(sis. Torstai 12.6.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 109 Hinta 4,20 €. Ripari uudessa ajassa Rippikoulussa kuunnellaan nuoria entistä tarkemmin. Olo on yhtä aikaa helpottunut ja haikea, ja monet itkut on asian vuoksi itketty. Kilpailu päivittäistavarakaupassa on kuitenkin erittäin kovaa. Työtä itsessään tulee ikävä, mutta niin tulee myös asiakkaita. 1 Sivu 3 1 Sivu 4 Kokkolan Halpa-Halli Oy uskoo parempaan Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen uskoo yhtiön tuloksen kohenevan tänä vuonna viime vuoden yli kolmen miljoonan euron miinuksesta. Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen uskoo yhtiön tuloksen paranevan tänä vuonna. 1 Sivut 8–9 MINKA LEPPÄNEN » Keski-Pohjanmaalla päästöjä syntyy asukasta kohden toiseksi eniten Suomessa ja Uudellamaalla vähiten. Kokkolan seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Heli Järvi. Nyt työ on kuitenkin tulossa päätökseensä. JUKKA LEHOJÄRVI Kotimaanmatka suunnitteilla. Päiväriparit, siestahetket ja mahdollisuus yöpyä kotona tekevät leiriviikosta monelle helpommin lähestyttävän. 1 Sivu 6 JUKKA LEHOJÄRVI Juha Liljalle kauppiaan työ on ollut mieluisaa. Kauppias ripustaa essunsa naulaan vuosikymmenten jälkeen Juha Lilja ehti pyörittää pikkuista kyläkauppaa Haapaveden ja Kärsämäen rajalla vuosikymmeniä. S-ryhmä ja K-ryhmä muodostavat duopolimaisen kaksikon, jonka yhteinen markkinaosuus nousee yli 80 prosentin. Nuorten jaksamiseen, erityispiirteisiin ja yksilöllisiin tarpeisiin reagoidaan nyt herkemmin kuin ennen. Keski-Pohjanmaan päästöjä lisää erityisesti maatalous, joka ruokkii myös uusimaalaiset. Huomioi nämä tieja ratatyöt 1 Sivu 10. alv 10 %). Ripari on edelleen tärkeä kohtaamispaikka, ja nuoret kaipaavat yhteyttä ja yhteisöllisyyttä
Katoamishetkellä äiti Karoliina Karf oli lisäksi raskaana. Karfit veivät huostaanotetut, Uuteenkaarlepyyhyn sijoitetut lapset mukanaan 15. KÄVIMME LÄPI perhettä koskevat, Pohjanmaan käräjäoikeuden ja Vaasan hovioikeuden asiakirjat. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että etsinnälle oli lailliset perusteet, eikä korvauksia myönnetä. Seitsemän lapsen perhe poistui paikalta pakettiautolla, eikä heitä ole sen koommin tavoitettu. Tämä perustuu esitutkintalakiin, jonka mukaan tuomioistuimen täytyy määrätä edunvalvoja alle 18-vuotiaalle, jos on perusteltua olettaa, että alaikäisen huoltaja ei esimerkiksi voi puolueettomasti valvoa lapsen etua. Karfit valittivat kotietsinnästä käräjäoikeuteen, koska katsoivat, ettei kotietsinnälle ollut perusteita. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Katariina Poranen Pohjanmaan poliisi etsii edelleen Tommy ja Karoliina Karfin suurperhettä, jota epäillään lastensa omavaltaisesta huostaanotosta. tammikuuta 2024. Poliisi teki Karfien kotiin Pedersöreen kotietsinnän 17. Karfit katosivat toukokuussa 2024. Lapsille haettiin edunvalvojaa heidän huoltajiensa rikosepäilyiden vuoksi. Tämän jälkeen Karfit valittivat päätöksestä vielä hoviinkin, joka piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa. Lapset ovat syntyneet vuosien 2007 ja 2021 välillä. kesäkuuta 2025 2 // Taustalla kotietsintä ja rikosepäily Oikeuden asiakirjoista selviää, mitkä tapahtumat edelsivät Karfin perheen pakoa. He halusivat myös rahallisia korvauksia. Sosiaalityöntekijät ovat kertoneet oikeudelle, että vanhemmat eivät olleet suostuneet yhteistyöhön lastensuojelun kanssa lasten kiireisessä sijoittamisessa eivätKeskipohjanmaa // Torstaina 12. Oikeus päätyi kuitenkin määräämään lapsille edunvalvojan. Käräjäoikeuden ratkaisuista käy ilmi, että kotikoulu ei ollut lasten kiireellisen sijoituksen syynä. Poliisi epäilee, että heitä piilotellaan jossakin.. toukokuuta 2024. Poliisi voi käytännössä tehdä kotietsintöjä silloin, kun asiassa epäillään rikosta. Tommy ja Karoliina Karf vastustivat itse edunvalvojien määräämistä. TAMMIKUUSSA 2024, eli muutama kuukausi ennen perheen katoamista, on käräjäoikeudessa laitettu vireille myös lasten edunvalvontaa koskevia asioita
kesäkuuta, että se on saanut Karfin perheestä eri puolilta maata jo yli 100 vihjettä. Pohjanmaan poliisin mukaan katoaminen nostettiin julkisuuteen vasta, kun poliisi oli jo tehnyt vuoden verran töitä perheen löytämiseksi siinä onnistumatta. Ilmeisesti perheellä ei kuitenkaan ollut aikaa ottaa reppuja mukaansa, sillä ne olivat jääneet lastensuojeluyksikköön. Vihjeiden perusteella on tehty etsintöjä muutamassa paikassa tuloksetta. Paavolainen on seurannut läheltä perheen ja lastensuojelun välistä tilannetta. Frida Keränen Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Hän kertoo olleensa helmikuussa 2024 Suomen Kotiopettajien puheenjohtajan roolissa mukana perheen ja lastensuojeluviranomaisten välisessä tapaamisessa. Tässä talossa Karfit asuivat Pedersöressä vuokralla ennen katoamistaan. Naapurin mukaan perheen isä Tommy Karf oli puhunut siitä, miten sosiaalitoimi halusi vierailla perheen kotona. – Päivän päätteeksi he antoivat lapsille ja vanhemmille käteen paperit siitä, että heitä on kuultu huostaanottoasiassa. Yhdistyksen puheenjohtaja Juhani Paavolainen ei näe estettä Karfin jatkolle yhdistyksen hallituksessa. Siinä ei huomioitu esimerkiksi alueiden asukaslukua. Nyt kuitenkin katsottiin, että poliisi tarvitsee asian selvittämiseksi myös yleisövihjeitä. JUKKA LEHOJÄRVI PIRKKO HÖGKULLA P OHJANMAAN P OLIISI Vastakkainasettelu ilmastopäästöistä on turhaa Frida Keränen Maakuntien välillä on suuria eroja kasvihuonekaasupäästöissä. Yrityksen palveluiksi on ilmoitettu kiinteistöja kotipalvelut, leipomo sekä käännöspalvelut. Nyt Paavolainen kertoo, ettei hänellä ole tietoa Karfien olinpaikasta. Eniten päästöjä maakunnista tulee Uudeltamaalta, missä väkeä asuu eniten ja päästöjä nieleviä metsiä on vähän. Isä ei kuitenkaan halunnut päästää viranomaisia sisälle, mikä herätti naapurissa ihmetystä. Tommy Karf on Suomen Kotiopettajat ry:n hallituksen jäsen. Sosiaalityöntekijät kertoivat oikeudelle, että Karfien vanhemmat suunnittelivat pakoa lasten kanssa. Manner-Suomen pienimmässä maakunnassa Keski-Pohjanmaalla ei ole tilaa yhtä suurille päästöjä nieleville metsille kuin esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja etenkin Lapissa. KARFIT ASUIVAT Ala-Ähtävän kylässä, kunnan vuokrakiinteistössä vuosina 2016–2019. Keski-Pohjanmaan maatalous on elintärkeä alueen ja koko Suomen huoltovarmuudelle, mutta sekään ei voi olla syy olla pyrkimättä maakunnan päästöjen vähentämiseen. Yksiköstä ilmoitettiin paosta poliisille, myös rajavartiolaitos sai tuolloin tiedon pakenemisesta. Kansainvälisiä luontohaittoja voi pyrkiä vähentämään suosimalla paikallista ruoantuotantoa. Jos kaikki maailmassa eläisivät kuin suomalaiset, ainakin viidennes maailman lajeista olisi vaarassa kuolla sukupuuttoon. Pääkirjoitus " On turha luoda vastakkainasettelua siitä, tulevatko päästöt pohjalaisesta maataloudesta vai pääkaupunkiseudun rakentamisesta.. Luontojalanjälki kattaa kaiken ihmisen vaikutuksen luontoon ja on siten isompi kuin kasvihuonekaasuista kertova hiilijalanjälki. Selvisi, että ruoka ja sen tuottaminen aiheuttavat 42 prosenttia suomalaisten luontojalanjäljestä. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Oikeuden asiakirjoista käy ilmi, että sosiaalityöntekijöiden mukaan lasten kiireelliseen sijoitukseen vaikuttivat muun muassa puutteet ja laiminlyönnit lasten kotiolosuhteissa ja terveydenhuollossa. Tutkijat myös muistuttavat, että päästöistä kaivataan edelleen tarkempaa tietoa. Hänen nimissään on 2000-luvun alussa perustettu yritys, jonka osoite on Pietarsaaressa. Oikeuden asiakirjojen mukaan vanhemmat ja lapset olivat suunnitelleet pakoa yhdessä, sillä lapset olivat pakanneet reppunsa. Tämän kuvan Pohjanmaan poliisi julkaisi kadonneen perheen vanhemmista, Tommy ja Karoliina Karfista. Päästövähennyksiä onkin viime vuosina saatu aikaan. Kaikkia Karfeista jotain tietäviä onkin pyydetty ottamaan yhteyttä Pohjanmaan poliisiin. Keski-Pohjanmaan päästöjä lisää erityisesti maatalous, joka ruokkii myös uusimaalaiset. Karfit katosivat toukokuussa 2024. Pohjois-Pohjanmaan päästöt ovat suuret verrattuna Keski-Pohjanmaahan, vaikka metsää on enemmän. Keski-Pohjanmaalla päästöjä syntyy asukasta kohden toiseksi eniten Suomessa ja Uudellamaalla vähiten. Hyvä uutinen on, että Keski-Pohjanmaalla ihmisperäiset kasvihuonekaasupäästöt olivat tutkimuksessa kuitenkin Suomen pienimpien joukossa. Tommy Karf on toiminut myös yrittäjänä. Pohjanmaan poliisi kertoi 10. Tapaaminen järjestettiin lastensuojeluyksikössä, johon lapset olivat sijoitettuna. Pohjanmaan poliisi julkaisi kuvan sekä Tommy ja Karoliina Karfin nimet kesäkuun alussa. Sen sijaan tilanne on päinvastainen, kun päästöjä verrataan maakuntien asukaslukuun. Keskipohjanmaan tietojen mukaan Karoliina Karf on tarjonnut käännöspalveluja suomen ja ruotsin välillä. He olivat olleet kiireellisesti sijoitettuina, ja nyt alkaisi huostaanottoprosessi. TOUKOKUUSSA 2024 lapset olivat huostaanotettuina ja sijoitettuina Uuteenkaarlepyyhyn. Tutkijoiden mielestä kulutuksen luontojalanjälki ei ole Suomessa kestävällä tasolla. KESTI KUITENKIN noin vuosi ennen kuin poliisi teki asiasta julkisen. Suomen ympäristökeskuksen johtamassa tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin maakuntien kasvihuonekaasupäästöjen ja päästönielujen välistä eroa eli niin sanottuja nettopäästöjä. YMPÄRISTÖMITTAREITA löytyy niin moneen lähtöön erilaisilla kriteereillä, että varmasti jokainen alue voi löytää jonkin tavan esittää itsensä ilmastotyön edelläkävijänä. kesäkuuta 2025 // 3 kä olleet osanneet ottaa lastensa etua huomioon. Oikeuden asiakirjoista selviää, että 15. Ihmisperäisiksi päästölähteiksi lasketaan energiantuotanto ja teollisuus, rakennusten lämmitys, liikenne, työkoneet, tuotteiden käyttö, maatalous, jätteiden käsittely ja turpeentuotanto. Ruoan luontohaitoista 98 prosenttia päätyy kuitenkin kansainvälisten tuotantoketjujen kautta ulkomaille. Suomessa merkittäviä nieluja ovat metsät. Onkin turha luoda vastakkainasettelua ja syyttelyä siitä, tulevatko päästöt pohjalaisesta maataloudesta vai pääkaupunkiseudun rakentamisesta. Poliisilla on erittäin suuri kynnys julkaista kenenkään rikoksista epäiltyjen nimiä tai kuvia. Tuore tutkimus osoitti, että hiilinielujen ylläpitäminen ja valtakunnallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttävät nykyistä pienempiä hakkuita. Tutkijoiden mukaan eri alueiden pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, jotta Suomessa voitaisiin paremmin saavuttaa ilmastotavoitteita. Poliisi epäilee, että heitä piilotellaan jossakin. toukokuuta 2024 kaikki lapset pakenivat vanhempiensa avulla lastensuojeluyksiköstä, johon heidät oli kiireellisesti sijoitettu. Tämäkin korostaa sitä, että pelkkä maakuntien välinen vertailu on liian kapea näkökulma ja toiminnallamme on vaikutuksia ympäri maailmaa. Keskipohjanmaa haastatteli tuolloin Karfien naapurina asunutta henkilöä. SAMOIHIN aikoihin valmistui myös toinen tutkimus, jossa laskettiin ensimmäistä kertaa suomalaisten luontojalanjälki. Lastensuojeluyksikön henkilökunta oli hetken aikaa toisessa huoneessa, jolloin valvomattomana hetkenä vanhemmat ja lapset juoksivat viereisen pellon poikki ja pakenivat autolla
Näyttää kuitenkin siltä, että tämä vuosi tulee olemaan viime vuotta parempi, mutta edelleenkin meillä on tekemistä, Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen toteaa. kesäkuuta 2025 4 // UUTISET Suunnan on käännyttävä Jukka Anias Kokkolan Halpa-Halli Oy:n viime vuoden tulos kertoo karua kieltä Suomen päivittäistavarakaupan keskittymisestä ja lopultakin pienen toimijan tilanteesta isompien puristuksella. alueen kaupan jättiläisen Osuuskauppa KPO:n kanssa. Rohkenetko arvioida, että parantuva tulos tarkoittaa myös etumerkin vaihtumista miinuksesta plussaksi. Ylinen korostaa, että hänen johtamansa yhtiö tarjoaa vaihtoehtoja. JUKKA LEHOJÄRVI JUKKA LEHOJÄRVI. Joka päivä ansaitaan kuluttajien luottamus. Vuonna 2022 tilikauden tulos oli 850 000 euroa ja vuotta myöhemmin 239 000 euroa. On keskityttävä niihin, jotka ovat kannattavia. Viime v uonna S-r yhmän markkinaosuus oli 48,8 prosenttia, K-ryhmän 33,7, Lidlin 9,4 ja Tokmannin 3,3 prosenttia. Tämä todetaan myös viime vuoden toimintakertomuksessa. – Sanot juuri samalla tavalla kuin minä meidän porukoillemme! Totesin heille, että meidän tuloksemme pitääkin olla parempi. – H a lpa H a l l i n toi m i nt a alueella monessa kunnassa markkina-asemamme on yksi suurimmista, Ylinen huomauttaa. Käyttötavarakaupassa useat toimijat ovat kasvattaneet verkostoaan, ja verkkokauppaan on tullut jatkuvasti uusia erilaisia toimijoita.” Kaupan alalla laajemminkin mietityttää ja osin myös huolestuttaa kuluttajien käyttäytyminen. Viime vuosien tuloskehitys yhtiössä on ollut laskeva, mutta ensimmäisen kerran tällä vuosikymmenellä mentiin miinuksen puolelle. Minulla on suuri luottamus siihen. Huolimatta yhtiössä tehdyistä tehostamisja säästötoimista viime vuoden tulos painui selvästi pakkaselle. ”Ei perse kestä tehdä monta vuotta miinuksia!”, Kokkolan HalpaHalli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen toteaa. Se on liiketoiminnan laki, Ylinen vastaa. Toisaalta tuloksen varmaan pitääkin olla viime vuotta parempi. Esimerk iksi Pohja nmaa n maakunnissa Halpa-Halli kilpailee mm. Viime vuoden tulos niiasi lähes kolme ja puoli miljoonaa euroa painuen selvästi pakkasen puolelle. Meidän pitää olla rehellisiä itsellemme ja tehdä oikeita asioita, hän korostaa. – Me olemme oikeasti vaihtoehto, ja kyllähän ihmiset kaipaavat vaihtoehtoja. Duopoliksikin joskus nimitetyssä Suomen päivittäistavaramarkkinassa Sja K-ryhmä keräävät yhteensä 82,5 prosentin osuuden. Tavaroita vaihdetaan keskenään eikä osteta uusia. Vaihtoehtoja hän uskoo kuluttajien myös haluavan. Ylinen korostaa, että tällainen trendi ei voi jatkua. ”Oikeisiin asioihin” ovat kuuluneet myös säästötoimet, joilla on vähennetty henkilöstömenoja. Se taas lähtee vain hyvästä tuotevalikoimasta, oikeanlaisesta hinnoittelusta ja asiakaskokemuksesta. Seuraavana vuonna se kohosi 3,7 miljoonaan euroon, mutta sen jälkeen trendi on ollut jyrkentyvän laskeva. Viime vuoden aikana keskimääräinen henkilöstömäärä siis putosi sadalla. ”Kilpailu on jatkunut kireänä. – En voi sanoa, että tilanne on epäreilu. Kärkikvartetin osuus koko kakusta oli muhkeat 95,2 prosenttia. Myymäläverkon karsiminen ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa. Onhan se ollut sitä jo pitkään. Ei se ole hetkessä syntynyt, vaan sillä on pitkä historia. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Uuden tavaran myynti ei välttämättä enää ole sitä mitä se on aikaisemmin ollut, Ylinen pohtii. – Ei perse kestä tehdä monta vuotta miinuksia!, Ylinen vastaa yritysten talousjargonista poikkeavan suorasukaisesti. Tilanne ja asetelma on tämä. Yhtiön henkilöstömäärä oli vuonna 2022 keskimäärin 1 312, vuonna 2023 1 243 ja viime vuonna 1 141. Siihen pyrimme. Se on vastuullista omistajuutta”, Janne Ylinen korostaa. – Myyntikatehan (sen aleneminen) tässä on ollut kaikkein olennaisin asia. Suomen hyvin keskittyneessä päivittäistavarakaupan kentässä käydään kovaa kilpailua markkinaosuuksista ja asiakasuskollisuudesta. Meidän pitää vain olla parempia. Valtakunnalliset luvut eivät tosin mene yksi yhteen alueiden ja yksittäisten paikkakuntien tilanteiden kanssa. ”Suunnan pitää olla oikeasti se, että yhtiö tekee positiivista tulosta. Yhtiön perustajan, kauppaneuvos Esko Ylisen johtama hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta. PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN viime vuoden markkinaosuudet kertovat miten kovassa ympäristössä noin prosentin siivullaan sittenkin piskuinen Halpa-Halli kamppailee. Kilpailu toimialalla on kovaa ja koko ajan kiristymään päin. Se on vastuullista omistajuutta. – Tällä hetkellä ei, mutta totta kai tilannetta koko ajan tarkastellaan. Totta kai kyse on myös siitä, että meidän henkilökuntamme osaa toimia uudessa tilanteessa oikein. Meillähän oli parhaimmillaan 41 myymälää. – Sellaisista toiminnoista ja asioista, jotka eivät ole kannattavia on luovuttava. Liikevaihto laski viime vuonna 5,9 prosenttia 305,8 miljoonasta eurosta 287,8 miljoonaan euroon. – Me olemme kaikki kauppiaat huolissamme kuluttajakäyttäytymisen muuttumisesta. Selvää on, että Halpa-Halli käy ankaraa kisaa Suomen erittäin keskittyneillä kaupan markkinoilla. Kyllä me teemme oikeita asioita. Aletaan lähestyä juhannusta ja vuoden ensimmäisen puoliskon täyttymistä. Varsinkin nuoremmalle sukupolvelle uuden tavaran ostaminen ei välttämättä ole ykkösvaihtoehto. Tilikauden tappioksi kirjautui runsaat kolme miljoonaa euroa (3,148 M€). Tuntuuko perheyhtiön toimarista kisa joskus suorastaan epäreilulta. Asiakkaat ovat äänestäneet heidän puolestaan ja haluavat keskittää tiettyjä asioita. – Suunnan pitää olla oikeasti se, että yhtiö tekee positiivista tulosta. Kokkolan Halpa-Halli Oy:llä on 35 myymälää ja niiden päälle verkkokauppa. Olemme joutuneet tekemään kampanjamyyntiä ja muuta. Näiden lukujen etumerkki oli kuitenkin vielä plus. MITÄ MUUTA ”oikeiden asioiden” tekeminen sitten tarkoittaa – tai voi tarkoittaa. KOKKOLAN HALPA-HALLI OY:N tilikauden tulos oli ensimmäisenä koronavuotena 2020 hieman yli kaksi miljoonaa euroa. Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen uskoo yhtiön tekevän tänä vuonna viime vuotta paremman tuloksen. Asiakkaat päättävät minkälaisia palveluja haluavat ja he myös maksavat meidän palkkamme
