helmikuuta 2019. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas käsittelee pääkirjoituksessaan maakunnan kulttuuritalvea.. Yksi heistä on kokkolalaislähtöinen Toni Utunen, joka piipahti lauantaina kaupungin ja Juniori-Hermeksen palkittavana. 1 Sivut A12-13 Palestiinalaisille kouluapua Palestiinalaisten koulut ovat saaneet Suomesta . Kestotilattuna kotiin 0,98 € (sis. Hinta 3,00 €. Nro 47 Vanhojen tanssit ja penkkarit kuvina 1 Sivut A8-9 Roskarukasta olisi muuhunkin kuin pulkkailuun 1 Sivut A2-3 Kourallinen suomalaisia jääkiekkoilijoita voi ylpeillä kahdella MM-kultamitalilla. Rahoitusta on järjestetty niin koulujen rakentamiseen kuin turvallisten koulukuljetusten tukemiseen alueilla, joilla on vaara palestiinalaisten ja israelilaisten yhteenottoihin. CLAS-OLAV SLOTTE ” KeskiPohjanmaalla tuntuu menestyvän monenlainen kulttuuri. OSSI RAJALA Guardia Nuevan solistina suuressa viihdekonsertoissa lauantaina laulanut Mika Pohjonen kiitteli orkesteria sovituksista, jotka antavat vanhoille tangoille uudet muodot. Toni Utunen kävi Kokkolassa palkittavana. –?Teillä on täällä Kokkolassa upea orkesteri, annetaan sille aplodit! Uusia muotoja tangoille 1 Sivu A4 Mika Pohjonen lauloi Guardia Nuevan solistina. alv 10 %). CLAS-OLAV SLOTTE Hoitoala pöyristyi Timo Soinin esityksestä UUTISET 1 Sivu A11 Suomi pyrkii palestiinalaisalueella tekemällään kehitysyhteistyöllä parantamaan erityisesti koulutusta. Kultaa kaukaloista 1 Sivu A16 Terveisiä Vancouverista. www.keskipohjanmaa.fi Sunnuntai 17
Tärkein eli hissit puuttuvat, sanoo Erkki Niskanen. Vastaus löytyy sääolosuhteista. –?Ilman ongelmia olisi jo itsenäisyyspäivänä lasketeltu. Vaikka Kokkolan Roskarukalla ei ole hissejä, eivät lumilautailijat ole hylänneet rinnettä. Ei ollut nettiä. Luonnonlumen riittämisestä huolimatta pohjat pitää tehdä tykkilumesta. Kun meri on auki, sade tulee lännestä vetenä. Sievi on tunnettu vahvasta lumilautakulttuuristaan. Kävijät ovat noin sadan kilometrin säteeltä. 2000-luvun alkupuolen rinnekulttuuria on hankala toisintaa. –?Parhaimmillaan kaksi kertaa päivässä pitää ajaa, että rinne pysyy kunnossa. Niskasen mukaan Kokkolan rinteessä oli kahvio, välinevuokraamo ja kolme hissiä. Erkki Niskanen jätemaasta kasatun mäen huipulla 22. Noin 70 prosenttia kävijöistä laskettelee suksilla. Jossain vaiheessa toiminta ei ollut enää kannattavaa. Sulan meren lämmittävä vaikutus hankaloitti keinolumen tekemistä. Esimerkiksi sieviläissyntyinen Markku Koski ponnisti Louekallion rinteiltä olympiapronssille asti. Lapset ehtivät nukkumaan. SIEVIN Louekalliolla on lasketeltu tammikuun puolivälistä. Nyt käytössä ovat kaikki kolme hissiä ja viisi rinnettä. – 10–15 vuotta sitten oli kävijöitä eri lailla. Varila yllättää toistamiseen: kova lumentulo ei suinkaan päästä rinneyrittäjää helpolla. Sitten alkoi sataa. Jos rinteen sai lumetettua, lumi suli heti. Nykyään mäessä lasketellaan lähinnä pulkilla. KAUSTISEN Hiihtokeskuksen yrittäjä Tapio Varila yllättää. Hän laskee saavutukseksi sen, että seudun nuorille tarjoiltiin talvisin väylä energian purkamiseen. Kokkolan Roskarukalla laskettelukeskusta pyörittänyt Erkki Niskanen: Mäestä olisi yhä muuhunkin kuin pulkkailuun. –?Aluksi oli mahdotonta trafiikkia, mutta sitten tuli lauhoja talvia. tammikuuta vuonna 1988. Meno oli hurjaa, sillä hisseillä pääsi rinteen harjalle myös Vetelissä ja Ylivieskassa. Hiihtolomiin asti käyttö painottuu viikonloppuihin. Kokoonsa nähden se tarjosi maksimihyödyn. MIKSI Kokkolan laskettelukeskuksen toiminta loppui. Sellaiseen ei päästä enää koskaan, sanoo Niemi. Aikakaudelleen tyypillisesti nimetty Halkkis-laskettelukeskus toimi Kokkolassa 1980ja 1990-lukujen taitteessa. Musiikki voisi soida ja hiihtohissit nytkähdellä Kokkolassakin, uskoo Roskarukalla eli Halkokarin lähiliikuntapaikan rinteessä laskettelukeskusta pyörittänyt Erkki Niskanen. Erkki Niskanen kuvailee Kokkolan sijaintia ilmastollisesti haasteelliseksi. –?Sikäli on harmittanut, että Kokkolassa olisi valmis mäki ja penskoja pilvin pimein. Kuka toisi hissit takaisin. Kasvatustyötä yritimme tehdä siinä mielessä, että rinnettä ei pidetty auki iltamyöhään. JUKKA LEHOJÄRVI ESA MELAMETSÄ. Lunta ainakin riittäisi eri tyyliin kuin 1990-luvun alkuvuosina. Laskettelumäki Kokkolassa ennemmin ruokki kuin söi Kaustisen-kävijöitä. –?Ensimmäisenä vuonna lumetus pysyi rinteessä koko kauden. –?Mäessä saatiin liikuntaa, oli vähemmän energiaa potkia rännejä. Viime kausi oli yksi parhaista, mutta nyt jo kolmena viikonloppuna on ollut vesisadetta tai kovaa pakkasta. Totta kai laskettelumäen voisi elvyttää, jos talvet ovat tällaisia, Niskanen sanoo. –?Lautaporukka on sellaista. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A2 Paikallisten rinteiden vetovoima Jouni Nikula Laskettelukausi on pian parhaimmillaan Kaustisen, Sievin ja Vimpelin rinteissä. Kokkola toi meille lisää kävijöitä, Varila sanoo. –?Harmi, että se loppui. Rinteessä on myös kuntoiluportaat. Nykyään paikka tunnetaan Kokkolan Roskarukana. –?Meillä vakioporukasta enemmistö on lautailijoita, mutta kokonaiskävijöistä suurin osa laskettelee suksilla, sanoo yrittäjä Kari Niemi. –?Kokkolan rinne oli profiililtaan mietitty ja muotoiltu. Kaustisella laskettelukausi avattiin joulun välipäivinä. Olen yhä sitä mieltä, että paikasta olisi muuhunkin kuin nassikoiden harjoittelumäeksi. Saman tyyppinen laskettelurinne on Ouluun avattu Ruskotunturi, sanoo Niskanen. Kaverit nähtiin rinteessä. Roskarukan huipulle pääsi hiihtohissillä vajaat 30 vuotta sitten. Ajankohta oli tavallista myöhäisempi, mikä johtui kunnan päätöksenteon pitkittymisestä liittyen rinteen maakauppoihin
Kaustisen Hiihtokeskus on hallinnollisen Keski-Pohjanmaan ainoa laskettelurinne. Lyhyesti: kerro huolesi ja ihmettelyn aiheet, toimitus selvittää puolestasi. Tapio Varila Kaustisen Hiihtokeskuksen rinteessä joulukuussa 2007. Testasin tämän Keskipohjanmaan mäkitestissä helmikuussa 2006. Keskipohjanmaan toimitus odottaa juttuvinkkejäsi. Varila kertoo tehneensä lähes ympärivuorokautisia työpäiviä rinteessä viimeiset kaksi kuukautta. Harri Jumppanen Paljon hyviä muistoja noilta ajoilta! Opettelin isoveljen ja sen kavereiden perässä lumilautailemaan rinteessä. Louekallion yrittäjä Kari Niemi on tehnyt pistävän huomion. Kauppahinta oli 24?000 euroa. Kulttuurinystävät tietävät, että hienoista elämyksistä saa sielu ravintoa. Muistan, miten jännitin pappani henkilöauton takapenkillä. En maksanut maista lopettaakseni. Lopulta kaikki oli kiinni siitä, riittääkö lumi. Lisäksi valituksen tekijät olisivat halunneet maapohjan myynnille avointa kilpailutusta. CLAS-OLAV SLOTTE Lukijat muistelevat Kokkolan laskettelukeskusta K eskipohjalaisia hemmotellaan todellisella kulttuuritalvella, kun muualla tavataan puhua pelkästään kulttuurikesästä, joka sekin on hyvin vilkas erilaisine tapahtumineen. Huono hiihtää. –?Maakunta tarvitsee rinteensä. Tuli käytyä laskettelemassa, rinne tuntui jo silloin lyhyeltä. Tämä kausi mennään normaalisti, mutta sen jälkeen katsotaan, loppuuko toiminta, Varila sanoo. Muistan, kuinka ne vain nauroivat hissistä, kun yritin saada käännöksiä aikaiseksi. –?Kehittäminen on helpompaa, kun raha ei ole kiinni vuokramaassa. Kokkolan Talvitanssit työpajoineen on täkäläinen erikoisuus. Vinkkaa Keskipohjanmaan toimitukselle sähköpostilla toimitus@kpk.fi ja lähetä WhatsApp-viesti numeroon 0400 365 601. Lunta ja elintasoa riittäisi eri lailla kuin 1990-luvulla, mutta miten olisi kävijöiden laita. Kokkolan laskettelurinteeseen lähtemisestä oli puhuttu pitkään. Kokkolan Snellman-salissa on alkanut varsinainen viihdekevät, jonka aikana vuorottelevat klassinen ja kevyempi musiikki. Työllistävä vaikutus on isompi lähinnä muutamina talviviikonloppuina, Varila sanoo. Henna Oikari Alhaalla oli jonkinlainen vuokraamorakennus. Alhaalla oli hirsinen kahvila/vuokraamo, jossa oli silloisen maailman parasta kaakaota. Guardia Nueva ja Storbacka jatkavat yhteistyötään toukokuussa Innsbruckissa, jossa on esiintyminen suuressa World Music Festivalissa, joten tietous pohjalaisesta osaamisesta leviää maan rajojen ulkopuolelle. Keskustele aiheesta Keskipohjanmaan Facebookissa. Sija: 2. Isäni oli järjestämässä pujotteluja lumilautailukisoja. Nopeuden mittasi poliisi. Otan suoran lainauksen päiväkirjastani vuodelta 1992, jolloin Kälviän pitäjänmestaruushiihdot järjestettiin keskiviikkona 11. Kaustisen tai Sievin rinteissä ei tarvita sadetakkeja. Taisipa siellä käydä Mikko Alatalokin pitämässä laskettelukoulua ja Häkä Häkkinen laskemassa syöksylaskua. Lumi riitti, mutta vaivoin. Tänäkin vuonna näyttää siltä, että talvilomailevat keskipohjalaiset saavat kotimaisemissaan nauttia retkilatujen virkistävästä voimasta. Katri Vironen Jäin hissiin kiinni. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertit ovat hurmanneet täyden salin yleisöä osoittamaan suosiota jopa seisaaltaan. Kerromme päätösten taustat, tutkimme numeroita, teemme päättäjille ne hankalat kysymykset, joita kansalaisen voi olla vaikea päästä esittämään. Roskaruka yltää 35,9 metrin korkeudellaan kolmossijalle. Kaustisen kunta päätti joulukuussa myydä laskettelurinteen maat Varilalle. Ylivieska-talo Akustiikassa on kevään mittaan sellaisia konsertteja, jotka houkuttelevat luultavasti kauempaakin. Viime talvina suksilla on päässyt lähes minne tahansa. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat viihtyneet kulttuuritapahtumissa tänäkin vuonna. Guardia Nueva ja Raimo Vertainen loihtivat jälleen sellaisen tangokonsertin, että yleisö poistui konserteista tangon säveliä tapaillen ja ihmisten kommenteista päätellen tyytyväisenä. Kokkolan kaupunginteatterissa koettiin Neljäntienristeyksen hieno ensi-ilta pari viikkoa sitten. Kalajoki sai uudet kirjastoja kulttuuritilat syksyllä. Keski-Pohjanmaalla tuntuu menestyvän monenlainen kulttuuri. Luetteloon on lisättävä ehdottomasti Kokkolan Talviharmonikka, joka on pitänyt yleisönsä vuosi toisensa jälkeen. Keskipohjanmaa selvittää, kerro meille VINKKAA TOIMITUKSELLE. Kanta-Kokkolan korkein huippu on Köykärin hiihtokeskuksen tekomäki. Valituksen tekijöiden mukaan maakaupan käsittely oli virheellistä. Varila halusi ostaa laskettelumaat sinne tekemiensä investointien takia. Niskasen Eki piti kahvilaa ja vuokraamoa. Niita Maunula Mitä mieltä sinä olet. Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi PÄÄKIRJOITUS SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Valitus syö yrittäjän työrauhaa Jouni Nikula Kaustisen rinneyrittäjä Tapio Varila elää epävarmuudessa. Monet esiintyjät tulevat omalta seudulta, mutta vierailijoitakin käydään katsomassa ja kuuntelemassa. maaliskuuta: Matka: 3,7 km. Lapsuudessani ei ollut lunta KOMMENTTI Jouni Nikula jouni.nikula@kpk.fi Kokkolan Roskarukan entinen rinneyrittäjä Erkki Niskanen vahvisti muistikuvani 1990-luvun alkupuolen talvista. Hän ei usko, että kultakauteen on enää paluuta. Tämän vuoden puolella Kaustisella on nautittu kamarimusiikkiviikosta, jonka kiinnostava ohjelmisto veti yleisöä ympäri maakuntaa. Tämän vuoden puolella joukko kaustislaisia kunnanvaltuutettuja valitti Vaasan hallinto-oikeuteen kunnan ja hiihtokeskusyrittäjän välisestä kaupasta. Koska lunta ei ollut, oli lunta jouduttu tuomaan muualta. Täällä käy paljon esimerkiksi koululaisporukoita. Toimitus on paikalla joka päivä klo 6.30-23. Tänään sunnuntaina päättyvä kaupunkifestivaali huipentui lauantaina kahteen suureen viihdekonserttiin, joita tänä vuonna tähdittivät Jennie Storbacka ja Mika Pohjonen. –?Tilanne on täysin auki, valitukset ovat päällä. Hyvät muistot. Arvasin melkein, että valituksia tulee, mutta onhan tämä harmillista. Ihmiset käyvät aktiivisesti tapahtumissa arkena ja viikonloppuisin. Tiina Ojutkangas Kulttuuritalvi hemmottelee yleisöä Luetteloon on lisättävä ehdottomasti Kokkolan Talviharmonikka, joka on pitänyt yleisönsä vuosi toisensa jälkeen. Niskanen on sitä mieltä, että yrittämisen voisi saman tien tuoda takaisin Kokkolan Roskarukalle. Johanna Juola Hissi takaisin! Sarah Tiainen Kyllä ennen oli parempi. Netin ja älypuhelinten lyötyä läpi ovat laskettelijat vähentyneet. Näkisin, että yleinen ilmapiiri Kaustisella on kuitenkin takanani. Siksi maakauppa ei ole lainvoimainen. Olisiko hiihtohissien tuomisessa takaisin Roskarukalle mitään järkeä. Lunta ei tahtonut olla. Niskasen kausi Kokkolan Roskarukalla osui todellakin haasteelliseen saumaan. Vuokrasuksilla sai lasketella vetisessä lumihötössä pilvisessä säässä. –?Sinä aikana kukaan ei ole tullut kyselemään suoraan minulta, mitkä olivat motiivini ostaa maat. Laskettelukeskus oli kyllä parasta, mitä Kokkolalla oli tarjota nuorisolle tuolloin. Luvassa on viihteen huippuja Michael Monroesta Eino Grönin juhlakonserttiin. Nahkeana pakkaspäivänä se tarkoittaa maksimissaan 34 kilometriin tuntinopeutta rattikelkalla
