1 Sivu A19 Jokinen asettuu Ouluun Jussi Jokinen haluaa päättää uransa Oulun Kärpissä. Taustalla on henkilökunnan vuosilomajärjestelyt. Jymyläisiä on mukana viikonlopun kaikissa tapahtumissa. alv 10 %). Kirjaston käyttäjät ovat kesäsulun suhteen kuitenkin ymmärtäväisiä. Kirjasto kiinni kesäksi 1 Sivut A2-3 Koivuhaan kirjastonjohtaja Heidi Tuikan mukaan asiakkaat ovat jo tottuneet kesäsulkuun. Hinta 3,00 €. Nro 162 Tänään koittaa suunnistajan joulu 1 Sivut B2–4 Pietarsaaren merihaverista tuli kipparille ehdollista vankeutta 1 Sivu A5 Jännitystä oli ilmassa, kun jymyläiset odottivat perjantai-aamun junaa. MARKKU JOKELA ” Ministerit palkkaavat erityisavustajia, jotka saavat ponnahduslaudan. kesäkuuta 2019. juhlavuoden liittojuhlille Helsinkiin. Kokkolan Jymystä lähti iso joukko Helsinkiin, jossa järjestetään viikonloppuna TUL:n 100-vuotisjuhlat. Matka liittojuhliin 1 Sivu A4 Kokkolan rautatieasemalta lähti junanvaunullinen TUL:n liikuntaseurojen edustajia 100-v. JUKKA LEHOJÄRVI Iran haastaa Trumpin politiikan UUTISET 1 Sivut A10–11 Kalajoella kiekko-oppinsa saanut Jussi Jokinen on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen Oulun Kärppien kanssa. Kestotilattuna kotiin 1,00 € (sis. www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 15. – NHL-ura taitaa olla paketissa, Jokinen myönsi. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas kirjoittaa uuden vaalikauden tehtävistä.. CLAS-OLAV SLOTTE Koivuhaan kirjasto Kokkolassa on ollut heinäkuisin suljettuna jo useamman vuoden ajan
Osa ovista sulkeutuu Koivuhaan kirjasto Kokkolassa on pitänyt ovensa suljettuna heinäkuussa useamman vuoden ajan. Kesäsulkua sitä vastoin ei ole Kannuksessa ja Toholammilla koskaan harkittu. Silloin vältymme siltä, että kenenkään ei tarvitse työskennellä pitkiä aikoja yksin eikä työ käy liian kuormittavaksi vähäisestä henkilöstöresurssista johtuen, kertoo Vetelin sivistysjohtaja Maria Keltti-Heikkilä ja lisää, että kirjastossa on tällä hetkellä kaksi kokoaikaista kirjastotyöntekijää ja yksi osa-aikainen. ” Tärkeintä on, että kirjastopalveluja on kesälläkin saatavilla. Kalajoen uusi pääkirjasto on positiivinen poikkeus. Kaustisella on myös havaittu, että kansanmusiikkifestivaalien aikana kirjastossa on hiljaista. KOKKOLASSA Koivuhaan kirjasto on ollut heinäkuun suljettuna jo useamman vuoden ajan. Lauantaisin ovat suljettuna muun muassa Kokkolan, Kannuksen, Nivalan, Pietarsaaren ja Ylivieskan pääkirjastot. Myös Vetelissä kuntalaiset ovat ilmeisesti tottueneita poikkeusjärjestelyyn, koska palautetta kirjastolle tulee asiasta hyvin harvoin. KUNTALIITON erityisasiantuntija Johanna Selkeen mukaan kirjaston ovien sulkeminen kesällä kokonaan ei ole yleistä. Johanna Selkee Erityisasiantuntija, Kuntaliitto Vain harva kirjasto on kiinni kokonaan kesällä, mutta suurin osa supistaa aukiolojaan. Ainakaan minun korviini tästä ei ole mitään negatiivista kuulunut, Tuikka kertoo. Kaustisellakin kyselyjä tulee lähinnä siitä, että milloin kirjasto on tänä kesänä kiinni. Positiivinen poikkeus aukioloaikojaan supistavien kirjastojen joukossa on Kalajoen uusi pääkirjasto, joka pitää ovensa auki kesällä normaalisti. – Meillä on pitkät lomat, mikä on tietysti ihana asia, mutta vakityöntekijöiden loman ajaksi esimerkiksi kirjaston tiskin taakse ei voi laittaa ketä tahansa. PUHEENAIHE: LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A2 Kirjastojen kesä Outi Yli-Arvo Lomakausi vaikuttaa kirjastojen palveluihin, sillä monet niistä supistavat aukioloaikojaan kesäkuukausien ajaksi. Kirjaston käyttäjät ovat olleet Tuikan mukaan ymmärtäväisiä kesäsulun suhteen. –?Henkilökuntaa on vähän, joten sulkemisella mahdollistamme heille kaikille yhtäjaksoisen kolmen viikon vuosiloman. Yleisempää on Selkeen mukaan juuri supistetut aukioloajat, jolloin kirjaston aukioloaikaa lyhennetään arkena ja lauantait ovat mahdollisesti kokonaan suljettuja. He osaavat varautua jo heinäkuun kiinnioloon lainaamalla kesäluettavansa etukäteen. –?Joka kesä he aina kyselevät ja varmistavat, että onko kirjasto tänäkin kesänä heinäkuun ajan kiinni. Vetelissä ja Kaustisella kirjastot ovat olleet kiinni kokonaan heinäkuussa jo useamman vuoden ajan. sivistysjohtaja Mailis Tastula. Sinänsä Selkee ei pidä asiaa ihmeellisenä, sillä kesä aiheuttaa erikoisjärjestelyjä myös muissa palveluissa, kuten terveydenhuollossa, kun pienimpien paikkakuntien terveysasemat saattavat sulkea ovensa keskikesän ajaksi. –?Kesällä hiljenee varmasti jonkin verran, mutta nyt on hyvä katsoa, miten ja milloin ihmiset palvelua haluavat, toteaa Rahja. KANNUKSEN ja Toholammin kirjastotoimenjohtaja Satu Kinnari vahvistaa, että lauantain aukiolosta luopumalla kesäaika saadaan järjestettyä paremmin henkilökunnan vuosilomien aikana. Aukioloja nipistetään joskus arkipäivien tunneista, ja tyypillistä on sulkea kirjaston ovet kesälauantaisin. Selkeen mukaan kesä on usein haastavaa aikaa henkilökunnan lomien takia. Mutta hyvin he ymmärtävät sen, että meidänkin täytyy saada pitää kesälomamme. Sen takia on helpointa, että me molemmat pidämme lomamme kesäsulun aikana, kertoo Koivuhaan kirjastonjohtaja Heidi Tuikka. Uuden kirjaston myötä kävijämäärä on kaksinkertaistunut, ja palvelupäällikkö Joni Rahjan mukaan tilannetta halutaan mielenkiinnolla tarkkailla myös kesä ajan. Kirjastonjohtaja Heidi Tuikan mukaan asiakkaat ovat tottuneet jo käytäntöön. –?Eikä siihen ole edes tarvetta. –?Jos kuntalaisesta tuntuu, että kirjastopalveluja ei ole riittävästi tarjolla kesäaikaan, silloin kannattaa olla yhteydessä omaan kunnanvirastoon, Johanna Selkee ohjeistaa. –?Koivuhaan kirjastossa meitä on vain kaksi henkilöä töissä. MARKKU JOKELA. Taustalla ovat henkilökunnan vuosilomajärjestelyt. Omatoimikirjastot antavat tähänkin tilanteeseen vähän liikkumavaraa, ja niitä onkin tullut lisää valtavalla vauhdilla. Vetelissä kesäkaudelle ajoittuvaan sulkuun on päädytty vuodesta 2014 alkaen. –?Varhaiskasvatuksessakin kesä vaikuttaa siten, että osa päiväkodeista sulkee ovensa ja lapset viedään johonkin toiseen yksikköön, Selkee toteaa. Kesä on kuitenkin aika vilkasta aikaa, ja varsinkin Toholammilla kirjastoa käyttävät myös kesäasukkaat, kertoo Kinnari. Tärkeintä on, että kirjastopalveluja on kesälläkin saatavilla. –?Koska henkilökuntaa on vähän, on kiinniolo järkevää senkin takia, että kunnanvirasto on kiinni samaan aikaan, toteaa Kaustisen vt
Työtä on tarjolla myös avustajille, ja monenlaisia ammattilaisia tarvitaan. Rouva C:n olen jo saanut, se tuli Halsuan kirjastosta. Antti Rinteen (sd.) hallituksen työtä tukemaan tulee enemmän valtiosihteereitä kuin Juha Sipilän (kesk.) hallituksella oli. Keskipohjanmaan levikkialueen kansanedustajat valmistelevat tulevan vaalikauden töitä, myös erilaisia vaikuttamisen paikkoja valiokunnissa jaetaan. ja Läckbergin varauslistalla olin jonon hännillä sijalla 101. KelttiHeikkilän mukaan tulos on hyvä aikana, jolloin asiakkaiden vapaaajasta kilpailevat monet sähköiset välineet ja erilaiset kiinnostuksen kohteet kirjaston tarjoamien palvelujen ohella. –?Ja totta kai henkilökunnalla riittää alkuviikkoina vipinää ja kiirettä, kun asiakkaat ovat saaneet luettua kaiken lainaamansa ja uutta tarvitaan, toteaa KelttiHeikkilä. Tiina Ojutkangas Hannu Björkbacka ansaitsee palkintonsa MEDIASTA. Kotona ilakoimme ajatuksella, kuinka vuosikymmenten päästä saavun kirjastoon rollaattorilla Läckbergiä hakemaan... Satu Kinnari Kannuksen ja Toholammin kirjastotoimenjohtaja ” Jos kuntalaisesta tuntuu, että kirjastopalveluja ei ole riittävästi tarjolla kesäaikaan, silloin kannattaa olla yhteydessä omaan kunnanvirastoon. Kesäsulku näkyy myös Koivuhaan kirjaston kävijämäärissä ovien auettua elokuussa. Nyt myös keskustalla tulee olemaan useampia valtiosihteereitä. Tiina Ojutkangas Uusi vaalikausi tuo myös työpaikkoja Valtiosihteeri toimii ministerin apuna muun muassa avustaen ja edustaen ministeriä tämän ohjeiden mukaisesti. –?Koska aineiston laina-aika hyppää sulun yli ja on tällöin parhaimmillaan seitsemän viikkoa, aineistoa lainataan suuria määriä kerralla, kertoo Vetelin sivistysjohtaja Maria Keltti-Heikkilä. Maria Keltti-Heikkilä Vetelin sivistysjohtaja ” Kesäsululle ei ole tarvetta. Henkilökunta ilmoittelee tulevasta sulusta jo kuukausia etukäteen, jotta asiakkaat pystyvät varautumaan siihen. Vaikka hetkeksi kauhistuin pitkiä jonotuksia, muistuttelin kuitenkin itseäni isojen kaupunkien jonoista, jotka saattavat olla useiden satojen varaajien pituisia. Obaman elämäkerran saan puolestaan lainaan tuttavalta. Kesä on kuitenkin aika vilkasta aikaa, ja varsinkin Toholammilla kirjastoa käyttävät myös kesäasukkaat. Tuleva komissaari Jutta Urpilainen (sd.) on nimitetty virallisesti Suomen ehdokkaaksi ja käynyt tulevaan tehtävään liittyen Brysselissä. Kun ihmiset ovat kesäaikaan paljon tien päällä, lainaaminen onnistuu kaikista matkan varrelle sattuvista Eepos-kirjastoista ja palauttaminen onnistuu taas kotikunnan kirjastoon, muistuttaa Keltti-Heikkilä. Ja sain käännettyä asian myös myönteiseksi; kuinka monta hyvää kirjaa ehtisinkään lukea jonottamisen aikana! Joskus kesällä tulee tilanteita, että kirjastoon olisi kiva päästä juuri lauantaina. MARKKU JOKELA ” Henkilökuntaa on vähän, joten sulkemisella mahdollistamme heille kaikille yhtäjaksoisen kolmen viikon vuosiloman. –?Ensimmäinen viikko on aina vilkas, kun ihmiset palauttavat kesälukemistaan ja lainaavat tilalle uutta, kertoo Koivuhaan kirjastonjohtaja Heidi Tuikka. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Kesäsulku näkyy ennen ja jälkeen Outi Yli-Arvo Ovien sulkeminen näkyy Vetelin kirjastossa sekä ennen kesäsulkua että sen jälkeen. Uusi hallitus on pääsemässä työn vauhtiin, ja EU-puheenjohtajuuteen on enää viikkoja. No, leikki sikseen, Anders-kirjastojen erinomaisen palvelun ja kirjojen kierrätyksen ansiosta suositutkin teokset saa luettavakseen suhteellisen nopealla tahdilla. Uudet ministerit ovat tehneet ensimmäiset matkansa. Palkinto osui täysin oikealle ihmiselle. Keskipohjalaisittain mielenkiintoista on, että Tuomo Puumalaa pidetään todennäköisenä vaihtoehtona keskustan uudeksi valtiosihteeriksi. Johanna Selkee Kuntaliiton erityisasiantuntija SITAATIT U usi vaalikausi tuo tullessaan myös uusia työpaikkoja: osa kansanedustajistakin on vasta-alkajia. Osa uusista tehtävävalinnoista on jo tehty. Kokkolalainen elokuva-asiantuntija Hannu Björkbacka huomioitiin hienolla tavalla Sodankylän elokuvajuhlilla. Eduskunnasta yllättäen pudonneen kokkolalaisen Puumalan osaamiselle on varmassa puolueessa mietitty käyttöä. Kruunupyyn kunta alkaakin hakea sijaista kunnan johtoon. Keskipohjalaisista Mika Lintilä (kesk.) osallistui valtiovarainministereiden kokoukseen. Tämä näkyy ilahduttavasti lainausluvuissa, kertoo Keltti-Heikkilä. Eepos-kirjastojen yhteistyö mahdollistaa suuren valikoiman lainattavaksi. Valtiosihteeri toimii ministerin apuna muun muassa avustaen ja edustaen ministeriä tämän ohjeiden mukaisesti poliittisten linjausten muodostamisessa, joten tehtävä vaatii kokemusta ja asiantuntemusta. Esimerkiksi Kruunupyyn kunnanjohtajasta Malin Brännkärristä on tulossa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) valtiosihteeri. Mitä mieltä olet kirjastojen kesäaukioloista. Myös syksyn uutuuskirjallisuus alkaa saapua kirjastoihin samoihin aikoihin, joten sekin lisää asiakasmääriä. Asiakkaat osaavat varautua kesäsulkuun hyvissä ajoin. Kirjastot supistavat aukioloaikojaan kesällä, ja osa niistä sulkee ovensa kokonaan heinäkuussa. Se rikastaa Keskipohjanmaan sisältöjä ja mahdollistaa moniäänisen kulttuuriuutisoinnin. SULUN LOPPUMINEN näkyy Vetelissä ensinnäkin suurena palautusten röykkiönä kirjaston eteisen palautuslaatikossa. Sodankyläpalkinto jaetaan vuosittain henkilölle, joka edistää merkittävästi elokuvakulttuuria. Henriksson perustelee Kruunupyyn Brännkärrin valintaa tämän kokemuksella tilanteessa, jossa Suomi on EU:n puheenjohtajamaa. Vuonna 2018 kirjastossa oli lainauksia viisi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tulisiko niiden olla avoinna myös lauantaisin. Björkbacka on perehtynyt elokuviin vuosikymmeniä. Rakkaus lajiin on tehnyt kokkolalaisesta kriitikosta asioihin perehtyneen ja omintakeisen kirjoittajan, joka tekee työnsä huolellisesti, hienotunteisesti, mutta samalla rehellisesti ja kriittisesti. Esimerkiksi ministerit palkkaavat erityisavustajia, jotka parhaimmillaan saavat itsekin ponnahduslaudan politiikkaan. On suuri ilo Keskipohjanmaalle ja ennen kaikkea lukijoille voida julkaista oman paikallisen elokuva-asiantuntijan juttuja ja kritiikkejä. Kriitikot kysyvät, mistä rahat otetaan hyväpalkkaisten valtiosihteereiden palkkaamiseen. –?Asiakkaat voivat käydä myös lainaamassa monena päivänä peräkkäin ennen sulkua varmistaen näin, että on varmasti riittävästi lukemista, kuuntelemista, pelaamista ja katselemista koko sulun ajaksi. Mutta jos vaihtoehtona on kirjaston ovien sulkeminen kolmeksi tai neljäksi viikoksi heinäkuussa, aion hyväksyä mukisematta lauantaipäivien kiinniolot ja suunnitella lukemiseni sen mukaisesti. Pääministeri Antti Rinne (sd.) on perustellut valtiosihteereiden määrää mediassa erityisesti työssä jaksamisella ja Suomen EU-puheenjohtajuudella. Kesä Canthin ja Obaman rouvien seurassa KOMMENTTI Outi Yli-Arvo outi.yli-arvo@kpk.fi Tein toukokuun puolella kotipaikkakuntani kirjastossa kolme varausta: Camilla Läckbergin uusimpaan, Kultahäkkiin, Michelle Obaman elämäkertaan sekä Minna Rytisalon Rouva C:hen. –?Vetelissä kirjastossa on tehty vuosia erinomaista työtä lukemisen edistämiseksi ja se on osaavan henkilökunnan ja heidän taitavasti rakennetun kokoelmansa ansiota. Rouva C:n jonotuslistalla päädyin kuudenneksi, Obaman elämäkerrassa sijalle 67. Keskustele aiheesta Keskipohjanmaan Facebookissa ja Twitterissä
