alv 10 %).. Tiistai 11.11.2025 Keskipohjanmaa.fi | Nro 216 Hinta 4,20 €. (sis
ALUEVALTUUSTON YHDEN kokouksen kokonaiskustannuksia ei pysty laskemaan tarkasti. – Työtä on paljon ja perehtymistä, mutta kun on kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja haluaa vaikuttaa sekä on saanut tehtäviin mandaatin äänestäjiltä, on näitä tehtäviä mielenkiintoista tehdä, hän sanoo. KYSYIMME mielipidettä kokouspalkkioista muutamilta aluevaltuutetuilta, joista neljä vastasi kysymykseen sähköpostitse. Pyrin toimimaan vastuullisesti ja olemaan aktiivinen luottamushenkilö. Valtuustossa on 59 jäsentä. – KUKAAN valtuutettu ei varmastikaan hoida luottamustehtäväänsä rahan takia, vaan siksi että haluaa vaikuttaa asioihin. Teerikangas sai siis korvaukseksi luottamustehtävästä 408 euroa kuukautta kohden. Kokouspalkkiot ovat verotettavaa tuloa. Korotus maksetaan enintään kahdelta tunnilta. Yksi heistä on Keski-Pohjanmaan aluevaltuuston uusi puheenjohtaja Kristiina Teerikangas (sd.), joka sai viime vuonna Soitelta kokouspalkkioita yhteensä 9 800 euroa. Hän on myös Pirityisten hallituksessa. Marraskuussa aluevaltuuston kokoustarjoilu maksoi Saarelan mukaan noin 310 euroa. Torppa saa kokouspalkkioita sekä aluevaltuuston että hyvinvointija tulevaisuuslautakunnan kokouksista. Teerikangas on tyytyväinen palkkioihin. marraskuuta 2025 2 // Soiten kokouspalkkiot eivät päätä huimaa Selvitimme, minkä verran aluevaltuuston ja aluehallituksen kokouksista voi saada palkkiota. Torppa ei seuraa kertyneitä kokouspalkkioita, joten hän ei tiedä tarkasti, paljonko hän saa korvauksia. Aluevaltuusto on ollut tänä vuonna koolla kolme kertaa. 1 Jos kokous kestää yli 3 tuntia, luottamushenkilölle maksetaan 50 prosenttia kokouspalkkion määrästä jokaiselta alkavalta tunnilta. Viime kuntaja aluevaalien jälkeen hän on aloittanut myös kaupunginvaltuutettuna. Tulot riippuvat siitä, kuinka usein kokouksia järjestetään. 1 Valtuuston puheenjohtajan vuosipalkkio on 2500 euroa ja varapuheenjohtajien 1500 euroa. Aluevaltuuston ja -hallituksen lisäksi hyvinvointialueella on useita lautakuntia ja jaostoja, joiden kokouksista maksetaan myös kokouspalkkioita. Arviolta yksi valtuuston kokous maksaa noin 11 000 euroa sisältäen kokouspalkkiot, kokoustarjoilut ja ansionmenetyskorvaukset, sanoo Soiten talousjohtaja Helinä Saarela. Kokousten valmisteluun menee paljon aikaa, tuntimääriä en osaa sanoa, mutta useita tunteja kertyy. Viime vuoden kokouspalkkiosta meni puolueelle luottamushenkilömaksua 20 prosenttia eli 1 960 euroa. Näin miettii tuore aluevaltuutettu Sofia Behluli (sd.), joka on myös Kokkolan kaupunginvaltuuston jäsen sekä Keski-Pohjanmaan maakuntavaltuuston jäsen. Summasta pidätettiin myös tulovero 2 940 euroa, joten maksettavaksi jäi 4 900 euroa. 1 Muiden toimielinten kokouksista maksetaan 100 euroa. – Asioita on paljon ja esityslista on useampi kymmensivuinen ja on myös todella suuri määrä oheismateriaalia luettavaksi ennen kokouksia. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä kokouspalkkioihin on mennyt 154 800 euroa. Kristiina Teerikangas on aluevaltuuston uusi puheenjohtaja, joka siirtyi tehtävään varapuheenjohtajan paikalta. Kokouksiin kuuluu myös tarjoilua. TEERIKANGAS haluaa perehtyä tarkasti materiaaliin ennen kokousta. 1 Aluehallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 4500 euroa ja varapuheenjohtajien 1500 euroa. – Kokoukseen valmistautumiseen menee varmasti kaksin-, kolmintai moninkertainen aika muun muassa ryhmäkokoukGrafiikkaan on koostettu Soiten aluevaltuuston ja -hallituksen kokouspalkkiot sekä -kustannukset. Tämä palkkio kattaa kaiken työn, mm. Ne määräytyvät palkkioja matkustussäännön ja tehtävien mukaisesti. Suurimman kokouspalkkion nostaa aluehallituksen puheenjohtaja. Kaikkiaan Soite käytti vuonna 2024 kokouspalkkioihin rahaa noin 320 500 euroa. Edellisenä vuonna summa oli noin 270 000 euroa. Ansionmenetystä hän ei ole koskaan hakenut, sillä hän on pienyrittäjä/eläkeläinen. Teerikangas on hyvinvointialueen aluevaltuutettu sekä aluevaltuuston puheenjohtaja. Hannes Torppa (kesk.) ei seuraa kertyneitä kokouspalkkioita, mutta hän pitää Soiten kokouspalkkioita riittävinä itselleen. – Ansiomenetys on maksettu minimin mukaan, en ole ilmoittanut todellista tuntipalkkaani. Puheenjohtajisto saa kokouspalkkiota 50 prosenttia enemmän. Myös tarkastuslautakunnan puheenjohtajan vuosipalkkio on 1500 euroa. Hän on saanut ansiomenetyskorvausta valtuuston kokouksista, kun ne ovat olleet keskellä työpäivää. 1 Puheenjohtajiston kokouspalkkio on 50 prosenttia korkeampi kuin valtuutetun. Sekä aluehallituksen että aluevaltuuston kokouspalkkio on 160 euroa. Soiten kokouspalkkiot 1 Valtuuston, hallituksen, valiokuntien ja jaostojen sekä tarkastuslautakunnan kokouksista kokouspalkkio on 160 euroa. TIMO VARILA. On toki hyvä, että luottamushenkilöiden käyttämää aikaa jollain tavalla arvotetaan. Päivi Savela Saavatko Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen Soiten aluevaltuuston jäsenet kohtuullisen korvauksen ajasta, jonka he käyttävät luottamustehtävän hoitoon. Viime kaudella hän oli aluehallituksen toinen varapuheenjohtaja. Maksimissaan rivivaltuutettu, joka on myös aluehallituksen jäsen, pystyi tienaamaan viime vuonna kokouspalkkioita maksimissaan 5 120 euroa. Hän toimii luottamustehtävässä myös seurakunnassa. Lisäksi puheenjohtajistolle maksetaan vuosipalkkiota, joka on 1 500 4 500 euroa. – Kustannuksista ei pysty erottelemaan pelkästään kokousten keskimääräistä kustannusta, koska kustannuspaikalle kirjautuu myös muita kuin kokouskuluja, esimerkiksi infotilaisuudet ja iltakoulut, Saarela sanoo. – En ole asialla päätäni vaivannut eli riittävä on itselleni. Hän on myös edellä mainitun lautakunnan puheenjohtaja, joten hänen palkkionsa on 50 prosenttia suuremmat kuin jäsenillä. Viime vuonna aluehallitus kokoontui 25 kertaa ja aluevaltuusto 7 kertaa. 1 Kokouspalkkioita maksetaan myös kokouksiin verrattavista kuntayhtymän sisäisistä virallisista kokoontumisista kuten hallitusseminaareista ja valtuuston iltakouluista. esityslistaan ja oheismateriaaliin perehtymisen ja yhteistyöverkostot, kokoukset, seminaarit ja iltakoulut ym. Viime kaudella hän oli aluevaltuutettu sekä aluehallituksen toinen varapuheenjohtaja, missä tehtävässä hän oli 3.11.2025 saakka. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. VETELILÄINEN Hannes Torppa (kesk.) vaikutti aiemmin kunnallisissa luottamustehtävissä, jotka päättyivät, kun hän tuli valituksi aluevaltuustoon
JOS MESSUJEN hälinä tuntuu itselle vieraalta, kannattaa lukea tarkkaan kirjastojen tapahtumakalentereita. Koira nimeltään Kissa hyvästelee ystävän on Tomi Kontion kirjoittama ja Warstan kuvittama. JUKKA LEHOJÄRVI Lähikirjastossa voi yllättyä myönteisesti Loppuvuoden kirjasesonki on nyt kuumimmillaan. Kun esimerkiksi Finlandia-palkintojen ehdokkaat julkaistaan, kyseisten kirjojen varausmäärät usein ampaisevat nousuun. Tuuliajolla – eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista yhdistää Warstan kuvitusta ja Jukka Laajarinteen tekstiä. Tämän vuoden ehdokkaat julkaistiin viime viikolla. marraskuuta. Aiempinakin vuosina ehdolla ollut Elina Warsta on nyt mukana kisassa kahdella teoksella. Korvaus maksetaan kultakin alkavalta tunnilta, enintään kahdeksalta tunnilta vuorokaudessa. Tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna ja toivottavasti sen jälkeenkin. TOMI KIVELÄ (PS.) on aluevaltuutettu, joka toimii myös Soiten yksilöjaostossa sekä aluehallituksen varajäsenenä. marraskuuta 2025 // 3 sineen ja kokousmateriaaliin perehtymisineen. – Tänä vuonna olen hakenut Soitelta ansiomenetyskorvausta, koska nykyisin työskentelen toisella paikkakunnalla ja etäisyydestä johtuen joudun olemaan koko päivän poissa työstä, hän sanoo. Uutuuskirjojen kirjoittajat on marssitettu esiin messutapahtumissa ympäri maata, ja nyt veikkaillaan Finlandia-palkinnon voittajia. Esimerkiksi ensi viikolla Kokkolan kaupunginkirjastossa Anna-Riikka Carlson kertoo Eeva Kilven tuotannosta ja kirjailijakaksikon ystävyydestä. – Selvitystä ei kuitenkaan vaadita, jos jäsenen esittämä ansionmenetyskorvaus ei ylitä aluevaltuuston määrittelemää tasoa, Saarela sanoo. Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11 ja la klo 7-9.30 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Grafiikkaan on koostettu Soiten aluevaltuuston ja -hallituksen kokouspalkkiot sekä -kustannukset. Viikonloppuna järjestettyjen Kalajoen kirjamessujen ohjelmakattauksessa olivat ilahduttavasti esillä myös lastenja nuortenkirjallisuus, visuaalinen tarinankerronta ja runous. Nyt hän on äitiyslomalla, joten hänen ei tarvitse hakea palkatonta vapaata ja korvausta ansionmenetyksestä. Luottamustehtävien hoitamisesta aiheutuu hänelle ansionmenetystä. Anders-kirjastoissa varausmäärät ovat pysyneet maltillisina, mutta ei sieltäkään silti ehdi saada kaikkia ehdokkaita käsiinsä ennen voittajien julkistusta 27. Kirjastoissa järjestetään usein kirjailijaesiintymisiä, joissa voi helpommin keskittyä kuuntelemaan yhtä kirjailijaa. Käytettyyn aikaan nähden korvaus on pieni, mutta kyse onkin luottamustehtävästä, Behluli sanoo. Frida Keränen Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Tänä vuonna Kivelä on osallistunut aluehallituksen kokoukseen kaksi kertaa. Tammikuussa vuorossa ovat Akustiikan kirjamessut Ylivieskassa. Jos luottamushenkilö tekee työtä, jossa vapaan saaminen edellyttää palkatonta vapaata koko työvuorosta, luottamushenkilölle korvataan ansionmenestys koko työvuoron ajalta. Edellisessä kokouksessa oli esimerkiksi useampi sata sivua ennakkomateriaalia, joihin täytyi perehtyä, hän sanoo. JUKKA LEHOJÄRVI Tomi Kivelä (ps) Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessa vuonna 2024. Merkittävyydestään huolimatta Finlandia-palkinto antaa lopulta kapean kuvan suomalaisesta kirjallisuudesta, koska kustantamot lähettävät kisaan tarkkaan valikoidut teokset. Behluli ei ollut ennen yhteydenottoa selvittänyt, paljonko hän saa kokouspalkkioita vuodessa. Korvauksen määrästä päättää aluevaltuusto valtuustokausittain seuraavaa valtuustokautta varten. Tungosta voi silti olla kirjastossakin. – Luottamushenkilön on esitettävä ansionmenetyksestä työnantajan todistus, josta on käytävä ilmi, että luottamustoimen hoitamiseen käytetty aika olisi ollut korvauksen hakijan työaikaa ja ettei hänelle makseta kyseiseltä ajalta palkkaa, talousjohtaja Saarela sanoo. Yleensä eniten huomiota saavat kaunokirjallisuusehdokkaat eli aikuisten romaanit. PIENILLÄ PAIKKAKUNNILLA kirjallisuuden ystävää ilahduttavat myös verrattain lyhyet varausjonot. Kivelä pitää kokouspalkkiota riittävänä. Kun Outi Airola oli puhumassa uudesta kirjastaan aiemmin syksyllä, kaikki innokkaat eivät mahtuneet yleisöön kaupunginkirjastossa. Kivelä on myös Kokkolan kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen. Siksikin kannattaa suunnata oman lähikirjaston tapahtumiin ja vilkaista kirjaston suositushyllyt. Kirjallisuustapahtumia varten ei tarvitse lähteä kauas. Elinkeinonharjoittajien tulee antaa vastaava kirjallinen selvitys ja vakuutus ansionmenetyksen ja luottamustoimen vuoksi aiheutuneiden kustannusten määrästä. Pettymykseltä vältyttiin, sillä Airola piti uuden esityksen heti ensimmäisen perään. – Aluevaltuusto kokoontuu kuitenkin niin harvoin harvakseltaan kokoukseen. Mainitaan kirjassa sekin, kuinka alun perin Keskipohjanmaan uutinen Polarican marjanpoimijoiden surkeista ansioista Teittisen mukaan ”puhkaisi tyytyväisen hyrinän alan ympärillä”. Pääkirjasto " Kokkolalaisittain erityisen mielenkiintoinen on tänä vuonna lastenja nuortenkirjallisuuden ehdokaslista.. Sellainen on esimerkiksi ulkomaalaisten työntekijöiden systemaattisesta riistosta Suomessa kertova Paavo Teittisen Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen. KOKKOLALAISITTAIN erityisen mielenkiintoinen on tänä vuonna lastenja nuortenkirjallisuuden ehdokaslista. Olisin valmis laskemaan nykyisestä luottamuspalkkioita, Kivelä sanoo. TIETOKIRJALLISUUDEN puolella erityisen painokkailta tuntuvat tällä hetkellä teokset, jotka tuovat esiin arkisen elinympäristömme piilotettuja puolia. Erityisesti tänä päivänä maailman täyttyessä tekoälyllä tehtailluista kuvista olisi arvokasta, jos Finlandia-palkinnon voittaisi jokin ammattitaitoisen taiteilijan kuvittama teos. Kirjassa analysoidaan muun muassa kokkolalaisen ravintolan ihmiskauppaoikeudenkäyntiä ja marjanpoimijoiden laajaa hyväksikäyttöä. Aikaisemmin hän ei hakenut ansionmenetyskorvausta, koska hän sopi työnantajan kanssa siten, että hän osallistui vapaapäiviltä kokouksiin. LUOTTAMUSHENKILÖLLE maksetaan korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lasten hoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä
Se ei kuitenkaan auttanut. Harjoitukseen osallistuu noin 1 300 henkeä kaikista ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista sekä Maaja ilmavoimista. Liikennevaikutuksia tulee näkymään monilla tieosuuksilla ympäri Suomen. Lepolan henkilöstölle on järjestetty henkilöstötilaisuus maanantaina 10.11. Soiten aluehallitus kävi yhteistoimintaneuvotteluja henkilökunnan kanssa kahteen otteeseen tänä syksynä. Yksikön lakkauttamisen myötä työntekijöiden työtekopaikka tulee muuttumaan ja työsuhteen ehtoihin voi tulla muutoksia, Hakala kertoo. Marinkaisissa sijaitseva Lepolan ympärivuorokautisen hoivan palvelukoti suljetaan ja asukkaille haetaan uudet hoitopaikat. lokakuuta päättyneissä neuvotteluissa päätettiin vähentää yhteensä 31 tehtävää samoilla periaatteilla kuin nyt Lepolasta. Aiemmin 27. Kaikkiaan syksyn yhteistoimintaneuvotteluilla Soite haki yhteensä 2,6 miljoonan euron kustannussäästöjä. Missä asuvat tulokuninkaalliset. Lepolan asukkaille ja omaisille järjestetään tiedotustilaisuus asiasta. OUTI AIROLA Lohtajalla harjoitellaan jälleen Laajan ADEX Mallet Strike -ilmapuolustusharjoituksen ennakoidaan näkyvän myös liikenteessä. Lisäksi käytössä ovat ilmatorjunnan tutkaja asejärjestelmät. Soite auttaa asukkaita ja omaisia muuttoon liittyvissä järjestelyissä. marraskuuta 2025 4 // UUTISET Kuusiaitojen leikkaukset ja pihapuiden kaadot ammattitaidolla ja turvallisesti. Siksi ei voi sanoa, että ne tulisivat vain tiettyjä tieosuuksia pitkin, Kalenius kertoo. Hyvinvointialue on yhteydessä asianosaisiin käytännön asioista sopimiseksi. Superin koordinoiva pääluottamusedustaja Eeva Hakala kertoo, että henkilöstö vastusti Soiten omassa tuotannossa olevan ympärivuorokautisen palvelukodin lakkauttamista. Säästöt arvioitiin seuraavasti: Sairaalaja akuuttipalvelut, yhteensä 1,155 000 euroa, Tunkkarin kuntoutus 12 000 euroa, psykiatrian osastojen 14 ja 17 yhdistäminen 310 000 euroa ja aikuispsykiatrian osastohoidon vuodepaikkavähennys 665 000 euroa. Nyt päättyneissä neuvotteluissa joutui irtisanomisuhan alle 21 työntekijää. Jokainen ilmatorjuntakoulutettava varusmies pääsee joko ampumaan tai seuraamaan ryhmänsä ilmatorjunta-ammuntoja. Aluehallitus käsitteli neuvotteluiden lopputulosta kokouksessaan 27.10.2025. HARJOITUKSESSA kehitetään joukkojen valmiuksia toimia monipuolisissa maalitilanteissa sekä vaativassa elektronisen sodankäynnin ympäristössä. Kansainvälinen yhteistyö on ollut osa harjoitusta vuodesta 2023 lähtien. Omaisille järjestetään kuulemistilaisuus. – Vain yhdessä harjoittelemalla voimme varmistaa joukkojen yhteensopivuuden. Kansainvälinen osuus keskittyy yhteensopivuuden ja toimintatapojen kehittämiseen liittolaismaiden kanssa. klo 8 Lepolan palvelukoti suljetaan Antti Savela Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti ylimääräisessä kokouksessaan sulkea Lohtajan Marinkaisissa sijaitsevan palvelukeskus Lepolan. KESKI-POHJANMAAN hyvinvointialue Soitessa järjestettiin pelastustoimea, ikääntyneiden ja vammaisten palveluita, psykiatrian osastoja sekä Tunkkarin kuntoutusta koskevat yhteistoimintaneuvottelut 3.9.