KESKIPOHJANMAAN eläkkeellä oleva kulttuuritoimituksen esimies Raija Pelttari piteli hyppysissään pariakymmentä konserttilippua ja jakeli niitä kirjapainon eläkeläisporukalle. Innolla odotamme konserttia, sillä Guardia Nueva on loistava. Koululle tulleen puhelun sisällöstä en osaa tarkemmin sanoa, kertoo komisario Vesa Ojanperä. Ensinnäkin: kun Mattila tuli koulun aulaan, hän ehti pohtia, minne olikaan tulossa. Rattijuoppo Haapajärvellä KOKKOLA Ravintoloiden sulkemisajan jälkeen pelastusviranomaiset kävivät noukkimassa henkilön kaupunginsalmesta eli Suntista Kokkolassa varhain lauantaiaamuna. Orivedeltä Kokkolassa tyttären luona vieraillut Eila Mattila lähti Kokkolan Talviharmonikan suureen viihdekonserttiin hetken mielijohteesta ja koki suuren yllätyksen. Konserttikävijällä olikin kerrottavana lähinnä hämmennyksen ja ihastuksen tunteita. Syttymissyy ei ollut tiedossa vielä lauantaina iltapäivällä. Talviharmonikasta kuulin aamupäivällä ensimmäisen kerran kun törmäsin Kallentorilla festivaalin tapahtumaan, Orivedeltä tytärtään Kokkolaan tapaamaan tullut Mattila tunnusti ennen suuren viihdekonsertin alkua Snellman-salin aulassa. Koulun henkilökunta sulki koulun ovet, mutta tilanne purkautui rauhallisesti. Kohteessa ei ollut henkilöitä sisällä eikä palo aiheuttanut henkilövahinkoja. ” Soittajat ovat ihan huippuja! Riitta Harju, konserttivieras YLIVIESKA Pihasauna paloi Ylivieskassa Kariniementiellä lauantaina iltapäivällä. Pelastuslaitos sammutti palon ja raivasi palavat pesäkkeet. Uhkaava tilanne Mäntykankaalla. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Myös solistit kiinnostivat. Ihminen tipahti Suntiin KOKKOLA Mäntykankaan koulun henkilökunta sulki varotoimenpiteenä hetkeksi koulun ovet perjantaina aamupäivällä. Sovitukset olivat erinomaiset, ne toivat kappaleisiin monia tasoja. Tästä orkesteria innostui kiittämään myös toinen konsertin solisteista, tähtitenori ja tangokuningas Mika Pohjonen, joka iloitsi aidosti sitä, että sai laulaa Guardia Nuevan solistina. Meitä on täällä yhteensä 26 henkeä, selvitti Pelttari ja tiesi, että hyvää on odotettavissa. Eipä hän jäänyt sitä vaille Kokkolassakaan. Guardia Nueva on tuttu orkesteri, ja sen huikea taso tiedossa. –?Tällainen konsertti ei ole tyttären musiikkimakuun, joten hän ei lähtenyt mukaan. Sovimme, että tapaamme ensimmäisellä puoliajalla, jolloin Mattila voi kertoa rehellisesti vaikutelmiaan. Riitta Harju liikkui samoilla linjoilla. Jos vertaan tätä Tampere-talon konsertteihin, niin ei tämä huonommaksi jäänyt! Erityisesti Eila Mattilaan teki vaikutuksen Jennie Storbackan tulkinta ABBA:n kappaleesta I Let The Music Speak, josta kuultiin ruotsinkielinen versio. –?Meillä on vireää toimintaa, käymme vuoron perään teatterissa ja konsertissa. –?Soittajat ovat ihan huippuja! hän hehkutti ja syystä. Hänet pysäytti poliisin Oulun liikenneryhmä noin kello 16. Soittajia ei päästetä helpolla, eikä sen puoleen solistejakaan. Tampere-talon konserteissa käynyt musiikin ystävä on tottunut korkeaan tasoon ja hienoon akustiikkaan. Torin läheisyydessä veteen pudonnut selvisi säikähdyksellä ja jatkoi matkaansa saatuaan avun pelastushenkilökunnalta. – Kaksi lasta riiteli välitunnilla, ja toisen vanhempi ilmoitti tulevansa koululle selvittämään tilannetta. CLAS-OLAV SLOTTE Topi Myllykangas sekä pojat Lasse ja Konsta. Hänelle orkesteri ja sen persoonalliset sovitukset ovat tulleet tutuksi vuosien varrella. PERSOONALLISIA SÄVELIÄ odotti myös Topi Myllykangas, joka saapui paikalle poikiensa Konstan ja Lassen kanssa. Laajan skaalan tangot Guardia Nueva nostaa kapellimestarinsa Raimo Vertaisen johdolla tunnelman kattoon niin yleisössä kuin konserttilavalla. –?Salin akustiikkahan oli todella hyvä ja orkesteri hirveän tasokas. Koulupäivä jatkui myös tapahtuman aikana aivan normaalisti ja turvallisesti”, kerrotaan Mäntykankaan oppilaiden vanhemmille perjantaina tulleessa Wilma-viestissä. Storbacka väläytteli musikaalitaitojaan myös oman settinsä aloituksessa Don’t Cry for Me Argentina. Tulos vahvistui tarkkuusalkometrissa. Selvitimme asian yhteistyössä poliisin kanssa ja tilanne raukeni. Konstalle ja Lasselle riitti, että äiti löytyy stagelta, sen kummempia ennakko-odotuksia veljeksillä ei ollut. Viime keväänä nauroimme teatterissa Koukussa-farssille ja nyt päätimme lähteä suureen viihdekonserttiin. Olisiko konsertti koulun jumppasalissa. –?Tulimme kolmistaan konserttiin, sillä poikien äiti puolisoni Teresa Myllykangas soittaa orkesterissa pianoa. Palokunnan saapuessa kohteeseen noin 20-neliöinen rakennus oli jo täyden palon vaiheessa. Palo ei uhannut tontin muita rakennuksia. Konsertti oli jälleen kerran oiva todiste siitä, kuinka huikea orkesteri vie kapellimestarinsa johdolla yleisön niin suomalaisen tangon syleilyyn kuin Buenos Airesin kaduille ja kujille. Lauantain suureen viihdekonserttiin hän päätti lähteä hetken mielijohteesta, kun sellainen tyttären opiskelukaupungissa nyt järjestettiin. ”Koulun ulkopuoliselta taholta osoitettiin koululle voimakas mielenilmaisu, ja varotoimenpiteenä suljimme koulumme ovet väliaikaisesti. Pihasauna paloi Ylivieskassa HAAPAJÄRVI Paikkakuntalainen, pakettiautoa kuljettanut mies puhalsi poliisin alkometriin 2,3 promillen lukemat Haapajärvellä Ouluntiellä keskustan tuntumassa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A4 Tiina Ruotsala KOKKOLA Eila Mattila ei ollut kuullut Kokkolan Talviharmonikasta eikä sen puoleen kokkolalaisesta tangoorkesteri Guardia Nuevastakaan koskaan – yhtään – mitään
Korko % ja kulut €. –?Se on uskomaton näköalapaikka. Häntä aiemmin puheenjohtajina toimivat Erkki Manninen Kalajoelta ja Olavi Petäjä Kannuksesta. Ingman on ollut yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2013. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Kauppila on toiminut turkiselinkeinon edusmiehenä poikkeuksellisen pitkään. 70 € 150 € 100 € 100 € 21 € -40 € Pinkki Galaxy A7 vain DNA:lta! Huikea hintarall i! DNA 18 v synttäri bailut! Kaija Vähäsöyrinki Tarhaajien omistaman turkishuutokauppayhtiön Saga Fursin hallituksen puheenjohtaja vaihtuu. Pitkän järjestöuran jälkeen on jo aika tehdä jotain muuta, 57-vuotias Kauppila toteaa. . Siitä pitävät huolen oma yritys Kauppilan Turkis Oy ja muut luottamustehtävät. –?Tuli sopiva aika astua sivuun itseni ja yhtiön kannalta. alk. Apple-, Androidja Windows-yhteensopiva. Samalla Kauppilan henkilökohtainen varajäsen, Kari Manninen Kalajoelta, on nimetty Saga Furs Oyj:n hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. 39 € Mediatoistimen avulla suoratoistat puhelimesi tai tablettisi näytön TV-ruudulle. DNA-puhelinliittymäsi tulee olla otettu käyttöön vähintään yhtä kuukautta ennen etuhintaisen puhelimen ostoa. –?Aloitin PSTK:n (Pohjois-Suomen Turkiseläinten Kasvattajat ry) hallituksessa vuonna 1994 ja toimin neljä vuotta puheenjohtajana ennen Sagan puheenjohtajuutta. huhtikuuta pidettävään yhtiökokoukseen asti. Vapaa pääsy Kiitämme lämpimasti yleisöä, yhteistyökumppaneita ja tukijoita! DNA Asiakasetuhinta: DNA:n puhelinliittymäasiakkaana voit saada valittujen puhelinten myyntihinnasta ylimääräisen alennuksen. Himos-yhtiöiden toimitusjohtaja Elsi Ojala kertoi STT:lle, että onnettomuus tapahtui keskuksen hoidetun rinnealueen ulkopuolella. Meillä on myös maaja metsätaloutta. Samsung Galaxy J3 (2017) 99 € norm. Vaihtohyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Tieto tapahtuneesta tuli iltapäivällä noin kello 16.. Samsung Galaxy A7 249 € norm. Valitut suojakuoret 18 € norm. 299 € Alumiinista muotoiltu. UUTISET SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A5 Sunnuntaina 17.2. . –?Hoidamme yhdessä veljeni Juhan kanssa tarhaa. . Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. krs, Kauppatori 4 . 24 € Celly Wally, Hexagon sekä Hexalite -suojakuoret, kaikki Screenor Smart -suojakuoret ja Koski Vakio -puhelinkotelot Google Chromecast 2 -mediatoistin 18 € norm. Uudeksi varapuheenjohtajaksi Kenneth Ingmanin tilalle on nimitetty Lasse Joensuu Himangalta, ja Joensuu on nimitetty myös Jorma Kauppilan tilalle yhtiön nimitysvaliokuntaan. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu on voimassa 20.10.2015 ja tämän jälkeen DNA:lta ostetuille matkapuhelimille ja tableteille. Saga Furs Oyj:n hallitus on valinnut puheenjohtajakseen varapuheenjohtajana toimineen Kenneth Ingmanin 26. Tähtiliikkeen eduskuntaryhmä Kansanedustaja, VTT PAAVO VÄYRYNEN järjestää kysymysja vastaustunnin Tervetuloa! Tilaisuudessa voi ilmoittautua Tähtiliikkeen kansanedustajaehdokkaaksi. Kasvatamme minkkiä, kettua ja suomensupia. 169 € Kaareva metallirunko, 5 tuuman teräväpiirtonäyttö, huippuluokan kamera sekä kaksi SIMkorttipaikkaa. 5,5” Full HD -näyttö, 16 MP kamera ZEISSoptiikalla, aito Android. SUNNUNTAI 17.2. Vuodesta 2003 alkaen puheenjohtajana toiminut lohtajalainen Jorma Kauppila on ilmoittanut jättävänsä tehtävän henkilökohtaisista syistä. Jorma Kauppila jätti Saga Fursin Jorma Kauppila jätti Saga Fursin hallituksen puheenjohtajuuden vajaan 17 vuoden työrupeaman jälkeen. DNA Vaihtohyvitys: Hyvitämme nykyisistä, toimivista ja ehjistä matkapuhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen tai tablettiin 1–1000 €. Etupuolella 24 MP:n selfiekamera. klo 10 Kokkolan Sokos hotelli Kaarlessa 1. TOIMETTOMAKSI hän ei jää. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi. 299 € 5,8” FullView FHD+ -näyttö. Tuskin muussa ammatissa pääsee kokemaan vastaavaa. Huawei P20 Lite 199 € norm. Kaksoiskamera, pikaladattava akku, sormenjälkilukija ja kasvontunnistus. . Uskomaton grafiikka 4K-tarkkuudella, HDR-värit ja entistäkin vakaampi pelisuoritin. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. Voit ostaa vuoden sisällä korkeintaan yhden etuhintaisen puhelimen. Sony PlayStation 4 Pro 1000 Gt -pelikonsoli 389 € norm. Toimikautta olisi ollut jäljellä vajaat kaksi kuukautta. Hinnat voimassa 17.2.2019 asti. . Kauppila on tyytyväinen uraansa Sagan hallituksen johdossa. Vajaat 17 vuotta puheenjohtajana on tarpeeksi MARKKU JOKELA JÄMSÄ (STT) Himoksen laskettelukeskuksessa tapahtui lauantaina lasketteluonnettomuus, jossa kuoli 15-vuotias poika, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa puhelimet ja tabletit esim. . Ei jälleenmyyjille. Ohut muotoilu ja lasinen runko, jota täydentää upea 6,0 tuuman teräväpiirtonäyttö. Kysy lisää DNA Kaupan myyjältä, kun tuot laitteesi vaihtoon. Kerran maaliskuussa puhdistin aamupäivän minkkien likaisia pesäkoppeja ja illalla olin Milanossa hienossa muotinäytöksessä. Tuotteita on rajoitetut erät. Alennuksen suuruus vaihtelee puhelinkohtaisesti. – Hyvä seuraaja löytyy varmasti. Jäin pois maanantaina, enkä ole enää ehdolla alan tehtäviin, Jorma Kauppila perustelee. 349 € Puhelimen takana kolmoiskamera. 429 € Turboahdettu PS4-pelikonsoli, nyt entistäkin hiljaisempana mallina. www.talviharmonikka.com XXI Kokkolan Talviharmonikka XXI Karleby Vinteraccordeon Monotanssit Haitarihiihdolla Rastimaja klo 12–15. Asiassa ei epäillä rikosta ja poliisi 15-vuotias poika kuoli Himoksella tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä. Seurasin tehtävässä kaustislaista Heino Hanhikoskea. Nokia 6.1 149 € norm. Jatkan Kokkolan sataman hallituksen varapuheenjohtajana sekä kaupunginvaltuustossa
4 rs/talous • filéstrimlor av kyckling Myymälässämme jauhettu NAUDAN JAUHELIHA • raj. 044 4013 737 minimanissa on nyt HURJAT PÄIVÄT Palvelemme: Ma-Pe 8–22 La 8–21 Su 10–21 Tarjoukset voimassa SU-Ti 17.–19.2.2019 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. ® Omo tai Bio Luvil PYYKINPESUAINE • Omo 4,9 kg (2,04/kg) • Bio Luvil 4,2 kg (2,38/kg) YHTEISHINTAAN Serla TOILET WC JA TALOUSPAPERI • (0,25/rll) • wc 24 rll keltainen, Talous 16 rll valkoinen • yks. 0,95-1,05 (8,64-10,55/kg) 5 00 6 KPL Lazt Agail Selection SUOSIKKILAJITELMA HYYTELÖSSÄ • 44x100 g (2,27/kg) JUMBOPACK Loreal ja Maybelline MEIKIT -40 % MAYBE SHE’S BORN WITH IT. PALJON TUOTTEITA VAIN EURON KAPPALE! EUROLLA 1€ Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA • 400 g (4,48/kg) • raj. 2 kg/talous Tuore NAUDAN MAKSA • palana ja jauhettuna 1 89 RS 1 00 KPL 7 95 KG 5 99 KG Santa Maria TORTILLAT • medium 8 kpl 320 g (3,13/kg) TAI TORTILLA CHIPSIT • 185 g (5,41/kg) Valio OLTERMANNI • 250 g (4,00/kg) • myös 17 % ARKIJOGURTTI • 1 kg • ARKIJUUSTORAASTE • 170 g (5,88/kg) Ben & Jerry JÄÄTELÖT • 470-500 ml (6,67-7,09/l) • yks. 1,89 (3,78/kg) • Etelä-Afrikka 89 KG BANAANI • Costa Rica Navelinas APPELSIINI • Espanja 89 KG HURJASTI HEVIMPÄÄ!. SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A6 HURJASTI ELINTARVIKKEITA 1 € PALVELUMYYNNISTÄ MA-KE Atria Perhetilan KANA FILEESUIKALE • 250-300 g (6,30-7,56/kg) • raj. 4 rs/talous 1 79 RS 1 00 KPL 2 95 2 RS TUMMA VIINIRYPÄLE • 500 g (2,95/kg) • yksitt. MAYBE IT’S MAYBELLINE. 5,99-6,95 (11,98-13,90/l) 10 00 3 PRK 10 00 PKT 10 00 1+1 10 00 PKT KPL ERÄ! Semper LASTENRUOKIA • frukt smoothie 6 kk 90 g, frukt mums 6 kk 110 g tai puuro 6 kk tai 6+ kk 120 g (6,95-9,26/kg) • yksitt. wc 7,50 (0,31/rll) ja talous 7,75 (0,48/rll) Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh
SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A7 Erä! Iittala Kivi KYNTTILÄLYHTY • 60 mm kirkas tai harmaa Oveen ripustettava PEILI • 35,5x132,5 cm Bahco S81MIX HYLSYSARJA • 1/4 & 1/2 ja pihdit • 81 osaa 100 00 (195,00) Varta Outdoor Sports 2AA TASKULAMPPU (22,95) T-PAIDAT • useita värejä • koot S-XXXL • yksittäin 4,90 10 00 4 KPL Lego Classic 10715 PALIKAT PYÖRILLÄ • 442 OSAA! (25,95) 19 95 KPL 240x260 cm (39,90) 150x250 cm (25,90) 29 95 KPL 18 95 KPL SHINE PÄIVÄPEITTO • valkoinen tai hopea 129 00 (219,00) Aku Silva Hight GTX VAELLUSKENGÄT ERÄ HAJAKOKOJA POISTOHINTAAN Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. PALJON TUOTTEITA VAIN EURON KAPPALE! EUROLLA 1€ Crossbow SUKAT KOKO PERHEELLE 10-PACK 25/27-37/39 37/40, 40/45 6 95 PKT 5 95 PKT 90-130 cm S-XXL COLLEGEHOUSUJA KOKO PERHEELLE 7 95 KPL 5 95 KPL 7 95 KPL 10 00 KPL 15 00 KPL ERÄ! Vallila PUSSILAKANASETTEJÄ • Alba lila • Pohjoinen harmaa • Unipuu viini (45,90) 19 95 KPL 35 00 KPL (49,95) ERÄ! Vallila MATTOJA 133 cm • Auringonkukat; harmaa, sumu, aqua • Bergen; savi, ruusu. 044 4013 737 minimanissa on nyt HURJAT PÄIVÄT Tarjoukset voimassa SU-Ti 17.–19.2.2019 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita
Penkkariajelut alkoivat sodan jälkeen helsinkiläisabiturienttien rekiretkinä ja levisivät sieltä kaikkialle Suomeen. CLAS-OLAV SLOTTE. Kuvissa penkkarihumua Kokkolasta. Penkkareita on vietetty lukion koulutyön päättymisen juhlana jo yli 100 vuotta. Penkinpainajaiset on lukion viimeisen vuoden opiskelijoiden eli abiturienttien juhla, jota vietetään säännöllisen koulunkäynnin päättyessä ja kirjoituksiin valmistautumisen alkaessa. SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A8 Penkkarit ja vanhojen tanssit 2019 Penkkareita juhli torstaina Keskipohjanmaan levikkialueella noin 800 abia
Tapahtuma on kuitenkin muuttunut, ja nykyisellään vanhojen tanssit ovat myös melkoinen rahallinen satsaus pukuineen ja ehostuksineen. Ohessa kuvia Kokkolan suomalaisen lukion yhteislyseon toimipisteen tanssiaisista. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A9 Vanhojen tanssit tanssittiin perjantaina ympäri maakuntaa. Vanhojenpäivä on lukion toiseksi viimeisen vuoden opiskelijoiden viettämä juhlapäivä. Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Päivän alkuperäinen ajatus oli pukeutua käytettyihin vanhoihin pukuihin ja näyttää vanhukselta. JUKKA LEHOJÄRVI. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P
Toimintopainikkeet ovat tutuilla paikoilla. Keskikonsolia hallitsee keskusnäyttö, jonka koko on viisi, seitsemän tai kahdeksan tuumaa viihdetai navigaatiomallista riippuen. Toki juuri tässä kokoluokassa kilpailijoita riittää, siitä pitävät huolen muun muassa Ford Focus, Volkswagen Golf ja Skoda Octavia. Merkin menestyminen merkkiuskollisten asiakkaiden vertailussa osoittaa, että asiakkaat ovat Kiiaansa tyytyväisiä, joten myyntitilastossa Ceed tulee säilymään kärkikymmenikössä läpi vuoden. Varustelutaso ja kokoluokka ovat varsin kilpailukykyisiä monen muun automallin kanssa. KIA MOTORS Corporation on perustettu jo vuonna 1944 perustettu eteläkorealainen autonvalmistaja, mutta Suomen markkinoille merkki tuli konkreettisesti vasta tällä vuosituhannella. Näkymää kuljettajan paikalta.. UUDEN TEKNIIKAN osalta Kia markkinoi Ceediä Euroopan automallien ensimmäisenä, joissa on Lane Following Assist -autonomiatoiminto. Aiemman 1,6-litraisen bensakoneen sijasta nyt myydyin moottorivaihtoehto lienee 1,4-litrainen turbomoottori. Kuluttajat, jotka ovat hankkineet Ceedin muutamia vuosia sitten, pitävät varmasti tätä uusittuna mallia varteenotettavana vaihtoehtona uudeksi autoksi. Edullisimmassa versiossa konepellin alla on 1,0-litrainen moottori. Ajaessa uusi Ceed on edeltäjäänsä vakaampi. Ceedkin osoitti, että peruutustutkaan mieltyy heti. Sportswagon-malleissa tavaratilaa on hyvinkin kilpailijoiden verran. 19?990 e Ceediä voi edelleenkin kutsua perusperheautoksi, mikä on nyt teknisesti uusiutunut nykyaikaan. Pokkaukset ovat terävöityneet kyljissä ja keulaan on tullut aiemmista GTmalleista jääkuutioksikin kutsutut päivänvalot, mutta liian radikaaliksi uudistusta ei voi kukaan moittia. Kalliimmista malleista tähänkin hintaluokkaan saa mukavuusvarusteista muun muassa viilentyvät istuimet sekä ratinlämmittimen. Järjestelmä seuraa autojonoa kaistamerkintöjen perusteella ja tarkkailee naapurikaistojen autojen liikkeitä turvallisen kaistanvaihdon osalta. Ceedissä ”silmät” oli vielä asetettu taakse sellaisiin paikkoihin, että pieni lumituiske ei niitä heti sumentanut. Varusteluun on saatavissa muun muassa kuolleen kulman törmäysvaroitin sekä automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä jalankulkijan tunnistuksella. Epätasaisilla, jäisillä teilläkään Ceed ei hae omia ajolinjojaan vaan pysyy oikeassa suunnassa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A10 Hannu Lehto Täksi vuodeksi täysin uusiutunut Kia Ceed (nykyään ilman heittomerkkiä) ei varmasti suututa ketään. HANNU LEHTO Peruutuskamerasta on paljon hyötyä peruutettaessa. Selvästi menevämmän näköinen malli on Mercedeksen malleista tuttuja piirteitä omaava coupemallinen ProCeed. Perusperheauto päivittyi Keulan valot kaartuvat nykyään viirumaisena pitkin kylkeä. Markkinaosuus oli Suomessa 5,28 prosenttia vuonna 2018. Koeajossa oli täysin portaattomasti ja tasaisesti toimiva automaattivaihteisto. Ulkonäkö on toki päivittynyt, mutta hillitysti. Ceediä voi edelleenkin kutsua perusperheautoksi, mikä on nyt teknisesti uusiutunut nykyaikaan. Kia Ceed 1,4 Mitat 1 Pituus: 4 31 cm 1 Leveys: 180 cm 1 Korkeus: 1 44,7 cm 1 Omamassa: 1 315 kg 1 Tavaratila: 395-1 291 l Moottori 1 Kuutiotilavuus: 1353 cm3 1 Teho: 103 kW 1 Keskikulutus: 6.4 l/100km 1 Kiihtyvyys 0-100km/h: 9,2 s 1 Huippunopeus: 208 km/h Hinta: alkaen n. Takapenkilläkin on tilaa isommallekin aikuiselle. SW:n tavaratilan ison kuutiomäärän vastapainoksi Ceed näyttää takaosastaan hyvinkin perinteiseltä farmarilta. Aikoinaan Kiaa verrattiin paljon Toyotaan, koska malleissa oli paljon sukunäköä. Nyt Kialla on 14 valmistusja kokoonpanotehdasta viidessä eri maassa. Toimintoja, mitkä pikkuhiljaa yleistyvät vakiovarusteeksi keskitason autojen hintaluokassakin. Lumisista teistä ja paikoin vaatimattomista kaistamaalauksista johtuen toiminto jää vajaakäytölle keskipohjalaisilla teillä, mutta Keski-Euroopan moottoriteillä varmaankin toimiva. Perinteikäs linja jatkuu sisällä, kun avaa oven. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Toyotan mallisto on muuttunut ulkonäöllisesti selvästi enemmän kuin Kian
Edellisetkin näyttävät olevan aika vaikeassa jamassa, Haavisto sanoi. –?Se pitää jättää rauhaan siten, että niiden, keillä on kansan mandaatti, pitää kantaa vastuu. Haavisto joutui joulukuussa tarkentamaan, ettei perussuomalaisten nykyinen linja anna vihreille mahdollisuutta olla sen kanssa samassa hallituksessa. Ihmisoikeudet ja EU-kanta vihreille kynnyskysymyksiä Haaviston mukaan vihreiden tavoitteena eduskuntavaaleissa on nousta kolmen suuren puolueen joukkoon. MOLEMMAT ammattiliitot pitävät käsittämättömänä, että ulkoministeri esittää orjatyösillan rakentamista kehitysmaan ja Suomen välille. Vihreiden mukaan ilmastosyistä tehtävän muutoksen yhteiskunnassa pitää olla oikeudenmukainen ja reilu. Liitot katsovat, että Soini ehdottaa käytännössä orjatyötä hoitajapulan korjaamiseksi. Sen mukaan vuoden 2030 jälkeen pitäisi siirtyä myymään vain nollapäästöisiä uusia henkilöautoja. –?Syyt ovat puhtaasti taloudelliset. Filippiineillä hankittu sairaanhoitajakoulutus ei kelpaa Suomessa tai muualla EU-maissa. –?Minulla on se käsitys, että vuoden 2030 jälkeen eurooppalaisella autoteollisuudella ei ole enää mitään muuta tarjota meille ostettavaksi, koska kehitys menee niin nopeasti. –?Filippiiniläiset sairaanhoitajat toimivat Suomessa hoivaavustajina ja siivoojina. Eduskuntavaaliohjelma hyväksytään sunnuntaina. Se hajottaa perheitä, Rytkönen kuvailee. UUTISET SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A11 Aki Taponen HELSINKI Vihreiden puheenjohtajan Pekka Haaviston mukaan puolueella on selvät kynnyskysymykset eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin. –?Keskitytään tässä vaiheessa omaan vaalitulokseen ja yritetään saada niin hyvä tulos kuin mahdollista. Sitä ei myöskään ole mahdollista päivittää niin, että filippiiniläishoitaja voisi pätevöityä Suomessa koulutustaan vastaavaan työhön. Puheenaiheet vaihtuvat nopeasti, ja viime aikoina vihreiden kentällä on keskusteltu paljon myös vanhusten hoidosta. Lobbareita totta kai aina kuullaan, mutta sen jälkeen he eivät voi olla omassa asiassaan mukana päätöksentekotilanteessa. –?Hallituksen pitää myös korostaa tasa-arvokysymyksiä, Haavisto sanoi Helsingissä puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Vihreät eivät usko ydinvoimaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. KYSYMYKSEEN YDINVOIMASTA kynnyskysymyksenä Haavisto vastasi sanomalla, että hänen polkupyöränsä dynamo on tuottanut enemmän energiaa kuin Suomen 2000-luvun ydinvoimalapäätökset yhteensä. Olemme 0,7:n hoitajamitoituksen, vanhusasiainvaltuutetun ja hoivahälytysjärjestelmän puolella. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen painottaa ihmisoikeuksien tärkeyttä rekrytoinnissa. Vihreät eivät ole linjanneet, mitkä puolueet olisivat toivottavimpia hallituskumppaneita. Tehyn Rytkönen muistuttaa, että Suomessa on ymmärretty lapsityövoima ja tehty paljon työelämän ja tasa-arvon puolesta. Rebekka Härkönen HELSINKI Hoitoalan ammattiliitot ovat pöyristyneitä ulkoministeri Timo Soinin (sin) esityksestä palkata hoitajia Filippiineiltä. Se tarkoittaisi kaksia työmarkkinoita, Paavola sanoo. Vihreiden valtuuskunnan kokouksessa käsitellään puolueen vaaliohjelmaluonnosta. Tilastojen mukaan alaa on vaihtanut Suomessa noin 20?000 koulutettua työikäistä hoitajaa. Puheenjohtaja Pekka Haaviston mukaan ei ole asiallista, että yrityselämä on suoraan mukana poliitikkojen päätöksentekotilanteessa. Jos siinä onnistutaan, sen jälkeen meilläkin on kohtalaisen hyvät mahdollisuudet olla ainakin neuvottelupöydässä, Haavisto sanoi. –?Meidän linja on hyvin selvä. –?Näyttää siltä, että aidon perustulon puolesta puhuu enää kaksi puoluetta, vihreät ja vasemmistoliitto. Haaviston mukaan eduskuntavaalien ratkaisevat kysymykset ovat ilmasto, koulutus ja perusturva. KIMMO PENTTINEN. Käyttäisimme hädänalaisia ihmisiä hyväksemme, sanoo puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Sosiaalija terveysalan ammattijärjestö Tehystä. Heidät on huijattu Suomeen valheellisilla mielikuvilla, ja Soini ulkoministerinä tietää tämän, Rytkönen sanoo. Hoitoala järkyttyi: Soini ehdottaa orjatyötä Filippiiniläisten hoitajien maahan tuonti tarkoittaisi Tehyn mukaan kehitys maalaisten hyväksikäyttöä. Haaviston mukaan näin päästäisiin pelon ja koston ilmapiiristä. –?Perusturvan kehityksessä ja verotuksen progressiossa on otettava huomioon kulutusverojen vaikutus kaikkein köyhim piin ihmisiin. Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto toivoo, että seuraava hallitus on tasa-arvon ja kestävän kehityksen hallitus. –?Suomeen ei saa syntyä tilannetta, jossa maahan tuodaan ulkomaalaisia työntekijöitä ja heille on eri työehdot. He ovat työteliäitä, hyvää väkeä, joka tekee työnsä korkealla moraalilla, Soini kirjoitti. Ulkomaille lähteneiden rahalähetykset kotiin muodostavat peräti 10 prosenttia Filippiinien kansantaloudesta. –?Siksi olen surullinen ja järkyttynyt, että meidän ulkoministeri ei tiedä, mitä eettinen rekrytointi on ja miten äärimmäisen tärkeä asia ihmisoikeudet ovat rekrytoinnissa, Rytkönen sanoo. Filippiinien asukkaista yli puolet elää köyhyysrajan alapuolella. En usko, että tällä hetkellä kenelläkään on suuria suunnitelmia uusista voimaloista. Heidän työsuhteisiinsa liittyvät ongelmat ovat näkyneet vuosien aikana useasti Tehyn edunvalvonnassa. Nyt hän kiteyttää sen niin, että vihreät eivät tule olemaan mukana minkäänlaisessa rajat kiinni -hallituksessa. Hoivahälytysjärjestelmässä asukkaat, omaiset ja työntekijät voisivat tehdä ongelmista nimettömiä ilmoituksia. Emme hyväksy minkäänlaista rasismia tai muukalaisvihaa. ?Pyritään olemaan kolmen suuren puolueen joukossa. –?He voivat kyllä pidellä kylttejä Säätytalon portailla yhdessä opiskelijoiden ja luonnonsuojelijoiden kanssa, hän lisäsi. Vihreiden vaaliohjelmaluonnoksen mukaan myös voitontavoittelua hoivapalveluissa pitäisi rajoittaa. –?Työperäinen maahanmuutto on hyväksyttävää vain, jos ihminen haluaa itse sitä ja tietää, millaisiin oloihin hän on tulossa ja minkälaisin ehdoin. Filippiiniläisiltä hoitajilta se puuttuu tyystin. Suomessa työskentelee arviolta muutamia satoja filippiiniläisiä hoitajia. Soini kirjoitti perjantaina blogissaan, että Suomen pitäisi avata seuraava suurlähetystö Filippiinille. Hän ehdotti hoitohenkilökunnan rekrytointia kärkihankkeeksi Filippiinien ja Suomen välille. On sääli, että keskusta on peruuttanut omasta mallistaan aika radikaalisti, Haavisto sanoi. AKI TAPONEN Emma Kari: Lobbarit pihalle Aki Taponen HELSINKI Vihreiden naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Emma Kari haluaa häätää yritysmaailman lobbarit seuraavista hallitusneuvotteluista. Superin Paavola muistuttaa, että hoitotyössä kielitaito on välttämätön. –?Jos joku luulee, että ydinvoimalla saadaan nopeita ilmastotoimia aikaan, se näyttää aika toiveajattelulta. –?Hallituksen pitää tukea ihmisoikeuksia ja olla Eurooppa-myönteinen. –?Jos se on meistä kiinni, Säätytalossa ei pyöri yhtäkään elinkeinoelämän lobbaria, kun puo lueet kirjoittavat hallitusohjelman, Kari sanoi. –?Itse olen kannattanut avointa lobbarirekisteriä, jotta näkisi, keitä lobbarit tapaavat, Haavisto sanoi. Hallituksen pitää suhtautua myönteisesti Euroopan unioniin ja yhteisen valuutan käyttöön. –?Meillä on jo nyt jonkin verran filippiiniläistä hoitohenkilökuntaa. –?Filippiineiltä lähtee joka päivä 5?000 ihmistä ulkomaille töihin. Ammattiliitto Superin mukaan säännöllinen palkka ja täydet tunnit takaavat sopimukset kannustaisivat jäämään alalle. –?Filippiinit on valtavan köyhä maa, joka kouluttaa sairaanhoitajia vientituotteeksi, vaikka tarvitsisi heidät itse. –?ERIKOINEN AJATUS raahata jostakin toisesta maasta meille kielitaidottomia ihmisiä töihin kuin karjalaumaa, toteaa liittohallituksen puheenjohtaja Silja Paavola Suomen lähija perushoitajaliitto Superista. Kulutta jien painostus ja murros ilmaston hyväksi tulee muuttamaan hyvin nopeasti autoteollisuutta, Haavisto ennusti
