1 Sivu 4 Kokkolalaiset osoittivat mieltään Palestiinan puolesta Lauantaina Kokkolan kauppatorilla järjestettiin Palestiinan puolesta mielenosoitus. Voitto meni Ruotsiin, mutta Jukola oli jälleen muutakin kuin huippusuunnistajien rastiretki. (sis. Paikalla oli noi 30 henkilöä. ILONA T YNKKYNEN Jukolan yön taikaa 1 Sivut 10–11 Jukolan viesti kokosi tänä kesänä runsaat 1 700 joukkuetta Mikkeliin. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA RKP:n Adlercreutz: Keskisarjan lausunnot ”melko poikkeuksellisia” 1 Sivu 5. Runsaat 1700 joukkuetta odotti lauantai-iltana lähtölaukausta Jukolan viestiin. alv 10 %). Kokkolalaiset Esa ja Tytti Tikkakoski kantoivat Palestiinan lippua. Mielenosoituksen yksi järjestäjistä Shahidul Prodhan vetoaa suomalaisia asettumaan palestiinalaisten asemaan. Maanantai 16.6.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 49 Hinta 4,20 €. Mielenosoittajat pitivät puheenvuoroja ja huusivat iskulauseita
Riikka Piippo ohjaa kiusaamisväkivaltaa kokeneita etäyhteydellä. Keskiössä säilyy kuitenkin aina kokemukset kiusaamisväkivallasta. EMMA TOIKKANEN. Sitten siirryttiin puhumaan siitä, mikä Mikon sai tulemaan tapaamiseen. Hengitysharjoitukset ovat yksi monista mahdollisista työkaluista, joiden avulla omaa vireystilaa voi säädellä. 1 E-Tukihelmi-palvelun toiminnan keskiössä on ratkaisukeskeinen ja traumainformoitu keskusteluapu. Piippo vakuuttaa sen kuuluvan asiaan ja ehdottaa hengitysharjoituksen kokeilemista. ETÄYHTEYS ei Piipon mukaan hankaloita hoitoa. Rauhoittavan hengitysharjoituksen jälkeen Mikko avautuu tuntemuksistaan Piipolle. Hänen työnantajansa Oulun Diakonissalaitoksen säätiö (ODL) on juuri avannut Keski-Pohjanmaalla toimivan E-Tukihelmi-etäpalvelun, jonka tarkoituksena on tarjota apua 16–35-vuotiaille ihmisille, jotka ovat aiemmin kokeneet kiusaamisväkivaltaa. Asiakas voi halutessaan käyttää kameraa tai keskustella vain äänen välityksellä. Saadaksemme selkeän käsityksen siitä, millaista tarjottu keskusteluapu käytännössä on, loimme profiilin kuvitteellisesta 20-vuotiaasta esimerkkiasiakkaasta nimeltään Mikko. 1 Tavoitteena tapaamisissa on suunnata katse tulevaisuuteen ja vaihtaa näkökulmaa siten, että tilaa jää toivolle. Tapaaminen alkoi esittelyillä ja tutustumisella. FAKTA Kiusaamisväkivallan jälkihoito 1 Kiusaamisväkivalta voi tarkoittaa kaikenlaista yksilön kokemaa kiusaamista ja syrjintää. Toukokuun loppupuolella avatussa palvelussa ei vielä ole ollut jonoa. Se voi jättää jäljet ja näyttäytyä ihmisen elämässä pitkällä aikavälillä. Myös taukoja voidaan tarpeen tullen pitää. – Kiusaaminen on väkivallan muoto. – Ihan pystytään samanlainen suhde luomaan ihmiseen ja aivan semmoista luonnollista, luottamuksellista ja turvallista keskustelua kyllä on pystytty käymään, Piippo kertoo. Hänen työkaluihinsa kuuluvat muun muassa hengitysharjoitukset. Keskipohjanmaan toimittaja tapasi Piipon simuloidussa tapaamisessa etäyhteydellä Mikon asemassa. Esimerkkikeskustelun kulku on vain yksi mahdollinen versio tavoista, joilla tällainen tapaaminen voitaisiin toteuttaa. Muita mahdollisia keinoja ovat Piipon mukaan esimerkiksi liikunta, kylmäaltistus ja mausteisen ruuan syöminen. Piippo toivottaa kiinnostuneet tervetulleiksi palvelun piiriin. Tapaamisen aikana voi makoilla omassa sängyssä tai vaikka kävellä ulkona, jos se tuntuu helpommalta. Toivottavasti hän sitten lähtee elämässään niitä haaveita kohti, joita on halunnutkin toteuttaa. Tavoitteena trauman huomioimisessa on ymmärryksen kautta löytää keinoja sen aiheuttamien vaikeuksien hallitsemiseen. Etätapaamisen ei tarvitse Piipon mukaan noudattaa valmista kaavaa. Trauma voi aiheuttaa vaikeuksia muun muassa vireystilan säätelyssä. Sen tarkoituksena on toimia konkreettisena keinona lieventää turvattomuuden tunteita, jota voi myöhemmin hyödyntää myös itsenäisesti. Palvelu on ilmainen eikä siihen pääsy vaadi lähetettä. Ylivireinen olotila voi aiheuttaa hermostuneisuutta, levottomuutta ja vaikeuksia keskittymisessä ja alivireinen taas lamaantumista. 1 Palvelu pohjautuu Oulussa toimivaan hankkeeseen, jossa vastaavia tapaamisia toteutetaan kasvotusten. – On tärkeää, että pystyt nyt tuomaan esiin miltä sinusta tuntuu ja heti jo tunnistatkin sinun omia tunteitasi, Piippo kannustaa. Kiusaaminen voi olla sanatonta, sanallista ja fyysistä. Keskustelun aikana Mikko kertoi kohdanneensa ammattikoulussa kiusaamista, mikä edelleen aiheuttaa hänelle turvattomuuden ja häpeän tunteita. Lisäksi hän korostaa turvattomuudentunteen olevan seuraus kiusaamisen aiheuttamasta traumasta. Palvelu menee tauolle heinäkuun ajaksi, mutta kesäkuun ajan se on vielä avoinna. 1 Kiusaamisväkivalta-termin tarkoituksena on korostaa kiusaamisen traumatisoivia ja pitkäkestoisia seurauksia ja välttää kokemusten vähättelyä. TRAUMATIETOISUUS on Piipon mukaan keskeinen osa hänen tarjoamaansa apua. – Jos kiusaamistraumoja on taustalla, niin monesti voi olla haaste ihan vain se matka sinne palveluun, Piippo avaa. Hän kertoo kyseisten tunteiden olevan tyypillisiä kiusaamista kokeneelle. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Tarvetta kiusaamisväkivallan jälkihoidolle Piippo kuitenkin uskoo olevan. kesäkuuta 2025 2 // UUTISET E-Tukihelmi-etäpalvelu kiusaamista kokeneille Kasper Säkkinen Riikka Piipon työtä on kiusaamisväkivallan kohteeksi joutuneiden ihmisten tukeminen. Piippo tarjoaa hänelle turvapaikkaharjoituksen. Piippo on tullut siihen lopputulokseen, että vaikka vuorovaikutus on erilaista kuin kasvotusten, on se yhtä aitoa myös ruudun välityksellä. Se saa hermoston säätelemään vireystilaa, millä on vakauttava vaikutus. Palvelusta kiinnostuneille lisätietoa löytyy ODL:n nettisivuilta. Eri keinot soveltuvat eri ihmisille. Lisäksi etäyhteys mahdollistaa hänen mukaansa erittäin matalan kynnyksen keskustelutuen. Keskipohjanmaa testasi kiusaamisväkivallan jälkihoitoon keskittyvää uutta tukipalvelua simuloidussa tapaamisessa. Hän suhtautui ennen kriittisesti sen toimivuuteen työssään, mutta on kokemuksen myötä vakuuttunut siitä. Tapaamisen aikana Piippo kysyy Mikolta, millainen hänen sen hetkinen olotilansa on. Sen kautta hän pääsee auttamaan kiusaamisväkivaltaa kokeneita. Se voi kiusaamisväkivallan kohteeksi joutuneiden ihmisten kohdalla olla ratkaisevaa. Piipon mukaan asiakas voi itse päättää, mihin hän apua haluaa ja mistä tahtoo jutella. Keskeistä on kuitenkin se, että ne ankkuroivat kehon ja mielen nykyhetkeen. Puheenaihe oli Mikolle vaikea, joten Piippo ehdotti keskustelun jatkamista valmiiksi laadituilla kysymyksillä. – Pyritään siihen, että asiakas pystyy tiedostamaan omat rajansa ja suojaamaan itseään jatkossa. Keskustelu siirtyy tulevaisuudensuunnitelmiin, jotka vaikuttavat Mikosta epäselviltä. E-Tukihelmi-palvelun ylläpitäminen on Piipon päivätyö. Mikko kertoo olevansa hieman jännittynyt. 1 Jälkihoitopalvelu eroaa muista tyypillisistä hoitokeinoista siten, että tavoitteena ei ole hoitaa oireita, kuten ahdistusta tai masennusta, vaan keskittyä kiusaamisväkivallan aiheuttaman trauman seurauksien vähentämiseen
Penttilän ensimmäinen ammatti oli kuitenkin levyseppähitsaaja. Esko ja Helena Penttilä osallistuivat tapahtumaan ensimmäisinä Suomesta ja innostivat sen jälkeen muitakin lähtemään elämykselliselle reissulle. Selitys löytyy ammatista: ennen eläköitymistään seitsemän vuotta sitten Esko Penttilä toimi nelisenkymmentä vuotta nuohoojana. Erilaisiin alan kokoontumisiin niin Suomessa kuin ulkomailla hän on osallistunut vielä eläköidyttyäänkin. Kunnostaan Esko Penttilä pitää halonhakkuun lisäksi huolta kävelemällä. – Ja koulutusmestarihan sinä olit myös, puoliso Helena Penttilä muistuttaa vierestä. Lopulta mies opiskeli alaa ylempään ammattitutkintoon, nuohoojamestariksi saakka. NYKYÄÄN eläkkeellä olevat Penttilät matkustavat mielellään. Hän oli muutaman viikon oppipoikana, kävi tarvittavat kurssit ja pätevöityi ammattiin. Ja sinne on vuosien myötä tullut tuttuja, Esko sanoo. – Niitä on ainakin kymmeneksi vuodeksi! Ei tule hätä sen suhteen, Penttilä virnistää. Entä mitä nuohoojan uran arkisista kohtaamisista on jäänyt Eskolle mieleen. Syksyisin he viettävät loka-marraskuut Fuengirolassa. Sitten perheeseen syntyi kaksi lasta vuoden välillä ja perhe muutti Kaustiselle. Nuohoojien suurin vuosittainen kokoontuminen järjestetään syksyisin Italian Santa Maria Maggioressa. MAARIT HOTAKAINEN. – Pitää kulkea niin kauan kuin pääsee! Reissujen välissäkin riittää tekemistä: eläkeläisten kanssa pelataan bocciaa ja osallistutaan laulutorstaihin. – Mikko asuu Helsingissä, sielläkin käydään. Paikallisella Mäntymajalla järjestetään karaokea ja pubivisoja. Tuosta reissusta tuli keväällä kuluneeksi 50 vuotta. Mutta joskus kahvipöydässä odottivat Myrnan kupit ja viittä sorttia leivonnaista. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Sinne on helppo mennä: lauantai-iltana voi miettiä, lämmitetäänkö oma sauna vai lähdetäänkö Halsuan Helmeen saunomaan, Esko Penttilä kertoo. Takana pilkistävät pihan puuliiteri ja sauna paljuineen. Hän työskenteli muun muassa Wärtsilän Järvenpään tehtaiden asennuspuolella tehden nosturiratoja isoille tehdasalueille kuten Turun telakalle ja Tornion terästehtaalle. Vielä alkuun Kaustisella Penttilä työskenteli metallimiehenä betoniasemalla, mutta kun perheelle alettiin rakentaa kotia Köyhäjoelle, oli tarve tienata enemmän. – Aina nuohoojan vierailu ei ollut mieluisa. – Olin pumppuleikkauksessa pari vuotta sitten, joten itsestä pitää nyt huolehtia, hän toteaa. Nuoripari asui ensin Oulussa, mistä käsin reissuhommat jatkuivat. – Saariselällä on mukava käydä ruska-aikana. kesäkuuta 2025 UUTISET // 3 ”Pitää kulkea niin kauan kuin pääsee” Maarit Hotakainen Kaustislainen Esko Penttilä on tullut tutuksi lähialueen ihmiselle – ainakin työkamppeissa. – Se oli reissutyötä – ja reissun päältä Torniosta löytyi sitten Helenakin, hän viittaa vaimoonsa. Kaikki eivät työstä selvinneet. Nykyinen tapahtuma kokoaa yhteen tuhansia nuohoojia ympäri maailmaa. Suomessa ja Pohjoismaissa reissuja tehdään omalla matkailuautolla. Esko Penttilä viihtyy hyvin kotonaan Köyhäjoella, Kaustisella. Pikkukaupungissa on vahva nuohoojaperinne, jonka historiaan liittyy myös synkkiä puolia: Aikanaan nuohouksessa käytettiin pieniä lapsia, jotka mahtuivat kapeisiin hormeihin ja putkiin niitä putsaamaan. – Se on sellainen pidennetty kesä. Erilaiset nuohousteeman muistoesineet matkan varrelta koristavat Penttilöiden kotia. Toisaalta usein ollaan naapurissa Halsualla. Ja kesällä mennään Sappeen kesäteatteriin katsomaan Mikon Jope-esitystä. – Siviilit päällä minua ei aina tunneta, Penttilä virnistää. ”Nuohooja on nyt hyvä ja ottaa, kastakaa!” Esko Penttilä muistelee hyväntuulisesti. – Parikymmentä vuotta tein kouluttajahommia. Viimeksi toukokuussa pari oli matkalla Kroatiassa ja Montenegrossa. Esko ja Helena Penttilän kolmesta lapsesta Johanna ja Janne asuvat perheineen Kokkolassa. Suurimmillaan Penttilän perustama nuohousyritys oli viiden työntekijän firma, joka kiersi nuohoamassa Kaustisen, Vetelin, Himangan, Lohtajan ja Karstulan hormit sekä putsasi myös ilmastointeja. Nuohoojamestari Esko Penttilä kiertää nykyään kattojen sijaan maailmaa. Suomalaisten delegaatio Italian festivaalilla. PENTTILÄ TOIMI Nuohousalan Keskusliiton puheenjohtajana kuusi vuotta ja tutustui sitä kautta myös alan kansainvälisiin toimijoihin. Yksi tärkeä arkinen harrastus on polttopuiden teko. Kuva Penttilöiden albumista. Eturivissä keskellä Esko Penttilä ja oikealla hänen poikansa Janne Penttilä. – Ajattelin lähteä taas reissuhommiin, mutta sitten palopäällikkö sanoi, että tänne pitäisi saada uusi nuohooja, Penttilä kertoo. Siinä tuli aika hyvin porukka tutuksi, Esko Penttilä myöntää. Heitä ja kuutta lastenlasta tulee nähtyä säännöllisesti. NIIN VAIHTUI Esko Penttilän ala
Hän henkilökohtaisesti vetoaa suomalaisia puolustamaan Palestiinaa. Energiayhtiö on velvoitettu palauttamaan ylimääräiset maksut asiakkailleen. – En pidä hinnastoamme epäselvempänä kuin muidenkaan yhtiöiden. Esa Tikkakoski toivoo pientenkin mielenosoitusten välittävän viestiä poliitikoille ja aiheuttavan painetta kansanmurhan lopettamiseen. Pohjalaismaakunnissa toimivan Herrforsin pääkonttori sijaitsee Pietarsaaressa. Prodhan haluaisi, etteivät suomalaiset ottaisi ”heille siunattua rauhaa ja turvaa” itsestäänselvänä, vaan asettuisivat palestiinalaisten paikalle ajatuksissaan. Takaisinmaksujen tarkka määrä, toteutustapa ja aikataulu on ilmoitettava viranomaiselle elokuun 2025 loppuun mennessä. VIRASTO PUUTTUI myös niin sanottuihin lakkautustuotteisiin, joita ei enää tarjota uusille asiakkaille mutta jotka ovat olleet käytössä vanhoilla. Asiakkaan ei tarvitse itse hakea hyvityksiä, vaan palautukset tullaan kohdentamaan automaattisesti niihin asiakasryhmiin, joissa korotuskatto on ylittynyt. – Myös Kokkolassa ihmisoikeuksien puolesta halutaan taistella ja tehdä asioita. MIELENOSOITTAJAT kokoontuivat Kauppatorin lavan eteen ja osa heistä seisoi lavalla. Eri asiakasryhmille sopii useampi vaihtoehtoinen tuote, ja erilaisille tyyppikäyttäjille on aina löydettävissä tariffi, jossa korotus pysyy 8 prosentin rajoissa. Yksi mielenosoituksen järjestäjistä oli Shahidul Prodhan. kesäkuuta 2025 4 // UUTISET Herrforsin hinnat nousivat liikaa Tapio Lehtinen Energiamarkkinavirasto on määrännyt Herrfors Nät-Verkko Oy Ab:n korjaamaan sähkönsiirtohintojen korotukset, jotka astuivat voimaan 1.9.2023 Pietarsaaren alueella. Energiamarkkinaviraston mukaan Herrforsin hinnastossa käytetyt termit, kuten ”jakelumaksu” ja ”perusmaksu”, eivät olleet riittävän selkeitä. Herrforsilla on näkemyseroja siitä, mitä tuotteita ja tariffeja Energiamarkkinavirasto on käyttänyt laskennassaan. Prodhan kertoo heidän aloittaneen mielenosoituksen suunnittelun noin kuukausi sitten ja mainostaneen sitä sosiaalisessa mediassa. – Palautukset eivät tietenkään laske maksuja nollaan, vaan puhutaan joillain tuoteryhmillä korkeintaan muutaman prosentin pudotuksesta, Finell arvioi. Puheenvuorojen sisällöissä vedottiin ihmisoikeuksiin. PRODHAN