Sellaisen Kokkolan Tiikerit esitti tiistaina Savo Volleytä vastaan, joka korjasi odotetun voiton Hollihaasta neljän erän ottelusta. Seuran puheenjohtaja Hannu Hakkaraisen mukaan bändien treenikämpän tilalla oli aikoinaan putka. Esimerkiksi bingoillat ja tanssit vetävät paikalle tuvan täydeltä väkeä. 1 Sivu B3 Jukka Aniaksella on teoria ”joulujuhlagatesta”. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri soittaa perjantaina Malin Bromanin liidaamana kaksi Maurice Ravelin sävellystä, Jousikvarteton ja Tziganen. Trikolorin sävyt hehkuvat 1 Sivu A9 Malin Broman taituroi Maurice Ravelin Tzigane-teoksessa. Taloilla on merkitystä 1 Sivut B1–3 Alaviirteen nuorisoseurantalo rakennettiin vuonna 1945. Ranskalaisen illan ohjelmistossa on myös Faurén ja Stravinskyn sekä Lili Boulangerin teoksia. ULLA NIKULA ” Ei se Kulmuninkaan puheenjohtajakausi aivan säkenöiden ole alkanut. marraskuuta 2019. Kestotilattuna kotiin 1,00 € (sis. alv 10 %). 1 Sivu A13 Tiikereiltä erän verran huippupeliä Olli-Pekka Ojansivu syötti kolme ässää Hollihaassa. www.keskipohjanmaa.fi Keskiviikko 13. Niiden merkitys kasvaa sitä mukaa kun kylien muut palvelut vähenevät. Nro 310 Huumekauppaa puhelimella 1 Sivu A4 Pietarsaarelaismiehet lahtasivat 800 kissaa luvan kanssa, mutta väärillä välineillä 1 Sivu A8 Kokkolassa on parisenkymmentä kyläja seurantaloa. CLAS-OLAV SLOTTE Postilla pulaa joulukauden työvoimasta UUTISET 1 Sivut A10-11 Yksi hyvä erä ei tuo pisteitä lentopallossa. Hinta 3,00 €. JUKKA LEHOJÄRVI
NYKYÄÄN kuntien tehokkuutta tuottaa sosiaalija terveyspalveluja tarkastellaan tarvevakioiduilla indekseillä. Toinen keskittyy lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden parantamiseen ja toinen sosiaalipäivystyksen käynnistämiseen Oulaskankaan yhteispäivystyksessä. Mutta ruoho ei välttämättä näytä sen vihreämmältä Kallion puolella. EETU KUPULISOJA. Johanna Patasen arvion mukaan tilanne on aivan toinen synnytyksissä. Yhtenä lipsujana Soiten leiristä on arvuuteltu Toholampia, jonka suunnitelmat ulkoistaa terveysja hoivapalveluja kariutuvat Soiten vastustukseen ja joka ei vieläkään ole allekirjoittanut sopimusta Soite-yhteistyöstä. –?Kuten sanottu, sen asian arviointi kuuluu poliittiseen päätöksentekoon. 1 Kalliossa menossa tuottavuusohjelma, jossa ei ole euro-tavoitteita. –?Aiemmin lähes kaikki synnytykset tapahtuivat Oulaskankaalla. Erikoissairaanhoidon menojen arvioidaan pysyvän entisellään. Keski-Pohjanmaan indeksi on 103, Pohjanmaalla 103, Lapissa 111, Kainuussa 106, Pohjois-Pohjanmaalla 96 ja Etelä-Pohjanmaalla 97. Asukaspohja on runsaat 34 000. Riskisynnyttäjät ohjataan Ouluun kuten aiemminkin. THL:n tilastotiedot ovat vuodelta 2017. Keski-Pohjanmaan maakunnan tarvevakioitu indeksi on maan kolmanneksi korkein 18 maakunnan joukossa. Keski-Pohjanmaalla Kokkolan tarvevakioitu indeksi on 103, Halsualla 104, Kruunupyyssä 109, Kannuksessa 100, Vetelissä 100, Luodossa 104, Toholammilla 100, Lestijärvellä 97 ja Kaustisella 99. KALLION peruspalvelukuntayhtymän kuuluvat Alavieskan ja Sievin kunnat sekä Ylivieskan ja Nivalan kaupungit. Synnytysten loppuminen Oulaisissa siirsi ne pääsääntöisesti Kokkolaan. –?Käynnistämme ensi vuonna kaksi uutta toimintamallia. Ei ole ihme, jos perheet hakeutuvat pienempiin yksikköihin, joissa on kotoisa tunnelma. Molemmat ovat tärkeitä, mutta nostavat alussa kustannuksia. –?Lapsen syntymä on perheille hyvin intiimi tapahtuma. FAKTA Sote Kalajokilaaksossa 1 Ppky Kallion muodostavat Ylivieska, Nivala ja Sievi. Viikonloppunahan Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, itse Ullavassa asuva, Reino Herlevi epäili Soiten kuntayhtymän rakoilevan, jos säästösuunnitelmat kohdistuvat liiaksi maaseudulle. PUHEENAIHE: KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A2 Kallio ja Soite Antti Savela –?Ei ole tullut yhtään kyselyä. 1 Ppky Selänteeseen kuuluvat Haapajärvi, Pyhäjärvi ja Reisjärvi. Kysymys Pataselle kuului, onko Soiten jäsenkunnista tullut kontakteja mahdollisen kuntayhtymän vaihdon tiimoilta. Soiten taloudessa on ongelmia, ja kunnat ovat asettaneet sille merkittävän säästövelvoitteen. Edellisvuoden kuluessa toimintamenot nousivat noin kahdella ja puolella prosentilla. Tehokkuusmittari ottaa huomioon sen, että ikärakenne ja sairastavuus vaihtelevat kunnittain. Olemme koko ajan pyrkineet tehostamaan toimintaamme ja vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin, Patanen kertoo. Arvioisin, että jopa 90 prosenttia äideistä menee Kallion alueelta Kokkolaan synnyttämään. Toisaalta ei varmaan minuun ensimmäisenä yhteyttä otetakaan. Patasen arvion mukaan Kokkolan vetovoima johtuu keskussairaalan synnytysosaston pienuudesta, kotoisuudesta ja hyväksi koetusta hoidosta. Nämä kunnat ovat siis tuottaneet palvelut keskimääräistä halvemmalla. Kalliokin hakee säästöjä Nivalan terveyskeskus on osa Kallion kuntayhtymän palvelurakennetta. ERIKOISSAIRAANHOIDON Kallion kunnat hankkivat lähinnä Oulun yliopistosairaalasta ja Oulaskankaalta. –?Taloutemme on vatupassissa, mutta kyllä mekin olemme joutuneet säästämään. Parhaillaankin on menossa tuottavuusohjelma. Johtaja Johanna Patasen mukaan kuntien rajanylitykset ovat poliitikkojen käsissä. Se perustettiin kohta paras-lain tultua voimaan vuonna 2008. Maan keskiarvon ollessa tasan 100 Kallion kunnista Alavieskassa tarvevakioitu indeksi on 97, Nivalassa 99, Sievissä 97 ja Ylivieskassa 96. 1 Oulaisissa omat peruspalvelut 1 Kalajoella ja Merijärvellä yhteistoiminta-alue. Kallion ensi vuoden budjetti kasvaa runsaalla kolmella prosentilla ja varsinkin perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen menot nousevat 4,7 prosenttia. Kunnan mahdollinen siirtyminen kuntayhtymästä toiseen on ennen kaikkea poliitikkojen, ei viranhaltijoiden asia, kommentoi peruspalvelukuntayhtymä Kallion johtaja Johanna Patanen. Myöhemmin varsinkin nuorisoprojekti tuo säästöjä, Patanen toteaa. Siihen Patanen ei ota mitään kantaa, olisiko Kalliossa paremmat olot kuin jossakin toisessa kuntayhtymässä
Tänään kuvassa ovat lintulaudan säpinässä fasaani ja orava. Soiten mallinen organisaatio on malli, johon monet pyrkivät. ” Perustason palvelut ovat mielestämme lähipalveluja ja sellainen käsitys on jäänyt, että Soitessa ei välttämättä ajatella täysin samalla lailla. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PÄÄKIRJOITUS KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Erimielisyys peruspalveluista Antti Savela TOHOLAMPI Toholammin valtuuston puheenjohtaja Mika Ranta-Nilkku (kesk.) arvioi, että keskeinen erimielisyys esimerkiksi Toholammin ja Soiten välillä on siinä, että Toholampi haluaa säilyttää maaseudulla mahdollisimman paljon perustason palveluja, kuten lääkärin, hammaslääkärin, vanhusten hoivapalvelut ja neuvolan. Ranta-Nilkku toivoo nyt Soitelta ymmärrystä alueen maaseutukuntia kohtaan, sillä jos keskittäminen jatkuu, kunnat ovat eräällä tavalla pakotettuja katsomaan muitakin vaihtoehtoja. Jos asiat hoituvat mallilla, raskaana olevat äidit voivat raivata tietä muillekin Kalajokilaakson erikoissairaanhoidon potilaille. Nyt kuitenkin joku voisi kysyä, onko malli sittenkään oikea. Mistä voisi säästää, kun Kallio sekä Selänne joutuvat miettimään rahojen riittävyyttä tulevaisuudessa. Päätöksessä todetaan, että kyse on kaikille oppilaille yhteisestä juhlasta, joka on järjestettävä niin, että siihen voi osallistua vakaumuksesta riippumatta. Johanna Patanen Peruspalvelukuntayhtymä Kallion johtaja SITAATIT Kuinka peruspalvelut mielestäsi toimivat. Linjaus pätee riippumatta siitä, onko tarjolla vaihtoehtoinen juhla. Soiten kannattaa kuunnella Keski-Pohjanmaan jokilaaksoja ja jokilaaksojen Soitea. Tärkeitä hetkiä on mukava ikuistaa ja jakaa muidenkin kanssa. Suomalainen yhteiskunta ja sen asukkaat muuttuvat. Tule tekemään Keskipohjanmaata yhdessä toimituksen kanssa. Toimitus julkaisee lehdessä lukijoiden kuvia erilaisista aiheista. Kuvia julkaistaan paperilehden lisäksi myös internetissä. Sen nähdään palvelleen hyvin ja edullisesti erilaisissa vaivoissa ja sairauksissa. ” Käynnistämme ensi vuonna kaksi uutta toimintamallia. –. Ratkaisua ennen oli kuultu myös koulujen rehtoreita. Asioista voisi keskustella asiallisestikin. Tämä pätee moneen asiaan, eikä vähiten kuntien tilanteeseen Soiten alueella. –?Samoin meillä vierastetaan ajatusta, että tämän keskuksen tasevastuu olisi täysimääräisesti kaikilla Soiten kunnilla. Maltti on valttia KOMMENTTI Antti Savela antti.savela@kpk.fi Maltti on valttia. Väärillä faktoilla väitteleminen on joskus lennokkaampaa kuin tosiasioiden pohjalta keskustelu. Vahva keskussairaala on maakunnan etu ja vahva maakunta on keskussairaalan etu. Vai onko kysymys väärinymmärryksestä. Viikonloppuna keskustelu ryöpsähti valloilleen ja koulujen joulukirkon kieltämistä kauhisteltiin. Onko palapelissä liian monta palaa. Vastaavaa keskustelua on käyty aiemminkin. Mikä kuuluu suomalaiseen perinteeseen ja kuka siitä päättää. Perustason palvelut ovat mielestämme lähipalveluja ja sellainen käsitys on jäänyt, että Soitessa ei välttämättä ajatella täysin samalla lailla, Ranta-Nilkku toteaa. Näin saisimme vahvan ja yhteistyökykyisen verkoston, Ranta-Nilkku toteaa. Ei kannata hylätä hyvää ja rakennettua vaan tarkentaa sitä niin, että kaikki hyötyvät. Kuten oheinen juttu kertoo, Kalajokilaaksosta tullaan kilvan synnyttämään Kokkolaan. Tilanne on hankala siksi, että keskus ei ole erikoissairaanhoitoa, jonka rakentamisen yhteisvastuun kyllä jaamme. Erityisen suosittuja ovat luontoja eläinaiheiset kuvat. –?Olemme aina Toholammilla korostaneet, että haluamme vahvan keskussairaalan ja päivystävän erikoissairaanhoidon ja vahvan Soiten, mutta sitä emme ymmärrä, miksi sitä ei voi ylläpitää säilyttämällä myös maakunta ja vahvistamalla verkostona myös maakunnan lähipalveluja. Soiten tilanne on herättänyt keskustelua. Juuri tämän pohtimiseen tarvitaan malttia. Joulukirkkoon saa mennä edelleen. Nykyisellään lääkärin vastaanotto vaihtelee kunnasta toiseen Lestijokilaaksossa ja siitä tulee huonoa palautetta. Tiina Ojutkangas Perinteistä voisi keskustella asiallisestikin Väärillä faktoilla väitteleminen on joskus lennokkaampaa kuin tosiasioiden pohjalta keskustelu. Pölösen mukaan kyse ei ole yksittäisestä koulun joulukirkkoon osallistumisesta tai jumalanpalveluksesta vaan joulujuhlan korvaamisesta kirkossa järjestetyllä juhlalla. Lukijan kuvia voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi. Fasaani kohtaa oravan LUKIJAN KUVIEN KERTOMAA ANTTI VARONEN. Ajan hengen mukaisesti hutkitaan ja halutaan olla ”oikeassa” niin nopeasti, että osa kommentoijista on joutunut lieventämään puheitaan väärinkäsitysten vuoksi. Pasi Pölönen perustelee linjaustaan siten, että joulujuhla on osa opetusta, jonka tulee lain mukaan olla uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitoutumatonta. Oikeusasiamiehen kannanotto liittyy kouvolalaisen koulun tapaukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi yksittäiset virret. A pulaisoikeusasiamiehen linjaus koulujen joulujuhlista ja kirkosta juhlapaikkana on saanut nopeat kommentit ja ääripäät kukoistamaan. Kysymys on siis apulaisoikeusasiamiehen päätöksestä, että kaikille tarkoitettua joulujuhlaa ei tulisi pitää kirkossa. Sitäkin on vaikea uskoa, niin monta iltaa osapuolet ovat olleet asiaa yhdessä pohtimassa. Valtakunnallisesti Soite on esimerkki pitkälle edistyneestä integraatiosta, jolla perusterveydenhuoltoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalihuoltoa on yhdistetty ja virtaviivaistettu samassa organisaatiossa. Tuntuukin oudolta, jos nyt –?kuitenkin ihan ratkaistavissa olevissa asioissa – syntyy railoja yhteisen pelikenttään. Kunnioittava suhtautuminen erilaisia vakaumuksia kohtaan kuuluu toivottavasti myös suomalaisiin perinteisiin. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi vuonna 2014, että koulujen juhliin voi sisältyä ”sinänsä uskonnollista alkuperää olevia traditioita”. Suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlassa tuntuu mahdolliselta ja kevätjuhlaperinteeseen kuuluvalta. Mika Ranta-Nilkku Toholammin valtuuston puheenjohtaja ” Taloutemme on vatupassissa, mutta kyllä mekin olemme joutuneet säästämään. On aika hämmästyttävää, että kuntayhtymä, joka on edistynyt mallikkaasti suomalaisessa sosiaalija terveyspalveluiden uudistamisessa, kohtaa näinkin erilaisia paikallisia ajatuksia palveluiden kehittämisestä. Keskustelun ongelmaksi muodostui se, että apulaisoikeusasiamies ei kieltänyt koulujen joulukirkkoa. Esimerkkinä Reisjärvi, joka käyttää ehkä eniten Kalajokilaaksosta Keski-Pohjanmaan keskussairaalaa, kehutaan kovasti Kokkolan sairaalaa. Ranta-Nilkun pelkona on, että kun suunniteltu hyvinvointipalvelukeskus Kokkolaan valmistuu, sinne integraation nimissä keskitetään palveluja muun muassa Lestijokilaaksosta
Päihteitä puhelimessa Pohjanmaan poliisin ICT-tutkija Tony Carlsson (oik.) puhui Ankkurikahveilla Tor-verkosta. Niiden avulla nuori pystyy ottamaan yhteyttä myyjään ja sopimaan kaupoista. 1 Nimi tulee alun perin sanoista The Onion Router (sipulireititin). Kun verkon käyttäjän tietokone tai puhelin avaa yhteyden Tor-verkossa, Tor salaa alkuperäisen datan ja lähettää sen sattumanvaraisesti valituista solmuista koostuvan virtuaalipiirin läpi. Toisissa ilmoituksissa kerrotaan vain määrät ja hinnat, toisissa kuvaillaan tuotteita tarkemmin. Sovellus luo sen jälkeen yhteyden automaattisesti. VAIKKA Tor-verkko kuulostaa vain ammattirikollisten ja terroristien käyttämältä ohjelmistolta, todellisuudessa sinne pääsee kuka tahansa. Vain neljä prosenttia internetistä on näkyvillä ja kaikkien käytettävissä. –?Tor-verkkoon mennään, koska halutaan toimia anonyyminä. 1 Vapaaehtoiset ylläpitävät tietokoneillaan reitittimiä, joita kutsutaan solmuiksi. Käytännössä nämä kaikki tarkoittavat yhtä ja samaa asiaa: verkkoa, jossa käyttäjää ei voida tunnistaa IP-osoitteen avulla. Mikäli huoli herää, asiasta voi olla yhteydessä esimerkiksi Soiten alueella toimivaan Ankkuritiimiin tai sosiaalipäivystykseen. –?Pitää vain ladata sopiva sovellus puhelimen sovelluskaupasta ja laittaa muutama rasti ruutuun. Deep Web eli syväverkko kattaa 90 prosenttia ja pitää sisällään esimerkiksi yritysten omat tietojärjestelmät. Myynti-ilmoituksissa on muiden tietojen lisäksi myös myyjän yhteystiedot. Jos nuorella on puhelimessaan sovellus, jonka kuvakkeessa näkyy sipuli, on syytä vakavaan keskusteluun. Sinne on Carlssonin mukaan erittäin helppo päästä. AIVAN yhtä helppoa on löytää huumeidenmyyntisivut. Ei sisällä edes pieniä määriä pähkinää.” Näin lukee yhdessä myynti-ilmoituksessa, joka on julkaistu kokkolalaisella huumeidenmyyntipalstalla. Laittomuudet tapahtuvat siellä. 1 Keskiössä on moniosainen Tor-salaus, joka koostuu kasvimaailman sipulin tavoin useista salauksen kerroksista. Dark Webbiä voidaan kutsua Darknetiksi, The Onion Routeriksi eli Tor-verkoksi ja Onion Networkiksi eli Sipuliverkoksi. Siihen taas on oltava joku syy. Tiimiin kuuluvat nuorisopoliisi Pasi Puumala, sosiaaliohjaaja Elina Ihanus, nuoriso-ohjaaja Viljami Kinnunen ja psykiatrinen sairaanhoitaja Kimmo Piispanen. –?Itse asiassa on paljon helpompaa ostaa perjantai-iltana huumeita kuin keskikaljaa, Pohjanmaan poliisin ICT-tutkija Tony Carlsson toteaa. –?Pohjanmaan poliisin alueella suosituimmalle sivustolle tulee joka päivä noin 200 myynti-ilmoitusta, Carlsson kertoo. ” On paljon helpompaa ostaa perjantai-iltana huumeita kuin keskikaljaa. Kuvassa mukana myös rikoskomisario Kristina Boholm (vas.). Siksi vanhempien pitää tietää, mitä lapset tekevät ja keiden kanssa he liikkuvat. –?Ei vanhempien tarvitse koko puhelinta ja jokaista valokuvaa tutkia, mutta heidän on tiedettävä otsikkotasolla, mitä puhelimella tehdään. Kaikki ilmoitukset löytyvät helposti muutamalla klikkauksella, ja kaupat voi tehdä aivan yhtä helposti. 1 Jokainen sipulin kerros sisältää ainoastaan tiedon siitä, mille solmulle data seuraavaksi siirretään. Siksi vanhempien tulisi ainakin kysyä, miksi nuori on ladannut Tor-verkon puhelimeensa. 1 Ohjelmisto, joka mahdollistaa internetin anonyymin käytön. 1 Tor siis salaa kaiken alkuperäisen datan, mukaan lukien IP-osoitteen, jonka avulla käyttäjä voitaisiin tunnistaa. –?Nuoret ovat käytännössä syntyneet puhelin kädessään, ja koko heidän elämänkaarensa löytyy luurista. Carlsson kertoi osallistujille kaiken sen, mitä heidän tulee tietää Tor-verkosta. Carlsson muistuttaa, että alaikäiset lapset ovat vanhempiensa vastuulla. JUKKA LEHOJÄRVI Muun muassa nämä sovellukset, Instagramia, Snapchattia ja Wickr Prota lukuun ottamatta, vievät puhelimen käyttäjän Tor-verkkoon.. Ja jos nyt ajattelet, että tuskinpa nuoret löytävät koko Tor-verkkoa, olet väärässä. SOVELLUKSET eivät sinänsä ole vaarallisia, mutta niiden käyttö voi muuttua sellaiseksi. Sen tietävät myös nuoret. Ainoastaan ensimmäinen solmu tietää, mistä tiedot ja viestit tulevat, ja vain viimeinen solmu tietää, mihin ne loppujen lopuksi ovat menossa. Tor-verkossa on oma hakukoneensa, joka toimii samalla tavalla kuin Google. Jotta Tor-verkkoa voi ymmärtää, täytyy ensin olla perillä internetin rakenteesta. HUUMEKAUPPAAN ja erityisesti Tor-verkkoon perehdyttiin tiistaina nuorten parissa työskenteleville aikuisille tarkoitetuilla Ankkurikahveilla. Loput kuusi prosenttia on varattu Dark Webille. Siksi puhelimesta voi löytää myös ensimmäiset merkit huumeidenkäytöstä. Kokkolalaista huumekauppaa pyöritetään yhdellä sivustolla, vaasalaista toisella. Samat tiedot tulisi olla myös vanhemmilla, sillä Tor-verkko on juuri se paikka, josta nuoret ostavat huumeita. Tony Carlsson Pohjanmaan poliisin ICT-tutkija FAKTA Mikä Tor-verkko. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A4 Annika Tiitto KOKKOLA ”Puhtaasti amfetamiinia. Kokkolan Ankkuritiimi pyrkii ehkäisemään nuorten rikoksia ja edistämään nuorten hyvinvointia moniammatillisessa yhteistyössä. Lähde: Mikrobitti-lehti Huumeiden ostaminen Tor-verkosta on helppoa
