TORSTAI 1. NRO 234 LISÄAINEITA Liha suomalaista, lihaliemi itse tehtyä, mausteet aitoja, maku kuten tulee ja pitää.. SYYSKUUTA 2022
Toimitus tekee juttukeikoillaan myös videoita, jotka elävöittävät aihekokonaisuuksia. Pääkirjoituksen näet viikoittain myös videona. 020 750 4469, asiakaspalvelu@kpk.fi (ma–to klo 9–15) Sunnuntain äänikolumnin pääset kuuntelemaan klikkaamalla linkkiä Pääset kuuntelemaan ääniuutisia klikkaamalla näköislehden etusivulla kohtaa ”Kuuntele tästä ääniuutiset” tai kuvaamalla puhelimen kameralla QR-koodin. Lisäksi sunnuntaisin voi näköislehdessä kuunnella äänikolumnin. keskipohjanmaa.fi Lisätietoa saat asiakaspalvelustamme p. Videot käynnistyvät klikkaamalla nuolisymbolia Kestotilaajana näet näköislehtiarkiston vuodesta 1996 lähtien.. Henkilöt, joita juttuun on haastateltu, pääsevät videon myötä esille omilla kasvoillaan ja äänellään, tai paikkoja voidaan esitellä pelkkää valokuvaa monipuolisemmin. Ota kuva QR-koodista puhelimen kameralla ja pääset helposti lukemaan näköislehtiä. Puhelimeen tai tablettiin kannattaa ladata Keskipohjanmaan uutissovellus www.keskipohjanmaa.fi/ lataasovellus Tunnistaudut tällöin tilaajaksi puhelinnumerollasi. Mene osoitteeseen www.keskipohjanmaa.fi/nakoislehti tai lue puhelimen kameralla QR-koodi Mikäli et vielä ole luonut tunnuksia Keskipohjanmaan digipalveluun, voit tehdä sen osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Tilaaja, voit lukea lehden myös näköislehtenä verkossa Monissa puhelimissa on kamerassa jo valmiina QR-koodien tunnistus. TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A2 Uutiset Keskipohjanmaasta -lähetys on kuunneltavissa näköislehden kautta maanantaista lauantaihin. Ääniuutiset ja äänikolumni Juttuja täydentävät videot Näköislehdessä pääset nauttimaan asioista, joita et löydä painetusta lehdestä – missä ja milloin vain
Outokumpu Oyj kertoo olevansa valmis siirtämään ruostumattoman teräksen tuotantoa väliaikaisesti tehtaalta toiselle, jos sähkön hinnat pysyvät pitkään korkealla tasolla. Terästuotanto peesaa halvempaa sähköä Outokumpu harkitsee terästuotannon siirtämistä tehtaalta toiselle halvemman sähkön perässä 1 Sivut A4–5 Hallitus jatkaa energiakriisin puntaroimista UUTISET 1 Sivu A9 Kokkolan Hermes voitti jääkiekon Suomen cupin kolmannen kierroksen avauspelissään Muik Hockeyn. Kuin uskossa olisi 1 Sivu A6 Julkisen sanan neuvosto kokoontui keskiviikkona Kokkolassa. Hinta 3,00 €. MARKKU JOKELA JUKKA LEHOJÄRVI. syyskuuta 2022. Alustajana toimi Pasi Kivioja. www.keskipohjanmaa.fi Torstai 1. alv 10 %). ” Ei kahden valtion reilu nyrkkeilyottelu vaan rikollinen hirmuteko. Korkeasta sähkönhinnasta voi koitua suuremmat vaikutukset mitä tähän saakka on kuviteltu. Illalla Tullipakkahuoneella järjestettiin mediailta, yleisötilaisuus salaliittoteorioista. Outokumpu valmistaa ruostumatonta terästä Torniossa, Euroopassa sekä Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Outokummun Tornion terästehdas on Suomen suurin yksittäinen sähkönkäyttäjä. 1 Sivu B1 Kristian Sundqvist miettii miksi toimittajakin voi nyt tunnustaa väriä. Nro 234 Kuuntele tästä ääniuutiset Monissa puhelimissa on kamerassa jo valmiina QR-koodien tunnistus.Näytä QR-koodia puhelimen kameralle ja avaa linkki puhelimeesi ja pääset kuuntelemaan. Kuinka keskustella ihmisen kanssa, joka on sukeltanut syvälle salaliittoteorioiden kaninkoloon. Salaliittoteorioista kirjan kirjoittanut Pasi Kivioja sanoo, että ihmisen käännyttäminen on mahdotonta: ”Täytyy keksiä jotain muuta puhuttavaa”. Vaihtoehtona voi olla tuotannon pysäyttäminen määräajaksi. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Sarjatasojen välinen ero näkyi, sillä Hermes vei peliä koko ajan. 1 Sivu A13 Hermes voitokas Suomen cupissa Janne Riihimäki teki Hermeksen voittomaalin
Meksikossa ja Yhdysvalloissa ei ole samanlaista sähkökriisiä kuin Euroopassa. Korkea sähkön hinta haittaa Kontiaisen mukaan Euroopan kilpailukykyä. Sähkönkäyttö vastaa noin neljää prosenttia Suomen vuotuisesta sähkönkäytöstä. FAKTA Teollisuuden sähkönkäyttö 1 Teollisuus käyttää paljon sähköä 1 Outokummun Tornion terästehdas on Suomen suurin sähkönkäyttäjä 1 Se käyttää vuodessa kromikaivoksensa kanssa jopa 4 TWh:a sähköä vuodessa 1 Kokkola Boliden käyttää vuodessa 1,2 TWh:a sähköä. –?Ferrokromin tuotantoa optimoidaan jo nyt Outokummussa siten, että ferrokromia ei tuoteta silloin, kun sähkön tuntihinta on kovimmillaan, Katri Saari Outokummusta kertoo. Outokummun viestintäpäällikkö Katri Saari toteaa Keskipohjanmaalle, että merkittävän osan tänä vuonna käytössä olevasta sähköstä Outokumpu on suojannut esimerkiksi pitkillä sopimuksilla ja kiinteähintaisilla sopimuksilla. –?Eli rajoitamme tuotantoa lyhyillä aikajaksoilla, kun sähkönhinta ja saatavuus sitä edellyttää. –?Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että sinkkitehtaalla muodostuvaa lämpöä hyödynnetään Kokkolan kaukolämpöverkkoon ja laskennallisesti sillä lämpenee noin 20?000 kotitaloutta Kokkolassa. Tämän lisäksi yhtiöllä on valmius myös tuotannollisiin toimiin sähkön hinnan noustessa. –?Sama käytäntö tulee jatkumaan syksyllä, eli silloin kun sähköstä alkaa tulla pulaa sen hinta nousee ja se tulee aiheuttamaan meillä tuotannonrajoituksia, Kontiainen kertoo. –?Suomen tilanne toivottavasti paranee, kun Olkiluoto 3 saadaan täyteen tuotantoon. Outokummun terästehdas Torniossa on valmis siirtämään tuotantoa väliaikaisesti jopa pois Suomesta. KOKKOLASSA sijaitsee yksi merkittävä sähkönkäyttäjä Suomessa, Boliden Kokkolan sinkkitehdas. Sinkkitehdas on Euroopan toiseksi suurin. BOLIDEN KOKKOLA hakee Kontiaisen mukaan jatkuvasti keinoja parantaa energiatehokkuuttaan. Boliden Kokkola työllistää suurteollisuusalueella Kokkolassa 560 henkilöä ja sen tuotantokapasiteetti on 315 000 tonnia vuodessa. 1 Sähkön hinta on merkittävä kustannustekijä näissä tehtaissa 1 Sähkön hintaan kohdistuu valtavia nousupaineita Tornion valtavan terästehtaan tuotantoa ollaan valmiit siirtämään tehtaalta toiselle korkean sähkönhinnan ajaksi –?Boliden Kokkola tyytyy rajoittamaan tuotantoaan huippuhinnoilla. Outokumpu Oyj toimii 30 maassa ja sillä on ruostumattoman teräksen tuotantoa Euroopan ulkopuolella muun muassa Meksikossa ja Yhdysvalloissa. Työtä optimoidaan Outokummun tuotannossa kaiken aikaa. Outokumpu valmis sähköevakkoon Boliden Kokkola rajoittaa sinkintuotantoa korkeiden sähkönhintojen aikana. Terästehtaalla on Outokummun data-aineiston mukaan 2300 henkilöä töissä ja tehdas käyttää kaivoksensa kanssa yhdessä noin 4 TWh:a sähköä vuodessa. Haluamme myös turvata tämän energiantarjonnan. Lausumalla viitataan kallistuviin sähkönhintoihin. –?Tällöin tuotantoa voidaan joutua siirtämään tehtaiden välillä tai jopa väliaikaisesti sulkemaan, Saari kertoo. Tällä ei ole vaikutusta meidän lämmöstä saatavaan kaukolämmön määrään, Kontiainen kertoo. PUHEENAIHE: TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A4 Antti Savela Suomen suurin teollinen sähkön käyttäjä Outokumpu Oyj:n Tornion terästehdas on valmis siirtämään ruostumattoman teräksen tuotantoa maasta ja tuotantolaitoksesta toiseen tilanteen niin vaatiessa. Sähkön hinnalla on erittäin merkittävä rooli sinkin valmistuskustannuksista ja tietenkin korkea energianhinta on meille merkittävä lisäkustannus, Kontiainen toteaa. Puolentuhatta henkilöä työllistävä Boliden Kokkola käyttää vuosittain jopa 1,2 TWh:a sähköä. Boliden Kokkolan toimitusjohtaja Antti Kontiainen kertoo, että jo nykyään sinkkitehtaalla rajoitetaan tuotantoa ajoittain, koska hintapiikkien aikana ei ole enää kannattavaa valmistaa sinkkiä. Myös Kokkolassa ollaan seurattu huolestuneita sähkömarkkinoita ja valmistauduttu huolella tulevaan talveen, vaikka Boliden Kokkola on jo nyt yksi maailman energiatehokkaimmista sinkkitehtaista. Kalliin sähkön vaikutukset tuotantoon. Yhtiö on sitoutunut kansalliseen energiatehokkuussopimukseen, joten se pyrkii myös tätä kautta myös vähentämään energiantarvetta. Yhtiö on ensimmäisenä maailmassa tuonut markkinoille matalan ilmastovaikutuksen sinkkituotteet. Tuolloin Suomessa ollaan sähkön suhteen omavaraisia. Sinkkiä tehdas tuotti vuonna 2021 noin 293 000 tonnia ja rikkihappoa rikkihappotehtaalla 320 000 tonnia. Outokummulla on Suomessa ruostumattoman teräksen tehdas ja ferrokromitehdas Torniossa sekä kaivos Kemissä, jossa louhitaan kromia. Viestintäpäällikkö Katri Saari kertoo Outokummun seuraavan tiiviisti markkinahintojen kehitystä, ja jos sähkön hinnan nousu jatkuu pidemmän aikaa, yhtiö joutuu pohtimaan lisätoimenpiteitä
Energiayhtiö tuo asiakkaille kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen, jossa sähköenergian hinta on 29,50 senttiä kilowattitunnilta, tämä koskee yhtiön oman verkkoalueen asiakkaita. Viimeisimpien tietojen mukaan uusi hinnoittelu tulee voimaan 1. Tällä tietoa Kokkolan Energia tiedottaa uusista hinnoista loppuviikolla. Herrfors pitää hinnat ennallaan. ”Uusien yllätyksien ilmetessä” yhtiö voi joutua korottamaan hintaa. – Uusien yllätyksien ilmetessä voimme toki joutua tekemään hintamuutoksia. TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A5 Kalliin sähkön vaikutukset tuotantoon CLAS-OLAV SLOTTE V enäläiset uutistoimistot kertoivat myöhään tiistaina moskovalaisen sairaalan ilmoittaneen, että Neuvostoliiton viimeinen johtaja Mihail Gorbatšov kuoli vakavan ja pitkäaikaisen sairauden seurauksena. Tämä koskee kuitenkin vain nykyisiä sähköasiakkaita, joita Herrforsilla on verkkoalueellaan yli 30 000. Sähkön hinnan kehitys on kuitenkin ennustamisen lajeista vaikeimpia. Näin asiakkaiden arvioidaan selviävän pahimman kauden yli. Myös uudet sähköasiakkaat verkkoalueellamme voivat saada tämän tuotteen. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Kokkolan Energian vastausta saadaan odottaa näillä näkymin perjantaihin saakka. Korpelan Voima lupaa laskea hintoja heti, jos tilanne niin sallii. Herrforsin nykyinen hinta 9,05 senttiä kilowattitunnilta kuuluu Suomen edullisimpiin. KORPELAN Voima tiedotti tuovansa asiakkaille kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen, jjossa sähköenergian hinta on 29,50 senttiä kilowattitunnilta oman verkkoalueensa asiakkaille. Tästä huolimatta näemme tällä hetkellä mahdollisuuden selviytyä talvesta nostamatta toistaiseksi voimassa olevia hintojamme. Herrfors ilahdutti asiakkaitaan Vaikka tarjottu hinta on todella halpa, myös Herrforsin asiakkaat saavat olla varpaillaan. Neuvontaan panostetaan ja uusia tuotteita tulossa markkinoille. Herrfors heitti haasteen muiden yhtiöiden asiakkaille tarjoamalla verkkoalueellaan asuville muiden yhtiöiden asiakkaille toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta 20 sentin kilowattihintaan, mikä nykyisessä maailmantilanteessa on kohtuullinen tarjous. Sähkön markkinahinta on tällä hetkellä noin kymmenen kertaa korkeampi kuin pari vuotta sitten, mikä tarkoittaa myös sitä, että olemassa olevat riskit ovat kymmenkertaistuneet. VAIKKA tarjottu hinta on todella halpa, myös Herrforsin asiakkaat saavat olla varpaillaan. Venäjällä hänen asemansa on ristiriitainen, sillä Gorbatšovin politiikan seurauksena suurvalta romahti, tai ainakin hän nopeutti maan romahtamista. Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa hinta nousee lokakuun alussa 49 senttiin kilowattitunnilta. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Länsimaissa Gorbatšovia pidetään suurena johtajana ja viime vuosisadan merkkihenkilönä. Verkkoalueellamme olevilla muilla asiakkailla, joilla on toinen sähköntoimittaja ja joiden vuosikulutus on enintään 100 000 kilowattituntia, on mahdollisuus toistaiseksi voimassa olevaan, 20 senttiä kilowattitunnilta hintaiseen sopimukseen, joka tulee markkinoille piakkoin. Syksyn hintamuutoksista on kerrottu sen verran, että Kokkolan Energia hinnoittelee asiakkailleen Kokkolan alueella (Kokkola, Lohtaja, Kälviä ja Ullava) markkinahintaa edullisemman sähkötuotteen. Tämä on kuitenkin normaalia toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa, joissa hinnanmuutoksista ilmoitetaan asiakkaalle vähintään kuukautta etukäteen, Herrforsin toimitusjohtaja Roger Holm sanoo tiedotteessa. Yhtiö ilmoitti jatkavansa nykyisillä toistaiseksi voimassa olevilla hinnoilla ensi talven yli. Herrforsin hintatarjouksen taustalla on suuri oman tuotannon osuus. Gorbatšov aloitti uudistukset, jotka johtivat Neuvostoliiton romahtamiseen ja Itä-Euroopan vapautumiseen. – Nykyinen hintamme 9,05 senttiä kilowattitunnilta on yksi Suomen edullisimmista, ja toivomme pystyvämme pitämään sen tällä tasolla myös tulevan talven ajan, sanoo Herrforsin sähkökaupasta vastaava tuotantojohtaja Andreas Rasmus ja jatkaa: – Tämä koskee kuitenkin vain heitä, jotka ovat tällä hetkellä meidän sähköasiakkaitamme. Vili Ruuska Paikalliset sähköyhtiöt ja niiden asiakkaat miettivät paraikaa sähkön hintoja. Herrfors näkee tällä hetkellä ”mahdollisuuden” selviytyä talvesta nostamatta toistaiseksi voimassa olevia hintojamme. Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa hinta nousee lokakuun alussa 49 senttiin kilowattitunnilta. lokakuuta. – Sen ansiosta, että sähköntuotantomme on hyvin tasapainossa sähkönmyynnin kanssa, voimme käyttää tuotannosta saatavaa voittoa sähkönmyynnin tappioiden korvaamiseen. Tappioiden korvaamiseen voidaan käyttää tuotannosta saatavaa voittoa, koska Herrforsin oma sähköntuotanto on tasapainossa myynnin kanssa. Tapio Lehtinen Neuvostoliiton viimeinen johtaja on poissa Y livieskassa ja Pietarsaaren seudulla toimiva energiayhtiö Herrfors ilahdutti asiakkaitaan keskiviikkona. Ylivieskassa sekä Pietarsaaren seudulla toimiva ja Katternö-konserniin kuuluva energiayhtiö Herrfors tiedotti keskiviikkona jatkavansa nykyisillä toistaiseksi voimassa olevilla hinnoilla. Yhtiö jättää takaportin mahdollisille korotuksille. Tapio Lehtinen Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. KORPELAN Voima piti maanantaina tiedotustilaisuuden sähkön hinnoista. Sähkön hinnan odotetaan kolminkertaistuvan loppuvuonna, kunnes sähköpörssin futuuri-kaupan perusteella hinta lähtee keväällä laskuun keväällä. Herrforsin tiedotteesta ilmenee, että määräaikaisten sopimusjaksojen päättyessä asiakkailla on entiseen tapaan mahdollisuus valita myös toistaiseksi voimassa oleva sopimus
Usein taustalla on halu myydä jotain, kirjaa tai retriittejä. JSN ei ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa. Levittämiseen käytetään paljon myös kuviin pohjautuvia meemejä. –?38 prosenttia suomalaisista uskoo, että murhaan liittyi muutakin porukkaa kuin Lee Harvey Oswald. Suomessa uskotuin salaliittoteoria liittyy John F. Tunne on joskus faktatietoa voimakkaampaa, sanoo Kivioja. Salaliittoteorioista kirjan Salaliittoteorioiden ihmemaassa — Tositarinoita ihmisistä kaninkolossa kirjoittanut tietokirjailija, tohtori ja toimittaja Pasi Kivioja tarkoittaa etenkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla levinnyttä rokotekriittisyyttä, Magneettimedia-julkaisua, jolla on kytköksiä ylivieskalaiskauppias Juha Kärkkäiseen, ja salaliittoteorioita levittävää Me kansa -liikettä, joka kokoontui Nivalassa, kunnes Maliskylällä toimiva Liittola-nuorisoseura päätti yhteistyön. Rokotekriittisyydestä Magneettimediaan Salaliittoteorioista kirjan kirjoittanut Pasi Kivioja pitää Keski-Pohjanmaan liepeitä erikoisena alueena. KIVIOJAN mukaan salaliittoteoria on ”virallisen totuuden vastaista uskomusta tai vastateoriaa”. Kun ihminen haluaa upota kaninkoloon, sen viimeistelee sosiaalinen media. Niissä ongelma on se, että faktoilla on vaikea taistella huumoria vastaan. Siitä on myöhemmin tullut vertauskuva salaliittoteorioihin uppoutumiselle. Lewis Carrollin klassikkokirjassa Liisa päätyy ihmemaahan seuraamalla valkoista kania kaninkoloon. –?Onko alueen magneettikentässä jotain erikoista. Kivioja puhui keskiviikkoiltana Kokkolan Tullipakkahuoneella, jossa järjestettiin Julkisen sanan neuvoston mediailta. Keskipohjanmaa haastatteli tapahtuman kynnyksellä JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvöstä. Tietokirjailija, tohtori ja toimittaja Pasi Kivioja puhui Julkisen sanan neuvoston mediaillassa Kokkolassa. Taustalla saattoi olla mafiaa, kuubalaisia tai kommareita. –?Kun jokin asia herättää vahvan tunnereaktion, ihminen on vaarassa sortua ajatusvirheeseen.?Tunteen varassa reagoidaan vahvasti. Kiviojan kokemuksen mukaan taustalla on usein traumaattinen kokemus ihmisen menneisyydessä. Jos tiedotusväline neuvoston mielestä on rikkonut hyvää journalistista tapaa, sille annetaan huomautus, joka on julkaistava lyhyessä määräajassa. Kantelun voi neuvostolle tehdä kuka tahansa, jonka mielestä mediassa on loukattu hyvää journalistista tapaa. –?Yleensä vaalit ovat vaikuttaneet niin. Sellaisen ihmisen käännyttäminen on mahdotonta. Neuvosto käsittelee myös toimittajan menettelyä tietojen hankinnassa. Kiviojan mukaan kaikki rokotekriitikot eivät aina ole salaliittoteoreetikoita. Mieli on ikään kuin valmiiksi altis ottamaan vaihtoehtoisia maailmanselityksiä vastaan. Se tuntuu harvoin kivalta. Tapahtumaa olivat järjestämässä myös Keskipohjanmaa ja Hilla Group Oyj. Silloin Suomessakin saavutetaan miljoonayleisö. Puhun yrittäjistä, koska taustalla on usein kaupallinen hyötyminen, sanoo Kivioja. Hyvönen uskoo, että lähestyvät eduskuntavaalit saavat tunteet ja keskustelun taas kuohahtelemaan. Kivioja odottaa pelonsekaisin tuntein USA:n presidentinvaaleja 2024. JUKKA LEHOJÄRVI. Mikä on huomautuksen merkitys. Samalla virheen myöntäminen lisää median uskottavuutta, Hyvönen sanoo. MIKSI ihmiset uskovat villeihin valheisiin. –?Qanon, joka nykyään nimittää itseään patriooteiksi, tulee varmasti takaisin. ”Journalismi syntyy näkökulmista” Helsinkiläinen toimittaja Eero Hyvönen on toiminut JSN:n puheenjohtajana vuodesta 2020. –?Käytetyin alusta salaliittoteorioiden levittämisessä on Telegram. Se on hyvin hämmentävä sakki. Itsekin uskon siihen jonkin verran. Esimerkiksi Juha Kärkkäinen on salaliittoteoriakentän tunnetuimpia yrittäjiä. Kennedyn salamurhaan. –?Sellainen yhdistää monia salaliittoteoreetikoita. Kun tarina kuulostaa liian hyvältä, se ei usein ole totta. Täytyy keksiä jotain muuta puhuttavaa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A6 Jouni Nikula Keski-Pohjanmaa on mielenkiintoista aluetta. JUKKA LEHOJÄRVI Jouni Nikula Julkisen sanan neuvosto kokoontui keskiviikkona Kokkolassa. Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sananja julkaisemisen vapautta. Samalla voidaan jakaa omaa poliittista agendaa. Kun yhden, esimerkiksi rokotevastaisen viestin ympärille saadaan koottua seurakunta, tehtävä helpottuu. Illan teemana olivat salaliittoteoriat. Tai ainakin sitä ympäröivät pohjalaismaakunnat. –?Uskotaan johonkin pahantahtoiseen liittoumaan, joka juonittelee salassa meidän muiden päänmenoksi. Median toiminnassa ongelma on se, että hyvin marginaalisia juttuja nostetaan esille. Luontaiset epäilykset suuryrityksistä tai poliitikoista ovat joskus ihan totta. Journalismi syntyy näkökulmista, Hyvönen sanoo. Päivän päätteeksi Tullipakkahuoneella järjestettiin JSN:n mediailta. Silloin tavallinen ihminen voi puolihuolimattomasti jakaa väärää tietoa. –?On ihan hyväksyttävää kyseenalaistaa asioita, mutta siinä vaiheessa, kun mukaan tulevat puheet hallituksen tai juutalaisten juonista maailmanherruuden ottamiseksi, puhutaan salaliittoteorioista. Suomessa rajuimmat teoriat, esimerkkinä lapsia kellareissa hyväksikäyttävästä demokraattien kerhosta, eivät onneksi mene juuri läpi. –?Se on merkittävä, koska käsi täytyy nostaa pystyyn virheen merkiksi. Esimerkiksi silloin, jos paljon puhuttu palatsivallankumous toteutuu Kremlissä. Valtaosa suomalaisista tiedotusvälineistä kuuluu JSN:n perussopimuksen allekirjoittaneisiin yhteisöihin. Sen päätöksiä seurataan silti tarkoin. Samalla täytyy muistaa, että näkemyksen valitseminen on median ja toimituksen oikeus. Ihmiset, jotka ovat syvällä salaliittoteorioiden maailmassa, ovat sosiaalisilta suhteiltaan saaneet pahasti osumaa. Salaliitto ei ole teoria enää siinä vaiheessa, kun se on totta. –?Odinin sotureita ja hippejä. Tässä omallakin kohdallani mutu on jyrännyt virallisen tutkintaselostuksen. Toisessa ääripäässä on äärioikeistolaisia salaliittoteorioita suoltava Qanon, jonka kirjavan sateenvarjon alla sekä äärioikeisto että somessa ratsastavat ravitsemusgurut ja hyvinvointiyrittäjät ovat löytäneet yhteisen sävelen
Tolppasakkojen tulostuksessa vikaa koko Suomessa. 59 90 Fiskars Hard Edge kokkiveitsi ja vihannesveitsi 44-4784 34-8364 44-4878 Klubitarjous Ruoan säilytys -30% Tapio Lehtinen Autoja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko on parhaillaan pohjalaissatamissa kuulostelemassa jäsenistönsä tunnelmia ja toiveita syksyn työmarkkinakierroksen alla. –?Parissa päivässä on tullut selväksi, että ihmisillä on kovia odotuksia ja jotenkin niihin pitää pystyä vastaamaan. Keskiviikkona oli vuorossa Pietarsaaren satama, josta matka jatkui Kokkolaan. HELSINKI (STT) Poliisin liikennevalvontajärjestelmässä on valtakunnallinen ongelma, eikä niin sanottujen tolppasakkojen tulostaminen järjestelmästä onnistu tviittaa Itä-Uudenmaan poliisi. –?Inflaatio lyö leimansa kaikkeen. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) on väläytellyt veroporkkanaa vaihtoehtona suurille palkankorotuksille. Se ei vaikuta meihin, vaan se suuntautuu suurituloisille. 1 AKT:lla on 11 aluetoimistoa, muun muassa Vaasassa ja Oulussa. Poliisi tviittasi ongelmasta yhden aikaan keskiviikkona iltapäivällä. –?Jokainen liitto neuvottelee omista lähtökohdistaan. 14 90 (27,90) Omenasorvi Coline Kuorii omenan, poistaa kodan ja leikkaa viipaleita. Mahdolliset ylinopeudet edelleen tallentuvat järjestelmään, mutta tällä hetkellä niitä ei voida heti tiedoksiantaa. asti, ellei toisin mainita. 3 99 (7,99) Pyörivä tarjotin Kaikki käden ulottuvilla, kaksi eri kokoa. Ne, jotka ovat kuntapuolen sopimuksen sopineet, saavat miettiä, onko siihen rahaa. Poliisi pahoitteleekin tviitissään mahdollisia turhia käyntejä poliisilaitoksella. 44-4179 29 90 (49,90) Tefal Emotion paistinpannu 28 cm Tefal non stick -pinnoite. –?Ei siellä minkäänlaista notkahdusta ole näkynyt. CLAS-OLAV SLOTTE FAKTA AKT 1 Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto on 45 000 jäsenen ammattiliitto. Jos ihmisiä on valmiiksi kutsuttu poliisilaitokselle hakemaan sakkoja, niitä ei tällä hetkellä sieltä saa. 29 90 (42,99) Bosch ErgoMixx -sauvasekoitin, joka sekoittaa, murskaa ja hienontaa. Sakot annetaan, kun järjestelmä taas toimii, poliisista kerrotaan. TEOLLISUUSLIITOISSA on kritisoitu kunta-alan sopimuksia, jotka antavat kunta-alan palkansaajille viiden vuoden ajan sen, mitä vientiliitot sopivat, ja vielä prosenttiyksikön verran vuodessa päälle. –?Nyt puhutaan työntekijäammateista, joissa ansiotaso ei ole korkea. Teollisuustuotannolle on kysyntää maailmalla. Veroporkkana ei maistu AKT:lle. Katso tuotteiden myymäläkohtainen saatavuus ja kaikki tarjouksemme osoitteessa clasohlson.fi. Joutuvatko teollisuusliitot miettimään julkisen sektorin kantokykyä. AKT:N kolmella keskeisimmällä alalla sopimukset umpeutuvat tammikuussa. 44-4498 Tarjoukset voimassa klubijäsenille 4.9. Kunnon korotuksia lähdetään hakemaan AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko on parhaillaan pohjalaissatamissa kuulostelemassa jäsenistönsä tunnelmia ja toiveita syksyn työmarkkinakierroksen alla. Ukrainan tilanne tuo tiettyä epävarmuutta, ei sitä voi kiistää. Se ei ole meidän asia, vastaa Kokko. 1 AKT on SAK ry:n jäsenliitto. Lähdemme siitä, että kunnon korotuksia lähdetään hakemaan, vaikka neuvottelupöydän toisella puolella on varmasti erilaiset ajatukset, toteaa Kokko. 1 Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöautoja öljytuote-, matkailu-, huolintaja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa. Nyt elinkeinoelämän täytyy tulla jotenkin vastaan, Kokko sanoo. Jääkaappiin, kylpyhuoneeseen tai ruokapöytään. –?Jos kevennetään veroja ja eduskuntavaaleissa käy niin, että tulee leikkaushaluinen hallitus, se leikkaa ihmisten sosiaaliturvasta välittömästi, sanoo Kokko. TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A7 À la carte vaihtoehdot makusi mukaan … ja muita vehkeitä, jotta elämä olisi mutkatonta. Korjauksen keston arviota ei tällä hetkellä ole. Veroporkkana ei maistu AKT:n puheenjohtajalle Ismo Kokolle. Kierros alkoi Kaskisista ja päättyy Tornioon. AKT on noin 45 000 jäsenen ammattiliitto, jonka jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöautoja öljytuote-, matkailu-, huolintaja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa. Toisekseen veronkorotukset joudutaan rahoittamaan toisesta taskusta eli leikkauksina, palveluiden heikennyksinä tai vastaavina. Alennus lasketaan normaalihinnasta. Maltillinen palkkaratkaisu ei ole mahdollinen. Se on huolestuttavaa, tietenkin sodan itsensä lisäksi, sanoo Kokko. –?Toistaiseksi tilanne näyttää hyvältä, vaikka satamaoperaattoriyhtiöt saattavat olla eri mieltä, mutta neuvottelutaktiikkaan kuuluu, että yhtiöt tuovat esille epävarmuustekijöitä puoli vuotta ennen neuvotteluja. Ihmisillä on huoli, koska rahan arvo laskee. Selväksi on tullut sekin, että satamien vientija tuontitilastot näyttävät hyviltä. 600 wattia. Se kuuluu pelin henkeen, sanoo Kokko
Liikoja hän ei silti siitä odota. Opintolainahuojennuksen toivotaan korjaavan ikääntyvän maaseudun väestösuhdetta ja auttavan myös akuuttiin työvoimapulaan. Sitä ei voi missään nimessä vähätellä alueella, jonne on vaikea houkutella väkeä, Moisio sanoo. Budjettiriihi jatkuu vielä ainakin torstaihin saakka. Kajaanissa alkaa torstaina Itäja Pohjois-Suomen maakuntaliittojen kaksipäiväinen huippukokous, jossa tätäkin esitystä varmasti sivutaan. Aro pitää kokeilun suurimpana ongelmana sitä, että aluepoliittinen tuki tuodaan osaksi koulutuspolitiikkaa ja opintotukija opintolainajärjestelmää. –?Voi olla, että joku lääkäri tai opettaja saataisiin tällä lailla muuttamaan. Keskustan esitys Itäja Pohjois-Suomeen muuttavien nuorten korkeakoulutettujen houkuttelemiseksi kerää kannatusta, mutta myös arvostelua. 1 Näitä kuntia Ylen mukaan ovat: Savukoski, Pelkosenniemi, Salla, Kemijärvi, Posio, Kuusamo, Taivalkoski, Pudasjärvi, Utajärvi, Vaala, Pyhäntä, Suomussalmi, Puolanka, Hyrynsalmi, Ristijärvi, Paltamo, Kajaani, Sotkamo, Kuhmo, Sonkajärvi, Rautavaara, Nurmes, Juuka, Lieksa ja Ilomantsi. Porilaisen Aron mielestä uudistus jättää huomiotta sen, että väestön ikääntymisestä ja pahasta työvoimapulasta kärsivät myös monet LänsiSuomen alueet esimerkiksi Satakunnassa, Pohjanmaalla ja EteläPohjanmaalla. Yritykset eivät Moision mukaan tee Itä-Suomessa tällä hetkellä niitäkään investointeja, joita ne olivat suunnitelleet tekevänsä. Pidän sitä hyvin ongelmallisena erityisesti vastavalmistuneiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta ja myös alueellisesta näkökulmasta. Se on ongelmallinen myös eri toimialojen yhdenvertaisuuden kannalta, Aro sanoo. –?Lakiluonnos noudattaa vanhan aluepolitiikan aapisen periaatteita ja on erityisesti keskustan pitkäaikainen unelma. –?Aluepoliittisen keskustelun pitäisi avautua laajemmin. Kannatan tätä ehdotusta, Malinen sanoo. Yksikin lääkäri voi olla tosi iso juttu pienelle paikkakunnalle. –?Valtion pitää osoittaa tukea niissä asioissa, joissa tarvetta on ja ohjata sitä niille alueille, joissa tarvitsijoita on, Malinen sanoo. –?Iso merkitys on siinä, että Suomen aluepolitiikassa ei ole tämänkaltaisia täsmäkeinoja viime vuosina juurikaan harrastettu, vaan ehdotuksia on pikemminkin ammuttu sarjatulella alas. TAUSTA 25 kunnan kokeilu 1 Opetuslainan hyvityskokeilu kohdistettaisiin 25 kuntaan Itäja Pohjois-Suomessa. Se on aina vahingollista itse asialle eli aluepoliittisille pyrkimyksille. Alueellinen pohja pitäisi olla paljon laajempi. Syrjäseudulle muuttavan opintolaina voi jatkossa kutistua. –?Ajatus voisi olla aluepoliittisesti kestävä, jos aluevalinta olisi tasapainoisempi. Opintolainojen hyvitys on Kainuun maakuntajohtajan Pentti Malisen mielestä oikeansuuntainen toimenpide. Perustuslaillisia esteitä kokeilulle ei ole havaittu. –?Peruskuvio on se, että Itä-Suomen on pakko saada lisää väkeä. Ihmiset tulisivat käytännössä maan rajojen ulkopuolelta. ”Yksikin lääkäri voi olla iso juttu pienelle paikkakunnalle” Venäjän sodan vaikutukset Itäja Pohjois-Suomeen ovat isosti esillä hallituksen budjettiriihessä. Tämä haiskahtaa liikaa yhden puolueen poliittiselta agendalta. Pula tekijöistä on kroonistuvaa laatua. Kokeilukuntia olisi opetusja kulttuuriministeriössä valmistellun lakiluonnoksen mukaan yhteensä 25. –?Jos halutaan tehdä aluepoliittisia interventioita, pitää puhua aidosti aluepolitiikasta, joka koskee kaikkia samantyyppisiä alueita. Yksi mahdollisista päätöksistä on opintolainojen huojennukset, joilla pyrittäisiin saamaan korkeakoulutettuja nuoria Itäja PohjoisSuomeen. Minun on vaikea nähdä, miksi Itäja PohjoisSuomesta valitut 25 kuntaa olisivat erilaisessa asemassa kuin pienet maaseutukunnat Satakunnassa tai Pohjanmaalla. A8 TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa Toni VIljanmaa Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus hakee budjettineuvotteluissa täsmätoimia, joilla Itäja Pohjois-Suomen vaikeuksia voitaisiin lieventää. Tavoitteena on Ylen mukaan se, että kokeilu tehtäisiin vuosina 2024–2027. Samalla nurkkakunta-ajatuksista pitäisi pyrkiä pois, Malinen viittaa etenkin Uudenmaan maakuntajohtaja Ossi Savolaisen kannanottoihin, joissa hän on moittinut aluepoliittisin perustein tapahtunutta maakunnallisten EU-rahojen jakoa. Ongelmavyyhti on laaja, ja samoja vaikeuksia näkyy muuallakin Suomessa. 1 Opintolainan huojennuskokeilun kaltainen aluepoliittinen toimenpide on ollut käytössä jo kolmisenkymmentä vuotta Norjassa, joka on pyrkinyt houkuttamaan nuoria vastavalmistuneita töihin PohjoisNorjaan.. Kuntien kiikarissa ovat totutusti esimerkiksi opettajat ja lääkärit. Jonkinlainen maahanmuuttopolitiikan ja koulutuspolitiikan liitto olisi paikallaan, jotta Itä-Suomeen saataisiin ihmisiä, jotka koulutettaisiin siellä ja jotka jäisivät sinne. BUDJETTINEUVOTTELUISSA pohditaan Moision mukaan erityistä ”Itä-Suomi -ohjelmaa”, jossa pohditaan, mitä Itäja Pohjois-Suomelle voitaisiin tehdä nyt, kun Venäjän sodan vaikutukset heikentävät aluekehitystä. LAKILUONNOKSEN kriitikoihin kuuluu aluetutkija Timo Aro, jonka mielestä aluepolitiikkaa ei pidä sotkea koulutuspolitiikkaan. NORJAN MALLIN mukaiset hyvitykset syrjäseuduille muuttaville nuorille ovat kuplineet suomalaisen politiikan pinnan alla lähestulkoon 30 vuoden ajan. Niin kuin koko Suomi, myös Itä-Suomi tarvitsee väkeä jostakin muualta ja nopeasti, Moisio sanoo. Itäja Pohjois-Suomi ovat monien toimenpiteiden ja resurssien kohteena jo lähtökohtaisesti. Lännen Median tietojen mukaan budjettiriiheen kokoontuneet hallituspuolueet ovat lämpenemässä keskustan profiilihankkeelle. Itäisen Suomen rakenteelliset ongelmat, väestökato ja ikääntyminen, lisäävät painetta konkreettisiin toimenpiteisiin. Venäjän aloittaman sodan vaikutukset näkyvät paitsi turistien määrässä myös investointien vähyytenä. Kokeilu alkaisi vuonna 2024. Myös Helsingin yliopiston aluesuunnittelun ja -politiikan professori Sami Moisio näkee kokeilussa järkeä erityisesti yksittäisten kuntien kannalta. –?Siellä on työvoimapula on monella alueella, kyse ei ole vain korkeakoulutetuista, vaan myös ammattiväestä. Valtio maksaisi vuosittain tietyn osan opintolainasta, jos vastavalmistunut nuori päättää muuttaa työvoimapulasta kärsivälle alueelle
KAUPUNGINHALLITUS hylkäsi 6.10.2020 Mäki-Petäjän oikaisuvaatimuksen, minkä jälkeen hän teki kunnallisvalituksen Vaasan hallinto-oikeuteen. Neuvotteluja käytiin keskiviikkona pääasiassa puheenjohtajaviisikon kesken ja illalla työtä jatkoivat ministereiden avustajat. Ratkaisujen hintalappua hän ei arvioinut, koska poliittista yhteisymmärrystä kokonaisuudesta hiottiin vielä. Pitkä oikaisuvaatimusja valitusprosessi on lähtenyt liikkeelle kaupunginhallituksen vuoden 2020 elokuussa tekemästä päätöksestä, jolloin se valitsi Korpelan Voiman ylimääräisen yhtymäkokouksen edustajat ja heidän varajäsenensä.. Sähkön hinnan nousun korvaaminen kohdennetusti tukea eniten tarvitseville ja riittävän nopeasti on ollut neuvottelujen keskeinen ja vaikein kysymys, joka vaatii vielä lisäselvityksiä. Valituksessa todetaan, että kaupunginhallituksen alkuperäinen päätös vuoden 2020 elokuussa on kuntalain vastainen, sillä kaupunginhallitus valitsi Korpelan Voiman kuntayhtymän ylimääräiseen yhtymäkokoukseen yhtymäkokousedustajat ja heidän henkilökohtaiset varaedustajansa lainvastaisesti. Törmän mies oli irtisanottu Korpelan kuntayhtymäkonsernista. Uusi valitus jatkaa pitkää prosessia Parin vuoden takaista Korpelan Voimaan liittyvää päätöstä käsitellään yhä Kannuksessa. –?Monet näistä malleista, joita meillä on pöydällä, vaativat jatkotyöstöä ja jatkoselvitystä, ja lopulliset päätökset voidaan tehdä, kun eri lakiesitykset etenevät. Siinä kaupunki pyytää, että valitus kaupunginhallituksen kesäkuun alkupuolella tekemästä päätöksestä hylätään. Valtiovarainministeri Annika Saarikko kommentoi keskiviikkona hallituksen budjettineuvotteluita Säätytalolla. –?Me elämme ikään kuin sotataloudessa. TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A9 STT, Saila Kiuttu, Sanna Nikula Sähkötyöt on kesken, muu alkaa olla valmista. Anja Törmä oli kokouspöytäkirjan mukaan osallistunut itseään koskevan oikaisuvaatimuksen käsittelyyn, vaikka oikaisuvaatimuksen perusteet olivat kohdistuneet häneen henkilökohtaisesti. Mäki-Petäjä kyseenalaisti ensin oikaisuvaatimuksessa ja sittemmin hallintooikeudelle tekemässään valituksessa Törmän osallistumisen päätöksentekoon. ENNEN NEUVOTTELUJA Marin sanoi Suomen olevan valmis tarkastelemaan sähkön hintakattoa keinona laskea energiakuluja. Neuvottelut jatkuvat torstaiaamuna, jolloin koolla on todennäköisesti koko hallitus. Saarikko sanoi suomalaisen sosiaaliturvan auttavan monessa, mutta tässä tilanteessa kasvaneet sähkölaskut ja sosiaaliturvan reunaehdot eivät välttämättä kohtaa ja siksi on pohdittava myös uusia keinoja. Hallituksen huolena on sähkökriisiin vastaamisen lisäksi ostovoiman turvaaminen kansalaisille, itäisen Suomen muuttunut tilanne Venäjän hyökkäyssodan takia, hoitajapula ja lapsiperheiden tilanne, Saarikko luetteli. Marin myös korosti, että tarvitaan EU:n laajuisia toimia energian hintojen alentamiseksi. Budjetissa vielä sähkötyöt kesken Hallitus jatkaa torstaina budjettineuvotteluja, joissa keskiöön on noussut sodan aiheuttama energiakriisi. VALTION VELAN mittakaavan Saarikko arvioi olevan ensi vuonna vähintään samanlainen kuin tänä vuonna, koska poikkeukselliset ajat jatkuvat. Lisäksi siihen liittyy EU:n päätöksentekoa. Hallitus on tiettävästi päässyt sopuun ainakin varhaiskasvatusmaksujen määräaikaisesta alentamisesta ja ylimääräisestä lapsilisästä tälle vuodelle, mutta ministerit eivät vahvistaneet tietoja. Nyt kaupunginhallitus käsitteli Vaasan hallinto-oikeudelle laatimaansa lausuntoa. Viime kuntavaaleissa Kannuksen kaupunginvaltuustoon valittu Harri Mäki-Petäjä (kok.) on tehnyt hallinto-oikeuteen uuden kunnallisvalituksen kyseisestä päätöksestä. Aiemmin hän myös painotti, että toimien on oltava tuntuvia, että ne aidosti vaikuttavat. Lisäksi hallituksen on ratkottava, miten sähkön saatavuutta voidaan vahvistaa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Outi Yli-Arvo KANNUS Kaupunginhallituksen parin vuoden takaista päätöstä Korpelan Voiman ylimääräiseen yhtiökokoukseen liittyen ruoditaan yhä Kannuksessa. Vaatimusta hän perusteli kuntalain vastaisesti suoritetulla äänestämisellä, esteellisen henkilön läsnäololla sekä asian riittämättömällä selvittelyllä ja perusteluiden puuttumisella. Ratkaisussaan hallinto-oikeus kumosi kaupunginhallituksen päätöksen 6.10.2020 ja palautti asian kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Hallituslähteistä on aiemmin arvioitu, että paketin hinta voisi olla noin 200– 300 miljoonaa euroa. Hallinto-oikeus teki ratkaisun asiasta vasta tämän vuoden toukokuussa. Asia oli jälleen käsittelyssä kaupunginhallituksen tiistain kokouksessa. KESÄKUUN ALUSSA kaupunginhallitus siis käsitteli uudelleen vuoden 2020 lokakuussa käsittelemänsä oikaisuvaatimuksen ja päätti hylätä oikaisuvaatimuksen aiemmin esitetyin perusteluin. Vaasan hallinto-oikeus on pyytänyt Kannuksen kaupungilta asiasta lausuntoa, joka käsiteltiin tiistain kokouksessa. –?Erityisesti ostovoiman suhteen on perusteltua tehdä ratkaisuja, jotka ovat kertaluonteisia, jotta voimme varmistaa valtion talouden kestävyyden, mutta myös siksi että on toivottavaa ja oletettavaa, että inflaatioilmiö ei jatku ikuisesti. Varajäsenten joukossa oli kaupunginhallituksen silloinen varapuheenjohtaja Anja Törmä (kesk.), jota päätettiin myös äänin 6-3 esittää Korpelan Voiman ylimääräisessä yhtymäkokouksessa mahdollisesti asetettavan tilapäisen valiokunnan jäseneksi. Pääministeri Sanna Marin (sd.) luonnehti kokonaisuutta isoksi ja hankalaksi. Harri Mäki-Petäjä teki oikaisuvaatimuksen edellä mainitusta päätöksestä. Nykyään kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Anja Törmä poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi. –?Jos halutaan vielä uusia tukia, uusia veromalleja, ne pitää tarkkaan selvittää. –?On oltava niin, että Suomessa kaikki kodit lämpenevät, ja tämä ei saa tarkoittaa ihmisille kohtuuttomia tilanteita, hän sanoi. Ministeriöistä odotetaan laskelmia erityisesti energiakriisiin kehiteltyjen ratkaisujen vaikutuksista. Pääministeri myönsi, että paljon jää vielä tehtävää budjettiriihen jälkeen. Pitkä oikaisuvaatimusja valitusprosessi on lähtenyt liikkeelle kaupunginhallituksen vuoden 2020 elokuussa tekemästä päätöksestä, jolloin se valitsi Korpelan Voiman ylimääräisen yhtymäkokouksen edustajat ja heidän varajäsenensä. Hallintooikeuden mukaan Törmän ei olisi tullut osallistua oikaisuvaatimuksen käsittelyä koskevaan päätöksentekoon. Mäki-Petäjä vaati Kannuksen kaupunginhallitusta kumoamaan päätöksensä kuntalain ja hallintolain vastaisena. Hallitus valmistelee toimia sekä verotuksen kautta että suoraan kohdennettuina tukina. Tämä ei ole normaali talouden tilanne, vaan sodan aiheuttama taloudellinen tilanne. Näin kommentoi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) poistuessaan hallituksen budjettineuvotteluista Säätytalolta keskiviikkona iltapäivällä. Tilannekuva on yhteinen: sähkön hinta on kovassa nousussa ja pitää löytää ne oikein kohdistuvat keinot, Saarikko sanoi lähtiessään
Von der Leyenin mukaan tämä avasi reitin vapaalle Euroopalle eikä Gorbatshovin perintö unohdu. Elokuussa koettiin vielä viimeinen kuolinkouristus, kun vanhoillisten juntta yritti kaapata vallan Moskovassa. Niinistö ja Haavisto muistivat Gorbatshovia VASILY MAXIMOV / AFP / LEHTIKUVA STT, AFP Neuvostoliiton viimeisen johtajan Mihail Gorbatshovin kuolema on kerännyt osanottoja maailman johtajilta. JAAKKO AVIKAINEN / LEHTIKUVA. A10 TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa STT, Niilo Simojoki Entisen pääministerin Esko Ahon mukaan Mihail Gorbatshov jää historiaan sekä suurena onnistujana että epäonnistujana. – Hän ymmärsi syvästi, että uudistukset olivat välttämättömiä, hän ponnisteli antaakseensa omat ratkaisunsa kiireellisiin ongelmiin, Putin sanoo. –?Asiallisesti ottaen hänen kautensa päättyi siihen. elokuuta 91-vuotiaana Venäjällä. KANSAINVÄLISILLÄ areenoilla Gorbatshov sen sijaan menestyi ja löysi helposti saman aaltopituuden länsijohtajien kanssa. Mihail Gorbatshov joulukuussa 2016. ”Gorbatshovilla oli valtava vaikutus maailmanhistoriaan” Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatshov ja vaimo Raisa lounaalla presidentti Mauno Koiviston ja rouva Tellervon seurassa presidentinlinnassa vuonna 1989. Aho nousi pääministeriksi keväällä 1991, samana vuonna, jonka lopussa Gorbatshovin ja Neuvostoliiton taru päättyi. Gorbatshovin rooli kylmän sodan rauhanomaisessa päättämisessä ja uuden eurooppalaisen turvallisuusperustan luomisessa sen tilalle oli merkittävä, Aho sanoo. Presidentti Sauli Niinistö kuvailee Gorbatshovia tviitissään menneen vuosisadan historian tekijäksi. Aho uskoo, että nyky-Venäjällä Gorbatshovin ”synnit” Neuvostoliiton hävittämisessä vain korostuvat, eikä hänen ansiokseen luettua uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestystäkään nähdä enää myönteisessä valossa. Venäjän nykyinen presidentti Vladimir Putin sanoo Gorbatshovin olleen poliitikko ja valtionpäämies, jolla oli valtava vaikutus maailmanhistorian kulkuun. Saksan entinen kansleri Angela Merkel kuvailee Gorbatshovia ainutlaatuiseksi maailman poliitikoksi. Vaikka Gorbatshov muodollisesti palasi vielä Kremliin, niin ei hän ollut enää sama johtaja kuin ennen kaappausyritystä, Aho muistelee. Neuvostoliiton entinen johtaja kuoli kuoli 30. MYÖS NATON pääsihteeri Jens Stoltenberg kirjoittaa Gorbatshovin auttaneen kylmän sodan loppumisessa ja mahdollistaneen yhteistyön Venäjän ja Naton välillä. EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kutsuu Twitterissä Gorbatshovia luotetuksi ja kunnioitetuksi johtajaksi, jolla oli keskeinen rooli kylmän sodan päättämisessä ja rautaesiripun kaatamisessa. Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin mukaan Gorbatshovilla oli mielikuvitusta nähdä, että erilainen tulevaisuus oli mahdollinen, sekä rohkeutta vaarantaa koko poliittinen uransa sen saavuttamiseksi. Gorbatshov itse suhtautui viime vuosinaan Neuvostoliittoon nostalgisesti ja piti maan hajoamista, hieman presidentti Vladimir Putinin tavoin, historiallisena vahinkona. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kuvailee lausunnossaan Gorbatshovia ainutlaatuiseksi valtiomieheksi ja sanoo tämän muuttaneen historian suuntaa. Esko Aho ei tavannut koskaan viimeistä neuvostojohtajaa, mutta todisti nuorena pää-ministerinä kaappausyritystä Gorbatshovia vastaan. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoo tämän elämän muistuttaneen siitä, miten asiat voivat muuttua. Saksan kansleri Olaf Scholz harmitteli Gorbatshovin epäonnistuneita yrityksiä vahvistaa Venäjän demokratiaa, mutta myös kehuu edesmennyttä johtajaa. Gorbatshovilla oli ratkaisevan tärkeä rooli kylmän sodan jakolinjojen ylittämisessä ja eurooppalaisen rauhan rakentamisessa, presidentti kirjoittaa. –?Hän uskoi, että kommunismi voi muuttua, ja että politiikka on ensisijaista, ja kun politiikkaa muuttuu, niin se voi muuttaa myös talousjärjestelmän. Hänen mukaansa Gorbatshov teki enemmän kuin kukaan muu saadakseen kylmän sodan päättymään rauhanomaisesti. Lopulta Neuvostoliitto hajosi ja monen yllätykseksi lähes verettömästi, tosin ei esimerkiksi Baltiassa. Hänen mukaansa lännen sankari Gorbatshov oli myös neuvostojärjestelmän kasvatti ja vakaumuksellinen kommunisti, joka halusi tosissaan pelastaa Neuvostoliiton. Gorbatshovilta puuttui kuitenkin kyky läpimädän talousjärjestelmän uudistamiseksi, eikä hän täysin ymmärtänyt oman maansa sisäistä tilannetta, Aho arvioi. –?Pystyttiin puhumaan tavalla, joka ei ollut aiempien neuvostojohtajien kanssa tullut kysymykseenkään, Aho tiivistää. Aho kertoo muun muassa saaneensa Saksan liittokanslerilta Helmut Kohlilta selostuksia tämän keskusteluista Gorbatshovin kanssa. – Demokraattiset liikkeet Keskija Itä-Euroopassa hyötyivät siitä, että hän oli vallassa Venäjällä, Scholz sanoo. ”Asiallisesti ottaen hänen kautensa päättyi siihen.” Kylmän sodan päättymisen sankari epäonnistui maansa pelastamisessa STT, AFP Suomen presidentti ja ulkoministeriö ovat osoittaneet kunnioitusta Neuvostoliiton viimeiselle johtajalle Mihail Gorbatshoville. Myös Kiinan ulkoministeriö kiitti Gorbatshovia osastaan maiden välisten yhteyksien parantamiseksi 1980–1990-luvuilla. Se oli se hänen suuri ongelmansa, Aho arvioi. Haavisto mainitsi myös Gorbatshovin aktiivisuuden ympäristönsuojelun saralla. –?Se perusta, joka nyt sitten valitettavasti on murentunut tai murentumassa Venäjän toiminnan seurauksena, Aho sanoo STT:lle. –?Baltian tilanne oli hyvä esimerkki siitä, kuinka huonosti Gorbatshov ymmärsi oman maansa sisäistä logiikkaa. Mutta sen talousjärjestelmän aika oli tullut täyteen, Aho kuvailee. Putin lisäsi, että Gorbatshov johti maata ”monimutkaisten ja dramaattisten muutosten aikana”. Aho ei koskaan itse tavannut Gorbatshovia, mutta kertoo, että niin presidentti Mauno Koivisto kuin monet muutkin länsijohtajat pitivät Neuvostoliiton uuden sukupolven johtajaa suuressa arvossa. Neuvostotalouden uudistamisen sijasta Gorbatshov keskittyi politiikkaan
Elokuun tiedot julkaistaan 14. –?Minun tehtäväni on estää ydinonnettomuus ja suojella Euroopan suurinta ydinvoimalaa, Grossi sanoi AFP:n mukaan ryhmän saavuttua Zaporizhzhjan kaupunkiin. Yhtiön mukaan liikevaihdon kasvu johtui öljytuotteiden maailmanmarkkinahintojen merkittävästä noususta alkuvuoden aikana. Oikeudelle pitää toimittaa asiakirjat, joihin valittajat vetoavat sekä selvitystä milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi. Hallinto-oikeus on pyytänyt täydennyksiä valitukseen. Vesikolmio Oy vastaa osakaskuntiensa Kalajoen, Ylivieskan, Nivalan, Haapajärven, Sievin ja Alavieskan talousveden hankinnasta sekä jätevesien puhdistamisesta ja kuntakeskusten välisestä siirtämisestä. syyskuuta mennessä. –?Venäjän miehitysjoukkojen tulee lopettaa ampuminen IAEA:n käyttämillä reiteillä, eivätkä ne saa estää sen toimintaa voimalassa, ulkoministeriön tiedottaja Oleg Nikolenko kirjoitti. IAEA on korostanut, että ydinkatastrofin uhka on todellinen. SIIRTOVIEMÄRIÄ ON rakennettu lähes 160 kilometriä, Nivalan ja Ylivieskan väli on vielä rakentamatta. –?Minulla on tieto, että siitä on valitettu, mutta en ota kantaa asiaan, Bergbacka sanoo. IAEA:n johtaja Rafael Grossi sanoi, että järjestön tehtävä on estää ydinonnettomuus ja suojella Euroopan suurinta ydinvoimalaa. Vielä tiukempia rajoituksia vaatineet Puola, Viro, Latvia ja Liettua sanovat saattavansa ottaa käyttöön kovempia viisumirajoituksia. Hyökkäys tapahtui vain tunteja sen jälkeen, kun kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajaryhmä lähti Ukrainan pääkaupungista Kiovasta kohti Venäjän joukkojen miehittämää Zaporizhzhjan ydinvoimalaa. Valitus on kirjattu 22. IAEA:n tarkastajat perillä Zaporizhzhjassa Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n päällikkö Rafael Grossi (oikealla) keskustelemassa Ukrainan energiaministeri German Galushchenkon kanssa keskiviikkona Zaporizhzhjan kaupungissa. Vajaan parinkymmenen auton saattueen saapuessa Zaporizhzhjan kaupunkiin keskiviikkona oli puolessa ajoneuvoista AFP:n kirjeenvaihtajan mukaan Yhdistyneiden kansakuntien kirjaimet. Tieto vaaditaan jokaiselta valittajalta samoin kuin allekirjoitus niiltä, jotka eivät ole allekirjoittaneet valitusta, mutta mainittu valituksessa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapasi Grossin tiistaina ja sanoi olevansa erittäin kiitollinen järjestön käynnistä. Valittajat vaativat, että oikeus kumoaa ennakkohaltuunottoluvan sekä luvan vesijohtolinjan sijoittamisesta ja ylläpitämisestä neljän metrin levyisellä alueella sekä omaisuuden luovuttajia koskevien oikeuksien rajoitusten poistamista. Täydennykset tulee toimittaa 12. Tavoitteena on, että siirtoviemäri on valmis tämän vuoden loppuun mennessä. syyskuuta. Siirtoviemäriä pitkin jätevedet kulkevat Kalajoen keskuspuhdistamolle. Ukrainan lisäksi muiden muassa teollisuusmaiden G7-järjestö on vaatinut, että IAEA:n tarkastajille on taattava esteetön pääsy ydinvoimalaan ja että tarkastajien on saatava keskustella suoraan ja ilman välikäsiä ydinvoimalan käytöstä vastaavan ukrainalaisen henkilökunnan kanssa. Vesikolmion toimitusjohtaja Risto Bergbacka ei lähde arvioimaan siirtääkö valitus siirtoviemärin valmistumista Nivalassa. Lopulta Ukraina kääntyi tarkastuksen kannalle, mutta vaati, että sinne matkustetaan Ukrainan hallussa olevien alueiden kautta. Ydinvoimalassa tarkastajat yrittävät perustaa ”pysyvän läsnäolon” ydinvoimalaan. STT, AFP PRAHA Euroopan unioni jäädyttää 15 vuotta voimassa olleen viisumijärjestelyn Venäjän kanssa, mikä tulee vaikeuttamaan ja hidastamaan Venäjän kansalaisten viisumin saamista. Teollisuustuotteiden hinnat kohosivat viisi prosenttia ja palveluiden vajaat neljä prosenttia. UKRAINA ON vaatinut ryhmän pääsemistä Zaporizhzhjan ydinvoimalalle Ukrainan hallitseman alueen kautta, mikä tarkoittaisi, että tarkastajat tarvitsevat turvatakuut molemmilta puolilta. Valmiita ovat siirtoviemärin väleillä Sievi–Ylivieska, Alavieska–Kalajoki, Haapajärvi–Nivala ja Ylivieska–Kalajoki. NIVALAN OSALTA siirtoviemäriä perustellaan sillä, että jätevesien johtamista Kalajoen keskuspuhdistamolle pidetään kokonaistaloudellisesti edullisempana kuin Nivalan puhdistamon saneerausta. Grossin mukaan ryhmä viettää ydinvoimalalla muutaman päivän ja raportoi sitten tilanteesta. Ruoan, alkoholin ja tupakan hinnat ovat kohonneet noin 11 prosenttia. Yhtiön liikevaihdosta 22 prosenttia tuli Suomesta, 53 prosenttia Ruotsista ja 25 prosenttia Norjasta. Ryhmä on yrittänyt lähteä käynnille puolen vuoden ajan, Grossi kertoi. Voimalan turvallisuus on herättänyt kansainvälistä huolta sen ympärillä käytyjen taistelujen takia. Borrellin mukaan päätös vähentää huomattavasti uusien viisumien myöntämistä venäläisille EU:ssa. Valituksen allekirjoittajia on parikymmentä ja lunastettavia aloja toistasataa. Maan ulkoministeri Dmytro Kuleba arveli maanantaina, että tehtävästä tulee järjestön historian vaikein. Hän harmittelee, että siirtoviemäri on aiheuttanut paljon pahaa mieltä Nivalassa ja pitää parempana pidättäytyä kommentoimasta keskeneräistä asiaa. Elokuussa energian hinta on ollut lähes 40 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten. –?Nämä provokaatiot ovat vaarallisia, Jevtushenko sanoo. Energian hintojen nousutahti hidastui hivenen heinäkuusta, mutta ruoan hinnan kohoaminen vastaavasti kiihtyi. Nivalassa kiistaa on siirtoviemärin linjauksesta. Liikevaihto paisui peräti 5,0 miljardiin euroon 2,8 miljardista eurosta. ALUN PERIN Ukraina pelkäsi, että IAEA:n vierailu Zaporizhzhjassa tarkoittaisi Venäjän miehityksen legitimisointia. Asiasta kertoi EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell unionin ulkoministerien kokouksessa Prahassa. Valittajat haluaisivat sen kulkevan Kalajoen pohjoispuolella junaradan, valtatie 27:n varressa tai Välikylän tien varressa joen eteläpuolella. Eurostatin mukaan suurin syy korkeaan inflaatioon on energian hinnan nousu. TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A11 STT, AFP KIOVA Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajaryhmän on määrä aloittaa työnsä venäläisten miehittämässä Zaporizhzhjan ydinvoimalassa Ukrainassa torstaina. Teollisuustuotteiden ja palvelujen hinnat nousivat selvästi inflaatiota hitaammin. Hän vakuutti IAEA:n olevan tehtävänsä tasalla ja siihen valmis. Nivalassa siirtoviemäri kulkisi pääasiassa peltoaukeilla ja maanomistajat pelkäävät muun muassa salaojitusten kärsivän siitä. EU jäädyttää Venäjän viisumisopimuksen GENYA SAVILOV / LEHTIKUVA / AFP Euroalueen kuluttajahinnat jatkoivat nousuaan HELSINKI Euroalueen inflaatio on noussut ennakkotietojen mukaan 9,1 prosenttiin elokuussa, kertoo EU:n tilastovirasto Eurostat. Sitä edellytettään myös valtion miljoonan euron avustuksen maksamisessa. Venäjän puolustusministeri puolestaan syytti Ukrainaa jatkuvista provokaatioista, jotka häiritsevät tarkastajaryhmän työtä. Heinäkuussa kuluttajahinnat kohosivat 8,9 prosentin tahtia. Suomessa yhtiö omistaa St1ja Shell -bensiiniasemaketjut. Linjaus menisi Haikaperän ja Ypyän asukaskeskittymien kautta ja Ylivieskan puolella Raudasmäen ja Vähäkankaan haja-asutusalueiden läheisyydessä. Asiasta kertoi keskiviikkona IAEA:n johtaja Rafael Grossi, joka saapui Zaporizhzhjan kaupunkiin 14-henkisen ryhmän mukana. Ruotsin ja Norjan bensa-asemien lisäksi yhtiöllä on öljynjalostamo Göteborgissa Ruotsissa. G7-ryhmään kuuluvat Italia, Japani, Kanada, Ranska, Saksa, Britannia ja Yhdysvallat. Borrell sanoi ulkoministerien päättäneen vuoden 2007 viisumisopimuksen jäädyttämisestä, koska suhteet Venäjään eivät voi jatkua ”kuin mitään ei olisi tapahtunut” Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa Ukrainassa. IAEA:n ryhmä oli lähtenyt Kiovasta keskiviikkoaamuna kohti ydinvoimalakaupunkia. Valittajat vaativat myös, ettei myönnettyjä lupia saa miltään osin panna täytäntöön ennen kuin lupa-asiat on lainvoimaisesti ratkaistu. STT St1 lähes kolminkertaisti tuloksensa HELSINKI Öljy-yhtiö St1 Nordicin liikevoitto nousi tammi-kesäkuussa 277 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 101 miljoonasta eurosta. Tehtävän vakavuudesta kertoo se, että järjestön johtaja Grossi johtaa ryhmää itse. MAANMITTAUSLAITOS ON myöntänyt kesäkuussa siirtoviemärin rakennuttavalle Vesikolmio Oy:lle oikeuden vesihuoltolinjan sijoittamiseen ja ylläpitämiseen neljän metrin levyisellä alueella Nivalassa. Pormestari Dmytro Orlov kirjoitti Telegramissa tulitusten osuneen rakennukseen, jossa kaupunginvaltuusto työskentelee. elokuuta ja asian esittelijän mukaan käsittelyajat ovat nyt puolentoista vuoden luokkaa. Samalla omaisuuden luovuttajia on kielletty rakentamasta rasitealueelle rakennuksia, rakenteita tai laitteita tavallisia aitoja lukuunottamatta. Suomessa kuluttajahinnat kohosivat heinäkuussa keskimäärin 7,8 prosenttia. STT Liisa Ängeslevä Siirtoviemärin rakentamiseen liittyvästä lunastuspäätöksestä on tehty valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Nikopolin alueen sotilashallinnon päällikön Jevhen Jevtushenkon mukaan Venäjän armeija tulittaa Enegodarin kaupunkia, joka sijaitsee Dnipro-joen rannalla ydinvoimalan läheisyydessä. Siirtoviemäristä valitus hallinto-oikeuteen Nivalan ja Ylivieskan väli rakentamatta, valituksen käsittely voi kestää 1,5 vuotta
Hän myös edustaa suomalaista jääkiekkoilua erilaisissa työryhmissä. Hän on luotsannut Suomen kolmeen MM-kultaan ja yhteen olympiakultaan. –?Meidän tulee pitää ottelussa hyvä vaihtorytmi, ja ylivoimaa täytyy vielä hioa. –?Tämä on hyvä paikka työskennellä, ja maajoukkueessa on oikeanlainen pöhinä päällä. Uusi sopimus sisältää ensi keväänä Tampereella pelattavat MM-kotikisat ja Tshekin MM-kisat keväällä 2024. –?Kuten aamun mediatilaisuudessa todettua, meillä on joukkueessa hyvä henki. Hänen torjuntaprosenttinsa on 96,08 ja, päästettyjä maalejakin ottelua kohden on vain 0,55. –?Peleihin valmistautumiset sujuvat rutiinilla, joukkueessa on kaikki hyvin, ja meillä on hyvä ilmapiiri. –?A-maajoukkueen ohella Jukka tekee laajasti työtä koko suomalaisen jääkiekon eteen. –?Myös mahdollinen World Cup talvella 2024 luonnollisesti kiinnostaa minua valmentajana, Jalonen sanoo. Tämä antaa Amaajoukkueelle rauhan keskittyä tuleviin tapahtumiin. –?On hieno homma, että Jukka jatkaa ja asiasta saatiin sovittua näin hyvissä ajoin. Tanskan Fredrikshavnissa torstai-iltana pelattavassa MM-kisojen ottelussa panoksena on voitolla pääsy mitalipeleihin tai tappiolla kutsuvat sijoitusottelut sijoista 5–8. Kohusta huolimatta Naisleijonien joukkueessa on hyvä henki. Torstain puolivälierässä Suomi kohtaa Tshekin. Muut torstain puolivälierät ovat Sveitsi–Japani, USA–Unkari ja Kanada–Ruotsi. Jääkiekko ”Tässä on bussimatka aikaa katsella videoita ja löytää joku rako Tsekin veskarin tekemisestä.” LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Jatkossa hänen vastuulle kuuluvat A-maajoukkueen lisäksi muun muassa Suomi-kiekon painopisteiden rakentaminen koko suomalaisen jääkiekon käyttöön ja seurayhteistyö, poikien U20?U16-ikäluokkien valmennuksen johtaminen ja maajoukkuetoiminnan tiedonkeruu ja analysointi. Kymmenen vuoden ajan Leijonapaidassa Suomea edustanut maalivahti Meeri Räisänen, kertoo turnauksen sujuvan jo rutiinilla. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN HERNING (STT) Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue lähtee nöyränä muttei nöyristellen Tshekkiä vastaan puolivälierämatsiin. Jalonen toiminut Leijonat-käskyttäjänä yhtäjaksoisesti kaudesta 2018-19 lähtien. Tässä on bussimatka aikaa katsella videoita ja löytää joku rako Tshekin veskarin tekemisestä, pohtii Toivola. Tshekki-pelin näyttämönä on Iscenter Nord -halli. Ennen sitä Jalonen luotsasi Leijonia vuosina 2008-2013. Torstaina pelattavan puolivälieräottelun kokoonpano Tshekkiä vastaan selviää vasta huomenna, totesi Puputti. Jalonen on tehnyt Leijonissa mahtavaa tulosta. JALOSEN UURASTUS ja hänen merkityksensä on ollut suuri koko Suomi-kiekon kehitystyössä, ja Jääkiekkoliitossa ollaan hyvillään, kun Jalonen jatkaa A-maajoukkueen päävalmentajana. Tshekin maalivahti Klara Peslarova on ollut huippuiskussa. Jalonen jatkaa Leijonissa Leijonat maailmanmestaruuteen ja olympiavoittoon johdattanut Jukka Jalonen jatkaa päävalmentajana. Jalosen tuoreeseen sopimukseen sisältyy aiemman sopimuksen tavoin NHL-pykälä, jonka puitteissa Jalosella on mahdollisuus siirtyä NHL:ään kesken sopimuskauden. Meillä on arvoturnauksiin lähdettäessä aina mahdollisuus menestyä, mistä kuuluu kiitos taitaville pelaajille ja sitoutuneelle, äärimmäisen ammattitaitoiselle johtoryhmälle, Jalonen listaa. Lisäksi Leijonat on saalistanut Jalosen alaisuudessa useita muita arvokisamitaleja. Tämä työ ei välttämättä näy ulospäin, mutta sillä on valtavan iso merkitys Suomi-kiekon kokonaisuudessa, pohtii Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela. A-maajoukkueessa iloitaan Jalosen jatkopestistä. Keskiviikkona joukkueella oli matkustuspäivä ja sirkus siirtyi Herningistä Frederikshavniin, joka sijaitsee Pohjois-Jyllannissa. STT tavoitti keskiviikkona iltapäivällä Naisleijonien joukkueenjohtajan Tuula Puputin Frederikshavnin jäähallilta puhelimitse. –?Tshekille ei saa antaa mahdollisuutta onnistumisiin, toteaa naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivola. Jääkiekko ”Maajoukkueessa on oikeanlainen pöhinä päällä”. URHEILU Urheilutoimitus P. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Kaisa-Leena Paltta HELSINKI (STT) Suomen valtaisaan menestykseen jääkiekon saralla johdattanut kultavalmentaja Jukka Jalonen, 59, jatkaa Leijonien päävalmentajana kauden 2023–24 loppuun. NAISLEIJONIEN ympärillä on jyllännyt mediahuomio, kun Susanna Tapani piipahti ystävänsä häissä kesken turnauksen. Mediakohusta ei joukkueessa ole tietoakaan, ja asioita ei ole millään tavoin tarvinnut edes käydä läpi, sanoo Räisänen. ”Tshekille ei anneta mahdollisuutta” Naisleijonat kohtaa tänään puolivälierissä Tshekin. Edessä on taas erityislaatuinen kausi, kun pääsemme toisen kerran peräkkäin pelaamaan MM-mitaleista kotiyleisön edessä, iloitsee joukkueen GM Jere Lehtinen. Ketään ei ole hyllytetty. Puputti kommentoi IltaSanomien uutista, jonka mukaan maajoukkueen johto on hyllyttänyt Räisäsen kokoonpanon ulkopuolelle meneillään olevissa MM-kisoissa
KARUVAARAN JOHTAMA kakkosketju, jossa laidoilla pelasivat Juuso Nykänen ja Aleksi Antti-Roiko, piti alituiseen MuIK-puolustusta varpaillaan. JHT hyödynsi ensimmäisen ylivoimansa, kun Kostas Gusevas viimeisteli isäntien avausmaalin. Ajassa 14.25 RaaheK onnistui vielä kerran, joten ensimmäiselle erätauolle lähdettiin lukemista 1–3. minuutin pelin jälkeen numeroiksi 3–0 ja MuiK-veskari Julius Kukkola lähti vaihtoon. RaaheK voitti Kalajoella Simo Kattilakoski KOKKOLA Sarjojen välinen tasoero näkyi selvästi Kokkolan Hermeksen ja Uudenkaarlepyyn MuIK Hockeyn Suomen cupin kamppailussa Kokkolassa. Maalin viimeisteli reboundista Janne Riihimäki vain 17 sekuntia MuIK:n Oliwer Stenssonin kavennusmaalin jälkeen. Hermeksen maalitilin avasi neloskentän laituri Tony Tuupanen jo viiden minuutin pelin jälkeen. Kasper Mäenpää maalasi Hermekselle loppuluvut 6–3 ajassa 56.40. Perjantaina JHT matkustaa Rovaniemelle ja lauantaina ohjelmassa on ottelu RaaheK–RoKi. Hermeksen kauden aloitusta ovat haitanneet lukuisat loukkaantumiset. Jyväskyläläiset etenivät SM-loppuotteluihin voitoin 3–0. MuIK yritti sinnitellä pelissä mukana, mutta vierailijoiden hyökkäykset olivat lähinnä kosmeettisia yritelmiä. Emilia Linna toi porilaisille johtojuoksun Susanna Puiston kotiuttamana kahden palon ajossa viimeisellä lyönnillä. Tilanne Pirkonsuon tulostaululla ei kuitenkaan muuttunut, sillä JHT ei onnistunut hyödyntämään kahden tai yhden pelaajan ylivoimaansa. Lohkon kolmas joukkue on Rovaniemen Kiekko. Eetu Suoranta sai jalkapyyhkäisystä ison rangaistuksen ja JHT pääsi kahden pelaajan ylivoimalle lähes kahdeksi minuutiksi. JoMan parhaat olivat kolmesti kotiuttanut jokeri Hurskainen (8 kärkilyöntiä/10 yritystä) ja kaksi juoksua tuonut polttaja Henri Litmanen (5/8). Juuso Nykänen vei Hermeksen kahden maalin karkumatkalle vain 27 sekunnin ylivoimapelin jälkeen. Hokissa Myllys toimii myös maalivahtivalmentaja. MARKKU JOKELA Pasi Peltola JOENSUU (STT) Miesten Superpesiksen runkosarjan voittanut Vimpelin Veto on voiton päässä loppuottelupaikasta voitettuaan Joensuun Mailan toisessakin välierässä. Manse PP saa lauantaille loppuottelupaikan katkolle voitettuaan Lapuan Virkiän 2–0 (5–3, 6–4). Kokko sai avatuksi pistetilinsä ollessaan toisena syöttäjänä Hermeksen neljännessä maalissa ottelun toisessa erässä. Hän oli mukana voittamassa olympiahopeaa Calgaryssa 1988 ja leijonien ensimmäistä maailmanmestaruutta 1995 Tukholmassa. Maalivahtilegenda toimii Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen valmennusparina. Ykkösketjun laituri Oskari Kalajanniska talutettiin kentältä toisen erän puolivälissä. Ottelun loppunumerot olivat Hermekselle 6–3 (3–0, 1–1, 2–2) Hermes vei peliä ottelun ensimmäisestä erästä lähtien eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. Myllys Hokin valmentajaksi KALAJOKI Kalajoen JHT hävisi jääkiekon Suomen cupin kolmannen kierroksen avausottelunsa RaaheKiekolle maalein 3–7 (1–3, 0–1, 2–3). Mäkelä iski toisella jaksolla viisi juoksua onnistuen jokaisella neljällä lyöntivuorollaan. Ensin verkkoa heilutti täksi kaudeksi paluun JHT-paitaan tehnyt Tomi Gronoff, ja Jani Nurkkalan onnistuminen kavensi tilanteeksi 3–5. Vedosta erottuivat 80-prosenttisella teholla kotiuttanut Mäkelä (8/13) ja viisi juoksua tuonut koppari Elmeri Anttila (9/13). Sen jälkeen Topi Hurskainen kotiutti kolmospuolen surriaisilla molemmat jokeritykittäjät, Patrik Wahlstenin ja Toivolan. Avausjakso huipentui neljänteen vuoropariin, jossa JoMa teki avaavallaan kahden palon rasittamana kolme juoksua yksittäisillä lyönneillä. Ville Viitanen ja Joonas Hatula muuttivat numeroiksi jo 1–5, kunnes oli JHT:n vuoro osua. Janne Mäkelän lyönti oli kunnossa Pasi Peltola PORI (STT) Naisten Superpesiksen ensimmäinen finaalijoukkue selvisi suoraan kolmessa ottelussa, kun Porin Pesäkarhut hävisi kotikentällään toistamiseen Jyväskylän Kirittärille 0–1 (1–1, 3–3, 0–1). Mehtimäen isännät nöyrtyivät keskiviikkona tappioon 0–1 (5–5, 4–10). Suomen cup jatkuu Hermeksen osalta perjantaina Kajaanissa Hokkia vastaan. Päätösnumerot sinetöi viimeisellä sekunnilla Hatula. Esimerkiksi keskiviikkona riveistä puuttui kahdeksan pelaajaa. –?Ulkopelissämme tuli vielä pientä haparointia, mutta lyöntipelimme oli hyvää. Vieraiden Tinja Töyrylä löi pelin tasoihin juoksulla, jonka Susanne Ojaniemi toi yhden palon tilanteessa. Jokeri Juho Toivola puhkaisi kolmosrajan etutilanteessa juoksun arvoisesti. Porilaiset johtivat toista jaksoa kahdesti kahdella juoksulla, mutta Viivi Partasen kunnari (1+0) ja Sara Kujasen tasoituskotiutus pelastivat Kirittäret jatkovuoroille viimeisessä vuoroparissa. Kalajanniska loukkasi polvensa laitakahinassa. Kolmas välierä pelataan Vimpelin Saarikentällä perjantaina. Raahelaiset aloittivat vahvasti ja siirtyivät vajaassa neljässä minuutissa 0–2-johtoon. Juoksut nostivat joukkueen johtolukemiin 5–3. Kirittäret finaaleihin, Manselle paikka katkolle. Myllys on nimetty suomalaisen jääkiekon Hall of Fame kunniagalleriaan vuonna 2008. Loppuminuuteilla RaaheK kaunisteli lukemia.Aleksi Alamäki laittoi kiekon tyhjään JHTmaaliin kalajokisten haettua kavennusta ylivoimalla ja ilman maalivahtia pelaten. Toisessa välieräparissa ovat vastakkain Manse PP ja Hyvinkään Tahko. Toista osumaa ei tarvinnut odotella minuuttia kauempaa. Aamuharjoituksissa Siilinjärvellä taisi löytyä hyvä vire, tuumi Vedon tehojokeri Janne Mäkelä. Avausjakson käännepiste oli Mansen järvenpääläiskasvatti Lina Oleniuksen, 20, ajolähdön tyhjennys (1+3) toisessa vuoroparissa. Tobias Åkermanin jäähy oli kuitenkin vieraille kohtalokas. Toisella jaksolla Mansen Virkiä-kasvatti Elli Kattelus sivalsi neljä (1+3) juoksua ensimmäisen vuoroparin aloittavalla. Toisen erän alkupuolella JHT sai tilaisuutensa. Hermeksen maalille Kärppien organisaatiosta tulleen Niklas Kokon vierailijat saivat kolmesti ohitetuksi. Pelaajaurallaan Myllys pelasi Ruotsin Luulajassa 1994-2001 ja hänestä tuli ensimmäinen suomalaispelaaja, jonka pelipaidan numero jäädytettiin Ruotsissa. Lohkon voittaja etenee cupin puolivälieriin. Mäkelä löi pelissä kahdeksan juoksua eli saman verran kuin kotijoukkueen kolme jokeripelaajaa yhteensä. Tällä kertaa pelit kääntyivät meille, kommentoi viidensiin loppuotteluihinsa matkaava Kirittärien joensuulaiskasvatti Eeva Mäki-Maukola, 27. Tamperelaiset johtavat ottelusarjaa voitoin 2–1. Avausjakson juoksut nähtiin viimeisessä vuoroparissa. – Pelit olivat tiukkoja, kaksi ratkesi supervuoroparissa ja yksi yhdellä jaksovoitolla. Karuvaaran ketju pääosassa Tony Tuupanen avasi Hermeksen maalitilin keskiviikkona. Kolmannessa erässä MuIK pääsi tosin maalin päähän Niclas Rosenbergin ja Oliver Dahlinin osumilla. Kaksikko kuului aikoinaan viiden kauden ajan SaPKon valmennustiimiin. Tobias Åkermanin jäähy oli vieraille kohtalokas. Vuosi sitten keskusteltiin Myllyksen kanssa samasta asiasta, mutta silloin hän lähti Itävaltaan maalivahtivalmentajaksi, toteaa urheilutoimenjohtaja Jukka Niiranen Hokin tiedotteessa. MuIK:n maalille tullut Elias Lindvall esitti ensi töikseen komean torjunnan kaapattuaan Juuso Nykäsen hienon sommitelman päätteeksi laukoman kiekon hanskaansa. Kakkosketjun sentteri Eppu Karuvaara siirsi Juuso Nykäsen ja Oskari Kalajanniskan syötöstä 2–0. Kolmannessa erässä MuIK pääsi jo maalin päähän Niclas Rosenbergin ja Oliver Dahlinin osumilla. URHEILU TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A13 KAJAANI (STT) Jarmo Myllys ja jääkiekon Mestistä pelaava Kajaanin Hokki ovat solmineet vuoden mittaisen valmentajasopimuksen. Supervuoroparin ratkaisu nähtiin tasoittavalla jyväskyläläisten rakentamasta yhden palon ajosta, jossa Emma Körkön lyönti upposi juoksun arvoisesti väliin. –?Hienoa, että saatiin kokenut kiekkomies Kajaaniin. Veto vastasi yhtä lailla yksittäisillä, jotka huipentuivat kahden palon tilanteessa Aleksi Lassilan tuomaan juoksuun JoMan lukkarin Ville Väliahon kauhoessa tyhjää. Antti-Roiko laukoi vajaan 15. Jerkko Rämö tarjoili ja Tuupanen iski kolmesta metristä verkon tötterölle. Juuso Nykänen vei Hermeksen kahden maalin karkumatkalle vain 27 sekunnin ylivoimapelin jälkeen
Purjehdus Ronja Grönblom ja Veera Hokka purjehtivat viime vuonna 49er FX -luokassa MMnelosiksi. Ronja Grönblom Tomi Siren HELSINKI (STT) HIFK pettyi karvaasti jalkapallon miesten Suomen cupin välierässä, kun se hävisi kotikentällään Interille 2–3. Inter eteni Suomen cupin loppuotteluun Petteri Forsellin FC Inter peittosi cupin välierässä Roman Eremenkon HIFK:n. –?Jouduimme puolustamaan paljon enemmän kuin viimeksi heitä vastaan. Nimet paljastavat, että pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhealla on Grönblomin ja Hokan valmentautumisessa iso rooli. Sitten sankariksi nousi ghanalainen laitahyökkääjä Accam. Alkukaudesta eivät vakuuttaneet, mutta ovat vahvistuneet selvästi, Interin pelin dynamo Forsell sanoi. –?Kun emme saaneet Tokion olympiapaikkaa, pidimme puolen vuoden breikin, mutta jatkoimme sitten projektia kohti Pariisin olympialaisia, venettä kipparoiva Grönblom kertoi. 49er FX -luokan venekunta oli toukokesäkuussa kolmen viikon ajan tutustumassa MM-vesiin Atlantin rannalla sijaitsevassa lahdessa. HIFK:n Paatelainen kiitteli kuultuaan Forsellin arviot. GRÖNBLOM ja Hokka valmentautuvat nyt puolalaisopein, sillä Tomas Januszewski tuli viime vuoden lopussa 49er FX -luokan olympiavalmentajaksi. Molemmat hyökkäsivät läpi taiston rohkeasti, ja peli aaltoili vauhdikkaasti päästä päähän. Puolustajana pelaava Kattilakoski siirtyi peruskoulun jälkeen Nibacosista tamperelaisen Classicin riveihin ja on jo vuosia kuulunut tyttöjen maajoukkueeseen. MM-kisat ovat silti välitavoite toisensa optimistijollavuosista lähtien tunteneelle kaksikolle. Tutun tuntuisiin maisemiin Ronja Grönblom ja Veera Hokka ovat asettaneet tavoitteekseen Pariisin olympialaiset. Turnauksen välierät pelataan lauantaina ja mitalipelit sunnuntaina. Kaksikon taustajoukot menivät muutenkin uusiksi, sillä fysiikkavalmentajaksi tuli Ari Haapalainen, psyykkiseksi valmentajaksi Robert Päkk ja ravintovalmentajaksi Laura Manner. –?Meillä on kaksi venettä. Meidät ryöstettiin, omasta syystämme, HIFK:n päävalmentaja Mixu Paatelainen harmitteli. Kyllä me ansaitsimme tämän (finaalipaikan), Interin Petteri Forsell kuvasi. Suomen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Puola, Sveitsi ja Saksa. –?Tomasin kanssa on mietitty paljon strategiaa. Välimeren rantakaupunki Marseille on vuoden 2024 olympiaregatan kisapaikka, noin 660 kilometrin päässä Pariisista. Päätavoite on kahden vuoden kuluttua olympiavesillä. Pariisin olympiamaapaikat ovat ensi kertaa jaossa elokuun 2023 MM-kisoissa Hollannin Haagissa. HIFK:lle koitti pari saumaa niitata uusi johto ennen tunnin täyttymistä. Tanskan EM-kisojen jälkeen MM-kisavene lähti kontissa Kanadaan ja toisen ajoimme 1?900 kilometrin päähän Marseilleen, jonne olimme menossa leirille, purjehtijat kertoivat. Kotijoukkueen kannattajat eivät ole iloisia, meidän kannattajamme – kiitos, oli hyvää mölyä. –?Olemme kehittyneet, mutta vielä on petraamista. Yhteinen venevauhdin virittely alkoi vuonna 2018. –?Urhean avulla kaikki on ammattimaisempaa, ja valmentajat ovat saman katon alla, kaksikko kuvasi. minuutilla. YLE Areena näyttää lauantain välierät ja sunnuntain mitalipelit. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Kokkolan Nibacoksessa salibandyoppinsa saanut 18-vuotias Ida Kattilakoski pelaa viikonvaihteessa Puolan Katowicessa naisten U19-ikäluokan MM-turnauksessa. Viime vuonna MM-nelosiksi Omanissa yltäneen kaksikon harjoittelu on entistä ammattimaisempaa. Grönblom purjehti siellä juniorien MM-hopeaa neljä vuotta sitten Sara Ehrnroothin kanssa. Vaikka aiemmatkin valmentajat saivat kiitosta, Januszewski on rukannut harjoittelua. Toisessa välierässä KuPS voitti FC Lahden 0-1. Suomen ottelut alkoivat keskiviikkona. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. EM-kisoissa saimme jo vähän juonesta kiinni, Grönblom viittasi heinäkuiseen EM-kisojen kuutossijaan. Nibacoskasvatti MM-kisoissa ” Jatkoimme sitten projektia kohti Pariisin olympialaisia. SUOMESSA käydessään Grönblom ja Hokka keskittyvät fysiikkaharjoitteluun, sillä kilpaveneet ovat maailmalla. Puolen tunnin pelin jälkeen HIFK:n Ifeanyi Ani huudatti pohjoisen päädyn fanikatsomoa laukomalla komeasti 25 metristä pallon verkkoon. ja 80. Miten yhdistää sen, että purjehtii kilpakumppaneita vastaan ja samalla tuulta vastaan, veneen vauhdista vastaava gasti Hokka valotti. Teemme vielä hölmöjä virheitä, että emme pysty voittamaan. Alkusarjan ottelut näkyvät IFF:n Youtube-kanavalla. Helsinkiläiset johtivat peliä, saivat 1–1-tasoituksen jälkeen uuden sauman mennä keulille, mutta turkulaisten David Accam repi eron karun isoksi maaleillaan 68. Tällä viikolla Grönblom ja Hokka kilpailevat maailmanmestaruuksista Suomen mökkimaisemia muistuttavissa oloissa, Kanadan Halifaxissa. –?Palman maailmancupin ensimmäisenä kisapäivänä pamahti positiivinen koronatesti, ja kilpailut piti jättää kesken, Hokka muisteli huhtikuuta. –?Kevät meni sairastellessa. –?Kiva mennä sinne takaisin, Grönblom sanoi heinäkuussa purjehtijoiden mediatapaamisessa. Kun harjoittelulta ehtivät, Grönblom opiskelee ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenilla Helsingissä ja Hokka Tampereen yliopistossa lääketiedettä. Keväällä Grönblomin ja Hokan purjehduskausi otti takapakkia onnistuneen talviharjoittelun jälkeen. –?Hallitsimme, muttemme hyödyntäneet paikkojamme. URHEILU Urheilutoimitus P. Kyllä heillä (HIFK) on laatua ja ihan sauma säilyä liigassa. Helsinkiläisjoukkueen johto piti vain kymmenkunta minuuttia, kun Aleksi Paananen sai kurotusohjauksella iskettyä boksista 1–1-tasoituksen. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A14 Kaija Yliniemi HELSINKI (STT) Tokion kisojen olympiapaikka meni niukasti sivu suun, mutta maajoukkuepurjehtijat Ronja Grönblom ja Veera Hokka ovat täydessä vauhdissa kohti seuraavaa olympiaetappia. Alusta lähtien ottelun kaikki 1?897 katsojaa näkivät, että varova ja toisen virheiden kyttääminen ei kuulunut kummankaan joukkueen suunnitelmaan. –?Kova taistelu, ja peli oli varmaan ihan viihdyttävä
ponilähtö, 1120 m: 1) Diana Wee/Iida Innanen 2,55,1a, 2) Usvaniityn Irina 1506 SH 2,56,1a.3) John-Erik 2,56,8a.4) Pikkupirtin Aramis 2,59,8a x. Puolustusvalmius on pidettävä koko ajan. Lewis Dunk (oma maali) 2–0, 60. 5 5 5– 23 Seuraavat ottelut: 1.9. Wilfried Zaha 1–0, 88. KuPS ............. Dublinin-ottelu on loppuunmyyty, minkä Kunnas ajattelee tuovan oman mausteensa peliin. Yleisöä: 1 105. 1. 040 653 1052, kahvila.kirja@kalajoki.fi ryhmävaraukset puh. 2 Tennis New York: Kauden 4/4 grand slam -turnaus Yhdysvaltain avoimet (sijoitettujen ja pohjoismaalaisten pelaajien tuloksia): Miehet: Rafael Nadal Espanja–Rinky Hijikata Australia 3–1 (4–6, 6–2, 6–3, 6–3). Toto (2-118): 4,61 2,91-2,05-9,06 10,22. Romeo Lavia 1–1, 45. syyskuuta Olympiastadionilla. Toto (11-7-12): 6,09 1,99-1,71-3,15 7,63. P11 400m (4): 1) Eemeli Jukkola LohtVei 1.09,71, 2) Juuso Pyykönen ToholU 1.12,38, 3) Oliver Korpela LohtVei 1.16,39. 3. Janis Ikaunieks 0–1. Tampere–Lapua 2–0 (5–3, 6–4) Voitot 2–1. Väliaikainen päävalmentaja Marko Saloranta painotti viikko sitten joukkueenjulkistustilaisuudessa, että puolustuksen pitäisi olla aktiivisempaa ja että hyökkäyksessä keskitytään oikeisiin etäisyyksiin. Luis Sinisterra 1–1. Aleksi Paananen 1–1, 68. 2 Yleisurheilu Kannus: Uran nelisataset ja keihäs 31.8. Toto (1-3-4): 3,16 1,93-2,13-1,66 11,93. Päiväarvonta. Toto (4-5-10): 6,20 2,20-2,44-3,02 17,94. YVA-ohjelmaa koskeva yleisötilaisuus järjestetään maanantaina 19.9.2022 klo 18.00 Rahkosen koululla, Rahkosentie 246, 68390 Rahkonen. lähtö, Toto65-1, lv 2620 m: 1) Captain Cloud/Esa Holopainen 15,6a (10,65), 2) Gambino* 15,7a (13,48).3) Ferrari Bork 15,7a (2,16).4) Simon Angel 15,8a (52,92). ETELÄ-POHJANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNEJA YMPÄRISTÖKESKUS ely-keskus.fi Topias Mikkonen HELSINKI (STT) Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit on torstaina Irlannissa periaatteessa pakkovoiton edessä. 044 596 6344 Alavieskan kirjasto puh. Raheem Sterling 0–1, 28. YVA-ohjelman kuulutus on nähtävillä 1.9.–30.9.2022 verkkosivuilla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/etela-pohjanmaa. Arvioitavat sähkönsiirtovaihtoehdot sijoittuvat Halsuan, Kokkolan ja Kaustisen alueille. TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A15 Teatterit 1 Kuulutukset 1 Pelimannin perintö kohtauksia Frank Hietalan elämästä Käsikirjoitus ja ohjaus: Raimo Hentunen Alavieskasali, Alavieska su 4.9.2022 klo 18.00 ensi-ilta VirtaSali, Kalajoki la 10.9.2022 klo 18.00 (Iltamat) su 11.9.2022 klo 14.00 ja klo 18.00 pe 16.9.2022 klo 19.00 su 18.9.2022 klo 14.00 ja klo 19.00 Liput: 22 € iltamaesitys 30 € Kahvila Kirja puh. 2 Lentopallo Skopje: Alle 19-v. T15 Keihäs: 1) Helmi Jauhiainen ReisjPi 43,82, 2) Klaara Kivistö KalajJu 24,62. Oikeat numerot: 3, 9, 11, 12, 17, 20, 23, 25, 26, 31, 35, 36, 48, 52, 53, 55, 56, 58, 67, 70 Kunkkunumero: 36 2 Ravit Helsinki 31.08 Toto65: 1. 040 083 5726. Eväät on hoitaa homma kotiin. Lohkovoiton varmistanut Ruotsi etenee varmuudella kisoihin, ja Suomi kamppailee Irlannin kanssa paikasta jatkokarsintaan. IK Myran KPV Englannin Valioliiga: Crystal Palace–Brentford 1–1 (0–0) 59. 2 Rahapelit Keno Keskiviikko 31.8. Garden 13,1a (13,11). Yleisöä: 1 897. Kokonaiskilpailun tilanne 11/21 etapin jälkeen: 1) Remco Evenepoel Belgia, Quickstep 39.39.04, 2) Primoz Roglic Slovenia, Jumbo-Visma jäljessä 2.41, 3) Enric Mas Espanja, Movistar –3.03, 4) Carlos Rodriguez Espanja, Ineos –3.55, 5) Juan Ayuso Espanja, UAE Team –4.53, 6) Joao Almeida Portugali, UAE Team –6.45. Fulham–Brighton 2–1 (0–0) 48. 2. lähtö, lv 2120 m: 1) Travelin Willy/Jyrki Tammimetsä 17,4 (4,85), 2) Jake La Motta 17,7 (5,39).3) Super Clue 17,7 (3,37).4) Angel Face 17,8 (43,23).poissa: 8. Toto (1-56): 4,85 1,69-1,84-1,79 7,21. Yleisötilaisuuksiin voi osallistua myös sähköisesti. T9 400m (7): 1) Inka Hanni KannU 1.22,82, 2) Sofia Korpela LohtVei 1.27,99, 3) Miina Kotila ToholU 1.34,19. Torstaina ajetaan noin 193 kilometriä pitkä etappi Salobrenasta Penas Blancasiin. Yoane Wissa 1–1. –?Hienointa pelata, kun isot panokset, Sanni Franssi pohti joukkueen tiedotustilaisuudessa. 8. 5 5 4– 14 SJK-j .............. MM-unelma vaatii voiton Sanni Franssi nauttii, kun panokset ovat isot. Naisten Superpesiksen välierät (3 voittoa): Pori–Jyväskylä 0–1s (1–1, 3–3, 0–1) Jyväskylä loppuotteluun voitoin 3–0. –?Olemme olleet ennenkin tiukoissa paikoissa, jotka on kestetty hyvin. 2 Jalkapallo Miesten Suomen cupin välierät: HIFK–FC Inter 2–3 (1–1) 32. –?Tiedostamme Irlannin kurinalaisen puolustuksen, joka on hetkittäin syvälläkin. Meillä on kuitenkin keinot luoda tilaa ja murtaa se, jos maltamme liikuttaa palloa myös leveyssuunnassa. FC Lahti–KuPS 0–1 (0–1) 14. Toto4 voittoosuus: 18,45. David Accam 1–2, 80. Anthony Gordon 0–1, 55. 5 3 2 10– 9 9 Klubi-36 ........ N17 Keihäs: 1) Helmi Jauhiainen ReisjPi 41,33. Palkitut: I Janne Mäkelä. P13 400m: 1) Alvar Sorvari KalajJu 1.11,58. Cupin loppuottelu pelataan 17. 4. N 400m: 1) Jenni Jaatinen KalajJu 1.01,25. Toto (11-9-1): 10,65 2,11-2,81-1,54 33,14. 7. T11 Keihäs: 1) Iida Koski-Vähälä YlivKu 17,65, 2) Eedit Nikula YlivKu 15,75, 3) Elina Korpijärvi ToholU 8,05. Hankealueelle suunnitellaan enintään 21 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on noin 7-10 MW ja kokonaiskorkeus enintään 300 metriä. Lisätietoja hankkeesta antavat Neova Oy, Sanni Kontinen, puh. Miesten suomensarjan länsilohkon loppuottelu (2 voittoa): Seinäjoki–Vimpeli 2–0 (11–4, 8–4) Voitot 2–1. poissa: 6. ViVe: Janne Mäkelä 8/0, Matias Rinta-aho 2/0, Jukka-Pekka Vainionpää 2/0, Elmeri Anttila 1/5, Mikko Vihriälä 0/4, Aleksi Lassila 0/4, Olli Heikkala 0/1, Jere Saukko 0/1. lähtö, Toto65-3 Toto4-1, sh 2120 m Tuplaa voittosumma: 1) Mergel/Esa Holopainen 30,8a (6,2), 2) Laurilan Helmi 31,5a x (6,54).3) Luxen 31,5a (22,47).4) Ronald Tumppi 31,7a x (2,51). Toto (1-8-10): 34,69 4,18-3,391,24 223,16. Helmarit on A-karsintalohkossa kolmantena, pisteen Irlantia ja yhdeksän pistettä Ruotsia perässä. Adam Armstrong 2–1. Troikka: 274,76. JoMa: Juho Toivola 4/1, Topi Hurskainen 3/1, Kasperi Hämäläinen 1/1, Patrik Wahlsten 1/1, Elmeri Lieto 0/2, Henri Litmanen 0/2, Konsta Kettunen 0/1. lähtö, lv 2120 m: 1) Dark Defender/Elina Pakkanen m1,15,4a (34,69), 2) Daddy Boy m1,15,4a (13,14).3) Campari Jet m1,16,3a (2,13).4) Girls With Curls m1,16,4a (5,65). Toto4 voittoosuus: 6,32. 0295 027 033. P11 Keihäs (5): 1) Robin Knutar GamlakIF 26,30, 2) Leon Sandell IKFalken 24,93, 3) Eemeli Jukkola LohtVei 21,27. Suomi kohtaa lohkossa vielä Slovenian torstaina. 5 4 1 17– 6 14 ONS/3 ........... Palkitut: I Topi Hurskainen. P15 Keihäs: 1) Teemu Simoinen HalsToi 58,19, 2) Jesse Seppälä YlivKu 46,20, 3) Max Rokala HalsToi 41,45. 5 3 2 12– 10 9 HauPa YJ ....... –?He iskivät nopeasti vastaan, ja siihen pitää olla nytkin valmiita. 5 4 1 29– 9 14 FC Sport ........6 4 2 18– 10 12 KPV ...............6 3 1 2 17– 11 10 VIFK YJ ..........4 3 1 19– 5 9 ONS/2 ........... Toto4 voitto-osuus: 24,27. 5. T13 Keihäs (4): 1) Jemina Eskola KannU 27,78, 2) Viivi Salmela KannU 20,94, 3) Pipsa Kotila ToholU 13,39. Kuulutuksen ja arviointiohjelman paperiversiot ovat nähtävillä Kokkolan kaupungintalolla sekä Halsuan ja Kaustisen kunnantaloilla. T11 400m: 1) Elina Korpijärvi ToholU 1.22,86, 2) Eedit Nikula YlivKu 1.24,80. Daan Klinkenberg 2–3. ONS/2 HauPa YJ Naisten Kolmonen Esse IK/2 Ysikaks 4-1, GBK/2 TUS 5-3. lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, lv 1620 m: 1) Bolt Kronos/Hannu Torvinen 12,6a (3,16), 2) Delightful Moment 12,8a (6,56).3) Vinci Power* 12,8a (4,66).4) Gerris Trix 12,8a (19,06), 4) O.P.Roc 12,8a (10,5). YVA-ohjelmaa koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa 30.9.2022 mennessä osoitteeseen kirjaamo.etela-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 77, Pitkänsillankatu 15, 67100 Kokkola (viite EPOELY/1549/2022). –?Kun on täysi stadion, niin puoliaikojen alut lienevät sellaisia, että prässätään innokkaasti todella korkealta. lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, sh 2120 m: 1) Velvet/Jukka-Pekka Kauhanen 26,7a (4,61), 2) Kuuselan Wiltteri 26,9a (4,05).3) Siirin Farssi 27,4a (47,74).4) Veemax 27,5a (27,14).poissa: 6. etappi, ElPozo Alimentacion – Cabo de Gata, noin 191 km: 1) Kaden Groves Australia, Bike-exchange 5.03.14, 2) Danny van Poppel Bora-Hansgrohe, 3) Tim 2 Pesäpallo Miesten Superpesiksen välierät (3 voittoa): Joensuu–Vimpeli 0–1 (5–5, 4–10) Voitot 0–2. Italian Serie A: Sassuolo–AC Milan 0–0, AS Roma–Monza 3–0, Inter–Cremonese 3–1. Jalkapallo ”Olemme olleet ennenkin tiukoissa paikoissa, jotka on kestetty hyvin.” LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN 2 Pyöräily Pyöräilyn Espanjan ympäriajo: 11. N17 400m (7): 1) Vilma Björkskog LarsmoIF 1.01,52, 2) Hanna Hagnäs LarsmoIF 1.03,80, 3) Emilia Reinikainen KalajJu 1.04,43. YVA-menettelystä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Heli Rasimus, p. 5 1 4 2– 29 3 IK Myran YJ ... Sähköiset asiakirjat ovat saatavilla verkkosivuilla www.ymparisto.fi/kairinevatuulijaaurinkovoimaYVA. YVA-ohjelma koskee tuulija aurinkovoimapuistohanketta, joka sijaitsee Halsuan kunnan ja Kokkolan kaupungin alueilla. Kunnaksen mukaan juuri näitä asioita on viime päivinä viilattu harjoitusnurmella. 5 2 3 8– 15 6 TP-47 ............ Kokkola F10 .13 11 2 40– 12 35 KPV ..............12 7 3 2 42– 23 24 Tarmo ..........14 7 1 6 40– 24 22 Esse IK/2 ......13 5 3 5 28– 35 18 IK Myran ......13 4 4 5 41– 32 16 GBK/2 ..........13 4 2 7 25– 33 14 Ysikaks .........13 4 1 8 23– 37 13 TUS ..............13 2 11 16– 59 6 Seuraavat ottelut: 3.9. N 800m (6): 1) Jenni Judin KälvTa 2.24,73, 2) Johanna Ala-Pöntiö KälvTa 2.28,25, 3) Liinu Järvinen AlajA 2.28,86. T13 400m: 1) Julia Jokitalo KannU 1.11,89, 2) Pipsa Kotila ToholU 1.15,51. N Seiväs: 1) Klaara Kivistö KalajJu 300.. M Seiväs: 1) Alvar Sorvari KalajJu 170. 6. Tuloksia: M 400m: 1) Kristian Hautakoski AlavVi 52,30, 2) Väinö Venetjoki GamlakIF 52,71. Accam 1–3, 83. Erotuomari: Antti Munukka. Espanjan liigan Real Sociedadia edustava hyökkääjä uskoo, että kokenut joukkue pystyy Dublinissa voittoon. lähtö, lv 1620 m: 1) Ypäjä Oriente/Ari Moilanen 12,7a (2,76), 2) Zagat 12,8a (12,76).3) Farfallone 13,1a (41,91).4) Anna K. SUOMI HÄVISI lokakuussa Irlannille maalein 1–2. lähtö, Toto65-2, sh 2120 m Tuplaa voittosumma: 1) Samin Kantama/Ari Moilanen 29,4a (6,09), 2) Hissun Kalle 29,5a (3,79).3) Syttyvä 30,0a (36,18).4) Hipsteri 30,0a (17,0).poissa: 9. Aleksandar Mitrovic 1–0, 55. Suomella neljstä ottelusta kaksi voittoa ja kuusi pistettä. Apuvalmentaja Jonne Kunnaksen mielestä Irlanti voitti Helmarit sen omalla lääkkeellä. Southampton–Chelsea 2–1 (2–1) 23. Toto (6-4-7): 2,76 1,73-2,566,05 16,60. Erotuomari: Petri Viljanen. 044 539 5269 Rooleissa: Harrastajanäyttelijöitä Kalajoelta, Oulaisista ja Ylivieskasta Musiikki: Ryyppymäki String Band Tanssijat: Oulaisten nuorisoseuran kansantanssijat TIEDOTUS YVA-OHJELMASTA Neova Oy ovat toimittanut Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) Kairinevan ja Peränevan tuulija aurinkovoimapuisto, Halsua ja Kokkola. Tuomarit: Peter Laitio ja Ari Kiviniemi. Merlier Belgia, Alpecin-Deceuninck, 4) Juan Molano Kolumbia, UAE Team, 5) Mads Pedersen Tanska, Trek-Segafredo, 6) Daniel Mclay Britannia, Arkea-Samsic kaikilla sama aika. Näin vaikuttaisi siltä, että Helmareiden on kaadettava paitsi Irlanti myös Ruotsi. Yleisöä: 2212. T9 Keihäs: 1) Sofia Korpela LohtVei 11,23, 2) Miina Kotila ToholU 10,85, 3) Vieno Honkaharju KälvTa 10,13. Leeds–Everton 1–1 (0–1) 17. naisten EM-lopputurnaus, lohko 1: Suomi–Puola 2–3 (25–21, 23–25, 25–23, 16–25, 12–15). 2–1. Naiset: Emma Raducanu Britannia–Alize Cornet 2–0 (6–3,6–3).. Ifenyi Ani 1–0, 43. 040 723 3557 ja FCG Finnish Consulting Group Oy, Liisa Karhu, p. B-tyttöjen Ykkönen lohko C Syksy FC Sport KPV 5-2, VIFK YJ KuPS 2-3. Osallistumislinkit toimitetaan ennen tilaisuutta verkkosivuille www.ymparisto.fi/kairinevatuulijaaurinkovoimaYVA. Irlanti kohtaa syyskuun ikkunan toisessa ottelussaan Slovakian, joka vaikka ylsi tasapeleihin Suomea ja Irlantia vastaan, on voittanut ainoastaan lohkon heittopussin Georgian. P13 Keihäs: 1) Arttu Syväkoski KaustPV 31,25. Alexis Mac Allister rp. Oikeat numerot: 1, 4, 8, 9, 10, 11, 14, 15, 16, 17, 19, 21, 27, 32, 36, 38, 48, 51, 62, 65 Kunkkunumero: 36 Ilta-arvonta