Hänen mukaan jäseniä tuntuu teatterigaala eniten jännittävän. Perjantain Teatterigaalan avaa presidentti Tarja Halonen. ” Kokkolan Jymykin itse asiassa juhlii 100-vuotisjuhlia tämän vuoden marraskuussa.” Carita Luomala Työnväen Urheiluliitto 1 TUL perustettiin vuonna 1919 Helsingissä. Luomalan mukaan reissut eivät ole mitään uutta seuraväelle. Jymyläiset ottavat osaa kaikkiin kolmeen juhlaosioon. 100-vuotisjuhla huipentuu sunnuntaina, jolloin järjestetään International Show Competition. – Kokkolan Jymykin itse asiassa juhlii 100-vuotisjuhlia tämän vuoden marraskuussa, joten liittojuhlan ajoitus on oikein hyvä, Luomala kertoo. Pitkän junamatkan jälkeen ryhmällä on kiire valmistautua viikonlopun ohjelmistoon. TUL:N 100-VUOTISJUHLATAPAHTUMAT huipentuvat tänä viikonloppuna Helsingissä. – Harkitsimme linja-autoja. Tapahtumaan osallistuu kaikenikäisiä ihmisiä eri puolilta maata. JÄNNITYSTÄ OLI ilmassa, kun jymyläiset perjantai-aamuna odottelivat junaa. – Nykyisin kaikki tällaiset tapahtumat ovat lajiliittojen järjestämiä. Pitkän junamatkan ohjelmaan Luomala arvelee kuuluvan sekä hauskanpitoa että tiedottamista tulevista viikonlopun tapahtumista. Lauantain tapahtuma on Joukkojen juhla, jossa yhdistyvät liikunnallisuus, musiikki ja visuaalisuus. Ohjelmaa koostuu kolmesta eri kokonaisuudesta. Jymyn asiantuntijajäsen Carita Luomalan mukaan heidän matkansa jatkui Helsingin rautatieasemalta suoraan harjoituksiin, jotta ryhmä voi hyvin valmistautua perjantaiillan tapahtumiin. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A4 Riikka Savela KOKKOLA Kokkolan Jymystä lähti perjantaina iso ryhmä Helsinkiin Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) 100-vuotisjuhliin, jossa jymyläisetkin ovat esiintymässä. Sunnuntain Show Competitioniin jymyläisistä osallistuu viisi joukkuetta: Daliat, Säteet, Freesiat, Celenet ja Sunnuntairyhmä. Jymyn juhlareissun osanottajat ovat esiintyjiä sekä heidän vanhempiaan. Sen vuoksi on vaikea saada tällaisia perinteitä vaalivia poikkilajisia tapahtumia. Luomalan mukaan on ryhmä käy TUL:n liittojuhlissa vähintään viiden vuoden välein. Edellisellä kerralla kohteena oli Seinäjoki vuonna 2014. 1 Tavoitteena on tarjota liikuntaharrastuksia iästä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. Niitä olisi mukava saada lisää, Urpilainen kertoo. Matka tehdään junalla, josta jymyläisille on varattu oma vaunuosasto. Jymyläisten esiintymisryhmiäkin on mukana useampia. Hänen mukaan TUL:n liittojuhlien kaltaisia tapahtumia, joissa eri lajeja yhdistetään, näkee harvoin. Juna on mukavin vaihtoehto, varsinkin, kun mukana on pieniä lapsia, Urpilainen kertoo. 1 Järjestön jäseniin kuuluu lähes 1 000 urheiluseuraa. Viikonlopun tapahtumat alkavat perjantaina Helsingin Kaupunginteatterilla ja päättyvät sunnuntaina Töölön kisahallissa. Jymyläiset liittojuhliin Rautatieasemalta lähti junavaunullinen edustajia TUL:n juhlaan. Koska meitä on niin paljon, kaksikaan linja-autoa ei olisi välttämättä riittänyt. Yleensä jymyläiset yöpyvät erilaisissa koulumajoituksissa, mutta tällä kertaa Urpilaisen mukaan ryhmälle on järjestetty hotellimajoitus, joka on varsinkin lapsiperheille koulua mukavampi vaihtoehto. Nuorimmat ryhmään kuuluvat ovat vain muutaman kuukauden ikäisiä, kun taas vanhin jäsen on 98-vuotias. URPILAISEN MUKAAN jymyläiset aloittivat harjoittelut jo joulun aikoihin. Kuvassa Maisa Penttilä (vas.), Pirjo Urpilainen, Eevi Salo, Eino Salo, Leevi Isohanni, Aaron Isohanni, Vilho Urpilainen ja Alma Koskimäki. Seuran puheenjohtaja Pirjo Urpilaisen mukaan matkaan lähti jopa sata henkeä. Lähde: tul.fi Jymyläiset matkustivat kohti Helsinkiä ja TUL:n 100-vuotisjuhlia omassa junavaunussaan JUKKA LEHOJÄRVI. Tapahtumaan osallistuu noin 1 700 esiintyjää. Urpilainen pohtii sitä, miten tällaiset urheilutapahtumat ovat muuttuneet vuosien aikana. Voimisteluja urheiluseura Kokkolan Jymy on alueen aktiivinen yleisseura, jossa voi harrastaa esimerkiksi voimistelua, tanssia, salibandya tai kuntonyrkkeilyä. 1 TUL:iin kuuluu yli 70 eri urheilulajia. Luomalan mukaan varsinkin ajatus Halosen edessä esiintymisestä jännittää kovasti. Viikonlopun kenttäohjelmissa esiintyjät hukkuvat helpommin massaan, joten paineet eivät ole yhtä kovat. Joukossa on esimerkiksi nuorisoryhmiä, aikuis-lapsi-ryhmiä ja naisryhmiä. Joukkion pienimmätkin urheilijat näyttivät lähtöhetkellä olevan innoissaan matkasta
Aluksessa ollleet 27 matkustaa saatiin pelastettua muihin aluksiin. Nimimuutos tukee konsernin toiminnan monimuotoisuutta sekä valtakunnallista toimialuetta. Konsernin osakkuusyhtiöitä ovat Kiinteistö Oy Kokkola Isokatu 2 ja Kiinteistö Oy Vetelin Liiketalo. JUKKA LEHOJÄRVI TOHOLAMPI Toholammin kunnanvaltuusto joutui turvautumaan äänestykseen, kun se valitsi kunnanhallituksen puheenjohtajaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Toholammin kunnanhallituksen puheenjohtaja valittiin arvalla. Pietarsaaren merionnettomuus toi tuomion kapteenille Vesibussi upposi merenpohjaan matkalla Mässkärin saarelle Pietarsaaren edustalla viime vuoden elokuussa. Toholammin kunnanvaltuuston listalla oli myös kunnanjohtajan valinta. Posti Kusti Oy on toiminut alihankkijana sekä KPK Yhtiöiden että Kalevan varhaisjakelussa vuodesta 2008. KPK Yhtiöt -konserniin kuuluvat seuraavat yhtiöt: emoyhtiö KPK Yhtiöt Oyj, Botnia Print Oy Ab, Kokkolan Jakelu Oy, Kiinteistö Oy Ylivieskan Uusitori, Jopox Oy, Pohjanmaan Lipputoimisto Oy, Suomen Messupromoottorit Oy ja Spektr Kustannus Oy. KPK Yhtiöt osti toukokuussa pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Posti Kusti Oy:n varhaisjakeluliiketoiminnan. Leikattujen tuotteiden kysyntä on kasvanut jatkuvasti ja uusi investointi mahdollistaa kapasiteetin merkittävän kasvattamisen. Konsernin neljän kuukauden liikevaihto oli 10,1 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 9,5 miljoonaa euroa. KPK Yhtiöiden osavuosikatsaus kertoo liikevoiton kasvusta KPK Yhtiöt -konsernin neljän kuukauden liikevaihto oli 10,1 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 9,5 miljoonaa euroa. Nimenvaihdoksen yhteydessä yhtiö teki brändiuudistuksen. Kapteeni oli kertonut yhtiön hallituksen puheenjohtajalle, että hänellä on vaadittava ajolupa, mutta kirjallista dokumenttia ei hänellä ollut esittää. Yhtiö oli luottanut kapteenin sanaan. Konsernin ensimmäisen neljän kuukauden liikevoitto jäi hieman suunnitellusta tasosta, mutta oli edellisvuotta parempi. Liikevoittoprosentti oli 3,7. YHTIÖ päätti 25.4.2019 pidetyssä yhtiökokouksessa toiminimen muuttamisesta KPK Yhtiöt Oyj:ksi. Tasatuloksen jälkeen jouduttiin turvautumaan arvontaan, jossa arpa suosi Ilkka Piispasta. Kapteenilta puuttui kyseisen alukseen ohjaamiseen vaadittava muodollinen pätevyys. Niistä kertyi hänelle maksettavaa yhteensä 510 euroa. Jukka Hillukkalan koeaika on päättymässä, ja paikka on ollut avoinna. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino nimi säilyy yhtiön aputoiminimenä. Puheenjohtaja on Ilkka Piispanen (varaedustaja Jarkko Kentala), varapuheenjohtaja Ville Suomala (Timo Olkkola), jäsenet keskustan Minna Lankinen (Marko Järvenoja) sekä Kaija Polso (Raimo Kallio), sosialidemokraattien Jukka Lintilä (Teppo Seppälä), kokoomuksen Jukka Rimpioja (Janne Peltokangas) ja kristillisdemokraattien Virpi AliHaapala (Iida Nylander, kok.). Keskustavaltuutettu Anna-Maija Syri puolestaan katsoi, että kyseistä luottamustehtävää hoitanut Ilkka Piispanen voi jatkaa tehtävässä. Investointi toteutetaan loppuvuoden aikana ja se on arvoltaan noin 0,85 miljoonaa euroa. Konsernin nettorahoituskulut olivat 0,15 miljoonaa euroa euroa ja omavaraisuusaste 68,6 prosenttia (64,5 prosenttia vuonna 2018). Keskustaryhmä esitti puheenjohtajaksi Ville Suomalaa. Runsaan puolen tunnin neuvottelutauon jälkeen suoritettiin äänestys, jossa molemmat ehdokkaat saivat kahdeksan ääntä. UUTISET LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A5 Tapio Lehtinen PIETARSAARI Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa Pietarsaaren edustalla viime vuoden elokuussa tapahtuneesta meriliikenneonnettomuudesta. Kapteeni oli jättänyt aluksen pohjaventtiilin kiinni, mikä johti konerikkoon ja aluksen uppoamiseen. Liiketoiminta-alueiden liikevaihdot kasvoivat KPK Events-liiketoimintaa lukuun ottamatta. Merkittävimmät investoinnit olivat lehtien digitaalisten palvelujen tuotekehityskulut, Jopox Oy:n aktivoidut tuotekehityskulut sekä Botnia Print Oy Ab:n telanpesulaitteen hankinta. Sama yksimielisyys jatkui valtuustossa. Kunnanhallitus esitti virkaan yksimielisesti Hillukkalaa. Osana Keskipohjanmaa-lehden tabloid-uudistusta aloitettu Keskipohjanmaa-lehden sisältöuudistus, lehden toimintatapojen ja organisaation uudistaminen jatkuu, samoin kuin tähän projektiin olennaisesti liittyvä ennakoivan taiton käyttöönotto. KONSERNIN investoinnit katsauskaudella olivat 0,5 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan kasvavan edellisen vuoden tasosta. Kaikkien ryhmien edustajat ilmoittivat kannattavansa hänen valintaansa, eikä äänestystä tarvittu. Jakeluyhtiö Posti Kusti Oy:n liiketoiminta siirtyi osaksi KPK Print-liiketoimintaa 1.6.2019. Toimialasta johtuen liikevaihdon ja kannattavuuden ennustamiseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä. Neljän kuukauden jälkeen liikevoitto oli 0,38 miljoonaa euroa (0,26 miljoonaa euroa 2018). VIIME vuonna käynnistetty projekti lehtien digitaalisten palveluiden uudistamiseksi jatkui katsauskaudella ja kaikkien julkaisuliiketoiminnan lehtien applikaatiot otettiin käyttöön. Katsauskauden voitto oli 0,38 miljoonaa euroa. Botnia Print Oy Ab teki toukokuussa päätöksen investoida toiseen Ferag SNT-50-leikkuriin. Yrityksellä on jakelutoimintaa Alavieskassa, Haapajärvellä, Haapavedellä, Kalajoella, Kannuksessa, Kärsämäellä, Nivalassa, Oulaisissa ja Toholammilla sekä osassa Lohtajaa. Yhtiön liiketoiminta-alueet ovat muutoksen myötä KPK Media, KPK Events, KPK Print, KPK Crea ja KPK Digi. Vesibussi m/s Mässkärin kapteeni tuomittiin 40 päivän ehdolliseen vankeuteen aluksen merikelpoisuuden laiminlyönnistä ja hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä. CLAS-OLAV SLOTTE Tapio Lehtinen KPK Yhtiöt on antanut osavuosikatsauksensa. Aluksen omisti Mässkär Sjöservice-yhtiö, jonka hallituksen puheenjohtaja tuomittiin vesiliikennerikkomuksesta 15 päiväsakkoon. Toholammin kunnanhallitus jatkaa kauden 2019–2021 entisessä kokoonpanossa
Lopputyöstä on varmasti hyötyä myös täällä Kokkolassa Mathlinin otettua vastaan nuorisokuoron ohjakset. Kuoro on nuoren elämässä siinä mielessä erityinen harrastus, että siellä varhaisnuoret pyrkivät yhteistä päämäärää kohti täysin tasavertaisina täysiikäisten kanssa. Kuoron toiminta käynnistyy syksyllä. Hänen mukaansa kuorossa pitää olla parikymmentä laulajaa, että se voi toimia kuorona. Iida Pappisen ja Katriina Mathlinin kuorossa syntynyt ystävyys on kantanut läpi opiskeluaikojen. Vuoden tauon jälkeen lauletaan taas, ja sunnuntain juhlissa ovat mukana ikikuorolaiset. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. Toukokuun lopulla järjestettiin Keski-Pohjanmaan konservatoriolla myös infotilaisuus uusille laulajille ja asiasta kiinnostuneille. KEVÄÄLLÄ KOKKOLAN nuorisokuoro on hakenut uusia laulajia niin somessa kuin mediassa. –?Paljon oli myös ihan kiinnostusta, joten rekrytointi jatkuu koko kesän ja syksyllä järjestetään vielä tietoiskuja esimerkiksi kouluille. Koska kuoro oli vuoden tauolla, mitään juhlakonserttia ei kuulla. Hän palasi kuoroilemaan ja teki gradunsakin jyväskyläläisestä lapsija nuorisokuoro Vox Aureasta, joka juhli äskettäin puolen vuosisadan laulutaivaltaan. Jos joku nyt innostuu hakemaan kuoroon, niin kuoron kotisivuilla on koko ajan haku päällä ja sinne voi ilmoittautua milloin vain, Katriina Mathlin kannustaa. –?Kuorotyössä ei kannata laskea työtunteja, siinä on oltava sydän mukana! Nuorisokuoro uusin voimin Katriina Mathlin ja Iida Pappinen ideoivat yhdessä laulutapaamisen entisille nuorisokuorolaisille. Nuorisokuorossa aikoinaan laulanut ja kuoroharrastukselle sydämensä menettänyt musiikinopettaja Katriina Mathlin on ideoinut yhdessä toisen nuorisokuorolaisen Iida Pappisen kanssa tapahtuman, jossa juhlitaan 40 vuotta täyttävää Nuorisokuoroa. Valitettavasti poikia ei vielä saatu mukaan. – Kuorossa ei lauleta yksin, aina siinä rinnalla seisoo toinen laulaja. –?Minä opetan, sehän on minun työni, nauraa laulunopettaja ja jatkaa. Sen sijaan kutsu on käynyt kaikille kuorossa laulaneille tulla juhlimaan Kokkolaan. Mikä minulle oli Nuorisokuorossa tärkeää, mikä sai jatkamaan ja harjoittelemaan myös kotona. Lisäksi mukaan lupautunutta kolmikymmenpäistä Ikinuorisokuoroa voi kuulla kauniin sään suosiessa Kokkolan keskustassa purjeella. Ikäraja on tuollaiset 12-19 -ikävuoteen eli se on vain suuntaa antava. Katriina Mathlin on paluumuuttaja. Katriina Mathlin Kokkolan Nuorisokuoron johtaja KUORO Kokkolan Nuorisokuoro 1 täyttää 40 vuotta 1 kesälaulajaiset kaikille entisille laulajille 16.6. Nuorisokuorosta saa myös ystäviä. Mathlin selvitti kuorolaulun merkitystä haastattelemalla entisiä ja nykyisiä kuorolaisia. Opiskeluaikana hän yritti myös irrottautua kuoroharrastuksesta, mutta eihän se onnistunut. ” Kuorossa ei lauleta yksin, aina siinä rinnalla seisoo toinen laulaja. Myös itse kuoro uudistuu ja pyrkii elämään tässä ajassa, kannatusyhdistyksen toimintaa pyritään saamaan keveämmäksi ja sujuvammaksi. Laulajan laulu -konsertissa on mukana muitakin paikallisia kuoroja ja lauluyhtyeitä. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A6 Tiina Ruotsala KOKKOLA Talkoilla on tämäkin tapahtuma mahdollinen Kokkolassa. –?Omassa työssäni on hyvä käyttää lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia hyväksi. 1 Facebookin Kokkolan ikinuorisokuoro -ryhmässä yli 150 laulajaa, paikalle saapuu kolmisenkymmentä 1 johtaja Katriina Mathlinin 1 perustaja Lauri Vuorela, kuoroa johtaneet myös Kari Pappinen ja Maria Autio 1 kuoroon ei ole koelaulua 1 hakea voi osoitteessa https:// www.kokkolannuorisokuoro.fi/ ANTTI VARONEN. Iida Pappinen nauraa, että hyvän ystävän lisäksi hän löysi kuorosta myös appiukon, Kari Pappisen. –?Hyvin kävi, saimme niin paljon laulajia, että kuoro käynnistyy syksyllä. Juhlapäivä huipentuu Kokkolan kirkkoon, jossa lauletaan aktiivisen musiikkija kuoromiehen Erkki Uusimäen 70-vuotissyntymäpäiviä. Hän lähti kuoroharrastuksen innoittamana opiskelemaan musiikinopettajaksi ja laulajaksi Jyväskylään. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Kokkolan nuorisokuoro juhlii neljää vuosikymmentä uudella elämällä. Nyt molemmat ovat muuttaneet takaisin Kokkolaan. Sitoutumista vaaditaan Katriina Mathliniltakin. Erityisesti Pappinen, jonka aikana Katariina Mathlin itsekin lauloi kuorossa, on edelleen tuki. VAIKKA UUDISTUKSIA on tiedossa, on niille entisten kuoronjohtajien Kari Pappisen ja Maria Aution tuki. Nyt Katriina Mathlin korostaa, ettei kuorolaisen tarvitse olla hyvä laulaja. Aiemmista vuosista poiketen nuorisokuoroon kutsuttiin myös poikia. Studio Saara Santala on uudistanut kuoron visuaalisen ilmeen. UUSI KUORONJOHTAJA toivoisi, että Nuorisokuorosta kasvaisi oma seura, johon sitouduttaisiin kuin joukkuelajiin konsanaan. PERINTEISESTI kuoroon on haettu koelaulun kautta. KESÄLAULAJAISIA vietetään huomenna sunnuntaina KeskiPohjanmaan konservatoriolla, jonka suojissa kuoro on aina toiminut