–?Tavoitteenamme on tukea sitä, että jokainen lapsi pääsisi laaSuomi turvaa Wajdi Sharifin koulutietä Suomi on mukana maksamassa palestiinalaisten koululaisten koulukyytejä, jotta ongelmia ei synny Israelin sotilaiden tai siirtokuntalaisten kanssa. Vuosikymmenten saatossa useiden terroriiskujen kohteeksi joutunut Israel valvoo tiukalla otteella palestiinalaisia. Standardit täyttävien toimintatapojen saavuttaminen nimittäin maksaa. Pakotteiden astuttua voimaan Atria ei ole enää voinut hankkia lihaa Suomesta tai muualta EU-alueelta. KOULULAISTEN tilannetta on auttanut se, että Suomi on mukana maksamassa kehitysyhteistyövaroista bussikyydin koululaisille. –?Tunnen pelkoa sotilaita kohtaan. Venäjän elintarvikemarkkina on suomalaisittain tarkasteltuna villi.. Ossi Rajala, teksti ja kuvat RAMALLAH Lähellä Ramallahia sijaitsevan Beit Ur Al Fuqan kyläkoulun ympärillä tiivistyy surullisen esimerkillisesti Israelin ja palestiinalaisten konfliktin ydin: molemmat pitävät samaa maata omanaan eikä yhteiselo suju. Palestiinalaiskylän viereen on rakennettu Israelin siirtokunta, minkä takia kylässä on Israelin armeijan tarkastuspiste. Suomi pyrkii palestiinalaisalueella tekemällään kehitysyhteistyöllä parantamaan erityisesti koulutusta. Kokonaan venäläisvalmisteiset lihatuotteet ovat keskimäärin Atrian tuotteita huonompia mutta halvempia, millä on merkitystä venäläisten ostovoiman jatkuvasti heiketessä. Ruplan kurssin romahtaminen Ukrainan sodan alettua ja matalalle jääminen sekä liharaaka-aineen saatavuuden huononeminen ja kallistuminen ovat tärkeimpiä tappiollisen liiketoiminnan syitä. Lihan käsittely tuotantoja myyntiprosessin eri vaiheissa ei aina täytä länsimaisia standardeja. Näin siitäkin huolimatta, että venäläiset elintarvikkeet eivät ole onnistuneet kirimään länsituotteita kiinni laadussa. He voivat ampua tai pidättää minut tai ystäviäni ilman syytä, opiskelija Wajdi Sharif sanoo. Atria – muiden tunnettujen länsimaisten merkkien lailla – ei voi kuitenkaan halpuuttaa tuotantoaan paikalliseen tapaan, oikaisemalla laadun takaavista prosesseista. Myös Venäjän pakotelistalla olevat Yhdysvallat ja Kanada tippuivat pois ja korvautuivat Latinalaisella Amerikalla raakaaineiden lähteenä. Aiemmin suuri osa koululaisista kulki kävellen niin armeijan tarkastuspisteen kuin siirtokunta-alueen ohi, ja nuoret ovat kokeneet tämän turvattomaksi koulutieksi. Vaikka pakotteista päästäisiinkin eroon, ei Venäjällä ole syytä täyttää ruokakauppojensa hyllyjä länsielintarvikkeilla. Täysin kotimaista tuotantoa suositaan vahvasti, ja trendi jatkunee niin kauan kuin pakotteet ovat voimassa. Liian hyvää lihaa KOMMENTTI Maarit Uber maarit.uber @lannenmedia.fi Lihatalo Atrian viikolla tekemä ilmoitus mahdollisesta kaikkien Venäjän-liiketoimintojen myymisestä ei tullut yllätyksenä. Vastaavasti palestiinalaiset heittelevät usein erityisesti Israelin armeijan tarkastuspisteitä kivillä, mutta tähän Bader ei ota kantaa, koska se ei ole koulun asia. –?Sotilaat ovat pysäyttäneet koululaisia matkalla kouluun ja tutkineet heidän laukkujaan. He voivat ampua tai pidättää minut tai ystäviäni ilman syytä, koulun oppilas Wajdi Sharif, 16, sanoo. –?Nyt on paljon turvallisempaa tulla kouluun kuin kävellen, kiittelee opiskelija Shama Musa, 15. Venäjän elintarvikemarkkina on suomalaisittain tarkasteltuna villi. Siirtokuntalaiset ovat koulun rehtorin Samer Baderin mukaan joskus heitelleet kivillä palestiinalaisia. Jännittynyt tilanne on huolestuttanut vanhempia niin paljon, etteivät kaikki ole halunneet päästää lapsiaan kouluun, Bader sanoo. Hintoja pitävät matalina ja ruokamyrkytyksiä aiheuttavat myös elintarvikeväärennökset, joita Venäjällä on runsaasti liikkeellä. –?Tunnen pelkoa sotilaita kohtaan. Venäjän markkina ei ole kehittynyt toivotulla tavalla, vaan toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina erittäin haastavaksi. Israel perustelee järjestelyjä turvallisuudella
Olemme esimerkiksi painottaneet väkivallatonta kasvatusta, kiusaamisen ehkäisyä sekä käytännöllisempää opetusta, ei ulkoa opettelua, kertoo erityisasiantuntija Paula Malan Suomen Ramallahin edustustosta. Kehitysyhteistyön tuloksiin on oltu tyytyväisiä, eikä tilintarkastusten mukaan väärinkäytöksiä ole opetussektorilla tapahtunut. REUTERS –?Tunnen pelkoa sotilaita kohtaan. LM NIGERIAN VAALIT 1 viikko ABUJA. Olisi tärkeää, että riippumaton taho arvioisi syytökset kontekstissaan, edustuston päällikkö Heikkinen sanoo. dukkaaseen opetukseen. Ampuminen tapahtui perjantaina tehtaalla Aurorassa, noin 64 kilometriä Chicagosta länteen. –?Sekä Israelilla että palestiinalaisilla on omat kansalliset narratiivinsa, erityisasiantuntija Malan sanoo. Myös Suomen Ramallahin edustustossa on seurattu tarkasti keskustelua palestiinalaisten opetussuunnitelmista. –?Haluamme olla vapaita ja elää rauhassa, Shama Musa sanoo. Kriittistä infrastruktuuria on suojeltava kiinalaisten vaikutusyrityksiltä, hän sanoi. ISRAELISSA on arvosteltu palestiinalaisten opetussuunnitelmaa siitä, että se pitäisi sisällään vihapuhetta Israelia kohtaan sekä antisemitismiä. Gabriela -nimisen naisten puolueen jäsenet osoittivat lauantaina mieltään Filippiinien pääkaupungissa Manilassa sijaitsevassa puistossa kaikenlaista naisten hyväksikäyttöä ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. 45-vuotias mies oli työskennellyt tehtaassa 15 vuotta. NAISTEN MIELENOSOITUS FRANCIS R. –?Euroopan partnereidemme on aika vetäytyä Iranin ydinsopimuksesta. Ihmisiä jäi hetkeksi aikaa loukkuun romahtaneiden rakenteiden alle, mutta pelastustyöntekijöiden mukaan kukaan ei kuollut. Suomen rahoitus kohdentuu muun muassa koulujen kunnostamiseen ja rakentamiseen, opettajien täydennyskoulutukseen ja turvallisten koulukuljetusten tukemiseen. Pyssymies sai surmassa poliisin luodeista. Hyvin koulutettu yhteiskunta on vahvempi esimerkiksi vastustamaan ääriajattelua, sanoo Suomen Ramallahin edustuston päällikkö Anna-Kaisa Heikkinen. X Jos avun antajat lähtisivät pois, palestiinalaisten järjestelmä romahtaisi. –?Peruskoulutus on hyvää. Palestiinalaiset saavat henkeä kohti eniten kehitysapua maailmassa. Pence myös ylisti niitä maita, jotka suhtautuvat kielteisesti Nord Stream 2 -kaasuputkeen. TAUSTA Eniten kehitysapua henkeä kohti X Palestiinalaisia auttaa yli 20 EU-valtiota sekä moni muukin valtio eri puolilta maailmaa. –?Syytökset on otettava vakavasti. Yhdyvaltain varapresidentti Mike Pence kehotti EU-maita lauantaina vetäytymään Iranin kanssa tehdystä ydinsopimuksesta. Palestiinalaishallinnon varaopetusministeri Basri Saleh on tuohtunut israelilaisten syytöksistä. MALASIG Ampuja surmasi viisi USA:n Illinoisissa CHICAGO. Lähde: Suomen Ramallahin yhteystoimisto. On oltava kuitenkin myös lähdekriittisiä näitä väitteitä kohtaan. REUTERS. Vaalikomission mukaan kyse oli logistisista ongelmista. X Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on arvioinut, että palestiinalaisalueiden bruttokansantuote nousisi 30 prosenttia, jos Israelin miehitys loppuisi. Oppimateriaalimme ovat kaikkien katsottavissa, Saleh sanoo Lännen Medialle. Rakennusta oltiin korjaamassa. Välimeri JORDANIA SYYRIA ISRAEL GAZA EG YP T I KM Jerusalem Ramallah Betlehem Tel Aviv LÄNSIRANTA USA:n Pence: Luopukaa Iransopimuksesta MÜNCHEN. Kehitysavun tarpeelle ei näy loppua, koska ongelmat alueella jatkuvat. Loukkuun jäi runsaat 20 ihmistä Lomonosov-kadulla sijaitsevassa ITMOyliopiston rakennuksessa. Jutun kirjoittaja on saanut Suomen ulkoministeriön toimittajaapurahaa matkakustannuksiin. –?Israelin oikeisto yrittää vain vahingoittaa meitä. Nigerian presidentti ja johtava oppositioehdokas kehottivat ihmisiä pysymään rauhallisina sen jälkeen, kun lauantaiksi suunnitellut vaalit siirrettiin viikolla eteenpäin. Nyt esimerkiksi miljoona lasta saa opetusta osin kansainvälisen avun ansiosta. –?On tullut aika eurooppalaisille partnereillemme seisoa meidän ja Iranin kansan kanssa, Pence kertoi puheessaan. X Suomi antaa palestiinalaisille eri muodoissa kehitysapua noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. MAAILMA Koonnut: Ilkka Timonen Manila. Rahoista 4,5 miljoonaa euroa on humanitaarista apua palestiinalaispakolaisia auttavalle YK:n UNRWA-järjestölle. Palestiinalaiset ovat hyvin koulutettuja. Hänen mukaansa Yhdysvallat on ollut hyvin selkeä siitä, että Huawei ja muut kiinalaiset telekommunikaatioyhtiöt muodostavat vaaran maan kumppaneille. Münchenin turvallisuuskonferenssissa puhunut Pence kehotti myös EU:ta olemaan varovainen käyttäessään kiinalaisen Huawein valmistamia tekekommunikaatiovälineitä. REUTERS Rakennus osin romahti Pietarissa MOSKOVA. Puolueetonta tutkimusta ei ole vielä tehty. He voivat ampua tai pidättää minut tai ystäviäni ilman syytä, opiskelija Wajdi Sharif sanoo. Yliopistorakennus osin romahti lauantaina Venäjän Pietarissa. Työpaikaltaan erotettu mies surmasi viisi ihmistä ja ampumisessa loukkaantui useita Yhdysvaltain Illinoisissa lähellä Chicagoa, kertoi BBC
Mestaruus oli 18-vuotiaalle oululaiselle matkalla ensimmäinen aikuisten sarjassa, aiemmat kaksi ovat tulleet 200 metrillä. Se lupaa hyvää jatkoon. Murto sai kahden vaikeamman kisan jälkeen luottamusta Wilma Murto voitti mestaruuden uusinnan jälkeen.. Tuntuma on hyvä. Tärkeintä antia kysyttäessä vastaus tulee nopeasti: –?Kropan huoltoa on tehty tosi paljon ja huolella. Lähdössä riittää vielä tekemistä kotimaisiinkin kilpakumppaneihin verrattuna, mutta muu osa juoksusta on nuorukaista itseään miellyttävällä mallilla 60 metrilläkin, sillä aika 6,70 syntyi ”laiskalla ololla”. –?Kun saa lähdön kuntoon, lähtee vielä paljon pois (ajasta). 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A14 OIKEAT NUMEROT 10, 11, 12, 25, 29, 30, 39 LISÄNUMERO 9 PLUSNUMERO 28 7 oikein kappaletta, voitto-osuus milj. Yleisurheilu Samuel Purola sai ”laiskalla ololla” itseluottamusta EM-halleja ja kesää kohti LEHTIKUVA/ANSSI MÄKINEN Heidi Lehikoinen KUOPIO (STT) Wilma Murto vei ensimmäisen SMkultansa hallissa tuloksella 425. Molemmille kellotettiin sama aika 48,38. e JOKERINUMERO 6 6 1 7 6 6 4 KUOPIO (STT/KP) IK Falkenin Christoffer Envall 400 metrin mestariksi SM-hallien avauspäivänä Kuopiossa. EM-halleja kohti mentäessä suunnitelma onkin huilata ja treenata. Sikäli jäi petrattavaa. Kaksi juoksua olisi hieno saada, kun toinen juoksu on aina parempi, Purola suunnitteli Glasgow’n tavoitteitaan. Voittokamppailusta muodostui äärimmäisen tasainen. –?Niissä hypyissä, joista sain ylitykset, olen tosi tyytyväinen tekniikkaan. Työ uuden valmentajan Steve Ripponin kanssa on sujunut urheilijaa miellyttävästi jo ensimmäisten kuukausien kokemusten pohjalta. Se osoittautui järkeväksi päätökseksi. – Ajattelin, että juoksu kerrallaan. Aika monista kivuista olen päässyt eroon, Murto sanoi. Rajat tulevat, jos ovat tullakseen, Thureson sanoi. Maalikamerakuvan perusteella voiton vei Envall ennen Helsingin IFK:n Erik Backia. Vaikka Euroopan-avaukset takeltelivat, tästä on hyvä jatkaa, Murto summaili. On se menossa koko ajan parempaan suuntaan, Purola sanoi. Tuli tämän viikon lajitekeminen nyt tehtyä, kilpailun ennen EM-halleja kaivannut mies sanoi. Hän muisteli myös joutuneensa ensimmäistä kertaa uusintaan. Tätä ennen oli pari vaikeaa kisaa, joten tämä loi luottamusta, että hyppy siellä on. –?Tuntuu, että kropassa olisi enemmän kuin se 451. Envall lopulta ykkönen Samuel Purola pinkoi 60 metrillä mestariksi. Tiiviisti reissannut nainen kiitteli kunnon yöuniaan edelliskisoja paremmasta vireestä. –?Tämä antaa itseluottamusta, hän sanoi hymyillen. Blomqvist pysäytti kellot aikaan 4.23,50, kun voittaja Sara Kuivisto oli neljä sekuntia nopeampi. Hän iloitsee ennen kaikkea ehjästä harjoituskaudestaan, jossa on panostettu pidempiin vetoihin 400 metriä ajatellen. Prossille sijoittunut Naantalin Löylyn Markus Teijula jäi kärkikaksikosta vain sadasosan. Lipsanen hyppää sunnuntaina pituutta, jossa määritteli hyväksi tavoitteeksi ennätyksensä 776 kohentamisen. Suurin osa juoksusta miellytti oululaisnuorukaista. Purola jätti viime viikonloppuna varotoimena hallimaaottelun Oslossa väliin pienen flunssan vuoksi. Siinä sivussa on kehittynyt 60 metrinkin vauhti. –?Oma ennätys ja välieriin. Hän ei kilpaile enää ennen EM-kilpailuja, vaan keskittyy viimeistelemään kisavirettään. Kaksikon väliin ja hopealle kiilasti Kaisa Tyni. – Loikkien ajoitukset eivät ihan olleet kunnossa. Kisan ylivoimainen ykkönen oli Taika Koilahti, mutta hopeasta Määttälä jäi vain kuuden sentin päähän. Thureson juoksi neljän startin urakkansa huipennukseksi 60 metriä aikaan 7,46, joka jäi EM-rajasta kuusi sadasosaa. Purola pyrähti vauhtiin päästyään 60 metrin mestariksi ajalla 6,70. SAMUEL PUROLA jatkoi SM-halleissa hyvää talveaan, jonka huipennuksena odottavat EM-kilpailut Glasgow’ssa. NAISTEN PIKAPYRÄHDYKSEN voitti Milja Thureson, joka voitti myös 400 metriä. Neljäntenä maalilinjan ylitti GIF:n Filiph Johansson, joka jäi kärkikolmikosta puolisen sekuntia. Kolmiloikkaaja Simo Lipsanen vei mestaruuden tuloksella 16,19, mutta ei aivan saanut teknisesti toivomiaan hyppyjä. Toisen mitalin tälle alueelle juoksi Falkenin Nathalie Blomqvist, joka saavutti pronssia 1500 metrillä. Naisten pituuskisassa Kokkolan Veikkojen Roosa Määttälä venytti viidenneksi. URHEILU Urheilutoimitus P
