2025 7–8 7 € Vienalainen saattomatka Raija Pyöli 80 vuotta: karjalan kieli eläy Karjalan kielen elvytys: sanoista tekoihin Kesän kyykkäkisat: Ukrainalle pronssia
131 Seija Jalagin pohtii Laukunkantaja-kolumnissaan erilaisten arkistojen merkityksiä ja mahdollisuuksia: oman aikamme kirjanmerkkejä voimme luoda itsekin. KUVA: JONNA RANTALA Sukujuuriltaan suojärveläinen kuvanveistäjä ja yhteisötaiteilija Jaana Bombin ammentaa taiteessaan karjalaisen mytologian maailmasta. Kielten lehtorista sukeutui Suomessa puhutun livvinkarjalan kehittäjä. 128 Karjalaiseen suurperheeseen Pohjanmaalle 2.7.1955 syntynyt Jyrki Mäkelä on neurologi, joka löytää karjalaisuuden historiaan alati tuoreita näkökulmia. ANNE KALLIOLA SEURAAVA NUMERO Lokakuu 2025 138 Anne Kalliola avaa esseessään näkökulmia siihen, mitä ajatuksia Lönnrotin patsaan töhriminen herättää nyt, vuoden kuluttua tapauksesta. 150 16 kilometrin mittainen heinäkuinen ristisaatto Valamon kuusikujalta Lintulaan vievälle kukkaismatolle on yksi Valamon vuodenkierron kohokohdista.. 144 Jonna Rantala kuvaa artikkelissaan vienankarjalaisia kuolemanrituaaleja ja niiden mukaan toteutettua tätinsä saattomatkaa Hietajärven kalmosaareen. 136 Emeritaprofessori Pirkko Nuolijärvi muistuttaa, että päättäjillä on moraalinen velvoite edistää karjalan kieltä. Elvytysohjelmaa on alettava toteuttaa. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 122 KARJALAN HEIMO 7–8/2025 142 124 Pekka Pamilo kertoo kesän 2025 kyykkätapahtumista, jotka huipentuivat elokuun alussa Helsingissä järjestettyyn kansainväliseen mestaruuskilpailuun. 132 Piikatytöstä tohtoriksi ponnistanut Raija Pyöli täyttää syyskuussa 80 vuotta. 141 95 vuotta täyttänyt Sandra Stepanova on tunnettu ja arvostettu karjalaisten itkuvirsien tutkija, joka työskentelee karjalaisuuden hyväksi edelleen. 2025 7–8 7 € Vienalainen saattomatka Raija Pyöli 80 vuotta: karjalan kieli eläy Karjalan kielen elvytys: sanoista tekoihin Kesän kyykkäkisat: Ukrainalle pronssia KANSI : Soutumatka kalmosaareen
Yhdysvaltain liittovaltion linjaukset ulottavat lonkeronsa myös kansainväliselle tiedekentälle: rahoitushakemukset voivat USA:n suunnalla kariutua, jos niissä esiintyy vaikkapa sana nainen, tasa-arvo, Yhdysvaltain alkuperäiskansa, etnisyys, syrjintä, sorto tai rasismi. Yhdessä vaalimme kieltä, kulttuuria ja kokemuksia karjalaisesta identiteetistä. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. KATRI KOVASIIPI paatoimittaja@karjalanheimo.fi. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Isot pojat ja pienet kansat PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2025 19 8 H elsingin Sanomissa (14.8.2025) oli hätkähdyttävä uutinen Valkoisen talon tuoreimmasta määräyksestä. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaisen kulttuurin harrastajaksi ja tukijaksi. Muutamaa päivää myöhemmin Euroopan johtajat ovat yrittäneet pelastaa tilanteen kokoustamalla Washingtonissa yhdessä Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa. Siitä kyllä riittää kerrottavaa. Valoisimman avauspuheenvuoron tuossa kokouksessa 18.8.2025 piti Suomen presidentti Alexander Stubb, joka totesi suhteesta Venäjään: ”Löysimme ratkaisun heidän kanssaan vuonna 1944, ja uskon että löydämme ratkaisun heidän kanssaan vuonna 2025.” Eipä presidentin viipurilaisista sukujuurista ja liikkuvasta luonteestakaan liene haittaa yhteyksien luomisessa. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Karjalan Sivistysseura yhdistää eri alueilla elävät karjalaiset ja karjalaisuudesta kiinnostuneet toimimaan karjalan kielen ja kulttuurin elinvoimaisuuden hyväksi. VENÄJÄN HYÖKKÄYS Ukrainaan ja yhä jatkuva raaka hyökkäyssota on vaikuttanut myös yli satavuotiaan Karjalan Heimon toimintaan. Yhdysvaltalaisen Smithsonian-instituutin 19 museoon kohdistetaan tarkastukset, joilla varmistetaan, että niiden näyttelyt, materiaalit ja toiminta ”vastaavat presidentti Donald Trumpin näkemystä Yhdysvaltain historiasta”. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 123 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Kuulostaa liiankin tutulta: yksinvaltiaan asemaan itsensä nostanut hallitsija omii oikeuden kertoa, mikä on totta ja oikein – samalla pyyhkien vapaan ja eettisen tieteen sekä journalismin, ihmisten kokemukset ja kansalaisyhteiskunnan pois näköpiiristä. Lehden linjana on sodan syttymisestä lähtien ollut keskittyminen Suomessa elettyyn ja koettuun karjalaisuuteen. Vuoden 2022 huhtikuussa Suomen Postikin lakkasi viemästä lähetyksiä Venäjälle, joten sadat sikäläiset lukijat ovat jääneet ilman lehteään. Muun muassa vähemmistökansoihin liittyvän tutkimuksen kannalta kiellettyjen sanojen listat ovat melkoista murhaa. Yli kolmeen ja puoleen vuoteen Karjalan Heimolla ei ole ollut mahdollisuutta tehdä juttumatkoja Karjalan tasavaltaan eikä entiseen tapaan muutakaan yhteistyötä siellä asuvien karjalaisten kanssa. KUN ALOIN POHTIA tätä pääkirjoitusta, koko Eurooppa jännitti, mitä presidentit Trump ja Putin saisivat aikaan Alaskan kokouksessaan perjantaina 15.8.2025. Ihmiset ovat löytäneet karjalaisuutensa, ja myös aiemmin piilossa ollut karjalaisuus ja karjalan kieli ovat nousseet itsetuntoisesti esiin. On niillä pokkaa. Samalla on tullut selväksi, että karjalaisuus on täysin elinvoimaista myös Suomen rajojen sisäpuolella
Toukokuun alussa kentällä pidettiin jo perinteiseksi muodostunut ”Kaikki kyykkää” -tapahtuma, jossa kaikki halukkaat saivat opastusta kyykän pelaamiseen. Kilpailujen pelaajakaarti on viime vuosina nuorentunut, koska aktiivisia pelaajia tulee nykyisin erityisesti yliopistopaikkakunnilta. Kyykkäkerho vastasi pelien käytännön järjestelyistä. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 124 L auantaina 17.5. Naisten mestaruuskisan mitalikolmikko. Vasemmalta lukien pronssille tullut Ukrainan Alona Dreshel, voittaja Julia Bondarchik ja hopeaa saanut Anri Kinisjärvi. Euroopan liiton mestaruuskisojen veteraanisarjassa hopealle tullut Viron Mihail Jefremov heittovuorossa. Kyykkäkerhon oma toiminta käynnistyi jo ennen näitä kisoja. KESÄN AIKANA Pukinmäessä pelattiin myös kuutena arki-iltana Helsinki-cup, johon on osallistunut yli 50 pelaajaa. Kerhon tukikohta on Helsingin Seurasaaressa, jossa on kaupungin virallinen kyykkäkenttä. Ensimmäinen peli-ilta oli kesäkuun alussa ja viimeinen elokuun lopulla. Cup-kisan lopputulokset lasketaan kolmen parhaan pelin mukaan. Kyykän valtakunnallisesta kilpailutoiminnasta vastaa Suomen Kyykkäliitto, jonka kalenterissa on tälle vuodelle Vilkas kyykkäkesä käynnistyi Helsingissä turnauksella Toukokuun puolivälissä Pukinmäen liikuntapuistoon Helsingissä kokoontui 80 innokasta kyykän pelaajaa eri puolilta Suomea kaksipäiväisiin kyykkäkisoihin, jotka käynnistivät Suomen Kyykkäliiton kesäisen kilpailukauden. Ukrainan miesjoukkue voitti tasaisessa pronssiottelussa Viron.. Kentän reunassa on kaupungilta vuokrattu pieni varastorakennus, johon on vuoden aikana tehty perusteellinen remontti. Kaikille avoimia pelimahdollisuuksia järjestettiin myös Pukinmäen liikuntapuistossa kerran viikossa toukokuun aikana. Yli 60-vuotiaat pääsevät pelaamaan omassa veteraanisarjassaan, ja yleisissä sarjoissa pelaajien keski-ikä toukokuun kisoissa oli 34 vuotta. pelattiin kyykän elvyttäjän Boris Karppelan muistokilpailu ja sunnuntaina 18.5. Karjalan Sivistysseuran kyykkäkerhon pitkäaikaisen vetäjän Paavo Rahikaisen mukaan nimetty Paavon kyykkä. Lisäksi kyykkäkerho järjestää yrityksille, yhdistyksille ja oppilaitoksille pelitilaisuuksia, joihin on kuluneena kesänä osallistunut pari sataa innokasta pelaajaa
Suomalaisilla on monivuotisen perinteen ja laajan harrastajapohjan ansiosta vankka etulyöntiasema, ja voitot niin naisten kuin miesten sarjoissa tulivatkin Suomeen. * Kentälle kaatuneita kyykkiä kutsutaan akoiksi, sivutai takarajalle jääneet ovat pappeja, ja peliruudun eteen singahtanut kyykkä on kuokkavieras. KYYKÄN SÄÄNNÖT * Kyykkäpelissä kaksi joukkuetta ottaa mittaa toisistaan kentällä, jossa on kaksi peliruutua. Kyykkien lentoa oli hieno seurata. KYYKKÄLIITTO KEHITTÄÄ ja pitää yllä myös kansainvälisiä suhteita. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 125 34 kilpailutapahtumaa eri puolilla Suomea – Helsingistä Ouluun ja Raumalta Nurmekseen. Tietokannasta voi tehdä hakuja esimerkiksi henkilön nimen avulla, ja se säilyttää muistissa kyykän elvytykseen ja edistämiseen osallistuneiden tiedot. kerran. Helsingin Suojärviseuran joukkue oli mukana kummankin kilpailun finaalissa, mutta joutui taipumaan toiseksi. Syksyllä Seurasaaressa pidetään vielä Uudenmaan piirinmestaruuskilpailut sekä perinteinen sauvakilpailu. Pelaajat yrittävät saada kyykät ulos peliruudusta mailoilla, jotka heitetään vastakkaisesta peliruudusta. Merkittäviä joukkuekilpailuja ovat Suomen mestaruuskilpailut ja UKK-kilpailut, jossa kisataan presidentti Kekkosen lahjoittamasta hopeamaljasta. Jukka on koonnut 1950-luvulta alkaen kaikki löytyneet valtakunnallisten pelien tulostiedot yhteen tietokantaan (www.kyykkadata.fi), jossa heinäkuun lopulla oli tiedot 1266 pelaajan pelisuorituksista, yhteensä lähes 30 000 kilpailutulosta. Kuluvan vuoden aikana kyykkäaktiivi Jukka Tanninen on koonnut yhteen vanhoja kyykän kilpailutietoja. Kansainvälisten kisojen yksi kohokohta oli, kun Kylmäkosken Kyykän Veli-Pekka Ehoniemi sivusi miesten Suomen ennätystä. Veli-Pekka tyhjensi ensimmäisen peliruudun neljällä heitolla ja toisen viidellä. Niitä on kaivettu Kyykkäliiton ja Karjalan Sivistysseuran arkistoista. Sauvakilpailu on Seurasaaren joukkueiden välinen kisa, joka on pelattu yhtäjaksoisesti vuodesta 1951 alkaen, nyt siis jo 75. Suomen mestaruus meni Tampereen Tammer-kyykälle ja kiertopalkintona oleva Kekkosen hopeamalja Oulun Kyykälle. Kyykkäkerhon pelaajat ovat osallistuneet ahkerasti näihin kisoihin. Ukrainalaisten toiveesta Sivistysseuran kyykkäkerho toimitti toissa vuonna kyykkätarvikkeita Ukrainan koululaisille. Häneltä jäi siten käyttämättä 31 heittoa ja lopputulos +31 sivuaa voimassa olevaa Suomen ennätystä. Näin tiedot on saatu arkistojen kätköistä kaikkien katseltaviksi. Henkilökohtaisessa kisassa pelataan kaksi osaa, joissa kummassakin kyykkäruudun eturajan konassa on 20 kyykkää, yhteensä siis 40. Pelaajalla on käytössä vastaavasti 20 heittoa pelin kumpaankin puoliskoon. * Voittajaksi tulee joukkue, joka ensin onnistuu tyhjentämään peliruudun kyykistä. Venäjän aloittama sota on katkaissut yhteydet siihen suuntaan, mutta Viron ja Ukrainan kanssa on perustettu uusi kansainvälinen liitto, johon liittymistä eräät muutkin maat ovat kyselleet. Henkilökohtaisessa pelissä käytetään pienempää määrää kyykkiä ja lopputulos lasketaan pisteinä. Viron ja Ukrainan joukkueiden välinen pronssiottelu päättyi erittäin tiukan ja hyvätasoisen pelin jälkeen Ukrainan eduksi. Kisan nimi tulee kiertopalkintona kulkevasta pelimailasta, johon joka vuosi kiinnitetään voittajajoukkueen jäsenten nimet sisältävä laatta. Vanhimmat tiedot löytyivät KSS:n Kansallisarkistoon tallennetuista mapeista. Tällainen pelin historian tallentaminen on tärkeää, kuuluuhan kyykkä opetusja kulttuuriministeriön listalle elävän perinnön kansallisista kohteista. Lähes sata pelaajaa on jo saanut nimensä palkintosauvan laattoihin. Teksti ja kuvat: PEKKA PAMILO Miesten joukkuekilpailun mitalistit: kultaa ja hopeaa ottaneet kaksi Suomen joukkuetta ja pronssia saanut Ukrainan joukkue.. Voittajat näissä kilpailuissa tulivat opiskelijapaikkakuntien nuorekkaista joukkueista. Nyt elokuun alussa kyykkäkerho järjesti Helsingissä tämän uuden eurooppalaisen liiton mestaruuskilpailut. Käytössä on jo toinen sauva, koska ensimmäinen täyttyi laatoista. Pelin alussa kyykät pystytetään ruutujen eturajoille konaan. Pelien järjestelemisessä on oma vaivansa, mutta sen palkitsee innostunut ja runsas osanotto. Kylmäkoskelle meni toinenkin kultamitali, kun Kauko Rupponen voitti veteraanisarjan. Sekä virolaiset että ukrainalaiset esittivät kuitenkin erittäin hyvätasoista peliä, joten jatkossa suomalaiset joutuvat varmasti vielä tiukan paikan eteen. KYYKKÄKERHO JÄRJESTÄÄ vielä elokuun viimeisenä viikonloppuna paripelien, eli kahden hengen joukkueiden, Suomen mestaruuskilpailut Helsingissä. Naisten kilpailussa Ukrainan Alona Dreshel sai pronssia ja miesten veteraanisarjassa (yli 60-vuotiaat) Viron Mihail Jefremov hopeaa
Olemme kokeneet, että tulee myös törmäyksiä; puhetapa on erilainen idässä ja lännessä, visuaalisuuskin on erilaista. Kummankin isänpuoleiset sukujuuret sen sijaan löytyvät rajantakaisesta Karjalasta, Halmeella Laatokan Karjalasta ja Partasella eteläisen Kannaksen Metsäpirtistä. – Kyllähän karjalaiset joutuvat aina käymään sen keskustelun, olenko riittävän karjalainen tehdäkseni tätä taidetta. Läntisten ja itäisten ihmisten erilaiset tyylit ja henkiset tilat voivat kummuta jo vuosisataisista historian eroista. KUVA: ILONA PARTANEN Heli Halmeen ja Ilona Partasen yhteisnäyttely Parppeinvaaran runokylässä käsitteli karjalaisuuden monikerroksisuutta ja muistutti, että Suomi ei ole monokulttuurinen.. Meillä molemmilla on tosi vahva karjalainen identiteetti, mutta toisaalta herkästi nousee mieleen kysymyksiä, olenko riittävän karjalainen, jotta voin tehdä karjalaistaidetta. Ylipäätään tuo karjalaisuus on hahmottelematon kysymys – on niin monenlaista karjalaisuutta. Molemmat taiteilijat ovat kasvaneet tahoillaan Pohjois-Karjalassa, jossa ovat myös molempien äidinpuoleiset juuret. Lännessä ovat samat suvut saattaneet asua satoja vuosia samoilla tiloilla, idän rajaseuduilla on uudestaan ja uudestaan jouduttu muuttamaan rajojen liikkeiden mukaan. – Sanoin joskus Ilonalle, että sinä olet varmaan karjalainen. – Tällainen voimakas identiteetin määrittely on nykyään aika keskeistä karjalaisten taiteilijoiden keskuudessa, koska karjalaisuus on niin pirstaloitunutta, Halme pohtii. Riittävän karjalaista taidetta NÄYTTELYT NÄYTTELYT Osa Heli Halmeen keramiikkateosten sarjasta Syöpäläiset – Niekliiset. Lännessä korostuu pelkistetty skandinaavinen, melkein japanilaistyylinen sisustus, idässä puolestaan on enemmän värejä ja koristeellisuutta, sanoo Halme. – Suomessa ei aina ymmärretä, että Suomen sisälläkin on erilaisia kulttuureita. Näyttelyssä Kaiku – Kaigu taiteilijat tutkivat keramiikkataiteen ja maalausten avulla karjalaisuuteen liittyvää moniulotteisuutta. Identiteettipohdintojen aikakausi Halmeen ja Partasen taidetta yhdistää kokemus kulttuurisista yhteentörmäyksistä. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 126 K eramiikkataiteilija ja kulttuuriantropologi Heli Halme ja kuvittaja Ilona Partanen pystyttivät kesäksi 2025 yhteisen näyttelyn Ilomantsiin, Parppeinvaaran runokylän Runonlaulajan pirttiin. KUVA: HELI HALME Ilona Partasen guassimaalaus Kaakana (2025)
Halme toteaa, että karjalaisuus on ollut viime aikoina runsaasti tapetilla. – Karjalainen perinne on rakentanut mieleeni vahvan, sisäisen mytologiakuvaston, joka suodattuu teoksiin mielikuvitukseni kautta, Halme kiteyttää. Hän on kuvittanut ja kirjoittanut myös lastenkirjoja, ja näin hänen hahmoissaan jotain yleissuomalaisuudesta poikkeavaa. On haluttu tuoda esiin historiallista jatkumoa ja karjalaista identiteettiä. Etenkin Halmeella juuri karjalaisuus on luontevasti läsnä jo teosten nimeämisessä. – On selittämätöntä, miten taideteos syntyy – ja tähän liittyy myös taiteen monitulkintaisuus vastaanottajan näkökulmasta. Mielikuvitus ja runollinen mieli Parppeinvaaran runokylän Runonlaulajan pirtissä Halmeen ja Partasen teokset sopivat yhteen niin hyvin, että katsojakommenttien perusteella näyttelyvieraat eivät ole aina erottaneet kumman taiteilijan teoksesta on kyse. Taiteentekemisen ja karjalaisuuden väliseen yhteyteen kuuluu ripaus salaperäisyyttä. Tänä aikana identiteetit ovat muutenkin nousseet aiempaa vahvemmin esiin, Halme summaa. Ilona Partasen teoksina on kaksi keramiikkaveistosten sarjaa, Jäljet ja Itä – itää itessä – idin sekä guassimaalauksia, jotka tutkivat karjalaisuutta värien, kuosien ja symbolien kautta. – Karjalaisuus on ollut suuri inspiraation antaja suomalaisessa taiteessa. – Olen toiselta ammatiltani myös kulttuuriantropologi, ja mielestäni on hyvä, että karjalaisten assimilaatiota tuodaan esiin – ettei unohdeta, että Suomessa on monenlaisia kulttuureita. Juuri isänsä puolelta Halme kokee perineensä vahvasti runollisen mielen. KATRI KOVASIIPI Heli Halme (vas.) ja Ilona Partanen Parppeinvaarassa näyttelynsä avajaisiltana kesäkuussa. Halme on tuonut näyttelyyn keraamisen, moniosaisen seinäteoksen Itkuja–Itkuloita–Itkuloi ja keramiikkaveistosten sarjan Metsän perhe – Mehän pere – Mešän pereh. Taiteen syntymisessä tarpeellisin työkalu piirtyy keskustelussa vahvasti esiin: – Se on tietynlainen taiteellinen mieli, voimakas mielikuvitus, joka yhdistelee ehkä normaalista poikkeavalla tavalla omaa estetiikkaa, omaa sisältöä. – Kun isä ja äiti tulivat avajaisiin, karhu kulki auton edestä. Molempien taiteilijoiden teosnimet kielivät kyvystä verbaaliseen leikkiin, jota Halme pitää vahvasti karjalaisena, itäisenä kulttuuripiirteenä. Halme paljastaa, että tällä kesänäyttelyllä on myös erityinen suojelija. – Vasta viime aikoina on noussut enemmän esiin taiteilijoita, jotka ovat tutkineet ja käsitelleet taiteessaan karjalaisuuttaan. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 127 – Aloimme tutkia näitä piirteitä, ja aloin tunnistaa karjalaisuutta Ilonan tyylissä. KUVA: HELI HALME. Teoksissa voi havaita esimerkiksi taiteilijan isän harrastamien talon tuulilautojen estetiikkaa. – Olen käyttänyt taiteellista vapautta sillä tavalla, että käytän teosten aineksina sisäisiä karjalaisuuden kerroksia. Aiemmin historiassa karjalaiset itse eivät ole taiteen kautta merkittävästi osallistuneet taidekeskusteluun, pikemminkin muut kuin karjalaiset ovat tehneet sitä karjalaisuudesta inspiroitunutta taidetta. KUVA: ULLA VARTIAINEN NÄYTTELYT NÄYTTELYT Heli Halmeen keramiikkateos sarjasta Metsän perhe – Mehän pere – Mešän pereh. Siitä se lähti, että pyysin häntä työparikseni tähän näyttelyyn
