3 2026 7 € Heikki Turunen ja karjalaisooppera Malanja Oljonan tarina elää pian näyttämöllä Nikolai Rugojevin elämä aikansa kuvana 120-vuotiaan KSS:n juhlaa
Tekstiiliperinnetutkija Leena Jääskeläinen ja taiteilija Reeta Suvanto työstävät karjalaista kuolinvaateperinnettä ja sen valkeita kuolinvaatteita. Pia Paananen haastattelee kirjailija Heikki Turusta (80), jonka romaanista Kuokka ja kannel syntyi kaikkien aikojen ensimmäinen karjalaisooppera. Seuraava numero ilmestyy syyskuussa 2026 4 14 7 18 8 22 12 28 13 32 2 Karjalan Heimo 3 | 2026 KARJALAN HEIMO 3 | 2026 TÄSSÄ N U M E RO S SA 28 13 K u va : S A N N A P E LL IC C IO N I K u va : A N N E K A LL IO LA. Aila-Liisa Laurila pohtii Unkarin keväistä vaalitulosta ja muistelee vierailuaan Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin Unkariin v. Akatemiatutkija Kati Kallio luotaa karjalankielisen kulttuurin omaleimaisten piirteiden suhdetta suomalaiseen, suomenkieliseen kulttuuriin. Jyväskylän Taiteilijatalossa koti ja työhuone yhdistyvät elämänvaiheeseen sopivasti. 2012. Martta Pelkosen käsikirjoitukseen pohjautuva uu tuuskirja Argivoi da pyhähuttu – Salmin karjalaista ruokakulttuuria tarjoaa myös uusia reseptejä. Julkaisemme koosteen perjantaista sunnuntaihin koetuista huippuhetkistä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Eppu Nuotio kertoo, kuinka vienankarjalaisen Oljona Nikitinin (Olga Salmen) tarina kasvoi vaikeuksien kautta näytelmäksi. Kansi: Anne-Mari Kivimäki soitti Notkahaitaria KSS:n 120-vuotisjuhlassa. Taiteilija Juulia Kääriälle taide on osa sukupolvien jatkumoa. Kuva: Kim Öhman Tule paginale -rubriekku: Hiloin Natoin pagizuttelussa on suvikarjalan opastaja da kiändäjä Elena Rapa, libo karjalazien kessen Ravan Jelena. KSS:n 120-vuotisjuhlaa vietettiin viikonlopun verran huhtikuussa. Suojärvellä syntyneen Kar jalan Rykmentin kapteenin Nikolai Rugojevin elämän tarina kuvastaa Vienan sekavia poliittisia oloja 1920-luvun taitteessa
Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Kesän mittaan voi makunsa mukaan nauttia vienankarjalaisesta kielileiristä sekä karjalaisuudesta ja karjalan kielestä ammentavien muusikoiden levyistä ja konserteista. 3 Karjalan Heimo 3 | 2026 Karjalaisuuden kerroksia näyttämöillä Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti. Kulttuurin rahoitusta kutistavat päättäjät eivät ymmärrä, mitä he tekevät: kulttuurin elintilan tukahduttaminen on epäinhimillinen mutta myös hyvin epäisänmaallinen ja taloudellisestikin järjetön teko. Äitienpäivänä pääsin näkemään Tampereella Timoi Munnen monologin Pahat ajat – voi venäjän kevät! Munne esitti rehellisen, koskettavan, hauskan ja todesti elävän monologin kokemuksista, joista puhuminen on näinä aikoina vähintään ristiriitaista, aiheena jopa tabu. Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. TOUKOKUUSSA KOETTIIN uusi kulttuurinen aluevaltaus, kun rajakarjalaisuudesta kertova Heikki Turusen romaani Kuokka ja kannel (WSOY 2016) taipui oopperan muotoon. Kyky nähdä, näyttää ja kokea erilaisten kerrostumien yhtäaikaisuus on elävän taiteen ydintä. Yhdessä vaalimme kieltä, kulttuuria ja kokemuksia karjalaisesta identiteetistä. Tämän lehden ilmestymisen aikoihin karjalaisuutta juhlitaan samana viikonloppuna sekä Oulussa Karjalaisilla kesäjuhlilla 13.–14.6.2026 että Tampereella Finlayson Soi! -kaupunkifestivaalin yhteydessä 12.–13.6.2026. Tässäpä vinkki kaikille karjalaisuudesta piittaaville tapahtumajärjestäjille. Juuri nyt ei ole kovin yleisesti hyväksyttävää muistella hyvällä aikaansa Neuvosto-Karjalassa ja Venäjällä; ei ole lupaa haikailla Petroskoihin, ei muistella ystäviä, joiden kanssa eli ja kasvoi omaan taiteilijuuteensa rajantakaisessa Karjalassa vuosia, ellei jopa vuosikymmeniä. Taustoiltaan erilaisiin karjalaisuuksiin liittyvät tapahtumat muodostavat jo oman virkeän kaistansa Suomen suveen. Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Rakkaus kulttuuriin ja usko sen voimaan kantaa niin tekijöitä kuin katsojiakin. Itse näin ja kuulin esityksen katsomossa niin naurunpyrskähdyksiä kuin liikutuksen kyyneliäkin. On erittäin oikea ja rohkea ratkaisu tarttua aiheeseen, joka on yhteiskunnassamme tabun asemassa. Munnen lavameiningissä tuosta kaikesta syntyi sekä hykerryttävää huumoria että monenlaisia syviä tunteita pintaan nostavaa, juurevaa näyttämötaidetta. Syksyn saapuessa suunnataan Tie Vienaan -symposiumiin Kuusamoon sekä Eppu Nuotion käsikirjoittaman ja ohjaaman Pitkästä ikävästä -näytelmän odotettuihin esityksiin Helsingin Karjalatalolla. Esko Alasen luomaa musiikkia voi vain kiittää. Oman suuren kiitoksensa ansaitsee koko ensemblen sitoutuminen: valtava määrä itsensä likoon laittamista on vaadittu ammattilaisten ohella myös mukana olleilta harrastajilta ja lapsinäyttelijöiltä. Karjalan Sivistysseura yhdistää eri alueilla elävät karjalaiset ja karjalaisuudesta kiinnostuneet toimimaan karjalan kielen ja kulttuurin elinvoimaisuuden hyväksi. Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaisen kulttuurin harrastajaksi ja tukijaksi. Omaan tahtiin saa nautiskella karjalaisuutta luotaavista ja karjalankielisistä kirjoista tai vaikkapa Uutisčupun blogiteksteistä. TOINENKIN MERKITTÄVÄ näyttämötaiteen näyte tuli koettua kevään koittaessa. Eihän elämänhistoriastaan voi pyyhkiä merkittävimpiä, merkityksellisimpiä kokemuksia ja kohtaamisia pois vain sen vuoksi, että sotaisat valtaapitävät ovat epäonnistuneet tehtävissään ja onnistuvat levittämään vain tuhoa. Soisin Munnen esitykselle suurempia yleisöjä. Katri Kovasiipi paatoimittaja@karjalanheimo.fi. Karjalansivistysseura.fi PÄÄTOIMITTA JALTA K esä tuo aina tullessaan tapahtumien ruuhkaa, niin tänäkin vuonna
Oikeasti sen, että juuri Heikki Turusen, 80, teksti on Suomen ensimmäisen karjalaisoopperan libreton pohjana, ei pitäisi ihmetyttää ketään: mieshän eli armeijavuosiinsa asti evakkojen keskellä Lieksassa Vuonislahden kylässä. Vauva vaan heitettiin ulos ovesta. Romantikon otteella Karjalasta ”Ehkä en olisi kirjailija, jos en olisi varttunut siirtoväkeläisten, näiden Hyrsylänmutkasta lähteneiden kanssa. Ja sillonkaa ei tullu näytelmää, tuli rommaanitrilogia”, Heikki Turunen muistelee vuosien 2016 ja 2018 välisenä aikana ilmestyneen Kuokka ja Kannel -trilogian valmistumista. Kuva: Malanja-oopperan PR / JYRI KERONEN. Ilmassa on ihmetystä, ja ihmetyksen aiheena on se, että hänen ”karjalaisrommaanitrilogiansa” on päätynyt oopperaan ja että Malanjan tarina lauletaan karjalan kielellä. Turunen sanoo suoraan, että hänen karjalaistrilogiansa on ”rommaanisarja, jossa kaikki on totta”. Karjalan Heimo 3 | 2026 4 P ielisen rannalla Juuan Piitterissä istuu valkotukkainen mies ja haroo korvallistaan ison leivinuunin kupeella. Nyt se on myös Suomen ensimmäisen karjalaisoopperan taustatarina. Ja tästä ei ole liikaa kirjoitettu, oli vain yksi rommaani, ennen kuin aloin ite asialle.” Tarinankertojan vastuu Heikki Turusen piti kirjoittaa karjalaisnäytelmä jo silloin, kun Bomba-taloa rakennettiin 1970-luvun lopulla, ja Nurmeksen näytelmäseuran puheenjohtaja Seppo Huunonen sitä kyseli. Te ks t i P I A PAA N AN E N Malanja (Roosa Tarvonen) ja Seppo (Antti Pakkanen) kohtaavat karjalaisoopperassa. Suojärven ja Hyrsylän mutkan evakkojen tarina taipui ensin romaanitrilogiaksi. ”Mutta pitkään pit mennä, neljä vuosikymmentä, ennen kuin asialle aloin. Ne olivat kokeneet Interposolkan keskitysleirin kauheudet ja nähneet, miten vankileirille matkalla olevassa junassa kuolee vauva. Jälkeenpäin ajateltuna Turusen piti varttua ja kasvaa kirjailijana ennen kuin hän kykeni kirjoittamaan tämän itselleen erityisen raskaan ja samalla rakkaan tarinan
Isä makasi mahallaan hetekalla, ja mie isän lellipoika polin viikon mehtätöitä tehneen isän kippeetä selkää. ”Kun kirjoitin niitä rommaaneja, niin mietin karjalaisuutta siitäkin näkökulmasta, että mitä tuona aikana luettiin ja millaiset vaatteet sitä oli ihmisillä, mitä kammareissa tapahtui ja mistä nuori hyrsylänmutkalainen evakkotyttö haaveili. Opin siinä laulamaan jumalanpalvelusten keskeiset laulut ja osat. Sunnuntaisin sieltä tuli myös ortodoksinen jumalanpalvelus ja myö kuunneltiin nekin. Kuva: Malanja-oopperan PR / JYRI KERONEN. Kirjoitan kovalla sydämen palolla, tosissani ja velvollisuuventunnosta nämä tarinat.” Heikki Turuselle karjalaistrilogia oli kuin syntymälahjana annettu rakas ja raskas kirjoitustyö. Ei tämmöistä voi kuvata kuin kasvavan tyttölapsen näkökulmasta.” Turunen hymähtää, etteivät hänen suuret kirjailijaidolinsa Aleksis Kivi (1834–1872) ja Juhani Aho (1861–1921) ikinä kuvanneet teoksissaan vaatteita, mutta hänestä tuntui, että tässä tarinassa niistäkin piti kertoa. Lisäksi karjalaisnaisen ja -tytön asema oli erityisen haavoittuvainen. Ja minä siinä mukana, niin tuhma olin.” Turunen muistelee, että hänestä tuntui kirjoitushetkellä isolta ja vaativalta se vastuu, että vankileirin, evakkomatkojen ja uuteen elinympäristöön sopeutumisen tarinat piti kirjoittaa. Ilman hänen tietojaan, muistiaan ja haluaan auttaa karjalaisten tarinan kertomisessa ei noita kirjoja eikä oopperaa olisi.” Lisää innostusta ja tietoa Turunen haki kustannustoimittajansa