–20.10.2025. – Kerroimme neuvotteluissa, että yhtään yksikköä ei kannata lakkauttaa, sillä yksityinen palvelutuottaja ei välttämättä pysty tuottamaan palvelua edullisemmin. Teimme neuvottelujen aikana monta muutosesitystä, joiden avulla olisimme päässeet parempaan lopputulokseen, ja olisimme voineet paremmin palvella laajaa asiakaskuntaa, Hakala kertoo. Lepolan asukkaille järjestetään hoitopaikka muista Soiten palvelukodeista ja ostopalvelukodeista asukkaiden ja omaisten toiveet huomioon ottaen kevään 2026 aikana. Pelastuslaitokselta leikataan yhteensä 80 000 euroa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. marraskuuta. Jani Kauta Lohtajan ampumaja harjoitusalueella järjestetään tällä ja ensi viikolla ADEX Mallet Strike -ilmapuolustusharjoitus. – Neuvottelut ovat olleet raskaat ja aiemmissa neuvotteluissa tehtiin jo lukuisia muutoksia palvelutuotantoon. Maanantaina järjestetyssä ylimääräisessä kokouksessa aluehallitus päätti sulkea Lepolan hoivakodin. " Harjoituksessa kehitetään joukkojen valmiuksia toimia monipuolisissa maalitilanteissa sekä vaativassa elektronisen sodankäynnin ympäristössä. Harjoituksen ampumavaiheessa käytetään Maavoimien ilmatorjunta-aseita, kuten ITO90M-, ITO05ja ITO05M-ohjusjärjestelmiä, 35ITK88ja 23ITK61/95-tykkejä sekä ilmatorjuntakonekiväärejä. Aiempien Mallet Strike -harjoitusten liikennevaikutukset näkyivät ainakin Jyväskylän ja Lohtajan, Hattulan ja Lohtajan, Kouvolan ja Lohtajan sekä Rovaniemen ja Lohtajan välisillä tieosuuksilla. Moottorimarssit kulkevat luonnollisesti myös valtatietä 8 pitkin. Muutokset tapahtuvat kevään 2026 aikana. marraskuuta, ja jatkuvat taisteluvaiheella 16.–20. Taisteluvaiheessa optisten apuvälineiden käyttö ilmamaalien tähystämiseen on kielletty silmäturvallisuuden varmistamiseksi. Harjoituksia johtaa ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Mano-Mikael Nokelainen. – Puolustusvoimien ajoneuvoja siirtyy Lohtajalle eri puolilta Suomea. Kalusto tulee näkymään myös liikenteessä, eritoten harjoitusten alkuja päätöspäivinä, kertoo Anu Kalenius harjoitusviestinnästä. Palvelukoti suljetaan Soiten yt-neuvottelujen seurauksena. MALLET STRIKE on ilmatorjuntajoukkojen vuoden tärkein harjoitus, ja tavoitteena on kehittää reserviläisten, varusmiesten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan ja -puolustuksen eri tehtävissä, kertoo Maavoimat tiedotteessa. Iso-Britannia ampuu Starstreak-ohjusjärjestelmällä. – Marraskuun sää tuo oman haasteensa sekä osallistujille että kalustolle, Nokelainen toteaa tiedotteessa. Suomalaisten joukkojen lisäksi harjoitukseen osallistuu Naton liittolaisista Iso-Britannia ja Ruotsi. Tuolloin aluehallitus hyväksyi ehdotetut toimenpiteet lukuun ottamatta yhden ympärivuorokautisen asumispalveluyksikön lakkauttamista, jonka käsittely siirrettiin 10.11.2025 pidettävään ylimääräiseen kokoukseen. Tämän lisäksi leikkauksia tuli aku-tiimin toiminnallisiin muutoksiin 106 000 euroa sekä muita kustannuksia leikattiin 62 000 euroa. Ensi sijassa Soite pyrkii kuitenkin löytämään henkilökunnalle töitä muista asumispalveluyksiköistä ja toimipisteistä. Soite arvioi saavansa syksyn yhteistoimintaneuvotteluilla yhteensä noin 2,6 miljoonnan euron säästöt. AIEMMIN Soite on esittänyt tavoitteensa kustannussäästöistä. Harjoitukset alkavat ampumavaiheella 11.–15. Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut Voit luottaa lukemaasi: keskipohjanmaa.fi. Kalustoa on mukana laajasti: noin 400 ajoneuvoa, 20 lentokonetta, kaksi helikopteria sekä Maaja ilmavoimien lennokkikalustoa. Työntekijöille tarjotaan mahdollisuuksien mukaan tehtäviä muista asumispalveluyksiköistä ja muista Soiten toimipisteistä ottaen huomioon hyvinvointialueella avoinna olevat tehtävät ja työntekijöiden omat toiveet. Ikääntyneiden ja vammaisten palveluista säästetään yhteensä 1,36 miljoonaa euroa, josta yhden ympärivuorokautisen asumispalveluyksikön lakkauttamisen arvioidaan tuovan 900000 euroa säästöä. 040 960 7664 | tmi.nikula@gmail.com 15 VUODEN KOKEMUKSELLA! keskipohjanmaa.fi/verokone Miten tulot jakautuvat maakunnassa ja miten ne ovat kehittyneet. Tielläliikkujia kehotetaan varautumaan tavanomaista hitaampaan matkantekoon. Yhteensä henkilöstövaikutus on siis 52 henkilöä. Verokone aukeaa keskiviikkona 12.11. Nyt henkilökunta ja asukkaat joutuvat joka tapauksessa muutoksen eteen, eikä se tule olemaan helppoa. Liikkuvien sotilasosastojen marssinopeudet ovat 60–80 kilometriä tunnissa. Lepolan lakkauttaminen mahdollistaa noin 900 000 euron vuosittaiset nettosäästöt
(2,99). 36-1057 8 99 Command Ulkovaloklipsi 8 kpl Valoketjujen ja muiden ohuiden kaapeleiden kiinnitykseen ulos. 14,99) 36-8074 1,/kpl Scrub Mommy, Scrub Daddy Tehokas ja innovatiivinen puhdistussieni. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Katso tuotteiden myymäläkohtainen saatavuus ja kaikki tarjouksemme osoitteessa clasohlson.fi 23 96 Jääpuikko valosarja, lämpimän valkoinen LED, jatkettava 5 m. 36-8277. 44-2710-1, 44-2710-2 1,Yugou pölyhuiska Pidä koti pölyttömänä. (29,95) 44-9200-5 19 96 LED-valoverho 1x2 m läpinäkyvä Koristeellinen jouluvalo sisälle ja ulos. (Alk. (129,-) 44-9579 Säästä 70,19 95 Oral-B Pro Cross Action Harjaspää Harjakset vaihtavat väriä näyttäen, milloin harjaspää on aika vaihtaa. 11 99 LED Pro Valoketju Jatkettava valoketju, joka kestää kylmää, sadetta ja lunta. (24,95) 46-1225 Säästä 4,99 Koti, joka toimii! Tervetuloa myymälään tai clasohlson.fi -sivustolle. Rajoitus 1 kpl/asiakas. Rajoitus 1 kpl/asiakas. 44-5900 Uutuus! Klubihinta 14 99 Pölypussi S-bag Electrolux E201S Sopii mm. 44-6787-10 Säästä 1,99 Tarjous voimassa 10.–16.11.2025. marraskuuta 2025 // 5 Jopa -30% valoketjuista Tarjoukset on voimassa 23.11.2025 asti. 17 99 Hämäräkytkin ja ajastin ulkokäyttöön, IP44 Valo syttyy automaattisesti illan hämärtyessä. Liity jäseneksi myymälässä tai verkossa. (19,99) 44-3887-12 Säästä 5,Säästä 10,59,Braun Series 5 51-B1000s Partakone 100 % vedenkestävä parranajokone – voit käyttää suihkussa. Koristele lämpimänvalkoisilla jääpuikoilla sisällä tai ulkona. Alk. (29,95) 36-6686 129 90 Philips OneUp Series 3000 Sähkömoppi Poistaa rasvan, tahrat, tahmean lian, hienon pölyn ja arjen roiskeet kirkkaita lattioita varten. Electroluxin, Voltan ja Philipsin pölynimureihin
Yleensä tunne on epämukava. Huono hajuaisti voi aiheuttaa konkreettisia vaaratilanteita esimerkiksi silloin, jos ihminen ei haista pilaantunutta ruokaa, savua tai ilmassa olevaa kaasua. Tutkimme, miksi näin on, kertoo soluneurobiologian professori Katja Kanninen, joka johtaa tutkimusryhmää Kuopiossa. –?Tämä ilmenee jopa ennen kuin varsinaista diagnoosia on tehty. –?Ihminen maistaa vain hapanta, makeaa, karvasta ja suolaista. Lähetettä erikoislääkärin vastaanotolle ei yleensä tarvita, jos potilaalla on ennen hajuaistin ongelmia todettu virusinfektio. Jos sen sijaan selvää infektiota ei ole todettu, lisätutkimukset voivat olla tarpeen. Useimmiten hajuaisti palautuu, mutta joskus se voi hävitä pidemmäksi aikaa. Hajuton elämä vie maun kulinaristisista nautinnoista. Ihminen on voinut tottua siihen, ettei hän haista, eikä ongelmaa ole pidetty niin akuuttina. Nenäpolyyppitauti on melko yleinen vaiva. Näitä tapauksia tulee tietooni useita vuodessa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Hän tapaa työssään potilaita, jotka kärsivät muun muassa nenän sivuonteloiden ongelmista, nenän pitkittyneestä tukkoisuudesta ja nenän alueen kasvaimista. Joskus tutkimuksissa todetaan, että potilaan hajuaisti on puuttunut syntymästä asti. –?Silloin tutkitaan nenätähystyksellä, onko nenässä polyyppi tai kasvain, joka estää hajun pääsyn nenän yläosiin. Ne hoidetaan yleensä nenäkortisolisuihkeella, joka kutistaa polyypit. Alzheimer-potilaiden kertomuksista tiedetään, että yksi varhaisista oireista on heikentynyt kyky haistaa asioita. Yleensä puutteellinen hajuaisti on häirinnyt vastaanotolle tulevaa asiakasta jo pidemmän aikaa. Muut aistimukset tulevat hajuaistista, erikoislääkäri Wikstén kertoo. Ruoka ei maistu, kun sitä ei maista. –?On tärkeää, että maistamme ja haistamme. Ei vain ruokaan, vaan myös muistoihin liittyen. Lääketieteessä tiedetään, että masentuneilla on huonompi hajuaisti, HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan erikoislääkäri Johanna Wikstén sanoo. Pauli Reinikainen Muistat varmasti, miltä tuntuu menettää hajuaisti esimerkiksi flunssan yhteydessä. Tarvittaessa polyyppeja voidaan kirurgisesti pienentää, mutta ne kasvavat useimmiten takaisin. Sieltä signaali siirtyy aivoihin, joissa syntyy hajuaistimus. Hajuaistin heikkeneminen voi olla yhteydessä myös Alzheimerin tautiin ja muihin neurologisiin sairauksiin. Lääkärit eivät osaa sanoa tarkasti, mistä se johtuu, mutta aktiivisen hoidon ja hajuharjoittelun vaikutus herättää toiveikkuutta. On saatettu kärsiä joitakin kuukausia tai jopa vuosia, eikä ongelman syytä ole selvitetty. Tavallinen nuha voi viedä hajuaistin pitkäksi aikaa. Jos on koko ikänsä juonut kahvia eikä se yllättäen enää maistu, kokemus voi säikäyttää. Näihin aisteihin yhdistyy paljon mielihyvää. –?Jotkut saattavat olla jopa tyytyväisiä siihen, että he eivät haista sitä mitä muut, erikoislääkäri Wikstén sanoo. –?Siihen on voinut liittyä nenän tukkoisuutta ja kasvojen paineoiretta. –?Jos ihminen on syntynyt il" Jo pidempään on ollut tiedossa, että virukset voivat viedä hajuaistin jopa pysyvästi. Hän on saattanut opetella kysymään apua toisilta ihmisiltä samaan tapaan kuin esimerkiksi värisokea. Johanna Wikstén erikoislääkäri Hajuilla on tärkeä rooli myös muistin kannalta. TAVALLISESTI HAJUAISTIN ongelmat ovat yhteydessä makuaistiin ja päinvastoin, koska makuaistimus perustuu pääosin hajuaistiin. marraskuuta 2025 6 // TERVEYS Mitä jos hajuaisti katoaa. KUN IHMINEN hengittää ilmaa, siitä siirtyy pieniä partikkeleja nenän hajuepiteelille, joka sijaitsee hajukäämien päässä. Jos tutkimuksissa ei selviä mitään, vaihtoehtona voi olla kuvantaminen, Wikstén kertoo. Jos ihminen ei haista, hän ei osaa yhdistää hajua vaaratilanteeseen kuten tulipaloon.. Siinä limakalvo vaurioituu, alkaa turvota ja pullistella, minkä seurauksena syntyy ulokkeita eli polyyppeja
marraskuuta 2025 TERVEYS // 7 man hajuaistia, hän ei välttämättä tiedä, että se puuttuu. Tutkimuksessa havaittiin, että 80 prosenttia niistä, jotka olivat kertoneet hajuaistinsa muuttuneen koronainfektion jälkeen, sai heikon tuloksen kliinisessä hajutestissä vielä kahden vuoden jälkeen. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Terveitä soluja verrataan Alzheimer-potilaiden vastaaviin. Tästä ryhmästä 23 prosenttia oli menettänyt hajuaistinsa joko kokonaan tai lähes täysin. Kannisen mukaan tutkimus on tärkeää siksikin, että hajuaistilla on iso merkitys ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Jotkin harvinaiset kasvaimet voivat viedä hajuaistin mennessään äkillisesti. Työssä hyödynnetään Kuopion yliopistolliselta sairaalalta saatavia, vapaaehtoisilta potilailta kerättäviä näytteitä, jotka analysoidaan laboratorio-olosuhteissa. Tavallinen nuha vie hajuaistin useimmiten silloin, kun limakalvot turpoavat eivätkä hajut pääse perille. Kuitenkin tutkimuksissa on havaittu, että hajuaisti voi palautua jopa kolmeen vuoteen asti, kun nenää hoidetaan huolellisesti.. Hyvää ei tee myöskään säännöllinen oleskelu pölyisessä ympäristössä. Jos hajuaisti heikkenee nopeasti, se voi myös palautua nopeasti. Hajuaistia on hyvä ”kouluttaa” haistelemalla esimerkiksi erilaisia ruoka-aineita. –?Jo pidempään on ollut tiedossa, että virukset voivat viedä hajuaistin jopa pysyvästi. Asia voi selvitä hänelle vasta aikuisena. JANE ILTANEN HUS ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON KUVAPANKKI Professori Katja Kanninen johtaa soluneurobiologiaan keskittynyttä tutkimusryhmää Kuopiossa sijaitsevassa A.I. Lääkärit eivät Wiksténin mukaan ole täysin varmoja siitä, tapahtuuko ihmisen hajuhermosoluissa jotain vai onko kyse esimerkiksi tukisolujen häiriöstä. Hänelle hajuaistin ongelmat ovat osa tutkimusta, jossa perehdytään soluja molekyylitasolla Alzheimerin taudin oireisiin. Nämä proteiinit voivat olla ratkaisevassa asemassa tulevaisuudessa, jos ja kun hajuaistista voisi ennakoida tulevaa Alzheimerin taudin ja muiden neurologisten sairauksien riskiä. Kortisonia suositellaan käytettäväksi parin kuukauden ajan, jotta se ehtii kunnolla rauhoittaa nenän limakalvoa. Nenä voi paljastaa Alzheimer-riskin HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan erikoislääkäri Johanna Wikstén huomauttaa, että muutkin ylähengitystievirukset kuin korona aiheuttavat hajuaistin menetystä. Sen sijaan hitaasti heikkenevä hajuaisti voi ennakoida sitä, ettei se välttämättä palaudu lainkaan. Voi olla mahdollista, että kyse on siitä, ettei ihminen pysty yhdistämään hajua sen lähteen nimeen. Tähän tilanteeseen pääseminen voi kestää vielä kymmenisen vuotta, sillä tutkimukset ovat alkuvaiheessa. Jos nenäänsä ei käytä aktiivisesti, se saattaa passivoitua. –?Jos vaurio on syvemmällä solutasolla, hajuaistia ei voi palauttaa leikkaushoidolla. –?Harjoittelun aikana haistellaan tuttuja hajuja 10–20 sekuntia kerrallaan monta kertaa päivässä. Silloin ruokailutottumukset muuttuvat. Ihminen ei välttämättä huomaa hajuaistin heikkenemistä. Ensisijaisesti hoito on limakalvojen puhdistusta ja huuhtelua suolavedellä nenähuuhtelukannun avulla. Wiksténin mukaan näissä tapauksissa oireisiin liittyy usein myös näköhäiriöitä, särkyä, verenvuotoa ja toisen sieraimen tukkoisuutta. Virtanen -instituutissa. Yllättäen 66 prosenttia niistä koronan sairastaneista, jotka eivät olleet huomanneet muutoksia hajuaistissaan, saivat normaalia huonommat tulokset testissä. Kannisen mukaan tämä voisi onnistua nenästä otetulla näytteellä. Kanninen myöntää ongelmat, jotka liittyvät hajuaistin parantamiseen. Se tiedetään, että hajuaisti heikkenee ihmisen ikääntyessä, mutta Kannisen tutkimuksessa se ei ole relevantti tieto. WIKSTÉN KERTOO , että nenän paikallishoidoista voi olla apua hajuaistin huoltamisessa. KORONAPANDEMIAN jälkeen on havaittu, että koronan sairastaneet voivat kärsiä pitkiäkin aikoja heikentyneestä tai kokonaan hävinneestä hajuaistista. Annamme potilaille tehtävän nimetä tiettyjä hajuja. –?Kyse voisi olla samankaltaisesta nenätestistä kuin mihin totuimme korona-aikana. Hajuharjoittelun tulisi kestää useamman kuukauden. Tämän takia hajuaistin äkillisiä muutoksia ei yleensä tutkita heti oireen ilmestyttyä, ellei potilaalla epäillä kasvainta. Jos ihminen ei haista, hän ei osaa yhdistää hajua vaaratilanteeseen kuten tulipaloon. Tärähdys vaurioittaa nenän tukirakenteita, mutta tätäkään mekanismia ei tunneta lääketieteessä kovin tarkasti. Professori Katja Kanninen johtaa soluneurobiologiaan keskittynyttä tutkimusryhmää. Hajuaistin ongelmat ovat osa tutkimusta, jossa perehdytään soluja molekyylitasolla Alzheimerin taudin oireisiin. Hajujen on oltava selkeästi eroteltavissa toisistaan. –?Siksi olisi tärkeää pystyä suojaamaan ihmisen hajuaistia, että estämme tulevat ongelmat. –?On mielenkiintoista, että esimerkiksi sitruunan ja kalan hajut ovat sellaisia, joita ihminen ei välttämättä kykene tunnistamaan. –?Jos ihminen ei haista kunnolla, ruokaan liittyvä makunautinto vähenee ja ruokahalu heikkenee. Hajuilla on tärkeä rooli myös muistin kannalta. Nenänäyte on mahdollista tutkia hyvin yksinkertaisilla laboratoriomenetelmillä, ja näytteen voisi ottaa kotioloissa. –?Nenäkortisonisuihkeesta, A-vitamiinista ja Omega 3 -kalaöljyvalmisteista voi myös olla apua. Näitä tapauksia tulee tietooni useita vuodessa. Perusflunssakin voi aiheuttaa hajuaistin menetyksen jopa vuosiksi, Wikstén sanoo. Hajuaisti voi hävitä äkillisesti myös, jos ihminen kaatuu ja lyö takaraivonsa. Jos pystyisimme estämään hajuaistin muutoksia, se vaikuttaisi myönteisesti ihmisen hyvinvointiin. Hiljattain on alkanut uusi yksittäinen tutkimus, jossa verrataan nuorehkojen 30–40-vuotiaiden aikuisten näytteitä 70-vuotiaisiin terveisiin henkilöihin. –?Siitä alkaa kierre, joka johtaa kokonaishyvinvoinnin huononemiseen. Syytä ei edelleenkään tiedetä, eli emme ymmärrä, miksi hajuaistin ongelmat ilmenevät ennen muistioireita. Näytteet ovat paikallispuudutuksessa otettuja pieniä koepaloja nenäontelon yläosan hajuepiteelistä. Siten hajuaisti voi elpyä esimerkiksi viruksen jälkeen. Äskettäin kerrottiin laajasta Yhdysvaltain terveysinstituutin johdolla toteutetusta tutkimuksesta, jonka mukaan merkittävä osa ihmisistä kärsii ongelmasta jopa tietämättään. –?Olemme havainneet, että Alzheimer-potilaiden kohdalla tiettyjen hajujen tunnistaminen vaikeutuu. JOITAKIN YKSITTÄISIÄ aiheeseen liittyviä tutkimuksia on jo julkaistu. Tutkijat ovat esimerkiksi havainneet, että kun tietyt proteiinit osallistuvat ihmisen energia-aineenvaihduntaan solutasolla, ne muuttuvat, ja tämä näkyy osaltaan hajutestituloksissa. Perifeerisen sijainnin vuoksi hermon solut vaurioituvat helposti, mutta korjaantuvat myös nopeasti. Tutkimus on tärkeää myös siksi, että hajuaistilla on iso merkitys ihmisen hyvinvointiin. Yleensä syynä on virus, joka voi myös hävittää hajuaistimuksen hetkellisesti ilman voimakasta turvotusta. Omilla elämäntavoilla voi vaikuttaa hajuaistin toimivuuteen, sillä esimerkiksi tupakointi heikentää haistamiskykyä. –?Muutokset liittyvät myös muihin neurologisiin sairauksiin kuten Parkinsonin tautiin. Tutkimusryhmä toivoo, että tulevaisuudessa hajuaistin oireita voisi käyttää yhtenä Alzheimerin taudin varhaisen diagnosoinnin työkaluna. Tarkoituksena on selvittää, missä iässä hajuaistin muutoksia pystytään havaitsemaan. Leikkausta ei koskaan tehdä hajuaistin takia vaan muista syistä, esimerkiksi nenähengityksen parantamiseksi tukkoisella potilaalla, erikoislääkäri Johanna Wikstén kertoo. –?Hajuaisti on herkästi muuntuva
