2023 3–4 7 € Kulttuuripääkaupunkivuosi käynnistyi Tsirk-lintu saapui Kuhmoon Taiteilija maalaa ääntä karjalaisuudelle Kiitositku Sibeliukselle
Kapinan seurauksena Uhtualle syntyi Pohjan poikien kommuuna. 2023 3–4 7 € Kulttuuripääkaupunkivuosi käynnistyi Tsirk-lintu saapui Kuhmoon Taiteilija maalaa ääntä karjalaisuudelle Kiitositku Sibeliukselle KUVA: OLIVER LOODE Kuvataiteilija Hannele Kumpulaisen maalaukset teossarjassa Ellendän – ?omenduksen vuoro kuvaavat äänen löytämistä kätketylle karjalaiselle identiteetille. 68 Katri Kovasiipi Anni Reuterin väitöstutkimus osoittaa, miten osa inkerinsuomalaisista joutui karkotetuksi elämänsä aikana jopa kolmesti. Martalla oli suuri merkitys myös uusien itkijöiden opastajana. 66 Pia Paananen Minna Kettusen kirjoittama historiallinen romaani Jaetun maan lapset sisältää kolmea kielimuotoa. SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2023. 52 Pekka Vaara Sallan läskikapinan johtaja Juuso Matero käytti kapinajohtajana nimeä Jahvetti Moilanen. Livvinkarjalaa siinä puhuvat Salmista tulevat evakot. 58 Lea Tajakka Martta Kuikka toi Suojärveltä Ilomantsiin itkut, jotka kuuluivat aidosti hänen kasvuunsa. 78 Eeva-Kaisa Linna Johtaja Leena Nissilä kertoo Kotimaisten kielten keskuksen roolista Kielipoliittisen ohjelman toimeenpanossa ja Kotuksen hallitusohjelma-avauksista. Ahavan elämään syventyvän artikkelisarjan kolmas osa keskittyy hänen liiketoimiinsa ja niiden taustoihin. 64 Eeva-Kaisa Linna Paavo Ahavan syntymästä on kulunut 150 vuotta. 55 Viliina Silvonen Itkuvirsien taitaja, karjalainen kansanmuusikko Liisa Matveinen esitti Joensuun kaupunginorkesterin konsertissa Sibeliukselle laatimansa kiitositkun. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 42 KARJALAN HEIMO 3–4/2023 44 46 Katri Kovasiipi Kuhmo käynnisti suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuotensa 24.2.2023 kaikille avoimien juhlallisuuksien ja kansainvälisen konferenssin voimin. Hiljaista vastarintaakin oli. 63 Katri Kovasiipi Kuusamossa järjestetyn Tie Vienaan -symposiumin esitelmät on nyt koottu julkaisuksi, jonka artikkelit selvittävät karjalaisuuden kuvaa kirjallisuudessa
Laatan kiinnitti sen työn jatkaja Karjalan Sivistysseura juhlavuotenaan 2006”. kasvattaa tietoisuutta suomalais-ugrilaisista kansoista ja kielistä sekä vahvistaa suomalaisugrilaista identiteettiä. Luvassa on kyykkää, vigilia, sukutapaamisia, musiikkia ja monipuolista kulttuuria ja sosiaalisuutta tarjoava teeja tarinailta. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 43 SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2023 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Tähän mennessä, vuodesta 2013 lähtien kulttuuripääkaupungin aseman ovat saaneet Bugyn kylä Udmurtiasta (2014), setukylä Obinitsa (2015), unkarilaiset Iszkaszentgyörgyn kylä ja Veszprémin kaupunki (2016), karjalainen Vuokkiniemen kylä (2017), Shorunzhan kylä Marinmaalta (2019), marinkielinen Mishkan kylä Bashkordostanista (2020), Abja-Paluojan kaupunki Virosta (2021) ja Bayterekin kylä Udmurtiasta (2022). Konsertti on maksuton, mutta oma paikka pitää muistaa varata Karjalan Sivistysseuran verkkokaupassa. Lopuksi on luvassa myös tanssit! Sugrit lavalla -konserttia voi nimittää etnofuturistiseksi. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Kuhmolla on erityisen vahva yhteys myös tämän vuoden heimotapaamiseen Tampereella. Lenin-museon opastetulla kierroksella voi yllättyä museon ajanmukaisesta otteesta aiheeseensa. Lavalla nähdään loistava karjalankielistä musiikkia esittävä Loimolan Voima, alkuvuodesta Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla vuoden yhtyeeksi nimetty Ääniteatteri Iki-Turso sekä kolttayhtye Suõmmkar, joka yhdistää kolttasaamelaista perinnemusiikkia folkja pop-vaikutteilla maustettuun nykymaailmanmusiikkiin. Ohjelma oli monipuolinen ja kiinnostava, monin paikoin koskettava, hetkittäin oikein hauskakin. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Tapaamisia Kuhmosta Tampereelle PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2023 26 3 T ampereelta on Kuhmoon runsaat ja varsin vaivalloiset 500 kilometriä. Tervetuloa Tampereelle! KATRI KOVASIIPI. Puhetta etnofuturismista kannattaa lisätä, jotta myös suomalais-ugrilaisuuden monet muodot saadaan ajassamme aiempaa paremmin esiin. Saman rakennuksen, Tampereen työväentalon ulkoseinässä on muistolaatta: ”Tässä talossa perustettiin Vienan Karjalaisten Liitto 3. Sen toisena päivänä, sunnuntaina 23.4.2023, Tampereen työväentalolla nautitaan Sugrit lavalla -konsertista, joka on toteutettu suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin hengessä. Kuhmon tunnelmista voi lukea lisää tämän lehden sivuilta. alkaen. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. elokuuta 1906. Tuon matkan kuitenkin taitoin, kun Kuhmo juhlisti suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuotensa avajaisia 24.2. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Sillä tarkoitetaan taiteen ja kulttuurin suuntausta, jossa uhanalaisten pienten kansojen perinteitä yhdistetään uusiin ilmaisuihin ja tekniikoihin. PITKÄSTÄ AIKAA pääsemme viettämään karjalaisten heimotapaamista perinteiseen malliin, kaksipäiväisenä tilaisuutena. Kulttuuripääkaupungin nimeämisen tarkoitus on mm
Erään kerran he alkoivat vain hirveästi itkeä ja jatkoivat tuon käsittämättömän kielen puhumista. Jo nuorena taideopiskelijana Kumpulainen lumoutui ortodoksisten kirkkojen sipulikupoleista, joita myös liekkikupoleiksi kutsutaan. Hannele Kumpulaisen maalauksessa Anastasija, Tatjana, Nadežhda da minä (2021) on kuvattuna Kumpulaisen äitilinja yksissä pelkistetyissä piirroskasvoissa. Viivyimme Kižillä kolmisen viikkoa, oli täyttymys saada uppoutua sipulikupoleihin. Selvisi, että äiti oli vaihtanut etunimensä, eikä Kumpulainen ollut edes tiennyt hänen alkuperäistä nimeään Nadja, virallisesti Nadežhda. Ortodoksikirkkojen arkkitehtuuriin kietoutuu myös karjalaisuuden häivyttämisen historiaa, johon Kumpulainen tuoreilla teoksillaan voimakkaasti viittaa. Lapsena Kumpulainen kerran penkoi Tahrojen kautta avautuu ääni karjalaisuudelle Kuvataiteilija Hannele Kumpulaisen uudet teokset käsittelevät karjalaisuuden piilotettua historiaa ja taiteilijan monivaiheista, kivulloistakin matkaa oman karjalaisuutensa löytämiseen. 1965) kävi lapsena äitinsä kanssa mummon luona, äiti ja mummo alkoivat puhua keskenään outoa, Hannelelle vierasta kieltä. Kumpulainen kokee, että ortodoksikirkkojen sipulinmuodot kuuluvat hänen kulttuuriperimäänsä, vaikka hän ei kasvanut niiden vaikutuspiirissä. Evakkona Salmista Länsi-Suomeen tullut äiti mielsi karjalan kielen lopullisesti menetetyksi. Punaisen piirrosviivan taustalla koko teospintaa hallitsee ornamenttimaisesti toistuva, punavalkoinen kuviomaalaus, jonka muotokieli on kasvanut karjalaisen punapoiminnan malleista. KUVA: JUSSI TIAINEN Hannele Kumpulainen, Kaikki se voima (öljy, 2022). Sama punavalkoinen, pienten variaatioiden ja sävyvaihtelujen jatkuvasti elävöittämä ornamentti toistuu kaikissa Kumpulaisen Galleria Katariinaan ripustaman Ellendän – ?omenduksen vuoro (Koristeen vuoro) -näyttelyn teoksissa. Äiti vain joskus puhui, että kotikylällä Salmissa oli tšasouna. – Puukirkot, tšasounat ja sipulinmuoto – siinä muotokielessä on jotain, mikä saa minut ihan soimaan, henkäisee Kumpulainen. Ornamentin juuriaineksena toimivat myös Karjalan eri alueilta etsityistä tahroista löydetyt muodot. äidin tavaroita ja papereita, löysi joitakin nimenvaihdosta kertovia papereita ja alkoi kysellä. Se selvittää, miten sotien välissä on purettu ja hävitetty ortodoksikirkkoja suomalaisista maisemista, ja miten se muotokieli peittyy uusissa kirkkorakennuksissa modernistisemmaksi, jotta se sopisi vallitsevaan tyyliin. – Onko se sitten ensisijaisesti jonkinlaista dynaamisuutta ja paikattomuuKuvataiteilija Hannele Kumpulaisen maalauksessa Esteettinen normi (2023) myös kehyksissä toistuu ornamenttiaihe, johon taiteilija on saanut inspiraation Tatjanaisoäitinsä esiliinan koristekuviosta. Suvun naisten peruspiirteet neljässä sukupolvessa sulautuvat yhteen linjoissa, jotka muistuttavat piirtämisen oppaiden hahmotelmia kasvokuvan mittasuhteista. – Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen olin kaverini Kaisu Paavilaisen kanssa Kižillä maalaamassa. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 44 K un kuvataiteilija Hannele Kumpulainen (s. Yövyimme perheessä ja soudimme päiviksi museosaarelle. Mikä saa itäisen ihmisen soimaan. – Se on hieno kirja, siitä on ollut meikäläisille paljon hyötyä. Tärkeä lähde työskentelyssä on ollut ortodoksista kirkkoarkkitehtuuria opettaneen Hanna Kempin väitöskirja Kielletty kupoli, avattu alttari (2017). Karjalaisuus ja karjalainen sukutausta olivat Kumpulaiselle äidin tarinoista tuttuja, sukulaisten Napeksi kutsuma äiti kertoi paljon tarinoita Karjalasta. KUVA: JUSSI TIAINEN. Keruumatkoja ja viisaita lähdeteoksia Kumpulainen toteaa, että hänellä on aina ollut (siirto)karjalainen identiteetti. Äärimmäisen pelkistettyyn kasvojen muotoon sisältyvät Kumpulaisen ja hänen karjalaisten esiäitiensä, neljän sukupolven naisten yhteiset piirteet. – En ole lapsena altistunut näille muodoille, mutta kun näin sipulikupolien kuvia, tulin ihan villiksi, Kumpulainen kertoo. Hän toteaa, että kokee vahvasti olevansa nimenomaan itäinen ihminen