Luoton myöntäjäToyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Corolla Turbo Edition -tarjous koskee varastossa olevia autoja. UUTISET KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A5 KOE SUOMEN SUOSITUIN HYBRIDIMALLISTO Hybridiviikolla 11.–16.11. -päästöt* WLTP EU-yhd. Perustamiskustannus 180 €. Toyota Rahoituskasko sisältää liikenneja kaskovakuutuksen, jota voi täydentää lisäturvilla. Kysy myös Toyota Rahoituskasko -tarjousta. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 17 602,79 €. toimituskulut 600 € + Winter Pack 490 €). 490 € Lisäksi tarjolla ERINOMAISESTI VARUSTELTU COROLLA TOURING SPORTS TURBO EDITION KOKONAISETUSI JOPA 3 000 €. Tervetuloa tutustumaan. Malli Autoverollinen kokonaishinta Toimituskulut Kokonaishinta toim.kuluineen WLTP CO. Rahoitusaika 48 kk. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia (vain yksityistilauksia) ja ovat voimassa rajoitetun ajan. kulutus* Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition 5ov Multidrive S 18 390,71 € 600 € 18 990,71 € 135 g/km 6,0 l/100 km Uusi C-HR 1.8 Hybrid Active 29 959,93 € 600 € 30 559,93 € 109 g/km 4,8 l/100 km Corolla Hatchback 1.8 Hybrid Active 27 738,22 € 600 € 28 338,22 € 101 g/km 4,5 l/100 km Corolla Touring Sports 1.8 Hybrid Active 28 791,50 € 600 € 29 391,50 € 103 g/km 4,5 l/100 km Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid Active 31 794,18 € 600 € 32 394,18 € 112 g/km 4,9 l/100 km Corolla Touring Sports 1.2T Turbo Edition 25 636,29 € 600 € 26 236,29 € 144 g/km 6,6 l/100 km Prius AWD-i Active 35 915,57 € 600 € 36 515,57 € 99 g/km 4,4 l/100 km Me Toyotalla olemme kehittäneet hybriditeknologiaamme jo yli 20 vuoden ajan, ja nyt itselataava, tehokas hybridimallistomme uudistuu jälleen. Toyotan Hybrid-malliston CO 2 -päästöt 29–131 g/km ja yhdistetty kulutus 1,3–5,8 l/100 km. Korko 2,95 %. Luototettava määrä 15 764,57 €. Winter Pack -tarjous koskee Prius ja Prius+ -hybridimalleja sekä Yaris Y20 Edition, Corolla Turbo Edition ja Aygo -bensiinimalleja. Toyotan bensiinimalliston CO 2 -päästöt 113–258 g/km ja yhdistetty kulutus 5,0–9,8 l/100 km. JUHLAVASTI VARUSTELTU YARIS Y20 EDITION + Winter Pack 490 € + automaattivaihteisto veloituksetta. Käsittelymaksu 9 €/kk. ESIMERKKILASKELMA: Toyota Yaris 1.5 Dual VVT-i Y20 Edition 5ov Multidrive S 19 480,71 € (sis. Käsiraha 20 % (3 896,14 €). HYBRIDIJOHTAJUUTTA JO YLI 20 VUODEN AJAN ENNAKKOMYYNNISSÄ UUSI C-HR HYBRID + Huoltosopimus 21,61 €/kk. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 7 942 €. 205 €/kk Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab, Kokkola, Pietarsaari ja Ylivieska www.nystedt.fi. Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike. Kilometrit 60 tkm. Kuvan autot erikoisvarustein. Toyota Jousto -rahoituksella esim. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Valikoituihin malleihin WINTER PACK Sisältää talvirenkaat kevytmetallivantein, tavaratilan suojapohjan ja kumimatot. Valittavanasi on esimerkiksi tehoillaan häikäisevä, 184 hv:n uusi Corolla Hybrid, tai tuliterä C-HR Hybrid, joka on kaikkea sitä, mitä olet näyttävältä crossoverilta toivonutkin. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350.000 km. TOYOTA JOUSTO kk-erä 205 €. Todellinen vuosikorko 4,34 %
Afganistanista kotoisin ollut Nathanael Ahmady teki itsemurhan pian sen jälkeen, kun hän oli saanut toisen kielteisen turvapaikkapäätöksen. Koulurakennuksen on tarkoitus olla valmis vuoden 2021 syksyllä. –?Miksi ei uskottu, ja kuinka perusteellisesti asia on tutkittu, ihmettelee Anderssén-Löf. –?Uudisrakennus sijoittuu tontilla Kuusiston koulun yksikerroksisen osan pohjoispuoleiseen päätyyn, jolloin ympäröivät rakennukset muodostavat koulukeskukseen turvallisen sisäpiha-alueen, jonne sijoittuvat koulukeskuksen välituntialueet ja pihatoiminnot, kertoo tekninen johtaja Juha Hopeavuori. Koulun suunnitelmat etenevät Näillä näkymin Toholammin kirkonkylän uusi koulu yhdistyy Kuusiston kouluun avokatosmallilla. UUDENKAARLEPYYN seurakuntaneuvosto on jo aiemmin pyytänyt selvitystä Migriltä. Työryhmä päätti, että uudisrakennuksen osaa pienennetään muun muassa siirtämällä Pikku Hermannin tilat ja opettajainhuone Kuusiston koululle. 29.95 Outi Yli-Arvo TOHOLAMPI Toholammin kirkonkylän koulukeskushanke nytkähti liikkeelle elokuussa, kun kunnanvaltuusto teki investointipäätöksen uudesta koulusta. Onko esimerkiksi hänen terveydentilaansa määritelty ja miten on todettu se, että Afganistan on turvallinen maa, sanoo Anderssén-Löf. Kunnanvaltuusto päätti, että Kuusiston koulun korjaukseen varataan 1,9 miljoonaa euroa. Ahmady oli kääntynyt muslimista kristityksi kolme vuotta sitten. Suunnittelutyön lähtökohdaksi valtuusto valitsi vaihtoehdon, jossa uudisrakennus yhdistetään yhdyskäytävällä tai eteistilalla Kuusiston kouluun. –?Meille vastattiin, että Suomi noudattaa palautuskieltoa, mikäli henkilö on uskottava. –?Korjaustyöt sisältävät muun muassa taloteknisten järjestelmien uusimista tilamuutosten edellyttämässä laajuudessa. Tuon valtuuston kokouksen jälkeen kirkonkylän koulukeskuksen suunnittelutyöryhmä on jatkanut suunnittelutyötä yhdessä alt Arkkitehdit Oy:n kanssa. –?Uskonto pistää eniten silmään, mutta toki päätökseen liittyy toki muitakin hämmästyttäviä seikkoja. Nyt seurakuntaneuvosto haluaa, että oikeuskansleri tutkii tapauksen. Hopeavuoren mukaan Kuusiston koulun korjaus pitää sisällään muun muassa tilamuutokset koulun kaksikerroksiselle osalle, johon tulee sijoittumaan jakelukeittiö, ruokala sekä Pikku Hermannin tilat. Näin toimittiin myös Ahmadyn tapauksessa. Hänen kääntymystään ei pidetty aitona. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A6 ma-la 8-21, su 10-21 HalpaHalli esittelee juhlakirjaansa TO 14.11. Hinta-arvioksi muodostui lopulta 2,3 miljoonaa euroa, kun sitä valtuustossa hilattiin alas 500?000 eurolla. –?Yhdyskäytävä tuo samalla välituntialueelle kaivattua sääsuojaa oppilaille. Koko hankkeen kustannukset, mukaan lukien liikenneja aluerakentaminen sekä irtokalusteja AV-laitehankinnat, ovat hieman vajaat viisi miljoonaa euroa. klo 15-17 Kaustinen juhlavuoden kirjakiertue Esittelyssä kahvitarjoilu! Otavan kustantama HalpaHallin juhlavuoden kirja kertoo väriä ja yksityiskohtia säästelemättä, kuinka Kokkolaan 1969 avatusta kivijalkapuodista kasvoi yli 35 myymälän kauppaimperiumi perustajansa sitkeyden ja järkähtämättömän uskon saattelemana. Entinen kirkkoherra oli kirjoittanut todistuksen Ahmadyn kääntymisestä kristityksi, samoin hänen kumminsa ja kristillinen ystävä. Uudisrakennusosan rakentamisen yhteydessä tehdään Kuusiston koulun saneeraus laaditun korjausohjelman mukaisesti. UUDENKAARLEPYYN kirkkoherran Mia Anderssén-Löfin tietojen mukaan Migrin selvityksessä ei uskottu Ahmadyn uskonnolliseen vakaumukseen. Työryhmä linjasi vielä, että uudisrakennuksen sijoituksessa on huomioitava Kuusiston koulun elinkaariajattelu ja uudisrakennuksen on sijoituttava järkevästi suhteessa Kuusiston kouluun ja liikuntasaliin. SYYSKUUSSA suunnittelutyöryhmässä päätettiin yksimielisesti, että tilaohjelmaa joudutaan vielä tarkastelemaan ja tilatehokkuutta parantamaan. Turvapaikanhakijoiden uskonnollista toimintaa käsitellään siinä tapauksessa, että turvapaikanhakija kertoo tarvitsevansa turvapaikan sen perusteella. Meillä on juuri kilpailutus meneillään kyseisistä suunnittelutöistä, kertoo Hopeavuori. Seurakuntaneuvosto haluaa selvittää kielteisen turvapaikkapäätöksen taustat. Hän saapui alaikäisenä Uuteenkaarlepyyhyn vuoden 2015 pakolaisaallon mukana. Hopeavuoren mukaan uudisosa ja nykyinen Kuusiston koulu yhdistyvät toisiinsa yhdyskäytävällä, joka on avokatostilaa. Seurakunta kääntyi oikeuskanslerin puoleen Uudenkaarlepyyn seurakunta haluaa selvittää itsemurhaan johtaneen kielteisen turvapaikkapäätöksen taustat.. Suunnittelutyöryhmässä ovat mukana muun muassa Herman Ojalan ja Kuusiston koulujen rehtorit, sivistysjohtaja, tekninen johtaja sekä kunnanhallituksen edustaja. Uudisrakennus muutettiin suunnitelmissa yksikerroksiseksi ja rakenne massiivipuusta toiseksi. Kunnanhallitus myös hyväksyi arkkitehdin viimeisimmät luonnospiirrokset ja antoi työryhmälle luvan jatkaa suunnittelua. Tähän tarinaan kannattaa tutustua! Tule kuuntelemaan ja kysymään, kun Kokkolan Halpa-Halli Oy:n perustaja, kauppaneuvos Esko Ylinen ja pitkäaikainen apulaisjohtaja Harri Isohanni kiertävät myymälöissä kertomassa vasta julkaistusta ”Talo, jonka Esko rakensi”-historiateoksesta. Työryhmä kokoontuu jälleen tänään keskiviikkona, jolloin keskustelussa on Keskipohjanmaan tietojen mukaan ainakin tilaohjelma. Suunnitelmien mukaan rakennustyöt alkavat ensi vuoden kesäkuussa. Tapaamisessa todettiin myös, että uudisrakennus on edullisin toteuttaa puurunkoisena. Uudenkaarlepyyn seurakunta pyytää selvitystä Migrin käyttämistä menetelmistä turvapaikanhakijan uskonnollisen vakaumuksen määrittelyssä. LOKAKUUN alkupuolella työryhmässä todettiin, että uudisrakennuksen suhteen tarvitaan kompromisseja, koska taloudelliset raamit ja käyttäjien toivomukset eivät kohtaa. TOHOLAMMIN kunnanhallitus käsitteli kouluhanketta lokakuun lopulla ja totesi, että lokakuussa päivätyt arkkitehtisuunnitelmat ja hinta-arviot noudattavat valtuuston päätöstä. –?Nämä todistukset eivät ilmeisesti painaneet riittävän paljon päätöksenteossa, sanoo Anderssén-Löf. Korjausohjelma tulee tarkentumaan suunnittelutyön edetessä, kun saadaan rakenne-, sähköja LVIA-suunnittelijat mukaan. OUTI YLI-ARVO Tapio Lehtinen UUSIKAARLEPYY Uudenkaarlepyyn seurakuntaneuvosto pyytää oikeuskanslerilta selvitystä itsemurhan tehneen turvapaikanhakijan tapauksesta. Toholammin kirkonkylän uusi koulu rakennetaan tämän hetkisten suunnitelmien mukaan Kuusiston koulun yhteyteen yksikerroksisen osan pohjoispuoleiseen päätyyn
RANSKALAINEN ILTA Pe 15.11. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.fi LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI Edun arvo 98-132 €. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.fi LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI Edun arvo 98-132 €. 044 2823397 KALAJOENTIE 6, 85100 KALAJOKI www.jalkaterapeuttipahkala.com 49 e JALKATERAPEUTTINEN TUTKIMUS Normaalihinta 60€ Casino taso (pvh. Pikkujouluksi pikkumustaan! SYYSTARJOUS! VARAA NYT MAKSUTON KONSULTAATIO! Varaa jaksosi lokakuun loppuun mennessä saat 50€ alennuksen rasvanpolttotai yhdistelmähoitojaksosta! Älä anna liikuntaseteleittesi vanheta! HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19 Puh. 020 750 4469 (ma-pe 8-16.00) Kestotilaajan marraskuun edut ma-pe 10-17 la 10-14 www.olgak.fi Puh. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.. TIlaa se osoitteesta: www.kp24.fi/etukortti 1 2 3 Keski-Pohjanmaan kamarikuoro Johtaa Marita Kaakinen Johanna Isokoski, sopraano Mikko Himanka, baritoni Matti Pohjoisaho, urut Ohjelma 15 € (ovelta ja kuorolaisilta ennakkoon) Keskipohjanmaa-etukortilla 13 € Gabriel FAURÈ: Requiem Sunnuntaina 24.11.2019 Vetelin kirkko klo 15.00 ja Kokkolan kirkko klo 19.00 Keski-Pohjanmaan kamarikuoro Johtaa Marita Kaakinen Johanna Isokoski, sopraano Mikko Himanka, baritoni Matti Pohjoisaho, urut Ohjelma 15 € (ovelta ja kuorolaisilta ennakkoon) Keskipohjanmaa-etukortilla 13 € Gabriel FAURÈ: Requiem Sunnuntaina 24.11.2019 Vetelin kirkko klo 15.00 ja Kokkolan kirkko klo 19.00 Keski-Pohjanmaan kamarikuoro Johtaa Marita Kaakinen Johanna Isokoski, sopraano Mikko Himanka, baritoni Matti Pohjoisaho, urut Ohjelma 15 € (ovelta ja kuorolaisilta ennakkoon) Keskipohjanmaa-etukortilla 13 € Gabriel FAURÈ: Requiem Sunnuntaina 24.11.2019 Vetelin kirkko klo 15.00 ja Kokkolan kirkko klo 19.00 Keski-Pohjanmaan kamarikuoro Johtaa Marita Kaakinen Johanna Isokoski, sopraano Mikko Himanka, baritoni Matti Pohjoisaho, urut Ohjelma 15 € (ovelta ja kuorolaisilta ennakkoon) Keskipohjanmaa-etukortilla 13 € Gabriel FAURÈ: Requiem Sunnuntaina 24.11.2019 Vetelin kirkko klo 15.00 ja Kokkolan kirkko klo 19.00 – 2€ / LIPPU KP etukortilla. 2 lippua / etukortti) Hehkuva tarina vallasta ja rakkaudesta LOVIISA – NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ Etukortti/mobiilinäkymä tulee esittää lippua ostaessa teatterin lippukassalla. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.fi LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI Edun arvo 98-132 €. LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI TV:s tä tutt u NYT KROPPA KUNTOON! Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa! Rasvanpolttoja yhdistelmähoitojaksoihin kaksi lisäkertaa kaupan päälle. 225,-) 99,www.kamariorkesteri.fi Ennakkomyynti: Liput 28/22,50/11€ (sis.käsittelymaksun) KP-etukortilla -3 € Osallistu arvontaan: www.keskipohjanmaa.fi/kamariorkesteri 8.11. 040 7070 864 1.99 € Polar lämpökynttilä 50 kpl Norm. 4,90 € / pss www.tuiskula-nivala.fi KANGASKASSI KAUPAN PÄÄLLE! Marraskuussa KP-etukorttia näyttämällä keikkatai tanssilipun ostaneille Tuiskulan laadukas ja monikäyttöinen Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14 PITKÄT NEULETAKIT -20 % Etukortilla useita malleja ja värejä liivit ja alusasut -20% NIVALA: Kalliontie 18 Ma–To 10–17, Pe 10–18, La 10–14 NIVALA (08) 440 121 HAAPAVESI (08) 450 522 -30 % KAIKKI GANTRANNEKELLOT JALKATERAPEUTTI ANNA-MARI PAHKALA PUH. klo 14 mennessä. KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A7 Haluatko hyödyntää edun, mutta et ole vielä etuasiakas. 169€) 140 € (Norm. Pikkujouluksi pikkumustaan! SYYSTARJOUS! VARAA NYT MAKSUTON KONSULTAATIO! Varaa jaksosi lokakuun loppuun mennessä saat 50€ alennuksen rasvanpolttotai yhdistelmähoitojaksosta! Älä anna liikuntaseteleittesi vanheta! HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19 Puh. 040 5567 608 Asemakatu 4, 84100 Ylivieska Kotimaisen Niccoleimerkin vaatteet -30 % KP ETUKORTILLA – 4€ / LIPPU PE 15.11. HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19, puh. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Myynti 040 806 8272 WWW.KOKKOLANTEATTERI.FI Pikkujouluksi pikkumustaan! SYYSTARJOUS! VARAA NYT MAKSUTON KONSULTAATIO! Varaa jaksosi lokakuun loppuun mennessä saat 50€ alennuksen rasvanpolttotai yhdistelmähoitojaksosta! Älä anna liikuntaseteleittesi vanheta! HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19 Puh. TARVITSETKO KORTIN MIELUUMMIN PAPERISENA. 010 327 7190 www.kalajoenpuutuote.fi ETUKORTTITARJOUS Fescon hiekoitussepeli 3-6mm HSS 20kg 4 € / pss norm.h. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.. Voit voittaa liput kahdelle. 2,99€, nyt KP24 -etukortilla pitopalveluv-kasi@hotmail.com 044 2379 888 www.pitopalveluv-kasi.fi KALAJOKI Sitruunajuustokakku 27€ norm.30€ 10 hlö p. KLO 19 (max. Pikkujouluksi pikkumustaan! SYYSTARJOUS! VARAA NYT MAKSUTON KONSULTAATIO! Varaa jaksosi lokakuun loppuun mennessä saat 50€ alennuksen rasvanpolttotai yhdistelmähoitojaksosta! Älä anna liikuntaseteleittesi vanheta! HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19 Puh. . LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI TV:s tä tutt u NYT KROPPA KUNTOON! Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa! Rasvanpolttoja yhdistelmähoitojaksoihin kaksi lisäkertaa kaupan päälle. klo 19 Snellman-salilla Malin Broman musiikin johto, viulu & alttoviulu Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Stravinsky – Boulanger – Ravel – Fauré Sievin Jalkine Oy:n valtuuttama jälleenmyyjä 20 % S E L M A KP ETUKORTILLA J O N N E 135 ,20€ (Norm. 040 675 1193 kokkola@hypoxi.fi LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI Edun arvo 98-132 €. Soita puh. HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19, puh. Tilaa Keskipohjanmaa edullisena etuasiakastilauksena 30,58 €/kk. HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19, puh. Löydät meidät Ostoskylä Raitista Hiekkasärkiltä MA-PE 8-21, LA 9-21, SU 10-18 puh. LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI TV:s tä tutt u NYT KROPPA KUNTOON! Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa! Rasvanpolttoja yhdistelmähoitojaksoihin kaksi lisäkertaa kaupan päälle. HYPOXI KOKKOLA Torikatu 19, puh. LUE LISÄÄ WWW.HYPOXI.FI TV:s tä tutt u NYT KROPPA KUNTOON! Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa! Rasvanpolttoja yhdistelmähoitojaksoihin kaksi lisäkertaa kaupan päälle. 175€) Sievin Savi Kantolantie 8, Sievi, ma-pe 9-17, la 9-14 LATAA ETUKORTTI PUHELIMEESI ja edut eivät livahda käsistäsi LATAA KP24 ETUKORTTISOVELLUS SOVELLUSKAUPOISTA Mikäli meillä on nykyinen matkapuhelinnumerosi liitettynä tilaukseesi VOIT KIRJAUTUA KÄYTTÄJÄKSI MATKAPUHELINNUMEROLLASI Muussa tapaksessa ole yhteydessä asiakaspalveluun: 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16) HYÖDYNNÄ ETUSI PAIKALLISISSA YRITYKSISSÄ Näet kaikki voimassa olevat edut etukorttisovelluksestasi