Ja tapahtui muuten paljon. Kuten aiemmin mainitsin, kirjassa ei oikein tapahtunut mitään. Alku oli todella mielenkiintoinen ja vastasi teoksen kiehtovaksi suunniteltua ulkonäköä, se on myönnettävä. Jussi Kareinen Suomenlinnan loistava Poirot Mutta kuka heistä on murhaaja. Ryhmäteatterin kesäteatteriohjelmistossa on menty nyt pari kesää valintojen suhteen varman päälle. Ken Ludwigin Christien perikunnan pyynnöstä sovittama ja Yhdysvalloissa maailmanensiillan 2017 saanut Idän pikajunan arvoitus nähdään nyt Juha Kukkosen ohjauksena Suomenlinnan kesäteatterissa. Pidin myös siitä, miten kirjaan oli saatu hieno ja kiehtova tunnelma aikaiseksi. MITRO HÄRKÖNEN Christien romaani on lähtökohtaisesti vakava dekkari. Barocco Borealen esiintyjävieraina kolmessa yökonsertissa ovat Kälviän barokkileirin huippuopettajat: sopraano Kajsa Dahlbäck, cembalistit Mitzi Meyerson ja Annamari Pölhö, barokkioboisti Anna Starr, nokkahuilisti Pekka Silén sekä luutisti Eero Palviainen. Mitä ne keinot ovat, jää Suomenlinnan tulkinnassa vähän epäselväksi. Se henki suorastaan mystiikkaa syvän vihreine kansineen ja koukeroisine kirjaimineen. Näyttämölle on rakennettu metallikehyksistä juna oikeiden kiskojen päälle, ja matkan tunnetta saadaan aikaiseksi kun tekniikka huojuttaa runkoa sivusuuntaan. David Suchetin esittämästä murtaen englantia puhuvasta elegantista belgialaisetsivästä on muodostunut suorastaan ikoninen hahmo lajityypin kuvastoon. Mieleeni heräsi todella monia kysymyksiä ja odotin innolla, että pääsisin lukemaan kirjaa. Barokkia kesäöissä TEATTERI: Suomenlinnan kesäteatteri: Agatha Christie: Idän pikajunan arvoitus. Huijarin oppipoika kyllä herättää mielenkiinnon heti alussa, mutta tylsän keskikohdan vuoksi kiinnostus kerkeää lopahtamaan ja kirjaa ei välttämättä jaksa lukea loppuun. Perusidea on mielenkiintoinen ja henkilöihin helppo samaistua. Myös teksti oli sujuvaa ja helppolukuista. Eräänä yönä hän joutuu kuitenkin kohtalokkaaseen onnettomuuteen, jossa hänen jalkansa halvaantuvat. Agatha Christie lienee maailman tunnetuin dekkarikirjailija. OTTO VIRTANEN. Muista roolitöistä voi mainita Toni Wahlströmin, joka junayhtiön johtajana vie tyypittelyn kesäteatterin vaatimalle farssinäyttelemistä lähestyvälle tasolle. Tehdään kantaaottavampaa sitten talvella. Kesäteatteriretki Suomenlinnaan lauttamatkoineen ja kävely läpi idyllisen miljöön on osa kokonaiselämystä. Leirin yhteydessä pidetään päivittäin yleisölle avoimia taideluentoja ja konsertteja sekä muita musiikkitilaisuuksia. Kirjat. ALLEKIRJOITTANEEN mielestä tämä ei ollut hyvä ratkaisu. Näyttämölle sovittanut: Ken Ludwig. Joona Huistinoja Pitikö jotain tapahtua. Mietinkin, että parempi ratkaisu olisi ollut venyttää lopun jännittäviä tapahtumia pidemmälle ajalle, jolloin mielenkiinto olisi säilynyt paremmin. Konsertit ovat Kälviän kirkossa ke 26.6., Kaarlelan kirkossa pe 28.6. SUUREMPI HAASTE on kokonaisuudessa. Wiktor ei kuitenkaan lannistu, vaan hän aloittaa opiskelemaan kellosepäksi Sewerynnimisen miehen opastuksella. Huijarin oppipojan päähenkilö on siis 15-vuotias Wiktor, joka elää aivan tavallista elämää 1800-luvun Puolassa. Valtakunnallinen barokkileiri järjestetään nyt ensimmäisen kerran. Ei kirjaa voi huonoksi sanoa, mutta alun jännittävien tapahtumien jälkeen meni helposti puolet teoksesta ilman mitään sen suurempia tapahtumia. Myös Minna Suurosen rouva Hubbardissa on sähköä ja karismaa. Salmisen Poirot on ehjä, näyttelijän omaa habitusta hyödyntävä roolityö. Hänen teoksiaan on myyty enemmän kuin kaksi miljardia (!) kappaletta. Ohjaus: Juha Kukkonen. Asiat kuitenkin mutkistuvat, kun Wiktor ja Seweryn ystävystyvät tulevaisuudesta tulleen robotin kanssa. Juonen tökkimistä lukuunottamatta kirja oli kyllä mainio. Monille kävijöille kyseessä on jo traditio. Muurien yläreunoista paistava luonnonvalo sen sijaan hankaloittaa valojen kohdistamista, ja näyttämön fokus hajoaa väliin tilassa lentävien lintujen myötä taivaan tuuliin. Omaan makuuni jopa liikaa. Hyvän omantunnon linnakkeen kylmyyttä hohkavien muurien suojissa tekijät onnistuvat tilan ehdoilla luomaan varsin onnistuneen illuusion öisestä Balkan-vuoristoon juuttuneesta junavaunusta. ISOIMMAN HAASTEEN tarjoaa näyttelijäntyö. Kuinka päärooliin istutettu Kristo Salminen selviytyy roolistaan ja toisaalta, miten Idän pikajunan arvoitus -romaanin klassinen suljetun huoneen arvoitus (lumimyrskyyn juuttunut juna) ratkaistaan keskellä kesäisintä Suomea. Näyttelijä annostelee komiikkaa narsistisen etsivän hahmoonsa harkituin elein. Tarkoituksena lienee televisiosta tai elokuvista tutuilla teoksilla pitää vanhat, ja houkutella teatteriin uusia kävijöitä. Todellisuus olikin sitten hieman toinen. Esityksen nähtyäni huoleni osoittautuivat onneksi turhiksi. Ensi-ilta 11.6. Salmisen Poirot on tyylikäs ja johdonmukainen roolityö. Juonen huonoa rakennetta lukuun ottamatta se on vallan loistava ja ennenkaikkea mielenkiintoinen kirja. Roolitöissä tasapainotellaan tämän dilemman kanssa aika epätasaisesti. Kirjan loppuhuipennus ja vastaukset kaikkiin auki jääneisiin kysymyksiin oli survottu viiteenkymmeneen viimeiseen sivuun. Anniina Mikama: Huijarin oppipoika, WSOY 2019 Huijarin oppipoika -kirjan kansi, nimi ja takakansiteksti vaikuttivat todella lupaavilta. Lopussa sitten taas tapahtui. Keski-Pohjanmaan kansanopisto järjestää barokkileirin yhteistyössä Barocco Borealen, Keski-Pohjanmaan konservatorion, Yrkehögskolan Novian, Kaustisen musiikkilukion ja Kälviän seurakunnan kanssa. Anniina Mikama. Ensi-iltaan mennessä odotukset ryhmisläisten uutuuteen olivat vähintäänkin ristiriitaiset. Huijarin oppipoika on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Makuuvaunut ja ravintolavaunu on saatu myös aika onnistuneesti mahtumaan muurien ympäröimälle näyttämölle. Arvaan että näillä tekijöillä on helpompi myydä myös itse ydintuotetta, jonka ei nyt välttämättä tarvitse järisyttää teatterikenttää. Siinä missä televisio tai elokuva mahdollistavat lähikuvien käytön, ja tätä kautta tuovat rikosdraamaan tarvittavaa psykologista syvyyttä, on teatterin – tässä tapauksessa ulkoilmateatterin – selviydyttävä muilla keinoin. Ainoastaan Raamattua ja Shakespearea on myyty enemmän. Kirjailijan kaksi tunnetuinta fiktiivistä salapoliisihahmoa ovat Hercule Poirot ja Miss Marple, joista etenkin ensimmäinen on suurelle yleisölle tuttu brittiläisen ITV:n televisiosarjan kautta. Kolmikko onnistuu nimittäin suututtamaan erään rikkaan ja vaikututusvaltaisen henkilön, jolloin heidän elämänsä vaikeutuu suuresti. ja Kaustisen kirkossa la 29.6. Keskiosa olikin sitten sitä tylsää ja jopa hieman väkisin väännettyä tekstiä, jossa ei juonellisesti tapahtunut mitään. Christien romaani on lähtökohtaisesti vakava dekkari ja toisaalta katsojat odottavat kesäteatterikokemukselta kepeyttä ja komiikkaa. KULTTUURI LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A7 Keskipohjalaisen barokkiyhtye Barocco Boreale kutsuu seudun yökyöpelit tunnelmallisiin kirkkoihin kuuntelemaan barokin ajan musiikkia. Salminen on fyysisiltä mitoiltaan myös aivan eri luokkaa kuin edellä mainittu David Suchet, ja tätä kautta myös onnistuu lunastamaan johtajuuden näyttämöllä
Milloin itse aiot vaihtaa Mäntsälän omakotitalosi lämmityksen ympäristöystävällisemmäksi. Luotitko koko ajan, että viiden puolueen hallitus syntyy. Onko Antti Rinteen (sd.) unelma nyt täyttynyt. Neuvotteluissa tuli muutamia hetkiä, jolloin piti tiukemmalla otteella määritellä, jatketaanko vai eikö jatketa. Ei me Hetan (vaimo) kanssa puhuttu tällaisesta tilanteesta ennen kuin kuukautta ennen vaaleja. –?Neuvotteluissa oli viisi puoluetta, joilla olivat erilaiset ideologiset lähtökohdat ja vaalitavoitteet. Kun minusta tuli puheenjohtaja, tavoite oli se, että sdp:stä tulee suurin puolue ja pääministeripuolue. Miksi hallitusohjelmassa selvitetään ja suunnitellaan asioita, eikä esitetä ratkaisuja ja aikatauluja. –?Minulla on talo, jossa on öljy-, puuja sähkölämmitys. Maanantai-iltana oltiin Hetan kanssa presidentin kutsusta Etelä-Korean presidenttiparin kunniaksi järjestetyillä illallisilla. Ne liittyivät siihen, millaisella taloudellisella rakenteella menolisäyksiä toteutetaan. Sitä tukevat kaikki merkittävät taloustutkijat. Sen takia tässä tilanteessa jotkut tulkitsevat, että on jotenkin epäselvää, mitä tulee tapahtumaan. –?Pikkuisen ehkä kokeiltiin neljä vuotta mallia, jossa poliittinen lopputulos oli selvä ennen kuin valmistelu oli tehty. Hallitus nimittää 19 ministerin avuksi 15 poliittista valtiosihtee”On hyvä suunnitella ennen kuin hönkäistään lopputulos” Pääministeri Antti Rinne kertoo, että neuvotteluissa oli myös hetkiä, jolloin piti tiukemmalla otteella määritellä, jatketaanko vai eikö jatketa.. Isojen ratahankkeiden osalta hallitusohjelma kertoo sen, että rataverkostoa halutaan kehittää itään, länteen ja pohjoiseen. Hallitusohjelmassa luvataan säätää hoivahenkilöstön sitova vähimmäismitoitus 0,7:ään ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Sinne tulee merkittävä satsaus raiteisiin, tieväylästöön ja satamien syväyksiin. Tulemme laittamaan tämän hallituskauden aikana liikkeelle itä-, länsija pohjoissuunnan hankkeet. On kirjattu niin, että jos työllisyystavoitetta ei saavuteta ja talouskehitys heikkenee, niin sitten mietitään uudestaan menolisäyksiä. – Neuvottelujen aikana löydettiin jo toimia, jotka tulevat lisäämään työllisyyttä. Neuvotteluja käytiin Säätytalossa 26 päivää. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A8 Kirsi Turkki HELSINKI Olet ollut Suomen pääministeri viikon ajan. – Valtiovarainministeriön teknisessä kehyksessä työllisyysaste on 73,5 vaalikauden lopussa. Olen luottavainen, että perusuran päälle tulee 60 000 uutta työpaikkaa. Vanhoilla päätöksillä kuljetaan kohti tuota lukua. Jos tulee merkittävää ulkoista taloudellista heikentymistä, niin sitten tehdään vastasyklistä politiikkaa. –?Minun tuloillani ei tarvita mitään tukea, mutta vanhoissa taloissa asuu iäkkäitä öljylämmittäjiä. Tämä on vallankäytön paikka, jossa voi toteuttaa niitä arvoja ja asioita, joita sdp ja minä haluamme viedä eteenpäin. –?Hallitusohjelma on laadittu valtiovarainministeriön kasvuennusteeseen perustuen. Elokuussa on joitakin toimenpiteitä, jotka tulevat kolmikannasta, ja kolmikanta valmistelee 2020 kevääseen lisää toimenpiteitä. Voiko mitoitukseen siis kuulua muitakin henkilöitä kuin hoitajia, kun puhutaan hoivahenkilöstöstä. Tämän joukon osalta on löydettävä ratkaisu, joka ei estä pienituloisia eläkeläisiä tekemästä muutoksia. Isot ratahankkeet pitää saada sellaiseen vaiheeseen, että saadaan EU-rahaa. Millaista tukea odotat valtiolta. –?Minulle tuli nopeasti käsitys, että muidenkin puolueiden tahtotila oli tehdä hallitus. Milloin uskalsit ajatella, että sinusta tulee Suomen pääministeri. Tämä avaa mahdollisuuden toteuttaa niitä asioita, joita Suomessa pitää tehdä. Se kirjattiin ensimmäistä kertaa Suomen hallitusohjelmaan. On tärkeää selvitellä ja suunnitella ennen kuin rupeaa jotakin hösäämään. –?Ensimmäiset paketit päätetään ensi viikolla lisätalousarvion yhteydessä. Sitten oli Etelä-Korean presidentin Suomen-vierailu. Ei voi sanoa niin, että olisin unelmoinut siitä, että minusta tulee pääministeri. Hallitusohjelma kannustaa kansalaisia siirtymään öljylämmityksestä muihin lämmitysmuotoihin. Oppositio väittää, että todelliset neuvottelut käydään vuoden kuluttua, kun hallitus huomaa, että rahaa kaikkiin hankkeisiin ei ole, koska talous ja työllisyys eivät kasva. Lopputulos, miten jokin asia toteutetaan, on varmaan epäselvää monissakin asioissa. –?Kannattaa palauttaa mieleen se, että kun päädyin valtakunnan politiikkaan, niin silloin oltiin huolissaan sdp:n tilanteesta. Talousennusteissa aiheuttaa eniten huolta kotimainen kysyntä. Toteutukseen vaikuttaa sekin, saadaanko sitä ja milloin. –?Yksiselitteisen selvää on, että kyse on hoitoalan tutkinnon suorittaneista ihmisistä. Milloin ja mihin järjestykseen hallitus laittaa isot ja kalliit pohjoiseen, itään ja länteen menevät raidehankkeet. Olemme aika lähellä pohjavesialuetta. Muutama yksittäinen asia turhautti, mutta ne piti vain vatvoa läpi, jotta sai lopputuloksen. Miten ensimmäinen viikko pääministerinä on sujunut. Taseen käytöstä oli kyse. Viikko on ollut pääministerin tehtävien rutiinien haltuunottoa ja valmistautumista hallitusohjelman käsittelyyn eduskunnassa. Viikko päättyi Viron-vierailuun. Niistä selvittiin niin, että haluttiin jatkaa. Sairauslomien jälkeen muutama sana vaihdettiin siitä, että mitä jos näin käy. –?Silloin, kun gallup-kannatus oli vuoden verran ollut sellainen, että se on mahdollista. Oli sivuseikka, tuleeko minusta pääministeri. Se, mitä tapahtuu, ei ole epäselvää. Joukolla, joka pyysi minua ehdokkaaksi, lähtökohta oli se, että muutetaan puolueen suuntaa. Ne ovat kaikki eri vaiheissa. Teknisen kehyksen sisällä oleviin menolisäyksiin ei puututa, mutta uusia menolisäyksiä arvioidaan uudelleen, jos ei saavuteta työllisyyskehitystä. Se on erittäin merkittävä talouspoliittinen linjaus. Siitä oppineena aika moni näki, että on hyvä valmistella asioita huolella, ja sitten antaa virkavalmistelulle suunta ja aikaa, ennen kuin hönkäistään lopputulos. – En yksilöi ollenkaan, miten ne laitetaan liikkeelle. Voitko nyt valaista kipukohtia. Kaikkea kolmea käytetään. –?Sisäänajo on tapahtunut helposti, meillä on uskomaton virkakunta ja tuki. Kun pannun käyttöikä loppuu, niin siirryn maalämpöön, jos se on mahdollista. Yhteensä tulee siis 100 000 työpaikkaa verrattuna 2019 kevääseen
