alv 10 %). toukokuuta 2019. Kiikkujen kyydissä Janna Ranta ja Jessica Kotanen. 1 Sivu A18 Cup-finaali minuuttien päässä Enoch Banza rynni maalintekoon pelin 22.minuutilla. Jukkolanmäen Navettaan lehmiä ja hevosia 1 Sivu A6 Miina Äkkijyrkkä ja Eija Jukkola valitsemassa tauluja näyttelyyn. JUKKA LEHOJÄRVI. Kokkolan Pallo-Veikot johti jalkapallon Suomen cupin välierää melkein loppuun asti, mutta Ilves tuli ja voitti 1724 katsojan harmiksi 3–2. Leikkiä kaiken ikää 1 Sivu A4 Marjatta Tjäru ja Riitta-Liisa Kankkonen nauttivat vauhdin antamisesta lapsille. Nro 133 Matkalla halki Siperian 1 Sivut A16–17 Venäjälle odotetaan liennytystä 1 Sivu A14 Kokkolan Rytimäen muutoin tyhjä leikkikenttä tarjosi puitteet vanhusten ja lasten yhteisleikkeihin. Kestotilattuna kotiin 1,00 € (sis. MARJAANA JUKKOLA ” Mutaisia nurmikkoja ja polkuja löytyi Tampereen Härmälästä. Viime viikolla alkaneet leikkikenttätapaamiset ovat uutta tukitoimintaa vanhuksille. www.keskipohjanmaa.fi Perjantai 17. Navetanvintti on ollut jo vuosia käytössä, mutta alakerran navetta kunnostettiin pari vuotta sitten. Miina Äkkijyrkän teokset avaavat Jukkolanmäen Navetan ensimmäisen kesänäyttelyn. 1 Sivu B3 Hanna Rautio lapsuuden kesälomareissujen tunnelmissa. Samalla kertaa lähialueen ikäihmiset näkevät toisiaan. Eija Jukkolan mielestä tila sopii hyvin näyttelytilaksi. Hinta 3,00 €. CLAS-OLAV SLOTTE Kranaatti keskeytti ruoppauksen UUTISET 1 Sivu A10 Lähellä olleita ei lasketa
Suuntaus johtuu ennustetusta alhaisesta syntyvyydestä. Käytännössä muualla Suomessa, niin kaupungeissa kuin maalla, väkimäärä pienenee. Oulu itse kasvaa kiihtyvällä tahdilla (7,6 prosenttia) vuoden 2017 noin 202 240 asukkaasta vuoden 2040 218?892 asukkaaseen. Toisin sanoen Kokkolan ulkopuolella maakunnasta katoaa joka kolmas henkilö. Antti Savela Kokkola kasvaa, mutta muu Keski-Pohjanmaa kutistuu kiihtyvällä vauhdilla. Sitä vastoin Vaasaa odottaa huonompi kehitys, lähinnä alhaisemman syntyvyyden ja sisäisen maahanmuuton vuoksi, Timo Aro tuumaa. Isosaaren mukaan Kokkolan kasvu runsaalla 600 henkilöllä 20 vuodessa luo itse asiassa hyvät puitteet rakentaa erilaisia palveluita kasvavalle väestölle. Toimisto julkaisi ennusteen Suomen 21 suurimman kaupungin väestökehityksestä välillä 20182040. MDI:N VÄKIMÄÄRÄENNUSTEEN mukaan Helsingin väkimäärä on vuonna 2040 jo 782?854 asukasta. Näin ennustaa aluekehitystä tutkiva MDI-konsulttitoimisto. Esimerkiksi Oulun ulkopuolisen Pohjois-Pohjanmaan ennustetaan supistuvan 21?755 asukkaalla. PUHEENAIHE: PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A2 Missä väki asuu 2040. –?Muutto maalta kaupunkiin vain kiihtyy. Helsingissä asuu nykyään noin 650?000 henkilöä. Jos kasvu olisi voimakkaampaa, tulisi paljon enemmän niin sanottuja positiivisia ongelmia, Isosaari kertoo. Strategiapäällikkö on luonnollisesti iloinen siitä, että Kokkola kuuluu kasvavien kaupunkien joukkoon. Timo Aro Asiantuntija, MDI FAKTA Kokkola kasvaa 1 Kokkolan kaupungin väkimäärä kasvaa 48?537:ään 20 vuodessa 1 Kokkola väkimäärä lisääntyy 691 asukkaalla 1 Keski-Pohjanmaan muu maakunta supistuu 3?645 asukkaalla 1 Maakunnasta häviää lähitulevaisuudessa joka kolmas asukas 1 Vuonna 2040 K-P:lla 64?333 henkilöä 1 Väkeä karsii alhainen syntyvyys ja muuttoliike Lähde: konsulttitoimisto MDI Kokkola kasvaa 48?500:aan asukkaaseen, ja muu maakunta supistuu 33 prosentilla vuoteen 2040 JUKKA LEHOJÄRVI. Maakunnista kasvavat vain Uusimaa, Pirkanmaa ja VarsinaisSuomi. Samalla kun maakunnan pääkaupunki kehittyy, muu maakunta uhkaa taantua. –?Sitä vastoin olemme kärsineet tähänkin saakka maan sisäisestä muutosta. ” Muutto maalta kaupunkiin vain kiihtyy. Syynä ovat poismuutto ja alhainen syntyvyys. Vuonna 2018 Kokkolassa asui 47 846 henkilöä eli kaupunki kasvaa 691 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä. Suuntaus johtuu alhaisesta syntyvyydestä. Itse asiassa Kokkola kuuluu siihen harvalukuiseen, iloisen tusinan kaupungin joukkoon, jossa väestö lisääntyy. Kuten MDI ennuste kertoo, pelkkä kaupunki-status ei turvaa välttämättä väkimäärän kasvua. –?Kokkolan kasvun takana on maan sisäinen muuttoliike lähinnä maakunnasta keskuskaupunkiin, suhteellisesti hyvä syntyvyys ja varsin vilkas maahanmuutto. Hänen mukaansa Kokkolan myönteisen ennusteen takana on nuorten ja lasten suuri osuus, syntyvyyden enemmyys suhteessa kuolleisuuteen ja maahanmuutto. Se on negatiivista. ENNUSTEEN LAATINEEN MDIkonsulttitoimiston asiantuntija Timo Aro pitää väkimäärän kasvua Kokkolassa pienenä, mutta kuitenkin plussalle jäävänä. Prosenteissa muun maakunnan supistuminen on jopa 33,1 prosenttia. Keski-Pohjanmaan maakunnan kohtalo ei ole sen rajumpi kuin muualla. Vastaavasti maaseutuvaltaiset kunnat kärsivät väestökatoa. Seinäjoen asukasmäärä on nousemassa kahdessa vuosikymmenessä 65?984:een ja Kokkolassa 48?537 asukkaaseen. Kokkolan strategiapäällikkö Piia Isosaari ei ylläty saamistaan tiedoista. Kokkola imuroi väkeä Väestö pakkautuu seuraavina vuosikymmeninä suuriin kaupunkeihin. Kun syntyvyys on jatkossakin matala, muuttoliike polarisoituu entisestään ja Suomi kaupungistuu yhä kiihtyvällä tahdilla, Aro kertoo. Keski-Pohjanmaan pienemmät kunnat supistuvat ennusteen mukaan 3?645 henkilöllä. Tutkimus kartoitti myös Kokkolan ja Kajaanin väkimäärän muutoksen, jolloin mukaan saatiin kaikki maakuntien pääkaupungit. Yhä kiihtyvän kaupungistumisen seurauksena Pohjanmaan maakuntien pääkaupungeista Kokkola, Seinäjoki ja Oulu menestyvät hyvin seuraavilla kahdella vuosikymmenellä. Vaasassa asukasmäärä tippuu 67?952 asukkaaseen eli Seinäjoki on pikku hiljaa syrjäyttämässä Vaasan Pohjanmaan maakuntien toiseksi suurimpana Oulun jälkeen. Sen sijaan Vaasaa ja kymmentä muuta Suomen suurinta kaupunkia uhkaa väkimäärän väheneminen ennen vuotta 2040. Ennusteen mukaan Kokkolan väkimäärä lisääntyy vuoteen 2040 mennessä 48?537 asukkaaseen. Seinäjoella ja Oulussa kaikki nämä tekijät ovat vain vieläkin paremmalla mallilla
Vuonna 2040 kolmasosa suomalaisista asuu Helsingissä, kolmasosa seuraavaksi suurimmassa 9 kaupungissa ja kolmasosa muualla. Terveydenhuollon ammattilaisille tuleekin järjestää riittävät resurssit rokotuksiin epäröivästi suhtautuvien vanhempien kohtaamiseen. Rokotuskattavuutta halutaan nostaa muun muassa neuvolatoiminnan kehittämisellä, neuvoloiden aukioloaikojen laajentamisella ja tekstiviestimuistutuksilla. Lähetä Keskipohjanmaahan juttuvinkkisi, toimitus selvittää, mistä on kysymys. Helsingissä rakennetaan kiivasta tahtia uusia kalliita asuntoja ja korkeita eritasoliittymiä kehä neloselta ja vitoselta kohti keskustaa. Vastaus kuuluu saman tien: ei ole. Ennusteen mukaan väki pakkautuu suuriin kaupunkeihin ja maakuntien pääkaupungit imuroivat työväkensä ympäröivältä maaseudulta. Aron mukaan alhainen syntyvyys koko maassa lisää polarisaatiota eli sitä, että väki pakkautuu kaupunkeihin. Yksilönvapaus on tärkeä asia, mutta niin on myös rokotekattavuuden säilyttäminen riittävällä tasolla. EU:ssa voidaan myös sopia ohjelmasta, jolla maakuntien asemaa suhteessa kaupunkeihin parannetaan. Rokotuskattavuutta halutaan parantaa muilla keinoilla. Juttuvinkit voivat olla myös hyvin arkisista aiheista. Näin ennustaa konsulttitoimisto MDI:n väestöennuste, joka ulottuu aina vuoteen 2040. Rokotusten ansiosta monet taudit ovat käytännössä hävinneet, minkä vuoksi tieto rokotusten tarpeellisuudesta ja tautien haitallisuudesta on hämärtynyt. Mitä sitten tehdä. Tämä ei voi olla vain keskustan eetos, siihen pitää yhtyä myös muiden puolueiden, ennen kaikkea vihreiden ja vihertävän vasemmiston. LAKI sallii pakkotoimet, mutta tilanteen olisi pahennuttava roimasti nykyisestä ennen kuin niihin ryhdytään. Keskustele aiheesta Keskipohjanmaan Facebooksivuilla ja Twitterissä. Myös Espoo ja Vantaa saavat runsaasti muuttovoittoa. MDI:n käyttämät maassamuuton ennusteet pohjautuvat viiden viimeisen vuoden tilastotietoihin ja maahanmuuton ennustettavuus kymmenen viiden vuoden tietoon. Piia Isosaari Strategiapäällikkö, Kokkolan kaupunki SITAATIT S uomeen ei ole tulossa rokotuspakkoa. Minne väki muuttaa. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Väki pakkautuu Helsinkiin Antti Savela Väki pakkautuu Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Tällainen kehitys on epäeettistä, epäinhimillistä ja epäekologista. Toimitus on paikalla joka päivä kello 6.30-23. Niiden pohjana on ajatus siitä, että alueellinen muuttoliike ja syntyvyys jatkuvat suurin piirtein samanlaisena kuin se on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana. Lisäksi MDI on käyttänyt pohjana vallitsevaa muuttoliikettä maakuntien sisällä. Rakentaminen on hieno asia, mutta Helsingin paisuttaminen yli luonnon ja ihmisten maksukyvyn –?siinä ei ole järkeä –?jos olisin virkamies toteaisin, että se ei ole tarkoituksenmukaista! Ennusteet pitävät kutinsa, jos maailma kehittyy jatkossa kuten viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nykyinen alhainen syntyvyys alkaa Aron mukaan näkyä 30-luvulla, jolloin pienet ikäluokat alkavat tulla muuttoikään. Kun isommat paikkakunnat tarvitsevat työvoimaa, pieniä paikkakuntia uhkaa suhteellisesti nykyistäkin suurempi muuttotappio. Tutkija Timo Aro kertoo kaupungistumisen vain kiihtyvän. Lähetä juttuvinkki, toimitus selvittää VINKKAA AIHEESTA OUTI LEVÄ. Uusimaa kaikkiaan saa kahdessakymmenessä vuodessa jopa 300 000 lisäasukasta. Vetääkö maakunnan keskus vai jatkuuko matka kauemmaksi. Vallan hurjalta kuulostaa Uusimaan väkimäärän nousu 300 000:lla ja Helsingin kasvu osana sitä liki 800?000 asukkaaseen. Tätä mieltä on rokotustoiminnan kehittämistä selvittänyt sosiaalija terveysministeriön työryhmä. Nimittäin kannattaa kysyä rakennusteollisuudelta, mikä rasittaa ilmastoa kolmanneksi eniten Suomessa. Aro muistuttaa silti, että muuttoliikkeen ennustaminen ei ole helppoa. – Aiemmin suuret lapsimäärät rajoittivat pienten kuntien hiipumista, vaikka silloinkin aikuisväestö oli muuttoherkkää. Timo Aro Asiantuntija, MDI ” Kun syntyvyys on jatkossakin matala, muuttoliike polarisoituu entisestään ja Suomi kaupungistuu yhä kiihtyvällä tahdilla. Satamat pullistelevat virolaisia ja puolalaisia rakennusmiehiä, kun kaikki suomalaiset pienet ikäluokat menevät ”oikeiden töiden” sijasta lukion jälkeen yliopistoon. Se on juuri rakentaminen. Perinteisesti sanomalehdissä on tiedetty asioita erityisesten syväkurkkujen ansiosta. ” Kokkolan kasvun takana on maan sisäinen muuttoliike lähinnä maakunnasta keskuskaupunkiin, suhteellisesti hyvä syntyvyys ja varsin vilkas maahanmuutto. Maalla asuntojen hinnat tippuvat, tiet rapistuvat ja viimeiset sammuttavat valot. Vastakkainasettelua terveydenhuollon ammattilaisten ja kansalaisten välillä on syytä välttää. Teemme juttuja kunnallisesta päätöksenteosta ja pyrimme selvittämään myös päätösten taustoja. Samassa yhteydessä puhuttiin myös verotuksellisesta ulottuvuudesta, sekä rokottamattomien aikuisten saapumisesta työpaikalle. Suomeen tarvitaan jo tällä hallituskaudella kestävän kehityksen väestöohjelma, joka pyrkii kaikin laillisin keinoin hillitsemään maan sisäistä muuttoa. Jo nyt EU tukee elinkeinoelämän ponnisteluja Itäja Pohjois-Suomessa. Keskipohjanmaa julkaisee säännöllisesti