Auto on syyttäjän arvion mukaan 16 700 euron arvoinen. Kun eläin osuu taskulampun valokeilaan, se pysähtyy. Pienoiskivääri ei täytä vaatimuksia riistaeläinten ampumisessa käytettävistä luotiaseista. Syyttäjä esittää ehdollista vankeutta myös hänelle. KAHTA miehistä syytetään törkeästä metsästysrikoksesta ja luonnonsuojelurikoksesta. Syyttäjä vaatii kahdelle vakavimmista rikoksista syytetylle ehdollisia vankeusrangaistuksia. Esitutkintalausuntojen mukaan miehet tiesivät rikkovansa lakia. Syyttäjä vaatii miehille viiden vuoden metsästyskieltoa ja metsästyskorttien luovuttamista riistanhoitoyhdistykselle. Lopetus voidaan tehdä paikan päällä tai vastaanotolla piikillä. JAANA MÄKELÄ Vili Ruuska UUSIKAARLEPYY Tiistaina Pohjanmaan käräjäoikeuden Pietarsaaren istuntopaikassa alkoi salametsästystapauksen käsittely. –?Jäljistä päätellen veri oli pulpunnut eläimestä, mikä viittasi ampumahaavaan, metsästysseuran edustaja kertoi. Kolmatta metsästykseen osallistunutta miestä syytetään metsästysrikoksesta. He liikkuivat yksistään tai yhdessä. Miehet tunnustivat pääosan syytteistä. Heidän epäillään ampuneen noin 40 eläintä. Salametsästys tapahtui öiseen aikaan. Yksi miehistä ampui 200 kissaa tarha-alueella Fäbodassa. Villikissat tulevat tyypillisesti tarhoille sieltä saatavan ravinnon vuoksi. Uudenkaarlepyyn kunnaneläinlääkäri Marica Iiskola kertoo, että villikissapopulaatioiden esiintyminen turkistarhojen läheisyydessä ei ole harvinaista. Käräjäoikeus antaa tuomionsa kahden viikon kuluttua. Syytteen mukaan yksi miehistä oli ampunut 200 kissaa ja kaksi muuta miestä yhteensä 600 kissaa. – Viranomaisilta ei ole tullut meille eläinsuojeluilmoituksia tarhoille. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A8 Tapio Lehtinen PIETARSAARI Pohjanmaan käräjäoikeuden Pietarsaaren istuntopaikassa aloitettiin poikkeuksellisen laajan salametsästystapauksen käsittely. METSÄSTYSSEURA vaatii miehiltä noin 11 000 euron korvauksia ammutuista eläimistä ja riistakannalle aiheutetusta vahingosta. Syytteen mukaan miehet olivat ampuneet salaa kauriita, rusakkoja ja kissoja. Lisäksi kaksi miehistä ampui yhteensä neljäkymmentä kalalokkia, joka on rauhoitettu eläin. Salametsästys tapahtui pääasiassa Vestersundinkylän ja Pörkenäsin kylän välillä kulkevan Fäbodantien varrella. Villikissoja on jonkin verran, mutta mahdollisesta ongelmasta en osaa sanoa, Iiskola sanoo. Samaa taktiikkaa he käyttivät myös pellolla olleiden riistaeläinten pysäyttämiseen. Oikeudessa käytiin vääntöä lähinnä ammuttujen eläinten määrästä, korvausten suuruudesta ja rikosten asteesta. Heillä oli metsästysja aseenkantolupa. Paikallinen metsästysseura oli jo aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että riistan määrä oli vähentynyt alueella. Nuorten miesten kertomuksen mukaan salametsästys sai alkunsa turkistarhoilta Uudessakaarlepyyssä ja Pietarsaaressa. Syytteet nostettiin kolmea nuorta pietarsaarelaismiestä vastaan. Turkistarhoilla tapahtunut kissajahti poiki syytteen metsästyslain rikkomisesta. Jos villikissapopulaation koko esimerkiksi tarhan liepeillä ryöstäytyy käsistä, puhutaan eläinsuojeluongelmasta. Villikissat viihtyvät turkistarhojen liepeillä ”En ole törmännyt tarhoilla isoihin populaatioihin. Saalistuksen kohteena oli kauriita, peuroja, rusakkoja ja jäniksiä. Eläimiä tapettiin huvin vuoksi Pietarsaarelaiset nuoret miehet ampuivat satoja kissoja tarhaajan luvalla, mutta väärillä välineillä Pietarsaarelaisten miesten epäillään ampuneen noin neljäkymmentä eläintä, muun muassa metsäkauriita. Olen vähän yllättynyt näistä määristä”, kommentoi Uudenkaarlepyyn kunnaneläinlääkäri Marica Iiskola.. Syyte luonnonsuojelurikoksesta tuli kalalokkien ampumisesta. Olen vähän yllättynyt näistä määristä, Iiskola kommentoi ja viittaa satoihin ammutuihin kissoihin. Myös tyttökaverit saivat kokeilla ampumista, mutta tyttöjen osumatarkkuus jäi oikeudenkäynnissä epäselväksi. Yksi miehistä oli tekohetkellä alle 18-vuotias. Kaksi muuta miestä ampuivat 600 kissaa tarha-alueella Uudessakaarlepyyssä. Kun turkistarhalta palatessaan he näkivät pellolla riistaeläimiä, ne ammuttiin samalla pienoiskiväärillä, jota käytettiin kissojen ampumiseen. Kissajahdissa oli kyse sakkoasiasta, joten siitä tullut syyte hylättiin vanhentuneena. Käsiteltävässä tapauksessa kolme pietarsaarelaista miestä syyllistyi salametsästykseen vuosina 2016 ja 2017. Metsästysseuran edustaja kertoi, että he eivät aluksi osanneet epäillä salametsästystä. Miehillä oli lupa villikissojen ampumiseen, mutta he käyttivät jahdissa pienoiskivääriä ja taskulamppua, mikä ei ole sallittua. Eläinten ampuminen toi jännitystä ja mielihyvää. Miehet saivat tarhureilta luvan villikissojen ampumiseen tarhaalueella. Iiskola tietää joitakin tapauksia, joissa villikissa on ammuttu lopettamalla. Sen hoitavat eläinsuojeluviranomaiset eli kunnan eläinlääkärit ja valvontaeläinlääkärit. He kertoivat toimineensa ”päähänpistosta” ja ”huvin vuoksi, ei lihan takia”. Valtio vaatii miehiltä yhteensä 3500 euron korvaukset 10 rusakon, 4 metsäkauriin, 2 valkohäntäpeuran ja yhden punaketun ampumisesta, sekä 4000 euron korvaukset 40 kalalokin ampumisesta. – En ole törmännyt tarhoilla isoihin populaatioihin. Heidän mukaan suurin osa saaliista otettiin talteen, mutta osa eläimistä jätettiin haavoittuneena luontoon. ELÄIMET ammuttiin joko auton ikkunasta tai ottamalla tukea auton ovesta. Yleensä villikissa loukutetaan tai lopetetaan. Syyttäjä vaatii metsästyksessä käytetyn Audi A6 -merkkisen henkilöauton arvon valtiolle menetetyksi metsästysvälineenä. Asia selvisi, kun he havaitsivat haavoittuneen kauriin jäljet. Salametsästys paljastui, kun poliisi näki auton Fäbodantiellä
Lauantain vetonaulat ovat Apulanta, Olavi Uusivirta ja Paula Koivuniemi sekä Blacks Devils feat. Ensiesiintymisensä festivaaleille tekevät Teflon Brothers, Ellinoora, Olavi Uusivirta ja Apulanta. Kaupunginhallitus päätyi kuitenkin sille kannalle, että veroa ei nosteta ja lopulta myös valtuusto päätti pitää veron ennallaan. Ehkä tuntemattomin nimi suurelle yleisölle on pietarsaarelaislähtöinen Fredrik Furu. – Ravel on minusta säveltäjä, joka on säveltänyt monesta musiikinlajista yhden, täydellisen teoksen, Broman toteaa. Marraskuussa orkesteri esittää Ruotsissa uuden konserttikokonaisuuden, jossa on mukana koreografi ja tanssija Noah Hellwig. ULLA NIKULA Vili Ruuska, Joni Mäki-Petäjä Kokkolassa ensi vuonna 26.–27. Ennen jousikvartettoa Kamariorkesteri soittaa Faurén Nocturnen. Paremmin tunnetaan hänen siskonsa Nadia, sävellyksenopettaja ja kapellimestari, joka ensimmäisenä naiskapellimestarina johti Yhdysvaltain suuria orkestereita. Haapajärven valtuusto hyväksyi myös katujen kunnostusohjelman. Auto ojaan Lestijärvellä. Kesäkuussa Kokkolassa järjestettävän Mustakari Memoriesin esiintyjät julki JUKKA LEHOJÄRVI Antti Savela HAAPAJÄRVI Haapajärven kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupungin tuloveron pitämisen 22,50 prosentissa. Hänelle vierailu Mustallekarille on jo kolmas. kaupunginjohtaja Unto Vesamäki esitti hallitukselle veron nostoa ensin 23,50 prosenttiin ja tarkisti esitystä kokouksessa 23 prosenttiin. Samulinrannan kaava mahdollistaa 880 neliön ja 875 neliön rivitalojen rakentamisen aivan järven rantaan. UUTISET KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A9 Anni Saari KOKKOLA Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konserttiohjelmassa on perjantaina tunnettuja ranskalaisia säveltäjiä, kuten Maurice Ravel ja Gabriel Fauré, mutta Lili Boulangerin (1893-1918) nimi ei välttämättä kaikille ole yhtä tuttu. Haapajärvellä katuja on kunnostettu usean vuoden ajan ja suunnitelmallinen työ jatkuu vaiheittain myös tulevina vuosina. Niistä ensimmäinen on Tzigane, mustalaismusiikista inspiroitunut virtuoositeos sooloviululle, harpulle ja jousiorkesterille. Ensi kesänä lavalla nähdään mm. Lauri Tähkä on juuri nyt erittäin suosittu nimi Suomessa. Tämänkin vuoden artistikattaus oli valmis jo kuukausi sitten. – Hän on tehnyt koreografiat myös soittajille, joten meillekin tulee soittamisen lisäksi liikettä, Broman kertoo. – Mutta tässä konsertossa on enemmän ranskalaisuutta kuin hänellä yleensä. Talousarvioehdotus ylittää vuoden 2020 kokonaistalouden raamin 125 000 eurolla. Toinen Ravelin teos on Jousikvartetto, ainoa laatuaan, jonka hän sävelsi. Broman lupaakin, että orkesteri tulee tarjoamaan teoksesta luonnollisen tulkinnan, joka ei tuo mieleen metronomia. Leikkauksen vaikutus on sadantuhannen euron luokkaa tämän vuoden talousarviossa ja noin 300 000 euroa ensi vuoden talousarviossa. MALIN Bromanin syksy on ollut kiireinen, sillä hän soittaa edelleen Ruotsin Radion Sinfoniaorkesterissa ja on myös Musica Vitaen taiteellinen johtaja. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että henkilövahinkoja ei tullut. Näin se vain menee, miehet toteavat. Ulosajo tapahtui Reisjärventiellä noin viisi kilometriä Lestijärven keskustasta Reisjärvelle päin. Musiikkifestivaali täytti tänä vuonna 20 vuotta. Bromanin mielestä Kamariorkesterin riveihin on tärkeää saada nuoria soittajia. – Sitä on hauska soittaa. Se on myös sensuellia musiikkia. Kesäkuussa sivistysja vapaaajanlautakunta päätti pienentää tuntikehystä 58 tunnilla lukuvuodeksi 2019–20. Esiintyjäkaarti laitetaan vuosi vuodelta aiemmin kokoon. Perjantaina kuultava D’ un soir triste oli viimeinen sävellys, jonka Boulanger pystyi itse kirjoittamaan. Viime kesänä syntyi uusi kävijäennätys, joka on noin 7 500 henkeä. kesäkuuta 21.kerran järjestettävän Mustakari Memoriesin esiintyjät julkistettiin tiistaina. –?Ellinooraa siinä soviteltiin viimeiseksi, mutta muuten kaikki oli selvillä jo lokakuun alussa. Se tarjoaa melodista kauneutta. Siinä on taas monipuolinen kattaus eri genrejä, festivaalijohtaja Jaki Silvennoinen, tapahtumakoordinaattori Timo Tiilikka ja lavapäällikkö Jarkki Rintala myhäilevät. Festivaalin avauspäivänä eli perjantaina esiintyvät Fredrik Furu, Lauri Tähkä, Ellinoora, Teflon Brothers. Jousikvartetosta soitetaan orkesteriversio, jonka haaste soittajille on Bromanin mukaan äänen yhtenäisyys. Siinä saa käyttää melkein kaikkia mahdollisia soittotekniikoita ja se on todella haastava. Nyt se vihdoin onnistui ja odotamme innolla keikkaa, miehet sanovat. Perhon kunnanhallitus kelpuutti ehdotuksen LESTIJÄRVI Auto suistui ojaan Lestijärvellä varhain tiistaiaamuna. Toisaalta orkesteriversio antaa mahdollisuuden kvartettoa laajempiin sävyihin. – Lili oli vähintään yhtä lahjakas, mutta hänen uransa katkesi ennenaikaiseen kuolemaan, kertoo orkesterin taiteellinen johtaja Malin Broman, joka liidaa konsertin. – Viikko siinä huilitaan Mustakarin jälkeen ja sitten aloitetaan työt tosissaan seuraavaan festariin, Rintala taustoittaa. Apulanta ja Ellinoora. Hankerahoitus on ollut 52 000 euroa, ja hankerahoituksen käyttöaika on ollut puolitoista lukukautta. –?Olemme erittäin tyytyväisiä ensi vuoden kattaukseen. Rörelse-konsertti soitetaan neljä kertaa. Näin on myös Kokkolassa, sillä Ranskalainen ilta esitetään jo torstai-iltana Oulaisissa. Kun Apulanta oli varmistunut, miehet pähkäilivät sopivaa naisartistia lauantaille. Haapajärvi aloittaa Samulinrannan rivitalotonttien markkinoinnin. Furu on luonut soolouraa tukholmalaisten musiikkipiirien kautta Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin, Tiilikka taustoittaa. Rakennustonttien hinnaksi valtuusto päätti 23 euroa. Konsertin aloittaa Igor Stravinsky, joka ei ole ranskalainen säveltäjä, mutta hän opiskeli ja asui pitkään Pariisissa, joten suuria ongelmia häntä ei ole illan teeman alle mahduttaa. Haapajärven tulovero ei noussutkaan Vili Ruuska PERHO Perhon kunnanhallitus esittää sivistysja vapaa-ajanlautakunnan talousarvioehdotuksen vuodelle 2020 kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. Lavalla tähtiloistoa Mustakari Memories keräsi ennätysyleisönsä vuonna 2018. Konsertto jousille Dduuri on Bromanin mukaan Stravinskylle ominaisesti rytmisesti vaativaa musiikkia. Solistina soittaa Broman itse. Silvennoinen soitteli Koivuniemelle, joka vastasi lenkiltä ”Kokkolan miehelle”, niin kuin Koivuniemi Silvennoista kutsuu. 1 Lue lisää Pidempi versio verkossa. –?Hän on etenkin ruotsinkielisellä alueella hyvin tunnettu nouseva laulaja. Kyllä tässä suunnitelmat ovat menossa jo vuodelle 2021. Tälle lukuvuodelle hankerahoitusta ei ole käytettävissä. Vs. Samulinranta sijaitsee lähellä hotelliravintolaa ja rannassa on myös uimaranta, vaikka alue sijaitsee aivan Haapajärven ydinkeskustassa. –?Kuulleessaan Apulannan tulon Mustallekarille, Koivuniemi sanoi, että sinnehän on pakko tulla, ja asia oli sillä selvä, Silvennoinen naurahtaa. Kuva on Jenni Vartiaisen keikalta. Ile Kallio. Perhon kunta on saanut aiemmin Opetushallitukselta hankerahoitusta ryhmäkokojen pienentämiseen ja koulunkäynnin ohjaajien palkkaamiseen. MAURICE Ravelilta kuullaan perjantaina kaksi teosta. Yleisömäärää ei voi enää kovin paljon tuosta kasvattaa, sillä saareen saa ottaa yhdelle päivälle 4000 henkeä. – Siinä mietiskelimme, kun minulle tuli mieleen, että mikä olisi rokimpaa kuin Paula Koivuniemi nahkahousuissa, Silvennoinen mietiskeli ja sai myös muiden järjestäjien hyväksynnän. Ranskalaista tunnelmointia Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri tarjoaa värisävyjä ja virtuositeettia Maaria Pulakka soittaa harppua Tzigane-teoksessa. Broman pitää toistoa tärkeänä, koska se antaa konserteille luvan kehittyä. –?Apulannan saaminen Mustallekarille oli seitsemän vuoden projekti
Pasilan raitiolla on Postin oma rekrytointitila, jossa hoidetaan pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan rekrytointi. Nyt Postilla on eniten töitä tarjolla varhaisjakelussa, johon haetaan jatkuvasti työntekijöitä toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Me emme voi tehdä sopimusta, jonka seurauksena palkkoja saatetaan alentaa ja muita työehtoja heikentää, Nieminen painottaa. Posti rekrytoi pääkaupunkiseudulla työntekijöitä myös perusjakeluun, jossa oli vajausta jo ennen lakkoja. Uhka pakotti Postin rekrypaikan siirtoon Huonon julkisuuden takia Postilla on pulaa joulutyöntekijöistä. Jos emme rekrytoisi tänä aikana, joutuisimme ottamaan enemmän vuokratyövoimaa, Niininen sanoo. Sekä työnantajia edustavan Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto että työntekijäunioni PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen sanovat toivovansa edistymistä mutta myös epäilevänsä sitä vahvasti. Postin työntekijä Filip Djordjevic johti mielenosoitusta Postin pääkonttorin edustalla tiistaina. Palta puolestaan moittii työntekijäosapuolta muutosvastaisuudesta. Vaje alkoi jo ennen lakkoja. JOEL MAISALMI Vanessa Valkama HELSINKI Postin lakkoilevat työntekijät osoittivat mieltään tiistaina Postin pääkonttorin edustalla Helsingin Ilmalassa. KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A10 Ilari Tapio Jos lakkoneuvotteluista lyötäisiin vetoa, hurja kerroin olisi vaihtoehdolla, jossa postialan työntekijöiden ja työnantajien edustajat astelevat tänään keskiviikkona sopimuksen kanssa ulos valtakunnansovittelijan toimistosta. Aarto sanoo puolestaan toivovansa, että PAU suostuisi oikeasti neuvottelemaan muutoksista. Tuuli Niinisen mukaan Postin haastattelut ovat lyhyitä myös normaalisti. Rekrytointitilassa on joka perjantai avoimet ovet. Samaan aikaan Posti järjesti parin kilometrin päässä Pasilassa avoimien ovien rekrytointitapahtuman. Rekrytointitapahtumalla haluttiin vauhdittaa myös joulun tekijöiden rekrytointia. Paltan toimitusjohtajan Tuomas Aarton mukaan tukilakoilla ei ole vaikutusta. Erityisesti työehtoshoppailu suututti lakkoilevia postilaisia.. Boxissa piti olla luvassa pikahaastatteluja Postin työpaikoista kiinnostuneille. Maanantaina tilanne alkoi näyttää sen verran uhkaavalta, että emme halunneet häiriöitä tilaisuuteen. Kun Lännen Media kävi paikalla tiistaina iltapäivällä, ovi oli lukossa ja sisään pääsi vain ovikelloa soittamalla. –?Viikko sitten torstaina olimme niin kaukana ratkaisusta, että aikamoinen liikahdus pitäisi tapahtua, jotta nyt päästäisiin sopimaan jostakin. Alun perin Postin piti järjestää tiistain rekrytointitilaisuus Helsingin ydinkeskustaan marraskuun alussa avatussa Box-tilassa. TIISTAI-ILTAPÄIVÄLLÄ puoli kolmen aikaan Postin rekrytointitilassa Pasilan raitiolla oli tyhjää. –?Siirsimme tilaisuuden Pasilaan, koska sinne oli odotettavissa vähän häiriötä. PAU uskoo Postin haluavan painaa henkilöstökulut alas. Näin ilmoitettiin Facebook-tapahtumassa vielä maanantaina. Niininen muistuttaa, että varhaisjakelu ei ole lakkojen piirissä. Tavallisesti meillä on ollut hirveän helppoa rekrytoida jouluksi, mutta nyt on ollut haasteita saada työntekijöitä. Näin ollen lakosta saattaa tulla Tänään neuvotellaan, mutta lakosta voi tulla hyvin pitkä Osapuolet syyttävät pitkittämisestä toisiaan. Kun rekrytointi-hubissa on avoimia ovia, paikalle tulijat haastatellaan myös heti, Niininen sanoo. Mielenosoittajat sanoivat, että he lähtevät Boxiin, Postin henkilöstöjohtaja Tuuli Niininen kertoo Lännen Medialle. –?Nyt he lähtevät vain siitä, että vanhassa on pysyttävä. Kuuteen asti kestävä tapahtuma oli alkanut kahdella iltapäivällä. Muusta he eivät yksimielisiä olekaan. –?Meidän on pakko rekrytoida koko ajan aktiivisesti. Pasilan raitio on ehkä sellainen, johon mielenosoittajat eivät mene. Hänen mukaansa joulun kausityöntekijät tulevat töihin Postin kautta, eivät vuokrayritysten. TÄLLÄ HETKELLÄ rekrytoidaan paljon kausityöntekijöitä jouluksi, joka on Postille iso sesonki. –?Valitettavasti pitkin syksyä julkisuus ei ole ollut kauhean myönteinen. –?Box olisi antanut tilana mahdollisuuden siihen, että olisi pystynyt haastattelemaan heti paikan päällä. Henkilökunnasta kerrottiin, että paikalla oli käynyt jonkun verran kiinnostuneita, mutta ei tavallista enempää. –?Boxin tilaisuus oli lanseerattu jo ennen kuin lakkoilmoitukset tulivat päälle