Timoi Munnen kanssa Hyrsylänmutkaan ja Valamon luostariin suuntautuneella matkalla. Valamon luostarin kauneus hurmasi. Heikki Turunen teki runsaasti taustatyötä tutustumalla muun muassa professori Veijo Saloheimon (1924–2020) tekemään tutkimukseen ja haastatteluaineistoihin. Kokonaisuuden kannalta merkittävimpiä hetkiä olivat kuitenkin yksivuotiaana Hyrsylänmutkasta Interposolkan vankileirille joutuneen Kalevi Nekkosen kanssa käydyt keskustelut. ”Oikeasti ajattelen, että naiset ovat herkempiä ihmisiä, ja joskus tuntuvat viisaammiltakin kuin miehen turjakkeet. Kuva: Pia Paananen Säveltäjä Esko Alanen hakee oopperaan herkkyyttä ja aitoutta. ”Tästä naapurin Evasta pitää vielä kirjoittaa. Muistan senkin, miten koulukaverit ryssitteli toisiaan. Eva Ryynäsestä on vielä kirjoitettava Vuonislahti oli sinä aikana todella ortodoksinen kylä, ja ainoat luterilaiset naapurit olivat 700 metrin päässä asuneet kuvanveistäjä Eva Ryynänen (1915–2001) ja hänen puolisonsa Paavo. Kysymys hymyilyttää Turusta, ja hän tunnustautuu oitis suureksi naisten ystäväksi. Onneksi silloin olin nuori ja terve, silloin jaksoin.” Taustatyötä ja matka Hyrsylänmutkaan Kyläyhteisön tutut tarinat eivät kuitenkaan riittäneet kirjoitusprosessin aikana. Niitä oli kymmeniä isoja perheitä. Ja Malanjan ja Manjan tarinat ovat totta, elettyjä ja minulle kerrottuja asioita.” Naispäähenkilö tuo romaaniin myös luontevasti mahdollisuuden kuvata laajemmin ja syvällisemmin aikaa, ilmapiiriä ja kodin arkisia askareita. Se oli niin raskas aihe ottaa esille. 5 Karjalan Heimo 3 | 2026 ”Se oli niin lähellä. Taivaan kaari ja kirkon koristeet, ei se oo ihan täysin tästä maailmasta. Myös vanhoista kartoista oli paljon apua kirjoitustyön aikana. Omissa koulutovereissa oli paljon siirtolaislapsia. Elin lapsena ortodoksisen maailman lumoissa.” Kirjailijan muistoissa perhe nauraa lempeästi ortodoksisen liturgian osia toistelevalle pikku-Heikille ja ihmettelee, onko poika täysipäinen ollenkaan. Miekin piirsin lapsena ikkunaan enkelin kuvia ja kävinhän mie Ateneumiinkin pyrkimässä.” Vuonna 2025 ilmestyneen Kuikan vuosi -romaanin piti olla Turusen ”joutsenlaulu”, se viimeinen tarina. ”Munnen kanssa karjalan kieli avautui. Radio oli tuvassa hetekan vieressä nurkkahyllyllä. ”Kalevista tul koko kirjoitusprosessin ajaksi tukihenkilö. ”Eva oli siinä yhteisössä se taiteilijan malli ja juuri hänen kauttaan taiteesta tuli karjalaisuuven ohella osa meijän perheen arkea. ”Toivoin silloin oikeasti, että elinpäiviä ja voimia riittäisi siihen urakkaan. Ortodoksisuus tuli radiosta Ortodoksisuus, yksi trilogian keskeinen teema, tuli naapureiden elämänmenon lisäksi Turusen luterilaisessa perheessä tutuksi myös isän veljeltä perityn radion kautta. Onneksi nämä tarinat ovat nyt tallessa. Se, että sai oleskella useita päiviä paikan päällä, lisäsi intoa kirjoittaa Malanjan ja Manjan tarina.” Herkät ja hauraassa asemassa olleet karjalaisnaiset Miksi karjalaistrilogian päähenkilöiksi valikoituivat naiset, Malanja-äiti ja hänen Manja-tyttärensä. ”Radio oli aina auki. Nyt kuitenkin Pielisen rannalla valmistuu lisää tekstiä kirjailijan lapsuudesta ja nuoruudesta. En minä olisi tällainen ilman sitä kasvuympäristöä
Jo siinä on oma dynamiikkansa.” ”Karjalan kielessä on ilmaisuvoimaa” Malanjan roolin laulaa sopraano Roosa Tarvonen. Siihen väliin on tullut Kalevalaa, ja ihmisille voi tulla mieleen sellaista, mikä ei ole se todellisuus. ”Olin tehnyt jo aikaisemmin solistien kanssa joitakin juttuja, ja he kysyivät, kiinnostaisiko minua oopperaohjaus, ja kyllä kiinnosti.” Ohjaajana Nousiainen uskoo tiimityöhön. Ooppera on tiimityötä Kaksinäytöksisen oopperan ohjaa joensuulainen ohjaaja-näyttelijä Sami Nousiainen. Aito karjalaisuus, alueella eletty historia sekä kulttuuri, on tässä ajassa jotenkin peittynyt, jäänyt pimentoon. Tarvoselle karjalan kieli ei ollut ennestään tuttu kuin kuultuna, ja hänen on pitänyt työryhmän tuella opetella oopperaa varten uusi kieli. ”Malanja pitää musiikista, runoista, tanssista. Ihmisen pienuus ja uskonnollisen kokemuksen suuruus kohtaavat hienolla tavalla. Karjalaiset ovat ihan oma kansansa.” Tarvonen itse on elämänsä aikansa muuttanut usein. Ensimmäisellä yrityksellä Turusen teksti ei libretoksi taipunut. Hän on taipuvainen ihanaan luovaan elämään vähän karuissa olosuhteissa sepän emäntänäkin. Malanja on Nousiaisen ensimmäinen oopperaohjaus. Ajatus oopperan tekemisestä lähti savonlinnalaiselta säveltäjä Esko Alaselta. Turusen trilogia on laaja, ja Alanen on keskittynyt libretossaan kuvaamaan nykyisen rajan taakse Hyrsylänmutkaan sijoittuvia tapahtumia. Karjalan Heimo 3 | 2026 6 Kuin tehty oopperalibreton pohjaksi Karjalaistrilogian Malanja, Manja, Seppo ja muut hyrsylänmutkalaiset heräsivät henkiin Malanja-karjalaisoopperassa. Oopperan henkilöistä Seppo, Paldanius ja pappi ovat suomenkielisiä, muut karjalankielisiä. ”Malanjassa olen päässyt käyttämään arkista kuvastoa, ja toisaalta Esko Alanen on sisällyttänyt librettoon mukaan isot uskonnolliset teemat. Kertojaosuudet ovat suomeksi”, Alanen kertoo. Tämä tuotanto on erityisen tärkeä minulle, koska Malanja on ensimmäinen pääroolini.” Malanja-ooppera esitettiin toukoja kesäkuun aikana Juuassa, Joensuussa, Varkaudessa ja Kuopiossa. Olli Mikkonen johtaa nelihenkistä orkesteria. Joensuun konservatorion projektikuoro Luminanssi tanssii, laulaa ja elää Hyrsylänmutkan tunnelmissa. Mie kokoan ja kasaan kaiken yhteen ja luotan osaavaan tiimiimme”, Nousiainen kertoo. Kuva: Malanja-oopperan PR / JYRI KERONEN. ”Porukka on osaavaa eikä minulla ole koko tuotannon paino niskassa. Karjalaa ja suomea rinnakkain Esko Alasta puhuttelee myös ajatus idän ja lännen sekä luterilaisuuden ja ortodoksisuuden kohtaamisesta Karjalassa. ”Vakavan keskelle tarvitaan se huumorin pilke. Tuotannossa ovat mukana puvustajavisualisti Ella Törmikoski sekä koreografi Anastasia Kolomainen, joka luotsaa Joensuun konservatorion Luminanssi-kuoroon kuuluvaa tanssitiimiä. ”Emme halua tehdä sirkusta vaan hakea aitoa. ”Kun olen itse kokenut juurettomuutta, niin karjalaisten historia tähän päivään asti koskettaa syvältä. ”Ystäväni suositteli minulle luettavaksi Heikin Kuokka ja Kannel -trilogiaa, ja se imaisi mukaansa, varsinkin se ensimmäinen kirja. Tästä syntyy oma dynamiikkansa.” Dynamiikkaa on sisäänrakennettu myös oopperan lähtöasetelmaan: maailmanhistorian virtaukset ovat tempaamaisillaan kyläyhteisön toiseen paikkaan. Olen todella mielelläni jakanut vastuuta. Ja on hänessä myös melankoliaa ja herkkyyttä. ”Me kaikki tiedämme, mitä seuraavassa hetkessä Hyrsylänmutkan kylässä tapahtuu, eletään viimeisiä hetkiä ennen suurta muutosta ja surua. Täällä Pohjois-Karjalassa sekä luonto että ihmiset ovat ottaneet avoimesti vastaan, ja olen täällä ensimmäistä kertaa tuntenut olevani kotona. Siitä tuli heti sellainen tunne, että tästä olisi tehtävä ooppera. Herkkyyden kautta avautuu myös hänen syvä uskonnollisuutensa.” Haussa aito karjalainen tunne Tarvonen kertoo, että kun työryhmä lähti tekemään karjalaisoopperaa, he hakivat ”sitä aitoa karjalaista tunnetta ja elämää”. Sisäänrakennettua dynamiikkaa Nousiainen luonnehtii itseään visuaaliseksi ohjaajaksi, joka rakentaa kohtaukset kuvien ympärille. ”Karjalan kielessä on ilmaisuvoimaa, niiden konsonanttien erityinen pehmeys miellyttää. Ja se Heikin teksti, sehän taipui suoraan kuoro-osuuksiin”, Alanen ihastelee. Erityinen ilo ja apu ohjaajalle on ollut se, että työryhmässä on useita karjalan kielen osaajia ja karjalaisen ja ortodoksisen tapakulttuurin tuntijoita. Laulajana ja laulun opettajana tunnen, että karjalan kieli on sellaista, että sillä laulaessa suu on miellyttävässä, iloisessa asennossa sisältä, suu tuntuu pehmeältä, on helppo laulaa.” Tarvonen näkee Malanjan haaveellisena, herkkänä, luovana ja tunteellisena karjalaisnaisena. Samalla oopperan aika on rauhaton ja aaltoilee tulossa olevan sodan levottomuutta. Librettoja syntyi kaksi, ensimmäinen suomeksi: ”Sitä jo oltiin vähän harjoiteltukin, mutta sitten ajattelin, että johdonmukaisesti kaikkien karjalankielisten pitäisi replikoida kokonaan karjalaksi, ja niinpä pyysin Timoi Munnea kääntämään vielä joitakin kohtia. Malanjan kohtalossa on sellaista erityistä herkkyyttä, juuri sitä halusin kuvata.” Herkkyyden lisäksi Alanen nostaa esille Turusen huumorin, jota on mukana sopivalla tavalla, vaikka aihe on vakava
