ESKO KESKI-VÄHÄLÄ 1 Sivut 2–3 Karibialta levää Kokkolan tehtaalle Yritykset haluavat tuotteisiinsa ympäristöystävällisempiä materiaaleja. Mari-Jaana Korhonen (vasemmalla) ja Kaija Kontulainen nostivat Kana-nimistä veistosta Taide Vionojan näyttelyyn. Samaan aikaan maailman meret ja rannat peittyvät valtaviin levälauttoihin, joista pitäisi päästä eroon. Kontulainen kertoo tunteneensa färin näläkää jo pitkään, mutta vasta terveydelliset syyt pakottivat taiteilijan vaihtamaan veistovälineet pensseliin. EMMA TOIKKANEN Intiassa matkustajakone syöksyi maahan – 242 ihmistä kyydissä 1 Sivu 11. Pääosassa ovat kuitenkin maalaukset. (sis. Yritys nimeltä Origin by Ocean haluaa vastata molempiin haasteisiin samalla kertaa. Färin näläkää Ullavassa 1 Sivu 15 Kälviäläisen kuvataiteilija Kaija Kontulaisen veistokset piristävät Kokkolan kaupunkikuvaa ja niitä nähdään myös Taide Vionojan kesänäyttelyssä. Kokkolaan on suunnitteilla tehdas, jossa levästä voidaan tehdä arvokkaita kemikaaleja. Perjantai 13.6.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 110 Hinta 4,20 €. Origin by Oceanin toimitusjohtaja Mari Granström on innoissaan siitä, että Kokkolassa on kiinnostuttu pienen startup-yrityksen hankkeesta. alv 10 %)
Muovijätteen määrän kasvu, sääntelyn tiukentuminen ja kasvanut kiinnostus ympäristöasioihin ovat saaneet yritykset etsimään uusia vaihtoehtoja perinteisille raaka-aineille. – Ratkaisemme nyt Kokkolassa todella isoa globaalia ympäristöongelmaa. Kyseessä on 70 miljoonan euron arvoinen investointi, ja liikevaihdon ennustetaan olevan yli 15 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä pitää päästä eroon. Niiden ajautuminen maihin on tehnyt rannoista käyttökelvottomia erityisesti Karibialla ja Länsi-Afrikassa, mutta ongelma on maailmanlaajuinen. Origin by Ocean haluaa vastata tähän haasteeseen ja samalla olla mukana helpottamassa levien ympäristölle aiheuttamaa haittaa. kesäkuuta 2025 2 // Uudenlainen tehdas Kokkolaan Kokkolaan aiotaan tuoda levää Karibialta saakka, sillä levästä halutaan jalostaa arvokkaita aineita. Origin by Oceanilla on tähän vastaus: Kokkolan jalostamo voisi prosessoida Karibian alueella esiintyvää sargassolevää korkean jalostusasteen biopohjaisiksi kemikaaleiksi. Sargassolevä on ruskoleviin kuuluva levä, jota ei esiinny Suomessa. Itämerikin on erittäin saastunut, mutta siellä ongelmana on esimerkiksi sinilevä. Yrityksen tunnistama markkina leväpohjaisten ainesosien hyödyntämiseen on arvoltaan jopa 220 miljardia dollaria. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Hankkeen takana on suomalainen kemianteollisuuden startup-yritys nimeltä Origin by Ocean. Kyseessä on ensimmäinen kaupallisen mittakaavan tehdas, jossa ruskolevästä voidaan jalostaa hyödyllisiä kemikaaleja uudenlaisella menetelmällä. Origin by Oceanin valokuvassa näkyy sargassolevää, jota voitaisiin kuljettaa maailman toiselta puolelta Kokkolaan.. Levälautat ovat kasvaneet merien lämpötilojen nousun ja maatalouden päästöjen vuoksi. Nykyään esimerkiksi lähes kaikissa kosmetiikkaja hygienia on fossiilipohjaisia kemikaaleja. MAAILMAN merien levälautat tuottavat biomassaa jopa 40 miljoonaa tonnia vuodessa. – Öljypohjaisuus on mennyttä maailmaa, uskoo Origin by Oceanin toimitusjohtaja ja perustaja Mari Granström. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Frida Keränen Kokkolaan on suunnitteilla biojalostamo, jollaista ei ole vielä missään muualla maailmassa. – Tällä hetkellä levä on valtava ongelma. Se rakentaa biojalostamon Kokkolan suurteollisuusalueelle yhdessä CABBin kanssa. Kysymys on, mitä sillä tehdään, Granström sanoo
Kokkolassa vaikutusalue kattaa kanta-Kokkolan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan asemakaava-alueet sekä sellaiset kaava-alueiden reunavyöhykkeet, joiden katsotaan hyötyvän kaupungin hulevesijärjestelmästä. Yhteistyö tarjoaa Origin by Oceanille olemassa olevan teollisen infrastruktuurin ja osaamista monimutkaisten molekyylien tuotannosta. Raaka-ainetta voidaan tuoda Kokkolaan 4000 tonnia vuodessa. Kokkolan kaupunkikonserni tytäryhtiöineen on mukana mahdollistamassa hanketta. Kaupunki taas katsoo, että toimivalta oli delegoitu lain mukaisesti kaupunginhallitukselle. Tavoitteena on rakentaa neljä tehdasta Karibialle, mistä raaka-ainekin kerätään. Asioiden mittasuhteet huomioiden Kokkolan kaupunginvaltuuston maanantaina hyväksymästä vuoden 2024 arviointikertomuksesta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Kaupungin mukaan valittaja ei ollut aikaisemmin jätevesimaksun yhteydessä maksanut hulevesijärjestelmien kustannuksista mitään, koska kiinteistö ei ollut kuulunut vesihuoltolaitoksen jäteveden toiminta-alueeseen. Tarkoitus on työskennellä kolmessa vuorossa. Myös kaupunginjohtaja Stina Mattilan mielestä hanke on hyvä lisä Kokkolan teollisuuteen. Origin by Ocean teknologiajohtaja Annukka Tarvainen kertoo yhteistyön CABBin kanssa olevan kätevää senkin vuoksi, että CABBilta löytyvät valmiina muun muassa sähköt ja tarvittavia kemikaaleja. Sen voi myydä rehuksi maatalouteen, ja Origin by Oceanilla onkin ollut jo yhteistyötä Valion kanssa. Ensinnäkin startup-yrityksen täytyy todistaa sijoittajille, että toiminta on mahdollista teollisessa mittakaavassa ja sillä on kaupallista potentiaalia. Hän perustelee tätä kuntalailla, jonka mukaan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista päättää aina valtuusto. – Viisikymmentä on todella hieno luku, olen ylpeä siitä että työpaikat lisääntyvät. Kaupungin vastineessa todetaan, että kaikki asiaa koskevat päätökset on tehty asianmukaisesti: Päätöksistä ei ole valitettu ja ne ovat lainvoimaisia. Kerran vuodessa tehtävä arviointikertomus nostaa esille keskeisimmät kehitystarpeet. Vastauksia odotetaan ensi syksynä. – Tällä tuodaan Kokkola maailmankartalle, Granström sanoo. TEHDAS voisi olla täydessä toiminnassa vuonna 2028. Ensimmäisen vuoden aikana maksusta jätettiin kolmisenkymmentä muistutusta. Kokkolan tehdas voitaisiin ensi vuosikymmenellä muuttaa Itämerestä saatavaan levään keskittyväksi tehtaaksi. Hulevesimaksu otettiin Kokkolassa käyttöön vuoden 2018 alussa. Kokkolan viime vuoden arviointikertomuksessa on 36 sivua. Tarvaisen mukaan ympäristölupaprosessi voidaan hoitaa laajentamalla CABBin olemassa olevaa ympäristölupaa. Tehdas voisi työllistää viisikymmentä ihmistä. Niitä kokkolalaiset tarvitsevat, Mattila kommentoi. KOKKOLAN tarkastuslautakunnan nyt esille nostamat epäselvyydet hulevesilaskutuksessa liittyvät käytännössä yhteen aktiiviseen kaupunkilaiseen, joka on valittanut useamman kerran hulevesimääräyksiä koskevista asioista. Jouni Nikula Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Toimitusjohtaja Mari Granström pitää Origin by Oceanin teknologian etuna sitä, että uusia laitoksia voi perustaa minne tahansa. Tässä tapauksessa tarkastuslautakunta päätti reagoida yksittäisen kaupunkilaisen huoliin. Asuntokohtainen hulevesimaksu on 25 euroa vuodessa. K aup u n k i l a s ke e myös avo-ojat hulevesijärjestelmäänsä kuuluviksi. Origin by Ocean vastaa jalostamon rakentamisesta CABBin tuotantoalueelle, ja CABB hoitaa jalostamon operoimisen. Aineet aiotaan valmistaa Origin by Oceanin omalla patentoidulla jalostusteknologialla. Tällä hetkellä etsinnässä on sijoittajia ja kumppaneita hankkeeseen. ORIGIN BY OCEAN EMMA TOIKKANEN EMMA TOIKKANEN. Sillä on jo suuria jatkosuunnitelmia, vaikkei Kokkolan tehdastakaan ole vielä rakennettu. Fukoidani on vielä tätä arvokkaampi aine, jota voi käyttää ihonhoitokosmetiikassa ja ravintolisänä sen kosteuttavien ja rauhoittavien ominaisuuksien ansiosta. – Kokkola toimii meille ponnahduslautana. KOKKOLASSA voi jatkossa syntyä aineita nimeltä alginaatti ja fukoidani. – Biomassaa ei jää Kokkolaan miksikään lasketteluvuoreksi, Granström heittää selvästi viittauksena Kokkolan Roskarukaan. – Miksi raahata sargassolevää Karibialta tänne Kokkolaan. Siihen nähden kertomuksen hyväksyminen valtuustossa vuodesta toiseen ilman sen suurempia keskusteluja on hieman latistavaa. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Origin by Oceanin valokuvassa näkyy sargassolevää, jota voitaisiin kuljettaa maailman toiselta puolelta Kokkolaan. kesäkuuta 2025 // 3 Hulevesiriita sai siivet Kaupungin tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tarkoituksenmukaisella tavalla. Tomi Kivelän (ps.) johtama tarkastuslautakunta oli arviointikertomuksessaan huolissaan siitä, että Kokkolan hulevesilaskutuksen päätöksiä ei ole oikaistu: Mikäli hulevesilaskutus on tehty väärin, tulisi se oikaista virheellisesti laskutettujen osalta. SUOMESSA hulevesimaksua kerätään kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat hulevesiverkon toiminta-alueella. – Kemianteollisuudesssa harvoin käy niin, että näin pieni firma kuin me lyö hynttyyt yhteen ison toimijan kanssa jo tässä vaiheessa, Mari Granström sanoo. Pääkirjoitus " Valittajan mukaan kaupunki on perinyt hulevesimaksuja vailla laillisia päätöksiä. Yhteistyö CABBin kanssa Kokkola Industrial Parkin alueella myös tarjoaa pienelle yritykselle hyvän yhteistyömahdollisuuden. Yritys on tuonut markkinoille esimerkiksi Marimekon kanssa kokeilumielessä tuotteita, jotka hyödyntävät levästä tehtyjä uusia raaka-aineita. Origin by Ocean on kuusi vuotta sitten perustettu espoolainen bioteknologian yritys. CABBin toimitusjohtajan Ari Vennisen mukaan CABBilla ollaan erittäin kiinnostuneita vihreästä kemianteollisuudesta. – Keskustelut paikallisten viranomaisten kanssa ovat meneillään. Näin ollen kaupunginhallituksen on ryhdyttävä toimiin havaittujen puutteiden osalta. Myös valmistuksesta ylijäävä biomassa voidaan hyötykäyttää. RAHAN SIJAAN Kokkolan hulevesikaplakassa on kyse periaatteista ja lain tulkinnasta. Valittaja vaatii myös 300 euron korvausta oikeudenkäyntikuluista. Valittaja vaatii kaupunkia muun muassa palauttamaan korkoineen valittajan edustaman kotitalouden vuosina 2019–2023 maksamat hulevesimaksut. Granström nostaa esiin kysymyksen, joka varmasti käy monen mielessä. Hulevesilaskutuksen nostaminen tikun nokkaan ei ole kertomuksen ainoa mielenkiintoinen yksityiskohta. Hyvää koko asetelmassa on se, että tarkastuslautakunta oikeasti reagoi myös pieniin rasahduksiin. Alginaattia voi käyttää esimerkiksi kosmetiikassa, puhdistusaineissa, ruoassa ja tekstiilien painatuksessa. Kansainvälisillä firmoilla on jo ollut kiinnostusta Origin by Oceanin tuotteisiin. Valittajan mukaan kaupunki on perinyt hulevesimaksuja vailla laillisia päätöksiä. Viimeksi huhtikuussa 2024 Kokkolan kaupunkirakennelautakunta jätti Vaasan hallinto-oikeudelle lausunnon, jonka mukaan valitus täytyy hylätä perusteettomana. – Meidän on tarkoitus aloittaa rakentaminen ensi vuonna, kertoo Origin by Oceanin teknologiajohtaja Annukka Tarvainen. Lopputulos on kuivaa jauhemaista ainetta. Yhteistyötä on tehty nyt noin vuoden ajan. – Haluamme näyttää, että tällaisessa isossa ympäristöongelmassa on myös bisnesmahdollisuus
– Ennustamme noususuhdanteen hiljalleen poistuvan, mikä tarkoittaa maltillista kasvua Keski-Pohjanmaalle tuleville vuosille, minkä jälkeen kasvun ennustetaan hieman kiihtyvän, johtava ekonomisti Kortela kertoo ja toteaa, että Keski-Pohjanmaalla myös työttömyys (6,7 prosenttia vuonna 2024) on ollut muuta maata alhaisempaa. Rantalan mukaan pienet ja keskisuuret yritykset ovat kehittämässä yritystoimintaansa aiempaa vilkkaammin. OP KESKI-POHJANMAAN toimialue käsittää nykyään kolme suurta kaupunkia Kalajoen, Kokkolan ja Ylivieskan ja hieman maaseutua päälle. Viime vuosina Backman on toiminut Åbo Akademin yliopistopalvelujen johtajana. 2000-luvun BKT-kehitystä tarkasteltaessa Keski-Pohjanmaa on kehittynyt koko Suomen BKT:n mukaisesti. Tällöin tosin katkaistiin hieman huolestuttava kehitys, missä Keski-Pohjanmaan BKT oli supistunut 5 vuotta peräjälkeen, Kortela kertoo. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Myönteistä mennyttä ja tulevaa talouskehitystä ei näy vain suurissa investoinneissa. Maakunnan BKT kasvoi ripeämmin kuin missään muualla – silti kasvu voi tasaantua. Täytyy muistaa, että vihreän siirtymän investoinneista kaikki eivät etene suunnitteluasteelta. – Varmaankin yksi Keski-Pohjanmaan erityispiirre on se, että sen suhdannetilanne voi suurten investointien johdosta poiketa merkittävästikin koko Suomen suhdanteesta, Kortela vielä jatkaa ja arvioi myös, että viennistä kovasti riippuvainen rannikkomaakunta hyötyy vakaasta ja vapaasta kaupanteosta ja siksi USA:n tullipolitiikka luo epävarmuutta maakunnan BKT:n kehitykseen. Laine-Hendolin on toiminut Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteisten palvelujen johtajana vuodesta 2024 lähtien. Siksi tulevan talouskasvun arviointiin liittyy aina epävarmuutta, Jyrki Rantala pohtii. Brännkärr on toiminut Kruunupyyn kunnanjohtajana vuodesta 2016 ja ennen sitä hän on ollut useiden RKP:n ministereiden erityisavustajana. Toisaalta Keski-Pohjanmaa on pieni maakunta. YLIJOHTAJAN PESTI on ollut avoinna viime vuoden marraskuusta ja nimitys oli tarkoitus tehdä jo viime vuoden puolella. Tutkimusta silmäilee tyytyväinen mies Kokkolasta. Silti se säilyy talousennusteissa vuosina 20262027 maakunnista kuudentena vajaan 20 alueen joukossa. syyskuuta ja työn on määrä jatkua vuoteen 2030 saakka. OP-Ryhmän arvion mukaan BKT:n kasvu ajoi Keski-Pohjanmaan talouden selvään noususuhdanteeseen, vaikka muun Suomen talous oli laskusuhdanteessa. Kansliapäällikkö on ministeriön korkein virkamies. Kokkolan johdolla Keski-Pohjanmaan asukkaiden bruttokansantuote kasvoi vuonna 2023 jopa 10 prosentin vauhdilla. Ekonomisti Kortelan mukaan Keski-Pohjanmaa on esimerkki maakunnasta, jossa vihreään siirtymään liittyvät investoinnit vauhdittavat taloutta. Uudessa pankissa tulee olemaan vajaat 110 000 asiakasta ja se toimii kuuden kaupungin ja lisäksi muutaman maalaiskunnan alueella. Vuoden vaihteessa pankki on sulautumassa Vaasan Osuuspankin kanssa OP Länsirannikoksi. Viime hetkellä nimitys vedettiin pois listalta. – Fuusion tarkoituksena on vahvistaa alueemme elinvoimaa ja parantaa pankin palvelukykyä pankin omien varojen kasvun myötä ja muun muassa ottamalla omaan hoitoon tähän asti OP-Ryhmän tasolla hoidettuja palveluita kuten puhelut ja verkkoviestit. Keliber on rakentanut tuotantolaitoksiaan ja tarjonnut siinä valtavasti työtä ja toimeentuloa. Jos esimerkiksi tämä kaavailtu valtavan kokoinen alumiinitehdas toteutuu, se varmasti nostaa jatkossa ennusteita. Opetusja kulttuuriministeriön kansliapäällikön tehtävää haki 26 henkilöä. Sen sijaan maataloudessa eletään nykyään eräänlaista suvantovaihetta ison rakennemuutoksen jäljiltä. JUKKA LEHOJÄRVI Camilla Uçan Malin Brännkärriä ei ole valittu opetusja kulttuuriministeriön nuorisoja liikuntapolitiikan osaston ylijohtajaksi. – Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä on orastavaa piristymistä, Rantala kertoo. Muutakin vihreässä siirtymässä on tapahtunut, muun muassa vilkasta tuulivoiman rakentamista sekä Hycamiten kehitystyö uudessa tuotantolaitoksessaan. Berqvist kantaa tällä hetkellä liikunta-, urheiluja nuorisoministerin salkkua. JUKKA LEHOJÄRVI. Aikaisemmin Backman työskenteli myös muun muassa Kauniaisten kaupungin sivistystoimenjohtajana sekä Opetushallituksessa opetusneuvoksena ja ylitarkastajana. Oikeuskanslerin mukaan valinnassa ei ollut riittävästi vertailtu ja huomioitu hakijoiden pätevyyttä. Malin Brännkärr on koulutukseltaan valtiotieteiden ja oikeustieteiden maisteri. – Paljon riippuu tietysti yritysten investoinneista ja kuinka ne toteutuvat. Omien varojen lisääntyessä voimme itsenäisesti luotottaa yhä suurempia investointeja ja kehittämishankkeita, suunnitteilla olevan pankin toimitusjohtaja Jyrki Rantala kertoo. kesäkuuta 2025 4 // UUTISET Maakunnan talous porskuttaa Antti Savela Keski-Pohjanmaan maakunnan talous on kasvanut viime vuodet nopeammin kuin keskimäärin koko maan talous. VALTIONEUVOSTO nimitti torstaina Heidi Backmanin opetusja kulttuuriministeriön kansliapäälliköksi tulevalle viisivuotiskaudelle. Brännkärrin nimitys oli huhtikuussa jo valtioneuvoston yleisistunnon asialistalla. KESKI-POHJANMAAN voimakas kasvu on siis hieman hiipumassa tulevina vuosina. – Bruttokansantuote BKT kasvoi tuolloin hieman yli 10 prosentin vauhdilla. Hänen tehtävänään on muun muassa johtaa, kehittää ja valvoa ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa. Tämä ilmenee OP-Ryhmän ekonomistien maakuntaennusteesta, joka julkistettiin keskiviikkona. – Mainittu BKT:n yli 10 prosentin vuosikasvu paljolti johtunee investoinneista akkumateriaaleihin ja litiumin tuotantoon. Aiempi kansliapäällikkö Anita Lehikoinen jäi eläkkeelle. OP Ryhmän johtavan ekonomistin Tomi Kortela vahvistaa Rantalan arviot. – Lapissa vahvaa kasvua selvittää muun muassa matkailu, ja meillä taas vihreän siirtymän investoinnit. Ylijohtajan virkaa haki 26 henkilöä. Hänen mukaansa viimeisin datapiste Keski-Pohjanmaan BKT:stä on vuodelta 2023, jolloin Keski-Pohjanmaa oli Suomen nopeimmin kansantuotteeltaan kasvava maakunta. Suuret investoinnit helposti muuttavat sen BKTja suhdannekehitystä muusta Suomesta poikkeavaksi. Hän aloittaa työssään 1. Kruunupyyn kunnanjohtajaa ei nimitetty ministeriöön Vaikka Malin Brännkärrin nimitys oli jo etenemässä huhtikuussa, valtioneuvosto päätti toisin. Nämä kaikki näkyvät BKT-tilastoissa, Rantala kertoo. Valtioneuvosto on 12. Osa perutaan, osa siirtyy toisiin maihin. Työmatkaltaan Ahvenanmaalta tavoitettu OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala toteaa, että maakunnan kasvu on ollut viime vuodet maan voimakkainta yhdessä Lapin, Pirkanmaan ja Ahvenanmaan kanssa. kesäkuuta nimittänyt virkaan kasvatustieteiden maisteri Kirsti Laine-Hendolinin. RKP:n Sandra Berqvistin johdolla tehtävään esitettiin aiemmin Brännkärriä
Mitä hänelle tapahtui. Tänä keväänä perusopetuksen päättäneistä 96 prosenttia sai opiskelupaikan. Yhteishakuun kuuluvat muun muassa ammatilliset perustutkinnot ja lukiokoulutus. Syyttäjän vaatimuksena on vähintään 50 päivän ehdollinen vankeusrangaistus. Yhteishaun valinnat on tehty STT Reilu 72?000 hakijaa sai opiskelupaikan peruskoulun jälkeisen koulutuksen yhteishaussa, Opetushallitus tiedottaa. 044 294 2432 Palokas Harri, p. 010 258 7288 Perho: Pajula Pekka, p. 050 533 7375, 0400 683 940 Veteli: Siirilä Jari, p. 040 533 0353 Salo Maija, p. Syytteen mukaan mies erehdytti ostajia maksamaan tililleen kauppasummia. Halsua, Kaustinen, Kruunupyy, Lestijärvi Purola Manu, p. Hakijoista hyväksytyksi tuli 89 prosenttia. Asianomistajia jutussa on kaikkiaan kymmenen, jotka vaativat rahojensa palautusta korkojen kera. Yksittäiset summat vaihtelivat 50 ja 340 euron välillä. Miehen syyksi luettiin seitsemän laitonta uhkausta ja rangaistukseksi tuli seitsemän kuukautta ehdollista vankeutta, käräjäoikeudesta kerrotaan. 0440 561 560 Ylivieska, Kalajoki, Nivala: Mari-Pauliina Kaarlela, 0503009480 Kuuntele ensimmäinen jakso: keskipohjanmaa.fi/podcast Antti Hanhivaara katosi 2006. Vasta jälkeenpäin paljastui, ettei myyjällä ollutkaan tarkoitusta toimittaa tuotteita. Heistä hieman yli puolet hyväksyttiin lukiokoulutukseen. 040 550 0868 Sievi: Ahokas Raimo, p. 0400 564 433 manupu@kase.fi Himanka: Haanmäki Kari, p. 0400 755 737 Ylivieska, Kannus: Toikkanen Jukka, p. 050 400 3347 Kannus: Salo Maija, p. Tapaukset painottuvat alkuvuoteen 2024 ja toistuvat samankaltaisina: sivustolle ilmestyy rengasilmoitus, kiinnostunut ostaja tarttuu tilaisuuteen ja maksaa pyydetyn summan, mutta renkaita ei koskaan näy. Jakso 1 Enkelikylä Kalmalahti POUKAMA, JOSSA MYSTEERI VIIVÄHTÄÄ HETKEN PODCAST Hilla-etukortilla KAKSI LIPPUA YHDEN HINNALLA OTTELUISÄNTÄ: GBK – TP-47 Sunnuntai 15.6. Tunnistaudu tilaajaksi Hilla-tunnuksilla. Ilman opiskelupaikkaa jäänyt hakija voi vielä tulla valituksi varasijalta tai mahdollisessa vapaaksi jääneiden opiskelupaikkojen haussa.. 040 537 3801 Kaustinen: Järvenpää Susanna, p. 040 779 7372 Kokkola: Brandt Jori, p. 044 571 0782 Kalajoki: Siermala Juha, p. klo 16.00 Kokkolan Keskuskenttä Lataa sovelluskaupasta Hilla-etukortti ja edut ovat aina mukanasi. 050 325 2571 Herlevi Kari, p. 050 595 4960 Rinta-aho Juha, p. 050 597 7957 Isosaari Jouko, p. 050 597 7957 Toholampi: Ahokas Raimo, p. Syyttäjän mukaan kyse ei ole sattumasta vaan suunnitelmallisesta toiminnasta. Mies kiisti syytteet ja sen, että hän olisi kirjeiden lähettäjä. 044 089 7720 Heikkilä Mika, p. 044 294 2432 Kokkonen Heidi, p. Tuomio annetaan myöhemmin. Syytetty on esitutkinnassa myöntänyt useimmat teot, vaikka ei aina muista tarkkoja yksityiskohtia. kesäkuuta 2025 // 5 oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. Jaakko Peltomaa seurasi tapahtumia toimittajan roolissa. Oikeus julisti tuomionsa eilen oikeudenkäynnin päätteeksi. Ohjeet löydät hillagroup.fi/edut ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 YHTEYSTIEDOT EDUT 10 € / 2 lippua Rahat tilille, mutta ei renkaita Tapio Lehtinen Kokkolalaismiestä syytetään kymmenestä petoksesta, joissa yhteinen nimittäjä on renkaiden myynti ilman aikomusta toimittaa niitä. 044 300 0284 Forss Janne, p. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.fi KATTOJA SEINÄPELLIT Julkiset kaupanvahvistajat Kaupanvahvistajien toimialueena on koko Suomi. Valepommeja sisältäneitä kirjeitä lähetettiin vuonna 2023 eduskuntavaalien alla SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton puoluetoimistoihin. asiakaspalvelu.hillagroup.fi Tilaa uusi salasana Jaa digilukuoikeuksia perheenjäsenille Tee jakelunkeskeytys Tee osoitteenmuutos Valepommeista ehdollista STT Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi puoluetoimistoihin lähetetyistä valepommeista syytetyn 45-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeuteen. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13