Lentoveroa vaativa kansalaisaloite on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Mielenosoituksen oli kutsunut koolle Posti ja logistiikka-alan unioni (PAU), jonka lakko alkoi maanantaina. Tätä kannattaa jumpata eteenpäin, Lintilä sanoi tiistaiaamuna järjestetyssä veroaiheisessa toimittajatapaamisessa. –?Totta kai se vaikuttaa rekrytointiin, jos julkisuus ei ole koko ajan kauhean positiivista. Arviolta pari sataa postilaista kokoontui tiistaina Ilmalan juna-aseman viereen, josta he siirtyivät osoittamaan mieltään kohti Postin pääkonttoria yhdeltä iltapäivällä. Posti tässä on valmistautunut ja varautunut pitkään lakkoon. Erityisesti metsäteollisuus on ollut huolissaan siitä, että jalostukseen kelpaavaa ainespuuta päätyy poltettavaksi, jos turpeen verotuki poistuu. Pitkä määräaika johtuu Lintilän mukaan siitä, että liikenteen verotuksen uudistaminen on iso kokonaisuus ja sidoksissa moniin muihin seikkoihin. Se olisi kansainvälisesti mielenkiintoinen, toiminnalla olisi paljon kansallisia hyötyjiä ja ilmastokin hyötyisi. Vaikka puheet olivat kiivaita ja tunnelma kireä, mielenosoitus sujui rauhallisesti. Polttoaineyhtiö Neste valmistaa Neste MY -nimellä uusiutuvaa lentopolttoainetta, joka on tehty sataprosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista. Postin strategiana näyttää olevan, että heille on yksi lysti esimerkiksi, milloin päiväkannossa olevat lehdet ovat perillä. Kuitenkin pääkaupunkiseudulla on haasteita saada työntekijöitä ihan millä tahansa alalla, Niininen sanoo. Lentoveron sijaan Lintilä toivoo, että Helsinki-Vantaan lentokentästä kehitettäisiin green hub, lentoliikenteen vihreä solmukohta. Lisäksi siirretään sähköveron kakkosluokkaan kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavat lämpöpumput ja konesalit. Hallitusohjelmassa linjattiin, että teollisuuden energiaveron palautusjärjestelmä poistetaan ja alennetaan toisen veroluokan eli alemman veroluokan sähkövero kohti EU:n sallimaa minimitasoa. Valtio saa liikenteen verotuksesta kaikkiaan noin kahdeksan miljardia euroa vuodessa ja summa kutistuu, jos esimerkiksi autoilu vähenee tai uusien liikennepolttoaineiden verotaso on nykyisiä alhaisempi –?Budjettiin on valtavasti paineita verotulojen pienentymisestä. –?Silmämme ovat avautuneet. JOEL MAISALMI POSTILLA ON ollut henkilöstövajetta ja rekrytointiongelmia myös ennen työehtosopimuskiistaa ja maanantaina alkanutta lakkoa. Niemisen mukaan PAU:lle kansalaisilta tullut palaute on ollut lakko-olosuhteisiin nähden hämmästyttävän myönteistä. –?Ne ovat toki ikäviä. Lintilä edistäisi uusiutuvan lentopolttoaineen käyttöä Toholampilainen valtiovarainministeri Mika Lintilä ei usko, että yksittäinen maa voisi edetä lentoveron käyttöönotossa. –?Lentoverosta kärsisivät eniten heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat. Keskivertoliikematkustaja ei edes tietäisi, että lipun hinta on noussut. Erityisesti työehtoshoppailu suututti lakkoilevia postilaisia. Siksi toivon muiden liittojen nyt hillitsevän itsensä ja antavan meidän neuvotella keskenämme.. odotettuakin pitempi. Seuraavat vuodet ovat vaikeita, valtiovarainministeri Mika Lintilä summasi. Keskivertoliikematkustaja ei edes tietäisi, että lipun hinta on noussut.” Mika Lintilä (kesk.) Valtiovarainministeri Postilaiset osoittivat mieltään Ilari Tapio HELSINKI Postin työntekijöiden tiistainen mielenosoitus Postin pääkonttorin edessä vastusti työehtojen romuttamista. –?Ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän, miksi lähdimme tai jouduimme työtaisteluun. JOEL MAISALMI / ARKISTO ”Lentoverosta kärsisivät eniten heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat. KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A11 Kirsi Turkki HELSINKI Valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) mielestä lentoveron olisi oltava laajempi kansainvälinen ratkaisu. –?Kyllä, mutta se ei johdu meistä. Hyviin osinkoihin ja johdon palkitsemiseen Postilla näyttää kyllä olevan varaa. Energiaverotuksessa kiivainta keskustelua on käyty keskustalle herkän turpeen verotuen poistosta. Ratkaisun pohjaksi on ainakin selvitettävä meneekö se läpi EU:n valtiontukijärjestelmissä. Lämmityspolttoaineiden verotusta kiristetään sata miljoonaa euroa ja turpeen verotusta muutetaan siten, että turpeen energiakäyttö vähintään puolittuu 2030. –?Ei minun näkökulmastani. –?Me kilpailemme kaikkien muiden toimijoiden kanssa työntekijöistä, koska työpaikkoja on ylipäätään enemmän tarjolla sesonkiaikana, Niininen kertoo. Uhka pakotti Postin rekrypaikan siirtoon Postin työntekijä Filip Djordjevic johti mielenosoitusta Postin pääkonttorin edustalla tiistaina. He tosiaan ajattelevat niin. Tuomas Aarton mukaan osapuolet eivät ole pitäneet virallista yhteyttä neuvottelujen välillä, eikä edistysaskelia ole otettu. Uudistamista varten on asetettu työryhmä, jota johtaa lainsäädäntöneuvos Leo Parkkonen valtiovarainministeriöstä. Lähtisin siitä, että lennetään mahdollisimman puhtaasti. MYÖS LIIKENTEEN verotuksen uudistamista varten on perustettu työryhmä. Mielenosoittajat syyttivät Postia siitä, että johtajat saavat korkeaa palkkaa ja isoja bonuksia samalla kun työntekijöiden palkkoja poljetaan. Lintilän mukaan nyt selvitellään, voisiko valtio kompensoida kalliimpaa polttoainetta. HALLITUSOHJELMASSA sovittiin energiaverotuksen uudistamisesta. Jopa yrittäjiltä on kuulunut sen suuntaista viestiä, vaikka lakosta on heille todella paljon harmia. Pääministeri Antti Rinne (sd.) lupasi turpeen verotuen poistuvan Suomen Kuvalehden haastattelussa, mutta korjasi jälkikäteen, että hän ei ottanut kantaa aikatauluun. Se olisi ympäristöteko. LINTILÄN MUKAAN on täysin selvää, että tulevaisuudessakin lennetään, koska aina on väkeä, joka pystyy maksamaan lisämaksuja. Hänen mukaansa rekrytointitarpeeseen vaikuttaa myös se, että Postin loppuvuoden sesonki on aikaistunut. Sen määräaika päättyy vasta maaliskuun alussa 2021. Työryhmän määräaika on 1.9.2020, eli ehdotukset valmistuvat ensi syksyn budjettiriiheen. Käytännössä green hub tarkoittaisi sitä, että kentällä olisi lentoyhtiöille tarjolla uusiutuvista raaka-aineista valmistettua lentopolttoainetta, joka olisi fossiilista lentopolttoainetta kalliimpaa. –?Olisi loistava mahdollisuus tehdä Helsinki-Vantaasta green hub, koska Nesteellä on erittäin iso biotuotanto. Lintilä kertoo, että valtiota on Finnairin suurimpana asiakkaana toivottu uusiutuvalla lentopolttoaineella tankattujen lentojen käyttäjäksi. Aloitteen allekirjoittajat vaativat matkustajakohtaisen lentoveron säätämistä Suomeen. Viime vuonna siihen vaikutti Black Friday, mutta nyt sesonki alkoi jo tänä maanantaina Kiinasta lähtöisin olevalla Sinkkupäivällä eli Singles’ Daylla. Mielenosoituksen kylteissä näkyi postilaisten turhautuminen: ”Postin hullut päivät! Kaksi postilaista yhden hinnalla.” ”Missä on ahneuden raja?” ”Sanomme ei TES-shoppailulle!” Kun mielenosoittajat pääsivät pääkonttorin eteen, lakkoilevat postilaiset pitivät vihaisia puheita megafonilla. Puhujat vaativat kohtuullisia työehtoja ja muistuttivat, että olisivat mieluummin töissä kuin lakossa. Lintilä on jo käynyt Nesteen, Finnairin ja Finavian kanssa alustavia keskusteluja green hubin kehittämisestä. –?Meidän väkemme on pienipalkkaista, ja nyt siitä ollaan tekemässä vielä pienipalkkaisempaa. He ovat koko syksyn ajan hankkineet vuokratyövoimaa ja alihankintaa erityisesti pakettipuolelle, Heidi Nieminen sanoo. Tukilakoilla, joita saattaa tulla lisää, ei ole hänen mielestään mitään merkitystä. Lentoveroa perustellaan ympäristösyillä, koska lentomatkailusta aiheutuu ilmastonmuutosta nopeuttavia hiilidioksidipäästöjä. Valtiovarainministeri Mika Lintilä sanoo, että ympäristöteko olisi lentää mahdollisimman puhtaasti. Mukana oli PAU:n aktiiveja eri puolilta Suomea
Konservatiivipääministeri Scott Morrison on Australian kivihiiliteollisuuden vahva tukija. Poliisi on onnistunut selvittämään ampumisista kuusi, kertovat viranomaisten omat tilastot. AUSTRALIAN sisäpolitiikassa käy kiivas keskustelu siitä, onko ilmastonmuutoksella osuutta palojen voimistumiseen. Ketään ei ole otettu kiinni kummastakaan rikoksesta epäiltynä, mutta poliisi arvioi, että teoilla on yhteys, ja räjähdys oli harhautus. Se pyrkii tekemään enemmän kiinniottoja, vangitsemisia ja saamaan enemmän ihmisiä tuomiolle. Teosta epäily on pidätetty. –?Se on tuomittavaa, ja meidän täytyy parantaa. tarvitaan Ruotsissa harvoin. Ruotsi on tarkastanut Tanskasta maahan tulevia jo vuodesta 2015 lähtien. Malmön tapauksessa suurin osa ampumisista ja kranaatti-iskuista liittyy avoimeen huumekauppaan aivan toisella tavalla kuin muualla, Appelgren sanoo Aftonbladetin haastattelussa. Hän on toistaiseksi kieltäytynyt vastaamasta, onko ilmastonmuutoksella osuutensa paloissa. Ja meidän täytyy onnistua niiden selvittämisessä paremmin, jotta ihmisille tulee tunne, että onnistumme ja välitämme, sanoo poliisin jengiasiantuntija, komisario Gunnar Appelgren ruotsalaislehti Aftonbladetille. Sydneyn pohjoispuolella sijaitsevassa Glen Innesissa kuoli paloissa kaksi ihmistä viikonloppuna. Sydney on Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääkaupunki. Kauden päätösosakilpailussa olisi ratkaistu Tommi Mäkisen johtaman Toyotan ja Hyundain merkkimestaruus. –?Osittain se johtuu siitä, että ihmiset ovat todella hiljaa tämänkaltaisiin tutkintoihin liittyen. Se voi liittyä mihin tahansa, ja meidän täytyy tutkia asiaa syvemmin. Pensaspalot ovat jokavuotinen riesa Australian kuumassa kesässä, mutta tänä kesänä niiden ankaruus ja varhainen alkaminen ovat yllättäneet monet. Tilanne on hyvin poikkeuksellinen, sillä vastaavia operaatioita Jengimurhien tekijät kateissa Ruotsin poliisi saa yli 90 prosenttia murhaajista kiinni, paitsi jos murhat liittyvät jengirikollisuuteen. Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa 600 koulua on suljettu. Pohjoismaiden kansalaisille tähän riittää voimassaoleva ajokortti. Appelgrenin mukaan jengirikollisuuden selvittäminen on vaikeampaa. Vastaava kriisivalmius julistettiin viimeksi vuoden 2018 metsäpalojen vuoksi sekä Tukholman Drottninggatanilla vuonna 2017 tapahtuneen terrori-iskun yhteydessä.. Tarkastukset koskevat Ruotsista Tanskaan kulkevia henkilöitä, ja niitä tehdään Ruotsin-liikennettä palvelevissa lauttasatamissa sekä Öresundin ylittävällä sillalla. Kuvassa on Sydneyn kuuluisa oopperatalo. Sydney peittyi ankarien pensaspalojen savuun Pääministeri Scott Morrison on toistaiseksi kieltäytynyt vastaamasta, onko ilmastonmuutoksella osuutensa paloissa. Noin 20 prosentissa tapauksista kimppuumme hyökätään rikospaikalla, hän sanoo Aftonbladetille. Vain muutamaa minuuttia ennen ampumista toisella puolella kaupunkia räjähti auto. KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A12 Tanska tarkastaa rajalla Daniel Wallenius Tanska aloitti tiistaina rajatarkastukset Ruotsin-vastaisella rajallaan. Olen täysin eri mieltä, meidän olisi pitänyt puhua tästä vuosia sitten, sanoi Glen Innesin pormestari Carol Sparks Reutersille. –?Hallituksen mukaan nyt ei ole aika puhua ilmastonmuutoksesta. Jos matkustajan mukana on alaikäisiä lapsia, riittää poliisin mukaan, että aikuiset näyttävät henkilöllisyystodistuksen. Viime viikonloppuna paloissa kuoli kolme ihmistä, ja 150 kotia tuhoutui. Asiantuntijoiden mukaan kuivuuden pahentuminen ja niin sanotun palokauden pidentyminen johtuvat ilmastonmuutoksesta. Ratkaisu tehtiin sen jälkeen, kun rallin järjestäjät olivat keskustelleet Uuden Etelä-Walesin osavaltion viranomaisten kanssa turvallisuusriskeistä. JOHAN NILSSON / EPA Joonas Kuikka, Lea Peuhkuri, Reuters Australiassa pensaspalot roihusivat tiistaina suurella alueella itärannikolla. Toisaalla Malmössä mies kävi naisen kimppuun lankku aseenaan. Nyt mestaruus menee Hyundaille. Poliisi aikoo muun muassa puuttua tiukemmin avoimeen huumekauppaan. Joskus on myös ongelmia todisteiden keräämisessä rikospaikalta. Väkivaltaisen viikonlopun vuoksi poliisi on aloittanut erikoisoperaation. Myös hänen teini-ikäistä ystäväänsä ammuttiin, ja tämä sai hengenvaarallisia vammoja. Varapääministeri Michael McCormack syytti ilmastoaktivisteja kriisin politisoimisesta. Tarkastukseen joutuessa pitää esittää voimassaoleva henkilöllisyystodistus. Valvontakameravideo näyttää, miten kaksi miestä saapui pitseriaan ja avasi tulen. Satoja ihmisiä kokoontui tiistaina Sydneyssä mielenosoitukseen, jossa vaadittiin lisää ilmastonmuutoksen vastaisia toimia ja enemmän resursseja palolaitoksille. Viranomaiset pelkäävät, että eivät saa paloja hallintaansa ennen ensi viikkoa. Tanskan poliisin mukaan tarkastuksia ei tehdä koko ajan, vaan ne tehdään pistokokeina. Takavarikkoja on tarkoitus tehdä enemmän ja yhteistyötä tullin kanssa vahvistaa, jotta aseiden ja räjähteiden maahantuonti vähenisi. Mutta jotkut ihmiset näkevät myös poliisin vastustajanaan. Teini-ikäinen poika ammuttiin kuoliaaksi pitseriassa Malmössa viime viikonloppuna. Pahimmilla paloalueilla viranomaiset neuvoivat ihmisiä pysymään kotona, sillä paikoin on jo liian myöhäistä paeta. Appelgrenin mukaan moni ruotsalainen on turhautunut väkivallan vuoksi. Kuiva ilma ja voimakkaat tuulet yllyttävät paloja. AUSTRALIAN MM-ralli päätettiin tiistain vastaisen yön aikana perua pensaspalojen takia. Tukholman murhista on selvitetty 20 prosenttia ja Göteborgin murhista seitsemän prosenttia. Palot uhkasivat koteja lähiöissä kaupungin pohjoisosassa. –?Emme tiedä, miksi tilanne on tällainen. Samalla aikavälillä Tukholmassa on tehty 61 ja Göteborgissa 29 vastaavaa murhaa. Osavaltiossa on julistettu seitsemän päivän hätätila, jotta viranomaiset voivat määrätä evakuointeja ja sulkea teitä ja julkisia tiloja. VIIKONLOPPUNA Malmössä tapahtui lisää väkivallantekoja, kun 15-vuotias poika ammuttiin kuoliaaksi pitseriassa lauantaina. Australian Queenslandin ja Uuden Etelä-Walesin osavaltiot ovat kärsineet kuivuudesta jo kolmen vuoden ajan. Muilta kuin Pohjoismaiden kansalaisilta vaaditaan passi iästä riippumatta. Nainen on yhä kriittisessä tilassa. Esimerkiksi maan suurin kaupunki Sydney peittyi savuun, ja hengitysongelmista kärsiviä ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa. JENGIRIKOLLISUUDEN ulkopuolella tapahtuvista murhista poliisi selvittää yli 90 prosenttia. PAUL BRAVEN / EPA Pensaspaloista lähtenyt savu saavutti viiden miljoonan asukkaan Sydneyn Australiassa tiistaina. Daniel Wallenius Malmössä Etelä-Ruotsissa on ammuttu jengien välienselvittelyissä 38 ihmistä viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Meidän täytyy päästä yleisestikin paremmin kiinni ampumisiin ja räjähdyksiin. –?Tietysti järkyttää, jos kaveri tulee ammutuksi. Tanska pyrkii rajoittamaan tarkastuksilla järjestäytyneen rikollisuuden leviämistä Ruotsista