Toivoa sopii, että Tisza-puolue onnistuu siinä, mitä on lähtenyt tekemään. Samana viikonloppuna pidettiin Unkarin vaalit, joiden lupaamaa muutosta koko Eurooppa on vuolaasti kiitellyt. Venäjältä kokoukseen oli saapunut kulttuuriministeri Vladimir Medinski, joka on toiminut jo vuodesta 2020 presidentti Vladimir Putinin läheisenä neuvonantajana. 7 Karjalan Heimo 3 | 2026 LAUKUNKANTA JA Uusi Unkari lupaa muutosta K uluneeseen kevääseen osui yksi huippuviikonloppu. Unkari on väestöltään suurin, lähes kymmenmiljoonainen kansa, vaikkakin sieltä on muutettu viime vuosina paljon pois. Suomen sukukieliä on Venäjällä kaikkiaan parikymmentä, ja niitä puhutaan Karjalasta Uralin toiselle puolelle asti. Toivottavasti myös EU-alueen yhteistyö sujuu viimeaikaista paremmin. Tietenkin se oli se, jolloin Karjalan Sivistysseura vietti 120-vuotisjuhliaan aivan erinomaisin järjestelyin. Uskon vahvasti, että viime aikoina kitunut kulttuuriyhteistyö pääsee uuteen vauhtiin ja kukoistukseen. Hän ja hänen Fidesz-puolueensa romutti maan orastavan liberaalin demokratian muun muassa muuttamalla törkeästi lakeja ja siirtämällä yhteistä omaisuutta yksityisille hallinnon läheisille. Missään muualla en ole nähnyt moista! Mieleen nousi kysymys maksajasta. Ihmiset asuivat kaupungin pääkaduilla epäsiisteissä leireissään. UNKARI ON monille suomalaisille erittäin läheinen kulttuuri. Pöydät todellakin notkuivat toinen toistaan upeammista herkuista. Amerikasta kehdattiin vielä lähettää tukija haukkumaan eurooppalaista yhteistyötä ja Brysselin hallintoa. Tarkkoja lukuja ei Venäjältä ole, koska laskutapa on siellä kovin kyseenalainen. Kun sitten myöhempinä vuosina kävin Budapestissä, oli maan järkyttävä muutos nähtävillä. Paikalla olivat sen sijaan presidentit Sauli Niinistö, Toomas Hendrik Ilves ja János Áder. Yksi päällimmäisistä muistoistani Siófokin kokouksesta on tarjoilun ylenpalttisuus. Henkilö voi itse ilmoittaa kielensä, ja jää yksin hänen arvioitavakseen, mitä mittaukseen haluaa kertoa. Ruokatuotteiden valmistajien nimiä toki oli esillä. Orbán oli karmea kanto EU-hallinnon kaskessa. Hän on johtanut myös Venäjän sotahistoriallista seuraa vuodesta 2012 lähtien. OSALLISTUIN vuonna 2012 Unkarissa pidettyyn VI:een Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin. Ja helmikuussa 2022 tankit vyöryivät Ukrainaan. Oliko se Unkarin valtio vai jokin muu taho. Medinski on nähty myös pääneuvottelijana vaivalloisesti edenneissä rauhanneuvotteluissa Ukrainan edustajien kanssa. Mikä. Áderin esiintyminen oli varsin vaisua, etenkin verrattuna Viron Ilveksen roihuun eli Venäjää terävästi arvostelevaan sanankäyttöön. Tuolloin Viktor Orbán oli vielä melko tuore pääministeri, eikä häntä näkynyt kokouspaikalla Siófokissa Balatonin rantamaisemissa. Nyt on taas toivoa. Kaikkiaan suomalais-ugrilaisia kieliä puhuu maailmassa vajaat 25 miljoonaa ihmistä. Unkarin kansa halusi muutosta ja sai sen yltäkylläisesti. Sellaista ei näkynyt aiempien vuosien matkoilla. Suomella, Unkarilla ja Virolla on se loistava etuoikeus, että ne ovat ainoat itsenäiset valtiot, joissa käytetään suomalais-ugrilaisia kieliä kansalliskielinä. Kaikilla ei ole rohkeutta ilmoittaa todellista äidinkieltään virallisesti. Kirjoittaja on filosofian maisteri, eläköitynyt päätoimittaja ja Karjala-aktiivi. Aila-Liisa Laurila. Ikävää, että heti perään tuli kylmää suihkua Bulgariasta, missä venäjämielisyys voitti vaalit. Sukukansojen yhteistyö alkoi hiipua, kun Venäjän hallinto päätti erota toiminnasta vuonna 2021. Viime vuosina on ollut surullista seurata maan poliittista taantumista. Unkarilaiset todellakin ansaitsevat Péter Magyarin Tisza-puolueen lupaukset. Unkarin uudella hallinnolla on paljon tehtävää, mutta tavallisen kansan olojen parantaminen on yksi tärkeimmistä tavoiteltavista muutoksista. Hän piti tiivistä yhteyttä raakalaismaista hyökkäyssotaa käyvään Venäjän johtoon ja jarrutti Euroopan apua moukaroinnista kärsivälle Ukrainalle. Áder oli Orbánin puoluetoveri, joten ei hän tietenkään yhtynyt kritiikkiin mukaan. Edellinen pääministeri Viktor Orbán ehti tehdä valtavaa tuhoa maalleen
Kiitospuheenvuoronsa yhteydessä Karjalan Sivistysseuran puheenjohtaja Seija Jalagin luovutti Vieruselle ja Helsingin kaupungille lahjaksi Karjalan Sivistysseuran julkaiseman, taiteilija Vitali Dobrininin kuvittaman ja Raisa Remšujevan vienankarjalaksi kääntämän teoksen Kal’evala vienankarjalaksi (2015). Paginpertin jälkeen vapauduttiin tanssimaan dj Hartiamon eli Santeri Kaipiaisen karjalankielisessä diskossa. Karjalan Heimo 3 | 2026 8 H uhtikuinen juhlaviikonloppu johdatti osallistujansa Helsingin kaupungin vieraanvaraiselta vastaanotolta perjantai-illan leppoisaan suurpaginpertiin ja karjalankieliseen diskoon. Näin saimme tilaisuuden tehdä tuttavuutta karjalaksi . 10.–12.4.2026 juhlittiin riemukkaasti 120-vuotiasta Karjalan Sivistysseuraa ja pidettiin sääntömääräinen vuosikokous. Empiresalista paginpertiin ja diskoon Perjantaina 10.4.2026 Karjalan Sivistysseuran juhlaviikonlopun avasi Helsingin kaupungin vastaanotto upeassa Raatihuoneen Empiresalissa, jota ei syyttä ole kutsuttu kaupungintalon kauneimmaksi saliksi. Ryhmiä myös vaihdettiin muutaman kerran. Sunnuntain sukututkimusseminaari puolestaan kartoitti karjalaisen sukututkimuksen erityispiirteitä perinteisistä menetelmistä uusimpiin DNA-avusteisiin keinoihin. Paginua, diskoa, vuosijuhlaa ja Studia Generaliaa Virallisen osion jälkeen päästiin käsiksi siihen tärkeimpään – kohtaamisiin vanhojen ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa. Tämä ilta Karjalan Sivistysseura 120 vuotta Tek s ti KAT R I KOVAS I I P I, ku v at K I M Ö H M A N j a K AT R I KOVAS II P I Puheenjohtaja Seija Jalagin luovutti apulaispormestari Maarit Vieruselle KSS:n julkaiseman Kal’evalan vienankarjalaksi (2015). Perjantai-ilta jatkui Helsingin työväenopisto Arbiksen tiloissa järjestetyllä suurpaginpertillä. Lauantain pääjuhlassa nautittiin Anne-Mari Kivimäen haitaritrancen voimalla soivasta luennosta ja yhteislaulusta, joka kasvoi spontaanisti juhlasalia kiertäväksi piiritanssiksi. Helsingin paginpertin paginanvedäi Essi Hirvonen ohjasi paginpertin runsaan osan ottajajoukon pienempiin ryhmiin, joissa ei olisi ennestään tuttuja ihmisiä. Kuva: KIM ÖHMAN. Tässä koosteessa on muutamia keskeisiä hetkiä sekä iloisen juhlaviikonlopun että huhtikuussa järjestetyn, karjalaisuutta taiteessa käsitelleen Studia Generalia -sarjan annista. Tervetuloja kiitospuheenvuorojen jälkeen nautittiin pöydän antimista, ja vilkas puheensorina täytti salin koko lopputunniksi, joka vastaanotollemme oli varattu. Apulaispormestari Maarit Vierunen (kuvassa vasemmalla) puhui juhlavierailleen kauniisti kielen merkityksestä
Hallituksen muut jäsenet vuonna 2026 ovat Outi Homanen, Jyrki Mäkelä, Mari Rajamaa, Viliina Silvonen, Reeta Suvanto ja Pekka Vaara. Diskossa jalalla koreasti laittaneet tanssijat tuottivat spontaanisti tanssiinsa runsaasti karjalaisia bes’odoistakin tuttuja koreografioita, joita ei liene muissa diskoissa ja yökerhoissa kovin paljon nähty. Kuva: KIM ÖHMAN ran jäsenmaksu on 32 euroa vuodessa, opiskelijajäsenille 15 euroa. SeuMiikku Häkki ohjaa Sonja Kiiveriä pyörähdykseen. Tänä vuonna erovuorossa olivat Markku Pottonen, Santeri Palviainen ja kesken kauden hallituksen jäsenyydestä luopuneen Kari Homasen tilalle valittu Emmi Kuittinen. Hallituksen jäsenten valinta päätyi suljettuun lippuäänestykseen, koska Lyydiläisen Seuran puheenjohtaja Teemu Toppinen tarjoutui Karjalan Sivistysseuran hallituksen jäseneksi. Juhlaa juonsi pitkän linjan karjalainen muusikko Arto Rinne sylissään kantele, joka helkähteli kutsuvasti varsinkin juhlan aluksi. Ääntenlaskijoina toimivat myös kokouksen pöytäkirjan tarkistajiksi valitut Jari Kaikkonen ja Kimmo Kuikka. käynnistyi Helsingin Valkoisessa Salissa Karjalan Sivistysseuran vuosikokouksella, jossa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. 9 Karjalan Heimo 3 | 2026 osoitti, että kokonaan karjalankielisen diskon järjestäminen onnistuu erinomaisesti. Kuva: KIM ÖHMAN Karjalan Sivistysseura 120 vuotta. Kuva: KIM ÖHMAN Senni Timonen vastaanotti seuran kunniajäsenyyden. Äänestyksen tuloksena Pottonen, Palviainen ja Kuittinen jatkavat seuran hallituksessa seuraavat kolme vuotta. Huoti Kyyrösen muistokirjoituksen voit lukea tämän lehden sivulta 35. Karjalan Sivistysseuran kunniajäseniksi kutsuttiin Vienan perinteen monipuolinen taitaja ja vaalija sekä Pohjois-Viena -seuran keskeinen aktiivi Ville Rohkimainen, kansanrunouden ja perinteen tutkimuksen parissa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston johtajana pitkään toiminut Pekka Laaksonen sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunouden tutkijana pitkän uran tehnyt Senni Timonen. Jäsenetuna seuran jäsenet saavat Karjalan Heimo -lehden vuosikerran, jonka voi tilata myös ilman jäsenyyttä 40 eurolla vuodessa. Senni on sanonut kaipaavansa seuran hallitusta, ja me olemme kaivanneet Senniä”, totesi puheenjohtaja Seija Jalagin kutsuessaan Senni Timosen Karjalan Sivistysseuran kunniajäseneksi. Seuran hallituksen jäseniä voi olla korkeintaan yhdeksän, ja tänä vuonna tähän luottamustoimeen halukkaita oli kymmenen. Lauantai: vuosikokous ja pääjuhla Lauantai 11.4. Vuosikokouksen sihteeriksi kutsuttu seuran toiminnanjohtaja Eila Stepanova myös kertoi vuoden 2025 toiminnasta, kuten jaetuista hankeja opiskelija-apurahoista, monipuolisesta julkaisutoiminnasta sekä kyykkäkerhon toiminnasta. Vuosikokouksessa päätettiin, että seuran jäsenmaksu ja Karjalan Heimon tilausmaksut pysyvät edelleen ennallaan, kuten ne ovat pysyneet jo vuodesta 2011 alkaen. ”Usein Sennin kanssa tavatessamme olemme todenneet, että olemme kaivanneet toisiamme. Vuosikokouksessa valitaan aina seuran hallituksen puheenjohtaja vuodeksi kerrallaan ja erovuoroiset hallituksen jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ennen kokouksen avaamista seuran puheenjohtaja Seija Jalagin pyysi kokousväkeä pitämään hiljaisen hetken viikkoa aiemmin tuonilmaisiin siirtyneen, merkittävää ja pitkäjänteistä työtä Vienan Karjalassa Vuokkiniemen hyväksi tehneen Huoti (Heikki) Kyyrösen muistolle. Timoselle myön nettiin lisäksi ansiomerkki. Kokouksen edetessä seuran talousasioista kertoi hallituksen ja taloustoimikunnan jäsen Outi Homanen. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Seija Jalagin, jolle ei ollut vastaehdokkaita. Seuran hallituksen puheenjohtaja Seija Jalagin avasi vuosikokouksen ja kutsui sen puheenjohtajaksi Eeva-Kaisa Linnan. Vuosijuhlassa jaettiin myös huomionosoituksia, joita oli juhlavuoden kunniaksi jaossa tavallista enemmän