juttuja lukijoilta tulleista vinkeistä. LUODOSSA ja Pedersöressä ilmennyt rokotevastainen ryhmittymä on asukasmäärään suhteutettuna pieni, mutta kuitenkin riittävän suuri vaarantamaan rokotteiden takaaman laumasuojan. Rokotuspakko ei ole oikea menetelmä rokotuskattavuuden nostamiseen. Viime syksyn keskustelussa nousi esille kaksi vaihtoehtoa pakkotoimien toteuttamiseen: Joko rakentamalla rokotukseen kytkettyjä ehtoja lapsilisän saamiseen tai rajoittamalla rokottamattomien lasten päivähoito-oikeutta. Tapio Lehtinen Rokotuspakko ei ole keinoista paras Laki sallii pakkotoimet, mutta tilanteen olisi pahennuttava roimasti nykyisestä ennen kuin niihin ryhdytään. Erilaisilla politiikkatoimilla ennusteet voi selättää. Sitä on jatkettava. Keinoja on vaikka kuinka paljon. Jatkossa syntyvyys ei enää paikkaa miinusmerkkisiä väkitilastoja, sillä valtakunnallisesti kuolleisuus on syntyvyyttä suurempaa, Aro kertoo. Asiantuntija Timo Aron mukaan Helsinki kasvaa vuosi vuodelta niin, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua kaupungissa asuu jo liki 800 000 henkilöä. Ennuste voidaan selättää KOMMENTTI Antti Savela antti.savela@kpk.fi Konsulttitoimisto MDI ennustaa Suomen väestörakenteeseen rajua muutosta seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. Yksi voisi olla syrjäseutulisän palauttaminen kasvukolmion ulkopuolelle ja varsinkin pohjoisiin ja itäisiin maakuntiin. Muuttoaallon hinta on kova. Pakkotoimien aika ei onneksi ole vielä. Kysymys kuuluu: onko tässä järkeä. Lähetä vinkkisi toimitukseen sähköpostilla toimitus@kpk.fi tai puhelimella numeroon 0400 365 601. Timo Aro Asiantuntija, MDI ” Kokkolan kasvu runsaalla 600 henkilöllä 20 vuodessa luo hyvät puitteet rakentaa erilaisia palveluita kasvavalle väestömäärälle. Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) asetti työryhmän selvittämään rokotustoiminnan kehittämistä viime vuonna Luodossa ilmenneen tuhkarokkotapauksen jälkeen
EHDOTUKSEN jälkeen Raatikainen lähti viemään ajatusta leikkikenttätapaamisista eteenpäin kaupungin varhaiskasvatuksen esimiehille sekä päiväkotien johtajille, ja homma saatiin pyörimään. Toinen tapaamisten järjestäjätaho on Eläkeliiton Vertaisveturien Kokkolan yhdistyksen eläkeläiset. –?Idea iäkkäiden ja lasten leikkikenttätapaamisiin lähti erään omaisen yhteydenotosta, jossa hän kertoi isänsä olevan sen verran huonokuntoinen ja siksi toiveena olisi toiminta, jossa vanhukset pääsisivät tapaamaan paremmin lähialueella, kertoo Kokkolan kaupungin liikunnanohjaaja Anne Raatikainen, joka toimii tapaamisten vetäjänä. EDELLISVIIKOLLA ensimmäisen kerran järjestetty leikkikenttätapaaminen osoittautui toimivaksi. 1980-luvulla täällä oli paljon toimintaa, hiihtokilpailuja ja muuta. Tässä tapaamisessa luvassa oli muun muassa pehmosählyä ja lenkkiretki. Leikkikenttätapaamisessa pehmosählyyn osallistunut Riihimäki toteaa, että jalkapallo on mielekäs ulkopeli lasten kanssa vanhemmallakin iällä. Päiväkotiikäiset lapset kohtasivat iäkkäät ihmiset erilaisten pelien ja leikkien parissa. Anne Raatikainen tarjoili yhdessä leikkikentän entisen työntekijän Asta Leppämäen kanssa juotavaa ja syötävää tapaamisen osallistujille. Enää Rytimäessä ei asu yhtä paljon lapsia, ja siksi varmasti leikkikentätkin ovat tyhjentyneet, harmittelee Riihimäki. –?Lapset tuovat tapahtumiin välittömyyttä ja iloisuutta. Kokkolan kaupunki sulki Rytimäen leikkikentän viime vuoden elokuussa, mutta jäljelle jäi leikkimökin lisäksi hiekkalaatikko ja erilaiset keinut. –?Se on hyvä, kun päästään lähtemään kotoa välillä pois. TAPAAMISEEN OSALLISTUNUT Erkki Riihimäki oli saanut kutsun tapahtumaan postitse. 1 Tekemistä aina osallistujien toiveiden mukaan. On myös hienoa, jos lapset kysyvät vanhemmilta ihmisiltä, miten asiat olivat ennen vanhaan ja toisinpäin, naiset miettivät. Vertaisveturitoiminnassa mukana olevat Marjatta Tjäru ja Riitta-Liisa Kankkonen haaveilevat mahdollisesta lasten ja vanhusten metsäretkestä ja kilpailujen järjestämisestä, mikäli porukkaa saadaan mukaan tapaamisiin. Touhuamaan saapuikin torstaina perhepäiväkotilaisia ja lapsia vanhempiensa kanssa. Kesäkuun lopulta elokuulle asti tapaamisissa on kesätauko, mutta toiminta jatkuu syksyllä. Hiljaiseloa lähes vuoden viettäneellä Rytimäen leikkikentällä touhusivat ikäihmiset ja päiväkodin lapset. Ulkoapäin leikkimökiltä näyttävä rakennus osoittautuukin sisältä pieneksi kahvioksi omalla keittiöllään. Samoin Hakalahden leikkikenttä on ollut suljettuna elokuusta asti. –?Hakalahden ja Rytimäen leikkikentät ovat nykyään muutoin suljettuja, joten ajattelimme alkaa järjestämään tapaamisia niissä. CLAS-OLAV SLOTTE. Ennen kesätaukoa on luvassa vielä pihakirppis. Kyseessä oli uusi Kokkolan kaupungin eri tahojen yhteistyössä järjestämä leikkikenttätapaaminen, jossa tarkoituksena on saattaa lapset ja vanhukset tekemään yhdessä. Ikäpolvet kohtaavat Pehmosähly on mieluinen peli sekä lapsille että vanhuksille. –?Kyllä tarkoitus on liikkua ulkona talvellakin, liikunnanohjaaja kertoo. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A4 Tuuli Tahkokorpi Torstaina tavallisesti hiljaisella ja tyhjentyneellä Rytimäen leikkikentällä oli elämää. –?Siinä voi liikkua oman kuntonsa mukaan. 1 Hakalahden ja Rytimäen leikkikentät ovat normaalisti suljettu. Tapaamisten vetäjä Anne Raatikainen pelaa sählyä Eino Häivälän, Benjamin Grankullan ja Hannu Kolan kanssa. 1 Leikkikenttätapaamiset järjestetään tiistaisin Hakalahden ja torstaisin Rytimäen leikkikentällä. Tämä Rytimäen leikkimökki, joka toimii kahvionakin, on aivan mahtava, Raatikainen kehuu. 1970-luvulta asti Rytimäessä asunut Erkki Riihimäki on nähnyt lapsiperheiden muuttoliikkeen. Lähellä asuva Riihimäki saapuikin paikalle yhdessä vaimonsa kanssa. Jatkossa tapaamisia järjestetään tiistaisin Hakalahdessa ja torstaisin Rytimäellä. –?Aikaisemmin tällä alueella tehtiin paljon yhteistyötä lapsiperheiden kanssa. Emme näe kaikkia lapsenlapsia kovin usein, koska osa asuu muualla, kertoo yhdeksän lapsen isoisä. ” ?Lapset tuovat tapahtumiin välittömyyttä ja iloisuutta Marjatta Tjäru ja Riitta-Liisa Kankkonen Eläkeliiton Vertaisveturien jäsenet, Kokkola FAKTA Leikkitapaamiset 1 Kokkolan kaupungin liikuntatoimen, varhaiskasvatuksen ja Eläkeliiton Vertaisveturien uusi ilmaistoiminta
1 erä/tal. 4 95 PKT Atria KANAVARTAAT marinoitu sisäfileevarras ja teriyaki fileevarras ja VILJAPORSAAN SWEET BBQ VARRAS 400-500 g 9,90-12,37/kg 7 95 KG TUORE LOHI kokonainen, Norja, 1-2 kg 7 95 15-PACK Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMA 0,33 l 15-pack 1,15/l, sis. pnt. UUTISET PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A5 ww w. 2.Fazer PUIKULA 6 kpl 330-365 g kauraleipä ja täysjyväruisleipä, 2,74-3,03/kg 1 59 PS Taffel RETROPUSSIT 200-250 g 6,36-7,95/kg 4 95 LTK ERÄ Cloetta LAKULAATIKOT 50 kpl/700 g 7,07/kg 1 49 RS UUTUUS HK Raikkaat SALAATIT 250 g Aurinko, Raikas Raastesalaatti ja Caesar Coleslaw, 5,96/kg 3 29 RS Atria GRILLIKASVIKSET tai PERUNALISUKKEET 500 g ei paahteiset kasvikset papu-porkkana, 6,58/kg 2 99 PKT Pingviini JÄÄTELÖTUUTTI MONIPAKKAUKSET 6 kpl/pkt 402-420 g ei laktoositon eikä mix, 7,12-7,44/kg 4 95 RS Snellman porsaan GRILLIPIHVIT 500-510 g maustamaton ja grillimarinoitu, 9,70-9,90/kg 9 95 LTK Fazer BERLIININMUNKKI 12x115 g tai OMAR MUNKKI 12x100 g pakaste, 7,21-8,29/kg 4 99 KG Karkkikatu IRTOMAKEISET raj. 24%) PARASTA PALVELUSTA PE-LA TUOREESTI PARAS Tarjoukset voimassa pe-su 17.-19.5.2019, ellei toisin mainita Porsaan PARILAFILEE sisäfileestä, Suomi 12 95 KG Naudan takuumurea GRILLILANKKU ulkofileestä, Suomi 24 95 KG Kananpojan grillivalmiit RINTAFILEET Suomi 1 99 KPL Porsaan GRILLIRIBSIT Suomi 7 95 KG Ruodottomat LOHIMEDALJONGIT Norja 18 95 KG Premium KATKARAPUSALAATTI ja SKAGENRÖRA 19 95 KG 10.Kulta Katriina JAUHETUT KAHVIT 450-500 g ei erikoissekoitukset, 5,00-5,56/kg, raj. 1 erä/tal. 2 kg/tal. 7 99 RS Kariniemen Kananpojan FILEEPIHVIT 1 kg 7,99/kg 6 95 KG Kviikylän marinoitu KASSLERPIHVI 8 kpl/n. 0105 379 100 MA-LA 8-21, SU 10-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. pnt. 2 erää/tal. kcit ym ar ke t.f i KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. 1,3 kg 99 PKT Atria ATRILLI 400 g 2,47/kg 1 59 PS Pulla Pirtti MAMMUTTISÄMPYLÄ 10 kpl/550 g 2,89/kg -27-37% Ilman Plussa-korttia 3,45-3,99/pkt (6,90-8,87/kg) 4 PKT Ilman Plussa-korttia 9,99-10,49/15-pack (1,56-1,66/l) sis. alv. 2,25, raj. 1 50 MINILUUMUTOMAATTI 250 g Espanja/Marokko/Hollanti, 3,00/kg 1 50 JÄÄSALAATTI 100 g Suomi, 7,50/kg 2 99 KG VARHAISPERUNA Ruotsi 1.KG BANAANI Costa Rica Extra 2.Mehukatti TRIP MEHUJUOMAT 2 dl ei 3-pack, 1,67/l 4.Snellman Kunnon PEKONI 150 g 13,33/kg 10.Fazer MAKUja TUMMASUKLAALEVYT 190-200 g ei Sininen eikä Winter, 10,00-10,53/kg, raj. 2,25 -26-30% 15 -PACK 2 PS 2 RS 5 KPL Yksittäin 2,55/kpl (12,75-13,42/kg) 6 TLK Yksittäin 0,44/tlk (2,20/l) 2 PKT Yksittäin 2,49/pkt (16,60/kg) 2 PS Yksittäin 1,25-1,45/ps (3,79-3,97/kg) Yksittäin 0,99/ps (9,90/kg) Yksittäin 0,99/rs (3,96/kg)
Taiteilija on tarkka töistään ja sopimus mentiin huolellisesti läpi ennen kuin Miina Äkkijyrkkä sen allekirjoitti. Taiteilija on tullut tunnetuksi myös karjakkona ja kyyttölehmien kasvattajana. –?Aluksi oli ideana, että näyttelyyn tulisi vain Äkkijyrkän töitä, mutta sitten hän halusi mukaan kaksi ”oppityttöään”, Sanna Saastamoinen-Barroisin ja Johanna Loposen. Voisiko tämä tila upeampaa vierasta saada kuin kuvataideakatemiasta valmistuneen taiteilijan, joka on valmistunut myös Ypäjän Hevostalouskoulusta sekä Maaningan karjanhoitokoulusta. KUKA Miina Äkkijyrkkä 1 s. Äkkijyrkältä esillä on 25 isoa maalausta ja sen lisäksi kymmenkunta veistosta. –?Kuulin, että Punkaharjun asemalla oli esillä Äkkijyrkän teoksia, ja kun kävimme oopperajuhlilla viime kesänä, ajoimme samalla aseman kautta. Tapasimme rakennuksen uudet omistajat Hannu Huitin ja Mikko Rannan, ja saimme heiltä taiteilijan yhteystiedot. Äkkijyrkkä on tullut tunnetuksi myös perinteisen suomalaisen karjan puolustajana. Tervetu loa harrastamaan Ku usa mon uskomattoman ka uniisiin (mutta väli llä vähä n kyseena laisesti nimettyihin) ka nsallisma isemiin. Ei nimi paikkaa pa henna. VIIME HEINÄKUUSTA alkanut prosessi sinetöitiin keskiviikkona, kun Jukkolanmäen naiset Eveliina Jukkola ja Eija Jukkola matkasivat junalla Helsinkiin sopimuspaperit taskussa. PALATTUAAN SOPIMUS taskussa Miina Äkkijyrkän luota, Eija Jukkola oli varma, että juuri Äkkijyrkkä on oikea taiteilija Jukkolanmäen Navettaan. Jukkola kiittelee alueen kulttuuriväkeä avusta. Heiltä on mukana kymmenkunta teosta. Miina Äkkijyrkän maalauksia ja veistoksia Jukkolanmäen Navetassa 7.6.-13.8. Näyttely on ensimmäinen pari vuotta sitten kunnostetun navetan tiloissa. Teoksia on esillä Lohtajankin näyttelyssä, ensimmäisen kerran niitä nähtiin keväällä Auran Galleriassa Turussa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A6 LOM A M AAI LM A N KAU N E I M M A L L A PI E RUS UO L LA . Eija Jukkola ja Miina Äkkijyrkkä sekä Sanna Saastamoinen-Barrois ja Johanna Loponen. Va raa aktiivi loma: ruka.fi/kesä Y H T E I ST Y Ö S S Ä : Tiina Ruotsala LOHTAJA Kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän näyttely avataan Jukkolanmäen Navetanvintin alakerrassa kesäkuun alussa. Näyttelyn idea on Eija Jukkolan, joka kertoo miettineensä vuosi sitten heinäkuussa alakerran isolle navetalle näyttelykäyttöä. Miina Äkkijyrkän näyttely Lohtajalle Jukkolanmäen Navettaan tulee kesän ajaksi maalauksia ja veistoksia. 1949 Iisalmi 1 Kuvanveistäjä, karjakko ja perinteisen suomalaisen karjan puolustaja 1 Valtion kuvataidepalkinto 2002 1 Taiteilijaeläke 2014 1 Tillaripatsas paljastettiin Nivalassa 1984 MARJAANA JUKKOLA. Esimerkiksi Vihinpuun Anne Saunamäki on neuvonut ja antanut hyviä vinkkejä näyttelytilan viimeistelyssä ja lupasi vielä avustaa ripustuksessa ja näytteille asettelussa. 2.8. –?Halusin ensimmäiseksi näyttelyksi ”pommin”, tekijän, jonka tuntisi koko Suomi. He myös toimivat ”puhemiehenä” kun kysyimme taiteilijan kiinnostusta pitää näyttely Lohtajalla Keski-Pohjanmaalla kunnostetussa navetassa. Mukana on todella tuoreita maalauksia, talvella Singaporessa maalattuja.Äkkijyrkän piti vain mummoilla tyttärensä luona Singaporessa, mutta inspiraatio iski. Ajatuskulku vei oitis Miina Äkkijyrkkään, ovathan tämän lehmätaulut sekä vasikkaja varsaveistokset maankuuluja. –?Miinan töissä on voimaa ja väriä, väkevää viivaa. Ja ne veistokset! Varsa ja juoksevat vasikat ovat aidon kokoisia, itsekin taiteillut Eija Jukkola huokaa
