Karjalan Heimo 9-10/2021 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2021 9–10 7 € Iivo Ahava Uusi sarjakuvasankari kertoo tositarinoita Heimopäivä näytti runon mahdin Kalmismaan outo kauneus Arto Rinne ja suvun tarina
Tarjariitta Lehtolan kuvareportaasi näyttää, miten kalmismaat ja vainajien muisto ovat kietoutuneet luontevaksi osaksi vienalaista elämänmenoa. 160 Aila-Liisa Laurila: Nuori Iivo Ahava päätyi sarjakuvasankariksi ohjaaja-käsikirjoittaja Matti-Pekka Heikuran ja sarjakuvataiteilija Veli-Matti Uralin käsissä. 2021 9–10 7 € Iivo Ahava Uusi sarjakuvasankari kertoo tositarinoita Heimopäivä näytti runon mahdin Kalmismaan outo kauneus Arto Rinne ja suvun tarina KANNEN PIIRROS Veli-Matti Ural kuvaa Ilmari Kiantoa ja Oulun taistelua 1918. KARJALAN HEIMO 9–10/2021 154 148 Katri Kovasiipi: Heimopäivä tarjosi vaikuttavan ohjelman Runon mahti -seminaarin, musiikkiesitysten ja ajankohtaisten kirjajulkistusten muodossa. 172 Aila-Liisa Laurila: Puurakentamiseen keskittyvässä seminaarissa kerrottiin Suomesta Venäjälle tuoduista koottavista puutaloista sekä Kižin Kristuksen Kirkastumisen kirkon vaativasta restauroinnista. Yksi kuva, monta tarinaa Jyskyjärven kalmismaalla. SEURAAVA NUMERO Joulukuu 2021 Valokuvat 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 146. 178 Laukunkantajat: Eeva-Kaisa Linna keskustelee karjalan kielen asemasta Kotuksen johtajana toimineen professori emerita Pirkko Nuolijärven kanssa. 158 Aila-Liisa Laurila: Eetu Riskumäki selvitti pro gradu -tutkielmassaan Karjalan Sivistysseuran mittavista arkistoista, millaista seuran poliittinen toiminta oli vuosina 1917–1920. 164 Aila-Liisa Laurila: Irina Takalan teos Taistelua ja kuolemaa näyttää, miten Neuvosto-Karjalaan päätyneet suomalaiset elivät ja kuolivat 1920ja 1930-luvuilla. 170 Eeva-Kaisa Linna ja Senni Timonen: Karjalan Heimon päätoimittajana 15-vuotisen uran tehnyt Aila-Liisa Laurila sai Sivistysseuran ansiomerkin työstään karjalaisuuden näkyväksi tekemisessä. 168 Aila-Liisa Laurila: Sukututkijana ja Karjalan Rahvahan Liiton aktiivisena toimijana tunnettu Rudolf Toivonen siirtyi 86 vuoden iässä tuonilmaisiin 29.8.2021. 166 Aila-Liisa Laurila: Kirjassaan Karjalaan kaikonneita toimittaja ja muusikko Arto Rinne asettaa sukunsa tarinan laajoihin yhteiskunnallisiin kehyksiin
Lukupino kasvoi siis entisestään! Kiitos teille kaikille, jotka olette tähän mennessä avustaneet Karjalan Heimoa kirjoituksin ja kuvamateriaalein sekä juttuaiheita ehdottamalla. Tarvitsen tienviittoja, jotka opastavat hyville tietolähteille, sekä tietojaan ja kokemuksiaan jakavia ihmisiä. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Teettehän niin jatkossakin! Vaikka henkilö päätoimittajan paikalla nyt vaihtuu, tuttu sähköpostiosoite paatoimittaja@karjalanheimo.fi kutsuu teitä edelleen ottamaan yhteyttä ja tarjoamaan juttuja. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. TARVITSEMME MYÖS luotettavaa tietoa uusimmista tutkimuksista, jotka vievät karjalaisen kulttuurin ja kielen elvytystä eteenpäin. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalais-kalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Verkkokurssilla me kukin karjalan kielen opiskelija haluamme omalla tavallamme antaa oman äänemme kielelle, jota jo varsin paljon ymmärrämme, mutta jonka sanat ja lauseet eivät vielä tule luontevasti ulos suustamme. O len mykkä karjalainen", totesi yksi karjalan kielen verkkokurssin kanssaosallistuja pienryhmäkeskustelun yhteydessä. Karjalan kielen opiskelu ja päätoimittajan tehtävä Karjalan Heimo -lehdessä ovat osaltani alkaneet rinnakkain. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Helsinki 2021 3 10 KATRI KOVASIIPI " 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 147. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Lukuisat tuoreet kirjat tulivat lauantain ohjelmassa esitellyiksi, jokainen niistä ansaitsee tulla luetuksi. Vaikka matkat Karjalaan eivät ole pandemian jäljiltä vielä tulleet aivan ajankohtaisiksi, tuntuu, kuin olisin jo aloittanut elämäni tärkeimmän matkan. Olen hyvin kiitollinen tästä uudesta tehtävästä! Yksin en kuitenkaan tästä matkasta selviydy. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Tasokkaat musiikkiesitykset antoivat yleisölle tilaisuuksia astua myös tunteiden ja muistojen virtaan. Kertomuksianne ja kokemuksianne on tärkeätä jakaa lehdessämme, jotta yhä useampi karjalaistaustainen ja karjalaiseen kulttuuriin tavalla tai toisella kiinnittyvä ihminen voisi kokea, ettei enää ole mykkä. Heimopäivänä oli innostavaa tutustua myös Karjalan Sivistysseuran ansiokkaaseen julkaisutoimintaan. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Tuon matkan vaiheisiin kuuluu kielen opiskelun lisäksi runsaasti perehtymistä, uusiin ihmisiin tutustumista sekä Karjalan historian omaksumista ja tunnetuksi tekemistä. Ollaanhan yhteyksissä! Ääni karjalaisuudelle PÄÄTOIMITTAJALTA Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Lauantaina 18.9.2021 Helsingissä järjestetyt Heimopäivät tarjosivat erittäin laadukkaan ohjelman, joka johdatti osallistujat Karjalaa koskevan tutkimuksen ajankohtaisiin lähtökohtiin niin musiikin-, kulttuurinkuin kielenja historiantutkimuksenkin aloilta
Seminaarin puheenjohtajana toimi FT Senni Timonen, joka on Sivistysseuran hallituksen jäsen ja sen julkaisutoimikunnan puheenjohtaja. Viena ei ole periferiaa, vaan ydinaluetta Pekka Huttu-Hiltunen toi esityksessään voimakkaasti esiin, että laulu on inhimillisen kulttuurin tärkein kommuniRunon mahti täytti Heimopäivän poikkeusoloissa Helsingissä 18.9.2021 Helsingin Paasitornissa pidetyn Heimopäivän pääohjelmana oli Runon mahti -seminaari. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 148. Seminaariteema sopi yhteen myös Karjalan tasavallassa nyt vietettävän Karjalaisen runon vuoden kanssa. FT Joonas Ahola Helsingin yliopistosta ja Kalevalaseurasta valotti, kuinka kansanrunoutta ja runolaulua muovailtiin sosialistisen realismin tarpeisiin Neuvostoliitossa ja Neuvosto-Karjalassa Stalinin aikana. R unoseminaarin ensimmäinen puhuja, MuT Pekka Huttu-Hiltunen Runolaulu-Akatemiasta, on jo väitöskirjassaan osoittanut, miten runolaulu yhä elää Vienan Karjalassa. FT Kati Kallio Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta puolestaan havainnollisti, miten tietojenkäsittelytiede voi auttaa itämerensuomalaisen runolaulun variaatioiden ja yhtäläisyyksien tunnistamisessa ja tutkimisessa sekä uudentyyppisten tutkimuskysymysten esiin nostamisessa. Esityksessään Huttu-Hiltunen keskittyi kysymykseen, mistä syistä runolaulu on säilynyt nimenomaan Vienan Karjalassa. Nykykirjallisuuden suhdetta kalevalamittaisiin runoihin analysoi FT, MuM Heidi Henriikka Mäkelä Helsingin yliopistosta. Runon mahti -seminaari tarjosi korkeatasoisen ja monipuolisen katsauksen ajankohtaiseen kansanrunouden tutkimukseen. Yhtenä esiintyjänä oli FT Kati Kallio, joka esitteli tietojenkäsittelytieteen tarjoamia mahdollisuuksia laajojen runoaineistojen tutkimiseen