Anne Kyllönen oli vapaan hiihtotavan kilpailussa paras suomalainen, mutta jäi aika-ajossa sijalle 44. –?Puhuimme Kaisan kanssa hyvissä ajoin, että tänne lähdetään. Pronssille ylsi slovakialainen Petra Vlhova. Geigerille voitto oli maailmancupissa uran toinen. ERIKOISEKSI hyvien aitajuoksijoiden ”hinnoittelun” epäonnistumisen tekee se, että Lehtimäki on nimenomaan yleisurheilumies ja vieläpä aitajuoksun saralta mm. Valintojen oikeudellisuuden arviointiin laji lajilta ei tällaisen tavallisen urheilutoimittajan tietous riitä. Ihan poikanen ei muuten Mietaan Jussikaan enää ole. –?Näissä korkeuksissa erot tuppaavat kasvamaan suuriksi, Kähkönen sanoi. Sillä hetkellä saattoi joku mökkitontti tms. Voittaja Herrmann ampui kaksi laukausta ohi. Varsinkin Annelta odotin parempaa, mutta hän ei ollut tyytyväinen päivän suksivalintaan, päävalmentaja Matti Haavisto kiteytti tiedotteessa. Tuo sadasosa tuskin loppupeleissä paljoa Juha Miedon tulotasossa vaikutti. MÄKÄRÄINEN ON harjoitellut joulukuun jälkeen määrätietoisesti, vaikka tulostaso on heitellyt. Nezirin aika maaliskuussa 2015 oli 7,97. Tarkastellaan kokonaisuutta, Kähkönen kuvaili. Neljä vuotta sitten sisäratojen SE:n naisten 60 metrin aitajuoksussa pinkaissut Nooralotta Neziri oli rankattu 10 000 euron saajaksi. Kokonaiskilpailun kärkeen kipusi 713 pisteellä Italian Lisa Vittozzi, joka ohitti maannaisensa Dorothea Wiererin. Hän hyppäsi 136 ja 133,5 metriä. Suosio kantoi aina eduskuntaan asti, missä näytöt sitten riittivät vain yhden kauden mittaiseen pestiin. Hän hyppäsi Willingenin HS145-suurmäestä 142 ja 150,5 metriä. Hurskeen nimeä ei listoilta löytynyt, vaikka urheilijan kehitys on ollut päinvastainen verrattuna Neziriin. Suomen Antti Aalto oli Willingenissä 18:s. Koko kolmikko karsiutui. Nella Korpio sijoittui 31:nneksi. Toki on hyvin mahdollista, että listoilta on unohtunut vieläkin selkeämminkin sinne kuuluvia ihmisiä. Vuoden sesonki kurikkalaisen näkyvyyden osalta koittanee jälleen huhtikuussa, kun taivastellaan tyhjennettyjen mämmiropposten määrää. –?Toisen laskun puolivälissä en saanut enää kunnolla happea, mutta taistelin ja yritin pysyä radalla. arvostetuksi kommentaattoriksi pompsahtanut asiantuntija. –?Ammunnassa asiat, joiden eteen on tehty tammikuulta töitä, sujuvat paremmin ja paremmin. Utahin Soldier Hollow’ssa kisattiin noin 1?700 metrin korkeudessa. Mäkäräisen kausi on ollut vuoristorataa. Kanadanja Yhdysvaltain-etapit ovat rankka lisä maailmancup-kiertueella. Hurskeen puuttuminen kertoo ilmeisesti inhimillisestä virheestä. Nyt vire vaikuttaa kakkosja kolmossijan jälkeen vakaalta. Oli tärkeää säilyttää kilpailukontakti, päävalmentaja perusteli. Ikämiestä ei nykyisin näy julkisuudessa aivan viikottain. Vaikkapa talvilajien rahanjaon yhteydessä. –?Tärkeintä on, että Kaisa pääsee kotiin lepäämään. Åressa urakkaa vaikeutti flunssa ja puhditon olo. Hän on voittanut kolme maailmancup-kisaa, mutta romahti aiemmin helmikuussa Kanadassa cupin normaalikilpailussa 48:nneksi. URHEILU SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A15 P eräti 39 vuotta on vierähtänyt koko urheilevaa kansakuntaa ja vähän muitakin järisyttäneestä silmänräpäyksestä. Mäkäräisen kärsivällisyys kantaa hedelmää COGNE (STT) Maastohiihdon maailmancupin sprintit tarjosivat suomalaisittain vähänlaisesti kerrottavaa Italian Cognessa lauantaina. Toiseksi sijoittui voittajalle 4,0 pistettä hävinnyt Puolan Kamil Stoch ja kolmanneksi maailmancupin kokonaiskilpailua johtava Japanin Ryoyu Kobayashi, joka jäi kärjestä 6,4 pistettä. LEHTIKUVA/LAURI HEINO WILLINGEN (STT) Saksan Karl Geiger voitti lauantaina mäkihypyn miesten maailmancupin kilpailun Saksassa. Mäkäräinen ampui neljällä ampumapaikalla kolme sakkoa. Ei asennoiduta niin, että kun yksi hyvä tulos tulee, se on siinä. Aikoi korjata asian joskus. Shiffrin, 23, pisteli Åressa ylivoimaiseen voittoon avauskierroksen kolmannelta sijalta. Eli ministerin nimissä toimivat kuitenkin oikeat asiantuntijat. Hän sijoittui kolmanneksi naisten maailmancupin takaa-ajokisassa Yhdysvalloissa. Andreas Alamommo karsiutui toiselta kierrokselta, ja Eetu Nousiainen hylättiin sääntöjen vastaisen hyppypuvun takia. Mäkäräinen ampui lauantaina takaa-ajossa toisella makuuja toisella pystypaikalla nollat. Naisten finaalissa amerikkalainen Jessica Diggins paineli loppusuoralla voittoon ohi saksalaisen Sandra Ringwaldin. Epäilen myös vahvasti, ettei myöskään urheiluministeri Sampo Terho ollut apuraharatkaisuja allekirjoittaessaan täysin varma siitä, menikö jokainen tonni oikeaan osoitteeseen. Mäkäräinen nousi kolmannella sijallaan maailmancupissa kuudennelta sijalta viidenneksi. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki myönsi vähän vastahakoisesti, että olisihan Hurskeellekin euroja kuulunut. Hiihdon puolella Kaisan vire on loppua kohti parantuneen harjoituskauden ansiosta vahva, Suomen päävalmentaja Jonne Kähkönen kertoi STT:lle. Toiseksi 10 kilometrin kilpailussa sijoittui 12,3 sekuntia ennen Mäkäräistä Saksan Franziska Hildebrand. Kuinka vire säilyy kolmen viikon päähän MM-Östersundiin. Mäkäräinen hävisi kilpailun Soldier Hollow’ssa voittaneelle Saksan Denise Herrmannille 16,5 sekuntia. jäädä saamatta. Kisaviikonloppu jatkuu perinteisellä hiihtotavalla, kun miehet kilpailevat 15 ja naiset 10 kilometrillä. Vilma Nissinen oli 52:s ja Emmi Lämsä 54:s. Puskin minkä pystyin, ja voi olla, etten olisi pystynyt parempaan täysin terveenäkään, Shiffrin kähisi. Valpas media huomasi saman muuallakin. Riikka Honkanen ja Erika Pykäläinen keskeyttivät avauskierroksella. Sen verran oli sittemmin muun muassa kansanedustajana toiminut suuri parrakas karpaasi ruotsalaista kollegaansa hitaampi olympialaisten 15 kilometrin hiihdossa. –?Vähän alavireinen päivä. Mäkäräisellä on pisteitä 545. Nuorissa on tulevaisuus, mutta sitä rahanjakaja ei nyt ymmärtänyt. Anna Swenn Larsson otti hopeaa ja avasi kisaisäntä Ruotsin mitalitilin. Mäkäräisen seuraava kansainvälinen kilpailu on 8. –?Kärsivällisesti tehdään työtä. Geiger hyppäsi voittoon Willingenissä ÅRE (STT, AFP) Pujottelun MM-kulta pujotettiin lauantaina ennätyksellisen neljännen kerran peräjälkeen amerikkalaisen Mikaela Shiffrinin kaulaan. Aivan ällistyttävää, että joka toinen vuosi hetken kilpailukunnossa olevat keihäänheiton veteraanisarjalaiset keikkuvat taas listalla. Olisi aika kova suoritus ministeriltä, jos osaisi sijoittaa Annika Holopaisen, Niklas Vettasen ja Oskari Muhosen oikean lajin sarakkeeseen. Diggins ja Pellegrino sprintin parhaat Italiassa Anne Kyllönen oli paras suomalainen, mutta jäi kauas kärjestä. NIIN, SEKUNNIN sadasosasta piti kirjoittaman. Se sopi fyysisesti kestävälle Mäkäräiselle. Yhdellä surkealla sadasosalla KOLUMNI Seppo Luokkala Urheilutoimittaja, Keskipohjanmaa seppo.luokkala@kpk.fi Reima Rautiainen HELSINKI/SOLDIER HOLLOW (STT) Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen vire on lupaavasti palautumassa kolmisen viikkoa ennen MM-kisoja. Omaan silmään otti heti, että yleisurheilun sarakkeessa on jotakin poskellaan. Tämän viikon tiistaina tuli julki vuotuinen lista verovapaiden urheilija-apurahojen saajista ns. Ensimmäinen tuli ennen viime joulua Sveitsin Engelbergissä. Menneellä viikolla juoksi eräs Reetta Hurske saman matkan aikaan 7,98. Yksi, kaksi lepopäivää, aikaeroon sopeutuminen ja sitten harjoittelun kautta rutiinit liikkeelle, päävalmentaja Kähkönen suunnitteli. Shiffrinin valtakausi pujottelun MM-rinteillä sai jatkoa Åressa. Mittariin tulee 70 vuotta kuluvan vuoden marraskuussa. Shiffrin on määrännyt pujottelutahdin MM-rinteillä vuodesta 2013 lähtien. Miesten sprintissä Federico Pellegrino ja Francesco de Fabiani ottivat kaksoisvoiton Italiaan. maaliskuuta Ruotsin Östersundin MM-kisoissa pikakisa. kesälajien osalta
OSUMAN JÄLKEEN Ketterän kasetti petti totaalisesti. Tunteet olivat pinnassa isäntien leirissä ja katsomossa, josta osa poistui Nättisen 2–0-maalin jälkeen. Mies varattiin viime kesänä draftin viidennellä kierroksella juurikin Vancouveriin, missä Leijonat juhli kaksikymppisten mestaruutta. –?Lähdimme matsiin rennosti, saimme viime pelistä voiton. Kyllä tämä helpottaa, jos kohtaamme pudotuspeleissä. Suurimmaksi tavoitteeksi Utunen nimeää NHL:ssä pelaamisen. Äskettäisen maaottelutauon aikana ei tuoreita maailmanmestareita vaivattu edustustehtävillä. Kotijoukkueelta lensi päätöserässä ulos neljä pelaajaa samalla, kun kokkolalaiset keskittyivät pelaamiseen. Kun pelipaikka liigassa on vakiintumassa, asettuu tähtäimeen liigamestaruuden voittaminen. Luistimet tiukasti jäässä Toni Utusen (vas.) suorituksia arvostetaan Kokkolassa. Samuli Tanhuan lisäksi isoista ovista pellolle lensivät maalivahti Karolus Kaarlehto ja Konsta Mesikämmen sekä lopussa kympin saanut Rasmus Hämäläinen. Ei sen tason joukkueelle parane antaa ilmaisia paikkoja. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bjarne Kallis kehui mm. – Tietää jatkolle hyvää, kun et korostanut omaa rooliasi ja tehtyä maalia, vaan annoit kunniaa koko joukkueelle, Kallis huomautti. Ei ole hätää, jos häviämme jonkun pelin. –?Yllättävän hyvältä tuntui, Nättinen summasi panoksensa. Voiton arvoa nosti myös se, että Ketterä oli vienyt kaksi edellistä kohtaamista. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A16 Seppo Luokkala KOKKOLA Sunnuntai on liigakiekkoilijalle usein vapaapäivä. Siitä sitten mennään kohti seuraavia MM-kisoja. Jäähyminuutit kirjattiin 118–4 ottelussa, jossa oli havaittavissa jo pudotuspelitunnelmaa. Tosi rennolla fiiliksellä joukkue vetää. Jääkiekko Kaksinkertainen maailmanmestari Utunen tähtää seuraavaksi liigamestaruuteen CLAS-OLAV SLOTTE MESTIS Ketterä–Hermes 0–3 (0–0, 0–1, 0–2) Miska Miettinen IMATRA Hermes aloitti Mestiksen runkosarjan viimeisen kuukauden kestävän rypistyksen 3–0-voitolla tulikuumassa Ketterä-pelissä. Isossa kuvassa Tapparan peli kulkee hyvin ja samalla tavalla jatketaan pelien koventuessa, Ykspihlajan kaukalolla luistelemaan oppinut mestari toteaa. URHEILU Urheilutoimitus P. – Niin paljon on jääkiekkoilijana vielä voitettavaa. Nyt fiilis on lupaavan oloinen. –?Oli kalavelkojen maksua, halusimme pelata hyvän pelin. Huomioimassa oli lisäksi Juniori-Hermeksen väkeä. – Siihen tuli pari nukahdusta, joista Kärpät rankaisi. Isolle porukalle on niin vaikea saada aikatauluja sopimaan, kahden MM-kullan kokkolalainen Toni Utunen tietää. Se ei tuhoa kauttamme. Nättinen ja Hermes ovat olleet aiempina keväinä sarjataulukossa aivan jossain muualla kuin kärjessä. – On joskus ollut jäähyrikkaita pelejä, mutta en muista, että olisi tullut noin monta vitosta noin sumppuun, tositoimiin palannut Jussi Nättinen (1+0) mietti. Toni Utunen on kahden jääkiekkokullan mies. Mutta niin oli 18-vuotiaiden mestaruudenkin jälkeen, eikä sitä koskaan tullut. Veskari oli erittäin hyvä, kippari kehui omiaan ja Samuel Jukuria. – Ensimmäinen leiri on kesällä. Pystyimme hyvillä mielin tulemaan tänne. Oulun Kärpät, joka äskettäin taltutti Tapparan Raksilassa. Seuraaviin U20-kisoihin lähtevän joukkueen varsinainen rakentaminen alkaa Utusen mukaan juhannuksen jälkeen. Kahden vapaapäivän osuminen viikonloppuun toi 18-vuotiaan maailmanmestari Toni Utusen syntymäkaupunkiinsa Kokkolaan palkittavaksi lauantaina. Nuorten MM-kultaa ei ehditty juurikaan juhlimaan, kun osa pelaajista meni Pohjois-Amerikassa suoraan seuroihinsa. Se syntyi päätöserässä kahden miehen ylivoimalla. Tällä kaudella nuorukainen on vakiinnuttanut paikkansa Tapparan liigamiehistössä. Maailmanmestaruus tuli ensin U18-joukkueen kapteenina ja nyt tammikuussa uudelleen U20-ikäluokassa. Saimme loukkaantuneita äijiä takaisin. Sen suunnitelman tielle asettuu mm. Ei Ketterä saanut kolmannessa erässä ennen jäähyjäkään kiriä aikaiseksi. Pystymme treenaamaan täysillä, ei paljoa jännitetä. –?On totta kai. Kun kiivas kiekkokevät viimein päättyy, luulisi kauden menestyjille riittävän edelleen ohjelmaa. Utusen nöyryyttä suurten menestysten hetkellä. Pelasimme hyvän pelin. Puolustavaksi puolustajaksi mielletty Utunen on erikoistunut MM-tasolla välierien ratkaisijaksi. –?Olemme koko kauden olleet aika rauhassa vaihtoaitiossa ja muualla, kippari alleviivasi omiensa