alv 10 %). 1 Sivut 4-5 Kurssilaiset sukelsivat mereen ja nousivat ilolla Sukellustukialus Virve vei Merisaukkojen kurssilaiset avomerelle, missä koettiin jännittävä ja kylmä mutta onnistunut ensimmäinen merisukellus. Oulusta Kaustiselle tullut Miikku Kunnas tanssi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla lauantaina. Pinnan alla avautui aivan uusi maailma. JOUNI MUSTONEN Festivaali kuin kesäleiri 1 Sivut 2-3 Nuorille Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on paikka tavata tuttuja, esiintyä ja kuulla musiikkia, mitä ei aivan jokaisella festarilla kuule. Oli syynä uusi, edullisempi nuorisolippu tai ei, nuoret viihtyvät Kaustisella. Osa ansaitsee rahaa työskentelemällä alueella. Tapasimme lauantaina monta nuorta kansanmusiikin ystävää. Kouluttajien johdolla jokainen selvisi suorituksesta kunnialla ja sai sukeltajan pätevyyden. (sis. Sukelluskurssin kohokohtia on päästä sukeltamaan luonnonvesiin. Sunnuntai 13.7.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 55 Hinta 4,20 €. EMMA TOIKKANEN Trump määrää EU:lle 30 prosentin tullit ja uhkaa lisäyksillä 1 Sivu 8
Asun tässä lähellä, joten liikkuminen alueelle ja täältä pois on helppoa, Rautiainen kertoo. Yhteisöllisyys on iso osa Kaustisen festivaalia – kahvilapöyKonsta Krekola, Siiriliisa Joutsen, Aino Liski ja Rauha Suitiala harjoittelivat festivaalipuiston ulkopuolella noin tuntia ennen keikkaansa. Nuoret ovat olleet festivaalialueella koko viikon ajan monta tuntia päivässä. Suklaahippu on myös suosittu, Lappi vastaa. LÄMPÖ, KEIKAT ja ruoka. Laura Kentala (vas.) on Kokkolasta, Mirja Huistinoja ja Vilja Rautiainen Kaustiselta.. – Yritetään ottaa tarjonnasta kaikki irti, Erholtz toteaa. Mikkola ja Rimpioja ovat tulleet paikalle katsomaan kavereidensa esitystä. Ne tulevat festivaaliviikonlopusta mieleen 16-vuotiaalle Viola Nikulalle. Omia biisejä, rauhallisia ja kauniita. Kansanmusiikki soi kaiken elämän keskellä ja nuorten sydämissä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla monet nuoret esiintyvät, tekevät kesätöitä ja nauttivat kansanmusiikista. Hänen seurassaan istuva Meri Haapala toteaa, että Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat kuin sekoitus festivaalia ja kesäleiriä. He ovat harrastaneet kansantanssia noin viisivuotiaasta alkaen. MONET NUORET ovat tulleet kuuntelemaan lauantaina esiintyvää Pehmoainoa, oikealta nimeltään Aino Morkoa. – Esiintyjät voivat olla yhtäkkiä yleisön joukossa, hän sanoo. – Pisin aika, jota olen ollut täällä, on puoli kolmeen yöllä. Toisaalta sitten on taas yksi asia enemmän, mitä odottaa. Onneksi jäätelökioskille kuuluu musiikki ainakin päälavalta. Viikolla kolmikko oli kuuntelemassa kansanmusiikkiyhtye BFP:tä, kun bändi esitti Näppäreistä tutun laulun. Vaikka Pehmoaino varmasti houkuttelee osan nuorista alueelle, useaa kiinnostaa juuri kansanmusiikki, jonka ympärille koko festivaali on rakentunut. Osa on ollut festivaalialueella koko viikon, 13-vuotias Mirjam Huistinoja on yksi heistä. Alueella voi yllättyä, löytää uutta ja syventyä monenlaiseen soittoon. Molemmat ovat tulleet Kaustiselle eilen, sillä he esiintyvät yhteensä kolme kertaa perjantain ja lauantain aikana. – Tämä on kahdestoista tai kolmastoista vuoteni täällä, sillä olen aina asunut Kaustisella ja ollaan perheen kanssa käyty joka vuosi. Laulujamit ansaitsevat myös maininnan. 22-VUOTIAS Sameli Ojanen oli festivaaleilla maanantaina, perjantaina ja nyt lauantaina. Kaikki ovat syntyneet samana vuonna, osa on jo täyttänyt 19, osa on vielä 18. Tunnelma on täällä se juttu, Huistinoja toteaa. Rauha Suitiala, 22 kuvailee bändinsä jäsenten kanssa, millaista musiikkia he ovat tulleet soittamaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Kansanmusiikkiin limittyy kansantanssi. Pienenä leikkipuisto oli paras paikka, Rautiainen hymyilee. Ojasen seurassa olevat tamperelaiset Joni Hellman, 21 ja Juho Erholtz, 21 olivat kansanmusiikkijuhlilla perjantaina ja toisen päivän lauantaina. – Olisipa vasta joku tiistai, Huistinoja huokaa. Hänen kanssaan nurmella istuvat 14-vuotiaat Vilja Rautiainen ja Laura Kentala. Kansanmusiikkijuhlien viikko on edennyt jo lauantaihin. Vähän myös menevämpää. Hän arvioi, että on myynyt eniten Baileys-jäätelöä. Eilen olimme saunakylässä, jossa kiertelimme monessa saunassa, Ojanen kertoo. Kolmikosta tuntuu haikealta, että viikko loppuu pian. Hän on kotoisin Kaustiselta, mutta opiskelee Jyväskylässä. Korja on jo täysi-ikäinen, Kunnas täyttää 18 ensi kuussa. He ovat kansanmusiikkifestivaaleilla vain tämän päivän, muut kolme koko viikon. VARJOISESSA PAIKASSA puun alla istuvat Jenna Mikkola, Anniina Lappi, Iisa Kentala, Tiina Potila ja Milla Rimpioja. Tekeminen riippuu paljon siitä, miten töiltä ja omalta esiintymiltä ehtii katsomaan ja kuuntelemaan ohjelmaa. – Alueella me ollaan nähty tuttuja ja tanssittu. heinäkuuta 2025 2 // UUTISET Camilla Uçan Suomalaista ja ulkomaista kansanmusiikkia, sekalaista. Se hetki on jäänyt mieleen tämän vuoden festareilta. – Seuraavana ovat ehkä lakritsi ja mansikka. Potila ja Iisa Kentala ovat Kaustisella esiintymässä teatteriryhmänsä kanssa. – Ihan sama kuka soittaa ja missä soittaa, esiintyjän ei ole pakko olla mikään huippuartisti. Alueella he viettävät aikaa yhdessä ja käyvät katsomassa esityksiä. Alueella on paljon kaikkea mitä jäädä seurailemaan ja välillä voi levähtää. Se on syy, miksi oululaiset Aarni Korja ja Miikku Kunnas ovat alueella. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Lappi on alueella tekemässä töitä jäätelökioskilla. VIIKKOON ON mahtunut monta esiintymistä Näppäreissä. Nuoret sanovat, ettei näille festivaaleille tulla kuuntelemaan vain huippuartisteja
Juho Erholtz, Joni Hellman ja Sameli Ojanen lähtivät kuvan ottamisen jälkeen kuuntelemaan kaveriensa bändiä.. Kahdenkymmenen euron päivälipun saa ostaa 16–21-vuotias. Milla Rimpioja, Tiina Potila, Iisa Kentala, Anniina Lappi ja Jenna Mikkola Kaustisen Kansanmusiikkijuhlilla. Tänä vuonna festivaaleille oli ensimmäistä kertaa mahdollista ostaa nuorisolippu. tienkin keskellä varttuneemmat ja nuoremmat juttelevat keskenään, seurueet sekoittuvat. Lauantain päivä alkaa kadota, ilta alkaa. Miikku Kunnas ja Aarni Korja tanssivat ryhmänsä kanssa. Pehmoainon keikkaan ei ole enää kauaa. Se saattaa olla syy, että festivaalipuistossa tapaa useita nuoria. Pohjoismaiden suurimman kansanmusiikkitapahtuman kävijät eivät ole vain aikuisia, vaan tapahtuma yhdistää monta perhettä ja kaveriporukkaa. Muut ovat Toholammilta, Mikkola Kannuksesta. – Sitten ei ehdi hengata oikein omien kavereiden kanssa, niiden joiden kanssa näkee useammin, hän harmittelee. Kansanmusiikki soi kaiken elämän keskellä ja nuorten sydämissä EMMA TOIKKANEN Aarni Korja ja Miikku Kunnas Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, kun he eivät olleet vielä ehtineet vaihtaa esiintymisasuja päälleen. IHMISIÄ RIITTÄÄ . Toisaalta osa heistä esiintyy kansanmusiikkijuhlilla ja on saattanut esiintyä jo useina edeltävinä vuosina. Nikula viettää aikaa paljon oman porukkansa kesken, Haapala tanssii kansantanssia ja tapaa alueella sellaisia tuttuja, joita näkee vain kerran vuodessa. heinäkuuta 2025 UUTISET // 3 Konsta Krekola, Siiriliisa Joutsen, Aino Liski ja Rauha Suitiala harjoittelivat festivaalipuiston ulkopuolella noin tuntia ennen keikkaansa. Täytyy nauttia vielä, kun festivaalit ovat käynnissä. Kansanperinne ei ole vain varttuneemmalle väelle, vaan nuoret pitävät sitä elossa tulkitsemalla klassikkokappaleita ja luomalla omia laulujaan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13
1900-luvun alussa rakennettu, kirkkaan keltainen rautarouva on leipätyöuransa aikoinaan tehnyt hinaajana, nyt se on toiminut jo vuosikymmenten ajan kokkolalaisen Urheilusukellusseura Merisaukkojen sukellusKeskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Tullakseen hyväksi sukeltajaksi tarvitaan useita sukelluksia, pulahduksia pinnan alle, toisenlaista näkemystä ympäristöstä, kurkistuksia tyystin toisenlaiseen maailmaan. Mutta merellä, kuten luonnossa ylipäätään, jokainen tietää, että kaikki toiminta tehdään luonnon ehdoilla. Minna Mustonen Sunnuntaiaamu heräili hiljalleen kesäiseen päivään, kun sukellustukialus Virve lastattiin sukelluskamoilla ja hyvillä eväillä. Itse sukellustukialus Virve on omanlaisensa persoona. Koko kevättalven treenanneet sukelluskokelaat aloittivat matkansa kohti sukelluspaikkaa. Toisin kuitenkin oli todellisuudessa. Pohjoisenpuolen tuuli nostatti loppupäivästä melkoisia maininkeja. Sukelluskurssi päättyisi ensimmäiseen avomerisukellukseen. heinäkuuta 2025 4 // UUTISET Ensimmäinen sukellus avomeressä Merisaukkojen kurssilaiset valmistuivat sukeltajiksi avomerisukelluksella. SÄÄTIEDOT lupailivat ennakkoon erittäin hyvää keliä, loistavaa sukellussäätä. Tavoitteena oli kurssin päättäminen, ja sitä mukaa sukeltajaksi valmistuminen. Opetusjakso antaa perusteet ja opastuksen turvalliseen toimintaan. Tuulia ei, säätietojen mukaan, olisi nimeksikään. Uusi elämä sukeltajana. Montun vesi on näkyvyydeltään todella kirkasta, toisaalta hiekkamontussa ei ole kasvillisuutta eikä myöskään eläimistöä.. Niinhän se menee sukelluskurssilla, kuin missä tahansa koulutuksessa. Pohjoistuuli ei vienyt iloa onnistumisesta. Toisaalta siitähän se kaikki vasta alkaa. Auringon piti sääennusteen tietojen mukaan porottaa täydeltä terältä ja ilmanlämpötilan kohota pariinkymmeneen lämpöasteeseen. Säihin ei ihminen pysty vaikuttamaan, siihen pelkästään, että kunnioittaa luontoa ja luonnonvoimia. Hopiokallion pohjassa on upotettuina puhdistettuja kohteita tutkittavaksi
Lippu voi olla myös rannalla ja sukeltajat matkan päässä rannasta. Tai oikeammin sanottuna, alukseen nousee sukeltajia. Urheilusukellusseura Merisaukoilla on lupa kouluttaa sukeltajia ELYn montulla. Vanhempani kuitenkin estelivät harrastuksen aloittamista, kun pitivät sitä vaarallisena. Ja kyllä se on omalla laillaan erikoista nähdä kaloja, niiden omassa ympäristössä. Aina sukeltajanlipun havaittua, tulee veneen vauhtia hiljentää ja ymmärtää pitää hyvä etäisyys sukeltajien tukialukseen. Montun vesi on näkyvyydeltään todella kirkasta, toisaalta hiekkamontussa ei ole kasvillisuutta eikä myöskään eläimistöä. Sukelluskouluttajat Hanna Sjöblom sekä Simo Raudaskoski ovat todella pitkänlinjan sukeltajia. Suomessa vedet ovat haastavia ja omalla tavalla mielenkiintoisia sukeltaa. sukelluspäiväkirja. MINNA MUSTONEN Sukellusretkelle osallistunut ryhmä kippareineen ja kouluttajineen. Toisaalta sukellus alkaa jo paljon aikaisemmin. Onhan meilläkin täällä todella paljon nähtävää ja koettavaa. Sukeltamisen helmiä ovat myös ulkomaanreissut esimerkiksi P unaiselle merelle, jossa on erittäin rikas ja upea vedenalaismaailma runsaine eläinmaailmoineen.. tukialuksena. Suunnitelman, joka kellottaa jo etukäteen sukellusajan, arvion sukellussyvyydestä, hyvä suunnitelma takaa turvallisen sukelluksen. Pintaan nousevaa sukeltajaa voi olla vaikea havaita etenkin aallokossa ja hämärässä. Luotto kaveriin on vankkumaton. heinäkuuta 2025 UUTISET // 5 Hopiokallion pohjassa on upotettuina puhdistettuja kohteita tutkittavaksi. Sjöblomin sukelluspäiväkirjoista selviää monenlaisia reissuja, matkoja, kokemuksia, löytöjä. Sukeltamisen helmiä ovat myös ulkomaanreissut esimerkiksi Punaiselle merelle, jossa on erittäin rikas ja upea vedenalaismaailma runsaine eläinmaailmoineen. – Aikoinaan jo vanhalla rättihallila (Kuplahallilla) kävin Merisaukkojen sukelluskursseilla. SUKELLUSKURSSILLA sukellus suhteellisen kylmään meriveteen on päräyttävä kokemus. MINNA MUSTONEN Sukelluskouluttaja Hanna Sjöblomin ohjeistuksella on turvallista pulahtaa veteen. Jokainen tekee oman osaamisensa mukaan, osaavan kouluttajan ohjeistuksessa ja tiukassa valvonnassa. Pelkästään uiminen täysissä sukellusvarusteissa vaatii kuntoa ja osaamista. – Tämä on ehdottomasti ihan parasta, kuuluu monestakin suusta ja nähtävillä on leveitä hymyjä, iloa onnistumisesta. Tällä hetkellä naisella on menossa 22. ITSE SUKELLUS alkaa aina sillä, että sukellustukialuksen mastoon nostetaan sukeltajanlippu, joka kertoo , että alueella on sukeltajia vedessä. Kuinka erikoiselta tuntui katsoa silmästä silmään ahventa. – Itse olen lämpimien vesien sukeltaja, myönnettävähän se on, että jos olisi pelkästään minusta kiinni, eläisin lämpimässä ympäri vuoden. Jokainen sukellus suoritettiin hyväksytysti. Hän näyttää nauraen ensimmäistä sukelluspäiväkirjaansa, joka on päivätty liki tismalleen kahdenkymmenen vuoden päähän. Muistan kyllä tuon merkinnän ensimmäiseltä merisukellukseltani 6.7.2005. Innostuin sukeltamisesta, kun äitini, joka työskenteli kirjapainolla, toi kotiin joskus Sukeltaja-lehtiä. On nähty erikoisia kaloja, lusikoiden hautausmaita sekä tietysti huikeita hylkysukelluksia. Totta kai on selvää, että pulahdus oikeaan mereen on jännittävää, mutta myös antoisaa. Takana kurssilaisilla oli koko kevätkauden mittainen sukelluskurssi ja nyt olisi vuorossa ensimmäinen merisukellus, joka päättyisi joko kurssin hyväksyttyyn suoritukseen – tai sitten ei. Jokainen sukellus vaatii tarkan sukellussuunnitelman. Huolimatta kylmästä tuulesta, nousevasta aallokosta, kapuaa takaisin alukseen iloisia kurssilaisia. JOUNI MUSTONEN MINNA MUSTONEN Kouluttaja Hanna Sjöblomin lempiväri lienee pinkki, sen voi päätellä sukellusvälineistä, jotka ovat räpylöitä myöten herkullisen väriset. Itse asiassa Raudaskoski on ollut Sjöblomin kouluttajana parikymmentä vuotta sitten. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Sukellustukialuksen kipparina sukelluskurssilla toimi Jouni Mustonen, kurssilaiset Janette Ojalammi, Eero ja Lauri Hellman, Olli Kangas, Joni Tervo, Nicklas Teir sekä Aku Rasmus olivat edellisenä päivänä tutustuneet sukellukseen avovedessä, Hopiokallion montuilla, missä vedenalainen näkymä on liki kristallinkirkas. – Kun Suomessa on käytynä sukelluskurssi, niin esimerkiksi rantalomakohteissa on suhteellisen helppoa saada sukelluslupa. Hanna Sjöblom on toiminut vuosia myös ulkomailla sukellusoppaana ja kouluttajana. Jokainen sukellus tehdään joko pareittain tai kolmen ryhmissä, kuitenkin aina niin, ettei pinnan alla olla koskaan yksin. MINNA MUSTONEN Aina sukeltajanlipun havaittua, tulee veneen vauhtia hiljentää ja ymmärtää pitää hyvä etäisyys sukeltajien tukialukseen. – No, vuosi oli 1989–90 työkavereitteni innostamana lähdin kurssille ja valmistuin sukeltajaksi, kertoo Raudaskoski, joka pitää Kokkolan merialueen hylkysukelluksia upeina kokemuksina. Jättiloikka mereen aloittaa tutkimusretken pinnan alle. Sukellustukialuksella matkaa takaisin kotisatamaan kurssin suorittaneita sukeltajia. Pinnan alla on niin oma maailma, kertoo sukelluskouluttaja