PYÖTSIÄN RINNALLA kilpailee Hulkko. Hulkolla on ollut moninaisia tehtäviä maavoimissa. Nyt pystyn tekemään jo pitkiä kävelyreissuja. Nyt aikaa on kulunut jo kuukausi, joten nimityksellä on kiire. Edellisen komentajan Ari Puheloisen seuraajaksi ennustettiin monissa spekulaatioissa puolustusministeriön kansliapäällikköä Arto Rätyä. Hän täytti hiljattain 55 vuotta. Vaikka Jäämeri ei kuulu jupakkaan, on tapahtumilla kieltämättä ollut vaikutusta ilmavoimien julkisuuskuvaan. Jäämeren nimeä on pyöritelty vinhaan jo vuosia. Hyvä sauna on. LINDBERG OLI sattumakomentaja. –?Kysymys on siitä, miten asian ilmaisee. Kesärannan saunassa jo ensi löylyt Kirsi Turkki HELSINKI Pääministerin virka-asunnon, Kesärannan pihamaalla kukat kukkivat ja linnut laulavat. Pyötsiän uraan mahtuvat puolustusvoimain komentajan adjutantin tehtävät, Kaartin pataljoonan komentajan tehtävät sekä yleissihteerin toimi turvallisuusja puolustusasiainkomiteassa. Hänen valintaansa komentajaksi pidettiin jossain määrin yllätyksenä. Toisin kävi. Kenraaliluutnantti Kivinen on tiettävästi siirtymässä reserviin. Nykyinen komentaja Jarmo Lindberg ei hakenut jatkokautta. Se tuottaa merkittävän avustajien lisätarpeen. Olen 2005 lähtien ollut teollisuusammattiliiton puheenjohtaja ja väitän tietäväni, miten yritykset ajattelevat. Tiettävästi komentaja nimitetään ensi viikolla. Hän oli strategisen suunnittelusektorin johtajana pääesikunnassa vuosina 2005–2008. PÄÄMINISTERI RINTEEN suunnitelmissa on pitää viikko kesälomaa heinäkuun puolivälin jälkeen. Suomessa hänelle tehtiin sepelvaltimon ahtauman vuoksi pallolaajennus. – Uskon, että pystytään yhdistämään hiilidioksidipäästöt ja hiilinielut ja metsien käyttö raaka-aineena, vaikka puuta käytetään uusiin hankkeisiin. Ylipäällikkö nimittää komentajan, jonka hän on parhaaksi katsonut.. Turun lähellä Rymättylässä oleva vene laskettiin vesille viikko sitten. –?Yhtenä iltana saunottiin Hetan kanssa. Uuden nimen piti olla selvillä jo keväällä, mutta toisin kävi. –?Lääkäri sanoi, että ei ole samanlaista palautumista nähnyt koskaan. Vihreiden ympäristöja ilmastoministeri Krista Mikkonen ja keskustan elinkeinoministeri Katri Kulmuni ottivat heti yhteen sellutehtaiden ja metsähakkuiden määrästä. Rinne oli alkuvuoden sairauslomalla, koska sairastui Espanjassa keuhkokuumeeseen. Rinne on jo kerran ehtinyt saunoa Kesärannassa. –?Ensinnäkin puolueita on enemmän ja EU-puheenjohtajuuskausi on alkamassa. Puolustusvoimien operaatiopäällikkönä hän on ollut vuoden 2016 alusta. Mutta ylipäällikkö nimittää komentajan, jonka hän on parhaaksi katsonut. – Olen sataprosenttisen varma, että yhtiöt tietävät, mikä on realistinen määrä lisätä kapasiteettia Suomessa. Uralle mahtuu myös yksikön johtajuus puolustusministeriössä. Puolustusministerin sotilasneuvonantajan tehtävät löytyvät ansiolistalta. Miten perustelet ministerien esikuntien kasvattamista. Heillä on hyvin aikaa vetää komentajan viisivuotiskausi. Puolustusvoimien operaatiokeskuksen päällikkönä pääesikunnassa hän oli vuosituhannen alussa. Yksi tärkeimmistä on puolustusvoimain komentajan nimitys. Ilmavoimien Lemmenjoen majan tapahtumat vapaaehtoisessa kertausharjoituksessa syksyllä 2017 ja niistä nostetut syytteet ovat pyörineet julkisuudessa pitkään. Tämä on yhteinen näkemys hallituksessa, läpikeskusteltu asia. Jäämeren puolustushaaraa on pidetty ongelmallisena, sillä Lindbergin tavoin Jäämeri on ilmavoimien kenraaleja. Kuntoaan Rinne hoitaa kotona, jossa on kuntohuone. Olimme ensin Etelä-Korean presidentin illallisilla, ja sieltä tultiin tähän yöksi ja käytiin saunassa. He molemmat ovat syntyneet vuonna 1961 muutaman viikon välein. Niissä on pyöritelty lähinnä Hulkon ja Kivisen nimiä. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A9 riä ja yli 60 erityisavustajaa. Rantasaunan terassilla voi vilvoitella saunan jälkeen tai laiturilta voi pulahtaa mereen uimaan. Satunnaisesti hän kuitenkin yöpyy myös Helsingin Meilahdessa sijaitsevassa virka-asunnossa. Ministeri tarvitsee menestyäkseen avustajia. –?Siellä on soutulaite, crosstraineri ja pyörä, joita käytän viikoittain. Kivinen täyttää vuoden lopussa 60 vuotta. Puolustusvoimain komentajan nimityksellä on jo kiire – kolmen kuukauden viivästys johtui hallituksen erosta Pyötsiä hyvässä nosteessa NÄKÖKULMA Anita Simola anita.simola @lannenmedia.fi Kun entinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jätti hallituksensa eronpyynnön maaliskuun alussa, jäi monia nimityksiä tekemättä. Porin prikaatin komentajakausi seurasi tämän jälkeen. Näin hän toimi myös vuonna 2014, jolloin Lindberg aloitti komentajakautensa. Utin jääkärirykmentin komentajakausi mahtuu uralle. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ottanut uuden tavan, eli hän on haastatellut kaikki sopivat kandidaatit. Joko henki rakoilee. Tarkempia kesäsuunnitelmia Rinteellä ei vielä ole, koska esimerkiksi EU-kokoukset tahdittavat kesää. –?Tässä tarvitsee palautumista, ettei ihan koko ajan ole ihmisten joukossa. Voisiko puolustusvoimien johtoon nousta ilmavoimien upseeri kahdesti peräkkäin. Nyt pelissä on neljä nimeä, kaikki kenraaliluutnantteja. JOEL MAISALMI Pääministerin virka-asunnon, Kesärannan saunan terassilta Antti Rinne voi ihailla alkukesän vihreää luontoa. Kolme viikkoa sitten Rinne oli sydämen osalta lopputarkastuksessa. Nyt pelissä on kaikkiaan neljä nimeä eli puolustusvoimien nykyinen strategiapäällikkö Kim Jäämeri, pääesikunnan päällikkö Timo Kivinen, operaatiopäällikkö Eero Pyötsiä ja maavoimien komentaja Petri Hulkko, kaikki kenraaliluutnantteja. Tosin jos hänelle komentajan virkaa tarjotaan, niin täytyy olla erityinen syy, miksi hän ei ottaisi tehtävää vastaan. Aika usein aamulla lähden kävelemään ennen kuutta. Todennäköisesti ei. Arvot olivat kohdallaan, pumppu pelaa normaalisti. Antti Rinne (sd.) on jo testannut Kesärannan saunan löylyt puolisonsa Heta Ravolainen-Rinteen kanssa. Pyötsiää kuvaillaan uskolliseksi puurtajaksi, joka tekee työnsä turhaa mekkalaa pitämättä. Ne näkevät, paljonko metsät kasvavat kestävästi hakattaviksi, tietävät, että luonnon monimuotoisuutta on suojeltava ja ilmaston lämpeneminen on tosiasia. Ilmavoimien imagokaan ei ole paras mahdollinen. Yhtiöissä mietitään, paljonko on korvaavaa tuotantoa ja paljonko on lisätuotantoa. Rinne ei muuta Kesärantaan vaan jatkaa asumista kotonaan Mäntsälässä. LÄNNEN MEDIAN lähteiden mukaan Pyötsiän pisteet ovat kovassa nousussa. Lisäksi Jäämeri ehtii kisaan mukaan seuraavalla kierroksella. Mikäli valinta osuus Pyötsiään, voidaan nimitystä pitää jälleen yllättävänä, jos sitä peilaa aiempiin spekulaatioihin. Viime kaudella osoittautui, että ministerien määrän vähentäminen ei ollut viisasta. Uudet hankkeet ovat tuottavampia, käyttävät vähemmän raaka-ainetta ja tuottavat enemmän lopputuotetta
LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A10 Katja Ihatsu, Ida Kannisto Vuotosivusto Wikileaksin perustajan Julian Assangen luovuttamisesta Yhdysvalloille päätetään vasta ensi vuonna. Sen miehistö evakuoitiin.. –?Olen erittäin tyytyväinen, että poliisi pystyi viimein pidättämään hänet, ja että hän on telkien takana, jonne hän kuuluukin, koska hän rikkoi Britannian lakia, Javid sanoi. Iran kiisti toukokuussa ja kiistää nyt osallisuutensa. Trumpin ystäväkseen mainitsema Kim Jong-un kokeili uusia aseita tänä keväänä. Tapauksen käsittely kuitenkin siirtyi Assangen heikon terveydentilan takia. Selitys voi olla se, että Abe on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin liittolainen. Torstaina tuleen syttyivät norjalainen ja japanilainen tankkeri. Japanin ostamasta öljystä 80 prosenttia tulee Persianlahdelta. Tässä pelissä Iran ei aio olla toimeton. Assange puhui perjantaina videon välityksellä lontoolaisesta vankilasta käsin, jossa hän suorittaa 50 viikon vankeustuomiota. USA pitää Irania syyllisenä tankkeri-iskuihin. Tuomari Emma Arbuthnot kuitenkin ilmoitti, että tapauksen pääkäsittely alkaa 25. Sen mukaan Iran on myös 14. Yhdysvallat julkaisi perjantaina videon, joka sen mukaan todistaa, että Iranin vallankumouskaarti teki iskut. –?Assangessa näkyvät kaikki tyypilliset oireet, joita on uhreilla, jotka ovat joutuneet pitkäaikaisen psykologisen kidutuksen kohteiksi, hän sanoi BBC:lle toukokuussa. NEIL HALL/EPA Katja Ihatsu Iran sanoi perjantaina, että on huolestuttavaa ja väärin, että Yhdysvallat syyttää sitä iskuista, joiden kohteeksi kaksi säiliöalusta joutui torstaina Omaninlahdella, kertoi Reuters. Iran saattaa laskea sen varaan, että Trump on suuri suustaan, mutta puheet eivät koskaan muutu teoiksi. Pohjois-Korea käy tästä esimerkiksi. Painostuskeinoina ovat Iranin talouden eristäminen ja sotilaallisten muskeleiden näyttäminen Persianlahden vesialueilla. helmikuuta 2020. Puolueettomat asiantuntijat sanoivat toukokuussa, että iskut olivat sen verran hyvin valmisteluja ja vaikeasti toteutettavissa, että asialla täytyi olla joku valtio. Iran syöksyi taloudelliseen ahdinkoon vuosi sitten, kun Donald Trump veti Yhdysvallat Iranin ydinsopimuksesta. ENSIMMÄINEN VIITE on se, mihin iskettiin. Yhdysvallat on syyttänyt Irania tai sen liittolaisia samalla alueella toukokuun 12. POMPEON mukaan epäily perustuu tiedustelupalvelun arvioon, käytettyihin aseisiin ja vastaaviin aiempiin iskuihin. Hän kiisti väitteet hakkeroinnista ja totesi Wikileaksin olevan vain julkaisija. Iran ja Trump jälleen vastakkain ANALYYSI Seppo Ylönen seppo.ylonen @lannenmedia.fi Onko Iran tankkereihin tehtyjen iskujen sylttytehdas, kuten Yhdysvallat väittää. Iskuissa norjalaisomisteinen Front Altair -alus syttyi tuleen ja japanilaisomisteinen Kokuka Courageous vahingoittui. Vastaavanlaiset iskut toukokuussa jäivät myös hämärän peittoon. Jos Assange tuomitaan Yhdysvalloissa, häntä voi odottaa jopa 175 vuoden vankeustuomio. Iranin syyllisyyttä voi tutkia epäsuoraa reittiä pitkiä. Yhdysvaltojen mukaan sen ilmavoimien kuvaamalla mustavalkoisella videolla näkyy, kuinka iranilainen vene lähestyy hyökkäyksen jälkeen Kokuka Courageous -alusta ja irrottaa sen kyljestä räjähtämättömän miinan. YHDYSVALTOJEN luovutuspyyntöä oli tarkoitus käsitellä oikeudessa jo toukokuussa. Valtiota ei nimetty, mutta kaikille oli selvää, että kyse oli Iranista. Trump sanoo haluavansa paremman paperin Barack Obaman neuvotteleman sopimuksen tilalle. Assangen kohtalo yhä avoinna Julian Assange elehti poliisiauton lasin takaa valokuvaajille huhtikuussa Lontoossa. Britannia ilmoitti perjantaina tukevansa Yhdysvaltoja. Iran ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin vuosi sitten, kun Trump irrotti maansa Iranin ydinsopimuksesta, jolla Iranin taloussaarto lopetettiin palkkiona ydinohjelman saattamisesta kansainväliseen kontrolliin. Häntä syytetään muun muassa vakoilulakien rikkomisesta. YK:n asiantuntija Nils Melzer on varoittanut Britanniaa karkottamasta Assangea ja sanonut tämän joutuneen vainon kohteeksi. Trump ei juuri noteerannut asiaa. Sen on määrä kestää viiden päivän ajan. Norjalaistankkeri Front Altair oli torstaina tulessa Omaninlahdella. Se on hyvin mahdollista, vaikka aukottomia todisteita ei ole. Iranin johto saattoi ajatella, että Abea voisi käyttää välikätenä Washingtonin suuntaan. –?Yhdysvaltojen hallitus arvioi, että Iranin islamilainen tasavalta on vastuussa Omaninlahdella tapahtuneista iskuista, sanoi Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo. Jännitteiden pelätään johtavan selkkaukseen yhdellä maailman keskeisimmistä öljynkuljetusreiteistä. Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt sanoi Reutersin mukaan, ettei ole mitään syytä olla uskomatta Yhdysvaltojen arviota siitä, että Iran on vastuussa torstaisista iskuista. Alusten miehistöt evakuoitiin. päivä tapahtuneista iskuista, joiden kohteiksi joutui neljä öljytankkeria. Toukokuussa kohteina oli kaksi saudiarabialaista, yksi norjalainen ja yksi Arabiemiraattien laiva. Yhdysvallat on nostanut Assangea vastaan 18 syytettä. Tuomarin harkittavana on, loukkaisiko luovutus Assangen ihmisoikeuksia. toukokuuta tapahtuneen sauIran kiisti syyllisyytensä tankkeri-iskuihin Yhdysvallat julkaisi videon, joka sen mukaan todistaa Iranin vallankumouskaartin osallisuuden iskuihin. Vaikka luovutussopimus on lainvoimainen, ainoastaan tuomari voi päättää, luovutetaanko Assange Yhdysvalloille. Iran kysyy, että miksi se iskisi japanilaiseen alukseen samaan aikaan, kun Japanin pääministeri Shinzo Abe oli Teheranissa neuvottelemassa Iranin uskonnollisen johtajan Ali Khamenin kanssa. Varmoja todisteita ei ole, mutta kyse voi olla vanhoillisten varoituksesta. Oikeudenkäynti alkoi perjantaina Lontoossa. BRITANNIAN sisäministeri Sajid Javid sanoi torstaina BBC:n haastattelussa allekirjoittaneensa Assangea koskevan luovutussopimuksen
Iran on Irakia huomattavasti isompi ja sen armeija kyvykkäämpi. Lakko on seurausta nuoriin lääkäreihin kohdistuneesta hyökkäyksestä Kalkutassa aikaisemmin viikolla. Tuomari perusteli ratkaisua jokaisen oikeudella päättää elämästään ja tavoitella onnellisuutta. Jo 61 ihmistä on kuollut ja 356?000 evakuoitu kodeistaan rankkojen sateiden ja tulvien takia Kiinan eteläja keskiosissa. Brasilian korkein oikeus päätti torstaina, että homofobinen toiminta on jatkossa rangaistavaa. Varmoja todisteita ei ole, mutta kyse voi olla vanhoillisten varoituksesta. Eikä Iranin kukistaminen sotilasvoimin ole mikään sunnuntain huviretki. Iran ja Trump jälleen vastakkain Norjalaistankkeri Front Altair oli torstaina tulessa Omaninlahdella. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A11 MAAILMA Koonnut Ida Kannisto diarabialaisen öljyntuotantoaseman lennokki-iskun takana. REUTERS TUHANNET LÄÄKÄRIT LAKOSSA PIYAL ADHIKARY/EPA USA pitää Irania syyllisenä tankkeri-iskuihin. Se on suoraan uskonnollisen johtajan käskyvallan alla, ja sillä on kykyä myös sabotaasi-iskuihin. Päätöksellä oikeus otti vastakkaisen kannan kuin maan presidentti. Voivatko tankkeri-iskut olla kipinänä Yhdysvaltain ja Iranin väliselle sodalle. Lakiehdotusta vastustavat ovat kertoneet olevansa valmiita jatkamaan protesteja. IRAN UHKASI sulkea öljykuljetuksille elintärkeän Hormuzinsalmen jo Obaman presidenttikaudella. Yhteensä 22 entistä hallituksen virkamiestä allekirjoittivat lausunnon, jossa he kehottivat Lamia taipumaan yleiseen mielipiteeseen ja vetämään ehdotuksen takaisin. Iranin asevoimien parhaiten varustettu joukko on vallankumouskaarti. Olemme pelastaneet hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden alusten miehistöä niin nopeasti kuin mahdollista, hän sanoi Iranin valtiollisen radion mukaan. VANHOILLISIA PAPPEJA ei alun alkaenkaan miellyttänyt Ruhanin veljeily lännen kanssa ydinsopimusneuvotteluissa. Sen miehistö evakuoitiin. Mittavia mielenosoituksia aiheuttaneeseen, suunniteltuun lakimuutokseen ilmestyi säröjä perjantaina Hongkongissa. Eräs Hongkongin johtajan Carrie Lamin tärkeimmistä neuvonantajista kertoi, ettei keskustelua luovutuslaista kannata tällä hetkellä jatkaa. Yhdysvaltojen laivasto sanoo, että sen välittämässä kuvassa näkyy Kokuka Courageous -alukseen räjähdyksessä tullut vahinko ja esine, joka on Yhdysvaltojen mukaan miina. Myanmarissa lääkäri menetti oikeutensa harjoittaa ammattiaan jaettuaan itsestään Facebookissa kuvia, joissa hän esiintyi paljastavissa asuissa ja bikineissä. –?Iranin syyttäminen on yksinkertaisin ja helpoin tapa Pompeolle ja muille Yhdysvaltojen viranomaisille, Mousavi sanoi. Iran syöksyi taloudelliseen ahdinkoon vuosi sitten, kun Donald Trump veti Yhdysvallat Iranin ydinsopimuksesta. REUTERS Kalkutta. EPA Jos Iran nyt leikkii tulella, voi kyse olla myös siitä, että Iranin mullahit haluavat näyttää kaapin paikan presidentti Hassan Ruhanille ja muille maltillisille. Iranin ja Yhdysvaltojen suhteet ovat kiristyneet sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump vetäytyi pois Iranin ydinsopimuksesta. Arabiemiraattien ulkoministeri Anwar Gargash kommentoi Twitterissä, että tilanteen kärjistymisen välttämiseksi tarvitaan ”viisaita tekoja, ei tyhjiä sanoja”. Hongkongissa on ollut käynnissä laajimmat mielenosoitukset sen jälkeen, kun se siirtyi Kiinan hallintaan. Tämä on epätodennäköistä, vaikka Trumpin turvallisuuspoliittisena neuvonantaja on John Bolton, jota kukaan ei ole vielä tähän mennessä nimitellyt kyyhkyksi. He vaativat parempaa turvallisuutta sairaaloihin. Paikallinen lääketieteen valvontavirasto perusteli päätöstään sillä, että lääkäri pukeutui epäsopivasti Facebook-kuvissaan, mikä ei sovi burmalaisiin perinteisiin. REUTERS Brasilia kriminalisoi homofobian SAO PAULO. IRAN SANOI Yhdysvaltojen ja alueellisten kilpailijoidensa Saudi Arabian ja Arabiemiraattien ”lietsovan sotaa” syytöksillään. Sitä käsitellään samojen säännösten perusteella kuin rasismia. Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin vuonna 2003 johti Saddam Husseinin kukistumiseen, mutta sillä oli muita katastrofaalisia seurauksia. Se olisi tuhoisa toimi maailmantaloudelle, sillä 39 kilometriä kapean salmen kautta kulkee yli kolmannes maailman öljytankkereista. Vanhoillisia pappeja ei alun alkaenkaan miellyttänyt Ruhanin veljeily lännen kanssa. Luovutuslaki mahdollistaisi rikoksesta epäiltyjen luovuttamisen oikeudenkäyntiin Manner-Kiinaan. Tulva on tuhonnut runsaat 3,7 miljoonaa hehtaaria viljelysmaata. Yhdysvallat on yhä niille ”suuri saatana”, Israel ja muutamat arabimaat Washingtonin ”marionetteja”. Iran on kiistänyt syytökset. Iranin ulkoministeriön tiedottaja Abbas Mousavi kutsui syytöksiä hälyttäviksi. Yhdysvallat on yhä niille ”suuri saatana”, Israel ja muutamat arabimaat sen ”marionetteja”.. REUTERS Myanmar: lääkäri menetti työnsä kuvan takia MYANMAR. Suorien taloudellisten tappioiden arvioidaan olevan euroissa noin 1,7 miljardia. –?Olemme vastuussa vain kulkuväylän turvallisuuden takaamisesta. US CENTRAL COMMAND/HANDOUT Luovutuslaki vaikeuksissa Hongkongissa HONGKONG. REUTERS TULVA 61 KIINA. Iran on Trumpille päähänpinttymä, mutta Valkoisen talon isäntä on ennen kaikkea liikemies. Yli tuhat lääkäriä meni lakkoon eri puolilla Intiaa. Yhdysvaltojen ja Euroopan turvallisuusviranomaiset ovat kehottaneet harkintaan johtopäätösten tekemisessä iskujen tekijästä. Tarkoituksena on ollut hankaloittaa Iranin öljynvientiä. Lain pelätään uhkaavan Hongkongin kansainvälistä taloudellista asemaa. Sen jälkeen Yhdysvallat on tiukentanut Iranille asettamiaan pakotteita
Jos tulos on negatiivinen, p/elukua ei tulkintasyistä esitetä. Matkan edetessä on selvinnyt, että uuden strategian mukainen organisoituminen vaatii ennakoitua enemmän aikaa, ja se on vaikuttanut myös myynnin tuloksellisuuteen. Perjantain päätöskurssilla preemio on 13,7 prosenttia. Vincitin osake sulkeutui 9,9 prosentin laskuun 5,1 euroon. Nokian Renkaiden osake reagoi voimakkaasti tulosvaroitukseen ja kävi hetkellisesti noin viiden prosentin laskussa. 1kk 12kk Olvi A 34,20 27,40 35,00 0,6 4,3 18 2,7 2,96 574 Oma Säästöpankki 7,26 6,90 8,00 0,0 1,9 0,74 213 Oriola A 2,02 1,86 3,14 6,3 -34,8 16 4,4 2,23 369 Oriola B 2,02 1,86 3,17 6,4 -32,8 16 4,4 2,22 369 Outotec 4,08 2,86 7,81 10,4 -47,7 22 0,20 745 Pihlajalinna 11,18 8,56 12,30 1,6 -8,4 32 0,9 2,06 252 Ponsse 30,60 23,85 32,35 6,4 -3,0 20 2,6 4,06 858 Pöyry 5,80 11,50 -0,5 70,0 18 3,47 631 Raisio V 3,14 2,33 3,79 8,3 -16,6 27 5,1 1,98 513 Ramirent 8,93 5,06 9,51 64,2 -5,2 12 5,2 3,75 970 Revenio Group 20,40 12,10 21,75 -0,5 42,7 56 1,4 36,43 535 Rovio 7,17 3,75 7,59 -4,7 31,1 25 1,3 3,41 571 Scanfil 3,95 3,45 5,16 2,6 -17,4 10 3,3 1,66 252 SRV Yhtiöt 1,63 1,55 2,80 4,2 -40,5 0,49 98 Stockmann A 2,25 1,84 4,40 2,7 -41,7 0,19 153 Stockmann B 2,02 1,65 4,50 3,1 -48,4 0,18 153 Suominen 2,45 1,79 3,63 5,6 -26,0 1,03 142 Taaleri 7,04 6,94 10,60 -1,4 -28,7 9 4,3 1,63 199 Tallink Grupp 1,08 1,01 1,15 0,0 21 4,7 0,87 710 Tikkurila 14,88 11,70 16,24 3,0 -3,0 34 2,2 4,39 470 Tokmanni Group 7,86 6,71 9,29 3,0 7,3 14 6,3 2,67 465 Vaisala A 21,80 15,85 23,90 10,1 0,5 27 2,7 4,65 641 Viking Line 16,50 12,50 17,10 0,0 10,0 28 1,2 0,77 178 Ålandsbanken A 14,70 13,10 17,00 3,5 4,3 11 4,8 0,91 223 Ålandsbanken B 14,45 12,70 14,60 2,5 9,1 11 4,9 0,91 223 KESKISUURET YHTIÖT Afarak Group 0,87 0,67 1,10 -0,6 -8,4 1,56 227 Aktia Pankki A 8,35 7,90 9,90 0,6 0,7 11 7,3 0,95 577 Alma Media 5,66 5,10 7,24 1,1 -19,6 12 6,2 3,32 466 Altia 7,25 7,01 8,99 -0,4 -17,3 13 5,2 1,74 263 Asiakastieto Group 27,20 22,00 32,60 -0,4 -5,6 30 3,5 2,17 647 Aspo 8,76 7,90 10,80 3,3 0,0 13 5,0 2,23 276 Atria A 7,32 6,42 11,52 4,4 -36,5 17 5,5 0,50 139 Basware 18,86 18,60 41,60 0,4 -50,5 2,56 270 Bittium 6,29 4,71 8,10 -2,2 19,4 56 2,4 2,04 223 CapMan 1,70 1,39 1,82 7,6 16,8 30 7,1 2,26 259 Caverion 6,55 4,74 7,54 2,3 -2,7 120 0,8 4,03 909 Cramo 19,84 14,54 21,10 6,2 0,5 10 4,5 1,57 888 eQ 8,90 7,54 9,58 0,7 6,0 18 6,0 7,17 340 Etteplan 8,88 7,04 10,35 1,8 2,3 13 3,4 3,12 221 Evli Pankki 7,80 7,20 10,70 2,9 -20,1 14 7,9 2,79 67 F-Secure 2,38 2,18 4,16 -0,6 -38,6 110 5,43 378 HKScan A 1,72 1,29 3,00 4,9 -42,1 0,33 87 Hoivatilat 10,20 7,42 10,30 7,6 30,8 7 1,7 1,59 259 Kamux 5,40 5,20 7,00 0,4 -20,6 13 3,0 2,99 216 Lassila & Tikanoja 14,88 13,28 17,66 6,0 -10,6 17 6,4 3,13 559 Lehto Group 2,37 2,14 10,54 9,6 -77,3 5 10,1 0,85 138 PIENET YHTIÖT Apetit 8,56 8,50 13,70 -0,7 -37,3 4,7 0,53 54 Aspocomp Group 5,06 2,38 5,50 1,2 102,4 9 2,4 2,14 33 Biohit B 2,80 2,65 4,95 -0,7 -41,5 2,74 33 Componenta 0,15 0,11 0,23 13,9 -25,9 11 1,30 27 Consti Yhtiöt 5,42 4,76 9,16 2,3 -38,7 1,82 43 Digia 3,04 2,53 3,15 1,3 10,9 17 2,3 1,71 81 Digitalist Group 0,05 0,04 0,09 3,9 -24,4 5,28 34 Dovre Group 0,23 0,20 0,26 2,7 -11,5 27 4,3 1,05 23 EAB Group 2,46 4,30 -6,0 -19,8 3,5 39 Efore 0,06 0,03 0,11 5,6 -40,1 3,00 25 Elecster A 9,35 8,30 11,30 -2,1 -16,5 16 3,5 1,35 17 Endomines 0,37 0,32 0,76 3,2 -33,4 13 Exel Composites 4,21 3,92 6,06 1,0 -27,4 19 4,3 1,94 49 Glaston 1,33 1,19 1,83 2,7 -24,5 25 2,2 1,39 61 Harvia 6,58 4,95 6,99 3,1 7,2 15 5,7 1,76 122 Honkarakenne B 2,33 1,88 3,65 -0,4 -36,7 12 1,33 13 Ilkka-Yhtymä II 3,57 2,96 4,08 -2,5 8,8 23 11,3 0,71 93 Incap 13,00 5,60 15,05 -3,3 121,1 10 3,67 57 Innofactor 0,63 0,35 0,80 -4,2 -19,9 1,09 22 Investors House 6,45 5,70 7,10 -0,8 -7,2 11 3,6 0,83 39 Keskisuomalainen A 9,26 8,72 13,50 6,2 -22,2 10 6,8 1,26 53 Kesla A 4,24 3,82 4,94 -1,4 -5,8 10 3,5 1,17 10 Kotipizza Group 22,10 14,55 23,50 -3,5 44,9 28 4,69 140 Marimekko 24,50 14,00 31,50 2,9 66,1 19 7,6 4,69 196 Martela A 2,94 2,79 5,50 0,7 -44,9 3,4 0,63 10 Neo Industrial 1,80 1,80 5,48 -6,2 -60,0 1,1 1,38 10 Nixu 11,00 7,52 14,00 3,8 -17,0 4,58 80 NoHo Partners 8,12 7,14 12,70 2,8 -27,2 26 4,2 2,28 154 Nurminen Logistics 0,30 0,23 0,49 -9,1 -35,6 1,00 13 Ovaro Kiinteistösijoitus 4,60 3,96 5,60 4,3 -11,9 0,56 44 Panostaja 0,85 0,81 1,21 1,2 -20,9 5,9 0,83 44 Punamusta M. Pörssiviikon päätöstä siivittivät Nokian Renkaiden ja Vincitin tulosvaroitukset sekä tuleva ostotarjous Yleiselektroniikasta. Markkina-arvo on kurssi kertaa yhtiön osakkeiden kappalemäärä (mitätöimättömät omat osakkeet mukana laskennassa). Yhtiö ohjeisti vielä helmikuussa, että vertailukelpoinen liikevaihto kasvaa ja suhteellinen kannattavuus paranee vuonna 2019. 6,20 5,95 8,45 -0,8 -12,7 40 4,0 1,54 77 QPR Software 2,08 1,40 2,26 3,0 30,0 74 8,60 25 Qt Group 12,10 6,44 12,95 6,1 81,1 16,18 287 Rapala VMC 3,02 2,85 3,81 1,0 -13,5 15 2,0 0,98 117 Raute A 24,10 20,50 33,00 3,4 -13,6 9 5,6 2,09 81 Robit 2,59 1,51 6,00 1,6 -55,2 0,98 54 Saga Furs C 10,25 7,12 13,55 -10,1 -21,5 4,9 0,41 27 Sievi Capital 1,21 1,16 3,20 2,1 -43,7 5 2,5 1,01 69 Siili Solutions 8,74 7,50 12,55 1,6 -26,9 38 2,6 3,08 61 Silmäasema 5,24 4,25 5,70 0,8 -3,9 21 1,9 1,74 74 Solteq 1,42 1,25 1,65 5,2 -10,1 26 1,20 27 Soprano 0,29 0,22 0,55 1,4 -36,4 22 0,87 5 Sotkamo Silver 0,34 0,32 0,46 2,7 -6,0 1,32 45 SSH Comm. Inderes nosti aamukatsauksensa yhteydessä Oriolan osakkeelle antamansa ”vähennä”-suosituksen ”lisää”suositukseksi ja tarkisti tavoitehinnan 2,20 euroon 2,40 eurosta. Aikaisemmin yhtiö odotti liikevaihtonsa kasvavan vertailukelpoisilla valuutoilla ja liikevoittonsa olevan suunnilleen vuoden 2018 tasolla. Osinkotuottoprosentti on viime tilikauden osinko (tai osingot yhteensä) päätöskurssiin suhteutettuna. Security 1,51 1,11 2,25 8,2 -25,7 4,73 58 Talenom 34,00 14,00 36,20 1,8 146,4 37 1,6 12,57 237 Tecnotree 0,07 0,04 0,08 0,0 -1,7 4 17 Teleste 5,72 5,12 7,40 4,0 -22,7 14 3,5 1,45 108 Trainers´ House 0,07 0,06 0,12 -2,0 -32,3 8 0,92 8 Tulikivi A 0,14 0,08 0,18 -4,7 -10,3 1,04 7 Uutechnic Group 0,43 0,30 0,47 -3,1 -2,9 15 2,29 24 Valoe 0,21 0,10 0,80 -12,9 -64,9 3 Wulff-Yhtiöt 1,60 1,32 1,98 -3,0 6,7 11 6,2 0,94 11 Yleiselektroniikka Oyj 7,65 6,90 8,45 0,7 -3,2 7 4,3 1,48 19 PRE-LISTA Ilkka-Yhtymä I 3,16 4,56 1,9 18,9 28 9,3 0,84 93 Raisio K 3,05 2,30 3,74 7,0 -18,4 27 5,2 1,91 513 KÖÖPENHAMINA, SUURET YHTIÖT, 10 VAIHDETUINTA A.P. Osake sulkeutui lopulta 1,1 prosentin laskuun. Luvut ovat tarvittaessa osakeantija splittikorjattuja. First North -markkinapaikalle listattu Vincit varoitti myös tuloksestaan. Tulosvaroitukset siivittivät pörssipäivää. P/e-luku on markkina-arvo jaettuna tuloksella. € Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. Lasku kuitenkin hellitti iltaa kohti. TALOUS LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A12 SUURET YHTIÖT Ahlstrom-Munksjö 14,78 10,68 16,12 9,3 -3,4 16 3,5 1,52 1704 Amer Sports A 40,00 26,00 44,28 0,0 43,3 33 5,01 4661 Cargotec 31,76 26,46 46,82 4,4 -32,0 14 3,5 1,49 1753 Citycon 9,20 7,92 9,54 1,7 -3,1 50 7,1 0,78 1635 DNA 21,04 15,81 22,02 0,3 2,8 27 5,2 5,72 2783 Elisa 42,10 33,72 42,88 1,1 7,2 22 4,1 5,62 7064 Finnair 7,17 5,58 10,47 2,4 -31,3 42 3,8 1,31 918 Fiskars 15,44 10,76 15,76 3,3 5,8 14 37,6 1,04 1272 Fortum 19,14 17,97 22,91 -1,4 -5,7 22 5,8 1,46 16957 Huhtamäki 34,75 22,96 36,03 1,2 0,5 20 2,4 2,76 3718 Kemira 12,62 9,34 12,97 1,8 13,6 17 4,2 1,74 1955 Kesko A 45,40 41,80 53,40 -1,1 -5,2 19 5,2 2,39 4745 Kesko B 48,65 44,62 56,62 -1,0 -5,1 20 4,8 2,49 4745 Kojamo 13,00 8,00 13,16 6,2 15 2,2 1,38 3203 Kone 50,10 38,05 52,04 1,7 12,4 29 3,3 10,88 22759 Konecranes 32,16 25,05 38,85 -0,1 -17,0 24 3,7 2,19 2537 Metso 31,91 22,36 35,25 5,9 2,9 20 3,8 3,28 4802 Metsä Board A 6,78 5,46 9,98 10,1 -31,9 12 4,3 1,88 1647 Metsä Board B 4,40 3,97 10,18 5,9 -56,5 8 6,6 1,26 1647 Neste 30,87 21,59 33,33 2,5 38,2 21 2,5 4,84 23730 Nokia 4,39 4,17 5,74 -1,3 -16,3 22 4,6 1,67 24741 Nokian Renkaat 26,57 24,92 38,00 1,6 -23,6 13 5,9 2,13 3669 Nordea Bank 6,52 6,28 9,55 0,8 -23,0 10 10,5 0,87 26527 Orion A 31,30 24,75 35,25 2,6 20,6 24 4,8 8,83 4427 Orion B 31,43 22,57 35,40 2,8 28,7 24 4,8 8,91 4427 Outokumpu 2,81 2,52 5,97 5,5 -49,4 21 5,3 0,46 1170 Sampo A 40,59 37,61 44,94 1,3 -4,0 15 8,6 1,76 22498 Sanoma 8,14 7,96 10,01 1,5 -11,3 10 5,5 2,53 1338 SSAB A 2,95 2,68 4,72 3,0 -37,5 7 4,7 0,52 2828 SSAB B 2,66 2,33 3,78 3,2 -29,6 7 5,3 0,47 2828 Stora Enso A 12,50 10,75 18,00 1,6 -30,4 10 4,0 1,96 7988 Stora Enso R 9,42 9,14 17,84 0,3 -46,9 8 5,3 1,53 7988 Telia Company 3,89 3,68 4,27 1,8 -8,4 17 5,9 1,67 16375 Terveystalo 9,47 6,98 10,90 3,7 -13,2 23 2,1 2,28 1215 Tieto 25,70 22,86 29,88 0,9 -13,9 15 5,6 4,83 1906 UPM-Kymmene 23,22 21,60 34,70 3,4 -27,1 10 5,6 1,25 12356 Uponor 9,25 8,13 14,33 1,5 -35,5 14 5,5 2,57 680 Valmet 21,90 15,74 25,14 0,2 33,3 18 3,0 3,80 3282 Wärtsilä 12,86 12,75 18,86 -1,7 -26,8 19 3,7 3,49 7609 YIT 5,15 4,44 6,14 2,3 -0,9 14 5,2 1,10 1087 NASDAQ HELSINKI PÖRSSIT -0,49% 01 02 03 04 05 06 500 520 540 560 580 600 620 640 -0,14% 01 02 03 04 05 06 21000 22000 23000 24000 25000 26000 27000 -0,49% 01 02 03 04 05 06 6000 6500 7000 7500 8000 8500 -0,30% 01 02 03 04 05 06 6400 6600 6800 7000 7200 7400 7600 -0,59% 01 02 03 04 05 06 10000 10500 11000 11500 12000 12500 Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. Keskon autokaupan myynti laski vertailukelpoisesti 15,0 prosenttia. € Osake Päätös 12 kk Muutos % P/e OsinkoP/b Arvo € alin ylin vko 12kk tuotto% milj. vko milj.kr. P/b on markkina-arvo/nettovarallisuus. ”Pidämme kuluvan vuoden tulosvaroitusta mahdollisena, mutta arvostus alkaa olla houkutteleva, jos yhtiö onnistuu viemään seuraavan vuoden aikana läpi 20 miljoonan euron säästöihin tähtäävän ohjelman ja nostamaan tulevaisuudessa tuloksensa takaisin 2014–2016 aikana nähdylle noin 60 miljoonan euron tasolle”, analyytikko Petri Kajaani kirjoitti katsauksessaan. Pörssin sulkeuduttua Bloomberg kertoi, että Yleiselektroniikan suuromistajan Preato Capital AB:n omistusosuus on noussut yhtiössä yli 50 prosentin. Varoituksen taustalla on autojen heikentynyt kysyntä ja erityisesti Keski-Euroopan autorengasmarkkinoiden jatkuva pehmeys. Tuloksena käytetään viimeisen neljän kvartaalin kertaeristä oikaistua nettotulosta. Vincitin arvio on, että suhteellinen kannattavuus jää viime vuoden tasosta. Lähde: Nasdaq Helsinki / Kauppalehti.fi Osake Päätös Muutos %, Vaihto Muutos % kr. Møller Mærsk B 7258,00 -0,47 178,15 -7,87 -18,77 Carlsberg B 880,00 -1,72 333,29 0,82 18,98 Danske Bank 109,60 -0,14 186,12 1,67 -49,98 DSV 619,80 1,41 213,49 4,80 14,31 Novo Nordisk B 340,50 5,17 912,69 8,44 19,10 Novozymes B 305,00 -0,36 241,27 -5,28 -7,04 Ørsted 566,80 1,11 233,99 9,25 51,19 Pandora 220,70 -4,21 147,83 -13,55 -54,83 Tryg 218,00 1,40 153,35 6,86 44,75 Vestas Wind Systems 569,00 3,76 309,64 1,79 37,37 Sami Kontola Helsingin pörssi päätti viikkotaipaleensa laskuun perjantaina. ”Julkistimme uuden strategian muutama kuukausi sitten, ja olemme lähteneet toteuttamaan sitä suunnitelman mukaisesti. € 14.6.2019 TUKHOLMA, SUURET YHTIÖT, 20 VAIHDETUINTA ABB 179,00 -1,43 205,06 -0,83 -12,51 Assa Abloy B 202,80 2,50 228,41 3,36 6,15 Atlas Copco A 280,80 5,44 557,24 3,05 0,66 Boliden 225,45 1,37 298,22 -1,73 -24,83 Ericsson B 89,28 -4,62 744,19 1,85 30,95 Essity B 296,00 2,14 404,89 5,94 37,42 H&M B 154,04 3,08 454,63 -2,17 9,98 Handelsbanken A 91,88 -0,07 321,66 -9,61 -7,08 Investor B 439,40 3,24 345,22 1,81 17,58 Kinnevik B 242,10 -3,16 209,50 -6,99 -19,59 Lundin Petroleum 266,50 2,46 305,78 -9,20 -6,10 Nordea Bank 69,29 0,55 416,07 -4,48 -19,07 Sandvik 161,60 4,53 405,08 0,40 3,19 SEB A 87,06 -0,23 268,72 -2,57 4,82 SKF B 157,65 0,86 305,03 -0,94 -8,50 Swedbank A 140,35 0,65 385,04 -3,34 -26,05 Swedish Match 424,90 -1,87 228,35 -7,45 0,14 Tele2 B 134,10 2,29 224,07 6,85 15,55 Telia Company 41,26 1,50 291,67 2,46 -3,91 Volvo B 140,95 1,99 564,04 0,39 -5,94 -0,72% 01 02 03 04 05 06 8500 9000 9500 10000 10500 Tunnuslukujen laskenta perustuu Alma Talent tietopalveluiden liukuvaan osavuosiseurantaan. Nousukärkeä veti Oriola, joka sai suositusnoston analyysitalo Inderesiltä. Koko kauppakonsernin myynti kasvoi 0,4 prosentilla. Päivitetyn ohjeistuksen mukaan yhtiö ennakoi liikevaihtonsa kasvavan hieman vertailukelpoisilla valuutoilla ja liikevoiton laskevan vuodesta 2018. Nokian Renkaat alensi aikaisempaa ohjeistustaan kuluvalle vuodelle. Arvopaperimarkkinalain mukaan yhtiöllä on tällöin velvollisuus tehdä ostotarjous lopuista osakkeista. Laskukärkeä piti puolestaan Kesko, jonka heikot myyntiluvut painoivat osakkeen pakkaselle. Yleisindeksi sulkeutui 0,7 prosentin laskuun 9?250 pisteeseen. Tästä syystä ydinliiketoimintamme laskutusaste on jäänyt suunnitellusta”, toimitusjohtaja Mikko Kuitunen perusteli tiedotteessa. Tunnuslukujen laskennassa yhtiön omistuksessa olevat omat osakkeet on vähennetty osakkeiden kokonaismäärästä. Ostotarjouksessa tarjottava osakekohtainen käteisvastike tulee olemaan 8,70 euroa