Tämän jälkeen lapsia ei enää uhattu, ainoastaan minua. MILLAINEN KOKEMUS puolueen toisen varapuheenjohtajan pesti on ollut. – He sanoivat, että tiedämme, missä asut ja tiedät, mitä tehdään, kun tulemme sinne. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Hän kertoi tehneensä rikosilmoituksen vaikeassa elämäntilanteessa. Pariskunta tuomittiin myös menettämään rikoshyötynä saamansa 30 000 euroa. Myös kummisetä itse myönsi käyttäneensä kovaa kieltä. Asia ei kuitenkaan jäänyt tähän, vaan rahanpyyntöjä erilaisiin tarpeisiin kuten lääkkeisiin ja vuokraan alkoi tulla yhä lisää jopa päivittäin. JUKKA LEHOJÄRVI. Kansanedustaja ei hae enää jatkokautta perussuomalaisten toisen varapuheenjohtajan tehtävään. Toisen kauden kansanedustaja Mauri Peltokangas aikoo oleskella jatkossa enemmän Pohjanmaalla. Hänen mielestään ei ollut kyse kiristyksestä, koska kummisetä oli maksanut rahat omasta tahdostaan ja aina johonkin todelliseen tarkoitukseen. Peltokangas ajattelee, että ”puolue kasvaa, kun hartiat levenee”. Käräjäoikeuden mielestä oli ilmeistä, että pariskunta oli saanut uhrin asemaan päätyneestä kummisedästä henkisen yliotteen. Kokkolalaispariskunta kiristi kummisetää Peltokangas aikoo olla enemmän läsnä Pohjanmaalla Katariina Poranen Kokkolalainen kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) kertoo haluavansa keskittyä jatkossa enemmän läsnäoloonsa kotikulmilla Pohjanmaalla. Kummisedän mukaan auttamishalu perustui myös hänen ja naisen uskonnolliseen taustaan. Jatkokautta hän ei enää hae. Et kuitenkaan halua sitä mitä tulee jos rupeet pelleksi. Mutta nyt tilanne korjaantuu. – Olen joutunut olemaan vaalien alla ja muutoinkin luvattoman paljon rakkaalta Pohjanmaalta pois, kyllä se on mieltä painanutkin. kesäkuuta 2025 6 // Frida Keränen Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kokkolalaisen pariskunnan törkeästä kiristyksestä. – Tietenkin ymmärrän sen tuskan eduskunnan ulkopuolella olevilta puolueen jäseniltä. Miehen tuomiota lievensivät hänen vankilatuomionsa muista rikoksista, joita hän oli tehnyt samoihin aikoihin kuin kiristysrikos tapahtui. Oikeuden mukaan kyseessä oli törkeä kiristys, koska siinä uhattiin vakavalla rikoksella ja taloudellinen etu oli huomattava. Asiassa ei olisikaan ollut kyse kiristyksestä, koska vääryyksiä oli tapahtunut puolin ja toisin ja rahat olivat korvausta siitä. Siellä jokainen puolue joutuu tekemään kompromisseja, eli kun jostain luovutaan, jotain saadaan tilalle. Tämä olisi hyvitystä eräästä vääryydestä, jota kummisetä oli naiselle tehnyt menneisyydessä. Kummisetä joutui välillä ottamaan lainaa maksuja varten. Eduskuntaviikon jälkeen jatkossa suunta on Helsingistä oikeastaan aina kotiin. Osa maakuntien puolueväestä on vuoden mittaan esittänyt kritiikkiäkin kokoomuslaisten kanssa tehdystä hallitusyhteistyöstä. He uhkasivat, että kun tulemme, hakkaamme. Hallitukseen pääseminen on aina kunnia. OIKEUDESSA kummisetä kertoi pariskunnan uhkailleen häntä ja hänen perhettään rahojen saamiseksi. Oon kuullut et oot alkanut nassuttaan jotain. Tehtävään on kuulunut paljon reissaamista ympäri Suomen ja lukuisia tapaamisia kentällä. Nainen oli rikoksen päätekijä, mutta myös hänen miehensä oli osallistunut ja hyötynyt rikoksesta. – Lentokenttäohjausryhmässä olen huolehtinut, että lennot säilyvät kokkolalaisilla. Nainen tuomittiin kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Toiminta sai alkunsa useita vuosia sitten, kun pariskunta ja kummisetä sopivat tapaamisesta Kokkolassa. Peltokangas on hoitanut neljän vuoden ajan perussuomalaisten toisen varapuheenjohtajan tehtävää. Hänen mukaansa siihen on ollut hyvät edellytykset, kun perussuomalaiset on hallituksessa ja valtiovarainministeripuolueena. Älä ole idiootti. Rahat laitettiin enimmäkseen naisen tilille, mutta välillä myös hänen miehensä ja muiden ihmisten tileille. PERUSSUOMALAISILLA on puoluekokous Lahdessa tulevana viikonloppuna. Olihan se upea reissu, hehkuttaa Peltokangas. Noni, homma ok. Perussuomalaiset on saanut lähestulkoon koko maahanmuutto-ohjelmansa hallitusohjelmaan. – Kyllästyin jatkuvaan uhkailuun tämän vuoden alussa ja sanoin (naiselle), kun hän oli taas uhannut tekevänsä lapsille jotain, että minä kyllä löydän jonkun, joka ajaa autolla sinun poikasi päälle. Oikeuden mukaan oli kuitenkin kohtuullista ottaa jossain määrin huomioon kertomus siitä, että uhri oli todella maksanut rahoja myös huonosta omastatunnosta ja auttamishalusta. Uhkailu oli jatkuvaa ja minä oikeasti pelkäsin, että he tulevat ja tekevät lapsille tai vaimolle jotain, hän kertoi oikeudelle. – Yksi elämäni hienoimpia neljävuotiskausia oli tämän kansanliikkeen palveluksessa johtotehtävissä. Peltokangas kertoo, että hänellä on täysi luotto puolueen nykyiseen puheenjohtajaan Riikka Purraan, joka on ehdolla jatkoon viikonlopun puoluekokouksessa. Mies oli lähettänyt muun muassa seuraavan viestin: – Sä laitat (naisen nimi) tilille mahd pian 100 e ja pistät viestin onnistuuko. Mies tuomittiin viiden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Vuosien aikana kummisetä lähetti pariskunnalle rahaa 60 000 euroa. Nainen myönsi oikeudessa lähettäneensä uhkaavia viestejä alkoholin tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena, mutta kertoi pyytäneensä anteeksi. KUMMISETÄ teki asiasta rikosilmoituksen vuonna 2023, mutta kertoi oikeudessa suhtautuvansa asiaan nykyään eri tavoin. Nainen oli uhannut tulevansa lyömään kummisetää puukolla ja varoittanut tekevänsä itselleen jotakin pahaa, ellei rahaa tule. Peltokankaalla on asunto Kokkolassa ja omakotitalo Kaustisella. En kaipaa sulkaa hattuuni, vaan kaipaan sitä, että kokkolalaisilla ja keskipohjalaisilla on palvelut, joita he tarvitsevat. Tämän myötä edustajalle vapautuu aikaa olla entistä vahvemmin mukana kotimaakuntansa Keski-Pohjanmaan ja muiden pohjalaismaakuntien tapahtumissa. Hänelle oli tärkeintä auttaa naista pääsemään eroon päihteistä ja saamaan elämänsä kuntoon. Peltokangas kertoo pyrkineensä kansanedustajana tuomaan omalle alueelleen mahdollisimman paljon hyvää. Mies ja nainen kiristivät kymmeniä tuhansia euroja rahaa naisen sukulaiselta, joka on myös tämän kummisetä. He päättivät yhdessä, että kummisetä laittaisi naisen tilille 300 euroa kuussa vuoden ajan. Mitä mieltä Mauri Peltokangas on tästä. Syyttäjän mielestä kiristys koski tätä koko rahasummaa, mutta oikeuden näkemyksen mukaan kiristys koski 30 000 euroa. Myös pariskunnan mies oli viestitellyt kummisedälle, mutta hänen mielestään kyseessä ei ollut uhkailu
Pienen kannan hallinta on vielä mahdollista metsästyksellä, mutta se edellyttää nopeaa ja koordinoitua toimintaa. Hänellä on harmahtavat lyhyet hiukset sekä lyhyt parta. Haapajärvellä kadonneen miehen etsinnät jatkuvat – surullinen tragedia varjostaa taustaa. Miehen katoamisesta ilmoitettiin poliisille 19. Käytimme useaan kertaan apuna jälkikoiraa, mutta tuloksetta. Hänen mukaansa on aika harvinaista, että henkilö katoaa näin perusteellisesti mitään jälkiä jättämättä. toukokuuta. TÄLLÄ HETKELLÄ villisikoja esiintyy Pohjanmaalla pysyvämmin vain Isojoen ja Kauhajoen alueilla, joissa metsästystä on tehostettava kannan pienentämiseksi. Nuorten kohtalo oli vetänyt naapuruston hiljaiseksi eivätkä miehet pysyneet surultaan paljoa puhumaan. – Aloitimme etsinnät hyvin nopeasti viimeiseltä havaintopaikalta. Taudin torjunta edellyttäisi rajoitusvyöhykkeen perustamista, jolla kiellettäisiin muun muassa ulkoilu luonnossa, marjastus, kaiken riistan metsästys ja sikojen kasvatus. HAAPAJÄRVELLÄ kadonnutta miestä varjostaa surullinen tragedia vuosien takaa. – Nyt tarvitaan kovasti yleisön apua. ASF on lakisääteisesti vastustettava eläintauti, ja mahdollinen tautitapaus aiheuttaisi merkittäviä taloudellisia ja käytännön vaikutuksia koko alueelle. Samaisessa kolarissa kuoli kolme nuorta. Mahdolliset tiedot ja havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan Oulun poliisilaitokselle puhelimitse numeroon 0295 416 194, WhatsApp-viestillä numeroon 050 305 0132 tai sähköpostilla vihjeet.oulu@poliisi.fi. Suomen riistakeskus Pohjanmaan tiedotteen mukaan alueellisen riistaneuvoston tavoitteena on, ettei villisikakantaa päästetä muodostumaan lainkaan. Tällaiset tapaukset ovat äärimmäisen surullisia ja ikäviä sekä omaisille että henkilölle itselleen, rikoskomisario Nissilä kertoo. Oulun poliisilaitos aloitti kadonneen etsinnät noin vuorokausi katoamisilmoituksesta Haapajärven Oksavalla Jokirannantiellä. Uskomme metsästäjien kantavan vastuunsa myös tässä asiassa, toteaa alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Toni Peltoniemi tiedotteessa. Miehen tiedetään menneen polkupyörällä 17. – Metsästäjien ja metsästysseurojen aktiivinen toiminta ja yhteistyö ovat ratkaisevassa asemassa villisikakannan hoidossa. Taustalla on huoli afrikkalaisen sikaruton eli ASF:n leviämisestä. Kansallisesti villisikojen pysyvää esiintymistä pyritään rajoittamaan Kaakkois-Suomen ja Itä-Uudenmaan ulkopuolelle. Haapajärvellä kadonnutta miestä on etsitty muun muassa poliisikoiran ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun avulla. Alueellisen riistaneuvoston linjaus on yhtenevä maaja metsätalousministeriön villisikatyöryhmän tuoreen mietinnön kanssa. Jos ASF todettaisiin Keski-Pohjanmaalla, seuraukset olisivat laajat. toukokuuta hieman ennen kello kuutta Joenrannantietä Settijokirantaan Oksavalla ja soittaneen puhelimellaan viimeisen kerran myöhään illalla. Poliisi harkitsee vielä uusien etsintöjen käynnistämistä. Villisiat halutaan pitää poissa Keski-Pohjanmaalta Tämä villisika ei ole vaaraksi kenellekään. Etsinnät ovat olleet toistaiseksi tuloksettomia eikä myöskään jälkiä tai viitteitä kadonneesta ole löytynyt. Keskipohjanmaa haastatteli tuolloin kuolonkolarin tapahtumapaikkana toimineen risteyksen vierellä asuvia ja heidän mielestään t-risteys on vaarallinen. kesäkuuta 2025 // 7 Mies kadonnut jäljettömiin Antti Savela Haapajärvellä noin kuukausi sitten kadonneeksi ilmoitetusta 63-vuotiaasta miehestä ei ole saatu uusia havaintoja. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. ANT TI SAVELA Jani Kauta Villisikojen vakiintuminen halutaan estää Keskija Etelä-Pohjanmaalla. Kadonneen kaksi tytärtä menehtyi vuonna 2008 syyskuussa Pyhäjärvellä sattuneessa auto-onnettomuudessa. Oksavan koululta tienhaaraan on noin neljä kilometriä. Miehellä oli katoamishetkellä yllään tumma pusakkamallin takki ja mustaharmaat maastokuvioiset housut sekä päässään tumma lippalakki. KADONNUT mies on 63-vuotias. Rikoskomisario Teuvo Nissilä Oulun poliisilaitokselta kertoo, että mies on kadonnut jäljettömiin, eikä hänestä ole tehty uusia havaintoja eikä poliisille ole tullut katoamistiedotteen julkaisun jälkeen uusia vihjeitä. Se vaikuttaisi paitsi alueen elinkeinoihin – erityisesti sikatalouteen ja lihateollisuuteen – myös vapaa-ajanviettoon ja metsätalouteen. Miehellä oli jalassaan nilkkamalliset kumikengät. Jos jollakin on miehen katoamiseen liittyviä tietoja, toivomme, että otettaisiin yhteyttä poliisiin. Mies on 183-senttinen ja vartaloltaan roteva. ANNIKA TUUP ONEN. Kuvituskuva. Se on kuvattu Ranuan eläinpuistossa kesällä 2024. Myöskään lisää vihjeitä emme ole saaneet, Nissilä Oulun poliisilaitokselta kertoo. Keskipohjanmaan haastatteleman henkilön mukaan läheisten omaisten menettäminen niinkin äkillisellä ja kohtalokkaalla tavalla ei voi olla jättämättä jälkeään. Kadonneen koti on samalla kylällä. Arvion mukaan Suomen villisikakanta oli tammikuussa 2025 noin 2500 yksilöä. Muualla maakunnassa havainnot ovat satunnaisia, mutta määrä on ollut nousussa: vuoden 2023 villisikasaalis oli 35 yksilöä ja vuonna 2024 jo 75. Myös vapaaehtoiset pelastajat ovat useampaan kertaan etsineet kadonnutta lähialueelta ja läheisestä Settijoesta. Tie haarautuu Oksavan ja Parkkilan väliseltä maantieltä kohti Settijokea. Lähialue on haravoitu varsin tarkkaan, joten tämän jälkeen lienee Nissilän mukaan tarkoituksenmukaista laajentaa etsintäaluetta. Siksi yleisövihjeet, pienetkin, ovat kullanarvoisia
Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. kesäkuuta 2025 8 // KOTIMAA Pietarsaaren keskusta on elinvoimaisin Tapio Lehtinen Pietarsaaren kaupunkikeskusta on arvioitu Suomen elinvoimaisimmaksi vuonna 2025. Pietarsaaren elinvoimaluku on ollut hyvällä tasolla aiemminkin. Suomen viime vuonna toteutunut vienti Israeliin oli rahalliselta arvoltaan noin 25?000 euroa. STT Puolustustarvikkeiden vienti Suomesta kasvoi viime vuonna jälleen, kertoo puolustusministeriö. Se on selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Helsingillä (2,33) tai Tampereella (3,48). Nyt Lajusen kiinteistösijoitusyhtiö Samla Capital vetäytyy hotellista ja kirjaa merkittäviä tappioita. Suomen ja Israelin asekaupat ovat herättäneet kritiikkiä Israelin Gazassa käymän verisen sodan vuoksi. Elävät Kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen toivoo, että Kokkola palaa ensi vuonna mukaan. Samla Toimitilat II -rahaston arvo puolittuu vuodenvaihteen arvostaan noin 30 prosenttiin alkuperäisestä sijoituspääomasta. Viennit toteutuvat lähtökohtaisesti muutaman vuoden sisällä vientiluvan myöntämisestä. Elinvoimalaskenta maksaa kunnalle noin 2 000 euroa. Tämän myötä Samla Capital ei ole enää mukana hotellin tai kiinteistöyhtiön operatiivisessa toiminnassa. Kauppa ei ole levinnyt hajalle kuten monessa muussa kaupungissa, arvioi Pietarsaaren kaupunkikehitysjohtaja Harri Kotimäki. Elinvoimaluku mittaa keskustan kaupallista vetovoimaa. Alueella on säilynyt tiivis ja toimiva rakenne, jossa palvelut ovat lähellä. Vuonna 2022 kaupunki sai valtakunnallisen keskustapalkinnon. – Se on käytännössä ydinkeskustaa. Suomen puolustusmateriaalin vienti nousi viime vuonna ennätystasolle, selviää puolustusministeriön tuoreesta raportista. Pietarsaaren elinvoima syntyy keskustasta. Toivotamme Kokkolan lämpimästi takaisin, Lemminkäinen sanoo. Rahastojen alaskirjauksista kärsivät Samla Hotelsin lisäksi Samla Asunnot ja Samla Toimitilat II -nimiset vaihtoehtorahastot. Samla Capital alaskirjaa hallinnoimiensa rahastojen omistukset ja sijoitukset, jotka liittyvät Helsingin Kruununhaassa sijaitsevaan The Hotel Mariaan. Raportti koskee kaupallista vientiä, joten mukana ei ole tietoa Suomen Ukrainalle antamasta puolustustarvikeavusta. STT kertoi asiasta maaliskuussa pohjaten Finanssivalvonnasta tietopyynnöllä saamiinsa asiakirjoihin. Kokkola ei ollut tällä kertaa mukana, vaikka se on aiemmin osallistunut vertailuun. STT uutisoi jo helmikuussa, että Lajusen kiinteistösijoitusyhtiö kertoi luksushotellin sijoittajille, että The Hotel Maria -hotellin suurin lainoittaja haluaa myydä hotellin, minkä vuoksi sijoittajien rahat vaarantuvat. Myös Israeliin on myönnetty vientilupia. ALASKIRJAUSTEN myötä Samla Asunnot -rahaston arvo puolittuu vuodenvaihteen arvostustasostaan vajaaseen 60 prosenttiin alkuperäisestä sijoituspääomasta. Vielä viime vuonna luku oli jopa korkeampi, 6,82. Raportin mukaan nämä luvat kuuluvat ohjelmistojen sekä elektronisten laitteiden ja komponenttien luokkaan. – Kaikki kaupungit eivät ole lähteneet mukaan, jos kehitys ei ole ollut sojollaan. Arvion teki Elävät Kaupunkikeskustat ry, jonka mukaan Pietarsaaren elinvoimaluku nousi vertailun kärkeen tuloksella 5,06. Israelin puolustusministeriön mukaan ”operatiiviset saavutukset” Gazan kaistalla olivat lisänneet maan aseteknologioiden kysyntää. Vaikka keskustan vahvuuksina pidetään muun muassa kävelykatuja, historiallista rakennuskantaa ja toimivaa torialuetta, pietarsaarelaisten käymät keskustelut somessa antavat välillä toisenlaisen kuvan. EMMI KORHONEN Asevienti rikkoi ennätykset Patrian 6x6-ajoneuvo esillä Maavoimien Arrow 22 -harjoituksessa Niinisalossa keväällä 2022. Puolustusministeriön raportti sisältää tilastotietoa sekä myönnetyistä vientiluvista että toteutuneesta viennistä. JUKKA LEHOJÄRVI STT Yhdistetyn olympiavoittajan Samppa Lajusen kiinteistösijoitusyhtiö Samla Capital on päättänyt vetäytyä ”ultraluksushotelli” The Hotel Mariasta. Lajunen vetäytyy luksushotellista Alaskirjauksen myötä Samla Capital ei ole enää mukana hotellin operatiivisessa toiminnassa. Israelin asevienti paisui viime vuonna arvoltaan ennätykselliseen 14,7 miljardiin dollariin eli noin 12,7 miljardiin euroon. Samppa Lajunen The Hotel Marian esittelyssä Helsingissä joulukuussa 2023. Puolustusministeriö myönsi puolustustarvikkeiden pysyville vienneille ja siirroille yhteensä runsaat 400 lupaa yli 50 maahan. Pietarsaari oli niistä ainoa Keskipohjanmaan vaikutusalueelta mukana ollut. Pietarsaaressa keskustan kehityksessä katseet ovat nyt Irjalan korttelin valmistumisen jälkeen kääntymässä seuraavaksi Mattssonin kortteliin. – Ehkä täällä valitetaan turhaan, Kotimäki sanoo. Toki keskustassa on tyhjiä liiketiloja, mutta niitä on vain 7,8 prosenttia, mikä on maltillinen määrä. Samla Capital on ollut ainakin viime vuoden alkupuolelta asti Finanssivalvonnan (Fiva) syynissä yhtiöön kuuluvien rahastojen ristikkäisten sijoitusten vuoksi. Fiva oli kiinnostunut erityisesti siitä, onko Samla Capitalin hallinnoimien rahastojen ristikkäisiä omistuksia ja sidonnaisuuksia saatu purettua. GAZASSA SOTAA käyvään Israeliin myönnettiin viime vuonna kaksi vientilupaa, joiden rahallinen arvo on yhteensä noin 16,8 miljoonaa euroa. Lajusen mukaan alaskirjaukset tehdään nyt, jotta hotellin mahdolliseen myyntiin liittyvät sijoitusten arvonalentumiset eivät vaikuta rahastojen taloudelliseen tulokseen myöhemmässä vaiheessa. –?Hotellin tulevaisuudesta riippumatta keskitymme varmistamaan asuntoja toimitilarahastojemme kannattavan liiketoiminnan salkuissa olevilla muilla kohteilla, Samla Capitalin toimitusjohtaja Samppa Lajunen sanoo tiedotteessa. HEIKKI SAUKKOMAA. Kokkola ei ollut tällä kertaa mukana, vaikka se on aiemmin osallistunut vertailuun. Laajemmasta raportista laskua kertyy 4 000 euroa. Samla Capitalin hallinnoimien rahastojen markkina-arvo on alaskirjausten jälkeen 166 miljoonaa euroa. – Meillä on onnistuttu säilyttämään kompakti ja toimiva keskusta. Rahassa mitaten eniten lupia myönnettiin Ruotsiin (672 miljoonaa euroa), Saudi-Arabiaan (150 miljoonaa euroa) ja Yhdysvaltoihin (115 miljoonaa euroa). Myönnettyjen pysyvien vientija siirtolupien yhteenlaskettu arvo oli 1,4 miljardia euroa, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sen kehittäminen on viivästynyt valitusten takia. Mutta Kokkola on perinteisesti ollut mukana, ja siellä on monia vahvuuksia, kuten keskustaan asti ulottuva rautatie. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) on kommentoinut, että Daavidin linko on Suomen puolustuskyvyn kannalta aivan keskeinen. Kaupalliselle viennille Ukrainaan myönnettiin 29 lupaa, joiden yhteisarvo oli noin 22 miljoonaa euroa. VERTAILUSSA oli tänä vuonna mukana 26 kaupunkia. Luku lasketaan kauppojen ja ravintoloiden määrän perusteella, vähentämällä siitä tyhjät liiketilat ja suhteuttamalla tulos keskustan asukasmäärään. Toteutuneiden vientien arvo oli viime vuonna noin 206 miljoonaa euroa. Myös Maria Malmin alue on keskustan seuraavia painopisteitä. Suomi on tilannut Israelilta Daavidin linko -nimisen ilmatorjuntajärjestelmän. Sopivaa käyttöä ja kehittäjää etsitään tarkkaan, Kotimäki kertoo. Israelin puolustusministeriön mukaan kaupan arvo on noin 317 miljoonaa euroa