KOMMENTOI, että heidän tarkoituksenaan on yksinkertaisesti kertoa totuus. Mielenosoittajien viesti oli selkeä: Israelin tulee lopettaa palestiinalaisten kansanmurha. Tarvitsemme virastolta lisätietoa ja neuvottelut jatkuvat, Finell toteaa. Kokkolalaiset Esa Tikkakoski, Tytti Tikkakoski ja Ashten Gray saapuivat torille kantaen Palestiinan lippua, sekä kylttiä, jossa puolustetaan Palestiinan vapautta. Hän kertoo, että järjestäjinä heitä oli alle kymmenen henkilön porukka. Siinä on paljon tietoa, mikä voi ehkä hämmentää, Finell sanoo. – Viesti, jonka haluan välittää on, että Suomen pitäisi ehdottomasti irroittautua asekaupoista Israelin kanssa ja tunnustaa Palestiina, Tytti Tikkakoski sanoo. Pietarsaaren alueella on ollut oma siirtohintansa siitä lähtien, kun Herrfors osti kaupungin energialaitoksen liiketoiminnan vuonna 2015. Esa ja Tytti Tikkakoski uskovat, että suomalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa Gazan sodan lopputulemaan aiheuttamalla poliittista painetta. Viraston mukaan korotukset ylittivät sähkömarkkinalain salliman kahdeksan prosentin enimmäisrajan tietyissä asiakasryhmissä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. – Emme ole pelkästään nostaneet alempia hintoja, vaan olemme myös laskeneet korkeampia. ILONA T YNKKYNEN Shahidul Prodhan piti mielenosoituksessa puheenvuoron, jossa hän vetosi suomalaisia puhumaan ääneen siitä, mitä palestiinalaisille tapahtuu.. Viranomainen antoi siirtymäaikaa hintojen yhtenäistämiselle vuoden 2024 loppuun saakka. Nyt virasto linjasi toisin, vaikka moni muukin verkkoyhtiö käyttää vastaavia tuotteita, Finell sanoo. – Mielestämme lakkautustuotteet olisi voitu säilyttää vanhoilla asiakkailla. – Emme vielä osaa sanoa, kuinka suurta osaa asiakkaistamme päätös koskee. Mielenosoitus jatkui noin kahden tunnin ajan. Mielenosoittajat kantoivat mukanaan Palestiinan lippuja. YHTIÖ ON NYT velvoitettu maksamaan takaisin liikaa perityt summat niille asiakkaille, joiden kohdalla korotukset ylittivät lakisääteisen 8 prosentin rajan. JUKKA LEHOJÄRVI Huutoja Palestiinan puolesta Ilona Tynkkynen Lauantaina iltapäivällä Kokkolan kauppatorille alkoi kolmen jälkeen kokoontua mielenosoittajia Palestiinan puolesta. Energiamarkkinaviraston mukaan hintojen yhdistäminen sinänsä oli hyväksyttyä, mutta siirtymävaiheessa joiltakin asiakasryhmiltä perittiin liian korkeita maksuja. Olemme pyrkineet yhdistämään hinnastot portaittain, Herrfors Nät-Verkon toimitusjohtaja Kristian Finell sanoo. Mielenosoittajat saivat vuorollaan pitää puheenvuoroja. Yhtiön täytyy nyt selkeyttää hinnaston esitystapaa. Kyse on Herrforsin aluehintojen yhdistämisestä, kun yhtiö harmonisoi Pietarsaaren ja muun verkkoalueensa hinnastot. Mitä enemmän on mielenosoituksia, sitä enemmän ne aiheuttavat painetta, Esa Tikkakoski kertoo. Viraston mukaan nämä eivät ole yhdenvertaisia, ja yhtiön on poistettava ne kokonaan hinnastostaan syyskuuhun 2025 mennessä. Puheenvuorojen väleissä mielenosoittajilla oli lista valmisteltuja huutoja: ”Vapaa, vapaa Palestiina!, Free, free Palestine!, Joelta merelle, vapaus Palestiinalle!, From the river to the sea, Palestine will be free!, Eläköön Palestiinan kansa, eläköön vastarinta!” Huudoissa vastustettiin myös sionismia ja imperialismia
Valituiksi tulleiden varapuheenjohtajien lausuntoja Adlercreutz ei ryhtynyt muuten arvioimaan. Valvojien mukaan hallituksen ilmoittamat sopeutustoimet eivät riitä tasapainottamaan julkista taloutta. RKP:n ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkava Sandra Bergqvist totesi Keskisarjan puheista, että joskus olo on sama kuin pikkulasten vanhemmalla. ENNEN PURRAA kokouksen yleiskeskustelussa puheenvuoron piti myös Purran erityisavustaja ja perussuomalaisten ministeriryhmän sihteeri Niko Ohvo. Hänen mukaansa monet asiat maksavat edelleen liikaa, vaikka inflaatio onkin hidastunut. kesäkuuta 2025 UUTISET // 5 Saila Kiuttu, Nina Törnudd, STT Hallituspuolue RKP:n jatkokaudelle valittu puheenjohtaja Anders Adlercreutz kommentoi perussuomalaisten varapuheenjohtajavalintoja todeten odottavansa, että hallituspuolueet pystyvät pitämään rivinsä suorassa. Olen todella iloinen, että tälle annetaan aplodeja. Purran mielestä keskustelu aiheesta on lähes tabu Suomessa. Perussuomalaiset valitsi lauantaina varapuheenjohtajikseen kansanedustajat Teemu Keskisarjan ja Joakim Vigeliuksen sekä entisen puoluesihteerin Simo Grönroosin. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) aiemmin tällä viikolla julkaiseman arvion mukaan hallituksen kevään puoliväliriihen lisätoimet heikentävät julkista taloutta entisestään. Tällaisia ulostuloja tulee, kun halutaan herättää huomiota, hän sanoi. –?Kiitos tästä suuresta luottamuksesta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Alisuoriutumisen ja määräaikaisten työsopimusten ketjuttamisen lisäksi hän nosti esiin ehdotetut muutokset varoitusten antamiseen työpaikoilla. Hän nosti esiin hallituksen lakiluonnoksen, jonka mukaan niin sanottu alisuoriutuminen töissä voisi jatkossa olla irtisanomisen peruste. RKP järjestää puoluekokouksen joka vuosi. –?Tästäkin selviämiseen muuten olisi auttanut oma valuutta, Purra sanoi ja sai kokousväeltä yllätysaplodit. Uutena varapuheenjohtajana aloittaa helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, HR-päällikkö Cecilia Ehrnrooth. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Adlercreutz: Rivien pysyttävä suorassa Varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist vertasi perussuomalaisten Keskisarjan puheita pikkulapsen itkupotkuraivariin. –?Ajattelisin, että kyse on ollut sisäisestä vaalikampanjasta varapuheenjohtajapaikoista. –?Näissä talouden ongelmissa piilee myös suurin syy puolueen heikkoon kannatukseen. Purran mukaan lakiin pitää kirjata vain riidattomasti todennettavia syitä irtisanomiselle. Näistä me emme ole sopineet ja näistä me emme tule sopimaan. Puolue sai kevään kuntavaaleissa 4,7 prosenttia ja aluevaaleissa viisi prosenttia äänistä. Bergqvist toimi hallituskauden kaksi ensimmäistä vuotta liikunta-, urheiluja nuorisoministerinä. PURRA VALOTTI puheessaan myös puolueen linjaa hallituksen sisäisissä neuvotteluissa tulevista työelämän uudistuksista. RKP:n jatkokaudelle valittu puheenjohtaja Anders Adlercreutz puhumassa sunnuntaina puoluekokouksessa Vaasassa. Purra sanoi näin linjapuheessaan, jonka hän piti perussuomalaisten kaksipäiväisen puoluekokouksen päätteeksi sunnuntaina Lahdessa. –?Tästä on hyvä muistutella. Yksi syy tälle meidän ankeudelle on eurovaluutta ja sillä hyvä. Tämä on kyllä hallituskumppaniemme tiedossa. Kokouksessa valittiin puolueelle myös varapuheenjohtajat. Perussuomalaisten jatkava puheenjohtaja Riikka Purra pitämässä linjapuhetta puoluekokouksen päätöspäivänä. Puolueessa on ollut tapana valita puheenjohtajistoon yksi jokaiselta puolueen vahvalta alueelta eli Uudeltamaalta, Helsingistä, Varsinais-Suomesta ja Pohjanmaalta. Adlercreutz myönsi, että etenkin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Keskisarja on aiemmin antanut ”melko poikkeuksellisia” lausuntoja. –?Näin on. PURRA JATKOI nostamalla esimerkkejä asioista, joita kukaan ei olisi halunnut: Venäjän hyökkäyssodan, miljardien eurojen lisätarpeet puolustukseen ja turvallisuuteen, Yhdysvaltojen kauppasotauhkailut ja Saksan talouden vaikeudet. Tällä hetkellä olisi oleellista, että saataisiin talouskasvu liikkeelle, hän vastasi toimittajille RKP:n puoluekokouksen yhteydessä. Purran mukaan tämä on lisätty luonnokseen ohi hallitusohjelman. VTV:n finanssipolitiikan valvojat pitävät Suomen julkisen talouden jatkuvaa velkaantumista huolestuttavana. Hänen mielestään kokoomuksella on nyt vauhtisokeus ja se pyrkii jatkuvasti laajentamaan sovittuja asioita. Kirkkonummelainen Adlercreutz valittiin RKP:n puheenjohtajaksi viime kesänä. HALLITUKSEN talouspolitiikasta Adlercreutz sanoi, että tässä vaiheessa on ennenaikaista määritellä, minkälaisia mahdollisia uusia toimia puolue olisi valmis toteuttamaan julkisen talouden tasapainottamiseksi. Olen vakuuttunut siitä, että RKP:ta tarvitaan tänään enemmän kuin koskaan. CHRISTOFFER BJÖRKLUND / LEHTIKUVA. Varapuheenjohtajina jatkavat Varsinais-Suomesta Paraisilta kotoisin oleva kansanedustaja Bergqvist ja Vaasan kaupunginvaltuutettu, sairaanhoitaja Ramieza Mahdi. –?Tässä vaiheessa on hyvä koko puoluekokousväelle kertoa, että nämä eivät tule perussuomalaisille käymään. –?Se on aivan mahdoton todentaa, eikä perussuomalaiset voi sitä hyväksyä. –?Odotamme, että hallituspuolueet kykenevät pitämään kiinni sovitusta. –?Kyllä sitä ehkä helpottaisi myös, että me poliitikot pystyisimme edes vähän valamaan uskoa meidän hyviin asioihimme, hän sanoi. –?Sille, että tämä taantuma jatkui ja syveni ja niin moni asia meni pieleen markkinoilla, sille minä tai perussuomalaiset ei voi mitään, Purra sanoi. Hän sanoi yrittäneensä pitää asiaa esillä esimerkiksi eurovaalien aikaan. –?En ole nähnyt sieltä yhtään lähetystä, joten en voi puhua kuin muutaman otsikon pohjalta, Adlercreutz sanoi hallituskumppanipuolueen puoluekokouksesta. Moni kokee, että rahat ovat vähissä, vaikka ostovoima paranee. Adlercreutzilla ei ollut vastaehdokkaita. Tilannetta helpottaisi kauppasodan peruminen ja Ukrainan sodan loppuminen, hän totesi. Mikäli meillä olisi oma joustava valuutta, niin ei muussa taloudessa ja työmarkkinoilla tarvitsisi niin paljoa kyntää. Se ei välttämättä vaikuta hallituspolitiikkaan, sillä meillä on hallitusohjelma, joka ohjaa hallituksen työtä, hän sanoi tiedotustilaisuudessa valintansa jälkeen. Työttömyys, nihkeys, nahkeus, ankeus, konkurssit, eihän sitä kukaan olisi halunnut. Purran mukaan hallituksen täytyy pitää myös kiinni perussuomalaisten vaatimuksesta hallitusohjelmaan kirjatusta, että määräaikaisten työsopimusten ketjuttaminen lopetetaan. Tarkalleen hallitusohjelmassa ei tosin lue näin, vaan ettei tuleva lakimuutos saa lisätä sopimusten ketjuttamista. –?Tällaisille itkupotkuraivareille ei pidä antaa liikaa huomiota. –?Pitää pystyä reagoimaan hetkessä. Purra löysi taloudesta syyn kannatuksen laskuun Anni Keski-Heikkilä, STT Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra uskoo, että talouden ongelmat ovat suurin syy perussuomalaisten huonoon kannatukseen. RKP:N PUOLUEKOKOUS valitsi puheenjohtajiston sunnuntaina Vaasassa. Erityisavustaja syytti hallituskumppani kokoomusta siitä, että se pyrkisi viemään työelämämuutoksia sovittua pidemmälle. Hallitus ei ole vielä antanut näistä asioista lopullisia esityksiään, ja yksityiskohdat voivat vielä muuttua neuvotteluissa. Hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015
MIKKO STIG / LEHTIKUVA. –?Minulla on kokemus, että tuomen kukinta ajoittuu melko hyvin kesähyttysten ilmestymisen kanssa yhteen – mutta tämä täytyy tutkimuksella tarkistaa, hän sanoo tiedotteessa. Viime vuoden korkein lämpötila oli 31,4 astetta, joka mitattiin 28. Kesän sääennusteiden rinnalle saatetaan tulevaisuudessa saada hyttysennuste. Kesän uusi lämpöennätys mitattiin sunnuntaina Jämsässä. –?Siellä on yötön yö, mutta lämpötilat kuin olisi syksy, sanoo Tuovinen. Juhannuksena on viileää mutta kuivaa Kesän lämpöennätys mitattiin sunnuntaina Jämsässä. Tämän jälkeen hyttyset viedään Oulun yliopiston laboratorioon, jossa ne levitetään tarjottimelle ja punnitaan. Hyttysennusteita annettaisiin huomattavasti sääennusteita harvemmin, koska hyttysten tilanne ei muutu sään tavoin päivittäin tai edes viikoittain. Siihen lukemaan mittarit nousivat Ilomantsissa 25. Siten hyttysten esiintymisajoista saadaan tarkempaa tietoa. toukokuuta. kesäkuuta 2025 6 // KOTIMAA Hyttysten määrästä tulossa uutta tietoa Iida Vashko, STT Hyttyset ovat lähes jokaisen Suomessa asuvan riesana kesäisin, mutta niistä on olemassa varsin vähän tieteellistä tietoa. Viime vuonna mittarit kipusivat 25 asteen hellerajan yli touko-syyskuussa peräti 71 päivänä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Hyttyspyydyksiä viedään laajalti ympäri tutkimusalueita. Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa käynnistyy Insects of the North -projektiin kuuluva tutkimus, jolla voidaan saada ensimmäistä kertaa tarkkaa tietoa hyttyslajien levinneisyyksistä ja niiden määrien vaihteluista vuosien välillä. Lapissa on kuivempaa. Toukokuun loppupuolella Lapin Kilpisjärvellä oli vielä paljon lunta. Lämpötila jää monin paikoin alle 15 asteeseen. Mutanen on yhdistänyt tuomen kukinnan hyttysiin. Etelän kesähyttyset olivat siis todennäköisesti jo toukokuussa liikkeellä. Lauantai oli myös vuoden ensimmäinen hellepäivä. –?Viikon lämpimin päivä. Näitä ympäristötekijöitä seurattaisiin talvella, minkä seurauksena kevään aikana voitaisiin antaa tulevan kesän hyttysennuste. Mutasen mukaan Oulussa kesähyttyset ilmaantuvat tyypillisesti kesäkuun alussa ja hyttyshuippu koetaan juhannuksena. Tämä on ihan perustietoa hyttysistä, jota meillä ei vielä kuitenkaan ole, Mutanen sanoo. –?Toivotaan, että jossain vaiheessa meillä olisi pitkältä ajalta viisautta ja kokemusta siitä, miten olosuhteet vaikuttavat hyttysiin, Mutanen sanoo. Juhannuksena suuressa osassa maata on viileää mutta kuivaa. Ennen lauantaita tämän vuoden korkein mitattu lämpötila oli tasan 23 astetta. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA Iso ero hyttyskesässä Vaikka tutkittuun tietoon perustuvia hyttysennusteita voi saada mahdollisesti vasta vuosien päästä, aiempien kokemusten perusteella tulevaa hyttyskesää voi osin ennustaa. Koska tiedon kerääminen on hidasta, ensimmäinen luotettava ennuste voisi Mutasen mukaan syntyä mahdollisesti viiden vuoden kuluttua. Maanantai on Ilmatieteen laitoksen mukaan vielä kesäisen lämmin. Arkistokuva viime kesältä Helsingin Munkkiniemestä. Lämpötila mitattiin kuudelta iltapäivällä, kertoi Ilmatieteen laitos. Hyttysten tutkiminen on vaikeaa. Rannikkoseuduilla aurinko saattaa pilkahdella ja lämpötilat nousta 17–18 asteeseen, muualla lämpötilat voivat etenkin pilvisellä säällä olla alle 15 astetta. Henrietta Nyberg, STT Viikonloppuna nautittiin monin paikoin hellelukemista, mutta alkavalla viikolla sää viilenee taas roimasti. Sääennusteilla on pitkä historia, ja samoin luotettava hyttysennustus vaatii aikaa. Myös Oulun korkeudella kevät alkoi aikaisin, mutta se pitkittyi, minkä seurauksena hyttysten toukkien kehitys on Mutasen arvion mukaan hidastunut. Lisäksi ne esiintyvät eri ympäristöissä ja myös eri aikoihin. –?Meillä on ollut vain mututuntumaa ja jälkikäsityksiä siitä, oliko hyttysiä paljon vai vähän kuluneena kesänä. Kylmin aika osuu ennusteen mukaan juhannuksen aatonaattoon eli torstaihin. Tämä kesä on ollut lämpötiloiltaan toistaiseksi hyvin erilainen kuin viime kesä. Pyydyksiä viedään myös Metsähallituksen ja Suomen ympäristökeskuksen toimipisteille, joissa niiden henkilökunta avustaa näytteenotossa. Samankaltaisesta ulkomuodostaan huolimatta hyttyslajit käyttäytyvät eri tavoin. Suomessa on 44 eri hyttyslajia, joista ihmisten mielissä korostuvat useimmiten vain ärhäkät kesähyttyset, kuten korpihyttynen. Silloin lähes koko maassa on puuskaista tuulta, sateista ja pilvistä. Jämsän lisäksi Kankaanpäässä mitattiin aiemmin iltapäivällä 28 astetta. Siitä se alamäki sitten alkaa juhannusta kohti mentäessä, sanoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen STT:lle. Tähän asti hyttysennusteet ovat perustuneet ristiriitaisiin näkemyksiin ja tuntumiin. Hyttysten määrään vaikuttavat monet ympäristötekijät, kuten lumen syvyys, lämpötilat tai kuivuus talven aikana. Keskiviikkona etenkin maan eteläja keskiosissa voi olla ukkoskuuroja, joiden aikana saattaa sataa rakeitakin. Mutasen mukaan lajierojen oppiminen vie vuosia, koska hyttyset näyttävät keskenään hyvin samanlaisilta. Samalla konenäkö laskee hyttysten määrän. Tänä vuonna pohjoisen ja etelän hyttyskesässä on huomattava ero, kertoo Oulun yliopiston professori Marko Mutanen tiedotteessa. Tutkimuksen avulla voidaan tutkia hyttysten dna:ta ja saada myös siten lisää tietoa lajien runsaudesta ja siitä, mihin aikaan vuodesta niitä eniten esiintyy. Sunnuntaina mitatut lämpötilat rikkoivat lauantaina iltapäivällä Ylivieskan lentokentällä mitatun aiemman lämpöennätyksen, joka oli 25,3 astetta. Tavoite on, että hyttysistä voitaisiin vuosien päästä tehdä samankaltaisia ennusteita kuin esimerkiksi säästä. Nyt tilanteeseen on tulossa muutos. Tutkimuksen avulla muun muassa kesien hyttysmääriä voidaan ennustaa tulevaisuudessa luotettavammin. KULUVAN KESÄN lämpöennätys syntyi sunnuntaina Jämsässä, jossa mitattiin tasan 29 astetta. TUTKIMUKSIA TEHDÄÄN Lapin lisäksi Kainuussa ja Pohjanmaalla. Samaan aikaan etelämpänä oli vain vähän lunta, kuivuutta ja varhain kesäistä. Suomen yli pyyhkäisee maanantai-illan ja tiistain aikana sadealue. –?Luulen, että jo parin vuoden aikana meillä on parempi käsitys siitä, mitkä ovat massalajeja, mitkä ovat harvinaisempia ja onko niissä alueellisia eroja. Tyypillisesti myös eri ihmisten näkemykset ja mielipiteet määristä ovat hyvin ristiriitaisia keskenään, Mutanen kertoo STT:lle. Lapissa sen sijaan huippuaika on tyypillisesti juhannuksesta heinäkuun puoliväliin. Pohjois-Lapissa lämpötilat voivat jäädä kymmenen asteen molemmin puolin. kesäkuuta sekä Kuopiossa että Heinolassa. Aiemmat ennusteet ja vertailut hyttyskesistä ovat perustuneet pääasiassa kokemuksiin, koska vertailun tekemiseen ei ole ollut vakioituja menetelmiä, kertoo Oulun yliopiston professori Marko Mutanen. Uusi tutkimus tuo varmempaa tietoa lähivuosina
Tshernobylin ydinturmasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 40 vuotta, mutta sen jälkivaikutukset alueella jatkuvat vielä vuosisatoja. Asukkaiden nopean evakuoinnin vuoksi Tshernobylin seutu toimii aikakapselina myöhäiseen Neuvostoliittoon. Tshernobylin ydinvoimalan viranomaisvalvontaosaston vanhempi tarkastaja Oleksander Grygorash Tsernobylissä. Mitä muuta siihen voi sanoa. Reaktorin räjähdys on historian tuhoisin ydinvoiman tuotannon onnettomuus. Tämä on uhkailua ja terrorismia, tuhahtaa iskusta kysyttäessä Tshernobylin alueella työskentelevä Serhi Kirejev, 66. Venäjän helmikuussa tekemästä iskusta oli kulunut jo kolme kuukautta STT:n vierailun aikaan toukokuussa, mutta suojarakennuksen 14-metrisen kuoren läpäisevä reikä ammotti edelleen avonaisena. Onnettomuudesta on ensi vuonna kulunut 40 vuotta. Droonin iskulla olisi voinut olla paljon huonompia seurauksia, jos se olisi iskenyt eri kohtaan, Kirejev arvioi. Yritys ryöstettiin miehityksen aikana, Serhi Kirejev kertoo. Pripjatin kaupungin ohella toinen alueen suuri neuvostonähtävyys on massiivinen Duga-tutkajärjestelmä eli ”Venäläinen tikka”, joka sai lempinimensä lännessä sen radioaalloille päästämästä nakuttavasta äänestä. Eristysalueen sydän on entinen Tshernobylin ydinvoimalan reaktori 4, joka räjähti huhtikuussa 1986. Voimalan lähellä sijaitseva hylätty Pripjatin aavekaupunki oli hänen vanha kotikaupunkinsa. –?Voimme olettaa, että siitä on olemassa jotain raportteja, mutta ne eivät ole yleisessä tiedossa. TUHOUTUNUTTA reaktoria peittää nykyisin valtava, kaareva suojakuorirakennus NSC (New Safe Confinement), joka asennettiin paikalleen 2016. –?Tätä voi kutsua ydinterrorismiksi. –?Henkilökohtainen mielipiteeni on, että nuo miehitysarmeijan edustajat olivat koekaniineina täällä, Kirejev sanoo. Oudoin päätös venäläisjoukoilta oli kaivaa juoksuhautoja erittäin saastuneeseen Punaiseen metsään, jossa venäläisjoukot viihtyivät tiettävästi koko miehitysajan – eli runsaan kuukauden. Ydinonnettomuutta on pidetty yhtenä tekijänä, joka joudutti Neuvostoliiton hajoamista. Pripjatissa vieraileva voi yhä tutustua hylättyjen rakennusten neuvostoaikaiseen irtaimistoon ja kyltteihin. Kirejevin mukaan on vaikea ymmärtää venäläisten toimintaa järjellä. –?Jos cesiumin ja strontiumin perusteella lasketaan, niin siihen tarvitaan ainakin 300 vuotta, Kirejev sanoo. ASIANTUNTIJA USKOO Venäjän tehneen ihmiskoetta, kun sen joukot kaivoivat juoksuhautoja säteilevään metsään. kesäkuuta 2025 ULKOMAAT // 7 Sota häiritsee Ukrainan sukupolviprojektia Lassi Lapintie, STT Ukrainassa parin tunnin ajomatkan päässä Kiovasta pohjoiseen sijaitsee Tshernobylin eristysalue, joka on monella tapaa valtio valtion sisässä. Kirejevin mukaan on mahdotonta arvioida varmuudella sitä, kuinka suuren säteilyannoksen venäläissotilaat alueella saivat, sillä ympäristön säteilyn lisäksi he saattoivat myös niellä ruokansa ja juomavetensä mukana säteileviä hiukkasia. Venäjä ei ole sellainen valtio, joka koskaan avaisi salaisuuksiaan, Kirejev sanoo. Se nielaisi sisäänsä reaktorin rauniot sekä kiireellä kasatun, sarkofagiksi kutsututun alkuperäisen suojarakennuksen. Hän on nähnyt alueen muuttuvan vähemmän vaaralliseksi. Tshernobylin epäonnistunut voimalakoe edelsi vain muutamalla vuodella koko Neuvostoliiton suuren yhteiskunnallisen kokeilun luhistumista. Ukrainan resurssit eivät ole vielä riittäneet vaurioiden korjaamiseen. toukukuuta 2025. Onnettomuudessa vuonna 1986 tuhoutunut Tshernobylin ydinvoimala ja sen suojakuori 29. Ydinvoiman historian suurimmasta onnettomuudesta on ensi vuonna kulunut 40 vuotta. –?Koska maamme on sodassa, ja kaikki tämä toiminta vaatii paljon rahaa, kertoo STT:lle Tshernobylin ydinvoimalan viranomaisvalvontaosaston vanhempi tarkastaja Oleksandr Grygorash. Sillä on omat rajansa, niillä vartijat ja jopa eräänlainen perustuslakinsa vierailijoiden allekirjoitettavaksi. Vaikka Pripjatissa ei ole kukaan asunut sitten vuoden 1986, lyhytaikainen vieraileminen oppaan avulla on turvallista. Onnettomuus ravisteli Neuvostoliiton viimeisen johtajan Mihail Gorbatshovin perestroika-uudistumispolitiikkaa ja avoimuuspolitiikka glasnostia. STT:n opas työskenteli seudulla jo ennen vuoden 1986 onnettomuutta, ja osallistui onnettomuuden jälkien siivousoperaatioon. Ukrainassa sijaitsevan Tshernobylin ydinvoimalan onnettomuus vuonna 1986 oli seurausta voimalalla toteutetusta kokeilusta, jota moni aikalainenkin piti turhana ja vaarallisena, kertoo alueella vierailleelle STT:lle opas Volodymyr, 66. Ecocentren arvion mukaan Venäjän iskun seurauksena ilmoille ei onneksi vapautunut huomattavaa määrää uutta säteilyä. –?Idiootit. –?Laboratorion työkalut ja laitteisto oli joko tuhottu tai tehty käyttökelvottomaksi. Kirejev johtaa Ecocentre-yritystä, joka mittaa säteilyarvoja eristysalueella. Ecocentren ylläpitämät säteilytasojen mittauspisteet eri puolilla eristysaluetta tuhottiin kokonaan reilun kolmen vuoden takaisen miehityksen aikana. Se aiheutti ydinvoiman historian pahimman onnettomuuden, jonka jälkien siivoaminen on monen sukupolven projekti. Ydinonnettomuuden jäljiltä alueella yleisten cesiumin ja strontiumin radioaktiivisten isotooppien puoliintumisaika on noin kolme vuosikymmentä, ja se on jo kertaalleen kulunut. Onnettomuudesta on ensi vuonna kulunut 40 vuotta, ja sen jälkivaikutukset alueella jatkuvat vielä vuosisatojen ajan. Nämä isotoopit kiertävät täällä vedessä ja ilmassa. Siinä vierailija muun muassa ottaa vastuun säteilystä itselleen mahdollisesti seuraavista terveysongelmista. Tuhannet ukrainalaiset työskentelevät alueella kausiluontoisesti. Tämän teorian puolesta puhuu Kirejevin mukaan se, että säteilevään metsään kaivetuilla juoksuhaudoilla ei ollut sotilaallista merkitystä. Kirejev luonnehtii Tshernobylin eristysaluetta ulkoilmalaboratorioksi. –?Tshernobylin ydinonnettomuus, jopa enemmän kuin käynnistämäni perestroika, oli ehkä pääsyy sille, että Neuvostoliitto hajosi viisi vuotta myöhemmin, kirjoitti Gorbatshov vuonna 2006 mielipidekirjoituksessa. –?Luulen, että (venäläiset) komentajat halusivat tehdä kokeita nähdäkseen, kuinka pitkään ihmiset selviävät sellaisissa olosuhteissa. Yli sata metriä korkean uuden suojarakennuksen kaaren huipun lähellä on mustana ammottava reikä, joka syntyi Venäjän tänä vuonna tekemässä droonihyökkäyksessä. Massiivisen radioantennijärjestelmän oli tarkoitus antaa ennakkovaroitus mannertenvälisistä ohjusiskuista.. Ennen sotaa Pripjat olikin monen seikkailunhaluisen turistin kohde opastetuilla kiertueilla. Venäjän hyökkäyssota on häirinnyt eristysalueella tehtävää työtä, ensin miehityksen kautta vuonna 2022 ja tänä vuonna reaktorin suojarakennukseen kohdistetun drooni-iskun kautta. Miehitysaika häiritsi vaarallisesti sukupolvien pituista ydinturvallisuusprojektia. Kuinka pitkä aika kuluu siihen, että Tshernobylin eristysalue on enimmäkseen vaaraton ihmisille. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Säteilyturvallisuuden kannalta venäläissotilaiden toiminta alueella oli kerta kaikkiaan käsittämätöntä, Kirejev kertoo. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Syy Neuvostoliiton hajoamiselle. Venäjä miehitti Tshernobylin eristysaluetta laajan hyökkäyssotansa alkuvaiheessa vuonna 2022, ennen kuin Ukrainan vastarinta pakotti venäläisjoukot vetäytymään Kiovan suunnalta. Kun STT:n seurue ajaa autolla Punaisen metsän ohitse, säteilymittari huutaa edelleen terveydelle vaarallisista säteilytasoista. STT vieraili Tshernobylissa toukokuussa tutustumassa sodan vaikutuksiin. ECOCENTREN KIREJEV on työskennellyt Tshernobylissa aina vuodesta 1986. –?Täällä ovat alkaneet prosessit, joita ihminen ei voi pysäyttää
Iran on vastannut iskemällä Jerusalemiin ja Tel Aviviin. Tiedämme jo nyt, että Venäjä on tyhjentänyt pahan päivän rahavarastoaan, sanoo Käihkö. Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö arvioi Venäjän hyötyvän Israelin ja Iranin konfliktista, joka on nostanut öljyn hintaa. Israelin tavoitteena on estää Irania kehittämästä ydinasetta. Haavoittuneita on lehden mukaan noin 900. Iskut ovat jatkuneet siitä huolimatta, että kansainvälinen yhteisö on pyytänyt välttämään tilanteen eskaloimista. kesäkuuta 2025 8 // ULKOMAAT Vilma Malmgren, STT Israelin ja Iranin välinen konflikti on nostanut öljyn hintaa, mikä saattaa hyödyttää Venäjää. Hän ei kuitenkaan yksilöinyt, mitä nämä todisteet olisivat. Israel aloitti iskut Iraniin perjantain vastaisena yönä. Iranilaiset ovat jo päiväkausia hamstranneet polttoainetta peläten Israelin iskujen tuovan mukanaan polttoainepulan. Valkoisen talon lähteen mukaan Trumpin hallinto on tietoinen Israelin suunnitelmista ja tukee niitä. Israelin armeija varoitti sunnuntaina iranilaissiviilejä ja kehotti heitä poistumaan kaikkien ydinlaitosten läheisyydestä. Öljyn hinnan nousun lisäksi Israelin ja Iranin välinen kiihtyvä konflikti voi hyödyttää Venäjää myös muilla tavoin. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Jos sitä aletaan yhtäkkiä sörkkiä, voi seurauksena olla iso hintojen nousu, Liuhto sanoo. Venäjä on yksi maailman suurimmista öljyntuottajamaista. Alkuillasta Israelin armeija sanoi iskeneensä ilmatankkauskoneeseen Mashhadin lentokentällä Koillis-Iranissa. Tällä rahalla voitaisiin Käihkön mukaan ylläpitää Venäjän sodankäyntikykyä Ukrainassa. Iran vastasi iskuihin ohjuksin. Israelin sotilasoperaation Iranissa uskotaan kestävän vielä pitkään, jopa viikkoja. Iskut ovat surmanneet Iranissa noin 130 ihmistä perjantain ja lauantain aikana, kertoi sanomalehti Etemad terveysministeriön lukuihin viitaten. Iranin median mukaan Israelin iskut kohdistuivat muun muassa kahteen polttoainevarikkoon sekä Iranin puolustusministeriöön kytköksissä olevaan rakennukseen Isfahanissa maan keskiosassa. Näin ollen öljyn hinnan nousu kasvattaisi Venäjän öljynmyynnistä kerryttämää rahamäärää. Pohjois-Israelissa kuoli viranomaisten mukaan neljä ihmistä. Iltapäivällä valtiolliset mediat raportoivat Iranin tekevän jälleen iskuja Israeliin. –?Me puolustaudumme, se on täysin legitiimiä. Käihkön mukaan on Venäjän edun mukaista, jos kansainvälisen yhteisön katse kääntyy Israelin ja Iranin välisen konfliktin myötä Ukrainasta yhä enemmän kohti Lähi-itää. Araghchi syytti YK:n turvallisuusneuvostoa täydellisestä piittaamattomuudesta Israelin toimien suhteen. Israel jatkoi kiivaita iskuja Iraniin STT–AFP Israel jatkoi sunnuntaina kolmatta päivää ilmaiskuja Iraniin. Israelin keskiosissa Bat Yamin alueella kuoli kuusi ihmistä ja noin 180 haavoittui. Lisäksi seitsemän ihmistä oli kateissa. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA. Ukrainan sodan aikana öljy on muodostanut liki 70 prosenttia Venäjän energianviennistä saamista tuloista. IRANIN ULKOMINISTERIN Abbas Araghchin mukaan Israel on iskuillaan ydinlaitoksiin ylittänyt jälleen uuden punaisen linjan. Armeijan mukaan kohteina olivat muun muassa Iranin puolustusministeriö, Iranin ydinprojektien päämaja sekä muut ydinohjelmaan liittyvät kohteet. Uutiskanava CNN:n haastattelemien israelilaisten ja Valkoisen talon lähteiden mukaan Trumpin hallinto ei ole yksityisissä keskusteluissa kritisoinut sotilastoimien aikaikkunaa. Iranin iskuissa Israeliin ainakin kymmenen ihmisen tiedettiin kuolleen ja noin 180 loukkaantuneen. ABC News -kanavalle Trump sanoi, että Yhdysvaltojen puuttuminen meneillään olevaan konfliktiin on mahdollista. OP:n pääanalyytikon Antti Saaren mukaan öljyn hinnan nousu selittyy öljymarkkinoiden huolella siitä, että öljyn saatavuus heikentyisi konfliktin myötä. PERJANTAINA ALKANEIDEN Israelin ja Iranin välisten iskujen seurauksena öljyn hinta oli sunnuntaihin mennessä kohonnut selvästi ylöspäin. Samalla hän varoitti omistamassaan Truth Social -palvelussa, että Yhdysvaltojen armeija vastaa ennennäkemättömällä tavalla, jos Iran hyökkää millään tavalla Yhdysvaltoja vastaan. –?Iso osa Lähi-idän öljykuljetuksista kulkee Hormuzinsalmen kautta. YHDYSVALTOJEN presidentti Donald Trump puolestaan korosti jälleen, ettei Yhdysvalloilla ei ole mitään tekemistä Iraniin tehtyjen hyökkäysten kanssa. –?Venäjän talous on ruvennut sakkaamaan, kun Ukrainan sota on pitkittynyt. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi syytti YK:n turvallisuusneuvostoa täydellisestä piittaamattomuudesta Israelin toimien suhteen. Hormuzinsalmi sijaitsee Iranin edustalla. Sunnuntai-iltapäivään mennessä Israelin iskuissa oli kuollut Iranin asevoimien ylintä johtoa, ydintutkijoita, kymmeniä siviilejä ja loukkaantunut satoja ihmisiä. Hormuzinsalmen sulkeminen saattaisi aiheuttaa merkittävää öljyn hinnan nousua. HANDOUT / AFP / LEHTIKUVA Venäjän sotakassa saattaa kasvaa Lähi-idän konfliktin seurauksena öljyn hinta on noussut, mikä voi hyödyttää Venäjää. Käihkön mukaan öljystä saatavilla varoilla Venäjällä voidaan paikata maan taloutta, jota sotiminen Ukrainassa on heikentänyt. Iran vastasi Israelin yön ilmasotaan ohjusiskuilla, joissa sai surmansa ainakin kymmenen ihmistä. Näin sanovat STT:lle sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö ja Turun yliopiston tiedustelututkimuksen professori Kari Liuhto. Iran on aikaisemmin muun muassa uhannut sulkevansa öljykuljetusten kannalta keskeisen Hormuzinsalmen, jos Israel hyökkää Iraniin. Vielä tällä hetkellä konflikti ei hänen mukaansa ole aiheuttanut konkreettista pulaa öljystä. Araghchin mukaan Iranilla on pitäviä todisteita siitä, että Yhdysvallat oli mukana Iraniin tehdyissä hyökkäyksissä. Tämä taas vaikuttaa Venäjän sodankäyntikykyyn heikentävästi. Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat ei ole ollut mitenkään mukana Israelin iskuissa Iraniin. Jos hyökkäys loppuu, luonnollisesti myös vastauksemme päättyy, Araghchi sanoi ulkomaisten diplomaattien tapaamisessa. Saari kuitenkin sanoo, että vaikka öljyn saanti esimerkiksi Iranista vähenisi, on muilla öljyntuottajamailla kuten Saudi-Arabialla kapasiteettia paikata vajetta. Tämä on vastaus hyökkäykseen. ISRAEL ALOITTI mittavat iskut Iranin sotilaskohteisiin, ydinlaitoksiin ja Teheraniin perjantain vastaisena yönä. Samalla jos öljyn hinta nousee entisestään, voi öljyä ostavien maiden kiusaus ostaa öljyä Venäjältä kasvaa, Saari sanoo. Israelin armeija kertoi ilmavoimien iskeneen sunnuntain vastaisen yön aikana yli 80 kohteeseen Teheranissa. Ulkoministerin mukaan hyökkäykset Israeliin päättyvät sen jälkeen kun Israel lopettaa sotilastoimensa islamilaista tasavaltaa vastaan. Kuolonuhrien joukossa kerrotaan olevan ainakin 40 naista ja merkittävä määrä lapsia. Trumpin mukaan Yhdysvallat pystyisi kuitenkin helposti saamaan sellaisen sopimuksen aikaan Iranin ja Israelin välille, jolla konflikti saataisiin lopetettua
Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Ne vahvistavat joustavuutta ja auttavat irti täydellisyyden tavoittelusta. Monelle tämä on vapauttava kokemus, Kissankello kertoo. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Erityisen hyödyllisiksi Kissankello kokee harjoitukset, joissa ei voi ennakoida, mitä tapahtuu seuraavaksi. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Kurssi tarjosi osallistujilleen mahdollisuuden tutustua ilmaisun maailmaan matalalla kynnyksellä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Kissankellon mukaan teatterin avulla voidaan opetella esimerkiksi ilmaisemaan vihaa tavalla, joka ei satuta ketään. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Esimerkiksi heti ensimmäisenä päivänä ilahduin huomatessani, kuinka ennestään toisilleen tuntemattomat lapset juttelivat vilkkaasti jäädessään hetkeksi keskenään. Raudaskylän kristillisellä opistolla järjestettiin teatterikurssi 10–12-vuotiaille lapsille. KURSSIN vetäjänä toimi ylivieskalainen koulunkäynninohjaaja Kaisa Kissankello, joka järjestää teatteriryhmiä myös Katajan koulun oppilaille. KAISA KISSANKELLO. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Lasten teatterikurssilla opitaan esimerkiksi ryhmätyöja tunnetaitoja. VIIVI MUSTIALA Teatterikurssilla lapset pääsivät luomaan myös nukketeatteriesityksiä. – Tällainen taito on tarpeen kaikenikäisille lapsille, mutta etenkin juuri tässä iässä oleville, Kissankello toteaa. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 16.6. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Erityisen innostavaa hänen mukaansa on seurata, miten lapset valitsevat rooleja, jotka eroavat täysin heidän omasta persoonastaan. Kissankello on pitkän linjan teatteriharrastaja ja kokee erityisen merkitykselliseksi työskentelyn erilaisten lasten kanssa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Samalla harjoitellaan tunnistamaan tunteita ja ymmärtämään niiden vaikutuksia muihin. 1:3 Kesälomalla opitaan tunnetaitoja ja ilmaisua Viivi Mustiala Raudaskylän kristillisellä opistolla järjestettiin kesäkuun alussa teatterikurssi 10–12-vuotiaille lapsille. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. – Tällaiset improvisaatioharjoitukset kehittävät lasten spontaaniutta ja opettavat, ettei kaikkea voi tai tarvitse tietää etukäteen. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:03 23:53 02:51 03:54 23:55 22:47 Laskee Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. KOLMIPÄIVÄINEN kurssi alkoi maanantaiaamuna tutustumisleikeillä ja ilmaisuharjoituksilla. Kurssin edetessä lapset harjoittelivat myös ryhmätyötaitoja. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Hän tarttui ehdotukseen innolla. -Ef. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Kissankellon mukaan tavoitteena ei ollut valmis näytelmä, vaan rohkaisu heittäytymiseen, kokeilemiseen ja yhdessä toimimiseen. Viikko 25 Nimipäivät tänään Päivän sana Päivi, Päivikki, (Päivä) (suom.), Eugen, Eugenia (ruots.), Tiihon (ort.). kesäkuuta 2025 PÄIVYRI // 9 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. TEATTERI tarjoaa myös turvallisen tilan tunteiden käsittelyyn ja säätelyyn. Ajatus kurssista syntyi, kun opiston koulutussuunnittelija otti Kissankelloon yhteyttä. Kissankello kertoo samanlaisen kannustavan ilmapiirin vallitsevan myös koulunsa teatteriryhmissä. – Se kertoo lasten halusta ymmärtää toisia ja kehittää empatiaa muita kohtaan, hän sanoo. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. KISSANKELLON mukaan hänen vetämänsä harjoitukset sopivat niin esiintymisestä kiinnostuneille kuin niillekin, jotka haluavat vain kokeilla jotain uutta. Kuvassa 10–12-vuotiaiden teatterikurssiryhmä, ja oikeassa reunassa ohjaaja Kaisa Kissankello. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Hänen mukaansa teatteri tukee vuorovaikutustaitojen kehittymistä ja ylittää luokkaja sukupuolirajoja. – Lapset alkavat helposti tukea toisiaan, vaikka eivät olisi entuudestaan tuttuja. – Minusta on hienoa, että tällaisen kurssin avulla myös muut kuin omat oppilaani pääsevät tutustumaan teatterin maailmaan, hän toteaa iloisena. Ohjelmaan sisältyi myös improvisaatiota, tunnetaitojen harjoittelua ja pieniä esityksiä
Mutta se on elämää – ja joukkueurheilua. MAARIT HOTAKAINEN. – Tässä on jotakin tosi suomalaista: ollaan metsässä ja käydään saunassa, Mira jatkaa. AAMUYÖLLÄ löydän Karoliina Ukskosken juuri sieltä, mistä odotin: valvomasta vilttiin ja toppatakkiin kietoutuneena suuren screenin ääreltä. Kerran on käsi mennyt poikki, mutta senkin osa kyseenalaistaa syynä – ja saa päälle naurut. Halsualaisten teltoillakin on lapsia, joilla omiin jukolavuosiin on vielä aikaa. Tuleva Kaustisen Pelimanni-Jukola pyörii jo Karoliinankin mielessä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Sen nurkassa porisee pannu pienellä liedellä, se on Keijo Karhukorven erikoisuus. Täysin yksin suunnistin viidestätoista rastista vain yhdelle ja löysin sen! Oman metsäreissuni tehtyäni – ja saunottuani, tietenkin – saatoin vihdoin katsella enemmän ympärilleni. – Ainakin Lahden Suunnistajien maaliin tuloon asti tässä ollaan, Karoliina sanoo. – Kun viikot ollaan töissä metsässä, tottakai sinne halutaan lähteä yhdessä viikonloppunakin, Juho Wirkkala sanoo. Jukolan pienoiskaupunki on rakennettu ensimmäistä kertaa tehdasalueelle, jota hallitsevat suuret hallit ja isot kivikasat. Olen siellä jo käynyt lenkillä ja laittanut kavereille viestiä, että täällä ollaan jo valmistautumassa, Karoliina virnistää. Niinpä otin numerolapun rintaan ja kävin kiertämässä yhden osuuden Venlojen viestistä. Järjestelyjä ihmetellessä mietitään jo tulevaa viestiä Kaustisella ja sitä, miten viesti saadaan solahtamaan sinne. Toista yhtä tasa-arvoista urheilukilpailua ei taida maailmasta löytyä. Samaan aikaan matkaan ovat lähteneet niin maailman kärkiseurojen joukkueet kuin kaikki mukaan ilmoittautuneet seuraja harrastejoukkueet. Yö on hetkeksi pimentynyt, kun palaan kisakeskukseen. Ja tämän työreissun tarkoituksena on niin kuulostella kuin tunnustella itse, mitä kaikkea. Porukalta löytyisi lopulta sattumuksia vuosien varrelta vaikka muille jakaa. Viime vuoden huippusuorituksen jälkeen tämän vuoden sija ei saa hurrauksia aikaan – vaikka yhdessä todetaan, että hyvähän se oli nytkin. JOTTA VOI tuntea kunnolla, pitää tehdä itse. Se tiivistyy porukan vastaukseen, kun kysyn, mikä Jukolassa on parasta: – Tämä, koko porukka nyökkää toisiaan katsoen. Venlojen viesti on lähtenyt liikkeelle yhteislähdöllä jo ennen saapumistani. Teltoissa nukutaan, yksi huolehtii kilpailun seuraamisesta puhelimen apista, toiset vaihtavat suunnistuskamppeita päälle. Toisaalta matkan varrella oli myös mainio suunnistusyhteisö, jonka kanssa reitin sai jakaa. METSÄn tähden kaksi joukkuetta istuu Jukolan yössä omassa telttakatoksessa. KUN JUKOLAN juoksijat ovat startanneet, lähden käymään telttakylässä, jossa halsualaiset joukkueet muodostavat oman pihapiirinsä. – Meidän joukkueen lähtökohdat on erilaisten haasteiden myötä vähän heikot, ja tulos on sen mukainen. Esimerkiksi sääntönä on, että keskeyttää ei saa kuin äärimmäisessä hädässä. – Onhan tämä vähän hullu tapahtuma, sanoo Jukolan viestissä ensimmäistä kertaa itse suunnistava Halsuan Toivon Mira Kukkola. Aika kuluu kuulumisia vaihtaessa ja viestiä seuratessa – ja näin Jukola tulee taas todeksi. VAIKKA öisen Jukolan viestin Mikkeli-Jukkolan harmaa tehdasalue loisti yöllä väreissä. Luonteenomaista Jukolan viestille ja koko suunnistuskulttuurille on sekin, että sitä harrastetaan koko perheen voimin. Halsuan Mäkijussien Tuukka Jussinmäki, Akseli Jussinmäki ja Raine Jussinmäki (oik.), Halsuan Toivon Mira Kukkola ja Maria Jussinmäki sekä Johanna Huntus (takana keskellä) Uskallatko peesata -joukkueesta kotitelttojensa edessä. Joukkue on ollut mukana Jukolassa neljätoista kertaa – ja sen kuulee jutuissa. YKSI JUKOLAN hieman tarunhohtoisistakin paikoista on Jukolan sauna, johon kierretyn lenkin jälkeen on ihana vetäytyä hengittämään syvään. kesäkuuta 2025 10 // URHEILU Tällainen oli Mikkeli-Jukola Suunnistus Huipputunnelmaa, huippuporukkaa ja vähän myös huippuurheilua. Uusiakin tulijoita on matkaan tullut, mutta he ovat solahtaneet porukkaan vaivatta. – Hyvä jos olen ennen tiennyt, missä on seuraava Jukola. Nyt osaan luetella ne Kaustiseen asti. Ja täällähän on aina kaikki hyvin! Kesän paras viikonloppu, Karoliina hymyilee. – Tajuaakohan siellä kaikki, kuinka iso tapahtuma sinne on tulossa, porukka pohtii. – Nyt ei ollut kiire saunoa, sai nauttia rauhassa! Me mennään aina koko joukkueen kanssa yhdessä saunaan, kun kaikki on kiertäneet osuutensa, Karoliina kertoo. Ja juonut uudestaan. Yhteinen kisa on läsnä koko ajan metsässä olevissa kavereissa, omassa tulevassa vuorossa, menneissä vuosissa, perinteissä ja muistoissa. Yhteinen työpaikka helpottaa. – Perheen kanssa yhdessä matkustaminen on mukavaa, Tero Jussinmäki sanoo. Maarit Hotakainen Aurinko paistaa ensimmäistä kertaa koko kesänä polttavan tuntuisesti, kun saavun Mikkeli-Jukolan kilpailukeskukseen. Vaikka Perhon Kiriä ovat tänä vuonna edustaneet naiset Venloissa, löydän yölläkin tutun takin ja saan seuraa yökahveille. Vuosien varrella on koettu niin kylmiä suihkuja kuin tuulen viemiä löylyjä, mutta tällä kertaa suihkuista tuli lämmintä vettä eikä sauna falskannut mistään. Tänne olisi helppo jäädä höpöttelemään ja nauramaan vaikka koko yöksi. Ympäristö hämmentää – mutta niin Jukola aina. Tasa-arvo tuntuu saunassakin, kun istutaan taustoista ja tasosta riippumatta vieri vieressä hiljentymässä tai omaa suoritusta puimassa. Syyttä ei peloteltu radan fyysisyydellä: vastaan tuli niin jyrkkiä kallionkielekkeitä kuin neliraajakiipeämistä vaativaa murenevaa kangasta. Niiden keskellä vaeltaa tuhansittain ihmisiä, jotkut numerolappu rinnassa lämmitellen tai jo oman osuutensa juosseena, toiset huoltovarusteita kantaen, kolmannet selkeästi muuten vaan tunnelmasta nauttien ja aika moni heistä samalla omaa osuuttaan odotellen. Yksi on unohtanut kerran juomarastilla leimata, huomannut sen ja palannut takaisin. Jukola on huippu-urheilua, ehdottomasti. Mutta enimmäkseen se on paljon muuta. – Ihmiset lähtee tänne rämpimään metsässä! – Ja on kauhian tyytyväisiä, Raine Jussinmäki Halsuan Mäkijusseista nauraa
