Silja Kososen kisaurakka alkaa maanantai-iltana. Silja Kosonen ja Euroopan tilastokärki Krista Tervo lukeutuvat lajin voittajasuosikkeihin, vaikka jälkimmäisen selkä onkin vihoitellut kisojen alla. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA. Maanantai 10.8.2026 Keskipohjanmaa.fi | Nro 62 Poliisin toiminta mopoilijan takaa-ajossa tutkintaan 1 Sivu 6 Uimapuvuissa saunaan. 1 Sivu 3 Keskipohjanmaan vaikutusalueen uimahallit noudattavat perinteistä linjausta, että uimapuvut päällä ei saa mennä saunaan. Naisten moukarin karsinta on yksi avauspäivän lajeista. Esimerkiksi Kokkolan VesiVeijari ei toistaiseksi salli uimapukuja saunatiloissa. Keskustelua aiheesta seurataan kuitenkin tiiviisti. Uimapukujen salliminen tulevaisuudessa ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivut 10–11 Moukarinaiset näyttävät suuntaa Naisten moukarinheitto on yksi lajeista, joista voi ennakkoon odottaa suomalaismenestystä maanantaina käynnistyvissä yleisurheilun EMkisoissa
Viljanen on osallistunut erilaisille varautumisen kursseille jo viiden vuoden ajan. Tänä vuonna tapahtuma oli 7.-9. Ensimmäisen harjoitusvuorokauden aikana on harjoiteltu tulentekoa, ensiapua, hätämajoitteen rakentamista ja ensimmäinen yö nukuttiin ulkona. 1 PikkuNASTA-harjoitus järjestettiin kahdeksatta kertaa. – Tietynlainen varautumisja maanpuolustustahto tuntuu olevan DNA:han kirjoitettua, ja haluan vaalia sitä. elokuuta Lohtajalla. HELENA HAKKO FAKTA PikkuNASTAharjoitus 1 Naisten Valmiusliiton organisoima ja toteuttama, viikonlopun mittainen turvallisuusja varautumisharjoitus naisille. Ensimmäiseen vuorokauteen mahtui teltan pystyttämisen lisäksi hätäensiapukoulutusta ja alkusammutusta, ja lauantai-iltapäivänä ohejlmassa oli itsepuolustusta ja aggressiivisen henkilön kohtaamiseen varautumista. PikkuNASTA Vattaja 2026 -harjoitukseen osallistunut Outi Viljanen on aina ollut kiinnostunut maanpuolustuksesta. Aiemman kokemuksen ja retkeilyharrastuksen ansiosta harjoitus ei ole tuonut Viljaselle isoja yllätyksiä eikä maasto-olosuhteisiin sopeutuminen ole ollut vaikeaa, mutta hän kokee silti leirin tuoneen uutta oppia. Viikonlopun aikana osallistujat harjoittelivat henkistä kriisinkestävyyttä, luonnonmuonalla varautumista, selviytymispakin kasaamista ja selviytymistä maastossa. Wahlstén kertoo jännittäneensä osallistumista ja miettineensä vielä varusteita vaihtaessa, selviääkö hän viikonlopusta ja tottuuko omalta mukavuusalueelta poistumiseen. 1 Harjoitus muodostuu viidestä erillisestä kurssista, joista neljä on tarkoitettu ulkopuolisille kurssilaisille ja yksi harjoituksen tekijöille eli organisaation jäsenille. YKSI Naisten Valmiusliiton organisoimalle ja suunnittelemalle harjoitukselle osallistuneista on helsinkiläinen Outi Viljanen, 57. 1 Järjestetään yhteistyössä Maanpuolustuskoulutus MPK:n Pohjanmaan maanpuolustuspiirin kanssa Porin prikaatin tukemana.. Toimin aamuyön tunteina kipinävahtina, ettei kamiinan tuli sammu eivätkä kipinät lennä. MYÖS 26-VUOTIAS helsinkiläinen Jenna Wahlstén tuli harjoitukseen hakemaan kokemusta varautumista ja vahvistusta omaan toimintakykyyn poikkeusoloissa. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan, varautumisen merkitys on tuntunut entistä tärkeämmältä. – Harjoituksen myötä uskon, etten jähmettyisi vaan osaisin toimia, jos kohtaisin yllättävän kriisitilanteen. Vaikka Wahlsténin kynnys lähteä Helsingistä keskipohjalaiseen metsään viikonloppuleirille tuntui korkealta, selkeä ohjeistus ja tieto tapahtuman sisällöstä madalsivat kynnystä. Tämä on tuonut luottamusta omaan toimintavarmuuteen, ja se tuo tietynlaista mielenrauhaa. Iän, työkokemuksen ja Ukrainan sodan myötä demokratian parissa työskentely on tuntunut entistä tärkeämmältä. Wahlstén sanoo yllättyneensä siitä, miten nopeasti hän sopeutui harjoitukseen. – Täällä oppii paljon itsestään, kuten miten vähäiset yöunet vaikuttavat omaan toimintakykyyn. – Löysin tämän harrastuksen pariin ennen Ukrainan tilannetta, mutta kun maailmalla sattuu ja tapahtuu, ei voi Suomessakaan enää tuudittautua siihen, ettei mitään tapahtuisi, Viljanen kertoo. elokuuta 2026 2 // UUTISET Vahvistusta toimintakykyyn Taru Horsma-aho Yli sata naista ympäri Suomea saapui perjantaina Kokkolan Lohtajalle, jossa järjestettiin viikonlopun mittainen selviytymisja varautumisharjoitus. 1 Koulutuksissa kehitetään käytännön turvallisuus-, varautumisja selviytymistaitoja. Jenna Wahlstén jännitti harjoitukseen osallistumista etukäteen, mutta hän harjoitus on tuonut luottamusta omaan toimintavarmuuteen. PikkuNASTA Vattaja 2026 -harjoitus on kahdeksas Naisten Valmiusliiton järjestämistä NASTA-harjoituksista. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Lohtajalla järjestettyyn naisten selviytymisja varautumisharjoitukseen osallistui yli sata naista eri puolilta Suomea. Viljanen päätyi mukaan toimintaan hyvän ystävän vinkattua hänelle Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) järjestämistä kursseista. – Yö meni ihan kivasti vähilläkin unilla, mutta jos ensi yönäkin nukutaan hätämajoitteessa, tietää jo mitä parantaa saadakseen paremmat yöunet, hän kertoi lauantaina. Oppii ymmärtämään, että ei voi jäädä paikalleen väsymyksen vuoksi, vaan toimiminen vie eteenpäin ja auttaa pysymään hengissä. Vahvistetaan valmiuksia toimia erilaisissa häiriöja poikkeustilanteissa. Hän kokee saaneensa jo ensimmäisen vuorokauden aikana uudenlaista luottamusta omaan toimintakykyynsä. – Maanpuolustustahto on aina kulkenut mukana elämän varrella ja tuntui itsestään selvältä valita tämä kurssi, Viljanen sanoo. Viljanen osallistui viikonloppuna Selviytyminen maastossa -kurssille. Poliittisessa nuorisojärjestössä työskentelevä Wahlstén kertoo olleensa nuoresta asti kiinnostunut yhteiskunnasta. Harjoituksen joukkuehenkeä hän kuvailee hyväksi ja sanoo, että osallistujille jaettavat yhteneväiset maastopuvut luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta, että ollaan samalla puolella. Epävarmuus kuitenkin hälveni, kun harjoituksessa pääsi niin sanotusti tositoimiin, ja lauantaiaamupäivään mennessä jännitys on jo muuttunut innostukseksi. Wahlstén osallistuu tämänkaltaiselle harjoitukselle ensimmäistä kertaa, mutta aiempaa kokemusta on itsepuolustusja kriisinhallintakoulutuksista ja MPK:n etäkoulutuksista. Lohtajalla järjestettyyn PikkuNASTA Vattaja 2026-harjoitukseen osallistunut Jenna Wahlstén pääsi harjoittelemaan muun muassa puolijoukkueteltan pystyttämistä, hätäensiapua ja alkusammutusta. – Pystytimme puolijoukkueteltan, jossa nukuimme. – Ukrainan sota tuli tosi lähelle. Haluan tehdä yhteiskunnan eteen jotain muutakin kuin asiakirjojen hallintaa, ja vahvistaa omaa toimijuutta sekä luottamusta itseeni ja yhteiskuntaan, hän kertoo motiiveistaan. Tuntuu viehättävältä huomata, kuinka harjoituksia tehdessä keskittyy muuhun kuin omaan itseen ja sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin
Toisena syynä on pidetty uima-asusta saunan lämmössä ilmaan haihtuvaa klooria. – Jos kokeilun myötä ihmiset oppisivat uimaan tai uisivat enemmän, niin tietenkin asiaa mietittäisiin, hän sanoo. NIVALAN liikuntakeskus Uikon liikuntasihteerin Miika Tenhusen mukaan kokeilu voisi madaltaa saunomisen kynnystä, eikä hän usko uimapukujen sallimisen vaikuttavan peseytymisohjeiden noudattamiseen. Näissä kaupungeissa, joissa kokeilu on käytössä, on seurattu tarkasti sekä vesi-, että pintanäytteitä. Päätös ei pohjaudu esimerkiksi kloorin höyrystymiseen. Pirkanmaan päätöksen myötä kokeilusta saadaan enemmän dataa. Saa nähdä, mihin päädytään, hän sanoo. Liikuntaja hyvinvointipalvelupäällikön Fredric Portinin mukaan aiheesta on kuitenkin käyty keskustelua, mutta uimapukujen sallimisesta ei ole tehty päätöksiä. – En usko, että uimapukujen salliminen saunassa aiheuttaisi meillä järkyttävän isoja muutoksia nykyiseen tilanteeseen. Toimintamalli on ollut voimassa muun muassa Lohjan uimahallissa jo vuoden ajan. Hän uskoo, että hygieniasäännöt ovat iskostuneet ihmisten mieleen, että pieni prosentti ihmisistä saattaisi laiminlyödä ohjeita, mikäli uimapuvun käyttö sallittaisiin myös Keski-Pohjanmaalla. Kokeilun tuloksia seurataan aktiivisesti myös Keskipohjanmaan vaikutusalueen uimahalleissa. Seuraamme mielenkiinnolla, mitä muut tekevät. Asiantuntijat ovat todenneet määrän olevan niin pieni, että siitä olisi haittaa ihmiselle. Luhtio ei kuitenkaan poissulje, jos Kokkolassa otettaisiin samanlainen kokeilu jossain vaiheessa käyttöön. Se ei kuitenkaan muuta uimahallikäyntiin liittyviä hygieniaohjeita, vaan huolellinen peseytyminen on edelleen välttämätöntä. – Jos kokeilun plussat ovat korkeammalla, joka näkyy esimerkiksi nuorten uimahalleissa käynnin kasvuna, en näkisi siinä estettä, miksi siihen ei mentäisi, hän Luhtio. Hän näkee samoja asioita myös Pietarsaaressa. JUKKA LEHOJÄRVI. Hän ymmärtää Pirkanmaan päätöksen taustat, joiden mukaan kokeilun tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta. Suomen uimaopetusja hengenpelastusliitto teki vuonna 2022 uimataitotutkimuksen yhdessä Jyväskylän yliopiston ja Opetushallituksen kanssa, jossa selvitettiin muun muassa, mitkä tekijät edistävät tai estävät oppilaiden osallistumista koulujen uintitunneille. Paikalliset uimahallit eivät toistaiseksi salli saunomista uimapuvut päällä. Tällä hetkellä meillä on käytössä tällainen linjaus, mutta seuraamme tilanteen kehittymistä, Tenhunen sanoo. Portinin mukaan moni asiakasryhmä, esimerkiksi maahanmuuttajat, voisivat hyötyä käytännöstä. – Henkilökohtaisesti olen kiinnostunut seuraamaan Pirkanmaan tapausta. Vaikuttaa siltä, että uudet käytännöt eivät ole muuttaneet veden laatua esimerkiksi Lohjalla, jossa kokeilu on ollut käytössä jonkin aikaa, Portin kertoo. – Sen verran tiedän, että on jonkinlaista tutkimustulosta siitä, että varhaisteinien koulu-uintien uimataitoprosentti, ja ylipäätänsä heidän uimahalleissa käyntien määrä ovat kasvaneet johtuen tällaisesta kokeilusta, Luhtio kertoo. Kyseessä on kokeilu, jonka aikana seurataan muun muassa asiakasmääriä ja veden laatua. KOKKOLAN UINTIKESKUS VesiVeijarin palvelupäällikkö Jukka Luhtio näkee kokeilun positiivisena päätöksenä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Hänen mukaansa käyttöönoton yhteydessä olisi pohdittava, tarvittaisiinko hygienian edistämiseksi lisätoimia. Hän ymmärtää piilevän riskin kokeilussa, että osa ihmisistä peseytyisi aiempaa huonommin tai jättäisi peseytymättä kokonaan, jos saunoissa sallittaisiin uimapukujen käyttö. Näissä ei havaittu mitään ongelmaa. MYÖS Pietarsaaressa noudatetaan perinteistä tulkintaa eli saunatiloissa ei käytetä uimapukua. Tarpeen tullen henkilökunta tiedottaa, miten toimitaan pesuja saunatiloissa, hän sanoo. – On paljon syitä, joita esitetään puolesta ja vastaan. – Esimerkiksi kouluilta on tullut palautetta, että nuorilla on yhä vaikeampi tulla uimaan sen takia, että moni kokee häpeää kehostaan, hän sanoo. – Meillä on hyvät ja selkeät ohjeistukset siihen, ettei niitä pysty ohittamaan. Tärkeimpänä Luhtio pitää sitä, että saadaan lisää dataa kokeilun suhteen ja huomioida myös paikallisten terveysviranomaisten näkökantoja. Ajankohtaisia uutisia kuitenkin luetaan ja niistä käydään keskustelua. Tärkeintä on kuitenkin varmistaa, että hygienia säilyy. Tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja mahdollistaa uimahallikäynti yhä useammalle. – Olemme sellaisessa murrosvaiheessa, jossa löydetään erilaisia ratkaisuja. VesiVeijarissa on voimassa sääntö, että uimapuku otetaan pois saunatiloissa. Uikossa noudatetaan yhtiön hallituksen linjausta, jonka mukaan uimapukuja ei sallita saunatiloissa. elokuuta 2026 UUTISET // 3 Eroon kehohäpeästä Meliina Anias Uimapukujen käyttö saunatiloissa on herättänyt keskustelua, sillä Pirkanmaan alueen liikuntapalvelut ilmoittivat sallivansa niiden käytön uimahalleissaan. Uimapukukieltoa saunoissa on perusteltu esimerkiksi kloorin höyrystymisellä tietyssä lämpötilassa. Osallistumatta jättämiseen vaikuttivat muun muassa epävarmuus omasta kehosta sekä epämukavuus riisuutua ja peseytyä muiden edessä. Uimapukujen käyttöön liittyvät syyt perustuvat pääasiassa hygieniaan