Kemppi sanoo, että monilapsiset perheet ja yksinhuoltajaperheet ovat jo nyt yliedustettuja köyhyystilastoissa. Vesiosuuskunnan vedestä löytyi maanantaina koliformisia bakteereja ja enterokokkeja. Poliisi ampui lauantaina uhkaavasti käyttäytyneen miehen Helsingissä. Kun mies jatkoi yhä lähestymistä, poliisi ampui häntä. LAPSIPERHEIDEN etuudet eivät ole yltäkylläisiä vaan ovat jääneet jälkeen reaaliarvoltaan, Kemppi toteaa. – Emme olisi pystyneet keittämään niin paljon vettä, kertoo Punsarin rukoushuoneen puheenjohtaja ja yksi tapahtuman järjestäjistä Jens Björkskog. Nykyisin lapsilisä on pienin ensimmäisellä lapsella. Poliisin mukaan hän käyttäytyi uhkaavasti eikä totellut poliisin käskyjä. Ilmoituksen poliisille uhkaavasta miehestä teki sivullinen, ja sivullisia on ollut tapahtumapaikalla, johtokeskuksesta kerrotaan STT:lle. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Räsänen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että tasokorotuksia tarvitaan, mutta tukien painottaminen ensimmäiseen lapseen ei ole viisasta.. VESIONGELMASTA huolimatta tapahtuma on sujunut hyvin. – Muutosesitys johtaisi suurperheiden tukien leikkaamiseen, mitä kristillisdemokraatit ei kannata, sanoo Essayah. –?Monessa perheessä lapsilisä kuluu pitkälle vaippoihin, sillä vauvan vaipat maksavat viikossa 15–20 euroa ja alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettava lapsilisä on noin 121 euroa, Kemppi huomauttaa. – Olemme erittäin kiitollisia siitä, Björkskog sanoo. –?Sisaruskorotuksilla tasataan erikokoisten perheiden välisiä taloudellisia eroja, Räsänen katsoo. HEIKKI SAUKKOMAA Poliisi ampui miehen Helsingissä STT Poliisi ampui lauantaina miehen Helsingin Alppiharjussa. – Pystymme täyttämään säiliöitä jos vettä ei ole riittävästi. Toinen säiliö tuotiin perjantaina sen jälkeen, kun Kallan Ympäristöterveys tiedotti, ettei vedenlaatu vielä ollut parantunut. Järjestäjän mukaan tapahtumaan osallistuu päivittäin noin 4 000 osallistujaa ja viikonlopun aikana kävijöitä odotetaan yhteensä 15 000. Helsingin poliisin johtokeskuksesta ei pystytty arvioimaan, kuinka paljon vaaraa tilanteesta aiheutui sivullisille. Juomavesi turvattiin säiliöillä bakteerilöydösten jälkeen. SOSIAALITURVAMINISTERI Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoi aiemmin Ylen ja Helsingin Sanomien haastatteluissa, että hallitus aikoo asettaa selvitysryhmän pohtimaan lapsiperheiden etuuksia. Poliiseja tapahtumapaikalla Kinaporinkadulla Helsingissä. Sellaisen ihmismäärän vedentarve on suuri, erityisesti kuumilla kesäkeleillä. HEIKKI SAUKKOMAA Ähtävän kesäseurat pelastuivat vesikriisiltä Kasper Säkkinen Ähtävän kesäseurat selvisi bakteerivedestä. – Lapsilisiin ei kuitenkaan ole luvassa lisärahoitusta, sanoo Grahn-Laasonen. Ensimmäinen säiliö saatiin paikalle torstaina, päivää ennen tapahtuman alkua. Lisät kasvavat lapsiluvun mukaan niin, että viidennestä ja sitä seuraavista lapsista maksetaan 192,69 euroa kuussa. Toista käytetään tiskaamistarpeisiin. Vedensaanti turvattiin Pietarsaaren Veden lainaamilla suurilla vesisäiliöillä. heinäkuuta 2025 6 // KOTIMAA Kemppi torjuu suurperheiden lapsilisien leikkaamisen Nina Törnudd, STT Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi kannattaa ajatusta ensimmäisen lapsen lapsilisän korottamisesta, mutta katsoo, ettei sitä saa toteuttaa leikkaamalla lisiä monilapsisilta perheiltä. Asiasta kertoo Helsingin poliisi. – Kyllä, meni niin kuin Strömsössä, jos näin voi vielä sanoa, hän lisää naurahtaen. Tarkistamme veden määrän tänään ohjelman päätyttyä ja luultavasti täytämme, Björkskog kertoo. Vettä on riittänyt hyvin ja tilannetta seurataan. Räsänen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että tasokorotuksia tarvitaan, mutta tukien painottaminen ensimmäiseen lapseen ei ole viisasta. Johtokeskuksesta ei kommentoitu tarkemmin minkälainen teräase miehellä oli tai minkä ikäinen hän oli. –?Ensimmäisestä lapsesta saatavaa lapsilisää tulisi korottaa, sillä lapsen suurimmat hankinnat tehdään aivan aluksi. Lehtosen mukaan lapsilisä voisi olla myös ikäsidonnainen niin, että lisä olisi sitä suurempi, mitä nuorempana äiti saa ensimmäisen lapsensa. Mies kuoli tapahtumapaikalle. Syyttäjä vastaa myös tiedottamisesta, johtokeskuksesta kerrotaan. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi muistuttaa, että suurperheiden kukkarolla ei pidä käydä. Poliisi kertoo miehen lähestyneen puukon kanssa poliisia, jolloin poliisi käytti häneen etälamautinta. Samaa ajatusta esitteli Ylellä myös Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen. Näiden perheiden lapsilisien leikkaaminen pahentaisi lapsiperheköyhyyttä, Kemppi arvioi. Esimerkiksi lapsilisän reaaliarvo on laskenut 1990-luvusta 40 prosenttia.. Perheiden lapsitoiveiden toteutumiseksi olisi myös tärkeää, että ensimmäistä lasta uskallettaisiin toivoa alle kolmekymppisenä, Kemppi sanoo tiedotteessaan. Ensimmäisen lapsen lapsilisän korottaminen on yksi vaihtoehto. Kyseessä on kuitenkin aikuinen mies. Tapauksen tutkinta on alkuvaiheessa. Ensimmäisestä lapsesta maksettava lapsilisä on 94,88 euroa kuussa. Puolueen puheenjohtaja, maatalousministeri Sari Essayah sekä eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Päivi Räsänen katsovat, ettei suurperheiden lisiä saa alentaa. Poliisi sai ennen aamukymmentä ilmoituksen miehestä, joka liikkui teräaseen kanssa rappukäytävässä. VESIONGELMASTA järjestäjät saivat tietää Björkskogin mukaan jo tiistaina Kallan Ympäristöterveyden ilmoituksesta. Myös kristillisdemokraattien Essayah ja Räsänen haluavat suojata suurperheiden lisiä. Ensimmäinen säiliö on yhdistetty kahvikoneisiin ja juomavedenjakeluun. Poliisin saavuttua mies pakeni rakennuksen katolle. Lisäksi opintotuen huoltajakorotusta tulisi korjata, Kemppi sanoo. Björkskogin mukaan sää on ollut erinomainen ja liikenne on sujunut mainiosti. Poliisin aseenkäytön osalta tutkinnasta vastaa tutkinnanjohtajaksi määrättävä syyttäjä. Tapahtumalla on lähes satavuotiset perinteet ja sen päätarkoituksena on Björkskogin mukaan kokoontua jumalan sanan ympärille ja tavata ystäviä. Keskusta on jo aiemmin esittänyt tulonsiirtoa lapsiperheille siten, että vanhempainetuuksista tehtäisiin verovapaita. Muutospohdinnat saavat kritiikkiä paitsi oppositiosta myös hallituspuolue kristillisdemokraateilta. 15 000 kävijän seurat sujuvat silti suunnitellusti
–?Varsinkin autosta kuvaamalla altistaa itsensä ja muut lisäonnettomuuksille, kun keskittyminen varsinaiseen tehtävään – eli ajoneuvon turvalliseen kuljettamiseen – herpaantuu. Nopealla avun antamisella voi olla erittäin suuri merkitys. Myös virran sammuttaminen ajoneuvosta ja siten syttymisvaaran estäminen on tärkeä teko. –?Asetelmat on hankalat. ONNETTOMUUSPAIKOILLA kuvaaminen on yleistynyt, minkä seurauksena muun muassa Pelastustoimi on tehnyt erilaisia ”pysähdy auttamaan, älä kuvaamaan” -kampanjoita, kertoo Lindholm. Ilmailualan Unioni IAU jakoi jo aamulla tiedotteen, jonka mukaan Paltan sovittelun ulkopuolella tekemä ehdotus ei ratkaise lentoliikenteen palveluja koskevaa työriitaa. PALTA ja IAU ovat vääntäneet lentoliikenteen palveluiden uudesta työehtosopimuksesta jo kuukausien ajan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Lakot näkyvät lentotauluilla. Venähtäneeseen kiistaan tarvittaisiin pikaisesti ratkaisu, hän sanoi. Jos ajoneuvo on jo tulessa ja sisällä oleva henkilö on turvallista tai mahdollista siirtää äkkiä ulos, tälläkin teolla on kiire. –?Vahingot ovat valtavia, ja haitta on valtava. Pelastustoimen lisäksi esimerkiksi Hätäkeskuslaitos on valistanut kansalaisia asiasta. Vaikutukset ulottuvat kymmeniin tuhansiin matkustajiin. –?Kun viranomainen on käynyt paikalla, siitä on yleensä merkkinä poliisin laittama poliisinauha, joka näkyy jo kauas ja kertoo muille tielläliikkujille, että asia on hoidossa ja ajoneuvo odottaa enää vain poisvientiä. ja 25. Varoituskolmio kertoo muille tielläliikkujille onnettomuudesta. TYÖRIITAA selvitettiin viimeksi valtakunnansovittelijan kanssa torstaina, ja työ jatkui valtakunnansovittelijan johdolla lauantaina iltapäivällä. Ääri kertoi, että lauantaina ja sunnuntaina on määrä jatkaa sovittelua niin kauan kuin tarvitaan. Jos saapuu paikalle autolla, tulisi tehdä itsensä ja tilanne näkyväksi käyttämällä ajoneuvon hätävilkkuja ja laittamalla varoituskolmio riittävän etäisyyden päähän onnettomuudesta. Työnantajapuoli on kaikkensa tehnyt ja tulee tekemään jatkossakin, jotta riita lähtisi ratkeamaan, mutta ei ole helppoa, Ääri sanoi STT:lle ennen iltapäivän tapaamista. Muutoin ehdotukseen sisältyvät asiat on IAU:n mukaan käyty läpi useaan otteeseen eikä niiden uudelleen järjesteleminen ratkaise työriidan ydinkysymystä. Kaikki eivät pysähdy tieltä suistuneen auton kohdalla, vaikka tieliikennelaki edellyttää avustamista. Kaikkemme teemme, että lähtisi vyyhti purkautumaan, Ääri kuvaili. –?Joskus sitten voi käydä niin, että autosta löytyy vahingoittunut tai jopa menehtynyt ihminen, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallio. Lakot uhkaavat myös 18., 21., 23. Lindholm nostaa esille myös inhimillisen näkökulman: onko tilanne sellainen, jossa haluaisi itseään tai läheisiään kuvattavan. –?Tilanne on vaikea, valtakunnansovittelijan toimiston X-viestissä kuvailtiin. –?Ehdotuksella lukittaisiin Paltan pitkään ajamia asioita työehtosopimuksen määräyksiksi, joista tähän saakka on neuvoteltu paikallisesti tai yrityskohtaisesti, IAU sanoi tiedotteessa. Pelastusopiston koulutuspäällikkö Pekka Lindholm arvioi, että suomalaisten tietoisuus siitä, miten onnettomuustilanteissa tulisi toimia, on kasvanut – ja kasvaa edelleen. STT Lentoliikenteen palveluja koskevan työriidan sovittelu jatkui taas lauantaina, mutta asetelmat näyttivät edelleen vaikeilta. Työnantajaa edustava Palvelualojen työnantajat Palta antoi perjantaina uuden kokonaisratkaisuesityksen työriitaan. Poliisihallituksen Kallio muistuttaa, että onnettomuudesta otettujen kuvien tai videoiden netissä jakaminen tai muu levittäminen saattaa täyttää yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen -rikoksen tunnusmerkit ja voi johtaa jopa tuomioon. Onnettomuuspaikoilla on usein myös poikkeavia liikennejärjestelyjä – voi olla ajokaistaa suljettuna tai liikenne osittain pysähdyksissä – mikä myöskin lisää uusien onnettomuuksien riskiä. KALLIO MUISTUTTAA , että Suomen tieliikennelaki edellyttää tienkäyttäjää jäämään liikenneonnettomuuspaikalle sekä kykynsä mukaan avustamaan loukkaantuneita. ELSA PAAKKINEN. Matkaa saa jatkaa ainoastaan silloin, jos tilanne on ilmiselvästi jo hoidossa. Pitkään jatkunut tulokseton sovittelu osoittaa kokonaan uuden lähestymistavan tarpeen työriidan ratkaisemiseksi, IAU myös totesi. Seuraava IAU:n lakko on tiedossa ensi keskiviikkona, ellei työriidassa saada sitä ennen sopua aikaan. Näissä tilanteissa osallisia on enemmän ja sivulliset silminnäkijät osaavat Kallion mukaan hoitaa tilanteet paremmin. Sovittelulle on varattu aikaa myös sunnuntaina. –?Jos kuljettaja on mennyt tajuttomaksi ja vaikkapa nojaa rattiin, hengitysteiden avaaminen voi olla hengen pelastava hätäensiaputoimenpide. Toinen melko yleinen vakaviin loukkaantumisiin tai kuolemiin johtava auto-onnettomuustilanne on vastaantulevaa autoa päin ajaminen. Lentoyhtiö Finnair on perunut kevään ja kesän aikana yli 1?200 lentoa IAU:n työtaistelutoimien vuoksi. Lindholm muistuttaa, että onnettomuuspaikalla tulee aina ottaa huomioon myös oma ja muiden turvallisuus. Myös Paltan työmarkkinajohtaja Minna Ääri kuvaili tilannetta hankalaksi. Tieliikennelaki velvoittaa pysähtymään ja auttamaan. ELSA PAAKKINEN Lentoliikenteen työriita jatkuu vaikeana Seuraava lakko uhkaa keskiviikkona, ellei sopua synny ennen sitä. heinäkuuta 2025 KOTIMAA // 7 Avun antamatta jättäminen voi olla kohtalokasta Janita Virtanen, STT Tieltä suistuminen on Suomessa yleisin vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan johtava auto-onnettomuustilanne. Paltan mukaan perumiset ovat vaikuttaneet noin 100?000 asiakkaan matkoihin. Näissä tilanteissa tapahtuu herkimmin myös sivullisten virhearvioita: ei pysähdytä tai soiteta apua, sillä ajatellaan, että joku muu on jo pysähtynyt, apua on jo tulossa tai tilanne on jo ohi. Finnair on joutunut perumaan jo satoja lentoja Ilmailualan Unionin ja Paltan työriidan vuoksi. heinäkuuta