Ruotsalaisjoukkueen ankkuri Gustav Bergman teki kohtalokkaan reittivalinnan osuuden loppupuolella, ja Ojanaho pääsi tuulettamaan joukkueensa kanssa maalissa minuuttia ennen OK Ravinenia. Mikkelin suunnistusmaastoja kuvailtiin jo ennen kilpailua haastaviksi. – Hyvä on fiilis. Aatu Rannilalle Jukolan viesti on elämän ensimmäinen. Ei minullakaan erityisiä tavoitteita ole, Jari Kalliokoski jatkaa. Tuolloin metsään lähetetään kaikki ne Jukolan viestin juoksijat, jotka eivät vielä ole matkaan päässeet. Toiseksi ylsi kuitenkin Norjan Trondheimin teknillis-luonnontieteellisen yliopiston joukkue NTNUI. Topi Syrjäläinen kuroi kolmososuudella kymmenen sijaa, Mathieu Perrin nelososuudella kaksi ja Arttu Syrjäläinen vielä kolme sijaa. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA Olli Ojanaho toi Helsingin Suunnistajat kolmantena maaliin. Suunnistus Ruotsalainen Stora Tuna voitti Jukolan viestin kuudetta kertaa peräkkäin. –?Tiesin lähtiessäni, että NTNUI on muutaman minuutin edellä. On pakko kysyä, mikä heitä vaivaa – nauraen kuitenkin. Ensi vuoteen on pitkä aika.. – En ole viime vuosina kauheasti suunnistanut niin suht onnistunut tulos on hyvä. Mikkeli-Jukolan tunnelmissa perholaiset Eerika Riutto (oik.) ja Karoliina Ukskoski. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA METSÄn tähden Juho Wirkkala, Veeti, Maisa Simola, Harri Simola, Juha Arkkukangas, Keijo Karhukorpi, Essi Laaksonen ja Kirsi Korkeakangas (oik. Loppupuolella sain jo sen verran heidän juoksijan selkää näkyviin, että pystyin imemään eron kiinni, Heikkilä kertasi STT:lle. ERO STORA TUNAAN oli jo viimeisessä vaihdossa sen verran suuri, että ilman suurta ruotsalaisjoukkueen virhettä ei ykköspaikkaan ollut mahdollisuuksia. Ratoja lyhennettiin ensimmäisistä suunnitelmista, mutta juoksijat eivät kuitenkaan päässeet ennustettuun etenemisvauhtiin, ratamestari Olli-Markus Taivainen totesi. Kun maaliin on tässä vaiheessa tullut noin 60 joukkuetta, juoksee Mikkelin maastoissa vielä tuhansia suunnistajia. Ja vaikka reissu on raskas ja painaa niin jaloissa kuin silmissä, huomaa aamulla autoa kohti kävellessään ajattelevansa haikeana, että nytkö se on ohi. Kun joukkueidensa ankkurit Tero ja Jari jatkavat eteenpäin, ehtivät Tanja ja Aatu Rannila jäädä vielä hetkeksi rupattelemaan. Yhdessä hetkessä Ojanaho oli jo 40 sekuntia Ravinenin ankkuria perässä, ja seuraavassa hetkessä taas lopputulosta jännittäneen Jukola-yleisön helpotukseksi reippaasti tätä edellä. Mutta lupauduin mukaan, kun naapurin miehetkin olivat, Känsälä naurahtaa. edessä) viihtyvät yhdessä. Monet juoksijat kiittelivät kuitenkin haastavasta ja hienosta radasta. Vaikka Jukola tapahtumana kestää lauantaista sunnuntaihin, on kyse oikeastaan yhdestä päivästä. –?Voi sanoa, että yön pimeys yllätti ratamestarin. –?Voidaan kätellä tämä, Ojanaho tokaisi mediatilaisuudessa. Välillä tuntui, etten etene mihinkään, mutta kello sitten kuitenkin tykkäsi, Heikkilä totesi. Tavoitteena on päästä läpi vaativassa maastossa, Tero Rannila naurahtaa. Mathias Peterin ja Jussi Raasakan juoksemien kahden ensimmäisen osuuden jälkeen joukkue oli 25:s. MUISTA SUOMALAISISTA kärkikymmenikköön ylsivät Tampereen Pyrintö kuudentena ja Koovee kymmenentenä. – Ja yhteislähdössä on hyvä fiilis! KAUSTISEN Pohjan-Veikoista ensikertalaisena viestiin osallistunut Tom Känsälä toteaa kotimatkan varrelta soitellessaan, että fiilis on aika lailla kaikkensa antanut. Aurinko laskee hetkeksi ja nousee nopeasti jälleen. Koovee on viimeisin Jukolan voittanut suomalaisjoukkue. Heikkilä lähetti Ojanahon luottavaisin mielin ankkuriosuudelle haastamaan norjalaisjoukkuetta. voittaja on ratkennut jo aikaisin aamulla, tuntuu viikonlopun todelliselta huipennukselta sunnuntaiaamun yhteislähtö. –?Maasto yllätti kyllä, oli ihan kauheaa puskaa. Svenskin veljesten tähdittämälle ruotsalaisjoukkueelle Jukolan viestin sanoman lukeminen on tuttua puuhaa, nimittäin he pääsivät tekemään sen voittajan roolissa kuudetta kertaa peräkkäin. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. – Kyllähän tänne täytyi lähteä. –?Ei tullut virheitä, ja jalat oli tänään hyvät, Suomen maajoukkueestakin tuttu Heikkilä tiivisti. Suunnitelmana on mennä rasti kerrallaan tarkasti, Aatu pohtii. Joukkueet vuorottelivat viimeisten rastien välillä kolmantena. – Tämä on meille erityinen Jukola, koska koko perhe suunnisti. Helsingin Suunnistajilla eroa toiseksi tulleeseen NTNUI:hin tuli lopulta noin kahdeksan minuuttia. – No, minä ajattelen, että kun täällä olen niin samahan se on lähteä poikien kanssa metsään, Tanja Rannila nauraa. – En ole ollut edes katsomassa Jukolaa ja kolme kertaa olen tätä ennen suunnistanut. Emil Svensk (1) ankkuroi Stora Tunan jälleen ykkösenä maaliin Jukolan viestissä. kesäkuuta 2025 URHEILU // 11 Helsingin Suunnistajat järjesti loppukiritrillerin Viivi Väätänen, STT Stora Tuna voitti suunnistuksen Jukolan viestin Mikkelissä sunnuntaina. Helsingin Suunnistajat heittivät ilmoille toiveen Jukolan voitosta ensi vuonna Kotkassa. Niin Tanja Rannilakin. Kisa alkaa Venlojen viestistä lauantai-iltapäivällä ja päättyy sunnuntaina, kun kaikki Jukolan viestin suunnistajat on saatu maaliin. Useampi Perhonjokilaakson naisista juoksi osuuden sekä Venlojen että Jukolan viestissä. Se voitti vuonna 2018. – Ehkä haastavuus jopa vähän ylitti odotukset, mutta onneksi matkan varrella oli seuraa, se oli pelastus! Hieno kokemushan tämä kaikkiaan oli. Suomalaismenestyksestä Mikkelin aamuauringossa vastasi Helsingin Suunnistajat nousemalla kolmossijalle. Ojanaho peittosi loppukirissä pronssikamppailuun mukaan nousseen Ruotsin OK Ravinenin. Joku saattaa välissä torkahtaakin, mutta käytännössä samaa päivää eletään koko ajan. Bergmanin turhautuminen ei jäänyt maalialueella kenellekään epäselväksi, kun ruotsalainen kirosi ja huusi epäonnistumistaan. Heikkilä toi joukkueensa viimeiseen vaihtoon toisena. Joukkueen kuudennen osuuden juossut Tuomas Heikkilä tarjoili loistavan mahdollisuuden ankkuri Olli Ojanaholle taistella jopa kakkossijasta. Tapaan lähtöportin pielessä omille osuuksilleen lähtevät Vetelin Urheilijoiden Rannilat sekä Halsuan Toivon Jari Kalliokosken. Sitä ne toden totta olivatkin, kun ratamestarin kokonaisaika-arvio ylitettiin noin tunnilla. –?Ilmeisesti paremmalla reittivalinnalla sen eron onnistuin tekemään, Ojanaho kertasi viestin ratkaisuhetkiä. Ratamestari arveli todellisten aikojen eroamisen arvioista johtuvan pimeydestä. Venla oli minun tapaan VetUn Venlojen joukkueessa ja minä lähdin vielä poikien kanssa tähän Jukolaan, Tanja Rannila kertoo. –?Tuollainen maasto sopii Ollille, joka on taitava suunnistaja ja löytyy reittä raskaaseen ja risukkoiseen pohjaan, Heikkilä sanoi
Luokka 6, Vaativa A. Makogon voitti myös miesten eliittisarjan, joten GIF:n polkijat juhlivat Jurvassa tuplamestaruutta. T13–14, 400 vu (36): 1) Molly Riska VUS 4.40,33, 21) Vanessa Aulakoski Popula 5.09,40. Pääjoukon kirin voitti GIF:n ukrainalainen Vladyslav Makogon 1.50 minuuttia Nordlundin jälkeen. FEI Nuorten ratsastajien esiohjelma (3–1): 1) Sandberg–ST Sterndeuter 63.828. Golf Genappe: Naisten Euroopan-kiertueen kilpailu, 72/72 reiän jälkeen: 275 (13 alle parin) Darcey Harry Wales 278 (–10) Nastasia Nadaud Ranska 279 (–9) Amelia Garvey Uusi-Seelanti ... Florida-luotsi Paul Maurice korosti voitossa ensimmäisen kymmenen minuutin merkitystä. Judo Budapest: MM-kilpailut, suomalaistuloksia: Naiset, 57 kg: Puolivälierät: Eteri Liparteliani Georgia–Pihla Salonen Suomi waza-ari, Neljännesvälierät: Salonen–Hasret Bozkurt Turkki ippon, Kahdeksasvälierät: Salonen–Timna Nelson Levy Israel waza-ari. lähtö, sh 2100 m Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) Varjoanna/Kristian Lella 31,0a (6,35), 2) Taarin Tahti 31,0a (1,6).3) Saran Hurling 31,6a (9,94).4) Maininki 32,1a (40,18).poissa: 9. 2. Joukkueiden kuudes kohtaaminen on varhain keskiviikkona Floridassa, jolloin Panthersilla on mahdollisuus varmistaa jo toinen perättäinen Stanley Cup -voitto. Riihimäki: 1. Matilda 65.455, 3) Alexandra Haglund FäR–Neo de l’ Aube 64.773, 4) Anni Koskela Prima R–Lord Charmant 63.864, 5) Marika Karvonen J-PR– Blueberry 63.182. Luostarinen keräsi ottelussa myös yhden syöttöpisteen. päivän tuloksia: P13–16, 50 su (26): 1) Thomas Salonen RaisU 27,76, 3) Elis Luomala KUS 29,73. 100 su (18): 1) Thomas Salonen RaisU 1.00,22, 9) Luomala 1.06,84. Jääkiekko Suomalaiset pisteille, kun Florida Panthers haki kolmannen kiinnityksen. Maalinteon käynnisti Marchand, joka vei ottelun toisella osumallaan Floridan jo kolmen maalin johtoon. Luokka 4, Helppo A:6 (4–2): 1) Karoliina Holappa Suomenratsut–Aladin 64.712, 2) Arja Martikkala OR–Faktura 64.039. turnausta: Suomi–Tshekki 3–1 (20–25, 25–14, 25–22, 25–23) Am. Luokka 3, Helppo A:2 (7–2): 1) Autio-Haapakoski–Catalino Dziesma 65.173, 2) Haglund– Neo de l’ Aube 64.914. Jääkiekko NHL:n Stanley Cupin 5/7 loppuottelu (mestariksi neljällä voitolla): Edmonton–Florida 2–5 (F: Eetu Luostarinen 1+1, Anton Lundell 0+1, Aleksander Barkov 0+1). Mestaruuden voitti Raision Thomas Salonen ajalla 27,76 ja hopeaa vei Iisalmen Rico Kettunen, 28,89. Vaikka ykkössentteri hoitaa ruutuaan tyydyttävästi, ovat kanadalaiset maalihirmut Bennett ja Marchand nousseet vaarallisimmiksi Panttereiksi. Ottelu oli alusta alkaen Floridan hallintaa. Siihen liittyy henkinen kovuus ja maltti, joka on hauska sana tähän, koska he ovat kuitenkin aggressiivisia miehiä. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m: 1) Grande No Less/Juha Utala 14,8a, 2) My Match 15,0a.3) Queen Of Gold 15,0a.4) Gunvald Tartar* 15,2a. jalkapallo Vaahteraliiga: Royals–Roosters 9–7, Steelers–Wolverines 39–0.. LEILA DEVLIN/AFP/LEHTIKUVA Nordlund yllätti SM-maantiellä Gamlakarleby IF:n Johan Nordlund ajoi yllätysmestariksi pyöräilyn maantieajossa sunnuntaina Jurvassa. Masters-sarjassa polkeva 45-vuotias Nordlund lähti 188 kilometrin kisassa rohkeasti irtiottoon mukaan ja lopulta karkasi yksin mestaruuteen. Mikäli Edmonton kampeaa loppuottelusarjassa rinnalle ja ohi, puheet kääntyvät välittömästi Leon Draisaitliin ja Connor McDavidiin. 4. NHL:n mestaruus ratkeaa neljällä voitolla. Keskipohjalaisseurojensijoituksia: 115) Brahe 1 11.15.11 (Otto Gripenberg, Rasmus Hautala, Elias Pöytäkangas, Tuukka Pöytäkangas, Viktor West, Kim Fagerudd, Daniel Stenlund), 207) KalajJu 1 12.37.38 (Juho Madetoja, Joni Alasuvanto, Vesa Asikainen, Kalle Junnikkala, Mikko Alasuvanto, Hannu Oja, Saku Juola), 251) KoS 1 12.55.10 (Santeri Kallio, Väinö Venetjoki, Timo Hongell, Teppo Isokoski, Peetu Rantala, Mikko Kukkola, Petteri Rantala), 279) Falken 1 13.08.53 (Lukas Jansson, Sören Jansson, Hannes Stubb, Niklas Wik, Simon Öst, Hannes Kullman, Lukas Ohls), 323) Minken 1 13.30.36 (Hannes Sundberg, Toni Wik, Laura Portin, Elias Sundberg, Sam Sundberg, Jani Envik, Mats Lindström), 324) Botnia 1 13.31.16 (Linus Hansén, Daniel Wiik, Kim Berg, André Forsström, Antonia Haga, Aron Björklund, Joakim Björklind), 357) Brahe 2 13.50.22 (Tommy Åbacka, Vesa Aaltonen, Niklas Lindell, Peter Johansson, Tom Stenlund, Fredrik Hagström, Tommy Haglund), 359) HimU 1 13.52.47 (Miikka Ketonen, Esko Ylikangas, Santeri Mäkelä, Kimmo Mäkelä, Antti Kivelä, Mikko Maukonen, Kristian Hakala), 441) VetU 1 14.47.58, 551) KoS 2 15.55,48, 565) SievSi 1 15.48.41, 578) PieHi 1 15.56.36, 627) GIF 1 16.13.03, 686) KoS 4 16.36.47, 688) HT 1 16.37.09. Toisena maaliviivan ylitti IBD Cyclingin Aku Nevalainen yli minuutin Nordlundista jääneenä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Junioreiden esiohjelma (6–2): 1) Heidi Mustonen OR–Ziltas Constasia 66.083, 2) Lina Sandberg FäR–ST Sterndeuter 64.334. 8. Jukolan viesti (12,2+10,0+13,1+6,2+6, 1+11,1+15,1 km): Lopputulokset: 1) Stora Tuna OK Ruotsi 8.24.01 (Olle Kalered, Joakim Svensk, Jesper Svensk, Ville Johansson, Henrik Johannesson, Viktor Svensk, Emil Svensk), 2) NTNUI Norja jäljessä 8.14 minuuttia (Nils Tveite, Sander Arntzen, Anders Vestöl, Mats Eidsmo, Sigurd Paulsen Vie, Isak Jonsson, Eirik Langedal Breivik), 3) Helsingin Suunnistajat Suomi –16.22 (Mathias Peter, Jussi Raasakka, Topi Syrjäläinen, Mathieu Perrin, Arttu Syrjäläinen, Tuomas Heikkilä, Olli Ojanaho), 4) OK Ravinen Ruotsi –17.21, 5) IFK Göteborg –18.11, 6) Tampereen Pyrintö Suomi –19.37 (Anton Kuukka, Severi Kymäläinen, Mikko Eerola, Otto Simosas, Aleksi Sorsa, Elias Kuukka, Fabian Aebersold), 7) IL Tyrving Norja –28.19, 8) Farum-Tisvilde OK Tanska –31.47, 9) MS Parma Suomi –33.23 (Eero Heinonen, Tuukka Mäkinen, Arto Talvinen, Luis Nogueira, Jürgen Joonas, Jonas Hubacek, Akseli Ruohola), 10) Koovee Suomi –35.00 (Daniel Pompura, Oleksandr Kratov, Timo Sild, Kenny Kivikas, Tim Robertson, Lauri Sild, Daniel Vandas)... –?Meitä testattiin avauskympillä. 7. Lentopallo Podgorica: Miesten Kultainen liiga, 2. poissa: 5. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Catchfly/Ville Tonttila 15,8a (4,08), 2) Self Taught Rosie 15,9a (4,14).3) Eleni 15,9a (22,63).4) Empere’s Lily 16,0a (39,61), 4) Stina Laday* 16,0a (17,12). Suunnistus Mikkeli: 76. Tauolle siirryttiin Floridan kahden maalin johdossa, kun Sam Bennett teki maalin erän viime minuuteilla. Kaksikko on tehnyt joukkueen 23 maalista 11 loppuotteluissa. Maalittoman toisen erän jälkeen viimeisessä erässä nähtiin peräti viisi maalia. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Mathilde Halm/Tommi Kylliäinen 13,8a (2,21), 2) Alice E.