TEHOKKAA T POLTTIMO T PELARGONIAT • yksitt. 044 4013 737 ® www.minimani.fi/perhe 3 99 KG ERÄ IRTOKARKKEJA TÄYSINÄ LAATIKKOINA • laatikoiden painot • 1-4 kg 329 € 299 € Mustang Clarksville KAASUGRILLI 6+1 • grillausala 88x41,5 cm • 6 kpl 3,2 kW RST + 3,2 kW sivupoltin • lämpöhylly • takuu 2 v. Elintarvikkeet eivät kuulu Lempäälän myymälän valikoimaan. Katso lisää tarjouksia kotiisi jaetusta tarjouslehdestämme! Tarjoukset voimassa KE-SU 15.– 19.5.2019 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. 850 g Juissi XOXO VESIMELONIJUOMA • 1 L (0,75/l) • yksitt. 4 pkt/talous • malet kött av nöt och gris ERÄ! Ett parti! FAMILON, LUHTA HOME JA FINLAYSON PUSSILAKANASETTEJÄ • 150x210/55x65 cm • tarjous ei koske perusvalikoiman tuotteita 25 00 KPL (34,90-39,95) 1 89 PKT Atria Perhetilan KANAN FILEESUIKALEET • 250-300 g (6,30-7,56/kg) • léstrimlor av kyckling Björn Borg BOKSERIT 2-PACK • 95 % puuvilla, 5 % elastaani Bosch PSR 1800 LI AKKUPORAKONE + TARVIKESARJA • 2x1,5 Ah + 51-osainen tarvikesarja • ackuborrmaskin + tillberhörserie (51 del) tai Fazer PEHMEÄMPI PUIKULA • kaura, täysjyvä, 100% kauraa • 4 kpl/220-240 g (4,17-4,55/kg) • bröd Pågen SUBS KUITUPALALEIPÄ • 6 kpl/420g (2,38/kg) 1 00 PSS LEIPÄMARKKINAT 14 95 2 PACK (24,95) 99 00 PKT (124,00) PALJON ERILAISIA ERIÄ KODINTEKS TIILIN MERKKITUO TTEITA EDULLISIN POISTOHIN NOIN! KATSO LISÄÄ SIVUILTA 8-9 JYVÄSKYLÄ KOKKOLA SEINÄJOKI VAASA LEMPÄÄLÄ Palvelemme: ma-pe 8–22 la 8–21 su 10-21 Lempäälä ma-pe 10-20 la 10-19 su 12-18 SHOP SEINÄJOKI - VAASA ma-la 10-18 • su sulj. UUTISET PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A7 Tarjoukset voimassa PE-SU 17.–19.5.2019 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. 2,95 Jatkuvasti edullinen! Valio OIVARIINI • 350-400 g (6,23-7,11/kg) 2 49 RS Valio ARKIJUUSTOVIIPALEET • 400-500 g (6,30-7,88/kg) 3 15 PKT Leksands NÄKKILEIVÄT • jälkiuuni tai perinteinen • 200 g (4,95/kg) • norm. TARJOUKSET VOIMASSA KE-SU 15.-19.5. 4 pkt/talous Atria Perhetilan VILJAPORSAAN FILEELANKUT • n. 1,69 (8,45/kg) 1 79 PKT 9 95 KPL 1 50 2 PRK LEIPÄMARKKINAT Atria NAUTAVILJAPOSSU JAUHELIHA • 400 g (4,23/kg) • raj. 16,50 8 95 KG 99 PKT 10 00 4 KPL. 0,99/prk Järven Puutarhan UPEA JALORUUSU • norm. M A R K K I N A T N Y T O N J O H A N KESÄISILLE PUUTARHAOSTOKSILLE Kats lisää sisäsivuilt j lähd tekemää kesää kan samm ! Tervetuloa Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan puutarhamyymälöihin 1 79 PKT Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA • 400 g (4,23/kg) • raj. Bonanza KAASUGRILLI 4+1 • grillipolttimet 3,5 kW, ja sivukeitin 3,2 kW • grillausala 64x42 cm • lämpöhylly • elektroninen sytytin • 2-kertainen kupu ikkunalla • takuu 1 v. vk o 20 /2 01 9 Palvelemme: ma-pe 8–22 la 8–21 su 10–21 tai Fazer PEHMEÄMPI PUIKULA • kaura, täysjyvä, 100% kauraa • 4 kpl/220-240 g (4,17-4,55/kg) Pågen SUBS KUITUPALALEIPÄ • 6 kpl/420g (2,38/kg) 1 00 PSS MUSTIKKA • 125 g (7,92/kg) • Espanja NEKTARIINI • 500 g rs (2,98/kg) • Espanja JÄÄSALAATTI • Suomi MINIVESIMELONI • Espanja 0,99 /rs 1,29 /kg 0,89 /pss 1,49 /rs JOHAN NYT ON MARKKINAT! Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh
Ei koske Ecofurntai TAKUUHINTA-tuotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja TÄNÄÄN KAIKKI TUOTTEET 50 % 50 % LISÄÄ HUIMIA TÖÖTTÖÖTHINTOJA JA -ERIÄ MYYMÄLÖISSÄ JA SOTKA.FI 17.5.–4.6. Nyt saa pieniä puita uudella sahalla, tuoreen moottorisahan onnellinen omistaja tuumi. PUUILON VIERESSÄ on Motonet, joka on myös tullut vastaikään alueelle. Vallila-matot -40%. Viimeksi päättyneen tilikauden liikevaihto oli noin 136 miljoonaa euroa. Yhtiön omistavat Pohjoismaisiin keskisuuriin yhtiöihin keskittyvä pääomasijoitusyhtiö Adelis Equity Partners Fund sekä yhtiön toimiva johto. Puuilo on ketjun ensimmäinen myymälä Keski-Pohjanmaalla. Lähimmät Puuilot löytyvät Raahesta ja Jyväskylästä. Moottorisaha tuntui olevan aika monen asiakkaan ostokohteena heti liikkeen auetessa. Vaikka nimestä voisi päätellä toista, Puuilossa ei myydä puutavaraa. Viereen on muuttamassa uusiin tiloihin myös Caravanlandia. JONI MÄKI-PETÄJÄ. Kokkolan jälkeen Puuilo avaa seuraavan myymälän Porvooseen. – Liikkeet tukevat tosiaan ja tuovat asiakasvirtaa alueelle, Hakala näkee. Tuikan mukaan myymälän uudet 2250 neliön tilat ovat avarat ja selkeät. Kaikki tuotteet, verkkokauppa ja lähin SOTKA-myymäläsi: sotka.fi Alkaa tänään 17.5. –?Moottorisahoja on tässä erässä 150 kappaletta. Ei koske TAKUUHINTA-tuotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. Vuonna 1982 perustetulla Puuilo-konsernilla on yhteensä noin 390 työntekijää. asti niin kauan kuin tuotteita riittää. Kyllä minä aion täällä jatkossakin asioida, Tuikka sanoi. Mitään suurempia asiakasmäärätavoitteita ei ole asetettu avajaispäivällä. Pääasia, että ihmiset tulisivat ja tutustuisivat myymälään, Hakala toivoi. Oli edullinen tarjous. Tuikkaa palveli pietarsaarelainen Susanne Löfholm. Aamukahdeksalta paikalla oli jo kansaa tungokseen saakka. Puuilo sai aikaan ryntäyksen Moottorisaha oli aamun hittituote uudessa myymälässä Kälviäläinen Aimo Tuikka oli Kokkolan Puuilon ensimmäinen maksava asiakas. –?Hienoa, että porukkaa on liikkeellä. normaalihinnasta. Kälviäläinen Aimo Tuikka sai kunnian olla ensimmäinen asiakas, joka kartutti uuden liikkeen kassaa. Nimi tulee siitä, että alunperin yritys oli puusepänverstas. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A8 tö öt tö öt tö öt töö t töö t töö t töö t tö öt Kaikki tuotteet -50% voimassa 17.5. Puuilolla on Kokkolan avauksen jälkeen yhteensä 26 tavarataloa sekä verkkokauppa. myymälöissä klo 10:00 ja sotka.fi klo 00:05 USKOMATTOMALLA TöötTööt-spesiaaliedulla: -PÄIVÄT Etu voimassa 17.5. –?Toivotaan, että kauppa käy. Kokkolan myymälään on rekrytoitu 12 uutta työntekijää. Uskon, että se saattaa loppua hyvinkin pian, Hakala naurahtaa. ja muut tuotetarjoukset voimassa 4.6. PUUILON myymäläpäällikkö kokkolalainen Rami Hakala myhäili myös tyytyväisenä katsellessaan aamun asiakasvirtaa kauppaan. Katso kaikki tarjoukset sotka.fi Joni Mäki-Petäjä KOKKOLA Tavaratalo Puuilo avasi uuden myymälänsä torstaina Jyväskyläntien varrelle Kokkolaan. – Huomasin tarjouksen moottorisahasta mainoksista ja ajattelin, että tuo pitää saada. Tarjoukset normaalihinnoista
–?Sieltä kuitua vedetään kohti Etelänkylää ja Tynkää, ja toinen porukka lähtee Vuorenkallion ja Holmanperän suuntaan. PIA RÄIHÄLÄ. –?Tarvittaessa kuljemme koko viikonlopun ovelta ovelle, vakuuttaa Kalajoen Kuitu Oy:n projektikoordinaattori Katja Niemi. Myynti on myös ollut tehokasta, sillä koko Kalajoen alueelta on saatu jo 1700 tilausta. Kuituyhtiön väki on tehnyt jo tähän mennessäkin tilausten eteen runsaasti jalkatyötä. Ensimmäiseltä rakentamisalueelta puuttui torstaina vajaat 40 tilausta. Valtion tuki kattaa 1,2 miljoonaa euroa 6,2 miljoonan euron kuluista. Jos saadaan vielä kolmas porukka, niin se aloittaa Rautiosta, kertoo Kalajoen Kuitu Oy:n verkkopäällikkö Jouko Jaakkonen. Kalajoen Kuidulla loppukiri Kuituverkon rakentamisesta päätetään maanantaina, muutama kymmenen liittyjää tarvitaan vielä. Jouko Jaakkonen, Mari Palin ja Katja Niemi Kalajoen Kuidusta esittelevät kuituverkon rakentamissuunnitelmia. pantit 0,40 ziip! zero jaffa tai cola tai ziip! aqua natural 1,5l 0.89 plo 0,33/l Snellman sika-nauta jauheliha 400g á 2,39 (5,98/kg) 2 ras NORJAN RUODITTU LOHIFILEE, C-LEIKKAUS 5,00/kg Pia Räihälä KALAJOKI Valokuituverkon toteutuminen Kalajoelle on ratkeamassa aivan lähipäivinä, sillä kaupunginhallitus päättää ensimmäisen alueen rakentamisesta maanantain kokouksessaan. Vuoden 2020 jälkeen tukea ei tällä tietoa ole saatavilla. Verkon rakentaa paikallinen HSK Sähkö Oy. Rakentamisjärjestys määräytyy sähköyhtiöiden maakaapelointihankkeiden mukaan, sillä valokuitu on tarkoitus laittaa samaan kaivantoon. –?Kalajokiset ovat ymmärtäneet, miten isosta asiasta on kyse. Palinin mukaan kuitua ehditään jo tänä kesänä vetää muuallekin, jos rakentamisehdot täyttyvät. Valtuuston asettama ehto rakentamiselle on 60 prosentin kattavuus ja liiketaloudellinen kannattavuus. UUTISET PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A9 pe-la 8-21, su 10-21 sunnuntait on katettu! Katso lounaslistat osoitteesta HalpaHalli.fi hillittömän halpaa!! MAITOSUKLAABOXI 270G 10.99 KG Hinnat voimassa PE 17. YLI PUOLET Kalajoen kuitutilauksista on muualta kuin ensimmäiseltä rakentamisalueelta. –?Kun saadaan päätös ensimmäisestä alueesta, niin seuraavaksi kohdistetaan aktiivista myyntityötä Plassille, Himangan eteläpuolelle ja mahdollisesti Mehtäkylään. Jos rakentamispäätös tehdään, rakentaminen alkaa kesäkuussa uudelta paloasemalta, jonne asennetaan aktiivilaiteasema. Atria kanan fileesuikaleet 1kg hunaja TOMAATTI, SUOMI 1.99 KG 6.95 ras 4€ Kaikki Cailap meikkisiveltimet ja hiusharjat sekä lumene meikit -50 % (norm. Alueeseen kuuluvat Holmanperä, Vuorenkallio, Meinala, Etelänkylä, Tyngän eteläpuoli, Typpö ja Rautio. SU 19.5.2019 tai niin kauan kuin tuotteita riittää kampanja-aikana. Hän arvelee, että ensimmäiset liittymät voisivat olla käytössä elokuun aikana. Kalajoelle on suunniteltu tukikelpoista valokuituverkkoa 450 kilometriä, josta tänä vuonna on tavoitteena rakentaa 230 ja ensi vuonna 220 kilometriä. Myyntipäällikkö Mari Palin vertaa määrää Raaheen, missä ollaan 700:n hujakoilla kuukautta pitemmällä myyntiajalla. á 1.99-19.95) normaalihinnoista 3.99 PKT 14.78/KG sis