Luottok. Esim.: kokonaish. 1,99 % + KULUT * Tarjoamme edullisen rahoituksen kaikkiin hybridija sähköautoihin. klo 14 mennessä. luottoh. Koeajettavana on alueen laajin sähköautojen valikoima. ILMAISET KILOMETRIT KAUPAN PÄÄLLE 500 € tankkaustai latauslahjakortti ladattavan hybridin tai täyssähköauton ostajalle. 15 €/kk, kk-erä 461,78 €, suurempi viimeinen erä 14 070,67 €. yht. yht. 38 460,678 € (sis. Varsinainen operaattorin rooliin se ei ole ryhtymässä. vuosikorko 2,79 %. lehteen ke 18.6. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen rahoitusturvalla. 42 291,5 € ja tod. toimituskulut), käsiraha 4 000 €, luotto 34 859,67 €, sopimusaika 60 kk, perustamismaksu 399 €, käsittelyk. Esim.: kokonaish. yht. toimituskulut), käsiraha 3 888,26 €, luotto 35 416,72 €, sopimusaika 60 kk, perustamismaksu 399 €, käsittelyk. Lukijailmoitukset pe 20.6. Palvelun tuottaa Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, 5. 45 180,25 € ja tod. vuosikorko 4,85 %. Yhtiö sanoo suunnittelevansa datakeskusta Olcconen vihreän siirtymän teollisuusalueelle, joka on kaavoitettu nimenomaan puhtaan siirtymän tarpeisiin. Perjantaina 300 ensimmäiselle jäätelötarjoilu. SÄHKÖ AUTOPÄIVÄT -PE–LA 13.–14.6. Keskus tulisi vihreän siirtymän teollisuusalueelle, joka sijaitsee Pyhäsalmen kaivokselta noin kolme kilometriä Kiuruveden suuntaan. Suunniteltu projekti toisi toteutuessaan yhtiön tiedotteen mukaan useita työpaikkoja, loisi mahdollisuuksia innovaatioille ja vahvistaisi paikallista elinvoimaa muun muassa verotulojen muodossa. Tee ilmoitukset kätevästi netin kautta hillagroup.fi/lukijailmoitukset. 38 882,55 € (sis. 41 714,42 €, tod. 40 000 €, korko 1,99 % + kulut. Pyhäjärven kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemi taas toteaa, että datakeskus toisi monenlaisia uusia työtilaisuuksia rakennusvaiheessa ja valmiina toimiessaan. Sen takia maa houkuttelee datakeskuksia, kertoo Terje Nesbakken, Arcemin hallituksen puheenjohtaja. 3 830,83 €, luotto ja luottok. KAKKUTARJOILU LA 14.6. RAHOITUSTARJOUS ALK. 9–18, LA 10–15 Toivotamme sinut tervetulleeksi juhlistamaan juhlavuottamme ja tutustumaan sähköisen autoilun maailmaan. Arcem kertoo erikoistuneensa kiinteistökehittämiseen. Luottok. krs, 00020 Nordea. Juhannuksen aikataulut Paperilehti ei ilmesty 21.6-23.6. Se hoitaa kiinteistöprojekteja, ja voi toimia myös rakennuttajana. – Paikalliset päättäjät tukevat hanketta ja toivottavat sen tervetulleeksi, Kiviniemi kertoo. KLO 10–15 55-vuotisjuhlan kunniaksi kahvija kakkutarjoilu. kesäkuuta 2025 // 5 MESTARINTIE 6, KOKKOLA, 06–8239 600 AUTOMYYNTI ARK. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Lisäksi syntyisi uutta työtä muun muassa erilaisiin huoltotehtäviin ja majoituspalveluihin. Kampanjat ovat voimassa 13.–14.6.2025. Norjalainen Arcem on Bonumin ja Daimyon yhteisyritys ja sen on keskittynyt nimenomaan data-keskusten kehittämiseen. Näköislehti ilmestyy ma 23.6. yht. Käytettyihin täyssähköautoihin ja ladattaviin hybrideihin korko 3,99 % + kulut. 38 690,5 €, tod. *Uusiin ja esittelyautoihin rahoitettavan osuuden ollessa max. – Suomi tunnetaan fossiilivapaasta energiasta, jota tuotetaan hyvässä ja varmassa sähköverkossa. Ilmoitusaineistot: lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Yrittäjä, ole yhteydessä mediamyyjääsi Juhannuksen poikkeusaikatauluista. 6 297,70 €, luotto ja luottok. Voit lukea uutiset ajasta ja paikasta riippumatta myös juhannuksena keskipohjanmaa.fi lataa sovellus sovelluskaupastasi. Kysy myynnistä tarjousta suurempaan rahoitettavaan osuuteen. ASIANTUNTIJAT PAIKAN PÄÄLLÄ opastamassa sähköisen autoilun maailmaan perjantaista lauantaihin. Norjalaiset suunnittelevat Pyhäjärvelle datakeskusta Antti Savela Norjalainen kehitysyhtiö Arcem kertoo suunnittelevansa datakeskuksen rakentamista Pyhäjärvelle Pohjois-Pohjanmaalle. Pyhäjärven kaupungin omistama kehitysyhtiö Callion kehitysjohtaja Sakari Nokela kertoo, että Arcem on ilmoittaneensa kartoittavansa keskushanketta noin vuoden ajan. luottoh. 15 €/kk, kk-erä 381,79 €, suurempi viimeinen erä 15 384,27 €
Nuoret kaipaavat yhteyttä ja yhteisöllisyyttä. – Aika moni kokee, että ilman puhelinta on jotenkin helpompi olla. Valokuituyhteyksien rakentaminen Neristaniin alkaa Katariinantorin alueen kartassa siniset katkoviivat kuvaavat runkoverkon kaivuualueita. Puhelin tuo kaiken niin lähelle, mikä tekee levottomaksi. Kälviällä merkitystä on silläkin, että tunnen aika lailla kaikki leirille tulevat entuudestaan. HELI JÄRVI on vetänyt rippileirejä vuodesta 2007. Ei ole niin painetta seurata, mitä tapahtuu, kun saa rauhoittua ennen iltahartautta, Klapuri kertoo. Työt aloitetaan ensin Hakalahdenkadulla viimeistään juhannusviikolla. Keskustassa rakennettava alue sijoittuu Falanderinkadun ja Pienen Kirkkokadun väliin. Rakennusalueella pitäisi olla tarpeeksi tilaa rakentamisen lisäksi tien toisella puolella tapahtuvaan kulkuliikenteeseen. Monelle se on helpotus. Se, että joku vetäytyy hetkeksi puhelimelleen, ei ole merkki ryhmästä irrottautumisesta vaan siitä, että tarvitaan vähän omaa tilaa ja aikaa, sanoo Järvi. Valokuitu rakennetaan yli 600 huoneistoon. Heli Järvi, Kokkolan suomalaisen seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja. Öiksi ja yhteisen toiminnan tieltä puhelimet laitetaan pois, mutta pedagoginen näkemys on se, että rippileiri ei ole auktoriteettikilpailua vaan yhdessä työskentelyä turvallisissa puitteissa, Järvi sanoo. Se on auttanut paljon. Se ei ole reaktio nuorten erityistarpeisiin. Keltaisella näkyy museoviraston arkeologin valvomat kohdat. Jos ennen johdettiin joukkoja, nykyään kuunnellaan yksilöitä. Järvi vetää kahdeksanpäiväisiä leirejä Torsön kesäkodissa meren rannalla. – Ensimmäisenä tuli mieleen, onko tämä vain lasten ja nuorten kysymys vai koskeeko se myös meitä aikuisia. Voi olla huolta myös läheisten ja omasta terveydestä. Kokenut pappi kertoi, kuinka viikko rippi leirillä on monelle nuorelle liian haastava. KÄLVIÄN SEURAKUNNAN nuorisotyönohjaaja Sirpa Klapuri on juuri päättämässä maanantaista maanantaihin kestänyttä rippileiriä. – Puhelimet ovat jo niin vahvasti osa arkielämää, että niitä ei maalailla kielletyksi tai huonoksi elementiksi. Se kuormittaa, mutta väitän, että se kuormittaisi aikuisiakin, Järvi sanoo. kesäkuuta 2025 6 // Ennen johdettiin joukkoja, nyt kuunnellaan yksilöä Jouni Nikula Rippileireillä täytyy joustaa entistä enemmän nuorten toiveiden ja vaatimusten mukaan. Tänä vuonna ryhmiä on viisi, joista kaksi sijoittuu kesälle. Kuinka paljon lisätyötä se teettää. Järven mukaan päivärippikoulua on tarjottu Kokkolassa ”lähes aina”. Koronan jälkeen olemme reagoineet kuormittuneisuuteen päivittäisillä siestahetkillä, mikä tarkoittaa sosiaalisten pattereiden lataamista. – Tänä vuonna minulla on kaksi ryhmää, joinakin vuosina kolme. Toisaalta puhelin voi myös auttaa. Rippileireillä on pakko reagoida nuorten erityisiin tarpeisiin: ”Leiri ei ole auktoriteettikilpailua vaan yhdessä työskentelyä turvallisissa puitteissa”. Sunnuntaina edessä on konfirmaatio. Arkeologi tulee valvomaan Kustaa Aadolfin kadulla ja Läntisellä Kirkkokadulla tehtäviä valokuitukaivantoja. Klapuria voi hyvällä syyllä kutsua rippikoulukonkariksi. Vuoteen mahtuu minimissään kolme ryhmää. Kälviällä järjestettiin tänä vuonna myös iltarippikoulu, johon osallistui muutama nuori. Nuoret murehtivat maailman tapahtumia. Tämänhetkisen tiedon mukaan katuja ei suljeta alueelta. Hän vastaa puhelimeen Kälviän kirkossa kesken konfirmaatioharjoituksen, jonne on tultu bussilla Kokkolan Vasikkasaaresta. Kun kyseessä on tärkeä viikko nuoren elämässä, sen eteen jaksaa tehdä töitä. – Erilaiset ihmiset, oppijat ja kuormittujat täytyy ottaa huomioon, mutta koen, että se ei ole mikään kynnyskysymys. Ovatko nuorten herkkyydet ja tarpeet lisääntyneet. Klapurin kokemus on vahvistunut korona-ajan jälkeen. Toinen niistä on päivärippikoulu. Rakennustyöt alkavat heinäkuun alussa Katariinantorin ympäristössä. Sen sijaan ennakointia ja valmistautumista leirijaksoon on lisätty. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. – Se on mahdollinen, jos leirillä olo on syystä tai toisesta haastavaa, Klapuri sanoo. – Nuoret olivat jotenkin innoissaan mutta levossa, kun eristyksen jälkeen päästiin riparille. Tunnistan ilmiön, että eläminen pitkään yhdessä, tilojen jakaminen ja jatkuva sosiaalisuus, voivat olla nuorille uutta. VALOKUITUNEN. Tietenkin on myös haasteita; joku saattaa vaikka väsyä porukassa. Jotkut jo lähtökohtaisesti haluavat yöpyä kotona, Klapuri sanoo. Hän on ohjannut rippikoulunuoria vuodesta 1993. Nuoret osaavat kertoa asioista, jotka kuormittavat ja painavat. Häiritsevätkö puhelimet harmoniaa. Osa voi kokea, että leiri on pitkä aika poissa kotoa. On nepsy-oireita ja erityispiirteitä, ihan sitäkin, että rippileiri voi olla ensimmäinen pidempi jakso poissa kotoa uusien ja erilaisten ihmisten kanssa, yhteisillä ehdoilla. Valtakunnallisesti tähän on reagoitu muun muassa lyhennetyillä rippileireillä. JUKKA LEHOJÄRVI Ilona Tynkkynen Kokkolan vanhakaupunki Neristaniin rakennetaan valokuituverkko. Se helpottaa puolin ja toisin. Pyrimme siihen, että tiukan paikan tullen uskalletaan puhua. Osa Neristanin kaupunginosasta kuuluu Museoviraston suojelemaan muinaisjäännealueeseen, jonka vuoksi arkeologi valvoo kaivuutöitä. – Nuorihan on yhä se sama, mutta maailma on muuttunut. Kokkolan suomalaisen seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Heli Järvi noteerasi Helsingin Sanomien jutun herättämän keskustelun. – Päiväripariin hakeutuu vuodessa 10–25 nuorta, eli yhden ryhmän verran. – Nykyään mallina on se, että soitamme jokaisen kotiin ja tiedustelemme, millainen nuori leirille on tulossa. Silloin voi yöpyä kotona. Lisäksi Torikadulla ja Pakkahuoneenkadulla on pätkiä, joilla työt tehdään arkeologin valvonnassa. Välistä on jäänyt vain yksi vuosi. Keskustelun avasi Helsingin Sanomat viikonloppuna. Kälviäläisiltäkin puhelimet kerätään öiksi pois leireillä
– Yleisellä tasolla on varsin tyypillistä, että uusiutuvan energian toimijat haluavat tavalla tai toisella tukea paikallisyhteisöä. Alueella tiedetään parhaiten, mihin apua kannattaa kohdentaa. Niinpä se kelpaa Leader-hankkeissa omaksi rahoitusosuudeksi. – Tyypillistä on, että kyseessä on jokin konkreettinen kohde/ toiminta, Paalatie jatkaa ja korostaa vielä, että hankekehityksen aikana sponsoroinnin kanssa täytyy toki olla erityisen tarkkana, jotta ei syntyisi mahdollisuutta epäillä pyrkimyksiä vaikuttaa päätöksentekoon, Heidi Paalatie toteaa. Suurin osa investoinneista on tehty tuulivoimaan, mutta muutakin vihreän siirtymän hankkeita on tapetilla. – Pajuperänkankaan yhteisörahastolla kuten muilla avustusrahastoilla pyritään auttamaan sitä aluetta missä toimimme. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖISSÄ on lueteltu pitkä ripsu erilaisia hyviä tarkoitusperiä, joihin avustusta voi suunnata. Tilaisuudessa olivat läsnä kaupungin ja yhdistysten edustajien lisäksi Abo Energy Suomen projektijohtaja Annika Rossi sekä NTR:ltä operatiivinen johtaja Marie Joyce, apulaisjohtaja Adrian Holmgren ja apulaisjohtaja Kevin Harrington. Suomessa rahaston perustamisessa oli vahvasti mukana tuulipuiston edellisen omistajan edustaja, projektijohtaja Rossi. – Olennaista vasta perustetussa rahastossa on se, että sen maksama avustus on yksityistä rahaa. 30 pv alimpien hintojen tarkistuspäivä 23.5.2025. Tapoja on hyvin laajalla kirjolla: kyse voi olla vaikkapa luontopolun rakentamisesta tai vaikkapa yhteistyöstä metsästysseuran tai muun paikallisen toimijan kanssa. Irlantilaiset Kevin Harrington ja Marie Joyce kehuivat Pajunperänkankaan tuulivoimalapuistossa sijaitsevan metsästysseuran hienoja rakennuksia. SUOMEN Uusiutuvat ry:n operatiivinen johtaja Heidi Paalatie toteaa, että ei tunne Haapajärven tapausta. Yhdistyksen allekirjoitustilaisuus pidettiin Pajuperänkankaan tuulivoimaloiden vieressä olevalla Ylipään metsästysseuran uudella ja hienolla metsästysmajalla tiistaina puolilta päivin. Kylien, yhdistysten ja seurojen ja tapahtumien avustamiseen valjastettu yhteisörahasto saa Pajuperänkankaan tuulia hallitsevalta L&G NTR Clean Power -nimiseltä yhtiöltä 30 000 euroa joka vuosi hyvien hankkeiden tukemiseen. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Olennaista on vain avustuksen yleinen ja yhteisöllinen luonne eli laajan joukon tulee päästä käyttämään avustettavaa kohdetta. ANT TI SAVELA. Muun muassa Nivalaan tuleva energiavarasto on yksi yrityksen projekteista. Antti Savela Rahastoa hallinnoivan Haapajärvi-Seuran sihteerin Kimmo Niskasen mukaan rahasto tällaiseen tarkoitukseen on Suomessa harvinainen, jollei peräti ainutlaatuinen. – Ei ole tullut vielä samanlaista vastaan, Nihakissa aluekehityspäällikkönä työskentelevä Niskanen toteaa. Rahasto ja sen toimikunta osaa parhaiten jakaa avustukset oikeudenmukaisesti ja viisaasti. 649 €) 55” 55DU8005K: 499 € (norm. Tämä on aina tehty rahastojen avulla. Eli esimerkiksi 3000 euron rahastoavustuksella voidaan saada aikaan 20 000 euron arvoinen Leader-rahoitus ilman talkootyötä tai makkaranmyyntiä pääsiäiskokolla, Niskanen kertoo. Rahastosopimus allekirjoitettiin tiistaina Pajunperänkankaalla, irlantilaisen yhtiön NTR:n tuulivoimala-alueella. – Tätä rahastomalli kannattaa monistaa muuallekin Suomeen. Se sopii kaikkien teollisuusalueiden ja niitä ympäröivän yhteisön vuorovaikutukseen ja alueen kehittämiseen, Niskanen jatkaa. Tuulivoimalayhtiön omistaa irlantilainen perhe, jolla on sijoitusrahastojen kautta vastaavaa toimintaa seitsemässä maassa. Tuotanto on myyty Norjaan ja Tanskaan. Harrington kertoi NTR:n olevan irlantilaisen perheen omistama yhtiö, jolla on toimintaa seitsemässä maassa. Haapajärven Pajunperänkankaalla yhtiöllä on 15 tuulivoimalaa. kesäkuuta 2025 UUTISET // 7 Parasta paikallista palvelua Suosi paikallista saat parasta palvelua Tarjoukset voimassa 2.-19.6.2025, tai niin kauan kuin varatut erät myymälässä riittävät. 849 €) 65” 65DU8005K: 599 € (norm. Euronics Kokkola Kaarlelankatu 21 , Kokkola Avoinna : Ma-Pe 10-17.30 La 10-14 Tuuli puhaltaa riihikuivaa rahaa Haapajärvellä Haapajärvellä on perustettu yhteisörahasto, joka kanavoi tuulivoimayhtiöltä saamansa suuren avustuspotin paikallisten yhdistysten ja seurojen kehittämiseen. 50” 399 € (749 €) Säästä 350 € Candy CDH1S513EW Jenkkikaappi • Integroitu kahva • Mitat: K 122, L 50, S 57 cm Electrolux EB51C1OG Pölynimuri Kompakti ja tehokas Helkama HJA90F Jääkaappi • Mitat: K 82,1, L 48, S 50 cm Samsung HW-B760D Soundbar • Vaikuttava surround-ääni • Langaton subwoofer Bosch WGG244ZMSN Pesukone • Easy ironing -höyrytoiminto • Energialuokka: A • Täyttömäärä 9 kg 499 € (749 €) 199 € (299 €) 99 € (169 €) 199 € (299 €) 299 € (599 €) Samsung 50DU8005K Televisio 50” • Ultra ohut muotoilu sopii seinälle • Skaalaa sisällön 4K-tarkkuudelle 43” 43DU8005K: 379 € (norm. JOKAISESSA maassa NTR on pyrkinyt suuntaamaan avustusta paikalliselle yhteisölle. Eihän meillä sellaista tietämystä voi olla, Harrington kertoo. 1099 €) Säästä 300 € Säästä 250 € Säästä 100 € Säästä 70 € Säästä 100 € Ennakkomyyntituote Toimitukset alkaen 9.6