Tämä esitys ei ollut erikoinen minulta. Lentopallo Savo Volleyn yleispelaajat turhan tehokkaita Hollihaassa JUKKA LEHOJÄRVI Tapio Keskitalo HELSINKI (STT) Joel Pohjanpalon surullisen pitkään loukkaantumishistoriaan kirjoitettiin jatkoa, kun hän loukkasi nilkkansa jalkapallomaajoukkueen harjoituksissa. Meinasipa vanha tuttu känkkäränkkäkin tulla käymään ennen pitkää taukoa. Myös toinen yp, Antti Siltala (18/+8) oli etenkin hyökkäyspelissä vahva. KOLMAS erä lähti heti menemään Tiikereiden kannalta väärille urille. Pohjanpalo kertoi englanninkielisessä Instagram-päivityksessään, että toivoo toipuvansa pelikuntoon ennen Saksan Bundesliigan talvitaukoa. Vaihdosta kentälle tullut Pohjanpalo teki paluuottelussaan maalin. Ei odotettu viikontakaisen kaltaista peliä, eikä tämä samanlainen ollutkaan. Oma syöttö löytyi pitkällä erätauolla ja edettiin voittoon. Oskari Keskinen ja Antti Leppälä ylsivät lisäksi yli kymmeneen pinnaan. – Oli meillä hyvätkin pätkämme, mutta sitten loppui kärsivällisyys. Saksan pääsarja jää vajaan kuukauden tauolle joulukuun loppupuolella. Ihan ei paketti pysy kasassa. Pohjanpalon korvaa Suomen ryhmässä Rasmus Karjalainen. – Joo. Kerroin Jollelle, ettei enää löydy edes sanoja, maajoukkuekaveri Robin Lod harmitteli tiistaina. Tiikereistä Jiri Hänninen paukutti ensimmäiseen erään kahdeksan pinnaa ja oli kotijoukkueen tehomies (21/+14). Hänninen, Teemu Lahti ja Niklas Breilin saivat pitkään taukoon saakka aloitukset kiitettävästi nousemaan passari Anton Välimaalle – laittoipa SaVo ilmoille voimasyöttöjä tai taktisia sellaisia. On tässä välissä treenattu aika kovaa. Ottelun toinen erä oli aivan parhaasta päästä, mitä nuori kokkolalaisjoukkue on tänä syksynä esittänyt. Avauserässä teho lepäsi Jiri Hännisen varassa, mutta toisessa vastaanotto toimi oikein mallikkaasti ja varsinkin Antti Leppälä napsi keskeltä pinnoja. SaVo joutui jo tekemään töitä voittaakseen, Keskisipilä huomautti. Ryhtiliike kuitenkin löytyi ja vielä tilanteessa 18–20 oli vähintään yhden pisteen ottaminen mahdollisuuksien rajoissa. Miten sen nätisti muotoilisi: Jos Sammelvuo olisi vielä mukana, niin tilanne olisi toinen, Ojansivu myhäili. Katsojia oli paikalla 580. Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilää ei yksi erinomainen erä innostanut riemunkiljahduksiin. Jalkapallo Joukkuekaveri Robin Lod: ”Tosi surkeat fiilikset” LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Suomi isännöi perjantaina Helsingissä Liechtensteinia ja päättää karsintaurakkansa maanantaina vierasottelulla Kreikkaa vastaan. – Tiikerit sai ahdistettua meitä jo avauserän lopussa ja laittoi toisessa vastaanoton ahtaalle. Kaksi niistä ässäsyötöillä. Tämä on tällä hetkellä meidän taso verrattuna näihin kärkijoukkueisiin, Keskisipilä myönsi. Tiikerit pystyi nyt haastamaan meidät, sanaili SaVo:n luotsi Jukka Tuovinen. Eiköhän ne pelit ole pelattu. Leppävirralla pelattuun otteluun nähden valmentaja havaitsi selvän eron. Maajoukkue ei enää 31-vuotiasta hakkuria jatkossa rasita. Joel Pohjanpalo loukkaantui jälleen Joel Pohjanpalo loukkaantui jälleen. Lelun mielestä jokaiseen liigaotteluun latautuminen käy sinällään jo työstä, kun otteluita on mahdoton määrä. Olen tuntenut hänet pienestä pitäen ja tiedän, miten paljon hänelle merkitsee päästä pelaamaan. Tiikerit paransi esitystään selvästi, kun pääsi pelaamaan kotiyleisön edessä. – Silloin joskus Tiikereissä olen viimeksi ollut näin terve kuin nyt. Tiikerit haastoi aikansa Lelu Ojansivu ohitti lyönnillään Jiri Hännisen ja Antti Leppälän torjunnan. – Nyt syötettiin selvästi paremmin. 1 Lisää verkossa: Katso Tiikereiden libero Niklas Breilinin haastattelu osoitteessa keskipohjanmaa.fi. Sitkeän nilkkavamman ja pitkät kuntoutusjaksot taakseen jättänyt Pohjanpalo palasi maajoukkueeseen lokakuussa Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Hyökkääjä Pohjanpalo ei pysty pelaamaan EM-karsintojen päätöspeleissä. Leppävirralla ei Kokkolan Tiikerit pystynyt lainkaan haastamaan lentopallon Mestaruusliigan kärkimiehistöihin kuuluvaa Savo Volleytä, mutta nyt tiistaina joutuivat savolaiset jo pelaamaan. Yleispelaaja Miro Määttänen (22/+7) oli voittajien ykkösmies. Pohjanpalon lisäksi Jere Uronen ja Lassi Lappalainen ovat otteluista varmuudella sivussa loukkaantumisten takia. Ojansivu (16/+7) keikkuu useampien tilastojen kärkipäässä, mutta Hollihaassa esitys ei ollut mitenkään vallaton. Kyllä se hiljaiseksi veti. Voitokas peli alla ja Lelu vastassa kiinnosti yllättävän vähän paikallista lentopalloyleisöä. Antti Siltalan tylyt ratkaisut erän lopussa katkaisivat petokissan selkärangan. Sen on huomannut, miten innoissaan Jolle on ollut. Päätöserää pelattiin SaVo-merkkisesti, kunnes Lelu Ojansivu tuli syöttövuoroon ja takoi vieraille puolenkymmentä pinnaa. –?Tosi surkeat fiilikset. URHEILU KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A13 MESTARUUSLIIGA Tiikerit–SaVo 1–3 (22–25, 25–19, 20–25, 15–25) Seppo Luokkala KOKKOLA Aika paljon muuttui viikossa
Heiermannin kesää varjosti turhan korkealla huidellut syke. Meillä on 31 valtuutettua, jotka ottavat kantaa Toivakan asiaan, kun sitä käsitellään kokouksessa, Soro sanoo. Kotajan katse kääntyy nyt kohti ensi vuotta ja paralympiaa Tokiossa. Loppukaudesta Janikin (valmentaja Uotinen) oli jo samaa mieltä. Tapaus sattui Mikkelissä viime vuonna. – Kauan kesti, että putoamisen tuomasta pettymyksestä pääsi yli. Toivakka on ilmoittanut valittavansa tuomiosta seuraavaan oikeusasteeseen. – Olen siinä iässä, että haluan vielä nousta joukkueen kanssa sarjasta toiseen. Suomalaisista tiistaina finaalissa nähtiin myös F34-luokan keihäänheittäjä Tuomas Manni. Vasemmalla laidalla olen pärjännyt parhaiten, mutta omasta mielestäni voisi olla kärkenä. Kakkosmatka 400 metriä tuotti seitsemännen sijan T54-luokan matkan maailmantilastossa 20:ntena olleelle Kotajalle, viimeviikkoisen 100 metrin MM-voiton jatkeeksi. – Tiedän, että olen hyvä pelaaja, kunhan saan pelata. Hän heitti tuloksen 22,48 sijoittuen 11:nneksi. Jalkapallo KPV:ssa jatkava Sebastian Mannström uskoo oppivuoden auttavan uuteen nousuun SEPPO LUOKKALA Petteri Ikonen HELSINKI (STT) Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuusto käsittelee liiton hallituksen varapuheenjohtaja Jukka Toivakan asemaa 23. Mannströmin mukaan sekä seuralla että pelaajalla oli halu jatkaa yhteistyötä ja päätös syntyi helposti. Laitapakki Juri Kinnunen (29) aloittaa KPV:ssä toisen kauden. Eiköhän mennyt kausi ollut hyvä oppivuosi kaikille. – Opettavainen kausi on takana. Omalta kohdaltani kevätpuoli meni hyvin ja pärjättiin aika pitkälle cupissa. Tappiollinen liigakarsinta ja koko kausi jätti mietittävää niin pelaajille kuin taustoillekin. Ensi kesään kuuluvat myös EMkisat Puolan Bydgoszczissa. Syksyn viimeisissä peleissä Heiermannia taas nähtiin kentällä. Avainryhmällä Soro tarkoittaa liittovaltuuston puheenjohtajistoa ja liiton hallituksen puheenjohtajaa Harri Nummelaa. Mutta nyt pitää katsoa eteenpäin ja laittaa vähitellen työhaalarit päälle, Mannström (31) sanoo. Siitä ei omalla kohdallani jäänyt kiinni. –?Lähetimme viime perjantaina esityslistan valtuutetuille, ja tämä asia ehti mukaan. Kolmelle jatkosopimus Sebastian Mannström (vas.), Harri Heiermann ja Juri Kinnunen jatkavat pelaamista KPV:ssä. Dubaissa T54-luokassa satasen mestaruutta juhlinut Leo-Pekka Tähti karsiutui 400 metrin finaalista kisojen viimeisessä koitoksessaan. URHEILU Urheilutoimitus P. marraskuuta pidettävässä liittovaltuuston syyskokouksessa. Jääkiekkoliiton hallituksen varapuheenjohtajuuden lisäksi Toivakka, 57, on Mikkelin Jukurien puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Kinnusen ja Heiermannin sopimukset ovat mallia 1+1 ja Mannströmin 2-vuotinen. Hän ei ollut tyytyväinen 100 metrin finaaliaikaansa 13,97, vaikka voittikin kisan. KPV:n kasvatin peliaika hupeni valmentajan vaihduttua. Finaalin voitti Kiinan Zou Lihong ajalla 53,28. Finaalipaikkaan jäi matkaa 0,63 sekuntia. USEIMMIN keskikentällä nähty Harri Heiermann (23) luonnehtii omaansa ammattilaissopimukseksi, joka mahdollistaa edelleen täysipainoisen panostamisen lajiin. Hyökkäävä keskikenttämies korostaa, että takana on vaikea kausi ja edessä toivottavasti parempi. Uskon, että KPV kokoaa niin hyvän joukkueen kuin mahdollista ja nousemme heti uudestaan liigaan. Yhdysvaltain Amanda McGrory oli toinen ajalla 54,85, pronssin vei Australian Eliza AultConnell ajalla 55,30. MM-kisat kertoivat Tähdelle, että vielä on hiottavaa. Liittovaltuusto käsittelee marraskuussa Toivakan tapauksen HELSINKI/DUBAI (STT) Ratakelaaja Amanda Kotaja päätti urakkansa parayleisurheilun MMkilpailuissa Dubaissa tyytyväisenä. JÄÄKIEKKOLIITOSSA Toivakan tilanteesta on jo keskusteltu. –?Avainryhmän kesken olemme keskustelleet asiasta jo nyt, Soro toteaa. KPV antoi merkit sille, että nousun eteen tehdään tosissaan töitä ja seuraavalla kerralla liigassa myös pysytään, Kinnunen tähdentää. –?Toivakan tapaus on tuolloin käsiteltävien asioiden joukossa, ja joku päätös tulee tuolloin varmasti, liittovaltuuston puheenjohtaja Hannu Soro kertoo STT:lle. Tuomio ei ole lainvoimainen. –?Kunto oli kauden paras, mutta kun kisaa analysoitiin, sieltä löytyi syitä pieneen epäonnistumiseen. – Nälkää ja motivaatiota oli. –?Valtuusto päättää hallituksen jäsenistä eli valtuusto voi pidättää hallituksen jäsenen tehtävistään. Nyt on mukava lähteä ehjänä treenikauteen. –?Finaalipaikka ja seitsemäs sija täyttivät minun tavoitteeni, kauden parhaan aikansa 57,79 MM-finaalissa tiistaina kirjannut Kotaja kertoi Urheiluliiton tiedotteessa. Henkilökohtaisesti lähtökohdat kauteen oli hankalat loukkaantumisen vuoksi. Nyt pitäisi vihdoin löytää se oikea pelipaikka. Kolmikon lisäksi KPV:n sopimusmiehiä ovat: Miika Töyräs, Adam Vidjeskog, Elias Ahde, Simo Roiha, Aleksi Tarvonen, Noa Lehtonen ja Santeri Mäkinen. Toivakka sai viime viikolla Etelä-Savon käräjäoikeudessa kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kesä meni sitten miten meni, Heiermann toteaa. –?Emme halua pakoilla tässä ikävässä asiassa vaan liittovaltuusto ottaa kantaa asiaan kokouksessaan, Soro alleviivaa. Tiistaina kerrottiin kolmesta uudesta sopimuksesta, jotka pitävät Sebastian Mannströmin, Harri Heiermannin ja Juri Kinnusen edelleen seurassa. Lisäksi Jukurit on sopinut, että mikäli Toivakan lainvoimaiseksi jäävä tuomio on vapausrangaistus, hän jättää välittömästi tehtävänsä Jukureissa. Kotaja seitsemäs, Tähti jäi finaalista. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A14 Seppo Luokkala KOKKOLA Kokkolan Pallo-Veikot kokoaa nyt vauhdilla joukkuetta ensi kauden jalkapallon Ykköseen. Oikeastaan se harmittaa vieläkin. – Joka osa-alueella olisi parannettavaa. Jukurit tiedotti maanantaina, että Toivakka jatkaa tehtävissään toistaiseksi. Pelaaja olettaa harmista päästyn levon avulla
Edellisessä karsintapelissä Kauko pelasi koko ottelun, kun Suomi kaatoi Tampereella Armenian. Mutta pelin päättyessä oli kaikilla kyynel silmässä, Tihinen muistelee 12 vuoden taa. Jatkosopimuksen SJK:n kanssa teki 20-vuotias Ville Tikkanen. –?Koko jengi on levollisin mielin ja tosi kovalla itseluottamuksella, Kauko kuvailee Huuhkajien ilmapiiriä. –?Tätä karsintaa on ollut hienoa seurata. Ministerin mukaan ensi vuodesta lähtien tasa-arvopalkinto jaetaan joka toinen vuosi, ja vuorovuosina on yhdenvertaisuuspalkinnon vuoro. Suomen miesten maajoukkue maailman suosituimmassa pelissä on 108 vuoden historiansa aikana antanut paljon, mutta vienytkin varmasti useammatkin yöunet seuraajiltaan. Heinilä sai Piikkaritpalkinnon Tapio Keskitalo HELSINKI (STT) Keskikenttäpelaaja Joni Kauko vakuuttaa olevansa levollisin mielin, vaikka maajoukkueella on perjantaina mahdollisuus tehdä suomalaista jalkapallohistoriaa. Pereira ei palloon yltänyt, vaan ensimmäisenä pallossa oli Linda Sällström, joka ohjasi polvellaan pallon Portugalin verkkoon. Kotijoukkue Portugalin vei johtoon joukkueen kapteeni Claudia Neto rangaistuspotkulla 32. EM-karsinnat vuosina 1978–79 toivat kuitenkin rajapyykin, sillä Suomi ylsi ensimmäisen kerran yhtä moneen voittoon kuin häviöönkin. Suomi isännöi EM-karsinnoissa Liechtensteinia, ja voitto varmistaisi Huuhkajien lopputurnauspaikan. Uuden päävalmentajan Jani Honkavaaran valmennukseen siirtyy myös toinen SJK-kasvatti, Lepistön tavoin 21-vuotias Aatu Kujanpää. Suomi jäi kovassa lohkossa vain kaksi pistettä kisalipun lunastaneesta Pohjois-Irlannista. Perjantaina saattaa kyynel olla silmässä ex-Huuhkajien ohella monella muullakin. KAUKO ON pelannut Tanskassa hyökkäävänä keskikenttäpelaajana, mutta maajoukkueessa rooli on puolustavampi. Jos vain jatketaan tuota kompaktia peliä ja saadaan yksi maali, niin... Lohkovoittaja Kreikka karkasi Suomelta, joka kärsi tappion Unkarille karsintojen viimeistä edellisellä kierroksella. Kujanpää palaa seuraan Vaasan Palloseurasta, jossa hänen kauttaan varjosti loukkaantuminen. Viime kaudella kokonaisuus toimi ja kilpailu peliajasta oli tosi hyvä. Lepistö nousee SJK:n riveihin HELSINKI (STT) Naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Terhi Heinilä sai tämän vuoden Piikkarit-palkinnon sukupuolten tasa-arvon edistämisestä liikunnassa ja urheilussa. Italia on varmistanut lohkovoittonsa, ja Suomi on toisena viisi pistettä Armeniaa sekä Bosnia-Hertsegovinaa edellä. Vaikka Esbjergin kausi vetää Kaukon ilmeen totiseksi, Huuhkajien tilanne tuo hänelle hymyn huulille. Voitto olisi tuonut kisapaikan muun muassa Jari Litmaselle, Sami Hyypiälle ja Hannu Tihiselle. Samantyyppinen tahti jatkui pitkään niin MM-koitoksissa kuin myös vuonna 1966 alkaneissa karsimisissa EM-kisoihin: kesän 1980 EM-turnauksen karsintoihin mennessä Suomi oli rämpinyt yhteensä 12 arvokarsintaa voittaen peleistään suurin piirtein joka kahdennentoista. Ensimmäisen kerran maajoukkue karsi kesällä 1937 seuraavan vuoden MM-turnaukseen, ja tuloksena oli kolme tappiota. Kirjailija Tuomas Kyrön miete jalkapallomaajoukkueen historiasta kertovassa Antti Eerolan kirjassa Punapaidoista Huuhkajiksi (Siltala, 2015) kertoo paljon. Pieni jännitys on hyvästä, Kauko sanoo. minuutilla. Kaukon kauteen mahtuu kuitenkin myös isoja pettymyksiä. –?Meillä oli viime kaudella aika pieni rinki, ja täksi kaudeksi pienensimme sitä entisestään. Hannu Tihinen odottaa ilon kyyneleitä Jalkapallo Maajoukkue unelman kynnyksellä 237 karsintapelin jälkeen FAMALICAO (STT/KP) Suomen naisten jalkapallomaajoukkue nousi 1–1-tasapeliin Portugalin vieraana EM-karsinnoissa. –?On ollut tosi heikko kausi. Perjantain peli on Suomen karsintahistorian 238:s (ja se kenties tuleva voitto olisi 63:s). Vuosisadasta toiseen. Pelaamme ihan hyvin, mutta joka pelissä tulee yksi tai kaksi virhettä, Kauko harmittelee Esbjergin esityksiä. ESBJERGISSÄ PELAAVAT suomalaisista Kaukon lisäksi Markus Halsti, Pyry Soiri ja nuori Noah Nurmi. Portugalin maalivahti Ines Pereira nyrkkeili pallon päädystä yli, joten Helmarit pääsi kulmalipulle. –?Liechtenstein on ollut karsinnoissa aika vastaanottajan roolissa, mutta on se pari yllätystä aiheuttanut. Tiistaina ministeriö palkitsi tasa-arvotyöstä myös ammattinyrkkeilyn maailmanmestarin Eva Wahlströmin, naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajan Pasi Mustosen, huippu-uimari Ari-Pekka Liukkosen ja Kansainvälisen moottoriliiton suhdeja tapahtumajohtajan Nita Korhosen. minuutilla. Kulman maalille toimitti Ria Öling, ja tällä kertaa Pereira teki virhearvion pallon lentoradan suhteen. Matka EM-Italiaan 1980 jäi vain pisteen päähän. Jalkapallo Keskikenttämies odottaa Liechtensteinottelua rauhallisena LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) –?Jalkapallo on peli, jota pelataan 90 minuuttia ja lopussa Suomi häviää. Olsen on kotimaassaan melkoinen legenda, sillä hän oli Tanskan vuoden 1992 EM-kultajoukkueen kapteeni. Kaksi parasta etenee lopputurnaukseen. Voitto perjantaina jalkapallokääpiö Liechtensteinista varmistaa Suomelle kautta aikain ensimmäisen osallistumisen miesten jalkapallon arvoturnaukseen: kamppailuihin Euroopan mestaruudesta kesällä 2020. Helmarit tasapeliin Portugalissa. 1980-luvun kohokohtana oli yritys vuoden 1986 MM-Meksikoon. Pelaamme niin isoista asioista. Hän nostaa pienen pelaajaringin yhdeksi mahdolliseksi syyksi vaisuun kauteen. Syksyn 1997 ikimuistoinen Unkaritasapeli vei paikan MM-jatkokarsinnasta erityisen kitkerällä tavalla, mutta vielä lähempänä oltiin 10 vuotta myöhemmin Portugalissa. Palkinnon jakoi tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.). SJK teki kasvattinsa kanssa ensi kautta kattavan sopimuksen ja kiinnitti kaksi muutakin nuorta pelaajaa. Ja tuohon Portugali-peliin lähdettiin vahvalla uskolla ja isolla itseluottamuksella. Lokakuun lopussa joukkue vaihtoi päävalmentajaansa, kun Lars Olsen hyppäsi puikkoihin. Heistä Kauko ja Soiri ovat mukana EM-karsinnat päättävissä Liechtensteinja Kreikka-otteluissa. Avauskokoonpanon paikka saattaa aueta myös Liechtensteinia vastaan, sillä Tim Sparv on ollut peleistä sivussa loukkaantumisen takia. –?Meillä oli tosi kompakti joukkue, jota oli tosi hankala voittaa. Seurajoukkuetasolla tanskalaista Esbjergiä edustava Kauko on kuulunut pitkään maajoukkuenimiin, mutta melko usein hän on istunut vaihtopenkillä. Olsenin tulon myötä Esbjergin ryhmitys meni uusiksi, kun kolmen miehen keskikentästä luovuttiin ja käyttöön tuli 4–4–2. Suomen tasoitus syntyi 90. Nyt Huuhkajat on kuitenkin viemässä lepoa faneiltaan ihan muista syistä. Kaukon kauteen mahtunut pettymyksiä ja huumaa Maajoukkueessa Joni Kauko pelaa puolustavammassa roolissa kuin seurajoukkueessaan. SEURAAVAN KERRAN uskoa löytyi runsaammin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, kun maajoukkueen ”kultainen sukupolvi” oli parhaimmillaan. URHEILU KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A15 SEINÄJOKI (STT) Kakkosen maalikuninkuuden 23 osumallaan SJK Akatemiassa voittanut Joonas Lepistö saa ensi kaudella mahdollisuuden jalkapallon pääsarjassa. Viime kaudella komeasti kolmanneksi sijoittunut Esbjerg on pelannut vaisusti ja on sarjataulukossa viimeistä edeltävänä. Aiemmin urheilujärjestö SLU:ssa ja Valossa työskennellyt Heinilä on toiminut muun muassa Kansainvälisen naisliikuntaverkosto IWG:n pääsihteerinä. Suomen tilanne on mainio, kun kaksi kierrosta on jäljellä. Ja se kyynel on tullut ilosta, Tihinen myhäilee. Potentiaalia riittää, muttemme saa millään tulosta aikaan. Roy Hodgsonin Suomi pelasi EM-karsintojen päätöspelin Portossa 0–0. Hyvänä päivänä he voivat onnistua, Kauko sanoo viitaten Liechtensteinin vierastasapeliin Kreikkaa ja kotitasapeliin Armeniaa vastaan. –?Ei tätä tilannetta kokonaan pysty sulkemaan mielestä