HÄIRIÖ OLI osa laajempaa tietoliikennevikaa, joka häiritsi eilen hätäkeskusten toimintaa koko maassa. Hätäkeskuslaitos siirtyi vian havaitsemisen jälkeen käyttämään varajärjestelmää. Räjähteiden löytymiseen oli hankeessa varauduttu. – Olemme jatkuvasti varautuneet erilaisiin häiriötilanteisiin. Valtion tietoja viestintätekniikkakeskus Valtorin mukaan kyse oli hätäkeskusjärjestelmän ylläpitotoimien aikana tapahtuneesta konfiguraatiovirheestä. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen alueella häiriöistä ei aiheutunut ylimääräisiä vaaratilanteita.. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos reagoi tilanteeseen ohjaamalla Twitterissä ihmisiä hakeutumaan lähimmälle paloasemalle, jos eivät saaneet yhteyttä hätäkeskukseen puhelimitse. VM-Carpetin matot -40%* 45 % 45 % *Tarjoukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. Witting toivoi tilanteen ratkeavan nopeasti, jotta ruoppaustyöt pääsisivät jatkumaan täydellä teholla. – Joka tunti maksaa, mutta tietenkin turvallisuus täytyy ottaa huomioon. Paloasemat valmiudessa Hätäpuheluissa oli torstaina häiriöitä koko maassa. Katso myymälöiden tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat asko.fi/myymalat. CLAS-OLAV SLOTTE Ennen väylähankkeen aloittamista alueelta oli poistettu kymmeniä sotilasräjähteitä ” Joka tunti maksaa, mutta tietenkin turvallisuus täytyy ottaa huomioon. Imuruoppausalus, jonka putkesta kranaatti löytyi, kiinnitettiin sataman laituriin ja laiturialue eristettiin. Ennen sataman ja väylän syventämishankkeen aloittamista ruoppausalueet tutkittiin niiden varalta magnetometrimittausmenetelmällä. Muut hankkeeseen liittyvät ruoppausja rakennustyöt jatkuivat normaalisti. KAIKKI MUUT TUOTTEET KAIKKI MATOT *Tarjoukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. MARINOkulmasohvaryhmä 995 , (1695,-) etusi 41% Katso kaikki kesäkalusteet asko.fi/kesakalusteet Ryhmään kuuluu kulmasohva, kaksi rahia sekä lasikantinen pöytä. Tässä tapauksessa hälytimme paloasemille yksiköitä valmiuteen, jotta palvelua olisi pystytty tarvittaessa tuottamaan nopeasti, toteaa pelastuspäällikkö Jukka Kangasvieri Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. Puolustusvoimat ilmoitti raivaavansa räjähteen torstain aikana. Puolustusvoimat tutki väylän ja sataman alueet viime kesänä myös sukeltamalla. 50 % 50 % KAIKKI PATJAT, SOHVAT JA LEPOTUOLIT *Tarjoukset normaalihinnoista, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja eikä Huippuetutuotteita. Väyläalueelta raivattiin tuolloin 40 sotilasräjähdettä, mikä oli sataman toimitusjohtaja Torbjörn Wittingin mukaan 300 kilogramman verran. Kangasvieren mukaan alueen paloasemille ei etsiytynyt avunhakijoita noin puoli tuntia kestäneen häiriön aikana. Löydöksestä ilmoitettiin välittömästi poliisille. Normaali järjestelmä saatiin palautettua toimintaan reilun kahden tunnin kuluttua. Torbjörn Witting, Sataman toimitusjohtaja Anni Lehtimäki Hätäpuheluissa oli häiriöitä torstaina Vaasan hätäkeskuksessa. Prosenttiedut voimassa 18.-19.5.2019. Satama-alueelta räjähteitä ei sukellustutkimuksissa löytynyt. Plussa-pisteet ostoistasi. 40 % 40 % Anni Lehtimäki KOKKOLA Ruoppausaluksen imuputkesta löytyi torstaina kranaatti kesken Kokkolan sataman ja väylän ruoppaustöiden. Tuote-edut voimassa 22.5. asti. Kranaatti keskeytti ruoppaustyöt Kokkolassa Kranaatti löytyi imuruoppaajan putkesta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A10 Askossa on Prosenttipäi vät lauantaina ja sunnuntaina Kaikki tuotteet alennetuin hinnoin Tu o tt ei ta ra jo it et ut er ät . Puoli yhdeksältä torstai-iltana Puolustusvoimat oli vielä matkalla raivaamaan kranaattia. Se on päivittäiseen toimintaan kuuluva asia. Imuruoppaus keskeytettiin odotteluajaksi. Kaikilla Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen paloasemilla Eskolaa lukuun ottamatta oli tilanteen vuoksi ylimääräistä henkilöstöä
Grillausala 60 x 42 cm. Parila 1/3-osa paistopinta-alasta. Lämpöeristetty kompostisäiliö takaa jätteen nopean kompostoitumisen ja siinä voidaan kompostoida myös keittiöjätettä. Ritilät valurautaa, lämpöhylly emaloitu terästä. Portaaton lämmönsäätö ja rasvan keräysjärjestelmä. UUTISET PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A11 Kaikki koristepensaat Tarjous ei koske havuja, ruusuja, köynnöksiä, marjapensaita eikä lehtija hedelmäpuita. Ei tarvitse toimiakseen vettä eikä sähköä ja se voidaan asentaa myös vanhaan huussirakennukseen. Kesä kutsuu pihalle! 12 00 Tarjoukset voimassa pe–su 17.–19.5. Tikkurila Terassiöljy Valtti Plus 2,7 l Terassölja Vesiohenteinen, UV-suojattu ja erikoispigmenteillä sävytetty puuöljy. 15,52/l 41 90 69 90 House Talomaali 9 l Husfärg Vesiohenteinen puolihimmeä maali puupinnoille ulkona. -15% PUUTARHAN PIENIIN SUURIIN MUUTOKSIIN. Taittuvien sivutasojen ansiosta varastointi onnistuu pienessä tilassa. 19 90 (29,90) 74 90 3 SÄKKIÄ YHTEENSÄ 215 00 (229,00) Vuoden 2018 puutarha tuote! Kodin Terra Kokkola Heinolankaari 4, 67600 Kokkola. Valkoinen, sävytettävissä. Biolan Kompostikäymälä ECO Kompost-dass Ruskea tai tummanharmaa, 200 l Siisti ja toimiva käymäläratkaisu vapaaajanasunnolle. yksittäin 4,95 Silvertree Trio 3.0 Kaasugrilli Gasolgrill Laadukas kaasugrilli pienille pihoille/ terasseille. Puh. 50 kpl/myymälä Erinomai nen valinta kaikille koristepe nsaille! Muista uusi jätevesila ki! Heat Solar Puutarhan LED-valaisimet Trädgårdens LED-belysningar Erilaisia eläinhahmoja. Terassila sta kaupan päälle! Arvo 7,95. MA–PE: 07.00–20.00 LA: 08.00–18.00 SU: 10.00–18.00 3 95 Männistön puutarha Pelargonia. 7,71/l 539 00 (599,00) Kärcher Ikkunapesuri Fönstertvätt WV 1 PLUS Kärcher Spraypullon ja liinan yhdistelmää ja akkukäyttöistä ikkunankuivainta käyttämällä saavutetaan kirkkaan puhdas, raidaton lopputulos ripeästi, aikaa ja vaivaa säästäen. Kahden vuoden takuu. 3 rosteripoltinta x 2.9 kW. tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Riittoisuus 4-9 m 2 /l. 20 vuoden takuu (edellyttää tuotteen rekisteröimistä) House Jude Matto Matta Puuvilla ja juutti 70x150 cm 70x200 29,90 (39,90), 70x250 34,90 (44,90) Käy sisisälle, terassille tai parvekkeelle. 9 95 4 95 Isot Pienet Biolan Istutusmulta 40 l Planteringsmylla 0,12/l Mykorritsa nopeuttaa kasvuunlähtöä ja biohiili säilyttää kasvualustan ilmavuuden. Kahden vuoden takuu. Vetävä ja keräävä ! Lux Akkutrimmeri Batteridriven trimmer 20 V 2,0 AH akulla Mukana tuleva akku ja laturi ovat yhteensopivia kaikkien Lux Unicell+ 20 V system -tuotesarjan akkukäyttöisten laitteiden kanssa. 020 780 8700 (lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,0702 €/min, matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 €/puhelu + 0,1717 €/min). Riittoisuus 5-15 m²/l. Sävyt ruskea, kelonharmaa ja musta. 49 90 VUOTTA VIHREITÄ TEKOJA 289 00 McCulloch Ruohonleikkuri Gräsklippare M46-125R CLASSIC BS 300E Kerääjän tilavuus 50 l, leikkuuleveys 46 cm
Esimerkiksi yrittäjävähennyksestä on todettu eri selvityksissä, että vähennykselle ei ole perusteita, eikä sillä paljon ole työllisyysvaikutuksiakaan. Mailla ei ole puolustusliittoa. Mikä tahansa Venäjän hyökkäys Ruotsiin katkaisisi myös Suomen merellisen elämänlangan ja yhteyden ulkomaille. Elorannan mukaan ohjelma on laadittu siten, että sen pohjana on käytetty eri tutkimuslaitosten ja valtiovarainministeriön selvityksiä. Suomi estää suoran maahyökkäyksen Ruotsiin ja ilmahyökkäykset Pohjois-Ruotsiin. Yhdysvallat ymmärtää molempien maiden avainmerkityksen arktisen Euroopan ja Itämeren puolustuksessa. YHDYSVALLAT toi vuosittaisen Bold Quest -sotaharjoituksen vasta kolmatta kertaa maansa ulkopuolelle, kun sotaharjoitus on juuri meneillään Suomessa. –?Se on saatava samalle tasolle kuin muissa Pohjoismaissa. Henkilökohtainen tapaaminen on tärkeää, jokaisella on vastuuhenkilö työvoimahallinnossa. Bold Questissa harjoitellaan liittoutumien kannalta olennaista yhteistoimintaa, asejärjestelmien yhteensopivuutta. Pitkässä juoksussa se ei riitä ja silloin on pakko puhua verojen korottamisesta. Ruotsilla pitäisi raportin mukaan olla kyky lähettää joukot heti, kun siihen on molempien suostumus, jopa jo kriisitilanteessa ennen varsinaista sotaa. Järjestö kutsuu omaa aktiivimalliaan kannustavan työllistämisen malliksi. Ruotsi ottaa Suomen huomioon puolustussuunnittelussaan ja varautuu puolustamaan myös Suomea. Eri maiden joukot voisivat esimerkiksi ohjata toistensa ohjuksia oikeisiin maaleihin. Perintöveron SAK palautti sellaiseksi, mitä se oli ennen edellistä keventämistä. Aie ei ole yhtä kuin lupaus. Puolustusvoimat ovat eurooppalaisittain hyvässä iskussa. Kun tekniikka toimii, joukot harjoittelevat jatkuvasti ja avunanto sekä vastaanottaminen ulkomailta ovat Suomen lain mukaan mahdollisia, puhutaan oikeista yhteisistä sotilaallisista kyvyistä. Palvelut räätälöidään työnhakijan mukaan. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ihmettelee kohua. Mitä luultavimmin mukaan vedettäisiin heti Ruotsi, joka varautuu oman maansa puolustamiseen jo Suomen alueella. –?Emme kuvittele, että veroohjelmamme menisi sellaisenaan läpi, mutta on katsottava pitemmälle. HYVÄ UUTINEN Suomelle on, että puolustusraportin mukaan Ruotsin puolustusvoimien iskukyky kasvaa lähivuosina tuntuvasti. PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A12 Talvisodassa vuonna 1940 ruotsalaiset vapaaehtoiset Suomessa eivät olleet Neuvostoliitolle pelote, kun koko Eurooppa paloi ympärillä. Myös Suomi oli mukana. –?Ensimmäisestä poikkeamasta ei rangaista karenssilla, vaan annetaan varoitus. Suomea on vaikea eristää tai ajaa erillissotaan. Ruotsin puolustuspolitiikan loppuraportti tunnistaa Göteborgin sataman merkityksen Ruotsin, Suomen ja Norjan huoltovarmuudelle. Ruotsin kannalta Suomen vahva puolustus ja sen tukeminen on etu. Ruotsi valmistautuu lähettämään Suomeen joukkoja aina prikaatillisen, noin 5?000 sotilasta. SAK:N TERVEISET sisältävät odotetusti viestin, että aktiivimallin aika on ohi. Silloin emme edes tienneet, mitkä puolueet ovat hallitusneuvotteluissa. Jos työnhakija palaa suunnitelmaan ja sen noudattamiseen, niin asia on sillä selvä. Ohjelma on saanut ristiriitaisen vastaanoton ekonomisteilta. Suomalaisia sotilaita harjoituksessa on 700, ulkomaisia 1?500. Toisaalta järjestössä ollaan realistisia. Malli on lievempi kuin aktiivimalli. VAIKKA SUOMEN lukemattomat puolustusyhteistyökuviot eivät täytä yksittäin sotilasliiton vaatimuksia, ne korottavat yhdessä hyökkäyksen kynnystä. Suursatama Tanskan salmien takana olisi meriliikenteestä riippuvaisen Suomen elämänlanka Eurooppaan ja maailmalle. Ruotsalaisen prikaatin arvo nousi ANALYYSI Joonas Kuikka joonas.kuikka @lannenmedia.fi Ruotsin puolustuspolitiikan loppuraporttiin sisältyy Suomen kannalta huojentava viesti. Suomen puolustusyhteistyössä erityisasemassa ovat Ruotsi ja Yhdysvallat, joilla on myös kolmenkeskinen yhteistyö Naton ulkopuolella. HEIKO JUNGE Anita Simola Palkansaajajärjestö SAK:n esitti hallitusneuvottelujen veropolitiikkaryhmälle ohjelmansa, joka sisältää lähes miljardin euron verran erilaisia veronkorotuksia. Reilut 2?000 ruotsalaista sotilasta osallistui Naton Trident Juncture -sotaharjoitukseen lokakuussa 2018 Norjassa. Mukana on USA:n ja Suomen lisäksi Ruotsi ja 12 muuta maata. Takana ovat ne ajat, kun maa keskittyi vain kriisinhallintaan ja alasajoi puolustuksensa. Samasta syystä Ruotsin puolustaminen on Suomelle elintärkeää. Tietotekniikan testauksella varmistetaan, että tarvittavat asetukset löydetään jo valmiiksi tositilannetta varten. KRIISITILANTEESSA Suomen tärkein satama olisi Göteborg. SAK: Verojen korottamisesta on voitava puhua. Meidän ohjelmassa työttömälle tehtäisiin työllistämismalli, jossa määritellään työnhaun mahdollisuudet, koulutus ja työkyky. Nyt tilanne on Venäjälle aivan toinen – Suomen ja Ruotsin onneksi. Mahdollisen vastustajan on Suomen kukistamisen lisäksi varauduttava konfliktin laajenemiseen. Tietenkin meidänkin mallissa jossain kohtaa on sanktioita, mutta ei niin rajuja kuin mitä on tänä päivänä. Listalla ovat yrittäjävähennyksen poisto, osinkoja perintöveron kiristys, varallisuusvero ja pysyvä solidaarisuusvero. VIESTI ON, että henkilöstöä tarvitaan lisää työvoimahallintoon. KOSKA OHJELMA on ollut jo kuukausia, kyse ei ole koepallosta, joka on heitetty hallitusneuvottelijoille. –?Kyse on ohjelmasta, jonka olemme julkaisseet helmikuussa. Muun muassa hävittäjämäärä kasvaa, kun tuotannossa olevan uuden Gripen E -mallin lisäksi säilytetään nykyisiä Cja D-malleja. –?Emme halua nykyistä aktiivimallia, joka on hallintolähtöinen ja jossa työttömät joutuvat tekemään temppuja temppujen vuoksi. Välittömästi myös muiden EU-maiden, Yhdysvaltojen ja Naton päättäjien pöydissä mietittäisiin vastatoimia. Jos haluamme pitää yllä nykyisen kaltaista hyvinvoinnin yhteiskuntaa, niin kaikkea ei välttämättä voida rahoittaa vain hoitamalla työllisyyttä. Tästä huolimatta raportti lähettää vahvan viestin todennäköisimmälle uhkaajalle eli Venäjälle