Kuulustelupöytäkirjan liitteestä löytyy kauhisteleva maininta, että Yrjö kuului porukkaan, joka halusi Vienan Karjalan itsenäiseksi. Myöhäisiä oivalluksia omasta perhetaustasta Jyrkin vanhemmat menivät naimisiin vuonna 1941. – Alun perin isoisän nimi oli Skottilan Jyrki, mutta hän muutti nimensä Yrjöksi puuhatessaan Vienan Karjalan väliaikaisen hallituksen piirissä vuonna 1919, Jyrki kertoo. Talokaupat Isonkyrön Orismalasta järjestyivät. Myös veljekset puhuivat keskenään karjalaa. Talokauppaan tarvittiin ministeriön lupa. Päivätyönsä neurologina tehnyt Jyrki on ehtinyt viime vuosina tutkia myös Karjalan Sivistysseuran historiaa. Vuokkiniemi-seuran puheenjohtaja ja Karjalan Sivistysseuran hallituksen jäsen Jyrki Mäkelä on viime vuosina tullut tutuksi Karjalan Heimon lukijoille artikkeleistaan, joissa hän löytää karjalaisuuteen veikeän, yllättävänkin näkökulman. – Kun Yrjö sitten haki lupaa talon ostoon, kävi ilmi, että hän oli ollut Vienan Karjalan rähinöissä mukana. Artikkeli tuosta miehestä, Sepän Wasseleista eli Wasselei Loginovista löytyy Karjalan Heimon numerosta 5–6/2022. Jyrki Mäkelä on karjalaisen suurperheen ja pakolaisen poika Jyrki Mäkelä syntyi karjalaiseen suurperheeseen Isonkyrön Orismalassa 2.7.1955. Kuulustelija-esimies totesi, että Yrjön käsitykset olivat tainneet selventyä. – Isoisä oli vanhojen Vienan Karjalan asioiden tiimoilta myös Etsivän Keskuspoliisin kuulustelussa vuonna 1935, kun hän halusi ostaa Pohjanmaalta talon eikä ollut vielä Suomen kansalainen. Yrjö sai Suomen kansalaisuuden aika pian asian käsittelyn jälkeen, ja samalla kansalaisuus myönnettiin hänen alaikäisille lapsilleenkin. Neurologina päivätyönsä tehnyt Mäkelä syntyi vuokkiniemeläistaustaiseen perheeseen Pohjanmaalle, Isonkyrön Orismalaan 2.7.1955. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 128 T utkivaan kirjoittajanotteeseen Jyrki Mäkelä on tarttunut esimerkiksi selvittäessään, kuka oli tuntemattomaksi jäänyt takarivin mies Karjalan Sivistysseuran perustajajäsenten ryhmäkuvissa. Heille rakennettiin talo Yrjön naapuriin, karjalaisen suurperheen tapaan samaan pihapiiriin, johon kuuluivat myös isä-Paavon (Puavilan) veli Jussi (Iivana) ja isoäiti, joka puhui ainoastaan karjalaa. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Hän oli tullut Pohjanmaalle jo Metsäsissikapinan jälkeen, eikä hänen toimistaan tullut mitään epäilyttävää esiin. Tuolloin Jyrkin isä, Yrjön poika Paavo oli jo aikuinen, joten hänelle kansalaisuutta ei isän vanavedessä vielä vuonna 1935 irronnut. Isoisä Yrjö oli kotoisin Skottilan talosta Vuokkiniemestä
Seuran päätarkoitus oli tehdä matkoja Vienan Karjalaan. Tätini joskus muisteli, että joku näistä karjalaisrouvista esimerkiksi meni kauppaan hakemaan muilaa. Karjalaisia oli Orismalassa niin paljon, että se oli aivan tavallista. Materiaaliksi ostettiin isoja eriä esimerkiksi puuvillatai villakangasta, ja ainakin yksi erä silkkiä tuli myös Japanista. – 1990-luvun alkuvuodet olivat seuran toiminnassa hyvin aktiivisia, ja etenkin Vuokkiniemessä kasvanut Heikki Kyyrönen oli todella ahkera ihminen. KUVA: JYRKI MÄKELÄN KOKOELMA. Sota viivytti asioiden etenemistä, joten Paavo haki Suomen kansalaisuutta vasta vuonna 1951. – Toki vienalaiset osasivat suomea jo tullessaan. – 1920-luvulla kotouttamistoimet eivät olleet sellaisia, kuin nykyisin ajatellaan, vaan varsin immersiivisiä. Se pieni murto-osa, joka ei kyennyt työskentelemään, pantiin Kyminlinnan keskitysleirille. – Tehtiin kulutustavaraa, huivit olivat varsin yksinkertaisia. Eturivissä vasemmalta Agafia, Osmo, Pekka, Jussi, Paavo, Ville ja kotiapuna ollut Taimi Lipponen. Kun vienalaisia tuli paljon Suomen puolelle vuonna 1922, pantiin heti töihin kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Näihin ponnistuksiin saatiin merkittävä lahjoitus, jota Heikki ohjaili hienosti. Vuokkiniemi-seuran ylläpitäminen ei kuitenkaan ole ylettömän kova vaiva, ja ehkäpä ajat tästä vielä paranee. Heikki ja Vuokkiniemessä syntynyt kaverinsa Ville Lahelma järjestivät sinne kirkon ja kohensivat vanhainkotia. Orismalassa toimi 1920-luvun puolivälistä alkaen Tannerin & Mannerin kutomo, jonka sadasta työntekijästä noin puolet oli vienalaistaustaisia. Kasvuympäristössä eli muitakin karjalaisperheitä, mutta se ei ollut millään tavalla yhdistävä tai erottava tekijä. Matkoja Vuokkiniemeen ei ole voitu vuosiin tehdä, mutta rekisteröity yhdistys pidetään hengissä ja tehdään, mitä voidaan. Omien vanhempien talo, lapsuudenkoti, on nyt Jyrkin vapaa-ajan asuntona. Jyrkin isoisä Yrjö oli ollut jo 12-vuotiaasta alkaen Suomessa ja Pohjanmaalla töissä, joten isoa kynnystä sinne asettumiselle ei hänen kohdallaan ollut. Vuonna 2006 saatiin myös julkaistua Kai Peksujeffin (Paajaste) toimittamana Vuokkiniemen historiasta kattavasti kertova Tupenkolahuttajien mailla, joka on vallan mainio teos. Näinä suljetun rajan aikoina Vuokkiniemi-seuran toimintamahdollisuudet ovat kovin rajoittuneet. Sitten myöhemmin vasta hiffaa, että tämä oma perhemuotohan olikin aika erikoinen siellä Pohjanmaalla. Takana seisomassa Yrjö ja Irma. Yksi toisensa jälkeen sukulaiset häipyivät lähitaloista. Tämä oli herättänyt suurta huomiota – mutta tällaiset ovat pieniä hankaluuksia kielitaidossa. – Karjalan Liiton ja Karjalan Sivistysseuran yhteisissä seminaareissa oli Kari-Matti Piilahden esitelmä karjalaisista suurperheistä. Jyrki kertoo ajatelleensa sukulaistensa vaiheita: he elivät paljon hankalammassa ja raskaammassa yhteiskunnassa kuin me nyt elämme. Neurologian erikoislääkärinä työskennellessään hän on tehnyt aivojen kuvantamiseen ja aivojen magneettikenttien mittaamiseen keskittyvää tutkimusta, joka liittyy muun muassa epilepsian, muistiongelmien, masennuksen ja aivoinfarktien hoitoon. Mäkelän karjalainen suurperhe purkautui vuosina 1960–1961, ja siitä vuonna 1955 perheen kuopukseksi syntyneellä Jyrkillä on jo hataria muistikuvia. – Isoisäni oli hyvin iloinen ihminen – ja voihan perinnöllisyydelläkin olla osatekijänsä, ettei suvussa ole taipumusta esimerkiksi masennukseen, Jyrki pohtii. – Menetelmä oli varsin karu. Karjalan Sivistysseuran hallituksen jäsenenä hänellä alkoi toinen kolmivuotiskausi. Sittemmin Karjalan Heimon numeroissa 7–8/2022 ja 9–10/2022 julkaistiinkin Jyrki Mäkelän kaksiosainen artikkeli karjalaisista suurperheistä. – Minua huvittaa, että kun lapsena päätyy johonkin elämänpiiriin, ajattelee sen olevan ihan tavallista. Mitään kotouttamista tai sisäänajoa yhteiskuntaan ei ollut. Toinen oivallus liittyy pakolaistaustaan. 1930-luvun laman ja konkurssin jälkeen Yrjö osti osan kutomosta ja käynnisti huivitehtaan, joka menestyi varsin hyvin. Päivätyöstään hän on jäänyt eläkkeelle, mutta ottaa vielä jonkin verran potilaita vastaan ja jatkaa osa-aikaista tutkimustyötä. Työuransa aktiivisina vuosina Jyrkillä ei liiemmälti riittänyt aikaa eikä energiaa karjalaisuusasioille. Pekka sanoi, että minun pitää kirjoittaa tästä. – Vasta joskus vuoden 2015 paikkeilla kristallisoitui ymmärrys, että olen pakolaisen lapsi. Virallinen perustamiskokous pidettiin Vuokkiniemen kulttuuritalolla 1.7.1990. Kieliongelmia oli merkittävästi vähemmän kuin nykyisillä maahanmuuttajilla, paitsi että niitäkin oli. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 129 . Silmät suurena kuuntelin ja sanoin Vaaran Pekalle, että minähän olen elänyt tällaisessa perheessä. Vuokkiniemi-seura syntyi 1980-luvun lopulla. Alullaan oleva suurperhe 1930-luvun puolivälissä. Vuokkiniemi-seura kannattaa pitää hengissä Jyrki Mäkelä on kuulunut Vuokkiniemi-seuran hallitukseen vuodesta 2012 lähtien. Potilastyössä Jyrki on erikoistunut ilmailualan neurologisiin ongelmiin. Tässä suhteessa oman vienalaisen sukuni kotoutuminen on tapahtunut varsin hyvin, toteaa Jyrki. Vasta vuosia sitten Jyrkille valkeni, että hän on kasvanut nimenomaan karjalaisessa suurperheessä. – Kun varsinainen perustajapolvi on nyt eläköitynyt ja suurelta osin siirtynyt tuonilmaisiin, toiminta on hiljentynyt
– Vaikka nykyinen poliittinen tilanne on nyt surkea, pitäisi yhteydet naapuriinkin ymmärtääkseni saada jossain vaiheessa kuntoon. Hän koetti kaikin tavoin parantaa Vienan elinoloja. Vuokkiniemi-seura järjestää vuosittain myös kaikille avoimia luentotai esitelmätilaisuuksia. – Suomen vienalaiskylien puolelle on järjestetty retkiä. – On yllättävää, miten sinnikkäästi ja toisaalta pienessä piirissä seura on toiminut. Jyrki on kuunnellut tarkkaan isoisästään tehtyjä haastattelunauhoituksia. Kaikille avoin tilaisuus järjestetään Helsingissä lauantaina 18.10.2025 klo 14.00 alkaen Karjalan Sivistysseuran kerhohuoneistossa, osoitteessa Luotsikatu 9 D. Oma erikoisidentiteetti ja sen ylläpitäminen on hienoa – kaiken ei tarvitse olla niin umpiamerikkalaista. Tekstitetyt videot on taustoitettu Vuokkiniemestä otetuilla valokuvilla. Seuran historiaa lukiessa syntyy käsitys, ettei Mitro ollut ihan leppeä isähahmo. – Sitten kun hänen ikäja koulutoverinsa Ville Mattinen oli puheenjohtajana ja Wasili Keynäs sihteerinä, isoisäkin liittyi seuraan. Kiinnostavaa historiaa löytyy myös marginaaleista Jyrki Mäkelä toteaa, että hänestä on yleensäkin hauskaa katsoa, millä tavalla ihmisistä kerrotaan. Sivistysseuran merkityksestä Jyrkillä on vakaa näkemys. Isoisäkin lienee ollut aika kovassa kurissa, eikä ollut Vienan Karjalaisten Liiton jäsen, vaikka pari muuta Mitron työntekijää oli. Virtarannan vuonna 1968 vienankarjalaksi haastatteleman Köykän Outin starinoita voi kuunnella Vuokkiniemi-seuran YouTube-kanavalla (youtube.com/@ Vuokkiniemi-seura/videos). Hyvä esimerkki Jyrkin lämpimästä huumorintajusta on, että hän vain herakasti nauroi tälle päätoimittajan lapsukselle. – Isoisäni ei tainnut olla ihan sovussa seuran alkuaikojen toiminnan kanssa. Seuralla on alkuaikoinaan ollut enemmän yleispoliittista merkitystä kuin sen nykyisillä toiminnoilla. Näkisin, että sen valmiuden ylläpitäminen, että suhteita voisi rakennella taas tarvittaessa, kun poliittinen tilanne lievittyy, on tärkeää, pohtii Jyrki. – Perustajat ja seurassa toimineet olivat tärkeällä asialla ja uutteria ihmisiä. Karjalan Sivistysseuran historiaa hän on viime vuosina tutkinut monelta kannalta, ja huomio on kiinnittynyt myös marginaaleihin ja reunamerkintöihin, joihin kaikki eivät huomaa katsoa. Muitakin vaihtoehtoja ja kulttuureja kannattaa pitää yllä. Siinä Karjalan Sivistysseuralla on ollut merkittävä rooli. Lisäksi julkaisimme vajaa vuosi sitten Pertti Virtarannan nauhoittamista vuokkiniemeläisen Köykän Outin eli Outi Lipkinän haastatteluista videoita, ja niiden julkaisutilaisuudessa meillä oli myös videoyhteys Vuokkiniemeen. Seura voitti lopulta hänen luottamuksensa, olihan se tärkeä yhdysside karjalaisten välillä. Mihin suuntaan seuraa sitten kannattaisi näinä aikoina luotsata. – Syyskuussa esitelmöi dosentti Ritva Ketola aiheesta ”Runolaulaja Anni Denisovan vaiheet Vienassa ja Suomessa”. Jotkut hankkeet onnistuivat ja jotkut eivät. Hän oli ollut ensimmäisen puheenjohtajan, Aleksi Mitron, puotipoikana. Yllättävää on myös, miten iso kulttuuri-ihmisten kiinnostus seuraa kohtaan on ollut sen alkuaikoina: Vienan Karjalaisten Liiton jäseninä on ollut kaikenlaista professoria ja poliitikkoa. Ilmankos nimet menivät sekaisin myös Karjalan Heimon toimituksessa, kun viime lehden (KH 5–6/2025) numeron kuvatekstissä sivulla 118 Jyrki Mäkelän etunimeksi lipsahti virheellisesti Yrjö. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Jyrkin isoisä Yrjö liittyi Karjalan Sivistysseuraan vasta ensimmäisen puheenjohtajan, Aleksi Mitron väistyttyä. Ensi marraskuuhun, karjalan kielen viikkoon mennessä julkaistaan 11 uutta videota lisää. – Minua on kiinnostanut selvittää, millä tavalla seura on toiminut, ja mitkä motivaatiot siellä ovat olleet taustalla. huhtikuuta. Maamerkiksi vakiintunut Laulupuut (2012) on oululaisen Reijo Hukkasen luoma veistos. Siellähän on ollut monenlaista ristivetoa, kuten kaikissa sosieteeteissa. Ihmiset olivat lukutaidottomia ja liikkuminen oli hankalaa, tauteja oli kamalasti eikä lääkäreitä ollut. – Haastatteluissa Yrjö muistaa mainita, miten köyhää Vienan elämä oli verrattuna Pohjanmaahan. KATRI KOVASIIPI Jyrki Mäkelä tahtoi samaan kuvaan Helsingin Musiikkitalon edustalla olevan ”hauen laulun” kanssa. Tyhmä tai yksinkertainen ei pidä olla, mutta nuo yhteydet tulevat jatkossakin olemaan hyödyllisiä. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 130 SYYSKUU 2025 LAUKUNKANTAJA Oikaisu Sekä nimet Yrjö että Jyrki polveutuvat kreikkalaisesta, maanviljelijää tarkoittavasta nimestä Gregorios, ja kummankin nimipäivää vietetään sekä ortodoksisen että luterilaisen kalenterin mukaan samana päivänä 23. Ero oli merkittävä Vienan Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan välillä, eikä isoisä pitänyt sitä millään tavalla hienona. Jäsenluettelo on osin aika vaikuttava, ja VKL olikin aikoinaan paljon merkittävämpi osa kulttuurielämää kuin KSS nykyään on. Jyrki Mäkelän optimismi on hyvä ottaa ohjenuoraksi kohti tulevaisuutta: – Jos sata vuotta sitten siitäkin rajatilanteesta selvittiin, miksipä ei selvittäisi nyt. – Karjalaiseen kulttuuriin liittyy hauskoja piirteitä; kun ajattelee nykyaikaa ja mainosmaailmaa, myös karjalaisen kulttuurin ylläpitäminen on ajassamme arvokasta
Kirjeiden sijaan naputtelemme sähköpostia tai viestejä erilaisissa sovelluksissa. Huolta herättääkin mahdollisuus päästä tutkimaan analogisena pysyviä materiaaleja, minne ne ikinä päätyvätkään. Kätevää ja mukavaa, mutta kauanko ne säilyvät. Voi haastatella asioita muistavia, kerätä valokuvia, koluta hautausmaita, kotiseutumuseoita, kirjastoja ja arkistoja. Vain henkilötietojen julkistamista koskevat tietosuojamääräykset. Aiemmin arkistoon ei juuri tallennettu tavallisten ihmisten historiaa. Tänä vuonna tutkijat ovat kritisoineet Kansallisarkiston tulevia muutoksia: toimipaikkoja suljetaan ja asiakirjoja aletaan toimittaa asiakkaille digitoituina. Valokuvat tallennetaan puhelimeen tai pilveen. Myös itäja rajakarjalaisten kokemuksia ja muistoja on SKS:ssa, esimerkiksi keruissa Minun karjalaiset juureni (1993–1994), Itä-Karjalan pakolaisuus (1995– 1996) ja Karjalaisuus 2000-luvulla (2019), joissa myös Karjalan Sivistysseura oli mukana. Tavallisten ihmisten ohella myös naisten ja vähemmistöjen historiaa väheksyttiin, kun taas merkkimiesten kokoelmat piti saada talteen. SEIJA JALAGIN Kirjoittaja on historiantutkija, yliopistonlehtori ja Karjalan Sivistysseuran hallituksen puheenjohtaja.. Erikoisarkistot, kuten Työväen Arkisto, Kansan Arkisto, Elinkeinoelämän Keskusarkisto tai yliopistojen käsikirjoituskokoelmat ovat tärkeä muistivaranto. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 131 SYYSKUU 2025 LAUKUNKANTAJA Lahja tulevaisuuden karjalaisille H istoriantutkijat ovat aika ajoin kriittisesti keskustelleet perusteista, joilla julkiset arkistot valitsevat säilytettävät aineistot. Yksi mahdollisuus on osallistua kirjoituskeruisiin. Kaikkea ei tietenkään digitoida, joten pelkästään kotikoneelta ei voi jatkossakaan päästä kaikkeen materiaaliin käsiksi. Osallistumalla kirjoituskeruisiin aivan tavalliset ihmiset ovat kirjoittaneet ”historiaa alhaalta päin” ja luoneet arvokasta materiaalia myös tutkijoille. Digitalisaatio taas uhkaa hukuttaa meidän nyt elävien tarinat tulevaisuudelta. Harva tietää, että esimerkiksi oikeuslaitoksen aineistoja voi vapaasti lukea arkistossa. Kun materiaalia on tarpeeksi, sen voi jalostaa tekstiksi ainakin pöytälaatikkoon, mutta myös artikkeliksi, kirjaksi tai kaunokirjalliseen muotoon. Voimme kuitenkin tehdä jotain, joka jättää jäljen ja tarjoaa keinoja tavoittaa meidät myös yksilöinä, oman aikamme kirjanmerkkeinä, kuten ruotsalainen historioitsija Christina Florin on todennut (artikkeli teoksessa Historiallinen elämä: Biografia ja historiantutkimus; SKS 2014). Kirjekokoelmat, päiväkirjat ja muut tekstit valokuvista puhumattakaan jäivät yksityiskotien uumeniin tai niitä katosi tulen, sodan tai perikuntien hävittäminä. Tai sisältävätkö näppäilymme pohdintoja elämänmenosta, ajan kuvia tai muuta, joiden avulla joku voisi joskus tutkia, mitä aikamme ihmiset oikein ajattelivat, miten koimme uuden kylmän sodan tai ilmastonmuutoksen – tai miten ymmärsimme oman historiamme ja itsemme karjalaisina. Osa talletetaan lainsäädännön nojalla, kuten esimerkiksi viranomaisaineistoa, joka Suomessa onkin harvinaisen julkista (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999). Kaikkia löytyy jo niin Karjalan Heimo -lehdestä kuin seuran (ja muiden) julkaisemista kirjoistakin. Hyvä lähtökohta monille itäkarjalaisille on KSS:n Sampo-tietokanta. Seuran toimistolta löytyy Carelica-kirjaston ohella myös vinkkejä eteenpäin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Mikkeliin – ei ihan kätevän matkan päässä edes ruuhka-Suomesta. Toinen mahdollisuus on koota oman suvun ja kotiseudun tietoja. Oma tarinamme on lahja tuleville karjalaispolville. Ylös kirjaamista ja tallettamista ohjasivat kunkin ajan arvostukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) mittavat keruuaineistot alkoivat karttua jo Kalevalan riemuvuonna 1935 (finlit.fi/aineistot/keruut)