22,00 15,10 24,00 5,8 14,9 21 1,8 6,16 309 Efecte 4,80 3,75 7,00 3,9 -15,8 8,39 28 Enersense Internat. Tärkeimmät tietolähteet: Nasdaq (pohjoismaiset pörssit), ulkomaiset pörssit (indeksit), suomalaiset pankit ja Euroopan keskuspankki (korot ja valuutat), raaka-ainepörssit. Nora Five (SEK) 12,6 Nora Four (SEK) 11,3 Säästöpankki Tuottohakuinen B 9,6 Alexandria Growth Manager 9,6 Nora Three (SEK) 9,0 FF Euro Balanced Fund Y ACC 9,0 SEB 80 B 9,0 SEB 80 A 9,0 FF Fidelity Target 2040 ACC 8,9 SEB European Optimum BI 8,9 OP-Yrityslaina Amerikka B 12,4 Nordea Eurooppa Passiivinen C 10,4 Danske Invest Em Markets Debt 10,1 FF Emerging Market Debt ACC 10,1 FF Asian High Yield Fun ACC 9,7 FF Emerging Market Debt ACC 9,6 Pictet-LATAM Lc Ccy Dbt-P USD 9,5 Nordea Maailma C K 9,3 OP-Yrityslaina Amerikka A 9,3 eQ Kehittyvät Markkinat Yritys 9,3 OP-Dollari B 2,1 OP-Dollari A 2,1 JPM USD Liquidity LVNAV A (ac ) 1,2 JPM-GBP Liq. 1,81 1,77 5,49 -0,5 -65,5 1,17 10 Fellow Finance 8,10 5,90 8,37 1,2 34 0,5 3,99 57 Fondia 9,54 9,40 15,50 -3,6 -21,5 23 3,9 5,28 37 Gofore 8,36 7,00 10,34 0,7 2,0 22 2,3 4,99 116 Heeros 1,93 2,70 -2,8 1,0 4,51 9 Herantis Pharma 4,50 7,55 7,5 -18,6 34 LeadDesk 9,90 7,54 11,90 -5,7 45 Loudspring 0,56 0,31 1,70 20,6 -59,9 11 Nexstim 0,12 0,07 1,23 2,1 -89,3 4 Next Games 1,59 1,00 8,40 39,5 -72,5 1,16 29 Nordic ID 4,14 2,86 5,40 -1,0 8 Piippo 3,26 3,06 5,45 -1,8 -34,8 34 0,62 4 Privanet Group 0,90 0,56 2,78 -1,5 -66,0 1,12 14 Remedy Entertainm. palvelut 958,69 -1,4 Rahoitus 1420,94 1,4 Teknologia 1087,25 -1,0 Australia, dollari 1,6323 0,6126 Brasilia, real 4,3689 0,2289 Bulgaria, lev 1,9558 0,5113 Egypti, punta 18,7834 0,0532 E.-Afrikka, randi 16,6026 0,0602 E.-Korea, won 1328,0000 0,0008 Hongkong, dollari 8,7784 0,1139 Intia, rupia 78,3360 0,0128 Iso-Britannia, punta 0,8902 1,1233 Israel, sekeli 4,0464 0,2471 Japani, jeni 121,6450 0,0082 Kanada, dollari 1,5011 0,6662 Kiina, juan renminbi 7,7680 0,1287 Kroatia, kuna 7,3904 0,1353 Malesia, ringit 4,6734 0,2140 Marokko, dirham 10,8430 0,0922 Norja, kruunu 9,7780 0,1023 Puola, zloty 4,2569 0,2349 Romania, leu 4,7240 0,2117 Ruotsi, kruunu 10,6410 0,0940 Singapore, dollari 1,5375 0,6504 Sveitsi, frangi 1,1206 0,8924 Tšekki, koruna 25,5360 0,0392 Tanska, kruunu 7,4674 0,1339 Thaimaa, baht 35,0200 0,0286 Tunisia, dinaari 3,3296 0,3003 Turkki, liira 6,6028 0,1515 Unkari, forintti 322,1100 0,0031 USA, dollari 1,1216 0,8915 Venäjä, rupla 72,1990 0,0139 Aallon Group 8,25 8,10 8,96 -2,4 29 Admicom 42,00 14,40 42,50 5,5 166,7 55 1,1 18,05 203 Ahola Transport A 0,81 0,74 1,00 3,2 -1,2 8 2,7 1,32 11 Avidly 6,16 4,58 6,90 -0,6 -3,8 27 1,3 1,65 15 BBS-Bioactive Bone 2,00 4,22 -10,9 -25,5 3,39 15 Detection Tehcnol. VNAV Fund A (Acc) 0,3 OP-Euro A -0,3 Seligson & Co Rahamarkkinar A -0,4 Nordea Korko I T -0,4 Nordea Korko S -0,4 Vertailussa ovat mukana Suomessa markkinoitavat rahastot. LähiTapiola Maailma 80 26,8 Nordea Instituutio Varainho K 25,6 Nordea Instituutio Varainho T 25,5 FF Fidelity Target 2040 ACC 25,5 LähiTapiola 2045 25,3 OP-Private Strategia 75 IIB 25,0 LähiTapiola 2035 24,7 Danske Invest Tavoite 2030 K 24,7 Danske Invest Tavoite 2030 T 24,6 FF Fidelity Target 2035 ACC 24,5 JPM Total Emerging Markets In c 23,8 JPM Total Emerging Markets In c 23,8 Mandatum Life Nordic High EUR 23,2 FF US High Yield Fund Y ACC 23,1 Mandatum Life Nordic High EUR 22,6 FF US High Yield Fund A ACC 21,3 FF US High Yield Fund A-USD 21,2 UniInstitutional Asian Bond a y 21,1 JPM Global High Yield Bon USD 20,5 Nordea 1 International H BP 20,0 OP-Dollari B 8,8 OP-Dollari A 4,5 Seligson & Co Rahamarkkinar B 2,8 OP-Euro B 1,8 FIM Lyhyt Korko 0,4 JPM-GBP Liq. VNAV Fund A (Acc) 0,2 FIM Lyhyt Korko 0,2 Nordea Korko I T 0,1 Nordea Korko I K 0,1 Nordea Korko S 0,1 Nordea Korko B 0,1 Nordea Korko B T 0,1 YHDISTELMÄRAHASTOT % PITKÄ KORKO, EURO JA USD % LYHYT KORKO, EURO JA USD % OSAKERAHASTOT % LYHYT KORKO, EURO JA USD % YHDISTELMÄRAHASTOT % PITKÄ KORKO, EURO JA USD % 14.6. % OSAKERAHASTOT % 14.6. Tietoja saadaan osaksi suoraan lähteistä, osaksi välittäjänä toimi Millistream. VALUUTTAKURSSIT Keskikurssit €/val val/€ Keskikurssit €/val val/€ Keskikurssit €/val val/€ KOROT 19 0,0 0,1 0,1 0,1 0,2 01 02 03 04 05 06 -0,50 0,00 0,50 1,00 1,50 2,00 2,50 3,00 01 02 03 04 05 06 -0,35 -0,30 -0,25 -0,20 -0,15 -0,10 RAHASTOJEN 6 KUUKAUDEN KÄRKI RAHASTOJEN 3 VUODEN KÄRKI EURIBOR 360 % %-yks. € Viikon vaihdetuimmat milj. Julkaistun informaation käyttö ja siihen luottaminen tapahtuu lukijan omalla vastuulla. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A13 NASDAQ HELSINKI 12.00 15.00 18.00 9220 9240 9260 9280 9300 9320 -0,72% 9250,34 NOUSIJAT Osake päätös € % LASKIJAT Osake päätös € % VAIHDOT Päivän vaihdetuimmat milj. 6619,10 2,36 5533,30 6628,90 Tokio, Nikkei 225 21116,89 1,11 18948,58 24448,07 Tokio, TOPIX 1546,71 0,93 1408,89 1838,30 DOW JONES -INDEKSEJÄ DJ Amerikka 683,57 0,32 558,25 698,40 DJ Eurooppa 317,27 -0,74 280,78 342,77 DJ Maailma 392,55 0,14 335,69 407,45 STOXX-INDEKSEJÄ EURO STOXX 50 3377,38 -0,03 2908,70 3540,64 EURO STOXX 367,46 0,19 318,77 393,90 STOXX Nordic 30 9453,33 1,40 8592,82 10067,71 STOXX Nordic 634,01 1,40 564,52 671,16 STOXX 50 3128,87 0,30 2673,54 3203,99 STOXX 600 378,76 0,34 327,34 393,96 23 / 2019 1,1216 01 02 03 04 05 06 1,11 1,12 1,13 1,14 1,15 1,16 10,6409 01 02 03 04 05 06 10,00 10,20 10,40 10,60 10,80 11,00 121,6410 01 02 03 04 05 06 120 122 124 126 128 130 72,199 01 02 03 04 05 06 70 72 74 76 78 80 7,7680 01 02 03 04 05 06 7,40 7,50 7,60 7,70 7,80 7,90 0,8902 01 02 03 04 05 06 0,84 0,85 0,86 0,87 0,88 0,89 0,90 0,91 Osake Päätös € 12kk alin ylin,€ Muut. PITKIÄ KORKOJA 5v muutos 10v muutos OHJAUSKOROT Pitkät korot ovat valtionobligaatioiden markkina noteerauksista laskettuja tuottoja. TUKKIPUU KUITUPUU Mänty 17,96 -0,04 Kuusi 19,90 -0,03 Koivu 17,09 -0,04 euroa/m³ euroa euroa/m³ euroa RAAKAÖLJY USD/tynnyri % ICE 14.6. PERUSMETALLIT USD/tn % ELINTARVIKKEET 14.6. ARVOMETALLIT USD/troy-unssi % 14.6. € KOTIMAISET INDEKSIT pistettä % TOIMIALAINDEKSIT pistettä % FIRST NORTH ULKOMAISIA INDEKSEJÄ RAAKA-AINEET klo 18 Suomen aikaa Kurssi Muut. 14.6. EURIBOR 365 % %-yks. Tiedot välittää Millistream. Mänty 57,23 -0,02 Kuusi 59,82 +0,01 Koivu 45,10 -0,27 cash 62,10 -0,3 kesä 62,15 -1,8 heinä 61,23 -1,5 elo 60,73 -1,3 syys 60,41 -1,2 loka 60,20 -1,1 Suomen aluehinta 3,19 -2,62 Systeemihinta 3,13 0,31 Hopea 14,80 -1,1 Kulta 1335,90 0,0 Palladium 1461,32 7,7 Platina 806,94 0,4 Kaakao, USD/tn 2505,00 -2,5 Kahvi, USc/pauna 96,65 -2,4 Kaura, USc/bsh 306,00 0,5 Maissi, USc/bsh 453,25 5,4 Rapsi, EUR/tn 361,25 -0,1 Soijapapu, USc/bsh 893,00 1,7 Sokeri, USc/pauna 12,74 1,0 Vehnä, USc/bsh 537,75 0,4 POHJOISMAAT Kööpenhamina, OMXC20 1011,02 2,25 860,86 1034,70 Oslo, OSEBX 861,17 -0,88 783,58 948,48 Tukholma, OMXS 605,75 1,64 513,36 629,13 HKScan A 1,72 6,83 Oriola B 2,02 5,03 Oriola A 2,02 4,12 Vaisala A 21,80 3,81 Nixu 11,00 3,29 Lassila & Tikanoja 14,88 2,90 Huhtamäki 34,75 2,18 Harvia 6,58 2,17 Caverion 6,55 1,71 Stora Enso A 12,50 1,63 Glaston 1,33 1,52 Taaleri 7,04 1,44 Outokumpu 2,81 -4,66 Kesko A 45,40 -4,02 Biohit B 2,80 -3,45 Wärtsilä 12,86 -2,91 Konecranes 32,16 -2,66 Outotec 4,08 -2,46 Metsä Board B 4,40 -2,31 Uponor 9,25 -2,17 Tieto 25,70 -2,13 Sanoma 8,14 -2,10 Stora Enso R 9,42 -1,98 Incap 13,00 -1,89 Nokia 65,90 Nokian Renkaat 35,39 UPM-Kymmene 27,53 Kone 27,32 Sampo A 25,85 Neste 25,03 Stora Enso R 22,66 Wärtsilä 16,94 Fortum 16,27 Elisa 14,37 DNA 13,01 Orion B 10,00 Nokia 259,26 UPM-Kymmene 142,35 Neste 133,88 Sampo A 131,03 Stora Enso R 118,49 Kone 95,93 Fortum 90,24 Nokian Renkaat 58,73 Elisa 57,54 Wärtsilä 56,96 Metso 56,62 Nordea Bank 49,94 OMXH 9250,34 -0,7 OMXHCAP 6416,74 -0,7 OMXH 15 1034,01 -0,9 OMXH 25 3901,02 -0,9 OMXH Benchmark 49,42 -0,9 OMXH Bmk tuotto 105,01 -0,9 OMXH Benchmark Cap 176,59 -0,9 OMXH Bmk Cap tuotto 424,44 -0,9 OMXH Mid Cap 322,55 0,3 OMXH Small Cap 371,52 0,1 First North Finland 1287,40 -0,6 Öljy ja kaasu 8567,07 2,5 Perusmateriaalit 1094,68 3,1 Teollisuustuotteet 1573,12 2,5 Kulutustavarat 1164,50 1,7 Terveydenhuolto 1567,78 2,8 Kulutuspalvelut 944,00 0,2 Tietoliikennepalvelut 2027,16 0,9 Yleishyöd. % vko 12 kk alin 12 kk ylin 14.6. Tarkat tiedot rahastojen mahdollisten eri osuuksien tuotoista löytyvät kauppalehti.fi:stä Markkinainformaatiokoosteen tuottajana Kauppalehti pyrkii varmistamaan julkaistavien tietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden, mutta ei vastaa mahdollisista virheistä. % vko/12kk P/e Os.tuotto% P/b Arvo m€. SÄHKÖ Spot Snt/kWh snt Nord Pool 14.6. 8,50 6,35 9,04 -2,1 19,9 204 1,2 4,86 102 Rush Factory Plc 3,76 2,65 4,40 0,5 8 Savosolar 0,01 0,00 0,03 -1,9 -58,9 2,60 15 Titanium 8,00 6,81 9,44 -1,0 5,3 13 8,8 3,32 80 United Bankers 6,55 8,70 -7,4 6,3 32 5,4 2,48 75 Verkkokauppa.com 3,62 3,50 6,18 3,3 -40,2 18 2,7 4,43 162 Viafin Service 5,05 7,06 -4,3 24 Vincit Oyj 5,12 5,02 7,50 -10,2 -26,9 26 5,9 3,10 61 VMP Group 4,68 3,13 5,80 -0,4 1,7 1,24 69 3 kk -0,318 0,000 12 kk -0,168 0,005 3 kk -0,322 0,000 12 kk -0,170 0,005 Aktia Prime 01.03.16 0,75 ÅAB Prime 29.05.19 0,35 Bigbank 31.10.18 0,00 Danske Bank Prime 21.10.16 0,70 Handelsbanken 01.11.17 0,55 Op-Prime 03.04.18 0,25 Hypo-Prime 01.03.18 0,20 Nordax Bank 12.06.19 0,40 Sp-prime 01.04.16 0,70 Bank Norwegian 09.05.19 Nordea prime 01.04.16 0,80 SEB Prime 01.10.16 0,75 POP-Prime 07.11.16 0,75 S-Prime 25.07.18 0,60 Saksa -0,60 -0,01 -0,26 -0,01 Suomi -0,46 -0,36 0,06 -0,02 USA 1,84 +0,00 2,09 -0,01 Iso-Britannia 0,60 +0,01 0,85 +0,01 Ruotsi -0,51 +0,05 0,04 +0,02 Japani -0,15 -0,13 -0,13 -0,01 Ranska -0,43 -0,02 0,09 -0,02 Suomi, peruskorko -0,25 EU, EKP:n ohjauskorko 0,00 USA, diskonttokorko 3,00 USA, Federal Funds 2,50 Ruotsi, repokorko -0,25 Norja, ohjauskorko 1,00 Englanti, Bank Rate 0,75 Sveitsi, SNB target -0,75 Japani, Call Rate -0,10 Kiina, lending rate 4,35 Intia, repokorko 6,00 Venäjä, Key rate 7,75 Australia, Cash Rate 1,50 Danske Invest Teknologia In K 99,0 Danske Invest Teknologia In T 98,9 Parvest Equity World Technolog 88,0 OP-Venäjä B 82,1 FF Global Technology Fu ACC 81,0 Janus Henderson Horizon Gl I2 79,9 OP-Venäjä A 76,8 FF Global Technology Fu EUR 76,5 JPM US Growth A (acc) USD 76,1 JPM US Growth A (dist) USD 75,7 Handelsbanken Global Selectiv ) 126,6 Fourton Tempo 34,4 Evli Ruotsi Pienyhtiöt A 25,9 Evli Ruotsi Pienyhtiöt B 25,9 FAST Europe Fund I-EUR-ACC 24,3 FAST Europe Fund Y-EUR-ACC 24,1 FAST Europe Fund A-EUR-ACC 23,7 SEB Finland Small Cap A 22,4 SEB Finland Small Cap B 22,4 FF European Dynamic Gro ACC 22,0 2Y 5Y 10Y 30Y -0,6 -0,4 -0,2 0,0 0,2 0,4 0,6 0,8 Alumiini 1756,00 0,8 Kupari 5797,50 -0,1 Lyijy 1903,00 -2,2 Nikkeli 11920,00 1,8 Sinkki 2604,00 -1,3 Tina 19500,00 2,0 EUROOPPA Amsterdam, AEX 553,24 0,55 472,19 576,90 Bryssel, BEL20 3463,71 0,18 3144,96 3929,08 Frankfurt, DAX 12096,40 0,42 10279,20 13170,05 FTSE Eurotop 100 2901,58 0,32 2504,48 2985,77 Lontoo, FTSE 100 7345,78 0,19 6536,53 7790,17 Madrid, IGBM 9194,20 -0,45 8286,20 9985,90 Milano, FTSE MIB 20612,45 1,24 18064,62 22215,69 Pariisi, CAC 40 5367,62 0,07 4555,99 5597,60 Tallinna, OMXTGI 1249,62 -0,37 1148,27 1277,53 Wien, ATX prime 1488,60 0,13 1353,06 1744,27 Zürich, SMI 9847,61 1,42 8138,56 9906,77 AMERIKKA DJ Industrial 26068,14 0,32 21712,53 26951,81 Nasdaq Composite 7798,02 0,72 6190,17 8176,08 S&P 500 2885,75 0,43 2346,58 2954,13 Toronto, S&P/TSX 16257,23 0,16 13776,88 16672,71 AASIA Hongkong, Hang Seng 27118,35 0,57 24540,63 30519,29 Shanghai, SSEC 2881,97 -3,74 2440,91 3048,80 Singapore, Str.Times 3222,63 1,78 334,00 3415,18 Soul, KOSPI 2095,89 1,14 1985,95 2433,51 Sydney, All Ordin. 14.6. PRIMEKOROT alkaen % 14.06
Lopputulos on sekä palkittu että kiitelty. JOEL MAISALMI. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A14 DANIEL WALLENIUS TEKSTI Helsingin Roihuvuoren ala-asteen koulu päätettiin purkamisen sijaan peruskorjata. Vanhoja kouluja tulee vielä ikävä Suomessa ikävöidään puoli vuosisataa sitten hävitettyjä puutaloalueita. Suhtautumisen vanhoihin rakennuksiin ja rakentamiseen on muututtava kestävämmäksi, sanovat arkkitehdit. Nyt niiden tilalle tulleita kerrostaloja puretaan surutta