Tekovälineenä oli tukeva keittiöveitsi. Ensimmäistä kertaa sitä kokeiltiin vuoden 2014 parlamenttivaaleissa. Riidan välissä lapsen äiti joutui asumaan tyttärensä kanssa aika ajoin turvakodissa. Oikeudessa lapsen äiti kertoi, että mies oli häädön jälkeen toistuvasti yhteydessä häneen. Väittelyn perusteella komission varapuheenjohtajana toimiva Timmermans olisi innostavampi tehtävään kuin Weber. Jäsenmaiden määräenemmistöllä tekemän valinnan jälkeen Euroopan parlamentin enemmistön on vielä hyväksyttävä puheenjohtajaehdokas ennen tämän virkaan astumista. Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies häädettiin perheen yhteisestä kodista. Kyseessä oli näin ollen murha eikä tappo. Myös Frans Timmermans sanoi, että perinteisten puolueiden politiikka ei ole onnistunut, kun ihmiset äänestävät populisteja. –?Tunnusmerkistö täyttyisi siinäkin tapauksessa, että Cherchelin tarkoitus olisi ollut tehdä kahden kuukauden pituinen lomamatka ja palauttaa lapsi sen jälkeen äidilleen, koska kuvatuissa olosuhteissa matkaa ei voida pitää tavanomaisena lomamatkana. Hovioikeus tuomitsi Nicolas Mathieu Cherchelin, 39, elinkautiseen vankeuteen. Lapsen huoltajuus oli määrätty aiemmin äidille, ja äiti oli pannut vireille oikeudessa myös lähestymiskiellon. Hän otti kepin nokkaan pa riin kertaan vaalien ykköspuolueeksi ennustetun EPP:n kärkiehdokkaan Manfred Weberin. Tulokset eivät olleet erityisen hyviä, minkä parlamentti totesi omassa selvityksessäänkin. Ilmastonmuutokseen suhtautumisessa jakolinja oli kirkkaasti eurokriittisten ja muiden ryhmien välillä. Itsekritiikkiä EU:n epäonnistumisista kuultiin yli puoluerajojen lähinnä silloin, kun keskusteltiin populismin noususta Euroopassa. Henkilöautossa oli onnettomuushetkellä kuljettajan lisäksi kaksi kouluikäistä lasta. Hovioikeus katsoi, että henkirikos oli tehty vakaasti harkiten, erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Manfred Weber sen sijaan puolusti EU:ta. Hovioikeudessa syyttäjä ja lapsen äiti puolestaan vaativat, että murhatuomio pysyy. Vielä ei ole varmaa, nouseeko joku europarlamenttiryhmien kärkiehdokkaista komission seuraavaksi puheenjohtajaksi, sillä kärkiehdokasmenettely on herättänyt vastustusta jäsenmaissa. Pelti rytisi Vetelissä Kirkkotanhuan risteyksessä. Hän on näin toimiessaan syyllistynyt lapsikaappaukseen. Vuonna 1979 syntynyt Cherchel tuomittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa murhasta kesällä 2018. Vasemmisto haluaisi jättiyritykset verolle, oikeiston mielestä välejä Yhdysvaltoihin ei pidä pilata. PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A13 Sosiaalidemokraattien Frans Timmermans haastoi oikeiston Manfred Weberiä suuressa tv-vaalikeskustelussa. EU-kritiikki jäi pääasiassa konservatiivien ja reformistien liittoa edustavan Jan Zahradilin varaan. Vauhti oli onnettomuudessa hiljainen, sillä alueella on 40 km/h nopeusrajoitus. Se luotiin torjumaan kritiikkiä, jonka mukaan EU:n päätöksenteossa on demokratiavaje, kun EU-komission puheenjohtajan valinnalla ja vaalituloksella ei ole suoraa yhteyttä. Kärkiehdokasmenettelyllä kilpaillaan EU-komission puheenjohtajan paikasta. Weber jäi haastamisissa kakkoseksi. Kärkiehdokasväittelyksi kutsuttuun tapahtumaan osallistuivat kuuden puoleen ehdokkaat. Jäsenmaiden pääministerit, jotka muodostavat Eurooppa-neuvoston, eivät ole innostuneita kärkiehdokasmenettelystä. Heidän mielestään se siirtää valtaa kansallisten hallitusten muodostamalta Eurooppa-neuvostolta parlamentille. Kritiikkiä EU:sta tulee myös sisältä ANALYYSI Pekka Mauno pekka.mauno @lannenmedia.fi Euroopan parlamentissa vaalien jälkeen nähtävät uudet puolueliittoutumat jäivät piiloon, kun europuolueiden kärkiehdokkaat kohtasivat suuressa vaalikeskustelussa tv-studioksi muutetussa Euroopan parlamentin täysistuntosalissa. Hovioikeuden tuomiosta voi vielä pyytää valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, eli ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen. Hovioikeus katsoi nyt käräjäoikeuden tavoin, että henkirikos oli tehty vakaasti harkiten, erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tapahtumalla oli useita silminnäkijöitä, ja poliisi ehti paikalle, kun isku oli käynnissä. Hän puukotti oman 3-vuo tiaan tyttärensä hengiltä Porvoon keskustassa sijaitsevan leikkipuiston edustalla marraskuussa 2017. OLIVIER HOSLET Kärkiehdokasmenettely on paitsi parlamentin myös EU-komission nykyisen puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin suosima valintajärjestelmä. Hovioikeus totesi käräjäoikeuden tavoin, että Cherchel on ottanut omavaltaisesti lapsen huostaansa ja rikkonut lapsen huoltoa koskevia oikeuksia viemällä tämän pois asuinvaltiostaan. Kuski ajoi kolmion takaa suoraan henkilöauton eteen. Sanni Aho VETELI Kirkkotanhuan ja Koulutien risteyksessä Vetelissä rytisi pelti torstaina aamuyhdeksän jälkeen. Jakolinjoja syntyi esimerkiksi siitä, millä tavalla suuryritykset saadaan maksamaan veroja ja miten pitäisi suhtautua Yhdysvaltojen vapaata kauppaa romuttaviin tulleihin. Ensin puhuttiin maahanmuutosta. Käräjäoikeuden tuomiota ei näin ollen ole aihetta muuttaa, hovioikeus perustelee. Onnettomuudessa selvittiin ilman henkilövahinkoja, mutta henkilöauto vaurioitui törmäyksessä pahoin. –?EU on valinnut ihmisten sijasta markkinat, siksi populisteja äänestetään, sanoi Euroopan vasemmiston kärkiehdokas Nico Cué. Samaa hän vaati aikanaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Teko keskeytyi, kun poliisi taklasi miehen lapsen kimpusta pois. Henkilöauton kuljettaja ehti vain huomata pakettiauton ennen törmäämistä kylkeen. Moni kärkiehdokkaista vaati toimia puhumisen sijaan. Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan myös muilta osin. Cherchel oli hovioikeudessa vaatinut, että murhatuomio muutetaan tapoksi. PUUKOTUKSEN taustalla oli Cherchelin ja tämän entisen puolison välinen huoltajuusriita. KÄRKIEHDOKASMENETTELY on nyt toista kertaa käytössä. Kirkkotanhuaa pitkin kohti kirkkoa ajanut pakettiauton kuljettaja ei huomannut risteyksessä henkilöautoa. Henkilöautolla oli etuajo-oikeus. Hovioikeus katsoi, että hän syyllistyi lapsikaappaukseen. Sen jälkeen vuorossa olivat ilmastonmuutos, verotus, kauppapolitiikka ja lopuksi populismiin suhtautuminen. Miestä syytettiin myös lapsikaappauksesta. Hänen mielestään yhtenäisyyden menettäminen on kaikkein pahinta, mitä EU:lle voi tapahtua. Lasta ei ollut palautettu vapaaehtoisesti Suomeen, vaan äiti on joutunut hakemaan itse lapsen Karibialta ja allekirjoittamaan Cherchelin vaatiman asiakirjan saadakseen lapsen passin. Juttua istuttiin hovioikeudessa tämän vuoden maaliskuussa. Käräjäoikeuden tavoin hovioikeus katsoi veitsen olleen mukana tarkoituksellisesti ja osoittavan teon suunnitelmallisuutta. Kokonaisuudessa Cherchel oli syytettynä myös muista rikoksista, joissa uhrina oli lapsen äiti. Tanja Nuotio Helsingin hovioikeus on vahvistanut oman tyttärensä puukottaneen miehen murhatuomion. EROJA LÖYTYI MAAHANMUUTON lisäksi verotuksesta, kaupasta ja tietysti ilmastonmuutoksesta Keskustelussa käytiin läpi teemoja, joihin äänestäjätkin odottavat EU-tasolla ratkaisuja. Menettely on parlamentin ja EU-komission nykyisen puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin suosima valintajärjestelmä. Parhaiten keskustelussa pärjäsi hyvänä esiintyjänä tunnettu Euroopan sosiaalidemokraattien kärkiehdokas Frans Timmermans. Nyt Eurooppa-neuvoston on komission puheenjohtajaehdokkaan valinnassa otettava huomioon europarlamenttivaalien tulokset. Oman tyttärensä murhanneen tuomio vahvistui Hovioikeus tuomitsi Nicolas Mathieu Cherchelin elinkautiseen vankeuteen 3-vuotiaan tyttärensä murhasta. Kaikki muut ovat sitoutuneet EU:n päästötavoitteisiin
Ulkoministerit Timo Soini (sin.) ja Turkin Mevlut Cavusoglu sekä Euroopan neuvoston pääsihteeri Thorbjørn Jagland ennen torstaina vietettyä neuvoston 70-vuotisillallista. Silti esimerkiksi EU ei tule Mosheksen mukaan joustamaan Venäjän talouspakotteista. EUROOPAN NEUVOSTON ja Venäjän on kyettävä Soinin mukaan kompromisseihin, jotta kiistaan saadaan ratkaisu. Venäjälle on sanottu suoraan, että taustasyy kiistaan on Krimin valloittaminen. Puheen pitänyt tasavallan presidentti Sauli Niinistö kehotti vaalimaan kansainvälisiä järjestöjä ja muistutti Euroopan neuvostoa uhkaavasta kriisistä. JOS LÄNSIMAAT tekevät Venäjälle myönnytyksiä, käytännön vaikutuksia ei tule kuitenkaan ylikorostaa, Moshes tarkentaa. Se olisi ensimmäinen askel pakotteiden lieventämisessä. –?Länsimaat tekevät Helsinginkokouksessa myönnytyksen Venäjälle, Moshes uskoo. –?Kansainvälinen sääntöihin perustuva järjestelmä on itsessään uhanalainen. Eilen vieraat söivät illallista järjestön juhlavuoden kunniaksi. 