Yhteensä 200 kilometriä uutta aitaa on tullut maksamaan 380 miljoonaa. Vieressä näkyy vanhaa raja-aitaa, joka jatkuu suoraan uudesta esteaidasta. Rajavartijat esittelivät, miltä uudella aidalla Kainuussa näyttää. 1 Sivu 7. Stefan ja Elisabeth Anderson saapuivat uteliaina seuraamaan Kokkolan keskustassa ajettua asfalttisprinttiä. Sunnuntai 14.6.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 46 Rallia suoraan aitiopaikalta 1 Sivut 2–3 Vauhdikas asfalttisprintti valtasi Kokkolan keskustan. Kilpailijoille rata oli vaikea, eikä onnettomuuksilta vältytty. Vihreästä metalliverkosta rakennetun aidan ei ole tarkoitus estää sotilaallista uhkaa, vaan muun muassa hankaloittaa tietä pitkin liikkuvien etenemistä. Yleisöltä tapahtuma sai pääosin myönteisen vastaanoton. MIIKA MANNINEN Mitä jos Kiina tai Venäjä saa jalansijaa Suomen datakeskuksissa. Rajavartijat partioivat kelillä kuin kelillä. TIMO NURILA 1 Sivut 4–5 Uusi esteaita torjuu ennen kaikkea hybridivaikuttamista Uusi esteaitaa on viimein valmistumassa Suomen itärajalle
Vastaavia tapahtumia voisi heidän mielestään järjestää jatkossakin. Toisaalta olisi kiva päästä omalle lenkkireitille, mutta ehkä se ei ole niin justiinsa, jos sinne ei kerran vuodessa pääse. – Ensimmäinen reaktio oli, että huhhuh. Vaikka minulla on ikää paljon, ei se haittaa. Sofiaa ei niin kiinnostanut ralli, joten me lähdemme muihin juttuihin, Tuija Tainio kertoi. – Kyllä, kaiken sorttisia. Toivo seurasi tapahtumaa rattaista käsin. – Ei se haittaa. Keskustaan tuotu kilpailu herätti katsojissa innostusta, mutta myös keskustelua siitä, millaisia tapahtumia kaupungin ydinkeskustassa tulisi järjestää. Andersonien ensireaktio kilpailun tuomisesta aivan ydinkeskustaan oli epäileväinen, mutta paikan päällä mieli muuttui. Stefan ja Elisabeth Anderson saapuivat seuraamaan ralleja uteliaina. Asumme tuossa ihan vieressä Rantakadulla. Sofialta kilpailu ei kuitenkaan saanut yhtä innostunutta vastaanottoa. – Minun mielestä ihan kiva. – Mikä ettei. – Saisi olla. Aluksi ilmeisesti tiedottamisessa oli vähän ongelmia, kun radanvarren asukkaat eivät tienneet kaikesta, Stefan kertoi. – Onhan tämä positiivista. TIMO NURILA. – Ihanaa on. Tainion mielestä kilpailu sopii hyvin myös keskustaan. Kallio ei kuvaile itseään enää suureksi rallifaniksi. Tällainen kertaluonteinen juttu. Myös lähialueen asukkaat Tuija ja Sofia Tainio saapuivat Suntin varrelle seuraamaan asfalttisprintin SM-osakilpailua. Hän asuu aivan Suntin vieressä, joten ralliautojen äänet kantautuivat kotipihalle asti. Elisabeth Anderson piti tapahtuman sijaintia onnistuneena. Kokkolalaispariskunta ei tunnustaudu varsinaisiksi rallifaneiksi, mutta keskustaan tuotu tapahtuma herätti kiinnostuksen. – Huono, Sofia totesi napakasti. – No kun ajattelee, miten harvoin näitä on, niin ei haittaa. – Nämä pätkät ovat lyhyitä. Päinvastoin on tosi hauskaa, että järjestetään tällaista. Usein muut häiriöt tulevat festareista ja muusta, ettei pysty nukkumaan. Eveliinan mielestä keskustassa järjestettävä tapahtuma herättää sekä myönteisiä että kriittisiä ajatuksia. Ei minua keskusta-asujana haittaa yhtään. – Ihan jännittävää. On yleisöystävällistä, että se on nyt täällä. Kyllä kaikenruokaisille kaikkea, Stefan Anderson toivoi. Ei tavallaan tiedettykään tapahtumasta etukäteen, mutta hauskaa, että tällaista järjestetään näin lähellä omassa kaupungissa, Tuomas sanoi. Perheelle asfalttisprintti oli uusi kokemus. Katsotaan, kun saadaan tuo areena valmiiksi, niin varmasti tuleekin lisää tapahtumia. Eivät kaikki varmaan lähtisi kauemmaksi katsomaan. Keskellä Kokkolaa järjestetty asfalttisprintti jakoi mielipiteitä. Minä ehkä hieman enemmän, jonkin verran tulee seurattua, Stefan sanoi. Mutta ei ehkä ihan joka kuukausi, Tuomas naurahti. Ei haittaa ollenkaan, vaikka järjestetään tällaista. – Vähän molempia mielipiteitä. Perhe ei kuitenkaan pidä tapahtuman melua suurena ongelmana. Asumme radan mutkan vieressä, ja siellä oli kyltti, että silta on suljettu. – Kulttuuria, urheilua, ruokailua, konsertteja, kaikenlaista, Elisabeth luetteli perään. Vaikka ralli ei kuulu pariskunnan suurimpiin kiinnostuksenkohteisiin, lajia tulee seurattua ainakin jonkin verran. – No joo, tultiin. Myös tulevaisuudessa vastaavat tapahtumat olisivat hänen mielestään tervetulleita. Se tuo vähän vilskettä keskustaan ja Neristaniin, Indola kertoi. – En enää. Ensimmäistä kertaa katsomassa tällaista asfalttisprinttiä. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Nyt kun näkee paikan päällä, niin kyllähän tämä toimii. Pariskunta toivoisi Kokkolaan enemmänkin erilaisia tapahtumia. Tapahtuma houkutteli paikalle runsaasti katsojia. Katseet eivät kohdistuneet pelkästään autoihin ja kierrosaikoihin. Tuomas ja Eveliina Kallio saapuivat seuraamaan asfalttisprintin SM-osakilpailua lastensa Ennin ja Toivon kanssa. – Kyllä kiinnostaa, Elisabeth komppasi. Ehkä joskus penskana olin. Tuomas ja Eveliina Kallio saapuivat seuraamaan kilpailua lastensa Ennin ja Toivon kanssa. kesäkuuta 2026 2 // UUTISET ”Ensimmäinen reaktio oli, että huhhuh” Timo Nurila Moottorien jylinä kaikui Kokkolan keskustassa lauantaina, kun asfalttisprintin SM-osakilpailu toi vauhdikkaan moottoriurheilutapahtuman keskelle kaupunkia. Olihan aikoinaan hieno se drifting-tapahtumakin. Ihanaa, että on ihmisiä liikkeellä. Tämähän kuitenkin loppuu aikaisin, Eveliina totesi. Tuija ja Sofia Tainio olivat seuraamassa asfalttisprintin SM-osakilpailua Suntin varrella lauantaina. Hänen mielestään tapahtuma sopii hyvin myös aivan ydinkeskustaan. – Ei oikeastaan. Ihmeteltiin, että mikäs tämä tällainen on. Kun tämä on päivätapahtuma, niin on ihan jees, Tuomas jatkoi. Stina Indola seurasi ralliautojen kaasuttelua iloisin mielin. – Kyllä uteliain mielin, Stefan sanoi. Perhe asuu aivan kilpailualueen läheisyydessä. – No ehkä en vauvaa laittaisi päiväunille meille ulos, mutta en nyt tiedä. STINA INDOLA seurasi kilpailua hyvillä mielin. En koe tätä mitenkään haittaavana. Mutta oikeastaan suurin rallifani, 3-vuotias, jäi istumaan tuonne pappan kanssa. Indola toivoisi Kokkolaan enemmänkin vastaavia tapahtumia
Levula on kerännyt jo useita SM-kilpailuiden voittoja, ja tavoitteena on maailman huippu. – Todella tarkkaan ajettava rata, tekninen. Noin yhden maissa nähtiin vauhdikas ulosajo, kun Petri Väyrynen täräytti ulos reitiltä ja törmäsi puuhun. Syyksi Mansikkamäki arvioi harrastajien määrän laskun kokonaisuudessaan. Vaurioiden vuoksi auton toinen eturengas jouduttiin poistamaan ennen kuin auto saatiin siirrettyä pois paikalta. Ensimmäisessä mutkassa takarengas otti vähän betoniesteeseen, kertoo sarjassaan ensimmäisen osakilpailun voittanut Marjo-Riitta Mansikkamäki. – Joo, kyllä tämä on top yksi siinä, Muilu naurahtaa. Hämeen Urheiluautoilijoiden riveissä kilpaileva Mansikkamäki ajaa samalla Toyota Starletilla miehensä Aki Mansikkamäen kanssa, joka niin ikään voitti ensimmäisen sprinttikilpailun luokassaan. KokUA:n Jari Muilu nappasi sarjassaan ensimmäisen sijan, mutta suoritukseen hän ei silti ollut tyytyväinen. Nuori kuljettaja kertoo Kokkolan radan yllättäneen hänet. Voittajan on helppo hymyillä, ja tunnelmia on jopa turha kysyä. – Hieno kilpailu kyllä, onhan tämä todella hienoa, että voidaan keskustan alueella järjestää ja yleisöä on paljon. Onko kyseessä jopa eniten tarkkuutta vaativa rata, jolla olet ajanut. Tie oli ahdas, kun vedetään jalkakäytävää pitkin. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Tilanteen vuoksi kilpailu keskeytettiin tilanteen selvittämisen ja auton siirtämisen ajaksi. Miehet ovat tietysti vähän räväkämpiä ja rohkeampia kuljettajia, mutta kyllä siellä moni mies jäi taas minun taakseni tässäkin kisassa, Mansikkamäki naurahtaa. – Eei, ei minulle käynyt mitenkään. Törmäyksen jälkeen auto päätyi nurmialueelle aivan Suntin tuntumaan. Hyvä fiilis, Muilu toteaa. TARKKANEN nappasi ensimmäisessä sprintissä ykköspaikan omassa sarjassaan. Väyrynen kertoi, ettei hänen uralleen ole aiemmin sattunut yhtä vakavaa ulosajoa. Suntin pyörätieltä kurvattava ajorata tuotti laajalti haasteita kuljettajille. Mansikkamäki on kilpaillut rallissa 2000-luvun alusta asti. Ulosajon jäljet näkyivät autossa selvästi, mutta kuljettaja selvisi tilanteesta ilman vammoja. NAISHARRASTAJIEN määrä on hänen mukaansa pienentynyt sitten 2000-luvun alun. – Vähän pienempänä saattoi olla sellaista, että pojat eivät hirveästi tykänneet, kun olin ajamassa. Hänen mielestään naiset pärjäävät varsin hyvin miesvaltaisessa lajissa. VAIKEA rata ei haittaa Mansikkamäkeä, mutta Suntin sillan ylitys oli hänen mielestään turhan tiukka. Kokkolan Asfalttisprintin lähtö oli kaupungintalon edessä. Ari Nousiainen, LapinlUA, autona BMW M3. – Se lähti jo tuolta betoniporsaiden päältä ja lähti nurmikolle tulemaan. Kaiken kaikkiaan Kokkolan kilpailu oli järjestäjäseuran kuljettajan mieleen. Yksi osallistujista kuvaili rataa mahdottoman kapeaksi ja vaikeaksi. Sillä ei tarvitse enää tänään ajella, Väyrynen sanoi. – Auto on ihan moro. Kuljettaja selvisi tilanteesta ilman vammoja. ENSIMMÄISESSÄ kilpailussa nähtiin myös järjestävän seuran menestystä. Sieltä tuli toinen Mini takaa ohi ja kärkeen, se vähän yllätti. Ulosajo tapahtui keskustan kilpailureitin alkupätkällä, Kokkolan kaupungintalon kohdalla. Auton siirtäminen pois kilpailualueelta osoittautui myös haastavaksi. On ollut pieniä ongelmia, puola nousi ylös ja sitä myöten pieniä osumia, mutta parantamisen mahdollisuus on. – En ole tyytyväinen, parantaa pitää. Sitten se luisui pikkupuuhun, kääntyi siitä ja tuli taka-akseli edellä tähän isompaan puuhun, Väyrynen kertoi tilanteesta. Kun kypärän vetää päähän, on kuski kaikkien joukossa, 3-vuotiaasta asti kilpaa ajanut Levula toteaa. kesäkuuta 2026 UUTISET // 3 Asfalttisprintissä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita Milo Vähäsarja Kokkolan Urheiluautoilijoiden isännöimä SM Asfalttisprint toi lauantaina keskustan kulkuväylille vauhdikasta moottorin pärinää ja kilparadan ulkopuolelle runsaasti kiinnostuneita silmäpareja. – Pitää olla pientä varovaisuutta, kun tuollaisia älä-kiviä on paljon, ettei aja nurmikolle. Lähtöä kuumeisesti odottava Mäntän Urheiluautoilijoiden Karo Tarkkanen ehti antaa nopeat kommenttinsa päivän kilpailusta. Sais täällä olla vähän nopeampiakin kohtia, Tarkkanen toteaa. – On tänne tullut muutama uusikin kuljettaja, kuten Meri Levula ja Jenni Kalliokoski. Kokkolan keskustaan rakennettu rata osoittautui kuljettajan mukaan vaativaksi. – Ymmärtäähän sen, kun siltaa suojellaan. – Kisapäivä on mennyt ihan hyvin, vähän tunnustellen lähti eka ajo. Keskipohjanmaan toimittaja pääsi haastattelemaan kuljettajaa heti ulosajon jälkeen. Ei tarvitse sitten koko ensi viikkoa korjata, kun joku on sen hajoittanut. – Hyvät fiilikset tietysti, kun voitto tuli! Kiitokset järjestäjille, että tällainen kilpailu tuotiin myös keskustaan. Milo Vähäsarja, Timo Nurila Puolenpäivän jälkeen kilpailussa nähtiin raju ulosajo, kun Petri Väyrysen kuljettama Ford Fiesta ajautui ulos reitiltä ja törmäsi puuhun. MILO VÄHÄSARJA Raju ulosajo keskeytti kisan hetkellisesti. Rallin ajaminen naisena ei tuota hänellekään päänvaivaa. – Miesyhteisö ottaa hyvin naisetkin huomioon, ei siinä sen kummempaa. Vasta 17-vuotias Mini Cooperilla hurjasteleva Levula oli ensimmäisessä kilpailussa sarjassaan toinen. Väyrysen mukaan tilanne sai alkunsa jo ennen varsinaista törmäystä. – Ei näin pahoja mällejä. Enemmänkin saisi olla naisia, kun on esimerkiksi mahdollista ajaa samalla autolla toisen kanssa, Mansikkamäki pohtii. – Tosi hieno ja kiva, mutta myös todella vaikea. Kotirata vaati tarkkuutta myös Muilulta. – Mahdottoman kapea ja vaikea rata. Sprintin reitti oli mielenkiintoinen, sillä ydinkeskustassa ajettavia kilpailuita järjestetään harvoin. TIMO VARILA TIMO VARILA Petri Väyrysen Ford Fiesta vaurioitui kolarissa ajokelvottomaksi. Autolle sen sijaan kävi huonommin. Toiseen koitetaan parantaa