Naapureina oli myös savolaisia, lähinaapurissa käytiin kylässä, koulukavereiden kanssa kyläiltiin. – Mantsinja Lunkulansaaren asukkaille tuli lähtö evakkoon marraskuun 30. Vietettiin leppoisaa maalaiselämää, lapsuuden kesinä ei satanut, aina oli lämmintä, uida sai sydämensä kyllyydestä. Isä Aleksanteri (Santeri eli Santtu) Patanen ja äiti Maria (Maija) o.s. Raija Pyöli syntyi syyskuun 19. Ehkä keskenään surtiin lähtöä, mutta samoilta seuduilta lähteneiltä saatiin myös voimaa ja turvaa. Joukossa taisi olla hieman ehkä naapurikateuttakin, ”Santulla joka kuokka paikoillaan”. Raija Pyölin perheessä ei ollut traumoja eikä katkeruutta, vaikka isänisän hankkima tila Salmin Lunkulansaaressa piti käskystä jättää Neuvostoliiton hyökätessä Suomea vastaan. Selvännäkijäkö lienee ollut. Muutto Jyväskylästä Käärmelahteen oli Raijalle trauma, hänen evakkotiensä. KUVA: EEVA-KAISA LINNA RAIJA PYÖLI 80 VUOTTA. Salmilaisia olivat isän vanhemmatkin, Anna o.s. Hänen vaimonsa Olga, innokas pashan tekijä, oli Venäjältä Tulomajärveltä. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 132 K arjala on aina ollut tiivis osa Raijaa Pyölin elämää. Raijan äiti ei palannut talvisodan päätyttyä, ”ihan turhaan”. Metso syntyivät Salmissa suuriruhtinaskunnan asukkaiksi juuri ennen Suomen itsenäistymistä. Oli uusi koulu, kaverit ja kieli vaihtui Jyväskylän seudun murteesta savoksi. – Yhteistä oli tavat, kulttuuri, uskonto ja kieli. Toisen evakkoon lähdön myötä tulleet sijoitettiin lähtökyliensä mukaisesti eri paikkakunnille, Pataset PohjoisSavoon Maaningalle, Metsot Keski-Suomeen Keiteleelle. Äidinisä Vasili (Vilho) Metso oli Salmista Palojärveltä ja sen verran koulua käynyt, että osasi hyvin lukea. Raijan ollessa 8-vuotias lähdettiin hoitamaan isän vanhempien siirtolaistilaa Yrjölää Maaningan Käärmelahteen, jonne oli asutettu muitakin salmilaisia. Anna oli kiertokoulun käynyt, Yrjö käynyt venäläistä koulua. Suksilla taitetut koulumatkat sytyttivät Elämää karjalan kielen pauloissa ”Meillähän täällä on niin hyvin asiat”, sanoi isä. Syötiin piirakoita, kurniekkoja ja sieniä, pyhäpäivisin hoidettiin vain karja. Raija Pyöli Salmi-Säätiön 70-vuotisjuhlassa Kuopiossa vuonna 2018. päivänä vuonna 1939 klo 5. päivänä 1945 Keski-Suomessa Uuraisilla, mistä perhe muutti Jyväskylään. Huotari ja Yrjö Patanen. – Isä hurahti kommunismiin, isojen talojen isäntien suhtautuminen oli nihkeää, katsoivat karjalaista naapuria hieman vinoon. Vanhempien mailta on perua vahva karjalainen identiteetti, josta Raija Pyöli ammentaa voimaa, sitkeyttä, ymmärrystä ja kykyä anteeksiantoon
Uusi paikka löytyi saman tien. Useat koulukaverit olivat ortodoksiuskonnossa, opettaja vei heidät naapurikylän tšasounaan. Koitti irtaantuminen kodista ja perheestä. Kannaksen yhteislyseo oli alun perin perustettu Terijoen suomalaisena yhteiskouluna ja siirretty Lahteen vuonna 1940. Tässä perheessä viihdyinkin lähes kaksi vuotta ja palasin vielä myöhemmin kahdeksi kesäksi. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 133 . Kävin ensin 8 vuotta kansakoulua ja sen jälkeistä kansalaiskoulua. Siihen olisi tarvittu rahaa eikä sitä pientilallisella perheellä kaikkeen riittänyt. – Seuraava paikka löytyi nopeasti Munkkiniemestä, kaksikielisestä perheestä, missä ruotsin kielen taitoni alkoi kehittyä passiivisesti. Tuohon maailmanaikaan piianpaikkoja riitti, jos yhteinen ymmärrys yhdessä paikassa hiipui, ei tarvinnut kuin avata sanomalehti. Koulurahat piikomalla Suuri ongelma ja murhe oli se, kun Raija ei saanut pyrkiä oppikouluun. elämänikäisen innostuksen hiihtoon. – Seuraavana oli vuorossa lääkäriperhe Kulosaaressa, sitten vaihdoin Herttoniemeen kahden pikkuriiviön hoitajaksi. Pikku-Raija isänsä käsivarsilla Tuovilanlahdessa kesällä 1946 sekä onnellinen Ljudmila Markianovan elämäkerran kirjoittaja Petroskoissa toukokuussa 2019, taustanaan Ääninen. Sitten hakeuduin Kannaksen yhteislyseoon Lahteen 4. –Tentin luokat 1–3 yksityisoppilaana Helsingissä. Viimeisen vuoden aikana vuonna 1960 suoritin kirjeopiston kautta 1. – Isä sanoi, ettei tyttöjä kannata kouluttaa, menevät kuitenkin naimisiin. Järjestely oli molemmin puolin hyödyllinen: piika sai asunnon ja ruokaa, hieman rahaakin, ja perhe luotettavan lastenhoitajan. Tästä nousi sisua ja näyttämisen tarve, syntyi pitkä opintojen tieni. Seuraava paikkani oli Helsingissä Temppelikadulla, hoidettavanani puolitoistavuotias poika, joka nukkui kanssani samassa huoneessa. Lukemisesta ei oikein tullut mitään, ja niin irtisanouduin. – Ensimmäinen piikapaikkani oli Kuopiossa, jossa hoidin erään perheen puolivuotiasta tyttöä parisen kuukautta. Eivät olleet tilat hääppöiset, sänkyni oli keittiössä ja perhe nukkui olohuoneessa. KIRJAN PIIKATYTÖSTÄ PIIREIHIN KUVITUSTA. luokan aineet ilman tenttimistä. Kovasti opinhaluinen Raija pänttäsi oppikirjoja piikomisen ohella itsekseen. Kesät vietettiin rouvan ja kahden pienokaisen kanssa Barösundissa Inkoon saaristossa. luokalle, luokkani vanhimpana
Suhteeni ortodoksikirkkoon oli kodin peruja. Arvostivatko vanhemmat sitten koskaan opiskeluasi. Työn merkittävät mentorit ja ohjaajat olivat Muusa Ojanen (myöhemmin Savijärvi) Itä-Suomen yliopistosta ja Jarmo Lainio Tukholman yliopistosta Raija Pyöli Drevljankalla Ljudmila Markianovan kotona vuonna 1996. Ohjaaja oli ehdottanut opettamisesta kiinnostuneelle Raijalle opintoja hieman harvinaisemman kielen eli venäjän parissa. Esikoiseni Joonas opettaa musiikkia. Kiinnostavia opintomatkoja Venäjälle Pietariin tehtiin oppilaiden kanssa useita. – Olemme todellinen opettajaperhe. Raija oli mukana Suomen delegaatiossa, joka koostui Suomen ortodoksikirkon merkittävistä vaikuttajista: heistä Olavi Merras, Veikko Purmonen ja Teppo Siili nousivat sittemmin näkyviin asemiin seurakunnissaan. Hän valmistui valtiotieteellisestä ja teki diplomaattiuran ulkoministeriössä. Vuodet 1967–1974 kuluivat Helsingin yliopistossa venäjää ja ruotsia opiskellessa. KUVA: ELINA PYÖLI/KIRJAN ELOSTU SUUREMBI RUADO KUVITUSTA Ylpeät vanhemmat esikoistyttärensä lakkiaispäivänä Lahden Kunnaksessa 1967. Hän toimi Ortodoksisen Ylioppilasliiton OYL (myöhemmin Ortodoksinen Opiskelijaliitto OOL) pääsihteerinä 1971–1972. Aikaa myöten kiinnostus lyhyiden kielten opiskeluun hiipui, kun taistelu vapaaehtoisaineista eri oppiaineiden kohdalla lisääntyi. Joukko piipahti matkallaan myös New Yorkissa ja Washingtonissa. Tutkimus edellytti useita vuosia virkavapaata, veihän jo pelkästään 30 tuntia nauhoitteita sisältävän aineiston kokoaminen Raijan kuusi kertaa Venäjälle. – En ollut kiinnostunut ylioppilaspolitiikasta enkä osakuntaelämästä. Tutustuin erään emigranttiperheen tyttäreen Irinaan, joka vei minut mukanaan seurakunnan venäjänkieliseen nuorisokerhoon. Opiskelu vei ortodoksian pariin Raijan työura kehkeytyi ammatinvalinnanohjauksessa käydystä keskustelusta. Opiskelijaelämä vei Raijan tiiviisti ortodoksipiireihin. Kielestä tuli tutkimuskohde Vuonna 1996 julkaistussa väitöskirjassaan Venäläistyvä aunuksenkarjala Raija Pyöli tutki livvinkarjalan venäläistymisastetta, sen säilymistä venäjänkielisessä ympäristössä sekä kieleen liittyviä asenteita. – Ymmärsivät myöhemmin, arvostivat kyllä. – Viihdyin opettajana, tulin hyvin toimeen oppilaiden kanssa, he olivat pääsääntöisesti kiinnostuneita venäjän kielestä. Työuransa Raija teki Salpausselän lukiossa 1974–2009 ruotsin ja venäjän kielten lehtorina. Perheessä oli nähty opintojen merkitys. Isän nuorin veli Armas eli Ace-setä oli ensimmäinen Patanen, joka kirjoitti ylioppilaaksi. yleiskokouksensa. KIRJAN PIIKATYTÖSTÄ PIIREIHIN KUVITUSTA. Etuina täysi ylöspito ja oma huone. Ortodoksisten nuorten maailmanliitto Syndesmos järjesti vuonna 1971 Bostonissa 8. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 134 Palkka oli huikeat 10 000 markkaa, kun ensimmäisessä piikapaikassa sain 5000 markkaa. Ruotsin opiskelijoita kyllä riitti. Mieheni Jouko, jonka olin tavannut syksyllä 1968 Lahdessa Kansantalolla tansseissa, opetti suomea, samoin tyttäreni Elina
Kirja valmistui suunnitellusti, mutta sen julkaiseminen oli kohtalon käsissä. He puhuivat isän kanssa karjalaa, mutta kun joka toinen sana oli venäjää, tarvittiin minut tulkiksi. Raija nousi Suomeen suuntaavaan taksiin. Vielä Ljudmilan muistisairauden puhjettuakin vuonna 2011 Raija saattoi aluksi konsultoida Ljudmilaa. Isän äidin veli Pekka Huotarinen (joka oli kuollut 1937) lähti kahdentoista ikäisenä rajan yli Venäjälle ja jäi sille tielleen. Sanakirjayhteistyö Raija Pyölin ja Ljudmila Markianovan välillä käynnistyi 2005. Raija toipui ja kirjoitti elämäkerran loppuun. Väitöskirjan valmistuttua karjalan kieli vei mennessään. – Normituksen myötä Ljudmila saattoi jossain määrin kallistua yhden karjalan kielen kannalle, Pekka Zaikov taas ei. Tarjoilujen vuoksi ja koska saliin mahtuu vain rajallinen määrä osanottajia, tulee tilaisuuteen ilmoittautua osoitteessa link.webropolsurveys.com/S/ FF33280A716AC29C tai oheisella QR-koodilla viimeistään 20.11. Ennen vuonna 2009 tapahtunutta eläköitymistäni ehdin olla jo seitsemän vuoden ajan osa-aikaisesti eläkkeellä. Tiedustelut: Eeva-Kaisa Linna 040 5003 403 tai eeva-kaisa@kirkkomaki.net nimitti karjalan kieltä ”typeräksi”. Vuosina 1995 ja 1996 matkustin suomea ja venäjää opiskelleen Sanna-Riikka Knuuttilan kanssa. – Tutustuimme vuonna 1992 yliopiston rappusilla. Pitkärannassa, vain puolisen tuntia lähdön jälkeen, kolmion takaa sivutieltä, ajoi pakettiauto suoraan taksin kylkeen. Elostu suurembi ruado – Ljudmila Markianovan elämä tuli kirjapainosta juuri Markianovan 80-vuotispäivän alla kesällä 2021. Ohjelmassa on kurkistuksia Raijan elämään sekä esitelmiä vähemmistökielten elvyttämisestä ja karjalan kielestä. Karjalaisevakon lapsi muistelee. Tarkempi ohjelma julkaistaan KSS:n Tapahtumakalenterissa karjalansivistysseura.fi/tapahtumakalenteri sekä SKS:n Tapahtumat-sivulla finlit.fi/ajankohtaista/tapahtumat. EEVA-KAISA LINNA Juhlaseminaari karjalan kielen päivänä. Vuonna 2024 näki päivänvalon Piikatytöstä piireihin. Tuona aikana syntyi ryhmätyönä Salmin historian kaksi osaa, ensimmäinen vuonna 2015 ja toinen 2018. Yksin Raija laati Karjala-suomi-sanakirjan, Livvinkarjalan kieliopin ja Livvinkarjalan harjoituskirjan sekä lukuisia muita oppimateriaaleja. Kunnianosoituksena hänen elämänmittaiselle työlleen karjalan kielen parissa Raija Pyöli halusi kirjoittaa Ljudmilasta elämäkerran, jonka Karjalan Sivistysseura sittemmin kustansi. Puhe hotellin siivoojan kanssa kävi karjalaksi ja selvisi, että Vitelestä löytyy sukulaisia. Teimme Suomen Akatemian rahoituksella sosiolingvististä kylätutkimusta, kohteena Kotkatjärven kylän sosiaaliset puheverkostot. Työ Venäjällä oli tehty, kaikki valmista. Raija Pyöli piti kielikursseja kansalaisopistossa ja kirjotti oppimateriaaleja. 1930-luvun farssi karjalan kielen kehittämisessä – tuolloin käyttöön otettiin kyrilliset aakkoset – oli takana. Olga liftasi Pitkärannan sairaalaan, jonne Raija oli viety, ja ryhtyi järjestelemään kuljetusta Suomeen. Zaikov näki, että jos karjalaa kehitettäisiin yhden kielen suuntaan, rakentuisi se livvinkarjalan pohjalle. Sukuyhteys löytyi, kun kummitätini kävi turistimatkalla Petroskoissa. Ljudmilan rakkaus karjalan kieleen oli kodin peruja, kouluun mennessään hän ei osannut lainkaan venäjää. Sitä hän vienalaisena ei suinkaan tahtonut. Taksinkuljettaja soitti auton varanneelle Olga Gokkoevalle, jonka äidin Annan luota Raija oli juuri lähtenyt. Hän asui Vitelessä ja joutui kokemaan vaikeuksia suomalaisen taustansa vuoksi. Siinä missä Ljudmila Markianova on livvinkarjalan muamo, on Raija Suomessa puhutun livvinkarjalan todellinen kehittäjä. Elämään mahtui paljon muutakin. Raija halusi tallentaa myös oman elämäntaipaleensa kansien väliin. – Meillä on edelleen sukua Venäjällä. Viimeiset tapaamiset olivat Kinnermäellä, jossa oli vielä Ljudmilan tunteneita henkilöitä, sukulaisiakin. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 135 – Ensimmäinen keruumatkani suuntautui Aunukseen vuonna 1990. Kolmantena päivänä onnettomuudesta ambulanssi kuljetti Raijan Lahteen sairaalaan, jossa hän makasi tiedottomana viisi viikkoa ja hoidettavana kolme kuukautta. Karjala-innostukseni heräsi, kun Huotarisen tyttäret alkoivat käydä Suomessa 1980-luvun lopulla. Vuoden 1991 reissu jäi väliin, koska kutsusta puuttui yksi leima. Ljudmila Markianova täytti 80 vuotta vuonna 2021. Kirja syntyi kiitollisuudesta elämää kohtaan, on vielä jotain tehtävää. Markianova opetti kahtel puolel rajua lukuisia kertoja. Tilaisuudessa kuullaan myös karjalaista musiikkia sekä nostetaan malja syntymäpäiväsankarille, napostellaan ja pakistaan. Raija Pyöli 80 vuotta -juhlaseminaarin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa, osoitteessa Hallituskatu 1, Helsinki. Salmi-Säätiössä oli huomattu, että innokkaalla salmilaistaustaisella Raijalla oli kiinnostusta isiensä maihin, resursseja ja osa-aikaeläkeläisenä aikaa. Olihan minulla siellä vakinainen virka odottamassa. – Tutkimuksen kentällä oli tarjolla vain pätkiä, ja niin palasin kouluun syksyllä 1997. Säätiön hallituksessa vierähti 18 vuotta, 11 vuotta niistä puheenjohtajana. Pätevistä opettajista oli pulaa, yliopistossa käynnistettiin heidän koulutuksensa, järjestettiin kursseja. Hänen verensä oli suorastaan kuohahtanut, kun puoluekomitea Karjalan Sivistysseura järjestää karjalan kielen päivänä torstaina 27.11.2025 klo 13–18 Karjalan kieli eläy. Raija matkusti syksyllä 2019 Venäjälle tekemään viimeisiä haastattelujaan. Nyt syntyi oppimateriaaleja, sanakirjoja, perustettiin sanastokomissio. Mutta mikä sitten oli saanut Raijan lähtemään akateemisille poluille. Venäjällä oli käynnistynyt karjalan kielen normittaminen, työ oli saanut alkunsa vuonna 1989 järjestetyssä konferenssissa. – Pekka Zaikov kehitti vienankarjalan murretta ja Ljudmila livvinkarjalaa. Luonnokset kulkivat molempiin suuntiin, Raija ja Ljudmila tapasivat väliin Suomessa, toisinaan Venäjällä, keskusteluja sanaesimerkeistä, puhetta kulttuurisista eroista, tarkistuksia. Yhteistyö ja ystävyys legendaarisen Ljudmila Markianovan, karjalan kielen muaman kanssa käynnistyi. Yhteistyön tuloksena syntyi Suomi-karjala-sanakirja
2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 136 K arjalan kielen asiantuntijaryhmä aloittaa tänä syksynä viimeiset toimintakuukautensa. Elvytysohjelman julkistustilaisuuPäättäjillä on moraalinen velvoite edistää karjalan kieltä EMERITAPROFESSORI PIRKKO NUOLIJÄRVI: Kotimaisten kielten keskuksen entinen johtaja, karjalan kielen elvytysohjelman asiantuntijaryhmää johtanut Pirkko Nuolijärvi uskoo, että elvytysohjelman toimenpiteet eivät jää kuolleeksi kirjaimeksi. Vuonna 2023 aloittanut valtioneuvostotason työryhmä julkisti toukokuussa karjalan kielen elvytysja toimenpideohjelman, joka sai näkyvyyttä valtakunnallisia medioita myöten. “Ohjelmateksti ei takaa, että karjalan kielen asema kohentuu”, elvytysohjelman vastaava kirjoittaja, projektitutkija Niko Tynnyrinen huomauttikin Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla julkaistussa tekstissään. Julkisuuden huomio keskittyi kuitenkin ohjelman sisältöön, jolloin kysymykset käytännön toteutuksesta jäivät vähemmälle. KUVA: FOTO NYBLIN. Hän totesi myös, kuinka elvytysohjelman julkaisutilaisuudessa esitettiin useampia ministeriöille suunnattuja kysymyksiä siitä, miten ja milloin elvytystoimenpiteisiin aiotaan tarttua. Viimeisinä töinään se haluaa varmistaa, että kielen elvyttämiseksi esitetyt toimenpiteet lähtevät käyntiin. ”Suomessa on tajuttu hirveän myöhään, että karjalan kieli on kieli, ja täällä on karjalankielisiä ihmisiä, joille se on äidinkieli”, toteaa Pirkko Nuolijärvi. Karjalan kielen asiantuntijaryhmän puheenjohtaja, emeritaprofessori ja entinen Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Pirkko Nuolijärvi sanoo, että päättäjillä on moraalinen velvoite edistää karjalan kielen elvytyksen toimenpideohjelmaa