Henkilökohtaisen uskonelämän vaatimus ei ole siinä samalla tavalla ensisijaista kuin esimerkiksi luterilaisuuteen liittyvissä herätysliikkeissä. Ennen kirjoitettua kulttuuria tiedot, taidot ja perinteet ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle laulamalla, joten laulut ovat olleet hyvin ratkaisevassa roolissa koko ihmiskunnan kehityksen kannalta. Tasokkaat esitykset ajankohtaisista kansanrunouden tutkimuksen näkökulmista saivat keskittyneen yleisön huomion. Runolauluperinteen säilymiseen vaikuttavista kulttuurisista tekijöistä tärkeimpänä Huttu-Hiltunen piti ortodoksista uskontoa, joka mahdollisti vanhojen uskomusten ja niitä ylläpitävien käytäntöjen säilymisen. Ihmiskunnan historia on 100 000 vuotta vanhaa, ja laululla on ollut siinä paikkansa noin 90 000 vuotta. kaation muoto. Huttu-Hiltunen tähdensi, että runolaulumittaisen laulun on täytynyt näin ollen syntyä jo ennen kuin nämä kielialueet erkaantuivat toisistaan ja alkoivat kehittyä omiksi kielialueikseen. Tietojenkäsittelytiede runolaulututkimuksen apuna – Me suomalaiset voimme käyttää minkä tahansa itämerensuomalaisen kielen . Vienassa vallinnut ortodoksinen uskonto ei edellyttänyt laulujen vaihtamista, joten vanha runoperinne sai säilyä. Kirjoitettu kulttuuri on sen sijaan vain muutamia tuhansia vuosia vanhaa. – Vienan Karjalasta ja Länsi-Vienasta kotoisin olevat ihmiset voivat olla ylpeitä, etteivät he ole mistään perukasta, vaan nimenomaan keskipisteestä kotoisin, Huttu-Hiltunen totesi. MuT Pekka Huttu-Hiltunen eritteli syitä vanhan runolauluperinteen säilymiseen Vienassa. HEIMOPÄIVÄ 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 149. Kotikeskeistä elämää viettäneet naiset siirsivät lauluperinnettä lapsilleen. Kielialueen ulkopuolelta tulevat vaikutteet ja muutokset tapahtuvat ensin reuna-alueilla, ja ydinalueilla vaikutuksilta säästytään tai ne ovat vähäisimpiä. Vienan alueella myös sukukeskeisyys ja perinteiset elinkeinot tukivat runolaulun säilymistä. Runon mahti tuli päivän aikana koetuksi myös aitojen runonäytteiden ja äänellä itkemisen muodossa. Vieraillessaan luterilaisen herätysliikkeen seuroissa Huttu-Hiltunen oli oivaltanut uskontotaustan vaikutuksen runolauluperinteen säilymiseen, kun saarnamies kuvasi henkilökohtaista uskoon heräämistään: ”Laulut vaihtui”. Ortodoksisuudessa uskonnon harjoittaminen perustuu tapakulttuuriin ja perinteisiin, ja se on luonteeltaan rituaalinomaista. Pitkät hämärät illat ja aamut, ”hämärän hyssyt” täyttyivät tarinoista ja lauluista, kun oikein muutakaan ei nähnyt tehdä. Uskonto, elinkeinot ja hämärän hyssy Aiemmin on ajateltu, että Vienan Karjala oli periferiaa, jossa muutokset tapahtuivat hitaasti, koska ulkopuolisia vaikutteita ei juuri ollut. Samalla, kun on kiinnostavaa tietää, miksi runolaulu säilyi Vienan Karjalan alueella, ei voida sivuuttaa kysymystä, miksi se samalla harvinaistui muualla. Myös ympäristötekijät tukivat runolauluperinteen säilymistä. Itämerensuomalaisella kulttuurialueella runolaulua on esiintynyt yhtä lailla suomalaisilla, karjalaisilla, inkeriläisillä ja virolaisilla. Runolaulua esiintyi vielä 1800-luvulle tultaessa suhteellisen yleisesti Itä-Suomen ja Karjalan alueella, mutta se oli harvinaistunut läntisen Suomen alueelta. Huttu-Hiltuselle kuitenkin syntyi jo yli 20 vuotta sitten oivallus, ettei Vienan Karjala suinkaan ole periferiaa, vaan se on itämerensuomalaisen kielialueen kannalta keskellä, ydinaluetta
Tietojenkäsittelytieteen keinoin, tietokonepohjaisten menetelmien avulla voidaan käydä tehokkaasti läpi hyvin laajoja aineistoja, mutta aineiston sisältämä suuri kielellinen variaatio tuottaa näille menetelmille usein haasteita. Heidän tilalleen valittiin Jyrki Mäkelä sekä Seija Jalagin ja Mari Rajamaa. Korona on aiheuttanut mittavan määrän rajoituksia tapaamisille ja matkustamiselle, mutta sen kanssa on myös opittu elämään. Seuran 115. Käsiteltävät runoaineistot on kerätty pitäjäkohtaisesti Karjalasta sekä Suomen että Venäjän puolelta, Kannakselta, Inkeristä ja Virosta. Digitaaliset alustat, etäkokoontumiset ja -opetus sekä virtuaaliset tilaisuudet ovat osa arkea. puhujien perinnettä ikään kuin mainitsematta, mistä se on lähtöisin, ja sehän ei tietenkään käy – mutta siitä huolimatta sekä erot että yhtäläisyydet ovat kiinnostavia, pohti FT Kati Kallio esityksensä aluksi. Aineistosta löydettyjä itämerensuomalaisten laulurunojen yhteisiä piirteitä ovat esimerkiksi tietyt myyttirunot, joita löytyy sekä Karjalasta että Virosta (esiKorona rajoitti väkimäärää K arjalan Sivistysseuran heimotapaaminen järjestettiin nyt toisen kerran koronapandemian aikana, poikkeuksellisissa olosuhteissa, vasta syksyllä perinteisen huhtikuun sijaan, yksipäiväisenä ja osittain nettiin striimattuna. Jalagin ja Rajamaa palaavat nyt hallitukseen oltuaan sieltä poissa vuodesta 2015 lähtien. Puhetta johti Jyrki Mäkelä, jonka monet tuntevat Vuokkiniemi-seuran puheenjohtajana. Päivän ohjelmasta runoseminaarin esitelmät ja Aleksi Mainion vuosikokousesitelmä ovat katsottavissa seuran YouTube-kanavalla, jonka löytää Sivistysseuran nettisivuilta kohdasta tarinat/ tallenteet. Kallio esitteli tutkimushanketta, jossa selvitetään laajapohjaisen yhteistyön avulla, mitä yhteisiä piirteitä on itämerensuomalaisessa runolaulussa. – Usein unohdetaan, että Virossa on ollut hyvin samankaltainen runokulttuuri kuin Suomessa, osin tutkimustraditiotkin ovat kulkeneet erillään, Kallio toteaa. Hallitus uusiutui kolmasosaltaan, kun Kari Kontu (vuodesta 2011 lähtien), Tuulikki Halla ja Terttu Louhikoski-Alasuutari (molemmat vuodesta 2015 lähtien) jättivät paikkansa. Seuran toiminnanjohtaja Eila Stepanova esitteli vuotta 2020 koskevassa katsauksessaan aikaansaannoksia, joiden joukossa korostuu laaja julkaisutoiminta. Kalevalaiset runot saavat nykykirjalllisuudessa etenkin pakanallisuutta ja seksuaalisuutta korostavia tulkintoja, kertoi FT, MuM Heidi Henriikka Mäkelä. Hankkeessa on mukana virolaisia ja suomalaisia folkloristeja sekä tietojenkäsittelytieteilijöitä. vuosikokoukseen osallistui parikymmentä seuran jäsentä. Puheenjohtajana jatkaa Eeva-Kaisa Linna. HEIMOPÄIVÄ 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 150. Tee-ja tarinaillan päätteeksi muusikot Jouko Kyhälä ja Outi Pulkkinen esittivät karjalaista tanssimusiikkia jouhikolla ja huuliharpulla sekä Nikkari Kerttu -balladin. Kallion esittelemässä aineistossa esimerkiksi sana ”Väinämöinen” esiintyy 300 erilaisena variaationa
