ARTO TIMONEN SEURAAVA NUMERO Lokakuu 2024 144 Lintulan luostarissa kolme vuosikymmentä asunut igumenia Ksenia kertoo luostarielämästä. KUVA: KATRI KOVASIIPI Sisko Pajarin ja Kalle Kuisman häissä noudatettiin vanhoja karjalaisia hääperinteitä. Semenoffin vaiheista Itä-Karjalan vapautuspyrkimyksistä jatkosodan taisteluihin Vuoksella. 152 Romaanissaan Itki toisenkin (Gummerus 2024) Merja Mäki kuvaa nuorten karjalaisnaisten kohtaamia syviä ristiriitoja poikkeuksellisena ajanjaksona.. 138 Antti J. 2024 7–8 7 € Minne menet, Kullervo. 150 Arviossaan Pekka Vaaran tietokirjasta Punainen Uhtua väitöskirjatutkija Anna Laakkonen pohtii teoksen tietolähteitä ja kirjan laajempaa merkitystä. Tapaamme Sennin kesäkodissaan Nurmeksessa. Sisko hoiti myös itkijän tehtävät omissa häissään. 141 Jyrki Mäkelä kirjoittaa vuokkiniemeläisen Yrjö Sailan, ent. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 122 KARJALAN HEIMO 7–8/2024 136 124 Kansanrunouden tutkija, KSS:n hallituksen pitkäaikainen jäsen Senni Timonen täyttää syyskuussa 80 vuotta. 146 Aleksandra Jefimenkon 1870-luvulla kokoama teos Venäjän Pohjolan vähemmistöistä paljastaa myös sen, miten vähemmistöistä on 1800-luvulla puhuttu. Hengellisen elämän haasteisiin kytkeytyy huoli nykyajasta. Jokisen ohjaamaa elokuvaa Kalevala: Kullervon tarina aletaan kuvata syyskuussa Nurmeksessa. Ennakkomyynti ulkomaille on kovassa kiidossa. Karjalaiset häät Senni Timonen 80 vuotta Kirjeitä metsäsisseille KANSI : Kullervon tarina taipuu elokuvaksi. 135 Laukunkantaja-kolumnisti Aki Aunala kysyy tekoälyltä, mitä on karjalaisuus ja miten karjalainen käyttäytyy. 128 Seija Jalagin löysi Kansallisarkistosta nipun metsäsissien Karjalan kapinatalvena 1921–1922 saamia kirjeitä, joista kuvastuu koskettavasti kotiväen huoli. Pääseekö Aunala myös opettamaan tekoälyä
Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Provokaation tekijäksi ilmoittautui Ruškiemustu-kollektiivi. Lönnrotin patsas oli saanut päälleen yltympäriinsä verenpunaista maalia ja jalustaansa tekstin ”KOLONIALISTI”. ”Keskimääräinen homeopaatti hoiti kolerapotilasta luultavasti paremmin kuin Lönnrot ja Rabbe tuohon aikaan”, kirjoittaa tietokirjailija Juha Matias Lehtonen mainiossa teoksessaan Terveys ja humpuuki – Kaikki mikä parantamisessa on mennyt vikaan (Tammi 2021), viitaten tuon ajan lääkäreiden hygieniakäsitysten puutteisiin. Hyvin monet karjalaiset, sekä aktivistit että maltilliset, eivät tunne tekoa omakseen ja ovat sanoutuneet siitä irti. Tällä niemellä suomea puhuva kansa ja ruotsia puhuva vähälukuinen sivistyneistö elivät Venäjän tsaarin alamaisina. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Kuten tiedämme, lääketiede ei ollut vielä kehittynyt lähellekään tasoa, jolla se on nyt. Kun jalat ja kengät joutuivat liian kovalle koetukselle, Lönnrot tervasi jalkapohjansa ja astui höyheniin. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2024 18 8 E lias Lönnrot tunnetaan ahkerana kansanrunoudenkerääjänä, joka poltti jatkuvasti piippua ja käveli kävelemästä päästyään. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 123 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Jos Lönnrotia nimitetään kolonialistiksi sen vuoksi, että hän toimi oman aikansa kulttuuriihanteiden mukaan, oliko hän lääkärintoimessaan tappaja, jos hänen potilaansa kuolivat sen vuoksi, ettei lääketieteessä tuolloin tiedetty enempää. Anonyymin Ruškiemustun manifesti, jossa pilkahtelee jännästi tuttua fasismiretoriikkaa, julkaistiin 14.8.2024 vain englanniksi. Sosiaalisessa mediassa he kirjoittavat ensisijaisesti englanniksi. Silti he ovat pyrkineet ottamaan määrittelyvaltaa karjalaisesta aktivismista. Mitä tästä voimme päätellä. Niin matka voi taas jatkua. LÖNNROT TOIMI omana aikanaan hyvässä uskossa, historiallisessa tilanteessa, jossa polku Suomenniemeltä Vienan Karjalaan ei pysähtynyt valtioiden väliseen rajaan. Lönnrot oli myös lääkäri, joka hoiti potilaitaan parhailla tiedoilla ja taidoilla, joita tuohon aikaan oli saatavilla. Menneisyyden ihmisten tekoja on paha mennä tuomaroimaan nykyajan pelisäännöillä. 1800-luvulla eläneen, intohimoisesti työhönsä etenkin runonkerääjänä suhtautuneen pienen miehen nimittäminen kolonialistiksi ei perustu tosiasioihin. Runonkeruu oli tuon ajan kansatieteilijöille yhtä suuri villitys kuin tämän ajan ihmisille on julistaa ja jakaa mielipiteitä sosiaalisessa mediassa. KATRI KOVASIIPI. Keitä he ovat. ELOKUUN PUOLIVÄLISSÄ Lönnrotia kohtaan hyökättiin täältä vuosisatojen päästä. Nimillään ja kasvoillaan he eivät ole tähän mennessä tulleet esiin. Aidot karjala-aktivistit käyttävät viestiensä pääkielenä luontevasti karjalan kieltä. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Kenen pussiin nyt pelataan
Tänä kesänä pääsin tänne vasta heinäkuun alussa. Sennin isä on pohjoiskarjalainen, ja juuri isän puolelta periytyy tämä Nurmeksen kesäpaikka. Nyt elämässä voisi olla riittävästi rauhaa toteuttaa pitkäaikaiset haaveet karjalaisten runojen parissa. Se pata on meillä vieläkin savusaunassa. Elokuisena iltana kohtasimme Sennin kesäpaikalla Nurmeksessa. – Yleensä tulen mökille kesäkuun alussa ja olen täällä niin pitkään kuin mahdollista. – Isoäiti kertoi, että kun vienankarjalaisia pakolaisia tuli jonoina, hän keitti pakolaisille hernesoppaa isossa valurautapadassa. Senni Timonen asustaa kesäisin Nurmeksessa niin pitkään kuin mahdollista. Samalla seinustalla on pieniruutuinen ikkuna, josta tupaan avautuu laaja näkymä. Edessä, alarinteen puolella, on kasvimaa, kauempana siintää Pielinen, sen takana kohoaa kirkko, sen takana vielä vaaramaisema. Paikka on tullut suvulle Sennin isän kautta.. Sieltä juontaa tämä minun ortodoksisuuteni ja kiinnostukseni karjalaiseen kulttuuriin. Heilläkin on omia lapsia, joista nuorin on kolmevuotias ja vanhin 24. Isänäidin muotokuva katsoo tupaan tulijaa mökin vastapäiseltä seinältä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 124 Senni Timoselta eivät työt lopu Kansanrunouden tutkija Senni Timonen täyttää 80 vuotta 11.9.2024. – Äidinisän suku on Jaakkimasta ja äidinäidin suku Suojärveltä. Nurmeksen mökillä viihtyvät myös suvun nuoremmat jäsenet, Sennin veljien lapset. L oma-asunto on tärkeä kiinnekohta Sennin elämässä, sillä se on ollut suvun käytössä pitkään. – Sanon heitä lapsiksi – se on karjalainen tapa – vaikka nuorin heistä on jo 38-vuotias ja vanhin yli 50-vuotias. – Nyt he ovat alkaneet kysellä kaikkea, haluavat tietää Karjalasta. – Nurmekseen Timoset ovat tulleet 1600-luvulla ilmeisesti Kainuusta, ja vienalaisiakin juuria on heillä ehkä ollut. On ollut onnettomuuksia – kaksi ystävää on kuollut, hän kertoo. Minua on vaadittu tekemään sukupuu, jossa kerron suvun taustoista