Yksi elvytysohjelman toimenpideehdotuksista on jo ehtinyt toteutua: karjalan kielelle on päätetty perustaa Kotimaisten kielten keskukseen oma lautakunta. Järjestelmä vertautuu Suomessa esimerkiksi saamen kieltä edistävään Saamelaiskäräjiin ja ruotsin kieltä edistävään Folktingetiin. Nykyisellään karjalan kieltä on elvytetty määräaikaisilla projekteilla ja hankkeilla. Niistä kullekin on nimetty mahdollisia vastuutahoja ja alullepanijoita. Nuolijärvi nostaa esiin myös poliittisia ulottuvuuksia, jotka ovat voineet hidastaa kielen aseman parantamista. Lisäksi Nuolijärvi korostaa karjalankielisen toimituksen luomista Yleen. Nuolijärvi huomauttaa, että toimenpideohjelman ehdotuksista moni on esitetty jo aiemmin, esimerkiksi vaatimus karjalan kielilaista. – Ohjelmassa on varmasti ehdotuksia, joiden toteutuminen on varsin ison kynnyksen takana, jos olen realisti. Hän ihmettelee sitä, miksi se ei ole saanut viime vuosien aikana samanlaista laillista asemaa kuin muut alueemme vähemmistökielet. Lisäksi tällaisen opetuksen valmisteleminen olisi opettajille työlästä, koska oppimateriaaleista on pulaa, elvytysohjelma huomauttaa. Inarinsaamen kielipesät eli vähemmistökielen siirtämiseen keskittyneet varhaiskasvatuksen kielikylpyryhmät ovat osoittautuneet menestykseksi uhanalaisen kielen säilyttämisessä. UUSIEN TOIMIEN lisäksi karjalan elvytyksen toimenpideohjelma helpottaisi jo käynnistyneen kielenelvytyksen jatkamista, kun sille luotaisiin vakituiset rakenteet ja rahoitus. Se on järjetöntä ajankäyttöä, hän sanoo. Toisaalta hidastelua on nähty aikoinaan myös muiden vähemmistökielten edistämisessä. Laki takaisi selkänojan monelle muulle kielen elvyttämistoimenpiteelle. Karjala on ollut ainoa kotoperäinen kieli, jolla ei tähän mennessä ole ollut lautakuntaa. Hän huomauttaa, että vastaavanlaisia ratkaisuja on olemassa myös monessa muussa maassa. Tämä johtuu siitä, että se on lainsäädännöllisesti ja yhteiskunnan tarjoamien rakenteiden ja tukitoimien suhteen heikommassa asemassa kuin esimerkiksi saamen kielet, viittomakieli ja romanikieli. Mihin kompastutaan koko ajan. Kun kansalliskielten eli suomen ja ruotsin puhujien oikeuksien toteutumista on Suomessa korostettu, muut kielet ovat jääneet syrjään, hän huomauttaa. Pirkko Nuolijärvi huomauttaa kuitenkin, kuinka myös saamen kielipesillä meni pitkään saada julkinen rahoitus. Pirkko Nuolijärvi ei kuitenkaan usko, että karjalan elvytyksen toimenpideohjelma jää kuolleeksi paperiksi. Nyt karjalaa opetetaan yliopistossa sekä kansalaisja työväenopistoissa, mutta ei kouluissa. Nuolijärven mukaan on kuitenkin vaikea arvioida, miten yhteydenotot otetaan ministeriöissä vastaan ja valmistelu lähtee käyntiin. – Tässä on monentasoisia ehdotuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ryhmä on syyskuusta alkaen yhteydessä viranomaisiin ja seuraa, miten toimenpide-ehdotukset etenevät valtionhallinnossa ja muilla päätöksenteon tasoilla. Niiden noudattamisen laita on kuitenkin toinen. ”Elvytystoiminta ei saa olla riippuvaista hankerahoituksista ja painottua vapaaehtoisissa järjestöissä tehtävään työhön”, elvytysohjelmassa linjataan. – Jos valtion rahallinen tuki voidaan antaa määräaikaisena, miksi sitä ei voida antaa jatkuvana. KARJALAN KIELEN asiantuntijaryhmä ehdottaa elvytysohjelmassa niin sanottujen karjalaisten kansankäräjien perustamista karjalankielisten kysymysten järjestämiseksi ja viranomaisyhteistyön kokoamiseksi. Hänen mukaansa Itä-Suomen yliopiston karjalan kieliasiantuntija joutuu nyt kääntämään uutisia kiireellä karjalaksi muiden töidensä ohella. Aikaa sen edistäminen voi silti viedä. Myös Nuolijärvi huomauttaa, että karjala on ollut hyvin syrjitty. Karjalan kielen elvytysohjelmassa vaaditaan, että elvytystoimenpiteiden valmistelu käynnistetään niin pian kuin mahdollista. – Miksi ei tapahdu. Opetuksen rooli on Nuolijärven mukaan niin ikään keskeinen karjalan kielen edistämiseksi. Pirkko Nuolijärvi ihmetteleekin, miksei karjalan kielen jo nyt saamaa julkista rahoitusta voisi tehdä pysyväksi. Tutkinto tekisi karjalasta tasavertaisen muiden kielten kanssa, kun sen osaamisen voisi osoittaa samalla tavalla kuin muidenkin kielten taidon. KARJALAN KIELEN asiantuntijatyöryhmän jäljellä oleviin tehtäviin kuuluu ”ehdotettujen toimenpiteiden seuraamista ja niiden käynnistymisen tukemista”. Pirkko Nuolijärvi nostaa esiin erityisesti opetusja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen ja oikeusministeriön. Pirkko Nuolijärven mukaan ehdotuksessa ”ei ole mitään ihmeellistä”. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 137 dessa Nuolijärvi huomautti, miten suosituksia Suomessa kyllä osataan tehdä. Tieto Opetushallituksen linjauksesta ei kuitenkaan ole levinnyt laajalle, koska karjalan kieltä ei ole mainittu asian yhteydessä erikseen. – Siinäkään valtio ei ollenkaan ollut ensisijainen moottori. Jos kielen asemalle ei löydy edistäjiä, työryhmä aikoo Nuolijärven mukaan kysyä myös tästä. Opetushallituksen tulkinnan mukaan oppilaalla voisi olla oikeus karjalan kieleen oman äidinkielen opetuksena kaksi tuntia viikossa, elvytysohjelmassa huomautetaan. Nyt tavoitteeksi on otettu, että kielelle saataisiin pysyvä tuki. Vuonna 2022 ilmestyneessä valtioneuvoston kielipoliittisessa ohjelmassa huomautetaan, että karjalan kieli lähtee takamatkalta verrattuna muihin vähemmistökieliin. – Kielitieteen päivillä keskustelin kollegoideni kanssa, miten on merkillistä, jos asiantuntijoita käytetään hyväksi, mutta papereilla ei ole mitään merkitystä. – Pelätäänkö, että se on muilta pois, jos karjalan kielellä on pysyvä tuki. Toimenpideohjelmassa on yhteensä 23 erilaista esitystä karjalan kielen elvytystoimenpiteiksi. Osa on helpompia käynnistää, osa on pidempiaikaisia. Nuolijärvi nostaa esiin myös karjalan kielen opettajakoulutuksen sekä karjalan kielitutkinnot, joista jälkimmäiset voisi hänen mukaansa käynnistää nopeastikin. TUUKKA TUOMASJUKKA. Hän vertaa tilannetta vuonna 2015 voimaan tulleeseen viittomakielilakiin, joka oli niin ikään ”ison työn takana”. Tätä ennen asiaa edistivät aktiiviset kielenkäyttäjät Suomen kulttuurirahaston tuella. Rahoitus on saatu aina muutamaksi vuodeksi kerrallaan. – Suomessa on tajuttu hirveän myöhään, että karjalan kieli on kieli, ja täällä on karjalankielisiä ihmisiä, joille se on äidinkieli, hän pohtii. Teoriassa kielen opettaminen kouluissa onnistuisi jo nyt
Lönnrotin patsas Helsingin keskustassa sotkettiin punaisella aineella elokuussa 2024. Onko jotakin aiemmin vaiettua nousemassa uudella tavalla esiin. Verta muistuttavaa maalia ”tihkui Lönnrotin kynästä ja Väinämöinen itki verikyyneleitä” (Ulla Savolainen 2025). 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 138 12.8.2024 ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Elias Lönnrotin muistomerkki nousi keskelle yhteiskunnallista konfliktia; jo sen paljastus vuonna 1902 tapahtui poliittisesti jännittyneessä ilmapiirissä, jossa kielija valtakamppailut heijastuivat myös patsaan symboliikkaan (Tarkka 2024, sit. KUVA: ANNE KALLIOLA, ARKISTOKUVIEN TIEDOT ARTIKKELIN LOPUSSA. Tekoa kutsuttiin laajalti median ja viranomaisten puheissa patsaan ”töhrimiseksi”. Reaktiot olivat kiivaita: tekoa pidettiin kulttuuriperinnön väärinkäyttönä, tietämättömyytenä historiasta ja se tuoKulttuurinen unohtaminen – ja tapaus Lönnrotin patsaan töhriminen Vuosi on kulunut siitä, kun Lönnrotin patsas Helsingin keskustassa sotkettiin punaisella maalilla. Teko tulkittiin tuolloin nopeasti uhkaksi kansalliselle kulttuuriperinnölle. Patsaan jalustaan oli kirjoitettu punaisilla kirjaimilla sana ”KOLONIALISTI”. ANNE KALLIOLA NÄKÖKULMA Anne Kalliolan toteuttama kuvakollaasi. Mitä tästä pitäisi ajatella. Nyt, kun aikaa on vierähtänyt ja karjalaisuutta käsitteleviä nykytaidenäyttelyitä on nähty vuoden aikana useita, alkaa tuntua, että aihe nousee esiin näkyvämmin kuin pitkään aikaan. Savolainen 2025). Myös Lönnrotin patsaan töhrimisen merkitys näyttää jo monisyisemmältä
Teon motiivit eivät kiinnostaneet mediaa niin paljon kuin se, miten kansallista omaisuutta on töhritty ja kuka tämän maksaa. Ei nostettu esiin kysymyksiä siitä, kenen historiaa patsas kertoo ja kenet se unohtaa. Iloisena, kiitollisena ja perin pohjin suomalaisena. Mutta heidän toimimisensa kasvottomasti heikensi asemaa keskustelukumppanina kenellekään. Luonnontilaiseen pyhyyteen liitetään ajatus viattomuudesta ja koskemattomuudesta, joita on suojeltava. Niissä halutaan muuttaa tulevaisuutta katsomalla menneisyyttä uudella tavalla ja kyseenalaistamalla yleistyneitä tapoja kertoa historiasta. Lönnrotin patsaassa karjalaiset runolaulajahahmot ovat tuon luonnontilaisen pyhyyden symbolina. Suomen puoleisesta Karjalasta ja Savon itäosasta kerätty aines oli vähäisempää, koska näillä alueilla runoperinne oli jo heikentynyt 1800-luvun alkuun mennessä. Ei kannata purra kättä, joka ruokkii edes vähän. Kollektiivin mukaan Lönnrot keräsi ja muokkasi karjalaisia runoja suomalaisen kansalliseepoksen rakentamiseksi, mikä johti karjalaisen kulttuurin ja kielen marginalisointiin. Kalevalaa ei heidän mukaansa tulisi pitää yksinomaan suomalaisena merkkiteoksena, vaan myös symbolina karjalaisten pitkäaikaisesta alistamisesta ja kulttuurisesta riistosta. Karjalankieliset ryhmät pelästyivät, koska ovat tehneet niin paljon työtä saadakseen edes jonkunlaisen keskusteluyhteyden ja elvytysohjelman – että nyt sekin voidaan viedä heiltä pois rangaistukseksi. Venäjään liittyvä historiallinen uhkakuvasto heijastuu suomalaiseen mediaja identiteettipolitiikkaan niin voimakkaasti, että karjalaisuus Venäjän ja Suomen välissä jää usein tunnistamatta tai hyväksymättä. Hänen mukaansa eurooppalaisen siirtomaavallan ja orjakaupan historiaan liittyviä patsaita on alettu kyseenalaistaa monin tavoin viime vuosina. Ruškiemustun tempaus tuli yhdistykselle täytenä yllätyksenä. Visuaalisen kulttuurin valtarakenteet tuottavat kaanoneita, joissa tiettyjen ihmisten, kielten ja alueiden historia esitetään toisten kustannuksella. Sitä voi verrata Kososen artikkelissa kuvattuun ”pyhän lapsen” ideaan: karjalaisten kulttuuri on idealisoitu suomalaisuuden kehdoksi, mutta heidän kielensä on vaiennettu. Patsaan töhriminen ei aiheuttanut kohua vain esteettisistä tai juridisista syistä, se haastoi myös tämän luonnollistetun pyhyyden. Patsas esittää yksilön, joka sai kunnian kollektiivisesta kulttuuriperinnöstä. Kosonen huomauttaa, että tabujen ylläpitämässä järjestyksessä erilaiset sosiaaliset uhkatekijät puetaan myyttiseen vastakkainasetteluun hyvästä ja pahasta: luonnontilasta ja sitä uhkaavien tekijöiden levittämästä “liasta” (Kosonen, 2017). Kun Lönnrotin runonkeruuta ja Kalevalan muotoilua kyseenalaistetaan, kyseenalaistetaan samalla koko kansallinen tarina, joka on rakennettu ilman alkuperäiskertojia. Hän keräsi pääosan Kalevalan kertovista runoista nykyisen Venäjän puoleisesta Karjalasta, erityisesti Vienan Karjalasta, joka ei koskaan ole ollut osa Suomen valtiollista aluetta. Lönnrotin patsaan töhriminen oli tapa kyseenalaistaa vallitsevat historiakäsitykset ja tuoda esiin karjalaisen kulttuurin näkökulmaa. Anonyymi karjalaisaktivistien kollektiivi Ruškiemustu otti teosta vastuun ja julkaisi verkkosivuillaan kirjoituksen, jossa Elias Lönnrotia syytettiin kulttuurisesta omimisesta. Karjalaisten runolaulajien sanoista tuli suomalaisen identiteetin rakennusainetta. Elias Lönnrot oli kielentutkija, kansanrunouden kerääjä ja kansalliseepoksen toimittaja. Hän järjesteli siitä yhtenäisen sankaritarinan, josta suomalaisuuden ydin muotoutui. Helsingin poliisi aloitti tutkinnan vahingonteosta (Yle/STT, 13.8.2024). Tavoitteena on muuttaa sitä, miten ja mitä muistamme yhdessä. Monet karjalaiset toimijat, kuten Karjalaiset Nuoret Suomessa -yhdistys, ottivat etäisyyttä tekoon ja korostivat rauhanomaisen vaikuttamisen merkitystä karjalan kielen ja kulttuurin aseman edistämisessä. Töhriminen oli tietoinen, provokatiivinen teko, joka haastoi sen kulttuurisen tavan, jossa kansallisia muistomerkkejä suojellaan koskemattomina ja kiistämättöminä, vaikka ne kantaisivat mukanaan valtarakenteita tai vaiettuja kertomuksia. Näin kuva toimii moraalisen järjestyksen symbolisena vahvistajana. Ruškiemustu puolusti tekoaan keinona nostaa esiin keskustelua siitä, kenen kertomuksia kansallinen muistaminen korostaa ja ketkä jäävät sen ulkopuolelle. Se oli yritys pakottaa keskusteluun jostakin, josta ei yleensä puhuta. Torjumisen syynä näen syvään juurtuneen pelon viitata mihinkään idästä päin tulevaan. Savolaisen mielestä operaatio oli ehkä jatkoa aiemmalle ja alkusoittoa tulevalle. Lönnrot myös yhdisteli ja muokkasi kansanrunoutta. Lönnrotin patsas on myös muistamisen muoto. Ulla Savolainen (FT, Dos.) on kulttuuriseen muistitutkimukseen erikoistunut tutkija. Töhrimistä säikähdettiin myös karjalaisyhteisöjen sisällä, koska se loukkasi karjalaisuutta sellaisena, kuin se Suomessa sotien jälkeen on esitetty. Kenen tabua patsas suojelee. Heidi S. Museoissa, kouluissa ja julkisissa tiloissa valitaan jatkuvasti, mitä näytetään ja mikä unohdetaan. Kivestä veistetty kansallinen tarina sai viimein uuden kulman, mutta se tuomittiin heti alkumetreillä. Kuvakulttuurissa lapsi saa usein erityisen aseman “välineellisenä pyhyyden kantajana”, jonka kautta yhteisön arvoja ja rajoja rakennetaan ja vahvistetaan. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 139 mittiin laajasti. Kososen mukaan tabut liittyvät olennaisesti yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitämiseen ja moraalisten rajojen suojelemiseen. Karjalaisuuden luonnontilaiseen arkkityyppiin ei kuulu kapina. Hän löysi karjalankielisestä nimestä Ruškiemustu (punamusta) myös aikaan sopivaa venäläistä uhkakuvaa. Kivestä valetut totuudet Taide ei ole neutraali alue. Teko herätti laajaa keskustelua, enimmäkseen kritiikkiä. (Karjalaiset Nuoret Suomessa, Facebook 27.8.2024.) Monien kommentaattoreiden tapaan Veikko Savolainen US/Puheenvuorossa (2024) nimitti tekoa hybridisodan pikkuoperaatioksi ja korosti ryhmän mahdollisia venäläisiä yhteyksiä. Suomen kansalliseepoksen uudenlainen taustatarina aiheuttaisi suomalaisissa voimakkaan kognitiivisen dissonanssin, syvään uurrettujen arvojen ja havaintojen välisen ristiriidan. ”Kristofferkolumbukset menettivät päitään ja tulivat kaadetuiksi useissa paikoissa.” (Savolainen, 2025.) Savolainen viittaa myös Ann Rigneyn (2022) ajatuksiin, miten protestit patsaiden ympärillä ovat osa nykyajan tapaa vaikuttaa asioihin. Se muistuttaa, kuka saa olla ?. Yhdistys korosti haluavansa tuoda esiin uhanalaisen karjalan kielen asemaa, osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja puolustaa karjalaisten nuorten näkökulmia. Samalla se ilmaisi ilonsa siitä, että karjalaiset toimijat ovat aktivoituneet tuomaan näkökulmiaan esiin julkisessa keskustelussa