Juuri tätä uhanalaisen kielen vahvistuminen edellyttää – sitä on uskallettava käyttää. Itselleni tämä on ollut oma matka ääneen sanomiseen, Kumpulainen pohtii. Hän halusi kirjoittaa tiedotetekstinsä suomen ja englannin ohella myös karjalaksi, eikä pyytänyt karjalankielisen tekstin tuottamiseen apua ulkopuolelta. Teoskokonaisuuden työstäminen on vienyt taiteilijan raskaiden asioiden äärelle. Näyttelytiedotteessaan Kumpulainen avaa karjalaisuuden asemaan liittyvää problematiikkaa harvinaisen vahvasti, tuoden esiin tutkijoita, joiden teoksista on saanut paljon apua omaan työhönsä. Galleria Katariinan näyttelyn perusidea lähti liikkeelle tahroista, joita Kumpulainen kiersi keräämässä ennen koronaa Venäjän Karjalassa, sekä Laatokan tuntumassa että Karjalan alueilla, jotka eivät ole koskaan Suomelle kuuluneetkaan. Olisi hienoa, jos teokseni voisivat toimia heille sytykkeenä asioiden selvittämiseen. Kasvoin Etelä-Karjalassa, jossa karjalaisuus taidettiin ymmärtää kannakselaisuuden kautta, mikä oli hämmentävää. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 45 den tunnetta. On pitänyt miettiä laajemmin historiaa ja oman suvun, oman äidin ja tämän esiäitien kantamia taakkoja. – Saan iloa siitä, jos tästä on jollekulle muullekin jotain annettavaa, joku oljenkorsi annettavaksi omissa selvittelyissään. Itäisyys ja karjalaisuus ovat olleet jotakin hävettävää, piilotettavaa, se on haluttu kätkeä ja puhdistaa pois. Lisäksi hän kiersi tahrojenkeruumatkallaan Suomen puolella Pohjois-Karjalassa. Tuoreiden teostensa kuvallisen ilmaisun peruselementiksi hän valitsi tahran, koska siihen kiteytyy suhtautuminen, johon karjalaiset ihmiset ovat Suomessa törmänneet. – Voipihan siinä olla ”erähii hairahuksii”, mutta ajattelin, että on kiva, että se on kokonaan itseni kirjoittama, Kumpulainen sanoo. KUVA: KATRI KOVASIIPI – Sodat ja historian koko kuvio menivät miten menivät, minkäpä sille voi, mutta oikeastaan katkera olen edelleen oman kouluajan historiankirjoista: miten minulle on opetettu, se puute! – Tämä täydellinen hiljaisuus karjalaisuudesta, mihin viittaan oman näyttelyni tekstissä, tuntuu kauhealta väkivallalta, taiteilija toteaa. Kumpulainen kirjoittaa näyttelytekstissään muun muassa seuraavaa: Vihjuan ta?mal karjalažuoh, kudai on nähty ongelmakse Suomes, Nevvostoliitos da Ven’al. Lapsena ihmettelin esimerkiksi, miksi äiti ei sanonut ”sie ja mie”, nyt vasta karjalaisten historiaan perehtymisen myötä ymmärrän, miksi ei, pohtii Kumpulainen. Hän toivookin, että vähintään näyttelyteksti tavoittaisi mahdollisimman laajasti kantasuomalaisia ja päättäjätahoja, etenkin koulutusasioista päättäviä. Karjalan kielen haltuunottoa Kumpulainen on opiskellut karjalan kieltä viime vuosina muutamilla kursseilla. Teokset puhuttelevat varmasti heitä, joilla on karjalaista taustaa. – Ehkä sitten on myös heitä, jotka vasta etsivät omaa karjalaisuuttaan eivätkä ole vielä uskaltaneet pitää siitä ääntä. Näyttelyn avajaisissa ihmiset kyllä osoittivat, että tämä kannatti tehdä. – Olen kasannut tekstini useista eri lähteistä. Hannele Kumpulainen käsittelee uusissa teoksissaan karjalaisuuden kätkemisen historiaa karjalaisen punapoiminnan ja tahrojen estetiikkaa hyödyntämällä. KATRI KOVASIIPI Lisätietoja: hannelekumpulainen.net. Suomessa tehdään upeata humanistista tutkimusta, ja olen tutkijoille ikikiitollinen kaikesta, mitä olen saanut heiltä omaan työskentelyyni ja oman identiteettini käsittelyyn. Kniigas Vaietut ja vaiennetut Karjalankieliset karjalaiset Suomessa, 2017, kielitiijon professora Anneli Sarhimaa konsentriicui??ou karjalankielen ozan: ”Toine muailmansoda lujitti karjalan kielele äijy yli puolekse vuozisadakse ihan moizen roulin kui eriluaduzet suomelaztajat oldih sil jo avtonoumiin aijal da omaluaduzen tavottehenmugazes 1920da 1930luvuil planiirui??innuh: tevokkahaste taga-alal työndetty da vaikastuttu kielimuodo, kuduan tulizi kavota vähin iänin da rikastuttuo suomelazuttu murrehkirjallizuvven da arhiivumaterjualan muvvos.” Taiteilijana Kumpulaisen tavoitteena on saada teoksensa ja niiden taustalla olevat kokemukset nähdyksi, jaetuiksi. Suomen puolel pravoslaunoloit rajakarjalazet kielen, kultuuran da vieron täh ei sovittu yhtenäzyskul’tuurah
Määtän puheen päätteeksi soivat Kuhmon kirkon kellot, joiden kuminassa koko juhlakansa hiljentyi viideksi minuutiksi kunnioittamaan Ukrainan sodan uhreja. Tässä lajissa tärkeintä ei kuitenkaan ole voitto, vaan yhteisen rytmin ja tasapainon löytäminen. Toisena lajina oli kansallispukuhiihto viestihiihdon tapaan. 24.2. on myös Viron itsenäisyyspäivä. Tsirk-lintu saapui kaupunkiin Sää oli talvinen, pakkastakin kymmenen asteen tuntumassa, mutta kylmästä säästä huolimatta norjansaamelainen muusikko Torgeir Vassvik toi syvä-äänisten joikujensa rinnalle kitarasäestystä Tandem-hiihtokilpailu tarjosi Tuupalan koululla katsojille suomalais-ugrilaisten pukujen väriloistoa ja hiihtoon osallistujille yhteisen tasapainon ja rytmin löytämisen iloa.. Aluksi käytiin kahden joukkueen tandem-hiihtokilpailu. kansainväliseen konferenssiin saapuneita vieraita. Yleisönä talvisessa tapahtumassa oli runsas joukko koululaisia ja muita kuhmolaisia sekä myöhemmin perjantaina alkaneeseen Komea käynnistys symbolisena päivänä Kuhmossa vietettiin suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia symbolisesti merkittävänä päivämääränä, 24.2.2023. Kuhmon kaupunki järjesti kaikille avoimet avajaisjuhlat, joihin kuului raikkaan talvinen ulkoilmatapahtuma Tuupalan koululla sekä iltajuhla Kuhmo-talon hienon arkkitehtuurin luomassa miljöössä. Tuupalan koululla koettiin hilpeitä ja värikkäitä hetkiä, kun suomalaisugrilaisia sukukansoja edustavat kilpailijat osallistuivat leikkimielisiin hiihtokisoihin. Värikkäät kansallispuvut olivat suosituksena kisavaatetukseksi, ja laduilla nähtiinkin ilahduttavasti kauniita värejä, perinteistä ammentavia kuvioita ja moninaisia tyylejä. Kuhmon kaupungin edustajat antoivat positiivisia arvioitaan lasten koulunpihaan luomille lumiveistoksille, ja lämminhenkisen juhlapuheen piti kaupunginjohtaja Tytti Määttä. Paikalla oli myös Suomessa ja Unkarissa asuvia hantien sekä udmurttien edustajia. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 46 SUOMALAIS-UGRILAINEN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIVUOSI 2023 K uhmoon oli saapunut avajaisvieraita eri puolilta Suomea, Setumaalta Virosta, kveenien mailta Norjasta ja Unkarista. Päivän ulkoilmatapahtumaan mahtui myös juhlavia puheita ja suomalaisugrilaista tunnelmaa luovaa musiikkia. Tuona päivänä tuli kuluneeksi tasan vuosi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan
Vassvikin esiintymisen kanssa kilpaili hetkittäin hiihtokisan selostus, mutta onneksi Vassvikin maagisesta esiintymisestä päästiin rauhassa nauttimaan lisää illalla, Kuhmo-talon auditoriossa. Jos hän joikuu myrskyä, hän on myrsky, jos hän joikuu vettä, hän on vesi. Uhanalaisten suomalaisugrilaisten kielten asema Koko viikonvaihteen yli Hotelli Kalevalassa jatkui kansainvälinen konferenssi, jonka tiiviiksi pakatussa ohjelmassa kuultiin puheenvuoroja hantien, udmurttien, setojen, kveenien, saamelaisten, Siperian kansojen kuten nganasanien ja Ruotsin meänkielisten näkökulmista. Musiikkina esityksessä kuultiin Johannes Ruotsalaisen säveltämä Laulu Kuhmolle.. Illan esityksensä alussa Vassvik kiteytti, mistä joiussa on kyse: kun ihmiset yleensä laulaessaan laulavat jostakin, joikuja pyrkii tavoittamaan olemuksen siitä, mitä joikuu. Koskettavasta nuorten tanssijoiden esityksestä vastasi Kuhmon musiikkiopiston taikaryhmä, jonka koreografiasta ja ohjauksesta vastasi Maija Palsio. SUOMALAIS-UGRILAINEN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIVUOSI 2023 Kuhmon musiikkiopiston taikaryhmä esitti kauniin ja koskettavan tanssin, jonka koreografiasta ja ohjauksesta vastasi Maija Palsio. Torgeir Vassvikin musiikkia voi luonnehtia etnofuturismiksi, sillä hän yhdistää kurkkulaulun murinoiksi ja metallisiksi soinneiksi kasvavaa norjansaamelaista joikuaan esimerkiksi sähköja komppikitaran moderneihin saundeihin. Kuhmo-talon iltajuhlassa kulttuuripääkaupunkiohjelman pääsihteeri, virolainen Oliver Loode luovutti Kuhmolle vuodeksi 2023 suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden symbolin, Tsirk-linnun. Kuhmo-talon avajaisjuhlassa kuultiin Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malisen puhe sekä tervehdyksiä, onnittelupuheita ja musiikkia suomalais-ugrilaisilta alueilta. Kuhmoon Tsirk lennähti Udmurtiasta, vuoden 2022 kulttuuripääkaupungista Bayterekista. Tsirk-lintua vastaanottamassa olivat kulttuuripääkaupunkivuoden työryhmä, johon kuuluvat kaupunginjohtaja Tytti Määttä, Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen, Juminkeon toiminnanjohtaja Olga Zaitseva ja Juminkeko-säätiön kunniapuheenjohtaja Markku Nieminen. Viikonlopun tieteellisistä avainluennoista vastasivat Norjan Koutokeinossa sijaitsevan Saamelaisen korkeakoulun saamelaisen sosiolingvistiikan professori Annika Pasanen ja Tromssan yliopistossa osa-aikaisena professorina työskentelevä, suomalais-ugrilaiseen kielentutkimukseen erikoistunut kielitieteilijä Janne Saarikivi. Onnistumisia saamen kielten elvytyksessä – Olen suomalainen, mikä on tärkeää mainita, kun puhun saamen kielestä ja Kun ihmiset yleensä laulaessaan laulavat jostakin, joikuja pyrkii tavoittamaan olemuksen siitä, mitä joikuu. Tanssiesityksen musiikkina oli Johannes Ruotsalaisen säveltämä Laulu Kuhmolle, jonka esittivät Pietari Willey (sello) ja Johannes Ruotsalainen (piano). Lisäksi symbolia vastaanottamassa olivat Runolaulu-Akatemian johtaja, kulttuuripääkaupunkivuoden koordinaattori Pekka Huttu-Hiltunen ja kulttuuripääkaupunkivuoden pääsihteeri Maiju Okkonen. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 47 . ja rummutusta
– Kielenvaihto ei ole koskaan pelkästään kielen vaihtumista, vaan siinä vaihtuu usein paljon muutakin. – Etenkin Venäjällä termi elää aivan omaa elämäänsä, ja termien sekava käyttö heikentää yhteiskunnan ymmärrystä kielenelvytystoiminnasta. Lapin tuhoutuminen ja uudelleenrakennus loivat tilanteen, jossa Lapin modernisaation kieliksi vaihtuivat enemmistökielet. – Tämä on todistettavasti ainoa sataprosenttisesti karjalan kielellä toimiva kielipesä Venäjällä. Vieljärvellä toimii tälläkin hetkellä N’apukat-niminen karjalankielinen kielipesä, jota voi Pasasen mukaan pitää menestystarinana. Koulun rooli on suuri niin kielen kuihtumisen kuin elpymisenkin näkökulmasta. Siitä on hyviä kokemuksia myös karjalan kielen elvytyksessä. Elvytystarpeen keskeisin taustasyy on kielenvaihto, jossa enemmistökieli korvaa uhanalaisen vähemmistökielen. – Kielen revitalisaatioprosessissa otetaan takaisin ja vahvistetaan muutakin kuin kieltä: identiteettiä, omia oikeuksia, omaa olemassaoloa, koko omaa kulttuuria. 2000-luvun edetessä toiminta on käynyt yhä vaikeammaksi, ja uusissa ideologioissa karjalankielinen kielipesätoiminta lapsille kävi mahdottomaksi, hän sanoi. Muista toimintamuodoista on käytettävä muita nimityksiä, esimerkiksi osittainen kielikylpy, kielisuihku, kielikerho, kielileiri tai kielikahvila, Pasanen muistutti. Kielipesä on osoittautunut tehokkaimmaksi kielenelvytyskeinoksi maailmanlaajuisesti. Suomessa on toiminut 2010-luvun kahta puolen karjalankielinen kielipesä Nurmeksessa. Tämä on tapahtunut Suomessa myös karjalan kielen osalta. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 48 saamelaisten asioista, esittäytyi inarinsaamen elvyttämisestä väitöstutkimuksensa tehnyt Pasanen. Saamen kielistä hän itse osaa pohjoissaamea ja inarinsaamea, ja hänen lapsensa ovat oppineet inarinsaamea pienestä pitäen kielipesässä. – Vuonna 2000 Venäjälle oli vielä mahdollista perustaa karjalankielisiä kielipesiä, mutta sen jälkeen Venäjän kielipolitiikka on muuttunut. – Kun kielen uhanalaistumisen ja kielenvaihdon syitä listataan, koulu on se tekijä, joka nousee ylitse muiden. Saamen kielten tilannetta ja elvytystä suomalais-ugrilaisessa kontekstissa käsitellyt esitys tarjosi kiinnostavaa vertailupohjaa ja esitteli varteenotettavia keinoja myös karjalan kielen elvytyksestä kiinnostuneille kuulijoille. Tehtävänä on katsoa eteenpäin, ei pitäisi juuttua kovin paljon katsomaan taaksepäin. Virallisen systeemin SUOMALAIS-UGRILAINEN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIVUOSI 2023 Kulttuuripääkaupunkiohjelman pääsihteeri, virolainen Oliver Loode luovutti Kuhmoon lennähtäneen Tsirk-linnun kulttuuripääkaupunkivuoden työryhmälle.. Kielenvaihto liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen ja yhteisölliseen muutokseen, selvitti Pasanen. Hän painotti etenkin lapsille tarkoitetun kielipesätoiminnan merkitystä, mutta muistutti samalla, miten tärkeää on ymmärtää kielipesän käsite ja käyttää sitä oikein. – Kielipesäksi pitäisi nimittää vain sataprosenttisella kielikylpymenetelmällä toimivaa lastentarharyhmää. – Nyt on haasteena toteuttaa modernisaatio saamen omilla kielillä hyvin lyhyessä ajassa, totesi Pasanen. Kielipesä on varhainen, alle kouluikäisille suunnattu, intensiivinen, esimerkiksi seitsemän tuntia joka arkipäivä kokoontuva ryhmä, jossa aikuiset eivät opeta lapsille kieltä, vaan leikkivät, ryömivät ja touhuavat, toteuttavat kaikenlaisia luonnollisia toimia lasten kanssa – ja tekevät tämän kaiken elvytettävällä vähemmistökielellä antaen lapsille jatkuvasti kielellistä syötettä. Kielipesän käsitettä on käytettävä oikein Uhanalaisen kielen elvyttämisen keskeisinä keinoina Pasanen esitteli saamen kielten osalta kielipesät, kouluopetuksen ja intensiivisen opetuksen aikuisille, josta hyvänä esimerkkinä toimii kielimestari-oppilas-kielenoppimismenetelmä. Pasanen nosti esiin vakavan huolen Venäjän nykytilanteesta. Venäjän Karjalassa Uhtuan kielipesätoiminta toteutui muutaman vuoden ajan vuodesta 2000 alkaen, ja siitä on kirjoitettu paljon suomalais-ugrilaisissa yhteyksissä. Saamelaisten kielenvaihtoon vaikutti toinen maailmansota. Selvimpänä kielenvaihdon tunnusmerkkinä Pasanen mainitsi, että vanhemmat alkavat puhua lapsilleen enemmistökieltä
Kukaan muu ei voi antaa minulle kieltä eikä viedä kieltäni eteenpäin kuin minä. – Saamen kielten elvytyksellä on vahva lainsäädännöllinen pohja etenkin Suomessa ja Norjassa, Ruotsissa se ei ole yhtä vahva. On siedettävä virheitä ja oltava optimisti – Saamen kieli on myös hyvä esimerkki siitä, ettei kaunistelulle ole sijaa, ensin pitää tunnistaa kielitilanne. – Se voi kuitenkin auttaa vain, jos kielenpuhujat itse sitoutuvat kieleensä. Karjalan kielen elvytyksen kannalta ei kuulija tässä kohtaa esitystä voinut olla terästäytymättä. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 49 . Kaksi tuntia viikossa kielenopetusta ei tuota aktiivisia kielenpuhujia, korosti Pasanen. puitteissa kielipesätoiminnan pyörittäminen on Venäjällä tällä hetkellä mahdotonta, mutta Vieljärvellä on onnistuttu, koska kielipesätoimintaa järjestää kansalaisjärjestö, Karjalan Kielen Kodi. – Kieli muuttuu, kieliyhteisö muuttuu, ideologiat muuttuvat, ja kaikki yhteisöt eivät pysty hyväksymään tätä. – Aivan ehdoton edellytys on toleranssi epätäydellisyyttä kohtaan. Saamen kielten esimerkki vahvistaa sen tosiasian, että valtion kielipolitiikka ja siihen liittyvä rahoitus on länsimaisessa yhteiskuntamallissa välttämätön edellytys revitalisaatiolle. – Asema alkuperäiskansana takaa saamelaisille huomattavasti vahvemmat oikeudet kuin kielivähemmistöille. Uhanalaisen kielen muuttuminen oppimisen kohteesta oppimisen välineeksi on hyvin merkittävä muutos. Kotoperäinen karjalan kieli ei nauti Suomessa minkäänlaisesta lainsäädännöllisestä suojasta. Assimilaation noidankehä on käännetty, kielelliset oikeudet vahvistuvat ja uudet puhujat lisääntyvät, Pasanen summasi. Valtion kielipolitiikka ja rahoitus välttämättömiä Saamen kielten asema on saatu Pohjoismaissa käännettyä positiiviseen suuntaan. Vain sellainen kieli, jota on hyväksyttyä puhua vajavaisesti, voi elpyä. Kaikki lähtee sen yksinkertaisen asian ymmärtämisestä, että minä olen itse vastuussa omasta kielestäni. Hänen inarinsaameksi kirjoittamansa tekstin sisällön voi Norjansaamelainen etnomuusikko Torgeir Vassvik tarjosi Tuupalan koulun ulkoilmatapahtumassa maistiaisia illan konserttiinsa Kuhmo-talolla. Saamelaisen sosiolingvistiikan professori Annika Pasanen kertoi avainluennossaan kielenelvytyksen onnistumisen edellytyksistä.. – Näyttää siltä, että saamen kielet vahvistuvat. Kielen elpymisen kannalta myös muutoksen ja epätäydellisyyden hyväksymisen on elintärkeää. Lopuksi Pasanen viittasi inarinsaamelaisen kieliaktivistin Matti Morottajan lehtikirjoitukseen vuodelta 2006, jossa Morottaja kertoo, minkälaista työtä kielenelvytys on. Puristinen kielen puhtauden ideaali on suurimpia esteitä maailman uhanalaisten kielten elpymiselle; ei hyväksytä vajavaisuutta, epätäydellisyyttä, virheitä ja muutosta. – Pohjoismaiset onnistumiset saamen kielten elvytyksessä todistavat, että projektien sijaan on välttämätöntä luoda pysyviä rakenteita kielenelvytykselle, sanoi Pasanen. Lainsäädäntö on antanut saamen kielten revitalisaatiolle elintärkeän tukirangan ja tuonut sille esimerkiksi Suomessa vahvan aseman kouluopetuksessa. Sen jälkeen tavoitteet ja keinot on suhteutettava toisiinsa; suuret tavoitteet vaativat merkitSUOMALAIS-UGRILAINEN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIVUOSI 2023 täviä toimia – vähäinen input ei tuota aktiivista kielitaitoa
Hän painotti suomalais-ugrilaisuutta myös suomalaisuuden taustana. Puheenvuorossaan Palokangas keskittyi Suomen uusiin SUOMALAIS-UGRILAISET KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIT > Ohjelma suomalais-ugrilaisten kulttuuripääkaupunkien nimeämisestä aloitettiin vuonna 2013. Voimakas suomalais-ugrilaisten kielten nykytilaan vaikuttava tendenssi on puhujamäärien jatkuva aleneminen ja yhä suurempi epävarmuus puhujien määrästä, joka puolestaan liittyy etenkin Venäjän rekisteröinnin epäluotettavuuteen. Sen taustayhteisöjä ovat suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto MAFUN (Youth Association of Finno-Ugric Peoples) sekä URALIC Centre -kansalaisjärjestö. ”Kaikensorttini kielenetehruataja” Olga Karlova piti luentonsa karjalan kielen elvytystyöstä Suomessa vienankarjalaksi. > Kuhmon kulttuuripääkaupunkivuoden päätapahtuma on kesäheinäkuun vaihteessa toteutettava musiikkijuhla Sommelo. Avoimen yliopiston kursseille voi ilmoittautua kuka tahansa, mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Hän kannusti halukkaita myös liittymään sähköpostilistalle karjalanelvytys@uef.fi, jonka avulla elvytyshankkeen ajankohtaisista asioista tiedotetaan säännöllisesti. > Ohjelman tavoitteena on nostaa tietoisuutta suomalais-ugrilaisista ja samojedikansoista sekä uralilaisista kielistä, vahvistaa suomalaisugrilaista identiteettiä ja edistää kestävää paikallista kehitystä suomalais-ugrilaisen maailman eri puolilla. Jos suomalais-ugrilaiset identiteetit jossain vielä säilyvät, ne säilyvät monikielisissä oloissa, joissa puhujat tekevät tietoisen valinnan olla vähemmistökielisiä tai identiteetiltään myös vähemmistökansaan kuuluvia, summasi Saarikivi. Samalla suomalais-ugrilaiset identiteetit pirstaloituvat ja suomalaisugrilaisten kielien määrä lisääntyy. Etnofuturismi tarkoittaa enemmistökansan varjossa tai puristuksessa elävän pienen kansan tai kieliryhmän omaleimaisten perinteiden yhdistämistä uusiin taiteellisiin keinoihin ja tekniikkaan. Kurssit järjestetään nykyään hybridimuotoisina, jotta eri puolilla maata asuvat opiskelijat voivat osallistua niille mahdollisimman vaivattomasti. – Karjalan kielen elvytys toteutuu Suomessa palasina, vaikka Annikakin [Pasanen] sanoi, ettei se riitä, totesi Karlova heti esityksensä aluksi. Karlova esitteli pääosin verkossa saatavilla olevia karjalan kielen elvytyshankkeen opetusmateriaaleja, kuten erilaisia videoita, jotka löytyvät osoitteesta blogs. Karjalan kieltä voi opiskella Itä-Suomen yliopiston järjestämillä kursseilla joko paikan päällä Joensuussa tai verkon välityksellä. Hän kiinnitti myös huomiota siihen, miten näkymättömissä suomalais-ugrilaisuus on Suomessa. > Lisätiedot: sommelo.net vähemmistöihin ja kieliin, erityisesti virolaisiin, inkeriläisiin ja suomenvenäläisiin tai venäjänkielisiin. Vuokkiniemellä syntynyt, Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Karlova esittäytyi sanomalla olevansa ”kaikensorttini kielenetehruataja”, yliopisto-opettaja ja karjalankielisen lapsen äiti. Monikieliset ja monipaikkaiset identiteetit Konferenssin toisen avainluennon piti kielitieteilijä, dosentti Janne Saarikivi otsikolla Suomalais-ugrilaiset kielet tänään. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 50 kiteyttää lyhyesti neljään sanaan: – On pakko olla optimisti. Edustavana esimerkkinä Palokangas mainitsi muusikko Pekko Käpin, joka ammentaa jouhikkoineen sekä suomalais-ugrilaisista perinteistä että moderneista musiikillisista keinoista. uef.fi/karjalanelvytys/videot. Se sopi tilanteeseen mitä mainioimmin, ja myös ei-suomenkielisille kuulijoille simultaanitulkkausta hoitaneet tulkit suoriutuivat vienankarjalan kääntämisestä hyvin. Palokangas totesi, että Sukukansojen ystävät edustaa ainoana järjestönä Suomessa kaikkia sukukansoja, ei vain yhtä. Samoilla kursseilla voi opiskella joko avoimen yliopiston opiskelijana tai Itä-Suomen yliopiston sivuaineopiskelijana. Lisätään puhetta etnofuturismista Sukukansojen ystävät ry:n varapuheenjohtaja, väitöstutkija Aleksi Palokangas kertoi yhdistyksensä tavoitteista sukukansatietouden levittäjänä Suomessa sekä sukukansojen välisten ystävyyssuhteiden rakentajana. Aikaisemmin murteina pidettyjen kielimuotojen statusta määritellään uudelleen, ja identiteettejä, jotka eivät ole SUOMALAIS-UGRILAINEN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIVUOSI 2023 Janne Saarikiven mukaan suomalaisugrilaiset identiteetit ovat nykyään yhä useammin glokaaleja, eli niissä yhdistyvät esimoderni lokaalius ja moderni ylipaikkaisuus.. Yhtenä keinona suomalais-ugrilaisuuden näkyvyyden lisäämiseen suomalaisessa yhteiskunnassa Palokangas suositteli etnofuturismin käsitteen ahkerampaa käyttämistä. – Toisaalta yhä useammat suomalaisugrilaiset, kielelliset ja etniset identiteetit ovat monipaikkaisia ja monikielisiä, perinteiset puhujayhteisöt taantuvat
Edes Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ei ole tietoa, kuinka paljon on saamen puhujia – saatikka sitten Venäjän yhteiskunnassa olisi uskottavaa tietoa, kuinka paljon siellä on näitä vähemmistöjä. Kuhmo ja Inari – Suomen glokaaleimmat paikka – Suomalais-ugrilaiset ovat yhä enemmän urbaaneja tai semi-urbaaneja ja monikielisiä. Janne Saarikivi esitteli myös Venäjän väestönlaskennan dataa suomalais-ugrilaisten kansojen väestöja puhujamäärien kehittymisestä vuosien 1989–2002–2011–2021-aikajänteellä. – Väestönlaskentaa tehdessä erityisesti ydinalueidensa ulkopuolella asuvia ryhmiä rekisteröidään aika paljon suoraan venäläisiksi. Minusta pitäisi puhua glokaaleista identiteeteistä, joissa yhdistyvät esimoderni lokaali ja moderni ylipaikkainen identiteetti. Puhujamääriä laskettaessa pudotukset ovat vielä suurempia. Suomen glokaaleimmiksi paikoiksi Saarikivi nimesi Kuhmon ja Inarin. – Suomessakin saamelaisväestön väestökirjanpito on alirekisteröinyt saamelaisia. Glokaalisti ollaan yhtä aikaa maailmanlaajuisessa yhteisössä ylipaikkaisesti, mutta samalla ollaan tietoisesti kiinnittyneitä ympäröivään paikalliseen kulttuuriperintöön. Yleisökommentin innoittamana Saarikiven luento huipentui motivaatiopuheenvuoroon. – Tendenssi alaspäin vastaa todellisuutta, mutta on vakavia syitä epäillä, ettei se aivan täsmälleen vastaa todellisuutta, sanoi Saarikivi. – Venäjällä etnisiteetti perustuu vain omaan ilmoitukseen, ja nyt on paljon tietoa, ettei tätä ole edes kysytty kunnolla väestönlaskennoissa. Tämän salin porukalle riittää tehtävää kielten diversiteetin lisäämisessä, sen vähentäjiä kyllä riittää. Muun muassa 17 miljoonaa ihmistä eli 12–13 % Venäjän väestöstä ei ole ilmoittanut kansallisuuttaan viimeksi toteutetussa Venäjän väestönlaskennassa. Meidän tehtävämme on elvyttää kaikkia murteita ja kaikkia vähemmistökieliä. Vähemmistökansojen väestömäärät ovat pudonneet dramaattisesti. – On syytä ajatella, että iso osa heistä on monietnisiä, monipaikkaisia ja osin monikielisiä ihmisiä. – Kuhmossa sijaitsevat Juminkekoinstituutti, Runolaulu-Akatemia, etnofuturistinen kompleksi Kalevala-kylä ja globaalia kulttuuria edustava kamarimusiikkijuhlat. – Kaikkia kieliä ja murteita kannattaa elvyttää. Täällä on äärettömän paljon kulttuurielämää verrattuna väestöpohjaan, ja sen kulttuurielämän merkitys säteilee hyvin laajalti täältä Kuhmosta. Teksti ja kuvat: KATRI KOVASIIPI SUOMALAIS-UGRILAINEN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIVUOSI 2023 Toisena talvilajina Tuupalan koululla kiskaistiin pieni kansallispukuhiihto viestihiihdon tapaan.. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 51 olleet pitkään aikaan aktiivisia, herätetään henkiin. Tverin Karjalassa paljon liikkunut ja yli 250 erilaista informanttia opiskelijoiden kanssa haastatellut Saarikivi tietää, että runsaat 2/3 tai jopa lähes 75 % näistä informanteista on väestönlaskentatietojen mukaan merkitty venäläisiksi ja heidän äidinkielekseen on merkitty venäjä, mutta kaikki haastattelut heidän kanssaan on tehty karjalaksi. – Itsekin luen Kuhmossa tuotettuja julkaisuja ja ajattelen Kuhmoa melko usein, vaikken käy täällä kovin usein, pohti Saarikivi. Vähemmistökansojen rekisteröinti on epäluotettavaa Maailman eri kieliä, tilannetta ja puhujamääriä tilastoiva Ethnologue-tietokanta (ethnologue.com) vahvistaa, että suurin osa suomalais-ugrilaisista kielistä on melko vakavasti uhanalaisia. Saarikiven mukaan kielten määrää kaiken kaikkiaan pikemminkin vähätellään kuin liioitellaan. Saarikivi kertoi käytännön esimerkin rekisteröinnin epäluotettavuudesta
Kuvassa vasemmalta K. Samaan aikaan kun puna-armeijan joukot tammikuun 1922 lopulla jatkoivat vaivalloista ja paljon uhreja vaatinutta etenemistään Vienan kyliin, eteni Materon johtama hiihtoja rekikolonna vastapuolen häiritsemättä Knäsön kylästä Muurmannin radan varresta Pohjois-Vienan erämaiden kautta Sallan ja Savukosken metsätyömaita kohden. TavoitLäskikapinasta punaiselle Uhtualle Talvella 1921–22 tapahtuneen metsäsissikapinan eli Karjalan kansannousun loppuvaiheeseen ajoittui Pohjois-Vienasta Suomen puolelle suuntautunut erikoislaatuinen retki, jonka pyrkimyksistä tutkijoillakin on erilaisia näkemyksiä. Kokous pidettiin paukkupakkasessa suurten nuotioiden loimussa kämppäalueen pihamaalla. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 52 T uon Sallan läskikapinana tunnetun retken johtajaksi oli määrätty suomalainen kommunisti ja agitaattori Juuso Matero, joka retkikuntaa johtaessaan esiintyi Jahvetti Moilasen nimellä. M. Siellä pidettyyn joukkokokoukseen saatiin lähiseudun työmailta haalittua 500– 600 metsätyömiestä “ottamaan vallan herroilta” ja kuulemaan Matero-Moilasen vallankumousjulistusta. Lackmanin tulkinnan mukaan läskikapina liittyi vahvasti Karjalan kansannousuun ja sen tarkoituksena oli käynnistää vastaoperaatio suomalaisten ”valkobandiittien” tunkeutumiselle Vienaan. tammikuuta 1922. Helmikuun 2. teena oli myös osoittaa suomalaisille, että kansannousu oli mahdollinen myös Suomen puolella. Läskikapinan tavoitteista on historiantutkijoiden keskuudessa erilaisia tulkintoja. Evä, Jukka Rahja, Jalo Kohonen, Kullervo Manner, Eino Rahja, Mandi Sirola ja Yrjö Sirola. Oululainen dosentti Matti Lackman on tutkinut huolella läskikapinan syntyä ja syitä kirjassaan Jahvetti Moilanen läskikapinan johtaja. päivänä joukko saavutti Sallan pohjoispuolella Värriön suuren savottatyömaan. Agiteerausta amerikansilavalaatikolta Saatuaan Suomen Kommunistisen Puolueen keskuskomitealta määräyksen ylitti suomalaisista puna-armeijalaisista muodostettu pieni kapinajoukko rajan 29. Puhujakorokkeeksi Suomen kommunistisen puolueen johto suunnittelee kapinaa vuonna 1920 amerikansilavalaatikon päällä Moskovassa – siitä tuli Läskikapinalle nimi. KUVA: KANSAN ARKISTO
Helpostihan niitä löysikin ja niinpä sattui, että muutamat punikit saivat samana kesänä remonteerata pari kolmekin taloa ja silti talveksi joutuivat toisien taloihin asuntoa etsimään. Suunnitteilla on koko maa-alan muokkaaminen viljelykselle. Suurin osa kuitenkin ”jäi sesonkitöiden varaan ja on siinä asemassa vielä tänäkin päivänä (v. Merkittävimpinä saavutuksina mainitaan uusi tilava navettarakennus, traktori ja kutomakone. Vuonna 1929 kerrotaan kommuunissa olleen 12 jäsentä, perheenjäsenet mukaan luettuna 24 henkeä. Ehdotuksena oli, että väki sijoitettaisiin Uhtualle maatalousja metsätöihin. He palvelivat aluksi puna-armeijassa Pohjois-Vienassa ja jotkut ehtivät mukaan metsäsissikapinan viimeisiin taisteluihin, jotka käytiin Pistojärven Tiiron kylässä 14. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 53 löydettiin amerikansilavan kuljetuslaatikko ja siitä tapahtuma sai historiaan jääneen nimensä läskikapina. Karjalan kansannousun loppuvaiheessa pakolaisiksi lähteneiden jäljiltä tiedettiin Uhtualle jääneen paljon asumattomia taloja ja viljelijää vailla olevaa maata. 1930). helmikuuta hän katsoi retken tavoitteet saavutetuksi ja määräsi savotoilta mukaan lähteneillä vapaaehtoisilla vahvistuneen joukkonsa hiihtämään rajan yli takaisin Knäsön tukikohtaan. Pohjan poikien kommuuna oli Uhtuan ensimmäinen ja myös ainoa kolhoosi aina 1930-luvun alkuun saakka, jolloin maatalouden pakkokollektivisointi muutti tilanteen. Myöhemmin keväällä Karjalan taistelujen päätyttyä heidät lähetettiin Pietariin, jossa noin 150 Sallan metsätyömiestä valmistui aikanaan kansainvälisen sotakoulun päällystökursseilta. Juuso Matero näyttää olleen karismaattinen johtaja, joka pystyi pitämään sekalaisen ja levottoman joukkonsa kurissa. Siten törkeästi rikkoen rauhansopimusta. Jäljelle jääneiden vanhempien miesten, naisten ja lasten sijoituspaikkaa selvittämään lähetettiin Petroskoihin lähetystö Karjalan Työkansan Kommuunin puheenjohtajan Edvard Gyllingin puheille. Näissä touhuissa kului aika nopeasti. Jo 6. Myöskään Suomeen paenneiden paluu omiin koteihinsa ja myöhempi elämä Uhtualla ei sujunut aivan niin auvoisasti kuin Matero kuvailee. Joku osa on sijoittunut erilaisiin neuvostolaitoksiin työskentelemään. Heitä tiedetään asuneen ainakin Pistojärven alueella, muun muassa Hirvisalmen kylässä. Julistuksessa kehotettiin kaikkia “luokkatietoisia tovereita” liittymään Neuvosto-Karjalassa toimivaan Punaiseen sissipataljoonaan ja käymään “ratkaisevaan taisteluun kapitalisteja vastaan”. Karjalaan lähti Materon myöhemmin laatiman raportin mukaan 258 henkeä, mukana 15 naista ja yhdeksän lasta. Pohjan poikien kommuuna Noin sata rajan yli tulleista suomalaisista pääsi asettumaan uudisasukkaina Uhtualle. Kirjautuneille jaettiin kannustimena metsäyhtiöltä takavarikoidusta työmaan kassasta ennakkomaksuna 150 markkaa (noin 50 nykyeuroa) jalkamiehille ja 350 markkaa hevosmiehille. Siellä osa heistä perusti Pohjan pojat -nimisen kommuunan eli osuustoimintatilan. helmikuuta. Osa läskikapinaan osallistuneista jatkoi matkaansa muihin Vienan kyliin. WIKIMEDIA COMMONS. Sikäli kun näitä pakolaisia saapui, luovutettiin heille omat talonsa ja viljelyksensä takaisin, ja punikki-pakolaiset etsivät uusia autioita taloja. Heidän pakomatkansa luettiin Stalinin vainovuosien alkaessa rikkomuksiksi neuvostovaltaa vastaan ja myös tässä toiminnassa tuli Juuso Materolla olemaan oma osuutensa. Knäsöön päästyä kertoi Matero joukolle, että neuvostovaltiossa ei suvaita toimettomia ja kaikkien on päätettävä, haluavatko liittyä punaiseen armeijaan vai ”työarmeijaan”. Saapuneiden oli siis ensin remonteerattava taloja asunnoiksi, huolehdittava kotiin jääneiden mummojen ja muutamien eläimien hoidosta ja muonituksesta. Petroskoissa ilmestynyt suomenkielinen sanomalehti Punainen Karjala raportoi usein Pohjan poikien saavutuksista. Joukkoonsa ovat petoksella houkutelleet vähätietoista Karjalan raatajarahvasta. Kommuuni onnistui hankkimaan Suomesta tuotuja maanviljelyskoneita, keväällä 1929 jopa Oliver-merkkisen traktorin. Materon selostuksen mukaan osa tulijoista vakiintui elämään Uhtuan ja Jyvöälahden kylissä talonpoikina maatöissä. Tiirossa yksi heistä joutui vangiksi ja