kesäkuuta 2026 4 // UUTISET Anne Moilanen – Aitaa ei ole rakennettu estämään sotilaallista uhkaa, vaan tarkoituksena on parantaa itärajan valvontaa ja estää hybridivaikuttamista. MIIKA MANNINEN KATSO VIDEO VERKOSSA keskipohjanmaa.fi. Sähköistetyssä, huipputeknologiaa edustavassa esteaidassa on videokameroita, liikkeenpaljastimia ja muuta tekniikkaa, jonka yksityiskohdista rajaviranomaiset ovat vaitonaisia. Rakennuskohteita, eli toisistaan erillisiä aitapätkiä, on yhteensä 47. Rajavartiolaitos panostaa tällä hetkellä suuresti itärajan turvallisuuteen. On kuitenkin selvää, että itärajaa on aidan avulla mahdollista valvoa paljon aiempaa tehokkaammin – myös matkan päästä. Yleensä karhu väistää aina ihmistä. Silloin tällä samalla paikalla torjuttiin sotilaallista uhkaa. Itäraja on ollut suljettu jo kaksi ja puoli vuotta, eikä rajan avaaminen ole näköpiirissä. Aitapätkiä on Kainuun rajavartioston alueella, jossa on mukana Kainuun lisäksi Koillismaa, kahdeksan. Puolentoista kilometrin aitapätkä luovutetaan viimein juhannusviikolla viivytysten jälkeen. Kamerat tarkkailevat, kun Saareks astelee tottuneesti suljetulla rajavyöhykkeellä Suomussalmen Raatteessa pitkävartisilla Rajavartiolaitoksen kumikengillään. Toinen iso keskittymä on Helsinki-Vantaan lentoasemalla, sanoo Saareks. Reissusta voi tulla pitkä, eikä paluu ole varmaa”, toteaa Saareks. Itärajan esteaita valmistumassa Itärajalle on noussut parin viime vuoden aikana 200 kilometriä esteaitaa, jonka tavoitteena on estää Venäjän hybridivaikuttamista. Ei, vaikka huipulle onkin kieritetty pelottavan näköistä, viiltävää natolankaa. Aita hankaloittaa tietä pitkin liikkuvien ihmisten ja polkupyöräilijöiden etenemistä merkittävästi, esittelee komentaja Marko Saareks Kainuun rajavartiostosta. Rakentamista vaikeuttivat muun muassa soinen maasto ja majavat. RAATTEENTIE on tunnettu historiallinen taistelupaikka, jolla käytiin kuuluisa suomalaisten voittoon päättynyt taistelu talvisodassa 1939–1940. Aidan tarkoituksena on estää Venäjän hybridivaikuttamista, eli ei-toivottujen ihmisjoukkojen rajanylityksiä. Karhu saattaa kaivautua toisinaan myös raja-aidan ali, mistä näkyi merkkejä Raatteen vanhalla raja-aidalla. Rajavalvonta Kainuussa ei ole köyhien hommaa. Maasto on ryteikköistä ja soista, minkä takia eteneminen ilman ”pitkoksia”, kuten rajavartijat pitkospuita kutsuvat, on kesällä miltei mahdotonta. Poroaidalla yritetään estää porojen karkaamista toiselle puolelle. Karhun kohtaaminen ei ole rajavartijan työssä mitenkään tavatonta. Pääsimme vierailemaan valmistumaisillaan olevalla aidalla Suomussalmen Raatteessa. RAJAVYÖHYKKEELLÄ liikkuu nykyään vain harvoja ihmisiä. – Venäjän rajalla on noin puolet koko Rajavartiolaitoksen henkilöstöstä, eli noin 1500 rajavartijaa. Esteaidan kustannuksia ovat nostaneet ja valmistumista viivästyttäneet Kainuun rajaseudun vaikeat maasto-olosuhteet. Esteaita sijaitsee Raatteentien kohdalla Suomen ja EU:n ulkorajan äärimmäisessä laidassa. Aitaa on tässä kohdin rakennettu puolentoista kilometrin pätkä rajan suuntaisesti täsmälleen Suomen ja Venäjän rajalle. Itärajan esteaita on lähes valmis. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Aidan rakentamisessa onkin pitänyt huomioida myös eläimet ja niiden kulkureitit. Poroilla on Suomen puolella jopa oma, erillinen aitakin. – Tarkoitus ei ole ollut rakentaa täysin läpäisemätöntä muuria, kertoo Saareks. Karhun karvaa oli useammassa kohdassa takertunut aitaan. Rajavartijoiden ja poromiesten lisäksi alueella liikkuu vain eläimiä, joita sitten piisaakin: poroja, hirviä, karhuja. Raatteen esteaita on lähes valmis. Se tekee 1,8 miljoonaa euroa kilometri, 1800 euroa metri. Ne on sijoitettu rajan ylittävien teiden kohdille. ”Ihmisten ja eläinten ei kannata ylittää rajaa Venäjälle. Aitakilometrejä on 18 ja osuus kustannuksista 32 miljoonaa euroa. Esteaidan kokonaishintalappu on 380 miljoonaa euroa. Vihreästä metalliverkosta valmistettu, kolme ja puoli metriä korkea aita ei näytä siltä, että se pysäyttäisi armeijan. Nyt ihmisiä. Saareks on sotilasarvoltaan eversti ja toiminut Kainuun rajavartioston komentajana viime vuoden alusta. Esteaitaa on rakennettu koko itärajalle parin viime vuoden aikana yhteensä 200 kilometriä, mikä on noin 15 prosenttia 1340 kilometriä pitkästä itärajasta
Vilskettä riitti jokaisella pisteellä oli sitten kyse pihapeleistä, kasvomaalauksesta, Työmyyrien pitämästä kahvilasta, Tiinan taidemyynnistä, Kuku-pajan taidenäyttelyistä, GreenCaren pisteestä, avopalveluiden pisteestä puhumattakaan. KALLE TOIVANEN ja Marko Saareks selostavat, miten itärajaa todellakin valvotaan tehokkaasti ympäri vuoden, kelillä kuin kelillä. Viihdemestareilta oli myös kivoja pihapelejä, missä pääsi taistelemaan vaikkapa nurmicurlingin mestaruudesta. Perinteisesti laittomiin rajanylityksiin ovat syyllistyneet toisinaan myös uhkarohkeat kokeilijat. Maastoa pitkin rajan takaa tuli viime vuonna kolme henkilöä. Hänen käsistään on valmistunut postikortteja, taidejulisteita ja kuvioituja kangaskasseja. NELJÄTTÄ kertaa järjestetyt Kompassifestit oli huikaisevan hieno tapahtuma. Laittomia rajanylityksiä havaitaan vain harvoin. Puron ympärillä oli isompi kosteikko, jossa maa-aines oli hyvin pehmeää. Heillä on ajoneuvoja ja koiria, jotka löytävät ihmisen metsästä paremmin kuin mikään laite tai tekoäly. MINNA MUSTONEN Musiikkikeskus Snellmanin pihalla grilli oli kuumana ja pihapeleissä taisteltiin voitosta ja naurettiin iloisesti. Rajavartijat ottivat heidän turvapaikkahakemuksensa vastaan, kuten nykylainsäädäntö vaatii. Tapahtuman mahdollistivat Kokkolan kaupunki, Soite sekä Kokkolan LVIS-palvelu. KARAOKESSA kappalevalinnat vaihtuivat ikivihreistä iskelmistä päivän kuumiin poppikipaleisiin. Osa oli vahinkoja, esimerkiksi esteaidan rakentajat kävivät viime vuoden keväällä vahingossa Venäjän puolella. Juho Kinaretin luotsaama bändi oli sanalla sanoen kokemuksena upea. – Saksanpaimenkoira on yleisin, mutta labradorinnoutaja kykenee samaan, ja on kotona helpompi. Karhealla miesäänellä laulettu kipale kumpusi suoraan sydämestä: Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie, niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy. Torstaina vietettiin järjestyksessään neljännet Kompassifestit. Iloinen tapahtuma sai Musiikkikeskus Snellmanin täyttymään juhlatuulella olevasta väestä. Kaikki sai alkunsa kun aloin piirtämään kortteja. Ryhmiä vetävät yhdessä eri alojen ammattilaiset, kokemusosaajat ja vapaaehtoiset, mikä tuo mukanaan monipuolista osaamista ja toimijuutta sekä luo turvallisen ja avoimen ilmapiirin yhteisille kohtaamisille. Siitä se lähti. Piirtäminen on rentouttavaa, siitä saa hyvää mieltä, kertoo Haapala. MUKAVAA menoa ja meininkiä festareilla oli joka lähtöön, Viihdemestareiden tirehtööri Tirvainen alias Sami Kallvikbacka pyöräytteli kulkiessaan ilmapalloeläimen poikineen, laulatti väkeä karaokessa ja piti huolta, että kaikilla piisasi mukavaa. – Se on esimerkiksi sellaista, että käydään ottamassa selfie Venäjän puolella. Kompassifest tapahtumana oli suunnattu kaikille Kompassin palveluissa oleville sekä heidän omaisilleen. Aita sijaitsee täsmälleen rajalla. – Kukussa olin mukana, nyt vedän Kompassin taideryhmää. Majavien tekemien patojen seurauksena puron vesi nousi, mikä tuli yllätyksenä sillan rakentajille. Soiten matalan kynnyksen bändin upeat vedot olivat vertaansa vailla. – Ryhmä on jo niin iso, että kahdelle ohjaajalle on tarvetta. Rajavartijat partioivat maastossa. Päivittäin asiakkaita on viitisenkymmentä, kaikkiaan asiakkuuksia on 150. Pohjolan paukkeen artistin käsissä soi hypnoottisen väkevä rumpusaundi. He toivoivat Nickeä paikalle, ja onneksi asia järjestyi, kiitteli Kompassin ohjaaja ja yksi tapahtuman järjestäjistä, työtoiminnan ohjaaja, Sami Heinonen. – Nicke oli asiakkaittemme valinta. Nyt rajanylityspaikat Kuhmon Vartiuksessa ja Kuusamon kohdalla Kortesalmessa on suljettu. Rajavartiomestari Kalle Toivanen osoittaa poroaidan läpi valtakunnan rajalla sijaitsevalle Kaartojärvelle. Suojelusenkelin sävelten kaikuessa viilenevään iltaan oli pakko silmänurkkaa pyyhkäistä pariinkin otteeseen. Rajakoiran kouluttaminen kestää kaksi vuotta, ja käyttöikä on kymmenen vuotta. Paikalla viihtyneen toimittajan hurmasi illan viimeinen karaokekappale. Rajakoirat ovat huippuunsa koulutettuja eläimiä, jotka kykenevät seuraamaan jopa vuorokausien vanhoja jälkiä. – Tämä on sitten todella kallis silta, selittää rajavartiomestari Kalle Toivanen astellessaan puron nyt ylittävän, järeän sillan yli. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. KAINUUN RAJA Itärajan esteaidan rakentaminen Kainuun rajavartioston alueella 1 • Vartius 10/24 – 6/25 1 • Kortesalmi 11/24 – 8/25 1 • Rajakangas 7/25 – 12/25 1 • Karikangas 3/25 – 11/25 1 • Raate 3/25 – 6/26 1 • Karttimo 3/25 – 9/25 1 • Kurvinen 4/25 – 11/25 1 • Liikanen 7/25 – 12/25 Kompassifesteillä ilo ylimmillään Minna Mustonen Soiten toimintakeskus Kompassi järjestää kehitysvammaisille työja päivätoimintaa. Tarvittaessa pystyy järjestämään nopeaa sosiaaliohjausta, kertoo puolestaan ohjaaja Jonna Särkilä myöntäen, että Juholle jää musiikillinen vastuu. Makkara oli ilmaista kaikille halukkaille, ja se aurinkoisella pihalla teki kauppansa. Grilli tirisi kuumana ja makkara maistui. Omaa taidemyyntiä piti monitaituri Tiina Haapala. VIRANOMAISTEN työ Kainuun rajavartioston alueella on muuttunut paljon siitä, kun raja oli avoinna. Bändi soitti raskaampaa musiikkia sekä kasarin helmiä. Tänä ja viime vuonna niitä on ollut Kainuun rajavartioston alueella alle kymmenen. Kolmas nouseva rotu on belgianpaimenkoira, valottaa Toivanen. En suosittele kokeilemaan. Hienosti oli väki liikkeelle lähtenytkin. Menomonon sai vipattamaan huikaiseva duetto, jossa Tiina Haapala ja näyttelijä Nicklas Pohjola päräyttivät kappaleen Maradona. Mukavien tapaamisten ohessa pääsi kysäisemään mahdollisesti mieltä askarruttaneista asioista. Kompassin taideryhmän taidetta oli esillä pienessä pop up -näyttelyssä. Ja jos jää kiinni venäläiselle partiolle, matkasta voi tulla huomattavasti pitempi, sanoo komentaja Marko Saareks. – Tuolla asuu majavia, hän sanoo ja osoittaa Venäjän puolelle. Pääurakoitsija Destia Oy luovuttaa Raatteen aidan tilaajalle, eli Rajavartiolaitokselle juhannusviikolla. Venäjän ja Suomen rajatolpat sijaitsevat aidan molemmin puolin.. kesäkuuta 2026 UUTISET // 5 AITAURAKKAA VIIVÄSTYTTI Raatteessa aidan kohdalla virtaava puro, jonka rannat olivat hyvin hetteisiä. Tapahtuman juonsi kokkolalaislähtöinen näyttelijä Nicklas Pohjola. Soiten matalan kynnyksen ryhmätoiminnan ytimessä on ajatus, että kukaan ei jää yksin. Rajakoirat asuvat niiden rajavartijoiden kotona, joilla koiria on. Vaikeat olosuhteet viivästyttivät sillan, tien ja lopulta koko esteaidan valmistumista lopulta noin puolella vuodella. Siitä seuraa Suomessa rikosrekisteri ja sakot. Suunnatonta suosiota nauttivat myös muutkin illan mittaan lavalle nousseet esiintyjät. Makkarajono kiemurteli iloisen hälisevänä koko tapahtuman ajan. En ole erikseen opetellut piirtämään, aloin tekemään. Juho Kinaretin luotsaama matalan kynnyksen bändi esitti monipuolisesti musiikkia. Jokainen on tervetullut mukaan ryhmiin ilman lähetettä ja kustannuksia – ja ennen kaikkea ilman pelkoa leimautumisesta. – Jos ihminen on metsässä, koira löytää hänet, sanoo Suomussalmella noin kahdeksan vuotta partioinut Toivanen
Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Silloin tuli selväksi, että vesilupa täytyy olla. Kalajoen talousarviossa on nyt varattuna 1,5 miljoonaa euroa siltaremonttiin. Raumankarin museosillat koostuvat kahdesta osasta. – Luvassa voi olla rajoitteita, joidenkin töiden osalta. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Viikko 24 Nimipäivät tänään Päivän sana Pihla, Kielo (suom.), Melvin, Milton, Morgan (ruots.), Eelis, Mefodi (ort.). Kalajoen kaupungin tekninen johtaja Marko Raiman sanoo, että remonttia ei missään nimessä tahallaan viivytellä. Raiman kertoo, että himankalaisilta päättäjiltä on tullut kyselyjä aiheesta. Lestijoen ylittävät Raumankarin puusillat Himangalla ovat olleet käyttökiellossa jo helmikuusta 2024. – Lupaja valvontavirasto kuulutti lupaa ja pyysi lausuntoja eri toimijoilta 29. Työt aloitetaan välittömästi, kun Lupaja valvontavirastolta tulee vesilupa hankkeelle. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Jokainen halukas saattoi antaa lausunnon. Tämän vuoksi hanketta siirrettiin kaupungin talousarviossa viime vuodelta tälle vuodelle. En tiedä onko sitten sekin omalta osaltaan viivästyttänyt lupaa, kun tuli virastomuutos vuoden vaihteessa, Raiman arvelee. Museosillan korjaus odottaa yhä vesilupaa Raumankarin puusillat ovat olleet käyttökiellossa jo yli kaksi vuotta. kesäkuuta 2026 6 // PÄIVYRI LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. – Asiaa on käyty luottamushenkilöiden kanssa läpi, hän vahvistaa. – Lupaprosessi on viivästyttänyt hanketta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. JONI MÄKI-PETÄJÄ. Suurin työ siltaremontissa on, jahka siihen asti päästään, maatukien uusiminen siltarakenteisiin. REMONTIN ALKU riippuu siis siitä, milloin Lupaja valvontavirasto myöntää vesiluvan. – Tuet ovat antaneet periksi ja vaarana on, että ne sortuvat, Raiman kiteyttää siltasulun syyn. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Lupapäätöksen jälkeen on vielä valitusaika ja vasta sen jälkeen vesilupa saa lainvoiman. RAIMANIN MUKAAN alun perin kaupunki kysyi silloiselta Elyltä, että vaatiiko Avi vesilupaa siltaremonttiin. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. toukokuuta mennessä. Vesilupa on vesilain mukainen lupa, jota vaaditaan hankkeille, jotka muuttavat vesistöä, vesiympäristöä tai pohjavesioloja. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 14.6. Esimerkiksi Lestijoen tulva-aika, kalojen kutuaika rajoittavat ajankohtaa. Oli niin tai näin, toiveissa on päästä etenemään tämän vuoden aikana korjausvaiheeseen. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:04 23:50 02:53 03:54 23:52 22:46 Laskee Jeesus sanoo: ”Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.” Luuk. – Arvioisin, että aikaisintaan loppukesästä tai syksystä päästään siltaremonttiin. Jossain kohtaa oletettavasti kysytään lausuntoa luvanhakijalta eli Kalajoen kaupungilta, tekninen johtaja Marko Raiman sanoo. Lestijoen ylittävät puusillat ovat olleet suljettuna helmikuusta 2024 romahtamisvaaran takia. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. 19:10 Joni Mäki-Petäjä Osa himankalaisista alkaa jo turhautua, kun Raumankarin vanhoja puusiltoja ei saada korjattua. Luvan myöntää Lupaja valvontavirasto (aiemmin aluehallintovirasto eli AVI), ja hanketta ei saa aloittaa ennen kuin lupa on lainvoimainen. Katsotaan sitten tarkemmin, kun lupamääräykset tulevat, Raiman sanoo. Hän viittaa valtion aluehallinnon uudistukseen, jossa Suomeen perustettiin kymmenen elinvoimakeskusta entisten ELY-keskusten tilalle