Nyt ilmoitetut EU-tullit ovat selvästi korkeammat kuin 20 prosentin taso, jonka Trump ilmoitti huhtikuussa. CNN:n mukaan Pohjois-Korea valmistautuu lähettämään toisen aallon sotilaitaan Venäjän avuksi sodassa. Neuvottelut ovat kuitenkin edenneet tahmeasti. JENS SCHLUETER. Viime vuonna Kurskiin lähetettiin arviolta 11?000 pohjoiskorealaista. Von der Leyen sanoi lausunnossaan, että ne haittaisivat niin yrityksiä, kuluttajia kuin potilaita. KIRJEESSÄÄN Trump sanoi, että tulleja ei perittäisi, jos yritykset siirtävät tuotantoaan Yhdysvaltoihin. Trumpin ilmoittamat 30 prosentin tullit uhkaavat Euroopan autoteollisuuden vientiä Yhdysvaltoihin. –?Harvat taloudet maailmassa yltävät yhtä suureen avoimuuteen ja reilun kaupan pelisääntöjen noudattamiseen kuin Euroopan unioni, von der Leyen sanoi. EU:ssa oli toivottu, että Trumpin tullit EU:lle asettuisivat samalle tasolle kuin Britannialle määrätyt kymmenen prosenttia. –?Tämä kaupan vaje on merkittävä uhka Taloudellemme ja samalla Kansalliselle Turvallisuudellemme, Trump kirjoitti isoin kirjaimin höystetyssä viestissään. Trumpin mukaan tullit ovat välttämättömiä EU:n kanssa käytävän kaupan vajeen korjaamiseksi. Pentikäinen sanoo viestipalvelu X:ssä, että 30 prosentin tullit olisivat toteutuessaan kova isku Suomen kasvulle. Volkswagenin ID.3-sähköautoja valmistetaan vielä toistaiseksi Dresdenissä. –?Onneksi elokuun alkuun on vielä aikaa. Tassin mukaan Lavrov keskusteli Choen kanssa Ukrainan tilanteesta ja kiitteli Pohjois-Koreaa sotilaiden lähettämisestä Kurskin alueelle, jossa pohjoiskorealaiset auttoivat Venäjää häätämään Ukrainan joukot alueeltaan. YHDYSVALLAT on Trumpin päätöksin määrännyt EU:sta tulevalle tuonnille kymmenen prosentin yleistullit ja lisäksi vielä 25 prosentin tullit autoista ja autonosista ja 50 prosentin tullit teräksestä ja alumiinista. Trumpin mukaan tulleja tarvitaan EUkaupan alijäämän korjaamiseksi. Von der Leyen vastasi Trumpin uhkaukseen todeten, että 30 prosentin tullit EU:sta tulevalle tuonnille aiheuttaisivat suurta haittaa molemmin puolin Atlanttia. Venäjän turvallisuusneuvoston johtaja Sergei Shoigu sen sijaan on vieraillut Pohjois-Koreassa ahkerasti tämän vuoden aikana. Pohjois-Korea myönsi lähettäneensä sotilaitaan Venäjän tueksi vasta tämän vuoden huhtikuussa. Choen tapaamisen jälkeen Lavrov sanoi Pohjois-Korean tukevan kaikkia Venäjän tavoitteita sodassa Ukrainaa vastaan. Kuten tiedätte, tulleja ei peritä jos EU tai EU:n yritykset päättävät valmistaa tuotteensa Yhdysvalloissa, Trump houkutteli. Länsimaisten viranomaisten mukaan arviolta 4?000 pohjoiskorealaissotilasta on joko kuollut tai haavoittunut sotiessaan Ukrainaa vastaan. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. –?Ottakaa huomioon, että 30 prosentin tulli on selvästi alle sen tason, mikä tarvittaisiin, jotta kauppavajeemme EU:n suuntaan poistuisi. Tämän viikon aikana Trump on lähettänyt tullikirjeitä jo parillekymmenelle maalle. Venäjän ulkoministeriö julkaisi Telegram-tilillään videon, jossa kaksikko kättelee ja halaa toisiaan. EU on valmistellut vastatoimia Yhdysvaltojen tulleille, joista on määrä keskustella ensi maanantaina ulkomaankauppaministerien kokouksessa. Lavrov vieraili Pohjois-Koreassa edellisen kerran toissa vuoden syksyllä. Trump jysäytti EU:lle 30 prosentin tullit Tullit astuvat voimaan 1. –?En usko, että yritykset lähtevät korkeiden tullien vuoksi yhdessä yössä siirtämään tuotantoaan Yhdysvaltoihin. ILMOITETUT 30 prosentin tullimaksut eivät lupaa hyvää EU:n taloudelle ja viennille. Nina Törnudd, Eetu Halonen, STT Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut määräävänsä EU:sta tulevalle tuonnille 30 prosentin tullit. Yksitoista YK:n jäsenmaata arvioi viime kuussa, että Pohjois-Korea olisi lähettänyt ainakin sata ballistista ohjusta sekä yhdeksän miljoonaa tykistöammusta Venäjälle viime vuoden aikana. Meksikolle määrättäviä tulleja Trump perusteli huumeiden salakuljetuksella Meksikosta. Sen jälkeen maan johtaja Kim on nähty kunnioittamassa Venäjällä kaatuneita sotilaita vainajille järjestetyssä muistotilaisuudessa. heinäkuuta 2025 8 // ULKOMAAT Lavrov tapasi PohjoisKorean johtajan Joona Laukkanen, STT Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vierailee viikonloppuna Pohjois-Koreassa. Trump lupasi, että tarvittavat luvat järjestyvät viikoissa, jos eurooppalaiset yritykset haluavat siirtää tuotantoaan Yhdysvaltoihin. Venäjän ulkoministeriön mukaan Lavrov tapasi lauantaina Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin. elokuuta. Trumpin mukaan Meksiko ei ole tarttunut riittäviin toimiin huumekaupan kitkemiseksi. Esimerkiksi autoteollisuus pystyy kyllä jonkin verran räätälöimään omia toimitusketjujaan, mutta se vie aikaa. Samalla EU on kuitenkin myös valmis valvomaan etujaan ja tarttumaan tarvittaessa vastatoimiin. Hän uskoo, että jännitteet kasvavat entisestään ja tilanne on huono ennusmerkki EU:n taloudelle. –?Jos tällaisia kaksinumeroisia tulleja tulee Yhdysvaltojen kauppaan, se on totta kai iso isku Suomen viennille Yhdysvaltoihin. EK:n Vuori ei sen sijaan näe, että yritykset lähtisivät kovin äkkiä siirtämään tuotantoaan rapakon taakse. Trump jakoi Truth Socialissa myös kirjeensä Meksikon presidentti Claudia Sheinbaumille. elokuuta. EU:n ja USA:n välille pitää neuvotella sopimus, vaikka se ei ole helppoa ja vaatii kärsivällisyyttä, Pentikäinen kirjoittaa. Trump esitteli tullinsa alun perin huhtikuun alussa, mutta niiden voimaantuloa lykättiin neuvottelujen ajaksi pariin otteeseen niin, että ne ovat tulossa voimaan 1. Jos EU vastaa niihin omilla tulleilla, tulee Yhdysvallat nostamaan omia tullejaan saman verran lisää, Trump uhkasi kirjeessä, jonka hän on lähettänyt EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille. Lisäksi tämä tulee epäsuorasti vaikuttamaan meihin esimerkiksi Saksan ja muun Euroopan kautta, Vuori pohtii. Hän torjui Trumpin syytökset kaupan esteiden pystyttämisestä Yhdysvaltojen viennille. Näin uskoo kansainvälisestä kaupasta ja kauppapolitiikasta vastaava johtaja Timo Vuori Elinkeinoelämän keskusliitosta. Trump kirjoittaa omistamassaan viestipalvelu Truth Socialissa lauantaina jaetussa kirjeessä, että tullit astuvat voimaan 1. Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan Lavrov tapasi aiemmin vierailullaan myös Pohjois-Korean ulkoministerin Choe Sonhuin Wonsanissa, jonne on avattu uusi lomakeskus. Von der Leyen totesi, että EU on edelleen valmis neuvottelemaan kauppasopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa ennen elokuun alkua. elokuuta. SOTILAIDEN LISÄKSI Venäjä on käyttänyt pohjoiskorealaisia aseita Ukrainassa. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on samoilla linjoilla. Lukumäärän on arvioitu olevan jopa 25?000–30?000 sotilasta. Vuori sanoo STT:lle, että 30 prosenttia on kova luku, eikä se hänen mukaansa ainakaan vähennä epävarmuutta tulevasta. Trumpin mukaan kauppavaje EU:n kanssa on seurausta EU:n omista tulleista ja Yhdysvaltojen viennille asetetuista kaupan esteistä. Myös Meksikolle on tulossa 30 prosentin tullit samasta päivästä lähtien. Hän on aiemmin luonnehtinut muun muassa EU:n arvonlisäverojärjestelmää Yhdysvaltojen vientiä estäväksi kaupan esteeksi
Voita tietenkin pantiin sinne höystöksi. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Juuri lukiosta valmistunut Saari päätyi Kalastusmuseoon esittelijäksi ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana äitinsä kautta. Ne muistuttavat alueen tärkeydestä historiallisesti. Kalastusmuseossa esitellään kalastusta elinkeinona Kalajoella sekä siihen liittyvien esineiden että tietoa sisältävien taulujen kautta. Viime kesänä hänen poikaystävänsä kuunteli nauhan kokonaan läpi. Hänestä liikkui elinaikanaan paljon tarinoita ja taulun mukaan erikoinen persoona muistetaan Kalajoella vieläkin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. KALASTUSMUSEO perustettiin nykyiselle paikalleen, Tanskan omaa taloa vastapäätä, vuonna 1982. Viikko 28 Nimipäivät tänään Päivän sana Joel, Ilari, Lari (suom.), Joel (ruots.), Gabriel, Kaapo, Stefan, Tahvo, Tapani, Teppo (ort.). Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Tämän mukaan nauhalla puhuvalla miehellä oli hyviä juttuja. – Kun tiedettiin, että hänellä on tytär, niin häneltä kysyttiin, että tulisinko mä sitten töihin. Museon alakerrassa hylkeenpyyntivene kiinnittää ensimmäisenä huomion ja vie suuren osan lattiapinta-alasta. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Kävisi järkeen, jos juuri hän puhuisi äänitteellä, sillä häntä haastateltiin nauhalle vuonna 1995 kalastusja paikallisperinteen tallentamiseksi. – Mä tykkään kauheasti historiasta, se on tosi kiehtovaa. Ja tämän hän sitten uunissa paistoi. Vierailijat kysyvät usein yläkerrasta löytyvän kilpikonnan alkuperästä. – Museossa vierailevista suurin osa on ihmisiä, jotka eksyvät tänne. Vanha hylkeenpyyntivene ja Kalastusmuseota esittelevä Sanni Saari, KAISLA SANDHOLM Kilpikonna Kalastusmuseon yläkerrassa. Saari kertoo, että museo on sellaisella paikalla, että sinne ikään kuin eksyy muutamia vierailijoita joka päivä, kun museo on auki. Kalajoen Kalastusmuseossa esineet, kartat ja ääninauhat kertovat meren ja ihmisten yhteisestä historiasta. Sitä esittelee Sanni Saari tänä kesänä kuudetta kertaa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. SAARI VIIHTYY museon esittelijänä. heinäkuuta 2025 // 9 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. KAISLA SANDHOLM. – Aika paljon pohjoismaista, varsinkin viime vuosina. Kun kaikista esineistä ei edes ole tietoa, niin niitä on kiinnostava pähkäillä varsinkin vierailijoiden kanssa. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Ja sitten hän leipoi toisen samanlaisen kakun ja pani sen peitoksi näiden kalojen päälle. Työssä erityisesti kohtaamiset ihmisten kanssa ovat mukavia. Saari pitää vanhoja, merenkulkuun liittyviä karttoja kiinnostavina. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.” -Luuk. Saari kertoo, että äänite kestää reilut tunnin. Mietin, voisiko se olla Lauri Tanska. 6:37 Kalastus elää muistoissa Kaisla Sandholm Plassilla vanhassa, punaisessa rakennuksessa sijaitsee Kalastusmuseo. SAAREN MIELESTÄ Kalastusmuseon mielenkiintoisimpia esineitä ovat hylkeenpyyntivene, kalastamisessa käytetyt reiteen asti ulottuvat saappaat, kilpikonna ja taulut vanhoista kartoista. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:41 23:25 03:33 04:19 23:17 22:32 Laskee Jeesus sanoi: ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Silloin tällöin saattaa olla sellaisia, jotka ovat jo ennen aukeamista odottamassa eli he ovat varta vasten tulleet tänne. Vilkaisen ympärilleni ja tajuan äänen tulevan kattoparruun kiinnitetystä kaiuttimesta. He ovat kiinnostuneita siitä, onko kilpikonna kotoisin jostakin läheltä. Tämä oli erikoisen hyvää olevinaan, ääni nauhalla sanoo. Muistan, että yhtenä kesänä kävi tosi paljon saksalaisia. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Saari ei kuitenkaan muista, kuka on nauhalla puhuva mies. Saari arvelee, että se on tuotu laivan kyydissä jostakin kauempaa. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 13.7. – Muistaakseni hän otti niistä ruo’otkin pois, silakoista. – Varsinkin, jos museoon tulee paikallisia, jotka tietävät paljon paikan historiasta, niin he osaavat sitten mulle kertoa erilaisia tarinoita. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Musta tuntui, että kävi pelkästään saksalaisia, jos tänne tuli ulkomaalaisia. KUN KÄVELEMME yläkerrassa, alkaa yhtäkkiä kuulua miehen ääntä. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Saari kertoo, että museossa on käynyt myös entisiä kalajokisia sekä ulkomaalaisia turisteja. Tuolloin Tanska tunsi museon esineistön kaikista parhaiten ja hänellä oli myös paljon muistoja ja tarinoita esineisiin liittyen. Kiinnitän huomiota Aukusti Isokäännästä eli Piekkon Aukkosta kertovaan tauluun, jossa kerrotaan erakkomaisesti eläneestä oman tiensä kulkijasta
Isla-ajo on sen sijaan viisivuotiaiden lämminveristen kisa. Se on Profiilin tavoin Antti Ojanperän treenissä. Bollström piti kaasun pohjassa ja otti lähdön komentoonsa. Ravit Päivän päälähtö Kokkolan ruunalle. Ojanperän valmentaman Suomen aloitus siirtyi kuitenkin tuonnemmaksi, koska Tekno Grandille ei löydetty toimivaa varustusta ja suursuosikki jätettiin pois lähdöstä. Tamma Retostella tarjosi maaliin saakka mainion vastuksen. Takasuoralla nousi valjakon eteen selkiä, jotka olivat Raitalalle mieleen. Pikkupelimannissa olivat framilla nelivuotiaat suomenhevoset. Global Whitdrawlin voitto varmistui vasta maalikuvasta. Raitala sääti vauhdin tasaiseen 11.een. Se vastaa rehellisesti, enkä ollut huolissani vaikka vastustaja kävi edellä. Kokkolan Auto-Centerin toimitusjohtaja Kyösti Svart sai jännätä katsomon puolella koko rahan edestä. Yhden prosentin pelipommin pudotti niin ikään Vieremällä vaikuttava Timo Väisänen Hissun Camillalla. Tammat saavat siihen 20 metrin edun oreihin ja ruuniin nähden. Huippunopea Global Whitdrawl palasi Nikulan helteessä tasolleen ja hallitsi mailin kisan tapahtumia lähdöstä maaliin. Luojalle kiitos, että olen tuollaisen hevosen saanut, Svart kiitteli voittajaringissä. Meidän ei tarvinnut panostaa lähtöön ja silti keulapaikka irtosi vaivatta, ihasteli jo 10-vuotiasta ruunaa ohjastanut Santtu Raitala. Sangen reipas matkavauhti (kierros 12,5) avitti Elegant Jetin kolmannen kohteen ykköseksi. Elegant Jetin valmentaja Matti Nisonen lähti voittajakehästä kotiin Vieremälle vaihtamaan hevoset lauantain lähtölistoja vastaaviksi. – Hevonen oli ihan loistava. Vincent Vici ja Camppari korjasivat isot setelit Santtu Raitalan ohjastama Vincent Vici voitti 15 000 euroa Isla-ajosta. Gardenilla. Vinskissä oli puhtia, kun lähdettiin tammojen perään. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. – Global Whitdrawl on yksi Euroopan nopeimmista auton takaa. Ruuna on nyt neljättä kautta Suomessa ja on täyttänyt kaikki odotukset ja enemmänkin. Matti Nisonen ajeli T75:n aluksi identtisen voiton Mozart B.R.:llä verrattuna perjantaiseen Elegant Jetin voittoon. Minulle on sattunut useampana vuotena hyvät hevoset ajettavaksi. Campparin voittoaika oli 26,2a. Seiskaviiden loppuun nappasi Hannu Torvinen tolpan kaukaa taustalta kirineellä Loukon Leijonalla ja IIkka Nurmonen tyylitteli ylivoimavoiton Coco C. Härmässä se oli jo hyvä, mutta ei päässyt vapaasti kirimään. heinäkuuta 2025 10 // URHEILU Starttiraketti paras Festivaaliajossa Seppo Luokkala Useita upeita lämminverisiä tällä vuosituhannella omistanut Kokkolan Auto-Center sai Kaustisen Festivaaliajosta kymppitonnin ykköspalkinnon pokaaleineen päivineen. Lopussa saatoin fiilistellä hienon kelin ja hyvien ravien merkeissä, Santtu sanoi. Vuotta aiemmin nähtiin poikkeuksellinen tasito Carun ja Weikon kesken. Komeat 15 000 euron ykköspalkinnot menivät tällä kertaa Seppo Suurosen valmentamalle Campparille ja Ojanperän tallin Vincent Vicille. Santtu Raitala ajoi Global Whitdrawlin ykköseksi perinteikkäässä Festivaaliajossa. En hätäillyt, vaan annoin Profiilin vastata rauhassa, Raitala kommentoi. Vaasaan rekisteröidyn kimpan Vincent Vici teki täyden matkan voltista upean voittoajan 12,6. Raitalan odotettiin voittavan Nikulassa myös kylmäverisellä Tekno Grandilla. Oriin omistaa ylivieskalainen Team Profiili. Kaikesta huolimatta lähtöön saatiin putaalainen voittaja, kun Aatu Hakkaraisen Humander oli paras johtaneen rinnalta. Voittajakerroin oli 92 ja kaksari yhdessä Viksun Lyylilan kanssa reilusti yli 500. RAITALAN PÄIVÄÄN mahtui toki muitakin kohokohtia. Kuolemanpaikan Idomenio Sisu putosi rinnalta, mutta Ojanperän tallin Yolo Savoy tuli uudeksi uhkaksi. – Aivan vetävät hevoset nousivat eteen. – Profiili meni motivoituneesti. Camppari oli etukäteen suurin voittajasuosikki, sillä se oli jo kesäkuussa voittanut Oulu Expressin. Pikkupelimannissa nähtiin puhdas hattutemppu, kun mikkeliläinen Henri Bollström ohjasti voiton kolmatta kesää peräkkäin. Lähtöasetelmista johtuen nytkin mentiin pitkään tammojen komennossa. Pitkä reissu kannatti, kun Margarita Frido oli paras nuorten sarjassa. SEPP O LUOKKALA. Meille tuli paljon lisämetrejä ja tulos kertoo esityksen kovuudesta. Ravuria valmentaa Svartin luottomies Matias Salo. Kummankin omistaja on Einari Vidgren Oy. T5-pelissä Humander oli ainoa isompi yllättäjäö. Oriin ravitekniikka teki lopussa tehtävänsä ja tultiin varmasti muista ohi, Santtu Raitala totesi. Tehtävä oli ennalta kivinen. Santtu Raitala käänteli takamatkalaisista Vincent Vici kolmannelle jo 1100 metriä ennen maalia. Loppukurvissa oli sitten lähdettävä vielä ulommaksi. – Oikein kiva näitä on ollut Kaustisella ajaa. Oulun kuninkuuslähtöihin tähtäävä Profiili jyräsi voimillaan 3100 metrin tasoituksen ykköseksi. Ylä-Savon miehet olivat vallan hurjina Kaustisen kaksipäiväisissä. Suuryltättäjä Enon Vilppi kävi loppusuoralla jo Profiilin edellä, mutta suosikki kontrasi varmaan voittoon. Tilolei johti tammadivisioonan lähtöä ylivauhdilla. Global Whitdrawlilla oli keväällä pieniä harmeja. Silloin mentiin SE-vauhtia Carun voittaessa lukemin 23,8a. Olli Koivunen piipahti Turusta Nikulaan ohjastamaan kahta hevosta. Hissun Camillan voiton myötä voitto-osuus kohosi nelinumeroiseksi. Jopa Profiiliakin enemmän pelattu Kenzo Benois oli lauantain vakuuttavimpia voittajia. Hissun Camilla ehti tämän takaa ajoissa toiselle radalle ja voittoisaan kiriin. Voittoajaksi kirjattiin 11,1a. Ville Pohjola hoiti ohjastuksen. Helpolla ei voitto tullut, kun tamma teki rinnalla mahtavan juoksun, Bollström kommentoi. Teemu Okkolin istui valmentamansa kyydissä. Muutama lisämetri ja Yolo Savoy olisi mennyt ohi. Avauskohteessa juhli Hannu Torvisen ajama Warrior Princess johdettuaan koko matkan. Helleravien aluksi nähtiin kotivoitto, kun kaustislaisen Petri Lahti-Luopan osaomistama Vilkkeen Villi pinkoi nuorten sarjan 4500 euron voittajaksi. SEPP O LUOKKALA Seppo Luokkala Kaustisen kaksipäiväinen ravijuhla alkoi perinteiseen malliin pikkupelimanniajolla ja Isla-ajolla. – Ei ollut tarvetta satsata lähtöön, eikä matkalla ilmennyt mitään ongelmia. – Tiukille meni. Raitala ajoi Kokkolan ruunalla karkuun viimeisessä kurvissa ja ratkaisi sillä lähdön voiton. Camppari lähti takarivistä, mutta pääsi sujuvasti johtoon kiihdyttäneen Retostellan rinnalle
Lukemat Ronkaalassa olivat 0–2 (3–5, 4–7). Lauantaina ulkopeli piti ja sisäpelikin oli riittävän tehokasta. Tuli hyviäkin osumia. Luukas Poutanen löi ainoan juoksun ja onnistui myös kahdella muulla yrityksellään. Toisella jaksolla vieraat haastoivat jo paremmin isäntiä. Pesäpallo ”Kannuksen takanen oli meille kryptoniittiä” Ville Takala löi yhden ja toi kaksi juoksua Uralle. Uran parhaina palkittiin Partanen ja Takala, mutta onnistujia löytyi tasaisesti läpi kokoonpanon. Vaikka sisäpeli on ollut pitkin kautta Uralla nihkeää, ulkopeli on kantanut ja pitänyt joukkueen kiinni pisteissä. Hyvä vuoropari toi vieraat tasoihin, kun Veeti Venäläinen, Eera-Matti Karppinen ja Santtu Savusalo löivät juoksun mieheen ja kertaalleen Kontinaho karkasi harhaheitolla kotiin. heinäkuuta 2025 URHEILU // 11 Uralta kesän parasta Juha Savela Kannuksen Ura pesi totaalisesti kasvojaan, kun se kaatoi lauantaina kotikentällään miesten ykköspesiksen kärkikaksikkoon lukeutuvan Jyväskylän Kirin. Huima kaatui kotonaan jaksoin 1–2 (5–17, 5–3, 3–4). –Vastassa oli hyvä joukkue, jolta ei helpolla pisteitä oteta. Pari kaatoi Britannian Oliver Bondingin ja Yhdysvaltojen Jagger Leachin erin 5–7, 7–6 (8–6), 10–5. Jussi Partanen avasi juoksutilin. Polttolinjalla Lasse Hanni ja Ville Takala polttivat etenijät. KP Swiatek murskasi Anisimovan Puolalainen Iga Swiatek voitti Yhdysvaltojen Amanda Anisimovan Wimbledonissa naisten kaksinpelin tennisfinaalissa erin 6–0, 6–0. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Varsinkin, kun ottaa huomioon Kirin ulkopelin tason. Kopparikaksikko Kasperi Salmela–Jussi Vihriälä hoiti myös hommansa luotettavasti. Pesä-Kiilat sai sisäpelinsä pyörimään kunnolla vain yhdessä vuorossa kummallakin jaksolla. Suomalaispuolalainen pari kuitenkin jyräsi erävoittoon neljällä peräkkäin voitetulla pisteellä. Toisella jaksolla Kiri otti hetkeksi kuskin paikan, kun Luukas Poutanen kotiutti Miikka Matikan. Avausjaksolla Ura ulkopeli nollasi Kirin täydellisesti. Riku Kyllönen ja Eetu Suni hoitivat etukentän. Vahvasti kärkenä pelannut Autio toi kaksi juoksua, jokeri Alanko löi kaksi. Ensin Eliel Koskela sai hölkytellä kolmoselta kotiin, kun Kirin kolmoskoppari Roope Pöyry haki karkeaa harhaheittoa takamaastosta. Karppisen puhkaisulla tuli vain kaksi juoksua ja jaksovoitto jäi saamatta. Ilman ykköspyssyään Sami Haapakoskea matkassa ollut Kuula sai tunnustaa isännät paremmikseen 2–0 (5–0, 8–7) -numeroin. Tällä kertaa se ei riittänyt, kun Alavus teki tulosta tasaisesti. Grand slam -voitto oli Paldaniukselle uran toinen, sillä hän juhli puolalaisparinsa kanssa poikien nelinpelin mestaruutta Ranskan avoimessa tennisturnauksessa kesäkuussa. Jokeri Lauri Juurakko löi neljä juoksua. – Siinä oli neljän juoksun paikka, mutta vastustajan koppari (Luukas Taajamaa) syöksyi uskomattomasti pallon kiinni, näki toisen jakson viimeistä ratkaisua Paldanius. Meillä on takana pari heikompaa peliä, mutta nyt pelasimme ehjän ja tasapainoisen ottelun, Partanen totesi. – Joukkueessa on ollut sairastelua, nyt se osui Samiin. STT. Ratkaisu venyi kotiutuslyöntikisaan, jossa NiPe kuittasi vierasvoiton. Kahdesta seuraavasta vastasi Riku Utanen, jolle edellispelin huili näytti tehneen hyvää. Suomalainen tennislupaus Oskari Paldanius, 18, ja hänen puolalaisparinsa Alan Wazny voittivat poikien nelinpelin finaalin Wimbledonissa lauantaina. Sisällä voittoon riitti jokeriosaston tehot. – Mikäs siinä oli lyödessä, kun kelikin oli hyvä. PuMu maksoi kalavelat Pesäpallo Sami Haapakosken poissaolo näkyi Kuulan sisäpelissä. Avausjaksolla ilonaiheet jäivät tosiaankin vähiin vierailla, sillä heti isäntien ensimmäisessä ajottomassa palossa ensimmäisen pelin ulkokentällä tälle kesälle pelannut Vertti Kontinaho arvioi pallon lentoradan väärin. Kolmannessa vuorossa Partanen ja Takala iskivät voiton varmistaneet juoksut. Lukkari Aamu Kankaanpää onnistui kakkospalkinnon arvoisesti. Ykköspesiksen lyöjätilaston ykkönen pääsi viidesti yrittämään kotiutusta, mutta juoksun synty ei ollut lähelläkään. Vieraiden parhaana palkittu ja alkukaudesta jokerina pelannut Vertti Kontinaho pelasi ensimmäisen ottelunsa ulkokentällä. EMMA TOIKKANEN Pesä-Kiilat taipui APV:lle Haapajärven Pesä-Kiilat joutui tunnustamaan Alavuden Peli-Veikot paremmakseen miesten suomensarjan ottelussa. Paldanius ja Wazny olivat ahdingossa toisessa erässä 1–0-tappioasemassa, kun he joutuivat katkaisupeliin, jossa Bonding ja Leach saivat kaksi ottelupalloa käsiinsä 6–4-johdossa. Harmi vain, että Puna-Mustat pääsi ensin 4–0-johtoon toisen aloittavalla, sillä toisen tasoittavalla oli Kuulan vuoro intoutua. Parhaana palkittu Neea Jylkkä löi kunnarin ja viisi tavallista. Erityisesti avausjaksolla olivat hyviä ja me huonoja, näki Kuulan pelinjohtaja Eemeli Paldanius. Pesä-Kiilojen parhaina palkittiin Santeri Autio ja Aleksi Alanko. Kirin ehdoton ykkönen oli Juho Matola. Anisimovan neitsytfinaalista tulikin farssi. Siitä kertoo karusti myös 3-tilanteet, joita Kuula sai vain kaksi koko jakson aikana. Ilona Kankaanpää ja Karita Valtonen toivat molemmat neljä juoksua. Kun vieraat eivät saaneet kärkeä kunnolla kentälle, oli tilanteiden rakentelu vaikeaa. KP NiPe voittoon kotareissa Naisten suomensarjan itälohkon kärkijoukkue Nivala Pesis vei avausjaksolla Oulaisten Huimaa miten tahtoi, mutta toisella jaksolla Huiman avaus hyydytti lohkokärjen. Varmasti osa sekoilusta menee valmistautumisen piikkiin, mutta täytyy myös tunnustaa, että Kannuksen takatilanteen puolustaminen oli meille kryptoniittiä, Kirin pelinjohtaja Jussi Muilu tunnusti. Hän löi kolme juoksua. NiPen pelaajat kartuttivat tehotilastojaan, kun juoksuja syntyi varsinkin avausjaksolla. Jenna Ahlholm löi neljä juoksua. Siitä lähti mukaan kakkospalkinto. Ja oikea kesäkin saapui viimein pesiskatsojia lämmittämään lehtereille. – Pää jäi bussiin ja saimme avausjaksolla shokkihoitoa. Asioita oli käyty jo läpi, että ei Samin poissaolon taakse voida piiloutua, totesi Paldanius ensimmäisen jakson heikkoja otteita. Ura piti myös Kirin jokeri Juuso Keski-Koukkarin täysin kurissa. Sitten uudemman kerran Puna-Mustat painelivat menojaan aina 8–4-johtoon. EMMA TOIKKANEN Jukka Määttälä Jos onnistui toukokuun sateessa Ylivieskan Kuula yllättämään Helsingin Puna-Mustat kotonaan, niin samaan eivät ylivieskalaiset pystyneet heinäkuun helteessä Meilahdessa. Anisimova kaatoi maailmanlistan ykkösen Aryna Sabalenkan välierissä, mutta oli totaalinen vastaantulija uransa ensimmäisessä grand slam -finaalissa. APV:n parhaat olivat kunnarin ja tavallisen iskenyt Lauri Viita sekä neljä juoksua tuonut Aleksi Penttilä. Tuloksena oli kaksi juoksua. Pian perään Partanen iski kakkosjatkeelle ja Ville Takala toi 2–1-johtojuoksun. Kuula teki viimeisen hyökkäyksen neljännen tasoittavalla, kun Karppinen löi ajotilanteessa 2-jatkeelta maisemaan. Kuula-kasvatti meni kärkenä kentälle (kärkilyönnit 7/8), mutta siihenpä Kirin sisäpelin maineteot miltei jäivätkin. Swiatekille Wimbledon oli uran kuudes grand slam -voitto sekä ensimmäinen Lontoon perinneturnauksessa. Uran vastaus tuli toisen tasoittavalla. – Hyvä peli kokonaisuutena, tähän esitykseen voi olla tyytyväinen. Sen myötä ote siirtyi toisellakin jaksolla Uralle. Keskiviikon Seinäjoen pelin avausjakson pohjanoteeraus oli enää kaukainen muisto, kun Ura ylsi kesän toistaiseksi tasapainoisimpaan ja parhaaseen esitykseen. URA OLI LUOKKAA paria Kirin edellä erityisesti ulkopelissä. Voitto maistuu, Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen kommentoi lehdistötilaisuudessa. – Kun toisella jaksolla alkoi kärki toimimaan, niin lyöntipeli parani ja saatiin vähän painetta Puna-Mustille, näki parannuksen syitä Paldanius, joka johdattaa sunnuntaina joukkueensa Kouvolassa Pallolyöjien kakkosjoukkuetta vastaan