Siinä Kotikallio kertoo, kuinka Suistamolla otettiin vastaan Iivo Härkösen sinne aikanaan polkaisema Suistamon ensimmäinen polkupyörä. 7.4. Studia Generaliat taiteen ja karjalaisuuden suhteista Kahden ensimmäisen Studia Generalia -illan keskusteluista jäivät mieleen etenkin pohdinnat siitä, kenelle karjalaisuus kuuluu, miten samankaltaiset karjalaisuuden käsittelytavat nousevat esiin eri taiteenlajeissa, kuten kuvataiteissa ja kirjallisuudessa, ja miksi juuri se, mitä eri taiteenlajien välitiloissa tapahtuu, voi olla erityisen tärkeää. ja 21.4.2026 karjalaisuuksien ja eri taidemuotojen suhteista kiinnostuneet kokoontuivat Helsingin kulttuurikeskus Caisaan, jossa kuultiin alustuksia ja keskusteltiin karjalaisuuden moninaisuudesta taiteen eri aloilla. Hänen mukaansa ele riittää, jolloin merkitys syntyy esimerkiksi karjalaisuuden näkyväksi tekemisen kautta. Soivan luennon yhteydessä kuultiin myös äänite Kivimäen tutkimusaineistoon kuuluneesta Ilja Kotikallion (1894–1961) rajakarjalaisesta muistelusta. 14.4. Karjalan Heimo 3 | 2026 10 Karjalan Sivistysseura 120 vuotta Ansiomerkkejä myönnettiin kahdeksan kappaletta hyvin eri-ikäisille ja eri taustoista tuleville ansioituneille, karjalaisuuden hyväksi toimineille aktiivisille ihmisille. Moisseinen totesi, miten on tehnyt karjalaista taidetta jo ennen kuin karjalaistaiteen käsitettä oli olemassa. Keskustelun moderoijana toimi akatemiatutkija Kati Kallio. Kuva: KIM ÖHMAN TIISTAI-ILTOINA 7.4., 14.4. puhujina ja keskustelijoina olivat kuvataiteilija-sarjakuvataiteilija ja väitöstutkija Hanneriina Moisseinen, valokuvaaja Hanna Koikkalainen ja kirjailija-ohjaaja Riko Saatsi. Laaja, useissa puheenvuoroissa esiin noussut teema oli myös, kenelle karjalaisuutta käsittelevän taiteen tekijyys on historian näkökulmasta kuulunut – ja kenelle se kuuluu nyt. Oman väitöstyönsä ensimmäiseksi tehtäväksi hän kertoi käsitemäärittelyn; mitä on karjalainen nykytaide. puhujavuorossa olivat taiteilija Reeta Suvanto ja Museo Elielin amanuenssi Ella Törmikoski Joensuusta. Moisseisen ajatuksia voi lukea lisää Karjalan Heimon numerossa 1–2/2026 julkaistusta laajasta haastattelusta. Keskusteluissa pohdittiin myös sitä, mikä on aktivismin ja taiteen suhde karjalaisen taiteen kontekstissa. nousi esiin, miten karelianistisen taiteen objektivoiva, jopa välineellistävä tapa käsitellä karjalaisuutta on muuttunut etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana karjalaistaiteiLetkeää esitystä rytmittivät myös Kivimäen haitaritrancellaan pohjustamat laulut, rinnalla säesti Petri Seppälä. Studia Generalia -sarja oli syntynyt Caisan galleriaan järjestetyn, karjalaista nykytaidetta esitelleen Maan luvalla -yhteisnäyttelyn oheisohjelmaksi. Tuo äänite oli entuudestaan tuttu ainakin niille juhlavieraille, jotka olivat kokeneet Kivimäen esityksen viime kesäkuussa KarAnne-Mari Kivimäen Notka-haitari ja Petri Seppälän haitari soivat syvästi yhteen. Erityistä huomiota annettiin ansiomerkein nuorille karjalan kielen elvyttäjille ja aktiiveille. Huomionosoituksia jakavat toiminnanjohtaja Eila Stepanova (vas.) ja puheenjohtaja Seija Jalagin, vastaanottamassa Senni Timonen, Seppo Kannelsuo, Ilja Solomeštš, Timoi Munne, Tuomo Kondie, Niko Tynnyrinen, Elena Rapa ja Miikku Häkki. Kuva: KIM ÖHMAN. Etenkin Reeta Suvannon esityksessä 14.4. Keskustelua moderoi taiteilija-kirjoittaja Heli Halme. Miikku Häkki, Elena Rapa ja Niko Tynnyrinen ovat tehneet nuoreen ikäänsä nähden jo paljon työtä karjalan kielen hyväksi, ja heitä yhdistää muun muassa Kielikeitinpiirai-podcast, jota he yhdessä toteuttavat. Myös Moisseinen korosti, että aktivismi voi parhaimmillaan olla taideteoksessa mukana vain pehmeänä viittauksena. Lauantain pääjuhlassa säveltäjä, musiikin tohtori Anne-Mari Kivimäki piti soivan luennon, joka perustui hänen toimittamaansa kirjaan Kotiin – muistoja ja lauluja. Etenkin Saatsi totesi, että pitää aktivismia taiteessa ylipäänsä ongelmallisena lähtökohtana: onnistuneen teoksen rakentuminen alkaa hänen työskentelyssään jostakin aivan muusta kuin aktivismista, vaikkapa arjen kuvaamisesta
Keskustelijat painottivat karjalaisen moninaisuuden ymmärtämisen tärkeyttä. Seminaarin puheenvuoroista ensimmäisen piti Pekka Pamilo, joka kertoi kahden puolen valtakunnan rajaa eläneen isänsä Kosti Pamilon perheen koskettavan tarinan. Silvonen muistutti, että on eri asia olla ortodoksikarjalainen evakkosuvun edustaja kuin Suomen karjalainen luterilainen . kokoonnuttiin vielä sukututkimusseminaariin Helsingin keskustakirjasto Oodin Kino Reginaan. Tuolloin Karjalan Liitto myönsi Kivimäelle Essi Renvallin suunnitteleman Elmi Tsokkisen muistomitalin. Viimeksi mainittu kappale kohotti yleisön niiltä istuviltaan rientämään spontaaniin piiritanssiin, joka kiersi koko suurta Valkoista Salia. Kuva: KATRI KOVASIIPI vienankarjalaisten isovanhempiensa Anna ja Iivo Kaukoniemen rakkaustarinasta, josta on jäänyt muistoksi ja sukututkijan aarteeksi sadan rakkauskirjeen perintö. Perintönä perheen historia -hankkeesta on aikanaan odotettavissa julkaisuja, kuten artikkeleita Karjalan Heimoon ja Karjalan Sivistysseuran verkkoaineistoihin. Anne-Mari Kivimäki myös laulatti juhlayleisöä. Teosesimerkein Suvanto havainnollisti, miten karjalaista taidetta on tehty jo vuosisatoja käsityötaiteen kontekstissa, jolloin sitä ei ole mielletty taiteeksi, koska taiteen määrittelyvaltaa käyttäneet tahot eivät ole hyväksyneet käsityötaidetta ”oikeaksi” taiteeksi. keskusteluvuorossa olivat folkloristi, FT Viliina Silvonen ja kansanmuusikko, väitöstutkija Emmi Kuittinen, moderaattorina toimi FT, dosentti, lehtori Heidi Henriikka Mäkelä. Vienan sukujen tutkimuksessa käytettäviä erilaisia lähdeaineistoja, kuten väestöluetteloita, verorevisioita ja metrikkakirjoja käsitteli väitöstutkija, Pohjois-Viena -seuran varapuheenjohtaja Sami Kallio.. Hän myös näytti, miten karjalainen käsityö on ollut olennaisesti mukana myös karelianistisen taiteen kuvastossa. DNA-testien mahdollisuuksista sukututkimuksessa puhuivat Timo Rossi ja Sari Maarit Karjalainen. 11 Karjalan Heimo 3 | 2026 Karjalan Sivistysseura 120 vuotta Eeva-Kaisa Linnan isovanhemmilta jäi sukututkijan aarteeksi sata rakkauskirjettä. Nykyisestä Museo Elielin karjalaista itsetuntoa kohottavasta Karjalan Neito -näyttelystä voi lukea lisää Karjalan Heimosta 11–12/2025. KATRI KOVASIIPI Karjalan Sivistysseuran 120-vuotisjuhlinta jatkuu moni-ilmeisenä vuoden loppuun saakka. Itkuvirsiperinteeseen perehtyneinä Kuittinen ja Silvonen ovat olleet osallisina myös kulttuurista omimista koskevissa keskusteluissa. Linnan isovanhemmat kuuluivat myös Karjalan Sivistysseuraa edeltäneen Wienan Karjalaisten Liiton perustajiin. Keskusteluosuudessa Kuittinen helkytteli ilmoille aitoja, eläviä näytteitä karjalaisen lauluperinteen alueellisista, toisistaan eroavista tyyleistä. Sunnuntai: Sukututkimusseminaari Oodissa Sunnuntaina 12.4. 21.4. Kuittinen näytti ja soitti YouTubesta musiikkinäytteitä omalta polultaan karjalaisuuteen kytkeytyvän musiikin tekijänä. Seuraa tuoreimpia tapahtumatietoja Karjalan Sivistysseuran verkkosivuilta ja Uutisčupusta! jalan Liiton Oodi Karjalalle -tapahtumassa Helsingin keskustakirjasto Oodissa lauantaina 7.6.2025. Kuva: KATRI KOVASIIPI lijoiden aktiivisuudeksi ja taiteen tekijyyden haltuunotoksi. Lisäksi Linna havainnollisti hankkeen mahdollisuuksia kertomalla omien 14.4.2026 Studia Generalia -sarjan keskusteluvuorossa olivat tilaisuuden moderaattori Heli Halme (vas.), kuvataiteilija Reeta Suvanto ja Museo Elielin amanuenssi Ella Törmikoski. Eeva-Kaisa Linna puolestaan kertoi Karjalan Sivistysseuran Sampo-tietokantaan kootuista sukututkimusaineistoista ja seuran käynnistämästä Perintönä perheen historia -hankkeesta, jonka tarkoituksena on auttaa erilaisia sukututkijoita tuottamaan karjalaisten sukujensa tarinoista artikkeleita ja kirjoja. Törmikoski puolestaan toi esiin, kuinka Pohjois-Karjalan museot on esitellyt karjalaisten taiteilijoiden teoksia useasti jo monen vuosikymmenen aikana. Käsityön varaan rakentuneen taiteen väheksyntä on osaltaan johtanut tilanteeseen, jossa vähemmistöjen taide on päätynyt etnografisiin museoihin, enemmistöjen taide taidemuseoihin. Rossi käsitteli esityksessään vienankarjalaisten isälinjojen DNAtestausta, Karjalainen puolestaan havainnollisti, miten Big Y -testien avulla voidaan varmistaa perinteisen sukututkimuksen tuloksia ja jopa löytää vielä kadoksissa olleita sukulaisia, esimerkiksi teillä tietymättömillä olleita isiä. Karjalaksi helkkyivät yhteislauluna Karjalan kumbuzil sekä Ajettih da tsiganaizet
