Takatukka-kappale vie kansanmusiikin kisalavalle ja avaa tien kohti Wienin Euroviisuja. Sen jälkeen ruoan laatu on parantunut, mutta esimerkiksi nuorisovaltuustossa on edelleen huoli asiasta. Hotel Wasto Innin avaava Natalie Storbacka seisoo uuden hotellin ovella. Finaali käydään Tampereella helmikuun lopussa. 1 Sivut 2–3 JUKKA LEHOJÄRVI Antti Paalanen vie hanurin UMK:n lavalle. (sis. Kokkolan nuorisovaltuuston kokous. Huoli kouluruoasta Kokkolan kouluruoka joutui syksyllä valtakunnallisen mediahuomion kohteeksi, kun ruokaa kuvailtiin muun muassa oksennuksen makuiseksi. Antti Paalanen kilpailee paikasta Suomen euroviisuedustajana Kokkolalainen pelimanni Antti Paalanen tavoittelee paikkaa Suomen euroviisuedustajana UMK:ssa. Edessä nuorisovaltuuston puheenjohtaja Lilja Vitikka (vas.) ja Kokkolan kohdennetun nuorisotyön koordinaattori Satu Kinnunen. 1 Sivu 3 Kolarissa loukkaantunut Sakari Mäkinen on palannut tasolleen 1 Sivu 15 1 Sivu 5 Mesilään avautuu hotelli poikkeuksellisella idealla Kokkolan Teollisuustiellä kaksi yrittäjää on paiskannut yhteistyön kättä, jonka seurauksena helmikuussa Ole fit Kokkolan yläkertaan avautuu Hotel Wasto Inn. alv 10 %). Puhekielessä hotellista käytetään termiä ”fitness-hotelli” koska hotelliasiakkailla on käytössään mitä todennäköisimmin Suomen suurin kuntosali. 1 Sivu 7 EMMA TOIKKANEN » Monesta intohimoisesta uimarista sen sijaan saattaisi tuntua henkisesti kestämättömältä, että Vesiveijari menisi pariksi vuodeksi kiinni remontin takia. Perjantai 16.1.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 9 Hinta 4,20 €. TIMO VARILA
Näkisin, että kyse oli enemmän siitä, sanoo Koivuniemi. – En näkisi niin, koska olimme ehtineet testata reseptiikkaa pienissä ja isoissakin määrin. Syynä oli uudistuksen jälkeinen, etenkin sosiaalisessa mediassa esitetty kritiikki. Seuraavalla listalla se taas on. On Piispanmäen tuotantokeittiö ja kolme muuta valmistuskeittiötä sekä palvelukeittiöt. – Mehän emme ole koskaan tehneet päätöstä uunimakkaran poistamisesta. Eikös listalta poistettu riistakiusaus olisi edustanut kotimaisuutta puhtaimmillaan. Kyse on normaalista vaihtelusta. Limonellopastaa ei poistettu, mutta se on jatkokehityksessä. On niitä, jotka tykkäävät, ja niitä, joille ei maistunut. Tilanne on onneksi rauhoittunut. – Määrä ei ole erityinen. Riistakiusaus poistettiin. Toinen syy poistamiselle oli se, että sen makua moitittiin. – Tämä on nyt se, missä ollaan. Koivuniemen mukaan toimenpiteitä on tehty ja tullaan tekemään. – Aiheutti pahaa mieltä, kun syntyi kokemus siitä, että ammattitaitoon ei luoteta ja osaamista ei ole. Aloitteessa vaadittiin toimenpiteitä kouluruoan laadun parantamiseksi. Riistan makuun ei ollut totuttu, Koivuniemi sanoo. KOULUJEN ja päiväkotien ruoasta voi antaa palautetta kaupungin nettisivujen kautta. – Sitä seurataan päivätasolla, sanoo Koivuniemi. Kasvisruokavaihtoehto Piispanmäen koulun ruokalan itsepalvelulinjastolla. Puhtausja ruokapalvelun hallinnossa kannettiin huolta työntekijöiden jaksamisesta ryöpytyksen ollessa kovimmillaan. Keskipohjanmaa kertoi viikonloppuna, että Kokkolassa suunnitellaan uunimakkaran palauttamista kouluihin ja päiväkoteihin. Vaaditaan oppimista uusien listojen kanssa. – Syksyllä se ei juurikaan poikennut normaalista. Kokkolassa suunnitellaan lounaat kolmelle jaksolle vuosittain. Kylmävalmistuksen takia myös reseptiikkaa myllättiin. Jatkamme hyvää keskustelua niin opetusja kasvatuspuolen kuin poliitikkojenkin kanssa. Harvoin mikään järjestelmä on heti valmis. KOKKOLAN kouluruokaa sivuttiin kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina: kaupunginvaltuustolle esitetään, että perussuomalaisten aloite on tullut käsitellyksi. Kaupungin puhtausja ruokapalvelupäällikkö Jutta Koivuniemi, haukattiinko Kokkolassa liian iso pala yhdellä kertaa eli mokattiinko. – Loppujen lopuksi ensimmäisten viikkojen jälkeen negatiivisen palautteen määrä palautui normaalille tasolle. JUKKA LEHOJÄRVI " Aiheutti pahaa mieltä, kun syntyi kokemus siitä, että ammattitaitoon ei luoteta ja osaamista ei ole.. Jos vastaava uudistus tehtäisiin nyt, en näkisi, että lähtisin vähentämään muuttuvia tekijöitä, Koivuniemi vastaa. Koivuniemi haluaa tarkentaa asiaa. Toivomme työrauhaa jatkossakin. Annos kouluruokaa Mäntykankaan koululla Kokkolassa syyslukukauden alussa. – Oma mielipiteeni on, että ei se ole koskaan hankalaa ollutkaan, mutta kun uusi toimintamalli tulee, vaatii aikaa saada asiat kohdilleen. Arkistokuva. – Somen epäasiallinen palaute on aiheuttanut kaikista eniten pahaa mieltä ja kuormittumistakin, sanoo Koivuniemi. Palautetta tulee kuitenkin laidasta laitaan. – Jauhelihamakaronilaatikko palautettiin ruokalistalle syksyn aikana. Ruokalistan muuttuminen kesken kouluvuoden kuulostaa hurjalta. tammikuuta 2026 2 // Kouluruoka puhuttaa yhä Kokkolassa Kokkolan ruokapalvelupäällikkö kertoo, haukattiinko kouluruoan uudistuksessa liian iso pala ja miten syksyn kritiikki on huomioitu. Niiden sisällä kiertää viiden viikon vakiolista, johon tehdään sisällöllisiä muutoksia. VIIME LUKUKAUSI oli Koivuniemen mukaan raskasta aikaa kaupungin ruokapuolelle. Olimme tarjonneet samalla metodilla ja tuotantotavalla tehtyä ruokaa kesällä tuhansille ruokailijoille Kokkola Cupissa. JUKKA LEHOJÄRVI " Jos vastaava uudistus tehtäisiin nyt, en näkisi, että lähtisin vähentämään muuttuvia tekijöitä. Kouluruokauudistuksen kriitikot vaativat kotimaisen liharuoan osuuden lisäämistä. Tarkoittaako se sitä, että Kokkolassa on tarjolla poikkeuksellisen iso määrä erilaisia ruokia. Uunimakkaraa vain ei ollut edellisellä ruokalistalla. Riistakiusauksessa oli muualla tuotettua lihaa mukana. Kokonaisuudessa vain oli monta uutta asiaa syksyn mittaan. Palautekysely löytyy puhtausja ruokapalveluiden ruokalistat-sivulta. Kokkolan nuorisovaltuustoon kuuluu noin 27 jäsentä. Some onkin sitten oma maailmansa. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Onko ruokahävikin määrä lisääntynyt. Lukukauden mittaan uusi ruoka poiki kritiikkiä ja jopa valtakunnallista lehtikirjoittelua. Onko mahdollista, että Kokkolassa otetaan askel taaksepäin ja palataan kylmävalmistusta edeltäviin metodeihin. Kylmävalmistuksen haaste on se, että menetelmä edellyttää tavanomaisesta valmistuksesta poikkeavaa reseptiikkaa. – Lähtökohtaisesti pyrimme sadan prosentin kotimaisuusasteeseen liharuoissa. Emme näe tuotantotapaa sinänsä ongelmallisena tai syynä tähän palautteeseen. Vaihtelulla haetaan monipuolisuutta. Tietenkin, kun on monia tekijöitä ja aletaan valmistaa täyttä, lähes 10 000 annoksen määrää, ei kaikki voi mennä heti ihan suoralta kädeltä täydellisesti. Jouni Nikula Kokkolassa tehtiin iso kouluruokauudistus kesällä, kun ruokalistaa muutettiin ja iso osa ruoasta alettiin valmistaa kylmävalmistusmenetelmällä Piispanmäellä. Millaista palaute on ollut. Onko ruoan valmistaminen entistä hankalampaa
Nuorisovaltuustossa keskusteltiin esimerkiksi siitä, onko kouluruoan sekaan pakko lisätä mitään ylimääräistä: voisiko esimerkiksi porkkana olla erillisenä ruoan sivussa sen sijaan, että se sekoitetaan ruoan sekaan. Myös nuorisovaltuustolaiset itse huomasivat tämän, Vitikka avaa keskustelun taustoja. Seuraavaksi Vitikan mukaan valtuusto antaa kouluruoasta oman lausuntonsa. Esimerkiksi viime vuoden elokuussa nuorisovaltuuston jäsen Martti Torvikoski esitti, että nuorisovaltuusto aktivoituisi kouluruoan tilanteen parantamiseksi. Puheenjohtaja Lilja Vitikka kertoo kouluruoan laadun huolettaneen myös nuorisovaltuustossa syksystä lähtien. – Tavoitteemme on saada kouluruoan laatua paremmaksi ja saada vastauksia siihen, missä ruoan laadun suhteen mennään. Suosion varjopuolia ovat haasteet hygienian ylläpidossa, vedenpuhdistuksen kuormitus ja tilan puute. Arki-iltoina ja viikonloppujen kiireisimpinä aikoina on ollut tungosta. Neljänkymmenen vuoden ikä alkaa näkyä lvi-tekniikassa. KOKKOLAN kaupungin puhtausja ruokapalvelupäällikkö Jutta Koivuniemen mukaan palaute kouluruoasta palautui syksyn ensimmäisten viikon jälkeen normaalille tasolle. Syynä on talousarvioon lisätty lause: ”Määräraha avataan vasta kun talonrakennusinvestoinneista on päätetty toteutusjärjestys.” Tämä lause on keksitty jo viime vuonna, mutta kaupunginjohtaja Stina Mattilan mukaan seuraavaksi pitäisi päättää, mitä lause oikeastaan tarkoittaa. Nuorisovaltuusto on ollut huolissaan kouluruoan tasosta jo aiemmin. Uudet kouluruoat jakavat mielipiteitä, Vitikka toteaa. Laura Läspä Kritiikkiä herättänyttä koulumurkinaa käsiteltiin keskiviikkona Kokkolan nuorisovaltuuston kokouksessa. – Kuultiin oppilailta eri kouluista, että ruoan laatu on heikentynyt, eikä se maistu enää samalla tavalla. Vuosi sitten kerrottiin, että Vesiveijari alkaa olla kävijäkapasiteetin äärirajoilla. – Kaikki ruoat ei voi olla jokaisen lempi ruokia, mutta tuntuu, että ruokalistalle on tullut paljon uutta. JOS KOKKOLAAN rakennettaisiin uusi uimahalli, vanhaa voisi pitää sillä välin auki kävijöille. Kokkolan kaupungin edustajat ovat keränneet tietoa muun Suomen uimahalliprojekteista, ja ensi viikolla poliitikot pääsevät tutustumaan näihin esimerkkeihin kaupunginhallituksen iltakoulussa. Vitikan mielestä ongelma ei ole ollut pelkästään ruoan laadussa, vaan myös uudistuneissa ruokalajeissa. Esimerkiksi Kalajoella ollaan Kokkolan tapaan uudistustarpeiden edessä. Nuorisovaltuusto kuuli kokouksessa kaupungin puhtausja ruokapalveluiden edustajia ja sai vastauksia kysymyksiinsä. Vesiveijari kerää 250 000 käyntikertaa vuodessa. Todellisuudessa joukosta löytyy myös niitä, jotka käyvät uimassa pikemminkin monta kertaa viikossa. Frida Keränen Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Sekään ei tosin ammota tyhjyyttään valmiina vastaanottamaan tuhansia kokkolalaisuimareita, vaan on rikkonut kävijäennätyksiä omasta takaa. Minne nämä kaikki ihmiset suuntaisivat, jos Vesiveijari menisi pitkäksi aikaa kiinni. Maakunnasta löytyvät myös Vetelin uimahalli ja Lylyn Pisara Sykäräisissä, mutta ne ovat pieniä eikä niistä löydy altaita kaikkiin erikoistarkoituksiin. – Kouluruoka on tosi tärkeä ateria, mutta osa on tunnin päästä jo nälissään, vaikka on syönyt kuinka paljon, Vitikka pohtii. Kokkolan väkimäärällä jaettuna se tarkoittaisi jokaiselle viittä uintikertaa vuodessa. Yksi todennäköinen vaihtoehto olisi Kannuksen Kitinvapari. NUORISOVALTUUSTOLLA on huoli myös ruoan täyttävyydestä, sillä osalla kouluista lounas syödään melko aikaisin. Aivan heti muutoksia kokkolalaisten uimareiden arkeen ei ole tapahtumassa, mutta tulevaisuutta täytyy jo pohtia. Kouluruokakeskustelu ei ole mikään uusi aihe, Vitikka sanoo. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Rakennuspäällikkö Veli-Matti Isoahon mukaan muualta Suomesta löytyy mielenkiintoisia esimerkkejä, joissa on päädytty uuden uimahallin rakentamiseen. Pääkirjoitus " Monesta saattaisi tuntua henkisesti kestämättömältä, että Vesiveijari menisi pariksi vuodeksi kiinni remontin takia. EMMA TOIKKANEN Uimahallin tulevaisuutta olisi hyvä linjata pian Meneekö Kokkolan uimahalli pitkäksi ajaksi remonttiin, satsataanko kymmeniä miljoonia euroja aivan uuteen uimahalliin vai jatkuuko polskiminen kulahtaneessa Vesiveijarissa entiseen tapaan. KOLMESTA vaihtoehdosta eli remontista, uudisrakentamisesta ja nykyisellään jatkamisesta viimeiseksi mainittu alkaa siis vaikuttaa pitkällä aikavälillä kestämättömältä. Jonkinlaiseen alustavaan ratkaisuun olisi hyvä päästä mahdollisimman pian, jotta Kokkolan vetovoimainen harrastusja liikuntakulttuuri voidaan turvata. Kouluruoalla pitäisi jaksaa koulussa pitkälle iltapäiväänkin saakka, joten ruoan pitäisi pitää hyvin nälkää. – On huomattavasti parantunut syksystä, mutta tämä on aihe, joka on puhuttanut jo vuosia. Kaupungin edustajat kertoivat esimerkiksi siitä, miten kouluruokaa aiotaan jatkossa kehittää. Tilanne on parantunut myös nuorisovaltuuston mielestä. Mitaltaan 25-metrisille kuntouintija kilpa-altaan radoille eivät ruuhka-aikoina ole mahtuneet kaikki halukkaat, ja moni varmasti toivoisi käyttöönsä myös 50 metrin rataa. Vesiveijari on myös aktiivisen uimaseuratoiminnan tukikohta. Vuonna 2022 tehdyssä kuntotarkastuksessa ilmeni monenlaista remontin tarvetta. Monesta intohimoisesta uimarista sen sijaan saattaisi tuntua henkisesti kestämättömältä, että Vesiveijari menisi pariksi vuodeksi kiinni remontin takia. Kaksi painavaa syytä ovat hallin korkea ikä ja valtava suosio. Vitikan mukaan olisi tärkeää, että kouluruoka maistuisi mahdollisimman monelle oppilaalle. Nuorisovaltuusto esitti huolensa kouluruoan laadusta " Kaikki ruoat ei voi olla jokaisen lempi ruokia, mutta tuntuu, että ruokalistalle on tullut paljon uutta.. tammikuuta 2026 // 3 Annos kouluruokaa Mäntykankaan koululla Kokkolassa syyslukukauden alussa. Vesiveijarin tulevaisuuden suunnitteluun ja korjaukseen on jo Kokkolan talousarviossa kirjattu puoli miljoonaa euroa, mutta raha on ”lukkojen takana”. Rakentaminen tietysti koettelisi eniten kaupungin rahakirstua
Iltapäivään ja alkuiltaan osunut häiriö vaikutti erityisesti keskussairaalan sekä yhteispäivystyksen toimintoihin. Vian takia päivystyksen valmiutta nostettiin. Asiakasja potilastietojärjestelmä, laboratorion tietojärjestelmä, kuvantamisjärjestelmä, hoitajakutsujärjestelmä sekä välinehuollon toiminnanohjausjärjestelmä olivat poissa käytöstä. Jouni Nikula Soiten puhelinpäivystys oli jumissa keskiviikkona iltapäivällä. Päivystysapunumerosta 116 117 ei päässyt läpi noin tuntiin. Jos tukea ei hae kehotuksesta huolimatta kuukauden sisään, toimeentulotuen perusosa puolitetaan. Velvoite koskee myös tilanteita, joissa yritystoiminta ei ole kannattavaa tai opintoihin ei ole mahdollista saada opintotukea. Keskiviikon jälkeen kaikki on toiminut normaalisti, Kivelä sanoo. JUKKA LEHOJÄRVI Soiten puhelinpäivystys jumittui Vian aikana puhelut kääntyivät yhteispäivystyksen tiloissa olevaan puhelimeen. Hänen mukaansa valiokunta kokoontuu kahdesti helmikuun puoliväliin mennessä. Tilapäisen valiokunnan toimikausi kestää kesäkuun lopulle. Toimeentulotuesta poistetaan 150 euron kuukausittainen ansiotulovähennys kaikilta yli 18-vuotiailta. Yhtymäjohtajan luottamusta kartoittava tilapäinen valiokunta kokoontui ensimmäistä kertaa. Jedussa siirrytään viiden toimialan ja vankilakoulutuksen muodostamaan toimialapohjaiseen organisaatiomalliin. Toisena perusteena oli Jeduun tehty tarkastus, jossa selvinneet puutteet voivat johtaa valtionrahoituksen takaisinperintään. Jedun yhtymävaltuusto päätti joulukuussa perustaa tilapäisen valiokunnan kartoittamaan yhtymäjohtaja Matti Väänäsen luottamusta. JUKKA LEHOJÄRVI Toimeentulotuen hakijan velvoitteita kiristetään Emmi Tilvis, STT Toimeentulotuen hakijan velvoitteita kiristetään helmikuun alusta alkaen. Kivelän mukaan ohjelmistosta vastaa iso valtakunnallinen toimija. Ensimmäisenä kuukautena perusosaa voidaan leikata 20 prosenttia ja sen jälkeen 40 prosenttia. – Reilut pari tuntia. Vastaavissa tapauksissa asiakkaan kannattaa soittaa suoraan numeroon 112. Kutakin toimialaa johtaa toimialajohtaja. Valitut toimialajohtajat osallistuvat organisaatiouudistuksen valmisteluun ja toteuttamiseen jo tämän kevätlukukauden aikana. Istuttiinko pitkään. Soiten tiedotteen mukaan tallennusjärjestelmän vika saatiin nopeasti korjattua, ja järjestelmät palautuivat vaiheittain käyttöön. tammikuuta 2026 4 // UUTISET Jedun toimialajohtajat valittiin Jouni Nikula Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän toimialajohtajiksi on valittu Johanna Vesenterä, Tomi Huovari, Markus Pahkala ja Jyrki Saarela. Soitessa on varauduttu toimintahäiriöihin erilaisilla varotoimilla, jotka otettiin käyttöön heti häiriön havaitsemisen jälkeen. – Puhelut kääntyivät automaattisesti yhteispäivystyksen tiloissa olevaan puhelimeen. Toimeentulotuen hakijoita patistellaan muille etuuksille ja kokoaikaisen työn hakijoiksi toimeentulotuen perusosan puolittamisen uhalla. – Nyt on kuulemisia sen mukaan, miten saadaan henkilöiden kanssa aikatauluja yhteen. ESITYKSEN TILAPÄISEN valiokunnan perustamisesta teki koulutuskuntayhtymän hallitus marraskuun alussa. Esimerkiksi yksin asuvalla 18 vuotta täyttäneellä perusosa pienenee 17,90 euroa kuukaudessa. Päivystysapunumerosta ei päässyt läpi noin tuntiin keskiviikkona: ”Kyseessä oli inhimillinen ohjelmistovirhe”, sanoo Soiten tietohallintojohtaja. Valinnat tehtiin yhtymähallituksen kokouksessa torstaina. Sitten pohdimme kuulemisia, sitä, keitä henkilöitä pitää kuulla, sanoo Nivala. Nykyisellään kuussa on voinut tienata 150 euroa ilman, että se vaikuttaa toimeentulotuen perusosaan. Valinnat liittyvät elokuun 2026 alussa voimaan tulevaan toimialapohjaiseen organisaatioon. Yhtymähallitus päätti jatkaa luonnonvara-alan toimialajohtajan hakua 3. Vika huomattiin ennen kolmea. Valtuustoaloite tehtiin dramaattisesti valtuuston järjestäytymiskokouksessa lokakuussa. Virkaa aiemmin hakeneet otetaan huomioon ilman uutta hakemusta. YHTYMÄHALLITUKSEN kokouksen jälkeen tilapäinen valiokunta kokoontui ensimmäistä kertaa. Sitä perusteltiin kahdella syyllä: Kuntayhtymä oli aloittanut omistajaohjauksen ja strategisen kumppanuuden edistämisen vain kolmen suurimman omistajakunnan kesken. Tilapäistä valiokuntaa johtava yhtymävaltuuston puheenjohtaja, ylivieskalainen Juha Nivala kuvailee ensikokoontumisen ilmapiiriä hyväksi. Miten varmistetaan, että vastaavaa ei tapahdu jatkossa. Kuinka monta soittoa päivystysapunumeroon tuli katkoksen aikana. Alussa kävimme läpi tilapäisen valiokunnan työskentelytapaa ja tehtäviä. – Tämä oli meille hyvää harjoitusta vaihtoehtoisten toimintamallien käyttöönotosta ja normaalitilanteeseen palaamisesta. – Sitä ei ole pystytty analysoimaan, mutta sanoisin, että liikuimme samoissa määrissä kuin vastaavaan aikaan vastaavana viikonpäivänä. Johanna Vesenterä johtaa hyvinvointialaa, Tomi Huovari palveluita, Markus Pahkala rakentamista ja Jyrki Saarela teollisuutta. Siihen vastattiin työtilanteen sallimissa rajoissa, sanoo Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tietohallintojohtaja Mika Kivelä. " Maaliskuun alusta alkaen toimeentulotuen perusosaa leikataan kaikilta täysi-ikäisiltä.. Yksin asuvan perusosa on vajaat 600 euroa. 18 vuotta täyttäneiden yksin asuvien sekä vanhempansa luona asuvien perusosaa leikataan kolme prosenttia ja muiden 18 vuotta täyttäneiden perusosaa kaksi prosenttia. JOS TOIMEENTULOTUEN saajan työttömyysturvaetuuden maksu on keskeytetty sanktioiden vuoksi, myös toimeentulotuen perusosaa alennetaan enintään kuudeksi kuukaudeksi. – Olemme käyneet tapahtuneen läpi toimittajan kanssa ja selvittäneet juurisyyn. Hänen mukaansa kyseessä oli palvelinhäiriö, jonka vuoksi osa hyvinvointialueen järjestelmistä oli tilapäisesti poissa käytöstä. MIKA KIVELÄN mukaan on ”todella, todella harvinaista”, että potilastietojärjestelmää ei voi käyttää. Vika huomattiin, kun järjestelmään kirjautuminen työasemilta ei onnistunut. – Lastenpäivystys toimi normaalisti. Sen taustalla taas oli Jedun yhtymävaltuuston yhdentoista jäsenen ja yhden varajäsenen tekemä valtuustoaloite Väänäsen luottamuksen mittaamisesta. Kokoaikatyötä pitää hakea myös silloin, jos toimeentulotuenhakija tekee osa-aikatyötä alle 30 tuntia viikossa. Luonnonvara-alalle oli viisi hakijaa, joista neljä täytti kelpoisuusvaatimukset. helmikuuta asti. Sosiaalija terveysministeriön mukaan tukien leikkaamisessa tehdään yksilöja perhekohtaista kohtuusharkintaa. Tiedotteen mukaan päivystyksellinen ja kiireellinen hoito pystyttiin turvaamaan tietojärjestelmäkatkosta huolimatta. Perusosan lisäksi toimeentulotukea voi saada esimerkiksi vuokraan. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Yksi hakija veti hakemuksensa pois haastattelujen jälkeen. MAALISKUUN ALUSTA alkaen toimeentulotuen perusosaa leikataan kaikilta täysi-ikäisiltä. Työkykyisen toimeentulotuen hakijan tulee hakea kokoaikatyötä perusosan puolittamisen uhalla. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä siirrytään viiden toimialan ja vankilakoulutuksen muodostamaan organisaatiomalliin. Toimeentulotuen hakijalle tulee aiempaa vahvempi velvoite hakea toimeentulotuen sijaan ensisijaisia etuuksia, kuten työttömyysturvaetuuksia ja opintotukea. Kyseessä oli inhimillinen ohjelmistovirhe. Häiriö johtui tallennusjärjestelmän hallintajärjestelmän viasta. Sen nimeä hän ei suostu kertomaan. Vian aikana päivystyspuhelut ohjautuivat varanumeroon, jossa ei kuitenkaan ole takaisinsoittopyynnön mahdollisuutta
