Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Tuolloin ensimmäiset F-35-hävittäjät otetaan käyttöön. CLAS-OLAV SLOTTE CLAS-OLAV SLOTTE ” Kymmenen miljardin arvoista ostosta on valmisteltu vuosia. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas käsittelee F35-hävittäjähankintaa pääkirjoituksessaan.. Sen taistelu-, tiedusteluja selviytymiskyvyt olivat tarjouksista parhaat, hän sanoi. Maakuntaviestiin 38 joukkuetta URHEILU 1 Sivu A17 Yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin monitoimihävittäjä F-35 on Suomen hallituksen valinta nykyisten Hornet-hävittäjien seuraajaksi. Päivät saattavat Reko-matkoilla venyä yösydämeen saakka, silti ei uravalintoja valitella eikä työnmääriä voivotella ainakaan Lohtajalla Koiviston tilalla. Nro 334 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi MTK Keski-Pohjanmaan johtokunnan puheenjohtaja Atso Ala-Kopsala sanoo, että suomalaista maataloutta koettelee ennennäkemätön kustannuskriisi: ”Seuraava talvi tulee olemaan musta”. www.keskipohjanmaa.fi Lauantai 11. alv 10 %). Hinta 3,00 €. Toholampilainen Atso Ala-Kopsala. Jaksaa, jaksaa 1 Sivut B1–3 Koiviston tilan tuotteet ovat tulleet tutuksi Rekosta, torlta sekä erilaisista tapahtumista. Suomi ottaa F-35:n uudeksi hävittäjäksi Keskipohjanmaan haastattelema Kannuksen kaupunginjohtaja ja expuolustusministeri Jussi Niinistö ei yllättynyt valinnasta. 1 Sivu A7 Miten käy kotimaisen ruoantuotannon. 1 Sivut A10-13 Pientilallisen arki on moninainen, tulovirta muodostuu osaavilla ja tekevillä ihmisillä monista lähteistä. Teija Huhtala pakkaa tuotetilauksia Rekoon. –?Sotilaallisen suorituskyvyn vertailuissa F-35 oli tarpeisiimme nähden paras. Nykyinen Hornet-kalusto poistuu käytöstä vuodesta 2025 alkaen. Kaikkosen mukaan hankintaan kuuluu 64 konetta ja tarvittavat lisävarusteet. joulukuuta 2021. Asiasta kertoi perjantaina puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) tiedotustilaisuudessa
Lisäksi iskutukselta säästyy. –?Talvi alkoi aikaisemmin kuin viime vuosina keskimäärin. –?Kokkolassa väki painottuu Santahakaan. MAURI Kivinen on tyytyväinen hiihtokauden aikaiseen avaukseen. Pieniä pätkiä on hiihtokunnossa sivukylilläkin, sanoo Kannuksen kaupungin kentänhoitaja Teijo Syrjälä. PUHEENAIHE: LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A2 Jouni Nikula Kokkolalainen Mauri Kivinen avasi hiihtokautensa itsenäisyyspäivän alla. Pääsemme latukoneilla vetämään latua, sanoo Syrjälä. Kokkolaan pitäisi saada kunnon lumitykki, jotta varsinkin kilpahiihtäjät pääsisivät aloittamaan hiihtämisen aiemmin syksyllä, sanoo Kivinen. marraskuuta mennessä latuja oli avattu viisikymmentä eri puolilla Suomea. Teijo Syrjälä Kannuksen kaupungin kentänhoitaja. Latutilanne-Facebook-sivuston mukaan jo 22. –?Pakkasta on ollut niin hyvin. Kalajoella ensimmäisenä hiihtokuntoon saatiin Hiihtomajan ympäristö. –?Päätykitys seuraavaa kautta varten tapahtuu ihan sydäntalvella, jolloin on reilut pakkaset, sanoo Lotta Nyqvist. Olen hiihtänyt aina. Se mahdollisti vapaan hiihdon melkein heti, sanoo Kokkolan liikuntatoimenjohtaja Lotta Nyqvist. Vaativammilla reiteillä, esimerkiksi Köykärillä, on vähemmän hiihtäjiä. Ladulla oli vielä paljon risuja. Siitäkin huolimatta, että pakkasta oli 26 astetta. Pääkaupunkiseudullakin hiihtokausi alkoi samoihin aikoihin. Viime viikon lauantaina Pudasjärven Syötteen maisemissa sujahti reilut 40 kilometriä. Hiihtokausi alkoi Kokkolassa ja Keski-Pohjanmaalla muun Suomen tapaan melko aikaisin. Ulkoiluolosuhteet ” Seuraavaksi odottelemme lisää lunta. Kokkolassa lunta on tykitetty säilöön purujen alle Santahaassa. Minä käytän alkuja loppukaudesta huonoja suksia, korkeatasoiset kilpasukset otan käyttöön vasta keskitalvella, kun lunta riittää. –?Kyseessä on kelkalla ajettu pohja luonnonlumelle. Seuraavaksi odottelemme lisää lunta. Lunta oli suurin piirtein saman verran kuin Kokkolassa, sanoo Kivinen. Santahaassa säilölumikasasta kuorittu lumi levitettiin kilometrin mittaiseksi laduksi viime viikon alussa. Mauri Kivinen pitää perinteistä tyyliä yhtenä parhaista kuntoilumuodoista. Latu-ura on vielä aika pahainen. Vaikka pakkasta on riittänyt, ei luonnonlunta ole ollut tarpeeksi laduille. –?Perinteinen latukin on, mutta lenkki ei vielä ole hirveän pitkä. marraskuuta. Juuri sen ansiosta Santahaassa voi nyt hiihtää perinteisellä tyylillä pienellä lenkillä. –?Se rasittaa monipuolisuudessaan koko lihaksistoa ja alamäissä ehtii palautua. Lisäksi harrastan ultrajuoksua ja maratonia. Kokkolassa käyn enimmäkseen Santahaassa, Köykärillä ja kympin lenkillä Sokojalla. Muuten lunta on ollut liian vähän latujen vetämiseen. –?Luisteluhiihtoa en ole harrastanut vuosiin. Vapaalla hiihtäminen onnistuu, kunhan muistaa olla varovainen. Lisäksi yksittäisistä retkiladuista tiistaina avattiin 8,1 kilometrin reitti Simukkalan ja Polven välillä Lohtajan Väliviirteellä. Kaikkiaan Kokkolassa valaistua latua on noin neljäkymmentä kilometriä. KANNUKSESSA pääsee hiihtämään vapaalla kolmentoista kilometrin lenkkiä Kitinkankaalla. –?Se onnistuu säilölumen ansiosta. Pohjia on yritetty tehdä vähän joka paikkaan. Hän odottaa, että Kokkolaan saataisiin vedettyä lisää perinteisen latukilometrejä. Alkutalvesta hän käyttää ”huonoja suksia” lumitilanteen ja ladulla olevien risujen takia. Alkutalvi on ollut hiihtäjälle tosi hyvä Kokkolalainen Mauri Kivinen pakkasi suksia autoonsa torstaina. Pääsemme latukoneilla vetämään latua. Hiihtokunnossa ovat nyt olleet Santahaan lisäksi ainakin Houraati ja Rytikangas. Kivinen on tyytyväinen kotikaupunkinsa latukilometrien määrään. –?Sunnuntaina hiihdin 20 kilometriä, samoin maanantaina. Hän odotti keskiviikkona, että perinteisen latu saataisiin kasvatettua kahteen kilometriin Santahaassa. Pakkasta on ollut sopivasti, sanoo Kalajoen infratyön johtaja Kalle Lindroos. Kokkolassa latupohjat tampattiin vapaan hiihtotavan mahdollistavaan kuntoon 25. Nyt ollaan melko aikaisin liikkeellä. Kokkolalainen Mauri Kivinen avasi latukautensa itsenäisyyspäivän alla, ensilenkki 26 asteen pakkasessa oli yli 40 kilometriä: ”Talvi alkoi tavallista aikaisemmin”, sanoo Kokkolan liikuntatoimenjohtaja. Hänen mukaansa hiihtokausi päästiin aloittamaan Kannuksessa tavanomaista aiemmin. Toisaalta kova pakkanen on pitänyt hiihtäjiä poissakin. Kun pakkasta on vähemmän kuin viisitoista astetta, väkeä alkaa näkyä
Lisäksi on todennäköistä että yhteistyötä esimerkiksi muiden pohjoismaisten Nato-maiden, Tanskan ja Norjan kanssa, ratkaisu voi lisätä. Hakalahden koulun pihalla on paikka omalle ulkojäälle. –?Millä alalla ei nyt olisi saatavuuspulaa! Hankalin tilanne on monoissa, jotka tulevat Kaukoidästä. –?Näin koviin pakkasiin näin aikaisessa vaiheessa ei osattu varautua liikuntasuunnitelmissa. Kirkonmäen kaukalo avattiin keskiviikkona, sanoo Kokkolan liikuntatoimenjohtaja Lotta Nyqvist. Huomiota sai myös valtakunnallisesti toholampilainen elinkeinoministeri Mika Lintilä salibandyotteluineen ja ihan syystä. Hiihdon ja luistelun vuoro on tammi–maaliskuussa. Entiselle puolustusministerille F-35:n valinta ei ollut yllätys. Jo keskiviikkoon mennessä Kokkolassa oli avattu kahdeksan ulkokaukaloa. Ja kun hiihtämässä käydään, on suuntana Halkokarin reitti Roskarukan ympärillä. Ei sinne päinkään. Sekin näkyy kaupassa, että ihmiset osaavat huomioida saatavuuspulan. Tähän aikaan vuodesta koululiikunta keskittyy sisäliikuntaan ja uintiin. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A3 Ulkojäillä luistellaan jo Jouni Nikula Talvi tähän asti on ollut suotuisa myös ulkojäillä luistelijoille. Sekin kyllä tiedetään, että erilaiset kohut aiheuttavat osassa ihmisiä torjuntaa. Kymmenen miljardin arvoista ostosta on valmisteltu vuosia. Valinnalla on hänen mukaansa merkittävä vaikutus vähintään 30 seuraavan vuoden ajan Suomen puolustuskykyyn. Ei erityisemmin, vastaa Kokkolan Hakalahden koulun rehtori Harri Kangasniemi. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta. Ruotsissa petyttiin raskaasti Suomen ilmoitukseen, mutta puolustusministeri Peter Hultqvist muistutti, että Suomi on jatkossakin Ruotsin läheisin puolustusja turvallisuuspoliittinen kumppani. Nyt talviolosuhteet ovat hyvät. Suksissa on parempi tilanne, sillä sukset tehdään Euroopan sisällä. Näkyykö aikaisessa vaiheessa vakiintunut talvi koulujen liikuntatunneilla. Tosin luistelemassa voidaan käydä ennen sitä Best-Hall Areenalla, sanoo Kangasniemi. Pienemmät kentät esimerkiksi koulujen pihoilla jäädytetään ensi vuoden puolella. Ratkaisua kommentoitiin positiivisesti pitkin perjantaita. Konetyyppi on ollut ennakkosuosikki hankkeen alusta saakka.” Mitä uudesta hankinnasta sitten seuraa. Videopääkirjoitus katsottavissa näköislehdessä ja verkossa. Monoista ja suksista oli valtakunnallisesti pulaa jo alkuvuodesta. Päätös on tehty myös harvinaisessa konsensuksessa. Tilanne on edelleen samansuuntainen. Tehtaiden sulku keväällä ja kesällä on viivästyttänyt tuotantoa. Yhteiskunnallisiin asioihin ja niiden lieveilmiöihin sisältyy monenmoista. Liikkeellä ollaan tavallista aikaisemmin. –?Kun maa on musta ja sataa vettä, vain aktiivisimmat ovat liikenteessä. Johdonmukainen linja ja yhtenäinen päätös on tärkeää Suomen sisäiselle ja ulkoiselle turvallisuudelle. Kun sitten Marin suomustettiin verbaalisesti itsenäisyyspäivän viikonloppuna ja sen jälkeen, osansa saivat myös muut koronaohjeita omin päin tulkinneet poliitikot. Kommentteja hävittäjäratkaisuun saatiin myös Keski-Pohjanmaalta. Eivät kohut ole pelkkiä kohuja vaan ne voivat hyvinkin liittyä politiikan hoitamiseen kuten tällä viikolla pääministeri Sanna Marinin biletyksestä alkanut koronaohjeiden tulkinta. Talvinen joulukuu näkyy ”ilman muuta” urheiluvälinekaupassa, sanoo Intersport Kokkolan kauppias Tommi Martikainen. Tällä hetkellä suosiossa ovat etenkin skinieli karvasukset, sanoo Martikainen. Kaikkosen mukaan ratkaisu ei lähetä mitään signaalia Suomen puolustuslinjasta vaan linja pysyy ennallaan. Silti on sangen selvää, että tämän valinnan kautta Suomen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa entisestään lisääntyy ja syvenee. Suomi kohti Yhdysvaltoja Johdonmukainen linja ja yhtenäinen päätös on tärkeää Suomen turvallisuudelle.. Kaukalot ovat luistelukunnossa esimerkiksi Kälviän Marttilan koululla, Peltokorvessa, Lohtajan kirkonkylällä sekä Ullavassa kirkonkylällä ja Rahkosessa. Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö on seurannut mielenkiinnolla hävittäjähankinnan vaiheita eikä ihme. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan yhdysvaltalaisen hävittäjän valitseminen merkitsee jatkuvuutta Suomen ulkoja turvallisuuspoliittisessa linjassa (STT 10.12.). ”Yllätys olisi ollut, jos se olisi ollut jokin muu. Suomi on valinnut yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin valmistaman F-35Akoneen. Näinä päivinä kysytään, viekö valinta kohti Nato-jäsenyyttä ja miten ratkaisu vaikuttaa Suomen ja Ruotsin yhteistyöhön. –?Kaukaloita on saatu jäädytettyä tavanomaista aikaisemmin. Kuluttajat ovat aikaisin liikkeellä, koska tiedetään, että saatavuusongelmia voi olla. CLAS-OLAV SLOTTE 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/kvb8gfhn P olitiikkako olisi tylsää. Tämä on täysin luonnollista ja toivottavaa. Niinistö oli 11. Tiina Ojutkangas Onhan tämä ollut viikkojen viikko S uomen historian suurinta asekauppaa ei tarvitse enää spekuloida, sillä päätös on tehty. Tiedotustilaisuudessa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) arvioi, että sotilaallisen suorituskyvyn vertailussa F-35 oli Suomen tarpeisiin nähden paras. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. kesäkuuta 2015 tuoreena puolustusministerinä vastaanottamassa Hornetien korvaajahankkeen esiselvitysraporttia
Rokote: Pfizer • 17.12. sijaiseksi Harri Pyyhtiä. Tuhannen seuraajan kanavalla kannustetaan tulostamaan ja liimaamaan rokotevastaisia tarroja, Kärkkäinen on aiemminkin esittänyt rokotevastaisia mielipiteitä. klo 9-15.45 Kruunupyyn terveysasema (Säbråntie 1). Rokote: Pfizer • 14.12. joulukuuta. Rokote: Pfizer • 15.-16.12. Pelastusjohtajan 1. Fintrafficin mukaan tarkka paikka on Pyhäjärveltä 14 kilometriä Kärsämäen suuntaan. Kohta mennään hyvinvointialueeseen, se tuskin lähtee ajamaan näitä paketin virkoja alas. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mikko Kivelä kertoo, että onnettomuuspaikalla oli kolmen auton peräänajo: rekka ja kaksi henkilöautoa. Koronarokotevastaisella kanavalla on jaettu alennuskoodia Kärkkäiselle ja välitetty Kärkkäisen terveiset. sijaiseksi Pekka Räty ja 3. Vili Ruuska Suomessa on varmistettu 11 uutta omikronvariantin aiheuttamaa koronavirustartuntaa, tiedottaa THL. klo 16-20 Lestijärven terveysasema (Niemeläntie 3A). He kaikki olivat päässeet ajoneuvoista ulos ennen ensihoidon ja pelastuslaitoksen yksiköiden saapumista. Toimitusjohtaja Juha Kärkkäistä ei tavoitettu kommentoimaan ratkaisuaan myöskään Keskipohjanmaa-lehdelle. Puhelinajanvaraus numerosta 06 828 7488. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A4 Väestön rokotukset ovat käynnissä kaikille yli 12-vuotiaille Soiten alueen asukkaille. Kärkkäinen lähettää terveiset kanavan seuraajille! Kyseinen viesti on julkaistu koronarokotevastaista keskustelua sisältävällä Telegram-kanavalla illalla 8. Mahdollisista henkilövahingoista ei ollut tuoreeltaan tarkempaa tietoa. Onnettomuuspaikan pelastusja raivaustyöt kestivät muutaman tunnin verran. Rokotusten painopiste on ajanvarauksettomissa walk-in-rokotuspäivissä, jolloin rokotukseen voi tulla itselle parhaiten sopivalla hetkellä. Pitää ajatella myös vähän tulevaisuuteen. Puhelinaika ma-to klo 9-15 ja pe klo 9-14 tai omasta terveyskeskuksesta. klo 16-19 Kruunupyyn terveysasema (Säbråntie 1). Rokotteet: Pfizer ja Moderna • 16.12. Kaupunginhallituksen päätöksen Vuolteenaho kertoo tympäisseen niin paljon, että osaltaan sen takia hän jättää johtokunnan puheenjohtajuuden kolmen kauden jälkeen. Toimintavalmiuteen vaaditaan oikaisua Jarmo Vuolteenaho jätti johtokunnan puheenjohtajuuden osittain Ylivieskan kaupunginhallituksen päätöksen takia. Poliisi tutkii asiaa. Lue lisää koronasivustolta: korona.soite.fi/koronarokotteet Hannu Verronen Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta vaatii oikaisua Ylivieskan kaupunginhallituksen päätökseen, joka kumosi johtokunnan ensi vuodelle päättämän toimintavalmiuden virkapaketin. Jos hyvinvointialueeseen mennään huonommalla systeemillä, se tuskin lähtee sitä korjaamaan, Jarmo Vuolteenaho toteaa. Rokote: Pfizer • 14.12. Keskipohjanmaan levikkialueen kunnista Luoto, Pietarsaari, Pedersöre ja Uusikaarlepyy kuuluvat Vaasan sairaanhoitopiiriin. Oikaisu otettiin listalle ylimääräisenä asiana. Onnettomuuden syystä ei ole tietoa. –?Saat Brotherin QL-sarjan etiketti-/tarratulostimista 20?% alennuksen Kärkkäisen verkkokaupan alennuskoodilla. Rokote: Pfizer • 13.12. Tartunnat on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS), Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiirin (Eksote) ja VarsinaisSuomen sekä Vaasan sairaanhoitopiirien alueilla. Rokote: Pfizer • 13.12. Rokote: Pfizer • 16.12. klo 9-15.30 Perhonjokilaakson rokotuskeskus (Kirkkotanhua 1, Veteli). Ihmiset pääsivät omin avuin ajoneuvoista. Rokote: Pfizer • 14.12. Samalla käynnillä voi ottaa myös influenssarokotteen, mikäli on siihen oikeutettu. Rokote: Pfizer • 17.12. Keskustelun jälkeen johtokunta päätti tehdä oikaisuvaatimuksen ao. Rokote: Pfizer • 15.12. klo 15-19 Teerijärven terveysasema (Hörbyntie 8). Rokote: Pfizer • 16.12. klo 8.30-15.30 Kannuksen seurakuntakeskus (Valtakatu 20). Syynä tähän on pelastuslaitoksen talousarvioesityksen jatkovalmistelu ja kaupunginhallituksen 29.11.2021 § 10 päätös, jolla johtokunnan 15.10.2021 § 14 päättämä toimintavalmiuden B-mallin edellyttämä virkapakettipäätös kumottiin kaupunginhallituksessa. klo 9-15.30 Perhonjokilaakson rokotuskeskus (Kirkkotanhua 1, Veteli). klo 9-16 Perhon terveyskeskus (Vanhainkodintie 20). kaupunginhallituksen virkapakettia koskevasta päätöksestä. Yksi ajokaista oli suljettu liikenteeltä raivaustöiden ajan. sijaiseksi nimettiin vuodelle 2022 Petteri Jokelainen, 2. Voit myös varata ajan rokotukseen puhelimitse tai netissä. Johtokunta päätti ottaa asialistalle ylimääräisenä asiana toimintavalmius 2022 -järjestelyt, koska niitä ei kyetä toteuttamaan johtokunnan 30.4.2021 ja 15.10.2021 päätöksien mukaisesti. – Päätöksemme olisi tarjonnut tasapuolisimman ja parhaan ratkaisun toimintavalmiuteen. Rekka oli peräänajon letkassa ensimmäisenä. Pelastusjohtajan työajasta puolet menee vielä ainakin alkuvuonna hyvinvointialuevalmisteluun, minkä vuoksi eräitä tehtäviä on järjesteltävä uudella tavalla pelastuslaitoksessa. klo 9-19.30 Kokkolan Rokotuskeskus (Kaarlelankatu 7). Rokote: Pfizer • 15.12. MTV3: Kärkkäisellä alennus rokotevastaisille Hannu Verronen Henkilöautot ajoivat perjantaina kello 18 jälkeen Pyhäjärven Nelostiellä rekan perään. Ajanvarauksettomat walk-in-rokotuspäivät • 11.12. Tavaratalon johtaja Juha Kärkkäinen ei kommentoinut asiaa MTV Uutisille. Rokote: Pfizer Koronarokotukset Soiten alueella K E S K I P O H J A N M A A N S O S I A A L I J A T E R V E Y S PA LV E L U K U N TAY H T Y M Ä S O I T E On turvallisempa a kohdata korona rokotettuna kuin ilman rokotetta Ajanvaraus puhelimitse tai netissä Sähköinen ajanvaraus netissä: https://soite.terveytesi.fi on avoinna 24/7. Kaikki 18 vuotta täyttäneet sekä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat yli 12-vuotiaat voivat hakeutua kolmanteen koronarokotukseen Soiten rokotuspisteisiin, mikäli toisesta koronarokotusannoksesta on kulunut vähintään 5-6 kuukautta. RISTO PUOLIMATKA Oikaisu otettiin listalle ylimääräisenä asiana. Viestin on lukenut yli 300 henkilöä. klo 8.30-15 Toholammin seurakuntakoti (Lampintie 7). Päivät, jolloin on vapaita aikoja tarjolla näkyvät nettikalenterissa vihreällä. klo 10-16 K-Citymarket, Kokkola. Omikrontartunta Vaasan sairaanhoitopiirissä Hannu Verronen MTV3 Uutisten mukaan Kärkkäisellä on salainen alennuskoodi koronarokotevastaiselle ryhmittymälle rokotevastaisen materiaalin tuottamiseksi. – Tekemämme toimintavalmiuspäätös ja sen mukainen virkapaketti oli huolella tehty ja harkittu, Vuolteenaho toteaa. Walk-in-päivinä annetaan ensimmäisiä, toisia ja kolmansia rokotusannoksia. Tähän mennessä Suomessa on todettu yhteensä 20 varmistettua omikrontartuntaa. Onnettomuuspaikka oli Pyhäjärvellä lähellä Kärsämäen kunnan rajaa. Rokote: Pfizer • 17.12. Oikaisuvaatimuksen jättänyt kokous oli hänen viimeisensä. klo 9-15.30 Kokkolan Rokotuskeskus (Kaarlelankatu 7). Pyhäjärvellä ketjukolari. klo 9-15.30 Perhonjokilaakson rokotuskeskus (Kirkkotanhua 1, Veteli). klo 9-15.30 Kokkolan Rokotuskeskus (Kaarlelankatu 7). klo 9-15.30 ja klo 16-20 Kauppakeskus Chydenia, Kokkola. –?Onnettomuusajoneuvoissa oli seitsemän henkeä. Walk-in-rokotuksessa on mahdollista aikaistaa toista rokotusannosta, mikäli ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa
Langattom at kuusenkynt tilät 10 kpl/pkt 4 99 4 99 13 90 Joulukuusi 125-150 cm Aito 19,90 19,90 (15,90) Joulutähti Kotimainen. M/L-koko. Kotimaine n! 3 99 Joulutäh ti (4,49) /kpl Joulukylä Rondeslottet Valoja liiketoiminnot. Global G.A.P -sertifiointi. Marabou Hearts Sydämenmuotoinen suklaarasia. Korjataanko siltaa vai tehdäänkö kenties uusi. Kansanedustajat voivat tehdä esityksiä varojen käytöstä eli vastuulliset lahjaostoihin saattavat löytyä kunkin alueen omista parlamentaarisista tonttutomeroista. Viime vuonna eduskunta myönsi joululahjavaroista 150 000 euroa Haapajärven Ylipään Lemmensillan uusimiseen ja nyt tänä vuonna Arkadian 200 tonttua pakkaavat lahjapaperiin 250 000 euroa Autiorannan riippusillan uusimiseen. Poikasilla. 165 g, 12,06/kg Jouluky lä 30 x 25 cm -50% -50% (normaa lihinnas ta) (normaa lihinnas ta) Marabo u Suklaar asia 1 99 /kpl (3,79) Tontut alk. Sekä Ylipäässä että Autiorannalla kävelysilloilla on hyvin pitkä historia ja ne on rakennettu aikojen saatossa uudelleen, eikä eduskunnassa haluta perinteen katkeavan. Eduskunta jakaa ennen joululomille lähtöään niin sanottuja joululahjarahoja, joilla rahoitetaan yhtä sun toista hyvää mieltä tuottavaa. 100% villaa. Joulurahoista pakataan lisäksi 150 000 euroa sisältävä pehmeä paketti vienninedistäjänä toimivalle Viexpolle sekä 150 000 euroa Ytterjeppon eritasoristeyksen suunnitteluun Pietarsaaressa. (9,99) Rustaile joulua hillittömin hinnoin! Tossut Svea Polyesteriä, koot 37/38 ja 39/40. 15 moni-LED-lamppua. Perinteinen metsäkuusi Picea Abies Upea muotoon kasvatettu joulukuusi. Kaupunki on antanut hyvää tukea ja maksanut sillan suunnittelun konsulttikustannuksia, Isoherranen kertoo. Tontut olivat kertoneet Pukille myös Kokkolan satamasta, ja niinpä taatto lahjoitti 50 000 euroa Kokkolan ja Ykspihlajan välisen kaksoisraiteen suunnitteluun. Autionrannan-Oksavan kyläyhdistyksen sihteeri Anni-Mari Isoherranen kertoo, että Autiorannan sillan kunnostusrahat tulevat tarpeeseen, sillä riippusilta on päässyt rapistumaan ja sen uudistaminen on suuressa määrin ajankohtaista. UUTISET LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A5 Tarjoukset voimassa la 11/12 – su 12/12 kaikissa Suomen Rusta-tavarataloissa. – Mietimme nyt kylätoimikunnassa ja kaupungin kanssa yhdessä, kuinka etenemme. Eduskunta myönsi valtiovarainvaliokunnan kokouksessa perjantaina noin 40 miljoonaa euroa joululahjalisäyksenä tulevan vuoden valtion budjettiin. 1,00–19,90. Molemmat kohteet saavat rahat opetusja kulttuuriministeriön museotoiminnan varoista. 30 x 25 cm. JOULURAHOISTAAN eduskunta rahoittaa Keskipohjanmaan levikkialueella myös Pietarsaaren Sotakorvauslaivaa. Katso lähin tavaratalo www.rusta.com. ANTTI SAVELA. 100% villaa! Torkkupeitto Lahjavinkk i! Joulupukit ja tontut Useita erilaisia. Joululahjavarat ovat virallisesti kohdentamattomia määrärahoja. 1 00 Aito! (39,90) (39,90) Antti Savela Haapajärviset ovat olleet kuluneina kahtena vuonna tavallistakin kiltimpiä. Pukki muisti taas Haapajärveä Autiorannan riippusilta sai 250 000 euron joulurahaa eduskunnasta. Näin voisi kuvitella, kun tarkastellaan, kuinka avokätisesti parlamentaarinen pukinkontti eli eduskunta joululahjavaroja jakaessaan on paikkakuntaa muistanut. Svea tossut 2 99 /kpl (4,99) Elsaform torkkupeitto 130×170 cm. Määräraha jaetaan erilaisiin hankkeisiin ja lukuisiin pieniin rakennuskohteisiin. Suomi maksoi aikoinaan Neuvostoliitolle sotakorvauksia rakentamalla muun muassa erilaisia laivoja. Kalajoella tonttujen jouluyö jatkuu Tapiontuvan alikulun rakentamisella, johon valtiolta heltisi 300 000 euroa. Vega-laivalle myönnettiin valtion pukinkontista 70 000 euroa. Useita värejä. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) Pietarsaaresta on kovasti tyytyväinen laivan saamasta tuesta, sillä Vega on tärkeä osa suomalaista laivanrakennushistoriaa ja museotoimintaa
CLAS-OLAV SLOTTE. Lähtökohtaisesti valvonta kuuluu liikelaitoksen johtokunnalle. Viime vaalikauden ajan Kokkolan kaupungin tarkastuslautakuntaa johtanut ja nykyisin kaupunginhallituksessa istuva Pekka Nurmi (kok.) kertoo, että hänen aikanaan tarkastuslautakunnassa ei käsitelty Kokkolan Vedestä nyt esille nousseiden kaltaisia asioita. Kokkolan kaupunginhallitus saa kehittämistoimenpidelistauksen tiedokseen ensi tiistain kokouksessaan. Näissä jutuissahan on tärkeää, että on olemassa objektiivista, todennettavissa olevaa faktaa ennen kuin mihinkään ryhdytään. Totta kai niihin olisi puututtu. –?Kyseessä on Kokkolan kaupungin omistama liikelaitos, jonka johtokunnan tulee ensisijaisesti valvoa ja kiinnittää huomiota sisäiseen valvontaan. Tarjous on voimassa 30.1.2022 asti. Jos taas ajatellaan esimies–alainen-suhdetta vesilaitosjohtajan esimieshän on kaupunginjohtaja, Innanen sanoo. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A6 € VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI 010 190 200 (mpm/pvm) ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE Tarjous on henkilökohtainen ja koskee uusia silmälasija aurinkolasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin eikä pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin. –?Kiinnitimme huomiota Kokkolan Veden johtokunnan työn toimivuuteen. Pettikö Veden valvonta. Ei kai tässä yhden vuoden asioista ole kyse. –?Hirveän hyvä asia on, että sekä johtokunnan puheenjohtaja että myös Kokkolan Veden johtoryhmä on tarttunut hyvin jämäkästi näihin asioihin. KENEN ensisijainen vastuu on vaikkapa Kokkolan Veden tapaisen liikelaitoksen valvonnasta. Kokkolan Veden toimintatavat ovat muuttumassa. Nurmi kummastelee perään miksi tarkastuslautakuntaan asti asiat eivät tulleet. Erityisesti hankinnat ja niiden kilpailuttaminen ovat olleet tolalla, jotka eivät vastaa kaupunkiorganisaation yleisiä pelisääntöjä. Innanen kiittelee Kokkolan Veden nykyisen johtokunnan puheenjohtajan Jukka Ylikarjulan otetta. Tarjous ei koske lääkinnällisiä hoitotuotteita. –?Ainakin kehittämistoimien laajuus tuli itselleni yllätyksenä. Kokkolan Veden toimintatapoja perataan nyt juurta jaksaen. Kuten Keskipohjanmaan uutisessa perjantaina kerrottiin, kyse ei ole äskettäin syntyneestä toimintavasta, vaan pitkään jatkuneesta, vakiintuneesta käytännöstä. Nyt tehtävät kehittämistoimet tehdään johtoryhmän toimesta ja johtokunnan alaisuudessa, Innanen korostaa. Innanen toimi Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtajana myös vuosina 2005–2006. – Vesilaitoksen investointeja hallituksessa käsiteltiin minun aikanani, mutta ei tällaisia asioita, Laitila toteaa. Kokkolan Veden johtokunnan toimintakyky viime vaalikauden aikana oli Nurmen mukaan esillä tarkastuslautakunnassa. KOKKOLAN kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuoteen 2017 saakka yhteensä 10 vuotta toimineen Veikko Laitilan (kesk.) aikana Kokkolan Veden toimintatapoja ei kaupunginhallituksessa käsitelty. –?Ei tässä mittakaavassa tullut. Siis se, että tekemistä ja kuntoon saattamista on näin paljon, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen vastaa. Tulivatko tiedot Kokkolan Veden tilanteesta yllätyksenä. Kysehän on Kokkolan Veden sisäisestä asiasta. Onko se liikelaitoksen johtokunnan, kaupunginhallituksen vai kaupunginjohtajan. Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Innanen (kesk.) oli mukana vesilaitosjohtokunnan viime viikolla (30.11.) pidetyssä kokouksessa, jossa Kokkolan Veden johtoryhmän laatima listaus hyväksyttiin. – Lautakunnassa kyllä kävivät tilintarkastajat, mutta mitään puhetta ei ollut tällaisesta. Tuliko tuolloin Kokkolan Veden toiminnasta esille samanlaisia asioita, joita nyt ollaan ”kehittämässä” (korjaamassa). Useamman kerran kyseenalaistimme sen toiminnan, Nurmi kertoo. Kaupunginjohtaja Stina Mattila oli myös informoinut kaupunginhallituksen puheenjohtajistoa (perussuomalaisten Timo Sillanpää on ensimmäinen varapuheenjohtaja ja kokoomuksen Janne Jukkola toinen) asiasta. –?Jos kyse kerran on pitkäaikaista asioista, ihmettelen miksi niitä ei tuotu meille neljän vuoden aikana tarkastuslautakuntaan. Tarkastuslautakunnassa kiinnitimme huomiota Kokkolan Veden työtyytyväisyyteen liittyviin kehityskeskusteluihin, mutta mitään tällaista ei ollut esillä. Yksien lasien ostajalle 40 %:n alennus, kaksien ostajalle molemmat -50 %. OSTA 1 – 40 % saat saat OSTA 2 – 50 % molemmat KAIKKI LASIT SISÄLTÄÄ KEHYKSET JA LINSSIT Jukka Anias Jos asiat ovat niin perustavaa laatua pielessä kuin Kokkolan Veden vesilaitosjohtokunnan hyväksymästä toimenpidelistauksesta voi päätellä, herää kysymys valvontavastuusta
Rudolf Koivun joulukortteja ............ päivän voittonumeroarpa sekä voittajan nimi, osoite ja puhelinnumero osoitteella: Keskipohjanmaa, Jouluarpakilpailu, PL 45, 67101 Kokkola. Säästöjä pitää löytää jostain, sanoo Paavola. –?Kustannusnousun lisäksi ilmapiiri on ongelmallinen. Jani-Markus Paavolan tilalla on 85, Kari ja Outi Rauman tilalla 70 ja Hannu Kuorikosken tilalla noin 50 lehmää. Extra-arvontoihin voit osallistua lähettämällä tekstiviestin kp jouluarpa numeroon 16323. www.keskipohjanmaa.fi 1 000 € lahjakortti valitsemaasi liikkeeseen Keski pohjanmaalehdet puoleksi vuodeksi (arvo 240 €) Pentikin Saagatorkkupeitto (arvo 110 €) Puolen vuoden kahvit Ja muita kivoja yllätyspalkintoja! Rudolf Koivun joulukorttipaketteja Palkintoina mm.... Keskipohjanmaan Jouluarpa-ilmoituksessa julkaistavat numerot ja vertaa numeroita omaan jouluarpanumeroosi. CLAS-OLAV SLOTTE 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/0iz0io98. Ahdinko tiivistyy tuottajahintoihin. 10347 . Kaustislaiset maidontuottajat Jani-Markus Paavola, Hannu Kuorikoski sekä Kari ja Outi Rauma. –?Epäedullisimpien, kauimmaisten lohkojen kalkitus loppuu, jatkaa Kuorikoski. Arvostus on vähissä Maanviljelijöistä moni kokee, että ilmapiiri kotimaista ruoantuotantoa kohtaan ei ole kunnossa. Honkonen ja Kivelä uusivat pestinsä ja Ilola aloitti tehtävässä uutena pitkäaikaisen luottamushenkilön Markku Kiljalan jättäydyttyä pois. Vuoden 2015 pakolaisvyöry oli Ala-Kopsalan mukaan ”vasta esinäytös”. 2 kk:n Keskipohjanmaat .................. 01398 JOULUN EXTRA-ARVONTA Lähetä tekstiviesti ja olet mukana viikoittaisessa extra-arvonnassa. Toimi näin: viikolla 47 Keskipohjanmaan mukana jaettuun jouluarpaasi on painettu henkilökohtainen onnennumerosi. Yllätyspalkinto tuubihuivi ............... –?Meillä on tietoa enemmän kuin koskaan, mutta osaammeko käyttää sitä viisaasti. MTK Keski-Pohjanmaan syyskokous pidettiin Kälviällä. Mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Arvomme viikoittain (vk. Marinille (Sanna, pääministeri) sanoisin, että tällaisena aikana ei ole aikaa mennä baariin, Ala-Kopsala totesi avauspuheessaan. –?Näillä apokalyptisilla sanoilla peräänkuulutan elintarviketuotannon ja valtionjohdon heräämistä alkutuotantomme turvaamiseksi. Paavola pitää ”kummallisena yhtälönä” sitä, että ”hiilensidontaa tekeviä maataloustuottajia syyllistetään”, kuten hän kokee. 00805 . Me olemme kuitenkin ainoita, jotka oikeasti voivat aidosti vaikuttaa ilmastoasioihin. Mikäli numerosarja löytyy arvastasi, olet voittanut numeroasi vastaavan palkinnon. –?Tästä talvesta ja ensi kesästä vielä selvitään, mutta jollei korjausta tuottajahintoihin tule, seuraava talvi tulee olemaan musta. Maaja metsätaloustuottajain keskusliitto on esimerkiksi järjestänyt mielenilmauksia useilla paikkakunnilla. Nyt tietty porukka syyllistää maataloustuottajia ja saa palstatilaa, toteaa Outi Rauma. Pellervon taloustutkimus ennustaa maatalouden yrittäjätulon romahtamista. Ala-Kopsala alleviivaa sitä, kuinka ”suomalaista maataloutta koettelee ennennäkemätön kustannuskriisi”. Syyskokouksessa valittiin MTK Keski-Pohjanmaan johtokuntaan erovuoroisten tilalle maidontuottaja Katja Honkonen Perhosta, maidontuottaja Anne Ilola Reisjärveltä sekä maidontuottaja Markus Kivelä Kälviältä. 48, 49 ja 50) tekstiviestin lähettäneiden kesken palkintoja. Kokousavauksessaan perjantaina aamupäivällä MTK Keski-Pohjanmaan johtokunnan puheenjohtaja, toholampilainen karjatilallinen Atso Ala-Kopsala latasi näkemyksensä suoraan: nykyinen poliittinen ilmasto on ajamassa maataloustuotannon pois ei vain Suomesta vaan koko Euroopasta. Samalla metsää annetaan suojelusosialisoitavaksi, suomalaisen päätöksenteon ulkopuolelle. Jatkajia on paha saada innostumaan alalle, jatkaa Kari Rauma. Kannattavuutta syövät erityisesti tuorerehun heikko sato sekä energiakustannusten ja lannoitteiden hinnannousu. PÄIVÄN VOITTONUMEROT . Kuvittelemme nauttivamme arvostusta ja olevamme keskiössä, mutta todellisuudessa maanosamme köyhtyy, kun tuotanto lähtee pois Euroopasta, AlaKopsala sanoo. Elämme komeasti velaksi tilanteessa, jossa maailma muuttuu ja tulevaan pitäisi varautua. –?Turpeen myötä kiellämme mahtavan luonnonvaran itseltämme. –?Lannoitteiden, viljan ja rehun kustannukset suhteessa tuottajahintaan ovat menneet keväästä asti ylöspäin. Kansallinen arvostus pitäisi palauttaa Suomessakin. Fazerin patukkaboxi ........................ KAUSTISLAISET maidontuottajat Jani-Markus Paavola, Kari ja Outi Rauma sekä Hannu Kuorikoski pitävät ensi talvea ”suunnannäyttäjänä”. Maataloustuottajat ovat saaneet viestiään vahvasti esille syksyn ja loppuvuoden aikana. Pääpalkinnot: 1000 € lahjakortti valitsemaasi liikkeeseen ja puolen vuoden lehtitilaukset (2 kpl) voittonumerot julkaistaan 24.12., jolloin myös kaikki voittonumerot ovat lehdessä. Palkinnot on lunastettava 14.1.2021 mennessä. –?Jos suunta ei muutu, Suomessa ei enää kohta tuoteta maataloustuotteita, Kuorikoski sanoo. Mikäli onnetar on suosiollinen voit valita haluatko 50€ lahjakortin haluamaasi liikkeeseen, Pentikin Saaga viltin vai puolen vuoden kahvit. Ilmastonmuutoksen torjumisen takia touhuamme monenlaista, päästöjen nimissä tehdään tyhjästä rahaa käärmeöljykauppiaille. Turpeen käytöstä luopuminen ja kasvissyönnin lisääntyminen eivät Ala-Kopsalaa hymyilytä. Tukimaksatukset tulevat syksyllä, talvi kyllä pärjätään, mutta keväällä tilanne on toinen, kun lainojen maksu eskaloituu. –?Kaupat voivat vaikuttaa asiaan sisäänostohintaa nostamalla. –?Investointeja, esimerkiksi työkoneiden hankintaa, pitää lykätä pitkälle tulevaisuuteen. Viikkoarvonnan voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti. –?Meillä isoimmat investoinnit ovat takana, mutta nuorempien kohdalla tilanne on polttava, sanoo Kuorikoski. –?Monissa Euroopan maissa ollaan ylpeitä omasta maataloustuotannosta. Yleisen mielipiteen mukaan kuluttajat ovat valmiita maksamaan, sanoo Kari Rauma. Mikäli onnetar on suosiollinen voit valita haluatko 50€ lahjakortin, Pentikin Saaga viltin vai puolen vuoden kahvit. Palkinnot voi noutaa jouluarpaa vastaan Keskipohjanmaalehden asiakaspalvelusta Mediakulmasta (Rantakatu 10) tai lähettämällä ko. Viestin hinta 1,10€. Mistä säästöjä haetaan. Tarkista päivittäin ajalla 1.–24.12. Lisäksi kalkituksesta pitää säästää, mikä on huono asia, sanoo Kari Rauma. Tarkemmat tiedot: www.keskipohjanmaa.fi/joulukisa Jouni Nikula KÄLVIÄ Maataloustuottajien ahdinko nousi ykkösaiheeksi MTK Keski-Pohjanmaan syyskokouksessa Kälviällä. Korvaus ei tahdo riitä tilojen pyörittämiseen ja investointeihin. –?Jos on miljoonia investoinut, se on paha paikka. HANKALIMMASSA asemassa ovat nuoret yrittäjät, jotka ovat juuri tehneet isoja investointeja. 17454 . LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A7 TARKISTA ARPANUMEROSI PÄIVITTÄIN AATTOON SAAKKA! Lähetä tekstiviesti: KP JOULUARPA (väli) numeroon 16323 Joulukisa 11.12. Maanantaisin arvomme edellisen viikon voittajan tekstiviestin lähettäneiden joukosta
Eläkkeelle Rekilä jäi Vaasan yliopiston hallintojohtajan virasta vuonna 2004. KOSKA EILA REKILÄ on aina nauttinut kirjoittamisesta, hän aloitti pääkaupunkiseudun paluumuuttajana blogin, jossa kommentoi niin teatteria, kuvataidetta kuin konsertteja ja kirjallisuutta. Koulussa oli hyvä luokkahenki ja se tuntuu edelleen, kun Kannuksen lukion entiset nuoret kokoontuvat luokkakokoukseen. Mutta kirjailija voi luoda Suomelle elämän ilman jatkosotaa ja hän voi rakennuttaa Alvar Aallon johdolla uuden kaupungin PohjoisPohjanmaan rannikolle. Blogi sai jäädä hänen siirryttyään Facebookiin, josta Keskipohjanmaan kulttuuritoimitus hänet löysi. Näistä dokumenteista koko kirjan idea sai alkunsa. Kannattaa siis seurata Keskipohjanmaan verkossa julkaistavaa kirjallisuusblogia, jota voi myös kommentoida. Mitä uskoa. Yöpöydällä on iltalukemisena aina yksi painettu kirja, sillä pädin kanssa unta on huono tavoitella. Kun työelämä jäi taakse, Rekilä muutti takaisin Helsinkiin kaiken kulttuurin runsauden keskelle. ”Pahat muistot jäivät murskattuun kaupunkiin ja tuhoutuivat sen mukana. Suunnitelma päätyi aina valtioneuvoston komitean asettamiseen asti. Kun työelämä vei mennessään, lukuharrastuskin jäi. Niitä on kuunneltuna vasta muutama. –?Erityisesti tykkäsin lauseenjäsennyksistä, hän muistele hauskaa yksityiskohtaa kouluajoilta. Kortelaisen teos perustuu historiallisiin dokumentteihin, karttoihin ja valokuviin. –?Kun lähden ulos, haluan kuulla luonnon äänet, linnut ja tuulen puissa. Blogin kirjoittaja, kannuslaislähtöinen Eila Rekilä opiskeli kirjallisuutta kasvatustieteiden ohella maisteriksi asti, mutta työura urkeni Yliopistojen taloushallinnossa. Nyt on kuunneltuna muun muassa Pirkko Saision itsensä lukema Passio, aivan valtava tiiliskiviromaani, jota Rekilä ei malta olla hehkuttamatta. Koska koti täyttyisi kirjoista (niitä on jo nyt liikaa), hän lukee pääosin kirjat tabletilta eli kotoisammin pädiltä. Tarinan kertoo Anna Kortelainen teoksessaan Uusi Viipuri. Jo Vaasan aikana Eila Rekilä otti teatterin takaisin vapaa-ajan ohjelmistoonsa, samoin hän nautti erityisesti Ann-Maj Sahlinin Tikanojalle ja Kuntsille kuratoimista näyttelyistä, joiden rinnalla pääkaupunkiseudun tarjonta jäi lähes altavastaajaksi. Kekkosen osuus hankkeessa on kiistämätön ja hänestä Kortelainen tekeekin romaanin varsinaisen sankarin. Raja dokumentoidusta todellisuudesta mielikuvitustapahtumiin siirtymiseen on riittävän selkeä. ANNA KORTELAINEN luo ironista ajankuvaa suomalaisesta byrokrattisesta hallinnosta sekä valtioneuvoston ja komitean (miehiä kaikki) työskentelystä. –?Voiko olla teosta, joka nousee Passion ohi! No, voittaja on nyt julkistettu – ei siitä sen enempää. –?Meille tärkeintä ei ollut myynti, vaan se, että olimme paikan päällä. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. Eila Rekilä tykkää kirjoittaa kirjallisuudesta ja kulttuurista ylipäätään. Juhani Ahon Papin perheen kirjan sivulta löytyy tarkkanäköisen 19-vuotiaan Rekilän käsin kirjoitettu huvittavakin huomio: ”kolmiodraama.” Kirjallisuutta Rekilä opiskeli lopulta kasvatustieteiden ohella maisteriksi asti, mutta työura urkeni Yliopistojen taloushallinnossa. Blogin tekstejä Eila Rekilä kirjoittelee omaan tahtiinsa. Velvollisuus muuttui silkaksi iloksi. Kun työelämä ei enää ole esteenä, on aikaa harrastaa. Myynti kuitenkin yllätti, kirjaa meni hyvin kaupaksi ja hyvin siellä näytti kauppa käyvän muidenkin maakuntakirjailijoiden pöydissä. –?Tykkään kirjoittaa, värkkäilen sanojen järjestystä. Me saamme aloittaa ihan alusta.” EIHÄN SIINÄ noin käynyt, mutta kirjailijalle on kaikki mahdollista. KANNUSLAISSYNTYINEN Eila Rekilä on Helsingin keskipohjalaisia, ja oli mukana kirjoittamassa Helsingin keskipohjalaisten historiikkia. Nyt lukija kyllä tietää, milloin hän katsoo rajan taakse jäänyttä oikeaa Viipuria, milloin mielikuvitusViipuria. Rakkaus lukemiseen lienee niitä peruja. Rekilä lukee ja kuuntelee kirjallisuutta sellaisella teholla, että heikompaa hirvittää. Viimeisin valtaus ovat sitten äänikirjat. Evakoiden kohtelu ja tarinat vievät ajatukset tämän päivän kiertolaisiin. Blogista lukuvinkkejä Eila Rekilä asuu Helsingissä mutta käy usein kotiseudullaan Keski-Pohjanmaalla. (Gummerus, 272 s.) Se oli Urho Kekkosen, silloisen Siirtoväen huollon keskuksen johtajan, hieno idea. Tällainen faktaa ja fiktiota sekoittava teos saattaa ärsyttää. Herkullisia henkilökuvia on myös viipurilaisissa evakoissa ja valtioneuvoston ja komitean jäsenissä. Se on minun elämäntapani. Rekilän blogi täydentyy sitä mukaa kun kirja-arviot valmistuvat. Keskipohjanmaan verkossa julkaistava kirjallisuusblogi Eilan pläjäykset käsittelee uutta kirjallisuutta niin kotimaisia kuin ulkomaisia uutuuksia. –?Olen aina ajatellut, että kärsivällisyyteni ei riitä äänikirjoihin, hän tunnustaa kuten myös sen, että oletus oli väärä. Hieman minua kiusasi Kortelaisen luetteloiva tyyli, jota voi toisaalta pitää myös tehokeinona. Suosittelen lukemista. Jatkosota hautasi suunnitelman ja hajotti evakot ympäri Suomea. Teos vie mennessään. Äänikirja tuo mukavaa vaihtelua lukuharrastukseen, sitä niitä voi kuunnella samalla kun tekee esimerkiksi käsitöitä. Tätä ennen hän ehti työskennellä mm. Hän koki velvollisuudeksi matkata Kokkolan Tullipakkahuoneelle. Katkeran hellyttävää luettavaa ovat viipurilaisten luettelot tavaroistaan, joita he halusivat toimitettavan kodeistaan uusille asuinsijoille ja avaimista, joilla tavaroita pääsisi hakemaan. Eila Rekilä Hanhikivi, Parikymmentä kilometriä Raahesta etelään, sinne sen piti nousta, talvisodan evakoille tarkoitetun Uuden Viipurin. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A8 Tiina Ruotsala Keskipohjanmaan kirjallisuusblogin Eilan pläjäykset aloittava Eila Rekilä on aito suomenkielen ystävä. Eila Rekilä muistelee, että kotona luettiin paljon, ei niinkään kirjoja vaan lehtiä. Se kaupunki on liukunut rajan ja ajan taa. Vaan lenkille hän ei kirjaa ota. Ovat hekin todellisia henkilöitä. Viitteet on merkitty huolellisesti. Rekilä jatkaa, että hänen mielestään myös yhdistyksen pöytä Keski-Pohjanmaan ensimmäisillä kirjamessuilla oli eräänlainen kulttuuriteko. Uuden Viipurin nousu ja loppu MARKKU JOKELA ” Voiko olla teosta, joka nousee Passion ohi! Eila Rekilä kirjallisuusbloggari. Hän voi johdattaa viipurilaisen vaatturin uuteen kotiin, joka on sisustettu vanhoilla tavaroilla. Uudessa kaupungissa me aloitamme alusta. Rekilä kävi koulunsa 1950-luvulla, aikana, jota hän kuvaa toivorikkaaksi. opetusministeriössä ja Helsingin yliopistoissa. Keskipohjanmaahan teoksen arvostellut Simo Kattilakoski kehuu historiikkia kulttuuriteoksi. Hän kiittelee ja muistelee lämmöllä äidinkielenopettajaansa Leevi Valkamaa, jonka tunneilla Kannuksen yhteiskoulussa hän viihtyi erinomaisesti. Väitöskirja valmistui hallintotieteissä eläkeiän alussa. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Kortelaisen teoksen loppu on suoranainen riemulaulu
Se opetti myös luottamaan viestin välittymiseen ja lupaan osallistua keskusteluihin edellyttämättä täydellistä kielenhallintaa. Pahimmaksi gangsteriksi nousee Patrizia, jonka otteet henkilökohtaisen selvänäkijänsä (Salma Hayek) kanssa ovat paitsi kylmääviä, myös hullunkurisia. The Power of the Dog kertoo miehisyyden haasteista vuoden 1925 puolivillissä lännessä Montanassa. Lady Gagan yhdistelmä glamouria ja kansannaista tuo mieleen suuret italialaiset, Anna Magnanin, Gina Lollobrigidan ja Sophia Lorenin. Koulun alku jännitti myös siksi, että jouduin ensi kertaa opiskelemaan itselleni vieraalla kielellä. Tuotannossaan hän yhdistää maalausta, piirtämistä, videotaidetta, installaatioita ja performatiivisia elementtejä. Pacinon maneerit ovat esillä, mutta loppupuolen pettymyksen hetkellä veteraani on maineensa veroinen. Ridley Scott ymmärtää, että rikkaissakin meitä köyhempiä kiinnostavat inhimillisyys ja heikkoudet. KUN KOULU lakkautetaan, sen ominaispiirteet säilyvät jonkin aikaa muistoina, luullakseni jonkin aikaa aktiivisina ja elvytettävissä olevina, mutta ajan kuluessa laimentuen yleiseksi nostalgiaksi. Kirjoittaja on kotoisin Kannuksesta, ja on opiskellut Pohjoismaisen Taidekoulun (1997-1999) jälkeen Kuvataideakatemissa, josta hän valmistui 2008. Vaikka emme kaikki siellä samaan aikaan opiskelleetkaan, entisiä oppilaita yhdistää myös se, mitä me olemme koulussa jakaneet. Tosissaan. Pitkä kesto tuo aiheeseen sopivaa ylellisyyden tuntua. Käsikirjoitus Becky Johnston ja Roberto Betivegna Sara Gay Fordenin kirjasta. Patrizia oivaltaa Maurizion kyvyt ja vaimona manipuloi miehen uran huipulle. Huikean monipuoliset ja pätevät opettajat. Rinnastus Kummisetään on väistämätön. Italialaistavaramerkin ura urkeni yritteliäisyydestä vaatimattomissa oloissa. GUCCI TUO nimenä mieleen sekä luksuksen että mauttomuuden. Viime vuodet ovat olleet kovia kaikille, eikä kulttuuriala ole poikkeus. Silti House of Guccissa on liikaa nuotteja. Kuvaus Dariusz Wolski. Tulin kouluun Savonlinnan Taidelukiosta, täynnä uteliaisuutta ja innostusta, mutta vielä epävarmana, mikä lopullinen suunta tulisi olemaan. Kuvissa ihmiset olivat totisia. Niiden onnistuminen ei jää ainakaan huolellisuudesta, tähtiloistosta tai budjetista kiinni. MARKKU JOKELA. H H H Ridley Scott, 84, hautaa vielä meidät kaikki. Bio Rex, Kokkola. Muiden kärvistellessä pandemoniumin keskellä, ohjaaja julkaisee vuonna 2021 peräkkäin kaksi (2) yli kaksi ja puolituntista laatuelokuvaa. Jokainen sen käyttäjä voi luoda ja uusintaa sitä osaltaan. Tositarina The Last Duel Euroopan viimeisestä oikeusjutusta, joka ratkaistiin kaksintaistelussa, oli filminä hyvästä tarkoituksesta huolimatta melkoinen möhköfantti. House of Gucci on Adam Driverin kolmas päärooli tänä vuonna: Scottin Last Duelissa hän näytteli ritariroistoa, joulukuussa ensi-iltaan tulevassa Annette-musikaalissa mieshirviötä. Pääosissa upeat Benedict Cumberbatch, Kirsten Dunst ja parhaan roolinsa tekevä, nuori Kodi Smit-McPhee. TÄMÄN KIRJOITUSSARJAN nimi on Pohjoismaisen Taidekoulun perilliset, ja sitä miettiessäni muistin taas yksityiskohtaisen selvästi oppilaiden valokuvat koulun seinällä, perillisten taulun. Rakkaus on aitoa, mutta kun se loppuu, saa vallan naisen kyltymätön kostonhalu. Kyse on Italian mahtisuvusta ja isossa roolissa näkyy Al Pacino Guccin omistajana. 1997?-1999 antoi ratkaisevan sysäyksen omalle polulleni kuvataiteilijuuteen. Osan nimistä tunnistin, tiesin että ainakin he ovat onnistuneet siinä mitä itsekin olin tavoittelemassa. Muotisuku on täynnä komeljanttareita. Pääosat elävöittävät joutavimpiakin jaksoja. Minulle Pohjoismainen Taidekoulu opetti, ettei kiinnostuksen kohteitaan ole pakko rajata, kunhan keskittyy täysin siihen, mitä kulloinkin on tekemässä. Vaikka samoja osatekijöitä voi löytää muistakin taidekouluista, on jokaisella oma henkensä, ja jokainen menetys kutistaa näkemystä siitä, miten taiteilijaksi tullaan, mitä taide on, miten sitä eletään. Ohjaus Ridley Scott. Vuonna 1921 perustetun yrityksen kaikki vaiheet eivät ole olleet kunniakkaita. Jokainen kieli synnyttää omanlaistaan ilmaisua ja ajattelua. BioRex, Pietarsaari. Johdossa ei enää ole suvun jäseniä. Menestyksen takana on nainen, Patrizia Reggiani, jota näyttelee Lady Gaga eli amerikanitalialainen Stefani Joanne Angelina Germanotta. Tutkin niitä usein, mietin keitä he ovat, missä he ovat nyt, ovatko he onnellisia. Vähitellen opintojen alettua ymmärsin kuitenkin myös taiteen omaksi kielekseen, sellaiseksi, jonka perusteet ja vivahteet opitaan sitä käyttämällä. Salma Hayek on naimisissa yrityksen nykyisen omistajan kanssa. Kunnianhimoisen, mutta lämpimän ja rennon ilmapiirin. Sekä oma tankeroenglanti että lukioruotsin kömpelyys nolottivat, ja uusiin ihmisiin tutustuminen oli sen vuoksi erityisen kuumottavaa. Toisena aiheena on suoratoistopalvelu Netflixissä joulukuussa ensi-iltansa saanut ohjaaja Jane Campionin paluu teatterielokuvien pariin 12 vuoden tauon jälkeen. Tunnistamattomaksi naamioitu Jared Leto suvun mustana lampaana on holtittomasti näytelty ja ohjattu. Lady Gaga on Al Pacinon ohella Italiassa tutulla maaperällä. Pitäisi heti tietää, mitä haluaa loppuelämältään ja mieluiten opiskella ja valmistua mahdollisimman nopeasti. Mainosta se on huonokin mainos. Koulun aulan seinällä oli pieniä mustavalkokuvia, kaikki koulun entiset ja nykyiset oppilaat alati myhäilevän koulun vahtimestari Garryn ikuistamina. Koulu auttoi ottamaan sitä haltuun tarjoamalla jatkuvasti uusia näkökulmia, tekemällä traditioita tutuksi, kyseenalaistamalla kaiken yhä uudelleen ja uudelleen vaihtuvien opettajien taidekäsitysten myötä, luomalla säännöllisen rutiinin ja harjoituttamalla perusasioita. Tässä notkea Driver on vastustamaton valioyksilö, joka pelaa neuvottelupöydissä liian isoin panoksin. Hannu Björkbacka Guccin muotitalon nousu ja tuho Aika huipulla. Onnistumiset kompensoivat turhimpia juonteita. Poikkeuksellisuus sen tekee. Aloittamassa, tai jatkamassa jotakin. Taide tarvitsee tekijöitä, jotka ovat saaneet rauhassa kasvaa ammattiinsa ja löytöretkeillä kieltään. Tiesin kyllä haluavani tavalla tai toisella jatkaa taiteen parissa, mutta olisiko minulle siitä ammatiksi, pärjäisinkö kovassa kilpailussa, mitä sitten jos on kiinnostunut ihan kaikesta, kuinka keskittyä ja mihin. 164 min. Juhlat ja aamutunneille jatkuneet taidekeskustelut. Kino-Keskipohjanmaan vlogissa suurelokuva italialaisen Guggin muotitalosta ihastuttaa ja ihmetyttää. Lady Gaga on silti elokuvan sielu. K12. Pormestarinkadun viiman. Jeremy Ironsin hienostunut ärtymys Rodolfo Guccina vangitsee joka kohtauksessa. Guccin dynastian perijää näyttelee planeetan suurin tähti Adam Driver. KULTTUURI LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A9 House of Gucci. 1990-luvulla Tom Ford nosti brändin uuteen kukoistukseen. Olen saattanut törmätä heihin näyttelyiden avajaisissa, taidekouluissa, matkoilla, ja vasta juttelemaan alettuani tajunnut, mistä on kysymys. Konkari-ikäisen brittimestarin kestävyyttä ja pitoa voi vain ihmetellä. Kinokulma, Oulainen. Rönsyilevät sivuroolit viihdyttävät ylilyönneissään. LAHJAKKUUS , monipuolisuus ja ulkonäkö eivät vielä takaa paikkaa auringossa. Hyväätekevän kauniin koulurakennuksen. Syntyneet ja vuosien yli kantaneet ystävyydet. Pilakuva tekee neljänneksen House of Guccista lähes katselukelvottomaksi. Nykyisin elokuvaohjaajanakin ansioitunut muotiguru on kertonut nauraneensa filmille monta kertaa, mutta harmistuneensa traagiseen ja veriseenkin tarinaan tuodusta huumorista. Tositarina italialaisen muotitalon 1980ja 1990-luvuista, House of Gucci, on tavallaan parempi suurelokuva. Valmistavia taidekouluja on yhä vähemmän, ja yhteiskunnan nuorille asettamat paineet ovat koventuneet jatkuvasti. Muotia ja miehisyyttä FABIO LOVINO/MGM Hanna Saarikoski Opiskelu Pohjoismaisessa Taidekoulussa v. Työmoraalin ja työrauhan. Ujous ja epävarmuus painuivat taka-alalle, kun kaikki uuden kielen polttavat kysymykset hakivat muotoaan. House of Gucci kuvaa Maurizio Guccin (Adam Driver) vastentahtoista nousua yrityksen johtoon. Pääosissa Lady Gaga, Adam Driver, Jeremy Irons, Al Pacino. Miksi elokuva Guccista. On ihme, että hän ilman laulunumeroiden tukea kestää vertailun – vieläpä planeetan suurimman näyttelijätähden rinnalla. Hanna Saarikoski: ” Taide tarvitsee tekijöitä” Hanna Saarikoski kuvattuna Kokkolan näyttelysssä ITE-museolla. En tiedä, mitä valokuville koulun lakattua tapahtui, mutta samoin kuin se kenties auttoi koulussa vierailevia opettajia tunnistamaan oppilaansa, sen ansiosta olen iloisesti tervehtinyt kovin tutun näköisiä kasvoja yhdessä jos toisessakin sosiaalisessa tilanteessa. Gucci on antanut elokuvalle siunauksensa. Opin myös sen, että jos työskentely ei syystä tai toisesta muuten kulje, aina voi tehdä maalauspohjia valmiiksi, ennemmin tai myöhemmin niille tulee käyttöä. Kumpikin säilyttää uskottavuuden karrikoidessaankin
Siellä ensitahdit F-35:n ohjaimissa saavat myös suomalaiset hävittäjälentäjät aikanaan. Norjan merellinen talvi on todellinen testi, sillä hävittäjille vaikeimpana säänä pidetään nollan molemmin puolin sahaavaa vetistä ja jäistä säätä. Vuonna 2026 ensimmäinen hävittäjä saapuu Suomeen. Suomi varaa toiset 0,8 miljardia muiden ohjusten hankkimiseen myöhemmin, mikä mahdollistaa asekehityksen seuraamisen 2020-luvun loppupuolelle. Suomen etu on siinä, että maa maksaa vain oman käyttökustannukset. Loppusuoralla Suomen hävittäjävalinnassa olivat amerikkalaiset F-35 ja Super Hornet sekä ruotsalainen Gripen. Määrältään yhteistyö on noin 6?000 henkilötyövuotta. Vertailun vuoksi Suomen bruttokansantuotteeksi on arvioitu noin 250 miljardia euroa tänä vuonna. Teollinen yhteistyö sijoittuu maantieteellisesti Oulun korkeudelta etelään läntiseen Suomeen. Käyttökustannukset mahtuvat 250 miljoonan euron vuosibudjettiin nykyrahassa laskettuna. Kuvassa on etualalla ilmavoimien komentaja Pasi Jokinen. Loput vajaat miljardi euroa 10 miljardin hintakatosta käytetään suomalaisen puolustusjärjestelmän muokkaamiseen F-35-hävittäjän tarpeisiin. SUOMALAISET pääsevät rakentamaan 400 F-35-hävittäjän eturungot, jolloin suomalainen teollisuus perehtyy häivemateriaalien teknologiaan. YHTEISEUROOPPALAINEN Eurofighter ja ranskalainen Rafale eivät edes päässeet suorituskykyarviointiin asti, sillä niiden tarjoukset eivät täyttäneet kaikkia hinnan, käyttökustannusten, huoltovarmuuden ja teollisen yhteistyön ehtoja. Näistä häivehävittäjä F-35:n suorituskyky oli Puolustusvoimien mukaan selkeästi paras, eikä hinnalla pilattu. F-35 ON NYKYISEN sotilasmaailman suurin hävittäjäohjelma. F-35 oli Puolustusvoimien esitys suorituskykyisimmäksi hävittäjäjärjestelmäksi. Myös F-35:n kehityspotentiaali oli vertailun paras ja asemäärä suuri kilpailijoihin verrattuna. Häivehävittäjien hankintahinta on yhteensä noin 8,4 miljardia euroa, joista 64 hävittäjää maksaa 4,7 miljardia, huoltojärjestelmä ja koulutus 2,9 miljardia euroa ja ilmataisteluaseistus vajaat 0,8 miljardia euroa. Lapin lennosto säilyy.. PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd.) kertoi valtioneuvoston tehneen hävittäjäpäätöksen yksimielisesti. Yhdysvalloissa on arvioitu hävittäjän kehitysohjelman ja käytön elinkaarikustannuksiksi jopa 1?500 miljardia euroa. Lockheed Martinin tehdas sijaitsee Fort Worthissa Texasin osavaltiossa. Puolustusliitto Natoon kuuluva Norja oli yksi ensimmäisistä maista, joka Yhdysvaltojen jälkeen hankki F-35-hävittäjät. Suomen pitää pystyä käyttämään F-35-järjestelmää myös siinä tilanteessa, kun yhteydet ulkomaihin ovat poikki. Sama kansallisuuksien kirjo näkyi myös Luken lentotukikohdan koulutettavissa lentäjissä. Pääsimme tuolloin marraskuussa 2018 Lännen Mediassa tutustumaan F-35-hävittäjien valmistamiseen ja lentäjien koulutukseen Yhdysvalloissa. Hävittäjät toimivat jatkossakin Karjalan ja Lapin lennostoissa. Suomalaisten ei ole tarvinnut rahoittaa F-35:n kehitystä. –?F-35 oli hankintahinnaltaan kilpailun edullisin, sanoo Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtaja Kari Renko. Se tarkoittaa muun muassa uutta infrastruktuuria hävittäjätukikohtiin. Lisäksi Suomeen tulee Pratt & Whitney -moottorien huoltoa. Sittemmin suurin osa eurooppalaisista hävittäjäkaupoista on kääntynyt F-35:n eduksi. Päätökseen jättivät lausuman vasemmistoliiton ministerit Li Andersson ja Hanna Sarkkinen. Ilmavoimien tavoitearvosana oli 4. Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoivat valtioneuvoston päätöksen. Suorituskyvyltään ylivertainen F-35 päihitti muut Suomi valitsi F-35:n uudeksi hävittäjäkseen yhteensä 10 miljardin euron kauppahinnalla. ENSIMMÄINEN suomalainen F-35 valmistuu vuonna 2025, jolloin alkaa hävittäjämallin koulutus Yhdysvalloissa. Lockheed Martinin ja suomalaisyritysten yhteistyö alkaa rakentua jo ensi vuodesta hankintasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Suomi saa maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen F-35-varaosien varaston, sillä Suomen vaatimuksena oli itsenäinen toimintakyky kriisitilanteessa. F-35 sai Puolustusvoimien suorituskykyarvioinnissa pisteet 4,47. Toiseksi paras hävittäjäjärjestelmä sai pisteet 3,81. Suomen 64 hävittäjää rakennettaisiin vuosina 2025–2030. HÄVITTÄJÄLLÄ on merkitystä jo ennen kriisiä kynnysasejärjestelmänä. –?Jos ne eivät meinaa mahtua, Puolustusvoimien tehtävä on pitää kustannukset kurissa, totesi puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) viitaten siihen, ettei lisärahaa ole tulossa. Rahalle on saatu myös vastinetta. Valtava kompleksi työstää massatuotantona F-35-hävittäjiä Yhdysvaltojen asehaarojen ja viennin tarpeisiin. A10 LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa NÄKÖKULMA Joonas Kuikka @lannenmedia.fi S uomi valitsi perjantaina uudeksi hävittäjäkseen Lockheed Martinin F-35:n, joita valtio ostaa 64 kappaletta. Puolustusvoimat arvioi F-35:n suorituskyvyltään parhaaksi hävittäjäksi. Lockheed Martinin on päivityksillä tavoitteena pitää kyseiset asemat aina 2060-luvulle asti, mikä tarkoittaisi erinomaista lisää Suomen puolustuskykyyn vuosikymmeniksi. Hävittäjiä on tarkoitus rakentaa kauas 2040-luvulle. Suomi saa käyttöönsä myös kaiken järjestelmänsä datan. Puolustushallinnon asiantuntijoiden mukaan yksikään kilpailijoista ei ollut käyttökustannuksiltaan merkittävästi F-35-järjestelmää matalampi. F-35-hävittäjäohjelma on hinnaltaan järkyttävä. –?F-35 pärjää hyvin talviolosuhteissa, vakuutti norjalainen hävittäjälentäjä, everstiluutnantti Martin Tesli suomalaistoimittajille Luken lentotukikohdassa Arizonan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Lisäksi F-35-hävittäjiä voidaan käyttää pienemmillä lentokentillä ja maantietukikohdissa. –?Ministerit Andersson ja Sarkkinen halusivat varmuuden siitä, etteivät käyttökustannukset ylity, Marin sanoi. Puolustusvoimilla on myös varatukikohtia. Suomalaishävittäjiin asennetaan erillinen jarruvarjo, jotta laskeutuminen voidaan tehdä turvallisesti myös sateisissa ja liukkaissa olosuhteissa. F-35:llä ei vielä ole laadullista haastajaa. F-35 oli vertailun paras ilmataisteluissa, maataisteluissa ja meritaisteluissa, kun samat testit tehtiin amerikkalaiselle Super Hornetille ja ruotsalaiselle Gripenille. –?Rakenteellisia muutoksia tehdään johtamistiloihin, suojatiloihin ja simulaattoreihin, kertoi ilmavoimien komentaja Pasi Jokinen. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Patria, Insta ja Finnair. Rungot menevät suomalaisten hävittäjien lisäksi ulkomaille F-35-hankintoihin