Alfa Romeon Kimi Räikkönen on MM-pisteissä 14. Kotaja eteni finaaliin. Hän on kerännyt tallille 68 pistettä. sijalla. 1. Virolainen Toyota-kuljettaja Ott Tänak oli jo varmistanut kuljettajien MMtittelin, mutta Tommi Mäkisen johtama Toyota olisi Australiassa taistellut vielä merkkimestaruudesta. F1 tavoittelee pienempiä päästöjä LONTOO (STT, AFP) Thaimaalainen Alexander Albon jatkaa formula 1 -uraansa Red Bull -tallissa. 9. Toto (8-12-3): 2,08 1,47-4,802,94 39,52. ponilähtö, 1640 m: 1) Kaunisrannan Jekku/Viivi Pursiainen 2,46,0 x, 2) Ay Caramba 2,53,8 x.3) Lola Amanda 2,51,9 x.4) Pohjan Vilma 2,39,8 x. Hyundain ja Citroenin tiimit ovat täynnä, mutta Toyota ja M-Sport Ford panttaavat yhä päätöksiä. Mercedes on jo varmistanut kaksoisvoittonsa MMsarjassa. lähtö, sh 2140 m Tammaderby-karsinta: 1) Lumi-Oosa/Harri Kotilainen 29,6a (1,5), 2) Oi Emma 29,7a (10,29).3) Villimissi 29,8a (14,8).4) Ciiran Tähti 30,3a (4,77).poissa: 8. Aamulehden mukaan epäilty valmentaja toimi Kooveessa 1995–2011. 4. lähtö, Toto65-5 DUO-1, lv 2140 m Racing, Yara & Vapo Kasvattajakruunu -välierä: 1) Mainio/Ari Moilanen 14,5a (13,47), 2) Knows Best 14,6a (1,76).3) Kaptah 14,8a (32,5).4) Majestic Man 14,9a (8,46).poissa: 1, 7. Lehden mukaan miesvalmentaja suostutteli luistelijoita seksiin, käytti alatyylistä puhetapaa, kävi käsiksi ja lähetteli I love you -tekstiviestejä. Kisajärjestäjä ilmoitti tiistaina, että ralli on pakko perua. Toto (7-5-1): 10,23 2,325,76-1,26 244,43. päivän suomalaistuloksia: Alkukilpailut: Miehet, T54-luokka, ratakelaus, 400 m välierät: 1) Yassine Gharbi Tunisia 46,75, 2) Zhang Yong Kiina 47,44, 3) Aleksei Bytshenok Venäjä 47,48, ...12) Leo-Pekka Tähti Suomi 48,79. Talli kertoi tiistaina tehneensä Albonin kanssa jatkosopimuksen, joten Albon on hollantilaisen Max Verstappenin tallikaveri myös ensi kaudella. Troikka: 540,61. Toyotan tallipomon mukaan Australian kisan peruminen oli oikea päätös. Päivän Duo: 8-8, kerroin: 32,09. Oikeat numerot: 4, 8, 9, 10, 11, 16, 22, 23, 25, 30, 32, 36, 39, 43, 44, 47, 48, 60, 64, 66 Kunkkunumero: 25. Se olisi ihan paikallaan. MÄKISEN TIIMILLÄ ei ole vielä yhtään kuljettajasopimusta ensi kaudelle, kun Tänak karkasi merkkimestaruuden voittaneen Hyundain leiriin. 5. Toto (4-5-11): 16,02 1,771,11-2,50 4,92. Taitoluistelun ahdistelutapaukset Kooveessa 2 Ravit Jyväskylä 12.11 Toto65: 1. lähtö, Toto65-4 TROIKKA-1, lv 2140 m Racing, Yara & Vapo Kasvattajakruunu -välierä: 1) Ronaldo Malibu/Santtu Raitala 14,6a (16,02), 2) Lewis Ale 15,0a (1,22).3) Capo 15,1a (36,84).4) Joyride Luxi 15,2a (42,55).poissa: 7. –?Välillä näytti, että meillä on hyvät mahdollisuudet ajaa merkkimestaruus, mutta siinä ei nyt ihan onnistuttu, Japanista puhelimitse tavoitettu Mäkinen sanoi. Toto (5-1-8): 1,43 1,22-1,89-2,92 5,21. 2 Tennis Lontoo: Miesten ATP-finaaliturnaus, palkintoarvo 9 miljoonaa dollaria: Kaksinpeli: Andre Agassi -lohko: Stefanos Tsitsipas Kreikka (6)–Daniil Medvedev Venäjä (4) 7–6 (7–5), 6–4, Alexander Zverev Saksa (7)–Rafael Nadal Espanja (1) 6–2, 6–4 2 Rahapelit Keno Tiistai 12.11. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on selvittänyt valmentajan käytöstä. 2 Yleisurheilu Dubai, Arabiemiraatit: Parayleisurheilun MM-kilpailut, 6. Me ehdimme varmasti ajaa vielä rallia. Tärkeintä on, että siellä päässä saadaan ihmisten olot kuntoon. Albon on ajanut maaliin tallin autolla kaikissa seitsemässä kilpailussaan. Meillä ei kuitenkaan ole vielä sen suurempia päätöksiä tehty suuntaan tai toiseen, Mäkinen vakuutti ja toivoi pikaisia päätöksiä. lähtö, sh 2140 m: 1) Koivikon Miisu/Santtu Raitala 30,1 (2,06), 2) Liimatan Väiski 31,2 x (3,36).3) Montsan Vippi 30,6 (8,34).4) Jollex 30,9 (37,18). Koko kauden mittaan thaimaalaiskuski on ajanut 84 pisteen arvoisesti. Päiväarvonta. lähtö, Toto65-1, lv 2140 m: 1) Captivate/Iikka Nurmonen 15,2a (10,23), 2) Sacramento S 15,4a (51,18).3) Minto’s Don Juan 15,4a (1,93).4) Denver Brodde* 15,4a (9,27). Myös nuoren Kalle Rovanperän on ounasteltu liittyvän Mäkisen talliin. Toto65 pelivaihto 96?693,96 e, voittoosuus 962,54 e Pelivaihto 264?134,66 e, yleisöä 842. Eräs Aamulehden haastattelema, Kooveessa luistellut lähde kuvailee miehen käytöksen olleen ”systemaattista alaikäisiin kohdistuvaa ahdistelua”. Kuljettajat olisi kuitenkin tärkeää lyödä lukkoon pikaisesti, sillä valmistautuminen ensi kauteen alkaa nopeasti. Toto (3-4-1): 2,02 1,161,61-1,19 5,92. Albon sai jatkopestin Red Bullille HELSINKI (STT) Tampereen Kooveessa valmentanut taitoluisteluvalmentaja on paljastunut lajissa ahdistelusta epäillyksi valmentajaksi, kertoo Aamulehti. 3. Saimme kuitenkin yhden mestaruuden sekä paljon voittoja. URHEILU Urheilutoimitus P. 7. Samalla viemme asioita eteenpäin kaikilla sektoreilla. Toto (7-1-2): 1,50 1,29-1,92-2,57 4,26. –?Mieluusti näkisin, että joku suomalainen ajaisi suomalaisessa tallissa. Troikka: 423,46. Nykyisten sääntöjen mukaan vuodesta 2021 formula ykkösten autoissa käytettävän bensiinin biopolttoainepitoisuuden on oltava 10 prosenttia. Mäkisen piti matkustaa tiistaina Australiaan, mutta rallin perumisen vuoksi päällikkö pääsee keskittymään ensi kauden rakentamiseen. Mestari on Lewis Hamilton ja kakkonen Valtteri Bottas. lähtö, Toto65-2, lv 2140 m Racing, Yara & Vapo Kasvattajakruunu -välierä: 1) Peanuts/Jukka Torvinen 15,7a (1,19), 2) Sweet Carolina 16,3a (43,78).3) Haley Web 16,3a (22,82).4) Daze 16,3a (10,99).poissa: 8, 9. Aamulehden mukaan SUEK:lle on häirinnästä kertonut neljä Kooveen luistelijaa ja yksi seuran toiminnassa ollut vanhempi. –?Nyt puhutaan kuitenkin isosta katastrofista ja paikallisten ihmisten elämästä. poissa: 6, 7. Miehet, F34-luokka, keihäänheitto: 1) Mauricio Valencia Kolumbia 35,25, 2) Wang Yanzhang Kiina 34,34, 3) Hussein Khafaji Irak 34,17,... Hybridimoottori on merkittävässä roolissa tulevaisuuden autoteollisuudessa, F1 tiivistää. Sarja pyrkii muun muassa vähentämään energiankulutusta ja löytämään tekniikoita polttomoottorien hiilidioksidipäästöjen poistamiseen. –?Meillä on tulevalla viikolla aika paljon ohjelmaa täällä Japanissa. Sarja kertoo verkkosivuillaan, että aloite koskee F1autoja, mutta myös autourheilun kuninkuusluokan kilpailuja yleisemminkin. Oikeat numerot: 1, 6, 7, 9, 16, 18, 20, 22, 25, 26, 30, 35, 44, 45, 50, 58, 59, 62, 67, 68 Kunkkunumero: 25 Ilta-arvonta. Albon, 23, aloitti tämän kauden Red Bullin sisartallissa Toro Rossolla, mutta vaihtoi Red Bullille loppukaudeksi. Naiset, T54-luokka, ratakelaus, 400 m alkuerät: 1) Eliza Ault-Connell Australia 54,22, 2) Zou Lihong Kiina 54,35, 3) Cheri Madsen USA 55,25, ...7) Amanda Kotaja Suomi 58,16. lähtö, Toto65-3, lv 2140 m Racing, Yara & Vapo Kasvattajakruunu -välierä: 1) Bosses Lady/Tapio Perttunen 14,7a (1,43), 2) Smiley Match 15,2a (11,29).3) Ambriel 15,6a (26,55).4) Spill The Beans 15,7a (118,88). lähtö, sh 2140 m Tammaderby-karsinta: 1) Huima Lento/Esa Holopainen 33,3a (2,02), 2) Tulipallo 33,6a (8,33).3) Isosalon Kiira 33,9a (5,18).4) Satinkuti 34,0a (5,11).poissa: 5. lähtö, Toto65-6 DUO-2 TROIKKA-2, sh 2140 m: 1) Pärttyl/Jouko Tarvainen 30,0a (2,08), 2) Salli Sorjonen 30,1a (30,81).3) Eliten 30,1a (17,37).4) Ruopas 30,2a (4,19). Kauden ensimmäinen ralli ajetaan jo tammikuussa Monte Carlossa, ja sitä varten testataan osittain joulukuun aikana. Finaalit: Naiset, T54-luokka, ratakelaus, 400 m: 1) Zou Lihong Kiina 53,28, 2) Amanda McGrory USA 54,85, 3) Eliza Ault-Connell Australia 55,30,... –?Meillä tuli liikaa pistemenetyksiä ja keskeytyksiä. Tähti karsiutui finaalista. Kerromme asioista, kun on jotain kerrottavaa, Mäkinen summasi. Sittemmin hän siirtyi valmentamaan pääkaupunkiseudulle, mutta hänen työsuhteensa päättyi lokakuussa ahdisteluepäilyjen tultua julkisuuteen Ylen jutussa syyskuussa. Suomalaisista jatkosopimusta Toyotan kanssa hinkuu konkarikuljettaja JariMatti Latvala. Vaikka toinen perättäinen valmistajien MM-kulta jäi haaveeksi, Mäkinen oli kohtuullisen tyytyväinen kauden antiin. Autourheilu Tommi Mäkinen piti perumista oikeana päätöksenä ja jäi Japaniin rakentamaan ensi kautta LEHTIKUVA/RONI REKOMAA PARIISI/HELSINKI (STT, AFP) Moninkertaisen F1-maailmanmestarin Lewis Hamiltonin usein toistamat ympäristöhuolet eivät ole kaikuneet kuuroille korville, sillä formula ykkösten MMsarja kertoi tiistaina tavoittelevansa hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Australian ralli peruttiin Tommi Mäkinen toivoo nopeita päätöksiä ensi kauden kuljettajien osalta. Toto (5-47): 2,06 1,11-1,20-1,45 3,28. 6. Seuraava viikko voi tuoda jo uutisia, sillä Mäkinen jää Japaniin odottamaan tallinsa väkeä Toyotan konttorille. 2. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A16 Aki Hietavala HELSINKI (STT) Rallin MM-sarjan kausi päättyi ennen aikojaan, kun sesongin päätöskisa Australiassa jouduttiin perumaan rajujen maastopalojen vuoksi. 11) Tuomas Manni Suomi 22,48. 8. 7) Amanda Kotaja Suomi 57,79. Toto (4-6-5): 1,19 1,10-3,07-2,24 13,38. Toto (8-4-3): 13,47 2,18-1,19-3,05 8,13. Albon on formula ykkösten MMsarjassa kuudentena ennen viikonloppuna ajettavaa Brasilian gp:tä
HAUTAAN SIUNATTU Mauri Aatos Villman 76 v. MUUT Ti 26.11. Washington–Arizona vl. 33 m² Pietarsaaressa. NUORISOTYÖ Maata näkyvissä –festarit Turussa 15. To 14.11. 2 Autourheilu Coffs Harbour, Australia: Rallin MM-sarjan lopputilanteet kauden 14/14 kilpailun Australian rallin peruunnuttua: Kuljettajien MM-pisteet: 1) Ott Tänak Viro, Toyota 263, 2) Thierry Neuville Belgia, Hyundai 227, 3) Sebastien Ogier Ranska, Citroen 217, 4) Andreas Mikkelsen Norja, Hyundai 102, 5) Elfyn Evans Britannia, Ford 102, 6) Kris Meeke Britannia, Toyota 98, 7) Jari-Matti Latvala Suomi, Toyota 94, 8) Dani Sordo Espanja, ja Teemu Suninen Suomi, Ford 89, 10) Esapekka Lappi Suomi, Citroen 83, ...12) Kalle Rovanperä Suomi, Skoda 18, ...25) Janne Tuohino Suomi, Ford 1. Ke 20.11. PERHETYÖ Perhekerho srk-talon kerhohuoneella. 9 2 2 2 3 16– 19 12 Etta ...............11 2 1 2 6 17– 26 10 Ducks .......... To 14.11. 6–5 (2–0, 2–3, 1–2, 0–0, 1–0) Minsk: Teemu Pulkkinen 1+0. klo 19 Nuortenilta srk-talon alakerrassa. Klo 18.30 Lauluseurat Maija ja Pasi Göösillä, Maijannevantie 21. 12 2 1 9 10– 31 7 Hurmos .......10 1 1 1 7 13– 26 6 PerPo ............11 1 3 7 11– 30 6 2 Jääkiekko Liiga: KooKoo–HPK ja. Kahvitus klo 17.45. Ma 18.11. Su 17.11. 050 356 8881. Kokoonnumme Sievin S-market klo 9.30. Pe 15.11. erä: 11.35 Markus Nenonen (Niclas Lucenius–Tommi Tikka) 0–1 yv, 15.58 Joonas Oden (Vilmos Gallo–Kyle Platzer) 1–1 2. klo 13. Jatkoaika: 62.41 Cody Kunyk (Philippe Cornet–Santeri Lukka) 1–2. Timo Heikkilän esitelmä, aihe ”Jumalan johdatus ja varjelus isänmaamme vaikeina aikoina”, Seppo Haaponiemi. Levin ohjelma: 23.?11. Lähetyspiiri srk-talon alakerrassa. erä: Maaliton. Tällä hetkellä lähinnä sinisestä väristä on puutetta. Langat voi tuoda kirkkoherranvirastoon sen aukioloaikana ti ja to 9-14 tai Kaarinalle. klo 18. erä: Maaliton. Minskin Dinamo–Torpedo Nizhni Novgorod vl. Varaa pöytä www.facebook.com / LC Tervakokko, tied. 10 4 6 893– 964 8 Kobrat ...............12 3 9 1010– 1142 6 Korihait...............11 11 820– 1076 NBA maanantaina: Detroit–Minnesota 114–120, Boston–Dallas 116–106, San Antonio–Memphis 109–113, New Orleans–Houston 116–122, Golden State–Utah 108–122, LA Clippers–Toronto 98–88. Tarjoamme aamupalaa. Sauna-, kylpyhuoneurakat. 17 10 1 6 78– 45 32 RoKi ............. Messu kirkossa, Pekka Lehto, Arto Somero, Päivi Aho ja Minna Niemi-Korpi, viulu. klo 12.30 Ehtoollishartaus Kannelmassa, Juha Karhulahti, Anni-Mari Kentala. 12 9 1 2 32– 12 29 Akaa-Volley .10 5 3 2 26– 16 21 Tiikerit ......... HC Pilsen, Tshekki–Lausanne, Sveitsi 1–2 (0–0, 1–1, 0–1) Skellefteå, Ruotsi–Djurgården, Ruotsi 3–3 (2–1, 1–1, 0–1) Färjestad, Ruotsi–Frölunda, Ruotsi 6–3 (3–0, 2–1, 1–2) Frölunda: Joel Mustonen. klo 18 Joululauluhetki Vetelin srk-talolla, mukana Kehitysvammaisten tukiyhdistyksen väki sekä Lissu-pappi, Minna ja Susanna. Mera information: kaivosasiat@tukes.fi eller tfn 029 5052 166 Rovaniemi 13.11.2019 Säkerhetsoch kemikalieverket ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA MEDDELANDE OM BESLUT IC Q C 20 20 -2 02 2 Testaamme painolaatua Koko Perheen Joulumyyjäiset Kaarlelan srk kodilla 14.12. 044 937 7869. Kirkkokuoron harjoitukset srktalolla. – 17.11. Illan aikana lauletaan kaksi toivelaulua. klo 13 Ehtoollishartaus Tunkkarin vuodeosastolla, Juha Karhulahti, Anni-Mari Kentala. Järjestelemme kaikille kyydit ja jatkamme henkilöautoilla Ylivieskaan. Ilmoittautuneille lisätietoja retkikirjeessä. Sievin Ry, Aikuistenkerho. 0400580611 Suoritetaan UUDIS-/ KORJAUSRAKENTAMINEN . Myytävänä ruokaa omiin astioihin. klo 19 ” Musiikki ilonamme” musiikki ja yhteislauluilta Sievin kirkossa Ohjelmassa musiikkiesityksiä ja yhteislauluja. marraskuuta: Miehet: Jens Henttinen Helsinki Ski Club, Turo Torvinen Santa Claus Ski Team, Miikka Mankinen Ruka Slalom, Marlon Sjöberg Grifk Alpine, Henrik Järvikare Fjallskidar klubben -37, Jesper Pohjalainen Hyvinkään Slalomseura Sukkula. Konsertin jälkeen mahdollisuus rukouspalveluun. klo 11. 17 3 3 11 38– 63 12 Seuraavat ottelut: 13.11. 100 € / kk. klo 18.00. 17 9 2 2 4 79– 51 33 KalPa Ak ...... Su 17.11. Junost Minsk, Valko-Venäjä–Red Bull München, Saksa 2–3 (2–0, 0–1, 0–2) Keskiviikkona pelataan Mountfield HK, Tshekki–Adler Mannheim, Saksa. DIAKONIATYÖ To 14.11. JUMALANPALVELUKSET Su 17.11. Pe 22.11. Valitusaika päättyy 13.12.2019. 3. alkaen. Messun jälkeen kahvit ja infotilaisuus seurakuntakodilla. 2–3 (1–2, 0–0, 1–0, 0–1) Ak Bars Kazan–Avangard Omsk 3–0 (0–0, 1–0, 2–0) NHL maanantaina: Carolina–Ottawa 8–2 (2–0, 3–1, 3–1) C: Sebastian Aho 2+0, Eetu Luostarinen 0+1, Teuvo Teräväinen 0+1. klo 19. klo 18. Tervetuloa! Puh. Pe 15.11. KalPa–Jukurit, JYP–Lukko, Ilves–Sport, Pelicans–KooKoo. Bingot 1 Ostot 1 Huutokauppa RomuHeikin Huutokauppahallilla Oulaisissa Pe 15.11. miesten pujottelu. Kajastuksessa laulavat ja soittavat Ilona Teirikangas, Jenni Myllymäki, Marianne Leskinen, Sari Salo ja Anne Kauppinen. Konsertissa kuullaan monipuolista hengellistä musiikkia. Rakennuslainakolehti. LÄHETYSTYÖ Ke 13.11. Elias Niemelän ohjelmanumeroiden lisäksi illan rakentajina on joukko musiikinharrastajia. 17 6 1 4 6 101– 84 24 IPK/Hokki .... klo 13. 17 5 3 1 8 81– 82 22 JHT ..............18 1 17 38– 188 3 Mestarien liiga CHL:n 1. klo 18 Lähetystyön vastuuryhmän kokous kirkkoherranvirastolla. 050 5410375 tai Teirikangas p. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A17 JUMALANPALVELUKSET Su 17.11. klo 19. Ändring i beslutet får sökas genom besvär hos Vasa förvaltningsdomstol. 0505934372 Vuokrattavana VARASTOTILA n. klo 12. Sievin Ry, Seurakuntapäivät, ”Uskovainen moniarvoisessa yhteiskunnassa”, Mikko Tahkola, Jukka Muhola. OS Salamat .. 045 125 1653 Ostetaan kaikenkuntoisia autoja, asuntovaunuja ja asuntoautoja. klo 10 Messu sekä Kauppinen-Joentaus kinkeripiirin kirkkopyhä, Juha Karhulahti, AnniMari Kentala, Kaarina Koivisto, ehtoollisavustaja Kimmo Riekko, tekstit Joni ja Aino-Maija Ylikoski, esirukous Aulis Hietalahti, musiikkia Ritva Ojala. Kiiskilän Ry, julkaisuilta, Asko Syrjälä. Moskovan Dinamo–Neftehimik Nizhnekamsk 3–6 (0–1, 0–2, 3–3) Neftehimik: Jonas Enlund 1+0. To 21.11. LAPSITYÖ Perhekerhot kokoontuvat keskiviikkoisin ja torstaisin (Kirkkotie 7). Puh. klo 16 Raamattupiiri srktalon alakerrassa. Ilmoittautumislista on Sievin Ry:n ilmoitustaululla. MUSIIKKI Su 17.11. Runsaasti irtaimistoa,käyttö-ja keräilytavaraa. KIRKKOHERRANVIRASTON aukioloajat ma 9-14, ti 13-16.30, Ke 9-12 Huom! puhelinnumero 044 7001310. MUUT TAPAHTUMAT Ke 13.11. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. 12 9 2 1 34– 11 31 Hurrikaani ....11 10 1 30– 8 30 VaLePa ........ Moskovan TsSKA–Moskovan Spartak ja. Kiiskilän Ry, Lauluseurat, Tuomo Jokitalo. klo 9. Klo 12. Beslutet är framlagt i Tukes verksamhetsställe i Rovaniemi (Valtakatu 2) och på Tukes webbplats (https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/ varauspaatokset) samt i kommunalkansliet i den kommun vars område berörs (Evijärvi, Viskarinaukio 3; Kruunupyy, Säbråntie 2). Klo 18.30 Lauluseurat ja RL Veli-Matti Huhtalalla, Kukonkyläntie 256. klo 19. KHL: Metallurg Magnitogorsk–Traktor Tsheljabinsk 5–2 (1–1, 2–0, 2–1) TT: Jesse Virtanen 1+0. To 14.11. klo 10. 10 6 4 891– 841 12 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Tiikerit–Savo Volley 1–3 (22–25, 25–19, 20–25, 15–25) Savo Volley .. Gideon -työn esittely Erkki Hietalahti. 1–2 (1–0, 0–0, 0–1, 0–1) BC Nokia .............11 6 5 938– 909 12 Pyrintö ...............11 6 5 988– 1002 12 Kataja .................9 5 4 748– 716 10 Lahti Basketball 12 4 8 1085– 1067 8 Ura Basket ........ klo 18 ” Ilon lähteen luo” Lauluyhtye Kajastuksen kirkkokonsertti Halsuan kirkossa. Vapaaehtoinen maksu kummityölle. Seurakyyti. B-nuorten Mestiskarsinta JHT Hermes 2-12 (1-4, 1-4, 0-4). klo 14 Perhonjokilaakson syöpäkerho kokoontuu Halsuan srk-talolla, mukana diakoniatyöntekijä Kaarina Koivisto. 