–?Maakaapelointiin ja linjojen tuomiseen metsistä teiden varsille siirrytään koko alueellamme, kertoo toimitusjohtaja Tuula Loikkanen. Sivu 11 Osittain siinä on jo onnistuttukin. Sitten tiet erkanivat. Petteri Orpon ministeriö laatii parhaillaan susien kannanhoitosuunnitelmaa. Hänen mukaansa salasanoja ei kannata ainakaan säilyttää paperilla työpöydällä. Sivu 2 KOLUMNI Anne Mattila Erityisesti arvostan edellä mainittujen miesten tekemään musiikkikasvatusta. Valiokunnan kaikki jäsenet eivät ole aiemmin käyneet ydinvoimalan suunnitellulla rakentamispaikalla. Niinistö huomautti maanpuolustuskurssin avajaisissa, että maanpuolustustahtoa kyllä riittää, mutta kysymys kuuluu, riittävätkö varat. Valiokunta haluaa silti kuulla osapuolia ennen lopullista kantaansa. Se tarkoittaa muun muassa kaksoispäivystystä kirurgian erikoisalalla, johtajaylilääkäri Sakari Telimaa kertoo. Kestotilattuna kotiin 0,74€ (sis. Tällä hetkellä Suomessa voi metsästää vain vahinkosusia Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla. Susien harkittu metsästys alkaa HELSINKI (STT) Suomessa ollaan sallimassa susien harkittu metsästys ensi tammikuussa. Vetytehdas valmistaa puhdasta vetyä vedestä elektrolyysin avulla, erottelemalla vedyn ja hapen toisistaan lipeää ja sähkövarausta hyväksi käyttäen. Sivu 3 KLO 14 +6 +6 KLO 8 +2 +0 PÄIVI KARJALAINEN Metsäjätti naurattaa teatterissa Janne (vas.) ja Pasi viettivät nuoruutensa vaneritehtaan varjossa Metallicaa kuunnellen. Tehtaan vihkiäisten yhteydessä esitellään myös Suomen ensimmäinen vetyauto. Ministeriöön on tulvinut palautetta pihapiireihin tulevista susista. HYVIN MONI EI HALUA Lounaskahvila Minnan myyjä Eeva Mäkinen tarjoaa kuittia jokaiselle ostavalle asiakkaalle. Tällä hetkellä suurteollisuusalueen aitojen sisällä työskentelee parituhatta ihmistä. MARRASKUUTA 2014 YLIVIESKA KOKKOLA lisuusalueella CABBin ja Yaran tehtaiden läheisyydessä. Pekkarisen mukaan juuri ennen valiokunnan mietinnön lopullista silausta tapahtuvalla vierailulla ei ole dramaattista merkitystä. Sivu 10 LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Muutos edellyttää lisätyövoimaa KP/JUKKA LEHOJÄRVI HALUATKO KUITIN. Woikosken vetytehdas on noussut vuoden sisällä suurteollisuusalueella jo toimineiden ilmakaasutehtaan ja hiilidioksidin talteenottolaitoksen yhteyteen. Sähköverkko vahvistuu ensi vuonna Ruotsalossa Pyhäjoella vielä viimeinen katsastus Outi Yli-Arvo (KP) Korpelan Voiman investointiohjelmaan kuuluu ensi vuonna muun muassa keskijänniteverkon maakaapelointityöt Kälviän Ruotsalossa, joka on osoittautunut sähkökatkoille herkäksi alueeksi. Sivu 6 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa valmistaudutaan päivystysasetukseen, jonka tavoite on parantaa päivystyshoidon laatua varmistamalla riittävät voimavarat ja asiantuntemus sairaanhoidon erikoisaloilla. –?Haluan korostaa että susi on rauhoitettu eläin. Lisäksi joissakin kunnissa voi yhden sosiaalityöntekijän vastuulla olla jopa yli 80 asiakasta. alv 10%) Riikka Sipilä KOKKOLA (KP) Kokkolassa vietetään keskiviikkona Ykspihlajan teollisuusalueen tuoreimman tuotantolaitoksen virallisia avajaisia. Maan palkkaratkaisut ovat suoraan sidoksissa siihen, miten maan vientialat vetävät ja menestyvät. Pekkarisen mielestä lisäydinvoima on periaatteessa tarpeen energiaomavaraisuuden takaamiseksi, mutta myös sen takia, että Suomi selviää päästövelvoitteistaan. Valiokunnan mietintö valmistuu tässä kuussa, jonka jälkeen Fennovoiman ydinvoimaluvan päivitys siirtyy eduskunnan päätettäväksi. Suunnitelman perusteella määritellään susien oikea lukumäärä eri puolilla Suomea. –?Haluamme olla median ja ihmisten tavoitettavissa, myös niiden, jotka ovat toista mieltä, Pekkarinen toteaa. KP/CLAS OLAV SLOTTE Sivu 5 Miksi Ruotsin julkinen talous pysyy vuodesta toiseen tasapainossa. Sivu 4 Mirja Niemitalo Eduskunnan talousvaliokunta käy ennen lopullista päätöstä viime hetken tarkastuksella tänään Pyhäjoella katsastamassa Fennovoiman ydinvoimahankkeen. –?Se ei minusta ole ihan sama asia ja toivon, että kotimaasta löytyy puuttuva rahoitus, Turunen toteaa. Valiokunnan perussuomalainen jäsen, kansanedustaja Kaj Turunen uskoo, että valiokunnan lausunto on myönteinen. Sivu 18 Juho Mäkelä KOKKOLA (KP) Monella menee sormi suuhun, kun pitäisi muistaa kaikki tietokoneella tarvittavat salasanat. Sivu 11 marras-joulukuun vaihteessa, jolloin asia tuodaan eduskuntaan. Sivu 2 www.kp24.?/ Kaikki Keskipohjanmaassa julkaistut elokuva- ja dvd-arviot löytyvät kootusti KP24:n kulttuurisivuilta. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan päätöksenteon hetki on LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON Lastensuojelussa useita epäkohtia Salasanan turva on hyvä muisti HELSINKI (STT) Lastensuojelussa on valvonnan yhteydessä huomattu useita epäkohtia, kertoo lupa- ja valvontavirasto Valvira. Nro 308 Suomen ensimmäinen vetyauto hurahtaa käyntiin keskiviikkona Kokkolassa Tiistai Vetytehdas juhlii vihkiäisiä Hinta 2,50€. Woikosken uusi vetytehdas sijaitsee Ykspihlajan suurteol- 11. Kotikin on astetta turvallisempi paikka, mutta parasta olisi tallettaa salasanat ja käyttäjätunnukset tietokoneelle salasanapankkiin. Tapaamisessa ovat mukana kunnan, seudun kehittämiskeskuksen, kunnanvaltuuston, Fennovoiman ja Pro Hanhikivi-liikkeen edustajat. Merkittävimmät ympäristöriskit vetytehtaalla liittyvätkin viranomaisen mukaan aina poikkeustilanteisiin. Woikosken kolmella tehtaalla on yhteinen valvomo ja yhtiön palveluksessa Kokkolassa työskentelee kaikkiaan yhdeksän henkilöä. Kuitti kelpaa kuitenkin vain harvoille, mikä on tyypillistä pienten ostosten kahvila-ravintoloissa. –?Ilman ydinvoimaa meidän on vaikea selvitä, hän toteaa. Maa- ja metsätalousministeriö tekee parhaillaan susien kannanhoitosuunnitelmaa. Sivu 15 Niinistö: Talous uhkaa puolustusta Presidentti Sauli Niinistö pitää puolustuksen rahoituksen turvaamista tärkeänä maan huonosta taloustilanteesta huolimatta. Kokkolan ammattikorkeakoulun IT-päällikkö Jarmo Kauppinen sanoo, että jo viidenkymmenen salasanan muistaminen tuottaa vaikeuksia. Siitä osoituksena se, että minun kaltainen, erittäin epämusikaalinen ihminen, jolla ainoastaan nimi viittaa laulamiseen, odottaa musiikkiviikkoja. Vetylaitoksella ei ole Aluehallintoviraston mukaan merkittäviä vaikutuksia ympäristöön, laitoksen pyöriessä suunnitellusti. Ministeri painottaa, että suden paikka ja koti on Suomessa metsässä, ei pihapiirissä. Vetylaitoksella ei synny käytännössä lainkaan prosessijätettä, ja tehtaalta viemäriin johdettavat jätevedet koostuvat lähinnä talous- ja saniteettivesistä. Hänen mukaansa taloudesta uhkaa tulla heikko kohtamme. Ei susia ryh- dytä kiiluvasilmäisesti vainoamaan, vaan susikannasta aiotaan huolehtia Suomessa, maaja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok) sanoo. Turusta askarruttaa edelleen niin ydinvoimalan rahoitus kuin ydinjätteen loppusijoitus. JOEL MAISALMI www.kp24.?/elokuvat. Ydinvoimalan kotimaiseksi omistukseksi ollaan hyväksymässä myös EU- tai Eta-lähtöinen rahoitus. Heidän tarinansa naurattaa ja itkettää Kokkolan kaupunginteatterin Metsäjätti-näytelmässä. Syy on perin yksinkertainen. Orpon mukaan näyttää siltä, että ihmiset ja sudet kohtaavat todella usein. Joissain tapauksissa on otettu huostaan lapsia, jotka olisivat tarvinneet psykiatrista hoitoa huostaanoton sijasta. Kokkolan ulkopuolelle lähteviä maantiekuljetuksia varten vety pakataan kaasupulloissa kontteihin, suurteollisuusalueella kaasu puolestaan kulkee putkea pitkin muille tuotantolaitoksille. Viime vuosien aikana Ykspihlajan suurteollisuusalueelle rakennettu kokonaisuus on Woikosken yrityshistorian suurimpia investointeja. Sillä tavoitellaan harmaan talouden vähentämistä. Esimerkiksi jopa kolmannes lastensuojelun tehtävissä toimivista sosiaalityöntekijöistä on epäpäteviä. Koko Kokkola Industrial Parkin alue kasvaa ja kehittyy alueelle saapuvien uusien tuotantolaitosten myötä. Kuitintarjoamislain takia yrityksissä on vuoden alusta lähtien pitänyt tarjota asiakkaalle kuitti ostotapahtuman yhteydessä
Erityisesti arvostan edellä mainittujen miesten tekemään musiikkikasvatusta. Ajautuminen sote-uudistukseen johtui siitä, kun kustannukset olivat kohonneet kriittiseen pisteeseen, jota ei näytä enää kyettävän kattaa kuin äärimäisyyksiin korotettavalla verotuksella. Ennakoin, että Etelärannan isot pojat eivät hyvällä katso kokoomuksen alamäkeä, vaan viheltävät pelin poikki ja nykyinenkin pääministeri palautetaan maitojunalla EU:hun. Tämä ei kaataisi suomalaista eläke- Anne Mattila anne.mattila@kpk.. Kilpeen on tullut tahroja, kaikki ei kuitenkaan ole itse töhrittyjä. Kun ajatellaan viime vuosien suurvaltapolitikkaa ja vaikkapa USA:n ja Kiinan toimia maailman luonnonvarojen suhteen, presidentin lainaamaa sanontaa voi laajentaa. Toimiva malli puolueettomuuspolitiikalle löytyy Sveitsistä. Se on rehdisti sanottava, ettei se ole mennyt, kuin Strömsössä. Hakusessa oli, että sote-uudistuksen pitää lisätä tuottavuutta eli hillitä kuntien sote- menojen kasvua laadusta tinkimättä. Talouden kasvu pysähtyi, elektroniikkateollisuus joutui vaikeuksiin ja työttömyysaste kasvoi. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. Me elämme viennistä, emmekä kaipaa venäjäpakotteiden lisäksi kinttupoluillemme uusia viennin esteitä. LUKIJOIDEN KUVIA Perhonjoki vielä avoimena. Varsinkin palvelualoilla kotimaisen kysynnän romahtaminen olisi kohtalokasta. Viimeksi se tehtiin Finnairilla. Talouden pudotuspeleissä ei lopputulosta voida peukaloida pelkillä maan sisäisillä toimilla. Näiden miesten innosta ja osittain myös kyvystä tehdä yhteistyötä, alueellamme saadaan nauttia harvinaisen korkeatasoisista musiikkiesityksistä. Uudistus on tärkeä. Helsingin yliopiston tutkijat ovat verranneet Suomen tilannetta Japaniin. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Samapa tuo, kokoomus maksaa viulut kannatuksen kuivumisena. On ollut kuoltava, vaikkei tullut koskaan eläneeksikään. Joka tässä kohtaa viittaa vastaväitteessään talvisotaan, hänen kannattaa tutustua tarkemmin sen taustoihin. Kaikille niille kysymys, joilla on tieto siitä, että oli sovittu myös muusta kuin soten järjestämisestä viidellä alueella. Eläkemaksujen ohella palkkoja voitaisiin alentaa mutta vastaavasti myös tuloveroprosenttia pudottaa niin, että ostovoima ja kotimainen kulutus säilyisivät. Kihisen innosta jo kesällä, kun saan kuulla musiikkiviikkojen esiintyjistä. Luonnonkatastrofit voivat iskeä myös suurkaupunkeihin. Neulanpistopolitiikka pahentaa asemaamme Luonnosta ei voi poistua Presidentti Sauli Niinistö puhui 10.11. Nimellä kirjoitettaessa kirjoitusten maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Tapani Tirilän neuvoilla valitsen konserttilautaselta itseäni miellyttävän musiikin lisäksi aina vähintään yhden konsertin, joka ei kuulu edeltä suosikkeihini. Meillä riittää toistaiseksi ” Talouden pudotuspeleissä ei lopputulosta voida peukaloida pelkillä maan sisäisillä toimilla. Edellinen kasvun vuosi oli 2009, sen jälkeen Suomen talous pysynyt paikallaan tai taantunut. ANDERS BJÖRKLUND/KOKKOLA Mikä sotessa faktaa. Yleinen palkankorotuslinja on sidottu vientialojen menestykseen. Kirjoittaja työskentelee Ylivieskan toimituksessa. Ajattelen, että pitäähän sitä ihmisen kuulla kerran elämässään Jari Sillanpäätä ja vastaavia livenä. Ylimielisyys ja Nato-intoilu soveltuu huonosti täkäläiseen tyyliin, eivätkä tilannetta paranna ajattelemattomat tokaisut. Sailaksen toive oli, että Euroopan ja maailman tapahtumat joutaisivat jo kääntymään valoisemmaksi, antamaan uskoa tulevaisuuteen. Mutta kaikille hirmuhallitsijoille ei historian kuluessa kuitenkaan pelkkä luonnonlakien hirvittävä julmuus ole riittänyt, vaan on pitänyt keksiä ihmisille vielä lisää kärsimystä hirvittävän julmalla toiminnallaan, esimerkiksi väki- vallalla ja sodilla. Jos tämä yritys menee pieleen, siitä tullee kaikkien aikojen kallein ja byrokraattisin uudistus, joka ei kykene takaamaan palveluita kattavasti läpi maan. Musiikkiviikot vedastaan syksyn kolmen synkimmän viikon aikana läpi, mutta Haapavesi Folk on ripotellut tarjontansa ympäri vuoden. 2 TIISTAINA 11.11.2014 KESKIPOHJANMAA LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Nosti itsensä tukasta Brysselin herrahissiin turvaan. Toivon niiltä, jotka muuta kertovat, rehellisiä vastauksia siihen, mitä ja mistä puolueiden puheenjohtajien kesken sotesta sovittiin. Kun rahan arvoa ei voida keinotekoisesti yhteisvaluutta eurossa muuttaa devalvoimalla, ainoaksi keinoksi jää tämä sisäinen devalvointi eli palkkojen alentaminen. Esko Korhonen SIEVI Hallituksen toilailut Mitä jää käteen nykyhallituksen toilailusta. Lähetä viesti numeroon 13525. Aiheuttavat jo liikaa kärsimystä. Leo Kronqvist PEDERSÖRE Viime aikoina kokoomusta on syytelty sote-asian sabotoinnista liki kalkkiviivoja. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. . Lopetetaan mutu-tiedon levitys. Julmiin luonnonlakeihin kuuluvat hirvittävät sairaudet ovat monilla alkaneet ”kummitella” jo varhain nuorena- kin niin, että elämä on monilla saattanut sairauksien vuoksi jäädä elämättä. Päinvastoin voimapolitiikka – siis vieraiden sotavoimien hankkiminen Suomeen – tekee Suomesta Venäjän ennalta ehkäisevän ensiiskun kohteen. Tähän käytetään apuna kuntien val- tioapujen leikkausta eli suoranaista kiristystä. Kaikkein vaarallisinta Suomelle on nojata voimaan suhteissa Venäjään. www.kp24.. EU-jäsenyyden myötä on puolueettomuuspolitiikka ”heitetty ikkunasta ulos”, pääministeri Stubbia lainaten. Lasken kokoomuksen ansioksi, että sote tuotiin tällä hallituskaudella agendalle. Pärjäsimme pitkään viime sotien jälkeen pakon edessä luodulla puolueettomuuspolitiikalla, joka ei perustunut haavekuviin vaan tosiasioiden tunnustamiseen. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.?/mediaopas TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Pääkirjoitustoimittaja Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla PÄÄKIRJOITUS KOLUMNI Työllistämisen kynnys alas S uomen kilpailukyvyn pitäisi olla kaikilla mittareilla kunnossa. 020 750 4400 vaihde puh. Ihminen kuuluu luontoon vielä kuoltuaankin. Japani oli maailman johtava talousmahti ja maailman kilpailukykyisin maa juuri ennenkuin sen talous sakkasi. Näitä asioita korosti perjantaina myös Nivalan Teollisuuskylän 40-vuotisjuhlassa puhunut ex-valtiosihteeri Raimo Sailas, Nivalan poika. Mutta eihän luonnosta voi poistua. Ei ilmeisesti muuten kuin että on myös yksityisiä toimijoita. Millä kustannustehokkuutta voidaan vertailla. Itse hän teki ”Munchausenit”. Huvittavaa on, että hän on nyt haastattelussa toi esille ”sixpäckinsä” vaikeudet, mutta syyllinen kaikkeen oli hänen mielestään kansa, joka äänesti väärin. On siis kai uskottu virheellisesti, että luonnosta muka voisi poistua. Jo tuolloin päätän, mihin konsertteihin tänä vuonna ainakin osallistun. ALAJÄRVI Jotkut ovat kenties yrittäneet paeta julmia luonnonlakeja esimerkiksi suurkaupunkeihin. KARI UUSIPORTIMO/KANNUS Pyryn jälkeen. Suomen itsenäisyys ja puolueettomuus ovat paras tae maamme rauhalle ja turvallisuudelle. Näki, että valtiolaiva vuotaa. Näin on esimerkiksi kotipaikkakunnallani Oulaisissa, jossa pyörähti käytiin viimeinen viikko lokakuussa alkaneista Oulaisten Musiikkiviikoista. Luontoon eli sen julmiin lainalaisuuksiin kuuluminen on siis eräänlainen pakkopaita. Sailaksen linjoilla oli myös Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju. Napoleon varoitti, että ”kannattaa välttää neulanpistoja, koska niitä voi seurata kanuunan kuulia”. Miksi Ruotsin julkinen talous pysyy vuodesta toiseen tasapainossa. Puolueettomuuspolitiikka on yksinkertaista. Me elämme viennistä, emmekä kaipaa venäjäpakotteiden lisäksi kinttupoluillemme uusia viennin esteitä. Kumpa julmasta luonnosta, sen ”pihtien puristimesta”, olisikin mahdollista poistua. Valtio ei ole palkkaratkaisun osapuoli toisin kuin meillä. Tällainen työmarkkinapolitiikka ei rasita julkista sektoria. Kaikki riippuu siitä, miten Suomessa tuotettu tavara käy kaupaksi maailmalla. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, tällöin kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Jotta pärjättäisiin, on luovuttava viholliskuvan rakentamisesta ja neulanpistopolitiikasta. P Molempien miesten alulle panemat tapahtumat ovat lähteneet liikkeelle lähes nollabudjetista. Syy on, ettei talous vain kasva. He eivät tunnu ymmärtäneen, että jo pelkät hirvittävät luonnonlait ovat aivan liian julmia ja kärsimystä aiheuttavia sekä ihmisille että eläimille, jotta niitä voisi hyväksyä. järjestelmää mutta lisäisi entisestään kilpailukykyä. Tämä sopimusjärjestelmä takaa, ettei työmarkkinoilla päästä syömään enemmän kuin on tienattu. ammattitaitoista työvoimaa ja sitä on mahdollisuus kouluttaa uudelleen tunnetusti laadukkaalla suomalaisella koulutusjärjestelmällä työelämän tarpeita vastaavaksi. EU-Suomi ei ole itsenäinen eikä puolueeton. Sote-soppa paloi pohjaan, kun oli turhan monta uusavutonta kokkia kiireellä rustaamassa uusia hallintohimmeleitä, eikä yhteisymmärrystä löytynyt edes siitä, mihin pyritään. man hädän tullen sitä ei mistään muualtakaan tule. Kuntauudistus läsähtää omaan mahdottomuuteensa. Suomi oli 1930-luvulla nimellisesti puolueeton, mutta tuohon puolueettomuuteen ei itänaapurissa luotettu. Ilman entistä musiikinopettajaani tai ehkä pitäisi sanoa musiikkikasvattajaani Tapani Tirilää meillä tuskin olisi kuultavana joka syksy erittäin monipuolinen ja tasokas kattaus erilaisia musiikin tyylisuuntia. Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Kuuluisuuksien konsertteihin menen lähinnä yleissivistyksen vuoksi. Kuvaavaa EU-Suomen nykytilalle on, että puolueettomuudesta luopuminen on pääministerille ylpeyden aihe. Suomen kohtalonkysymys on pärjätä suuren naapurimaansa kanssa. Niinistö kertoi puheessaan venäläisestä sananlaskusta, jonka ”kasakka ottaa sen, mikä on löysästi kiinni”. Jostain syystä hänen ministe- rivalintansa osuivat tuttuihin, mutta aika kokemattomiin naisiin, kun sai itse valita. Jos sopimuksesta jotkut ovat levittäneet paikkansa pitämätöntä tietoa, heidän syytä esittää julkinen anteeksipyyntö väärän tiedon levittämisestä. Lisää yhtäläisyyksiä löytyy myös maiden julkisen velan kasvusta ja vanhenevasta väestöstä. Muistetaan ensi kerralla. Mutta suurkaupungitkin kuuluvat luontoon ja sen julmien lakien alaisuuteen. Tässäkin edellinen pääministeri Katainen suojasi itsensä pistämällä nuoren kuntaministerin etulinjaan ja ottamaan haukut vastaan. Julmat, epäinhimilliset luonnonlait pysyvät kyllä kaiken aikaa ”vieraanasi”, liiankin liki, ja nujertavat ennen pitkää jokaisen. Maailman talousfoorumi on arvostanut Suomen Euroopan kilpailukykyisimmäksi maaksi, myös 2012 Suomi oli kärjessä. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Oli sovittu tuottamistavasta, julkisen sektorin maakuntakohtaisesti järjestetyistä palveluista ja että kun sote siirretään kunnilta pois, pikkukuntien rahat riittävät muiden palveluiden tuottamiseen, eikä kuntia tarvitse yhdistää. Tiedossa vuosikymmenten ajalta on, ettei julkinen sektori ole kyennyt vastaamaan palveluiden saatavuudesta ja osin ei myöskään laadusta, eikä estämään pilvii kohonneitas kustannuksia. Koska viennin osuus taloudessa on meille niin tärkeä, taloudenpitoa ja palkkaratkaisuja kannattaisi miettiä myös pitemmälle tulevaisuuteen. Vaikeus on asenteissa ja oman aseman ymmärtämisessä. Työnantajalle työeläkemaksu on palkan jälkeen suurin sivukulu. Tiet, satamat ja lentokentät takaavat, että vientituotteet saadaan tarvittaessa nopeasti maailmalle. Maan palkkaratkaisut ovat suoraan sidoksissa siihen, miten maan vientialat vetävät ja menestyvät. Jo antiikin ajan historiankirjoittaja Thukydides kirjoitti peloponnesolaissodista, että ”suuret valtiot tekevät mitä tahtovat ja pienet kärsivät niin paljon kuin niiden on pakko”. Jos siihen on syy se, ettei ole pidetty oppositiopuolueiden kanssa yhteisesti sovitusta kiinni, kokoomuksen syyttelyyn on perusteet olemassa. Monopolillle on ominaista kilpailun puuttuminen ja liian vähäinen tuotannon määrä epäluonnollisen korkeaan hintatasoon verrattuna. Siihen on olemassa perusteet. Tuota voimaa ei pienellä Suomella ole ja suurim- Filosofi Rousseaun tunnettu lausuma on: ”Palatkaamme luontoon”. Vuosien saatossa ne ovat kasvaneet ja jalostuneet huikeiksi tapahtumien ketjuksi. Arvelenpa, että Haapavedellä tilanne olisi myös toinen ilman musiikinopettaja, kapellimestari Timo Hannulan innostusta folk-musiikkiin. Kauko Palola Jokainen kunta tarvitsisi oman tapanitirilänsä ienten paikkakuntien kulttuuritarjonta on perin niukka, ellei sinne satu joku omasta taiteenalastaan innostunut kulttuuripersoona, joka on valmis tekemään käytännössä talkoilla rahassa mittaamattoman arvokasta työtä asian eteen. Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Hän esitti viime viikolla Helsingin Sanomien kolumnissaan, että työvoimakustannuksia voitaisiin alentaa pudottamalla työeläkemaksua tilapäisesti 3-5 prosenttia. Voit lähettää mielipiteen sähköpostilla: osoitteeseen mielipide@kpk.. Kaikki riippuu siitä, miten Suomessa tuotettu tavara käy kaupaksi maailmalla. maanpuolustuskurssin avajaisissa. Syy on perin yksinkertainen. Kun kerran kilpailukyky on kunnossa niin miksi talous laahustaa, valtionvelka jatkaa kasvamistaan ja työttömiä on yhä enemmän. Ihminen kuuluu kaiken aikaa luontoon ja sen hirvittävän julmiin lainalaisuuksiin, on osa luontoa, halusipa tai ei. Mikäli näistä on yhteisesti sovittu ja sopimus on olemassa, niin jatkakaa syyttelyä. IRMELI ANNANOLLI/KANNUS Paavo Peltola KÄLVIÄ. Jatkossakin Suomen on mahdollista pärjätä hyvin Venäjän naapurina. Pelkät hirvittävän julmat luonnonlait ovat jo liikaa. Ihmisten elämä on ollut jo niiden vuoksi kautta historian niin julmaa ja kurjaa. Seuraaja Stubb valittiin äänivyöryllä, mutta kun kuherrusaika oli ohi, ilmeni, että ohut kokemus Brysselin seurustelukerhoissa ja muissa kivoissa paikoissa ei riittänyt tehtävään parsia edeltänsä tekemisiä. Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen pj. Luonnosta ei voi myöskään vieraantua. PASI RAHIKAISEN PILAPIIRROS Joutsenpariskunta poikasineen. KP24.?-sivustolla osoitteessa www.kp24.?/mielipide. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Lukijoiden kuvia voi lähettää sivuille sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Ministerit hakevat turhaan porsaanreikiä laista, jotta kuntien vastarinta saataisiin murretuksi. Toisaalta, ulkoisen kilpailukyvyn nostotalkoissa on varottava romahduttamasta kotimaista kulutusta. Meillä valtiolle on aina langennut maksajan rooli. MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide. TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Miksi nämä hirmuhallitsijat, jotka valitettavasti jokseenkin sataprosenttisesti historian kuluessa ovat olleet miehiä – häpeällistä kyllä miehille (naisia ei hirmuhallitseminen tunnu juuri koskaan kiinnostaneen). Suomessa romahtivat metsäteollisuus ja viimein myös Nokia. Siitä osoituksena se, että minun kaltainen, erittäin epämusikaalinen ihminen, jolla ainoastaan nimi viittaa laulamiseen, odottaa musiikkiviikkoja. Vientiteollisuuden alat määrittelevät kustannustason, julkinen sektori ja muut alat tekevät työehtosopimuksensa tämän mukaan
Suzukin voit. Asiakas saa Superkaskoon 70 % bonuksen heti. 25 537 € SX4 S-Cross on kesäisellä kestopäällysteellä tyylikäs, taloudellinen ja loistavasti varusteltu tilava perheauto, joka haastaa kilpailijansa kaikissa ominaisuuksissa tarjoten samalla annoksen crossover-urheilullisuutta. Kumisevalaisten ilmeet olivat pettyneitä, mutta taistelutahtoa tuntui vielä olevan: yksityiskoulutoiminnasta otetaan selvää ja miksei myös kotiopetuksen mahdollisuuksista. Boliden Kokkola on uusinut prosessiaan rakentamalla hopean talteenottolinjan ja Freeport Coboltin yhteyteen on noussut uusi patterikemikaalitehdas. Se on jo kesällä pyytänyt lausuntoja ja vastineita valituksista. Suurteollisuusaluetta onkin esitelty säännöllisesti erilaisil- le opiskelijaryhmille ja oppilaitoksille. Suurteollisuusaluetta ryhdyttiin alun perin rakentamaan kemian- ja metalliteollisuuden tarpeisiin, Kemiran ja Outokummun tehtaille. MB-Mobile Heinolankaari 1, KOKKOLA www.mb-mobile.. 0€ TAKUU 3 V TAI 100.000 KM Suzuki SX4 S-Cross 4WD -mallisto alkaen: SX4 S-Cross 1,6 VVT 4WD GL+ 5MT autoveroton hinta 19 530 + arvioitu autovero 5 407,19 + tk 600 = kokonaishinta 25 537,19 €. KP/CLAS OLAV SLOTTE myös työpaikat ovat säilyneet, toiminnanjohtaja Ville Honkala Kokkolan suurteollisuusalueyhdistyksestä sanoo. 020 7571 250, Huolto puh. Ponnella haluttiin kunnioittaa kylän idearikkautta, sillä viime viikkoina kumisevalaiset ovat tehneet muun muassa esityksen yksityiskoulun perustamisesta sekä koulurakennuksen ostamisesta ja vuokraamisesta jatkossa koulukäyttöön. 5,9 l/100 km, CO2-päästöt 135 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. asti ja koskee uusia asiakastilauksia. Talvipaketti 195 € 1 800 € Etusi jopa Sis. Koulun sulkeminen hyväksyttiin 16 äänellä. UUTISET 3 KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 11.11.2014 Työpaikat säilyy, vaikka nimet muuttuu Yrityskaupat ja uudet teollisuuslaitokset muokkaavat suurteollisuusaluetta Riikka Sipilä KOKKOLA (KP) Ykspihlajan suurteollisuusalueelle, Kokkola Industrial Parkiin (KIP) ajelee töihin päivittäin parituhatta ihmistä. Suzuki SX4 S-Cross 4WD, alk. Ekokem on jättänyt hallintooikeudelle myös omia vastineitaan ympäristöluvasta jätetyistä valituksista. –?Tehdasalue sinänsä ei ole mikään este tai ongelma äänitöille, studiotilat kun rakennetaan aina erillisinä. Valoisat näkymät Suurteollisuusalueella on tarvittu viime vuosina paljon uutta työvoimaa, suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. . Ykspihlajan suurteollisuusalueelle kaavaillun käsittely- ja kierrätyskeskuksen rakentaminen näyttää siirtyvän vuosi toisensa jälkeen. Pontta puoltaneet näkivät, että on oikein antaa kylälle vielä kahdeksan kuukautta lisäaikaa tuoda esille perusteltuja ehdotuksiaan säästöistä. KIP kasvaa ja kehittyy KIPin teollisuusalue kehittyy jatkuvasti, eikä pelkästään alueelle saapuvien uusien yhtiöiden takia. Kokkolassa ei ole jouduttu juurikaan painimaan työvoimapulan kanssa, ainakaan samassa mittakaavassa kuin muualla Suomessa tai Euroopassa. Välillisesti teollisuusalueen työpaikat vaikuttavat useiden tuhansien kokkolalaisen ja kaupungin lähiseutujen ihmisten elämään. vaihdanelivetoon.fi Kumisevan koululle loppu ja toivo Elina Nuolioja HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunginvaltuusto päätti sulkea Kumisevan kyläkoulun ensi syksynä, mutta liki samaan hengenvetoon hyväksyttiin ponsi, jolla kylälle annetaan vielä mahdollisuus pelastaa koulunsa lakkautuskohtalolta. 1945 Rikkihappotehdas ja Superfosfaattitehdas aloittavat . Seitsemisenkymmentä yritystä tukee teollista tuotantoa esimerkiksi huolehtimalla tehtaiden kunnossapidosta ja turvallisuudesta tai tuottamalla tehtaille erilaisia laboratorio- ja testauspalveluita. Valituksensa jättivät Ekokemin lisäksi Woikoski Oy, Etelä-Pohjanmaan ely-keskus, Kokkolan kaupunki ja Kokkolan rakennusja ympäristölautakunta, Kokko- Parhaillaan valitukset ovat Vaasan hallinto-oikeuden käsiteltävinä. 1960-luku Outokumpu käynnistää koboltin ja sinkin tuotantoa, oma voimalaitos . Aika pitkään kestää ennen kuin intensiivinen vaihe alkaa. Aivan kaikissa nimenmuutoksissa ei tahdo pysyä mukana, sillä uusia yrityskauppoja solmitaan jatkuvasti. . Nokian 8 nasta- tai kitkatalvirenkaat kevytmetallivanteilla*, sisäpistoke + puhallin 1400W + lohkolämmitin, asennettuna! Tarjous on voimassa 31.10. SUZUKI SX4 S-CROSS. Vastaesityksenä esitettiin lakkautettavaksi Väliojan koulua, joka oli uhan alla kaksi vuotta sitten Kumisevan sijaan – vastaesitys sai kuusi ääntä. 1990-luku Outokummun tehtaista Outokumpu Kokkola Zink, OMG Kokkola Chemicals ja Fortum . Viisi valtuutettua äänesti tyhjää. Pontta vastustaneet linjasivat, että päätös jättää koulun kohtalon roikkumaan edelleen löysään hirteen ja on kohtuutonta vaatia kyläläisiä rehkimään suuren säästörei’än täyttämiseksi. Ykspihlajan teollisuustyöpaikkojen määrä on viime vuodet pysynyt suhteellisen vakaana, yrityskaupoista ja yhtiöiden erilaisista omistusjärjestelyistä huolimatta. 1970–1980 Rikkihappo Oy Kemiraksi, tehdasalue kasvaa voimakkaasti . FAKTARUUTU: TEOLLISUUSALUEEN SUURTEN HISTORIAA . . –?Valitimme muun muassa vaadituista kenttärakenteista. 8,35 snt/puh + 17,7 snt/min (alv 24%). EU-yhd. KP/JUKKA LEHOJÄRVI vaikuttavat niihin, Mikko Saarinen sanoo. Nyt se odottaa vuoroaan päästä istuntoon, kertoo esittelijänä toimiva määräaikainen hallinto-oikeustuomari Riikka Mäki. KIPissä yritysten kirjo vaihtelee yhden miehen nyrkkipajoista monta sataa ihmistä työllistäviin kansainvälisiin pörssiyhtiöihin. Kun keli huononee, SX4 S-Cross paljastaa kyntensä – edistyksellisen AllGrip-nelivetojärjestelmänsä (Auto, Sport, Snow ja Lock) ansiosta se on täysin omaa luokkaansa. Yritysten seasta löytyy myös yllättäjiä: Kemiran vanhassa puuverstaassa on puolenkymmentä vuotta toiminut H5 Film Sound, jossa tehdään äänitehosteita niin kotimaisiin kuin ulkomaisiin elokuviin. Studio on kuin huone huoneen sisällä, täysin eristetty tiiliseinistä, kertoo yrityksen omistaja, foley-taiteilija Heikki Kossi. Kokouksessa oli historiallisen suuri yleisö, yli puolensataa ihmistä. Alueella toimivista yhtiöistä kymmenkunta valmistaa metalli- tai kemianteollisuuden tuotteita maailmalle myyntiin. 20 äänellä hyväksytty ponsiesitys antaa Kumisevan kylälle vielä näytön paikan: jos kyläläiset keksivät ensi kesään mennessä, miten saadaan aikaan 150?000 euron säästö, koulu voisi jatkaa toimintaansa. Se menee varmaan ensi vuoden loppupuolelle. Niitä jätettiin kaikkiaan 11, mutta tällä hetkellä ne makaavat hallinto-oikeuden hyllyllä odottamassa käsittelyä. Ekokemin käsittelylaitoksista vastaava johtaja Mikko Saarinen kertoo, ettei tarkkoja rakentamissuunnitelmia tehdä nyt. –?Yritysmaailmassa on varsin tavanomaista, että yhtiöiden nimet muuttuvat, mutta onneksi KIPin alueella yritysten toiminta on kuitenkin jatkunut ja näin Kokkolassa sijaitsee Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemian keskittymä, jonka pinta-ala on noin 700 hehtaaria. Automyynti puh. Osa Kemiran vanhoista tiilirakennuksista alueella on suojeltu, ja uusia rakennuksia on noussut aina tarpeen mukaan, kun prosessit ja laitteet ovat kehittyneet. Lisäksi liikennevakuutukseen on mahdollista saada 75 % bonusoikeus, joka tarkistetaan vakuutuksen myöntämisen yhteydessä. *Swift 4x4- ja SX4 X-Overmalleissa teräsvanteilla. Summa vastaa kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaan kirjattua koulun sulkemisesta syntyvää säästöä. –?En ole ehtinyt perehtyä vielä valituksiin, vaan ne odottavat tuolla hyllyllä vuoroaan. 2000-luku sinkintuotanto Bolidenille, Kemiran lannoitetuotanto Yaralle ja hienokemikaalit KemFinelle, Fortumista Kokkola Power, KIP Infra ja KIP Service aloittavat . Olemme hoitaneet kuulemiset ja viimeisetkin vastaukset on saatu. Käsittelyalueen jätekentälle vaadittiin tuplarakenteita, jotka mielestämme voivat olla ympä- ristölle enemmän haitaksi kuin hyödyksi. –?Odotamme hallinto-oikeuden päätöstä. Koemme hankkeen edelleen tärkeäksi ja uskomme sen tarpeeseen alueella. Uusiin Suzuki-autoihin Folksam Superkasko Folksam Superkasko 0 € ensimmäiseksi vuodeksi. Hän arvioi, että istunto venyy ensi vuoden loppupuolelle. Vuoden käsittelyaika Ekokem Palvelun johtaja Mikko Saarinen kertoo, ettei teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskuksen tarkkoja suunnitelmia voida tehdä vielä. Tarjous on voimassa 31.10. Viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana teollisuusalueelle on investoitu yhteensä noin 350 miljoonaa euroa, summasta kolmanneksen ovat kuitanneet suuret kemian- ja metalliteollisuuden tekijät. Woikoski on puolestaan rakentanut teollisuusalueelle ilmakaasutehtaan, hiilidi- oksidin talteenottolaitoksen ja vetytehtaan. Myös Ekokem Palvelu on valittanut Länsi- ja Sisä-Suomen avin keväällä antamasta ympäristölupapäätöksestä. Siinä on myös mäkilähtöavustin, ESP-ajonvakautusjärjestelmä, 7 turvatyynyä sekä viiden EuroNCAP-tähden turvallisuus. – Tulijoita on ollut oikein mukavasti, mutta ainahan teolli- suustyö voisi nuoria kiinnostaa enemmänkin. Molemmat valtionyhtiöt ovat sittemmin jakautuneet useammiksi eri yhtiöiksi, mutta edelleen Kokkolassa tehdään sinkkiä ja kobolttipulvereita sekä hienokemikaaleja lääkeja rehuteollisuuden tarpeisiin. Ensi vuodeksi on jo sovittu neljä tutustumispäivää, joiden aikana opiskelijat saavat perustiedot alueesta ja sen yrityksistä. NELIVETO VAKIONA. Uusia rakennuksia KIPin alueella korjataan koko ajan olemassa olevaa rakennuskantaa ja rakennetaan uutta. –?Asia on tullut vireille. www.suzuki.fi Hetkinen . 020 7571 256 Puh. Suomen säätä et voi valita. Tänä vuonna esimerkiksi teollisuuden kunnossapitoon keskittyvä Maintpartner myi kolmisenkymmentä henkeä työllistävän ympäristö- ja elintarvikelaboratorionsa kansainväliselle Eurofi ns Scientific -konsernille. Se on seuraava etappi ja sen valmistuttua arvioimme uudelleen tilannetta. Suzuki on aina neliveto ja Suomessa yliveto. Toki teemme suunnitelmia, mutta moneen asiaan voi tulla vielä muutoksia, jotka lan Kalastajain Seura, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, Ykspihlajan pienkiinteistöyhdistys ja Ykspihlajan koulun vanhempainyhdistys sekä kolme yksityishenkilöä. mennessä tehtyihin uusiin asiakastilauksiin ja edellyttää, että superkaskon ohella otetaan Folksam Liikennevakuutus. Mäki arvelee, että hallinto-oikeudessa istunnossa on mukana kaksi juristia ja todennäköisesti kaksi asiantuntijatuomaria. KIP on kuitenkin ollut etuoikeutetussa asemassa verrattuna esimerkiksi Saksassa tai Englannissa sijaitseviin vastaaviin suurteollisuusalueisiin, eli teolliset työpaikat kiinnostavat edelleen alueemme koulutettuja nuoria, Ville Honkala sanoo. 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuh. hinta: Lankapuh. 2010-luku rikkihappotehdas Bolidenille, OMG:stä Freeport Cobalt, KemFinestä CABB, Woikosken vety- ja ilmakaasutehtaat käynnistyvät Valitukset pölyttyvät ainakin vuoden Ekokemin ympäristölupa jämähti hallinto-oikeuteen Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Ekokem Palvelu Oy:n Kokkolan teollisuusjätteen käsittely- ja kierrätyskeskus ei etene ennen kuin Vaasan hallinto-oikeus on antanut päätöksensä laitoksen ympäristöluvasta jätetyistä valituksista. Se tiivistyy aikaisintaan ensi vuoden loppupuolella