n Teki pitkän työuran Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston tutkijana ja erikoistutkijana. – Näimme sen salin, jossa äiti ja isä vihittiin vuonna 1943. Sennin koko nimi on Senni Siiri Alanna. Minut kastettiinkin hänen mukaansa. Kolmanteen nimeen liittyy hauska tarina. n Valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1974. Äidinisä ja tämän veljet vastasivat yhdessä tilan hoidosta. Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan. Senni pääsi itsekin käymään Annalan kartanossa vuonna 1991. Isoäiti menetti kaiken, mutta sai Sennin – Äidinäiti asui meillä ja kuoli, kun olin 32-vuotias. – Kun äiti ja muut lähtivät Jaakkimasta, Annalan kartanosta, he ottivat Laatokan vettä pulloon kastevedeksi. – Äiti rakasti olla pellolla maatyöläisten kanssa, ja siksi heidätkin kutsuttiin häihin. Ennen kaikkea äiti auttoi suojärveläisten historian laatimisessa paljon. Hirsimökin tuvan ikkunasta avautuu näkymä, jota Sennin äiti luonnehti paratiisilliseksi. n Sai Kalevalaseuran Kalevala-palkinnon 28.2.2014 tunnustuksena ansioistaan kansanlyriikan tutkijana. Olin niihin aikoihin 15–20-vuotias, ja jouduin auttamaankin. n Sai Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Karjalapalkinnon vuonna 2004 teoksestaan Minä, tila, tunne. n Väitteli filosofian tohtoriksi 2004. Hän oli menettänyt kaiken, mutta kun minä synnyin, hän sai lapsen. Siitä juontuu minun ja hänen läheinen suhde. SENNI TIMONEN n Syntyi Helsingissä 11.9.1944. Se oli ensimmäinen kerta, kun Annalan työväki näki kartanon salin. Osan vuodesta äidin lapsuudenperhe oli Jaakkimassa ja osan vuodesta Sortavalassa tai Helsingissä. – Äidinäiti osasi karjalaa, mutta puhui sitä vain suojärveläisten ja sukulaisten kanssa. Täällä aika pysähtyy ja ihminen on läsnä itsessään.. n Kirjoitti ylioppilaaksi Kulosaaren yhteiskoulusta 1963. Sen katsominen rauhoittaa. Sennin äidin suvun kotipaikka oli Annalan kartano Jaakkimassa, Sorolan saaressa. n Vuodesta 2005 Karjalan Sivistysseuran hallituksen ja julkaisutoimikunnan jäsen. . 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 125 Maisemassa on syvyyttä, ajan kerrostumia ja luonnon kauneutta. Hänelle tuli avioero, kun minä synnyin. Äidinisä Lauri Pelkonen puolestaan teki suojärveläisten historian ensimmäisen ja toisen osan, ja silloin meillä ei muusta puhuttukaan. – Äiti aina sanoi, että iltavalossa tämä maisema on paratiisillinen. Minulle kolmatta nimeä miettiessään isä sitten käänsi juuri menetetyn Annalan nimen toisin päin – ja niin tuli nimekseni Alanna. Samana vuonna, 1944, hänen poikansa kaatui sodassa
– Naisten runoissa esiintyvät vastakohtina oma emo ja vieras emo, joka on joko anoppi tai emäntä. – Lapsuudessa kuljimme puhujamatkoilla hänen mukanaan. SKS:ssa työhuoneeseeni ilmaantui kerran kolme naista, jotka olivat Suistamolta kotoisin. Kaksi tiettyä keskeneräistä karjalaista teemaa Sennillä on ollut mielessään jo kauan. Yleisesti ajatellaankin, että vienalaiset naiset olivat hyvin itsenäisiä. En olisi oikeasti tullut tutkijaksi, jos en olisi löytänyt omaa näkökulmaani kalevalaiseen runoperinteeseen. Keväisin sen virta on voimakas ja kuohuu kosken lailla.. Jos eläisin yhtä vanhaksi kuin isä, 101-vuotiaaksi, voisin vielä ehtiäkin, hän toteaa. – Karjalassa on ihan uskomaton, laaja Maria-runojen sikermä, oikeastaan eepos, joka kertoo Kristuksen historian Marian näkökulmasta. Yksi niistä on Neitsyt Maria -runoja suppeampi. – Naistutkimus alkoi tulla 1980-luvulla Suomeen, ja folkloristiikassa Aili Nenola tutki itkuvirsiä naisten kielenä. Luvassa lisää artikkeleita On muitakin teemoja, joita Senni haluaisi vielä tutkia. Löytyy kuvauksia, miten anoppi nöyryyttää miniäänsä ja miten tuore aviomies ryhtyy tukemaan vaimoaan – tästä aiheesta kerrotaan hienosti Lauri Lappalaisen runossa. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 126 Isoisä Lauri tunnettiin erittäin hyvänä puhujana. Pekka Pamilon toimittaman isänsä Kosti Pamilon teksteistä kootun kirjan Sana jiäy elämäh (KSS 2024) kansikuvana on kuva kaupasta, jossa Kosti Pamilo oli poikasena apulaisena. Toisaalta oli oma kulttuuri – oli itkuvirret ja laulut, ja miehet olivat etenkin Vienan Karjalassa todella paljon poissa. He olivat kuitenkin myös vahvasti sidottuja rooliinsa ja sen armoilla. Yksi tutkija sanoi, ettei tutkija voi näin käyttäytyä! Tällainen henkilökohtainen ja kärjistävä tyyli kuitenkin sopi vasta virinneen naistutkimuksen tuolloiseen henkeen. Haluaisin tehdä pienen kirjan, joka kertoo karjalaisten Neitsyt Maria -käsityksistä kansanrunojen perusteella. – Se oli mummin isän kauppa. Haaveeni on vielä kerta kaikkiaan keskittyä karjalaisiin runoihin. – Naisten asema karjalaisessa kulttuurissa on vaikea. Etenkin inkeriläisrunoissa sitä on runsaasti – inkeriläinen runokulttuuri on ollut hyvin naiskeskeistä ja feminiinisesti ekspressiivistä. He halusivat Senni Timosen kesäpaikalla Nurmeksessa mökin ja savusaunan välistä kulkee puro. – Ensimmäinen näistä artikkeleista oli Naistutkimus-lehdessä vuonna 1985, ja se aiheutti vähän hämmästystä, koska kirjoitin siihen yhdeksi luvuksi Neitsyt Marian haastattelun. Pari artikkelia Neitsyt Maria -teemasta Senni on jo kirjoittanutkin. Tuossa artikkelissaan Senni käsitteli Maria-runoja naisten kulttuurin kannalta. Hänen puheissaan oli paljon sellaistakin, mikä ei kestäisi nykyaikana päivänvaloa, mutta isoin sanoma oli, ettei saa unohtaa Karjalaa. – Toinen teema on Neitsyt Maria -runous. Se on Karjalan naisten identifikaatio-runoutta, ja Neitsyt Maria -malli on tukenut heitä, Senni selvittää. Aika keskittyä karjalaisiin runoihin Senni on tehnyt koko työuransa tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa (SKS), ja aina tuli eteen erilaisia kalevalaisia projekteja. – Koko ikäni olen tutkinut ja järjestänyt runoja eri kanteilta. – Runojen avulla saa hyvin paljon selville näistä asioista, koska runoissa on symboliikkaa, joka käsittelee naisten ongelmia. Mummin suvun kautta olemme sukua Pamiloille. Silloin tajusin, että kansanrunoudessa voi erottaa myös naisten omia perinteitä. – Tästä haluaisin kirjoittaa myös Karjalan Heimoon
Perustimme Matrona-kerhon, ja luimme yhdessä Matronan runoja. Kesäpaikan yläkerrassa on Sennin makuuhuone, mutta siellä hänellä on myös työpiste. Hän oli Charlotta Europaeus, D. 1950-luvulla hänestä on Sulo Haltsonen kirjoittanut suppean artikkelin, mutta muuten häntä ei ole kukaan aikaisemmin tutkinut tällä tavalla kuin me Niinan kanssa nyt. Matkalla mökiltä savusaunalle kasvaa valtavia saniaisia.. – Ehdotin jo aikanaan [Karjalan Heimon silloiselle päätoimittajalle] Sakari Vuoristolle, että haluaisin kirjoittaa Matronasta ja tästä prosessista – siitä, mitä Matrona voisi merkitä nykyajan naisille. – Tässä SKVR:n osassa on vienankarjalaisilta pakolaisilta äänitettyjä runoja. Kirja pitäisi nyt viimeistellä – ei minulta työt lopu! Tämän vuoden loppupuolella ilmestyvässä Kalevalaseuran vuosikirjassa ilmestyy kiinnostava yhteisartikkeli, jonka Senni on kirjoittanut Kalevalaseuran toiminnanjohtajan Niina Hämäläisen kanssa. Europaeuksen sisar. Laulaja itse siis löytyy lauluistaan. – Runoaineisto on kuitenkin niin rikas: vaikka kyse on kansanrunoista, jokainen laulaja valitsee laulunsa oman mielensä ja elämänsä mukaisesti ja jopa jättää niihin jälkiä itsestänsä. Toimintani Karjalan Sivistysseurassa on taas syventänyt ymmärrystäni karjalaisuuden moniulotteisuudesta, pohtii Senni. Matrona Kyyrösestä saamme siis toivottavasti lähitulevaisuudessa lukea Karjalan Heimon sivuilla. Voi olla hyvä aika olla rennosti ja tehdä vain sellaista, mitä sydämestään haluaa. – En kuitenkaan alkanut lukea folkloristiikkaa (joka silloin oli nimeltään ”suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus”) karjalaisuuden takia vaan sen vuoksi, että runojen kieli oli minusta niin kaunista. Toinenkin aihe, josta Karjalan Heimoon on vielä tulossa artikkeli, on Suomen Kansan Vanhojen Runojen eli SKVR:n viimeinen osa, jota Senni on työstänyt muun muassa Heikki Laitisen, akatemiatutkija Kati Kallion ja runolauluprofessori Ilona Korhosen kanssa. Larin Parasken runoutta hän käsittelee myös väitöskirjassaan Minä, tila, tunne – Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan (SKS, 2004). Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun SKVR:ssa on laulettujen runojen sävelmät mukana. D. Pakolaisten reitti kulki 1920-luvulla Nurmeksen halki. Juttu jäi tekemättä. – Heikki Laitinen [kansanmusiikin emeritusprofessori] kertoi huomanneensa, että Matrona Kyyrösen runojen sävelmaailma on rytmisesti ihan erityinen. – Karjalaisuudessa ja ortodoksisuudessa olen kokenut molemmissa tietynlaista pehmeyttä, lempeyttä. Teksti ja kuvat: KATRI KOVASIIPI Savusaunan luota löytyy vanha rautapata, jolla Sennin mummo keitti vienankarjalaisille pakolaisille hernerokkaa. – Eiväthän taiteilijat ja tutkijat pääse eivätkä halua eläkkeelle, Senni muistuttaa. Yllättäen Matronaa kohtaan löytyi äskettäin kiinnostusta myös musiikintutkimuksen suunnalta. Osa heistä oli kai sukua Matronalle. Kun ajattelee, että ne runot tulevat jonkun ihmisen suusta, laulajan omana tulkintana, kykenee edes jotenkin kuvittelemaan, miten se runous on elänyt. – Yleensäkin olen löytänyt laulajan kautta otteen runoihin. Lauluista kuultaa laulajan luonne Tietoisuus karjalaisuudesta on ollut Sennillä läsnä koko elämän. Monet läheiset ja koko elämän mitalta tärkeät ihmiset ovat peräjälkeen kuolleet. – Artikkeli kertoo ensimmäisestä naisesta, joka keräsi kansanrunoutta. E. Sennillä on takanaan useita vaikeita vuosia. Minun pitääkin vielä tavata nämä naiset ja Heikki, jotta hän voi kertoa, mikä siinä sävelmaailmassa on erityistä. Vuonna 1982 ilmestyi hänen toimittamansa kirja Näin lauloi Larin Paraske (SKS). – Kaipaan sisäistä rauhaa. Satojen sivujen laajuinen käsikirjoitus on jo melkein valmis. Hän on myös selkeästi tietoinen, miksi naistutkimus on vetänyt häntä puoleensa. Edelleenkin haluaisin ottaa yhteyttä näihin naisiin ja tutkia Matrona-kerhomme pöytäkirjoja. Senni tunnetaan etenkin Larin Parasken tutkijana. – Larin Paraske on minulle laulajista läheisin, koska olen häntä eri aikoina niin paljon lähestynyt. Karjalaiset runot odottavat. Hän syntyi Savitaipaleella ja eli paljon siskonsa kanssa Jaakkimassa. Paraskesta ja sen aikaisten ihmisten elämästä ei paljon tiedetä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 127 tietää, millainen ihminen oli runonlaulaja Matrona Kyyrönen. – Naistutkimukseen lähdin sen vuoksi, että naiset ovat luoneet oman kulttuurinsa vaikka minkälaisissa olosuhteissa, vaikka olisivat olleet kuinka alistettuja. Tutkijana en kuitenkaan ole osannut olla taisteleva, intressini ovat toisaalla: pyrkimyksessä kuulla runoissa naisten oma ääni ja kokemus. Nyt voi olla tilaa mietiskelylle, keskusteluille ja omalle tekemiselle, kun on suurista suruista toivuttu. Vasta vähitellen olen tullut tietoiseksi sen merkityksestä itselleni
Kotirintaman ajatuksista ja kokemuksista Itä-Karjalassa tiedämme hyvin vähän. Ne ovat osa Karjalan asiaa aktiivisesti ajaneen opettaja Wasili Keynään (1884–1964) laajaa kokoelmaa. Kirjeitä metsäsisseille Karjalan kapinatalvi 1921–1922 Muutama on metsäsissien omasta kynästä. Oma lukunsa ovat myöhemmin tehdyt haastattelututkimukset karjalaisista elämäntavoista ja perinteistä. Yksi kirjeistä on venäjäksi, muut karjalaksi tai suomen ja karjalan sekoitusta. Jotkut pakolaisiksi joutuneet ovat kuvanneet pakomatkaa ja asettumista Suomeen. Karjalan kansannousu kesti vain muutaman kuukauden lokakuusta 1921 helmikuuhun 1922, mutta se mullisti lopullisesti karjalaiskylien ja perheiden elämän. Kirjeitä on toistakymmentä. Taisteluhenkeä pidettiin yllä kertomalla kuulumisia kotoa. Jokainen kirje on ainutlaatuinen jälki syntyaikansa elämänmenosta ja tunnelmista, vaikka sotasensuuri tai ilmaisun tyyli olisi rajoittanut yksityiskohtien kuvaamista. Nostan esiin jokaisen lähettäjän ja vastaanottajan nimen – ehkä joku heidän nykyisistä sukulaisistaan tunnistaa omansa. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 128 H eimosodista on kirjoitettu runsaasti, mutta useimmissa tutkimuksissa ja muistelmissa korostuvat taistelut ja muut sotatapahtumat, ja nekin usein suomalaisten vapaaehtoisten näkökulmasta. Ei ole tietoa, miten ne päätyivät Keynäälle, mutta kokoelmasta päätellen hän keräsi laajasti Itä-Karjalaa koskevaa materiaalia. Ne ovat perheenjäsenten kirjoittamia – useimmat oikeastaan jonkun muun heidän sanelustaan kirjoittamia. Ennen taisteluiden alkua miehet olivat jo kuukausien ajan piilotelleet metsäpirteillä tai Suomen puolella. Metsäsissien Karjalan kapinatalvena 1921–1922 saamat kirjeet kuvaavat kotiväen huolta siitä, oliko taisteluissa mukana oleva isä, poika tai veli terveenä ja elossa ja olivatko paketit tulleet perille. Hiljattain löysin Kansallisarkistosta nipun kotiväen metsäsisseille kirjoittamia kirjeitä. Kirjoittajien ja vastaanottajien nimet on kirjoitettu niin kuin ne ovat al. Harvinaiset kirjeet valottavat kansannousun vähän tunnettua kokemushistoriaa. Tässä artikkelissa luen kirjeitä hauraana keinona pitää yllä yhteyttä metsäsissien ja heidän läheistensä välillä sekavana sota-aikana, jolloin huhut kulkivat tietoa nopeammin. Sisällissodassa karjalaiset joutuivat myös toisiaan vastaan, sillä osa oli punaisten puolella. Useimmat vastaanottajista olivat kotoisin keskisen Vienan rajapitäjistä. Toiset puolestaan ovat muistelleet kotijärven rantoja ja sukupolvien yhteiselämää karjalaiskylissä
Se ei sinänsä ollut uutta. Monet olivat jo aiemmin toimittaneet perheitään turvaan. Suomalaisten apu jäi lopulta vain 500 heimosoturiin, joista upseerit johtivat osastoja. Tavalliset ihmiset koettivat selvitä päivästä päivään, kylvää ja niittää, hoitaa karjaa, kalastaa ja saada ruokaa pöytään. Tammi–helmikuussa 1922 Suomeen paenneista yli 12 000:sta Vienan ja Aunuksen asukkaasta puolet palasi seuraavien vuosien aikana Karjalaan – puolet jäi Suomeen etsimään elantoa ja uutta kotia. Häviöön ja pakolaisuuteen päättyneestä Karjalan kansannoususta kirjoitettiin 1920-luvun Suomessa joitakin heimohenkisiä muistelmateoksia. KUVA: SEIJA JALAGIN Kuormastoväessä oli myös naisajureita .KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Moni lähti hätäisesti ja puna-armeijan koston pelossa ja aikoi palata kotiin viimeistään kevätkylvöjen aikaan. Vallankumouksen jälkeiset vuodet olivat olleet monella tavalla kaoottisia. Kaikkiaan Venäjän vallankumouksista ja sisällissodasta oli seurannut 1,5 miljoonan ihmisen pakolaisuus länteen, itään ja etelään. Ne ovat osa Karjalan asiaa aktiivisesti ajaneen opettaja Wasili Keynään (1884–1964) laajaa kokoelmaa. Kirjeitä metsäsisseille kuperäisissä kirjeissä, ja lainaukset ovat alkuperäisessä muodossa. Neuvostojohdon lähdettyä voimalla kukistamaan kapinaa se päättyi metsäsissien vetäytymiseen länteen ja Suomen rajan yli. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Seija Jalagin löysi Kansallisarkistosta nipun kotiväen metsäsisseille kirjoittamia kirjeitä. Näistä Suomeen tuli yli 40 000, useimmat lähialueilta. Kylissä tuli ja meni erimaalaisia punaisia ja valkoisia. Näistä tunnetuimpia on metsäsissiarmeijan suomalaisen johtajan Ilmarisen eli Jalmari Takkisen (1899–1968) teos Metsäsissipäällikön muistelmat, joka julkaistiin kahtena kirjana vuosina 1927 ja 1931. Vaikka heimoaate oli tuttu ja sen nimissä oli kehitetty lukutupia, kouluja, postinkulkua ja jopa tienrakennusta, tavoite Karjalan itsenäisyydestä tai autonomiasta ei vaikuta sytyttäneen laajoja kansanjoukkoja. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 129 . Kansannousu ja sen muistot Itä-Karjalan kansannousussa taisteli noin 2500 Vienan ja Aunuksen miestä. Mutta ennen kuin kansannousu päättyi metsäsissien tappioon, Karjalassa elettiin jännityksen kuukausia. Varsinkin raja-alueen pitäjistä pakeni lopuksi tuhansittain siviilejä Suomeen. Harjoitus Kiimasjärvellä. Karjalan metsäsissit, kuten he itseään kutsuivat, järjestäytyivät kolmeen osastoon: Metsäsissirykmentti (MSR), jossa oli neljä pataljoonaa ja reservikomppania, Vienan Rykmentti (VR), jossa oli kolme pataljoonaa ja kolme erillistä komppaniaa, ja Repolan pataljoona