– Jos dataa varastetaan, se on tietyllä tapaa peruuttamatonta. Kivimäki sanoo, että omistukset voivat tarjota maille mahdollisuuksia laittomaan kybervakoiluun. – Se mahdollistaisi sen, että datakeskushankkeista tulisi seurattava kohde, jolloin niistä tulisi viranomaisillekin aikaisessa vaiheessa tietoa. Valtavaa tekoälytehdasta Lappeenrantaan rakentava hollantilaisyhtiö Nebius Group oli ennen Yandex N.V. Siihen liittyy suojelupoliisin mukaan riskejä, joita voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti torjua paremmin. kesäkuuta 2026 KOTIMAA // 7 ”Jos dataa varastetaan, se on peruuttamatonta” Jecaterina Mantsinen, STT Autoritaarisilla valtioilla, käytännössä Kiinalla ja Venäjällä, on monta syytä haluta omistuksia Suomessa sijaitsevista datakeskuksista. Autoritaarisiin valtioihin liittyviä omistuksia saatetaan supon mukaan peitellä monimutkaisten järjestelyiden taakse. – Vaikka meillä olisi ihan legitiimi datakeskus Suomessa, siihen voidaan pyrkiä luomaan sellaisia asiakkuuksia, jotka ovat jollain tavalla haitallisia. – Kiina voi yrittää saada suomalaisiin datakeskuksiin sellaista laskentakapasiteettia, jota ei pystytä Kiinaan luomaan. DATAKESKUKSISSA Kiinaa ja Venäjää houkuttelee supon mukaan muun muassa taloudelliset intressit. – Yritys voi peittää omistusketjun sillä tavalla, että se näyttää eurooppalaiselta yritykseltä, Kivimäki sanoo. Pia Sillanpää haluaa kieltää energiajuomat lapsilta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan energiajuomat pitäisi kieltää alle 18-vuotiailta kokonaan. Supo ei kommentoi Suomen datakeskushankkeisiin liittyvien yhtiöiden omistusten mahdollisia kytköksiä Kiinaan tai Venäjään. – Jos esimerkiksi Kiina pystyy kirittämään omaa tekoälykehitystään käyttämällä vientirajoitettua teknologiaa Suomessa sijaitsevissa datakeskuksissa, on Suomen kansainvälisen aseman kannalta huono, että meillä mahdollistetaan ja sallitaan sellainen toiminta. – Meillä ei ole mitään sellaista velvoittavaa sääntelyä, joka pakottaisi kertomaan, että tänne on tulossa datakeskushanke, Kivimäki sanoo STT:lle. Sillanpää katsoo, että energiajuomien sisältämä suuri kofeiinimäärä voi aiheuttaa nuorille erilaisia terveyshaittoja. – Jos suomalaisesta datakeskuksesta pyöritetään valtiollista tai rikollista toimintaa muihin Euroopan valtioihin kohdistuen, ei ole hyvä tilanne meidän kannalta, jos on luotu mahdollisuuksia rikolliselle toiminnalle, Kivimäki sanoo. Nyt lausuntokierroksella oleva laki auttaisi osaltaan torjumaan datakeskuksiin liittyviä riskejä, sanoo erikoistutkija VeliPekka Kivimäki. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Tärkeintä on se, että saamme suojeltua lasten ja nuorten terveyttä, Sillanpää sanoo tiedotteessaan. Autoritaaristen maiden omistukset voivat vaikuttaa Suomen kansainväliseen asemaan, Kivimäki sanoo. JADE SILP O / LEHTIKUVA Timo Nurila Kokkolalainen perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on jättänyt eduskunnalle lakialoitteen, joka kieltäisi energiajuomien myynnin, luovuttamisen ja välittämisen alle 18-vuotiaille. Mahdollisina seurauksina hän nostaa esiin muun muassa univaikeudet, sydämentykytyksen, verenpaineen kohoamisen sekä erilaiset vatsaoireet. – Meillä on muillekin terveydelle haitalliselle tuotteille olemassa ikärajat, eikä energiajuomat ole niistä poikkeus. Esimerkiksi tonttivuokrasopimukset voivat olla kunnissa jo valmiina, kun hankkeet tulevat julki. Tavoitteena voi olla päästä käsiksi datakeskuksissa säilytettävään dataan. Lähes puolet tutkimukseen osallistuneista kertoi käyttävänsä niitä vähintään kerran viikossa. Kun energiajuomien käyttö on selkeästi lisääntynyt nuorten keskuudessa eikä siihen ole mahdollisuutta puuttua muilla keinoilla, täytyy ottaa lainsäädäntö apuun. Supon erikoistutkijan Veli-Pekka Kivimäen mukaan tällä hetkellä viranomaiset saavat suunnitelmista tietoa usein myöhään. Sillanpään tiedotteen mukaan aloitteen taustalla on huoli lasten ja nuorten terveydestä sekä energiajuomien käytön yleistymisestä. Nyt lausuntokierroksella oleva sijoituslupalaki auttaisi Kivimäen mukaan torjumaan datakeskuksiin liittyviä riskejä. Supon erikoistutkija Veli-Pekka Kivimäki kertoo, mitä tapahtuu, jos autoritaariset valtiot saisivat jalansijaa suomalaisissa datakeskuksissa. Nebiuksella on datakeskus myös Mäntsälässä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2026 julkaiseman tutkimuksen mukaan energiajuomia käyttää ainakin joskus kaksi kolmesta 12–20-vuotiaasta. Tällä hetkellä energiajuomien myyntiin ei ole valtakunnallista ikärajaa, mutta osa kaupoista on ottanut käyttöön omia rajoituksiaan. – En voi mennä yksittäistapauksiin, joita meillä on, mutta tämä on toki asia, jota seurataan, Kivimäki sanoo. Tämä venäläisen Yandexin hollantilainen emoyhtiö kertoi vuonna 2024 myyneensä Venäjän-liiketoimintonsa ja muutti nimensä. Toukokuussa Hollannin poliisi takavarikoi kahdesta maassa sijaitsevasta datakeskuksesta yhteensä 800 serveriä. Kansanedustaja Pia Sillanpää (ps.) on jättänyt eduskunnalle lakialoitteen energiajuomien myynnin kieltämisestä alle 18-vuotiaille. TIMO VARILA. Lakialoitteen tavoitteena on luoda koko maahan yhtenäinen käytäntö. Vastaavasti Venäjä voi pyrkiä luomaan sellaista kyvykkyyttä, jota he eivät sanktioiden takia muuten saa. Uutistoimisto Bloombergin mukaan servereitä on hyödynnetty venäläishakkereiden tekemissä kyberhyökkäyksissä. Kaikilla datakeskuksilla ei ole velvollisuutta tuntea asiakkaitaan. Datakeskusten perustaminen ei vaadi Suomessa lupaa. – Jos firma on onnistunut tekemään tonttivuokrasopimuksen, se saattaa olla sellainen askel, josta on vaikea enää peruuttaa
Kieltoon ei jatkossa tarvittaisi kunnan viranomaispäätöstä, vaan päätökseen riittäisi kahden kolmasosan määräenemmistö. – Suomalaisten keskuudessa elää sitkeä käsitys, että vain ammattiliiton jäsenyys takaa ansiosidonnaisen turvan, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tiedotteessa. Kyselyn mukaan yleisin syy olla kuulumatta ammattiliittoon on liian korkea hinta. Esitysluonnoksen lausuntokierros päättyi keskiviikkona. – Tästäkin syystä olisi perusteltua nyt ehdotettujen reunaehtojen poistaminen tupakkalaista, jotta eri asuntojen hallintamuotojen välinen sääntely olisi yhdenmukaisempaa, etujärjestö sanoo. Asfalttityöntekijät tauolla. Myöskään Kiinteistöliitto ei ole esitysluonnokseen täysin tyytyväinen. – Katsomme, että asuntoyhteisöillä tulisi olla mahdollisuus kieltää tupakointi kahden kolmasosan määräenemmistöllä ilman tupakkalain 79 §:ssä säädettyjä merkittäviä reunaehtoja, Rakli sanoo lausunnossaan. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA STT Vain hieman yli puolet työelämässä olevista kuuluu ammattiliittoon, kertoo Suomen Yrittäjien kysely. KIINTEISTÖLIITON mukaan tupakoinnin tulisi olla esimerkiksi kerrostalojen parvekkeilla ja pihoilla suoraan laissa kiellettyä. KYSELYN vastaajista yli 60 prosenttia kertoi tärkeimmäksi syyksi ammattiliittoon kuulumiselle halun saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on 3,0 prosenttiyksikköä 50 prosentin tulostasolla. Myös vuokranantajien ja kiinteistönomistajien toimialajärjestö Kova kannattaa täyskieltoa. Kyselyn mukaan yleisin syy olla kuulumatta ammattiliittoon oli korkea hinta. Vaikka ammattiliittoihin kertoi kuuluvansa vain noin puolet, kyselyn vastaajista vain yksi neljästä kannatti työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa. Sekin vaatii, että reunaehdot poistettaisiin laista. Esitysluonnoksessa edellytykset parveketupakoinnin kieltämiselle olisivat samat kuin nykyisessä laissa. Muutos tuli voimaan vuodenvaihteessa. Verovähennysoikeuden palauttamista taas kannatti vastaajista yli puolet. Ehdotetut muutokset tupakkalakiin on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuoden alusta. Kiinteistönomistajien ja rakennuttajien etujärjestö Rakli pitää tupakkalakiin esitettyjä muutoksia oikeansuuntaisina, mutta riittämättöminä. Vain reilu puolet työelämässä olevista kuuluu ammattiliittoon Vastaajista yli puolet kannatti työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista. Kiinteistöliiton mukaan tupakoinnin tulisi olla esimerkiksi kerrostalojen parvekkeilla ja pihoilla suoraan laissa kielletty. Nykyisin parveketupakoinnin kieltäminen taloyhtiössä on vaatinut joko kaikkien osakkaiden suostumuksen tai vaihtoehtoisesti taloyhtiön on täytynyt hakea asiaan kunnan päätöstä. – Suoraan lakiin perustuva tupakointikielto turvaisi asumisterveyttä tehokkaasti ja yhdenvertaisesti sekä säästäisi sekä kuntien että taloyhtiöiden resursseja, Kiinteistöliitto sanoo. Niistä, jotka eivät kuuluneet ammattiliittoon, lähemmäs 60 prosenttia oli työttömyyskassan jäseniä. NYT EHDOTETUT muutokset voivat Raklin mukaan johtaa tilanteeseen, jossa samassa asuinkiinteistössä tupakointi on vuokrasuhteessa asuville kielletty, mutta osakasasukkaille sallittu. Määrä on laskenut, sillä kesällä 2018 vastaava määrä oli 65 prosenttia. – Jatkossa tupakointikieltojen edellytysten täyttymiseen liittyvät tuomioistuinprosessit uhkaavat aiheuttaa taloyhtiöille jopa kymmeniintuhansiin euroihin nousevia oikeudenkäyntikuluriskejä. Toiseksi yleisimmäksi syyksi vastaajat mainitsivat sen, ettei liiton jäsenyydestä ole hyötyä. Kyselyn perusteella ammattiliittojen jäsenistä yli 90 prosenttia on sitä mieltä, että verovähennysoikeuden poisto ei vaikuttanut jäsenyyteen. kesäkuuta 2026 8 // KOTIMAA Parveketupakoinnin kieltämistä ollaan helpottamassa Aliisa Uusitalo, STT Useat kiinteistöja isännöintialan järjestöt ovat tyytyväisiä hallituksen lakiluonnokseen, joka mahdollistaisi parveketupakoinnin kieltämisen taloyhtiön omalla päätöksellä. Alan keskeiset etujärjestöt vaativat lausuntokierroksella kuitenkin järeämpiä keinoja tupakointiin puuttumiseksi. Raklin mukaan reunaehtojen keventäminen sekä lisäisi päätöksenteon joustavuutta että vähentäisi niistä aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Etujärjestö perustelee reunaehtojen poistamista myös kansanterveydellisistä syistä. Ansiosidonnaisen saaminen ei kuitenkaan vaadi liiton jäsenyyttä. Kiinteistöliitto pitää hallituksen esitysluonnosta kuitenkin parannuksena nykytilanteeseen. Kieltäminen edellyttäisi muun muassa sitä, ettei tupakansavun kulkeutumista muihin tiloihin voi ehkäistä rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. TEEMU SALONEN / LEHTIKUVA. Tutkimusyhtiö Verianin toteuttamaan kyselyyn vastasi reilut tuhat työelämässä olevaa suomalaista. Keskeiset etujärjestöt vaativat täyskieltoa parveketupakointiin. Tammikuussa 2023 näin ajatteli reilut 30 prosenttia vastaajista, kun nyt näin ajatteli lähes puolet
Konsertti avattiin Abban Dancing Queen -kappaleella. Centcomin mukaan droonit oli kohdistettu kauppalaivoihin. Sota alkoi helmikuun lopulla, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin. SVT:n suorassa lähetyksessä näkyi, että paikalle oli kerääntynyt hyvin väkeä. Neuvotteluja välittävä Pakistan oli aiemmin samana päivänä sanonut, että sopimus allekirjoitettaisiin vuorokauden sisällä. Tiedottaja Baqaein mukaan allekirjoitusajankohtaa ei ole vielä päätetty. Hormuzinsalmi pysyy edelleen avoimena kauttakululle, Centcom vakuutti päivityksessä. Näin sanoi Pakistanin pääministeri Shehbaz Sharif viestipalvelu X:ssä. Pari on ollut naimisissa 50 vuotta. – Heti kun neuvottelujen viimeiset vaiheet on saatu päätökseen, sopimus allekirjoitetaan ja julkistetaan, Araghchi sanoi valtiontelevision haastattelussa perjantai-iltana. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi on sanonut rauhaan tähtäävän sopimuksen olevan lähempänä kuin koskaan. Päivän ohjelmassa oli myös rakkausteemainen ulkoilmakonsertti Kungsträdgårdenin puistossa ja iltakonsertti kuninkaallisessa oopperassa. – Tämä voi tapahtua tulevina päivinä. HOVIN MUKAAN ajelun myötä palattiin hetkeksi muistoissa parin hääpäivään, sillä silloinkin kuningaspari teki kierroksen Tukholman kaduilla vaunuilla. kesäkuuta 2026 ULKOMAAT // 9 Ruotsissa juhlittiin kuningasparin kultahäitä Hannu Aaltonen, Niilo Simojoki, Joona Laukkanen, STT Ruotsissa juhlittiin lauantaina kuningas Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian kultahäitä. Olen erittäin toiveikas, hän lisäsi. Ruotsin liput liehuivat yleisössä, kun kuningaspari seurasi perheineen konserttia eturivistä. Kihlajaisia vietettiin kuitenkin vasta maaliskuussa 1976, vain muutama kuukausi ennen häitä. kesäkuuta vuonna 1976. Ruotsin kuningaspari, Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia. Myös esimerkiksi yhdysvaltalaisille ABC Newsille ja New York Timesille puhuneet, asiaa tuntevat nimettömät viranomaislähteet ovat kertoneet, että saarron lopettaminen ja Hormuzinsalmen järjestelyihin liittyvä sopimus kuuluvat luonnokseen. Aftonbladetin haastattelemien lähteiden mukaan juhlinta alkoi kuninkaanlinnassa kello kymmenen paikallista aikaa. Sharif sanoi aiemmin, että maat ovat nyt lähempänä sopimusta kuin koskaan aikaisemmin. Varsinainen kultahääpäivä on vasta viikon kuluttua, mutta koska se osuu juhannusaattoon, järjestettiin juhlat jo nyt. Hän sanoi, että sopimus saatetaan allekirjoittaa lähipäivinä. Iran sulki Hormuzinsalmen meriliikenteeltä sodan alettua Lähi-idässä helmikuun lopussa. Asiasta kertoi ministeriön tiedottaja Esmaeil Baqaei lauantaina. Araghchin mukaan sopimusluonnos Yhdysvaltojen kanssa allekirjoitetaan sen valmistuttua etänä. YHDYSVALTAIN Lähi-idän joukkojen komentokeskus Centcom kertoi Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä, että Yhdysvaltain joukot olivat ampuneet alas useita iranilaisia drooneja Hormuzinsalmella. Hevossaattueeseen mahtui myös hieman draamaa, kun yksi kulkueen hevosista kaatui. Iltapäivällä kultahääpari soudettiin kuninkaallisella Vasaorden-veneellä Skeppsbronin rannasta Djurgårdeniin, josta matkaa jatkettiin hevosvaunuilla pitkin Tukholman katuja. Araghchi vahvisti neuvottelun ydinohjelmasta valtiontelevision haastattelussa. Sen jälkeen oli luvassa kiitosjumalanpalvelus kutsuvieraille kuninkaanlinnan kirkossa Tukholman keskustassa. Kaarle Kustaa oli ensimmäinen Ruotsin kuningas sitten vuoden 1797, joka avioitui vasta valtaan noustuaan. Kaarle Kustaa ja Silvia tapasivat toisensa vuonna 1972 Münchenin kesäolympialaisissa, missä Silvia työskenteli kisaemäntänä. Sää suosi Tukholman juhlia, joissa oli ohjelmassa muun muassa kiitosjumalanpalvelus, hevosajelua