kylmäpäisyyttä. Imatralaiset olivat provosoituneen oloisia ja pelirangaistuksista kaksi tuli pään tai niskan alueelle kohdistuvasta taklauksesta. Aivan, kuten mies oli suunnitellutkin. Kättelyvuorossa Juniori-Hermeksen junioripäällikkö Sakari Muotka. – Sinne suureen tavoitteeseen on vähintään yhtä pitkä matka kuin alusta tähän, mihin nyt olen päässyt, Utunen selvittää. – On kokoontumisesta ollut puhetta. Painoa ja voimaa pitää hankkia, vaikka hyvä luistelu tärkeintä onkin. Meni keskittyminen siihen, että pystyy pelaamaan. TONI UTUNEN pelasi vielä kauden 2017–18 pääosin Lempäälän Kisassa jääkiekon Mestistä. Hänen maalillaan on sekä Venäjä että Kanada ajautunut pronssipeliin Suomen mennessä pelaamaan kullasta. Mutta ennen NHL-haaveen toteutumista on aikaa keskittyä voittamaan liigakultaa. –?Näin jälkeenpäin kun miettii, niin ehkä siinä vähän oli pudotuspelien tuntua. –?Varmaan peli osittain lopussa ratkesi jäähyihin. Pistepotti nosti Hermeksen saaliin 83:een ja se oikeuttaa kärkeen. Tämä oli minulle ensimmäinen peli viiteen viikkoon. –?Kelit lämpenevät ja aurinko paistaa. – NHL:ssä on nykyisin hyvin vähän puolustavia pakkeja. Olisi ikävä lähteä pudotuspeleihin, jos olisi neljästi ottanut turpaan kauden aikana. Hermes antoi myrskyvaroituksen kärkipelissä Jääkiekko Kokkolalaisjoukkue keskittyi maalien tekemiseen samalla, kun Ketterän kasetti levisi täysin.. Jos nyt alkaa kahden MM-kullan vuoksi leijumaan, niin ura jää varmasti aika lyhyeksi. Hermeksen näyte oli huima, sillä kotijoukkue oli ottanut viidestä edellisestä pelistä täydet pisteet maalierolla 25–5. – Kovasti pitää duunia tehdä, mutta ehdottomasti Kärpät on tänä keväänä lyötävissä. Kyllä sinne pääsyä ajatellen kiekollinen peli on minulle isoin haaste. Tampereen Tapparan väreihin jo poikasena Hermeksestä lähtenyt Utunen kuunteli Wanhassa Kalahallissa kaupungin edustajien latelemia vuolaita kehuja. Eli runkosarjakohtaamisissa on asetelmien hakua mahdolliseen pudotuspelikohtaamiseen
Muik kellisti Karhun NOKIA JHT Kalajoki otti ison askeleen kohti Suomi-sarjan pudotuspelejä, kun kalajokiset hakivat vierasvoiton jatkoajalla Nokia Pyryn vieraana numeroilla 1–2 (0–0, 1–0, 0–1, 0–1). Ei meillä kuitenkaan ole varaa katsella muuta kuin päivä ja peli kerrallaan eteenpäin, kommentoi Sportin luottopuolustaja Tony Sund. Nyt puolustimme tosi hyvin, Rynnäs kertoi. Ensimmäisen kerran kotiyleisö sai juhlia avauserässä Teemu Kiviojan 1–1-tasoitusta. Jatkoajalla kaverilla oli läpiajo ja meilläkin viitisen maalipaikkaa, mutta nyt pomppi näin, näki ottelun ratkaisua Kivinen. –?Rauman pelin jälkeen vain yksi päästetty maali on erinomainen asia. Jääkarhut taipui lopussa NIVALA Jääkiekon kakkosdivarin pohjoislohkon viimeiseksi jämähtänyt Nivalan Cowboys koki kovia kotiottelussa Sotkamon Kiekkoa vastaan. Kilpailua johtaa virolainen Aleksandr Selevko 67,80 pisteellä. Jumbo Ässät sai kuitenkin laitettua vierailijat sen jälkeen suhteellisen lujille. LiKi avasi erän maalitehtailun, mutta seuraavaksi maalasivat YJK:n Kauvosaari, Taneli Mattila ja Veeti Soila. Galay kokosi lyhytohjelmasta 50,61 pistettä. –?Lyhytohjelma oli todella huono suoritus minulta. JHT otti askeleen kohti pudotuspelejä PIETARSAARI Jääkiekon Keskimaan kakkosdivaria ylivoimaisesti johtava Jeppis Hockey ei antanut paikallispelissä IFK Lepplaxin yllättää itseään. Mutta päätöserä oli liikaa isännille vieraiden viedessä sen peräti 0–9. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI MISKOLC (STT) Suomen Roman Galay keskeytti kansainvälisen Jegvirag Cup -taitoluistelukilpailun Unkarin Miskolcissa. HPK:n maalivahti Emil Larmi jätti kentän kolmannen erän puolivälissä. Toisessa erässä Jani Kiviniemen ja Salmen maaleilla isännät karkasivat jo kahden maalin johtoon, jonka Lepplax kavensi pelin viimeisellä sekunnilla Jens Östmanin maalilla. Liigan pistepörssin kärki, HPK:n Teemu Turunen katkaisi yhdeksän ottelun maalittoman putkensa. Puolustajista kokenut eteläsavolaiskasvatti Antti Jaatinen, 31, pelasi vasta neljännen ottelunsa viiteen viikkoon, vaikka on ollut terveenä koko ajan. Loppulukemat 3-1:een viimeisteli Carl-Axel Brasken ajassa 51.34. Siitä viimeisin todiste oli kotivoitto Porin Karhu HT:tä, joka irtosi lukemin 3–1 (0–1, 1–0, 2–0). –?Halusimme palata nopeasti takaisin omaan tuttuun tekemiseemme, ja varsinkin alussa se näkyi pelaamisessa. Rynnäs olikin mies paikallaan. Vain yhden maalin päästänyt Muikin Mathias Biskop venyi 33 torjuntaan. URHEILU SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A17 LIMINKA Ylivieskan Jääkarhut haastoi vahvasti jääkiekon II-divisioonan pohjoislohkoa johtavan Limingan Kiekon lauantain maalirallissa., mutta LiKi piti lopulta pinnat maalein 7–6 (2–2, 3–3, 2–1). Raumalla tuli turpiin 1–8, ja Mika Pyörälä loukkaantui loppukaudeksi. Hän torjui 23 kertaa. Mutta kaksi pistettä huonollakin pelillä kertoo siitä, että pelimme taso on nousemaan päin, näki JHT:n otteita valmentaja Niko Kivinen. Jatkoajalla vieraiden sankariksi nousi Niklas Sundfors, joka päätti ottelun ajassa 63.26. – Tänään oltiin hitaita, eikä pystytty reagoimaan niin kuin olisi pitänyt. PELAAJAKAUPPAA JO hetken pitänyt Jukurit nöyryytti jääkiekkoliigan pudotuspeleihin halajavaa Sportia Vadim Pereskokovin voittomaalikisan osumalla maalein 5–4. Ottelua pelattiin maaleitta lähes puoliväliin saakka, kunnes Pyry siirtyi 1-0-johtoon Henri Sandvikin maalilla. –?Tämä oli viihdyttävä lauantaiilta. Näin JHT otti kolmen pisteen eron pudotuspeliviivan alapuolella olevaan Diskokseen, jonka se kohtaa ensi lauantaina vieraissa. Soilan osumasta ehti kulua vain neljä minuuttia, kun tilanne oli jälleen tasan. Vaasalaiset olisivat saaneet mukaansa muutakin kuin toisen vieraspisteensä yhdeksään viime matkaotteluunsa, jos joukkue ei pelaisi liian kurittomasti. –?Pelasimme kaksi erää hyvin. Päätöserässä isännät vei johtoon jäähyaitiosta juuri päässyt Aleksandrs Smirnovs. HIFK:n tehomiehinä kunnostautuivat Erik Thorell (1+1) ja Ryan O`Connor (1+1). Ikonen ratkaisi HIFK:lle Voittomaalin tehnyt Jasse Ikonen sai onnittelut Erik Thorellilta. – Päätöserässä saimme itsemme pois kuoresta ja saimme ansaitun maalin. Jukurit on pelannut 14 ottelua ja yli sata minuuttia yhden miehen ylivoimapeliä putkeen ilman maalia. Toisessa erässä oli vieraiden vuoro siirtyä kahden maalin karkumatkalle. Lauantaina Porissa oli siis luonnollisesti latautunut ryhmä. Jukurien kärkiketjuja vetivät kokeneet Turo Asplund, 33, ja Markku Flinck, 34, joiden uralle ei näytä olevan tulossa jatkoa Mikkelissä. Vain yhden tappion kaudella kärsinyt Jeppis voitti lopulta 4–3 (2–2, 2–0, 0–1). Toisessa erässä Riki Korkiakoski kavensi 2–4:ään ja Janne Linna 3–6:een. Yhtä monesti vieraat tulivat tasoihin Joachim Sundstenin ja Filip Lindgrenin maaleilla. Karhut pääsi ensimmäiselle erätauolle johtoasemassa. Raumalla teki oikein pahaa katsoa vaihtopenkiltä, kun Veini Vehviläinen jäi maalilla ihan yksin. En ole ehtinyt palautumaan kunnolla EMja PMkilpailujen jälkeen ja siksi teimme päätöksen, että keskeytän kilpailun. Avauserässä Kärpät oli hyvässä iskussa ja teki kolme osumaa. –?Kun on noin paljon jäähyjä, on tietenkin kysymys kurittomuudesta. Juha Lehtomäki nosti YJK:n viimeisen kerran johtoon ottelun päätöserässä, mutta Joel Junttila ja Petri Lampela sinetöivät kotivoiton viimeisen seitsemän minuutin aikana. Siihen tarvitsimme maalivahtimme Jussi Rynnäksen erinomaisia torjuntoja ja paljon kärsivällisyyttä, Kärppien valmentaja Mikko Manner kertoi. Toisessa erässä Muik tuli kuitenkin tasoihin Linus Vesterlundin maalilla. Jeppis parempi paikallispelissä HÄMEENLINNA (STT) HIFK:n Jasse Ikonen ratkaisi pitkän kaavan ottelun jääkiekkoliigassa jatkoajan viimeisellä minuutilla HPK:n vieraana. SARJAJOHTAJA KÄRPPIEN torstaipäivä oli joukkueelle todennäköisesti kauden huonoin päivä. Meillä oli mahdollisuus tehdä useampikin maali, mutta IFK puolusti hyvin ja pelasi hyvää alivoimaa. Nyt en tiedä miten tasapisteissä joukkueiden paremmuus ratkaistaan, mutta jokaista peliä lähdetään voittamaan, totesi Kivinen päätösviikonlopun peleistä ja lähettäen isoa kiitosta maalivahtivalmennuksessa auttaneelle Jens Friisille. – Tulokseen olen tyytyväinen, mutta peliin en. Kotijoukkue iski ottelun alussa kahden maaliin etumatkalle, jonka YJK:n Sami Markkanen ja Joni Kauvosaari kuittasivat ennen avauserän puoliväliä. Vieraat eivät tunteneet sääliä kotijoukkuetta kohtaan vaan takoivat taululle tylyt 3–15 (1–2, 2–4, 0–9) -lukemat. JHT pysyi altavastaajana kaksi erää matkassa maalissa hyvin torjuneen belgialaisvahti Wouter Peetersin avulla. Larmi oli loukkaantumisen takia sivussa jo koko tammikuun. Ensimmäisen erän jäähyilimme ja toisen erän olimme muuten vaan kusessa, sanoi HIFK:n valmentaja Jarno Pikkarainen. Vielä ei ole muuta tietoa, Pennanen sanoi. Cowboys jyrättiin jäänrakoon UUSIKAARLEPYY Muik Hockey on saanut hyvän vireen Suomi-sarjan alemmassa jatkosarjassa. Kotiyleisön ilonhetket olivat ottelussa vähissä. Hyvässä vireessä oleva Jere Innala vietti kahden maalin iltaa. Limingan Kiekko ja Jääkarhut järjestivät melkoisen maalitulituksen, jossa molemmat ennättivät menettää kahden maalin johtonsa. –?Larmille tuli vamma, siksi hän tuli pois. Galay oli kilpailussa lyhytohjelman jälkeen kuudentena. Suuntaan nyt kaiken energiani palautumiseen sekä hyvään valmistautumiseen ennen universiadeja, Galay kertoi tiedotteessa. Annoimme muutaman halvan maalin, sanoi HPK:n valmentaja Antti Pennanen. Peli päättyi lopulta 1–3. HPK oli kaksi erää parempi. Peli on Diskoksen viimeinen, mutta JHT:lla on vielä sunnuntaina kotipeli HCIK:ta vastaan. Galay keskeytti Unkarissa. Avauserässä Jeppis meni kahdesti johtoon Jukka Ollin ja Jani Salmen maaleilla. Varsinaisella peliajalla JHT jatkoajalle vei Tommi Rintasalo maalilla ajassa 53.04. Kun Sportin Roope Talaja ja Valentin Claireaux tarjoilivat kurittomilla jäähyillään isännille kahden miehen ylivoimaa, karkasi Jukurit pelin puoliväliin mennessä kolmen maalin johtoon
Voitto kolmessa erässä oli lähellä, sillä Etta johti sitä 19–17. Ottelu oli valtaosin Yhdysvaltain joukkueen hallintaa, ja se johti peliä enimmillään 17 pisteellä. Tiikereiden parhaimmistoon lukeutunut libero Niklas Breilin harmitteli puolustusten määrää. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A18 MESTARUUSLIIGA SaVo–Tiikerit 3–1 (25–19, 21–25, 25–21, 25–19) Aku Laatikainen KIURUVESI Turhankin tuttu oli jälleen lopputulos, kun Kokkolan Tiikerit pelasi vieraskentällä lentopallon Mestaruusliigassa. Joukkue kärsi lauantaina Kiuruvedellä tappion Savo Volleylle erin 3-1. Toiseksi eniten viisieräisiä on Raision Loimulla, 10. USA:n nuoret tähdet voitokkaita NBA:ssa. Yhdysvaltain joukkueesta parhaiten eli 35 pistettä heitti Kyle Kuzma. Toinen tähdistöottelu on luvassa maanantaina aamuyöllä Suomen aikaa. Lasse Jylhä oli passarina, kun Niko Haapakoski oli sisarensa häissä. Tiikerit voitti torjuntapisteet 7-12 Antti Leppälän ja Rami Rekomaan johdolla, mutta muutoin ottelu oli tilastollisesti varsin tasainen. – Seppänen ei ole vielä luonnollisesti parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta hän kyllä parantaa koko ajan. Etta oli toista erää tappiolla 12– 17, mutta nousi erävoittoon paljolti Ville Kaksosen hyvän kaksi ässää tuoneen syöttövuoron takia. Toiseen erään Tiikerit sai sitä vastoin hyvän lähdön. Meidän pelaamista vaikeuttivat lukuisat syöttövirheet parissa ensimmäisessä erässä, mutta muuten olen ihan tyytyväinen. Tilastojen valossa ottelu ratkesi ennen kaikkea hyökkäystehoihin. Vastaanotto jäi kismittämään eniten ja sitä pitää saada vielä paremmaksi. Olimme parempia kaikissa asioissa, Kuoksa sanoi. Ainoastaan avauserässä se oli selvästi Savo Volleyta jäljessä. Lentopallo Pirteäkään esitys ei riittänyt katkaisemaan vieraspelien tappioputkea TAPIO HARTIKAINEN SASTAMALA (STT) VaLePa sai lauantaina tehdä täyden päivätyön kotihallissaan Sastamalassa ennen kuin Akaa-Volley kaatui 3–2 lentopallon Mestaruusliigassa. Urpo Sivula oli 23 pisteellä VaLePan tehokkain, Akaan tehokkain Joni Mikkonen kokosi 24 pistettä. Voittoja ja tappioita on yhtä paljon. – Savo Volley myös paransi syöttöään loppua kohti, vaikka eihän siinä kolmannessa ja neljännessä erässä isoja eroja ollut, Keskisipilä kommentoi. Palloa tuli kyllä ihan kiitettävästi kätten ulottuville. PerPo johti erää myöhemmin 23–19, mutta sortui virheisiin. VaLePa teki peräti 21 syöttövirhettä ja oma vastaanotto oli myös huonoa, hyviä nostoja oli vain 32 prosenttia. Vastapainoksi hyökkäystehot olivat kovalla 63 prosentin tasolla. Tiikerit taipui Savolle Lelu Ojansivun isku livahti Niklas Seppäsen ja Rami Rekomaan torjunnan välistä. Muun maailman joukkueen paras pistemies oli Ben Simmons 28 pisteellä. Kotijoukkueen yleispelaaja Antti Siltala oli samoilla linjoilla, mutta kaipasi savolaisten peliesitykseen tasaisuutta viime aikojen ailahtelun sijaan. URHEILU Urheilutoimitus P. –?Piti valita pyrimmekö syötöllä saamaan pelistä pois Mäkisen vai Marttilan. – Niitä oli mahdollisuus ottaa enemmän. Niinpä Savo Volley piti erän helposti komennossaan. – He eivät todellakaan myyneet nahkaansa helpolla. – Kaiken kaikkiaan meidän pelaamisessa oli monia kivoja juttuja. –?Voitto tuli ja se on tärkein asia, mutta kyllä näissä kahdessa syöttötilastossa näkyi pelaajien väsymys. Muun maailman joukkue sai ensimmäisellä neljänneksellä aikaan vain yhden pisteen johdon Yhdysvaltoihin. Joukkueen syöttö alkoi toimia avauserää paremmin, ja etenkin Savo Volleyn yleispelaaja Miro Määttäsen painostaminen tuotti tulosta. Jouduimme tekemään paljon töitä voiton eteen. Tiikereiden esitys oli kuitenkin varsin pirteä. Päävalmentaja Olli Kuoksa oli tyytyväinen voitosta ja etenkin PerPon tehokkaimman pistemiehen Peetu Mäkisen pitämisestä yhdeksässä pisteessä. Tiikereiden pelit jatkuvat jo sunnuntaina, kun Kokkolaan saapuu vieraaksi Oulun Etta. Pelaajat saivat myös selvästi lisävoimaa Kokkolasta saapuneesta runsaslukuisesta faniryhmästä, joka kannusti kiitettävästi läpi ottelun. Tiikereiden paras pistemies oli yleispelaaja Niklas Seppänen (13/+5) ja Savo Volleylta virkaveli Andrus Raadik (18/0). Tiikerit pelasi ujosti ja liian varman päälle, ja joukkue teki myös melko paljon virheitä. Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen antoi tunnustusta Tiikereille. KOLMASKIN ERÄ näytti jo olevan Tiikereiden hallussa, mutta Savo Volleyn vaihdettua Fedor Ivanovin passariksi alkoi peli kääntyä isännille. Peliaikaa Markkaselle kertyi noin 22 minuuttia. Hänet valittiin kentän parhaaksi. Tuolloin kohtaavat Team LeBron ja Team Giannis. Toivottavasti päättäjät heräävät tässä ikuisuusasiassa, ettei tulevaisuudessa pelattaisi näin paljon liigaotteluita, sanoi VaLePan apuvalmentaja Janne Kangaskokko. Tiikerit otti lopulta erävoiton koko joukkueen tasapainoisella esityksellä. peräkkäinen. Petteri Penttisen tilalle tullut Ivanov sai monipuolistettua kotijoukkueen hyökkäyspeliä. ”Nikke” tuo vielä paljon hyvää meidän peliin, Keskisipilä sanoi. Muun maailman joukkueessa pelannut Lauri Markkanen teki 21 pistettä ja otti kuusi levypalloa. VaLePa voitti niukasti Akaa-Volleyn CHARLOTTE (STT) Yhdysvaltain joukkue voitti muun maailman joukkueen pistein 161– 144 koripalloliiga NBA:n nuorten tähtien tähdistöottelussa. Joonas Jokela teki Ettalle 21 ja Antti Ronkainen 15 pistettä. Hän sai seitsemästä kolmen pisteen heittoyrityksestä sisään kolme. – Kieltämättä meillä oli hieman hidas syttyminen otteluun, myönsi Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä. Savo Volley iski pallot lattiaan 55-prosenttisesti, kun taas Tiikereiden hyökkäysteho oli vain 38. Oulun Etta kaatoi Perungan Pojat 3-1. Tappio oli vieraissa jo 12. Joukkueet on nimetty Los Angeles Lakersin LeBron Jamesin ja Milwaukee Bucksin Giannis Antetokounmpon mukaan. Akaa-Volley on peräti 12 kertaa pelannut viisieräisen ottelun, mutta tappioita niistä on jo 10. Erän lopulla ottelussa 16 pistettä kasannut Janne Marttila oli tehokas, mutta neljännen erän PerPo hävisi selvästi
Maailmancupin pisteet: 1) Kobayashi 1520, 2) Stoch 1109, 3) Stefan Kraft Itävalta 991, 4) Zyla 903, 5) Kubacki 789, 6) Robert Johansson Norj 691,...19) Aalto 242,...67) Nousiainen 4,...73) Jarkko Määttä 2. Elliott Wingren teki kolme maalia, Mikael Nyvall sekä Anton Kallvik kaksi ja kerran osuivat Jack Nylund, Ronnie LuBlue Fox takoi murskaluvut KAUSTINEN Harvinaisen vähämaalisesti pelattiin miesten futsalin Ykkösessä lauantaina Kaustisen urheilutalolla. Enoch Banza tuo oikealla ongelmia pakille. Paapat iski siihen kolme osumaa. Voittomaaliksi jääneen Virin viidenen maalin teki siirretyn rangaistuksen aikana Ilari Kärki. Tilanne sprintticupissa: 1) Stina Nilsson Ruotsi 426, 2) Maiken Caspersen Falla Norja 363, 3) Maja Dahlqvist Ruotsi 340, ...14) Krista Pärmäkoski Suomi 163. 2 Mäkihyppy Willingen, Saksa: Miesten maailmancup, kilpailu 25/35 (HS145): 1) Karl Geiger Saksa 311,1 pistettä (142 ja 150,5 metriä), 2) Kamil Stoch Puola 307,1 (144,5-144,5), 3) Ryoyu Kobayashi Japani 304,7 (144,5-143), 4) Piotr Zyla Puola 297,9 (142-141,5), 5) Dawid Kubacki Puola 297,0 (144-141,5), 6) Richard Freitag Saksa 291,4 (144-140), 7) Jevgeni Klimov Venäjä 289,2, 8) Killian Peier Sveitsi 285,5, 9) Timi Zajc Slovenia 280,8, 10) Johann Andre Forfang Norja 280,2,.... Oberstdorf, Saksa: Naisten maailmancupin kilpailu (HS137): 1) Maren Lundby Norja 270,5 pistettä (126 ja 125,5 metriä), 2) Katharina Althaus Saksa 270,1 (124,5–128), 3) Ursa Bogataj Slovenia 244,1 (114,5–120,5), 4) Sara Takanashi Japani 242,0 (117–119), 5) Chiara Hölzl Itävalta 236,6 (114,5–118,5), 6) Juliane Seyfarth Saksa 236,2 (114,5–117,5), ...33) Julia Kykkänen Suomi 62,8 (88,5). minuutilla illan ainoaksi jääneen täysosuman. kierrokselta. Avausjakso oli suhteellisen tasainen, mutta tauon jälkeen ote siirtyi VPS:lle. Ottelun kuvaan sopivasti Dynamo nousi vielä kerran tasoihin. Mustavalkoiset joutuivat kuitenkin pelaamaan paljon KPV:n muodon ulkopuolella, eikä kovinkaan vaarallisia tilanteita syntynyt. Hämärä halli ja oudot pallot, mutta totuimme aika nopeasti uuteen ympäristöön, totesi Kalliokoski. Tappiollisessa finaalissa Nibacoksen maalintekijät olivat: Jori Heikkilä, Aapo Lokasaari, Oskari Kauppila, Onni Puutio, Juho Karhula ja Timo Salo. Rankimman työn toisen jakson taistelussa teki keskikentän pohjan Isaac Shaze, joka jätti vaasalaiset alituiseen hopealle kaksinkamppailuissa. –?Riikka Honkanen ja Erika Pykäläinen Suomi keskeyttivät 1. VAASA Salibandyn Suomen cupin aluefinaali pelattiin lauantaina. Lopulta Banza sekä viimeiseksi vartiksi peliin tullut Sebastian Mannström olivat lähinnä maalintekoa. Ratkaisumaali syntyi 38. URHEILU SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A19 2 Maastohiihto Cogne, Italia Maailmancup, sprintti (1,6 km, v): Naiset: 1) Jessica Diggins USA 3.32,73, 2) Sandra Ringwald Saksa jäljessä 0,11 sekuntia, 3) Johanna Hagström Ruotsi –0,86, 4) Ane Appelkvist Stenseth Norja –1,31, 5) Sadie Bjornsen USA –2,23, 6) Eva Urevc Slovenia –2,32. FC Lahti ei yltänyt samalle tasolle vieraiden kanssa, jolloin tulos kirjattiin 0–3 (0–2). Heiermannin laukaus onnistui mainiosti ja upposi pompusta vedettynä etunurkkaan. – Nyt on jatkopaikka omissa käsissä. 3–3-tasoituksen viimeisteli Markus Kähtävä ja hetkeä myöhemmin Elias Pelo vei Virin taas johtoon. Vaasalainen SB Paapat oli siinä niukasti kokkolalaista Nibacosta parempi ja voitti lukemin 8–6 (1–2, 3–2, 4–2). Viri meni 2–0-johtoon Juhana Höyhtyän ja Tomi Koskelan maaleilla, mutta seuraavat kolme maalia olivat oululaisten tekosia. Alamommo karsiutui 2. nes PTU iski iltapäivän ainoan osuman. Pian uusikaarlepyyläisten ylivoimaisuus näkyi myös taululla ja miesten salibandyn kakkosdivarissa nähtiin melkoinen näytös. Enoch Banza juoksutti puolustajaa ja jatkotilanteessa KPV riisti pallon kuudentoista kulmassa. SIEVI Odotetun tasaiseksi muodostui Alavieskan Virin ja oululaisen Dynamon kohtaaminen salibandyn Viri voitti Dynamon LAHTI Pietarsaaren Jaron B-nuoret hakivat lauantaina SM-karsintasarjassa pisteet Lahdesta. Järvenlahti pamautti toisen osuman vähän ennen täyttä aikaa. suomalaiset: 18) Antti Aalto 262,4 (136-133,5), 47) Andreas Alamommo 80,0 (104,5). TAMPERE (STT) Tampereen Classic juhli kotikaupungissaan salibandyn miesten Suomen cupin voittoa lauantaina. KPV rakensi jälleen valtaosan hyvistä hyökkäyksistään oikean laidan kautta. Classicille cup-mestaruus. Nibacos johti peliä toisessa erässä kahteen otteeseen ja nousi vielä kolmannessa tasoihin 5–5:een. Keskikentän kolmikossa Hendrik Helmke pelasi nyt alempana Isaac Shazen rinnalla ja Harri Heiermann oli kymppipaikan miehenä. Nibacos haki kavennusta ilman maalivahtia ja pystyi kerran maalaamaan. Pallo-Veikot otti alussa ohjat ja painosti oikealta laidalta 16. Vepsu oli jo varmistanut paikkansa cupin jatkopeleissä, mutta kotijoukkue halusi täyden hallin (n. 90) Venla Lehtonen Suomi 5. Tilanne maailmancupissa: 1) Ingvild Flugstad Östberg Norja 1?237, 2) Natalia Neprjajeva Venäjä 1?079, 3) Pärmäkoski 1?002, 4) Therese Johaug Norja 900, 5) Diggins 793, ...61) Riitta-Liisa Roponen Suomi 54, ...64) Susanna Saapunki Suomi 47, 65) Johanna Matintalo Suomi 46, ...77) Andrea Julin Suomi 20. Rutinoitu liigajoukkue Vaasan Palloseura kukistui yhden maalin ottelussa Fennia Arenalla. Miehet: 1) Federico Pellegrino Italia 3.09,07, 2) Franceso de Fabiani Italia –0,48, 3) Lucas Chavanat Ranska –0,51, 4) Simeon Hamilton USA –3,91, 5) Sondre Turvoll Fossli Norja –4,03, 6) Marcus Grate Ruotsi –27,90 Karsinta (30 jatkoon): 1) Pellegrino 3.10,57, 2) Chavanat –0,20, 3) Richard Jouce Ranska –1,65, ...30) Miha Simenc Slovenia –8,72. Alakerrassa Juhani Pikkarainen aloitti vaihdossa ja Milos Josimov tuli toiseksi toppariksi. Hyvin liikkuvasta, älykkäästä pelaajasta on meille paljon hyötyä, Niko Kalliokoski iloitsi. Takaa-ajocupin tilanne (6/8): 1) Wierer 277, 2) Vittozzi 270, 3) Mäkäräinen 228. 2 Alppihiihto Åre: MM-kilpailut: Naiset, pujottelu: 1) Mikaela Shiffrin USA 1.57,05 (57,23+59,82), 2) Anna Swenn Larsson Ruotsi 1.57,63 (57,19+1.00,44), 3) Petra Vlhova Slovakia 1.58,08 (57,54+1.00,54), 4) Katharina Liensberger Itävalta 1.58,48 (57,35+1.01,13), 5) Frida Hansdotter Ruotsi 1.59,44 (57,64+1.01,80), 6) Laurence St-Germain Kanada 1.59,65 (58,60+1.01,05), 7) Katharina Huber Itävalta 1.59,85 (58,66+1.01,19), 8) Katharina Truppe Itävalta 1.59,98 (58,93+1.01,05), 9) Bernadette Schild Itävalta 2.00,46 (59,20+1.01,26), 10) Erin Mielzynski Kanada 2.00,59 (58,99+1.01,60), ...31) Nella Korpio Suomi 2.07,19 (1.02,91+1.04,28). Jaron pojille vierasvoitto KAUHAJOKI Kärkijoukkueen ja peränpitäjän välillä kuuluu olla jonkinlainen tasoero, eikä sellainen pysynyt piilossa Blue Foxin vieraillessa Kauhajoella. Classic päihitti finaalissa jyväskyläläisen Happeen jatkoajalla maalein 3–2. – Kykkänen karsiutui 2. kierrokselta. Eetu Nousiainen hylättiin sääntöjen vastaisen hyppypuvun takia. KP-V taisteli pisteistä tasaisesti koko ottelun. KPV:n toinen valmentaja Niko Kalliokoski oli ehdottoman tyytyväinen tulokseen, jonka ansiosta seuraavilla otteluilla on yhä enemmän merkitystä. Paikallinen Salibandyseura kaatui isäntien kannalta murheellisin luvuin 3–20 (1–7, 0–2, 2–11). KPV:n kokoonpano: Marttinen; Kinnunen, Koskimaa, Josimov, Abdi; Shaze, Helmke (Vidjeskog); Banza, Heiermann (Mannström), Mäkelä (Pikkarainen); Roiha (Mena). Karsinta (30 jatkoon): 1) Nadine Fähndrich Sveitsi 3.37,06, 2) Urevc –2,46, 3) Alenka Cebasek Slovenia –3,35, ...30) Magni Smedås Norja –12,83, ...44) Anne Kyllönen Suomi –18,28, ...52) Vilma Nissinen Suomi –25,79, ...54) Emmi Lämsä Suomi –28,46. Ihan hyvä peli meiltä, vaikka toisella jaksolla jouduimme ottamaan vastaan. KP-V/Monkulat ja Pihlavan TU olivat maalittomia pitkään, kunKP-V hävisi loppuhetkillä SUOMEN CUP VPS–KPV 0–1 (0–1) VAASA Kokkolan Pallo-Veikot taisteli lauantaina tililleen ensimmäisen voiton jalkapallon sarjamuotoisessa Suomen Cupissa. kierroksella. William Sundelinille kirjattiin tehot 4+3. Jaron valmentaja Niklas Vidjeskogin mukaan voitto oli ansaittu, mutta Jaron peliesitys ei häntä täysin tyydyttänyt. –?Suomalaiset karsiutuivat. 50) Suvi Minkkinen Suomi –5.20,8 (0+0+0+2). Häntäpään kamppailun vei lopulta nimiinsä Viri maalein 5–4 (2–1, 2–2, 1–1). Classicin sankariksi nousi Sami Johansson, joka iski joukkueelle voitto-osuman ajassa 69.41. Tilanne sprintticupissa: 1) Johannes Hösflot Kläbö Norja 504, 2) Pellegrino 444, 3) Eirik Brandsdal Norja 337, ...22) Ristomatti Hakola Suomi 87, ...24) Joni Mäki Suomi 84. Johansson laittoi päädystä pompanneen pallon maaliin ohi heittäytymisessään juuri ja juuri myöhästyneen maalivahti Markus Laakson. KPV kohtaa seuraavaksi vieraissa SJK:n. Mannströmin tulo kentälle rauhoitti peliä. 450 katsojaa) mieliksi toki lyödä uuden paikallisvastustajansa. – Sieltä löytyy komboa. Nibacos hävisi aluefinaalin den, Joakim Nikonen ja Christoffer Lassander. Teemu Järvenlahti laukoi avausmaalin ja vähintään yhtä upea oli 0–2-osuma, joka syntyi Benjamin Östmanin volleyvedolla. PTU lähti otteluun niukkana suosikkina ja piti voitolla paikkansa sarjan nelosena. Varsinkin avausjakso oli molemmilta sekavaa pelaamista. KPV piti nollan Vaasassa KPV:n Isaac Shaze väänsi palloja vihreille mm. Kauhajoki sai juhlia hetken, kun se tasoitti ottelun 1–1:een. Pisteet lähtivät Poriin lukemin 0–1 (0–0). VPS:n Steven Morrisseyltä. Didrik Lillas laukoi viisi osumaa. Jalkapallo Harri Heiermannin tekemä maali riitti avausvoittoon cupissa JARNO PELLINEN 2 Ampumahiihto Soldier Hollow, Yhdysvallat: Naisten maailmancup, takaa-ajo 10 km: 1) Denise Herrmann Saksa 28.03,4 (0+0+1+1=2 sakkokierrosta), 2) Franziska Hildebrand Saksa jäljessä 4,2 sekuntia (0+0+0+1=1), 3) Kaisa Mäkäräinen Suomi –16,5 (2+0+1+0=3), 4) Marte Olsbu Röiseland Norja –27,0 (1+2+1+0=4), 5) Anastasia Kuzmina Slovakia –27,0 (0+2+2+0=4), 6) Lisa Vittozzi Italia –55,6 (0+0+0+2=2), 7) Monika Hojnisz Puola –59,9, 8) Kamila Zuk Puola –1.16,0, 9) Veronika Vitkova Tshekki –1.195, 10) Celia Aymonier Ranska –1.27,9,... Maailmancupin kokonaiskilpailu 18/25 kisan jälkeen: 1) Vittozzi 713 pistettä, 2) Dorothea Wierer Italia 706, 3) Röiseland 640, 4) Kuzmina 620, 5) Mäkäräinen 545, 6) Paulina Fialkova Slovakia 526,... KPV lähti peliin pienin muutoksin sitten edellisen viikon kotiottelun. minuutilla Toni Miettisen tekemänä. miesten II-divarissa. Kilpailun kärki ohitti Suomen Laura Toivasen (2+2+2) kierroksella