– Nyt minä oon tässä ainoa. Yksi aikakausi päättyy, mutta toinen alkaa.. JUHAN ENSIMMÄINEN päivä Alajoen kaupan kauppiaana oli 18. – Täällähän on meno on kuin Lontoossa, huikataan Kyläkauppa Juha Liljan portaista vastaantulijalle. Kaupan alan työt alkoivat Juhalla 1977, kun tämä meni haapavetisen Kytökylän kaupalle apulaiseksi. Siitä asti oon sitte tällä tiellä ollu. – Silloin minut määrättiin sairausloman tuuraajaksi. Korpelat ovat halukkaita ja kiinnostuneita kauppaa pitämään, niin uskon, että onnistuvat. Nyt kuitenkin liki 14 vuoden jälkeen entinen koulurakennus on vaihtanut omistajaa ja Juhan työ tulee päätökseen. Asiakkaita minun tulee ikävä. Ensimmäisellä kaupalla Juha myi myös bensiiniä ja polttoöljyä. Sen ikkunaan kurkistaessa voi nähdä sisällä hymyilevät kasvot. Sen lisäksi, että Juhan kyläkauppa on lähistön ainoita, on hänellä ollut erityinen lisäpalvelu. Välissä hän kouluttautui kokiksi, joskin sen alan töitä hän ei ole päivääkään tehnyt. Minka Leppänen Haapaveden ja Kärsämäen pitäjien rajalla on pikkuinen kauppa. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Elokuussa tulisi täyteen 34 vuotta oman kaupan pitämistä. Asiakkaat kuitenkin tulivat avuksi ja löytyi sitten tämä. Kun Juha aloitti oman kauppansa 90-luvun alussa, oli Suomessa yli 2000 kyläkauppiasta. Koko työikänsä hän on ollut kaupassa myyjänä tai kauppiaana. – Hyvä, että kyläkauppa kuitenkin jatkuu. Kauppiaspariskunnan tulevan kyläkaupan nimi on Kyläkauppa Lehtohovi ja se avaa ovensa heinäkuun alussa. KYLÄKAUPPA ei kuitenkaan lopu, vaan uudet omistajat Merja ja Kyösti Korpela alkavat pitää paikalla omaa kauppaansa. Vaikka Juha ei olisi mielellään vielä kauppiaan essuaan ripustanut, on hän kuitenkin mielissään siitä, ettei pitäjän kyläkauppatoiminta tyssää tähän. Nyt niiden määrä on jo roimasti pienempi. Entisen Jokilehdon koulun tiloissa Juha alkoi pyörittää kauppaa vuonna 2011. Kyläkauppa Juha Lilja sulkee ovensa. Sillon kun minä alotin, oli Haapavedelläkin vielä melkein joka kylällä oma kauppa. Tulisi, mutta ei tule. – Tällä hetkellä kyläkauppiaita on Suomessa noin 100. – Kyläkauppa Juha Lilja päättyy kesäkuun viimeinen päivä, Juha sanoo. Muistan, että aattelin silloin, että nyt se loppuu. kesäkuuta 2025 8 // UUTISET 40 vuotta kyläkauppiaana Pitkän linjan kauppias aikoo ripustaa essun naulaan heinäkuussa. Trafiikkia riittää. Haapavedellä ei ole yhtäkään. – Olo on helpottunut, mutta haikea. – Mulla on ollut kotiinkuljetusta ja se on lisänny asiakkaita ja myyntiä. Ne kuuluvat kauppiaalle, joka on tullut monille tutuksi jo vuosikymmenten ajalta. Kauppias istuu alas taukohuoneeseen ja kaataa kuppiin kahvia. Oman kaupan alkuaikoina hänellä ei ollut kännykkää tai pankkikorttia ja asiakkaat kirjoittivat shekkivihkoa. KOTIINKULJETUKSIA Juha on tehnyt melko laajalle alueelle. Kytökylästä hän siirtyi naapuripitäjään Alajoelle vuonna -85. – Sieltä tuli lähtö, kun terveysviranomaiset eivät enää hyväksyneet tiloja kaupankäyntiin rakennuksen huonon kunnon vuoksi. elokuuta 1991. KYLÄKAUPAT ovat olleet kautta aikain osa pienten paikallisyhteisöjen elämää ja myös kyläkulttuuria
Tapahtumakartta ja lisätiedot löytyvät Avoimet kylät -tapahtuman verkkosivuilta. Raution kyläkaupalla Kalajoella vietetään Avoimet Kylät -päivän yhteydessä myös kaupan 4-vuotissyntymäpäivää kello 10–14. – Joskus joku kyssyypi, että onko ollut yhtään semmosta päivää, että ei yhtään asiakasta. Maaliskuussa tuli 40 vuotta siitä, kun Juhan auton nokka kääntyi Kärsämäen suuntaan. Junalla matkataan reitillä Oulu–Ylivieska–Haapajärvi–Iisalmi ja ilmoittautuneet voivat nousta kyytiin valitsemaltaan asemalta. Tarjolla on mehua ja makkaraa. Paikan päällä voi tutustua rakennuksiin ja esineisiin, ja opastuskin järjestyy. kesäkuuta 2025 UUTISET // 9 Mies listaa toimittavansa tilauksia Haapavedelle, Kärsämäelle, Haapajärvelle sekä Pyhäjärvelle. Yksi aikakausi päättyy, mutta toinen alkaa. Juha muistelee, ettei ole 40 vuoden aikana pitänyt ainuttakaan kesälomaa eikä myöskään yhtäkään sairauslomapäivää. – Hän sanoi, että: ”Me ei oo Satun kanssa pidetty 20 vuoteen lomaa, että me lähetään syksyllä etelän aurinkoon ja sinä tuut tuuraamaan meitä sitte.” Ja Juhahan suostui. Juhan asiakaskunta on muutoinkin muodostunut laajalta alueelta. ELÄKEPÄIVILLE Juhalla ei vielä ole varmoja suunnitelmia, joskin yksi tuurauskeikka hänellä on tiedossa. Kyläkauppa Juha Lilja sulkee ovensa. MELKEINPÄ KAIKKI alueen ihmiset ovat Juhalle tuttuja vähintään nimeltä, vaikkeivät kaikki kaupassa asioikaan. Asiakkaat ovat ilmaisseet olevansa surullisia Juhan kaupan loppumisesta. Louhelaisen mukaan tapahtuman järjestäminen on kyläläisille kunnia-asia, ja lähes 600 kylässä odotetaan innolla vieraita. Suomen suurimmaksi kylätapahtumaksi kutsuttu päivä tuo esiin kylien elämää, yhteisöllisyyttä ja palveluita eri puolilla maata. Muutos on kova paitsi asiakkaille myös Juhalle itselleen. Rantatapahtumia järjestetään Matkanivassa kello 10–12, Väinölänrannassa kello 14–16 ja Koskikeitaalla kello 17–19. Tarjolla on vohveleita, jäätelöä, kahvia ja muuta kesäherkkuja. Hinnasto Juha Liljan Alajoen kaupalta koristaa kahvihuoneen seinää. Entisen Jokilehdon koulun tiloissa sijaitsevalla kyläkaupalla on trafiikkia riittänyt. Juha Liljan kertoman mukaan hänen urallaan ei ole ainuttakaan sellaista päivää ollut, etteikö joku olisi piipahtanut ostoksille. Kylätalon tiloihin voi tutustua ja osallistua polttopuutalkoisiin. Väliviirteellä Kokkolassa järjestetään Viirrepäivät. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Kotiinkuljetusta hyödyntäneet asiakkaat ovat pääasiallisesti vanhoja ihmisiä. Keski-Pohjanmaa Ruotsalon kyläyhdistys Kokkolassa järjestää kaikille ilmaisen pyöräilytapahtuman kello 12–15 osoitteessa Höökintie 36. Matkanivan kylässä Oulaisissa järjestetään Pyhäjokimelonta, jossa melojat kulkevat Matkanivasta Petäjäskoskelle. Kesän taidenäyttelyssä kuvataiteilija Heidi Stenbergin näyttely Hennes natur. – Kyllähän se on kova muutos, Juha tuumaa. Jylhän maamiesseura ja naisosasto Kaustiselta järjestävät Jylhän kylätalolla musiikkitapahtuman kello 11.30–13.00. Myös pohjalaismaakunnissa järjestetään kylätapahtumia. kesäkuuta vietetään jälleen valtakunnallista Avoimet Kylät -päivää. Pohjois-Pohjanmaa Kumisevan kylä Haapajärvellä kutsuu kiskobussimatkalle perinteisellä lättähatulla. Autiorannan ja Oksavan kylien nuorten kesäkahvila on avoinna kello 12–18. Tänä vuonna mukana on lähes 600 tapahtumaa Hangosta Enontekiölle. Ohjelmassa muun muassa kirpputori, paikalta saa myös pitaa ja burgereita. Historiallisen sairaalan paikalla sijaitsee rekonstruoitu kappeli ja museo. Moni on sanonu, että tuut käymään sitte kylässä. Eskolan Eskot ry Kannuksesta järjestävät lähiliikunta-alueen avajaiset, jossa pääsee tutustumaan uudistettuun urheilukenttään. Oon saanu olla tervennä. SUOMEN KYLIEN toiminnanjohtaja Suvi Louhelainen toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan. Luvassa on torija markkinamyyjiä, kahvila, musiikkia ja vanhoja menopelejä. Kyläkauppias Lilja on yhteyksissä Muhoksella sijaitsevan Kyläkauppa Satumaan Janne Kukkohovin kanssa. Monet itkut on jo itketty ja vielä itketään, ennen ku loppuu. Haastattelun lomassa Juha palvelee asiakkaita, joita tuntuu riittävän. Puhelimet varmasti pelaa sitte lähes joka päivä, ku minä täältä lähen pois. Myös kyläkaupat viettävät samana päivänä omaa Kyläkauppapäiväänsä. Jyringin kylä Sievissä avaa uuden Pikkuisten puiston ja monipeliareenan kello 11–14. Kokosimme 10. Tapahtuma levittäytyy ympäri Suomen. Niin ei yhtään päivää ole ollut, etteikö joku asiakas oo käynyt. Porkkalan kylä Kärsämäellä toivottaa vieraat tervetulleiksi vanhalle koululle klo 10–14. – Kesäaikana heinäkuussa on voinu mennä jonakin perjantaipäivänä pikkusen toista sataa. Vapaalla hän on ollut vain juhlapyhät ja torstait, joskin nekin ovat tahtoneet mennä kaupan asioita hoitaessa. MINKA LEPPÄNEN Avoimet Kylät -päivää vietetään lauantaina Jani Kauta Lauantaina 14. – Mulla on vieläkin sellasia asiakkaita, jotka on käyny Osuuskaupan aikana ensimmäisenä päivänäni 13.3.1985. Tarjolla on pullakahvit ja lapsille ampparijäätelöt yhteistyössä kyläyhdistyksen kanssa. Kun virkaveli kuuli Juhan kaupan kohtalosta, hän soitti heti tälle puhelun. Tapahtumista kertoo Suomen kylät ry tiedotteessa. kesäkuuta mennessä tapahtumakarttaan lisätyt, Keskipohjanmaan alueen tapahtumat tähän juttuun. – Saa olla kiitollinen, että yhtään sairauslomapäivää ei oo tarvinnu pittää. Osa asiakassuhteista on säilynyt jopa vuosikymmenten ajan. Kaupunki tarjoaa maksuttoman bussikyydin tapahtumapaikoille. Luvassa on niin kesälauluvisaa, Jylhän pelimannien soittoa kuin yhteislauluakin. Virkistysalueella on ohjelmaa ja myynnissä makkaraa, kahvia ja kioskituotteita. Kotiinkuljetuspitäjien lisäksi Ojalehdon kylälle on tultu ostoksille Pulkkilasta ja Pyhännältä sekä välillä Nivalastakin. Pohjanmaa Hopsalan kylä Kruunupyyssä järjestää avoimet ovet Korpholmenin spitaalisairaalalla kello 13–17. Tapahtuma on avoin kaikentasoisille osallistujille ja välineitä on saatavilla lainaan. Patanan kylällä Vetelissä on kunnostetun uimarannan avajaiset kello 13–15. Kun Juha taas pääsee istahtamaan alas, kertoo hän, että keskivertopäivänä asiakkaita käy kaupalla hieman alle kolmekymmentä. Matkan järjestää Kumisevan Kaiku osk yhteistyössä Pohjois-Suomen rautatieharrastajat ry:n kanssa. Perhon Puutarha ja Perhon Alapään Pienviljelijäyhdistys ry järjestävät Perhon Puutarhan kesäkauden avauksen. Noin kymmenen asiakasta on semmoinen, että voi sanoa olevan hiljainen päivä, mutta ei yhtään kertaa etteikö ois yhtään asiakasta. Teerijärven kylä Kruunupyyssä toivottaa vierailijat tervetulleiksi kotiseututalolle kello 12– 16. TAPAHTUMAKARTALTA löytyy jokaisesta maakunnasta ainakin yksi tapahtuma. – Ikävä tullee. – Voin luvata, että tapahtuman lomassa kyläläiset kertovat kotikylästään mielellään, hän sanoo. Juha Lilja esitteli entisaikaista maksupäätettä. Nykyään käytössä on modernimmat maksutavat.. – Ensi lauantaina voit lähteä luvan kanssa kylään! Avoimet kylät -päivä tarjoaa mahdollisuuden viettää kesäpäivää tutustumalla hurmaaviin kyliimme kotiseudullasi tai kauempana, sanoo Louhelainen tiedotteessa. Tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden tutustua kylien arkeen ja tunnelmaan monin eri tavoin – ohjelmassa on muun muassa kyläkahviloita, maalaistoreja, tansseja, näyttelyitä, retkiä, kykykilpailuja ja talkoita
–?(Uhrin) kertomuksesta on ilmennyt, että ensimmäisen pahoinpitelyn motiivina on ollut seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvä riita ja toisen pahoinpitelyn motiivina pyykkien pesemiseen liittyvä riita, kirjoittaa oikeus tuomion perusteluissa. Teon tarkoituksen kohdalla tahallisuusvaatimus on korkea: tekijän on täytynyt toimia nimenomaan toisen saattamiseksi momentin mukaisiin olosuhteisiin, kirjoittaa oikeus perusteluissaan. Poliisin mukaan pelastuneet selvisivät ilman vakavia vammoja. Turmasta selvisivät autoa poikkeusluvalla kuljettanut 17-vuotias nuori mies ja 19-vuotias matkustaja. Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta myös ihmiskaupasta, mutta käräjäoikeus hylkäsi syytteen. Hänen mukaansa vilkkaimmilla väylillä päällystystä pyritään tekemään yötöinä tai arkipäivisin, jotta häiriö liikenteelle on mahdollisimman pieni. STT ei tavoittanut pastoria. Kankaanrannan näkemykset kertoi aiemmin muun muassa Iltalehti. Espoon kaupunkirata -hanke vaikuttaa merkittävästi raideliikenteeseen Helsingin ja Turun välillä tänäkin kesänä. Päällystystöiden kausi kestää toukokuusta pitkälle syksyyn. VR:n suunnittelujohtaja Mikko Linderoos kehottaa matkustajia tutustumaan yhtiön sivuilta löytyviin ohjeisiin siitä, mitä on hyvä ottaa huomioon vaikkapa matkatavaroista tai esteettömyydestä tilanteissa, joissa juna on korvattu bussilla. kesäkuuta 2025 10 // KOTIMAA Ota korjaustyöt huomioon kesän autoja junaliikenteessä Anna-Elina Perttula, STT Kesän lomareissuja suunnittelevien on hyvä varautua työmaiden aiheuttamiin muutoksiin raideja tieliikenteessä myös tänä kesänä ja varata riittävästi aikaa matkaan. Päällystystyö harvoin ajaa liikennettä kiertotielle, mutta työmaan lähistöllä voi olla matalampia nopeusrajoituksia tai kaista pois käytöstä. Oikeuden mukaan nainen ehti olla Suomessa vain reilun viikon ennen kuin mies aloitti hänen pahoinpitelynsä. Valtatiellä 6 Korian kohdilla Kouvolassa esiintyy ajoittaista liikennehaittaa, kun uusi tienlinjaus liitetään vanhan Kuutostien rakenteeseen. VR:n henkilökuntaan kuuluva henkilö opastaa asiakasta kaukojunaa korvaavan linja-auton vieressä. Helsingin ja Karjaan välinen junaliikenne on korvattu busseilla 23.6.–27.7. Mies tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.. Varsinaissuomalaisen Laitilan kaupungin nuorisotyöstä kerrottiin STT:lle, että alue ei ole laitilalaisten nuorten suosima ajanviettopaikka. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin jääneen näyttämättä, että mies olisi tahallisesti pyrkinyt käyttämään uhria hyväkseen ja saattamaan tämän ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Sijainti on Laitilasta noin 25 kilometriä itään. Tutkinnanjohtaja Arttu Visuri ei vielä keskiviikkona aamupäivällä ottanut kantaa mediatietoihin, joiden mukaan nuoret olisivat euralaisia. SUOMEN TEILLÄ on tänä kesänä meneillään useita investointihankkeita ja päällystystöitä, jotka vaikuttavat liikenteeseen. Tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus, ja tapahtumien tarkempaa kulkua ja syitä selvitetään esitutkinnassa. Lounais-Suomen poliisi kertoi keskiviikkona selvittävänsä tapahtumien kulkua esitutkinnassa. –?Toivomme kärsivällisyyttä tienkäyttäjiltä, jotta kaikki pääsevät turvallisesti kotiin. Tämän lisäksi raideliikenteessä on useita lyhyempiä ratatöistä johtuvia junien korvaamisia busseilla. Toisella kerralla mies lyömisen lisäksi otti uhria kiinni hiuksista ja hakkasi tämän päätä lattiaan. Afganistanilaismiehelle tuomio vaimonsa pahoinpitelystä Henrietta Nyberg, STT Oulun käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona ehdolliseen vankeuteen vaimoaan pahoinpidelleen afganistanilaismiehen. Päällystyskohteita on noin 800, kertoo Väyläviraston toimialajohtaja Virpi Anttila. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Iltalehti kertoi myös Euran seurakuntapastorin vahvistaneen nuorten olevan euralaisia. Kesän aikana VR tarjoaa myös ylimääräisiä junavuoroja erilaisiin tapahtumiin. Anttila muistuttaa tiellä liikkujia huomioimaan nopeusrajoitukset. Päiväjunien sijaan matkustajille on tarjolla bussikyyti Rovaniemen ja Oulun välillä maanantaista torstaihin syyskuun loppupuolelle asti. Tämän vuoksi myös Helsingin ja Turun välillä on liikenteessä muutoksia 23.6.–27.7., eikä suoraa junayhteyttä ole tarjolla. TEITÄ PÄÄLLYSTETÄÄN tänä vuonna reilun 3?000 kilometrin edestä. Valtatiellä 12 Lahden eteläisellä kehätiellä kahden pisimmän sillan päällysteitä uusitaan, mistä aiheutuu liikennehaittaa. –?Ihmiskauppaa koskeva teko on rangaistava vain tahallisena. Kun nainen halusi miehestä avioeron, uhkasi mies syyttäjän mukaan muun muassa levittää eteenpäin hallussaan olleita intiimejä kuvia tästä. Mies myös rikkoi naisen puhelimen. Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyntutkintana. Oikeus katsoo miehen lyöneen uhria useita kertoja kasvoihin ja kuristaneen tätä. Poliisi on päässyt alustavasti jututtamaan pelastuneita, ja turmassa uponnut ajoneuvo on poliisin hallussa. Hän kertoi, että keskiviikkona Kauttuan nuorisotalolla oli määrä pitää ovet auki ja että paikallisille nuorille tarjotaan nuorisotyöntekijöiden ja kriisityöntekijöiden keskusteluapua. Suomessa asunut mies meni naimisiin vaimonsa kanssa Afganistanissa, josta myös nainen muutti Suomeen vuonna 2022 parin oltua kolmisen vuotta naimisissa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Laitilan louhoksen autoturmassa kuoli kaksi Laur Forsén, STT Laitilassa louhoksella tapahtuneessa autoturmassa kuoli tiistaina kaksi 17-vuotiasta nuorta miestä, kun nuorten henkilöauto vajosi veteen. SATAKUNNASSA sijaitsevan Euran kunnanjohtaja Kari Kankaanranta kertoi STT:lle saaneensa tietoja, joiden mukaan louhoksella kuolleet nuoret olisivat euralaisia. Oikeus hylkäsi syytteen ihmiskaupasta. Mies pahoinpiteli uhrin Suomessa kaksi kertaa. Myös Riihimäen, Hämeenlinnan ja Tampereen välillä kulkevia lähijunavuoroja korvataan linja-autoilla juhannuksena ja vajaan kolmen viikon ajan elokuussa. Anttila vinkkaakin katsomaan Suomen väylät -karttapalvelusta, onko suunnitellulla reitillä meneillään tai käynnistymässä päällystystöitä. Syyttäjän mukaan mies muun muassa rajoitti naisen liikkumista Suomessa, ei antanut tälle omaa rahaa ja piilotti naisen passin. Raulan tietojen mukaan alueella on louhittu kalliota, mutta louhinta on jo päättynyt. Tietoja käynnissä olevista tietöistä ja niiden vaikutuksista voi hakea esimerkiksi Fintrafficin liikennetilannepalvelusta. Syyttäjän mukaan mies käytti hyväkseen naisen riippuvaista asemaa, ottaen naisen määräysvaltaansa ja majoittaen tämän saattaakseen naisen ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Liikenne siirretään uudelle linjaukselle juhannusviikolla. Junat liikennöivät Turun ja Karjaan välillä harvennetuin vuorovälein. Tahallisuuden on ulotuttava kaikkiin rikoksen osatekijöihin. Esimerkiksi Kouvolan ja Joensuun välillä osa junista korvataan busseilla viikonloppuisin lokakuun alkupuolelle asti. Tietyöt hidastavat liikennettä useilla tärkeillä väylillä. MYÖS MUILLA rataosuuksilla junia korvataan busseilla. Auto oli uponnut vedellä täyttyneeseen louhokseen, joka on arviolta noin viisi metriä syvä. eli viiden viikon ajan. SYYTTÄJÄ VAATI miehelle rangaistusta myös ihmiskaupasta. Laitilan kaupungin tekninen johtaja Mika Raula kertoi STT:lle, että tontti, jolla louhos sijaitsee, ei ole kaupungin omistuksessa. Näiden lisäksi tehdään useita pienempiä tai hiljaisemmilla teillä tapahtuvia tietöitä, joilla voi olla vaikutusta liikenteeseen. Varsinkin Nelostietä Keski-Suomen läpi ajaessa kannattaa varata tavallista enemmän aikaa matkantekoon, sillä reitillä on tänäkin vuonna useita matkaan vaikuttavia tietöitä