Ajokortin myöntämistä poikkeusluvalla 17-vuotiaille helpotettiin seitsemän vuotta sitten. Jatkossa asiallinen syy irtisanomiselle voisi olla alisuoriutuminen eli ”työntekijästä johtuva jatkuvaluonteinen puutteellisuus työsuorituksessa”. STT Valiokunta puoltaa miinoja Eduskunnan puolustusvaliokunta puoltaa Suomen irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Viidestä testatusta pyörästä neljässä havaittiin vakavia vikoja, jotka voivat aiheuttaa onnettomuuden. Alaikäisen kuljettajan ajoneuvo pitäisi lisäksi merkitä. Pyörän omistajia neuvotaan lopettamaan käyttö heti. Ministeriö haluaa kieltää 17-vuotiaiden yöaikaisen ajamisen henkilöautolla. Ranteen mukaan poikkeuslupamenettelystä ei luovuta, mutta sen kriteerejä aiotaan kiristää. Ministerin mukaan sanktioita saaneille nuorille kuljettajille voisi lisäksi tulla matalampi kynnys menettää ajolupa. Varsinais-Suomessa Laitilassa autoturmassa kuoli tiistaina kaksi nuorta. Lakimuutoksia aletaan valmistella ministeriössä. Muutokset olisi tarkoitus saada voimaan viimeistään ensi kesänä. Kuudentoista tuumakoon pyöristä vikoja havaittiin Bilteman pinkeissä ja keltaisissa Kid single speed -pyörissä sekä vuosina 2023–2024 myydyissä Madison helmi -merkkisissä pyörissä, joiden runkonumeron alkuosa on E8059. Ministerit kommentoivat asiaa eduskunnassa toimittajille torstaina. Työministeri Matias Marttinen (kok.) puolestaan sanoo, että ministeriön kaikki lainvalmistelu on ollut täysin hallitusohjelman mukaista. STT Entinen puolustusministeri Aktiapankkiin Entinen puolustusministeri ja europarlamentaarikko Carl Haglund on nimitetty Aktia-pankin uudeksi toimitusjohtajaksi. STT Pienille lapsille tarkoitetuissa polkupyörissä on havaittu vakavia turvallisuuspuutteita, kertoo liikenneja viestintävirasto Traficom. –?Nuorten liikenneturvallisuus on koko yhteiskunnan asia. Liikenneja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo, että merkitseminen voisi tarkoittaa esimerkiksi 17-vuotiaan lätkää autoon. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä jätti lausuntoon eriävän mielipiteensä. Yhden pyörän ohjaustankoon tuli väsymismurtuma, ja yhdessä pyörässä etujarru ei toiminut kunnolla. Lastenpyöriä testattiin Suomen lisäksi 12 muussa EU-maassa. Alaikäisen auto tulisi myös merkitä ”ehkä lätkällä”. Yritysten täytyy myös käynnistää palautusmenettely. Autoa ajoi poikkeusluvalla 17-vuotias nuori mies. Bilteman 16’’ Kid Single Speed -polkupyörä. Jupiter Sweetie 12’’ -polkupyörä. Kaikki havaitut viat voivat vaarantaa lapsen turvallisuuden liikenteessä. Asia on kirjattu lakiluonnokseen, jolla hallitus haluaa helpottaa irtisanomista. Pyörien testaus on osa Euroopan-laajuista markkinavalvontakampanjaa, jossa pyritään parantamaan EU:n markkinoilla myytävien tuotteiden turvallisuutta. Viimeiset kolme vuotta Haglund on toiminut työeläkeyhtiö Veritaksen toimitusjohtajana. M i n i ster iö per ustelee muutoksia ajokorttilakiin liikenneturvallisuuden parantamisella. kesäkuuta 2025 KOTIMAA // 9 Traficom kieltää neljän pyörän myynnin Pienten lasten polkupyörissä on ilmennyt vakavia turvallisuuspuutteita. Yksityiskohtia tarkennetaan vielä. Haglund toimi poliittisella urallaan myös RKP:n puheenjohtajana. Nimityksen myötä Haglund jättää heti paikkansa Aktian hallituksessa. B-ajokorttia suorittaville halutaan esimerkiksi lisätä pakollisen riskientunnistamiskoulutuksen vaatimuksia ja koulutuksen määrää. Haglund aloittaa Aktiassa viimeistään syyskuussa ja siirtyy toimitusjohtajan tehtävään perehtymisjakson jälkeen. Jo myydyt pyörät pitää joko korjata, vaihtaa toiseen vastaavaan pyörään tai hyvittää asiakkaille. 17-vuotiaille rajoituksia rattiin Aliisa Uusitalo, Sanna Nikula, STT Liikenneja viestintäministeriö haluaa kieltää 17-vuotiaiden kuljettajien yöaikaisen ajamisen henkilöautolla. –?Yhteenvetona sanoisin, että tarkastelemme 17-vuotiaiden poikkeuslupamenettelyä, ajoaikoja, koulutuksen lisäämistä, riskienhallinnan opetuksen lisäämistä ja ehkä lätkiä sinne autoihin ja sanktioita, Ranne luetteli toimittajille eduskunnassa. Työpaikalla alisuoriutumisesta kiistaa Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo, ettei alisuoriutumisen tuominen irtisanomisperusteeksi ole hallitusohjelman mukaista. Traficom on kieltänyt yrityksiä valmistamasta, myymästä tai luovuttamasta eteenpäin pyöriä. –?Esitämme myös, että ajoluvan menettäneille lisätään koulutusta sen jälkeen. Tähän pääsemiseksi tarvitsemme lakimuutoksia, mutta myös muita toimia kuten vaikuttavaa liikennekasvatusta kotona ja kouluissa, Ranne sanoi ministeriön tiedotteessa. Kahden pyörän ohjainkannatin katkesi testin aikana. Valiokunta antoi lausuntonsa Ottawan sopimuksesta irtautumista koskevasta hallituksen esityksestä tänään. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. STT Kayoba 12’’ -polkupyörä. Valiokunta katsoo, että Suomen kannattaa nykyisessä turvallisuustilanteessa ottaa jalkaväkimiinat uudestaan osaksi puolustusjärjestelmää. MINISTERIÖN hankkeessa esitetään myös useita muita muutoksia ajokorttilakiin. Vikoja havaittiin Jupiter sweetie ja racing -pyörissä sekä Kayoban pinkeissä ja sinisissä pyörissä, joiden tuumakoko on 12. Suomen tavoitteena on nolla liikennekuolemaa ja vakavaa loukkaantumista vuonna 2050. Kaikista vaikuttavin toimi Ranteen mukaan olisi rajata 17-vuotiaiden ajamista puolenyön ja aamuviiden välillä, ellei se ole aivan välttämätöntä esimerkiksi töiden takia
Merenpinta saattaa nousta arvioitua nopeamminkin ja luontotyyppien kato olla laajempaa erityisesti, jos päästövähennykset epäonnistuvat. Myös tällä tapahtumalla oli silminnäkijöitä. Sen tehosteeksi pojalle määrättiin runsaan vuoden valvonta-aika. Tämän jälkeen poika ajoi todistajan mukaan pois paikalta. Siirtymistä estävät muun muassa rakennettu ympäristö, jyrkät rinteet ja sopimaton maaperä. Tieosuudella oli 40 kilometrin rajoitus. Muistokynttilöitä, kukkia ja verijälkiä torstai-iltana tapahtuneen sähköpotkulautaonnettomuuden onnettomuuspaikalla Espoon Leppävaarassa 16. Merenpinta kääntyy siksi nousuun nopeammin kuin pohjoisempana. Vaikka teoriassa merenrantaniityille sopivaa siirtymäaluetta riittää, suurin osa alueesta on maatalouskäytössä. Tapahtuma-aikaan 15-vuotias poika pakeni törmäyksen jälkeen paikalta. Hietaniemen uimaranta ilmakuvassa Helsingissä. kesäkuuta 2025 10 // UUTISET Nouseva merenpinta uhkaa hiekkarantoja Myös Pohjanlahden rannikko on alttiina muutoksille, vaikka maankohoaminen hidastaa vaikutuksia. Todistajan mukaan poika pakeni tilanteen jälkeen paikalta. Hän sanoi paenneensa paikalta, koska meni sokkiin. Oikeuden mukaan vakavasti loukkaantuneelle uhrille kiroilu viittaa sokkitilaan. –?Mahdollista on, että (pojan) käyttäytyminen liikenteessä liittyy nuoren henkilön ajattelemattomuuteen ja ymmärtämättömyyteen, tuomiossa sanotaan. Merenpinta saattaa nousta arvioitua nopeamminkin ja luontotyyppien kato olla laajempaa erityisesti, jos päästövähennykset epäonnistuvat. Vaikka tilaa olisi teoriassa, kaikki alueet eivät sovi uusiksi rantaniityiksi tai hiekkarannoiksi, kertoi Aalto-yliopistossa aiheesta diplomityönsä tehnyt paikkatietoasiantuntija Elisa Kropsu tiedotteessa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Se kuitenkin katsoi, että pojan täytyi nuoresta iästään huolimatta ymmärtää, että hänellä on velvollisuus auttaa loukkaantunutta ihmistä. Oikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus muun muassa hänen ikänsä huomioiden oli vuosi ja neljä kuukautta ehdollista vankeutta. Nämä olivat jatkaneet matkaansa ajellen holtittomasti autojen joukossa. Mies oli lentänyt kaaressa maahan, tuomiossa kerrotaan silminnäkijän lausunnosta. –?Kaksi skuuttipoikaa oli kaahannut heidän ohitseen kävelytiellä. KÄRÄJÄOIKEUS LUKI pojan syyksi kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, törkeän kuolemantuottamuksen, kulkuneuvon kuljettamisen oikeudetta, liikennepaon tieliikenteessä, ajoneuvorikkomuksen ja pahoinpitelyn. RONI REKOMAA Skuuttiturma johti kuolemaan Jecaterina Mantsinen, STT Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina alaikäisen pojan ehdolliseen vankeuteen Espoon Leppävaarassa viime elokuussa tapahtuneesta, kuolemaan johtaneesta sähköpotkulautaonnettomuudesta. Oikeus katsoi, että poika potkaisi tai tönäisi potkulautaa ajaessaan miestä selkään. Tutkimuksessa Aalto-yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat selvittivät ensimmäistä kertaa, miten merenpinnan nousu vaikuttaa rannikon luontotyyppeihin Suomessa. –?–?He olivat nähneet miehen kävelevän heitä kohden käveltytietä pitkin. Hiekkarantojen osalta sopivan maaperän puuttuminen pienentää mahdollista siirtymätilaa. Oikeuden mukaan pojan toiminnasta ylipäätään välittyi piittaamattomuus. Poika törmäsi sähköpotkulaudallaan mieheen, joka oli ylittämässä suojatietä niin ikään sähköpotkulaudalla. Mies kaatui, löi päänsä maahan ja menetti tajuntansa minuuteiksi, tuomiossa sanotaan. Anna-Elina Perttula, STT Merenpinnan nousu uhkaa rannikon luontotyyppejä, selviää Aalto-yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tuoreesta tutkimuksesta. Hän vetosi myös ikäänsä, ettei nuoruutensa takia ymmärtänyt jäädä auttamaan miestä. Oikeus katsoi, että tapahtuma-aikaan 15-vuotias poika ajoi törmäyshetkellä vastaantulevien kaistaa vähintään 50 kilometrin tuntivauhtia. –?Tätä on pidettävä perusteltuna tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi ja uusien rikosten ehkäisemiseksi, tuomiossa sanotaan. Onnettomuus sattui viime elokuussa Espoossa. POIKA TUOMITTIIN myös pahoinpitelystä, joka tuomion mukaan tapahtui samana päivänä, kun tämä oli törmännyt mieheen suojatiellä. RONI REKOMAA. Rannikon luonnon turvaaminen edellyttää tutkijoiden mukaan aktiivisia toimia jo nyt. Myös Pohjanlahden rannikko on alttiina muutoksille, vaikka maankohoaminen hidastaa vaikutuksia. elokuuta 2024. Todennäköisimpänä pidetyn kehityskulun mukaan yli viidennes Suomen merenrantaniityistä ja hiekkarannoista katoaa nousevan merenpinnan alle vuoteen 2100 mennessä. Käytännössä uusien rantaniittyjen muodostuminen näille alueille ei välttämättä onnistu. Keinoiksi listataan muun muassa rannikon suojelualueiden laajentaminen sekä mahdollisten uusien alueiden varaaminen ja kunnostaminen rannikon luontotyypeille. –?Monin paikoin rakennukset, tiet ja muu infrastruktuuri estävät luontotyyppien siirtymisen uusille alueille. Syyttäjä vaati pojalle yli kolmen vuoden ehdotonta vankeutta. TUTKIJAT SELVITTIVÄT, että luontotyypit eivät siirry helposti uusille alueille sisämaahan nousevan merenpinnan tieltä. Tutkimuksessa keskityttiin tutkijoiden mukaan Suomenlahden rannikkoon, koska siellä maankohoaminen on heikointa. –?Poika oli nostanut oman sähköpotkulautansa pystyyn ja sanonut miehelle, että ”vittu, mikset katso eteesi” ja ”miksi et väistä”, kertoi yksi silminnäkijöistä. Silminnäkijät kertoivat, että poika oli jarruttanut hieman ennen törmäystä, horjahtanut törmäyksestä ja pysähtynyt hetkeksi katuun kaatuneen miehen kohdalle. Seuraavassa hetkessä (todistaja) oli kuullut ”jännän” tömähdyksen. POIKA KIISTI kaikki syytteet
Mellakat syttyivät, kun Ballymenassa otettiin kiinni kaksi teinipoikaa syytettynä nuoren tytön raiskausyrityksestä. Hän sanoi ihmisten yrittävän pelastaa niin monta ihmistä kuin vain mahdollista. Ahmedabadin poliisipäällikkö sanoi uutistoimisto AFP:lle, että lisää uhreja on tullut koneen maahan iskeytymisessä. Poliisi ei ole vahvistanut kiinni otettujen etnisyyttä, mutta kaksikko oli oikeudessa pyytänyt romanialaista tulkkia. Lentokone ehti välittää hätäkutsun lennonjohdolle, mutta sen jälkeen koneeseen ei saatu enää yhteyttä. Intian pääministeri Narendra Modi kuvaili lento-onnettomuutta viestipalvelu X:ssä ”sanoinkuvaamattoman sydäntäsärkeväksi” uutiseksi. Ei ollut selvää, olivatko hengissä löydetyt koneen putoamisessa asuinalueelle loukkaantuneita vai koneessa olleita ihmisiä. Kahden edellisen yön mellakoinnissa loukkaantui 32 poliisia, joista osa joutui vammojensa vuoksi sairaalahoitoon. Britannian pääministeri Keir Starmer välitti tuoreeltaan osanottonsa uhrien omaisille. Kyseessä oli Boeing 787 -tyyppinen kone. Myös paikalta raportoinut BBC:n toimittaja on kertonut asiasta. Lopulta väkijoukko hajaantui, eikä protesti riistäytynyt samanlaiseksi kaaokseksi kuin kahtena aiempana yönä. Viraston mukaan miehistöön kuului kaksi lentäjää ja kymmenen matkustamohenkilökunnan jäsentä. Ilmailuviranomaisten mukaan Air Indian lentokoneessa oli yhteensä 242 ihmistä. Myös Air Indian hallituksen puheenjohtaja Natarajan Chandrasekaran sanoi välittävänsä osanottonsa uhrien omaisten perheille. Kaupungissa on AFP:n mukaan noin kahdeksan miljoonaa asukasta, ja sen vilkasta lentokenttää ympäröi tiheään asuttuja asutusalueita. Osa mielenosoittajista on ilmaissut haluavansa viestiä, että kaupungissa on saatu tarpeekseen ulkomaalaisista. Mukana oli myös yli 50 Britannian kansalaista sekä portugalilaisia ja yksi kanadalainen. Hänen mukaansa uhrien omaisille on järjestetty tukea ja heitä pidetään tilanteen tasalla. Viranomaisten mukaan kone putosi lentokenttään kuuluvan alueen ulkopuolelle. AHMEDABAD kuuluu Gujaratin osavaltioon lähellä Pakistanin rajaa. Paikallisten poliisien mukaan kone törmäsi lääkäreille tarkoitettuun majataloon, kertovat Reuters ja The Guardian. Ahmedabadin poliisipäällikkö kommentoi aiemmin uutistoimisto AFP:lle, että eloonjääneitä ei ilmeisesti olisi. AFP:n lähteen mukaan kyse oli ensimmäisestä Boeing 787 Dreamliner -malliselle koneelle sattuneesta onnettomuudesta. Lentoyhtiön mukaan loukkaantuneita on viety turmapaikalta läheisiin sairaaloihin. Myöhemmin tulleiden tietojen mukaan eloonjääneitä on yksi. Ilmailuviranomaisten lausunnon mukaan kone putosi heti sen jälkeen, kun kone oli noussut ilmaan Ahmedabadin lentokentällä iltapäivällä paikallista aikaa. Tämän viikon mellakoissa on hyökätty alueille, joissa asuu romanialaisia maahanmuuttajia. LENTOYHTIÖ Air India on vahvistunut koneensa olleen matkalla Lontoon Gatwickin lentokentälle, kun se joutui onnettomuuteen. Runsaan 30?000 asukkaan Ballymenassa on merkittävä ulkomaalaisyhteisö. Paikallinen poliisiviranomainen on kertonut Reutersille, että lentokone olisi törmännyt lääkäreille tarkoitettuun majataloon. Apulaispääkonstaapeli Ryan Henderson Pohjois-Irlannin poliisista kutsui Ballymenan tapahtumia rasistiseksi huliganismiksi ja kertoi pyytäneensä virka-apua Englannin ja Walesin poliisilta.. Monet Ballymenan asukkaat ovat kertoneet AFP:lle tapauksista, joissa mellakoitsijat ovat käyneet ulkomaalaisina pitämiensä ihmisten kimppuun. Mellakointia on ollut jo kolmena yönä peräkkäin. Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan mielenosoittajat heittelivät poliisien rivistöä muun muassa ilotulitteilla, tiilillä ja pulloilla. –?Kone välitti mayday-hätäkutsun lennonjohdolle, mutta sen jälkeen koneesta ei enää vastattu, lausunnossa kerrottiin. POLIISIN MUKAAN mellakoiden motiivi on rasistinen. Koneen putoamisen jälkeen sairaalaan on tuotu yli sadan ihmisen ruumiit, poliisi kertoi aiemmin uutistoimisto Reutersin mukaan. Tiistaina kuusi ihmistä otettiin kiinni mellakoiden vuoksi. Air Indian mukaan turmakoneen matkustajista valtaosa oli Intian kansalaisia. Intian siviili-ilmailuviraston lausunnon mukaan koneessa olleista ihmisistä 12 oli miehistön jäseniä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. kesäkuuta 2025 ULKOMAAT // 11 Matkustajakone putosi Intiassa Intiasta Lontooseen matkalla ollut matkustajakone putosi Intian länsiosassa Ahmedabadissa. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita siitä, kuinka matkustajakone putoaa maahan asutusalueella, minkä jälkeen ilmaan nousee sankkoja savupilviä. Putoamisen syy ei toistaiseksi ole selvillä. Joidenkin talojen asukkaat olivat hyökkäysten välttämiseksi kiinnittäneet taloihinsa Britannian lippuja tai kylttejä, joissa kerrottiin että talossa asuu filippiiniläisiä. Kone putosi keskelle asutusaluetta, jossa oli paljon asuinrakennuksia sekä toimistoja. Lisäksi useita rakennuksia ja liikehuoneistoja poltettiin. SAM PANTHAKY Mellakointi jatkui kolmatta yötä putkeen STT–AFP Pohjois-Irlannissa levottomuudet jatkuivat keskiviikon ja torstain välisenä yönä Ballymenan kaupungissa. Sadat ihmiset kerääntyivät kaupungin kaduille polttopullojen kanssa, ja heitä vastassa olivat mellakkavarusteiset poliisit vesitykkien tukemana
09.04 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 22.30 Minun musiikkini. 09.05 Elias on pelastettava. 08.30 Mun maailma. 18.19 Jengin puolesta. 22.35 ELOKUVA Rocky Balboa. 08.55 Huomenta Suomi. 15.25 Toivoa ja epätoivoa. 17.35 Kummeli. kesäkuuta 2025 12 // LAUANTAI 14.06. 11.40 Yle Oddasat. 16.55 Tähtiarpa. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 12.30 Kotoisa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.20 Peltsi ja Osmo. 08.25 Tyttöjen erämaaseikkailu. 18.10 Urheiluruutu. 16.45 Egenlandin matkakohteet: Tarinoita ja outoja ääniä Hailuodossa. 18.10 Karlan mahtava luokka. 16.44 Egenlandin matkakohteet. Näemme miten eläimet ovat sopeutuneet eri vuodenaikoihin ja pärjäävät vaativissakin olosuhteissa maalla, meressä ja ilmassa. 14.10 Valitut Palat Collection. 10.00 Yle Uutiset. 06.05 Bing. 14.27 Pärinäpojista oikeiksi moottorimiehiksi. 17.10 Vera Stanhope tutkii. YLE TV1 07.00 Tarina Ruotsin historiasta. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 17.20 Sportliv. 12.00 100 Places to Be. 09.00 Lomakoti auringon alta. 08.05 Puutarhakausi. 17.50 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 16.00 Stadi vs. 17.30 Alone yksin erämaassa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 11.00 Uutta verta eläinpuistossa. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Nesta-gekkon iho-ongelma. 16.45 Yle Oddasat. 12.15 Elämää äärirajoilla: Alaska. 14.55 Kun saa rakastaa. 23.40 ELOKUVA Pulp Fiction tarinoita väkivallasta. 17.59 Penan Erikoiskuljetus. 13.30 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti. 08.44 Pelastajapartio. 14.30 The Summit Australia. 14.30 Luontopäiväkirja. 15.50 Elämää meren armoilla. 19.39 Tarinoita metsästä: Palokärki. 19.20 Urheiluextra. 09.24 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 16.20 Tuntematon perillinen. 17.00 Yle Uutiset. 22.25 Tulosruutu. 10.00 Jaksa paremmin. 17.48 Peltsin ja Tomin retkeilyvinkit: Rantakalastus. 15.00 Burgerimiehet Välimerellä. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 15.47 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu. 10.30 Simpsonit. 08.35 Heinähattu ja Vilttitossu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 13.30 Kummeli. 16.50 Novosti Yle. 17.10 Farmi Suomi. 08.30 Ei saa nauraa. 20.45 Jane Birkin Charlotte Gainsbourgin silmin. Sarjassa tutustumme pohjoismaiden ainutlaatuiseen luontoon, rannikolta sisämaahan, Islannin tulivuorista Lofoottien vuodenaikojen kiertoon ja metsien uumeniin. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 20.29 Yle Uutiset. 13.25 Pohjanmaan sankarit. 10.31 Nuorisourheilu puntarissa. 12.30 Suurmestari. 16.19 Matkalla sukulaisten luo Haminaan. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 13.15 Suunnistuksen Jukolan viesti: Venlojen viesti. 08.15 S.M.A.S.H! 08.30 Sunny Bunnies. 09.40 Latela. 13.15 Jere Hietala Salametsästäjien jäljillä. 13.05 Itse valtiaat. 19.00 Frendit. 08.14 Tuuri. 08.25 Emmerdale. 07.58 Emmi ja Kuru. 11.00 MasterChef Australia. 17.04 Päivän sää. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.46 Maailman parhaat curryt. 11.30 Aivan yksin. 08.52 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Veikkausliiga. 09.00 Yle Uutiset. 23.30 Naissotilaat. 17.50 Norja ilmasta nähtynä. 20.29 Yle Uutiset. 08.50 Jumppahetki. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 16.10 Petolliset. 15.00 Stadi vs. 12.00 Illallinen kansallismaisemassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 10.00 Emmerdale. 17.25 Malory Towers. 15.55 Leijonan luola Suomi. 13.30 MasterChef Suomi. 19.20 Tulosruutu. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 07.40 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. 21.00 Tämä on tämä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.35 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 23.25 ELOKUVA Mission Impossible Rogue Nation. 18.30 Puutarhakausi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.50 Luonto palaa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 Emmerdale. 19.30 Mr. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Cheerleadingin SM. 21.45 Liam Gallagher Knebworthissä. 14.30 Kesäkonsertti Schönbrunnista 2025. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 22.20 Päivän sää. 12.00 Luonto palaa. 18.21 Pinteessä pahin. 08.58 Pikku Kakkonen. 09.08 Voihan Poni. 17.15 Egenlandin matkakohteet. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 11.10 Yle Alueuutiset. 08.00 Emmerdale. 14.00 Juniori Suurmestari. 18.05 Viiden jälkeen. 11.00 Historia: Kirurgian ensiaskeleet. 22.50 ELOKUVA Jokikyttä. 23.15 Oddasat. 09.00 Suurmestari Ruotsi. 21.20 Kohti jalkapallon EURO 2025 -kisoja, osa 5. 20.45 Urheiluruutu. 09.32 Alex Player. 08.36 Romppu, Rasse ja Sikuriina. 21.51 A Place in the Sun. 08.05 Viisi miestä viikossa. 18.45 Jalkapallon Veikkausliiga: SJK Jaro. 19.30 Suuri seikkailu. 22.10 Lotto, Jokeri ja Milli. 13.53 Pohjanmaan sankarit. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Korkeasaari. 13.30 Maryn helpot kokkailut. 08.00 Avara luonto: Tarunhohtoinen Pohjola. 17.05 Viiden jälkeen. 19.20 Päivän sää. 10.00 Suurmestari UK. 07.35 Sonic Boom. 17.00 Veikkausliiga. 22.00 ELOKUVA Mission impossible – fallout. 06.20 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 19.43 Bergerac. 13.20 ELOKUVA Senni ja Savon sulttaani. 18.41 Holly Hobbie. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 23.57 Naissotilaat. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 11.30 Huimat huushollit. 12.25 Kekseliäs nikkari. 22.45 Jukolan viesti. 13.30 Salatut elämät. 18.42 Runo: Yö. 09.05 Historia: Titanic väreissä. 23.40 ELOKUVA Mission impossible – fallout. 23.35 Banksy ja varastettu surullinen tyttö. 16.25 Höyhensarja. 11.15 Elämää äärirajoilla: Alaska. 08.56 Nimipäiväonnittelu: 14.6. 18.30 NHL. 10.00 Korkeasaari. 21.00 ELOKUVA Takaa-ajajat. 19.25 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.05 Puoli seiskan kesäilta. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 07.05 Smurffit. 13.10 Tarinoita metsästä: Karhu, ahma, korppi. 11.44 Oddasat. 12.05 IS esittää: Sain sen videolle. 07.25 Ylen aamu. 17.00 Frendit. 18.00 Uusi perheeni. 21.00 ELOKUVA Wallander: Vuoto. 13.05 Tarinoita metsästä: Hirvi. 11.00 Unelmakoti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Lande. 13.00 ELOKUVA Ozzy. 12.30 Salatut elämät. 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Koiralle koti. 20.00 Race Across The World Suomi. 23.40 Ulkolinja: Gisèle Pelicot, ei häpeää. 20.55 Urheiluruutu. 15.55 Historia: Villin lännen valloitus. 14.40 Modernit miehet. 08.52 Perjantai-dokkari: Lihava ja onnellinen. 08.05 Prisma: Concorden tuntematon tarina. 07.20 Kaisu Kuu. 08.55 Huomenta Suomi. 15.00 Kuokkavieras Kataja. 18.00 Yle Uutiset. 19.48 Sportliv. 12.00 Salatut elämät. 13.10 6 päivää zeniin. 21.00 ELOKUVA Rankka päivä. 07.15 Smurffit. 08.21 Maailmaa muuttavia eläimiä. 20.29 Yle Uutiset. 17.08 Neiti Scarlet ja Herttua. 10.10 Riistametsällä Pohjolassa. 12.10 Suuri keramiikkakisa. 08.00 Emmerdale. 18.15 Eränkävijät: Äijän retket. 16.50 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 19.30 The Summit Australia. 16.15 Musiikkia kuvina. 08.00 Yle Uutiset. 