Ahola näkee näiden runojen nykyluennoissa mahdollisuuksia myös tulkinnoille, joita tekstien syntyaikoina ei ole uskallettu ajatellakaan. Nick Baronin Karjalan kuningas on irlantilaisen everstin P. Keskusjohtoista kansanrunoutta Sosialistinen vallankumous ulotti otteensa myös Stalinin ajan Neuvosto-Karjalan kansanrunouteen. Uudet tulkinnat voivat rakentua esimerkiksi teksSivistysseura on kutsunut kunniajäsenekseen pitkäaikaisen hallituksen jäsenensä Pekka Pamilon, joka on ansioitunut myös erityisesti kyykkätoiminnassa KSS:n Kyykkäkerhossa, valtakunnantason toimijana sekä aktiivisena pelaajana. Vaihtelu näissäkin on aina suurta sen perusteella, katsotaanko aineistosta pitkiä, isoja tarinakokonaisuuksia, pieniä tekstimotiiveja vai yksittäisiä säetyyppejä. Neuvostokalevalaisista runoista on lopulta tunnistettavissa kaava, joka kulkee johtajan tervehtimisestä ja ylistämisestä kansan ahkeruuden ja runoilijan oman kansanomaisuuden kuvaamisen kautta Neuvostoliiton saavutuksien kehumiseen ja kiittämiseen. – Muodoltaan runot ovat kalevalamittaan kirjoitettuja, mutta sisällöt kaikkea muuta kuin perinteisiä, Ahola totesi. FT Joonas Ahola havainnollisti sosialistisiin tarkoitusperiin sepitetyn runoperinteen tyypillistä kaavaa Jouki Hämäläisen laatiman Kalevalan kankahilta -runon (1952) avulla. . Irina Takalan Taistelua ja kuolemaa. Iltaa jatkettiin runoseminaarin teemoissa. Woodsin elämänhistoria ja hänen omat muistelmansa; Pavel Tšubinskin Elämää Vienan kylissä 1860-luvulla Karjalan tilastollinen ja kansatieteellinen katsaus ja Eetu Riskumäen gradu Pietariin, Pariisiin ja Uhtualle – Karjalan Sivistysseuran poliittinen toiminta maaliskuun vallankumouksesta Tarton rauhaan tutkii seuraa ja sen johtohenkilöitä poliittisina toimijoina. Pekka Vaara esitteli seuran uunituoreita, juuri heimotapaamisen alla painosta tulleita julkaisuja. Samalla kun kirjailijoita ja taiteilijoita velvoitettiin 1920–1930-luvuilla tuottamaan tekstejä ja teoksia, jotka tukivat sosialistisen yhteiskunnan rakennustyötä, myös folklorelle asetettiin sama tehtävä. – Ideologisesti oikeaoppisen perinteen tuli olla sosialistista sisällöltään, kansallista muodoltaan, ja sen tehtävänä oli propagoida sosialistista ideologiaa, tiivisti esityksessään FT Joonas Ahola. HEIMOPÄIVÄ 151 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10. Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920–30-luvuilla esiteltiin Aleksi Mainion vuosikokousesitelmän yhteydessä. – Tärkeää on katsoa todella tarkkaan, mitä ne itse runot ovat, sanoi Kallio. Sosialistisen sepitetyn runoperinteen vakuutettiin olevan aitoa, koska sekä opastajat että sepittäjät olivat proletariaatin edustajia, ja folklore kuului proletariaatille. Karjalaisia runonlaulajia ryhdyttiin kouluttamaan poliittisesti. Outi Pulkkisen runolaulun voimaa tulvivassa esityksessä kuultiin Myyty neito ja Lunastettava neito -runot, jotka edustavat karjalaista kanteleja jouhikkoperinnettä. – Karjalalle ja karjalaisille katsottiin olevan tärkeää erottautua Suomesta myös kulttuurisesti. RAIJA PYÖLI ESITTELI teeja tarinaillassa Ljudmila Markianovasta, livvinkarjalan äidistä kirjoittamansa elämäkerran, jonka seura julkaisi heinäkuussa Markianovan 80-vuotispäivän kunniaksi. Illan päätteeksi Pulkkinen ja Jouko Kyhälä esittivät karjalaista tanssimusiikkia jouhikolla ja huuliharpulla esitettyinä sekä Nikkari Kerttu -balladin. Eläkkeelle siirtyvää Karjalan Heimon päätoimittajaa Aila-Liisa Laurilaa kiitettiin työstään seuran ansiomerkillä. Kallio tähdensi, että vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin tietojenkäsittelytieteen suoma apu ovat ihmiset, jotka tuntevat aineiston ja tietävät, mitä kaikkea siinä on taustalla. merkiksi Virossa nimetön seppä, kun Karjalassa Ilmarinen). Heille kerrottiin Neuvostoliiton saavutuksista ja heille hankittiin radioita ja sanomalehtiä, jotta virallinen propaganda saavutti heidät. J
HEIMOPÄIVÄ 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 152. Kalevalaiset runot nykykirjallisuuden aineksina FT, MuM Heidi Henriikka Mäkelä keskittyi esityksessään kysymykseen, miten kalevalamittaisia runoja käytetään kertomaan menneisyydestä nykyisyydessä. – Kalevalaisuuden ajatuksiin viittaamalla haastetaan myös modernin kipupisteitä, kuten kahlittua kehollisuutta, luonnosta erkaantumista ja ihmisten hyväksikäyttöä uskontojen nojalla, pohti Mäkelä. Mäkelä on tutkinut Juha Hurmeen Finlandia-voittajateosta Niemi (2017) ja Risto Isomäen teosta Viiden meren kansa (2018). Suomalaiset Venäjällä vuosina 1917–1964 Ennen Karjalan Sivistysseuran 115. Merkittävin Neuvostoliittoon saapunut ihmisryhmä olivat loikkarit. Mäkelä on kiinnittänyt huomiota myös Hurmeen tekstien vastaanottoon esimerkiksi kirjablogeissa, joissa tällainen pakanallisuutta korostava kalevalaisen runouden tulkinta on otettu vastaan innostuneesti. Suomalaisuuden määritelmä esimerkiksi siltä osin, luetaanko inkeriläiset tai karjalaiset tutkimuskohteena olevien suomalaisten joukkoon, on vielä avoinna. Tietoja kootaan aina Stalinin seuraajan Nikita Hruštšovin valtakauden loppuun, vuoteen 1964 saakka. Valtiojohto, tehkää selvitys heidän kohtalostaan.” Aloite sai runsaasti mediahuomiota, ja niin Valtioneuvoston kanslia päätyi tilaamaan Kansallisarkistolta esiselvityksen. . vuosikokousta FT Aleksi Mainio kertoi tutkimushankkeesta Suomalaiset Venäjällä 1917–1964. tin rakenteille, intertekstuaalisuudelle ja johtopäätöksille suhteessa menneisyyteen. Hurmeen Niemessä tekemät uskontoon ja seksuaalisuuteen liittyvät runotulkinnat joutuvat perustoiltaan vaikeuksiin, jos runot palautetaan niiden syntyalueille ja kontekstiin, jossa ne on luotu. Teoksissa tuodaan esille, että kalevalamittaisten runojen kautta voitaisiin päästä käsiksi aikaan, jossa ajatus seksuaalisuudesta ja kehollisuudesta olisi vapaampaa kuin nykyisin. Neuvostoliitosta puolestaan kaikui viesti, ettei siellä ole työttömyyttä. Hankkeen lähtölaukauksena voidaan pitää politiikantoimittaja Unto Hämäläisen aloitetta Helsingin Sanomissa 31.8.2019: ”Stalinin vainoissa kuoli yhtä paljon suomalaisia kuin talvisodassa. Molemmat teokset liittyivät Suomi 100 -juhlavuoden teemaan. Suomalaiset Venäjällä muodostuu kahdesta ryhmästä, ennen vuotta 1917 siellä oleskelleista ja vallankumousvuoden 1917 jälkeen Neuvosto-Venäjälle saapuneista, joita olivat punapakolaiset, amerikansuomalaiset ja loikkarit. On kuitenkin kiinnostavaa, miksi nykytulkinnat syntyvät sellaisina kuin syntyvät. – Puhuminen ja kirjoittaminen ovat olemassaolon ilmaisua – myös yksilönä. Arviot loikkarien määrästä ovat vain suuntaa-antavia, mutta voidaan puhua 15 000–20 000 loikkarista. Amerikansuomalaisia Neuvostoliittoon muutti noin 5 000–7 000 taloudellisista ja ideologisista syistä. Lapuan liike sai suomalaisen vasemmiston kärsimään hätää 1930-luvulla ja työttömyyttä oli paljon. Toinen Hurmeen ja Isomäen teksteissä esiin nouseva teema on seksuaalisuus. Hanke jatkuu vuoden 2025 loppuun saakka. Tehtävään pyydettiin poliittisen historian tutkija Aleksi Mainio. Itse tutkimushanke saatiin käyntiin 1.9.2020 ja se jatkuu vuoden 2025 loppuun asti. Heitä värvättiin myös tarkoituksellisesti töihin rakentamaan sosialistista yhteiskuntaa. Julkaiseminen merkitsi runonlaulajille myös tuloja, mikä mahdollisti elossaolon yksilönä tai ylipäätään, Ahola