ja ulkoilmakonsertti. Torstaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi maan iskevän voimalla Iraniin, mutta perui uhkauksensa muutaman tunnin kuluttua ja kertoi maiden tehneen sovinnon. Häät olivat suuri mediatapahtuma, jota seurattiin televisioiden välityksellä eri puolilla maailmaa. Kaarle Kustaa ja Silvia pääsivät vilkuttamaan toden teolla katujen varsille kokoontuneille kansalaisille. Myös Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi on sanonut rauhaan tähtäävän sopimuksen Iranin ja Yhdysvaltojen välillä olevan lähempänä kuin koskaan. Päivän päätteeksi oli vuorossa yksityinen illallinen sukulaisille ja ystäville kuninkaanlinnassa. Paikalla olivat myös kuningasparin lasten lapset, paitsi prinsessa Estelle, joka on Expressenin mukaan kielimatkalla. Edellisen kerran vastaavaa oli tapahtunut vuonna 1568, kun kuningas Eerik XIV nai Kaarina Maununtyttären. ARUN SANKAR / AFP / LEHTIKUVA. STT–AFP Iranin ulkoministeriön mukaan Iranin ja Yhdysvaltain välistä rauhansopimusta ei tulla allekirjoittamaan sunnuntaina. Hän kiitti muun muassa lavalla esiintyviä muusikoita ja nauratti yleisöä vitsailemalla. Poikkeuksellisesti hän otti vaimokseen ja Ruotsin uudeksi kuningattareksi aatelittoman ”tavallisen” naisen. Osapuolet solmivat huhtikuussa aselevon, joka on horjunut viime aikoina, kun maat ovat tehneet iskuja toisiaan vastaan. JONATHAN NACKSTRAND / AFP / LEHTIKUVA Iran: Rauhansopimusta ei allekirjoiteta sunnuntaina Neuvotteluja välittävä Pakistan sanoi aiemmin, että sopimus syntyisi viikonlopun aikana. Kuningas Kaarle Kustaa lausui myös muutamat sanat yleisölle. Jumalanpalveluksessa kuvattiin Ruotsin kuninkaallisloistoa, kun paikalle olivat saapuneet kuningasparin lapset prinsessa Madeleine, prinssi Carl Philip sekä kruununprinsessa Victoria. Viranomaislähteiden mukaan työn alla olevan sopimusluonnoksen allekirjoittamisen jälkeen mailla olisi 60 päivää aikaa neuvotella jäljellä olevista kysymyksistä, kuten Iranin ydinohjelmasta. KAARLE KUSTAA ja saksalainen Silvia Sommerlath solmivat avioliiton 19. ARAGHCHIN mukaan rauhansopimusluonnokseen kuuluu Iranin satamien saarron lopettaminen sekä sopimus Hormuzinsalmen järjestelyistä. Suomesta häihin kutsuttu presidentti Urho Kekkonen oli sijoitettu istumaan vihkikirkossa kunniapaikalle morsiamen vanhempien viereen. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Expressenin mukaan hevonen sekä sen ratsastaja selvisivät kaatumisesta ilman vakavia vammoja. Salmi on tämän jälkeen pysynyt pääosin suljettuna. Puoliltapäivin paikallista aikaa kuningaspari lounasti linnassa kutsuvieraiden seurassa
Väsynyt kotijoukkue ei saa enää kerättyä virtaa loppukiriin. Vieraiden teräväksi hiotut ja puolustuslinjaa halkovat syötöt olivat kuin myrkkyä KPV:n puolustukselle. Jaro tuli otteluun todella terävästi. Tilanteen jälkeen kotijoukkueen tekemisessä näkyy selvä muutos. Yhtäkkiä paine kuitenkin siirtyy vieraiden päähän, ja muutaman vaikean pompun kautta kapteeni Wegye Wegye ampuu pallon tolpan kautta sisään rangaistusalueen rajalta. – Pelivalmius ei ollut mukana heti alussa ja kaveri pääsi ohi aika helposti. Päävalmentaja Niko Kalliokoski kertoo, että joukkue syyllistyi ”alokasmaisiin virheisiin”. Haluan olla kriittinen itselleni, ja olisin voinut tulla paremmin vastaan tilanteissa, ja auttaa link-up playssa, Wegye pohtii. Teemaan sopivasti joukkue kokee muutosta, kun viisi pelaajaa lähtee suorittamaan asepalvelusta. Alku oli kuin toisinto Jaron edellisestä kotiottelusta, jolloin Jaro oli kaikessa IFK Mariehamnia edellä. Laukaisuharhautus sai Brooklyn Lyons-Fosterin liukumaan ja tämän jälkeen Harden sijoitti varmasti takakulmaan. HJK:lle tuli omalla alueella harhasyöttö ja Fabian Østigård Ness päätti kokeilla noin 25 metristä. 67. Muuta merkittävää ei tapahdu, loppuvihellys soi ja iloinen humppa vaihtuu surulliseen iskelmään. Jaro pääsi hyökkäämään kahdella kahta vastaan ja Herman Sjögrell siirsi pallon Hardenille. Se käänsi pelin, Jaron päävalmentaja Jens Karlsson totesi pelin jälkeen Ruudun haastattelussa. Vain minuutti KPV:n toisen maalin jälkeen Arope on loistavassa paikassa, mutta ei onnistu ohittamaan JJK:n Lauri-Eemil Vetriä. Avausmaali oli peruja onnistuneesta prässistä. KPV:n hyvän jakson jälkeinen nukahdus johtui kapteenin mukaan väsymyksestä. JUKKA LEHOJÄRVI. KAUDEN KAHDEKSAS häviö sai kruunauksen, kun kotijoukkueen ykkösnimiin kuuluva Välipakka loukkaantui ja joutui poistumaan kentältä. Kaius Harden viimeisteli tyylikkäästi Jaron toisen osuman. Jalkapallo KPV koki kauden kahdeksannen tappion miesten Ykkösessä. Kapteenin mielestä parempaa on luvassa, ja KPV:n pukukopissa löytyy uskoa kauden suunnan kääntämiseen. peliminuutilla, mutta tilanne tuomitaan paitsioksi. Pedersenin pelikunto ei ollut riittävä, vaan Kaius Harden korvasi hänet jo kympin jälkeen. Nyt yhteinen sävel kuitenkin alkaa löytyä. Kaksinkamppailut Jaro voitti lähes kaikki, ja lisäksi kotijoukkue sai prässättyä HJK:lta tilan ja ajan pois. Tässä on onneksi kahden viikon ”juhannustauko”, kunhan vain siinä ajassa toipuu. Ei ihan heittolukemia enää taululla, Wegye toteaa. Seuraavan kerran Jaro juhli 17. TIMO VARILA ”Alokasmaisia virheitä” Milo Vähäsarja KPV kohtasi Kokkola Areenalla JJK Jyväskylän Ykkösen ottelussa lauantaina. Tauolta kentälle päässyt Mads Borchers siirsi ensin sisään Liam Möllerin namupassin ja 2–5-osumassa herkkupalan Borchersin juoksulinjalle tarjoili Martin Kirilov. Vahvojakin otteita näyttänyt Onni Moilanen kamppaa vierasjoukkueen Nikolas Liimataisen, ja pallo viedään pilkulle. Kavennuksen HJK sai 30. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Pallo on jälleen KPV:n verkossa 81. Maalista huolimatta omasta esityksestä ei juuri kauniita sanoja löydy. Vierasmaalin syntyminen alkaa näyttää varmalta, ja odotetun maalin tekee lopulta 79. Näytimme kuitenkin, että pystymme tulla takaisin peliin. Pirteän alkukauden pelannut Akonon Arope esitti vahvoja otteita pallo hallussaan, mutta joutui jatkuvasti tuplatuksi. minuutilla. minuutilla oli helsinkiläisten johtomaalin aika. Jaro oli kaikessa jäljessä, kun HJK sai sylinterinsä kunnolla vauhtiin. – Esitys oli omasta mielestäni puutteellinen. Osuma palloon ei ollut täydellinen, mutta riittävä yllättämään HJK-vahti Matej Markovicin. Tuossa vaiheessa Jaro-pelaajien selkärangoista taisi kuulua napsahdus, sillä HJK sai herkutella tulostaululle vielä pari maalia. Tauolla HJK:n valmennus teki neljä vaihtoa ja toisella jaksolla kentällä oli vain yksi joukkue. – Viime kaudella minulla oli vieressä kaveri, joka tarjoili jatkuvasti palloa. Ensimmäisellä puoliajalla kentällä näytti olevan vain yksi joukkue. TOINEN PUOLIAIKA alkoi samaan tyyliin kuin ensimmäinenkin. Ensimmäisen puoliajan uninen KPV palaa kentälle. Kalliokosken mukaan KPV teki alussa ”alokasmaisia virheitä”, kuten arvioi pallon lentorataa väärin. TAKAISIN maalinteon makuun päässeen Wegyen mukaan alku oli kotijoukkueelta selvästi heikko ja huolimaton. Myös HJK:ta vastaan Jaro onnistui nopeasti kahteen kertaan, mutta hukkasi otteensa ja hävisi maalein 2–5 (2–1). Momentum on nyt selvästi kotijoukkueella. JJK:n painostus on kovaa, ja vieraiden keskikentän pohjalta peliä vahvasti ohjannut Jonathan Dunyin oli usein ylitsepääsemätön muuri kotijoukkueelle. – Alku oli meiltä hyvä, olimme energisiä ja aggressiivisia. – Länsipää, Moilanen, Santalo, Pensaari ja Mikkola lähtevät. 31-vuotias Dunyin katkoi KPV:n syöttöjä hyvin. Toinen jakso oli sitten eri peli, kun energiamme oli loppu ja HJK sai lisäenergiaa vaihdoista. Hetkeä myöhemmin keskikenttäpelaaja Ville Välipakka tekee kauden neljännen maalinsa tökkäämällä pallon ilmasta sisään JJK:n puolustuksen nukahtaessa. Vain hetkeä myöhemmin JJK:n kapteeni Arian Goljahanpoor viimeistelee vieraiden toisen maalin, ja kotiyleisö hiljenee täysin. Jaro joutuu seuraavat pelit tulemaan toimeen ilman toppari Michael Ogungbaroa, joka veti Kirilovia jaloille suoran punaisen kortin arvoisesti. minuutilla, kun pallo kimpoili Pukin jalasta avopaikkaan Alexander Ringille. Maalin jälkeen voimasuhteet kääntyvät kentällä, ja myös kotiyleisö herää kannustamaan omiaan aktiivisesti. Mats Pedersen oli sivussa Jaron edellisessä ottelussa AC Oulun vieraana, mutta oli tällä kertaa avauksessa. minuutilla Anton Aaltonen. Loukkaantumisen tila on päävalmentaja Niko Kalliokosken mukaan epäselvä. Alussa pelin kuva oli selvä: fyysinen JJK hallitsi keskikenttää ja Pallo-Veikot ei saanut mahdollisuutta rakentaa vaaraa aiheuttavia hyökkäyksiä. Shirman Osson rangaistuspotku on loistava, ja kotiyleisössä kuhisee välittömästi. HJK jyräsi Jaron yli toisella puoliajalla Jalkapallo Jaro aloitti todella hyvin, mutta putosi kelkasta tauon jälkeen. Åkerblom, Kytölaakso ja Koivisto palaavat takaisin, Kalliokoski luettelee. Tällä kertaa HJK:lla oli onnea matkassa, sillä Miska Ylitolvan veto pomppasi sisään Jaro-toppari Johan Brunellin jalan kautta. TUOHON MENNESSÄ HJK ei ollut saanut kentällä oikein mitään aikaiseksi, joten Jaron 2–0-osuman jälkeen Teemu Pukki otti joukkueensa pikapalaveriin ja sai tsempattua henkeä HJK:n peliin. Vihreäpaidat pitävät vankasti sarjan viimeistä sijaa. Kentälle päästyään Harden ei pitkään aikaillut, kunnes kasvattajaseuran verkko pölähti. Yli 500-henkinen kotiyleisö sai hetkellisesti toivoa, mutta joutui pettymään. kesäkuuta 2026 10 // URHEILU Jarno Herranen Kaksijakoinen oli Pietarsaaren Jaron kotiottelu Helsingin Jalkapalloklubia vastaan miesten jalkapalloliigassa. Puoliajalle kotijoukkue lähti vain muutama maalintekoyritys taskussaan. JJK saa monta mahdollisuutta kulmapotkuista, ja kotijoukkue on hätää kärsimässä. Murheellisen alun kruunasi puolustusvirhe yhdeksännellä minuutilla. – Loppua kohden ehkä vähän jalat loppuivat, Wegye toteaa. – Takareittä tai polvea näytti pitelevän. Tasoituksen HJK teki kulman jälkitilanteesta, kun Pukki voitti pallon HJK:lle ja Ville Tikkanen laukoi sisään
Tasapelillä se nappasi historiansa ensimmäisen pisteen MM-kisoissa. Suomi voitti tyylipuhtaasti Israelin suoraan kolmessa erässä eräpistein 25–14, 25–19, 25–17. MM-turnaus järjestetään Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa, joka isännöi valtaosaa peleistä. Paraguayn kavennusmaalista toisella puoliajalla vastasi Mauricio. B-lohkossa Kanadan turnaus jatkuu perjantaina maan toisessa kisakaupungissa Vancouverissa, missä vaahteranlehtipaidat kohtaavat Qatarin. 26-vuotias puolustaja pelaa kolmatta kauttaan SJK:ssa, jossa hänestä kasvoi maajoukkuetason pelaaja. Toisella jaksolla Siltakoski vastasi sekä tasoitusettä voittojuoksusta. Suomi on voittanut kaikki kolme pelaamaansa Euroopan liigan ottelua. Ansaittu voitto, Yhdysvaltain joukkueen tähtipelaaja Christian Pulisic kommentoi pelin jälkeen. minuutilla johtoon Jovo Lukicin puskumaalilla. FLORIDASSA maailmanmestaruuskisoihin valmistautuneen Kap Verden MM-urakka alkaa maanantaina, jolloin joukkue kohtaa H-lohkon kamppailussa Atlantassa yhden suurimmista ennakkosuosikeista, Espanjan. – Olen todella tyytyväinen joukkueen asenteeseen tänäänkin. Siksi Pires halusi jatkaa SJK:ssa tälläkin kaudella, vaikka ottajia olisi löytynyt tammikuun siirtoikkunassa. Pires on kuulunut viime vuodet jalkapalloliigan parhaimpiin puolustajiin. – Pelin vauhti on aivan toista luokkaa, mutta siihen tottuu. Ensimmäisen kerran verkko soi, kun pallo kimposi maaliin paraguyalaispelaaja Damian Bobadillasta. On selvää, ettei jalkapalloliigan otteluita voi millään tavalla verrata tuleviin MM-koitoksiin, joissa hän pääsee kohtaamaan maailman absoluuttisen kärjen. Uran ja ottelun hahmoksi nousi Jenni Siltakoski. Aivan sama keitä on vastassa. ISÄNTÄMAISTA MYÖS Kanada onnistui turnauksen avausottelussaan tehden historiaa. Halusin pelata paljon ja ansaita paikan MM-kisoista, ja siksi SJK:ssa jatkaminen oli minulle paras vaihtoehto, Pires avaa. Jalkapallo Kaikki kolme kisaisäntää ovat nyt avanneet turnauksensa. – Etenkin SJK:ssa autetaan nuoria kehittymään ja kasvamaan parhaaksi versioksi itsestään. STT. Tämä on historiallinen hetki meille. Piresiä voidaankin pitää yhtenä jalkapalloliigan todennäköisimpänä kesän siirtyjänä. SASU JÄRNSTEDT / LEHTIKUVA Yhdysvallat tyrmäsi Paraguayn Jalkapallon miesten MM-kisoissa Yhdysvallat voitti turnausavauksessaan Paraguayn maalein 4–1. Piresillä on nyt elämänsä tilaisuus näyttää osaamistaan suuremmille seuroille, jotka valmistautuvat kovaa kyytiä kesän siirtoikkunaan. Tämän jälkeen Folarin Balogun onnistui maalinteossa kahdesti. Yhtä terävästi Kuula marssi kentälle myös tauon jälkeen, sillä ensimmäisen tasoittavalla Kuula takoi seitsemän juoksua ja ottelu oli paketissa. Jalkapallo MMkisapelaajan status nostaa kapverdeläisen Kelvin Piresin arvoa. Alussa on varmasti vähän opettelua, mutta mitä enemmän pelaan, sitä paremmin pysyn vauhdissa mukana. Los Angelesissa lähes 70 500 katsojaa oli seuraamassa, kun jalkapallon miesten MM-ottelut palasivat Yhdysvaltain maaperälle 32 vuoden tauon jälkeen. Ensimmäinen jakso pysyi tasaisena parin vuoroparin ajan, kunnes Kirittäret mätti kolmanteen vuoroon seitsemän juoksua. Heikkoa kautta pelaavan SJK:n kassaan saattaakin kilahtaa Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen summa. Valinta on iso voitto myös suomalaiselle jalkapallolle: kotimaan pääsarjastakin voi ponnistaa maailman suurimmalle näyttämölle. Hän painottaa, että suomalaisten olisi seurattava kotimaista jalkapalloa enemmän, jotta täällä ymmärrettäisiin pelin tason olevan korkealla. KP Uran naisille pistepotti Kannuksen Ura jatkaa naisten suomensarjan Poikki-Suomen lohkon kärkikahinoissa, kun Ura kellisti Kannuksessa vierailleen Siilinjärven Pesiksen kakkosjoukkueen jaksoin 2–0 (7–2, 2–1). Bosnia-Hertsegovina meni ottelussa 21. Lukkarin tontilla nähty Jari Ylipahkala löi kaksi juoksua ja palkittiin Kuulan kakkosena. MM-kisapaikka on historiallinen koko maalle, sillä Kap Verde ei ole aiemmin yltänyt MM-kisoihin. Pires kertookin, että koko maa elää ja hengittää jalkapalloa kisojen ajan. – Mutta lähdemme aina voittamaan. – Se ei vielä hermostuta, mutta voi olla, että pelin alla voi hieman jännittää, Pires naureskelee. Viisi juoksua lyöneen kolmoskopparin lisäksi Urasta palkittiin kakkospolttaja Minea Kemppainen, joka toi kolme juoksua ja onnistui kärkilyönneissään sataprosenttisesti. Hyvät suoritukset kisanurmella voivat avata ovia, joista puolustaja ei ole osannut edes unelmoida. Pelkkä MM-kisapelaajan status nostaa kapverdeläisen arvoa, mutta hyvät suoritukset nurmella voivat avata ovia, joista hän ei ole osannut edes unelmoida. Aiemmin Kanada on pelannut MM-kisoissa vuosina 1986 ja 2022, jolloin saaliiksi kertyi yhteensä kuusi tappiota. Kaikki kisaisännät ovat nyt avanneet turnauksensa. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. SJK saa tuntuvan korvauksen myös siitä, että Pires pelaa MM-kisoissa. Kuula aloitti pelin räväkästi ja siirtyi Leevi Vuolletin kunnarilla 5–0-johtoon. Pelaavaan kokoonpanoon päästessään SJK-pelaaja saa yrittää pysäyttää muun muassa Lamine Yamalin ja Nico Williamsin kaltaisia supertähtiä. Toronto Stadiumin yli 43 000 katsojan yleisö sai odottaa tasoitusmaalia pitkälle toiselle puoliajalle. Seinäjoen SJK:ssa pelaava Kelvin Pires on mukana Kap Verden MM-kisajoukkueessa. STT–AFP USA:n pelaajat juhlivat Folarin Balogunin (20) viimeistelemää osumaa. D-lohkossa pelaavan Yhdysvaltojen kisataival jatkuu perjantaina Seattlessa, kun se saa vastaansa Australian. minuutilla. He tulivat peliin todella energisinä ja tekivät loistavan suorituksen. Se toimii erinomaisena kehitysalustana nuorille, eteenpäin pyrkiville pelaajille. Ensimmäisellä jaksolla Siltakoski löi Uran viidestä ensimmäisestä juoksusta kolme. kesäkuuta 2026 URHEILU // 11 Kelvin Piresistä marinoitui SJK:ssa MM-tason pelimies Toni Rajamäki, STT Jalkapallon miesten MM-kisoissa nähdään myös yksi Suomen jalkapalloliigassa pelaava pelaaja, kun Seinäjoen SJK:ta edustava Kelvin Pires valittiin Kap Verden maajoukkueeseen. Meksiko otti voiton Etelä-Afrikasta kisojen avauspäivänä. Kanada pelasi Bosnia-Hertsegovinan kanssa 1–1-tasapelin Torontossa. SJK-tähti ei kuitenkaan pelkää haastetta, päinvastoin: kyseessä on iso mahdollisuus. – Upea startti jätkiltä. – On hankala muodostaa mielipidettä, jos ei käy katsomassa pelejä, toppari linjaa. PIRES ON kuitenkin rehellinen. KP Suomen naisille jälleen voitto Suomen naisten lentopallomaajoukkue juhli jälleen voittoa Euroopan liigassa lauantaina. Suomen tehokkaimmat olivat Ada Aronen ja Yasmine Madsen, jotka tekivät kumpikin 15 pistettä. Loppulukemat ottelun viime hetkillä taiteili ulkosyrjäpotkullaan Yhdysvaltain Giovanni Reyna. Kap Verden ja Espanjan lisäksi H-lohkossa pelaavat Uruguay ja Saudi-Arabia, joten Pires ja kumppanit joutuvat äärimmäisen kovaan testiin. Kanada oli pariinkin otteeseen lähellä tasoitusta, mutta vasta vaihdosta kentälle tullut Cyle Larin onnistui lopulta laukomaan pallon maaliin 78. Kolme juoksua lyönyt lukkari Tiitto ja kolme juoksua tuonut kolmoskoppari Iina Kippola kävivät noutamassa parhaiden pelaajien palkinnot. Kisaisäntä Yhdysvallat meni 3–0-johtoon jo ensimmäisellä puoliajalla. PATRICK T. Meksiko otti voiton Etelä-Afrikasta kisojen avauspäivänä. FALLON / AFP / LEHTIKUVA Kuulalle kotivoitto Ylivieskan Kuula palasi voittokantaan miesten suomensarjan pohjoislohkossa, kun Napapiirin Pesis-Team kellistyi puhtaasti 2–0 (13–4, 8–1). – Se on vähän sama kuin jääkiekko Suomessa: koko maa on maajoukkueen tukena, Pires toteaa Kap Verdestä, jossa asuu runsaat puoli miljoonaa ihmistä. Kunnarin ja viisi tavallista lyönyt sekä neljä tuonut kolmospolttaja Vuollet pokkasi ykköspalkinnon. Sveitsi kaatui 3–2, ja Albania puhtaasti 3–0. Haapajärven Pesä-Kiilojen kakkosjoukkue hävisi Jyväskylän Kirittärien kakkosjoukkueen vieraana jaksoin 2–0 (12–1, 13–4). Toisella jaksolla Pesä-Kiilat käväisi johdossa Sandra Tiiton johdolla, mutta Kirittäret käänsi jakson edukseen toisen tasoittavalla. Tällaista kulttuuria me haluamme maajoukkueeseen rakentaa, päävalmentaja Andre Sa sanoi tiedotteessa. Pires sanoo STT:n puhelinhaastattelussa Floridasta, että Suomessa on mainettaan parempi pääsarja
KILLERIN KIMARA oli samalla tammojen KK-26-lähtö. NHL linjasi viime syksynä, että oikeudenkäynnissä ollut viisikko voi palata liigaan. – Voi kristus, tuo on ehkä typerin kysymys, jonka olen kuullut, Tortorella jyrähti kysymyksen esittäjälle. Kolmossijan Kotkassa nappasi norjalaisjoukkue Nydalens SK. PH I L A D E LPH I A FLY E R S I S SA NHL-uransa aloittanut Hart, 27, oli jo ennakkoon yksi finaalisarjan puhutuimmista pelaajista. Tuli herkistynyt olo maalin jälkeen siitä, että hevonen pääsi näyttämään tasonsa. Pitkän osan ankkuriosuudesta kärjessä suunnistanut Kalevan Rastin ankkuri Elisa Mattila taipui osuuden loppupuolella ruotsalaiselle Sanna Fastille. Suomen aikaa perjantaiaamuna Hartin ennätysputki finaaleissa kasvoi jo viiteen otteluun, kun Carolina voitti viidennen loppuottelun 4–2 ja siirtyi ottelusarjassa 3–2-johtoon. IFK Göteborg on voittanut neljä viimeisestä kuudesta kisasta.. Sen jälkeen Fast otti johtoaseman ja piti siitä kiinni maaliin asti. Petri-Lahti Luopa omistaa kuusivuotiaan lahjakkuuden yhdessä valmentajan isoveljen Aku Okkolinin kanssa. VILKKEEN VILLI viimeisteli viidennen peräkkäisen voittonsa vakuuttavalla suorituksella. Tuulia Paavolan valmennettava on perheen oma kasvatti useammassa polvessa. kesäkuuta 2026 12 // URHEILU Hart on taantunut NHL:n finaaleissa antisankariksi Paavali Pastila, STT Jääkiekon NHL:ään Vegas Golden Knightsin paitaan tällä kaudella palannut Carter Hart esitti kevään kolmen ensimmäisen pudotuspelikierroksen aikana mahtavaa virettä, mutta finaalisarjassa kanadalaismaalivahdin räpylä ja patjat ovat vuotaneet. – Emme ennen ole näin lähellä voittoa olleet, mutta pitää olla tyytyväinen silti, Teini pohti. V.G. Nuori nainen syytti Kanadan alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa pelanneita viittä pelaajaa vuonna 2018 tapahtuneesta joukkoraiskauksesta, mutta tuomarin mukaan naisen kertomus väitetystä joukkoraiskauksesta ei ollut uskottava tai luotettava. NHL:n mestaruus on Sebastian Ahon edustamalle Carolinalle ensi kertaa katkolla Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä. Ruotsalaisjoukkueet ovat olleet parhaita myös viitenä edellisenä vuonna. BRUCE BENNET T / AFP / LEHTIKUVA Overhead Panel jyräsi rinnalle ja ohi Killerin Eliitissä Lauri Jääskeläinen, STT Viime vuoden Derbyssä loistanut Romanov Comery sai tehdä Killerin Eliitissä oman juoksunsa keulassa, mutta Mari Leinosen valmentama Overhead Panel tuli siitä huolimatta rinnalta ohitse lauantaina. Teini myönsi, että voiton karkaaminen jää kaivertamaan. Tämä oli seremoniapaikalla juhlimassa voittoa. Suomalaisjoukkueen voitosta on kulunut jo pitkä tovi. – Lähdin kovaa alkuun, koska tiesin, että se on minun vahvuuteni. – En pystynyt lopussa enää vastaamaan vauhtiin, kun jalat olivat jo ihan voimattomat. Lauantaina Kalevan Rasti oli jo lähellä, mutta viestisuunnistuksen mahtijoukkue IFK Göteborg juhli voittoa tänäkin vuonna, kun 48. Kun Sanna sai minut kiinni, niin ajattelin että voi hitto, Mattila avasi Ylelle kisan jälkeen. Ari Moilanen pääsi ilman vastarintaa keulaan, eikä valjakolla ollut loppumatkasta mitään hätää. Viimeksi kotikisan voittoa juhli Tampereen Pyrintö, joka oli ykkönen vuonna 2010 Hyvinkäällä. Hart on pelannut Vegasin kaikki tämän kevään pudotuspeliottelut, kun taas joukkueen kolmen vuoden takainen mestarivahti Adin Hill on kuluttanut vaihtopenkkiä. Kyllä tuntuu kivalta ja hyvältä, Aku Okkolin hehkutti. Ei Killerin Eliitin voitto siinä mielessä ollut edes yllätys, sillä Overhead Panel on niin valtavan hyvä hevonen. Hart debytoi Vegasin paidassa viime joulukuussa lähes kahden vuoden pelitauon jälkeen. – Sain kohtuuhyvin pidettyä jättivirheet poissa, mutta nälkää jäi ensi vuodelle, Mattila sanoi. – Aivan järkyttävä esitys, Tuukka Varis hehkutti. Jääkiekko Carter Hart on tehnyt Carolinaa vastaan kiusallista NHLfinaalihistoriaa. Kolmososuudelle lähtenyt Marika Teini onnistui erinomaisesti ja oli jo ensimmäisellä väliaikapisteellä repinyt eroa IFK Göteborgiin lähes kaksi minuuttia. Tallin uusi nimi Old Fashioned aloitti heti Toto75-voitolla hienolla kirillä neljännestä sisältä. Lopetus oli rauhallisen matkavauhdin jälkeen 09,5-vauhtinen. – Olen tästä hevosesta jokaisen lähdön jälkeen sanonut, että sillä on aivan älyttömän kova kapasiteetti. Hänet ja neljä muuta kanadalaisjääkiekkoilijaa vapautettiin viime vuoden heinäkuussa joukkoraiskaussyytteistä. – Raviurheilu on ollut aina lähellä sydäntä, ja pienestä saakka lajia on tullut seurattua. Ida Haapala toi joukkueen toisen osuuden jälkeen vaihtoon toisena vain 13 sekuntia johdossa ollutta IFK Göteborgia perässä. Yhdysvaltalaisvalmentajan vastauksesta voisi päätellä, että Hart on Vegasin ykkösvaihtoehto kauden loppuun saakka. Vilkkeen Villi täräytti 600 jäljellä voimalla kärkeen eikä enää paikastaan luopunut. Ravit ”Tuli herkistynyt olo maalin jälkeen siitä, että hevonen pääsi näyttämään tasonsa.” IFK Göteborg kiri lopussa viestivoittoon Viivi Väätänen, STT Viestisuunnistuskilpailu Venlojen viestissä saadaan vieläkin odottaa suomalaisjuhlia. Voitto oli omaa luokkaansa oriiden ja ruunien 3100 metrin rutistuksessa. PITKÄ RASTIVÄLI kymmenenneltä yhdennelletoista oli ankkuriosuuden ja lopulta koko voittotaistelun käännekohta. Kierroksen päätti ylivoimaisella keulasoolollaan Heikki Mikkosen valmentama ja ohjastama Negroamaro. Se piti keulapaikalta muut varmasti takanaan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Suoritus oli täysin valmentaja Mari Leinosen ansiota. Finaalisarjan kuudes ottelu pelataan Vegasin kotiareenalla. Puolenvälin jälkeen se alkoi kyllä painaa, ja pieniä virheitä tuli, Teini sanoi Ylen haastattelussa. Hart on tehnyt Vegasin ja Carolina Hurricanesin välisessä finaalisarjassa nevadalaisittain epämieluisaa NHL-historiaa. ESPN:n ottelulähetyksen mukaan Hartista tuli alkuviikolla NHL-historian ensimmäinen maalivahti, joka on päästänyt vähintään neljä maalia jokaisessa siihenastisessa neljässä finaalipelissä. Vegasin tulisieluinen päävalmentaja John Tortorella joutui viidennen finaalipelin jälkeen vastaamaan, harkitsiko hän Hillin vaihtamista maalille kesken ottelun, kun Carolina johti kotipeliään. Siiri Silvennoinen avasi kilpailun Kalevan Rastin vermeissä. Valmentaja itki onnesta kisan jälkeen, ja hän taustoitti tilannetta kisan alla. Päivä kerrallaan mennään, ja ollaan tyytyväisiä, mitä saadaan. Kierros alkoi suuryllätyksellä, kun reilun prosentin verran pelattu Feeling Bold johti puhtaasti lähdöstä maaliin. Carter Hart on päästänyt vähintään neljä maalia jokaisessa finaaliottelussa. Olin sitä mieltä, että edellisessä kisassa hevosen vaisumpi suoritus oli Vieremän tiukkojen kurvien syytä, mutta Mari ei sitä uskonut, ja hän löysi hevosesta kiropraktikon avulla vian, mitä näiden lähtöjen välissä hoidettiin. Venlojen viesti käytiin Kotkassa. – Hevosen selkä oli tosi pahasti lukossa, mutta se saatiin auki. Overhead Panel on meille kaikille sellainen helmi. NHL:ää seuraava media on pannut Vegasin alavireisen maalivahtipelin merkille, vaikka Hartin torjuntalukemat finaalisarjassa eivät olekaan täysin katastrofaaliset (119 torjuntaa 139 laukauksesta). Overhead Panelin vakio-ohjastajaksi noussut Tuukka Varis oli riemuissaan lähdön jälkeen. Vapaille vesille päästyään se kiri viimeiset 700 metriä 13,2-vauhtia. Tortorella tylytti kysymyksen esittänyttä toimittajaa. Olen itsekin ajanut joskus vähän hevosella, tosi vähän, mutta kuitenkin. Omistaja-valmentaja Teemu Okkolin sai suosikilla juoksupaikan toisesta ulkoa, mutta siitä oli lähdettävä jo kierrosennen maalia kiriin. Täyden pistepotin korjasi jälleen Markku Krögerin valmentama ja Jarmo Saarelan ohjastama Annan. – Meni todella mahtavasti, ja näinkin pieni mies oikein tärisee. IFK Göteborgin Fast ja Mattila valitsivat eri reitin ja päätyivät rastille samaan aikaan. Vilkkeen Villin kanssa olen osannut nauttia menestyksestä. Teini lähetti Kalevan Rastin Mattilan osuudelle reilun puolentoista minuutin etumatkalla. Nyt hevonen oli sitä totista timanttia, Varis jatkoi. Vaikka käteen jäi kirvelevä kakkossija, piti Mattila suoritustaan kelvollisena. Aleksi Kytölän talli jatkoi hurjaa menoaan