07.35 Emmerdale. Avara luonto: Tarunhohtoinen Pohjola, Yle TV1 lauantaina klo 18.45. 18.00 NHL. 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Elmo-koira shokkitilassa. 16.50 Novosti Yle. 18.17 Possuli. 17.55 Uutiset. 06.35 Smurffit. 09.51 Antiikkimakasiini. YLE TV1 07.00 Kadonneet perijät. 09.35 Eilinen oli leffa. 13.00 Salatut elämät. 23.10 ELOKUVA Wallander: Pappi. 16.58 Uutiset. 09.30 Pohjanmaan sankarit. 21.45 Ilonen talo. 18.50 Saaren nuoret asukkaat. 12.00 Asuntoflippaajat triplaavat. 07.40 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda. 09.00 Näin meillä. 20.00 Suurmestari. 22.35 ELOKUVA Die Hard Koston enkeli. 22.55 Tulen Morsian. 09.00 Lomakoti auringon alta. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.56 La Promesa Salaisuuksien kartano. 10.50 Veljesten keittiössä. 23.15 Trauma henkirikoksen jäljet. 21.00 ELOKUVA Kultakuume. 11.45 Pohjoisen unohdettu sankari. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 17.25 Antiikkimakasiini. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 08.21 Nimipäiväonnittelu: 13.6. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 08.30 Mun maailma. 15.05 Jens ja Isak ohuella jäällä. 09.40 Supernormaalia. 15.45 Itse valtiaat. PERJANTAI 13.06. 19.00 ELOKUVA Indiana Jones and the Dial of Destiny. 13.20 Egenlandin matkakohteet: Jäppilänniemen taidetie Imatralla. 06.10 Bing. YLE TEEMA & FEM 07.56 Petra saa vauvan. 18.15 Uusi elämä Norlannissa. 12.30 RSO Musiikkitalossa. 22.25 Tulosruutu. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 08.33 Rollen remmi. 12.00 Elävät puut. 11.30 Simpsonit. 13.54 Kummeli. 20.00 Kun Suomi muuttui levottomat ajat 1961-1981. 18.00 Päivän sää. 16.00 Tämä on tämä. 22.20 Viikon sää. 18.45 Vain elämää. 09.54 Antiikin aikaan keksittyä. 10.20 Jens erämaaseikkailulla. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 09.20 Auri ja maailman eläimet. 22.09 Urheiluruutu. 09.32 Ruoan pelastajat. 14.00 Salatut elämät. 23.15 Kaipaus. 13.40 Kurkien äiti. 22.40 Viikinki. 12.35 Vera Stanhope tutkii. 18.00 Erikoisjoukot. 12.00 Tähtiarpa. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 07.10 LEGO DreamZzz. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 20.30 Mökkilaiturit kuntoon. 08.21 Barbapapa. 10.15 Pilanpäiten. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.05 Smurffit. 18.36 Villikot. 06.05 Bing. 20.00 Rantahotelli. 13.25 MasterChef Australia. 21.00 Karppi. 11.01 Tuntematon perillinen. 10.30 Farmi Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 23.45 Logged in (16): Neljän seinän sisällä. 16.30 Tabita Berglund johtaa: Lemminkäinen. 15.00 Rekkakuskit jäällä. 16.50 Arkkitehtiveljekset Suursaaresta. 11.25 Huippuvuoret yläilmoista. 10.05 Unelmapuutarha. 23.01 Parempaa seksiä. YLE TEEMA & FEM 07.52 BUU-klubben. 11.40 Yle Oddasat. 14.40 Valitut Palat Collection. 07.50 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 15.25 Puoli seiskan kesäilta. 19.37 Tarinoita metsästä: Kuukkeli kesällä. 08.00 Simpsonit. 19.30 Julkkisten tietotoimisto. 14.20 Sport doc: Riding Balls of Fire The Wildest Years of Rallying. 20.55 Tarinoita järviltä. 08.15 S.M.A.S.H! 08.30 Sunny Bunnies. 08.22 Pikku Kakkonen. 14.55 Remppa vai muutto. 22.35 Harry Wild. 10.00 Kirkkovieras. 06.10 Bing. 19.10 Uutisextra. 09.54 Tarinoita järviltä. 16.00 Suurmestari. TV VIIKKO PERJANTAI 13.6. 18.20 Kesäkasvo. 22.23 Happy Valley, varjojen laakso. 11.40 Erityinen kesä. 22.21 Päivän sää. 14.45 Poliisikoira Rex. – TORSTAI 19.6.. 18.30 Pohjanmaan sankarit. 21.00 Erikoisjoukot. 17.25 Uusi elämä Norlannissa. 18.10 Isadora Moon. 12.55 Alina idässä. 12.00 ELOKUVA Kino Suomi: Cha cha cha. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 22.38 Uroot. 18.10 Urheiluruutu. 22.13 Mikä mua tanssittaa. 17.00 Vaikuttajien miljoonabisnes. 14.30 Sinkkulaiva. 19.39 Sportnytt. 08.05 Viisi miestä viikossa. 22.10 Anderssonin veljekset. 08.31 Kesäjumppaa Sofian kanssa. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam. 08.05 LEGO City Adventures. 17.20 Sohvasurffaajat: Libanon 1/2 Beirutin yö. 17.00 MM-rallin huippuhetket: Kreikka. 13.59 Ahvenanmaan sankarit. 21.00 McDonald & Dodds. 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 13.40 Syntynyt vuonna 2010. YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. 15.50 Strandvägenin ritari. 07.30 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 19.14 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.25 Valitut Palat Collection. 12.00 Alexander Ekman: Hammer. 19.10 Tulosruutu. 20.00 Raha-Suomi: Nörttien kosto. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 19.39 Sportnytt. 12.30 Luontoretkellä: Paranemisen tie. 07.02 Nimipäiväonnittelu 15.6. 07.15 Smurffit. 14.51 Egenlandin matkakohteet. 18.00 Koirien kopla. 08.09 Retki-Roope. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 13.30 Janne Katajan Uskoisitko. 10.30 Luontomatkalla. 22.05 Yle Uutiset. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.20 Lomamatka 70-luvulle: Nyt meni hermot! 14.50 Rattikärpäset. 18.47 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 08.05 LEGO City Adventures. 12.15 MasterChef Australia. 18.00 Race Across The World Suomi. Bean. 18.00 Ei sosiaaliselle medialle. YLE TEEMA & FEM 07.50 Vakuum. 14.39 Luontopäiväkirja. 16.50 Novosti Yle. 16.00 Salatut elämät. 11.10 Yle Alueuutiset. 11.00 Rekkakuskit jäällä. 22.20 Milli arvontalähetys. 10.32 Antiikkikaksintaistelu. 06.05 Bing. 14.22 Pohjanmaan sankarit. 14.00 Poliisikoira Rex. 12.00 Vintiöt. 18.29 Metsän minisankarit. 22.25 Tulosruutu. 11.50 Karjalan kunnailla. 21.00 Hymyä! 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.00 Suurmestari. 11.00 Riistametsällä. 13.55 Valitut Palat Collection. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 21.05 ELOKUVA Salainen agentti 007 Istanbulissa. 18.00 BUU-klubben. 14.49 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.00 ELOKUVA Olet aina sydämessäni. 18.45 Itse asiassa kuultuna: Pentti Linkola. 11.44 Oddasat. 19.30 Onnela. 17.00 Murha paratiisissa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.25 Huomenta Suomi. 10.30 Lauman uusi jäsen. 14.23 Tulossa: Me tulemme taas. 07.20 Kaisu Kuu. 23.35 Kolmosvaihde. 14.37 Romanien vaiettu historia. 16.45 Kukkaloistoa. 17.00 Yle Uutiset. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 17.00 Pikku Kakkonen. 13.24 Kunnanjohtaja. 20.55 Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 08.24 Eka & Helmi. Lande. 16.00 Rantahotelli. 15.45 Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 15.00 Juniori Suurmestari. SUNNUNTAI 15.06. 18.45 Avara luonto: Tarunhohtoinen Pohjola. 17.40 ELOKUVA Yösyöttö (S). 16.46 Kirjava luonto. 22.20 Kesäkonsertti Schönbrunnista 2025. 18.15 Superpesis. 19.53 Egenlandin matkakohteet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. YLE TV2 07.00 Pikku Kakkonen. 12.15 MasterChef Australia. 07.35 Dronix. 09.12 Keltainen Lumimies. MTV SUB 07.00 Monchhichi. 09.00 Patu-koira. 06.20 Muumilaakson tarinoita. 11.00 Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde. MTV3 06.15 Aamusää. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 09.03 Monsen ja kansallispuistot. 22.15 Milli arvontalähetys. 08.54 Tarinoita tuntureilta. 21.00 Äärioikeiston ytimessä. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 13.30 Ahvenanmaan sankarit. 20.00 Suurmestari. 10.03 Ruokamakasiini. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 13.52 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 Vallan varjot. 19.00 Neiti Austen. 08.25 Emmerdale. 11.00 Simpsonit. 11.20 Kandit. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.04 Holly Hobbie. 19.45 Maailman kauneimmat junareitit. 09.00 Suurmestari Ruotsi. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 12.40 Tanskalainen maajussi. 22.05 Suojelijat. 17.10 Sanditon. 11.00 Kesäkasvo. 13.17 Itse valtiaat. 22.05 Suuri seikkailu. 16.30 Alone yksin erämaassa. 15.06 Avara luonto: Saarten taikaa
06.05 Bing. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Emmerdale. 17.04 Päivän sää. 22.21 Päivän sää. 06.25 Huomenta Suomi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Pohjanmaan sankarit. 18.17 Alvan maailma. 11.30 Huimat huushollit. 16.00 Salatut elämät. 12.00 Tähtiarpa. 10.55 Veljesten keittiössä. 19.44 Unelmasauna. 19.30 Frendit. 21.00 Murha paratiisissa. 07.35 Pikku Kakkonen. 09.45 Latela. 18.14 Hiekkarannalla. 09.30 Pohjanmaan sankarit. 13.00 Suurmestari. 06.25 Huomenta Suomi. 12.00 Kun saa rakastaa. 14.30 Sinkkulaiva. 07.06 Minirekat. 20.00 Rantahotelli. 14.31 Tulossa: Saariston tyttö. 22.25 Tulosruutu. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00 Suurmestari UK. 18.20 Leikkien keräilijät. 22.50 Oddasat. 08.00 Huvila & Huussi. 14.35 Vaiheessa: Töölön tähti. 21.00 Raha-Suomi: Nokian nousu ja uho. 13.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 21.05 A-studio. 12.00 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 12.00 Salatut elämät. 14.30 10 kirjaa rahasta. 18.30 Emmerdale. 11.00 Raharemontti. 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.28 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.30 Riistametsällä. 19.00 Modernit miehet. KESKIVIIKKO 18.06. 07.35 Sonic Boom. 12.35 ELOKUVA Tyttöbileet. YLE TEEMA & FEM 07.43 Arkkitehdin kotona. 21.45 Yle Uutiset. 17.55 Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 11.30 Panttilainaamo. 08.00 Simpsonit. 20.45 Drakar ystävyyden roadtrip. 19.25 Tulosruutu. 07.25 Ylen aamu. 11.10 Yle Alueuutiset. 14.30 Sinkkulaiva. 18.00 Fantoran maailma. 16.00 Janne Katajan Uskoisitko. 20.00 Kalasota Haaparannan kalastajien taistelu. 22.21 Päivän sää. 09.30 Micken puuvene. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 07.58 Askarrellaan. 15.48 Avara luonto: Maailman nisäkkäät. 21.45 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.20 Kesäkasvo. 17.02 Pienviljelijöitä: Veikko ja Linnea. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Ilonen talo. 20.30 Rikostarinoita Suomesta. 16.45 Yle Oddasat. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.51 Andersin kanssa kalassa. 11.30 Teknavi. 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä. 08.36 Kärpästen Harri. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 12.00 Teknavi. 19.25 Pirjo. 12.00 Banksy ja varastettu surullinen tyttö. 17.00 Yle Uutiset. 14.56 Pieni suuri maailma. 17.55 Uutiset. 10.30 Jaksa paremmin. 17.54 Egenlandin matkakohteet: Puolangan pessimismi. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 14.30 The Summit Suomi. 15.40 Historia: Columbia, avaruussukkulan tuho. 11.32 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 12.00 Salatut elämät. 22.45 Feikkiä. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 10.30 Kauniit ja rohkeat. YLE TEEMA & FEM 08.00 Kesäjumppaa Sofian kanssa. 16.00 Salatut elämät. 18.05 Viiden jälkeen. 18.00 Suurmestari UK. 14.30 The Summit Suomi. 07.05 Pikku Kakkonen. 18.20 Kesäkasvo. 22.10 ELOKUVA Rautakauppias Uuno Turhapuro presidentin vävy. 11.50 Miljoonien rakkauspetos. 21.00 Efter Nio. YLE TV1 06.55 Suomi on ruotsalainen. 16.05 A-studio. 14.47 Vaiheessa: Onnela. 07.35 Sonic Boom. 22.02 Eliksiiri. 17.55 Uutiset. 20.00 Frendit. 12.00 Teknavi. 11.20 Kandit. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 17.05 Viiden jälkeen. 18.30 Pohjanmaan sankarit. 07.35 Sonic Boom. 20.29 Yle Uutiset. 10.00 Valtateiden sankarit. 16.00 Rantahotelli. 08.20 Ihan pohjalla. 09.40 Latela. 23.51 Festivaalipuhetta. 13.40 Syntynyt vuonna 2010. 22.00 Toisten rahat. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.00 Modernit miehet. 23.20 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 22.00 Kymmenen Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.00 Frendit. 16.55 Vaikuttajien miljoonabisnes. 14.55 Poliisikoira Rex. 17.05 Viiden jälkeen. 09.00 Lomakoti auringon alta. 15.55 Lomakoti auringon alta. 09.40 Latela. MTV3 06.15 Aamusää. 19.25 Tulosruutu. 07.10 LEGO DreamZzz. 23.05 Suuri seikkailu. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 10.57 Kirjava luonto. 17.30 Syke. 11.00 Efter Nio. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.25 Ylen aamu. 18.05 Egenlandin matkakohteet. 18.40 MasterChef Australia. YLE TV1 06.55 Suomi on ruotsalainen. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 19.45 Naiseuteni pinta. 11.30 Panttilainaamo. 18.07 Pikku Tuutti. 16.25 Tähtiarpa. 07.10 LEGO DreamZzz. 11.25 Kandit. 16.58 Uutiset. 23.00 Dokumenttiprojekti: Rankka vuosi. 23.00 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 12.55 Paluu koillisväylälle. 15.45 Novosti Yle. 18.10 Do, Re & Mi. 13.20 Petra saa vauvan. 18.30 Emmerdale. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 12.00 Vintiöt. 16.50 Novosti Yle. 07.25 Ylen aamu. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.46 Maailman kauneimmat junareitit. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 19.00 Frendit. 16.58 Uutiset. 20.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. YLE TEEMA & FEM 07.44 Puutarhamaanantai. 20.47 Majakka: Söderskär. 12.00 Tähtiarpa. 23.35 Koukussa strippaukseen. 09.52 Puutarhakausi. 18.00 Päivän sää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 13.30 Salatut elämät. 18.00 Syke. 13.00 Salatut elämät. 11.55 Karjalan kunnailla. 09.34 Antiikkikaksintaistelu. 22.00 ELOKUVA Olet aina sydämessäni. 21.00 Timanttiliiga Highlights: Oslo. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 17.04 Päivän sää. 18.00 Suurmestari UK. 11.44 Oddasat. 11.30 Kotoisa 48h. 18.00 Tulipop. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.22 Sani voittamaton. 21.55 ELOKUVA Kino Suomi: Suomisen perhe. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.00 The Summit Suomi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 18.30 Tarina Ruotsin historiasta. 07.17 Pikku Kakkonen. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.55 Lomakoti auringon alta. 12.00 Kalasota Haaparannan kalastajien taistelu. 11.30 Kolmosvaihde. 14.55 Poliisikoira Rex. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 16.50 Novosti Yle. 15.45 Itse valtiaat. 21.00 A-studio. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 15.55 Korkeasaari. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 09.00 Stugor. 15.10 Kissapetojen matkassa. 14.40 Maailmaa muuttavia eläimiä. 15.00 Maailmaa muuttavia eläimiä. 20.00 Lapsuus huippu-urheilun varjossa. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 15.30 Talot huokuvat historiaa. 06.35 Smurffit. 22.35 Kesäleiri. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 08.24 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 08.36 Näin meillä. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 17.00 Pikku Kakkonen. 12.45 Tanskalainen maajussi. 19.00 Frendit. 22.25 Karppi. 14.55 Maryn helpot kokkailut. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Emmerdale. 18.00 Kallen keittiö. 22.01 Urheiluruutu. 13.15 ELOKUVA Saariston tyttö. 12.40 Tanskalainen maajussi. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 07.36 Puu Fu Tom. 16.45 Yle Oddasat. 11.50 Siivouspäivä. 11.00 Kesäkasvo. 15.30 Panttilainaamo. 20.29 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA 007 ja Kultasormi. 09.30 Pohjanmaan sankarit. 09.51 Tuomiopäivä. 18.22 Leenan maatila. 06.35 Smurffit. 21.38 Sani voittamaton. 16.00 Rantahotelli. 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 17.00 Pikku Kakkonen. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 13.20 ELOKUVA Me tulemme taas. 18.10 Karjalan kunnailla. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Vallan varjot. 16.55 Tähtiarpa. 15.45 Itse valtiaat. 21.49 Urheiluruutu. 17.25 Søren Vesterin puutarha. 18.30 Tuomiopäivä. 10.00 Emmerdale. 14.55 Kansakunnan kalenteri: Sauna. 09.51 Søren Vesterin puutarha. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 10.03 Ideoiden maailma. 19.30 Salatut elämät. 18.00 Seis! 18.09 Ruso ja rihmalat. TIISTAI 17.06. 17.04 Päivän sää. 20.30 Frendit. 07.11 Rikke. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 13.00 Jane Birkin Charlotte Gainsbourgin silmin. 19.25 Tulosruutu. 11.20 Saaren nuoret asukkaat. 11.50 Karjalan kunnailla. 22.21 Päivän sää. 08.50 Jumppahetki. 06.05 Bing. 23.55 Koukussa strippaukseen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.15 Käärmeitä kyydissä. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 08.13 Sportliv. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 19.30 Salatut elämät. 13.47 Matematiikan taikaa. 22.00 Kymmenen Uutiset. kesäkuuta 2025 // 13 MAANANTAI 16.06. 21.00 Top Gear Suomi. 21.00 Petolliset. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 19.30 Frendit. 23.30 Koukussa strippaukseen. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 16.00 Salatut elämät. 07.45 Tara Duncan. 06.25 Huomenta Suomi. 18.00 Päivän sää. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 17.6. 12.30 Salatut elämät. 08.23 Ideoiden maailma. 23.10 ELOKUVA Katastrofielokuvien loppukohtauksia. 08.50 Kysy lääkäriltä terveydestä. 23.05 Kuningattaren kuolema. 17.00 Syke. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.05 Viiden jälkeen. 06.58 Ruskea pikkukarhu. 20.00 Tämä on tämä. 22.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Panttilainaamo. 11.40 Yle Oddasat. 23.40 Pohjolan laki. 06.52 Maijuli. 16.58 Uutiset. 08.00 Simpsonit. 20.00 Kotoisa 48h. 20.00 Kun saa rakastaa. 15.45 Itse valtiaat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Pohjanmaan sankarit. 07.18 Kaija Kurpitsa. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 18.00 Yle Uutiset. 17.55 Uutiset. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 16.45 Yle Oddasat. 21.35 Perjantai-dokkari: Afganistanin sodan trauma. 13.45 Syntynyt vuonna 2010. 12.00 Eränkävijät: Äijän retket. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.00 Rantahotelli. 14.45 Avara luonto: Pohjanmeri ja Itämeri. 19.00 Historia: Unohdettu Emilie Schindler. 14.01 Tarinoita järviltä. 13.15 ELOKUVA Hilja, maitotyttö. 18.05 Viiden jälkeen. 08.25 Ninjalinja. 15.15 Jens ja Isak ohuella jäällä. 06.05 Bing. 20.00 Rantahotelli. 15.11 Kirjava luonto. 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.40 Yle Oddasat. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 21.55 Amandaland yh-äidin arkea. 14.30 Sinkkulaiva. 21.00 ELOKUVA Wallander: Ampuja. 15.10 Jens ja Isak ohuella jäällä. 10.00 Emmerdale. 16.00 Suurmestari. 20.00 Burgerimiehet Välimerellä. 22.35 Burgerimiehet Välimerellä. 22.02 Varistyttö. 13.15 Petra saa vauvan. 16.50 Novosti Yle. 21.00 Historia: Natsien taidevaras. 18.30 Emmerdale. 08.00 Suurmestari UK. 22.51 Oddasat. 08.50 Jumppahetki. 06.35 Smurffit. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.30 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 18.30 MasterChef Australia. 18.00 Egenlandin matkakohteet. 19.20 Päivän sää. 22.35 The Rookie. 15.00 Jens ja Isak ohuella jäällä. 20.46 Majakka: Tiiskeri. 19.25 Pirjo. 16.30 Yleisurheilun Paavo Nurmi Games. 13.20 ELOKUVA Onni etsii asuntoa. 09.00 Lomakoti auringon alta. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. TORSTAI 19.06. 19.20 Päivän sää. 17.05 Viiden jälkeen. 10.00 Emmerdale. 08.36 Kun olin ikäisesi. 22.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 20.30 Frendit. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.20 Milli arvontalähetys. 12.00 Tähtiarpa. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Panttilainaamo. 17.04 Päivän sää. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 19.00 Salpalinja viimeinen este. 08.25 Täysi susi. 08.50 Jumppahetki. 10.21 Sportliv. 18.30 Tuntematon perillinen. 20.55 Urheiluruutu. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Tältä tuntuu Veikkausliiga. 18.20 Mossen tutkimusretket. 15.00 Panttilainaamo. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 15.30 Kotoisa 48h. 23.25 La Storia. 22.45 Oddasat. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.53 Elävä arkisto: Juhannusyö Kuusamossa. 08.16 Nimipäiväonnittelu: 17.6. 18.20 Kesäkasvo. 19.22 Pirjo. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 18.11 Koira nimeltä Ib. 07.23 Vilja hoitaa. 14.30 Sinkkulaiva. 11.00 Panttilainaamo. 10.10 Riistametsällä. 08.42 Jens erämaaseikkailulla. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 08.19 Galaxi. 21.00 ELOKUVA 007 Pallosalama. 13.10 Petra saa vauvan. 12.50 Tanskalainen maajussi. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 17.35 Huvila & Huussi. 18.00 Päivän sää. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 20.00 Leijonan luola Suomi. 20.29 Yle Uutiset. 07.35 Sonic Boom. 19.44 Micken puuvene. 15.06 Kesäkasvo. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 21.00 ELOKUVA Nimby. YLE TV1 06.55 Suomi on ruotsalainen. 18.06 Egenlandin matkakohteet. 21.45 Yle Uutiset. 19.00 Suuri hääkisa. 07.10 LEGO DreamZzz. 19.21 Pirjo. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. YLE TV1 06.55 Suomi on ruotsalainen. 19.30 Salatut elämät. 11.00 Rekkakuskit jäällä. 22.45 Pää puristuksessa. 14.00 Tommi Kitti ja lopettamisen taito. 17.00 Yle Uutiset. 15.00 Panttilainaamo. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Reykjavik 112. 09.22 Elämä käännekohdassa. 09.40 Latela. 16.30 Syke. 15.40 Yle Oddasat. 21.57 Yle Uutiset. 10.15 Riistametsällä. 08.24 Galaxi. 12.00 Salatut elämät. MTV3 06.15 Aamusää. 08.21 Annen espanjalaisherkut. 22.02 Toisten rahat. 21.00 Kotoisa. 18.00 Yle Uutiset. 09.00 Poliisit UK: Ajojahti. 08.24 Haukku ja Poku. 18.20 Kesäkasvo. 16.48 Matematiikan taikaa. 12.30 Teknavi. 10.50 Veljesten keittiössä. 