t.k. Vänrikki Räikkönen johti Metsäsissirykmentin IV eli hiihtopataljoonan komppanioita ja kuvaa kirjassa taistelujen kulkua kylä kylältä, kohtaamiaan karjalaisia ja tappion syitä. […] Kostintsaa emmä nyt tiijä laittaa. Luoto ja sisaret Tatjana ja Anni: Tänä päivänä saimme sinulta kirjeen, jonka olet kirjoittanut 22. Anni lähetti sukulaispojalle ”kaksi kolatsuo ja muruni voita”. Miehet taistelivat kotiseutunsa entisen elämänmuodon puolesta. KUVA: SEIJA JALAGIN. Todellisuus oli hiihtämistä pakkasessa niin, että jalat ja kädet kastuivat ja paleltuivat. Kun kuorii pinnalta heimoaatteen hurmion, lukijan silmien edessä on talvipakkasissa, heikoissa varusteissa ja vähillä aseilla ja ammuksilla käyty sisällissota. kirjeen ja viisi markkaa rahaa oletko saanut. päivänä tammikuuta 1922 päivätyn kirjeen Ontrein äidiltä Maria Galaktionovalta allekirjoitti ”tiätinkäs Anni”. AEF oli Yhdysvaltain armeijan joukkojen nimitys ensimmäisessä maailmansodassa. p. Sen yläreunassa on American YMCA:n (NMKY) logo ja vieressä lukee ”On active service with American Expeditionary Forces”. Tässä tulen luoksenne tervehtimän teitä tämän halpa arvosen paperi palan kautta monilla tuhansilla terveisillä. ja mintäh rakas poikani et kirjota meilä yhtänä kirjaa [kirjettä] kun muista kaikista tulou kirjaa niin meilä on hyvin ikävä kun ei tule mitänä tietuo. Monille se oli myös taistelutaitojen ja sotilaskurin opettelua. ja mainitsen nykyisen vointimme puolesta että tervenä olemma ollun jota samaa toivotan teileki sinne. Lisäksi kansannousussa menetti henkensä noin 200 metsäsissiä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 130 Ensimmäinen suomalaisen heimosoturin kuvaus kansannoususta oli kuitenkin jo vuonna 1922 julkaistu Erkki Räikkösen Metsäsissien parissa: Kuvauksia Karjalan sodasta. Ponkalahdessa 18. Se oli haavoittumisia taisteluissa ja niukkaa ravintoa. t.k. Lehmä jo poiki vasan tapamme, emmä Waseli P. Mutta tytöt laittoi jo ijellä sinulle kostintsaa vissihki niitä et ole saanut. Osa uskoi siihen, että Suomi auttaisi, bolsevikit häviäisivät ja Karjala olisi kuten ennenkin, jotenkin vapaa. ”Hellimmästi sytämmen lämpöset terveiset” Aina muistossa oleva rakas poikani Ontrei Kalaktionoff. [tätä kuuta] saimme nähdä kirjeestäsi että kostintsat olet saanut se on hauska. Karhulle lähetetty kirje on amerikkalaisella kirjepaperilla. Niille, jotka sen jo taisivat ja olivat taistelleet ensimmäisessä maailmansodassa tsaarin Venäjän armeijassa, kansannousu oli yksi sota lisää. Veljelleen Simo Luodolle kirjoittivat Vuokkiniemestä 28.1.1922 P. Ilmarinen kuvaa kirjassaan sotatalven tapahtumia varsin tarkasti. Minä olin papin kanssa Uhtualla, siellä pitimä Jumalan palveluksen, meni oikein hyvin, kansan kielellä oli palvelus. p. Minä lähetin sinulle 19. Värikästä tekstiä sävyttävät kymmenet valokuvat metsäsisseistä ja joukkojen johtamisesta. Tästä sodasta he eivät kävelisi kotiin, vaan pakolaisiksi naapurimaahan. Tieteellistä tutkimusta kansannoususta ilmestyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin
Kotoisten kuulumisten lisäksi kotiväki koetti auttaa metsäsissejä parhaansa mukaan. […] Annin puolesta palijon tuhansija terveisija ja m[y]ös äitis ja siskosi puolesta palijon tuhansija terveisija ja myös san pirtä […] että tervenä olemma ollun jumalan kitos sitä sama kalista heran antama armo lahjaa olisi suopa sinullekin savan nautija […] kirjan sain surella ilolla vastan otin vain kun luvin nin ei ollun hauska kun kirjoittan olit että nälkä on si[e] lä ja ikävä. Huoli kaikuu kirjeestä koskettavasti. Normaa annetaan niin kuin ennenkin. KUVA: ERKKI RÄIKKÖNEN, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA Kotiväen metsäsisseille kirjoittamat kirjeet ovat koskettavaa luettavaa. Perttuselle Metsäsissirykmentin esikuntaan Suopassalmelle lähti vaimo Kattin kirjeessä ”terveisiä tuhannen paljo” omasta ja molempien lasten puolesta. KUVA: SEIJA JALAGIN. Veli valoi metsäsissijoukoissa taistelevalle Simolle uskoa siihen, että sissit olivat oikealla asialla, taistelemassa karjalaisten puolesta. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Metsäsissit poseeraavat. Vaimo kirjoitti, miten surkeaa oli olla erossa ja miten ikävä kalvoi myös Anni-tytärtä. Kirilä T. Posilkoihin eli paketteihin pistettiin leipää, voita ja kalaa, koska ruuasta oli jatkuva puute. Paketissa oli leipää, lihaa ja tupakkia ”ja mu[u]ta ei ole mitä tälä kerta laitta”. Kirjeen kirjoitti Marina Simanoff, joka lisäsi: ”jos satut näkömäh Selvuo [todennäköisesti Selvo Karhu] nin lausu naisensa puolesta paljo terveisijä ja ny ei muta kun hyvästi ja voi hyvin”. Myös tupakkaa oli niukasti, mutta sitäkin lähetettiin aina, kun jostain saatiin. Saman esikunnan osoitteella kulki kirje myös Makari T. Vaimo Tatjana Haapavaaralta lähetti kirjeen mukana ainakin lihaa, kalaa ja tupakkaa. Kirjeillä ja terveisillä muistutettiin metsäsissinä taistelevaa kaikista kotipuolen läheisistä ihmisistä, joiden puolesta sotaa käytiin ja joiden luo hänen odotettiin palaavan. Kansankielinen jumalanpalvelus kertoi veljen omista heimohenkisistä ponnisteluista kotirintamalla. Yksin nukkumaan käydessä vaimo ikävöi miestään ja itku tuli herkästi myös muulloin: Kyllä minä sen tierän että ikävä se on sinullakin vain on se minullakin kun et mielestäni lähe millänä aika Kun rupien illalla rupi[e]n ma[a]te nin ajatelen että missä se sinä maka[a]t Rakas Mieheni eihän se aika kulu millänä muualla kun itkulla ja vieläkö nä[e]n sen päivän jotta olet mun vieressäni Rakkas Mieheni Ivan Korkkoeff. Perttuselle, joka lienee ollut Kirilän veli. Jelena Lesojeff Kivijärveltä lähetti 21.1.1922 miehelleen Pekalle Kiimasjärven Tsolmoon suksipataljoonan Lähetti suksilla. ole vielä tappan. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 131 . Terveisiä lähetettiin koko lähisuvulta, joskus ihan tuhansittain, kuten Nasto miehelleen Vuonnisesta 29.1.1922: Tässä san lähestän luoksesi tervehtimän sinuva rakkas Mieheni I Kor. […] Seisokaa rakkaat veljet karjalaisina, vaikka mekin emmä ole siellä mutta me seisomme teidän takana, ja me myös emmä istut kätet ristis täällä, me myös olemme hutinassa
Sen on horjuvalla kielellä ja käsialalla raapustanut Matti A. B. Niskasen pojalle kirje, jonka lienee kirjoittanut joku muu, koskapa tämä lisäsi omasta puolestaan, että ”Meijän Jussi [Johan A. Bogdanoff”. KUVA: ERKKI RÄIKKÖNEN, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. Waselilta oli tullut kaksi kirjettä, tämä taas oli kolmas kotoa lähetetty kirje. Näiden joukkojen mukana tänne rantautui myös espanjantauti. Maliselle. Malinen, joka kirjoitti Vuonnisesta 28.1.1922 veljelleen Latimei T. ”Ja enpä nyt muista muuta tällä kertaa kun jätän herran haltun ja rukkoilen että siellä herra varielisi teittä rakkat veljeni”. Mielipahakseen vaimo oli Pekan kirjeestä saanut tietää, ettei tämä ollut saanut yhtään hänen lähettämistään monista kirjeistä. Vuonnisen Lonkasta lähti Arviiti J. Kirjeissä myös torjuttiin kuulopuheita ja vääriä tietoja: elä rakas poikani uso kaikkien puheita minä kävin viime perjantaina Nauvaarassa kun Kirilä oli koissa lomalla Minja [miniä] oli hyvin pahoillah että kun ei kyty [aviomiehen veli] laita yhtään kirjaa oikein itki. Tupakkaa ei ollut nyt lähetettäväksi, mikä oli tärkeä mainita. Waseli P. ”Posilkaan leipää panima ja voita ja tupakaa ja tikuja”. Waseli P. Lampinpäälle Metsäsissirykmentin 2. Isä, äiti, Samuli-veli ja Katti-sisko lähettivät terveisiä. elä uso rakas poikani. Mikko oli kirjeessään pyytänyt kostintsaa, mitä nytkään ei voitu lähettää, ”mutta koitetaan sitten jälemmiten hommata”, kirjoitti isä ja lisäsi, että ”laittoima vähän aikaa sitten paketin tulemaan jossa oli kuivia sukkapareja.” Kostintsoista huolehti myös Olka T. Jos kirjeitä ei rintamalta kuulunut, huoli yltyi kotona ja päinvastoin. Metsäsissirykmentin 2. K. Kirjoittaja toivotti ”näilä mutamila kirjan riveilä” terveisiä isältä ja äidiltä ja ”meistä molemista ja vävystä ja Irosta ja siskoista ja ristitytöstäs ja tervenä olema olut kaiki her[r]an rauhasa”. Niskanen] ja Jyrki [Yrjö Niskanen] ovat myös sielä samassa hommassa van he ovat Suopassalmessa”. AEF oli Yhdysvaltain armeijan joukkojen nimitys ensimmäisessä maailmansodassa. ”Bolshevikit ovat vieneet paljon leipää” Miissa M. Mukana seurasivat molempien osoitteet