* 13,8a (23,95).3) True Colors 14,1a (36,4).4) Rocket Tile 14,5a (14,11). poissa: 6. Sijoitukset vielä epävirallisia, koska yhteislähdön osuusajat voivat tuoda muutoksia kokonaistuloksiin. Luokka 2, Helppo B:4 (17–5): 1) Tarja Autio-Haapakoski Prima R–Catalino Dziesma 70.000, 2) Iiris Sorvisto K-GR–S.W. Luokka 5, Vaativa B. kesäkuuta 2025 12 // URHEILU Mestaruus voiton päässä Topias Mikkonen, Jalmari Salaterä, STT Florida Panthers siirtyi 3–2-johtoon NHL-jääkiekon loppuottelusarjassa, kun se voitti varhain sunnuntaina vieraskentällä Edmonton Oilersin maalein 5–2. Ensi vuonna Jukola suunnistetaan Kotkassa, vuonna 2027 Sotkamossa ja vuonna 2028 Espoossa. miljoona kruunua: 1) Gio Cash/Daniel Wäjersten 10,8a, 2) Don Fanucci Zet, 3) Dolce Viky. T16, 400 vu (17): 1) Mona Hankavuori RaisU 4.42,22, 9) Mona Sarja Popula 4.51,79. –?He ovat varmasti hyviä lukemaan peliä. poissa: 4, 5. On kuitenkin henkisesti merkittävää pystyä vierasjoukkueena estämään hallin syttymisen ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, Maurice kuvaili ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. He aloittivat loistavasti ja nopeasti. 3) Anders Bäckman IBD sama. KP Ikäkausimestaruuskisojen 3. Masters: 1) Johan Nordlund GIF 4.23,26, 2) Aku Nevalainen IBD +1.01, 3) Lauri Pitkänen CCH +1.50, 13) Markus Björklund LIF, 20) Kenneth Backlund LIF, 27) Dan Liljeqvist LIF. Special (3 lähtijää–1 sijoittuu): 1) Vilhelmiina Korhonen Win Win– Romy K 60.000. Päävalmentaja Mauricen mielestä Bennett ja Marchand erottuvat muulla kuin taidolla. Bennett, 28, oli voittamassa mestaruutta Floridalle myös viime kesänä, kun taas Marchand, 37, siirtyi joukkueeseen kesken kauden Bostonista, jossa oli pelannut kaudesta 2009–10 lähtien. 6. Pyöräily Jurva: Maantiejon SM-kisat, tuloksia: Naiset, eliitti 118 km: 1) Maija Pentsinen TuUL 3.13,19, 2) Ursula Lindén PorinT sama, 3) Suvi Pitkänen RSR +2. Vaikka Bennett ja Marchand kiekkoilevat upeasti, Oilersin tehoduo johtaa heitä pistepörssissä yli kymmenen pojon turvin. Voitot 2–3. KP Luomala kolmas ikäkausiuinneissa Kokkolan Uimaseuran Elis Luomala sijoittui sunnuntaina kolmanneksi Vaasassa järjestetyissä uinnin ikäkausimestaruuskisoissa. Salonen karsiutui neljän parhaan joukosta. 285 (–3) Noora Komulainen Suomi (jaettu 17. 100 vu (35): 1) Riska 1.01,23, 12) Aulakoski 1.03,91. 5. Ammunta Keitele: Kasa-ammunnan SM-kisat, tuloksia: LV 200 m (24): 1) Jari Laulumaa SKA 13,69 (ka mm), 2) Kalevi Rajala SKA 17,12, 3) Antti Ikäheimo KeAms 17,52, 5) Marko Kallio HiMS 18,05, 17) Veikko Kaarta KalMY 23,40, 22) Tuomo Nissilä LMS 26,59, 24) Veli-Markku Laine HiMS 27,16. 11) Kalevan Rasti –36.21, 13) Turun Metsänkävijät –38.49, 14) Ikaalisten Nouseva-Voima –41.56. 3. Runsas minuutti ennen ottelun päätöstä Edmontonin takaa-ajon päätti Eetu Luostarinen, joka laukoi kiekon omalta puolustusalueelta tyhjään maaliin. P16, 100 pu (19): 1) Tuure Pikkuhuhta TaTu 57,51, 15) Luomala 1.06,50. Miehet, eliitti 188 km: 1) Vladyslav Makogon GIF 4.25,16, 2) Jaakko Sillankorva UNCT. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Zelles Xena/Mika Karppinen 15,3a (45,09), 2) Roberto Classico 15,4a (4,89).3) Crossfire Happens 15,5a (27,74).4) Time for Me to Fly 15,5a (10,02). Heidän energiatasonsa ovat korkealla, ja he keskittyvät peliin. sija). lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Ranch Yoko/Kari Venäläinen 15,6a (6,36), 2) Night Snowstorm 15,8a (66,41).3) Sahara Infinity 15,9a (1,41).4) Amped Up 15,9a (23,64).poissa: 1. Vierasjoukkue aloitti maalinteon ensimmäisen erän alkupuolella, kun Brad Marchand onnistui maalinteossa Anton Lundellin syötöstä. U23: 1) Axel Källberg TuUL 4.25,16, 8) Isak Liljeqvist LIF. lähtö, sh 2100 m: 1) Kirill/Jere Kiveinen 33,8 (2,18), 2) Taika-Pasi 34,0 (6,33).3) Takamaan Lurjus 34,4 (11,29).4) Raakamies 34,0 x (21,97). Brad Marchand (oik.) ja Eetu Luostarinen juhlivat Floridan Panthersin avausmaalia. Ravit Boden: Norrbottens Stora Pris, 2?140m, 1. FLORIDAN KAPTEENILTA Barkovilta odotetaan finaaleissa jo toista kevättä peräkkäin peliesityksiä, joilla taistelisi pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnosta. lähtö, lv 2100 m: 1) Fanny’s Adhara/Emma Väre 18,4a, 2) Rose’s Flower 18,7a.3) Lago Match 18,7a.4) Teagirl 18,7a.poissa: 3. Luomala otti pronssia 13–16-vuotiaiden 50 metrin selkäuinnissa uudella ennätysajallaan 29,73. LV 100+200 m (23): 1) Laulumaa 6,488, 2) Jari Raudaskoski VamSA 8,153, 3) Timo Juntunen VS-VA 8,309, 4) Kallio 8,362, 16) Nissilä 10,858, 22) Laine 12,285. Nordlund ylitti ensimmäisenä maaliviivan ajassa 4.23,26. palk. Lundellin ja Luostarisen lisäksi myös Aleksander Barkov pääsi pisteille ja kirjautti yhden syöttöpisteen. Ratsastus Haapavesi: PRT:n kouluratsastuksen aluekisat, tuloksia: Luokka 1, Helppo B, K.N
kesäkuuta 2025 URHEILU // 13 Uusi MM-turnaus jakaa mielipiteet Topias Mikkonen, STT –?Luulen, että suurin osa jalkapalloihmisistä on samaa mieltä: huoh, taas yksi turnaus. Pesäpallo Miesten superpesis: KeKi–ViVe 0–2 (4–5, 2–6), Tahko–KiPa 1–0 (1–0, 1–1). Uusina niminä Suomen avaukseen nousivat Matti Peltola, Kalle Wallius, Otso Liimatta ja Juho Talvitie. Bratislava: Alle 21-vuotiaiden miesten EM-lopputurnaus, 3. Huuhkajien matkassa kesäkuun MM-karsintaotteluissa ollut Peltola ei ollut Pikkuhuuhkajien Hollanti-kamppailussa pelikelpoinen, mutta nousi nyt avaukseen. Miesten suomensarja, länsilohko: NuJy–Ura/2 2–0 (10–1, 8–3). Niistä vastasivat Nicolina Enkvist ja Jonna Mensakov. Uran valopilkuksi jäi Heikki Kokkosen toisen jakson läpilyönti, jolla syntyi 1+2-juoksua. kesäkuuta. kierrosta: Lohko A: Espenja–Romania 2–1 (0–1), Slovakia–Italia 0–1 (0–1). Lohko D: Chelsea (Britannia), Flamengo (Brasilia), Esperance Tunis (Tunisia), Los Angeles FC (USA). Loppuottelu pelataan 13. Lohko D: Suomi–Ukraina 0–2 (0–1). Seurajoukkueiden MM-turnaus: Jalkapallon miesten seurajoukkueiden MM-kilpailujen lohkovaihe alkaa Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä. minuutilla Peltola ja Talvitie tekivät tilaa Hyryläiselle ja Terholle. Suomen maalivahti Lucas Bergström torjui, mutta paluupallosta Vanat laukoi suomalaisvahdin jalkojen kautta pallon verkkoon. Miesten Kakkonen, lohko C: GBK–TP-47 3–3 (1–3), SJK Ak/2–JBK 1–3 (1–3). Kritiikki oli sen sijaan marginaalista. Kolmen pisteen voitto nosti pietarsaarelaiset tasapisteisiin lohkon kärjessä olevien VPS:n ja SJKj:n kanssa. STT–KP. Kaksinkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Duplantis oli kilpailussa ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Australian Kurtis Marschall jäi korkeuteen 590. Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että konkarivalmentaja Claudio Ranierille tarjottiin Italian päävalmentajan roolia, josta hän kieltäytyi. Kokkonen myös palkittiin vieraiden parhaana. P i k k u huu h k ajat a loit t i EM-urakkansa 2–2-tasapelillä Hollantia vastaan. Lohko F: Dortmund (Saksa), Fluminense (Brasilia), Mamelodi Sundowns (Etelä-Afrikka), Ulsan HD (Etelä-Korea). Lohko C: Portugali–Puola 5–0 (4–0), Ranska– Georgia 3–2 (1–0). Nimitys vahvistettiin sunnuntaina. Suomi loi muutaman paikan, mutta Ukrainan puolustus kesti. Gattuso saa kovat paineet harteilleen johdattaakseen Italian takaisin MM-viheriöille. Vuonna 2021 EM-kultaa voittanut Italia ei ole pelannut kaksissa edellisissä MM-kisoissa. MEGAN BRIGGS/AFP/LEHTIKUVA Ura vailla mahdollisuuksia Pesäpallon miesten suomensarjan länsilohkon suosikkeihin lukeutuva Nurmon Jymy ei antanut sunnuntaina Kannuksen Uran kakkosjoukkueelle mahdollisuutta yllätykseen. Kunkin lohkon kaksi parasta etenee neljännesvälieriin, jotka käynnistyvät 28. Buenosairesilainen ”River” ei ole mikään pikkuseura: vaikka sen stadion vetää noin 85?000 ihmistä, kuhunkin kotiotteluun on vaikeaa saada lippu kovan kysynnän vuoksi. Toisaalta joukkueille jaettavat miljoonien osallistumismaksut ovat etenkin kilpailun pienempien mieleen. minuutilla ja Åkerblom tasoitti, kun lisäaikaa oli käytetty pari minuuttia. Benjamin Östman, Johan Forsén ja Rasmus Korkea-Aho varmistivat maaleillaan pietarsaarelaisille kahden maalin voiton. Näin kiteytti Liverpool-päävalmentaja Arne Slot jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut, jotka alkoivat Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä ja kestävät kuukauden. Jymyn palkittu oli Taneli Hautala, joka löi kaksi kunnaria ja kolme tavallista sekä toi neljä juoksua. STT kävi läpi jokaisen ei-eurooppalaisen seuran valmentajien ja pelaajien ajatuksia. JBK puolestaan haki vierasvoiton Seinäjoelta, kun SJK Akatemian kakkosjoukkue hävisi 1–3. Hän on valmentanut myös Italian suurseuroja Napolia ja AC Milania. –?Pelaajien on täytynyt ottaa vuosilomaansa töistä, Auckland Cityn päävalmentaja Paul Posa paljastaa. Lohko B: PSG (Ranska), Atletico Madrid (Espanja), Botafogo (Brasilia), Seattle Sounders (USA). Niilo Hirvikoski kavensi 2–3:een 81. Esimerkiksi maidensa hallitsevat mestarit Liverpool, Barcelona ja Napoli viettävät kesälomaa uuden huipputurnauksen ajan. Ukraina hallitsi avausjaksoa, eikä Suomi saanut kuin yhden Adam Marhievin laukauksen kohti Ukrainan maalia. GBK nousi tasapeliin GBK:n kolmen voiton putki jalkapallon miesten Kakkosen C-lohkossa katkesi sunnuntaina Keskuskentällä. Bergström arvioi keskityspallon väärin. Jalkapallo Muiden maanosien joukkueet lähtevät innoissaan mittaamaan tasoaan. –?Tämä on meille upea mahdollisuus mitata tasomme maailman kovimpia seuroja vastaan, hehkuttaa River Platen päävalmentaja Marcelo Gallardo. Kausi on vasta päättynyt, eikä pelaajien ole terveellistä aloittaa uutta näin nopeasti, Slot sanoo. 54. JOS MIETTII kilpailun ajankohtaa, se on eteläisen pallonpuoliskon joukkueille vielä huonompi kuin esimerkiksi eurooppalaisille. Viime kaudella hän valmensi Kroatian liigan Hajduk Splitiä. Naisten suomensarja, itälohko: SiiPe–JoMa 2–1 (1–4, 8–3, 5–4), SoJy–OuHu 0–2 (8–11, 7–8). Italia koki nöyryyttävän 3–0-tappion Norjalle MM-karsintojen avausottelussaan. Skyttä tuli toiselle puoliajalle kentälle Marhievin tilalle. KuPS/2 jäi puolestaan Jalkapallo Miesten Ykkönen: KuPS Ak–RoPS 1–1 (0–0), OLS–FC Inter/2 2–2 (0–1). Duplantis ylitti uuden ennätyskorkeuden ensimmäisellä yrityksellään. Tämä maksoi Luciano Spallettille hänen työpaikkansa Italian päävalmentajana. Mutta 3–3 (1–3)-tasapelissä TP-47:n kanssa oli voiton makua, kun GBK nousi kahden maalin takaa tasoihin. Gattuso tunnettiin pelaajaurallaan temperamenttisena AC Milanin keskikentän terrierinä. Miami: Miesten seurajoukkueiden MM: Lohko A: Inter Miami–Al-Ahli 0–0. Naisten superpesis: Manse–Mailattaret 2–0 (5–0, 6–3). Nyt mukana on 32 joukkuetta, joista 12 on Euroopasta Karsimiskriteerit ottivat huomioon neljän vuoden menestyksen, ja Euroopasta pääsi turnaukseen enintään kaksi joukkuetta per maa. Egyptiläisen Al-Ahlin kapteeni Mohamed El Shenawy vaikuttaisi myös odottavan tapahtumaa innolla. Toisella puoliajalla GBK ajoi takaa, joka toi tulosta viimeisen kympin aikana. Päävalmentaja Mika Lehkosuo oli tehnyt neljä muutosta Pikkuhuuhkajien avauskokoonpanoon Suomen EM-urakan käynnistäneeseen Hollanti-otteluun verrattuna. –?Turnaukseen osallistuminen on ylpeyden lähde pelaajillemme ja faneillemme, hän sanoi. Lohko H: Salzburg (Itävalta), Real Madrid (Espanja), Pachuca (Meksiko), Al-Hilal (Saudi-Arabia). Lohko A: Porto (Portugali), Palmeiras (Brasilia), Al-Ahli (Egypti), Inter Miami (USA). STT Duplantis kohensi ME:tä sentillä Ruotsin Armand Duplantis hyppäsi Tukholmassa yleisurheilun Timanttiliigan seiväskisassa uuden miesten maailmanennätyksen 628. Kaikilla on yhteinen käsitys, että Yhdysvalloissa käytävä turnaus edustaa pelkkää pahaa – tai niinhän Euroopassa luullaan. heinäkuuta. Ottelukalenterit ovat menneet monta kertaa uusiksi, kun kauden pitäisi puksuttaa täydellä höyryllä eteenpäin juuri nyt. Lohko E: Inter Milano (Italia), River Plate (Argentiina), Urawa Red Diamonds (Japani), Monterrey (Meksiko). minuutilla. Ukrainan 1–0-maali syntyi 28. Naisten ykköspesis, pohjoislohko: TyTe–SMJ 2–1 (3–5, 7–0, 3–2), AA–PattU 2–0 (2–1, 3–0). Naisten Kakkonen, lohko B: KuPS/2–FC United 1–2 (0–1). Antti Tokkarin johtama Jymy vei peliä alusta loppuun. Yleensä seurajoukkueiden MM-turnaus on pelattu maanosien mestareiden kesken. Toisen puoliajan alussa Ukraina osui toisen kerran. Ukraina hävisi Tanskalle 2–3. minuutilla taukolukemat 1–3:een. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Hänen edellinen ME:nsä ylittyi sentillä. Kansallinen liiga: Åland U–VIFK 1–1 (1–0). Miesten ykköspesis: KPL/2–SMJ 2–0 (1–0, 5–0). Sebastian Mannström kavensi rangaistuspotkusta 1–2:een, mutta Miika Eskelinen viimeisteli 42. Avauspelissä avauksessa olleet Miska Ylitolva, Luka Hyryläinen, Casper Terho ja Naatan Skyttä aloittivat Ukrainaa vastaan vaihdossa. Lohko C: Bayern München (Saksa), Boca Juniors (Argentiina), Benfica (Portugali), Auckland City (Uusi-Seelanti). Suurseurojen haastaminen ja oman maan tai alueen jalkapallokulttuurin nostaminen olivat yhdistäviä teemoja. Seurajoukkueiden MM-turnauksen avauspelissä kohtasivat Miamin Lionel Messi (oik.) ja Al Ahlyn Marawan Attia. KP pisteen päähän kärkikolmikosta. Vertti Åkerblomin 3–3-tasoitus syntyi lisäajalla. Unitedin maalit syntyivät tauon molemmin puolin. Hollanti ja Tanska kohtasivat myöhäisottelussa Presovissa. Kaikki maalit tehtiin avausjakson loppupuoliskolla. STT Ukraina kaatoi Suomen nuoret Pikkuhuuhkajien toiveet jatkopaikasta alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa saivat kolauksen, kun Ukraina voitti Suomen 2–0 (1–0) sunnuntai-iltana Kosicessa pelatussa ottelussa. päivä, 2. Ukraina nousi vasemmalta laidalta Suomen rangaistusalueelle. Parhaan tilaisuuden kavennukseen sai Luka Hyryläinen, mutta hänen puskunsa meni päin Ukrainan maalivahti Ruslan Neshcheretiä. Jymy kuittasi kotivoiton luvuin 2–0 (10–1, 8–3). Pallo putosi Maksym Braharulle, joka sai siirtää pallon tyhjään maaliin. Vladyslav Vanat pääsi laukomaan. KP Gattuso Italian maajoukkueen päävalmentajaksi Gennaro Gattuso ottaa ohjat Italian jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana. Lohko G: Manchester City (Britannia), Juventus (Italia), Al-Ain (Arabiemiraatit), Wydad (Marokko). Ukrainan 2–0-maalin jälkeen Suomi sai enemmän otetta pelistä. KP United haki vierasvoiton Naisten Kakkosen B-lohkon kärkiryhmään lukeutuva FC United haki tärkeän vierasvoiton Kuopiosta, kun KuPS:n kakkosjoukkue kaatui sunnuntaina maalein 1–2 (0–1). GBK päästi vieraat kahden maalin karkumatkalle avausjakson puolivälissä, kun Elias Lantto ja Olubanjo Ajayi osuivat neljän minuutin sisään