Lappi taistelee kakkossijasta REISJÄRVI Erittäin onnistuneiksi luonnehdittiin lauantaina Reisjärvellä järjestettyjä Pekka Parkkilan muistokilpailuja. 5. Ei siinä ollut minulla jakoja, Honkaperä myönsi 3–0 tappion jälkeen. Toto (3-9-4): 1,57 1,131,24-1,58 2,23. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m Nousijadivisioonakarsinta: 1) BWT Crusader/Tommi Kylliäinen 16,0a (21,58), 2) Tanpopo 16,1a x (1,47).3) Blue Flash 16,5a x (23,85).4) Unequalled Stride 16,5a (20,17).poissa: 6, 10. Toto (10-3-6): 3,31 1,39-1,79-1,74 7,48. Pertti Puikkonen ajoi totutusti Nyyti-Maria Timosen valmentamaa oria. Päivän Duo: 1-10, kerroin: 62,49. 2. lähtö, Toto75-1, sh 2100 m Nousijadivisioonakarsinta: 1) Draken/Jani Ruotsalainen 28,8a (3,31), 2) Sakarin 29,1a x (4,99).3) Viano 29,3a (8,26).4) Poikolan Neito 29,3a (27,63). SUNNUNTAI 17.2.2019 Keskipohjanmaa A20 OULU Veteraanien SM-ampumahiihdot jatkuivat lauantaina Oulussa. Mitalisijoille pääsivät lisäksi Kokkolan Veikkojen Jouko Toivola sekä Nivalan Urheilijoiden Enni Annunen. Nyrkkeilykilpailu veti paikalle hyvinkin 150 katsojaa, mikä ilahdutti järjestäjiä sekä ottelijoita. lähtö, Toto75-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Beat Of Love/Mika Forss 15,3a (2,56), 2) Gresille Boko 15,5a (16,5).3) Selene Lune 15,7a (9,21).4) Mistelle* 15,9a (24,19).poissa: 7, 9, 12. lähtö, Toto4-4, lv 2100 m Kultadivisioonakarsinta: 1) T.Rex/Mika Forss 15,5a (1,57), 2) Shadow Of Brisbane 15,6a (4,12).3) Celebrity Lane 15,6a (20,45).4) Ranch Newman 15,7a (33,71). Muut sarjat kansallisia. KokMAS ampui SM-hopealle 2 Ravit Kuopio 16.02 Toto75: 1. ReiVon nyrkkeilyllä pyyhkii kohtalaisen hyvin. Toto4 voitto-osuus: 4,60. Westman avasi kolmostilalla JALASJÄRVI Kokkolan Metsästysja Ampumaseuran joukkue tähtäsi hopealla ilmapistoolin SMparikilpailussa, joka käytiin lauantaina Jalasjärvellä. M70 4,2 km (10): 1) Henning Nynäs LarsmIf 18.35,9, 2) Seppo Kammonen KangKalsk +27,1, 3) Eero Vehkala SaloistReip +57,7. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Adelee/Santtu Raitala 18,0a (4,82), 2) Vilma’s Golden Boy 18,0a (13,51).3) Winter Amiraal 18,2a (16,34).4) Amorcito 18,2a (6,33).poissa: 11. – Oli makea otella kotikylällä, kun tuollainen aivan älytön yleisö oli paikalla. lähtö, Toto75-3, lv 2100 m: 1) Roberto Diver/Iikka Nurmonen 15,3a (1,26), 2) Intuto 15,4a (17,67).3) Look Complete 15,5a (20,18).4) Wicasa Sioux 15,6a (22,14). Nurmoselle kaksi voittoa Iikka Nurmonen ohjasti Cameron Evon voittoon. Toto4 voitto-osuus: 489,70. 5. lähtö, sh 2100 m: 1) Karlo/Seppo Markkula 29,3a (6,14), 2) Merran Jyske 29,4a (6,5).3) Jasun Velho 29,4a (15,44).4) Mattilan Miina 29,6a (4,73).poissa: 2, 10. Ossi Nurmonen valmentaa voitosta voittoon kulkenutta Roberto Diveria. V1600-luokassa Westman oli avauskisassa neljäs. Toinen kohde meni Beat Of Lovelle keulasta. 75 kg: Arto Pesonen ReiVo–Ari Pesonen ReiVo 2–1. M50 6,0 km (13): 1) Ari-Pekka Laine TuusVoim-Veik 17.30,8, 2) Ilari Köykkä KauhKarh +44,4, 3) Rauno Hakala HalikHakon +1.14,2, 4) Tommy Haglund LarsmIf +2.15,4. Olen todella tyytyväinen, Lappi hehkutti. C39: Eemeli Kinnunen KajKu–Antti Keskitalo KemPy 2–1. Tuloksia: M75 4,2 km (4): 1) Kalevi Vähäkylä HalikHakon 20.00,1, 2) Antti Salminen KangKisa +21,4, 3) Jouko Toivola KokkVeik +55,1. KokMAS ampui alkukilpailussa tuloksen 750, mikä on uusi Suomen ennätys. 7. Troikka: 185,18. 81 kg: Eldrin Barrera TuJy–Joonas Honkaperä ReiVo 3–0. Toto (5-8-1): 39,84 5,90-1,61-2,91 46,79. Toto4 pelivaihto 24?109,60 e, voitto-osuus 489,70 e 2 Autourheilu Karlstad: Ralliautoilun MM-sarjan 2/14 kilpailu, Ruotsin MM-ralli: Tilanne 16/19 erikoiskokeen jälkeen: 1) Ott Tänak Viro, Toyota 2.19.31,7, 2) Andreas Mikkelsen Norja, Hyundai ja Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Citroen jäljessä 54,5 sekuntia, 4) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –56,8, 5) Elfvyn Evans Britannia, Ford –1.08,7, 6) Kris Meeke Britannia, Toyota –1.36,5, 7) Sebastien Loeb Ranska, Hyundai –1.38,1, 8) Pontus Tidemand Ruotsi, Ford –3.08,0, 9) Jari Huttunen/Antti Linnaketo Suomi, Skoda –5.35,4, 10) Emil Lindholm/Mikael Korhonen Suomi, Volkswagen –6.55,6, ...12) Jari Tuohino/Mikko Markkula Suomi, Ford –7.17,3, ...19) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Skoda –10.18,6, ...23) Eerik Pietarinen/Juhana Raitanen Suomi, Skoda –13.15,8, ...25) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Toyota –14.49,3. A69: Jasu Huttunen IUV–Taito Långström KemPy 2–1. Toto (7-2-4): 40,24 4,27-1,38-3,54 46,75. Troikka: 379,67. Toto (3-2-7): 21,58 2,83-1,24-3,13 9,15. N35 5,4 km: 1) Anu Junnila OulunHS 20.45,7, 2) Enni Annunen NivalUrh +1.16,3. Sarjoissa mestareiksi ylsivät mm. Parhaiten Westmanilla kulki erikoisliukuesterenkailla ajetussa kakkosluokassa, jossa Westman oli kolmas Tero Tukiaisen ja Joni-Pekka Rajalan jälkeen. Sunnuntain ainoat keskipohjalaisnostajat ovat Junkkarien Jani Heikkinen ja Raution Kisailijoiden Sami Torvi. Sakarin kiri laukan jälkeen hienosti toiseksi. Kahdelle kultaa ampumahiihdosta Lauri Järvinen HELSINKI Kalajoen Junkkarien uusi nostaja Jenni Puoliväli menestyi erinomaisesti yleisten sarjojen SM-nostoissa Helsingin Ruskeasuolla. Veteraanien SM-kisat. LEHTIKUVA/HANNA LAAKSO KARLSTAD (STT) Toyotan Ott Tänak voi ajella sunnuntain kolme viimeistä erikoiskoetta Ruotsin MM-rallissa rauhallisin mielin. lähtö, Toto4-4 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Hard To Trick/Martti Pellikka 16,9a (2,79), 2) Long Leg Lizzy 16,9a (2,69).3) Crown Ecus* 17,5a (51,77).4) Snowline Cherry 17,5a (66,38). Puoliväli jäi tempauksessa vain kilon päähän mestaruudesta. Moni nyrkkeilijä sanoi, ettei isoissakaan kisoissa ole tällaista tunnelmaa. Toto (7-11-1): 2,35 1,54-2,76-5,35 10,13. 7. M45 6,0 km (11): 1) Keijo Pulkkinen VirtUrh 19.22,4, 2) Pasi Saastamoinen HalikHakon +25,8, 3) Sami Siimestö KontUrh +34,0, 11) Dan Snåre LarsmIf +4.19,4. Joukkueessa ampuivat Ritva Karri ja Ismo Haapala. – Oli kovakuntoinen kaveri. lähtö, Toto75-7 DUO-7 TROIKKA-7, lv 2600 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Hazelhen Hermes/Jarmo Saarela 15,9a (7,85), 2) Willy Wingston 16,0a (7,94).3) Nitro Diablo 16,2a (11,66).4) Piedmont 16,3a (12,55). Toto4 voitto-osuus: 102,00. osakilpailu. Luokka3, 4WD: 1) Panu Mertala ScPalas, 2) Arto Vimpari RoRa, 3) Jukka Holtinkoski RoRa. Intuto haastoi alussa voimia kuluttamaan joutuneen Iikka Nurmosen ajokin lopussa, mutta se vastasi. 6. –?Ajettiin erittäin tasainen päivä, eikä tehty mitään mokia. Toto (2-11-1): 1,26 1,17-1,80-2,46 5,73. Toto4 voitto-osuus: 39,40. Tuloksia: Luokka1, SS vakionastat: 1) Mika Liimatainen KonnMK/UA, 2) Joni-Pekka RajaJoonas Teerikorpi TURKU/KUOPIO (STT) Ensimmäiset superlauantairavit ajettiin lauantaina Kuopion ja Turun raviradoilla. 3. Luokka4, V1600: 1) Jarkko Tähtinen AAU, 2) Tommi Hallman Koi-SavUA, 3) Toni Lähteenmäki AMM, 4) Emil Westman KokUA.. Rivin eniten pelattu hevonen Roberto Diver piti keulasta voittoon kolmannessa kohteessa. Rokin Maxi teki kovan juoksun neljännessä kohteessa. Toto4 pelivaihto 19?867,00 e, voitto-osuus 124,60 e Turku 16.02 Toto75: 1. Lappi oli perjantaina pahimmillaan vasta yhdeksäntenä, mutta lauantain vahvat suoritukset nostivat pieksämäkeläisen taisteluun mukaan. Mika Forss kiihdytti Anna Sulinin valmentamalla tammalla vauhtia kolmannella puolikkaalla ja maalisuoralla valjakko hallitsi lopussa, vaikka Gresille Boko kiri hyvin. –?Me hoidettiin oma osuutemme, hoida sinä parin viikon päästä isoissa kisoissa omasi, hän letkautti. Westman KokUA. Troikka: 81,22. Honkaperä sai vastaansa Turun meksikolaisen Eldrin Barreran. A81: Joel Koiramäki KuKu–Mostafa Qhsemi OKK 2–1. Virolaisen etumatka kisan johdossa ennen Citroenin Esapekka Lappia on liki minuutin. Toto (8-1-4): 12,26 4,31-2,02-3,57 41,16. M60 5,4 km (9): 1) Esa Kangasmäki KauhKarh 18.34,3, 2) Jukka Kallio UlvilUra +37,2, 3) Pertti Luuri SeinHS +1.54,9, 4) Jarmo Pietilä KälvTarm +2.11,4. Parasta vauhtia luokassa piti Jarkko Tähtinen. Toisen Toto75-voiton ajanut Iikka Nurmonen kierrätti Heikki Korhosen valmennettavan ensimmäisellä takasuoralla johtavan rinnalle, mistä Cameron Evo puristi kärkeen lopussa. Mahtava tunnelma muistokilpailuissa 2 Nyrkkeily Reisjärvi, Pekan muistonyrkkeilyjen tulokset: TC57: Anna Kivilompolo RaNy–Selma Hannuksela KuKu 3–0. Korhonen lähetti seremonioissa terveisiä hevosen osaomistajalle, hiihtäjä Iivo Niskaselle. Kisatien koulun kehässä nähtiin vauhdikkaita otteluita pitkin iltapäivää ja tunnelma oli kaikin puolin kohdallaan. 5-vuotiskauden avannut Cameron Evo oli vahvin Kuopiossa ajetussa lämminveristen avoimessa ryhmässä. Kehään löytyy nykyisin jopa kymmenkunta ottelijaa omasta takaa. N51: Laura Myllymäki ONS–Riikka Väärälä RaNy 3–0. Avauspäivän toinen junkkarinostaja Fanny Niemelä joutui tyytymään kovatasoisen 64 kilon sarjan 11. 75 kg: Atte Niskakoski ReiVo–Aki Kyllönen KajKu RSC 3.erä. 3. Lappi ja Hyundain norjalaispilotti Andreas Mikkelsen ovat tasa-ajalla toisena. lähtö, Toto75-5, lv 2100 m: 1) Cameron Evo/Iikka Nurmonen 16,0a (12,26), 2) Ida’s Owen 16,0a (4,35).3) Tapiro Jet 16,1a (10,62).4) Zigge Silvio 16,4a (3,12).poissa: 9, 10. Sen sijaan toisesta sijasta tullaan käymään hurja vääntö. M40 6,0 km: 1) Risto Pernu HimangUrh 17.58,9, 2) Jari Anttonen KainÄrjy +51,8, 3) Marko Pekurinen MikkHiiht +1.01,9. Jenni puoliväli nosti kolme SM-mitalia PALTAMO Jääradan SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin launtaina Paltamossa. Finaalissa nousi Lehtimäen Ampujat mestariksi, vaikka oli sijoittunut alkukilpailussa vasta viidenneksi. Toto (10-9-2): 7,85 2,61-3,34-3,53 29,28. Troikka: 133,12. 2. Oulussa asuva, crossfitin kautta painonnostoon siirtynyt Puoliväli palkittiin 59-kiloisten hopealla yhteistuloksessa ja tempauksessa sekä työnnön pronssilla loppukertymän ollessa 150 (67, 83) kiloa. Toto4 voittoosuus: 106,10. Toto4 voitto-osuus: 150,60. Mahdollisuudet parempaan sijoitukseen kariutuivat jo tempauksessa, missä 63 ja 64 kilon vedot suuntautuivat liiaksi eteen ja vasta kolmas yritys onnistui. Oulun Hiihtoseuran järjestämissä kisoissa oli vuorossa pikamatkat. Toto4 voitto-osuus: 168,50. Hyundain ykköstykki Thierry Neuville puolestaan vaanii kaksikon takana neljäntenä vain 2,3 sekunninpäässä. Toto (12-11-5): 6,14 1,61-1,71-3,47 9,92. Ruutulipulle kiiruhti ensimmäisenä Mika Liimatainen. Toto (5-1-8): 4,82 2,40-4,25-4,57 40,95. Toto (3-4-5): 2,56 1,29-2,87-2,01 15,92. Näille kilpailuille pitää ehdottomasti saada jatkoa, kommentoi 81-kiloisissa otellut Reisjärven Voiman Joonas Honkaperä. Toto (10-2-5): 2,79 1,50-1,29-7,80 2,52. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Marlon Dee/ Sami Nummi 15,5a (39,84), 2) Matter Of Course 15,7a (2,65).3) Rullebackens Ejnar 15,8a (15,75).4) Cavalier 16,2a (3,73).poissa: 11. Se kiersi koko matkan kärjen rinnalla kolmatta rataa, mutta marssi siitä huolimatta maalisuoralla kärkeen. C45: Lauri Latvala YJ–Wiljam Lankila YRe 3–0. sijaan tuloksellaan 148 (64, 84). Himangan Urheilijoiden Risto Pernu (M40) ja Larsmo IF:n Henning Nynäs (M70). 4. lähtö, Toto4-3, sh 2100 m: 1) Ellin Sisu/Henri Bollström 25,7a (1,69), 2) Pyörylän Paroni 25,9a (5,95).3) Pireus 26,1a (39,34).4) Josveis 26,3a (6,36). 8. 69 kg: Aref Hussaini SKJ–Harri Pesonen ReiVo 2–1. Iltapäivän kohokohtiin kuului Jaakko Myllylän nousu kehään harjoitusmatsin merkeissä. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m Huippudivisioonakarsinta: 1) Joriini/Hannu Hietanen 26,9a (40,24), 2) Mysteerio 27,0a (1,49).3) Jamir 27,2a (60,37).4) Piskon Pouta 27,2a (10,38). la NoorMK/UA, 3) Jussi Kokkonen KaMK, 4) Emil Westman KokUA, 13) Tero Kivipelto VetUA. Luokka2, SS erikoisnastat: 1) Tero Tukiainen ParkUA, 2) Joni-Pekka Rajala NoorMK/UA, 3) Emil Westman KokUA, 9) John K. lähtö, Toto75-4 TROIKKA-4, sh 2100 m Tähtidivisioonakarsinta: 1) Rokin Maxi/ Pertti Puikkonen 26,6a (2,35), 2) Passiton 26,7a x (13,05).3) Holari 27,0a (16,96).4) Sopun Haaste 27,1a (58,16). 6. Passiton pääsi lähimmäksi voittajaa ja saavutti sitä viime metreillä. 4. Paltamo, jääradan SM-sarjan 1. Samalla kalustolla, mutta pienemmillä nastoilla ajetussa ykkösluokassa Westman oli neljäs. Kierros käynnistyi Kuopion Sorsasalosta, missä Draken kiri voittoon Jani Ruotsalaisen ajamana. Kokkolan kakkosjoukkue (Petri Ahokangas, Virpi Hagström) sijoittui 19:nneksi. Kokkolan UA:n Emil Westmanin saldona oli yksi kolmostila ja kaksi nelossijaa. 8. lähtö, Toto4-3, sh 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Pappan Paras/Pertti Puikkonen 27,8a (34,86), 2) Loikkaus 27,9a (12,95).3) Tähtisäihke 28,0a (32,97).4) Oiva-Sointu 28,0a (14,86). C54: Lorik Haliti RaNy–Jimi Tynkkinen ReiVo 3–0, 2.erä. Toto (4-10-1): 34,86 10,84-3,81-6,46 178,90. N64: Eeva Lätti OKK–Kati Saarimäki KuKu 3–0. lähtö, Toto75-6 DUO-6, lv 1609 m Pronssidivisioonakarsinta: Toto (): 10,17 18,35. Toto4 voitto-osuus: 124,60. Miika Tenhunen Tuusniemeltä valmentaa hevosta. P13 3 km (3): 1) Konsta Rantasuo OulunHS 10.41,3, 2) Joonas Pernu HimangUrh +1.04,7. Toto (43-2): 1,69 1,34-1,72-3,16 2,74. A60: Keh Lay Htoo Poe YRe–Aaro Venäläinen YJ RSC 1.erä