KUVA: ANNE KALLIOLA Lähteet: Lehtinen, Riikka: Kirja-arvostelu: Juha Hurme – Kenen Kalevala. ”Ohittaminen saattaa olla historian tulkintojen tietoista ja tavoitteellistakin kiistämistä, mutta osin se johtuu myös tiedon ja riittävän laajalti jaettujen kertomusten vajavaisuudesta tai suoranaisesta puutteesta”, kirjoittaa Savolainen. ANNE KALLIOLA Anne Kalliolan toteuttaman kollaasin kuvat artikkelin alussa: – Runonlaulaja Okahvie Antipin (1943) ja Runonlaulaja Nasto Kallio (1942). Meidän ei odoteta kyseenalaistavan jo lapsena opittua, miksi Kalevala on ”meidän”. Yle: Helsingin poliisi tutkii Lönnrotin patsaan sotkemista – tapausta käsitellään vahingontekona, 13.8.2024. historiassa subjekti ja kuka objekti. Tahiti: Taidehistorian tutkimuslehti 2/2017. Artikkelissaan Patsaat muistiaktivismin paikkoina: Ajatuksia Lönnrotin patsaan tapauksesta Ulla Savolainen (2025) toteaa: ”Muisti tuottaa aina tietynlaista yhteiskunnallista todellisuutta, minkä vuoksi se on myös kamppailujen kohde.” Savolaisen mukaan reaktiot tekoon voivat kuvastaa Suomessa vallitsevaa muistikulttuuria, jossa muun muassa karjalaisten syrjintä tai heidän monimuotoisten identiteettiensä olemassaolo on usein syystä tai toisesta ohitettu. Tarkka, Lotte: Elias Lönnrotin patsasta katsellessa. Vastauksena ei pitäisi olla hiljentäminen tai pyhyyden nimissä pöyristyminen, vaan keskustelu. Yle: Kalevala oli lopullinen kuolinisku runolaulun ilmiölle. Kohti uudenlaista muistamista Lönnrotin patsaan töhriminen oli teko, joka haastoi kansallisen muistamisen muotoja. Näin syntyy hiljainen hegemonia. Yle: Elias Lönnrotin patsas sotkettiin punaisella aineella Helsingissä – Jalustaan kirjoitettu sana ”kolonialisti”, 12.8.2024. Kalevalaseura.fi, verkkoartikkeli 9.4.2024. US/ Puheenvuoro-blogi 15.8.2024. Maaseudun Tulevaisuus: Lukijan mielipide: Onko Lönnrotin patsas enää turvassa. Kalle Haataisen radioohjelma 13.9.2023. Juha Hurmeen kirjoitus 29.11.2019. Se kysyy, kenen kertomukset saavat tulla kiveen hakatuiksi. Se ei ole vaatimusta kansalliseepoksen hylkäämisestä, vaan pyyntö tunnustaa, että sen taustalla on muitakin ääniä kuin ne, joita patsaat esittävät. Verkkouutiset: Karjalan liiton mukaan Elias Lönnrotin patsaan töhrijät eivät tunne historiaa, 13.8.2024. Monelle suomalaiselle ei tule edes mieleen, että Kalevala voisi kuulua jollekin toiselle. KUVA: ANNE KALLIOLA. GeekGirls.fi 25.12.2023. On sitaatteja, runomittaa, sankarimyyttiä. Savolainen, Ulla: Patsaat muistiaktivismin paikkoina: Ajatuksia Lönnrotin patsaan tapauksesta. Kalevalaseura.fi, verkkoartikkeli 28.2.2025. Vaikka teko taiteen ja omaisuuden töhrimisenä olisi tuomittava, on oikeus kysyä, millä hinnalla suomalaista identiteettiä on rakennettu. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 140 Ihmisiä Lönnrotin terassilla Helsingissä kesällä 2025. Yle: Kenen Kalevala. Helsingin Sanomat: Kommentti: Elias Lönnrotin patsaan teko oli symbolinen isku suomalaisuutta vastaan, 15.8.2024. Sen töhriminen haastoi tämän asetelman, ja siksi reaktiot eivät koskeneet vain patsasta, vaan kokonaisia valtarakenteita. Helsingin Sanomat: Elias Lönnrot -veistos töhrittiin Helsingissä, 12.8.2024. Suomalaisessa koululaitoksessa Kalevala on läsnä jokaisessa polvessa. 14.8.2024. Karjalazet Nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša ry: UKK – Usein kysyttyä karjalan kielestä, karjalazet.yhdistysavain.fi/ukk/ Kosonen, Heidi S.: Pyhän lapsuuden paljastama tabu. Kallio, Kati: Karjalaisuus, suomalaisuus ja Kalevala II: Voiko Kalevalan varastaa. Ei edes esitetä kysymystä, kuka puuttuu näistä kertomuksista. SKS/Vähäisiä lisiä -blogi 27.2.2023. KUVAT: SAMULI PAULAHARJU/ MUSEOVIRASTO, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, KARJALAISEN OSAKUNNAN KOKOELMA – Lönnrotin patsas. Savolainen Veikko: Lönnrotin patsaan töhrinyt putinistinen separatistiryhmä – epäiltynä myös Valtioneuvoston linnan punaväri-iskusta. KUVAT: VÄINÖ KAUKONEN/ MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA – Petri Shemeikka (1907) sekä Runonlaulaja ja tietäjä Haapas-Mari (1909)
Sandra on sanonut: ”Ka??uossani tuakše niän elämäni polun, kumpani alko pieneššä, nykyjäh olomattomašša, melkein unohetušša Šombajärven kyläššä. Mittavan ja monipuolisen uransa aikana Stepanova on tutkinut karjalaisten itkujen lisäksi satuja, vienalaisia joikuja ja aunukselaista eeppistä runoutta. Stepanovan työtä on arvostettu Karjalan tasavallassa ja Suomessa. Šieltä lähtövä kaitani polku johti miut šuureh muajilmah, kumpani ajan myötä vähitellen avautu miun ieššä. Monia armorikkaita vuosia armas muamo ta ämmö, suvun vanhin, lempeä matriarkka, viisas karjalaisen kulttuurin vaalija! EILA STEPANOVA Lue lisää Sandra Stepanovan synnyinkylästä, sen asukkaista ja hänen elämästään vienankarjalaksi kirjasta Elämäni polku: Šombajärven kylän istorija šekä muisselmie miun elokšešta. Niinpä Sandra haki ja pääsi Petroskoin valtionyliopiston suomalais-ugrilaiseen tiedekuntaan, josta valmistui filologian maisteriksi 1957. Sandra on tehnyt pitkään yhteistyötä Karjalan Sivistysseuran kanssa, muun muassa toimittanut KSS:n arkistoon nauhoituksia omilta kenttätyömatkoiltaan ja kirjastoon omia teoksiaan, esiintynyt KSS:n tapahtumissa sekä avustanut julkaisutoiminnassa. Lue lisää Stepanovan urasta Kansallisbiografiasta kansallisbiografia. Valmistuttuaan Sandra työskenteli muutaman vuoden opettajana ja vuonna 1962 pääsi töihin Venäjän Tiedeakatemian Kielen, kirjallisuuden ja historian instituuttiin kansanrunouden laitokselle, jossa hän työskenteli lähes 45 vuotta. Sandran intohimona ovat karjalaiset itkuvirret, erityisesti niiden kuvainnollinen kieli. Hän on saanut Karjalan tasavallan ansioituneen tutkijan arvonimen ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tunnustuspalkinnon vuonna 2006. Hän aloitti koulunkäynnin karjalan kielellä vuonna 1938 Haikol’an koulussa. […] Karjalaisilla yleisešti tärkiet arvot – yhteisöllisyš, pereh da šuku, toisistah välittämini da arvoštamini – ollah miun elokšen tukena.” Olkoot karjalaiset arvot edelleen elämäsi tukena tässä suuressa ja ajoittain tukalassa maailmassa. Äsken ilmestyneessä karjalankielisessä Taival-almanakassa on Sandran kirjoitus Šombajärven kylän elämästä. Työn alla on Praskovja Saveljevan itkuvirsikokoelma yhdessä Eila Stepanovan kanssa. KSS, 2020. Sivistysseura on myöntänyt Sandralle vuonna 2017 ansiomerkin hänen työstään Karjalan kulttuurin sekä kielen säilyttämiseksi ja elvyttämiseksi. Koulunkäynti venyi muun muassa sodan ja evakkomatkan sekä perheen muuttojen ja taloudellisten haasteiden vuoksi. Vuosina 1962–2007 hän on tehnyt yli viisikymmentä perinteenkeruumatkaa eri puolille Karjalaa ja tallentanut yli 300 tuntia oman kansan perinnettä. Sandra on myös luennoinut ahkerasti ja ohjannut opiskelijoita Petroskoin valtionyliopiston lisäksi Turun, Helsingin ja Joensuun yliopistoissa. Korkeasta iästään huolimatta karjalaisen kulttuurin ja perinteen vaalija jatkaa työtään karjalaisuuden hyväksi. Stepanova on auttanut suomalaisia kollegoitaan karjalaisten itkuvirsien tutkimisessa: vuosina 1990–1991 hän työskenteli Pertti Virtarannan ja vuosina 1994–2001 Lauri Hongon kanssa Tverin itkuvirret -hankkeen parissa. Aleksandra Stepanovan kirjallisuuden opettaja Unelma Konkka ohjasi hänet valitsemaan matematiikan sijasta kielen ja kirjallisuuden. Häneltä on ilmestynyt lähes 100 julkaisua, joiden joukossa kaksi itkuvirsikielen sanakirjaa, kuusi tiedekirjaa, neljä akateemista perinnetekstikokoelmaa, saman verran yleistajuisia ja lapsille tarkoitettuja julkaisuja sekä lukuisia artikkeleita. Neuvostoajan vaihtuvan kielipolitiikan seurauksena Sandra kävi koulua vaihtelevasti karjalan, suomen ja venäjän kielellä. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 141 Aleksandra (Sandra) Stepanova syntyi 30.8.1930 Vienan Karjalassa Šombajärven kylässä. KUVA: OLGA STEPANOVA. fi/kansallisbiografia/henkilo/9010 SANDRA STEPANOVA 95 VUOTTA Tutkijan intohimona itkuvirret Sandra Stepanova jatkaa edelleen työtään karjalaisuuden hyväksi
Tuolloin karjalainen kuvasto ja symbolit nousivat selkeämmin esiin. Taide kuljettaa kulttuuriperintöä eteenpäin sanattomasti ja samalla kutsuu jokaista tulkitsemaan sitä oman aikansa ja elinpiirinsä kautta. Bombin kertoo perehtyneensä paremmin juuriinsa tehdessään oman ehdotuksensa evakkoäiti-veistoksen suunnittelukilpailuun Karjalatalolle vuonna 2015. Karjalainen symboliikka Jaana Bombinin taiteessa Kuvanveistäjä ja yhteisötaiteilija Jaana Bombin ammentaa teoksissaan karjalaisesta mytologiasta, symboleista ja näkyjen maailmasta, mutta suuntaa katseensa tulevaan. Se oli ehkä lähtöpiste tietoisesti karjalaisille vaikutteille taiteessani. Silloin aloin nähdä suhteen juuriini virtana, joka tulee menneisyydestä, on nykyhetkessä läsnä, mutta liikkuu tulevaan. Bombinin (s. Kiven muisti ulottuu kauas. Bombin on tehnyt yhteisötaideprojekteja pohjoisen Keski-Suomen kylissä ja eri puolilla maailmaa, kuten São Paulossa Brasiliassa ja Ranskan biennaalissa. Myyttiset ’Alkuveneet’ kuljettivat runolauluja tähän päivään ja tulevaisuuteen. – Vuonna 2005 sain kutsun Kuhmon Juminkekoon tehdä taidenäyttely. Näen rikkaita ja ainutlaatuisia sukupolvien jatkumon jälkiä, joita pystyy kulkemaan myös taaksepäin, mutta koen, että taiteen kautta tehtäväni on kulkea samoja jälkiä eteenpäin ja tässä ajassa. Jaana Bombin Saarijärvellä Galleria Ahkun näyttelyssä veistoksensa Suojelus (graniitti ja carraran marmori, 2025) seurassa. 1965) sukujuuret ovat Suojärveltä, mutta hän on itse syntynyt Kajaanissa, asunut ja työskennellyt Lapissa sekä Kainuussa sekä vuodesta 2008 lähtien Viitasaarella Keski-Suomessa. Suhde oman kulttuurini alkulähteelle on syventynyt viime vuosina. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 142 K arjalainen kulttuuri puhuu minussa sisältä käsin. Tehdä omat jälkeni kulttuurisessa virrassa, kertoo kuvanveistäjä ja yhteisötaiteilija Jaana Bombin
Se vaatii ison fyysisen ponnistuksen, mutta Bombin kertoo nauttivansa haasteesta. Järki ja tunteet asetetaan usein vastakkain, vaikka niiden ei tarvitsisi olla sitä. Sain kuulla, että Maria oli vielä kuolinvuoteellaan miettinyt, kenelle hänen pitikään näyttää käspaikat. Yhteisötaideprojekteissa Bombin poimii yhteisön kanssa sen tarinan, ja luonnehtii syntyvää teosta yhteisön omakuvaksi. – Tokihan veistäessä on oltava kovin rationaalinen, ei ole varaa hupsis-tilanteisiin. – Kävin kuvaamassa ne. Niillä on oma kielensä, mutta se ei tarkoita, että ne tulisi tulkita samalla tavalla kuin 500 vuotta sitten. Se näkyy myös taiteessa, kuten musiikissa, kuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Olen käyttänyt jopa sanaa ’näky’. Mutta koen usein hetkiä, jolloin tiedän tehneeni oikein seuratessani sisäistä näkyä. Ei kai siinä ole mitään mystistä sinänsä. Me voimme kokea ne tässä ajassa myös omasta, uudesta näkökulmasta. – Symbolit säilyvät, elävät ja muotoutuvat nykyaikaan. Sanoin, että totta kai. Käspaikkakirjoja selaillessaan hän kiinnitti huomionsa kuvaan ikivanhasta veistoksesta, johon oli myös kaiverrettu elämänpuu. Tässä ajassa tehty taide on myös keino ylläpitää ja säilyttää kulttuuria. Vähän kuin yrittäisi selittää unta, silta on heikko. – Varsinkin nuoret kaipaavat yhteyttä, ja se on tärkeää meille kaikille. Mitä enemmän sisäiseen luottaa, sitä vahvemmaksi se tulee. Rationaalisen lähestymistavan merkitys ei ole niin suuri kuin kokemuksen, josta tulee paljon todempi. Jaana Bombinin graniittiveistos Alkupuu (2025).. Sille on hyvä antaa tilaa, koska se on arvokasta koko yhteisölle. Silloin yhteisön merkitys korostuu. Kuulostaa järkevältä! Teksti ja kuvat: ANNE KALLIOLA Juurilla – Jaana Bombinin veistoksia, Ritva Kovalaisen valokuvia ja Ulla Pohjolan kirjontataidetta, Galleria Ahku, Saarijärvi, 2.8.–28.9.2025, ke–su klo 12–17. Vaikka monet karjalaiset eivät enää elä Karjalan alueella, kyse on identiteetistä, joka muodostuu yksilöiden kautta ja rakentaa yhteisöllistä identiteettiä. Jos ajattelee rationaalisesti, tarvitseeko ruuvin vai naulan, valintaan ei tarvita intuitiota. – Katsoin veistosta ja totesin, että se on lähes identtinen jo tekemäni teoksen kanssa. Kulttuurin sienirihmastot nousevat pintaan eri näköisinä. Kului jonkin aikaa, ja Bombin yritti tavoittaa Mariaa. Bombin sai Juurilla-näyttelyn teosten toteuttamista varten apurahan Sortavala-säätiöltä. Näkyjen logiikka – Näen teokset aina sisäisesti, ei edes tarvitse sulkea silmiä. – Hän kysyi, haluanko nähdä ne. Olen pohtinut intuitioon luottamista: tunnetta, että asia on näin, vaikka järki ei sitä heti vahvistaisi. Moni voi olla ajoittain hyvin yksin taiteen tekemisensä kanssa. Kollektiivisesta kuvasta subjektiiviseksi kokemukseksi, niin kuin taide koetaan. Sitä tulkintaa tekee taidehistoria. Ihmiset ja ympäristö ovat yhtä. Koin sen vahvana viestinä: minun tulee käyttää niiden kuvioita teoksissani. Hän soitti yhteiselle ystävälle, joka kertoi Marian kuolleen. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 143 2000-luvun alusta lähtien elämänpuu oli tullut mukaan teoksiin. Kun symbolit alkavat puhua Elokuussa 2025 Saarijärven Galleria Ahkun näyttelyn avajaispuheessa Bombin kertoi käspaikkojen kuvioista ja siitä, miten ne muistuttavat nykytaiteen kieltä. Tietoisuus yhdistyy johonkin, joka toisilla nousee mielikuvina, toisilla runoina tai musiikkina. Paikkasidonnaisuus ja paikan identiteetti ovat Bombinille tärkeitä. Kävi ilmi, että Maria oli hänen isotätinsä ystävä Sortavalan tyttökoulusta. Yhteyden ja kuulumisen kokemus on tärkeää. Se on vain suurempi järki, äly on paljon kapeampi kuin tietoisuus. Käspaikat olivat väliaikaisesti tämän ystävän luona. Evakkoveistosta luonnostellessaan Bombin tapasi Marian Keiteleellä. Kiven alkuperä on usein olennainen osa teosta. Mutta jos puhutaan taiteesta tai omista juurista, se ei ole aina selitettävissä loogisella ajattelulla. Taiteilijalle se on laskeutumista näkemiseen ja kokemiseen. Jatkumon kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, kun liikutaan kokemuksellisella tasolla, mutta siitä on monia ihan konkreettisia esimerkkejä. Jaana Bombinin graniittiveistos Ikipuu (2022). Kivi on kaunis, sopii pelkistettyyn ilmaisuun. Jos epäilee jatkuvasti, kumoaa koko kokemuksen. Hänen käsienliikkeistään näkee, miten hän kokee yhteisön ja ympäristön yhtenä: ihmiset, maaperä, kivi ja kaikki tiivistyy yhdeksi eläväksi kokonaisuudeksi. Taiteessa yhdistyy ihmisen oma historia ja tämä hetki. Kiven työstäminen on antoisa prosessi, ja uurrosten sekä tumman kiven pinnan välille syntyvä kontrasti kiehtoo häntä. – Olen suurella ilolla pannut merkille, että juuri nyt nuoret karjalaistaustaiset kokevat identiteettinsä vahvasti. Maria kertoi ottaneensa käspaikkoja mukaansa lähtiessään evakkoon. Kollektiivinen hetki on nyt! Tähän ovat johtaneet vuosien tapahtumat, mutta silti monet voivat yllättyä, kuinka voimakasta se on. Ehkä se on tietty tietoisuuden taso, joka synnyttää kuvia. Kiven veistämisessä on aina mukana luomisprosessi, vähän kuin syntymä. – Rationaalinen mieli yrittää ottaa haltuun prosessin, mutta se ei siihen pysty. Koin olevani vahvassa jatkumossa; esiäidit ja esi-isät ovat toteuttaneet samaa taidetta eri tavoin. Rationaalisesti niiden määrittäminen on hyvin haastavaa. Se on kuin sienirihmasto; karjalainen kulttuuri nousee pintaan tässä ajassa
2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 144 Tämä artikkeli perustuu maisterintutkielmaani, jonka Karjalan Sivistysseura palkitsi vuoden 2025 opinnäytetyönä. Artikkeliini autoetnografista, nykyaikaan soveltamisen rituaalinäkökulmaa tuo tätini Marjan Hietajärven kalmosaaressa elokuussa 2025 tapahtunut uurnanlaskutilaisuus. Tutkielmassa analysoin Vienan Karjalan alueen kuolemanrituaaleja sekä niihin liittyviä statussiirtymiä arkistoaineiston pohjalta. – Jonna Rantala, FM JO N N A R AN TA LA
2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 145 Vienan Karjalan konteksti Maisterintutkielmani aineiston muodosti yhteensä 278 1800ja 1900-lukujen taitteessa kerättyä, kerrostunutta, alkuperältään eri ikäistä perinnettä sisältävää kansanuskon kuvausta, jotka olin koonnut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteen ja nykykulttuurin kokoelmasta. KUVA: JONNA RANTALA. Paikka oli hänelle niin Näin ikiaikaiset riitit heräsivät henkiin KUOLEMANRITUAALIT VIENAN KARJALASSA rakas, että hänen viimeinen toiveensa oli päästä Vienan multiin. Sovelsin Arnold van Gennepin vuodelta 1909 olevaa siirtymäriittiteoriaa sopimaan paremmin Vienan Karjalan kuolemanrituaalien kontekstiin. Erottaminen elävien maailmasta Ideaalitilanteessa yhteisön jäsenen kuolemaan voitiin valmistautua ja se oli odotettavissa – äkillinen tai odottamaton kuolema ei ollut rituaalisesti hallittavissa. Kommunikaatio oli kuitenkin suoritettava traditioiden mukaisesti oikein, sillä raja tuonpuoleiseen oli auki ja repaleinen – siis myös vaarallinen. Koska tätini kuoli yllättäen – ja etenkin, koska elämme hyvin erilaista aikaa ja kulttuuria – vienalaisia kuolinrituaaleja voin hänen kohdallaan käsitellä ainoastaan tietyistä näkökulmista käsin. Hietajärven kalmosaaressa kaksi kaunista kropnitšaa, vainajien viimeistä asuinsijaa, saavat karjalaiseen tapaan maatua luonnollisesti. Itkuvirsiä esittävien, vanhempien naisten hallitsema myyttinen tieto tuonilmasista ja sen toimijoista loi heille statuksen johtaa rituaalitilanteita: itkukieli oli ainoa keino kommunikoida tuonpuoleisen kanssa ja näin varmistaa, että yhteys elävien ja kuolleiden maailmojen välillä toimi. Kristilliset uskomukset eivät ole vuosisatojenkaan aikana muuttuneet hallitseviksi, vaan sen komponentteja on mukautettu vernakulaariin uskomusja rituaalijärjestelmään. Ortodoksisen ja vernakulaarin uskon käsitykset ja tavat elivät vienankarjalaisessa kulttuurissa rinnakkain. Sekoitan tässä artikkelissa hiukan järjestystä, ja palaan käsittelemään hautausta vasta viimeisessä vaiheessa, vaikka se teoriassa kuuluisikin ensimmäiseen eli erottamisvaiheeseen. Van Gennepin alkuperäisen teorian mukaan jaottelin rituaalit erottamisen, välitilan ja liittämisen kategorioihin. Suomen vienalaiskylien kulttuurin elvytysprojekteihin. Marja, läheisilleen myös Moarie, oli intohimoinen Karjalan ystävä, osallistuen mm. Hänellä oli mökki sekä oma pieni tsasouna Hietajärvellä, yhdessä Suomen kolmesta vienalaiskylästä. Analyysissani selvitin, minkälaisina erilaiset rituaalivaiheet näyttäytyivät niin yksilön kuin yhteisön näkökulmista käsin. Vaikeaa tai pitkäkestoista kuolemaa koetettiin jouduttaa erinäisil