029 5052 166 Rovaniemellä 13.11.2019 Turvallisuusja kemikaalivirasto Säkerhetsoch kemikalieverket (Tukes) har med stöd av gruvlagen (621/2011) 13.11.2019 bifallit följande förbehållsanmälan: Den som gör förbehållet: Geologiska forskningscentralen Tillståndskod: VA2019:0067 Förbehållsområdets läge: Evijärvi, Kronoby Förbehållet upphör att gälla: 19.9.2021 Förbehållet ger endast företrädesrätt att ansöka om malmletningstillstånd. Tappara .......19 13 4 1 1 70– 33 48 Kärpät .........18 13 2 2 1 59– 27 45 JYP ..............19 10 1 2 6 66– 46 34 Lukko ..........18 7 5 6 49– 37 31 KooKoo .......19 8 2 2 7 46– 43 30 HPK ............20 8 2 2 8 53– 55 30 HIFK ............18 7 3 2 6 48– 45 29 Ilves .............18 9 1 8 62– 51 28 SaiPa ............19 8 1 1 9 49– 58 27 Ässät ............19 7 1 1 10 32– 49 24 Jukurit .........19 5 2 5 7 46– 57 24 Pelicans .......18 6 2 1 9 43– 54 23 KalPa ...........18 3 3 3 9 35– 54 18 TPS ..............19 3 1 3 12 39– 63 14 Sport ........... Besvärstiden går ut 13.12.2019. ottelut: Tappara–Zug, Sveitsi 3–3 (0–2, 3–0, 0–1) Tappara: Valtteri Kemiläinen, Jere Karjalainen, Olavi Vauhkonen. tammikuuta. Päätös on nähtävillä Tukesin Rovaniemen toimipaikassa (Valtakatu 2) ja Tukesin kotisivulla (https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/varauspaatokset) sekä alueen kunnanvirastoissa (Evijärvi, Viskarinaukio 3; Kruunupyy, Säbråntie 2). Neulekerho Kirppis-Kyläkamarissa. Varttuneen väen kerho Asemakylällä, Erkan talossa. Torjunnat: Henrik Haukeland KooKoo 6+8+7+0=21, Joona Voutilainen HPK 11+6+15+0=32. La 16.11. klo 10.00 kirkossa. SEURAKUNNAN VIIKKO To 14.11. klo 9. LAPSITYÖ Viiskari srk-talon kerhohuoneella. 12 3 1 2 6 19– 29 13 Loimu ........... Tallien MM-pisteet: 1) Hyundai 380, 2) Toyota 362, 3) Citroen 284, 4) M-Sport Ford 218. 040 7764089 *** Kirkkoherranvirastossa myytävänä adresseja 14€/ kpl. klo 10.00 on Aikuistenkerhon ja Vanhemman väen joulujuhla ja jouluruokailu Ylivieskan Rauhanyhdistyksellä. klo 9.30. P. klo 9.30. Myös katsastamattomat käy. naisten pujottelu, 24.?11. Etusijalla takavetoiset. Ke 13.11. 3–4 (0–1, 1–2, 2–0, 0–0, 0–1) A: Antti Raanta 31/34 torjuntaa.. Vapaaehtoinen kolehti kirkon ovilla Kajastuksen levyprojektia varten. Klo 19. Yleisöä: 3?308. klo 19.30 Sievin Ry, seurat, Petri Silver. Tilaisuus on tarkoitettu jokaiselle ja on maksuton. Urkurina ja säestäjänä toimii Oululainen urkutaiteilija Elias Niemelä. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. Myynnit 1 To 14.11.2019 klo 18.00 HIMANGAN URHEILUHALLILLA Potti 1800 € , Palloraja 47 Pelikirjan rivit 20 € ja 30 € , ILLAN VIIMEINEN RIVI 150 € KINKKUBINGO Kuulutukset 1 Palvelut 1 Tarjotaan vuokralle 1 Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 13.11.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Geologian tutkimuskeskus Lupatunnus: VA2019:0067 Varausalueen sijainti: Evijärvi, Kruunupyy Varauksen voimassaolo päättyy: 19.9.2021 Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. Ti 19.11. To 21.11. 2 Koripallo Miesten Korisliiga: KTP-Basket–Kobrat 109–97 (47–48) Vilpas ..................11 9 2 975– 888 18 Seagulls ..............11 9 2 1020– 903 18 Karhu Basket .....13 8 5 1172– 1092 16 KTP-Basket ........11 6 5 1009– 949 12 Kouvot.............. DIAKONIATYÖ Diakonissa Kaarina Torven tavoitat 040-5638418 Kyläkamari/Kirppis: Kyläkamari/Kirppis avoinna ti – pe klo 10 – 14 MUSIIKKI Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 18.30-20.30. 17 14 1 2 111– 31 43 S-Kiekko ...... Pe 15.11. To 5.12. Jäähyt: KooKoo 3x2 min=6 min, HPK 4x2 min=8 min. 1–2 (1–1, 0–0, 0–0, 0–1) 1. Lokomotiv Jaroslavl–Sibir Novosibirsk 2–0 (1–0, 0–0, 1–0) Severstal Tsherepovets–Barys Nur-Sultan ja. Muuraus-, kirvesmiestyöt, maalaustyöt. Tervetuloa mukaan! Otetaan lahjoituksena vastaan 7 veljestä lankaa diakonian joulumuistamisten tekoa varten, värit kirkas lila, punainen ja sininen. pudotuspelikierroksen 1. Klo 10-12. RIPPIKOULUTYÖ Rippikoulun aloitus 1.12. Naiset: Nella Korpio Helsinki Ski Club, Riikka Honkanen Helsinki Ski Club, Kia-Emilia Hakala Harjavallan Jymy, Julia Toiviainen Santa Claus Ski Team, Rosa Pohjolainen Hyvinkään Slalomseura Sukkula, Jenny Vuori Turun Slalomseura. Sähköposti sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi KASTETTU Pyry Mikael Leppänen, Väinö Alvar Poikkimäki Rivit 2 Alppihiihto Kittilä: Suomen joukkue maaailmancupin pujotteluun Kittilään 23.–24. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. NUORISOTYÖ La 16.11. Puh. Varttuneen väen kerho Vanhallakirkolla, Turvalassa. 17 7 1 9 66– 73 23 Hermes........ Barys: Atte Ohtamaa 0+1. Voit myös ilmoittautua Aino Kalliokoski p. Ensi kauden MM-sarja alkaa Monte Carlosta 23.–26
PERHETYÖ Ke 13.11. Voit hakea laatikkoaihion ja tarkemmat ohjeet Toholammin vanhan pappilan eteisestä ma-pe klo 9-15 tai kirjastosta sen aukioloaikoina. Pe 15.11. klo 12 Pulkkisen ja Haukilahden lähetyspiiri Kivikankaan kylätalolla, Parpala, Kalliokoski. klo 11.30 Ikäihmisten avoin kohtaamispaikka srk-talolla. 10:17-20. Kahvitus klo 16.30 alkaen. Ke 13.11. To 21.11. Järj. DIAKONIATYÖ Ma 18.11. Laatikot laktoosittomia, saatavana myös gluteenittomana ja maidottomana. Ma 18.11. To 14.11. klo 12 diakoniapiiri Pulkkisen-Haukilahden ns-talolla. klo 14 seurat Aamuruskossa, Risto Göös. Aiheesta keskustelemassa Virpi Ali-Haapala, Anniina Lintilä, Airi Kentala, Jarmo Finnilä ja Matti Korhonen. klo 18.30 kirkkokuoron harjoitukset srk-talolla, Erkkilä. Su 17.11. mennessä emäntä Kaija Kuusjärvi p. klo 17 (huom.aika!)Sykeilta srk-kodilla. klo 10 jumalanpalvelus, minkä jälkeen srk-talolla kahvitus ja rippikouluinfo (koskee myös järjestöjen rippikouluun meneviä). Lisätietoja taloustoimistosta, p. Lastenhoito järjestetään, iltapalasta huolehtii Annikki Salo ja Elvi Virkkala juontaa. Sen jälkeen yönuorteniltaporukka jatkaa omalla ohjelmalla. To 21.11. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 13.11. klo 18 Ilosanomapiiri Räyringin rukoushuoneella, Lk. asti. Diakoniatyö osallistuu joulunajan yhteismyyjäisiin la 23.11. Ti 26.11 klo 12.00 Kallion leirikeskuksen tukialueen jouluruokailu ja juhla Ylivieskan Ry:llä. klo 18 Naiset Kaivollailta Ali-Haapalan Navetan vintillä. klo 10-12 perhekerho Mäntyristillä. Ke 13.11. klo 17 ja 18.30 seurat ry:llä, Antti Tyynelä, Henri Humalajoki. klo 14 Lauluhetki Katariinan Kamarissa ja klo 15 Mirjamin Tuvalla, Rautiola. JUMALANPALVELUKSET Su 17.11. Tulossa su 1.12. La 23.11. Palauta ”kenkälaatikkolahjasi” vanhan pappilan eteiseen ma-pe klo 9-15 välisenä aikana viimeistään 18.11. Ilmoittautumiset Marialle p. Klo 18 Vetelin ja Kaustisen miesten raamattupiiri Kaustisen seurakuntakeskuksessa, 1. PÄIVÄKERHOTYÖ Ma 18.11. klo 10 Perhekerho Toholammilla päiväkerhotiloissa. Ke 20.11. Kahvitarjoilu klo 18 alkaen. Su 24.11. klo 12 Perhonjokilaakson ja Vimpelin näkövammakerho srk-talolla jouluruokailun merkeissä, Martti Haavisto ja Karhulahti. klo 10 1. nuoret Turussa Maata Näkyvissä festareilla. NUORISOTYÖ Ei nuorten iltoja tällä viikolla, lähdemme Maata Näkysissä festareille. klo 20 ei ole sählyä, urheilutalo on varattu muuhun käyttöön. Tarjouksessa tulee ilmetä kokonaishinta/hauta ja tuntiveloitus lisätöistä sekä maininta alv:sta. klo 10 messu, Parpala, Aarre Polso, Polson kylän kirkkopyhä. ke 20.11. Lähetyksen lista-arpajaiset ovat 9.12. Seurakuntalaisten toivomuksesta laulamme virsikirjaa läpi vähän kerrallaan numerojärjestyksessä, nyt ovat vuorossa pääsiäisen ja helluntain virret. Kirkkokaffit kirkossa messun jälkeen. Leivotaan ja pelaillaan. klo 10 messu kirkossa, Kytölä, Erkkilä. klo 13-14.30 kuudesluokkalaiset Mäntyristillä. Mäntyristillä. klo 9 Toimintakeskuksen hartaus, Seppä. klo 9.30-12 päiväkerho Mäntyristillä. Yhteiskuljetuksen järjestämiseksi ilmoittaudu Markku Haaponiemelle, puh. To 28.11. Yhteislähtö srk-kodin pihalta klo 17.30. NUORISOTYÖ To 14.11. Su 17.11. Su 17.11. KASTETTU Laura Vanamo Hänninen DIAKONIATYÖ Ke 13.11. LÄHETYSTYÖ Keväällä 2020 seurakunnassa järjestetään suuret lähetysarpajaiset kaikkien nimikkolähettiemme ja -kohteemme tukemiseksi. Voitot haettavissa virastosta. mennessä diakoniatoimistoon. Kytölä. klo 19 Siionin virsiseurat pappilasalissa, Salme ja Timo Heikkilä. Ti 19.11. Rippikoulun aloitus, messun jälkeen kahvit ja rippikouluinfo srk-talolla. klo 19 Raamattuluokka Maria ja Rauno Saukolla. 0400 361 571. klo 14 Seurat ja julkaisuesittely Ry:llä, Markku Huhtala. 040 75 45 498 ke 20.11. Tervetuloa! Pe 13.12. To 14.11. klo 14 seurat Jalmiinakodilla, Aate Kalliokoski. klo 10 perhekahvila, MLL yhteistyössä srk:n kanssa, Ilona Alatalo. Ma 18.11. Yönuortenilta 22.-23.11. luku. Ruokailun vuoksi ilm. Ilonjyvä ja Iiris Rautiola. Ti 19.11. VARHAISNUORISOTYÖ Tulossa: Pe 22.11. Lisätietoja Eero Riihimäeltä p. klo 12 eskareiden musakerho Keskuskoululla. klo 13 Penttilän ystäväpiiri. MUSIIKKI Kuorot kokoontuvat pappilasalissa Iiris-kanttorin johdolla: keskiviikkoisin klo 17 Ilonjyvä torstaisin klo 18 Nuorten kuoro ja klo 19 Kirkkokuoro. klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Harju, Rautiola. klo 14.30 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Seppä. 044 0819 314. Tarjoukset pyydämme jättämään 22.11.2019 klo 15.00 mennessä osoitteella: Toholammin seurakunta, Lampintie 7, 69300 Toholampi tai sähköpostilla: toholammin.seurakunta@evl.fi Seurakunta pidättää oikeuden joko hyväksyä tai hylätä tehty tarjous. klo 15 Keski-Pohjanmaan Kamarikuoron konsertti kirkossa, johtaa Marita Kaakinen, uruissa Matti Pohjoisaho. klo 17.30 Donkkis-ilta srk-talolla 1-6 luokkalaisille, pienemmät tervetulleita huoltajan kanssa. to 21.11. Maija ja Taito Salonen ja Leena ja Kalevi Hietaniemi. Raamattuopetusta, toimintapisteitä, musiikkia, välipala, Seppä, Kytölä, Girsén. klo 18 Lauluseurat Kaija ja Risto Liimataisella. Pikkukirkko klo 10.30 ja sen jälkeen ruokailu 5€/ perhe. Pe 22.11. Illan musiikista vastaa mm. Leirin hinta 5e. Pe 15.11. klo 7 Järviradion aamuhartaus, Kytölä. klo 9.30-12 päiväkerho Mäntyristillä. klo 19 Ry:n nuortenilta Kati ja Mika Ranta-Nilkulla. Tilaukset 5.12. Tee arvio oman lahjoituksesi arvosta ja merkitse se tuotteen päälle. Arpoja voi ostaa myös virastolta. Pe 22.11. TYTÖT JA POJAT Tiistaisin sählykerho klo 15.30-17 Kuusiston koululla ja luoviskerho 17-18.30 Vintillä. Ke 20.11. DIAKONIATYÖ To 14.11. klo 18.15 kirkkokuoro Mäntyristillä. To 14.11. Pe 15.11. Jos sinulla on taidetta, käsitöitä tmv., joita haluaisit lahjoittaa arvontaan, niitä otetaan kiitollisena vastaan. Pe 15.11. JUMALANPALVELUKSET Su 17.11. Ti 19.11. Huom. To 14.11. Su 17.11. klo 17 Aamuruskon hartaus, Kytölä. klo 18 virsimaraton kirkossa, Erkkilä. LÄHETYSTYÖ Lämmin ja sydämellinen kiitos kaikille lahjoittajille sekä vapaaehtoisille lähetys toimikunnan puolesta. MUSIIKKI To 14.11. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 13.11. 9. klo 18 Lähetysmyyjäiset srk-talolla. MUSIIKKI Tiistaisin klo 19 Räyringin evankelisen kuoron harjoitukset Räyringin rukoushuoneella. klo 18 pyhäkoulu ja varhaisnuortenkerho Räyringin rukoushuoneella. klo 10-12 perhekerho Mäntyristillä. Tuotto Lähetykselle 1133 € Isänpäivälounaan arpajaisissa voittivat: Osmo Leppänen, Julius, Leevi Hovila, Severi Myllymäki, Moona Lintilä, Anna-Kaija Annala, Hopeavuori, Miska Kiimamaa, Ossi Hopeavuori, Marjatta Niemi, Emmi-Lotta Finnilä, Helena Hannula, Katariina Keskitalo, Julius sekä Alvari Hovila. Tulossa: Ke 27.11. Tarjoilua ja musiikkia. Esirukouspyyntöjä voi kirjoittaa etukäteen ja tuoda mukana. Keittolounas (5 €). Tilaisuus on osa mielenterveysviikon tapahtumia. Oma kassi mukaan. 040 182 2750. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 13.11. Ma 18.11. Operaatio Joulun Lapsi Ole mukana tekemässä hyvää! Voit osallistua tekemällä ”kenkälaatikkolahjan” Euroopan köyhimmille lapsille Romaniassa ja Moldovassa. TULOSSA Su 24.11. 040 8204 123. Tulethan mukaan, niin nähdään siellä. Sinä läheisesi menettänyt, tule rohkeasti mukaan. klo 17 Lähetysilta Viljo ja Marja-Liisa Harsusella. Ti 19.11. Su 17.11. klo 10.30 Ruoka-apujakelu srk-kodilla. Ma 18.11. mennessä. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A18 JUMALANPALVELUKSET Su 17.11. Ti 19.11. klo 14 Perhonjokilaakson syöpäkerho Halsuan srk-talolla, Liisa Pyykkö-Seppälä ja Kaarina Koivisto. Rovastikunnallinen lähettivierailija Raju Nepal vierailee seurakunnassamme kertoen Nepalin lähetyksestä. Leiri päättyy la klo 10. Diakoniatyön pöydässä myymme arpoja ja vastaanotamme lahjoituksia jaettavaksi veteliläisille tukea tarvitseville. klo 18.15 kirkkokuoron harjoitus Mäntyristillä, johtokunta klo 17.15. Ke 20.11. Vapaaehtoiset myyvät arpoja kodeissa. adventin perhemessu LAPSITYÖ To 14.11. klo 10 Perhekerho Lestijärven srk-kodilla. 040 7324 117. klo 14 Kaustisen seurakuntatalolla Mitä kuuluu -Ikääntyneiden tapahtuma, mukana Soiten kuuloja näkövammaisten kuntoutusohjaaja Marianne From. RIPPIKOULUTYÖ Su 17.11. klo 18 Ry:n miesten ilta Mulin mökillä. mennessä diakoniatoimistoon p. Joululaatikoita myynnissä: Porkkanaja lanttulaatikko iso 4 € ja pieni 3, maksalaatikko iso 4.50 € ja pieni 3.50 €. klo 12.30 Messu Lestijärven kirkossa, Harju, Rautiola. Arvontapalkinnot tuodaan kirkkoherranvirastoon 31.1.2020 mennessä. klo 19 Elämäni veisu -ilta kulttuurisalissa, mukana Jukka Hillukkala, Liisa Hovila, Antti Koskela, Vuokko Pöyhtäri ja Ilpo Wennström, sekä Elvi Virkkala. Lisäksi selvitys käytettävästä kalustosta. La 16.11. klo 11.00 Torstaikerho seurakuntatalolla. 0400767814. paikka. ei oloiltaa. Ti 19.11. Klo 13.30 ja 14.15 hartaudet Harjukodilla, Vesa Storbacka. Rippikoulunuoret ja vanhemmat tervetuloa! MUUT Su 17.11. klo 16 VARHIS-kuoron ja Nuorten kuoron yhteiset harjoitukset srk-talolla, Erkkilä. mennessä. Klo 18.30 Rukous kannattaa Sanan ja rukouksen ilta Hanna-Leena Lehtolalla, Emäntäkouluntie 52, Parpala, säestäjänä Miika Lehtinen. koulukeskuksessa. Ke 20.11. 15.-17.11. Lisätietoja Tiinalta. klo 14 Perhonjokilaakson syöpäkerho Halsuan seurakuntatalolla. To 14.11. Ellen Paananen, huilu. p. Illan aiheena on yhteys. klo 15.30 Keva-kerho srk-kodilla. klo 18 Siionin virsiseurat Samuel-salissa, Lilja Lindholm, Alpo Järvi, Kytölä. klo 18 pyhäkoulu ja varhaisnuortenkerho Räyringin rukoushuoneella. klo 17 Kirkkoneuvoston kokous Samuel-salissa. Kiitos kaikille osallistujille! LÄHETYSTYÖ Su 17.11. klo 11.30 ikäihmisten avoin kohtaamispaikka srk-talolla. Paula ja Eija. Mukana Omaishoitajayhdistyksestä Maija-Liisa Pulkkinen, Minna-kanttori vanhojen koululaulujen kanssa, koululaiset laulavat Katja Hietapakan johdolla, arvontaa, otetaan kiitollisina vastaan ehjiä, uusia, käyttämättömiä arpapalkintoja arpavoitoiksi. klo 13 ystäväpiiri Kuusikodilla. klo 18 Aikuisten ilta Ry:llä, Taisto Peltoniemi. PYHÄKOULUTYÖ Pe 15.11. klo 19 aloittaa sururyhmä Kulmakivellä. Ti 19.11. Klo 13.30 hartaus Kuusikodilla, Vesa Storbacka. Tervetuloa kuulemaan lähetysterveisiä Nepalista! MUUT Toholammin seurakunta pyytää tarjousta haudan kaivuusta ja peitosta sekä kivien siirrosta Toholammin ja Sykäräisen hautausmaiden osalta sopimuskaudelle 2020-2021. Ke 20.11. Ilta alkaa oloillalla klo 1922, joka on avoin kaikille. HAUTAAN SIUNATTU Kalle Kustaa Pollari 91 v. Kor. Jos ei ole mahdollista, ota yhteys Anniinaan. Tule ja pyydä ystäväsikin mukaan. Messu Toholammin kirkossa klo 10, jonka jälkeen ruokailu ja seurat srkkodilla. To 14.11. 040 7786 792. Mukana halsualaiset Donkkiksen vetäjät. Ilmoittautumiset ke 20.11. klo 12 Senioreiden päiväkahvi pappilasalissa. HAUTAAN SIUNATTU Taimi Sirkka Liimatainen 85 v.. Tervetuloa laulamaanvaikka joka kerta! Voit olla mukana koko illan tai vain pienen hetken. VARHAISNUORISOTYÖ Pe 15.11. klo 17.30 hartaus Kitinkannuksessa, Parpala, Kalliokoski. Diakoniamyyjäiset tuottivat 4334 € perholaisten perheiden hyväksi. Tiedustelut Jaana Niininen p. Huom