Joko ne on purettu tai niiden korvaamisesta on jo päätös. –?Se on hyvä esimerkki siitä, että vanhojen rakennusten kanssa tarvitaan mielikuvitusta. Kumpikin talo oli peräisin 1960-luvun alusta. Korjausvelkaa on jo nyt riittävästi. Nyt Espoon kaupunki haluaa purkaa sen. Rakennus on huonossa kunnossa, ja se haluttaisiin korvata uudella, jossa on enemmän neliöitä ja tuplasti pidempi allas. Ouluun 1960-luvun alussa rakennettu kerrostalo on nykyisin kasa tiilija betonimurskaa. Ongelma on, että emme tänään purkaessamme tiedä, mitä huomenna tulee ikävä. Sitten tulivat elementtirakentaminen ja koneellinen ilmanvaihto. ANNETAAN Helanderin ja Lehtisen kurkistaa kristallipalloon. Takavuosien purkuvimmaan liittyi myös moderniuden tavoittelu. Tulevaisuuden ilmanvaihtoremontit eivät enää pysy märkätiloissa, vaan ne kattavat koko talon. Samalta aikakaudelta peräisin olevalla Espoon Tapiolan uimahallilla sen sijaan on. Mikä asia on muuttunut niin suuresti, ettei sillä ole enää merkitystä, Helander kysyy. Rakennus on suojeltu, mutta sen purkamista suunnitellaan. Nyt rakennettavissa taloissa tekniikkaa on huomattavasti enemmän kuin niissä, jotka ovat päässeet korjausikään. Minkä purkamista kadumme 40 vuoden päästä. –?Tässä tapauksessa tosin konkretisoituu se, miten 60-luvun rakennukseen voi suhtautua teknisesti vääränlaisena. Monet kaupunkialueet ovat rakentuneet yhtä aikaa kokonaisuuksina. Muuttajille tarvittiin asuntoja, kouluja ja palveluita, jotka piti saada pystyyn nopeasti ja tehokkaasti. Kun asuntoja ja kouluja piti saada suurille väkimassoille nopeasti, myös tapa rakentaa muuttui. Juuri niiden rajoitteet voivat tehdä niistä mielenkiintoisia, hän sanoo. Aarne Ervin suunnittelema rakennus on ollut pitkään tyhjillään epäonnistuneen remontin vuoksi. –?Luulen, että ikävöimme 50-luvun kouluja, joita puretaan nyt paljon, sekä joitain 60-luvun kaupunkikuvallisia juttuja, Helander arvioi. Perustelut kuulostavat tutuilta. JOSKUS rakennuksen purkaminen on järkevin tai jopa ainut vaihtoehto, mutta nykyisessä laajuudessa rakennuskantaa ei tarvitsisi repiä maan tasalle. Lehtisen mukaan vanhojen rakennusten kanssa tehdään usein se virhe, että tutkitaan pohjapiirustuksia ja neliöitä, jonka jälkeen todetaan, että rakennus ei taivu uusiin vaatimuksiin. Se, mitä nousi puukortteleiden ja kivisten jugendlinnojen tilalle 1950–70-luvuilla, on tullut nyt peruskorjausikään ja puretaan surutta ihan niin kuin edeltäjänsäkin, joiden perään nyt ikävöidään. –?Monet niistä on menetetty. Toinen onnistuminen on vanhaan Marian sairaalaan rakentunut start up -keskittymä. Silloin paitsi menetetään jälleen rakennustaiteellisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja, myös tehdään karhunpalvelus ympäristölle. Vielä 1950-luvulla talot rakennettiin paikalla, ne olivat yksinkertaisia ja siksi suhteellisen helppoja korjata. –?Jos lähdetään purkamaan yksi talo sieltä, toinen täältä, saadaan hirveästi tuhoa aikaiseksi, Helander sanoo. HUONO KUNTO , uudisrakennus samalla hinnalla kuin peruskorjaus, vanhanaikaiset tilat, jotka eivät täytä nykyajan tarpeita sekä tehokkuus. Ne ovat kuitenkin olleet aikanaan tarkkaan mietittyjä ympäristöjä, ja niiden rakentaminen muuttaa koko alueen luonnetta, Lehtinen sanoo. Siksi ne pitäisi myös osata säilyttää kokonaisuuksina. –?Väittäisin, että Suomi elää jossain määrin uutta 60-lukua rakentamisessa, sanoo Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn hallituksen puheenjohtaja Henna Helander. Hyvin tehdyn peruskorjauksen hinta jää uudisrakennuksen alle, sanoo Helander. Suomalaisten kaupunkien keskustat rakennettiin silloin hyvin pitkälti uusiksi monin paikoin vanhaa rakennuskantaa säälimättä. Yli 80 prosenttia peruskorjauksista on jo nyt LVIS-korjauksia, kun vanhojen talojen putket ovat käyttöikänsä päässä. –?Näillä argumenteilla rakennuksia nyt puretaan ja argumentit ovat aivan samoja kuin 60-luvulla, Helander sanoo. Elementtitalojen tieltä saivat väistyä vanhanaikaisina pidetyt rakennukset, jotka olivat usein huonokuntoisia ja joista puuttuivat nykyajan itsestäänselvyydet, kuten keskuslämmitys ja oma kylpyhuone. –?Silloin viheralue tai liikuntapaikka alkaa näyttää kartalla valkealta läntiltä, johon voi rakentaa. Jos perehdyttäisiin siihen, mistä rakennus vaivatta suoriutuu, se tulisi paljon halvemmaksi, hän sanoo. Taloja alettiin rakentaa tiiviiksi, ja niille määriteltiin muutaman kymmenen vuoden elinkaari. –?Meillä on kulttuuri, jossa korjausta ei osata tehdä fiksulla tavalla. –?Betonilla on niin iso hiilijalanjälki, että jos jatkuvasti puramme ja rakennamme uutta, emme koskaan saa sitä hyvitettyä, Helander sanoo. Se on kuitenkin palvellut ihmisiä hyvin lähes 50 vuotta, hän sanoo. Kadonnutta maisemaa. PALATAAN OULUUN. ROIHUVUOREN KOULULLA ei ollut suojelumerkintää. Purkuvimma jyllää kaikkialla. Miksi sitä halutaan lisää, Helander ihmettelee. Onnistuneitakin esimerkkejä peruskorjauksista toki löytyy. Henna Helander nostaa Roihuvuoren koulun lisäksi esiin Helsingin yliopiston Tiedekulman, jonka piti jo huonekorkeutensa perusteella olla epäkelpo toimistoiksi, mutta joka saatiin hyvällä suunnittelulla toimimaan. Se vaati suuria rakentamisen määriä, Museoviraston Pekka Lehtinen sanoo. Nyt ihmetellään, miten sellaista saatettiin tehdä, sanoo Museoviraston yliarkkitehti Pekka Lehtinen. Alkuperäinen ulkoasu säilytettiin, ja sitä myös palautettiin. Viranomaiset ja kaavoittajat ovat arvioineet, etteivät suojelun edellytykset täyty. Ne tulevat edeltäjiensä kanssa samaan ikään 2060–70-luvuilla. Nyt ne ovat haluttuja, Helander sanoo. Vaikka moderni arkkitehtuuri jakaa mielipiteitä, myös betonin vuosikymmenellä on syntynyt helmiä, jotka ovat olleet tai ovat edelleen uhattuna. ELJAS SALLMÉN/ARKISTO ”Teemme hirveästi korjausvelkaa laittamalla rakennuksiin osia, jotka kestävät 15–30 vuotta.” Henna Helander Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn hallituksen puheenjohtaja JOEL MAISALMI. Sille kuitenkin kävi toisin. Viereisessä korttelissa useampi kaivinkone jauhaa kappaleiksi entistä koulurakennusta. Nyt tontilla on kasa harmaata betonimurskaa. –?Jos se puretaan, mitä merkitystä rakennusten suojelulla edes on. Lehtinen sanoo rakennussuojelun olevan juuri tällaisia tapauksia varten. –?Teemme hirveästi korjausvelkaa laittamalla rakennuksiin osia, jotka kestävät 15–30 vuotta. EDELLISEN PURKUAALLON aikaan väki pakkautui maalta kaupunkiin. Monessa paikassa ostoskeskuksen poistaminen asuintalojen tieltä yksipuolistaa lähiöitä, Lehtinen sanoo. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A15 Vielä keväällä risteyksessä oli keltaisella tiilellä ja kuparilla vuorattu kerrostalon julkisivu. Sama koskee lähiöiden ostoskeskuksia. Aarno Ruusuvuoren 1960-luvulla suunnittelema Helsingin Roihuvuoren koulu oli tämän vuosikymmenen alkupuolella huonossa kunnossa ja haluttiin purkaa, vaikka sen arvo tunnistettiin kansainvälisestikin. –?Sen sijaan pitäisi tutustua rakennukseen ja miettiä, mitä se voi tarjota. Pahimmassa tapauksessa kaupunkeihin vyöryy silloin seuraava purkamisen aalto, kun nyt rakennettavat talot nähdään vanhentuneina ja tehottomina ja ne alkavat vaatia isoja korjauksia. 1950–70-luvuilla purettiin kuitenkin pois myös paljon sellaista, jonka arvo tiedettiin jo purkuhetkellä. Rakennuksen arvo on tunnistettu ja se on suojeltu, jotta sitä ei menetettäisi vaikka se vaatii korjauksia. Esimerkeiksi nousevat 1960ja 70-lukujen lähiöt, jotka eivät nauti tällä hetkellä suurta arvostusta. Helander on samaa mieltä. 1960-LUVULLA rakennettiin paljon taloja, jotka ovat kuin silloin pois puretut puutalot: niissä ei ole mitään ihmeellistä. Monista puretaan rakennuksia, mutta vielä enemmän niihin rakennetaan uutta, jotta alueet tiivistyisivät. –?Kun mietitään, mistä silloin lähdettiin liikkeelle, olivat tarpeet ja tavoitteet aika hurjia. Betonimurskeeksi alistuneen kerrostalon tilalle nousee aikanaan seitsemänkerroksinen uudisrakennus, ja koulurakennuksen tontti rakennetaan niitä täyteen. –?Lämmitysuunit purettiin vuosikymmeniä sitten pois, koska niitä pidettiin vanhanaikaisina ja tarpeettomina. –?Tästä rakentamisen lyhytnäköisyydestä ei ole päästy vieläkään, Lehtinen sanoo. Rakennus kävi läpi 12,5 miljoonan euron remontin, jossa siitä uusittiin lähes kaikki paitsi runko. Espoon Tapiolan uimahalli on suljettu epäonnistuneen remontin jäljiltä. –?Mutta ei niissä 60-luvulla puretuissa puutaloissakaan silloin ollut mitään erityistä, Helander toteaa. Rakennukset ovat saaneet asianmukaiset purkuluvat. Alun maisemakuvaus on peräisin Oulusta, mutta se voisi olla mistä tahansa suomalaisesta kasvukeskuksesta. –?Silloin ajateltiin, ettei niistä rakennuksista saa enää mitään, ja se tuntui ihan selkeältä ajatukselta. –?Se tuli edullisemmaksi kuin uusi koulu, ja nyt siihen ollaan todella tyytyväisiä, Helander sanoo
Sitä kautta ilmakasvi-into myös leviää, kun onnistuu. LINNAS LÄHTI kaksi vuotta sitten Espanjaan tutustumaan ilmakasveja viljelevään tarhaan, kulki siellä ylipuutarhurin perässä ja hiosti kysymyslistalla. –?Myös aiempi epäonnistuminen voi tuoda väärän olettamuksen tillandsian hoidosta. Vuoden kasvi sinnitteli kiireisen yrittäjän arjessa, jossa multakasvit saavat kastelua ”joskus kun muistaa ja jouluna”. –?Itse myyjänä varmistan tillandsian ostajalta, että kasvi pääsee hyviin käsiin ja menestyy. Totta kai niiden ilmasto on aivan erilainen. Linnas myöntää, että parin vastoinkäymisen jälkeen jokin kytkin päässä sanoi naks. –?Totta kai voi, ainakin periaatteessa. Päätin tilata ulkomailta pari uutta ilmakasvia. Tillandsia on kasvi, joka ei tarvitse multaa, ja kasteluakin harvakseltaan. Ylikastelija päätyy varmasti mädäntämään kasvin, joten hänelle sopiva tillandsia ei voi olla aavikko-olosuhteista peräisin. Ilmakasveilla ei ole lainkaan juuria. Monesti kysyn tillandsian tulevaa sijoituspaikkaa, ilmanvaihdollisia asioita ja myös uuden omistajan kasteluintoa. Lopulta tarhuri kätki kasvonsa tuskaisena käsiinsä ja huokaisi: anna olla, katso vain kasvia. ERIIKA AHOPELTO HYVÄ KYSYMYS ”Ihan kenelle tahansa ei voi antaa mitä tahansa tillandsiaa.” Outi Suoranta, teksti Eriika Ahopelto, kuvat Mirja Linnas sai vuosia sitten ystävältään hauskan ja persoonallisen ulkomaan tuliaisen, ilmakasvin. –?Joillekin riittää kerran kuussa kylvetys, jotkut kaipaavat kylpyä kahdesti kuussa, ja toiset sumutusta miltei päivittäin Terrassa olevat ilmakasvit kaipaavat lempeää suihkutusta. Lajikkeita on noin 40 ja kasvit ovat peräisin niin aavikoilta kuin kosteikoista. Kuivankäppyrä kasvi kädessään Linnas mietti, että mikäs himskatti tämä oikein on. Luonnossakaan kasvit eivät ole virheettömiä joten lehtien kuivia kärkiä ei anneta anteeksi ja heitetään kasvi pois. Silloin oivalsin, että olin ollut idiootti. –?Ihan kenelle tahansa ei voi antaa mitä tahansa tillandsiaa. Netistä imin kaiken tiedon mitä irti sain, mutta sielläkin ohjeet olivat ristiriitaisia. –?Nyt kun tiedän enemmän, voin myöntää, että kyllä minä taisin ne ensimmäisten ilmaJuureton ilmakasvi ei tarvitse hyysäämistä Tillandsia on erittäin helppohoitoinen ja looginen kasvi. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A16 Outi Suoranta Tampereen Luontokaupassa on yhteen huoneeseen rakennettu olosuhteet ilmakasveille. –?Turhan tiukassa on myös virheiden ymmärtäminen. Unohda kaikki mitä olet lukenut, ja katso. Voiko tillandsioille antaa yleispätevää hoito-ohjetta lajikkeesta riippumatta, ilmakasviharrastaja Mirja Linnas. Se sietää melkein kaiken, mutta ei yli-innokasta kastelijaa. Ne ottavat kaiken tarvitsemansa lehtien avulla ilmasta. Kun lehtien kärjet kiertyvät rullalle, on aika antaa kasville lisää vettä.. –?Olin hoitanut jokaista ilmakasvia täysin samalla tavalla, oli se sitten peräisin kostealta tai kuivalta alueelta. Mitä on muistettava kun hankki Tillandsian. –?Kyllä, tapoin tuliaisen. –?Ajattelin, että on se nyt kumma. Kastelun lisäksi yhtä tärkeä on kuivaus. Hänen kotonaan on noin kolmekymmentä eri lajiketta, eli vain murto-osa tillandsian yli 700 lajista. Eri asia kuitenkin on, kuinka usein hoitotoimenpiteet teet kasville. Nekin kuolivat, hän tunnustaa. Toki maallikon silmiin ainakin seitsemän näyttää aivan samanlaisilta, mutta ovat silti eri tillandsioita. –?Kuluttajilla saattaa olla hieman väärä käsitys ilmakasveista juuri siksi, että niistä ei tiedetä tarpeeksi. Oivalluksen jälkeen palikat loksahtivat kohdalleen, ja Linnaksen ilmakasviharrastus otti uuden vaihteen. Onko tillandsia vaativa kasvi. Mitä on syytä muistaa kun ilmakasvin haluaa hankkia itselleen tai kenties lahjaksi
X Mitä hopeaisempia ilmakasvin lehdet ovat, sitä enemmän se kestää valoa ja kuivuutta. Sillä on jano kun lehtien kärjet ovat kuivat ja kihartumassa. –?Jokainen koti on ilmanvaihdoltaan erilainen joten toki myös kasvuolosuhteet vaihtelevat rajusti. Mikään kasvitutkija Linnas ei tunne olevansa, mutta jotta voi myydä ilmakasveja muillekin, on niistä hyvä myös tietää jotain. ERIIKA AHOPELTO MUISTILISTA Ilmakasveilla ei ole lainkaan juuria. Lasiastiat ja pienet niksit auttavat selviämään seuravaan ”tilipäivään” saakka. X Kastelun tai kylvyn jälkeen ravista kasvista vedet pois ja jätä kasvi kuivumaan tyvi ylöspäin. asuntobjorndahl.fi 010 440 2600. 3 Alalehdet varisevat: Vähennä kastelua. Luonnossa kasvi kuivuu tuulen avulla, mutta kotona et voi tuuleksi muuttua. X Pistokkaita voi syntyä yksi tai useampi ja ne kasvavat emokasvin alimpien lehtien suojissa. 2 Kasvin väri haalistuu: Kasvi saa liian vähän valoa, joten etsi valoisampi paikka. Poista vialliset osat leviämisen estämiseksi ja vähennä kastelua. ILMAKASVIT ovat vahva trendi huonekasveissa, mutta silti kuluttajilla ei ole vielä tarpeeksi tietoa, tai heillä on jopa vääriä käsityksiä niistä. X Jos suihkuttelet, hanki sumuttava suihkepullo. X Pupsi saa emokasviltaan kosteutta ja ravinteita, ja jatkaa siten emokasvin elämää. 5 Lisääntyvä lehtien päiden kihartuminen ja ryppyisyys: Kasvi saa liian vähän vettä, lisää siis kastelua. Tiedot: Mirja Linnas Onko ilmakasvilla kaikki hyvin. X Kyseessä on epiflyytti eli päällyskasvi, joka elää luonnossa kiinnittyneenä puuhun tai kiveen. X Jos haluat ilmakasvin kiinnittyvän, kivi, puu tai kaarna on sopivia alusta. Jos kasvi on lasiastiassa, siirrä kasvit pois suorasta auringonvalosta ja lisää ilmankosteutta. X Suihkuta tai kylvetä. X Kasvilla ei ole lainkaan juuria, vaan ne ottavat kaiken tarvitsemansa lehtiensä avulla ilmasta. X Sumuttelu pari kertaa viikossa tai useammin, kylpy harvemmin, ehkä kerran kuussa. X Ilmakasvit jaotellaan elinympäristön kosteuden mukaan: märkä (Hybrid), kostea (Mesic), kuiva (Xeric) ja Semi Mesic (seka-alue) Vihreä viihtyy varjossa X Ilmakasvi tarvitsee valoa, vettä ja lämpöä, kaikkia kohtuudella. X Ilmakasvin voi laittaa lasipalloon, terraan tai kuvun alle, jossa se luo itselleen oman ilmaston Kastele ja suihkuta X Tarkkaile kasviasi. Tiedon soveltaminen käytäntöön eli olosuhteiden huo miointi ilmakasvin valinnassa ja hoidossa on erittäin tärkeää. X Vihreämmät kasvit viihtyvät hajavalossa ja varjossa. Vastaus: Kasvi saa liikaa valoa. Kutsu meidät kylään. 4 Ruskeita, mustia tai mädäntyneitä kasvinosia: Kasvilla on liikaa kosteutta. Juuri kuivatuksen puute usein tappaa kasvin. Etsi varjoisampi paikka. Linnas itse noudattaa ilmakasvien kastelussa tilipäivä-logiikkaa: kerran tai kahdesti kuussa kasvit pääsevät kunnolla kylpyyn, saavat rivakan ravistelun ja kuivatuksen ylösalaisin. 1 Missä vika, jos tillandsia tai sen lehdet ovat auringon polttamia, ruskeat tai vaalentuneet. Asetelman voi tehdä vaikka lasipurkkiin tai mariskooliin. LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A17 kasvien kuolemat ihan itse aiheuttaa. –?Yllättävän moni edelleen luulee, että ilmakasvi on vaikea hoitaa. Erittäin hyvä nyrkkisääntö on kastelu, mutta myös samassa suhteessa kuivaus. Yli 700 lajia X Tillandsioita kasvaa luonnossa muun muassa sademetsissä ja aavikoilla yli 700 eri lajia. TÄSTÄ ON KYSYMYS Ilmakasvi X Tillandsia tunnetaan myös nimillä ilmakasvi, Eliaksenkukka ja airplant. –?Näihin koukuttuu! Hurahtunut kyllä olen, sen voin myöntää, Linnas naurahtaa. Lehtien variseminen voi johtua ylikastelusta tai stressistä, joka johtuu kasvuympäristönmuutoksesta. Mirja Linnas on opetellut vuosien mittaan tunnistamaan, minkälaiset kasvuolosuhteet sopivat millekin lajille. X Hyvä sijoituspaikka on reilun metrin päässä ikkunasta. Kukkii vain kerran X Kukinnan jälkeen tillandsia kasvattaa jälkeläisen eli pupsin. Linnas sanoo olevansa kasveihin kiintynyt. Linnas itse hakee kotona olevalle tillandsiavalikoimalle rajoja, eli testailee sopivia olosuhteita, luo lasikuvuilla omia ilmastoja ja antaa naavatillandsian olla ulkona. Ne ottavat kaiken tarvitsemansa lehtien avulla ilmasta. Ilmakasvit eli tillandsiat pitävät suihkuttelusta ja kohtuullisesta valosta. Kun olet myymässä tai ostamassa. X Lehdissä on haivenia eli trikomeja: mitä enemmän trikomeja, sitä harmaampi kasvi
