Rauhala sanoo, että aihepiiri on hänen osaltaan käsitelty loppuun. Eläkeläisköyhyys kasvaa rajusti 1 Sivut A8-9 Pitkään kestänyt viime talvi ja tämän talven runsas lumentulo ovat osaltaan vauhdittaneet moottorikelkkojen kauppaa. Leiriltä haettiin vauhtia tulevaan juhlakonserttiin, joka soi viikon kuluttua. MAALISKUUTA 2018 /// NRO 69 Neljävuotias Vili Kahilainen lensi Hämähäkkimiehen tavoin trampoliinilla lauantaina Kälviän perhetemmellyksessä. Eläkekeskustelun kärjessä on tähän asti ollut työeläkejärjestelmän kestävyys. Pohjanmaalla tai Keski-Pohjanmaalla ei ole kuitenkaan koettu suuria ostoryntäyksiä, vaikka eritoten käytettyjen kelkkojen kauppa onkin vilkastunut, kertoo kokkolalainen yrittäjä Osmo Määttälä moottorikelkkoja myyvästä Akkutarvike O & I Määttälästä. Toisessa karsintaparissa pelaavat Kokkolan Hermes ja Tampereen Koovee. 1 Sivut A2-3 CLAS-OLAV SLOTTE Oululainen opettaja Pauliina Rauhala ilmestyi kertaloikalla suomalaisen kirjallisuuden huipulle syksyllä 2013. Lestadiolaisten ehkäisykieltoa kuvannutta Taivaslaulua pidettiin poikkeuksellisen kypsänä esikoisromaanina. Lapsilla oli mahdollisuus muun muassa pelata sählyä ja roikkua renkaissa. Synninkantajat-romaanissa liikutaan jälleen Pohjois-Pohjanmaan uskovien parissa. JHT:n 6–4-voitto tiesi myös kalajokisten etenemistä Mestiksen karsintaan otteluvoitoin 3–1. MARKUS KÄRKINEN. JHT juhli Suomisarjan voittoa 1 Sivut A14–15 URHEILU HANNA PERKKIÖ Julkisen sektorin työeläkevakuuttajan Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen pudottaa uuden pommin eläkekeskusteluun. Moottorikelkkojen kauppa kiihtyy 1 Sivu A6 Uusia kelkkoja on tällä kaudella myyty 17 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kietäväinen sanoo, että tulevaisuuden eläkeläisköyhiä ovat nykyisin pätkätöitä tekevät, osa-aikaiset ja nollasopimuksilla työskentelevät. 1 B18-19 JUKKA LEHOJÄRVI Keski-Pohjanmaan ammattiopistolla toimivan Valmakoulutuksen kautta kymmenet opiskelijat pääsevät uudelleen kiinni opiskelupaikkaan. –?Luulen, että etenkin rannikolla puhutaan että pitäisi olla toinen ja kolmaskin hyvä talvi, että myynti lähtisi nousuun kunnolla. keskipohjanmaa.fi Hinta 2,50 €. JHT Kalajoki kohtaa ensi viikolla käynnistyvissä Mestiksen karsinnoissa Heinolan Peliitat. Heille ei kerry työeläkettä samoin kuin yhtäjaksoisia, pitkiä työuria tekeville kansalaisille, joita on tähän mennessä ollut enemmistö. alv 10?%) Sunnuntai 11. Vapaa-ajantalon sali täyttyi monenikäisistä temppuilijoista, kun Kohtalona Käläviä -viikko polkaistiin käyntiin. Nyt on Rauhalan toisen teoksen aika. Tällä hetkellä kelkkakaupat tehdään valtaosa Rovaniemen pohjoispuolella. Kestotilattuna kotiin 0,95 € (sis. Uusia kelkkoja on tällä kaudella myyty 17 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Lestadiolaiset, vielä kerran 1 Sivu B16-17 JHT Kalajoen maalivahti Petris Lintonen pääsi kantamaan Suomisarjan voittopokaalia, kun Hunters kaatui lauantaina liki 600-päisen kotiyleisön riemuksi lauantaina Kalajoen jäähallissa. Kerta on viimeinen. Hämähäkkimies lensi Kälviällä JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu A4 Pauliina Virkkala veti viikonloppuna kuoroleiriä Kälviän viihdekuorolle
Vielä koulun jälkeen opiskelen kotona paljon. Uuteen kotimaahan muuttaessa kielen oppiminen on tärkeää jo työllistymisen kannalta –?Me puhumme täällä pelkästään suomen kieltä. Tänä vuonna maahanmuuttajaopiskelijoita on kaksi ryhmää, suomalaisista nuorista koostuu yksi ryhmä. Osa oppilaista haki valmentaviin opintoihin suoraan peruskoulusta, osa päätyi Valmaan väärien opintosuuntien kautta. Vuosi Valmassa on selkeyttänyt useimpien nuorten ajatuksia. Vaikka hän omaa kielitaitoaan hiukan vähättelee, niin pärjäämme erittäin hyvin suomella. Ketään emme jätä oman onnensa nojaan, kertoo Kupila. Suurimmaksi osaksi he ovat kuusitoistavuotiaita ja kaikilla on takana käyty peruskoulu. Tällä hetkellä hän opiskelee Keski-Pohjanmaan ammattiopiston valmentavassa koulutuksessa, Valmassa. CLAS-OLAV SLOTTE Valmentava koulutus antaa aikaa löytää suunnan. –?Meille voi oppilaita tulla kesken vuotta, eikä meidän vuotemme pääty siihen, että toukokuussa laitamme koulun ovet kiinni. Hiukan kadoksissa olleesta opiskelumotivaatiosta on hyvässä porukassa saatu uudelleen kiinni. Rikas kielemme aiheuttaa haasteita ja hauskoja tilanteita. 020 750 4405 Sähköposti: toimitus@kpk.fi (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Valman kautta opiskelijoiden on mahdollista nostaa numeroita, opiskella opiskelemaan, saada arjen taidot hallintaan sekä miettiä ja saada apua tulevan opiskelusuunnan etsimiseen. Tarkistelemme vielä kesän mittaan, että haut opiskelupaikoista on otettu vastaan ja myös sen, että jokaiselle oppilaalle löytyy jatkopaikka. JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS puh. VALMAn kautta löytyy vä Valma-koulutuksen kautta nuoret ovat selkiyttäneet omia tulevaisuuden haaveitaan. Muun muassa elintarvikehygienian puolella vilisee runsaasti erikoissanastoa, kertoo opinto-ohjaaja Evelina Tyynelä. Suomen kielessä on pitkiä sanoja ja ne tekevät kielestä haastavan. Nuorilla on takanaan opintoja niin media-alalta,elintarvikepuol elta,Perhon riistapuolelta kuin pintakäsittelystä.Opintolinjoissa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta valinnat eivät ole olleet oikeita, tai ajankohta juuri sen kaltaisten opintojen aloittamiselle ei ole ollut oikea. Tyynelä opettaa aikuisista maahanmuuttajista koostuvaa ryhmää. JANIKA KUPILAN luotsaaman Valmaluokan oppilaat ovat keskipohjalaisnuoria. Kieli aikoo mennä solmuun kun sanon ulkomaalaistoimisto tai työharjoittelija, naurahtaa ammattiopiston tietokoneella yhteishakulomakettaan täyttävä Monem Alshwekh. Lähetä viesti numeroon 13525. –?No ei se oikein tämä koulussa istuminen kiinnosta, mutta autopuoli kyllä kiinnostaa. –?Joskus nuoret tarvitsevat hiukan aikaa selvitellä omaa oloaan ja omaa suuntaansa, silloin Valma on oikea ratkaisu, sanoo Kupila. KOKKOLAN AMMATTIKAMPUKSELLA toimivassa Kpedun alaisessa Valmassa opiskelee tänä vuonna liki kuutisenkymmentä oppilasta, saman verran opiskelijoita on Jedun alueen Valmassa. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A2 Minna Mustonen (KP) KOKKOLA –?Rasti tuohon ruutuun ja hyväksyntä tuohon ruutuun. Kokkolassa oppilaat on jaettu kolmeen ryhmään ja kukin luokka opiskelee omin painotuksin vuoden verran. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lähtötasoltaan opiskelijat ovat erilaisia, mutta kaikilla on lähtökohtaisesti suomen kielen taito hallussa. Jos pääsisi ensi vuodeksi opiskelemaan autoasentajaksi, niin se olisi mahtavaa, kertoo Samuli Hänninen. Suomen kieli on minulle vielä pikkuisen hankalaa, mutta osaan kyllä. Meinaa ihan itseltäkin kitalaki kuivua, kun selvitetään sanoja auki. Ahlswekh on toiminut Syyriassa ja Sudanissa rekkakuskina jo vuosien ajan, nyt hänellä on tavoitteena päästä alaa opiskelemaan ammattiopiston logistiikanpuolelle. Mies on muuttanut Syyriasta Suomeen kolmisen vuotta sitten. Kansalaisuuksia on liki kymmenen erilaista
FAKTA VALMAn tavoitteena tukea . 1 Demareiden kannatus on viime gallup-kyselyjen perusteella nousussa.. Lähde: Opetushallitus –?Opettajamme Evelina Tyynelä on auttanut ja opastanut aivan hirveän paljon, kiittelee Monem Alshwekh . Tavoitteena myös vahvistaa opiskelijan edellytyksiä suorittaa ammatillinen tutkinto. Hallitusryhmistä vain kokoomus selviäisi vaaleista kuivin jaloin – keskustan kannatus on ollut laskussa, siniset taas jäisivät vaaleissa todennäköisesti pienpuolueeksi. Valtio-opin professori emeritus Heikki Paloheimo Tampereen yliopistosta pitää uusia vaaleja ainakin periaatteessa mahdollisina, koska uuden hallituspohjan löytäminen nykyisestä eduskunnasta ei ole helppoa. –?Sote on hallituksen tärkein hanke. Jääskeläisen mukaan suurin haaste on tiukka aikataulu: ennenaikaiset vaalit on järjestettävä 50–75 päivän kuluessa eduskunnan hajottamisesta. –?Nykyisen perustuslain oloissa ennenaikaiset vaalit liittyvät johonkin aivan poikkeukselliseen tilanteeseen. Ennen päätöstä myös eduskuntaryhmiä tulee kuulla. Turun yliopiston poliittisen historian professorin Vesa Vareksen mukaan vaikuttaa siltä, että Sipilän puheiden taustalla on enemmän turhautuneisuutta kuin todellisia aikeita. Suomen nykyinen perustuslaki tuli voimaan vuonna 2000. UUSISTA VAALEISTA HYÖTYISIVÄT Vareksen mukaan lähinnä oppositiossa olevat demarit ja vihreät. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A3 äylä jatkaa opintoja 1 –?Jos pääsisi ensi vuodeksi opiskelemaan autoasentajaksi, niin se olisi mahtavaa, kertoo Samuli Hänninen. . Valmentavasta koulutuksesta voi siirtyä suorittamaan ammatillista tutkintoa, jos opiskelijan valmiudet riittävät ja koulutuksen järjestäjällä on vapaita aloituspaikkoja. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti vailla toisen asteen tutkintoa oleville perusopetuksen päättäneille nuorille. Demareiden kannatus on viime gallupkyselyjen perusteella nousussa, ja vihreillä menisi Vareksen mukaan hyvin, vaikka gallup-luvuista leikkautuisikin vaaleissa pari prosenttiyksikköä. Jos ennenaikaisia vaaleja ei tule, seuraavat normaalit eduskuntavaalit ovat edessä ensi keväänä. Asiasta päätti silloin presidentti Urho Kekkonen, joka oli jo aiemmin hajottanut eduskunnan kahdesti. . –?Ennenaikaiset vaalit eivät enää ole sellainen asia, jolla presidentti voi uhata tai viheltää pelin poikki, toteaa professori Vares. Hänen mukaansa kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo on avoimesti sanonut, että maakuntauudistuksen ja valinnanvapauslain kytkeminen yhteen sote-uudistuksessa on poliittinen lehmänkauppa. Elina Korkee HELSINKI (STT) Sote-uudistuksen kaatuminen saattaisi olla juuri sellainen vakava poliittinen kriisi, jonka perusteella ennenaikaiset eduskuntavaalit voitaisiin järjestää. VAALIJOHTAJA ARTO JÄÄSKELÄINEN oikeusministeriöstä on järjestänyt monet vaalit, mutta ei yksiäkään ennenaikaisia eduskuntavaaleja. Näin arvioivat professorit. Suurempaan pulaan joutuisivat varmaan puolueet ja ehdokkaat, kun vaalikampanjat pitäisi järjestää hyvin nopeasti, arvioi Jääskeläinen. Ennen nykyisen perustuslain voimaantuloa eduskunta on hajotettu kahdeksan kertaa itsenäisyyden aikana. –?Kyllä meidän kone ennenaikaiset vaalitkin hoitaa, en ole huolissani. Sen mukaan presidentti voi määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan. –?Hän on sanonut sen niin suoraan kuin poliittisesti korrektilla tavalla voi sanoa: ellei tule valinnanvapautta, ei tule maakuntauudistustakaan, sanoo Paloheimo. Paloheimo puolestaan toteaa, että sote-uudistuksen kaatuminen eduskunnassa olisi nimenomaan hallitusyhteistyön kriisi. Suomessa hajotettiin eduskunta ja pidettiin uudet vaalit viimeksi vuonna 1975. ”Aika harvoin istuva pääministeri haluaa hajottaa eduskunnan” Suomessa pidettiin ennenaikaiset eduskuntavaalit viimeksi vuonna 1975 FAKTA ”Pääministerin perustellusta aloitteesta” . . Toisaalta ne hyödyttäisivät lähinnä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) poliittisia vastustajia. Jos ennenaikaiset eduskuntavaalit pidettäisiin tämän vuoden lokakuussa, silloin valittava eduskunta istuisi vuoteen 2022 asti. Presidentin määräyksen jälkeen eduskunta päättää, milloin se ennen vaalien toimittamista lopettaa työskentelynsä. Nykyisen perustuslain mukaan presidentti voi määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit, jos pääministeri tekee asiasta perustellun aloitteen. Jos ennenaikaiset vaalit järjestetään, suurimman puolueen asemasta kilpailevat Paloheimon mukaan kokoomus ja demarit. . Oikeusministeriön mukaan ennenaikaiset vaalit kyllä pystyttäisiin järjestämään, vaikka aikataulu onkin tiukka. Mitään ennakkotapausta ei ole, hän jatkaa. Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus (VALMA) antaa opiskelijalle valmiuksia ammatilliseen koulutukseen hakeutumiseen. . . . . Valman hakuajat alkavat toukokuussa. . Seuraavat eduskuntavaalit pidettäisiin kuitenkin normaaliin aikaan vuodesta eli huhtikuussa. Lisäksi ennen Suomen itsenäistymistä Venäjän keisarit hajottivat eduskunnan useita kertoja. –?Aika harvoin istuva pääministeri haluaa hajottaa eduskunnan, sanoo Vares. Jos se kaatuu, niin hallitus on epäonnistunut, sanoo Paloheimo. Valmentavaan koulutukseen voi hakea ja hakeutua myös kesken vuoden
Tänään on ohjelmassa Ruotsalon talvirieha, ja maanantaina vietetään Jokikylätalolla perhekahvila Jokkiksen virallisia avajaisia sekä pullakahviresidenssiä kirjastolla. Illalla Rytikankaan valaistulla ladulla mitellään Tarmon hiihdoissa. Vaikka kaikilla lapsilla oli oma huoltaja mukana, paikalla oli myös puolenkymmentä nuorta naisvoimistelijaa ohjaamassa liikkujia. –?Tykkään kaikesta, mutta parasta oli pukkien päältä alas hyppiminen ja roikkuminen. –?Yllättävän kiva tapahtuma. Tiistaina Kälviän kotiseutuyhdistyksellä on kulttuuri-ilta aluetoimistolla. Hämähäkkimies-asuinen Vili on jatkuvassa liikkeessä, mutta Sanni ehtii kertoa lempipaikkojaan temmellyksessä. Perhetemmellys oli Kälviän liikuntapalveluiden ja naisvoimistelijoiden yhteinen voimanponnistus. Perjantaina Palon pirtillä vietetään talvi-iltaa erilaisen talviliikunnan ja makkaranpaiston merkeissä, ja kansanopiston auditoriossa on Kälviän karaokelaulajien Nuoruusmuistoja -konsertti. Elmeri löytää aarteen.. Puff ettia pyöritti paikallinen 4Hyhdistys. Lauantai alkaa kaksituntisella jumppamaratonilla Kirkonkylän koululla, ja illalla vantaalainen räppäri Kube ja MC Kajo esiintyvät vapaa-ajantalolla, jonne järjestetään linja-autokyyditys Kokkolasta, Ullavasta ja Lohtajalta. JUKKA LEHOJÄRVI Hanna Kauppinen KÄLVIÄ (KP) Kohtalona Kälviä -viikko tarjoaa jälleen parikymmentä tapahtumaa ja tilaisuutta ensi sunnuntaihin saakka. Ja mukavaa, että täällä on tekemistä näin pienillekin. –?Olemme olleet täällä aikaisemminkin samanlaisessa tapahtumassa, ja Sanni käy myös täällä naisvoimistelijoiden jumpassa, Mari Korpijärvi kertoo. Heillä on nyt isän kanssa yhteinen kiinnostuksen kohde, Liisa Ylikorpi nauraa. Elmeri ja kymmenet muut eri-ikäiset lapset pääsivät lauantaina purkamaan energioitaan perinpohjaisesti, kun Kälviän vapaa-ajantalolla viettiin perhetemmellystä. Hetken päästä hän kiipeää kentän laidan yli ja juoksee trampoliinin kautta patjalle. Sitten pitääkin jo päästä roikkumaan tangolle isän avustamana. Torstaina kirjastolla kuullaan satutäti Mamin tarinatuokio, ja illalla kansanopiston auditoriossa teatteri Huvin Vuox järjestää runon ja musiikin illan. Keskiviikkoiltana Kälviän seurakuntakodilla on Jukka Salmisen perhekonsertti, ja Kirkonkylän koululla puolestaan Kuorot kohtaavat -tapahtuma, jossa esiintyy Kokkolan seudun opiston kuoroja Kälviältä, Kokkolasta ja Ullavasta. Elmerin vauhdikas päivä Kälviän perhetemmellys tarjosi tekemistä kaikenikäisille lapsille Elmeri Ylikorpi keksi alittaa esteet ylittämisen sijaan Kälviän vapaa-ajantalolla lauantaina järjestetyssä perhetemmellyksessä. Sieltä Elmeri viilettää kohti penkistä tehtyä liukumäkeä ja kiipeää itsepintaisesti kaltevaa, liukasta pintaa ylöspäin. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A4 Uutiset Hanna Kauppinen KÄLVIÄ (KP) Vajaa kaksivuotias Elmeri Ylikorpi tarttuu sählymailaan ja lyö reikäpalloa keskittyen kieli ulkona. Vauhti ei hyydy, ja silmänräpäyksessä poika konttaa jo värikkäiden esteiden alitse, välillä niitä ilmaan nostellen. Vaikka sählymailakin pysyy hyvin käsissä, oikea intohimo on kuitenkin jääkiekko. Siellä on nähtävillä Uuno Huhtalan 200 diakuvaa kesältä 1960, jolloin Huhtala automatkaili Kälviältä Roomaan ja takaisin. Kuoroa johtaa Pauliina Virkkala. Kaikesta näkee, että Elmeri on poikkeuksellisen toimelias. Teemaviikon viimeinen päivä, sunnuntai, huipentuu Kälviän viihdekuoron 20-vuotisjuhlakonserttiin Kirkonkylän koululla. Tuntuu, että koti ei enää tarjoa sellaisia olosuhteita, mitä tämänikäinen toimelias lapsi vaatii, Elmerin äiti Liisa Ylikorpi kiittelee. VAPAA-AJANTALOLLE TIENSÄ olivat löytäneet myös Vili, 4, ja Sanni, 5, Kahilainen äitinsä Mari Korpijärven kanssa. Koko viikko on täynnä musiikkia ja liikuntaa Elmeri kurkistaa. Koko viikon ajan kirjastolla on esillä myös Kokkolan seudun opiston piirustusja maalauskurssin näyttely. –?Hän sai joululahjaksi luistimet, kypärän ja mailan, ja nyt ollaan sitten käyty viikonloppuisin kaukalossa. Samanlainen tapahtuma järjestetään vapaa-ajantalolla pari, kolme kertaa vuodessa. Kohtalona Käläviä -viikon avajaistapahtumassa temppuilijoita varten oli rakennettu jos jonkinlaisia houkutuksia
Hämäläinen-Myllymäen tavoitteena on Ylivieskan liikuntajohtajana tuoda liikuntakentälle uusia tuulia ja saada liikuntaihmiset puhaltamaan samaan hiileen. Liikuntakeskuksessa on keskiviikkoisin iltapäivällä liikunnanohjaaja vastaamassa kysymyksiin. Valtakunnan tasolla seura pelaa 1. Hankkeeseen liittyen on aloitettu liikuntaneuvonta, joka on kaikille avointa ja ilmaista toimintaa. Kuntosalin puoli on käytössä joko seuran varaamilla vuoroilla tai vapaavuoroilla, jolloin myös yksityiset käyttäjät pääsevät tiloihin ostamalla esimerkiksi vuosikortin. Sillä tavalla myös kunta ja kuntalaiset hyötyvät siitä. Joitakin yksittäisiä vuoroja on kuitenkin vapaana. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A5 Uutiset Uusia makuja! Ravintola pikkuVELI, Lintutie 1, 84100 Ylivieska, Puh. PELIHALLIN TILOJA KÄYTTÄVÄT pääsääntöisesti vakiovuorolaiset. Toinen tärkeä osa-alue on Voimaa vanhuuteen -hanke, joka on suunnattu yli 75-vuotiaille. Kun terveitä hyviä liikuntatiloja ei löytynyt, kaupunki päätyi vuokrasopimukseen yksityisen tahon kanssa ja rakennutti tyhjillään olleeseen tilaan uudet liikuntatilat. Tiloja käyttävät päiväsaikaan kansalaisopiston ryhmät ja koululaiset. Vauhdikasta lajia pääsee kokeilemaan yli 13-vuotiaille suunnatulla alkeiskurssilla, sekä junioirikurssilla. –?Kun iso liikuntasali meni käyttökieltoon viime keväänä, liikuntapaikoista on ollut huutava pula. Jatkotarve kartoitetaan uudelleen sen hetkisen tilanteen mukaan. Ikäihmisten hankkeessa kiinnitetään huomiota ennaltaehkäisevään liikuntaan ja terveyteen ja halutaan liikuttaa ihmisiä mahdollisimman paljon. Sporttikulma lisää Ylivieskan liikuntapaikkoja jatkossa Uudet ja terveet tilat Savarissa helpottavat tilan tarvetta Sporttikulman avajaisissa liikuntamessuilla YVolin cheer leadereiden kaksi ryhmää esittivät ensimmäisellä harjoittelukaudella oppimiaan taitoja valmentajansa Miisa Vanhasen johdolla. Ylivieskan kaupunki on tehnyt tiloista viiden vuoden vuokrasopimuksen. Tiloissa pelataan myös futsalia. TUOVI PULKKANEN Jokilaaksojen rullaajissa on harrastajia Ylivieskasta, Kalajoelta, Haapavedeltä, Oulaisista ja Nivalasta. –?Tilat ovat käytössä 8-22 välisenä aikana ja painonnostosalin käyttöä on rajoitettu niin, että viereisten kauppojen aukiolon aikana sieltä ei kuuluisi meteliä. Yhteistyö eri tahojen välillä on tärkeää, koska pitäisi tehdä erilaisia ja uudenlaisia sopimuksia ja päänavauksia. –?Lapsissa ja nuorissa on meidän tulevaisuutemme ja siksi heidät on nostettu ensisijaiseksi kohdealueeksi. divarissa ja harrastelijasarjassa Pohjola Cup:ssa. Seura on perustettu viisi vuotta sitten ja aktiivisia harrastajia on noin 20. Illat on varattu pääsääntöisesti seurojen käyttöön. YLIVIESKAN KAUPUNKI ON linjannut liikuntasuunnitelmassaan lasten, nuorten ja perheiden liikunnan erityisen tärkeäksi. 010 323 3562, www.pikkuveli.fi Lähdetään makumatkalle uusien herkkujen pariin 21.3. Sporttikulman noin 480 neliön tiloissa on monipuoliset valmiudet harrastaa eri liikuntalajeja. –?Liikuntapaikkarakentamisessa kunta ei ole aina se, joka lähtee rakentamaan uusia tiloja. Pelihallissa on lentopallokenttä, kaksi sulkapallokenttää ja salibändykenttä. Sinne voi tulla saamaan ohjausta ja neuvoja terveyteen ja liikuntaan liittyvissä asioissa. Uudet liikuntatilat ovat Ylivieskan Kuulan Pesiskulman tilojen vieressä Savarissa. alkaen Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA (KP) Ylivieskassa avattiin lauantaina uudet liikuntatilat, jotka kaupunki rakennutti yksityiseltä vuokrattuihin tiloihin. Ylivieskan kaupungin liikuntajohtaja Kati HämäläinenMyllymäki kertoo, että perimmäinen syy siihen miksi uusia liikuntapaikkoja on jouduttu Ylivieskassa etsimään ja järjestelemään uudelleen on Jokirannan koulun tilanne. TUOVI PULKKANEN
Kyyhkynen ei kuitenkaan näe, että markkina olisi täynnä, ja hän uskoo uusien kelkkojen kysynnän jatkuvan vakaana ja ennustaa maltillista kasvua. Uusien kelkkojen kysyntä on selvässä kasvussa. –?Ostovoiman kehitys on ollut positiivinen tässä viimeisen puolen vuoden aikana ja kuluttajien luottamus talouteen on koko ajan vahvistunut ja lompakonnyörit on löyhemmällä, hän sanoo. VEHO OULU Kaarnatie 32 010 569 8365 Ma–pe 9–17 Jyrki Oosi automyyjä 010 569 2044 VEHOTRUCKS.FI Timo Eskelinen myyntipäällikkö 010 569 2118 VEHO KOKKOLA Indolantie 2 010 569 8380 Ma?pe 9?17 Martin Widjeskog 010 569 2165 Markus Kärkinen (KP) Viime vuosiin nähden poikkeuksellisen talviset kelit koko maassa näkyvät myös moottorikelkkojen kaupassa. –?Ehkä vuoden päästä nähdään paremmin, missä mennään. Kasvua on varmasti ollut molemmilla sektoreilla, niin yksityishenkilöiden kuin safariyrittäjien osalta, hän sanoo. Puhelun hinta 010-numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. –?Vuokraamokäytössähän nelitahti on ehdoton, kun kulutus on sen verran pienempi että siellä merkkaa paljon. alv. Vitoon jatkuva neliveto nyt 990 € Etusi jopa 4 580 €* > mercedes-benz.. /winter Vito Winter 114CDI 4x4 A1 A | Kokonaishinta 44 374,21 € | CO2-päästöt 174 g/km Vito Winter 116CDI 4x4 A3 A | Kokonaishinta 49 330,88 € | CO2-päästöt 177 g/km *Vito Winter 116CDI 4x4 A3 A -pakettiauton hinta 53 911,09 € kampanja-alennus 4 580,21 € = auton kokonaishinta 49 330,88 €. Vaikka säillä on yhteys kelkkakauppaan, katsoo Määttälä, että pelkkä hyvä lumitalvi ei vielä riitä sysäämään uusien kelkkojen kysyntää kasvuun ainakaan Kokkolan leveysasteilla. Määttälä toteaa kaksitahtikelkkojenkin kuitenkin kehittyneen niin runsaasti vuosien saatossa, että hän uskoo niidenkin säilyvän markkinoilla vielä vuosia. Markkinoilla tapahtuu aaltoliikettä silloin tällöin. Suomessa moottorikelkan kuljettamiseen vaaditaan T-luokan ajokortti. . –?Sen myötä safariyrittäjät ovat ostaneet uusia koneita ja laitteita. Saatavilla myös rahoitusleasingilla, lisätiedot mercedes-benz.. Erilaisia ratkaisuja moottoroiduksi reeksi kokeiltiin jo viime vuosisadan alkupuolella, mutta ensimmäinen nykyaikaista moottorikelkkaa vastaava laite julkistettiin vuonna 1959. Siinä missä vuonna 2000 rekisteröityjä moottorikelkkoja oli maassamme reilut 90 tuhatta, on niitä nyt jo yli 146 tuhatta. Pysyy liikkeellä haastavassakin kelissä. Kelkkakauppojen ovet kävivät eritoten jouluja marraskuussa, jolloin Tilastokeskuksen mukaan MannerSuomessa ensirekisteröitiin yhteensä 1908 moottorikelkkaa, mikä on liki 500 moottorikelkkaa enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. –?En näe että kyllästymispistettä olisi saavutettu. –?Seuraamme sesonkia aina heinäkuusta heinäkuuhun, ja nyt tässä viimeisimmässä jaksossa viime vuoden heinäkuusta tähän helmikuuhun on myyty 3578 kelkkaa, mikä on 17,6 prosenttia enemmän kuin edellisenä sesonkina vastaavana aikana, asiamies Hannu Kyyhkynen Teknisen kaupan liitosta kertoo. / winter. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A6 Vito Winter 4x4. –?Totta kai tulee ja menee trendejä, jossain kohtaa joku toimiala saa tuulta alleen vahvasti. Sama tilanne on myös muualla Suomessa nyt, kelkat ovat seisseet muutaman vuoden varastoissa mutta nyt ne on saatu kaupaksi, hän toteaa. Käytetyt kelpaavat kuluttajille Markus Kärkinen KOKKOLA (KP) Moottorikelkkojen kysyntä on kasvanut myös Pohjanmaalla ja KeskiPohjanmaalla, vaikkakin ensirekisteröintien määrä on pysynyt liki ennallaan. Taloudellisemmat, mutta tekniikaltaan monimutkaisemmat nelitahtikelkat ovat yleistyneet perinteisesti markkinoita hallinneen kaksitahtitekniikan rinnalla. Tilastokeskuksen mukaan rekisteröityjen moottorikelkkojen määrä on kasvanut varsin tasaisesti koko 2000-luvun. Moottorikelkkakauppa piristyi Keskipohjanmaan alueella kasvu kuitenkin hillittyä Moottorikelkkakauppa on piristynyt, mutta niin on myös kelkkojen huolto, kertoo Niko Määttälä O & I Määttälästä. Vähän kuin että 2000-luvun alkuvuosina keskiikäiset miehet tulivat prätkämarkkinoille, ja nyt ei vastaavaa kehitystä enää ole. –?Luulen, että etenkin rannikolla pitää olla toinen ja kolmaskin hyvä talvi, että myynti lähtisi nousuun kunnolla. 24 %). Kokonaishinnat sis. Moottorikelkka on telavetoinen lumelle tarkoitettu yleisesti yhdelle tai kahdelle henkilölle tarkoitettu moottoriajoneuvo. Talvisten säiden lisäksi Kyyhkynen selittää nousua talouden yleisellä piristymisellä. Meidän alueella sporttinen urheilukelkka on eniten menevä, pohjoisemmassa myydään varmasti enemmän syvän lumen kelkkoja, mitä meillä ei niin hirveästi mene, Määttälä sanoo.. KELKKAKAUPPA on elänyt viimeisen vuosikymmenen ajan varsin vakaata aikaa keskimääräisten ensirekisteröintimäärien pyöriessä vajaan viiden tuhannen ja reilun kolmen ja puolen tuhannen välillä. MARKUS KÄRKINEN FAKTA Moottorikelkan kehitys . Kyyhkynen pitää muutosta luonnollisena vaihteluna. alv:n, arvioidun autoveron ja toim.kulut 600 €. Uusia ja käytettyjä moottorikelkkoja myyvän Akkutarvike O & I Määttälän yrittäjä Osmo Määttälä sanoo, että kelkkamyynnin piristyminen on näkynytkin ennen kaikkea käytettyjen kelkkojen kysynnän kasvuna. Tämä laji voi olla edelleen kasvussa elinkeinopuolella turismin myötä, eli kasvupotentiaalia on, hän toteaa. Kyyhkysen mukaan parantuneessa kelkkakaupassa näkyy paitsi yksittäisten ihmisten ostopäätökset, myös Pohjois-Suomen turismin kasvu. Kanadalaisen Bombardier Recreational Productsin uuden kulkupelin nimeksi piti tulla Ski-Dog, mutta esitteisiin tulleen painovirheen takia nimi vakiintui nykyiseen muotoonsa Ski-Doo. . Moottorikelkkojen tuotannosta on vuosikymmenten kokemus myös Suomessa, ja Rovaniemellä toimiikin tätä nykyä Euroopan ainoa moottorikelkkatehdas. Pitemmällä aikavälillä tarkasteltuna kelkkakauppa on kuitenkin hiipunut jonkin verran huippuvuosista, esimerkiksi 2004 ja 2005 myytiin kumpanakin vuonna yli kuusi tuhatta uutta moottorikelkkaa ja kaikkinensa viime vuosikymmenenä myyntimäärät olivat korkeampia. –?Ne on meiltä kaikki myyty, tai olisikohan yksi jäljellä. Ne ketkä harrastaa ostavat joka tapauksessa, mutta uutta käyttäjäkuntaa ei ole tässä rannikolla hirveän paljoa muodostunut, Määttälä analysoi. Se valmistaa kanadalaisen BRP:n kelkkoja. Valtaosa kelkkamyynnistä ajoittuu marras-helmikuun väliselle ajalle, ja tänä talvena on tuona ajanjaksona Keski-Pohjanmaalla kilpien väliin päätynyt 30 uutta kelkkaa, kun edelliskaudella vastaava luku oli 29. Kuvan auto lisävarustein
8,90/kpl Norm. 39,00 Norm. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A7 Kanta-asiakkaille 14,90 anta asiakkaille Heat Factory kädenlämmitin 24 kpl kaupan päälle! (55-03098, arvo 19,90) Kysy lisää Moton etkorjaa moltas i! AUTOMAATTIVAIHTEISTON ÖLJYNVAIHTO HUUHTELULLA Vahva Vahva VARASTOHYLLY VARASTOHYLLY Erittäin tukeva rakenne Erittäin tukeva rakenne Mitat 123 x 182 x 47 cm Mitat 123 x 182 x 47 cm 80-2573 80-2573 Norm. 8,90/kpl Safari HiTrek Safari HiTrek NASTAKENGÄT NASTAKENGÄT Pohjassa 15 pitävää kovametallinastaa Pohjassa 15 pitävää kovametallinastaa Erinomainen joka kelin yleiskenkä Erinomainen joka kelin yleiskenkä Varren korkeus 23 cm Varren korkeus 23 cm Waterproof-kalvo Waterproof-kalvo EVA-välipohja EVA-välipohja Koot 39–47 Koot 39–47 55-02450–58 55-02450–58 19 19 90 90 8 8 90 90 39 39 90 90 alkaen alkaen 16 90 6 90 (19,00) (7,90) 139 139 00 00 69 69 00 00 179 179 00 00 MOTONET KORJAAMO KOKKOLA P. 19,90 Norm. 39,00 Patriot Lite Patriot Lite LÄMPÖSAAPAS LÄMPÖSAAPAS Uskomattoman kevyet Uskomattoman kevyet EVA-muovista valmistetut EVA-muovista valmistetut talvisaappaat pitävät jalkasi talvisaappaat pitävät jalkasi suojattuina, kuivina ja lämpiminä suojattuina, kuivina ja lämpiminä Valmistettu EU:ssa pohjoisen Valmistettu EU:ssa pohjoisen kylmiin ja vaativiin olosuhteisiin kylmiin ja vaativiin olosuhteisiin Vedenpitävät Vedenpitävät Kylmänkesto -30 °C Kylmänkesto -30 °C Irrotettava sisävuori Irrotettava sisävuori Koot 40–48 Koot 40–48 55-00290–8 55-00290–8 Norm. 24,90 Norm. n PILKKISETIT PILKKISETIT Käyttövalmiit, alkuperäiset Käyttövalmiit, alkuperäiset suomalaiset Delfin-pilkkisarjat suomalaiset Delfin-pilkkisarjat 38-5471–72, 38-5471–72, 54-9651–52 54-9651–52 Heinola Heinola PORAKONEADAPTERI PORAKONEADAPTERI 115–200 mm 115–200 mm Vintilämallisiin Heinola-kairoihin Vintilämallisiin Heinola-kairoihin soveltuva kaira-adapteri kiinteällä soveltuva kaira-adapteri kiinteällä avantoonputoamissuojalla avantoonputoamissuojalla 45-00918–20 45-00918–20 MTX Fishing MTX Fishing JÄÄNASKALIT JÄÄNASKALIT Jäänaskalit kaikkeen jäällä liikkumiseen Jäänaskalit kaikkeen jäällä liikkumiseen Suomessa valmistettu ja Suomessa valmistettu ja CE-hyväksytty malli CE-hyväksytty malli 55-03243 55-03243 Wiggler Wiggler HEITTOLIINA 2 HEITTOLIINA 25 m 5 m Veneilijöiden ja jäällä liikkujien turvaksi Veneilijöiden ja jäällä liikkujien turvaksi Kätevä pakata matkaan pienen Kätevä pakata matkaan pienen säilytystilan vuoksi säilytystilan vuoksi 50-00220 50-00220 MagPro polttomoottorikairan MagPro polttomoottorikairan MOOTTORIYKSIKKÖ MOOTTORIYKSIKKÖ 43 cc/1,25 kW 43 cc/1,25 kW Kairaosa 150/200 mm myydään Kairaosa 150/200 mm myydään erikseen (55-02001–02) erikseen (55-02001–02) Kairan pituus 100 cm Kairan pituus 100 cm 2-tahtimoottori 2-tahtimoottori Polttoainesäiliön Polttoainesäiliön tilavuus 980 ml tilavuus 980 ml 55-02000 55-02000 Kanta-asiakkaille Neste pienmoottoribensiini 2T 5 l kaupan päälle! (59-9025, arvo 16,90) Patriot Patriot PILKKI-ISTUIN PILKKI-ISTUIN laatikolla laatikolla Omat taskut pilkkivavoille ja sohjokauhalle Omat taskut pilkkivavoille ja sohjokauhalle 20 litran kannellinen laatikko 20 litran kannellinen laatikko Vedenpitävä EVA-pohja Vedenpitävä EVA-pohja Säädettävät olkahihnat Säädettävät olkahihnat Mitat 38 x 28 x 40 cm Mitat 38 x 28 x 40 cm 55-04099 55-04099 Norm. 24,90 Kanta-asiakkaille 29,00 Kanta-asiakkaille 19,90 Kanta-asiakkaille 79,00 Ryobi R18PD-L25S ONE+ iskevä Ryobi R18PD-L25S ONE+ iskevä AKKUPORAKONE AKKUPORAKONE 18 V 2,5 Ah akulla 18 V 2,5 Ah akulla Soveltuu loistavasti myös jääkairakäyttöön Soveltuu loistavasti myös jääkairakäyttöön 2-vaihteinen 0–440/0–1600 r/min 2-vaihteinen 0–440/0–1600 r/min Iskuluku 0–24 000 isk/min Iskuluku 0–24 000 isk/min 24-portainen 24-portainen momentinsäätö momentinsäätö 55 Nm 55 Nm 70-00561 70-00561 Kanta-asiakkaille 14,90 2 kpl Berkley Power Bait Berkley Power Bait SYÖTTITAHNA SYÖTTITAHNA säästöpakkaus 8 prk säästöpakkaus 8 prk Kahdeksan valkosipulin tuoksuista, 31 grammaa Kahdeksan valkosipulin tuoksuista, 31 grammaa painavaa syöttitahnapurkkia PowerBait-hileellä painavaa syöttitahnapurkkia PowerBait-hileellä Pakkaus sisältää värit Spring Green, Fluor Orange, Pakkaus sisältää värit Spring Green, Fluor Orange, White, Rainbow, Chartreuse, White, Rainbow, Chartreuse, Yellow, Neon Blue ja Black Yellow, Neon Blue ja Black Kirjolohen ja taimenen Kirjolohen ja taimenen kalastajan pro-pakkaus kalastajan pro-pakkaus 55-03047 55-03047 Norm. 19,90 MUUTTOLAATIKKO MUUTTOLAATIKKO Tilavuus 50 litraa Tilavuus 50 litraa Sisämitat 55 x 35 x 28 cm Sisämitat 55 x 35 x 28 cm Säilytyslaatikot ovat Säilytyslaatikot ovat pinottavissa päällekkäin pinottavissa päällekkäin Materiaali kierrätysmuovia Materiaali kierrätysmuovia 42-1690 42-1690 Norm. 050 591 5278 AVOINNA ARKISIN 7.30–17.00 Kahvitie 36 | huolto@jskcars.?. 99,00 Norm. 99,00 MagPro Tools MagPro Tools VARASTOHYLLY VARASTOHYLLY 4 hyllyä 4 hyllyä Mitat 75 x 30 x 150 cm Mitat 75 x 30 x 150 cm Materiaali galvanoitu teräs Materiaali galvanoitu teräs Kantavuus 30 kg/hylly Kantavuus 30 kg/hylly 80-2587 80-2587 Del. n Del
SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A8 Kirsi Turkki HELSINKI Julkisen sektorin työeläkevakuuttajan Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen pudottaa uuden pommin eläkekeskusteluun. Eläkekeskustelun kärjessä on tähän asti ollut työeläkejärjestelmän kestävyys. Eläkeläisköyhyyden kasvu alkaa näkyä noin 15 vuoden kuluttua. KEVA ON Suomen suurin työeläkevakuuttaja. Hänen mielestään työeläkejärjestelmä on Suomessa kohtalaisen hyvässä kunnossa. Heillä kuitenkin on tuloja, ja he voivat itse vaikuttaa työeläkekertymäänsä. Syynä on ennen kaikkea työelämän murros eli työsuhteet, joista ei kerry riittävästi eläkettä. ON SELVÄÄ, että eläkeläisköyhyyttä estetään parhaiten pitkillä työurilla. Minimieläketaso eli takuueläke on Suomessa tällä hetkellä 775 euroa kuukaudessa. Eläkevaroja on yhteensä noin 200 miljardia euroa. Vuosi 2017 oli työeläkeyhtiöille hyvä sijoitusvuosi. Tällä hetkellä vaikeasti työllistyvien näkymät ovat myös heikot eläkkeelle siirtyessä, koska työeläkettä ei ole kertynyt. Hän siis katselee työeläkejärjestelmää toimeenpanevan yhtiön näkökulmasta. Ratkaisevaa järjestelmän kannalta tietysti on, miten kansantalous kehittyy, mikä on työllisyysaste ja miten eläkeyhtiöiden sijoitukset tuottavat. Silloin esiin pilkistää jäävuoren huippu. Eläkeläisköyhyys on pätkätyöläisen tulevaisuutta Pätkätyöt, nollasopimukset ja osa-aikaisuus ovat nykyistä työelämää. Kietäväinen on johtanut Kevaa nyt vajaat kaksi vuotta. Kietäväisen mielestä keskustelu eläkejärjestelmän kestävyydestä on lakaissut alleen yksittäisen työntekijän tulevaisuuden pohtimisen. Arvioidaan, että vaikeasti työllistyviä on nyt noin 150?000. Seuraus näkyy 15 vuoden kuluttua, sanoo Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen.. Kierroksia keskustelu on saanut siitä, että kaikissa yhtiöissä maksettavat eläkkeet ovat tällä hetkellä jo suuremmat kuin yhtiöille maksettavat eläkemaksut. Tätä ongelmaa on toistaiseksi tunnistettu Suomessa huonosti. –?Työpaikoilla on asenneongelma ikääntyvää väestöä kohtaan. –?Mahdollisimman monelle ihmiselle pitää saada pitkä ja hyvä työura. Heille ei kerry työeläkettä samoin kuin yhtäjaksoisia, pitkiä työuria tekeville kansalaisille, joita on tähän mennessä ollut enemmistö. Johtaminen ja työelämä on saatava sellaisiksi, että ihmiset pystyvät jatkamaan eläkkeelle saakka. Kevan osalta näin kävi ensi kertaa viime vuonna. Myöhemmin ilmiö kasvaa, ellei mitään tehdä. Kietäväinen on tullut siihen tulokseen, että eläkeläisköyhyys kasvaa rajusti Suomessa tulevaisuudessa. –?Pitää saada lyhytkestoista koulutusta, jolla ihmiset voivat paikata puutteitaan osaamisessa. Useimpien sijoitukset tuottivat yli seitsemän prosenttia. Kolmas ryhmä, jolle työeläkettä kertyy usein vähän, ovat yksinyrittäjät. Kietäväinen murehtii kylmänä pakkaspäivänä Helsingin Kaisaniemessä, Kevan toimitalon ylimmässä kerroksessa pätkätöitä tekevien, osa-aikaisten ja nollasopimuksilla työskentelevien eläkeaikaa. Usein eläkeläisköyhiksi lasketaan ne, joiden eläke on alle tuhat euroa kuukaudessa. Työelämässä tarvitaan myös asennemuutos. Eläkeläisköyhyydestä on monia määritelmiä. Kietäväisen mukaan työelämän muutos on niin valtava, että koko aikuiskoulutusjärjestelmä on rakennettava uudestaan
Ratkaisuja eläkeläisköyhien toimeentuloon voidaan hakea sosiaaliturvaetuuksista, esimerkiksi korottamalla kansaneläkettä tai takuueläkettä tai kehittämällä asumistukea. 21 kuntaa haki 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun. Sen jälkeen ikäraja kytketään eliniän keskimääräiseen kehitykseen. –?Nämä ovat poliittisia ratkaisuja. . On kysymys myös siitä, minkälainen heidän toimeentulonsa on eläkeläisaikana. –?Tässä uudistuksessa eläkeläisköyhyys on gigaluokan juttu. Hänestä kaikille kunnille pitäisi saada yhdenvertainen ratkaisu ja valtion pitäisi tulla rahoituksessa reilummin niitä vastaan. Kokeiluun hakivat Forssa, Harjavalta, Helsinki, Iisalmi, Inari, Jyväskylä, Kirkkonummi, Kitee, Kempele, Kotka, Leppävirta, Liperi, Miehikkälä, Mäntyharju, Oulu, Salo, Somero, Sonkajärvi, Taivassalo, Turku ja Virolahti. Osuus vaihtelee kunnittain paljon.. Lahtisen mielestä kokeilulla myös kasvatetaan eriarvoisuutta kuntien välillä, vaikka pyrkimys on ollut vähentää sitä. Tänä vuonna Turussa täyttää viisi vuotta noin 1?700 lasta, joista 87 prosenttia osallistuu kunnalliseen tai palvelusetelillä hankittuun päivähoitoon. Valtion avustus kattaa viidesosan kustannuksista. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A9 Julkisen sektorin työeläkevakuuttajan Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen muistuttaa, että eläkeläisköyhyyttä estetään parhaiten pitkillä työsuhteilla. Eläkeikä nousi hieman: eläkkeelle siirryttiin noin kuukautta myöhemmin kuin vuonna 2016. Tavoitteena on, että vuonna 2025 eläkkeelle siirryttäisiin 62,4 vuoden iässä. Eläkevaroja on 200 miljardia euroa. . –?On kyettävä näkemään, että vaikeasti työllistyvien osalta ei ole kysymys vain siitä, työllistyvätkö he. Kemppaisen mukaan viimevuotisista ennakkotiedoista huolimatta ratkaisu kokeiluun lähdöstä tuli kunnille päätettäväksi varsin nopeasti. Tässä haussa kunnan omarahoitusosuus on aika merkittävä. Siksi kunnanhallitus vielä vahvistaa mukaan lähdön, jos kunta pääsee kokeiluun. . . . Palvelujohtaja Kristiina Järvelän mukaan kaupungin taloustilanne ei anna myöten arvioiduille 1,5 miljoonan euron lisäkustannuksille. 1 Ratkaisevaa järjestelmän kannalta tietysti on, miten kansantalous kehittyy. Vastauksia voi etsiä myös veropolitiikasta tai sosiaalija terveydenhuollon palveluiden ja lääkkeiden omavastuiden hintojen muutoksista. Alaikäraja nousee vuosittain kolmella kuukaudella vuoteen 2027, jolloin alhaisin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Tulosalueen johtajan Sirpa Kemppaisen mukaan lisäkustannuksiin ei ollut varattu rahaa eikä tiloja olisi välttämättä löytynyt uusille ryhmille. Tampere ei hae mukaan kokeiluun. Rahapula jarrutti kuntia hakemasta kokeiluun Turkua maksuttoman varhaiskasvatuksen lisälasku ei haittaa. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa työeläkkeiden muuttunut tilanne on otettava huomioon.Työeläkejärjestelmä ja sosiaaliturva on sovitettava yhteen. JUSSI LEINONEN/ARKISTO KOKEILU 19?000 lapselle maksuttomasti . Puolueet valmistelevat jo kantojaan uudistukseen. Yksi painottaa yhtä ja toinen toista. TAUSTA Eläkeikä nousi hieman . Päivähoidon maksuihin on tullut vuoden alussa huojennuksia, joten Järvelän mukaan perheet kokevat tilanteen jo aiempaa paremmaksi. Elokuussa alkavaan, vuoden kestävään kokeiluun pääsee mukaan kolmannes ikäluokasta. Kajaani päätti olla hakematta kokeiluun. Perusviestini on, että kun lähdetään uudistamaan sosiaaliturvaa, on katsottava myös tätä kokonaisuutta. elokuuta. Opetusja kulttuuriministeriö on varannut kokeiluun 5 miljoonaa euroa. . Tampereelle raha ratkaisi pois jäännin. Omaan työuraan perustuvaa työeläkettä saa yli 1,4 miljoonaa ihmistä. Kunnan noin 260 viisivuotiaasta 76 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen. Työeläkkeelle siirryttiin vuonna 2017 keskimäärin 61,2-vuotiaana. Vanhuuseläkkeen alaikäraja eli 63 vuotta on ollut pitkään suosituin ikä jäädä eläkkeelle. 20 H . ENSI VAALIKAUDELLA Suomessa on tarkoitus tehdä sosiaaliturvan kokonaisuudistus. Eduskuntavaalien teemaksi se nousee varmasti. Hän arvioi yhdeksi jarruksi sitä, että kuntien on vaikea vetää lyhyen kokeilun jälkeen päätöstä maksuttomuudesta takaisin. Maria Kalliokoski Varhaiskasvatukseen osallistumisen tärkeys voitti kustannusten kasvun niissä kunnissa, jotka hakivat mukaan syksyllä alkavaan kokeiluun viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. MYÖS KEMPELE hakee kokeiluun. Kaupungissa on pitkään keskusteltu maksuttoman varhaiskasvatuksen tärkeydestä, ja aiheesta on myös tehty valtuustoaloite. Isoimpana syynä hän pitää hankaluutta saada henkilöstöä, nimenomaan lastentarhanopettajia ja sosionomeja. . Hän ei työeläkevakuuttajan edustajana esitä ratkaisumalleja, mutta korostaa, että vaihtoehtoja on monia. En halua lähteä tontille, joka ei minulle kuulu. KUNTALIITON kehitysjohtaja Jarkko Lahtinen olisi odottanut maksuttomasta varhaiskasvatuksesta käydyn keskustelun perusteella suurempaa hakijamäärää. Seinäjoella hakua ei edes käsitelty. Kokeilussa tarjotaan 20 tuntia viikossa maksutonta varhaiskasvatusta enintään 19?000 lapselle eli kolmannekselle vuonna 2013 syntyneistä. Lähde: Eläketurvakeskus 1 ”Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa työeläkejärjestelmä ja sosiaaliturva on sovitettava yhteen.” TIMO KIETÄVÄINEN Kevan toimitusjohtaja 1 Työeläkejärjestelmä on kohtalaisen hyvässä kunnossa. Palvelualuejohtaja Maijaliisa Rantanen kuvaa kokeiluun hakeutumista ideologiseksi valinnaksi, josta on ollut poliittisesti vahva näkemys. Varhaiskasvatusjohtaja Tuula Männikön mukaan hakuun kannusti näkemys, että viisivuotias hyötyy ryhmässä toimimisesta ja vertaisoppimisesta. Vuoden kestävä kokeilu tietäisi Turulle vajaan 800?000 euron lisäkustannuksia. –?Kunta joutuu miettimään pidempiaikaisen ratkaisun, oli rahoitusta tai ei. –?Lukemisen oppimisen valmiudet kehittyvät, ja lapsi kaipaa virikkeitä, joita ei ehkä tule aina tarjottavaksi kotiympäristössä. Maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu koskee 5-vuotiaita. . Ne syntyvät asiakasmaksutulojen menetyksestä ja palvelusetelikustannusten noususta. Vuoden kestävä kokeilu alkaa 1. –?En ole varma, mitä lisäarvoa kokeilu tuo. Lisäksi Seinäjoella jo 80–90 prosenttia ikäluokasta on varhaiskasvatuksen eri palvelujen piirissä. . Vuoden alusta vanhuuseläkkeen alaikäraja nousi kolme kuukautta. . Lisäkustannukset eivät olleet kynnyskysymys. 5-vuotiaista noin 76 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen. Männikköä hakijoiden pieni määrä ei yllätä, sillä hakemukseen tarvittujen tietojen hankintakin oli vaikeaa. Varhaiskasvatusjohtaja Aija-Marita Näsäsen mielestä kokeilu on liian lyhyt tulosten saamiseksi. Turku on yksi 21 hakijasta. MAURI RATILAINEN/COM.PIC Noin 150?000 vaikeasti työllistyvää ihmistä voidaan Kietäväisen mielestä saada työmarkkinoille vain niin, että jokaiselle räätälöidään yksityiskohtainen toimenpideohjelma. Kempeleessä arvioidaan, että kokeilu voisi tuoda varhaiskasvatuksen piiriin noin 30 viisivuotiasta. Männikön mukaan määrän ja lisäkustannusten arviointi on hyvin hankalaa. Opetusministeriö valitsee kunnat mahdollisimman pian. Vuonna 2017 työeläkkeelle siirtyi noin 75?000 henkilöä.
Amerikkalaislehti The New York Timesin mukaan edelliset ulkoministerit pitivät huolta, että he tapasivat matkoillaan myös opposition edustajia ja pitivät siten esillä moniarvoisuutta. Marine Le Pen hävisi viime toukokuussa Ranskan presidentinvaalien toisella kierroksella Emmanuel Macronille. Yksi osoitus Kiinan vallasta on Afrikan unionille kustannettu komea päämaja, joka kuuleman mukaan on kyllästetty kiinalaisten salakuuntelulaitteilla. YLLÄTYSVIERAS LILLEN puoluekokouksessa oli Steve Bannon, joka oli muutaman kuukauden ajan presidentti Donald Trumpin päästrategi Valkoisessa talossa. Djiboutissa puolestaan Yhdysvalloilla ja monella muulla maalla on sotilastukikohta. Synkin tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tutkimus oli poikkeuksellisen tarkka, sillä Afrikan nälkätilannetta kartoitettiin jopa kyläkohtaisella tarkkuudella. Nea Alanen Uusimmassa Nature-tiedelehdessä julkaistu tutkimus paljastaa, että Afrikka ei kykene etenemään YK:n asettamien tavoitteiden mukaisesti ja poistamaan nälkää mantereelta vuoteen 2030 mennessä. TRUMPIN HALLINTOA on arvosteltu etenkin epäpätevyydestä. Trump ja Bannon riitautuivat, ja Bannon joutui lähtemään Valkoisesta talosta elokuussa. Kiina on pumpannut miljardeja euroja infrastruktuurihankkeisiin Afrikassa. 65-vuotias Tillerson aikoo jatkaa alkuperäistä ohjelmaa sunnuntaina. Haastajia hänelle ei ole. Se sijaitsee Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Tavoitteiden vertailukohteeksi otettiin maailman tila vuonna 1990. Professori Simon Hayn johtama tutkijaryhmä selvitti lasten aliravitsemusta ja hedelmällisessä iässä olevien naisten osallistumista koulutukseen vuosina 2000–2015. Le Penin mukaan puolue tarvitsee uuden nimen, sillä se on kasvanut aikuiseksi ja on nyt valmis johtamaan maata. KANSALLINEN RINTAMA aloitti lauantaina Lillessä kaksi päivää kestävän puoluekokouksen. Isän vähättelevät lausunnot natsien hirmutöistä olivat liikaa tyttärelle. Le Pen sanoi televisiohaastattelussa puolueensa luonteen muuttuneen nuoresta protestiliikkeestä ensin oppositiopuolueeksi ja viimein hallituskypsäksi puolueeksi. Jokaisessa Afrikan maassa on myös vähintään yksi alue, jossa tavoite tulee toteutumaan. Hän puhunee Keniassa al Shabaab -terrorijärjestöstä. Hänestä tuli presidentti Donald Trumpin hallinnon korkein virkamies, joka vierailee Afrikassa. Kehitystä tarkasteltiin 51 maassa eli lähes jokaisessa Afrikan valtiossa. Le Pen toivoo puolueelleen uutta nimeä Marine Le Penillä ei ole haastajaa puolueensa puheenjohtajaksi. Sitä ennen hän johti äärioikeistolaista ja kansallismielistä Breitbart News -verkkosivustoa. Bannonin suunnitelmissa on avustaa Euroopan äärioikeistolaisia puolueita. Nälän kitkeminen on tärkeää, sillä aliravitsemus vaikuttaa kasvun ja kehityksen lisäksi oppimiskykyyn ja jaksamiseen. Pian hänelle näytettiin ovea myös Breitbart Newsista. Tshad kuuluu maihin, joihin kohdistui Trumpin hallinnon asettama maahantulokielto. Tillerson varoitti Kiinasta USA:n ulkoministeri yrittää ensimmäisellä Afrikan-matkallaan korjata Trumpin sanomisia . The Washinton Postin mukaan niitä ovat olleet muun muassa aids-lääkkeiden saatavuuteen ja mantereen sähköistämiseen painottuvat ohjelmat. Myös Tshadissa ja Nigeriassa taistellaan islamistisia kapinalllisia vastaan. PAHOITTELUMATKASTA ei kuitenkaan ole kyse. Alueella on kyliä, joiden kaikki lapset ovat liian lyhyitä ikäisekseen. YK PÄÄTTI suuressa kehityslinjakokouksessaan vuonna 2000 yhdeksi vuosituhattavoitteekseen äärimmäisen nälän puolittamisen maailmassa. Hänen ensimmäinen kohteensa oli Italia, jossa oikeistopopulistinen Lega sai viikko sitten hyvän vaalituloksen. KANSAINVÄLISEN lastensuojelujärjestön Planin humanitaarisen työn koordinaattori Elinor Bradshaw kertoo, että Afrikassa Afrikka ei pysty kitkemään nälkää määräajassa Aliravitsemuksen kitkeminen maanosasta YK:n asettamassa tavoiteajassa on jäämässä haaveeksi . Kansallista rintamaa johti ennen Marine Le Peniä hänen isänsä Jean-Marie Le Pen. 1 Maasta tuli Afrikan suurin kauppakumppani jo vuonna 2009. Keniassa Tillerson tuli kuitenkin edistäneeksi maan sisäistä vuoropuhelua, ehkä tahattomasti: Kenian presidentti Uhuru Kenyatta tapasi perjantaina oppositiojohtaja Raila Odinga ensimmäistä kertaa julkisesti sitten viime vuoden kiistanalaisten vaalien. Ensimmäisessä etapissaan Etiopiassa torstaina Tillerson tuli paljastaneeksi matkan yhden keskeisen motiivin tai ainakin huolenaiheen: Kiinan vaikutusvallan kasvun Afrikassa. Tillerson keskityy matkallaan myös turvallisuuteen. Uutistoimisto Reutersin mukaan Tillerson varoitti Afrikan maiden hallituksia suvereniteettinsa menettämisestä, jos ne ottavat vastaan lainoja Kiinalta kyseenalaisin ehdoin. Le Pen aikoi ehdottaa uutta nimeä sunnuntaina. Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson tapasi Etiopian ulkoministerin Workneh Gebeye Exxon Mobil -öljy-yhtiön johtajana.. Kiinaa onkin arvosteltu kiinalaisten fi rmojen ja työntekijöiden käytöstä työmailla. Tillerson ja hänen esikuntansa eivät ole näin toimineet ainakaan aiemmilla matkoillaan. Matkaan on kiinnitetty paljon huomiota etenkin sen vuoksi, että Trump puhui Afrikan maista alentavasti viime tammikuussa: hän kutsui niitä kuuleman mukaan persläpimaiksi. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A10 STT, AFP, Reuters LILLE Ranskan äärioikeistopuolueen Kansallisen rintaman johtaja Marine Le Pen haluaa vaihtaa puolueensa nimen. Bannon oli Trumpin läheisimpiä avustajia vuoden 2016 presidentinvaalitaistelussa. Tillersonin mukaan kiinalaiset investoinnit ”eivät luo merkittävästi uusia työpaikkoja paikallisesti”. 1 Kiina on pumpannut miljardeja euroja infrastruktuurihankkeisiin Afrikassa. Salakuuntelua tai ei, Tillerson joka tapauksessa vieraili rakennuksessa. 49-vuotias Le Pen hakee puoluekokouksessa kolmatta kautta puolueen johdossa. Tillersonin mukaan ne voivat jopa menettää hallinnan omaan infrastruktuuriinsa tai luonnonvaroihinsa, jos huonosti käy. Äitien kouluttaminen parantaa mahdollisuuksia ehkäistä lasten nälkiintymistä. Puolueen perustaja erotettiin puolueesta. Nature-lehden julkaisemat uudet kartat perustuvat kahteen laajaan tutkimukseen. Maasta tuli Afrikan suurin kauppakumppani jo vuonna 2009. YHDYSVALLAT ON YHÄ suurin avunantaja Afrikassa, vaikka Trumpin hallinto on uhkaillut keskeisten ohjelmien lopettamisella. Nälänhädän määrä on saatu lähes puolitetuksi myös Afrikassa vuosina 1990–2015. Tillerson joutui perumaan Kenian-vierailunsa toisen päivän ohjelman huonovointisuutensa vuoksi. ETIENNE LAURENT/EPA Lea Peuhkuri Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson lähti kuluvalla viikolla edustamaan maataan Afrikkaan. Trump astui virkaansa viime vuoden tammikuussa
SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A11 1 MAAILMA Koonnut Seppo Ylönen ehun ensimmäisten joukossa Afrikassa keskiviikkona. Trumpin hallinto uhkaili aiemmin avun katkaisemisella. Kiina on investoinut viime vuoksina pelkästään Etiopiaan 12 miljardia euroa.Kiina on rakentanut muun muassa rautateitä ja kehätien.. ”Mitä sitten, jos he ovat venäläisiä. Noin 433 miljoonan euron arvosta apua menee muun muassa Etiopiaan, Somaliaan, Nigeriaan ja Etelä-Sudaniin sekä Tshad-järven alueelle, jossa miljoonia uhkaa nälänhätä. Hyökkääjä oli ollut itsekin hoidossa kyseisessä laitoksessa. STT, AFP WASHINGTON. Toinen asia on köyhyys, joka estää perheitä hankkimasta monipuolista ravintoa. STT, AFP Putin vähätteli vaikutusyrityksiä USA:ssa MOSKOVA. Ihmisiä nähtiin kävelemässä metroraiteilla kohti kaupunkia. Siihen asti Yhdysvallat oli ollut suurin. TRUMPIN APU 3 MRD. EU:n ja Japanin edustajat neuvottelivat lauantaina Brysselissä Yhdysvaltain kauppaneuvottelija Robert Lighthizerin kanssa presidentti Donald Trumpin määräämistä teräksen ja alumiinin tullimaksuista. Tiistaina ulkoministeri Rex Tillerson ilmoitti uudesta apupaketista eri kriiseihin Afrikassa. . Shkreli nousi otsikoihin syyskuussa 2015, kun hänen omistamansa Turing-lääkeyhtiö nosti immuunijärjestelmää heikentävien tautien hoitoon tarkoitetun lääkkeen hinnan 55-kertaiseksi. Apuun sisältyy kymmeniätuhansia tonneja ruokaa. Afrikka on tuttu mantere Tillersonille: hän kävi siellä monta kertaa EPA FAKTA Yhdysvallat suurin avunantaja, Kiina suurin sijoittaja Aliravittua lasta mitattiin Doolowin pakolaisleirillä Etiopian ja Somalian rajalla. Ennen pystyttiin laskelmoimaa. SUURIN LIIKEKUMPPANI . Suuri osa Afrikan väestöstä on maanviljelijöitä, ja useilla perheillä on takapihallaan pieni maa-alue viljelyä varten. STT, AFP LÄÄKEHINTOJEN PEUKALOIJALLE TUOMIO JUSTIN LANE/EPA . Samassa maassa voi olla toisessa paikassa tulva ja toisessa äärimmäinen kuivuus. STT, NTB EU jatkaa tullivääntöä ensi viikolla BRYSSEL. Kanada ja Meksiko saivat vapautuksen lisätulleista. Aiemmin yksi ihminen sai lieviä vammoja metrojunan osuttua häneen Besserudin asemalla Holmenkollenin linjalla. Yksi ihminen jäi metron alle Voksenlian asemalla. Ruuhkan takia pelastusviranomaisilla oli vaikeuksia päästä paikalle. Neuvottelut jatkuvat alkavalla viikolla. Kiinasta tuli Afrikan suurin liikekumppani vuonna 2009. Ainakin kahden ihmisen kerrotaan jääneen metron alle. . Yhdysvallat on suurin humanitaarisen avun antaja Afrikassa. . Kiina investoi Afrikan infrastruktuurihankkeisiin yli 5,7 miljardia euroa vuodessa. Oslon metroturma aiheutti liikennekaaoksen OSLO. Joka seitsemäs somalilapsi kuolee ennen viidettä ikävuottaan. . Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan hänelle on yhdentekevää, yrittivätkö Venäjän kansalaiset vaikuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Kolme naista sai surmansa, kun aseistautunut mies hyökkäsi sotaveteraanien hoitokotiin Yountvillessä San Franciscon lähellä Kaliforniassa. Poliisin mukaan uhri on loukkaantunut, mutta tajuissaan. Yhdysvalloissa on tuomittu lääkepomo Martin Shkreli seitsemäksi vuodeksi vankeuteen sijoittajien johtamisesta harhaan. Väentungos metroasemilla on ollut niin kova, että useiden ihmisten kerrotaan pyörtyneen. Silminnäkijöiden mukaan alkoholilla oli paljon osuutta tapahtumiin. En voisi vähempää välittää”, Putin sanoi NBC-tv-kanavan haastattelussa 13:sta syytteen saaneesta venäläisestä. Poliisin mukaan osa ihmisistä oli myös tapellut keskenään tai ryhtynyt hajottamaan paikkoja. . Holmenkollenin hiihdon maailmancupista johtuva väentungos johti kaaokseen useilla metroasemilla Oslossa. Viljelykaudet muuttuvat, eivätkä kyläyhteisöt pysty luottamaan siihen, että saavat tietyn sadon. –?Ilmastonmuutos on yksi pääongelma. EU kuvasi lauantain neuvotteluja ”suoriksi”. SUN RUIBO/AOP/ARKISTO vallitsevaan nälkään on ainakin kaksi syytä. REUTERS ASEMIES ISKI HOITOKOTIIN 3 LOS ANGELES. Viljelyyn ei voi enää luottaa, ja siksi monet muuttavat kaupunkeihin etsimään elantoa. Kuolonuhrit olivat hoitokodin työntekijöitä. Ilmastonmuutos vaikuttaa sääja viljelyoloihin. Sitten vuoden 2017 alun Yhdysvallat on antanut Afrikkaan lähes kolme miljardia dollaria (2,4 miljardia euroa) humanitaarista apua. Venäläisiä on 146 miljoonaa
Ranskalaisvalmistaja haluaa osoittaa epäilijöille, että leijona karjahtelee ihan tosissaan. –?Aloitin autoalalla sattumalta, Jackson kertoo teekupin äärellä. –?Olen ehkä turhan vaatimaton. –?Sen mahdollisuus automaattipysäköintiin on loistava apu Pariisin liikenteessä. CITROËN PRESSE. Tällä hetkellä Jackson ajaa mustavalkoisella Citroën C3 Aircross -maasturilla. JAGUARIN jälkeen Jackson siirtyi Roverille ja sieltä Citroëniin, jonka toimitusjohtajana hän on ollut vuodesta 2014. Autonhankintakin siirtyy yhä enemmän verkkoon. Autoalan lähivuosia Jackson kuvaa kaikkein jännittävimmiksi. Meiltä odotetaan mukavuutta, designia, luovuutta, historiaa, kekseliäisyyttä ja leikkimielisyyttä. Kirsi Hyytiäinen GENEVE Ranskalaisen autonvalmistajan Citroënin toimitusjohtaja Linda Jackson vastaa ties monennenko kerran Geneven autonäyttelyssä toimittajan ihmettelyyn: nainen autoyhtiön johdossa. Linda Jackson on toistaiseksi yksi harvoista ylimmistä nais johtajista autonvalmistuksen perinteisesti miehisessä maailmassa. Kuluttaja päättää, mistä järjestelmästä tulee suosituin. Tämä on ehkä sukupolvi kysymys. JACKSONIN on sanottu palauttaneen Citroenin takaisin juurilleen kekseliäänä autovalmistajana ja rohkeana suunnittelijana. –?Innostuin autoista niin tulenpalavasti, että ehdin opiskelemaan vasta vuosikymmenten kuluttua. Kaikki valmistajat eivät siis ole menettäneet uskoaan dieselin tulevaisuuteen. Niistä näyttävin on suoraan Exalt-konseptiautosta lainattu i-Cockpit -ohjaamo. Jackson haluaa nuorentaa ostajakuntaa. Ja voivatko autonomisten autojen reittejä käyttää yksinomaan nämä autot, mikä tekisi liikennejärjestelmästä nykyistä kalliimman, Jackson pohtii. Hänen johdollaan ranskalaismerkki aikoo kasvaa ulos Euroopasta aidosti maailman laajuiseksi vaihtoehdoksi. –?Vuonna 2025 arviolta kymmenen prosenttia autoista ostetaan online-palveluissa. Nautin ajamisesta niin paljon, että itseohjautuvia autoja kokeillessani kaipaan hallintamahdollisuutta”, brittijohtaja paljastaa. –?Citroën on ostajan mielestä kaikkein ranskalaisin automerkki. Suomeen autot saadaan vasta loppusyksyllä. Kohta näemme, miten liikumme sähköisellä, itseohjautuvalla tai jaetulla yhteiskäyttöautolla. Citroën yrittää muuttaa autonomistajia jakamaan autoja Earn&Drive -järjestelmällä. Merkittävin tuoteuutuus on uusi 508-malli siis neliovinen D-kokoluokan sedan, jollaisten myynti polkee Euroopassa paikoillaan. Kun tulen suurasiakkaiden tapaamiseen, joku heistä kertoo odottavansa Citroenin pomoa. Opiskelemaan lähtevä Linda ajatteli työskennellä muutaman kuukauden Jaguarin laskutuksessa. CITROËN varautuu itseohjautu vien autojen suurempaan suosioon vasta noin vuoden 2023 jälkeen. –?Aiomme tehdä mallistostamme niin bensa-, dieselkuin sähkökäyttöisen. –?Autot ovat seksikkäitä. Kun sanon, että se olen minä, asiakas katsoo minuun hämmästyneenä: Mutta tehän olette nainen! 59-VUOTIAALLA englantilaisella on takana jo 35 vuoden ura autoteollisuudessa. Kokonaisuuteen kuuluvat kompakti litteä ohjauspyörä, kojetauluun integroitu 10-tuumainen HD-kosketusnäyttö sekä vielä 12,3-tuumainen katseen korkeudelle sijoitettu mittaristo. Näyttelyosaston hopeahohtoinen leijonapatsas on 4,8 metriä korkea ja 12,5 metriä pitkä. –?Se hyöty naiseudesta on, että työni huomataan helpommin. –?Kysymyksiä on vielä paljon: tuleeko niistä turvallisia, kaikkien käyttämiä autoja. EAT-automaattivaihteistossa on kahdeksan pykälää. Haasteeseen on vastattu muotoilemalla uudesta 508:sta loivakattoinen coupé-luokan auto ja varustamalla se uusimmilla teknologisilla houkutuksilla. Samana vuonna kaikkien automalliemme on myös määrä olla sähkökäyttöisiä. Linda Jackson vie Citroënia maailmalle naisenergialla ”Autot ovat seksikkäitä. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A12 Liikenne Kari Pitkänen PSA-ryhmän toinen osapuoli Peugeot on sekin voimiensa tunnossa. –?Haittana on, että autoalalla naisjohtajan on kovemmalla työnteolla todistettava jatkuvasti olevansa oikeassa paikassa. Ranskalaisyhtiön entinen talousjohtaja on pystynyt esittelemään hyvät talousluvut neljättä vuotta peräkkäin. Bensiinimoottoreita on kaksi ja dieselmoottoreita neljä. CYRIL ZINGARO Täältä pesee, ranskalaisleijona karjahtelee. Autonvuokraaja voi palvelussa välittää Sitikkansa vuokrattavaksi silloin, kun ei sitä itse tarvitse. Nautin ajamisesta niin paljon, että itseohjautuvia autoja kokeillessani kaipaan hallintamahdollisuutta. Ranskalaisauton ostaja on Euroopassa noin 59-vuotias. Leijonat marssivat lavalle autonäyttelyssä Uudistunut Peugeot 508 on silmäkarkkia ja teknistä tykistystä parhaimmillaan. Nuoret antavat varmaan helpommin autonhallinnan järjestelmälle
Saksalainen autoalan professori Ferdinand Dudenhöff er kommentoi messujen ongelmaa: ”?On tosi vanhanaikaista asetella autot riviin, laittaa kauniita tyttöjä seisomaan viereen ja odottaa, että ostajat kiinnostuisivat.” Suurimmat autonäyttelyt Pariisissa, Detroitissa, Frankfurtissa ja Tokiossa ovat menettäneet näytteilleasettajia. MARTIAL TREZZINI Ja tältä se näyttää. Volvo ajoi ensimmäistä kertaa Euroopan esittelyyn Polestar-hybridimallinsa. Merkin luoja ja perustaja on ranskalainen André-Gustave Citroën (1878–1935). AUTOALAN murros näkyy Genevessä siinä, että ensimmäistä kertaa sveitsiläisnäyttelystä on poissa suuria merkkejä, kuten Opel, Infi niti ja Cadillac. Klassikkomalleja ovat esimerkiksi Traction Avant (1934), 2CV (1948) ja DS eli ”Iso Kissa” (1955). Nurinkurista tietysti on, että kun teemme kaikkemme voidaksemme hallita omaa elämäämme, emme halua ohjata autojamme.” Manea esitteli Blackberryn turvallisuusohjelmia autoyhtiöille, jotta ne voivat suojautua auton sähköisiin järjestelmiin hakkeroivia vastaan. Sähköllä kilpaa Suomen sorateilläkin. 1 Autoyhtiöt julkistavat uutuutensa ampumalla kaaransa avaruuteen. Ohjaukseen tarvitaan lentolupa, mutta sen kustannukset kuuluvat auton hintaan. Autoyhtiöt julkistavat uutuutensa mieluummin internetissä, tempauksissa, elektroniikkamessuilla tai Teslan tapaan ampumalla kaaransa avaruuteen. Peugeot ja Citroën sulautuivat yhteen PSA-konserniksi vuonna 1976. Kauppoihin noin 500?000 euron ja kahden hengen gyrokopteriautoa odotetaan jo tänä vuonna. Lentävä hollantilainen vaatii nousuun ja laskeutumiseen kiitoradan, eikä se voi siis helikopterin tapaan nousta pystysuoraan ilmaan. Jacksonin mukaan Citroën on aidosti maailmanlaajuinen automerkki viiden vuoden kuluttua. . Teknisesti sähkömoottori on paljon polttomoottoria yksinkertaisempi ja vaatii huomattavasti vähemmän huoltoa. Siis pyörät alle ja menoksi potkurin ja roottoreiden avulla! 1 On vanhanaikaista asettaa autot riviin ja laittaa tyttöjä viereen. Hollantilaisen PAL-V Liberty -lentoauton varausmaksu on mallista riippuen 2?500– 25?000 euroa. Pohjantähti valmistetaan Kiinassa, arvioitu myyntihinta on 150?000 euroa, ja autoa kaavaillaan valmistettavaksi 500 kappaletta vuodessa. Myös autourheilussa on alkanut siirtymä kohti vaihtoehtoisia voimansiirtojärjestelmiä. 1920-luvun lopulla Citroën oli kasvanut Euroopan suurimmaksi ja maailman 4. . –?En aio mullistaa meitä vallankumouksellisesti, strategiamme vain kehittyy. Vuonna 1919 perustettu tehdas valmisti autoja käyttämällä liukuhihnaa ensimmäisenä Yhdysvaltain ulkopuolella. 1 ”Citroën on ostajan mielestä kaikkein ranskalaisin automerkki.” LINDA JACKSON. suurimmaksi henkilöautovalmistajaksi. Moottori käyttää energiaa tehokkaammin ja siirtää käytännössä energian pyöriin, kun perinteinen polttomoottori pystyy parhaimmillaankin hyödyntämään vain 30 prosenttia polttoaineen energiasta. Formula E -kilpa-sarja on jo täydessä käynnissä, ja myös rallipuolella sähköautoilla ajetaan kilpaa ehkä vuodesta 2019 lähtien. . Genevessä ei nähdä myöskään sähköauto Teslaa. Itseohjautuvat autot ovat tulossa. –?Noin puolet tuolloin valmistamastamme 1,6 miljoonasta autosta myydään silloin Euroopan ulkopuolella. Vaarana on, että autojärjestelmiin murtaudutaan kuten tietokoneisiin tai matkapuhelimiin. JUURI NYT MARTIAL TREZZINI Genevessä auto jo lentää, ja kohta ei ajetakaan itse KOLUMNI Kirsi Hyytiäinen palaute @lannenmedia.fi Tämän kevään Geneven autonäyttelyn hengen kilpisti sanoiksi teknologiayhtiö Blackberryn turvallisuusjohtaja Alex Manea: ”Olen ihan täpinöissäni: Pian pääsen autoon, jota minun ei tarvitse ajaa. Juuri siksi näyttelyn alla Geneven autonäyttely ja Berliinin IFA-elektroniikkamessut julkistivat uuden yhteistyönsä. Genevessä esitelty omailmeinen C4 Cactus ratsastaa legendaarisen Rättisitikan eli 2CV:n menestyksellä. TAUSTA Citroënin tarina . Cupra e-Racerin kaltaisilla sähköralliautoilla ajetaan tosi kisoja kenties ensi vuonna. Tällä hetkellä Euroopan ulkoinen menekki on vain 27 prosenttia. . SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A13 Liikenne Olemme ylpeitä ranskalaisuudestamme, Jackson sanoo ensi vuonna sata vuotta täyttävästä yhtiöstään. . GENEVESSÄ esitellään jo nyt vino pino sähköautoja. Lentoautojen käyttäminen oikeassa elämässä vaatisi ainakin melkoista lainsäädännön myllerrystä. Vuonna 2016 emoyhtiön nimeksi muuttui Groupe PSA. Cupra e-Racerin jatkuva teho on 300 kilowattia ja huipputeho jopa 500 kW. Cupra e-Racer on täyssähköinen kilpa-auto, joka perustuu bensiinikäyttöiseen Seat Leon Cup Raceriin. Genevessä pääsee ihastelemaan myös maailman ensimmäistä sarjatuotantoon tulevaa lentävä autoa eli PAL-V:tä. Kari Pitkänen Seatin Genevessä esittelemä Cupra e-Racer rikkoo rajoja: se on ensimmäinen täyssähköinen vakioluokan kilpa-auto maailmassa. Lisäksi liike-ener giaa otetaan talteen jarrutettaessa. Jo ensi syyskuussa saksalaisilla teknologiamessuilla nähdään enemmän autoja ja toisaalta tulevissa Geneven autonäyttelyissä yhä useammin älybiilejä. Aluksi lentäviä autoja on luvattu valmistaa vain 90 kappaleen sarja. Huippunopeus on 270 kilometriä, ja kiihdytys nollasta sataan kestää 3,2 sekuntia. Tuomme kauppoihin vuosittain ainoastaan yhden uuden mallin, jotta saamme sen markkinointiin tarpeeksi aikaa. Yhtiön eniten myyty bestseller-malli ympäri maailmaa on C3 Aircross -katumaasturi
Niko Peltola teki runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittuneelle Ässille 1+1 pistettä. Minun ei tarvinnut mennä edes koppiin ennen peliä. Runkosarjan ykkönen Kärpät ei halunnut lähteä pudotuspeleihin viiden ottelun tappioputkessa. Kun Hunters joutui urakoimaan samoilla hyökkääjillä, me pääsimme pelaamaan kaiken aikaa neljällä ketjulla. Kolmannessa erässä Ville-Oskari Heikkilä JHT:n johtonumeroiksi jo 5–3. Erän loppupuolisko meni molemmin puolin jäähyilyksi. 2–2-tasoitus kirjattiin Jesse Espolle. Lisäksi Bertrand voitti sarjan tehotilaston lukemalla +31. Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton. Tappara kohtaa puolivälierissä runkosarjan kuutosen eli viime kevään fi naalivastustajansa KalPan. Ässien ensimmäisen kierroksen pudotuspelivastustaja Lukko romahti kotikaukalossaan 1–5 Ilvekselle, josta Sami Sandell saldosi 2+1 pistettä. –?Mielenkiintoinen kevät on edessä, se on varmaa, Rautakorpi sanoi. JONI PETRELL. Ässät peittosi kotijäällään HIFK:n 4–1. Välieräsarjan tärkein opetus oli hänen mukaansa johtoasemassa pelaaminen, joka ajoittain on tuottanut vaikeuksia. Kotijoukkueen maalinteon aloitti Jarno Palola 1–1-ylivoimaosumalla. Toisessa erässä Hunters kävi kahteen otteeseen johdossa Jevgeni Solovievin ja Moses Mustosen maaleilla. Yksi ottelun ratkaisuhetkistä nähtiin toisen erän viimeisellä minuutilla, kun Jere Espo ja Nico Joki siirsivät JHT:n 4–2-johtoon. –?Ensinnäkin meillä oli parempi maalivahtipeli, ja liikuimme paremmin joukkueena. JYPin Juuso Puustinen jäi kahden maalin päähän. Nyt pelaajatkin ymmärtävät, että pitää vain uskaltaa pelata, vaikka olisi kuinka kovat paineet. Kärppien, TPS:n ja Tapparan tavoin pudotuspelit aloittaa kotikentällään JYP. Tappara lähtee puolustamaan mestaruutta, mutta haastajia on varmasti enemmän kuin moni uskoi syksyllä. Runkosarjan pistepörssin voittanut JYPin hyökkääjä Antti Suomela saldosi Liigassa yhteensä 21+39 pistettä ja KooKoota vastaan 1+1. Neljä viimeistä peliään peräkkäin hävinnyt Lukko hävisi runkosarjan 14:stä viime ottelustaan 11. Kärppien hyökkääjä Charles Bertrandin maalihanat pysyivät kiinni viimeisten seitsemän ottelun ajan, mutta kauden aikana tehdyt 32 maalia veivät hänet maalipörssin voittoon. Hunters tuli vielä kahden maalin päähän Reno Goodwinin osuessa ylivoimalla. TAPPARA OLI lauantaina vaikeuksissa kotiottelussaan HPK:ta vastaan, mutta voitti lopulta 4-3 ja piti kolmannen sijansa runkosarjassa. MONILLA TAHOILLA odotettu Satakunnan paikalliskamppailu Ässät–Lukko toteutuu jääkiekkoliigan pudotuspeleissä. Runkosarjan voittaja Kär Satakunnan derby Liigan pudotuspeliavauksen herkkupala Runkosarjan voittopokaali ei suuria tunteita ainakaan kärppäkapteeni Lasse Kukkosessa Hanna Perkkiö KALAJOKI (KP) JHT Kalajoki kirkasti vuoden takaisen Suomi-sarjan hopean mestaruudeksi, kun se kukisti lauantaina Porvoon Huntersin 6–4 (0–0, 4–2, 2–2). Toisen karsintaparin muodostavat Hermes ja Koovee. YHTEYSTIEDOT Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Osaston esimies: Juha Savela 050 598 2064 SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A14 OIKEAT NUMEROT 14, 17, 21, 22, 33, 36, 39 LISÄNUMERO 32 PLUSNUMERO 22 7 oikein kappaletta, JOKERINUMERO 0875719 LOTTO OULU (STT) Kärppien ja KalPan päätöskierroksen kohtaamisessa ei ollut enää pelillistä panosta, joten mielenkiinto kohdistui pelaajien henkilökohtaisiin titteleihin. Hyvässä vireessä ollut JHT:n kakkoskenttä näytti kuitenkin kyntensä. Se varmistui, kun Ässät voitti runkosarjan viimeisellä kierroksella kotijäällään HIFK:n ja Pelicans hävisi vieraissa Liigassa viimeiseksi jääneelle Sportille. –?Itseluottamuksen kannalta tärkeä voitto. Hän jäi päätöskierroksella pisteittä, kuten jäivät myös samoihin 39 pisteeseen yltäneet Kärppien Miika Koivisto ja Ässien Maksim Matushkin. On hieman haikea fi ilis, kun pelit loppuvat runkosarjaan, tunnelmoi Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen. Lukko piti runkosarjan yhdeksännen sijansa, kun Pelicans hävisi runkosarjan päätteeksi Sportille 3–4. –?Kausi oli iso pettymys. HANNA PERKKIÖ 1 Nyt pelaajatkin ymmärtävät, että pitää vain uskaltaa pelata, vaikka olisi kuinka kovat paineet. JHT:n Niklas Sundfors osui vielä kertaalleen tyhjään maaliin, ja Huntersin Janne Nukarinen kavensi viimeisellä sekunnilla loppunumeroiksi 6–4. Näin ensimmäisen pudotuspelikierroksen otteluparit ovat SaiPa– Pelicans ja Ässät–Lukko. Toisen kierroksen varmat puolivälieräparit ovat Tappara–KalPa ja JYP–HIFK. –?Lataus oli tänään täydellinen. Kärpät ja TPS odottavat puolivälierävastustajia ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelupareista. Pystyimme kolmannessa erässä pelaamaan sellaista peliä, jota vaaditaan pudotuspeleissä, Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Manner sanoi. Puolustajien pistepörssin vei tehtyjen maalien ansiosta KalPan Mathew Maione tehoin 15+24=39. Samalla joukkue varmisti paikkansa Mestis-karsintaan voittamalla välieräsarjan 3–1. –?Tänään pelattiin tyylikkäästi loppuun asti, ja se pidetään jatkossakin. Voitto lähes 600-päisen kotiyleisön edessä irtosi päävalmentaja Joni Petrellin mukaan ehjällä joukkuepelillä. –?KalPa herättää kunnioitusta, se on kova joukkue. Parhaita pelaajiaan kevätkauden mittaan muualle myynyt KooKoo puolestaan nöyryytti kotiyleisöään, sillä kouvolalaisjoukkueen kokoonpanossa oli vain 14 kenttäpelaajaa, viisi puolustajaa ja yhdeksän hyökkääjää. Niinpä se voitti KalPan 2–0 ja sai pelin jälkeen vastaanottaa runkosarjan voittopokaalin hyvillä mielin. Mestis-paikkaan vaaditaan neljä voittoa. JHT jatkaa Mestiksen karsint Huntersin Valtteri Lemmetty sai seurata sivusta, kun Ville-Oskari Heikkilä (oik.) tuuletti Jesse Espon syötöstä syntynyttä 5-2 -osumaa. Se varmistui, kun JYP nöyryytti varamiehistä KooKoota vieraissa 5–1. Keskitymme kuitenkin lähinnä omaan peliin, nyt pidetään vähän taukoa eikä tulla jäähallille, sanoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi. Kapteeni (Henri) Mustoselle isot kiitokset siitä, miten hän sai joukkueen pelaamaan, valmentaja Petrell summaa. Ensi viikon perjantaina alkavassa Mestis-karsinnassa JHT Kalajoki kohtaa Heinolan Peliitat
Suomalaisten pistepörssissä neljäntenä oleva Granlund on kerännyt 63 pelaamassaan ottelussa tehopisteet 19+38=57. – Valitettavasti ei. Jokisen tilastot ovat sen sijaan jotain aivan muuta. Viime vuonna homma kaatui protesteihin, mutta nyt saimme makean revanssin. Kronan voitti Keskimaan kakkosen rpät nollasi KalPan herättänyt. –?Ei ole tekosyitä. Hänen sopimuksena päättyy tähän kauteen, joten maalit ovat tärkeitä työnäytteitä tulevaa ajatellen. Seuraavat kolme maalia teki kotijoukkue, joten Muik joutui takaa-ajajaksi. Suomalaishyökkääjä Mikael Granlund kerrytti pistepottiaan antamalla maukkaan passin Eric Staalin 2–3-osumaan. Karsinnan pelaamistapa päätetään, kun on tiedossa II–divisioonista halukkaat lohkovoittajat karsintaan. Osuma jäi Vancouverille lopulta laihaksi lohduksi, sillä Minnesota nappasi 5–2-vierasvoiton. Kun liitto sanktioiden uhalla velvoittaa ottamaan nousun vastaan, seurajohto päätyi siihen, ettei karsintoihin lähdetä. Se tuottikin tulosta, kun Aleksandrs Visockis kavensi ja kolmannen erän alussa Felix Nyfors toi Muikin tasoihin. Muik meni Erik Backlundin osumalla johtoon avauserän puolivälin jälkeen. Tomi Sippola, Kristian Åsvik ja Robin Bjon veivät Kronanin 3–0-johtoon toisen erän jälkeen. Järvenpään Haukat voitti viidennen kohtaamisen maalein 7–3 (2–1, 1–1, 4–1) ja uusi sarjapaikkansa. Vancouver on ollut yksi kauden heikoimmista joukkueista NHL:ssä, eikä kotitappio muuttanut kurssia. Kronan vei mestaruuden otteluvoitoin 2–0. Jokaisen täytyy katsoa peiliin ja miettiä, millaisia asioita voi tuoda pöytään, Vancouverin ruotsalaismaalivahti Anders Nilsson sanoi NHL:n verkkosivuilla. Nautitaan nyt tästä, Kaskilahti sanoi. Loukkaantunutta Ben Bishopia tuuraava Lehtonen on pelannut tällä viikolla kaksi ottelua, ja molemmissa hänet on onnistuttu yllättämään vain kerran. Muikin kausi jatkuu karsinnoissa KRUUNUPYY (KP) IK Kronan pääsi lauantaina juhlimaan jääkiekon Keskimaan alueen kakkosdivisioonan mestaruutta, kun se otti fi naalisarjan toisen voiton KoMu HT:sta selvin lukemin 7–1 (2–0, 1–0, 4–1). Kangasniemi, Jakob Hellström ja Sippola vastasivat Kronanin lopuista osumista. Jatkossa komento siirtyi taas Haukoille. LEHTIKUVA/TIMO HEIKKALA HELSINKI/VANCOUVER (STT) NHL-tulevaisuudestaan pelaavan Jussi Jokisen maalituska on pikkuhiljaa helpottanut. Karsinnasta kaksi parasta joukkuetta pääsee Suomi-sarjaan kaudeksi 18–19. Peräti neljää eri seuraa tällä kaudella edustanut Jokinen on saalistanut vaatimattoman pistepotin 3+6. Muikin taival jatkuu Suomisarjan karsintaan yhdessä II-divisioonista tulevien lohkovoittajien kanssa. Henkilökohtaisesti olisi ollut mukava lähteä mittaamaan tasoamme nousukarsintaan. Käytännössä mestaruus ratkesi, kun William Kangasniemi teki päätöserän ensimmäisellä minuutilla 4–0-osuman. Jokisella lupaava startti Vancouverissa taan. 4–3-johtomaali syntyi tasakentällisin ja kahden ylivoimamaalin turvin Haukkojen johto oli jo 6–3. Kronan hallitsi peliä alusta loppuun. Suomen aikaa varhain lauantaina Jokinen viimeisteli toisessa erässä kotijoukkueen 2–2-tasoitusmaalin luutimalla irtokiekon verkon perukoille. Olisi urheilullisesti reilumpaa, että seurat saisivat ensin pelata karsinnat ja vasta sitten arvioida riittävätkö resurssit pelaamiseen ylemmällä tasolla, Kaskilahti kertoi. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A15 JÄRVENPÄÄ (KP) Ei onnistunut Muik Hockey vielä pelaamaan kuiville jääkiekon Suomi-sarjan karsinnoissa. Hiljattain Vancouveriin siirtynyt kiekkokonkari on pelannut uudessa seurassaan kolme ottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia. Kari Lehtonen keräsi Dallasin maalilla 26 torjuntaa. Palkinnon luovutti SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi. Nyt hän on kuitenkin tehnyt maalin kahdessa viime pelissään, joten pitkä kuivuus on muuttumassa orastavaksi vehreydeksi. Kronanin valmentaja Petri Kaskilahti oli tyytyväinen, kun tavoite toteutui. Muissa kierroksen NHL-peleissä Columbus kaatoi kotonaan Detroitin 3–2, Dallas kotonaan Anaheimin 2–1 ja Calgary vieraissa Ottawan 2–1. Viimeinen sinetti nähtiin nelisen minuuttia ennen loppua, kun Haukkojen Toni Wallenius pisti kiekon tyhjään Muik-maaliin. –?Mestaruus oli jo syksystä lähtien tavoitteemme. Suomi-sarjan nousukarsintaan Kronan ei kuitenkaan lähde. Jokinen aloitti kautensa Edmontonissa, siirtyi sieltä Los Angelesiin ja edelleen Columbukseen, josta matka jatkui Vancouveriin
Nibacoksen maalilla KoskiVähälälle kirjattiin 20 torjuntaa. HIMANGAN PALLO hävisi ensimmäisen välieränsä Mailattomia vastaan. Reilu minuutti myöhemmin Paapat johti 3–1, kun Janne Karvonen ja Mika Joensuu pistivät pallon Jari Koski-Vähälän taakse. Tällä kertaa asialla oli Laitila, joka laukoi numeroiksi 4–1. –?Toholammilla on muutama aktiivinen ”hullu”, jotka ovat lähteneet toimintaa pyörittämään. Valtonen, 38, toimi Sportin päävalmentajana neljä kautta eli koko vaasalaisjoukkueen liigarupeaman ajan vuosina 2014–2018. Toiset välierät pelataan ensi lauantaina Nibacoksen ja HiPan kotisaleissa. VAASA/SEINÄJOKI (KP) Nibacoksen ja Himangan Pallon pudotuspelit miesten salibandyn kakkosdivarissa alkoivat lauantaina tappioilla. Harrastajat halutaan seuroihin Sulkapalloliitossa on jalkauduttu kouluihin ja panostettu nuorisotyöhön Tommi Saksa pelaa Kokkolassa sekä kaksinettä nelinpelissä. Erityisenä kohderyhmänä ovat olleet lapset. Lopussa HiPa haki tasoitusta ilman maalivahtia pelaten, mutta MLT kesti HiPan rynnistyksen. On heikommin toimivia seuroja, mutta sitten on Toholammin kaltaisia valopilkkuja, jossa juniorisulkapalloon on saatu luotua melkoinen buumi. Erityisesti Saksa kaipaa lajin pariin lisää tyttöjä. Mikäli kolmas peli tarvitaan, se on vuorossa heti perään sunnuntaina. Sulkapalloliitossa koulutusja nuorisopäällikkönä toimiva Saksa lähti mukaan, kun seurasta päätettiin lähteä isommalla porukalla Kokkolaan. Harrastajia sulkapallolla on paljon, mutta seuroissa ja kilpailuissa pelaajia on vähemmän. Hyvässä vauhdissa oli myös Sulkapalloseura Driven Tommi Saksa, joka aloitti urakkansa niin kaksinkuin nelinpelissä voitokkaasti. –?Nykyään pelaan enää omaksi ilokseni ja nuorempien kiusaksi, Saksa hymyili. Tomek Valtonen lähtee Sportista. –?Kaikki linkittyy siihen, että saisimme seuroihin lisää väkeä. Mielellään sellainen persoona, joka osaa brändätä itsensä. –?Sulkapallolla on Suomessa noin 150?000 harrastajaa, mutta seuroissa on jäseniä vain noin 7?000. Noiden lukemien välillä on mieletön ero. Minä kokeilin myös ja se oli menoa, Tapaninen naurahtaa. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A16 Urheilu Jarno Herranen KOKKOLA (KP) Sulkapallon Tähtikisat saatiin Kokkolassa hyvään vauhtiin lauantaina. ?–?PM-kisoihin en ole aikaisemmin osallistunut, mutta toukokuussa ne ovat Tampereella. Rehellisesti sanottuna tilanne on huolestuttava. Vaasalainen SB Paapat kaatoi Nibacoksen 5–2 (1–0, 2–1, 2–1). –?Meillä on meneillään MiniSulkis-hanke, joka on tarkoitettu 4–9-vuotiaille lapsille. Jalkautuminen päiväkoteihin ja kouluihin on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on seuratoiminnan kehittäminen. Jukka-Pekka Kinnunen vastasi Nibacoksen avausmaalista toisen erän alussa. Toinen erä oli HiPan kannalta synkkä. Pelaajavalmentaja Kinnusen 3–2-ylivoimamaali nosti vieraat peliin mukaan päätöserän alussa. On Suomessa muitakin Toholammin kaltaisia hyviä esimerkkejä, mutta enemmän niitä saisi olla, Saksa toteaa. Siis vielä. Kinnusen 1-1-tasoitus syntyi ajassa 20.52. Jälkimmäisessä parina toimii seurakaveri Eemi Seppälä. Juuri ennen erätaukoa HiPa sai kylmää vettä niskaansa, kun Jouni Lampinen toi MLT:n tasoihin ajassa 19.50. Veteraanisarjoissa Tapaninen on kokenut jyrä, mutta yhdet kisat ovat vielä kokematta. Nibacos ja HiPa avasivat välierät tappioilla VAASA (STT) Tomek Valtonen ei jatka jääkiekkoliigassa pelaavan Sportin päävalmentajana. Tarvitsemme lisää sekä harrastajia että osaavia ja koulutettuja vetäjiä. Sulkapallon pariin kaivataan nuoria, mutta Tapaninen on loistava esimerkki siitä, että vanhempanakin lajiin voi hurahtaa. Tuomas Palovaara ennätti istua estämisestä saamaansa jäähyä vain 20 sekuntia, kunnes Teemu Turigin viimeisteli ylivoimalla numeroiksi 3–1. Kolmannessa erässä HiPa sai kirivaihteen päälle. SULKAPALLOLIITOSSA ON viimeisten vuosien aikana pyritty tuomaan lajia tunnetummaksi. –?Sellainen pitäisi saada heti. Jatkossa yksi tärkeä työ onkin siinä, että saisimme harrastajia enemmän seurojen pariin, Saksa listaa. Hopeisia lätkiä on kertynyt saman verran. KP/JARNO HERRANEN Mestari pelasi kotikentällään Kokkolan Tähtikisoissa nähtiin myös tuore Suomen mestari, kun viikko sitten 55-vuotiaiden SM-kultaa voittanut SC Kokkolan Perttu Tapaninen oli mukana kotikisoissaan. Valtosen sopimuksen purkamisesta tiedotti vaasalaisseura verkkosivuillaan. Thomas Backman teki vaasalaisten viidennen maalin ajassa 55.41 ja käytännössä ratkaisi ensimmäisen kiinnityksen kohtalon. Kinnusen maaleihin syöttöpisteet keräsicät Tommi Tilus ja Petteri Toivola. Ihan uusi asia mestaruuden voittaminen ei Tapaniselle ole, sillä nyt palkintokaapissa on kahdeksan SM-kultaa. Ottelun avausmaalin laukoi HiPan Tuomas Kinnunen ajassa 9.07. Sport jäi tänään päättyneessä Liigan runkosarjassa viimeiseksi eli 15:nneksi. –?Olin 27-vuotias, kun ensimmäisen kerran koskin mailaan tosimielessä. Vieraat selvittivät ensimmäisen alivoimansa, mutta hetkeä myöhemmin Pekka Laitila muutti tilanteeksi 2–1. –?Tyttöjä on todella vähän. –?Päädyimme tähän ratkaisuun siksi, että tarvitsemme uuden alun ja lähdemme sitä kautta rakentamaan uutta tulemista, toteaa Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén. Asuin silloin Iisalmessa ja naapuri oli aloittanut sulkapalloharrastuksen. Tällä kerralla aion olla mukana. Eikä Saksa laittaisi pahakseen, vaikka Suomeen saataisiin nopeasti Anu Niemisen tai Ville Långin kaltainen kansainvälisen tason menestyjä, joka toisi lajille huomiota ja toimisi nuorille esikuvana. SM-kisoissa välierä oli tiukka, mutta loppuottelussa pääsin heti alussa oikeaan rytmiin, Tapaninen kertaa. Toholampi on siitäkin hyvä esimerkki, että kun toiminta on saatu laadukkaaksi, sana kiirii ja imua sulkapalloon on, Saksa selvittää. Yhteistyö päiväkotien ja koulujen kanssa on käynnistynyt hyvin, Saksa kertoo. Ville oli erilainen ja onnistui tekemään itsestään lajirajat rikkovan kiinnostavan brändin. Voitto jäi Seinäjoelle maalein 4–3 (1–1, 3–0, 0–2). Sport päätti kautensa 4–3-kotivoittoon Pelicansista. Lisäksi olen kiertänyt kouluilla pitämässä mailapelipäiviä, joissa sulkapallon lisäksi tuodaan tunnetuksi tennistä, pöytätennistä ja squashia. Tuossa vaiheessa pelikello näytti aikaa 36.55 ja seuraavan kerran kello pysähtyi kotijoukkueen maalin merkiksi ajassa 37.28. Seuroissa työtä tehdään monella tasolla. Lisää tuli muutamaa minuuttia myöhemmin. Jani Blankenship kuittasi kuitenkin lukemat 4–2:een kolmisen minuuttia myöhemmin. Sport aikoo julkistaa uuden päävalmentajansa tulevalla viikolla. –?On tässä sen verran kokemusta jo kertynyt, ettei käsi rupea vapisemaan heti ensimmäisessä pelissä. Nibacos pysyi pelissä mukana aina päätöserään saakka. Jussi Pietilä kavensi, kun erä oli vanhentunut vajaat viisi minuuttia ja hetkeä myöhemmin HiPa oli maalin päässä Palovaaran osumalla. Ilme meni kuitenkin vakavammaksi, kun puhe kääntyi suomalaisen sulkapallon nykytilaan