painotti. Tutkimuskohteena ovat suomalaisten elämä ja kohtalot – keitä nämä ihmiset olivat, miksi he lähtivät Neuvostoliittoon, mitä tapahtui matkan varrella ja kuinka heille kävi Stalinin vainoissa ja niiden jälkeen. Punapakolaisia saapui Suomesta vuoden 1918 sisällissodan aikana ja heti sen jälkeen Neuvosto-Venäjälle kaikkiaan 10 000–13 000. Teksti: Katri Kovasiipi Kuvat: Aila-Liisa Laurila FT Aleksi Mainio kertoi vuosikokousesitelmässään merkittävästä tutkimushankkeesta, jossa selvitetään suomalaisten kohtaloita Venäjällä vuosina 1917–1964. Mäkelä löytää sekä Hurmeen että Isomäen teksteistä kalevalaisen runouden tulkintoja, joissa kalevalamittaisia runoja ja kalevalaista kulttuuria tulkitaan kristillisyyttä häivyttäen ja pakanallisuutta korostaen. Esimerkiksi Vitun vihat on ollut tietäjän parannusloitsu, ja Mäkelä toteaakin, että sen yhteyteen on hyvin haastavaa tuoda moderneja käsityksiä seksuaalisuudesta tai kielestä. Tutkimushankkeen tulokset julkaistaan interaktiivisena tietokantana, tietokirjoina ja populaareina artikkeleina. Vaikka runojen sisällöt olivat sensuurin rajaamia, niissä on luettavissa runonlaulajien itseilmaisua ja omaa taiteellista ilmaisuvoimaa. Nykykirjallisuuden kontekstissa vanhojen runojen kautta on haluttu ensisijaisesti kertoa hyvä tarina. Esimerkkinä Hurme nostaa kirjassaan esiin Vitun vihat -loitsun
Emmi Kuittisen itkut juontavat juurensa karjalaisiin itkuvirsiin, jotka kuuluivat menneinä aikoina erityisesti erotilanteisiin, häihin, hautajaisiin ja sotaan lähtöön. Lisäksi niitä pyritään tutkimaan ja esittämään juuri sellaisina kuin niitä on joskus kauan sitten esitetty. Tuollainen nykyajan itku saatiin kuulla myös seminaarissa. Hän sanoi runoseminaarissa, että on todella onnellinen, jos itse pystyy tuottamaan edes jotakin sinne päin, mitä vanhat itkuvirret ovat olleet. Emmi kertoi Runon mahti -seminaarissa, että on hieman arastellut itkuvirsien esittämistä, koska ei ole itse syntynyt karjalaiseen kulttuuriin. Tämä kielii, että itkuvirret kiinnostavat ihmisiä yhä 2020-luvulla. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut tällainen asia elämässäni, hän sanoi. Kuittinen on osoittanut, että itkuvirsikulttuuri ei ole pelkästään jotakin vanhaa ja kauas historiaan jäänyttä. KUITTISTA KIEHTOVAT erityiset inkeriläiset itkuvirret, koska niissä ei ole yhtä paljon vieraita sanoja kuin karjalaisissa itkuvirsissä. Inkeriläiset itkut tuntuvat hänestä erityisen läheisiltä, mutta itkeminen onnistuu myös ihan puhtaalla nykysuomella. Kuittinen päätyi tekemään maisterityönsä itkuvirsistä eli äänellä itkemisestä. KUVA: AILA-LIISA LAURILA HEIMOPÄIVÄ 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 153. AILA-LIISA LAURILA Emmi Kuittinen itkee suomeksi Emmi Kuittinen on paneutunut itkuvirsikulttuuriin kymmenen vuoden ajan. Yleisö kuunteli hievahtamatta. Käännekohdaksi muodostui vuonna 2012 ilmestynyt Aleksandra Stepanovan Karjalaisen itkuvirsikielen sanakirja, perusteos, joka käänsi suomeksi ilmaus ilmaukselta itkuvirsisanaston ja selitti keskeiset metaforat. I tkuvirsiin syvällisesti paneutunut kansanmuusikko Emmi Kuittinen oli monille kuulijoille täysin uusi tuttavuus Runon mahti -seminaarin puhujien joukossa. Toisaalta kuulijat pitää saada ymmärtämään itkuja, kun toimintaympäristö on Suomi. – Vasta muutaman vuoden ajan olen rohjennut sanoa, että olen itkijä. Kuittinen on vetänyt itkuvirsikursseja Helsingin Työväenopistossa ja saanut ne täyttymään nopeasti. Sibelius-Akatemian opiskelumetodeihin kuuluu, että tutustutaan arkistonauhojen kautta entisaikojen taitureiden esityksiin. Itkuvirsiä tunnetaan karjalaisten ja inkeriläisten lisäksi ainakin vatjalaisilta, virolaisilta, setukaisilta ja lyydiläisiltä. Hän on osoittanut sen luomalla itse itkuvirsiä tämän päivän aiheista, viimeksi korona-ajan ankeudesta. – Minulle tuli ajatus, että haluan oppia koko itkuvirsisanaston. Aunuslaisissa itkuissa on paljon venäjän sanoja, hän vertaa. Karjalaisten itkuvirsien kielikuvat ovat haastavia ja fraasit pitkiä, hän kertoi. Huomasin, että vaatisi aivan hirveästi paneutumista, jos opettelisi karjalan kielen, kun ei ole syntynyt siihen kulttuuriin. Nyt hän valittaa itkullaan jopa korona-ajan ankeutta ja puhtaalla suomen kielellä. Kuittinen oli kiinnostunut tai suorastaan lumoutunut itkuvirsiin niiden kauniin kielen ja vahvan tunneilmaisun vuoksi. – Vienankarjalaisissa itkuissa ei ole vaikeita venäjän kielen sanoja, mutta niissä on älyttömän pitkiä fraaseja ja paljon täytesanoja. Myöskään niiden rakenne ei ole yhtä monipolvinen. Hän löysi itkuvirret tasan kymmenen vuotta sitten opiskellessaan Sibelius-Akatemiassa
Vainajia kunnioitettiin ja kaivattiin, mutta heitä myös pelättiin. Nuoret kantoivat nuoria, vanhat vanhoja, miehet miehiä ja jopa naiset naisia. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 154. Kirjailija ja kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju kertoo vuonna 1924 julkaistussa teoksessaan Syntymä, lapsuus ja kuolema, että kun joku lähti tuonilmaisiin ja vainajaa oli kolme vuorokautta pidetty pirtissä, tämän kantajiksi rupesivat ketkä vain olivat saapuvilla. Outo kauneus karjalaisilla kalmismailla Teksti ja kuvat: Tarjariitta Lehtola Vienan Karjalan hautausperinteissä sekoittuvat muinainen luonnonusko sekä myöhempi idän kirkon kristinusko. Läheiset sukulaiset eivät osallistuneet kantamiseen, Vienan Karjalassa on perinteisesti ajateltu, että vainajien sielut tulevat hautausmaalle pikkulintujen hahmossa. V ienan Karjalassa elettiin elävien ja kuolleiden kaksoisyhteisössä, jossa kuolleet pysyivät suvun jäseninä, ja heihin pidettiin yhteyttä erilaisin rituaalein. Kyyhkynen vahtii hautarauhaa Vienan Kemin kalmistossa. Kuolleitten leposija kalmismua on luonteva osa karjalaista elämää
Kalmistoon matkaavaa kulkuetta ei saanut katsoa talojen ikkunoista. Puolenpäivän jälkeen kalmismaan rauhaa häirinneelle saattoivat kalmot suuttua niin, että onnetonta häiritsijää saattoi kohdata jopa kuolema, ellei tämä osannut kalmiston kansaa lepyttää. Joka veräjällä, mistä mentiin, pysähdyttiin. Iltapäivällä sen jälkeen, kun päivä kääntyy länteen, ei tullut kysymykseen haudata, sillä puolenpäivän jälkeen hautaan laitetulle ei Tuonelassa päivää näytetä, vaan vainaja saa olla ainaisessa pimeydessä. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 155. Eikä kalmismaalle ollut soveliasta mennä muutenkaan iltapäivän puolella, ei edes uskallettu mennä. Ruumis piti tietysti saattaa maahan ennen puoltapäivää. Taaksepäin ei saanut katsella, jotta vainaja ei liikaa ikävöisi kotiinsa. ORTODOKSISTEN KARJALAISTEN hautausmaat löytyvät usein kirkon läheltä tai kylän laidalta veden ääreltä, joskus saarestakin. Hautausmaan portti on kuitenkin tapana pitää raollaan, että henget pääsevät liikkumaan. Hiljalleen kuljetettiin. Hautaristiin solmitaan usein kankaita ja nauhoja, tuulipaikkoja, joita hypistellään samalla, kun rukoillaan vainajan puolesta. Ikkunan sille puolelle, jossa kuollutta kuljetettiin, asetettiin jokin rautaeste, ettei vainajasta kalma hinkautuisi talon seiniin. Vienan Karjalassa on perinteisesti ajateltu, että vainajien sielut tulevat hautausmaalle pikkulintujen hahmossa. Outo kauneus karjalaisilla kalmismailla sillä siitä vainaja olisi voinut pahastua, että he niin höylisti olivat perheenjäsentään kalmismaan helmoihin luovuttamassa. Kyyhkynen vahtii hautarauhaa Vienan Kemin kalmistossa. . Vienalainen kalmismaa on perinteisesti sijoitettu aina kylän kauneimmalle kohdalle