2017 Venäjä lakkasi maksamasta neuvoston jäsenmaksua. Soini johtaa 70:tä juhlavuottaan viettävän ihmisoikeusja yhteistyöjärjestön vuotuisen ministerikokouksen tänään Finlandia-talossa. –?Symbolisesti myönnytys Venäjää kohtaan olisi merkittävä. Ukrainan ministerin poisjäänti viittaa Ulkopoliittisen instituutin (Upi) ohjelmajohtaja Arkady Mosheksen arvion mukaan juuri siihen, että neuvosto olisi pehmentämässä Venäjän-vastaisia pakotteita. X Helsingin kokoukseen osallistuu yli 30 jäsenmaan ulkoministerit, mikä tekee siitä yhden suurimmista järjestön historian kokoontumisista. Ukrainalaismedioiden mukaan Helsingin kokouksessa aloitetaan prosessi, jolla Venäjä palautetaan parlamentaarisen yleiskokouksen toimintaan. Soini ei yksilöinyt, mitä kompromissi osapuolilta käytännössä tarkoittaisi. –?Suomi on ollut puheenjohtajakaudella tarpeen vaatiessa tiukka. X Venäjä-kysymyksen lisäksi Euroopan neuvostolta odotetaan kannanottoja esimerkiksi järjestön tulevista painotuksista sekä instituution uudistamisesta ja taloudesta. Tutkija: ”Länsi tekee Venäjälle myönnytyksen” Kriisiytynyt Euroopan neuvosto istuu ministerikokouksensa tänään Finlandia-talossa. Paikalla on yli 30 jäsenmaan ulkoministerit. PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A14 Petteri Lindholm HELSINKI Toimitusministeristön ulkoministeri Timo Soini (sin.) odottaa Euroopan Neuvoston Helsingin-kokoukselta julkilausumaa, joka lieventäisi Venäjän ja Euroopan neuvoston välillä viime vuodet muhinutta kriisiä. –?Suomen kanta on, että Venäjän lähtö järjestöstä ei olisi kenenkään etu: ei Suomen, ei Euroopan neuvoston eikä Venäjän. TORSTAINA SELVISI , että Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin jää pois Helsingin-kokouksesta. ”Suomen kanta on, että Venäjän lähtö järjestöstä ei olisi kenenkään etu.” Timo Soini (sin.) Ulkoministeri. –?Neuvoston päämajasta Strasbourgista on tulossa kokoukseen sellaiset paperit, joiden pohjalta olen maltillisen toiveikas kokouksen tuloksesta, Soini sanoo. –?Mikään ei ole muuttunut kiistan juurisyyn eli Krimin valtauksen suhteen, joten miksi puhua kompromissista. Moshes sanoo, että myönnytyksiä ei myöskään tulisi pitää kompromissina. KIMMO BRANDT HELSINGIN-KOKOUS Suomessa yli 30 ulkoministeriä X Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on 47 jäsenmaan yhteistyöja ihmisoikeusjärjestö. Mosheksen mukaan on tiedossa, että Ukraina on yrittänyt suostutella Euroopan neuvostoa siihen, ettei Venäjää kohtaan tehtäisi myönnytyksiä. Euroopan neuvosto vastasi poistamalla Venäjän äänioikeuden neuvoston parlamentaarisissa yleiskokouksissa. Tämä sääntöihin perustuva järjestö, Euroopan neuvosto, ei muodosta poikkeusta. Päähuomio kohdistuu Venäjän ja neuvoston kiistaan. X Helsingissä tänään järjestettävä Euroopan neuvoston ministerikomitean kokous päättää Suomen puolivuotisen kauden komitean puheenjohtajana. X Torstaina osallistujat söivät illallisen Euroopan neuvoston 70-vuotisjuhlan kunniaksi. Soini sanoi, että Venäjän ja neuvoston kiistan ratkaisu edellyttää Venäjältä vastaantuloa. Poisjäänti vaikuttaa Mosheksen mielestä protestilta sitä vastaan, että myönnytyksiä olisi luvassa. Kriisi Venäjän ja Euroopan neuvoston välillä käynnistyi, kun Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta 2014. X Se ei kuulu EU:hun, mutta se sekoitetaan usein Eurooppaneuvostoon eli EU:n huippukokoukseen
Opposition kansanedustajat väittivät, että hallitus oli lakihankkeineen enemmän kiinnostunut näyttävis tä lehtiotsikoista kuin muslimityttöjen hyvinvoinnista. ”Huivit kielletään, jotta tytöt voisivat integroitua yhteiskuntaan.” Heinz Fassmann Itävallan opetusministeri Venezuelan kriisiä ratkotaan Norjassa OSLO. PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A15 MAAILMA Koonnut: Petteri Lindholm Seppo Ylönen Itävalta kieltää niin sanotun muslimihuivin käytön ala-aste-ikäisiltä tytöiltä. Nepalilainen kiipeilyopas, sherpa Kami Rita, 49, on kiivennyt maailman korkeimman vuoren Mount Everestin huipulle ennätyksellisen 23. Yli puolet 14:ta EU-maassa tehdyn kyselyn vastaajista uskoo myös, että EU hajoaa 20 vuodessa, The Guardian kertoo. Tuolloin kansanpuolueen kumppanina hallituksessa oli sosiaalidemokraattinen puolue (SPÖ). Itävallan hallitus perustelee huivikieltoa sillä, että nuoret muslimitytöt eivät itse pysty päättämään vaatetuksestaan. Asiantuntijoiden mukaan toimet on kohdistettu etenkin vakoilusta epäiltyä kiinalaista Huaweita vastaan. Sveitsilälinen UBS-pankki ei saanut komissiolta sakkoja, koska se paljasti valuuttamanipuloinnin komissiolle. LAIN LAATIJOILLA olivat mielessään muslimien burkat ja niqabit. Islam-tutkija Michael Kiefer ei ole samaa mieltä. REUTERS. Useimmat manipulointia tehneet pankkiirit myös tunsivat toisensa henkilökohtaisesti. KIELLON ARVOSTELIJAT sanovat, että on mahdotonta arvioida, onko huivi laitettu päähän pakolla vai vapaaehtoisesti. Vuoteen 2013 saakka muslimihuivin (hijabin) käyttö oli kielletty kouluissa, yliopistoissa ja valtion virastoissa. REUTERS Katmandu. kerran. FAROOQ KHAN/EPA TAUSTA Burka-kieltoja X Kokonaan kasvot peittävä burka tai niqab on kielletty useissa Euroopan maissa julkisilla paikoilla. Huivikiellon kannattajat väittävät, että pienet muslimitytöt eivät pysty itse päättämään vaatetuksestaan. Euroopan komissio langetti yli miljardin euron sakot valuuttamarkkinoiden manipuloinnista viidelle suurpankille. X Ranskassa ja Belgiassa burkakielto määrättiin vuonna 2011. Huivikielto ei astu voimaan saman tien, sillä siitä valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Osavaltiohallituksen integraatioministeri, liberaaliin FDP-puolueeseen kuuluva Joachim Stamp haluaisi kokeilla huivikieltoa. Trumpin allekirjoittama asetus kieltää Yhdysvaltalaisia yrityksiä käyttämästä ulkomaisia laitteita maan tietoverkoissa. KIELTO KOSKEE vaatekappaleita, jotka peittävät hiukset kokonaan tai suurelta osin, kirjoittaa itävaltalainen Der Standard -lehti. REUTERS MOUNT EVERESTIN ENNÄTYSKIIPEILIJÄ EUROOPPALAISET USKOVAT SOTAAN EU:SSA 30 % LONTOO. Se on voimassa myös Sveitsissä (2016), Bulgariassa (2016), Itävallassa (2017) ja Tanskassa (2018). Barclays, Citigroup, JP Morgan, MUFG-pankki ja Royal Bank of Scotland olivat komission mukaan osallisia kahdessa valuuttamarkkinoiden kartellitapauksessa. Kolme kymmenestä eurooppalaisesta uskoo sodan mahdollisuuteen EU-maiden välillä tulevien 20 vuoden aikana, kertoo ajatushautomo ECFR:n kysely. Lakitekstissä puhutaan ”maailmankatsomuksellisesta tai uskonnollisesta vaatetuksesta”, johon liittyy pään verhoaminen. Näin sanoi vapauspuolueen kansanedustaja Wendelin Mölzer. Itävallassa puhutaan ”rinnakkaisyhteiskunnasta”, joka vesittää pyrkimykset integroida maahanmuuttajat itävaltalaiseen yhteiskuntaan. –?Vanhemmat eivät suinkaan aina ole niitä, jotka määräävät tyttöjä sitomaan huivin päähänsä. Sebastian Kurzin hallitus sanoo suojelevansa muslimityttöjä, jotta nämä eivät joudu ikätovereidensa syrjimäksi. Yleensä musliminaiset alkavat käyttää huivia vasta teini-iästä alkaen. Peruste lain kumoamiselle olisi, että se loukkaa uskonnonvapautta. Itävalta haluaa uudella laillaan antaa ”signaalin poliittista islamia kohtaan”. Monet tytöt tekevät sen oma-aloitteisesti, Kiefer sanoi Der Spiegelin haastattelussa. Niqab jättää silmät paljaaksi, burkassa silmäalue on peitetty metalliristikolla. ITÄVALLAN hallituksen mielestä muslimihuivi on tyttöjen alistamisen väline. Nuorten tyttöjen huivikieltoa on pohdittu myös Saksan suurimmassa osavaltiossa Nordrhein-Westfalenissa. Osapuolten välisiä keskusteluja on käyty jo useita päiviä, mutta toistaiseksi niistä ei ole kerrottu mitään julkisuuteen. Tällä perusteella Itävalta kielsi vuonna 2017 kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Vapauspuolueen paineessa Itävalta on tiukentanut maahanmuuttopolitiikkaa ja suhtautumista muslimeihin. REUTERS EU-komissiolta miljardisakot pankeille BRYSSEL. Valuuttamanipulointiin osallistuneet pankkien työntekijät keskustelivat valuuttakaupoista pitkin työpäiviään yhteisissä chat-keskusteluissa. Kaksi viikkoa sitten oppositio yritti kammeta presidentti Nicolas Maduroa vallasta. Itävallan parlamentti päätti asiasta keskiviikkoiltana. Hollannin kielto (2015) on osittainen. 8850 metriä korkealle vuoren huipulle yrittää tänä vuonna liki 500 kiipeilijää ja lähes yhtä monta opasta. Poliisin mukaan varoituksia on kuitenkin jaettu hengitysmaskien, laskettelukypärien ja eläinpäähineiden käyttäjille. Tavallisin hijabin käyttötapa on kuitenkin hiukset peittävä pääliina. Donald Trump iskee Huaweita hätätilalla Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut kansallisen hätätilan Yhdysvaltojen tietoverkkojen suojelemiseksi, kertoo BBC. Venezuelan hallitus käy neuvotteluja opposition kanssa syöksykierteeseen ajautuneen kriisimaan tilanteesta Norjan välityksellä. Tämän takia juutalaisten kipa ja sikhipoikien patka ovat Itävallassa sallittuja päähineitä jatkossakin. Huivi sallitaan lääketieteellisistä tai säästä johtuvista syistä. Uima-asulle kielto X Burka on kielletty myös useissa osissa Espanjan Kataloniaa ja Saksan Baijerissa. X Turkissa on menty toiseen suuntaan. Niissä manipuloitiin 11 valuutan markkinoita, kuten euroa ja USA:n dollaria. Hänen mukaansa alle 14-vuotiaat tytöt eivät pysty itse päättämään, haluavatko he sitoa huivin päähänsä vai ei. X Muslimihuivia kutsutaan usein hijabiksi, mutta oikeastaan hijab tarkoittaa laajemmin naisten ”vaatimatonta pukeutumista”. Kiellon takana on Itävallan oikeistohallitus, jonka muodostavat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistopopulistinen vapauspuolue (FPÖ). Itävalta kieltää muslimi-huivin ala-asteen oppilailta Oikeistohallitus sanoo haluavansa suojella pikkutyttöjä syrjimiseltä kouluissa. Valuuttakartellit ajoittuivat vuosille 2007–2013. Pienten tyttöjen päässä niitä näkee erittäin harvoin. Tietyt Italian alueet ovat kieltäneet burkinin, joka on musliminaisten peittävä uima-asu
Ehkä matkoista jälleen tulee tutkimusmatkoja – todellisia matkoja – ja palaamme massaturismista löytämisen riemun aikaan. Se olisi silti käytännössä toteutettavissa. Tällä hetkellä rata tarjoaa kuitenkin myös kiinnostavia fossiilisiin energialähteisiin liittyviä maisemia, sillä sen varteen on keskittynyt paljon raskasta teollisuutta ja suuria kaupunkeja. Riemussa on varmasti kyse myös siitä, että tiedämme “paremmasta”, siis tehokkaammasta ja varmemmasta matkustusmuodosta. Junamatkailulla on paljon mahdollisuuksia kehittyä matkustamisen muotona jo nykyisillä teknologioilla. Kakkosluokka on luonnollisesti edellämainittujen välimuoto. Erityistä nostetta antoi viime syksynä ilmestynyt IPCC:n ilmastoraportti. Ehkä juuri siksi koemme olevamme sankareita, kun olemmekin taittaneet matkan junalla. Olemme myös sosiaalistuneet niihin, aina kulttuuriamme ja psyykettämme myöten. MIELIKUVIINI Trans-Siperiasta liittyi komeita maisemia. TULEVAISUUDEN kaukomatkailu voikin olla nykyistä kiinnostavampaa. Junamatkailulla on lukuisia ystäviä, ja sillä on kiistämättä jopa romantisoitu maine. Suomalaiseen silmään näkymät junan ikkunasta ovat yllättävänkin tuttuja: metsää ja välillä pari peltoa. Neljä vuorokautta reissattuaan kaksi muoria vaihtaa verkkaripuvut tyylikkäisiin ulkovaatteisiin, meikkaa ja pakkaa tavaransa jo kolme tuntia ennen perille saapumista. NYKYISESSÄ maailmantilanteessa ylirajaisen kaukojunamatkailun nopea kehittyminen tuntuu utopistiselta muun muassa geopoliittisista syistä. Muuten junien olisi oltava niin pitkiä, että ne eivät mahtuisi enää laitureille. Kolmosluokan vaunuissa on tiivis tunnelma. Pikayhteys voisi viedä meidät Singaporeen ja siitä vaikka Indonesiaan saakka vain muutamassa vuorokaudessa. Todella näyttäviä osuuksia on kuitenkin harvassa. Kun joku hakee vaunun perältä samovaarista kuumaa vettä, muut väistävät kohteliaasti hänen palatessaan keinuvassa junassa askeliaan varoen paikalleen. Jos junakalusto modernisoitaisiin 300 kilometrin tuntivauhtiin, Helsingistä pääsisi Pekingiin junalla noin 30 tunnissa.. Paikalliset liukenevat laiturilta, mutta me turistit jäämme ikuistamaan hetken heittämällä läpyjä ja näyttämällä voitonmerkkejä. Romantisoiden voimme myös haaveilla maailmasta, jossa kiire ei ole vallitseva olotila ja jossa meidän ei tarvitse käyttää lentokonetta, vaan saamme vapaasti nauttia junamatkailun mukavuuksista – ehkä