Karjalan Heimo 3 | 2026 12 M artta Pelkosen (1892–1979) kansatieteellinen katsaus Salmin ruokataloudesta ja ruokataloussanastosta on julkaistu runsaasti kuvitettuna kirjana Argivoi da pyhähuttu – Salmin karjalaista ruokakulttuuria (KSS 2026). Aloin kokeilla. Pelkosen perinnemuistiinpanojen pohjalta SKS puolestaan julkaisi vuonna 1976 kirjan Satuja ja legendoja, johon on koottu hänen keräämiään ja muistiin merkitsemiään rajakarjalaisia legendoja ja pyhiä perinteitä. ”Käsikirjoitus on tavallaan kaksikielinen, koska suomenkieliseen leipätekstiin on sisällytetty suuret määrät karjalankielisiä ruokatalousilmaisuja – usein täysin luontevasti. ”Ortodoksisissa kyläyhteisöissä paasto oli normaali tila. Halusimme valikoida mukaan sellaisia, joita ei välttämättä ole nykyaikaisissa keittokirjoissa tai internetissä valmiiksi reseptoituina. Idea kirjan julkaisemiseksi tuli Karjalan Sivistysseuran julkaisutoimikunnassa Senni Timoselta, johon Pelkosen aineistot olivat tehneet suuren vaikutuksen jo vuosikymmeniä sitten. Pelkosen alkuperäinen käsikirjoitus on saanut rinnalleen runsaan kuvituksen, tietoiskuja, karjalankielisiä sanontoja ja kymmenen uutta, salmilaisesta ruokakulttuurista kumpuavaa reseptiä, jotka on helppo toteuttaa kotikeittiössä lähiruokaperiaatteella. ”Mieltäni jäi vaivaamaan tämä käsikirjoitus, johon Pelkonen on kirjoittanut lähes tutkimuksen Salmin ruokataloudesta. Hän osasi karjalan kielen ja ymmärsi sen koko kulttuuriympäristön”, Timonen kertoo. ”Olen ollut ikäni töissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa, ja sen karjalaiset aineistot ovat kiinnostaneet minua aina. Kahden kielen yhteen sovittaminen osoittaa Martta Pelkosen kieliosaamista ja kirjallista taituruutta”, Gumér kiittää. Reseptien juuret ovat kuitenkin vakaasti Pelkosen käsikirjoituksessa. Herkullinen kirjauutuus Salmin ruokataloudesta Vegaanista puolivahingossa ja luontevasti Pelkosen käsikirjoitus on saanut rinnalleen uusia, nimenomaan tätä kirjaa varten toteutettuja reseptejä, jotka ovat Parppeinvaarassa ravintoloitsijana toimineen Hannu Lappalaisen ja Valamon luostarin ravintolan ravintolapäällikön Tapio Mäkitalon käsialaa. Toki valintaan vaikutti myös se, että ruokia voisi valmistaa niin paastottomana kuin paaston aikana alkutekstille uskollisesti. Rajakarjalaisen perinteen tallentajana Pelkonen keräsi vuosien 1912–1939 kesäisillä keruumatkoillaan 4600 sanalippua Salmin murteen sanastoa, joka on mukana Karjalan kielen sanakirjassa (1968–2005). ”Päätimme, että kirjan loppuun tulee kymmenen reseptiä, mikä on vain pintaraapaisu kirjan käsittämistä ruokalajeista. KATRI KOVASIIPI Martta Pelkonen , Argivoi da pyhähuttu – Salmin karjalaista ruokakulttuuria. Paaston aikaan sopivat reseptit ovat luontaisesti vegaanisia”, vahvistaa Gumér. ”Kirjan toimittaja Marie Gumér oli käynyt läpi Martta Pelkosen materiaalin, ja hän oli löytänyt sieltä ruokaohjeiden aihioita. Pian huomasin, että nämä kaikki reseptit pystyy tekemään myös vegaanisesti.” Liharuoat olivat Salmissa vain juhlaruokia, kun ortodoksisuus asetti lihan käytölle rajoituksia monta kertaa vuodessa. Huomiota ansaitsee myös kirjan sisältämä laaja karjalankielinen ruokataloussanasto. Myös elintarvikkeiden säilytysmahdollisuudet, karjan vähyys ja sen luonnollinen elämänrytmi näkyivät vähäisenä lihan käyttönä. Tämäkin ruoka on vegaaninen, ja siitä tuli sellainen ihan puolivahingossa. Tein esimerkiksi suolaheinävelliä, ja sehän olikin hyvää”, Lappalainen muistelee. Vuodenkiertoa rytmittivät pitkät paastot, lisäksi keskiviikko ja perjantai olivat viikoittaisia paastopäiviä”, Lappalainen toteaa. ”Salmilainen arkiruoka oli hyvin kasvispainotteista – eihän siellä ollut voita eikä kalloo eikä lihhoo, joskus oli kalloo. Sanoin Tapsalle [Tapio Mäkitalolle], että eihän täällä ole liharuokia ollenkaan – se reseptien lopullinen kasvispainotteisuus tuli siis suoraan Pelkosen materiaalista.” ”Ensin sitten ähkyin ja puhkuin, miten näistä aineksista voi saada hyviä annoksia. ”Tattariherkun elementit olivat aivan samat omassa reseptissäni kuin nyt Pelkoseltakin löytyneet: oli tattaria, hapankaalia ja vihannesta. Sivistysseuran julkaisutoimikunnassa tuli mieleeni, että tämä olisi hyvä julkaista. Kirjan ruokaohjeista valtaosa, peräti kahdeksan kymmenestä, valmistuu vaivatta myös vegaanisesti. Pelkonen ei kuitenkaan koskaan ollut merkinnyt ohjeisiinsa raaka-aineiden määriä”, kertoo Hannu Lappalainen. Karjalan Sivistysseura 2026, kovakantinen, 173 sivua.. Menimme sitten seuran toiminnanjohtajan Eila Stepanovan kanssa arkistoon käymään ja katsomaan aineistoa, ja Eila innostui, että tämähän pitää julkaista”, muistelee Timonen. Salmissa syntynyt Martta Pelkonen on ollut ihan parhaita kerääjiä, joita RajaKarjalassa on ollut
”Oli ihmeellinen asia, kun Kaisa Leppänen tuli siihen pieneen tilaan, luki kirOljonan tai Olga Salmen roolissa on näyttelijä Kaisa Leppänen. Liput (25/20 €) Lippu.fi palvelusta elokuun alussa ja ovelta, jos paikkoja on vielä vapaana. Pitkästä ikävästä kertoo yli sadan vuoden takaisista tapahtumista, mutta se on myös satuttavan ajankohtainen. Kuva: SANNA PELLICCIONI joittamaani tekstiä ja alkoi yhtäkkiä laulaa. Kun Oljona-Olga oli Laitakarin sahalla töissä, vienalaiset tanssivat aina töiden jälkeen.” Nyt, kun näytelmä on pienen ensemblen helposti siirreltävä kokonaisuus, toiveissa on sen vieminen myös kiertueelle. ”Aloin ymmärtää, että en voi jättää tätä näytelmää tekemättä – että se on niin tärkeä asia, ettei raha saa kaataa sitä.” Lue lisää Hyryn ja Nuotion ajatuksia: Karjalan Heimo 9–10/2024 Kirjailija Eppu Nuotion ja tutkija-opettaja Katja Hyryn yhteinen näytelmäprojekti on ollut vaarassa kaatua rahoituksen puutteeseen. ja 16.9. Tuolloin oletimme Katjan kanssa, että ilman muuta rahoitus tällaiselle isolle hankkeelle löytyy”, Nuotio kertoo. KATRI KOVASIIPI PITKÄSTÄ IKÄVÄSTÄ Ennakkonäytökset: 15.9. Aiemmin Nanna Elovaaran kanssa yhteistyötä tehnyt kontrabasisti Ville Rauhala oli koeluvuissa mukana.” Näyttelijän valinta ei ollut lopulta vaikeaa. Omaa aikaisempaa tietämättömyyttään hävenneenä hän ei voinut antaa periksi. Rohkeilla ratkaisuilla hankaluudet on voitettu, ja odotetun näyttämöteoksen ensimmäisistä esityksistä päästään nauttimaan syyskuussa. Esitykset 20.9., 24.9., 26.9. Esityspaikkana Karjalatalo, os. Silloin se tuntui vain heitolta – oletimme yhä, että kyllä se rahoitus isolle ensemblelle vielä saadaan.” Keväällä 2025 tuo heitto alkoi kuitenkin tuntua yhä vahvemmin oikealta vaihtoehdolta. Visiona oli eräänlainen Ukrainan juutalaisista kertovan Viulunsoittaja katolla -musikaaliklassikon sisartai serkkuteos. Ensi-ilta perjantaina 18.9. Käpylänkuja 1, Helsinki Tarkemmat esitysajat ilmoitetaan myöhemmin. ”Ei ole pakolaislapset maailmasta loppuneet”, huokaa näytelmän käsikirjoittajaohjaaja Eppu Nuotio. ”Sitten tuli käänne, että taiteen rahoitus tuntui Suomessa tyystin loppuvan. 13 Karjalan Heimo 3 | 2026 S yksyllä 2024 viimeksi vietetyn Tie Vienaan -symposiumin ohjelmaan kuului kirjailija Eppu Nuotion ja tutkija-opettaja Katja Hyryn esitys, jossa he kertoivat yhteisestä, Hyryn väitöskirjaan pohjautuvasta näytelmäprojektistaan. Aloimme pelätä, etteikö tästä tulekaan mitään – emmekö saakaan tätä tehtyä.” Karjalan Sivistysseuran toimistolla pidettiin näytelmähankkeen tiimoilta syksyllä 2024 palaveri, jossa olivat Nuotion lisäksi koolla seuran toiminnanjohtaja Eila Stepanova, näytelmän lavastaja Sanna Pelliccioni ja koreografi Nanna Elovaara. ”Tulin sanoneeksi, että onhan olemassa vaihtoehto, että kirjoitan tämän uudelleen vaikkapa yhdelle naisnäyttelijälle. ”Käsikirjoitus oli Tie Vienaan -symposiumin aikaan vaiheessa, jossa kuviteltiin, että tästä tulee ison ensemblen esitys, jossa on kymmeniä näyttelijöitä. Teimme hankkeelle kymmeniä apurahahakemuksia, jotka tulivat negatiivisina takaisin. Tuolloin Nuotio luki symposiumin yleisölle koskettavia otteita lähes valmiista käsikirjoituksesta, joka kertoi Vienan Karjalasta sata vuotta sitten Suomeen paenneen tytön, Oljona Nikitinin (myöh. ”Liikekieli on tärkeää, sen kautta näyttämölle tuodaan myös vienalaisuutta. ”Sitten rohkeasti päätimme, että niin me sen teemme.” Karjalan Sivistysseuran toimistolle kutsuttiin keväällä 2025 muutamia naisnäyttelijöitä koelukuihin. ja 27.9.2026. ”Olimme päättäneet, että toisimme lavalle myös muusikon, joka voisi olla Olgan mies Toivo Salmi ja kaikki muut tarvittavat henkilöt. Lavastaja Pelliccionin ja koreografi Elovaaran kanssa Nuotio alkoi miettiä, miten Oljonan tarinan voisi muuttaa suuren työryhmän isoista näyttämökuvista yhden ihmisen kertomaksi monologiksi. Oljonan tarina koetaan pian näyttämöllä Omasta kokemuksestaan Nuotio tiesi, etteivät ihmiset välttämättä tunne Vienan pakolaisten historiaa. Olga Salmen), elämäntarinan. 120-vuotias Karjalan Sivistysseura on rahoittanut näytelmän tekemistä.. Näytelmässä on paljon myös liikettä ja musiikkia. Silloin tuntui, että nyt meillä on Oljona.” Kaisa Leppäsen ja Ville Rauhalan löytyminen antoivat Nuotiolle varmuuden, että Oljonan tarina on mahdollista kertoa kahdella henkilöllä
Karjalan Heimo 3 | 2026 14 Opastujas opastajassah – kymmene kyzymysty Ravan Jelenale Hiloin Natoi: Tule paginale! K u va : M IIK K U H Ä K K I
RJ: Tiettäväne siidä on äijän abuo. Rahvahanopissolla joukon suurus on tavan mugah ollun nenga 9–12 hengie. Muissan yhelläh hänen paginaluavun, se oli kuintahto erimoine kuin toizilla, vesselämbi da pehmiembi. Karjalan kielestä on roinnun miula sydämenazie, da ruan rakkahalla sen kera. Sentäh vienankarjalan kurssalla, kun silloin yliopissolla oli matkuamassa vienan opassusvuozi da tahoin jo piässä kieleh kiini. RJ: Muga, miun opastajan ruavot allettih pakkaiskuussa 2025, kun rubein opastamah Jovensuun rahvahanopissossa karjalan kielen da kulttuuran kurssua. Nyt keviällä miula matkai suvikarjalan jatkokurssa da sielägi opastujua oli nenga 30. Ozaksi dogadin, jotta miulahan olis mahto opastuo karjalan kieleh da kulttuurah. Usson, jotta moista putillista karjalankielistä paginua kuulin vasta yliopissossa, kun piäzin vienankarjalan peruskurssalla. Tuagieh kurssoilla voibi olla opastujua, ket ollah ennein suvikarjalua opassuttu vienankarjalah libo livvinkarjalah, da sentäh on hyvä malttua verdailla murdehie da sellittiä eroloi. Sielä opassin yhen da puolen vuuven aijan suvikarjalua, a toičči tuttavussuimma i vienankarjalah da livvinkarjalah ezimerkiksi tekstoin kautti. RJ: Karjalan kieldä mie olen kuullun jo pikkarazena, sentäh kun miän perehessä on ainos ollun käytössä se-tämä sana karjalaksi, lujimbana bunukka. Mie piäzin yliopistoh opastumah ruočin kieldä vuodena 2019 da miula oli silloin vähäzen vaigie löydiä ičellä mielehine sivuaineh. Se auttau ruavossa, ku maltan verdailla murdehie keskenäh da tiijän niijen ominaispiirdehet. Tamberen kurssa oli kogonah loittokurssa, da sielägi oli äijän opastujua, lässä 40. Sanastoruavossagi tästä on äijän abuo. Opindoloih viritettih karjalazet rodn’at, kumbazet tullah Suojärveldä. Lopuskalla opassuin kogonah karjalan kielen da kulttuuran perusda ainehopinnot da vielä vuitin syvendäjie opindoloi. Sanele, kus da kedä olet opastannuh, mittumat net kursat oldih sego äijygo oli hengie opastumas. Aijembua muistokuvua karjalankielizestä paginasta miula ei ole, sentäh kun miun karjalane Eino-diedo mäni tuonilmazih, konza olin 6-vuodine. Opindoloin aigua vielä ruavoin kaksi opassundavuotta opastajan abuniekkana, da silloin piäzin vienankarjalan da suvikarjalan kielikurssoilla vielä uuvessah da olin keralla livvinkarjalangi kurssoilla. RJ: Mie olen opastun karjalan kieleh Päivännouzu-Suomen yliopissossa. Siidä školassa tiettäväne muamonkielen opassuksessa kerrottih lyhyöh varavonalazista kielistä da sidä kautti karjalan kielestä, a muissan jotta opastajat paistih siidä ylen vähän da piäh jäi vähäzen ebäselgie kuva kielen tilasta. Mibo nämmis tapahtui aijemba. Muissan, jotta paissaverbiegi käytettih, kun kerrottih, jotta diedo pagizi karjalaksi. Kui sinus rodih nengoine da midä kaikkie olet ehtinyh ruadua karjalan kielen hyväkse. Miun diedo niät oli Suojärveldä, Kaidajärven kylästä, da omat karjalazet rodn’at ruvettih kiinnittämäh miun mieldä ennein yliopisto-opindoloi. Ga paginakieli on erikseh, da se ei milma haittua, sevotuttaneh murdehet toičči kebiessä paginassa. 15 Karjalan Heimo 3 | 2026 Tänäpiänä Hiloin Natoin (HN) pagizuttelussa on suvikarjalan opastaja da kiändäjä Elena Rapa, libo karjalazien kessen Ravan Jelena (RJ). HN: Kus olet opastunnuh karjalan kieleh da mi oli viritännyh sinuu sih. Vienankarjalan kurssoin jälgeh opassuin suvikarjalahgi, olihan se Suojärvi suvikarjalan pagina-alovehta. HN: Sinä maltat karjalan eri murdehii. Siidä männä sygyzynä rubein opastamah suvikarjalua Päivännouzu-Suomen yliopissossa, da sielä suvikarjalan peruskurssalla opassusjoukko oli ylen suuri, nenga 40 opastujua. Da olin mie yhen vuuven Lieksan paginaperttiegi vedämässä. A pidäy sanuo tiettäväne, jotta toičči se i sevottau omua piädä, kun murdehien piirdehet, sanat da kieliopit yhissytäh muga kebieh miun piässä: toičči miula pidäy tarkkazeh lugie omat kirjakielen mugah kirjutetut tekstat da kabrastua toizien murdehien piirdehie iäreh. Karjalan kielestägi mie kuulin jo lapsena, ga en silloin onnakko ellendän sidä putilleh, jotta se on oma kieli. Duumaičen, jotta karjalazen rodn’an da perehen tuven lizäksi opassundah viritettih vielä liziä karjalan opastajat da karjalankielizet ystävät. Hyö sanottih, jotta diedo ihan varmah olis ylen ruadi, kun olis tiälä vielä kuulemassa, jotta tahon opastuo karjalah, hänen muamonkieleh. Somesyväinnön luadimizen lizäksi mie olen ollun keralla yhissystoiminnassa, Karjalaine iäni -projektassa da Meidy on olemas -kniigassa. Lizäksi opassin sygyzyllä Tamberen yliopissossa suomen sugukielen kurssan, da sillägi kurssalla tuttavussuimma suvikarjalah. Äijän projektua on pluanoissa da idejua tulou kaiken aigua liziä – kun vain olis aigua kaikkeh! Pag i zu tt elii HI LO I N NATO I (N a t al i a G i l o e v a ). Näijen lizäksi on vielä ollun opassandua, kiändämistä, paginavideoloin da karjalankielizen podkastan luadimista da kielikuomaruandua. RJ: Duumaičen, jotta miusta rodih karjalane kieliaktivista buitto hairiessa. HN: Konzubo olet enzimästy kerdua kuulluh karjalan kieldy da karjalan kieleh näh. Kuibo se avvuttau sinuu ruavos. Tarkotan, jotta en ruvennun luadimah ezimerkiksi somesyväindyö justih aktivismamielellä, a myöhembäh ellennin, jotta sidähän se kaiken aigua oligi, aktivismua. HN: Olet sežo karjalaine kieliaktivistu. Jo tuan kurssan aigua miula tuli tundo kuin olizin koissa da tiezin, jotta olin löydän miun opindoloih da tiettäväne elokseh midätahto, mi sieldä puuttu. Opassanda on miula vielä uutta, a olen suvainnun sidä ruadua. HN: Sinä olet ruadanuh enzimästy vuottu suvikarjalan opastajannu. Muissan jotta pagizin muamon da tuaton kera, jotta pidäisgöhäi miula opitella käyvä ehki yhellä karjalan kurssalla. Karjalan kieleh Jelena on opastun aiguhizena. Siidä mie rohkassuin da ilmottauvuin vienankarjalan peruskurssalla
Karjalaksi siidä rodih stolačču, sentäh kun stolačussa pruaznuijah stolan ymbärillä. HN: Luaji kyzymys, kudamah tahtozit vastata. Kaikista enämbi vuotan tiettäväne sidä valmista sanakniigua da jotta sidä piäzöy käyttämäh. Somehgi kirjutan toičči karjalaksi, da aijemba olen luadin someh lizäksi moizie lyhyččäzie miun päivä -videoloi karjalaksi. Ongo sinul mittumuatahto karjalankielisty julgavuo. HN: Kirjutatgo sinä karjalakse. Miula on toivuo da usson kielen tulijah aigah. Mie usson, jotta paginakanzat vaikutetah sih, mi murreh kuuluu lujembah miun paginassa. Vuotan sidä, jotta ezimerkiksi kiändiässä miula ei pie olla nenga sada sanastuo kahallah livaimessa, a voin eččie kaikki sanat samasta kohasta, ili uuvesta verkkosanakniigasta. Miun jälgimäzenä opassundavuodena luajin elvytyksen blogah opastujan elokseh liittyjän sanasson, kumbazeh pidi keksie vastineh ezimerkiksi sanalla sitsit, kumbane on eräs opastujien pido. Kuibo paginkanzat vaikutetah sinun omah kielenmaltoh. En tiijä mi sellittäy tämän, a toinah se, jotta opassun kielih kebieh kuulon kautti, da onnakko siidä kuintahto imen iččeh kieliaineksie, kun pagizen toizien kera. Oletgo konzutahto luadinuh uuttu sanua da mi on karjalan sanastoruavos kebjei da mi jygei. Miula sanastoruavosta luadiu jygien se, jotta maltan ven’an kieldä vain vähän. Karjalan Heimo 3 | 2026 16 HN: Karjalan kieli kehittyy ruttoh, uuttu sanastuo tulou kieleh alalleh. Aijemba opastujana kirjutin samannimistä vällembiä blogua, a enämbi sih ei ole ollun aigua. HN: Äijät karjalazet nuoret sometetah karjalakse, kirjutellah toine toizenke karjalakse. Stolačču sanan kautti muuvossin seže verbin stolaija (sitsata) pruaznuija-verbin mallin mugah. Sanozin, jotta karjalan kieldä käytän joga päiviä: konza en pagize kenentahto kera, sit kirjutan libo luven karjalaksi midätahto. Jälgiaigua somettamizeh on yhelläh ollun vähembi aigua. RJ: Mie piäzen pagizemah karjalaksi tiettäväne ruavossa opastuassa da ruadodovariššoin kera, ga sen lizäksi pagizen karjalaksi tuagieh ystävien kera. RJ: Tiettäväne on vielä äijän ruaduo ruattavana kielen edeh da nyt tärgeindä olis suaha karjalan kielellä oma kielizakona. Olen siinä rakkahalla keralla, da miusta sanakniigaruado on ylen mieldäkiinnittäjiä. Toizieldapäin karjalan sanastoruado on kebiedä, kun malttau kielen da tiedäy sen armahat piättehet, kumbazien avulla muuvostua uutta sanua. Konza pagizen vienankarjalazen kera, miun pagina kiändyy enämbi vienankarjalah, da konza pagizen livvinkarjalazen kera, tulou paginah enämbi livvinkarjalan piirdehie da sanastuo. RJ: Uuzie sanoi olen onnakko erähie luadin, toičči yhessä ystäviengi kera. Se auttais äijäldi, kun malttais verrata ven’an kieleh, da sidä kautti tiettäväne ellendäis erähien karjalangi sanoin taga-alua paremmin. HN: Kuibo sinä näit karjalan kielen tuliedu aigua da mibo sih vois vaikuttua. Uuven sanan luadimizessa on seže mugaza kačahtua Kotuksen Karjalan kielen sanakniigah, sentäh kun sieldä voibi löydiä mintahto sanan, kumbaista vois nostua käyttöh da kumbazen merkičystä