Intel® Core™ i3 . Tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen maanteiden nelihaararisteyksessä. Pienjännitepuolella maakaapelointiin on jo pääsääntöisesti siirrytty. Sitä paitsi, jos säästäisimme linjojen raivauksista, meillä olisi ongelmia välittömästi myös pienempien myrskyjen aikana. Yksi metsänomistaja Ruotsalosta on näin jo meille luvannutkin. Hän kiistää kuitenkin väitteet, että yhtiön ennaltaehkäisevästä lin- jatyöstä olisi nipistetty. Kaupunginhallitus esitti Vahtealan valintaa yksimielisesti. KORPELAN VOIMA KUNTAYHTYMÄ Maakaapelointiin ja linjojen tuomiseen teiden varsille siirrytään pikku hiljaa toki koko alueellamme, Loikkanen lisää. Omega7- Eye Kuiville silmille Uutuus! 38 90 90 kaps (ovh 44,75) 607,80 e/kg Fosfoser® Memoryy Karti Star Super-E 45 00 26 90 17 90 90+30 kaps 120 kaps (ovh 33,60) 387,95 e/kg Tee töitä, äläkä poseeraa. –?Ensi vuoden jälkeen tilanne on siis Ruotsalossa parempi. Tiesuunnitelman alustavat toimenpiteet ovat kiertoliittymän rakentaminen kevyen liikenteen järjestelyineen sekä valaistuksen ja viitoituksen uusiminen liittymässä. Valikoima saattaa vaihdella myymälöittäin. Aito ohjelmisto auttaa suojaamaan väärennetyn ohjelmiston riskeiltä, antaa erityisiä etuja ja tarjoaa siltä odotetun käyttökokemuksen sekä tuen. 4 Gt, 500 Gt SSHD . Vahteala on työskennellyt Haapaveden kaupungin palveluksessa kymmenen vuotta muun muassa talouspäällikkönä, kaupunginkamreerina ja perusturvajohtajan sijaisena. Hankkeen toteuttamisaikataulusta ei ole vielä tehty päätöksiä. –?Nyt on aivan turha enää väittää, että ei ole yhteiskunnallisesti järkevää siirtyä maakaapelointiin, vaikka se on ilmajohtoja huomattavasti kalliimpaa. –?Koska yli 12 tunnin sähkökatkojen piiriin kuului 2?000–3?000 asiakasta, kyllä se tarkoittaa sitä, että isosta summasta on kyse, toteaa Loikkanen. Vaihtoehtoina on maakaapelointi tai se, että linjat tuodaan metsistä teiden varsille, josta ne on myös helpompi korjata. KATTO- JA SEINÄPELLIT oheistuotteineen uudelta tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 Kyyjärvi P. Katsomme mieluummin tämän päivän tilannetta kuin poikkeustilanteita. Viime viikon sähkökatkojen aiheuttamista korvaussummista ei ole vielä euromääräisiä tietoja. Osaajat tietävät lukea sisällysluettelon: 4. Kaikki käytetyt nimet ja tuotemerkit voivat olla tavaramerkkejä, joiden käyttö kolmansien osapuolien omissa tarkoituksissa saattaa rikkoa tavaramerkkien omistajien oikeuksia. All other trademarks are the property of their respective owners.. Suunnittelun edetessä asiasta järjestetään yleisötilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia asianosaisille ja muille asiasta kiinnostuneille. Vain Luontaistuntijalta fujitsu.fi/osta Prelox ja Lady Prelox Hainrusto-Vihersimpukka D+ 32 90 37 90 60 tabl (ovh 39,55 (Prelox), 45,55 (Lady Prelox) 522,20 e/kg (Prelox), 758 e/kg (Lady Prelox) Echinasinkki 12 50 70 tabl (ovh 14,70) 246,05 e/kg Saatavilla myös 5 50 29 90 60 tabl 18 tabl (ovh 6,20) UUTUU S! 160+80 kaps (ovh 67,90) 302 e/kg B-12 Boost suihke 25 50 160 suihkaisua/ 25 ml (ovh 29,90) Huipputarjous! Luontainen UBIKINONI 150 mg g 49 90 120 kaps (ovh 71,30) 733,80 e/kg -30% Uutuudet tuuman erolla, samalla hinnalla Fujitsu LIFEBOOK E544 & LIFEBOOK E554 Punariisi +Q10 17 90 120 tabl (ovh 26,90) 203,40 e/kg Huom. Valtuustossa päätökseen jätettiin yksi eriävä mielipide, joka koski asian valmistelutapaa. Kyllähän poikkeuksellisia sääilmiöitä on ollut 2000-luvulla jo aivan tarpeeksi, toteaa toimitusjohtaja Tuula Loikkanen. Tuotteet kuvien kaltaisia. –?Raivauksiin kuluvat kustannukset ovat niin pieniä, että niistä ei edes tulisi mitään säästöä. 37-vuotias Vahteala siirtyy tehtävään Haapaveden kaupungin talousjohtajan virasta. sold se parately ; vary Ferroforte® B + C Some a pps Vahva alfalipoiini oiini by mark et. Viime viikon pitkien sähkökatkojen sähkönjakelussa oli Korpelan Voiman alueella ongelmia myös viikonloppuna ja maanantaina, kun sää lauhtui. Ruotsalo ongelmallinen Ensi vuonna maakaapeloinnin kohteena on Loikkasen mukaan muun muassa Kälviän Ruotsalo, joka on osoittautunut ongelmalliseksi alueeksi sähkönjakelun kannalta. Voimassa 31.12.2014 saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Korpelan Voima alkaa maksaa asiakkailleen korvauksia porrastetusti, kun sähkökatko on kestänyt 12 tuntia. Kuvassa Tapio Isokangas maakaapelointityössä. 4 UUTISET Vahtealasta Haapaveden kaupunginjohtaja HAAPAVESI (KP) Haapaveden kaupunginjohtajaksi on valittu Antti-Jussi Vahteala. Sen käyttöoikeuden myy ja sen tuen toimittaa Microsoft tai valtuutettu käyttöoikeuksien myyjä. Lisätietoja saat osoitteesta www.microsoft.com/genuine. Hinnat sisältävät alv:n 24 % ja ovat valmistajan suositushintoja. Tutki perusteelliset ja palkitsevat speksit osoitteessa fujitsu.com/fi . Fujitsu pidättää oikeuden hintojen, saatavuuden ja teknisten tietojen muutoksiin. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.. sukupolven Intel® -suoritin, toimikortinlukija, modulaarinen laitepesä optiolaitteille, telakka, sarjaportti… Osaajat tietävät myös, että matta maksaa vähemmän. 1 vuoden noutopalautushuolto ja maksuton puhelintuki . Sähkökatkot ovat siis mahdollisia yhä. Loikkanen myöntää, että asi- ® akkaiden kärsivällisyys on ollut koetuksella varsinkin pidempien sähkökatkojen aikana. Voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. ko a lait etaan IX ! su MLWVX À ppor tpack 60 kaps (ovh 21,95) 5) 277,30 e/kg +33% enemmän! 27 90 7 20 12 50 558 e/kg (ovh 9,85 (250 ml) ja 16,15 (500 ml) 250 ml 120 tabl (ovh 42,00) 500 ml 28,80 e/l (250 ml) ja 25 e/l (500 ml) Yli -30% Fructolax 14 90 24 kuutiota + 3 annospussia (ovh 19,00) 62,10 e/kg Keikareille pitää olla kiiltävää ja kallista. Loikkanen kuvailee, että lumen painosta taipuneet koivunrungot ovat kuin jousia, kun ne singahtelevat takaisin lumen sulaessa. –?Siellä linjoja maakaapeloidaan, ja sellaisissa paikoissa, joissa linjaa ei voi laittaa maan alle, metsää hakataan pois ilmajohdon ympäriltä. Meidän tehtävämme on vain yrittää palauttaa sähköjä asiakkaille mahdollisimman nopeasti ja rakentaa verkkoa sellaiseksi, että tällaisia katkoja ei tapahtuisi. Kannukseen on suunnitteilla uusi kiertoliittymä KANNUS (KP) Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus ja Kannuksen kaupunki ovat käynnistäneet suunnitelmat kiertoliittymän tekemiseksi Valtakadun, Pappilankadun ja Kleemolankadun risteykseen. No ja pid peampi Totta empi taku k u vuott ai, monta . alv 24 %) 899 € Aidon Windows®-ohjelmiston on julkaissut Microsoft. TARJOUKSET MYÖS VERKKOKAUPASTA www.luontaistuntijat.fi Fujitsu suosittelee Windows -käyttöjärjestelmää. TIISTAINA 11.11.2014 KESKIPOHJANMAA Maakaapelointi yleistyy lähivuosina Korpelan Voima investoi jo ensi vuonna sähkölinjojen siirtämiseen maan alle tai teiden varsille Outi Yli-Arvo (KP) Korpelan Voima panostaa jo ensi vuoden investointiohjelmassaan keskijänniteverkon maakaapelointiin. Korpelan Voiman toimitusjohtaja Tuula Loikkasen mukaan poikkeuksellisten sääilmiöiden takia yhtiö aikoo rakentaa sähköverkkoaan paremmaksi siirtämällä sähkölinjoja maan alle ja teiden varsille. –?Joka päivä mennään kuitenkin jo parempaan suuntaan. HAAPAJÄRVI: LUONTAISHOITOLA JA MYYMÄLÄ ANRI, Kustaa Vaasankatu 8 KALAJOKI: LUONTAIS - EKOPUOTI PISARA, Kalajoentie 34 KOKKOLA: LUONTAISTUNTIJA KOKKOLA, Isokatu 14, LUONTAISTUNTIJA KOKKOLA, Prisma, Prismantie 1 Windows 8.1 Pro . näytöt 14” ja 15” HD LED . rajoitettu erä! Hinnat voimassa 29.11.2014 asti. SVH: 899 € (sis
muistoa ja otitte osaa suruumme. Siunauksen toimitti Väinö Viikilä. Muistotilaisuus oli Someron majalla. Muutoksia ennakoiden päivystävä gynekologi aloitti Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa jo vuonna 2012 ja anestesialääkäri vuonna 2011. Asetuksen keskeisin tavoite on parantaa päivystyshoidon laatua varmistamalla riittävät voimavarat ja asiantuntemus etenkin sairaanhoidon vaativilla erikoisaloilla. Yhdistysten ja puolueiden yhteiseltä listalta pääsi kirkkovaltuustoon 16 henkilöä, Himangan kappelin listalta kahdeksan henkilöä ja Kristillisten perusarvojen puolesta -listalta kolme henkilöä. Sanoisin näin, että pitkästä synnytysmatkasta huolimatta hyvällä hoitoketjulla synnytyssairaalan ja neuvoloiden kesken pystytään ennakoimaan nopeita synnyttäjiä. Tarjous on hyödynnettävissä molempiin suuntiin. Kälviäläinen Aino Marjatta Suonperä o.s. Hoitoketju synnytysmatkaa tärkeämpi Telimaa haluaa kiinnittää huomiota vähäisiin matkasynny- tysten määriin. Se on sairaalan kannalta merkittävä asia, sillä tämä ei ole itsestäänselvyys kaikille keskussairaaloille Suomessa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa se tarkoittaa kirurgian erikoisalan vahvistamista yhdellä päivystävällä kirurgilla. –?Se tarkoittaa sitä, että niin sanotut korpisairaaloita, erillisiä psykiatrisia sairaaloita, ei käytännössä tulevaisuudessa voi olla. Valituista 27 kirkkovaltuutetusta 14 on uusia. Kaipaamaan jäivät puoliso, pojat, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hätäsektiovalmius edellyttää molempien päivystystä sairaalassa. Äänestysprosentti oli nyt 24,2, kun edellisissä vaaleissa vuonna 2010 äänestämässä kävi 20,3 prosenttia äänioikeutetuista. Hän oli syntynyt 7.8.1930 Perhossa. Eila Urmo Kokkolalainen opettaja Eila Inkeri Urmo o.s. Ukonmurto, nukkui pois 10.11.2014 Ylivieskan terveyskeskuksessa 86 vuoden ikäisenä. –?Kriteerien mukaan kirurgiassa pitää olla kaksoispäivystys, eli pehmytkirurgi, joka hoitaa vatsa-alueen asioita, ja erikseen ortopedi, eli tuki- ja liikuntaelinkirurgi. Ensihoidon kenttäjohtaja Toni Rikala ja sairaanhoitaja Riikka Kero työskentelevät Keski-Pohjanmaan keskussairaalan ensihoitoyksikössä, joka saa päivystysasetuksen myötä uudet tilat yhteispäivystyksen eteen. Hän oli syntynyt Noormarkussa 21.10.1930. Pietarsaaren ruotsalainen seurakunta Äänestäneitä 1?035, äänestysprosentti 13,6 Seurakuntaneuvosto: Niklas Storbacka 119 ääntä, Marita Lassfolk 96, Rainer Karvonen 78, Cecilia Åminne 63,, Harald Wester 60, Monika Nyman 56, Maire Paavola 48, MärtaLisa Westman 46, Gunilla Nybäck 45, Markus Gädda 42, Greta Granbacka 35, Margareta Liljestrand 35. Hän oli syntynyt 18.11.1947 Ullavassa. Keski-Pohjanmaan keskussairaala on noin 1?600 synnytyksen vuositasolla keskisuuri synnytyssairaala. Pietarsaaren seudun srk-yhtymän yhteinen kirkkovaltuusto: Rainer Karvonen 103, Cecilia Åminne 87, Kim Mäenpää 85, Monika Nyman 72, Märta-Lisa Westman 59, Gunilla Nybäck 54, Tom Smeds 52, Greta Granbacka 49, Markus Karlsson 49, Maire Paavola 46, Carin Hagman 44,, Tommy Joensuu 44. On muistoja joita ei aika eikä vuodet viedä voi. 10 Kokkolasta Te l e vu 29€ PUhEl I n liittymäpaketilla huippuhintaan! Nämä yllätykset saatavilla 6.–19.11.2014. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, Erkki, sisarukset perheineen ja muu suku sekä ystävät. Telimaa näkee todennäköiseksi, että se tulee vaikuttamaan myös tulevien sote-alueiden tuotantoalueratkaisuihin. Pietarsaaren Malmin sairaalan SURUKIITOKSET HAUTAUKSIA Haapajärvinen Aulis Ahola siunattiin 3.11.2014 Karpalon hautausmaalla. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Anita Leppälä. Alle 30-vuotiaista ehdokkaista läpi pääsi vain yksi, Hannu Niemelä. Vuoden vaihteen jälkeen osana sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistämistä psykiatrisissa sairaaloissa tulee olla somaattisten sairauksien konsultaation mahdollisuus. Suremaan jäivät puoliso Erkki, serkut perheineen ja ystävät. Muistotilaisuus pidettiin Lestijärven seurakuntakodissa, jossa muisteltiin äitiä, mummoa ja ystävää. in ott nd a Helsinkiin Parhailla alelähdöillä perille nopeasti ja mukavasti F tele.fi Valitut K-citymarketit tele.?/myyntipisteet Etkö hoksannut. Tällaista meillä ei ole ennen ollut. Äänestämässä kävi tällä kertaa kaikkiaan 2145 seurakuntalaista. KUOLLEITA Marjatta Suonperä le. Siunauksen toimittivat rovasti Teuvo Mononen ja rovasti Matti Vainikainen. Mia Anderssén-Löf 35, Bjarne Kull 35. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Eija Seppä. Omaiset Heimo Kivelä Perholainen Heimo Johannes Kivelä kuoli sunnuntaina 9.11.2014 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Vastaus arvoitukseen on: Lumia-puhelin liittymäpaketilla huippuhintaan. Sairaalaverkko tulee hiukan harvenemaan. –?Tuotantoalueet tulevat jossain määrin muodostumaan päivystävien sairaaloiden ympäril- Toholampilainen Anni Irene Kivimaa siunattiin haudan lepoon Lestijärven kirkossa 7.11.2014. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen, lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. UUTISET 5 KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 11.11.2014 KALAJOKI (KP) Kalajoen seurakuntavaalien äänestysaktiivisuus nousi tänä vuonna huomattavasti viime vaaleihin verrattuna. Yhteisellä matkalla la LUMI A Myyntiaika 7.11.–26.11.2014 Matkustusaika 27.11.–17.12.2014 Tarjoushinnat ovat voimassa vain valituilla lähdöillä ja paikkoja on rajoitetusti. Lisätietoja vr.. Olemme varmoja, että Keski-Pohjanmaa muodostaa yhden tuotantoalueen. –?Jotta voimme paremmin vastata kysyntään, tulee lastenlääkärin ja gynekologin virka auki. Aimo Johannes Kero siunattiin Himangan kirkossa 8.11.2014. Samaan aikaan on tehty sata hätäleikkausta sairaalassa. Siunauksen toimitti Rovasti Ritva-Elina Pylväs. Niemelä kuoli 09.11.2014 Kokkolan terveyskeskuksessa vaikean sairauden murtamana 84-vuotiaana. Se osoittaa, että sairaalassa pitää olla valmius nopeisiin toimenpiteisiin, ja potilasturvallisuuden kannalta se on merkittä- västi isompi asia. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Lastenlääkäritilanne meillä on hyvä, kaikki virat ovat täynnä. Aikaisemmin meillä on ollut vain yksi takapäivystäjä, nyt on kaksi. Vehniä nukkui pois 9.11.2014 Leporannan Pihlajakodilla. Kaipaamaan jäivät serkut perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Aktiivisuus kasvoi Kalajoella. –?Matkasynnytykset eivät ole ongelma Keski-Pohjanmaalla. KP/JUHA SALLINEN synnytysosaston lakkauttamisesta johtuen synnytysmäärät ovat nousseet Kokkolassa. Myynnissä verkkokaupassa, VR Mobiilissa, lippuautomaateissa, asemilla, VR Asiakaspalvelussa, R-kioskeilla ja matkatoimistoissa. Haapajärvinen Iida Katariina Koivisto siunattiin 8.11.2014 kirkossa. Hän oli syntynyt 17.5.1932 Kälviällä. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaittemme ANNI MAUNULAN ja REINO MAUNULAN Haapajärvinen Helli Liisa Nurmenniemi siunattiin 7.11.2014 Olkkolan kirkossa. Vieno Anttila Sieviläinen Vieno Linnea Anttila, ent. KeskiPohjanmaan keskussairaalan johtajaylilääkäri Sakari Telimaa kertoo. Oikaisu Maanantain Keskipohjanmaasta puuttuivat Ylivieskan kirkkovaltuustoon valittujen nimilistasta Similä Pekka, 172 ääntä, ja Hautala Jukka, 105 ääntä. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Päivystysasetus vaatii voimavaroja Kiuru varautunut hyvissä ajoin ensi vuoden muutoksiin Karoliina Jaakonaho KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on valmistauduttu ensi vuoden alussa voimaan astuvaan päivystysasetukseen jo muutama vuosi. Synnytyspuolella jo ennakoitu uudistusta Päivystysasetuksen synnytystoimintaa koskevat säännökset tulevat voimaan 1.kesäkuuta alkaen. Saimi Lyydi Trupkin siunattiin Sievin kirkossa 8.11.2014. Muistotilaisuus oli Sinikan Lounaspalvelussa. Kokkola on vahvoilla soten tuotantoalueita valittaessa Karoliina Jaakonaho KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan keskussairaalan johtajaylilääkäri Sakari Telimaa laskeskelee, että niin sanottuja täydenpalvelun sairaaloita on päivystysasetuksen voimaan tulon jälkeen noin 16–18, ja Keski- Pohjanmaan keskussairaala on yksi niistä. Myös psykiatrisella potilaalla on oikeus radiologisiin tutkimuksiin ja laboratoriotutkimuksiin välittömästi. On muistoja joiden taika iät kaiket sielussa soi. Alpo Tikkanen Kaustislainen Alpo Johannes Tikkanen kuoli 9.11.2014 Tunkkarin sairaalassa. Lisäksi keskosten hoidon voimavaroja tehostetaan viidellä sairaanhoitajalla, lisäämällä yksi sairaanhoitaja per vuoro. Naisia on 11 ja miehiä 16. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Alpo Pirttioja Sieviläinen Alpo Juhani Pirttioja nukkui pois 7.11.2014 kotonaan 64 vuoden ikäisenä. Viimeisen viiden vuoden aikana lähes 7?000 synnytyksestä matkasynnytyksiä on ollut kolme. Pirkko Helena Peltokorpi siunattiin Sievin kirkossa 7.11.2014