sellaisistakin, joista emme vielä tiedä. Kun juna lopulta nytkähtää laituriin, kaikki kiirehtivät ulos. Vihdoinkin perillä! Vladivostokissa moni juhlistaa odotettua hetkeä ikuistamalla itsensä asemalaiturilla. Jokainen pyrkii tekemään olonsa mahdollisimman mukavaksi. Vaikuttavan näköisiä ja kuuloisia ovat myös valtavan pitkät tavarajunat, jotka kuljettavat usein öljyä tai hiiltä. Mihin lentokoneita enää tarvitaan. Muutokset ovat kuitenkin siinä määrin hienovaraisia, että psyyke pysyy muutoksessa paremmin mukana kuin vaikkapa lentokoneen laskeutuessa johonkin itäisen Aasian suurkaupunkiin. Kohtuullista matkustusmukavuutta kohtuullisella hinnalla. Pikayhteys Pekingiin olisi mahdollinen KOLUMNI Mikko Piispa palaute @lannenmedia.fi Keskustelu lentoliikenteen ilmastovaikutuksista ja lentämisen vaihtoehdoista on kiihtynyt. Välillä ohitettavat kylät ja kaupungit ovat toki erinäköisiä. Yhteiskuntamme ei ole vain teknisesti riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Matkan fyysinen ja henkinen rasitus on takanapäin, ja saapuminen perille tuntuu hienolta. Jos esimerkiksi Trans-Siperian osuudella kalusto modernisoitaisiin 300 kilometrin tuntivauhtiin – Japanin shinkansenit kulkevat jo nyt tuolla nopeudella – Helsingistä pääsisi Pekingiin junalla noin 30 tunnissa. Siten se ei ole vain haave, vaan myös tavoiteltavissa oleva kuvitelma toisenlaisesta maailmasta. Tällä hetkellä lentäminenkin kestää vaihtoineen noin vuorokauden verran. ODOTTAVA JA HILPEÄ tunnelma valtaa junan jo pari tuntia ennen saapumista Vladivostokin asemalle, jonne kiskot päättyvät. Monien mielestä parhaat pätkät sijaitsevat Baikal-järven ympäristössä sekä Chitan ja Habarovskin välissä. Sängyt ovat mukavat, ruoka on hyvää, samoin palvelu, ja kaikki on rauhallista ja puhdasta. PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A17 mätöntä. Anna-Sofia Sysser katselee Trans-Siperian junan ikkunasta maisemia, jotka näyttävät suomalaiseen silmään yllättävänkin tutuilta. Pääasiassa tuijotellaan radanvarren metsää ja pusikkoa. Nämä valtavat fossiilisten polttoaineiden letkat muistuttavat Venäjän talouden rakenteesta ja aikamme energiatarpeesta. Sen toteutumiseksi jokainen voi ottaa karttapallon käteen ja alkaa mielessään suunnitella unelmiensa rataverkostoa, jolla pääsisi kaikkiin niihin paikkoihin, joihin haluaisi joskus vielä matkustaa. Ilmastoahdistus heijastuu matkailutottumuksiin ja monet pohtivat lentämiselle vaihtoehtoja. No, Amerikkaan on lähdettävä sitten ehkä laivalla... Vladivostokiin voisi lentää, mutta olemme jakaneet hitaamman seikkailun – pienimuotoisen koettelemuksen, jonka päättymistä kelpaa hieman juhlia. Kolmosluokassa pääsee havainnoimaan myös toisten matkustajien aikakäsityksen muutosta. Ykkösluokan vaunuun mahtuu kuitenkin paljon vähemmän ihmisiä kuin kakkosja kolmosluokkaan, joten siitä ei ole massamatkailuun. Ykkösluokassa matkustusmukavuus on korkea, varmasti parempi kuin Nikolai toisella aikoinaan
Ensimmäisellä kerralla Milos Josimovin tukijalka petti, mutta 32. Tiedän, miltä kollegasta nyt tuntuu, virkkoi Wiss. minuuteilla KPV onnistui pitämään tilanteen hallinnassaan. Aivan avausjakson lopussa KPV:n puolustus aukesi ja Paul Tendeng teki jatkon kannalta erittäin tärkeän kavennuksen. Korkeita palloja tulikin, mutta Ville Koskimaa ja Juhani Pikkarainen olivat niissä vahvoja. Ilves rikkoi vapaapotkun arvoisesti 25-metrissä kahteen kertaan. Emme päässeet siinä tekopaikkoihin, kertasi Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss. Kotijoukkue teki kuitenkin pelin kaksi ensimmäistä osumaa. – Saatiin ennen taukoa tärkeä osuma. Pelin 22. Tällä kertaa nuoren laitahyökkääjän tykitys vei pallon riman kautta maaliin. Systeemi ei vaikuttanut toimivalta. URHEILU Urheilutoimitus P. Ilves iski ensin tasoituksen 91. TÄYDEN AJAN lähestyessä vaihtoi kumpikin valmentaja kolme pelaajaa. – Olisi pitänyt olla miehekkäämpi, kun pääsimme kahden maalin johtoon. – Linjan edusta jäi auki ja palattiin neljän miehen alakertaan. Serbin vasuriveto viuhui muurin läpi ja KPV johti lupaavasti 2–0. Myös Ala-Myllymäellä osui jälkimmäinen yritys oikeaan. Ilves kohtaa kesäkuun puolivälin loppuottelussa IFK Mariehamnin, joka löi VPS:n Vaasassa lukemin 3-1. Niin lähellä, mutta silti kaukana cup-finaalista oltiin. KPV:n vaihtureista vain Harri Heiermann toi kentälle jotakin uutta. Ilves oli sitkeä, mikä tiedettiin jo etukäteen. Tiedossa oli jatkuvia keskityksiä kohti Joonas Myllymäen vartioimaa maalia. Niinpä pelaajaa ei löytynyt edes videohaastatteluun. Jalkapallo on ihmeellistä. Tästä on nyt vain päästävä yli, sillä maanantai ja HIFK-ottelu tulee pian vastaan, Korhonen totesi. Hienon maalin tehnyt Enoch Banza tiesi, missä meni vikaan. Josimovin tavoin pääsi Lauri Ala-Myllymäki testaamaan kahdesti hyvältä etäisyydeltä vapariosaamistaan. minuutilla verkko soi. Nyt pallot annettiin liian helposti Ilvekselle ja oma pelaaminen loppui, Banza tuumi. minuutilla Hendrik Helmke ja Yessy Mena syöttelivät suoraviivaisesti ja Enoch Banza pääsi vetopaikkaan. Toinen jakso aloitettiin hyvin, mutta 55.–80. minuutilla ja kolmea minuuttia myöhemmin pöllytti Lauri AlaMyllymäki vapaapotkusta verkkoa loppuottelupaikan arvoisesti. Saatiin lopussa hyviä palloja alueelle, eikä tuollaista ratkaisua olisi kukaan osannut ennalta kirjoittaa. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A18 SUOMEN CUP KPV–Ilves 2–3 (2–1) Seppo Luokkala KOKKOLA Kun toisella on alla jatkuvia onnistumisia ja toisella pelkkiä pettymyksiä, on keskinäisessä kohtaamisessa altavastaaja vaikeassa paikassa. Pettymys palloveikkoleirissä oli luonnollisesti valtava. JUKKA LEHOJÄRVI JUKKA LEHOJÄRVI. – En nähnyt missään vaiheessa joukkueessa merkkejä, että sen usko olisi ollut loppumassa. Jalkapallo KPV menetti kahden maalin johdon Suomen cupin välierässä Juhani Pikkarainen oli KPV:n parhaimmistoa välierässä. – Mitäpä tähän oikein sanoa. Jarmo Korhonen lähti peliin kolmella topparilla. Tampereen Ilves oli Keskuskentällä kotijoukkuetta parempi ja sai lopulta faktan näkymään myös tulostaululla. Äskettäin Seinä-ohjelmassa nollille itsensä pelannut Diogo onnistui Keskuskentällä paremmin kuin tv:ssä. Wiss heitti penkiltä toppari Tomas Diogon kärkeen. KPV hävisi jo avausjaksolla paljon kaksinkamppailuja ja kakkospallot olivat jatkuvasti tamperelaisten kauraa. Lisäminuutit olivat liikaa Simo Roiha, Harri Heiermann ja Ville Koskimaa olivat pitkissä mietteissä cup-unelman tyssättyä. Tästä huolimatta Kokkolan Pallo-Veikot tuli hyvin valmistautuneena torstaiseen Suomen cupin välierään ja oli kiinni finaalipaikassa aina lisäminuuteille asti. Vaatimaton sutaisu vasurilla meni Pikkaraisen ”luukuista” KPV-maaliin, kun kuudesta lisäminuutista ensimmäinen oli lopuillaan
Toisella jaksolla KeKi ei toipunut ilmajokisten neljän juoksun avaavasta sisävuorosta, jossa juoksutilin avasi Tuomas Tuohisaaren kotiuttanut Veli-Pekka YliHirvelä. Pirttisalon jälkeen muut suomalaiset Mirka Kyyrönen ja Vili Kopra sijoittuivat 72:nneksi ja 102:nneksi. Pelin painopiste oli jo ensimmäisellä puoliajalla VPS:n kenttäpuoliskolla. KOSKENKORVAN URHEILIJAT avasi pistetilinsä, kun Kempeleen Kiri hävisi pohjalaisvierailleen 0–1 (1–1, 2–5). Koplan sankarit olivat vain kertaalleen kotiutuspaikassa epäonnistunut viiden lyödyn juoksun Latvala (7/10) ja kaikissa vaihtolyönneissään onnistunut polttaja Toni Laakso (4/6). Tekeminen oli eilen helppoa ja kivaa, tänään taas ei niin helppoa. Toisella jaksolla Korhonen ja Teemu Nikkanen löivät kaksi juoksua mieheen ja takasivat Tahkolle varman johtoaseman. Latvala jatkoi hurjaa lyöntitahtiaan kotiuttamalla toisella jaksolla kolme etenijää. Pirttisalolle tuli tyhmiä pummeja HELSINKI (STT) Suunnistusliitto joutuu karsimaan kustannuksiaan. Suunnistusliitto irtisanoi neljä HELSINKI (STT) Maria Sharapovan helmikuussa leikattu oikea olkapää pitää hänet sivussa tenniksen Ranskan avoimesta mestaruusturnauksesta, uutisoi L’Equipe. Monet syyttivät maalista auliisti VPS:n maalivahtia Martin Kompallaa, joka on aiheuttanut harmaita hiuksia ennen kaikkea avauksillaan. Hokkanen sivalsi avausjaksolla tyhjän kentän kunnarin. HYVINKÄÄN TAHKO avasi pistetilinsä kauden miesten Superpesiksessä, kun Pihkalaan saapui vieraaksi nousijaseura Siilinjärven Pesis. Pelin luonne enteili jo pitkään maalia ennen kuin Daniel Sjölund sen lopulta teki. SiiPestä erottuivat ykköskärki Antti Rinnevuori (5/9) ja polttaja Eino Puustinen (3/5). Säästötarpeen taustalla on lisenssisuunnistajien määrän ja kilpailijamaksujen vähentyminen. Veto ja Kopla jatkavat tappioitta Tahkon Roni Wahl ennätti kotipesään ennen SiiPe-lukkari Teemu Kinnusta. Neljän henkilön työsuhteet Suunnistusliitossa on irtisanottu. Tyhmiä pummeja hätäilystä johtuen, 118 kiekkoa rikkonut Pirttisalo kertoi tiedotteessa. Tahko hallitsi avausjaksoa kolmostilantein 17–4. Jussien Atte Kontio, Ville Viita ja Henri Itävalo löivät jokainen juoksun kotiutuspaikkaan päästessään. Ranskan avoin mestaruusturnaus käynnistyy 26. IPV:n terävimmät olivat koppari Hurskainen (7/11) ja lukkari Joona Sikiö (4/5). Ensimmäisen päivän jälkeen Pirttisalo oli 11:s, mutta torstaina hän putosi roimasti tuloslistalla. Veto takoi viimeisen vuoroparin alkuun kunnarin (1+1) kiertäneen Elmeri Anttilan ja kolme juoksua lyöneen Ruuskan tehoilla selkeät voittolukemat. Viime vuonna hän eteni turnauksessa puolivälieriin asti. IFK Mariehamn jatkoi tiukkaa prässiä, ja liikkuvuus oli kaikilta osin VPS:ää parempi. SiiPe voitti edellisellä Pihkalan pääsarjavierailullaan heinäkuussa 1998, mutta torstaina savolaisista ei ollut haastamaan kotijoukkueetta. KaMan teho oli liikaa kaksi juoksua lyöneen vaihtaja Jouni Itävalon (7/11) ja kolme juoksua lyöneen jokeri Miikka Riikosen varassa (5/7). –?Meillä oli hyvä tasapaino pelissä ja pelasimme kärsivällisesti johtoasemassa, Lundberg muisteli. Kärkikaksikko nappasi maapaikat Tokion olympialaisiin. Jakson voittojuoksun sivalsi kolmannessa vuoroparissa Perttu Ruuska. Viisi minuuttia myöhemmin Robin Sidin kaukolaukaus meni VPS:n maaliin. IFK Mariehamn lunasti toisen Suomen cupin finaalipaikan Pasi Peltola HELSINKI (STT) Vimpelin Veto tarvitsi molemmilla jaksoilla pari vuoroparia pelinsä käynnistämiseen, kunnes Saarikentän isännät saivat tyrmättyä Kankaanpään Mailan 2–0 (4– 3, 10–2). Sharapova voitti Ranskan avointen kaksinpelin 2012 ja 2014. Kempeleläisten näyttävimmät suoritukset esittivät lukkari Jani Lassila (5/5) ja kaksi juoksua lyönyt jokeri Meriläinen (5/7). Sharapovalla olkapäävamma Seppo Hautala VAASA (STT) Torstain jalkapallon miesten Suomen cupin välieräottelu oli Vaasan Palloseuran ja IFK Mariehamnin kautta aikojen ensimmäinen kohtaaminen Suomen cupissa. –?Joskus oikeat päätökset eivät ole helppoja, Sharapova viestitti Instagramissa. KaMa johti avausjaksoa kolmella juoksulla, mutta isäntien jokeri Janne Mäkelä tyhjensi kolmannen vuoroparin tasoittavalla ajolähdön (1+3) ja varmisti jaksovoiton. Osana kokonaisratkaisua Suunnistusliitto ja Kustannus Oy Juoksija neuvottelevat Suunnistaja-lehden siirtymisestä Juoksijan kustantamaksi. Ilmajokisten sankarit olivat nelosen hihaansa saanut koppari Yli-Hirvelä (6/6) ja kaksi juoksua lyönyt jokeri Patrik