D-lohko: USA–Paraguay 4–1 (3–0) 7. Pistoolilajit, vakiopistooli: M60: 1) Harri Hiipakka KokMAS 519, 2) Jorma Piippo RA 409. lähtö, Toto75-2, sh 2140 m 360 Palvelut Pronssidivisioonakarsinta: 1) Vilkkeen Villi/ Teemu Okkolin 25,0a (1,67), 2) Toviiri 25,3a (93,79), 3) Teijan Romeo 25,6a (24,6), 4) Rebyytti 25,7a (18,44). Suunnistus Kotka: 48. Uusivirta 506. Perjantaina: Pesäkarhut–Lippo 2–0 (5–0, 4–1), Roihuttaret–Mailattaret 2–0 (5–3, 5–2). N60: 1) Minna Nygård KokMAS 596,1. Lauantaina Paananen oli kolmas tuplaten pidemmällä matkalla. IKM-finaalit. Pelicansissa Olkinuora on pelannut aiemmin kausilla 2018–19 ja 2023– 24. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 3140 m Keskisuomalainen Killerin Kimara KK-26 : 1) V.G. Tuloksia: Maraton: Naiset: 1) Emmi Tiikkainen Kannus 3.42.20, 2) Violan Halmetoja Jyväskylä +10.13. Paananen hyvässä vauhdissa Ikäkausimestaruusuintien finaalit käydään tänä viikonloppuna Vaasassa. Naisten Superpesis: Jyske–Lippo 0–2 (0–3, 2–12), Fera–Virkiä 0–2 (2–3, 2–3), Manse–PöU 2–0 (6–0, 6–3). 6. Poissa: 11, 14. 2. 4. ponilähtö, 1640 m AP Autopalvelu Killerin Ponieliitti 2026: 1) Meemi/Elli-Noora Romppanen 2,19,2, 2) Stenbydal’s Castilla 2,13,2 x, 3) Skogsborgs Winnie 2,18,8 x, 4) Kantolan Whole Lotta Rosie 2,22,6 x. N: 1) Ritva Karri KokMAS 543. Y75: 1) Veikko Kaarta YK 582,2. R6, SH1: 1) Jarkko Mylly YK 604,7. Tuloksia: Etuveto/kardaani (89): 1) Veikko Hakala PokyUA, 2) Paavo Töykkälä L-HUA, 3) Joni-Pekka Rajala NoorMK/UA, 10) Mathias Herten NNSB. 20) Valtteri Bottas Suomi, Cadillac. Jovo Lukic 0–1, 78. Perjantaina: TyTe–PesäKuula 1–2k (1–3, 4–0, 1–3), AA–KPK 0–2 (2–3, 6–9). Miesten Ykkönen: KPV–JJK 2–3 (0–2), VJS–RoPS 0–2 (0–1). MP Motorsportin tallissa ajava Taponen, 19, sai nelossijastaan seitsemän pistettä. 100m pu (26): 1) Veera Antinmaa OU 1.05.80, 10) Aulakoski 1.09.97. Tuloksia: Pienoiskivääri: R9, SH2: 1) Sari Posio TSA 612,8. Hän voitti Leijonissa maailmanmestaruuden myös 2019. Kaarta 546. Tapahtuman alkuvaiheessa reitti kiersi Niemelänkylän kautta, mutta nykyinen reitti kääntyy liikuntakeskuksesta kohti Nivalaa ja mutkittelee pitkin Ylivieskan katuja Kalajoen molemmin puolin, joten vastatuuliosuudet eivät ole juoksijoille niin pahoja kuin Niemelänkylän lenkillä. T15, 200m sku (21): 1) Noora Haikola KempPy 2.25.15, 12) Vanessa Aulakoski Popula 2.37.50. Hän on F3-sarjan pisteissä sijalla 15. Naisten Kakkonen, lohko C: HauPa–FC Sport Ak 3–4 (2–1), PaRi–MuSa 0–1 (0–0). Barcelonan F3-viikonlopun pääkisa ajetaan sunnuntaina. Isopistooli: M60: 1) Hiipakka 550, 2) Piippo 460. 100 metrin vaparin ylivoimainen ykkönen oli Cetuksen Arn Pitkänen, jonka vauhdista Paananen jäi noin sekunnin. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. lähtö, lv 2140 m Salamakypärät: 1) Miss Vilma/Jesper Östman 15,5a, 2) Ricky Ale 15,7a, 3) Ashley Hope 16,0a x, 4) To Happen* 16,1a. Toto75: 1. M40 (7): 1) Janne Eskelinen LNM 1.19.40, 2) Jukka Kanerva-aho Kempeleen Maratonklubi +4.22, 3) Jyri Ruha Pedersöre +7.43 N50: 1) Eva-Lena Wikström Drott 1.40.33, 2) Kaisa Kuha Oulu +26.05, 3) Enna Tölli Nivala +44.26. Perjantaina: SalPa–KuPS Ak I 4–3 (3–1), FC Inter/2–FC Jazz 1–1 (0–0). 7. Jalkapallo Miesten liiga: FC Inter–AC Oulu 0–0, Ilves–TPS 1–0 (0–0), VPS–KuPS 1–1 (1–0), FF Jaro–HJK 2–5 (2–1), IFK Mariehamn–IF Gnistan 0–3 (0–2), FC Lahti–SJK 2–3 (1–1). Poissa: 3. Asentokilpailu 3x20 ja 2x30: M50: 1) M. Mauricio 3–1, 90. M60: 1) Ilmari Rontti Team Rahola/SataMC 4.02.19, 2) Lauri Mikkonen ONMKY/SataMC +11.38, 3) Reijo Naalisvaara SataMC/Häjyt +50.33 Puolimaraton: Naiset (18): 1) Tiina Myllylä VaajKu 1.22.36, 2) Kristina Laaksonen Pietarsaari +17.19, 3) Enni-Sofia Saari YlivKu +17.51 Miehet (15): 1) Toni Myllylä Sotkamo 1.22.36, 2) Antti Myllykoski JP Factory RT +21, 3) Aleksi Salmela GIF +3.40. Kokkolan Uimaseuran Julius Paananen oli perjantaina ja lauantaina hyvässä vauhdissa 14-vuotiaiden poikien kilpailuissa. Bottas lähtee kilpailuun 20. 10km: Naiset (9): 1) Kirsi Anias AlavVi 48.16, 2) Sanna Myllylahti +39, 3) Elina Lampela-Tanska Popula +1.11. M50: 1) Mika Kaarta YK 593,3. päivä: B-lohko: Kanada–Bosnia-Hertsegovina 1–1 (0–1) 21. Autourheilu Kauhajoki: Jokamiesluokan naisten, nuorten ja EVK:n SM-kilpailut. T16, 50m pu (34): 1) Lumi Oura HSS 28.22, 24) Aulakoski 31.11. Balogun 3–0, 73. 2. Miehet (6): 1) Jarkko Vähäkangas Oulu 3.21.35, 2) Joni Peltola Kokkola +13.18, 3) Niila Heikkilä Ylivieska +33.35. Maratonilla reitin nopeimmin kiersi 40-vuotiaissa kisannut Oulaisten Sulo Niinimaa ajalla 3.20.46. M: 1) Ossi Härkönen YK 600,4, 2) Jarno Uusivirta NU 581,0. P16, 50m vu (48): 1) Veeti Ukkola LrU 23.93, 41) Aaron Lempiäinen PU 27.29. Nopeinta vauhtia piti viime vuonna maratonin SM-pronssille juossut Sami Pahkala (301). Folarin Balogun 2–0, 45. Taponen ei onnistunut kahtena ensimmäisenä kisaviikonloppuna, joten hän avasi lauantaina pistetilinsä. Giovanni Reyna 4–1. Olkinuora, 35, on vuoden 2022 olympiavoittaja ja maailmanmestari. JARNO HERRANEN Ravit Jyväskylä 13.06. Naisten suomensarjan Poikki-Suomen lohko: Ura–SiiPe II 2–0 (7–2, 2–1), Kirittäret II–HP-K II 2–0 (12–1, 13–4), ViU II–JoMa 1–2 10–2, 6–10, 2–3). Cadillacin Valtteri Bottas ei päässyt aika-ajoissa avausosiota pidemmälle. Miesten ykköspesis: PuMu–Jkl Kiri 2–1k (0–2, 4–3, 1–0). M50: 1) Janne Mattila RauhalRR 3.27.37, 2) Teuvo Kuusela SataMC/Kemi +9.54. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, sh 2140 m Jyväskylän kaupunki Killerin Kimara KK-26 tammat: 1) Annan/Jarmo Saarela 25,0a (2,14), 2) Virran Välke 25,2a (39,43), 3) Nätti Tiana 25,3a (48,04), 4) Varjosi 25,3a (19,42). M60: 1) Jukka Kohtaniemi YkspRei 1.36.05, 2) Raymond Blount Cape Town +24.14, 3) Tarmo Möykkymäki YlivKu +45.53. 50m ru (21): 1) Pitkänen 32.52, 4) Paananen 34.19, 11) Koskela 35.64. 100m ru (30): 1) Arn Pitkänen Cetus 1.14.17, 9) Paananen 1.18.53, 16) Koskela 1.21.65. Hän on urallaan voittanut isoja asioita kansainvälisellä tasolla ja tietää, mitä menestyminen vaatii arjessa joka päivä, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Jarkko Oikarinen Holm toteaa seuran sivuilla. Ferrarin Lewis Hamilton oli toinen ja MM-pistekärki, Mercedeksen Kimi Antonelli kolmas. Perjantaina Paananen kauhoi kakkoseksi 50 metrin vapaauinnissa. M50 (9): 1) Upi Saari OP Pohjola 1.36.00, 2) Sami Kokkonen LapinlVe +8, 3) Jussi Isokoski KannU +3.48. 5. Kympillä nopeimmat olivat Alavieskan Virin Kirsi Anias sekä Himangan Urheilijoiden Sami Pahkala. Voitto/Ari Moilanen 26,6a (1,2), 2) Vänrikki 26,7a (5,04), 3) Havglimt* 26,8a (36,63), 4) Kukkarosuon Kurko 27,0a (30,17). oma maali 1–0, 31. 100m vu (31): 1) Pitkänen 57.28, 3) Paananen 58.23, 20) Koskela 1.02.03. Miesten puolella vielä parempaa vauhtia piti M40-sarjan ykköseksi porhaltanut Janne Eskelinen kellotettuaan 1.19.40. Toronto/Los Angeles: Jalkapallon miesten MM-turnaus, 2. Poissa: 1. Barcelona: Formula ykkösten MM-sarjan 7/22 kilpailu, Barcelona-Katalonian gp: Aika-ajojen tulokset ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun: 1) George Russell Britannia, Mercedes 1.14,679, 2) Lewis Hamilton Britannia, Ferrari jäljessä 0,064 sekuntia, 3) Kimi Antonelli Italia, Mercedes –0,319, 4) Lando Norris Britannia, McLaren –0,322, 5) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –0,342, 6) Isack Hadjar Ranska, Red Bull –0,398, 7) Oscar Piastri Australia, McLaren –0,411, 8) Liam Lawson Uusi-Seelanti, RB –1,863, 9) Nico Hülkenberg Saksa, Audi –1,978, 10) Charles Leclerc Monaco, Ferrari ei aikaa, ... N60: 1) Elli Översti KalajJu 1.49.51, 2) Birgi Putkonen RauhalRR +3.34. Venlojen viesti: 1) IFK Göteborg Ruotsi (Erika Källvik Leufven, Malin Agervig-Kristiansson, Johanna Källvik Leufven, Sanna Fast) 3.32,14, 2) Kalevan Rasti Suomi (Siiri Silvennoinen, Ida Haapala, Marika Teini, Elisa Mattila) minuutin jäljessä, 3) Nydalens SK Norja –5.01, 4) Paimion Rasti Suomi (Anni Ahlfors, Milja Väätäjä, Tuulia Viberg, Amy Nymalm) –5.10, 5) OK Linné Ruotsi –8.01, 6) Tampereen Pyrintö Suomi (Venla Taulavuori, Enni Jalava, Sofie Bachmann, Venla Harju) –8.14, 7) Suunta Jyväskylä Suomi (Anniina Taipale, Veera Klemettinen, Pihla Häkkinen, Tereza Rauturier) –8.18, 8) OK Kåre Ruotsi –8.22, 9) Södertälje Nykvarn Orienteering Ruotsi –8.26, 10) NTNUI Norja –8.32. Russell paalulle Barcelonassa Mercedeksen George Russell ajoi paalupaikalle formula ykkösten Barcelonan gp:n aika-ajoissa. Y70: 1) Alajoki 520. M60: 1) Alahautala 522, 2) Y. STT Olkinuora palaa Pelicansiin Jääkiekon Liigan lahtelaisseura Pelicans ja maalivahti Juho ”Jussi” Olkinuora ovat solmineet kauden 2026–27 kattavan sopimuksen, Pelicans kertoi lauantaina. M60: 1) Terho Alahautala YK 580,4, 2) Yrjö Uusivirta NU 573,3. Barcelonan sprinttikisan voitti australialainen James Wharton. 50m vu (61): 1) Miila Lintula PUS 25.80 (IKME15-16), 19) Aulakoski 28.67, 46) Emilia Kuisma HK 29.69. 10. ponilähtö, 1640 m AS-Steel Killerin Ponieliitti 2026: 1) Eliza Wee/Esther Ståhl 48,7, 2) Rodden 46,5 x, 3) Corall 47,0 x, 4) Charizard 50,8 x. Tuloksia: P14, 200m sku (60): 1) Oskar Usmi Wanda 2.25.22, 12) Julius Paananen KUS 2.34.93, 14) Lenni Koskela ViesU 2.36.02, 44) Iisak Niskanen ViesU 2.46.36. kesäkuuta 2026 URHEILU // 13 VieskaMaratonilla tossua toisen eteen Jarno Herranen Perinteinen VieskaMaraton juostiin lauantaina Ylivieskassa. Perjantaina: KTP–EIF 5–1 (2–1), JäPS–PK-35 0–5 (0–1). lähtö, Toto75-1, lv 2140 m Sinebrychoff: 1) Feeling Bold/Esa Holopainen 14,9, 2) Wish Will Win 15,0, 3) Lady Gaagaa S 15,0, 4) Royal Eagle 15,0. STT. JBK:n maalit tekivät Roni Björkskog, Benjamin Östman ja Nosa Omoruyi. Puolimaratonilla pääsarjojen voitot menivät Tiina ja Toni Myllylälle, jotka kellottivat ajakseen 1.22.36. Miehet (23): 1) Sami Pahkala HimU 32.59, 2) Niilo Sorvoja LNM +4.31, 3) Teemu Mattola Raahe +4.32. 200m vu (17): 1) Molly Riska VUS 2.09.03, 12) Aulakoski 2.20.11. 50m su (54): 1) Juuli Salum LaUS 30.33, 24) Aulakoski 34.08. – Jussi tuo meille valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta maalinsuulle. ruudusta. N50: 1) Miia Hannunen KeminsKi 4.27.01, 2) Mari Sipola Kemi +16.05. Miesten Ykkösliiga: Jippo–KäPa 3–0 (2–0). Y75: V. Perjantaina: KeKi–SoJy 0–2 (0–5, 0–3), KPL– AA 1–0 (8–1, 3–3), Manse–JoMa 2–1k (5–4, 1–5, 3–0). lähtö, Toto75-5 Toto4-2, lv 2140 m Alexandria Killerin Eliitti 2026: 1) Overhead Panel/ Tuukka Varis 14,2a (18,14), 2) Romanov Comery 14,2a (1,63), 3) Coolman Evo 14,5a (10,89), 4) Millstout* 14,5a (23,25). STT Taponen avasi pistetilinsä Suomen autourheilulupaus Tuukka Taponen sijoittui lauantaina neljänneksi Barcelonassa ajetussa formula 3 -sarjan sprinttikilpailussa. Kaarta 520. Naisten ykköspesis: SMJ–KPK 0–2 (2–18, 2–11), SiiPe–Pesäkarhut Ak 2–0 (4–2, 8–3). 11. Pesäpallo Miesten Superpesis: Kou–Tahko 0–2 (1–2, 2–5), PattU–IPV 0–2 (3–7, 1–3). M: 1) Härkönen 514, 2) J. 9. Kaksi viime kautta hän pelasi Saksan DEL-liigassa. Taponen oli aika-ajossa yhdeksäs. Kansallinen liiga: HPS–IF Gnistan 4–0 (1–0). Y75: 1) Rauli Häkkilä NU 362. 8. lähtö, sh 2140 m Muuraus ja Rakennus Hämäläinen Tammasarja 2026: 1) Mikun Marina/ Jarkko Kervinen 30,4 (7,47), 2) Halipula 31,4 (18,56), 3) Ceelapoke 32,3 (14,71), 4) Riksun Xirius 31,4 (50,25). Perjantaina: SiKi–KaMa 1–2k (1–2, 6–1, 1–3). Uusivirta 514. 50m pu (21): 1) Usmi 27.86, 11) Paananen 29.70. Toisesta rivistä McLarenin Lando Norrisin kanssa lähtevä Antonelli hamuaa sunnuntain kisasta jo kuudetta peräkkäistä voittoa tällä kaudella. Tämä porukka starttasi kymmenen kilometrin matkalle. Naisten ykkönen oli Kannuksen Emmi Tiikkainen ajalla 3.42.20. Y70: 1) Juha Alajoki YK 582,1. N40 (8): 1) Pilvi Mannerkorpi Pro Victoria 1.49.27, 2) Aino-Riitta Juntunen Kempele +3.48, 3) Irene Tuuli Liminka +5.12. Miesten Kakkonen, lohko C: JBK–SJK Ak/2 3–0 (2–0). 100m su (30): 1) Korpi 1.07.29, 20) Heikkilä 1.16.32. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2140 m Hankkija Haastajadivisioonakarsinta: 1) Negroamaro/Heikki Mikkonen 13,5a, 2) Mint Match 14,0a, 3) Blast Pad 14,1a x, 4) Highlight Bogeyman 14,2a. 3. Kisan voittoon uinut vantaalaisen Wandersin Eemil Murtomäki oli vain viisi sadasosaa Paanasta nopeampi. N40: 1) Maria Isotalus AlavVi 3.40.16. Perjantaina: PK-35 Vantaa–KuPS 1–2 (0–1), Åland Utd–HJK 2–3 (1–2). lähtö, lv 2140 m Rakennusliike Seppänen: 1) Bid On Beauty/Ari Moilanen 15,4a (2,37), 2) Ashley Spy 15,6a (7,09), 3) Don’t Be Shy 15,6a x (56,49), 4) Rudy John 15,7a (6,48). Ammunta Ylivieska: Huhmarin paukut. Pienoispistooli: N: Karri 570. Russell otti kauden kolmannen paalupaikkansa kukistamalla Hamiltonin erittäin niukasti, vain 0,064 sekunnilla. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2140 m Hoviruoka Kyvyt esiin divisioonakarsinta: 1) Old Fashioned*/Santtu Raitala 14,7a (9,42), 2) Callela Classico 14,8a (11,03), 3) MAS Justperfect 15,0a (18,01), 4) Beartic* 15,0a (4,59). lähtö, sh 2140 m Black Horse Cup: 1) Marian Myrsky/Henri Bollström 29,3 (1,58), 2) Otso Kontio 28,6 (8,33), 3) Viking 27,3 (41,95), 4) Alexander Evo 29,4 (9,54). M50: 1) Kulla 500. M40: 1) Sulo Niinimaa Oulainen 3.20.46, 2) Tuomo Kääntä AlavVi +59.53. Cyle Larin 1–1. Taponen hävisi kolmanneksi yltäneelle kiinalaiselle Gerrard Xielle alle 0,5 sekuntia. N60: 1) Nygård 533. T14, 50m su (38): 1) Iida Korpi UiTu 30.78, 20) Milka Heikkilä Popula 35.33. 100m su (23): 1) Aino Salminen Cetus 1.08.66, 13) Aulakoski 1.14.08. 1. 50m vu (39): 1) Eemil Murtomäki Vanders 26.48, 2) Paananen 26.53, 20) Koskela 28.39. Miesten suomensarjan pohjoislohko: SoJy II–IiU 2–0 (4–1, 11–1), YK–NPT 2–0 (13–4, 8–1), Lippo–SiKi II 2–0 (12–2, 13–1). M50: 1) Kenneth Kulla KokMAS 486
1/17/16 9 1 6 4 3 5 7 2 1 8 2 4 9 7 8 5 8 6 3 4 6 1 5 4 7 3 2 2 5 6 8 3 1 7 6 2 5 2 7 6 9 8 6 5 3 1 7 2 9 3 6 4 2 7 1 7 9 2 5 8 4 3 6 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. niinpä.... sinä kirjoitat jokaisen tärkeän asian elämässäsi näille korteille. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. tässä, ota muutama kortti ja kokeile itse. 2026 SARJAKUVAT // 14 mitä puuhaat, vuohi. kesäkuuta. mikä sinulla on. pientä ajatusjumppaa. juusto voittaa kaiken. sitten eliminoit kortin kerrallaan kunnes pääset siihen kaikkein tärkeimpään asiaan. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. tuo on kaunista. juusto tämän vuoksi emme käy näitä keskusteluja. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. rakkaus vau