vois levendiä. On toičči ristatorane tundo, kun samah aigah miula himottais vähendiä somen käyttyö, a toizieldapäin yhelläh himottais jullata enämbi karjalaksi, hos midätahto piendä. Toičči sanan luadimine tiettäväne on jygiedä da hyvän sanan muuvostumizeh voibi männä äijän aigua. RJ: Kirjutan silloin-toičči Uudisčuppuh vienankarjalaksi blogapalstua Jelenan kera karjalakši, kumbazen tiemat vaihellah. Suorat kiännöslaihinat ollah tuagieh kebiet luadie, a ne ei aivin olla pädijät. Tulijaksi voizin sanella näih vastauksie. Sentäh miula himottaisgi vielä opastuo liziä ven’an kieleh. Miun mielestä uuzie sanoi on ylen vesselä duumaija. RJ: Miulda on lähiaigua kyzytty äijän karjalan kielen verkkosanakniigaprojektasta, kumbazessa olen keralla abudengatutkijana. En iče ainos huomua sidä, a miula on sanottugi, jotta on vesselä kuin mie suatan sanuo libo taivuttua saman virkkehen aigua saman sanan kahella eri murdehella. Hänengi kera pagizemma kai dielot karjalaksi – kuulumizet, školadielot, eloissannat, kizuannat, ihan kaikki. Lizäksi mie olen kielikuoma, ili miula on kuomalapsi, kumbazen kera olemma vastaudun kerran nedälissä. Uuzi verkkosanakniiga kevendäy paičči muuda opastajien, kiändäjien da kirjuttajien ruaduo ga lizäksi ihan kaikkien karjalan pagizijoin da opastujien elosta. Toizie ystävien kera duumaittuloi sanoi ollah ezimerkiksi pertiččy (tuparit) da peittoliittoteorie (salaliittoteoria). RJ: Muga! Viessittelen erähien ystävien kera ainos vain karjalaksi. HN: Kus da kenenke sinä pagizet karjalakse. On kiinnittän mieldä ezimerkiksi konza projekta algau, mimmone tundo miula on alottua projekta da midä vuotan projektalda. Projekta on zavodittu sulakuussa. Miula yhelläh on kuintahto ylen hyvä tundo karjalan kielen tulijasta aijasta, ihan joga murdehen puolesta. Olen ylen hyvässä mielessä, jotta jälgimäin suamma modernan verkkosanakniigan!. Ruatgo sinägi nenga. Kaikkie uutta da hyviä roih kaiken aigua: tiedozus kazvau, karjalane rahvas havačutah elvyttämäh omua kieldä da hil’l’akkazin valdarahvasgi havačutah auttamah kielen elvytännässä. Nyt olen kiändämässä erästä kniigua suvikarjalaksi, da se eistyy hil’l’akkazin edehpäin toizien ruadoloin keralla
”Myögi tahomma pajattua uuzie lapsien pajoloi karjalaksi! – Toivomme siis matalalla kynnyksellä osallistumista kilpailuun”, toteavat Kuittinen ja Silvonen. ”Toivomme, että kaikki Karjalan Heimon lukijat vievät tietoa materiaalista eteenpäin lähipiirinsä varhaiskasvatukseen ja kouluun. Hän huomasi, että tarjonta on varsin vähäistä ja painottuu loruihin sekä arkistomateriaaleihin perustuviin lauluihin, erityisesti kehtolauluihin. Kilpailuun lähetettävän kappaleen tulee olla karjalankielinen, soveltua kaikenikäisille lapsille, ja siihen täytyy valmistella päiväkoti-ikäisille lapsille soveltuva laululeikki. Esimerkiksi, jos on koulutai päiväkoti-ikäisiä omia lapsia tai lastenlapsia, materiaalista voi vinkata opettajille ensi loka– marraskuussa.” Lastenlaulukilpailun myötä 120-vuotias Karjalan Sivistysseura haluaa kannustaa kouluja ja päiväkoteja juhlimaan karjalan kielen viikkoa laulaen ja leikkien sekä karjalan kieleen tutustuen. Voittaja saa palkinnoksi 1000 euroa ja luomansa karjalankielisen laulun sekä laululeikin valtakunnallisen jakelun kouluihin ja päiväkoteihin. ”Laulujen kautta lapset oppivat kieltä kuin huomaamattaan”, toteaa kilpailulautakuntaan Silvosen ja Niko Tynnyrisen lisäksi kuuluva kansanmuusikko ja KSS:n hallituksen jäsen Emmi Kuittinen. ”Tällöin karjalan kieli on ihan tavallinen juttu. KATRI KOVASIIPI Karjalan Sivistysseura järjestää osana 120-vuotisjuhlavuottaan kaikille avoimen lastenlaulukilpailun. Palkinto voittajakappaleen tekijälle tai tekijäryhmälle on 1000 euroa. Demoäänitteen yhteyteen lisätään kappaleen nimi, esittäjän tai työryhmän nimi sekä yhteystiedot (sähköpostiosoite ja puhelinnumero). Ajatus Karjalan Sivistysseuran lastenlaulukilpailusta syntyi, kun seuran hallituksen jäsen, folkloristi Viliina Silvonen alkoi selvittää, millaista karjalankielistä lastenmusiikkia on ylipäänsä tarjolla. 17 Karjalan Heimo 3 | 2026 LAPSIENPAJOKILBA – OSALLISTU VIIMEISTÄÄN 31.8. Jakelu toteutetaan sähköisenä, todennäköisesti jonkin verkkoalustan kautta. Kilpailuun osallistutaan lähettämällä kappaleen demoäänite, sanoitus erillisenä tekstinä ja laululeikin ohje (kirjallinen tai video) sähköpostitse Karjalan Sivistysseuran toimistoon toimisto@karjalansivistysseura.fi 31.8.2026 mennessä. Kielen elvytyksen kannalta Silvonen ja Kuittinen pitävät uusien karjalankielisten lastenlaulujen syntymistä tärkeänä. Lastenlaulukilpailu on myös luontevaa jatkoa KSS:n viime vuonna käynnistämälle korusuunnittelukilpailulle. Sitten, kun materiaali on aikanaan saatavilla, sen levittämisessä voivat osaltaan auttaa myös tämän lehden lukijat. ”Tavoitteena on saavuttaa kaikki maan koulut ja päiväkodit. Laulujen kautta kieli tulee luontevasti tutuksi osaksi omaa elämää jo lapsena. A A R Ó N B LA N C O T E JE D O R , U N S P LA S H K ilpailun tavoitteena on luoda uutta karjalankielistä lastenmusiikkia, joka innostaa lapset mukaan laulamaan ja leikkimään sekä oppimaan karjalan kieltä. Lisäksi Karjalan Sivistysseura tuottaa voittajakappaleesta äänitteen ja leikkiohjeen, jotka jaetaan päiväkoteihin ja kouluihin ympäri Suomea ensi marraskuussa, karjalan kielen viikon kynnyksellä. Muutenkin materiaali on tarkoitus tuoda avoimesti saataville, jolloin se voi olla käytössä missä päin maailmaa tahansa”, toteavat Silvonen ja Kuittinen. Sävellä ja sanoita uusi karjalainen lastenlaulu!. Lisäksi lapset omaksuvat kieltä aikuisia helpommin”, Kuittinen ja Silvonen pohtivat. Nyt etsitään mahdollisimman monenikäisille lapsille sopivia lauluja. Musiikkityyliä tai kappaleessa käytettyä karjalan kielen murretta ei ole rajattu
Sotien jälkeiset karjalankielisen perinteen edustajat saivat usein todeta, että tutkijat kuitenkin kohtelivat moderneihin ympäristöihin siirtynyttä perinnettä epäautenttisena. Jo tuolloin esitettiin kuitenkin ensimmäistä kertaa myös ajatus, että Itämeren ohella Laatokan, Äänisjärven ja Vienanmeren rajaama alue olisi helpommin puolustettavissa kuin pelkästään metsäseutujen läpi kulkeva raja. Jo 1800-luvun puolivälin tienoilla esitettiin ajatuksia Suomen ja Venäjän Karjalan alueiden kielellisestä, kulttuurisesta ja luonnonmaantieteellisestä yhteenkuuluvuudesta – valtioiden rajoja ei tässä kohtaa niinkään pohdittu, vaan kyse oli ennemminkin yleisemmän, suuriruhtinaskunnan rajan ylittävän yhtenäisyyden tunteen luomisesta. https://yle.fi/a/3-11681380] misen kautta. Sillä oli kuitenkin myös poliittiset ja taloudelliset ulottuvuutensa. Usein ei myöskään tunnisteta, mitkä historiallisen kansankulttuurin piirteet ovat olleet laajemmin jaettuja, mitkä taas hyvinkin paikallisia. Ennen toista maailmansotaa kehittyi sekä Suomen että Neuvostoliiton puolella poliittiseksi tavoitteeksi muodostaa yksi koko Suomen ja Karjalan kattava hallinnollinen kokonaisuus. Näkymätön vähemmistö, näkyvä perinne risesti etäisintä ja samalla idealisoiduinta karjalaisuutta. Kalevalan ensimmäinen, suppeampi vuoden 1835 painos pohjautui Lönnrotin Suomen ja Venäjän Karjalasta sekä jossain määrin Kajaanista tallentamiin runoihin sekä muiden, ennen Lönnrotia etenkin Pohjanmaalta ja Savosta tallentamiin runoihin. Toisaalta kansanperinteen tutkimus on kohdistunut vahvemmin karjalankieliseen kuin suomenkieliseen karjalaisuuteen, ja erityisesti historiallisiin, esimoderneiksi hahmotettuihin paikalliskulttuureihin. Suomalaisten ja kaikkien karjalaisten yhteenkuuluvuuden tärkein yksittäinen peruste näissä keskusteluissa oli Kalevala ja sen taustalla oleva kansanrunous. [uudelleenpainettu: WSOY: Laulujoutsenen perintö & Yle 12.12.2020. 1800-luvulta lähtien etenkin vienankarjalaisen ja jossain määrin myös rajakarjalaisen karjalankielisen kulttuurin valikoituja piirteitä käsiteltiin suorana näkymänä suomalaiseen muinaisuuteen. Sekä evakkoja että ennen sotia siirtolaisina tulleita ja kansalaisuuden saaneita käsiteltiin suomalaisina, ja käytännössä uusille asuinseuduille sopeutuminen tarkoitti monen kohdalla kielellistä, kulttuurista ja uskonnollista suomalaistumista. VuoTe ks t i K AT I K A LLI O. ”Kalewala taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista” Historiallisesti karjalankielinen karjalaisuus on Suomessa ollut kulttuuKarjalankielisen kulttuurin omaleimaiset piirteet hahmotetaan Suomessa yleisesti osana suomalaista, suomenkielistä kulttuuria. Suomalainen kiinnostus karjalaiseen kulttuuriin määrittyi ennen kaikkea historiallisen intressin ja suomalaisen muinaisuuden rekonstruoiSuomen luonnonhistoriallisen alueen kartta vuoden 1899 Suomen kartastossa. Kuten Anneli Sarhimaa on todennut, Suomen karjalankieliset – noin 10 % evakoista sekä eri aikoina saapuneita siirtolaisia ja pakolaisia Venäjän Karjalasta – olivat pitkään tunnistamaton ja vaiettu vähemmistö. Karjalan Heimo 3 | 2026 18 S otien jälkeen karjalaisuus on Suomessa tarkoittanut erityisesti suomenkielistä evakkokarjalaisuutta sekä Pohjoisja Etelä-Karjalan alueiden paikalliskulttuureita