Klo 15.15. klo 18.30 K-16 Lautapeliilta Nuorisotila Vitiksessä. KIRKOLLISET KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A19 KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www. Seurakunnan ateriapalvelu Mariassa avoinna ma-to klo 10.30-13, pe klo 10.30-12. Lisätietoja Maarit Repo 0447118630. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Ke 13.11. LAPSITYÖ LapsiArkki tiistaina klo 17.3019.30 Toimitalo Pietarissa, Terveystie 11. Klo 18 Jokelan yläkerrassa vainottujen kristittyjen tukiryhmä. Kyytisetelin voi saada diakoniatoimistosta aukioloaikoina tai niitä voi kysyä diakoniatyöntekijöiltä. Ti 19.11. Pe 22.11. Klo 12 Lähetyspiiri Päiväpakanat seurakuntakodin Iktyssalissa, mukana Tyngältä kotoisin oleva, Kokkolan eläkkeellä oleva lähetyssihteeri Sisko Sundbäck, Anna-Maija Pahkala. Pöytävaraukset ke 4.12. La 16.11. ”Katso kansasi kaipausta”, klo 13 Terveisiä Läskelästä ja Nyakatosta, Niko Rantanen, Paljaat Jalat-kuoro, klo 14.30 Raamattuopetus, Anna Lahtinen, klo 16 Lähetysaiheisia matkalauluja ja puheenvuoroja, Reino Junttila ja Eeva Pouke, klo 18 SLS:n 160-vuotisjuhlakonsertti seurakuntakodilla. simila(at)evl.fi. Kirkkokyytikuljetus Suvannolle järjestetään kirkkokyytiseteleillä, jolloin kyyti tilataan itse taksikeskuksen numerosta. lk:ille Tyngän koululla. Pe 22.11. To 21.11. Klo 10-11.30 Nallekahvila seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. To 21.11. Klo 12-14 Näkökerho Kalajoen seurakuntakodilla Artoksessa, kahvit, hartaus Ulla Ketonen ja virikeohjelmaa. Ilmoittautuminen Elisalle keskiviikkona klo 17-19 p. klo 14.30-16.30 7-Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. Pe 22.11. klo 18 Iltakirkko Toimitalo Pietarin Vitiksessä ovi B; klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä. Seuraavat pyhäkoulut 17.11. Ma 18.11. Klo 17 Mieskuoron harjoitus Ikhtys-salissa. Klo 16-17 Toimintakerho 1-4. Klo 10 Nallekahvila Himangan seurakuntakodilla. HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 13.11. Klo 16.30 Rukouspiiri Jokelan Pappilan kellarissa. Pe 22.11. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä, Hannu Rantala. Klo 18 Seurat Suojarinteellä, Esko Isopahkala. Klo 12 Ystäväkerho Ikhtys-salissa, ruoka 6 e, Tulevaisuus ja toivo, mikä meitä kantaa. Lisätietoa Annikalta p. 0447118631 tai marianne.joensuu(at) evl.fi.. Klo 10 Messu Kalajoen kr. klo 18 Kalajoen seurakuntakodilla, Amani ja Fermaattikuoro, Mikko Pyhtilä, Suvimarja Rannankari-Norjanen, juonto Aino Luhtasela, täytekakkukahvit, mahdolliset muistamiset paikan päällä keräyslippaaseen tai tilisiirtona Suomen Lähetysseuralle FI38 8000 1400 1611 30, viesti: 160. klo 10-12 Perhekerho Pietarissa; klo 13 Varttuneen väen kerho ja Lähetyspiiri Mariassa; klo 15.30 Eläkeliiton kuoro Marian rippikoulusalissa; klo 17-18 Lapsikuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 18-19.30 Raamattupiiri Pietarin Lydiassa (ovi D), Pekka Lehto; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Suvannon kappelilla. 044-4492710. Klo 18 Majakkailta Kalajoen seurakuntakodilla, Pieni Valo-lauluyhtye, Tansanian terveisiä Anna Lahtinen ja Heikkilät. Nuorten ja nuorten aikuisten adventtileiri 5.-8.12. Klo 16.30 Lapsikuoro seurakuntakodilla, kuoron sisällä toimii myös poikakuoro. klo 10-12 Perhekerho Pietarissa; klo 15.30 Eläkeliiton kuoro Marian rippikoulusalissa; klo 1718 Lapsikuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Suvannon kappelilla. klo 16-18. Pe 22.11. Ke 20.11. klo 10 Messu Suvannon kappelissa, liturgia Eeva-Kaisa Laakko, saarna Veli Matti Linnanmäki, kanttori Teija Siirtola, pyhäkoulu, kirkkokahvit; klo 14 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella; klo 14 Hartaus Kotikartano 2:ssa, Ratakatu 2, Esko Sääskilahti, klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Antti Katainen ja klo 16 Kyösti Marjanen; klo 18 Siioninvirsiseurat Mariassa, Leo Mehtälä, Pekka Lehto. Klo 15-16 Toimintakerho 1.-3. ja 24.11. Ilmoittautuminen ruokailua varten ke 13.11 mennessä puhelimitse 044-7118628/ Satu Similä tai sähköpostilla satu. Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Ti 19.11. 044 7229009. Pe 15.11. netissä bit.ly/UHilmo03. Merijärven seurakuntatoimisto on auki torstaisin klo 9-12 p. klo 8 Aamurukous kokoushuone Lydiassa, E-ovi; klo 1213.45 Ekavauvakerho Pietarissa; klo 12.15-13.30 Perheliikunta Pikkupietarin Loikka Pietarin salissa; klo 13 Hartaus Ratapuiston Palvelukodissa, Ratakatu 12; klo 13.30 Hartaus Hoivalla, Riikka Talvitie; klo 14 Hartaus Suvantotuvalla, Janne Isomaa; klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä; klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset Suvannon kappelilla. Su 17.11. lk:ille seurakuntakodilla Artoksessa. Suomen Lähetysseuran 160-vuotisjuhlakonsertti la 23.11. Ti 19.11. Klo 13 Ehtoollishartaus palvelukeskuksessa, Niko-Pekka Ovaskainen. Klo 18.15 Lapsikuoro kirkossa. Joulurauhaa-konsertti su 24.11. Pe 15.11. 0447118640. klo 19 Suvannon kappelissa, NOORA, Arja Löytynoja, Satu ja Arto Lukkari – laulu, Eeva Korhonen – piano, Jussi Leppälä – kitara, Arja Löytynoja – huilu, ohjelma 10 euroa vähävaraisten jouluapuun diakoniatyön kautta. Klo 12 Käsityökahvila Juttutuvalla. Klo 18 Rauhan Sanan seurat Pajalan seuratuvalla, Veli Siljander. Ilmoittautuminen viimeistään 21.11. To 14.11. VARHAISNUORISOTYÖ To 14.11. Klo 17-19 Euruokajako Pappilan kellarissa, kahvitarjoilu, jaossa mm: maitojauhetta, puurohiutaleita, hernekeittoa, mysliä, lihapurkkeja, makaronia, hapankorppuja, ota oma kassi mukaan. Klo 10 Nallekahvila Himangan seurakuntakodilla. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. klo 14.30-16.30 7-Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. To 21.11. Klo 16.30 Rukouspiiri Jokelan Pappilan kellarissa. opiston salissa, lit. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Timo Taari p. Klo 18.30 Raamattuluokka, pienet ry:llä, isot kodeissa. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. lk:ille Tyngän koululla. Klo 17.3018.30 Toimintakerho 1-6. To 21.11. klo 13 Kyläkerho Löytyn koululla; klo 18 Naisten Pankin infoilta Nuorisotila Vitiksessä, Terveystie 11, ovi B, kehitysmaiden naisten koulutuksesta ja yrittäjyydestä kertomassa Jenna Soikkeli Naisten Pankista; klo 18 Markuksen evankeliumi -kirkkonäytelmä Suvannon kappelissa, esittää Pauli Mahlamäki Tornion kaupunginteatterista, esitys on maksuton, väliajalla kahvitarjoilu Kirkkotalakoiden hyväksi. Klo 12 Eläkeliiton kerho ja syyskokous seurakuntakodissa. Ke 20.11. Klo 18 Kirkkokuoro harjoittelee srk-kodilla. Klo 11 Pyhäkoulut Rautio: Suojarinteellä, Typpö-Kärkinen: Tarja ja Tapani Hintsalalla. Perhekerho maanantaina klo 1315 ja torstaina klo 10-12. 044-7118 670 Seurakunnan ja eri järjestöjen joulumyyjäiset seurakuntakoti Mariassa ti 10.12. Klo 18 Raamattukahvila Iktys-salissa. Mielenterveysviikon alkaessa sytytämme muistokynttilän itsemurhan tehneiden muistolle. Klo 16.30 Lapsikuoro seurakuntakodilla, kuoron sisällä toimii myös poikakuoro. To 14.11. Ma 18.11. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitus seurakuntasalissa. klo 18.15 Lapsikuoro kirkossa. Linkki keräykseen kalajoenseurakunta.fi. Jarkko Kuusisto, messun jälkeen merkkipäiväjuhla seurakuntakodilla 70-, 75ja 80 -vuotta tänä vuonna täyttäneille tai täyttäville, ruokailu ja ohjelmaa, Jarkko Kuusisto, Katja Paananen, Anna-Maija Pahkala. Starttipäivässä esitellään ensi vuoden yhteisvastuukohteet, saadaan ajankohtaiset terveiset keräyksen juhlavuoteen liittyen sekä vinkkejä keräystoimintaan. Su 17.11. Ke 13.11. Klo 13 Palvelukeskushartaus, Anna-Maija Pahkala. Terveystie 11. Klo 9.30-11 Hyvän mielen kahvit aikuisille nuorisotila Artoksessa, kahvit, hartaus Ulla Ketonen ja pipareiden leipomista. Klo 11.30-12 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. Klo 18-21 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. Klo 18 Iktys-salissa ilta vainottujen kristittyjen hyväksi, Petri Nuotio Marttyyrien Ääni ry:stä kertoo vainottujen ajankohtaisesta tilanteesta maailmalla, illan juontaa Suvi Lehtimäki. Pe 15.11. Klo 18 Kirkkokuoro harjoittelee srk-kodilla. Kari Lauri, saarna Jarkko Kuusisto, Sydänyhdistyksen kirkkopyhä. Syysseurat Kalajoen Kristillisellä Opistolla 23.11. 08-4395010, os. Raamattuopetus aiheesta Lähimmäisen auttaminen, köyhyys ja diakonia Raamatussa. Klo 17.30-18.30 Toimintakerho 1-6. Ke 20.11. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-13, to klo 11-16, pe suljettu, p. klo 18.30 Raamattuluokka Elsa ja Jaakko Saukolla. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitus seurakuntasalissa. Klo 18 Hiljaisuuden rukoushetki Kalajoen seurakuntakodilla, Taizé-lauluja kanteleen säestyksellä, rukousta ja hiljaisuutta. Ma 18.11. DIAKONIATYÖ Diakoniatyön asiakasvastaanotto avoinna ti-to klo 8.30-10, Terveystie 11, ovi D, p. 084395070. klo 14 Laulajien harjoitukset seurakuntakodilla. Pyhäkoulu Suvannon kappelilla sunnuntaisin jumalanpalveluksen saarnan aikana. Su 17.11. Radiotyön vapaaehtoiseksi Kalajoen seurakunnan jumalanpalvelusten radiointiin lähettimelle ja internettiin etsitään vapaaehtoisia. klo 8 Aamurukous kokoushuone Lydiassa, E-ovi; klo 1213.45 Ekavauvakerho Pietarissa; klo 12.15-13.30 Perheliikunta Pikkupietarin Loikka Pietarin salissa; klo 18 Raamattupiiri toimitalo Pietarissa (sisäänkäynti C); klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset Suvannon kappelilla; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30, Urho Savela. To 14.11. Kalajoen Kristillisellä Opistolla. Klo 18.30 Ompeluseurat ry:llä. Klo 17 Seurat ry:llä, Matti Yrjänä, Hannu Tornberg. Klo 15.15 Lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. YHTEISET Jouluapua vähävaraisten auttamiseksi Kalajoella Keräys toteutetaan 14.10.-22.12. Klo 11 Eläkeläisten kerho, ruokailu (6e), ohjelmaa, hartaus ja arvonta. klo 18.30 K-16 Lautapeliilta Nuorisotila Vitiksessä. Suvi Lehtimäki. klo 11 Pyhäkoulu Eija ja Mikko Tanskalla sekä Saara Saukolla; klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Veli Matti Linnanmäki, Eila Kotiaho, kirkkokahvit. klo 18 Päiväkerho Merijärven pappilassa. klo 19 Rauhanyhdistyksen ompeluseurat Karoliina ja Matti Saukolla. KASTETTU Tuomas Veikko Samuli Herrala (Himanka) HAUTAAN SIUNATTU Erkki Ernsti Pöyhtäri 83 v (Himanka), Laina Anneli Tuori 76 v (Kalajoki), Markku Juhani Lauri 69 v (Himanka), Pekka Antero Silvasti 58 v (Himanka) SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 13.11. Maria Paananen. Hinta Kalajoen seurakunnan jäsenille 40 e. lk:ille seurakuntakodin takkahuoneessa. Klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Niko-Pekka Ovaskainen, Johanna Palmiola. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Klo 18 Rauhan Sanan lähetysilta seurakuntakodissa. klo 19 Rauhanyhdistyksen ompeluseurat seurakuntakodilla, järjestää varttuneitten kerho. Ke 20.11. Apu jaetaan Kalajoen seurakunnan diakoniatyön kautta. Su 17.11. Klo 18-21 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. välisenä aikana ja antamasi apu menee perille jo ennen joulua. Klo 10-11.30 Nallekahvila seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. klo 9-10.30 Naisten aamukahvit toimitalo Pietarin Vitiksessä (ovi B), kevyt aamupala, tutustumista Raamatun naisten elämään, keskustelu, musiikkia, mahdollisuus esirukoukseen; klo 19 Rauhanyhdistyksen kotiseurat Palolalla, Riihitie 12, Antti Lauhikari ja Nauhalla, Laakkosentie 5, Ismo Iso-Heiniemi. 08-4395010, perjantaisin suljettu. To 21.11. Klo 16.30-17.30 Toimintakerho 4-6 lk:lle seurakuntakodilla Artoksessa. aiheesta puhuu sairaalateologi Matti Aho. klo 13-15 Perhekerho Pietarissa; klo 13 Näkö-ja liikuntavammaisten kerho Mariassa; klo 17 Ystävyyden kerho (kehitysvammaistyö) toimitalo Pietarissa, nuorisotilaVitis ovi B, tiedustelut Marjaana Juola 044-7118629; klo 18 Valo syttyy pimeään pieni hetki hiljaisuudelle Tuokiotuvalla, harmoninen duo Teija Autio ja Amanda Marjakangas, Riikka Talvitie ja Sirpa Järvelä, glögija teetarjoilu. Klo 17 Mieskuoron harjoitus Ikhtys-salissa. Ke 20.11. Klo 12 Messu kirkossa, toim. Klo 19 Ompeluseurat Suojarinteellä, Kalle Rautakoski. Lounaan hinta eläkeläisille 6,80 e, muilta 8,00 e. La 16.11. KASTETTU Oona Milka Helena Jokelainen, Edvin Kauno Julius Pajukoski, Kasper Arvo Eemil Koskela, Viola Katariina Hyry KUOLLEET Kyllikki Esteri Prittinen 81 v. Klo 18.30 Raamattuluokka, pienet ry:llä, isot kodeissa. MUUT Kirkkotalakoot ovat tuottaneet lokakuun loppuun mennessä 690 134 euroa kirkon rakennusrahastoon. Klo 18.30 Ompeluseurat ry:llä. kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ ja Kalajoen kirkon lähettimen kuuluvuusalueella taajuudella 95,0 MHz. Klo 12 Lähetyskökkä seurakuntakodin takkahuoneessa. Ke 20.11. Keskustelua. Klo 11-12 Pyhäkoulu kokoontuu päiväkerhotilassa. NUORISOTYÖ Ke 13.11. Ti 19.11. Diakoniatyön asiakasasioiden ja kotikäyntien ajanvaraukset sekä kirkkokyytisetelit jumalanpalveluksiin Marianne Joensuu p. klo 18 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä. Ekavauvakerho keskiviikkona klo 12-13.45 ja Perheliikunta keskiviikkona klo 12.15-13.30. Klo 19 Raamattuluokka (5-6 luokk.) Leena ja Markku Pasasella. Toiminnot kokoontuvat Pietarissa. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Ke 13.11. Klo 14 Syöpäpotilaat seurakuntakodin takkahuoneessa, Niko-Pekka Ovaskainen. Pe 22.11. Pe 15.11. Su 17.11. mennessä diakoniatyöntekijä Marjaana Juola 044-7118 629 Oulun hiippakunnan Yhteisvastuustartti Kalajoen ja Kokkolan rovastikunnan seurakunnille to 28.11.2019 klo 11-15 Suvannon kappelilla. Klo 19 Raamattuluokka (7-9 lk.) Tiina ja Matti Kankaalla, Matti Kangas. To 14.11. Ruokailumahdollisuus 5 e/perhe. Illan päätteeksi seurustelua kahvikupposen äärellä. Klo 17 Siipijengi-ilta alakouluikäisille Himangan seurakuntakodilla
Kaarlelan kirkossa on kello 18 Oratorioon!-konsertti, jossa esiintyvät Centrian klassiset laulajat ja opettajat sekä pianisti Juho Alakärppä. Finnbrainin päivähoitotutkimuksessa oli mukana yli kaksisataa lasta ja yli kolmekymmentä päiväkotia Turusta ja sen lähikunnista. Tästä johtui, että kotihoidossa kortisolitasot ryhmiä vertailtaessa olivat korkeammat kuin päivähoidossa. Päiväkotilasten kortisolitasot vaihtelivat vähemmän kuin kotihoidossa olevien lasten. –?Tämä selittyi osittain päiväunilla, koska näytteet otettiin iltapäivällä päiväunien jälkeen. Turun yliopiston Finnbrain-syntymäkohorttitutkimuksessa selvitetään ympäristön ja perimän vaikutusta lapsen kehitykseen. Tutkimusta jatketaan ja sylkinäytteitä kerätään seuraavaksi 3 vuoden ja 6 kuukauden ja 5 vuoden iässä. Tutkimustulosten mukaan päivähoitopaikalla ei ole vaikutusta lasten kortisolitasojen vuorokausivaihteluun. –?Tasot ovat korkeimmillaan aamulla, laskevat päivän mittaan ja ovat matalimmillaan illalla ennen nukkumaanmenoa, toteaa Tervahartiala. TOHTORIKOULUTETTAVANA työskentelevä, tutkimusta tehnyt Katja Tervahartiala kertoo Turun yliopiston tiedotteessa, että kortisolitasojen vuorokausivaihtelu oli molemmissa lapsiryhmissä tavanomaista. Esiintymässä ovat Centrian musiikin opettajat, opiskelijat ja alumnit sekä vieraat Jesse Kaikuranta, Minna-Leena Lahti, Luomuduo, Sanna Ruohoniemi ja Tallari. Tutkimus on ensimmäisiä maailmassa, jossa päiväkotilapsien stressitasoja verrataan kotihoidossa oleviin lapsiin. Useimmat tutkimuksessa mukana olleet lapset olivat kuitenkin tottuneita päiväkotikävijöitä. Torstaina 14.11. KESKIVIIKKO 13.11.2019 Keskipohjanmaa A20 Rantakatu 8 ja Prisma keskus, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA ja Prisma Center, PIETARSAARI --70 % -10 % Todella paljon HOPEAKORUJA Uutuuksia! Satoja malleja! OSTA NYT JOULULAHJAT Sepon Kulta www.seponkulta.fi OSTAMME KULTAA ja PÖYTÄHOPEAA KOKKOLA Centria-ammattikorkeakoulun musiikkikoulutus täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja toimintaa juhlistetaan Kokkolassa keskiviikkona ja torstaina. Päivähoidossa olevien lasten iltapäivän kortisolitasot olivat korkeammat kuin samoilla lapsilla samaan aikaan kotona. Kortisolitasot ovat jonkin verran korkeammat heti heräämisen jälkeen. Lapset olivat pääosin 2-vuotiaita, kuitenkin alle 3-vuotiaita. Centrian musiikin alumni ja musiikin maisteri Iris Seesjärvi luennoi laulullisesta häpeästä kello 10.05-11.30. Päiväkoti ei kotihoitoa stressaavampi lapselle Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore yliopistotutkimus. Keskiviikkoiltana järjestetään 20-vuotisjuhlakonsertti konservatorion konserttisalissa kello 19. Päiväunet eivät kuitenkaan kokonaan selittäneet iltapäivän tasoja. Saattaakin olla, että iltapäivän tunnit ovat osalle lapsista kuormittavampia päiväkodissa kuin kotona, Tervahartiala selittää. Centrian musiikkikoulutus juhlii www.keskipohjanmaa.fi Joonas Kuikka Turun yliopiston tutkimusryhmä tutki päivähoidon ja kotihoidon vaikutuksia lasten stressinsäätelyyn. konservatorion konserttisalissa vietetään laulupäivää, jossa kuullaan kolme luentoa. Kortisoli on stressihormoni, joka lisää keskittymiskykyä ja energisyyttä, mutta liiallisena on haitallista. Kotihoidossa olevilla lapsilla kortisolitasot vaihtelivat päiväkotilapsia enemmän ja lasten keskinäiset erot olivat suuremmat. Kokkolan kaupunginteatterin näyttelijä Irina Parviainen avaa tarinankerronnan saloja laulajan työssä kello 12.1513.15 ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yliopettaja ja musiikkiterapeutti Ari Korhonen luennoi aiheesta ”Hyvinvointia musiikista” kello 13.30-14.30. Keskiviikkona 13.11. Päivähoidossa iltapäivän kortisolitaso oli hieman korkeampi kuin vastaavana ajankohtana kotona. SILJA VIITALA / ARKISTO. Keskustelemassa ovat Sanna Ruohoniemi, Lasse Penttinen, Annika Mylläri ja Iris Seesjärvi. KOTIHOIDOSSA kortisolitasojen vaihtelu oli suurempaa kuin päivähoidossa. Päiväkodin ryhmäkoko ei vaikuttanut stressaavuuteen. Kahvin jälkeen seuraa paneelikeskustelu, jonka aiheena on esiintymisjännitys. –?Kotihoidossa olevien lasten äitien koulutustaso oli jonkin verran matalampi, ja lapset olivat vähän nuorempia. Päiväkotiryhmien välillä erot olivat verrattain pieniä, joten suurta vaikutusta ei ollut sillä, millaista päiväkotia lapsi käy. Heilahtelua saattoi tapahtua yksittäisissä mittauksissa, mikä johtui ympäristön ärsykkeistä ja lapsen muuttuvista tunnetiloista. Erot saattoivat selittyä kotihoidon suuremmilla eroilla lasten vuorokausirytmeissä. Tutkimus perustuu useisiin sylkinäytteisiin, joita päiväkodin hoitajat ja vanhemmat kotona ottivat lapsilta. Tutkimus julkaistiin arvostetussa European Child & Adolescent Psychiatry -lehdessä. Nämä tekijät eivät kuitenkaan selittäneet eroja ryhmien välillä, Tervahartiala kertoo. Mukana on yli 4 000 lapsiperhettä, joita seurataan raskausajasta pitkälle aikuisuuteen. Kortisolitasoihin ei vaikuttanut se, kuinka pitkään lapsi oli käynyt päivähoidossa