PEITÄHÄN ROBOPYMPPYSI. kesäkuuta 2025 SARJAKUVAT // 14 B. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. ANNA PALAA. 759 7 2 1 4 3 5 8 5 3 2 7 6 8 5 8 1 9 4 4 9 8 9 7 5 3 6 4 8 1 7 8 2 9 6 3 1 5 4 6 1 6 7 3 3 9 4 5 9 5 7 3 2 2 8 1 4 8 3 1 9 5 1 5 8 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. LYÖN VETOA, ETTÄ KEKSIN SANAN JOTA SINÄ ET OLE IKINÄ AJATELLUTKAAN. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi HÄN ON NAKUNA TUOLTA ALHAALTA! ROBOTTI. 908 minä olen robotti
07.25 Ylen aamu. Pollard, Rodney ja Vinny päättävät yhdessä paljastaa Amitin hämäräbisnekset. 19.25 Tulosruutu. 22.20 Milli arvontalähetys. Sonjalla on vasta hankittu auto, uusi ammatti ja unelma reissupakusta. 22.00 Kymmenen Uutiset. Tavi. 21.45 Yle Uutiset. 22.00 Kullannuput. 18.10 Karjalan kunnailla. 12.30 Teknavi. 13.50 Syntynyt vuonna 2010. Pääseekö Sani vapaaksi polvilukosta ja eteneekö EM-finaaliin. 23.10 ELOKUVA Katastrofielokuvien loppukohtauksia. Toiveita on enemmän kuin neliöitä autossa. 13.20 Petra saa vauvan. 15.10 Kirjava luonto. Järvisten suunnittelemat yllätyshäät, saavat nopean käänteen, kun hääpari päätyy ambulanssin kyytiin. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.00 Päivän sää. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.04 Päivän sää. 21.00 Reykjavik 112. Sairaalaan joutunut Isabellen isä Ludo pyytää tytärtään perheyrityksen toimitusjohtajaksi. Carter puolustautuu Hopen syytöksiä vastaan ja vakuuttaa pysyvänsä naisen rinnalla, mutta Hope ei hevillä helly. Arja kauhistuu Harrin ehdotusta. 15.05 Kesäkasvo. 20.29 Yle Uutiset. 14.55 Lomakoti auringon alta. 21.38 Sani voittamaton. 14.50 Maailmaa muuttavia eläimiä. 18.20 Kesäkasvo. 11.20 Kandit. 14.00 The Summit Suomi. klo 15 °C +24,4 Ylivieska Sateisinta 13.6. 10.50 Veljesten keittiössä. 17.54 Egenlandin matkakohteet: Puolangan pessimismi. 23.05 Oddasat. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 23.20 Kuningattaren kuolema. 16.50 Novosti Yle. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 12 °C 16 cm Oulu 13 °C 22 cm Raahe 12 °C 15 cm Pietarsaari 16 °C 14 cm Vaasa 16 °C 14 cm SADESUMMA 10.6.– 15.6. Keraamikot valmistavat näyttävän kellon, joka on tarkoitettu takan päälle, ja kohtaavat yllättävän sokkohaasteen. Nurkkaan ajettu Maxie yrittää ottaa selvää, mistä kaikessa on kyse. Tuuli on enimmäkseen heikkoa. 12.00 Teknavi. 22.25 Karppi. YLE TEEMA & FEM 07.44 Puutarhamaanantai 08.13 Sportliv 08.23 Ideoiden maailma 09.22 Tareq Taylorin ruokamatka 09.52 Puutarhakausi 10.51 Andersin kanssa kalassa 11.20 Saaren nuoret asukkaat 12.00 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti 13.00 Cinema Laika 14.55 Kansakunnan kalenteri: Sauna 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Rantahotelli 16.45 Matematiikan taikaa 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Tulipop 18.07 Pikku Tuutti 18.14 Hiekkarannalla 18.17 Alvan maailma 18.30 Tuomiopäivä 19.00 Maatilallisen verta suonissa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.45 Naiseuteni pinta 20.00 Kaarle XVI Kustaan 50 vuotta vallassa 21.00 Efter Nio 22.00 Toisten rahat 22.45 Feikkiä 23.20 Avoimena MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Simpsonit 09.00 Poliisit UK: Ajojahti 10.00 Valtateiden sankarit 11.00 Rekkakuskit jäällä 12.00 Vintiöt 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Panttilainaamo 15.30 Panttilainaamo 16.00 Janne Katajan Uskoisitko. 09.30 Pohjanmaan sankarit. Yllätyslaatikoiden sijaan kilpailijoita odottaa neljä yllätysjääkaappia, joihin kukin tuomari on valinnut raaka-aineet. 19.00 Salpalinja viimeinen este. 12.50 Tanskalainen maajussi. 12.35 ELOKUVA Tyttöbileet. 20.00 Kalasota Haaparannan kalastajien taistelu. 17.30 Syke. 18.40 MasterChef Australia. 15.00 Maailmaa muuttavia eläimiä. 22.35 Vallan varjot. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan länsiosassa vähitellen lisääntyvää pilvisyyttä ja iltapäivällä tai illalla lännestä alkaen ajoittain sadetta. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.11 Kirjava luonto. 20.00 Kotoisa 48h. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Päivän ylin lämpötila on 20 ja 25, maan pohjoisosassa 13 ja 20 asteen välillä. Satuhäät. 15.15 Jens ja Isak ohuella jäällä. Tunneliin kaapatun pormestari Tulisuon pelätään kuolleen. 11.00 Egenlandin matkakohteet. 22.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 21.35 Perjantai-dokkari: Afganistanin sodan trauma. Kolmen kopla Eric, Rodney ja Vinny jalkautuu varjostamaan Amitia ja ottamaan selvää hänen hämäristä puuhistaan. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. Sani ja valmentaja Janika matkaavat Serbiaan, ja kisajärjestelyt ärsyttävät Sania. Kotimainen draama. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. °C +1,1 Juuka Lämpimintä 14.6. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 18.06 Egenlandin matkakohteet. 16.45 Yle Oddasat. 10.00 Emmerdale. klo 15 °C +18,6 (15.6. 22.15 Eliksiiri. 17.05 Viiden jälkeen. Paddyn ja Mandyn sovintotapaaminen ei suju kovin hyvin, ja Bellen työmatka on kova pala Tomille. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 06.05 Bing. 07.35 Sonic Boom. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.55 Tähtiarpa. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.30 Koukussa strippaukseen. 08.50 Jumppahetki. Hanna näkee suudelman, jota ei usko todeksi. 12.00 Tähtiarpa. 09.40 Latela. 15.45 Itse valtiaat. kesäkuuta 2025 TELEVISIO // 15 YLE TV1 06.55 Suomi on ruotsalainen. Sokkona jääkaappinsa valinneiden kilpailijoiden ilmeet venähtävät, kun sisältö paljastuu. 16.00 Talot huokuvat historiaa. Pölyttäjäkato uhkaa maailman ruoantuotantoa. Oma perhe aiheuttaa päänvaivaa niin Nikelle kuin Ilmarille ja Ilmari käy vaativaksi. Vapaaottelijalupaus Sani Brännfors, 19, valmistautuu vapaaottelun amatöörien EM-kisoihin. 15.45 Yle uutiset erikoislähetys: Kultaranta-keskustelut viitottuna. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 18.00 Syke. Osoittaako autokolarin uhrin syyttävä sormi oikeaan suuntaan. (Suomi 2025). Puhakan ja Sahiojan muutokset. 22.01 Perjantai-dokkari. 17.55 Uutiset. 16.30 Norjan eläimiä. 21.49 Urheiluruutu. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 15.6. 21.00 Sani voittamaton. 15.55 Lomakoti auringon alta. Voittaako Sani Euroopan mestaruuden. Pimeässä verkossa huumeita myyvät pojat alkavat saada merkillisiä ja pahaenteisiä numeroviestejä. 20.55 Urheiluruutu. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Purjeveneestä löytyneen uhrin ja tämän lähipiirin suhteet näyttävät olleen kireät, mutta mistä se mahtoi johtua. 21.00 Petolliset. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti 18.00 Suurmestari UK 19.00 Frendit 19.30 Frendit 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 Timanttiliiga Highlights: Eugene 22.10 ELOKUVA: Rautakauppias Uuno Turhapuro presidentin vävy 00.00 Elämää Philadelphiassa 00.30 Elämää Philadelphiassa 00.55 Suurmestari Ruotsi ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 14 Toukokuu Kesäkuu 2025 -10 10 20 30 16 19 22 25 28 31 3 6 9 12 Toukokuu Kesäkuu 2025 4 8 12 Ma Alanya 28 Amsterdam 21 Budapest 33 Dubai 44 Dubrovnik 27 Hania 26 Las Palmas 23 Lissabon 31 Malaga 27 New York 21 Nizza 26 Oimjakon 11 Phuket 29 Riika 26 Skellefteå 17 Sydney 15 Tukholma 23 Tokio 29 Venetsia 27 Ti 28 24 26 45 28 26 23 34 27 23 26 10 29 19 19 18 23 32 27 Ke 29 22 31 43 29 26 23 28 28 28 26 14 29 20 17 15 20 33 28 Ma Haapavesi 21 Halsua 20 Helsinki 19 Joensuu 21 Jyväskylä 20 Kajaani 18 Kalajoki 21 Kokkola 21 Kuopio 21 Kuusamo 14 Lahti 24 Lappeenranta 20 Oulu 20 Pietarsaari 21 Pori 20 Rovaniemi 18 Tampere 24 Toholampi 20 Turku 22 Utsjoki 14 Vaasa 19 Ylivieska 21 Ti 13 15 19 14 16 14 13 16 15 12 18 18 13 17 16 14 17 14 18 15 17 14 Ke 16 15 16 18 17 15 14 16 17 14 16 17 14 17 15 13 16 16 18 +7 16 16 To 14 14 18 16 16 14 13 11 14 +9 15 15 13 12 16 14 14 14 18 +7 13 13 Pe 16 14 18 13 16 14 14 14 14 11 16 14 14 15 15 14 15 15 19 +8 15 15 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 14.6. 11.15 Yle Uutiset erikoislähetys: Kultaranta-keskustelut. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 20.00 Huvila & Huussi. 18.00 Yle Uutiset. Kotimainen draama. Weissin televisiohaastattelu livahtaa odottamattomille raiteille, ja Ninan rooli lehdistösihteerinä herättää epäilyksiä eri tahoilla. 18.05 Viiden jälkeen. 11.00 Raharemontti. 2,2 mm Enontekiö Näkkälä 13 13 16 17 14 18 19 20 21 20 23 23 16 7 7 4 2 4 4 5 6 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 21 11 21 10 20 10 21 +8 21 +7 17 11 13 +9 15 +9 13 +8 14 +9 17 +9 14 +8 15 +6 16 +8 16 +8 5 5 5 4 3 4 Kokkola 15.6. 23.35 Arman ja 7 kuolemansyntiä. Salpalinja on 1200 km pitkä linnoitusketju, jonka rakentaminen aloitettiin heti talvisodan jälkeen. 16.30 Kauniit ja rohkeat. Matsien välissä jännitys purkautuu itkulla. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 19.20 Päivän sää. 15.35 Kotoisa 48h. 10.10 Riistametsällä. 23.00 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 07.10 LEGO DreamZzz. 18.30 Emmerdale. Maru on uuden edessä suunnitellessaan Sonjan unelmia todeksi. Vastavihitty hääpari saapuu vuokramökille, eivätkä Järviset osaa olla puuttumatta asioihin. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 23.05 Suuri seikkailu. 11.30 Kolmosvaihde. 06.25 Huomenta Suomi. Poliisin tutkinta etenee tahmeasti, ja Huldarin pestiä tutkinnanjohtajana kyseenalaistetaan monesta suunnasta. 16.58 Uutiset. 21.22 Sani voittamaton. Kartanossa kuohuu. Maan itäja pohjoisosassa sää on poutainen ja pääosin aurinkoinen. 17.00 Yle Uutiset. Kuka on vaarassa lähteä kisasta. 13.00 Suurmestari. Kahdeksalla kilpailijalla on ensimmäinen haaste edessä. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 21.00 Yle Uutiset erikoislähetys: Kultaranta-keskustelut. 22.21 Päivän sää. 18.30 Pohjanmaan sankarit. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 20.57 YleX Kesäkumi 2025. 19.00 Suuri hääkisa. MTV3 06.15 Aamusää. 19.30 Salatut elämät. 15.15 Vain muutaman gramman tähden. 11.50 Miljoonien rakkauspetos. Nikke auttaa jälleen veljeään, mutta Leevi on kylmä kuin jääkalikka. 06.35 Smurffit. 09.00 Lomakoti auringon alta. Polilla väärinkäsityksiä potilaan kanssa
02.30 Herätyksen läpimurto. 08.00 Miehen puolikkaat. 21.00 Rillit huurussa. 15.25 Moderni perhe. 18.00 KIDS kesä. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.05 Melkein MENSA. 21.12 Radio Suomen Ilta. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 112 Hätäkeskus. 12.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 19.30 Ratsastus: Hypyt, Saint Tropez. 01.55 Miehen puolikkaat. Salpalinja oli Suomen suurin työmaa ja rakentamiseen osallistui 35 000 työmiestä ja 2000 lottaa. Suomen musiikin historia ajalta ennen Sibeliusta on kirjallisten lähteiden valossa ohut eikä edes omaperäinen. 01.50 Panjo ja kaverit. 21.15 Voimaa Sanasta. 03.00 Moottoriurheilu: Supersport, Misano. 01.25 Sami Lore. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.50 Museoiden mysteerit. 21.30 Saitureiden säästövinkit. 07.05 BBQ kilpailu: Flay V. 10.00 Yle Uutiset. 10.10 Rantataloa etsimässä. 03.50 Arktiset vedet. 13.10 Lentoturmatutkinta. 03.00 Anokaa uskossa. 23.00 Marttyyrien Ääni. 07.53 Radio Suomen Aamu. 20.15 Ensitreffit alttarilla UK. 02.30 Nyhetstecken. 13.55 Tack för musiken. 12.10 Elävä historia: Keskiaikaisen talonpojan rikas maailmankuva: tontut, haltijat, Jumala, Kristus ja Neitsyt Maria. 12.40 BBQ kilpailu: Flay V. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 18.05 Maanteiden sankarit Tanska. 15.00 Yle Uutiset. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 22.45 Näistä levyistä en luovu: Markku ”Rive” Kanerva. 23.55 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 22.30 Rillit huurussa. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 09.56 Muita urheilulajeja: Purjehdus. 11.00 Taistele kohtalosi puolesta. 04.30 Romuttamon superauto. 12.45 Aaron Kaufmanin kaarat. 21.00 Fråga Lund. 20.30 Halv åtta hos mig. 23.30 Nooan jälkeläiset. 11.00 Välilevyjä: Historian tilaa täyttämässä. 18.15 ELOKUVA Aloha Heart. 19.19 Sportnytt. 15.00 Yle Uutiset. 09.15 Castle. EUROSPORT 1 06.00 Shanghai, Kooste. 07.35 Sampo ja kotivideot. 18.00 En plats i solen. Paavalin kirjeitä luetaan maanantai-iltaisin kesän ja syksyn aikana. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 00.25 Sinkkuillallinen. 01.35 Ruotsin rajavartijat. 17.05 Futurama. 20.15 Curry med korre. 02.00 Maantiepyöräily: Across the Hageland. 12.00 Emmerdale. 20.02 Sää. 06.01 Tennis: Roland Garros. 11.30 Australian rajalla. 23.00 Yle Uutiset. 02.20 Viikon raamattulaulu. 15.40 Jerusalem studio. 13.20 Silent Library Suomi. 10.30 Kahvilla Uppsalassa. 09.00 Avaimena rukous. 20.55 Lokala nyheter. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 02.50 Saitureiden säästövinkit. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.00 Rapport. 12.13 Radio Suomen Päivä. 21.00 Autojen ensiapu. 18.30 Herätyksen läpimurto. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 18.20 Nyhetstecken. 10.10 Miten kaikki tehdään. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. Voltaggio. 10.33 Radio Suomen Päivä. 01.10 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 23.35 Naked Attraction Suomi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Rekkakuskit Suomi (S). 23.55 The bay. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Suurvallat pelissä. Kaksikko ei voi sietää toisiaan, joten järkevintä olisi hankkiutua perinnöstä eroon. 07.10 Alaska: Viimeinen rintama. 04.48 Fire country. 23.00 Vi går inte härifrån. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Radio Suomen Kesäradio. Teologi Hanna-Kaisa Hartala Helsingistä jättää somebrändin ylläpitämisen kesälomalle ja keskittyy mahdollisuuteen olla tosi ja elävä ihminen itselle, läheisille ja Jumalalle. 06.45 Rantataloa etsimässä. 08.13 Radio Suomen Aamu. 09.50 Legendojen merirosvot. 