Sakari Topelius vanhempi keksi 1800luvun alussa tallentaa runoja myös Pohjanmaalla kiertäneiltä vienalaisilta laukkukauppiailta. Lastenlauluja loitsuäänitteitä on tallennettu myös Suomen alueelta. Uusia runoja ja tulkintoja syntyi, ja usein niitä rakennettiin vanhojen ainesten pohjalta. Tällä hetkellä kalevalamitan ajatellaan syntyneen ajanlaskun alun tienoilla eli aikana, jolloin itämerensuomalaiset kielet eivät vielä pääosin olleet erkautuneet toisistaan. Karjalankieliset olivat osa suomalaisia, ja heidän runonsa kertoivat suomalaisten muinaisuudesta. Varhaisempi kirkollisen hallinnon vakiintuminen, kirjallistuminen ja modernisaatio, luterilaiset virret, herätysliikkeet sekä elinkeinojen muutokset olivat vuosisatojen kuluessa kaventaneet runolaulun asemaa muita alueita vahvemmin. Vaikka alueella on tallennusaikana tunnettu runoja ja osa näistä on ollut pitkiäkin, ovat tallentuneet aineistot keskimäärin selkeästi niukempia, lyhyempiä ja yksipuolisempia kuin muualta tallennetut. Omassa ajassaan elävä runoperinne ja pitkät juuret Kalevalan kannalta keskeiset kertomukset esimerkiksi Väinämöisestä, Ilmarisesta ja Joukahaisesta tunnettiin jo 1700-luvun Suomen alueille rajoittuvista kokoelmista. Esimoderneissa suullisissa kulttuureissa rajat kielten ja kulttuurien välillä, etenkään lähisukukielten välillä, eivät olleet yksiselitteisiä. den 1849 painoksessa Lönnrot kertoo, että ”paras ja rikkain runokoti” on Vienassa Vuokkiniemen pitäjä, ja luettelee sitten joukon muita tärkeitä pitäjiä Raja-Karjalaan ja siitä vielä Karjalankannakselle asti. Jollain runojen elementeillä voi olla hyvinkin vanhoja juuria. 19 Karjalan Heimo 3 | 2026 Tallennettujen kalevalamittaisten a) runojen ja b) runotyyppien määrä pitäjittäin SKVRja ERAB-korpuksissa, sekä c) suomalaisissa arkistoissa olevien pitkien runolauluäänitteiden esiintyjien syntymäpitäjät. Mytologisten kertovien runojen aihepiiri oli jo vanhastaan ajateltu muinaissuomalaiseksi – teemat selvästi periytyivät muualta kuin kristillisestä kulttuuripiiristä. Hän huomasi vienalaisten runojen monien teemojen olevan tuttuja, mutta monipuolisempia ja laajempia kuin aiemmin tallennetut. Kalevalan kautta suuntautuva kansallinen katse Karjalaisen runokulttuurin keskeisyys Kalevalan synnylle ja Kalevalan keskeisyys suomalaisen modernin kulttuurin ja kansakunnan rakentamisprosessissa on monin tavoin määrittänyt suomalaisten suhtautumista karjalankieliseen kulttuuriin. Tämä on tarkoittanut suurta tutkimuksellista, pääosin menneisyyteen suuntautuvaa kiinnostusta sekä karjalankielisen kulttuurin valikoivaa ihannointia. Suomalaista muinaisuskoa, kansanperinnettä ja aineellista kansankulttuuria käsittelevissä yleisteoksissa karjalankielistä aineistoa on usein käsitelty suomalaisuuden alla. Hänen aikansa näkökulmasta tämä oli luontevaa: kielelliset kokonaisuudet hahmotettiin usein nykyistä laajempina. Jos nämä juuret ovat tarpeeksi pitkiä, ne eivät kuitenkaan kulje suomalaiseen muinaisuuteen vaan aikaan, jolloin ei vielä voida puhua toisistaan erillisistä suomen ja karjalan kielistä. Samalla kulttuurinen kiinnostus on punoutunut yhteen eri aikojen taloudellisten, ideologisten ja poliittisten intressien sekä Venäjän naapurina elämisen realiteettien kanssa. Sittemmin tätä näkökulmaa on vahvasti kritisoitu. Lönnrot hahmotti vienankarjalan ja eteläkarjalan suomen kieleen kuuluvina kielimuotoina. Oli luontevaa ajatella karjalankielistenkin laulajien Väinämöistä ja kumppaneita koskevien runojen kertovan suoraan suomalaisesta muinaisuudesta. Karjala ei ollut mikään runoja säilyttävä pakastinarkku, vaan kaikki itämerensuomalaiset paikalliset runokulttuurit olivat vuosisatojen myötä kehittäneet runostoa omiin suuntiinsa. Kielet olivat ennemminkin murrejatkumoita kuin selkeärajaisia kokonaisuuksia. Näin on käynyt myös yleissivistyksen ja populaarikulttuurin alueella: monet karjalankielisen kulttuurin omaleimaiset piirteet hahmotetaan nykyään osana suomalaista, suomenkielistä kulttuuria. Näin on myös nykyhetkessä, jossa yhteistyö Venäjän Karjalaan on jäissä, ja karjalaisuuden ylirajaisuudesta puhuminen on suomalaisessa julkisuudessa haastavaa. Itämerensuomalaisella alueella monet aineellisen ja aineettoman kulttuurin. Yksikin tallennettu runo voi sisältää hyvin eri-ikäisiä elementtejä. Tämän vastapuolena on ollut moderneihin sekä etenkin venäläisiin kulttuurivaikutteisiin kohdistuva torjunta. Jos katsotaan koko itämerensuomalaisen runolaulun aluetta Virosta Inkerin ja Karjalan kautta Suomeen, näyttäytyvät luterilainen Suomi ja erityisesti sen läntisimmät alueet kummallisina poikkeuksina. 1800-luvulla tallennetut runot olivat laulajiensa aikalaiskulttuuria. Toisaalta usein ei myöskään tunnisteta, mitkä historiallisen kansankulttuurin piirteet ovat olleet laajemmin jaettuja
Arkistoaineistojen ja kirjallisuuden pohjalta sitä on otettu takaisin 1960-luvulta lähtien, lähinnä erilaisiin moderneihin esityskäytänteisiin soveltaen ja suomalaisuuden kautta katsoen. Stepanova, Eila 2020: ‘Karelian Cultural Heritage in Finland’s Folklife Sphere’, Western folklore, 79(4): 377–99. Sarhimaa, Anneli 2017: Vaietut ja vaiennetut: karjalankieliset karjalaiset Suomessa. Kanteleensoittajat Antero Vornanen, Vanja Tallas, Antti Rantonen ja Onttoni Miihkali sekä laulajat ja itkijät Ogoi Määränen, Domna Huovinen ja Oksenja Mäkiselkä Kalevalan 100-vuotisjuhlilla Helsingin Messuhallissa vuonna 1935. Esimerkiksi ne uskontotieteen, kansatieteen ja folkloristiikan yhä luetut perusteokset, joissa karjalainen kulttuuri hahmotettiin lähinnä suomalaisen muinaisuuden kantajana tai suomalaisuuden osana, olisi tarpeen kirjoittaa uusiksi. Osat I–IV. Käytännössä suullinen perinne on jotain miltei päinvastaista: varioivia, ruumiillisia, tilannesidonnaisia käytäntöjä, joiden mukana kulkee myös äänensävyjä, paikallista tietoa, eleitä ja tunteita. Teoksessa Timothy Baycroft and David Hopkin (toim.), Folkore and Nationalism in Europe during the Long Nineteenth Century. Kattavaa tutkimusta tarvittaisiin esimerkiksi siitä, miten suomalaisuuden ja erilaisten karjalaisuuksien välisiä suhteita on 1800-luvun alusta tähän päivään hahmotettu, ja missä suhteessa tämä on ollut eri aikakausien tieteellisiin ja poliittisiin käsityksiin. Runolaulu elävänä perintönä. SKS. Sekä suomenettä karjalankielisen nykykulttuurin piirissä runolaulun takaisin ottaminen elävänä perintönä tarkoittaisi arkistoaineiston sekä tutkimusja sovellushistorian uudelleentulkintaa paikallisten historiallisten puheyhteisöjen ennemmin kuin kansallisten kehysten kautta. Ainoastaan karjalankielisen yhteisön ja kielentutkijoiden työ ei kuitenkaan riitä. Koska runolaulu eli rikkaana suullisena perinteenä merkittävästi pidempään karjalanja inkeroisenkielisillä kuin suomenkielisillä alueilla, ovat näiltä alueilta kerätyt aineistot myös monella tavoin rikkaampia. Niinpä myös suomalaiset modernit nykysovellukset pohjaavat usein pitkälti näiden alueiden perinteisiin. Hämäläinen, Niina & Reeta Holopainen, Kati Kallio, Hanna Karhu, Marika Luhtala, Juhana Saarelainen & Venla Sykäri 2019–2026: Avoin Kalevala: Kansalliseepoksen digitaalinen, kriittinen editio. Kielen elvyttäjien, aktivistien, kirjailijoiden, taiteilijoiden ja muusikoiden työ tekee kieltä ja kulttuuria näkyväksi nykyhetkessä ja vahvistaa käsitystä karjalan kielen ja kulttuurin olemassaolosta nykyhetkessä – ei vain menneenä kulttuurina. Lastenlauluja ja yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta runolaulu on Suomessa katkennut perinne. SKS. Suomalais-Ugrilainen Seura 1883–2008. Aikakauden tunnetut, ”viimeisinä” runolaulajina ja itkijöinä julkisesti esiintyvät henkilöt edustivat Raja-Karjalan ja Vienan karjalankielistä perinnettä. Karjalankielisen kulttuurin tunnistaminen omilla ehdoillaan 2020-luvun alun sosiaalisissa ja perinteisissä medioissa näkynyt karjalankielinen aktivismi sekä Itä-Suomen yliopiston vuonna 2020 koordinoitavakseen ottama kielen ja kulttuurin elvytystyö on parantanut karjalankielisen kulttuurin näkyvyyttä ja tunnistamista Suomessa merkittävästi. Antti Rantonen edustaa kuvassa ainoana pohjalaisena haapavetistä kanteleensoittoa. Kansanperinteen ja erityisesti runolaulun merkityksellistäminen vahvasti Kalevalan kautta on tarkoittanut sen tarkastelua kansallisena, muinaisuuteen heijastettuna, yhtenäisenä kirjallisena tekstinä. SKS. Karjalan Heimo 3 | 2026 20 elementit olivat laajalti jaettuja, ja toisaalta jokaisella paikallisella kulttuurilla oli omaleimaisia piirteitään. Rikkaamman aineiston ja pienemmän ajallisen etäisyyden vuoksi karjalankielisen yhteisön matka elävään runolauluun on lyhyempi kuin suomenkielisten parissa. http://kalevala.finlit.fi/. Brill, 325–350. Luettavaa: Anttonen, Pertti 2012: Oral Traditions and the Making of the Finnish Nation. Salminen, Timo 2008: Aatteen tiede. Lastenlauluja ja joitain loitsuja lukuun ottamatta kalevalamittaisen runouden ääniteaineistot on tallennettu Vienasta, RajaKarjalasta ja Inkeristä. Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma, Pietisen kokoelma. Lisää tutkimusta tarvittaisiin myös paikallisista historiallisista perinnekulttuureista ja näiden keskinäisistä suhteista