–?Haluan korostaa että susi on rauhoitettu eläin. –?Susi oppii myös kunnioittamaan ja pelkäämään ihmistä, ettei se tule pihapiiriin. . Haltian on ex-nokialaisten perustama yritys, joka on erikoistunut langattoman teknologian tuotekehitykseen ja tuotteistukseen. Reunanen tunnetaan myös kiekkoilijana. Tekesin Innovation Mill -hankkeessa suuryritykset vapauttivat liikeideoita ja teknologioita yrityksille.. Ministeriön tavoitteena on vahvistaa tammikuussa susien kannanhoitosuunnitelma. Tekes on myöntänyt projektille tuotekehityslainaa. Vaatimattoman näköiseen prototyyppiin kohdistuu suuria maailmanlaajuisia kaupallisia odotuksia. Haluan, että saman pöydän ääressä ovat viranomaiset, susien suojelijat ja ihmiset eri puolilta Suomea” PETTERI ORPO Maa- ja metsätalousministeri Älysensori seuraa niin lastia kuin lasta Laitteen valmistus alkaa maaliskuussa kotimaassa. Kolarin Hannukaisen arvioidaan lisäävän Lapin elintasoa 172 ja Savukosken Soklin 115 miljoonalla eurolla. Kansalaisten palautteen perusteella huoli on kasvanut, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo kertoo. –?Kyse ei ole mistään huvin vuoksi perustetusta nettiadressista. Mirja Niemitalo Haltianin liiketoimintajohtaja Ville Ylläsjärvi hypistelee käsissään kämmenen kokoista litteää kapselia. Mobii- lisovellus välittää tietoja matkapuhelinverkon kautta. Työssä ovat mukana myös luonnonsuojelujärjestöt. Yksinkertaisimmillaan avoimeen lähdekoodiin perustuvaa Thingsee One –laitteen sovellusta voi käyttää esimerkiksi kodin tai mökin toimintojen seurantalaitteena ja paikantajana. MARKKU RUOTTINEN Ennuste Etukäteen on arvioitu että laumojen määrä olisi yli kaksikymmentä. Aloite ei ole ottanut tuulta alleen. Ministeriön tavoitteena on kannanhoidollinen metsästys. –?Nyt pyritään palauttamaan ihmisten luottamus siihen, että järjestelmä toimii. Talvivaara on tutkimuksessa mukana olleista kuudesta toimivasta kaivoksesta kuitenkin vasta neljänneksi vaikuttavin. –?Startupyrittäjän ei tarvitse kehittää omaa prototyyppiä sovelluksilleen, kun saa valmiin testauslaitteen, Ylläsjärvi kertoo. Kannanhoitosuunnitelmaa työstetään tällä hetkellä työpajoissa ympäri Suomen. . Missään tapauksessa viisaita laumanjohtajia alfauroita ja –naaraita ei metsästetä. Vuoteen 2020 mennessä maakunta hyötyisi Talvivaarasta 286 miljoonaa euroa. Kannanhoitosuunnitelmaa varten Varsinais-Suomessa on tehty susien dna-tutkimusta. Älysensoria kehitetään kuluttajakokemusten ja joukkorahoituksen voimin. Dna selvitetään suden ulosteesta. teluun kuin Suomessa on suurpetojen, karhun tai ilveksen osalta. ###*RKESKIPOHJANMAA *WNA *D.*M.*Y 6 ###*L*P ###*R*P TIISTAINA 11.11.2014 ###*L*WNA *D.*M.*Y KESKIPOHJANMAA KOTIMAA Susi Susien aiheuttamat kotieläinvahingot Vuonna 2014 SUOMEN SUSIKANNAN VAIHTELU Kanta-arvio 2006–2014 300 300 Yksilöä 240 250 145 220 150 100 135 2007 2008 2009 Kevitsan kaivos tuo eniten rahaa SUSIEN AIHEUTTAMAT VAHINGOT Suunnitteluasteella olevista kaivoksista lupaavin on Suhanko, joka toisi Lappiin vuosittain 255 miljoonaa euroa. Suurin vaikutus olisi Ranuan Suhangon hankkeella, joka toisi Lappiin vuosittain 255 miljoonaa euroa. Haluan, että saman pöydän ääressä ovat viranomaiset, susien suojelijat ja ihmiset eri puolilta Suomea. –?Tämä tutkimus antaa pohjaa kannanhoitosuunnitelman tekemiselle. Reunasen mukaan kyse ei ole vaalikampanjatempauksesta. Ei susia ryhdytä kiiluvasilmäisesti vainoamaan vaan susikannasta aiotaan huolehtia Suomessa. Samalla riistakeskus kartoittaa susien oikean määrän, koska edellinen mittaus on viime helmikuulta. Se ei ole poliittinen vaan asiantuntijoiden päätös. Näin arvioi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, joka selvitti Suomen merkittävimpien kaivosten vaikuttavuutta maakuntansa talouteen. . Hän pelasi vielä kaudella 2010-11 Mestistä Tuton maalivahtina. Kaksi lupaa annettiin viime viikolla Kuhmoon ja Tohmajärvelle. Esimerkiksi aloite kansalaisaloitteiden lopettamiseksi on saanut samassa ajassa enemmän kannattajia. Eikö tällaisia sensori- ja seurantalaitteita ole jo olemassa. Laite voi Ylläsjärven mukaan toimia sellaisenaan myös liiketoiminnan pohjana. . Kun tutkitut kuusi kaivosta tuovat alueelleen vuosittain noin 375 miljoonaa euroa, neljä uutta kohdetta voisivat tuottaa kymmenen ensimmäisen toimintavuotensa aikana jopa 200 miljoonaa euroa enemmän. Karkeasti arvioiden susimäärä ylittää 200 yksilöä 270 200 Suurin arvio Pienin arvio Turku Helsinki Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö, RKTL Asmo Raimoaho Metsästyksellä susikanta kuriin Maa- ja metsätalousministeriö tekee ensin kannanhoitosuunnitelman. Kaustisen Läntän litiumkaivoksen arvioidaan parantavan Keski-Pohjanmaan aluetaloutta 34 miljoonalla eurolla. ”Nyt pyritään palauttamaan ihmisten luottamus siihen, että järjestelmä toimii. Kickstarter-palvelussa on 30 päivän aikana tarkoitus kerätä 99 000 dollaria eli runsaat 78?500 euroa tuotteen viimeistelyyn. Kannanhoidolla halutaan päästä eroon salapyynnistä, Orpo korostaa. 570 000€* 800 000 600 000 400 000 200 000 0 2004 Salla Kemijärvi Rovaniemi 14 Kotieläinvahingot 1 400 000 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Susi ”Ministeriö ei ummista silmiään, vaan pyritään löytämään kestävä ratkaisu susikantojen hoitoon Suomessa.” • Harmaasusi Oulainen 14 Kuhmo Sotkamo Viitasaari Seinäjoki Kuopio Joensuu Keuruu Jyväskylä Virrat ja laumaeläin. 1 200 000 Riikka Happonen Jos Talvivaaran kaivos jatkaisi toimintaansa ja saisi nikkelintuotantonsa tavoitetasolle, nostaisi kaivos Kainuun elintasoa vuosittain 41 miljoonalla eurolla. Yhtiö perusti viime kuussa sivutoimipisteen Piilaaksoon Yhdysvaltoihin. 135 Pori Huittinen Tampere Kitee Mikkeli Valkeakoski Lappeenranta 10–11 cm Kevitsan kupari- ja nikkelikaivos kohentaa Lapin aluetaloutta vuosittain 146 miljoonalla eurolla. Sen jälkeen susikantaa voidaan hoitaa eli metsästää. Edessä on vielä suuria kustannuseriä, kun tuotetta viedään kansainvälisille markkinoille. Lisäksi kittiläläinen Suurikuusikon kaivos kasvattaa La- Tutkimus ennakoi vieläkin suurempia talousvaikutuksia suunnitteluasteella oleville kaivoksille. 33-vuotias teollinen muotoi-lija Lapin yliopistosta. Oululaisen Haltianin Thingsee -liiketoiminnasta vastaava johtaja lokakuusta 2014. Nokian palveluksessa 2007–2012, viimeksi tuotepäällikkönä MeeGon ja CTO-yksikön kehitystehtävissä Oulussa. Tuntuma on, että kanta on kasvanut. Päällepäin ei heti uskoisi, että sata grammaa painava harmaa esine on maailman ensimmäinen käyttövalmis älykäs sensorilaite. Paikannuksessa koululaisen repussa oleva laite lähettää signaalin vanhemmille, kun lapsi on tullut kotiin. Nopea ratkaisu on, että Suomen riistakeskus myöntää poikkeuslupia vahinkosusien pyytämiseksi. Orpon mukaan ministeriö ei ummista silmiään ihmisten susihuolilta. Suurin taloudellinen merkitys on Sodankylässä sijaitsevalla Kevitsan kaivoksella, jonka arvioidaan kohentavan Lapin elintasoa vuosittain 146 miljoonalla eurolla. Hanketta on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö. Ville Ylläsjärvi . Hän itse on saanut useita susiadresseja ympäri maata. –?Näyttää siltä, että suden ja ihmisen kohtaamisia on ollut todella paljon. Ylläsjärven mukaan samantapaisia piirilevytasoisia laitteita on markkinoilla muitakin, mutta niissä ei ole yhtä pitkälle kehittynyttä tekniikkaa. . Orpo ei ota kantaa, paljonko susia Suomessa voisi metsästää kannanhoidon vuoksi. Kirsi Turkki HELSINKI Susien ilmaantuminen ihmisten pihapiireihin on saanut kansalaiset takajaloilleen. Ministeriö on päättänyt jatkaa tutkimusta ja laajentaa sitä muualle maahan. Älysensori vietiin jo kuluttajien arvioitavaksi. Pienen laitteen voi asentaa teollisissa olosuhteissa paikkoihin ja kohteisiin, joissa perinteisin keinoin tapahtuva seuranta olisi vaikeaa ja kallista. Avoin lähdekoodisto mahdollistaa sen, että ohjelmis- THINGSEE ONEN PERUSTAJA . 2010 2011 2012 Vuosina 2004–2014 1 600 000 Lammas 140 Nauta 2013 2014 2015* 10 Kuusamo 4 LUKUMÄÄRÄT yksilöä 1 000 000 n. Laite sisältää langattoman verkkoyhteyden ja akun, joka voi kestää jopa vuoden. Laitteen voi panna kertomaan, jos ulko-ovi aukeaa, lämpötila laskee, kosteus nousee tai moottorikelkka hurahtaa luvattomas- ti liikkeelle. Tutkimus tarkoittaa sitä, että koko kanta on pystytty nimeämään ja susien liikkumista on pystytty selvittämään. JUKKA-PEKKA MOILANEN Salaisuus piilee harmaan muovikuoren sisällä. Tyyppihyväksynnän jälkeen tuotanto aloitetaan kotimaassa maaliskuussa. Orpo toivoo, että kansalaiset ja susien suojelijat pääsisivät yh- teisymmärrykseen ja että kaikilla olisi malttia. EU:n luonnonsuojeludirektiivi sallii susien kannanhoidollisen metsästyksen. Orpo toivoo, että Suomeen löydetään tasapai- no, jossa susien määrä on sopiva. Raahessa toimiva Laivan kultakaivos parantaa puolestaan Pohjois-Pohjanmaan elintasoa 21 miljoonalla eurolla vuosittain. Kuoren alla on herkkiä sensoreita, jot- ka voi ohjelmoida reagoimaan liikkeeseen, kosteuteen, lämpötilaan tai tärinään. Tämä on tapa kertoa, ettei asia ole mikään leikin aihe Satakunnassa. Viime helmikuussa susia arvioitiin olevan Suomessa 140155 kappaletta. Ne ovat laumojen johtajia, jotka tietävät, ettei pihapiireihin kannata mennä. Maanantaina julkistetun innovaation yhteydessä avattiin myös joukkorahoituskampanja. tokehittäjät voivat muunnella sitä omien tarpeidensa mukaan. . Ylläsjärvi sai idean käyttövalmiista sensorilaitteesta, kun Wärtsilä pyysi kehittämään järjestelmän pitkien kuljetusten seurantaan. Se olisi kaikkien, susienkin, etu ja rauhoittaisi tilanteen. –?Thingsee One -laite on teollisen internetohjelmoijan päiväuni, se puuttuva linkki, Ylläsjärvi hehkuttaa kehittämäänsä laitetta. Samaa maakuntaa rikastuttaa 20 miljoonalla eurolla ilomantsilainen Pampalon kultakaivos. Tämä on oppimista elämään yhdessä. –?Wärtsilän tuotteen kehityksen aikana huomattiin, että samaa elektroniikkaa pystyy käyttämään paljossa muussakin, Ylläsjärvi toteaa. Susien harkitun metsästyksen salliva asetus on näillä näkymin tulossa tammikuun puolivälin jälkeen. Kansalaisaloite TVO:n puolesta Rami Nieminen TURKU Ensi kevään eduskuntavaaleissa ehdolla oleva euralainen Ari Reunanen (sd.) ajaa kansalaisaloitetta TVO:n ydinvoimaluvan käsittelemiseksi eduskunnassa. Kuukaudessa sen on allekirjoittanut vain hieman yli 250 ihmistä. Kolmanneksi selvityksessä nousee Polvijärvellä sijaitseva Kylylahden kaivos, jonka vaikutus Pohjois-Karjalan elintasoon on noin 50 miljoonaa euroa. • Etukäpälä Nurmes Haapajärvi 2013 2014* *2014 loppuvuosi arvioitu 2013 luvuilla • Susi on peto- Kajaani 6 (Canis lupus) Petteri Orpo Maa- ja metsätalousministeri Oulu 37 n. –?Emme voi tietää laitteen kaikkia kuluttajalähtöisiä sovelluksia, siksi se avataan markkinoille mahdollisimman laajasti, Ylläsjärvi kertoo. Huolestunutta susipalautetta tulvii kaikkialta. Älysensorilaitteen kehittämiseen ja ohjelmistopakettiin on tehty mittavia tuotekehitysinvestointeja. Hoitosuunnitelma tarkoittaa sitä, että siirrytään samanlaiseen ajat- Suden paikka ja koti on Suomessa metsässä, eikä pihapiirissä. Aiemmin tänä syksynä hallitus päätti olla hyväksymättä TVO:n jatkoaikapyyntöä neljännen ydinvoimalansa rakentamisen aloittamiseksi. Minulla oli käsitys, että susirintamalla oli rauhallisempaa pari vuotta, mutta nyt asia on jälleen isosti esillä. 65 000€* 2005 Ivalo Sodankylä TAPAHTUMAT Porovahingot Euroa Enontekiö Koira 155 120 50 0 2006 pin taloutta 97 miljoonalla eurolla vuodessa. . Amerikkalaisen joukkorahoituspalvelu Kickstarterin kautta tuotteesta haetaan kokemuksia ja suoraa palautetta kehitystarpeista. Valmistus kotimaassa alkaa näillä näkymin maaliskuussa. Kalliiden laitteiden kuljettamisessa toiselle puolelle maailmaa oli tärkeää varmistaa, että koneet tulevat ehjinä perille. Muodostetaan näkemys eri puolilta Suomea ja haetaan susien kestävä määrä. Kun lumi on tullut osaan maata, niin maaja metsätalousministeriöön Helsingin Kruununhakaan tulvii susipalautetta. Yhtiön perustajajäseniä 2012. Sensorien ja langattoman yhteyden ansiosta laite rekisteröi muutokset ja lähettää tiedot mobiilisti matkapuhelinverkon kautta käyttäjälle. Metsästyskoiria on häipynyt pihapiireistä, metsästä on löytynyt peurojen raatoja susien jäljiltä ja huolestuneet lasten vanhemmat ottavat yhteyttä