Jaro aloitti ottelun ennakkoluulottomasti ja maalitykki Kerfala Cissoko loi pari maalipaikkaa, mutta nopeasti kotijoukkue otti ohjat pelistä. Kotona pystyy keskittymään vain peliin, ja vieraspeleissä pitäisi olla sama homma. Turkulaisjoukkue oli tylyn tehokas avausjakson paikoissaan ja käytännössä ratkaisi jo tuossa vaiheessa pisteiden kohtalon. – En tiedä, mikä vieraspeleissä on mättänyt. Jaro yritti loppuun asti ja sai muutaman paikan. Perjantaina: ViVe–KeKi 1–2 (0–1, 4–2, 3–5), Manse PP–SoJy 1–2 (5–1, 0–1, 1–2). Luulisi, että treenija näyttöhaluja on. minuutilla. Silloin repesi etureisi ja se piti leikata. FC Inter voitti lopulta 3–1 (3–0). Jos vieraissa jatkuu kuin alkukaudesta, ei silloin kilpailla kärkipaikoista. Naisten suomensarja, itälohko: SoJy–SiiPe 0–2 (3–9, 5–9), OuHu–NiPe 1–2 (5–17, 5–3, 3–4). JUHA SAVELA KPV kaatui ulosajon jälkeen vierastappioon Miska Miettinen Haastava on ollut Kokkolan Pallo-Veikkojen kokoonpanoon jalkapallon Ykkösessä heinäkuun alussa palanneen Johannes Moilasen kausi. Miesten välierät: Carlos Alcaraz Espanja (2)– Taylor Fritz USA (5) 6–4, 5–7, 6–3, 7–6 (8–6), Jannik Sinner Italia (1)–Novak Djokovic Serbia (6) 6–3, 6–3, 6–4. Ehkä pitkät matkat, jos keskittyminen ei ole tahtonut pysyä siinä missä pitäisi. – Viime kaudella Kuopiossa akillesjänne tulehtui. Perjantaina: Fera–Manse PP 0–1 (0–0, 0–6), PöytU–Virkiä 0–2 (0–7, 0–12). Sivussa olevat seuraavat Kokkolan pelit poikkeuksetta kotistadionilla, vieraspeleissäkin kokoonpanon ulkopuoliset ovat yleensä mukana. Tennis Lontoo: Wimbledonin, kauden 3/4 grand slam -turnaus: Naisten loppuottelu: Iga Swiatek Puola–Amanda Anisimova USA 6–0, 6–0. Jacob Edsvikin 1–3-osuma toi rauhaa vieraille 79. Pesäpallo Miesten Superpesis: PattU–HP 1–0 (2–2, 4–2), AA–KiPa 2–1 (1–2, 5–4, 4–3). Lauantaina tarjolla oli kauden neljäs ottelu PKKU:n vieraana Tuusulassa, mutta minuutteja ei taannoisen OLS-paluupelin jälkeen yllättäen irronnut. Vielä ennen taukoa FC Inter iski kolmannen kerran. Meille jäi paljon parannettavaa seuraavaan otteluun, Valencic tunnusti Ruudun haastattelussa. Kansallinen liiga: PK-35 Vantaa–Åland U 1–3 (0–1), JyPK–HPS 2–5 (2–1), KuPS–PK-35 3–1 (2–1), VIFK–HJK 1–6 (1–2). Se oli silti hyvä vuosi, kun pääsin asumaan omilleni ja näkemään muutakin maailmaa. Sitten tulehtui akillesjänne, eikä sitä saanut kuntoon akupunktiollakaan, tiistaina 20 vuotta täyttävä hyökkääjä pyöritteli. Poikien nelinpelin finaali: Oskari Paldanius Suomi/Alan Wazny Puola (4)–Oliver Bonding Britannia/Jagger Leach USA (8) 5–7, 7–6 (8–6), 10–5. On KuPSin organisaatiosta Kokkolaan palannut Moilanen repaleisuudesta huolimatta ollut joukkueen mukana tiiviisti. PKKU-pelissä kohtalo oli tyly, jääminen penkille. Miesten Kakkonen, lohko C: TP-47–VIFK 5–2 (3–0), SJK Ak/2–GBK 2–3 (0–1). Miesten ykköspesis: Ura–Kiri 2–0 (3–0, 4–1), PuMu–Kuula 2–0 (5–0, 8–7), SiKi–PuPe 1–2 (0–1, 3–2, 1–2). Valencic laukoi ja pallo muutti Kuittisen jalasta suuntaa ja painui Interin verkkoon ohi Eetu Huuhtasen. Loukkaantumiset hajottavat, kun kuulee sen ajan, kauan joutuu olemaan sivussa. Lauantaina KPV:lla oli pöytäkirjassa 20 nimeä ensimmäisen kerran sitten toukokuun lopun. Ennen seuraavaa peliä meidän on istuttava alas ja mietittävä mitä haluamme peliltä ja miten haluamme pelata. Kuluva kausi ei ole Moilasen ainoa hankalahko. Tuomisella oli helppo työ pistää pallo parista metristä tyhjiin. – Jos vieraspelit hoitaisi kuin kotipelit, saisi siitä etumatkaa. Loic Essomba karkasi Jim Myrevikiltä ja syötti maalin eteen Jasse Tuomiselle. Perjantaina: YPJ–OuHu 1–2 (1–7, 5–4, 2–3). KPV joutui jälleen taipumaan vierastappioon JUKKA LEHOJÄRVI GBK haki vieraspisteet Seinäjoelta Jos keväällä SJK Akatemia/2 haki pisteet Kakkosen pelistä Kokkolasta GBK:tä vastaan 2–3-lukemin, teki saman tempun nyt GBK Seinäjoella. Olin kahdeksan kuukautta ilman futista. Avauspuolikas oli Luka Kuittisen näytöstä. Pisteet lähtivät otteitaan koko ajan parantavan GBK:n mukaan 2–3 (0–1) -numeroin. Miesten liiga: FC Inter–FF Jaro 3–1 (3–0). – Vuonna 2023 kaikki meni hyvin kauden alkuun asti. – Inter hallitsi peliä ja ansaitsi voittonsa. Perjantaina: PuPe–SMJ 1–2 (5–1, 3–4, 2–3), SiKi–SiiPe 1–2 (1–2, 5–3, 3–4). Florian Krebs jakoi pari vapaapotkua rankkarialueen tuntumasta. Osuma oli slovenialaiselle liigakauden ensimmäinen Jaron paidassa. Miesten Ykkönen: RoPS–MP 2–1 (0–1), PKKU–KPV 3–1 (0–1). Naisten ykköspesis: TyTe–HP 2–0 (10–4, 8–3), Pesäkarhut Ak–SiiPe 0–2 (7–8, 4–8), Kirittäret–Puhti 0–1 (2–10, 3–3), ViU–KPK 2–1 (2–6, 8–6, 3–1). minuutilla Kuittinen sai täysin vapaasti takatolpalta puskea iltapäivän toisen osumansa. – Pitää treenata niin, että tässä saisi peliaikaa, pelaaja kuittasi. Mutta silloin voi keskittyä muuhun ja saada paikat kuntoon, jouluna ylioppilaslakin päähänsä saava Moilanen mietti. TOISELLA PUOLIAJALLA kotijoukkuekin tyytyi varmistelemaan voittoaan. – Vähänhän tässä on ollut vaikeaa. Jalkapallo Johannes Moilasen kausi on ollut taas repaleinen. Päävalmentaja Niklas Vidjeskogin mukaan Eremenkolla oli ”tuntemuksia akillesjänteessä” ja häntä haluttiin tässä tilanteessa säästellä. Mutta jengit pelaavat Ykkösessä tosi ristiin, joten mahdollisuudet ovat mihin vain, Moilanen hengähti, kun KPV oli hävinnyt PKKU:lle 1–3. Toisella puoliajalla vieraat siirtyivät Alex Björkgrenin osumalla kahden maalin karkumatkalle ennen kuin isännät avasivat maalihanat Kingsley Umehin toimesta. Avauspuoliajan ainoasta maalista vastasi GBK:n Jasper Uwaegbulam. Pallo-Veikot on lauantain matsin jälkeen Ykkösessä seitsemäntenä viisi pinnaa kärkeä perässä. Miesten suomensarja, länsilohko: Pesä-Kiilat–APV 0–2 (3–5, 4–7), NuJy–VM jun 1–0 (12–2, 2–2). Erikoistilanteet Jaron kohtalona Jalkapallo Meille jäi paljon parannettavaa, myönsi maalintekijä Filip Valencic. Belgian ja Portugalin EM-urakka päättyi. YKKÖSESSÄ kärjen ja jumbon välinen ero on yhdeksän pistettä. minuutilla Kuittinen ehti keskitykseen ennen Severi Kähköstä ja pallo löytyi Miguel Santosin vartioimasta maalista. Meillä on erikoistilanteissa muutamia vaihtoehtoja, jonne juosta. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Yksi niistä tuotti tulosta, kun pallo kimpoili kulmapotkun jälkitilanteesta 20 metriin Filip Valenicille. minuutilla. Loppuottelu pelataan sunnuntaina.. – Nappipalloista oli helppo pistää sisään. KPV on toiseksi paras kotijoukkue, mutta heikoin vierasporukka. minuutilla, mutta jännitystä lopussa vielä riitti, sillä Umeh kavensi 2–3:een 83. Filip Valencic teki Jaron kavennuksen Turussa. 40. heinäkuuta. Perjantaina: AA–Lippo 0–2 (2–8, 1–12), SMJ– PattU 1–0 (2–2, 8–2). heinäkuuta 2025 12 // URHEILU Juha Savela FC Inter näytti lauantai-iltana Pietarsaaren Jarolle, miksi se johtaa tällä hetkellä Veikkausliigaa. Hänen nilkkansa petti harjoituskaudella kahdesti ja tuorein paluu peleille tapahtui 2. Hellekelissä ei tietenkään juostu kuten normaalisti, mutta ”kävelytempokin” näytti sopivan Interille paremmin. LAUANTAITA edeltäneessä ottelussa Moilanen tuli sisään 84. Toteutin sitä ja tarjoilut tulivat oikeaan paikkaan, Kuittinen kiitteli Krebsin syöttöjä Ruudun haastattelussa. Naisten Superpesis: Jussittaret–Pesäkarhut 0–2 (0–1, 2–3). – Nilkka meni toisen kerran juuri, kun oli tullut kuntoon. Espanja ja Italia puolivälieriin. Vieras pelasi toisen jakson alusta alivoimaisena Josep Nuorelan ulosajon takia ja PKKU meni menojaan. Jaron riveistä puuttui Turun reissulta Sergei Eremenko. Tyttöjen superpesis, lohko C: Virkiä–AA 2–1 (4–10, 7–6, 2–1). 21. Ensi keskiviikkona GBK isännöi Keskuskentällä JBK:ta Kakkosen paikallispelissä KP Jalkapallo Bern/Sion: Naisten EM-lopputurnauksen B-lohko: Italia–Espanja 1–3 (1–1), Portugali–Belgia 1–2 (0–1)
Silloin tuntui, että kisat olisivat jääneet viimeisiksi. Hän kertoo ratatuntemuksesta olevan sillä tavalla hyötyä, että tietää esimerkiksi mihin avaukset kannattaa heittää. Sunnuntaina pelataan toinen kierros, jolloin Rasilalla ei omasta mielestään ole varaa tehdä virheitä. Junnila päätti osallistua Joroisten perinteiseen kisaan ”ex tempore”-periaatteella, koska pari viikkoa sitten hän joutui keskeyttämään Frankfutissa täyden matkan EM-kisan. Perjantaina Murto voitti ikäluokkansa moukarinheiton Suomen mestaruuden tuloksella 70,97, joka jäi hänen ennätyksestään kolme senttiä. KOLME VUOTTA sitten Kokkolassa samaisella frisbeegolf-radalla järjestettiin amatöörien SM-kilpailut. Kilpailijoita tuli Kokkolaan viikonlopuksi paljon myös muualta Suomea. – Vaikka heitto osui hyvin väylään ja kiekko lensi nätisti 120 metrin väylällä 70 metriä suoraan, aina se vaan jostain löysi puun. Kierroksia pelataan kaksi siksi, että tuurilla voi olla merkitystä. Junnila käytti uintiin aikaa 33.07, jolla hän oli osuuden yhdeksäs. Junnilan aika oli kaikkien yksilökilpailijoiden joukossa seitsemänneksi nopein. Naisten sarjan ykkönen oli Mira Leskinen ajalla 1.02,48. Kilpailu jatkuu sunnuntaina, koska tuuri on saattanut sabotoida kilpailijoiden suorituksia suuntaan tai toiseen. Perjantaina mitaleille ylsivät sarjoissaan myös IFN:n Sander Wikblom ja Benjamin Eklund. Lauantaipäivä valkeni helteisenä auringon paahtaessa Laajalahteen. Pyöräilyyn kului aikaa 2.23,36 ja juoksuun 1.29,56. Kähtävä vei pronssia 17-vuotiaiden pituudessa. Hägglund lähti kisaan hyvällä mielellä pyrkien pelaamaan hyvin. Tänä viikonloppuna Hägglund kisaa itse nelikymppisten sarjassa. Jere Murto voitti toisen mestaruutensa. Miesten ja naisten 40sekä 50-vuotiaat, ja sen lisäksi avoin ikärajaton sarja. Kahdella viimeisellä tuli romahdus ja osuin yksinkertaisesti puihin, Rasila harmitteli. Eskolan pronssi tuli 16-vuotiaiden pika-aidoissa. Nelikymppisissä kisaava Jari Lehtonen tuli paikalle Kuhmoisista. Tasavallan presidentti Alexander Stubb sijoittui toiseksi ajalla 1.04,19. Silloin Rasila oli myös osallistujana. Otin ison karahkan käteen, jolla ajattelin lyöväni kiekon rikki,. Rasila aikoo tavoitella vielä frisbeegolfissa SM-mitalia, vaikka tänä kesänä hän ei kerkeä töiltään enää osallistua muihin karsintoihin. Pisinkään heitto ei ollut nappisuoritus. Lehtonen kertoi ensimmäisen kierroksen jälkeen, että huomiselle jäi parannettavaa. Tuurilla oli osuutensa myös Rasilan suoritukseen lauantaina. Mutta edelleen puttaan sillä samalla vihreällä kiekolla, ja on se ehjä ja tallessa. Puolimatka koostuu 1,9 kilometrin uinnista, 90 kilometrin pyöräilystä ja 21,1 kilometrin juoksusta. Lauantaina Murto vei mestaruuden kiekonheitossa tuloksella 54,61. Tällä hetkellä on eroa siis kuusi heittoa SM-paikkaan. Tuskanhieltä ei välttynyt myöskään 50-vuotiaiden sarjassa pelaava näyttelijä Jukka Rasila, kun kiekko lensi puuta päin viisitoista kertaa kierroksen aikana. Henna Junnila voittoon Joroisten triathlonilla Juha Savela Alavieskan Virin Jere Murto otti lauantaina toisen mestaruutensa, kun 16-17-vuotiaiden SM-kisat jatkuivat Turussa. Wikblom otti hopeaa 17-vuotiaiden 2 000 metrillä ja Eklund sai pronssia 16-vuotiaiden kuulassa. Hän kuvaili Laajalahden rataa haastavaksi, mutta helppokulkuiseksi. Miesten sarjan nopein oli Arto Wallin ajalla 1.03,00. Samassa sarjassa kisaava paikallinen Jari Leppänen kuvailee omaa kotirataansa tekniseksi. Sitten sain pakan kasaan ja heitin neljätoista väylää hyvin. heinäkuuta 2025 URHEILU // 13 ”Sitten lensi johonkin huitulan nevadaan” Ilona Tynkkynen Kokkolan Laajalahdessa heitettiin frisbeetä amatöörien SM-karsintojen merkeissä lauantaina. – Kokonaisuutena kisaan voi olla tyytyväinen. Sieltä oli ikävä jatkaa, Rasila huokaisi. Männikkö esti mukavasti pään palamisen, muttei suinkaan suojannut hikipisaroilta, jotka syntyivät kuumuuden ja jännityksen yhteisvaikutuksena. JUKKA RASILAN KOTIALBUMI ILONA T YNKKYNEN Juha Savela Kokkolalainen Henna Junnila oli lauantaina nopein nainen, kun Finntriathlon Joroisilla oli vuorossa odotettu puolimatkan paluu. Hän nousi kärkeen pyöräilyosuudella ja piti paikkansa myös puolimaratonilla. Junnilan voittomarginaali kakkoseksi sijoittuneeseen Laura Jalastoon oli vajaat kaksi minuuttia. Paikka viiden parhaan joukossa on Hägglundin kotiradan tavoitteena. Kaksipäiväinen tapahtuma käynnistyi perjantain pikamatkalla, johon osallistui runsaat 200 kilpailijaa. Sunnuntaina Murto lähtee suosikkina keihään loppukilpailuun. Mestaruus irtosi yli kymmenen metrin erolla kakkoseen. Viikonlopun SM-karsinnoissa kilpailusarjoja on yhteensä viisi. Rasila kertoi tunnelmien olleen hyvin kaksijakoiset lauantain kierroksen jäljiltä. KOKKOLASSA 2022 järjestetyissä SM-kilpailuissa kisanjohtajana oli kokkolalaisen frisbeegolfseuran WCDG:n puheenjohtaja Kim Hägglund. Jarmo Rissanen oli toinen ajalla 4.11,05. Moukari pääsi irti vähän varkain enkä saanut kunnon loppuvetoa, analysoi kolmella pyörähdyksellä heittävä Murto liiton tiedotteessa. Tiesin, että kaikki oli mennyt perseelleen. – 40 asteen helle teki tuolloin tehtävänsä ja maratonilla 27 kilometrin kohdalla tuli noutaja, Junnila kertoi. Lauantaina Keskipohjanmaan alueen urheilijoista mitaleille ylsivät Kaustisen Pohjan-Veikkojen Anni Syväkoski, Virin Livia Kähtävä ja Kannuksen Uran Jemina Eskola. Pettyneillä fiiliksillä, Rasila kertoi kierroksen jälkeen. Tulos on Murron uusi henkilökohtainen ennätys. Loppukauden päätavoite odottaa marraskuun alussa Marbellassa, jossa järjestetään puolimatkan MM-kisa. – Kisan jälkeen silloin kolme vuotta sitten oli lempiputteri maassa. Syksyllä Espanjassa järjestettävissä kauden päätöskilpailuissa Miettinen pääsee itsekin kisaamaan. – Yritän heittää pelkästään paria parin perään huomenna. Sitten lensi johonkin huitulan nevadaan. Ei voi sitä kiekkoa syyttää, vaikka tänäänkin oli viimeisen väylän avauksella itku hyvin lähellä, Rasila naurahti. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. – Alussa jännitti ja tuli tehtyä virheitä. Puolimatkalle osallistui kaikkiaan noin 600 kilpailijaa, joista nopein oli Triathlon Suomea edustava Juha-Matti Halonen ajalla 4.03,40. Ajattelin, että tämä oli nyt minun viimeinen kisani. Laajalahden rataa hän piti mukavana, mutta samalla haastavana. Karsinnoista SM-kisapaikan saavat viisi parasta. Olen tyytyväinen yli 70 metrin tulokseen. Elokuun lopussa ohjelmassa on Tallinnan Ironman puolimatkalla. Junnila kilpailee 30–34-vuotiaiden ikäsarjassa. Kilpailun johtajana toimiva Jarkko Miettinen kertoo, että kahtena eri päivänä pelattavat kierrokset tasoittavat tuurin vaikutusta ja vähentävät sattumia. Syväkoski puolestaan heitti hopeaa 16-vuotiaiden moukarissa. Rasila kertoi olleensa jossakin vaiheessa lauantain kierrosta viiden parhaan joukossa, mutta lopun haasteet tiputtivat hänet toiseksi viimeiseksi. Frisbeegolf Jukka Rasila pettyi suoritukseensa Laajalahden radalla. Uintikin sujui odotettua paremmin ja pyörällä kulki paremmin kuin koskaan, Henna Junnila totesi puhelimitse Joroisilta. Kilpailun johtaja Jarkko Miettinen ja apulaisjohtaja Eija Nivukoski kiertävät ympäri Suomea frisbeegolfin merkeissä. Ottelijanakin tunnettu Kähtävä otti 17-vuotiaiden sarjassa pronssia pituudessa ja 100 metrin aidoissa. Näyttelijä Jukka Rasila saapuu mahdollisesti Kokkolaan uudestaan ensi keväänä omalla Stand up-kiertueellaan. – Ei harmita, vaikka ei tullut ennätystä. Hän miettii ainoan kisapaikan aiheuttaneen myös paljon paineita, jotka osaltaan saattoivat vaikuttaa kisatulokseen. Nimeään kantavaa HJM Racing Teamiä edustava Junnila käytti puolimatkaan aikaa 4.30,44. Junnilan kausi jatkuu parin viikon päästä Turussa puolimatkan SM-kisassa