Kokkolan seudun opiston uusi rehtori Pasi Ojala aloitti työssään toukokuun lopussa. – Puhutaan sitten oppimisvaikeuksista, kehitysvammaisista, vanhemmista ihmisistä tai kenestä hyvänsä, keskiössä on saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen, Ojala sanoo. – Näkisin mielelläni, että opisto olisi osa myös maahanmuuttajien elämää, laadukkaasti ja arvokkaasti. Sillä sektorilla on tapahtunut voimakasta kasvua työvoimapalveluiden kielikoulutusten myötä. Tulevan opinto-oppaan rehtorin puheenvuorossakin se sanotaan: oppiminen kuuluu kaikille. Esimerkiksi maahanmuuttajien koulutusta Ojala ei hahmottanut ulkopuolelta lainkaan. Hän kertoo, että yllättyi iloisesti aloitettuaan työssään, kuinka itselleen sopivaan paikkaan tulikin hakeneeksi ja valituksi. Heihin lukeutuvat esimerkiksi syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa oleva henkilöt, jo mainittujen muiden ihmisryhmien lisäksi. Kun hain tätä paikkaa, en tiennyt lähellekään, mitä kaikkea talo tarjoaa. – Me voimme olla mukana mahdollistamassa heille myös jatkossa arvokasta arkea. – Ihan kaikille. Se on noin 15 prosenttia Kokkolan kokonaisasukasluvusta. Tässä näkyy myös kansalaisopistojen yhteiskunnallinen rooli. Voisiko sieltä löytyä joku tapa tehdä asioita, joka voisi koskettaa myös heitä. EIKÄ KEHITTÄMISTYÖ missään nimessä olekaan vielä valmis. Kysymys onkin, miten päästäisiin käsiksi siihen yhä avoimeen 85 prosenttiin. Kokkolan seudun opisto tavoittaa tällä hetkellä noin 7000 kuntalaista. Kansalaisopistot voivat toimia väliinputoajien arjen turvaverkkona. He ovat hänelle tärkeä henkilökohtainenkin teema. – Haluaisin, että opisto tarjoaisi mielekästä tekemistä, harrastamista ja elämisen laatua meille ihan normityypeille – jos sellaisia on olemassa – sekä erityisille oppijoille. En tunnista tässä valtakunnassa tai universumissa mitään muuta järjestelmää, joka pystyisi tarjoamaan näille kaikille ihmisryhmille lähestulkoon mitä tahansa. Ojala pääsi keväällä jakamaan maahanmuuttajien ryhmälle kevätkauden todistukset. Se oli heille hyvin tärkeä hetki. – Myös erityisten oppijoiden suhteen on varmasti vielä petrattavaa. Taloudet realiteetit ymmärretään varmasti joka paikassa, mutta realiteettien sisälläkin voidaan toimia, kehittyä ja tuoda kaupunkilaisille hyvinvointia. – On tärkeää helpottaa heidän kotoutumistaan tähän maahan ja yhteiskuntaan; antaa heille työkaluja, jotta he voivat pärjätä Suomessa paremmin, Ojala sanoo. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tavoittaminen voisi olla yksi opistojen tehtävä jatkossa enemmänkin, visioi Ojala. Ehkä pitovoimaakin mielekkään arjen kautta, Ojala sanoo. – Tällä lyhyellä ajalla, jonka olen ollut rehtorina, olen aistinut sen, että vapaassa sivistystyössä on valtavasti mahdollisuuksia. – Koulutukset pyörivät täällä useamman ryhmän voimin yhdeksästä kahteen joka ikinen arkipäivä. Ojala näkee esimerkiksi kehitysvammalain uudistusten tuomat haasteet, myös omassa lähipiirissään. – Heitä oli Afrikasta, Kaukoidästä, Ukrainasta, erilaisista kulttuuritaustoista. Otettavaa löytyy esimerkiksi yhteiskunnan väliinputoajista, jota mikään muu instanssi ei tällä hetkellä kykene auttamaan. Oli myös helppo havaita heidän ryhmäytymisensä siinä viidessä kuukaudessa, jonka he olivat opistolla, kertoo Ojala. Tavoite on olla entistä näkyvämpi ja vaikuttavampi toimija Kokkolassa, strateginen osa alueen pitovoimaa. Heidän tavoittamisensa ei olekaan yksinkertainen asia. HENKILÖNÄ Ojala kertoo olevansa sellainen, joka innostuu kehittämisestä. Ryhmä oli tiivis jo viiden kuukauden jälkeen. TIMO VARILA " Tällä lyhyellä ajalla, jonka olen ollut rehtorina, olen aistinut sen, että vapaassa sivistystyössä on valtavasti mahdollisuuksia.. OJALAN visio viiden vuoden päähän seuraa hyvin johdonmukaisesti jo kerrottua. Heitä kaikkia yhdisti maahanmuuttajuus, ja sitä kautta löytyi varmasti muitakin yhtymäkohtia. – Sitä en tietenkään tee yksin, vaan on hienoa päästä kehittämään opistoa henkilöstön kanssa. Kansainvälistymisen, erityisoppimisen ja kestävän kehityksen teemat näkyvät suunnitelmassa, kuten myös rehtorin puheissa. Kokkolan seudun opiston uusi rehtori Pasi Ojala yllättyi toiminnan laajuudesta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. OJALASTA on tärkeää, että opisto voi olla apuna esimerkiksi juuri maahanmuuttajien kotoutumisessa. Vaikka hyvin toimivaa rutiiniakin hän arvottaa korkealle, hän etsii silti jatkuvasti uusia kulmia tuttuihin asioihin: tapoja, joilla hyvän voi tehdä vielä paremmin. – Vaikka olen kantakokkolalaisena käyttänyt opiston palveluita vuosia, hämmästyin sen toiminnan monipuolisuudesta ja laajuudesta. Erityiset oppijat nousevat Ojalan puheissa toistuvasti esiin. Talon täyttöaste lähestyy varmaan sataa prosenttia aamuyhdeksästä iltakahdeksaan asti. elokuuta 2026 4 // UUTISET Kansalaisopistoilla vahva yhteiskunnallinen rooli Jani Kauta Kun Kokkolan seudun opiston uusi rehtori Pasi Ojala aloitti työssään, hän yllättyi, miten suuri opiston kenttä todella onkaan. Lintuperspektiivistä näkee kansalaisopistojen ison kuvan – laajan horisontin, kun kerran Kokkolassa ollaan – ja roolin yhteiskunnassa. Opisto olisi myös aktiivinen kansainvälinen toimija, joka toisi lisäarvoa henkilöstölle ja tietenkin oppilaille, Ojala sanoo. Myös erityiset oppijat ovat erottamaton osa sekä yhteiskuntaa että sitä kautta opiston arkea. – Mielenterveyshäiriöt ja päihteet ovat kasvava ongelma yhteiskunnassa. Oli kyseessä sitten erityisoppija, eläkeläinen, maahanmuuttaja tai kuka tahansa. – Nämä teemat ovat minulle tärkeitä omassa elämässäkin, hän toteaa. Se oli erittäin positiivinen yllätys, sanoo Ojala. On älyttömän hienoa, että täällä on arkisin valtava puheensorina. Kehitettävää siis riittää, ja sekös uudelle rehtorille sopii. Kaupunki on tehnyt vastikään kehittämissuunnitelman, jota Ojala pitää monin osin hyvin resonoivana oman ajatusmaailmansa kanssa. – Heidän ylpeytensä ja ilonsa oli aistittavissa aivan eri tavalla kuin kantasuomalaisen todistuksen saamisessa. – On suorastaan järisyttävää, miten monia ihmisryhmiä tällainen yksittäinen opisto voi saavuttaa
Holopainen ei ole kanakeissiä avannut enää syksyn jälkeen, mutta kahvilakävijät ovat olleet selvästi Annikin perässä. Se on tarkoittanut sitä, että illalla viimeiseksi hän on tehnyt seuraavan päivän juustokakut ja aamulla kellon herättäessä on retroBosch saanut pyörittää britakakkuja. Aamupäivän aikana Holopaisen kotikeittiössä on syntynyt yleensä noin kahdeksan britapohjaa, mikä on kakkupaloissa mitattuna 4000 britatortun palasta. ”Sitä vain lähdin tierottelehan”, aloittaa Holopainen videonsa viimeisen viikon ohjelmasta Kainulasta. Syksyllä on siihenkin aikaa, ja lisäksi Holopainen kertoo menevänsä ”oikeisiin töihin”. Ja kommenttien perusteella talven aikana monet kävijät keksivät Kainulan juuri Annikin nosteen vuoksi. Porsliiniset myrnat, kirppareilta haalitut astiat sekä jopa Elinan omat perintökupit ovat olleet käytössä koko kesän. Hän on elänyt kesän sitä unelmaa, millaiseksi hän aloittaessaan paikkaa toivoi. – Annikki-kohun aikaan seuraajamäärät nousivat parilla tuhannella somessa. Onpa käynyt niinkin, että joku kävijä on ihan vain Porista lähtenyt käymään kahvilla Vetelissä. Tekijänä oli karkuun päässyt koira. Holopainen uskoo täysin somen ja sinne tehtyjen videoiden voimaan. Sen olen luvannut, Holopainen sanoo. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. elokuuta 2026 UUTISET // 5 Kaikkien aikojen kesä Kainulassa Sanni Aho Kuluva kesä kesäkahvilan pitäjänä Vetelin keskustassa on lyönyt Elina Holopaisen ällikällä. Lammaslauma halusi myös osallistua. Viimeisinä aukiolopäivinä on myös päivästä riippuen eri esiintyjiä, eläinkuiskaaja tai talutusratsastusta. – Tämän kesän hiljainen päivä on ollut viime kesien kiirepäivä, kuvailee Holopainen hulinaa pihapiirissä. Holopainen on menekin perusteella arvioinut, että tähän mennessä kahvilakävijöitä on ollut noin neljä kertaa Vetelin asukasluvun verran ja päätynyt 12 000 kävijään. Ensi kesäksi Kainulan seinälle laitetaan Euroopantai jopa maailman kartta. Hänen arvionsa myös on, että kahvilakävijöistä kolme neljäsosaa on tullut ihan muualta Suomesta. Kahvila on tuottanut nyt viivan alle sen verran, että Holopaisen käyttämään kotikeittiöön on luvassa parannusta uusi uuni, lisää pöytätilaa sekä ehkäpä jopa astianpesukonekin. ELINA HOLOPAINEN ei varautunut tällaiseen kävijäryntäykseen. Omat timanttiset nibulat on varattu erikseen presidenteille, Kaija Koolle ja Katri Helenalle. Annikin muistoksi teetetyt t-paidat, magneetit, kassit ja muut oheistuotteet ovat kesän aikana liikkuneet. Suolainen valkosipulikräämillä ja paahdetulla valkosipulilla varustettu britakakku juhlistaa myös Kainulan kesän viimeisiä päiviä. Jos tällä viikolla tulisivat, niin ehtisivät. Kainulan kesäkahvila on avoinna ainakin ensi kesänä, lupaa Holopainen jo nyt. Nimittäin Kainulassa ei käytetä kertakäyttöastioita. – Haaveilin, että tästä tulisi sellainen paikka, että täällä pitäisi käydä, Holopainen sanoo. – Paitsi palokunnan kesäjuhliin yhden. Vielä he eivät ole ehtineet paikalle. Holopainen on leiponut kaiken kahvilassa tarjottavan itse. Tänä kesänä pihan uutuutena ovat olleet ankat ja lampaat karitsoineen ovat laiduntaneet aitauksessaan näkyvällä paikalla eläinlääkäritalon ja Kainulan vieressä. VIIMEISINÄ viikkoina Holopainen on ottanut töihin eläintenhoitajan, kun aika ei ole tahtonut riittää kaikkeen. Tuolloin Kainulan tähti, Annikki-kana, sai surmansa. Yhdellä videolla sanoin vahingossa, että päälle tulee paahdettua valkosipulia. Tämä on ollut hänelle kolmas kesä kahvilanpitäjänä ja aikaisemmin kävijöitä on ollut noin 3000. MUTTA miten ihmeessä väkimäärä on löytänyt paikalle. Pistohommina joku on toiminut lampaalle kätilönä, toinen hakenut lisää tarvikkeita kaupasta kakkuihin ja kolmas tarttunut tiskiharjaan. Kävijät ovat merkinneet nuppineulalla paikkakuntansa Suomen kartalle. Kainulan kesäkahvila ja eläinpiha avautuivat heti koulujen kesäloman alettua ja kesäkahvilan kausi päättyy sunnuntaina. Yksi syy kasvaneeseen kävijämäärään on viime syksyn kanakeississä, joka nousi valtakunnallisestikin otsikoihin. Syyskauden aikana Kainula on tällä tietoa päivän verran avoinna Valoa Veteliin -tapahtumassa, halloweeninä sekä joulun alla tonttupihana. Kun sunnuntaina Kainulan ovet sulkeutuvat, aikoo Holopainen ensin nukkua pari viikkoa. Että ei ole ollut väliä, vaikka reissuun tulee parin sadan kilometrin koukkaus, Holopainen ihmettelee. Silloin Holopainen joutui soittamaan lampaille kätilöäkin paikalle. Piti sitten sellainen tehdä, nauraa Holopainen. Elina Holopaisen kesäkahvilassa on käynyt pienen kaupungin verran asiakkaita. Sitä on tarjolla nimittäin lauantaina. Hän oli palkannut kesäksi kahvilaan yhden kesätyöntekijän, mutta on joutunut turvautumaan kesän aikana omaan ystäväpiiriinsä. Tätä todistaa myös Suomen kartta kahvilan seinällä, johon kävijät ovat voineet oman kotipaikkansa ”nibuloittaa”. – Olen täysin pöyristynyt, että ihmiset ovat jopa kesälomansa suunnitelleet kahvilan mukaan. Vauhdissa syntyi myös sitruuna-britakakun innoittamana suolainen valkosipuli-britakakku. Kävijöitä on nimittäin riittänyt ja tienposket ovat olleet pullollaan autoja. Lammasmammat päättivät juhannuksen alla karitsoida kaikki samaan aikaan. Sitä hän harmitteleekin: tänä kesänä hän ei ole ehtinyt viettää aikaa eläimien kanssa kuin sen mitä puuhastelujen lomassa on tullut kuljettua. Mitään muuta markkinointia hän ei ole tehnyt. – Sitruunabritan päälle tulee paahdettua valkosuklaata. SANNI AHO. Timanttiset nuppineulat on varattu presidenteille, Kaija Koolle ja Katri Helenalle. Jos tarjottavat ovat näyttäneet loppuvan, on hän iltapäivällä saattanut tehdä täydennystä. Eikä sen jälkeen leivo ainuttakaan britakakkua. Koska kahvila oli avoinna, oli synnytyksellä yleisöä. Eläinmäärä on paikkaan nähden sopiva, eikä pihapiiriin oikein enempää mahdukaan. Ajattelin sitten, että tykitetään nyt kunnolla, Holopainen sanoo
Muun muassa Helsingin Sanomat kertoo Itä-Uudenmaan poliisin vahvistaneen, että poliisi on yrittänyt pysäyttää alaikäisen mopoilijan ja tilanteesta alkoi takaa-ajo. Nuoria mopoinen törmäyspaikalla Palkkitiellä Hyrylän teollisuusalueella Tuusulassa sunnuntaina. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pääosin Kauhavalla ja Kokkolassa. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Poliisin voimankäyttötilanteet vaativat ensinnäkin virkatehtävää eli esimerkiksi rikoksesta epäillyn kiinniottamista. Asiasta kertoi ensin Iltalehti. – Tavoite on päästä kontrolloituun lopputulokseen, ja tässä ei näyttänyt olevan kontrollia, Rikander arvioi. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi 10.8. ITÄ-UUDENMAAN tai Helsingin poliisista ei sunnuntaina vahvistettu tai haluttu kommentoida tapauksen yksityiskohtia STT:lle. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta kerrotaan STT:lle, että asian käsittelyn oikeudessa on sovittu alkavan aikaisintaan syksyllä 2027. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Toiseksi voimankäytön erityisperiaatteet ovat tarpeellisuus ja puolustettavuus. Poliisin sunnuntaisen tiedotteen mukaan syyttäjän esitutkinta on alkuvaiheessa eikä siitä tässä vaiheessa kerrota enempää. Poliisin mukaan mopoilija loukkaantui lievästi. Tiedotteen mukaan myös Helsingin poliisilaitoksen esitutkinta on hyvin alussa ja poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Syyttäjän mukaan kokonaisuuteen liittyy neljä yritystä. POLIISIOIKEUDEN dosentti Henri Rikander Itä-Suomen yliopistosta arvioi sunnuntaina STT:lle, että videoiden perusteella toiminta ei vaikuta olevan poliisin osalta asianmukaista. Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Videot on kuvattu lauantai-iltana Tuusulassa Hyrylän teollisuusalueella järjestetystä nuorten mopoilijoiden kokoontumisesta. Itä-Uudenmaan poliisi vahvisti lauantaina useille medioille, että poliisi on ollut Tuusulassa takaa-ajotilanteessa. Kahdeksaa ihmistä syytetään törkeistä talousrikoksista autojen maahantuontiin liittyvässä rikosvyyhdissä Pohjanmaalla. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. 33:12 Poliisi kiilasi nuoren mopokuskin ojaan Laur Forsén, STT Sosiaalisessa mediassa leviää videoita, joissa hälytysajossa oleva poliisin tunnukseton henkilöauto kiilaa nuoren mopoilijan ojaan kovavauhtisessa takaa-ajotilanteessa. Kokkola Ylivieska Helsinki Nousee Aurinko 05:05 22:00 05:01 05:21 21:49 21:29 Laskee Onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra, kansa, jonka Herra on omakseen valinnut. Pitkäkestoisesta esitutkinnasta muodostui poliisin mukaan noin 7 000 sivun esitutkintapöytäkirjakokonaisuus. Tuolloin Pohjanmaan poliisi kertoi epäiltyjen tekojen koostuvan muun muassa järjestelystä, jossa autojen maahantuontia ja välitystä varten yrityksiä perustettiin sellaisten ihmisten nimiin, joiden hallinnassa toiminta ei tosiasiallisesti ollut. -Ps. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. elokuuta 2026 6 // KOTIMAA LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Kahdeksalle syytteet autojen maahantuonnista Simu Perälä, STT Syyttäjä on nostanut syytteet kahdeksaa ihmistä vastaan laajassa autojen maahantuontiin ja välitykseen liittyvässä talousrikosvyyhdissä. Helsingin poliisi kertoo myös aloittaneensa erillisen esitutkinnan mopoilijan toiminnasta. Yritysten lakisääteiset velvoitteet jätettiin poliisin mukaan pääosin tai kokonaan hoitamatta. ELENA MIKKILÄ " Rikosnimikkeinä on muun muassa törkeitä kirjanpitorikoksia, törkeitä veropetoksia sekä törkeitä rahanpesuja.. Ihmisiä siis käytettiin bulvaaneina. Viikko 33 Nimipäivät tänään Päivän sana Lauri, Lasse, Lassi (suom.), Lars, Lasse, Lorentz (ruots.), Lari, Lasse, Lassi, Lauri (ort.). Poliisi arvioi kokonaisuuden rikosvahingon olleen yli miljoona euroa. Alustavat tutkittavat rikosnimikkeet ovat törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Osa rikoshyödystä saatiin takaisin esitutkinnan aikana. – En voi keksiä sellaista perustetta, miksi tilanteessa olisi pitänyt pysäyttää kiilaamalla, Rikander arvioi. Rikosnimikkeinä on muun muassa törkeitä kirjanpitorikoksia, törkeitä veropetoksia sekä törkeitä rahanpesuja. Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö on aloittanut esitutkinnan poliisin toiminnasta tilanteesta, kertoo Helsingin poliisi. Poliisin mukaan kymmenen vuotta kestäneillä rikoksilla on saatu yli miljoonan euron rikoshyöty. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Jos kiilattava on kaksipyöräinen, on olemassa merkittävä vaara, että kuljettaja sinkoutuu kyydistä. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Rikoskokonaisuudessa on yhteensä yli 50 syytekohtaa. Lisätietoja mopoilijaan liittyvästä esitutkinnasta annetaan aikaisintaan maanantaina. Jo voimakeinojen käyttö autolla on hyvin riskialtista. Kaksipyöräisen pysäyttäminen kiilaamalla on Rikanderin mukaan äärimmäisen harvinaista. Rikander muistuttaa, että Suomessa poliisin voimankäyttösääntely ei ole kuin Yhdysvalloissa, jossa voi paksusta ohjekirjasta tarkistaa, milloin mikäkin voimankäyttötoimi on mahdollinen, vaan voimankäyttöön koulutetaan periaatteiden ja reunaehtojen sisällä. Videolla mopoilijan matka näyttää pysähtyvän ojasta tienpientareelle ja törmäykseen aitaan. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. – Osa epäillyistä teoista liittyy tilanteisiin, joissa asianomistajia on lähestytty henkilökohtaisissa suhteissa ja heidän luottamustaan on käytetty hyväksi taloudellisen hyödyn tavoittelussa, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sakari Palomäki sanoi tiedotteessa. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Syyttäjän mukaan rikokset tapahtuivat vuosina 2016–2024 pääasiassa Etelä-Pohjanmaan Kauhavalla sekä Keski-Pohjanmaan Kokkolassa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Tapauksen esitutkinta valmistui maaliskuussa. Valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikkö on aloittanut esitutkinnan poliisin toiminnasta tilanteesta, kun taas Helsingin poliisi on aloittanut esitutkinnan mopoilijan toiminnasta