21.50 Äärioikeiston ytimessä. 22.00 Kullannuput. 14.30 Arkistojen salat. 23.35 Arman ja 7 kuolemansyntiä. 08.30 Ei saa nauraa. 11.20 Kandit. 22.21 Päivän sää. 12.45 Tanskalainen maajussi. 16.45 Matematiikan taikaa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.06 Egenlandin matkakohteet. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.49 Urheiluruutu. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 08.21 Galaxi. 12.10 Elävä arkisto: Saaristomerellä. 13.15 Petra saa vauvan. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.55 Tähtiarpa. 08.13 Kilot pois parempi elämä. 22.35 Reykjavik 112. 11.10 Yle Alueuutiset. 14.44 Luontotuokio. 19.00 Maatilallisen verta suonissa. 17.00 Yle Uutiset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.20 Päivän sää. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 Monte-Criston kreivi. 21.41 Pieni suuri maailma. 15.00 Panttilainaamo. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Huvila & Huussi. 12.00 Tähtiarpa. 08.30 Simpsonit. 11.10 Yle Alueuutiset. 14.35 Elävä arkisto: Keskikesän juhlaa. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 14.50 Maailmaa muuttavia eläimiä. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 13.45 Syntynyt vuonna 2010. 15.56 Raha-Suomi: Nörttien kosto. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Huvila & Huussi. 06.35 Smurffit. 19.20 Päivän sää. 22.20 Milli arvontalähetys. 10.20 Kilot pois parempi elämä. 12.30 Salatut elämät. 16.58 Uutiset. 13.30 Tämä on tämä. 14.30 The Summit Suomi. 09.30 Pohjanmaan sankarit. 20.00 Akuutti: Resilienssi auttaa selviytymään. 10.00 Valtateiden sankarit. 17.54 Egenlandin matkakohteet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 07.10 LEGO DreamZzz. 18.40 MasterChef Australia. 17.05 Viiden jälkeen. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 10.50 Veljesten keittiössä. 22.15 Ulkolinja: Luomuviljelyn nurja puoli. 14.45 Kummeli. 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 10.10 Riistametsällä. 18.10 Karjalan kunnailla. 15.55 Huvila & Huussi. 11.00 Raharemontti. 08.18 Pikku Kakkonen. 13.50 Syntynyt vuonna 2010. 20.00 Kuokkavieras Kataja. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. MTV3 06.15 Aamusää. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 11.00 Kirkkovieras. 23.10 Oddasat. 19.00 Frendit. 21.49 Urheiluruutu. 19.25 Tulosruutu. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Lomakoti auringon alta. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti. 18.30 Pohjanmaan sankarit. 20.00 Kaarle XVI Kustaan 50 vuotta vallassa. 13.30 Race Across The World Suomi. 19.30 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 18.00 Yle Uutiset. 08.00 Suurmestari UK. 19.44 Micken puuvene. 22.50 ELOKUVA Rocky Balboa. 08.22 Athleticus. 18.05 Viiden jälkeen. 22.25 Tulosruutu. 22.42 8 Bar: Grime-musiikin tarina.. 18.00 NHL. 20.00 Höyhensarja. 17.25 Egenland. 11.00 Kesäkasvo. 23.20 Avoimena. 20.53 ELOKUVA Ampumarata. 19.45 Egenlandin matkakohteet. 11.00 Raharemontti. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. MTV3 06.15 Aamusää. 19.00 Erikoisryhmä Kitzbühel. 21.00 ELOKUVA Hudson Hawk varkaista parhain. 20.00 Menneisyyden metsästäjät. 18.30 Pohjanmaan sankarit. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 19.30 Salatut elämät. MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit. 10.31 Bondeblod. 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 11.00 Panttilainaamo. 14.09 Historia: Rautaesiripun takana. 21.05 Maailman kauneimmat junareitit. 21.00 ELOKUVA Uuno Turhapuron aviokriisi. 08.13 Ellun kamut. 14.50 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 11.00 Lentopelastajat arktisten olojen armoilla. 08.52 Efter Nio. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 20.55 Urheiluruutu. 20.29 Yle Uutiset. 20.25 Tarinoita metsästä: Kesäniityn asukkaat. 14.00 Salatut elämät. 08.50 Jumppahetki. 11.44 Oddasat. 06.25 Huomenta Suomi. 11.00 Raharemontti. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.04 Safari. 19.00 Prisma: Kahlaajalintujen muuttomatka. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 11.00 Kesäkasvo. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 18.10 Karjalan kunnailla. 22.25 Play rape. 16.00 Rantahotelli. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 15.10 Kirjava luonto. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.55 Pikku Kakkonen. 15.00 A-studio. 09.22 Tareq Taylorin ruokamatka. 14.49 Maailmaa muuttavia eläimiä. 11.02 Uusi elämä Norlannissa. 12.00 Ron Carter: oikeita ääniä etsimässä. 23.41 Iurima – taru kolmesta kalastajasta. 13.00 Cinema Laika. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 18.00 Päivän sää. 21.01 Apassien aaveet. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. YLE TEEMA & FEM 08.04 Minä ja koirani. 11.40 Yle Oddasat. 20.00 Frendit. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 23.05 ELOKUVA Wallander: Vuoto. 06.05 Bing. 20.56 YleX Kesäkumi 2025. 16.55 Tähtiarpa. 11.20 Kandit. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 07.25 Ylen aamu. 17.00 Petolliset. 15.25 Remppa vai muutto Suomi. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 20.55 Urheiluruutu. 09.00 Lomakoti auringon alta. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 23.27 Koukussa strippaukseen. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 19.50 IS esittää: Sain sen videolle. 18.40 MasterChef Australia. 17.05 Suuri seikkailu. 18.00 Suurmestari UK. 14.40 Elävä arkisto: Tunnetko Tuusulaa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.32 Tallityttöjä ja eliittiratsuja. 21.00 Sani voittamaton. 10.50 Veljesten keittiössä. 11.44 Oddasat. 10.10 Riistametsällä. 18.28 Hupsulit
Carlson kertoo tapahtumassa kirjansa kirjoitusprosessista sekä harvinaislaatuisesta ystävyydestään Eeva Kilven kanssa. Ystävyys kantoi lopulta aina kirjaksi saakka. Silloin tuli juttua, että hän on kiinnostunut Eeva Kilvestä ja minä puolestani Risto Rasasta. Keski-Vähälä kuvaa Kukkosen teoksia värikylläisiksi ja kookkaiksi. Carlson on tutustunut Eeva Kilpeen (s. 1974) kertomaan viime vuonna julkaistusta kirjasta Rakas Eeva Kilpi. – Taulut ovat isoja ja komeita. kesäkuuta 2025 14 // KULTTUURI Tiina Ruotsala Ullavan musiikin ja kuvataiteen viikolle saapuu WSOY:n kotimaisen kirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson (s. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Nämä juhlat jatkuvat vielä. KUVATAITEILIJA Jarmo Kukkosen töitä nähdään Vionojan alakerrassa Veikko Vionojan vanhimman tyttären Marjatta Vionojan suosituksesta. Ehkä ensi kesänä on vuorossa Risto Rasa, Keski-Vähälä naurahtaa. Veikko Vionoja -säätiön asiamies Esko Keski-Vähälä kertoo Taide Vionojan kesän muotoutuvan ajan saatossa vinkeistä ja ideoista. KESKIPOHJALAISET kuvataiteen ystävät pääsevät tutustumaan myös ”oman kylän tytön”, kälviäläisen kuvataiteilija Kaija Kontulaisen öljyvärimaalauksiin. Hän vinkkasi taiteilijasta minulle. – Marjatta oli tutustunut Kukkoseen Leppävirran Amma-keskuksessa. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ. Uskon, että näin suuria teoksia ei ole koskaan ennen ollut esillä Taide Vionojalla. 1928) työnsä kautta. Veistoksistaan tunnettu Kontulainen Vionojalla kulttuuria kaikille Ullavassa Taide Vionojalla on kesän mittaan muutakin tapahtumaa kuin perinteinen kuvataidenäyttely. – Tiina Viitasalo esiintyi meillä kolmisen vuotta sitten lausuntaillassa. Kun viime vuonna tuli tämä Carlsonin kirja, päädyimme Eeva Kilvelle omistettuun iltapäivään. Mika Seppälän teossarja ”Me emme tienneet” on esillä Taide Vionojan luhtiaitassa. Suunnittelimme näiden runoilijoiden tuotannosta yhteistä tapahtumaa, mutta se sitten venyi
SANNI AHO. Näyttelyssä on esillä Heikki Holtin, Kari Kärkkäisen, Merja Pohjosen, Camilla Vuorenmaan ja Owe Åsvikin töitä. Sama konsertti kuullaan myös Ullavassa Taide Vionojalla. Taidekartanon alueen varhaisesta historiasta kuullaan arkeologi Lauri Skantsin luento kesäkuun viimeisenä torstaina. Perhonjokilaakson kuvataideyhdistyksen kesän päänäyttelystä on pystytetty jo kuudettatoista kertaa. Heinäkuun puolivälissä kuullaan Mikko Kemppaisen viihdeorkesteria. kesäkuuta 2025 KULTTUURI // 15 maalaa osin olosuhteiden pakosta, sillä astma katkaisi veistosten teon. Viiden taiteilijan teoksia on ripustettu taloon reilu puolensataa. – Teemme Vionojalle myös runopuiston. – Viime kesänä Kaijan teoksia oli esillä Saarijärvellä Galleria Jarskassa. Vieretysten on valokuvataidetta, maalaustaidetta, keramiikkaa ja veistoksia. Näyttelyä esittelivät Heikki Holtti, Raija Nykyri, Elina Vuorimies ja Liisa Veiskola katsomassa Camilla Vuorenmaan töitä Vieretysten-näyttelyssä. Hän pitää Taidekartanoa myös matalan kynnyksen paikkana, jossa voi pistäytyä kesämatkan varrella. Hän valmistelee parhaillaan työryhmänsä kanssa ITE-taiteesta kertovaa tietokirjaa. PERHONJOKILAAKSON kuvataideyhdistys toimii vahvasti talkooporukan voimin. Esko Keski-Vähälä Vionoja säätiön asiamies ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Vieretysten taidekartanolla Sanni Aho Vetelin Taidekartanon kesänäyttelyn teemana on tänä kesänä Vieretysten. Taide on ollut funktionaalista, eli sillä on ollut käyttötarkoitus, mutta se on myös koristeltu, kertoo Raija Nykyri. Ohjelmaa on kokonaisuudessaan nelisen tuntia, mutta Esko Keski-Vähälä muistuttaa, että mukaan voi tulla, kun itselle sopii – koko pitkäksi iltapäiväksi tai vain hetkeksi. Tiina on valinnut Eeva Kilveltä kuusitoista runoa, jotka olen teetättänyt tolpan nokkiin kiinnitettäviksi. Vuorimiehen toi Kaustiselle aikanaan ITE-taide. Kukkosen teokset ovat esillä Taide Vionojalla näyttelyrakennuksen alakerrassa. Galleriassa oli esillä vain Kontulaisen teoksia ja minusta näyttely oli hieno. KESÄNÄYTTELYN ohessa talossa järjestetään useita muita tapahtumia. Esimerkiksi Camilla Vuorenmaan äiti on kotoisin Kaustiselta. Kesäaikana paikalla on 4H-yhdistyksen työntekijöitä pitämässä ovia auki. Ei Kontulainen silti sure, sillä hän kertoi viime kesänä Keskipohjanmaan haastattelussa poteneensa ”färin näläkää”. – Tässä yhdistyy se, että ihmisellä on ollut taipumus olla luova jo tuhansien vuosien ajan. Keski-Vähälä kertoo, että mukana on kaksi pidempää runoa ja loput lyhempiä, sillä ”nykyajan ihminen ei jaksa keskittyä lukemaan pidempää tekstiä”. elokuuta saakka. – Työskennellään vieretysten milloin milläkin kokoonpanolla, kuvailee Liisa Veiskola yhdistyksen toimintaa talossa. Vieretysten -näyttely on avoinna 17. Esille on koottu myös vanhoja kahviastiastoja sekä muita kahvitarvikkeita. Taidekartanon ylimmässä kerroksessa sijaitseva Lempi ja Juho Torpan museonäyttely sekä Emäntäkoulun historiasta kertova näyttely on muuttunut ja täydentynyt tälle vuodelle. Veikko Siponkoski, kitara, on ottanut valokuvat ja Nestori Siponkoski, basso, vastaa tekniikasta. Apuraha oli iloinen yllätys. Hän on luonnonsuojelija, kasvissyöjä ja eläinsuojelija. Siellä voi sitten kulkea omaan tahtiin, lukea, istahtaa ja mietiskellä. – Teeman mukaisesti valittiin kutsutaiteilijoita eri kuvataiteen lajeista, kertoo näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Liisa Veiskola. Haavisto on valinnut kappaleiden poljennon inspiroimana tilaisuuteen runoja P. Näyttelyssä on esillä esimerkiksi Lempi Torpan kihlajaispuku, joka löytyi sukulaisen kätköistä. Uudempi tuttavuus Keski-Vähälälle on Vionojan esiintyjälistassa kitaristi ja valokuvaaja Veikko Siponkoski, joka soittaa runopuiston avajaisissa. Carlssonin teos rakentuu ystävysten kohtaamisten sarjasta. Vuorimies on myös talven työskennellyt musiikkilukiossa uskonnon, psykologian ja venäjän opettajana. Taiteilija Jarmo Kukkonen pyyhkii matkapölyt pois teoksesta At The Source. Toimijoiden mukaan ilman sitä kesänäyttelystä olisi tullut yhdistykselle tappiollinen. Uutena puheenjohtajana on aloittanut kaustislainen Elina Vuorimies. – Saan nyt tuottaa omaa sisäistä paloani, hän nauraa. Kyseessä on elämäkerrallinen tarina. YHDISTYKSEN toimijat iloitsevat siitä, että Vieretysten-näyttelyn järjestämiseksi kuvataideyhdistys sai 3000 euron apurahan Seija ja Tapio Luoman säätiöltä. Tekstit välittävät tunnelmia maalaisromantiikan ja luonnon poluilta. Tapahtumassa kuullaan Carlsonin lisäksi Tiina Viitasalon ja Katri Kluukerin esittämä dialogi Kilven tuotannosta. Lempi Torppa oli viime vuonna 90-vuotta täyttäneen Eeva-lehden ensimmäinen päätoimittaja. – Taiteen rakastamisen hengessä, sanoo Raija Nykyri. Häävi on ottanut runokonserttiin lempeitä melodioita ja poljentoja kansanlauluista sekä muun muassa kaustislaisilta säveltäjiltä Timo Valo, Ville Kangas sekä Sampo Korva. Korpelan tuvassa on esillä Vionojan piirustuksia ja aitassa toholampisen Mika Seppälän maalauksia ja äänimaisemaa. Vuorenmaa on tehnyt näyttelyä varten myös neljä uutta teosta, joista juuret tunnistaa. – Häävin Vuokko Korva on ollut mukana Vionojalla ennenkin, joten hän otti yhteyttä ja tarjosi tällaista tapahtumaa, Esko Keski-Vähälä kertoo. Teoksessa Carlson esittelee niin Kilven elämää kuin tuotantoa ja sen jättämää perintöä. Oi aika ihanin -konsertti seuraavana päivänä sunnuntaina tuo Taidekartanolle pelimanniyhtye Häävin ja Sirkka Haaviston. Taidekartanon kesänäyttelyssä eri kuvataiteen lajit ovat vieretysten, kuten myös yhdistyksen toimijat. Vetelin näyttelyssä on kutsutaiteilijoita eri kuvataiteen lajeista ja keramiikkatyöpajan kopioita kampakeraamisen ajan esineistä. Elokuussa on luvissa vielä Siponkosken ja hänen poikansa Nestori Siponkosken Nocturne multimediaesitys. KESÄISTÄ ILTAPÄIVÄÄ ”Eeva Kilven seurassa” vietetään sopivasti juhannusviikolla torstaina. Hän vieraili useana vuonna Kilven luona ensin tämän kotona Tapiolassa ja myöhemmin hoitokodissa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Lisäksi hän opettaa psykologiaa myös Vetelin lukiossa – Nämä pienet ja odottamattomat paikat ovat tärkeitä, kuvailee Vuorimies kesänäyttelyjen merkitystä taidenäyttelyistä kiinnostuneille. Elokuussa koulujen alkaessa yhdistyksen jäsenet päivystävät. " Teemme Vionojalle myös runopuiston. Duo myös säestää esityksen. Lisäksi oman näyttelynsä ovat koonneet Perhonjokilaakson kuvataideyhdistyksen keramiikkapiiri, jotka ovat työpajassaan tehneet kopioita varhaiskampakeraamisen ajan esineistä. Pihaan on valmistunut nyt esimerkiksi nuotiopaikka ja sisätiloissa on maalattu seiniä. Joko niin, että työskentelevät tai heillä on juuria täällä, kertoo Veiskola. Eeva Kilpi on erityisesti evakkokarjalaisuuden ja naisen elämän kuvaaja, tunteiden tulkki. Sehän sijaitsee Kain Tapperin lapsuudenkodin pihapiirissä. TAIDE VIONOJALLA lausutaan jo avajaispäivänä eli tulevana sunnuntaina kun kansanmusiikkiyhtye Häävi ja runojen tulkki Sirkka Haavisto esiintyvät. Kuin tämän vuoden näyttelyn teeman mukaisesti, tekevät Taidekartanolla kuvataideyhdistyksen väki vieretysten talkoilla töitä. Taidekartano on Keski-Pohjanmaalla merkittävä taiteen esittelypaikka, Vuorimies sanoo ja nostaa esiin myös Ullavan Taide Vionojan, jonka johtokunnassa hän myös istuu. Kävijöitä oli esimerkiksi viime vuonna alkukesällä Kulttuurityöryhmä Verson näyttelyssä noin 300 ja myöhemmin kesällä avatussa kuvataideyhdistyksen näyttelyssä 750. Maalaukset on ripustettu Taide Vionojan yläkertaan. Paikallisista mukana on Heikki Holtti, joka on valinnut esille valokuvia hetkistä ja yksityiskohdista. Pyysin Kaijaa Ullavaan ja se sopi taiteilijalle, Keski-Vähälä selvittää. – Tämä paikka on taiteelle tärkeä. – Suurimmalla osalla tekijöistä on yhteys tälle alueelle. Avajaisviikonloppuna huomenna lauantaina näyttely avataan Mauno Järvelän soitolla. Mustapäältä (Martti Haavion) ja Einari Vuorelalta
Katsoessamme Kokkolaa ja ympäröivää maakuntaa voimme olla ylpeitä. Itse kuljin aikoinaan koulusta kotiin bussilla, mutta sen jälkeen en ollut liikkunut Kokkolassa bussilla yli vuosikymmeneen. Onni on henkilökohtainen kokemus. Leikkaukset ovat luoneet järjestöille muutospaineita, epävarmuutta ja rajoituksia tulevaisuuden suunnitteluun. Mietin, kuinka ihmeessä esimerkiksi liikuntarajoitteinen ihminen voisi mitenkään päästä tältä pysäkiltä bussin kyytiin. Tapani Hankaniemi Kirjoittaja on Soiten valtuuston jäsen, Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsen ja kunnallisneuvos. Se, mikä tuo iloa ja rauhaa juuri sinulle, on arvokasta sellaisenaan. Mitä yhteistä on neliapilalla ja syreeninkukalla. Säästä riippuen oli yritettävä tasapainoilla jäisen kinoksen päällä tai seistävä jalat sohjossa. Onneksi myös bussipysäkkejä on luvattu Kokkolassa laittaa pikkuhiljaa parempaan kuntoon. Samalla reittejä uudistetaan hieman, mistä tulee lisätietoa myöhemmin kesällä. Kolmas sektori ei kaipaa ylistystä – se tarvitsee arvostusta, joka näkyy päätöksissä ja resursseissa, kertoo Kansalaisareena ry kannanotossaan. Järjestömuotoisia sosiaali-, varhaiskasvatusja terveyspalvelujen tuottajia alueella on yhteensä 25. Eespäin on elävän mieli. Uusia toiminta-avustushakuja ei avattu. Kiitos ei kuluja kata Huoli osallisuuden kaventumisesta, yksinäisyyden ja hyvinvoinnin erivertaisuuden lisääntymisestä kasvaa. Kotiani lähin pysäkki on vain kylttitolppa kohdassa, joka talvella peittyy aurauskinoksen alle. Onnen tavoittelusta on tullut monimutkaista, suorituskeskeistä ja vertailun täyttämää. Kokkolan kaupunkiliikenteen suurin haaste taitaa nyt olla se, että näistä hyvistä muutoksista saadaan tieto leviämään kokkolalaisten keskuuteen. Einla Reet Kannus Bysse yllätti sekä positiivisesti että negatiivisesti Kolumni Frida Keränen @hillagroup.fi Kokkolalaiset tunnetusti rakastavat valittaa kaikesta mahdollisesta, tietysti myös julkisesta liikenteestä. On kuitenkin muistettava, että nekin maksavat, monesti maltaita. STEA-avustusta saa suoraan alueelle vain 5 järjestöä, joista palveluja tuottaa 2. Tämä voi kuulostaa itsestään selvältä odotukselta, mutta toisessa kotikaupungissani Tampereella bussit tuntuvat välillä häviävän kartalta johonkin toiseen ulottuvuuteen ja ilmestyvän sitten niin myöhässä, että aivan perässä ajaa jo toinen saman linjan bussi. Täällä hyvinvointialueiden rajat ovat harmillisesti estäviä ja rajoittavia. Tämä tulisi näkyä päätöksenä valtionavustusleikkausten perumisesta. Jos sinun onnesi näyttää jollakin kierolla mittarilla vähäisemmältä kuin toisen, sillä ei ole lopulta merkitystä. Kukaan ei näissäkään hommissa tee diakoniaa. Neljän iltapäiväruuhka Byssen kyydissä on tosin minulla vielä kokematta. Tulossa on suuria hankkeita, uusia työpaikkoja ja lupaavia kehitysnäkymiä horisontissa. REISSATESSA maailmalla on silmiin osunut, että rajoilla on usein liikettä, toimintaa ja kehitystä. Hyvinvointialueiden lopettaessa yleishyödyllisen yhdistyksen palvelujen oston, toiminta joudutaan lopettamaan. Sirpa Nevasaari toiminnanjohtaja Alueellinen verkostojärjestö KOSTI ry. Lähetä viesti numeroon 13525. Hyvinvointialueitten yhteistyö tiivistynee lähivuosina, joten näille asioille löytynee järkevä suunta. Lisäksi resurssia alueelle tuottavat lisäksi 14 toisessa maakunnassa kirjoilla olevaa alueellista tai valtakunnallista STEA-avusteista järjestöä. Kokkolassa bussiliput ovat olleet Suomen kalleimpien joukossa. Yksi neliapila — päivä pelastettu. Bisnesmalli on toki aivan erilainen, mutta kun samalla hinnalla pääsin esimerkiksi junalla Tampereelta Hämeenlinnaan, rahojen laittaminen bussimatkoihin Kokkolassa ei tunnu mielekkäältä. Niin pitää olla Soitessakin. Maksoin kymmenen minuutin matkasta neljä euroa. Hyvinvointialueen ja kuntien uusilta päättäjiltä odotamme alueen yhdistystoiminnan tuntemusta ja viisautta vahvistaa alueemme yhdistysten toimintaedellytyksiä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla onnellinen. Tiukkaa taloudenpitoa on noudatettava, mutta itsensä oksattomaksi karsiminen ei voi olla tavoite. Ei voi olla järkevää, että hyvinvointialueemme eteläisen ja pohjoisen rajan pinnasta kelataksit ja ambulanssit ohjataan ensisijaisesti Vaasaan ja Ouluun. Raivostuttavaa on myös saapua pysäkille selvästi etuajassa ja silti huomata Nyssen kaahaavan jo tiehensä. Kun ne oppii näkemään, voi huomata olevansa rikkaampi kuin osasi kuvitellakaan. Yritämme mitata onnea — rahassa, menestyksessä, saavutuksissa — ja silti tuntuu, ettei sitä riitä kaikille. Modernimpi Bysse-kaupunkiliikenne oli minulla testaamatta tähän kevääseen saakka. Se piilee pienissä hiljaisissa hetkissä: puron iloisessa solinassa, läheisen hymystä, siinä, ettei tänään satu aivan niin paljon ja voi hetken hengittää helpommin. kesäkuuta 2025 16 // MIELIPIDE SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Yhdistykset tarjoavat ihmisille matalalla kynnyksellä monipuolista toimintaa, osallistumisen mahdollisuuksia, tietoa, tukea ja asiantuntijapalveluita sekä yhteisön, johon kuulua. Yhteistyö hyvinvointialueiden kesken on viisautta. TOINEN NEGATIIVINEN kokemukseni liittyi bussipysäkin laatuun. Ei Soitekaan voi jäädä tuleen makaamaan ja käpristymään maakuntarajojen ahdistavaan syleilyyn. Viestit kertovat myös, että pohjoisen rajan takana olevat entisen Visalan sairaalan asiakkaat ovat jäämässä katveeseen, lähes oman onnensa varaan. MOTIVAATIOTANI Kokkolan julkisen liikenteen käyttämiseen sen sijaan laski suolainen hinta. Tänään tarkan euron aikana nämä kuljetukset pitäisi ohjata ensisijaisesti lähimpään toimivaan sairaalaan. Yhdistyksillä on tärkeä rooli alueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Välityömarkkinoiden romahduttaminen jättää yhä useamman vaille tukea, mielekästä tekemistä, yhteisöä ja toivoa paremmasta. 