2. Ruohola piti Suomen edelleen kärkikolmikossa, ja Kirmula pääsi lähtemään ankkuriosuudelle kolmantena. Topi Syrjäläinen (vas.), Miika Kirmula ja Akseli Ruohola toivat viestipronssin MM-kisojen päätösmatkalta. –?Ajattelin, että jos siellä olisi joku muukin tehnyt virheen, kun vain yksi joukkue oli viemässä meidän edestämme mitalia. poissa: 5. STT. Kaustinen 11.7. Garden/Iikka Nurmonen 13,4a, 2) Ray Of Sunshine 13,6a.3) Blackpearls Maya 14,2a.4) Satine Rose* 14,2a. Haapala lähetti Harjun matkaan neljännellä sijalla niukasti ennen Sveitsiä, mutta päätösosuudella sveitsiläistähti Simona Aebersoldin vauhti oli suomalaisankkurille liikaa. –?Tasaisemmalla päällystöllä ja kivikkorinteellä tuntui, että pystyin menemään hänen (Aebersoldin) kanssa samaa vauhtia, mutta kun tulee tuollaisia penkkoja, ei hapenotto riitä häntä vastaan, Harju myönsi kilpailun jälkeen. Toiseksi tuli Sveitsin joukkue, joka jäi norjalaisten vauhdista minuutin ja 50 sekuntia. lähtö, Toto5-2, sh 2100 m: 1) Humander/Ville Pohjola 29,5a (7,04), 2) Xsara 29,6a (4,83).3) Nokipannu 29,6a (6,98).4) Salamyhke 29,8a (24,89).poissa: 6. Paraurheilija Teijo Kööpikkä taas työnsi luokan 57 kuulantyönnössä maailman kärkituloksen. Hurtiga Harpan/ Elin Sahlsten 56,3, 2) Little Ferrari 2,02,9.3) Torvald Huikea 2,09,1 x.4) Vittorio Wee 2,10,3. Naiset, par 66: 59 (–7): Cadence Burge USA, 60 (–6): Holyn Handley USA, 62 (–4): Matilda Ringbom Ruotsi, Silva Saarinen Suomi, Ella Hansen USA. Golf Evian-les-Bains: Naisten kauden 4/5 arvoturnaus, Evian-mestaruuskilpailu, palkintoarvo 8 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 71: 132 lyöntiä (10 alle parin): Lee So-mi Etelä-Korea 67+65, 133 (–9): Grace Kim Australia 65+68, 134 (–8): Jennifer Kupcho USA 65+69, 135 (–7): Andrea Lee USA 65+70, Choi Hye-jin Etelä-Korea 67+68, Casandra Alexander Etelä-Korea 67+68. Lauri Lehtinen Suomi ja Onni Ruusunen Suomi, 58 (–6): mm. Tilanne 7/8 etapin jälkeen: 1) Longo Borghini 20.56.48, 2) Marlen Reusser Sveitsi, Movistar –22, 3) Gigante –1.11, ...116) Ahtosalo 1.51.49. lähtö, sh 2100 m: 1) Tinttura/Ulla Koivisto 29,4a (2,44), 2) Helmen Onni 30,5a (7,15).3) Markin Tähti 31,0a x (4,12).4) Pirtin Hurja 33,0a x (7,87). lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Warrior Princess/ Hannu Torvinen 16,0a (3,18), 2) Maze Craze Ass 16,1a x (4,33).3) Kat’s Hype 16,3a (64,41).4) Crowd One Evo* 16,4a x (3,47). Pyöräily Monte Nerone: Naisten Italian ympäriajon etappi 7/8, Fermignano–Monte Nerone, noin 150 km: 1) Sarah Gigante Australia, AG Insurance-Soudal 4.44.14, 2) Elisa Longo Borghini Italia, UAE Team ADQ jäljessä 45 sekuntia, 3) Isabella Holmgren Kanada, Lidl-Trek –1.14, ...105) Anniina Ahtosalo Suomi, Uno-X Mobility –37.48. 7. Suunnistus Kuopio: MM-kilpailut, viesti: Naiset: 1) Ruotsi (Hanna Lundberg, Sanna Fast, Tove Alexandersson) 1.41,32, 2) Norja (Pia Young Vik, Marie Olaussen, Andrine Benjaminsen) 1.44,00, 3) Sveitsi (Paula Gross, Natalia Gemperle, Simona Aebersold) 1.45,32, 4) Tshekki (Denisa Kralova, Lucie Dittrichova, Tereza Rauturier) 1.46,18, 5) Suomi (Amy Nymalm, Ida Haapala, Venla Harju) 1.46,29. 1. SM-sarjan kolmas osakilpailu ajetaan Oulussa elokuun alussa. lähtö, sh 2100 m: 1) Kokardi/Antti Ala-Rantala 27,7a (2,31), 2) Tuisku-Taika 28,4a (3,02).3) Makkonen 28,6a (7,8).4) Söören 28,8a (7,91). Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. Laval Espace Mayenne: Miesten Ranskan ympäriajo: Etappi 8/21, Saint-Meen-le-Grand–Laval Espace Mayenne, noin 171,4 km: 1) Jonathan Milan Italia, Lidl-Trek 3.50.26, 2) Wout van Aert Belgia, Visma Lease a Bike, 3) Kaden Groves Australia, Alpecin-Deceuninck, 4) Pascal Ackermann Saksa, Israel-Premier Tech, 5) Arnaud De Lie Belgia, Lotto, 6) Tobias Lund Andresen Tanska, Picnic PostNL kaikilla sama aika. Toto75 1. 6. lähtö, lv 2100 m: 1) Gryffindor/Tiia Vehviläinen 16,1a (2,21), 2) Bright Diamond 16,4a (9,49).3) You to Class 16,5a (5,0).4) Huldamarie 16,7a (22,38).poissa: 1. Baas kirjautti ajan 51,92, joka on 0,45 sekuntia hitaampi kuin hänen oma ennätyksensä. Alatupa paranteli ennätystään aikaan 46,10 Joensuun gp-kisoissa. SUOMEN NAISET antoivat MM-kotikisojen viestihuipennuksessa kaikkensa helteisillä Puijon rinteillä, mutta rehkintää ei palkittu mitalisijalla. Suomalaisankkuri Harju oli nostaa lopussa sinivalkoiset värit neljänneksi, mutta konkarisuunnistaja taipui monituhatpäisen suomalaisyleisön edessä loppukirissä Tshekin Tereza Rauturierille. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2120 m Isla-ajo: 1) Vincent Vici/Santtu Raitala 12,6 (3,37), 2) Ecstasy* 13,4 (7,71).3) Caia 13,5 (19,23).4) Macao Keeper 12,8 (25,62). H45A 3,8 km: 1) Jani Lakanen JRV 27.22 (2.37.53/1.), 9) Tero Myllymäki VetU 34.41 (3.14.22/6.). H70AL 2,1 km: 1) Urho Sivonen SalRe 30.14 (2.39.54/2.), 4) Olli Hyyppä KoS 37.41 (3.06.20/6.), 5) Simo Pallaspuro KoS 37.51 (3.16.25/7.). osakilpailu (suluissa kokonaistulos, voittaja ja 10 parhaan joukkoon sijoittuneet keskipohjalaiset): H21E 5,3 km: 1) Aaro Aho VaHa 32.34 (3.11.48/1.), 2) Severi Kymäläinen TP 33.34 (3.25.14/4.), 3) Veli Kangas HS 34.16 (3.26.02/5.). 4. Keski-Korpi johtaa SM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen ennen Lindelliä. lähtö, Toto75-5 Toto4-2, lv 1609 m: 1) Global Withdrawl/Santtu Raitala 11,0a (2,18), 2) Yolo Savoy 11,0a (18,79).3) Idomenio Sisu* 11,2a (6,33).4) Daven Port 11,2a (21,21).poissa: 11. Suomi taipui pronssimaa Sveitsille maalissa lopulta 57 sekunnilla. Suomen kolmikko Amy Nymalm, Ida Haapala ja Venla Harju sijoittui Kuopion MM-viestissä lopulta viidenneksi, kun lajin hallitsijamaat Ruotsi, Norja ja Sveitsi karkasivat mitaleille. Myös Lotta Kemppisellä riitti vauhtia, kun hän juoksi 100 metrin alkuerissä kahden sadasosan päähän ennätyksestään. 2. 8. FIN5-viikon 5. D60A 2,4 km: 1) Tarja Silvennoinen KR 28.40 (-), 10) Päivi Lassila RasTiimi 37.15 (-). lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2100 m: 1) Kenzo Benois/Santtu Raitala 14,7a (1,33), 2) Pellegrino Pellini 14,9a (36,93).3) Nick Nack Newport* 15,0a (25,95).4) Sweet Gold 15,0a (112,51). lähtö, lv 2120 m: 1) Margarita Frido/Olli Koivunen 16,3 (12,63), 2) Andoverian 16,5 (6,49).3) Callela Capitano 15,8 (9,49).4) Tricky Chavaroche 16,2 (14,54). 8. H70A 2,5 km: 1) Pekka Linjala SaSu 27.38 (-), 3) Sven-Olof Nylund Botnia 28.28 (-). poissa: 9. lähtö, sh 2100 m: 1) Kopran Tuuli/Elina Pakkanen m1,28,5 (10,1), 2) Pätmän m1,30,0 (35,91).3) Rallan Ruhtinas m1,29,2 (4,06).4) Rauha Dahlia m1,30,2 (19,98).poissa: 8, 12. KMK:n Toni Ojatalo oli kahdeksas, Ylivieskan UA:n Mika Keski-Korpi yhdeksäs ja Pede MK:n Niklas Wik kymmenes. 1. North Berwick: Miesten PGA-kiertueen ja Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 9 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 70: 129 lyöntiä (11 alle parin): Chris Gotterup USA 68+61, 131 (–9): Harry Hall Englanti 67+64, 132 (–8): Matt Fitzpatrick Englanti 69+63, Marco Penge Englanti 65+67, Ludvig Åberg Ruotsi 67+65, ...139 (–1): Sami Välimäki Suomi 70+69 (jakaa 64. Suomen ero voittajajoukkueeseen oli neljä minuuttia ja 49 sekuntia. Pikahälytyksen viestiin saanut Nymalm teki ehjän viestisuorituksen ja toi kisadebyytissään Suomen kolmantena vaihtoon. 11. Välimäki eteni päätöskierroksille. Lindell eteni perjantain lajittelun kuudennelta sijalta aina finaaliin saakka, jossa villillä kortilla mukaan tullut Ahveniston Juha Rintanen vei kotiradallaan voiton. Viestin voiton ajalla 1.41,38 nappasi Norja. Suomen joukkueessa suunnistivat Topi Syrjäläinen, Akseli Ruohola ja Miika Kirmula. Frisbeegolf Follo: Disc Golf Pro Tourin ammattilaiskiertueen kilpailu, tilanne 1/3 kierroksen jälkeen: Avoin luokka, par 64: 55 heittoa (9 alle parin): Benjamin Callaway USA, 56 (–8): Jacob Blair USA, Gannon Buhr USA, Raven Newsom USA, Evan Smith USA, 57 (–7): mm. SM-osakilpailuun otti osaa kaikkiaan 27 kuljettajaa. D21E 4,4 km: 1) Veera Klemettinen S-JKL 34.15 (-), 2) Liisa Raasakka EsSu 34.42 (3.25.29/3.), 3) Ane Dyrkorn Norja 35.43 (3.20.03/1.). 9. Tilanne 8/21 etapin jälkeen: 1) Tadej Pogacar Slovenia, UAE Team Emirates-XRG 29.48.30, 2) Remco Evenepoel Belgia, Soudal Quick-Step jäljessä 54 sekuntia, 3) Kevin Vauquelin Ranska, Arkea-B&B Hotels –1.11, 4) Jonas Vingegaard Tanska, Visma Lease a Bike –1.17, 5) Mathieu van der Poel Hollanti, Alpecin-Deceuninck –1.29, 6) Matteo Jorgenson USA, Visma Lease a Bike –1.34. D16 2,3 km: 1) Linn Rantanen PIF 25.41 (2.20.19/1.), 9) Alisa Hyyppä KoS 54.36 (4.36.18/9.). VUA:n Kim Koski sijoittui kolmanneksi ennen LMM:n Eetu Kuusista. 7. Myös Suomen ankkurille Miika Kirmulalle sattui virhe ankkuriosuuden lopulla, minkä jälkeen ranskalainen Lucas Basset sai Kirmulan kiinni. Ruotsi oli matkalla pronssisijaan, mutta joukkueen ankkuri Max Peter Bejmer teki kohtalokkaan suunnistusvirheen ankkuriosuuden lopulla ja Ruotsin suoritus hylättiin. 2. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Coco C. KP Konsta Alatupa juoksi jälleen ennätyksensä Konsta Alatupa juoksi parhaimman suomalaistuloksen 400 metrillä 34 vuoteen. Ruotsin ankkurille Tove Alexanderssonille maailmanmestaruus oli jo uran 23:s, ja hän nousi sivuamaan sveitsiläissuuruus Simone Nigglin MM-kultaennätystä. D60AL 2,0 km 1) Inger Zetterström SWE 24.28 (2.07.27/1.), 2) Joli Wehrli SUI 25.32 (2.28.40/2.), 3) Päivi Paija LHR 28.43 (2.34.33/3.). D35A 3,2 km: 1) Maija Sohlman KangSK 30.21 (-), 2) Laura Portin Minken 31.15 (2.50.44/1.). heinäkuuta 2025 14 // URHEILU Viestipronssi päätti kotikisat Suomen miesten viestijoukkue päätti Kuopion MM-kisat pronssimitaliin. 9. 3. H65AL 2,1 km: 1) Ari Torniainen LappRi 23.31 (2.01.07/2.), 6) Juhani Jaakola YK 28.31 (2.17.52/5.). Sunnuntaina ajetaan etappi 9/21, Chinon–Chateauroux, noin 174,1 km. Lindell toinen driftingin SM Pro-sarjassa Kokkolan Urheiluautoilijoiden Matias Lindell sijoittui toiseksi driftingin SM Pro-sarjan Ahveniston osakilpailussa lauantaina. Matkan SE-aika on vuodelta 1972, kun Markku Kukkoaho juoksi kierroksen aikaan 45,49. Kilpailussa ei ole mukana suomalaisia. Viestipronssi oli Suomen ainoa mitali kotikisoista. VESA MOILANEN Ravit Kaustinen 12.7. ponilähtö 1600 m: 1) P.H. H65A 2,7 km: 1) Pauli Kukkola Trian 27.01 (2.33.31/4.), 2) Eero Junkala KU 27.07 (2.28.04/1.). Alatupa kertoi itsevarmana Ylellä tavoittelevansa 46 sekunnin alitusta heinä-elokuun vaihteessa Kalevan kisoissa. lähtö, lv 2100 m: 1) Full Patch/Jukka Torvinen 16,5a (8,36), 2) Lookatshinydiamond 16,8a (61,59).3) Zesty Leader 17,0a (3,27).4) Duplantis Broline* 17,0a (114,38).poissa: 2. Varamiehenä viestijoukkueeseen noussut Topi Syrjäläinen teki erinomaisen esityön Suomelle avausosuudella, kun hän toi joukkueen vaihtoon toisena aivan kärjessä olleen Ranskan rinnalla. Naisissa Mette Baas juoksi uransa toiseksi parhaimman ajan 400 metrillä. Miehet: 1) Norja (Jorgen Baklid, Eirik Langedal Breivik, Kasper Harlem Fosser) 1.41,38, 2) Sveitsi (Daniel Hubmann, Fabian Aebersold, Matthias Kyburz) 1.43,28, 3) Suomi (Topi Syrjäläinen, Akseli Ruohola, Miika Kirmula) 1.46,27, 4) Mathieu Perrin, Quentin Moulet, Lucas Basset) 1.46,49, 5) Viro (Jurgen Joonas, Timo Sild, Lauri Sild) 1.50,57. H45AL 2,7 km: 1) Mikko Heinonen KR 23.13 (-), 2) Teppo Isokoski KoS 28.23 (2.20.35/1.). lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Loukon Leijona/Hannu Torvinen 27,7a (10,56), 2) Upseeri 27,8a (6,86).3) Stormi 27,9a (3,77).4) Toviiri 28,0a (64,38). lähtö, Toto75-3 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Hissun Camilla/Timo Väisänen 26,5 (92,87), 2) Viksun Lyyli 27,4 x (12,69).3) Zelena 27,6 (68,1).4) Noriina 26,8 (41,69).poissa: 12. Kaksikko aloitti jännittävän loppukirin, johon Kirmula löysi vielä taistelutahtoa. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100 m Pikkupelimanni 2025: 1) Camppari/Henri Bollström 26,2a (1,92), 2) Retostella 26,4a (4,83).3) Marstio 26,5a (12,57).4) Rebyytti 26,5a (36,8). H50AL 2,7 km: 1) Hannu Hiltula PudU 28.54 (-), 6) Marko Jylkkä YK 32.10 (2.48.57/5.). Kuula lensi Joensuussa tulokseen 14,64. 6. Daniel Davidsson Suomi ja Teemu Lampainen Suomi. STT Suunnistus Ankkuriosuudella Miika Kirmula löysi voimaa loppukiriin ja päihitti ranskalaisen. 10. Ylivoimaiseen voittajaan Ruotsiin eroa kertyi viitisen minuuttia. 4. ponilähtö 1620 m: 1) Fine Dark 1694 SH/Inka Lempinen 2,37,4, 2) Foxtrot Wee 2,36,4 x.3) Mirtillo 2,40,4 x.4) Ingvar 2,34,7. Kilpailu päättyy sunnuntaina 134 kilometrin etappiin, joka ajetaan Forlista Imolaan. D70 1,9 km: 1) Hennariikka Lonka LS-37 24.33 (-), 10) Päivi-Kaarina Turunen KoS 40.47 (3.25.35/3.). lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Elegant Jet*/ Matti Nisonen 13,2a (2,64), 2) Bedas Love 13,3a (9,9).3) Jikininki 13,5a (12,69).4) Global De One 13,5a (39,88). lähtö, sh 2120 m: 1) Vilkkeen Villi/Teemu Okkolin 27,5 (1,79), 2) Häijymies 27,2 (11,48).3) Laurilan Valos 29,2 (23,9).4) Hittavainen 31,0 (31,31). Ruotsi voitti viestin odotetun ylivoimaisesti, sillä joukkueen ero hopeamaa Norjaan venähti pitkälti yli kahteen minuuttiin. 5. Se oli motiivi tuohon lopun vetoon, Kirmula kertasi Ylen haastattelussa. lähtö, Toto75-2, sh 3100 m KK-25: 1) Profiili/Santtu Raitala 26,0 (1,65), 2) Enon Vilppi 25,5 (39,09).3) Lill Hans* 27,0 (6,95).4) Virin Urho 26,6 (5,39). sijaa). –?Kunto vaan nousee kauden edetessä, Alatupa totesi Ylen haastattelussa. 3. lähtö, Toto75-1, lv 2600 m: 1) Mozart B.R.*/ Matti Nisonen 14,0a (7,76), 2) Cheops 14,0a (5,69).3) Dont Touch Me 14,0a (19,79).4) Mo Salah 14,1a (9,02).poissa: 3. 5. lähtö, lv 2100 m: 1) Zorro Lane/Santtu Raitala 16,3a (1,48), 2) King Of Bongo 16,4a (11,14).3) Orlando Orden 16,6a (27,76).4) Callela Classico 16,7a (16,84).poissa: 11. H35A 4,1 km: 1) Jaakko Mäkelä SuSe 33.23 (3.39.10/2.), 6) Markku Isokoski YK 38.53 (3.42.26/3.)