Säätelyssä kuitenkin merkitsee junan lähtöpaikka eli tässä tapauksessa Haaparanta. Erityisesti lääketieteen alalla tekoälyyn on ladattu suuria odotuksia. Tekoälyn toiminnasta on myös viime kädessä vastuussa mallin luonut ihminen. OULUN JA Haaparannan välillä junissa ei toistaiseksi ole ravintolapalveluja. Heinäkuun puolivälissä OpenAI:n tekoälymallien kerrottiin poistuneen suljetusta testiympäristöstä ja tunkeutuneen internetin kautta tekoäly-yritys Hugging Facen järjestelmiin. Tekoäly voisi esimerkiksi nopeuttaa lääkekehitystä, kun jokaista testivaihetta ei tarvitse konkreettisesti toteuttaa, vaan testejä voidaan ajaa tekoälyllä. Syynä tähän ovat eroavaisuudet muun muassa maiden elintarvikeja anniskelusäädöksissä. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyn professorin Teemu Roosin mukaan tekoäly ei itse saa päähänsä murtautua toisiin yrityksiin tai kehitellä uusia viruksia, vaan sen takana on aina ihminen. Mitä tehokkaampi työkalu on kyseessä, sitä enemmän sillä voi tehdä hyvää tai pahaa. elokuuta 2026 KOTIMAA // 7 Laur Forsén, STT Maanantaina käynnistyy uusi junaliikenne Oulun ja Haaparannan välillä. Näin yritykset saavat kohdistettua näppärästi huomiota itseensä sensaatiomaisilla otsikoilla, jotka samalla osoittavat, että juuri niiden oma tekoälymalli on poikkeuksellisen etevä ja tehokas. Hänen mukaansa olisi tärkeää käydä keskustelua siitä, pitäisikö eri tekoälymalleihin olla rajattu pääsy. Roosin mukaan on ensinnäkin ymmärrettävä, että tekoälyjärjestelmät eivät itse saa päähänsä murtautua toisiin yrityksiin tai kehitellä uusia, tappavia viruksia. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyn professori Teemu Roos toppuuttelee uutisotsikoiden nostamia huolia. Roos korostaa, että tekoälyn takana on aina ihminen, joka on käyttänyt tekoälyä työkaluna. TEKOÄLYN karkaaminen muiden yritysten järjestelmiin saattaa olla myös tarkoituksellista, eikä odottamaton järjestelmän virhe. ROOSIN MUKAAN on selvää, että väärissä käsissä tekoälyn uudet käytännön sovellukset voisivat tuottaa paljon vahinkoa. Suomesta pääsee nyt junalla Haaparantaan Junaliikenne Oulun ja Haaparannan välillä käynnistyy maanantaina. OpenAI:n tekoälymallien kerrottiin poistuneen suljetusta testiympäristöstä ja tunkeutuneen internetin kautta tekoäly-yritys Hugging Facen järjestelmiin. – Aikataulurakenne vahvistuu Ruotsissa syyskuussa, ja pystyvät jo ruotsalaisella Norrtågilla joitain junavuoroja parantamaan, Hannukainen kertoo. Hannukainen kertoo, että ravintolamyynnin aloittamista Torniosta lähtien kyllä selvitettiin. Vaihtoehtoa ei voi Roosin mukaan sulkea pois, kun otetaan huomioon, miten aggressiivista markkinointia tekoäly-yritykset tekevät ja miten tiukka kilpailutilanne tällä hetkellä alalla on. Tuonnissa Ruotsista on joitain rajoituksia. Tämän jälkeen on uutisoitu, että myös ainakin Anthropicin ja Metan Muse Spark -tekoälymallit olisivat hakkeroituneet testiympäristöjensä ulkopuolelle toisten yritysten järjestelmiin. MATKUSTAJAN on hyvä huomioida, että junien lähtöja saapumisajat ilmoitetaan aikatauluissa aina paikallisen ajan mukaan. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vain tietyt toimijat pääsisivät käyttämään malleja. Eläinten kanssa kulkemiseen pätevät myös omat säännöt. Asiantuntija penää sääntelyä tekoälylle Frida Ahonen, STT Jos tekoäly ahdistaa, tuoreet teknologian kehitykseen liittyvät uutiset eivät ole varmastikaan erityisemmin lievittäneet huolta. – Jos joku haluaisi syystä tai toisesta kehittää sellaisen viruksen, joka olisi ihmiselle haitallinen, niin totta kai se on helpompaa tehokkaammilla työkaluilla, Roos sanoo. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. – Vaikka itse fyysinen kalusto jatkaa matkaa osalla vuoroista, niin Oulussa vaihtuu junanumero, Hannukainen muistuttaa. Vaihtoyhteydet Ruotsissa paranevat loppuvuodesta. Viimeistään joulukuussa yhteydet jo paranevat. Reitti kulkee Kemin ja Tornion asemien kautta Ruotsiin. Junamatka kestää noin tunnin ja 40 minuuttia. Esimerkiksi tietomurtojen tapauksessa tekoäly on koulutettu löytämään tietoturva-aukkoja järjestelmistä. Esimerkiksi nuuskaa ja nikotiinipusseja saa tuoda Suomeen vain omaan käyttöön. Rajan ylittävässä liikenteessä mukana on oltava oikeat matkustusasiakirjat. Hän peräänkuuluttaakin sääntelyn tarpeellisuutta, oli kyse sitten tietokoneen haittaohjelmien torjumisesta tai viruksista. VR:N TIETOJEN mukaan matkustajajunaliikenne Suomen ja Ruotsin välillä päättyi 1980–1990-lukujen vaihteessa. Tämän viikon perjantaina yhdysvaltalainen New York Times taas kohautti uutisotsikollaan, jonka mukaan tekoäly olisi nyt kykenevä luomaan sellaisia viruksia, joita ei luonnosta löydy. HEATHER DIEHL / AFP / LEHTIKUVA. Oulun eteläpuolella junat ovat VR:n markkinaehtoista lipputuloihin perustuvaa liikennettä, mutta Oulun pohjoispuolella matkustajaliikenne on pääosin valtion ja kuntien rahoittamaa ostoliikennettä. Ruotsin junaliikenne ei ole vielä täysin ehtinyt mukautua Suomen uusiin aikatauluihin, ja sekä viikosta että viikonpäivästä riippuu, löytyykö Haaparannassa vaihtoyhteyttä. Siis mitä, onko tekoäly karkaamassa ihmisen hallinnasta. Uudelleen avattava reitti raottaa taas ovea Pohjolasta Eurooppaan. Onkin spekuloitu, että kyseessä voisi olla markkinointitemppu. VR:n uuden liikenteen johtaja Juho Hannukainen kertoi STT:lle lauantaina, että uusi reitti on herättänyt kiinnostusta, mutta ensimmäisiinkin junavuoroihin oli vielä tilaa. Tekoäly ei siis ymmärrä murtautuneensa vieraaseen järjestelmään, vaan malli on vain toistanut koodia, joka sille on syötetty. Välillä liikennöidään kaksi vuoroa molempiin suuntiin viikon jokaisena päivänä. – Suuresta voimasta seuraa suuri vastuu, Roos siteeraa Spiderman-sarjakuvista tuttua lausahdusta. Roosin mukaan vaikuttaa epätodennäköiseltä, että samankaltaisten tietomurtojen tapahtuminen samanaikaisesti monessa yrityksessä olisi puhdas sattuma
Brittiläisen Kolumbian pääministeri David Eby kertoi lausunnossaan lauantaina, että koteja ja omaisuutta oli tuhoutunut merkittävästi. Hamas vaatii nyt Yhdysvaltoja painostamaan Netanjahua hyväksymään Trumpin Gaza-suunnitelman seuraavan vaiheen. Nyt hymyt ovat hyytymässä, kun Netanjahu tyrmäsi Trumpin Gaza-suunnitelman. NOIN VIIKKO SITTEN Trump ilmoitti sopimuksesta, jonka mukaan Hamas luopuisi aseistaan ja Israel vetäisi joukkonsa Gazasta. Useat ihmisoikeusjärjestöt ja muun muassa YK:n riippumaton komissio ovat sanoneet, että Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. STT. ARABIEMIRAATIT syytti Irania lauantaina Adnoc-yhtiön tankkeriin kohdistuneesta ohjusiskusta, jossa kukaan ei loukkaantunut. Netanjahulta tyrmäys Trumpin suunnitelmalle STT–AFP Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi sunnuntaina hylkäävänsä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Gaza-suunnitelman. Maan länsiosassa Brittiläisen Kolumbian provinssissa määrättiin kaikkiaan yli 20 000 ihmistä evakkoon liekkien tieltä. Kanadan yleisradioyhtiö CBC:n mukaan kaikki Summerlandin alueen 12 000 asukasta määrättiin evakuoitaviksi. Venäjä teki sunnuntain vastaisena yönä iskuja eri puolille Ukrainaa. Trump ilmoitti noin viikko sitten sopimuksesta, jonka mukaan Hamas luopuisi aseistaan ja Israel vetäisi joukkonsa Gazasta. Asevoimien komentaja Eyal Zamir sanoi lausunnossa, että Israel on heikentänyt merkittävästi Hamasia ja muuttanut perusteellisesti turvallisuustilannetta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Dolphin-taifuuni rantautui Kiinan itärannikolle sunnuntaina paikallista aikaa iltapäivällä. Komissio sanoi viimeksi kesäkuussa, että Israel on jatkanut kansanmurhan toteuttamista alueella. Trumpin rauhanneuvosto sanoi viime maanantaina, että Israelin joukot vetäytyvät Gazasta vasta Hamasin aseistariisunnan jälkeen. STT Venäjä jatkoi iskujaan Ukrainaan Venäjän uusimmissa iskuissa Ukrainaan kuoli kaksi ihmistä ja haavoittui kymmeniä, kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi viestipalvelu X:ssä sunnuntaina. Kaksi ihmistä sai Zelenskyin mukaan surmansa Harkovassa, jossa drooni-isku tuhosi asuinrakennuksen neljä kerrosta. Ennen Kiinaa taifuuni toi rankkasateita ja voimakkaita tuulia Japanin Okinawaan. Sopimuksen solmimisen taustalla on alueelle epävakautta aiheuttanut Iranin ja Yhdysvaltojen välinen sota. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kuitenkin korosti, että neuvottelujen edistyminen ei ole merkki Hormuzinsalmen avaamisesta uudelleen. Araghchi sanoi sunnuntaina, ettei Iran tällä hetkellä neuvottele Yhdysvaltojen kanssa Hormuzinsalmen hallinnoimisesta. Huthien hallussa on Jemenin keskeisimpiä alueita, kuten maan pääkaupunki Sanaa. elokuuta 2026 8 // ULKOMAAT STT–AFP Iranin vallankumouskaarti sanoo, ettei se myönny Hormuzinsalmen avaamiseen ennen kuin Yhdysvallat suostuu kaikkiin Iranin asettamiin vaatimuksiin. Saudi-Arabia sanoi aiemmin sunnuntaina, että jalostamolla syttynyt tulipalo oli saatu hallintaan, mutta ei kommentoinut palon syytä. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hymyilivät vajaa pari viikkoa sitten Valkoisessa talossa. Iran ja Oman ilmoittivat lauantaina olevansa lähellä sopimusta Hormuzinsalmen hallinnasta. Netanjahu yrittää vahvistaa kannatustaan ennen lokakuun lopussa pidettäviä vaaleja, joissa hänen jatkonsa pääministerinä on kaikkea muuta kuin varma. Israel aloitti Gazan moukaroinnin sen jälkeen, kun kaistaa hallitseva Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt olivat tehneet hyökkäyksen Israelin puolelle lokakuussa 2023. Ihmisiä oli jäänyt loukkuun liekkien keskelle ja evakuointilennot olivat käynnissä. Netanjahu on kuitenkin jo aiemmin sanonut, ettei Israel ole hyväksynyt suunnitelmaa. Ukrainalaisten siviiliuhrien määrä on kasvanut roimasti kesällä, kun Venäjä on pommittanut torjuntaohjuspulasta kärsiviä Ukrainan kaupunkeja. AFP PHOTO / GP O / HANDOUT Kanadaan hätätila maastopalosta Kanadassa julistettiin lauantaina paikallista aikaa hätätila nopeasti leviävän maastopalon vuoksi. Useita ihmisiä sai lieviä vammoja ja tuhansia kotitalouksia oli ilman sähköjä. STT Taifuuni iski Kiinaan Kiinassa peruttiin sunnuntaina yli tuhat lentoa ja evakuoitiin satojatuhansia ihmisiä taifuunin vuoksi, kertoi Kiinan valtion media CCTV. – Puhumme todellisesta aseistariisunnasta, emme kuvitteellisesta aseistariisunnasta, Netanjahu sanoi. Saudi-Arabian johtama koalitio on taistellut Jemenin kansainvälisesti tunnustetun hallinnon rinnalla Iranin tukemia hutheja vastaan yli vuosikymmenen ajan. TURKIN ULKOMINISTERI Hakan Fidan sanoi haastattelussa lauantaina, että hän odottaa myös Egyptin liittyvän Saudi-Arabian, Turkin ja Pakistanin väliseen puolustussopimukseen. Mielipidemittausten mukaan Gazaa koskeva suunnitelma on epäsuosittu Netanjahun oikeistolaisen kannattajakunnan keskuudessa, ja hänen hallituksensa äärioikeistolaiset jäsenet olivat kehottaneet häntä torjumaan sen. Saudi-Arabia, Turkki ja Pakistan allekirjoittivat yhteisen puolustussopimuksen perjantaina. Neuvoston mukaan sillä ja Israelilla oli yhteinen käsitys lopullisista tavoitteista. Tiheästi asutulla alueella raportoitiin rankkasateista ja voimakkaista tuulista. UKMTO:n mukaan kukaan ei loukkaantunut. Israel on jatkanut iskujaan Gazassa, vaikka Hamas ja Israel solmivat aselevon lokakuussa. Huthien mukaan isku oli vastaus Saudi-Arabian Luoteis-Jemenissä tekemiin droonihyökkäyksiin. Bald Rangeksi nimetty palo kasvoi yli sadan neliökilometrin kokoiseksi. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos pahentaa ja lisää erilaisia sään ääri-ilmiöitä. Hamas puolestaan sanoi jo noin viikko sitten hyväksyneensä sopimuksen seuraavan vaiheen, johon kuuluisi aseiden luovuttaminen tarkoitusta varten perustettavalle palestiinalaiselle hallintokomitealle. Zelenskyin mukaan Venäjän iskut haavoittivat ihmisiä lisäksi Odessassa ja Pavlohradissa. Netanjahun päätös syntyi hänen oikeistolaisten liittolaistensa painostuksen jälkeen. Neuvosto kertoi tällöin tavanneensa Netanjahun. JEMENIN HUTHIT sanoivat sunnuntaina iskeneensä öljynjalostamoon Saudi-Arabiassa Punaisenmeren rannikolla. Trump väitti myös Israelin olevan sopimukseen tyytyväinen. Edustaja kommentoi asiaa sunnuntaina uutistoimisto AFP:lle. Tuulet alkoivat levittää maastopaloa nopeasti perjantai-iltana Summerlandin alueella. Iranin valtionmediassa lauantaina julkaistuihin vaatimuksiin kuuluu muun muassa sodan ja hyökkäysten lopettaminen Irania ja sen liittolaisia vastaan. Netanjahu vastusti sopimusta nyt suoraan, vaikka hänelle oli vakuutettu, ettei Israelin tarvitsisi aloittaa joukkojensa vetämistä Gazasta välittömästi. Iranilaisen Tasnim-uutistoimiston mukaan ehtoihin kuuluvat myös Yhdysvaltain asettaman merisaarron purkaminen, pakotteiden poistaminen, jäädytettyjen varojen vapauttaminen ja sodan aikana aiheutuneiden vaurioiden korvaaminen. Venäjän Belgorodin alueella Ukrainan drooni-iskussa sai paikallisviranomaisten mukaan surmansa kolme ihmistä. Yhdysvaltain hallinto puolestaan on sanonut toistuvasti neuvottelevansa Iranin kanssa. ISRAELIN ASEVOIMAT sanoi viime keskiviikkona jatkavansa ”ennakoivaa toimintaa” Gazan kaistalla. Britannian merenkulkuviranomainen UKMTO kertoi niin ikään, että Omanin edustalla Hormuzinsalmessa alukseen oli osunut ammus ja sen aiheuttama tulipalo oli saatu sammutettua. Iran pysyy taipumattomana Hormuzinsalmi aukeaa vasta kun Yhdysvallat suostuu vaatimuksiin. Hallituksensa kokouksessa puhuneen Netanjahun mukaan Israel ei suostu vetäytymään Gazasta ennen kuin äärijärjestö Hamas on todella riisuttu aseista. Huthien mukaan kyseessä oli rajattu drooni-isku Saudi-Arabian valtiollisen öljy-yhtiön Aramcon Jizanissa sijaitsevaan jalostamoon. Ei kelpaa. Vanhat väkivaltaisuudet Saudi-Arabian ja huthien välillä leimahtivat jälleen heinäkuussa, kun huthit ilmoittivat asettavansa Saudi-Arabian merisaartoon ja pyrkivät estämään laivaliikennettä Punaisellamerellä