– Aika nopeasti hotellimajoittujilla tapahtuu se niin sanottu “hotellikuolema”, jos heidän pitää asua hotellihuoneessa, missä ei meinaa päästä omiin arkirutiineihin kiinni. – Ehkä tämän kaiken tajuaa myöhemmin kunnolla, aika hurjaa tämä on itsestänikin. Storbacka kertoo, että hotellihuoneisiin mahtuu majoittumaan neljä henkilöä, lisäksi huoneissa on pienet keittiöt. tammikuuta 2026 UUTISET // 5 Majoitus ja treeni yhdistyvät uudessa hotellissa Kokkolassa Sini Sulkakoski Alakerrassa 1700-neliöinen kuntosali ja yläkerrassa 18 huonetta käsittävä hotelli. Saman salin keskelle saadaan yhdistettyä GoFlo-tunneille ja tankotanssimiselle tilat, joita tankotanssiyrittäjät voivat vuokrata. Uudistuksen myötä tiloihin on tulossa 260 neliötä kattava erillinen voimapuoli, ja Viitanen visioi, että ajatuksena olisi pystyä järjestämään siellä alueellisia voimannostokilpailuja. Tarkemmin ottaen Hotel Wasto Inn sijaitsee Kokkolan Mesilän teollisuusalueella, Ole fit Kokkolan yläkerrassa. Alakerrasta löytyy muutama tila kokouksienkin järjestämistä varten. – Tuolloin laajensimme avaamisen jälkeen saman tien parilla sadalla neliöllä, kun Koivuhaan Ole fit lopetti ja muutti tähän lisäksi. VIITANEN myöntää tällä hetkellä tapahtuvan kaikenlaista sen verran paljon, ettei mieli ihan meinaa pysyä kaikessa muutoksessa mukana. Hotelliasiakkailla on mahdollisuus käyttää myös isompaa keittiötilaa, ja kuntosalin käyttö kuuluu hotellihuoneen hintaan. Alkuun fitness-hotelliin tulee 15 huonetta, mutta heti perään on avautumassa kolme lisää. – Hotelliin ei tule omaa respaa, vaan me laajennamme nykyistä vastaanottoamme ja alamme hoitamaan hotellivastaanottoa, kertoo Ole fit Kokkolan yrittäjä Christel Viitanen. Viitanen kertoo, ettei näin suuri laajentaminen, hotelliyhteistyöstä puhumattakaan ollut etukäteen suunnitelmissa. TIMO VARILA. – Meillä on paljon Hyrox-harrastajia ja fysiikkavalmennuksia, joita rata tulee eritoten palvelemaan. Yleensähän hotellien kuntosalit ovat pieniä. Halusimme olla täyttämässä tätä tarvetta. Tämä on nyt ensimmäinen hotelli tähän ketjuumme, kertoo Wallenius Holding ab:n toimitusjohtaja Natalie Storbacka, joka tulee vastaamaan Hotel Wasto Inn:n strategisesta toiminnasta ja organisaation rakentamisesta. Siitä me sitten saimme lisätilaa. Ihan hullua, mitä kaikkea voi tapahtua näin lyhyen ajan sisällä. Idea tämänkertaisesta kuntosalitilan laajentamisesta tuli siitä, kun viereinen huonekaluliike suunnitteli pienentävänsä omaa tilaansa. Ole.fit Kokkola ja Hotel Wasto Inn sijaitsevat Yrittäjäntiellä. Kuntosali ja hotelli ovatkin paiskanneet kättä yhteistyön merkeissä. Perusajatuksena on, että hotelliasiakas pystyisi elämään hyvinkin pitkälle sitä tavallista arkirutiinielämää, missä majoittumisen lisäksi pääsee kokkailemaan ja treenaamaan monipuolisesti. Kuntosali on parasta aikaa laajentamassa tilojaan 600 neliöllä, mutta myös valmistautumassa tekemään tiivistä yhteistyötä hotellin kanssa. Käytännönläheiset syyt toimivat polttoaineena perustaa tämänkaltainen hotelli, Storbacka kertoo. TÄSTÄ päästäänkin Ole fit Kokkolan kuulumisiin ja kytköksiin liittyen uuteen hotelliin. Rakentumassa on myös hybridisali, jota tulee kiertämään 60 metrin pituinen kumimattopäällysteinen juoksurata. Uutta tilaa rakentuu 600 neliömetrin verran. – En ole seuraavaa tietoa varmistanut, mutta ei se kauaskaan mene jos sanon, että hotellin yhteyteen tulee Suomen isoin hotellikuntosali. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Haluamme hotellimme tukevan asukkaan hyvinvointia. Puhekielessä hotellista käytetään myös termiä “fitness-hotelli”. – Hotelliin ei tule omaa respaa, vaan me laajennamme nykyistä vastaanottoamme ja alamme hoitamaan hotellivastaanottoa, kertoo Ole fit Kokkolan yrittäjä Christel Viitanen. Miksi näin. Nyt jos pitäisi sanoa, että mitä tapahtuu viiden vuoden päästä niin en tietäisi, mistä vastata. – Koska olemme tehneet Kokkolassa majoitustoimintaa pari vuotta, tiedämme majoitukselle olevan kysyntää. – Kaiken tämän lisäksi olemme selvittämässä mahdollisen boulderointiseinän toteuttamista, mutta sen tuleminen ei ole sataprosenttisen varmaa. Tällainen kahden yrittäjän välisen yhteistyön tulos on suunnitelmien mukaan näkemässä päivänvalon helmikuussa. Ole fit muutti Kokkolassa nykyisiin tiloihinsa syksyllä 2024. Muihin kohteisiimme on ollut majoittuneena pitkiä projekteja tekeviä projektityöntekijöitä, joille ei meinaa hirveästi löytyä majoitusta. Hotel Wasto Inn toimii Wallenius Holding Ab:n alla, joka myös omistaa hotellin tilat sekä Ole fit Kokkolan kuntosalin tilat. – Kiinteistökehitysfirmallamme on ollut pari vuotta majoitustoimintaa Kokkolassa. Kaikkiaan remontin myötä Ole fit Kokkolassa tulee olemaan pinta-alaa 1700 neliötä. Kaupungin majoituskapasiteetti saa helpotusta, kun Mesilään valmistuu fitness-hotelli, joka tuo Kokkolaan 72 uutta petipaikkaa. Kuntosalin yläpuolella sijaitsevasta hotellista tulee olemaan suora sisäänpääsy kuntosalille
Westissä soitto alkaa soimaan perjantaina ja lauantaina kello 21.30, kunkin illan viimeinen kokoonpano aloittaa oman settinsä kello 00.30. Lavamanagerointi ja soundtsekkien aikataulutus sekä muu järjestely vaatii rautaista kuntoa ja reipasta mieltä. ”Uskomaton tsäänssi startata isommalla ja hiotummalla kokoonpanolla kunnon tapahtumassa”, hehkuttaa kokoonpano Tappura, joka soittaa Westissä perjantaina. – Todellakin, ja tällä keikalla soitamme ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla jossa on sekä uusi kakkoskitaristi että kosketinsoittaja. – Istuttiin Juhin (Tornikoski) kanssa miettimään, kun syksyn viimeistä Westin keikkailtaa järjestin, että mitä sitä tekisi että tuleva hiljaiseksi tiedetty tammikuu piristyisi. Yhden illan lippu on kympin ja kaksi iltaa viisitoista euroa. tammikuuta 2026 6 // UUTISET Joulukisan voittajat Kiitos kaikille osallistujille! 16 310 osallistui Vilin etsintään. Oakfestissä soi rokkiscene moninaisena. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Uskomaton tsäänssi startata isommalla ja hiotummalla kokoonpanolla kunnon tapahtumassa, hehkuttaa kokoonpano Tappura, joka soittaa Westissä perjantaina. Monta asiaa pitää hoitaa ja järjestää. – Onhan siinä järjestelyssä kovasti hommaa. Juhi hoitaa tekniikan, minä järjestän lipunmyynnistä lähtien kaiken muun, kertoo Hietanen. Siitä se ajatus sitten lähti, naurahtaa Hietanen, joka on urallaan järjestänyt tapahtuman poikineen. Lauantaina pääsee kuulemaan ja jorailemaan seuraavien bändien tahdissa: Vatsakipu, Critical Low, Arkkienkeli ja Off Knives. Kaupunkifestivaalin esiintyvät bändit ovat pääsääntöisesti lähiseudulta. Bändeille talvinen kaupunkifestivaali on enemmän kuin tervetullut. Lippuja paikalle saa ainoastaan ovelta ostaa. Niilo Prescott (kosketinsoittaja), Tatu Taipale (basso ja taustalaulu), Joni Märsylä (kitara ja laulaja), Otto Rintala (kitara ja taustalaulu) ja Samu Mutka (rummut). – Ovelta saa lippuja. Mutta pidetään nyt ensin hyvät Oakfestit. PALKINTOJEN VOITTAJAT Kokkolaan uusi festari Minna Mustonen – Ihan lyhykäisyydessään tämä on kaupunkifestivaali kaikille, jotka vihaavat tammikuun pimeyttä ja kylmyyttä, mutta rakastavat live-musiikkia, summaa kaupunkifestarin järjestäjä Mika Hietanen. Onneksi miehellä on reippaasti kokemusta tapahtumien järjestämisestä, nimittäin ihan helppoa ei ole saada kaksipäiväistä talvifestaria kasaan. Perjantaina työviikon jälkeen käynnistän itselläni festarimoodin ja niin siinä sitä sitten taas mennään. Lisäksi arvoimme Hilla-tuotepaketteja osallistujen kesken: Onnetar suosi seuraavia: 300 € lahjakortti – Eeva Kemppainen 100 € lahjakortti – Katja Känsälä Puolen vuoden kahvit – Marko Salo ja Rosa-Maria Moilanen 3 kk digilehdet – Elisa Karppinen 1 kg karkkia ja hampaiden hoitovälineet hammaspeikkoja vastaan – Salla Leinonen Ismo Päivärinta, Ritva Norjavaara, Helena Suonsyrjä, Pentti Tenkku, Jyrki Saariaho, Kauno Erkkilä, Markku Hytönen, Kaarina Räisälä, Päivi Teirikangas, Hannu Lassila, Maija Vuorio, Ulla Toivanen, Marjatta Leinonen, Tuula Takanen, Outi Oikarinen, Veli-Matti Sirviö, Tarja Niskanen, Aarre Heikkinen, Seppo Ohtonen, Kaija Korhonen, Irene Heikkinen, Aulikki Härkönen, Liisa Rintamäki, Tuula Marjamaa, Saara Pirilä, Airi Vikström Palkinnot postitetaan voittajille. Kaukaisin kokoonpano on kolmen nuoren naisen bändi Vatsakipu, joka saapuu Kokkolaan keikalle Rovaniemeltä saakka. Oakfest soi viikonloppuna West Coastissa. MIKA HIETASEN oma punk-kokoonpano Hyödyttömät idiootit ei soita tammikuisella festivaalilla. – Taitaa mennä seuraava Kokkolan keikka Hyödyttömien idioottien kanssa syksyyn, mutta muutoin on monenlaisia suunnitelmia ja keikkarundia tiedossa. THORA EINLA Tämä on kaupunkifestivaali kaikille, jotka vihaavat tammikuun pimeyttä ja kylmyyttä, mutta rakastavat live-musiikkia, summaa kaupunkifestarin järjestäjä CLAS-OLAV SLOT TE " Perjantaina työviikon jälkeen käynnistän itselläni festarimoodin ja niin siinä sitä sitten taas mennään.. " Kaupunkifestivaalin esiintyvät bändit ovat pääsääntöisesti lähiseudulta. Kaikki sopimiset bändien kanssa ja muu hässäkkä. Kuten jokainen arvata saattaa, niin järjestettävää riittää. PERJANTAINA lavalle nousee Tappura, Brick gum, Faceless Time sekä illan päättävä SlÜrk. Oakfest soi West Coastissa viikonloppuna: ”Kaikille, jotka vihaavat tammikuun pimeää ja kylmää”. Toivottavasti porukka malttaa pakkasista huolimatta, tai vaikkapa juuri siksi, lähteä livemusiikkia kuuntelemaan. Festariliput eivät ole hinnan kiroissa, se täytyy myöntää
1 Euroviisuja järjestävää Euroopan yleisradioyhtiö Ebua on toistuvasti vaadittu sulkemaan Israel ulos Euroviisuista. Olen ajatellut, että tässä tilanteessa voin asiaan vaikuttaa parhaiten siten, että lähden mukaan tuoden oman biisini ja esitykseni kautta rauhan, ilon ja rakkauden sanomaa. klo 00.00. Viisuja boikotoivat Islanti, Irlanti, Espanja, Alankomaat ja Slovenia. Ikinä en ole hyväksynyt sotaa, se on hirvittävä asia, mitä tapahtuu. Hän on pitkän uran kansanmusiikinkentällä tehnyt pelimanni. EMMA TOIKKANEN FAKTA Euroviisut ja Israel 1 Israelin osallistumisesta Euroviisuihin on keskusteltu Israelin Gazassa suorittamien sotatoimien vuoksi. UMK:N biisija artistivalinnoista vastasi tänäkin vuonna useampi raati. Ammattilaisraadin lisäksi valintoihin vaikutti viisi yleisöraatia, joihin kutsuttiin monipuolinen joukko eri alojen edustajia. 1 UMK:n nykyisten sääntöjen mukaan voittaja sitoutuu edustamaan Suomea Euroviisuissa.. UMK:n nykyisten sääntöjen mukaan voittaja sitoutuu edustamaan Suomea Euroviisuissa. Saan olla todella onnellinen, että saan olla näin hienossa porukassa mukana. 1977) on suomalainen harmonikansoittaja. Suurin vaikutusvalta oli musiikin ammattilaisista koostuvalla raadilla, jonka puheenjohtajana toimi Yle Musiikin toimituspäällikkö Tapio Hakanen. Euroviisuja boikotoivat Islanti, Irlanti, Espanja, Alankomaat ja Slovenia. – Tämä on ollut haaveenani ja useamman vuoden tähtäimenä. ISRAELIN osallistumisesta Euroviisuihin on keskusteltu Israelin Gazassa suorittamien sotatoimien vuoksi. Paalasen toisella levyllä on kappale Gaza, joka julkaistiin vuonna 2008. Kuka tahansa sinne tästä porukasta lähteekään, niin on paikkansa sinne kyllä ansainnut. Levy-yhtiö on palkannut hänelle promotiimin ja haastattelupyyntöjä on tullut paljon. – UMK:ta on tekemässä todella lämminhenkinen tuotantotiimi. helmikuuta Tampereen Nokia Arenalla selviää, kuka kruunataan Suomen euroviisuedustajaksi vuodelle 2026. UMK:hon osallistuminen on ollut hänellä tiedossaan jo puoli vuotta. FAKTA Antti Paalanen 1 Antti Paalanen (s. Kokkolalainen pelimanni Antti Paalanen kilpailee UMK:ssa kappaleella Takatukka ja vie keskipohjalaista kansanmusiikkia Suomen suurimmalle musiikkilavalle. Pian alkaa lavashown harjoitteleminen ja viikoittaiset treenit Pasilassa. Vuoden 2026 Euroviisut järjestetään toukokuussa Itävallan Wienissä. Itsekin olen toivonut monta vuotta, että kansanmusiikkia saadaan ujutettua mukaan. Espanja on yksi viisujen suuresta rahoittajamaasta. 1 Paalanen asuu Kokkolassa, hän on syntyisin Alavudelta. Israelin osallistumisen takia jotkin maat boikotoivat Euroviisuja jättämällä osallistumisensa tänä vuonna väliin. UMK:ta seuraa vuosittain television välityksellä noin 2 miljoonaa suomalaista, ja Nokia Arenan UMK-tapahtumaan odotetaan noin 20 000 fania kotimaasta ja ulkomailta. – Eilinen oli todella hieno päivä, muutenkin koko syksy on ollut hienoa aikaa. 1 Hänen vaimonsa on sanoittaja ja säveltäjä Heidi Maria Paalanen. 1 Paalanen soittaa pääasiassa kolmirivistä harmonikkaa, sekä 1ja 2-rivisiä harmonikkoja. Tampereen Nokia Arenalla, ja siihen asti Paalasen elämä tulee nivoutumaan UMK:n ympärille. Kaikkia UMK:n kisakappaleita yleisö ei pääse kuuntelemaan kerralla, vaan kappaleet julkaistaan yksitellen vuorokauden välein. – Tämä on aivan mahtava artistikattaus. 28. Tuolloin sävelsin biisin, jonka kautta yritin tuoda tunnetilaani esiin. Meidän perheemme on aina ollut kova UMKja Euroviisufani, joten nyt onkin hienoa päästä näkemään sisältä päin, miten tämä homma toimii. Kappaletta tekemässä ovat olleet Saara Törmä, Lauri Halavaara ja Paalasen vaimo Heidi Maria Paalanen. Yhtä lailla voin ottaa asiaan kantaa olemalla (kilpailussa) mukana. Sitä kun ei sääntöjen puitteissa ole voitu tehdä, niin asiaan voi artistina aika vähän vaikuttaa. Kauden 2026 biisihaussa vuoden 2025 UMK:hon lähetettiin yhteensä 491 kappaletta. Ja nyt sitten pääsen tätä itse sinne viemään! UMK:n finaali järjestetään 28.2. Paalasen mukaan kappale tuo ”Väinämöisen aloittaman tukkahevigenren tähän päivään”. – Jos niin onnellisesti käy, että voitto tulee, niin tietysti olen valmistautunut lähtemään Euroviisuihin. – Olen itsekin allekirjoittanut aikaisempana vuonna sen boikotin, että Israel olisi suljettu kisasta pois. tammikuuta 2026 KOTIMAA // 7 Kansanmusiikilla maan suurimpaan musiikkiohjelmaan Sini Sulkakoski Kokkolalainen pitkän linjan pelimanni Antti Paalanen kilpailee tämän vuoden Uuden musiikin kilpailussa kappaleella Takatukka. Ebu on painottanut Euroviisujen olevan poliittisesti neutraali tapahtuma. Artistihistoriassa on paljon järjestetty rauhankonsertteja, eli myös musiikilla voi rakentaa tätä maailmaa. Kilpakumppanit saavat Paalaselta kiitosta. Pääsen testaamaan, kuinka kilpakumppaneiden sävelet taipuvat hanuriin! Paalasen lisäksi UMK:ssa kilpailevat Etta, Kiki, Komiat, Sinikka Monte, Chachi sekä Pete Parkkonen ja Linda Lampenius. Sosiaalisessa mediassa Paalanen on julkaissut marraskuusta lähtien Antin hanurikoulu-videoita, joissa hän kertoo hanurinsoiton alkeista ja tekee omia versioitaan tunnetuista kappaleista. Paalanen ei usko, että hänen osallistumisensa UMK:hon ja mahdollisesti Euroviisuihin karkoittaa vanhoja tai uusia hänen musiikkinsa kuuntelijoita. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Uuden musiikin kilpailun osallistujat julkistettiin keskiviikkoiltana. – Varmaan tulen coveroimaan myös niin UMK:hon kuin Euroviisuihin osallistuvia biisejä. Pyrin musiikilla käsittelemään vaikeita asioita. He ovat ottaneet tosi hienosti esiin omat juureni eli sen, mistä tulen, missä asun ja ylipäänsä meidän maakuntamme. Yhdessä Olavi-pojan kanssa Paalasen perhe muodostaa Tuliterä-yhtyeen. Paalanen kertoo tämän olleen kolmas kerta, kun hän on pyrkinyt mukaan UMK:hon. Takatukka-kappaleeseen hän sai idean unessaan olevasta kappaleesta, missä hoettiin ”eins zuk zuk”. YK:n riippumaton tutkintakomissio on todennut, että Israel syyllistyy Gazassa kansanmurhaan. On kyllä ollut vaikeaa pitää näin isoa asiaa piilossa! nauraa hyväntuulinen Antti Paalanen. Antti Paalanen on kotoisin Alavudelta mutta asuu nykyisin Kokkolassa. 1 Israelin osallistumisen takia jotkin maat boikotoivat Euroviisuja jättämällä osallistumisensa tänä vuonna väliin. Takatukka julkaistaan keskiviikkoyönä 21.1. UMK:n voittaja lähtee edustamaan Suomea toukokuussa Euroviisuihin Itävaltaan. Tuntuu, että he ovat aidosti innoissaan siitä, että mukana on kansanmusiikkia. – Silloinkin sota oli otsikoissa, niistä lukuisista kerroista. PAALASEN mielestä on hienoa päästä viemään ja esittämään keskipohjalaista kansanmusiikkia Suomen suurimpaan musiikkiohjelmaan. Euroviisuja järjestävä Euroopan yleisradioyhtiö Ebua on toistuvasti vaadittu sulkemaan Israel ulos Euroviisuista