teloitettiin kuulustelujen jälkeen. Kun kevät oli lopullisesti saapunut, jaettiin tuodut hevoset ja miehet ryhmiin, jotka lähetettiin eri kyliin muokkaamaan kylvömaita ja toimittamaan kylvöjä. Gyllingin luvalla koditon joukko pääsi huhtikuun alussa lähtemään hiihtäen ja rekikyydeillä kohti Uhtuaa, johon saavuttiin vaivalloisen matkan jälkeen toukokuun alkupuolella. Kommuunin hallinnassa on 60 hehtaaria maata, josta viljeltynä oli neljännes. Joukkokokouksen jälkeen ryhdyttiin ottamaan vastaan vapaaehtoisten kirjautumisia punaiseen sissipataljoonaan. Osa on siirtynyt toisille paikkakunnille.” Osa joukosta lienee palannut eri teitä Suomeen, kun . Karjalais-suomalaiseen punaiseen sissipataljoonaan ilmoittautui 171 miestä. Niinpä sitten useatkin palaavat pakolaiset löysivät maansa jo valmiiksi kylvettynä. Siellä nämä rosvojoukot ovat petomaisesti surmanneet kaikki kommunistit, jotka ovat käsiinsä saaneet, tappaneet rauhallisia aseettomia koulunopettajia ja valistustyöntekijöitä. Materon kirjoittaman selostuksen mukaan: Paetessaan Suomeen olivat lahtarit pakoittaneet väestön suurimmaksi osaksi mukaansa ja lähtiessään hajoittaneet taloja, särkeneet kaikki akkunat ja useimmat uunit taloista, polttaneet taloja ja eläimiä, yleensä harjoittaneet tolkutonta hävitystyötä. Sopii epäillä, kävikö Uhtualle saapuneiden suomalaisten asettuminen taloksi niin sopuisasti kuin tuossa vuosia myöhemmin kirjoitetussa kuvauksessa annetaan ymmärtää. Karjaa oli kommuunilla 17 lehmää, kaksi sonnia, neljä hevosta sekä lampaita, sikoja ja vasikoita. Juuso Materon lukemassa julistuksessa työväen taisteluun nousua perusteltiin Karjalan tapahtumilla: Lahtarit ovat lähettäneet miehiä sadoittain ja aseita kuormittain rajan yli Karjalan Kommuunin alueelle. Janne Myyryläinen eli Jahvetti Moilanen
Vuonna 1925 Juuso Matero komennettiin Karjalan metsätrusti Karellesin käyttöön. Janne Myyryläinen, Juuso Matero, Jahvetti Moilanen Frans Johan (Janne) Myyryläinen syntyi vuonna 1881 Viipurissa. Hän kävi käsityökoulun ja teki sen jälkeen sahaja uittotöitä Viipurin seudulla ja Kainuussa. Hän toimi aktiivisesti Kainuun työväenliikkeessä ja osallistui punakaartien perustamiseen organisaattorina ja värvärinä. SKP lähetti hänet järjestämään kommunistien maanalaista toimintaa Kainuussa. Hän onnistui pakenemaan Kainuun kautta Neuvosto-Venäjälle. Matero toimi Uhtuan osuuskauppahallinnon puheenjohtajana vuosina 1923–26. Voi kysyä, miksi noin suuri joukko pohjoissuomalaisia lähti Jahvetti Moilasen puheiden innoittamana enempää harkitsematta kohti Neuvosto-Karjalaa. PEKKA VAARA Uhtuan osuuskauppa vuonna 1926. Pohjoisen luonto kovine pakkasineen ja paksuine hankineen koetteli karaistuneimpiakin jätkiä. Kämppien majoitusolot ja ruokahuolto oli ala-arvoista, työ raskasta ja palkat huonot. Tuossa joukossa Jahvetti Moilasen oli helppo nostaa kapinalippu ja saada väki seuraamaan mukana kohti tuntemattomia kohtaloita. Puna-armeijan palveluksessa hän osallistui keväällä 1920 suomalaisten valkoisten karkottamiseen Petsamosta. Vuodesta 1915 alkaen Janne Myyryläinen työskenteli Kainuun Osuusliikkeessä myymälänhoitajana ja kiertävänä tarkastajana. Heikkisen, työväenjohtaja Janne Myyryläisen ja kirkkoherra Frans Nordlundin järjestämään kokoukseen osallistui noin 2000 kainuulaista. A. Näistä palaajista Matero ei mainitse mitään selostuksessaan. Aluksi hänet määrättiin instruktoriksi Uhtuan piiriin, sitten koko piirin johtajaksi. Vuosina 1923–25 hän toimi Uhtuan puoluekomitean sihteerinä ja hänet valittiin Uhtuan kihlakunnan toimeenpanevan komitean jäseneksi. Myös Kainuun osuusliikkeessä hankitulle kokemukselle oli Uhtualla käyttöä. Kansanedustaja J. Myös uusi elämänkumppani löytyi Uhtualta ja hän avioitui Kuusamosta kotoisin olleen 20-vuotiaan Hilja Alatalon kanssa. Kokous hyväksyi kirkkoherran valmisteleman päätöksen ja lähetti Suomen eduskunnalle kirjelmän, jossa vaadittiin Suomen itsenäisyyttä ja Vienan Karjalan yhdistämistä Suomeen. Metsätalouden johtotehtävissä Matero ansioitui niin, että hänen täyttäessään 50 vuotta joulukuun 30. Matero kuului Uhtuan vallankumouskomiteaan ja nimettiin paikallisen GPU:n osaston johtoon. Kainuun ja Lapin pienviljelijäväestö ei elänyt ainoastaan maataloudesta. KUVA: KARJALAN SIVISTYSSEURA Kämppien majoitusolot ja ruokahuolto oli ala-arvoista, työ raskasta ja palkat huonot.. Matti Lackmanin mukaan vallankumouksellinen henki eli vahvana Lapin ja Kainuun metsätyömailla vielä sisällissodan jälkeenkin. Vuoden 1905 suurlakon aikana Janne työskenteli Kemin sahoilla ja oli mukana Laitakarin työväenyhdistyksessä ja punakaartissa. Suomen poliittisen tilanteen kärjistyessä sisällissodaksi helmikuussa 1918 Janne Myyryläinen pidätettiin ja tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Myös puoluetöitä ja kunnallisia luottamustoimia löytyi pian. Siellä hän omaksui Juuso Materon nimen ja kävi punaupseerikoulun Pietarissa. Hän oli myös Metsästysosuuskunnan hallinnon puheenjohtajana ja osuuskassan hallinnon jäsenenä. Lisäksi oli alueen omaa ja etelästä työn perässä tullutta väkeä, joka sai leipänsä pelkästään metsätyömailta. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 54 olot Neuvosto-Karjalassa osoittautuivat kovin raskaiksi. Materon entinen perhe oli jäänyt Kajaaniin perheen isän tultua vangituksi ja paettua rajan yli Karjalaan. Venäjän sisällissodan päätyttyä puna-armeijan voittoon Matero siirrettiin jälleen poliittiseen toimintaan. Vastapuolen silmissä hän alkoi olla vaarallinen agitaattori. päivänä 1931 suitsutti Punainen Karjala: ”Syvä on se jälki, jonka entinen tukkijätkä, suomalainen punikki, puolueen jäsen ja metsätöiden tunnustettu johtaja on vuosien kuluessa painanut pohjois-Karjalan poliittiseen, yhteiskunnalliseen ja talouselämään.” Kapinakomissaari Moilanen-Matero palkittiin ansioistaan Punaisen lipun kunniamerkillä ja aikanaan Stalinin vainoissa niskalaukauksella. Agitaattorin uran huipentuma Suomen puolella oli läskikapinan johtaminen talvella 1922. Jannen isä kuoli keuhkotautiin pojan ollessa kolmivuotias. Työttömyys ja metsäyhtiöiden tiukka ote pitivät palkat alhaisina. Olot työmailla olivat kurjat ja metsäyhtiöiden, erityisesti joidenkin röyhkeiden työnjohtajien, pitämä kuri oli ankara. huhtikuuta 1917 tsaarinvallan kukistumisen innoittamana kansankokous. Myyryläinen kelpasi kuitenkin mukaan, kun Suomussalmen kirkossa pidettiin 7. Mukana oli paitsi nuoria miehiä, myös vanhempaa väkeä, naisia ja lapsia. Leivän jatketta jouduttiin hakemaan metsäja uittotöistä vuosittain. Poika oppi kovaan työntekoon isäpuolensa apuna 13-vuotiaasta lähtien ojaja sekatöissä. Läskikapinan jälkeinen vuosi kului Juuso Materolta Uhtualla hänen mukanaan tulleen joukon elinolojen järjestämisessä. Sitä nostattivat metsätyömaiden ankarat olot
Sibelius ja karjalainen perinne 1800-luvun loppupuolella Sibelius oli aikansa taiteilijaja kulttuurieliitin tavoin innostunut Kalevalasta ja karjalaisesta perinteestä – tuolloin karjalaisuus nähtiin tosin karelianismin hengessä suomalaisuuden osana ja muinaisempaa suomalaisuutta ilmentävänä kulttuurina. Kapellimestari Anna-Maria Helsingin rinnalla orkesterin eteen astelee itkuvirsien taitaja, karjalainen kansanmuusikko Liisa Matveinen. On kulunut reilu vuosisata siitä, kun itkuvirsiperinne ja Jean Sibelius kohtasivat ensikerran. Kalevalan tekstien ohella sen musiikissa on runsaasti runolauluperinteeseen viittaavia elementtejä, ja siinä, kuten monessa muussakin Sibeliuksen teoksessa, soi yhtä aikaa paikallinen ja yleismaailmallinen. Jean ja Aino Sibeliuksen häämatkakin suuntasi runomaille Karjalaan, Lieksaan ja Kolille vuonna 1892. Kohtaaminen teki suuren vaikutuksen säveltäjään, joka aikalaistensa tavoin pyrki luomaan kansanperinteestä innoittunutta orkesterimusiikkia ja loi omaleimaisen ilmaisutapansa vahvasti perinteistä ammentaen. KUVA: STEFAN DE BATSELIER Larin Parasken jo vuonna 1891 tämän asuessa Adolf Neoviuksen luona Porvoossa muutaman vuoden. Varsinaisesti Sibeliuksen kansainvälisen läpimurron sinetöi ensimmäinen sinfonia. Hän toimii orkesterin oboen äänenjohtajana. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 55 . Paikallista, omaa ja erityistä – Samoja sinfonioita soitetaan ympäri maailmaa, joten olemme halunneet tuoda ohjelmistoomme jotakin paikallista, erityistä, joka sitoo sen tänne Joensuuhun, sanoo orkesterin ohjelmistotoimikunnassa mukana oleva Jonna Staas. Joensuun kaupunginorkesterin kokoonpanoa on konserttia varten kasvatettu. Tavallisesti Joensuussa soitetaan pienimuotoisempia orkesteriteoksia, mutta nyt mukaan on hankittu enemmän vaskipuhaltajia ja jousistoakin vahvistettu. Tällä kertaa sinfoniaorkestereiden suosikkinumero saa kuitenkin erityiset puitteet. Teoksen ensimmäinen versio valmistui vuonna 1899, mutta säveltäjä korjaili sinfoniaansa vielä seuraavana vuonna. Koon kasvattamiseen on hyvä syy: konsertissa kuullaan Jean Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia. Sibeliuksen tuotannosta erottuukin 1800-luvun lopulla kansallisromanttinen kausi, jolloin hän sävelsi muun muassa Kullervo-sinfonian, jota pidetään hänen uransa yhtenä käänteentekevänä teoksena. Orkesterissa alttoviulua soittava Katri. – Ote Liisa Matveisen itkusta L avalla on täpötäyttä. Itkuvirsi johdantona sinfoniaan Oi sie suloisien sävelien suuri soinnuttelijainen / mahtava mielenmaisemien maalailijamestari / a mie vaivainen vaeldajainen viluvaarasilta virsilöi vierettelen kaiken kansaizeni keralla / parahia passiboisia pajattelen Karjalan kaunehilta kankahilta. Nuori säveltäjä jatkoi matkaansa vielä yksin edemmäs Ilomantsiin, Korpiselälle ja Suojärvelle kuullakseen ja kirjatakseen muistiin runolaulua ja itkuvirsiä. Jean Sibeliuksen tiedetään kohdanneen inkeriläisen runolaulajan ja itkijän Liisa Matveinen. Lopullinen versio on vakiinnuttanut asemansa sinfoniaorkestereiden ohjelmistossa niin Suomessa kuin muualla maailmalla
Staasille paikallisen musiikkikulttuurin ja orkesterimusiikin yhdistäminen oli tuttua hänen aiemmasta työpaikastaan. Itkuvirsien perusluonteeseen kuuluu se, että itkijä apeutuu eli vaipuu tunteisiinsa ja itkee äänekkäästikin äänellä itkiessään. > Vastaavantyyppisiä rituaalisen suremisen perinteitä tunnetaan ympäri maailmaa. Kiitositku Sibeliukselle – Kun minua pyydettiin mukaan, mietin, mikä voisi olla sopiva tapa tuoda itkuvirsi osaksi konserttia ja sitoa se Sibeliuksen ensimmäiseen sinfoniaan. Näiden aiheet ovat muun muassa omaelämäkerrallisia ja itkijän lapsiin, ystäviin tai muihin läheisiin liittyviä. Teos oli minulle entuudestaan vieras, ja vasta jälkikäteen konserttiarvostelusta luin, että alun sooloa on verrattu itkuvirteen, kertoo Liisa Matveinen. Tuolloin tietoa itkuvirsiperinteestä ja äänellä itkemisen käytännöstä oli saatavilla melko niukasti, ja itkuvirret hahmottuvat nimenomaan erityisenä karjalaisena perinteenä, joka heijastelee kansanuskon käsityksiä. Karjalaisten itkujen maailmankuvassa yhdistyvät kansanuskon ja ortodoksisuuden elementit. Jean Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia alkaa patarummun etäisen jylyn säestämällä yksinäisellä klarinettisoololla, jota musiikintutkija, professori Erik Tawaststjerna on kuvaillut klarinetin itkuvirreksi. Orkesterin ohjelmatoimikunnassa idea otettiin vastaan innostuneesti. Sopiva yhteys itkuvirrelle löytyi kevään ohjelmistosta. Soolo on melankolinen ja etenee omaa polkuaan säveleltä toiselle levittäen ympärilleen vakavaa surumielistä tunnelmaa. Itkujen yhteydessä vastaavasta puhuttaisiin apeutena. Matveisen itkujen ilmaisu on hyvin lähellä perinteisiä itkuvirsiä, ja hän suhtautuu syvällä vakavuudella perinteeseen, jonka mukaan itkut ovat puhetta tuonilmaisiin, eikä sinne syyttä suotta sovi olla yhteydessä. Tänne muutama vuosi sitten tultuani ajattelin, että täällä voisi tehdä jotakin vastaavaa, ja itkuvirret nousivat mieleeni, vaikka perinne on minulle yleisesti aika vieras, hän kuvailee. Hän aloitti opintonsa Sibelius Akatemian kansanmusiikinosastolla 40 vuotta sitten – kaikkien aikojen ensimmäisellä vuosikurssilla. Halutaan tuoda tätä paikallisuutta esiin myös konserteissamme. > Itkujen keskeiset rituaaliset merkitykset punoutuvat perinteisiin myyttisiin käsityksiin: pokoiniekka eli vainaja, antilas eli morsian ja armeijaan lähtevät miehet on valmisteltu ja varustettu tulevaa varten itkuin. Paikallisuuden lisäksi taustalla on ajatus tuoda perinteitä näkyville uusille yleisöille – tässä tapauksessa orkesterin kuulijoille. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 56 Hänninen nyökyttelee vieressä ja täydentää: – Kun muutin Joensuuhun, huomasin heti, että täällä on ihan oma meininki ja paikallisuustunne. Arkistoaineistoissa on myös kiitositkuja perinteentallentajille, ja sotienjälkeisessä Suomessa rajakarjalaiset evakot itkivät äänellä myös kaipuutaan kotiin Karjalaan. Ilmaisuja esityskäytännöt sekä merkitykset vaihtelevat kulttuureittain. > Perinteenä itkuvirret ovat esikristillistä perua. Täällä ollaan ylpeitä omista juurista ja paikallisista jutuista. > Itkuilla on omaleimainen poeettinen kieli. – Olen aiemmin ollut Lapin kamariorkesterissa, jossa teimme paljon yhteistyötä saamelaisten taiteilijoiden kanssa. > Karjalassa ja Inkerissä tunnetaan myös muita kuin riitti-itkuja, joita tutkimuksessa kutsutaan tilapäätai arkipäivän itkuiksi. – Asiaa pohdittuani konserttia varten sopivalta tuntui itku, jossa kiitän meidän kaikkien puolesta Sibeliusta kaikesta siitä hienosta musiikista, jota hän sävelsi. Jonna Staas ja Katri Hänninen sekä inkeriläinen runolaulaja ja itkijä Larin Paraske Joensuussa yliopiston kirjastolla. Konserttiohjelmaan oli jo sovittu Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia, jonka tunnelma on melankolinen ja alku itkuvirttä ajatellen sopivalla tavalla herkkä. Vertaus ei tunnu kaukaa haetulta, vaikka länsimaisen taidemusiikin ilmaisu on tyystin toinen kuin karjalaisen itkuperinteen. KUVA: VILIINA SILVONEN. Matveinen ryhtyi opettajansa ehdotuksesta perehtymään kotiseutunsa perinteeseen. Tunteen on tarkoitus tarttua myös kuulijoihin, liikuttaa ja kirvoittaa kyyneliä. Matveinen opiskeli äänellä itkemistä vanhojen karjalaisten itkijöiden opissa itse haastattelemalla ja arkistoaineistoja kuuntelemalla. En ole kuitenkaan koskaan ennen tehKARJALAISET ITKUVIRRET ELI ITKUT > Perinteisesti itkut ovat tunteita, etenkin surua sen kaikissa sävyissä ilmaisevaa, useimmiten rituaaleissa esitettyä suullisesti välittyvää, muistinvaraista perinnettä. Teksti ja sävelmä eivät noudata tiettyä runomittaa, vaan itku on kuulokuvaltaan ikään kuin loppumattomana vyöryvä kokonaisuus
Matveiselle itkujen erityinen kieli on aina ollut lähtökohta, ja hänen itkuissaan kuuluvatkin itkukielen ominaispiirteet, kuten vapaamittaiset säkeet ja pitkät alkusoinnut sekä kiertoilmaukset keskeisille henkilöille, asioille ja esineille sekä itkijälle itselleen. Yksinäinen klarinettisoolo ei ollutkaan enää yksinäinen avaus vaan se jatkoi itkun tunnelmaa, ja koko sinfonia asettui ikään kuin vastaukseksi tälle kiitositkulle. Hän rillutteli Euroopassa ja perhe, vaimo ja lapset, oli kotona. Itkuperinteen uudenlaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin tuomisessa on tärkeää antaa yleisölle avaimia tulkita ja ymmärtää, mistä yhdistelmissä on kyse. > Karjalaisten yhteisöllisenä perinteenä oppimisen lisäksi Sibelius-Akatemiasta on valmistunut itkuihin perehtyneitä muusikoita, ja Äänellä itkijät ry on toiminut parikymmentä vuotta itkuperinnettä vaalien ja tunnetuksi tehden. Valmistellessaan kiitositkua Sibeliukselle Matveinen luki säveltäjän elämästä sinfonian sävellystyön ajalta, ja apeuden aiheet löytyivätkin helposti. > Karjalaisessa yhteisössä itkuvirsien esittämistä ei kutsuta laulamiseksi, vaan eänel/iänel/äänel itkennäksi, virz?ittelyksi tai luvoitteluksi. > Nykyajassa itkuvirret ovat usein ennalta laadittuja, kirjallisessa muodossa säilyviä teoksia. Juttua varten on haastateltu myös orkesterin intendenttiä Marjo Vattulaista.. Vanhastaan virsi viittaa (runo)lauluun, mikä näkyy muun muassa kertovien runojen nimissä: Mataleenan virsi. KUVA: VILIINA SILVONEN > Itämerensuomalaisista kansoista itkuvirret ovat säilyneet pisimpään ortodoksisen uskonnon kulttuurialueilla, ja itkuperinnettä onkin tallennettu karjalaisilta, lyydiläisiltä, vepsäläisiltä, inkerikoilta, vatjalaisilta, inkerinsuomalaisilta ja setukaisilta. Muutoin itkukieleni pohjautuu KARJALAISET ITKUVIRRET ELI ITKUT Liisa Matveinen, Anna-Maria Helsing ja Joensuun kaupunginorkesteri. Ympäröivän maailman muuttuessa itkuvirret ovat saaneet uusia muotoja ja tulkintoja. kuin sie pistit puiset pillit pehmeästi puhaltelemaan / välkehtivät, väkevät vasket valloittavina virtaelemaan / miten laitoit huilut niin huumaavan hempeästi helisemään / jousien joukon jouhevasti keinumaan, tanssimaan, hyppimään ja kaiken sävelten virran sointumaan / kovin kouraisemaan, koskettamaan kaikkia kallehia kuulijoita – Konserttia varten muutin tavanomaista itkukieltäni lähemmäs suomen kieltä, jotta yleisö voi ymmärtää, mistä on kyse. Joensuun kaupunginorkesterin konsertissa eri musiikkiperinteiden yhteensovittaminen toimi luontevasti. Konsertissa Matveisen Kiitositku Sibeliukselle loi sinfonialle aivan erityisen tunnelman. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 57 nyt kiitositkua, niin minun piti miettiä, mikä siinä sitten itkettää. Itkijään viittaavat ilmaisut korostavat kurjuutta ja surullisuutta, kun taas kaikesta muusta puhutaan sulostutellen ja hellitellen, mistä syntyy itkuille tyypillistä tunteellista jännitteisyyttä. Siitä se itku sitten tuli. > Virsi-sanasta huolimatta itkuilla ei ole yhteyttä kristilliseen virsiperinteeseen. Myös Vienan Karjalan naapurista kolttasaamelaisilta on tallennettu itkuperinnettä. Merkitykset, määritelmät ja tavat itkeä itkuvirsiä vaihtelevat yksilöiden, yhteisöjen ja tilanteiden välillä paljonkin. – Sinfoniaa kuunnellessa minulle syntyi halu kuvata soittimia, niiden sointivärejä ja sitä, miten ne musiikista tulevat. Hänellä oli tietysti ikävä heitä, mutta toisaalta oli pakko elää siellä, että pääsi säveltäjänä sisälle siihen eurooppalaiseen musiikkielämään. enemmän karjalan kieleen, niin kuin aikanaan vanhoilta itkijöiltä opin. – Hänen tyttärensä kuoli niihin aikoihin. VILIINA SILVONEN Kiitositku Sibeliukselle Joensuun kaupunginorkesterin konsertissa 22.2.2023. Ja sitten se ahdinko, jota hän on varmasti kokenut
– Ja häneltä minä olen saanu tämän, sanoo Martta. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 58 K uikan Martta myös keräsi vanhaa perinnettä ja kirjoitti. Hän kirjoitti runoja talvisodasta ja Karjalasta, muistitietoja kotiseutumatkasta sekä jouluista 1939 ja 1989. Oravan täti kutsui kotiinsa ”siitä asti, kun rupesimma ymmärtämään hänen kertomuksiaan”. Itkun tien alku Martta Kuikka varttui Suojärven Riuhtavaarassa, missä hän vielä sai olla yhteydessä vanhan perinteen maailmaan. – Siitä itkut luultavasti jäivät alitajuntaan. Martta kertoo 1970-luvun äänitteellä suvun olevan runonlaulajan sukua, Borisoffeja, jossa on ollut monta taitajaa. ”Silloin kun ruvettiin käymään tanssimassa, niin kuin nuoret yleensä lähtee.”. Martta kertoo, kuinka itkuja itkettiin ennen usein maanantaisin. – Kullervo kun oli paimenessa ja Lemminkäisen emäntä leipoi kiven leipään… Tämän esitti täti itkuvirtenä. Itkun taitaja Martta Kuikka keräsi myös itse perinnettä Itkijänä tunnetulla Martta Kuikalla oli näköala niin 1900-luvun alkuun kuin pitkälle 2000-luvun nykyisyyteenkin. Oravan tädillä hän tarkoittaa Paraskeva Rodionintytär Oravaa, joka oli itkijäksi tiedetty. Hän oli monitaitoinen vanhan perinteen kannattelija ja kertoi tietämästään auliisti nuoremmille polville. Kullervon kohtalosta kertoessaan esitti otteita siitä runosta itkuvirtenä. Martan kertoman mukaan viidennessä sukupolvessa taaksepäin oli kuuluisa tietäjä, mutta häneltä ei paljon tietoja saatu, sillä hän pelkäsi mahtavuutensa takia kerääjiä. Myöhemmin olivat sitten runoa taitava Iro-täti sekä Oravan täti, Martan äidin isän sisar. Martan mukaan Paraskeva kertoi tarinoita sekä itki itkuvirttä. Marttaan on itkijänä vaikuttanut merkittävästi se, että hänen kasvuympäristössään itkut olivat osa varttuvien nuorten tyttöjen tunnemaailmaa. Paraskeva kertoi Lemminkäisestä, Kullervosta, Louhesta ja muista Kalevalan hahmoista. Evakkoon lähdöstä hän kirjoitti tekstin Kansa taisteli -lehteen
Ja heillä oli mukana hanurit ja esittivät hyvin surullista musiikkia. Muistissa Martalla on oman isän laulut. Kuitenkin jo Martan lapsuudessa itku oli väistymässä. Tuvassa kaikki ottivat osaa siihen, siis myös nuoret miehet. Kun se oli vähän haikee tunnelma maanantaiaamuna. Miehetkin itkivät Martan kotiseudulla silloin jo hiipuvaa itkua oli esitetty moninaisissa tilanteissa. Isä pajatti erittäin surumielisiä pajoja. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 59 . – Kun ennen itsenäistymistä joutuivat pojat lähtemään sotaväkeen Venäjälle, sitä sanottiin arvannostoksi, kolme vuotta kesti sotaväkiaika. – Oli tapauksia, että sinne sattui kuolemaan tai sinne jäi. Kymmenkunta tyttöä istui penkillä, ja silloin, kun viimeinenkin tyttö itki, silloin täti lopetti. – Morsian oli samoja tyttöjä, joka kävi kuunteleKuikan Martta kuvattuna 1970-luvulla. Niin nämä kulkivat kokonaisen viikon kyliä, siis omassa kylässä, taloja myöten ja toiset jopa itkuvirsiä itkivät. Täti oli joka kerran valmis esittämään jotakin. Häissä ei enää varsinaisesti aina itketty, mutta vielä itkettiin Semen Papin talossa pidetyissä häissä. Myös miehet itkivät toisinaan. Ja silloin hän itki, ja siihen tuli semmoinen tunnelma, että viimein koko tyttöparvi siinä penkillä itki ja sitten kun me pääsimme siitä ja se itkuvirsi oli loppu, se oli kuin ilma olisi puhdistunut. Joskus syy oli ero ja ikävä. Menimme Oravan tätin luokse. HISTORIAN KUVAKOKOELMA, MATKAILUN EDISTÄMISKESKUKSEN KOKOELMA, MUSEOVIRASTO. Ja me olimme taas valmiit viikon töihin. Kolme vuottahan on pitkä aika… Se oli erittäin surullista se lähtö. Kuva Anja Smolander, 1978. Ihan suoranaisesti itkivät, miehet, pojat. – Oli maanantaiaamu, oltiin väsyneitä, vanhemmat ajoivat aikaiseen ylös. – Kylän tytöt kokoontuivat ja sanoivat, että lähdetäänpä sinne Oravan tätin luokse
Tutkija Anna-Liisa Tenhusen mukaan itkuvirret tulivat Martan ohjelmistoon 1970-luvun alussa. Hän on verrannut itkun purkautumisen tietä myös tulivuoreen. Siirtolaisuudessa Martta ei enää ollut niin itkujen kanssa tekemisissä. Aviomies ei ole mukana kuvassa, koska hänellä oli kiire rintamalle. Martta on kokenut itkuvirren tehtävän raskauden. Itkuvirren syntymistä hän kuvaa kulkemisena useiden tuskakerrosten läpi ”kuin lähdevesi, joka virtaa syvällä maan alla ja tunkeutuu puhtaana pinnalle”. Morsian myös vielä kumarsi muamolle ja tatalle, perinteitä oli vielä mukana. Kerran oli sitten tullut edustaja Helsingistä yliopistosta ja kyseli, onko hänellä aikomus joskus esittää itkuvirsiä. Siihen asti itkujen maailmaan yhteydessä ollut täti eli Valtimon Puukarissa vielä vuoteen 1955. Itkun syntyä Martta vertaan akkuun, kun se latautuu ja tulee täyteen voimaa. Itseään Martta on luonnehtinut omien itkujen itkijäksi. – Se tulee niin syvältä ja niin aitona, että se rasittaa sydäntä. ”Aamuyöstä saavuimme Matkaselkään. Sota Kansa taisteli -lehdessä (1982) Martta kertoo oman pakenemisensa sodan jaloista. Niinpä sitä varten pitää varautua, jopa kauankin. Martta sepitti hääitkujen sarjan, aviomiehelleen hän teki kuolinitkun. – Sanoin, että juuri tällä kertaa ei ole, mutta jonain päivänä saattaa pulpahtaa esille. Martta kuuli myös joitain muita itkijöitä, kuten Revonkylän Martta Kähmiä. Kaikkialla paloi. Tiesikö Martta viimeisinä aikoinaan varoa sydänMartta Kuikka vastavihittynä, 1943. Tuntui, että koko Karjala oli liekeissä.” Martta oli 18, kun sota syttyi. Hän kuitenkin keräsi muuten perinnettä. Itku on ollut vaativa paikka ja sen tähden itkemiseen harvoin ryhdytään, vaikka hänen aikanaan taitajia vielä onkin ollut. Nyt ne on alkaneet tulla, se on 2–3 vuoden juttu… Mutta aina se on ollut minulla siellä. Mistä itku tulee. Jehkilään saavuttaessa tien varrella oli ammuttua karjaa ja lumessa juoksentelevia eläimiä. Sodan syttyessä heidän täytyi paeta heti alkuun metsän suojiin laukausten viuhuessa ympärillä. Ensimmäinen itkuvirsi syntyi Karjalan kaipuusta. Kuva on otettu Joensuussa. 2023 Karjalan Heimo N:o 3–4 60 massa Paraskevan itkuja. Itkuvirsi on tavallaan määrättyjen kärsimysten tai ikävän summa. Hän oli tuolloin palvelustalossa Naistenjärven rajakylässä. Sitten syntyi itkuvirsi Runonlaulajan pirtille sekä kiitokseksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Kun ihminen latautuu erilaisista murheista, se purkautuu itkuvirtenä. Ilomantsissa myös eli tai esiintyi Martan aikaan vanhan polven perinteen taitajia ja itkijöitä, kuten Anja Rastas, Anni Homanen, Akuliina Martiskainen, varhemmin myös Fekli Martiskainen. Taival jatkui Suvilahden asemalta eteenpäin. KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, MUSEOVIRASTO