– Miksi teit noin. Avustava nukkui ihan täysin, monen metrin paitsio, ja siitä 1–0-maali. VPS puolestaan jatkoi vaarallisia hyökkäyksiään. Kamppailu maakunnan herruudesta alkoi tulisena. VJS aloitti ottelun hyvällä sykkeellä. Oluwaseyi Ogunniyi heittäytyi sellaiseen uimahyppyyn, että helpompaa varoitusta saa hakea. Santalo ja keskikenttäpelaaja Ville Välipakka näyttivät väkeviä otteita pallossa, ja KPV aloitti jakson vahvasti. Kynsinauhoja kului katsomossa ennätystahtiin, kun KPV konkretisoi tehottomuutensa. Vitosen sisältä päästiin yrittämään useita kertoja ja puskettiin rimaan. Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut odottaa, sillä Yassin Dauossin kaukosijoitus painui taka-alakulmaan. Jumituimme omalle puoliskollemme, emmekä löytäneet reittiä ulos. Varsinainen peliaika oli jo täynnä, kun vaihdosta kentälle päässyt nuori Luka Kykyri sai pallon eteensä avoimen maalin edessä. Neljä vetoa neljästä metristä, ja mikään ei mennyt sisään. Puolen tunnin kohdalla pallo pyöri jälleen kotijoukkueen boksissa, ja topparikaksikko Vesala–Deng joutui toden teolla töihin. VPS kannattajien soihtu päätyi Project Liv Arenan nurmelle, ja poltti kenttään reiän. Kotijoukkue antoi painetta korkealla ilman palloa, mutta peliväline jalassa punapaidat etenivät heikosti. Keltapaitojen Oskari Ojala oli alusta asti piikki Pallo-Veikkojen puolustuksen lihassa, ja onnistui ohitusyrityksissään jatkuvasti. Vaikea alku meille. Tulosta tuli seitsemännellä minuutilla, kun VJS:n Justus Holopainen sai pallon jalkoihinsa ja sijoitti 1–0-maalin kotijoukkueen nuottaan. Samaan aikaan kentälle astunut Vertti Åkerblom puolestaan puski pallon ylärimaan lähietäisyydeltä. Päävalmentaja Kalliokoski jakaa näkemyksen suojattinsa kanssa. Häviö oli enää muutaman minuutin päässä, kun VJS-vahti Joel Tynkkynen rysähti kovalla vauhdilla Wegyen niskan päälle ikävän näköisesti. Odotettu tapahtui 11. Kun ei itse tee, kaveri tekee. peliminuutilla viherpaidoille vapaapotkun mallia ja ampui pallon melkoisella kierteellä sisään. Hermostunut ja turhautunut kotiyleisö repesi suureen juhlaan. Perjantaina Jaroon loppukauden lainasopimuksella siirtynyt ruotsalais-somalialainen Abdi Sabriye pääsi tositoimiin 75. Kenttähenkilökunta sammutti palon nopeasti jauhesammuttimella. – Siihen tuli kakkospallo niin oli vain pakko vetää. Henkilökohtaista taituruutta juhlittiin kuitenkin 19. Selvää kuskia ottelulla ei kuitenkaan ollut. Lindholmin sivallus ohitti Vitsin ja päätyi komeasti yläkulmaan. Ottelu päättyi lukemin 1–3, ja häviö oli Jarolle sarjakauden kymmenes. peliminuutilla, ja pallo löytyi jälleen nuotasta. Pallo-Veikot kasvatti loppua kohti painettaan loistavasti. Osa saattaa vähän säikähtää, mutta ei se palaute ole tällä kaudella aina näin vihamielistä ollut penkiltä tai katsomosta. peliminuutilla, kun Niilo Santalo ampui kulmapotkun jälkitilanteessa pallon upeasti oikeaan yläkulmaan. Sabriye ei juuri pallossa käynyt, ja jätti tuleviin otteluihin toivomisen varaa. TAPIO LEHTINEN. peliminuutilla. MAALINTEKIJÄ Santalo kiteyttää maalinsa lyhyesti. Tiesimme, että he ovat hyviä korkeassa prässissä. Niilo Santalo ampui upean kaukolaukauksen yläkulmaan. peliminuutilla peli keskeytyi, kun VPS-kannattajien heittämä soihtu päätyi kentän pintaan, ja poltti tekonurmeen reiän. Niko Kalliokoski VPS voittoon savuisessa derbyssä Milo Vähäsarja FF Jaron loppukausi jalkapalloloiigassa hankaloitui entisestään, kun Pohjanmaan derby päättyi Vaasan Palloseuran voittoon maalein 1–3. Kiri ei riittänyt. Kapteeni joutui poistumaan kentältä, ja loukkaantumisen vakavuudesta ei ole vielä tietoa. Päävalmentaja Niko Kalliokoski purnasi itselleen keltaisen kortin tilanteen jälkeen, ja kotiyleisö siirtyi sotatilaan tuomaristoa vastaan. Kokkolan Pallo-Veikot isännöi sunnuntaina Vantaan Jalkapalloseuraa, ja vieraat poistuivat pisteet taskussaan maalein 1–2 (1–1). – Ehkä olisimme voineet luoda enemmän maalipaikkoja tai parantaa viimeistelyämme, vaikea sanoa. VPS-valmentaja Jussi Nuorela karjaisi tilanteen yhteydessä kentän laidalta. Ensimmäinen puolituntinen oli myös tilastojen valossa Jarolle katastrofaalinen. Epäonninen laukaus päätyi kuitenkin riman yli ja katsomon suojaverkkoon. – Oli hyvä fiilis pelata, mutta kyllä me yritettiin voittaa. Koko ottelun aikana klassinen puusilmä irtosi huulilta kymmeniä, jos ei jopa satoja kertoja. – Kaveri pelasi hyvin, mutta oli onnekas. 34. Jaron ahdinko alkoi jälleen varhain. Santalon maali muutti KPV:n pelin täysin. Turhautuneen ja äänekkään yleisön edessä pelaaminen on päävalmentajan mukaan erilaista pelaajakohtaisesti. peliminuutilla, ja toi mukanaan virkeitä otteita. Herman Sjögrellin täydellisyyttä hipova keskitys löysi Oliver Kass Kawon maalivahdin nenän edestä, ja Vasalundin kasvatti sijoitti pallon längeistä sisään. Virkeän 64-minuuttisen pelannut Santalo tunnusti olleensa pelipäällä sunnuntaina. Ratkaisevien syöttöjen taso oli kuitenkin läpi ottelun heikko, ja kun paikka siunautui, viimeistely sakkasi. Miksi hyppäsit. – Viimeistelystä jäi kiinni, olihan siinä puolenkymmentä jopa avopaikkaa. Jaron päävalmentaja Jens Karlsson ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. peliminuutilla, kun Lassane Manen upea kantapääjatko päätyi Simon Lindholmille rangaistuspotkualueen keskiosaan. Kentällä oli nyt palloa taitavasti jakava ja älykäs joukkue, mutta huippuliito kesti vain kymmenisen minuuttia. Vain hetkeä aiemmin maalannut Lindholm löysi tiensä boksin keskiosaan myös 16. KPV ei lannistunut avausmaalista, ja pyrki laittamaan kapuloita VJS:n rattaisiin. Jalkapallo KPV loi paikkoja, mutta riittävää tulosta ei tullut. VPS painosti Jaroa kovaa kyytiä, ja Senne Vitsin vartioiman maalin viivan tuntumassa käytiin ensimmäisen kympin aikana useita kertoja. Vepsu juhli jo 1–3-maalia, mutta kapteeni Martti Haukioja oli liikkeessään paitsiossa. VAIN MINUUTTI oli pelattu toista puoliaikaa, kun ottelun kolmas keltainen kortti nousi erotuomarin taskusta. Matias Åberg tuli vaihdosta kentälle 80. Tänään ei saatu sisään. 14. Tuomarivirhemaali tuli alkuun, mutta se ei meitä lannistanut, pelattiin silti kovaa peliä. – Osa ottaa sen sytykkeenä, että nyt on tunnetta pelissä. Vaikea alku meille. AURINKO meni pilveen ja 690-henkinen yleisö rauhoittui hetkellisesti toisen puoliajan käynnistyttyä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Tämä ei kotijoukkueelle tai varsinkaan -yleisölle kelvannut, sillä tilanteen tuomitsivat paitsioksi kaikki muut paitsi tuomaristo. elokuuta 2026 URHEILU // 9 Tehottomuus vaivasi jälleen Milo Vähäsarja Vaikeaa on. Jo kerran maalannut Holopainen näytti 62. Lukuun ottamatta pallonhallintaa ja syöttöjen onnistumisprosenttia, vieraat pieksivät isännät täysin lähes jokaisella mittapuulla. Maalipaikoille kyllä päästiin, mutta viimeistely oli huonoa. EMMA TOIKKANEN " Avustava nukkui ihan täysin, monen metrin paitsio, ja siitä 1–0-maali. Siinä saa asianosaiset katsoa peiliin, että miksi peli karkasi käsistä, Kalliokoski toteaa. Tuomareiden suuntaan ei Kalliokoskelta kiitoksia lähde. peliminuutilla kotijoukkue iski kuin salama kirkkaalta taivaalta
elokuuta 2026 10 // URHEILU Kosonen suosikkina mitalijahtiin Paavali Pastila, STT Huonekaverukset Silja Kosonen ja Krista Tervo vakuuttivat kumpikin Suomen yleisurheilumaajoukkueen mediatilaisuudessa tavoittelevansa Birminghamin EM-kilpailuista sitä kirkkainta mitalia. Yleisurheilu Selkämurheesta toipuva moukarin tilastokärki Krista Tervo pääsi riittävään EM-lähtökuntoon. Eheän kauden kisanneen Kososen valmistelut EM-koetukseen ovat sujuneet käsikirjoituksen mukaan, mutta Tervon osalta jopa koko osallistuminen arvokisoihin oli useiden päivien ajan epävarmaa. Suomen kuulanaisilla on EM-kisoissa täyden kolmen urheilijan trio, kun mukana ovat myös Senja Mäkitörmä sekä arvokisadebytantti Minttu Laurila. On etuoikeus, että ylipäätään pystyy heittämään (arvokisoissa), meni miten meni. – Sen verran he ilmeisesti luottavat minuun, ettei tarvitse karsintaa tulla katsomaan, Kosonen hymähti. Viime vuonna Kosonen paiskasi kauden parhaaksi jääneen tähänastisen ennätysheittonsa jo maaliskuussa, mutta kulunut kausi on tuntunut erilaiselta. – Jos vertaa ensimmäisiin arvokisoihini (2018), on ringissä nyt täysin eri ihminen. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA " Kaikki voitava on tehty, että olisin kisoissa parhaassa mahdollisessa iskussa. Emilia Kangas löysi kuularinkiin lisää järkeä ja ajatusta. SUOMEN kärkitykkinä moukarikilpailuun lähtevälle Kososelle karsintarajan pitäisi olla paperia. Toukokuun lopulla Suomen ennätyksen 77,35 kiskaissut Tervo ilmoitti pystyneensä tekemään EM-kisojen alla kaksi heittoharjoitusta. – Löysin ajatustyön työntämiseen. Jo kahdeksan vuotta jatkunut arvokisaura on tuonut Tervon kisatuntemuksiin perspektiiviä. Mäkitörmän kisaranking on 16:s. – Nyt pystyn saattamaan työnnön loppuosan tukevasti eteenpäin, Kangas iloitsi. Työnnön tehokas pysäytys johtaa parempaan voimantuottoon työnnön saattovaiheessa. Kangas on tämän kauden EM-tilastossa sijalla 12 kauden parhaallaan 18,29. Kangas ylsi EM-finaaliin jo kaksi vuotta sitten Roomassa, mutta tuolloin tulokset pyörivät 17 metrissä. Sellaisen ison teknisen jutun, joka oli ollut kauan hukassa, Kangas kertoi Suomen joukkueen mediatilaisuudessa. Nyt he ovat kavereita, joten tunnelma on vähän eri, Tervo pohdiskeli. Pyörähdystekniikalla työntävä Kangas viittaa työnnön loppuosan niin kutsuttuun blokkiosuuteen, jolloin työntäjä pysäyttää pyörähdysliikkeensä. – Nelossija on alkanut jo vähän ärsyttää. Tasaista tulosta läpi kauden tehnyt varsinaissuomalainen uskoo ennätyksen olevan vielä hihassa kauden tärkeimmällä hetkellä. – Kaikki voitava on tehty, että olisin kisoissa parhaassa mahdollisessa iskussa. Aina elämässä ei saa kaikkea, mitä haluaa, Tervo kommentoi Suomen joukkueen hotellilla lauantai-iltana. Hänen viimevuotinen ennätyksensä on 18,42. Yleisurheilu Suomen kuulantyöntäjäkärki Emilia Kangas toivoo tekniikkamuutoksen tuovan hyviä EMtuloksia. Täältä haluan tuoda sen mitalin kotiin, Kosonen sanoi. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA. ITSEVARMUUS lupaa hyvää Kankaalle, jolle maanantain kisapäivä on myös 25-vuotissyntymäpäivä. Birminghamin-reissulle näytettiin vihreää valoa vasta joitakin päiviä sitten. Kosonen kertoi, että hänen isänsä, äitinsä ja kumppaninsa ovat saapumassa kannustusjoukkoihin Birminghamin stadionille. Naisten moukarin karsintaraja maanantain iltakarsinnassa on 71,50 metriä. – Aiemmin kesällä tekemisessäni ei ollut oikein imua eikä järkeä. – Olen tyytyväinen siihen, että olen saanut tehtyä kesällä hyviä perustuloksia. Kosonen osallistuu 23-vuotiaana urheilijana jo peräti uransa kahdeksansiin aikuisten arvokisoihin. – Minulla on karsintaan sopiva pieni jännitys. Ne kertoivat 28-vuotiaalle kotkalaisheittäjälle ja hänen valmentajalleen Jukka Vihtoselle, että selkä kestää kilpailemisen. Lähipiiri ei tosin saavu kisapaikalle vielä maanantaina, vaan on lehtereillä vasta keskiviikon finaalissa. Moukarinheittäjät Silja Kosonen (vas.) ja Krista Tervo lähtevät mitalijahtiin. Pohjalaislähtöinen Kangas on vakiinnuttanut tällä kaudella tasoaan 18 metrin työntäjänä, mutta vielä kausi ei ole ollut aivan napakymppi. Mutta toivotaan, että paras tulos tulee keskiviikkona finaalissa, Kosonen viittasi keskiviikkoillan mitalihuipennukseen. – Ne treeniheitot olivat ihan jees. Se on hieno panos, sillä Suomen kärkityöntäjiin jo pitkään kuulunut Eveliina Rouvali on ollut tällä kaudella sairastuvalla. – Odotin, että raja olisi 18,50, mutta parempihan tämä minulle on. Nuoren heittäjän menestysnälkä on kasvanut vuosien saatossa, sillä hänellä on olympia-, MMja EM-tasolta takataskussa jo kaksi neljättä ja kolme viidettä sijaa. TERVO HALUAA nauttia EM-Birminghamissa täysin palkein kilpailemisesta epävarmasta tilanteestaan huolimatta. Varmana karsintaheittäjänä tunnetun Kososen kesäkauden keskiarvotulos on 75,27 ja kauden paras 76,41, joka riittää EM-rankingin toiseen sijaan. Sen pitäisi olla hieman keskenkuntoisenkin Tervon tehtävissä, sillä kotkalaisen kesän kuuden kilpailun keskiarvotulos on 75,21. Haaveilen isosta Q:sta (karsintarajan ylittämisestä) ja siitä, että pystyn todistamaan kuntoni. Karsintaraja on 18,20. – Kyllähän se kertoo meidän tasonnostostamme, että meitä on täällä kolme, vaikka Eveliina onkin telakalla, Kangas totesi. Jyväskylän Kalevan kisojen ja EM-kisojen väliset harjoituspäivät toivat Kankaalle kaivattua tekniikkamuutosta. Silloin oli todella jännittävä paikka, kun kaikki oli ihan uutta ja mukana oli paljon heittäjiä, joita ihailin. Moukarinheittäjätähtien viime viikkojen valmistautuminen kauden päätapahtumaan on noudatellut kuitenkin keskenään hyvin erilaista kaavaa. Naisten kuulan EM-karsinta järjestetään maanantaina aamupäivällä ja loppukilpailu illalla. Sellaisia, joita olen muutenkin heittänyt treeneissä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Nyt olen löytänyt järjen mukaan, ja oloni on paljon itsevarmempi. Na isten mouka r in heiton EM-tilaston tämän kauden kärkinimi Tervo joutui jättämään heinäkuun lopun Kalevan kisat väliin selkävaivan takia. Lähtökohdat eivät ole sellaiset kuin halusin, mutta en voi sille mitään. Mäkitörmä on työntänyt tällä kaudella 17,52 ja Laurila tasan metrin vähemmän. Krista Tervo Kuularinkiin lisää järkeä ja ajatusta Paavali Pastila, STT Suomen yleisurheilumaajoukkueen kärkikuulantyöntäjällä Emilia Kankaalla on luottavainen olo ennen Birminghamin EM-kilpailujen maanantaista avauspäivää. Nyt Kangas tietää pystyvänsä 18 metrin ylitykseen jo aamukarsinnassa
Yleisurheilu Alavieskan Virin lupaus heitti nuorten maailman kärkituloksen. Tästä lähtee ennätysheitto. Ensimmäisen epäonnistuneen jälkeen seuraavat lensivät 79,46, 78,43, 74,69, 80,16 ja 81,23. Jere Murron tekniikka on kunnossa. Uskon, että voisin kestää sellaisen vauhdin, Heikkilä arvioi mediatilaisuudessa. – Tänään oli tosi hyvä kilpailu ja tästä jäi hyvät fiilikset. Ennätystä en kuitenkaan pystynyt ilman vetoapua juoksemaan, Kolppanen sanoo. Ingebrigtsenien urheiluperhe on nostanut harjoitusmallin yleisempään tietoisuuteen. – Uskon, että vuoteen 2028 asti menen ainakin suunnistus edellä. Heikkilä arvioi pystyvänsä vastaamaan ratahuippujen vauhdinlisäykseen vielä 3–4 kilometrin kohdalla, mutta viimeisen kierroksen loppukirin varaan suomalainen ei voi laskea. HEIKKILÄ TOIVOO EM-finaaliin vauhtijuoksua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Peruslenkkien pituus on kahdeksan kilometriä. Murto heitti kilpailussa hyvän sarjan. – Viimeisellä kierroksella jään kovimmille aika selkeästi. – Kisojen jälkeen olin tosi väsynyt, joten lepäsin kunnolla. Vaikka sellaista 13.15:n tai 13.20:n vauhtia. elokuuta 2026 URHEILU // 11 Murto veti hurjan kaaren Seppo Järvelä Alavieskan Virin Jere Murto vastasi Hyvinkään 16ja 17-vuotiaiden SM-kisojen parhaasta tuloksesta. Sprinttisuunnistuksen maailmanmestaruus houkuttelee yhä suomalaista. Heikkilä vakuuttaa, ettei hänen päälajinsa ole ainakaan vielä vaihtumassa suunnistuksesta kestävyysjuoksuun. Heikkilä toivoo, että 25-vuotias norjalainen astelee lähtöviivalle. Kolppasen tavoitteena oli sännätä juoksun kärkeen heti lähdöstä. – Toivon, että löytyisi jätkiä, jotka haluaisivat juosta kovaa. Ennen näitä kisoja tein vain yhden heittoharjoituksen. Heittäminen on selkäytimessä tauon jälkeenkin, kun on uralla tarpeeksi heittoja alla, Murto sanoi. Minulla menee huippukunnossa ehkä 60–62 sekuntia. Pitkät lenkit ovat 12 kilometriä. Tulokseni on kova näissä tuulisissa olosuhteissa, Murto sanoo. Alavieskalainen on harjoitellut Italian Rietissä järjestettyjen EM-kilpailujen jälkeen maltillisesti. Olisi hienoa päästä kisaamaan Jakobia vastaan. Kahden lajin taitoniekka Yleisurheilu Suunnistuksen MMsuomalaismitalisti Tuomas Heikkilä lähtee haastajaosastossa yleisurheilun arvokisadebyyttiinsä. Murto voitti 17-vuotiaiden keihäänheiton ylivoimaisesti tuloksella 81,23, joka on ikäluokan epävirallinen maailmanennätys. – Kesällä teen valmentajani Jouni Kykyrin ohjeiden mukaan kovia 200 ja 300 metrin vetoja. Akillesjännevaivasta pitkään kärsinyt Ingebrigtsen saapuu Birminghamiin todellisessa mysteerikunnossa, sillä hän ei ole vielä kilpaillut tällä kaudella. Heikkilä starttaa miesten 5 000 metrin loppukilpailuun ja saa näillä näkymin vastaansa kestävyysjuoksun norjalaisen supertähden Jakob Ingebrigtsenin. Mutta miten Jakob Ingebrigtsen pärjäisi suunnistuksessa. Kalevan kisojen tuore tuplamestari juoksi kesän alussa Turussa 5 000 metrin ennätyksensä 13.25,85. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA. MAISA JÄRVELÄ Paavali Pastila, STT Suunnistuksen MM-mitalisti Tuomas Heikkilä kertoi toukokuun alussa päälajinsa SM-kisoissa, että hänen kesän kilpailukalenteriinsa mahtuu vain pari yksittäistä yleisurheilukilpailua. – Suunnistus on sellainen laji, joka pitäisi aloittaa jo lapsena, jos haluaa pärjätä. Yleisurheilun arvokisadebyytin tekeminen Birminghamin EM-kilpailuissa ei ollut siis millään muotoa kestävyysurheilijan kausisuunnitelmissa, mutta sellainen on kuitenkin edessä maanantai-iltana. Pian otin kuitenkin johtopaikan ja yritin vetää hyvään aikaan. Heikkilä tekee paljon niin kutsuttua tupla-vk-harjoittelua, jossa kaksi vauhtikestävyysharjoitusta jaetaan samalle päivälle. Perjantaina hän voitti 3000 metrin mestaruuden. Kaksi mestaruutta maistui kälviäläiselle. – Ingebrigtsenit ovat olleet itselleni aika isoja esikuvia. Kolppanen kertoo harjoittelevansa kuusi seitsemän kertaa viikossa. He painavat viimeisen kierroksen 55 sekuntiin tai jopa alle. Tänä kesänä olen harjoitellut ja myös kilpaillut estejuoksussa. Se on vaan se fakta, Heikkilä toteaa. – Yllätyin, kun kaveri lähti vetämään. Kolppasen tavoitteena on päästä edustamaan Suomea Helsingissä järjestettävään 17-vuotiaiden Suomi-Ruotsi -maaotteluun. Nuorukaisen palkintokaappi täydentyi kiekon ja keihään kultamitalilla ja moukarin hopealla. Pronssia saavutti myös IF Nykarlebynejdenin Tobias Cederholm 16-vuotiaiden kolmiloikassa tuloksella 13,42. Sen jälkeen pitää analysoida tilannetta uudestaan, Heikkilä ilmoittaa. – Sain kaikki, mitä tulin täältä hakemaan. HEIKKILÄ ON seurannut viime vuosina tarkasti juoksun olympiavoittajan ja kolminkertaisen EM-tuplamestarin Jakob Ingebrigtsenin ja tämän veljien harjoitusmetodeja. Kolppasesta tuli näin kisojen kaksoismestari. Hän juoksi 17-vuotiaiden 400 metrin aidoissa kolmanneksi ennätysajallaan 1.06,51. Laji on taidollisesti niin vaikea, Heikkilä esittää arvionsa. Murto on tyytyväinen SM-kisojen menestykseensä. Tuomas Heikkilä voitti Kalevan kisoissa soolojuoksun jälkeen 5 000 metrin Suomen mestaruuden. Yllätysmitalin Larsmo IF:lle toi Olivia Härtull. Heikkilän mukaan fyysisesti mainiosti, mutta lajin taitopuoli voisi tuottaa norjalaiselle hankaluuksia. KÄLVIÄN TARMON Otto Kolppanen juoksi sunnuntaina 16-vuotiaiden 1500 metrin mestariksi 4.06,50. Vaikka hän aloittaisi suunnistuksen nyt, en millään usko, että hän pystyisi nousemaan huipulle. Nuorten Ruotsi-ottelussa Murto haluaisi kilpailla kaikissa kolmessa lajissa. Heikkilä, 28, saavutti heinäkuussa sprinttisuunnistuksen MM-pronssia ja on ollut hyvässä vauhdissa myös juoksuradalla. – Jos juoksusta tulee löntystelyä, menen tarvittaessa itse keulille pitämään vauhtia. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Kiekkoa ja moukaria olen muutaman kerran harjoitellut
Toivottavasti heillä on tämän ansiosta tiistaina raikkaampi jalka, Uran pelinjohtaja Joonas Kauppinen pohjusti jo pudotuspelejä. Voittajien avainhahmo oli lyöjäjokeri Janika Vierimaa, joka löi kaikkiaan kolme juoksua. Sen jälkeen päärooliin nousi Lasse Hanni, joka toisen tasoittavalla kuritti kahteen otteeseen Simon takakenttää. PesäKuula kohtaa ensi lauantaina käynnistyvässä välierävaiheessa vastustajan etelälohkosta. Perään jokeri Janika Vierimaa onnistui kahdesti. Voitot 1–1. GBK ja FC Loviisa kohtaavat loppuottelussa 6. Toisella jaksolla PesäKuulan ulkopeli tiivistyi entisestään, eikä kotijoukkue saanut kuin kaksi kolmostilannetta. Miesten Kakkonen, lohko C: Hercules–SJk Ak/2 2–2 (1–1). Naisten Kakkonen, lohko C: MuSa–HauPa 2–1 (1–1), FC United–FC Sport Ak 4–1 (1–1). Puolivälieräparit: PuMu– SiiPe, HP–NuJy, Ura–Kiri, PuPe–SMJ. Jana–SMJ 1–0 (6–1, 2–2). Sisäpelissä vieraat ottivat molemmilla jaksoilla tarvittavat juoksut. TyTe–PesäKuula 0–2 (1–3, 0–2). Toisella jaksolla Simon Kiri hyppäsi avausvuorossa kuskin paikalle Mikko Kosonen kahden juoksun arvoisen läpilyönnin myötä. Se käynnistyi vieraiden pitkän sisävuoron, jonka aikana Annastiina Heikkilä ja Lilli Mäkelä löivät pari juoksua lisää. Tarmo iski ratkaisun kolmannen aloittavalla. ViU–Puhti 2–1 (0–1, 3–1, 5–1). Pesäpallo Miesten Superpesis: ViVe–KoU 2–1 (3–2, 4–6, 3–2), KiPa–JoMa 2–0 (6–1, 2–0). Vaikka voitimme molemmat kohtaamisemme runkosarjassa, helppoa sarjaa ei ole tulossa. Kauden kokonaissaldo kasvoi 56 juoksuun (3+53). Miesten Ykköspesis: KaMa–Kiri 0–2 (2–7, 3–7), UPV–SMJ 2–1 (1–2, 6–4, 2–1), NuJy–PuPe 0–2 (1–2, 3–10), Ura– SiKi 2–1 (9–0, 1–2, 4–2), PuMu–HP 2–1 (1–6, 4–2, 2–1). Koripallo Tukholma: Alle 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat, välierät: Ranska–Suomi 82–62 (42–37). Ura on pystynyt pitkään pelaamaan vakiokokoonpanolla ja vakiosapluunalla. Miesten Ykkönen: KPV–VJS 1–2 (1–1), FC Jazz–OLS 1–1 (0–1). Avausjakson ainoa juoksu nähtiin kolmannen tasoittavalla, kun Tarmon jokeri Milla Nivalan lyönti putosi väliin kakkospuolelle. Runkosarja päättynyt. Voitot 1–1. Entä sitten Jyväskylän Kiri. Ratsastus Ypäjä: Esteratsastuksen SM-kilpailut: Pääsarja, lopputulokset: 1) John Antell/Mante HuRa 12, 2) Petra Heikkinen/Oechie-K SjöR 13,76, 3) Marina Ehrnrooth/Qualime VitRa 14,8. Niistä jälkimmäisessä Ura käytännössä ratkaisi homman, kun Mikkolanaho, Niklas Vähä ja Eetu Isohanni löivät etenijät kotiin. Vastustajan nimi selviää vasta keskiviikkona, jolloin pelataan kolmannet puolivälieräpelit. Sisäpelissä Kirin, kuten sarjan muidenkin joukkueiden, syömähammas on ykköskärki. Sipoolaiselle Antellille mestaruus oli toinen peräkkäinen. Lauantaina: Jaro–VPS 1–3 (1–2). Puolivälieräkarsinnan otteluparit: Lippo–PöU, Roihuttaret–Kirittäret). Jokereista Timo Torppa ja Lasse Hanni ottivat paikan yhdeksiköstä, jonne nousi myös Kasperi Salmela. Naisten Ykköspesis, 2. Pesä-Kiilat pääsi vielä neljännen tasoittavalla yrittämään kotiutusta. Lottaliina Markkula sai vieraiden kakkospalkinnon. Miesten Kolmonen, lohko C: Sporting–VPV 1–2 (0–1). Voitot 0–2. Se vaatii meiltä jatkuvaa reagointia ja laadukkaita lyöntejä, Kauppinen arvioi. – Ei ollut mitään erityistä syytä vaihdoksille. Pesäpallo Ura lähtee voitto eväänään pudotuspeleihin. SiKi ja UPV karsivat sarjapaikasta. Naisten ykköspesiksen puolivälierissä PesäKuula pudotti pohjoislohkossa kolmanneksi sijoittuneen Tyrnävän Tempauksen suoraan kahdella voitolla. Miesten Ykkösliiga: HJK Klubi 04–KTP 0–1 (0–1). Pieniä muutoksia voi joutua säätämään, mutta luotan kyllä omaan peliimme. Kolmas peli tarvitaan kolmessa muussa puolivälieräparissa. HP–PesäYsit 2–1 (1–0, 5–6, 0–0, 1–0). Uralla on kotietu. Luulen, että tarvitaan enemmän kuin kolme peliä, Kauppinen ennakoi. Voitot 1–1. Runkosarjan 22 ottelusta se otti yhden kahden pisteen voiton ja viisi jaksovoittoa. Voitot 1–1. Kotiutuskisassa tarvittiin kaksi viiden lyöjän satsia. Täydennysmenettelyn kautta viime syksynä ykköspesispaikan saanut Pesä-Kiilat joutui kesän aikana kokemaan tappion toisen perään. Iiro Nokkala, Aleksi Vainio ja kotiuttaja Juuso Keski-Koukkari ovat Kirin sisäpelin avainpelaajia. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Kansallisen liigan karsintasarja: JyPK–PK-35 Vantaa 1–6 (0–3), EBK–Honka 0–1 (0–0). Kerttu Heininen toi jaksovoittoon riittäneen juoksun, kun Pesä-Kiilojen takaa-ajo neljännen aloittavalla kariutui paloihin ja koppeihin. MIESTEN ykköspesiksen puolivälierät alkavat jo tiistaina Kannuksessa. – Saimme heitä vastaan ykköstilannetta hyvin kiinni ja siihen pitää pyrkiä nytkin. Etukentän pelaajat Kiia Korpi ja Laura Varvelin palkittiin Pesä-Kiilojen parhaina. Lauantain tapaan Pesä-Kiilat pystyi kohtuullisen hyvin kamppailemaan jaksojen ja ottelun voitosta, mutta ratkaisuhetkillä Tarmo oli parempi. Naisten Superpesis: Manse–Fera 1–2 (4–2, 1–3, 2–3), Jyske–Mailattaret 2–0 (6–4, 3–2), PöytU–Roihuttaret 1–2 (2–5, 4–3, 1–3), Virkiä–Jussittaret 2–1 (1–2, 5–1, 8–7), Kirittäret–Pesäkarhut 1–2 (2–4, 6–2, 2–4), Lippo–JoMa 1–2 (8–4, 2–6, 4–5). Takatilanne piti hyvin, kun Tempaus sai seitsemästä kolmostilanteesta vain yhden juoksun. Tulos tiesi sitä, että Tarmo säilytti sarjapaikkansa voitoin 2–0. Annoimme lepovuoron Lukkarille ja Bäckmanille, jotka ovat juosseet kauden aikana paljon. elokuuta 2026 12 // URHEILU Kiri vastaan puolivälierissä Juha Savela Kannuksen Ura päätti miesten ykköspesiksen runkosarjan pitkän kaavan kautta, kun Simon Kiri kaatui toisen kotiutuskisan jälkeen luvuin 2–1 (9–0, 1–2, 4–2). Seitsemällä pisteellä se jäi pohjoislohkon viimeiseksi.. Välieriin etenee kolmella voitolla. JUKKA LEHOJÄRVI PesäKuula selvitti ensimmäisen vaiheen Juha Savela Nousua naisten superpesikseen tavoitteleva Jokilaakson PesäKuula selvitti ensimmäisen vaiheen nousupolulla tyylikkäästi. Kiri nousi Kankaanpään Mailan kanssa tasapisteisiin, mutta KaMalla oli enemmän kolmen pisteen voittoja. – Tarjolla olleista pahin mahdollinen vastustaja. Pesä-Kiilat hävisi toisen putoamiskarsintaottelun Ikaalisten Tarmolle jaksoin 0–2 (0–1, 2–4). Pesä-Kiilat putosi naisten suomensarjaan Juha Savela Haapajärven Pesä-Kiilojen vaikea kausi naisten ykköspesiksessä tuli sunnuntaina päätepysäkilleen Ronkaalan pesäpallokentällä. Tarmon lukkari Jade Vartiamäen taktiset väärät osuivat oikeisiin paikkoihin ja toivat kaksi kärpästä, jotka päättivät Pesä-Kiilojen kauden. Heidät on saatava kuriin, Kauppinen suunnitteli. Pronssiottelu: FC Kiffen–FC HUKI 4–1. Lopusta piti huolen PesäKuulan tiivis ulkopeli. Kuusi parasta (Jussittaret, Manse, JoMa, Pdsäkarhut, Virkiä, Fera) suoraan puolivälieriin. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Ura saa vastaansa Jyväskylän Kiri, joka päätyi kuudenneksi. Anni Mäyrän ja Laura Pulkkinen kotiutukset toivat 2–0-johdon. Tarmo säilyy ykköspesiksessä voitoin 2–0. 