Syytteiden mukaan epäillyt rikokset tapahtuivat heinäkuun ja syyskuun 2025 välillä Helsingissä. Karalahti on ollut lokakuusta lähtien vangittuna. KAAKKOIS-SUOMEN alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Viipurin alueen rajavaltuutettuun tapauksesta. Vuonna 2008 Helsingin käräjäoikeus puolestaan tuomitsi Karalahden sakkorangaistukseen huumausaineen käyttörikoksesta. Keskuksen tuore arvio myrskyssä vahingoittuneen puuston määrästä on noussut noin 3,5–4 miljoonaan kuutiometriin. Metsäkeskuksen valmiuspäällikkö Eija Vallius sanoo tiedotteessa, että talviolosuhteet ovat puunkorjuun kannalta tällä hetkellä monin paikoin suotuisat. METSÄLAKI EDELLYTTÄÄ , että metsätuhon vuoksi tehtävästä hakkuusta on tehtävä Metsäkeskukseen metsänkäyttöilmoitus 10 päivää ennen hakkuun aloittamista sekä poikkeuslupahakemus, jos hakkuu on tarpeen aloittaa ennen metsänkäyttöilmoituksen 10 päivän määräaikaa. tammikuuta 2026 8 // KOTIMAA Hannes-myrsky runnoi pahimmin pohjalaismaakunnissa Simu Perälä, STT Suomessa joulukuun lopulla riehunut Hannes-myrsky kaatoi metsää paljon aiemmin arvioitua enemmän, kertoo Metsäkeskus. Yle kertoi lokakuussa Karalahden kiistävän rikosepäilyt. Pian myrskyn jälkeen Metsäkeskus arvioi alustavien tietojen pohjalta, että Hannes olisi kaatanut noin 300?000 kuutiometriä puuta. Tuhot olivat mittavia myös Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, joiden kummankin alueella metsää arvioidaan kaatuneen noin 150?000 kuutiometriä. Viisikymppistä Karalahtea syytetään kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta sekä yhdestä perusmuotoisesta huumausainerikoksesta. Helsingin poliisi tutki loppukesän ja syksyn aikana ryhmää, jonka jäsenien epäiltiin vastaanottavan, säilyttävän ja levittävän huumausaineita. Karalahti kiisti käyttäneensä huumeita. Kansanedustajien avustajille tehdään kysely epäasiallisesta kohtelusta ja muistuttaa nollatoleranssista häirinnälle. Verkko Korpela raivaamassa myrskytuhon jälkiä Kälviän Rytikarissa 28. 1 Alkuarvio oli 300?000 kuutiometriä. Poliisi kertoi aiemmin epäilevänsä 14:ää ihmistä törkeistä huumausainerikoksista. JUSSI NUKARI Eduskunta kysyy avustajien kohtelusta Tuomas Savonen Eduskunta teettää eduskunnan kansliassa työskenteleville kansanedustajien avustajille kyselyn epäasiallisesta kohtelusta. 1 Metsäkeskuksen uusi arvio tuhoista on 3,5–4 miljoonaa kuutiometriä puuta. Laki edellyttää metsänomistajia poistamaan metsästä myrskyn vahingoittamat, tuoreet havupuut, joista voi levitä myöhemmin hyönteistuhoja. Kansanedustajien avustajista noin 40 työskentelee kansliassa. Helsingin hovioikeus tuomitsi hänet vuonna 2009 ehdolliseen vankeuteen huumekaupan rahoittamisesta. 1 Suurimmat tuhot ovat Pohjanmaan rannikkoseuduilla. Laajassa amfetamiinijutussa tuomittiin Karalahden lisäksi lukuisia muitakin ihmisiä. Suomalainen pyrki ylittämään rajan maaston kautta varhain aamulla Kaakkois-Suomessa Imatran alueella, mutta viranomaiset estivät rajanylityksen. Eduskunta-avustajien epäasiallinen kohtelu nousi esille sen jälkeen, kun kansanedustaja Ville Merinen (sd.) kertoi Ylen dokumentissa ja myöhemmin Instagramissa, että hänelle on kerrottu kansanedustajien avustajiin kohdistuvasta häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä. Kysely tarjotaan myös kaikkien eduskuntaryhmien käyttöön, jotta ryhmät voivat teettää sen palveluksessaan oleville työntekijöille . Eduskunnan vs. Karalahtea syytetään kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta sekä yhdestä perusmuotoisesta huumausainerikoksesta. 1 Myrsky oli yksi vuosituhannen pahimmista. Karalahti jätti jääkiekkoilijan uransa vuonna 2016. Rajavartiosto kertoo jatkavansa tapauksen selvittämistä.. Metsäkeskuksen mukaan tuhojen määrän arviointia on vaikeuttanut se, että laajoja yksittäisiä tuhokeskittymiä on vähän, ja suuri osa tuhoista sijoittuu hajanaisesti maakuntien eri osiin. Eduskunta kertoo tiedotteessaan, että epäasiallista kohtelua ja häirintää koskevan ilmoituskanavan olemassaolosta on myös muistutettu talon sisäisessä viestinnässä. Muilla alueilla tuhot ovat Metsäkeskuksen mukaan vähäisiä. Myrskytuhohakkuita on ilmoitettu koko maassa jo noin 8?000 hehtaarin alalta. TOMI HIRVINEN Jere Karalahti sai syytteet törkeistä huumerikoksista Heli Laakkonen, STT Syyttäjä on nostanut entistä ammattijääkiekkoilijaa Jere Karalahtea vastaan syytteet huumausainerikoksista. Oikeuden mukaan Karalahti rahoitti vuonna 2007 amfetamiinin hankintaa Virosta 10??000 eurolla ja syyllistyi avunantoon törkeään huumausainerikokseen. Hänet otettiin Rajavartiolaitoksen mukaan kiinni itärajan esteaidan luona valvontajärjestelmän tuottaman hälytyksen perusteella. 1 Myrskypuiden korjuu on nyt käynnissä ympäri maata. Hän sanoi kuitanneensa vain juhlimisesta syntyneitä velkoja ystävälleen. Määrän odotetaan kasvavan ja pysyvän tavallista suurempana myös tulevina viikkoina, kun tuhopuiden korjuut lähtevät täyteen vauhtiin. joulukuuta. pääsihteerin Mikael Koillisen mukaan eduskunnassa on nollatoleranssi epäasialliselle kohtelulle ja häirinnälle. Oikeus katsoi, että pussissa oli todennäköisesti kokaiinia mainittu määrä, mutta näyttöä ei sen mukaan kuitenkaan ollut siitä, että pussi olisi ollut edes osittain Karalahden. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Keski-Suomessa ja Hämeessä metsää on kaatunut arviolta muutaman kymmenen tuhannen kuutiometrin verran. KARALAHTI ON aiemmin tuomittu huumeisiin liittyvistä rikoksista. Suomen kansalainen pyrki Venäjälle STT Suomen kansalainen pyrki torstaina luvattomasti Venäjälle, kertoo Rajavartiolaitos tiedotteessa. SYYTTÄJÄ VAATI Karalahdelle vähintään vuoden ehdollista vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta, koska kuvassa näkyi pussi, jossa syyttäjän mielestä oli vähintään 30 grammaa kokaiinia. Pirkanmaalla tuhot taas ovat noin 100?000 kuutiometriä. 1 Sähköt katkesivat pahimmillaan 180?000 asiakkaalta. Metsäkeskuksen arviot tuhoalueista ja tuhoutuneen puuston määristä perustuvat Metsäkeskuksen toimihenkilöiden, metsäalan paikallisten toimijoiden sekä metsänomistajien kautta saatuihin tietoihin. Käräjäoikeus katsoi, että aine oli kokaiinia. Yksittäiset tuhopuut tai muutaman tuhopuun ryhmät voi keskuksen mukaan jättää metsiin lahopuuksi ja lisäämään luonnon monimuotoisuutta. Valtaosa tuhoista keskittyy Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rannikkoseuduille sekä Etelä-Pohjanmaalle. Jere Karalahti on ollut lokakuusta lähtien vangittuna. Poliisi takavarikoi esitutkinnan aikana yhteensä noin 15 kiloa amfetamiinia. Jutussa oli kyse valokuvasta, jossa hänellä oli vaalea nokare sieraimessa. Loppiaisen jälkeen Metsäkeskukseen on tullut paljon metsänkäyttöilmoituksia myrskytuhopuiden korjuusta. Myrskytuhot 1 Hannes-myrsky riehui joulukuun lopulla. Karalahti kiisti sekä käräjillä että hovioikeudessa syyllisyytensä. Suomea joulukuun viimeisenä viikonloppuna riepotellut Hannes-myrsky oli Ilmatieteen laitoksen mukaan vaikutuksiltaan yksi kuluvan vuosituhannen pahimmista matalapainemyrskyistä Suomessa. Ilta-Sanomien mukaan kyse on vyyhdistä, josta Helsingin poliisi tiedotti joulukuun puolivälissä. Myrsky katkaisi sähköt pahimmillaan samanaikaisesti yli 180?000 asiakkaalta. Valtaosa metsätuhoista keskittyy KeskiPohjanmaan ja Pohjanmaan rannikkoseuduille
Trump kommentoi asiaa sovittelevampaan sävyyn toimittajille sen jälkeen, kun Tanskan ja Grönlannin sekä Yhdysvaltain edustajat tapasivat keskiviikkona. KESKIVIIKON TAPAAMISEN tulos antaa sekä Natolle että Euroopalle harkita niitä toimenpiteitä, joihin he ovat valmiita ja haluavat agendalle tuoda. Frederiksen sanoi lausunnossaan, että Yhdysvaltain halu saada Grönlanti täysin haltuunsa on entisellään. Hänen mukaansa prosessin edetessä selvinnee, mitkä Yhdysvaltain todelliset motiivit ovat. Trump kertoi uskovansa, että Grönlannista päästään ratkaisuun. tammikuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Niilo Simojoki, STT Ulkopoliittisen instituutin apulaisjohtaja Samu Paukkunen luonnehtii Yhdysvaltain, Tanskan ja Grönlannin ulkoministereiden keskiviikkoista tapaamista Washingtonissa askeleeksi eteenpäin. Mutta välitön vaikutus on myös se, että nyt siellä on joukkoja suuremmista liittolaismaista, Paukkunen sanoo. Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg arvioi STT:lle torstaina, että olisi ollut outoa, jos Suomi olisi päättänyt olla osallistumatta. Jos tällainen vastaantulo ei Yhdysvalloille riitä, se kertoo Paukkusen mukaan siitä, että kyse oli alun perinkin jostain muusta. PAUKKUSEN MUKAAN Trump on kiistatta oikeassa siinä, että sotilaallinen aktiivisuus on arktisella alueella lisääntynyt ja että Yhdysvallat on jälkijunassa Venäjään nähden. Upin apulaisjohtaja Samu Paukkunen arvioi Grönlanti-neuvottelujen rauhoittavan tilannetta ainakin väliaikaisesti. –?Tämä on tietysti vakava asia, ja jatkamme ponnisteluja sen estämiseksi, että tämä skenaario toteutuisi, hän sanoi. Tanskan pääministeri Mette Frederiksenin mukaan Yhdysvaltain, Tanskan ja Grönlannin edustajien Washingtonin-tapaaminen keskiviikkona ei muuttanut perustavanlaatuista erimielisyyttä maiden välillä. Puolustusministeriön mukaan Grönlannin hallitus ja Tanskan puolustusministeriö ovat päättäneet jatkaa Tanskan asevoimien harjoituskokonaisuutta Grönlannissa tiiviissä yhteistyössä Nato-liittolaisten kanssa. Grönlannin varapääministerin mukaan lisää Nato-joukkoja on tulossa Grönlantiin lähipäivinä. Paukkusen mukaan osapuolten yhteinen päätös neuvottelujen jatkamisesta rauhoittaa tilannetta ainakin väliaikaisesti. Toinen tärkeä ja myös herkkä kysymys on Tanskalle kuuluvan Grönlannin alkuperäisväestön voimakas pyrkimys itsenäistyä, mikä Paukkusen mukaan arveluttaa Yhdysvaltoja. –?Yhdysvalloissa ymmärretään, että tuki Grönlannin haltuunotolle on hyvin pientä, Paukkunen muistuttaa. Forsbergin mukaan useiden maiden Nato-joukkojen lähettäminen Grönlantiin vastaa Yhdysvaltain turvallisuushuoliin ja osoittaa Yhdysvalloille, että sen mahdolliset yksipuoliset toimet Grönlantia kohtaan kohdistuvat Tanskan lisäksi lähes koko muuta Natoa vastaan. Nyt he kuitenkin suostuvat siihen, että aluksia rakennetaan Suomessa, jotta Yhdysvallat saa niitä nopeasti, Paukkunen sanoo. –?Nato, EU ja Tanska ovat varmasti valmiita menemään niin pitkälle kuin tarvitaan Yhdysvaltain turvallisuushuolien tyydyttämiseksi, Paukkunen arvioi. Upseerien arvioiden pohjalta voidaan Häkkäsen mukaan jatkossa pohtia sitä, millaisella kalustolla tai joukoilla Suomi voisi osallistua harjoituksiin Grönlannissa. MARKKU ULANDER. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. –?Ei Yhdysvallat investoi näissä asioissa ulkomaille, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä. –?Julkilausuttu tavoite on vastata Yhdysvaltain hallinnon turvallisuushuoliin alueen osalta, eikä sitä voi pitää Yhdysvaltain haastamisena tai sen hyökkäykseen valmistautumisena. Paukkunen ei ota kantaa Suomen mahdolliseen osallistumiseen, mutta kehuu operaation perusteluja huolella harkituiksi. Yhdysvalloissa lisäaika antaa puolestaan mahdollisuuden hallinnon eri osia tasapainottavalle niin kutsutulle checks and balances -järjestelmälle toimia ja mahdollisesti rajoittaa presidentin toimivaltaa liittolaisia kohtaan. Vastaavanlaiseen toimintaan Grönlannissa osallistuvat muun muassa Ruotsi, Norja, Saksa, Britannia ja Ranska, jotka ilmoittivat osallistumisestaan ennen Suomea. Puolustusministeriö kertoi asiasta torstaina. Suomi lähettää kaksi yhteysupseeria Grönlantiin STT Suomi lähettää Tanskan pyynnöstä kaksi yhteysupseeria Grönlantiin tutustumaan harjoitustoiminnan mahdollisuuksiin. Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan yhteysupseerit olisivat lähdössä Grönlantiin ”viipymättä ja piakkoin”. Varsinkin siksi, että Grönlannin poliittinen johto on aiemmin ollut melko aktiivinen houkutellakseen investointeja alueelle myös Kiinasta. Tanska on viime päivinä siirtänyt lisää sotilaitaan Grönlantiin, ja heitä on tullut myös muista eurooppalaisista Nato-maista. Onko kyseessä aito huoli Grönlannin ja arktisen alueen turvallisuudesta vai presidentti Donald Trumpin halu hankkia Yhdysvalloille uusia alueita. Tanskan puolustusministeriö kertoi keskiviikkona, että Grönlantiin lähetetään lisää sotilaita, lentokoneita ja aluksia yhteistyössä Nato-liittolaisten kanssa. Nyt tässä on prosessi ja katsotaan, mihin se vie, Paukkunen sanoo. Häkkäsen mukaan Suomi on tyytyväinen, että kasvava määrä liittolaisia on kiinnostunut arktisen puolustuksen vahvistamisesta ja harjoitustoiminnasta. –?Suomen kansallisessa intressissä on, että koko liittokunta ottaa arktisen puolustuksen vahvistamisen vakavasti, ja sen takia me haluamme olla vähintään yhteysupseereilla mukana tutustumassa ja selvittämässä, että mikä tämä Suomen näkökulmasta uusi alue on, Häkkänen sanoi. ELSA PAAKKINEN Suomalaisasiantuntija pitää Tanskan ja USA:n Grönlanti-tapaamista edistysaskeleena Upin apulaisjohtajan Samu Paukkusen mukaan on lupaavaa, että yhdysvaltalaisetkin totesivat erimielisyydet ja olivat valmiita sitoutumaan jatkoneuvotteluihin. –?Olisi hyvin kohtalokasta, jos he (yhdysvaltalaiset) nyt tässä vaiheessa toimisivat jotenkin yksin ja ohi sovitun, Paukkunen sanoo. –?Heidän tehtävänään on arvioida ja analysoida Tanskan kansallista harjoitussuunnitelmaa, mitä sen on suunniteltu sisältävän ja minkälainen Grönlanti on toiminta-alueena infrastruktuurin ja logistiikan kannalta, Häkkänen sanoi. Maa ilmoitti aloittavansa välittömästi sotaharjoitukset. Hän muistuttaa, että Venäjä ja Kiina kasvattavat läsnäoloaan arktisella alueella. Aitojen turvallisuushuolien puolesta puhuu muun muassa tapa, jolla Yhdysvallat täydentää jäänmurtajalaivastoaan. Paukkusen mukaan sotilaiden lähettäminen Grönlantiin on myös hyvä osoitus eurooppalaisesta tahtotilasta, jossa ei olla pelkästään auttamassa Tanskaa vaan myös toivottavasti ratkaisemassa mahdollisesti koko Naton olemassaoloa koskettavaa ongelmaa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin ja esittänyt väitteitä, joiden mukaan Kiina ja Venäjä aikoisivat vallata Grönlannin. SUOMEN puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi torstaina, että yhteysupseerit olisivat lähdössä Grönlantiin ”viipymättä ja piakkoin”. –-?Tunnustettiin, että on perustavanlaatuisia erimielisyyksiä, mutta syntyi myös konkreettinen tulos eli että on perusteita jatkaa keskusteluja
09.00 Tupakkahuone. 11.15 Unelmakoti. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.50 Jumppahetki. 20.00 Kadonneet maailmat: Nabatealaiset. 07.05 Oggi ja torakat. 08.05 Tuntematon perillinen Norja. 20.25 Hockey Night: Kärpät Lukko. 22.21 Päivän sää. 20.29 Yle Uutiset. 10.47 Filmikellari. 08.05 Code Lyoko. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. 19.00 Bob’s Burgers. NELONEN 06.00 Bing. 16.00 Pitääkö olla huolissaan. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 18.30 På spåret. 18.14 Lokin salaisuus. 13.00 Elokuva: Maija Mehiläinen ja kultainen aarre. 22.21 Viikon sää. 22.00 Hämmentyneen isän muotokuva. 09.27 Leikin loppu. 22.55 Flamencotanssija La Singla. 11.35 Yle Oddasat. 07.45 Viidakon veijarit. 07.25 Zig & Sharko. 08.00 Pitääkö olla huolissaan. MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo. 14.00 Jay Lenon autotalli. 22.35 Elsbeth. 16.05 Eurovision klassiset konsertit. 06.30 Muumilaakson tarinoita. YLE TEEMA & FEM 07.39 BUU-klubben. 21.15 Taitoluistelun EM, jäätanssin vapaatanssi. 18.41 Lautasantennien takaa: Kuningas Jamaikalta. 16.40 Yle Oddasat. 15.00 Jay Lenon autotalli. 18.00 BUU-klubben. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. Katia ja Maurice Krafft rakastivat intohimoisesti sekä toisiaan että tulivuoria. 17.05 ELOKUVA Pertsa ja Kilu Faaraon sormus. 17.00 Olet mitä syöt. 21.34 Perjantai-dokkari. 23.30 ELOKUVA Transformers: Viimeinen ritari. 06.59 Neposen eläinystävät. 12.00-16.42 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.30 Sunnuntailounas. 08.30 Pitääkö olla huolissaan. 23.15 Stormtrooper-skandaali. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Elisabeth Rehn. 18.45 Avara luonto: Botswanan suuret kissat. 07.40 Ajankuvia Tukholmasta. 09.42 Mitä jos. 09.00 Yle Uutiset. 09.24 Olipa kerran keksintö. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 19.00 Sherlock ja tytär. 09.30 Belfort & Lupin. 12.05 IS esittää: Sain sen videolle. 19.00 Poliisit 24/7. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 06.55 Sunny Bunnies. 10.00 Suurmestari UK. 11.54 Oddasat. 11.50 Yle Oddasat. 12.05 Lomamatka 70-luvulle: Hiostaako, muru. 18.11 Pingu kaupungissa. 10.00 Jaksa paremmin. 15.00 Lauma. 12.15 Urheilustudio. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. Bean. 11.31 Taivaallista menoa: Jazzpastori. 14.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 18.00 Yle Uutiset. 08.35 Sonic Boom. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.15 Hämärä luonto. 18.37 Norjaa ristiin rastiin. 08.00 Suomen kaunein koti. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 08.00 Koti koiralle. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.00 Pitääkö olla huolissaan. 15.25 Ampumahiihdon MC, naisten pikamatka. lasku. 22.58 Sairas nuoruus. 09.07 Kätkijät. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 21.45 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.05 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 1. TV VIIKKO PERJANTAI 16.1. 09.48 Sori siitä. 18.45 ELOKUVA Kenraaliharjoitus. 06.56 Muumilaakson tarinoita. 12.40 Yhdistetyn MC, naisten 5 km. 09.45 Romusta radalle. 08.00 Avara luonto: Botswanan suuret kissat. 22.35 Uutisextra. 10.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 23.40 Oddasat. 07.25 LEGO Friends: Uusi luku. 09.45 Mitä jos. 07.35 Viidakon veijarit. 19.20 Tulosruutu. 15.00 Mestarien liigan viikkomakasiini. 22.00 Kymmenen Uutiset. SUNNUNTAI 18.01. 18.00 Yle Uutiset. 07.46 Hiiritalon Sam ja Julia. 08.37 Kotijumppaa Sofian kanssa. 07.50 Sonic Boom. 19.39 Sportnytt. 09.55 Yhdistetyn MC, naisten mäki. 23.20 ELOKUVA Once upon a time... 12.25 Yhdistetyn MC, naisten mäki. Dokumentti on koostettu ranskalaispariskunnan taltioimasta kuvamateriaalista kolmelta vuosikymmeneltä. 16.50 Novosti Yle. 12.00 Eurovision klassiset konsertit. 20.55 ELOKUVA Tulossa: Hildur. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Taitoluistelun EM, jäätanssin vapaatanssi. NELONEN 06.00 Bing. 18.00 Suurmestari UK. YLE TEEMA & FEM 07.55 Teiden sankarit. 18.30 Poliisit 24/7. 06.56 Muumilaakson tarinoita. 20.00 Peltsin toinen luonto. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 14.30 Unelmia Italiassa. 23.45 Kerran veljiä. 22.40 ELOKUVA M:I III Vaarallinen tehtävä III. 07.15 LEGO Friends: Uusi luku. 12.35 Pikkukaupungin poliisi. 06.40 Sunny Bunnies. 18.10 Urheiluruutu. 14.25 Polkupyörällä Himalajalle. 15.30 Yhdistetyn MC, naisten 5 km. 10.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 17.00 Suomen surkein kuski. 10.10 Yhdistetyn MC, miesten mäki. 07.45 Viidakon veijarit. 20.00 Elämää Philadelphiassa. 06.30 Smurffit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16.47 Korkeasaaren eläinlapset. 16.15 Felix & Klara. 15.00 Tämä on tämä. 13.15 Nakkikioskien historiaa. 07.59 Retki-Roope. 07.42 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 21.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Frank Jamesin paluu. 09.33 Asuntoflippaajat. 19.53 Søren Vesterin puutarhavinkit. 22.21 Päivän sää. 06.50 Sunny Bunnies. 09.01 Late Lammas. 15.05 Koti koiralle. 12.25 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.01 Sin City Gigolo murha Las Vegasissa. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.30 Selviytyjät. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 17.30 Ismo Maailman hauskin ulkopuolinen. 09.05 Kuningattaren kuolema. YLE TV1 07.00 Prisma: Titan-sukellusveneen tuho. 14.45 Lätkän legendat. 15.00 Urheilustudio. 23.05 ELOKUVA Elokuva: The Edge Reunalla. 10.40 Penn & Teller: Naruta meitä! 11.00 Valtateiden sankarit. 07.05 Smurffit. 13.45 Olipa kerran televisio. 22.55 Äidit väkivallan varjossa. tammikuuta 2026 10 // LAUANTAI 17.01. 08.55 Huomenta Suomi. 16.45 Karin Widnäsin museo. 16.30 Hockey Night Lauantai. 10.40 Yhdistetyn MC, miesten mäki. 19.10 Tulosruutu. 21.00 Tämä on tämä. 10.40 Penn & Teller: Naruta meitä! 11.00 Poliisit UK: Ajojahti. 09.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 09.01 Näin meillä. 23.20 ELOKUVA Elokuva: Beck: Viimeinen päivä (34). 07.20 Keksijäkylän Lotta. 09.00 Koti koiralle. 08.15 Tuuri. 16.05 Maryn helpot kokkailut. 15.25 Tammisunnuntai 1918. 17.10 Alexa ratkaisee. 06.30 Muumilaakson tarinoita. 10.52 Elävä arkisto: Filmikellari. klo 14.30. 21.49 Urheiluruutu. 19.39 Sportnytt. 09.30 Puoli seitsemän. 09.00 Ota rahat ja juokse. 07.26 Saara ja Sorsa. 17.53 Kohti UMK:ta. 11.00 Seikkailu suksilla. 13.55 Pieni suuri maailma. 22.05 Valheiden anatomia. 13.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 22.50 Ulkolinja: Portugalin huumehuoneet. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 08.26 Metsäleikkimestarit. 15.30 Hengaillaan. 11.00 På spåret. 13.25 Ampumahiihdon MC, naisten takaa-ajokilpailu. 12.00 Kolmiodraama. 08.05 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 18.10 Urheiluruutu. 17.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 19.30 Kettu. 12.00 Emmerdale. 08.33 Rollen remmi. 23.52 Voisiko joku kertoa, että tässä käy hyvin. 19.45 Urheilun huippuhetkiä. 20.53 Pieni suuri maailma. 20.45 Urheiluruutu. 16.00 Taiteilijoiden taivaat. lasku. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 09.00 Ota rahat ja juokse. 20.29 Yle Uutiset. 08.50 Vaiheessa: Kaipuu Sisiliaan. PERJANTAI 16.01. 13.00 Uusi Kino: Cosplayland nuoruuden maantiede. 18.30 Lola ylösalaisin. 08.30 Viisi miestä viikossa. 08.00 Yle Uutiset. 17.12 Egenlandin matkakohteet: Helene Schjerfbeckin Tammisaari. 21.50 Liverpoolin mafia. (Kanada/Yhdysvallat, 2022). 13.15 Kylmän sodan Suomi: Erityisiä suhteita. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 12.10 Suomen huutokauppakeisari. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 15.25 Ampumahiihdon MC, miesten pikamatka. 21.00 Petos. 13.25 Alppihiihdon MC, miesten syöksylasku. 18.00 Kuutamolla. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 14.40 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.40 Leijonan luola USA. 21.45 Taitoluistelun EM, naisten vapaaohjelma. 15.25 Rahdinmetsästäjät. 19.26 Norjaa ristiin rastiin. 18.30 Puoli seitsemän. 15.55 Ampumahiihdon MC, miesten takaa-ajokilpailu. 21.05 Paskaa ja parfyymia. 09.43 Spotlight: Suunnitelma B kun työelämä tökkii. 13.57 Beethoven minuutissa: Kuurous. 13.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 09.12 Keltainen Lumimies. 07.09 Hirviökoulu. 07.36 Simo. 20.30 Taitoluistelun EM, gaala. 11.00 Taitoluistelun EM, parien vapaaohjelma. 11.09 Tarinoita tuntureilta. 16.45 Novosti Yle. 23.35 Vierastaistelijana Ukrainassa. 07.00 Smurffit. 11.48 Tarinoita tuntureilta. 20.00 Stenbeck. 14.55 Peltsin toinen luonto. 17.00 Viiden jälkeen. 13.20 Urheilustudio. 11.00 Yle ALueuutiset. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 11.05 Maryn helpot kokkailut. 17.00 The Floor USA. 16.30 Suomalainen menestysresepti. 08.55 Huomenta Suomi. 13.05 Urheilustudio. 18.00 Villavat veitikat. 19.35 Kirjakauppiaan tutkimukset. 19.15 Päivän sää. 08.50 Perjantai-dokkari. 17.10 Mahdoton tapaus. 20.30 Rescue Me! Koirien tarina. 21.00 ELOKUVA Total Recall unohda tai kuole. 22.00 UMK26 Musiikkivideot. 22.35 ELOKUVA Elokuva: The King’s Man. 19.50 Rallin SM. 13.25 Alppihiihdon MC, miesten super-g. 07.20 Keksijäkylän Lotta. 06.25 Huomenta Suomi. 11.45-14.40 Haluatko miljonääriksi. 16.00 Score: Game Tour. 09.19 Auri ja maailman eläimet. 09.00 Galaxi. 20.00 The Floor USA. 16.42 Kirjava luonto. 22.25 Tulosruutu. 12.00 ELOKUVA Toive-elokuva: Miestä ei voi raiskata. 10.40 Penn & Teller: Naruta meitä! 11.00 Valtateiden sankarit. 12.00 Levyraati. 12.30 Salatut elämät. 22.45 Terapiaa ja tunnetta. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.30 Vintiöt. 21.00 Amazing Race Suomi. 11.39 Oddasat. 20.29 Yle Uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.00 Pentulive: Eka vuosi. 11.00 Savotta. 19.48 Sportliv. 21.00 ELOKUVA M:I III Vaarallinen tehtävä III. 22.00 Kymmenen Uutiset. 12.00 Suomalainen menestysresepti. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Tulosruutu. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 13.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 07.50 LEGO Ninjago. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 10.45 Yle Alueuutiset. Pariskunta matkusti ympäri maapalloa jahdaten tulivuorenpurkauksia ja dokumentoiden tutkimuksiaan. 17.08 Pikkukaupungin poliisi. MTV3 06.15 Aamusää. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Suurmestari Ruotsi. 20.45 Sudet ja hirvimetsät. 10.05 Ykkösaamu. 08.05 Code Lyoko. 09.21 Micken puuvene. 10.00 Talot huokuvat historiaa. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 22.20 Milli arvontalähetys. 14.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 20.00 Alone yksin erämaassa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 18.17 Ryhmä S.A.N.A. 11.01 Elämä käännekohdassa. 19.30 Bob’s Burgers. 12.45 99 valittua Huippuorkesterin kulisseissa. 18.07 Leikkien keräilijät. 13.25 Yhdistetyn MC, miesten 10 km. 12.00 Tähtiarpa. 13.20 ELOKUVA Majuri maantieltä. 16.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 17.35 Selviytyjät Suomi. 10.00 Suurmestari UK. 07.03 Pipsa Possu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Jääpallon MM, välierä. 07.18 Olivia. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. in Hollywood. 20.55 Urheiluruutu. 15.50 Urheilustudio. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 19.25 Hockey Night: Kärpät Lukko. 22.30 ELOKUVA Ase kädessä. 15.30 Suurmestari Ruotsi. 22.00 Kadonneet maailmat: Nabatealaiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 21.15 Veljen luo. 21.10 ELOKUVA Kenraaliharjoitus. 08.34 Ensimmäiset ruotsalaiset. 06.45 Sunny Bunnies. YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 18.30 Emmerdale. 22.10 Lotto ja Jokeri. 08.10 Liisa ja Leo. 22.15 Teatterikorkea näyttämölle valitut. 18.15 Strömsö 2019. 14.30 Fire of Love. 09.00 Galaxi. 14.10 Haluatko miljonääriksi. 23.50 Hiljainen todistaja. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.30 Remontilla rahoiksi. 14.01 Seitsemäntoista. 22.20 Milli arvontalähetys. 13.35 Ingresin timantti ja taulun maailma. 21.00 Hengaillaan. 08.38 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 07.25 Zig & Sharko. 20.00 The Floor USA. 21.00 Q ja tähdet. 22.25 Tulosruutu. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 10.30 Maryn helpot kokkailut. YLE TEEMA & FEM 07.44 BUU-klubben. 08.22 Barbapapa. 06.52 Pikku Tuutti. 06.50 Smurffit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.05 Haluatko miljonääriksi. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.30 Elämää Philadelphiassa. 11.35 Urheilustudio. 07.21 Pipsa Possu. 11.35 IS esittää: Sain sen videolle. 17.20 Jääpallon MM, loppuottelu. He kuolivat vuonna 1991 Unzen-tulivuoren purkauksessa Japanissa. 16.40 Yhdistetyn MC, miesten 10 km. 12.45 Rescue Me! Koirien tarina. 14.10 Alppihiihdon MC, miesten pujottelun 2. 08.45 Pelastajapartio. 18.00 Yle Uutiset. 08.43 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.15 Egenlandin matkakohteet: Keskiaikainen Taalintehdas. 17.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 07.15 Smurffit. 16.45 Taitoluistelun EM, jäätanssin rytmitanssi. 07.40 LEGO Ninjago. 17.00 Yle Uutiset. 07.53 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 19.15 ELOKUVA Pertsa ja Kilu Faaraon sormus. 21.00 NHL: Dallas Tampa Bay. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. NELONEN 06.00 Bing. 17.00 Valtateiden sankarit. 19.10 Uutisextra. 19.30 Amazing Race Suomi. 15.00 Kuutamolla. 19.20 Urheiluextra. 17.25 Antiikkimakasiini. 07.35 Viidakon veijarit. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 13.10 Haluatko miljonääriksi. 16.05 Leijonan luola USA. 19.45 Maailman parhaat curryt. 20.45 Urheiluruutu. 20.00 Suurmestari. 08.25 Sonic Boom. 07.28 Suurenmoinen herra Kunkku. 08.40 Sonic Boom. 08.25 Galaxi. 11.00 Palanen: Joukko-opin tie. 09.04 Äidiltä tyttärelle. 10.00 Suurmestari UK. 08.09 BUU-klubben. 17.10 Urheilustudio. 11.55 Ruokamakasiini. 12.55 Urheilustudio. – TORSTAI 22.1.. 23.20 ELOKUVA Elokuva: Beck: Omaa vertasi (35). 23.35 Olet mitä syöt. 17.50 UMK26 Musiikkivideot. 08.58 Eräelämää. 18.57 Felix & Klara. 19.30 Jarkko Tammisen maailma. 11.45 Bussi. 07.50 LEGO Ninjago. 10.30 Urheilustudio. 17.00 Taitoluistelun EM, miesten vapaaohjelma. 10.00 Studiokirkko. 14.00 Castamarin keittäjätär. 10.02 Huutokauppakesä. Fire of Love, Yle Teema & Fem sunnuntaina 18.1. 16.00 Salatut elämät. 12.00 Viisi miestä viikossa. 07.05 Oggi ja torakat. 12.15 Antiikkimakasiini. 15.55 A-talk. 23.45 The Gold. 16.45 Urheilustudio. 22.25 Tulosruutu. 07.33 Franklin ja ystävät. 08.00 Suomen kaunein koti. 08.13 BUU-klubben. 15.00 Taitoluistelun EM, jäätanssin rytmitanssi. 11.55 RSO Musiikkitalossa. 08.50 Sonic Boom (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 19.00 Jääpallon MM, Suomi Ruotsi. 16.00 Olet mitä syöt. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 16.55 Pikku Kakkonen. 12.00 Valtateiden sankarit. 15.00 Urheilustudio. 18.00 Superkivat sunnuntait. 18.00 Vintiöt. 21.00 Kylmä kausi. 23.25 Salakuljettaja. 08.57 Nimipäiväonnittelu: 17.1. 14.30 Mr. 10.00 Urheilustudio. 19.05 IS esittää: Sain sen videolle. 16.40 ELOKUVA Pertsa ja Kilu. 21.00 ELOKUVA Sicario 2: Soldado. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.00 LOVE. 16.50 Novosti Yle. 17.25 Strömsö 2019. 09.05 Jari Tervo haastattelee: Tapio Bergholm
06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 08.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 11.54 Oddasat. 11.00 Savotta. 16.45 Novosti Yle. 16.05 Castamarin keittäjätär. 20.00 Castamarin keittäjätär. 20.23 ELOKUVA Yöui. 20.55 Pieni suuri maailma. 22.50 ELOKUVA Elokuva: Total Recall unohda tai kuole. 10.15 Itse asiassa kuultuna: Sirkka Hämäläinen. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 21.49 Urheiluruutu. 18.00 Suurmestari UK. 23.10 Mieletön vilppi. 21.45 Yle Uutiset. 15.00 Suomalainen menestysresepti. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 22.15 Tosi tarina: Hurrit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 Matematiikan taikaa. 11.05 Kohti UMK:ta. 13.30 Remontilla rahoiksi. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 18.00 Yle Uutiset. 19.25 Tulosruutu. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 15.30 Kolmiodraama. 20.55 Huippuvuoret yläilmoista. 22.35 Hockey Night Maanantai. 21.05 A-studio. 18.00 Suurmestari UK. 15.00 Kaikkea kaupan. 13.30 Elämä käännekohdassa. 18.00 Iskelmä-Suomi: Sininen ja valkoinen. 11.18 Ruokamuisto: Ragni Rissanen. 16.05 Haluatko miljonääriksi. 22.20 Milli arvontalähetys. NELONEN 06.00 Bing. 17.00 Pikku Kakkonen. 19.10 Ampumahiihdon MC, miesten normaalimatka. 11.00 Yle Alueuutiset. 19.55 Leikin loppu. 19.53 Norjaa ristiin rastiin. 12.00 Emmerdale. 13.30 Remontilla rahoiksi. 20.53 Uusi Kino: Ilmoitusasia. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.26 Isäpulmia. 11.00 Yle Alueuutiset. 20.00 Castamarin keittäjätär. 08.50 Jumppahetki. 14.40 Kahvin historiaa. 16.40 Yle Oddasat. 19.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 08.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 14.50 A-studio. 22.20 Milli arvontalähetys. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. NELONEN 06.00 Bing. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 06.30 Sunny Bunnies. 20.30 Rikostarinoita Suomesta. MTV3 06.15 Aamusää. 11.39 Luontotuokio. MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 20.00 Castamarin keittäjätär. YLE TEEMA & FEM 07.56 Teiden sankarit. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 22.00 Ei mikään murhamysteeri. 18.30 Puoli seitsemän. 08.21 Galaxi. 12.35 Isä Brown ja hänen laumansa. 17.00 More than Machine. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Kylmä kausi. 16.00 Metson näköinen kirjasto. 18.30 Puoli seitsemän. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 23.10 IS esittää: Sain sen videolle. 13.30 Historia: Esihistoriallinen lapsuus. 19.20 Päivän sää. 19.20 Päivän sää. 18.30 Emmerdale. 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 09.00 Sanansaattajat. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.20 Vatsani ja minä. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti. 07.57 Tuuri. 16.25 Taiteilijasiirtokunta Hornbækissa. 15.30 Operaatio M-25 Kiantajärven tähtimoottori. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00 Savotta. 11.01 Strömsö 2019. 12.35 Isä Brown ja hänen laumansa. 22.35 Petos. 10.01 Puutarhakisa. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Jörn Donner. 11.01 Tanskalainen maajussi. 17.55 Kohti UMK:ta. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 21.55 Ei sosiaaliselle medialle. 11.02 Kohti UMK:ta. 19.00 Bob’s Burgers. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 14.00 Liikennepoliisit UK. 16.00 Unelmakoti. 11.07 Ruokamuisto: Ristomatti Ratia. 09.04 Elämä käännekohdassa. 06.25 Huomenta Suomi. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 21.45 Jaakko Keso: Tämä on Amerikka. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.00 Höyhensarja. 12.00 Eva Longoria Meksikossa. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 19.25 Tulosruutu. 23.47 Modernit miehet. 08.50 Jumppahetki. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti. 16.00 Pohjoismainen design, rakkaustarina. 18.21 Puoli7 tänään. 17.00 Valtateiden sankarit. 11.03 Ruokamuisto: Jarkko Ahola. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 13.30 Elämä käännekohdassa. 17.53 UMK26 Musiikkivideot. 18.00 BUU-klubben. 18.00 Iskelmä-Suomi: Kaupungin valot. 23.00 The Other Mrs Jordan: sarjahuijarin uhrit. 19.00 Olipa kerran televisio. 19.30 Eränkävijät. 21.00 Hautalehto. 22.25 Tulosruutu. 22.40 Oxen. 14.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.30 Sunny Bunnies. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 11.55 Lemmikkilekurit. 10.05 Haluatko miljonääriksi. 20.01 Modernit miehet. 20.00 Kylmän sodan Suomi: Kauko-ohjattu maa. 10.30 Jaksa paremmin. 06.35 Sunny Bunnies. 21.55 UMK26 Musiikkivideot. 19.25 Tulosruutu. 11.50 Yle Oddasat. 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. NELONEN 06.00 Bing. 16.40 Yle Oddasat. 11.00 Suomalainen menestysresepti. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.45 Iskelmä-Suomi: Kaupungin valot. 11.00 Iskelmä-Suomi: Yes Sir, alkaa polttaa. 23.31 Aineissa. 19.00 Bob’s Burgers. 11.18 Micken puuvene. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 17.07 Pikkukaupungin poliisi. 23.10 Sairas nuoruus. 17.00 Uudet tekijät. 16.00 Salatut elämät. 21.45 Vallan algoritmi. 12.00 Sadan vuoden talo. 16.00 Haluatko miljonääriksi. 12.00 Viisi miestä viikossa. 08.42 Studio 65. 11.00 Rooman perilliset. 18.30 Emmerdale. 10.05 Haluatko miljonääriksi. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 09.30 Puoli seitsemän. 23.05 Kolmen naisen tarina. 14.50 Koiraperheet käytöskoulussa. 20.29 Yle Uutiset. 19.53 Huippuvuoret yläilmoista. 07.23 Nipa ja Pete. MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 Topi ja Sointu lomalla. 21.05 A-talk. 12.00 Timanttinen keikka. 07.05 Poppelikumpu. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 17.25 Pörriäinen lentää hämärissä. 22.50 ELOKUVA Elokuva: Tie länteen. 16.00 Pitääkö olla huolissaan. 23.32 Haluan olla taas Mira. 21.00 A-studio. 13.20 ELOKUVA Sysmäläinen. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Riitta Uosukainen. 14.00 Historia: Euroopan suuret muuttoliikkeet. 20.00 Poliisit UK: Ajojahti. 10.02 På spåret. 22.01 UMK26 Musiikkivideot. 18.00 Suurmestari UK. 22.05 Ulkolinja: Sodan edessä. 13.20 ELOKUVA Morsian yllättää. 16.00 Pitääkö olla huolissaan. 23.00 Tosi tarina: Hurrit. 17.25 Unelmakoti: dokumentti. 23.35 UEFA Champions League: Huippuhetket. 19.30 Bob’s Burgers. 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 10.51 Filmikellari. TIISTAI 20.01. 21.55 UMK26 Musiikkivideot. YLE TEEMA & FEM 07.40 Teiden sankarit. 13.30 Remontilla rahoiksi. 21.49 Urheiluruutu. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.49 Urheiluruutu. KESKIVIIKKO 21.01. 21.00 Pohjoismainen design, rakkaustarina. 20.00 Mot. 22.55 Oddasat. 12.30 Eläinsairaala. 14.00 Tanskalainen maajussi. 10.00 Suurmestari UK. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Pitääkö olla huolissaan. 11.00 Studiokirkko. 22.21 Päivän sää. 13.00 Cinema Laika. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Tie länteen. 12.05 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä. 21.00 Modernit miehet. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 13.45 Tanskalainen maajussi. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Beck: Paholaisen asianajaja (38). 19.30 Salatut elämät. 22.50 Oddasat. 22.21 Päivän sää. 23.15 Poliisit 24/7. 06.53 Hyrräpäät. 13.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 12.35 Pikkukaupungin poliisi. 20.00 Olet mitä syöt. 17.53 UMK26 Musiikkivideot. 20.00 Kulttuuricocktail. 11.00 Savotta. 13.00 Levyraati. 22.35 Ampumavälikohtaus Nygatanilla. 18.00 Lomakoti auringon alta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.40 Elävä arkisto: Mannermainen muoti. 12.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 16.05 Haluatko miljonääriksi. 08.00 Huvila & Huussi. 16.00 Maryn helpot kokkailut. 22.00 Kymmenen Uutiset. 08.27 Merten syvyyksissä. 16.00 Unelmakoti. 22.21 Sin City Gigolo murha Las Vegasissa. 22.35 Rallisirkus. 18.30 Seikkailu suksilla. 08.37 Minä, Elvis Riboldi. 22.00 ELOKUVA Tulossa: Hildur. 23.45 Uusi Kino: Hakumatkalla.. 19.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 22.25 Tulosruutu. 16.30 Haluatko miljonääriksi. 14.35 Miss Paradise Beach. 06.40 Smurffit. 19.00 Vintiöt. 09.30 Puoli seitsemän. 17.00 Viiden jälkeen. 21.45 Yle Uutiset. 08.30 Norjan kovin. 20.46 Spotlight: Suunnitelma B kun työelämä tökkii. 17.00 Yle Uutiset. 23.05 Kolmiodraama. 21.00 Temptation Island Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 22.46 Tulen Morsian. 18.00 Iskelmä-Suomi: Yes Sir, alkaa polttaa. 15.00 Kaikkea kaupan. 23.00 IS esittää: Sain sen videolle. 12.00 Pohjoismainen design, rakkaustarina. 12.00 Maan muisti. 11.54 Oddasat. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Suurmestari UK. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.55 UMK26 Musiikkivideot. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 17.52 UMK26 Musiikkivideot. 12.00 Tähtiarpa. 16.50 Taiteilijasiirtokunta Hornbækissa. 06.25 Huomenta Suomi. 16.00 Pitääkö olla huolissaan. 08.25 Supersisarukset. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 23.21 Toive-elokuva: Kahdeksan surmanluotia. 11.02 Lola ylösalaisin. 17.00 Pikku Kakkonen. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 16.05 Mot. 23.55 Some Deep Story. 20.55 Urheiluruutu. 09.30 Puoli seitsemän. 23.35 Pitääkö olla huolissaan. 08.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 12.05 Kulttuuricocktail. 21.45 Yle Uutiset. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 17.00 Valtateiden sankarit. 15.00 Kotoisa. 20.00 Poliisit 24/7. 10.00 Suurmestari UK. 18.00 BUU-klubben. 12.00 Ruokamakasiini. 19.30 Eränkävijät. 17.00 More than Machine. 18.21 Puoli7 tänään. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 08.19 Studio 65. 08.37 Näin meillä. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 21.00 Kolmiodraama. 08.29 Galaxi. 19.00-20.00 Frasier (S). 21.00 Tämä on tämä. 21.45 Yle Uutiset. 11.54 Oddasat. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.30 Salatut elämät. 08.50 Jumppahetki. 19.30 Salatut elämät. 19.45 Vaiheessa: Öllöläntie 156. tammikuuta 2026 // 11 MAANANTAI 19.01. 14.00 Tanskalainen maajussi. 21.00 Olet mitä syöt. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 13.15 ELOKUVA Sinä olet kohtaloni. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 16.00 Unelmakoti. 20.00 Olipa kerran televisio. 20.30 Poliisit 24/7. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.35 Rikospaikka. 08.30 Olipa kerran keksintö. 19.01 Romusta radalle. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.35 Ketonen & Myllyrinne. 10.00 Alone yksin erämaassa. 09.00 Hengaillaan. 11.30 Arkkitehtuurin vedenjakajat. 09.30 Felix & Klara. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 12.00 Viisi miestä viikossa. 07.50 Sonic Boom. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.20 Temptation Island Suomi. 14.35 Unelmia Italiassa. 09.00 Höyhensarja. 14.25 Alppihiihdon MC, naisten suurpujottelun 2. 09.00 Höyhensarja. 17.00 Yle Uutiset. 13.30 Remontilla rahoiksi. 19.00 Höyhensarja. 23.50 Tappavan väkivallan motiivit. 08.25 Meidän iskä. 14.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 22.30 Poliisit 24/7. 14.30 Arkistojen salat. 12.00 Tähtiarpa. 09.33 Lauman uusi jäsen. 15.58 A-studio. 11.10 Topi ja Sointu lomalla. 12.40 Ingresin timantti ja taulun maailma. 17.00 Lomakoti auringon alta. 11.50 Yle Oddasat. 18.00 Yle Uutiset. 06.40 Smurffit. 20.55 Urheiluruutu. 22.00 Veljen luo. TORSTAI 22.01. 21.30 alharich_S02. 16.45 Novosti Yle. 16.45 Novosti Yle. 15.21 Luontotuokio. 22.00 Ulkolinja: Venäjä valloittaa Afrikkaa. 14.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. NELONEN 06.00 Bing. 08.48 Kysy lääkäriltä terveydestä. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 08.50 Jumppahetki. 10.00 Itse asiassa kuultuna. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 06.25 Huomenta Suomi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 23.00 Oddasat. 20.55 Urheiluruutu. YLE TEEMA & FEM 07.40 Teiden sankarit. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 17.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.00 Leijonan luola USA. 17.56 Kohti UMK:ta. 19.00 Historia: Viikinkien imperiumin nousu. 17.00 Viiden jälkeen. 19.30 Salatut elämät. 17.07 Isä Brown ja hänen laumansa. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 12.30 Eläinsairaala. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.33 Romusta radalle. MTV3 06.15 Aamusää. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 06.40 Smurffit. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.20 Sportliv. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 ELOKUVA Kohtalokas tapaaminen. 19.00 Frasier (S). 21.00 Historia: Euroopan suuret muuttoliikkeet. 19.30 Frasier (S). 09.11 Taviksesta kuninkaallinen. 07.50 Sonic Boom. 08.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. YLE TEEMA & FEM 07.41 Teiden sankarit. 08.15 Auri ja maailman eläimet. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 20.00 Suomalainen menestysresepti. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 19.30 Pentulive: Eka vuosi. 13.00 Levyraati. 13.20 ELOKUVA Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä. 16.40 Yle Oddasat. 17.30 Selviytyjät Suomi. 13.35 Metson näköinen kirjasto. 09.30 Eränkävijät. 09.25 Kohti UMK:ta. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.25 UMK26 Musiikkivideot. 18.30 Emmerdale. 13.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 14.36 ELOKUVA Tulossa: Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä. 20.29 Yle Uutiset. 07.50 Sonic Boom. 17.00 Koti koiralle. 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 08.04 Ryhmä Hau. 08.37 Kun olin ikäisesi. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 23.25 Petos. 18.21 Puoli7 tänään. 09.33 Asuntoflippaajat. 21.00 A-studio. 20.00 Koti koiralle. 15.00 Kaikkea kaupan. 21.05 Murha Sandhamnissa. 22.30 Vallan algoritmi. 06.40 Smurffit. 11.50 Yle Oddasat. 14.22 Egenlandin matkakohteet. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.00 Poliisit UK: Ajojahti. 20.00 Arman ja oodi suomalaiselle ruoalle. 23.15 Stalkkerin vainoama. 12.00 Viisi miestä viikossa. 22.25 Tulosruutu. 12.00 Emmerdale. 09.30 Eränkävijät. 22.25 Tulosruutu. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 12.00 Tähtiarpa. 11.55 Pentulive: Eka vuosi. 08.00 Huvila & Huussi. 17.53 UMK26 Musiikkivideot. 11.00 Ruokamuisto: Erkki Lampén. 21.00 Jaakko Keso: Tämä on Amerikka. 12.30 Salatut elämät. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00 Metsän selviytyjät. 08.23 Galaxi. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 09.54 Bollywood Style Finland. 12.00 Tähtiarpa. 18.00 Yleisurheilu Tampere Indoor Meeting. 21.00 ELOKUVA Kino: The Favourite. 10.05 Haluatko miljonääriksi. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 Temptation Island Suomi. 14.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 15.00 Ota rahat ja juokse. 13.00 Fire of Love. 23.10 ELOKUVA Tulossa: Hildur. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.14 Sportliv. 20.30 Islanti saagojen valossa. 16.00 Salatut elämät. 12.24 Tarinoita metsästä: Kuukkeli talvella. 17.00 Viiden jälkeen. 22.55 Donner Privat. lasku. 19.00 Koti koiralle. 19.20 Päivän sää. 12.30 Salatut elämät. 21.57 Toive-elokuva: Kahdeksan surmanluotia. 06.25 Huomenta Suomi. 12.30 Salatut elämät. 19.00 Seitsemän Uutiset. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 21.23 Pirjo. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.00 Salatut elämät. 11.01 Äidiltä tyttärelle. 12.00 Emmerdale. 17.00 Yle Uutiset. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 23.50 Kukista ja mehiläisistä. 06.35 Sunny Bunnies. 23.05 UEFA Champions League: Huippuhetket. 18.30 Puoli seitsemän. 18.30 Emmerdale. 18.21 Puoli7 tänään. 08.00 Huvila & Huussi. 16.00 Unelmakoti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 22.21 Päivän sää. 22.55 Oddasat. 09.00 Kuutamolla. 21.00 Tulen Morsian. 17.00 Viiden jälkeen. 14.50 Prisma: Titan-sukellusveneen tuho. 22.20 Milli arvontalähetys. 12.05 Tanskalainen maajussi. 19.25 Tulosruutu. 12.00 Ruokamakasiini. 21.49 Urheiluruutu. 14.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 15.00 Ota rahat ja juokse. 07.29 Milli ja Molli. 09.25 Kohti UMK:ta. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Yksi lensi yli käenpesän. 15.00 Rakkaudesta villieläimiin. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 10.02 Puutarhakisa. 21.50 ELOKUVA Pidetty hiljainen mies. 12.30 Pikkukaupungin poliisi. 14.27 Elävä arkisto: Filmikellari. 14.00 Tanskalainen maajussi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 22.00 Poliisit 24/7. 07.12 Popi Kissa. 13.30 Elämä käännekohdassa. 22.45 Adoptio, viimeinen mahdollisuus. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Emmerdale. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 19.00 Frasier (S). 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 19.00-20.00 Bob’s Burgers. 08.24 Siivekkäät. MTV3 06.15 Aamusää. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 18.00 BUU-klubben. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. lasku. 14.30 Kotoisa. 15.35 Historia: Tuntematon Pompeji. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 20.10 Psyyke. 06.30 Sunny Bunnies. 17.15 Egenlandin matkakohteet: Kaurilan saunan rentouttavat löylyt. 23.35 Elsbeth. 23.45 Poliisit 24/7. 09.00 Sanansaattajat. 18.46 Micken puuvene. 11.25 Alppihiihdon MC, naisten suurpujottelun 1. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 16.45 Novosti Yle. 17.25 Tanskalainen maajussi. 20.29 Yle Uutiset. 14.32 Rahusen punatähdet. 16.00 Pitääkö olla huolissaan. 17.07 Isä Brown ja hänen laumansa. 10.02 Puutarhakisa. 20.29 Yle Uutiset. 06.35 Sunny Bunnies. 11.00 Yle Alueuutiset. 19.25 UMK26 Musiikkivideot. 22.00 Ketonen & Myllyrinne. 19.00 Merkkien salat. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 15.55 Castamarin keittäjätär. 19.20 Päivän sää. 20.00 Kuutamolla. 15.00 Liikennepoliisit UK. 08.14 Galaxi. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 18.30 Puoli seitsemän. 16.40 Yle Oddasat. 18.00 BUU-klubben. 08.00 Huvila & Huussi. 15.30 Unelmia Italiassa. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 14.15 Egenlandin matkakohteet. 19.00 UMK26 Musiikkivideot. 22.05-23.10 Ketonen & Myllyrinne. 20.00 Poliisit UK: Ajojahti. 21.00 ELOKUVA Elokuva: Beck: Vailla aikomusta (37). 12.30 Kauniit ja rohkeat. 18.30 Äidiltä tyttärelle. 09.50 Kohti UMK:ta. 11.00 Savotta. 06.30 Sunny Bunnies. 14.20 Eva Longoria Meksikossa. 23.05 Kylmä kausi. 17.07 Isä Brown ja hänen laumansa. 19.45 Vaiheessa: Töölön tähti. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 15.30 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 10.50 Filmikellari. 18.00 Leijonan luola USA. 17.50 Lemmikkilekurit. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 08.22 Antiikin aikaan keksittyä. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 21.00 ELOKUVA Venetsian aaveet. 23.05 Amazing Race Suomi. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.50 Sonic Boom. 08.35 Studio 65. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 14.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 15.00 Olet mitä syöt. 09.00 Sanansaattajat. 17.56 Kohti UMK:ta. 11.11 Ruokamuisto: Mari Palo. 17.56 Kohti UMK:ta. 09.30 Puoli seitsemän. 17.00 Yle Uutiset. 20.00 Poliisit UK: Ajojahti. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 19.00 Prisma: Kiehtovat tulivuoret. 11.30 Pörriäinen lentää hämärissä. 20.00 Poliisit UK: Ajojahti. 19.30 Frasier (S). 18.30 Synnytys kotona. 22.21 Päivän sää. 11.14 Ruokamuisto: Ilmari Saarelainen
kirjoittamasi pääkirjoitus avasi monien silmiä ja ajatuksia. Nykyiset yrittäjät eivät ole vastuussa tuosta päätöksestä. Mihin se kaatui, kun ns. Eräs talo samalla tiellä oli viikon sähköttä. ULKONA oli -16 astetta, sisällä vielä 18, mutta villapaita ja villasukat tulivat tarpeeseen. Ne ovat asioita, joita taas vähitellen alkaa pitää itsestäänselvyyksinä, kunnes tulee seuraava katkos. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Takka voi lämmittää, mutta missä keittää vettä ja ruokaa. Sanoisin, että se on mahdollisuuksien rakennus! Meillä on loistava konseravatorio, musiikkiopisto, joka on ahdettu todella epätarkoitukselliseen paikkaan. Poliittinen vakaus on vaarassa myös muissa isoissa eurooppalaissa maissa. Tapani Hankaniemi " Rauhan puolella sotaa vastaan on kestävä periaate, ja sen uskaltaa julkituoda. YEL-järjestelmästä päätettäessä 1970-luvulla ei lähdetty rahastoimaan yrittäjäeläkkeitä, mikä on merkittävä syy nykyiseen alijäämään. Puolueettomana olisi enemmän sananvaltaa Maailman menoa seurailen. Olisimme edelleen kelvanneet idän ja lännen solmuja avaamaan. Takka voi lämmittää, mutta missä keittää vettä ja ruokaa. Kokkolassa tuhotaan historiallista kerroksellisuutta Loistavaa Tapio Lehtinen. Instituutiot YK, EU ja Natokin ovat tässä pelissä syrjään työnnetyt. Vähempikin riittäisi. Eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeiden taso perustuu yrittäjien oman työuransa aikana maksamiin eläkemaksuihin. OTA KANTAA! Hannes näytti, mitä sähköttömyys tarkoittaa Kolumni Pirkko Högkulla @hillagroup.fi Taannoinen Hannes-myrsky muistutti ankaralla kädellä, kuinka riippuvaisia olemme sähköstä. Suomen poliittinen johto pelaa sotapeliä. MONET nykykodit ovat haavoittuvia pitkille sähkökatkoille. Taskulamput ja kynttilät kaivettiin esille. YRITTÄJYYS ON riskinottoa. Meillä katkos kesti vain noin 20 tuntia. Luovuutta kehiin Tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi: keskipohjanmaa.fi. " Monet nykykodit ovat haavoittuvia pitkille sähkökatkoille. Kukaan ei puhu liennytyksestä halaistua sanaa, varsinkaan idän suuntaan. Oletus oli, että sähköt palaavat yön aikana. Samalla on varmistettava, ettei järjestelmä heikennä kannustimia yrittäjyyteen tai pienimuotoiseen yrittäjätyöhön, kohtelee tasapuolisesti eri yrittäjiä ja yritysmuotoja sekä turvaa kohtuullisen eläkeja sosiaaliturvan. Tievalot ovat edelleen pois, jo kolmatta viikkoa. Letku oli onneksi vaihdettu, mutta kaasupullo oli tyhjä – eikun ostoksille. Seuraava aamu valkeni kuitenkin täydellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa, jota ei katkaissut edes kodinkoneiden surina. Viimeisin esimerkki on Anttilan liiketalon kaava-asia. ARKI MUUTTUI hetkessä, kun sähköt katosivat iltaseitsemän jälkeen. Putin ja Trump pelaavat vaarallista peliä. Teboilin ns. Lisäksi viime vuosina on tehty isoja eläkkeiden indeksikorotuksia, jotka koskevat luonnollisesti myös yrittäjien eläkkeitä. On myös muistettava, että yrittäjät kantavat merkittävän osan yhteiskunnan rahoittamisesta veroina ja veroluonteisina maksuina. Meillä oli puolueettomana maana enemmän sananvaltaa kuin nyt. Suomen Yrittäjät esittää, että yrittäjälle annetaan enemmän vapautta määrittää oma eläkemaksunsa ja sosiaaliturvansa pakollisen vakuuttamisen alarajan yläpuolella. On siinä paasikivi–kekkoslaisella ja puolueettomuuspolitiikan kannattajalla ihmettelemistä. Kovat lausunnot ovat pöydällä ja jokaiseen kahaukseen löytyy kommentti. Yrittäjän tulee maksaa eläkeja sosiaaliturvastaan kuten muidenkin, mutta maksutason on oltava sellainen, että yrittäminen ja riskinotto ovat aidosti kannattavia. On suorastaan pöyristyttävää, että uusi kaava mahdollistaa ehjän talon / rakennuksen purkamisen! Rakennuksen, joka rakenteensa puolesta ” joustaa ” monenlaiseen käyttöön. Miten musiikkikaupunki Kokkola kohteleekaan juuri sitä kulttuurinsa terävintä kärkeä, joka loistaa maailmalle! Mihin kaatui vireillä ollut ja edennytkin valmistelutyö muokata Anttilan kiinteistö esim. Hanneksen iskiessä saatiin mitata oman kotivaran toimivuutta käytännössä. Valtion maksuosuus on noussut myös siksi, että eläkkeellä olevien yrittäjien määrä on kasvanut ja on suurempi kuin aktiivisten YEL-vakuutettujen yrittäjien. Kahvia piti saada ja jotain lämmintä lounasta, joten kahden levyn kaasuhella kannettiin tallista sisälle. Atte Rytkönen-Sandberg Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien johtaja. Kun tulevan sähkökatoksen pituudesta ei ollut minkäänlaista varmuutta, päätettiin toimia. Aiemmin puuhella keittiössä ja kaakeliuunit kamarissa olivat arkea, ja kellari toimi luonnollisena jääkaappina ja ruokavarastona. Yrittäjien eläkemaksut eivät riitä kattamaan eläkkeellä olevien yrittäjien eläkkeitä. Rauhan puolella sotaa vastaan on kestävä periaate, ja sen uskaltaa julkituoda. Eri yritysmuodoissa ja erikokoisissa yrityksissä yrittäjän saama tulo ei useinkaan kuvaa hänen työpanoksensa arvoa. Varautumisesta ja kotivarasta on tullut viime vuosina jokaiselle tuttu termi maailman tilanteen heijastuessa myös Suomeen. Eikä tämä olisi tarkoittanut, että olisi pitänyt olla hiljaa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Päivän kääntyessä kohti illansuuta sähköt palasivat, muutaman nikottelun jälkeen pysyvästi. Kovat arvot ja äärivoimat saavat Euroopassakin lisää jalansijaa. Vasta saimme katsoa ja kuunnella Itse asiassa kuultuna -ohjelmia. Tulovirta on epävarmaa ja vaihtelevaa. Perunakellarissa oli varastossa pullovettä, lähinnä aiempien talousveden keittokehotusten vuoksi. tammikuuta 2026 12 // MIELIPIDE SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. kahvila-parlamentit tällaisestakin ratkaisumallista ovat puhuneet jo vuosia. Tiistaina 12.1. Tilannekuva on nyt kaikilla hämärä, ja erityisen hämärtynyt se on maamme poliittisella johdolla. Esimerkiksi toiminimiyrittäjä ei voi maksaa itselleen palkkaa. konservatorion käyttöön. Kun sähköt palasivat, osasi taas hetken arvostaa juoksevaa vettä ja lämpöä talossa. YEL-alijäämä ei ole yrittäjien syy Yrittäjien eläkelakia käsittelevässä STT:n jutussa (KP 13.1.) otettiin esille, että yrittäjien eläkkeitä joudutaan kattamaan valtion budjetista tällä hetkellä vuosittain noin 600 miljoonalla eurolla. Kaakeliuuniin sytytettiin tuli ja vintinrappusten eteen viritettiin viltti, jotta lämpö pysyisi alakerrassa. Seuraavaksi omalle ostoslistalle päätyy kaasulämmitin. funkkishuoltamon kohtalo on oiva esimerkki siitä, että jäädään odottamaan ihmettä, joka ongelman ratkaisisi. Lähetä viesti numeroon 13525. Sitten odotettiin, täytettiin ristikoita ja luettiin taskulampun valossa, seurattiin häiriökarttaa sähköyhtiön sivulta. Korttimme ovat yhdessä korissa, ja on vaarassa että olemme aina väärällä puolella, tapahtuu mitä tapahtuu. Valitettavasti Kokkolassa tuhotaan tänäkin päivänä kaupunkikuvansa historiallista kerroksellisuutta. Moni koti oli päiväkausia sähköttä, ja arjen hankaluudet niissä perheissä olivat täysin omaa luokkaansa. 72 tunnin suositus tarkoittaa valmiutta selviytyä kolme vuorokautta häiriötilanteessa, kuten pitkään kestävässä sähkökatkossa. Autoteollisuuden hiipumisen myötä massatyöttömyys uhkaa ja tyytymättömyys kasvaa. " Suomen Yrittäjät esittää, että yrittäjälle annetaan enemmän vapautta määrittää oma eläkemaksunsa ja sosiaaliturvansa pakollisen vakuuttamisen alarajan yläpuolella. Saksa on luisumassa vaaralliseen vaiheeseen. Yrittäjien eläkkeet ovat yleensä palkansaajia matalampia. Pian myös vettä alkoi valua hanoista niukasti, siispä heti talteen muutama kannullinen. Kyllä meidän on tunnustettava, että kaupungilla on ”pelimerkit” kädessä ratkaisemaan ajoissa tämänkaltaisia ongelmia, jos on vaan tahtoa ja innovatiivisuutta, luovuutta! Mitä pidempään asioiden annetaan olla, sitä vaikeammiksi ne käyvät! Voisiko toimittaja Lehtinen tai joku muu selvittää, miksei taannoin Teboilin kanssa työstettyä ratkaisumallia viety tavoitteellisesti eteenpäin. Tykkäsin molemmista haastatteluista. Esko Aho ja Paavo Väyrynen. Siksi eläkejärjestelmän muutoksia ja alijäämää ei pidä tarkastella tyhjiössä. Niissä esiintyivät huipputoimittajan lisäksi kaksi viisasta miestä. Suomessa on erilaisia yhtiömuotoja, joissa yrittäjätuloja saadaan ja kohdellaan eri tavalla. Jääkaapin sisältö pakattiin kylmälaukkuihin ja vietiin kellariin, pakastinta ei avattu
Kaipaamaan jäivät lähiomaiset. Siunauksen toimitti kappalainen Jukka Kesola. fi 09:45 15:17. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Lautakunta tehostaa kunnostusvelvoitetta 10 000 euron uhkasakoilla. Muistotilaisuus perheen ja läheisten kesken. veljet ja muut sukulaiset Kiitämme lämpimästi kaikkia teitä, jotka kunnioititte TomasForsbergin muistoa ja otitte osaa suruumme. Toimenpiteet kiinteistöllä eivät kuitenkaan edenneet kaupungin kehotuskirjeen mukaisesti. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lautakunta velvoittaa Kokkolan keskustassa sijaitsevan vanhan huoltoaseman omistajat kunnostamaan rakennuksen 200 vuorokauden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Lautakunta päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan keskiviikkona. Kaipaamaan jäivät siskot perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 16.1. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. tammikuuta 2026 PÄIVYRI // 13 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Kokkolalainen Olof Mikael Holmqvist, syntynyt 17.5.1962 Kokkolassa, kuoli 12.1.2026 Kokkolassa. Mäki-Korvela, nukkui pois 15.1.2026 101-vuotiaana Lehmuskodissa. Minun voimani vahvistaa häntä ja käteni on hänen tukenaan.” -Ps. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Rakkaudella kaivaten Pauli ja Päivi Johanna, Niklas, Hugo, Felix ja tyttö-vauva Terhi, Nico ja Tomas Helena Suvi ja Nathan Sini Jukka ja Kaisa Pekka Kaisa, Valtteri, Elias ja Aarni Maura ja Dzintars Ritva ja Juha Anniina sisarusten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa lauantaina 24.1.2026 klo 14.00. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet henkäys rakkaasi poskella. Lämmin Kiitos kaikille teille, jotka kunnioititte Jorma Kalervo Mäki-Petäjän muistoa ja otitte osaa suruumme. 89:21– 22 Surukiitos Kuolleet Rakkaamme Lilja Matilda KORPI s. KOKKOLAN rakennusvalvonta totesi jo elokuussa 2024, että rakennuksen kunnossapitoa oli laiminlyöty. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. 8.8.1937 Kaustinen k. 25.12.2025 K-PKS Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet valon välke aallokossa. Tiina, Tiia ja Tinja perheineen äiti Marianne, sisarukset perh. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Viikko 3 Nimipäivät tänään Päivän sana Ilmari, Ilmo (suom.), Gudmund, Germund (ruots.), Peetu, Pekka, Pekko, Petja, Petri, Petrus, Petteri, Pietari (ort.). Ylivieskalainen Vilho Henrik Pirttioja kuoli 14.1.2026. Viime vuoden lokakuussa tehdyssä uudessa katselmuksessa todettiin, että rakennuksen kunnostamiseksi edellytettyjä velvoitteita ei ollut täytetty. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Lisäksi rakennuksen julkisivun rappaukset ja maalipinnat on kunnostettava. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. JUKKA LEHOJÄRVI Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Lataa sovellus Hallinnoi tilauksiasi asiakaspalvelu.hillagroup. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. 18.9.1932 Himanka k. Koska omistajia on kaksi, uhkasakko olisi yhteensä 20 000 euroa. Kokkolalaiset yksityishenkilöt Ilkka Korkiakangas ja Esa Herlevi ostivat vanhan huoltoasemakiinteistön itselleen alkuvuodesta 2022. Hän oli 88 vuoden ikäinen. 1.8.1935 Kälviä k. Kuolleita Kannuslainen Anna Siiri Hekkala, o.s. 31.12.2025 Kalajoki Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Haudatut Ylivieskalainen Sari Tuulia Määttänen siunattiin 15.1.2026 Suvannon kappelissa, jossa myös muistotilaisuus pidettiin. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Rakennusvalvonta vaati samoja toimia tilanteen korjaamiseksi kuin nyt vaaditaan. Rakkaamme Veikko Matti KÄNSÄKOSKI s. Rakkaudella muistaen Aino Olavi ja Helena Airi ja Timo Anne Merja ja Risto lastenlapset perheineen siskot sekä muut sukulaiset ja ystävät Olette lämpimästi tervetulleita Veikon siunaustilaisuuteen Kaustisen kirkkoon lauantaina 24.1. Se tarkoittaa katon, julkisivun ja pellitysten korjaamista. Kaipaamaan jäivät Hannu ja Arja Sirkka ja Jouni Vesa ja Elisabet Lastenlapset ja lastenlastenlapset muut sukulaiset ja laaja ystäväpiiri Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kälviän kirkossa lauantaina 31.1.2026 klo 12.00. 1.1.2026 Kaustinen Kaunis on kuunnella kutsua Luojan, nukkua pois, kun jo uupunut on. Uhkasakoista oli tarkoitus päättää jo viime vuoden loppupuolella, mutta asia päädyttiin ottamaan lautakunnan esityslistalta pois. Teboi on kunnostettava sakkojen uhalla Outi Yli-Arvo Kokkolan kaupungin rakennusja ympäristölautakunta on päättänyt määrätä uhkasakkoja vanhan Teboilin kiinteistön omistajille, jos rakennusta ei kunnosteta määräaikaan mennessä. Rakkaamme Heikki Elias HAUTAMÄKI s. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 09:49 15:25 09:07 15:52 Laskee Herra sanoo: ”Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin ja voidellut hänet pyhällä öljylläni. Uusien omistajien tarkoituksena oli purkaa huonokuntoinen rakennus. klo 11.00 ja sen jälkeen muistotilaisuuteen seurakuntatalolle