Pesun jälkeen kaikki toimenpiteeseen käytetty materiaali oli hävitettävä huolellisesti. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 146 lä toimilla, kuten ikkunoiden ja peltien avaamisella tai kattolautojen kohottelulla, jopa kirveen heittelyllä. Kuoleman vaikeus tai helppous liittyi joko säätiloihin, vuodenaikoihin tai siihen, kuinka moraalisesti oikein henkilö oli eläessään toiminut. Kuolleen peseminen liittyi usein esimoderneissa kulttuureissa pyhiin tilanteisiin valmistautumiseen, ja sen ajateltiin poistavan fyysisen lian lisäksi esimerkiksi sairaudenaiheuttajia tai kalmaa – kristillisessä mielessä toki myös syntien puhtaaksi peseminen oli yksi todennäköinen syy. Hymähdimme yhdessä eräälle käyttämälleni aineistoesimerkille, jonka mukaan punaiset kuolinvaatteet polttaisivat kantajaansa kuin kipinät – Marja totesi ottavansa tämän riskin. Kuolinitkujen esittäminen alkoi heti ruumiin pesemisen yhteydessä. Ruumiinpesijältä vaadittiin luonteenlujuutta, kokemusta ja pelotonta asennetta. Marja pääsi viimeiselle matkalleen kuitenkin upeassa, ystävänsä karonkkajuhlassa käyttämässään samettimekossa, jonka tiesimme olleen yksi hänen lempivaatteistaan. Epäilen kuitenkin, että karonkkaleninki olisi koskaan ehtoolliselle päässyt. Kuolinvuoteen kohdalle laitettiin kalman tartunnalta suojaamaan kylmää vettä, suolaa sekä rautaesineitä. Vainajalle ei tullut pukea päälle muille kuuluneita vaatteita. Kuolevaa ja lopulta ruumista ei saanut jättää yksin, sillä sosiaalinen kontrolli kuoleman läsnäolosta ja avautuvasta rajasta tuonilmasiin olisi menetetty. Useiden kristillisten juhlapyhien läheisyydessä taivaan portit olivat suoraan auki. Kuoleva aseteltiin ikonien alle pirtin nurkkaan, vuoteeseen oli aseteltu olkia ja vanha lakana, joka saatettiin kuoleman jälkeen heittää pois. KUVA: HELKY AHOKAS. Paras vaikutus sujuvaan tuonilmasiin siirtymässä oli vienankarjalaisen uskomuksen mukaan vaatteella, joka oli ollut kolme kertaa päällä ehtoollisella käydessä. Arkistoaineistostani löytyi kuvauksia siitä, kuinka kuoleva kertoi näkevänsä edesmenneiden tulleen häntä noutamaan. Kuolleen kenkiin kaiverrettiin pohjiin reiät, jotta tämä saisi tuonpuoleisesHietajärven kalmosaaresta löytyy myös vanhanmallinen, katettu hautamuistomerkki. KUVA: JONNA RANTALA Jonna Rantala kaataa samppanjaa tätinsä Moarien (Marjan) hautaristin juureen. Vainaja tuli lähettää matkalleen kohti tuonpuoleista ruumis pestynä ja puhtaissa vaatteissa. Vaikka yksi tätini lempiväreistä tosiaan oli punainen, me hänen läheisensä emme valitettavasti löytäneet tätä kuolinmekkoa hänen tuonilmasiin siirtymisensä jälkeen. Eri maailmojen liat eivät kategorisesti saaneet sekoittua, ja tämän maailman liat olisivat saattaneet haitata tuonpuoleiseen siirtymistä. 1 Usein ihminen hankki jo elinaikanaan itselleen kuolinvaatteet – näin oli toiminut myös tätini Marja, joka kertoi sen olevan punainen leninki. Pokoiniekan eli vainajan toivottiin kuolevan silmät kiinni, sillä avoimen silmän kautta saattoi tarttua sairautta ja kalmaa, kuoleman voimasubstanssia, jolloin kuollut saattaisi viedä mukanaan muitakin. Omaiset eivät saaneet osallistua vainajan vaatteiden ompelemiseen tai muidenkaan hautajaistarvikkeiden hankkimiseen, sillä vainaja saattaisi pahoittaa mielensä, kun ”omahiset niin tahtoo häntä hautahan, on paha mieli siitä”
2 Lisäksi vieraassa arkussa lepäävästä vainajasta tulisi levoton, ja tämä palaisi kotitaloonsa häiriköimään. Vainaja nähtiin edelleen persoonallisena, yksilönä, joka säilytti elävän ihmisen oikeudet vielä hetken, ja siksi välitilaa kuvaavat erilaiset kiellot. Tutkielmani aineiston mukaan erilaiset kiellot ja tabut liittyivät lähinnä vainajan paluun estämiseen tai siihen, että tämä saattaisi pahoittaa mielensä epätoivotusta toiminnasta, kuten omaisuuteensa kajoamisesta. Esimerkiksi vainajan akillesjänteen poikkileikkaaminen on symbolisesti nähty mahdollisuutena viedä tältä kävelykyky ja näin estää haudasta poistuminen. Rauhattoman vainajan paluuta ei aina kyetty estämään. Tanssi ja muu hauskanpito oli myös kiellettyä, ylipäätään kunnioittava käytös vainajaa kohtaan oli tärkeää. Juhla-ateria järjestettiin aina tietyn vainajan kunniaksi, mutta myös muut Marjan muistopalveluksen suoritti hänen ystävänsä, Kuopion ja Karjalan hiippakunnan metropoliitta, piispa Arseni. sa uudet kengät. Sen kauniiksi tähtitaivaaksi maalattu kansi on ollut hänen seinällään jo vuosia – mutta itse arkkua me Marjan läheiset emme ole tähän päivään mennessä löytäneet. Marjan muistotilaisuus pidettiin ortodoksikirkossa tasan kuusi viikkoa hänen kuolemansa jälkeen, ja tämä tuntui symbolisesti sopivalta ja kauniilta tavalta liittää hänet tuonilmasten yhteisöön juuri sopivana ajankohtana. Vaikka ortodoksisen perinteen mukaan arkkuhautaus on suositeltavampi hautaustapa, on myös tuhkaus yleistynyt. Marja sai kuitenkin kauniiden kenkien ystävänä jalkaansa ehjät korkokengät. Osa oli jo elinaikanaan joko teettänyt tai tehnyt itse itselleen hauta-arkun. Tänä aikana ruumista valvottiin jatkuvasti, sillä kuten kuolevaa, myöskään ruumista ei saanut jättää yksin. Arkku oli henkilökohtainen, sitä ei missään nimessä tullut antaa kenenkään muun käyttöön, sillä ”pois temmatah tuoss´ ilmassa vierahat lauvat”. Marja oli teettänyt itselleen vienankarjalaiseen tapaan oman hauta-arkun. Välitilaa varjeltiin Vienankarjalainen vainaja häilyi kahden maailman, elävien ja kuolleiden, välillä kuuden viikon ajan. KUVA: JONNA RANTALA. Karkotuskeinot vaihtelivat aina lempeästä lähestymisestä hyvinkin rajuihin; ensin saatettiin kokeilla loitsimista, mutta jos mikään muu ei toiminut, äärimmäisenä keinona jouduttiin kaivamaan ruumis haudastaan ylös. Kohti kuolleiden maailmaa Kuusi viikkoa kestäneen välitilan päätyttyä vainaja irrottautui lopullisesti elävien maailmasta, ja hänet liitettiin vainajien joukkoon. Vienan Karjalassa oli tapana haudata vainaja kolmen vuorokauden päästä kuolemasta. Skropu eli ruumisarkku oli Vienassa valmistunut kolmen vuorokauden aikana. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 147 . Vaihtoehtoinen ajatus oli, että reiät tehtiin helpottamaan Tuonelan virran ylittämistä, jotta vainajan kahlatessa joessa vesi valuisi pois. Nykypäivänä vastaava ei useimmissa tapauksissa ole mahdollista, etenkin kun yllättävän kuoleman kuolemansyytutkinta on pitkä prosessi. Välitilassa olevan vainajan status on epäselvä, ei oikeastaan vielä kuollut, mutta ei eläväkään. Hankimme siis modernin, mutta vainajalle tärkeitä ekologisia arvoja kunnioittavan vaihtoehdon. Hänen paluunsa elävien keskuuteen oli mahdollista, sillä vainaja ei varsinaisesti kuulunut kumpaankaan maailmaan. Tässä vaiheessa vainajalle järjestettiin muistoateria, kuuden netälin murkina, joka toi yhteen niin elävät kuin kuolleet. Vainajan omaisuutta ei esimerkiksi saanut myydä tai lahjoittaa eteenpäin. Marjan kohdalla tuhkaus oli ainoa vaihtoehto, sillä hän kuoli keskellä talvea, ja Hietajärven kalmosaareen pääsee ainoastaan järven ollessa sula
Ruokailun jälkeen rukoiltiin ikonien edessä ja sanottiin esimerkiksi: ”Pokoiniekka kävi. Se osui sopivasti Petrunpäivän (vainajien juhannus, 12. Olen myös usein hänen kotitalossaan käydessäni kattanut hänelle oman paikan, ja huolehtinut hänelle samppanjan ystävänä lasin täyteen. 4 Toivon tässä tuonilmasten puolelta meille hiukan joustoa, sillä Marjan tuhkien hautaustilaisuus tapahtui kello 12.00. Kaikki haudalle viety tuli vainajan käyttöön. Vainajalle oli katettu pöydän päähän oma, symbolinen paikka ikonien alle – samoin toimittiin Marjan muistotilaisuudessa. Ympäristönä vienankarjalainen Kuivajärven ja Hietajärven kalmosaari loi kuitenkin muusta irrallaan olevan kehyksen ja tilan seremonian tapahtuessa samankaltaisessa ympäristössä, jossa myös aineistoni hautausrituaalit ovat aikanaan toteutuneet. Hänen oli siirryttävä tuonilmasiin ennen päivännousua, eikä hän palannut enää takaisin, paitsi kutsuttuna erityisissä vainajien muistelutilaisuuksissa. Aterialla yksityiskohdat olivat tärkeitä, jotta vainaja oli muistajaisiin tyytyväinen. Halusin kirjoittaa tästä aiheesta erikseen, sillä se on ainoa yksittäinen suurempi, muusta eroteltava rituaalikokonaisuus, josta voin kirjoittaa myös omakohtaisen kokemuksen, vaikka perinteisen arkkuhautauksen sijaan se toteutuikin uurnanlaskun muodossa. KUVA: JONNA RANTALA. Hautaus Palatkaamme elävien maailmasta irrottamisen viimeiseen osioon käsittelemällä hautausta. KUVA: JONNA RANTALA Haudalla oli tapana jakaa Jumalan hyvie, eli leipää tai muuta pientä tarjottavaa. Vainaja kaimattiin eli saatettiin kalmismaalle yhteisön voimin, ja Vienassa uskottiinkin, että niin montaa henkilöä Mukaan laitettiin myös kuparikolikko, jonka tarkoitus oli lunastaa vainajalle oma koti. Kaikkialla vainajat kuitenkin pyrittiin mahdollisuuksien mukaan pitämään tyytyväisinä vierailemalla kalmismaalla säännöllisesti ja viemällä heille ruokaa, juomaa tai esineitä, joita heidän arveltiin tuonpuoleisessa tarvitsevan. 3 Tutkielmani aineistossa esiintyy erilaisia variaatiota vainajien muistelupäivistä ja niiden vietosta – oletan näiden vaihdelleen hiukan kylästä ja yhteisöstä riippuen. Päivä kun kerkiy luotehella keäntyö, niin siitä ei enämpi hautah panna”. Muistelupäivät liittyvät pääasiassa kristillisiin pyhiin tai pyhimyksiin sekä vainajan kuoleman vuosipäiviin. Kuuden netälin murkinan aikana vainaja oli viimeistä kertaa vierailemassa kotitalossaan ja elävien yhteisössä. Soa olla pimeyös aina. Heän näki meät ta me emmä nähnehet häntä. Juhlapirtti pestiin huolellisesti, aterian aattona peseydyttiin itse, pukeuduttiin parhaimpiin vaatteisiin – ja itse aterialla pöytään katettiin parhaat mahdolliset tarjottavat. heinäkuuta) ja Pohrotšanpäivän (Jumalansynnyttäjän, Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen, 15.8., ja syntymän, 8.9.) väliin. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 148 kuolleet sukulaiset ja läheiset olivat tervetulleita. Iloitsen siitä, että Marjan uurnanlaskupäivä oli kahden erityisen pokoiniekkojen muistelupäivän keskellä. Viimeisen kerran heän katseli meitä”. Hautauksen tuli tapahtua ennen puoltapäivää, sillä ”sille ei päivää siitä näytetä, jos pannah, niin ei päivää näytetä tuonelas
Valmistautuessani Marjan uurnanlaskutilaisuuteen ajattelin varmuuden vuoksi varustautua kunnolla, sillä en halunnut tätini jäävän mistään paitsi tuonpuoleisessa. Olin siis varannut hautajaissaattueellemme kourallisen kuparikolikoita – tuonilmasissa rahan arvo on uskoakseni erilainen, joten toivon, että kolikot riittävät kaikkeen tarvittavaan. Muistoateria vietettiin entisen rajavartiolaitoksen tiloissa, ja monet läheiset ja kyläläiset saivat jakaa muistojaan tuonilmasiin siirtyneestä. Hautausmaa sijaitsi usein kylän laidalla, joskus myös saaressa. Keränneet Samuli & Jenny Paulaharju 1915. Me läheiset heitimme hautaan ensin kuparikolikot, ja sen jälkeen loimme haudan umpeen. Kuolleelle oli tapana laittaa mukaan kuparikolikko ja joitakin symbolisia esineitä, kuten saippua ja suolaa. Keränneet Samuli & Jenny Paulaharju 1915. Ruumis kannettiin kalmismaalle jalat edellä, joskus hevosen vetämänä. Keränneet Samuli & Jenny Paulaharju 1915. Kolikon tarkoitus oli lunastaa vainajalle fyysinen hautapaikka, oma koti. Hautajaissaattue pysähtyi vainajalle tärkeissä paikoissa, joissa itkuvirsien esittäjä kuvasi kahta, rinnakkaista maisemaa: ruumiin matkaa hautausmaalle sekä pokoiniekan supranormaalia Tuonelaan vievää matkaa. Kertonut Anni Lehtonen. Itkuvirsiä esitettiin haudan äärellä, ja niiden tärkein funktio oli pyrkimys nostattaa kalman kansaa, herättää tuonpuoleisiin siirtyneet esi-isät vastaanottamaan uusi vainaja. Harmillisesti alkuperäinen suunnitelmamme Marjan tähtitaivaskuvioisen arkunkannen viemisestä saareen ei onnistunut, sillä kansi ei mahtunut kenenkään kaimaajan autoon. 6 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Me päätämme, mikä meille on tärkeää ja säilyttämisen arvoista, pienessäkin mittakaavassa. Hänen mukaansa toimitus oli vuoropuhelua vainajan kanssa. Kertonut Anni Lehtonen. kommunikoitiin myös Tuonen koirien kanssa, niitä käskettiin olemaan purematta saapuvaa vainajaa. Kertojaa ei tiedossa. Kertojaa ei tiedossa. Keränneet Samuli & Jenny Paulaharju 1915. Kertonut Anni Lehtonen. Tätini hautapaikka oli valmiiksi kaivettu, kuten tapana oli. 5 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kertonut Anni Lehtonen. Perinteitä ja rituaaleja tuotetaan jatkuvasti uudelleen niitä käyttävien ihmisten toimesta, eikä traditioita nähdä enää jonain muuttumattomana, staattisena ja paikallaan olevana. 4 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Marjan seremonia jatkui ortodoksisella muistopalveluksella, jonka suoritti hänen ystävänsä, Kuopion ja Karjalan hiippakunnan metropoliitta, piispa Arseni. Marjaa olivat varmasti vastassa rakkaat edesmenneet sekä hänen ortodoksinen ristituoattonsa Jussi Huovinen. Teksti ja kuvat: JONNA RANTALA, FM JO N N A R AN TA LA. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 149 kuin olit itse elämäsi aikana kaimaamassa, oli sinua aikanaan vastaanottamassa Tuonelaan. Loitsu ei ole vienankarjalainen. Perinteisesti tilaisuus haudalla oli lyhyt. Marjalle olin hankkinut kaksi korvapuustia, karjalanpiirakan sekä pullon samppanjaa. 2 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kerännyt Iivo Marttini 1911. Samppaanjaa maistelimme saattokansan kera hiukan, mutta suurimman osan kaadoin haudalle. Kerännyt Elina Lahtinen 1888. 5 Kolikkoa saatettiin pitää myös maksuvälineensä lautturille Tuonelanjoen ylittämisestä. 3 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Arkistoaineisto kertoo ostotapahtuman tärkeydestä: ”moni on näyttänyt unissa, kun ei muisteta ostaa jotta hänen pitää vierahassa koissa olla, kun ei osteta sijoa”. Traditio on jatkuvaa, eteenpäin ja tulevaisuuteen suuntaavaa, jatkuvasti kehittyvää prosessia – perinteiden ja rituaalien nykykäyttö ja omiin tarpeisiimme muokkaaminen on siis omissa käsissämme. Kun hauta oli peitetty, vainajan jalkopuoleen pystytettiin puusta veistetty risti. Hautaan laskettaessa 1 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Marjan elinaikanaan valitsema lepopaikka on Kuivajärven kalmosaari, ja venematka tuntui saattokansasta siirtymältä, vainajan auttamiselta pääsemään tuonilmasiin. Puinen maja, kropnitša, rakennettiin myöhemmin. Haudalla oli vielä tapana jakaa Jumalan hyvie, eli leipää tai muuta pientä tarjottavaa. Itse nostattelin kirkkomaan vanhaa väkeä seuraavilla sanoilla: Tulkoon yhdeksän sukukuntaa, Yhdeksän isän lapset, suuret, pienet, Tulkoot sinne kuin kutsun, Tehkööt sen kuin käsken, Tulkoot tuonelan tuvista, Manalan majapaikoista, Tämän kirkon kalmistosta, Tulkoot sinne kuin kutsun. Vienan Karjalassa vainajan siirtäminen tuonpuoleiseen ei ollut vain monitahoinen seremonia, vaan se oli elämän, kuoleman ja tuonpuoleisen vuoropuhelua, joka sai yhteisön tuntemaan, että kuolema ei ollut loppu – se oli uusi matka
Päätimme palveluksen laivassa, kertoo ensimmäiseen ristisaattoonsa 28 vuotta sitten osallistunut pappismunkki Aleksanteri. Ristisaaton ikoni on kaksipuolinen: toisella puolella on Konevitsalainen Jumalanäiti ja toisella puolella Kristus. Karjalan Heimo on tänä vuonna mukana. * Vuonna 1940 Konevitsan luostarin veljestö siirtyi luovutetusta Karjalasta Keiteleelle Hiekan tilalle. Hiekassa ikoniin liitetään ihme, jossa tulipalon uhatessa tuulen suunta muuttui ja päärakennus pelastui. W IK IM ED IA C O M M O N S. – Laivan moottorin ääni laivan sisätiloissa on niin voimakas, että laivaLyhdyn, ristin ja ikonin matkassa kyläraitilla ja metsäpolulla * Vuonna 1393 pyhittäjä Arseni Konevitsalainen toi Athosvuorelta saamansa ikonin Laatokalle Konevitsan saareen. – Tänä vuonna meitä on parisenkymmentä laivalla ristisaaton kulkevaa. Matkalla se viipyi kaksi kuukautta Pietarissa, jossa sen kautta tapahtui kahdeksan ihmeparantumista. Sergei-laivalla järviä pitkin ja kanavien kautta Osa kulkee ristisaaton Luostarilaiva Sergein matkustajina. * Jumalansynnyttäjän Konevitsalainen ikoni on Suomen ortodoksisen kirkon suurimpia hengellisiä aarteita. Veljestö siirtyi ikoni mukanaan evakkoon Novgorodiin. Luostarilaiva Sergei kuljettaa Juojärveltä Taivallahden ja Varistaipaleen kanavien kautta Varisvedelle ja Palokin satamaan osan ristisaaton osallistujista. Suomen autonomian aikana Heinävedelle rakennettiin seitsemän kanavaa yhdistämään järviä. – Alun perin oli vain Konevitsan Jumalanäidin ikoni. * Vuonna 1956 K onevitsan luostarin viimeiset munkit siirtyivät ikoni mukanaan Heinävedelle. Ihmeitä tekevä Jumalansynnyttäjän ikoni sijoitettiin kunniapaikalle luostarin kirkkoon. Ensin kulkee lyhty, sitten tulee risti ja sen jälkeen ikoni, kuoro ja papisto. Ristisaattomme ei kulje hiljaisena, vaan on elävä, laulava ja rukoileva jumalanpalveluskokonaisuus, johon kuuluvat rukouspalvelus ja akatistokset Jumalansynnyttäjälle ja Konevitsalaiselle Jumalansynnyttäjän ikonille. Myöhemmin, juurikin ristisaattoperinteen vuoksi, sen toiselle puolelle maalattiin Kristus, jota ristisaatto seuraa, arkkimandriitta kertoo. * Vuonna 1718 Konevitsan luostari perustettiin uudelleen, mutta ikoni palautettiin sinne vasta vuonna 1799. Reippaaseen heinäkuiseen sateeseen ei lähde mittaamattoman arvokas Valamon pääkirkon ikonostaasin oikealla puolella oleva ikoni, vaan sen kopio. * Vuonna 1610 Konevitsan luostari tuhoutui ruotsalaissuomalaisten joukkojen hyökkäyksessä. Laivan mukana on suurempi Konevitsan Jumalanäidin ikoni telineellään, jota kantamaan tarvitaan kaksi ihmistä. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 150 Valamosta Lintulaan kulkeva ristisaatto julistaa Konevitsan Jumalanäidin ikonin kunniaa karjalaisen ristisaattoperinteen hengessä. V alamon veljestöä ja pyhiinvaeltajia läheltä ja kaukaa ryhmittyy aamuvarhaisella ristisaattoon Valamon luostarin pihalla. Aloitimme matkamme pääkirkon edestä rukouspalveluksella, jonka aikana kävelimme laivarantaan. – Lyhty näyttää valoa, risti kulkee seuraavana, sillä sitähän siinä saatetaan. Ristisaatto aloittaa 16 kilometrin matkan kohti Lintulan luostaria pitkin kuusikujaa. Kolmantena tulee ihmeitä tekevä Konevitsan Jumalanäidin ikoni, jonka kunniaa ristisaatto kulkiessaan julistaa, Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael kertoo. Konevitsan Jumalansynnyttäjän ihmeitätekevä ikoni Lintulan luostarin kukkaismatto jatkaa vanhaa, Kivennavalta Suomeen Heinävedellä päätynyttä karjalaisluostarien kukkaismattoperinnettä
Ihmeiden säteet ikonin ympärillä Ikoniperinteeseen liittyvät ihmeet. Akatistoksen hymnit pohjautuvat alkuperäiseen Jumalansynnyttäjän akatistokseen, kirkon liturgiseen tekstiaarteistoon ja Konevitsan ikonin mielenkiintoiseen historiaan. matkan aikana emme voineet toimittaa palvelusta. Valamon luostari julkaisi vuonna 2011 Akatistos Jumalansynnyttäjälle Konevitsalaisen ikonin kunniaksi -kirjasen. Saniaismatto kukkakoristeineen on Kivennavalta Heinävedelle tulleen Lintulan luostarin omaa, ikivanhaa karjalaisperinnettä.. Palokin satamasta on pari kilometriä Lintulaan, ja kävelyn aikana ristisaatto laulaa ihmeitä tekevälle ikonille kirjoitetun akatistoksen hymnejä. Akatistoksen on kirjoittanut Lintulan luostarin igumenia Ksenia. Ikoni on kulkenut monien vaiheiden kautta Athosvuorelta Karjalaan Konevitsan saareen, ruotsalaisten hyökkäykseltä turvaan Novgorodiin, takaisin Konevitsaan ja sodan jaloista Suomeen, ensin Kannonkoskelle, sieltä Keiteleelle ja viimein Heinävedelle. Valamossa on kolme ihmeitä tekevää ikonia: Konevitsan Jumalanäidin ikoni, Valamolainen Jumalanäidin ikoni ja Suloisesti Suutelevan Jumalanäidin ikoni. Ja tänä vuonna sää oli niin sateinen, että emme toimittaneet palvelusta ja sijoittaneet ikonia tavalliseen tapaan laivan yläkannelle, pappismunkki Aleksanteri kertoo. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 151 . Arkkimandriitta kertoo, että ihmeitä tekeville ikoneille on usein oma akatistoksensa. Jokaisessa vaiheessa Suurempaa Konevitsan Jumalanäidin ikonia kantamaan tarvitaan kaksi ihmistä
Väliin ohi kulkee auto, autoista saattueen matkaa kuvataan videolle, sillä näky ei edes Heinävedellä ole tavallinen, jos nyt ei tuiki harvinainenkaan. Jokiranta iloitsi luonnonkukista: – Juuri nyt on niin paljon kukkia, päivänkakkarat, ohdakkeet, kurjenkellot, vuohenputket ja mesiangervon kukkia, kaikkia niitä käytimme saniaispohjan koristeluun. Ristisaattoperinne on elpynyt Ristisaattomme kulkee Kansalantietä tasaista vauhtia. Ja tietysti Lintulan puutarhan pionit ja piiskut kävivät koristeluun. Ristisaattoa vastaanottamaan tullut turkulainen Päivi Jokiranta oli ensimmäisen kerran ristisaattopäivänä Lintulassa serkkunsa Riitta Turusen vieraana. Kokeneemmat kertoivat, miten saniaiset on perinteisesti ladottu, ja niitä ohjeita seurasimme. Ylämäessä matkamme hidastuu, alamäessä elvymme, jaksamme laulaa. Kun rukouspalvelukseen kuuluvan evankeliumin lukeminen alkaa, pysähdymme. Ristisaaton matka alkaa rauhaa tihkuvalta Valamon kuusikujalta ja jatkuu kohti Lintulaa. Aika ajoin ihmiset kertovat nykyäänkin veljestölle ikonin äärellä kokemistaan ihmeistä. Arkkimandriitta Mikael kertoo, että akatistoksesta on tullut läheinen. Tietää itse maantieteellisesti ja historiallisesti niihin liittyvät asiat. – Akatistoksen paikat ja tapahtumat ovat tuttuja, kun niissä on käynyt. Päivä on yksi Valamon vuodenkierron kohokohdista. – Kukkaismaton tekeminen on eräänlainen hieno ja rauhallinen laskeutuminen juhlaan, hiljentymisen hetki, Turunen kertoo. Kukkaismatto, kuin Kivennavalla konsanaan Samaan aikaan, kun ristisaatto lähtee kävelemään kuusikujalta, Lintulan luostarissa alkaa kukkamaton laadintatyö. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 152 ikonin ympärillä on tapahtunut ihmeitä: se muun muassa määritti Valamon paikan Konevitsan saareen, teki sokean näkyväksi ja pelasti evakkoaikana luostarin tulipalolta. – Ruvettiin tekemään aamulla sitä saniaispohjaa kukkamattoon. Konevitsan Jumalanäidin ikoni matkusti sadesäässä Taivallahden ja Varistaipaleen kanavien kautta.. Saniaismatto kukkakoristeineen on Kivennavalta Heinävedelle tulleen Lintulan luostarin omaa, ikivanhaa karjalaisperinnettä. Palokin kylällä asuva Turunen on ollut useampana vuonna laatimassa kukkaismattoa. Jo edellisenä iltana talkoolaiset ovat keränneet traktorin peräkärryllisen saniaisia, ja aamulla luostarin pihamaalle piirretään saniaismaton linjat
Valamossa ristisaatot kohtaavat, ja kun kaikki on koossa, aloitetaan matka pitkin kukkaismattoa Lintulan kirkkoon. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Lyhty ja viitankantajamunkki Stefanos, risti ja talkoolainen Aatu Sillanpää sekä ikoni ja talkoolainen Gabriel Toivanen saattueinaan kuoro, Valamon papisto ja ristisaattoväki.. Ja sen aikana sitten kuka milläkin aiheella Jumalan hoidettavaksi tulee, Kojo kuvaa. Matka kuljettiin jalkaisin, aamulla Valamosta, Lintulassa pieni jumalanpalvelus ja ruokailu, akatistos Jumalanäidille ja paluu samaa reittiä. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 153 Kokoonnumme arkkimandriitta Mikaelin ympärille ja kuuntelemme tekstin sadepisaroiden rummuttaessa sateenvarjoihin oman tahtinsa. – Näissä isoissa tapahtumissa, ristisaatoissa, kukaan ei tiedä miten hoitaa toistaan. – Kävely alkoi, kun näin ristin, ikonin ja lampukan saapuvan kirkon ovesta. Se hetki, kun Lintulan luostarin kellot kajahtivat, jäi mieleen erityisenä. Toisaalta aina on ensikertalaisiakin, ja myös nuoret ovat löytäneet ristisaatot, arkkimandriitta kertoo. Johdatusta sekin, että unohdin kännykän kotiin, keskityin kokonaan ristisaattoon. – Monta kertaa vaikeita mielen asioita pakenee, ei anna aivojen tehdä työtä. Kun teksti loppuu, järjestymme uudelleen ja matka jatkuu. – Monelle tämä on perinne, ihmiset haluavat kävellä tai kulkea laivalla ristisaaton. Metropoliitta Panteleimon kertoo, että ensimmäinen luostariristisaatto Valamosta Lintulaan ja takaisin Valamoon järjestettiin vuonna 1978. Konevitsan Jumalanäidin ikonia juhlittiin esimerkiksi Konevitsan luostarin 600-vuotisjuhlavuonna Keiteleen Hiekasta lähtevällä useita päiviä kestävällä ristisaatolla, jolloin ikoni kuljetettiin pyörän tarakalla Laatokalla Konevitsan luostarisaareen. – Valamoon oli noihin aikoihin tullut nuorta väkeä ja haluttiin elvyttää vanhoja perinteitä. Innostus on ollut hyvä alusta alkaen, metropoliitta Panteleimon muistelee. Matkan varrelle oli järjestetty muonitusta, kahvia, purtavaa, juomista. Monella on Karjalan Heimon ja Markku Kojon tapaan sovittuna paluukyyti. Laivaosuus tuli myöhemmin. ”Aikaa olla itsensä ja ajatustensa kanssa” Heinävedellä mökkeilevälle Markku Kojolle Valamo ja Lintula ovat tuttuja kohteita, mutta nyt mies lähti ensimmäisen kerran itse mukaan ristisaattoon. On se perinteinen yhteisö, yhteys. Maantiellä ja metsäpolulla oli aikaa olla itsensä ja ajatustensa kanssa. Joskus ristisaatto voidaan tehdä myös hiihtäen tai veneillen. Valamossa on vuosittain 13 erilaista ristisaattoa, joista Lintulaan kulkeva ristisaatto on pisin. Kirkosta tuli suitsukkeen tuoksu, ja veljestön laulu kuului koko ajan voimakkaampana, Kojo kertoo ja kiittää sitä, että ristisaattomatka Valamosta Lintulaan oli kyllin pitkä, jotta ajatukset voivat irtaantua tavallisesta. Tämä on helppo uskoa, ja itsestänikin tuntuu, että haluan olla mukana saattamassa ristiä ja ihmeitä tekevää Konevitsan Jumalanäidin ikonia tulevanakin kesänä. Vierestä kuuluva laulu ja rukous vievät eteenpäin. Suomessa tehdään vuosittain lukuisia erilaisia ristisaattoja, joista yleisimpien, kirkkojen praasniekkojen aikana tai pääsiäisyön palveluksessa kierretään kirkko. On juhlan aika, ruokaillaan, kahvitellaan, tavataan ystäviä ja emerituspiispa Panteleimon toimittaa yhteisen palveluksen. Iltapäivällä osa palaa laivalla, osa kävellen
Vaimon isovanhemmilta ostettu talo odotti jo 1980-luvulta alkaen Pieksämäellä, jonne Juha Kuikka on vaimonsa kanssa nyt asettunut. Ajattelin, että pitää ryhdistäytyä. – Äiti kertoi, mitä hän oli nuorena tyttönä kokenut. Silloin huomasin, että vanhan baban puheessa oli kyse juuri karjalan kielestä. Lapsena sitä ei osannut kauhistella, mutta kyllä se oudolta ja mielenkiintoiselta tuntui, että äiti on ollut vankileirillä Venäjällä. Kesällä 2024 Kuikka kirjoitti käsikirjoituksen valmiiksi ja otti syksymmällä yhteyttä Karjalan Sivistysseuraan, joka julkaisi kirjan. – Sitten kun äiti läheni 80 ikävuotta, muistot alkoivat tulla pintaan enemmän. Kirjan luonnostelun Kuikka aloitti Kiinassa. Kirjoittamisen loppurutistus tapahtui vuosi sitten kesällä. Romaani on tullut saataville elokuussa 2025, ja ensimmäiset kappaleet Kuikka sai käsiinsä jo aiemmin kesällä. Kun kävin Limingassa, aloin puhua karjalaa heidän kanssaan. Se oli kuitenkin vielä raakile, ja väliin tuli työasioita ja muita kiireitä. – 12tai 13-vuotiaana sitten löysin tieto-opuksen, jossa puhuttiin itämerensuomalaisista kielistä. Yhtenä niistä mainittiin karjalan kieli, ja mukana oli myös näyte karjalan kielestä. Tietojaan on antanut myös enoni Viljo Hiilinen, joka on nyt 91-vuotias. Kirjan tapahtumat pohjautuvat vahvasti todellisuuteen ja todella koettuun. Kaikki tällainen aineisto kirjassa perustuu vuosien saatossa mielenkiinnosta kumuloimaani tietoon eri lähteistä, Kuikka selvittää. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 154 KARJALAISUUDESTA UUTISIA KIRJAT Juha Kuikka: Tänään ei ole koulua. – Hän oli ollut sukupappina ja rohkaisi minua kirjoittamaan kirjan valmiiksi. Historiankirjoituksessa on varsin vähän nostettu esiin noin 1900 suojärveläisen joutumista venäläisille vankileireille marraskuussa 1939. 133 sivua & kuvaliite, kovakantinen. – Tunnelma on huojentava, koska sukulaiset olivat odottaneet tätä kirjaa jo pitkään. – Sen jälkeen olen monta kertaa miettinyt, minkälaista siellä vankileirillä on todellisuudessa ollut. Molemmat tyttäretkin ovat syntyneet Japanissa. Kirjan tapahtumat pohjautuvat Kuikan oman mummon, Aino-äidin ja vanhempien sisarusten kertomuksiin sekä historiallisiin faktoihin. Dialogit ja tapahtumakuvausten yksityiskohdat sisältävät luonnollisestikin myös kuviteltuja aineksia. He hoitivat pientä karjatilaa ja äitiään. – Mummoni puhui hyvin pitkälti karjalaa, jossa suomen kielen vaikutus ajan oloon lisääntyi. Kuikan äidinpuoleisen lähisuvun, Hiilisen perheen vankileirikokemuksia muisteli jonkin verran myös mummo, mutta hänen asenteensa oli sota-ajan kokeneille tyypillinen: se mikä on ollutta, on mennyttä. Työtehtävien tiimoilta hän on perheineen asunut eri maissa, kuten Hollannissa, Japanissa ja Kiinassa. Dialogeissa helähtelee tämän tästä karjalan kieli, aito Suojärvellä puhuttu murre. Vietimme siellä kesiä, eikä vanha baba osannut muuta kuin alkuperäistä suojärveläistä karjalaa. – Vanhalla baballa oli kymmenen lasta, joista kaksi asui hänen luonaan. – Kun äiti kuoli vuonna 2019, Isä Mitro muistutti hautajaistilanteessa, että kyllä sinä varmasti tämän kirjan vielä valmiiksi saat. Hän on koulutukseltaan kauppakorkeakoulun ekonomi ja työskennellyt kansainvälisessä liiketoiminnassa muun muassa kemian teollisuudessa. Hän kertoi meille lapsille satuja, enkä silloin vielä edes tajunnut, että se oli karjalan kieltä eikä suomea. KUVA: JUHA KUIKKA. KATRI KOVASIIPI Suojärveläinen perhe siviilivankileirillä Juha Kuikka kertoo tosipohjaisessa romaanissaan, miten suojärveläiset joutuivat talvisodan aikana Neuvostoliiton siviilivangeiksi. Tärkeä tietolähde suojärveläisten vankileirihistoriaan on ollut Ari Haasion ja Erkki Hujasen kirjoittama tietoteos Tasavallan panttivangit: evakuoimatta jääneiden suojärveläisten vaiheet talvisodan aikana (Suo-säätiö 1990). Juha Kuikan romaani Tänään ei ole koulua – Rajakarjalaisen perheen tarina talvisodassa (KSS 2025) perustuu hänen sukunsa kokemuksiin talvisodan aikaisessa Suojärven Moisseinvaarassa ja Kaimaojan vankileirillä. Ensimmäiset omat muistikuvat kirjaan päätyneistä tarinoista ajoittuvat aikaan, jolloin Kuikka oli 6tai 7-vuotias. Kirja sisältääkin aika paljon aineistoa Raja-Karjalasta, Suojärven pitäjästä, Karjalasta ja karjalan kielestä. Rajakarjalaisen perheen tarina talvisodassa Karjalan Sivistysseura, 2025. Hänen vanhaksi babaksi kutsuttu äitinsä eli vielä 1960-luvulla ja asui Limingassa Oulun seudulla. Kukaan ei kiinnittänyt siihen erityisemmin edes huomiota, koska se oli heille ihan normaalia. Tuli innostus onkia yksityiskohtaista tietoa erilaisista lähteistä. Olen alkanut miettiä ja hahmotella sitä jo parikymmentä vuotta sitten. SAATUAAN KIRJAN ensimmäisen luonnoksen valmiiksi Juha Kuikka lähetti sen luettavaksi Isä Mitrolle, Mitro Revolle
Tutkimusryhmän vastaanotto Suomeen oli komea, ja lääketieteen professorit Georg Asp (1834–1901) ja Johan Wilhelm Runeberg (1843–1918) olivat heitä vastaanottamassa. – Olihan se jännittävää. KAKSI ENON Nesterinsaaren karjalaisesta ortodoksikalmistosta kaivettua pääkalloa uudelleenhaudattiin kesäkuussa samaan paikkaan, mistä ne 152 vuotta sitten otettiin. Joensuun ortodoksisen seurakunnan seurakuntamestari Roope Nieminen kaivoi pienen hautakuopan hiekkaiselle törmälle. Marko Mäkinen kysyi ohjeita hautauspaikasta ja -tavasta Kuopion ja Karjalan hiippakunnan piispa Arsenilta. Aleksi Suikkasen valitsemat hautajaisveisut, Mäkinen kertoo. – Ville soitti minulle viime syksynä. Pappien, poliisien ja virkamiesten luvalla Kaiken tämän takana on antropologi Gustaf Retziuksen (1842–1919) johtama kesällä 1873 tehty tutkimusmatka. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 155 . Ruotsalaisessa tutkimusryhmässä olivat mukana lääketieteen kandidaatti Erik Nordenson (1847–1919) ja dosentti Christian Lovén (1839–1904). Hän kertoi, että kaksi enolaisesta ortodoksikalmistosta vuonna 1873 kaivettua pääkalloa olisi tulossa uudelleenhaudattavaksi, Marko Mäkinen kertoo. n . – Luin muistopalveluksen kevyemmän osan, litanian. Suomesta tutkijat tiesivät sangen vähän, mutta Lovénin suomalaistaustaisen puolison Hanna von Julinin ansiosta jotain tietoa oli. Samassa yhteydessä kallojen mukana haudattiin tulevaisuuden arkeologeille tiedoksi muistolaatta, jossa on teksti ”Gustav Retziuksen 1873 kaivamien kellojen uudelleenhautaus Enon ortodoksikalmistoon 14.6 2025”. Uusi hautapaikka valittiin huolella Hakamäki kävi Pielisjoen keskellä, Enon keskustan lähellä sijaitsevassa Nesterinsaaressa, tutki alueen ja etsi sieltä kohdan, jossa riski kaivaa esille uusia ihmisjäänteitä on pieni. Seremoniaa täydensivät seurakuntamme dir. Lisäksi he saivat oppaakseen suomalaisen ylioppilas Ernst Aadolf Solinin (1852–1926). Tutkimusryhmä kaivoi Pälkäneellä, Pielavedellä ja Pääkallojen pitkä matka päättyi KARJALAISUUDESTA UUTISIA KIRJAT Seremonian tunnelma oli lämminhenkinen, ja ihmisjäänteiden palautus kiinnosti, paikalla oli runsaasti paikallista väestöä. Mietin, että löytyykö sieltä lisää luita, mutta onneksi ei löytynyt, Hakamäki kertoo. cant. KUVA: VILLE HAKAMÄKI/POHJOIS-KARJALAN MUSEO. Ruotsalainen tutkimusryhmä kaivoi suomalaispääkalloja rotuopillisiin tutkimuksiinsa eri puolilta Suomea, myös Karjalasta, ja kallot päätyivät Ruotsiin Karoliinisen instituutin kokoelmiin. – Kallojen palautuksesta tuli jo vuonna 2018 kansalaisaloite, ja luultavasti virkamiestasolla palautuksesta on käyty keskusteluja jo aikaisemminkin, Hakamäki kertoo. – Kiva on se, että pääsee korjaamaan kyseenalaisen tutkimuksen jälkiä, ja uudet tutkijat ovatkin tehneet korjaavaa, uutta merkityksellistä tutkimusta, Mäkinen arvioi. Hakamäki ja Mäkinen myöntävät, että työrupeama on poikkeuksellinen sekä arkeologille että papille. Pohjois-Karjalan museon arkeologi Ville Hakamäellä ja Joensuun ortodoksisen seurakunnan pastori Marko Mäkisellä on takanaan erikoinen yhteistyörupeama. Kesäkuisena lauantaina kolmisenkymmentä ihmistä kokoontui kuopan äärelle tuiki harvinaiseen uudelleenhautaamistilaisuuteen. Arseni linjasi, että kallojen oikea palautuspaikka on se, mistä ne on kaivettukin, eli Enon Nesterinsaaren karjalainen ortodoksikalmisto