MYÖS MUUT neljännen sukupolven hävittäjäkilpailijat pyrkivät minimoimaan havaittavuutensa, mutta F-35:n havaitakseen täytyy tulla lähemmäs kuin kilpailijoita. Niitä hankitaan 64 kappaletta. F-35 oli kilpailun ennakkosuosikki. Ei ollut väliä, lensikö hävittäjää kokemattomin pilotti, lopputulos oli sama. Lockheed Martinin ”Salama 2” on ollut hävittäjäkilpailun ennakkosuosikki useista syistä. Yhdysvallat tarjoaa F-35-hävittäjää vain liittolaisilleen, jollaiseksi se Suomen laskee aiemman hävittäjäyhteistyön ja puolustusyhteistyön kautta. F-35 saavutti 20-kertaisen pudotussuhteen omiin tappioihin nähden Yhdysvaltain Red Flag -ilmataisteluharjoituksessa. Tämäkin tavoite kohottaa hyökkäyksen kynnystä, kun ilmavoimat saa parhaan saatavilla olevan kaluston. Ilmavoimien nykyinen vahvuus on 62 Hornetia. F-35 voi toisaalta lastata aseistusta myös siipiinsä, jolloin se on tulivoimaisempi, mutta helpommin havaittavissa. Kesken HX-hankkeen tällainen rekrytointi näytti ulospäin erittäin pahalta, koska Lindbergillä oli asemansa takia suoraa tietoa hävittäjäehdokkaiden tarjouksien sisällöistä. Tätä taktista mahdollisuutta voi kuitenkin hyödyntää niin, että edellä lennetään häivetilassa ja takaa tulevat kantavat lisäaseet. Soluttautuva hyökkääjä ei haluaisi avointa sotaa, jolloin se ei käyttäisi laajasti ilmavoimia tai muita asevoimia. Suomi valitsi F-35:n uudeksi hävittäjäkseen yhteensä 10 miljardin euron kauppahinnalla. Gripen E:n tulevaisuus on avoinna, sillä Suomea olisi tarvittu jättihankinnallaan vahvistamaan koneen elinkaarta. F-35A Lightning II on Suomen tuleva hävittäjä. KIMMO BRANDT KIMMO BRANDT Joonas Kuikka Suomi päätti hankkia Hornetin seuraajaksi amerikkalaisen F-35A Lightning II -hävittäjän. Hävittäjä on yksimoottorinen ja yksipaikkainen. Siihen mahtuu runsaasti polttoainetta, joka virtaa rakenteissa. Pahin virhe yhtiöltä oli palkata viime vuonna entinen Puolustusvoimain komentaja, kenraali evp Jarmo Lindberg neuvonantajakseen. Se tarkoittaa vastustajalle tappioita lähestyessä. Suomen ilmapuolustusympäristö lienee kuitenkin monin verroin kyseistä harjoitusta vaikeampi, joten pudotussuhteita ei ole syytä suoraan verrata todellisuuteen. F-35 on hävittäjäkilpailun ainoa viidennen sukupolven häivehävittäjä. Muilla hävittäjillä on vähemmän käyttäjiä, joille jakaa kustannuksia. Reagointivalmius on jo ensiminuuteista lähitunteihin hävittäjillä, kun muilla asejärjestelmillä kestää kauemmin päästä kohteeseen. LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A11 Ajatellaan vaikkapa tilannetta, jossa vieras valtio toteuttaisi Suomessa hybridioperaation ja pyrkisi tunnuksettomien ”vihreiden miesten” avulla valtaamaan esimerkiksi Ahvenanmaan tai Suomenlahden ulkosaaristoa saadakseen jalansijaa Itämereltä. Ei ole kuitenkaan sanottu, että ne olisivat muulla valinnalla pienemmät. Häive on saavutettu muun muassa muotoilulla ja pintamateriaaleilla. Tällainen on viidennen sukupolven häivehävittäjä. Edellä lentävä hävittäjä voi ohjata muiden ampumia ohjuksia maaleihinsa. Myös puolustushallinto päätti samalla sulkea kaikki lobbarit ja neuvonantajat ulos hävittäjäneuvotteluista. Suomi pystyy myös säästämään hävittäjiä, sillä esimerkiksi venäläisten kehittynyt ilmatorjunta yltää koko Suomen ilmatilaan. F-35 pystyy kilpailijoita turvallisemmin lentämään korkealla, jolloin se välittää parasta mahdollista tilannekuvaa koko Puolustusvoimille. Se on ollut suosituin valinta useimmissa viimeaikaisissa eurooppalaisissa hävittäjähankinnoissa. Saab sai kuitenkin lohdutukseksi merivoimien suurhankinnan Pohjanmaa-luokan korvettien asejärjestelmätilauksen. Hävittäjillä pystyttäisiin tässä tapauksessa nopeimmin kohdistamaan tarvittaessa koko Puolustusvoimien iskukyky haluttuun kohteeseen ja auttamaan sen valtaamisessa nopeasti takaisin. HÄIVEEN AVULLA ilmavoimat pääsee ilmataistelussa ampumaan ohjuksensa ennen kuin vastustaja näkee F-35-hävittäjää. Amerikkalaishävittäjän valinnan voi katsoa vaalivan Natooptiota. Ruotsissa Saabin jättäminen sivuun hävittäjävalinnasta varmasti harmittaa. Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoivat valtioneuvoston päätöksen. TÄYSIN ILMAN ongelmia Lockheed Martinin F-35:n myyntikampanja Suomeen ei sujunut. F-35:n laatuista hävittäjää ei löydy esimerkiksi Venäjän tai Kiinan asevoimista. Esikuntapäällikkö Juha-Pekka Keränen kertoi 2020 ilmavoimien pyrkivän jo Horneteilla 1:10-pudotussuhteeseen, jossa jokaista tuhoutunutta suomalaista hävittäjää kohden pystyttäisiin pudottamaan 10 vastustajan hävittäjää. Häive tarkoittaa huonoa havaittavuutta tutkassa, mikä auttaa ilmavoimia toimimaan vastustajan havainnoinnilta piilossa mahdollisimman kauan. Täysimittaisessa sodassa hävittäjäjärjestelmä tekee mahdollisimman kalliiksi tunkeutumisen Suomen ilmatilaan. Tehtävältä voidaan kerätä tiedustelutietoa suoraan ilmasta ja jakaa muille Puolustusvoimien yksiköille tai tarvittaessa tehtävän aikainen tietopankki voidaan tallentaa myöhemmin maassa. Kuva on Satakunnan lennostosta Pirkkalasta. Muutkin evp-upseerit ovat toimineet eri hävittäjäehdokkaiden neuvonantajina, mutta heillä ei ole ollut tuoretta sisäpiirin kokemusta HX-tarjouskilpailusta. F-35 purki nopeasti sopimuksen Lindbergin kanssa, kun he totesivat virheensä. Se ei kuitenkaan pysty ampumaan kohteitaan näkemättä niitä tutkassa. Lentäjä ei pysty käsittelemään kaikkea tietomäärää, mitä hävittäjä kerää, joten osa tiedosta kannattaa analysoida rauhassa myöhemmin. F-35 TAKAA puolustusyhteistyösuhteiden jatkuvuuden Yhdysvaltojen kanssa ja tekee myös sotilasliitto Natoon liittymisestä entistä helpompaa, jos Suomi niin haluaa. Yksimoottorinen hävittäjä on kaksimoottorisia haavoittuvaisempi moottorin hajotessa. F-35:n tiedonkeräysja jakokykyä pidetään kilpailijoita parempana. Puolustusvoimat arvioi F-35:n suorituskyvyltään parhaaksi hävittäjäksi. Kuvassa on etualalla ilmavoimien komentaja Pasi Jokinen. Lindbergin henkilökohtainen valinta kieli myös siitä, että F-35 oli siinä vaiheessa hänen suosikkinsa. Kyseinen hävittäjä on testattu Suomen talvessa helmikuussa 2020 juuri ennen koronaviruksen vyöryä Suomeen. Ruotsi on Suomen tärkein puolustusyhteistyökumppani, kuten Suomi myös Ruotsin. Osa häivettä on F-35:n kehittynyt kyky elektroniseen sodankäyntiin. KYSYMYSMERKKINÄ on myös pidetty F-35:n käyttökustannuksia. Tällainen on Suomen uusi häivehävittäjä OSSI AHOLA / ARKISTO. Vaikka Suomessa voi tehdä merkittävää tuhoa pelkillä ohjuksilla ennalta tarkoitettuihin kohteisiin, hyvän tilannekuvan saaminen pitkäaikaisempaa sotimista varten edellyttäisi hyökkääjän omien ilmavoimien tunkeutumista Suomen ilmatilaan. F-35:n rakenteellinen heikkous on koneen sisäiseen asekuiluun mahtuvan aseistuksen pieni määrä, jos hävittäjä lentää häivetilassa
Myös Saabin toimitusjohtaja pettyi. Puolueet hyrisevät tyytyväisyyttä. ”Vahva viesti, että Suomi huolehtii puolustuksestaan kaikkia uhkia vastaan.” Tutkijan mukaan valinta merkitsee jatkuvuutta. Siinä pari viime viikonlopun ykkösuutisesta elämään jäänyttä lausahdusta. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva arvioi, että päätös on osoitus siitä, miten Suomessa kyetään tekemään yhteisymmärrykseen pohjaavia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Tämä ei perustele Marinin virhearviointia ja tietokatkosta valtioneuvoston viestinnässä, sillä pääministeri on hallituksen kasvot. Tarjouskilpailun loppusuoralla olivat pisimmän korren vetäneen Lockheed Martinin F-35:n lisäksi Boeingin Super Hornet ja ruotsalaisen Saabin Gripen E. THL linjaa, että oireettoman ja kaksi rokoteannosta saaneen henkilön ei tarvitse altistumisen jälkeen eristäytyä, ellei lääkäri niin määrää. Hultqvist harmittelee Suomen valintaa ”Gripen E on suunniteltu pohjoismaiseen ympäristöön”. Sen mukaan yhtiö ”on huomioinut” Suomen viranomaisten itsenäisen päätöksen valita amerikkalainen ratkaisu hävittäjien korvaamiseen. –?Uskomme, että tarjoamamme kaksi järjestelmää sopivat erittäin hyvin pohjoismaisen ympäristön turvallisuushaasteisiin, Hultqvist kertoi. Suomen hävittäjäkilvassa Rafale-koneella mukana ollut ranskalainen Dassault Aviation -yhtiö kommentoi tappiotaan lyhyellä tiedotteella. ULKOPOLIITTISEN instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan yhdysvaltalaisen hävittäjän valitseminen merkitsee jatkuvuutta Suomen ulkoja turvallisuuspoliittisessa linjassa, kun nyt valittiin hävittäjä samasta maasta kuin viime kerralla. Nyt pääministerin annettiin rimpuilla otsikoissa yksin. –?Hävittäjävalinta jatkaa jo 90-luvulla valittua ulkoja turvallisuuspolitiikan linjaa, jossa sotilaallisesti liittoutumaton Suomi määrittelee omien turvallisuustarpeiden pohjalta tarkoituksenmukaisimman ja tehokkaimman suorituskyvyn ilmavoimillemme, Kari sanoo tiedotteessa. Heistä jokaisella oli kotitesteineen selitys, miksi ohjeista poikkeaminen oli ollut perusteltua. Kyse on tietysti pääministeri Sanna Marinin (sd.) lähdöstä Helsingin yöhön, vaikka tämä oli altistunut koronavirukselle edellisenä päivänä. Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö oli ohjeistanut ministereitä välttämään negatiiviseen testitulokseen saakka lähikontakteja, jos nämä olivat osallistuneet tartunnan saaneen ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kanssa samaan ohjelmaan perjantaina. Niiden avulla voidaan kehittää teollisuuden verkostoja ja kansainvälistä kilpailukykyä. Hän kertoi olleensa hämmästynyt siitä, että Suomi saa Lockheed Martinin kustannukset sovitettua tiukkaan kustannuskehykseensä. lokakuuta 2020. Pääministeri ei kohun alkuvaiheessa saanut tukea edes omiltaan kilpailevien puolueiden edustajista puhumattakaan. Puolustusja Ilmailuteollisuus (PIA) näkee, että Lockheed Martinin kanssa solmittu kauppa F35-hävittäjistä avaa suuria mahdollisuuksia teolliseen yhteistyöhön. Jos itsellä joskus lipsahtaa, niin sattuu sitä paremmissakin piireissä. Ymmärrettävää, mutta kiusalliselta näytti myös, kun myöhemmin paljastui useiden ministerien osanneen rajojen venyttämisen. Tavallinen kansalainen voi nähdä ministerien kompuroinnin ohjeiden kanssa myös lohdullisena. PERUSSUOMALAISTEN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio arvioi, että vaatimus puolustuskyvyn täysimääräisestä ylläpidosta toteutuu hankinnan myötä. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ei niin ikään usko, että Suomen hävittäjäpäätös millään tavalla horjuttaisi Suomen ja Ruotsin viime vuosina syventynyttä puolustusyhteistyötä. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pitää F-35-koneita sotilaalliselta suorituskyvyltään parhaana ratkaisuna Suomelle. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist tutustui Suomen Ilmavoimien Ruska 20 -pääsotaharjoitukseen Rovaniemellä 5. –?Perussuomalaisille on alusta asti ollut prioriteetti, että Hornetien suorituskyky korvataan täysimääräisesti, Tavio sanoo. Ministereille on kuitenkin annettu tiukemmat ohjeet. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo muistuttaa Twitterissä, että kynnys käyttää sotilaallista voimaa Suomea kohtaan on korkea, kiitos uskottavan maanpuolustuksemme. Tarjoukseen sisältyi 64 Gripen E -hävittäjää ja kaksi GlobalEye-valvontajärjestelmällä varustettua tiedustelukonetta. PRESIDENTTI Sauli Niinistö sanoo, että hävittäjähankinnalla ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan. KESKUSTAN kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä painottaa, että hävittäjävalinnalla turvataan puolustuskyky vuosikymmeniksi eteenpäin. Hänen mukaansa valinta antaa vahvan viestin, että Suomi huolehtii puolustuksestaan kaikkia uhkia vastaan. KAISA SIREN / LEHTIKUVA / ARKISTO STT, Antti Autio HELSINKI SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen Mika Kari arvioi, että yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35-monitoimihävittäjän hankinta vahvistaa entisestään Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden perustaa. –?Olemme ylpeitä Gripenja GlobalEye-tarjouksestamme, ja uskomme sen olleen Suomelle paras ratkaisu, yhtiö kertoi Saab Finlandin Twitter-tilillä. Hultqvist kuitenkin alleviivasi Ruotsin tehneen Suomelle hyvän tarjouksen. A12 LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa NÄKÖKULMA Jussi Orell @lannenmedia.fi ”Ei siinä nyt varmaan ihan askel lankulle osunut”. Ohjeistus ei ollut tavoittanut Marinia, jonka virkapuhelin oli kotona. –?Tiedän, että meillä on vahva tarjous, josta olen ylpeä. Asiassa olisi silti voinut tulla esiin oma-aloitteisesti sen jälkeen, kun Marinilla oli käynyt käry viikonloppuna: tuli sitä lähdettyä kansan pariin itsekin. Avoimuus unohtui koronakompastelussa STT, Arttu Mäkelä, Tuomas Savonen, Niilo Simojoki HELSINKI/TUKHOLMA Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist harmitteli perjantaina Suomen hävittäjävalintaa. Uutistoimisto TT:n mukaan Saab on tehnyt hävittäjäkaupan kanssa töitä monen vuoden ajan. Niinistö kommentoi hävittäjähankintaa STT:lle sähköpostitse. RUOTSIN puolustusministeriön julkaisemassa tiedotteessa puolustusministeri painotti Ruotsin ja Suomen loistavaksi kuvaillun puolustusyhteistyön jatkuvan vaikka päätös toikin pettymyksen. Saabin toimitusjohtaja Micael Johansson kertoi olevansa pettynyt, mutta painotti yhtiön kunnioittavan päätöstä. HELSINGIN SANOMAT kertoi keskiviikkona, että ministereistä myös keskustan Mika Lintilä ja Antti Kaikkonen sekä sdp:n Ville Skinnari olivat tulkinneet ohjeita luovasti. Kaikkonen osallistui keskustanuorten juhlaan, Lintilä penkkiurheili salibandykatsomossa ja Skinnari pelasi pipolätkää. –?Näin myös jatkossa. Samaan aikaan olen yllättynyt, Johansson kertoi. Vasemmistoliitto tuki hallituksessa päätöstä, mutta ministerit Li Andersson ja Hanna Sarkkinen liittivät lausuman hävittäjien käyttökustannuksista. –?On todennäköistä, että tämän valinnan kautta Suomen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa entisestään lisääntyy ja entisestään syvenee. –?Suomi on jatkossakin läheisin turvallisuusja puolustuspoliittinen kumppanimme, tiedotteessa painotettiin. –?Gripen E on suunniteltu pohjoismaiseen ympäristöön, hän lisäsi. Presidentin mukaan hävittäjähankinnan lähtökohta on ollut suorituskyky ja se myös ratkaisi kilpailun. Järjestön mukaan yhteistyöprojektien arvo on noin kolme miljardia. Kaveria ei jätetä -fraasia ei ole kehitetty politiikkaa varten. ”Olen juonut olutta”. Salonius-Pasternakin mukaan F-35:n valinta ei tullut hänelle suurena yllätyksenä, mutta hän korostaa, että yhdysvaltalaiskoneen valinta ei ollut itsestään selvää. Tässä suhteessa aiempi Hornet-hankinta oli presidentin mukaan tienraivaaja. –?Jonkin muun kuin amerikkalaisen vaihtoehdon valinta olisi merkinnyt suunnan muuttamista, Salonius-Pasternak sanoi STT:lle. Hän muistuttaa kuitenkin Twitterissä, että muut tarjouskilpailuun osallistuneet maat ovat edelleen Suomelle läheisiä ja arvokkaita kumppaneita. Tätä tarkoitusta uudet hävittäjät palvelevat, Orpo kirjoittaa. Yhtiö sanoi tiedotteessaan jälleen kerran huomaavansa ja pahoittelevansa, että Euroopassa suositaan amerikkalaisia puolustusmateriaalihankinnoissa