HAUTAJAISPÄIVÄN AAMUNA ei syöty mitään, ainoastaan teetä juotiin ja sitä vieraillekin tarjottiin. Jos joku oli kovin rauhaton, oli tapana sanoa, että tämä ”kävelöö kuin laulamaton kuolija”. Miten vainajaa pestäessä on meneteltävä, miten ja millaisesta puusta on arkku valmistettava, miten on rakas vainaja hautaan laskettava, miten haudalta palatessa häntä tyhjistä asuinhuoneista etsittävä. Papille piti myös maksaa laulantapalkka heti toimituksen päätyttyä. Metsään haudatulle pidettiin kyllä kotona maahanpanijaiset itkuineen ja muisteliaisineen. Vienan Karjalassa uskottiin, että vainajat eivät ymmärrä tavallista, puhuttua kieltä, vaan ainoastaan itkukieltä. Hautausmailla oli omat kolkkansa eri suvuille. Mutta kun tytär meni miehelään, joutui hän kuoltuaan haudatuksi miehensä suvun kalmismaahan. Jokainen halusi tulla haudatuksi omien taattojensa ja maamojensa viereen, oman suuren sukukuntansa ja heimokuntansa seuraan. Paitsi itkuvirsillä ja muistoaterioilla pidettiin tuonilmaisiin menijän muistoa yllä vaateparsilla. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 156. Itkuvirsillä helpotettiin surua, mutta myös saatiin yhteys tuonpuoleiseen. Naisen, vaikka olisi ollut nuorikin, piti käydä suruvaatteissa siihen Vienalainen kalmismaa on perinteisesti sijoitettu aina kylän kauneimmalle kohdalle. Haudoilla käydään säännöllisesti muistelemassa vainajia ja syömässä yhteisiä muistoaterioita. Lapset ja nuoret haudattiin oman kalmistosijan keskipuolille, vanhemmat taas kuin turvan ja suojan antajiksi laitamaille. Ruokapöytään oli vainajalle varattu istuinsija ja pöydälle asetettu häntä varten lusikka. Tiheä ja korkea kuusikko tai männikkö on yleensä jätetty vainajia suojaamaan. Vainajalla ei ole maassa rauhaa, ellei ole laulettu ja laulantapalkkaa maksettu. Kalmistoalueet ovat pyhiä. Kalmistoista ei saa ottaa mitään mukaan, koska siellä kaikki kuuluu vainajille. Papille annettiin lammas, tai pohatat saattoivat luovuttaa jopa lehmän tai häränkin. Jos joku sattui kuolemaan metsässä tai heinäniityllä kaukana kotoa, haudattiin kuollut surmapaikalleen, hän kun oli siihen katsonut kalmismaan itsellensä. Itkuvirret ovat herkkää, hellää ja syvää tunnetta, toivotonta ikävää ja lohdutonta tuskaa. Vienan Kemin suurella ja värikkäällä kalmismaalla on monta pysäyttävää hautakiveä. Suvun on pidettävä yhtä, myös kuoleman jälkeen. Vieraat söivät ensin, miehet etunenässä. Ei taiteta oksaa, eikä poimita marjaa. Mutta jokainen varallisuutensa mukaan oli varannut kaikenmoista parempaa syötävää odottamaan haudalta paluuta. Mutta samalla niissä voi edelleenkin tutustua moniin vanhoihin esi-isiltä perittyihin vainajan palvomistapoihin ja uskomuksiin
Vienan Karjalan kylissä on aina oltu suvaitsevaisia kaikkien mahdollisten siellä vaikuttaneiden uskonnollisten virtausten suhteen. saakka, kunnes menee toiselle miehelle. Vainaja saattoi ruveta näyttäytymään yöllä painajaisina. Joskus siitä oli ikävät seuraukset, jos vainaja laittoi sen pahakseen. Silloin ei auttanut kuin käydä sitomassa tuulipaikka hautaristiin ja monimuotoisin sanankääntein pyydellä anteeksi. Helsinki, 2017. Vanhimmilla haudoilla on nähty hirrestä rakennettuja koristeellisia pikkumökkejä, kropnitsoita, joiden itäpäähän on kiinnitetty katoksellinen puinen pylväs tai risti. Tarjolla muistelumurkinoilla Vuokkiniemessä vuonna 2010. Rajan pinnassa kristinuskon virtauksia on tullut idästä ja lännestä, mutta ne ovat sopeutuneet asukkaiden tapaan tulkita ihmisen ja luonnonvoimien suhdetta, ikiaikaista kalevalaista runonlaulantaa ja edelleen perinteenä elävää mytologiaa. Vienan Karjalassa pakanalliset perinteet ja ortodoksinen kulttuuri kohtaavat luontevasti. Lähteitä: Samuli Paulaharju: Syntymä, lapsuus ja kuolema – Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia. Jopas leppyi ukkovainajakin. Vainaja saattoi alkaa monella tapaa vaivata jälkeen jääneitä, jos hänen suhteensa lyötiin jotain laimin. Tavan takana on ajatus, että vainaja näkee ikkunasta kotiinsa ja voi seurata suvun elämää. Jos joku ei kutsusta huolimatta tullut saattamaan vainajaa eikä maahanpaniaisiin, se oli hänen oma reähkänsä eli synti. Kun ukko sitten alkoi ahdistella, perhe huomasi, että kyllä kuollut omansa perii. Toimintatavat ovatkin sekoitus monista eri kulttuureista ja voivat vaihdella alueittain. Hän oli kuolinvuoteellaan määrännyt annettavaksi lehmän papille, mutta perilliset eivät olleet raskineetkaan sitä tehdä. Myöskään eivät pojat ja tyttäret saaneet vuoteen mennä naimisiin ja tyttäret kulkivat suruvaatteissa sen jälkeen, kun taatto tai maamo oli saateltu hautaan. Karjalassa uskotaan, että linnut edustavat vainajien sieluja. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 157. Ristin ympärille on vainajien muistopäivinä kiedottu vaalea liina, jota hypistellen rukoillaan. Se on itse koettava. Alueen syrjäinen sijainti on vaikuttanut elämäntavan ja kulttuurin säilymiseen. Kropnitsan toisessa päässä on ikkuna ja toisessa aukko. Tyhjän päälle pudotetut ihmiset toimivat oman muistinsa sekä eri puolilta saatujen vaikutteiden ja tietojen pohjalta. Eräs vanha ukkovainaja Vuonnisessa kävi vuosittain ottamassa talostaan lehmän hengiltä. Neuvostovallan romahdettua 1990-luvun alussa alue muutettiin Pyhäksi lehdoksi ja sinne pystytettiin suuri ortodoksinen risti. PAIKALLISET ovat kertoneet, miten viime sotien jälkeen uskonto kiellettiin ja ihmiset jätettiin kuin lehmät läävään. Vienalaiset tavat ja uskomukset on aina opittu luonnollisena osana jokapäiväistä arkea. Suruvaatteiden piti olla huonot, kuluneet ja muoto murheenalaisen näköinen. Teuvo Laitila: Jumalat, haltiat ja pyhät – eletty ortodoksisuus Karjalassa 1000–1900. Porvoo 1924. Uhtuan taajaman kalmistosta poistettiin hautamuistomerkit, ja siitä tehtiin huvipuisto, jossa järjestettiin kansanperinnejuhlia ja tanssiaisia. Se teurasti lehmän ja kutsui sukulaiset ”muissinlehmämurkinalle”. Laiminlyöjällä saattoi alkaa hammasta kolottaa, päätä huimata tai tulla jokin muu tauti. Hautausperinteet ovat yksi Vienan Karjalan ominaispiirre, joka on kiehtova sekoitus erilaisia aikakausia, tapoja ja uskomuksia ja sen lumoa on vaikea selittää. ”Sielunrei’ästä” hän siirtyy lintuna tuonpuoleiseen ja voi käydä linnun hahmossa elävien ilmoilla. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 234. KARJALAISET KALMISTOT kertovat omaa tarinaansa elämän ikuisesta kiertokulusta, ja ne kuuluvat erottamattomasti karjalaisuuteen. Vahvat runonlaulajanaiset ovat saaneet omia patsaitaan Uhtuan kalmistoon. He ovat kohta kaikki tuonilmaisissa, pitkään jatkunut perinne elää harvojen laulajien varassa. Kansanuskon mukaan mielenmaisemassa kalmisto on alue, jossa tämänja tuonpuoleinen kohtaavat. Ihmisillä ei ollut ohjeistusta erilaisiin tilanteisiin. Mutta vähintään vuosi piti pysyä naimattomana