Matkatoimisto järjestää kiertomatkoja esimerkiksi Azerbaidzhaniin, Bangladeshiin ja Pakistaniin. Hän siis haluaa nähdä maailmaa mahdollisimman laajalti. Sillä on paljon tarjottavana luonnonkauniista maisemista muinaiseen historiaan. Maan turvallisuustilanne oli myös parantunut, sanoo Ripatti. Afganistan oli hänelle vierailtu maa numero 162. Trump on määrännyt tuhansia kansalliskaartilaisia ja satoja merijalkaväen sotilaita Los Angelesiin mielenosoitusten vuoksi. Ripatin mukaan talebanien hallitus haluaakin nyt panostaa turismiin. Bass arvioi keskiviikkoaamuna paikallista aikaa CNN:n mukaan, että ulkonaliikkumiskielto oli tehokas. Trumpin hallinnon oikeusministeriö sanoi kirjallisessa vastauksessaan tuomarille, että Kalifornian pyynnölle ei ole oikeudellisia perusteita. SPENCER PLAT T / AFP / LEHTIKUVA. –?Asiat näyttävät kaukaa Suomesta kovin erilaisilta mitä ne todellisuudessa ovat. Los Angelesissa poliisi otti kiinni ulkonaliikkumiskieltoa rikkoneita ihmisiä, mutta muuten keskiviikon vastainen yö oli viikon rauhallisin. Uutistoimisto AP:n mukaan mielenosoituksia on järjestetty Texasin ja Kalifornian lisäksi useissa muissa osavaltioissa. Kaduilla näkee naisia, he käyvät töissä ja näyttävät elävän normaalin oloista elämää, hän sanoo. Tuomari myös pyysi osapuolilta lisää kirjallisia perusteluita. Matka sisälsi viisi päivää Afganistanissa ja viisi päivää naapurimaa Tadzhikistanissa. Matkailijat ovat pikkuhiljaa löytämässä konfliktien repimän maan, riskeistä huolimatta. Traveller on erikoistunut pienryhmämatkailuun vähemmän tunnetuissa kohteissa. Turistit ovat silti todella pikkuhiljaa löytämässä maan. –?Matkailuyrityksiltä saa verotuloa ja ne työllistävät, hän sanoo. Matkatoimisto tiedotti myös maan turvallisuudesta, hän sanoo. Keskiviikkona jo kuudetta päivää jatkuneet mielenosoitukset alkoivat perjantaina, kun ihmiset protestoivat paperittomiin siirtolaisiin kohdistettuja ratsioita. Los Angeles Times -lehden mukaan poliisi otti kiinni yhteensä 25 ihmistä, kun nämä kokoontuivat kaduille alueelle määrätystä ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Yhdysvaltalaisen Associated Press -uutistoimiston mukaan Afganistanissa vieraili vajaat 700 turistia vuonna 2021, ja seuraavana vuonna luku nousi 2?300:aan. –?Ei minulle tullut missään vaiheessa mitenkään turvaton olo. Ensimmäinen A fganistanin-matka oli loppuunmyyty. Jos Kalifornian vaatimus menisi läpi, kansalliskaartilaiset ja merijalkaväen sotilaat eivät saisi valvoa lakien toimeenpanoa tai avustaa liittovaltion agentteja siinä. Sille osallistui lokakuussa 16 suomalaista. –?T ur va llisuustila nne on muuttunut Talebanin vuoden 2021 valtaantulon jälkeen. Ministeriön mukaan toteutuessaan se vaarantaisi kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeriön työntekijöiden turvallisuuden. Taleban oli se suurin turvallisuusriski ennen sitä, Ripatti sanoo. Vaikka maasta puuttuu perusinfrastruktuuri ja se ei pysty tällä hetkellä vastaanottamaan massaturismia, Afganistanilla on potentiaalia kasvaa matkailumaana. Kokenut matkailija Schildt yllättyi täysin siitä, miten avoimia afganistanilaiset olivat ja kuinka monet tulivat tervehtimään turisteja. Tarkoituksena oli hänen mukaansa estää ilkivalta ja ryöstely, joita on esiintynyt kaupungissa viime päivien mielenosoitusten yhteydessä. Matkan hinta oli 3?590 euroa täysihoitoineen ja lentoineen. Maan turvallisuustilanne ei huolestuttanut. WAKIL KOHSAR / AFP / LEHTIKUVA Kansalliskaarti määrätty myös Texasiin Trump-vastainen graffiti Los Angelesissa Yhdysvalloissa. STT–AFP Yhdysvalloissa mielenosoitukset ovat levinneet eri osavaltioihin, ja samalla otteet ovat koventuneet. –?Asiakkaat olivat jo kyselleet meiltä Afganistanin matkoista. Afganistan kiinnostaa hyvin kokenutta matkailijaa, joka haluaa kokea vähän erikoisemman kohteen ja jolla on seikkailumieltä, kertoo yhtiön omistaja Nadja Ripatti. Hänen mukaansa konfliktien runtelema maa on nyt rauhallisimmassa tilanteessa vuosikymmeniin. Tuomari määräsi CNN:n mukaan, että asiaa käsitellään kuulemisessa torstaina. Ripatin mukaan yhtiö opasti Afganistaniin lähtijöitä maan tilanteesta ennen matkaa. Taustalla on presidentti Donald Trumpin hallinnon pyrkimys laajamittaisiin paperittomien siirtolaisten karkotuksiin. –?Koettuani itse vieraanvaraisen asenteen tajusin, kuinka vähän loppujen lopuksi tiedämme Afganistanista, hän sanoo. Päätimme aloittaa matkat, koska mikään muu taho ei Suomessa niitä järjestä. –?Rauhanomainen mielenosoittaminen on laillista. Yllättävää oli myös se, miten todellisuus eroaa median luomasta kuvasta. Afganistan kiinnostaa nyt kokeneita matkailijoita, jotka haluavat kokea erikoisempia kohteita. –?Otin selvää maan tilanteesta ennen matkaa Facebookin ryhmien avulla. Etenkään Kabulissa nuorten naisten pukeutuminen ei ollut erityisen tiukkaa, huivikin saattoi pudota hetkellisesti, hän sanoo. YKSI TRAVELLERIN ensimmäiselle Afganistanin-matkalle osallistuneita oli 68-vuotias espoolainen Pirkko Schildt, joka harrastaa maabongausta. kesäkuuta 2025 ULKOMAAT // 11 Suomalainen matkatoimisto vie turisteja Afganistaniin Pia Heikkilä, STT Suomalainen matkatoimisto Traveller on aloittanut ryhmämatkat Afganistaniin, ja suunnitteilla on jo uusia matkoja syksylle. Kaupunkiin on määrätty ulkonaliikkumiskielto. Tiistaina liittovaltion tuomari kuitenkin eväsi Kalifornian osavaltion pyynnön estää Trumpin hallintoa heti käyttämästä sotilaita lainvalvontaan Los Angelesissa. Texasin osavaltio on määrännyt kansalliskaartin joukot kaduille pitämään yllä järjestystä, kertoi Texasin kuvernööri Greg Abbott X:ssä. KESKIVIIKKONA Suomen aikaa Los Angelesin poliisi kertoi yli parinkymmenen ihmisen kiinniotoista kaupungissa myöhään tiistai-iltana. Vuonna 2023 heitä kävi maassa jo 7?000. –?Kun istuimme kahvilassa, nuoret naiset tulivat uteliaina juttelemaan ja ottamaan selfieitä kanssamme. Hänen mukaansa keskiviikon vastaisena yönä ei ollut tapahtunut ryöstelyä eikä vandalismia. Suomen ulkoministeriön näkemys Afganistanin turvallisuudesta on kuitenkin huomattavasti synkempi. Ulkonaliikkumiskielto koskee noin 2,5 neliökilometrin kokoista aluetta Los Angelesin keskustassa iltakahdeksan ja aamukuuden välillä. KALIFORNIAN OSAVALTIO on yrittänyt estää Trumpin hallintoa käyttämästä sotilaita lainvalvontaan. Schildtin mukaan ennen kaikkea paikallisten sydämellisyys on maan vahva matkailuvaltti. Los Angelesin pormestari Karen Bass oli määrännyt kaupungin ydinkeskustaan ulkonaliikkumiskiellon yön ajaksi. Henkilön tai omaisuuden vahingoittaminen on laitonta ja tulee johtamaan pidätykseen, Abbott varoitti viestissään
YVAn tulokset ohjaavat hankkeen jatkosuunnittelua. Toivotamme niin Piispanmäen kuin muidenkin koulujen oppilaille huoltajineen levollista ja hyvää kesää – ja tervetuloa kouluihin jälleen elokuussa! Ronnie Djupsund Kokkolan opetusja kasvatusjohtaja petusja kasvatustoimen johtavat viranhaltijat ja rehtorit Merituulivoima on keskeinen osa Suomen energiatulevaisuutta Keskipohjanmaassa julkaistut artikkeli (4.6.) ja pääkirjoitus (5.6.) nostavat esiin kysymyksiä Laine-merituulipuistohankkeesta ja sen huhtikuussa valmistuneesta ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA), joka on parhaillaan kommentoitavana. Kuluvan kesän aikana tiloja kalustetaan ja ulkoalueita viimeistellään, ja tänä aikana tiloihin ei turvallisuussyistä ole pääsyä. Toisinaan leikkien äänet herättävät naapureissa ärtymystä, ja näkemyseroja voi syntyä myös siitä, mikä osa pihasta soveltuu leikkeihin ja peleihin. Talousvyöhykkeelle rakentamisen etuja ovat sen sijaan pienemmät vaikutukset rannikon luontoon, maisemaan, kulttuuriperintöön ja merialueiden virkistyskäyttöön. Haluamme avata sitä, miten lapsen oikeudet ja lasten näkökulma huomioidaan niin Piispanmäen koulun kuin muiden vastaavien hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Tarvitsemme vain rohkeutta nähdä ne – ja uskallusta tarttua niihin. On tärkeää huomioida, että suurissa päätöksissä muutokset voivat koskea satoja lapsia ja perheitä. kesäkuuta 2025 12 // MIELIPIDE Näin lasten näkökulma on huomioitu Piispanmäen kouluhankkeessa Nimimerkki ”Koululaisen vanhempi” toi mielipidekirjoituksessaan (KP 2.6.) esille huolen siitä, että lapsen näkökulma on jätetty huomioimatta, kun koulutyö Piispanmäen uudessa koulussa on alkamassa. Jakoa tehdessä voitiin toteuttaa useimpien oppilaiden ja huoltajien toiveet. Samassa kyselyssä kartoitettiin huoltajien näkemyksiä siitä, miten siirtymä voitaisiin toteuttaa mahdollisimman sujuvasti. Niiden toteutuminen edellyttää merkittävän määrän uusiutuvaa energiaa. He ovat kuitenkin valvontavastuussa lapsestaan, ja jos valvonta on laiminlyöty, voivat vanhemmat joutua korvausvastuuseen lapsen aiheuttamasta vahingosta. Sähkönsiirron yksityiskohtaisempi suunnittelu on osa hankkeen seuraavaa vaihetta, jossa yhteistyö kuntien ja maanomistajien kanssa korostuu. Arvioinnissa tarkastellaan päätösten vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja lapsen oikeuksien toteutumiseen. Eurooppalainen kansalaisaloite Fur Free Europe keräsi vuonna 2023 yli 1,7 miljoonaa vahvistettua allekirjoitusta tehden siitä historian menestyneimmän eläinsuojeluun liittyvän kansalaisaloitteen EU:ssa. SUOMEN SÄHKÖNKULUTUKSEN ennustetaan jopa kaksinkertaistuvan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Viime talvena tehdyn oppilasjaon jälkeen on esitetty joitakin koulunvaihtotoiveita. Lisäksi vastaamme oppilaaksiottoa koskevaan palautteeseen. Tavoitteemme on sovittaa ratkaisut mahdollisimman hyvin olemassa oleviin jo rakennettuihin linjoihin, väyliin ja kaavoihin. Hankkeen laajoja ympäristöselvityksiä ja -tutkimuksia on tehty kolmen eri kenttätutkimuskauden aikana vuosina 2021?2023. PIISPANMÄEN koulun valmistumisen lähestyessä oli tiedossa, että osa Torkinmäen koulun oppilaista tulee siirtymään uuteen kouluun. Lähiaikoina se päättänee, esittääkö se varsinaista lainsäädäntöehdotusta – toivottavasti näin käy. Vastineeksi Euroopan komissio alkoi pohtia koko EU:n alueen kattavaa turkistarhauksen ja turkistuotteiden myynnin kieltoa. Laine-hankkeen YVA-selostus on yksi laajimpia koskaan Suomessa tehtyjä. Esimerkiksi parkkipaikka ei sovellu pallopelien paikaksi. Se on yhteinen ponnistus, huolella ja vastuullisesti tehtävä investointi talouden ja ympäristön kannalta kestävään tulevaisuuteen. Kun Kokkolan kaupunki käynnistää uusien koulujen tai päiväkotien suunnittelun, tehdään jo ennen varsinaista investointipäätöstä lapsivaikutusten arviointi. Aluehallintovirasto on tarkastellut menettelyämme ja todennut sen lainmukaiseksi ja yhdenvertaiseksi. Asetusta on valmisteltu yli vuosikymmen, mutta sen sisältö ei tuo merkittäviä muutoksia ja aitoja parannuksia eläinten oloihin. Esimerkiksi pihatalkoisiin on hyvä miettiä sellaisia työtehtäviä, joihin lapsetkin pystyvät turvallisesti osallistumaan. Mitä jos lopettaisimme alan tekohengityksen ja ottaisimme mallia maista, joissa siirtymä on hoidettu sekä ihmisten että eläinten kannalta reilulla tavalla. Opetuspalvelujen suomenkielinen jaosto teki 22.10.2024 (§ 26) päätöksen Piispanmäen ja Torkinmäen koulujen oppilaaksioton periaatteista ja oppilaat jaettiin Torkinmäen ja Piispanmäen koulujen välillä. Mikäli huoltajat ovat olleet tyytymättömiä päätökseen, he ovat voineet tehdä siitä oikaisuvaatimuksen aluehallintovirastolle. Luonnonmukainen viljely, vihreä energiantuotanto, erilaiset palvelut ja teknologia tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Lasten näkökulma otetaan kuitenkin huomioon yleisellä tasolla ja osana kokonaisarviointia. Nämä pyynnöt on hyväksytty, mikäli luokkakoko ei ole aikaisemmasta ylittynyt. VAIKKA SUOMI LAAHAA jäljessä, suunta on selvä: turkistarhaton Eurooppa on yhä lähempänä. Koulu tiedottaa tarkemmasta ajankohdasta huoltajia Wilman kautta. LAPSET JA NUORET kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa mukaan taloyhtiön arkeen, jolloin he oppivat huolehtimaan yhteisestä omaisuudesta. Lukuvuoden aloittaminen kokonaan uudessa koulussa on iso asia. Merituulivoiman suunnittelu ja rakentuminen osaksi sähköntuotantoa Suomessa ei ole pikamatka eikä yhdenkään tahon sooloesitys. Maamme kaksi isoa pankkikonsernia, OP ja Nordea, eivät enää käytännössä myönnä uutta rahoitusta turkistarhaukseen alan heikon kannattavuuden ja epävarmojen tulevaisuudennäkymien takia. On ymmärrettävää, että sähkönsiirron vaikutukset maankäyttöön ja maisemaan herättävät keskustelua. Piispanmäen koulu painottaa kiireettömyyttä, yhteistyötä, kestävää kehitystä ja oppimisen iloa kaikenikäisille. Mielipidemittausten mukaan myös Suomessa suuri enemmistö vastustaa nykymuotoista turkistarhausta eikä pidä sitä eettisesti hyväksyttävänä toimintana. Piispanmäen koulun tulevat koululaiset huoltajineen pääsevät tutustumaan uuden koulun tiloihin elokuussa, ennen koulutyön alkamista. Asetus edelleen sallisi turkiseläinten kasvatuksen pienissä, verkkopohjaisissa häkeissä eli täysin sopimattomissa olosuhteissa. KAIKEN TÄMÄN huomioiden ei voi kuin olla surullinen maaja metsätalousministeriön toukokuun lopussa lausunnoille tuomasta luonnoksesta turkiseläinten hyvinvointia koskevaksi asetukseksi. Tarvitaan siis edelleen lisää avointa vuoropuhelua ja faktoihin perustuvaa keskustelua. Lapsen oikeuksien toteutuminen ja heidän näkökulmansa huomioiminen ovat keskeisiä arvoja Kokkolan opetusja kasvatustoimessa. Lisäksi lapset ja nuoret ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun ja toteutukseen: he ovat olleet mukana esimerkiksi piha-alueiden suunnittelussa ja taidehankintojen ideoinnissa. Käytännössä tavanomaiseen elämään kuuluvia asioita, kuten lasten leikkimistä, ei voi kuitenkaan kieltää. Myös vaikutuksia vaelluskaloihin on tarkasteltu käytettävissä olevan tiedon pohjalta, ja mahdolliset epävarmuudet on tuotu esiin. Oikaisuvaatimuksen tarkoituksena on varmistaa, että viranomaisen päätös on lainmukainen ja sisällöltään asianmukainen. Tämä on yleinen suunta Euroopassa, sillä jo yli 20 maanosamme maata on kieltänyt turkistarhauksen kokonaan tai osittain. Vahingonkorvausvastuulle ei ole laissa säädetty alaikärajaa, mutta lapsen kohdalla korvausvastuuta arvioitaessa on huomioitava muun muassa vahingon aiheuttajan ikä ja kehitystaso. Vahinkotilanteessa kannattaa aina selvittää, kattaako kotivakuutus toisen omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Näiden jälkeen huoltajille lähetettiin kysely, jossa he pystyivät ilmoittamaan halukkuudestaan lapsen siirtymiseen Piispanmäen kouluun. Ilman valtion tukia ala ei ole edes taloudellisesti kannattava. Järjestimme elo-syyskuussa 2024 vanhempainiltoja, joissa huoltajille kerrottiin asiasta ja käytiin läpi oppilaaksioton suunniteltuja periaatteita. PIISPANMÄEN koulu ja päiväkoti ovat parhaillaan valmistumassa. Vanhemmat eivät automaattisesti ole korvausvelvollisia lapsen aiheuttamasta vahingosta. Säde Hotakainen Keski-Pohjanmaan vihreät Kokkola Lasten leikit kuuluvat taloyhtiöelämään Koululaisten kesälomien alettua taloyhtiöiden pihat heräävät henkiin, kun asukkaat ryhtyvät viettämään aikaa ulkosalla ja lapset leikkeineen siirtyvät sisätiloista pihamaalle. Jokainen oppilas on tervetullut ja arvokas osa kouluyhteisöä, jossa solmitaan uusia ystävyyksiä ja opitaan turvallisesti. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Janne Lamberg hankekehitysjohtaja OX2 Finland " Selkälokin esiintymistä ja muuttoa on seurattu usean vuoden ajan useilla eri havaintomenetelmillä. Laine-hanke on osa suurempaa muutosta, Suomen siirtymistä kohti hiilineutraalia ja omavaraista energiataloutta. Mervi Ala-Prinkkilä Kiinteistöliitto Pohjanmaan toiminnanjohtaja. YVA-yhteysviranomainen arvioi parhaillaan kerättävien lausuntojen pohjalta, onko tarkennuksia vielä tarpeen tehdä. On syytä myös tarkentaa, että Torkinmäen koulun kaikilta rinnakkaisluokilta siirtyy useampi oppilas Piispanmäen kouluun. Arvioinnin tulokset ovat ohjanneet hankkeen valmistelua. Lisäksi THL:n mukaan turkistarhaus aiheuttaa jatkuvan pandemiauhan ja siten riskin kansanterveydelle. Tosiasiassa rakentaminen talousvyöhykkeelle on teknisesti ja taloudellisesti vaativampaa kuin lähempänä rannikkoa. Keski-Pohjanmaalla on kaikki edellytykset kukoistaa myös ilman turkistarhausta. Alan investointitukien tilalle luotavan luopumistuen avulla halukkaat voisivat lopettaa tarhauksen hallitusti kohtuullisessa ajassa ja siirtyä muihin elinkeinoihin. Pelkästään Keski-Pohjanmaan maakunnassa on suunnitteilla usean miljardin euron arvosta teollisia investointihankkeita. Häkkikokoihin vaaditut muutokset ovat vähäisiä eivätkä ne ole pakollisia yli kymmeneen vuoteen – vaikka jopa oikeuskansleri on linjannut, että niin pitkät siirtymäajat eivät ole asianmukaisia. Esimerkiksi selkälokin esiintymistä ja muuttoa on seurattu usean vuoden ajan useilla eri havaintomenetelmillä, ja tulokset on esitetty Laineen YVA-selostuksessa. Esimerkiksi syvemmät vedet ja pidemmät kaapelointimatkat lisäävät kustannuksia. Kieltojen sijaan taloyhtiön kannattaakin ohjeistaa lapsia siitä, missä yhtiön piha-alueella on turvallista leikkiä. Kaikki viranomaisten edellyttämät selvitykset ja tutkimukset on toteutettu, ja monelta osin laajempina kuin vaadittu. LASTEN LEIKEISSÄ voi toisiaan sattua myös vahinkoja. Tällöin jokaisen lapsen tai perheen yksilöllinen kuuleminen tai kaikkien mielipiteiden huomioiminen ei valitettavasti ole mahdollista. Piispanmäen koulun ja päiväkodin osalta lapsivaikutusten arviointi tehtiin vuonna 2020, ja se hyväksyttiin 20.10.2020. PÄÄKIRJOITUKSESSA ja artikkelissa mainittiin virheellisesti, että merituulipuistoja pyrittäisiin rakentamaan talousvyöhykkeelle kustannussyistä. Maakunta on täynnä osaamista ja työtä pelkäämättömiä ihmisiä. Kun häkit sulkeutuvat, uudet ovet avautuvat Viimeisetkin turkistarhat lopettavat toimintansa naapurissamme Ruotsissa tässä kuussa – kiitos maan hallituksen myöntämälle tuelle tarhauksesta vapaaehtoisesti luopuville
Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Korhonen, kuoli 10.6.2025 palvelukeskus Männistössä Toholammilla. Borrelioosia voidaan hoitaa antibiooteilla. Kaipaamaan jäivät lapset ja lapsenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lähde: Punkkilive.fi Tunnista puutiaisaivotulehduksen ja borrelioosin erot FAKTA Puutiaisaivotulehduksen (TBE) oireet 1 Taudinkuva on usein, mutta ei aina, kaksivaiheinen. – Rokotetta varten tarvitaan resepti, jonka voi saada soittamalla sosiaalija terveyskeskuksen kiireettömään vastaanottoon. Puremakohta kannattaa myös puhdistaa desinfiointiaineella hyvin, kertoo Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Eeva Mäki. 1 Ensioireista noin parin viikon päästä kehittyy osalle tartunnan saaneista taudin toinen vaihe, johon kuuluu tyypillisesti korkea kuume sekä niskajäykkyys ja päänsärky. Tilaaja toivoi muraaliin myös kaupunkinäkymää, ja sellainenkin siitä löytyy sekä lampun valo. 1 TBE:tä on todettu viime vuosina noin 80–150 tapausta vuodessa. Pukeutumalla pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin auttaa suojautumaan punkin puremilta. Moni tuntee Warstan palkituista kirjan kansista tai Kinojuhlien t-paitojen kuvista. Borrelioosi tarttuu 1–2 vuorokauden kuluessa. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. TEOKSEN TILAAJA toivoi muraaliin asiakaskohtaamisen, sillä rakennuksessa on toiminut nyt vuoden päivät Kokkolan Energian asiakaspalvelupiste. KASPERI SÄKKINEN Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset. FAKTA Puutiaisaivotulehduksen (TBE) ja Borrelioosin erot 1 TBE:n aiheuttaja on virus, borrelioosin aiheuttaja on bakteeri. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Lähde: Terveyskirjasto Borrelioosin oireet 1 Yli viikon kuluttua puremasta yli 5 senttimetrin läpimittainen laajentuva punoitus. Hän oli syntynyt 3.7.1932 Sievissä. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. 1 Hoitamattomassa borrelioosissa 10–50 prosentille potilaista tulee myöhäisoireita muutaman kuukauden, pisimmillään yli vuoden kuluttua puremasta. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. – Jo ensimmäinen rokote auttaa ehkäisemään vakavan taudin muodostumista. Iho-, nivel-, hermo-, sydän-, lihastai silmäoireita esiintyy vaihtelevasti. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Lähde: Terveyskirjasto Muraali piristää kaupunkikuvaa Tiina Ruotsala Muraalin maalasi toukokuun lopulla kuvittaja ja graafinen suunnittelija Elina Warsta. kesäkuuta 2025 // 13 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Myös Rexin seinän muraali on komea, ja Warsta toivoo, että sekin kunnostettaisiin ajan saatossa. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Yleisimmät tartuntataudit ovat puutiaisaivokuume ja borrelioosi. 1 Taudista voi jäädä myös pysyviä jälkioireita. Hän oli syntynyt 31.12.1937 Kokkolassa. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. TBE tarttuu lähes välittömästi punkin tartuttua. Muraali tilattiin jo viime vuoden puolella, joten Warstalla oli aikaa rauhassa suunnitella työtä ja pohtia ympäristöä, johon teos sijoittuisi. – Minusta on hienoa, että tällainen palvelu tuodaan keskustaan, vaikka nykyään lähes kaikki palvelu tapahtuu puhelimitse tai verkossa. Perusrokotesarja sisältää kolme rokotetta. Borrelioosi on bakteeriperäinen, joten se voidaan hoitaa antibiooteilla. Kor. Se toimisi hyvin pimeällä. Kokkolalainen Mauri Johannes Ahola kuoli 5.6.2025 kotonaan. Vaikka Kokkolassa on vain muutama muraali, Warstaa ilahduttaa, että kaupungissa on julkisella kaupunkikuvittamisella vanhat perinteet. – Jos punkki on ihossa kiinni, sen voi yrittää irrottaa itse pinseteillä tai lassolla hitaasti ylöspäin vetämällä. Siinähän on muun muassa se hieno seinä lintuineen, joten otin myös muutaman linnun ikään kuin jatkamaan teemaa, Warsta kertoo. Mäki kehottaa seuraamaan punkin puremakohtaa ja ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen jos puremakohtaan tulee ihomuutoksia tai saa muita oireita. Figaro-kissa on naukunut Tehtaankadulla vuosikymmenet ja se on ehditty kunnostaakin kertaalleen. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 03:06 23:48 02:55 03:55 23:52 22:44 Laskee Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. 1 Punoituksen kohta voi kutista hieman, mutta aristusta tai kipua siinä ei ole. Punkin purema ei itsessään ole vaarallinen, mutta ne voivat siirtää tartuntatauteja purressaan ihmistä. – Kannattaa aina tehdä punkkitarkastus ruohikkoisella alueella liikkumisen jälkeen. – Kuvasimme Kasperin (Tammela) kanssa paikkaa, mitä sen ympärillä on. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. -1. Suomesta on tavattu noin 1 500 eri punkkilajia, joista tunnetuimpia ovat ihmisestäkin verta imevä puutiainen ja mikroskooppinen pölypunkki. Elina Warsta taideteoksensa edessä kukittamisen jälkeen. 1 Osalla potilaista esiintyy vakavampia aivoja hermosto-oireita, esimerkiksi halvauksia. Borrelioosia vastaan ei voi suojautua rokottautumalla, suojautua voi vaatetuksella ja punkkitarkastuksilla. Tietysti on myös arvostettavaa, että yritys tukee julkista taidetta tilaamalla teoksen. Borrelioositapauksia on tavattu noin 6000–8000 tapausta vuodessa. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Hänen toistaiseksi suurin teos on nähtävissä Kokkolan Kinojuhlilla. PUNKKIEN VÄLITTÄMIÄ tauteja on pidetty lähinnä saariston ja rannikkoseudun alueiden huolena, mutta uuden tutkimuksen mukaan punkkien ja punkkivälitteisten taudinaiheuttajien runsas esiintyminen useiden Suomen kaupunkien viheralueilla aiheuttaa sairastumisriskin myös kaupunkiväestölle. 12:4–5 Kuolleita Kokkolalainen Laura Haimakainen, o.s. TBE:tä ei voida parantaa, mutta oireita voidaan lievittää hoidolla. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 12.6. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Puutiaisaivotulehdus on virusperäinen sairaus, joka tarttuu lähes välittömästi punkin purettua, eikä ei ole parantavaa hoitoa. 1 Noin viikon kuluttua tartunnasta aiheutuu lievä kuumetauti ja epämääräisia yleisoireita kuten päänsärkyä ja lihassärkyjä. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Oireet ovat moninaisia. Reetta Ängeslevä Punkki on hämähäkkieläimiin kuuluva alaluokka. Viikko 24 Nimipäivät tänään Päivän sana Esko (suom.), Eskil (ruots.), Arseni, Arsi, Esko, Peetu, Pekka, Pekko, Petja, Petri, Petrus, Petteri, Pietari (ort.). Borrelioosi tarttuu 1–2 vuorokauden aikana punkin puremasta, joten punkki kannattaa irrottaa heti kun sen huomaa. Kolmas annos annetaan 9–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta. Toinen punkkien levittämä tauti on yleisempi borrelioosi, jolle ei ole rokotetta. Punkin voi käydä poistattamassa terveyskeskuksessa, jos sitä ei saa itse irti. Toinen annos annetaan 1–3 kuukautta ensimmäisen jälkeen. – Olemme suunnitelleet, että tuohon muraalin valokeilaan suunnattaisiin oikea valo. Warsta sanoo, että hänen maalaamassaan muraalissa ei ole kyse pelkästään asiakaspalvelusta, vaan aidosta kohtaamisesta, missä ihminen tapaa ihmisen. Oireita voidaan kuitenkin lievittää ja sitä vastaan voi suojautua rokottautumalla. 1 TBE:ltä voi suojautua rokottautumalla, sekä vaatetuksella ja punkkitarkastuksilla
Galvez, 20, tarvitsee kuitenkin peliaikaa aikuisten ammattilaistasolla, ja sitä kertyi Cambuurissa. Galvez pelasi jättiseuran alle 21-vuotiaiden joukkueessa, mutta harjoitteli ajoittain edustusmiehistön kanssa. Tero Seppälä ankkuroi Haapajärven viestivoittoon. –?Annan pelaamiseni puhua puolestaan ja keskityn nyt auttamaan Suomea. Neuvottelemalla pääsimme tähän ratkaisuun, Haapala vastaa. Maakuntahallitukselle asian esitteli Heikki Haapalan johtama maakuntaviestityöryhmä. – Ei oikeastaan kumpaakaan. Avaukseen päästyään hänet pantiin itselleen vieraalle pelipaikalle, eikä ”se ottelu mennyt hyvin”. Pitikö käyttää keppiä vai porkkanaa. –?Opin siitä paljon ja ymmärsin, miten armotonta jalkapallo joskus on, Galvez sanoi. Edelliset kerrat ovat Köykärillä vuonna 2000 ja Lohtajalla 2003. Galvezin sopimus Manchester Cityn kanssa kestää kesään 2028, mutta hän ei osaa vielä sanoa, mitä Pikkuhuuhkajien EM-urakan jälkeen tapahtuu. Viime syyskuussa seura vaihtoi päävalmentajaansa, ja Galvezin peliaika katosi lähes kokonaan. Laitapuolustaja Galvez on pelannut Huuhkajissa viisi ottelua. Vuonna 2021 viesti jäi väliin koronapandemian vuoksi. Vähän siinä piti leipoa, mutta onnistuimme saamaan hyvän kokonaisuuden valmiiksi. JUKKA LEHOJÄRVI Tapio Keskitalo, STT Suomalaispuolustaja Tomas Galvezin jalkapalloelämä on ollut vuoden aikana melkoista tunteiden vuoristorataa. Asiat alkoivat mennä itävaltalaisseurassa nopeasti pieleen. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA. Maakuntaviesti hiihdettiin nykymuotoisena ensi kerran vuonna 1952 Kannuksessa. Siihen peilaten Galvezin viime kuukaudet eivät kuulosta erityisen lumoavilta, sillä Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen laitapuolustaja on ollut alkuvuoden lainalla Hollannin kakkostason Cambuurissa. Suuret henkilökohtaiset vastoinkäymisensä Galvez kuitenkin koki syyskaudella, jolloin hänen lainaseuranaan oli itävaltalainen LASK. –?Emme voi antaa nimien selässä pelottaa, Galvez virnisti. Mika Lehkosuon valmentama Pikkuhuuhkajat pelaa samassa EM-lohkossa Hollannin, Ukrainan ja Tanskan kanssa. Viime vuonna maakuntaviesti hiihdettiin Reisjärvellä. GALVEZIN seurajoukkuekausi päättyi pettymykseen, sillä Cambuur hävisi nousukarsinnan avauskierroksella Den Boschille. Siten 80:nnen kerran juhlaviesti on vuorossa 2032 Pedersöressä. Viime vuonna maakuntaviesti hiihdettiin Reisjärvellä 38 joukkueen voimin, joista yksi hiihti kilpailun ulkopuolella. Nyt valituista järjestäjistä Veteli toimii 2031 viidennen kerran maakuntaviestin järjestäjänä. tammikuuta 2026. Hollannin ryhmässä on Aston Villan Ian Maatsenin kaltaisia pelaajia, jotka ovat todistaneet tasonsa kivikovissa sarjoissa. EM-turnaus on monille pelaajille samalla tärkeä näytön paikka. Englannissa syntyneellä ja varttuneella Galvezilla on suomalainen äiti ja espanjalainen isä. –?Alle 21-vuotiaiden EM-kisojen jälkeen päätavoitteeni on ehdottomasti saada taas kutsu Huuhkajiin, mutten odota pääseväni sinne, jos en pelaa hyvin, Galvez sanoi. Seuraavina vuosina maakuntaviesti järjestetään seuraavilla paikkakunnilla: 2028 Luoto, 2029 Kokkola, 2030 Perho, 2031 Veteli, 2032 Pedersöre ja 2033 Uusikaarlepyy. – Nyt valittiin kerralla useampi järjestäjä. kesäkuuta 2025 14 // URHEILU Maakuntaviesteille uusia järjestäjiä Juha Savela Keski-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus päätti kokouksessaan Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin järjestämisvuoroista vuosina 2028–33. Aluksi Galvez yritti palata parhaaseen pelikuntoon loukkaantumisensa jälkeen. Molemmissa paikoissa viestiä on myös aiemmin hiihdetty. –?Pelasin kelvollisesti, mutta parantamisen varaakin jäi runsaasti, Galvez sanoi Slovakian Kosicessa, jossa Pikkuhuuhkajat aloittaa torstaina EM-lopputurnausurakkansa. Ensi vuonna Pyhäjärvi toimii ensimmäisenä viidennen kerran viestijärjestäjänä. Hän jäi vähälle vastuulle, ja LASK-pesti päättyi ennenaikaisesti tammikuussa. Vielä noin vuosi sitten hän harjoitteli jalkapallomaailman kirkkaimpien tähtien kanssa Manchester Cityssä. Tomas Galvez hakee peliaikaa Hollannin kakkostason Cambuurissa. Maakuntaviestin järjestelyvastuu on vuosien saatossa kiertänyt 25 kunnassa. Pyhäjärvellä viesti hiihdetään loppiaisena 6. Tuolloin viestin voitti Haapajärvi. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Suomen urakka alkaa torstaina Hollantia vastaan. Haapala kertoo, että Kokkolan vuoden 2029 viesti hiihdetään lähtökohtaisesti Köykärillä, mutta lumipulan uhatessa varapaikkana on Lohtajan Houraati. Maastohiihto Paikkakunnat selvillä vuoteen 2033. Hänen edellinen pelinsä Huuhkajissa on viime lokakuulta. Aiemmin oli jo päätetty, että ensi vuonna maakuntaviesti hiihdetään Pyhäjärvellä ja vuonna 2027 Ylivieskassa. “Jalkapallo joskus on armotonta” Jalkapallo Laitapuolustaja Tomas Galvez ei anna hollantilaispelaajien tunnettujen nimien pelottaa
Kenttä on tyhjänä, Haapakoski roikottaa kumuraa kakkosjatke tähtäimessään. Haapakoski hölköttelee eteenpäin pesältä toiselle, kun tajuaa, että sehän on sallittu läpilyönti. Paldanius paljasti, että päätöksestä oli tullut jälkipuintia kotijoukkueen leiristä. Uran parhaina palkittiin Lasse Hanni ja Kasperi Salmela. Loppuratkaisu tosin sitten kuvasi illan kulkua myös sisäpelissä, Kauppinen arvioi. Hanni teki mailan varressa sataprosenttista työtä (kärkilyönnit 5/5). Normaalisti maila olisi jäänyt kotipesään jo kymmenen sekuntia aiemmin. Puijon Pesis pääsi niiden avulla molemmilla jaksoilla ratkaisevasti karkuun ja kuittasi lopulta kolmen pinnan kotivoiton luvuin 2–0 (3–1, 4–3). kesäkuuta 2025 URHEILU // 15 Kunnari aiheutti porinaa Vili Ruuska Onko Sami Haapakoski koskaan aiemmin kiertänyt kunnaria maila kädessä. Toinenkin Haapakosken kunnareista syntyi ensimmäisellä jaksolla. Kun Penttinen toi vielä tuplajuoksun Samu Vainikaisen lyönnillä, oli kotijoukkue tehnyt juoksun kaikista jakson kolmostilanteistaan. – Räpylävirheitä tuli enemmän kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. – Kyllä saa puhtaat paperit. Kotiin kiirehtinyt Niklas Vähä jäi pitelemään takareittään syöksyn jälkeen. Uran haaveet edes perinteisestä avausjakson tasurista kaatuivat kakkoskoppari Pietisen näyttävään koppiin Riku Utasen kotiutusyrityksellä. Juha Savela Huolimattomuusvirheet tulivat Kannuksen Uralle kiusallisen tutuiksi tiistai-illan miesten ykköspesiksen vieraspelissä Kuopiossa. Sitä ennen hän oli hoitanut kentällemenot sataprosenttisesti. JARNO HERRANEN Huolimattomuus maksoi pisteitä Pesäpallo Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen harmitteli räpylävirheitä. Neljä varsinaisella peliajalla tehtyä juoksua ei ole valtava määrä, kuitenkin enemmän kuin lauantaina Jyväskylän Kiriä vastaan nyhjätty yksi juoksu. Sauma jaksovoittoon aukesi vielä neljännen tasoittavalla, mutta paloton ajo päättyi Haukan koppiin Partasen lyönnistä. Juoksut tulivat halvalla, Paldanius kommentoi. Uran takaa-ajo toi yhden juoksun, jonka löi vahvassa vireessä oleva jokeri Partanen. Haapakosken viistomailalyönti on johtanut toiseen paloon kakkospesältä. Ajon jatkuessa Timo Toivasen epäonnistunut lyönti surrasi Eetu Sunin ja Eliel Koskelan väliin polttolinjan eteen. Kumpikaan ensimmäisen jakson kunnareista ei ollut ihan tavallisimmasta päästä. Kikka toimi ja toi kaksi juoksua Lasse Hannin ja Eetu Koskelan ratkaisuilla. – Eihän siellä laatulyöntejä vieläkään ihan liikaa ollut. JUHA SAVELA. Siinä Haapakosken kakkosluukkulyönti sirvahti luvattoman helposti läpi kakkosvahdilta. On ensimmäisen jakson kolmas vuoropari. – Positiivista oli joukkueen sitkeys jatkaa takaa-ajoa vaikeuksista huolimatta. Kelvolliset otteet lautasen ääressä eivät estäneet Kuulan mahdollisuuksia menestyä. Kuulan sisäpelin taso laski vuoro vuorolta, eikä Maila-Jussien jaksovoitto ollut oikein missään vaiheessa uhattuna. TOISEN JAKSON alku oli Kuulalle murheellinen. Ensin kuuluu vihellys laittoman lyönnin merkiksi, ja Haapakoski on palaamaisillaan mailoineen lyöntipaikalle. Mailan varressa onnistunut Lasse Hanni palkittiin Uran parhaana. Koskela poimi pallon, mutta polttoheitto kotipesään lipsahti karkeaksi harhaheitoksi, jolla kohtiin ehtivät Pietinen ja Vainikainen. Vielä tuossa vaiheessa ylivieskalaisia hymyilytti. Kun ”normitilanteissa” kuitenkin kotiutusosastolla sakkasi Jussi Partasen paria onnistumista lukuunottamatta, vierasvoitto jäi haaveeksi. – Se oli jakson neljäs juoksu, joten eipä se mitään ratkaissut, hän kuittasi. Vaikea paikkahan se aina on tulla kesken pelin syöttämään, Paldanius näki. Jere Halttusen kunnari ajolähdöstä sen sijaan hankaloitti huomattavasti menoa. AVAUSJAKSON ratkaisu tuli Puijon kolmannen tasoittavalla. Ne eivät vain riitä, jos ulkopeli antaa lahjoja, eikä sisäpelissä kotiutukset tuota riittävää tulosta. KUULAN pelinjohtaja Eemeli Paldanius kertoi tuomariston perustelleen ratkaisuaan hyväksyä kunnari siten, että lyönti oli niin reunassa, ettei koppari Jere Halttunen olisi ehtinyt katkaista sitä. Ulkokenttä on jo seisahtunut vihellyksen takia ja ihmettelee muuttunutta tuomiota. Sami Haapakoski tehoili SMJ-pelissä tiistaina. Ykköspalkinnon saanut Veeti Venäläinen merkkautti neljä kärkilyöntiä seitsemästä yrityksestä, Vähä hoiti vaihtotehtäviä loukkaantumiseen asti hyvillä prosenteilla. Toisella jaksolla Kuulan nollannut Maila-Jussit käänsi tasaisen ottelun edukseen jatkopalloilla numeroin 2–1 (0–4, 4–0, 2–1). Ura-kasvatti Märsylän peli päättyi loukkaantumiseen toisen jakson toisessa vuorossa. Sisäpeli osoitti ainakin hitusen piristymisen merkkejä. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Puijon parhaat olivat avausjakson ratkaissut Penttinen sekä jokeri Misa Märsylä. Ilari Penttinen iski vaarattoman tuntuisesti linjaan, mutta Lasse Hanni ei ehtinyt palloon. Pallo ei käy vahdin räpylään, kontaktia havainnoinut kakkostuomari viuhtoo laikallaan epämääräisesti. Perään pari huolimattomuuspaloa sekä vaisu kotiutusyritys ja peli oli ohi. Sisäpelin moottori oli silti Haapakoski, jonka tilastosaraketta kelpaa luetella: kaksi kunnaria, yksi lyöty, kaksi tuotua, 11 kärkilyöntiä. Vähän lukkarina korvasi Santtu Savusalo, joka on syöttänyt Lipossa ennen Kuula-aikaansa. Ura oli sisäpelissä aavistuksen kotijoukkuetta edellä ja voitti niin kolmostilanteet (12–10) kuin kärkilyönnit (36–34). Ne vielä jakautuivat useammalle kaverille. Toisella jaksolla nousimme vielä kolmen juoksun takaa kamppailemaan jaksovoitosta. Kun koppareiden varmistus puuttui, pallo karkasi takaa keskeltä läpi. Kuula näyttää menettäneen mahdollisuutensa lisäjuoksuihin. Vasurin lyömä pallo rullasi kakkosluukusta maisemiin. Niinpä edettiin kotiutuslyöntikilpailuun, jossa ponnekkaampia yrityksiä tarjoillut Maila-Jussit oli etevämpi juoksuin 2–1. Ensin Vainikainen upotti pallon kakkospolttaja Hannin taakse ja Ilari Kauhanen toi 2–1-johtojuoksun. Kolmas vuoro oli toisellakin jaksolla ratkaiseva. Pikapalaverin jälkeen oikeudenjakajat hyväksyvät kunnarin. Myös lukkari Riku Kyllönen onnistui läpi pelin taktisilla väärillään sotkemaan kotijoukkueen sisäpeliä. Ensimmäisen vuoroparin aloittavalla kotiutuspaikkoja toki tuli, mutta niistä ei saatu tulosta aikaan. Sekuntia myöhemmin kakkostuomari näyttää laikan valkoista puolta – lyönti on sisällä. Puijo teki vuorossa kolme juoksua. Tämä oli varmaan niitä pelejä, joita joskus kauden mittaan tulee, Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen totesi. Salmela puolestaan meni kärkenä kuudesti kentälle (6/8). 4–1 oli lopulta liikaa, vaikka Ura kaksi juoksua tasoittavallaan tekikin. Pesäpallo Sami Haapakosken kunnari SMJ-ottelussa ei ratkaissut jaksoa mutta jäi mieleen erikoisuutensa takia. 0–4-juoksu tukevoittaa Kuulan otetta jaksosta, jonka se lopulta samoin numeroin hoitaa nimiinsä. Ville Pietinen juoksi ykköseltä kotiin ja Penttinen kiersi kunnarin. Oli miten oli, sangen kummallinen ja harvinainen tilanne nähtiin tiistaina miesten Ykköspesiksessä Seinäjoen Maila-Jussien ja Ylivieskan Kuulan välisessä ottelussa. Lopuksi kuitenkin isännät juhlivat. Pallo lentää hyppäävän kakkosvahdin yli niukin naukin. Toisella jaksolla pelinjohto haki yllätysotoilla herätystä kotiutuksiin. Lajilegenda on tehnyt hohdokkaalla urallaan yhtä sun toista, mutta moista temppua välttämättä ei. Tuomaristo näyttää siirrettyä ratkaisua, SMJ-leiri purnaa, Haapakoski jolkottelee kolmospesälle maila yhä kädessään
1300 km. Jos osoite vaihtuu huomenna, siihen sopeudutaan. Meillä oli poissaoloja, mutta jätkät, jotka olivat kentällä, koettivat voittaa, Markkanen vastasi. Toisella puoliajalla päävalmentaja Jacob Friis vaihtoi Pohjanpalon kentältä, ja vaihto meni nappiin: sisään tullut Benjamin Källman laittoi hetimmiten pallon verkkoon, Oliver Antmanin tehtyä mainion esityön vastahyökkäyksessä. 044-0535451 Juhannuskalat! Loimua, hunajakonjakkiloimua, sinihomejuustoloimua, kylmä-ja lämminsavua, graavia, kalakukkoja. Lisätietoja p. klo 10-15 Voissa paistettua ja tuoretta, perattua MUIKKUA. Puola haki epätoivon vimmalla tasoitusta, Suomi puolusti ja Hradecky pysäytti viimeisenä lukkona puolalaisyritykset. Joukkueelle oli kerrottu, että sairauskohtauksen saanut henkilö oli kriittisessä tilassa. Nyt tuo mahdollisuus on jälleen ilmassa. Lopulta varsin pitkään. Tilanne toi karmealla tavalla mieleen neljän vuoden takaisen Christian Eriksenin tilanteen EM-lopputurnauspelissä Tanska–Suomi. P. Itse ottelussa rävähti puolen tunnin kohdalla: Puolan maalivahti Lukasz Skorupski söhelsi maalillaan menettäen pallon Joel Pohjanpalolle, ja kaatoi sitten Robin Lodin. Markkaselta kysyttiin, ymmärsikö hän Jazzin toimintaa. Ehti lepuuttaa kroppaa ja mieltä. Pilkulta pallon pamautti voimalla Skorupskin taakse Pohjanpalo. Lauri Markkanen kertoi kuulumisiaan koripallomaajoukkueen kesänavaustilaisuudessa. Katsomon hiljaisuus on tuollaisissa tilanteissa käsin kosketeltavaa. Mutta palloilu jäi taka-alalle, kun ottelu keskeytettiin katsomossa tapahtuneen sairauskohtauksen vuoksi. kesäkuuta 2025 16 // Kuulutuksia Tarjotaan vuokralle Ostetaan Myydään Myytävänä Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. Kaikki haluavat näyttää, mihin pystyvät, sitä haluaisi kilpailla parhaita vastaan, Markkanen sanoi koripallomaajoukkueen mediatilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona. Lauri Markkasen Utah Jazz pelasi kuluvan NBA-koripallokauden keräten tappioita päästäkseen valitsemaan korkealla varausnumerolla tämän kesän uusien pelaajien varaustilaisuudessa. 0299 442 191. Puolalla on kolmesta ottelusta kuusi pistettä ja lohkon ennakkosuosikilla Hollannilla niin ikään kuusi, vain kahdesta ottelusta. Voiton myötä Huuhkajat nousi karsintalohkon kärkisijalle, koottuaan neljästä ottelusta seitsemän pistettä. Joukkueet komennettiin hetken odottelun jälkeen pukusuojiin, ja päätöstä siitä, jatketaanko peliä vai ei, odoteltiin. fi Sairauskohtaus varjosti voittoa Jalkapallo Päävalmentaja Friis tiivisti tunnelmat: ”Jalkapallo on tällaisessa tilanteessa toissijaista”. Janne Lehikoinen, STT Suomen ja Puolan välinen jalkapallon miesten MM-karsintaottelu Helsingin Olympiastadionilla toi draamaa, parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kun pelaat, yrität parhaasi ja yrität voittaa. Suosittuja savuahvenja muikkusäilykkeitä. – 19.6.2025 päivittäin klo 08:00 – 17:00. 040 4876499 VIIRREPÄIVILLÄ , Väliviirteentie 339, Kannus LA 14.9. Lopulta hoitotoimenpiteet katsomossa päättyivät. Jätä ilmoitus helposti Hallinnoi tilauksiasi asiakaspalvelu.hillagroup. Tervetuloa kalaja karkkiostoksille! Kiiskilän Kalatuote P. JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA. Yhden stressin aiheuttajan hän oli itse hoitanut pois alta taktikoimalla viime vuonna tekemänsä jatkosopimuksen allekirjoituspäivän niin, ettei häntä voitu kauden aikana myydä. Sen vuoksi Markkanen pelasi vain 47 ottelua 82 pelin runkosarjasta, niin vähän, että kauden aikana NBA sakotti Jazzia kärkipelaajansa perusteettomasta huilauttamisesta. Nukkumapaikat neljälle. Peliä oli kavennuksen tultua jäljellä vielä vajaat parikymmentä minuuttia ja lisäaika päälle. Markkanen sanoi sopeutuneensa ajatukseen mahdollisesta siirrosta ja oppineensa loppukesästä 2022, jolloin hänet myytiin Clevelandista Utahiin juuri EM-kisojen avausottelun edellä. Peliä jatkettiin pelikellon lukemasta 80.00, ja viimeiselle lopulta lisäaikoineen parikymmenminuuttiselle riitti vauhtia. Näin Huuhkajat sai hienon ja arvokkaan voiton. Oikeus käyttää ampumaaluetta perustuu Metsähallituksen ja jakokuntien myöntämiin lupiin. Viikkovuokra 600 euroa sis. Viisi minuuttia Suomen toisen maalin jälkeen Jakub Kiwior teki Puolan kavennuksen. Soita ja esittele omasi, Mika 040-3740055 Vuokralle tarjotaan asuntoauto Fiat Ducato. Viallisuus ei ole esteenä. –?Kyllä siinä oli merkkejä ilmassa. –?Jalkapallo on tällaisessa tilanteessa toissijaista, Suomen päävalmentaja Friis kommentoi Ylen tv-haastattelussa. –?Olihan se turhauttavaa. Puola joutui otteluun henkisesti hankalassa raossa, sillä hyökkääjäikoni Robert Lewandowskin ja valmentaja Michal Probierzin välirikko on kiehauttanut kuumia tunteita viime päivinä maajoukkueen ympärillä. Ei voi elää jossittelun maailmassa. Metrilakua, hattaraa, tikkareita ym makeaa. Vaarallinen alue on 12 kilometriä sektorissa, jonka vasen raja on Lahdenkroopista länteen ja oikea raja Kalsonnokasta luoteeseen. Markkanen kuvasi kautta myös ”henkisesti vähän raskaammaksi”. Pelissä pelattiin 64:ttä minuuttia. Jazz ei ole nousemassa pudotuspelijoukkueeksi ensi kaudellakaan, joten seurajohto saattaa päättää myydä 28-vuotiaan suomalaisen. Hänet vietiin sairaalaan jatkohoitoon. –?Ehkä pelaamalla pelejä vähän vähemmän pelivuosia on toivottavasti edessä enemmän. Markkanen ei suoraan ottanut kantaa siihen, miten todellisia hänen poissaolojensa syiksi ilmoitetut vaivat olivat. –?Vaikka se oli rankkaa, se opetti aika paljon, miten pitää mennä päivä kerrallaan. Pitkään keskeytettynä katsomossa tapahtuneen sairauskohtauksen myötä ollut ottelu päättyi vasta keskiviikon puolella. Lisäkilometrit 0,3 e/km. Tappioiden tankkaaminen valui lopulta hiekkaan, sillä varausvuorojen arvonnassa Jazz valahti viidenneksi. Lohkovoittaja kuittaa paikan ensi vuoden lopputurnaukseen, lohkokakkonen pääsee jatkokarsintaan. Jos tapahtuu jotain, mennään sen mukaan. Hetken päästä pelaajat juoksivat kentälle, joukkueiden päätettyä, että peli pelataan loppuun. Suomen joukkue kävi kapteeni Lukas Hradeckyn johdolla kiittämässä kannattajia. MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA Lauri Markkanen on varautunut siirtoonkin Raiko Häyrinen, STT Häviäminen on surkeaa. Pe 13.6 torit 9-10 Haapajärvi 11-11.30 Reisjärvi 12-12.30 Lestijärvi 13-13.30 Toholampi 14-14.30 Sievi Kuopion Perinnetuote AMPUMATIEDOTE Vattajanniemi, Lohtaja Patria ampuu jalkaväen aseilla Vattajanniemen ampuma-alueella 16. Kun pitkä ilta oli ohi, tulostaululla komeili Suomen 2–1-voitto tärkeästä ottelusta
keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Torstaina 12. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi EI TAAS! MIKSEN PYSTY PITÄMÄÄN MITÄÄN HENGISSÄ?. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. TARVITSEMME PAKOSUUNNITELMAN. MINÄ PAKKAAN KEKSIT. 905 756 1 7 9 1 2 4 9 5 9 7 6 4 6 1 2 5 2 5 8 9 2 7 6 8 4 6 4 2 3 8 9 1 8 7 9 2 6 9 2 5 4 1 9 4 7 4 5 2 8 6 1 5 9 1 4 3 9 4 6 3 8 9 5 7 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. kesäkuuta 2025 SARJAKUVAT // 17 B
klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 14 °C 21 cm Oulu 12 °C 20 cm Raahe 13 °C 20 cm Pietarsaari 16 °C 20 cm Vaasa 14 °C 17 cm SADESUMMA 6.6.– 11.6. On tilinteon hetki. Pokerinpelaaja kuolee kesken finaaliturnauksen, ja kuolinsyy on varsin yllättävä. 15.00 Tämä on tämä. 12.30 Stadi vs. 19.00 Erikoisryhmä Kitzbühel. 20.00 Farmi Suomi. 19.45 Egenlandin matkakohteet. 09.00 Remppa vai muutto. 18.00 Päivän sää. 15.55 Huvila & Huussi. 20.00 Maailman rohkeimmat sukeltajat. 41,6 mm Virolahti +9 +5 10 14 14 16 16 17 14 17 15 14 13 6 5 10 6 12 4 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 14 +8 15 +6 18 +6 18 +6 17 +6 15 +7 14 +4 17 +3 17 +5 18 +4 20 +7 19 +4 21 +3 21 +4 21 +4 6 4 5 4 5 4 Kokkola 11.6. Legioonalaisia ja parsaa. 14.25 Valitut Palat Collection. 18.40 MasterChef Australia. 18.10 Karjalan kunnailla. 20.00 Höyhensarja. °C -0,1 Kittilä Lompolonvuoma Lämpimintä 10.6. 22.18 Ulkolinja: Gisèle Pelicot, ei häpeää. Liam kysyy Cainilta neuvoa työpaikkaromanssiin liittyen. Florence potee jalkaansa, mutta Dwayne tuuraa häntä enemmän kuin mielellään. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 06.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Edmond pelastaa miehen sotilaiden kynsistä, ja tämän veneen avulla hän purjehtii papin kertomalle saarelle. 16.58 Uutiset. 15.00 A-studio. Ellan matka Rooman germaaniprovinsseissa etenee Etelä-Saksassa. Vera joukkoineen tonkii sitkeästi taustoja ja havaitsee, että uhrin lähipiirissä on lukuisia sekavia ja salattuja suhteita. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.30 Jalkapallon U21 EM-kilpailut: Ennakkostudio. 19.20 Päivän sää. 16.00 Salatut elämät. 06.35 Smurffit. 22.21 Päivän sää. Sää selkenee lännestä alkaen. MTV3 06.15 Aamusää. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset. 13.20 ELOKUVA Anu ja Mikko. 22.35 The Rookie. 17.05 Viiden jälkeen. Charles ja Caleb löytävät yhteisen sävelen pubivisassa. 08.50 Jumppahetki. Amit yrittää saada Pollardin sijoittamaan rahansa vaikka väkisin. 14.40 Valitut Palat Collection. 19.25 Tulosruutu. Gisèle Pelicot’n aviomies huumasi vaimonsa ja altisti hänet ainakin 51 miehen raiskaamaksi lähes 10 vuoden ajan, ja samalla hän kuvasi teot itse. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 23.10 Oddasat. Päivän ylin lämpötila on 14 ja 18 asteen välillä, Lapissa 7 ja 14 asteen välillä. Anton kesä muuttuu hullunmyllyksi. 14.40 Modernit miehet. Lande. Jake ja Jonna pulassa. 13.40 Syntynyt vuonna 2010. 20.00 Tämä on tämä. 18.20 Kesäkasvo. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Vuonna 1956 aivan tontin rajalla tapahtui Ruotsin historian pahimpiin kuulunut junaonnettomuus. 19.00 Seitsemän Uutiset. Dokumenttielokuva tallentaa intiimin tilan, jossa naiset kokoontuvat puhdistamaan paitsi kehojaan, myös sieluaan. 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 18.05 Viiden jälkeen. Jorma ja Vilman salaisuus. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 15.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.23 Pirjo. 22.00 Jalkapallon U21 EM-kilpailut: Suomi Hollanti. 16.55 Tähtiarpa. 21.05 Monte-Criston kreivi. 13.30 MasterChef Suomi. Voittaja on.... 14.49 Tulossa: Senni ja Savon Sulttaani. Hän ajaa autolla ihmisen yli, mutta tapaus herättää oitis epäilyksiä. Ninan keskiyö. 09.30 Pohjanmaan sankarit. 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 15.00 Pirjo. Ruotsalaissarja, jossa tutustutaan vanhojen talojen historiaan. 10.50 Veljesten keittiössä. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. 11.10 Yle Alueuutiset. Luna yllättää Sheilan täydellisesti uutisellaan. Autotallista kunnostetaan koko perheen monitoimitilaa ja veneestä luksuskotia. 10.00 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. Radiojuontaja on hankkinut kärkevällä tyylillään vihollisia. YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben 08.20 Tallityttöjä ja eliittiratsuja 08.28 Jens erämaaseikkailulla 09.08 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 09.18 Elämä käännekohdassa 09.47 Søren Vesterin puutarha 10.16 Äärimmäiset sääilmiöt 11.00 Efter Nio 12.00 Autonomian jäljillä 12.50 Historia: Natsien taidevaras 13.45 Maailman kauneimmat junareitit 14.30 10 kirjaa rahasta 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Rantahotelli 16.45 Egenlandin matkakohteet 17.02 Vaikuttajien miljoonabisnes 17.25 Egenland 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Riistametsällä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.44 Micken puuvene 20.00 Rantahotelli 20.46 Drakar ystävyyden roadtrip 21.00 Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti 22.00 Ron Carter: oikeita ääniä etsimässä 23.47 Enemmän elokuvasta: Blue Velvet ja sinisempi oli yö MTV SUB 07.00 Viidakon veijarit 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Simpsonit 08.30 Simpsonit 09.00 Poliisit UK: Ajojahti 10.00 Suurmestari UK 11.00 Rekkakuskit jäällä 12.00 Salatut elämät 12.30 Salatut elämät 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Sinkkulaiva 15.00 Rekkakuskit jäällä 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 17.00 Poliisit UK: Ajojahti 18.00 Suurmestari UK 19.00 Frendit 19.30 Frendit 20.00 Frendit 20.30 Frendit 21.00 ELOKUVA: Wallander: Pappi 22.45 ELOKUVA: Rocky 5 00.45 Poliisit UK: Ajojahti 01.45 Rekkakuskit jäällä 02.40 La Liga Chronicles 03.00 NHL Stanley Cup Finaali: Florida Edmonton ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 11 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 Toukokuu Kesäkuu 2025 -10 10 20 30 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 Toukokuu Kesäkuu 2025 4 8 12 To Alanya 29 Amsterdam 25 Budapest 27 Dubai 45 Dubrovnik 27 Hania 27 Las Palmas 22 Lissabon 22 Malaga 28 New York 33 Nizza 26 Oimjakon 25 Phuket 30 Riika 13 Skellefteå 15 Sydney 15 Tukholma 17 Tokio 26 Venetsia 28 Pe 29 29 28 44 28 28 23 25 27 29 27 20 30 18 17 14 20 26 28 La 28 29 27 45 27 27 23 25 28 26 27 18 30 19 25 15 24 26 28 To Haapavesi 18 Halsua 18 Helsinki 15 Joensuu 17 Jyväskylä 15 Kajaani 17 Kalajoki 15 Kokkola 14 Kuopio 17 Kuusamo 15 Lahti 14 Lappeenranta 16 Oulu 16 Pietarsaari 14 Pori 16 Rovaniemi 16 Tampere 15 Toholampi 16 Turku 14 Utsjoki 10 Vaasa 15 Ylivieska 18 Pe 17 17 20 17 17 16 14 14 17 14 18 17 15 15 17 17 18 17 19 14 16 18 La 21 21 18 19 21 20 19 20 20 18 20 20 19 20 20 19 20 21 21 16 21 22 Su 22 23 19 24 24 21 16 18 22 18 23 24 17 19 22 19 23 22 24 10 21 21 Ma 22 23 20 23 23 20 22 20 22 16 23 24 19 21 21 18 22 23 22 12 20 22 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 10.6. 17.55 Uutiset. Osa 8/9. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista, paikoin puuskissa navakkaa. 11.00 Raharemontti. 19.00 Modernit miehet. 12.41 Tanskalainen maajussi. Monin paikoin tulee sadetta ja sadekuuroja, jotka heikkenevät iltaan mennessä. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 17.10 Vera Stanhope tutkii. 18.05 Egenlandin matkakohteet. 13.10 6 päivää zeniin. 23.25 La Storia. Eggman tuo Sonicin ovelle herkullisia keksejä. 07.45 S.M.A.S.H! S.M.A.S.H! -kesäleirillä supersankarilapset ja heidän supervoimilla varustetut lemmikkinsä oppivat yhteistyötä, ystävvyyttä ja äärimmäisen tärkeitä pelastustaitoja! Lastenohjelma. 11.20 Kandit. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 15.05 Jens ja Isak ohuella jäällä. 12.30 Vera Stanhope tutkii. 06.10 Muumilaakson tarinoita. NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 18.00 Egenlandin matkakohteet. Kilpailijoita koetellaan sokkotestillä, missä raaka-aineita tunnistetaan pieniä kuutioita maistelemalla. Tanskalaisessa dokumentissa seurataan maailman rohkeimpien sukeltajien työtä. 09.00 Saaren nuoret asukkaat. 19.30 Salatut elämät. Nino vie veljensä partisaanien leiriin. Lande. Miten tonnin painava eläin pyydetään, kun käytössä on vain harppuunoita ja koiravaljakko. Harper valmistautuu synnyttämään kotona, mutta naapurin outo käytös saa rikostutkijan vaistot heräämään. 11.44 Oddasat. kesäkuuta 2025 18 // TELEVISIO YLE TV1 06.55 Suomi on suomalainen. 17.00 Petolliset. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 12.00 Tähtiarpa. 09.40 Latela. 10.10 Riistametsällä Pohjolassa. T: Selkie-Filmi Oy. Ensimmäisenä asiana käsitellään Hopen, Carterin ja Brooken jatkoa firmassa. 14.55 Poliisikoira Rex. 18.30 Emmerdale. 06.25 Huomenta Suomi. 17.04 Päivän sää. klo 15 °C +19,9 Porvoo Sateisinta 9.6. 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.30 Pohjanmaan sankarit. 17.55 Pieni suuri maailma. 11.00 Kesäkasvo. 07.35 Sonic Boom. 22.26 Savusaunasisaruus. Kopparbergissä sijaitsevalla vuorimiestilalla kuolema on aina vaaninut nurkan takana. (2023, Viro). 10.00 Emmerdale. 22.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 15.45 Itse valtiaat. 18.30 IS esittää: Sain sen videolle. 07.10 LEGO DreamZzz. George käy chileläisessä temppelissä, ja observatoriohanke edistyy. 21.00 Murha paratiisissa. Tomin ja Bellen riidalla on surulliset seuraukset. Pudonneet farmilaiset grillaavat finaalikolmikkoa ja kaikkien selitykset eivät vakuuta kuulijoita. klo 15 °C +16,1 (11.6. Monta pahista. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on vaihtelevaa. 11.50 Petoeläinten paratiisi. 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.20 Milli arvontalähetys. 13.55 Valitut Palat Collection. 15.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.05 Bing. 11.30 Huimat huushollit. Kypäräkamerat ovat tallentaneet kuvia operaatiosta, jossa sukeltajat onnistuvat pelastamaaan miehen 34 metrin syvyyteen painuneesta hylystä kolmen vuorokauden jälkeen. 14.10 Valitut Palat Collection. 17.00 Yle Uutiset. Mandyn känninen juhlapuhe nolaa Paddyn. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 11.6. 11.40 Yle Oddasat. 22.25 Tulosruutu. 08.00 Huvila & Huussi. Forresterit ovat palanneet FC:n johtoon. Illan päätteeksi jäljellä on enää yksi kilpailija, joka pokkaa niin voittajan kruunun kuin 30 000 euron rahapalkinnonkin. 21.00 ELOKUVA Kummelistories. 12.00 Kun saa rakastaa. 15.45 Novosti Yle. Jana katkaisee Manuelin haaveet heti alkuunsa. 07.25 Ylen aamu. Uimaseuran valmentaja löytyy kuolleena. On kuitenkin haastavaa saada Sonic syömään niitä. 23.35 Stadi vs. 15.40 Yle Oddasat. 14.55 Filmikellari
YLEX 06.00 YleX Soittolista. 18.05 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 18.00 Remontilla rahoiksi. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 21.50 Merisää. 21.00 Husdrömmar dokumentär. 13.55 Purjehdus: Sail GP, New York. 12.15 Simpsonit. 07.10 Aamusoitto. 18.30 Oddasat. FRII 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 01.20 Eriejärven murhat. 08.50 Bronxin eläintarha. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Rapport. 11.02 Radio Suomen Päivä. 15.55 Yle News. 18.50 Gold Rush: Kaivosten pelastajat spesiaali. 23.30 Kallt krig i Norden. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 10.20 Hengenvaarallisesti lihava. 12.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 03.25 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. Vieraina pelitoimittaja Johannes Valkola sekä pelisuunnittelija Juho Kuorikoski. 14.00 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 00.15 Simpsonit. Voltaggio. 19.00 Mentalisti. 00.35 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). 19.00 Remppa vai muutto UK. 23.00 Yle Uutiset. 13.30 Ensitreffit alttarilla UK. 16.45 Rillit huurussa. 06.30 Pomo keittiössä. 15.50 Arktiset vedet. 02.15 Jay & Pamela. 17.10 Futurama. 20.20 TV4Vädret. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 23.00 30 minuter. 07.00 Ilpoistenpiiri. 04.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki. 22.30 Förrädarna – gravkammaren. 11.30 Restaurant: Impossible. 04.30 Naked Attraction Suomi. 08.35 Asunnon metsästäjät. 09.00 Isännän pöydässä. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 08.55 Asunnon metsästäjät. 20.02 Sää. 07.53 Radio Suomen Aamu. 20.00 Yle Uutiset. 17.00 Sinkkuillallinen. 17.35 Sno inte min kjol. 09.30 Superkirja. 14.00 Yle Uutiset. 18.05 Say Yes to the Dress Suomi. 00.50 Mord ombord. 13.50 Återvändarna. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 21.00 TV7 Israel News. 12.13 Radio Suomen Päivä. 11.20 Karibian rannikkovartiosto. 21.00 Yle Uutiset. 06.05 Radio Suomen Aamu. Vuonna 1993 julkaistu Doom-peli mullisti tietokonepelaamisen ja naulasi kolmiuloitteiset ensimmäisen persoonan räiskinnät maailman keskeisimmäksi pelityypiksi. 23.00 Lokala nyheter. tallennetun konsertin toimittaa Lotta Emanuelsson. 20.30 Halv åtta hos mig. 15.00 Yle Uutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. KUTONEN 06.15 Museoiden mysteerit. 21.00 ELOKUVA Poliisiopisto: Moskovan keikka. 21.00 Mentalisti. 23.55 Hudson & Rex. Anderson V. 19.00 Rapport. 20.25 Au pair på Malta. 07.00 Alastomat selviytyjät: Yksin. TV5 06.15 Rantataloa etsimässä. 22.05 Harjunpää. 10.30 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 16.05 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 08.00 Richard Hammondin autopaja. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). Ruotsalainen Sigurd Lewerentz (1885–1975) on yksi arvostetuimmista ja myyttisimmistä arkkitehdeistä. 23.40 Ekonominyheterna. 21.00 Yle Uutiset. 13.50 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 20.45 Moottoriurheilu: Fia WEC, Le Mans 24 tuntia. 06.50 Aamuhartaus. 14.30 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. SVT2 10.00 Forum. 21.00 Jalkapallon U21 EM Highlights. 08.00 Rakastan kissoja. 07.35 Simpsonit. 19.00 Rakkauden kosketus. 23.15 Henkilökohtaisesti Ingemar. 09.05 Urheiluradio. 09.15 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 21.55 Radio Suomen Ilta. 16.30 Derek Prince. 10.35 Museoiden mysteerit. 16.20 Rillit huurussa. 10.00 Rantataloa etsimässä. 14.30 Jumala puhuu erämaassa. 16.25 Top Gear. 18.50 Iltahartaus. 11.35 Naisten autopaja. 18.00 Efter fem. 22.00 Selviytyjät Suomi. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.45 Merisää. 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 12.10 Ihminen vs. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 22.30 Radioteatteri esittää: Viihdekuunnelma. 21.05 Ibiza: Bilesaaren salaisuudet. 19.05 Radio Suomen Urheiluilta. 12.40 Aaron Kaufmanin kaarat. 21.00 Blue Bloods. 08.30 Miehen puolikkaat. 06.25 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. HERO 15.05 Huvila & Huussi parhaat remontit. 06.30 Tiny House Hunting. 07.10 Simpsonit. 07.10 Urheiluradio. Lewerentz elämän ja kuoleman arkkitehti, Yle Teema & Fem klo 21.00. 19.55 Sisarvaimot. 18.35 Hartaita säveliä. 01.00 Kiipeilyurheilu: Maailmancup Praha. kesäkuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.05 Saitureiden säästövinkit. 22.38 Kulturnyheterna. 13.00 Nyhetsdagen. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. 12.55 Radio Suomen Päivä. 16.25 Maantiepyöräily: Critérium du Dauphiné. 01.00 Top Gear. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.50 The rookie: Feds. 07.00 BBQ kilpailu: Flay V. 11.00 Yle Uutiset. 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki. 10.25 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 20.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 08.10 Maailman herkullisimmat ruoat. 16.00 Herätyksen läpimurto. 12.45 Simpsonit. 13.30 Kangasalan Majatalo-ilta. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 12.00 Remppa vai muutto UK. 20.00 Ensitreffit alttarilla UK. 13.00 Yle Uutiset. 18.30 Puutarhan pelastajat. 23.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 15.30 Leijonan luola USA. 00.00 Taistele kohtalosi puolesta. 19.28 Sportnytt. 13.00 TV7 Israel News. 09.30 Miten kaikki tehdään. 07.45 Alaska: Viimeinen rintama. Hartaudessa lauletaan virren 125 ”Kosketa minua, Henki” säkeistöt 1, 3-4. Kotimainen ohjelma. 13.00 Lentoturmatutkinta. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.20 Mahdotonta rakentamassa. 14.55 Maantiepyöräily: Critérium du Dauphiné. Aalto-Yliopiston oppilaitospappi Kristiina Huotari Espoosta pohtii nuorten hyvinja pahoinvointia kovenevien arvojen maailmassa. 08.10 Urheiluradio. Anderson V. Hänen suunnittelemiaan rakennuksia ja alueita kuten Skogskyrkogårdenin hautausmaata rakastetaan, mutta kuka oli julkisuudesta poissa pysytellyt Sigurd Lewerentz?. 18.25 Simpsonit. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. Elokuva: Rocky 5, MTV Sub klo 22.45. 09.40 Legendojen merirosvot. 19.15 Miehen puolikkaat. 07.00 Lemmen viemää. 23.55 TV4Vädret. 21.12 Radio Suomen Ilta. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Laosin kadonneet aarteet: Angkor. 15.00 Ilpoistenpiiri. 06.35 Kökets middagstips. 00.25 Israel Palestina på svensk tv 1958–1989. 23.30 Herra käyttää lääkäriä. 22.05 Baylen: Elämäni Touretten kanssa. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.00 Theo ja ystävät. 17.10 Uutispodcast. 23.25 Futurama. Hartaudessa lauletaan virrestä 826 ”Et, Herra, hylkää silloinkaan” säkeistöt 1, 3. 18.20 Nyhetstecken. 20.55 Lokala nyheter. 19.55 Teho-osasto. 15.50 Suomi Soi. 23.55 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 11.50 Futurama. 18.00 Maryn helpot kokkailut. 13.50 Wheeler Dealers. 10.00 Maarit Tastula Yksi maailma, kaksi katsetta. 17.00 Haastattelussa. 08.00 Miehen puolikkaat. 13.00 Politiikkaradio. 22.00 Friidrott: Wanda Diamond league. 02.40 Suuri seikkailu. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.45 Asunnon metsästäjät: Koti veden äärellä. 08.13 Radio Suomen Aamu. 21.00 Förrädarna. 08.30 Derek Prince. 06.45 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 09.11 Radio Suomen Aamu. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.25 Rantataloa etsimässä. 18.25 På resa med Bachstad: Japan. 10.02 Radio Suomen Päivä. 12.30 BBQ kilpailu: Flay V. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 21.00 NCIS Rikostutkijat. 15.25 Castle. 18.00 Yle Uutiset. 14.55 Top Gear. Veri vetää kuitenkin matsaamaan, ja viimeinen ottelu käydään vaikka kadulla. Kun TV-kokki yhtäkkiä poistuu kuvaspaikalta, hänen avustajansa Annan on otettava ohjat käsiinsä ja tehtävä ohjelmasta omanlaisensa tiiminsä avulla. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 18.45 Uutiset. 10.10 Herra Hissanen. Google. 18.00 Simpsonit. 15.55 Koti koiralle Australia. 23.35 Naked Attraction Suomi. 10.30 Burgerimiehet Aasiassa (S). 15.30 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 23.30 Kanadan rajalla. 07.13 Radio Suomen Aamu. 09.05 Muistojen bulevardi. 07.35 Food Factory USA. 01.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 09.10 Sää. 12.35 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Ruotsin rajavartijat. 03.35 Ghost adventures. 14.25 Maryn helpot kokkailut. 04.35 Naisten autopaja. 15.20 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 15.50 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 17.30 Diili. 20.05 Rillit huurussa. 20.00 TV4Nyheterna. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka Rooma. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu. 12.30 Love Israel Baruch Korman. 18.50 Miehen puolikkaat. 18.25 Kielen päällä: Kielenopetusta ulkomaalaisille II. 01.35 Northwoods Survival selviytymisseikkailu. Visionäärisen ohjaajan Lana Wachowskin The Matrix Resurrections on hartaasti odotettu neljäs elokuva mullistavassa elokuvasarjassa, joka uudelleenmääritteli genren. 21.00 Jay & Pamela. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Duudsonit tuli taloon. 15.00 Miehen puolikkaat. 19.00 Burgerimiehet Välimerellä. 13.45 Huutokaupan metsästäjät. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Moderni perhe. 10.00 Puutarhan pelastajat. 11.00 ELOKUVA A Pinch of Portugal. 23.00 TV4Nyheterna och sporten. 12.00 Emmerdale. 00.00 Poliisit 2017 (S). 08.50 Hylkyjen salaisuudet. 20.15 Moottoriurheilu: Rally Raid: Etelä-Afrikka. 00.50 Doc: Undercover: Sexual Harassment The Truth. 08.00 Herätyksen läpimurto. 14.35 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 01.55 Ruotsin rajavartijat. 07.40 Hääpukuja kurvikkaille. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.13 Radio Suomen Kesäradio. 22.00 Kosketuskohta. 22.00 Aktuellt. 14.50 Strömsö. 10.25 Kymppitonni. 00.30 Etsikää minun kasvojani. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 08.31 Täydellinen kesä. 19.30 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. Uudessa elokuvassa Keanu Reeves ja Carri-Anne Moss palaavat ikonisiin rooleihinsa Neona ja Trinitynä. 18.30 Tennis: Ranskan avoimet – Parhaat palat. 21.35 Sorvali & Stellan päätapahtumia: ”Yhtäkkiä mul oli lampaan paskaa suussa”. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 ELOKUVA Matrix Reloaded. 23.00 Moottoriurheilu: Fia WEC, Le Mans 24 tuntia. 17.55 Alastomat selviytyjät: Yksin. 08.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.50 IS esittää: Sain sen videolle. Tämä on 29. 12.10 Urheiluradio. 11.20 Kvartersdoktorn. 14.33 Radio Suomen Kesäradio. Juhani Kenttämaa toimittaa. 22.40 Maistissa maailmalla. EUROSPORT 1 07.00 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 17.10 Urheiluradio. 20.30 Rillit huurussa. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 12.00 Rakkauden kosketuksessa. 01.30 Café Raamattu. 22.30 Vanha testamentti avautuu. Toimittajana Tuuli Saksala. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 11.45 Tähdet vs. 18.50 Merisää. 20.30 Rapport. 19.02 Naantalin musiikkijuhlat: Frigg & Kamus. 22.46 Sportnytt. 15.40 Rakkautta paratiisissa: Karibia. 19.33 Lokala nyheter. 22.08 Yöradio. 10.52 Yksi on hyvää seuraa. 14.10 Miehen puolikkaat. Kun kansanmusiikin ja klassisen jousisoinnin kotimaiset kärkinimet lyöttäytyvät yhteen, ollaan ennenkokemattoman äärellä! Naantalin kirkossa 7.6. 04.00 Naked Attraction Suomi. 22.30 Moderni perhe. Suomen kielen opettaja Mari Nikonen opettaa aikuisopiskelijoita. 14.30 Tiny House Hunting. 06.55 Superhamstraajat. 22.05 Urheiluradio. 21.00 Friidrott: Wanda Diamond league. 10.30 Maatalot remonttiin. 17.35 Futurama. 00.05 Vaarallinen läheinen. 21.30 Moderni perhe. Virren esittävät Sanna Vuolteenaho, laulu, Emilia Lajunen, avainviulu Hartaus jatkaa keskeisiä kristillisiä oppeja moniarvoissa maailmassa käsittelevää sarjaa. 07.10 Asunnon remontoijat pulassa. 23.40 Top Gear. 13.00 Suuri seikkailu. 09.55 Sinkkuvanhemmille puoliso Britannia. 20.00 Anne Lainto loves Rock. 19.00 Lentoturmatutkinta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Rantatalon metsästäjät. 21.30 Drömlandet. 06.45 Silent Library Suomi. 23.10 Christina-lehden luontokuvat. 23.50 Simpsonit. 13.03 Forum. 05.00 Maailman herkullisimmat ruoat. 14.35 Miehen puolikkaat. 23.05 Naked Attraction Suomi. 10.05 Miten kaikki tehdään. 02.00 Come Home Kids. 16.30 ELOKUVA Mästerdetektiven och Rasmus. RUOTSIN TV4 06.10 Hjälp! Hunden styr mitt liv. 20.03 Radio Suomen Urheiluilta. 17.35 Tuuli Saksalan keidas. 06.40 Rantataloa etsimässä. 18.55 Radio Suomen Urheiluilta. 16.10 Urheiluradio. 13.00 Rapport. 10.00 Yle Uutiset. 12.10 Naisten autopaja. 16.25 Arktiset vedet. 15.02 Kulttuuriykkönen: Doom ammuskelupelien helvetillinen klassikko jatkaa voittokulkuaan yli 30 vuotta ensiosan julkaisun jälkeen. 09.00 Miehen puolikkaat. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 00.35 Sinkkuillallinen. 09.00 Yle Uutiset. 23.45 ELOKUVA Salasana: Swordfish. 11.30 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 18.55 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää: Jälkipyykki. 00.45 Hitlerin viimeinen taistelu. 09.55 Moderni perhe. 11.33 Radio Suomen Päivä. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. JIM 09.00 Diili. 21.00 Moderni perhe. 19.55 Politikbyrån. 20.00 Jonista tulee maajussi. 18.05 Poliisikamera Ruotsi. 04.25 Upea lihava elämäni. 00.00 Fire country. 08.00 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.35 Arvokaman etsijät: Entisöijät. Aivovaurioriskin lannistama nyrkkeilysankari Rocky palaa kotikulmilleen ja ryhtyy valmentamaan nuorta lupausta, joka käy kiittämättömänä uhittelemaan. 08.30 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 11.30 Australian rajalla. 11.25 Satakiloiset siskot erikoisjakso. 01.05 Sisarvaimot. 10.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 18.00 Come Home Kids. 19.50 Wheeler Dealers. 00.35 Rapport. 09.25 Moderni perhe. 19.45 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 02.30 Aaron Kaufmanin kaarat. 21.15 Voimaa Sanasta. Tulossa Nelonen Median kanavilla. 00.30 Poliisit 2017 (S). YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 18.05 Äventyr på sommarfjället. 23.35 Remppa vai muutto UK. 01.00 Haastattelussa. 18.30 Herätyksen merkit. 22.00 Northwoods Survival selviytymisseikkailu. 07.50 Maailman herkullisimmat ruoat. 00.55 Ge oss naturen tillbaka – hav och kust. 02.00 Leijonan luola USA. 23.10 Apua, mikä tauti! 00.05 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 14.45 Teho-osasto. 14.55 Raharemontti. Voltaggio. algoritmi: Koodari ei halua enää työskennellä ilman tekoälyä. 13.15 Voimaa Sanasta. 15.05 Rantatalon metsästäjät. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Petolliset UK. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 16.30 Vuorien sankarit. San Franciscossa työskentelevä koodari Julius Hietala pohtii Perttu Pölösen kanssa tekoälyn vaikutusta ohjelmistokehitykseen ja koodarin työhön. Professori Veli-Matti Kärkkäinen, Temple City, Kalifornia kysyy, miksi odottaa ruumiin ylösnousemista kuoleman jälkeen. 12.55 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Sommarstunder. 13.35 Upea lihava elämäni. Virren esittää Sibelius-Akatemian Kuopion osaston kuoro. 19.40 Miehen puolikkaat. 17.05 Boozepack – andra sommaren. 08.10 Ykkösaamu. 17.00 YleX Ilta: Womma. 15.00 Hudson & Rex. 12.35 Kriminalarkivet: Brott i krigets skugga. 13.10 Maastopyöräily: Maailmancup Leogang. 02.30 Herätyksen merkit. 13.15 Sampo ja kotivideot. 12.30 Duudsonit tuli taloon (S). 21.02 Urheiluradio. 20.00 Antikmagasinet. 01.35 Koti koiralle Australia. Puhutun kielen oppiminen on tärkeää, samoin kuin oikean ääntämisen, ja oppia voi monipuolisen kieliaineiston avulla. 17.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 23.00 Futurama. 18.20 ELOKUVA A Scottish Love Scheme. TAIVAS TV7 06.30 Jumala puhuu erämaassa. 10.00 Cycling Show. 16.55 Rakkautta paratiisissa: Karibia. 21.30 Ihmeellisesti tehty. 23.10 Gordon Ramsay: Kitchen nightmares. 17.30 Café Raamattu. 14.40 Äärimmäinen selviytyjä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 11.50 Landet runt. 18.55 Kyiv Soloists – från turné till flykt. 02.55 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 11.20 Futurama. 08.35 Gold Rush: Kaivosten pelastajat spesiaali. 09.49 Golf: Canadian Open, 4.päivä. 12.00 Australian rajalla. SVT1 06.30 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 07.00 Morgonstudion. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.00 Gift vid första ögonkastet. 11.15 Ihanat siirtolapuutarhat. 11.00 Koti koiralle. 07.50 Merisää. 23.00 Harjunpää. 20.00 Tucci makumatkalla Italiassa. 01.35 Criminal Minds: Beyond Borders. osa. 00.40 9-1-1. 21.05 Politiikkaradio. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 06.50 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Remontilla rahoiksi. 17.10 Dubain lentokenttä. 23.50 Fleishman is in trouble. 23.00 Autojen ensiapu. 16.00 Lemmen viemää. 18.00 Kate: Dianan jalanjäljillä. 20.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 22.00 Tulossa: Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 06.45 Nyhetsmorgon. 13.00 Vintage-kodit kuntoon. 21.30 Suuri seikkailu. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Rekkakuskit Suomi (S). Sanna Stellan ja Miitta Sorvali sukeltavat menneisyyteen ja jakavat keskenään hauskoja ja koskettavia tarinoita lapsuudestaan, perheistään ja yhteisistä työvuosista. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta. 21.00 Raskain terveisin, Sonny. 19.17 Kulturnyheterna
5. Jani Suonperä oli illan kaksoisvoittaja, kun T4-pelin kolmannessa kohteessa kaustislainen ohjasti Arvix Allin ykköseksi. Seiväs: 1) Juuso Tornberg RaVe 450, 2) Antti Kois HU 390, 3) Markus Tornberg RaVe 370. Teemu Pukki), Fredrik Jensen (63. –?Tavoitteenani oli pelata sarjakausi loppuun ja edustaa Suomea kesän EM-kisoissa. P11 60 m: 1) Iiro Keskisipilä TU 10,77, 2) Aleksanteri Kahelin TU 10,80. Keihäs: 1) Jere Seppälä YK 50,33. 4. Peruskilpailu: 1) Hu 588, ...27) Sampo Voutilainen 578. Korkeus (10): 1) Selina Ruokoja KäTa 125, 2) Korpela 120, 3) Halmetoja YK 115. Pyöräsuunnistus Himanka: Pyörärastit Pekanharjulla 10.6. – Pari viimeistä starttia oli jo menty ravia. lähtö, Toto4-1, lv 2120 m: 1) Digital Last/Panu Ahonen 18,0 (9,71), 2) Expanse’s Beauty 18,0 (1,56).3) Xanto Kenwood 18,1 (37,73).4) Tootsie Lane 17,5 (42,76).poissa: 6, 8. Kesäratojen ravit ovat hieno sisäänvetotuote raveille ja vieläpä halvat järjestää. Heimarin kausi siis alkoi ja päättyi tiistaina. Laukkoja on tullut liki säännöllisesti. Villen isä Olavi Koivisto oli puolestaan voitokas päätöskohteessa Tuisku-Taian kanssa. lähtö, sh 2100 m: 1) Kaapo/Anssi Penttilä 33,5 (4,5), 2) Nevan Taistelija 34,4 (7,45).3) Viljakas 32,8 (8,68).4) Vouhotti 34,0 x (29,42). Kurikkalainen Lehtonen kehui Heimarin rataa ja toivoi, että radalla järjestettäisiin useampiakin raveja kesän mittaan. Hippoksen ratkaisu vähentää kesäratojen ajoja on merkillinen, sillä kesäravit on nykyisin ainoa toimiva konsepti Hippoksen paletissa. KOKKOLALAISTEN voittokulku ei jäänyt Björkrothin ja Suonperän varaan, sillä myös Panu Ahonen käänsi voittajana kotiyleisön eteen. Moukari: 1) Kahelin 18,50. Moukari (8): 1) Verna Välikangas TU 21,03, 2) Korpela16,92, 3) Ellen Lahti TU 16,70. King Of Bongo oli ennen tiistaita laukannut kaikissa yhdeksässä kilpailussaan. B-rata (9): 1) Saara Laatinen MTB Hiekat 28.20, 2) Kari Kaustinen HU 28.30, 2) Tony Halla-Aho HU 28.30. Pituus (9): 1) Minja Kurtti OulPy 5,93, 2) Livia Kähtävä AV 5,52, 3) Aada Eskola NU 5,45. 2. Naiset 100 m (5): 1) Essi Koivisto VetU 12,72, 2) Peppi Mastokangas YK 13,09, 3) Frida Isojärvi KaJu 13,11. lähtö, lv 2100 m: 1) Kapa o Pango/Ville Pohjola 18,2 (3,61), 2) Markin Andre 18,2 (9,9).3) Crossfire Brands 18,5 x (15,14).4) Cutlass 17,8 (55,18).poissa: 8, 13. lähtö, lv 2100 m: 1) Global Dash/Antti Ala-Rantala 14,8 (3,83), 2) Hermione 15,6 (5,72).3) Even Johnny 15,6 (14,98).4) Quite Vanity 15,7 (22,15). Kiekko: 1) Tiia Kopsala KU 36,50, 2) Netta Kähtävä AV 33,26. Moukari: 1) Oliver Korpela LoVe 17,91. Ammunta München: Kiväärija pistoolilajien maailmancup, suomalaistuloksia: Naiset: Ilmakivääri, 10 m, finaali: 1) Wang Zifei Kiina– Eunji Kwon Etelä-Korea 252,7–252,6. Moukari: 1) Olivia Keskisipilä TU 21,59, 2) Minea Kerola TU 13,56. Antti Ala-Rantalan tallin Global Dash noteerasi illan kovimman tuloksen juoksemalla täyden matkan voltin aikaan 14,8. – Tiesin, että Digital Last on lahjakas ja voi pärjätä tässä. Jani Suonperä piti King Of Bongon ravilla ja tuloksena oli oriin avausvoitto tuloksella 17,0. T13 100 m (7): 1) Silja Kähtävä AV 13,59, 2) Saaga Ojala LoVe 13,80, 3) Saaga Myllylahti YK 15,08. Peruskilpailu: 1) Wang 637,9 (ME),... T15 200 m: 1) Taika Purola OulPy 30,36. lähtö, Toto4-4, sh 2100 m: 1) Tuisku-Taika/ Olavi Koivisto 28,7 (3,34), 2) Harlamov 27,9 (9,25).3) Makkonen 29,0 (31,03).4) E.V. Pienoiskivääri, 50 m, 3x20 ls, karsinta: 1) Jan Lochbihler Sveitsi, Jared Eddy USA ja Jiri Privratsky Tshekki 594, ...Aleksi Leppä 587. Liettua–Malta, Hollanti–Puola, 7.?9. Ville Koivisto ohjasti. STT. Seiväs: 1) Tuuli Järvinen KeurK 390, 2) Edith Rikala VIS 370, 3) Klaara Kivistö KaJu 330. T11 60 m (9): 1) Sofia Korpela LoVe 9,38, 2) Emmi Halmetoja YK 9,80, 3) Mila Hänninen KäTa 10,18. Tiistaina oli onnistumisen aika, kun King Of Bongo ja Kapa O Pango menivät ravia ja voittivat lähtönsä Heimarin raveissa. Kiekko: 1) Annariina Kahelin TU 31,90. Korkeus (4): 1) Mia Känsäkangas GIF 172, 2) Vilma Knutar GIF 168, 3) Sanna Rautio OulPy 164. Tällä hetkellä teen erikoistumisopintoja vielä ja haaveilen oman perheen perustamisesta, Alanen sanoo. Ville Pohjola nappasi nopeasti johtopaikan haltuunsa ja valjakko hallitsi varmaan tyyliin maaliin saakka. Harlamov oli maalikuvassa kakkosena. Toisien totoravien ”korvikkeeksi” Heimarissa järjestetään myöhemmin kesällä paikallisravit. Suomi: Lukas Hradecky (c); Matti Peltola, Arttu Hoskonen, Jere Uronen (71. Alanen ehti pelata urallaan 109 maaottelua. Groningen: Hollanti–Malta 8–0 (3–0) Suomi ......................4 2 1 1 5– 5 7 Hollanti ....................2 2 10– 6 Puola .......................3 2 1 4– 2 6 Liettua .....................3 2 1 2– 3 2 Malta .......................4 1 3 0– 11 1 Jäljellä olevat ottelut: 4.?9. 1–0. Vahvaa kaksikkoa on vaivannut epävarmuus. Puola: Lukasz Skorupski; Mateusz Skrzypczak, Jan Bednarek (c, v), Jakub Kiwior, Matty Cash, Sebastian Szymanski, Bartosz Slisz, Jakub Moder (87. Kyllä näissä ranskalaisissa on selvästi enemmän särmää kuin amerikkalaisissa, Pohjola myönsi. Keihäs: 1) Keskisipilä 21,75, 2) Miina Kotila TU 18,73. Arto 30,1 (14,25). Tuloksia: A-rata (11): 1) Hannu Oja KaJu 33.00, 2) Marja Penttilä KoS 37.29, 3) Risto Pernu HU 39.10, 4) Saara Laatinen MTB Hiekat 42.06, 5) Jokinen Leo KoS 42.43, 6) Janne Aarnio SalRe 44.45. Mutta arvoituksellisiahan aloittelevien lähdöt aina ovat. Keihäs: 1) Jussi Jylhä KaJu 57,78, 2) Korpela 31,03. 9. Meilläkin kaikki tehdään talkoilla, kertoo Maj-Britt Vikman Kokkolanseudun Hippoksesta. SEPP O LUOKKALA Jalkapallo Helsinki: Miesten MM-karsinta, G-lohko: Suomi–Puola 2–1 (1–0) 31. Benjamin Källman 2–0, 69. Nikolai Alho), Joel Pohjanpalo (63. Hienon keulavoiton sooloili Kari Lehtosen tallin Kat´s Hype. 200 m: 1) Vuotila 28,09, 2) Viljami Kotila TU 28,50. Miehet: Ilmapistooli, 10 m, finaali: 1) Hu Kai Kiina 242,3, 2) Valerii Rakhimzhan Kazakstan 241,9, 3) Christian Reitz Saksa 220,8. Hevosella on aivan valtava moottori ja se nousee nopeasti sarjoissaan, kun vain pysyy ravilla, kehui Suonperä. Kiekko: 1) Pentti Torvi HU 49,62. Suomen Hippos vähensi täksi vuodeksi ravikilpailujen määrää ja niinpä Kokkolalta napattiin toinen ajopäivä pois. Tuloksia: Miehet 100 m (8): 1) Juho Fyrstén OulPy 10,98, 2) Eetu Jokela AV 11,08, 3) Ronni Mäntyranta KuivA 11,10. Päätös on kova ja vaikea, ja varmasti myös yllättävä, mutta se ei ole hätiköity, Alanen kertoo Palloliiton sivuilla. lähtö, Toto4-2 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Lumi-Vili/Ville Koivisto 29,8 x (3,83), 2) Yön Tähkä 29,0 (3,87).3) Nokipannu 29,9 (8,29).4) Pirtin Hurja 30,9 (16,83).poissa: 9. P15 100 m: 1) Elia Aurolahti TU 12,65, 2) Lauri Vuotila HU 13,55, 3) Vili Koivumäki YK 14,14. Miesten Ykköspesis: Puijon Pesis–Ura 2–0 (3–1, 4–3), SMJ–Kuula 2–1 (0–4, 4–0, 2–1). Joel Pohjanpalo rp. Pituus: 1) Aurolahti 5,02. Heti perään oli Kapa O Pangon vuoro onnistua. Jakub Kaminski). Kristianstadia Ruotsissa tällä kaudella edustanut Alanen pelasi vielä viime joulukuussa Skotlantia vastaan EM-jatkokarsinnoissa, josta Helmarit eteni heinäkuussa Sveitsissä pelattaviin EM-kisoihin. P13 100 m: 1) Akseli Kotila TU 17,13. kilp.: Essi Koivisto VetU 25,89. Ilmari Niskanen), Robin Lod (86. 7–6, 1–1 (1–0) Pesäpallo Miesten Superpesis: ViVe–IPV 2–0 (10–3, 2–1), KPL–PattU 2–0 (10– 0, 8–0), KiPa–KeKi 2–0 (2–1, 3–1). Lohko H: Romania–Kypros 2–0, San Marino– Itävalta 0–4. 20) Marianne Palo 631,3 (SE), 149) Alexandra Rosenlew 618,2, 155) Henna Viljanen 615,4. Adam Buksa), Karol Swiderski (57. Yllättäjä pääsi takamatkalta toiseen ulkopariin, mistä voittoisa kiri alkoi piuolikasta ennen maalia. 6. lähtö, Toto4-3, lv 2100 m: 1) Arvix All/Jani Suonperä 15,3 (15,4), 2) Paparazzi Zon 15,6 (2,69).3) Madams Mr Laban 16,4 (6,8).4) Prosecco 17,0 (6,38).poissa: 3, 15. 64. Korkeus: 1) Keskisipilä 110, 2) Kahelin 95. Leppä eteni varsinaiseen kilpailuun. MARKKU ULANDER/LEHTIKUVA kaantumiset, joista jalkapalloilija on kärsinyt viime vuosina. Miesten Suomen cup, 6. Lopulta lähes 700 euroa tietäjille palauttaneen T4-pelin toisen kohteen voitti Raahen Lumi-Vili kahdesta laukasta huolimatta. 2. 8. Tamma oli alkumatkasta vähän rullivainen ja meille kelpasi oikein hyvin Pohjolan Villen selkä, Ahonen totesi. Mutta elämä ei mene aina niin kuin suunnittelee. Ilmakiväärin entinen SE oli 631,2 Viivi Kempin ja Emmi Hyrkkään nimissä. M17 keihäs 1) Jere Murto AV 70,42, 2) Jesse Seppälä YK 51,53. Alasen yllättävään lopettamispäätökseen vaikuttivat useat loukEmmi Alanen pelasi uransa alkuaikoina myös FC Unitedissa ja Kokkola Futis 10:ssä. Erotuomari: Joao Pinheiro, Portugali. Lehtosen toive ei toteudu, vaan päin vastoin. 7. Miehen ikioma Digital Last seurasi suursuosikki Expanse´s Beautya ja rykäisi loppusuoralla ohi. –?Tässä kohtaa kiitän itseäni siitä, että olen huippu-urheilijan urani aikana myös kouluttautunut. Lohko K: Latvia–Albania 1–1, Serbia–Andorra 3–0. C-rata (5): 1) Touko Harmaala HU 33.41, 1) Tuomas Harmaala HU 33.41, 3) Ensti Aarnio KoS 43.50. 800 m: 1) Kristian Hautakoski AV 2.00,33, 2) Markku Ainali KV 2.50,21. Benjamin Källman). Jakub Kiwior 2–1. Robert Ivanov), Kaan Kairinen (v), Glen Kamara, Miro Tenho, Oliver Antman (86. 1. Ruunan itseluottamus on kohentunut. Naisten Superpesis: PöytU–JoMa 0–2 (3–6, 0–1), Manse PP–Tahko 2–0 (7–0, 8–5), Mailattaret–Pesäkarhut 0–2 (5– 6, 1–3), Kirittäret–Roihuttaret 2–0 (4–1, 5–4). Ravit Björkrothin ranskalaiset illan onnistujia. Liettua–Hollanti, Puola–Suomi. Ravit Kokkola: 1. Yleisurheilu: Toholampi: TU:n Lampin aluekilpailut 10.6. Naisten ykköspesis: SiiPe–Lippo 0–2 (4–5, 1–9). lähtö, sh 2100 m: 1) Wilikkala Armani/Terno Grönstrand 33,9 (2,39), 2) Retuliini 33,8 (7,92).3) Ilonan Välke 37,5 (15,54).4) Pyrypolun Janda 40,9 x (8,09).poissa: 2, 3. lähtö, lv 2100 m: 1) Kat’s Hype/Kari Lehtonen 17,0 (5,26), 2) Timber Vice 17,0 (3,78).3) Razzia 17,5 (10,24).4) Vicomte d’Inverne* 17,5 (10,52).poissa: 2, 10. – Halusimme järjestää kahdet ravit, kuten aina ennenkin, mutta ei meitä kuultu. Jani Suonperä kyydissään ravi viimein maistui. ponilähtö 2100 m: 1) Torvald Huikea/Mimosa Heikkinen 2,13,1, 2) Nummen Matti 2,14,6.3) Dischamps 2,11,1 x.4) Goldenwild’s Blackjack 2,37,9 x. 10. 800 m: 1) Kotila 2.30,13, 2) Koivumäki 2.38,53. – Ajoin King Of Bongoa jo harkkaraveissa. 3. Jakub Piotrowski), Nicola Zalewski (v), Krzysztof Piatek (87. lähtö, lv 2100 m: 1) King Of Bongo/Jani Suonperä 17,0 (8,46), 2) Heysisters 17,6 (3,46).3) Valyrian Fantasy 18,0 (3,92).4) Wille’s Wildcard 18,3 (29,3).poissa: 4. kierrosta: AC Oulu–PK-35 rp. 800 m: 1) Elisa Linnakangas OulPy 2.24,95, 2) Aino Vuolle KäTa 2.25,28. Alanen lopettaa kesken kauden Suomen naisten jalkapallomaajoukkuetta 14 vuotta edustanut Emmi Alanen, 34, lopettaa peliuransa. Keskipohjanmaa // Torstaina 12. ponilähtö 1100 m: 1) Wernexa/Eerika Koskenvalta 2,49,9 x, 2) Skärgårdens Armani 2,50,4 x.3) Raparperi 2,58,3 x.4) Castanja November Rain 2,52,3 x.poissa: 2. kesäkuuta 2025 20 // KOTIMAA Kokkolan ravikausi oli lyhyt Seppo Luokkala Kokkolalainen ravivalmentaja Rainer Björkroth on luottanut jo pitkään ranskalaissukuisiin ravureihin. Ulkop