KOKKOLAN kaavaillussa tehtaassa laivalla tuotavasta alumiinioksidista pelkistetään puhdasta alumiinia. Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukes taas toteaa, että Kruunuportin alue on soveltuva suunnitellulle tehdastoiminnalle. – Tämän jälkeen voimme hakea ympäristölupaa, Sopo kertoo. Arvioinnissa tulee huomioida alueen asutus, maatalousja virkistyskäyttö sekä mahdolliset tuotannon häiriötilanteet. Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon mukaan vaikutusten arvioinnissa korostuvat etenkin hulevesistä mahdollisesti aiheutuvat pohjavesiriskit. Nykyisellään Euroopan valmistaman alumiinin tuotanto jää 4 miljoonaan tonnin, Sopo kertoo. Se valmistunee loppuvuodesta tai alkuvuodesta, minkä jälkeen Ely laatii arviosta perustellun päätelmän eli loppuraportin. Myös hulevesien puhdistuksesta ja johtamisesta ympäristöön on tehty arvio. Myös liikennemäärien lisääntymisestä tarvitaan lisää tietoa. Varsinkin Patamäen ja Överbyggsåsenin pohjavesille aiheutuvat riskit ja vaikutukset tulee selvittää. Valmistuessaan jätti työllistäisi 1 500 henkilöä suoraan ja jopa 5 000 välillisesti. Ensinnäkin suuri alumiinitehdas tarvitsee syväsatamaa raaka-aineen tuontiin ja tuotteiden vientiin. Hän kertoo tehdashankkeesta ja sen toteuttamiseen vaaditusta alihankkijaverkostosta Kokkolan Materiaaliviikolla keskiviikkona 12. Kruunuporttiin kulkee myös tarvittava 400 kilovoltin suurjännitelinja ja vieressä Kasitie. Arctialin omilla verkkosivuilla kerrotaan, että ympäristöluvan hakuprosessi voisi alkaa vuoden 2026 toisella neljänneksellä. Arctialin paikallisjohtaja Jöran Sopo. TIMO VARILA " Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon mukaan vaikutusten arvioinnissa korostuvat etenkin hulevesistä mahdollisesti aiheutuvat pohjavesiriskit. Se on loppujen lopuksi varsin kohtuullisesti Euroopan teollisuuden käyttämästä 9 miljoonasta tonnista alumiinia. Lopputuotetta voidaan myös valssata ohuiksi levyiksi valssaamossa, jota kaavaillaan samalle tehdasalueelle, ehkä Kruunupyyn puolelle. Vaihtoehtona on valmistaa myös anodit paikan päällä omassa teollisuusprosessissa tai tuoda ne Kokkolaan muualta. Sopon mukaan Kokkola valikoitui uuden tehtaan sijaintipaikaksi monen tekijän summana. YHTEYSVIR ANOMAI SEN el i Ely-keskuksen lausunto alumiinitehtaan YVA:aan valmistui jo syyskuun alussa. Arctialin oman selvityksen mukaan varsinainen tehdasprosessi on suljettu, ja talousjätevedet ohjataan Kokkolan kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Menossa olevan esiselvitysvaiheen rahoittaa projektiyhtiö Arctial ja sen omistajat. – Jos kaikki etenee suunnitellusti, voisimme lyödä kuokan maahan jo vuonna 2027 ja tuotantoon tehdas tulisi siitä kolmen vuoden kuluttua, Arctialin paikallisjohtaja Jöran Sopo kertoo. Alumiinioksidi pelkistetään alumiiniksi suurella määrällä sähköä hiilianodien avulla. ARCTIAL-PROJEKTIN omilla verkkosivuilla yhteistyökummaniksi kerrotaan ABB, Fortum, Mitsubishi Corporation, Rio Tinto, Siemens Financial Services, Tesi, and Vargas. " Alumiinioksidi pelkistetään alumiiniksi suurella määrällä sähköä hiilianodien avulla.. Muun muassa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus haluaa saada selville sen, ovatko rautatieja maantiekuljetukset toisilleen vaihtoehtoisia ratkaisuja vai vaatiiko hankkeen toteuttaminen rautatieyhteyden. – Hulevesien osalta tulee arvioida määrät ja esittää niiden käsittely ennen poisjohtamista. Tavoitteena on vähentää hiilipäästöjä 40 prosentilla verrattuna muuhun vastaavaan alumiinituotantoon Euroopassa, ja jopa 70 prosentilla maailmanlaajuisesti. marraskuuta. Arctial on solminut aiesopimuksen kantaverkkoyhtiö Fingridin kanssa kantaverkkoliitännästä. marraskuuta 2025 8 // UUTISET Arctialin tehdashanke etenee Antti Savela Kansainväliset teollisuudet jätit, muun muassa Rio Tinto, Mitsubishi ja ABB suunnittelevat massiivisen alumiinitehtaan rakentamista Kokkolan ja Kruunupyyn rajamaille Kruunuportin teollisuusalueelle. Myös rautatiemahdollisuus alueelle sekä iso valmis tontti vetivät puoleensa, samoin kuin ammattitaitoinen työvoima ja Kokkolan vanha teollinen perinne. Tesi taas on suomalainen valtioyhtiö Teollisuussijoitus, ja Fortum vastaisi sähkötoimituksista. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Eri viranomaisten kokoamasta lausuntopaketista selviää, että lupien hakijalla on vielä paljon työtä edessään. Silti Kokkolan tehdas lisäisi osaltaan Euroopan omavaraisuutta alumiinin tuotannossa. Hulevedet tulee johtaa ja puhdistaa niin, että pohjavesi ei vaarannu. Kokkolan ja Kruunupyyn rajalle tulisi 1 500 työpaikkaa. Näistä Mitsubishi ja Rio Tinto tuovat teollisuuden kokemusta ja ABB lähinnä sähkötekniikan osaamista. Rio Tinto tuo projektiin oman huippuluokan AP60-teknologiansa, joka on yksi tehokkaimmista markkinoilla olevista alumiinin tuotantoteknologioista. Sopon mukaan tehtaan ja tehdasalueen laaja ympäristövaikutusten arviointimenettely on parhaillaan menossa. Tehdasalue kattaisi yli sata hehtaaria ja pelkästään tehtaan yksi seinä olisi jopa toista kilometriä pitkä. – Valmistus on vähähiilistä. Kapasiteetti tehtaassa olisi 600 000 tonnia alumiinia
Suomen rikoslaissa ei ole rikosnimikkeitä viharikos tai vihapuhe, mutta vihamotiivi on rangaistuksen koventamisperuste. SEKSUAALISEEN identiteettiin, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvien viharikosilmoitusten määrä kasvoi 12 prosentilla toissa vuoteen verrattuna. Kohuttu homovastainen saarnaaja on saapumassa joulukuussa Suomeen puhumaan. Myös vammaisuuteen liittyvien viharikosilmoitusten määrä kasvoi aiemmasta. Järjestäjätaho on vakuuttanut Vantaan kaupungille, ettei Owuor puhu tapahtumissa homoudesta. Owuor rukoilee sairaiden puolesta ja kannustaa heitä tulemaan tilaisuuksiin parannettavaksi ihmeen voimalla. Uskonnolliseen taustaan liittyviä viharikosilmoituksia kirjattiin hieman alle kymmenen prosenttia. Åstrandin mukaan kaupunki on pohtinut tapausta tarkkaan. Viharikosilmoitusten määrä on ollut nousussa vuodesta 2020 lähtien. Suurin osa ilmoituksista koski rikosepäilyjä, jotka liittyivät asianomistajan etniseen tai kansalliseen taustaan. Vaikka Owuor sanoisi tai tekisi tilaisuuksissa jotakin syrjivää, ei tilaisuutta keskeytettäisi, koska kaupunki ei voi olla paikalla valvomassa tilanvuokraajien toimintaa. Näiden epäiltyjen viharikosten kohteeksi joutuivat suhteellisesti eniten Syyrian kansalaiset. Kaupunki ei voi syrjiä ketään mielipiteiden tai uskomusten perusteella. –?Toisin kuin yksityinen taho, joka voi valita, kenelle tiloja vuokraa, meidän julkisena toimijana täytyy olla todella tarkka siitä, että toimimme yhdenmukaisesti erilaisten järjestäjien kanssa. Viharikosilmoitusten määrä on ollut nousussa vuodesta 2020 lähtien. Suurin osa ilmoituksista koski viharikosepäilyjä, jotka liittyivät asianomistajan etniseen tai kansalliseen taustaan. TERO MALINEN / LEHTIKUVA Viharikosilmoituksia kirjattiin ennätysmäärä Aliisa Uusitalo, STT Poliisin tietoon tulleiden viharikosilmoitusten määrä on korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin, selviää Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) viharikosilmoituksia koskevasta vuosiraportista. Poliisi käytti viime vuonna viharikosluokittelua aiempia vuosia enemmän. Owuorin vierailusta kertoivat aiemmin Demokraatti ja Helsingin Sanomat. Kenialaisen saarnaaja David Owuorin esiintymisen mainos Kannelmäessä Helsingissä. Raportin mukaan nimenomaan näiden epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi toissa vuodesta. Etniseen tai kansalliseen taustaan liittyviä viharikosilmoituksia kirjattiin yhteensä yli 1?200, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna. –?Emme voi lähteä sensuroimaan tulevaa tilaisuutta sen perusteella, mitä joku on sanonut aiemmin. EPÄILLYT viharikokset ovat pääosin sanallisia loukkauksia, uhkailuja ja häirintää. Poliisin data viharikosilmoituksista alkaa raportissa vuodesta 2008. –?Esimerkiksi vammaisiin kohdistuvan viharikollisuuden lisääntyminen heijastelee nähdäkseni laajempaa yhteiskunnallista polarisaatiota, jossa haavoittuvassa asemassa olevat joutuvat rikosten kohteiksi. Lisäksi laki kieltää ennakkosensuurin. –?Tiedän vain sen, että teemat eivät tule olemaan lainvastaisia tai ketään ihmisryhmiä syrjiviä. marraskuuta 2025 KOTIMAA // 9 Tapahtumajärjestäjät lupaavat, ettei homoja mainita Heli Laakkonen, Laur Forsén, STT Homovastaisen kenialaissaarnaajan David Owuorin on määrä puhua joulukuussa Vantaalla Havukosken koululla pidettävissä tapahtumissa. Näiden ilmoitusten määrä laski neljä prosenttia toissa vuodesta. Toissa vuonna vammaisuuteen liittyviä viharikosilmoituksia kirjattiin 128, ja viime vuonna määrä nousi 175:een. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Tapahtumat järjestää Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyö Suomi ry, joka on osa Keniasta alkunsa saanutta maailmanlaajuista kristillistä liikettä. Näistä tapauksista noin puolessa rikoksesta epäilty oli asianomistajalle entuudestaan tuttu. –?Jos jotakin lainvastaista tapahtuu, se on poliisiasia eikä niinkään kaupungin asia, Åstrand sanoi. Polamkin raportissa aineistona on käytetty poliisin rikosilmoitustietoja. Näissä tapauksissa epäiltyjen viharikosten kohteena olivat useimmin islaminuskoiset. Polamkin aineiston rikosilmoituksista on analysoitu ilmoitukseen kirjattu epäily vihamotiivista. VANTAAN apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand kertoi maanantaina STT:lle, ettei ohjelmasisällöstä ole tarkempia tietoja, mutta homovastaisuus ei ole näkynyt tilaisuuksien markkinointimateriaalissa. Jatkossa tiloja ei vain enää vuokrattaisi Owuorin väelle. Miehiin kohdistuneet rikokset olivat yleisimmin epäiltyjä pahoinpitelyjä. Näistä ilmoituksista yleisin rikoslaji oli epäilty pahoinpitely. Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Jenita Rauta sanoo tiedotteessa kehityksen olevan huolestuttavaa. Saarnaaja on tuominnut homouden useissa puheissaan, kutsunut sitä muun muassa kuolettavaksi synniksi ja sanonut sen aiheuttaneen luonnonkatastrofeja. Yhteensä ilmoituksia kirjattiin noin 240. Tämä on 13 prosenttia enemmän kuin toissa vuonna. Meidän pitää julkisena toimijana mahdollistaa myös uskonnon harjoittaminen ja uskonnonvapaus. Tapahtumia on peruutettu Suomessa aiemmin useita kertoja. Polamkin raportissa viharikoksiksi luokitelluista tapauksista poliisi itse luokitteli viharikoksiksi noin puolet. Tiedot kattavat pelkästään epäillyt viharikokset, eivät oikeudessa tuomittuja rikoksia. Naisiin puolestaan kohdistui enemmän epäiltyjä kunnianloukkauksia. Seksuaalista identiteettiä ja vammaisuutta koskevia viharikosilmoituksia oli molempia noin kymmenesosa kaikista kirjatuista viharikosilmoituksista. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA. Viime vuonna rikosilmoituksia kirjattiin yhteensä noin 1?800
MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Suomen Pankin mukaan Kiinan kasvu hiipuu lähivuosina Niilo Simojoki, STT Suomen Pankin mukaan talouskasvu on hidastunut Kiinassa odotettua vahvemman alkuvuoden jälkeen. Se arvioi, että julkinen velka suhteessa bkt:hen lähenee 95:tä prosenttia vuosikymmenen loppuun mennessä. Valtiovarainministeri Purra pitää IMF:n arviota sopeutustarpeesta oikeansuuntaisena. Kuluttajien luottamus on tosin ollut viime kuukausina hienoisessa nousussa. Epävarmuus ei koske vain talouskasvua, vaan luotettavaa tietoa on vaikea saada myös esimerkiksi työmarkkinatilanteesta, hinnoista ja palkoista. Urakka vaatii vähintään kaksi vaalikautta, Purra sanoi tiedotteessa. Julkista taloutta olisi sen mukaan pyrittävä vakauttamaan vuosittain 0,5 prosenttia suhteessa bkt:hen, kunnes velka alkaa supistua. KIINAN raportoimiin talouslukuihin on pitänyt aina suhtautua varauksella. Nyt viennin vaikutus on kuitenkin heikentymässä, eikä kotimaisen kulutuksen kasvu riitä ylläpitämään nykyisen kaltaista talouskasvua. –?Keskusteluilmapiiri Kiinassa on heikentynyt. Suomen pankkijärjestelmä on IMF:n mukaan edelleen kriisinkestävä. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. Bofitin mukaan epävarmuus niitä kohtaan on lisääntymässä ja Kiinan talouden tilaa joudutaan jatkossa arvioimaan yhä sakeamman sumuverhon läpi. –?IMF:n arvio sopeutuksen mittaluokasta on samaa luokkaa kuin valtiovarainministeriö on arvioinut finanssipoliittisen sääntelyn uudistuksessa. IMF katsoo, että julkisen talouden sopeutustoimia on lisättävä, jotta julkinen velka saadaan laskusuuntaan. IMF ANTAA säännöllisesti arvioita kaikista jäsenmaistaan osana maaseurantaansa. –?Kiinan kokonaispalkkasumman kehityksestä meillä ei ole mitään tietoa, jos ollaan ihan rehellisiä. –?Suomen talous on ollut suuremmissa vaikeuksissa kuin olimme odottaneet, hän sanoi. Hintakilpailukyky on pysynyt hyvänä, ja Kiina on pystynyt osittain kiertämään korkeampia tulleja kolmansien maiden kautta, erityisesti Aasiassa. IMF:n Suomessa vieraillutta valtuuskuntaa johtanut Alex Pienkowski huomautti tiedotustilaisuudessa, että viime vuosina IMF, Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö ovat kaikki olleet liian optimistisia Suomen talouskasvun suhteen. Se heikentää myös meidän tiedonsaantia, Kaaresvirta kertoi. Ei vain ole kunnon dataa, Kaaresvirta kuvaili. Tuottavuuden kasvun vuoksi esitetään yritysten kasvun esteiden vähentämistä. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit ennustaa kasvun hidastuvan tämän vuoden neljästä prosentista noin kolmeen prosenttiin vuonna 2027 ja pysyvän sillä tasolla pidemmän aikaa. Tilanteeseen ei ole luvassa parannusta, päinvastoin. Meillä on vielä edessä vaikein työ: päätökset uusista sopeutuksista. marraskuuta 2025 10 // KOTIMAA IMF: Suomen on lisättävä sopeutustoimia Terhi Riolo Uusivaara, STT Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) arvioi maanantaina julkaistussa lausunnossaan, että Suomen talouden toipuminen taantumasta on ollut hidasta. –?Olen itse pitänyt perusteltuna 10 miljardin sopeutustarvetta seuraavalle hallituskaudelle, Purra sanoi. Vähittäiskauppa vilkastui, mutta vaikutukset tuntuvat olevan hiipumassa. Inflaation arvioidaan pysyvän keskipitkällä aikavälillä kahdessa prosentissa. Bofitin vanhemman ekonomistin Juuso Kaaresvirran mukaan bruttokansantuotteen kasvu hidastui Kiinan omienkin lukujen mukaan tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Siinä nähdään kuitenkin haavoittuvuuksia, joita aiheuttavat muun muassa kiinteistömarkkinoiden ja rahoitussektorin heikkous, kotitalouksien suuri velkaantuneisuus sekä pankkien merkittävät rajat ylittävät kytkökset. NOPEAN talouskasvun nimiin vannovassa Kiinassa tärkeimmässä asemassa on edelleen teollisuuden kehittäminen, jossa keskiössä ovat muun muassa omavaraisuus sekä uudet teknologiat ja innovaatiot. Bofitin mukaan tähän tavoitteeseen pääsy edellyttäisi runsaan neljä prosentin vuotuista talouskasvua, mitä on nykylähtökohdista hyvin vaikea saavuttaa. Kiinan viennin vaikutus vähenee, eikä kotimaisen kulutuksen kasvusta ole paikkaajaksi, Bofit arvioi ennusteessaan. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Hän huomautti, että vaikka sopeutustarve on joka tapauksessa huomattava, sen ratkaisee lopulta tulevien vuosien talouskasvu. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen Bofitin vanhempi ekonomisti Juuso Kaaresvirta. Lisäksi kulutusta on tuettu muun muassa kodinkoneiden osto-ohjelmalla. Suomea koskeva maaraportti julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin. Talouskasvua on tukenut viime vuoden lopulta poikkeuksellisen vahvasti vienti, joka on vetänyt kauppasotapuheista huolimatta. Uusimman viisivuotissuunnitelman mukaan Kiina tavoittelee saavuttavansa keskimääräisen kehittyneen maan tason bkt:n suhteessa asukasta kohden vuoteen 2035 mennessä. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on IMF:n kanssa samoilla linjoilla. Me emme tietenkään siihen ihan usko, Kiina-ennustetta maanantaina esitellyt Kaaresvirta sanoi. Suunnitelmissa puhutaan myös kotimaisesta kulutuksesta talouskasvun ajurina, mutta talouden rakenteita ei ole kuitenkaan muutettu merkittävällä tavalla kuluttajavetoisemmiksi. –?Siitä huolimatta virallisten tilastojen mukaan tullaan varmasti tänäkin vuonna pääsemään siihen viiden prosentin kasvuun, joka on asetettu tämän vuoden tavoitteeksi. Niitä lanseerataan kulutusohjelmina, mutta tuntuu, että ne ovat enemmän tarjontaohjelmia, Kaaresvirta sanoo. VALTIOVARAINMINISTERI Riikka Purra (ps.) pitää IMF:n arviota sopeutustarpeesta oikeansuuntaisena. IMF toteaa, että Suomen julkisen talouden tila on heikentynyt merkittävästi. Tämä tarkoittaa noin 1,5:tä miljardia euroa vuodessa. Taloudellisistakin asioista on yhä hankalampi keskustella julkisesti, etenkään ottaa niihin kantaa. Suomen bkt:n arvioidaan kasvavan 1,5 prosenttia sekä vuonna 2026 että vuonna 2027. –?Monet tällaiset kulutusohjelmat tuntuvat olevan sellaisia, että lisätään teollisuuden tuotteille kysyntää. Kasvun odotetaan nopeutuvan ensi vuonna. VIIME KESÄNÄ Kiinassa lanseerattiin uusi kansallinen lapsilisä ja ilmainen esikoulu. IMF kiittelee lausunnossaan viimeaikaisia työmarkkinauudistuksia, mutta peräänkuuluttaa lisätoimia työvoiman tarjonnan lisäämiseksi. Kotimaisen kulutuksen panosta talouskasvuun nakertaa omalta osaltaan väestön ikääntyminen ja supistuminen
K. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi BBC:tä miljardin dollarin oikeuskanteella. Samalla esimerkiksi Guardianissa on esitetty kritiikkiä Prescottin puolueettomuutta kohtaan ja sanottu, että BBC on poliittisen hyökkäyksen kohteena. Lakitiimin edustaja syytti BBC:n häpäisseen Trumpin muokkaamalla lähettämäänsä ohjelmaa tarkoituksella. HENRY NICHOLLS / AFP / LEHTIKUVA TASOS KATOP ODIS / AFP / LEHTIKUVA BBC:n ympärillä myös muuta kuohuntaa Kaisu Suopanki, STT Yleisradioyhtiö BBC oli jo aikaisemmin tänä vuonna myrskyn silmässä, kun helmikuussa esitetystä Gazaa käsittelevästä dokumentista löytyi vakavia puutteita. Britannian yleisradioyhtiö BBC on ollut aiemminkin myrskyn silmässä. Viime viikolla BBC käsitteli lukuisia valituksia uutisankkurinsa toiminnasta, jonka katsottiin osoittavan inhoa ja halveksuntaa transsukupuolisia kohtaan. Syyskuussa yhtiö pahoitteli, ettei se keskeyttänyt räppiduo Bob Vylanin esityksen lähetystä Glastonbury-festivaalilta sen jälkeen, kun esityksessä huudettiin muun muassa ”Kuolema, kuolema IDF:lle (Israelin asevoimille)”. Editoimattomassa versiossa Trump pyysi yleisöä mukaan kannustamaan rohkeita senaattoreita ja kongressiedustajia. Pääministerin kanslia kiisti väitteet siitä, että BBC olisi korruptoitunut. Siinä suomittiin yhtiön Gaza-uutisointia myös laajemmin, koska se antoi väärää kuvaa esimerkiksi siitä, paljonko Israelin joukot ovat suhteessa surmanneet palestiinalaisia naisia ja lapsia. Britannian kulttuurista, mediasta ja urheilusta vastaava ministeri Lisa Nandy kuvaili yleisradioyhtiöön kohdistuvia syytöksiä erittäin vakaviksi sunnuntaina. Muistiossa väitettiin lisäksi, että BBC olisi julkaissut heikosti todennettavia tarinoita rasismista. Rowling kirjoitti aiheesta sosiaalisessa mediassa ja kutsui mainittua toimittajaa uudeksi suosikkiankkurikseen. Kanslian mukaan on tärkeää, että BBC säilyttää luottamuksen ja korjaa virheensä nopeasti silloin, kun niitä tapahtuu. Ohjelma lähetettiin ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja viime vuonna. Muistion laati BBC:n toimituksellista sisältöä ja standardeja valvonut ulkopuolinen neuvonantaja Michael Prescott. BBC pyytää anteeksi tätä arviointivirhettä, Shah sanoi kirjallisessa lausunnossa Britannian parlamentin komitealle. –?Misinformaation aikakaudella vankan ja puolueettoman britannialaisen uutispalvelun puolustaminen on tärkeämpää kuin koskaan, tiedottaja sanoi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kutsunut BBC:stä eronneita johtajia korruptoituneiksi ja epärehellisiksi. Asiasta uutisoivat muun muassa Trumpin asianajajan kirjeen nähnyt New York Times sekä uutistoimisto AFP. Muistion oli laatinut BBC:n toimituksellista sisältöä ja standardeja valvonut ulkopuolinen neuvonantaja Michael Prescott. Hän viittasi Truth Socialissa BBC:n Panorama-ohjelman jaksoon, josta nousseen kohun vuoksi BBC:n pääjohtaja Tim Davie ja uutistoiminnasta vastaava johtaja Deborah Turness ilmoittivat sunnuntaina jättävänsä tehtävänsä. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Samir Shah pyysi jo aiemmin anteeksi arviointivirhettä, joka liittyi Trumpia käsitelleen videon editointiin. marraskuuta 2025 ULKOMAAT // 11 Trump uhkasi BBC:tä miljardin oikeuskanteella Kaisu Suopanki, Anne Salomäki, Minja Viitanen, STT Britanniassa keskustelu maan yleisradioyhtiö BBC:n toiminnasta jatkui maanantaina kiivaana. BBC kertoi aiemmin saaneensa Trumpilta kirjeen, jossa tämä uhkaa yhtiötä oikeustoimilla. Dokumentin lapsikertoja muun muassa paljastui äärijärjestö Hamasin entisen apulaismaatalousministerin pojaksi. TIKUNNOKKAAN on noussut myös BBC:n transihmisiä käsittelevä uutisointi, jota arvosteltiin yksipuoliseksi ja että aiheen uutisointia sensuroivat sukupuolivähemmistöihin erikoistuneet toimittajat, jotka ovat edistäneet transmyönteistä agendaa. Hän vakuutti yhtiön tekevän tarvittavat toimet säilyttääkseen yleisön luottamuksen jatkossakin. Starmerin tiedottaja kertoi asiasta toimittajille päivittäisessä tiedotustilaisuudessa. Shah sanoi, että yhtiön hallitus käy uudelleen läpi jokaisen kohdan julkisuuteen vuotaneesta muistiosta ja toimii tarpeen mukaan. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Telegraph-lehti kertoi noin viikko sitten BBC:n viimekesäisestä sisäisestä muistiosta, jonka mukaan kahdesta eri videosta koostettu pätkä Trumpin puheesta olisi tarkoitushakuisesti editoitu ohjelmassa niin, että Trump näyttää yllyttävän kongressimellakoihin loppiaisena 2021. Muun muassa avoimesti transvastainen kirjailija J. Prescott työskenteli aiemmin kymmenen vuotta Sunday Times -lehden politiikan toimituksessa. Toisaalta yhtiö on saanut Gaza-uutisoinnistaan laajaa kritiikkiä myös Palestiinan puolesta mieltään osoittaneilta. Sisäisessä muistiossa arvosteltiin BBC:n arabiankielistä toimitusta Israel-vastaisuudesta. BBC sanoi vastaavansa kirjeeseen. AFP:lle nimettömänä puhunut lähde Trumpin lakitiimistä puolestaan vahvistaa, että BBC:lle annettiin kirjeessä perjantaihin asti aikaa pyytää anteeksi sekä vetää takaisin ohjelma, jossa editoitu Trump-video oli. Hän kirjoitti muistiossa jättävänsä pestinsä syvän huolen vallassa. Esimerkiksi Guardianissa on esitetty kritiikkiä Prescottin puolueettomuutta kohtaan.. Yleisradioyhtiön hallituksen puheenjohtaja pyysi anteeksi Trumpvideoon liittyvää arviointivirhettä. TRUMP kutsui aiemmin BBC:stä eronneita johtajia korruptoituneiksi ja epärehellisiksi. Lisäksi muistiossa mainittiin, että yhtiön uutissovelluksen notifikaatioiden lähettämisessä oli puolueellisuutta, koska siirtolaisuutta ja turvapaikanhakijoita koskevia sisältöjä nostettiin liian vähän. BRITANNIAN pääministeri Keir Starmerin tiedottajan mukaan pääministeri ei pidä BBC:tä puolueellisena. –?Ymmärrämme, että tapa jolla puhetta oli leikattu, antoi vaikutelman yllytyksestä väkivaltaiseen toimintaan
Auraus jatkuu teille, joille on perustettu tienhoitokunta ja tiellä on merkittävää läpikulkuliikennettä. 050 477 9966 Yksityiskohtaiset ohjeet ja periaatteet joita Keskipohjanmaa mielipidekirjoituksien julkaisussa noudattaa: keskipohjanmaa.fi/ohjeita-lukijoille Prinsessoja ja prinssinpäliköitä Kolumni Pia Räihälä @hillagroup.fi Olen tullut taas satukirjaikään, koska lapsenlapsistani ensimmäinen jo jaksaa kuunnella satuja. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää kellojen siirtelyä. Mutta tällä kalustolla ei paljoa tietä aurata. " Eihän lapsen kirjallista kasvatusta voi jättää pelkästään Hollywoodin viihdeteollisuuden tuotosten varaan. Miksi äitipuoli on aina pahis. Tekniikka ei ole este, vaan mahdollisuus. Samalla voisimme lanseerata uuden vientituotteen ajan hengessä. Laihduttaminen ja velan vähentäminen ovat käynnissä, mielialamme sen mukaiset. Ai että! ”Kaikkien tuhmuroijien sankari, Prinsessa Pikkiriikki rakastaa satuja, vaikka jotkut niistä ovatkin hänen mielestään melko kummallisia. Siispä sovimme, että peto jää eloon ja piileskelee jossain metsän kätköissä. Liitä kirjoitukseen mukaan yhteystietosi: nimi ja puhelinnumero. Lainsäätäjien esimerkki siitä, että ei tarvitse olla työajalla läsnä ja työmoodissa, kertoo paljon. Se voi auttaa oppilaita ymmärtämään liikenteen monimutkaisuutta ja tekemään parempia päätöksiä tosielämässä. Virtuaalinen liikenneopetus ei korvaa perinteistä opetusta, vaan täydentää sitä. Pitää, vastaa nelivuotias. Aurausasia kismittää edelleen eläkeläisiä Kälviän Eläkeliitto piti syyskokoustaan, ja virallisten asioiden lisäksi pohdittiin jälleen kerran teiden talvikunnostusasiaa. RENTOUS JA LEIKITTELY ovat tätä päivää. Samalla se on kivaa vaihtelua ja mukavaa, kun ei tarvitse keskittyä ydinosaamiseen ja päivänpolttaviin ongelmiin. Siksi ehdotan, että kouluissa otettaisiin käyttöön virtuaalinen liikenneopetus, jossa liikennetilanteita havainnollistetaan esimerkiksi älytaululle heijastettavien simulaatioiden avulla. Kun oppiminen on elämyksellistä, se myös jää mieleen. Toivon, että koulujen ja kuntien päättäjät tarttuvat tähän mahdollisuuteen. Kouluihin virtuaalista liikenneopetusta Keskipohjanmaassa kerrottiin 10.11.2025, että Kokkolaan on suunniteltu opettavaista liikennepuistoa jo vuosia. Nykyteknologian avulla voisimme tehdä siitä entistä vaikuttavampaa ja mielekkäämpää. Ja mihin prinssinpälikkää edes tarvitaan, kun on keksitty herätyskellot?” Niinpä! Tätä kirjaa lukiessa lapsi hörähteli ja mummua nauratti niin ettei meinannut nahoissaan pysyä. Mutta enpä ollut muistanutkaan, miten julmia vanhat sadut usein ovat. Julkisuutta haluavat ja janoavat edustajamme sekä ministerimme voisivat toimia esimerkkinä siinä, kuinka komposteja tarkastetaan ja parannetaan maailmaa ympäristöä sekä kansantaloutta kunnioittaen. Entä miksi prinsessa aina tarvitsee prinssin pelastajakseen. Lasten lukuinto ja -ilo ei jää tarjonnasta kiinni, kun vain me aikuiset jaksamme tutustua siihen, lukea lapsille ja johdattaa heitä kirjojen pariin. Niiden maailma tuntuu tänä päivänä myös hassulta. Poissaoleville päättäjille tuuraajat leipäjonoista Nykyinen kansantaloutemme tilanne on monin tavoin ääripäissä. Olemme kestomenestyjä onnellisuustilastoissa, ja samaan aikaan meillä on ennätysmäärä velkaa ja ylipainoa. Annetaan keskustelun jatkua ja aiheen pysyä läsnä. Liikennekasvatus on tärkeä osa lasten ja nuorten arjen turvallisuutta. Mekin tarvitsemme tietä kauppa-, pankki-, postija valitettavasti myös ambulanssiliikenteelle. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. LAPSI TUO SATUIHIN omat mausteensa. Ja pitääkö prinsessan aina olla kaunis. Nelivuotias on johdattanut mummuaan tuoreempiin satumaailmoihin, joita hallitsee Disney. Myöskään päätöksenteossa ei kannata turhaan hötkyillä. Marko Hoikkaniemi Oulu. Aurausta. Kansanedustajamme ja ministerimme tekevät vaalityötä kaiken aikaa työn ulkopuolella. Tulokset aihepiiriä koskien ovat heikot ja ei riitä, että papukaijan tavoin kerrotaan muutoksen olevan tulossa, juuri tuossa kulman takana. Lasten turvallisuus ja oppimisen laatu ansaitsevat sen. Lisäksi yhteistyö esimerkiksi Liikenneturvan tai paikallisen poliisin kanssa voisi tuoda opetukseen asiantuntemusta ja ajankohtaisia sisältöjä. Prinsessa Ruususessa kiehtovin olento on lohikäärmeeksi muuttunut kuningatar, joka ei todellakaan saa kuolla prinssin miekkaan. Hän on esimerkiksi vakuuttunut siitä, että kääpiöistä Vilkas on tyttö. No, tämä päätöshän vaikeuttaa eniten juuri eläkeläisten ja yksin asuvien elämää. Väliin jääneinä vuosikymmeninä olen kyllä pahasti tipahtanut satugenrestä. Läsnäoloa, päätöksiä, työtä ja tuloksia kunnioittaen. Hän onkin oikea saturohmu, jolle ei riitä yksi iltasatu. Lähetä viesti numeroon 13525. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Kun kysyn, eikö olisi parempi olla vaikka hyvä, hän vastaa viisaasti, että Lumikkihan on hyvä. Kirjoja on sängyn vieressä vino pino, eikä pikku yökyläläinen ole tainnut vielä kertaakaan päästä unten maille alle neljän iltasadun. Sieltä löytyy muun muassa itsenäinen Frozen-Elsa, joka on tosin viime aikoina jäänyt Leijonakuninkaan jalkoihin. VIIME VIIKOLLA Kalajoella pidettiin ensimmäiset kirjamessut, joilla perjantain teemana oli ilahduttavasti ja ansaitusti lastenkirjallisuus. Monella lapsella on nykyään äititai isäpuoli, ja lienevät hekin yleensä turvallisia ja rakastavia vanhempia. Tai keksiä kokonaan uusia satuja, kuten Martti Elsilä. Katariina Hakkarainen-Jylhä Kälviän Eläkeliiton hallituksen puheenjohtaja " Katsomme, että kaupunki on tehnyt karhunpalveluksen meille kaupungin laitaosien asukkaille. Yksityisiä tienaurauspalveluja on kyllä tilattavissa, mutta tietysti se maksaa. Mielipideaineistoa koskevat tiedustelut Puh. Oppilaat voivat nähdä, miten eri roolissa – jalankulkijana, pyöräilijänä tai autoilijana – toimitaan erilaisissa tilanteissa. Maanviljelijät, jotka asuvat pihateiden varrella, omistavat kyllä traktoreita ja muuta kalustoa. Jairi Palonen Kokkola " Kun oppiminen on elämyksellistä, se myös jää mieleen. Mutta eihän lapsen kirjallista kasvatusta voi jättää pelkästään Hollywoodin viihdeteollisuuden tuotosten varaan. Itse olen vasta alkanut tutustua uudempaan kotimaiseen lastenkirjallisuuteen ja löytänyt muun muassa hurmaavan Prinsessa Pikkiriikin. Monissa kouluissa on jo käytössä älytauluja, projektoreita ja tabletteja, joita voitaisiin hyödyntää liikenneopetuksessa. Aina voi jättää myös tilaa mielikuvitukselle, joka saattaa viedä tarinan kertojineen ja kuulijoineen aivan uusiin ja ihmeellisiin suuntiin. Nimimerkkiä voi käyttää vain erityisistä, painavista syistä ja silloinkin toimituksella on oltava kirjoittajan yhteystiedot. Molempi parempi, siis. Virtuaaliset oppimisympäristöt tarjoavat mahdollisuuden harjoitella liikennetilanteita turvallisesti ja visuaalisesti. Entisinä ja vieläkin eläkkeestä veroa maksavina katsomme, että kaupunki on tehnyt karhunpalveluksen meille kaupungin laitaosien (liitoskuntien) asukkaille. Tämä ei ole vain tehokasta oppimista, vaan myös hauskaa ja osallistavaa. EHDOTAN lainsäätäjien työmoraalin innoittamana, että töistä poissaolevien edustajien ja ministerien tilalle laitetaan tupla-ajaksi nopeimmat työttömien yhdistyksestä ja ruokajonoista. Kaupungin suorittama pihateiden auraus päättyi 30.4.2025. Valinnanvaraa onneksi löytyy: Lastenkirjainstituutin tilaston mukaan Suomessa julkaistiin viime vuonna ennätysmäärä lastenkirjoja, 361 teosta, ja erityisesti kasvoi kotimaisten lastenkirjojen määrä. Eläkeläisten kalusto taitaa koostua autosta, mahdollisesti pyörästä ja melko varmasti rollaattorista. Pääasia, että kello käy ja aihe pysyy otsikoissa. Poissaolojen pitää luonnollisesti olla palkattomia. Miksi esimerkiksi prinssi saa pussata Ruususta ilman lupaa. Paikalla olivat muun muassa Pikkiriikki-kirjojen kirjoittaja, Ylivieskassa varttunut Hannele Lampela, sekä oman iltasatukirjansa julkaissut Martti Elsilä. marraskuuta 2025 12 // MIELIPIDE OTA KANTAA! SÄHKÖPOSTILLA mielipide@keskipohjanmaa.fi VERKOSSA keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LUKIJAN KUVAT keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki LYHYET keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki TEKSTIVIESTILLÄ Kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Vinkiksi, että asioiden korjaamiseksi tarvitaan vain hyvää tahtoa. Tosi-TV ja digitaalisuus vievät meidät kauaksi todellisuudesta. Voisiko joskus olla toisin päin. Mummulan hyllystä löytyvät perinteiset sadut Punahilkasta ja Lumikista lähtien, ja minähän tuumin, että näiden tunteminen kuuluu joka lapsen yleissivistykseen
Muhonen, kuoli 9.11.2025 Villa Lehdossa. Rakkaamme Arvi Kaarlo Kustaa LEHTONEN s. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Kunnan maksama kauppahinta on 300 000 euroa. Kunta tiedottaa tarkemmin millä ehdoilla uudelle yrittäjälle toiminta siirtyy, kun laskettelukeskus on ensin siirtynyt kunnan omaisuudeksi. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Siunauksen toimitti kirkkoherra Olli Luhtasela. Sievin kunta osti Louekeskus Oy:ltä muun muassa päärakennuksen ja lumetukseen käytettävän pumppaamon. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. KUNTA ETSII EDELLEEN uutta yrittäjää pyörittämään liiketoimintaa lasketteluja talviurheilukeskuksessa Sievissä. Kunta toivoo löytävänsä uuden yrittäjän perinteiselle Louekeskukselle mahdollisimman nopeasti. 20.8.1937 Himanka k. Muistotilaisuus oli kotona. Ylivieskalainen Terttu Kyllikki Heikkilä siunattiin 7.11.2025 Heikkilän kappelissa. Muistotilaisuus oli Juusolanmäellä. Louekallion maat ja hissit ovat jo kunnan omistuksessa, joten kiinteä omaisuus tarkoittaa laskettelukeskuksen päärakennusta sekä kaikkia koneita ja laitteita. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. CLAS-OLAV SLOT TE. Kuolleita Sieviläinen Senja Kustaava Linna, o.s. Hän oli syntynyt 19.8.1949. Meille niin rakas Anja Maija NIININEN * 17.8.1945 Pietarsaari † 3.11.2025 Pietarsaari Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on niin hellää ja hyvää. Hän oli 89-vuotias. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Jer. Hän oli 101-vuotias. Kiiskilä kuoli 9.11.2025 Haapajärven terveyskeskuksessa. (Eino Leino) Kaivaten Veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitetaan 15.11 klo 10 Johanneksen kappelissa. Lestijärveläinen Maire Kaija Anneli Lintilä, o.s. Jäi vain kaipuu sanaton, mut tiedämme sun hyvä olla on. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kalajokinen Aila Reeta Hurme siunattiin Kalajoen kirkossa 8.11.2025. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Lähimpinä suremaan jäivät veli perheineen ja veljien lapset perheineen. Hakola, nukkui pois 85 vuoden iässä 6.11.2025. 27.10.2025 Himanka Ei yllättäin, äkkiä kuitenkin hiljeni sydän rakkahin. Myös sopimusehtoja hieman muutetaan verrattuna Louekeskus oy:n Kari Niemen kanssa tehtyyn sopimukseen. Siunauksen toimitti kappalainen Jukka Kesola. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 11.11. Viikko 46 Nimipäivät tänään Päivän sana Panu (suom.), Boris (ruots.), Feodor, Teo, Teuvo, Martin, Martti, Vihtori, Viktor, Voitto (ort.). Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. – Kiinteistö ja pumppaamot tulevat säilymään kunnan omistuksessa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Kalajokinen Raija Anneli Siironen siunattiin Vuorenkallion kappelissa 7.11.2025. Ylivieskalainen Sirkka Inkeri Visuri siunattiin 8.11.2025 Suvannon kappelissa. Näin yhteistyösopimus pitkäaikaisen Louekeskus oy:n yrittäjän Kari Niemen kanssa tulee päätökseen ja yrittäjä vaihtuu. Haapajärvinen Teemu Mauno Olavi Töllinoja nukkui pois hoitokoti Peipposessa 7.11.2025. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Rakkaudella kaivaten Aila Tapio Päivi ja Arto Mikko ja Hanna, Eeli, Asser, Ouna Hannele ja Marko Nea ja Jani Arttu Aapo Teuvo ja Jaana sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa perjantaina 14.11.2025 klo 10. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Laskettelukeskus siirtyi kunnalle, koska yrittäjänä mäellä 26 vuotta toiminut yrittäjä Kari Niemi halusi luopua ja perusteli päätöstään lähenevällä eläkeiällä. Toholampilainen Ahti Kaarlo Mikael Halmekangas nukkui pois Palvelukeskus Männistössä 10.11.2025. Ylivieskalainen Kaino Maija Mattila kuoli 8.11.2025. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Hautauksia Sieviläinen Tuomo Antero Kalliokoski siunattiin Sievin kirkossa 8.11.2025. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Kälviäläinen Anja Kaisa Saari, o.s. Koneisiin ja laitteisiin sisältyy myös muun muassa lumetukseen käytettävä pumppaamo ja vuokraamon varusteet. Kaipaamaan jäivät tyttäret perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Alavieskalainen Pekka Juhani Tuomaala siunattiin 23.10.2025. 17:7–8 Kuolleet Rakkaamme Eero Johannes JOKELA * 1.5.1939 Toholampi † 6.11.2025 Toholampi On lempeä levon maa Unen kaarisilta sinne johdattaa Lämmöllä muistaen Hannele ja Esa Jorma ja Maria Jarmo ja Sari Lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme että isämme siunataan Toholammin kirkossa perjantaina 21.11.2025 klo 11.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Kauppahinta oli 300 000 euroa. Yritys on ollut myynnissä parin vuoden ajan. Kunnanjohtaja Antti-Jussi Vahteala kertoo, että asiassa pyritään toimimaan ripeästi, mutta kunnanhallitusta myöten ollaan sitä mieltä, että uusi sopimus sorvataan kaikessa rauhassa. Lämmin kiitos kaikille isäämme hoitaneille. marraskuuta 2025 PÄIVYRI // 13 LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Hän oli syntynyt 21.6.1937. Kunta etsii edelleen uutta yrittäjää pyörittämään liiketoimintaa. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Arkistokuva talvelta 2017. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Ne ovat vuokrattavissa uudella yrittäjällä, Vahteala toteaa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Veli Matti Linnanmäki. Hän oli syntynyt 7.2.1936 Kälviällä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 08:41 15:41 08:41 08:09 15:27 15:58 Laskee Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen. Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: keskipohjanmaa.fi/lukijailmoitukset Sievi osti laskettelukeskuksen kamppeet Pirjo Kunelius Sievin kunnanhallitus käsitteli torstain kokouksessa Louekallion laskettelukeskuksen yhteistyösopimuksen päättämistä ja päätti hyväksyä neuvottelutuloksen, jossa keskuksen kiinteä omaisuus ostettiin kunnalle. Muistotilaisuus omaisille ja kutsutuille. Hän oli syntynyt 3.7.1940 Lestijärvellä. Siunauksen toimitti kirkkoherra Erkki Lavanti. Siunauksen toimitti kappalainen Jarkko Kuusisto
NELSON ALMEIDA / AFP / LEHTIKUVA. Muun muassa ESPN uutisoi, että Verstappenin autoon asennettiin muun muassa uusi moottori. Verstappen aloitti kisan varikolta, mutta nousi komeasti kolmanneksi. –?Uskomaton kisa, täydellinen viikonloppu, Norris tunnelmoi sunnuntain kilpailun jälkeen. Solberg, 24, voitti tänä vuonna Toyotalla WRC2-luokan maailmanmestaruuden ja ajoi kesällä sensaatiomaisesti voittoon kauden ainoassa pääluokan kilpailussaan Virossa. –?Moni unelmani on toteutunut tänä vuonna, Solberg ilakoi. Norris on kerännyt 390 MM-pistettä ja Piastri 366, joten kaksikon välinen ero on 24 pistettä. –?Tiedän, että meillä on yhä paljon kovaa työtä edessämme, jotta voisimme taistella mestaruuksista. Vauhtimme oli aika hyvää, Verstappen sanoi Viaplayn ratahaastattelussa. Lisäksi hän piti parasta vauhtia varsinaisen kilpailun aika-ajossa. Verstappen oli itsekin yllättynyt palkintopallisijastaan. Rallisivusto Dirtfishin mukaan Pajari ajaa myös ensi vuonna täyden 14 kilpailun kauden, samoin kuin Evans, Katsuta ja Solberg. Kautta on jäljellä kolme kisaviikonloppua. Sao Paulossa toiseksi ajoi Mercedeksen Kimi Antonelli, joka jäi kärjestä runsaat kymmenen sekuntia. Lahtelainen on kuitenkin ollut kohtalaisen tyytyväinen vauhtiinsa. Lahtelaislähtöinen Pajari on ajanut tänä vuonna ensimmäisen täyden Toyota-kautensa MM-sarjan pääluokassa. Verstappen jäi aika-ajossa vaatimattomasti 16:nneksi. Kolmantena on Red Bullin Max Verstappen, jolla on koossa 341 pistettä. Piastrin kilpailua hankaloitti kymmenen sekunnin aikarangaistus, jonka hän sai osumastaan Antonellin kanssa. Norris voitti sunnuntain kilpailun ja kasvatti samalla karkumatkaansa MM-sarjan kärjessä, sillä pistetilanteessa toisena oleva tallikaveri Oscar Piastri jäi viidenneksi. Lando Norris voitti Sao Paulossa ja kasvatti MM-johtoaan. –?Kisa oli täynnä tapahtumia. F1-kausi jatkuu vajaan kahden viikon päästä Las Vegasissa. marraskuuta 2025 14 // URHEILU Tapio Keskitalo, STT Sao Paulon F1-kisaviikonloppu oli Lando Norrisille lähes täydellinen. Pajari jatkaa japanilaistallin kuljettajakvintetissä walesilaisen Elfyn Evansin, japanilaisen Takamoto Katsutan, ruotsalaistulokas Oliver Solbergin ja ranskalaiskonkari Sebastien Ogierin rinnalla. Hallitseva maailmanmestari aloitti kisan kuitenkin varikolta, jotta Red Bull saattoi tehdä hänen autoonsa muutoksia. VALT TERI VAINIO / LEHTIKUVA Norris kasvatti MM-johtoaan Autourheilu Sao Paulon F1-kisan varikolta aloittanut Max Verstappen nousi kolmanneksi. Kilpailussa neljänneksi ajoi Mercedeksen George Russell. Pajari myönsi, että kausi on ollut hänelle suurilta osin kokemuksen keräämistä. Samalla Ferrari putosi tallien pistekamppailussa neljänneksi. Ensi kausi alkaa Monte Carlon rallilla 22. NORRIS OLI myös lauantaina ajetun sprinttikisan ykkönen. tammikuuta. Autourheilu Solberg nousee Rovanperän paikalle Toyotan MM-tiimissä. Toisen polven ralliautoilija Solberg korvaa Toyotalla Rovanperän, joka aikoo keskittyä kauden jälkeen formulauraansa. Samassa rytäkässä Ferrarin Charles Leclerc keskeytti. Yritämme parantaa tästä vuodesta, Pajari sanoi Toyotan tiedotteessa. Toyota-kuljettajat Evans ja Ogier ratkaisevat tämän vuoden maailmanmestaruuden, kun kausi päättyy Saudi-Arabiassa marraskuun lopulla. FERRARILLE KILPAILUSTA tuli surkea, sillä myös Lewis Hamilton keskeytti. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Ogierin on määrä ajaa ”yli puolet” kauden ralleista. Nyt Solberg pääsee valmistautumaan uransa ensimmäiseen täyteen kauteen MM-pääluokassa. Sami Pajari jatkaa Toyotan MM-tallissa. 23-vuotiaan suomalaisnuorukaisen tulevaisuudelle MM-sarjassa saatiin vahvistus maanantaina, kun Toyota julkisti viiden kuljettajan kokoonpanonsa ensi kaudelle. Pajari ajaa täyden sarjan Paavali Pastila, STT Kun kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä hyvästelee kauden päätteeksi ralliautoilun MM-sarjan, kohdistuu suomalaisten ralliseuraajien suurennuslasi entistä tiukemmin Sami Pajarin ajo-otteisiin. Pajari on MM-sarjassa ennen päätöskilpailua kahdeksantena, mutta viime viikonloppu toi uran ensimmäisen pääluokan palkintosijan, kun suomalaiskuski oli Japanin rallissa kolmas. Myös Ott Tänakia huhuttiin pitkin syksyä Toyotan kuljettajaksi, mutta Hyundain virolaiskuski ilmoittikin viikonloppuna pitävänsä kauden jälkeen taukoa MM-rallista. Pajarin kartanlukijana jatkaa Marko Salminen. Lopussa Verstappen hätyytteli Antonellia, mutta ohitusta ei nähty
Hyökkääjät: Kerfala Cissoko Jaro, Kasper Paananen SJK. Griffinin palkintosumma on päälle miljoona dollaria. Jarosta joukkueeseen valittiin hyökkääjä Kerfala Cissoko, joka sijoittui maalipörssin jaetulle kakkossijalle 14 osumallaan. Kumpikin saa palkinnoksi 534?000 dollaria eli noin 463?000 euroa. Mestaruussarjan päätöskierroksen ottelu keskeytettiin avauspuoliajalla kahdesti, kun HJK:n kannattajapäädyssä ammuttiin ilotulitteita kentän yläpuolelle ja sytytettiin soihtuja. Koplajohtaja: Fredrik Haga, Jaro. PGA:n syysrankingin sata parasta saa kiertueen pelioikeuden myös ensi kaudeksi. Lähtökohdan täytyy olla, että tämä on urheiluviihdettä parhaimmillaan, mutta sen täytyy olla turvallista. Uumajalaisjoukkue jäi viime kaudella 16 joukkueen Superettanissa viimeiseksi ja putosi kolmannelle sarjatasolle Ettaniin. KP Jarosta kaksi Veikkausliigan tähdistöön Veikkausliigan tähdistöjoukkue eli Koplajoukkue on nimetty Pallo-Koplan jäsenten äänestyksen perusteella. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. –?Onneksi mitään pahempaa ei sattunut. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Välimäki jaetulle kakkossijalle Sami Välimäki jakoi toisen sijan Meksikon PGA-kisassa ja varmisti kiertuepaikan myös ensi kaudeksi. Ilta-Sanomien mukaan poliisi takavarikoi katsojalta myös droonin, johon oli kiinnitetty pyrotekninen laite. Suomen liigassa Interiä ja Hakaa vuosina 2021–24 edustanut Mahuta, 23, ei ole pelannut maajoukkueessa aiemmin, myöskään junioritasolla. Palloliitto kertoi maanantaina, että keskikenttäpelaaja Fredrik Jensen ja laitapuolustaja Adam Ståhl ovat sivussa niin perjantain Malta-ottelusta kuin myös ensi maanantaina Tampereella pelattavasta Andorra-maaottelusta. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy laitapuolustaja Ryan Mahuta, joka pelaa Tshekin pääsarjan FK Pardubicessa. Välimäki sivusi kakkossijallaan uransa parasta sijoitusta PGA-kiertueella. Jalkapallo Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti uskoo yhteistyön olevan ratkaisu lieveilmiöiden kitkemiseen. –?Seura suhtautuu tapahtuneeseen äärimmäisen vakavasti ja tulee sanktioimaan häiriökäytökseen syyllistyneet kannattajat ankarimmalla mahdollisella tavalla. Kierrokseen mahtui kahdeksan birdietä. Helsingin Sanomat kertoi maanantaina, että lukuisia HJK:n kannattajia epäillään useista rikoksista, jotka liittyvät sunnuntaiseen otteluun. Meidän täytyy löytää keinot, joilla yhdessä ratkaisemme näitä, ettei tapahdu mitään sellaista, josta tulee tosi ikävää jälkipuintia. Ennen Los Cabosin kilpailua Välimäki oli tilastossa sijalla 103. ”Oli tosi ikävä katsoa” Tapio Keskitalo, STT Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ei pannut ilolla merkille HJK:n kannattajapäädyssä sunnuntaina nähtyjä hölmöilyjä. Välimäen yhteistulos kilpailussa oli 27 alle parin. Pääasia silti on, että taas löytyy pelipaikat molemmille kiertueille, Välimäki viittasi Golfpisteen sivuilla PGA-kiertueeseen ja Euroopan-kiertueeseen. Häiriökäytökseen syyllistyneet henkilöt eivät ole tervetulleita HJK:n ottelutapahtumiin, helsinkiläisseura kertoi kotisivuillaan. Ogunbaro tuli Jaroon ennen kauden 2024 alkua . Suomalaisgolffari varmisti PGA-kiertueen pelioikeuden myös ensi kaudeksi. –?Tottakai oma ennätys –27 on iso positiivinen asia ja muutenkin oli huippukisa, mutta toisaalta taas aika ilkeä tilanne, että kaksi lyöntiä tuli vieläkin turpaan, vaikka lyönti osui ihan lankulle. Yksitoista pelaajaa on valittu pelipaikoittain ja lisäksi joukkueelle on nimetty valmentaja sekä taustahenkilö. STT. Lahden mukaan lieveilmiöitä on yritettävä kitkeä yhteistyöllä. –?Pääasiassa poliisi pyrkii tässä kohtaa lähinnä tunnistamaan näitä tekijöitä, ja sen tunnistuksen jälkeen sitten käynnistetään varsinaisesti esitutkinnan ja kuulustelun toimenpiteet. Soihdut paloivat HJK:n kannattajien päädyssä liigakauden päätöspelissä, joka jouduttiin pariin otteeseen keskeyttämään, kun katsojien turvallisuus vaarantui. –?Olen tyytyväinen jatkosopimuksesta. KP Koplajoukkue 2025: Maalivahti: Eetu Huuhtanen Inter. Uskon, että ensi kaudella voimme jatkaa siitä, mitä saavutimme menneellä kaudella, Ogunbaro sanoo Jaron tiedotteessa. Lahti on myös KuPSin pääomistaja, mutta hän kommentoi sunnuntaina pelatun miesten jalkapalloliigan HJK–KuPS-ottelun tapahtumia Palloliiton puheenjohtajan roolissa. Välimäki putosi kolmannen kierroksen myötä neljä sijaa ja lähti päätöspäivään sijalta kuusi, mutta hän kapusi sunnuntaina takaisin kärkikolmikkoon. Päättyneellä liigakaudella Ogungbaro pelasi 26 ottelua, joissa hän teki kolme maalia. Koplavalmentaja: Jarkko Wiss KuPS. Myös Jaron urheilutoimenjohtajana päättyneellä kaudella toiminut Fredrik Haga nimettiin valmentaja Jarkko Wissin kanssa tähdistöjoukkueen taustalle. Lisäksi hän osui kerran Suomen cupissa. Välimäki kilpailee marraskuussa vielä kahdessa PGA-kilpailussa. –?Kun aletaan ampua ilotulitteita aika hallitsemattomasti, ollaan kaukana turvallisuudentunteesta. Samalla HJK esitti ”erityisen anteeksipyynnön Kuopiosta Helsinkiin saapuneille kannattajille”. Keskikenttä: Loic Essomba Inter, Jaakko Oksanen KuPS, Axel Kouame Inter, Oiva Jukkola Ilves. –?Alustavasti tutkintanimikkeinä tässä on räjähderikos, vahingonteko, vaaran aiheuttaminen, kokoontumisrikkomus ja haitanteko virkamiehelle, Åkerman kertoi HS:lle. Suomalainen selvitti neljännen kierroksen 64 lyönnillä eli kahdeksan alle parin. HJK tuomitsi sunnuntai-iltana kannattajapäädyssä nähdyn käytöksen ja kuvaili sitä ”anteeksiantamattomaksi”. Ruotsalaismedian tietojen mukaan Jaroa viime kaudella valmentanut Niklas Vidjeskog on käynyt keskusteluja valmennuspestistä Umeå FC:n kanssa. Huippusijoitus varmisti Välimäelle vankan pelioikeuden myös ensi kauden PGA-kiertueelle, sillä suomalainen kipusi kiertueen syysrankingissa sijalle 76. Mielestäni tuomaristo ja ottelun delegaatti tekivät ihan oikean ratkaisun, kun keskeyttivät pelin. Ei niin, että liiga tai Palloliitto vain sanelee, vaan yhdessä myös fanien kanssa. Rikoskomisario Juha Åkerman Helsingin poliisista kertoi, että rikosnimikkeitä on useita. Voitto oli hänelle kolmas tällä kaudella. HJK hävisi kamppailun 0–2. Puolustus: Albin Granlund Inter, Ibrahim Cisse, KuPS, Luka Kuittinen Inter, Jussi Niska Inter. Suomalaisgolffari viihtyy Meksikossa, sillä hän sijoittui viime vuoden helmikuussa toiselle sijalle Meksikon Puerto Vallartassa pidetyssä kilpailussa. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Ben Griffin tuloksella 29 alle parin, ja hän rikkoi radan aiemman ennätyksen kahdella lyönnillä. Ogungbaron pelipaikka on ollut puolustuksessa ja keskikentällä. KuPS oli varmistanut mestaruutensa jo aiemmin, ja HJK jäi viidenneksi. Huuhkajiin tuli muutoksia MM-karsintojen lohkovaiheen perjantaina Helsingissä päättävän Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen pelaajistoon tulee muutoksia. –?Järjestäjällä on ankara vastuu, ja se on jo juridisestikin kova asia. Turvallisuus edellä täytyy mennä tällaisissa tilanteissa, Lahti sanoi. marraskuuta 2025 URHEILU // 15 Arttu Mäkelä, Paavali Pastila, STT Suomalaisgolffari Sami Välimäki ylsi jaetulle toiselle sijalle PGA-kiertueen kilpailussa Meksikon Los Cabosissa. Koplajoukkueen valitsee jalkapallotoimittajien yhdistys. Jos ajattelen nuoria katsojia ja heidän vanhempiaan, totta kai se varmaan vähän uhkaavalta tuntui, Lahti sanoi. –?HJK oli mainostanut tätä perhepelinä, niin siinäkin mielessä (ylilyöntejä) oli tosi ikävä katsoa. Toista sijaa jakoi Välimäen kanssa Yhdysvaltain Chad Ramey. ORLANDO RAMIREZ / AFP / LEHTIKUVA Ogungbaro jatkaa Jarossa Pari kautta FF Jarossa pelannut nigerialaispelaaja Michael Ogunbaro, 29, on solminut seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen
Heiskanen on tällä hetkellä Mikko Rantasen ja Wyatt Johnstonin jälkeen mestarisuosikkeihin kuuluvan Dallasin sisäisessä pistepörssissä kolmantena. Lahdensuuntie 42. Heiskanen on Starsin ja North Starsin puolustajien kaikkien aikojen pistepörssissä kuudentena 297 tehopisteellä. Heiskasen pisteet ovat kalvenneet suurilta osin NHL-puolustajien kovimmille hyökkäyspään osaajille, mutta alkukauden perusteella suomalaisen palkintoehdokkuus saattaa olla ensi keväänä lähellä. Voutilainen sijoittui ilmapistoolin 10 metrin kisassa 46:nneksi tuloksella 575. 4–5 (V: Kevin Lankinen 27/32 torjuntaa, C: Artturi Lehkonen 2+0), Anaheim–Winnipeg 4–1. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. SAM HODDE / AFP / LEHTIKUVA Autourheilu Sao Paulo: Formula ykkösten MM-sarjan kilpailu 21/24, Sao Paulon gp: Lopputulokset: 1) Lando Norris Britannia, McLaren 1.32.01,596, 2) Kimi Antonelli Italia, Mercedes jäljessä 10,388 sekuntia, 3) Max Verstappen, Hollanti Red Bull –10,750, 4) George Russell Britannia, Mercedes –15,267, 5) Oscar Piastri Australia, McLaren –15,749, 6) Oliver Bearman Britannia, Haas –29,630, 7) Liam Lawson Uusi-Seelanti, Racing Bulls –52,642, 8) Isack Hadjar Ranska, Racing Bulls –52,873, 9) Nico Hülkenberg Saksa, Sauber –53,324, 10) Pierre Gasly Ranska, Alpine –53,914, 11) Alexander Albon Thaimaa, Williams –54,184, 12) Esteban Ocon Ranska, Haas –54,696, 13) Carlos Sainz Espanja, Williams –55,420, 14) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin –55,766, 15) Franco Colapinto Argentiina, Alpine –57,777, 16) Lance Stroll Kanada, Aston Martin –58,247, 17) Yuki Tsunoda Japani, Red Bull –1.09,176. Uimaliitto kertoi Liukkosen liittymisestä EM-joukkueeseen maanantaina tiedotteessaan. Jääkiekko NHL sunnuntaina: Detroit–Chicago 1–5 (C: Teuvo Teräväinen 1+1), Pittsburgh–Los Angeles 2–3 (P: Ville Koivunen 0+1), Toronto–Carolina 4–5 (C: Sebastian Aho 1+0), Ottawa–Utah 4–2 (O: Leevi Meriläinen 29/31 torjuntaa), Dallas–Seattle 2–1 (D: Miro Heiskanen 0+2, Roope Hintz 0+1), Minnesota–Calgary 2–0, Vancouver–Colorado ja. KALENTERIVUODEN alussa loukkaantuneena ollut Heiskanen on pystynyt osoittamaan Dallasin seurajohdolle olevansa edelleen kiekollisesti joukkueensa ykköspuolustaja. Golf Los Cabos: Miesten PGA-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 6 miljoonaa dollaria: Lopputulokset 72 reiän jälkeen, par 72: 259 lyöntiä (29 alle parin): Ben Griffin USA 65+65+66+63, 261 (–27): Chad Ramey USA 64+65+67+65, Sami Välimäki Suomi 61+67+69+64, 262 (–26): Garrick Higgo Etelä-Afrikka 68+65+61+68, Trevor Cone USA 67+64+65+66. Rana ampui 243,7 pistettä, Hu 243,3 pistettä. Vihreitä edustava Liukkonen kuuluu Jyväskylän kaupunginvaltuustoon ja Keski-Suomen aluevaltuustoon. Heiskanen venytti henkilökohtaisen pisteputkensa jo neljään otteluun, kun puolustaja keräsi kaksi syöttöpistettä Dallasin 2–1-kotivoitossa Seattlesta. kello 15 mennessä sähköpostilla info@botniacancer.fi tai puhelimitse numeroon 050 468 7273. marraskuuta 2025 16 // URHEILU Myydään Kokouksia Myydään Himangalta 134m² omakotitalo remontoitavaksi. Jalkapallo Englannin Valioliiga: Manchester City–Liverpool 3–0. Paraisilta kotoisin oleva Bergström on kantanut viime aikoina torjuntavastuuta Mallorcassa, sillä joukkueen toinen maalivahti Leo Roman on loukkaantuneena. Las Vegas. Heiskasen edellä puolustajien pistepörssissä on tuttu nimi Cale Makar, jonka pistetahti on ollut alkukaudesta jälleen häkellyttävä. Louis 13. Mahdollinen suljettu äänestys mahdollinen vain paikan päällä. Metropolitan-divisioona: 1) Carolina 22, 2) New Jersey 22, 3) Pittsburgh 21, 4) Philadelphia 18, 5) NY Islanders 16, 6) NY Rangers 16, 7) Washington 15, 8) Columbus 14. Tyynenmeren divisioona: 1) Anaheim 23, 2) Las Vegas 18, 3) Seattle 18, 4) Los Angeles 18, 5) San Jose 17, 6) Vancouver 17, 7) Edmonton 16, 8) Calgary 10. Finaalin pudotusvaiheessa Tomar jäi pronssille pistein 221,7. Colorado Avalanchen puolustajatähti on haalinut 16 ottelussa jo 22 tehopistettä (6+16). Bergström, 23, piti maalinsa puhtaana, kun Mallorca nujersi sunnuntai-iltana vierailijajoukkue Getafen 1–0. 0406523101 Tuomas Pohjanmaan Syöpäyhdistys Ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS torstaina 27.11.2025 klo 18.00 Paikka: Original Sokos Hotel Royal, kokoustila Solar, Hovioikeudenpuistikko 18, Vaasa tai etänä. Kahdeksan parhaan finaaliin olisi vaadittu tulos 583. Vaikka kyse on puolustajien palkinnosta, pystin voittaminen ja ehdolle pääseminen vaativat nyky-NHL:ssä puolustajalta hyvin vahvaa henkilökohtaista tehopistelukemaa. Ilmoittaudu kokoukseen 21.11. Keskinen divisioona: 1) Colorado 25, 2) Dallas 21, 3) Chicago 19, 4) Winnipeg 18, 5) Utah 18, 6) Minnesota 17, 7) Nashville 14, 8) St. Tilaston kärkipaikkaa pitävä venäläispuolustaja Sergei Zubov summasi Dallas-urallaan 549 tehopistettä. Jääkiekko Suomalaistähti on edelleen Dallasin puolustuksen ykkösnimi. Liukkonen, 36, on kilpaillut tänä vuonna Tempusopen-sivuston mukaan vain kolmessa kisassa. Dallas Starsin ja Minnesota North Starsin yhteisessä seurahistoriassa suomalaispuolustaja kipuaa puolestaan tasaista tahtia kohti kärkipaikkaa. Regionlinessä ilmoitus. Ferrarin Charles Leclerc, Ferrarin Lewis Hamilton ja Sauberin Gabriel Bortoleto keskeyttivät. Suomalaisvahti torjui Getafen vähät yritykset, ja kosovolaiskärki Vedat Muriqin maali toi Mallorcalle täydet kolme sarjapistettä. KP Liukkonen mukaan EM-altaaseen Uinnin Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen palaa Suomen uintimaajoukkueeseen joulukuun alussa Puolassa järjestettävissä lyhyen radan EM-kilpailuissa. Heiskasen nimi komeilee tällä hetkellä NHL-puolustajien pistepörssissä toisella sijalla, sillä 26-vuotias espoolaiskasvatti on kerännyt Dallasin 16 ottelussa 14 tehopistettä (3 maalia ja 11 syöttöä). Valmistajien MM-sarjan kärki: 1) McLaren 756, 2) Mercedes 398, 3) Red Bull 366, 4) Ferrari 362, 5) Williams 111, 6) Racing Bulls 82. 35000e. Makar on voittanut urallaan NHL:n parhaan puolustajan Norris-palkinnon kahdesti, viime kaudella sekä kaudella 2021–2022. Tervetuloa! Heiskanen löysi tehokkuuden Paavali Pastila, STT Miro Heiskanen on kuulunut Dallas-uransa alusta lähtien jääkiekon NHL:n huippupuolustajien joukkoon, mutta suomalaispelaaja ei ole vielä seitsemän kauden aikana saanut ehdokkuutta liigan parhaalle puolustajalle jaettavaan Norris-palkintoon. STT. Tuolla määrällä Heiskanen sivusi Reijo Ruotsalaisen nimissä ollutta suomalaispuolustajien yhden kauden piste-ennätystä NHL:ssä, mutta puolustajien pistepörssissä kyseinen lukema riitti kyseisellä kaudella vasta kuudenteen sijaan. 60 laukauksen peruskilpailun kärkeen ampui intialaiskaksikko Samrat Rana–Varun Tomar, jotka tähtäsivät 586 pistettä. Heiskasen sopimus Dallasin kanssa jatkuu kauteen 2028–2029, ja suomalaisen tienestit kautta kohden ovat 8,45 miljoonaa dollaria. Marraskuun alussa hän osallistui lyhyen radan kansallisiin gp-kilpailuihin Porissa. Lauantaina 50 metrin pistoolikisassa Voutilainen oli 35:s. Kuljettajien MM-sarjan kärki: 1) Norris 390, 2) Piastri 366, 3) Verstappen 341, 4) Russell 276, 5) Leclerc 214, 6) Hamilton 148. Sarjatilanteet: Atlantin divisioona: 1) Montreal 22 pistettä, 2) Boston 20, 3) Ottawa 19, 4) Tampa Bay 18, 5) Detroit 18, 6) Toronto 17, 7) Florida 15, 8) Buffalo 14. Pistepörssin kärki: 1) Nathan MacKinnon Colorado 16 ottelua, 14 maalia+15 syöttöä=29 tehopistettä, 2) Leo Carlsson Anaheim 15, 10+15=25, 3) Connor Bedard Chicago 16, 9+16=25, 4) Macklin Celebrini San Jose 16, 10+14=24, 5) William Nylander Toronto 13, 8+15=23, 6) Kirill Kaprizov Minnesota 17, 10+12=22, 7) Jack Eichel Las Vegas 14, 8+14=22, 8) Cale Makar Colorado 16, 6+16=22, 9) Connor McDavid Edmonton 16, 5+17=22, 10) Mark Scheifele Winnipeg 15, 9+12=21. Kisaan osallistui 121 ampujaa. STT Bergström torjui voiton Mallorcalle Lucas Bergström teki suomalaista jalkapallohistoriaa miesten Espanjan liigassa torjumalla joukkueensa Mallorcan kotivoittoon Getafea vastaan. Suomalaiset: 1) Mikko Rantanen Dallas 16, 8+13=21, 2) Sebastian Aho Carolina 15, 6+10=16, 3) Artturi Lehkonen Colorado 16, 6+9=15, 4) Miro Heiskanen Dallas 16, 3+11=14, 5) Anton Lundell Florida 15, 4+7=11, 6) Roope Hintz Dallas 11, 3+8=11, 7) Teuvo Teräväinen Chicago 16, 3+8=11, 8) Oliver Kapanen Montreal 15, 6+4=10, 9) Erik Haula Nashville 17, 3+6=9, 10) Matias Maccelli Toronto 15, 4+4=8. Seuraava kilpailu: 23.11. Viime kauden pudotuspeleissä Dallas-puolustuksen kärkikapellimestarina toimi Heiskasta kaksi vuotta nuorempi Thomas Harley, mutta kanadalaispuolustajan alkukausi ei ole ollut kovin säkenöivä (16 ottelua, 9 tehopistettä). Bergströmille uran toinen Espanjan liigan ottelu oli helpompi kuin ensimmäinen. Miesten 50 metrin vapaauinnin Euroopan mestaruuden pitkällä radalla vuonna 2021 voittanut Liukkonen on ollut jo useiden vuosien ajan aktiivinen politiikassa. Samalla liitto ilmoitti, ettei Miina-Anniina Härkänen osallistu kilpailuihin, joten Suomen EM-joukkueessa on 25 uimaria. Voutilainen 46:s MM-kisassa Ylivieskan Kuulaa edustava Sampo Voutilainen jatkoi maanantaina urakkaansa pistoolin ja kiväärin MM-kisoissa Egyptissä. Rana vei lopulta mestaruuden niukasti ennen Kiinan Kai Huta. Hän osallistuu Kairossa vielä vakioja isopistoolin kisoihin, jotka ovat ohjelmassa ensi viikonloppuna. Pisteiden valossa Heiskasen uran paras kausi on kolmen vuoden takaa, kun Dallas-pelaaja teki 79 runkosarjaotteluun tehopisteet 11+62=73. Ensi kaudesta lähtien Harley on Dallasin puolustuksen palkkakuningas, sillä kanadalainen tienaa kahdeksanvuotisella jatkosopimuksellaan liki 10,6 miljoonaa dollaria per kausi
Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi TÄHÄN SINÄ VOIT KAIVAA KUOPAN. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute p. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. OTA TAI JÄTÄ. MUTTA MINÄ EN HALUA KAIVAA KUOPPAA TÄNNE... toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. 1036 939 6 7 8 4 2 1 2 8 5 8 7 5 7 1 2 6 9 1 3 9 7 2 8 9 5 4 2 3 5 4 6 9 2 1 6 2 3 7 1 4 5 4 3 6 4 8 9 5 4 9 7 6 8 6 5 7 5 9 4 2 6 8 3 2 3 8 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7.00 11.00, la klo 7.00 9:30 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Va. TÄNNEKIN ON HYVÄ. marraskuuta 2025 SARJAKUVAT // 17 B. HALUAN KAIVAA SEN RUOHOLLE! TAI TÄNNE
Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 16.40 Yle Oddasat. Malmön selvittämättömien juttujen ryhmän uusi pomo on juuri jättänyt vanhan elämänsä ja muuttanut Ystadiin, kun metsästä löytyy kallo. 15.55 Remppa vai muutto. 19.30 Peltsin toinen luonto. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 21.00 Kaikki rakastavat hevosia. 08.00 Huvila & Huussi. 06.40 LEGO Friends: Uusi luku. 21.41 Etsijät. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Miksi. 15.50 A-studio. 23.55 Pentulive TV2 yöstriimi. 15.05 Maajussille morsian. 10.30 Jaksa paremmin. 16.00 Salatut elämät. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 17.00 Pikku Kakkonen. Vic ja Vanessa lohduttavat Tracyä, joka suree Naten häipymistä. 06.30 Smurffit. 7.25 Maahanmuutto Saksassa 7.39 Toimistotilojen kysyntä 7.44 Jälkipörssi 8.24 Suomen opetusta Oulussa 8.50 Vieraana Essi Luttinen 09.30 Puoli seitsemän. 14.15 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. Komedia maatakiertävistä opiskelijakaveruksista, joista toinen rakastuu kartanonherran tyttäreen. 12.40 Murdochin murhamysteerit. 21.00 Alone Suomi. 20.49 ELOKUVA Matkalla sukulaisten luo Haminaan. 19.00 Jopet-show. NELONEN 06.00 Bing. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on koko maassa pilvinen. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 12.00 Tähtiarpa. Tulossa Nelonen Median kanavilla. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. 09.58 La Promesa Salaisuuksien kartano. 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.50 Oddasat. 22.00 Justimus esittää: Henki Vex. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta. Tohtori Eggmanin tomaattikastike. 10.00 Ainoa huoneessa. 13.45 Tanskalainen maajussi. marraskuuta 2025 18 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. Ti Haapavesi -2 Halsua ?0 Helsinki +7 Joensuu -1 Jyväskylä +1 Kajaani -3 Kalajoki ?0 Kokkola +1 Kuopio -1 Kuusamo -5 Lahti +3 Lappeenranta +2 Oulu -2 Pietarsaari +1 Pori +4 Rovaniemi -4 Tampere +4 Toholampi ?0 Turku +7 Utsjoki -7 Vaasa +3 Ylivieska -1 Ke +6 +6 +9 +7 +7 +5 +6 +7 +7 +2 +8 +7 +7 +7 +9 +1 +8 +6 10 -5 +8 +6 To +5 +1 +8 +6 +7 +5 +1 +1 +6 +3 +8 +7 +3 +1 +4 +2 +4 +1 +6 -1 +3 +2 Pe +1 +5 +1 +1 ?0 +3 +3 +1 -1 +3 +3 +2 +4 +2 -2 +3 +1 +4 -3 +3 +2 La -1 -1 +3 ?0 -1 -2 +3 +3 -1 -5 +1 ?0 +3 +2 -4 +1 -1 +3 -9 +3 -1 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 9.11. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 23.05 Ulkolinja: Slovakia väkivallan kierteessä. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.10 Tuhkimotarinoita: Mitä kuuluu, Timo. 14.35 Kotkan Ruusu. Maan keskivaiheilla ja pohjoisosassa tulee lumi-, räntäja vesisadetta, joka voi olla ajoittain runsasta. 13.00 Koiraperheet käytöskoulussa. Päivän ylin lämpötila on maan eteläosassa +3 ja +8 asteen välillä ja maan keskija pohjoisosassa +3 ja -10 asteen välillä. 14.10 Valitut Palat Collection. Electran intoillessa tulevasta illasta Will yrittää selvittää, mitä juhlien jälkeen tapahtui. MTV3 06.15 Aamusää. 17.52 Tarinoita järviltä. Sonic ystävineen yrittää saada selville, mikä ilkeä juoni siihen on piilotettuna. 09.00 Raharemontti. 22.21 Päivän sää. 10.00 Emmerdale. 19.20 Päivän sää. Mirko haluaa näyttää kavereilleen ruumiin metsässä, mutta se on kadonnut. Martin Clunes suuntaa Atlantin saarille Madeiralle ja Azoreille. 21.40 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. Laiskojen hommaa vai tehokkuutta edistävää. 19.30 Salatut elämät. 4,4 mm Lieksa Lampela -8 -7 -6 -4 -5 -2 -2 +0 +1 +1 +3 +5 +8 9 9 8 3 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +1 -2 ?0 -5 ?0 -5 -2 -7 -1 -7 +7 +4 +6 +3 +6 +4 +6 +2 +6 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +5 +5 5 3 6 6 6 5 Kokkola 10.11. 21.00 A-studio. 13.15 Kohtalomme viinitarha. Kotimainen ohjelma. 12.10 Tanskalainen maajussi. 14.45 Minun maisemani. 19.00 Seitsemän Uutiset. Ruby on sydämistynyt, koska Caleb ei tunnu välittävän hänen hyvinvoinnistaan. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 IS esittää: Sain sen videolle. 08.21 Galaxi. °C -13,0 Muonio Lämpimintä 9.11. 07.05 LEGO DreamZzz. klo 14 °C +8,8 Haapasaari Sateisinta 8.11. 08.22 Keskiajalla keksittyä. 11.55 Ei saa nauraa. 18.30 Emmerdale. Jalkapalloilija Cristiano Ronaldo on kotoisin Madeiralta, ja Ronaldo-patsas toivottaakin uudet tulijat tervetulleiksi. 19.25 Tulossa: Amazing Race Suomi. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 20.29 Yle Uutiset. 20.00 Suomen surkein kuski. 11.00 Ostoskanava Myori.fi. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Apua sodan lapsille -tukikonsertti. Pääosissa Tiina Pirhonen ja Pertti Sveholm. 6.38 Puolustushankinnat 6.55 Lapsiperheköyhyyden tila 7.10 Millaista on nykyjohtajuus. 12.20 Remontilla rahoiksi. alkaen. klo 14 °C -3,2 (10.11. 14.55 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. 22.25 Tulosruutu. 01.00 Rekkakuskit jäällä 01.45 Suurmestari Australia 02.40 Simpsonit 03.05 Laittomien autojen takavarikoijat Katso suorat lähetykset keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 10 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 Lokakuu Marraskuu 2025 -20 -10 10 20 11 14 17 20 23 26 29 1 4 7 Lokakuu Marraskuu 2025 0.0 1.0 2.0 3.0 Ti Alanya 22 Amsterdam 13 Budapest 13 Dubai 32 Dubrovnik 17 Hania 21 Las Palmas 23 Lissabon 20 Malaga 20 New York +4 Nizza 16 Oimjakon -29 Phuket 29 Riika +6 Skellefteå -1 Sydney 26 Tukholma +9 Tokio 16 Venetsia 13 Ke 20 14 12 32 17 20 25 19 22 +9 17 -23 29 +7 +3 19 10 14 13 To 19 15 10 31 17 19 22 21 23 10 18 -20 29 11 -1 24 +9 13 14 10.11. 14.35 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 08.25 Mysteerikuja. 23.05 Totuus. 17.00 Yle Uutiset. Mitä. Peten ja Heidin luona pidetään kotibileet, joissa Taina vetäytyy makuuhuoneeseen ihastuksensa kanssa – josta hänet myöhemmin löydetään yksin itkemässä. 14.40 Valitut Palat Collection. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. (The Settlers, Britannia 2025). Siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia, mutta Israelin armeija, poliisi ja hallitus suojelevat niitä. Maan eteläosassa on poutaa. 14.10 Sunnuntailounas. 17.10 Murdochin murhamysteerit. Miten kommunismista ponnistanut duunarin poika rakensi ympärilleen miljoonabisnekset. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista. 19.25 Tulosruutu. 12.00 Villen keittiö 30 minuutissa. 22.20 Milli arvontalähetys. 20.55 Urheiluruutu. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.10 Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Munkkivuori 1.12. YLE TEEMA & FEM 08.00 BUU-klubben 08.30 Studio 65 09.00 Efter Nio 09.59 Talot huokuvat historiaa 10.58 Kuoleman monet kasvot 11.27 Kylän sankarit 11.48 Stunttijengi 12.00 Vigdis 12.55 Pieni suuri maailma 13.00 Kurkien äiti 14.20 Arkistojen salat 14.47 Elävä arkisto: Neljällä pyörällä: autoparaati 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 16.00 Mikki Kunttu 16.53 Jumalallista ruokaa 17.25 Kotiinpalaajat 17.55 Yle Nyheter TVnytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Miten Hangosta tuli kaksikielinen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Norjaa ristiin rastiin 20.00 Mina Settembre 21.00 Neljä pientä aikuista 23.00 80-luku: Minä olen muistanut 23.48 Uusi Kino: Fabulous Cow Ladies MTV SUB 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Illallinen kansallismaisemassa 09.05 Rekkakuskit jäällä 10.00 Ostoskanava Myori.fi 10.30 Vintiöiden kosto 11.00 Suurmestari Ruotsi 12.30 Salatut elämät 13.00 Suurmestari Australia 14.00 Huutokaupan metsästäjät 14.30 Masked Singer Suomi 16.00 Rekkakuskit jäällä 17.00 Laittomien autojen takavarikoijat 18.00 Simpsonit 18.30 Stadi vs. 17.00 MasterChef Australia. Louis Theroux tapaa israelilaisten äärinationalistisen uudisasukkaiden yhteisön. 17.00 Viiden jälkeen. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 16.55 Tähtiarpa. Päättyykö matka, vai onko luvassa vielä jotain, jotain villiä, ehkä jopa makeaa. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Juha Koirasen lyhytelokuvassa sekä parisuhteen että auton kipinä on kadoksissa. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 11.30 Mielten vuoro. 22.02 Houkutus naapurissa. 20.00 Haluatko miljonääriksi. 11.00 Ruokamatka Espanjassa. 11.00 Yle Alueuutiset. Eggman on kehitellyt herkullisen tomaattikastikkeen, jota hän myy suurella menestyksellä. 23.56 Kieksi. 18.00 Ruokamatka Intiassa. 15.00 Kaikkea kaupan. 18.21 Puoli7 tänään. 13.25 ELOKUVA Kulkurin tyttö. 10.30 Kauniit ja rohkeat. Lande 19.30 Suurmestari Ruotsi 21.00 ELOKUVA: Beck: Hirviö (6) 22.45 Kolmosvaihde 23.15 Rikospaikka 00.10 Janne Katajan Uskoisitko. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi +3 °C 15 cm Oulu +6 °C 16 cm Raahe +5 °C 17 cm Pietarsaari +5 °C 18 cm Vaasa +6 °C 22 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 10.11. 14.25 Valitut Palat Collection. 11.50 Yle Oddasat. 06.25 Huomenta Suomi: Kohti Linnan juhlia. 18.25 The Box Suomi. 22.00 Erikoisjoukot. Huippu-urheilija Lotta Harala kertoo, miten aitajuoksijan arki ja palautuminen kulkevat käsi kädessä. 11.54 Oddasat. 07.50 Sonic Boom. Mitä kiistellyistä etätöistä pitäisi ajatella. T: Kimey Oy (Suomi 2025). 16.45 Novosti Yle. 09.10 Sohvaperunat. 23.25 Tuontirakkautta. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 15.05 Koiraperheet käytöskoulussa. Kotimainen draamasarja. 22.35 Asian ytimessä.doc: Pohjanmaan pohatta. 23.15 Munkkivuori. 21.30 Perjantai-dokkari: Vieläkin se sama isä. 13.55 Valitut Palat Collection. 22.00 Kymmenen Uutiset. Moira on vaikean päätöksen edessä. Carter ei malttaisi odottaa, että saisi toden teolla aloittaa yhteisen elämänsä Hopen kanssa, mutta matkassa on yksi mutka. 16.00 Unelmakoti. 22.25 Louis Theroux: Uudisasukkaat. Vaatimaton mies miljoonien takana
22.30 Förrädarna – gravkammaren. 02.20 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 20.00 Murhaklubi ratkaisee. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.00 Yle Uutiset. 06.50 Haaveena Hirsitalo. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 09.10 Asunnon metsästäjät. 08.07 Radio 1:n aamu. 01.25 Huvila & Huussi. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 10.00 Explorer. 19.00 Aku, Kalle ja Euroopan ihmeet. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 22.00 Mahdotonta rakentamassa. 21.02 Urheiluradio. 15.40 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 11.30 Amispäiväkirjat. 09.30 Simpsonit. 08.45 Asunnon metsästäjät. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04.55 Romuaittojen aarteet. 22.00 TV7 Israel News. 00.30 Top Gear. 02.05 King Karavan. 11.20 Gilmore girls. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Unelmakoti 100 päivässä. 13.30 Huutokaupan metsästäjät. Huonokuntoisen moposkootterin kuljettaja joutuu poliisin hampaisiin, ja kiinalainen opiskelija luulee ajo-oikeutensa olevan yhä voimassa. 20.00 Teho-osasto. 00.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 09.03 Urheiluradio. 17.00 Sinkkuillallinen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.45 Suomen tulli (S). 18.00 Mystiset muinaiskuolemat. 13.45 Signaali sydämiin. 21.00 ELOKUVA Kylmä kosto. 01.45 Morden i Helsingör. SVT1 06.15 Fråga doktorn. 06.45 Nyhetsmorgon. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Riina Tanskanen kuvaa sarjakuvatarinassa Kummitustalo naisen paikkaa. 21.45 Skärmfri på 15 min. 18.05 Mentalisti. 20.20 Romano mirits. 16.40 Rillit huurussa. 19.00 Panttilainaamo. 04.45 Family Guy. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Simpsonit. 10.00 Koti koiralle UK. 12.50 Saarielämää. Päivän mietelauseen on valinnut toimittaja Tuula Viitaniemi. 03.50 High Potential. 13.00 Nyhetsdagen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.05 Arvokaman etsijät. 17.11 Polkujuoksu: Kappadokia. 22.20 Brittien ökyimmät myyntikohteet. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 00.35 Kausikatsaus: Polkujuoksun maailmancup. 20.03 Apua sodan lapsille -tukikonsertti. 10.00 Nelli-Nalle. 06.50 Simpsonit. 02.55 Nyhetstecken. 10.05 Miten kaikki tehdään. 13.30 Radio 1:n iltapäivä. 10.35 Miten kaikki tehdään. 09.35 Haaveena Hirsitalo. 11.45 Harry Potter: Leipurivelhot. 14.30 Suomen tulli (S). 02.20 Pahaa verta. 10.10 Haaveena Hirsitalo. 11.30 Leijonan luola USA. 23.15 ELOKUVA Sisu. Kausi 3, 6/20. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 01.10 Living a Nightmare. 16.00 Lemmen viemää. 12.25 Upea lihava elämäni. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.55 Mystiset muinaiskuolemat. Tallinnassa käynnistyy Tarjan ja entisen Nightwish-kollegan Marko Hietalan yhteiskiertue. 22.00 Aktuellt. 10.00 Unelma-asunto auringon alta. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 15.00 Running Wild With Bear Grylls. 23.05 ELOKUVA Rush Hour rankka pari. 23.00 Arman Pohjantähden alla (S). 13.30 Sanan helmiä. 12.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 22.30 Rillit huurussa. 13.44 Kausikatsaus: Speedway Grand Prix. 21.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Maailman paras Tarja Turunen: I love you, Tarja! Nyt on aika nähdä Tarja lavalla. Pastori, Metodistikirkko, Veli Loponen, Helsinki. 01.35 Mahdotonta rakentamassa. 15.45 Tohtori Paise. 19.00 Suomi tulessa. 13.00 Meret ilman vettä. 12.00 Simpsonit. 18.02 Pyöräily: EM-kisat, Middelkerke. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 15.30 Diili. 16.30 Top Gear. 00.00 Herätyksen merkit. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 18.55 Asunnon remontoijat pulassa. 02.50 Miehen puolikkaat. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 04.05 Food Factory USA. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and on Yle Mondo (3:30 pm Mon-Fri, 3:29 pm SatSun). 10.10 Northwind Kids Kaikki lapset tulkaa! 10.25 Viikon raamattulaulu. 12.30 Kapen keittiökaappaus. 09.00 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 20.05 Tulossa: Syke-elokuva: Kipinöitä yössä elokuvateattereissa 14.11.. 20.00 Yle Uutiset. 12.50 Yksi on hyvää seuraa. 02.20 Simpsonit. 17.45 På jakt efter hopp. 06.25 Family Guy. 21.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 07.15 Simpsonit. 11.30 Family Guy. Kielen päällä. 20.00 Kaikki vastaan kaikki. 06.45 Museoiden mysteerit. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. marraskuuta 2025 RADIO JA TELEVISIO // 19 TLC 06.00 Makujen maatila. 06.20 Miten kaikki tehdään. 00.00 The rookie. 15.00 Suomen tulli (S). 19.00 Vetenskapens värld: Professorn som fått nog. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 21.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.00 Raamatun kertomuksia. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. KUTONEN 06.00 Miten kaikki tehdään. 01.35 King Karavan. 18.35 Hartaita säveliä. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 22.00 Under bar himmel. 21.00 Tulossa: Immun ilmestyskirja. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 23.30 Dox: Två främlingar som försöker att inte döda varandra. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.30 Haastattelussa. 15.10 Top Gear: Huteja ja hittejä. 17.05 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset. 03.20 Mökin rakentajat. 22.31 Vakioautot: Maailmankiertue, Zhuzou. 21.05 Politiikkaradio. 12.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 Suomen kaunein koti. 19.55 Sisarvaimoa etsimässä. 06.25 Say Yes To The Dress: Britannica. Hemmottelumusiikkia ja laulun mittaisia tarinoita tarjoilee musiikkitoimittaja Susanna Vainiola. 06.40 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 02.40 Sportnytt. 18.30 Simpsonit. 06.40 Tiny House Hunting. 23.00 Lokala nyheter. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.03 Urheiluradio. 10.15 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 15.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.55 Lokala nyheter. 17.00 Rapport. 14.20 Miehen puolikkaat. 00.40 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 13.50 Teho-osasto. 13.00 Silent Library Suomi. 15.00 Yle Uutiset. 17.30 Korkeasaari. Miia Lahti juontaa. 18.00 Makujen maatila. 07.00 Pyhä Henki tänään. 06.20 Saarielämää. 22.46 Sportnytt. 18.20 ELOKUVA #Xmas. 16.50 Där ingen skulle tro att någon kunde bo. 23.55 Ylistysliike. 19.30 Top Gear Suomi. 12.00 Emmerdale. 12.05 Urheiluradio. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 08.30 Love Israel Baruch Korman. 12.30 Unelma-asunto auringon alta. EUROSPORT 1 07.00 Yleisurheilu: Amsterdamin maraton. 07.40 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 TV4 Nyheterna. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. 02.20 Dalgliesh. 03.20 Miehen puolikkaat. 18.55 Radio Suomen Ilta. 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 17.35 Lainvalvojat Helsinki. 02.10 Hundra procent bonde. TAIVAS TV7 06.00 Come Home. 12.47 Moottoriurheilu: Endurance Uncovered Racing for Excellence. 20.00 Maailman tärkein pieni asia: Leena Lehtolainen on Suomen tunnetuin taitoluistelufani. 18.15 Nyheter på lätt svenska. 07.05 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 00.45 The hack. 10.00 Yle Uutiset. 23.05 90 päivää morsiamena: Pariterapiaa. 17.00 Uskosta totta. Ajankohtaista asiaa romaneista. 22.00 Kova laki. 12.20 På spåret. 01.55 Barnwood Builders. 10.50 ELOKUVA The Santa Summit. 17.00 Arman Pohjantähden alla. 07.30 Maailman tärkein tehtävä. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 01.05 Lainvalvojat Helsinki. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 11.02 Koko Suomen Radio. STAR CHANNEL 06.00 Family Guy. 13.00 Tähdet, tähdet. 18.25 Makujen maatila. 09.00 Yle Uutiset. 19.00 Rapport. Tarina on mukana Tanskasen uudessa kirjassa Tympeät tytöt luokkakipuja. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 17.00 YleX Ilta: Womma. 21.05 Ukrainan vapaaehtoispelastajat. 18.53 Pyöräily: EM-kisat, Middelkerke. 20.30 Rapport. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.50 Arvokaman etsijät. 02.45 Morden i Helsingör. 14.35 Pyöräily: Superprestige, Niel. 08.05 Muumioiden valtakunta. 10.17 Snooker: International Championship. 01.50 Simpsonit. 03.50 Fire country. 21.07 Radio Suomen Ilta. 14.40 Romuaittojen aarteet. 09.00 Yle Uutiset. 01.30 Matteuksen evankeliumi. Neljättä kertaa pääministeriksi noussut Robert Fico on ajanut maan Unkarin kainaloon Venäjää myötäileväksi EU:n jarruvaunuksi. 16.55 Halloweenin suuri leivontakilpailu. Liam Neeson palaa ex-vakooja Bryan Millsin rooliin jännityselokuvasarjan jatko-osassa! Bryan vaimoineen siepataan Istanbulissa, ja hänen täytyy kääntyä yllättävän liittolaisen puoleen selvitäkseen hengissä ja käyttää jälleen erityisosaamistaan päihittääkseen sieppaajansa. 03.55 Ghost adventures. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Remonttipari. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.31 Moottoriurheilu: Rally Raid: MM-sarja, Marokko. 02.15 Diili. 19.45 Go’kväll. 19.30 Miehen puolikkaat. 17.35 Livet – berättelser från Svenskfinland. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 07.35 Amerikan lapsimissit. TV5 06.05 Asunnon metsästäjät. 22.05 Yöradio. 11.20 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 20.00 Ekonomibyrån. 02.50 Gold Rush: Unohdetut kaivokset. 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola. 15.00 Kulttuuriykkönen. 01.20 Family Guy. Jos autosta on verot maksamatta, vakuutus puuttuu tai katsastus ei ole mennyt läpi, tämä porukka panee omistajat vastuuseen. 03.15 Northwoods Survival selviytymisseikkailu. Ulkolinja: Slovakia väkivallan kierteessä, Yle TV1 klo 23.05. 08.10 Kullankaivajan opas. 21.35 Sari Valto. 11.00 Family Guy. 11.00 Kauniinportin ihme. 19.00 Syke. 22.00 Alaskan jäälentokenttä. 15.30 Maailman tärkein tehtävä. 14.00 Meret ilman vettä. 23.00 ELOKUVA Taken. 23.55 TV4 Vädret. 10.00 Sari Valto: Erilleen muutto voi pelastaa parisuhteen. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 19.35 Syke. 04.45 The rookie. 17.05 Drömmen om ett paradis. 15.10 Varuhuset. Ensin juodaan kahvit keikkabussissa ja jutellaan viimeisen kerran Tarjan kanssa. 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Ravel kuuntelee menneisyyttä. 00.25 Sinkkuillallinen. 13.00 TV7 Israel News. 13.55 Miehen puolikkaat. 14.50 Teho-osasto. Poliittinen väkivalta on kärjistänyt Slovakian ilmapiiriä. 21.00 Tracker. 08.25 Unelmakoti 100 päivässä. 23.25 Remppa vai muutto UK. 19.43 Golf. 21.00 ELOKUVA Tyylikäs lähtö. 23.40 Yöklassinen. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. 23.00 Jumalanpalvelus. 19.33 Lokala nyheter. HERO 14.55 Huvila & Huussi. 12.25 Aristoteleen kantapää: Etymologia on kiehtovaa, mutta voi johdattaa väärinkäsitysten äärelle. 13.15 Voimaa Sanasta. 11.00 Yle Uutiset. 15.45 Moderni perhe. 04.05 MTV Uutiset Live. 21.00 Mentalisti. 18.50 Merisää. 23.40 Yöradio. 13.00 Rapport. 01.10 Babel. 12.05 Barnwood Builders. 00.15 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. Studiossa on vieraana audiovisuaalisen kulttuurin professori Ilona Hongisto. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 21.00 Världens historia: Atombombens offer. 19.28 Sportnytt. 19.02 Radioteatteri esittää: Luutnantin sydän, osa 2/3. 10.40 Kulmakivi. 22.15 Suomen huutokauppakeisari. 04.20 Kokkaushaaste. 20.30 Robinson. 01.24 Snooker: International Championship. 18.02 Radio Suomen Ilta. 00.45 Pohjoisen valtatien pelastajat. 08.35 Miehen puolikkaat. 23.40 Ekonominyheterna. 13.30 Upea lihava elämäni. 00.00 Murder in the Heartland. 16.00 Euroopan insinööri-ihmeet. 04.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.14 Moottoriurheilu: Rally Raid: MM-sarja, Marokko. 19.00 Miehen puolikkaat. 18.30 Oddasat. 18.30 Sverige idag. 17.00 Sydneyn lentokentällä. 11.05 Museoiden mysteerit. 06.50 Aamuhartaus. 15.41 Moottoriurheilu: Rally Raid: MM-sarja, Marokko. 22.00 Rillit huurussa. 14.00 Come Home. 14.30 Haastattelussa. 16.00 Christian World News. 12.05 Äventyr på vinterfjället. 20.20 TV4 Vädret. 14.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.00 Politiikkaradio. 22.30 Forever young. 07.40 Autiotalojen aarteet. 13.20 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 13.50 Drömslottet. 16.07 Urheiluradio. 22.15 Jerusalem studio. Laittomien autojen takavarikoijat, MTV Sub klo 17.00. 19.50 Wheeler Dealers: Unelma-autot. 23.00 Tutankhamonin haudan kirous. 02.00 Raamatun kertomuksia. 12.40 Kokkaushaaste. 08.00 Maailman herkullisimmat ruoat. 06.50 Running Wild With Bear Grylls. 08.20 Maailman herkullisimmat ruoat. 14.00 Yle Uutiset. 07.10 Aamusoitto. FRII 06.00 Saarielämää. 22.45 Voimaa Sanasta. 16.05 Pyöräily: Superprestige, Niel. 11.00 Amispäiväkirjat. 18.50 Iltahartaus. RUOTSIN TV4 06.10 Hem till gården. 00.50 The rookie. 16.15 Rillit huurussa. 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 19.02 Apua sodan lapsille -tukikonsertti. 01.00 Uskosta totta. 18.30 Burgerimiehet Välimerellä. 15.55 Poliisikoirat. 17.05 Lainvalvojat Helsinki. 18.00 Efter fem. Sää. 17.00 Uutispodcast. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Salakuljettajat satimeen. 10.30 Tanssi kanssain, rukoushetki. 09.04 Muistojen bulevardi. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 00.40 Murha paratiisissa. 10.02 Koko Suomen Radio. 12.05 Kuosmanen Tulenkantajien jäljillä: Uusi luova aika. 14.30 Sinkkulaiva. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 20.00 Arvoitukselliset tutkimusmatkat. 18.45 Gold Rush Kultakuume. 09.06 Koko Suomen Radio. 17.35 Family Guy. 19.00 Egyptin kadonneet aarteet. 14.50 Miehen puolikkaat. 03.01 Kausikatsaus: Polkujuoksun maailmancup. 09.00 Mystiset muinaiskuolemat. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 21.31 Fia WEC, 8 tuntia Bahrain. 08.55 ELOKUVA ’Tis The Season To Be Merry. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.10 Harry Potter: Leipurivelhot. 08.07 Ykkösaamu. 07.05 Urheiluradio. 20.30 Glöd. 13.30 Ensitreffit alttarilla. Toimittajat Tapio Pajunen, Linda Pelkonen ja Antti Pilke vaativat vierailtaan vastauksia ja auttavat ymmärtämään, mistä politiikassa on kyse. 20.30 Radio Suomen Ilta. 07.25 Alaska: Viimeinen rintama. 08.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 21.00 Blue Bloods. 15.15 Moderni perhe. Suorana maanantaista perjantaihin. 01.40 Politikbyrån. 18.20 Nyhetstecken. 09.50 Panjo ja Kani. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.30 Alaskan jäälentokenttä. 01.05 Sisarvaimoa etsimässä. 20.02 Sää. 20.34 Kausikatsaus: Speedway Grand Prix. 15.00 Yökylässä Maria Veitola. 17.30 Matteuksen evankeliumi. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 23.10 Rapport. Brittiläinen tosi-tv-sarja.. 22.55 Midsomerin murhat: Syntisiä ja pyhimyksiä. 12.55 Paikka auringossa. 23.55 Tohtori Paise. 14.55 Koti koiralle UK. 07.50 Merisää. 14.35 Kauneusoperaatio helvetistä. 23.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 20.10 Vain elämää. 15.55 Yle News. 20.00 Kokkisota. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.17 Kulturnyheterna. 18.00 Kartanoiden kunnostajat. 06.35 Kökets middagstips. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. JIM 09.00 Petolliset. 18.30 Onko peli pelattu Darwin. 18.00 Remppa vai muutto UK. 08.00 Daydreamer. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 16.25 ELOKUVA Open By Christmas. 03.15 Kauneutta hinnalla millä hyvänsä. 11.56 Ratsastus: Maailmancup Lyon. 01.30 Murha paratiisissa. 03.50 Polkujuoksu: Kappadokia. 16.07 Faunin iltapäivä. 17.05 Family Guy. 23.00 Utrikesbyrån. 09.00 Simpsonit. 01.15 Muinaiset avaruusoliot. 09.00 Jerusalem studio. 04.10 Upea lihava elämäni. 01.35 Lainvalvojat Helsinki. 00.50 Family Guy. 04.39 Kausikatsaus: Speedway Grand Prix. 02.25 Sydneyn lentokentällä. 12.00 Huvila & Huussi. 10.40 Mökin rakentajat. Miia Lahti juontaa. 10.00 Melkein MENSA. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. 17.30 Husdrömmar. 16.20 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 23.15 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.00 Daydreamer. 09.15 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 22.56 Pyöräily: Superprestige, Niel. 21.00 Förrädarna. 02.10 Poliisikoirat. 14.10 Romuaittojen aarteet. 22.38 Kulturnyheterna. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 18.45 Uutiset. 14.40 Hundra procent bonde. 06.45 Superhamstraajat. 12.30 Simpsonit. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 06.30 Haaveena Hirsitalo. 21.00 Skärmfri på 100 dagar. 13.00 Yle Uutiset. 18.55 Där ingen skulle tro att någon kunde bo: Vinterstunder. SVT2 12.15 Agenda. Monipuolinen musiikkikattaus kevyestä jazzista etnoon ja popularimusiikkiin. 08.10 Miehen puolikkaat. 16.00 Huvila & Huussi. 15.55 Hemma igen. Toimittajana Jari Aula. 07.05 Lemmen viemää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Pyhä Henki tänään. 13.03 Forum. 09.02 Maantiepyöräily: Tour de France. 07.00 Morgonstudion. You can also keep up with the latest online updates from Yle News via Twitter and Facebook. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 08.00 Christian World News. 23.30 Jack Osbourne’s Night of Terror. 12.45 Merisää. 23.45 Pyöräily: Superprestige, Niel
Tällainen menettelyvirhe on Pohjanmaan käräjäoikeudessa erittäin poikkeuksellinen, kertoo käräjäoikeuden laamanni Pasi Kettula. Yksi luodeista oli kimmonnut asvaltista ja osunut pakaraan. RAVINTOLAN TAKAPIHALLA oli hetkeä aiemmin tapahtunut väkivallanteko, joka selitti oululaismiehen rajuja vammoja. Käräjillä kuultiin täysin erilaiset versiot elokuisten tapahtumien kulusta. Karlaisin mukaan syytetyn ei enää katsota yrittävän vältellä oikeudenkäyntiä, ja siksi hänet määrättiin heti vapautettavaksi odottamaan tuomiota, joka annetaan 27.11. VIIME VUOSINA Pohjanmaan käräjäoikeus on käsitellyt tukun asioita, jotka liittyvät vaasalaisyrittäjä Tommi Mäen talousasioihin. – Ohjelmaa rakennellaan samalla konseptilla kuin ennenkin. Hänelle vaaditaan vähintään yhdeksän kuukauden ehdotonta vankeutta koventamisperusteen nojalla. Pohjanmaan käräjäoikeus on tänä syksynä velvoittanut Mäen hoitamaan myös antamiaan takauksia. Todennäköisesti Viinijuhlat pidetäänkin Kokkolassa aiemmilta vuosilta tuttuna ajankohtana, eli viikko Kaustisen juhlien jälkeen. Viinijuhlat järjestettiin Kokkolassa ensimmäisen kerran vuonna 2021. OIKEUDEN on nyt ratkaistava, oliko ampuminen tahallista vai puolustautumista. Tapahtumahetkellä hän oli kolmen vuorokauden mittaisella vankilomalla. Osa tapauksista on edelleen käräjäoikeuden pöydällä. Kokkolan Viinijuhlien järjestäjänä on edellisvuosilta tuttu yhtiö, jossa omistajat ovat kuitenkin vaihtuneet. SINI SULKAKOSKI. Pakaraan tullut haava ulottui ihonalaiskudokseen. Järjestyksenvalvoja teki puristussiteen. POHJANMAAN käräjäoikeus on käynyt läpi useita muitakin tapauksia, joissa Tommi Mäeltä on peritty velkasaatavia. Oikeudessa kuultiin todisteena myös hätäkeskustallenne tapahtumahetkeltä. TAPIO LEHTINEN Viinijuhlat palaamassa Kokkolaan Entisen taustahahmon Tommi Mäen velkoja käsitellään vieläkin oikeudessa. Ravintolassa oli osapuolten kertomusten mukaan vallinnut hyvä tunnelma, mutta takapihalla tilanne äityi vakavaksi. Tallenteessa järjestyksenvalvoja puhuu miehen kädessä olleesta aseesta. Tänä syksynä Vaasan hovioikeus nimittäin palautti käräjäoikeuden käsiteltäväksi sovinnon Tommi Mäen ja kokkolalaisen yrityksen Ab Hire Rentals Finland oy:n kanssa. Nyt aikeissa on kuitenkin järjestää juhlat kesällä 2026, vahvistaa Niko Kymäläinen Nordic Live Productionsilta. Tästä syystä hovioikeus palautti asian uuteen käsittelyyn. Esimerkiksi syyskuussa Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Mäen maksamaan Oma Säästöpankille hoitamattomia laskujaan. Jalkaan syntyi myös valtimotukos, joka johti pitkään verenkiertohäiriöön ja hermovaurioon. Siksi myös oululaismiestä syytetään ampuma-aserikoksesta. Ampuja selitti, että luodit ottivat kimmokkeita asfaltista ja kaksi niistä osui vahingossa. Istunnon lopuksi käräjätuomari Johan Karlais käsitteli syytetyn vangittuna pitämistä. Syyttäjä vaatii ampujalle vähintään kolmen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta. Kyse on velkoihin liittyvästä kiistasta festivaaleille esimerkiksi lavaja tekniikkapalveluita tarjoavan Hire Rentalsin ja Tommi Mäen välillä. AMPUJA ILMOITTAUTUI parin päivän kuluttua itse poliisille ja vetosi hätävarjeluun. Siellä kokkolalaismies oli ampunut oululaismiestä lähietäisyydeltä 9 millimetrin pistoolilla oikeaan jalkaan. Järjestyksenvalvoja oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kyseessä oli pistooli. Kymäläisen mukaan juhlien ajankohdaksi oli kaavailtu heinäkuun puoltaväliä, mutta tuolloin Kokkolassa olisi samaan aikaan Kokkola Cup ja Kaustisella kansanmusiikkijuhlat. Nordic Live Productions oy:n entinen toimitusjohtaja Tommi Mäki ei ole enää tapahtumayrityksen toiminnassa mukana. Tommi Mäki oli molempien yhtiöiden toimitusjohtaja. Yhtiö kärsi talousvaikeuksista ja pääsi velkasaneeraukseen, mutta vuoden 2025 Kokkolan Viinijuhlat jäivät väliin. Hän suorittaa parhaillaan kahden vuoden vankeusrangaistusta ja hänen rikosrekisterinsä on 18 sivun pituinen. Mäki on ollut vastaajana myös muun muassa viime vuonna annetussa tuomiossa, jossa Pohjanmaan käräjäoikeus velvoitti Nordic Live Productionsia ja sen vastuuhenkilöitä hoitamaan maksamattomia laskuja eräälle tilapäisrakenteita vuokraavalle yritykselle. Syyttäjän mukaan molemmilla osapuolilla oli hallussaan luvaton ase. Tyttöystävä kyykistyi miehen pään viereen. Katariina Poranen Nordic Live Productions oy suunnittelee parhaillaan vuosittaisten Viinijuhlien palauttamista Kokkolaan. Ampuja kiisti asianajajansa välityksellä kaikki korvausvaatimukset. Sen lisäksi hän oli laukonut kolme kertaa miehen läheisyyteen. Hän kaatui kadun reunaan pysäköidyn auton viereen. Jos oikeus kuitenkin katsoo hänet syylliseksi, korvauksia tulisi sovitella vähintään puoleen, koska vastapuolen oma toiminta vaikutti tilanteen syntyyn. Kahden osuman aiheuttamat vammat olivat vakavat: jalkaan osunut luoti oli aiheuttanut valtimovamman, leikkaushoitoa vaatineen verenvuodon riskin ja reiden alaosan pirstaleisen murtuman. Sisäsataman Terassi asetettiin konkurssiin viime huhtikuussa. Tähän pistooliin palattaisiin vielä oikeudenkäynnissä. Oululaismies kiisti jyrkästi kantaneensa asetta mukanaan. marraskuuta 2025 20 // UUTISET Kuka veti aseen esiin ensin. päivänä kokkolalaisen ravintolan takapihalle johtavalta käytävältä hoippui Pitkänsillankadulle oululaismies, joka vuoti verta pahasti. Tätä väitettä kuitenkin horjutti oikeudessa todistajana kuultu järjestyksenvalvoja, jonka mukaan oululaismies makasi jalkakäytävällä ja hänen vieressään oli pistooli. Juuri ennen poliisin saapumista tyttöystävä sujautti pistoolin vaatteisiinsa. Ne koskevat Sisäsataman Terassi oy:tä ja Nordic Live Productions oy:tä. Kettulan mukaan virhe on johtunut inhimillisestä erehdyksestä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 11. Tapio Lehtinen Elokuun 22. Riidatonta on, että kokkolalaismies ampui useita laukauksia oululaismiestä kohti ja kaksi niistä osui. Vuonna 2024 yksi Kokkolan Viinijuhlien vetonauloista oli Spice Girlsyhtyeestä tuttu Melanie C. Hänen mukaansa oululaismies oli vetänyt pistoolin esiin ensin ja osoittanut häntä aseella, minkä vuoksi hän puolustautui. Pitkänsillankadun ampumisesta epäilty mies peitti kasvonsa oikeussalissa valokuvaushetken aikana. Mies oli tajuissaan ja puhui kännykkäänsä samalla kun verenvuotoa yritettiin tyrehdyttää. Nyt tärkeintä oli saada miehen henki pelastettua. Tilanne alkoi nopeasti selvitä ja paljastui, että taustalla oli vakava ampumavälikohtaus. Hän oli viettänyt ravintolaillan kokkolalaismiehen kanssa samassa seurueessa heidän naisystäviensä kanssa. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeus oli aiemmin virheellisesti hyväksynyt Mäen ja yrityksen välillä tehdyn sovinnon ilman, että Hire Rentalsia olisi kuultu. UHRI VAATII kivusta, särystä ja muusta haitasta 26 000 euron korvauksia sekä henkisestä kärsimyksestä 7 000 euroa. Syytettyä on pidetty kiinni oikeudenkäynnin turvaamiseksi, jotta hän ei olisi voinut vaikeuttaa prosessia. Käräjäoikeudessa tapaus kuuluu sellaiseen summaaristen riita-asioiden joukkoon, joita oikeus käy läpi vuosittain yli 50 000 kappaletta. Se oli Nordic Live Productionsin tytäryhtiö. Omistajavaihdokset tapahtuivat, kun yhtiö pääsi velkasaneeraukseen. Oululaismies väitti oikeudessa, että järjestyksenvalvojan siirtämä esine ei ollut pistooli vaan puhelin. Pian hänen ympärilleen kerääntyi auttajia, muun muassa hänen tyttöystävänsä ja ravintolan järjestyksenvalvoja. Hänen katsotaan poistuneen laukausten jälkeen paikalta ja jättäneen vakavasti vammautuneen miehen ilman apua. Kesällä käräjäoikeus tuomitsi Mäen hoitamaan velkansa valtion omistamalle rahoitusyhtiölle Finnveralle. Hän piteli kädessään pistoolia, jonka järjestyksenvalvoja siirsi sivummalle