Wahlsten (3/6). KoU oli Juho Toivolan toisen vuoroparin kotiutuksella avausjakson voitossa kiinni, kunnes isäntien Ossi Meriläinen iski lukemat tasoihin viimeisen vuoroparin tasoittavalla kotiuttaessaan Markus Keski-Petäjän kahden palon tilanteessa. Isäntien selkeät voittolukemat kirjattiin 2–0 (8–0, 6–2). URHEILU PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A19 CHANGWON (STT)) Eemil Pirttisalo sijoittui parhaana suomalaisena 31:nneksi haulikkolajien maailmancupin trap-kilpailussa Etelä-Koreassa. Vähennykset kohdistuvat seuraja harrastetoimintaan sekä viestintään. Muu henkilöstö on kuluvan vuoden aikana kuukauden porrastetusti lomautettuna. Toisella jaksolla IPV:n Jussi Hurskaisen kolmannen vuoroparin kunnari (1+2) näytti jo tuovan isännille pisteitä, kunnes JukkaPekka Vainionpää ja kahden palon tilanteessa Ville Viidan kotiuttanut Puputti nostivat vieraat viimeisen vuoroparin tasoittavalla tasalukemiin. Kilpailun voittoon ylsi Kyproksen Andreas Makri, joka kukisti uusinnassa Britannian Matthew Coward-Holleyn. Historiaan peli ei muilta osin tule jäämään, sillä IFK Mariehamn selvitti tiensä loppuotteluun helposti tuloksella 3–1 (2–1). Ankkureista osaavimmat olivat ykkösvahti Manu Haukkala (5/7) ja polttaja Severi Piispanen (2/6). Siksi olikin hämmästyttävää, että VPS meni johtoon Alain Ebwellen laukauksella. SARJAN AINOA täysin pistein purjehtiva joukkue Kouvolan Pallonlyöjät voitti kolmannenkin ottelunsa lyömällä Kymenlaaksossa Alajärven Ankkurit 2–0 (5–2, 4–2). Tahkon palkitut olivat kakkosta hihassaan kantava Nikkanen (9 kärkilyöntiä/11 yritystä) ja seitsemästä kotiutuspaikastaan viisi juoksua lyönyt jokeri Korhonen (6/8). IPV pääsi avausjaksolla yrittämään kotiutusta vasta viimeisen vuoroparin tasoittavalla. Tilanne oli maalivahdille hankala, sillä Sidin laukaukseen oli tulossa useampikin pelaaja päineen väliin. Vedon palkitut olivat koppari Anttila (7/7) ja jokeri Mäkelä (6/9). IMATRAN PALLO-VEIKOT hävisi kolmannenkin ottelunsa nöyrryttyään kotikentällään Seinäjoen Jymy-Jusseille 0–1 (0–4, 6–6). IFK Mariehamnin päävalmentaja Peter Lundberg oli luonnollisesti tyytyväinen loppuottelupaikasta, ja pelin tasokin miellytti. SiiPen Toni Toivanen iski kunnarilyönnillään (1+1) vieraiden ainoat juoksut viimeisessä vuoroparissa kahden palon tilanteessa. Liiton hallitus on tehnyt päätöksen 200?000 euron säästöistä, jotka kohdistuvat pääosin henkilöstökuluihin. toukokuuta. Isäntien Juha Korhonen löi juoksun kolmella lyöntivuorolla epäonnistuen vain kertaalleen. LEHTIKUVA/JORMA VAINIO. Henri Puputti tuuletti kahta juoksua etenijänä. –?Olen siitä huolissani, että samat virheet toistuvat pelistä toiseen, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi joukkueen nykytilaa ja viittasi myös seitsemällä peräkkäisellä voitottomalla ottelulla alkaneeseen liigakauteen. –?Olemme tilanteessa, jossa pakon edessä tehtävät säästöt näkyvät myös seurapalveluissa ja lajin näkyvyydessä, liiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki tiivisti tilanteen tiedotteessa. Toinen jakso oli puolivälissään tasalukemissa 2–2. Matti Latvalan ja Juho Hacklinin kaksi kotiutusta mieheen olivat avausjaksolla liikaa Ankkureille. –?Tämän päivän ensimmäinen ja toinen sarja olivat huonoja. Jusseista tehokkainta jälkeä tekivät neljä juoksua lyönyt jokeri Vainionpää (6/9) ja yhden juoksun tuonut kärkietenijä Tuomas Raunio (7/8). – Asenne piti olla kohdallaan, koska tässä sarjassa ei ilmaisia pisteitä ole jaossa, vakuutteli tyhjän kentän kunnarinsa ohessa neljä juoksua tuonut Tahkon Riku Hokkanen. 32-vuotias venäläinen ei ole pelannut ottelua tammikuun jälkeen
020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi PERJANTAI 17.5.2019 Keskipohjanmaa A20 Reima Rautiainen KOSICE (STT) Suomi kohtaa perjantaina jääkiekon MM-kisoissa Britannian pitkän tauon jälkeen. erä: maaliton. erä: 29.13 Dennis Rasmussen (Krüger) 6–0 av., 33.22 Lindholm (Landeskog–Pettersson) 7–0. Ranska–Slovakia, Suomi–Britannia. Britannialle riitti nousuun piste. Yleisöä: 4?519. A-sarjapaikka on mahdollisesti pelissä Britannian päätöspelissä Ranskaa vastaan. erä: 1.09 Gabriel Landeskog (Elias Pettersson– Elias Lindholm) 1–0, 2.37 Marcus Krüger (Oskar Lindblom) 2–0, 5.41 William Nylander (Alexander Wennberg–Patric Hörnqvist) 3–0, 7.32 Adam Larsson (Nylander) 4–0, 14.39 Adrian Kempe (Anton Lander–Mattias Ekholm) 5–0. Ohtamaan pakkipari Niko Mikkola sai torjuttua Morten Madsenin ensimmäisen kudin, mutta seuraavalla kerralla Madsen sai kiekon maaliin saakka. Yritämme totutella A-sarjan vauhtiin, joka on paljon kovempaa kuin alemmissa sarjoissa, Russell sanoo. 6. 3. Erotuomarit: Tobias Björk Ruotsi–Roman Gofman Venäjä (Bill Hancock USA–Roman Kaderli Sveitsi). Siellä olivat möyrimässä Toni Rajala sekä Sakari Manninen, joista lopulta Manninen sai luudittua pelivälineen verkkoon. erä: 21.49 Morten Madsen (Nicklas Jensen, Markus Lauridsen) 0–1 yv, 25.49 Kaapo Kakko (Mikko Lehtonen) 1–1, 34.19 Sakari Manninen (Toni Rajala, Lehtonen) 2–1. Jäähyt yhteensä: Saksa 4x2 min.+10 min=18 min., Slovakia 4x2 min.+10 min=18 min. BRITANNIAN NOUSU A-sarjaan oli tarina sinänsä. erä: 58.08 Markus Eisenschmid (Yannic Seidenberg–Dominik Kahun) 2–2, 59.33 Leon Draisaitl (Frederik Tiffels–Dominik Kahun), 3–2. Jäähyt yhteensä: Kanada 4x2 min, Ranska 5x2 min. Kakko löi alkutahdit Kaapo Kakko pisti maalivahti Sebastian Dahmin vipuun ja ujutti Suomen avausmaalin. Itävalta–Norja, Tshekki–Italia. Erotuomarit: Martin Frano Tshekki–Max Sidorenko Valko-Venäjä (Jiri Ondracek Tshekki–Dmitri Shishlo Venäjä). Saksa .............................4 4 12– 5 12 Suomi ............................4 3 1 12– 7 10 Kanada ..........................4 3 1 29– 10 9 USA................................4 2 1 1 17– 10 8 Tanska ...........................4 1 1 2 16– 9 5 Slovakia .........................4 1 3 13– 14 3 Ranska ...........................4 1 3 8– 21 1 Britannia .......................4 4 4– 26 Seuraavat ottelut: 17.?5. erä: 42.40 Oliver Ekman-Larsson (Wennberg– Hörnqvist) 8–0 yv., 45.31 Pettersson (Lindholm– Landeskog) 9–0, 47.46 Mihcael Raffl (Fabio Hofer–Markus Shlacher) 9–1. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI 2 Jääkiekko Miesten MM-kilpailut, 7. Louis–San Jose 4–5 (0–2, 4–1, 0–1, 0–1) San Jose johtaa voitoin 2–1. Yleisöä: 7?440. Leijonat kohtaa Britannian 57 vuoden tauon jälkeen Tänään iltapelissä Suomen kohtaava Britannia on ollut ottavana osapuolena tämän vuoden MM-kisoissa. Erotuomarit: Brett Iverson Kanada–Peter Stano Slovakia (Andrew Dalton Britannia–Hannu Sormunen Suomi). päivän iltaottelu: Venäjä–Italia 10–0 (4–0, 4–0, 2–0) Venäjä ...........................4 4 23– 2 12 Sveitsi ............................4 4 20– 2 12 Ruotsi ............................4 3 1 28– 7 9 Tshekki ..........................4 3 1 18– 10 9 Latvia.............................4 2 2 12– 11 6 Norja ..............................4 4 6– 25 Itävalta ..........................4 4 3– 23 Italia...............................4 4 0– 30 Seuraavat ottelut: 17.?5. Maalivahtien torjunnat: Mathias Niederberger Saksa 34, Marek Ciliak Slovakia 18. Kolmannen erän puolivälissä Leijonat sammutti tanskalaisten viimeisenkin toivonkipinän. Kakko sai keskialueella kiekon vauhtiin ja polkaisi heittämällä Nick Olesenin ohi. 2. erä: 51.07 Harri Pesonen (Kakko) 3–1 Maalivahtien torjunnat: Kevin Lankinen Suomi 25, Sebastian Dahm Tanska 34. Nicklas Jensenin laukaus osui Atte Ohtamaata päähän ja kiekko jäi pyörimään Suomen maalille. 3. Suomella on hyvät mahdollisuudet kaunistella keskinäistä ottelutilastoa. Jäähyt yhteensä: Ruotsi 4x2 min, Itävalta 5x2 min. Jääkiekko Leijonille täysi pistepotti Tanskan kustannuksella LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Päävalmentaja Russell sysää Suomen kaikin mokomin ennakkosuosikiksi. Kakon viimeistelemään avausmaaliin syöttöpisteen saanut Mikko Lehtonen laukoi, Dahm torjui ja irtokiekko jäi Tanskan maalinedustalle. URHEILU Urheilutoimitus P. erä: 42.55 Anhony Rech 3–2, 48.36 Mantha 4–2, 50.27 Mark Stone (Marchessault) 5–2. 3. Kakko laukoi ja Harri Pesonen ohjasi kiekon Dahmin längistä sisään. Lohko B (Bratislava): Ruotsi–Itävalta 9–1 (5–0, 2–0, 2–1) 1. – Haluamme myös pysyä A-sarjassa, sillä matka tänne on ollut pitkä, Nottingham Panthersin hyökkääjä Farmer huomauttaa. päivä: Lohko A (Kosice): Suomi–Tanska 3–1 (0–0, 2–1, 1–0) 1. Se varmistui, kun Robert Farmer tasoitti 15 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua 2–2:een ja venytti pelin jatkoajalle. Maalivahtien torjunnat: Carter Hart K 21, Henri Buysse R 41. Ottelun avausmaalin teki Tanska heti toisen erän alussa. erä: 36.13 Damien Fleury (Florian Chakiachvili–Anthony Guttig) 3–1 yv. 2. –?Onko siitä tosiaan niin kauan, huokaisee Kosicen jäähallissa Britannian päävalmentaja Pete Russell, kun kuulee pitkästä ottelutauosta. päivän iltaottelu: Saksa–Slovakia 3–2 (0–0, 1–2, 2–0) 1. Vielä toissa keväänä maa pelasi MM-kisojen kolmannella sarjaportaalla. Leijonat meni ensimmäisen kerran johtoon ajassa 34.19. Jarno Herranen Tanska oli odotetun hankala vastus Leijonille jääkiekon MM-kisojen alkulohkossa. Tanska pisti hanttiin parhaansa mukaan, mutta Suomi palasi voittokantaan 3–1 (0–0, 2–1, 1–0) -voitollaan. 2. Sen jälkeen Kakko pisti kahville myös maalivahti Sebastian Dahmin ja veivasi komeasti Suomen tasoituksen. Kun Suomi oli 11 vuotta aiemmin hävinnyt MM-Pariisissa briteille 3–6, saldo on Leijonille murheellinen. erä: 8.19 Anthony Mantha (Shea Theodore– Damon Severson) 1–0 yv2, 10.50 Darnell Nurse (Jonathan Marchessault–Pierre-Luc Dubois) 2–0, 16.15 Anthony Cirelli (Sean Couturier–Sam Reinhart) 3–0. erä: Maaliton. Maalivahtien torjunnat: Henrik Lundqvist R 21, Bernhard Starkbaum I 27. 25 vuoden tauon jälkeen A-sarjaan noussut Britannia pitää A-alkulohkossa perää hävittyään kaikki neljä otteluaan maalein 4–26. Maiden välisen toisen ja kolmannen maaottelun väliä on yli 57 vuotta. –?Joukkueellamme ei ole paineita. Kanada–Ranska 5–2 (3–0, 0–1, 2–1) 1. 3. Yleisöä: 8?386. Yleisöä: 4812. Kärkipaikkaa pitää kaikki neljä otteluaan varsinaisella peliajalla voittanut Toni Söderholmin valmentama Saksa. Voittonsa myötä Suomi nousi Alohkossa kakkoseksi. Suomi tasoitti neljä minuuttia myöhemmin ja jälleen kerran nähtiin melkoinen Kaapo Kakko -show. erä: 23.54 Marc Michaelis (Markuks Eisenschmid) 1–0, 28.30 Andrej Sekera (Erik Cernak) 1–1 yv, 29.55 Libor Hudacek (Richard Panik–Tomas Tatar) 1–2 yv. Britannian toistaiseksi viimeinen voitto A-sarjassa on – Suomesta MM-Coloradossa vuodelta 1962. Jäähyt yhteensä: Suomi 5x2 min, Tanska 3x2 min. Maat olivat MM-jäällä vastakkain viimeksi 1962 Yhdysvaltain Colorado Springissä, ja Britannia poistui kaukalosta voittajana maalein 7–5. Erotuomarit: Linus Öhlund Ruotsi–Stephen Reneau USA (Mirolav Lhotsky Tshekki–Andreas Malmqvist Ruotsi). divisioonan A-ryhmän ratkaisuottelussa Unkaria vastaan. Tshekki–Latvia 6–3 (0–2, 4–0, 2–1) 6. Nousu A-sarjaan sinetöityi dramaattisesti viime vuonna Budapestissa 1. 2. Nivalan kiekkokasvatti selvisi tilanteella säikähdyksellä ja Ohtamaa palasi kaukaloon pian pelin jatkuttua. NHL keskiviikkona: Länsilohkon 3/7 lohkofinaali: St