30 vuorokauden kausilipun hinta putoaa 70 eurosta 40 euroon, mikä on todella huomattava muutos. Eduskuntapuolueiden ja kansalaisjärjestöjen johtajien keskustelussa (KANE 4.6.) kansalaistoiminnan itseisarvo suomalaisessa yhteiskunnassa ja yhteisöllisyys demokratian rakentajana tunnustettiin. Muutamaan testikertaan mahtui sekä myönteisiä että kielteisiä yllätyksiä. Samaan aikaan hyvinvointialueiden talous on haasteissa ja sosiaalija työttömyysturvaa muutetaan. Kun löysi kuusilehtisen syreeninkukan, tunsi osuneensa todellisen onnen hetkeen. Bussiliikenne ehti jo monen vuoden ajan olla sen verran hintavaa, että ihmisille on saattanut syntyä nihkeä asenne bussin käyttämistä kohtaan. KESKI-POHJANMAAN rekisteröityneistä 1 488 yhdistyksestä sosiaalija terveysalan järjestöjä on 132 (SOSTE, Soteri-rekisteri 2025). Kun syreeni kukkii ja levittää tuoksuaan kesätuulessa, harva enää pysähtyy sen äärelle. Kokkolassa aikataulussa pysymistä helpottanee matkustajien ja muun liikenteen vähäisempi määrä. Aikuisena tällainen herkkyys tuntuu monesti unohtuvan. Ehkä neliapilan ja syreeninkukan yhteinen salaisuus on juuri tässä: ne muistuttavat meitä siitä, että onni löytyy usein silloin, kun emme sitä pakonomaisesti etsi. Kulutonta yhdistystoimintaa ei ole, vapaaehtoistoimintakin vaatii resursseja. Ehkä meidän kaikkien olisi hyvä pysähtyä useammin — katsella, haistaa syreenin tuoksu, etsiä neliapiloita ja huomata, että elämä tarjoaa pieniä onnen hetkiä joka päivä. Myönteistä oli erityisesti bussien lähteminen aikataulun mukaisesti. Ostopalvelut voi olla osa toiminnan suunnittelua. Valtakunnassakin tämä positiivinen kehityssuunta on noteerattu. Kuten keväällä uutisoitiin, matkalippujen hintoja ollaan nyt laskemassa uuden liikennöitsijän valitsemisen myötä. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Niissä hetkissä oli taikaa ja toivoa — tunne, että elämä on täynnä pieniä ihmeitä, kunhan vain osaa katsoa. Se saattoi löytyä niityltä neliapilan muodossa tai syreenipensaasta harvinaisena viisiterälehtisenä kukkana. Ne opettavat pysähtymään, katsomaan ympärille ja arvostamaan hetkeä sellaisena kuin se on. Mutta todellinen onni ei löydy suurista saavutuksista eikä jatkuvasta voittamisen tunteesta. Tilanne on poikkeuksellinen, koska odotukset järjestöjen suuntaan kasvavat samaan aikaan, kun niiden toimintaedellytyksiä heikennetään. Hallituksen 140 miljoonan euron leikkauspäätökset sosiaalija terveysjärjestöjen valtionavustuksiin vuoteen 2027 mennessä ravisuttaa järjestökenttää. Lopuksi toivon, että maamme nykyiseltä hallitukselta löytyy lopulta viisautta antaa hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Muistan vieläkin sen tunteen, kun pysähdyin nurmelle, sormet multaisina etsimässä jotain harvinaista ja erityistä. Uusi hinta on kortilla tai sovelluksella maksettaessa 2,50 euroa ja käteisellä kolme euroa. Lapsena onnen löytäminen oli yksinkertaista. Ennen muutosta aikuisen kertalippu maksaa tosiaan neljä euroa. " Kokkolan kaupunkiliikenteen suurin haaste taitaa nyt olla se, että hyvistä muutoksista saadaan tieto leviämään kokkolalaisten keskuuteen. Julkinen liikenne itsessään on loistava asia, joten olisiko ideaa järjestää taas vaihteeksi kampanjapäivä, jossa bussilinjoihin pääsisi tutustumaan ihan ilmaiseksi. OTA KANTAA! Soiten rajoja on syytä ylittää joustavammin Peruutuspeilistä emme viisautta löydä. KOSTI ry kantaa huolta järjestötoiminnan tulevaisuudesta. Miten yhdistysten tarjoama tuki ja apu turvataan tulevaisuudessa. Meillä on näistä tämän alueen asiakkaista ja alueesta kokemusta ja meillä on tällä rintamalohkolla myös paljon osaamista
Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. – Viime kesä oli ihan järkyttävän lämmin. Kokkolalainen Maire Annikki Kirkkopelto o.s. Kuinka vuodenajalle tyypillisiä kelejä nyt on ollut, meteorologi Eveliina Tuovinen. Tyypillisesti toukokuussa on joku hellepäivä, mutta tänä vuonna helteet jäivät ihan kokonaan puuttumaan, hän selittää. Loppuviikollakin voi olla, mutta toisaalta on pilveä, Helena Laakso sanoo. Satotason ennakoidaan olevan vähintään kohtalainen. Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan Rakkaudella kaivaten ja ikävöiden Arja, Olavi ja Ilari Juha, Niina ja tytöt Tatu ja Erika muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu 7.6.2025 Kälviällä omaisten ja läheisten läsnä ollessa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Nyt päivälämpötila on pyörinyt keskimäärin 10-18 asteen välillä koko maakunnassa, eikä Pohjois-Pohjanmaan puolella Ylivieskassakaan ole ollut sen lämpimämpää. Viime viikolla mitattiin havaintoasemilla Halsualla ja Kruunupyyssä 20,9 celsiusastetta. -1. Lämmin ilmamassa hellii viikonlopun viettäjiä. Sateita on saatu sopivasti ja viljojen orastuminen vaikuttaa tasaiselta. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Veli Matti Linnanmäki. 12:27 Kuolleet Surukiitos Rakkaamme Martta Orvokki RIIHIMÄKI o.s. Sen jälkeen tulee lämpimämpää ilmavirtaa. Hellelukemiin ei ole tänä vuonna vielä päästy, mutta yli 20 asteen kuitenkin. Nyt helteet ovat puuttuneet ihan kokonaan, joten kyllä se tuntuu. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Tuupainen kuoli 31.5.2025 Attendo Majakassa. –?Nyt sairastumisia on ilmoitettu kesäkuun ajalta yhteensä 36, kertoi Metsähallituksen virkistyskäytön asiantuntija Kristiina Aikio torstaina. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Lämmin kiitos osanotosta. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Hetkeen kannattaa tarttua, sillä montaa päivää se riemu ei kestä. Jos lasketaan 30 vuoden keskiarvo ja päivän ylimmät lämpötilat, niin tällaista se on ollut, hän sanoo. Näillä näkymin juhannuksena ei siis tarvitse hikoilla, vaan ehkä jopa varata vilukissoille villaa ylle. Hän oli syntynyt7.02.1926 Pälkjärvellä. Rehun korjuussa muistutetaan neljän H:n säännöstä: happamuus, hapettomuus, hygieenisyys ja huolellisuus. HELLE on kuitenkin jo ovella. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 13.6. Uudet nurmet ovat hyväkuntoisia, mutta vanhemmissa esiintyy aukkoisuutta ja voikukkaa. Viikko 24 Nimipäivät tänään Päivän sana Raili, Raila (suom.), Åsa, (Aslög) (ruots.), Akuliina, Liina, Aleksandra, Aliisa, Alisa, Alissa, Iisa, Sandra, Sanja, Sanna, Sanni (ort.). 31.8.1983 k. Eihän se ilmastonmuutos tarkoita, että on pelkkää hellettä, meteorologi Eveliina Tuominen naurahtaa. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Myös tietoon tulleiden sairastumisten määrä on kohonnut. Säämuisti ei ole pitkä. Erityisesti hyvin orastuneille lohkoille suositellaan panostamaan suunnitelluilla ruiskutuksilla tai lisälannoituksilla. Kor. ProAgria Keski-Pohjanmaa ry:n tiedotteen mukaan kylvöt ja perunan istutukset ovat pääosin valmistuneet, ja ensimmäisiä rikkatorjuntoja sekä hivenlannoituksia tehdään parhaillaan. Ylivieskassa lämpötila voi olla jopa 17 astetta, Kalajoella, Kannuksessa, Kaustisella ja Kruunupyyssä +16. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. UKK-puiston vatsatautiepidemia laajenee STT Lapissa on evakuoitu kaksi ihmistä lisää vatsataudin takia Urho Kekkosen kansallispuistosta, kertoi päivystävä palomestari STT:lle torstaina. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. " Tämä on ihan keskimääräistä, ei keskimääräistä kylmempää. – Alkuviikon jälkeen sää viilenee ja ajoittain satelee loppuviikkoa kohti, Laakso toteaa. Ensimmäisen säilörehusadon korjuu on käynnistynyt ja laajenee loppuviikolla. – Tuossa ensi yönä voi olla mahdollisuus. Jos UKK-puistossa nyt yövytään, on suositus nukkua omassa teltassa tupien sijaan. – Nyt jos tätä viikkoa katsotaan, niin tämä on ihan keskimääräistä, ei kuitenkaan keskimääräistä kylmempää, vaikka saattaa siltä tuntua. – Se on ihastuttava ajatus, että jos hetken kun tuntuu kylmältä, kaikki isossa mittakaavassa kielletään. Järvelä * 19.9.1936 Veteli † 19.5.2025 K-PKS Sinä odotit kevättä, kesää uutta, sen valoa, lämpöä, suloisuutta. Mutt´sydämiimme läpi elämän jätit muiston lämpimän. Tiistaista alkaen UKK-puistosta evakuoitujen määrä on noussut viiteen. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Sait kauneimman ihanimman uuden maan. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:05 23:49 02:54 03:55 23:53 22:45 Laskee Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. – Kyllä se tuntuu kun ei ole minkäänlaista lämmintä jaksoa alla. Lapin hyvinvointialue puolestaan ilmoitti, että UKK-puistossa käyneillä nyt havaittujen sairastumisten aiheuttajaa ei ole kyetty tunnistamaan. isä Projektivastaava Joona VÄHÄSÖYRINKI s. Juhannuksen ilot eivät irtoa helteestä. Mia Tadic Alkukesä on tuntunut harvinaisen viileältä Keski-Pohjanmaalla, mutta onko sittenkään kyse poikkeuksesta. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Tiedotteessa korostetaan onnistuneen rikkatorjunnan merkitystä sekä rehun laadun varmistamiseksi poutaisen sään tärkeyttä. Vuorokautta aiemmin Metsähallitus tiedotti vatsatautitapauksia todetun 30. Surun koskettaessa keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset Helliikö helle juhannuksena vai haittaako halla. Omaiset Kuolleita Kaustislainen Aino Anneli Jokela o.s. Kaipaamaan jäivät tytär ja lastenlapset perheineen, sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus vietettiin läheisten kesken. – Kyllä tuossa viikonlopun aikana todennäköisesti noustaan hellelukemiin, ellei lauantaina, niin sitten sunnuntaina, ehkä tuo maanantaikin voi olla vielä, sanoo meteorologi Helena Laakso Ilmatieteen laitoksen sääpalvelusta. SUOMEN kielen kauneimmaksi lauseeksikin väitetty ”alavilla mailla hallanvaara” voi päteä helteen kynnyksellä. 2.5.2025 Kaustinen Lähdit niin hiljaa että aamu vain kuuli, sylissään matkalle kantoi tuuli. Ylivieskalainen Kaija Inkeri Kantola kuoli 11.6.2025, 83 vuoden iässä. Vuosi sitten tässä kansallispuistossa aiheutti sairastumisten ryppään norovirus. Kaipaamaan jäivät sisko ja veli perheineen, Heikki perheineen sekä muut sukulaiset. Kokkolaan on luvattu 15 astetta sekä juhannusaattona että -päivänä. Retkeilijöitä pyydetään ilmoittamaan vatsatautioireistaan osoitteessa luontoon.fi/palaute.. Hän oli syntynyt 21.9.1945 Porissa. Anttila kuoli 8.6.2025 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Joonaa kaivaten Frans Hanne, Enni, Pinja, Enja Reijo ja Raija Aila ja Mikael Pauliina ja Petri Luukas ja Emilia Perhe, sukulaiset ja läheiset ystävät saattoivat Joonan haudan lepoon 3.6.25 Kaustisella Lämmin kiitos kaikille teille, jotka kunnioititte isämme TaistoHarsusen muistoa ja otitte osaa suruumme. Kysyimme asiaa Ilmatieteen laitokselta. Vaikka helteisiin ei vielä ole päästy, ei viilennys ole maailmanlaajuinen eikä ilmastonmuutosta ole peruttu. Sää saattaa tuntua viileältä, sillä usein tähän aikaan on ollut jo hiki pinnassa. Hautauksia Ylivieskalainen Toini Annikki Mäkelä siunattiin 12.6.2025 Heikkilän kappelissa. Eveliina Tuominen Meteorologi Kevätviljat hyvässä kasvussa ja rehunteko alkamassa Jani Kauta Kasvukausi etenee Keski-Pohjanmaalla tavanomaiseen tahtiin, vaikka kevät on tuntunut viljelijöistä kiireiseltä. kesäkuuta 2025 // 17 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua
Myös lyhyehkö kotimatka oli illan parhaita seikkoja palloveikkojen kannalta. Jakson puolivälissä Jaron puolustus nukahti uudelleen. Kolmessa maalissa mukana ollut Beninin mies Tessilimi ehti vielä ennen taukoa ja vaihtoonlähtöä syöttää Kasper Paanasen muuttamaan lukemat 4-0:aan. Toisella jaksolla vaihdettiin ahkerasti tuoreita miehiä kentälle. – Oli kunnon cup-draamaa. ”Oli kunnon draamaa” Jalkapallo Jaro eteni pilkkukisan kautta cupin puolivälieriin. Runsaan 1 200 katsojan riemuksi ottelun ratkaisija löytyi kotijoukkue Jaron riveistä. KPV:n taival Suomen cupissa päättyi Seinäjoella. YLÄPUTKI PELASTI VPS:n varsinaisella peliajalla kolmesti takaiskulta, mutta pilkkukisassa osat kääntyivät. KPV:LLÄ OLI suuria vaikeuksia kulmatilanteissa. Lauantaina on vielä Jazz-peli ja sitten tulee pieni tauko. Kuvio päättyi Filip Valencicin terävään vetoon rankkarialueen kulmasta yläputken kautta Vepsun maaliin. Isännät tekivät kaksi maalia kulmureista puskijoina Streng ja loistava argentiinalainen keskikenttämies Valentin Gasc. Nyt mennään päivä ja peli kerrallaan ja odotellaan sairaslistan lyhenemistä. Kiitos 1–2-kavennusmaalista kuuluu Albin Björkskogille, joka pelasti pallon peliin ennen päätyrajaa. Pitkään ei mennyt, kun Eremenkon jalanjälki näkyi myös tulostaululla. Alenis Vargas ja Gasc (2) vastasivat toisen jakson maaleista. Hän syötti suoraan Tessilimin jalkaan ja verkko heilui. Sen jälkeen hän syötteli näyttävän kuvion Adam Vidjeskogin ja Robin Polleyn kanssa. Kun avauspuolikkaan lisäaikaa oli pelattu pari minuuttia, pääsi Jarokin mukaan kamppailuun jatkopaikasta. Adebanjon ohjaus oli helppo pala SJK-vahti Hemmo Riihimäelle. Siinä onnistuttiin vain sadan sekunnin verran, kun liukas laitahyökkääjä Olatoundji Tessilimi tarjoili laidasta keskelle ja Jere Streng teki illan ensimmäisensä. Sergei Eremenko laukoi seitsemännessä parissa VPS:n Rasmus Leislahden taakse ratkaisevan 5–4-maalin, jolla Jaro eteni puolivälieriin. KPV:llä oli luonnollisesti pyrkimyksenä pitää nolla mahdollisimman pitkään. Jakonen pääsi vapaasti etenemään Johan Brunellin ja Oliver Kangaslahden avoimista porteista ja pallo löytyi Miguel Santosin vartioimasta verkosta. Mutta hyvä näin, Eremenko hymyili Ruudun haastattelussa. Toisen osuman voi Raniowski ottaa omaan piikkiinsä. Valmentaja Alex Ribeiro kokosi tähän otteluun viiden pelaajan alakerran, mutta siitä huolimatta SJK:lla oli tilaa hääriä lähellä Maciej Raniowskin maalia mielin määrin. Vierasjoukkueen kannalta ottelun myönteiset seikat on nopeasti lueteltu. Jaro on nyt cupissa kahdeksan parhaan joukossa. Eremenko aloitti ottelun vaihdossa ja tuli yhdessä Aron Bjonbäckin kanssa kentälle toiselle puoliajalle. – Mielestäni olimme toisella jaksolla parempia ja ansaitsimme voittomme, Eremenko arvioi. Torjuntatyöhön Riihimäki joutui vain kerran. Koska peli oli vähintäänkin selvä, ei ottelun erotuomari peluuttanut hetkeäkään lisäaikoja. Loput valittiin siinä hetkessä. – Hetken voimme nauttia tästä, mutta pian keskittyminen pitää kääntää lauantain liigapeliin Seinäjoella, Eremenko muistutti. Brunell sanoi olevansa valmis vetämään kuudentena ja minä päätin ottaa seuraavan pilkun. TIMO VARILA. kesäkuuta 2025 18 // URHEILU Kylmää kyytiä KPV:lle Seppo Luokkala Yhden liigajoukkueen pudottaminen tämän vuoden jalkapallon Suomen cupista jäi Kokkolan Pallo-Veikkojen meriitiksi. Jakosen yritys siis painui yläputkesta yli. Paikalla oli Ahiabu, joka poimi pelivälineen ja pisti sen tyhjiin: 0–2. Puolivälierät pelataan juhannuksen jälkeen. 48. Tietysti siinä aina vähän jännittää, kun pallo on pilkulla, mutta parasta pitää vain fokus pallossa, Eremenko kertasi ratkaisuhetkeä. Jaron maalilla Miguel Santos torjui Maissa Fallin ja Antonio Almenin vedot. Hädin tuskin ehti ensimmäinen minuutti umpeutua, kun Etok riisti pallon keskikentällä ja syötti Olli Jakoselle. Eremenko sijoitti rauhallisen tsipin ohi väärään nurkkaan syöksyneen Leislahden ja punaisten voittojuhlat alkoivat. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Eremenkonkin viittaama voittomaali oli senteistä kiinni, kun Severi Kähkönen tälläsi voimalla yläputkeen jakson puolivälissä. Filip Valencic laukoi Jaron molemmat maalit varsinaisella peliajalla ja onnistui myös pilkkukisassa. Loukkaantumisten kanssa painiskelevan KPV:n pelaavassa kokoonpanossa nähtin ensimmäistä kertaa omat juniorit Arne Vesa ja Arttu Manninen. Valencic ei antanut Antti-Ville Räisäsen häiritä, vaan laukoi komeasti Jaron 2–2-tasoituksen. Alfie Cicale pääsi ensin vapaasti laukomaan, Santos torjui pallon eteensä. Se tulee todellakin hyvään paikkaan, Sorvoja tuumi Seinäjoella. KPV:lläkin oli tällä kertaa saumat viiteen vaihtoon. VPS ALOITTI ottelun terävästi. Keskiviikkona asettui vihreäpaitojen vastustajaksi Seinäjoen Jalkapallokerho, joka murjoi kahta sarjaa alempana pelaavan vieraansa ulos cupista tylyin lukemin 7–0 (4–0). Merkittäviä muutoksia ei siitä huolimatta ole tulossa. minuutilla Eremenko syötti oman kulmalipun tuntumasta Filip Valencicin keskeltä läpi. – Viisi ensimmäistä vetäjää oli valmiina. SJK:n ollessa tyytyväinen tilanteeseen sai vierasjoukkue rakentaa muutaman vähän pidemmän hyökkäyksen. Molempien vierasosumien jälkeen Jaron Kerfala Cissoko pääsi paikoille, mutta molemmilla kerroilla pallo päätyi yläputkeen. KPV sai ensimmäisen pallon kohti maalia 54. Eremenkoa ennen Jarosta pilkuilta onnistuivat Brunell, Joni Remesaho, Erik Gunnarsson ja Valencic, joka pelasi muutenkin kauden parhaan pelinsä. JUKKA LEHOJÄRVI Juha Savela Rangaistuspotkukisa jatkopalloineen oli tarpeen ennen kuin Suomen cupin kuudennelle kierrokselle osuneen Pohjanmaan derbyn voittaja oli Pietarsaaressa selvillä. Seitsemännen parin aloittanut VPS:n Jakonen laukoi yrityksenä yläputkeen ja avasi voittosauman Jarolle. KPV:n joukkueenjohtaja ja manageri Joni Sorvoja on harmissaan materiaalin käytyä kapeaksi. – Uutisoidaan, kun uutisoitavaa on. Olisihan tämän voinut jo varsinaisella peliajalla ratkaista, kun pallo kävi rimassa. Jalkapallo SJK latoi Suomen cupissa seitsemän maalia. minuutilla. Gue Cardoson vaparin maalivahti torjui etukulmasta päädystä yli. Meno kentällä ei kuitenkaan mainittavasti muuttunut
–?Kasiviis, Kosonen kuittasi, ja molemmat purskahtivat nauruun. VESA MOILANEN/LEHTIKUVA Virtasen peli päättyi polvivammaan Otto Virtasen voittoputki katkesi Hollannissa, kun tenniksen suomalaispelaaja luovutti ’s-Hertogenboschin ATP-turnauksen toisen kierroksen ottelunsa. Paraurheilussa on käynnissä samanlainen huippu-urheilun uudelleenorganisointi kuin vammattomienkin urheilussa. Urho Kujanpää ylitti seipäässä 560 senttiä, ja Jessica Kähärä ponnisti pituudessa 651. Paralympiakomitean Saarinen puntaroi, että Suomessa olisi järkevää keskittyä potentiaalisiin kärkiurheilijoihin menestyksen takaamiseksi. Leverkusenissa pelaa Suomen maajoukkuemaalivahti Lukas Hradecky. Siinä oli vain tehoa. –?Harrastajamäärät ovat pienenemään päin, Saarinen sanoo STT:n haastattelussa. Virtasen oli torstaina määrä kohdata portugalilainen Nuno Borges, mutta suomalainen luovutti ottelun. Virtanen voitti viime viikolla ATP-haastajakiertueen turnauksen Birminghamin nurmella. Kukin moukarinheittäjä haluaa huippukunnon osuvan vasta kolmen kuukauden päähän Tokion MM-kisoihin. BBC raportoi, että Liverpool ja Saksan Bundesliigan Leverkusen vääntävät pitkälti enää yksityiskohdista pelintekijä Florian Wirtzin siirrossa. KOSONENKIN KIRJAUTTI Lahdessa liudan kelpo kaaria: pisin kantoi 74,55 metriä ja lyhinkin 71,54. Esimerkiksi vuonna 2004 Ateenassa Suomen 54 urheilijan paralympiajoukkueesta 32 oli joukkueurheilijoita. Tuore SE-nainen korostaa malttia kunnon nostamisessa. –?Väitän, ettei tämä ole nimissäni kovin kauaa, Tervo kommentoi ennätystehtailua. Kolme yhdysvaltalaista ja yksi kanadalainen löytyvät edeltä, joten Tervo ja Kosonen ovat Euroopan parhaita juuri tällä hetkellä. Luja vei pisteet luvuin 2–0 (6–1, 5–0). Moukari irtosi Tervon kädestä todella kauas myös viidennellä kierroksella, mutta laskeutui vasemman sektorilinjan väärälle puolelle. Kesän merkittävin ruohokenttäturnaus, Wimbledonin grand slam -turnaus, alkaa 30. Viimeksi Suomi sai joukkuelajin edustajia paralympialaisiin maalipallossa Riossa 2016. Lajiliitoista aktiivisin kykyjen etsijä on Ratsastajainliitto, jossa paraurheilu on tasavertainen vammattomien urheilun kanssa. kesäkuuta. Jatkossa terävin kärki urheilee Team Finlandin sateenvarjon alla. –?Osaavien ja sitoutuneiden valmentajien löytäminen on vaikeaa, koska korvaukset ovat pieniä. Suomi kilpaili Pariisissa viime vuonna 16 urheilijan voimin, mutta tulevaisuudessa on tyytyminen pienempään joukkueeseen. Kenialainen maailmanmestari Julius Yego kiskaisi 82,95 ja miesten keihään voittoon. –?Nyt ei ole sellaista toimintaa, jossa urheilijoita saataisiin ohjattua yksilölajeihin ja valmennettua heitä huipulle. Joukkuelajit vetävät nuoria, mutta niissä on vaikea saada ryhmiä täyteen, saati yltää paralympiatasolle yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Viime vuonna Suomi sai paralympialaisten kouluratsastukseen ensi kertaa kolmehenkisen joukkueen. Virtanen kertoi Instagram-tilillään julkaisemassaan videossa, että liukastui Hollannissa avauskierroksen ottelussaan Argentiinan Tomas Martin Etcheverryä vastaan ja loukkasi polveaan. Milano-Cortinan ensi talven paralympialaisiin valittiin jo alppihiihtäjä Nette Kiviranta ja hiihtäjä Inkki Inola, mutta ketkä tekevät heille seuraa. kesäkuuta 2025 URHEILU // 19 Ennätys kruunasi illan Topias Mikkonen, STT Krista Tervo linkosi viimeisellään 77,14 metriä ja rikkoi Silja Kososen naisten moukarinheiton Suomen ennätyksen Lahdessa keskiviikkona. Paraurheiluun voisi löytyä lahjakkuuksia urheiluseurojen lisäksi kuntoutuspaikoista, kuntien erityisliikunnasta ja liikunnan aluejärjestöjen avulla. Krista Tervolla oli syytäkin näyttää peukkua ennätysheittonsa jälkeen. Yleisurheilu Krista Tervo kohensi seitsemällä sentillä Silja Kososen SElukemia. Ei tarvitse joka kilpailussa lähteä hakemaan ennätystä. Ongelmat ovat yhteisiä: miten urheilijoille ja valmentajille taataan riittävän laadukas arki huipulle pyrkimiseen. Talvilajien tilanne on sama. Jos tuo 114 miljoonan summa toteutuu, Wirtzistä tulee jalkapallohistorian kymmenes vähintään 100 miljoonan punnan ostos. Suomalaiskaksikko on maailmantilaston sijoilla viisi ja kuusi. Urheilijan lisäksi tukea tarvitsee myös valmentaja. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Pariisin paralympialaisissa urheili viime vuonna 16 suomalaista. Vieraiden ainoan juoksun löi avausjakson lopussa Rene Ruokojärvi. Virtasen englanniksi kertoma vamma on polven sivusidevamma. Tämä kaikki pitäisi miettiä uudelleen, Mustonen sanoo. –?Jos Kristalla on noin kova luotto, niin kai minun pitää sitten itsekin luottaa siihen, kilpailun kakkonen Kosonen jatkoi. Liverpool on jo hankkinut Leverkusenista yhden pelaajan tänä kesänä. Laitapakki Jeremie Frimpong tuli 34 miljoonan punnan diilillä Liverpooliin. En lähtenyt vetämään tai mitään muuta, että siinä oli sopivasti malttia ja tehoa. Vielä 20 vuotta aiemmin Ateenan paralympialaisissa suomalaisia kisasi 54, joista 32 oli joukkuelajeissa.. Se riitti, kun Uran sisäpeli oli jumissa alusta loppuun. –?Jalat tulivat hyvässä rytmissä, ja myöskin pää malttoi. Tervo heitti ensimmäistä kertaa moukarin lähemmäs 80:tä kuin 70:tä metriä jo kilpailun toisella kierroksella, kun moukari laskeutui 75,35:een. KP Liverpool viimeistelee Witrzin jättisiirtoa Jalkapallon Englannin Valioliigan mestari Liverpool on lähellä seuran siirtoennätyksen murskaamista. 1+4-juoksua lyönyt Rauhala palkittiin Lujan parhaana. Kun arvokisoissa vastassa ovat täysipäiväisesti valmentautuvat urheilijat, omasta tekemisestä ei voi tinkiä. MOUKARI EHTI päättyä ennen illan pahinta sadetta, joka häiritsi loppupuolen lajeja. Kauden alussa SE oli vielä Tervon 74,85. Liverpoolin siirtoennätys on noin 85 miljoonaa puntaa, joka maksettiin Darwin Nunezista vuonna 2022. Kosonen oli heittänyt 77,07 maaliskuussa Kyproksella. –?Meillä on naisten moukarissa todella hyvä yhteishenki globaalisti. Liverpoolin on kerrottu tarjonneen Leverkusenille 100 miljoonaa puntaa ja päälle 14 miljoonaa erilaisina lisäyksinä. Jos joku heittää pidemmälle kuin minä, niin on sitten parempi siinä hetkessä, Tervo tokaisi. Kun Tervo kertasi ennätysheittoaan, pääkohdat kuulostivat perusasioilta. Borges on maailmanlistalla 38:s, ja Virtasen tuore listasijoitus on 101. –?Nykyiset rekrytointitoimet eivät tyydytä tulevaisuuden parahuippu-urheilun tarpeita, tiivistää viime vuonna julkaistu Valtion liikuntaneuvoston paraurheilun arviointi. STT Luja ratkaisi tehovuoroillaan Pesäpallon miesten suomensarjan länsilohkon keskikastiin lukeutuvien Laihian Lujan ja Kannuksen Uran kakkosjoukkueen peli ratkesi heti molempien jaksojen avausvuoroissa. –?Rauhassa, rauhassa. Yhä tiiviimpi yhteistyö lienee tehokkain keino. He lukeutuivat Lahden gp:n kotimaisiin onnistujiin. Paralympiakomitean urheilujohtaja Katja Saarinen myöntää, että tulevaisuudesta on syytä olla huolissaan. STT Mistä löytyvät uudet huiput. Mitä MM-ringistä saakaan odottaa. –?Ei se ollut edes kovin hyvä heitto. Kaija Yliniemi, STT Pariisin paralympialaisten kolmesta suomalaismitalistista kaksi on lopettanut uransa, kun ratakelaajat Leo-Pekka Tähti ja Toni Piispanen jättivät paralympiatason kentät nuoremmille. Paras suomalainen, Taneli Juutinen, jäi kolmanneksi tuloksella 78,24. Sekä Tervo että etenkin Kosonen ovat pystyneet parhaimpiinsa arvokisoissa, joten 77-metriset tulokset lupailevat erittäin hyvää tässä vaiheessa kautta. Se organisoituu lähikuukausina. Maailmanennätys on kaukana: PSG maksoi Neymarista 200 miljoonaa puntaa vuonna 2017. Paraurheilussa valmentaminen vaatii myös uskallusta, sillä vahvan lajiosaamisen lisäksi pitää oivaltaa, miten vamma vaikuttaa urheilijaan, Saarinen kuvaa. Avausjakson alkuun Luja teki kuusi juoksua ja toisen jakson alkuun neljä. Hallikaudella EMja MM-kultaa voittanut ottelija Saga Vanninen avasi ulkoratakautensa 200 metrillä (24,32) ja pituushypyssä (627). Ajattelin, että haluan vielä toisen hyvän tuloksen. –?Kaksi heittoa (neljäs ja viides) olivat todella todella pienestä kiinni. Uran palkittu oli lukkari Vili Ruuska. Olympiakomitean huippu-urheiluvastaava Kimmo Mustonen muistuttaa, että suurin vähennys paralympiajoukkueissa on tullut joukkuelajeista
klo 18 AREENA: LIPUT 12,/ ELÄKELÄISET/OPISKELIJA 10,/ LIPUT 12,/ ELÄKELÄISET/OPISKELIJA 10,/ ALLE 16-V. Hän kiitteli tiedotteessa myös hoitohenkilökunnalle työrauhan antanutta suomalaisyleisöä. Viallisuus ei ole esteenä. Poliisi ei epäile asiassa rikosta. PALLOLIITTO KERTOI tiedotteessaan käyneensä läpi tapahtumien kulkua. Katsojaa elvytettiin katsomossa noin puolen tunnin ajan, ja hänet siirrettiin ambulanssilla sairaalahoitoon. Palloliitto kertoi vajaa kaksi tuntia ennen poliisin tiedotetta, että sen viimeisin tieto katsojan tilanteesta oli, että tämä oli toimitettu sairaalaan jatkohoitoon. Kumpikin joukkueista oli valmiita jatkamaan peliä, kun tieto potilaan kuljettamisesta sairaalaan tuli. Tällaisina hetkinä yhteisöllisyys ja inhimillisyys nousevat urheilun yläpuolelle. –?Yleisön reaktio oli empaattinen ja ymmärtävä. STT. Ottelu Suomen ja Puolan välillä oli pitkään keskeytettynä katsojan vakavan sairauskohtauksen vuoksi. kesäkuuta 2025 20 // PALVELUHAKEMISTO Ostetaan PALVELUHAKEMISTO KIRKON KESKUSTELUAPU¤ Palveleva puhelin 0400 221 180 avoinna joka päivä klo 18-24 Paikallisverkko-/matkapuhelinmaksu Palveleva chat avoinna ma-pe klo 16-20 Palveleva nettikirje Palveleva kirje evl.fi/kirkonkeskusteluapu LA 14.6. Marttisen mukaan apua saatiin nopeasti paikalle ja elvytysprotokolla eteni viiveittä. Soita ja esittele omasi, Mika 040-3740055 Liput 10/5 € SUNNUNTAINA 15. Liiton tapahtumatoiminnon päällikön Kalle Marttisen mukaan katsomon järjestyksenvalvojien kautta tieto sairauskohtauksesta tavoitti oikeat tahot nopeasti. –?Se millä nopeudella vaste tilanteeseen saatiin, oli onnistuminen järkyttävässä tilanteessa, Marttinen pohtii. ILMAISEKSI / Lipputulot lahjoitetaan Jere Hakalan perheelle Lipputulot lahjoitetaan Jere Hakalan perheelle Ju ssi Pa rta ne n TULE MUKAAN HIENOON KESÄILTAAN! TULE MUKAAN HIENOON KESÄILTAAN! YKKÖSPESISTÄ KANNUKSESSA! Tauolla esiintyy Kannuksen Soittokunta! Ottelu on samalla G-ja F-junnujen leirihuipennus OTTELUOTTELUISÄNTÄ: ISÄNTÄ: Timo Heikkilä 0400-167825 Ville Järvenpää 044-3200319 etunimi.sukunimi@metsatilat.fi Kiinteistönvälitys, kauppaja lahjakirjat, spv:t, kaupanvahvistukset, AKA-arvioinnit Pappilankatu 1, 69100 KANNUS Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Ottelua jatkettiin noin 40 minuutin jälkeen siitä, kun tapahtumat alkoivat. –?Erotuomaristo, UEFAn nimeämä otteludelegaatti ja minä otteluvastaavan roolissa vahvistimme päätöksen, Marttinen kertasi tiedotteessa. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Palloliiton tiedotteen jälkeen STT:n jutussa kerrottiin virheellisesti katsojan olevan jatkohoidossa. Poliisi kertoi tiedottavansa asiasta oikaistakseen julkisuudessa liikkuneita vanhentuneita tietoja. ILMAISEKSI / ALLE 16-V. Hän kuoli tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. KESÄKUUTA KLO 16.00 / KESKUSKENTTÄ GBK TP-47 Liput 10/5 € Liput 10/5 € Etuja ja elämyksiä keskipohjanmaa.fi/edut ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 Huuhkajien pelissä sairauskohtauksen saanut katsoja kuoli Tiistai-iltana Olympiastadionilla pelatun jalkapallon MM-karsintaottelun aikana sairauskohtauksen saanut katsoja on kuollut, kertoi poliisi keskiviikkoiltana
Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi ÄITI, OLETKO VALMIS TÄMÄN LAATIKON KANSSA. ÄÄH! 906 757 8 5 7 6 1 5 1 4 3 7 1 1 8 5 4 8 1 7 9 1 3 9 6 2 5 7 6 4 8 9 1 7 1 5 4 2 5 2 8 2 6 4 3 1 5 9 3 1 5 4 8 1 3 7 5 3 4 9 3 6 2 5 9 4 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. TOKI. SAANKO LITISTÄÄ SEN KIERRÄTYKSEEN. JEP. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. ...LATTIATASOLTA. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. kesäkuuta 2025 SARJAKUVAT // 21 B. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Perjantaina 13
USA 2006. 18.45 Vain elämää. 18.30 Pohjanmaan sankarit. Mistä ne juontavat juurensa, ja mikä niitä on vahvistanut entisestään. Bean. 14.25 Valitut Palat Collection. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 18.00 Päivän sää. 06.25 Huomenta Suomi. 22.21 Päivän sää. Syrjäiseltä rannalta löytyy ruumis. 20.00 Kun Suomi muuttui levottomat ajat 1961-1981. Forresterit ovat palanneet FC:n johtoon. 22.20 Milli arvontalähetys. Uusi keittiö. 13.10 6 päivää zeniin. 17.00 Pikku Kakkonen. 20.00 Suurmestari. 15.55 Leijonan luola Suomi. 18 puolivilliä ja tappelualtista koiraa. 11.50 Karjalan kunnailla. Vankikarkurin etsintä käy kiivaana ja Catherinen perhe ohjataan turvaan. Poliisi tutkii naisenmurhaa. 16.00 Salatut elämät. 09.30 Pohjanmaan sankarit. Intensiivisessä toimintaelokuvassa ikääntynyt nyrkkeilijälegenda Rocky Balboa (Sylvester Stallone) nousee kehään vielä kerran voittaakseen nuoren mestarinyrkkeilijän. Toimituksessa kisataan uusien tuolien innoittamana. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 14.23 Tulossa: Me tulemme taas. 23.01 Parempaa seksiä. 11.44 Oddasat. 21.05 Puoli seiskan kesäilta. Pollard, Rodney ja Vinny päättävät yhdessä paljastaa Amitin hämäräbisnekset. 18.05 Viiden jälkeen. Kotimainen ohjelma. 23.42 Naissotilaat. 17.59 Penan Erikoiskuljetus. 21.45 Liam Gallagher Knebworthissä. 16.58 Uutiset. 18.30 Emmerdale. 18.00 Yle Uutiset. Lindgrenin perhe muutti kolme vuotta sitten vanhaan pappilaan. 22.20 Kesäkonsertti Schönbrunnista 2025 00.05 Francon jälkeen Alcántaran perhe MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Ei saa nauraa 09.00 Poliisit UK: Ajojahti 10.00 Suurmestari UK 11.00 Rekkakuskit jäällä 12.00 Salatut elämät 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Rekkakuskit jäällä 16.00 Tämä on tämä 17.00 Poliisit UK: Ajojahti 18.00 NHL 19.00 Frendit 19.30 Frendit 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 ELOKUVA: Wallander: Vuoto 22.50 ELOKUVA: Jokikyttä 01.00 Poliisit UK: Ajojahti 02.00 Rekkakuskit jäällä 03.00 Suurmestari UK ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 Toukokuu Kesäkuu 2025 -10 10 20 30 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 Toukokuu Kesäkuu 2025 4 8 12 Pe Alanya 28 Amsterdam 29 Budapest 28 Dubai 46 Dubrovnik 27 Hania 28 Las Palmas 23 Lissabon 25 Malaga 27 New York 27 Nizza 27 Oimjakon 19 Phuket 30 Riika 18 Skellefteå 19 Sydney 14 Tukholma 21 Tokio 25 Venetsia 28 La 28 29 27 45 27 27 23 25 28 24 27 18 30 19 26 15 25 25 28 Su 28 21 30 41 26 25 23 27 28 25 27 20 30 21 18 16 26 26 29 Pe Haapavesi 17 Halsua 17 Helsinki 20 Joensuu 17 Jyväskylä 17 Kajaani 16 Kalajoki 15 Kokkola 15 Kuopio 18 Kuusamo 14 Lahti 19 Lappeenranta 20 Oulu 15 Pietarsaari 16 Pori 18 Rovaniemi 17 Tampere 19 Toholampi 17 Turku 20 Utsjoki 14 Vaasa 16 Ylivieska 18 La 24 23 19 21 23 22 20 22 22 18 22 22 19 21 21 19 22 23 22 13 20 25 Su 20 21 20 23 25 20 15 16 22 14 24 24 16 17 22 16 24 20 24 +7 21 19 Ma 21 22 20 21 22 19 19 21 20 14 23 23 18 22 22 18 23 21 23 11 22 21 Ti 20 20 19 20 20 18 15 18 20 15 18 21 17 18 17 15 18 19 20 +9 18 18 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 11.6. 20.55 Urheiluruutu. 11,9 mm Kokemäki 14 12 16 16 13 15 16 17 18 18 19 19 15 1 2 4 5 7 4 5 6 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 16 +7 15 +6 17 +4 17 +5 18 +4 21 +6 20 +6 23 +4 24 +5 24 +4 17 10 15 +7 21 +7 20 +7 21 +7 4 4 6 5 4 4 Kokkola 12.6. MTV3 06.15 Aamusää. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.25 Ylen aamu. 15.06 Avara luonto: Saarten taikaa. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Tunneliin kaapatun pormestari Tulisuon pelätään kuolleen. 14.40 Valitut Palat Collection. 21.00 Erikoisjoukot. Frank menee pajalle tekemään lisää valutöitä. 16.45 Yle Oddasat. 22.25 Tulosruutu. Manuleilla on omat kiireensä uusien pentujen kanssa ja niiden nimeäminen Q-kirjaimen mukaan ei ole helpoin homma hoitajille. 13.20 ELOKUVA Senni ja Savon sulttaani. 19.00 Seitsemän Uutiset. Kokki ja eränkävijä retkeilevät pohjoisen kauniissa luonnossa, pyytävät riistaa ja valmistavat siitä avotulella aterian. 14.27 Pärinäpojista oikeiksi moottorimiehiksi. 23.15 Naissotilaat. Hennan salakuljetuskeikka päättyy yllättävällä tavalla. 13.40 Syntynyt vuonna 2010. Bean suuntaa innolla huvipuistoon. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. °C Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 11.6. Myllynrakennustyö Kastanjegårdenissa on edennyt pitkälle. Länsi-Lappiin iltapäivällä pilvisyys lisääntyy. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. George käy viinitilalla Chilessä, ja Will suunnittelee observatorioon kupolia. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde. 07.10 LEGO DreamZzz. 10.10 Riistametsällä Pohjolassa. Uutuusdokumentissa perehdytään kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen läheisiin väleihin. 19.20 Päivän sää. 17.05 Viiden jälkeen. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 11 °C 10 cm Oulu 12 °C 15 cm Raahe 10 °C +9 cm Pietarsaari 16 °C +9 cm Vaasa 15 °C +4 cm SADESUMMA 7.6.– 12.6. 17.00 Yle Uutiset. Lämpötila on enimmmäkseen 16 ja 21 asteen välillä. 06.05 Bing. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 22.35 ELOKUVA Elokuva: Rocky Balboa. 16.50 Novosti Yle. 07.35 Sonic Boom. 20.55 ELOKUVA Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 17.55 Uutiset. 06.35 Smurffit. Korkeasaari goes K18. 17.04 Päivän sää. Mr. Hope saa Steffyltä tylyn tuomion, mutta enemmän häntä järkyttää Carterin ratkaisu, eivätkä miehen selitykset uppoa. 12.00 Luonto palaa. 15.05 Jens ja Isak ohuella jäällä. (Suomi, 2024) 18.15 Superpesis. Kansankomedia viisaisiin miehiin ihastuvasta savolaispiiasta. Ohjelma on samalla kiinnostava katsaus modernimman monarkian alkumetreille. 19.25 Tulosruutu. Vuonna 1830 Cassandra Austen saa viestin, jonka vuoksi hän kiiruhtaa Kintburyn pappilaan. kesäkuuta 2025 22 // TELEVISIO YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde. Lentokoneen moottorikotelo muuntuu asuntovaunuksi, ja pieni poika saa satumökin. 14.55 Remppa vai muutto. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 14.37 Romanien vaiettu historia. K 11.00 Kesäkasvo. 11.10 Yle Alueuutiset. 12.40 Tanskalainen maajussi. Hänen muistiongelmansa on vain pikku kuoppa elämän valtatiellä. 08.50 Jumppahetki. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 13.55 Valitut Palat Collection. 10.50 Veljesten keittiössä. Luontoterapeutit painostavat nuoria yhä pidemmälle ennen kuin antavat heille puhelimet takaisin. klo 15 °C +16,7 (12.6. 15.00 Stadi vs. 09.00 Lomakoti auringon alta. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. YLE TEEMA & FEM 07.52 BUU-klubben 08.21 Maailmaa muuttavia eläimiä 08.31 Kesäjumppaa Sofian kanssa 08.52 Toinen maailmansota ruotsalaisten silmin 09.51 Antiikkimakasiini 10.20 Jens erämaaseikkailulla 11.00 Unelmakoti 12.00 Alexander Ekman: Hammer 13.24 Kunnanjohtaja 13.40 Kurkien äiti 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Rantahotelli 16.45 Egenlandin matkakohteet: Tarinoita ja outoja ääniä Hailuodossa 17.00 Vaikuttajien miljoonabisnes 17.25 Malory Towers 17.50 Norja ilmasta nähtynä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.29 Metsän minisankarit 18.36 Villikot 18.50 Saaren nuoret asukkaat 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.46 Maailman parhaat curryt 20.00 Rantahotelli 20.45 Jane Birkin Charlotte Gainsbourgin silmin 22.13 Mikä mua tanssittaa. Lapset alkavat lähestyä vuoden ikää. Heidän joukkoonsa mahtuukin mielenkiintoisia pappeja. Mandyn känninen juhlapuhe nolaa Paddyn. 12.30 Kotoisa. 21.00 Karppi. 18.20 Kesäkasvo. 22.05 Happy Valley, varjojen laakso. 12.00 Tähtiarpa. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 12.6. Kulutuskulttuuri kehittyy elintason noustessa. 23.00 Oddasat. Siinä ovat ne voimat, jotka Jensin ja Isakin on hallittava, jotta unelma koiravaljakosta Grönlannissa toteutuisi. Christopher selvittää, keitä talossa on asunut aiemmin. Nyt kurkistetaan kulissien taakse ja nähdään, miten Korkeasaaren Kissojen Yö rakentuu. 19.53 Egenlandin matkakohteet. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on laajalti aurinkoinen ja poutainen. 13.30 MasterChef Suomi. 11.30 Huimat huushollit. Karppi saa haudan takaa viestin, joka muuttaa murhatutimuksen suunnan. 12.35 Vera Stanhope tutkii. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 21.00 Hymyä! Hymy ja Monsieur Mosse tempautuvat kumpikin tahoillaan huumaaviin suhteisiin. klo 15 °C +18,9 Punkaharju Sateisinta 10.6. 16.55 Tähtiarpa. 14.10 Valitut Palat Collection. Osa 9/9. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 22.00 ELOKUVA Mission impossible – fallout. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 15.45 Itse valtiaat. Lande. 11.40 Yle Oddasat. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. Adam ja James kutsuvat vieraita uuden keittiönsä tupaantuliaisiin. 17.00 Veikkausliiga. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 10.00 Emmerdale. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. 20.29 Yle Uutiset. 14.40 Modernit miehet. (Suomi, 1953). NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 07.45 S.M.A.S.H! 08.00 Korkeasaari. Pahaksi äitynyt riita saa Bellen epäilemään omaa käytöstään Tomin seurassa. 15.55 Historia: Villin lännen valloitus. Paronin testamentti tuottaa ikävän yllätyksen monelle. 09.40 Latela. Monica joutuu hoitamaan viittä lasta yksin. 19.30 Mr. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. Huippusuositun Mission: Impossible -toimintaelokuvasarjan kuudennessa osassa superagentti Ethan Hunt tiimeinen yrittää estää terroristeja saamasta käsiinsä plutoniumia. 17.10 Farmi Suomi. Kokeilu lähestyy loppuaan. 19.00 Neiti Austen. 11.20 Kandit. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Pena on ajanut rekkaa jo 50 vuotta ja aikoo niin tehdä jatkossakin
06.45 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 13.50 Wheeler Dealers. 07.35 Hääpukuja kurvikkaille. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. Wienin filharmonikot juhlistavat perinteiseen tapaan kesää Schönbrunnin linnan edustalla Wienissä. 18.30 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Praha. 00.00 Come Home. 09.10 Sää. 00.30 ELOKUVA Jönssonligan dyker upp igen. 06.30 Vanha testamentti avautuu. 18.50 Miehen puolikkaat. 16.30 Jaksa paremmin. 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 22.00 Selviytyjät Suomi. 01.30 Purjehdus: Sail GP, New York. RUOTSIN TV4 06.10 Hjälp! Hunden styr mitt liv. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 16.20 Rillit huurussa. 03.10 Jonista tulee maajussi. 23.00 Yle Uutiset. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 11.00 Rakkauden kosketus. 07.35 Food Factory USA. 21.05 Ibiza: Bilesaaren salaisuudet. 11.02 Radio Suomen Päivä. 22.30 Sportnytt. 20.00 Ensitreffit alttarilla UK. 22.00 Rony Rex (u). 06.35 Köket. Kuuntelijoiden toivemusiikkia. 01.15 Fleishman is in trouble. ”Vaatiessaan soittajilta ja laulajilta ehdotonta tarkkuutta pienimmissäkin yksityiskohdissa Toscanini oli ankara, kiukutteleva, helposti hermostuva ja paha suustaan, ja koska hän oli aikansa kuuluisin ja ihailluin kapellimestari, ensimmäinen laatuaan, hänen tavoistaan tuli yleisiä. 12.35 Aaron Kaufmanin kaarat. 13.00 Politiikkaradio. 07.10 Christina-lehden luontokuvat. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 19.30 Yliluonnollista. TAIVAS TV7 06.00 Kosketuskohta. 08.13 Radio Suomen Aamu. 14.35 Miehen puolikkaat. 03.20 Poliisit 2017 (S). SVT2 10.00 Forum. 23.55 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. Hartaudessa lauletaan virren 194 ”Jumala on läsnä” säkeistöt 1, 5-6. 16.45 Lottovoittajan unelmakoti. 06.25 Kiinteistöhuutokauppa. 08.31 Täydellinen kesä. 07.10 Urheiluradio. 04.30 Ghost adventures. 04.30 Ihmeelliset superautot. 11.33 Radio Suomen Päivä. 13.00 TV7 Israel News. 08.10 Urheiluradio. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 21.00 ELOKUVA Kunniattomat paskiaiset. 13.30 Ensitreffit alttarilla UK. 09.00 Yle Uutiset. 06.45 Simpsonit. 11.30 Maalaismakuja. 19.55 Teho-osasto. 08.50 Hylkyjen salaisuudet. 18.45 Lähemmäksi Jumalaa. 23.05 Bad Hair Day. 23.05 Unelmien poikamies. 07.30 Sampo ja kotivideot. KUTONEN 06.15 Museoiden mysteerit. 20.05 Rillit huurussa. 22.00 Endurance: jäätiköltä selviytyneet. 02.30 Frendit. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.10 Futurama. 12.10 Naisten autopaja. Kausi 3. 19.02 Naantalin musiikkijuhlat: Bach Viestejä tuonpuoleisesta. 21.00 Blue Bloods. 02.20 Poliisit 2017 (S). Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Juhani Haapasalo, urut. 18.05 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 20.00 Yle Uutiset. 14.50 Top Gear. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.15 Muinaiset salaiset kansiot. 19.55 Volleyboll: Golden league. 12.20 Cleo. Seurakuntapastori Elias Riikonen Hämeenlinnasta pohtii pienen lapsen teologisen pohdinnan innoittamana kaikessa läsnäolevan Jumalan olemusta ja merkitystä. 02.05 Suuri seikkailu. SVT1 06.30 Antikmagasinet. 23.30 Kanadan rajalla. 02.35 Nyhetstecken. Tänään tuottaja-toimittaja Mikko Kurenlahti Helsingistä muistelee mökkilaiturin levollisuudessa kohti tullutta olemassaolon todellisuutta. 01.50 Avbytarna. 10.05 Miten kaikki tehdään. 09.00 Yle Uutiset. 04.10 Upea lihava elämäni. 06.50 Aamuhartaus. 13.30 Ihmeellisesti tehty. 09.25 Moderni perhe. 07.10 ELOKUVA 3 Bed, 2 Bath, 1 Ghost. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Rapport. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 08.40 Asunnon metsästäjät. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 18.30 Oddasat. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 03.20 Futurama. 02.10 90 päivää morsiamena. Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta. 20.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Praha. 06.05 Radio Suomen Aamu. 10.40 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 18.20 Burgerimiehet Välimerellä. 16.40 Ett farväl för Vera. 06.50 Superhamstraajat. 13.20 Duudsonit tuli taloon. 12.10 Urheiluradio. 20.00 DJ Orion. 21.12 Puhelinlangat laulaa jatkot. 16.25 Maantiepyöräily: Critérium du Dauphiné. 18.50 Iltahartaus. 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita. 12.45 BBQ kilpailu: Flay V. 11.20 Trixie Motel. 18.00 Raharemontti. Suurin osa suomalaisista ajattelee kuuluvansa heihin, jotka ovat kiivenneensä yhteiskunnan tikapuilla korkealle. 22.05 Syke. 16.00 Taistele kohtalosi puolesta. 00.00 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 01.05 Frendit. 18.00 Remontilla rahoiksi. 02.20 Sportnytt. 11.05 Ihanat siirtolapuutarhat. 18.50 Merisää. 02.00 Other people’s money. 15.30 Huvila & Huussi parhaat remontit. 09.05 Asunnon metsästäjät. 15.55 Pelastajat. 08.00 Taistele kohtalosi puolesta. 16.30 Etsikää minun kasvojani. 14.00 Kosketuskohta. Kesän perjantai-illoissa kuullaan terveisiä mökiltä. 15.30 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 20.30 Postkodmiljonären med sommarvinnare. 06.25 Pomo keittiössä. 11.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Arturo Toscanini ja kapellimestarikultti. 17.50 Lentävä talo. 20.55 Lokala nyheter. 23.15 ELOKUVA Retribution. 20.02 Sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 19.33 Lokala nyheter. 20.30 Rillit huurussa. 17.10 Uutispodcast. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.45 Rillit huurussa. 22.30 Miehen puolikkaat. 14.30 Raharemontti. 11.00 ELOKUVA A Scottish Love Scheme. 04.05 Food Factory USA. Danny Oceanin sisko rekrytoi seitsemän kumppania kohteenaan New Yorkin Met-gaala. 21.55 Radio Suomen Ilta. 20.50 Cycling Show. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.00 Yle Uutiset. Erikoisjoukot, Nelonen klo 21.00. 18.00 Efter fem. 21.50 Merisää. 22.05 Urheiluradio. 17.30 ELOKUVA Mästerdetektiven lever farligt. 17.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 20.45 Jalkapallon U21 EM Highlights. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.40 Latelan Laurin hurja remontti. 02.25 Dubain lentokenttä. Toimittaja jaksossa on Juuso Pekkinen. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 21.15 ELOKUVA Mission Impossible Rogue Nation. 23.05 Frendit. 22.22 Kulturnyheterna. 18.00 Say Yes to the Dress Suomi. 13.45 Huutokaupan metsästäjät. FRII 06.00 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 00.05 ELOKUVA I Care A Lot. 08.00 Miehen puolikkaat. 22.00 Maantiepyöräily: Critérium du Dauphiné. 08.10 Ykkösaamu. 02.00 Frendit. 18.55 Efter fem. 13.15 Voimaa Sanasta. 01.00 Tähtitaivas. 21.15 Marttyyrien Ääni. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Moottoriurheilu: Rally Raid: Etelä-Afrikka. 00.35 Frendit. 18.50 Harppuunakalastajat. 12.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 10.05 Rantataloa etsimässä. 21.00 Syke. Itsensä huono-osaisiin arvioivien ihmisten määrä on kuitenkin kasvanut 2020-luvulla. 01.35 Tucci makumatkalla Italiassa. 08.35 Gold Rush: Kaivosten pelastajat spesiaali. 21.00 90 päivää morsiamena. 19.00 Rapport. 03.00 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. Jälkipyykki. JIM 09.00 Diili. 13.30 Amerikan lapsimissit. 17.13 Radio Suomen Kesäradio. 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä. 04.20 Simpsonit. 13.55 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 08.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 17.00 Raharemontti. 07.00 Polkujuoksu: GT World Series, Il Golfo Dell Isola. 23.05 TV4Vädret. Eriarvoisuutta vuosikymmeniä tutkinut Juho Saari näkee isoja muutoksia suomalaisen yhteiskunnan sosiaalisessa rakenteessa. 22.30 ELOKUVA Retribution. Anderson V. Tunteikkaassa tapaamisessa myös leirin salaisuudet paljastuvat. 21.00 Toinen maailmansota: sodasta vapauteen. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Lentoturmatutkinta. 02.15 Rajavartijat: Salakuljetus merellä. 16.05 Lottovoittajan unelmakoti. 10.35 Maatalot remonttiin. 15.00 Yle Uutiset. 01.05 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.00 Isännän pöydässä. 19.00 Parantumisen ABC. 02.35 Latelan Laurin hurja remontti. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 19.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. Venäjän hallitus palkkaa Poliisiakatemian (1984) veteraaneja auttamaan mafian kanssa. 18.50 Bli vän med V75. 21.00 Miyazaki – mästaren från Studio Ghibli. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 00.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Praha. 18.35 Hartaita säveliä. 5.40 Drömlandet. 19.25 Avbytarna. 18.45 Uutiset. Mitkä ovat ne asiat, joista ihminen tunnistaa oman paikkansa yhteiskunnassa. 23.00 TV4Nyheterna och sporten. 08.35 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 18.15 Kuningas saapuu. 20.20 TV4Vädret. 10.25 Robin täydellinen ilta. 13.00 Vintage-kodit kuntoon. 07.13 Radio Suomen Aamu. 21.30 Syke. 10.33 Radio Suomen Päivä. 16.10 Husdrömmar dokumentär. 15.20 Nyt jos koskaan (S). 12.30 Unelma-asunto auringon alta. 00.05 Frendit. 00.30 Jumala puhuu. Voltaggio. 11.50 Futurama. 18.50 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. Kapellimestarina ensimmäistä kertaa Tugan Sokhiev, solistina Piotr Becza?a. 21.05 Politiikkaradio. 07.00 Alastomat selviytyjät: Yksin. 17.10 Dubain lentokenttä. 23.40 Yöklassinen. 11.00 Koti koiralle. 18.00 Simpsonit. 20.00 Amsterdam Central 24/7. 14.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 00.45 Toinen maailmansota: sodasta vapauteen. 19.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 16.35 Arktiset vedet. 00.00 Arman Pohjantähden alla. 19.50 Wheeler Dealers. 14.50 Teho-osasto. Jalkapalloilevasta luokanopettajasta tuli jalkapallovalmentaja ja osa maamme jalkapallohistoriaa. 22.25 Tuuli Saksalan keidas. 09.35 Rantataloa etsimässä. 21.02 Urheiluradio. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Puutarhan pelastajat. 20.30 Suurvallat pelissä. 23.00 ELOKUVA World War Z. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Asunnon remontoijat pulassa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 00.45 Arman Pohjantähden alla. 06.50 Rantataloa etsimässä. Monet muutoksista ovat tapahtuneet vasta hiljattain. 14.30 Kiinteistöhuutokauppa. 18.20 ELOKUVA A Very Venice Romance. 03.50 Muinaiset avaruusoliot. piirikunnassa tuhottuaan pelit lopullisesti. HERO 13.15 Huvila & Huussi parhaat remontit. 21.30 Psykopaatti vierelläni. elämänlaatuun ja mielipiteisiin. 01.05 The dropout. 15.35 Rantatalon metsästäjät. 21.00 Bäst i test. 13.00 Yle Uutiset. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 12.00 Emmerdale. 02.50 Poliisit 2017 (S). 14.00 Kiinteistöhuutokauppa. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 04.30 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 20.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 04.45 Simpsonit. 08.00 Richard Hammondin autopaja. 22.45 ELOKUVA Butiken. 13.50 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 04.20 Naked Attraction Suomi. 22.05 Frendit. 10.15 Hengenvaarallisesti lihava. 01.35 Frendit. 03.35 Mord ombord. 18.25 Simpsonit. 15.00 Yle Uutiset. 16.20 Savotta. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 07.05 Simpsonit. 17.20 Leijonan luola Suomi. Elokuvasarjan kolmannessa osassa Katniss Everdeen on 13. 19.00 Lomakoti auringon alta. 10.25 Top Gear Suomi. Kiinteistönvälittäjä Annalla on ongelma haamu ei suostu lähtemään hänen kotoaan ennen kuin Anna on palannut yhteen exnsä kanssa. 11.40 Restaurant: Impossible. 14.35 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 16.10 Urheiluradio. 19.20 Suuri seikkailu. 12.13 Radio Suomen Päivä. Sosiaalisen statuksen merkitys on suuri. 23.55 Alavan seurakunnan virsiä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Laosin kadonneet aarteet: Angkor. 22.35 Syke. 07.00 Morgonstudion. 18.00 Yle Uutiset. 09.55 Moderni perhe. 14.10 ELOKUVA Postanvisningen. 23.50 Petolliset. 13.15 Sampo ja kotivideot. 13.00 Suuri seikkailu. Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. 02.05 Latelan Laurin hurja remontti. 18.10 Latelan Laurin hurja remontti. 13.40 Yleisurheilu: Grand Slam Track. 00.10 ELOKUVA Salasana: Swordfish. 02.55 Frendit. 16.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 18.55 30 minuter. 16.15 Kapen keittiökaappaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.35 Tennis: Ranskan avoimet – Parhaat palat. 21.55 Kronprinsessan Victorias fond: Att ta makten i sitt eget liv. Kesäkonsertti Schönbrunnista 2025, Yle Teema & Fem klo 22.20. 21.00 Psykopaatti vierelläni. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 12.25 Trixie Motel. 09.11 Radio Suomen Aamu. 12.45 Simpsonit. Musiikin esittävät Tuohus-kuoro ja soitinyhtye, johtajanaan Juha Vintturi. 21.00 ELOKUVA Ocean’s 8. 16.50 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 20.00 Huvila & Huussi. 07.50 Alaska: Viimeinen rintama. 15.30 Raharemontti. 11.20 Fråga Lund. 12.45 Merisää. 09.00 Miehen puolikkaat. 11.35 Naisten autopaja. 22.00 Miehen puolikkaat. 08.00 Ihanat kamalat lemmikit. 09.30 Miten kaikki tehdään. 11.20 Futurama. 19.40 Miehen puolikkaat. 20.30 Rapport. 09.40 Legendojen merirosvot. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 07.10 Aamusoitto. 23.35 Frendit. 19.28 Sportnytt. 17.35 Futurama. 03.25 Maistissa maailmalla. EUROSPORT 1 06.01 Purjehdus: Sail GP, New York. 09.00 Haastattelussa. 16.20 Top Gear. 12.15 Simpsonit. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 13.30 På resa med Bachstad: Japan. 19.00 Lentoturmatutkinta. 07.00 Lemmen viemää. TV5 06.25 Rantataloa etsimässä. 10.00 Ruben Stiller. 21.00 Yle Uutiset. 22.35 Frendit. 23.20 ELOKUVA Matrix Reloaded. 19.30 Julkkisten tietotoimisto. 14.10 Miehen puolikkaat. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00 TV4Nyheterna. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Markku ”Rive” Kanerva rakastui pienenä poikana nahkakuulaan. 23.02 Club Millennium. 11.55 Top Gear Suomi. 14.20 Rekkakuskit Suomi (S). 10.30 Herätyksen merkit. 21.30 Rillit huurussa. 07.50 Merisää. Jakso 13/13. 08.30 Etsikää minun kasvojani. 15.25 Castle. 13.02 Paikka auringossa Hanna Kataja-Rahko. 08.25 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 02.30 Moottoriurheilu: Rally Raid: Etelä-Afrikka. 11.20 Karibian rannikkovartiosto. 09.55 Sinkkuvanhemmille puoliso Britannia. 07.30 Herra käyttää lääkäriä. Kokelaat kohtaavat kouluttajat leirin jälkeen ja keskustelevat ensimmäistä kertaa kokemuksistaan. 08.50 Bronxin eläintarha. 01.10 ELOKUVA Nälkäpeli Matkijanärhi, osa 1. 09.05 Muistojen bulevardi. 17.10 Ruotsin rajavartijat. 13.50 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. Hartaudessa kuullaan taizé-laulu ”Vain Jumalassa rauhan”. 23.15 Aristoteleen kantapää. 19.17 Kulturnyheterna. 14.45 Huvila & Huussi parhaat remontit. 14.55 Maantiepyöräily: Critérium du Dauphiné. 12.50 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 06.50 Kiinteistöhuutokauppa. 21.00 Rillit huurussa. 14.00 Yle Uutiset. 05.00 Lähemmäksi Jumalaa. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. kesäkuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.00 Saitureiden säästövinkit. 07.53 Radio Suomen Aamu. 15.35 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 21.55 Carry The Love. 15.00 Hudson & Rex. 21.35 Kalle Haatanen. 14.40 Äärimmäinen selviytyjä. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 21.45 TV7 Israel News Extra. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 07.15 Henkilökohtaisesti Ingemar. 01.05 Kate: Dianan jalanjäljillä. 11.25 Cycling Show. 19.45 En scen kväll i juni. 21.00 Hotell Vita hästen. 17.05 Återvändarna. Se, miten ihminen asemoi itsensä yhteiskunnan sosiaalisessa hierarkiassa, on yhteydessä mm. 12.10 Pohjolan villi luonto. 10.00 Remontilla rahoiksi. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 21.00 Yle Uutiset. Onnistuessaan siitä tulee vuosisadan ryöstö maailman kalleimman timanttikorun kera. 15.05 Rantatalon metsästäjät. 16.20 Autojen ensiapu. 10.35 Museoiden mysteerit. 14.30 Tiny House Hunting. 23.30 Rapport. 17.55 Alastomat selviytyjät: Yksin. 04.50 Naked Attraction Suomi. Klassista musiikkia. 09.40 Maantiepyöräily: Giro d’Italia. 10.02 Radio Suomen Päivä. 13.03 Forum. 17.10 Urheiluradio. 06.30 Tiny House Hunting. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 19.15 Miehen puolikkaat. 10.00 Come Home Kids. 03.50 Futurama. 22.08 Club Millennium. 15.15 Henkilökohtaisesti Ingemar. 17.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.15 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 08.30 Miehen puolikkaat. 15.00 Miehen puolikkaat. 11.55 Tennis: Roland Garros. 22.00 Aktuellt. 19.10 ELOKUVA Poliisiopisto: Moskovan keikka. 09.30 Café Raamattu. 17.00 Rapport. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 12.55 Radio Suomen Päivä. NIKLAS SCHNAUBELT / YLE KUVAPALVELU. 18.05 Äventyr på sommarfjället. 06.45 Nyhetsmorgon. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 18.20 Nyhetstecken. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 23.35 ELOKUVA En dag kommer allt det här bli ditt. 02.35 Tillbaka till paradiset. 13.00 Nyhetsdagen. 12.10 Tiedeykkönen: Kuulutko ylemmän vai alemman statuksen suomalaisiin. 19.02 Urheiluradio. 17.35 Näistä levyistä en luovu: Markku ”Rive” Kanerva. 15.10 Christina-lehden luontokuvat. 14.30 Vanha testamentti avautuu. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Remppa vai muutto UK. 09.05 Urheiluradio. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 112 Hätäkeskus. 01.20 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S)
Yleisurheilu Lahti: Kotimaisen gp-sarjan kilpailu: Naiset: 200 m (1,6 m/s): 1) Ann Marii Kivikas Viro 23,28, 2) Mette Baas JoKa 23,30 (kkk), 3) Aino Pulkkinen JKU 23,67,... Pesäpallo Miesten Superpesis: Tahko–PattU 2–0 (6–0, 1–0), AlajA–IPV 2–0 (3–2, 2–1), SoJy–Manse 1–2 (3–2, 1–5, 2–3). New Balance Fuelcell Rebel V4 Naisten tai miesten neutraalit juoksukengät, jotka vauhdittavat juoksuasi. Montreal Canadiensissa loistokkaan kauden pelannut puolustaja Lane Hutson palkittiin parhaana tulokkaana. 50 KPL ERÄ! 50 KPL ERÄ! BROOKS EDUSTAJA LAUANTAINA 14.6. Vieraiden avausjuoksun löi Kiia Jauhiainen. JARNO HERRANEN Jalkapallo Miesten Suomen cup, 6. STT–AFP. Pitkään vuoroon mahtui toinenkin kunnari, kun Aino Lähteenmäki iski läpi kakkoskopparin tontilta. Ratkaiseva irtiotto tuli Niskakankaan lyöntivuorolla, jolloin kotijoukkueen lukkari iski kolmosrajasta läpi. Täällä on hyvät mahdollisuudet menestyä ja uskon, että tämä on henkilökohtaisestikin hyvä ympäristö kehittyä paremmaksi pelaajaksi, Tikka avaa päätöstään seuran tiedotteessa. Pari edelliskautta hän on pelannut Ruotsin SHL:ssä HV71:n riveissä. –?Kärpät on huippuorganisaatio, jolla on tavoitteet korkealla. Makarista tuli ensimmäinen yhdellä kaudella 30 maaliin yltänyt NHL-puolustaja sitten Washingtonin Mike Greenin ja kauden 2008–09. Naisten Superpesis: Fera–JoMa 0–2 (0–3, 1–5). 3000 m ej: 1) Ilona Mononen LA 9.39,99, 2) Juliane Hvid Tanska 9.44,54, 3) Ava O’Connor Irlanti 9.45,00. Voittajat puolivälieriin, jonka runkopelipäivät ovat 24.–25.6. kesäkuuta 2025 24 // UUTISET ALE Kesän ENNAKKOKesän ENNAKKOINTERSPORT KOKKOLAN Puma Ess Small Logo Tee Naisten tai miesten puuvillainen, pehmeä t-paita vapaa-aikaan ja urheiluun. kierrosta: HJK Klubi 04–IFK Mariehamn 4–3, FC Haka– Gnistan 3–2, OLS–EIF 0–1, Jaro–VPS 5–4 rp (2–2), SJK–KPV 7–0, FC Jazz–KuPS 2–6, MP– HJK 0–1. Pituus, luokka 38: 1) Aamu Hulmi HKV 382. Pituus, luokka 12: 1) Iida Lounela HKV 540 (0,7 m/s SE). 15) Väinö Venetjoki GIF 3.56,11. Otteluparit arvotaan 17.6. 400 m aj: 1) Moa Granat Ruotsi 55,68, 2) Hilla Uusimäki KU-58 55,77, 3) Sara Mato Unkari 55,97. Makar voitti ensimmäisen Norris Trophynsä vuonna 2022. Jatkotilanteista Matilda Niskakangas, Kaisa Lähdemäki ja Anni Kangas iskivät SMJ:n jo 4–1-johtoon. Tikka tunnetaan fyysisenä ja työteliäänä kahden suunnan hyökkääjänä. Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 77,14 (SE), 2) Silja Kosonen TuUL 74,55, 3) Nicola Tuthill Irlanti 71,71,... Camilla Lappalainen palkittiin PesäKuulan parhaana. Miesten Ykköspesis: SiiPe–KPL/2 0–2 (2–5, 4–7). 5) Konsta Alatupa JKU 47,21. Keihäs: 1) Julius Yego Kenia 82,95, 2) Keshorn Walcott Trinidad&Tobago 79,98, 3) Taneli Juutinen PudasjU 78,24, 4) Eemil Porvari HartVo 77,64,... 100 m aj (0,1 m/s): 1) Maayke Tjin A-Lim Hollanti 12,93, 2) Nooralotta Neziri JKU 12,96, 3) Vilma Mäki KuortKu 13,17,... PesäKuulan parhaana palkittiin etenijäjokeri Camilla Lappalainen, joka hoiti ruutunsa kärkilyöntisaldolla 7/8. Maila-Jusseista palkittiin Niskakangas ja Hirvelä. asti. 044 248 0386 • Ma-pe 10-19, la 10-17 ja su 12-16. Naisten Suomen cup, 4. 6) Saga Vanninen TP 24,32. Kaksi juoksua tuonut kärki Odessa Tiitto sai kakkospalkinnon. kierrosta: IF Gnistan–HJS 0–1, PKKU/T18–FC Lahti 1–2, PK-35–HPS 3–4 rp, (1–1), JyPK–Åland United 1–5, TPV–Ilves 0–4, VPS–SJK-j 3–0. Maila-Jussit pelasi molemmilla jaksolla yhden tehokkaan sisävuoron, jolla irtosi kolme sarjapistettä jaksoin 2–0 (4–2, 8–3). Makar kirjasi runkosarjassa 30 maalia ja 62 maalisyöttöä. 5) Charlotta Sandkulla IFÅs 66,81. 8) Sonja Stång KuivasjAu 13,75. Pohjoislohko: LaVe–AlajA 2–0 (3–0, 7–4), PattU–TyTe 1–2 (0–1, 2–1, 1–2), SMJ–PesäKuula 2–0 (4–2, 8–3). Liiga-uransa hän aloitti Vaasan Sportissa kaudella 2015–16. Edun saat Plussa-kortilla. Miehen mukaan Kärpät saa hänestä monipuolisen sentterin, joka tuo mukanaan joukkueeseen vähän lisää karheutta. 400 m: 1) Bailey Swift Britannia 46,64, 2) Cillin Greene Irlanti 46,89, 3) Riccardo Meli Italia 46,95,... Ratkaisu syntyi kolmannen tasoittavalla, jossa syntyi peräti kahdeksan juoksua. 9) Jarmo Marttila VIS 72,91. Avausjaksolla PesäKuula loi kolmostilanteita kotijoukkuetta enemmän, mutta toisella jaksolla sekin tilasto pyörähti Maila-Jusseille. 10) Kaisa Honkaharju KäTa 2.08,79. Seuran ja pelaajan välinen sopimus on pituudeltaan 2+1 vuotta. 1500 m: 1) Jesse Fokkenrood Hollanti 3.41,48, 2) Leonard Markén IFVOM 3.45,19, 3) Maxime Chaymeton Etelä-Afrikka 3.45,48, 4) Joonas Kumpulainen OrimJy 3.46,42,... Keskipohjanmaa // Perjantaina 13. Voimassa 16.6. Kolmiloikka: 1) Aaro Davidila LaLu 16,26, 2) Endiorass Kingley Itävalta 16,24, 3) Aapo Karvinen VsV 15,63. Makar poikkesi vanhempiensa luona, ja siellä perhe ja ystävät odottivat yhdessä komean Norris-pokaalin kanssa. Pituus: 1) Jessica Kähärä MiKV 651 (kkk), 2) Taika Koilahti TuWe 637, 3) Saga Vanninen TP 627,... Tikka, 29, on HIFK:n kasvatti, mutta siirtyi myöhemmin juniorina pelaamaan Espooseen. Hutson voitti kärkikolmikkoon yltäneet, eli viime vuoden ykkösvarauksen Macklin Celebrinin ja Calgaryn maalivahdin Dustin Wolfin. Toisen tasoittavalla Janika Vierimaa kavensi 4–2:een, mutta siihen PesäKuulan takaa-ajo katkesi. Miehet: 200 m (1,0 m/s): 1) Gediminas Truskauskas Liettua 20,73, 2) Joe Ferguson Britannia 20,95, 3) Samuel Purola OP 21,00 (kkk),... Avausjaksolla tehot osuivat toiseen vuoroon, joka käynnistyi Olivia Katajan tuomalla vapaataivaljuoksulla. Alennus lasketaan tarjoushinnoista. Vierimaa ja Pinja Huhtala löivät vielä neljännen tasoittavalla vieraiden lohdutusjuoksut. Liigassa hän on lisäksi edustanut HPK:ta sekä Ilvestä. Hän oli liigan puolustajakärki kummassakin tilastossa. asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. 99 99 119 ,159 ,-40% -66% 15 ,10 ,(25,-) (29,90) PLUSSA-KORTILLA TO-MA 12.-16.6. Rukka Molksy W tai Mollby M t-paita Naisten tai miesten tekninen T-paita urheiluun ja vapaa-aikaan. Kärpät hankki Tommi Tikan sentterikseen Jääkiekkoliigassa pelaava Oulun Kärpät on kiinnittänyt rosteriinsa hyökkääjä Tommi Tikan. 800 m: 1) Helen Schlachtenhaufen USA 2.02,34, 2) Ellie Leather Britannia 2.02,98, 3) Grace Vans Agnew Britannia 2.03,02, 4) Veera Mattila VammSV 2.03,32,... Miesten suomensarja, länsilohko: NuJy–APV 2–0 (2–1, 3–2), LaihLu–Ura/2 2–0 (6–1, 5–0), VM jun–AlajA/2 2–0 (3–0, 2–0). Seiväs: 1) Urho Kujanpää TP 560 (kkk), 2) Robert Kompus Viro 550, 3) Juho Alasaari LaihLu 540. Tehovuorot kaatoivat PesäKuulan Juha Savela Seinäjoen Maila-Jusseilla oli yksinkertaisen tehokas sapluuna, jolla se kaatoi Jokilaakson PesäKuulan keskiviikkona naisten ykköspesiksen ottelussa. 5) Samuli Samuelsson IkaalU 21,23. Naisten Ykköspesis: Etelälohko: HP–Puhti 1–0 (3–3, 6–2), Kirittäret–Jana 1–2 (7–4, 2–4, 2–4), Pesä Ysit–Pesäkarhut Ak 2–0 (6–5, 3–1). New Balance FF X 880 v15 Naisten ja miesten juoksukengät monipuoliseen lenkkeilyyn. Naisille myös väljempi D-mitoitus. -20 % VAPAA-AJAN KENGÄT ja SANDAALIT INTERSPORT KOKKOLA Kauppakeskus Chydenia, Tehtaankatu 3-5, 67100 Kokkola P. Nyt hänet yllätettiin kesken kavereiden kanssa pelatun golfkierroksen kotimaisemissaan Calgaryssa. Tarjoukset voimassa 16.6. Makar, 26, jätti äänestyksessä taakseen Columbus Blue Jacketsin Zach Werenskin ja Vancouver Canucksin Quinn Hughesin. KP Cale Makar on NHL:n paras puolustaja Colorado Avalanchen Cale Makar pokkasi uransa toisen Norris Trophy -palkinnon NHL-jääkiekkoliigan parhaana puolustajana, liiga kertoi keskiviikkona. 6) Saana Peura TervolTe 595. Tuloksena oli kunnari ja kotiin ehtivät myös kolmoselta lähtenyt Olivia Kataja ja ykköseltä kiertänyt Sanni Hirvelä. KLO 10 opastamassa jalkinevalinnoissa! adidas Supernova Rise 2 Naisten tai miesten juoksukengät päivittäiseen juoksuharjoitteluun. Alennus ei koske seuratuotteita eikä se ole yhdistettävissä muihin etuihin