erä: 40.58 Niklas Friman (Ville Viitaluoma) 3–3, 45.44 Kristian Kuusela (Jukka Peltola-Henrik Haapala) 4–3 yv Jäähyt: Tappara 3x2 min, HPK 6x2 min. JYP ...............................12 9 2 1 58– 15 29 TPS ................................11 8 2 1 43– 21 28 Sport ............................12 9 3 46– 30 27 RoKi ...............................11 7 1 3 59– 23 22 Hermes.........................12 3 2 7 27– 43 13 Red Wings ....................13 3 1 9 34– 54 10 KalPa Akatemia .............11 1 1 2 7 9– 36 7 Puhti .............................12 1 1 10 18– 72 5 Seuraavat ottelut: 11.3. Lohkovoittajat KuPS, SJK, Ilves, Honka ja Inter suoraan puolivälieriin. Akaa-Volley kohtaa liigakarsinnoissa Ykkössarjan kakkosen, ja Isku Ykkössarjan mestarin. puolivälierät (neljällä voitolla välieriin): K-Vantaa–TuTo 3–2 ja (1–1, 0–1, 1–0, 0–0, 1–0). Haukat säilyy Suomi-sarjassa voitoin 3–2. Kuusi ensimmäistä joukkuetta selviytyivät suoraan puolivälieriin. kierrosta: Itälohkon puolivälierät, 5. Hermes KalPa Akatemia Naisten Suomi-sarja: Virkiä–APV 2–3. 3. 30 20 5 5 58– 23 65 Liverpool .................... erä: 33.34 Sami Sandell (Teemu Lepaus-Teemu Rautiainen) 0–4, 37.14 Valtteri Viljanen (Sami Sandell) 0–5, 38.17 Simo-Pekka Riikola (Arttu IlomäkiJanne Keränen) 1–5. Seuraavat ottelut arvotaan maanantaina 12.3. –?Se oli sellainen peli. Pudotuspelit ovat sitä aikaa, jota varten tässä on pitkään tehty töitä. Joukkueiden todellinen kunto mitataan seuraavien viikkojen aikana, Junno pohti. Kronan Keskimaan alueen mestariksi voitoin 2–0. oma maali 2–1. erä: 9.11 Aku Kestilä (Aleksi Mustonen-Iikka Kangasniemi) 0–1 yv, 11.54 Olavi Vauhkonen (Joel Kiviranta) 1–1, 16.01 Joni Tuulola (Tomi Körkkö-Joel Kiviranta) 2–1 yv.17.06 Joel Kiviranta 3–1. SU: Joonas Kemppainen 2+0. Chris Wood 0–2, 81. oma maali 1–0, 76. 60 23 7 5 25 163– 177 88 Lukko ......................... –?Odottavat fi ilikset. Jose Rondon 1–0, 21. Futsal-liigan runkosarjan kahdeksan parasta eteni puolivälieriin, joiden otteluparit valitaan tänään Tampereella. Ruotsin SHL: Örebro–Djurgården ja. 2Jalkapallo Suomen Cupin lohkovaiheen päätöskierros: Lohko A: PS Kemi–AC Oulu 1–2 (1–0), KuPS–RoPS 2–0 (1–0), AC Kajaani–MuSa 2–0 (2–0) KuPS ..............................5 5 22– 6 15 AC Oulu ..........................5 3 1 1 13– 12 10 RoPS ..............................5 2 1 2 12– 7 7 AC Kajaani .....................5 2 3 10– 14 6 PS Kemi .........................5 1 1 3 6– 10 4 MuSa .............................5 1 4 5– 19 1 Lohko C: JJK–Haka 1–2 (1–0), GrIFK–Viikingit 2–1 (1–0) Ilves ...............................5 3 2 11– 3 11 FC Lahti..........................5 3 2 12– 8 11 Haka ..............................5 3 1 1 11– 6 10 JJK .................................5 2 3 6– 9 6 GrIFK .............................5 1 4 6– 11 3 Viikingit .........................5 1 4 4– 13 1 Lohko D: KTP–PEPO 6–1 (2–1), Honka–HJK 2–1 (1–0) Honka ............................5 5 15– 3 15 HJK ................................5 4 1 19– 4 12 HIFK ...............................5 2 1 2 10– 7 7 KTP ................................5 2 3 10– 10 6 Gnistan ..........................5 1 1 3 2– 17 4 PEPO .............................5 5 3– 18 Lohko E: TPS–EIF 0–0, Honka Akatemia–Inter 0–7 (0–2) Inter ...............................5 4 1 18– 2 13 EIF..................................5 3 1 1 7– 5 10 IFK Mariehamn ..............5 2 1 2 11– 8 7 TPS ................................5 1 4 3– 2 7 Honka Ak. 60 20 7 4 29 145– 157 78 Jukurit ........................ B-nuorten Mestis KJT Haukat IPK/KalPa 7-1, S-Kiekko RoKi 4-5, Jokipojat TPS Akatemia 1-5. ottelut (4 voitolla lohkovälieriin): Salavat Ufa–Avangard Omsk 2–1 (1–0, 1–0, 0–1). 22 13 2 1 6 85– 48 44 SoVo ........................... KJT Haukat ...................17 11 2 4 94– 52 34 GrIFK ............................15 10 1 1 3 63– 39 33 TPS Akatemia ...............15 9 1 3 2 62– 44 32 IPK/KalPa .....................16 9 1 1 5 66– 56 30 KOOVEE .......................15 8 2 1 4 66– 38 29 Jukurit ..........................15 8 2 5 61– 34 28 Hermes.........................15 5 1 1 8 52– 61 18 RoKi ..............................15 3 2 10 36– 72 11 Jokipojat ......................16 2 1 1 12 34– 72 9 S-Kiekko .......................15 1 1 13 43– 109 4 Seuraavat ottelut: 11.3. (HV: Max Wärn 1+0), Rögle–Luulaja 3–5, Malmö–Mora 6–1 (Ma: Tuukka Mäntylä 0+1). erä: 55.22 Aku Kestilä (Libor Sulak-Aleksi Mustonen) 3–3 yv, 58.55 Mikko Laine (Aleksi Ainali-Ville Saukko) 4–3 sr Jäähyt: Sport 7x2 min, Pelicans 2x2 min. II-divisioona, Keskimaan alueen 2. 2–1, Frölunda– Brynäs 8–3 (B: Juuso Ikonen 1+1), Linköping–Växjö 1–3, Färjestad–HV 71 4–3 ja. 30 10 7 13 35– 49 37 Watford .......................29 10 6 13 39– 47 36 Brighton ..................... Espanjan liiga: Eibar–Real Madrid 1–2, Sevilla–Valencia 0–2. erä: 20.19 Aleksi Mustonen (Jesse Mankinen-Roni Rukajärvi) 3–2. Ensimmäisenä valitsee KaDy, sen jälkeen vuoro on Sievi FS:llä. erä: 44.32 Henrik Koivisto (Robin Jacobsson-Ville Järvinen) 1–4, 51.03 Miha Verlic (Anton Stråka) 1–5 Jäähyt: KooKoo 2x2 min, JYP 3x2 min. Seuraavat ottelut: 12.?3. Hermes S-Kiekko, KOOVEE RoKi, Jukurit TPS Akatemia KHL:n pudotuspelien 1. ......................5 5 0– 19 Suomen Cup jatkuu puolivälieräkarsinnoilla. West Bromwich–Leicester 1–4 (1–1) 8. Willian 1–0, 32. Jarno Herranen SIEVI (KP) Sievi FS–KaDy 2–4 (0–3) Viime kevään fi naalistit Sievi FS ja jyväskyläläinen Kampuksen Dynamo ovat pelanneet vuosien saatossa monta klassikko-ottelua Futsalliigassa. Naisten Mestis Sport KalPa Akatemia 4-0 , RoKi Red Wings 4-3 , JYP Puhti 12-1. Chelsea–Crystal Palace 2–1 (2–0) 25. 30 7 9 14 36– 57 30 Southampton ............. 2. 2Salibandy Miesten liiga: Nokian KrP–SalBa 11–5 (5–0, 0–3, 6–2), EräViikingit–Oilers 9–3 (4–2, 2–1, 3–0), Indians–SB Welhot 8–6 (3–3, 3–2, 2–1), OLS–Steelers ja. Everton–Brighton 2–0 (0–0) 60. AH: Juha Metsola 28/30 torjuntaa. III-divisioona, Pohjoisen alueen 2. 30 6 9 15 28– 48 27 Stoke ...........................29 6 9 14 28– 54 27 West Bromwich .......... fi naali (kahdella voitolla mestariksi): Kronan–KoMu HT 7–1 (2–0, 1–0, 4–1). Kelechi Iheanacho 1–3, 90+4. Kärpät–KalPa 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) 1. Ashley Barnes 0–1, 70. kierros (2 voitolla puolivälieriin): 13.?3. Junno kavensi tilanteen 1–3:een, kun toinen jakso oli lähes puolivälissä. Seuraava ottelu: 11.3. Jekaterinburg–Magnitogorsk 1–4 (1–2, 0–0, 0–2). Torjunnat: Lassi Lehtinen Lukko 6+13+5=24 Antti Lehtonen Ilves 5+7+15=27. oma maali 2–0, 90. Kenedy 2–0, 57. erä: 23.09 Ossi Ikonen (Antti Suomela-Juuso Puustinen) 0–1, 25.24 Robert Rooba (Juha-Pekka HytönenMiha Verlic) 0–2, 25.56 Jarkko Immonen (Jani Tuppurainen-Joonas Nättinen) 0–3.39.00 Antti Suomela (Juuso Puustinen-Micke Saari) 0–4. 87.27 Janne Kivilahti 3–2, Ketterä–Jokipojat 3–5 (0–1, 2–1, 1–3), KeuPa HT–LeKi 7–1 (1–0, 2–0, 4–1), SaPKo-IPK 7–3 (3–1, 2–2, 2–0). 60 20 7 9 24 165– 175 83 Ilves ............................ 30 8 10 12 28– 40 34 Bournemouth ..............29 8 9 12 34– 44 33 Newcastle ................... Wood 0–3. Kazan lohkovälieriin voitoin 4–1. Torjunnat: Samu Perhonen KooKoo 16+6+9=31 Eetu Laurikainen JYP 8+5+6=19. puolivälierät (kahdella voitolla välieriin): NST–Josba 3–5, M-Team–LNM 8–6, Loviisa–SB Vaasa 4–9, NJ–Karhut 7–8. ottelut (3 voitolla välieriin): HPK–Kuortane 1–4 (0–1, 1–2, 0–1). Cenk Tosun 2–0. fi naali (kahdella voitolla mestariksi): PJK–Ahmat 2–6 (1–0, 1–4, 1–2). Torjunnat: Mika Järvinen Sport 11+7+17=35 Janne Juvonen Pelicans 6+8+5=19 (pois 59.10–60.00). Jäähyt: Lukko 3x2 min, Ilves 4x2 min. Lukko–Ilves 1–5 (0–3, 1–2, 0–0) 1. Kahdeksan parasta etenee puolivälieriin, joissa otteluparit ovat VaLePa–Vantaa Ducks, Sampo–Loimu, Etta–PerPo ja Hurrikaani–Leka Volley. 2. Ranskan liiga: Perjantain myöhäisottelu: Strasbourg–Monaco 1–3 Lauantain ottelu:PSG–Metz 5–0 2Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Leka Volley–Akaa-Volley 1–3 (18–25, 25–18, 20–25, 22– 25), PerPo–Isku 3–2 (25–21, 22–25, 25–21, 22–25, 20–18), Sampo–Loimu 3–2 (22–25, 25–22, 25–20, 21–25, 15–10) VaLePa ........................30 23 4 3 84– 25 77 Sampo Volley .............30 18 4 3 5 75– 39 65 Etta .............................30 18 4 3 5 74– 41 65 Hurrikaani ..................30 18 2 10 66– 43 58 Leka Volley .................30 13 3 4 10 60– 54 49 PerPo ..........................30 9 7 4 10 59– 63 45 Loimu .........................30 11 3 3 13 51– 57 42 Vantaa Ducks .............30 6 4 5 15 50– 69 31 Tiikerit ........................30 4 3 4 19 37– 77 22 Akaa-Volley ................30 4 2 5 19 34– 78 21 Isku .............................30 4 1 6 19 35– 79 20 Runkosarja on päättynyt. Sellainen ei ollut lauantaina lähelläkään, kun joukkueet kohtasivat runkosarjan päätöskierroksella. 22 11 1 3 7 74– 65 38 FC Kemi ...................... erä: 22.21 Niklas Appelgren (Tuomas HuhtanenNiko Peltola) 2–0, 24.51 Jesperi Kotkaniemi (Tommi Taimi-Sakari Salminen) 3–0 yv 3. Ahmat Pohjoisen alueen mestariksi voitoin 2–0. Mestiksen 1. 22 5 2 3 12 66– 113 22 PP–70 ......................... 22 5 1 1 15 53– 102 18 Riemu ......................... 60 12 7 8 33 153– 206 58 Runkosarja on päättynyt. 30 8 7 15 25– 42 31 Huddersfi eld............... Maaleista ensimmäinen merkittiin Sievi FS:n omaksi maaliksi, toisesta vastasi Miika Hosio ja kolmannen viimeisteli Jani Korpela. 2. 3. erä: Maaliton. 30 8 8 14 30– 40 32 Swansea ..................... erä: 4.21 Olli Maansaari (Eetu Tuulola-Robert Leino) 0–1. 30 10 10 10 45– 43 40 Everton ....................... West Ham–Burnley 0–3 (0–0) 66. Naisten Liigan puolivälierät, 3. Suomi-sarjan 4. erä: 2.07 Joona Koppanen (Topias Haapanen-Juho Liuksiala) 0–1, 2.47 Sami Sandell (Teemu Rautiainen) 0–2, 3.30 Valtteri Viljanen 0–3 rl. Muik karsii sarjapaikastaan kakkosdivisioonan lohkovoittajien kanssa. Avangard Omsk–Salavat Ufa, Magnitogorsk–Jekaterinburg. Ihan hampaat irvessä kentällä ei menty, eikä maaleja juhlittu yhtä railakkaasti kuin normaalisti kohtaamisissamme. Blues johtaa voitoin 2–1. fi naali (kahdella voitolla mestariksi): LiKi–Raahe-K 4–7 (2–3, 1–1, 1–3). Marcus Rashford 1–0, 24. Yleisöä: 6?350. 22 12 2 2 6 100– 75 42 Ilves FS ........................ Torjunnat: Andreas Bernard Ässät 5+11+14=30 Kevin Lankinen HIFK 10+4+6=20 (pois 56.47–58.06). 22 14 2 6 128– 72 46 GFT ............................. 60 21 11 8 20 153– 163 93 Ässät ........................... Sievin toisen maalin noin seitsemän minuuttia ennen loppua teki Rami Tirkkonen. Yleisöä: 6?644. 2. Heti perään Hosio osui toistamiseen, joten KaDy johti taas kolmella maalilla. Kärpät ........................ SaiPa, Ässät, Lukko ja Pelicans pelaavat 1. KaDy haki voiton Sievistä Rami Tirkkonen viimeisteli Sievi FS:n viimeisen maalin runkosarjassa. erä: 4.29 Niko Peltola (Jarno Kärki-Marco Insam) 1–0. Miesten Divarin 1. Kenedy 1–0, 29. Naisten Mestaruusliiga: 1/5 puolivälierä: OrPo–LP Kangasala 1–3 (22–25, 21–25, 25–20, 20–25) 2/5 puolivälierä: LP-Vampula–LP Viesti 0–3 (25–27, 10–25, 20–25) LP Viesti johtaa voitoin 2–0. Pudotuspelien 1. Seuraavat ottelut: 11.?3. Torjunnat: Dominik Hrachovina Tappara 5+4+3=12 Emil Larmi HPK 10+9+7=26 (pois: 57.49–60.00). erä: 58.44 Mikael Ruohomaa (Ville Leskinen) 2–0. 30 17 9 4 68– 34 60 Tottenham ...................29 17 7 5 55– 24 58 Chelsea ....................... erä: Maaliton. 22 5 1 1 15 53– 99 18 PJK .............................. 30 8 7 15 25– 50 31 West Ham ................... 2–3 (Ö: Sakari Manninen 0+1, Jere Sallinen 0+1), Skellefteå–Karlskrona ja. Seuraavat ottelut: 12.3. Kahdeksan parasta etenee pudotuspeleihin, joiden otteluparit ratkeavat maanantaina. KaDy hankkitui ensimmäisen kympin aikana 0–3-johtoon. 60 26 8 9 17 163– 128 103 KalPa .......................... 30 3 11 16 23– 47 20 Englannin mestaruussarja: Burton–Bristol 0–0, Cardiff –Birmingham 3–2, Hull–Norwich 4–3, Ipswich–Sheffi eld U 0–0, Middlesbrough– Barnsley 3–1, Millwall–Brentford 1–0, Preston–Fulham 1–2, QPR–Sunderland 1–0, Reading–Leeds 2–2, Sheffi eld W–Bolton 1–1, Aston Villa–Wolves 4–1. Kuortane välieriin voitoin 3–0. Yleisöä: 3?921. Blues–KalPa 7–0 (3–0, 1–0, 3–0). Ässät–HIFK 4–1 (1–0, 2–0, 1–1) 1. Traktor Tsheljabinsk–Neftehimik Nizhnekamsk 4–3 (1–1, 3–1, 0–1) Tsheljabinsk lohkovälieriin voitoin 4–1. 22 8 3 1 10 52– 52 31 Mad Max ..................... 60 14 5 10 31 142– 198 62 Sport .......................... 60 16 5 9 30 133– 170 67 KooKoo ...................... Sievi FS:n riveistä puuttuivat Joni Pakola sekä Alasuutarin veljekset Juho ja Jaakko. KaDy puolestaan pelasi ilman Mikko ja Jukka Kytölää. pudotuspelikierroksella kahdesta jäljellä olevasta puolivälieräpaikasta. 22 18 1 1 2 92– 29 57 Sievi FS ....................... 60 33 8 8 11 195– 134 123 TPS ............................. Koska ottelun lopputuloksella ei ollut merkitystä joukkueiden sarjasijoituksiin, lepuutettiin avainpelaajia kummassakin leirissä. erä: 53.18 Lennart Petrell (Ryan O’Connor) 3–1, 58.06 Sakari Salminen (Matti Kuparinen) 4–1 tm Jäähyt: Ässät 4x2 min ja Sakari Salminen 10 min, HIFK 4x2 min ja Markus Kankaanperä 10 min. 60 21 8 6 25 141– 142 85 Pelicans ...................... Jäähyt: Kärpät 3x2 min, KalPa 5x2 min. 3. Rashford 2–0, 66. 2. KalPa–Blues. 4–3 (1–1, 1–2, 1–0, 1–0), LASB– SPV 3–10 (1–3, 1–3, 1–4), TPS–Classic ja. Yleisöä: 5?780. Manchester C ..............29 25 3 1 83– 20 78 Manchester U ............. erä: 22.52 Jere Karjalainen (Aleksi Salonen) 1–1, 31.12 Henrik Haapala (Kristian Kuusela-Jukka Peltola) 2–1 yv, 33.27 Eetu Tuulola (Petteri Nikkilä-Emil Larmi) 2–2 yv.35.21 Kristian Kuusela (Mikko Lehtonen-Jukka Peltola) 3–2 yv2. 60 21 5 8 26 162– 190 81 HPK ............................ Torjunnat: Jussi Rynnäs Kärpät 12+5+4=21 Niko Hovinen KalPa 8+8+7=23 (pois 58.50–60.00). Ak Bars Kazan–Amur Habarovsk 2–1 (1–1, 0–0, 1–0). Huddersfi eld–Swansea 0–0 Newcastle–Southampton 3–0 (2–0) 2. 3. 30 17 5 8 52– 27 56 Arsenal ........................29 13 6 10 52– 41 45 Burnley ....................... Ufa johtaa voitoin 3–2. Yleisöä: 3?002. 2. Nurmon Jymy–HPK (HPK johtaa voitoin 1–0), LiigaPloki–Kuusamo (Kuusamo johtaa 1–0).. M: Oskar Osala 1+0. 3. Ilveksen, HPK:n, Jukurien, KooKoon ja Sportin liigakausi päättyi runkosarjaan. Riyad Mahrez 1–2, 76. KaDy pelasi ehjemmän kokonaisuuden ja puolusti meitä paremmin, Sievin ensimmäisen maalin viimeistellyt Jarmo Junno kommentoi. erä: Maaliton. Sport–Pelicans 4–3 (3–1, 0–1, 1–1) 1. 30 11 10 9 27– 26 43 Leicester ..................... 5–6 (2–1, 1–2, 2–2, 0–1) Classic ..........................26 25 1 202– 98 51 Nokian KrP ..................26 18 3 5 193– 157 39 EräViikingit ..................26 17 2 7 181– 143 36 Happee ........................26 17 2 7 160– 132 36 TPS ..............................26 15 4 7 123– 121 34 Indians .........................26 16 1 9 167– 138 33 SPV ..............................26 14 4 8 179– 165 32 Oilers ...........................26 11 2 13 126– 153 24 LASB ............................26 11 1 14 133– 145 23 OLS ..............................26 9 3 14 111– 139 21 SB Welhot ....................26 10 16 130– 180 20 Steelers........................26 8 3 15 134– 173 19 Koovee ........................26 5 5 16 118– 162 15 SalBa ............................26 6 20 116– 167 12 Runkosarja on päättynyt. 22 5 2 15 50– 86 17 Ruutupaidat ............... 60 25 14 7 14 165– 130 110 JYP ............................. II-divisioona, Pohjoisen alueen 2. 60 30 7 8 15 187– 147 112 Tappara ...................... välierä (kolmella voitolla Mestis-karsintaan): JHT–Hunters 6–4 (0–0, 4–2, 2–2). HANNA PERKKIÖ 2Futsal Miesten futsal-liiga: FC Kemi–Leijona Futsal 3–1 (2–0), PP-70–Ilves FS 4–1 (2–0), Ruutupaidat–PJK ja. Suomi-sarjan alemmat pudotuspelit, 5. Patrick van Aanholt 2–1. erä: 23.46 Teemu Kivihalme (Charles Bertrand-Lasse Kukkonen) 1–0. Magnitogorsk johtaa voitoin 3–2. JHT Mestiksen karsintaan voitoin 3–1. Englannin Valioliiga: Manchester United–Liverpool 2–1 (2–0) 14. ottelu (kolmella voitolla säilyy Suomi-sarjassa): Haukat–Muik Hockey 7–3 (2–1, 1–1, 4–1). IPK–SaPKo, Jokipojat–Ketterä, LeKi–KeuPa HT, TuTo–K-Vantaa. 22 15 2 1 4 91– 65 50 Leijona Futsal ............. Raahe-K Pohjoisen alueen mestariksi voitoin 2–0. Tappara–HPK 4–3 (0–1, 3–1, 1–1) 1. Jamie Vardy 1–1, 62. Rauman SalBa putoaa divariin, Steelers ja Koovee karsivat sarjapaikastaan. KaDy ........................... 3–2, 1–1 (1–1), voittomaalit 2–0, Riemu–Mad Max 4–2 (2–2), Sievi FS–KaDy 2–4 (0–3), GFT–SoVo 5–2 (2–2). SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A17 Urheilu 2Jääkiekko Liiga: KooKoo–JYP 1–5 (0–0, 0–4, 1–1) 1. Lohkokakkoset AC Oulu, VPS, FC Lahti, HJK sekä EIF ja paras lohkokolmonen Haka puolivälieräkarsintaan. SaiPa–Pelicans, Ässät–Lukko. Iborra 1–4. 60 32 4 4 20 187– 145 108 HIFK ........................... 60 26 7 7 20 144– 136 99 SaiPa ........................... Kahdeksan parasta etenee pudotuspeleihin, Ruutupaidat putoaa Ykköseen ja Riemu karsii sarjapaikastaan. Yleisöä: 3?094. Matt Ritchie 3–0. Saksan Bundesliiga: Bayern München–Hampuri 6–0, Hannover–Augsburg 1–3, Hertha–Freiburg 0–0, Hoff enheim–Wolfsburg 3–0, Leverkusen–Mönchengladbach 2–0. 4–5 (0–2, 2–1, 1–0, 1–0), Koovee–Happee ja. 30 5 13 12 29– 44 28 Crystal P ..................... 22 3 1 2 16 62– 100 13 Runkosarja on päättynyt
110) Samu Torsti Suomi 24,... 15) Suomi 104. Saaren voittoaika 23-vuotiaiden vapaan tyylin 10 kilometrin kilpailussa oli 26.50,5. Off erschwang: Naisten alppihiihdon maailmancup, pujottelu: 1) Mikaela Shiff rin USA 1.49,10, 2) Wendy Holdener Sveitsi jäljessä 0,09 sekuntia, 3) Frida Hansdotter Ruotsi –0,72, 4) Petra Vlhova Slovakia –0,87, 5) Katharina Gallhuber Itävalta –0,95, 6) Bernadette Schild Itävalta –1,15, 7) Erin Mielzynski Kanada ja Anna Swenn Larsson Ruotsi –1,62, 9) Michelle Gisin Sveitsi –1,72, 10) Katharina Liensberger Itävalta –1,82. sijalla vajaat neljä minuuttia kärjen takana, mutta muut suomalaiset eivät yltäneet maailmancupin pisteille. Viestin maailmancup-tilanne 3/4 kilpailun jälkeen: 1) Norja 140 pistettä, 2) Ranska 139, 3) Itävalta 137, 4) Saksa 132, 5) Italia 128, 6) Ukraina ja Venäjä 112, ... Kollenin tunnelmaa myös kehunut Lari Lehtonen tuli maaliin 29. On paljon asioita, mitkä vaikuttavat tavoitteen toteutumisessa, Saari lisäsi. Sunnuntaina 32 vuotta täyttävän Colognan ykkössija ratkesi äärimmäisen täpärästi. 16) Suomi 76. Poikkimäki oli hopeaan tyytyväinen, vaikka hän voitti vuosi sitten Rovaniemellä kaksi mestaruutta. 45) Andreas Romar Suomi –2,56. Hän ei ollut aiemmin hiihtänyt 50 kilometrin kisaa vapaalla. Samassa yhteydessä hiihdettiin myös Koululiikuntaliiton mestaruuksista. Syöksycupin tilanne: 1) Feuz 622 pistettä, 2) Svindal 562, 3) Svindal 401, 4) Paris 366, 5) Jansrud 314, 6) Kriechmayr 284, ... –?Dario on ollut pari kertaa kakkonen muutaman sentin erolla, joten ehkä tämä oli karmaa, että hän sai nyt voiton, Sundby totesi. –?Tänään pystyin hiihtämään kaksi kierrosta kovaa, sitten vähän hiipui, sanoi myös Vuokatissa koulua käyvä Lindholm. Sekaviesti 2x6 km + 2x7,5 km: 1) Italia (Dorothea Wierer, Lisa Vittozzi, Dominik Windisch, Lukas Hofer, yhteensä 1+13), 2) Ukraina (Anastasiya Merkushina, Vita Semerenko, Artem Pryma, Dmytro Pidrutshnyi, 0+3) –1,5, 3) Norja (Synnöve Solemdal, Tiril Eckhoff , Henrik L’Abee-Lund, Tarjei Bö) –9,1, 4) Venäjä –16,9, 5) Ranska –1.02,2, 6) Ruotsi –1.28,3, 7) Saksa –1.31,2, 8) Itävalta –2.34,0, 9) USA –2.48,4, 10) Slovakia –3.05,7,... 19) Suomi (Suvi Minkkinen 3+8, Tuomas Grönman 0+6, yhteensä 3+14) –2.52,7. Normaalimatkojen cup-kärki, 15/17 kilpailua: 1) Cologna 642, 2) Sundby 612, 3) Maurice Manifi cat Ranska 579, 4) Holund 537, 5) Harvey 533, 6) Aleksei Poltoranin Kazakstan 493, ...suomalaiset: 12) Niskanen 286, 21) Matti Heikkinen 161, 55) Ristomatti Hakola 35, 70) Lehtonen 24, 77) Anssi Pentsinen 16, 81) Hyvärinen 13, 86) Antti Ojansivu 8, 89) Kusti Kittilä 7, 100) Ville Nousiainen 2. Vuokatin Vilma Nissinen hävisi yli puoli minuuttia ja paremmin ampumahiihtäjänä tunnettu Jessika Roloig liki kaksi minuuttia. SAKARI KEKKI. Rata oli aika helppo, Mäki sanoi. –?Viikolla oli vähän fl unssaa, mutta ilmeisesti se ei enää haitannut, sanoi myös viime vuonna Rovaniemellä sarjansa voittanut Saari. Mäki ja Saari mestareiksi Nuorten SM-hiihdoissa neljän mitalin päivä, lisäksi Leppälä KLL-mestariksi Anna-Kaisa Saari pääsi tuulettamaan 23-vuotiaiden mestaruutta. Reisjärven Peppi Leppälä voitti 13-vuotiaiden sarjan mestaruuden. Cologna venytti voittoon Viimeinen kymppi oli liikaa, arvioi Iivo Niskanen Dario Cologna venytti mononsa maaliviivan yli ennen Martin Johnsrud Sundbytä. Haastajaryhmään jo kuuluvan Mäen voittoaika 23-vuotiaiden 15 kilometrillä oli 37.26,1. –?Tuntuu uskomattomalta voittaa täällä viimeinkin. Kontiolahti: Ampumahiihdon maailmancup: Parisekaviesti: 1) Ranska (Anais Chevalier, Antonin Guigonnat, yhteensä 0+6) 33.29,1, 2) Itävalta (Lisa Therese Hauser, Julian Eberhard 0+7) jäljessä 2,4 sekuntia, 3) Norja (Marte Olsbu, Johannes Thingnes Bö 1+11) –4,4, 4) Ukraina –10,8, 5) Venäjä –16,1, 6) Italia –21,5, 7) Kanada –23,8, 8) Japani –34,2, 9) Kazakstan –57,2, 10) Ruotsi –57,6, ... Kolmanneksi hiihti Venäjän Maksim Vilegzhanin 1,1 sekuntia voittajan takana. Olympiakävijä Lauri Vuorinen hävisi 12,3 sekuntia. –?Olen tällä kaudella ollut paljon sairaana enkä tammikuussa päässyt lainkaan Iisalmen SM-kisoihin. Viestin maailmancupin lopputilanne 4/4 kilpailun jälkeen: 1) Italia 188 pistettä, 2) Norja 188, 3) Ranska 179, 4) Itävalta 171, 5) Saksa 168, 6) Ukraina 166,... Seuraava kilpailu: 11.?3. Kvitfj ell: Miesten alppihiihdon maailmancup, syöksylasku: 1) Thomas Dressen Saksa 1.49,17, 2) Beat Feuz Sveitsi jäljessä 0,08 sekuntia, 3) Aksel Lund Svindal Norja –0,17... Pujottelucupin tilanne: 1) Shiff rin 880 pistettä, 2) Vlhova 655, 3) Holdener 625, 4) Hansdotter 621, 5) Schild 418, 6) Nina Haver-Löseth Norja 301 Maailmancupin kokonaiskilpailu 35/39 kisan jälkeen: 1) Shiff rin 1?673, 2) Holdener 1?050, 3) Vlhova 864, 4) Viktoria Rebensburg Saksa 847, 5. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A18 Urheilu 2Maailmancupit Oslo: Maastohiihdon maailmancup: Miesten 50 km (v, yhteislähtö): 1) Dario Cologna Sveitsi 2.01.48,1, 2) Martin Johnsrud Sundby Norja sama aika, 3) Maksim Vilegzhanin Venäjä jäljessä 1,1 sekuntia, 4) Sjur Röthe Norja –4,2, 5) Denis Spitsov Venäjä –4,4, 6) Hans Christer Holund Norja –4,5, 7) Andrew Musgrave Britannia –15,1, 8) Florian Notz Saksa –25,9, 9) Alex Harvey Kanada –32,4, 10) Robin Duvillard Ranska –33,5, ...suomalaiset: 24) Iivo Niskanen –2.36,1, 29) Lari Lehtonen –3.55,5, 42) Perttu Hyvärinen –7.02,4, 55) Markus Vuorela –14.13,4, 56) Lauri Gummerus –15.07,5. –?Varmasti oli katsojia enemmän kuin koskaan, Niskanen kehui Norjan hiihtomekan tunnelmaa. Kaija Yliniemi HELSINKI/OSLO (STT) Olympiavoittaja ja maailmanmestari Dario Cologna sai maastohiihdon ansioluetteloonsa lauantaina puuttuvan palasen. Ei tullut onnistumista suksien valinnan kanssa, ja viimeinen kymppi oli sen myötä liikaa, Niskanen kommentoi Hiihtoliiton haastattelunauhalla. MATKAN OLYMPIAVOITTAJA Iivo Niskanen mietti viikko sitten Salpausselällä, onko hänellä voimia kisata taas kuninkuusmatkalla. –?Oli aika raskas reissu. Seuraava kilpailu: 11.?3. Maailmancupin kokonaiskilpailu 32/37 kisan jälkeen: 1) Marcel Hirscher Itävalta 1?494, 2) Henrik Kristoff ersen Norja 1?205, 3) Svindal 776, 4) Feuz 716, 5) Jansrud 715, 6) Alexis Pinturault Ranska 687,... Keskipohjanmaan menestystä täydensivät hopeaa voittanut Sievin Sisun Miska Poikkimäki ja pronssia saanut IF Minkenin Remi Lindholm. sarjassaan. –?Aloitin reippaasti, mutta päivän kunto ei ollut kovin timanttinen. 128 Romar 15. EPA/BERIT ROALD Juha Aaltonen TAMPERE Ylivieskan Kuulan Anna-Kaisa Saari ja Pyhäjärven Pohdin Joni Mäki voittivat lauantaina sarjoissaan kultaa Tampereen nuorten SM-hiihtojen toisena päivänä. Vieläkään ei ole sataprosenttinen kunto ja päätän vasta myöhemmin osallistumisesta sunnuntain yhteislähtöön, Poikkimäki sanoi. Holmenkollenin kova maasto kuitenkin houkutti, mutta vapaalla hiihtotavalla Niskasesta ei ollut vielä voittotaisteluun. Maailmancupin kokonaistilanne, 27/31 kilpailua: 1) Johannes Hösfl ot Kläbo Norja 1?338, 2) Cologna 1?114, 3) Sundby 1?104, 4) Harvey 958, 5) Aleksandr Bolshunov Venäjä 860, 6) Holund 775, 7) Aleksei Poltoranin Kazakstan 756, 8) Maurice Manifi cat Ranska 746, 9) Emil Iversen Norja 622, 10) Sergei Ustjugov Venäjä 560, ...suomalaiset: 13) Niskanen 452, 21) Ristomatti Hakola 288, 32) Matti Heikkinen 197, 53) Anssi Pentsinen 97, 62) Martti Jylhä 73, 66) Lauri Vuorinen 67, 96) Toni Ketelä 29, 105) Lehtonen 24, 118) Matias Strandvall 13, 119) Hyvärinen 13, 125) Juho Mikkonen 11, 130) Antti Ojansivu 8, 134) Kusti Kittilä 7, 140) Ari Luusua 6, 143) Verneri Suhonen 5, 150) Ville Nousiainen 2, 151) Juuso Haarala 1. –?Parin lähivuoden aikana pitäisi kyetä ottamaan sellainen harppaus, että pääsisi maajoukkueeseen. Tulokset sivulla 20. Sveitsiläinen nousi vahvalla loppuvenytyksellään Holmenkollenin 50 kilometrin mestariksi. supersuurpujottelu (Kvitfj ell). Tämä on maailmancupin tärkein yksittäinen kilpailu, ja tätä voittoa piti odottaa aika kauan, Cologna kommentoi Kansainvälisen hiihtoliiton tiedotteessa. Lindholm hävisi mestari Arsi Ruuskaselle vain 7,5 sekuntia 20-vuotiaiden sarjassa. Oslo, naisten 30 km (v, yhteislähtö). Vuosi sitten Rovaniemellä hän voitti mestaruuden 30 kilometrillä. Oslo: Yhdistetyn maailmancup (HS134 mäki+10 km hiihto): 1) Akito Watabe Japani 25.19,0, 2) Fabian Riessle Saksa jäljessä 15,5 sekuntia, 3) Mario Seidl Itävalta –20,3, 4) Jan Schmid Norja –20,4, 5) Jarl Magnus Riiber Norja –25,6, 6) Manuel Faisst Saksa –29,6, 7) Franz-Josef Rehrl Itävalta –34,0, 8) Johannes Rydzek Saksa –39,3, 9) Eero Hirvonen Suomi –39,9, 10) Eric Frenzel Saksa –44,7, ...12) Ilkka Herola Suomi –50,6, ...47) Atte Korhonen Suomi –6.17,4. 47) Romar 9. Tilanne maailmancupissa: 1) Watabe 1?050, 2) Schmid 949, 3) Rydzek 632, 4) Riessle 631, 5) Jörgen Graabak Norja 603, 6) Andersen 508, 7) Hirvonen 503 ...muut suomalaiset: 12) Herola 317, ...30) Arttu Mäkiaho 91, ...45) Leevi Mutru 28, ...53) Hannu Manninen 17, ...72) Atte Korhonen 1. Kolmatta peräkkäistä Holmenkollenin voittoaan tavoitellut Martin Johnsrud Sundby näytti olevan loppukirissä vahvin, mutta norjalainen epäonnistui maaliintulossa. Jouduin lujille ensimmäisen suksien vaihdon jälkeen. Pyeongchangin olympialaisissa kuninkuusmatka hiihdettiin Niskasen vahvemmalla hiihtotavalla perinteisellä. Hän hävisi 20,9 sekuntia Kuhmon Petteri Koivistolle, Vuokatin urheilulukiossa opiskelevat kaverit ovat vuosia olleet sijoilla 1.-2. Sundby sai maalikamerakuvan perusteella saman ajan kuin Cologna. Hän oli lopulta 24:s kaksi ja puoli minuuttia Colognalle hävinneenä, mutta oli tyytyväinen saatuaan hyvän harjoituksen vapaalla hiihtotavalla. 13) Suomi (Venla Lehtonen 1+4, Mari Laukkanen 0+1, Tero Seppälä 0+4, Olli Hiidensalo 0+4, yhteensä 1+13) –3.38,3
Suomi oli lauantain sekaviestissä 13:s ja parikilpailussa 19:s. Tuloksia: Miehet: 1) Christian Grannas Vörå IF 2.29,12,1, 2) Topi Kuorelahti ÄänekH –2,5, 3) Lasse Paakkonen PyPo –28,3. 2Mäkihyppy Oslo: Miesten maailmancup: Joukkuemäki (HS134-mäki): 1) Norja 1?098,7 pistettä (Daniel Andre Tande 132,5–132,5 metriä, Andreas Stjernen 133–136, Johann Andre Forfang 131–134, Robert Johansson 133–132), 2) Puola 1?039,8 (Maciej Kot 126,5–129,5, Stefan Hula 122,5–125,5, Dawid Kubacki 130–135, Kamil Stoch 131,5–132), 3) Itävalta 1?010,2 (Gregor Schlierenzauer 131–128,5, Clemens Aigner 124,5– 129, Michael Haybock 122,5–130,5, Stefan Kraft 128– 125,5), 4) Saksa 1?009,8, 5) Japani 976,6, 6) Slovenia 974,5, 7) Sveitsi 879, 8) Venäjä 834,3. Herola oli mäkiosuuden jälkeen jaetulla 11. Siellä on koko ajan tiedetty, mitä menestyminen edellyttää. Leppävuori, 59, tuli maastohiihtotaustalla ampumahiihdon päävalmentajaksi. –?Resursseja on vähän, mutta se on laadultaan hyvää, Leppävuori kehuu. . Voitto oli syöksyn maailmancupissa kolmanneksi nousseelle Dressenille kauden toinen. Se on positiivista, Hirvonen sanoi tiedotteessa. Valinta julkistetaan 25. –?Lajissa on jo aloitettu mielenhallintaharjoittelu ja sen sopeuttaminen fyysiseen treeniin. –?Pyrin tuomaan mallia maastohiihtokulttuurista. Leppävuori joutui lähtemään Hiihtoliitosta Lahden 2001 MM-kisojen dopingskandaalin jälkeen. Suunnitelmissa ovat esimerkiksi kehittyneet testit, joilla mitataan fyysisen ja henkisen harjoittelun vaikutuksia hiihtoon ja ammuntaan. –?Kokonaisuudessaan tämä oli silti kohtuullinen suoritus, kun meillä ei ollut aivan ykkösmiehitys, Hiidensalo tiivisti kokonaisuuden. Ampumahiihdossa työnteon tärkeys oli joiltakin unohtunut. –?Laboratorio valmistuu, ja suunnitelmat ovat valmiina. . Pieni lisävirta tulisi silti tarpeeseen. Parikilpailussa Suomea edustivat Suvi Minkkinen ja Tuomas Grönman. Vain rahoitus on auki, Leppävuori hymähtää. Kolmas oli syöksykilpailun Etelä-Korean olympiakisoissa voittanut Norjan Aksel Lund Svindal. Dressenille kauden toinen syöksyvoitto 2Maastohiihto Jyväskylä: Neljän vuoren hiihto 50 km. M40 (23): 1) Kauko Heinikoski IinHS 2.35,01,7, 18) Jussi Mökkönen SS –20.42,7, 19) Marko Löija Minken –23.49,0, 21) Marko Laine HK –35.52,3. Suomella ei ollut joukkuetta.. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN OSLO (STT) Suomen Eero Hirvonen oli ladulla yhdistetyn kilpailun neljänneksi nopein, mutta kiriminen riitti lopulta vain yhdeksänteen sijaan Oslon Holmenkollenilla järjestetyssä maailmancupin kilpailussa. M50 (18): 1) Jari Kuhno SaPu 2.29,46,0, 8) Lars Losvik Minken –17.31,6, 13) Patrik Still Brahe –26.01,9, 14) Pentti Koskela LoVe –30,16,7. Suomen kolmas kilpailija Atte Korhonen oli 47:s. Suomalainen joutui pakittamaan kuusi pilttuuta taaksepäin ennen kuin löysi vapaan ampumapaikan. Hirvonen jäi voittaja Akito Watabesta lopulta 39,9 sekuntia ja Suomen Ilkka Herola 50,6. –?Laajemmalla rahoituksella saisi eri ihmisiä eri paikkoihin. Antonin Guigonnat ratkaisi parikilpailun voiton Ranskalle viimeisellä ampumapaikalla. Maailmancupia johtavan Wataben voitto oli ylivoimainen, kun hän kepitti Saksan Fabian Riesslen 15,5 ja Itävallan Mario Seidlin 20,3 sekunnilla. Antti Leppävuori hoiti ampumahiihdon päävalmentajan tehtävää kaksi vuotta 2016–2018. –?Muutokseen menee aina paljon energiaa. Hän tyytyi yhteen kahden vuoden sopimukseen henkilökohtaisista syistä. N60+ (2): 1) Marianne Niemi KuusEV 3.05,32,3, 2) Gerd Kronqvist Minken –47.02,5. Vuokatin urheiluakatemiaan valmistuu toukokuussa laboratorio, jossa on tarkoitus käynnistellä ampumahiihtoa palvelevaa tutkimusta. Jatkossa Leppävuori toivoisi, että kurssin korjaus ulottuisi organisaatioon ja urheilun taustatekijöihin. Suomi jäi kärjestä yli kolme ja puoli minuuttia. Hirvonen oli mäkiosuuden jälkeen 13:s ja matkaa kärkeen oli reilut puolitoista minuuttia. Dressen kukisti Kvifj ellissä toiseksi sijoittuneen Sveitsin Beat Feuzin 0,08 sekunnilla. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A19 Urheilu Pasi Rein KONTIOLAHTI (STT) Ampumahiihdon väistyvä päävalmentaja Antti Leppävuori haluaa tukea jatkossa lajin kehitystä tutkijana. AMPUMAHIIHDON TULOS Pyeongchangin olympialaisista ei ollut odotettu, mutta Leppävuori ei väistä karkumatkalle. Ilman maailmancuppisteitä jäänyt Romar hävisi voittaja Dressenille 2,56 sekuntia. Naiset: 1) Emma Hämäläinen Ski Jkl 2.47,33,2, 2) Petra Torvinen LiperHS –5.24,5, 3) Jenni Raivio Ski Jkl –8.18,2. Ero kärkeen oli lähes kolme minuuttia. Lisäksi Tero Seppälä ja Olli Hiidensalo jäivät Mari Laukkasen osuuden jälkeen vaille vetoapua, mikä verotti miesten hiihtovauhtia. Leppävuori väistyy laboratorioon Vuokatti hakee rahoitusta ampumahiihdon tutkimushankkeeseen Päävalmentajan tehtävät jättävä Antti Leppävuori siirtyy tutkijaksi. –?Mentaalipuolella kaksi vuotta on kuitenkin lyhyt aika, Leppävuori muistuttaa. Suomen Andreas Romar laski vuoden 1994 olympiamäessä 45:nneksi. Tavoitteena on löytää yksilöllisesti toimivat menetelmät, Leppävuori kertoo. –?Se mihin pitää olla tyytyväinen on se, että vaikka on mäessä vähän huonompi päivä, niin pystyy silti olemaan kymppisakissa. Voisi olla jopa vaihtomiehiä joihinkin tilanteisiin, Leppävuori haaveilee. M60 (17): 1) Heikki Ruokonen VehkalV 2.43,49,7, 7) Kai Lappalainen PyPo –12.12,5. Haluan nyt rauhoittaa elämääni, Leppävuori kertoo ja mainitsee esimerkkinä alkuvuoden ensimmäisen työrupeaman, joka kesti yhtä mittaa kaksi kuukautta. –?Meillä on lajissa loistavat urheilijat, tosi fi ksua porukkaa, erittäin hyvä huoltoryhmä ja ammattimaisesti toimivat taustajoukot. Hänen mielestään asiat ovat kääntyneet kahdessa vuodessa monella tavalla parempaan. Urheilijoille oli vielä 1980-luvulla tarjolla valtion työpaikkoja, ja toivon, että sellaisia järjestyisi jatkossa kilpailijamaiden tapaan poliisin, Tullin tai vaikka metsänvartijan tehtävissä, Leppävuori esitti. 23-vuotissyntymäpäiväänsä suksilla viettänyt Venla Lehtonen saateltiin sekaviestissä matkaan onnittelulaululla, mutta vastustaja tunkeutui pystyammunnassa Lehtoselle osoitettuun karsinaan. –?Näen itseni yhtenä muutoksen käynnistäjistä, ja kyse on myös muusta kuin valmennuksesta. Ilonaiheet ja surut osuivat yhdelle suomalaisurheilijalle. Korhonen jäi kärjestä yli kuusi minuuttia. Syntymäpäiväsankarilta ryöstettiin ampumapaikka Tero Seppälä (oik.) lähetti Olli Hiidensalon ankkuriosuudelle. En saanut kasattua enää itseäni ammuntaan, Lehtonen tunnusti. –?Koko yksilöurheilun kulttuuri on ollut hiipumassa. sijalla, mutta hyytyi hiihdossa pykälän alaspäin. KONTIOLAHTI (STT) Kontiolahden maailmancupin kolmas kilpailupäivä jäi vaille suomalaista kohokohtaa, kun maailmancupia johtava Kaisa Mäkäräinen keräili voimia sunnuntain yhteislähtöön. maaliskuuta. Tuloksena oli sakkokierros. Italia voitti kirikamppailun sekaviestin voitosta ennen Ukrainaa ja Norjaa. Leppävuori toimi maastohiihdon päävalmentajana 1995–1998 sekä Hiihtoliiton lajipäällikkönä tai lajijohtajana kolmeen otteeseen 1985– 2001. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN LEPPÄVUOREN KAUSI KESTI KAKSI VUOTTA . Henkinen valmennus oli yksi Leppävuoren kaksivuotisen kauden painopisteistä. Talous on aina yhtä tylsä keskustelunaihe. Minkkiselle kertyi kilpailussa kolme sakkoa, ja kaksikko kylvi tauluihin yhteensä 14 varapatruunaa. Rahaa ei ole urheilussa koskaan tarpeeksi, mutta Leppävuori näkee ampumahiihdon piskuisessa porukassa paljon hyvää. Hirvosen kiri riitti yhdeksänneksi KVITFJELL (STT–AFP) Saksan Thomas Dressen paranteli lauantaina asemiaan alppihiihdon miesten maailmancupissa, kun hän voitti syöksylaskun Norjan Kvitfj ellissä. Leppävuoren seuraajaksi ennustellaan Jonne Kähköstä, joka hoiti päävalmentajan tehtävää 2006– 2010. Maailmancup päättyy ensi viikonloppuna finaalikilpailuihin Ruotsin Åressa. –?Tuli tunne, että muut olivat jo ampuneet ennen kuin ennätin vapaaseen paikkaan. Veteraanien pitkän matkan SM-kisat: N40 (7): 1) Suvi Karjaluoto Ski Jkl 2.51,46,2, 6) Birgitta Molander Brahe –1.06,58,4
Alppihiihtäjä Santeri Kiiveri sijoittui miesten syöksylaskussa sijalle 13. Veiterä oli voittamaton liigan loppuun asti, sillä runkosarjassa se menetti ainoastaan yhden pisteen ja pelasi pudotuspelit tappioitta. P16 10 km (52): 1) Veeti Pyykkö Joensuu 25.33,3, 7) Jaakko mattila Kalajoki +36,7, 11) Samppo Kumpumäki Pyhäjärvi +58,2, 14) Onni Mäkelä Veteli +1.04,4, 20) Robin Mäenpää Pietarsaari +2.00,6, 26) Jussi-Matti Rahja +2.41,9, 38) Tuukka Marjala Kalajoki +5.14,5. Kamppareista parhaan palkinnon sai vahvan henkilökohtaisen panoksen ottelussa esittänyt Kalle Lempinen. –?Ei oikein pysty analysoimaan. Hän pettyi hopeaan rajusti. Veiterä palkitsi kannattajansa 3–2-voitolla Kamppareista. –?Se oli sellainen oman tason suoritus. N20, 10 km: 1) Emmi Lämsä AlatPi 27.46,3, 2) Klaara Leponiemi ViialV +21,4, 3) Josefi ina Böök KarihV +45,0, 13) Tiia Olkkonen HK +2.00,4, 19) Sonja Katajamäki Falken +3.08,2, 31) Elin Björk Falken +4.38,6, 34) Amanda Strandvall Minken +4.42,7, 40) Elisa Parkkinen PyPo +5.36,3, 45) Loviisa Kalliokoski PK +6.26,2, 47) Elin Forsgård Minken +6.51,8. P14 7,5 km (43): 1) Arttu Heikkinen Kuopio 18.39,6. Pyörätuolicurling: Suomi–Slovakia 7–6. Pyyn vaikeudet ampumahiihdon naisten kelkkaluokan kisassa alkoivat välittömästi lähdön jälkeen. Miehet: Pystyluokka (LW4), 7,5 km: 1) Benjamin Daviet Ranska 17.56,6 (0), 2) Mark Arendz Kanada –30, 8 (0), 3) Ihor Reptjuh Ukraina –46,1 (1), 4) Grigori Vovtshinski Ukraina –1.06,2 (1), 6) Alexander Ehler Saksa –1.22,1 (0), ...13) Juha Härkönen Suomi –4.23,4 (1). Toisella puoliajalla maaleja ei nähty. KAMPPARIT TEKI ottelun avausmaalin, kun Artem Shehovtsov osui toisella minuutilla. Sini Pyyn urakka paralympialaisissa alkoi pahalla pettymyksellä. Ampumahiihdossa Juha Härkönen oli miespystyhiihtäjien sarjassa 13:s. KLL:n mestaruuskisat, tuloksia (v): P13 5 km (41): 1) Lukas Kuuttinen Närpiö 14.18,3, 4) Valtteri Leskelä Haapajärvi +11,2, 9) Kaapo Paaso Sievi +42,3, 17) Kalle Himanka Kalajoki +1.00,5, 32) Eeli Hautamäki Kokkola +2.16,4, 34) Arttu Nikunen Kalajoki +2.36,7. Teini-ikäisenä liikenneonnettomuudessa vammautunut Pyy kilpailee Pyeongchangissa kelkkahiihdossa ja kelkka-ampumahiihdossa. –?Vihdoin putterikin lämpesi, ja sain säkitettyä muutaman pidemmänkin putin, kierroksellaan vain 25 kertaa putannut Wikström iloitsi tiedotteessa. M23, 15 km: 1) Joni Mäki PyPo 37.26,1, 2) Lauri Vuorinen KouvHS +12,3, 3) Waltteri Vinkanharju VHS +20,0, 7) Iiro-Mikko Harju PyPo +1.26,7, 23) Roope Haapakangas PyPo +4.23,1, 25) Pauli Mäkelä VetU +4.48,1, 29) Juha-Pekka Jokela AV +5.22,5, 32) Tomi Sipilä AV +6.35,2, 34) Kasper Lönnbäck Minken +7.29,4. Pyy kaatui kymmenen metriä startin jälkeen, kun hänen hiihtokelkkansa irtosi siteistä. kauttaan. KIIVERI JÄI kärjestä yli viisi sekuntia. Ursula Wikström pelasi päätöskierroksen 67 lyönnillä ja nousi Kapkaupungissa jakamaan kuudetta sijaa. Myös ampumahiihtäjä Härkönen kertoi 7,5 kilometrin avausmatkan sujuneen odotusten mukaan. Suomen Sini Pyy keskeytti hiihtokelkan irrottua siteistä. Miesten syöksyn voitti Sveitsin Theo Gmur. Voittoon golfasi Etelä-Afrikan Ashleigh Buhai yhteistuloksella 207 lyöntiä. LEHTIKUVA/LAURI HEINO KAPKAUPUNKI (STT) Mainio lähipeli ja onnistuneet putit siivittivät Ursula Wikströmin vahvaan loppukiriin golfin naisten Euroopan-kiertueen kilpailussa Etelä-Afrikassa. –?Kampparit teki ottelusta tosikoitoksen ja fi naalista hienon jääpallotapahtuman. Sen vuoksi kelkka pääsi irtoamaan suksista. Tapio Keskitalo HELSINKI/PYEONGCHANG (STT) Pyeongchangin paralympialaisten ensimmäinen kisapäivä ei nostanut suomalaisurheilijoita mitalien tuntumaan. N23, 10 km: 1) Anna-Kaisa Saari YK 26.50,5, 2) Vilma Nissinen VuokattSTK +31,2, 3) Jessika Rolig EnonKP +1.39,0, 12) Jennie Lindvall Åsarna +3.51,4, 16) Fanny Storvall Åsarna +4.45,6, 17) Johanna Niskakoski RP +5.08,3, 29) Emilia Pulkkinen HK +8.17,2. Kisojen päätöspäivänä 18 vuotta täyttävän Kiiverin suurimmat menestysodotukset ovat pujottelussa ja alppiyhdistetyssä. Ei voinut olettaakaan, että me voitettaisiin fi naali jotenkin suurinumeroisesti, vaikka runkosarjassa mentiinkin isoilla maalieroilla, sanoi mestaruudesta liikuttunut Fedorov. Veiterän Eetu Peuhkuri tasoitti 1–1:een runsaan puolen tunnin pelin jälkeen, ja sitten oli Fedorovin vuoro. Ikävää, että se tuli vielä tällaisessa paikassa. Wikström loisti lähipelissä. Tämä on kuitenkin urheilua, eivätkä kisat aina mene suunnitelmien mukaan, Pyy sanoi Paralympiakomitean tiedotteessa. Wikström jäi hänestä kahdeksan lyöntiä. Härkönen ampui yhden sakon kisassa, jonka voitti Ranskan Benjamin Daviet. Lappeenrannan Kisapuisto täyttyi noin neljästä tuhannesta katsojasta, joista tuhat oli vierasjoukkue Mikkelin Kampparien kannattajia. Valitettava moka huollolta, eikä tällaista ole ennen sattunut. LEHTIKUVA/HARRI KAPUSTAMÄKI Keijo Martikainen LAPPEENRANTA (STT) Veiterä juhli lauantaina jääpallon Bandyliigan mestaruutta ennätysyleisön edessä. T14 5 km (47): 1) Melissa Lönnström Porvoo 14.45,7, 11) Teodpora Westerlund Pietarsaari +32,5, 34) Jenni Jaatinen Kalajoki +1.36,9, 45) Anni Niku Nivala +4.08,9. Kiiveri kilpailee pystylaskijoiden sarjassa. –?Suksien siteet oli sijoitettu väärään paikkaan. Pyy pääsi takaisin suksien päälle, mutta siteet eivät pitäneet, ja tuloksena oli keskeytys. T15 7,5 km (55): 1) Kerttu Pirneskoski Simo 21.35,1, 7) Iida Haukilahti Veteli +19,0, 9) Iina Koskela Halsua +25,4, 16) Iida Vuollet Kalajoki +1.06,5, 23) Ella Virkkala Sievi +2.07,3, 33) Veera Anttila Perho +2.47,3, 40) Friida Kivistö Kalajoki +3.21,0. Mestaruus oli Veiterälle seurahistorian kuudes ja toinen peräkkäinen. Hänen osumiensa välissä Santeri Laitinen teki Kamppareille 2–2-tasoituksen. T16 7,5 km (49): 1) Elisa Mattila Kouvola 21.24,0, 19) Sanni Haikara Nivala +2.09,3, 25) Anni Mäkinen Kalajoki +2.40,3. Suomen joukkueessa ovat Markku Karjalainen, Vesa Leppänen, Sari Karjalainen, Yrjö Jääskeläinen ja Riitta Särösalo. T13 5 km (56): 1) Peppi Leppälä Reisjärvi 14.45,1, 5) Sanni Vuollet Kalajoki +12,4, 18) Alissa Oja Kalajoki +1.31,8, 29) Assi Hakala Kalajoki +1.59,0, 30) Inka Lakanen Perho 2.00,8, 31) Elsa Haikara Nivala +2.04,1, 40) Miina Koivisto Sievi +2.42,8, 42) Aada Kivistö Kalajoki +2.44,4, 47) Moa Mäenpää Pietarsaari +3.21,3. Fedorov palkittiin kotijoukkueen parhaana loppuottelijana. –?Ensimmäinen meni vähän helposti. Suomi aloitti urakkansa myös pyörätuolicurlingissa. Perjantain piiriviesti: 1) Häme 1 (Leevi Lampén, Hetta Niemelä, Juho Keskinen, Saara Mattila, Iiro Uusitalo, Aino Pihlava) 36.26.2, 2) FSS +5,6, 3) Pohjois-Savo +9.1, 4) Keski-Pohjanmaa (Roni Kinnunen, Peppi Leppälä, Valtteri Leskelä, Iida Haukilahti, Jussi-Matti Rahja, Sanni Haikara) +12.9 2Paralympialaiset Pyeongchang: Paralympialaiset, suomalaistuloksia: Alppihiihto, syöksylasku: Miesten pystyluokka: 1) Theo Gmur Sveitsi 1.25,45, 2) Arthur Bauchet Ranska jäljessä 0,84 sekuntia, 3) Markus Salcher Itävalta –0,94, 4) Alexis Guimond Kanada –1,64, 5) Adam Hall Uusi-Seelanti –2,07, 6) Kirk Schornstein Kanada –3,08, ...13) Santeri Kiiveri Suomi –5,19. Se ratkesi Emil Fedorovin kahteen maaliin, joista jälkimmäinen syntyi pari minuuttia ennen taukoa. Wikström, 37, pelaa Euroopankiertueella 16. P15 10 km (59): 1) Leevi Vuorinen Salo 27.04,4, 24) Jarkko Reijonen Ylivieska +2.17,2, 43) William Back Uusikaarlepyy +4.36,5, 52) Tatu Venetjoki Kalajoki +6.05,9. Edellisen kerran hän ylsi kiertueen kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon vuonna 2016, jolloin oli Saksassa kuudes. Avausottelusta tuli tappio Slovakialle lukemin 6–7. SUNNUNTAI 11.3.2018 Keskipohjanmaa A20 Urheilu 2Maastohiihto Tampere, nuorten SM-hiihdot (v): N17, 10 km: 1) Ida Haapala EspHS 28.19,5, 2) Siiri Kaijansinkko LappRi +23,4, 3) Vilma Ryytty IisVi +1.04,9, 27) Ellen Bäck Åsarna +5.02,5, 32) Laura Keskitalo HK +5.28,7, 38) Hilla Lehtola OuHu +7.38,9. Ei tullut kovin paljon laukauksia, mutta sitten pitää olla valmiina kun tulee, mestarien maalivahti Topi Peuhkuri kommentoi. huhtikuuta. Syöksy on Suomen kisajoukkueen 17-vuotiaan kuopuksen sivulaji: hän osallistuu Etelä-Korean kisojen alppihiihdossa vielä supersuurpujotteluun, alppiyhdistettyyn, pujotteluun ja suurpujotteluun. N18, 10 km: 1) Jasmin Kähärä MikkH 27.51,3, 2) Riina Hakala KuorevK +1.16,7, 3) Eveliina Toivanen KarihV +1.35,9, 5) Hanna Ray Falken +2.11,3, 6) Ella Himanka KaJu +2.43,4. Olo oli varsin levollinen ennen starttia, eikä ylimääräistä jännitystä ollut, Kiiveri kuvaili tiedotteessa syöksyään. M20, 15 km: 1) Arsi Ruuskanen SiilHS 37.52,5, 2) Verneri Poikonen ÄänekH +0,8, 3) Remi Lindholm Minken +7,5, 12) Kevin Lindholm Minken +1.28,0, 20) August Högnabba Åsarna +2.39,4, 24) Joona Mäkelä VetU +2.55,8, 30) Benjamin Sundqvist Minken +3.42,6, 36) Juho Lakanen PK +4.47,7, 38) Axel Aurén Åsarna +5.05,8, 40) Tuure Pesola PyPo +5.31,8, 47) Elias Valikainen KaJu +8.23,6. M18, 15 km: 1) Petteri Koivisto Kuhmo-Ski 36.22,6, 2) Miska Poikkimäki SS +20,9, 3) Otto Invenius KeravU +1.19,8, 7) Patrik Kuuttinen Minken +2.51,2, 18) Eelis Valikainen KaJu +4.35,4, 27) Juuso Mattila HU +6.44,4, 29) Daniel Sorvisto Åsarna +7.18,3. Naisten Euroopan-kiertue jatkuu Marokossa 19. Pyyn päivä oli pettymys Kiiveri sijoittui syöksyssä ja Härkönen ampumahiihdossa sijalle 13 paralympialaisissa Sini Pyyn kisa meni pilalle kaatumisen vuoksi. Ampumahiihto: Naiset: Kelkka (LW11), 6 km: 1) Kendall Gretsch USA 21.52,0 (1 sakko), 2) Oksana Masters USA –22,8 (0), 3) Lidzija Hrafejeva Valko-Venäjä –24,3 (0), 4) Irina Guljajeva NPA –30,4 (1), 5) Natalia Kotsherova NPA –49,1 (0), 6) Andrea Eskau Saksa –1.17,4 (0). Ei ihan vaan nyt riittänyt. Veiterä juhli Bandyliigakultaa Lappeenrantalaiset pelasivat koko Bandyliigan kauden tappioitta Kapteeni Janne Hauska aloitti Veiterän kultajuhlat kantamalla mestaruuspystin joukkueen keskelle. M17, 15 km: 1) Emil Liekari KouvHS 38.07,8, 2) Eemil Helander KeuKis +24,2, 3) Tino Stenman YlöjRy +1.01,6, 8) Aapo Taipale VetU +3.19,6, 11) RoopeEemeli Huttunen PyPo +4.19,9, 21) Eetu Lakanen PerhKi +5.25,8