MATTI HOVISEPPÄ kuneuvoissa, kuten busseissa ja raitiovaunuissa. Obama yrittää myös saada eteenpäin neuvotteluja 12 Tyynenmeren alueen valtion taloussopimuksesta. kä myymisen alaikäisille. Kataloniasta tuli äänestyksen myötä Euroopan ensimmäinen alue, joka järjesti vastaavan äänestyksen emämaan perustuslakien ohi hallituksen vastustuksesta välittämättä. Saaret ovat Japanin hallussa. Apec-kokoukseen osallistumisen lisäksi hänen on tarkoitus neuvotella kahden kesken Kiinan johtajan kanssa. Vanhemmat ovat kehottaneet ainoaa lastaan lopettamaan tupakoinnin, mutta viesti ei ole mennyt perille. Pääministeri Benjamin Netanjahu vakuutti, että vastaus tulee. Julkilausumassa maat päättivät aloittaa uudelleen poliitti- sen, diplomaattisen ja turvallisuutta koskevan kanssakäymisen. Kiinan muistissa on hyvin Aben yhden edeltäjän, 1990-luvulla pääministerinä toimineen Tomiichi Murayaman puhe. Värikkäät puodit ovat kyenneet houkuttelemaan yhä uusia alaikäisiä kokeilemaan muodinmukaista tupruttelua. Viime sunnuntaina Kataloniassa järjestettiin kansalaiskysely siitä, pitäisikö alueen olla itsenäinen. Yhdysvallat on erittäin huolestunut kiinalaisiksi väitettyjen KIISTELLYT SAARET . AP Espanja hautasi bussiturman uhrit MADRID. Savuttelijoiden joukkoa on kasvattanut viime vuosina uusi muotivillitys – sähkötupakka. Yksipuolisesti itsenäiseksi julistautuminen lienee kuitenkin se äärimmäisin keino, jolla uhkailemalla Espanjan valtio voidaan saada suostumaan kansanäänestykseen. – Voitte olla varmoja siitä, että iskijät pannaan kuriin, sanoi Netanjahu. Myös Szokaluk on kokeillut muutaman kerran uutta savuketta, mutta sen maku ei säväyttänyt ollenkaan. Kiina ei osallistu näihin neuvotteluihin. Kiinan mukaan Aben kaudella Japani ei ole riittävästi tunnustanut häpeävänsä toisen maailmansodan aikaisia hirmutekojaan Kiinassa. Sähkökatkoihin varauduttiin jo viime talvena. Abe sanoi uutiskanava CNN:n mukaan, että tapaaminen ”oli ensimmäinen askel yhteisiin strategisiin intresseihin pohjautuvien, molemmille hyödyllisten suhteiden parantamiseksi”. Olisihan Espanjan muutettava perustuslakiaan, jotta se voitaisiin edes järjestää. Kun päätilastoviraston mukaan yli 18-vuotiaista poltti vuonna 1995 lähes 40 prosenttia, tänään tupruttelee enää noin neljännes. Aikuisten selän kääntäminen tupakalle on pakottanut kansainväliset tupakkakonsernit investoimaan 37-miljoonaisessa maassa sähkötupakkaan. Tosiasiassa itsenäisyyttä vastustavien joukko on Kataloniassa melkoisen suuri. On tapauksia, joissa työhaastatteluissa kandidaatilta on kyselty kantaa itsenäisyyskysymykseen. Japanin valtio osti saaret yksityiseltä japanilaiselta taholta syyskuussa 2012, mikä sai Kiinan raivoihinsa. Toistuvat sähkökatkokset uhkaavat belgialaisia kotitalouksia ja julkisia palveluita talven tullessa. Tupakan vastainen maanlaajuinen kampanja on purrut Puolassa parinkymmenen vuoden aikana tehokkaasti aikuisten parissa. – Olen nähnyt harvoin sähkösavukkeiden kanssa touhuavia oppilaita. . Vuoden 2012 lopulla Japanin pääministeriksi nousi konservatiivinen nationalisti Abe. Maanantainen tapaaminen Pekingin Apec-kokouksen alla oli maiden johtajien välillä ensimmäinen sitten joulukuun 2011. Jinpingin ja Aben tapaaminen oli tarkoitettu jäiden särkemiseksi maiden välisissä suhteissa. telleet sähkösavukkeen terveyshaittoja. Nyt pidetyssä kansalaiskyselyssä moni itsenäisyyden vastustaja jäi kotiin. Kiina ja Japani julkistivat jo perjantaina yhteisen julkilausuman, jossa ne käytännössä tunnustivat olevansa saarikiistassa eri mieltä. Tähän saakka Japani ei ollut tunnustanut saarien suvereniteetin olevan kiistanalainen, kuten Kiina on sanonut. Tietääkseni harvat heistä ovat siirtyneet imemään sähkötupakkaa, hän arvelee. MAAILMA Sähkökatkokset uhkaavat belgialaisia BRYSSEL. -– Myös siihen sisältyy nikotiinia ja muita ihmisen elimistölle haitallisia aineita. Kun Abe vielä vieraili kiistellyssä shintolaisessa Yasukunin pyhätössä, välit kylmenivät entisestään. IRTOKUVA JAPANI Senkakusaaret KIIN A Itä-Kiinan meri TAIWAN Etelä-Kiinan meri 500 KM Neuvotteluja on hidastanut Yhdysvaltain ja Japanin kiista siitä, millä ehdoilla kilpailevat tuotteet päästetään maiden markkinoille. He olivat palaamassa Madridissa järjestetystä uskonnollisesta tilaisuudesta. Kiinassa on ollut ajoittain rajujakin Japanin vastaisia mellakoita. Szokaluk sanoo ihmettelevänsä, miksi koululääkäri ei ole koskaan maininnut hänelle savuttelun terveyshaitoista. Vaikka sitova kansanäänestys järjestettäisiin, se ei kuitenkaan tarkoittaisi automaattisesti kyllä-äänten voittoa. – Kielto pitäisi ulottaa voimaan kaikissa Puolan kaupungeissa ja kunnissa, korostaa kieltolain isä, keuhkosyöpäasiantuntija, professori Jacek Jassem. Vaikka Kataloniasta tuskin tulee täysin itsenäistä vielä pitkään aikaan, on kysely avannut muun Euroopan silmät ja sillä on suuri symbolinen merkitys. Hän uumoilee, että hänen koulunsa runsaasta 800 oppilaasta tupakoi selkeä enemmistö. Japani myönsi maiden olevan eri mieltä siitä, kenelle kiistellyt Senkakun saaret Itä-Kiinan merellä kuuluvat. Saaret ovat lähellä strategisesti tärkeitä laivareittejä, ja saaria ympäröivillä vesillä on runsaasti kalaa sekä ilmeisesti myös öljyesiintymiä. Pelkästään tämä osoittaa, että Kataloniassa on aluehallinnolla jo nyt enemmän sanavaltaa kuin Espanjan hallituksella. Varsovan keskustaan on ilmestynyt nopeassa tahdissa sähkötupakan erikoismyymälöitä ja kioskeja, ja bisnes on rullannut hyvin tuottoisasti. Tunnelma oli varsin pingottunut, kun Kiinan presidentti Xi Jinping (oik.) tervehti Japanin pääministeriä Shinzo Abea Pekingissä maanantaina. Muotisavukkeita imee tänään jo joka kolmas koululainen, ja ilmiön on ennustettu jatkuvan myös lähivuosina. Viime vuonna puolestaan Kiina suututti Japanin ja Yhdysvallat kun se julisti Itä-Kiinan merelle entistä laajemman ilmapuolustuksen tunnistusalueen. . Pekingiin saapui maanantaina myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Sen jälkeen maiden suhteet ovat olleet hyiset saarikiistan takia. Kiinaa on myös kismittänyt Aben käyminen pyhätössä, jossa muistetaan sodissa kuolleita – myös sotarikosten vuoksi teloitettuja. Espanjan lippua ei Kataloniassa heilutella. Tosin virallista kansanäänestystä saavat katalaanit todennäköisesti odottaa. vaaleja, saada itsenäisyysmielisten puolueiden enemmistö parlamenttiin ja julistautua itsenäiseksi. K atalonian äänestystulos ei ollut yllätys, mutta sen seuraukset voivat olla. Puukottaja iski naisen kimppuun bussipysäkillä Länsirannalla. 7 KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 11.11.2014 ULKOMAAT KIM KYOUNG-HOON/GETTY IMAGES KOLUMNI Maija Salmi Kirjoittaja on Espanjassa asuva vapaa toimittaja Katalonian tulos ei yllätys mutta mitä seuraavaksi. Myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obama osallistuu kokoukseen myöhemmin. Useita israelilaisia puukotettiin maanantaina, ja yksi puukotetuista, nuori nainen kuoli. Varsovassa ja monissa muissakin suurissa kaupungeissa on kannettu huolta matkustajien mukavuudesta ja kielletty muotitupakointi yleisissä kul- Lukiolainen Karol Szokaluk on tupakoinut neljätoistavuotiaasta lähtien eli lähes neljä vuotta. – Joka toinen luokkatoverini taitaa savutella. hakkeroijien toiminnasta amerikkalaisissa tietoverkoissa. Espanjassa haudattiin maanantaina viikonvaihteen tuhoisan bussiturman uhrit. Niistä pitäisi olla maininta savukepakkauksessa. Japaniksi Senkakun, kiinaksi Diaoyun saaret ovat kahdeksan asumatonta pikkusaarta, joiden kokonaispinta-ala on noin seitsemän neliökilometriä. Savukkeita on huvennut päivässä askin verran. Abe yritti puhua Xille jotain, mutta tämä ei vastannut. Arabien ja juutalaisten välinen väkivalta on viime viikkoina ryöpsähtänyt. Mikäli Espanja ei salli kansanäänestyksen järjestämistä, on Katalonialla mahdollisuus aikaistaa vuoden 2016 alueparlamentti- Kiista saarista kylmensi maiden välit. Katalaaneille kyse ei ole pel- BARBARA WALTON/EPA Sähkötupakka orjuuttaa puolalaisia koululaisia Värikkäät puodit vetävät yhä uusia alaikäisiä kokeilemaan muodikasta tupruttelua. . Katalonian ja Espanjan välit eivät ole Francon diktatuurin jälkeen lämmenneet kuin korkeintaan haaleiksi eikä Espanjan harjoittamasta politiikasta ole ollut juuri auttamaan asiaa. Kiinaksi saarien nimi on Diaoyu. Xi puolestaan kehotti Japania tekemään enemmän molemminpuolisen luottamuksen lisäämiseksi Japanin ja sen naapurimaiden välillä, kertoi uutistoimisto Xinhua. 14 matkustajaa sai surmansa ja kymmeniä loukkaantui seurakuntalaisia kuljettaneen linja-auton syöksyttyä tieltä maan kaakkoisosassa. Tyhjää ja kielteisellä kannalla olleet jäivät kyselyssä odotetusti marginaaliin. Vaikka äänestyksellä ei ollut lainvoimaa, kyselyn äänestysprosentti nousi kolmeenkymmeneen. Apec on Aasian ja Tyynenmeren valtioiden talousjärjestö, johon kuuluvat Tyynen valtameren ympärillä sijaitsevat valtiot. STT, TT Israelilaisia puukotettiin eri puolilla maata JERUSALEM. Kiina ja Japani yrittävät lämmitellä suhteita Kansanäänestyksen tulos on varoitus Mariano Rajoyn hallitukselle. Eikä letkeillä myyjillä ole ollut tapana kysellä ostajien ikää. Belgian vanhentuneita ydinreaktoreita on jouduttu pysäyttämään, ja maan sähköverkko on hatara. Katalonia haluaa seurata nyt Skotlannin esimerkkiä ja kulkea kohti sitovaa kansanäänestystä. POHJOISKOREA Peking ETELÄKOREA Matti Hoviseppä VARSOVA Lähes 60 prosenttia puolalaisista koululaisista tupakoi. Kiinan presidentti Xi Jinping ei hymyillyt kun hän kameroiden edessä tervehti kädestä Japanin pääministeriä Shinzo Abea. Murayama pyysi anteeksi Japa- nin toisessa maailmansodassa tekemiä julmuuksia tilaisuudessa, jossa muistettiin sodan päättymistä 50 vuotta aiemmin. Henkosia on vedelty salassa myös välitunnilla, vaikka se on rangaistava teko. – He lienevät kyseenalaisia neuvonantajia, koska molemmat polttavat itse, poika piikittelee. Puolan terveysministeriö on kuumeisesti sorvannut säädöstä, joka kieltäisi sähkötupakan polttamisen julkisilla paikoilla ja estäisi sen mainostamisen se- Sähkötupakka ei maistunut lukiolaiselle Karol Szokalukille. Tärkeä viesti on kuitenkin mennyt kehnosti perille, sillä Varsovan kauppakeskuksissa, kahviloissa ja ravintoloissa on usein katsottu asiakkaiden sa- vuttamista sormien läpi. Belgian sähköverkkoyhtiö Elia varoittaa, että arki-iltoina voi olla luvassa parin tunnin mittaisia sähkökatkoksia. Burmalainen maanviljelijä kyntää peltoaan härkiensä kanssa uuden pääkaupungin Naypyitawin lähistöllä taustallaan buddhalainen Uppatasantin pagoda. Kaakkois-Aasian maiden huippukokousta pidetään kaupungissa parhaillaan. Vaikka kyselyllä ei ollut lainvoimaa, on väärin olla samalla linjalla Espanjan pääministerin Mariano Rajoyn kanssa ja leimata äänestystulos merkityksettömäksi. Ne ovat kohdistaneet massiivisimman mainoskampanjansa kouluikäisille, joilla ei ole riittä- västi tietoa uudenlaisen savukkeen vahingollisuudesta. Ranskalaisomisteinen Electrabel pyrkii saamaan pysähtyneet ydinreaktorit käyttöön vuoden loppuun. STT. Hänen mielestään kansainväliset tupakkakonsernit ovat piilo- kästään halusta itsenäistyä, vaan myös oikeudesta päättää oman alueen tulevaisuudesta. Xin kanssa Obaman odotettiin keskustelevan muun muassa kyberturvallisuudesta. Kansalaiskysely toi Katalonialle sellaista maailmanlaajuista mediahuomiota, että jo korruptiohallituksen johtajan leimasta kärsivän Rajoyn on mietittävä seuraavaa siirtoaan kuitenkin tarkkaan. Miehet tapasivat nyt ensi kertaa. Yhteensä äänestäjiä oli noin 2,2 miljoonaa, joista 80 prosenttia äänesti kyllä Katalonian itsenäisyydelle. Se on paljon epäviralliselle kyselylle. Silloin Kataloniassa vastaukseen ei ole yleensä kuin yksi oikea vastaus. Kiinan mukaan saaret ovat ennen kuuluneet sille. Ilkka Timonen AAMULEHTI Se oli hyvin viileä kohtaaminen. Kiinan Xi kehotti Japanin Abea tekemään enemmän luottamuksen lisäämiseksi maiden välillä. Eloisa nuori mies sanoo ottaneensa selvää Euroopassa viime vuosia nuorison suosioon kohonneen tupakan vaaroista. Kaikki uhrit olivat kotoisin pienestä Bullasin kaupungista. Toinen puukottaja haavoitti hengenvaarallisesti israelilaista sotilasta Tel Avivissa
HIFK ilmoitti maanantaina pelaavansa liigaa HJK:n kotikentällä Töölön stadionilla. Tuntuu näin jälkikäteen hyvältä ja onnekkaalta, että pystyin hoitamaan duunini erittäin hyvin, sanoo Juha Salminen, joka nauttii lajiväen keskuudessa lähes myyttisen legendaarista voittajan mainetta. –?Maisemat ovat kuin suoraan postikortista. YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila 020 750 4424 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Niin typerää kuin se onkin. –Sveitsin jääkiekkoilun klassikkotapahtuma on vuodenvaihteessa Davosissa järjestettävä seuraturnaus Spengler-cup, jota on pelattu vuodesta 1923. Salmisen huikea MM-saldo koostuu useista erilaisista MMtitteleistä. Sveitsi yllätti viime vuoden MM-turnauksessa otettuaan hopeaa. Emme kuitenkaan saa pelata samassa hyökkäysketjussa, Hytönen naurahtaa. Minulla on niin vahva historia seurassa, Larsson totesi. Myös toiminta jäällä miellyttää. –?Hänet haluttiin ja saatiin, päävalmentajana vuoden sopimuksella jatkava Jani Honkavaara iloitsee nuoresta lupauksesta. Lindstedt, 21, on ollut väliaikaisessa kilpailukiellossa heinäkuusta lähtien. Ulkomaanapujen osalta linja on kuitenkin seuran mukainen: ei hutilointi- ja paniikkiostoksia. Sveitsissä syntyy tilanteita kaukalon molempiin päihin. Viikonloppuina pelataan kaksi peliä ja viikolla treenataan tavallisen ohjelman mukaan. –?Managerin toimi tuo pientä ekstraa. Timo Niemi jatkaa meillä ja on pelikunnossa. –?Sveitsissä herää peliä seuraavana päivänä aina omasta sängystä, Lausannen keskushyökkääjä Juha-Pekka Hytönen huomauttaa. –Sveitsin A-liigaa johtaa Davos ennen Zürich Lionsia. Anyamele vaihtaa Espoosta Helsinkiin Katsojien intoon vaikuttaa tietysti menestys, jota nousijalle ei helpolla irtoa. Helsingborg sijoittui tällä kaudella Allsvenskanissa yhdeksänneksi. Nyt pääsemme palaamaan normaaliin. Hermeksellä ollut tähän mennessä jo seitsemän maalivahtia Suomisarjalaiset iskuasemissa Seppo Luokkala (KP) Jääkiekon Suomi-sarjan 36:sta kierroksesta oli pelattu pian päättyvään parin viikon taukoon mennessä noin neljätoista. Kun saadaan veskariruletti rauhoittumaan ja puolustusta sitä kautta tiivistettyä, on meidän jatkossa raavittava pisteitä kasaan vähän kovemmalla tahdilla. Mennään talous edellä, Österman painottaa viitaten suomalaisen jalkapallon surullisiin esimerkkeihin liian suurista unelmista. Sarjan voittoon nosti Kazakstanin Zulfija Tshinshanlo yhteistuloksella 232 kiloa. Rauman Lukosta lähtenyt hyökkääjä Kimmo Rintanen kiekkoili Zürichin lähellä Klotenissa 2001–12. –?Tämän vuoden sponsorisopimukset täytyy kolmin- tai nelinkertaistaa, Österman sanoo. –?Meillä on siellä JYP-mafia. Sijoilla 1–5 olevat ovat keränneet sija sijalta yhden pisteen edellistä vähemmän. Suurempaa comebackia kisoihin suomalaiselta mestaruusrohmulta tuskin tullaan näkemään. Tampereen Ilveksen kasvatti puntaroi jo tuolloin vakavissaan siirtoa Sveitsiin. JHT:n valmentaja Robert Pukalovicin mielestä kausi on alkanut aivan myönteisissä merkeissä. Toivottavasti se pelottaa muita olemaan käyttämättä näitä lisäravinteita, Ruotsin yleisurheiluliiton valmennusjohtaja Stefan Olsson sanoi. Larsson valmensi viime kaudella kasvattajaseuraansa Falkenbergia ja piti seuran pääsarja Allsvenskanissa. Harva urheilija pystyy toteamaan uransa päätyttyä voittaneensa yhteensä 17 maailmanmestaruutta. – Tasosta ei ollut hirveästi tietoa, mutta suurin piirtein odotuksien mukaista tämä on ollut. Siitä on tehty sveitsiläinen jääkiekkoilu, joka miellyttää suomalaispelaajia. Oscar teki lontoolaisseuran kanssa viiden vuoden jatkosopimuksen. Sielläkin saan tyydyttää ajohalujani, jos niitä on. HIFK palaa pääsarjaan rauhallisen hallitusti HJK:n stadionilla nähdään ensi kaudella myös jalkapallossa punavalkoista huumaa Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) Helsingin IFK ei halua sortua hätäilyyn, kun paluu jalkapallon pääsarjaan reilun 42 vuoden tauon jälkeen toteutuu tulevalla kaudella. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Esa Tikkanen sekoitti aikoinaan Luganon vuoden 1998 olympiakaupunki Naganoon. Otaru palaa Honkaan kahden RoPS-kauden jälkeen ESPOO (STT) Jalkapalloliigan Honka saa tulevalle kaudelle apua pohjoisesta, kun oma kasvatti Nicholas Otaru palaa espoolaisseuraan Rovaniemen Palloseurasta. Sarjanousijan on kuitenkin tehtävä isoja muutoksia niin pelaajistoon kuin kotikenttäänkin. Kenttäpelaajien ryhmityksestä puuttuu Topi Malkamäki pa- rin kuukauden ajan. Hermes piti neljän päivän syysloman ja on ottanut muutenkin tauon rauhallisesti. Sveitsin jääkiekkoilu miellyttää suomalaispelaajia Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Reima Rautiainen HELSINKI (STT) Taistelua, vauhtia, vaarallisia tilanteitakin. Lausannessa kiekkoilevat Hytösen ohella hyökkääjät Harri Pesonen ja Ossi Louhivaara. Mestari paransi työnnön maailmanennätystään kahdesti 134 kiloon.. Takapihalla voi seurata maastohiihdon maailmancupia, ja lasketteluun on hienot mahdollisuudet. JHT: Sami Markkanen 7+9=16, Matti Kivisilta 6+8=14, Tomi Gronoff 4+10=14, Henri Mustonen 5+8=13, Peteris Pujats 2+8=10. 