07.25 LEGO Friends: Uusi luku. Apteekkari joutuu väkivallan uhriksi iltamyöhään. 07.25 Myyrän seikkailut. 18.00 FIFA jalkapallon MM: Huippuhetket. 07.10 Smurffit. 23,5 mm Hattula +9 10 12 11 11 16 17 16 14 17 12 16 11 15 15 5 5 10 4 5 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 16 11 16 11 15 +8 17 +9 16 +7 15 11 16 10 19 +7 19 +7 20 +5 17 +9 15 10 18 +9 22 11 18 10 3 5 5 4 4 3 Kokkola 13.6. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. Vuotuinen tanssikilpailu tuo Midsomeriin säihkettä ja glamouria, mutta hymyjen alla kytevät vanhat kaunat, ja voitontahto ajaa epätoivoisiin tekoihin. 08.00 Avara luonto: Myrskyn armoilla. 00.05 Levyraati. 13.45 Stugor. 07.00 Smurffit. Päivän ylin lämpötila on 15...22, Lapissa 5...15 astetta. 14.15 Velipuolikuu. 02.50 Kulttijohtajat oikeuden edessä. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 15 °C +8 cm Oulu 13 °C +7 cm Raahe 14 °C +5 cm Pietarsaari 15 °C +7 cm Vaasa 15 °C +3 cm SADESUMMA 8.6.– 13.6. Suomen Metodistikirkon studiojumalanpalveluksessa metodismin armonkäsityksestä keskustelemassa Veli Loponen, Susanna Jeremejeff ja Mika Partanen. 22.00 Tulossa: Murha Hangossa. 11.45 MasterChef Australia. 04.50 FIFA jalkapallon MM: Ruotsi Tunisia. Osa 10/10. Pena on ajanut rekkaa jo 50 vuotta ja aikoo niin tehdä jatkossakin. (2015). 13.35 Tanskalainen maajussi. klo 15 °C +24,3 Ilomantsi Sateisinta 11.6. 22.35 Poromafia. 16.40 Huvila & Huussi. 23.17 Dangerous Play. °C +2,4 Kilpisjärvi Lämpimintä 12.6. NELONEN 06.00 Bingin seikkailut. 00.00 ELOKUVA Bodom. 21.00 Grillit tulessa. 22.20 Milli arvontalähetys. 15.40 Leijonan luola USA. 21.00 ELOKUVA Toive-elokuva: Kivenpyörittäjän kylä. Agatha Christien romaaniin perustuvassa tyylikkäässä murhamysteerissä joukko matkustajia jää loukkuun junaan, joka suistuu raiteilta. 08.53 Perjantai-dokkari. 19.30 Julkkisten tietotoimisto. Foliohatut. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 13.6. Vuokramökille saapuu kummallinen ryhmä tutkimuslaitteiden kera. 20.29 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 18.15 Peltsin Lappi: Tunturit. Tekotapa on erityisen raaka ja saa Koskisen (Aho) tiimeineen järkyttymään. 14.05 Niitty. 14.40 Leijonan luola USA. 17.55 Egenlandin matkakohteet. Saralle selviää, että Pieti Nelihanka on hänen velipuolensa. 10.00 Jaksa paremmin. 15.45 Akuutti: Aikuisen ADHD yllätys ja helpotus. Toinen opettajapariskunta saapuu vuokramökille. 08.00 Samalla rahalla. 07.20 Ava, Riko ja Teo. Calgary haluaa jääräpäisesti todistaa Jackin syyttömyyden. Kuitenkin hänen oma alibinsa asettaa hänen hengenvaaraan. 12.00 Puutarhakausi. Hän oli sodanjälkeisen Saksan esikuva. 10.05 Studiokirkko. 12.15 Tubettavat konemiehet. 02.50 Australian rajalla. 01.50 Panttilainaamo. (1997). 10.50 Luontopäiväkirja. 09.48 Sori siitä 10.00 BUU-klubben 10.30 BUU-klubben 11.00 Elämä käännekohdassa 11.31 Taivaallista menoa: Elämän tarkoitus 12.00 Toive-elokuva: Le Havre 13.30 Toive-elokuva: Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä 14.55 Loïe Fuller modernin tanssin pioneeri 15.50 Klaus Mäkelä, kohti liekkiä 16.42 Womex 2025 17.25 Strömsö 2020 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Pikku Tuutti 18.07 Pensasaidan takana 18.14 Kesä Toasty-hepan kanssa 18.30 Unelmapuutarha 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 Taiteilijasiirtokunta Hornbækissa 20.30 Maailmannaiset 21.00 Risaisten kenkien tie 22.45 Osta mun pikkarit 23.15 Ei sosiaaliselle medialle MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Kaisu Kuu 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Iholla 09.00 Olet mitä syöt 10.00 FIFA jalkapallon MM: Brasilia Marokko 12.00 FIFA jalkapallon MM: Haiti Skotlanti 14.00 FIFA jalkapallon MM: Australia Turkki 16.00 FIFA jalkapallon MM: Qatar Sveitsi 18.00 Suurmestari UK 19.00 Tämä on tämä 20.00 The Floor USA 21.00 ELOKUVA: Kupla 23.10 ELOKUVA: Alcatraz kohtaloni 01.25 Petos 02.25 Ei saa nauraa 03.00 NHL Stanley Cup Finals: Vegas Carolina Monipuoliset livet – keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 12 Toukokuu Kesäkuu 2026 -10 10 20 30 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 Toukokuu Kesäkuu 2026 4 8 12 Su Alanya 26 Amsterdam 16 Budapest 24 Dubai 43 Dubrovnik 26 Hania 24 Las Palmas 22 Lissabon 25 Malaga 25 New York 33 Nizza 22 Oimjakon 13 Phuket 30 Riika 16 Skellefteå 14 Sydney 18 Tukholma 15 Tokio 25 Venetsia 27 Ma 26 16 23 43 26 26 22 28 29 26 23 12 30 16 14 18 18 23 25 Ti 27 21 25 39 26 26 22 29 27 26 25 18 31 17 18 20 16 26 27 Su Haapavesi 17 Halsua 15 Helsinki 15 Joensuu 17 Jyväskylä 14 Kajaani 15 Kalajoki 16 Kokkola 16 Kuopio 16 Kuusamo 11 Lahti 15 Lappeenranta 17 Oulu 15 Pietarsaari 16 Pori 12 Rovaniemi 12 Tampere 14 Toholampi 15 Turku 13 Utsjoki 10 Vaasa 15 Ylivieska 17 Ma 19 19 16 21 19 17 16 14 21 12 17 20 16 15 16 12 17 18 16 +6 15 18 Ti 22 18 16 22 20 21 15 16 21 18 19 20 18 17 17 17 17 18 19 12 16 19 Ke 19 19 20 20 21 19 15 16 18 21 20 19 16 17 16 20 19 19 20 12 18 18 To 20 19 17 21 21 17 15 18 19 17 19 20 14 18 16 17 19 19 18 12 17 20 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 12.6. 19.10 Tulosruutu. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 22.25 Tulosruutu. 14.45 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin. 18.45 Ruoka-Suomi. kesäkuuta 2026 TELEVISIO // 15 YLE TV1 07.00 Maailmannaiset. (2017). 22.10 FIFA Jalkapallon MM: studio. 18.20 Rallin SM. 08.55 Huomenta Suomi. 16.15 Digitreenit. 07.35 LEGO Friends: Uusi luku. 16.30 The Summit Suomi. 17.45 Rahdinmetsästäjät. YLE TEEMA & FEM 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.6 06.52 Hei Taavi 06.59 Possuli 07.01 Hau Hau, Piip ja Veli 07.13 Pikku Kakkonen 07.14 Kaapo 07.24 Oona osaa 07.27 Anna ja ystävät 07.34 Pikku Kakkonen 07.35 Vegesaurukset 07.40 Yökyöpelit 07.47 Tommi ja Mummi 07.59 Oktonautit 08.10 Pikku Kakkonen 08.11 Ryhmä Hau 08.33 Madagascar: Pikkuvillilä 08.56 Nimipäiväonnittelu: 14.6 08.57 Pikku Kakkonen 09.00 Näin meillä 09.11 3 muskettisoturia 09.23 Olipa kerran keksintö 09.30 Voihan Poni 09.42 Mitä jos. O: Anssi Kasitonni (Suomi, 2024). MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 01.55 Race Across The World Suomi. 19.00 FIFA Jalkapallon MM: alkustudio Saksa Curaçao. Isän vierailu koettelee ylikomisario Barnabyn hermoja. 11.15 Luontomatkalla. 22.50 FIFA jalkapallon MM: Hollanti Japani. 19.50 FIFA jalkapallon MM: Saksa Curaçao. 13.00 Piilotetut kyvyt. Seppo Jokisen Komisario Koskinen -kirjasarjaan perustuvassa rikosdraamassa Tamperetta piinaavat nuorisojengin tekemät katuryöstöt, ja yksi jengiläisistä löytyy kuolleena. 13.10 Farmi Suomi. 22.21 Viikon sää. 15.15 Lentopallon Euroopan liiga. YLE TV2 07.00 Lasse kaatuu, voi ei! 07.20 Kalassa! 07.30 Kalassa! 07.41 Kalassa! 07.51 Kalassa! 08.02 Kalassa! 08.13 Kalassa! 08.24 Kalassa! 08.34 Kalassa! 08.46 Kalassa! 08.56 Kalassa! 09.06 Kalassa! 09.16 Kalassa! 09.28 Kalassa! 09.39 Kalassa! 10.00 Elämäni Biisi. 18.00 Yle Uutiset. 13.05 Peltsin toinen luonto. Draamakomediassa Ruotsiin muuttanut Pekka saapuu perheineen Pohjois-Karjalan Jerusalemin kylään viimeisiin häihin. 19.00 Seitsemän Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.30 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 01.50 FIFA jalkapallon MM: Norsunluurannikko Ecuador. 12.00 MasterChef Suomi. 10.30 MasterChef Australia. 20.00 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 14.30 Minun maatilani. 18.10 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Koskinen: Räätälöity ratkaisu. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Penan Erikoiskuljetus. klo 15 °C +19,8 (13.6. 09.05 Luonnonvoimien armoilla. 16.20 Kun Suomi muuttui levottomat ajat 19611981. 20.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. Hänen muistiongelmansa on vain pikku kuoppa elämän valtatiellä. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 23.35 Kolmosvaihde. 19.30 Syyttäjä. 11.00 FIFA jalkapallon MM: Huippuhetket. Musiikista vastaavat Pekka Rajamaa ja Sarah Tiainen. 07.35 Viidakon veijarit. Lännessä ja pohjoisessa tuuli on kohtalaista tai navakkaa, idässä heikkoa tai kohtalaista. 07.45 Viidakon veijarit. Ahvenanmaalainen Johan Holmqvist alkoi muutama vuosi sitten viljellä sukutilaa, joka on kulkenut sukupolvelta toiselle jo 1600-luvulta lähtien. (2012). Ryöstöstä teossa tuskin oli kyse sillä mitään ei näytä varastetun. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. Aktiivinen lahtelaisopettaja ei malta jäädä eläkkeelle, vaan on valmis muuttamaan lähemmäs pääkaupunkia työn vuoksi. Uhrin lähipiiri ei vaikuta surulliselta, onko heillä jotain salattavaa. 08.35 S.M.A.S.H! 08.50 S.M.A.S.H! 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Vesisateita tulee etenkin maan pohjoisosassa, myös etelässä ja lännessä ajoittain. Uudessa kodissa pitää kuitenkin olla sitä jotakin. 22.30 Tappava yölento. Neljän nuoren joukko yöpyy Bodom-järven pahamaineisella leiripaikalla, ja verinen historia alkaa toistaa itseään. 17.40 ELOKUVA Idän pikajunan arvoitus. Maan länsija pohjoisosassa pilvisyys on enimmäkseen runsasta, idässä on osin selkeää. 20.00 Midsomerin murhat. Sami on saanut metsästettyä ylileveän kuljetuksen, mutta jo matkalla lastia noutamaan rekka ja kuski joutuvat koetuksille. 01.10 FIFA Jalkapallon MM: jälkistudio Hollanti Japani. 01.00 Race Across The World Suomi. Opettajat. 14.30 Doc: Keisari Beckenbauer. 17.10 Agatha Christie: Syyttömyyden taakka. 11.00 Unelmakoti. 13.30 Kotoisa. 06.35 Muumilaakson tarinoita. 09.45 Mitä jos. 12.35 Punkaharjun pojat. Franz Beckenbaueria pidetään Saksan kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana ja yhtenä maailman parhaista. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kun joku pääsee hengestään, mestarietsivä Hercule Poirot’n (Kenneth Branagh) tehtäväksi jää selvittää, kuka heistä on syyllinen. 07.50 LEGO Jurassic World: Kaksinkertainen ongelma. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Äiti Annana tunnettu kulttijohtaja omi kulttinsa jäsenten lapset itselleen ja kidutti ja murhasi lapsia äärimmäisen julmasti uskonnon varjolla. Sara Poikkipää perii Brita Nelihangalta isänsä maat takaisin. 19.20 Urheiluextra. 20.45 Urheiluruutu
18.10 Motocross: Latvia, MXGP | 2. 15.15 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 21.50 Merisää. Konserttitaltiointi Dankó Radion studiolla Budapestissä 22.11.2025. 00.45 Betania-kodin kesäjuhlat. Arvostettu historioitsija ja kylmän sodan tutkija Odd Arne Westad on kuitenkin toista mieltä. Ensilähetys: 1949. 00.05 Maantiepyöräily: Giro d’Italia, Kooste. 20.20 Maantiepyöräily: Kööpenhamina sprintti. 12.07 Kansanradio. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 21.00 Huone 301. 21.00 Viagra: Sininen pilleri, joka muutti maailman. 01.20 Frendit. 04.55 Apua! Tyttäreni on raskaana. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. Pikkutyttö näkee rakennustyömaalla rikoksen, mikä tekee hänestä avaintodistajan ihmiskauppaoikeudenkäynnissä. 01.35 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Amerikan sota. 16.07 Urheiluradio. Mooseksen kirja – historiallinen totuus. 03.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. Mariia Niskavaara, Osma Aarnos ja Juuli Niemi ovat jakson kirjailijavieraita. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 22.00 Nimettömät vainajat. 14.00 Simpsonit. 21.30 I spritens spår. 15.00 Frendit. Professori Albus Dumbledore tietää, että voimallinen Pimeä velho Gellert Grindelwald aikoo kaapata vallan velhomaailmassa. 01.00 Sveriges sämsta bögklubb. 22.05 Valoon päin. 23.00 NCIS Rikostutkijat. 14.00 Yle Uutiset. 19.10 Lokala nyheter. 21.00 Poliisit 10 vuotta (S). 15.15 Sunnuntaivieras. 02.50 Psalmit. 03.55 Say Yes To The Dress. 03.30 Tennis: : Roland Garros. 07.30 Maalaistaloa rakentamassa. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä. 15.40 Musiikkikamari. 09.00 Salatut elämät. Myyttisenä ja tunteellisesti ladattuna sankarimatkana Dyyni kertoo Paul Atreidesin tarinan. 22.30 FIFA Fotbolls-VM: Nederländerna Japan. 18.20 Amazing Race Suomi. 06.30 Los Angelesin luksuslukaalit. 09.00 Yle Uutiset. 15.00 Guldbröllop – konsert på Operan. 10.25 Perheiden ja perhosten aika. 19.55 Alastomat selviytyjät: Talvihaaste. 21.00 Hiljainen todistaja. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 14. 07.10 Silent Library Suomi. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 07.50 Merisää. 23.45 Lentoturmatutkinta. 00.05 Vuorien sankarit. 07.35 Silent Library Suomi. 22.00 Armon kalliolla. 15.25 Frendit. 09.30 Kakkukuningas. 12.00 Rekkakuskit Suomi. 19.05 Rillit huurussa. 06.45 Asunnon metsästäjät. 21.00 ELOKUVA Wallander: Todistaja. 03.55 Asunnon metsästäjät. Mutta musiikin takana oli myrskyisä elämä. 16.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 13.45 Urhea kylä. 12.45 Norah Jones live. KUTONEN 06.10 Huutokauppataisto. 22.00 ELOKUVA Dyyni. 15.50 Frendit. 13.20 Latela 2023. 07.55 Mökin rakentajat. 09.00 Yle Uutiset ja sää. kesäkuuta 2026 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.10 Say Yes to the Dress: Benelux. 16.00 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa! 16.15 Rakkaus puhuu. 11.25 Jeopardy! Suomi. 15.45 Elisabeth Ohlson: Ecce Homo och sista självporträttet. 10.35 Sampo ja kotivideot. 03.55 Silent Library Suomi. 20.00 Yle Uutiset. 14.30 Sveriges mästerkock. 20.55 Lokala nyheter. 15.24 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe. 22.45 KOPLA. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 11.25 Latela 2023. 18.00 Jazzklubi. 12.30 Elintärkeät elinsiirrot. 17.08 Radio Suomen Viikonloppu Aki Laine. 10.00 Jumalanpalvelus. 16.55 Kultaa, valheita ja videonauhaa. Vainajien muistopalveluksen toimittaa rovasti Bogdan Grosu. 17.00 The Box Suomi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 04.20 Silent Library Suomi. 01.10 Soft boi. 20.02 Sää. 10.55 Latela 2023. 20.00 Ratsastus: Hypyt, Saint Tropez. 02.10 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Yukonin pelastajat. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. 16.10 Radio Suomen Viikonloppu. 20.00 Sportspegeln. 16.07 Faunin iltapäivä. 00.20 Paljastavat vankilapuhelut. 04.00 Lyödään ällikällä. 19.10 ELOKUVA Matka maan keskipisteeseen. 12.20 Latela 2023. 23.00 Jumalanpalvelus. Älykäs ja lahjakas nuorimies on syntynyt täyttämään suuren kohtalon, joka ylittää hänen ymmärryksensä. 