Yhteiskunnallisten olojen kiristyttyä ennen Suomen itsenäistymistä seuran aktiivisuus hiipui lähes olemattomaksi vuonna 1911. Seuran arkistossa on myös merkittävät määrät muiden tahojen tuottamaa materiaalia käsiteltävältä ajalta, muun muassa Itä-Karjalan toimituskunnan ja Karjalan väliaikaisen hallituksen aineistoja. Mitro). vuonna 1917. Lisäksi tutkielmaa varten on perehdytty ulkoministeriön arkiston mittavaan Itä-Karjalan kysymystä koskevaan sarjaan Sivistysseuran toimialaa sivuavasta materiaaleista. Eetu Riskumäen mukaan yhdistys oli leimallisesti Suomeen asettuneen venäjänkarjalaisen sivistyneistön järjestö, joka toimi Suomessa, mutta katse kääntyAleksi Mitron 50-vuotispäivillä 1.6.1921 otettu kuva osoittaa, ketkä kuuluivat Sivistysseuran sisäpiiriin. Tutkimansa perusteella Riskumäki päättelee, että Sivistysseuran poliittinen toiminta ei rajoittunut yhdistyksen sääntöihin, vaan poliittinen vaikuttaminen ulottui sen keskeisten toimijoiden työskentelyn kautta erittäin laajalle suomalaisessa ja karjalaisessa yhteiskunnassa. Tutkielma osoittaa, että seuralla oli alusta alkaen erittäin laaja poliittinen toiminta. K arjalan Sivistysseuralla on Kansallisarkistossa suuri arkistokokonaisuus. Sivistysseura pyrki vaikuttamaan Karjalan politiikassa Oulun yliopistossa on hiljattain valmistunut pro gradu -tutkielma, joka käsittelee Karjalan Sivistysseuran poliittista toimintaa Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksesta Tarton rauhaan vuonna 1920. Tätä ja muuta aineistoa Eetu Riskumäki on käynyt läpi ja löytäyt uusia näkökulmia seuran alkuvaiheiden historiaan. Vuosilta 1917–1920 hän tutki Sivistysseuran yleiskokousten ja johtokunnan pöytäkirjat, puheenjohtajan, sihteerin ja toimiston kirjeenvaihdon sekä erinäiset sekalaiset arkistoyksiköt lentolehtisistä adresseihin, kiertokirjeisiin, matkakertomuksiin ja puheisiin. Uusi alku saatiin aikaan Tampereella Elias Lönnrotin syntymäpäivänä 9.4. SIVISTYSSEURAN toiminta alkoi vuonna 1906 Vienan Karjalaisten Liitto -nimisenä. Edessä lapset Paula ja Pekka Mitro. Ne pitävät sisällään pääosin virkakirjeenvaihtoa, kirjelmiä, anomuksia ja pöytäkirjoja Karjalan Sivistysseuran ja sen toimijoiden piiristä. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 158. Mukana olivat Iivo Härkönen, Benjamin Mitro, Probus Rahikainen, Paavo Ahava, Timo Manner, Simo Niemi, Pekka Pankkonen, Matti Väisänen, Heikki Hyppönen, Iida Manner, Aino Mitro ja Mascha Pfaler (o.s
Kaikilla näillä oli vienankarjalainen tausta. Osin saattoi olla kysymys jopa siitä, että nuoren valtion viralliset edustajat halusivat pysyä taustalla ja antoivat seuran edustajien toteuttaa näkyvän työn. Tekstin voi lukea myös Oulun yliopiston opinnäytteiden verkkosivuilta. ALKUVAIHEESSA Karjalan Sivistysseura laski tekemisensä sen varaan, että se saisi Venäjän väliaikaisen hallituksen hyväksynnän toiminnalleen. Sivistysseuran lehti ilmestyi tuolloin nimellä Karjalaisten Sanomat. Kolmipäiväisen kokouksen yksimielisenä päätöksenä julistettiin Karjala itsenäiseksi valtioksi. l Karjalan Sivistysseura on julkaissut tutkielman kirjana, hinta 15 euroa. l Arvosana: 5/5. Erityisellä tarkkuudella lehdessä seurattiin Venäjän muiden vähemmistökansojen tilanteen kehittymistä vuoden 1917 mittaan. Aihe nousi esiin muutamia kertoja, mutta minkäänlaisiin konkreettisiin toimiin tai päätöksiin se ei johtanut. l Ohjaaja: yliopistonlehtori Seija Jalagin. Vienan ja Aunuksen Karjalan kansan elämää haluttiin helpottaa taloudellisesti, henkisesti ja sivistyksellisesti. Se oli kahdesti kuussa ilmestyvä sanomalehti ja välitti viestejä varsinkin Vienan ja Aunuksen karjalaisille. Seura halusi osoittaa uutisten kautta karjalaisille, että muutkin kansat Venäjällä toimivat ahkerasti itsenäisyysja autonomiahankkeiden parissa, ja toivoi tietysti esimerkin innostavan karjalaisia. Riskumäki toteaa, että Vahtola näkee Sivistysseuran ja sen toimijat käytännössä suomalaisina, Karjalassa asuvasta väestöstä täysin erillisenä ryhmänä. Ketkä muut kuin rajakarjalainen Iivo Härkönen olivat seuran aktiiveja tuohon aikaan. Karjalan oloja haluttiin edistää, koska kyse oli seuran aktiivien omista juurista, sukulaisista ja tuttavista. Suomen hallituksen yhteyteen perustettiin syksyllä 1918 Itä-Karjalan toimituskunta, jonka alaisuuteen kuuluivat Uhtua, Pistojärvi, Oulanka, Kiestinki, Jyskyjärvi, Kontokki ja Repola. Sivistysseuran toimijaverkko hajosi sen jälkeen, kun seura menetti itseoikeutetun monopolin tapaisen aseman Karjalan asioiden hoitoon kesän 1919 päätyttyä. ITÄ-KARJALAA Suomen politiikassa tutkinut emeritusprofessori Jouko Vahtola saa hieman kritiikkiä. Härkösen tavoitteena oli selkeästi antaa Venäjän väliaikaiselle hallitukselle kuva mahdollisimman venäläisestä ja venäläismielisestä yhdistyksestä. Seuran piirissä toimineet yksittäiset henkilöt saattoivat tahoillaan toimia jatkossakin Karjalan hyväksi, mutta vuosien 1917–1919 kaltaista aktiivisen poliittisen toiminnan täyteistä aikaa ei enää syntynyt. l Gradutyön otsikko: Pietariin, Pariisiin ja Uhtualle: Karjalan Sivistysseuran poliittinen toiminta maaliskuun vallankumouksesta Tarton rauhaan. Karjalaisten omatoimisuus pääsi yllättämään Sivistysseuran aktiivit housut nilkoissa. Tarton rauhansopimuksen jälkeen Karjalan kysymys painui sivuun pulpahtaen välillä pinnalle, kuten syksyllä 1921 Karjalan kansannousun yhteydessä tai vuonna 1923, kun asiaa käsiteltiin Kansainliitossa. Seuran aktiivit eivät Riskumäen arvelun mukaan oikein itse uskoneet tähän täysin, mikä näkyy erityisesti sihteeri Iivo Härkösen väliaikaiselle hallitukselle laatiman kirjelmän sisällössä. Seuralla oli myös toimituskunnan puheenjohtajan kautta vaikuttamisja tiedonhankintakanava suoraan Suomen hallituksessa. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 159. Tunnelmia laski muun muassa se, että Sivistysseuran tietämättä Kemissä oli pidetty Karjalan kuntien kokous. Riskumäen mukaan Suur-Suomesta haaveilivat lähinnä ne suomalaiset, jotka eivät ymmärtäneet karjalaisten elämästä mitään. RISKUMÄEN GRADU l Filosofian maisteri Eetu Riskumäen historian oppiaineen pro gradu -tutkielma liittyy maisteriopintoihin Oulun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Riskumäki arvelee Vahtolan unohtavan, että suuri osa Sivistysseuran toimijoista kuului käytännössä molempiin viiteryhmiin. Sivistysseuran tavoitteet Karjalassa ajautuivat täydelliseen umpikujaan, ja toiminnan karjalaiset kannattajat alkoivat siirtyä pakolaisiksi Suomeen. SUOMESSA ASUVAT karjalaiset olivat tehneet töitä tosissaan, mutta tulokset jäivät lopulta laihoiksi. Helmikuussa 1918 Sivistysseura oli toiminut vasta alle vuoden, mutta se oli ehtinyt jo hakea toimintamahdollisuuksia erittäin monista suunnista juurikaan välittämättä niiden poliittisista viitekehyksistä. neenä tiukasti itään päin. Myös Baltian, Puolan ja Ukrainan tapahtumista kerrottiin Karjalaisten Sanomissa ahkerasti. Sivistysseuran aktiiveille kelpasivat niin Venäjän bolševikit kuin Suomen valkoisetkin, kunhan ne tarjosivat puitteet työskentelylle Karjalan aseman parantamiseksi. Sivistysseuran harmiksi Itä-Karjalan kysymyksen käsittely jäi myös vuonna 1919 Pariisin rauhanneuvotteluissa käytännössä kokonaan pois virallisista pöydistä. Silläkin oli Riskumäen mukaan tietty poliittinen tarkoitusperänsä. KSS:n säännöissä määritellyn ”aineellisen ja henkisen edistyksen” lisäksi ja niiden ohikin alettiin nopeasti tavoitella Karjalan valtiollisen aseman muuttamista ensin autonomiaan vuonna 1917 ja sitten Suomeen liittämiseen vuoden 1918 kevättalvesta alkaen. Sivistysseuraan kuuluvat henkilöt saivat merkittävän jalansijan Itä-Karjalaan suuntautuvassa suomalaisessa toiminnassa. Suur-Suomi-ajatuksen kannattajia ei sivistysseuralaisista silloin eikä myöhemmin juuri tullut. AILA-LIISA LAURILA Riskumäen mukaan Suur-Suomesta haaveilivat lähinnä ne suomalaiset, jotka eivät ymmärtäneet karjalaisten elämästä mitään. Viimeistään tammikuussa 1919 käytännössä koko Itä-Karjalan toimituskunnan toiminta oli Karjalan Sivistysseuran käsissä. Tavoitteisiin pyrittiin hakeutumalla vaikutusvaltaisiin asemiin kaikilla mahdollisilla tahoilla hallinnollisissa, sotilaallisissa ja poliittisissa rakenteissa. Seura oli jo tammikuussa 1919 tosiasiallisesti luopunut Karjalan valtaussuunnitelmista. Tutkielma mainitsee tiuhaan seuraavia nimiä: puheenjohtaja Aleksei Mitro, varapuheenjohtaja Timo Manner, johtokunnan jäsenet Sakari Alanko ja Paavo Ahava sekä johtokunnan ulkopuolelta Juho Tanner
2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 160. Sarjakuvataiteilija Veli-Matti Ural pyrki kuvaamaan Iivo Ahavan ulkonäöltään mahdollisimman totuudenmukaisena
Sen loivat kaksi oululaista tekijää, joista toinen on jopa etäisesti sukua oikeasti eläneelle Iivo Ahavalle. l Matti-Pekka Heikura (s. Ajattelin, että sarjakuva voisi olla äärimmäisen toimiva tapa kuvata tämä tarina. Matti-Pekka osoitti minua, Ural nauraa tapaamista muistellessaan. Arktinen Banaani. Tarina ei kuitenkaan lopu siihen, sillä tuosta nuoresta soturista ilmestyi syyskuussa sarjakuvateos. Käsikirjoitusta hän ei kuitenkaan päässyt heti tekemään, kun esimerkiksi apuraha-anomuksille tuli hylkäys. l Veli-Matti Ural (s. Matti-Pekka Heikura ja VeliMatti Ural. Tuli sellainen kysymys, että kuka on kaikista epämiellyttävin. Yhteisenä nimittäjänä oli teatteri. Hän huomasi, että Iivo Ahavan tarinaa ei ole juuri kerrottu kaunokirjallisuudessa tai esittävässä taiteessa. Yllättävän hedelmälliseksi lähteeksi osoittautui Kuusamon kaupunginkirjaston arkisto, josta löytyi juttuja Iivosta, Iivon kirjeitä, kuvia ja vaikka mitä, Matti-Pekka kertoo. Iivo Ahava – Ensimmäinen lippu -sarjakuvaromaanin kannessa nähdään nuori sotilas Iivo Ahava, jolla on rinnassaan yksi Pyhän Yrjön risti. Matti-Pekan äidin isä Pekka Ahava on Iivo Ahavan serkku. Sitten Iivo Ahava astui kuvioon mukaan. Sukua Iivo Ahavalle äitinsä puolelta. Lisäksi Ural teki julisteen Heikuran ohjaamaan näytelmään Rattoisilta Rantamilta vuonna 2018. Ahava on Matti-Pekka Heikuran sukua kuusamolaisen äidin puolelta, eli niitä Uhtuan Afanasjeveja. Nuori Iivo Ahava teki päätöksensä ja värväytyi vapaaehtoisena ensimmäiseen maailmansotaan. Uusi sarjakuvasankari: Iivo Ahava, nuori soturi T eatteriohjaaja ja sananikkari Matti-Pekka Heikura, 41, ja kuvataituri Veli-Matti Ural, 29, eivät ole esimerkiksi koulukavereita tai pitkäaikaisia tuttuja toisilleen. Jo vuonna 2013 molemmat näyttelivät Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun lyhytelokuvassa Mein Lieber Feind. AHAVA l Sarjakuvaromaani Ahava – Ensimmäinen lippu, 2021. 1980) on ohjaaja, käsikirjoittaja ja tarinankertoja. Erään ystävän tupareissa pelasimme sellaista peliä, jossa tehtävänä on näyttää, kuka meistä on vaikka Bruce Springsteenin näköinen. – Yhteisten kavereiden kautta tutustuttiin. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 161. Sitten Karjalan Sivistysseuran Sampo-tietokannasta alkoi löytyä lisää tietoa miehestä. – Oltiin Oulun Sarjakuvakeskuksella, kun kerroin Uralille parhaat palat Iivon elämästä. Lisäksi molemmat kaverit ovat olleet Lintulan kaupunginosan nuoria, joskin hiukan eri aikaan. 1991) on kuvittaja, sarjakuvataiteilija ja sarjakuvan opettaja, teokset Taivalkoskelta ilmataisteluihin (Zum Teufel 2018), Sarjakuvapaja hyppysiin – Sarjisopen oppimateriaali (Oulun Sarjakuvaseura ry 2018) ja Keijo Teuras (Arktinen Banaani 2016). Oululaisesta kirjastosta löytyi vielä Ilmari Kiannon retkipäiväkirja Vienan Karjalan Heimon viime numerossa päättyi Iivo Ahavasta kertova juttusarja. . Mieleen välähti teatteriesitys hänen elämästään. Oulun kokoisessa kaupungissa on kuitenkin mahdollista törmätä toiseen ja huomata, että kiinnostuksen kohteissa on paljon samaa. Paremmin he tutustuivat pari–kolme vuotta sitten. YHTEISTYÖPROJEKTINA kaksikko oli tekemässä Oulun Päivien yhteyteen toissa vuonna teatteriesitystä Matti Hällin teoksesta Kosken kuuluvissa, joka on Hällin kolmas Oulu-aiheinen teos. Pekka Ahavan isä Tero Semjoninpoika Ahava ja Iivo Ahavan isä Paavo Semjoninpoika olivat veljeksiä. MATTI-PEKKA HEIKURA törmäsi Iivo Ahavaan tehdessään Vienan Karjalaan liittyviä historian elävöityksen taustatöitä
Onko hänessä jotakin läheistä. Joitakin asioita on ollut ihan pakko sepittää, kun varmaa tietoa ei ole löytynyt. Toisaalta faktaa on, että Iivo liittyi sotaväkeen vapaaehtoisena. Tarina vei miehet mennessään. Matkapäiväkirja valaisi esimerkiksi kysymystä, miksi Iivo lähti ensimmäiseen maailmansotaan. Tältä hän näyttää Ahava-sarjakuvan piirroshahmona, joka vanhenee selvästi tarinan edetessä. Yli sadan vuoden takainen Kuusamon maisema on ikuistettu tähän Veli-Matti Uralin piirrokseen. virroilta, Karjalan kankahilta, joka kertoo Iivon ja Kiannon seikkailuista yhdessä pitkin Vienan maita ja mantuja. Veli-Matti Ural teki kirjoittajakumppaninsa kanssa paljon töitä selvittääkseen Iivo Ahavan elämään liittyviä vaiheita. Jos itseämme mietitään, niin armeijaan lähteminen kyllä kiinnosti, mutta jotenkin meidän aikanamme on alettu ajatella, että armeija on vain Suomen isoimmalla budjetilla tehty sotalarppi, kaksikko tuumaa. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 162. Näitä kysymyksiä nykypolvi voi vain arvailla. Kummastusta herätti esimerkiksi se, että Kianto kertoo Iivon kadonneen seurastaan yllättäen ehkä siksi, että pelkäsi joutumista sotaan. Toisaalta maailmassa soditaan koko ajan Syyrian ja Afganistanin kaltaisissa sodissa. – Ensimmäinen maailmansota ei tarkoittanut nopeaa voittoa ja jouluksi kotiin! Yhtäkkiä siitä tulikin sota, joka lopettaa kaikki sodat. Lisäksi löytyi Jukka Nevakiven teos Muurmannin legioonasta eli aineistoa alkoi olla tarjolla varsin hyvinkin. Houkuttivatko häntä ehkä edut, jotka propaganda lupasi tsaarin armeijaan liittymisestä. Tekijät toteavat kuitenkin heti seuraavaan hengenvetoon, että syyskuussa ilmestynyt Ahava – Ensimmäinen lippu ei ole mitään puhdasta dokumenttia eikä elämäkertafaktaa. Kirjailija Ilmari Kianto muistetaan kiinnostuksestaan Karjalan laulumaita kohtaan. MINKÄLAINEN KUVA nykyajan nuorehkoille miehille hahmottui vuosina 1896–1919 eläneestä sankarista. Matti-Pekka Heikura on oululainen ohjaaja ja kirjoittaja, jota oman suvun vienankarjalainen tausta kiehtoo. Hänelle olisi tärkeää, että Ahava-sarjakuvaromaani saisi vielä rahoitusta jatkoon. Suomessa kun ei olla enää viime aikoina oikeasti oltu lähdössä sotaan. Kaikesta ei varmaa tietoa saatu, joten loput luotiin kuvittelemalla. Kiannolla Iivo esiintyy salanimellä Johannes. Tarina on herättänyt ajatuksia aliupseerikoulutuksen saaneissa miehissä. Kokonaisuutta täydentävät fiktiiviset elementit
Mukana on perhettä ja Ilmari Kianto. Yhden ison muutoksen todellisuuteen tein. Matti-Pekka ja Veli-Matti näkevät Iivo Ahavan kiinnostavan ristiriitaisena tyyppinä. Maljoja nostetaan Karjalan itsenäisyydelle teoksen alkupuolella, vuoden 1905 verisunnuntain jälkeen. Korjailuakin Ural päätyi tekemään ennen painoa, vaikka hänen tyylinsä on niin pelkistetty, ettei kaiken ole tarpeenkaan olla aivan yksi-yhteen todellisuuden kanssa. Iivo asui lapsuusperheensä kanssa Kuusamossa, opiskeli Oulussa ja liikkui siellä myöhemminkin sotareissujensa jälkeen. Siskon, Veera Ahavan vaihdoin blondiksi, vaikka hän ei ainoan näkemäni perhekuvan mukaan sitä ollut. Kaksikko uskoo, että Karjalan historia on monille suuri mielenkiinnon kohde. Sarjakuvaromaanista löytyy tunnistettavia rakennuksia ja katunäkymiä niin Kuusamosta kuin Oulusta ja muualtakin. Yksi puoli aiheen kiinnostavuudessa oli sen pohjoissuomalaisuus. Veli-Matti Ural piirtää kuvansa digitaalisesti piirtonäytöllä. Hän ehti Kuusamosta Ouluun, Helsinkiin, kiertomatkalle Vienan Karjalaan, rintamalle ensimmäiseen maailmansotaan, kansalaiskokoukseen Uhtualle sekä taistelemaan Muurmannin legioonassa ja Karjalan rykmentissä. Veli-Matti Ural kertoo keskittyneensä miettimään tarkasti Iivo Ahavan ulkonäköä piirtäessään hänen kasvojaan. – Kun tekstissä ja dialogissa ei puhuta punakaartilaisista, niin en keksinyt pointata sitä millään muulla tavalla kuin punaisella värillä, hän perustelee. Ahava-teoksen kuvat ovat mustavalkoisia, mutta silloin, kun niissä on punaista tai sinistä väriä, on värillä jokin tietty, melko suurikin merkitys. Rintamalla kului muun muassa joulu 1914. Sarjakuvasankari Iivo Ahavan sotareissu ensimmäiseen maailmansotaan oli kova kokemus. Matti-Pekka Heikuran mielestä Suomen itsenäistymisen ajoista on nykypolvelle tarjoiltu hieman liian siistiä kuvaa. TEKIJÄT TUNNUSTAVAT , että ei ole välttämättä ihan helppoa tehdä tällaista oikeasti eläneiden henkilöiden tarinaa. Täydellinen fiktio saattaisi kieltämättä olla helpompaa tehdä. 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 163. Sen tutkimista pitää jatkaa samoin kuin pitäisi saada mahdollisuus tehdä Ahavalle Toinen lippu ja vielä Kolmas. Korostin muutoksella sisaruutta heidän välillään, Veli-Matti selittää. Hahmoja ei haluta ylistää eikä alentaa. Iivo oli osin järkähtämätön, mutta toisaalta erittäin temperamenttinen, äkkiliikkeinen ja idealistinen hahmo. Pari–kolme säilynyttä valokuvaa ei välttämättä kuitenkaan riitä antamaan varmaa kuvaa siitä, miltä henkilö näytti. – Ilmari Kiannon kasvoja oli helpompi tehdä kuin Iivon, koska Kiannosta on enemmän valokuvia. Ahavan perhe oli vaativampi. Kiantoa vanhensin hieman, jotta miesten ikäero tulee esiin. Aiempia töitään hän on piirtänyt tussilla paperille ja skannannut ne sitten, mutta nyt paperi on jäänyt kokonaan pois. Iivo on vielä nuori poika, joka kuuntelee aikuisten puhetta sivusta. Sotamies kirjoitti kirjeitä kotiin. Monet nuoret harrastavat tänä päivänä 1900-luvun historiaa. Teksti ja kuvat: Aila-Liisa Laurila Piirrokset: Veli-Matti Ural Raunioita ja kuolemaa. Punaisen heimosoturin maallinen vaellus päättyi kuitenkin surmaan jo 22-vuotiaana
Paljon vähemmän tiedetään siitä, millaisiin töihin nuo sosialismin rakentajat aivan tarkalleen päätyivät, kuinka he elivät arkeaan, kehittivät aluetta ja miten lapset kasvoivat ja suhteet paikalliseen väestöön kehittyivät. Loppuosassaan se antaa varsin tarkan selvityksen myös siitä, miksi ja millä tavalla suuri terrori ja Stalinin vainot toteutettiin. TARKAT TILASTOTIEDOT on haettu arkistolähteistä, joihin kovinkaan moni suomalaistutkija ei liene perehtynyt yhtä laajasti. Teloitukseen päättyi tuhansien suomalaisten kurja vaellus kommunistisessa paratiisissa. Siitäkin on kerrottu julkisesti varsin paljon, kuinka Pohjois-Amerikasta lähdettiin rakentamaan uutta sosialistista työläisten valtakuntaa. Takalan mukaan vuoden 1931 puolivälissä Karjalasta lähtemään halukkaiden määrä alkoi kasvaa jatkuvasti ja vauhdilla. KUVAT: TYÖVÄEN MUSEO, DANIEL NYBLIN/MUSEOVIRASTO 2021 Karjalan Heimo N:o 9–10 164. Näitä asioita valottaa erinomaisen hyvin Irina Takalan odotettu teos Taistelua ja kuolemaa – Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920–1930-luvuilla. Takala tietää kertoa, että vuonna 1935 Karjalan tasavallassa oli noin 15 000 suomalaista, joista kaksi kolmasosaa oli tullut Suomesta ja loput Pohjois-Amerikasta. Hän esittää tarkkoja lukuja ja tilastoja hahmottaen suurta kokonaiskuvaa. Irina Takala: Taistelua ja kuolemaa – Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920–1930-luvuilla Käännös: Mirko Harjula Tietokirja, 344 sivua Karjalan Sivistysseura 2021. Hän suunnitteli Karjalan työkansan kommuunin perustamisen. Jo ennen tuota vuotta olivat monet pettyneet sosialismin rakentajat ehtineet muuttaa pois unelmiensa maasta. Kaikilla suomalaisilla lienee erittäin hyvin tiedossa, miten Suomesta on loikattu, paettu ja muuten vain muutettu itärajan ylitse Neuvostoliittoon. Jos on aiemmin lukenut suomalaisten tutkijoiden teoksia punaloikkareista ja onnenonkijoista, voi huomata Irina Takalan kääntävän esiin mitalin toista puolta. Hieman esillä on myös yksittäisten ihmisten ja perheiden karuja kohtaloita, mutta ne eivät ole kirjan keskeisintä antia. Paluumuuton huippu osui vuoteen Neuvostoliiton synkkä vaihe KIRJAT Edvard Gylling oli Suomen sosialidemokraattisen puolueen kansanedustaja ja puoluejohdon jäsen, Helsingin yliopiston tilastotieteen dosentti sekä vuoden 1918 sisällissodan aikana kansanvaltuuskunnan raha-asiainvaltuutettu. Siitäkin tiedetään, että idealismi karisi monien muuttajien mielestä nopeasti vaihtuen pahaan pettymykseen ja palaamiseenkin