8 TIISTAINA 11.11.2014 KESKIPOHJANMAA Chelsean Oscarille pitkä jatkopesti URHEILU Brasilialainen Oscar jatkaa jalkapallon Englannin Valioliigaa johtavassa Chelseassa vuoteen 2019. MM-tittelien megasaalis toi endurolegendalle hyvän mielen Salminen ei tunne poltetta kisoihin Mikko Korvenkari HELSINKI (UT) Juha Salminen on harvinaislaatuinen suomalaisurheilija. –?Puolustajana pitää olla hereillä, ettei vastustaja pääse ylivoimahyökkäykseen. LYHYESTI Henrik Larssonista Helsingborgin valmentaja HELSINGBORG (STT–TT) Ruotsalainen ex-jalkapallosuuruus Henrik ”Henke” Larsson on Ruotsin pääsarjassa pelaavan Helsingborgin uusi päävalmentaja. KP/JUHA SALLINEN kossa puolustuspelaamista. –?Sveitsin liiga on paljon perheystävällisempi sarja kuin KHL. –?Siellä oli viime viikolla lämmintä 20 astetta. Viime viikonloppuna Suomen EM-joukkueessa oli Sveitsissä frangeja tienaavia peräti viisi pelaajaa, kentällinen. Näistä peräti seitsemän on ollut maalivahteja. Keskikenttämies Otaru, 28, on tehnyt kaksi seuraavaa kautta kattavan sopimuksen, kertoo Honka nettisivuillaan. Pitkään Sveitsissä on pelannut myös Jokereista lähtenyt hyökkääjä Tommi Santala, joka on edustanut Klotenia vuodesta 2008 lähtien. Timo Niemi jatkaa meillä ja on pelikunnossa. Sitten Basel pelaa vuodesta toiseen jalkapallon Mestarien liigassa, Hytönen miettii ja poimii maan suurimman urheilullisen ylpeydenaiheen: –?Tenniksessä Roger Federer on tietysti pyhä ja itseoikeutetusti arvostelun yläpuolella. Hän saa palata kilpailukentille 3. –?En miettynyt kauaa, kun sain tarjouksen. Sarja ei ole suuremmin miestä yllättänyt. Sarja on tällä kaudella hyvä ja erittäin tasainen. –?Kulunut kausi kun alkoi lähestyä loppua, huomasin, että haluan päästä takaisin kotiin. Vuokrahinta on Östermanin mukaan ”paljon”. Joukkueen pistepörssissä neljäntenä oleva Joona Vares sen sijaan joutuu olkapääleikkaukseen, eikä pelaa enää tällä kaudella. Varsinkin perheelliselle huippukiekkoilijalle Sveitsin pääsarja on varteenotettava vaihtoehto. tammikuuta. Siinä on myös ohjenuora ko- ko seuran toiminnalle yllätysnousun jälkeen. Sveitsissä oman joukkueen hyökkääjät eivät puolustusvirheitä juuri paikkaile, Davosin pakki Ville Koistinen tietää. – Joukkueen tavoitteena oli olla kuuden joukossa joulun koittaessa. Koistinen – kuten Filppula ja Hytönen – pelasivat ennen Sveitsiä KHL:ssä. – Nyt meille tulee oikeaa kilpailua joukkueen sisälle. Otaru edusti Honkaa liigassa kausina 2006–12 pelaten 151 ottelua. Hermes: Janne Kivilahti 9+13=22, Ville Rajala 10+11=21, Topi Anttila 7+9=16, Joona Vares 5+7=12, Niko Korhonen 1+11=12. – Olen Husqvarnan jälleenmyynnissä hommissa. Anssi Pesonen on myös päässyt jäälle ja voi pelata parin viikon päästä, tietää Karhula. – Siinä on kahdeksan luokkamestaruutta, viisi yleiskilpailu- voittoa sekä loput joukkuemestaruuksia. Jokaisen pisteen eteen pitää tehdä kovasti töitä, sanoo slovakkivalmentaja Pukalovic. Luultavasti nautiskeluun taipuvainen Tikkanenkin olisi pelaajaurallaan viihtynyt Sveitsissä. Oscar, 23, tuli Chelsean riveihin Internacionalista vuonna 2012. Poltetta kisoihin ei ole senkään takia, että saavutin kaiken sen, minkä halusin. Lisäksi maalintekoon tarvitaan lisää tehoja muutamilta pelaajilta, valmentaja tuumii nimiä mainitsematta. Alppien ystävä. –?Muistan, kun olin RoPS:in paidassa pelaamassa vieraspelin Espoossa, miten Hongan fanit tervehtivät minua ja toivottelivat kaikkea hyvää. Seitsemää maalivahtia on tarvittu 14 otteluun. Honkavaaran mukaan uusia pelaajia tarvitaan vielä lisää, muun muassa hyökkäykseen ja keskuspuolustukseen. Koistinen ei voi kylliksi kehua alppikylä Davosia. Pelaajat eivät pysy pelisysteemissä koko 60 minuutin aikaa, Filppula pohtii. Toivottavasti tilanne nyt vakiintuu. JHT pelaa loppukauden aikana vielä neljästi RoKia vastaan. Toivottavasti tilanne nyt vakiintuu. – Hermes on meidän paikallisvastustaja, mutta joudumme pelaamaan kuitenkin eniten Rovaniemen kanssa. Seuran budjetti on liigatasolle alhainen, ja töitä täytyy tehdä niin sponsorien kuin yleisömäärienkin kanssa. Sveitsin A-liigan tapahtumat eivät Suomessa uutiskynnystä ylitä. – Pelirytmi oli tiukka ennen taukoa. –?Pikkuhiljaa parempi, vahvempi ja isompi seura. Palmut huojuvat, muutaman kuukauden ikäisen tyttären isä Filppula kuvailee rajakaupunki Luganoa. . Hän voitti Suomen joukkueessa MM-hopeaa Moskovassa 2007. Vanhan kunnon Pallokentän märkiä puupenkkejä ei välttämättä tule ikävä, miettii seuran puheenjohtaja Rene Österman. –?Se on kuitenkin hallittavissa. –?Katsojatavoite on niinkin konservatiivinen kuin 1?500. Se teki tästä tarjouksesta täydellisen. Kalajokiset viettivät jääkiekkoilun osalta vapaan viikonlopun ja keskiviikosta lähtien mennään taas täysillä. Uran päättymisen jälkeen Salminen on jo ehtinyt sulatella menestyksensä määrää vuoden päivät. Molemmat poikani harrastavat sitä jääkiekon ohella, Koisti- Lausannessa ”JYP-mafia” Kahden tyttären isää Hytöstä auttavat sopeutumaan paitsi oma perhe, myös kaksi kotimaan liigan JYPistä tuttua pelaajaa. Hän on osoittautunut hyväksi hankinnaksi, sillä hän on tehnyt Chelsealle 27 maalia. Se huomioiden on valmentaja Karhula tyytyväinen joukkueen sarjasijoitukseen. Parhaillaan kasataan joukkuetta, ja sopimuksia on jo viime kauden runkomiesten kanssa. – Joudumme katselemaan jotain lainapelaajia loppuviikon Hunters- ja Red Ducks-peleihin. – Joissakin kilpailutapahtumissa voin olla mukana, ei mitään sen isompaa. Osa peleistä on hyvätempoisia ja aivan Mestis-tasoisia. Organisaatioon haetaan vahvuutta osakeannilla, jolla seura tavoittelee puheenjohtajan mukaan 250–400?000:ta euroa. –?Haluaisimme profi loitua kotimaisena joukkueena, Honkavaara sanoo. Mennään siinäkin rauhassa eteenpäin, mutta kaikki mikä tuon yli tulee, on positiivista. Nyt, kun siihen tarjoutui vielä mahdollisuus, niin voin sanoa, että hyvät on fiilikset, Otaru kertoi. Hän on jatkanut uransa jälkeenkin moottoripyörien parissa. Tällä kaudella Ykkösessä HIFK keräsi keskiarvokseen 900 katsojaa. Loukkaantumiset koettelevat Antti Karhulan miehistöä muutenkin. Sain ajaa urani aikana niin paljon kuin halusin ja missä halusin. Davosin pakki Ville Koistinen tietää, että Sveitsissä oman joukkueen hyökkääjät eivät puolustusvirheitä juuri paikkaile. Harvinainen arvokisamitali ei automaattisesti nosta jääkiekkoilua urheilulajien raskaaseen sarjaan. JHT ja Hermes haluavat luonnollisesti olla keväällä kahdeksan parhaan joukossa ja päästä näin pelaamaan Suomi-sarjan pudotuspelejä. Toivottavasti saisimme aikaan hieman pysyvämpiä ratkaisuja, koska aika kapealla ryhmäl- lä tässä mennään. Kyllä se ajaminen aina mahtavaa on, kun pyörän päälle hyppää, Salminen kertoo. Pelillisesti JHT:n pitää parantaa jat- PARHAAT PISTEMIEHET . Viime vuonna uransa päättäneelle endurotaituri Salmiselle huikea MM-tittelimäärä on totisinta totta. Huomion Euroopassa on anastanut Venäjän presidentin Vladimir Putinin läpi runnoma KHL. Otteluohjelma ei ole helppo lähiviikkoina, mutta taistelemme tavoitteen eteen. – Olen tyytyväinen, vaikka vähän on peli ailahdellut. nen kertoo. Vähätkin loukkaantumiset on hoidettu pois alta. Ehkä polte kisaamiseen tulee vielä takaisin, mutta ainakaan vielä ei ole sen suhteen ongelmia. –Kenties mittavin suomalaisura pelaajana oli helsinkiläisen Jokerien maalivahtikasvatilla Ari Sulanderilla, joka pelasi Zürich Lionsissa 1998–2012. Maisemat kuin postikortista Kaukalon ulkopuolella asiat kuulostavat olevan reilassa. Lindstedtin maaliskuussa antamasta testinäytteestä löytyi jälkiä kielletystä B-metyylifenetyyliamiinista, jota Lindstedt oli ilmeisesti saanut lisäravinteesta. –?Seuralla on erittäin konservatiivinen hallitus. JHT saa tulevan viikonlopun kahteen kotipeliin jalkeilla täyden miehistön. Koistinen siirtyi Davosiin lopulta 2013 takavuosien Ilvespelikaverinsa Perttu Lindgrenin kanssa. Larsson ottaa seurassa vastuulleen paitsi valmennuksen, myös toimintaa johtavan managerin tehtävän. Hän päätyi sarjassa 30:nneksi. JHT:n Michal Salka ja Hermeksen Topi Anttila vääntävät joukkueineen peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa. Salmisen uran päättymisestä tulee täyteen nyt vuosi. Brasilian maajoukkueessa Oscar on tehnyt 11 maalia 40 ottelussa. Uusista HIFK julkisti ensimmäisen, kun Hongan ja nuorten maajoukkueen laitamies Nnaemeka Anyamele tulee mukaan. Suomi-sarja oli Antti Karhulalle aika outo foorumi ennen tätä jääkiekkokautta. Larsson, 43, palaa näin seuraan, jossa pelasi ennen mittavaa ulkomaanuraansa ja jossa hän myös päätti peliuransa 2009. Koen voitetut mestaruudet lähinnä hyvin tehtynä työnä. Helsingborgissa pelaa Suomen maajoukkuepuolustaja Jere Uronen. Pelimatkat ovat Sveitsissä inhimilliset, Luganossa pelaava keskushyökkääjä Ilari Filppula kertoo. – Tilanne on ihan ok. Kukkonen sai 53 kilon sarjassa yhteistuloksen 153 kiloa, mikä koostui 68 kilon tempauksesta ja 85 kilon työnnöstä. – En ole kaivannut takaisin kisoihin. RoPSissa hän pelasi kahden viime kauden aikana 54 liigaottelua. Kukkonen, 28, nosti painoluokan C-ryhmässä maanantaina. Syksyn 14 ottelusta joukkue pelasi kymmenen vieraskaukaloissa. – Ehkä muut ajattelevat enemmän niitä mestaruuksia kuin minä itse. –?On hienoa että päätös on saatu aikaan. Onhan se varmaan Suomen ennätys. Muutamat joukkueet ovat enemmän harrastelemassa ja pelit niitä vastaan ovat tasoltaan heikompia Hermeksen tehokkaimmat hyökkääjät ovat vahvasti esillä Suomi-sarjan pistepörssissä. Sille asialle me emme voi mitään. – Onhan se varmaan Suomen ennätys. Seitsemää maalivahtia on tarvittu 14 otteluun. Espoossa on aina ollut loistavat fanit. Vares ei pelaa Hermes on käyttänyt syksyn otteluissaan yhteensä 29:ää pelaajaa. –?Sveitsissä on niin hurja perinne alppihiihdossa. –?Sopimuksesta viilataan enää yksityiskohtia, Österman kertoi parin kuukauden neuvotteluista HJK:n omistaman stadionyhtiö Helsinki Stadion Managementin kanssa. Sarjan pohjalaisjoukkueista majailee Kalajoen JHT neljäntenä ja Kokkolan Hermes viidentenä. Ruotsalaiselle kuulantyöntäjälle puolen vuoden panna dopingista TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsalainen kuulantyöntäjä Niklas Lindstedt on saanut puolen vuoden kilpailukiellon dopingin takia. Janne Kivilahti keikkuu listalla kakkosena ja Ville Rajala kolmosena. Kukkonen nosti kauden parhaansa MM-painonnostossa ALMATY (STT) Parkanon Punttia edustava Sini Kukkonen venyi kauden parhaaseen tulokseensa painonnoston MM-kisoissa Kazakstanissa. –?Peli on hieman nopeampaa kuin Suomessa, jossa pelaaminen on organisoidumpaa. ALPPIMAASSA PITKIÄ SUOMALAISURIA Muutama suomalaiskiekkoilija on tehnyt Sveitsissä pitkän pelaajauran
11. poissa: 2. 10. Wahlsten Oppilasmeeting: 1) Cute’s Royal Song/Hannu Torvinen 15,9a (1,86), 2) Mac Duncan 16,0a (18,58).3) Vici K.A. HELSINKI (STT) Suomen miesten koripallomaajoukkueen entinen päävalmentaja Ari Tammivaara siirtyy määräaikaisesti Koripalloliiton valmennusjohtajan paikalle. MYYTÄVÄNÄ KULTTUURI Pe 14 .1 1. Kaltenbornille esitetyt ideat pohjaavat pelkoon, että talousahdinko alkaa karsia rajusti F1-tallien määrää. Tanskan liiga: Nordsjälland–FC Kööpenhamina 0–0. Chicago ......15 Minnesota ..13 Colorado .....16 Dallas..........14 Marraskisan tilanne: 1) Matti Knutar CPS 1387, 2) Mika Loukkonen Drott 1362, 3) Kent Wargh GBK 1359, 12:s tulos 1269. klo 14 - 18. Esa Holopaisen ohjastama Diori ei ole mennyt syksyllä ennakkokehujen mukaisesti. –?Kolmansien autojen käytöstä ei ole sovittu mitään, Ecclestone jyrisi Brasilian gp:n yhteydessä. 13>%68 . Miia Kalliosaari tuo ruunansa heti Espooseen, joten aivan keskenkuntoinen ei voi- tokas 10-vuotias voi olla. lähtö, lv 2100 m: 1) Hickoprodigious*/Ari Kela 16,6a (4,96), 2) Uparty K.A. Se tuli melkein lentämällä maaliin viime keskiviikkona tätä kovemmassa lähdössä. Toto (13-6-10): 18,21 4,72-2,22-1,92 46,80. Toto (5-10-8): 2,32 1,18-2,641,83 23,33. F1-sarjan pikkutallien tulevaisuus rahahuolien keskellä on auki. Silloin yksi vaihtoehto on, että osa talleista ajattaa kolmea autoa. kierrosta: Andreas Siljeström Ruotsi/Martin Emmrich Saksa (3)–Aaro Pöllänen/Emil Ruusuvuori Suomi 7–6 (7–1), 7–6 (7–2), Jegor Gerasimov/Jaraslav Shyla Valko-Venäjä–Isak Arvidsson/Patrik Rosenholm Ruotsi 6–3, 7–6 (7–5), Micke Kontinen Suomi/Henri Laaksonen Sveitsi–Maxim Dubarenco Moldova/Aslan Karatsev Venäjä 6–2, 6–4. Lämminveritammojen lähtöön voi kokeilla ideavarmaksi East Coast Emmaa. poissa: 2. II: 5 East Coast Emma, 7 Fame Laukko, 4 Callbird, 1 X-treme Hoss (8 Get Going Grace, 3 Vanilla Shark). Paalulta pääseekin systeemiin vain ykkösradan Shameless. 9. RAHAPELIT Keno 46/14 Maanantai 10. GOLF Miesten maailmanlista: 1) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti pistekeskiarvo 11,54 (edellisellä viikolla sijoitus 1), 2) Adam Scott Australia 8,26 (2), 3) Bubba Watson USA 7,94 (7), 4) Sergio Garcia Espanja 7,24 (3), 5) Jim Furyk USA 7,22 (4), 6) Henrik Stenson Ruotsi (5) 7,09, 7) Justin Rose Englanti 6,76 (6), 8) Jason Day Australia 6,36 (8), 9) Rickie Fowler USA 5,85 (10), 10) Matt Kuchar USA 5,78 (9), 11) Phil Mickelson USA 5,28 (11), 12) Martin Kaymer Saksa 4,95 (13), 13) Billy Horschel USA 4,77 (12), 14) Jordan Spieth USA 4,63 (14), 15) Graeme McDowell Pohjois-Irlanti 4,51 (17), 16) Dustin Johnson USA 4,33 (15), 17) Zach Johnson USA 4,26 (16), 18) Jimmy Walker USA 4,09 (18), 19) Chris Kirk USA 4,08 (21), 20) Hunter Mahan USA 4,01 (22), ...39) Mikko Ilonen Suomi 2,95 (38), ...349) Roope Kakko Suomi 0,51 (345), ...388) Mikko Korhonen 0,446 (380). –?Nuo ovat vain ideoita, mutta ne kertovat mitä siellä on menossa. –?Ongelma on yksinkertainen. –?Uskon hänen ymmärtävän, että kolme pienintä tallia tarvitsee tukea jossakin muodossa. Louis .....14 9 1 4 35– 28 19 Winnipeg ....15 8 2 5 30– 32 18 Voimaliigan 3100 metriä tuo jälleen väriä liian tavallisten 2100 metrin ryhmien sekaan. Toto (4-8-15): 5,67 2,59-2,39-3,27 18,73. Pitkälle matkalle ilmoitettu kalusto ennakoi voittoa takamatkalaiselle. &6-(+) . Veteraanit: 1) Harry Skog GBK 1342, 2) Antti Mourujärvi Cosmos 1219, 3) Ari Kujala BCK 1215. Naisten ITF-turnaus, palkintosumma 10 000 dollaria: Karsinnan loppuottelut (voittajat pääsarjaan): Roosa Timonen Suomi–Birgit Burk Viro 4–6, 6–4, 6–4, Jacqueline Cabaj Awad Ruotsi (1)–Mia Nicola Eklund JALKAPALLO Italian Serie A: AS Roma–Torino 3–0, Inter–Verona 2–2. –?Hienot on fiilikset, totta kai. IV: 14 Bulldozer S, 15 Harmi´s Frido, 8 Corleone Shark, 1 Shameless, 13 Le Cupole, 10 Callela Longshot (2 Photomani, 9 Vanquish). lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Riutan Lento/Arto Laaksonen 30,7a (6,77), 2) Costello 30,7a (2,4).3) Sirkan Sulttaani 31,0a (20,52).4) Mikolan Aatu 31,1a x (2,68).poissa: 9, 11. Naisten maailmanlista: 1) Inbee Park Etelä-Korea 11,72 (1), 2) Stacy Lewis USA 10,99 (2), 3) Lydia Ko Uusi-Seelanti 9,44 (3), 4) Suzann Pet- Vihjesysteemi 21,60 euroa: I: 4 Bret Boko (6 Stormsky, 1 Elora Hanover). Taukohevoset Le Cupole ja Corleone Shark olisivat voittaessaan sopivia potintekijöitä T65:ssä. Päiväarvonta: Oikeat numerot: 9, 10, 11, 14, 17, 22, 24, 28, 30, 34, 37, 41, 45, 46, 53, 56, 57, 61, 62, 69 Kunkkunumero: 56 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 2, 6, 12, 13, 15, 22, 25, 28, 39, 41, 42, 50, 51, 55, 58, 59, 62, 64, 65, 67 Kunkkunumero: 39 PAINONNOSTO Voita Tiikeriliput! Osallistu arvontaan ja voit voittaa kahden hengen lippupaketin lentopallon CEV-cupin otteluun Tiikerit - Zaksa ke 19.11. Se saa Hannu Hietasen kyytiinsä ja kaksikko kyttäilee iskupaikkaa kärjen tuntumassa. Päivän Duo: 7-1, kerroin: 16,57. 3–4 (1–1, 1–2, 1–0, 0–0) T: Valtteri Filppula 0+1 Ottawa–Toronto 3–5 (2–1, 1–3, 0–1) T: Leo Komarov 0+1 Rangers–Edmonton 1–3 (1–1, 0–1, 0–1) Chicago–San Jose 5–2 (3–1, 0–1, 2–0) S: Antti Niemi 32/36 torjuntaa Anaheim–Vancouver vl. Valmennusjohtajana Tammivaara vastaa Koripalloliiton ja koripalloseurojen välisen yhteistyön syventämisestä, Suomen maajoukkueyksikön johtamisesta, Koripalloliiton koulutusyksikön johtamisesta sekä yhteistyöstä Lohjan Kisakallion urheiluopiston kanssa. Talli sai kuitenkin nopeasti kasaan yli miljoona euroa. 15,4a (16,75).4) Absolute Ruler 15,6a (12,31). 8. lähtö, lv 2100 m: 1) Las Vegas/Ari Moilanen 18,1a (2,61), 2) Chat Match 18,3a (2,41).3) Ex Gracy 18,7a (13,79).4) Rose Coger 18,9a (51,36).poissa: 3, 10. Kysymys: Kuka on Tiikereiden libero. 16,8a (11,8).3) Luca Miller 16,9a (5,51).4) Victoria Del Oro 17,0a (10,61). Naiset: 1) Anja-Riitta Leinonen Kismet 1227, 2) Seija Savola Kismet 1225, 3) Eija Marjakangas Kalke-90 1182. Toto (10-1-12): 1,86 1,21-2,501,98 12,36. 