hei, naapurin pentti. hanki lakimies, musti. mitä nyt tahdot. 10/5/08 1 6 2 4 8 7 2 4 6 9 5 7 5 5 8 9 4 6 9 8 2 5 8 9 3 7 5 4 6 3 2 7 9 1 1 6 5 8 2 3 7 6 5 9 9 6 5 6 4 7 6 5 8 2 4 9 1 4 7 1 9 1 4 5 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. heinäkuuta. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. haastan sinut oikeuteen. 2025 hei, rotta. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. miksi?! rahan vuoksi. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja. mutta millä perusteella?! sillä perusteella, että pidän rahasta. se on käytännöllistä. paljosta rahasta. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. mutta tämähän on absurdia. ei. räyh räyh räyh räyh räyh räyh ota se irti koirastani. haastat oikeuteen. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. absurdia olisi haastaa naapurin koira oikeuteen siksi, että se haukkuu liikaa ja teipata lakihaaste sen turkkiin
13.10 Leilan superruokaa. 18.15 Luontohetki: Afrikan savannilla. 22.00 Hormonit! 22.50 Ulkolinja: Kanaria väsyy turismiin. 20.29 Yle Uutiset. 5,9 mm Virolahti 21 20 28 29 24 24 26 27 25 26 25 24 16 6 4 3 4 2 5 6 6 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 25 15 28 15 26 15 26 13 26 14 26 15 26 15 27 15 27 13 29 13 25 14 23 12 26 14 27 14 26 14 5 3 5 3 3 1 Kokkola 12.7. 14.25 ELOKUVA Shrek ja ikuinen onni. 20.00 Midsomerin murhat. Kun mies puukotetaan hengiltä bussissa, jonka muut matkustajat eivät huomaa yhtikäs mitään, on Jackillä käsissään hämmentävän monta potentiaalista tekijää. 09.01 Näin meillä. 19.30 Top Gear Suomi. 21.50 Jalkapallon EURO 2025: Hollanti Ranska. 22.20 Viikon sää. Hyeena, usein väärinymmärretty ja aliarvostettu saalistaja, on itse asiassa älykäs ja sosiaalinen eläin, joka elää monimutkaisissa naaraiden johtamissa klaaneissa. 18.00 Yle Uutiset. 09.48 Galaxin olohuone. Brian ja Susan haluavat paeta Englannin Järviseudun talvia aurinkoiseen Axarquiaan Espanjassa. Mel Gibsonin ohjaamassa tositapahtumiin perustuvassa sotaelokuvassa aseistakieltäytyjä Desmond Doss. Google 13.20 Uuno Turhapuro kaksoisagentti 15.05 The Harlins 15.30 Selviytyjät 16.50 Alone yksin erämaassa 17.50 Alone yksin erämaassa 18.40 Race Across The World Suomi 20.05 Koiralle koti 20.30 Koiralle koti 21.00 ELOKUVA: Lällärit lakoon 23.00 ELOKUVA: Mothers and Daughters 00.35 American Horror Story 01.15 Panttilainaamo 01.35 Panttilainaamo 01.55 Elämää äärirajoilla: Alaska Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 12 15 18 21 24 27 30 3 6 10 Kesäkuu Heinäkuu 2025 -5 5 15 25 35 13 16 19 22 25 28 1 4 7 10 Kesäkuu Heinäkuu 2025 20 40 60 Su Alanya 29 Amsterdam 22 Budapest 32 Dubai 45 Dubrovnik 27 Hania 29 Las Palmas 23 Lissabon 27 Malaga 29 New York 28 Nizza 25 Oimjakon 18 Phuket 30 Riika 25 Skellefteå 28 Sydney 17 Tukholma 22 Tokio 29 Venetsia 26 Ma 29 25 33 46 28 30 23 28 28 28 25 12 28 26 27 16 22 29 27 Ti 29 21 29 47 29 30 23 33 28 32 26 12 29 23 30 12 23 29 29 Su Haapavesi 26 Halsua 26 Helsinki 22 Joensuu 27 Jyväskylä 24 Kajaani 25 Kalajoki 28 Kokkola 24 Kuopio 26 Kuusamo 24 Lahti 26 Lappeenranta 28 Oulu 28 Pietarsaari 25 Pori 26 Rovaniemi 28 Tampere 24 Toholampi 26 Turku 24 Utsjoki 22 Vaasa 26 Ylivieska 27 Ma 27 27 23 28 27 25 26 24 28 22 24 26 27 26 28 26 27 28 23 23 27 29 Ti 27 26 21 24 26 24 23 23 24 24 25 25 24 25 27 28 25 26 26 18 25 27 Ke 26 27 20 26 26 25 23 23 25 23 24 25 23 23 26 24 25 26 26 16 24 27 To 25 25 22 24 24 22 22 22 23 19 23 24 21 22 25 21 23 25 26 20 24 25 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 11.7. 06.05 Sunny Bunnies. 19.00 Seitsemän Uutiset. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 12.7. 21.50 Kotoisa. 09.12 Keltainen Lumimies. 08.00 Avara luonto: Kameleonttien Madagaskar. 09.23 Olipa kerran keksintö. 19.30 Urheilun huippuhetkiä. 14.25 Lomamatka 70-luvulle: Pompannapin matka. Maantieverkoston solmukohta oli silloisessa Lugdunumissa, Lyonissa, jonka perustivat eläköityneet roomalaissotilaat. Edes kyläläiset eivät enää kaikkoa karkuun hurjan jätin tieltä. 17.25 Tähdet, tähdet. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 19.25 Veikkausliiga. Sulkavan soutuun matkaavat Mohamed ja Ali sekä transshowpainija Jessica Love. 16.20 Superpesis, miehet. 08.55 Huomenta Suomi. Hänellä todetaan etenevä sairaus, joka lyhentää elinikää. 13.35 Kuokkavieras Kataja. Indiana Jones -sarja huipentuu vauhdikkaaseen seikkailuun, joka pakottaa arkeologisankarin kasvokkain viidakon vaarojen, ylimaallisten voimien ja kylmäverisen Irina Spalkon johtamien neuvostoliittolaisten agenttien kanssa. 12.55 Urheilu-Suomi. Hyvän mielen komedia siitä, kuinka rantojen mies nousee siltojen alta sofistikoituneeksi perijäksi. 09.45 Luontoretkellä. 11.50 Unelma-asunto auringon alta. Tytön kasvaessa hänen tilansa huononee askel askeleelta. 23.30 Konflikti. Kotona jo odetetaan. Oliko kyseessä ryöstömurha vai jotain muuta. Parturiliikkeessä surmataan yksi henkilö, ja vaikka tapauksella on silminnäkijä, hän pystyy auttamaan poliisia hyvin vähän. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Työläisperheen tyttären matka tähtiin ja takaisin. 06.30 Muumilaakson tarinoita. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 18.00 Murha paratiisissa. 12.15 IS esittää: Sain sen videolle. 13.02 Kummeli. 12.10 IS esittää: Sain sen videolle. 16.40 Selviytyjät. 12.20 Kekseliäs nikkari. 10.00 Kirkkovieras. 16.05 Tangomarkkinoiden laulukilpailun finaali. 08.52 Perjantai-dokkari. Onko Denverillä asiasta jotain tietoa. 22.35 Murha Helsingörissä. 17.21 Liftarit: Etelä-Pohjanmaa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 21.00 Vanhempien vaikea valinta. 21.00 Jalkapallon EURO 2025: kooste SWE GER ja POL NED. 07.25 Zig & Sharko. 19.00 ELOKUVA Cha cha cha. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.53 Liftarit: Lappi. 11.40 Maryn helpot kokkailut. 07.35 Denver. 11.00 Uutta verta eläinpuistossa. klo 15 °C +25,8 Pokka Sateisinta 10.7. 11.00 Alina idässä. 23.40 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 17.10 Sanditon. 21.00 ELOKUVA Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta. Kyydin tarjoavat mm. 09.31 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 09.00 Galaxi. 10.30 MasterChef Australia. 15.25 Asian ytimessä.doc: Musta noita. 12.25 Kapen keittiökaappaus. Shrek potee keski-iän kriisiä, sillä kaikki tuntuu jo voitetulta: lohikäärme, prinsessa Fiona ja valtakunta. Perheen toinen lapsi syntyy vammaisena. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam. 09.00 Lomakoti auringon alta. 16.25 Liftarit: Saariston rengastie. 18.35 Luontopäiväkirja. 15.50 Suurmestari. 13.25 Kapen keittiökaappaus. 08.00 Puutarhat uusiksi. 13.29 Kummeli. 20.45 Urheiluruutu. 07.00 Muumilaakson tarinoita. Sarja päättyy. 15.25 Peltsi ja Osmo. 17.00 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 15.05 Tangomarkkinoiden laulukilpailun finaali. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala. MTV3 06.40 Muumilaakson tarinoita. 07.50 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 16.25 Huvila & Huussi. 19.35 Jarkko Tamminen Show. Harry ja kumppanit pohtivat, olisiko saurus tullut teini-ikään. näyttelijä, laulaja, kansalaisaktivisti, poliitikko, yrittäjä. 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 21.30 Jalkapallon EURO 2025: Ennakkostudio Hollanti Ranska. 08.10 LEGO City Adventures. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. 07.45 Denver. 11.58 Eränkävijät. Samalla paikallisilla sarjakuvajuhlilla paljastuu, että joku on ehkä ennustanut surmat. 09.05 Lars Monsenin koiravaljakko. 16.50 Novosti Yle. 12.26 Eränkävijät. Päivän ylin lämpötila on 22 ja 29 asteen välillä. 16.15 Veikkausliiga. 18.10 Urheiluruutu. Toiveena on asunto, jossa on autotalli Brianin klassikkoautoharrastusta varten. Miljan ja Oonan perheen perustaminen ei ollut yksinkertaista tai halpaa. 09.42 Eilinen oli leffa. Etelässä ja lännessä tulee paikoin sadeja ukkoskuuroja, joiden yhteydessä voi sataa runsaasti. 13.55 Elämäni Biisi. 13.52 Kummeli. 06.55 Smurffit. 15.55 Elämää meren armoilla. 08.45 Tara Duncan. Koomassa maannut Francesca Lounds murhataan pian heräämisensä jälkeen, ja Barrett-poika seuraa pian äitinsä perässä. 14.35 Kolmosvaihde. YLE TEEMA & FEM 07.54 Petra saa vauvan 08.24 Tyttöjen erämaaseikkailu 09.03 Valitut lapset 10.03 Ruokamakasiini 10.31 Antiikkikaksintaistelu 11.00 Tuntematon perillinen 12.00 Hamlet liikemaailmassa 13.26 Kino: Kaftaanin sini 15.25 Villi taival 15.39 Egenlandin matkakohteet 15.50 Wienin filharmonikot Pariisissa 17.18 Filmikellari 17.25 Unelmakoti: dokumentti 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 Melkein kuusivuotias 18.05 Käärmeitä kyydissä 18.09 Idefix ja Voittamattomat 18.21 Jengin puolesta 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.39 Sportnytt 19.50 Painkiller 20.19 Painkiller 20.47 Vapautus 22.25 Ruotsin ihailluin mies MTV SUB 07.00 Ava, Riko ja Teo 07.05 Professori Balthazar 07.15 Muumilaakson tarinoita 07.40 Muumilaakson tarinoita 08.05 Code Lyoko 08.30 Mun maailma 09.00 Valtateiden sankarit 10.10 Mielensäpahoittaja ennen kaikki oli paremmin 11.05 Simpsonit uusi kausi 11.35 Simpsonit uusi kausi 12.00 Simpsonit uusi kausi 12.30 Kolmosvaihde 13.00 Tähdet vs. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Pulla Pullerssonin pirulliset paiseet. 19.20 Urheiluextra. 17.48 Liftarit: Itä-Suomi. 06.10 Muumilaakson tarinoita. °C +3,9 Juuka Lämpimintä 11.7. 10.00 Jaksa paremmin. 22.15 Milli arvontalähetys. 18.45 Itse asiassa kuultuna: Kristiina Halkola. 11.30 Eränkävijät. 20.30 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan keskija pohjoisosassa sää on poutainen ja pilvisyys vaihtelee selkeästä puolipilviseen. 08.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Matka roomalaisten jalanjäljillä jatkuu roomalaisten tietä, Via Domitiaa. 19.10 Tulosruutu. 18.20 Rallin SM: Kouvola. Värväytyy armeijaan lääkintämieheksi ja päätyy keskelle toisen maailmansodan raakaa näyttämöä. 07.05 Smurffit. 11.35 Erityinen kesä. Denver ärisee kaikille ja häiriköi koulussa. 07.20 S.M.A.S.H! 07.30 Sunny Bunnies. Sieltä roomalaiset rakensivat tiet Aleansiin, Saintesiin, Boulogneen ja Kölniin. Neiti Tucsonin lämmin untuvatäkki katoaa, ja Harryn perheen jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. 14.55 Rattikärpäset. 23.30 ELOKUVA Hacksaw Ridge aseeton sotilas. 14.20 Siskonpeti: 80-luvulla kaikki oli paremmin. 11.00 Illallinen kansallismaisemassa. heinäkuuta 2025 16 // TELEVISIO YLE TV1 07.00 Tarina Ruotsin historiasta. klo 15 °C +23,6 (12.7. 10.30 Lauman uusi jäsen. 12.45 Ihanat siirtolapuutarhat. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 19 °C cm Oulu 14 °C +1 cm Raahe +9 °C +1 cm Pietarsaari 11 °C +2 cm Vaasa 18 °C +4 cm SADESUMMA 7.7.– 12.7
Uudet kolumnit joka viikonloppu. STAR CHANNEL 06.00 Ennätystehdas. 18.55 Rillit huurussa. 20.00 Koti koiralle Australia. 18.10 Unelma-asunto auringon alta. 07.02 Sää. 18.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 01.15 Miehen puolikkaat. 06.50 Pingviinien elämää. 01.55 Rakas ulkomailta. 12.55 Upea lihava elämäni. 14.35 Brittien ökyimmät myyntikohteet. Yli kuukauden kestänyt yksinäisyys panee miesten jaksamisen koville, ja useampikin alkaa miettiä kisan keskeyttämistä ja kotiin palaamista. 19.00 Maantiepyöräily: Giro d’Italia. 11.15 Made In A Day. 21.50 Anna Sanan sytyttää. 18.45 Radio Suomen Viikonloppu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Så mycket bättre. 22.00 Morden i Helsingör. 11.05 Moderni perhe. 10.35 Moderni perhe. 06.30 Miten kaikki tehdään. 16.55 Mentalisti. 08.25 Huutokaupan metsästäjät. 23.40 Yöklassinen. 23.05 Murder In The Heartland. 05.00 Museoiden mysteerit. 07.05 Asunnon metsästäjät. 16.10 ELOKUVA Daddy’s Home. 06.30 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 07.50 ELOKUVA Sailing Into Love. 20.00 Syke. 12.00 Australian rajalla. 11.00 Sinkkuillallinen. 23.35 Made In A Day. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 02.55 Poliisit 2017. 20.00 Yle Uutiset. 20.30 Syke. 22.45 9-1-1. 09.00 Teho-osasto. 18.40 MasterChef Australia. 18.10 Gordon Ramsay: Kitchen nightmares. 08.25 Latela 2023. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.05 Unelma-asunto auringon alta. 22.00 Blue Bloods. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Rapport. 06.55 Rantatalon metsästäjät. 21.50 Merisää. 21.02 Urheiluradio. 10.00 Spirit of Yachting. 00.25 Surman susi. 08.55 Nyhetsmorgon. Alone yksin erämaassa, MTV Sub klo 16.50. 17.40 Miehen puolikkaat. 18.00 Wimbledon: miesten loppuottelu. 11.05 Hätäpuhelut hölmölästä. 09.05 Urheiluradio. 02.45 Milf Manor. 21.30 Fotbolls-EM 2025: Studio. 11.40 Dinosaurusten metsästäjä. 18.55 Mitä mies. Amerikkalainen realitysarja. 15.55 Yle News. Murtumispiste. 19.02 Urheiluradio. 23.00 NCIS Rikostutkijat. 03.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 16.15 Se löytyi. 22.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi (u). 16.00 Arman Pohjantähden alla. 03.25 Australian rajalla. 08.50 Lasten pyhis. 09.00 Husdrömmar Sicilien. 17.05 Svettas blod. 10.10 Moderni perhe. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 02.00 Viisi ikkunaa Raamattuun. 21.03 Variksenmarjasta vaapukkaan: Karpalo – kurkia, kangasta ja keräilylautasia. 09.05 Riston Valinta: Luuttulauluja ja Bachia uruilla. F. 04.50 Restaurant: Impossible. 18.55 Sportnytt. 22.27 Sari Valto: Onko rakkaus vain illuusiota. 20.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 19.30 Maskinmännen. 18.00 Marko & Irma. 20.30 Australian rajalla. 00.10 Ilmestyskirjan äärellä. 12.15 Nouse Suomi. 21.00 Yle Uutiset. 18.00 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 13.50 Allsång på Skansen. 09.10 Ikuisia kertomuksia. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 00.00 Maantiepyöräily: Tour de France, 9.etappi. Musiikkihetkiä lähetysvirran keskellä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Olli Haapakangas Tekstinkäsittelijä. 15.55 Mentalisti. 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi: Kylmiksiä ja kyyneleitä elämää suuremman musiikin äärellä. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 14.45 Rakennuskatastrofit. 04.30 Autojen ensiapu. 09.00 Ratsastus: Hypyt, Aachen. 21.49 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa. 10.00 Yle Uutiset. 00.30 Miehen puolikkaat. 17.00 Uljas universumi. 11.00 Gudstjänst. 03.35 Ennätystehdas. 13.35 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 23.40 Gudstjänst. 17.10 Unelma-asunto auringon alta. 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 00.45 Tappajahai: 50 vuotta kauhua. 21.30 ELOKUVA Superman Returns. 23.02 Poppijorma Jorma Hietamäki. 07.30 Britannian parhaat pienoismallit. 22.00 Kumman kaa. TAIVAS TV7 07.45 Se löytyi. 08.05 Say Yes to the Dress Lancashire. 19.55 Anslagstavlan. 11.00 Muistojen bulevardi. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 00.10 Murhaa ratkaisemassa. 14.50 Ridsport: Falsterbo horse show. 10.45 Ögonblick från Norge runt. 19.10 Unelma-asunto auringon alta. 09.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Panttilainaamo. 20.00 TV4Nyheterna. 08.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Oopperaa rasismin keskellä. 19.10 Lokala nyheter. 23.05 Paiseklinikka. 14.55 Ykköskolumni. 21.00 Engelska Antikrundan. Kuuntele ja ylläty, riemastu tai ärsyynny! Yle Radio 1 lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14.55. Kausi 1, 9/15. 13.35 Remppa vai muutto Australia. 08.50 Amerikan lapsimissit. 14.55 Grand Designs suuret unelmat. LIV 09.00 Puutarhan pelastajat. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.45 ELOKUVA The Good Liar. 23.10 Israel Palestina på svensk tv 1958–1989. 18.50 Merisää. 06.35 Britannian parhaat pienoismallit. 12.10 Jonista tulee maajussi. 00.10 Elixir. Pelko estää nousemasta barrikadeille, silloin kun siihen olisi aihettakin. Edgar. 22.50 Maailman mystiset saaret. 17.00 Betania-kodin kesäjuhlat. 13.40 Latelan Laurin hurja remontti. 18.02 Radio Suomen Viikonloppu. 18.00 Kuninkaiden laakso: Kadonneet haudat. 14.30 Fotbollens historia: Galet genombrott. 03.05 Nora Sand – flickorna på Englandsbåten. 07.15 Say Yes to the Dress Lancashire. 13.10 Lentoturmatutkinta. 04.10 Naisten autopaja. 19.45 Rillit huurussa. 10.00 Puutarhan pelastajat. 01.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 10.00 Räisälä-juhlien jumalanpalvelus Kokemäen Kustaa III:n kirkosta. 12.30 100 Places to Be. 15.10 112. TV5 06.20 Maailman herkullisimmat ruoat. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 02.55 Depådrömmar. 14.50 Radio Suomen Viikonloppu. CHRIS BAKER. 08.50 Latela 2023. 10.25 Top Gear. 12.05 Virtasen taloushistoria: Serlachiuksen sisarukset. 21.29 8 klasaria: Einojuhani Rautavaara: Cantus arcticus – Arktisessa laulussa Suomen linnut soivat solisteina. 20.00 Herättäjäjuhlien päiväseurat Sauli Niinistön Urheilupuistosta Salosta. 08.30 Lasten kotipuu. 16.15 Radio Suomen Viikonloppu. 16.00 Engelska Antikrundan. 03.25 Maskinmännen. 00.00 Pako Janne ”Nacci” Tranbergin tarina. 01.05 Begravda hemligheter. 08.25 Britannian parhaat pienoismallit. 14.52 Yksi on hyvää seuraa. 23.00 Takalaiton Seksikäs-Suklaa pesäpallon ihmeellisessä maailmassa. 00.40 Armon kalliolla. 12.40 Top Gear. 08.30 Minna Pyykön maailma. Ei onnistunut. 21.00 ELOKUVA Beck: Mainostaja. 13.50 Top Gear. 03.45 Alaskan lentopelastajat. 06.50 Say yes to the Dress Britannia. 21.00 ELOKUVA Kreisikomedia: Hot Tub Time Machine kasarikankkunen. 01.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 10.45 Maantiepyöräily: Tour de France, 8.etappi. Scott Fitzgeraldin novelliin pohjautuva elokuva kertoo uskomattoman tarinan Benjamin Buttonista, joka syntyy vanhana miehenä ja kasvaa takaperin eli nuortuu keski-iän kautta kohti lapsuuttansa. 12.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. 07.00 Ratsastus: Hypyt, Monaco. 11.15 Mökkiunelmia. 22.08 Poppijorma Jorma Hietamäki. 09.20 Koiralle koti. 21.00 Poliisien matkassa. 02.15 Inside: Amerikan mafia. 18.10 Jazzklubin illan keikka: E.S.T. Hänellä todetaan etenevä sairaus, joka lyhentää elinikää. 11.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 01.00 Betania-kodin kesäjuhlat. 20.02 Urheiluradio. 12.55 Kotoisa. 16.25 Tarjousten metsästäjät. 17.00 Kapen keittiökaappaus. 07.22 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa. 19.45 Billy Graham Olympiastadionilla 1987. 11.05 Kotoisa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Murhan syvät jäljet. 17.10 Urheiluradio. 12.05 Asunnon metsästäjät maailmalla. 03.30 Upea lihava elämäni. 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola. 00.55 ELOKUVA Batman V Superman: Dawn of Justice. 08.00 Antikmagasinet. 14.40 Petolliset UK. 12.00 Simpsonit. 04.20 Paiseklinikka. 10.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 10.55 Ylistysliike. 23.10 Toinen Pietarin kirje. 15.00 YleX Viikonloppu: Jenny Vu. 23.00 TV4Nyheterna. 20.00 Moottoriurheilu: Fia WEC, 6 tuntia Sao Paulo. 13.00 YleX Viikonloppu: Sonny Kylä-Liuhala. 13.00 Välilevyjä: Miten musiikista pitäisi puhua, vol. 20.30 Bingolottos sommarfest. 10.00 Teho-osasto. 07.35 Silent Library Suomi. Miksi näin. 19.15 Kutsu muutokseen. 21.00 ELOKUVA J. 18.45 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. Perheen toinen lapsi syntyy vammaisena. 07.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 03.30 Pelastajat. 22.30 Kumman kaa (S). 08.22 Radio Suomen Viikonloppu. 13.00 Vilket liv! 15.00 Hellenius hörna. 20.00 Australian rajalla. 21.30 Syke. 22.15 Dokument utifrån: Vetet – Putins andra vapen. heinäkuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 17 TLC 06.00 1+5 tytärtä. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu. 15.45 Petolliset UK. 12.00 Viki ja Köpi Show. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu. 07.40 Latela 2023. 30 Years A Tribute to Esbjörn Svensson Trio Tukholman jazzfestivaalilla. 22.20 Christina-lehden luontokuvat. 11.30 Top Gear. 04.35 Naisten autopaja. 06.55 Hot Rod Garage. 08.10 Kaikki lemmikeistä. 18.05 Miehen puolikkaat. 12.57 Yksi on hyvää seuraa. 10.00 Krigsmaskinen Sverige. 19.55 Rajavartijat: Salakuljetus merellä. 09.00 Nasta raamis. Tytön kasvaessa hänen tilansa huononee askel askeleelta. 20.35 Rillit huurussa. Koska pelko on yksi ihmisen alkusynneistä. 09.30 Herätysliikehdintä. 09.40 Koiralle koti. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 00.30 Rapport. 17.55 ELOKUVA Benjamin Buttonin uskomaton elämä. 03.55 Rantataloa etsimässä. Vanhempien vaikea valinta, Yle TV1 klo 21.00. 10.30 Curry med korre. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 12.35 100 Places to Be. 09.25 ELOKUVA The Presence Of Love. 16.50 Miehen puolikkaat. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu. 20.55 Lokala nyheter. 14.20 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 07.03 8 klasaria: Einojuhani Rautavaara: Cantus arcticus – Arktisessa laulussa Suomen linnut soivat solisteina. 23.55 Tohtori jalkapaise. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.00 Yle Uutiset. 12.15 Maastopyöräily: Maailmancup Vallnord Pal Arinsal. 17.15 Rakennuskatastrofit. 10.00 Tähdet vs. 15.55 Häävieraana ulkomailla. Rakastuminen on helppoa, mutta usein suhde alkaa rakoilla, kun ensihuuma katoaa ja pitäisi siirtyä rakastamisvaiheeseen. 07.50 Merisää. 20.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 19.02 Mustan musiikin sosiaalihistoriaa: Mustat urheilusankarit – räpin sanamittely on musiikillista nyrkkeilyä. 10.50 Tvångstango. Google. 01.05 Remppa vai muutto UK. Tunnistatko sen hetken, kun musiikki, taide tai urheilu sykähdyttää. 22.00 Rapport. Sää. 07.20 Kissakuiskaaja. 14.45 Viikon luontoääni: Pensaskerttu. 19.15 Spanien med Eva Longoria. 02.06 Dead and buried. Lopulta lääkärit nostavat kädet pystyyn. 11.30 Australian rajalla. 17.15 Miehen puolikkaat. 18.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 21.00 Tappajahai: 50 vuotta kauhua. 08.30 Cleo. 13.50 Puutarhan pelastajat. 23.09 TV4Vädret. 10.30 Rooman kadonneet aarteet parhaat palat. Musiikkihetkiä lähetysvirran keskellä. 11.50 Drottning Mary och naturens läkande kraft. 16.00 Miehen puolikkaat. 15.40 Miehen puolikkaat. 13.45 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 12.05 Urheiluradio. 22.45 ELOKUVA Amanda Knox: Murder On Trial In Italy. 13.55 Kotoisa. 14.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 22.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 15.40 Himohamstraajat. 13.37 Radio Suomen Viikonloppu. 02.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. Huippu-urheilu on tarjonnut USA:n afroamerikkalaisille tien menestymiseen muun muassa nyrkkeilyssä sekä jalkaja koripallossa. 20.30 Rapport. 09.10 Iskelmäradio. 20.08 Elämäni ääniraita: Jani Toivola. 10.00 Jumalanpalvelus. 01.40 Top Gear. X. 21.00 Syke. RUOTSIN TV4 06.00 En plats i solen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.40 Puolellasi Israel. YLE RADIO SUOMI 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Keskipohjanmaa // Sunnuntaina 13. 19.00 Depådrömmar. 18.00 Viisi ikkunaa Raamattuun. 14.00 Maantiepyöräily: Tour de France, 9.etappi. 16.25 Miehen puolikkaat. 18.00 Panttilainaamo. 09.30 Störst, bäst, rikast. 09.49 Muita urheilulajeja: Bmx. 09.05 Meret ilman vettä. 01.55 Livräddare i Arktis. 03.00 Toinen maailmansota ylhäältä päin. 17.00 Arman Pohjantähden alla (S). 12.50 Tack för musiken. 11.00 Takalaiton Seksikäs-Suklaa pesäpallon ihmeellisessä maailmassa. 19.00 Sommar med Ernst. 06.45 Maailman herkullisimmat ruoat. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu. KUTONEN 06.05 Miten kaikki tehdään. 00.00 Remppa vai muutto Australia. 02.35 Pontikankeittäjät: Mestaritislaajaturnaus. 11.00 Viki ja Köpi Show. 00.55 Miehen puolikkaat. 04.20 The Orville: New Horizons. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 16.10 Unelma-asunto auringon alta. 13.55 Rakennuskatastrofit. 13.15 Simpsonit. 13.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 11.00 Ilpoistenpiiri. 20.00 Sportspegeln. 18.30 Rillit huurussa. 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 08.00 Kosketuskohta. 21.00 Blue Bloods. 19.55 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Mies joka kuoli. 11.30 Sommarjazz: Brad Mehldau. 21.20 Café Raamattu. 07.30 Asunnon metsästäjät. 00.00 Fotbolls-EM 2025: Studio. 11.35 Hätäpuhelut hölmölästä. 03.55 Australian rajalla. 07.55 En plats i solen. 18.25 Leo Meller ja ystävät. 21.05 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 07.10 Silent Library Suomi. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 13.10 Latelan Laurin hurja remontti. 09.50 Gordon Ramsayn makuseikkailut. Olemmeko romanttisen Hollywood-kuvaston aivopesemiä ja siksi odotamme rakkaudelta liikoja. 13.55 Satakiloiset siskot. 08.00 YleX Aamu: Mika Parikka. 03.45 Billy Graham Olympiastadionilla 1987. 00.00 Rajasota. 02.55 Mitä mies. 18.15 Sanojen takana: Pauli Hanhiniemi. 20.20 TV4Vädret. 02.25 Leo Meller ja ystävät. Kun pappi Hilkka Olkinuora menetti isänsä kahdeksanvuotiaana lento-onnettomuudessa, hän ei saanut itkeä, jotta äiti ei itkisi. 15.00 Elävä historia: Uuden ja modernin Olavinlinnan piti rauhoittaa Ruotsin itäraja, mutta toisin kävi. 21.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 09.15 Melkein MENSA. Kotimainen ohjelma. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 22.25 Alavan seurakunnan virsiä. Tällä kertaa Laura Korhosen Jazzklubissa ihokarvat nousevat pystyyn ja ehkä silmäkin kostuu elämää suuremmista kappaleista. SVT1 06.00 Tack för musiken. 16.25 Rakennuskatastrofit. 07.35 Päiväntasaajan villit salaisuudet. 23.40 9-1-1. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi. 14.10 ELOKUVA Tenavat-elokuva. EUROSPORT 1 06.30 Moottoriurheilu: Endurance Uncovered – Racing for Excellence. 23.30 Savotta. 07.00 Barnmorskan i East End. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 19.20 Rillit huurussa. 03.25 Maistissa maailmalla. 22.05 Urheiluradio. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 07.00 En plats i solen. 11.35 Moderni perhe. 23.00 Muinaiset avaruusoliot. 04.45 Ratkaisevat rikostallenteet. 20.00 Papananaaman K-popshow. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 20.55 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 12.00 Kotoisa. Äiti yritti kasvattaa Hilkasta kiltin ja kuuliaisen. 06.45 Silent Library Suomi. 22.05 Milf Manor. FRII 06.10 Kiinteistöhuutokauppa. 17.00 Rapport. 08.50 Huutokaupan metsästäjät. 14.55 Alastomat selviytyjät: Yksin erämaassa. HERO 13.00 Puutarhan pelastajat. 12.30 Remppa vai muutto Australia. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Risteilyaluksen päiväkirjat. 14.00 Maarit Tastula Yksi maailma, kaksi katsetta: Hilkka Olkinuora: Demokratia hauras, ihminen katoavainen. 14.55 Jay & Pamela. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu. 13.15 Sunnuntaivieras. 09.50 Latela 2023. 16.55 Rakastunut mammanpoikaan. 12.45 Merisää. 18.05 Rakennuskatastrofit. 04.25 Rantataloa etsimässä. 02.25 Poliisit 2017. 01.35 Miehen puolikkaat. 12.45 Liza: Ett liv i underhållningens tjänst. 20.07 Sää. 21.00 ELOKUVA Johnny English.. 00.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 03.15 Kutsu muutokseen. 15.35 Rakennuskatastrofit. 16.30 Raamatun kertomuksia. 12.50 Simpsonit. 23.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi (u). 15.02 Sunnuntaina Pirkkalaisen ja Ylösen radioretki Fiskarsin ruukkiin. 11.20 Rostiga roadtrips. 19.50 Naturdagboken. 20.00 Under ekens krona. 15.00 Supermodellen som sprängde gränserna. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 07.25 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.45 Leijonan luola Suomi. 15.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.10 112. 22.00 UEFA Fotbolls-EM 2025: Nederländerna-Frankrike. 17.45 Hugo och Rosa. 09.20 Latela 2023. 01.00 Kallt krig i Norden. 02.00 War of the Worlds. 08.00 Silent Library Suomi. 21.00 Babel sommar. 02.50 Melkein MENSA. 17.40 Koti koiralle. 17.55 90 päivää morsiamena. Jakso 1: Rakas Marnie. 12.25 Simpsonit. 16.40 Himohamstraajat. SVT2 10.10 Montreux jazzfestival. 20.10 Rillit huurussa. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu. 10.10 Kotoisa. 04.20 Ratkaisevat rikostallenteet. 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. 08.20 Uskomattomat koneet. 23.15 ELOKUVA Beck: Kartellen. 15.10 Daniel Ahola: Poliisia ja rosvoa (S). 21.05 Rakas ulkomailta. 12.25 Amsterdam Central 24/7. 19.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 13.45 Simpsonit. 01.10 Kuolema paratiisissa spesiaali. 12.08 Kansanradio. 16.00 Pontikankeittäjät: Mestaritislaajaturnaus. Perusteltuja näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin