2025 9–10 7 € 2025 9–10 7 € Voimaa KARJALAISISTA JUURISTA Maria Aunukselainen Anna Laakkosen väitös Ruskei kui veri
174 Lea Tajakka perkaa lehtiaineistoja: kuinka karjalaiset itkuvirret nähtiin 1900-luvun taitteen ja vuosisadan alun suomenkielisissä lehtiartikkeleissa. 192 Anna Laakkosen ansiokas väitöskirja osoittaa, miten Neuvosto-Karjalan suomenkieliset sanomalehdet oppivat puhumaan bolsevikkia 1920ja 1930-luvuilla. 180 Loimolan Voiman muusikot Mika ja Niko Saatsi ja kirjailija-teatteriohjaaja Riko Saatsi ovat veljeksiä, joiden taide kumpuaa Raja-Karjalasta. 194 Elina Niiranen kirjoittaa Heidi Henriikka Mäkelän ja Outi Valon toimittamasta uutuuskirjasta Aineeton kulttuuriperintö. 173 Aki Aunala muistuttaa Laukunkantaja-kolumnissaan, että muistot sijaitsevat kivipaasien sijaan lopulta meissä, jotka kannamme niitä mukanamme. Käsite, käytäntö ja politiikka.. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 162 KARJALAN HEIMO 9–10/2025 168 164 Tekoälyn parissa työskentelevä Tove Mylläri katsoo, että uusia teknologioita tarvitaan karjalaisen kulttuurin ja karjalan kielen aseman edistämisessä. KUVA: ERICA HAUKKA SEURAAVA NUMERO Joulukuu 2025 184 Martti Penttonen peilaa näkökulma-artikkelissaan karjalan kielen tilannetta 1900-luvun historian vaiheisiin ja pohtii, mitä kielen elvytys nyt vaatii. 170 Salla Simukan ylen äijän suvaittu dekku Ruskei kui veri kiännettih livvinkarjalakse, pagizuttelus kiändäjät Sanna Mylläri da Sanna-Riikka Knuuttila. 2025 9–10 7 € 2025 9–10 7 € Voimaa KARJALAISISTA JUURISTA Maria Aunukselainen Anna Laakkosen väitös Ruskei kui veri KANSI : Mika Saatsi Kihauksessa. 190 Maria Aunukselainen kilvoitteli Karjalan metsissä erakkomunkkien ikiaikaisen perinteen mukaisesti. Kilvoittelijanainen koettiin uhkaksi luostarille. KUVA: ANSSI TOIVANEN Tampereelle Petroskoista muuttanut ILMU-yhtye luo karjalankielistä elektronista etnoa, joka uudistaa kuvaa karjalaisesta musiikista
Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaisen kulttuurin harrastajaksi ja tukijaksi. Karjalan Sivistysseura yhdistää eri alueilla elävät karjalaiset ja karjalaisuudesta kiinnostuneet toimimaan karjalan kielen ja kulttuurin elinvoimaisuuden hyväksi. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Inhimillinen tekijä PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2025 19 10 H elsingin Kirjamessujen kynnyksellä on hyvä hetki pohtia, miksi kirjamessujen kävijäennätykset ovat rikkoutuneet tämän tästä – samaan aikaan, kun etenkin suomalaisnuorten lukuinnosta ja keskittymiskyvystä ollaan laajalti huolissaan. ”Kirjallisuuden tehtävä on vapauttaa tietoisuus dogmeista, opettaa ajattelemaan kriittisesti, selittää, mitä on ihmisarvo”, kirjoittaa venäläissyntyinen, 1990-luvun alusta lähtien Sveitsissä asunut kirjailija Mihail Šiškin upeassa teoksessaan Viha ja kauneus (WSOY 2024). Yhä useammin julkisessa keskustelussa on epäilty, olemmeko enää lukijakansaa ollenkaan. Yhdessä vaalimme kieltä, kulttuuria ja kokemuksia karjalaisesta identiteetistä. Viisaasti ihmisten ja yhteisöjen ehdoilla käytettynä tekoäly voi edistää esimerkiksi vähemmistökielisen journalismin laadukasta tekemistä. Uusien tekstilajien haltuunotto uhanalaiselle kielelle, karjalaksi, on vaativaa työtä kääntäjille, koska kaunokirjallinen tyyli vaatii nousua arkisen ja asiallisen sanailun yläpuolelle. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 163 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Karjalan Heimon artikkelit, kuvat ja taitto ovat edelleen inhimillisen työn ja hitaanpuoleisen journalismin tuloksia. Jos emme hektisen (työ)elämän ja teknologian sykkeessä enää saa tilaisuuksia pitkiin ja hitaasti kypsyviin ajatuksiin, olemme hukassa. KIRJOITTAMINEN ON MATKA , joka on tehtävä, jotta löytää omat ajatuksensa. Onko lopulta kovin järkevää ulkoistaa mielekkäitä tehtäviä koneelle?” KATRI KOVASIIPI paatoimittaja@karjalanheimo.fi. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Työn muutoksia ja työssä väsymisen historiaa tutkinut Mona Mannevuo kiteyttää filosofisessa aikakauslehdessä Niin & Näin 3/2025: ”[...] en ole kokenut vaivalloiseksi tai epämiellyttäväksi niitä osia työstä, joita uusien sovellusten on määrä tehostaa. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Oikeastaan mielekkäin osa työstä on lukeminen, kirjoittaminen, tekstien muokkaaminen ja melko hidaskin työskentely isojen aineistojen kanssa. Tämän lehden sivuilla Tove Mylläri kertoo, kuinka tekoäly voi parhaimmillaan, yhteistyössä ihmisen kanssa, lisätä journalismin moniarvoisuutta ja tuoda esiin vähemmistöjen ääntä. Kirjallisuus, kuten muukin taide, on vapaan ajattelun valtakuntaa. Hyvät asiat kehittyvät usein hitaasti, vaivannäkö luo sekä tekemiseen että lopputuotteeseen lämpöä. Tänä vuonna Helsingin Kirjamessujen runsaudesta nousee esiin myös karjalaksi käännetty kaunokirjallisuus. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Lukuisista kirjailijahaastatteluista olemme saaneet lukea, miten aikomus ja suunnitelma romaanin sisällöstä muuttuukin kirjoittaessa: teksti lähtee elämään omaan, ennaltaarvaamattomaan suuntaansa, ja romaanihenkilöillä on omat polkunsa ja vaatimuksensa, joihin kirjailijan on suostuttava. Usein käy näet niin, että ajatusten ydin kuoriutuu esiin ja syvenee vasta kirjoittaessa. TEKOÄLYSTÄ ON TULLUT myös toimitusten, tiedonhankinnan ja sisältöjen jäsentämisen työkalu
Monissa vähemmistökulttuureissa kulttuurinen konteksti on vaikea opettaa tekoälylle, ja kielimalleja on vähemmistökielistä olemassa huomattavasti Pian puhesynteesi lukee uutisia karjalaksi Positiivinen suhtautuminen uusiin teknologioihin ja tekoälyyn on Tove Myllärille luontaista. Tekoäly on tuonut julkiseen keskusteluun toisaalta suurta nostetta, hypeä, toisaalta uhkakuvilla maalailua. Se tuo ulottuville mahdollisuuksia, joita aikaisemmissa teknologioissa ei ole välttämättä ollut, Mylläri toteaa. – Uusien teknologioiden käyttöönotto ja omaksuminen on ollut työuraani ohjaavaa toimintaa. Hän arvelee, että miesvaltaiseksi tai maskuliiniseksi mielletyllä teknologiaalalla koetaan, että riskipainotteisilla puheilla tekoälystä saavutetaan myös uskottavuutta. – Ilman toinen toista, ihmistä ja tekoälyä, emme pysty ratkaisemaan niitä ongelmia, joita maailmassa tällä haavaa on. – Itse edustan tekoälykeskustelussa positiivista, ehkä tietyllä tavalla haaveilevaa mutta myös realistista ajattelumallia, joka on nykyajassa melko harvinainen suhtautumistapa. – Ei pidä unohtaa tekoälyteknologioihin liittyviä riskejä, jotka ovat laillisuuden, eettisyyden ja ympäristön kannalta hankalia. Ylellä hän on toiminut erilaisissa kehittäjärooleissa neljä vuotta. Meillä on satoja asiantuntijoita tai aktiivisia puhujia, jotka puhuvat mielellään tekoälyn riskeistä, Mylläri summaa. Tekoäly luo uusia mahdollisuuksia niin kielen oppimisen kuin vuorovaikutuksenkin kannalta. Se koetaan helposti ei niin asiantuntevana lähtökohtana – mutta minä voin olla se, joka näkee realistisesti myös mahdollisuuksia. Mylläri korostaa, että on tärkeää yhdistää teknologia ja ihmisyys. Jo ennen Ylelle menoa hän ennätti työskennellä teknologiakonsulttina yli 10 vuotta. Tove Mylläri juonsi myös Yle AI Demo -ohjelman feresiin pukeutuneena. Hän näkee, että tekoälyteknologioista on hyötyä myös vähemmistökielten ja -kulttuurien elvytystyössä. – Esimerkiksi itselläni on lukivaikeus ja keskittymisvaikeus, joiden takia kouluttautuminen ja ura ovat olleet minulle haasteellisia. Miten tekoäly sitten voi auttaa tai edistää karjalan kielen elvytyksessä ja kehittämisessä. – Kielen oppimisen ja säilyttämisen kannalta tulevaisuudessa pystytään tekemään tekoälypohjaisia opetusmateriaaleja tai keskustelevaa oppimispalvelua. Toivottavasti voidaan, vielähän sellaista ei ole täysin onnistuneesti pystytty tekemään. – Nämä teknologiat ovat ratkaisevassa roolissa, kun karjalaisen kulttuurin ja karjalan kielen asemaa pyritään edistämään, Mylläri toteaa. – Tekoäly voi teknologiana olla tukena kulttuurin säilyttämisessä, mutta siinä ihmisten osuus on olennaisempi, Mylläri sanoo. Itse näen, että tekoälymallit ovat oleellinen työväline kielenelvyttämisen kannalta. Toivon, että muun muassa tekoälyn avulla elämä voisi helpottua myös muilla, joilla on samanlaisia haasteita. KUVAKAAPPAUS YOUTUBESTA/YLE AI DEMO | YLE AREENA. Mylläri uskoo, että uusilla teknologioilla on mahdollisuuksia myös yhteisöllisyyden ja aktiivisuuden lisäämiseen – karjalaisuudenkin näkökulmasta. Kulttuurin säilyttämisessä ja elvyttämisessä kysymys tekoälytyökalujen hyödyistä on vaikeampi. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 164 T ove Mylläri on työskennellyt uusien teknologioiden, kuten tekoälyn parissa jo kauan
Tilanne ei ole kenenkään vika, mutta käytännössä meille tulee pääosin vaaleita, korkeakoulutettuja ihmisiä tekemään journalismia. Samoja toimintamalleja voidaan laajentaa ja monistaa myös muihin kieliin. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 165 . Se vain mukautetaan niin, että puhesynteesi lukee tekstit livvinkarjalaksi ja pohjoissaameksi. vähemmän kuin paljon puhutuista valtakielistä. Jos tämän mallin luomisessa onnistutaan, sama teknologia soveltuu puhesynteesin toteuttamiseen myös muilla vähemmistökielillä. Tuolloin pystyttiin kuitenkin toimimaan niin, että toimituksessa oli minimimäärä ukrainankielisiä toimittajia. – Esimerkiksi Ylen karjalankieliset uutiset eivät ole olleet karjalaisten omia uutisia, vaan Ylen uutisvirrasta poimittuja uutisia, jotka on vain käännetty karjalan kielelle. Sitten oli lähdemateriaali, joka oli aluksi venäjänja englanninkielistä. – Pyrimme kehittämään puhesynteesin, jolla voitaisiin lukea ääneen karjalaksi ja pohjoissaameksi kirjoitettuja sisältöjä ja näin parantaa niiden saavutettavuutta. Monet aiheet ovat olleet hyvinkin kaukana karjalaisuudesta, pohtii Mylläri. Ylellähän jo on karjalankieliset ja saamenkieliset uutiset. Se puolestaan rajaa ulos vähemmistöjen edustajia tai ihmisiä, joilla on rajoitteita sisällöntuottamisessa. – Noudatamme aina Ylen vastuullisen tekoälyn periaatteita ja tekijänoikeuslainsäädäntöä, toteaa Mylläri. Erityisesti kielija kulttuurivähemmistöjen ääni voidaan saada uusia teknologioita hyödyntämällä mukaan journalismiin, sanoo Mylläri. – Uuden uutistoimituksen perustaminen on yleensä pitkä prosessi. Tekoälyllä lisää moninaisuutta mediaan Tove Mylläri uskoo, että fiksusti yhteistyössä ihmisten kanssa käytettävä tekoäly voi tuoda mediaan lisää diversiteettiä eli monimuotoisuutta. Tekoäly voi tulla tehokkaasti apuun, kun toimittaja ei osaakaan sataprosenttisesti oikeakielistä suomea tai ei esimerkiksi näe tai kuule. – Vastaava teknologia on jo käytössä Svenska Ylellä ja suomenkielisissä uutisissa. Tekoäly käänsi lähdemateriaalin, ja lopuksi toimittajat tarkistivat konekäännökset, Mylläri selvittää. Kyse on laajasti ajatellen siitä, kenelle mediassa annetaan ääni – kuka saa äänensä aidosti kuuluviin. Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi, sieltä tuli Suomeen nopeasti paljon pakolaisia, ja Ylelle piti saada nopeasti ukrainankielisiä sisältöjä. Hänen työkaverinsa Ylellä ovat jo tottuneet siihen, että hän pyörähtelee työpaikallakin tämän tästä karjalaisen kansannaisen asussa. Tekoälyyn pohjautuvien kielimallien ja ukrainaa puhuvien journalistien avulla uutisia saatiin käännettyä nopeasti ukrainaksi. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Puhesynteesi skaalautuu useille eri kielille Ylellä on parhaillaan menossa kokeiluhanke yhdessä Itä-Suomen yliopiston, Norjassa sijaitsevan Arktisen yliopiston ja suomalaisen Readit-yrityksen kanssa. Tekoälypalvelun kehittämiseen kuuluu myös varmistaa, että sen tuottamat materiaalit ovat kunnossa tekijänoikeuslain, etiikan ja journalismin etiikan kannalta. – Yle Novyny, Ylen ukrainankieliset uutiset, on ensimmäinen tekoälytehostettu uutishuone. – Yleisesti ottaen journalismi Suomessa on ollut hyvin samankaltaisten journalistien tuottamaa. Nyt Ylellä voidaan oman YleGPT-palvelun avulla myös litteroida uutisia useilla kielillä. Vähemmistöryhmien tekemän tai niitä koskettavan journalismin ja tekoälyn yhdistämisessä Mylläri pitää olennaisen tärkeänä, että yhteisöt itse ovat Tove Mylläri on aktiivinen puhuja uusia teknologioita ja tekoälyä käsittelevissä seminaareissa. Tavoitteena on, että toimittajien aikaa saataisiin vapautettua entistä parempien ja yhteisölähtöisempien sisältöjen kirjoittamiseen, kun puhesynteesi hoitaisi uutisten lukemisen. – Tekoäly laajentaa mahdollisuuksia sen suhteen, kuka ylipäänsä voi olla journalisti – menettämättä journalismin laatua
Karjalan kielikin on tullut elämään ortodoksisuuden vanavedessä. – Olen kokenut aikamoisia vihankin tunteita siitä, miten evakkona Suomeen tullutta ukkia ja muita evakkoja on täällä kohdeltu. Karjalankielisen puhesynteesin kehittämisessä karjalaisyhteisöjen ääntä edustaa Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyksessä työskentelevä livvinkarjalan asiantuntija Hiloin Natoi, Natalia Giloeva, joka on kääntänyt Ylen uutisia karjalaksi jo yli kymmenen vuoden ajan. Sen ympärillä oma matka jatkuu ja kehittyy. Alussa oli viha, mutta siitä pääseminen iloon ja katseen suuntaaminen tuleviin sukupolviin on ollut minulle tärkeää, Tove korostaa. – Joku inspiraatio silloin iski. Ylelläkin uutisten ansiot karjalan kielen kehitystyössä on huomattu. Tove on kirjoittanut käsikirjoituksen lastenkirjaan, joka kertoo kuolemiseen liittyvistä ortodoksikarjalaisista perinteistä. Inspiraatio kirjaprojektiin syntyi, kun Tove oli alkuvuodesta Valamo-opistolla karjalaisuutta käsittelevällä kurssilla. – Olen opiskellut karjalaa Levoin Mišan (Mika Saatsin) kursseilla Tuusulan kansalaisopistolla. Lisäksi meillä on ortodoksisen kirkon sisällä porukka, jossa koetamme puhua karjalaa, Tove kertoo. KATRI KOVASIIPI Tove Myllärin isoisä on tullut Impilahdelta evakkona Suomeen. KUVA: TOVE MYLLÄRI. – Se on meidän kiitoksemme ItäSuomen yliopiston karjalan kielen elvyttäjille. – En ole harjoittanut aiemmin mitään uskontoa, hengellisyys on tullut elämääni vasta ortodoksiseen kirkkoon liittyessä. Yhteisöiden täytyy kokea, että työtä tehdään heitä varten. KATRI KOVASIIPI Tekeillä lastenkirja ortodoksikarjalaisuudesta Tove Mylläri oli Itä-Suomen alueradion vieraana karjalan kielen viikolla 2024. En halua hengellisistä asioista lähteä spekuloimaan, mutta valmiina se tuli, sanoo Tove. – Kotona on hyvin kriittinen esilukija, joka on ahkera kirjojen lukija yleensäkin. Lapsensa kanssa Tove kävi viime vuonna Helsingin keskustakirjasto Oodissa käynnistetyssä lapsille tarkoitetussa karjalankielisessä kerhossa, Kägözissä. Oikeutta tekoälykielimallien kehittämiseen Yle Uudizet karjalakse -materiaalien avulla Yle ei kuitenkaan Itä-Suomen yliopistolle luovuta. Idea sai kannatusta. Kirkkovuotta on eletty yhdessä myös oman lapsen kanssa. Yle Uutiset antaakin kaikki tähän mennessä, yli kymmenen vuoden aikana kertyneet karjalankieliset uutiset Itä-Suomen yliopistolle kielen kehittämisja opetuskäyttöön. Karjalaisuuskin alkoi avautua Toven elämässä vasta ortodoksikirkkoon liittymisen kautta. Kirja-ajatuksen syntyyn vaikutti, että monia Tovelle läheisiä ihmisiä oli kuollut. Siitä lähti myös kirjaprojekti ja tapani pyöriä näissä karjalaisissa perinnevaatteissa joka paikassa, myös teknologia-alan konferensseissa, Tove naurahtaa. Hiloin Natoi verkostoineen on kehittänyt valtavasti ajankohtaisia karjalankielisiä uudissanoja aina tuoreimpien uutisten tarpeisiin. – Suomen ortodoksisella kirkolla on paljon perinteitä ja tapoja, jotka tulevat karjalaisista juurista, kuten käspaikat, pruasniekat ja monet nyanssit, estetiikka ja perinteet. – Kuusivuotiaani puhuu jo parempaa varsinaiskarjalaa kuin minä. Kirjoittaminen ei sitten vienyt kovin paljon aikaa, käsikirjoitus valmistui parissa kuukaudessa. Tove kertoo olleensa nuoruudestaan alkaen agnostikko, ja hän erosi kirkosta heti luterilaisen rippikoulun jälkeen. Myös muita karjalan elvytyksen asiantuntijoita Itä-Suomen yliopistosta on ollut kehityshankkeessa mukana. Olen käynyt monet kerran Hietaniemen ortodoksisella hautausmaalla itkemässä käspaikkaan, kun on harmittanut niin paljon ja olen kokenut epigeneettistä tuskaa isovanhempien kohtalosta. – Menin myöhemmin illalla Valamo-opistolla huoneeseeni ja tuijotin Karjalan valistajien, pyhittäjien Sergei ja Herman Valamolaisten ikonia. Yle uudizet karjalakse on ollut todella merkittävä alusta karjalan kielen kehitystyön kannalta. Kirja on tarkoitettu yli 6-vuotiaille. Toven lapsuudenkodissa karjalaisuutta ja karjalan kieltä ei ollut läsnä. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 166 kehitystyössä mukana. Kirkkovuoden eläminen ortodoksikarjalaisen perinteen mukaan on ollut minulle hyvin palkitsevaa. – En kuitenkaan toimi kiukusta vaan enemmänkin tulevaisuuteen suuntaavasta näkökulmasta. – En ole aktivisti, oma tapani tehdä muutosta on ehkä isommaltakin fyysiseltä kantilta toimintaa. Sen lisäksi olen opiskellut itse. Nyt oma identiteettini on muodostunut ortodoksikarjalaiseksi. – Oikeastaan tärkein motiivini on, että lapsi ja ehkä lapset ja muiden lapset voivat olla mukana karjalan kielessä ja kulttuurissa ja elää sitä iloa, eikä kaikkea tarvitse opetella vasta aikuisena. – Ukille karjalaisuus oli trauma, karjalaisuus oli kiusattu ukista ulos. Hänen kanssaan yritetään myös yhdessä elää kirkkovuotta karjalaksi. Silloin koko käsikirjoitus tuli valmiina päähäni. Minulla on aika paljon karjalankielisiä kirjoja ja ystäviä, koetan myös osallistua paginperteihin. Suustani tuli, että voisin kirjoittaa kirjan ortodoksikarjalaisesta kuolemasta lapsille. Kodissamme myös huoneet on nimetty karjalaksi. – Olimme karjalaisella iltateellä, ja paikalla oli muitakin kirjailijoita
Marian kappelissa Marja Kynkäänniemi kertoi suomentamistaan kirjoista, Pavel Tšubinskin Elämää Vienan kylissä 1860-luvulla (KSS 2021) sekä Aleksandra Jefimenkon (1848–1918) vuonna 1877 kokoamasta Venäjän Pohjolan vähemmistöjen historiasta kertovasta teoksesta Arkangelin kuvernementin lappalaisten, karjalaisten ja samojedien tapaoikeuksia (KSS 2024). Jakovlev alkoi kirjoittaa runoja vienankarjalaksi vasta 50-vuotiaana, vuonna 2020, ja ehti kirjoittaa kolme vuotta, kunnes menehtyi vaikeaan sairauteen. Suojaksi risti sai kaksi kerrosta tervaa. KUVA: EERIKA HAURINEN. Marian kappelissa pidetyn rukouspalveluksen jälkeen rovasti Marko Patronen siunasi uuden matkamiehen ristin ja toimitti muistolitanian kanttori Eeva Hartemaan kanssa. Uusi matkamiehen risti Maikkulaan Venäjän armeijan kasarmialueeksi vuonna 1882 rakennettu Maikkula on toiminut Itä-Karjalan pakolaisten huoltolana vuosina 1923–1927, kansakouluna 1923–1940, lastenkotina 1952–1957 ja vanhainkotina 1940–1970. KERTTU NURMELA Vinkki Lue lisää Vienan Karjalassa, Suvannon kylässä syntyneen Vasselei (Ville) Rohkimaisen elämästä seuraavassa Karjalan Heimossa 11–12/2025 ilmestyvästä haastattelusta. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 167 P ohjois-Viena -seuran tämänsyksyinen Maikkulan pruasniekka pidettiin lauantaina 6.9. Oulussa. Pruasniekkoihin kuuluvat aina kahvit ja yhteislaulut, niin nytkin. Puuristin arvokkain osa on poikkipuu, joka on Vienasta peräisin olevasta kaksisataa vuotta vanhasta puusta. Kesällä 2025 julkaistiin postuumisti hänen runokokoelmansa Ku??uu milma kotimua. Piha-alueella lähes kolmekymmentä vuotta seisonut matkamiehen risti vaihdettiin uuteen. Vienan pakolaisten muistokivellä Helvi Alaviitala kertoi Repolassa syntyneen Senja Kolpakovan (1919–2006) elämästä ja luki hänen runonsa Vienani ihanat illat. Valmiin ristin pystytyksessä avustivat Timo ja Seppo Arhippainen. KUVA: SAMPPA ROHKIMAINEN – Ei taida kovin moni yhdeksänkymmentävuotias Matkamiehen ristejä veistellä, myhäili Vasselei (Ville) Rohkimainen Maikkulan Pruasniekassa 6.9.2025. Vanhemman ja uudenkin ristin on valmistanut Ville Rohkimainen. Marraskuussa 90 vuotta täyttävällä Villellä oli ristin valmistamisessa kaverina Timo Arhippainen. Kerttu Nurmela kertoi pääjärveläisestä, Niskan kylässä syntyneestä, kasvaneesta ja eläneestä karjalankielisestä runoilijasta, Sergei Jakovlevista (1970–2023) ja luki hänen runojaan
Nyt ILMU on asettunut Tampereelle, mutta pyrkii ylläpitämään yhteyttä rajan taa. Monikaan ihminen ei voi puhua sitä minulle, joten en saa harjoitusta. Rockista ja äänimaisemallisesta elektronisesta musiikista inspiroitunut muusikko aloitti alkuun englanninkielisillä kappaleilla. ILMU SYNTYI 2010-luvun alussa, kun Tatjana Tkatšenko alkoi tehdä Karjalassa kappaleita häntä ympäröivästä luonnosta. Myöhemmin hän alkoi ottaa yksityistunteja Tatjana Baranovalta, joka auttaa Tkatšenkoa edelleen sanoitusten kirjoittamisessa. Niin kuvailee karjalaksi laulava ILMU-yhtye musiikkiaan, jonka kaikuista ja säröistä äänimaailmaa he vertaavat esimerkiksi Massive Attackja Portishead-yhtyeisiin. – Yritämme löytää parempia tapoja ilmaista ajatukseni ja katsoa myös, kuinka tekstit toimivat laulettuna, Tkatšenko sanoo. Suomessa on mielikuva karjalan kielen paremmasta tolasta Venäjän rajan takana, mutta Tkatšenkon näkökulma on toinen. – Meitä kuunnellaan ympäri maailmaa. MUUSIKOT Aleksei ja Tatjana Tkatšenko perustivat yhtyeen vanhassa kotikaupungissaan Petroskoissa. Tkatšenko löysi ratkaisun menemällä paikalliseen kulttuurikeskukseen karjalan kielen kursseille. Nyt pariskunta pyrkii edistämään yhtyeen tarinaa rajan tällä puolen: tekemään uutta musiikkia ja keikkailemaan. Sen nykyaikainen äänimaailma yhdistettynä perinteisiin muistuttaa suomalaisen nykykansanmusiikin kärkinimiä. KUVA: KATRI KOVASIIPI. ILMU:n sanoitusten kautta Tkatšenkot haluavat kehittää karjalan kieltä: luoda sille uusia käyttötarkoituksia ja MUUZIKKUA TRIP-HOP DA WORLD MUSIC -TABAH ”Haluamme, että meillä on yleisöä rajan molemmilla puolilla ” Kun petroskoilainen Tatjana Tkatšenko halusi tehdä elektronista musiikkia karjalan kielellä, hän meni kielikurssille. ILMU uudistaa omalta osaltaan kuvaa karjalaisesta musiikista. Innostuksen omah tuotandoh pajattajat da soittajat suajah Karjalan luonnos, pohjazen muan suurenmoizes da mistizesti omah valdah ottavujas ?omuos. Se on kiinnostavaa, koska laulamme karjalaksi, eikä se ole levinnyt kieli, Tatjana Tkatšenko sanoo. Hän puhui karjalaa lapsenlapselleen eli Tkatšenkon äidille, mutta kieli jäi siirtymättä eteenpäin. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 168 F olk triphopia – tai vaikkapa elektronista etnoa. Karjalan tasavallassa ihmiset puhuvat vain venäjää, hän sanoo. Samalla Tatjana Tkatšenko opiskelee musiikkituotantoa Tampereen ammattikorkeakoulun englanninkielisessä koulutusohjelmassa. Tai kuten he itse kuvaavat sosiaalisessa mediassa karjalaksi: Joukko soittau muuzikkua trip-hop da world music -tabah da pajattau karjalakse. Edellinen kielenpuhuja hänen perheessään oli ollut isoisoäiti Evdokia Trifonovna Semsjärven kylästä. – Kielen oppimiseen ei enää ole monia tapoja. – Sitten ajattelin, että olisi siistiä kirjoittaa karjalaisesta luonnosta karjalan kielellä, hän kertoo. ILMU julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa joulukuussa 2020, ja noin paria vuotta myöhemmin Tkatšenkojen pariskunta muutti Suomeen, Tampereelle. – On hankala oppia kieltä, jota ei tällä hetkellä käytetä kovinkaan paljon. Niihin kuuluu esimerkiksi Pekko Käpin tapa yhdistää jouhikkoa rockmusiikkiin tai Anne-Mari Kivimäen johtaman Suistamon sähkö -yhtyeen yhdistelmä karjalaisesta haitarinsoitosta ja suhisevista konerytmeistä. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Tkatšenko ei osannut karjalaa. Tkatšenko alkoi kuitenkin miettiä, että vastaavanlaista musiikkia oli jo tehty maailmalla paljon
– Tämä vuosi ei totta puhuen ole ollut kovin hyvä meille keikkojen osalta, Aleksei Tkatšenko sanoo. Meidän pitää yrittää jatkaa yhteyden ylläpitämistä. Yhtyeen seuraava single, Suarnat, ilmestyy marraskuussa. – Se näyttää, että kieli elää edelleen, Aleksei Tkatšenko sanoo. Aleksei taas on itseoppinut muusikko, joka on julkaissut ambient-levyn ranskalaisella levymerkillä ja soittanut pitkään rock-musiikkia. Opintojensa ohella Tatjana Tkatšenko tekee loppuvuoden aikana Karjalan Sivistysseurassa äänisuunnitteluharjoittelun, jossa hän säveltää ja tuottaa musiikkia yhdistyksen tapahtumia varten. Aleksei Tkatšenko ei puhu karjalaa. Suomalaiset ja venäläiset – sekä karjalaiset molemmilla puolilla rajaa – ovat Aleksei Tkatšenkon mukaan naapureita, joilla on paljon yhteistä esimerkiksi ajattelutavan suhteen. – Yritämme kehittää kansanmusiikkia luomalla kokonaan uutta musiikkia, Aleksei Tkatšenko kertoo. KARJALANKIELISTÄ populaarimusiikkia leimaavat usein kansanmusiikkiviitteet. Heille haluamme näyttää samat asiat venäläisistä, hän korostaa. Tatjana Tkatšenko työskenteli Petroskoissa laulunopettajana, IT-alalle kouluttautunut Aleksei taas on tehnyt yli vuosikymmenen uran toimittajana. Oleskelulupa on voimassa opintojen loppuun asti, ja sen jälkeen tarkoitus on saada töitä, jotta he voivat jäädä maahan. Jo yksittäiset vierailut perheen luona ovat olleet haastavia. – Muut tekevät sen paremmin kuin me, Tatjana Tkatšenko sanoo. Hänen mukaansa moni pyrkii edelleen ylläpitämään kulttuurisuhteita, vaikka viralliset kanavat ovatkin käyneet vähin. Sävellykset ovat silti omia, eivät perinnesävelmiä. TUUKKA TUOMASJUKKA ILMU panostaa visuaalisuuteen. Langat-musiikkivideo kuvattiin Karjalan tasavallassa ennen yhtyeen muuttoa Suomeen, ja se on kiertänyt festivaaleja ympäri maailmaa. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 169 käyttää sitä muuttuvassa maailmassa. Myös kulttuurierot vaikuttavat. Kun Tkatšenkot olisivat vielä olleet sopimassa konsertteja syksylle, suomalaiset tapahtumajärjestäjät katsoivat jo ensi kevääseen. Tatjana on saanut popjazz-muusikon ammattikoulutuksen konservatoriossa Petroskoissa. Myös Tatjana Tkatšenko käyttää kieltä lähinnä kappaleitaan laulaessaan: hän puhuu karjalaa melko harvoin, mutta pystyy lukemaan ja kirjoittamaan jonkin verran hänelle tutuista aiheista. Tästä huolimatta he pitävät yhä yhteyttä rajan yli, myös yhtyeensä välityksellä. Aleksei Tkatšenko muistuttaa, että esimerkiksi kulttuuriyhteistyössä on kulunut vuosia, että rajat ylittävät yhteistyösuhteet on saatu luotua. Molempien musiikillinen tausta on muualla. TKATŠENKOT YHTYEINEEN eivät ole konsertoineet Venäjällä sen jälkeen, kun he muuttivat Suomeen. Siihen kuuluu Tkatšenkojen lisäksi kaksi Suomessa pidempään asunutta venäläismuusikkoa – Nadežda Gornitsyna ja Ekaterina Teppanen – sekä suomalainen jouhikonsoittaja Mirva Ormin, joka saatiin yhtyeeseen tamperelaisen kansanmuusikko Anne-Mari Kivimäen vihjeestä. Viime vuonna yhtye teki myös lyhyen, kolmen konsertin mittaisen kiertueen Virossa. – Yritämme näyttää venäläisille ihmisille, että Suomi on yhä hyvä ja ystävällinen maa, ja sama suomalaisille. Venäjänkieliset tavoittavassa VKontakte-somessa sillä on yleisöä enemmän kuin Facebookissa. Lisäksi ILMU valmistelee seuraavaa levyään, joka tarkastelee matkaa syntymästä kuolemaan: sitä, miten ylläpidämme yhteyttä menneeseen samalla kun rakennamme tulevaisuutta. Suomessa ILMU on esiintynyt erityisesti kansanja maailmanmusiikkitapahtumissa. On parempi ottaa esiintymään joku sellainen, jonka ihmiset tietävät ja josta he valmiiksi pitävät. Aikaperspektiiviä on pitänyt muuttaa katsomaan kauemmas. KUVAT: VICTOR DAVYDUKE, ERICA HAUKKA. Niin on myös ILMU:n kohdalla, kun kappaleissa soivat kitaran ja elektronisten äänten rinnalla kansanmusiikin perinnesoittimet, esimerkiksi kanteleet, jouhikot ja huilut. Hän haluaisi jatkaa ammatin harjoittamista myös Suomessa, mutta esteeksi tulee vaatimus suomen kielen taidosta. Se on pariskunnasta myös kiinnostavampaa kuin kansanlaulujen versiointi. – Ei sitä voi vain pistää poikki. Keikkoja on ollut vaihtelevasti: vuonna 2024 yhteensä 11, mutta vuonna 2025 vain kaksi. – Ehkä he eivät halua ottaa meitä keikalle, koska he eivät tiedä, keitä olemme. Pariskunnasta Tatjana on laulanut karjalanja suomenkielisiä lauluja jo lapsena osana yhtyettä, kun taas Aleksei kuuntelee perinnesävelmiä harvemmin. – Me haluamme, että meillä on yleisöä rajan molemmilla puolilla, Tatjana Tkatšenko sanoo. ILMU KEIKKAILI jo Venäjän-vuosinaan, mutta Suomessa sille on syntynyt uusi keikkakokoonpano. RAJAN TAKAA tulevien Tkatšenkojen on vaikea suunnitella tulevaisuuttaan pitkälle. Hän uskoo, että esiintymismahdollisuuksien niukkuuteen voi vaikuttaa yhtyeiden laaja tarjonta Suomessa
Kniigan kiändäjät Sanna Mylläri da Sanna-Riikka Knuuttila kerrotah Karjalan Heimon lugijoile, kuibo kniigan kiännösruado eistyi. Meil oli tietynluaduzet vuotandat kiännettäväh kniigah näh – sil pidi olla nygyaigaine da mieldykiinnittäi, vähäzel buitegu kaikile – sežo aiguhizile sežo nuorile, sendäh gu juuri nuoret tahtotah opastuo karjalah nygöi, eigo aiguhizilegi ole liigua modernua karjalankielisty kaunehkirjalližuttu. S & S-R: Meijän alguduumu oli kiändiä ihan perindölline dekku. Sit myö rubeimmo lugemah kaikenluaduzii dekkuloi. Kezäl 2024 Sanna-Riikka Tamberel, gu vihman jälles rodih toven viennouzu. KUVAT: SANNA MYLLÄRI, KATRI KOVASIIPI. Myö emmo tahtonuh ihan perindöllisty policiidekkuu, gu Kuisminan Maria jo oli kiändämäs Leena Lehtolazen Maria Kallio -dekkuu. Olimmo kuulluh, gu nuoret dai nuoret aiguhizet ylen suvaijah Salla Simukan Ruskei kui veri -trillerua. Se pädöy yksikai aiguhizilegi, Ruskei kui veri – pättävy kiännös täh aigah Helsingin Kniigujarmankal 2025 jullattih Salla Simukan ylen äijän suvaittu dekku Ruskei kui veri livvinkarjalakse. Myö luvimmo sen da duumai?immo, gu ne?ehäi olis ylen pättävy kniigu kiännettäväkse. Puutui piäh, ku pidäsgo meilegi lugie se yksikai. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 170 S anna-Riikka (S-R) da Sanna (S), kuibo työ valli?itto tämän Salla Simukan kniigan kiännettäväkse. Kielentarkastai Hiloin Natoi kommentiirui??i kuvaa kudakui: ”Kiännösruavon vuottamattomat vaigevuot.” Oigienpuolizes kuvas kiännösruado jo on ruattu da tunnelmu sidä myö kebjennyh
Sehäi on yksi kiännetymbii suomenkielizii kniigoi muailmas, sidä lugietah enämbi 50 muas. Karjalan kielen sanakirju pidäy sežo mainita. Sit ezimerkikse on mostu: ei ole puaksuh sanotah paginas eule, yhteh. S: Minähäi luvin kogo kniigan kerras, ylen ravieh. Ne?e processu oli opastundua. Sanna-Riikan ven’an kielen malto avvutti täs äijän. S: Kaikkien murdehien frazeolougizet sanakniigat, kudamis on sanondastu da sananpolvie, oldih meil käytös: Fedotovan frazeolougine sanakniigu on ylen hyvä. Da lopukse myö vie yhtes ka??elimmo valmehen kiännöksen. S: Da mostu sanua oli ylen äijy, gu kniigas on talvi, da lopuškal vie on moine pruazniekku. Libo normiiruitus ni vouse, ga paginas toi?i yhteh da z:l, nivouze. No, se oli erähänluaduine kiännöspiätös, kudai pädi sih kontekstah. Hyvä oli yhtes paista. Se vei aigua gu meidy oli kaksi, hos minul oligi jälgimäine piätös. Ainos pidi ka??uo kontekstan mugah, kuibo olis parem. S: Minus sit rodih piäkiändäi da Sanna-Riikka lugi da tarkasti kai minun kiännökset da kommentiirui??i. Jygiet oldih moizet uvvissanat kui vedostusallas, torkuttaa (herätyskelloa), maiharit ja ilmaisutaitolukio. Rubein ka??omah sidä enämbi kontekstan vuoh, ku midäbo sie starinas on menemäs. Sidä yksikai enämbi on karjalan rahvahan kieles, migu normiiruitus kieles. Ezimerkikse, kuibo sanot livvikse vesihiisi sihisi hississä. S: Allushäi minä ajoin sinun [Sanna-Riikan] luo kogo päiväkse. Olin yksikai sidä mieldy, ku pidäy vaigu opastuo. Emmo kirjutannuh Minä olen, ga jätimme sen minä iäreh da kirjutimme olen. Karjala-ven’a da ven’a-karjala -sanakniigat ollah laviembat da uvvembat, migu suomelazet karjalan sanakniigat. S-R: On erähii nengozii sanoi, kudamat toi?i sanotah vähäzen eri tabah paginkieles libo kirjukieles. Erähil sanavalli?endoil, nengozil kudamua puaksumbah et näi virrallizes kieles, luajimmo paginkielen tunduo. Sie lövvin ylen vesseliä sanondastu. Kotuksen (Kotimaisten kielten keskus) saital on karjalan kielen verkosanakniigu. Mittuzet oldih vaigevuot täs kiännösruavos. Kogonažus oli yksikai minun mieles vessel kiändiä. S-R: Kuusi-sei??emen ?uassuu istuimmo suovattan... Tuligo ruado?uassuloi ?otaittuu. Boikon da Markianovan karjala-ven’a-karjala-sanakniigat oldih ahkeras käytös, sežo monet Päivännouzu-Suomen yliopiston elvytyshankehen blogah luajitut sanastot oldih hyövyllizet. S: Ei. Se avvutti toven nämmien jygielöin sanoin da sanondazien löydämises. Ezimerkikse virrallizes kieles sanotah soittua (telefonal), paginkieles myö puaksuh sanommo zvonie. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 171 . S-R: Ihan jälgikodvazih suate oli erähii sanoi kudamat pidi piättiä, kuibo tämä pannah. S: Kiännökseh yksikai pidi suaja buitegu se sama tundo, kui nygöi nuoret paistah – kuibo sanot karjalakse “Mä oon”. Minä ylen suvai?en mostu Santtu Karhun pajuo, kui ?ibi ?ibi linduine. Sananpolvii da kielikuvua oli vessel e?itellä, hos sih menigi aigua. Se oli mostu opastundua. S & S-R: Tämä oli buitegu meijän hatunnosto – moine kunnivoi?endu Santtu Karhule, kudaman muuzikkua da pajoloi myö mollembat ylen suvai?emmo. Kiännettih: Sanna Mylläri & Sanna-Riikka Knuuttila. S-R: Tämän kniigan kieli puaksuh on kuvailijua, se on jygei kiändiä – ei ole ihan argipäivän kieldy. Käytimmö kudakui kaikkii variantoi, kudamii lövvimmö. Sie ezimerkivirkehis on tovellistu rahvahan paginua. S: Oli meil vähäzen enämbi ven’an laihinsanua sie paginkieles. S: Äijät sanat pidi ven’an kauti e??ie. S-R: Enämbi nämmis ven’a-karjala da karjala-ven’a -sanakniigois lövvät vivahte-eroloi da sanojen merki?yksien sellityksii: variantua da kontekstua, ezimerkivirkehii. Kuibo kävyi, terstavuitgo. Se vei ylen äijän aigua. Ku suomekse sanotah juosta minkä jaloistaan pääsee, sit pidi ka??uo – no täs on tämä juosta libo juoksou. S: Minä en ruvennuh kiändämäh sidä kohti, gu ei sit olis olluh tolkuu. Kaikel aigua ei voinnuh sanuo vaigu läpettäy, läpettäy, läpettäy... S: Erähät kohtat, kudamat oldih jygiet kiändiä, ruvettih kizmittämäh minuu, ga ei muite. Se avvutti, gu myö vastavuimmo ihan rožakkai da sit vie loittokerähmölöis. Minä luvin kaiken juosta-sanan eri variantoil, ga sit lopuškal jalgu-e??osanal löydyi tämä jalgu dorogah ei koske – häi juoksi muga, kui jalgu dorogah ei koskenuh. Niidy löydyigi äijy. Mostu kniigua maksau ruveta kiändämäh, kudamua i?e suvai?et sendäh, gu sen kniiganke pidäy olla buitto hätken yhtes. Meil oli ihan nengozii nedälinloppui. S-R: Sit myö vähäzel duumai?immo sidägi, gu toine vois kiändiä joga toizen luvun da toine joga toizen – ga meil on ihan eriluaduine kieli. Kniigal pidäy äijängi lugemizen jälgeh olla mieldykiinnittäi, gu et i?e terstavus kiändäjes. Eihäi karjalas ole erikseh kirjukieldy libo paginkieldy. S: Myö tiezimmö, ku voibi tulla vaigevuttu, da tuligi, eigo ihan vähän [nagrau]. Niilöi myö hätken pyörittelimmö da nämmis Natoi avvutti. Meil oli sanakniigat stolal da läptopat vastakkai da pagizimmo meijän kiännösliinielöis. Sih pidi moine fruazu, kudamas kuitahto šihizöy, kus olis mostu šuhineh-iännehty. S-R: Toinah vähäzel jygei oli paginkieli. Nämmii ?ilkeh da ?älkeh da ?ölkeh (kimaltaa, välkehtiä, välkkyä, säihkyä), eigo ni se olluh kebjei ruado. S-R: Sanondazet da fruazat da kaikenluaduzet kielikuvat oldih jygiet kiändiä. Karjalan Sivistysseura 2025, 191 s.. Da sit on nuuzniekku, hos enäm käytetäh käymäl-sanua. Ezimerkikse sie minä e?in sanondastu. Sit on moine rivi, kudamua i?e käytin harjaitelles karjalan šuhuiänii: Kiiškoizien kižates, ahvenizien ajeltes. Starin eistyy edehpäi ylen hyvin da ravieh. hos se on duumaittu Suomes nuorien kniigakse. Stiilu on eriluaduine da se olis nägynyh liijakse. Da Natoi [Natalia Giloeva, Hiloin Natoi] avvutti ylen äijäl. Nengozil pikkarazil dieloloil opimmo suaja sidä paginkieldy tekstah. Äijiä enäm suitui ruado?uasSalla Simukka: Ruskei kui veri
S: Da häi ainos tirpi minun kyzelendiä. Sit myö passiboi?emmo Natalia Giloevua – häi ylen suuren ruavon ruadoi; häi ei vaigu tarkastannuh kieldy, ga sežo ehoitti sanua da avvutti uvvissanoin luajindas. Sit Maria Kuisminan karjalankieline dekkukiännös piäzi ilmah. Bibliotiekas hyö puaksuh ruattih yhtes kiännösruaduo. Minuu avvutti, ku minule mustoitettih, što varavonalaine kieli ei voi, eigo sen pie olla tävvellisty. Lopukse Sannan da Sanna-Riikan yhtehiset passibot: Nygöi täs lehtes voizimmo passiboija – myöhäi emmo passiboinnuh kniigas nikedä. Minä pagizin Marianke erähis sanois da toizisgi dielolois jo silloi, konzu myö rubeimmo kiändämäh. S-R: Natoi on ainos avvutannuh ylen hyväs mieles. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Myö kiännämmö juuri täl kielenmaltol da niilöil resursoil, kudamat meil nygöi on (ezimerkikse sanakniigat). Se on meile kiändäjile mieldy myö, tahtommo ku on lukijoilegi. Marian ruattu pohjuruado avvutti tämängi kiännöksen luajinnas. Olin suannuh kiännettyy mingi vuitin, työnnin sen Natoile ka?eltavakse da se tuli järilleh täyzi kohendustu. Hänel oli vägie da aigua meidy avvuttua. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 172 suu, migu ezmäi duumai?immo. Meijän kiännös on pättävy täh aigah. Häi oli kiändänyh dekkusanastuo jo kodvan. Tiezin, ku ruohkukiännös on täyzi suomelažuksii. Ei päitä varavonalazeh kieleh net edukyndeh luajitut arvivot, äijygo ?uassuu per sivu menöy kiännösruadoh. Ga ezmäi pidäy vähäzel huogavuo. Nygyaigastu karjalankielisty kirjalližuttu ei ole läs nivouse, eigo sidä ni tule, ei kentah ottavu ruadoh. Pidäy ylen suuret passibot hänelle sanuo. S-R: Viizi vuottu aiemba kiännetynny tämägi kniigu olis olluh eriluaduine, da viijen vuvven peräs hos tulou uuzi kiännös, se roih toizenmoine. S: Se avvutti minuu äijäl – da se oligi se ideju, gu Natoi tarkasti kerras net luvut, kudamat myö kiännimmö sendäh, gu en azus samua hairehtu kogo kniigan aloh. Vuotelles tämä kieli kuolou. KATRI KOVASIIPI, SANNA MYLLÄRI DA SANNA-RIIKKA KNUUTTILA Sanna Mylläri da Sanna-Riikka Knuuttila Tamberel bibliotiekan Metson pordahil. En ruohtinuh ozuttua meijän kiännösty nikelle ?urahizele. S-R: Häi ei vaigu kohendannuh, häi kommentiirui??i. S: Olis tärgei käyttiä sidä maltuo, mi ne?en procesan aijal on suadu. Opastuimmo kiändämizeh da sežo kieleh. Kiännösruado kebjeni lopus, ku sanastuo da maltuo suitui. Täs nimidä tolkuu eule, minä pahoin kiännän, ei ole aigua... Toinah tulevažuos kiännämmö midätah... Se oli meile mollembile da enimmyölleh minule opastundukogemus. Šulkuzet passibot Timoi, Maria da Lilja dai kaikin toizet, ket ollah kullettu meijän rinnal täl kiännösmatkal. Sendäh enzimäzien luguloin kiännändäs meni hätken. Se on kielen kehitändiä da muga pidäygi olla. Tahtozimmo passiboija Karjalan Sivistyssebrua ruadoabudengas, kudaman Sanna sai kiändämizeh. Moizis tilandehis tuli nengoine tundo, gu nimidä en malta. Minul oli nengozii kodvazii, gu rubei usko loppevumah. Kuibo työ duumai?etto, mibo se on teijän tulii kiännöskniigu
Tämä ei itsessään ole ihme, mutta näkökulma muuttuu, kun tietää tämän hautamuistomerkin sijaitsevan keskellä suljettua sotilasaluetta Helsingin edustalla. Esimerkiksi Venäjästä ei jää taaskaan kovin mieluisaa muistoa tuleville sukupolville. Pyramidin päällä on ortodoksiristi. Karjala elää meissä, ei kivipaaseissa. Luovutettu Karjalakin on elävä niin tutkimuksessa kuin monen arkipäivissä keskusteluissa. Se näyttää aluksi muinaiselta pienoismallilta egyptiläisten kuuluisista rakennelmista, mutta lähempi tarkastelu osoittaa siinä olevan muistotekstin venäjän kielellä. Sanotaan, että ilman historiaa ei ole tulevaisuutta. Ei ole sattumaa, että Karjalasta tulee useimmille mieleen se alue, joka jäi Neuvostoliiton haltuun sotien jälkeen; ei se Karjala, joka on yhä osa Suomea. Voimme kantaa Karjalan mukanamme kuten tähänkin asti, eikä sille yksikään venäläinen poliitikko mahda mitään. Samalla olemme lukeneet jo pitkään, kuinka Venäjä tuhoaa suomalaisten ja karjalaisten pystyttämiä muistomerkkejä ympäri luovutettua Karjalaa. Vainoharha Venäjää alati uhkaavasta vihollisesta muutetaan näin eläväksi historian poliittisen käytön kautta. En tosin keksi, mikä syy voisi nämä ainutlaatuiset historian jäljet hävittää, jos käsitys historiasta pohjautuu sivistysja oikeusvaltion ihanteisiin. Pelkästä sottaamisesta on siirrytty muistomerkkien totaaliseen hävittämiseen ja jopa vastamuistomerkkien perustamiseen osoittamaan näiden muistomerkkien olleen fasistien tai muiden epäilyttävien tahojen pystyttämiä. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 173 LOKAKUU 2025 LAUKUNKANTAJA K eskellä kampusta nousee useita metrejä korkea kivipyramidi. Pelkän totemismin sijaan on kuitenkin syytä miettiä, missä ne muistot todella sijaitsevat: meissä, jotka niitä kantavat mukanaan. Karjalaiset ovatkin olleet mestareita säilyttämään historiallisen käsityksen niin oman sukunsa kuin koko etnisen ryhmän menneisyydestä. Se on seissyt paikallaan siis noin 160 vuotta. AKI AUNALA Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa. Lapuan liike, Nato-jäsenyys tai nyky-Venäjän tuhoisa ulkopolitiikka ei ole tätä kivipyramidia tai sen alla olevia vainajia hävittänyt. vuosien 1918–1922 pakolaisuuden myötä useat karjalaisperheet hajosivat ja menettivät historialliseen kotiinsa liittyneet fyysiset muistot, useasti ainoa tapa säilyttää muistot ja välittää niitä eteenpäin oli ilmentää niitä puheissa. Vainoharhaisten venäläisten yritys poistaa Karjalan venäläisyyteen liittymätön historia tuhoamalla muistomerkit, hautausmaat ja muut fyysiset muistot menneistä on tuomittu jo etukäteen epäonnistuneeksi. Venäjän harjoittama muistomerkkien fyysinen tuhoaminen on ymmärrettävästi järkyttänyt osaa niihin tunnetasolla kiinnittyneistä ihmisistä. Oli kyseessä sitten karjalainen, suomalainen tai jotain siltä väliltä. Suomen sisällissota ja toinen maailmansota. Mutta loppujen lopuksi nykyisyys määrittää tätä hetkeä paljon enemmän – sekä sitä, mitä haluamme lopulta muistaa ja miten sen muiston käsittelemme. Useimpiin kivipaaseihin liittyy niin syviä merkityksiä, ettei ulkopuolisen tallustajan ole mahdollista käsittää niitä. Kun esim. Siksi meidän täytyy pitää huoli siitä, että Suomessa sijaitsevat historialliset muistomerkit pysyvät paikoillaan poliittisista myrskyistä huolimatta. Muistomerkin tuhoamalla osoitetaan paitsi historiattomuutta, myös julmaa henkilökohtaisuutta alueella aiemmin asuneita ihmisiä, tai siellä sotineita, sekä heidän jälkeläisiään kohtaan. Tässä välissä alueen läheisyydessä on nähty mm. Se on tehty paljaista kiviharkoista, jotka ovat osin sammaloituneet. Jos taitaa venäjää, voi lukea sen olevan 63 venäläismatruusin hautamuistomerkki Krimin sodan ajalta 1860-luvulta. Vaikkei muistomerkkejä ole pystytetty tiheään, ovat perinteet, tavat ja historialliset tapahtumat levinneet sukupolvelta toiselle tarkoituksella ja osin vahingossakin
2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 174 I tkuvirsistä löytyvät vanhimmat maininnat Kansalliskirjaston digitoiduista aineistoista 1800-luvun alkupuolelta. Lähinnä joissain lukijakirjoituksissa tai yleisökuvauksissa esiintyy värikästä kommentointia. Varsinaisia itkuvirsiä halventavia juttuja ei tunnu löytyvän, mutta itkuvirsi-sanaa käytetään usein muussa asiayhteydessä säälittävänä valitukseen liittyvänä kielikuvana. Laulujuhlilla on tuottanut huvia Karjalan kanteleensoittajien ja runonlaulajien kuuleminen. SOTAMUSEO. Sitten erottuvat kansallistunteen heräämisen aikoihin ajoittuvat, 1900-luvun taitteen ja alun artikkelit, myöhemmin toistuu puhe katoavista itkijöistä ja perinteestä. Pääasiassa vanhimmissa artikkeleissa itkuvirsi on kuvauksen, usein kansatieteellisen kuvauksen kohteena ja käsitelty aika neutraalisti, aikansa kielellä. Paikoin sitten tuodaan esille perinteen erikoisuus ja vieraus suurelle yleisölle, kuten Helsingin laulujuhlista kertovassa Kyläkirjaston Kuvalehden jutussa vuodelta 1900: Valtiollisen sorron ja tympeyden aikana on kansamme henkinen elämä runsaimmin kukkinut. Joku keruukuvaus voi lausua tavallisten itkuvirtten kaltaisista, että itkujen omituinen luonne on tähdelle pantava, mutta niille ei omisteta suurempata runollista arvoa. ”Runolaulajain jälkeläinen esittämässä itkuvirttä, joka oli varmasti vaikuttava, koska puolet yleisöstä säesti häntä nyyhkytyksillään.” KUVAAJA ERKKI VIITASALO, 1942. Lea Tajakka perkaa vanhoja lehtiaineistoja ja löytää mielenkiintoisia näkymiä itkuvirren vaiheisiin ja vastaanottoon suomalaisten julkisessa tietoisuudessa. Kuvauksessa yhdistyvät ehkä tyypilliseen tuon ajan tapaan peOutoja sanasia, arvaamattomia aarteita: Itkuista sanottua Kuinka 1900-luvun taitteen ja vuosisadan alun suomenkielisissä lehtiartikkeleissa käsiteltiin karjalaisia itkuvirsiä. Tähän juttuun on selattu digitoitu aineisto hakusanalla itkuvirsi, jonka tuloksena on saatu 4319 niteen sivua. Sen jälkeen itkuvirsiä on käsitelty lehdistössä pitkin aikaa. Kevyen katsauksen perusteella voisi sanoa, että kirjoittaminen itkuvirsistä on useimmiten kuvailevaa, ymmärtävää tai sympaattista, joskus ihailevaakin
Jos taas itku käy huonosti, niin se vaan herättää naurua ja pilkkaa. A. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 175 rinteen erikoisuus ja toisaalta ”kansan alkuperäisyys” -puhe. Hainarin hautauksessa 1910 (Uusi Suometar) on iäkäs itkijänainen ”kyynelvirran tulviessa virittänyt ihanimman itkuvirren hänen muistolleen”. . Keski-Uusimaa kertoo itkutilanteista vuonna 1922: Kun lapsi sairastui, kokoontuivat kylän akat tautivuoteen ympärille itkuvirsiään virittämään. Hetken päästä surun tunteet saavat hänestä vallan, ja melkein joka säkeen jälkeen hän hyrskähtää äänekkääseen, tuskalliseen itkuun, mutta ajattelee kuitenkin sill’aikaa seuraavaa säettä. Valinnat on tehty itkuvirren käsittelyä kuvaavien sävyjen ja aiheiden perusteella, eivätkä esimerkit luo mitään tyyppikuvaa itkujen käsittelystä. Kuvauksia itkuista ja itkijöistä Inkerin itkuvirsistä kerrotaan Valvojassa 1883: Mitä ovat itkut, itkuvirret eli, kuten niitä paikoittain nimitetään luetukset eli leinausvirret. He ovat kaikki arvokkaita salon miehiä ja naisia Runo-Karjalasta, eivätkä he olleet Helsingissä tyydyttääkseen yleisön uteliaisuutta, vaan antamassa ihmisille oikean kuvan todellisesta kansansoitosta ja kansanrunolaulusta, josta kuvastuu meidän kansamme alkuperäisin ja syvin kauneudentunto ja muinainen usko. Seuraavassa on joitain poimintoja artikkeliaineistosta. Karjala-lehdessä sävy on ihasteleva vuonna 1905: suistamolainen itkuvirsi oli ”laulujen helmi sekä musikaalisen arvonsa että oivallisen esityksensä kautta”. Kun ensin mainitussa tapauksessa itkijä alkaa, niin hän tarttuu sitä kaulasta kiini, jolle hän virtensä laulaa, ja ryhtyy runoihinsa omituisella, pitkäveteisellä nuotilla. Ryhmäkuvastamme voivat nyt nähdä heidät nekin, jotka eivät olleet tilaisuudessa kuulemaan heidän omituisia soittojaan, itkuvirsiään ja runolaulujaan. Paraimmat itkujen laulajat löytyvät täysikäisten ja vanhan puolisten naisten, erittäinkin leskien joukossa. O. Paapatti siinä kylänmuori itkijänaisten välillä. Satakunta kirjoittaa seikkaperäisesti vuonna 1879 häämenojen vaiheista jutussa Kirjavia kuvia Salmin kihlakunnasta. MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA, VALOKUVAAMO PIETISEN KOKOELMA. Ilmeisesti Vaasa-lehden teksti vuodelta 1935 on kyseisestä tilaisuudesta: ”Mikrofoonin alla laulaa rohdinmekkoinen, punahameinen karjalaisnainen yksitoikkoista itkuvirttä, kovaääniset parvekkeilla toistavat kummalliset, käsittämättömät sanat ja tasaisesti nousevan ja laskevan sävelen.” KUVAAJA PIETINEN, 1935. Mutta yleensä täytyy ihmetellä, että itkijät semmoisen ankaran kiihkon vallassa saattavat niin hyvin järjestää ajatuksiansa, erittäinkin koska itkuvirret tavallansa ovat inprovisatiooneja, hetken synnyttämiä runoja. Outoja sanasia, arvaamattomia aarteita: Itkuista sanottua Oksenja Mäkiselkä esittämässä itkuvirsiä Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Helsingin Messuhallissa. Heidän ei tarvitse ponnistamalla hankkia itselleen haleaa mieltä, joka on niin välttämätöin itkijälle, heidän sydämensä on jo haleutta täynnä. Niistä kuitenkin löytyy mielenkiintoisia ikkunoita itkuvirren vaiheisiin julkisessa tietoisuudessa. Että niin ollen hiukan sekaannusta joskus saattaa tulla hänen ajatusjuoksuunsa ei ole liioin kummastuttava. Suomen Kuvalehti puolestaan kuvaa vuonna 1880 tarkan tiedollisesti itkuvirsitilanteita kertoen, että salokylissä tapahtuu usein, että kansa koko vuoden hautaa kuolleitansa näillä pakanallisilla virsillä, ja että pappi, kun sitten kerran sattuu kylään tulemaan, kaikille kerrassaan ”pajattaa” sielumessua. Itsenäisyyden tunnon vahvistamiseen itkuvirsi liittyy selkeämmin lähellä sotavuosia tai vuosisadan vaihteen sortovuosiin nojaten
Taitaisipa, kun enemmin olisi kerättynä, niistä, kun muistaki tarinoista, lähteä joita kuita entisajan tietoja ja jotai hyvää kielentutkioilleki.. Väisänen kuvaa sodanaiheisia Karjalan itkuvirsiä Lotta Svärd -lehdessä 1935: Äidit lauloivat rauhan aikanakin paljon valitusvirsiä, kun heidän poikansa vietiin sotapalvelukseen. Uusi Suometar 1915 kuvaa myös arvannoston surkeutta, kun nuoria miehiä on lähdössä arvannostoon ja naiset puhkeaa itkuvirteen, miehetkin syleilevät lähimpiään ja lausuvat prostikkoa meitä ja niin ryöstäysi haikea mieli itkuna heissäkin. A. Hän oli puettuna tavalliseen karjalaiseen talonpoikaisemännän vaatekertaan. Päästyään ensimmäisen virtensä loppuun hän välittömästi kimposi seisomaan ja jatkoi puhuen, tehden selvää seuraavan virtensä sisällöstä, joten ei hänen esityksistään vauhtia puuttunut… Sotaan liittyvät itkut Vienan ja Aunuksen Karjalasta kertovissa itkujutuissa tulee esille sotaan liittyvät aiheet. Hän oli niin haltioitunut, ettei huomannut minun puuhiani ennen kuin tuli tasapainoiseen tilaansa. Kun virsi vihdoin loppui, kuuluivat vielä kotvan laulajan nyyhkytykset ja huokaukset. Oksena Mäkiselkää kuvataan Patrussa 1936 tarkemmin: Pian astelikin eteemme esiintyjä: emäntä Ksenia Mäkiselkä Suistamolta. Elias Lönnrotin toimittamassa Mehiläisessä 1836 kirjoitetaan: Vaan kuitenki, jos ollee tosi, mitä ainaki olen naisten kehuvan kuullut, näitä outo sanasia, ikivanhoja itkuvirsiä löytyvän monesta laadusta ja pian äärettömästi, niin, ehkä näyttävätki joutavilta loruilta, niitä ei pitäisi silleen heittää. Kuitenkin virren oli aiheuttanut vain se, että hän oli juuri saanut kirjeen rintamalla olevalta pojaltaan. Hän selosti kotipaikkakuntansa aikuisia tapoja, kun hän oli lapsi sekä nykyisiä, itkuvirsien merkitystä silloisten karjalaisten elämässä ja niitä murteellisia sanaryhmiä, joita tulee esiintymään hänen itkuvirsissään. Suursodan sytyttyä muodostuivat tämänlaatuiset virret tavallista runsaammiksi ja sisällöltään valittavammiksi. Luulin, että hän oli menettänyt poikansa. Outoja sanasia – kielellä kuvailuja Huomio kiinnittyy helposti värikkäisiin ilmaisuihin, joita kuitenkin lopulta löytyy aika harvoin. Vuonna 1914 kun liikekannallepano tapahtui Venäjällä, mordvalaiskylässä koko kylä itki. Havaitsimme hänen liikkeistään, ettei hän ensi kertaa astunut esiintyjän paikalle… Vaikka otammekin huomioon, että hän on vilkas karjalainen ja lisäksi vaimoihminen, ihmettelemme sittenkin hänen puheensa joustavuutta ja johdonmukaisuutta noin kansan naisena. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 176 A. Hän ei ollut suuren suuri eikä pienen pienikään, tavallisen naisen kokoinen, laihahko, älykkään näköinen nainen. O. Samalla alkoi kuulua naisjoukosta itkuvirren valitus ja muuan äiti voihki maassa pitkällään. Toisinaan lausutaan jotain itkijästä itsestään, pääasiassa huomiot ovat yleisluontoisia. Väisänen kertoo puolestaan Suomen Musiikkilehdessä 1926 analyyttisesti karjalaisesta itkettäjästä ja hänen virsistään. Uhtualla tuotiin kiireinen sana: mene siihen ja siihen taloon, siellä akka juuri itkee! Emäntä yhä itki yksin pöydän ääressä, toisella kädellään nojaten pöytään, toisella tehden epätoivoa ilmentäviä liikkeitä. O
Kreikanuskoisten suomalaisten häämenoista Suistamolla kirjoitetaan Suomen Kuvalehdessä 1875: Onpa siinä aika ulina, kun viimemainittu alkaa itkusuulla (teeskennellyllä tietysti) itkuvirttä illitellä, pitäen toisella kädellä olkapäästä morsianta kiinni, joka puolestansa myös itkee hyrhyttää tehdessään samoin temppuja kuin itkettäjä itse. Traagisesta itkutilanteesta kirjoittaa O. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 177 . KUVA: ILOMANTSIN MUSEOSÄÄTIÖ, ILOMANTSIN VALOKUVA-ARKISTO. Molemmat ämmät saavuttivat myrskyisiä mieltymyksen osoituksia. Irinja Arhipoff laulaa itkuvirsiä Kalevalaan laulaneiden muistomerkin paljastustilaisuudessa Ilomantsissa 1931. Aamulehdestä on oltu itkettämässä Maksiman Okuliinaa 1899 Muuannon järven rannalla. Joku vanha muija sanoo silloin kyllä osaavansa, mutta hän on kipeä, hänellä on muka paise jossakin paikassa. itkuvirsiä laulamaan, kysyvät he paikalla, mitä maksat. Okuliina itkee lukuisia itkuja. Relander Valvojassa 1895: Kertoi muuan vaimo, että kun hänen miehensä hukkui, itkiessä apea hänen mielensä niin täytti, että hän meni ”juovuksiin”, pyörtyi eikä hän koskaan ole voinut miehensä kuolinvirttä loppuun itkeä ylen määrin apeutumatta tai juopumatta. Lönnrot kertoo itkuvirsistä Venäjän Karjalassa: Tämä itku käypi niin karkialla, oikein karvoille käyvällä, läpi ruumiin ja jäsenten vihlaisevalla äänellä, että vielä vuodenki päästä sitä muistellessani olen kun säykähyksissä. Kuin henkisesti huuhdottuina, huuhdottuina suuren maailman pölystä, istuimme me siinä Akuliinan pienen mökin pihamaalla ja kuuntelimme ihanaa luonnon laulua, Suomen luonnon laulua. Sanoista, joita itkuvirsissä käytetään, olisi erilausumisensa. Kirjoittaja sanoo morsiamen kasvoilla olevan vain hymyä miehelään pääsemisestä, vaikka ”outo luulisi heidän olevan pakahtumaisillaan todellisesta surusta”. Suomen Kuvalehti 1876: Kun sitten pyydät naisia esim. Kuin itsestään sanat valuivat hänen huuliltaan, yhtäjaksoisena, rytmillisenä, omituissanaisena itkuvirtenä. Koko yön hän heille itki. Joihinkin kuvauksiin voisi olettaa vaikuttaneen ajan hengen, jossa kiinnostus luontoon ja henkiseen on ollut pinnalla. Kuvauksessa esiintyy luonnon ja ajan kuvailua. Mikkeli 1900 kuvaa yleisön reaktiota: Hyvin omituiset olivat ”itkuvirret”, joita esitti Irina Stepanova Korpiselältä ja Karpovan emäntä Sortavalasta. Puhu hänelle silloin kauniisti, niin kohtapa kipu unohtuu, hän alkaa laulaa itkuvirttä, innostuu siinä innostumistaan ja viimein pyytää sinulta paiseeseenkin parannusta. Samanlaisen suosion osakseen saivat myöskin molemmat tuohitorven soittajat. Stylus kirjoittaa vuonna 1932 Sortavalassa sairaalasta lähtevästä tytöstä, kuinka tämä puhkeaa jäähyväisiä lausumaan. Itkujen vastaanottoa ja yleisöreaktioita löytyy joitain, kärkevimmät niistä kiinnittävät huomion. Sanojaan hän säesti polvistuen ja kumartuen rytmillisesti, väliin suudellen hoitajainsa helmoja
Tulenhan mie, vaan jospa mie kuolen enneku sie, vastasi vaimo. Mutta uskon sentään, että karjalainen nainen on kyennyt säilyttämään sisällään paljonkin sellaista, joka kuuluu aikaan menneeseen. Väisäsen laatiman itkuvirren vapaa suomennos Teppo Jäniksen hautajaisiin. He eivät halua esittää taitoaan, joka heille on kallis ja rakas, mutta jolle ei enään yleisesti osata antaa arvoa. Eikä ainoastaan unohdettu, mutta ne ovat joutuneet karjalaisen kansan ylenkatseen alaisiksi. Karjala 1928 julkaisee Väisäsen laatiman muistovirren Matjoi Plattoselle. Päinvastoin pitää suurin osa nykyistä nuorempaa polvea näitä vanhojen taitojen osaajia jollakin tavoin naurettavina ihmisten huvittajina. Kun hän oli lopettanut esityksensä, jota Marsalkka hartaana kuunteli, tämä taputti naista ystävällisesti olalle ja sanoi: Kun minä kuolen, niin tulethan myös minun haudalleni esittämään itkuvirren. Lehdistä löytyy jonkin verran myös itkutekstejä ja verrattain runsaasti itkutilanteita tai sellaisia itkuja esittäneiden nimiä, joita ei tule vastaan juuri muualla. Esim. Hän selitti portailla olevalle konstaapelille edellä kerrotun tapauksen ja ilmoitti aikovansa täyttää lupauksen. Laatokassa 1951 kerrotaan itkijänaisesta, joka oli luvannut Marsalkka Mannerheimille esittää itkuvirren tämän hautajaisissa… Menneinä vuosina kunnioitti Suomen marsalkka Karjalassa läsnäolollaan eräitä sankarihautajaisia. Kokkola-lehti kertoo itärajan vaikutelmia vuonna 1934: Kuulee vielä hyvin usein aivan asiattomia, täydellistä asiattomuutta todistavia lausuntoja ja mielipiteitä. LEA TAJAKKA. Pohjanpalo harmittelee kesällä 1925 Uudessa Suomessa, jolleivät sikäläiset nuoret enää aio eivätkä halua opetella laulamaan ja itkemään näitä kauniita, polvesta polveen kulkeneita esi-isien aarteita. Mutta näilläkin on vain historiallinen viehätys. Tampereen Sanomat 1937 puolestaan pohtii: Ajatelkaammepa vanhoja kanteleensoittajia, jotka helisyttävät ilmoille kauneimmat säveleensä tai ajatelkaamme itkuvirsien tunnelmallista melodiaa ja verratkaamme niitä esim. nykyajan tanssikappaleisiin, joiden uikuttavat sävelet näyttävät erikoisesti viehättävän yleisöä. Ja nämä kulkevat tai pyrkivät ainakin kulkemaan asiantuntemuksen leimaa kantaen. O. Ero on valtava ja melkein luulisi, että ainakin musiikin suhteen on menty huimasti taaksepäin. Yleisökirjoitus Karjala-lehdessä 1938, Uskonnollisia menoja markkinaturulla kritisoi: Tuntuu epämiellyttävältä todeta tällaista pieteetin puutetta, tällaista markkinatorien helppoheikkimäisyyttä, joka on valmis vaihtamaan rahaksi mitä vain, vaikkapa sellaisiakin arvoja, joita vielä hetki sitten pidettiin oman heimon keskuudessa elämän korkeimpina. O. Kalevassa 1939 kirjoitetaan: Tukkisavotat, hanuri ja jazzi ovat tunkeutuneet vastustamattomasti laulajain ja taitajain asuinsijoille. Murrosta, katsetta, tulevaa Vanhan katoamista on surkuteltu ja kansallista omaatuntoa herätelty. Tästä väärästä ja aivan nurinkurisesta ajatuksesta on johtunut, että entisten taitojen harvat osaajat hyvin vastenmielisesti esittävät laulujaan ja virsiään. Eihän täällä anneta mitään kunniaa niille harvoille runojen laulajille tai itkuvirsien esittäjille, joita on vielä jälellä. Tällaisen perusteella sitten kerrotaan rajaseudun kuulumisia ja arvostellaan sikäläisiä oloja. Jo vuonna 1887 on lausuttu, kuinka wainaiden pitkillä virsillä maahan vieminen Suomen puoleisten karjalaisten keskuudessa näyttää hävinneen melkein kokonaan. Iäkäs itkijänainen muisti Marsalkan pyynnön ja kuultuaan hänen kuolleen matkusti Helsinkiin päästäkseen Marsalkan paarien ääreen laulamaan itkuvirtensä ja parhaisiin vaatteisiinsa pukeutuneena yritti päästä tungoksen läpi Suurkirkon ovesta. Konstaapeli huomautti ystävällisesti, että ei se käy päinsä, kun toimikunta on määrännyt tarkasti kirkossa esitettävän ohjelman… Myöhemmin Hannes Vornanen ehdottaa Laatokassa 1951, että itkijä avustettaisiin vielä itkemään marsalkan haudalle. Laatokka 1934 kirjoittaa: On väärin, että me usein varsin helposti hylkäämme hyväksi tunnetun vanhan vielä tuntemattoman uuden rinnalla. Tällainen ajatus on yleinen karjalaisen maalaisväestön nuoremman osan keskuudessa. morsiamelle esitettyjen varsin opettavaisten ja ajattelun aihetta herättävien itkuvirsien sijalle ei ole tullut kerrassaan mitään. Vaikuttavasti ja haltioituneena esitetty itkuvirsi teki Aunuksen kurssiopettajiin syvän vaikutuksen. Erityisiä tapauksia Oma tapauksensa on ollut itkuvirren tuleminen oopperaan, aihetta on käsitelty lehdissä. Suomen marsalkka kuoli ennen vaimoa. Ainoat, jotka [heitä] kiinnostavat ovat harvat vielä elossa olevat itkuvirsien laulajat, runolaulajat ja kanteleensoittajavanhukset. Kiinnostavaa voisi olla selvittää heidän taustojaan ja lisää eri alueiden itkijöitä sekä erityisesti vielä viime sotien aikaan ja sotien jälkeen itkeneitä ja itkujen sisältöä. Muun muassa Iltalehti 1920 kertoo Armas Launiksen Kullervosta. Karjalan äänessä 1932 on mukana A. Joku Suistamolta tai Korpiselästä kotoisin ollut itkijänainen osoitti myös kunnioitustaan kaikkensa isänmaalle antaneille esittämällä vuorollaan tavanmukaisen hartaan itkuvirren vainajan muistolle. Laatokka 1935 jatkaa: Aivan surullisen suuressa määrin on entisaikojen tiedot ja taidot unohdettu nykyisessä Karjalassa. Itkuvirsitekstiä on käytetty joskus myös tervehdyssanoina, muiston yhteydessä tai jäähyväistekstinä hautajaisissa, ja jotain on julkaistu lehdissäkin, muun muassa Laatokassa julkaistaan 1921 A. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 178 Vapaa Karjala 1920 kuvaa, kuinka Matrona Kyyrönen puhkeaa itkuvirteen osanottona aunukselaisten opettajien kohtaloon. Väisäsen tervehdys itkusanoilla
Valloittavat karjalankieliset matkalaukkumaailmat, ?amodanat, luonut Marika Karhunen toi viisi erilaista matkalaukkumaailmaa junalla Helsingistä Tampereelle. Tarpeellisina apukäsinä, abuniekkana, toimi Sara Seppänen. Yhtä tiivis tunnelma oli myös karjalan kielen kielipajassa, jonka veti Karjalan Sivistysseuran toiminnanjohtaja Eila Stepanova. Myös ohjelma oli laajempi kuin koskaan aiemmin: vilkkaan päivän aikana peräti parikymmentä suomalais-ugrilaista kansaa toi kulttuuriaan esiin. Markkinoilla kävijöitä viihdytti pitkin päivää eri kansojen monipuolinen musiikki laulun, soiton ja tanssin tahtiin, myös perinteeksi muodostunut Karjalainen kruugu koettiin tänäkin vuonna. Niin kaupunki kuin Sugrifestkin olivat ihmisiä ja tapahtumia tulvillaan. vuosipäivä ja Sugrifest sattuivat samalle päivälle, 4.10.2025. Kiinnostuneita kuulijoita riitti tuvantäydeltä, kun Tverinkarjalaisten ystävät ry:n puheenjohtaja Rauli Railas kertoi tverinkarjalaisten kulttuurista. Karjalan kielestä kiinnostuneille tarjoutui myös tilaisuus rentoutua leikin äärellä. Useina vuosina Sugrifest-ohjelmaan kuuluneen Karjalaisen kruugan esiintyjät lausuivat, lauloivat ja tanssivat Miikul Pahomovin (vas.) johdolla. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 179 Karjalaisuus ja karjalan kieli helähtelivät Tampereen Sugrifestissä K ulttuuritalo Laikku sijaitsee Keskustorilla aivan kaupungin sydämessä, ja nyt sinne löysikin tiensä ennätysmäärä kävijöitä. Abuniekkana Sugrifestissä toimi Sara Seppänen. Laadukkaan luento-ohjelman aiheina olivat tänä vuonna muun muassa Inkerinmaa, vepsäläiset ja esivanhempiemme saunakulttuuri. Teksti ja kuvat: KATRI KOVASIIPI Tampereen 246. Uutena ohjelmalajina Sugrifest-päivää rikastuttivat kielija kulttuuripajat. Matkalaukuista avautuvat taianomaiset pienoismaailmat avaavat leikkijälle polkuja karjalan kieleen. Tarjolla oli uutuuskirjoja sekä maksuttomia karjalan kielen esitteitä.. Sugrifestin markkinoilla oli nyt mukana myös Karjalan Sivistysseuran oma pöytä. Marika Karhunen (vas.) on luonut valloittavat karjalankieliset matkalaukkumaailmat, ?amodanat. Lisäksi kielipajoissa tutustuttiin hantin, komin, ersän, marin, udmurtin, karjalan, pohjoissaamen, viron ja unkarin kieliin
Yönistujat-kirjassa Riko tuo esille tarinan, jonka lähtökohta on omassa suvussa: Saatsit saapuivat siirtolaisina Suomeen Suistamon kirkonkylältä. Lisäksi veljessarjaan kuuluu vielä kuopus Tero. (Saatsi, Yönistujat 2025) Sukupolvien perintönä ylpeyttä ja häpeää Saatsit kantavat ylpeydellä omaa perimäänsä, ja Miša kertookin olevansa erityisen kiitollinen vanhemmilleen, jotka Loimolan Voiman Niko Saatsi eli Levoin Miikkula (vas.) ja Mika Saatsi eli Levoin Miša Rääkkylässä, kesän 2025 Kihauksen keikkatunnelmissa. Pohjois-Karjalan Nurmekseen raivaten rintamamiestilan korpeen. Loimolan Voima ja Riko Saatsi käsittelevät teksteissään samoja karjalaisuuden teemoja. KUVA: ANSSI TOIVANEN/KIHAUS. Nurmeksessa perhe kohtasi kulttuurieroja ja syrjintää, vaikka Itä-Suomeen oli kuitenkin helpompi asettua kuin Pohjanmaalle. Se ainoa kieli joka mummulla oli, oli täälläkin päin viallista ja venäjän turmelemaa ja päätetty ehdoitta kitkeä lasten suista. Lisäksi myös kieli ja tarinallisuus ovat läsnä heidän taiteessaan; Loimolan Voima kertoo karjalaisuudesta musiikissaan, kun taas Riko kertoo tarinoita teatterin ja kirjallisuuden keinoin. 2025 Karjalan Heimo N:o 9–10 180 U utta karjalankielistä folkmusiikkia tekevään Loimolan Voima -yhtyeeseen kuuluvat Mika Saatsi eli Levoin Miša ja Niko Saatsi eli Levoin Miikkula. Pohjanmaalta perhe siirtyi ”Rindamaijosta mie sain, kieleks varzinkarjalan” Loimolan Voiman musiikki ja Riko Saatsin viimeinen kirja Yönistujat ammentavat aiheensa rajakarjalaisesta kulttuurista ja perheen sukuhistoriasta. Kolmas veljeksistä Riko Saatsi eli Levoin Grigo, on ammatiltaan kirjailija-teatteriohjaaja, ja hän työskentelee taideyliopiston teatterikorkeakoulussa lehtorina. Suosio ja palauteryöppy kertovat, että rajakarjalaisten kohtaloa ei ole käsitelty tarpeeksi. Karjalainen kulttuuri ja taide kulkevat veljesten elämässä rinnatusten. Kirjan perheen tunnelmia Nurmeksessa Riko kuvaa: Elossa olevat tutut oli viskottu kuka minnekin, jos he eivät olleet kuolleet jo matkalle. Kaikkia Saatsin veljeksiä on jo nuoresta yhdistänyt musiikkiharrastus