Venäjän ulkoministeriön edustajan Maria Zaharovan mukaan päätös tuo jälleen esiin ”anglosaksiliittouman kannibalistisen maailmankuvan”. Morisin mukaan päätöksestä tullaan valittamaan heti, kun se on mahdollista. Sitten alettiin haarukoimaan hintaa ja sitä, miten prosessista saadaan mahdollisimman johdonmukainen ja läpinäkyvä. Nyt kun päätös oli tämä, teknologiasiirtymää on tulossa Suomeen, Niinistö arvioi. NIINISTÖN ollessa puolustusministerinä hankinnoille luotiin kestävää pohjaa. Taistele”, mies huusi, Lopez kertasi. Pariisin-vierailu oli Scholzin ensimmäinen virallinen ulkomaan visiitti liittokanslerina. LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A13 TUXTLA GUTIÉRREZ. Lähistöllä asuva Sabina Lopez, 18, saapui paikalle auttamaan heti turman jälkeen. Tapaaminen oli Scholzin ensimmäinen virallinen ulkomaan visiitti liittokanslerina. Alkuvaiheessa asia oli jopa sulkemassa F-35:tä pois, koska he olivat kehittäneet huoltojärjestelmän, joka pohjautui siihen, että moottoreita ja aseita huolletaan Nato-maissa. –?Siinä luotiin kokonaan oma hanke puolustuslaitoksen asiantuntijoista ja sitten sitä juoksutettiin läpi hallituksen eri ministerivaliokunnissa ja vietiin tietysti tiedoksi eduskunnalle. Ainakin 53 ihmistä sai surmansa, kun heitä kuljettanut kuorma-auto törmäsi muuriin valtatiellä ja pyörähti ympäri eteläisessä Chiapasin osavaltiossa, kertoivat viranomaiset perjantaina. On menty suorituskyky edellä. JUKKA LEHOJÄRVI. Scholz valittiin keskiviikkona Saksan uudeksi liittokansleriksi, ja maata 16 vuotta johtaneen Angela Merkelin valtakausi päättyi. –?Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa ja haluaa lähtökohtaisesti huoltaa itse kalustonsa sodan ja rauhan aikana. Konetyyppi on ollut ennakkosuosikki hankkeen alusta saakka siitä syystä, että se on ainut hävittäjä näistä viidestä, joka on ns. Siirtolaisten sullominen kuorma-autoihin on alueella toimiville ihmissalakuljettajille tyypillistä. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n mukaan ainakin 650 ihmistä on kuollut tänä vuonna yrittäessään päästä rajan yli Yhdysvaltoihin. SUOMEN seuraavaksi monitoimihävittäjäksi olivat ehdolla yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassault Rafale, ruotsalainen Saab Gripen E/F sekä amerikkalaiset Lockheed Martin F-35A ja Boeing F/A-18 Super Hornet. Scholzia, 63, on kuvailtu Merkelin kaltaiseksi käytännölliseksi ja kompromissikykyiseksi johtajaksi. Yhdysvallat valitti päätöksestä. Tämä sääntö koskee kaikkia, Scholz sanoi viitaten Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin, jonka on syytetty suunnittelevan hyökkäystä Ukrainaan. Senkin takia, että valinta tulee olemaan kiistatonta eikä synnytä ongelmia. viidennen sukupolven hävittäjä. Rahtitila oli täynnä siirtolaisia, joita oltiin ilmeisesti salakuljettamassa Yhdysvaltain rajalle. Saksan uusi liittokansleri Olaf Scholz tapasi perjantaina Pariisissa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin. Hyvinhän tässä on edetty, ainakaan tähän mennessä kukaan toimijoista ei ole protestoinut, että olisi suosittu jotain toista. F-35:n valinta ei ollut yllätys. Presidentti Macron kertoi heillä kummallakin olevan vankka usko Eurooppaan. Häiveominaisuudet ovat paremmat kuin muilla ns. Kävellen Yhdysvaltoihin pyrkiviä ihmisiä uhkaavat matkalla muun muassa rajut sääolosuhteet sekä rikolliskartellit. –?HX-hankkeen aikana en ole ottanut julkisesti kantaa minkään konetyypin puolesta enkä vastaan. STT, AFP Merkel kirjoittaa avustajan kanssa muistelmansa Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel, 67, suunnittelee kirjoittavansa itse muistelmansa pitkäaikaisen avustajansa Beate Baumannin kanssa. Baumannin mukaan kirjoitustyö tulee viemään kahdesta kolmeen vuotta, ja kaksikko tekee sen ilman ulkopuolista apua. Meksikosta suunnataan kohti Yhdysvaltain rajaa. ”Viidennen sukupolven F-35:n valinta ei yllättänyt” Kannuksen kaupunginjohtaja ja ex-puolustusministeri Jussi Niinistö on seurannut mielenkiinnolla hävittäjähankinnan vaiheita. –?Kaikkien täytyy hyväksyä, ettei rajoja voida muuttaa Euroopassa. neljännen sukupolven hävittäjillä. STT, AFP ”Jaamme Scholzin kanssa uskomme Eurooppaan” STT, AFP LONTOO Britannian vetoomustuomioistuin katsoi perjantaina, ettei tietovuotaja Julian Assangen luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole estettä. Se oli hyvin monimutkainen analyysi, siinä ei ole pelkästään se, mikä kone ostatetaan. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kyseenalaisti Yhdysvaltojen vakuutukset Assangen tulevasta kohtelusta ja piti niitä epäluotettavina. Olen hankintaprosessia seurannut ministeriyden jälkeen tietynlaisella lukkarinrakkaudella, vuoteen 2019 puolustusministerinä toiminut Niinistö kertoo Kannuksessa perjantaina. Baumannin mukaan Merkel ei tule kirjassa käymään läpi koko elämäänsä. – Koneita tehdään tuhansia kappaleita ja kappalehinta on saatu painettua alemmaksi kuin esimerkiksi silloin kun Norja osti samanlaiset hävittäjät. Muista mitä lupasit äidillesi. Hän on korostanut jatkuvuutta Merkelin aikaan nähden. Torstaina sattunut turma oli niin raju, että kuorma-auton rahtikontin katto repeytyi irti ja koko rahtitila katkesi. Nyt valittu yhdysvaltalainen Lockheed Martinin F-35 on ollut koko ajan ennakkosuosikki eri arvioissa. Viranomaisten mukaan vaikuttaa siltä, että auton kuljettaja ajoi ylinopeutta ja menetti ajoneuvonsa hallinnan osavaltion pääkaupunkiin Tuxtla Gutierreziin johtavalla valtatiellä. Valtaosa siirtolaisista oli lähtenyt matkaan Guatemalasta. Niinistö oli 11. Asianajajat vakuuttivat niin ikään, ettei Assangea sijoitettaisi Yhdysvalloissa liittovaltion huipputurvalliseen vankilaan tai eristettäisi. Teimme kuitenkin alusta saakka selväksi, että asiantuntijat tekevät suorituskykyvertailun. Niinistö arvioi myös suuruuden ekonomian vaikuttaneen hankintaan. Joni Mäki-Petäjä KANNUS Kannuksen kaupunginjohtaja ja expuolustusministeri Jussi Niinistö, 51, on seurannut mielenkiinnolla hävittäjähankinnan vaiheita. Ministeriaikana hävittäjähankinta oli esillä aina, kun kilpailussa mukana olleiden maiden puolustusministerit tapasivat – Aina konetyypit tuli esille, että siinä mielessä lobbausta oli. Lisäksi lähes 60 ihmistä loukkaantui. –?Hän haluaa selvittää keskeiset poliittiset ratkaisunsa omin sanoin, ja käydä läpi elämänsä matkaa, Baumann sanoi Der Spiegel -lehden haastattelussa. Osa siirtolaisista liittyy osaksi pitkiä kulkueita, joissa suuri osa matkasta taivalletaan jalan. kesäkuuta 2015 tuoreena puolustusministerinä vastaanottamassa Hornetien korvaajahankkeen esiselvitysraporttia. Assangen morsian kertoi heti, että tuomiosta valitetaan: ”Tämä on oikeusmurha”. –?Kaikkialta kuului kauheaa valitusta. Oikeus hyväksyi Assangen luovuttamisen Venäjä: Luovutuspäätös on häpeällinen. Lokakuussa pidetyssä kuulemisessa amerikkalaisasianajajat perustelivat valitusta sillä, että tuomari oli tukeutunut liikaa vain yhteen lausuntoon Assangen mielenterveydestä. –?Tämä on oikeusmurha, kommentoi Assangen morsian ja hänen asianajajaryhmänsä jäsen Stella Moris tuoreeltaan Twitterissä. Lisäksi hänelle taattaisiin kaikki tarvittava hoito. – Se oli yksi ensimmäisistä virkatoimistani. Jutun käsittely on nyt tarkoitus palata takaisin alempaan oikeusasteeseen, mutta päätöksestä voi myös valittaa korkeimpaan oikeuteen. Keskiviikkona liittokanslerin viran jättänyt Merkel ei ole kertonut tarkasti tulevaisuudensuunnitelmistaan. VETOOMUSTUOMIOISTUIMEN kahden tuomarin mukaan vakuudet olivat riittäviä ja Assange voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin. Köyhyyttä ja väkivaltaa kotimaistaan pakenevien siirtolaisten määrä on noussut sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aloitti kautensa vuoden alussa ja lupasi lieventää edeltäjänsä Donald Trumpin jyrkkää rajapolitiikkaa. Entinen puolustusministeri Jussi Niinistö laittoi alulle hävittäjähankintaprosessin vuonna 2015. Yllätys olisi ollut, jos se olisi ollut jokin muu. Se oli kaikille valmistajille asetettu ehto. STT, AFP Kymmeniä siirtolaisia kuoli Meksikossa rajussa kolarissa PARIISI. Venäjän mukaan Britannian vetoomustuomioistuimen perjantainen päätös sallia Assangen luovuttaminen Yhdysvaltoihin on häpeällinen. NIINISTÖ tulkitsee, että ainoa asia, joka olisi saattanut vaikuttaa jonkin muun konetyypin valintaan, olisi ollut huoltovarmuuteen liittyvät seikat. Tuoreen liittokanslerin mukaan johtajien välisissä keskusteluissa keskityttiin muun muassa Euroopan vahvistamiseen. Analyysiin liittyi paljon erilaisia järjestelmiä ja huoltovarmuuteen liittyviä kysymyksiä. Yritin ajatella vain ihmisten auttamista. Hänen mukaansa johtajien välisissä keskusteluissa keskityttiin Euroopan vahvistamiseen ja suvereenisuuteen. Scholz johtaa sosiaalidemokraattien, vihreiden ja liberaalipuolue FDP:n koalitiohallitusta, jollaista Saksassa ei ole aiemmin nähty liittovaltiotasolla. Lisäksi kaksikko puhui muun muassa Ukrainan rajan läheisyyteen kertyneistä venäläisjoukoista. SPD otti ykköspaikan Saksan liittopäivävaaleissa syyskuussa. Kuljettajan kerrotaan paenneen onnettomuuspaikalta. Kuulin, kun eräs mies yritti pitää pahasti loukkaantunutta ystäväänsä tajuissaan: ”Et saa nukahtaa, älä sulje silmiäsi. Tammikuussa alempi oikeusistuin katsoi, ettei Wikileaksvuotosivuston perustajaa voi luovuttaa, koska hänen mielenterveytensä on hyvin horjuva ja itsemurhariski korkea
A 36,95 -3,19 -1,38 +15,97 +8,57 1,43 Seligson Phoenix A 35,70 -4,45 -5,22 +14,91 +8,89 1,48 SP POP Eurooppa 2,37 -3,06 -2,34 +14,59 +9,37 1,28 POP Maailma 2,45 -4,25 -0,29 +23,98 +15,10 1,97 POP Pohjoismaat 3,56 -1,47 -1,63 +28,40 +21,93 1,98 POP Suomi 4,61 -1,65 -1,12 +26,33 +19,85 1,90 Säästöpankki Aasia B 115,15 -5,04 -3,02 -8,85 +18,56 -0,39 Säästöpankki Amerikka B 225,73 -5,61 -0,55 +29,89 +17,09 1,87 Säästöpankki Eurooppa B 148,85 -3,07 -2,34 +14,71 +8,15 1,28 Säästöpankki Itämeri B 167,05 -1,48 -1,65 +28,66 +21,43 1,98 Säästöpankki Kehittyvät Markkinat 95,34 -1,93 -3,06 +4,99 +10,98 0,34 Säästöpankki Kotimaa B 354,11 -1,66 -1,15 +26,57 +18,41 1,90 Säästöpankki Osake Maailma B 171,68 -4,31 -0,31 +24,11 +14,07 1,96 Säästöpankki Pienyhtiöt B 255,20 -1,55 -1,34 +37,89 +32,14 2,60 S-PANKKI S-Pankki Brändit Osake A 44,98 -5,67 -1,62 +16,88 +14,67 1,55 S-Pankki Eurooppa Osake A 16,30 -2,65 -2,49 +18,78 +8,30 1,46 S-Pankki Fenno Osake?A 420,40 -1,09 -0,75 +30,26 +22,92 2,23 S-Pankki Fossiiliton Eurooppa?ESG Osa 13,40 -2,14 -1,89 +19,99 1,65 S-Pankki Kehittyvät Markkinat?ESG Os 18,02 -3,60 -2,11 +5,49 +7,75 0,46 S-Pankki Passiivinen Eurooppa?ESG Osa 13,37 -1,69 -0,84 +25,42 2,15 S-Pankki Passiivinen USA?ESG Osake A 15,78 -4,68 +0,03 +33,08 2,44 S-Pankki Reunamarkkinat Osake B 13,07 -4,88 -1,01 +16,54 +3,77 1,52 S-Pankki USA Osake A 46,90 -5,81 -1,18 +31,32 +19,20 2,31 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Eurooppa Osake B 42,87 -2,06 -1,13 +23,47 +11,87 1,91 Ålandsbanken Maailma Osake B 16,81 -4,49 -1,23 +22,52 +13,89 2,11 Ålandsbanken Norden Aktie B (EUR) -1,83 -0,61 +25,94 +17,52 1,89 Ålandsbanken Pohjoismaiset Pienyhtiö -0,67 +1,41 +68,10 4,08 KORKORAHASTOT AKTIA Aktia Korkosalkku B 1,65 -0,17 +0,23 +2,44 +3,78 1,56 Aktia Lyhyt Yrityskorko+ B 0,27 -0,07 -0,14 +0,12 +0,40 1,48 DANSKE INVEST Danske Invest Euro Gov Bond Index K 1,80 +0,64 +0,96 -1,79 +3,30 -0,35 Danske Invest Euro Yrityslaina K 0,37 +0,32 +0,25 -0,71 +2,33 -0,10 Danske Invest Kompassi Korko K 2,08 -0,05 -0,20 -0,40 +3,06 0,07 Danske Invest Korko K 0,27 -0,04 -0,09 +0,79 +0,25 3,34 Danske Invest Yhteisökorko K 30,45 -0,02 -0,05 +0,22 +0,29 6,19 EAB Elite Alfred Berg Korko A 115,23 +0,09 +0,32 +0,76 +3,51 0,89 EVLI Evli High Yield Yrityslaina B 302,10 -0,42 -0,62 +2,73 +2,68 2,05 Evli Likvidi B 25,48 -0,03 -0,05 +0,76 +0,48 6,98 Evli Lyhyt Yrityslaina B 30,06 -0,22 -0,30 +0,96 +1,43 2,24 Evli Pohjoismaat Yrityslaina B 145,61 -0,21 -0,27 +1,88 +1,50 3,68 HANDELSBANKEN Handelsbanken Euro Obligaatio (A1 EUR) 423,40 +0,79 +0,99 -1,81 +3,07 -0,38 NORDEA FUNDS OY Nordea Corporate Bond A K 2,37 +0,45 +0,18 -0,57 +2,61 -0,02 Nordea Discretionary Corporate Credit 110,33 -0,22 -3,74 -0,31 +4,00 0,04 Nordea Euro Midi Korko A K 1,53 -0,03 +0,01 -0,80 -0,13 -0,49 Nordea Euro Obligaatio A K 0,51 +0,92 +0,92 -1,85 +3,13 -0,38 Nordea Hållbarhetsfond Obl. (B1 EUR) 11,39 -3,31 -2,06 +22,59 +11,22 1,95 Handelsbanken Eurooppa Selective (A1 E 33,20 -3,32 -4,79 +15,76 +11,80 1,43 Handelsbanken Eurooppa Teema (A1 EUR) 58,35 -1,83 -3,28 +25,05 +16,68 1,85 Handelsbanken Gl Indeksi Criteria A1 E 40,15 -3,32 -0,37 +24,42 2,37 Handelsbanken Global Selektiv (A1 EUR) 31,92 -2,33 +0,85 +25,77 2,45 Handelsbanken Global Teema (A1 EUR) 82,38 -2,91 -1,35 +25,81 +21,54 2,16 Handelsbanken Japani Teema (A1 EUR) 11,76 -3,45 -1,18 +11,47 +15,01 0,76 Handelsbanken Kehitt.Markk. Luku on yhteismitallinen kaikille rahastoille, mutta erityisen hyödyllinen rahastojen vertailussa rahastoluokkien sisällä. Pi.yht. Osakemarkkinat K 2,19 -1,09 +0,89 +1,87 +6,71 0,17 Danske Invest Kestävä Arvo Osake K 1,00 -4,55 -2,80 +28,82 +19,56 2,39 Danske Invest Kompassi Osake K 1,62 -3,84 -2,55 +19,98 +13,01 2,14 Danske Invest MediLife K 2,56 -3,74 -3,25 +24,63 +14,45 1,87 Danske Invest Pohjois-Amerikka Osake K 0,28 -5,03 -0,50 +33,94 +13,67 2,46 Danske Invest Russia K 4,70 +0,09 -6,45 +40,04 +16,92 2,22 Danske Invest Suomi Osake K 0,88 -1,68 -2,49 +19,87 +16,08 1,50 Danske Invest Teknologia Indeksi K 1,31 -4,85 +1,14 +33,62 +31,87 1,74 EVLI Evli Emerging Frontier B 249,57 -4,30 +1,01 +40,91 +19,86 3,53 Evli Eurooppa B 175,18 -1,97 -0,06 +27,42 +15,99 2,14 Evli Ruotsi Pienyhtiöt B 10538,04 +0,04 +3,73 +56,31 +42,02 2,76 Evli Suomi Pienyhtiöt B 699,51 -1,22 -1,93 +39,48 +31,71 2,59 Evli Suomi Select B 60,93 -1,13 -0,15 +28,97 +19,45 2,08 HANDELSBANKEN Handelsbank. Mitä suurempi luku on, sitä paremmin rahasto on menestynyt suhteessa riskiin. Toimitus ei vastaa esitettyjen tietojen oikeellisuudesta. Glob. Sharpen luvun avulla on mahdollista verrata rahastoja toisiinsa toteutuneen tuotto/riski-suhteen perusteella. (A1 EU 63,02 -3,61 +0,40 +32,95 +22,35 2,77 NORDEA FUNDS OY Nordea 1 Emerging Markets Small Cap 112,90 +17,81 +9,46 1,40 Nordea Aasialaiset Tähdet A 40,77 -2,44 -0,90 +6,93 +20,06 0,40 Nordea Discretionary Global Equity I K 181,51 -3,86 -1,48 +24,87 +15,87 2,45 Nordea Discretionary Swedish Equity I 177,39 -3,04 -0,46 +26,09 +17,28 1,86 Nordea Euroopan Pienet Yhtiöt K 27,94 -2,16 -2,94 +29,31 +15,72 2,91 Nordea Eurooppa Passiivinen B 32,70 -3,21 -2,78 +21,41 +11,30 1,79 Nordea Eurooppalaiset Tähdet A 2125,88 -3,47 -4,94 +18,55 +16,33 1,59 Nordea Global Enhanced K 17,93 -3,15 -0,01 +32,58 +18,72 3,03 Nordea Innovation Stars A K 15,69 -3,85 -5,48 +27,51 1,87 Nordea Intia K 36,07 -4,04 -1,90 +55,24 +15,77 3,19 Nordea Itä-Eurooppa K 34,36 -0,85 -7,19 +31,35 +9,41 1,93 Nordea Japani A K 0,30 -3,80 -0,45 +16,45 +6,80 1,22 Nordea Kehittyvät Osakemarkkinat A K 30,86 -1,56 -0,35 +7,50 +10,85 0,55 Nordea Kiina 33,15 -5,31 -1,71 -5,19 +14,60 -0,18 Nordea Maailma A K 0,61 -3,30 +0,58 +31,43 +16,88 2,79 Nordea Maailma Osinko A kasvu 23,47 -3,19 -0,37 +24,89 +12,81 2,51 Nordea Maailma Passivinen B K 30,78 -3,29 -0,43 +28,69 +17,03 2,62 Nordea Nordic Small Cap A K 26,31 -2,93 -1,71 +33,73 +28,89 2,40 Nordea North American Enhanced K 19,63 -3,42 +0,70 +35,25 +20,37 2,92 Nordea Pohjois-Amerikka Osinko A K 30,01 -3,90 +0,13 +32,36 +16,64 2,79 Nordea Pohjoismaat K 0,27 -3,80 -6,73 +26,18 +18,85 1,94 Nordea Suomalaiset Tähdet K 4,07 -2,74 -4,12 +22,22 +20,66 1,72 Nordea Suomi Passiivinen B 38,11 -2,43 -1,42 +20,73 +15,45 1,60 Nordea Swedish Ideas Equity 239,34 -3,22 -0,44 +24,70 +16,02 1,75 Nordea Vastuulliset Osakkeet Maailma A 15,50 -2,98 +0,67 +27,55 2,66 Nordea Venäjä K 21,80 -0,49 -7,15 +36,17 +15,91 2,03 ODIN FORVALTNING AS ODIN Europa C 24,43 -2,33 -1,60 +28,26 +10,81 2,50 ODIN Global C 46,24 -3,12 -2,29 +31,94 +21,04 2,56 ODIN Kiinteistö C 249,32 -4,07 +5,78 +70,80 +37,40 3,81 ODIN Norden C -3,14 -4,46 +33,34 +23,77 2,24 ODIN Norge C -4,69 -7,32 +33,78 +11,01 2,06 ODIN Sverige C -3,34 -2,79 +53,65 +34,92 2,84 OP OP-Aasia Indeksi A 232,24 -3,95 -2,39 +10,85 +7,98 0,90 OP-Amerikka Arvo A 213,19 -6,11 -1,69 +27,74 +9,16 2,01 OP-Amerikka Indeksi II A 376,79 -5,27 -0,66 +32,75 +19,80 2,45 OP-Amerikka Kasvu A 335,75 -6,27 -4,73 +23,28 +22,25 1,19 OP-Amerikka Pienyhtiöt A 235,60 -8,41 -5,02 +27,67 +11,99 1,39 OP-Amerikka Vakaa A 134,45 -4,87 -0,93 +23,11 1,96 OP-Eurooppa Arvo A 127,74 -2,77 -2,51 +18,88 1,42 OP-Eurooppa Indeksi II A 172,57 -2,21 -1,96 +23,55 +11,59 1,98 OP-Eurooppa Nousevat Tähdet A 133,07 -2,02 -2,30 +24,26 +11,89 1,95 OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt A 166,35 -1,91 -1,66 +22,79 +9,69 1,86 OP-Eurooppa Vakaa A 122,82 -1,92 -0,31 +20,47 2,09 OP-Ilmasto A 65,55 -3,39 +0,62 +33,50 +22,44 2,23 OP-Intia A 473,33 -3,55 -0,28 +38,87 +8,09 2,47 OP-Japani A 245,30 -2,82 -0,18 +7,30 +16,87 0,43 OP-Japanin Tähdet A 135,25 -3,98 -2,90 +2,84 +5,96 0,22 OP-Kehittyvä Aasia A 202,68 -4,83 -2,16 +1,56 +1,44 0,17 OP-Kehittyvät Osakemarkkinat A 166,39 -2,78 -1,69 +6,53 +6,89 0,49 OP-Kiina A 607,08 -4,49 -2,82 +0,22 +24,67 0,03 OP-Kiinteistö A 278,03 -3,82 +1,20 +22,49 +9,67 1,54 OP-Latinalainen Amerikka A 103,18 -6,25 -3,87 -9,21 -5,90 -0,40 OP-Maailma A 58,21 -3,10 -0,29 +24,50 +13,65 2,26 OP-Maailma Indeksi A 170,82 -4,44 -1,00 +28,56 +16,56 2,62 OP-Pohjoismaat Indeksi A 327,77 -2,24 -2,97 +26,08 +18,78 1,87 OP-Pohjoismaat Mikroyhtiöt A 101,09 -1,55 -0,26 OP-Puhdas Vesi A 282,58 -3,78 +0,82 +35,68 +19,75 2,54 OP-Suomi A 462,35 -1,29 -0,65 +24,12 +18,10 1,82 OP-Suomi Indeksi -sijoitusrahasto A 138,70 -1,26 +0,11 +22,15 +16,22 1,69 OP-Suomi Mikroyhtiöt A 186,31 -2,51 -3,89 +28,29 +28,27 1,97 OP-Suomi Pienyhtiöt A 747,06 -1,79 -2,17 +28,91 +26,91 2,05 OP-Vaurastuva Keskiluokka A 152,84 -4,99 -3,66 +5,24 +5,05 0,34 OP-Venäjä A 400,80 -0,31 -6,26 +33,83 +16,19 1,82 OP-Vähähiilinen Maailma A 152,27 -4,18 -1,27 +25,92 +13,03 2,33 SEB INVESTMENT MANAGEMENT AB SEB European Equity B 228,41 -3,20 -2,55 +23,31 +8,96 2,04 SEB Finland Small Cap B 1699,06 -2,80 -4,75 +23,64 +32,41 1,74 SEB Finlandia B 1458,61 -2,63 -2,48 +18,89 +15,04 1,48 SELIGSON & CO LähiTapiola Hyvinvointi ESG A 41,85 -3,11 -4,26 +13,14 +8,79 1,39 LähiTapiola Kasvu ESG 30,11 -4,90 -7,35 +15,01 +18,17 0,92 LähiTapiola Kehittynyt Aasia ESG 19,49 +1,83 +17,64 +7,83 1,60 LähiTapiola USA Markkina 20,21 -4,69 +0,07 +33,46 +20,60 2,52 LähiTapiola Vastuullinen USA Keskisuu 38,11 -6,32 -2,80 +28,35 +18,26 1,89 LähiTapiola Vastuullinen Ympäristö 24,31 -2,13 -0,73 +28,52 +19,12 2,11 Seligson & Co Aasia Indeksirahasto A 6,96 -3,63 -3,49 +11,01 +8,38 0,96 Seligson & Co Eurooppa Indeksirahasto 3,85 -3,47 -3,44 +18,14 +10,39 1,68 Seligson & Co Kehittyvät markkinat A 15,23 -3,12 -0,34 +11,69 +8,21 1,13 Seligson & Co OMX Helsinki 25 pörssin 69,81 +0,03 +0,40 +22,63 +16,76 1,72 Seligson & Co Phoebus A 89,08 -3,35 +0,06 +25,51 +15,91 2,73 Seligson & Co Pohjois-Amerikka Indeksi 40,01 -4,01 +0,53 +33,96 +19,29 3,05 Seligson & Co Russian Prosperity Euro 152,93 -1,13 -7,40 +30,59 +13,63 1,83 Seligson & Co Suomi Indeksirahasto A 12,04 -2,08 -1,50 +19,68 +15,42 1,46 Seligson Global Top 25 Brands A 14,30 -4,47 +0,30 +22,49 +18,10 2,38 Seligson Global Top 25 Pharmac. Global K 105,57 -0,21 -3,47 -0,72 -0,04 Nordea Kehittyvät Korkomarkkinat A K 22,91 +0,28 -1,18 -1,31 +3,41 -0,18 Nordea Korko A K 10,37 -0,03 -0,08 -0,35 -0,15 0,97 Nordea Korkotuotto A 14,44 -0,31 -0,77 +0,29 +1,79 0,51 Nordea Säästö Korko K 14,58 +0,56 +0,22 -1,38 +2,80 -0,41 Nordea Vastuulliset Korot Maailma A 10,51 +0,52 +0,01 -1,19 -0,31 Nordea Yrityslaina Plus 28,75 -0,39 -0,94 +1,17 +4,82 0,78 OP OP-Euro A 21,38 0,00 -0,05 -0,23 -0,11 1,02 OP-High Yield A 216,40 -0,30 -0,37 +2,69 +3,34 1,77 OP-Korkosalkku A 32,88 -0,12 -0,30 +0,34 +1,25 1,18 OP-Korkotuotto II B 89,90 -0,06 -0,18 +0,32 +0,56 2,13 OP-Obligaatio Tuotto A 140,39 +0,65 +0,86 -1,74 +3,20 -0,36 OP-Yrityslaina A 214,58 +0,06 -0,13 -0,69 +2,25 -0,11 OP-Yrityslaina Amerikka A 133,20 +0,12 +2,42 +6,65 +7,90 1,03 SEB INVESTMENT MANAGEMENT AB SEB Euro Short Rate B 117,21 -0,03 -0,08 -0,29 +0,07 3,40 SEB Global High Yield B 256,35 -0,46 -1,19 +0,82 +4,03 0,74 SELIGSON & CO Seligson & Co Euro Corporate Bond A 21,18 +0,32 +0,04 -1,37 +2,01 -0,44 Seligson & Co Euro-obligaatio A 4,35 +0,96 +1,33 -1,52 +3,17 -0,27 Seligson & Co Rahamarkkinarahasto A 2,49 -0,00 -0,02 -0,29 -0,26 7,65 SP POP Korkosalkku B 1,65 -0,36 -0,84 +0,67 +3,50 1,01 Säästöpankki Korkosalkku 56,70 -0,34 -0,80 +1,36 +3,97 1,68 Säästöpankki Lyhytkorko B 66,33 -0,04 -0,01 +1,98 +1,01 7,90 Säästöpankki Yrityslaina B 92,32 -0,05 -0,30 -0,21 +1,83 0,24 S-PANKKI LähiTapiola Lyhytkorko ESG 14,40 -0,06 -0,15 +0,22 +0,45 2,78 S-Pankki Euro Valtionlaina Korko A 39,86 +0,61 +0,98 -1,90 +2,92 -0,38 S-Pankki Lyhyt Korko A 24,10 -0,02 -0,04 -0,12 -0,51 7,07 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Euro Bond B 35,23 -0,11 -0,17 +1,82 +1,52 3,44 Ålandsbanken Euro High Yield B 46,85 -0,17 0,00 +5,52 +2,56 6,15 Ålandsbanken Green Bond ESG B -0,08 -0,24 +1,35 1,76 Ålandsbanken Lyhyt Yrityskorko B 26,70 -0,04 -0,04 +1,44 +0,79 4,82 YHDISTELMÄRAHASTOT AKTIA Aktia Osakesalkku A 1,25 -2,72 -1,39 +20,63 +15,00 2,17 Aktia Secura B 1,21 -1,64 -0,63 +11,54 +10,09 1,88 Aktia Solida B 2,02 -0,54 -0,32 +2,94 +3,56 1,68 Aktia Varainhoitosalkku 25 A 1,06 -1,01 -0,46 +7,43 +6,25 2,63 Aktia Varainhoitosalkku 50 A 1,13 -1,71 -0,90 +11,98 +9,38 