Myös Keskipohjanmaa oli gaalassa paikalla. Vuoden 2025 teemaksi valikoitui ”energiaa luonnosta”. Helsinkiin matkusti Kokkolasta kahdeksan hengen delegaatio, johon kuului esimerkiksi liikuntapalveluiden johtaja Lotta Nyqvist sekä kaupunginjohtaja Stina Mattila. Mahlametsä puolestaan kiitti kollegoitaan vuolaasti yhteisestä työstä, ja antoi kiitoksen myös Kokkolan kaupungille, joka mahdollisti monipuolisen tekemisen. Uno-palkinto meni kuitenkin tänä vuonna Sotkamoon. –?Iso summa meidän budjetissa, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Marleena Valtasola kertoi torstaina STT:lle paljastamatta tarkkaa euromäärää. Yksi kilpailu ei korvaa kolmea, Valtasola huomautti. Rukan mäkikisojen peruuntuminen toi Hiihtoliitolle merkittävät taloudelliset tappiot. – Ehkä yhteistyö ja asukasosallisuus ovat meidän vahvuuksiamme, Sangi toteaa. RUKAN KISOISSA mäkihypyn maailmancupin kilpailu peruttiin kokonaan 30. Säästöillä varmistetaan kesäkuun loppuun päättyvän tilikauden kestävyys ja menoista tingitään niin, ettei se vaaranna valmistautumista helmikuussa järjestettäviin talviolympialaisiin. Lotta Nyqvist MILO VÄHÄSARJA Pasi Rein, STT Rukan maailmancupiin marraskuun lopulla osuneet tuulet pakottavat Hiihtoliiton taloudellisiin sopeutustoimiin. Vuoden 2025 esikuvaksi valittiin Kärävä. Suuressa roolissa oli myös retkeilyreittien kunnostaminen, etenkin saavutettavuuden ja esteettömyyden osalta. " Uskon, että iso seikka on myös se, että luonto on kaikkia lähellä Kokkolassa, ja sitä painotetaan myös kaupungin strategiassa. Liiton talousnäkymiä käsiteltiin Rukan puhuri pakottaa säästöihin Rukan maailmancupin perutut kilpailut nakertavat Hiihtoliiton taloutta. Sangi ja Nyqvist uskoivat vahvasti ennen tilaisuutta, että Kokkola olisi ansainnut voiton, vaikka muut finalistit ovatkin kovia luontoliikuntakuntia. – Hän on erityisesti luontoliikunnan osalta nostanut meidät uudelle tasolle, Nyqvist kertoo. Lotta Nyqvist, Rosanna Mahlametsä ja Sini Sangi urheilugaalan punaisella matolla. –?Ydintoimintoja ei vaaranneta. VUODEN ESIKUVAKSI ehdolla oli ylivieskalainen pesäpalloilija Sami Haapakoski. –?On harmillista, että olemme nyt tässä tilanteessa, kun oli jo saatu nenä pinnalle, Valtasola totesi. OVIEN AVAUDUTTUA vieraille ennen tapahtuman alkua myös kokkolalaisseurue saapui punaiselle matolle. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. Vaikka ehdokkuus oli yhteistyön tulos, kaksikolta riitti kiitosta päätöksentekijöille, ja yksittäisistä henkilöistä projektikoordinaattori Rosanna Mahlametsälle. Voittoa ei tällä kertaa tullut, mutta siitä huolimatta systemaattinen kehitystyö jatkuu Kokkolassa. Valmistautuminen MilanoCortinan olympialaisiin jatkuu suunnitellusti, mutta liitto joutuu pihistämään muissa matkustusja toimintakuluissa. Kaupunki oli ehdolla Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa. Valtasola arvioi Rukan aiheuttamat talousongelmat tilapäisiksi. –?Priorisointi tehdään niin, ettei vaaranneta olympiavalmisteluita eikä kenenkään mahdollisuuksia olympianäyttöihin, Valtasola vakuutti. Haastatteluun ehtivät suuren väkijoukon keskeltä Nyqvist ja kaupunginpuutarhuri Sini Sangi. Nyqvistin ja Sangin tapaan myöskään Mahlametsä ei ole kova gaalakävijä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. tammikuuta 2026 14 // URHEILU ”Ei ole joka päivän herkkua” Milo Vähäsarja Vuoden 2026 Urheilugaala järjestettiin torstai-iltana Veikkaus Arenalla Helsingissä, ja tänä vuonna palkitsemistilaisuudessa mukana oli myös Kokkolan edustus. Muut ehdokkaat olivat freestylelaskija Anni Kärävä sekä jalkapalloilija Riku Riski. maaliskuuta. Vuolaasti hymyilleet naiset kertoivat, että Urheilugaalan tapainen tilaisuus ei ole tavallista arkea heille, ja fiilikset olivat katossa. Perusteluissa todettiin Haapakosken tuoneen lajiyhteisöönsä positiivista urheilullisuutta. Sangin mukaan nimenomaan Kokkolan liikuntatyön monipuolinen kehitys olisi ollut avain voittoon muiden ehdokkaiden ylitse. Lisäksi hän on keskittynyt pelaamiseen ja nuorten pelaajien kannustamiseen. – Uskon, että iso seikka on myös se, että luonto on kaikkia lähellä Kokkolassa, ja sitä painotetaan myös kaupungin strategiassa, Nyqvist huomauttaa. – Ei ole joka päivän herkkua! Hauskat ja jännittyneet fiilikset. Kokkolan valttina kilpailussa olivat Urheilugaalan kuvauksen mukaan muun muassa esteettömät luontopolut. Rukan kisoissa mäkihypyn ensimmäinen maailmancup typistettiin navakan tuulen takia yhteen kierrokseen. Urheilugaala Kokkola jäi nuolemaan näppejään Suomen liikkuvin kunta -äänestyksessä. Kyseisen kategorian ehdokkaita oli kolme: Kokkolan ja Sotkamon lisäksi ehdolla oli myös Pelkosenniemi. Kisoista koitui liitolle merkittävät taloudelliset tappiot. Valmistautuminen Milano-Cortinan olympialaisiin toteutetaan aiemmin sovittuun tapaan, mutta liitto karsii loppukaudesta muita matkustusja toimintakulujaan. –?Se korvaa osan Rukan tappioista, muttei kaikkea. – Ollaan siitä jo tosi iloisia, että päästiin ehdolle vuoden liikkuvimmaksi kunnaksi, Sangi kertoo. Kaikkea muuta käydään läpi tarkemmalla kammalla. Rukan takaisku kolhaisee Hiihtoliittoa erityisen kipeästi, sillä liitto oli juuri toipunut Lahden 2017 MM-kisoista alkaneesta talouskurimuksesta plus-merkkiseen viime kauden tilinpäätökseen. Kilpailu on siirretty Salpausselän kisojen yhteyteen Lahteen, ja se hypätään 6. –?Emme ottaisi tämmöisiä kierroksia kymppitonnista tai kahdesta. Mäkihypyn toinen kilpailu ja yksi yhdistetyn mäkikilpailu peruttiin kokonaan. Nyqvistin mukaan ehdokkuutta ei saatu vain viime vuoden ponnisteluilla, vaan pitkäjänteisellä työllä. marraskuuta
Viikkoa myöhemmin Akaa-Volley käy Puolassa, ja 31.tammikuuta edessä on viime vuoden cupfinaalin uusinta Turussa Hurrikaania vastaan. Painosta katosi seitsemän kiloa. –?Ennen kolaria tavoitteena oli lähteä Filippiineille pelaamaan. Tosin jälkimmäisessä maalissa koulutusta saivat enemmänkin Jukureista Imatran kamppailuun vuokrattu pakkikaksikko Arttu Kärki–Luka Tiihonen. – Aika lailla lahjaksi saimme sen ensimmäisen maalin. KETTERÄ JOHTI avauserän jälkeen 2–0 Joona Lankisen ja Lenni Tiihosen maaleilla koulutettuaan kahdesti Hermeksen Jere Ohtosen johtamaa nelosketjua. Kuluvalla kaudella on tullut 7 kotivoittoa liigassa ja yksi cupissa. Viime vuonna Akaa-Volley voitti Hurrikaanin 3–1 cupin finaalissa. tammikuuta 2026 URHEILU // 15 Paluu huipulle kolarin jälkeen Juha Aaltonen, STT Akaa-Volleyn yleispelaaja Sakari Mäkisellä oli vuosi sitten tarkoitus juhlia muutaman kuukauden päästä viidettä peräkkäistä lentopallomestaruuttaan. Teitkö Topi Puikkoselle tarjousta numerosta 17. Julius Vähätalon (2+0) tasoitusmaali Hermeksen pelattua loppuminuuteilla jo ilman maalivahtia ja Joni Virolaisen (1+1) voitto-osuma jatkoajan läpiajosta takasivat Hermekselle viiden pisteen itärajan kiertueen. Kotimaan kentillä seuran peräkkäisten kotivoittojen luku on jo 33 ottelua. Ensimmäisessä aloituksessa vain väistyäkseen penkille heti sen jälkeen päästäen Vähätalon jäälle. tammikuuta 2025 tapahtuneen kolarin seurauksena yleispelaajan pelikunto ei ollut vielä finaalien edellyttämällä tasolla. Mikään seura ei maksaisi niin paljon, että olisi järkevää lähteä kaudeksi jonnekin, Sakari Mäkinen toteaa. JUKKA LEHOJÄRVI. Pallo jäi verkkoon. En mitenkään pystyisi olemaan koko ensi kesää maajoukkueen mukana. Turnaus todisti, että meillä on hyvät yleispelaajat. Ehkä voitimme viime kaudella TuTossa, mutta Hermeksen paidassa en muista! Runkosarjan osalta Rautiainen ei sitä voinutkaan muistaa. Mäkisen viidestä edellisestä mestaruudesta kolme tuli VaLePassa 2021–2023 ja seuraava Hollannin liigassa. RAUTIAINEN PELASI vajaat 20 minuuttia ja voitti aloituksia 63-prosenttisella teholla. Joko on löytynyt kämppä Kokkolasta. Siitä olen silti todella kiitollinen. Neljännessä finaalissa hän pääsi kerran syöttämään. Huhtikuun lopulla olin jo lähellä pelikuntoa, mutta finaalien vaatimassa kunnossa en ollut, Mäkinen muistelee Tampereella. Eivätkö huoltajat vaatineet sinua ompelemaan reissun aikana sitä. Hän voitti tasakentällisin pelinsä 3–0. Vai muistatko edellistä vierasvoittoa Imatralla. VIIME SYKSYNÄ Mäkinen oli suunnilleen samassa kunnossa kuin vuotta aiemminkin. Kuinka helppo Hermeksen riveihin on ollut palata. Jääkiekko ”Tiistainen Joensuun voittomme toi flow-tilan!” Hyvään pelivireeseen päässyt Joni Virolainen ratkaisi voiton Hermekselle. Toipilas Mäkinen pystyi tulemaan paikalle ja sai Turkuun matkanneilta 300 fanilta ikimuistoiset ”Parane pian” -toivotukset suurella lakanalla. – Eihän se koskaan ole optimaalinen tilanne vaihtaa seuraa kesken kauden. Hakkuri Joonas Jokela ja yleispelaaja Luka Marttila kantoivat Filippiineillä päävastuun pisteiden teosta. Edellisistä runkosarjan 11 vierailustaan kokkolalaiset olivat saaneet raavittua tuliaisikseen kaksi irtopistettä. Mäkisen rooli ei vain ollut sellainen kuin hän kauden aikana oli kaavaillut. Mäkinen katsoi finaalit vaihtopenkillä. Mikään seura ei maksaisi niin paljon, että olisi järkevää lähteä kaudeksi jonnekin. Kumpikin oli läpiajossa Rautiaisen jälkeisessä vaihdossaan. – Toistaiseksi olen kimppakämpässä, mutta olen yöpynyt myös tyttöystäväni vanhempien luona. Kotivoitoista 16 tuli liigan runkosarjassa, 7 pudotuspeleissä ja 2 cupissa. Viihdyin kuitenkin neljä vuotta Kokkolassa niin hyvin, etten ajatellut silloin pelata Mestistä missään muussa seurassa, kunnes Jonne Virtanen otti remmiinsä. Lentopallo Viime kevään finaalisarjassa Sakari Mäkinen pystyi syöttämään kerran. Se tapahtui vuonna 2019. Toiseen erään osui kahdeksanminuuttinen, jonka aikana kokkolalaisille tarjoutui neljä läpiajoa Ketterän pelaajien kiekonmenetyksistä, joissa Hermeksen karvauksenkin suurin työ oli lähinnä olemisessa oikealla paikalla. Antti Ronkainen, Niko Suihkonen ja Nooa Marttila olivat muut yleispelaajat. Edes isäntien kolmen maalin johtotilanne toisen erän alkupuolella ei lannistanut Hermestä. Ketterässäkin tällä kaudella käyneelle Tiihoselle Hermes oli jo kauden kolmas Mestiksen seura. –?Minulla on hyvä työpaikka Tampereella datainsinöörinä. –?Pelasin silloin ensimmäistä kautta joukkueessa ja tuli tunne, että kuulun yhteisöön, Mäkinen muistaa. –?Kolarin takia olin viikon sairaalassa, ja vatsasta leikattiin ohutsuoli. Tavoite on juhlia Suomessa mestaruuksia tällä ja ensi kaudella, ainakin kevääseen 2027 saakka Akaa-Volleyssa pelaava Mäkinen sanoo. Nyt tammikuun puolivälissä Akaa-Volley on liigassa toisena Hurrikaani-Loimaan jälkeen. Jossittelu tosin oli kyseisessä tilanteessa turhaa, koska tilanteen lukemin 3–3 tasoittanut Vähätalo iski vielä saman vaihdon aikana. Sain huhtikuussa lääkäreiltä luvan aloittaa harjoittelun. Selässäsi numerona on 50. Oli ihan eri asia jatkaa peliä tilanteessa 3–1 kuin 3–0 olisi ollut, Rautiainen painotti. Mäkisellä riittää tammikuussa tavoitteita. Loppiaisaattona 5. Syyskuun alussa hän katseli televisiosta Filippiinien MM-kisoja. Tapasimme toisen Hermes-kauteni aikana. Joni Airo vahvisti otettaan kultakypärästä kahden tehopisteen (1+1) suorituksella. JOUNI P ORSANGER / LEHTIKUVA Hermes juhli viimein Imatralla Pasi Peltola – Tämä on huikea fiilis! Tiistainen Joensuun voittomme toi flow-tilan, jotta taistelimme kolmen maalin tappiotilanteestakin vielä voittoon, hehkutti paluun Hermeksen Mestiksen miehistöön tehnyt sentteri Juha Rautiainen, 26, keskiviikkona Imatralla. Akaa-Volley voitti viime kaudella kaikki 25 kotiotteluaan muita liigajoukkueita vastaan. – Laitoin pöydälle yhden Turkin Rolexin, mutta se ei riittänyt! Selässäsi ei ollut vielä nimilaattaa. Toisella kerralla Rautiaisen tilalle tuli Virolainen. Kärki jatkaa loppuviikon Hermeksen matkassa. Niin Mäkinen lopulta juhlikin, kun Akaa-Volley kaatoi Hurrikaani-Loimaan finaalisarjassa toukokuun alussa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. –?Ulkomaatkin on nähty. –?Ulkomaatkin on nähty. Hän oli jatkoajalla jäällä kaksi vaihtoa. Ensi maanantaina on 31-vuotissynttärit, ja kolme päivää niiden jälkeen Akaaseen saapuu CEV-cupin otteluun puolalainen huippujoukkue Jastrzebski Wegiel. Lentopalloliigan kauden alettua lokakuun lopulla hän otti paikkansa kuusikossa. Vai mahtaako kevään 2024 lappua olla enää tallessa. – Mulla on huono muisti. Heidän varaansa voi rakentaa menestyvän joukkueen ensi syyskuun EM-kotikisoihin Tampereelle, Mäkinen uskoo. Viime kauden Hermestä edustaneelle Tiihoselle on kertynyt kolmen viime talven aikana pelejä Lukon ja Jukurien liigajoukkueiden lisäksi viidessä Mestiksen seurassa. – Eiköhän se poltettu lähdettyäni! Sitä paitsi käsityötunneistani Käppärän ala-asteella Porissa on aikaa 15 vuotta, joten ompeleminen ei olisi varmaankaan onnistunut. VIIME KESÄNÄ Mäkinen treenasi jo normaalisti, ja elokuussa hän meni naimisiin. Eli kyllä maajoukkuepelit ovat historiaa, Mäkinen korostaa. Hermes olisi tavallaan päässyt jälkimmäiselle erätauolle johtolukemissa, jos Virolainen olisi viimeistellyt oltuaan kasvotusten Ketterä-vahti Reima-Ville Roosin kanssa. Nyt katselin muiden suorituksia. Päätöserässäkin Hermes oli tappiotilanteessa tasan 18 minuutin ajan. Hermes voitti tosin kertaalleen Imatralla kevään 2021 finaalisarjassa. Vierasvoittoa Ketterästä maalein 4–5 (2–0, 1–3, 1–1, 0–1) saattoi pitää liki historiallisena. Suomi meni alkulohkosta jatkoon kaadettuaan puolustavan olympiavoittajan Ranskan, mutta Belgia oli parempi pudotuspelien avauskierroksella. Nyt hän tähyää Akaa-Volleyn kanssa toiseen peräkkäiseen mestaruuteen ja cupin ykkössijaan
Viime vuonna Alcaraz ja Sinner voittivat kumpikin kaksi grand slam -turnausta. –?Puttia on hiottu todella paljon, ja tällä hetkellä se lähtee eri asennosta verrattuna aiempaan. Golf Dubai: Miesten Euroopan-kiertueen turnaus, palkintoarvo 2,75 miljoonaa dollaria: Tilanne 18/72 reiän jälkeen, par 71: 66 lyöntiä (5 alle parin): Rory McIlroy Pohjois-Irlanti, 67 (–4): David Puig Espanja, Connor Syme Skotlanti, 68 (–3): Antoine Rozner Ranska, Angel Ayora Espanja, Julien Guerrier Ranska, Oliver Lindell Suomi, Matt Wallace Englanti.. Heliövaara ja Patten kohtaavat välierissä Italian Simone Bolellin ja Andrea Vavassorin. PNG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. työpöytäkäyttöön (tekstinkäsittely ym.) EPS ei pääsääntöisesti ole sopiva. Inveniukselle kertyi neljä varapatruunaa, ja Suomen sijoitus oli ankkuriosuudelle lähdettäessä kahdeksas. Mestis: Ketterä–Hermes ja. Porvoolainen oli viimeisestä reiästä huolimatta tyytyväinen kierrokseensa. Australian avoimet on ollut Alcarazille selvästi haastavin grand slam -kisa. Norjan ero kärkeen oli 6,2 ja Saksan 7,9 sekuntia. STT Lindell aloitti golfvuotensa hienosti Suomen golfammattilainen Oliver Lindell poimi torstaina puttausharjoittelunsa hedelmiä ja nousi kärkikamppailuun miesten Euroopan-kiertueen turnauksessa Dubaissa. Kokouksen oikea nimi on Toimintakykyinen Suomi. pikakilpailu (Ruhpolding). 029 5052 166 Rovaniemellä 16.1.2026, Turvallisuusja kemikaalivirasto ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Tukes | Graafinen ohjeisto 7 Tunnetko tiedostomuodot. PDF-muotoisen kuvan laatu ei kärsi, vaikka muuttaisit kuvan kokoa. 4–5 (2–0, 1–3, 1–1, 0–1), KeuPa HT–RoKi 3–5 (2–0, 1–2, 0–3). Huom! Tässä ohjeistossa mainituissa EPS-muotoisissa tunnusoriginaaleissa on läpinäkyvä tausta. Italialaistähti Sinner, 24, on nelinkertainen grand slam -voittaja ja Australian avointen kahden viime vuoden mestari. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. 3–4 (0–1, 0–2, 3–0, 0–0, 0–1), K-Espoo–KalPa ja. Tänään ei penkalla tuullut ollenkaan, ja oli tosi nopea hiihtokeli. Villin kortin turnaukseen saanut Williams kohtaa avauskierroksella Serbian Olga Danilovicin. 3–2 (1–1, 1–1, 0–0, 1–0), Buffalo–Philadelphia 5–2 (2–0, 2–1, 1–1), B: Ukko-Pekka Luukkonen 20/22 torjuntaa, NY Rangers–Ottawa 4–8 (0–4, 1–2, 3–2), O: Leevi Meriläinen 18/22 torjuntaa, Los Angeles–Las Vegas ja. Ampumahiihto Ruhpolding: Miesten maailmancup: Viesti (4x7,5 km): 1) Ranska 1.08.58,1 (1 sakkokierros/4 varapatruunaa) (Fabien Claude 1/3, Oscar Lombardot 0/0, Quentin Fillon Maillet 0/1, Eric Perrot 0/0), 2) Norja jäljessä 6,2 sekuntia (0/7) (Johannes Dale-Skjevdal 0/3, Sturla Holm Lägreid 0/1, Martin Uldal 0/2, Vetle Sjåstad Christiansen 0/1), 3) Saksa –7,9 (0/5) (Justus Strelow 0/1, Danilo Riethmüller 0/1, David Zobel 0/1, Philipp Nawrath 0/2), 4) Ruotsi –24,0 (0/7), 5) Viro –38,0 (0/4), 6) Tshekki –1.02,9 (0/12), ...10) Suomi –1.44,1 (0/10) (Olli Hiidensalo 0/2, Jimi Klemettinen 0/1, Otto Invenius 0/4, Tero Seppälä 0/3). 97–90 (41–43), Lahti– Kouvot 107–96 (54–63), Vilpas–Kataja 89– 92 (46–43). Erityisesti puttipeli antoi aihetta iloon. 2–3 (0–0, 0–1, 2–1, 0–1). ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. EPS-muotoisen tunnuksen kokoa voi muuttaa laadun kärsimättä. tammikuuta 2026 16 // URHEILU Kuulutuksia Ostetaan Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. tekstinkäsittelyym. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. SAKSAN Alexander Zverev on sijoitettu miesten turnauksessa kolmanneksi ja Serbian tennislegenda Novak Djokovic neljänneksi, mutta kaksikko lähtee kisaan Alcarazin ja Sinnerin varjossa. Kaksikko pelasi vastakkain Ranskan avointen, Wimbledonin ja Yhdysvaltain avointen finaalissa. Suomalais-brittiläinen pari on sijoitettu turnauksessa toiseksi, italialaiset kuudenneksi. MARCO BERTORELLO / AFP / LEHTIKUVA Oikaisu Oikaisu Keskipohjanmaassa torstaina 15.1. Päätös on julkaistu 16.1.2026 Tukesin verkkosivulla (https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/varauspaatokset). STT Jääkiekko Liiga: HIFK–KooKoo 1–6 (0–1, 0–2, 1–3), Ilves–JYP vl. RGB tukes_rgb.eps/pdf/jpg/tif/png/ai CMYK tukes_cmyk.eps/pdf/jpg/tif/ai PANTONE tukes_pms_c.eps/pdf/ai tukes_pms_u.eps/pdf/ai BLACK tukes_black.eps/pdf/jpg/tif/png/ai WHITE tukes_white.eps/pdf/png/ai su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue Varaaja: GemGold Oy Lupatunnus: VA2025:00064 Varausalueen sijainti: Sievi, Reisjärvi Varauksen voimassaolo päättyy: 2.12.2026 Kaksi ylivoimaista suosikkia Tenniskauden ensimmäinen grand slam -turnaus Australian avoimet alkaa pääsarjojen osalta sunnuntaina. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 16.1.2026 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. Kaksikko oli tehokkaampi myös ratkaisupalloissa. Viisi peräkkäistä birdietä tehnyt suomalainen pelasi avauskierroksen tuloksella kolme alle parin. Kaksikko kukisti puolivälierissä Argentiinan Maximo Gonzalezin ja Andres Moltenin kahdessa erässä luvuin 7–6 (7–4), 6–4. Espanjalaiskomeetta Alcaraz, 22, on kuusinkertainen grand slam -turnausvoittaja, mutta Australian avointen mestaruus puuttuu vielä hänen ansioluettelostaan. EPS (Encapsulated Postscript) -muotoisia tunnuksia käytetään painettuissa materiaaleissa (offset jne.). Huom! Ns. Yhdysvaltalaisesta lajilegendasta Venus Williamsista on määrä tulla 45-vuotiaana Australian avointen kaikkien aikojen vanhin naispelaaja. Kilpailun alla yksi kysymys nousee ylitse muiden: voittaako miesten kaksinpelin mestaruuden Jannik Sinner vai Carlos Alcaraz. Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: ACO Volley–TuTo Volley 3–1 (25–17, 26–24, 25–27, 25–14), Akaa-Volley–Savo Volley 3–0 (25–23, 25–19, 25–19). Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Viesticupin tilanne: 1) Norja 345 pistettä, 2) Ranska 315, 3) Ruotsi 250, ...11) Suomi 118. Lindell on vuoden 2026 avauskilpailussa ensimmäisen kierroksen jälkeen jaetulla neljännellä sijalla. 1–2 (0–0, 1–0, 0–1, 0–1), Kärpät–SaiPa 1–2 (1–2, 0–0, 0–0). –?Oli hyväntuntuista hiihtoa. NHL keskiviikkona: New Jersey–Seattle ja. Nuori espanjalainen on yltänyt kisassa parhaimmillaan vain puolivälieriin. Alcarazilla on Australiassa mahdollisuus nousta nuorimmaksi miespelaajaksi, joka on voittanut kaikki neljä grand slam -turnausta. Jutussa mainittiin virheellisesti, että suomalaisten toimintakyvylle määritettiin kasvutavoite Työkykyinen Suomi -kokouksessa. Penkalla puuskutin vähän normaalia enemmän, mutta ammunnallisesti oli ihan ok, kaksi varapatruunaa käyttänyt Hiidensalo sanoi Ylen tv-haastattelussa. JPEG-tiedosto on kuvanlaadultaan TIFF-tiedostoa huonompi. PDF (Portable Document Format) -muotoisia tunnuksia käytetään tuotettaessa painettuja materiaaleja (offset jne.). Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. Suomen Olli Hiidensalo, Jimi Klemettinen, Otto Invenius ja Tero Seppälä ylsivät kymmenenneksi. STT Suomi hiipui kymmenenneksi Ranska voitti torstaina ampumahiihdon miesten maailmancupin viestikilpailun Saksan Ruhpoldingissa. PNG (Portable Network Graphics) -muodossa olevat tunnukset on tarkoitettu nettikäyttöön sekä mm. Hiidensalo toi Suomen vaihtoon kuudentena ja vain 6,8 sekuntia kärkeä perässä. Vältä TIFF-muotoisen tunnuksen suurentamista, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. Naisten Korisliiga: PeKa–HBA 82–67 (47–29). JPEG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. työpöytäkäyttöön, sillä tekstinkäsittelyym. Australian avointen naisten kaksinpelin mestaruutta puolustaa viime vuoden yllätysvoittaja, Yhdysvaltain Madison Keys. Seppälä käytti kolme varapatruunaa. STT joukkueessa olivat Fabien Claude, Oscar Lombardot, Quentin Fillon Maillet ja Eric Perrot. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. Ykkössijoitettu Alcaraz kohtaa avauskierroksella kotiyleisön toivon Adam Waltonin. olleeseen STT:n urheilujuttuun suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamisesta otsikolla Eduskuntapuolueet sitoutuivat parantamaan suomalaisten fyysistä toimintakykyä. JPG (JPEG, Joint Photographic Experts Group) -tiedostot sopivat ns. Klemettinen käytti yhden varapatruunan ja toi Suomen kymmenentenä vaihtoon. Olen saanut putterin lavan lepäämään paremmin ja sain pallon rullaamaan hyvin tänään, Lindell sanoi tiedotteessaan. Kertaalleen sakkokierroksella käyneen ja neljään varapatruunaan turvautuneen Ranskan Heliövaara ja Patten välieriin Harri Heliövaara eteni brittiläisen nelinpeliparinsa Henry Pattenin kanssa välieriin torstaina Adelaidessa jatkuneessa tenniksen ATP250-turnauksessa. Toiseksi ylsi Norja ja kolmanneksi Saksa. Valitusaika päättyy 23.2.2026. Suomi-sarja: Laser HT–RaaheK ja. Viallisuus ei ole esteenä. Kakkossijoitettu Sinner avaa turnauksensa Ranskan Hugo Gastonia vastaan. TIF (TIFF, Tagged Image File Format) -tiedostot sopivat ns. Australian avointen kaaviot julkaistiin torstaina. Heliövaara ja Patten onnistuivat ottelussa varsinkin syötönpalautuksissaan vastustajia paremmin. Suoraan toiselta kierrokselta turnauksen aloittaneet Heliövaara ja Patten voittivat keskiviikon avausottelussaan Saksan Jacob Schnaitterin ja Mark Wallnerin. Italian Jannik Sinner ja Espanjan Carlos Alcaraz ovat suurimmat ennakkosuosikit. 4–3 (1–0, 2–1, 0–2, 1–0). Seuraava kilpailu: 17.1. työpöytäkäyttöön, tekstinkäsittelyym. STT–AFP Tennis Carlos Alcaraz ja Jannik Sinner tasasivat viime vuonna miesten grand slam -mestaruudet luvuin 2–2. Lindellin tulos olisi voinut olla vieläkin parempi, mutta kentän viimeisellä ja haastavimmalla reiällä suomalainen löi avauslyöntinsä veteen ja tuloksena oli lopulta tuplabogi. Koripallo Miesten Korisliiga: Karhu–Korihait ja. Ranskalle 1.44,1 minuuttia hävinnyt Suomi selvitti kilpailun ilman sakkoja, mutta varapatruunoita joukkue käytti kymmenen. Tällä hetkellä titteliä pitää Alcarazin maanmies Rafael Nadal, joka varmisti ennätyksensä 24-vuotiaana
020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi KUMPI SINUN MIELESTÄSI ON ÄLYKKÄÄMPI... MINÄ VALITSEN ÄIDIN. NIIN, MUTTA ISÄ TEKEE PALJON HAUSKEMPIA ÄÄNIÄ KYLPYHUONEESSA. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. ÄITI VAI ISÄ. ÄITI ON TODELLA HYVÄ KOULUJUTUISSA. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. HÄN ON ÄLYKÄS, MUTTA ISÄLLÄ ON LAHJAKKUUTTA! 1088 1004 5 3 8 1 9 8 2 4 9 4 7 6 1 2 4 7 1 5 9 8 4 2 6 8 4 7 3 5 8 9 2 7 6 3 5 4 7 8 9 5 2 1 1 5 7 2 7 6 1 4 9 5 3 5 8 1 5 2 4 6 1 4 3 2 7 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. tammikuuta 2026 SARJAKUVAT // 17 B. HYVÄ KYSYMYS. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola
03.10 Ketonen & Myllyrinne. 17.08 Pikkukaupungin poliisi. 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. tammikuuta 2026 18 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 01.25 Doc: The British Airways Killer. Harri-Tapio ja Jukka ovat lähentyneet, mutta koira kuulee vapauden kutsun. 17.00 Valtateiden sankarit 18.00 Suurmestari UK 19.00 Bob’s Burgers 19.30 Bob’s Burgers 20.00 The Floor USA 21.00 ELOKUVA: Sicario 2: Soldado 23.20 ELOKUVA: Beck: Viimeinen päivä (34) 01.15 Liikennepoliisit UK 02.15 Suurmestari UK 03.10 Viisi miestä viikossa 03.40 Kuutamolla Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 14 Joulukuu Tammikuu 2026 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 16 19 22 25 28 31 3 6 9 12 Joulukuu Tammikuu 2026 4 8 12 16 Pe Alanya 15 Amsterdam 10 Budapest +1 Dubai 22 Dubrovnik 13 Hania 16 Las Palmas 19 Lissabon 13 Malaga 16 New York Nizza 14 Oimjakon -37 Phuket 30 Riika -6 Skellefteå ?0 Sydney 27 Tukholma +5 Tokio 16 Venetsia +9 La 14 +9 +1 21 14 14 18 12 14 +3 14 -38 29 -6 +3 22 +5 15 10 Su 13 +7 -2 22 12 12 18 13 12 -1 14 -40 30 -11 -4 22 +2 10 +8 15.1. Etelätuuli on pääosin kohtalaista. 12.00 Tähtiarpa. 19.00 Sherlock ja tytär. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 19.00 Seitsemän Uutiset. MTV3 06.15 Aamusää. Rocky-koira on vaikeuksissa, koska se ei näytä oppivan, mitä saa syödä ja mitä ei. Liamin elämän käänteet ovat saaneet Billistäkin herkemmän puolen esiin. 19.20 Tulosruutu. 10.52 Elävä arkisto: Filmikellari. On lyönyt itsensä läpi viime vuosina. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.26 Metsäleikkimestarit. 22.25 Tulosruutu. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 22.21 Päivän sää. Vihkijäksi tarjoutuu yllättävä taho. 19.05 IS esittää: Sain sen videolle. Pilvisyys runsasta. 06.45 Sunny Bunnies. 22.58 Sairas nuoruus. Li koettaa rauhoitella ahdistunutta Sheilaa. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 15.25 Rahdinmetsästäjät. Sarja päättyy. 21.05 Paskaa ja parfyymia. 13.25 Alppihiihdon MC, miesten super-g. 22.05 Valheiden anatomia. Majan itsetuhoinen käytös alkaa taas. 18.00 Yle Uutiset. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.53 Kohti UMK:ta. 20.00 Peltsin toinen luonto. 16.00 Salatut elämät. 15.00 Taitoluistelun EM, jäätanssin rytmitanssi. Taylor ja Deacon keskustelevat terapiasuhteessa tapahtuneista rajanylityksistä. 15.25 Ampumahiihdon MC, naisten pikamatka. Vauhdikkaassa koko perheen seikkailussa Pertsa, Kilu ja Pirkko yrittävät yhdessä ratkaista vanhan kartan mysteerin. 02.15 Dalgliesh. 21.45 Taitoluistelun EM, naisten vapaaohjelma. 16.45 Novosti Yle. 11.00 Taitoluistelun EM, parien vapaaohjelma. 19.25 Hockey Night: Kärpät Lukko. 14.00 Valitut Palat Collection. 23.50 Hiljainen todistaja. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 03.45 Australian rajalla. 16.45 Taitoluistelun EM, jäätanssin rytmitanssi. Olomuoto on enimmäkseen lunta, lännessä osin myös räntää tai vettä. 12.00 Emmerdale. 6.39 Eduskunta-avustajien epäasiallinen kohtelu 7.14 Miten Lappi on onnistunut luksusmatkailijoiden houkuttelemisessa. 23.30 ELOKUVA Transformers: Viimeinen ritari. 14.25 Polkupyörällä Himalajalle. 21.34 Perjantai-dokkari. Naavan kohtalo ratkeaa. Illalla sade on laajalti runsasta Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ja Meri-Lapissa. 19.00 Jääpallon MM, Suomi Ruotsi. 06.30 Smurffit. 22.00 UMK26 Musiikkivideot. °C -22,5 Kuusamo Kiutaköngäs Lämpimintä 14.1. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. Tom ei kuitenkaan luovuta taistelutta. 14.30 Unelmia Italiassa. 20.30 Rescue Me! Koirien tarina. 17.00 Viiden jälkeen. 14.45 Valitut Palat Collection. 08.50 Jumppahetki. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 11.00 Yle Alueuutiset. Mies ei ehkä pääsekään kuin koira veräjästä. 06.25 Huomenta Suomi. Elokuvasarjan viidennessä osassa Optimus Prime on lähtenyt Maasta, joka on vailla suojaa, kun uusi ja ennennäkemättömän vahva uhka ilmestyy horisonttiin. 03.10 Remontilla rahoiksi. 22.00 Kymmenen Uutiset. Hunt joutuu kohtaamaan kaikkien aikojen pahimman vastustajansa, häikäilemättömän asekauppiaan Owen Davianin. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. NELONEN 06.00 Bing. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. 09.00 Tupakkahuone. 12.05 Lomamatka 70-luvulle: Hiostaako, muru. 22.35 Uutisextra. klo 14 °C -5,9 (15.1. Hope perheineen intoilee tulevista häistä. 19.15 ELOKUVA Pertsa ja Kilu Faaraon sormus. 19.45 Maailman parhaat curryt. ”Mitä jos siellä onkin jotain isompaa?” Totuus Vienon terveydentilasta selviää. 11.50 Yle Oddasat. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi ?0 °C 20 cm Oulu +1 °C 20 cm Raahe °C 15 cm Pietarsaari +1 °C 12 cm Vaasa ?0 °C -3 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 15.1. Pentue täyttää vuoden, ja koko joukko kokoontuu yhteisiin treeneihin juhlimaan syntymäpäiviä. 20.55 Urheiluruutu. 20.29 Yle Uutiset. 13.45 Valitut Palat Collection. Miljoonat koirat ovat edelleen ilman kotia Romaniassa. Omistajat kertaavat kuluneen vuoden kohokohdat, ja kertovat mitä on jatkossa luvassa kisakentillä, vaelluksilla ja pelastuskoiratoiminnassa. 18.30 Emmerdale. 21.00 Q ja tähdet. 15.00 Kuutamolla. (1954). 1,3 mm Jomala Jomalaby -11 -10 -9 -7 -8 -5 -5 -0 -1 -3 +0 -3 +3 11 9 14 7 12 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +1 -5 ?0 -6 ?0 -6 -2 -7 -2 -6 +3 ?0 +2 -1 +1 -2 -2 ?0 -2 +1 -2 ?0 -2 ?0 -1 -1 -3 ?0 -1 6 5 6 5 4 4 Kokkola 15.1. 23.05 ELOKUVA The Edge Reunalla. 22.20 Milli arvontalähetys. 11.54 Oddasat. Hyytävä jännitysdraama Alaskan metsiin eksyvästä seurueesta (Anthony Hopkins, Alec Baldwin, Harold Perrineau), joka joutuu selviämään niin keskinäisistä jännitteistä kuin verenhimoisista karhuistakin. 02.35 Ketonen & Myllyrinne. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 15.55 A-talk. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sadealue saapuu maan länsiosaan ja Lappiin. Onko kiintymys tarpeeksi vahva. Pe Haapavesi -2 Halsua ?0 Helsinki -2 Joensuu -4 Jyväskylä -2 Kajaani -4 Kalajoki ?0 Kokkola +1 Kuopio -2 Kuusamo -9 Lahti -3 Lappeenranta -3 Oulu -3 Pietarsaari +1 Pori +1 Rovaniemi -6 Tampere Toholampi ?0 Turku Utsjoki -10 Vaasa +2 Ylivieska -1 La +1 -1 -5 -2 -1 +2 +2 -2 -3 -3 -4 +1 +3 +3 ?0 +1 +3 -9 +4 +2 Su -1 ?0 +1 +1 -2 ?0 +1 +1 -5 +1 -1 +1 +1 -7 +1 ?0 +2 ?0 Ma -1 -1 -1 -1 -1 +1 -3 -1 -1 ?0 +1 -4 ?0 ?0 +1 -4 +1 Ti -2 -2 -1 -2 -1 -3 ?0 -1 -1 -4 -2 -2 -2 -1 ?0 -4 -1 -2 -1 -5 -1 -2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 14.1. 08.25 Galaxi. 23.40 Oddasat. Kulkuria luullaan majuriksi, jonka uskotaan valeasussa saapuneen tutkimaan kasarmin toimintaa. 18.30 Puoli seitsemän. 10.05 Haluatko miljonääriksi. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Yle Uutiset. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 07.50 Sonic Boom. Chas ja Liam ovat varomattomia salasuhteessaan, ja Ruby yrittää paikata välejä tyttäreensä. Totuuden paljastaminen käy kalliiksi, mutta Jennifer Beyer on valmis riskeeraamaan kaiken. 09.00 Ota rahat ja juokse 10.00 Suurmestari UK 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Viisi miestä viikossa 12.30 Salatut elämät 13.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 14.00 Jay Lenon autotalli 14.55 Jay Lenon autotalli 16.00 Pitääkö olla huolissaan. 20.00 Pentulive: Eka vuosi. Kamelinaaras Victoria joudutaan erottamaan puolisostaan. Kerry varoittaa Ameliaa, joka alkaa nähdä pilkahduksia Tomin todellisesta luonteesta. 14.30 Valitut Palat Collection. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 ELOKUVA M:I III Vaarallinen tehtävä III. klo 14 °C +1,8 Märket Sateisinta 13.1. 16.05 Maryn helpot kokkailut. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. YLE TEEMA & FEM 07.55 Teiden sankarit 08.34 Ensimmäiset ruotsalaiset 09.33 Asuntoflippaajat 10.00 Talot huokuvat historiaa 11.00 Seikkailu suksilla 11.45 Bussi 12.00 Eurovision klassiset konsertit 13.00 Uusi Kino: Cosplayland nuoruuden maantiede 13.57 Beethoven minuutissa: Kuurous 14.00 Castamarin keittäjätär 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Taiteilijoiden taivaat 16.47 Korkeasaaren eläinlapset 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.37 Norjaa ristiin rastiin 18.40 Lautasantennien takaa: Kuningas Jamaikalta 18.57 Felix & Klara 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Søren Vesterin puutarhavinkit 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.00 Kadonneet maailmat: Nabatealaiset 22.55 Flamencotanssija La Singla MTV SUB 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Pitääkö olla huolissaan. 12.35 Pikkukaupungin poliisi. Eläinsairaala auttaa kotieläimiä Ruotsissa ja villieläimiä Etelä-Amerikassa. 16.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 17.35 Selviytyjät Suomi. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 7.44 Jälkiviisaat 8.24 Lappi on talvisin täynnä vuokra-autoja 8.50 Henna Mikkilän rakkaus Viroon 09.30 Puoli seitsemän. Huima seikkailu kuljettaa pelottoman sankarin tiimeineen Yhdysvalloista Vatikaaniin, Berliiniin ja Shanghaihin. Koko kylä kohisee Tomin rikossyytteestä, ja järkyttynyt Jimmy joutuu menemään Bellen juttusille, kun totuus alkaa valjeta. 13.30 Remontilla rahoiksi. 10.47 Filmikellari. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Elisabeth Rehn. 20.55 Tulossa elokuvateattereihin: Vinski 2. Millaista vastinetta paremman vaihtoehdon ostaja saa rahoilleen. 13.20 ELOKUVA Majuri maantieltä. Liam itsekin vakuuttaa koettelemusten kasvattaneen häntä. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 11.00 Savotta. Lämpötila on enimmäkseen +1 ja -8 asteen välillä, lännessä lauhinta. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 17.50 UMK26 Musiikkivideot. 08.00 Koti koiralle. 08.38 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. Ellan aavistukset Liamin ja Chasin suhteesta voimistuvat. 19.15 Päivän sää. 16.40 Yle Oddasat. 11.55 Ruokamakasiini. 12.25 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. Ruokamakasiini tutkii tanskalaisen ruokakulttuurin myyttejä. 06.40 Sunny Bunnies. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 14.15 Valitut Palat Collection
17.01 Rapport. 10.00 Suomen tulli. 18.50 Iltahartaus. 09.03 Urheiluradio. 01.50 Politikbyrån. 04.50 MTV Uutiset Live. 01.50 Hurjat takaa-ajot. 11.02 Koko Suomen Radio. 23.40 Yöklassinen. Polisinspektör Frank Drebin snubblar över en plan som går ut på att mörda drottning Elizabeth. 21.07 Puhelinlangat laulaa jatkot. 10.30 Valmistuksen salat: Unelma-autot. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 11.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Melbournen lentokentällä. 08.05 Egyptin kadonneet aarteet. 21.02 Urheiluradio. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 15.20 Skidskytte: Världscupen. 18.10 Matka. 16.00 Jättimäiset koneet. 11.05 Designremontit. 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.05 Arman ja aikamme ilmiöt. 13.05 Lego Masters Suomi. 07.00 Morgonstudion. 15.40 Musiikkivideoita. 12.35 Kokkaushaaste. 18.35 Koripallo: Orlando Magic – Memphis Grizzlies. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 16.00 Amispäiväkirjat. 10.00 Emmerdale. 21.00 Politiikkaradio. 14.00 Hetki ennen tuhoa. 03.15 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 08.00 Come Home Kids. 07.30 Valerien maukkaat kotiherkut. 12.05 Tiedeykkönen. 18.55 Top Gear Best Of. 00.45 Vuorien sankarit. 01.45 Australian rajalla. 10.00 Kosketuskohta. 19.02 Puhelinlangat laulaa. 15.00 Yle Uutiset. 09.05 Asunnon metsästäjät. 14.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 07.10 Lapin poliisit. 15.00 Snooker: Snooker : London Masters, Puolivälierät. 11.05 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 13.45 Pikkukaupungit remonttiin. 10.30 Kirjailijahaastattelu. 20.55 Lokala nyheter. 17.15 Min femårsplan. 16.25 Superkirja. 21.00 Snooker: Snooker : London Masters, Puolivälierät. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Museoiden mysteerit. 00.25 Live Aid – 40 år. 10.10 Tennis: Aryna Sabalenka – Madison Keys. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 12.30 Rekkakuskit Suomi. 03.15 Futurama. 11.20 Hockeykväll. Mitä jos olisin jäänytkin. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Rillit huurussa. 03.40 Sinkkuillallinen. 07.40 Musiikkivideoita. 20.10 Talvilajit: Maailmancup Saint Moritz. 13.30 Uskosta totta. 15.45 1. 13.30 Simpsonit. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Mooseksen kirjan luvusta 1. 03.45 Ensitreffit alttarilla AUS. 11.00 Narrin aamulaulu Poimintoja poikkitaiteilija Aapo Similän (1891 1972) elämästä. 17.00 Futurama. 06.45 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 21.15 Nooan jälkeläiset. 14.05 Yrke: gamer. 02.50 Annukan todistus. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 04.50 Lainvalvojat. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 17.00 Sverige live. 23.40 ELOKUVA Those Who Wish Me Dead. 08.07 Radio 1:n aamu. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 15.50 Maatilan pelastajat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Call of God. 19.24 Kulturnyheterna. 10.00 Kalle Haatanen: Mureneeko oikeusvaltio. 21.00 ELOKUVA Spider-Man: Far From Home. 23.00 Suomen tulli. 04.05 Science of Stupid. 03.45 Tennis: Aryna Sabalenka – Madison Keys. 11.00 Valmistuksen salat: Unelma-autot. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 09.00 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet. 14.00 Northwind Families. 07.55 Daydreamer. 18.30 Simpsonit. 11.00 Futurama. 15.00 Kulttuuriykkönen: Perjantaistudiossa Virpi Hämeen-Anttila, Matti H. Hän törmää sattumalta 12-vuotiaaseen traumatisoituneeseen poikaan, jolla ei ole ketään muuta kenen puoleen kääntyä. 02.00 Ihmisen elämä podcast. SVT1 06.00 Skavlan & Sverige. 07.05 Vintage-kodit kuntoon. 21.00 Yle Uutiset. 06.50 Historian parhaat palat. 13.00 Kolmiodraama. 02.25 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 03.35 Murder In The Heartland. 01.50 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 07.06 Aamusoitto. 13.00 Yle Uutiset. 22.30 Sportnytt. 15.55 Alastomat selviytyjät. 01.55 Sin City Tow. Tehdas on lopetettu ja pikku paikkakunta vetelee viimeisiään. 21.00 Masked Singer USA. 07.00 Purjehdus: SailGP, Abu Dhabi. 09.04 Muistojen bulevardi. 20.30 Rillit huurussa. . Ajankohtainen tiedeohjelma tutkii aikamme ilmiöitä tieteen näkökulmasta ja lisää ymmärrystä itsestämme ja maailmasta. Visuaalisesti upeassa Marvel-seikkailuelokuvassa Peter Parkerin luokkaretki Euroopassa saa toinen toistaan hurjempia käänteitä. 14.25 Anslagstavlan. 09.35 Haaveena Hirsitalo. 11.45 Tennis: Jannik Sinner – Alexander Zverev. 15.00 Will Trent. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 06.55 Kokkaushaaste. Kulttuuriykkösen Perjantaistudiossa pureudutaan ajankohtaisiin kulttuurin ja median ilmiöihin sekä arvokysymyksiin. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 01.35 Pohjois-Korea: diktatuurin rikokset. 12.05 Kotikokit vastaan mestarikokit. 19.14 Lokala nyheter. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 18.00 Simpsonit. 20.02 Sää. CHRISTIAN KORSAGER MUD. 16.40 Petolliset UK. 04.30 Autonraadot rahaksi. 23.35 Ketonen & Myllyrinne. 15.00 Historian parhaat palat. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 21.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 21.00 Top Guns: Uusi sukupolvi. 18.45 Asunnon metsästäjät: Remontti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Simpsonit. 10.05 Haaveena Hirsitalo. 18.20 Farmikeittiön makupalat. 11.30 Museoiden mysteerit. 14.45 Huvila & Huussi parhaat remontit. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 21.00 På spåret. 23.15 Maria Wern. 19.00 Rapport. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. Makutuomariksi pääsee paikallinen kuvaaja Douglas. 22.25 ELOKUVA The Unthinkable. 16.30 Rillit huurussa. 17.35 Näistä levyistä en luovu: Palkitty mentalisti Pete Poskiparta piiskaa itsensä esiintymiskuntoon hevillä! 18.35 Hartaita säveliä. Tuuli Saksalan keidas avaa maailman ihmeitä musiikin keinoin. 13.25 Snooker: Snooker : London Masters. 12.05 Huvila & Huussi. 22.15 Call of God. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 14.00 Kokkisota. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Uutispodcast. Stand up -koomikko David Batra ja toimittaja Malin Mendel suunnittelevat perustavansa ravintolan Intiaan vaan mitä herkkuja he siellä tarjoaisivat. 04.00 Käänteentekeviä kohtaamisia. 19.30 Yliluonnollista. 06.35 Haaveena Hirsitalo. Aluksi he kokkaavat lempilounastaan, egg burjia. 02.50 Futurama. 17.00 Kapen keittiökaappaus. 13.30 Diili. 21.45 Sky city. 02.20 Sportnytt. 22.45 ELOKUVA Timmarna. 10.05 Kymppitonni. 10.00 Yle Uutiset. 18.45 Paimenen ääni. 11.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 06.35 Kökets helgtips. 09.15 Moderni perhe. 12.00 Lentoturmatutkinta. 04.55 Valerien maukkaat kotiherkut. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 07.45 Maatilan pelastajat. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. TAIVAS TV7 06.00 Northwind Families. 16.15 Huvila & Huussi parhaat remontit. 16.07 Urheiluradio. 12.00 Hemma igen. 20.00 Lentokenttien löytötavarat. Sairas nuoruus, Yle TV1 klo 22.58. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 18.55 Efter fem. Carl Allen löytää elämänhallintakurssilta uuden periaatteen elämälleen: ihan kaikelle on sanottava kyllä. 18.00 Yle Uutiset. 19.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 20.00 ELOKUVA Labor Day. Virtanen ja kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija Ville Hänninen. 07.05 Urheiluradio. 00.31 Rally Raid: Dakar-ralli, Saudi-Arabia. 14.40 Wheeler Dealers. 09.06 Koko Suomen Radio. Jakso 1: Egg burji. 00.45 Top Guns: Uusi sukupolvi. 00.20 Rapport. 07.45 Hamptonin luksuslukaalit. 22.00 Poliisit 2017 (S). Onko sattumaa, että luokkaretkikohteet vaihtuvat sen mukaan, missä luonnonelementtien mukaan nimetyt hirviöt mellastavat. 09.00 Yle Uutiset. 18.55 ELOKUVA Yes Man. 07.50 Valerien maukkaat kotiherkut. 03.00 Los Angelesin luksuslukaalit. Mooseksen kirja – historiallinen totuus. 19.41 Sverige live. 16.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 00.15 ELOKUVA Nälkäpeli: Vihan liekit. Hannah on savuhyppääjää, joka edelleen murehtii tulipaloa, jossa hän epäonnistui kolmen ihmishengen pelastuksessa. 16.30 Jaksa paremmin. Hakkapeliitta-lehdessä 100 vuotta sitten julkaistu Sakari Pälsin teksti kertoo suomalaisista ensimmäisinä hiihtäjinä. 04.05 Simpsonit. 23.02 Club Millennium. 18.00 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. 03.00 Kangasalan Majatalo-ilta. 12.35 Barnwood Builders. 18.15 Amazing Race Suomi. Kun Itävallan kruunuprinssi löydetään kuolleena, komisario Lestraden tutkimusten mukaan todisteet viittaavat itsemurhaan. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Musiikin avulla voi matkustaa Andien ylängöille, sumuisille saarille tai Kalkutan ruuhkaisille kaduille. Keskustelemassa ovat kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, toimittaja Matti H. 06.25 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 17.00 Daydreamer. 03.50 Upea lihava elämäni. Sarja tarjoaa ainutlaatuisen näkymän siihen, kuinka kurjuuden keskelläkin versoo toivoa ja unelmia. 20.00 DJ Orion. HERO 14.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 09.00 Kaksi naapuria. 07.00 Vanha testamentti avautuu. Virren esittävät Simo Mäkinen, laulu, Pekka Suikkanen, urut. Miksi pois lähteminen oli ainoa vaihtoehto. 04.40 Ratkaisevat rikostallenteet. 06.25 Koiralle koti. Mooseksen kirja – historiallinen totuus. 13.00 TV7 Israel News. 08.07 Ykkösaamu. SVT2 10.00 Forum. 12.55 Skavlan & Sverige. 11.00 Hemmagympa med Sofia. Lähetyksen toimittaa Pauliina Grym. 10.00 Hylkyjen salaisuudet. 07.40 Lyödään ällikällä. Professori Martti Nissinen lukee 1. 10.00 Remppa vai muutto UK. 11.00 The Box Suomi. 08.50 Rillit huurussa. 06.45 Nyhetsmorgon. 07.35 Tracker. 13.15 Sisarvaimot. 07.50 Merisää. 02.40 Kapen keittiökaappaus. 18.00 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet. 13.03 Forum. Peter haluaisi kertoa tunteistaan MJ:lle, mutta Spider-Manin velvollisuudet kutsuvat. 23.05 TV4 Vädret. 22.05 Club Millennium. FRII 06.00 Saarielämää. Päivän mietelauseen on valinnut Jussi Pylväs. 22.30 Maria Wern. 11.35 Kotikokit vastaan mestarikokit. 15.30 Satakiloiset siskot. Silti mielenkiintoisin matka laulun siivittämänä tehdään jokaisen omaan mieleen. 17.30 Futurama. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 20.30 Amispäiväkirjat. 07.45 1. 08.00 Tennis: Tennis : Australian Open, Grand Slam turnaus. EUROSPORT 1 06.00 Ratsastus: Hypyt, Lontoo. 19.00 Taistele voittaaksesi. 20.30 Hundra procent bonde. 21.00 Bäst i test. KUTONEN 06.15 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 14.30 ELOKUVA CrimeTime: Freefall. Siellä nuoret puhuvat avoimesti skitsofreniasta, anoreksiasta, itsemurhayrityksistä ja siitä, kuinka he kokevat jääneensä paitsi huolettomasta nuoruudesta. 10.02 Koko Suomen Radio. Toimittaja Jukka Kuosmanen. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 09.30 Café Raamattu. 02.55 112. 16.00 Olet mitä syöt. 14.50 Jonista tulee maajussi. 08.25 Rillit huurussa. 22.03 Urheiluradio. 17.30 Herra käyttää lääkäriä. 15.55 Yle News. Hartaudessa lauletaan virrestä 962 ”Jeesus, metsän heleydessä” säkeistöt 1-2. 06.45 Lapin poliisit. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 14.30 Rikkaat ja rahattomat. 01.15 Agenten – pappas liv och lögner. 20.30 Rapport. 09.20 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. Fanny och hennes dotter Alice reser tillbaka till den lilla byn i Östergötland och frågan om vem som är Fannys pappa väcks ännu en gång. 19.55 Wheeler Dealers. 08.30 Herätyksen läpimurto. 13.00 Politiikkaradio. 22.00 Pohjois-Korea: diktatuurin rikokset. 17.00 Ihmeiden Jumala. 12.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. tammikuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.15 Pomo keittiössä. 20.00 ELOKUVA Beck: Ohuella jäällä (36). Kirjailija Marjo Niemen romaanissa päähenkilö Korppi palaa vuosien jälkeen kotiseudulle. 09.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 17.04 Sverige live. 17.05 Urheiluradio. 19.00 Mot alla odds – Norge. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 ELOKUVA Nakna pistolen 33 1/3: Den slutgiltiga förolämpningen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 18.15 Kotiseurakunnat ja aktiivinen opetuslapseus. 16.55 Svenska designklassiker. 11.55 Yksi on hyvää seuraa. 21.00 David Bowie: Sista akten. 22.26 Tuuli Saksalan keidas. 14.30 Svenska tv-historier. 18.50 Äntligen V85. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 01.10 ELOKUVA Cliffhanger kuilun partaalla. 16.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. 18.30 Oddasat. 12.31 Simpsonit. 00.10 Raharemontti. 03.45 Poliisit 2017 (S). 20.00 Amispäiväkirjat. 14.20 Poikkeuksellinen raskaus. 23.00 Yle Uutiset. 00.35 Efter Benjamin. 00.00 IS esittää: Sain sen videolle. 20.20 TV4 Vädret. 11.00 Rakkauden kosketus. 22.00 Aktuellt. 18.00 Efter fem. 06.35 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 12.10 Sisarvaimot. 12.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 01.30 Koripallo: Orlando Magic – Memphis Grizzlies. 13.25 Saarielämää. 22.10 The Hunting Wives. 15.30 Huvila & Huussi parhaat remontit. 12.20 Rock The Block. 18.50 Merisää. 19.02 Sinfonietta Riga soittaa uutta musiikkia Baltiasta. 00.40 ELOKUVA Änglagård: Tredje gången gillt. 22.00 ELOKUVA Pimeyden ytimessä. 15.00 Diili. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 13.15 Voimaa Sanasta. Sairaalapastori Maarit Nissinen Helsingistä kuuntelee merta, kuulee sen huutavan hätäänsä ja pyytää meitä rukoilemaan meren puolesta. 08.40 Asunnon metsästäjät. JIM 09.00 Duudsonit tuli taloon. 16.45 Kuppikakkuleivontakisa. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 21.45 Pyhä Henki tänään. 20.00 Isännän pöydässä. 17.45 ELOKUVA Sherlock Holmes: A Game Of Shadows. 23.00 Greyn anatomia. 10.31 Ostoskanava Myori.fi. 19.00 Kokkisota. 01.10 Petolliset. 22.30 Poliisit 2017 (S). 09.00 Yle Uutiset. 23.55 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet. 17.00 Farmi Suomi. 20.18 Musiikkikamari. Maailman parhaat curryt, Yle TV1 klo 19.45. 16.07 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita. 20.00 Yle Uutiset. 03.10 Maailmancup, Winterberg. Virtanen ja Ville Hänninen. 16.00 Lentävä talo. 04.55 Tennis: Jannik Sinner – Alexander Zverev. 21.00 Lahti 2001. Miia Lahti juontaa. 11.30 Futurama. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Suuri seikkailu. 22.00 Carina Bergfeldt. 20.30 Postkodmiljonären. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. 16.00 Rillit huurussa. 07.50 Akvaariomestarit. 00.35 Henkien piinaamat. 13.00 Risteilyaluksen päiväkirjat. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 21.50 Merisää. 21.00 ELOKUVA Blue Beetle. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. Toimittaja Anders Agger muuttaa kolmeksi kuukaudeksi Holmstrupgårdiin, mielenterveyden ongelmista kärsiville nuorille tarkoitettuun asumisyksikköön. 01.15 People Magazine Investigates: Sarjamurhaajan kynsissä. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 22.00 Temptation Island Suomi. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 13.00 Nyhetsdagen. 15.00 Vanha testamentti avautuu. 19.00 Lentoturmatutkinta. 22.50 Liian lihava leikkaukseen. 13.35 Arvokaman etsijät. 11.00 Villi Mashatu. 20.00 30 minuter. 06.50 Aamuhartaus. 18.20 Nyhetstecken. 03.50 112. 19.45 Jakttid: Äijäs äventyr. 12.55 Paikka auringossa. 04.30 Tracker. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 06.40 Kissakuiskaaja. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 00.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.30 Farmi Suomi. 21.00 TV7 Israel News. 01.10 Suuri seikkailu. 12.05 Urheiluradio. 00.00 ELOKUVA Rush Hour 3. 04.05 Ghost adventures. 20.30 Jerusalem studio. 14.00 Saarielämää. 13.00 Rapport. 09.40 Moderni perhe. 15.30 Amispäiväkirjat. 08.15 Asunnon metsästäjät: Remontti. 10.35 Mökin rakentajat. 19.00 Koti koiralle. 12.01 Simpsonit. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.40 ELOKUVA Meet Me at Christmas. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.50 Farmikeittiön makupalat. 06.55 Ex-Onnelliset. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.45 Dox: Mr Nobody mot Putin. 02.45 Muinaiset avaruusoliot. 12.45 Merisää. 18.40 Uutiset. 11.50 Inför Idrottsgalan. 20.00 TV4 Nyheterna. 17.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 19.34 Sportnytt. Ylimääräistä päänvaivaa tuottaa Tony Starkin langettama perintö. 18.50 Livet – berättelser från Svenskfinland. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 22.00 Rony Rex. 00.10 Ketonen & Myllyrinne. 03.05 Myyttiset hirviöt. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. Pienen budjetin sotaelokuva -romaanin kirjoittanut Marjo Niemi Luomiskertomuksen vieraana. TV5 06.10 Haaveena Hirsitalo. 23.15 The Hunting Wives. 13.55 ELOKUVA Den nakna pistolen. 16.15 Folkrace. 08.45 ELOKUVA Jolly Good Christmas. 22.22 Kulturnyheterna. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 23.00 Strangest Things. 20.35 FIA Awards. 14.00 Ögonblick från Norge runt. 21.00 Snooker: Mastersin puolivälierä. Det ska han förhindra till varje pris. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 21.00 Temptation Island Suomi. 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä. 18.00 Katselkaa Herran tekoja. 02.15 Australian rajalla. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Kapen keittiökaappaus. 03.40 Simpsonit
ZADAR 23.9. Pankki vaihtoi vuosituhannen alussa nimekseen Nordea. Päätöksellä on vaikutuksia Finnairin Dohan ja Dubain lentoaikoihin, Finnairin viestinnästä kerrottiin STT:lle. Levottomuuksien on pelätty voivan levitä myös laajemmalle Lähi-itään. KOS 9.5. Iranin ilmatilaa yhtiö ei ole käyttänyt lentoihinsa enää pidempään aikaan. KRP:n mukaan esitutkinta on valmistunut ja asia siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.. Voutilainen oli keskeisesti mukana suomalaisen pankkimaailman mullistuksissa 1990-luvulla. Hän ei asunut Suomessa vakinaisesti, mutta tuli Suomeen reilusti ennen kuolemaansa. Tutkimusta varten nostetuissa arkuissa olleet vainajat haudataan myöhemmin Maarian kirkkomaahan. KRP:n mukaan epäillyt ovat 1970ja 1980-luvulla syntyneitä miehiä. Silkkimyssy ja tuhat muuta arkeologista löytöä Turussa Henrietta Nyberg, STT Turun keskiaikaisen Maarian kirkon arkeologisissa kaivauksissa löytyi 50 hauta-arkkua ja yli sadan vainajan irtoluita. Ennen pankkialalle siirtymistä Voutilainen teki pitkän uran kaivosja metallialan yritys Outokummussa. Lasten haudoissa oli runsaasti esimerkiksi seppeleitä, kimppuja ja ruusukkeita. Voutilaisen toimitusjohtajakaudella Merita ja ruotsalainen Nordbanken yhdistyivät vuonna 1997. 38 € Lennot Helsingin ja Kokkola-Pietarsaaren välillä, meno alkaen: Varaa 26.1.2026 mennessä Aikataulut ja ajankohtaista tietoa lentoasemasta: kokairport.fi Aventoursin suorat LOMALENNOT 2026 Kokkola-Pietarsaaresta 1.5. Turun keskiaikaisen Maarian kirkon arkeologisissa kaivauksissa löytyi muun muassa silkkimyssy vauvan haudasta. Vainajista on otettu kymmeniä erilaisia tutkimusnäytteitä, joiden tuloksia saataneen kuluvan ja ensi vuoden aikana. Kirkon lattian alaisesta täyttömaasta tehdyt löydöt ajoittuvat 1300-luvulta 1900-luvun alkuun. Hän oli KOP:n toimitusjohtaja pankin fuusioituessa SYP:n kanssa uudeksi Merita-pankiksi vuonna 1995. KOS 9.10. KONSERVOINTIIN päätyi runsaasti kaivauksissa löytynyttä esineistöä. Iranin hallinto on pyrkinyt tukahduttamaan mielenosoituksia väkivalloin. Tutkimusta varten nostetuissa arkuissa olleet vainajat haudataan myöhemmin Maarian kirkkomaahan. Niistä viisitoista kuului lapsille, joista kolme oli muumioitunut. Finnair teki päätöksen Irakin ilmatilan välttämisestä keskiviikkona. Voutilainen toimi myös Metson ja kanadalaisen Agnico-Eaglen hallituksissa. KREETA 15.9. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Salminen KRP:stä ei halunnut kommentoida epäiltyjen motiivia tarkemmin tässä vaiheessa. www.aventours.fi | puh. Useat maat ovat hallinnon toimien vuoksi varoittaneet kansalaisiaan olemaan matkustamatta Iraniin tai kehottaneet lähtemään maasta välittömästi. KREETA 1.10. Säätilasta riippuen lennot pidentyvät noin puolesta tunnista puoleentoista tuntiin. Voutilainen syntyi Outokummun Kuusjärven kylässä. SOFIA JÄÄT TEENMÄKI mainostajalle.hillagroup.fi Pankkivaikuttaja Pertti Voutilainen on kuollut Kansallis-Osake-Pankin entinen pääjohtaja Pertti Voutilainen kuvattuna vuonna 2005. Useimmissa haudoissa oli säilynyt jäänteitä vainajien hautavaatteista ja koristeista. tammikuuta 2026 20 // UUTISET Varaa: finnair.com Kevään lennot kampanjahintoihin! Matkustusaika 2.2.–31.8.2026. RODOS 17.5. Tarkista hinta ja saatavuus Finnairin kotisivulta. CALABRIA 25.10. Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin 1820-luvulla. Voutilaisen poika kertoi Ylelle, että vuorineuvos kuoli torstain vastaisena yönä. MARJA AIRIO Raaseporin uhri oli liettualainen Heli Laakkonen Raaseporissa maaliskuun alussa kuolleena löytyneen viisikymppisen miehen murhasta epäillään yhtä Puolan ja kahta Ukrainan kansalaista, kertoi keskusrikospoliisi (KRP) torstaina. Tutkijat arvioivat, että kirkon lattian alla saattaa levätä 150–200 arkkua. Tutkimuksessa odotetaan tietoa muun muassa vainajien sukulaisuussuhteista, sairauksista ja ruokavaliosta. Lähi-idän alueella eivät Irakin lisäksi ole tällä hetkellä käytössä myöskään Iranin, Syyrian tai Israelin ilmatilat. –?Hän oli ollut täällä jonkun aikaa, ja epäillyt taas olivat tulleet Suomeen vähän ennen tekoa, Salminen sanoi. Vainajat ajoittuvat 1700-luvulle ja 1800-luvun alkuun. EPÄILLYT EHTIVÄT poistua maasta ennen kuin teko tuli poliisin tietoon. Maarian kirkko on yksi Suomen vanhimmista keskiajalla rakennetuista kivikirkoista. Miehet otettiin kiinni yhteistyössä Puolan poliisin kanssa huhtikuussa. 050 554 8633 (Skannaa QRkoodi mobiilipuhelimellasi) LENNÄ SUJUVASTI KOKKOLA-PIETARSAARESTA! Perukirjat ja testamentit asiantuntevasti Hoidamme elämän tärkeät asiakirjat kuntoon ilman turhia välikäsiä. Yhteensä kaivauksissa tuli esiin lähes tuhat löytöä. STT Meritan ja Kansallis-Osake-Pankin (KOP) johtajana toiminut pankkialan vaikuttaja Pertti Voutilainen on kuollut 85-vuotiaana. Keskipohjanmaa // Perjantaina 16. Ne jätettiin paikoilleen kirkon uuden lattian alle, Museoviraston tavoitteen mukaisesti mahdollisimman koskemattomana. Kaivausten aikana kirkon lattian alta nostettiin kaksikymmentä arkkua. Iranin nykyinen hallinto on kriisissä, ja maassa on ollut laajoja mielenosoituksia joulukuusta lähtien. Suurin osa esineistöstä on peräisin vanhemmista, jo tuhoutuneista haudoista. riku@alvalkv.fi notariaattipalvelut.alvalkv.fi 040 149 3450 Ota nyt yhteyttä! Finnair keskeytti lentonsa Irakin ilmatilan läpi STT Lentoyhtiö Finnair kertoi torstaina keskeyttäneensä lentonsa Irakin ilmatilan läpi Lähi-idän tilanteen vuoksi. Paikalle pysytetään muistomerkki, jonka äärellä on myöhemmin määrä pitää kaikille avoin muistohetki. Kaivaukset suoritettiin touko– kesäkuussa sen jälkeen, kun kirkon peruskorjauksen yhteydessä lattian alta paljastui kokonainen, aiemmin tuntematon hautausmaa. Salmisen mukaan uhri oli Liettuan kansalainen. KORFU 17.10. Kaivauksissa löytyi esimerkiksi kirkollista esineistöä, kuten vanhoja kirjoja. Paikkoja on rajoitetusti. RODOS -300€ maakuntien lomalennoista keväällä! Käytä koodia MESSUTKEVÄT26 -200€ maakuntien lomalennoista syksyllä! Käytä koodia MESSUTSYKSY26 MATKA-messujen alennukset: Alennukset voimassa 25.1.2026 asti uusiin varauksiin. Kirkko valmistui seurakuntayhtymän mukaan arviolta 1440-luvulla