00.30 Frendit. 19.05 FIFA Fotbolls-VM: Tyskland Curacao. 19.00 Rapport. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 07.10 Beachside Brawl. 02.55 Say Yes to the Dress Amerikka. Risaisten kenkien tie, Yle Teema & Fem klo 21.00. 11.35 Husdrömmar. 21.30 Gift vid första ögonkastet – Vad hände sen. Arkista Vantaanjokea ei tule ajatelleeksi, vaikka sen yli pyöräilee työmatkaa kaksikymmentä vuotta. 12.15 Simpsonit. 11.35 Hylkyjen salaisuudet. 01.50 FIFA Fotbolls-VM: Elfenbenskusten Ecuador. . 22.20 Raamattu on ihmeellinen! 22.50 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 06.45 Lapin poliisit. 22.23 KC Kirjapodcast: Teurastaja ja vanginvartija – Miten kehollisuus kuuluu kirjoissa. 12.50 Latela 2023. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Rajavartijat: Salakuljetus merellä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Rubiales vs Hermoso: Skandaalisuudelma. 22.05 Huone 301. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu Reetta Arvila. 10.00 Jumalanpalvelus Hollolan Sovituksenkirkosta. 01.10 Uusi alku etelässä. 20.03 Radio Suomen Viikonloppu. 07.20 Arktiset vedet. 06.30 Barnwood Builders. 04.25 Asunnon metsästäjät. 13.00 Yle Uutiset. 08.35 Äiti bestiksenä. 00.40 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 12.35 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 15.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 Mentalisti. Mutta kun hankkii reppulautan, alkaa miettiä, voiko Vantaanjokea meloa ja mistä se alkaa. 06.45 Saturnus lähikuvassa. 16.20 Frendit. Keväällä ilmestyneessä kirjassaan Westad esittää, että nykyhetki muistuttaa enemmän aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa: suurvallat pyrkivät dominoimaan naapureitaan, globalisaatio aiheutti suurta tyytymättömyyttä, populismi ja nationalismi olivat nousussa. 02.10 Futurama. 15.00 Mitt liv som Marilyn. 02.30 Kymppitonni. 00.00 Petolliset UK. 06.20 Asunnon metsästäjät. 06.30 Yksi hallitsija – Kristittyjen vainot seurakunnan voimana. 17.30 90 päivää morsiamena. 16.00 Panttilainaamo. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 07.45 Arktiset vedet. 17.00 Panttilainaamo. 00.00 Tohtori Paise. 18.00 Etupenkillä. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 22.50 Maastopyöräily: Miehet XCO, Leogang. 22.55 Elintärkeät elinsiirrot. 17.20 MasterChef Australia. Budapest Mezőség Band vie kuulijat Magyarpalatkan kylän tansseihin Transsilvaniaan. 13.50 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 11.00 Sampo ja kotivideot. 01.45 Etupenkillä. 21.00 Uutispodcast. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Kesän kynnyksellä. 12.05 Remontilla rahoiksi. 00.55 Maantiepyöräily: Franco Belgian Circuit. 17.50 Rillit huurussa. 13.00 Boxen. 14.00 Puutarhan pelastajat. 16.20 Michelin-kokkien keittiöissä. 08.50 Lääkärihelikopteri. 20.30 Rillit huurussa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.25 SVT bakom kulisserna. 13.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 14.25 Poliisikamera Ruotsi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Simpsonit. 05.00 FIFA Fotbolls-VM 2026: Sverige-Tunisien. 17.55 Mentalisti. 04.15 Hotel Costiera. Kun tyttö saa yhteyden Wallanderiin, kummankin henki on uhattuna. 01.30 Dips. 08.20 Teho-osasto. 22.00 NCIS Rikostutkijat. 18.00 IS esittää: Sain sen videolle. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. 18.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.00 Yle Uutiset. Westadin mukaan ensimmäisestä maailmansotaa edeltävästä ajasta pitäisi ottaa nyt opiksi, jotta maailma ei ajautuisi uuteen suursotaan. 01.05 Ruotsin rajavartijat. 09.08 Iskelmäradio. 10.30 90 päivää morsiamena UK. TV5 06.00 Järvenrantataloa etsimässä. 11.05 Dips. 11.00 Selviytyjät Suomi. 20.00 The Donald Trump Show. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 21.00 Fördomsshowen. 14.35 MasterChef Suomi. 08.30 Minna Pyykön maailma. SVT2 10.00 Engelska Antikrundan. 10.05 ELOKUVA Uusia alkuja. 15.00 Ilpoistenpiiri. 08.25 Moderni perhe. 06.35 Karkkikuningatar. 21.00 ELOKUVA Matka 2: Salainen saari. Onervan ja L. 00.05 Maailman salatuimmat hotellit. 09.10 Teho-osasto. 09.05 Kadonnet kaupungit: Tikal. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 21.02 Urheiluradio. 16.10 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 19.00 Hårds historier. 04.45 Lapin poliisit. 21.12 Radio Suomen Ilta. 10.35 Hur fan hamnade vi här. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. Liturgina ja saarnaajana seurakuntapastori Sanna Alanen. 04.20 Ratsastus: Hypyt, Saint Tropez. 17.20 Frendit. 13.00 YleX Viikonloppu: Riina Lehtola. 09.50 Lääkärihelikopteri. 18.00 Panttilainaamo. 18.30 MasterChef Australia. 20.00 Panihida Pyhän Sakariaan ja vanhurskaan Elisabethin kirkosta Savonlinnasta. 09.45 Kokkisota. 02.15 Murhan digitaaliset jäljet. 22.00 The Donald Trump Show. 19.02 Urheiluradio. 18.15 Studio Krypta. 08.30 Kosketuskohta. 08.40 Mökin rakentajat. 10.25 Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet. 23.25 Rapport. 19.55 Komisario Lynley. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 19.05 Kissankehto Susanna Vainiola. 02.00 Studio Krypta. lähtö. 07.45 Apua! Tyttäreni on raskaana. 07.15 Minun natsisukuni. 02.55 Maanteiden sankarit Tanska. 12.45 Merisää. 20.00 Lentoturmatutkinta. 19.35 Hundraåringar berättar. HERO 15.20 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 07.30 Egypti ylhäältä päin. 08.00 Moderni perhe. SVT1 07.00 Gift vid första ögonkastet. 00.00 Remontilla rahoiksi. 11.00 Gudstjänst. Nuori viljelijä pohdiskelee maataloutta ja sen tulevaisuutta. 01.30 Maastopyöräily: Naiset Eliitti Syöksylasku, Leogang. 03.15 Ajankohtaista taivaasta. 21.00 The Donald Trump Show. 06.02 Jukolan viesti. FRII 06.15 Lottovoittajan unelmakoti. 01.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.30 Moonsekten – hjärntvätt och massbröllop. 12.45 1. 01.00 Remontilla rahoiksi. 10.00 Karkkikuningatar. 13.05 Simpsonit. 20.30 Poliisit 10 vuotta. 23.00 Yle Uutiset. Hän joutuu matkustamaan universumin vaarallisimmalle planeetalle varmistaakseen perheensä ja kansansa tulevaisuuden. 11.25 Simpsonit. 01.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 19.30 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 12.25 Jeopardy! Suomi. 11.00 Viki ja Köpi Show. Madetojan myrskyisät vuodet Lallukan taiteilijakodissa. 16.00 Engelska Antikrundan. 06.50 FIFA Fotbolls-VM: Australien Turkiet. 23.40 Yöradio Lasse Olkinuora. 18.55 Komisario Lynley. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 21.25 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Kesän kynnyksellä. 20.00 Kungaparets guldbröllop – sammandrag. 19.00 Midsomerin murhat. 03.00 Midsomerin murhat. Cornelis Vreeswijk modernisoi ruotsalaisen laulun ja tuli kansansuosituksi. 20.30 Rapport. 16.10 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 23.35 Luontokirkko. 15.20 Poliisikamera Ruotsi. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 14.20 UFOT: Tuntemattoman äärellä. Ensilähetys: 1949. 21.30 Anna Sanan sytyttää. 13.30 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 20.00 Ilpoisten piiri. 17.00 Kungaparet – 50 år tillsammans. 09.00 Nyhetsmorgon. 13.25 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 23.15 Kohtalokas vihanpito. 21.00 ELOKUVA The Simpsons Movie. 12.00 Minun natsisukuni. 21.30 Say Yes To The Dress. Kun pahansuovat voimat ryhtyvät taisteluun planeetalta löytyvästä ainutlaatuisesta ja arvokkaimmasta tunnetusta raaka-aineesta – hyödykkeestä, joka voi toteuttaa ihmiskunnan suurimmat mahdollisuudet – vain pelkonsa voittavat selviävät. 21.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 09.30 Salatut elämät. Yhdysvaltain ja Kiinan suhdetta kuvataan usein uudeksi kylmäksi sodaksi, jossa supervallat kilpailevat vallasta. 11.00 Yle Uutiset. 02.20 Tennis: : Roland Garros. 19.30 Ajankohtaista taivaasta. 11.55 Latela 2023. Eikä hän pysty estämään tätä yksin. 14.05 Konsert med norska radioorkestern. 03.15 Melkein MENSA. 23.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. 18.45 Koripallo: San Antonio Spurs – New York Knicks. 20.30 Gloryline. 07.50 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 15.37 Radio Suomen Viikonloppu. 07.00 Asunnon remontoijat pulassa. 11.00 Rekkakuskit Suomi. 16.50 Volleyboll: European league. 20.00 Rillit huurussa. 08.20 Nasta raamis. 23.05 Huone 301. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Elävä historia: Suursodan alla muistuttaako nykyhetki aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. 03.20 Rikoksen Anatomia. 10.35 Luontokirkko. 08.30 Salatut elämät. 19.15 Landet runt. 16.45 Rapport. 03.15 Äärimmäinen selviytyjä: Afrikan safari. 09.03 Aamusoitto. 11.30 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 19.02 Jazzklubin viikon keikka. 19.30 Rillit huurussa. 16.35 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 01.05 ELOKUVA Kauhea kankkunen. 07.30 Eläinlääkärien elämää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.25 Perheiden ja perhosten aika. 03.45 Ilpoisten piiri. 11.45 Meredith Monk: Skärvor av ett konstnärskap. 12.30 Lentoturmatutkinta. 10.05 Med rötterna i snön. 01.05 Vuorien sankarit. 21.00 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 17.55 Katoamismysteerit. 09.30 Euron unelmatalo Italiasta. 15.55 Viikon luontoääni: Idänuunilintu. 04.15 Naked Attraction UK. 18.15 Rillit huurussa. 13.25 Jeopardy! Suomi. 11.00 Muistojen bulevardi. 18.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.03 Urheiluradio. 23.55 Gudstjänst. 19.00 Erikoisjoukot. 15.30 100 kokkia, yksi voittaja. 16.00 Sommar med Ernst. 18.10 IS esittää: Sain sen videolle. 16.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.40 Radio Suomen Viikonloppu. 01.45 Frendit. 20.00 Huvila & Huussi. 23.40 Yöklassinen. 13.00 The Summit Suomi. 04.00 Fotbolls-VM: Studio. 19.00 Clarksonin farmi. 22.45 Historia kaupunkien alla. 09.30 Apokalypsis. 16.20 ELOKUVA Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet. 13.00 Välilevyjä retkellä: Vanan taa. 21.07 Uutisviikko selkosuomeksi. 08.05 Fröken Frimans krig. 10.45 Genovan siltaturma. 21.10 Maantiepyöräily: Kööpenhamina sprintti. 18.40 Rillit huurussa. 08.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: L. 11.00 TV7 Jerusalem uutiset. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 03.05 Rekkakuskit Suomi. 15.00 Klassikkokuunnelma: Työmiehen perhe. 00.40 Bortom bilden. 14.30 Simpsonit. 18.55 Menneisyyden mysteerit. 10.00 Yle Uutiset. 17.00 Friidrott: Folksam GP. 17.05 Urheiluradio. YLE STEFAN GUSTAFSSON / YLE. 04.50 MTV Uutiset Live. 18.00 Unelma-asunto auringon alta. TAIVAS TV7 06.15 Elämää tutkimassa. 15.55 Pontikankeittäjät. 12.40 Simpsonit. 09.55 CIA: salaisuuksia ja vakoojia. 02.00 Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet. 23.05 Poliisit 2019. 14.50 Grönlannin kultamaat. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. 23.26 Romano mirits: Dimitri Blomerus henkilökuvassa. 17.06 Etnokonsertti Budapest Mezőség Band. 20.00 Poliisit 10 vuotta. 17.00 Betania-kodin kesäjuhlat. 18.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä. 12.25 Dreamgirls. 02.05 Rekkakuskit Suomi. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.45 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 21.00 Café Raamattu. 11.02 Sillanpään sunnuntai. 15.00 Puutarhan pelastajat. 10.00 Salatut elämät. 21.30 Poliisit 10 vuotta (S). 11.15 Yksi hallitsija – Kristittyjen vainot seurakunnan voimana. 03.15 Murhaaja kotonani. 22.00 Rapport. 15.00 Savotta. 20.00 YleX Sessarit: Ella Ossi (u). 09.05 Vår gröna dröm. 18.00 Veckan med Efter fem. 04.20 Ultimate Escape Suomi. 22.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Äntligen! 14.00 Kungaparets guldbröllop – intervju. Minun maatilani, Yle TV2 klo 14.30. EUROSPORT 1 07.00 Moottoriurheilu: Autourheilu kestävyysajo: FIA WEC, Le Mans 24 tuntia. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu: Kata Salaspuro. 22.00 Maastopyöräily: Naiset XCO, Leogang. 22.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen (u). 10.03 Pekka Laineen Ihmemaa. Voiko perinteistä pitää kiinni samalla kun muuttaa niitä. Dokumentti antaa läheisen kuvan hänen taistelustaan ja sisäisestä voimastaan. 06.40 Irwinin perheen eläintarha. 23.40 9-1-1: Nashville. 22.10 Hiljainen todistaja. 14.00 Uudet levyt. 14.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 22.50 ELOKUVA Tappava ase. 12.30 Koti koiralle Australia. 09.15 Moderni perhe. 23.00 Dokument utifrån: Pakistan, kärnvapnen och extremisterna. 22.15 Agenda. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 08.50 Moderni perhe. 21.00 Dips. Juontajana Anna Tulusto. 16.50 Frendit. Jumalanpalvelukset Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa. 09.03 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.25 Kiven sisällä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Mitä mieltä Westadin ajatuksista ovat Helsingin yliopiston taloushistorian professori Jari Eloranta ja sotien ja väkivallan historiaan perehtynyt yliopistonlehtori Risto Marjomaa. 11.50 Simpsonit. 11.00 Remontilla rahoiksi. 09.00 Gospel First Evankeliumi ensin. 22.30 Clarksons farm. 08.15 Intia ylhäältä päin. 10.30 Unelmia Italiassa. 13.00 Kosminen konflikti. 10.00 Huvila & Huussi. Johan Holmqvist on alkanut viljellä tilaa, joka on kulkenut suvussa 1600-luvulta lähtien. 00.00 Rakkaus puhuu. 19.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 07.02 Sää. 02.00 Kauneutta hinnalla millä hyvänsä. 00.55 Frendit. 19.05 Psalmit. 17.05 UFOT: Tuntemattoman äärellä. Jakson kirjat: Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja Osma Aarnos: Valmomo 4/pp Juuli Niemi: Pieniä eläimiä