Metsäsissien kenttäpuhelin. Karhulle hänen poikansa Iivana Latvajärven Rysänvaaralta. Karhulle lähetetty kirje on – harvinaista kyllä – amerikkalaisella kirjepaperilla. Uutena vuotena oli kotoa lähetetty posilkassa kalaa ja lihaa, ja poika huolehti ”etkö olesanun nitä”. Karhulle kirjoitti Latvajärveltä Irinja-äidin puolesta täti M. Amerikkalaisia kirjepapereita liikkui runsaasti Eurooppaan lähetettyjen sotilaiden parissa. Karhulle lähti kotipuolesta kirje ilman allekirjoitusta, ehkäpä vanhemmilta. pataljoonaan Vaseli J. Mikko oli samassa reservikomppaniassa kuin Miissa Lamminpää. nyt on aika ja tilaisutta pi[i]rtä yoku rivi tälla halpa arvoisella paperilla.” Kotiväki, sukulaiset ja tuttavat yhteisesti lähettivät terveisiä. pataljoonan reservikomppaniaan kirjoitti Outi Lipkin: ”hyvää päivää kirjatut[t]ava eli na[a]purin Miissa. Sen yläreunassa on American YMCA:n (NMKY) logo ja vieressä lukee ”On active service with American Expeditionary Forces”. laita hänelle heti yksi kirja mielen hyväksi Lopuksi äiti lausui ”monet sytämmelliset rakkaat terveiset rakkaasta äitistäs ja rakkaasta isästäs mone monituiset hellimmästi sytämmen lämpöset terveiset”. Tammikuun lopulla Hariton Bogdanoff Vuonnisesta aloitti kirjeen näin: ”arvoisa ja aina muistossa oleva rakas poikani M. komppaniaan ”sydämellisimmät hellät terveiseni Siula Armaani”. Vielä äiti pyysi laittamaan viestiä vaikka jonkun toisen kirjeessä, ”mitein sinä sielä vaatt[e]ista pärjäät”. Äiti oli vastaanottanut pojan kirjeen edellisenä iltana ”suurella ilolla”, koska kirje kertoi pojan olevan elossa ja laittaneen kirjeen ”toissa vieristänä” eli loppiaisena. Kirjeen lopuksi Iivana lähetti ”terveisijä tuhanen pali meistä kotiväi januteimutakuin hyväsässti”. Ja kun veljellä oli taas osoite vaihtunut, lähti paketti Latimeille Vaseli-veljen osoitteella metsäsissijoukkoihin. Kirjoittaja kyseli, oliko Waseli saanut kostintsat ja tarvitsiko hän jotain, ja ”sako sieltä paperija etä kirjoita”. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 132 2. Nipussa on myös yksi lapsen kirje
Rukajärven rintamalla, suksipataljoonan 1. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Turhautuminen ja kapinamieliala saivat miehet valmistelemaan kapinaa jo kesällä 1921. Sen lisäksi, että kotiväki lähetti paketteja, myös sissit koettivat avustaa perheitään, kuten Pelagejan kirjeestä käy ilmi: Minä selvisin elossa ja terveenä. Perttuselle Metsäsissirykmentin 2. Lonkasta on säilynyt neljäskin kirje. Henkilökohtaiset kirjeet olivat tärkeitä, vaikka veljekset olisivat olleet samoissa joukoissa. Metsäsissirykmentin 2. Kirjoita sinä itsestäsi ja pysy terveenä, onnellisena. Nastja ei jätä minua […] hän käy luonani. pataljoonan reservikomppanian 2. Anni-sisko kirjoitti isänsä Aleksi F. Sinun lähettämäsi […] tulitikut ja kahdeksasosan leipää minä sain ja myös alusvaatteiden vaihtokerran, jonka sinä lähetit. Samalla hän pyysi kertomaan terveisiä myös Risto Kieleväiselle. Kirjoita minulle kirjeitä tänne, ole kiltti, miten sinä siellä elät. Arviiti vastasi 28.1.1922 pojalleen Yrjölle [Yrjö A. Tunkuan miehiä oli asukaslukuun nähden metsäsissijoukoissa erityisen runsaasti, koska juuri Vienan itäosissa, lähellä Muurmannin rataa bolsevikkien väenotot ja elintarvikkeiden takavarikot olivat kurittaneet ihmisiä jo pidempään. pataljoonan reservikomppaniaan. Monet kumarrukset [terveiset] sinulle lähettävät Nastja ja muut. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 133 . päivältä 1922 hän kertoi: minulta bolsevikit ovat vieneet paljon leipää [viljaa] ja heinää. Tunkuan Kevättämäjärvellä oli Andrei Kalistratovichin vaimolla Pelageja Ivanovalla ollut tukalat paikat. Tunkuan alueelle ei Suomesta tuotu elintarvikeapukaan yltänyt. Yhden [täkäläisen] naisen Jevgenian valetodistuslausunnon takia bolsevikit ovat vieneet minua kuulusteluihin, että minulla on paljon perunaa, mutta […] kiitos kylä[läisten] jotka puolustivat minua ja pääsin heistä eroon. Niskaselle, monin terveisin ja lupauksin ruokapaketista. Jyrki Malisen puolesta kirjoitti 28.1.1922 poika Paavo Malinen veljelleen sekä isänsä kummipojille Yrjölle ja Jaakolle: ”Ja saan mainita että me olemme ollet kaikki terveenä kun kissan pojat jota samaa ylähäisen luojan armo lahjaa olisin suopa teitänkin nautia.” Kauralan Oskari oli käynyt kotona ”van häntä kun alettin vaatija sinne niin hän karkasi takaisin Suome[e]n.” Toisinaan kotoa lähti metsäsisseille myös ikäviä uutisia. Isän ja äidin lisäksi kaikki on mainittu nimeltä: Pekka-veli, siskot Anni, Nasto ja Jelena, ja ”Varvara siskosi on kuolun ja hän maka[a] ma[a]n mustasa mul[l]asa”. Niskanen], jolta oli juuri saanut kirjeen, että lähettäisi hetimiten myös ruokapaketin. ryhmässä taisteli Waseli Karjalaisia sissejä. Venäjänkielisessä kirjeessä tammikuun 21. Kirje lähti samana päivänä myös toiselle pojalle Ivan A. joukkueeseen. Kirjoita, mitä tarvitset täältä ja minä lähetän. Heinää täällä saan ainoastaan suomalaisilta, enkä tiedä miten ja mistä muualta saan heinää, kun täällä ei ole hevosia. Lopuksi isä kiitti pojan kirjeestä ja toivoi tämän saavan kostintsat, jotka oli toimitettu Kiimasjärven pohjoislohkon esikuntaan. Pyydän kertomaan, miten minun tulee toimia karjan kanssa, jota minulle kertyi navettaan kolme päätä. Perttujeffin nimissä koko perheen puolesta Heikki A. Ei ole muuta kerrottavaa
Kun neuvostovalta tuli Karjalaan. Oli vaikea tietää, pitäisikö lähteä kotipuoleen vai jäädä: ”Sanotan että meijän joukot on peräyvytty Kontokih, tänä päivänä sain tietää”. Hän oli mennessä käynyt Kontokissa ja tavannut sukulaisia. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 134 Panfiloff, jolle ”kaveri” lähetti kirjeen Nurmeksesta Suomesta. Nurmekseen oli päätynyt myös Lasar Feodoroff, joka kirjoitti 27.1.1922 isälleen Jegor N. Kirjeissä eletty sota Karjalan kansannousun aikana lähetetyt kirjeet ovat ainutlaatuinen ikkuna sisällissodan tunnelmiin, varsinkin kun vain osa Karjalan miehistä ja naisista osasi lukea ja kirjoittaa. Kirjoittaja oli saman kylän poikia kuin Waseli, sillä hän kaipasi Nurmeksessa ”omia poikia. Wasili Keynään arkisto, Kansallisarkisto. Kiimasjärven taistelu 20.1. Docendo 2020. Kun hän kirjoitti ”terveiset isälle ja äitille ja Huotarille ja Iivanalle ja neväskälle [miniälle] ja Petterille ja Marille”, pikkusisarusten ajatteleminen toi mieleen, että ”Täälä on pakolaisija niin pienijä lapsija kun Petteri ja Marikin”. Vaikka minne katsoosiit niin ei nävy kun nykäisijä ja njupruja”, siis suomalaisia ja muita vieraita tyyppejä. ”Ja siis mainitsen että kyllä minä tulen sinne pijan aikaa, jos ei muu konsti auta täällä niin karkaan”. KUVA: ERKKI RÄIKKÖNEN, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. päivänä helmikuuta 1922, kun sota jo läheni loppua, lähti Luusalmesta Aksentei eli Oskari Denisoffin kirje Oksenie-vaimolle Vuokkiniemen Tollonjoen Nekalantörmälle. Monet kirjeet polteltiin siis kirjaimellisesti savuna ilmaan. Pekka Vaara, Viena 1919–1922. Lasar oli saanut kotiväen kirjeestä tietää, että Huotari (ilmeisesti hänen veljensä) oli kotosalla. Kaikenlaisia papereita käytettiin myös savukkeiden käärimiseen. Lasar aikoi Suomen puolella kysellä pääsyä tukkitöihin, koska ”nyt täälä ois hauska kun ois rahaa.” Kirje kertoo myös epätietoisuudesta. Tammikuun lopulla kirjoitetut kirjeet kuvaavat aikaa, jolloin kansannousu oli jo kääntynyt metsäsisseille tappiolliseksi. Hän toivoi pääsevänsä käymään myös kotona ja tähdensi vaimolle, ”että koista ei tarvitse likua minenä [minnekään]”. Kirjeet ovat harvinaisia myös siksi, että ruuan ja tupakan ohella puutetta oli paperista. päivänä helmikuuta 1922. Veljestä oli ollut kova huoli. Metsäsissirykmentin 1. Lasar olisi halunnut lähettää kotiväelle ja Onussalle myös valokuvansa, mutta kirjekuori oli niin pieni, ettei siihen mahtunut. Kansannousun viimeiset taistelut käytiin Pistojärven Tiirossa 14. Allekirjoitus on niin koristeellinen, ettei nimestä saa selvää. Feodoroffille Akonlahden Vornanniemeen. SKS 2007. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Metsäsisseja Tsolmon edustalla. oli ollut käännekohta, josta alkoi taistelutahdon alamäki. Vielä 3. Sampotietokanta, Karjalan Sivistysseura, https:// sampo.karjalansivistysseura.fi/sites/default/ files/vienan%2520rykmentti%25201920-21.pdf Mirko Harjula, Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914–1922. Niinpä hän ajatteli tuoda valokuvat tullessaan, jos pääsisi kotiin ”tahi saan vissit tiijot kotoa”. Metsäsissit ja heidän perheensä joutuivat pakomatkalle. Tappiomieliala ei vielä välittynyt kotiväen kirjeistä, tai ainakaan sitä ei sanottu ääneen. Lähteet: Metsäsissijärjestö 1919–1922. SEIJA JALAGIN Kiitokset Eila Stepanovalle venäjänkielisen kirjeen kääntämisestä ja karjalankielisten ilmausten tarkistamisesta. pataljoonan suksikomppaniassa palvellut Aksentei kiitteli kirjeestä ja paketista. Viestejä kirjoitettiin pienille paperilappusille ja lomakepapereille, jotka sujautettiin papereista taiteltuihin kuoriin. Konekiväärikomppania tarkastuksessa. Viestit kertovat ennen muuta epävarmuudesta, kaipauksesta ja huolenpidosta. Vienan rykmentti 1921–1922: Luettelo Vuokkiniemen kunnan sotilaista
TÄRKEINTÄ ON KATSOA tulevaisuuteen niistä lähtökohdista, jotka meillä nyt on. Karjalaisuus on ollut ennen kaikkea selviytymistä suurempien vastavoimien puristuksessa. Mutta lopulta nykyinen kansalaisuus, vaatetus, kieli tai ruokamieltymykset eivät yksinään määrittele karjalaisen kansallista identiteettiä, jota on välillä hävetty ja välillä korostettu aikakauden poliittisten tuulien mukaisesti. ”Rahvaanremut” kiinnostivat enemmän kuin jäyhä politikointi. No, karjalaiset ovat vieraanvaraisia, yhteisöllisiä, perinnetietoisia, luonnonläheisiä, käsitöistä innostuneita sekä tietenkin iloisia ja positiivisia. Karjalaiseksi itsensä mieltävä on todennäköisesti historiatietoinen edellä mainitun rikkonaisen menneisyyden vuoksi. Koti on siellä, missä on hyvä olla; ei siellä, missä se joskus oli, paloi ja maatui osaksi maisemaa. Tällä kertaa tosin rajasin tekoälyltä kysyttävän aiheen siten, mitä on karjalaisuus ja miten käyttäytyy niin sanottu karjalainen tänä päivänä. Näissä käänteissä niin kotipogostat, makoisat piirakat kuin iloiset ”remutkin” ovat olleet täysin toisella sijalla kansanluonteessa. Tekoälyn tuottama tietous karjalaisuudesta muistuttaa siis hämmästyttävästi 80 vuoden takaista näkemystä lystikkäistä karjalaisista, joita eivät suuren maailman murheet paina, jos lähikylän praasniekka on vaihtoehtona. MINUA KIINNOSTI ENEMMÄN, miten karjalainen käyttäytyy tässä ”kulttuurisessa kokonaisuudessa”, jossa kantele soi ja karjalanpaisti hautuu pari kertaa viikossa leivinuunissa. Karjalaisia on kuitenkin historian saatossa piesty ja heitelty ympäri maailmaa. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922. Tekoäly heitti eteeni karjalanpiirakat ja karjalanpaistit; kaikki, joissa on nykyisin Karjala-etuliite. Mausteeksi lisätyt kantele ja tanssi tukivat selitystä, että sellaista se karjalaisuus on. Tekoäly kertoi minulle, että tämä ajatukseni on monella tapaa positiivinen ja rohkaiseva. yhteinen historia, kulttuuri ja perinteet. Siksi karjalaisuus on mielestäni enemmänkin mielentila tai asenne kuin kokoelma ”kulttuurikliseitä” menneiltä vuosilta. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 135 A iemmin karjalainen mušikka marssi lähimpään kylään, jossa paikkakunnan tiedoiniekka piti majaansa. aunuslaiset olivat hilpeitä, iloisia sekä halukkaita juhlimaan ja kisailemaan. Samoin suvun kotitalon tilalla kasvava horsmapuska on riipaiseva muisto menneestä, mutta se ei voi olla nykyihmisen identiteetin keskipisteessä. Tiivistettynä ”karjalaisuus on monipuolinen ja rikas kulttuurinen sekä historiallinen kokonaisuus, joka on tärkeä osa niin Suomen kuin Venäjänkin kulttuuriperintöä”. Sen mukaan esim. Nyt karjalainen mušikka avaa tekoälysovelluksen ja kysyy siltä, miten maailma makaa. AKI AUNALA Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa. Karjalaisuus rakentuu tekoälyn mielestä viiden kokonaisuuden varaan, joista tärkeitä ovat mm. Näin on tehty ennenkin ja monta kertaa, ryysyt ja retkut päällä. Ja se, jos mikä, on karjalaisuutta: pärjätä monietnisessä, hektisessä ja painostaviakin aikoja läpikäyvässä yhteiskunnassa, jossa yksittäisillä ihmisillä on vain rajallisesti suoria vaikutusmahdollisuuksia. Sieltä löytyi vastaus murheisiin ja sairauksiin. Vain siten etninen identiteetti voi säilyä ja edelleen kehittyä. Tekoälyn vastaukset olivat taatusti paljon tylsempiä kuin sadan vuoden takaisen tiedoiniekan pohdinnat teekuppinsa äärellä. Lähikaupasta hankkimaani riisipiirakkaa popsiessani tarkastin sota-ajan oppikirjasta Suuren Suomen kirja (1942), miten siinä kuvattiin vastaavalla tavalla karjalaisia. On se näemmä vaikeaa peitellä hilpeää karjalaisuuttaan. Monet jälkeläisistä löytävät sukulaisensa joukkohaudoista tai vain kirkonkirjojen lehdiltä, kasvottomina nimitietoina. Tekoäly korosti, että yksilölliset erot ovat suuria, mutta näin heitä voisi kuvata ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet karjalaisuudesta. SYYSKUU 2024 LAUKUNKANTAJA Hei tekoäly, mitä on karjalaisuus?
Isoisoisäni Matti Karpoff oli mennyt näiden menojen mukaan naimisiin ensimmäisen vaimonsa Nastjo Lesojevan kanssa noin vuonna 1909. Anni Kirilovan jälkeläisiin sain yhteyden ja heiltä luvan käyttää itkuja. Tietääkseni Suomessa ei ole montaa patvaskan toimen osaavaa. Etsin kirjan käsiini jo tuolloin Sofiankadun antikvariaatista. Mie olen ?ikko ili Sisko Pajari. Mutta hääitkuja oli häneltä talletettu vain muutama, eivätkä ne riittäneet. Lopulta päädyin ratkaisuun, että itken itse omat hääni. KUVA: HANNA VAINIO mutta ihmisillä oli muita menoja. ltkijää niin ikään oli lähes mahdoton löytää. Isotätini Rauni Jansson (o.s. Salminen) kertoi minulle jo reilu vuosikymmen sitten, että ”minun Isän häät on kerrottu kirjassa Akonlahden arkea ja juhlaa”. Hän on suomalaisen kansanperinteen osaaja, väekäs ja myötätuntoinen ihminen. Isää tuurasi ystävä Charles Lawrence, koska oma isä ei muistisairauden vuoksi voinut tulla paikalle. Hän myös lauloi meille kihlajaislahjaksi laulun omalla kielellään. Perheemme rakas ystävä Charles Lawrence tuli ”tuuraamaan” Isän tehtävää. SKS:n arkistosta löysin Anni Kirilovan, Anni Lehtosen ja Outi Petrovan itkuja, joista muodostin omanlaiseni kokonaisuuden. Vuonnisesta syntyisin niin ikään oli kuuluisa itkijä ja perinteentaitaja Anni Lehtonen, jonka itkujen käyttö tuntui luontevalta siinä mielessä, että hän ja toinen Anni olivat samalta seudulta kotoisin. Vasta vuosia myöhemmin, tehtyäni sukututkimusta ja opiskeltuani karjalan kieltä ja kulttuuria, aloin ymmärtää, että kirjassa oli kuvattu 1900-luvun alun häärituaalit Vienassa. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 136 H aluan kertoa teille häistämme, ehkäpä tämä juttu innostaa muitakin vaalimaan ja uudelleen tulkitsemaan perinteitämme. Vuonnisessa syntynyt Anni Kirilova (o.s. Mitkä ovat karjalaiset häät [ja mistä sain tietää niistä]. Otimme omien häidemme suunnitteluun ”käsikirjoituksen” tästä kirjasta, tehden muutoksia nykyaikaan sopivaksi. Hiäpivot oltih Sammatissa karjalaisin tavoin pietty. Kysyimme patvaskaksi Vasselei Rohkimaista, mutta hän ei voinut korkean ikänsä vuoksi tulla. Onnistuneemmissa itkuissa koin, että olin yhteydessä johonkin selittämättömään, ehkä sitten niihin sukujuuriin ja sieltä kumpuavaan sanattomaan tietoon. Hääitkujen itkeminen oli yksi vaikeimpia asioita mitä olen tehnyt. tyksistä huolimatta saanut yhteyttä. Männä kešänä elokuušša (2023) myö mänimä yhteh Kalle Kuisman keralla. Isäni ei muistisairauden vuoksi voinut matkustaa häihimme. Tuntuu, ettei itku edennyt yhtään missään poljennossa ja tunnetilanikin olivat ihan levällään. Kysyin yli kymmentä henkilöä, Karjalaiset häät nykyajan malliin Tervehyš teilä Karjalan Heimuo lukijat ristikanšat. Mistä löytää patvaska. Onneksi häävieraat eivät tienneet mitä odottaa! Muutama itku meni enemmän tai vähemmän mönkään. Minulla oli itkut kirjoitettuna ylös pieneen muistikirjaan, koska kotiäidin aivoihin ei saa mitään uutta informaatiota mahtumaan. Karjalaisissa häissä ei ole pappia, vaan häämenoja hoitavat patvaska, itkijä ja suojanaini. Virko Kolulahti hoiti patvaskan toimen. Outi Petrovasta puolestaan en muuta tiedä, kuin että hän oli Kontokista. Kenen itkuja itken jos en omiani. Luin kirjan, mutta en ymmärtänyt asiaa, sillä suvussamme oli puhuttu karjalaisista juurista hyvin vähän. Dorofejeva) oli mennyt naimisiin vuonna 1906 Kenttijärveläisen Mihal Kirilovin kanssa, joten siinä mielessä hänen itkunsa liittyivät hyvin läheisesti myös isoisoisäni elinaikaan Kenttijärvellä. Anni Lehtosen sukulaisiin en yri. KUVA: ARTO TIMONEN Antilaan itku isälle. Itkuja oli haastava löytää, ja mietitytti myös, missä määrin minulla on oikeus lainata muiden itkuja. Charles on hopi, Sisko Pajarin ja Kalle Kuisman häissä elokuussa 2023 noudatettiin vanhoja karjalaisia häätapoja. Olen Kontokin Kenttijärven Karpoffien perillini. Oli myös haaste, että kuinka itken itkun Isälle
2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 137 seneca ja coast salish -intiaaniheimojen sanansaattaja. Toiveissani on tulevaisuudessa omalta pieneltä osaltani pitää yllä karjalaista kulttuuria. En ole mikään ”oikea” itkijä, eli en ole pitkään harrastanut tätä. Juhani Pentikäinen: Marina Takalo – runonlaulaja ja näkijä, 2010, SKS. SISKO PAJARI taidemaalari, FM Antilaan letitys. Koen, että karjalaiset häät oli meidän suvuille tärkeä kokemus – saimme yhdessä juhlistaa karjalaista perintöä, tuntea ylpeyttä juuristamme ja vahvistaa yhteyttä esivanhempiimme. Šulkkuset passipot kaikilla, ket meitä autettih tällä matalla pravovanhempien tapoih: Yrjö Kirjasuo, Antero Torvinen, Vasselei ta Samppa Rohkimainen, Virko Kolulahti, Masa ta Liisa Kuisma, Inkeri Pajari, SKS, KSS, Soja Murto, Päivännoušu-Šuomen yliopisto niise tuonilmasih männyöt Rauni Jansson ta Pentti Kirjasuo. Ruokalistalla oli muun muassa kalakukkoa, silliä turkissa, lammaspaistia, kalittoja ja perunaa. Henkilökohtaisesti häätapojen, itkujen ja loitsujen tutkiminen sekä karjalaisen kansanpuvun valmistaminen on lisännyt ymmärrystäni vienalaisen kulttuurin kauneudesta ja kulttuuriperinnön syvästä rikkaudesta. Ehkäpä yhteys tapahtui siinä hetkessä, kun näki muiden kasvoilla liikuttumisen. Ompelin itselleni ja puolisolleni vaatteet. KUVA: ARTO TIMONEN Kirjallisuutta: Vilho Jyrinoja: Akonlahden arkea ja juhlaa, 1965, SKS. Meidän kihlajaiset ja häät mahdutettiin kahteen päivään. Muissa häiden yksityiskohdissa vaalittiin karjalaista henkeä ja perinteitä. Surettaa myös se, että kyläkulttuurissa syntynyttä perinnettä ei voi mitenkään toisintaa modernissa maailmassa, jossa monet asiat ovat hajoamisen tilassa. Mitä kaikkea karjalaisuus on. Myös entisajan itkijöiden taito hämmästyttää minua. Häävieraat eivät mitenkään erityisesti kommentoineet itkuja myöhemmin. nykyitkua, eli omasta elämän kokemuksesta kumpuavaa itkua, jota kirjoitetaan suomen kielellä. Me päädyimme siihen, että muutama laulu riittää, ettei hääväki vallan pitkästy. Kallelle tein paidan ja kuosalinauhan. Mutta olen käynyt yhdellä itkuvirsikurssilla, jonka piti Pirkko Fihlman. Karjalaista ruokaperinnettä tuotiin niin ikään häissä esiin. Mielestäni ne ovat keskeinen ja omintakeinen osa karjalaista hääkulttuuria. Ajat ovat niin muuttuneet. (Kirjassa etenkin oulankalaisia häätapoja.). Ilta jatkui häämenojen jälkeen laululla ja tanssilla. nykyitkuja) ja myös opetella vanhoja itkuja. Ennen oli käyttää aikaa häihin vaikka viikko. Surua on tuottanut se, että suvussani on pelosta vaiettu vienalaisista juurista. Vaikka itkuni nyt olivatkin vähän tällaisia ”puolivillaisia”, niin tuntui silti tärkeältä, että häissä oli itkuja. Lisäksi lauloimme yhteislauluna perinteisiä häälauluja kuten Annukkaini Suaren neito, Lenti Kokko koilta ilmoin, Kun olin aivo huomenessa ja Kylä vuotti uutta kuuta. Itselleni tein rätsinän ja suorasarafaanin sekä peretniekan. Aion jatkossakin tehdä itkuja (ns. Laulut sovitti kanteleelle Kalle Kuisma, ja hääväki lauloi yllättävän innokkaasti mukana, kun laulujen sanat oli painettu pieneen esitteeseen. Kurssin jälkeen olen perehtynyt karjalaiseen itkukieleen kuuntelemalla itkuja ja tutustumalla karjalaiseen kulttuurin muutenkin. Lisäksi Kalle sai lahjaksi puukon ja kintaat. Tällä kurssilla tehtiin ns. Iloa on tuonut myös häälaulujen opettelu yhdessä puolisoni kanssa. Puolisoni Kalle Kuisma on Karjalan evakkojen jälkeläisiä, hänen isovanhempansa ovat Muolaasta ja Antreasta. Yhteislauluja oli perinteisissä häissä kymmenittäin
Jokiseen vahvasti jo lapsuudessa. Meille suomalaisille mutta myös ulkomaalaisille on löytynyt Kalevalasta uniikkeja piirteitä, jotka on koettu erittäin mielenkiintoisiksi, taustoittaa Jokinen Kalevala-aiheen nostattamaa mielenkiintoa. Lavasteet veistetään 1100-luvun tyyliin Tapahtumat sijoittuvat 1100-luvulle, ja elokuvan kaikki lavasteet rakennetaan Untamona nähdään Eero Aho (vas.), Kullervona Elias Salonen ja Wäinönä Ilkka Koivula. Elokuvan tekeminen on kallista, eikä se olisi toteutunut ilman tätä hyvää porukkaa, myös paikallisia yhteistyökumppaneita. – Silloin aika ei ollut vielä oikea; suomalainen elokuva ei ollut päässyt resurssien puitteissa vielä siihen vaiheeseen, että tällaista päästäisiin tekemään. Nyt kansainväliset yleisöt ovat tottuneet striimingien kautta katsomaan myös ulkomaisia elokuvia, Jokinen sanoo. – Tietty karuus, jurous ja rakkaus, joita Kalevalasta löytyy, puuttuu esimerkiksi Viking-teemaisista ja Game of Thrones -tyylisistä tarinoista. On tärkeää tehdä Kalevalasta elokuva, joka tulkitsee, avaa ja modernisoi eeposta niin, että se olisi helpommin saavutettavissa myös nuoremmalle yleisölle ja ihmisille, joille itse kirja on tuntunut liian vaikealta. Ensi-iltansa alkuvuodesta 2026 saavan elokuvan kuvaukset alkavat syyskuussa Nurmeksessa. Jokinen ohjaa kansainväliseen levitykseen tähtäävän elokuvan Kalevala: Kullervon tarina. Jokinen kertoo haaveilleensa jo vuosikymmeniä Kalevala-aiheisen elokuvan tekemisestä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 138 O hjaaja Antti J. Tärkeää oli päästä kuvaamaan juuri Nurmeksen Raja-Karjalan kulttuuriin liittyvissä maisemissa, Bomban alueella. – Jo 20 vuotta sitten pyörin tuolla läheisellä suolla paikallisen, tekijöitä täällä yhdistävän Lasse Neuvosen kanssa, Jokinen kertoi elokuvan tiedotustilaisuudessa Nurmeksessa 8.8.2024. Kullervon tarina vaikutti ohjaaja Antti J. Unelmani on ollut, että tämä elokuva tehtäisiin juuri Pohjois-Karjalassa. – Kalevala on iso osa kansakunnan muistia ja suomalaista identiteettiä. Päärooleissa nähdään Elias Salonen, Eero Aho ja Ilkka Koivula. Nurmeksen järvimaisemat, jylhien metsien vanhat paksut puut, suuret kiKullervon tarina -elokuvaan kohdistuu suuria odotuksia Antti J. KUVA: KATRI KOVASIIPI. – Tärkeää on ollut kalevalainen luontosuhde. virykelmät ja louhikot luovat ohjaajan mukaan juuri oikean miljöön Kullervon tarinalle
– Kullervon tarinaa on tulkittu todella paljon, tunnemme Aleksis Kiven ja Paavo Haavikon versiot, eikä kansainvälistä markkinointia ole haitannut sekään, että J. Myös Yleisradio on tukenut tuotantoa ostamalla elokuvan esitysoikeudet ennakkoon. KUVA: KANSALLISGALLERIA Kullervo on Elias Saloselle ensimmäinen pitkän elokuvan päärooli. Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt Jokisen elokuvalle miljoonan euron tuotantotuen, lisäksi rahoittajia ovat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), Nordisk Film & TV Fond ja Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto. sekä Marko Röhrin ja Johanna Enäsalon ReelMedia. Toiveissa välkkyy jo ajatus elokuvan jatko-osista, ja kyllähän Kalevalasta riittää ammennettavaa. – Pohjois-Karjalaan tulee välittömästi elämää kuvausten myötä, elokuvan avulla Pohjois-Karjalalle toivotaan suurempaa näkyvyyttä. Varsinaisen tuotantokeskuksen lisäksi kuvauksia tehdään myös muualla Pohjois-Karjalassa, etenkin luontoympäristöissä. Jokisen Storm Inc. R. Alueella jo nyt sijaitsevia rakennuksia ei hyödynnetä kuvauksissa, mutta elokuvaa varten veistettävät hirsirakennukset jäävät pysyvästi Nurmekseen houkuttelemaan sinne matkailijoita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. KUVA: KATRI KOVASIIPI lutetaan elokuva-alan ammattilaisia, sanoo maakuntajohtaja Hirvonen. – Epäonnisuuden lisäksi näen Kullervo-hahmossa sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta, perusluonteita, joita suomalaisista miehistä löytyy. Levitysyhtiönä toimii SF Studios, jonka kotipaikka on Tukholmassa. Luvassa on yksi uusi tulkinta Kullervon kovia kokevasta hahmosta, joka on innoittanut taiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä eri aikoina. Elokuvan tuotantokeskukseen rakennetaan muun muassa Untamola sisältä ja ulkoa sekä Wäinölä. Töitäkin on nuorisolle luvassa, etenkin nuorille, jotka haluavat toimia kulttuurin ja esimerkiksi tuotantoon liittyvän teknologian parissa. Aihepiirinä Kalevalaan myös uskotaan laajasti, sillä se on saanut elokuvan rahoittajat hämmästyttävällä vauhdilla liikkeelle. alusta alkaen Break Sokos Hotel Bomban tuntumaan. Elokuvaa levitetään tehokkaasti myös ulkomaille. Elokuvan tuotantoyhtiöinä toimivat Antti J. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 139 . Tiedotustilaisuudessa 9.8.2024 Bomballa Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) toimitusjohtaja Juha Kivelä eivät salanneet innostustaan: elokuvatuotannon tuoma huomio aiotaan hyödyntää huolella. Sinnikkyyttä, periksiantamattomuutta ja veljesriitaa Elokuvan käsikirjoituksen Jokinen on laatinut yhdessä Jorma Tommilan kanssa. Antti J. R Tolkien kirjoitti Kullervosta oman versionsa Oxfordissa, summaa Jokinen. Jokinen mainitsee, että Kullervon tarinan ulkomaisia esitysoikeuksia on myyty jo tässä vaiheessa ennakkoon kymmenkertaisesti verrattuna hänen aiempiin elokuvatuotantoihinsa. Kullervo on tehnyt Jokiseen vaikutuksen jo lapsena, etenkin Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous -maalaus sytytti ja mietitytti häntä jo varhain. Kansainvälisen tuotannon mahdollisuuksia nuorille tarvitaan, meillähän myös kouAkseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous. Jokisen aikaisempia ohjauksia ovat muun muassa elokuvat Puhdistus (2012), Kätilö (2015) ja Helene (2020). Suomessa Kalevala on luonut Untamolan ja Kalervolan välillä veljesriitamyytin, joka varmasti vieläkin kulkee mukana suoma
2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 140 laisessa yhteiskunnassa. Perinteiden vaaliminen on tärkeää, Jokinen sanoo. Viime vuosina kalevalaisten runojen alkuperä, Kalevalan kansallisromanttinen käyttö Venäjän tsaarin vallasta itsenäistymään pyrkineessä Suomessa ja karjalaisten, karjalankielisten runonlaulajien merkityksen häivyttäminen ovat herättäneet kiivastakin keskustelua kulttuurisesta omimisesta. Euroopan komission huhtikuussa Kalevalalle myöntämä kulttuuriperintötunnus on tullut kreivin aikaan myös tätä elokuvatuotantoa ajatellen. Siellähän on valtavasti mytologiaa ja omaa kansallista identiteettiä. Elokuvassa Kullervon roolin näyttelee Elias Salonen, toisessa pääroolissa Untamona nähdään Eero Aho ja Wäinönä Ilkka Koivula. Dialogiin on tuotu yksinkertaistamista niin, ettei se ole runomuodossa. Mitään kovin radikaaleja muutoksia ei ole tehty. Toivon, että elokuva voisi olla nuoremmillekin väylä tai portti Kalevalan mielettömään maailmaan. Se tulou vahvimstamah rahvahan duumua sih näh ku karjalaine kul’tuuru on suomelastu kul’tuurua da meidy karjalazii tuaste peitetäh.” Myös Mirva Haltia kommentoi tarinoissaan julkisella Instagram-tilillään @muuttujalindu: ”Jos karjalankielisten karjalaisten nuorten reaktio somessa tuli yllätyksenä ja kirvelee, ei ole vielä myöhäistä tehdä asialle jotain. Maksuton neuvo: avatkaa rakentava dialogi kritiikkiä esiin nostaneiden kanssa.” KATRI KOVASIIPI Akatemiatutkija Kati Kallio on kirjoittanut karjalaisuuden ja suomalaisuuden välisistä kipupisteistä ansiokkaan artikkelin Karjalan Heimoon 3–4/2022. Kulttuurisiin juuriin keskittyminen tuntuu Jokisesta hyvältä. Puhe Kalevalasta pelkästään suomalaisena kansalliseepoksena karjalais-suomalaisen eepoksen sijaan on koettu ongelmalliseksi. Traagisen hahmon tematiikka on puhutellut ihmisiä eri aikoina, ja sille löytynee runsaasti kaikupohjaa myös nykyajasta. Totta kai olen huomannut, että Kullervon tarina resonoi nykyaikaan hyvin, mutta se ei ole ollut mitenkään päättävässä roolissa. Nyt hanke toteutuu Kullervon tarinan muodossa. Se, että vauhdikkaassa nyky-yhteiskunnassa palataan peruspalikoihin, miellyttää minua suuresti. Sie paistih karjalakse :D” ”Ku hyö kuvatah sen filman @lakelandbomban RAJA-KARJALAZES ymbäristös.. – Aina kun tällaiseen aiheeseen tarttuu, löytyy asian tulkitsijoita. – Kalevala on kirjana koulujärjestelmässä osattu asetella monesti niin, että siitä on tullut vähän mörkö, sitä on ollut pakko lukea ja opetella. Lönnrot on luonut Kalevalan Kullervon monista aineksista, joista karjalaisten aiheiden ohella on mainittava erityisesti inkeriläinen sukuriita-teema. Artikkeli on vapaasti luettavissa verkossa: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/ kipukohtia-karjalaisuuden-ja-suomalaisuuden-valilla Elokuvaohjaaja Antti J. Se on minusta hirveän kiinnostavaa, Jokinen taustoittaa. Kalevalan olemassaoloa ja sen käyttöä kansallisissa projekteissa on tulkittu myös esimerkkinä kulttuurisesta kolonialismista. – Kosto ja tragedia sopivat tietysti elokuviin hyvin. Jokinen on haaveillut jo 20 vuotta Kalevala-aiheisen elokuvan kuvaamisesta Nurmeksessa. KUVA: ANTTI RASTIVO. – Elokuvan ajoituksessa on ollut nyt muutenkin hyvä rytmi. Muun muassa Miikku Häkki kirjoitti julkisen Instagram-tilinsä tarinoissa @hakinmiikku: ”Toivon mugah filman hengilöt paistah sit karjalakse, sendäh ku 1100-luvun Pohjas-Karjalan alovehelhäi ei paistu suomekse. Tarinan modernisointi on osa prosessia, mutta Jokisen mukaan se tehdään kevyellä kädellä: – Niitä teemoja, joita Kalevalassa on, on koetettu yksinkertaistaa elokuvan muotoon. Kalevalaan liittyvät kipupisteet Ovatko Kalevalaan liittyvät kiistat sitten tuttuja Jokiselle. Tietyllä tavalla Kalevalasta on riidelty koko sen olemassaolon ajan. Muissa rooleissa ovat muun muassa Krista Kosonen (Ilmarisen vaimo), Olli Rahkonen (Ilmarinen), Seela Sella (muori) ja Johannes Holopainen (Kalervo). Ettei kaikki olisi niin ulkomaalaispainotteista kuin populaarikulttuuri nyt on. Kriittisiä ääniä sosiaalisessa mediassa Heti elokuvan kuvauksien alkamisesta ja näyttelijävalinnoista uutisoinnin jälkeen sosiaalisessa mediassa nousi esiin kriittisiä ääniä. Mutta kuten sanottu, tämä on meidän kansalliseepos, ja koen, että tämä on minun kulttuuriperintöäni kuten se on myös kaikkien muidenkin suomalaisten. Ei tämä rahoitus nyt helposti tullut, elokuva on kallis ja suomenkielinen. Keskustelu kulttuurisesta omimisesta on hyvä, ja siihen täytyy suhtautua vakavasti. – Olen tietenkin tietoinen kiistoista. – Minulla oli mahdollisuus valita kaikista Suomen parhaista näyttelijöistä, toteaa Jokinen. Kullervon tarina on itsessään niin kompakti, ettei suuria muutoksia ole tarvinnut tehdä