17-vuotias Ura-kasvatti Oliver Lastikka pelasi jokerina ensimmäisen ottelunsa miesten ykköspesiksessä. puolivälierät (kahdella voitolla välieriin): SiiPe–KPK 0–2 (5–7, 1–4). Sami Mikkolanaho löi runkosarjan päätöspelissä neljä juoksua. Pesäpallo Välierävastustajan nimi selviää vasta keskiviikkona. Ensin syntyi yksi juoksu ja perään Hanni koulutti koppareita lyömällä kunnarin ja kaksi tavallista. Naisten Roots Cup, välierät: SeMi–GBK 1–3, WFA–FC Loviisa 1–5. Avausjaksolla PesäKuula sai avausjuoksuunsa kotijoukkueelta apua, kun Pinja Salmela vei vieraat johtoon harhaheiton turvin. Toisen jakson Pesä-Kiilat avasi terävästi. Mailattaret ja Jyske putoamiskarsintaan. Helsinki: JKKI40 SM-lopputurnaus: Loppuottelu: IF Gnistan–Pöxyt 2–1. Mailan kausi päättyi, mutta Simon Kiri joutui putoamiskarsintaan Ulvilan kanssa. 2. Pesä-Kiilat putoaa naisten suomensarjaan. Suuriin muutoksiin ei ole pudotuspeleissäkään tarvetta, uskoo pelinjohtaja. – Suurelta osin pelasimme hyvän matsin, vaikka panosta ei ollutkaan. Simon parhaat olivat Mikko Kosonen ja Vincent Kontturi. – Meillä on toimivat systeemit sisäja ulkopeliin. Sen löi kolmannen tasoittavalla Eevi Lehtovuori. Laadukas joukkue, joka on vastustajana nihkeä. Oona Pasorin läpilyönti tasoitti lukemat 2–2:een. Paineitta otteluun lähtenyt Ura antoi muutamalle vakiopelaajalle huilia, kun Oskari Lukkari ja Elmeri Bäckman jättivät pelin väliin. Pääsimme kokeilemaan tiettyjä juttuja, mutta tärkeintä oli, että saimme voiton alle ennen pudotuspelejä, Kauppinen arvioi runkosarjan päätöspeliä. Pelinjohtaja Juhani Lehtimäki on tuonut mukanaan kuviomuutospelin. PesäKuula oli tässäkin suhteessa aavistuksen kotijoukkuetta edellä. Runkosarja päättynyt. Jalkapallo Miesten liiga: KuPS–TPS 1–1 (1–0), FC Inter–FC Lahti 0–0, Ilves–IFK Mariehamn 2–0 (2–0). Kuten juoksuluvuista voi päätellä, Tyrnävällä nähtiin kahden hyvän ulkopelijoukkueen kamppailu. Ura nousi viimeisessä vuorossa juoksun päähän Eetu Isohannin kotiutuksella, mutta se ei riittänyt. Sunnuntaina Tyrnävällä Tempaus ei pystynyt lyömään kapuloita rattaisiin, vaan kaatui jaksoin 0–2 (1–3, 0–2). Tappio oli Simon Kirille katkera, sillä se olisi tarvinnut pelistä toisenkin sarjapisteen. Jaksovoiton takasivat toisen tasoittavalla syntyneet juoksut, jotka löivät Nina Jutila ja vieraiden parhaana palkittu Vierimaa. Jokeri Sami Mikkolanaho näytti suuntaa lyömällä kolme ensimmäistä juoksua. – Kiri puolustaa hyvin takatilannetta, joten heitä vastaan on tärkeää saada tilannemäärä suureksi. putoamiskarsintapelit (kahdella voitolla säilyy): HP-K–Tarmo 0–2 (0–1, 2–4). Millainen ulkopelijoukkue se on. Ura hallitsi täysin avausjaksoa. syyskuuta Tampereella. Uran parhaina palkittiin kotiutuksista tulosvastuun kantaneet Lassi Hanni ja Sami Mikkolanaho
FRC-sarja jatkuu Vetelin Kemoralla 21.–22. Maailmancup jatkuu puolentoista kuukauden kuluttua Liettuassa, jossa suunnistetaan EM-kilpailut 23.–27. P11: 1) Niilo Tofferi KV 182. päivän tuloksia: M17, 1500 m: 1) Sisu Saarinen TuUL 4.07,61, 14) Oscar Lunden Drott 4.39,54. N17, 200 m: 1) Inka Räsänen KarhulKa 24,91, 5) Ines Piispanen GIF 26,34, 6) Izabelle Viitasalo IFÅs 26,37. Miehet: 1) Mikko Salmela TVC 13.35,26. Hänen isänsä John K. KP. elokuuta 2026 URHEILU // 13 Suomen miehet kolmossijalle Suomen miesten ykkösjoukkue suunnisti kolmanneksi maailmancupin viestissä Tshekissä, kun ankkuri Olli Ojanaho tuli maaliin minuutin ja kaksi sekuntia voittaja Ruotsin takana. minuutilla loppuluvut 4–1:een. Japanin Roppongi oli maalissa kolmas, mutta sai 30 sekunnin aikasakon ja menetti mitalin. Suunnistus Vyssi Brod: Maailmancupin 3/4 kilpailut, päätöspäivän viestit: Naiset: 1) Norja 1.42.32 (Victoria Hästad Björnstad, Marie Olaussen, Pia Young Vik), 2) Tshekki jäljessä 1.47 (Denisa Kralova, Tereza Rauturier, Lucie Dittrichova), 3) Ruotsi –2.24 (Freja Hjerne, Klara Borg, Sanna Fast), ...6) Suomi II –5.17 (Inka Nurminen, Marika Teini, Maija Sianoja), 7) Suomi I –7.27 (Ida Haapala, Eeva-Liina Ojanaho, Venla Harju). Chydeniukselle poisjäänti kauden pääkilpailusta on iso pettymys. 7. EVK (14): 1) Jarkko Kellosalo TohUA, 2) Juha Autio NivUA, 3) Heikki Kapanen KartsUA. välierä: 1) Alexandra Stefania Uta Romania 56,87, 5) Emma Juntunen Suomi 57,61. Välierät: 1) Aleksandra Loven HKV 25,59, 3) Viitasalo 26,24, 4) Piispanen 26,33, 14) Olivia Härtull LIF 27,58. GBK eteni naisten Roots Cupin finaaliin GBK lunasti lauantaina paikan Naisten Roots Cupin loppuotteluun, kun se voitti Seinäjoella pelatussa välierässä SeMin maalein 1–3 (0–1). Kierrosten ollessa sama, ratkaisi aika. Poissa: 2, 3. ANT TI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA Myös seiväshyppääjä Elina Lampelan kilpaileminen Birminghamin EM-kilpailussa on epävarmaa, sillä hän satutti nilkkaansa viime viikon kilpailussa Saksassa. lähtö, lv 2100 m: 1) Enchantress/Ville Ranta 23,5 (2,64), 2) Backwoods Fernando 24,3 (8,96), 3) Soon Naughty Boy 24,5 (14,56), 4) Bae Mania 25,3 (18,9). syyskuuta. N16, 200 m: 1) Alisa Launonen TuUL 24,37, 7) Julia Strandvall IFÅs 25,94. 400 m aj: 1) Izabella Tuulari EspTa 1.02,32, 3) Härtull 1.06,51. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Käskynhaltija/ Mikael Niva 34,2, 2) Soman Rincessa 33,3, 3) Lilium Lex 32,5, 4) Rannan Voitto 34,7. Toisen puoliajan alkupuoliskolla Josefina Kackur ja Maja HolmChydenius jää pois EM-kisoista Juha Savela HIFK-friidrottia edustava kokkolalainen kestävyysjuoksija Nina Chydenius joutui kokemaan ison pettymyksen juuri ennen yleisurheilun EM-kisoja, jotka käynnistyvät maanantaina Iso-Britannian Birminghamissa. lähtö, lv 2100 m: 1) Run A Mile/Mira Oksakari 21,3 (4,07), 2) Pikachu Windcape 21,4 (8,56), 3) I Like Speed 20,9 (3,01), 4) Reginna Tooma 22,3 x (8,56). Inka Nurmisen, Marika Teinin ja Maija Sianojan muodostama Suomen kakkosjoukkue hävisi Norjan voittajajoukkueelle yli viisi minuuttia. FC United löi keskikastin joukkueiden kohtaamisessa FC Sport Akatemian maalein 4–1 (1–1). Naisten Roots Cup on tarkoitettu Naisten Suomen Cupiin osallistuneille Kolmosen, Nelosen tai sitä alemman sarjatason joukkueille. VESA MOILANEN/LEHTIKUVA Yleisurheilu Eugene: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailujen suomalaistuloksia: Naiset, 400 m aj. borg veivät maaleillaan kotijoukkueen karkumatkalle. Ojanahon lisäksi Suomen ykköstriossa suunnistivat Miika Kirmula ja Topi Syrjäläinen. 21.53.26,3, 2) David Saukonoja 39, 24.00.15,4, 3) Mikko Heikkinen 31, 20.30.16,4. 1. Westman lähti kilpailuun sarjakärkenä ja ennakkosuosikkina. – Valitettavasti sairastuin pitkäkestoiseen tautiin, joka oirehtii keuhkoissa ja ylähengitysteissä. Roots Cupin voittaja saa 3 000 euroa ja häviäjä 1 000 euroa. Isä-Westman osallistui myös avoimeen GT-sarjaan, jossa hän saavutti saman sijoituksen. Naiset: 1) Pinja Koivumäki HU 382. Legends Pro 2: 1) Leevi Lintukanto 4) Casper Kaitajärvi KausMK. En näin ollen pysty kilpailemaan, Chydenius sanoo Urheiluliiton tiedotteessa. Naisten viestissä Suomi ei yltänyt taisteluun palkintosijoista. Avoin GT: 1) Marko Rantanen 5) John K. Imen Saii Tunisia hylättiin kolmossijalta. lähtö, sh 2100 m: 1) Loisto-Apassi/Aarne Ranta 38,5 x (1,72), 2) Kuukuukaakaa 44,6 (4,08), 3) Myrskytuho 48,9 (3,05). Topi Syrjäläinen vei Suomen miesten viestiä kakkososuudella. Pappa (10): 1) Vesa Isokangas AL-Härmä, 2) Heimo Hillilä HvMK/UA, 3) Jarno Lempiälä VetUA. Lampela päättää EM-kilpailuihin osallistumisesta myöhemmin, mahdollisesti vasta tiistaina alkuverryttelyn yhteydessä. Pärnu, Viro: Rata-autoilun Finnish Racing Championship, tuloksia: V8 Thunder (5): 1) Emil Westman KokUA, 5) John K. Westman voittoon Virossa Milo Vähäsarja Rata-autoilusarja Finnish Racing Championship (FRC) jatkui Viron Pärnussa perjantaina ja lauantaina. T11: 1) Lahja Uusitalo HU 162, 2) Vieno Välikangas TU 132. KP FC United nousi voittoon Tehokas toinen puoliaika toi FC Unitedille täyden pistepotin jalkapallon naisten Kakkosen C-lohkon ottelussa. Hän ajoi myös nopeimman kierrosajan. lähtö, lv 2100 m: 1) Utamaro Kemp/Maiju Leppäjärvi m1,20,7 (1,22), 2) Backwood’s Baddy m1,20,9 (8,09), 3) Botticelli Grif m1,21,4 (18,77), 4) Figaro Brick m1,22,2 (17,2). Miehet: 1) Ruotsi 1.28.56 (Henrik Johannesson, Gustav Bergman, Viktor Svensk), 2) Norja –0.13 (Lukas Liland, Eirik Langedal Breivik, Kasper Harlem Fosser), 3) Suomi I –1.03 (Miika Kirmula, Topi Syrjäläinen, Olli Ojanaho), ...10) Suomi II –6.26 (Akseli Ruohola, Aaro Aho Eetu Savolainen). 3. Cecilia Barkar sinetöi 67. Westman KokUA. 8. – Sain Kalevan kisojen jälkeen hyvän tuntuman juoksuun. Myös Sveitsi ja Tanska ehtivät suomalaisten edelle. Tuuppari (22): 1) Juho Rahkonen TohUA, 2) Tommi Savela OuMK/UA, 3) Joonas Isokangas AL-Härmä. Kauden kolmas osakilpailu koostui 12 luokan kilpailuista, joista Keskipohjanmaan alueen kuljettajia osallistui kolmeen. Legends Pro -sarjassa kilpaileva, Kaustisen Moottorikerhoa edustava, Casper Kaitajärvi kaasutteli luokassaan neljänneksi. Lauantaina keskimatkalla onnistunut Eeva-Liina Ojanaho ja Venla Harju nostivat kolmikon seitsemänneksi, mutta aika oli yli kaksi minuuttia huonompi kuin Suomen kakkosjoukkueella. Parikisa: 1) Majurittaret 70, 24.03.16,0, 2) TuRo Trailor 64, 24.01.56,7, 3) Yllätyssektori 34, 13.04.32,0. 4. Joukkuekisa (8 juoksijaa): 1) Havukaiset 108, 24.01.11,9, 2) Konesilta-Konepojat 107, 24.00.07,6, 3) Niskaset 105, 24.02.26,3, 4) Spik3nd 100, 24.01.00,3, 5) Team Dopa 97, 24.02.24,0, 6) Team Panssari Kangas 96, 24.02.04,8. Roots Cupin loppuottelu pelataan 6. M16, 1500 m: 1) Otto Kolppanen KäTa 4.06,50, 4) Alex Furu GIF 4.18,02, 10) Robin Westerlund Drott 4.29,75. Kaitajärvi lähti kilpailuun Pro-luokan yhdeksäntenä. Naiset: 1) Saarela 5.17,75. Nuoret (11): 1) Onni Päivärinta NivUA, 2) Elias Lehtola HvMK/UA, 3) Anttu Överman KMK. Pyöräily Turku: Ratapyöräilyn SM-kisojen tuloksia: Eräajon finaali, naiset: 1) Oona Piekkala Akilles, 2) Ruska Saarela MSR. Reisjärvi: Kreisi24h-juoksukilpailun tuloksia: Yksilösarja (7): 1) Mia Tuoriniemi 40 kierr. Keihäs: 1) Jere Murto AV 81,23. Miehet, 5 000 m kävely: 1) Isaac Beacroft Australia 18.40,37 (19-vuotiaiden ME), 2) Pu Huajia Kiina 18.43,70, 3) Nicolo Vidal Italia 18.56,19, 4) Naoto Roppongi Japani 19.24,43, ...26) Joel Peltonen Suomi 20.47,10. Nilkkaa on tutkittu ja hoidettu Birminghamissa. Naiset (13): 1) Inka Hillilä HvMK/UA, 2) Jemina Lukkarila KausMK/UA, 3) Kati Grönfors HvMK/UA. Chydenius, 36, sijoittui neljä vuotta sitten Rooman EM-kisojen 10 000 metrillä kahdeksanneksi ennätyksellään 32.16,85. Ravit Kaukonen 9.8.: 1. Tshekki oli toinen ja Ruotsi kolmas. Viestissä Suomen edelle ehti myös Norja, joka taipui Viktor Svenskin ankkuroimalle Ruotsille 13 sekunnilla. Sääntöjen mukaisen vertailun perusteella tällä kaudella osallistujiksi valikoituivat GBK, FC Loviisa, SeMi ja WFA. N50: 1) Marja Eskelinen VetU 292. Heinäkuussa Suomen mestaruuden voittanut Nina Chydenius joutuu jättämään EM-kisat väliin. Poissa: 6. Järjestyksen määräsi juostujen kierrosten lukumäärä. Hyvinkää: 16–17-vuotiaiden SM-kisojen 3. lähtö, Toto4-3, sh 2100 m: 1) Evartti/Antti Ojanperä 28,5 (1,07), 2) Suvelan Roihu 31,0 (16,16), 3) Leijan Liito 32,4 x (12,2), 4) Vilinän Varma 35,5 (49,36). M50: 1) Antti Kois HU 392. T13: 1) Verna Välikangas TU 132. Naiset, 5 000 m kävely: 1) Serena Di Fabio Italia 20.57,57, 2) Chloe le Roch Ranska 21.17,92, 3) Yang Yutong Kiina 21.31,99, ...26) Ella Rautawaara Suomi 23.40,88. Välierät: 1) Jasmin Vaskelainen LaitJy 25,49, 3) Strandvall 25,63. Poissa: 1, 4, 5, 6. Poissa: 6. 9. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Grand Rally/ Markku Ranta 22,0 (1,61), 2) Vera Töll 21,5 (4,94), 3) Academy Award 22,7 (17,11), 4) Look Away 22,8 x (4,83). Westman sijoittui sarjassa viidenneksi. Juntunen oli välierien 11:s eikä päässyt loppukilpailuun. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Uskoin, että parin kovemman treenin kautta EM-kisoissa olisi ollut mahdollista tehdä hyvä tulos, mutta se ei nyt onnistu. Westman. elokuuta. Suomen kakkosjoukkue sijoittui kuudenneksi ja ykkösjoukkue seitsemänneksi. 49 joukkuetta. Linja-ajo 10 km, naiset: 1) Saarela 18.24,20. FC Unitedin Tilde Hellund tasoitti avauspuolikkaan lisäajalla taukotilanteeksi 1–1. Kolmikko sijoittui Vyshshi Brodin maastossa kymmenenneksi yli kuuden minuutin erolla kärkeen. 6. Kolme ensiksimainittua pelaa Kolmosessa, WFA Nelosessa. Autourheilu Toholampi: JM-Huhan tuloksia: Yleinen (44): 1) Matti Rahkonen TohUA, 2) Lauri Syväoja LapUA, 3) Toni Yliketola AL-Härmä, 4) Joni-Petteri Kaarlela NivUA, 5) Arttu Savolainen HvMK/UA, 6) Tuomas Koskinen KMK. 3-loikka: 1) Lenni Ruti LappUM 13,64, 3) Tobias Cederholm IFN 13,42. syyskuuta Tammelan stadionilla osana Suomen Cupin superviikonloppua. Suomen kakkosjoukkueessa viestiä veivät Akseli Ruohola, Aaro Aho ja Eetu Savolainen. Heinäkuun lopussa Jyväskylässä Chydenius voitti matkan Suomen mestaruuden ajalla 33.38,32. Minka Määttälä teki GBK:lle kaksi osumaa ja Melina Ollfat vastasi avausmaalista. 5. Poissa: 4. lähtö, Toto4-4 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Erv Zet/Mika Jauhola 18,8, 2) M.T.Puccini 20,2, 3) Global Venture 19,7, 4) Boh Erre 19,8. Ida Haapala oli pahasti hukassa Suomen ykkösjoukkueen avausosuudella. Chydenius oli valittu rankingjärjestelmän kautta Suomen joukkueeseen naisten 10 000 metrille, mutta hän ei pysty osallistumaan kisoihin sairastumisen vuoksi. lähtö, lv 2100 m: 1) Windy Elation/Henry Flink 21,8, 2) Lucas Boy 22,1 x, 3) Captain America 23,0, 4) Fast Boost 22,6. STT Suunnistus Maailmancupin Tshekin osakilpailu päättyi viesteihin. Poissa: 1. Kokkolan Urheiluautolijoiden Emil Westman ampaisi jälleen komeaan voittoon V8 Thunder -sarjassa. Kalajoki: Antin Areenan eloseiväs, tuloksia: M19: 1) Roope Tuomaala SalSa 402. syyskuuta Liettuassa suunnistettavissa EM-kisoissa. P15: 1) Aate Kois HU 200. Nyt tilanne on vaan se, että seuraava askel on tervehtyä ja päästä juoksemaan terveenä kevyesti, Chydenius sanoo. Poissa: 4. Golf Hämeenlinna: Suomen avoin amatöörimestaruuskilpailu Aulangon Eversti-kentällä: Naiset, lopputulokset, 54 reikää, par 72: 213 lyöntiä (–3): Ada Huhtala Viipurin Golf 71+69+73, 214 (–2): June Weckman Tarinagolf 72+72+70, 220 (+4): Oona Kuronen Tawast Golf 74+72+74. 2. – Tietenkin harmittaa tosi paljon. 4 km, finaali miehet: 1) Severi Savukoski TVC 4.33,38. Vastaansa GBK saa FC Loviisan, joka voitti Maalahdessa pelatussa ottelussa WFA:n maalein 5–1 (3–0). Maailmancup-kausi päättyy 23.–27
JUU, MINUN TÄYTYY SAADA TÄMÄ RAPORTTI VALMIIKSI. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Va. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 020 750 4007 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Matti Posio 040 7717 828 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula 040 1278 803 Pia Mustola-Lamsijärvi 050 599 4237 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi TEETKÖ YLITÖITÄ, PAULI. HYVIN. 1259 1159 9 8 5 3 6 7 9 5 6 3 4 1 7 6 1 2 4 1 2 4 3 8 7 5 9 8 4 2 7 5 9 3 1 6 1 3 4 2 7 8 8 2 9 7 2 5 3 9 4 3 8 1 8 2 4 3 5 6 7 9 2 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. NO, OLEN VARMA, ETTÄ SAAT SEN VALMIIKSI. PARASTA OLISI. elokuuta 2026 SARJAKUVAT // 14 B. SEN TÄYTYY OLLA TÄRKEÄÄ. SAKUN ARVOSANA RIIPPUU TÄSTÄ
17.00 Unelmia Italiassa. 09.10 Van Life. Ongelmana on että Sticks ei tykkää mistään söpöstä, mutta onneksi hänellekin löytyy sopiva lemmikki. 10.00 Korkeasaari. 22.50 Jarno ja minä. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 H-hetki tunnit ennen keikkaa. 13.30 Celebrity Race Across the World. 00.05 Murha Helsingörissä. Tulossa Nelonen Median kanavilla. °C +1,6 Sodankylä Lokka Lämpimintä 8.8. 06.55 LEGO Friends: Uusi luku. 22.21 Päivän sää. kissaeläinten, kameleiden sekä visenttien kanssa. 04.40 Murha paratiisissa. Seniorit jaksavat sen sijaan painaa pitkää päivää ja saavat autonsa maalattavaksi ja alkavat sähkötyöt. 15.00 Uusi alku etelässä. Talviunille. 22.35 Erkko Trophy 2026. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 23.35 Poliisit 2020. 09.00 Uusi alku etelässä. ” Eija Sauranen oli kahdeksannella kuulla raskaana, kun joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen Kannonkoskella isänpäivänä vuonna 2010. Sähkötöiden viimeistelyä varten paku viedään ammattilaisten käsiin Riihimäelle, missä Aino viettää erikoisen yön pienteollisuusalueella. Historioitsija Christopher O’Regan tutustuu talon historiaa tutkiessaan epätavallisiin rakkaustarinoihin, korkea-arvoiseen 1700-luvun sotilashenkilöön sekä huomiotaherättävään hopeavarkauteen. N: Reino Valkama, Oiva Luhtala, Kirsti Hurme, Paavo Jännes, Arvo Lehesmaa. 21.00 A-studio. 21.45 Yle Uutiset. Päivän ylin lämpötila on 15 ja 24 asteen välillä, lämpimintä on idässä. 18.00 Kauniit ja rohkeat. 14.45 Anne ja Anders Euroopassa. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Will ja Electra ovat onnensa kukkuloilla, ja Electra intoilee asiasta Dylanillekin, mutta Williä odottaa toimistolla ikävä uutinen. 20.00 Pohjoismaiset kulttuuriskandaalit. Rakennustutkija Erika Åberg puolestaan poistaa sisäkatosta pinkopahvit ja toivoo löytävänsä niiden alta kauniin puukaton, jonka voisi entisöidä. Juniorit sisustavat ja kokoavat alustan rakenteita, mutta väsymys alkaa painaa. 20.00 Kotoisa. 01.55 Unelma-asunto auringon alta. 03.45 Kaaoksen kesyttäjät. Risa. klo 15 °C +20,6 Jomala Sateisinta 7.8. 19.30 Paskaa ja parfyymia. 09.30 Latela. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.8. Villieläinsairaalassa kasvaneet joutsenet pääsevät takaisin luontoon. Parta-lyhytdokumentti vie katsojan intiimin ja kutkuttavan muodonmuutoksen äärelle. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. YLE TV2 06.40 Egenlandin matkakohteet. 23.25 Superpesis Tunteiden Paloa. Manpreet löytää uuden alivuokralaisen. 20.50 Yleisurheilun EM: Maanantain iltakilpailut. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Toholampi Laitala. 19.25 Tulosruutu. 23,0 mm Kuhmo Kalliojoki 13 +8 12 12 18 19 21 18 18 22 17 23 18 9 9 10 8 8 3 4 4 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 17 12 19 13 19 11 19 12 19 12 14 11 11 10 12 +6 11 +8 12 +7 15 +8 14 +7 16 +2 17 +4 17 +3 5 6 7 6 5 5 Kokkola 9.8. Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan. 22.00 Kymmenen Uutiset. 10.00 Parta. 20.29 Yle Uutiset. 22.20 Milli arvontalähetys. 19.20 Uinnin EM-kilpailut. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. Talvi on saapumassa saareen ja karhut alkavat vetäytyä talvipesäänsä. 03.05 Uusi alku etelässä. 17.30 Iholla. 06.30 Smurffit. 12.00 Unelma-asunto Espanjassa. 22.25 Tulosruutu. Ross ei tiedä, miten hänen pitäisi suhtautua uuteen velipuoleensa. Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona. 17.55 Kansallismaisemat: Häme-vesistöjä. 20.55 Urheiluruutu. 00.35 Erikoisjoukot. 06.25 Huomenta Suomi. Idässä on aluksi osittain aurinkoista, iltaa kohti ajoittain sadetta. Humalainen Mackenzie ei arvosta Johnin polttaripuhetta. (1941). 06.40 Smurffit. 23.40 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 11.00 Jumalanpalvelus. 21.55 Le bureau, vakoojaverkosto. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. Joe tekee sopimuksen Noahin kanssa, mikä saa Charityn pettymään pahemman kerran poikaansa. Electra ei ilahdu tilanteesta, mutta Will vakuuttelee, että vain rakkaus on tärkeää hänelle. 06.50 Pikku Kakkonen. 10.00 Emmerdale. 10.55 Kansallismaisemat: Lappia. 15.49 Sportliv. James Bond (Pierce Brosnan) saa vastuksekseen aivan uudenlaisen rikollisen, tempauksillaan riitaa suurvaltojen välille lietsovan mediamogulin Elliot Carverin (Jonathan Pryce). 23.05 Murhaklubi ratkaisee. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. Etelän ja lounaan välinen tuuli on kohtalaista ja puuskaista. YLE TEEMA & FEM 07.50 Pelastuslaitos apuun! 08.30 Sportliv 08.40 Camilla Hamid ja leivosten Marokko 09.09 Koiraperheet käytöskoulussa 09.47 Kylän sankarit 10.05 Huutokauppakesä 11.04 Jokaisen miehen takana 11.31 Jokaisen miehen takana 12.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 13.00 Tommi Kitti ja lopettamisen taito 14.00 Karin ja Carl Larsson 15.00 Gran Hotel 15.45 Digitreenit 15.50 Lolita Lobosco 16.45 Egenlandin matkakohteet: Tarinoita ja outoja ääniä Hailuodossa 17.00 Kysy lääkäriltä terveydestä 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Gigantit 19.05 Kaipuu maalle 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.42 Maastopalojen jäljillä 20.30 Kaipaus: Jahti 21.00 Näin Ruotsi rakennettiin 22.00 Ihmeiden äärellä 22.41 Invisible Heroes 23.26 Suuri postiryöstö MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Pirunpeli 09.30 The Summit Suomi 11.00 Poliisit UK: Ajojahti 12.00 Liikennepoliisit UK 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Salatut elämät 15.00 Poliisit UK: Ajojahti 16.00 Kolmiodraama 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 18.00 Suurmestari Australia 19.00 Poliisit UK: Ajojahti 20.00 The Rookie 21.00 ELOKUVA: Pulp Fiction tarinoita väkivallasta 00.00 Australian sienimurha 01.10 Poliisit UK: Ajojahti 02.00 Poliisit UK: Ajojahti 02.50 Alone yksin erämaassa 03.40 Liikennepoliisit UK Monipuoliset livet keskipohjanmaa.fi/ livelahetykset ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 9 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 Heinäkuu Elokuu 2026 10 20 30 10 13 16 19 22 25 28 31 3 6 Heinäkuu Elokuu 2026 10 20 Ma Alanya 31 Amsterdam 23 Budapest 35 Dubai 45 Dubrovnik 30 Hania 27 Las Palmas 25 Lissabon 28 Malaga 30 New York 33 Nizza 30 Oimjakon 12 Phuket 31 Riika 26 Skellefteå 16 Sydney 15 Tukholma 22 Tokio 31 Venetsia 32 Ti 31 22 34 44 31 27 25 29 29 33 30 22 31 20 16 19 20 27 33 Ke 31 26 30 43 32 28 25 31 30 32 31 18 30 18 18 17 21 24 32 Ma Haapavesi 19 Halsua 19 Helsinki 21 Joensuu 21 Jyväskylä 21 Kajaani 20 Kalajoki 19 Kokkola 18 Kuopio 21 Kuusamo 19 Lahti 24 Lappeenranta 24 Oulu 18 Pietarsaari 17 Pori 18 Rovaniemi 17 Tampere 19 Toholampi 18 Turku 18 Utsjoki 13 Vaasa 16 Ylivieska 19 Ti 11 12 20 18 15 14 11 13 14 13 18 19 11 14 16 11 17 12 18 13 14 11 Ke 17 16 19 13 18 16 14 15 16 13 17 17 15 15 16 15 17 16 18 12 16 15 To 18 19 20 18 18 17 18 19 17 16 18 18 18 19 19 18 17 18 21 15 20 19 Pe 21 20 21 19 20 18 20 21 19 16 20 20 18 21 20 18 20 19 21 14 21 21 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 8.8. Riskinä petolliset viritelmät. Kotimainen ohjelma. 12.00 Tähtiarpa. 18.40 MasterChef Australia. 19.00 Seitsemän Uutiset. O: Risto Orko. 01.00 Murha paratiisissa. (Britannia-USA 1997). Johnin junailema lietevuoto aiheuttaa pahoja ongelmia sekä Mackenzielle että koko kylälle. 14.16 Lintumies ja pöllömetsä. Loganin suunnittelutiimi vahvistuu uudella jäsenellä. 02.50 Unelma-asunto auringon alta. 16.00 Tulossa: Vain elämää. Hope yllättää Deken tarjouksellaan. klo 15 °C +20,9 (9.8. 08.00 Huvila & Huussi. Pullan veijariromaaniin perustuva seikkailuelokuva suomalaisista sotilasurhoista. 15.45 Simon Reeve Pohjoismaissa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. NELONEN 06.00 Bing. 19.20 Päivän sää. 17.10 Nuori Morse. Keski-ikäinen pappi Late Mäntylä haluaa vihdoin näyttää omalta itseltään. Oranssi pakettiauto alkaa etäisesti muistuttaa taas kotia, ja keittiön uusi ilme herättää onnistumisen tunteita. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Armas J. 18.30 Emmerdale. 10.20 Uinnin EM-kilpailut. Radio Rockin Korporaatio vierailee saaressa ja tekee tuttavuutta mm. 01.35 Farmi Suomi. 10.30 Kauniit ja rohkeat. Siihen tarvitaan parta, ja elokuvamaskeeraaja Kata Launonen on luvannut neuvoa Latea sen tekemisessä. T: Pisama Filmi (Suomi 2024). SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 9.8. 15.40 Sportliv. 18.20 Kesäkasvo. ”Ne läheiset ihmiset, ne on kaikkein tärkeintä. 19.30 Salatut elämät. 12.20 Yleisurheilun EM: Maanantain päiväkilpailut. MTV3 06.15 Aamusää. 17.57 Pikku Kakkosen postipyyntö. 16.00 Talot huokuvat historiaa. 18.00 Yle Uutiset. 19.55 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. Vaxholmin keskustassa on vanha koulurakennus, josta on nyt tehty asuintalo. 12.00 Kesäkasvo. 18.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. Lisäksi tavataan julkisuudestakin tuttu Pedro-käärme, joka käy puntarilla. 17.10 The Voice of Finland. 16.05 Koti koiralle Australia. Kotimainen eläinohjelma. 19.00 Kirjolla: Mitä heille kuuluu nyt. 11.00 TÄHTIARPA. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 06.05 Muumilaakson tarinoita. Joe tekee pelin hengen selväksi Billylle, joka paljastaa Dawnin salaisuuden Kimille. 18.00 Timanttinen keikka. 13.02 ELOKUVA Ryhmy ja Romppainen. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 16 °C 35 cm Oulu 17 °C 30 cm Raahe 17 °C 27 cm Pietarsaari 17 °C 26 cm Vaasa 17 °C 22 cm SADESUMMA 4.8.– 9.8. Kaverit päättävät että Sticks tarvitsee lemmikkieläimen. 15.00 Hercule Poirot. 16.50 Novosti Yle. RJ ottaa erävoiton uhoavasta Willistä ja myhäilee tyytyväisenä. elokuuta 2026 TELEVISIO // 15 YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Bill avaa Liamille tulevaisuuden visiotaan. 07.50 Sonic Boom. 21.49 Urheiluruutu. 12.15 Nuori Morse. 21.00 ELOKUVA 007 – huominen ei koskaan kuole. Tuotanto: SVT, 2018. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan pohjoisja länsiosassa on pilvisyys on enimmäkseen runsasta ja lännestä alkaen sataa vettä. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 11.00 Suomen huutokauppakeisari
YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 20.02 Sää. 15.05 Unelmaremontit Kaliforniassa. 15.00 Jumalanpalvelus. 12.05 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät design klassikot. 20.00 Ensitreffit alttarilla AUS. 01.15 Sukulainen helvetistä. 20.50 Yleisurheilu:, Kansainyhteisön kisat. 08.05 Eläinlääkärin elämää. 20.23 Vädret. 23.40 Ekonominyheterna. 12.45 Merisää. 22.46 Sportnytt. 09.30 Asunnon metsästäjät. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 15.30 Petolliset. 23.10 Amerikan kovimmat keräilijät. 12.30 Simpsonit. 01.00 Simpsonit. 12.15 Lentoturmatutkinta. Heidi sanoo olevansa kivihihhuli, ja paljastaa kantavansa itselleen tärkeitä kiviä mukanaan rintsikoissa. 21.00 Seniorsurfarna. 09.00 Emmerdale. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.35 Derricon uskomaton suurperhe. 16.05 Rillit huurussa. 08.00 Frendit. 21.15 Voimaa Sanasta. 10.40 Uskomattomat synnytystarinat. 17.15 Lentoturmatutkinta. 17.00 Remppa vai muutto. 17.00 Farmi Suomi. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 11.30 Toivon postia. 11.05 Kadonneet. 18.30 Diili. 00.30 Enkeleiden maailma. Kuuntelijoiden toivomaa hengellistä musiikkia. 09.15 Moderni perhe. 11.45 Australian design remontit. 08.07 Radio 1:n aamu. 16.30 Enkeleiden maailma. 06.20 Järvenrantataloa etsimässä. 07.05 BBQ kilpailu: Flay vs Chauhan vs Lofaso. 07.06 Aamusoitto. 09.00 Snooker: : China Open. 22.55 Snooker: : China Open. 07.50 Unelmakoti 100 päivässä. HERO 15.50 Petolliset UK. 18.00 Yle Uutiset. 18.55 Kullan sukeltajat. 00.05 Naked Attraction. 03.20 Moderni perhe. 19.55 Teho-osasto. YLEX 06.30 YleX Kesäaamu: Aikku ja Mellu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.40 Frendit. 04.15 Arvokaman etsijät: Entisöijät design klassikot. 20.05 Ulkolinja-podcast: Italiassa mafiaperheiden naiset pakenevat henkensä kaupalla. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.00 Rapport. 20.00 Duudsonit tuli taloon. 00.55 The rookie. 09.50 Kreikan kadonneet aarteet. 19.02 Radio Suomen Musiikki-ilta esittää: Voi kuinka me Eppuja kaivataan. 01.50 Maatilan pelastajat. LIV 09.00 Selviytyjät Suomi. 12.55 Paikka auringossa. Erikan esiäiditkään eivät näihin malleihin ole koskaan halunneet astua.. 18.30 Nyhetstecken. 02.30 Animal Control. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 12.30 Friidrotts-EM. 12.00 Suuri seikkailu. Yle TV1 klo 14.26. 06.35 Kökets middagstips. 14.00 Yle Uutiset. 05.00 TV7 Israel News. 17.10 ELOKUVA Så går det till i krig. RUOTSIN TV4 06.10 Vad blir det för mat. 18.00 Hannu Grönroos Sananlastuja. 12.00 Simpsonit. 20.00 Tulossa: Vain elämää. Suorana maanantaista perjantaihin. 11.25 NG Wild: Eläinmaailman kuningattaret. 13.30 9-1-1. 07.45 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 08.00 Rakkaus puhuu. 21.00 ELOKUVA Hevimpi reissu. 01.20 Finlandsfärjornas försvunna passagerare. 09.05 Muinaiset mysteerimonumentit. 11.20 Miten kaikki tehdään. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 15.00 Yle Uutiset. 19.25 Simning: EM. 22.00 Aktuellt. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Anna Keränen. 02.00 Animal Control. 07.35 Frendit. 21.00 Politiikkaradio. 22.05 Outo riippuvuus. 18.00 Engelska Antikrundan. 18.55 Tre rätter med politikerna (samiska). 07.30 Musiikkivideoita. 13.30 Etsikää minun kasvojani. 20.30 Rapport. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Järvenrantataloa etsimässä. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. 02.45 The ridge. 02.20 Kuka on syyllinen. 19.40 Stoltenberg. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 19.00 Anokaa uskossa. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Ajankohtainen tiedeohjelma tutkii aikamme ilmiöitä tieteen näkökulmasta ja lisää ymmärrystä itsestämme ja maailmasta. 23.45 Rapport. Militarismin ja asetuotannon peruskivet muurattiin kuitenkin jo vuosikymmeniä ennen kuin Israelin valtio oli olemassa. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. (1994) Sukuni salat. 07.00 Golf: Discovery Golf. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 13.30 Maryn helpot kokkailut. 21.30 Kulturtanter på resa. 21.00 Yle Uutiset. 22.03 Urheiluradio. 08.25 9-1-1: Nashville. 23.00 Yle Uutiset. 17.05 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. Klassista musiikkia. 03.00 Anokaa uskossa. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 18.50 Iltahartaus. 12.00 Ensitreffit alttarilla AUS. 09.45 Etupenkillä. 21.30 Valdolaiset Suuri sankaritarina. 02.55 Arvokaman etsijät. 12.30 Rekkakuskit Suomi. 01.25 Jalkapaiseklinikka. 23.10 Apua kasvokirurgiasta. 13.05 Kuppikakkuleivontakisa. 00.35 Merten jättikoneet. 14.00 Amispäiväkirjat. 20.00 Motocross: Tshekki, MX2 | 2. 04.55 Wheeler Dealers. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 23.30 Aarteita saviastioissa. elokuuta 2026 16 // RADIO JA TELEVISIO TLC 06.15 Farmikeittiön makupalat. 16.00 Spårlöst försvunnen. 14.35 Hawaii Life. 10.25 Löytöretki tuntemattomaan. 20.00 Nyheterna. Tuottaja on Jari Rantschukoff. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 20.30 Rillit huurussa. 09.30 Unelma-asunto auringon alta. 23.00 Australian rajalla. 04.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 06.55 Pontikankeittäjät: Mestaritislaaja. 09.35 Rakkautta yli rajojen Norja. 00.40 Alamaailma. 16.05 Unelmahäät. 13.00 Family Guy. 14.55 Hengenvaarallisesti lihava Meksiko. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.25 Snooker: : China Open. 11.00 Hemmagympa med Sofia. 01.10 Maailman salatuimmat hotellit. 13.00 Café Raamattu. 11.00 Välilevyjä retkellä: Luonnoton luonto. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.05 Euron unelmatalo Italiasta. 22.30 Frendit. 23.55 Vädret. 09.00 Eläinten lentokenttä. 17.00 YleX Kesäilta: Henkka Remes. 10.15 Musiikkivideoita. 12.05 Elävä historia: Wartholm – linna joka katosi. 20.55 Lokala nyheter. 10.30 Selviytyjät Suomi. 14.35 Romuautot kuntoon. 23.30 Remppa vai muutto. 03.15 Suomen huutokauppakeisari. 06.35 Kakkukuningas. Heidän työnsä saa kaoottisen käänteen, kun rikollinen kaivosoperaatio uhkaa heidän tehtäväänsä ja pakottaa heidät taisteluun, jossa pelissä ovat elämä ja kuolema. 18.00 Leijonan luola USA. 22.00 Historialliset katastrofit. 00.00 Familjen Adampour. 18.00 Sukuni salat. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. Kausi 3, 2/10. 10.35 Järvenrantataloa etsimässä. 20.25 Hanna Tikanderin toiset todellisuudet: “Mä uskon, et kivet on tietoisia olentoja”. 04.40 MTV Uutiset Live. 14.00 Armon kalliolla. 22.30 Hercule Poirot. 20.30 Elävä yhteys. 14.05 Hawaii Life. 16.00 Lemmen viemää. 10.05 Ambulanssin matkassa. 15.02 Yleisurheilun EM-kisaradio Birmingham 2026: Maanantain päiväkilpailut. 06.30 Unelmia Italiassa. 20.00 Yle Uutiset. 21.00 TV7 Israel News. 21.01 Criminal Minds: Evolution. 02.15 Muinaiset avaruusoliot. 23.45 Kreikan kadonneet aarteet. 19.35 Frendit. 07.00 Illallinen kansallismaisemassa. 22.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 08.00 Maalaistaloa rakentamassa. 17.20 ELOKUVA The Professional Bridesmaid. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.15 Maanteiden sankarit. 06.50 Aamuhartaus. 01.50 Brilliant minds. 03.35 Outo riippuvuus. 15.00 Kulttuuriykkönen. 06.30 Miten kaikki tehdään. 23.00 Marttyyrien Ääni. 02.30 Herätyksen läpimurto. 08.07 Ykkösaamu. Israelista on tullut lyhyessä ajassa maailman johtavia aseteollisuuden ja -teknologian valtioita. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 17.05 Faijan vika valhe: Mitä kommunistinen vakooja tarvitsee. Keskipohjanmaa // Maanantaina 10. 22.00 Svärtan. 19.05 Say Yes to the Dress. MTV Ava klo 18.00. 02.00 Hannu Grönroos Sananlastuja. 07.50 Merisää. 11.15 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 22.00 Ketonen & Myllyrinne. 22.30 Puutarhan pelastajat. 01.00 Christian World News. 22.45 Världens historia på tre minuter. 18.00 Efter fem. 20.00 Rillit huurussa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Erikoisjoukot. 15.30 Skilsmässobarn. 13.02 Yleisurheilun EM-kisaradio Birmingham 2026: Maanantain päiväkilpailut. 07.05 Urheiluradio. 20.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 16.40 Den dunkla naturen. 01.50 Carmen curlers. 21.00 Merten jättikoneet. 18.00 Golf: Wyndham Championship, 4. 00.25 Ensitreffit alttarilla AUS. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Unelmahäät. 20.25 Svenska designklassiker. 16.55 Maailman salatuimmat hotellit. 15.10 Alaskan rakentajat. 01.30 Puhalla Jumalan tuuli. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 19.00 Pompeji: Oppaana Tom Hiddleston. 00.20 Jippii -lasten raamattukoulu. 11.00 Rillit huurussa. 17.10 Lääkärihelikopteri. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. KUTONEN 06.05 Miten kaikki tehdään. 01.40 Formula E: Tokio, Kooste. 23.02 Yleisurheilun EM-kisaradio Birmingham 2026: Maanantain iltakilpailut. 14.30 Amispäiväkirjat. 23.30 Australian rajalla. 18.05 Muinaiset mysteerimonumentit. 12.07 Paikka auringossa Aki Laine. STAR CHANNEL 06.00 Kymppitonni. 20.30 Vem kan styra Mauri. 17.30 Puhalla Jumalan tuuli. 21.30 Hudson & Rex. 07.00 Hääpukuja kurvikkaille. 16.20 Jippii -lasten raamattukoulu. 22.25 Musiikkivideoita. 00.10 Leijonan luola USA. 13.00 Yle Uutiset. 19.30 Buddy’s Big Bakedown. 13.15 Maastopyöräily: Miehet XCO, Monteceneri. 02.50 The Rookie. 16.25 Richard Hammondin autopaja. 00.45 Sjukhuset – med livet i händerna. 23.40 Maistissa maailmalla. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. JIM 09.00 Farmi Suomi. 19.50 Lääkärihelikopteri. 00.40 ELOKUVA Fönstret åt gården. 02.30 Koti koiralle. 18.55 Radio Suomen Musiikki-ilta. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Dubain lentokenttä. 15.45 Arvokaman etsijät. 22.55 Muinaisen lääketieteen mysteerit. 21.00 Harvinainen kehoni. 15.15 Frendit. 22.00 Maantiepyöräily: Tour de France, Kooste. 09.00 Asunnon metsästäjät. 14.45 Mutanttiset sääilmiöt. Erikan jaksossa pohditaan ylisukupolvista naisenmallia. 11.55 Miten kaikki tehdään. 09.03 Urheiluradio. Kun vastassa on kolossaalisia jättiläishaita ja uhkaavia ympäristöhaasteita, sankariemme on oltava nopeampia, fiksumpia ja urheampia uimareita kuin heidän armottomat vastustajansa kellon tikittäessä vääjäämättömästi kohti ratkaisua. 13.00 Nyhetsdagen. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 17.00 Kokkisota. 21.55 Yleisurheilun EM-kisaradio Birmingham 2026: Maanantain iltakilpailut. 12.25 Maatilan pelastajat. SVT2 14.50 Gudstjänst. 12.20 Res med Jovan. 04.35 Tracker. 14.50 Moderni perhe. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 07.20 Kotikulmat kuntoon. 23.00 Friidrotts-EM. 19.35 Golf: Discovery Golf. 21.00 Criminal Minds: Evolution. 06.35 Hawaii Life. 00.35 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 23.00 Rillit huurussa. 23.40 Yöklassinen. 22.45 Näistä levyistä en luovu. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 02.55 Moderni perhe. 19.00 Panttilainaamo. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 12.50 Apua! Tyttäreni on raskaana. 00.25 Kriminalarkivet: Ståplats i Nybroviken. 19.00 Puutarhan pelastajat. 10.35 Lentokenttien löytötavarat. 12.30 Maastopyöräily: Naiset XCO, Monteceneri. 21.30 Tiedeykkönen. 20.05 Jalkapaiseklinikka. 01.30 Simpsonit. 21.07 Yleisurheilun EM-kisaradio Birmingham 2026: Maanantain iltakilpailut. 09.04 Muistojen bulevardi. 21.00 Mentalisti. 09.40 Moderni perhe. 03.45 9-1-1: Nashville. 19.33 Sportnytt. 18.40 Uutiset. 11.20 Sportspegeln. 10.00 Virtasen taloushistoria: Valmisvaatteita ja deodoranttia kuluttamisen muutos. 16.00 90 päivää morsiamena. 16.55 Gold Rush Kultakuume. Professori Joss matkustaa Englantiin vierailemaan maatilalla, jossa hänen edesmennyt äitinsä varttui, ja tapaa Danielin, joka nykyään johtaa maatilaa. 18.00 Michelin-kokkien keittiöissä. Ohjaajat: Pekka Mandart ja Pekka Uotila. 15.20 Hundskolan. 12.05 Restaurant: Impossible. 19.00 Unelmahäät. 03.55 Ghost Adventures. 15.45 Musiikkivideoita. 10.20 Studio Krypta. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Politiikkaradio. FRII 06.10 Ambulanssin matkassa. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 10.35 Ambulanssin matkassa. 23.30 Rillit huurussa. 00.00 The ridge. 14.30 Burgerimiehet Välimerellä. TAIVAS TV7 06.05 Raamattu on ihmeellinen! 06.35 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 22.00 Frendit. 22.38 Kulturnyheterna. 16.30 Rillit huurussa. 16.10 Mökin rakentajat. 10.00 Yle Uutiset. EUROSPORT 1 06.25 Polkujuoksu: GT World Series, Pitztal. 17.55 Family Guy. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta esittää: Voi kuinka me Eppuja kaivataan. 08.30 Gold Rush Kultakuume. 10.00 TV7:n aamukahvi. 19.55 Tulossa: Petolliset. 09.30 Eläinten lentokenttä. 14.25 Moderni perhe. 06.30 Hjälp, vi har köpt ett franskt ruckel! 07.00 Morgonstudion. 02.10 Mentalisti. Musiikin harrastajat ja ammattilaiset kertovat lempimusiikkiinsa liittyviä muistoja ja tarinoita. 21.00 Friidrotts-EM. 01.25 Historialliset katastrofit. 19.14 Lokala nyheter. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta. 00.15 Tohtori Paise. 06.40 Järvenrantataloa etsimässä. SVT1 06.00 Antikmagasinet. 04.30 Elävä yhteys. 08.20 Esihistorialliset naiset. 07.10 Lapin poliisit. 15.00 Murha paratiisissa. 20.00 Myrskyn armoilla: Myrskybongarit. Kertoja: Heikki Määttänen. 06.45 Nyhetsmorgon. Syntisten pöytä on ollut tässä suvussa katettuna aikaisemminkin. 14.02 Yleisurheilun EM-kisaradio Birmingham 2026: Maanantain päiväkilpailut. 17.00 Moraeus med mera. 06.45 Lapin poliisit. 12.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 18.10 Rakkautta yli rajojen Norja. 11.30 Family Guy. 18.50 Oddasat. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 13.30 Fast n’ loud. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 12.30 Gloryline. 02.15 112 Hätäkeskus. 15.00 Huvila & Huussi. päivä. 21.02 Urheiluradio. 11.00 Yökylässä Maria Veitola. 00.00 Ikuisia kertomuksia. 10.30 Farmi Suomi. 16.07 Faunin iltapäivä. SUOMEN TV-ENSI-ILTA Sukella vieraisiin vesiin Jason Stathamin ja toimintatähti Wu Jingin kanssa heidän johtaessaan tutkimusryhmää vaarallisella tutkimusmatkalla valtameren syvyyksiin. 08.45 Betania-kodin kesäjuhlat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 People Magazine Investigates. 21.50 Merisää. 07.35 Meret ilman vettä: Jälkiä jättämättä. 12.15 ELOKUVA The Presence Of Love. Lintumies ja pöllömetsä. 20.05 Unelmien poikamiestyttö. 15.35 Mutanttiset sääilmiöt. 17.30 Yksi on hyvää seuraa. TV5 06.00 Mystery Diners. 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Bibliofiili Jesse Raatikaisen intohimo on kerätä kirjoja omistuskirjoituksilla. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.35 Keinuva talo Mika Kauhanen: Aika aloittaa uutta. 07.00 Hawaii Life. 04.40 Arvokaman etsijät: Entisöijät design klassikot. 13.35 Ihanat siirtolapuutarhat. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 00.30 Family Guy. 19.24 Kulturnyheterna. 07.40 Kullan sukeltajat. Luontodokumentti uhanalaisista pöllöistä sekä lintumiehestä, joka haluaa korostaa ihmisen ja luonnon läheistä riippuvuussuhdetta. 02.35 Harvinainen kehoni. 23.25 ELOKUVA Sherlock Holmes. 13.05 Akvaarioiden valtiaat. 06.45 Jumalanpalvelus. 22.00 Kivitalon tarinoita. 22.00 Jocke och Jonna lovar och svär. 17.00 Christian World News. 16.00 Ikuisia kertomuksia. 23.00 TV4 Nyheterna och sporten. 18.45 Simpsonit. 01.55 Unelma-asunto auringon alta. 00.00 Family Guy. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Anna Keränen. 21.00 ELOKUVA Space Cowboys. 11.50 Kulturtanter på resa. 14.35 Arvokaman etsijät: Entisöijät design klassikot. 23.50 Morden i Pembroke. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 00.30 Michelin-kokkien keittiöissä. 17.00 Kaappaus keittiössä. 18.30 Herätyksen läpimurto. 09.00 Yle Uutiset. 14.20 Raamattu on ihmeellinen! 14.50 Israelilaiset kohtaavat Messiaan. 16.07 Urheiluradio. 16.00 Koti koiralle. 13.50 Apua! Tyttäreni on raskaana. Yle Klassisen ja Yle Radio 1:n Yöklassinen. 19.10 Frendit. Ammattimainen morsiusneito varaa julkkishäät, hänen on pidettävä henkilöllisyytensä salassa sekä hääjuhlilta että häitä kuvaavalta toimittajalta. 22.50 Lokala nyheter. 01.30 Huvila & Huussi. 14.30 Snooker: : China Open. 22.05 Yleisurheilun EM-kisaradio Birmingham 2026: Maanantain iltakilpailut. 18.50 Merisää. 13.55 Akvaarioiden valtiaat. 22.35 Ketonen & Myllyrinne. 18.20 Maanteiden sankarit. 21.00 Dag och natt. 18.20 Simpsonit. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Tanskan rajavartijat. lähtö. 03.45 The Rookie. 14.00 YleX Kesäiltapäivä: Imppu ja Linne. 23.00 Fotbollsstudion. 04.40 Say Yes to the Dress. 10.05 Melkein MENSA. 16.00 Hotell Romantik. 19.02 Väkivallan markkinat: Mahtavan asevaltion Israelin synty. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 ELOKUVA Meg 2: The Trench