Hintakampanjan rinnalla halusimme tarjota muitakin syitä lähteä laivalle, ja yksi niistä on monipuolinen viihdekattauksemme. Ei siis ihme, että kaupalliset tulokset olivat erinomaiset. www.karkimedia.fi Alkuvuosi on aina haasteellista aikaa, kun joulu on juhlittu ja kevät vielä kaukana. Voin sanoa, että Fyra auttoi ylittämään matkustajatavoitteemme kirkkaasti! “ ” Ninna Suominen Head of Marketing & Online Sales Finland Viking Line Viking Line haki tuulta purjeisiin Fyralla, joka on kiinteä, 4 peräkkäisen kokosivun muodostama ilmoituskokonaisuus Kärkimedian lehdissä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A18 Kovimmat kaupantekijät käyttävät Kärkimediaa Kärkimedia tavoittaa viikoittain 3,6 miljoonaa suomalaista 32 alueensa suurimmalla sanomalehdellä ja digillä. Sen huomasi huimat 794 000 ihmistä, joista jopa 66 % koki kuuluvansa kohderyhmään. Kun sinulla on sanottavaa, Kärkimedialla on sille yleisö! Fyra keräsi valtavan yleisömeren! Viking Line puhui Kärkimedian kautta HUOMIOARVO VAHVISTI BRÄNDIMIELIKUVAA SAI MENEMÄÄN KOTISIVULLE 78 % 794 000 ihmistä 68 % 540 000 ihmistä 20 % 160 000 ihmistä. Mainostimme Livenä laivalla -konseptia Kärkimedian Fyrassa ja tavoitimme kohderyhmämme erinomaisesti
Haluan päättää urani Kärpissä. Olen kuntouttanut sitä ja veikkaan, että heinäkuussa pääsen normaaliin kesäharjoittelurytmiin. Jääkiekko Pitkän ja ansiokkaan NHL-uran taivaltanut Jussi Jokinen aikoo viettää viimeiset pelivuotensa Oulun Kärpissä LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO JUSSI JOKINEN 1 Syntynyt 1.4.1983 Kalajoella 1 Pelipaikka: vasen laitahyökkääjä 1 Pelaa Oulun Kärpissä. En ole pelannut CHL:ssä ikinä, joten tietysti nekin pelit kiinnostavat, Jokinen virkkoo. Nyt olen tyytyväinen NHL-uraani, Jokinen erittelee tuntemuksiaan. URHEILU LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A19 Vili Ruuska Liiga-seura Oulun Kärppien ja Kalajoelta lähtöisin olevan Jussi Jokisen yhteiselo jatkuu kaksivuotisen sopimuksen myötä. Minä ja seurajohto pääsimme nopeasti sopimukseen. Ketjukaveritoiveissa Pesonen on Jokisen listan kärkipäässä. Uuden projektin kimppuun Jokinen hyökkää mielellään. Toivottavasti pääsisin vielä mukaan. Henkilökohtaisia tilastoja nöyrä ja kovalla työmoraalilla varustettu ahertaja ei tavoiteasettelun perusteella tuijottele. Alkaa olla jo voiton puolella, syöttövirtuoosi tokaisee eikä hiisku loukkaantumisestaan sen enempää. Sopimus ei sisällä NHL-optiota, joten Jokinen arvelee, että uutta lähtöä suurlätäkön toiselle puolelle ei enää tapahdu. Viime kaudella Jokinen liittyi puolen Suomen joukkueen vahvuuteen kesken kauden pitkän NHL-ristiretken jälkeen. – Sinne kannattaa tulla katsomaan. Maailman kovatasoisimmassa sarjassa tahkoavien kollegoiden rinnalle hän pääsee elokuussa All Stars -nimikkotapahtumassaan. 1 Maajoukkueessa yksi olympiahopea (Torino 2006), olympiapronssi (Sotshi 2014), MM-hopea (Pietari/Moskova 2016) ja kaksi MM-pronssia (Riika 2006, Halifax 2008). 1 Pelasi viime kaudella seitsemän peliä Klotenissa tehoilla 2+10=12.. Kalajoella yhdeksättä kertaa järjestettävä suomalaistähtien kokoontumisajo on tempaus, joka ei Jokisen mukaan jätä kylmäksi. – Oli pientä vammaa pudotuspelien aikana. – Toukokuun lopulla tuli tehtyä päätös yhdessä perheen kanssa. Seuran faneille sosiaalisessa mediassa järjestetyssä lähetyksessä 36-vuotias hyökkääjä kertoi, että Kärpät oli selkeä ykkösvaihtoehto. Hän nakutti kiitettävät tehot 6+14=20 14 pelissä. Teen kaikkeni, jotta joukkue menestyisi. Muuan slovakkikolossi on painunut erityisesti muistin syövereihin – eritoten luihin ja ytimiin. – NHL-urani taitaa olla lopullisesti paketissa. Pysyvä paluu kotiin Jussi Jokinen allekirjoitti kahden vuoden jatkosopimuksen Oulun Kärppien kanssa. Kuin olisi törmännyt tiiliseinään, Jokinen kuvailee. – Olen maajoukkueen käytettävissä – ainahan Leijonat kiinnostaa. – Muutaman kerran yritin taklata Charaa. – Olin asettanut itselleni tavoitteeksi pelata tuhat runkosarjapeliä. Monta vuotta olemme puhuneet keskenämme, että olisi mukavaa olla vielä joskus samassa joukkueessa. – Sain kuitenkin pelata 13 kautta NHL:ssä ja pystyin mielestäni ulosmittaamaan maksimini. Erityisen hyvillään hän on siitä, että pitkäaikainen ystävä Janne Pesonen on samassa pukukopissa. Pelannut seurassa myös vuosina 2001–2005 sekä kausina 2012–2013 ja 2018–19. Mahdollisten maajoukkuekomennusten päälle viisinkertainen aikuisten arvokisamitalisti ei vedä rastia. Ylettömään märehtimiseen tai jossitteluun hän ei sorru. SUPPEASTA OTANNASTA huolimatta Jokinen näytti viime kaudella olevansa yhä Liigan kermaa. Nelinumeroinen merkkipaalu ottelusarakkeessa jäi vajaan kauden päähän, mikä herättää Jokisessa ristiriitaisia tunteita. – Hienoa, että Jussi päätti nyt lopullisesti palata kotiin ja Kärppiin. – Kun Zdeno Chara oli parhaimmillaan NHL:ssä arviolta vuosina 2005–2012, hän oli yksi vaikeimmin ohitettavista pakeista Nicklas Lidströmin tavoin. Syksyllä jouduin tekemään luopumistyötä, eli viime kaudella harmitti. Pudotuspeleissä Jokisen pistesaldo oli 2+7. Jos en olisi viime vuonna tullut Kärppiin, olisin luultavasti siirtynyt Ruotsiin Växjö Lakersiin Pessin seuraksi, Jokinen lataa. Jalkeilla on taas kova joukkue, joka julkaistaan lähiaikoina, hän lähettää terveisiä. MUUNTAUTUMISKYKYISELLE NHL-kiertolaiselle kertyi kaikkiaan 951 runkosarjaottelua ja 563 tehopistettä tarunhohtoisessa kiekkoliigassa. Otteeni ja terveystilanteeni kertovat aikanaan, onko peliuraa jäljellä kaksi, kolme, neljä vai viisi vuotta, hän pyörittelee. – Pelasimme muutaman vuoden yhdessä ennen kuin lähdin NHL:ään. – Joukkue edellä mennään. Hän on varmasti merkittävä palanen tulevan kauden joukkueessa, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kommentoi seuran tiedotteessa. 1 Seurat NHL-uralla: Dallas Stars, Tampa Bay Lightning, Carolina Hurricanes, Pittsburgh Penguins, Florida Panthers, Edmonton Oilers, Los Angeles Kings, Columbus Blue Jackets ja Vancouver Canucks
Marja Solakivi (o.s. Jos Suomi luopuisi neljäksi vuodeksi puoluepolitiikasta ja kansakunta annettaisiin suunnistajien käsiin, olisiko tuloksena toppi vai floppi. Koivu ei halua vetää siitä liikaa johtopäätöksiä. Kaikki värit ovat suunnistajille samanarvoisia. –?Yhteiskuntamme on poliitikkojen jäljiltä aika hyvässä kunnossa ja täällä asuu kansainvälisten tutkimusten mukaan onnellinen kansa. Sallinen) edusti Viinijärvellä Idän joukkuetta. Sallinen, 46, saavutti maajoukkueurallaan kaksi olympiapronssia, MM-hopean ja kuusi MMpronssia. Kolmospolttajan tontilla sekä vaihtolyönneissään onnistunut Lauri Vihriälä oli kakkospalkittu. Suunnistus Pitäisikö sote-uudistus antaa suunnistajien ratkaistavaksi. TÄHÄN Juha Itkonenkin kiinnitti kirjoituksessaan huomiota. Hän on myös hiihtosuunnistuksen maailmanmestari ja noin 25 Jukolatapahtuman veteraani. Vetelin parhaana palkittiin kunnarin ja kuusi tavallista lyönyt Perttu Olli. Suunnistajien koulutustaso ja myöhempi yhteiskunnallinen menestys ovat muiden urheilulajien harrastajiin verrattuna poikkeuksellisen korkeita. Muitakin taideaineita opiskelleita suunnistuspiireistä löytyy. Sallinen kertoi Espoon MM-kisojen MMfinaalin jälkeen harkitsevansa uransa jatkoa, ja perjantaina hän vahvisti lopettamispäätöksensä. superpesiskauttaan pelaava Milla Jakonen. –?Osittain se johtuu siitä, että suunnistajien on pakko hoitaa koulu, koska urheilemalla ei voi kerta kaikkiaan itseään elättää, vaikka olisi kuinka hyvä. SEINÄJOKI (STT) Kaudella 2017 Vimpelin Vedon Perttu Ruuska pelasi 16-vuotiaana kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana pesäpallon miesten Itä–Länsi-ottelussa. Näin syntyy laaja kokonaisnäkemys. Sallisen viimeiseksi otteluksi jäi Espoon kisojen MM-finaali, jonka Suomi hävisi Yhdysvalloille voittolaukauskilpailussa. Keskeisintä keskiluokkaa, miehiä ja naisia, jotka valmistuvat opintoputkista ajoissa, maksavat veronsa, asuntolainansa ja säästävät vielä eläkevakuutukseenkin. JUKOLAN VIESTI 1 Jukola-tapahtuma järjestetään viikonloppuna Kangasalla. Heinäkuussa samanikäinen Manse PP:n Anna Ala-Kauhaluoma pukee ylleen Idän paidan naisten arvo-ottelussa Seinäjoella. NORDEAN pääekonomisti Tuuli Koivu on entinen nuorten maajoukkuesuunnistaja, joka on osallistunut yli 20 Jukola-tapahtumaan. 16-vuotias pelaaja on viimeksi pelannut naisten Itä–Lännessä 1989, kun Riikka Nieminen (nyk. Kyse ei ole sattumasta, sillä suunnistus on syvimmältä olemukseltaan insinöörilaji, se palkitsee analyyttisen, rationaalisen ajattelun. Lehmusto) pelasi 15-vuotiaana naisten Itä– Länsi-ottelussa Hyvinkäällä 1965. –?Suunnistajat ovat tarkkoja, pitkäjänteisiä ja tottuneet käyttämään loogista päättelykykyä ongelmien ratkaisemiseen, Kosonen arvioi. Kosonen on keskustan kansanedustaja ja tuleva tiede-, kulttuurija urheiluministeri. Kyllä suunnistusseuroilla on keskenään riitoja aivan kuin puolueillakin. Mikä tapahtumasta tekee erityisen. Toista jaksoa Kiri johti 0–5, kunnes Miska Mortensenin kunnari sytytti kotijoukkueen. Ala-Kauhaluoma saa Idän joukkueeseen seurakseen neljä muuta ensikertalaista: Siri Eskola, Ida Lähde, Jutta Myllyniemi ja Emmi Särkioja. TÄNÄÄN sekä Tuuli Koivu että Hanna Kosonen suuntaavat Kangasalle ja ottavat jälleen kerran osaa Venlojen viestiin. –?Toisaalta suunnistuksen parissa on hyvin vähän luovan luokan edustajia. Analyyttisyys palkitaan Keskustan kansanedustaja ja tuleva tiede-, kulttuurija urheiluministeri Hanna Kosonen voitti vuonna 2000 hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuden viestissä sekä vuonna 2001 henkilökohtaisen MM-pronssin. Vakavoiduttuaan Kosonen vetää sanojaan hieman takaisin. Hanna Kosonen ja Tuuli Koivu ottavat kantaa. Kaikki värit käyvät yhteen. Tekstissä hän äityi muun muassa pohtimaan, kannattaisiko sote-uudistus ja muut hyvinvointiyhteiskunnan suuret haasteet antaa suunnistajien ratkaistavaksi. URHEILU Urheilutoimitus P. Koivu pohtii. –?Olen itse humanisti, opiskellut taidehistoriaa. Laukaus, tömisevä tanner ja kohti metsää kiemurteleva kiiltomato, Kosonen fiilistelee. Jos 2000-luvun suunnistajalle pitäisi valita vain yksi ammatti, valinta olisi silti selvä: diplomiinsinööri. 1 Venlojen viesti (naiset) alkaa lauantaina kello 14 ja Jukolan viesti (miehet) kello 23. Onko suunnistus jopa putkiaivojen laji. Lännen ensikertalaisia ovat Kaisaleena Rautakorpi ja 11. –?On tärkeää, että yhteisistä asioista on päättämässä ihmisiä yhteiskunnan kaikilta osa-alueilta. –?Jukola järjestetään joka vuosi eri paikassa. –?En näe suunnistajia yli-ihmisinä. –?Jukolan lähtö on kesän hienoimpia hetkiä. VePe oli parempi jaksoin 2–0 (6–3, 17–10). 1 Venlojen viestiin on ilmoittautunut 1?718 joukkuetta ja Jukolan viestiin 1?960 joukkuetta. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LAUANTAI 15.6.2019 Keskipohjanmaa A20 Tapio Neva Kirjailija Juha Itkonen kirjoitti vuonna 2015 Image-lehteen novellimaisen reportaasin Jukolan viestistä. Ekonomeja, opettajia, toimihenkilöitä ja upseereja. 1 Kaikkiaan tapahtumaan osallistuu 20 592 suunnistajaa, mikä on uusi ennätys. –?Ilman muuta kannatettava ajatus, Hanna Kosonen vastaa vapautuneen naurun säestämänä. Hän pitäytyisi demokratiassa, eikä luovuttaisi Suomea suunnistajille. VePe päätti voittoon. –?Minulla ei ole enää sellaista paloa, että todella haluan tehdä kaikkeni tullakseni paremmaksi pelaajaksi, Sallinen perusteli lopettamispäätöstään Ylelle. Osallistuminen on tapa ymmärtää, kuinka älyttömän hieno ja monimuotoinen luonto meillä Suomessa on – näkee tuntureita, avokallioita, kangasmetsää, suppamaastoa ja vaikka mitä, Koivu sanoo. Lännen ja Lapuan Virkiän Emmi Viitala pelaa yhdeksännen Itä–Läntensä. Suunnistajien Suomi olisi monin tavoin hyvä maa: hyvin hoidettu, kohtuullisen tasa-arvoinen, sosiaalisesti oikeudenmukainen.” AJATUS on kiehtova. Hän pohjusti ajatustaan näin: ”Suunnistajien salaseuraan kuuluu järkeviä, yhteiskuntaan ongelmitta suhtautuvia ihmisiä. Mekaaninen ajattelu korostuu. Ala-Kauhaluoma Niemisen jäljillä HELSINKI (STT) Jääkiekkomaajoukkueen kokenut hyökkääjä Riikka Sallinen on päättänyt lopettaa menestyksekkään uransa, kertoo Yle. Olisi ehkä paras, että suunnistajia saataisiin lisää mukaan politiikkaan demokratian kautta. ”Jukolassa maisemaa leimaa jokseenkin täydellinen visuaalisuuden puute, totaalinen välinpitämättömyys esteettisistä arvoista. Epäilen, että suunnistajat ovat vastuussa myös paljosta pahasta, esimerkiksi Prismojen peltihalleista ja ABC-huoltoasemista – ne näyttävät pahasti suunnistajien suunnittelemilta tai ainakin hiljaisesti siunaamilta.” Tässä kohtaa Hanna Kosonen nostaa heristävän sormensa pystyyn. Suunnistustekstiilit ovat lähinnä harkittuja rikoksia hyvää makua vastaan. Kaukalopallossa hän saavutti Euroopan mestaruuden, jääpallossa ja pesäpallossa Suomen mestaruuksia. Riikka Sallinen lopettaa uransa VETELI Lohkovoittonsa jo aiemmin varmistanut Veteli Pesis päätti B-poikien SM-alkusarjan D-lohkon kotivoitolla Kempeleen Kiristä. Tasaisen ensimmäisen jakson VePe käänsi edukseen tehokkaamman kotiuttamisen ansiosta