11.00 Yle Uutiset. 20.55 Yksi on hyvää seuraa. 21.45 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. . 18.30 Maantiepyöräily: Across the Hageland. 18.55 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 12.35 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 22.00 Toivon postia. 08.00 Gold Rush Kultakuume. 21.02 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 ELOKUVA Hurmaava petturi. 12.30 Muurinaukossa. Heti talvisodan jälkeen suomalaiseen metsämaastoon rakennettiin 1200 km pitkä puolustusketju. 03.05 Murha Helsingörissä. 09.40 Miten kaikki tehdään. 19.00 Möte med (teckenspråk). Salpalinja viimeinen este, Yle TV1 klo 19.00. 22.00 Mauri – vad hände sen. 18.45 Uutiset. 13.00 Politiikkaradio. Kun lapsi oppii kävelemään, hän astuu yleensä ensimmäiset askeleensa kohti odottavia käsivarsia, kohti syliä. 11.30 Sisarvaimot. 06.45 Kiinteistöhuutokauppa. 16.20 Top Gear. 01.55 The rookie: Feds. 16.40 Rillit huurussa. 07.10 Kuningaskunnan tuuli. 06.45 Simpsonit. 03.45 Riptide. 23.00 Kanadan rajalla. 13.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. JIM 09.00 Top Gear Suomi. Keskipohjanmaa // Maanantaina 16. 05.00 MTV Uutiset Live. 23.10 Wolf Hall. Voltaggio. 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 00.10 Agenda. 00.05 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 14.55 Teho-osasto. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 22.25 MItä polkupyörä tarkoittaa kertomuksia täydellisestä keksinnöstä: Ensimmäinen polkaisu. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). 04.00 Lapin poliisit. 10.00 Virtasen taloushistoria. 07.40 Jerusalem studio. Miitta ja Sanna muistelevat äideiltä saamiaan oppeja ja ikimuistoisia hetkiä yhteisiltä matkoilta. 00.30 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. TV5 06.20 Rantataloa etsimässä. 17.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.30 Futurama. 17.45 Avbytarna. 00.45 The Orville: New Horizons. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. Pulkkisen kanssa Jukka Pakkanen, Tiina Männistö-Funk, Kirsi Kukkurainen, Tiitu Takalo, Veli-Matti Rissanen, Minna Huotilainen, Mikko Leisti, Tuuli Siiskonen, Tapio Keihänen, Kerttu Kotakorpi ja Andreas Laurent. 17.10 Uutispodcast. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 17.10 Urheiluradio. 21.00 Mentalisti. 12.35 Landet runt. 07.05 Asunnon remontoijat pulassa. 15.00 Rantatalon metsästäjät. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 01.35 Richard Hammondin autopaja. 00.30 Love Israel Baruch Korman. 02.25 Dubain lentokenttä. 07.50 Merisää. Kertomuksia täydellisestä keksinnöstä jakavat J.P. 09.07 Kortfilmsklubben – engelska. 02.15 Sportnytt. 00.40 ELOKUVA Under trottoaren – stranden. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 01.20 Eriejärven murhat. Haastateltava: arkeologi ja keskiajan tutkija Ilari Aalto. 04.50 Futurama. 01.15 Ibiza: Bilesaaren salaisuudet. 02.10 Murha Helsingörissä. 21.30 Maantiepyöräily: Sveitsin ympäriajo. 12.55 Alavan seurakunnan virsiä. 20.30 Rapport. 10.30 Burgerimiehet Aasiassa (S). 23.15 Maistissa maailmalla. 12.10 Urheiluradio. 07.00 Tennis: Roland Garros. 02.25 Paholainen naapurissa. 19.40 Sami Lore. 18.00 Remppa vai muutto UK. 18.50 Merisää. 10.52 Yksi on hyvää seuraa. 03.30 Suomen huutokauppakeisari. Tiina Malm osallistuu Ylen Sanoita linnunlaulu -runokilpailuun runolla Laridistin keväthuuto. 11.33 Radio Suomen Päivä. 07.45 Hääpukuja kurvikkaille. 20.00 Ruben Stiller: Väittely Elokapinasta. 11.30 Karibian rannikkovartiosto. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 14.50 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. HERO 15.05 Huvila & Huussi parhaat remontit. 17.55 Kullan sukeltajat. 17.00 Suurvallat pelissä. 15.45 Husdrömmar Sicilien. 14.55 Top Gear. 15.00 Raharemontti. 06.45 Nyhetsmorgon. 09.18 I skapandet lever vårt arv. 00.00 Poliisit 2017 (S). Australialainen Daisy ja englantilainen Louis perivät rähjäisen viinitilan Uudesta-Seelannista. 09.05 Urheiluradio. 16.10 Pyhä Henki matkakumppanina. 19.00 Anokaa uskossa. 09.05 Asunnon metsästäjät. 16.10 Urheiluradio. 20.30 Sno inte min kjol. 19.00 Rapport. 06.45 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 15.50 Moderni perhe. 09.34 Schloss Einstein. 02.45 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen: Kansanmusiikin pienet suuret idyllit: Clejani, Romania. 11.40 Restaurant: Impossible. 21.45 Signaali sydämiin. 17.00 Vuorien sankarit. 18.05 Iholla. 14.35 Miehen puolikkaat. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta. 21.30 Rillit huurussa. 17.20 Dubain lentokenttä. 00.00 Christian World News. 13.50 Wheeler Dealers. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 19.50 Äventyr på sommarfjället. 11.45 Simpsonit. 18.00 Maryn helpot kokkailut. 00.05 Vaarallinen läheinen. 20.00 Melkein MENSA. 17.15 ELOKUVA Barnmorskan i East End – julspecial. 03.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.00 TV7 Israel News. 18.30 Cleo. 18.00 Erikoisjoukot. 12.35 Kymppitonni. 06.50 Aamuhartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Radio Suomen Musiikki-ilta. 13.10 TV4Vädret. 13.03 Forum. 10.00 Forum. Hartaudessa lauletaan virren 930 ”Sinun edessäsi painamme päämme” 1. 13.15 Kökets middagstips. FRII 06.20 Kiinteistöhuutokauppa. 19.00 En plats i solen. 19.30 Kvartersdoktorn. 15.00 Miehen puolikkaat. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.05 Muistojen bulevardi. 00.45 Autojen ensiapu. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.30 Poliisit 2017 (S). 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.50 Merisää. 08.10 Ykkösaamu. 08.10 Pyhä Henki matkakumppanina. Kausi 1, jakso 1. LIV 09.00 Suuri seikkailu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. SVT2 09.00 Dövas historia genom tiderna. 23.15 Midsomerin murhat: Hyönteissurmat. 07.55 Maailman herkullisimmat ruoat. 15.30 Leijonan luola USA. 19.00 Panttilainaamo. Draamakomedia. 16.00 Maantiepyöräily: Sveitsin ympäriajo. Pyörä on keino siirtyä liikenteen ja ajan virtaan. 08.31 Täydellinen kesä. 11.02 Radio Suomen Päivä. SVT1 06.15 Landet runt. 09.00 Tennis: Roland Garros. 19.00 Grand Designs suuret unelmat. 07.10 Aamusoitto. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Apua, mikä tauti! 23.05 Paiseklinikka. 01.45 Boozepack – andra sommaren. 06.30 Tiny House Hunting. 00.05 Top Gear. 20.00 Curry med korre. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. Anderson V. 22.05 Urheiluradio. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta. 15.30 Rantatalon metsästäjät. 15.10 Kuningaskunnan tuuli. 06.25 Alastomat selviytyjät: Yksin. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 22.00 Aktuellt. 17.00 Rapport. 09.00 Yle Uutiset. Tässä jaksossa Paavali antaa ohjeita profetoimisen lahjan käyttämisestä yhteiseksi hyväksi. 15.55 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 10.30 Voimanosto: World Classic Championship, Chemnitz. kirjeestä korinttilaisille (14:1-40). 02.20 Miehen puolikkaat. 06.35 Kökets middagstips. Anderson V. 18.30 Puutarhan pelastajat. 13.00 TV4Nyheterna. 17.00 Grand designs Sverige. 13.45 Anna Sanan sytyttää. 08.45 Bronxin eläintarha. 22.15 Murha paratiisissa. 16.30 Autojen ensiapu. 02.45 Miehen puolikkaat. RUOTSIN TV4 06.10 Hjälp! Hunden styr mitt liv. 13.00 Yle Uutiset. 06.35 Pomo keittiössä. 21.00 Burgerimiehet Välimerellä. 15.50 Sisarvaimoa etsimässä. 02.00 KIDS kesä. 23.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 08.00 Morgonstudion. 10.02 Radio Suomen Päivä. 22.50 Gift vid första ögonkastet – eftersnacket. 14.55 Nya livet på landet med Sarah Beeny. 06.05 Radio Suomen Aamu. 16.00 Koti koiralle Australia. 14.30 Maryn helpot kokkailut. 23.05 Other people’s money. 16.00 Lemmen viemää. 18.20 Simpsonit. 23.05 Naked Attraction Suomi. 22.30 Tennis: Roland Garros. 20.00 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 10.25 Hengenvaarallisesti lihava. 17.00 Sinkkuillallinen. 18.50 Iltahartaus. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 08.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 07.10 Urheiluradio. 13.15 Café Raamattu. 23.55 Simpsonit. 19.00 Mentalisti. 20.30 Elävä yhteys. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 12.45 Merisää. Yllätysperintö. 04.00 Moottoriurheilu: Superbike, Misano. TAIVAS TV7 06.15 Etupenkillä. 15.00 Karl Fredrik på Österlen. 15.00 Suurmestari. 12.05 Sportspegeln. 04.05 Food Factory USA. 17.05 Ruotsin rajavartijat. 01.35 Sami Lore. 19.36 Musiikkikamari. 22.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 14.00 Kockarnas kamp. 22.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 14.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 17.55 Simpsonit. 00.55 Mord ombord. 22.00 Gift vid första ögonkastet. 07.00 Ruoan alkulähteillä. 15.00 Maantiepyöräily: Sveitsin ympäriajo. 22.00 Richard Hammondin autopaja. 20.00 Viikinkien nousu ja tuho. 10.55 Futurama. 12.55 Radio Suomen Päivä. säkeistö. 02.50 Married at first sight UK. 02.15 Saitureiden säästövinkit Brasilia. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.50 Äärimmäinen selviytyjä. 08.10 Urheiluradio. 04.00 Remontilla rahoiksi. 18.50 Kullan sukeltajat. 19.24 Kulturnyheterna. 09.10 Sää. 18.10 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 23.25 Remppa vai muutto UK. 19.02 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.40 Ekonominyheterna. Tuottaja-toimittaja Mikko Kurenlahti lukee 1. 16.05 Asunnon metsästäjät maailmalla. 10.35 Maatalot remonttiin. SA-KUVAT. 09.25 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 23.50 Rapport. 14.15 Etupenkillä. 22.08 Yöradio. 22.38 Kulturnyheterna. 03.20 Apua, mikä tauti! 04.20 Upea lihava elämäni. 07.00 Tack för musiken. Marcus Aurelius -sitaatin on suomentanut Marke Ahonen. 23.20 ELOKUVA Labor Day. 18.20 Viikon raamattulaulu. 20.00 112. 01.45 Top Gear. 21.35 Tiedeykkönen. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 23.00 Lokala nyheter. 08.40 Armon kalliolla. 04.20 Arktiset vedet. 12.20 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 13.00 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 23.00 Futurama. 12.15 Naisten autopaja. 10.00 Asuntoflippaajat triplaavat. 07.13 Radio Suomen Aamu. 21.30 Jumalan äänen kuuleminen. 21.00 Edvins lustgård. 13.30 Ensitreffit alttarilla UK. 12.30 Savotta. 15.40 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 13.30 Maantiepyöräily: Critérium du Dauphiné. 14.30 Tiny House Hunting. 02.30 Muinaiset avaruusoliot. 23.00 TV4Nyheterna och sporten. 16.00 Sommar med Ernst. Kohtalomme viinitarha, MTV Ava klo 21.00. 15.55 Yle News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. STAR CHANNEL 06.00 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 21.00 ELOKUVA Teenage Mutant Ninja Turtles: Out Of The Shadows. 12.00 Yle Uutiset ja sää. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 08.20 Maailman herkullisimmat ruoat. 06.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 23.30 Kanadan rajalla. 21.05 Politiikkaradio. 18.45 Miehen puolikkaat. 19.00 Lentoturmatutkinta. 09.00 Yle Uutiset. 21.15 Kohtalomme viinitarha. Kun hän oppii ajamaan pyörällä, hän irtautuu otteesta ja ajaa kohti maailmaa, poispäin, muiden seuraan. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.15 Gudstjänst. 13.45 Huutokaupan metsästäjät. 17.50 Panjo ja kaverit. 21.00 ELOKUVA Kuutamolla. 16.40 Armon kalliolla. 10.55 ELOKUVA A Very Venice Romance. 10.00 Usko ja urheilu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.35 Rantataloa etsimässä. 20.00 Yle Uutiset. 09.50 Sinkkuvanhemmille puoliso Britannia. 13.25 Nyheterna story: Nätsekten 764. 23.55 TV4Vädret. 21.00 Ge oss naturen tillbaka – hav och kust. 19.30 Petolliset UK. 13.50 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 04.25 Futurama. 18.30 Iholla. 08.40 Asunnon metsästäjät. 15.00 Raamattu puhuu sinulle. 19.15 Lokala nyheter. 13.20 På resa med Bachstad: Japan. 21.00 Saitureiden säästövinkit Brasilia. 11.20 Gilmore girls. 14.10 Miehen puolikkaat. 00.55 Möte med (teckenspråk). 18.55 Design och hantverk. 13.45 Say Yes to the Dress. 01.25 Koti koiralle Australia. 08.30 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 16.15 Engelska Antikrundan. 16.55 Sisarvaimoa etsimässä. 02.25 Raharemontti. 20.00 Boozepack – andra sommaren. 03.35 Lapin poliisit. 11.50 Naisten autopaja. 19.30 Sami Lore. 14.30 Kiinteistöhuutokauppa. 23.00 Amsterdam Central 24/7. 12.00 Australian rajalla. 23.40 Yöklassinen. 18.00 Yle Uutiset. 12.10 Simpsonit. 07.10 Simpsonit. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 21.00 ELOKUVA Koskinen: Rahtari. 20.00 TV4Nyheterna. 00.00 The rookie. 19.55 Teho-osasto. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 10.30 Suuri seikkailu. 03.10 Silent Library Suomi. 16.10 Faunin iltapäivä. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 17.05 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 17.00 YleX Ilta: Womma. 14.00 Yle Uutiset. 09.11 Radio Suomen Aamu. 20.50 IS esittää: Sain sen videolle. 07.00 Raamattu puhuu sinulle. 06.55 Superhamstraajat. 19.50 Wheeler Dealers. 16.30 Australian rajalla. 03.15 Äärimmäinen selviytyjä: matka Andien yli. 20.20 TV4Vädret. 22.46 Sportnytt. kesäkuuta 2025 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.10 Iholla. 17.30 Futurama. 11.20 Futurama. 01.55 Kiosken. 19.00 Unelmien poikamies. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta. Suomalaisen keskiaikaisen talonpojan uskomusmaailma oli värikäs. 10.40 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 08.25 Miehen puolikkaat. 19.02 Sorvali & Stellan päätapahtumia: “Äiti oli erittäin otettu; täällä olis tällaista hujoppia tarjolla, por favor vaan”. 22.00 Rillit huurussa. 07.55 Eläinten auttaja. 00.20 Simpsonit. 16.15 Rillit huurussa. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 01.30 Leijonan luola USA. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 15.50 Suomi Soi. 00.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Bern. 05.00 Moottoriurheilu: Superbike, Misano. 18.30 Oddasat