* Aluetta on havainnoitu arkeologisesti useaan otteeseen, viimeksi v. Tämä tapaaminen tuotti ikoniseksi tulleen valokuvan, jossa harmaapartainen soittajavanhus istuu koivuun nojaten pist’aidan kupeessa kannel polvillaan. Suomessa Turun yliopiston dosentti Ulla Nordforsin johtama Museokeskus Vapriikin monitieteellinen työryhmä tutki vuonna 2024 Suomeen palautetut kallot ennen niiden uudelleenhautaamista. 2024. Osteologinen tutkimus, genetiikka ja paleoproteomiikka tuottavat tietoa yksilöiden terveydestä. Retzius ja Nordenson olivat ajatelleet käydä myös Venäjän Karjalassa Vienan ja Aunuksen alueilla sekä Savossa ja Pohjanmaalla. Lisäksi kerättiin runsaasti etnografista aineistoa, Hakamäki kertoo. Hänen avullaan tutkijat saivat tilaisuuden mitata ja valokuvata käräjille kokoontunutta kansaa. Joka paikkakunnalta löytyi avuliaita kirkkoherroja ja vallesmanneja. Keiteleellä, Enossa, Rautalammilla ja Paltamossa rotuopillisten tutkimustensa pohjaksi kalmistoista noin 80 pääkalloa. Nämä alueet jäivät heiltä vierailematta, eivätkä he palaneet myöhemmin Suomeen. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 156 KARJALAISUUDESTA UUTISIA KARJALAISUUDESTA UUTISIA Uudelleenhautaamiseen Nesterinsaaressa kuului isä Marko Mäkisen toimittama litania. Genetiikan ja historiallisten lähteiden avulla selvitetään ihmisten välisiä sukulaisuussuhteita, perherakenteita ja -käsityksiä. – Tuloksista kertovasta kirjasta tuli Suomessa suosittu. – Vaikka tutkimus tapahtui paikallisen virkamiehistön ja papiston luvalla, on sen nykypäivän näkökulmasta katsottava edustavan aikansa rotuopillista ja rasististakin ajattelutapaa, Hakamäki arvioi. – Kallonmittauksia suoritettiin myös elävillä, muun muassa vangeilla ja sairaaloiden potilailla. Työryhmä on selvittänyt radiohiiliajoituksilla, milloin henkilöt ovat eläneet ja kuinka kauan hautapaikkoja on käytetty. * Mainitaan jo Ilomantsin kihlakunnan muinaisjäännöksiä esittävässä kertomuksessa vuonna 1885. Hannes Sihvo: Gustaf Retziuksen tutkimusmatka Karjalaan 1873. Viisikielinen kannel ja Jaakko Parppei Karjalan alueella retkikunta vieraili Enon lisäksi Ilomantsissa, ja siellä matkalaisten apuna oli nimismies Mauritz Weisell. Artikkeli 04/2021 Muinaistutkija-lehdessä. Jaakko Parppei hahmottuu tutkijoille kummastusta herättävänä hahmona, näkynä, haamuna, menneisyyden utuhahmona, kuin Väinämöisenä. Tutkimustietoa kertyy koko ajan lisää Entäs se Retziuksen tutkimusryhmän tutkimus. Kalevala-seuran vuosikirja 57. Vuonna 1873 syksy tuli aikaisin ja suunnitelmat muuttuivat. Kallonmittaukset nimittäin todistivat, ettei suomalaisten ja ruotsalaisten kalloissa olekaan eroa, ja suomalaiset eivät silloisen otaksuman mukaan polveudukaan mongoleista, Hakamäki kertoo. Sopivaa hautapaikkaa etsiessä Hakamäki sai uutta tietoa Nesterinsaaren kalmistostakin, kun paikallinen ihminen osasi kertoa muutamasta tähän asti arkeologeilta piiloon jääneestä painanteesta. ohimennen maantiellä, kirkossa, työssä, jota he eivät halua keskeyttää jne.; välistä törmää määrätietoiseen ”eihin”. Retkikunta vieraili kirkoissa, käräjillä tai markkinoilla. Weisell järjestikin hänelle tilaisuuden kuulla käräjäpaikalle tuotua kuuluisaa kanteleensoittajavanhus Jaakko Parppeita. Parppein soittoa tutkijat kuvaavat lempeäksi, hauraaksi ja surumieliseksi, ja se tuntuu tulevan kaukaa, ”epämääräisestä suunnasta, hiljainen sointi ilmasta, humina avaruudesta”. Mittauksissa ja kuvaamisessa oli ongelmia, joista Retzius itse valittelee päiväkirjassaan, että useinkaan ei saa tutkia mitata tai valokuvata – parhaita tyyppejä; heitä kohtaa esim. Osa retkikunnasta jatkoi vielä Pietariin, Nižni Novgorodiin ja Kazaniin asti. Osa alueesta säilynyt ehjänä, osa tuhoutunut. Lisälähteet: Juha Ruohonen: Pääkallonpaikoilla. Näiltä paikkakunnilta ei kuitenkaan tehty kallojen kaivamisia, mutta sen sijaan mittauksia ja silmämääräistä havainnointia retkikunta suoritti satunnaisesti. He opastivat tutkijoita tilanteisiin, jossa paikallisia ihmisiä saattoi tarkkailla. Enossakin tehtiin kallonmittauksia. Pääkallojen kaivamisen ja mittauksien lisäksi Collánin kääntämän Kalevalansa lukenut Retzius oli kiinnostunut kanteleensoittoperinteestä, ja erityisesti viisikielisestä kanteleesta. Paluumatkalle jäi syksyllä Viipuri. Artikkeli teoksessa Tieteen matkamiehiä. Ruotsiin päätyi kaksi Nesterinsaarelta kaivettua karjalaispääkalloa. PIA PAANANEN. WSOY 1977. Sieltä matka jatkui Parikkalaan, Impilahdelle, Valamon luostarisaarelle ja Sortavalaan. Retkikunta vieraili myös Savonlinnassa ja Punkaharjulla. Alueella on asuttu ja liikuttu jo ainakin 1400-luvulla, mistä todistaa lähistöltä löydetty keskiaikainen kampariipus. * Suomalaiset arkeologit löysivät sen vuonna 1969 Enon pitäjän muinaisjäännösinventoinnin yhteydessä. KUVA: JUHA KOLJONEN/ ENO-SEURA NESTERINSAAREN KALMISTO * Tarkkaa käyttöikää ei tunneta. Retziuksen retkikunnan kaivauskohteet vuonna 1873. * Muinaismuistolain rauhoittama kiinteä muinaisjäännös, johon kajoaminen on kielletty
Sukukansapäivä tanssii ja soi -tapahtuma järjestetään jälleen sukukansakuukauden kunniaksi Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansalissa. KARJALAN SIVISTYSSEURAN oman osaston 6g68 löydät Helsingin Kirjamessuilta 23.10.–26.10.2025. Mattii panen – Karjalan kieltä päin mäntyä (KSS 2025). Hakulomakkeeseen tulee liittää opintosuoritusote. . . Tapahtuman järjestäjinä toimivat Sukukansojen ystävät, Karjalan liitto, Karjalan Sivistysseura, Liszt-instituutti, Maailman musiikin keskus, Suomi–Venäjä-seura ja M. Hakuaika päättyy 30.9. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 157 n. . . Lisätietoja: kirjamessut.messukeskus. A. Lisätietoja: oulunkirjamessut.fi KSS on mukana Helsingin ja Oulun kirjamessuilla. Helsingin Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki. Keskusteluun osallistuvat myös karjalankielisen kaunokirjallisuuden tekijät ja kääntäjät. kello 24.00 Suomen aikaa. Kääntäminen on myös uhanalaisen karjalan kielen kehitystyötä, koska kääntäjät joutuvat kehittämään karjalaksi aivan uusia ilmaisuja. klo 13.30–14.00 Arabia-lavan ohjelmana on ”Kuinka dekkari kääntyy uhanalaiselle karjalan kielelle”. Apurahat on tarkoitettu opiskelijoille, joiden sukujuuret ovat seuraavilta alueilta: – Vienan Karjala (ml. syyskuuta. Karjalan Sivistysseuran korusuunnittelukilpailu on kaikille avoin muotoilukilpailu: kutsumme jokaisen korusuunnittelusta ja koruista kiinnostuneen ideoimaan. Tarkentuvia tapahtumatietoja voi seurata Facebook-sivulla ”Sukukansapäivät” sekä järjestäjien verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. . Lauantaina 25.10.2025 ohjelma tarjoaa muun muassa ILMU-yhtyeen karjalankielistä musiikkia. Kolme voittajaehdotusta palkitaan. . Sunnuntaina 26.10. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Suomen vanhat vienalaiskylät Kuivajärvi, Hietajärvi ja Rimmi) – Aunuksen Karjala – Lyydiläisten asuma-alueet Karjalan tasavallassa – Raja-Karjala tai Sortavalan ympäristö (Sortavala, Sortavalan maalaiskunta, Ruskeala, Harlu, Pälkjärvi, Soanlahti, Korpiselkä, Suistamo, Suojärvi, Impilahti ja Salmi sekä Värtsilän ja Ilomantsin luovutetut alueet) – Tverin Karjala OPISKELUAPURAHOJA haetaan sähköisellä lomakkeella, jonka linkki avataan hakuajaksi seuran verkkosivuille: karjalansivistysseura.fi -> Apurahahaku. . . com/ Karjalan Sivistysseura on läsnä näytteilleasettajana myös Oulun Kirjamessuilla 10.–12.10.2025. ETSIMME korusuunnittelukilpailulla ehdotuksia karjalaisesta kansankorusta, joka kertoo tuoreella tavalla karjalaista tarinaa ja sopii jokapäiväiseen käyttöön. Nyt toista kertaa järjestettävän messutapahtuman teemana on Kohtaamisia. Karjalan kielen ilmaisuvoimaan sukelletaan torstaina 23.10.2025 klo 15.30–16.00 Töölö-lavan ohjelmassa ”Karjalan kieltä päin mäntyä ja kohti kirjallisuutta”. Tampereella järjestetään lauantaina 4.10.2025 perinteinen Sugrifest Kulttuuritalo Laikussa (Keskustori 4, Tampere) klo 10.00–17.00. Karjalaisaktivisti, näyttämötaiteilija Timoi Munne ja karjalan kielen opettaja, kääntäjä, tutkija ja kehittäjä Natalia Giloeva kertovat toimittamastaan sanastosta Pertii ruokin. mennessä tieto hakemuksessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Oulun kirjailijaseuran järjestämien kirjamessujen tapahtumapaikkoina ovat Oulun Lyseo sekä Kulttuuritalo Valve. Castrénin seura. Ehdotukset voi lähettää sähköisinä mallikuvina yhdessä pdf-tiedostossa osoitteeseen toimisto@karjalansivistysseura.fi tai fyysisinä kappaleina osoitteeseen Karjalan Sivistysseura ry, Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki. Millaista korua sinä haluaisit kantaa. . Tervetuloa monipuolisesti karjalaisuutta ja karjalan kieltä esiin nostavan kirjallisuuden ääreen! Karjalan Sivistysseuran ohjelmaa pääset seuraamaan myös Helsingin Kirjamessujen ohjelmalavoilla. Korusuunnittelukilpailu: karjalainen kansankoru n. Myönteisen päätöksen saaville lähetetään 30.11. Opiskeluapurahat ovat haussa kerran vuodessa 1.–30. Julki tulevat sanaston hauskat syntytaustat sekä tavallisimmat ansat, joihin varomaton karjalan kielen kokeilija ensimmäisenä kompastuu. Apurahat maksetaan vuoden loppuun mennessä. Myös sieltä löytyvä hakuohje kannattaa lukea ennen lomakkeen täyttämistä. . Kilpailuaikaa on jäljellä 30.9.2025 saakka, ja kilpailutyönä tulee suunnitella tai valmistaa uusi koru. . KARJALAISUUDESTA UUTISIA Opiskeluapurahoja voi hakea syyskuun aikana Sukukansojen juhlaa lokakuussa n ???LOKAKUUN aikana eri puolilla maata järjestetään sukukansapäiviin liittyviä tapahtumia. KARJALAN SIVISTYSSEURA myöntää vuosittain opiskelija-apurahoja itäja rajakarjalaista sukujuurta oleville opiskelijoille. Karjalan Sivistysseuralla on oma myyntipöytä Sugrifestin markkinoilla. Helsingin Kirjamessujen 2025 teemana on sivistys ja ilo. . Kilpailun tarkemmat ohjeet: karjalansivistysseura.fi/uutiset Tiedustelut: toimisto@karjalansivistysseura.fi n
Helsingin Kirjamessujen lavalla on kaksi kieleen keskittyvää tilaisuutta. Lisätiedot: oulunkirjamessut.fi. Syksyn ajan seurassa työskentelee osa-aikaisena myös väitöstutkija, yliopisto-opettaja Niko Tynnyrinen, joka työstää karjalan kielen elvytyksen rautalankamallia. Kyykkä taas on mitä vahvimmin kulttuurin ja perinteen näkyvä ilmentymä. Yhä löytyy jopa sata vuotta vanhoja käsikirjoituksia julkaistavaksi. Esimerkiksi Martta Pelkosen käsikirjoitus Salmin pitäjän ruokaperinteestä perustuu hänen 1920-luvulla tapaamiensa ihmisten kertomaan ja Pelkosen omiin havaintoihin. SEURAN JULKAISUOHJELMASSA on työn alla tai jo ilmestynyt useita karjalankielisiä romaaneja ja tietokirjoja. klo 9–16 – su 12.10. Sugrifestissä Tampereella esitellään karjalankielistä kirjallisuutta, samoin kirjamessuilla Oulussa ja Helsingissä. Karjalan kieli liittyy lähes kaikkiin tapahtumiin, joita seura toteuttaa tai joissa teemme yhteistyötä muiden järjestäjien kanssa. Karjalan Sivistysseura järjestää myös vienalaisten sukujen sukututkimuskurssin Oulussa la 11.10. klo 9–16. Tervetuloa monipuolisesti karjalaisuutta ja karjalan kieltä esiin nostavan kirjallisuuden ääreen! Lisätiedot messuohjelmastamme tämän lehden sivulla 157 ja kirjamessut.messukeskus.com Tervetuloa myös Oulun Kirjamessuille 10.–12.10.2025. Kouluttajana toimii Sami Kallio ja paikkana on Oulu-opisto/Pohjankartano, os. KUVA: KATRI KOVASIIPI Kirjamessut kutsuvat Karjalan Sivistysseuran osasto 6g68 kutsuu Helsingin Kirjamessuille 23.10.– 26.10.2025. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 158 S euran toiminnan vahvat alueet lomittuvat luontevasti toisiinsa. Malli perustuu Karjalan kielen asiantuntijaryhmän viime toukokuussa julkistettuun Karjalan kielen elvytysprogrammaan, jossa on suuntaviivat karjalan kielen aseman vahvistamiseksi. Runeberginkatu 22–24, Opetustila 108. Tulkaa kaikki mukaan! Tulkua kaikki tukkuh! EILA STEPANOVA & SEIJA JALAGIN SYYSKUU 2025 HALLITUKSEN UUTISIA Syksy kielellä – Sygyzyn kieliruavot n ?RAJA-KARJALAN ja Aunuksen sukujen sukututkimuskurssi järjestetään la 15.11. Molemmat kurssit ovat Karjalan Sivistysseuran jäsenille ilmaisia, muille hinta on 50 euroa/kurssi. Se sisältää tarkat ohjeet erilaisten ruokien tekemiseen ja jopa sanaston. klo 10–16. 050 5055 531 (maanantai–torstai klo 10–15). klo 9–16 – su 16.11. Nikon työpanoksen ansiosta Sivistysseura vastaa myös karjalan kielen nedälin järjestämisestä yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Karjalan Sivistysseuran järjestämän kurssin kouluttajana on Santeri Palviainen, ja se pidetään Helsingissä HELAssa (Helsingin aikuisopistolla), os. Tänä syksynä mennään kirjaimellisesti kieli edellä. Piälinnassa eli Helsingissä seuran toimistolla kokoontuvat edelleen kerran kuukaudessa paginpertit. Tiedustelut ja ilmoittautumiset molemmille sukututkimuskursseille: toimisto@karjalansivistysseura.fi, p. Leevi Madetojan katu 1. Kieli kuuluu myös keskustakirjasto Oodin sukukansapäivässä. Kaikki edellä kuvaa seuran työtä karjalan kielen voimistamiseksi. Viikon teema liittyy paginpertteihin yhdessä tekemisen paikkoina. Pelkosen keräämä perinneruokien aitta sisältää nykyihmisiä varmasti kiinnostavia kasvisruokia. Sukututkimuskurssit Helsingissä ja Oulussa Karjalan Sivistysseuran messutunnelmia Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2024. Historia ja perinne solmiutuvat kulttuuriin ja julkaisutoimintaan, ja niinpä tekee työ karjalan kielen sarallakin
Havahtuminen impilahtelaisiin sukujuuriin ja ortodoksisuuteen sai hänet työstämään lastenkirjaa, jonka aiheena ovat karjalaiset ja ortodoksiset kuolemaan liittyvät perinteet. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään. Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. 10.11. Tove Mylläri on palkittu teknologia-alan ammattilainen, joka kehittää Ylellä karjalankielistä puhesynteesiä. Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 ISSN 2984-4231 (verkkojulkaisu) Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. 2025 Karjalan Heimo N:o 7–8 159 SYYSKUU 2025 HALLITUKSEN UUTISIA TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Ruskei kui veri Salla Simukan trilleritrilogian ensimmäinen osa ilmestyy livvinkarjalaksi nimellä Ruskei kui veri. 11.12. SEURAAVA LEHTI LOKAKUUSSA K AT R I K O VA SI IP I Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 106. Lehden numero 9–10 11–12. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. Käännös: Sanna Mylläri ja Sanna-Riikka Knuuttila, KSS 2025. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 29.9. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. Lukijoilla (arvio) 30.10
– Jyskyjärvi KARPALO: Riittäy työtä ruatajalla, unta makuajalla. Heleät marjakortit karjalaisin sananpolvin Marina Yüzbasioglu on suunnitellut Karjalan Sivistysseuralle kauniin korttisarjan, jossa syksyinen marjasato kehystää Karjalan eri kylistä kerättyjä karjalankielisiä sanontoja eli sananpolvia. – Juust’ärvi PIHLAJA: Piha oma on ainos ?oma. – Suistamo LISÄTIEDOT JA TILAUKSET: Karjalansivistysseura.fi/kauppa tai tilaa sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi, puhelin 050 5055 531 tai käy ostoksilla toimistolla ma–to kello 10–15 osoitteessa Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki KARJALANSIVISTYSSEURA.FI/KAUPPA Uutuus Tilaa koko sarja tai yksitellen!. Tilaa koko sarja edullisesti: viiden erilaisen kortin lajitelma 7 € tai yksitellen 2 €/kpl Korttien kuva-aiheet ja tekstit MUSTIKKA: Hyvä sana on kuldua kallehembi. – Suojärvi LAKKA: Kellä neruo, šillä i veruo. – Vuokkiniemi PUOLUKKA: Midä kezäl keriät, sidä talvel tabuat