1. Almaty, Kazakstan: MM-kilpailut: Naiset, 53 kg: 1) Zul?ja Tshinshanlo Kazakstan 232 kg (tempaus 98 kg+työntö 134 kg ME), 2) Shu-Ching Hsu Taiwan 218 (99+119), 3) Yajun Li Kiina 214 (96+118), 4) Marina Sisojeva Uzbekistan 210 (92+118), 5) Sopita Tanasan Thaimaa 208 (95+113), 6) Julia Paratova Ukraina 200 (91+109), ... kierrosta: Ricardas Berankis Liettua (2)–Tim Puetz Saksa 6–2, 6–2, Damir Dzumhur BosniaHertsegovina (4)–Aldin Setkic BosniaHertsegovina 2–6, 6–2, 6–4, Kimmer Coppejans Belgia–Daniel Brands Saksa 7–5, 7–5, Jozef Kovalik Slovakia–Radu Albot Moldova 4–6, 6–4, 6–4. Espanjan liiga: Valencia–Bilbao 0–0, Sociedad–Atletico Madrid 2–1. KOKOUKSET HIRVIPEIJAISET Rahkosen koululla pe 14.11. Kohtalaisen tasaiselta näyttävä sh-ryhmä päättää keskiviikkopelin. Toto (7-1-2): 4,33 1,89-3,153,84 20,23. lähetä tekstiviesti: tiikeri numeroon 13525 (Viestin hinta 0,70) . Kun Caterham ja Marussia -tallit poistuivat F1-varikolta talousvaikeuksien takia, sarjan pikkutallit Force India, Sauber ja Lotus alkoivat neuvotella Ecclestonen kanssa tallien tulojen jakamisesta niin, että ne saisivat siitä isomman siivun. TENNIS Helsinki: Miesten ATP-haastajaturnaus, palkintosumma 42 500 euroa: Kaksinpelin 1. D-lk: 1) Markku Suvanto CPS 889. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Make Me Happy/Harri Koivunen 15,2a (4,5), 2) Shadoom 15,3a (1,72).3) Gri di S.J. &6-88)2 Sakari Oramo johtaja Juho Pohjonen piano KONSERTTI- -2863 18.15 LINJA-AUTOKULJETUS: 4]L§NSOM 7EPI . B-lk: 1) Kari Kalliokoski Golf 1193, 2) Seppo Saastamoinen Cosmos 1085, 3) Harri Lundell Golf 1065. Toto (11-12-2): 6,45 2,61-3,04-20,27 22,09. lähtö, TROIKKA-1, lv 2100 m Tammasarja 2014: 1) Annie Bell/Mikko Niemistö 16,9 (6,45), 2) Like You 17,3 (8,54).3) Silent Wanderer 20,7 (80,72).4) Dream Step Wili 20,8 x (13,02).poissa: 5. Taittosen Fame Laukko ja Markkulan ajama Callbird ovat sen verran laadukkaita vastustajia, että har- vakseltaan voittanut Nisosen ajokki saa jäädä rohkeampien käyttämäksi varmaksi. RAVIT Turku: Toto4 10.11. 6. Otetaan se peleihin kahden suosikin kaveriksi. Ullavan Ylipään Ms ja Urheilumetsästysseura Kälviän kansalliset seniorit ry SYYSKOKOUS 18.11.2014 klo 13.00 Paikka: Marttilasali Kälviä. 7. V: 4 Velvet Girl (3 Zulu Hoss, 6 Millbrook Adele). Kakkosiin erikoistunut Zulu Hoss saa tyytyä jälleen toiseen palkintoon. mieltä vastata vahvalle ruunalle. Pienenä yllättäjänä peliin mukaan Aika Kiho. osallistu netissä: www.kp24.?/tiikerikilpailu Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Nelinpelin 1. Troikka: 1449,39. Kaltenbornin mukaan pikkutalleille on heitettyä ideoita vuoden vanhojen runkojen tai koneiden käytöstä. Ranskan liiga: PSG–Marseille 2–0. Toto4 pelivaihto 101 877,60 e, voittoosuus 61,30 e Pelivaihto 326 778,00 e, tersen Norja 7,97 (4), 5) Shanshan Feng Kiina 6,69 (5), 6) Michelle Wie USA 6,66 (6), 7) So Yeon Ryu Etelä-Korea 6,50 (8), 8) Karrie Webb Australia 6,36 (7), 9) Hyo-Joo Kim Etelä-Korea 5,98 (9), 10) Lexi Thompson USA 5,96 (10), ...316) Noora Tamminen Suomi 0,27 (315), ...338) Minea Blomqvist-Kakko Suomi 0,24 (338), ...390) Ursula Wikström Suomi 0,17 (393), ...492) Krista Bakker Suomi 0,08 (491), ...538) Elina Nummenpää Suomi 0,06 (538). . Valmennusjohtajan työtä tähän asti tehnyt Henrik Dettmann siirtyy Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikköön palloilulajien vastuuvalmentajaksi, mutta jatkaa yhä maajoukkueen päävalmentajana. Suurin mielenkiinto kohdistuu starttiraketti Otto Milleriin, joka palaa radalle seitsemän kuukauden tauolta. 2. Mitä enemmän näitä ajatuksia nousee esiin, sitä enemmän vahvistuu ajatus, että jotkut eivät halua meidän olevan mukana tai sitten lajia ollaan muuttamassa aika erilaiseen suuntaan. Kilpailuaika 16.11. lähetä postikortti: Keskipohjanmaa/Tiikerit, PL45, 67101 Kokkola. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Westcoast Venus/Jere Kiveinen 24,8, 2) Meadow Miss 25,4.3) Enrique Web 26,2.4) Kiss My Turku 27,0 x. Olen ollut aikaisemminkin Kori- SEKALAISET palloliiton palveluksessa ja useita vuosia nuorten maajoukkueissa, joten ympäristö on tuttu ja se auttaa jatkossa, Tammivaara sanoi liiton tiedotteessa. Vermoon se pelattaneen selkeäksi suosikiksi. saakka. 3. Toto4 voitto-osuus: 61,30. Caterham-tallin yrityksen olla mukana Abu Dhabin gp:ssä parin viikon kuluttua joukkorahoituksen avulla Ecclestone tyrmää kerjuuna. RAVIVIHJE 8 7 4 4 1 0 5 4 6 6 7 6 41– 37– 40– 40– Tyynenmeren divisioona: Anaheim .....16 10 3 3 41– Vancouver ..16 11 0 5 49– Calgary .......16 9 2 5 49– Los Ang ......15 8 3 4 37– San Jose .....16 8 2 6 50– Arizona .......14 6 1 7 34– Edmonton ...15 6 1 8 38– 28 29 50 50 32 44 41 30 46 47 51 17 14 13 12 23 22 20 19 18 13 13 KEILAILU Kokkola: Viikkokilpailu, MA-lk: 1) Matti Knutar CPS 1387, 2) Veli-Matti Tissarinen CPS 1313, 3) Kai Jyrkkä CPS 1308, 4) Sami Kattilakoski MBC 1300, 5) Miika Rusila Kulkurit 1275, 6) Mika Loukkonen Drott 1266. Toto (1-3-7): 4,50 1,111,04-1,50 3,02. Toto (1-9-11): 2,61 1,31-1,18-1,88 2,58. 2 0 14 Snellman-sali 19.00 Vingenkatu 18, Kokkola KONSERTTI 236(+6)2 . Se haluaa olla mukana Abu Dhabissa, jotta olisi kiinnostava mahdollisten ostajien silmissä. poissa: 11. . Ei ole täysiä takeita siitä, pystyykö Diori edes säntäämään keulaan. Toto (8-12-4): 6,77 1,37-1,26-1,91 4,95. lähtö, lv 2100 m: 1) Marshall Maurice/ Harri Koivunen 19,5 (5,67), 2) Phantom High 19,5 (8,16).3) Spes Patriae 18,9 (14,58).4) Manalo Savage 19,7 (4,01). VI: 5 Saaga S, 1 Otto Milleri, 9 Tesantti (11 Pulun Pilke, 2 Zeus). lähtö, Toto4-2, lv 2100 m Velj. Varsinaisten asioiden lisäksi päätetään yhdistyksen uusista säännöistä. Systeemin toinen varma ilmoitti olemassaolostaan viime viikon tiistaina Teivossa. Vermossa vastus ehkä vähän kovenee, mutta tuoreen näytön myötä Juhani Tapanin ajokkia saatetaan nyt jonkin verran kunnioittaa. Jotakin on tehtävä, Force India -tallin johtaja Vijay Mallya totesi Brasiliassa. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Windsong’s Love*/Ari Moilanen 15,4a (4,33), 2) Golda Matador 15,8a (13,67).3) Worldrecordsweeper 16,0a (9,9).4) Starlet Fairway 16,0a (8,63). 1–2 (0–0, 1–1, 0–0, 0–0, 0–1) A: Sami Vatanen 1+0 Atlantin divisioona: Tampa Bay ..15 11 1 3 Montreal .....15 10 1 4 Detroit ........15 7 5 3 Boston ........15 9 0 6 Toronto .......15 8 2 5 Ottawa ........14 7 3 4 Florida ........12 4 4 4 Buffalo ........16 3 2 11 58– 37– 40– 43– 47– 38– 20– 20– 41 42 37 35 42 34 30 54 23 21 19 18 18 17 12 8 Metropolidivisioona: Pittsburgh ..13 10 1 2 NY Island ....14 9 0 5 Philadel.......14 7 2 5 Washin .......14 6 4 4 NY Rang .....14 6 2 6 New Jers.....14 6 2 6 Carolina ......13 4 3 6 Columbus ...14 4 1 9 55– 42– 45– 45– 39– 38– 31– 36– 27 42 43 42 46 45 43 51 21 18 16 16 14 14 11 9 Keskinen divisioona: Nashville.....14 9 2 3 35– 28 20 St. Toto4 voitto-osuus: 13,70. 5. lähtö, sh 2100 m: 1) Santamaan Eerik/ Jarmo Saarela 32,3 (18,21), 2) TuplaLilli 33,3 x (5,83).3) Arin Lento 32,5 (3,69).4) Hessun Loppi 32,6 (42,69). Jotkut tallit käyttävät enemmän rahaa kuin mihin heillä on varaa, Ecclestone totesi medialle Brasilian gp:n yhteydessä. lähtö, sh 2100 m: 1) Huimariina/Ari Moilanen 27,6 (2,32), 2) Ruutu-Viesker 27,8 (17,27).3) Henkan Huima 27,8 (18,95).4) Hirmun Teräs 28,7 (12,18). III: 3 Diori, 4 Meijän Tyttö, 1 Aika Kiho (9 Apilan Pallosalama, 5 R.R. Risto Airaksisen valmentama Velvet Girl nappasi uransa viidennen ykkösen vahvalla esityksellä kuolemanpaikalta. Toto4 voitto-osuus: 25,90. URHEILU 9 KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 11.11.2014 Tammivaara Koripalloliiton valmennusjohtajaksi Pikkutallit pelkäävät tulevaa Ecclestonen mukaan kolmansien autojen käytöstä ei ole sovittu mitään SAO PAULO (STT–REUTERS– AFP) Sauber-tallin johtaja Monisha Kaltenborn pelkää, että F1-sarjan kulisseissa on kaikessa hiljaisuudessa mietitty pikkutallien talousongelmiin ratkaisumallia, jossa pikkutallit ajattaisivat isompien tallien kalustoa. Force Indian Sergio Perez parkkeerasi kolhiintuneen F1-autonsa varikolle Austinin osakilpailussa. C-lk: 1) Aki Paavola CPS 1158, 2) Anton Björkstrand GBK 1063, 3) Rami Luhtio CPS 1039. 1. *-2>- . Jos Stormsky ei saa aivan täydellistä reissua, kuuluu Bret Bokon voittaa tämä porukka. Toto (8-7-9): 4,96 2,01-2,662,22 16,34. poissa: 3, 10, 14. 4. klo 18.30 Kokkolan Jäähalliin. Tervetuloa! KÄLVIÄN RANTALAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS Paikka: Rantalan toimisto, Kälviäntie 39, Kälviä Aika: Keskiviikkona 19.11.2014 klo 14.00 Käsitellään ohjesäännön 6§ mukaiset asiat, sekä Tuulivoima alueen vuokrasopimuksesta päättäminen Kokouksessa mukana Christoffer Wiik SABA Tuulivoima Oy:stä Tervetuloa! Hoitokunta AVOIMET VIRAT JA TOIMET Ontuen eteenpäin. Suomi 2–6, 7–5, 6–4, Rebecca Poikajärvi Ruotsi–Piia Suomalainen Suomi 6–1, 6–3. –?Kun katsoo esityksiä, joita meille on tehty, taustalla täytyy olla jonkinlainen agenda, Kaltenborn sanoo. MM-sarjaa pyörittävän Bernie Ecclestonen mukaan tuollaisesta pyynnöstä ei ole keskusteltu tallien kanssa. 30) Sini Kukkonen Suomi 153 (68+85). LEHTIKUVA/AFP HALSUAN KUNTA Otto Milleri heti mahdollinen JÄÄKIEKKO NHL sunnuntaina: Detroit–Tampa Bay vl. 16,1a (13,29).4) Caerbannog 16,4a (5,17). Ecclestonen mukaan lisärahaa ei tipu. Toto4 voitto-osuus: 16,40. Jo nykyisten sopimusten puitteissa Red Bull-, Mercedes -ja Ferrari-tallien on tuotava kolmas auto radalle, jos heiltä siitä pyydetään sen takia, että autojen määrä kilpailuissa kutistuu liiaksi. Erotar). Järj. Meijän Tytön lyöminen voisi olla ulkopuolelta vaikeaa
/SOOSPER 1EXOEMPY 'EQTYW %PPIKVS .
0YGOER . /4/3 R XSMQMWXS
Näyttelysaunat myydään! MYYNTI 02 2590 200 Voivalantie 21, Kaarina SEKALAISET Maatalousyrittäjät ja turkistuottajat www.pedersore.. P. Kokkola Jäniskatu 11, puh. Siinä Bret Bokon nopeus riittänee keulapaikkaan, koska Elora Hanoverilla ei ole haettavana perusopetuksen rehtorin virka www.halsua..
www.orkesteri.kokkola.fi KUULUTUKSET HIRSISAUNA Uusi upea mallisto, alk. Katso heti. 10-16. 400,29€ Kourut 100 mm, 125 mm, 150 mm myös puolipyöreä • KATTO- JA SEINÄPELLIT SUORAAN TEHTAALTA • MYÖS RUUKIN KATOT tukku/vähittäismyynti Myös peltisepän palvelut! Kattopeltiä 2,5 jm / 3,5 jm suoraan varastosta. rak.pellit Norm. +DNHPXV PDDWDORXV\ULWWlMlQ ORPLWXVSDOYHOXVWD YXRQQD RQ WRLPLWHWWDYD YLLPHLVWllQ 7XUNLVWXRWWDMLD MRWND HLYlW ROH YLHOl KDNHQHHW ORPLWXVSDOYHOXD S\\GHWllQ WRLPLWWDPDDQ KDNH PXV PDKGROOLVLP PDQ SLDQ 3HGHUV|UHQ SDL NDOOLQHQ ORPLWXV SDOYHOX\NVLNN| PALVELUHAKEMISTO Puu- ja parkettilattioiden hionnat ja lakkaukset sekä huoneistoremontit ammattitaidolla. Ensimmäinen sellainen löytyy vihjesysteemiin heti avauskohteesta. 300€ KOSKI-KOURU • piipun pellitykset ym. Matalimmassa kohdesarjassa juoksevat alle 13 500 euroa voittaneet, kun taas T75:ssä tuputetaan jatkuvasti veikattavaksi joutavia alle 5000 voittaneiden sarjoja. 0400 684 800 Tarjouksen kysyminen kannattaa aina! 40 m kourua, 4 alastuloa Tarjoushinta alk. ja mol.. Tilaa esite! Saunanäyttely ark. 3.980 €, valmiiksi rakennettuna. Mauri 0400 568229, Kai 0400 563732. Seppo Luokkala (KP) Tasokkaita lähtöjä ja sarjoja poikkeuksellisen rahakkaille hevosille sisältyy keskiviikon T65-kierrokselle. Vermon varmoiksi on ehdolla nelisen kappaletta hevosia
020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). (luetaan ma-pe klo 8-14). Vielä alkusyksystä maatalousministeri Petteri Orpo (kok.) piti pakotekorvauksia käytännössä selvänä. Taustalla on eduskunnassa noussut huoli säästöjen vaikutuksista kansalaisten oikeusturvaan ja eri viranomaisten Ke 12.11. Rahoja haluttaisiin käyttää myös ebolan torjuntaan ja kehitysyhteistyöhön. –?Eihän ministeritapaamisia tarvita sen vuoksi, että me rat- HELSINKI (STT) Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tiivistäminen etenee hyvin, sanoi puolustusministeri Erkki Tuomioja (sd.) maanantaina. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Hän ei kuitenkaan yksilöinyt näitä kehotuksia. Sää on tänään pilvistä ja sateista reesti. Lännen Median uutishuone puh. Putin ei kasakka sukujuuriltaan Sauli Niinistö näkee kansainvälisessä ympäristössä uudenlaista kylmää sotaa. –?Suomi on ylläpitänyt Puolustusvoimia aivan eri tahtiin kuin, sanoisin, yksikään muu Euroopan unionin maa. Las Palmas 24 (+0) (+2) Pe 14.11. Valinnassa loppusuoralle selviytyi Koiviston ja Mikanderin www.kp24.. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. ”Symbolinen tuenosoitus” Sarvamaan mukaan komissio haluaisi ohjata budjetin maatalousvarat muualla erääntyvien laskujen maksuun. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.?/KPyhteystiedot +17 +19 sään, Sarvamaa sanoi. 22 KESKIVIIKKONA -15 Ti 18.11. Vierailun aikana puolustusministeri Carl Haglund osallistui Pohjoismaisen taisteluosaston (Nordic Battle Group NBG Polex -harjoitukseen. Keskilevikki LT2013 23 598. 10% Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Hinnat sis alv. Suomi ja Baltian maat ovat maitoteollisuudessa suurimmat kärsijät. Tuottajilla on ollut vaikeuksia etenkin Keskija Etelä-Euroopassa, missä hedelmien ja vihannesten hinnat ovat romahtaneet. Jollet saanut lehteä: soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Maanpuolustuskurssin avajaisissa maanantaina vakuuttunut siitä, että Puolustusvoimien toimintakyvyn ja tarvittavien kehityshankkeiden turvaamisesta on pitkälle menevä yhteisymmärrys. 10 TIISTAINA 11.11.2014 KESKIPOHJANMAA ”Kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni” Niinistö: Puolustuksesta vahva pidäke Olli Kemppainen HELSINKI (STT) Suomen puolustuksen on oltava kaikissa oloissa vahva pidäke mahdolliselle sotilaalliselle voimankäytölle ja painostukselle, sanoo tasavallan presidentti Sauli Niinistö. ISSN 0788-8325. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Valinnasta käytiin kaksi äänestyskierrosta suljetulla lippuäänestyksellä. –?Jos mennään sukujuuriin niin enpä usko, Niinistö sanoi. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Niinistö ei avannut puheensa jälkeen kasakkavertauksensa tarkoitusta tai sen yhteyttä Venäjään ja Ukrainaan sotaan sen tarkemmin. Tälläkin hetkellä meidän sodanaikainen vahvuutemme taitaa olla yksi suurimpia, Niinistö huomautti. 6 Ti (+1) (+0) To 13.11. Jos rahoja ei löydy EU-budjetista, tukia voitaisiin maksaa maatalouden kriisirahastosta. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Virkamieslähteen mukaan kyseessä olisi lähinnä symbolinen tuenosoitus. 24 +1 -3 -5 Ma 17.11. 24 +0 (+1) La 15.11. 24 (+1) TIISTAINA Su 16.11. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). –?Siihen ei nyt sisälly mitään erityisen uutta ja dramaattista, Tänään klo 14 +5 5 (+4) +5 (+2) +6 (+2) (+3) +6 (+5) +6 (+2) +6 (+3) Huomenna klo 14 8 +1 +2 5 +6 +6 +7 +8 +9 +9 6 8 -2 0 2 6 2 Pietarsaari 6 2 -0 -0 -0 -0 -2 1 2 7 3 Toholampi 6 -0 -2 -3 -3 -3 -4 -2 -0 6 1 Halsua 6 1 -1 -2 -3 -3 -5 -2 -1 5 0 Ylivieska 6 -1 -3 -4 -4 -3 -4 -1 -0 5 1 Kalajoki 5 0 -2 -3 -2 -2 -3 0 1 6 3 Haapavesi 5 -1 -4 -5 -5 -5 -5 -2 -0 5 0 Helsinki 9 6 5 3 2 0 1 2 3 6 5 Tampere 8 4 2 -0 -1 -2 -2 -1 1 4 3 Turku 9 4 4 3 2 1 1 2 2 7 5 Jyväskylä 8 3 0 -2 -3 -3 -3 -2 -0 4 1 Oulu 4 -1 -6 -5 -5 -3 -3 -1 0 6 1 Kuusamo 1 -4 -10 -10 -11 -5 -3 -5 -2 4 -5 +6 3 Ke To Pe La Su Ma 21 22 21 17 18 20 19 -1 Antalya 24 24 22 20 15 18 18 19 (+0) Bangkok 32 32 32 32 30 31 32 31 Los Angeles Bangkok Buenos Aires Chicago Edmonton Johannesburg Miami 19 32 28 9 -12 21 27 Montreal New Delhi New York Peking Sydney Tokio Vancouver -14 -11 -10 4 -6 -4 -1 -0 -1 +2 +3 +6 9 Bogskär +8,1 Mäkiluoto +6,8 Utsjoki Nuorgam 5,3 mm 10 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla +6 SSW 11 m/s Kallan +7 S 11 m/s Tankar +6 S 8 m/s Valassaaret +6 S 6 m/s Meriveden korkeus Oulu +30 cm P:saari +20 cm Raahe +28 cm Vaasa +10 cm JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän uudeksi kaupunginjohtajaksi on valittu apulaiskaupunginjohtaja Timo Koivisto. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. –?Sellainen politiikka, jossa koko turvallisuutemme asetettaisiin tai jouduttaisiin asettamaan vain yhden ulottuvuuden eli tä- Suomi kaivaa maitorahoja Brysselistä Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Kenelle se sitten antaa vastaavaa kuvaa niin se on kuulijassa, Niinistö sanoi. Niinistöltä kysyttiin, onko Venäjän presidentti Vladimir Pu- tin kasakka. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 KANNUS Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Kokoomusmeppi Petri Sarvamaan (kok.) mukaan asetelma on erittäin hankala. Asiaa sovitellaan perjantaina. Presidentti huomautti, että erilaisten murrosvaiheiden keskellä kuuluu usein kehotuksia liikkua muutoksen mukana ja kii- Tuomioja: Puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa hyvällä mallilla mutta olimme hyvin tyytyväisiä siihen, miten se tässä etenee, Tuomioja kiteytti STT:lle tavattuaan kollegansa Margot Wallströmin ja puolustusministeri Peter Hultqvistin Tukholmassa. (Ylivieska). On pidettävä huolta asioistaan, pidettävä kiinni. Sisäinen turvallisuus pohdintaan kaisisimme ongelmia vaan sen vuoksi, että se työ, jota ministeriöissä tehdään, etenee hyvässä järjestyksessä. Ongelma on se, että niitä rahoja ei ole mis- Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Ensin jäsenmaiden ja EU-parlamentin on päästävä sopuun ensi vuoden budjetista. Nykyinen kaupunginjohtaja Markku Andersson jää eläkkeelle. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. –?Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. alv 24%). kykyyn selviytyä tehtävistään. Presidentti lainasi venäjän kielellä venäläistä sanalaskua, joka suomeksi kuuluu: ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.?/lannenmedia lisäksi kaksi hakijaa: Seinäjoen kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki ja Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Työryhmä muistuttaa monelta osin äskettäin työnsä päättä- Kokkola (-0) -1 HELSINKI (STT) Sisäministeriö ja oikeusministeriö ovat asettaneet parlamentaarisen työryhmän selvittämään sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon tilannetta ja tarpeita. Komissio on asettanut hedelmä- ja vihannestuottajat korvauksissa etusijalle, sillä tuontikieltojen seuraukset ovat siellä dramaattisimpia. Sisäministeriön erityisasiantuntijan Tiina Ranta-Lassilan mukaan työryhmän tavoitteena on kartoittaa nykytilannetta ja hahmotella tavoitteita muun muassa tulevan hallituksen toiminnan tueksi. kestotilaus 278 e/vuosi määräaikaistilaus 319 e/ 12 kk. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Timo Koivisto Jyväskylän johtoon TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Mitä enemmän meillä on eri mahdollisuuksia vahvistaa turvallisuuttamme, sitä parempi, Niinistö totesi. Virka täytetään kahdeksan vuoden määräajaksi. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Ti TORSTAINA +3 +4 3 -1 21 +1 +3 +6 -1 Kreeta -1 +1 4 -1 22 -4 8 +4 +6 7 -8 +1 -1 22 -11 +1 1 22 -16 +0 Ke 19.11. Ti 11.11. alv 24%). Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Meneillään on Niinistön mielestä uudenlainen kylmä sota, joka uhkaa muuttaa kansainvä- lisen ympäristön hauraampaan suuntaan pitkäksi aikaa. Maatalousministeriö on arvioinut, että Suomen maitosektorin tappiot Venäjän tuontikielloista ovat toistaiseksi 200 miljoonan euron luokkaa. Niinistö oli 211. Puhelinvaihde puh. Ryhmän on määrä jättää raporttinsa ensi helmikuun loppuun mennessä. –?Minusta sananlasku on aika kuvaava, siksi sitä käytin. Ilmoitushinnat: www.kp24.?/mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Työryhmän puheenjohtaja on kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.), joka on ammatiltaan poliisi. Kaupunginjohtajan virkaan tuli kaikkiaan 16 hakemusta ja kolme suostumusta. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola.. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (sis. Kaupunginvaltuusto valitsi hänet kokouksessaan maanantai-iltana. 11 29 17 12 20 16 8 Muonio Laukukero Annu Marjanen BRYSSEL (STT) Venäjän tuontikielloista kärsiville maidontuottajille luvattu EUtuki on yhä kysymysmerkki. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Maitorahojen kohtalo ratkeaa lähiviikkoina. Timo Koivisto saa johdettavakseen Suomen seitsemänneksi suurimman kaupungin, jossa asuu liki 136?000 ihmistä. Se kuitenkin tarkoittaisi muiden maataloustukien leikkaamista, jolloin Suomen saama hyöty olisi pienempi. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. nyttä parlamentaarista selvitysryhmää, joka arvioi puolustushallinnon osalta tulevaisuuden tarpeita. Tappiot kasvavat jatkuvasti, sillä Ukrainan kriisin jälleen kärjistyessä pakotteille ei näy loppua. Ellei pidä, voi alkaa tapahtua. –?Ennen kuin puhutaan mistään summista, on katsottava mistä rahoja löytyy. Maidontuottajien tappioita on mahdoton korvata täysimääräisenä. Viimeisellä kierroksella vastakkain olivat Koivisto ja Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (sis. (+2) män tai tuon kortin varaan, olisi kannaltamme huonoa kehitystä. Rahojen kaivaminen Brysselistä on kuitenkin osoittautunut hankalaksi. Lähetä viesti numeroon 13525. –?Homma on vielä kesken, ja meidän täytyy pyrkiä sellaiseen ratkaisuun, että ne ovat ihan oikeita rahoja, Sarvamaa sanoo. Maiden mielestä tukia pitäisi kohdistaa suhteessa koettuihin menetyksiin. –?Komission päätös oli meidän joukkueellemme erittäin suuri pettymys, Orpo sanoo Brysselissä. Tämä koskee kaikkea, turvallisuudesta talouteen, Niinistö sanoi. Vastikään Suomi koki ison takaiskun, kun komissio esitti EU:n maatalousvarojen ohjaamista muihin tarkoituksiin. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 +6 -6 -18 6 -4,8 +10 +15 +19 +18 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Äänet jakautuivat 47–20
Se on erityisen vaarallista, jos opiskeluun, työhön ja siviilielämään tarkoitetuissa web-palveluissa käytetään samaa salasanaa. TERTTU-LIISA TOKOLA Band Aid laulaa taas, nyt ebolan vastaiselle työlle Pankki olisi yksi ratkaisu salasanaviidakkoon LONTOO (STT) Musiikkitähtien Band Aid -hyväntekeväisyysryhmä kootaan jälleen yhteen. Kuitin kyseleminen maksami- sen jälkeen voi olla asiakkaalle vaivaannuttava tilanne. Harva haluaa. Tunnistettava lause Hyvänä vaihtoehtona on tietokoneelle asennettava salasanojen hallintaohjelma, jossa voi säilyttää käyttäjätunnuksia ja Salasanat olisi parasta säilyttää omassa päässä. Asiakkaita kuitit eivät kuitenkaan kiinnosta läheskään aina. riitta-maija.sykko@kpk.. –?Kuitin saa kyllä printattua asianmukaisesti jälkikäteenkin. SAMI HELINEN/LEHTIKUVA Kanna useita heijastimia Näin otat heijastimesta kaiken hyödyn irti: Anna sen heilua, mieluiten polven korkeudella. Sen ulkopuolella syntyy 4–6 kuuttia. Ylitarkastaja Tero Sipilän mukaan lisääntymispaikoista on suojelualueella jo 90 prosenttia. Kauppinen kertoo, että joihinkin palveluihin vaaditaan jo nyt kaksivaiheista tunnistautumista, ne eivät vain ole vielä yleistyneet. Asiasta kertoi maanantain Maaseudun tulevaisuus. Se on vain jäävuoren huippu, mistä tiedotusvälineet kirjoittavat, Kauppinen varoittaa. Jos poikanen joutuu pakenemaan kylmään, sen kasvu häiriintyy, perustelee STT:lle norppatutkija Marja Niemi Itä-Suomen yliopistosta. –?Salasanat olisi parasta säilyttää omassa päässä. KP/JUKKA LEHOJÄRVI salasanoja kryptattuna. Matkailu- ja ravintolapalvelut ry:n mukaan noin kymmenen prosenttia ravintola-alan liikevaihdosta on harmaan talouden piirissä. Kauppisen mukaan ainoa vaatimus on luonnollisesti muistaa salasanapankin salasana. Viime keväänä syntyi reilut 60 poikasta, joista kaksi kolmesta Haukivedellä ja Pihlajavedellä. KP/JUKKA LEHOJÄRVI si se näkyy pimeästi maksettuina palkkoina ja veronkiertona. Joskus kuittia ei viitsitä antaa ajansäästösyistä, esimerkiksi lounaspaikassa, Lehikoinen sanoo. Lehikoisen mukaan ilmiön taustalla on taantuma. Kuitin vaatiminen on helpoin tapa huolehtia, että ostoksesta jää jälki yrityksen kassavirtaan. Hänen mukaansa salasanojen varastaminen on hyvin yleistä ja verkossa on järjestäytynyttä rikollisuutta kuten reaalimailmassakin. Ruotsissa tyyppihyväksytyt kassakoneet otettiin käyttöön käteistoimialoilla vuonna 2010. –?Mitä useammin salasanan vaihtaa, sen parempi. Tämä tarkoittaisi muun muassa mökkien rakentamisen tiukkaa vähentämistä ja kalastamisen rajoittamista. Vaikka 250?000 euron ohimyyntiä tilikaudelta, sanoo Lehikoinen. Vauhdin ja komedian lisäksi käsitellään vakavampiakin aiheita. Alun perin Geldof perusti sen keräämään rahaa nälänhädän lievittämiseksi Etiopiassa. Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen toteaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että rantaviivaa on lunastettu norpan suojeluun Pihlajavedellä, Lietvedellä ja Suur-Saimaalla. Esimerkiksi Sivuraiteilla kertoo nuoresta Judosta, joka ajautuu yhä syvemmälle rikosten kierteeseen. –?Tyhjä mökki ei tietenkään häiritse, mutta monet mökit ovat nykyään talviasuttavia. Hänen mukaansa veronkierto pienenisi tyyppihyväksyttyjen kassakoneiden käyttöönotolla. Kassakoneeseen liitettävä ”musta laatikko” rekisteröisi myyntitapahtumat. Se on huono vaihtoehto. Syytä onkin, sillä kassan ohi myyminen on lisääntynyt viime vuosina valtakunnallisesti. Se esittää saimaannorpan pesien ympärille säteeltään 800 metrin suojavyöhykettä. Kauppisen mukaan salasanan pitää olla vähintään kahdeksan merkkiä pitkä ja siinä täytyy olla numeroita ja erikoismerkkejä. Puutteita on paljon Aluehallintovirasto, verohallinto ja poliisi ovat viime viikosta lähtien valvoneet tehostetusti yritysten kuittikäytäntöjä. Muistamisen tekee helpoksi jos lause on merkityksellinen itselle. Jo miltei puolet tästä on suojeltu, Saimaalla rantaviivaa on suojeltu rakennuskiellolla jo yli 2?200 kilometrin matkalta, Viialainen muistuttaa. Kauppinen suosittelee vaihtamaan salasanan vähintään puolen vuoden välein. Tätä samaan johdinta voi käyttää kaikissa salasanoissa ja vaihtaa merkkejä ympäriltä. Maalaisjärki käteen Hänen mukaansa kohdistettu tietomurto kohdistuu harvoin yksittäiseen tietokoneen käyttäjään, mutta yksityishenkilöiden haltuun otettuja koneita hyödynnetään osana esimerkiksi palvelunestohyökkäyksissä. (STT) Kuittikäytännössä yhä petrattavaa Etenkin ravintola-alalla kuitintarjoamislaille oli tarvetta Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Yrityksissä on vuoden alusta lähtien pitänyt tarjota asiakkaalle kuitti ostostapahtuman yhteydessä. Asiakas voi sitten laittaa sen vaikka roskakoriin, naurahtaa Mäki. Kuitintarjoamislailla tavoitellaan harmaan talouden vähentämistä. Vastaava jalkautuminen tehtiin viime keväänä, jolloin havaittiin melko paljon puutteita etenkin kuittien tietosisällössä. Liikenneturva muistuttaa myös, että kaukovaloja käyttävän auton kuljettaja havaitsee heijastimen kanssa liikkuvan jopa kolme kertaa kauempaa kuin ilman heijastinta kulkevan. Mukana ovat muun muassa laulaja Adele, U2yhtyeen keulahahmo Bono sekä One Direction -yhtye. Kuitin antamisen pitäisi olla kaikkialla samanlainen automaatio kuin ruokakaupoissa. Lisääntymispaikat suojelualueella Metsähallituksen mukaan synnytyskykyisiä naaraita on nyt lähes 90. Samalla juhlistetaan television lastenohjelmien 50-vuotista taivalta ja suomalaisen animaation 100 vuoden perinnettä. Näkisin, että kuittipakko on hieman parantanut tilannetta ravintola-alalla. Kaapattuja sähköposti tunnuksia voidaan hyödyntää roskapostin lähettämisessä. –?Uskon, että tunnistautuminen tapahtuu tulevaisuudessa muuten kuin käyttäjätunnusja salasana-parilla. –?Salasanan ei tarvitse olla erityisen vaikea, jos se on vain riittävän pitkä ja siinä on erilaisia merkkejä. Häiritseekö uusi rakennus enemmän kuin nykyinen jo olemassa oleva. Musta laatikko kassakoneeseen. –?Vuoden alusta asti olemme kysyneet automaattisesti, haluaako asiakas kuittia. Kauppisen mukaan hyvä ja helposti muistettava salasana on esimerkiksi lause, joka sisältää isoja ja pieniä alkukirjaimia sekä erikoismerkkejä. –?Asiakas voi äänestää jaloillaan, jos kuittia ei saa tai se ei näytä asialliselta. Kauppisen mukaan salasana on vaihdettava välittömästi, jos tiedotusvälineissä kerrotaan isoista palve- Kokkolan Centria-ammattikorkeakoulussa on oma salasanapolitiikka, jolla pidetään huolta tietoturvallisuudesta. Alkoholin myymisessä on vieläkin tiukempaa: kyselyn sijaan kuitti annetaan automaattisesti. Kaikenlainen ihmisen toiminta voi säikyttää kesken pesinnän. Kokkolan Centria-ammattikorkeakoulun IT-päällikkö Jarmo Kauppinen myöntää, että muistettavia salasanoja ja käyttäjätunnuksia on jo liikaa. Kuinka paljon tarvittaisiin uutta suojeltua reviiriä. –?Elinkeinoelämä vastustaa sitä kustannuksiin vedoten. 11 KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 11.11.2014 TEEMA YHTEYSTIEDOT: Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 hannu.lehto@kpk.. Tätä varten muusikot nauhoittavat uudelleen Band Aid -hittisinglen Do they know it’s Christmas. – Ei kannata olla sinisilmäinen. Salasanan ei tarvitse olla kokonaan uusi, kunhan se on tarpeeksi vahva, eli sisältää erikokoisia kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. JARMO KAUPPINEN IT-PÄÄLLIKKÖ CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU linmurroista. Toinen uudistus olisi henkilöstöpäiväkirja, jonne kirjattaisiin kaikki tehty työ, myös alihankinta ja vuokratyö, Lehikoinen kertoo. –?Noin 70:llä prosentilla ravintola-alan yrityksistä oli keväällä jotain korjattavaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella. Kuiteista puuttuivat esimerkiksi yrityksen nimi, yritys- ja yhteisötunnus, yhteystiedot tai arvonlisäveron määrä. HELSINKI (STT) Saimaannorpan suojelua pohtinut tutkimusryhmä esittää rajoituksia rakentamiseen ja kalastamiseen Saimaalla. Asiasta ilmoitti maanantaina hankkeen puuhamies Bob Geldof. Varustaudu usealla heijastimella. Valvontaviranomainen voi määrätä elinkeinonharjoittajalle laiminlyöntimaksun, jos kuitintarjoamisvelvollisuus on laiminlyöty. –?Rantaviivaa on yhteensä noin 4?600 kilometriä Saimaan syvillä alueilla, joissa norpat viihtyvät. Yksityishenkilön turvallinen nettikäyttö lähtee maalaisjärjen käytöstä. Sen mukaan ehdotuksen teki saimaannorpan suojelua pohtivan työryhmän alainen tutkimusryhmä. Stretch- tai jousiheijastimelle paras paikka on ranne tai kyynärvarsi. Riipuu millä sivuilla tai missä webpalveluissa liikkuu, jokaista kiinnostavaa linkkiä ei kannata klikata.. Jos salasana on unohtunut tai mennyt lukkoon, ammattikor- keakoulussa salasanan muuttamiseen vaaditaan kuvallinen henkilötodistus. Band Aid -tempaus on aiemmin järjestetty vuosina 1984, 1989 ja 2004. Kauppisen mukaan moni ihminen käyttää samoja käyttäjätunnuksia ja salasanoja useissa paikoissa. Laiminlyöntimaksun määrä on vähintään kolmesataa ja enintään tuhat euroa. Molemmin puolin kiinnitetyt heijastimet auttavat autoilijaa hahmottamaan tiellä kulkijan myös leveyssuunnassa. Hänen mukaansa kuitti otetaan ”todella harvoin” vastaan. Ohimyynnin lisäk- Tutkimusryhmä: Tiukennuksia saimaannorpan suojeluun –?Ei ole arviota kilometrimääristä, mutta poikaspaikat ovat tiedossa, Niemi sanoo. Älä ole sinisilmäinen Kuvassa on yleisimpiä suomalaisten käyttämiä salasanoja, jotka eivät ole turvallisia. Jos täytyy muistaa monia eri salasanoja, niitä kirjoittaa helposti ylös paperille ja useasti niitä jää esimerkiksi työpaikan pöydälle lojumaan. Tosin ostostapahtuma saattaa tallentua kassakoneeseen ilman kuitin tulostamistakin. Viranomaispuolen näkemys kuitenkin on, että Ruotsin tielle kannattaisi lähteä. Välillä esimerkiksi pankkien webpalveluihin kohdistuvia haittaohjelmia leviää verkossa, joiden tarkoituksena on päästä manipuloimaan koneelta tapahtuvia yhteydenottoja verkkopankkeihin. Hänen mukaansa tietokoneelle voisi tunnistautua turvallisesti esimerkiksi henkilökortilla, mobiilivarmenteella tai sormenjäljellä. Saimaalle on suunniteltu rakennettavan runsaasti uutta vapaa-ajanasutusta. –?Suurin osa uusista suojavyöhykkeistä olisi pieniä saaria ja luotoja, joille ei muutenkaan rakennettaisi, Sipilä summaa. Jos kuitista puuttuu esimerkiksi y-tunnus, ei ostostapahtuma välttämättä mene yrityksen kirjanpitoon, sanoo ylitarkastaja Riku-Matti Lehikoinen. Tulevaisuudessa henkilökortit ja mobiilivarmeenteet voivat korvata salasanat Oulun elokuvafestivaaleilla kattaus kaikenikäisille OULU (STT) Oulun kansainvälisen lastenja nuortenelokuvien festivaali tarjoaa monipuolisen kattauksen elokuvia ympäri maailman kaikenikäisille aina kolmevuotiaista lähtien. paivi.savela@kpk.. Tarkoituksena on kerätä rahaa ebolan vastaiseen taisteluun Länsi-Afrikassa. Samoilla linjoilla on Lounaskahvila Minnan myyjä Eeva Mäkinen. Cafe Kahvipuun myyjät Jonna Vähä-Lassila ja Iida Niemonen arvioivat, että kuitin haluaa yksi kymmenestä asiakkaasta. –?Hyvinkin härskejä tapauksia on tullut vastaan. Juho Mäkelä KOKKOLA (KP) Monella nykyihmisellä on tietokoneella kymmeniä salasanoja, joten niiden muistaminen ei ole helppoa. Vaikea sanoa, kuinka kauan siihen kuluu aikaa, että vaihtoehtoiset tavat yleistyvät, Jarmo Kauppinen sanoo. Kauppinen kertoo, että salasanojen unohtamisia ja vanhenemisia tapahtuu ammattikorkeakoulussa viikottain. Saimaannorppanaaras synnyttää yhden poikasen eli kuutin keskimäärin kaksi kertaa kolmessa vuodessa