2,35 Aktia Varainhoitosalkku 75 A 1,22 -2,31 -1,23 +16,44 +12,52 2,24 DANSKE INVEST Danske Invest Kompassi 25 K 2,21 -1,00 -0,74 +5,59 +6,20 1,80 Danske Invest Kompassi 50 K 2,42 -2,06 -1,39 +10,24 +8,72 1,96 Danske Invest Kompassi 75 K 2,57 -2,93 -1,92 +15,57 +11,35 2,07 Danske Invest Tavoite 2030 K 2,48 -3,92 -2,54 +19,12 +12,82 2,05 Danske Invest Tavoite 2040 K 3,13 -3,88 -2,59 +19,45 +12,37 2,10 EAB EAB Optimaalivarainhoito A Kasvu 11,79 -1,39 +0,08 +13,28 +8,09 2,37 HANDELSBANKEN Handelsbanken Varainhoito 50 24,73 -0,96 -0,44 +13,49 +9,61 2,07 Handelsbanken Varainhoito 75 16,37 -1,50 -0,85 +20,28 +13,79 2,19 NORDEA FUNDS OY Nora Four (EUR) 14,19 -2,06 -0,21 +18,41 +12,22 2,43 Nora Four (SEK) 142,10 -2,67 -1,41 +18,10 +12,11 2,24 Nora Three (EUR) 12,96 -1,15 -0,11 +11,46 +9,23 2,25 Nora Three (NOK) 138,13 -2,43 -2,60 +13,90 +8,70 1,69 Nora Three (SEK) 129,25 -1,81 -2,06 +11,60 +9,30 1,86 Nordea Discretionary Asset Allocation 145,75 -1,96 -3,38 +14,01 +9,76 1,41 Nordea Premium Varainhoito Kasvu K 2094,83 -2,28 -0,51 +20,23 +12,50 2,47 Nordea Premium Varainhoito Maltti K 22,14 -0,75 -0,06 +8,09 +7,14 2,09 Nordea Premium Varainhoito Tasapaino K 26,43 -1,43 -0,30 +13,66 +9,75 2,36 Nordea Premium Varainhoito Varovainen 13,22 -0,23 +0,08 +4,55 +5,66 1,67 Nordea Premium Vastuullinen Global Kas 15,51 -2,16 -0,15 +17,89 +12,42 2,36 Nordea Premium Vastuullinen Global Mal 12,50 -0,66 +0,05 +7,40 +7,14 2,01 Nordea Premium Vastuullinen Global Tas 13,94 -1,41 -0,06 +12,45 +9,76 2,23 Nordea Säästö 15 K 15,55 -0,18 +0,19 +4,34 +5,21 1,72 Nordea Säästö 30 K 21,77 -0,81 -0,08 +8,40 +6,98 2,17 Nordea Säästö 50 K 26,55 -1,56 -0,31 +14,54 +9,58 2,46 Nordea Säästö 75 K 30,60 -2,49 -0,57 +21,93 +12,60 2,61 Nordea Vakaa Tuotto A K 19,74 -1,56 -1,76 +8,71 +5,95 1,50 Nordea Vast. Luku kertoo rahaston tekemän ylituoton suhteen toteutuneeseen riskiin vuoden jaksolla. Taulukon tiedot toimittaa Suomen Sijoitustutkimus. (A1 EU 15,63 -4,87 -3,93 +22,68 +14,51 1,57 Handelsbanken Aasia Teema (A1 EUR) 85,32 -2,57 +0,98 +5,31 +12,67 0,35 Handelsbanken Am Pienyhtiöt Teema A1 132,65 -5,11 -5,20 +27,78 +17,28 1,65 Handelsbanken Amerikka Teema (A1 EUR) 175,52 -3,23 +0,48 +38,59 +25,05 2,84 Handelsbanken EMEA Teema (A1 EUR) 50,25 -0,93 -3,50 +27,83 +10,39 1,95 Handelsbanken Eur. Indeksi (A1 EU 17,37 -3,23 -2,85 +29,63 +20,65 2,22 Handelsbanken Pohjoismaat (A1 EUR) 166,20 -3,44 -4,01 +22,90 +15,53 1,73 Handelsbanken Pohjoismaat Selective (A 60,19 -2,75 -1,99 +29,75 +20,33 2,23 Handelsbanken Pohjoismaiset Pienyhtiö 187,35 -3,47 -3,22 +30,49 +23,28 2,03 Handelsbanken Ruotsalaiset Pienyhtiöt 339,68 -2,85 -0,30 +36,49 +29,93 2,06 Handelsbanken Ruotsi Selective (A1 EUR 70,23 -2,49 -1,32 +37,76 +23,97 2,52 Handelsbanken Suomi (A1 EUR) 12,78 -2,74 -1,16 +30,54 +22,51 2,28 Handelsbanken Terveys Teema (A1 EUR) 33,27 -2,69 -4,12 +16,49 +14,82 1,45 Handelsbanken USA Indeksi Crit. Ind. LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A15 OSAKERAHASTOT AKTIA Aktia America B 4,71 -5,17 -0,72 +36,33 +21,19 2,74 Aktia Capital B 5,52 -1,45 -1,47 +27,25 +23,47 1,95 Aktia Emerging Market Equity Select B 1,69 -2,71 -2,08 +4,20 +9,40 0,29 Aktia Eurooppa B 0,49 -2,41 -1,40 +14,06 +11,23 1,16 Aktia Europe Small Cap A 1,45 -1,70 -1,85 +12,29 +13,92 0,98 Aktia Global B 0,77 -3,79 -1,29 +29,66 +18,52 2,71 Aktia Nordic B 3,76 -0,90 -2,23 +27,70 +24,74 1,73 Aktia Nordic Micro Cap A 3,01 -1,59 -3,21 +44,10 +46,98 2,33 Aktia Nordic Small Cap B 6,01 -1,68 -3,33 +21,07 +30,20 1,23 DANSKE INVEST Danske Invest China K 4,24 -3,21 -1,74 -4,32 +9,18 -0,17 Danske Invest Euroopan Pienyhtiöt K 0,39 -1,09 -4,11 +35,04 +22,11 3,37 Danske Invest Eurooppa Osake K 0,54 -3,23 -3,77 +22,37 +14,37 2,05 Danske Invest India K 2,19 -1,16 -0,35 +29,43 +11,30 1,87 Danske Invest Itä-Eurooppa Konvergens 1,08 -1,29 -5,96 +30,00 +4,51 1,93 Danske Invest Kehitt. Maltti (SEK) 111,09 -1,34 -2,54 +7,41 1,36 Nordea Vastuullinen Valinta Kasvu A (SEK) 122,17 -2,75 -1,48 +17,73 2,17 OP OP-Kestävä Maailma A 128,34 -1,81 -0,35 +14,65 +7,66 2,72 OP-Maltillinen A 155,36 -2,09 -0,88 +10,45 +7,49 1,99 OP-Private Strategia 25 A 156,78 -0,86 -0,13 +5,98 +5,17 1,99 OP-Private Strategia 50 A 194,78 -1,98 -0,75 +11,48 +7,64 2,17 OP-Private Strategia 75 A 238,95 -3,11 -1,36 +16,96 +10,20 2,22 OP-Rohkea A 123,04 -3,36 -1,56 +17,34 +10,50 2,17 OP-Taktinen Salkku A 261,17 -2,73 -0,77 +19,32 +9,04 2,52 OP-Tavoite 4 A 142,74 -4,05 -0,81 +28,73 2,79 OP-Varovainen A 141,94 -0,73 -0,18 +3,90 +4,17 1,52 SELIGSON & CO LähiTapiola Maailma 20 20,13 -1,27 +0,06 +9,10 +6,55 2,27 LähiTapiola Maailma 50 27,00 -1,99 -0,63 +12,77 +8,88 2,25 LähiTapiola Maailma 80 30,88 -2,66 -0,99 +16,41 +10,81 2,10 Seligson & Co Pharos A 26,64 -1,93 -0,39 +13,42 +8,39 2,69 SP POP Optimi 2,15 -1,64 -0,46 +10,49 +8,34 1,72 POP Vakaa 1,74 -0,46 -0,11 +7,05 +5,06 1,92 Säästöpankki Kantti B 133,05 -2,44 -0,59 +17,77 1,96 Säästöpankki Korko Plus B 82,50 -0,43 -0,07 +7,16 +4,80 1,94 Säästöpankki Maltti B 112,60 -0,70 -0,10 +4,78 1,60 Säästöpankki Ryhti B 120,93 -1,67 -0,39 +11,49 +9,31 1,87 S-PANKKI S-Pankki Varainhoito 100 A 22,09 -3,44 -0,82 +23,76 +14,17 2,45 S-Pankki Varainhoito 30 A K 19,08 -1,10 -0,12 +6,88 +5,14 2,09 S-Pankki Varainhoito 50 A K 25,99 -1,84 -0,25 +11,59 +8,35 2,22 S-Pankki Varainhoito 70 A 23,79 -2,62 -0,66 +16,13 +10,13 2,28 S-Pankki Varainhoito Säästäjä?10 11,16 -0,26 +0,20 +2,59 +3,95 1,52 S-Pankki Varainhoito Säästäjä?100 14,83 -3,51 -0,84 +24,24 +14,18 2,51 ÅLANDSBANKEN RAHASTOYHTIÖ Ålandsbanken Varainhoito Sijoitusraha 35,23 -1,84 -0,62 +14,83 +9,30 2,24 SIJOITUSRAHASTOT 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe MARKKINAKATSAUS HINNAT 3 KK:N JA 12 KK:N EURIBOR PITKÄ KORKO EURON ARVO DOLLAREINA RAAKAÖLJY OMX Helsinki Euribor 360 USA:n dollaria dollaria/barreli 2031 erääntyvä korko Taulukossa esitetään suomalaisten yleisimmin omistamien rahastojen arvot. Valinta Tasapaino A (SEK) 116,17 -2,06 -2,03 +12,35 1,85 Nordea Vastuullinen Val. Crit. 3 kk 12 kk Saksa Suomi USA 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe 1 vk 1 kk 1 v 3 v Arvo Tuotto, % Sharpe. Omistajien määrä päivitetään kuukausittain. Ind (A1 EU 17,99 -2,39 +0,45 +6,83 0,49 Handelsbanken Kehittyvät Markkinat Te 38,17 -2,30 +0,03 +3,64 +8,76 0,29 Handelsbanken Kestävä Energia (A1 EU 43,45 -4,55 -7,06 +29,28 +40,85 1,17 Handelsbanken Kiina (A1 EUR) 27,68 -2,54 +1,88 +1,95 +14,81 0,13 Handelsbanken Latinalainen Amerikka (A 21,20 -3,15 +1,83 -10,92 -8,36 -0,53 Handelsbanken Multi Asset 100 (A1 EUR) 45,63 -1,83 -1,19 +27,00 +18,29 2,16 Handelsbanken Pohjoism. Taulukossa kerrotaan rahaston kasvuosuuden arvo sekä tuotto eri ajanjaksoina. Ind. Näin myös listalla olevat rahastot voivat vaihtua
Jere Härkälän mukaan on mahdollista, että täydennystä ja vahvistusta hankitaan ”aikuisten” pelaajienkin osastolle. Toista erää oli pelattu 12.08 minuuttia, kun Suomi sai vihdoin kavennusmaalin tehtyä. On loukkaantumisia ja flunssa-aaltoa. Näyttää siltä, että joulun kieppeissä Hermeksen pelaajatilanne paranee. Ensi viikko tulee pikkuisen nopeasti vastaan, mutta eiköhän joulun jälkeen pelaajatilanne ole jo parempi, Härkälä arvelee. Meillä on sellaiset neljästä – seitsemään pelaajaa, jotka pystyvät edustusta auttamaan. – U20:stä tulleet ovat pystyneet pelaamaan sen mitä heiltä on odotettu. HERMES joutunee lauantain kotipeliin jonkin verran vajaalla miehistöllä. Toiseen erätaukoon oli aikaa vajaat kaksi ja puoli minuuttia, kun pallo oli toisen kerran Tshekin maalissa. Päätöserän lopussa Tshekin Adam Hemerka pääsi kokeilemaan Suomen maalivahdin Joonas Kaltiaisen näppien pitoa aivan lähietäisyydeltä. Jääkiekko Hermeksen edustuksen ja A-nuorten yhteistyö toimii hyvin ja lähes päivittäin. Lauantaisen SaPKo-pelin alla flunssakin kiusaa noin kentällistä pelaajia. Tshekki ei tästä hätkähtänyt, vaan osoitti pystyvänsä pallolliseen peliin Suomen kovintakin painetta vastaan. Justus Kainulaisen kaukolaukaus upposi pitkän hyökkäyksen päätteeksi Joonas Pylsyn syötöstä. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A16 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Seppo Luokkala KOKKOLA Kokkolan Hermeksen jääkiekon nuorten SM-sarjaa pelaava U20joukkue starttasi perjantaina kello 7.30 kahden päivän pelireissulle Kaakkois-Suomeen kohtaamaan SaiPa:n ja Ketterän. Runsas minuutti myöhemmin Juha Kivilehto joutui hidastamaan Tshekin nopeaa hyökkäystä sääntöjen vastaisesti ja joutui istumaan kaksiminuuttista. – Sarjassa on karu alku, kun vastaan tulee pelkästään SM-sarjaa pelanneita joukkueita. Seppälää, Himankaa ja Lindqvistiä ei edustuksen avuksi nyt saada. – On ainutlaatuinen tilanne, että pystymme antamaan Mestikseen miehiä, jotka pystyvät siellä pelaamaan. SEPPO LUOKKALA HELSINKI (STT) Suomi sai tehdä täyden päivätyön ennen kuin raivasi tiensä huomiseen salibandyn MM-lopppuotteluun kukistamalla Tshekin 3–2. – Vähän on tilanne auki. – Ei ole valitettu, vaikka on tässä haasteita meilläkin. Vehmanen on aiheestakin ylpeä omasta miehistöstään. – Tarkoitus on saada jatkuvaa kasvua. Petri Vehmanen katsoo, että SM-paikan säilyttäminen on äärimmäisen tärkeää jatkuvuuden kannalta. Joukkue on nuori, mutta siinä se kasvaa, hitsautuu ja kehittyy aivan kuten viime kaudellakin. Valmentaja myöntää, että nuorten joukkue on ollut tärkeänä apuna tällä(kin) kaudella. Hermeksen tilanne on tavanomaista parempi, vaikka kokonaisuutta loukkaantumiset rassaavatkin. Ylivoimalla Tshekki pyöritti komean kuvion päätteeksi pallon Marek Benesin lapaan takakulmalle, josta tämä nosti 2–0. Loppuottelussa Suomi saa vastaansa Ruotsin, joka kukisti Sveitsin 6–1. Piinan päätteeksi MM-finaaliin Peter Kotilainen ja Eetu Sikkinen juhlivat Suomen toista osumaa. kolmikko, joka muodosti pari päivää aiemmin edustusjoukkueen nelosketjun vieraspelissä Kajaanin Hokkia vastaan. U20-joukkue pelaa erittäin kovaa SM-sarjaa, missä olemme haastajia millä kokoonpanolla tahansa. Toisen erän alussa Juha Kivilehto pääsi huippupaikalle nokikkain Tshekin maalivahdin Lukas Bauerin kanssa, mutta ei saanut palloa tshekkivahdin taakse. Hankintoja tehdessä pitää olla huolellinen, että tulija sopii ryhmään ja tarpeisiin. – Rahoitus saadaan tarvittaessa järjestymään, kun löydetään meidän näköinen pelaaja. URHEILU Urheilutoimitus P. Vahvistukset on hankittava joulukuussa, sillä tammikuussa pelaajamarkkinat ovat ihan kuivat. – Meillä on hyvä yhteinen kieli edustuksen valmentaja Jere Härkälän kanssa. Ensi viikolla Hermes pelaa kolme ottelua Mestiksessä. Pelikellossa oli aikaa jäljellä 49 sekuntia, kun Sami Johansson laukoi Suomen kolmannen maalin. Salibandy Sami Johansson teki viimeisellä minuutilla Suomen voittomaalin. Tiistain ja torstain otteluihin voi nuorisokaartia nimetä huoletta. Suomi kurtisti kulmiaan ja kovensi karvaustaan entistä aggressiivisemmaksi. – Kun meidän joukkue vahvistuu, vahvistuu myös edustus. Hermeksen Mestis-joukkue on kärsinyt kohtuuttomasti loukkaantumisista, eikä tilanne ole ratkaisevasti parantumassa. Kaltiainen kuitenkin kesti. Jossain muualla saattaisi edustus viedä juniorijoukkueelta kaiken mahdollisen, mutta meillä katsotaan liki päivittäin ihan pelaajakohtaisesti, että kummalle joukkueelle kaveri on kulloinkin tärkeämpi, sanoo U20valmentaja Petri Vehmanen. Kilpailukykyä kummallekin Hermeksen pelaajatilanteen arvellaan kohenevan viimeistään heti joulun jälkeen. Bussiin kapusi mm. Ajassa 13.28 Adam Hemerka voitti maalinedustaistelussa aseman Rasmus Kainulaista vastaan ja runnoi Filip Formanin syötöstä Tshekin 1–0-johtoon. Ville Lastikan laukauksen uhka veti tshekkipuolustuksen huomion puoleensa, ja Lastikka pääsi tarjoilemaan avopaikan Peter Kotilaiselle, joka tasoitti 2–2:een. Lauantaista lähtien saamme jo vastaan Mestiksessä olleita ja tammikuussa pitää pisteitä ottaa niin, että vältymme karsinnalta. Maali herätti kotiyleisön ja sai Suomen lisäämään kierroksia koneeseensa. Ehkä yhden kerran olen tällä kaudella saanut parhaan mahdollisen rosterin jäälle. Kuumeiset ovat automaattisesti ulkona, mutta toivottavasti saamme yli kolme kenttää kokoon, Härkälä sanoo. U20-joukkueeseen on tullut äskettäin pari uutta pelaajaa ja Vehmanen uskoo ryhmän vahvistuvan edelleen. Tarvittaessa sarjapaikka pidetään vaikka sitten karsimalla. Pyritään jatkuvasti pitämään järki mukana niin, että kilpailukykyä on kummallakin joukkueella. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN. Lauantain aamujää kertoo Härkälälle, ketkä pystyvät illalla pelaamaan
tammikuuta 2022 hiihdettävään 70. JYP otti 4–2-kotivoiton neljän peräkkäisen tappion jälkeen. Kunnat hiihtävät B-sarjassa. Perusteluna alle tuhannen euron avustusmyönnölle on pienten seurojen tarpeista lähtevä avustaminen. Kolmella joukkueella ovat osallistumassa Haapajärvi, Kalajoki, Kokkola, Kruunupyy Uusikaarlepyy ja isäntäkunta Sievi. Hurrikaani kotivoittoon. Avustusten tavoitteena on lievittää koronapandemian aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Ottelun aikana merkittävin puheenaihe oli edelleen Sportin tehottomuus. JUKURIT ON liigan kuumin joukkue. Neljä heidän pelaajaansa oli täällä viime kaudella, mutta en huomannut mitään erityistä pelin aikana, sanoi Hurrikaanin valmentaja Jussi Heino. Pakottavista syistä viestin tuomarineuvosto voi hyväksyä kokoonpanomuutoksia vielä kisapäivän aamuna. Hermeksen maaleista perjantaina vastasivat Jalmari Mäkelä 2, Arttu Kiviluoma ja Valter Lindqvist. LAPPEENRANTA Kokkolan Hermeksen viikonlopun reissu Etelä-Karjalaan alkoi tappiolla. Maastohiihto Järjestäjät kysyvät vielä niiden kuntien kantaa, joilta ilmoittautumista ei ole tullut. Avustusta myönnettiin 213 hakijalle. Käymme vielä läpi niitä kuntia, joilta ilmoittautumista ei ole tullut, Koivisto kertoo. Sportin ja Kärppien yhteinen historia on pitkä, sillä joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran jo 1969. Kuntien tulee ilmoittaa joukkueiden nimilistat järjestäjille 27. Jukuritvahti Oskari Salminen piti nollan 22 torjunnalla. Edellisen kerran urheiluseuroille jaettiin korona-avustuksia kesäkuussa, jolloin avustusten yhteissumma oli noin 3,7 miljoonaa euroa. Avustusta kohdennetaan kesäelokuun aikana aiheutuneisiin tappioihin kuitenkin korkeintaan 70 prosenttia tappioista. HELSINKI Opetusja kulttuuriministeriö on myöntänyt liki kolme miljoonaa euroa korona-avustuksia liikuntaja urheiluseuroille. Petrus Palmun 3–0-osuma ennen toisen erän puoliväliä oli käytännössä ottelun niitti. –?Tavoitteena meillä on ollut 40 joukkuetta. Jukurien voitolliset alkutahdit löi 20-vuotias amerikkalaissyntyinen hyökkääjä Markus Oden, joka kahdella osumallaan vei kotijoukkueen reilussa kahdeksassa minuutissa 2–0-johtoon. Perjantainkin peli oli aika ajoin paikallispelin kaltainen: vauhtia oli alusta saakka ja välillä oli lieviä tunteenpurkauksia. Urheiluseuroille tukea kolme miljoonaa Viisi alueen seuraa sai ministeriöltä korona-avustusta kesän menetyksiin. Maakuntaviestiin 38 joukkuetta Vuonna 2020 Nivalassa maakuntaviestiä vei 40 joukkuetta. –?Korona vaikuttaa edelleen monella tavalla seurojen toimintaan: harrastajamäärien laskun lisäksi taloudellinen ahdinko jatkuu, vaikka seurat tekevät aktiivisesti sopeutustoimia selvitäkseen juoksevista kuluista ja kaikista kustannuksista. joulukuuta mennessä, jolloin myös joukkueiden lukumäärä varmistuu. Hermeksen puolustus kovilla VAASA (STT) Vaasan Sportin ja Oulun Kärppien liigaottelussa nähtiin perjantaina kaksi joukkuetta, joista toinen hallitsi maalinteon ja toinen ei. 1 1 joukkue: Himanka, Kaustinen, Lohtaja, Luoto, Pyhäjärvi. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 244. Keskipohjanmaan levikkialueen seuroista avustusta sai viisi seuraa. Oden huipensi iltansa hattutempulla survottuaan 4–0 kolmannen erän alussa. Voitto oli sarjataulukossa seitsemäntenä olevalle Jukureille kuudes peräkkäin. –?Oli hyvätasoinen peli, jossa molemmat joukkueet hyökkäsivät tehokkaasti vähillä virheillä. Lukumäärä täydentyi päivän aikana, kun Alavieska ilmoittautui mukaan. HPK oli päässyt ennen Jukurit-peliä sarjapisteille 12 ottelussa peräkkäin. Ässät oli hävinnyt seitsemän edellistä ottelua peräkkäin. Emme ole vielä luopuneet toivosta tuon rajan saavuttamiseksi. Anssi Löfman syötti kolme maalia. Viime vuonna Nivalassa viestissä oli mukana 40 joukkuetta, joista yksi hiihti kilpailun ulkopuolella. Ilmoittautuneista kunnista Pedersöre on tulossa mukaan neljällä joukkueella. Haukka torjui 23 ja Väyrynen 19 kertaa. Vaikka kaupunkien välimatkaa on reilut 300 kilometriä, Kärppiä pidetään paikallisvastustajana, ainakin vaasalaisten mielestä. Tällä kaudella 24 ottelussa on tullut kaksi maalia, niinkin kauan sitten kuin syyskuussa. Tosin yhden miehen tehot eivät vallitsevassa tilanteessa riitä. Avustamisessa painopisteenä ovat lasten ja nuorten harrasteja tavoitteellinen toiminta seuroissa. Kuntien alustava ilmoittautuminen päättyi perjantaina puolilta päivin. 1 3 joukkuetta: Haapajärvi, Kalajoki, Kokkola, Kruunupyy, Sievi, Uusikaarlepyy. ottelun. Sportin kapteenin virassa toimiva Erik Riska oli poissa, joten kättelyt ja psyykkaukset hoiti Sebastian Stålberg, Sportin ensimmäinen ulkomaalainen kapteeni Liigassa. Lopputulos 0–4 tiesi sitä, että 20:sta viime keskinäisestä ottelusta Sport on voittanut kolme. Suurimman summan, 24?100 euroa, sai pietarsaarelainen Fitness Idrottsförening. Pienin avustus on 500 euroa ja suurin avustus on 60 000 euroa. Ässät jatkaa Liigan sarjataulukossa viimeisenä, sillä myös sen edellä oleva JYP kartutti perjantaina voittotiliään KalPan kustannuksella. Hermeksen maalilla aloitti Jesse Haukka, joka teki 6–2-osuman jälkeen tilaa Jonne Väyryselle. CLAS-OLAV SLOTTE ILMOITTAUTUNEET KUNNAT: 1 4 joukkuetta: Pedersöre. Yksi, jolta Sportissa tehoja eniten kaivattaisiin, on hyökkääjä Michael Keränen. Kärpät voitti jälleen Sportin LOIMAA (STT) Peräti kuusi urallaan HurrikaaniLoimaata edustanutta pelaajaa koki perjantaina tappion entistä seuraansa vastaan lentopallon miesten Mestaruusliigassa, kun Hurrikaani otti kotivoiton TuTo Volleystä 3–0. Kärppien maalivahti Joel Blomqvist piti nollan 17 torjunnalla. Kohinalla sarjataulukossa ylöspäin pyrkivä Jukurit murskasi perjantaina kotijäällään toisen huippuvireisen joukkueen eli HPK:n 6–0. Keränen tuli viime kaudella kesken kauden ja teki 27 ottelussa yhdeksän maalia. Tämän vuoden toisella korona-avustuksella pystymme tukemaan monimuotoista suomalaista seuratoimintaa, tiedeja kulttuuriministeri Antti Kurvinen toteaa ministeriön tiedotteessa. 1 2 joukkuetta: Nivala, Pietarsaari, Reisjärvi, Veteli, Ylivieska. Entisistä Hurrikaanin pelaajista kuusi kautta kahdessa jaksossa Loimaalla pelannut Eemeli Kouki teki 11 pistettä. Maakuntaviestiin perinteisesti osallistuneista kunnista ilmoittautuminen puuttui perjantaina Kannukselta, Perholta, Toholammilta ja Halsualta. Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin on ilmoittautunut 38 joukkuetta. SaiPa iski yhdeksän laattaa Hermeksen verkkoon ja voitti nuorten alemman SM-jatkosarjan ottelun maalein 9–4 (4–2, 3–0, 2–2). Sportin kolossaalinen hyökkääjä Jonne Virtanen pelasi liigauransa 600. Tähän mennessä 17 kuntaa on ilmoittanut joukkueen tai joukkueita viestiin. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Koivisto on kohtuullisen tyytyväinen joukkuemäärään. Siinä missä Jukurit venytti voittosarjaansa, siinä tappiokierteessä ollut Ässät katkaisi putkensa, kun se kukisti vieraissa Satakunnan paikalliskohtaamisessa Lukon 4–1. Uudestakaarlepyystä tuleva salibandyseura Blue Fox sai 17 600 euroa, Kalajoen Naisvoimistelijat 8?400 euroa, Haapajärven Kiilat 8?000 euroa ja Pietarsaaren Ju-Jutsu 700 euroa. Lukolla tappio oli neljäs peräkkäinen. URHEILU LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A17 Juha Savela Sievissä 2. Se on voittanut 14:stä viime ottelustaan 11
Ampumapenkalla meni aikaa, Hiidensalo lisäsi. Sama matka on Hochfilzenissä miehillä lauantaina. SUOMEN MIEHILLÄ on hyvä kilpailutilanne, sillä perjantaina 29. Ymmärrän toki, että kulkeminen Kauhavan ja Kaustisen väliä oli raskasta. F-lohkon voitti Manchester United ennen Villarrealia, joka jätti Eurooppa-liigassa pelejään jatkavan Atalantan neljän pisteen päähän.. **, 5 € NUORISO 15-18 V, VARUSMIEHET JA -NAISET, CENTRIAN JA K-P URHEILUAKATEMIAN OPISK.** SEURAAVA KOTIOTTELU LIPPU.FI LIPPUTOIMISTO.FI SAPKO S A V O N L I N N A LA 11.12. FinnCupin puitteissa on tavallisesti järjestetty kuudet kisat vuoden aikana. KUS:sta ovat mukana taso 1:ssä Atte Klemets, Jeremias Knuuti ja Pyry Nissinen sekä taso 2:ssa Julia Lindell ja mastersissa Kati Peltola-Vikström. KLO 17.00 TO 16.12. Kausi on alkanut suomalaisittain sitten Kaisa Mäkäräisen päivien paremmin kuin pitkään aikaan. – Jos saisimme paikan hakuun ensi viikolla ja henkilön valittua heti alkuvuodesta, olisi uuden toiminnanjohtajan helpompi aloittaa, kun Ahonen olisi vielä mukana, puheenjohtaja Jouni Koskinen sanoo. Raviseuran puheenjohtaja Jouni Koskinen katsoo, että toiminnanjohtajan paikka laitetaan hakuun pikimmiten. Siitä antoi perjantaina näyttöä kokenut Olli Hiidensalo, joka ylsi Itävallan Hochfilzenissä uransa parhaaseen henkilökohtaiseen maailmancup-sijoitukseen oltuaan miesten 10 kilometrin pikakisan 11:s. Vuoden nuoren urheilijan kiertopalkinnon sai ampuja, Kultahippufinaalin hopeamitalisti Minea Säily. Toivottavasti hyviä hakijoita on vapaana ja halukkaina tulemaan tälle mielenkiintoiselle alalle, Koskinen pohtii. –?Olin kolmanneksi sijoittunutta (Valko-Venäjän Anton Smolski) reilut kuusi sekuntia hitaampi hiihdossa, ja hän jätti minua lopputuloksissa 22 sekuntia. SM-kultaa ilmakiväärissä ampunut Sari Nivala (N50) ja SM-kultaa seipäässä hypännyt Tapani Haapakoski (M65). SM-menestyksestä palkittiin mm. Pudotuspelipaikka varmistui, kun Villarreal kaatoi F-alkulohkon päätteeksi vieraissa italialaisen Atalantan 3–2. KLO 18:30 ROKI KÄYTÖSSÄ H E R M E S PALVELEE KOKKOLANHERMES.FI YLIVIESKA Ylivieskan Kuula palkitsi syyskokouksessaan vuoden parhaana urheilijana hiihtäjä Jarkko Reijosen. Kilpailun voitti uransa ensimmäisen maailmancup-ykkössijan ottanut Saksan 30-vuotias Johannes Kühn. Talousarvion kokonaissumma on 612?700 euroa. Johtokuntaan tulivat Väinö Haapakoski, Mauri Löytynoja, Tapani Haapakoski, Hannele Salmela, Antti Isokääntä, Merja Sorvoja, Hannu-Pekka Nevanperä, Kati Salonpää, Piia Jylhä, Jouni Harju, Pyry Haapakoski ja Hannu Hietanen. Reijonen kuuluu Suomen Hiihtoliiton valmennusryhmään ja tavoittelee nuorten maajoukkuepaikkaa. Hän olikin koko joukon nopein hiihtäjä, kuvaili Hiidensalo, jonka aiempi paras maailmancupsijoitus oli sekin viime vuodelta Hochfilzenistä, 18:s. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. –?Kun takaa-ajossa letka Suvin edellä on tiivis ja hän on hyvä ampuja, on herkullinen paikka nostaa loppusijoitusta, Suomen päävalmentaja Jonne Kähkönen sanoi STT:lle. Hiidensalo valoi perustan sijoitukselleen puhtaalla ammunnalla, mikä ei ollut itsestäänselvyys. Puhdas ammunta toi tulosta Olli Hiidensalo ylsi perjantaina uransa parhaaseen henkilökohtaiseen sijoitukseen maailmancupissa. Voiton vei Valko-Venäjän Hanna Sola. Kaustisen ravit ilman Jyri Ahosta ATALANTA-VILLARREAL (STT) Espanjalainen Villarreal selviytyi torstaina viimeisenä eli 16. joukkueena jalkapallon miesten Mestarien liiVillarreal jatkoon gan neljännesvälieriin. sijan jakanut Tero Seppälä äityi viime viikonloppuna uransa parhaaseen maailmancup-sijoitukseen yllettyään Ruotsin Östersundissa takaa-ajossa viidenneksi. Suomen naisista takaaajoon jatkoivat Minkkisen ohella Nastassia Kinnunen (sprintin 43:s) ja Mari Eder (57:s). Ampumahiihto Suomalaisten hyvä vire jatkui Hochfilzenissä. –?Kun Kühn lähti toiselta ampumapaikalta sakkokierroksen kierrettyään perääni ja ajoi kiinni isossa mäessä, ajattelin että mitä tästä tulee. –?Ammunnan kohdistuksessa oli niin kova tuuli, että otin tähtäimestä vastaan seitsemän napsua. URHEILU Urheilutoimitus P. Naisten 7,5 kilometrin pikakisassa niin ikään ilman sakkoja ampunut joutsalaislähtöinen Suvi Minkkinen otti uransa parhaan sijoituksen sprintticupissa oltuaan 29:s. – Johtokunta ei ole vielä asiasta päättänyt. Uimahypyissä kisataan tasoryhmissä sekä mastersluokissa. Kaustislaiset ja Kauhavalta Nikulassa kulkenut Ahonen tulivat hyvin keskenään juttuun. Minkkinen on pitkään tiedetty oivaksi ampujaksi, joten sunnuntain takaaajo ja neljä ampumapaikkaa ovat mielenkiintoinen yhdistelmä. Koronasta johtuen kausi typistyi kahteen osakilpailuun, joista ensimmäinen hypättiin kuukausi sitten Vantaalla. Vuoden toiseen FinnCupin osakilpailuun on ilmoittautunut peräti 107 uimahyppääjää. Seuran puheenjohtajaksi toiselle kaksivuotiskaudelle valittiin Juha Nivala. – Ilman muuta harmittaa. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A18 K O K K O L A N HERMES VS *Hintaan lisätään toimitusmaksu ** Ei ennakkomyyntiä ALLE 15 V ILMAISEKSI PERHELIPPU ISTUMAPAIKOILLE 25€ (VANHEMMAT + 2 X ALLE 12 V.) ** ISTUMAPAIKAT: 16 € OVI, 13 € ENNAKKO*, 13 € OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET** SEISOMAPAIKAT: 13 € OVI, 10 € ENNAKKO*, 11 € OPISK., ELÄK. EPA/CHRISTIAN BRUNA KAUSTINEN Parin vuoden ajan Kaustisen ravien toiminnanjohtajana työskennellyt Jyri Ahonen siirtyy tammikuun lopulla Kauhavan kaupungin palvelukseen. Olen kuitenkin sillä mielellä, että tarvitsemme kokopäiväisen toiminnanjohtajan pyörittämään ja kehittämään rataa. Jyri oli meille niin hyvä toimari. Vuoden joukkueena palkittiin pesäpallossa Ykköspesikseen noussut Kuulattaret. Kisassa tuuli oli tyyntynyt, ja siihen reagoidessa meni aikaa. –?Tällaiset sijoitukset antavat itseluottamusta, joka on tässä lajissa tärkeää, Hiidensalo sanoi. Jarkko Reijonen Kuulan paras KOKKOLA Kokkolan Uimaseura järjestää lauantaina poikkeuksellisen mittavat uimahyppykilpailut VesiVeijarissa. Kolme, neljä napsua riittivät nippa nappa, että laukaukset pysyivät sisällä, Hiidensalo kertoi STT:lle. VesiVeijariin runsaasti uimahyppääjiä Reima Rautiainen HELSINKI/HOCHFILZEN (STT) Suomen miesampumahiihtäjillä on kutkuttava kilpailutilanne. Kokkolan osakilpailuun tulee osallistujia seuroista: Mansen Molskis, Oulun Uinti, Swimming Jyväskylä, Tiirat (Hki), Vantaa Diving, Joensuun Uimaseura, Kuopion Uimaseura sekä Kokkolan Uimaseura. Vuoden valmentaja -huomionosoituksen sai Kuulattarien nousun takaa löytyvät valmentajapelinjohtajat Johanna ja Toni Seppälä
Hyvän mielen jouluottelun mahdollistavat pääja avainkumppanimme: pelissä mukana myös: Accon Suomi Oy | Hautaustoimisto Mattsson | K. Kokkolan kaupungin puolesta toivotan Kokkolan Tiikereille hyvää liigakautta ja voittamiseen tarvittavaa tahtoa. Ilmakivääri 10 m 60 ls, miehet (13): 1) Aleksi Leppä HAS 624,2, 2) Sebastian Långstgröm KSF 622,2, 3) Riku Koskela SA 620,2. Rajaniemi Oy | Kokkolan Autohuolto Oy | Kokkolan Keskusapteekki | Kokkolan Pelikeskus Kälviän Autohuolto | PK Nuohous ja Kiinteistötyöt | Remontti Kaunisto | Siivouspalvelu Lukkarila Oy | Suomen Betonikorjaus | Taksi Timo Pajunpää sekä kumppanit: Asennus Hartome | Oy Avo-Met AB | Kensa Oy | Kokkolan Satama Oy | Kokkolan Traktorihuolto Sillanpää Oy Kokkolan Työkaluässä Oy | Kokkolan Vesi | Kokkolan Vuokra-asunnot Oy | K-Supermarket Kokkola | Kuljetusliike Lindgren Oy LC Partners Oy | LähiTapiola Pohjanmaa | Rannikon Huopamestarit Oy | Renta Oy | Suomen Konetalo Oy | Terveystalo Kokkola | Tetra Oy Merkki ilman varjo (3D) Tapahtuman kunniavieraina on koronapandemian etulinjassa työskennellyt hoitoalan henkilökunta. 1–2 (Car: Sebastian Aho 2+0, Teuvo Teräväinen 0+1), Edmonton– Boston 2–3, Seattle–Winnipeg 0–3, Los Angeles–Dallas 4–0 (LA: Rasmus Kupari 0+1), San Jose–Minnesota 2–5. Kokonaispisteet: 1) Christiansen 203, 2) Samuelsson 202, 3) Jacquelin 189,...17) Seppälä 102, 44) Hiidensalo 30. A-lohko: Manchester City, PSG. Ottelu on myös Suomen Cup-ottelu, jonka voittaja tammikuun Final Four –tapahtumaan. E-lohko: Bayern München, Benfica. Tiia Olkkonen ja Anni Lindroos keskeyttivät. Kahdeksan päivää, neljä peliä ja niistä saldona yhdeksän pistettä. Tiikerit toivottaa Rauhallista Joulua kumppaneilleen ja katsojille 399 VAIN norm. Naiset, 7,5 km: 1) Hanna Sola Valko-Venäjä 20.44,4 (0 sakkokierrosta), 2) Justine Braisaz-Bouchet Ranska jäljessä 46,8 sekuntia (1+1), 3) Marte Olsbu Röiseland Norja –50,3 (0), 4) Ida Lien Norja –52,5 (0), 5) Hanna Öberg Ruotsi –56,5 (2+0), 6) Tiril Eckhoff Norja –1.07,2 (1+0), 7) Lisa Vittozzi Italia –1.07,4 (0+1), 8) Dzinara Alimbekava Valko-Venäjä –1.8,0 (0+1), 9) Baiba Bendika Latvia –1.12,3 (0+1), 10) Vanessa Hinz Saksa –1.18,5 (0),... On ihailtavaa, että Kokkolan Tiikereiden edustajat niin valmentajat, huoltajat, pelaajat kuin kannustava yleisökin tekevät uupumatta hienoa työtä paikkakunnalla lentopallon eteen. Yhteispelillä ylletään hyviin tuloksiin. Hyvän mielen jouluottelu Lentopallon mestaruusliiga Hollihaan liikuntahalli Ma 13.12. Viikko viikolta palaset loksahtelevat kohdalleen ja uskon vahvasti, että olemme matkalla kohti ensimmäistä tavoitettamme eli playoff-pelejä. Naiset (28): 1) Emmi Hyrkäs Hahlo 624,7, 2) Henna Viljanen KSF 624,4, 3) Marianne Palo IMAS 622,8.. Savolaisten otteita seurataan ympäri maan todella tarkasti ja ainahan uuden saaminen Mestaruusliigaakin piristää. Käsitellään sääntömääräiset asia. Mestaruusliigasta on syytä olla ylpeä! Toni Flink Mestaruusliigan viestintä KOVIA PALUUMUUTTAJIA – UUSIEN TÄHTIEN TEHDAS L P V A M P U L A Team Lakkapää 3 L E N T O PA L L O N M E S TA R U U S LI IG A 2 1 8 –2 1 9 yellow PMS 123 c black 70 % (PMS432) Tommi Tiilikainen Päävalmentaja 2 Kausi on jo lähtenyt ryminällä käyntiin ja ensimmäinen otteluputki on takana. Myös Tiikereiden junioritoiminta on viime vuosina ollut todella tasokasta. joulukuuta. Toivon, että otteluista tulee jännittäviä, iloisia ja hyvän mielen antavia. Tervetuloa! Hallitus 2 Jalkapallo Helsinki: Mestarien liigan pudotuspeleihin selviytyi joukkueita kahdeksasta eri maasta, enemmistönä englantilaiset Manchester City, Liverpool, Manchester United ja Chelsea. Maakunta ja maakunnan väki on voimakkaasti tukemassa ja kannustamassa omiaan. Kahvitarjoilu. Nuori ja nälkäinen tiikerilauma on lunastanut ennakko-odotukset loistavasti. MIESTEN MESTARUUSLIIGASSA nähdään paljon paluumuuttajia, jotka ovat käyneet kokeilemassa siipiään Euroopan kentillä ja tulevat nyt takaisin kotimaan ykköstasolle. Kokonaispisteet: Olsbu Röiseland 216, 2) Alimbekava 194, 3) Lisa Hauser Itävalta 192,... kierrokselle Mestarien liigan lohkokolmosten kanssa). 2 Maastohiihto Beitostölen: Skandinavia-cupin 1/4 kilpailut (p): Miehet, 15 km (153): 1) Didrik Tönseth Norja 36.17,8, 2) Ole Jörgen Bruvoll Norja jäljessä 1.02,7 minuuttia, 3) Vebjörn Turtveit Norja –1.07,1, ...suomalaiset 14) Ville Ahonen –2.02,8, 22) Arsi Ruuskanen –2.31,7, 31) Lauri Lepistö –2.47,8, 34) Alexander Ståhlberg –2.51,6, 63) Lauri Mannila –4.00,7, 65) Johannes Vuorela –4.09,0, 97) Olli Ahonen –5.11,0, 107) Wiljam Mattila –5.38,0, 123) Nico Bennert –6.38,5. Nyt on heidän kaikkien aika nousta taas uudelle tasolle ja antaa läpimurtopaikka uusille nuorille. 2 Koripallo NBA torstaina: Philadelphia–Utah 96–118, Memphis– LA Lakers 108–95, San Antonio–Denver 123–111. min). Se on hyvä esimerkki lukemattomille nuoremmille pelaajille. Hienoa nähdä miehet taas kotimaan liigaa värittämässä. D-lohko: Real Madrid, Inter. Hiidensalo ja Seppälä selviytyivät lauantain takaa-ajoon. Kauden lähestyessä alkuaan olin erittäin luottavainen joukkueeseen ja niin olen edelleen. Luvassa on 252 kiihkeää ja upeita hetkiä tarjoavia runkosarjan ottelua ennen kevään mitalitaistoja. Tämä tietysti on tärkeää koko joukkueen hengen luomisessa. 29) Suvi Minkkinen Suomi –1.53,1 (0),... Sprintticupin pisteet 3/9 kilpailun jälkeen: 1) Sebastian Samuelsson Ruotsi 147, 2) Jacquelin 135, 3) Vetle Sjåstad Christiansen Norja 119, ...17) Seppälä 62, 31) Hiidensalo 30. klo 12.30 Centria amma ttikorkeakoulu, Talonpojankatu 2, Kokkola. HALLITSEVINA MESTAREINA matkaan lähtevät Hämeenlinnan Lentiskerho ja VaLePa kuuluvat totta kai Mestaruusliigan suosikkeihin myös alkavalla kaudella. 57) Mari Eder Suomi –2.40,3 (2+2),... 2 Ampumahiihto Hochfilzen: Maailmancupin 5/22 kilpailu: Miehet, 10 km: 1) Johannes Kühn Saksa 26.05,0 (sakot 0+1), 2) Martin Ponsiluoma Ruotsi –14,3 sekuntia (1+0), 3) Anton Smolski Valko-Venäjä –20,5 (0+0), 4) Aleksandr Loginov Venäjä –22,0 (0+1), 5) Tarjei Bö Norja –23,0 (0+1), 6) Emilien Jacquelin Ranska –23,6, 7) Quentin Fillon Maillet Ranska –24,9 (0+2), 8) Philipp Nawrath Saksa –39,8 (1+1), 9) Dzmitri Lazouski Valko-Venäjä –40,4 (0+0), 10) Eduard Latipov Venäjä –41,4 (1+1),11) Olli Hiidensalo Suomi –42,2 (0+0),...29) Tero Seppälä Suomi –1.14,1 (0+2), 82) Joni Mustonen Suomi –2.35,7 (2+2), 96) Tuomas Harjula Suomi –2.59,0 (0+1). Neljännesvälierien otteluparit arvotaan 13. C-lohko: Ajax, Sporting Lissabon. Ensimmäisissä peleissä oli hieno todeta, että jokaisella osa-alueella tuli onnistumisia ja joukkueella on paljon potentiaalia rakentaa peliä paremmaksi. Juniorityön tulokset näkyvät jo nuortemme maajoukkue-edustuksina sekä siinä, että Tiikereiden B-pojat pelaavat SM-sarjaa. Ja onhan muissa Eurocupeissa mukana peräti seitsemän suomalaisjoukkuetta. Lauantaina naisten ja miesten sprintti (p). Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy, jonka mahdollistavat kumppanimme. Mestaruusliigan lisäksi Mestarien liiga tarjoilee meille suomalaisille upeita lentopalloelämyksiä lähellä kotejamme. 44) Eder 44, 60) Minkkinen 12 2 Ammunta Lohja: Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailut ja EM-näyttökilpailut Lohjan Kisakallion urheiluopistolla: Ilmapistooli 10 m 60 ls, miehet (17): 1) Kai Jahnsson PAS 564/11x, 2) Joni Virkkula OMAS 564/11x, 3) Rauno Hartikainen PAS 563. Kokkolan Tiikerit on koko Keski-Pohjanmaan joukkue. Tavoitteena on myös juniorityön kehittäminen ja harrastajamäärien kasvattaminen. 48) Minkkinen 12, 50) Eder 9. B-lohko: Liverpool, Atletico Madrid. Savo Volleyn Lelu Ojansivu ja Antti Siltala ovat maajoukkueemmekin kirkkaimpia nimiä lähihistoriasta, Eemeli Kouki ja Jani Sippola palaavat puolestaan Romaniasta sekä Kasper Vuorinen viimeksi Tšekeissä pelattuaan. LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A19 Myytävänä 1 Kokoukset 1 Palveluhakemisto 1 Lentopallon Mestaruusliigaa pelataan kaudella 2018-2019 yhdeksän joukkueen sarjana niin miesten kuin naistenkin puolella. Joukkueiden kauteen tuo upean lisämausteen myös Mestarien liigassa pelaaminen. F-lohko: Manchester United, Villarreal. Sprintticup: 1) Sola 148, 2) Öberg 130, 3) Olsbu Röiseland 125... 108) Venla Lehtonen Suomi –4.56,1 (4+2). Viime kauden aikana opimme tuntemaan muun muassa nimet Niklas Breilin, Samuli Kaislasalo, Joonas Jokela, Antti Ronkainen, Niko Suihkonen, Jutta Riikonen, Anna Czakan, Emmi Riikilä, Hilkka Hujanen ja Nelli Rantanen. A-lohko: Sparta Praha–Bröndby 2–0, Lyon–Rangers 1–1 (R: Glen Kamara vaihtoon 46. Louis– Detroit 6–2 (SL: Niko Mikkola 0+2), Calgary–Carolina ja. PARASTAHAN LENTIS ON PAIKAN PÄÄLLÄ, mutta myös kotikatsomoihin on luvassa Mestaruusliigaa Ruutu -palvelun kautta upea määrä. Täyttäkää katsomot kovalla kannustuksella. Naiset 10 km (76): 1) Silje Theodorsen Norja 28.16,2, 2) Marte Skaanes Norja –12,6, 3) Berit Mogstad Norja –25,8, ...suomalaiset 10) Eveliina Piippo –41,8, 14) Vilma Nissinen –57,2, 28) Anni Kainulainen –1.57,5, 32) Marjaana Pitkänen –2.08,8, 43) Tuuli Raunio –2.35,6. Pidä kiirettä! ODOTETTU UUTUUS! Perussuomalaisten Keski-Pohjanmaan piiri ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS sunnuntaina 19.12. Tapahtumassa edellytetään koronapassia ja noudatetaan vahvaa maskinkäyttösuositusta. Lyon ..............6 5 1 16– 5 16 Rangers ........6 2 2 2 6– 5 8 Sparta ...........6 2 1 3 6– 9 7 Bröndby........6 2 4 2– 11 2 B-lohko: Sturm Graz–Monaco 1–1 (1–1), Real Sociedad–PSV 3–0 (1–0) Monaco ........6 3 3 7– 4 12 Sociedad .......6 2 3 1 9– 6 9 PSV ..............6 2 2 2 9– 8 8 Graz ..............6 2 4 3– 10 2 C-lohko: Legia Varsova–Moskovan Spartak 0–1 (0– 0), Napoli–Leicester 3–2 (2–2) Spartak ........6 3 1 2 10– 9 10 Napoli ...........6 3 1 2 15– 10 10 Leicester .......6 2 2 2 12– 11 8 Legia .............6 2 4 4– 11 6 D-lohko: Antwerpen–Olympiakos 1–0, Fenerbahce–Frankfurt 1–1 Frankfurt ......6 3 3 10– 6 12 Olympiakos ..6 3 3 8– 7 9 Fenerbahce ..6 1 3 2 7– 8 6 Antwerpen ...6 1 2 3 6– 10 5 E-lohko: Marseille–Lokomotiv Moskova 1–0, Lazio–Galatasaray 0–0 Galatasaray ...6 3 3 7–3 12 Lazio .............6 2 3 1 7–3 9 Marseille .......6 1 4 1 6–7 7 Lokomotiv ....6 2 4 2–9 2 F-lohko: Braga–Belgradin Punainen tähti 1–1, Ludogorets–Midtjylland 0–0 Punainen t ....6 3 2 1 6–4 11 Braga ............6 3 1 2 12–9 10 Midtjylland ...6 2 3 1 7–7 9 Ludogorets ...6 2 4 3–8 2 G-lohko: Ferencvaros–Leverkusen 1–0, Celtic–Betis 3–2 Leverkusen ...6 4 1 1 14–5 13 Betis .............6 3 1 2 12–12 10 Celtic.............6 3 3 13–15 9 Ferencvaros ..6 1 5 5–12 3 H-lohko: West Ham–Dinamo Zagreb 0–1, Genk–Rapid Wien 0–1 West Ham .....6 4 1 1 11–3 13 Dinamo Z ......6 3 1 2 9–6 10 Rapid Wien ...6 2 4 4–9 6 Genk .............6 1 2 3 4–10 5 2 Jääkiekko NHL torstaina: Toronto–Tampa Bay 3–5, Montreal–Chicago 0–2 (C: Henrik Borgström 1+0), Columbus–Anaheim vl. 700 € Tilaa heti! 02 2590 200 ILMA-VESILÄMPÖPUMPPU AIWA kylpytynnyreihin 1000-5000 l. H-lohko: Juventus, Chelsea. Naiset (8): 1) Sonja Aaltonen TSA 563, 2) Reetta Lustig PAS 562, 3) Susanna Saksa HSA 553. Nauttikaa liigakaudesta ja hyvästä lentopallosta. Kotiyleisön tuki on ollut joukkueelle suuri apu, joten kiitos siitä! Päävalmentajan terveiset Kaupunginjohtajan terveiset Antti Isotalus Kaupunginjohtaja Kokkolan Tiikerit aloittaa toisen mestaruusliigakautensa 2012-2013 hyvää menestystä enteilevissä tunnelmissa. Miesten liigassa nähdään uutena joukkueena savolaisten yhteenliittymä Savo Volley, joka esiintyy kauden aikana kotiotteluissaan ympäri maakuntaa. NAISTEN PUOLELLA suunta on erilainen, hieno asia sekin. Minkkinen, Kinnunen ja Eder selviytyivät sunnuntain takaa-ajoon. 43) Nastassia Kinnunen Suomi –2.20,4 (0+1),... UUSIA TÄHTIÄ tehdään isommille kentille lähteneiden tilalle tälläkin kaudella. G-lohko: Lille, Salzburg. klo 18.30 KOKKOLAN TIIKERIT AKAAVOLLEY vs. VaLePalla on kova työ päästä mukaan viime kauden tapaan lohkovaiheeseen, jossa Hämeenlinna on jo suoraan. Miesten Eurooppa-liiga: Lohkovaiheen viimeinen kierros (lohkovoittajat suoraan neljännesvälieriin, lohkokakkoset pudotuspelien 1. Joukkuetta on rakennettu määrätietoisesti ja seuralla on vahva usko toiminnan jatkuvaan kehitykseen. Väätänen/Akulov saavutti EM-kisojen lyhyen ohjelman pistevaatimuksen. 1–2, NY Islanders–Nashville 3–4 (N: Eeli Tolvanen 1+0), St. 2 Taitoluistelu Zagreb: Golden Spin of Zagreb -kilpailut: Pariluistelu, lyhytohjelma: 1) Karina Safina/Luka Berulava Georgia 66,95 pistettä, 2) Alexa Knierim/Brandon Frazier USA 66,44,,...16) Milania Väänänen/Mikhail Akulov Suomi 48,99. Maajoukkueen menestyksen myötä naispelaajamme ovat olleet kesän siirtomarkkinoilla kovaa valuuttaa ja jo ainakin tusina Mestaruusliigan kasvattia nähdään kovissa Euroopan pääsarjoissa
lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Meet Me In Shade/Olli Koivunen 17,2a (2,91), 2) Hola Alejandro 17,3a (7,0).3) Mr Noon 17,3a (14,85).4) Simon Angel 17,5a (62,12). erä: 21.01 Petter Emanuelsson (Troy Bourke–Topi Niemelä) 0–2. 17 14 1 2 105– 44 44 Hunters ....... erä: 44.55 Oden (Mäkinen–Niclas Lundgren) 4–0, 45.15 Jesper Piitulainen (Löfman–Oliver Larsen) 5–0, 47.49 Pekka Jormakka (Löfman–Veli-Matti Tiuraniemi) 6–0. erä: 18.46 Ville Koivunen (Aleksi Mustonen–Julius Hermonen) 0–1. Yleisöä: 2?981. Yleisöä: 3?024. 7 2 1 4 15– 18 7 Tarmo ...........8 2 1 5 22– 31 7 Pallokarhut ...8 8 13– 53 Seuraavat ottelut: 11.12. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 1600 m: 1) The Next One US/Olli Koivunen 15,2 (2,24), 2) Catahecassa Zest 15,3 (18,91).3) He is In 15,3 (5,03).4) Formosa Am 15,4 (15,66).poissa: 5, 11. erä: 48.32 Gardiner (Christopher–Ville Ottavainen) 4–2 yv. Torjunnat: Markus Ruusu J 9+0+0=9 (vaihto 20.00/1–2), Konstantin Shostak J 0+11+7=18, Eero Kilpeläinen K 5+6+4=15. Torjunnat: Artem Zagidulin L 10+5+4=19, Linus Söderström Ä 8+11+5=24. Jäähyt: Jukurit 1x2 min, HPK 1x2 min ja Philippe Cornet 5+20 min. Verstappenilla on pieni etu, kun hän johtaa kauden voittotilastoa 9–8. 2. 3. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Vincent*/Tuomas Pakkanen 18,2 (2,7), 2) MAS Dominant 18,2 (6,1).3) Piedmont 17,6 (7,93).4) Smoky Ray 18,4 (27,14).poissa: 2, 5, 9. erä: 32.08 Justus Kainulainen (Joonas Pylsy) 1–2, 37.32 Peter Kotilainen (Ville Lastikka) 2–2. Toto (1-4-6): 1,57 1,21-2,10-0,00 3,36. Räikkönen oli ensimmäisien harjoitusten 13:s. Toto (6-8-13): 2,70 1,73-1,92-1,98 8,97. Toto5 voitto-osuus: 8,91. Bottas ja Hamilton ottivat seuraavat sijat. 2. Toto (2-1-6): 2,96 1,57-1,83-2,02 7,55. lähtö, lv 2140 m: 1) Mountain Maddox/ Riku M Lindgren 20,7 (5,49), 2) Floorlady 20,2 x (21,14).3) Xodoom 20,3 (19,38).4) Honey Trix 20,6 x (1,98). 28 16 1 3 8 78– 66 53 HIFK ........... 4. Bottas sijoittuu MM-sarjassa kolmanneksi ja pyrkii varmistamaan Abu Dhabissa viidennen perättäisen merkkimestaruuden Mercedekselle yhdessä Hamiltonin kanssa. 9 3 2 4 36– 41 11 KuKi HT .........7 3 4 44– 32 9 LiKi ..............10 2 1 7 35– 66 7 PJK ................ 26 8 2 4 12 67– 73 32 JYP ............. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. poissa: 4. 2 Jääkiekko Liiga: Jukurit–HPK 6–0 (2–0, 1–0, 3–0) 1. Toto4 voitto-osuus: 69,05. Roosalotta Huhta iski ensimmäisen ja neljännen, siinä välissä Noora Huhta osui kahdesti. 17 2 2 13 42– 80 8 Laser HT ......16 1 1 1 13 35– 104 6 Seuraavat ottelut: 11.12. Toto (5-9-3): 2,91 1,45-1,78-2,01 8,89. Toto (3-4-2): 1,45 1,31-2,99-0,00 10,64. Torjunnat: Joonas Kaltiainen Suomi 3+2+5=10, Lukas Bauer Tshekki 4+5+7=16. Mercedes johtaa sarjaa 28 pisteen erolla Red Bulliin. Päivän Duo: 4-7, kerroin: 42,64. 2. erä: 25.51 Kärki (Salminen–Jacob Andersson) 1–3 yv. Toto5 voitto-osuus: 37,72. KHL perjantaina: Moskovan Spartak–Jokerit 2–0 (J: Anders Lindbäck 25/27), Barys Nur-Sultan–Kunlun Red Star 7–4 (BN-S: Joni Ortio 21/25 torjuntaa), Metallurg Magnitogorsk–Pietarin SKA 1–5 (MM: Jussi Olkinuora 14/18, SKA: Joonas Kemppainen 0+2), Ak Bars Kazan– Neftehimik Nizhnekamsk 5–2, Lokomotiv Jaroslavl–Avtomobilist Jekaterinburg 0–2, Severstal Tsherepovets–Avangard Omsk 2–3 (AO: Oliwer Kaski 0+1), Minskin Dinamo–Torpedo Nizhni Novgorod 1–2. Tony Enlundin ja Marjukka Huuskon Mountain Maddox avasi uransa myös keulavoitolla. 24 5 4 2 13 60– 78 25 TuTo H ......... Sveitsi–Ruotsi 1–6 (0–2, 1–0, 0–4). 5. 29 14 4 4 7 95– 65 54 Pelicans ...... Toto (5-3-2): 1,85 1,05-1,35-1,13 7,57. 4. K-Vantaa–Hokki, FPS–KeuPa HT, Koovee–K-Espoo, Peliitat– JoKP, Hermes–SaPKo, RoKi–TuTo Hockey, Ketterä–IPK. 28 11 5 2 10 57– 62 45 Sport .......... Seuraavat ottelut: 11.12. –?Oli kiva saada tuntuma radan uuteen muotoon, ja se tuntuu ehdottomasti mukavammalle kuin aiemmin. Miya Granille nuorten sarja 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Hurrikaani–TuTo Volley 3–0 (25–20, 25– 18, 25–21) Savo V ......... Autourheilu Kärjen vauhtiin yltänyt Bottas piti uudistetusta Abu Dhabin radasta. 3. Auton asetuksien pitää olla pikkuisen erilaiset. 2 Salibandy Helsinki: Miesten MM-turnaus: Välierät: Suomi–Tshekki 3–2 (0–2, 2–0, 1–0) 1. Maailmancupin pistetilanne 5/26 kilpailun jälkeen: 1) Kramer 430, 2) Katharina Althaus Saksa 321, 3) Bogataj 290, 4) Ema Klinec Slovenia 279, 5) Opseth 238, 6) Takanashi 202, ...33) Kykkänen 18. Naisten Suomen cup, puolivälieriä: Peli-Karhut–Tapiolan Honka 93–83, Kouvottaret–Espoo Basket Team 87–92. LiPK kaatui Krankka-Areenalla maalein 2–5 (1–2). HPK–Ilves, Ässät– Pelicans, Kärpät–Tappara, KalPa–Sport, SaiPa–TPS, KooKoo–Lukko, HIFK–JYP. 31 14 3 4 10 78– 69 52 Ilves .............27 13 4 3 7 88– 76 50 Jukurit ........30 14 2 3 11 83– 81 49 Tappara ...... Rata on vetävämpi, ja ohitusmahdollisuudet ovat lisääntyneet jonkin verran. FC Seinäjoki Pallokarhut, Tarmo KuPS, TU Riemu 2 Ravit Joensuu: 1. 3. Hän valitteli auton takaosan ongelmia koko päivän, mutta muutakin parannettavaa oli. Torjunnat: Niko Hovinen S 2+1+6=9, Joel Blomqvist K 6+5+5=16. 2. erä: 30.46 Reid Gardiner (Jan Scotka– Honka) 2–2, 35.10 Gardiner (Braden Christopher–Brad Lambert) 3–2. 8 7 1 65– 25 21 Cowboys .....10 5 2 3 45– 45 19 Et-Po ............. 9. Kummankin voittajan tili karttui 1500 eurolla. Toto (7-10-4): 18,82 3,821,92-2,82 31,30. Jäähyt: Sport 1x2 min, Kärpät 4x2 min ja Ville Heikkala 10 min. lähtö, sh 2160 m: 1) Julianne Dahlia/Jukka-Pekka Kauhanen 28,8 (1,57), 2) Vilma Lyydia 28,2 (9,0).3) Humiro 27,7 (13,65).4) Piskon Pouta 28,7 (18,62). Jäähyt: Suomi 1x2 min, Tshekki 1x2 min. D-Kiekko ..... 29 11 3 15 58– 73 39 KalPa ..........30 6 6 6 12 74– 85 36 Lukko ......... lähtö, lv 2100 m: 1) Miya Gran/Tommi Ala-Nikkola 17,4a (2,0), 2) Grace Scion 17,4a (14,55).3) Like Di Serafino 17,5a (3,97).4) Criminal Ace 17,7a (13,91). 2 Golf Dothan: Naisten LPGA-kiertueen 2. Toto (7-6-2): 1,97 1,33-3,03-2,23 20,03. TPS ..............27 17 1 1 8 62– 53 54 Kärpät ........ erä: 6.06 Markus Oden (Simon Stransky) 1–0, 8.27 Oden (Otto Mäkinen–Stransky) 2–0. Toto4 voitto-osuus: 1381,19. 12 3 1 8 16– 29 10 Etta .............. Toto (2-3-7): 15,64 1,87-1,18-2,05 6,64. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Mico Mick/Olli Koivunen 17,7 x (2,03), 2) Expensive Everwood 18,7 (30,71).3) Big Heart 18,0 (61,43).4) Porla Futura 19,6 (35,1).poissa: 5, 7, 9, 12. Toto (3-1-7): 2,07 1,27-1,28-1,40 3,51. Toto (1-4-5): 2,06 1,30-1,85-2,96 4,20. Televisiokuvissa näkyi, että Räikkösen menopeli sai pahoja vaurioita keulaan ja perään. LESTIJÄRVI kk 3,4 ha metsätila ja -tontti Ruisahon tv, 360 m3, 15000 €/16.12. Hunters Muik Hockey, Pyry JHT, Riemu S-Kiekko, RaaheK HC Giants, Laser HT Karhu HT II divisioona Pohjoinen PJK KISE 3-5 (0-1, 1-0, 2-4). Radalla on myös muutama uusi mutka, ja joissain niistä on kallistukset, Bottas ruoti. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Jet Setter/ Esa Holopainen 17,0a (20,98), 2) Downshifter 17,1a (15,22).3) Niceman Windcape 17,5a (37,76).4) Brand Boost 17,7a (36,31). Toto (11-3-14): 2,03 1,56-3,805,99 24,91. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m: 1) Arrogance/Jukka Torvinen 16,7a (12,36), 2) He’s A Horse 16,7a (14,49).3) Up Easy 16,8a (74,89).4) Zest Boy 17,2a (1,63).poissa: 3, 6. 21 4 4 1 12 53– 64 21 Koovee ........22 4 5 13 61– 93 17 Sijoitus määräytyy pistekeskiarvon mukaan. Toto5 pelivaihto 65?052,64 e, voitto-osuus 418,65 e LIMINKA Toholammin Urheilijat haki vierasvoiton, kun se voitTU haki vierasvoiton ti Limingassa futsalin naisten Ykkösen rästipelin. 29 14 3 5 7 92– 70 53 KooKoo ....... Räikkönen koki kovia Kimi Räikkönen törmäsi seinään perjantain harjoituksissa. 15 12 1 2 40– 15 38 Akaa-V .........14 10 4 31– 20 30 VaLePa ........10 7 3 30– 9 27 Tiikerit ......... 8. Toto (4-2-3): 2,24 1,32-2,59-1,44 31,25. 13 8 2 3 30– 19 26 Hurrikaani ...16 5 1 2 8 26– 35 19 Loimu .......... lähtö, Toto5-3, sh 2100 m: 1) Suvionni/ Jarmo Saarela 30,3 (2,07), 2) Siirin Farssi 30,9 (4,8).3) Metku Maikki 30,4 (7,77).4) Taajaninto 31,7 (68,64). Yleisö: 10?263. Yleisöä: 1?930. Ykköspalkinto oli 2000 euroa. 29 7 4 1 17 68– 104 30 SaiPa ............ Janika Palokangas viimeisteli loppuluvut 30 sekuntia ennen loppua. erä: 3.37 Sakari Salminen (Jarno Kärki) 0–1, 5.40 Julius Mattila (Anrei Hakulinen– Vili Saarijärvi) 1–1 av, 12.52 Roni Sevänen (Salminen–Shawn lalonde) 1–2. –?Muutamia ongelmia oli siellä täällä, mutta tuollaiset jutut ovat normaaleja perjantaisin, kun kokeilee asioita ja katsoo, mitä tapahtuu. Oikeat numerot: 1, 2, 7, 17, 24, 26, 29, 34, 39, 41, 42, 43, 44, 47, 48, 53, 60, 62, 68, 69 Kunkkunumero: 68 Ilta-arvonta. Kuljettaja nousi autosta omin jaloin. 31 7 2 4 18 62– 84 29 Ässät ........... 3. 3. Toto5 voitto-osuus: 418,65. –?Menetin vain takaa pidon, ja valitettavasti radalla ei ollut kovin paljon tilaa ja menin seinään, mutta tällaisia juttuja sattuu, Räikkönen avasi. erä: 59.11 Sami Johansson (Tatu Väänänen) 3–2. KAUSTINEN 6,0 ha lähellä keskustaa Teerijärventien tv, myyntih. FC OPA ..........9 6 1 2 40– 20 19 KuPS .............8 6 1 1 29– 9 19 FC Brändö .....8 6 1 1 34– 20 19 Riemu ...........8 5 3 32– 30 15 KP-V ..............8 3 2 3 22– 23 11 KaDy/2 ..........9 3 2 4 25– 36 11 TU .................8 2 4 2 18– 19 10 AS Moon .......9 2 3 4 48– 39 9 FC Seinäjoki .. 7. erä: 43.08 Eemil Erholtz (Derek Barach) 1–4. lähtö, sh 2100 m: 1) Lemmetär/Kim Åkerlund 39,3 x (1,97), 2) Luvisan Ari 40,5 x (32,61).3) Santakuopan Kunkku 41,6 x (10,26).4) Smarti 40,8 (5,65).poissa: 3, 4. Et-Po VTS U20 SM-sarja. 17 10 4 3 100– 55 34 Haukat.........18 8 2 1 7 58– 57 29 HCIK ............18 8 1 9 60– 67 26 RaaheK ........ Sen ansiosta hän voittaa mestaruuden, jos kuljettajat päätyvät tasapisteisiin esimerkiksi molempien keskeyttäessä. Sport–Kärpät 0–4 (0–1, 0–1, 0–2) 1. erä: 13.28 Adam Hemerka (Filip Forman) 0–1, 15.32 Marek Benes (Tom Ondrusek) 0–2 yv. KOKKOLA Isokoski 15,5 ha metsätien varressa, 980 m3, 30500 €/20.12. 28 13 2 2 11 86– 58 45 HPK ............ 13 5 1 1 6 24– 27 18 Ducks ..........14 4 1 1 8 23– 31 15 TuTo V..........14 4 11 17– 33 12 PerPo ........... Yleisöä: 2?246. 2 Futsal Naisten Ykkönen Pallokarhut TU 2-5. 15 8 1 1 5 33– 24 27 Hurmos ....... 5500 €/10.1.2022 LESTIJÄRVI Itäniemi 17,9 ha rantametsätila 2060 m3, 50000 €/10.1.2022 Metsäarviot, kartat ja kohdekuvat nettisivuiltamme www.metsatilat.fi/lansisuomi ABU DHABI/HELSINKI (STT) Alfa Romeon suomalaiskonkari Kimi Räikkönen ajoi seinään Abu Dhabin gp:n toisten harjoitusten loppuhetkillä. lähtö, Toto4-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Nope’s Dynamite/Henri Bollström 16,6a (15,64), 2) Francis Journey 16,7a (1,31).3) Maccabi Yosef 16,7a (12,75).4) Sand of Holmö 16,8a (13,03).poissa: 4. 3. 3, 67100 Kokkola Maksuton Tilavahti -palvelu ja saat heti uudet kohdetiedot alueeltasi! 0400-167825/Timo Heikkilä Palkkio 4,5 % / min. Toto5 voitto-osuus: 22,59. lähtö, lv 2140 m: 1) Golden Gaia/Tuomas Pakkanen 19,1a (2,06), 2) Evita’s Bad Boy 19,6a x (3,79).3) Surprise Sun 19,8a (12,15).4) Cheap-Jack Harmi 20,5a (87,8). 28 5 3 3 17 57– 86 24 Seuraavat ottelut: 11.12. JYP–KalPa 4–2 (1–2, 2–0, 1–0) 1. alempi KooVee Sport 2-6 (1-3, 1-3, 0-0), SaiPa Hermes 9-4 (4-2, 3-0, 2-2), KooKoo Jukurit 3-5 (1-3, 1-1, 1-1), K-Kissat Ilves 6-3 (3-0, 1-2, 2-1), TuTo RoKi 3-2 (2-0, 0-1, 0-1, 1-0), K-Espoo Ch Ketterä 5-2 (1-1, 1-0, 3-1). Toto5 voittoosuus: 44,46. erä: 11.30 Severi Lahtinen (Anttoni Honka–Antti Kalapudas) 1–0, 13.13 Jaakko Rissanen (Aleksi Klemetti–Kasper Puutio) 1–1, 18.39 Tuomas Kiiskinen (Matti Järvinen– Juuso Könönen) 1–2. Ottelut sijoista 5–8: Slovakia–Latvia 2–6 (0–1, 1–2, 1–3), Viro–Norja ja. Seagulls välieriin. Jäähyt: JYP 4x2 min, KalPa 2x2 min. Verstappen ja Hamilton johtavat MM-sarjaa tasapistein 369,5. Bottas ajaa Mercedeksellä ainakin toistaiseksi viimeisen kilpailunsa sunnuntaina. 17 13 1 3 87– 39 41 Pyry .............16 13 3 96– 47 39 Muik Hockey 17 12 5 65– 56 36 JHT .............. LAUANTAI 11.12.2021 Keskipohjanmaa A20 Kustaa Aadolfink. Troikka: 176,00. Joensuussa juhlivat niin ikään keskipohjalaiset nuoret lämminveriset. 5. karsintavaihe: Tilanne 90/144 reiän jälkeen, kaksi kenttää, par 71 ja par 72: 335 lyöntiä (23 lyöntiä alle parin): Pauline Roussin-Bouchard Ranska 69+67+66+65+68, 336 (–22): Na Rin An Etelä-Korea 67+67+72+66+64, 339 (–19): Atthaya Thitikul Thaimaa 73+65+66+69+66, Choi Hye-jin EteläKorea 69+66+68+66+70, ...352 (–6): Kiira Riihijärvi Suomi 69+71+70+71+71 (jakaa sijaa 29), ...355 (–3): Sanna Nuutinen Suomi 72+67+72+72+72 (jakaa sijaa 46). erä: 27.46 Petrus Palmu (Anssi Löfman– Libor Zabransky) 3–0. 2. Ullavalaisen Over Stablen Golden Gaia oli ylivoimainen keulasta. Formularadoilta vetäytyvälle Räikköselle, 42, kisaviikonloppu on F1-uran viimeinen. nopeimman ajan ennen törmäystään. Savo Volley–Hurmos, Hurrikaani–Loimu, Ducks–VaLePa. Lukko–Ässät 1–4 (1–2, 0–1, 0–1) 1. 4–5 (2–2, 0–2, 2–0, 0–1).. 7. Troikka: 84,95. Troikka: 113,67. Aiemmin perjantaina Red Bullin Max Verstappen oli sukkelin kisaviikonlopun ensimmäisissä harjoituksissa. LEHTIKUVA/AFP/GIUSEPPE CACACE PORI/JOENSUU Teerijärvisen Gran-Tallin 3-vuotias Miya Gran piti valmentajansa Tommi AlaNikkolan vahvasti ajamana keulavoittoon Porin ravien nuorten sarjassa. Toto (5-9-7): 20,98 4,70-3,595,35 93,19. 6. 6 2 4 16– 28 6 Seuraava ottelu: 11.12. 15 2 13 12– 40 6 Seuraavat ottelut: 11.12. Räikkönen ehti ajaa 16. Suomi-sarja Haukat Titaanit 4-1 (2-0, 1-0, 1-1), Pyry Riemu 15-1 (4-0, 6-1, 5-0). Pori: 1. Toto (2-3-1): 2,00 1,32-4,20-0,00 17,98. 3. Toto (7-2-9): 12,36 3,90-4,27-8,85 107,62. Toto (1-8-6): 5,49 1,51-2,83-2,31 41,63. 2. Mercedeksen Lewis Hamilton, Alpinen Esteban Ocon ja Mercedeksen Valtteri Bottas olivat toisien harjoitusten kolme nopeinta kuljettajaa. Hän siirtyy ensi kaudeksi Alfa Romeolle. 2. Bottas oli melko tyytyväinen ajoonsa ja kertoi nauttineensa ajamisesta uudistetulla radalla. 15 7 1 2 5 58– 53 25 Riemu ..........18 6 3 9 78– 85 24 Karhu HT .....16 4 1 2 9 53– 78 16 Titaanit ........18 4 2 12 43– 73 16 HC Giants ....16 2 1 2 11 51– 93 10 S-Kiekko ...... Mestis: FPS–Peliitat 4–2 (0–0, 3–2, 1–0), JoKP– KeuPa HT 5–1 (0–1, 2–0, 3–0), Ketterä–KVantaa 4–1 (0–0, 0–1, 4–0), RoKi–SaPKo 2–3 (1–0, 0–2, 1–0, 0–1), IPK–TuTo Hockey 3–4 (0–2, 2–0, 1–1, 0–1), K-Espoo–Hokki 3–2 (1–1, 1–0, 1–1) Ketterä ........23 14 3 1 5 89– 53 49 FPS ..............23 14 1 3 5 96– 68 47 K-Espoo .......22 12 3 3 4 71– 54 45 Hokki ...........23 12 2 3 6 72– 59 43 JoKP ...........20 10 2 1 7 64– 57 35 KeuPa HT.....23 12 3 8 79– 79 39 SaPKo ..........22 8 4 2 8 62– 54 34 IPK ...............22 6 6 3 7 67– 67 33 Hermes........ 8 4 1 1 2 38– 33 15 YJK ................11 4 1 6 43– 60 14 VTS ................7 4 3 41– 33 12 TIHC.............. 6. 2 Koripallo Miesten Suomen cup, puolivälierä: Helsinki Seagulls–Kobrat 90–60. Jäähyt: Lukko 2x2 min, Ässät 3x2 min. Torjunnat: Oskari Salminen J 6+10+6=22, Eetu Laurikainen H 5+5+13=23. lähtö, sh 2160 m: 1) Sissi Dahlia/JukkaPekka Kauhanen 40,2 (1,45), 2) Ökymäen Elliot 43,3 (14,37).3) Rautianna 44,3 x (7,9).4) Neiti Näppärä 46,8 x (14,37). 21 6 3 2 10 60– 63 26 RoKi .............22 5 4 4 9 65– 81 27 K-Vantaa ...... TU:n maaleista vastasi kolme pelaajaa. SaiPa ..............7 6 1 38– 18 18 K-Espoo Ch ....7 6 1 37– 23 18 Sport .............7 5 1 1 33– 18 16 Jukurit ...........7 5 2 23– 14 15 KooKoo .........7 4 1 2 27– 17 14 K-Kissat .........7 4 3 28– 28 12 Ilves ...............7 3 1 3 31– 27 11 KooVee ..........7 3 1 3 26– 27 11 TuTo ...............7 1 1 5 18– 32 5 Ketterä ..........7 1 6 15– 33 3 Hermes..........7 2 5 17– 37 2 RoKi ...............7 1 6 12– 31 1 Seuraavat ottelut: 11.12. erä: 44.44 Aku Räty (Bourke) 0–3, 52.22 Arttu Paaso (Saku Mäenalanen–Mika Pyörälä) 0–4. lähtö, Toto5-1, sh 2100 m: 1) Annan/ Jarmo Saarela 28,2 (18,82), 2) Varjonova 27,4 (4,94).3) Siriliisi 29,0 (12,46).4) Kretonki 29,1 (7,38). lähtö, sh 2100 m: 1) Aliison/Jere Kiveinen 35,9 (1,85), 2) Juoksija 35,9 (8,26).3) Jennitär 37,0 (3,18).4) Lampin Lintti 37,5 (34,36). Toto4 voittoosuus: 379,15. 2800€ (sis. alv 24 %) tai /sopimuksen mukaan. lähtö, sh 2140 m: 1) Vapassi/Pasi Vaittinen 40,4 (2,96), 2) Sireenin Sointu 40,7 (8,44).3) Sohvin Miina 41,6 (7,32).4) Mulori 42,0 x (2,56).poissa: 3, 5. 8. Ilves KooVee, Ketterä Hermes, K-Espoo Ch RoKi, TuTo KooKoo, Sport Jukurit. 21 7 3 11 58– 84 24 Peliitat ........ Oikeat numerot: 3, 7, 9, 12, 14, 17, 19, 21, 25, 27, 39, 44, 46, 49, 53, 58, 66, 67, 68, 69 Kunkkunumero: 58 2 Mäkihyppy Klingenthal: Naisten maailmancup, lopputulokset (HS140): 1) Marita Kramer Itävalta 247,9 pistettä (133,0 ja 124,5 metriä), 2) Silje Opseth Norja 245,3 (133,5+123,5), 3) Ursa Bogataj Slovenia 237,5 (129,5+127,0), 4) Nika Kriznar Slovenia 226,5 (129,0+125,0), 5) Sara Takanashi Japani 225,4 (130,0+125,0), 6) Kaori Iwabuchi Japani 207,7 (126,0+118,0), ...31) Julia Kykkänen Suomi 134,8 (107,0+99,5), ...37) Jenny Rautionaho Suomi 58,7 (100,0). KISE .............