Missään kohtaa valjakko ei ollut hätää kärsimässä, vaan hallitsi Tammatähti-lähdön voittajaksi helponnäköisesti. Tammaan on tullut rentoutta ja se on aikuistunut. Seurat eivät ole julkaisseet ranskalaisen Fofanan siirtosummaa, mutta brittimedian mukaan Chelsea maksaa Leicesterille 70 miljoonaa puntaa eli runsaat 80 miljoonaa euroa. RAIKUVAT aplodit raviradalla kuultiin, kun Team Vermon omistama kimppahevonen Bolt Kronos ylsi suoraan sairauspaussilta parhaaksi. Israelin istuva presidentti Isaac Herzog oli mielissään Saksan eleestä. Jaossa myös messuilla! Nyt edullista LAPIN LAKKAA ym. Nelivuotiaan tamman voitto oli Joroisissa asuvalle harrastajavalmentajalle Jonna Suhoselle ensimmäinen maamme pääradalla. Chelsea hankki puolustaja Wesley Fofanan jättisummalla Niko Haaranen HELSINKI (STT) Vermon kolmen ravitapahtuman viikko käynnistyi keskiviikkoraveilla. rakentamisen ja remontoinnin palvelut, kodin elektroniikka, designtuotteet sekä ruoka ja juoma. Kevät ja kesä olivat tasaista puurtamista, mutta nyt se on ollut kaksi kertaa oikein hyvä. Saksa maksaa Münchenin verilöylyn uhrien läheisille. marjaa PERJANTAINA 8-8.30 Himanka 9-10 Kokkola 10.30-11.30 Kaustinen (K-Marketin piha) 12-12.30 Veteli (Passelin piha) 13-13.30 Halsua 14-16 Perho (K-Marketin piha) Puh. Esa Holopaisen ohjastama 6-vuotias runnoi pitkän kirinsä sitkeästi päätyyn saakka ja vyöryi täysosumaan hallitulla tyylillä. He ottavat vastuuta ja korjaavat historian vääryyttä, jota uhrien perheet ovat joutuneet kokemaan. mennessä aineisto@kpk.fi Kysy lisää mediamyyjältäsi tai myynti@kpk.fi Kotona 2022 -messut Keskipohjanmaan liite 23.9. Suven Sametti vakuutti HELSINKI (STT\ AFP) Saksan hallitus on päättänyt antaa vuoden 1972 Münchenin olympialaisten hyökkäyksessä kuolleiden perheenjäsenille yhteensä 28 miljoonaa euroa. Ilta huipentui suomenhevostammojen mittelöön, jossa kaksinkertainen ravikuningatar Suven Sametti vakuutti. Suonenjoelta Vermoon valmentajansa Kimmo Taipaleen kyydissä matkannut Samin Kantama pokkasi Tuplaa voittosumma -lähdön merkittävän pääpalkinnon. –?Wesley on todella lupaava puolustaja, joka on jo nuorella iällä todistanut tasonsa Valioliigassa, Chelsean puheenjohtaja Todd Boehly sanoi. Varaukset 14.9. TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa A16 Kotona 2022 -messuilla mukana mm. Toisessa vastaavanlaisessa lähdössä Esa Holopaisen ohjastama Mergel oli keulapaikalta ylivoimainen. Ohjastaja Hannu Torvinen huomasi kannustusjoukot radan varressa. Yhteensä 11 israelilaista kuoli. Jukka-Pekka Kauhasen ohjastaman Velvetin voitto täydensi oikean Toto65rivin. Chelsea on ollut tänä kesänä aktiivinen siirtomarkkinoilla, sillä Fofanan lisäksi lontoolaisjätti on hankkinut muun muassa Kalidou Koulibalyn, Marc Cucurellan ja Raheem Sterlingin. 050 331 2598 Perjantaina Palvelemme Pitkään! Tule + Fiilistele + Nauti: Kenkäkaupan Syksy!! Hyllyt täynnä uutuuksia!!! Olet tervetullut! Tehtaanmies opastaa+avustaa valinnoissa pe klo 12-18 Sieviskanneri mittaa jalkasi: Ilmainen jalka-analyysi! II-laatuista Turvakenkää halvalla!!! Hurjia alelöytöjä!!! +huippupoistoja!!! 50e/85e Sa v a ri ke s k u s , Y L I V IE S K A Yläkerrassa OUTLET +käytävän korit täytetty! Sievin poistoeriä: LONTOO (STT\ AFP) Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelaava Chelsea on hankkinut keskuspuolustaja Wesley Fofanan, 21, Leicesteristä seitsemän vuoden sopimuksella. Kokonaistavoittavuus 103 000 Jaetaan Kokkolan alueella joka talouteen. –?Suven Sametti on tehnyt hyvän muodonmuutoksen. Se meni kuningatarkisasta kovasti eteenpäin. Se palkittiin 5000 eurolla. Hallitseva ravikuningatar Suven Sametti lähti valmentajansa Tapio Perttusen ohjastamana jopa yllättävän liukkaasti liikkeelle auton takaa ja piti keulapaikan itsellään. ja aineistot 16.9. 5. Hämeenkyröläisen Elli Alfredsin suojatti Captain Cloud osoitti muskeleitaan keskipitkän matkan kisassa. syyskuuta on kulunut päivälleen 50 vuotta Münchenin verilöylystä, jossa kahden päivän aikana palestiinalaiset terroristit pitivät pankkivankina ja tappoivat Israelin olympiajoukkueeseen kuuluneita urheilijoita ja henkilöstöä. Erilaisten lisien jälkeen summa saattaa nousta entisestään. –?Haluan osoittaa kiitokseni liittokansleri (Olaf) Scholzin johtamalle Saksan hallitukselle tästä tärkeästä askeleesta. Ari Moilasen ohjastama ruuna puski kirinsä määrätietoisesti maaliin asti ja otti kolmannen täysosumansa putkeen. Chelsea on aloittanut liigakautensa keräämällä viidestä ottelustaan seitsemän pistettä
Meillä ei ole palkata uusia hoitajia tarvittavaa määrää, kun mitoitukset eivät täyty nytkään. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Syynä on Ukraina. Palkkauksen tulee olla oikea suhteessa työn vaativuuteen. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Pohdin, millaisissa tilanteissa on soveliasta esiintyä Ukrainan värejä ja atraintunnustakin kantavissa paidoissa (ja päätän, että yllättävän monissa). Huomaan nimittäin yhä syvemmin uppoutuvani Ukrainan sotatapahtumien seuraamiseen ja Ukrainan asialle muutenkin. Tällaisia vaatteita tulee ostaa vain niin, että tietää myyntitulojen menevän sataprosenttisesti hyväntekeväisyyteen. Haluan olla tuon vääryyden kohteena olevien puolella niin, että se välillä myös näkyy. Mikäli se toteutuu, on sen eteen tehtävä töitä. Oulussa rakentuu uusia merellisiä asuinalueita, satamapalvelut monipuolistuvat ja Nallikari kehittyy. TALOMME vinttikamarin ikkunassa – siinä joka lehdettömään aikaan näkyy kylän suuntaan – on roikkunut Ukrainan lippu jo helmikuun lopusta saakka. Ensi vuoden keväällä korotetun hoitajamitoituksen 0,7 astuessa voimaan, tulee hoitotyötä tekeviä työntekijöitä olla seitsemän kymmentä vanhusta kohden. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Kalajoen Marinan alueen lomahuoneistojen rakentaminen on käynnistynyt vauhdikkaasti ja ensimmäiset asiakkaat ovat jo päässeet nauttimaan upeasta avomerimaisemasta, matkailukeskuksen monipuolisista palveluista ja huikeista auringonlaskuista. Monipuolista tekemistä toden totta riittää tuntureilta hiekkadyyneille, jokisuistoista saaristoon ja jäkäläkankailta kaupunkikulttuuriin sekä mitä upeimpiin tapahtumiin. Useat hoitajat hakeutuvat alalta pois työn kuormittavuuden vuoksi. Yritän syventää kovin ohutta ymmärrystäni Ukrainan kulttuurista ja historiasta. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Tekemistä täällä Perämerellä kuitenkin riittää, sillä merimaisema ja merellinen tunnelma eivät vielä mahdollista matkailuliiketoiminnan täyttä potentiaalia. Laitan auton takaikkunaan ukrainalaisen iskulauseläystäkkeen. Mitoitusta nostamalla vähennetään työn kuormaa hoitohenkilöstöltä, sekä parannetaan ikäihmisten turvallisuutta ja riittävää hoitoa. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Torstai 1. Samalla tohdin ajatella, että voisi sitä huonompiakin merkityksiä löytää. Onko uutta mitoitusta mahdollista toteuttaa nyt, kun päällä on hoitajakriisi ja soten rahoitus on riittämätön. Eettistä kuormittavuutta tulee pyrkiä vähentämään. Hoitoalan vetoja pitovoima on heikentynyt radikaalisti, eikä sitä saada korjattua kevääseen mennessä. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Viime viikonloppuna Kalajoen matkailuyrittäjät ja tapahtumatoimijat olivat loihtineet jälleen huikean veden, tulen ja valon juhlan. Emme kuitenkaan usko, että 0,7 mitoitusta on mahdollista toteuttaa nyt. Uutistyötä tehdessä noudatetaan uutiskriteerejä, mutta tuon pohjimmaisen tosiasian saa toimittajakin julkisesti hahmottaa. SYYSKUUTA 2022 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Hyviä uusia merellisiä ohjelmapalveluita on kyllä jo syntynyt, mutta meidän pitäisi vielä yhdessä vauhdittaa palveluiden tuotteistamista. Tämä edellyttää myös toimintaympäristön puitteiden jatkuvaa kehittymistä: esimerkiksi veneilyja melontareitistöjä, rantautumispaikkoja, retkikohteiden infraa ja merellisiä talvipyöräilyreittejä. Pitkäaikaisia sijaisia tulee vakinaistaa, jotta heistä saadaan pidettyä kiinni. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Hallituksessa on ollut jo puhetta mitoituksen lykkäämisestä, mutta ainakin näillä näkymin mitoitus on toteutumassa. Tunnen tankatessani huonoa omaatuntoa, koska jokainen löpölitra pelaa välillisesti Putinin piikkiin. Perheet ja ystävät kokoontuvat jakamaan kesämuistojaan ja nauttimaan yhdessäolosta tunnelmallisen elokuun kääntyessä kohti värikästä syksyä. Tunnen huonoa omaatuntoa, jos en ole pariin viikkoon antanut euroakaan mihinkään Ukraina-hyväntekeväisyyteen. Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, että hoitolaitoksia joudutaan sulkemaan henkilöstöpulan vuoksi. ”Lisäkäsistä” ei ole apua, vain osaavista työntekijöistä on. TÄSSÄ vaiheessa kyökkipsykologit hymähtävät, että siinä se viisikymppinen keskivertoäijä etsii pienelle elämälleen suuria merkityksiä. Entä tämä ammatti eli journalismi. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. En ole vielä niin kyynistynyt, etten tunnistaisi vääryyttä, jos se toteutuu niin kolossaalisessa mittakaavassa kuin Ukrainassa. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Se on hienoa se! Myös merellisyyden kehittäminen rannikollamme on saanut viime vuosina hyvää tuulta purjeisiin. Näiden ylläpitoon ja kehittämiseen, samoin kuin palveluiden markkinointiin, tulisi varmistaa merkittävät resurssit, jotta merellinen matkailuliiketoiminta saataisiin kunnolla ”plaaniin”. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Ei Ukrainassa ole käynnissä mikään kahden valtion välinen reilu nyrkkeilyottelu, vaan rikollinen hirmuteko, jossa on selkeä syyllinen ja yhtä selkeä uhri. Etenkin kansainvälistymistoimet edellyttävät pitkäjänteisyyttä. Eikö toimittajan pitäisi olla tunnustamatta mitään väriä. Asian toteaminen voi olla hyvesignalointia, mutta se on silti totta. Päätän osallistua ukrainan kielen alkeiskurssille, jollainen asuinkunnassani järjestetään. Pohjanmaan Kokoomusnaiset ry Pauliina Pasanen Toteutuuko hoitajamitoitus 0,7. Ukraina on aivan kelpo merkitys KOLUMNI Kristian Sundqvist kristian.sundqvist@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Poikkeuksista päättää toimitus. Oli myös hienoa tutustua tänä kesänä veneillen Raahen kauniiseen saaristoon, jonka kehittämisessä on tehty hyvää työtä. Venetsialaisperinne on ilahduttavasti myös laajentunut rannikollamme. Henkilökunta vaihtuu harvemmin paikoissa, joissa esimiestyö ja johtaminen toimii. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Lähetä viesti numeroon 13525. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Tänäkin kesänä seutumme matkailutoimijat pääsivät toteuttamaan asiakkailleen pohjoisen parhaita elämyksiä ja ainutlaatuisia kokemuksia. Ikimuistoisia elämyksiä tarjoaa niin Rahjan saaristo kuin Maakalla. Koulutuspaikkojen lisääminen ei yksin auta, jos alan maine on mennyt ei hakijoita ole. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Talven taas tullen verhoan ison pääni vaimon kutomaan sinikeltaiseen pipoon ja ajan pipo päässä. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Nyt teen poikkeuksen. Janne Anttila toimitusjohtaja, Kalajoen Hiekkasärkät Oy puheenjohtaja, Kauppaja matkailuvaliokunta, Oulun kauppakamari Lisää tuulta purjeisiin! Hyviä uusia merellisiä ohjelmapalveluita on kyllä jo syntynyt, mutta meidän pitäisi vielä yhdessä vauhdittaa palveluiden tuotteistamista. En usko tällaisen keski-ikäisen, -tuloisen, -mittaisen ja monella tapaa keskinkertaisen miehen arjen kiinnostavan lukijoita, joista valtaosa ei minua tunne. Matkailuyrittäjät ovat ansiokkaasti kehittäneet ja markkinoineet palveluitaan ja lisäksi Pohjolan rengastie on tuonut tälle kaikelle tunnettavuutta. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. P yrin tällä palstalla välttämään omasta elämästäni kirjoittamista. Yhä useampi matkailija on löytänyt palvelut. Työ on aloitettava hoitoalan työolojen parantamisella. Mikäli muutosta ei tapahdu hoidon laatu ja saavutettavuus heikkenevät entistä enemmän. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Ajatus hoitajamitoituksen nostamisen takana on hyvä. Ja saattavat olla oikeassa
Kokemusta on kertynyt myös valtakunnan tason politiikasta, sillä hänet valittiin kaksi vuotta sitten puoluehallitukseen. Toinen paikka jäi kuitenkin tuhansien äänien päähän. On tärkeää, että sellaisetkin ihmiset pärjäävät, joilla ei ole säästöjä sukan varressa. Ajatuksiamme ei arvosteta niin paljon. Eivät eduskuntavaalit vielä tässä vaiheessa kiinnosta muita kuin politiikan parissa toimivia. Emme todellakaan mitenkään ajattele olevamme myöhässä, vaikka ehdokkaiden nimiä ei ole vielä julkistettu, sanoo Pohjanmaan Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Veera Kiretti. –?Maksimissaan kaksi. Lapsilisät on sidottava indeksiin, Ahlskog mainitsee vaaliteemojaan. Tavoitteena kaksi paikkaa Kokkolalaiset Hanna-Lea Ahlskog ja Hannu Kippo asettuvat kristillisdemokraattien ehdokkaiksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. VASEMMISTOLLA oli kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä viimeksi kaudella 1995–1999. Yhteiskuntaan on luotava sellainen turvaverkko, että pariskunnat uskaltavat hankkia lapsia. Menestys kesän aluevaaleissa rohkaisi lähtemään ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. MINNA HIRVELÄ Tapio Lehtinen Kristillisdemokraattien KeskiPohjanmaan piirihallitukselle esitetään kuuden ehdokkaan nimeämistä ensi kevään eduskuntavaaleihin. Päällimmäisiä aiheita tulevat varmasti olemaan teollisuus ja energian hinta sekä työvoiman saatavuus ja työn tulevaisuus. Viimeksi meillä oli neljä nimeä, mikä oli vähän liikaa, sanoo kokkolalainen Kauko Niemi, vasemmiston kaupunginvaltuutettu, joka ehti istua pitkään sekä puoluevaltuustossa että -hallituksessa Niemi ei itse ole asettumassa ehdolle. KOKKOLASTA eduskuntavaaleihin lähtee yksi tai kaksi vasemmiston ehdokasta. –?Vaasassa on nuorta opiskelijaa. –?Keskeisiä teemojamme käydään läpi ensi viikonlopun eduskuntavaaliseminaarissa. Vielä on hieman auki, ketkä lähtevät. Toinen syy löytyy arvoista. Kyseessä oli vaasalainen Jarmo Wahlström, joka toimi Vasemmistoliittoa edeltäneen SKDL:n liikenneministerinä Kalevi Sorsan hallituksessa 1980-luvulla. Ehdokkaiksi ovat asettumassa piirin puheenjohtaja Hanna-Lea Ahlskog Kokkolasta, kolmannen kauden kansanedustaja Peter Östman Luodosta, kaupunginvaltuutettu Hannu Kippo Kokkolasta, kunnanvaltuutettu Virpi Ali-Haapala Toholammilta, kaupunginvaltuutettu Rami Lehtola Pietarsaaresta ja kunnanvaltuutettu David Pettersson Pedersörestä. –?Kristillisdemokraatit valikoitui puolueekseni talousohjelman ja veropolitiikan järkevyyden perusteella, hän kertoo. Vastaavasti Vimpelistä tai Kurikasta löytyy vanhempaa herrasmiestä. Mekin olemme kaksikielinen puolue, mutta sillä on vaikutusta lähinnä Etelä-Suomessa. Eduskuntavaaliehdokkuuksia julki vasta kuukauden päästä. Vasemmiston aluevaalimenestys ei näkynyt Pohjanmaan alueella, sanoo Kiretti. Ahlskog ja Östman pitävät mahdollisena, että toinenkin paikka irtoaa ensi kevään eduskuntavaaleista. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa B2 Jouni Nikula Ensi kevään eduskuntavaalien ennakkopeli starttasi Keski-Pohjanmaalla jo viime viikolla, kun sosiaalidemokraatit julkistivat kaksi varteenotettavaa ehdokastaan Kokkolassa. –?Ylipäätään kannatuksemme täällä on yksi pienimmistä Suomessa, vasemmistolaista politiikka ei ole helppoa tehdä. Kristillisdemokraateilla ehdokkaita Kokkolasta, Pietarsaaresta, Luodosta ja Toholammilta.. AHLSKOG on toiminut kotikaupungissaan Kokkolassa ja piiritasolla Keski-Pohjanmaalla poliitikkona vuodesta 2008 lähtien. Alueena pohjalaismaakunnat eivät ole helpoimmasta päästä vasemmistolle. –?Kävimme juuri keskustelua puolueiden tuoreista ulostuloista piirihallituksemme kokouksessa sunnuntaina. Vaasan vaalipiirin ensimmäisten vasemmistoehdokkaiden nimiä aletaan julkistaa syyskuun lopulla. Raahelaislähtöinen 39-vuotias perheenäiti asuu nykyisin Öjassa. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, pääaineenaan kansantaloustiede. Nimiä pihtaillaan vielä Kokkolalainen vasemmistovaikuttaja Kauko Niemi ovensuussa. Aikaa on helmikuulle asti. – Mutta se vaatii kovaa työtä, sanoo Östman. –?Ehdokasasettelu on siinä vaiheessa, että käymme ihmisiä läpi ja kyselemme. Joka tapauksessa vasemmisto tähtää täyteen 15 tai 16 ehdokkaan listaan eduskuntavaaleissa. –?Kielikysymykset varsinkin Pohjanmaan alueella koskettavat eri tavalla kuin muualla Suomessa. Kannattajia on kattavasti, mutta aktiivisin porukka Kokkolassa on pikkuisen iäkkäämpää. Niemi muistelee että Kokkolalla oli Vasemmistoliittoa edeltäneen SKDL:n kansanedustaja viimeksi 1970-luvulla. KRISTILLISDEMOKRAATIT keräsi viime eduskuntavaaleissa Vaasan vaalipiirissä 16 741 ääntä, joista luotolainen Peter Östman sai 6 378. Päällimmäiseksi syyksi vasemmiston pienelle elintilalle hän näkee RKP:n. –?Maaseudulla emme ole puolueena suosituin. –?Kokkola on haasteellinen monessa suhteessa, mutta uskon, että pohja meillä on. Kuva on Vaasan Kotirannan työväentalolta, jossa järjestettiin vasemmiston piirikokous vuonna 2015. Perheessä on viisi lasta. Ahlskog toimi aiemmin yrittäjänä, mutta viime vuosina politiikka on vienyt yhä enemmän aikaa, ja yritystoiminta on jäänyt toistaiseksi taustalle. Kristillisdemokraatit keräsi Vaasan vaalipiirissä 6,7 prosenttia äänistä eli huomattavasti yli valtakunnallisen keskitason. Pohjanmaan vaalipiiriä Kiretti pitää puolueelleen ”mielenkiintoisena”. –?Isoin asia minulle on se, miten lähdemme turvaamaan perheiden arkea ja estetään lapsiperheiden köyhyys. Listastammekin tulee monimuotoinen. Vasemmisto ei pidä samanlaista hoppua. Vasemmistoliitto on pohjalaismaakunnissa RKP:n ja konservatiivisten arvojen puristuksessa. Kokkolassa vahvasti edustettuna on työikäinen sotealan ihminen. –?En tässä vaiheessa. Oikea duuni alkaa vasta joulun pyhien jälkeen. Keskipohjanmaa uutisoi tiistain lehdessä Östmanin ehdokkuudesta
– Timo Hannula, joka on soittanut Hietalan kappaleita niin kauan kuin niitä on tunnettu, ehdotti tätä jo noin kymmenen vuotta sitten. Timo Hannulan vetämä haapavetistaustainen Ryyppymäki String Band on sovittanut ja soittaa esityksen polskat. Oikea Marko Jantunen, s. Jarnaa esittävä Severi Saarinen on nähty enimmäkseen tv-sarjoissa, ei niinkään usein elokuvissa. Kuten Kaappari (2013), filmi toimii yksinkertaisilla hyveillä ja keskittyy näyttelijän pääosasuoritukseen. Amerikan-vuosiin mahtui myös Suomen-matka, jonka aikana Hietala havaitsi polskantaitajien kadonneen Alavieskan seudulta. Verkossa ja näköislehdessä ilmestyvässä videoblogissa festivaalien taiteellinen johtaja ja perustajajäsen Juho Kuosmanen, kuraattori Marjo Pipinen ja omien sanojensa mukaan ”mukana tässä” oleva Anu Silfverberg kertovat Kinojuhlien tämänvuotisesta teemasta ja ohjelmistovalinnoista. BioRex, Pietarsaari. LAITAPUOLEN hyökkääjä on ohjaaja Aleksi Mäkelän onnistunein elokuva kymmeneen vuoteen. FRANS Hietala syntyi Alavieskan Taluskylällä vuonna 1884 ja aloitti pienenä poikana viulunsoiton naapurin pelimannin Niku Haapalan opeissa. Sitten löytyi Suomen Kuvalehden haastattelu vuodelta 1960 ja Taluskylän pitäjäkirjasta pieniä juttuja. Pini Hellstedtin kuvaus ei hellitä hetkeksikään valitusta tiukasta linjasta. Avioliitto purkautui. Talvella 2020 haettiin ja saatiin Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta projektille apurahaa ja sillä tiellä nyt ollaan. MIKKO Koukin ja Petja Lähteen käsikirjoituksessakin on ideaa. Siellä hän jatkoi soittamista, toimi päivätöikseen puistonhoitajana, avioitui ja sai kaksi lasta. Jantusen urheilusaavutusten lista on vaikuttava, kuten on yksityiselämän pohjakosketustenkin. Ohjaus Aleksi Mäkelä. Näytös kestää noin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Vlogissa sivutaan myös muita Suomessa alkavia filmijuhlia. Onneksi kerronta avartuu kokovartalokuvaksi toivottomaksi luullusta tapauksesta. Hän tarttuu ensimmäiseen päärooliinsa kynsin, hampain ja orvaskesin. Näytelmäkokonaisuus yltää aina 1800-luvulta 1970-luvulle. 1971, sai nuorena menestystä SM-liigassa ja Ruotsissa pelatessaan. PELIMANNIN perintö – kohtauksia Frank Hietalan elämästä saa ensi-iltansa sunnuntaina Alavieskasalissa. Idea pelimannin elämästä kertovasta projektista oli kypsynyt jo pitkään. – Frank sai ensimmäisen oman viulunsa 15-vuotiaana, kun hänen veljensä osti sen karstulalaiselta pelimannilta. Palasia sieltä täältä, poimin niistä kiinnostavimmat. Kuvaus Pini Hellstedt. Keväälle 2021 suunniteltua ensi-iltaa jouduttiin lykkäämään kahdesti, nyt vihdoin näyttäisi lupaavalta, kertoo näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Raimo Hentunen. Kinokulma, Oulainen. Bio Rex, Kokkola. Täysi-ikäistyttyään Hietalasta tuli alueella tunnettu pelimanni, mutta vuonna 1906 hän muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin ja vaihtoi nimensä Frankiksi. Vastuukolmikko nostaa elokuvajuhlien noin kolmenkymmenen tapahtuman joukosta esiin omat suosikkinsa. Myöhemmin hän nuotinsi 56 keskipohjalaista polskasävelmää. kello 18. Minun tehtäväkseni jäi kirjoittaa kohtaus, kuinka kaupat syntyivät ja millaista dialogia siinä käytiin. KULTTUURI TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa B3 Ida Korolainen Teatteri Willi Lakeus, Oulaisten nuorisoseuran kansantanssijat ja Ryyppymäki String Band herättävät yhteisessä musiikkinäytelmässä eloon kohtauksia Frank Hietalan elämästä. Siitä kun se on suihkusta tullessaan yhtä pahannäköinen kuin sinne mennessään. Askelten ei tarvitse olla yleisöllä valmiiksi hallussa, vaan Oulaisten nuorisoseuran kansantanssijat ohjeistavat katsojat polskien, masurkoiden ja sottiisien pyörteisiin. Aleksi Mäkelän elokuvassa Jarna – jääkiekkoilija Marko Jantusen lempinimi – käy pohjalla. Musiikkinäytelmä kertoo pelimanni Frank Hietalan tarinan 1800-luvun Alavieskasta 1970-luvun Yhdysvaltoihin. Hannu Björkbacka Hautajaiset elävälle Viinan viemää. Kokkolan Kinojuhlien vastuulliset ovat tämän viikon Kino-Keskipohjanmaan vieraana. 98 min. Projektin aluksi Hentusesta tuntui, ettei tarinasta saa mitään irti, Hietala kun eli pelimanniksi ilmeisen nuhteetonta ja siistiä elämää. Päähenkilö täyttää filmin jokaisen kuvan. Esimerkkinä Hentunen käyttää tarinaa Frank Hietalan ensimmäisestä viulusta. Käsikirjoitus Mikko Kouki, Petja Lähde. NHL-haavekin toteutui, mutta enimmäkseen farmijoukkueessa. Putkakuvitelma loppuun ajetun lätkäjätkän hautajaisista sekä Jarnaa seuraavan sisäisen lapsen syyttävät silmät ovat toimivia ratkaisuja. Näytelmän käsikirjoittaminen vaati paljon tiedonhankintaa. Niin pohjalla, että siitä voi tie olla vain ylöspäin. Lopputulokseen hän on kuitenkin tyytyväinen, Hietalan elämäntarina on kiinnostava kertomus lahjakkuudesta ja periksiantamattomuudesta. Kokonaisuus rakentuu fiktiivisistä kohtauksista Hietalan elämästä. Shokkiavaus huumevelkojen perinnästä – toivottavasti liioiteltu – saa odottamaan tuttua, kotimaista sosiaalipornoa. Syöksykierre katkesi vasta seitsemän vuotta sitten – katkaisuhoidossa. 2000-luvulla, kun mies oli kolmekymppinen, hänestä tuli alkoholisti. Yhden näytöksen ympärille rakentuu pidemmät iltamat, joissa aluksi kuullaan Frank Hietalan polskat nuottikirjaksi koonneen Arto Järvelän lyhyt esitelmä ja näytelmän päätteeksi laitetaan jalalla koreasti. Se esitetään ilman väliaikaa. Syksyllä kaikki on toisin! Vlogivieraina Kinojuhlien ohjelmavastaavat SOLAR FILMS/LAURA MAINIEMI RAIMO HENTUNEN. Roolin myötä Laitapuolen hyökkääjästä tulee jotain enemmän kuin se tavallinen tarina – paljon onnettomammin päättyviä kertomuksiahan meillä urheilumaailmassa riittää – tai päihdetyöfirman mainos. Juho Kuosmanen iloitsee, että ”kerrankin on sellainen festarivuosi, että on jotain mitä en ole nähnyt”. – Olin yhteyksissä Kalajoella ja Ylivieskassa asuviin Hietalan sukulaisiin sekä hänen Yhdysvalloissa asuvaan tyttärentyttäreensä. Faktat ovat luita, joiden päälle käsikirjoittaja tekee lihan. Jorma Tommilan koominen soolo, kovan jengipomon vääntäytyessä japanilaisauton pelkääjän paikalle, pitäisi sekin palkita jollakin. Alamäki vei peliuran sivuraiteille ja Jantusen rattijuopumukseen sekä huumausaineiden käyttörikoksiin. Laitapuolen hyökkääjä. Näyttelijä rakentaa ääripäistä ja kärjistyksistä täyden ihmisen hakematta hahmolle sympatiaa, vastenmielisiä piirteitä peittelemättä. K16. Katariina Havukainen tekee ylvään roolin paljon kestäneenä vaimona. Pelimannin perintöä esityksessä Polskat piirtyvät Frankin (Riku Yliviuhkola) päässä nuoteiksi pikku-Fransin (Joona Rautiola) opastuksella. Tämä on fakta, joka tiedetään. Ammattisoittajien kokoonpanoon kuuluu kaksi viulua, haitari, nokkahuiluja, tinapillejä ja mandocello. Pelimannin perintö -esityksen ensi-ilta Alavieskasalissa su 4.9. Severi Saarinen on kuluvan vuoden varteenotettava Jussi-palkintoehdokas. Fiktion vapaudella tehty kiekkoilijaelämäkerta näyttää miehen, joka sukeltaa pintaan pohjan kautta. H H H Mistä tietää, että mies on pohjalla. Kuusi muuta esitystä nähdään Kalajoen Virta-salissa
-Kalankäsittelyä olen opiskellut itsekseni aika paljon. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Nykyaikaiset 5-ottelijamme Risto Hurme, Veikko Salonen ja Martti Ketelä juoksivat maastossa 4 km:n matkan tietoisina tilanteesta, että pieninkin peräänantaminen veisi jonkun joukkueen edelle ja mitali menetettäisiin. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Sisukas joukkueemme ei antanut periksi ja USA pääsi kyllä uhkaavan likelle, mutta lopputuloksissa silti Suomen jälkeen ja näin päättyi kamppailu odotettua paremmin. Laitan kyllä mielelläni ruokaa riistastakin, mutta varsinainen metsämies en missään nimessä ole. MUIKKUMARKKINAT voi kaikesta päätellen erittäin hyvin. Hieman ikävä yllätys Suomen pronssijoukkueelle oli se, että joukkuekilpailussa jaettiin vain yksi yhteinen mitali. Useimmilla markkinavierailla oli kuitenkin jonkinlainen kiinnekohta Lestijärveen. Tämä on sellaista touhua, että tekemällä sen parhaiten oppii. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi TORSTAI 1.9.2022 Keskipohjanmaa B4 Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. Pisimmät jonot syntyivät luonnollisesti päivän nimikkotuotteen, muikun, myyntitiskeille. Hätäisen arvion mukaan kunnan keskusaukiolla piipahti lauantaina jopa 3000 ihmistä. Perinteisten markkinakojujen lisäksi humussa saattoi jälleen kuulla asiansaosaavaa esiintymistä. Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Chilit sun muut eivät kuulu kalaan. Ps. Kokenut tv-kokki Jaakko Kolmonen opasti innokkaasti poikaansa. 5-ottelijoille ensimmäinen mitali. Useammat tunnit markkinapaikalla pyörineet ajautuivat jossakin vaiheessa melkein tahtomattaan jonottamaan suurilta muurikoilta valmistuneita paistettuja muikkuja. Ammattiopetus alkoi jo polvenkorkuisena. Valokuva sentään otettiin jokaisesta erikseen mitali kaulassa. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Päivän pääesiintyjistä Petri Kolmonen myönsi olevansa läheisessä suhteessa juuri muikun kanssa. -Kavereiden kannalta tämä on tietenkin noloa. Petri Kolmosen käsissä olemattoman pieni ahvenkin silpoutuu hetkessä ruodottomaksi fileeksi. Muikku on parasta paistettuna tai savustettuna pelkällä suolalla maustettuna. Asenna sovellus ja avaa se. MUIKKUA oli tarjolla monissa muodoissa. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Klikkaa luo tunnukset. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Ahven on Vantaalla asuvan kokin toinen suosikki. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Lestiläisistä ei moista väkimäärää kokoa, onhan kunnan asukasluku vain noin tuhat. -Päätimme, että paras saa pitää sen, nauroi tyytyväinen Risto Hurme komea lätkä kaulassaan. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Seppo Luokkala LESTIJÄRVI Sukulaisia, tuttuja, puolituttuja ja aivan ventovieraita. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Lestijärven kylätapahtumassa noin 3000 ihmistä Münchenin olympialaisten mitalisade lankesi jo Suomenkin ylle. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. -Järviahven ja muikku ovat lempikalani. Lestijärven 13. 51: 9–10 1 1 Nimipäivä tänään: Pirkka (suom.), Gottfrid (ruots.), Simeoni, Simana, Simo, Joosua (ort.). Itse olen vetänyt näitä esiintymisiä jo kymmenisen vuotta, Petri Kolmonen muistelee. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Kalan maustamisessa on menty pahasti metsään. Lestijärven torille ja sen lähiympäristöön oli lauantaiksi pystytetty yli 80 myyntipistettä. Erityisen hyvältä tuntuu tuo 10 pisteen ero. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–15.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. -Olin isän mukana tapahtumissa jo ihan pienenä poikana. Risto Hurme on 22-vuotias mitalijoukkueen kuopus. Niinpä kalan kanssa tulee eniten oltua esillä. Kolmonen on kiertänyt ikänsä erilaisissa kissanristiäisissä. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Osa myyjistä joutui toteamaan, että valikoima se on, mikä jonon tekee. Lisäksi sijoittui paras ottelijamme Risto Hurme kahdeksanneksi. kerran järjestetyillä Muikkumarkkinoilla nähtiin, tavattiin ja juteltiin ennätysmäisissä mitoissa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. -Olen aivan koukussa kalastukseen. Mökkiläisten ja naapurikunnista tulleiden lisäksi paikalla oli sadoittain entisiä lestiläisiä ja heidän perheenjäseniään. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Sää suosi tapahtumaa, jonka vahvuutena on monipuolisuus. KOKKIKOULUN käyneenä Kolmonen keskittyi kartuttamaan taitojaan erityisesti kalan ja lihan käsittelyssä. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Mikko Alatalo lauloi ja laulatti kansaa ja toisen polven kiertävä kokki Petri Kolmonen antoi työnäytteitä erityisesti kalankäsittelystä. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen