10 Pirkko Nuolijärvi ja Riho Grünthal Sosiolingvisti, professori Anneli Sarhimaa täytti helmikuussa 60 vuotta. AKIPEKKA ALANKO SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2022. Artikkelissa tarkastellaan karjalaista nimistöä sukututkimuksen näkökulmasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 2 KARJALAN HEIMO 1–2/2022 28 4 Katri Kovasiipi Etnomusikologi Pekka Suutari kertoo 1930-luvun Petroskoin musiikkielämään rantautuneista amerikansuomalaisista vaikutteista ja muusikkojen vainoista. 22 Elina Niiranen Pertti Virtarannan jatkosodan aikaiset kirjeet ystävälleen Aino Kataralle valottavat Virtarannan tuolloista, ristiriitaistakin Karjala-kuvaa. Väitöstutkija Viliina Silvonen analysoi arkistoäänitteiltä, kuinka apeutuminen syntyy ja ilmenee. 14 Mikko Kuitula ja Santeri Palviainen Sukututkijoille nimet ovat lähes ainoata tietoa aiemmista sukupolvista. 26 Maria Kundozerova Karjalan tiedekeskuksen viimekesäinen tutkimusja keruumatka Muurmannin karjalaisten ja pomorien alueille osoitti, että karjalan kieli on katoamassa. 17 Olga Karlova Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemelin vienankarjalaksi kääntänyt Olga Karlova kertoo, kuinka käännöstyö tuli hänen tehtäväkseen ja kuinka se sujui. 18 Pekka Vaara Neuvostovallan pakkotoimet kohdistuivat erityisesti Tunkuan seudulle. 2022 1–2 7 € Neuvosto-Karjalan 30-luvun sävelet Virtarannan kirjeiden Karjala-kuva Karjalankieliset kuukaudet Tunkuan kesselivoina KANSI: Allan Sihvola (toinen vas.) soittaa trumpettia Petroskoin Rautatien soittokunnassa. 12 Eeva-Kaisa Linna Karjalan murteiden normituksen myötä on otettu käyttöön luonnon kiertoon pohjautuvat kuukausien nimet, jotka ovat ainakin osittain ikivanhoja, omakielisiä. Kuva kirjasta Stalinin taivaan alle (OK-kirja). Karjalaisten keskuudessa hyvän itkijän ominaisuutena on pidetty kykyä apeutua. Syksyllä 1921 käynnistettiin metsäsissikapina, kesselivoina, bolsevikkeja vastaan. 9 Katri Kovasiipi Joulukuisessa paneelissa keskusteltiin kulttuuriperinnön omistajuudesta ja käytöstä sekä karjalaisuuden ja karjalan kielen näkökulmista tutkimuksessa. Hänen merkittävää panostaan karjalan kielen hyväksi muistettiin juhlakirjalla
Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Arvokkaita kirjeet ovat silloinkin, kun ne kertovat omasta, perheen tai suvun historiasta. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Olen tuijottanut lumoutuneena Amsterdamin van Gogh -museossa Vincentin ja Theon kirjeenvaihtoa. Hyvälle ystävälle kirjoittaessa voi paljastaa syvimmät ajatuksensa – tai tulee vahingossa paljastaneeksi jotain sellaistakin, mitä ei aikonut. Olen lukenut sydän syrjällään Eino Leinon kirjeitä Onervalle. Sisikunta liikahtaa, kun käteen sattuu kirje, jonka kuoren käsialasta tunnistaa edesmenneen äidin, isän tai ystävän läsnäolon. Liian pitkiksi venyneiden kirjoitustaukojen jälkeen paperiliuskat täyttyvät vauhdilla, ajatukset purkautuvat, oman elämän rihmastot jäsentyvät kirjoittaessa uudella tavalla. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 3 SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2022 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Tutkijan haasteena on suhteuttaa kirjeiden kertoma menneen ajan arvoihin ja asenteisiin, jotka voivat olla nykyajalle vieraita. Digitalisaatio on tuhonnut joitakin asioita maailmastamme kenties pysyvästi. Uusia kirjeaineistoja ei nykyajassa enää synny. Mutta missä ovat Onervan kirjeet Leinolle. Tuskinpa sähköpostit, tekstiviestit ja somen pikaviestit voivat toimia sen enempää henkilökohtaisen elämänpolun merkkipaaluina kuin tutkijoiden aineistoinakaan läheskään yhtä persoonallisesti kuin kirjeet. TUTKIMUSMATERIAALINA kirjeet ovat poikkeuksellisen intiimejä lähdeaineistoja. Rehellinen kirje on kuin rippi. Esiin voi tulla myös asioita, joita jälkipolvien on vaikeaa tunnustaa tai sulattaa. Säilyneitä kirjeitä on syytä arvostaa, kuten myös kirjeaineistoja hyödyntäviä tutkimuksia. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, joidenkin kirjeistä tulee kulttuurihistoriaa. Kirjeen valmistuttua on kuin olisi tuulettanut sisintään, varsinkin jos on kirjoittanut käsin eikä koneella. Sekin, onko kynän jälki hento henkäys vai raskaan raastavasti painettu, voi kertoa jotain kirjoittajan ja vastaanottajan suhteesta. Milloin olet lukenut vanhoja kirjeitä – ovatko ne vielä tallessa. Menetetyn rakastetun. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Mitä kirjeet kertovat PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2022 20 2 M illoin olet viimeksi kirjoittanut kirjeen, ihan oikeasti käsin, kynällä paperille. Vuosikymmenten takaa ne tuovat kirjoittajan ajatukset tähän hetkeen, parhaimmillaan aitoina ja paljastavina. Yksi niistä on perinteinen kirjeenvaihto. Kirjeet fyysisinä, materiaalisina aineistoina paljastavat kirjoittajasta myös paljon sellaista, mitä pelkät sanat ja digitaaliset lähteet eivät pysty välittämään. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. KATRI KOVASIIPI. Itselläni on pari ihmistä, joiden kanssa kirjoittelemme vieläkin, vaikkakin harvakseltaan
2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 4 Amerikansuomalaiset rytmit saapuivat Neuvosto-Karjalaan I tä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professori Pekka Suutari on tehnyt kenttätöitä Petroskoissa 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Tuhannet amerikansuomalaiset siirtolaiset saapuivat Neuvosto-Karjalaan 1920–1930-luvuilla. Harrastajista ammattilaisiksi Yhdysvalloista ja Kanadasta värvättiin etenkin 1920–30-luvuilla vasemmistolaisesti ajattelevia siirtotyöläisiä NeuTanssiorkesterin soittajat Allan Sihvola (ylärivissä vas.), Bruno Sjöblom, Ralph Nikki, Aarre Eskolin ja Jan Grin Kontupohjassa 1930-luvun lopulla. Samalla he toivat aivan uusia tuulia etenkin Petroskoin musiikkielämään. He toivat mukanaan runsaasti ammattitaitoa ja työvälineitä, mutta myös soittimia ja soittotaitoa. Varsinkin kohtaamiset Petroskoin sinfoniaorkesteria 1930-luvulla johtaneen amerikansuomalaisen Karl Raution (1885–1963) pojanpojan Kalle Raution sekä pitkän musiikkija vankileiriuran kokeneen trumpetistin Allan Sihvolan (1922–2009) kanssa tekivät Suutariin suuren vaikutuksen. Vaihto-opintojensa aikana, ensimmäisellä kenttätyömatkallaan, hänelle avautui aiemmin tutkimatta jääneitä näköaloja erityisesti amerikansuomalaisten siirtolaisten Neuvosto-Karjalaan tuomiin musiikkivaikutteisiin. KUVA: KIRJASTA STALININ TAIVAAN ALLE
Näissä kaikissa suomalaiset olivat hyvin vahvasti mukana, Suutari summaa. Murroksen vuosikymmen 1920-luvulta 30-luvulle tultaessa Petroskoin musiikkielämässä tapahtui selkeä muutos. Olosuhteet Karjalassa olivat vaikeat, mutta samalla uskottiin, että yhdessä toimimalla pystytään rakentamaan tulevaisuutta. Amerikkalaisissa ja kanadalaisissa kouluissa monet heistä olivat päässeet nauttimaan varsin korkeatasoisesta musiikkikasvatuksesta: he olivat oppineet jo koululaisina nuottienlukutaidon ja ainakin jonkinlaisen soittotaidon. Vakiintuneita musiikin esittämisen paikkoja Karjalassa olivat teatterit, harrastustoimintaan organisoidut klubit ja niillä järjestetyt tanssit. – Eivät kaikki näistä amerikansuomalaisista soittajista olleet käyneet Amerikassa koulua, Suutari täsmentää. – Neuvostoliitto oli organisoitunut niin, että kulttuurialallakin toimittiin järjestäytyneesti. KUVA: KIRJASTA STALININ TAIVAAN ALLE Etnomusikologi Pekka Suutari.. Hän oli suorastaan tunnettu siitä, että hän perusti orkestereita aina sinne, missä ikinä liikkui. Suomalainen teatteri aloitti toimintansa Petroskoissa vuonna 1932, sinfoniaorkesteri vuonna 1932 ja Kantele-yhtye vuonna 1936. Vähintään kymmenet soittoa harrastaneet amerikansuomalaiset siirtolaiset kehittyivät Karjalassa päteviksi ammattimuusikoiksi. Siirtolaiset rekrytoitiin Karjalassa ensisijaisesti muihin ammatteihin kuin soittajiksi, esimerkiksi metsureiksi ja rakennustyöläisiksi. Myös musiikkiopisto ja säveltäjäliitto aloittivat 1930-luvulla. Karjalassa musiikin harrastaminen sitten alkoi melkein välittömästi varsin suotuisissa olosuhteissa. vosto-Karjalaan rakentamaan uutta uljasta, sosialistista yhteiskuntaa. Tuhannet amerikansuomalaiset siirtolaiset lähtivät ylittämään Atlanttia laivoilla ja toivat mukanaan koneita ja työvälineitä, soittotaitoiset toivat myös soittimensa ja nuottinsa. – Aktiivinen musiikkitoiminta Neuvosto-Karjalassa kertoo enemmänkin siitä, että siirtolaisilla oli järjestäytymisen halua ja halua toimia yhdessä, tietynlaista optimismia. Esimerkiksi teatteri, tanssimusiikki ja klassinen musiikki olivat arvostetussa asemassa. Allan Sihvola trumpetteineen marssii eturivissä . Raution Petroskoihin vuonna 1935 perustama musiikkiopisto koulutti nimenomaan ammattimuusikoita. Vaikka valtio oli rahapulassa, taiteilijoita oli varaa palkata. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 5 . – 1930-luvulla pedagogisessa korkeakoulussa kirjallisuutta opettanut ja harrastajamuusikkona toiminut Urho Ruhanen on kertonut, että vielä 1920-luvulla Petroskoissa tanssittiin illanvietoisVuoden 1950 Petroskoin vapunpäivän paraati tulossa Kuibyshevin kadulta Kirovin aukiolle. Myös Petroskoin sinfoniaorkesterin perustajana ja johtajana toimi suomalainen, Karl Rautio. Aika nopeasti harrastus muuttui heillä ammatiksi
– Torvisoittoa oli tosin Petroskoissakin. Suomessa vastaava musiikkielämän murros tapahtui, kun 1920-luvun torvisoittokuntien esittämä musiikki vaihtui 1930-luvulla tanssimusiikkiin. Petroskoin radioasema perustettiin marraskuussa 1926, samana vuonna kuin Suomen Yleisradio. Ja tanssittiinhan Petroskoissa myös ihan suomalaiseen tyyliin polkkaa, jenkkaa ja valssia, täsmentää Suutari. Amerikasta saatiin myös uusimpien kappaleiden nuotteja. Myös amerikansuomalaiset soittokunnat säestivät tansseja ja järjestivät muutakin ohjelmaa, Suutari lisää. – 1930-luvulla näitä amerikkalaisia tansseja oli tullut siirtolaisten mukana myös Suomeen. Tanssit odottivat klubeilla yleensä sokerina pohjalla, illan muun ohjelmatoiminnan, kuten kuorojen, näytelmäkerhojen ja orkesterisoiton päätteeksi. Sen yläpäässä klubit ja parakit sijaitsivat, kertoo Suutari. Ahti surmattiin Stalinin vainoissa 1938. – Amerikansuomalaisissa siirtolaisissa oli paljon rakentajia, ja he olivat todennäköisesti myös rakentaneet koko Uritskin alueen. Työväenhaaleilta klubeille Esimerkkiä Karjalassa toteutuneeseen musiikkitoimintaan amerikansuomalaiset toivat tullessaan työväenhaaleilta, jotka siirtyivät heidän mielessään Yhdysvalloista Karjalaan musiikin esittämispaikkoina. Hänen johdollaan Karjalaa alettiin suomalaistaa systemaattisesti, ja 1930-luvulla suomalaistaminen olikin hyvässä vauhdissa. Petroskoin amerikansuomalaiset asuivat Uritskin alueen väliparakeissa, ja heille oli erityisen tärkeätä Uritskin klubilla ja Golikovkan ruokalassa tapahtunut kulttuuritoiminta. KUVA: SIIRTOLAISINSTITUUTTI, TOIVO TAMMINEN Petroskoin radioasema perustettiin marraskuussa 1926, samana vuonna kuin Suomen Yleisradio.. Neuvosto-Karjalassa haalien vastineina toimivat klubit, joiden aktiviteetit olivat innokkaan vapaaehtoistoiminnan pohjalta hyvin organisoituja. He olivat myös aviopari ja muuttivat Petroskoihin 1931. Karjalan radiossa oli paljon Jukka Ahti ja Katri Lammi lauloivat Petroskoin radion suorissa lähetyksissä. Ja millaista tanssimusiikkia Petroskoin klubeilla tuolloin tanssittiinkaan: uudenaikaiset tanssiorkesterit soittivat jazzia, one-stepiä, two-stepiä, foxtrotia, ragtimea ja charlestonia. Tuolloinen Uritskin katu (pitkä katu järvenrannasta Lohijoen suuntaisesti) on nykyään Aleksanteri Nevskin katu. 1930-luvulla piirileikit olivat jo korvautuneet tanssimusiikilla. – Kun radiotekniikka ilmestyi maailmalle, Karjalan tasavaltaan perustettiin Gyllingin johdolla hyvin nopeasti radiokomitea ja Karjalan radio. Ainakin viulisti Walter Mannerin ystävät lähettivät hänen New Yorkiin jättämillään perintövaroilla hankittuja nuotteja Petroskoihin vuosikymmenen ajan. Siellä toimi tanssipaikkana tärkeä Uritskin klubi. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 6 sa perinteisiä piirileikkejä. Koulutus sekä lapsille että ammattikoululaisille järjestettiin suomeksi, ja periaatteessa koko yhteiskuntaa alkoi olla mahdollista pyörittää suomenkielisenä. Tässä he ovat vielä New Yorkin Työväen näyttämön operetissa Sirkusprinsessa 1920–30-lukujen vaihteessa. – Rautatieläisillä, muilla työpaikoilla ja oppilaitoksilla sekä kouluilla oli omat klubinsa ja tanssipaikkansa. Radiosoittoa karjalaiskoteihin Suomalainen Edvard Gylling (1881– 1938) toimi ensin Karjalan työkansan kommuunin, sitten Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan johtajana vuosina 1920–1935. Amerikansuomalaiset siirtolaiset opettivat petroskoilaisnuorison tanssimaan uusia muotitansseja. Haaleilla amerikansuomalaiset olivat kokoontuneet monenlaisen harrastustoiminnan ja poliittisten aktiviteettien pariin
Soittaminen on joka tapauksessa Sihvolalle luonnollista ja tarpeellista kuten hengittäminen, eikä hän problematisoi sitä millään tavalla. Teos on julkaistu vasta Sihvolan kuoleman jälkeen, mutta Allan ja hänen toimintaympäristönsä tulevat tilanteissa vahvasti elävän, hämmästyttävän tarkasti yksityiskohtia muistavan kerronnan kautta lukijalle todellisiksi. Heinäkuussa 1937 Edvard Gylling vangittiin ja hänet teloitettiin 14.6.1938 Moskovassa. OK-kirja 2021. Sortotoimet alkoivat 1930-luvun alussa ylimmän suomenkielisen johdon syyttelynä, loka-marraskuussa 1935 Gylling erotettiin virastaan. Soittajien yhteisöt tarjosivat vainoista hengissä selviytyville keinoja pärjätä niin vankileireillä kuin vapauden koitettuakin. Radiossa lauloivat Katri Lammi ja Jukka Ahti, joka esitti melkein päivittäin lauluja Karjalan radiossa. Kirjan loppupuolella elämä on vakiintunut ja vaurastunut, Suomen ja Neuvostoliiton välillä sukuloidaan ja vieraillaan ahkerasti. Allan Sihvola trumpetteineen on toisessa rivissä vasemmalla. Nuorukaisena Allan asui Karjalan Kontupohjassa, jonka paperitehtaan klubin orkesteriin hän pääsi soittamaan. Sihvolan lannistumaton, eteenpäin katsova, rennon pelottomalta ja konkreettiselta vaikuttava suhtautuminen elämän kaikkiin käänteisiin on vaikuttavaa luettavaa. Kirja todistaa Karjalan tasavallan vilkkaasta musiikkielämästä ennen toista maailmansotaa ja Allan Sihvolan neuvokkuudesta silloinkin, kun järjestelmä pisti pahasti kampoihin. – Radiotoiminta ei loppunut, mutta suomenkielinen toiminta loppui kokonaan vuonna 1938, suomenkieliset kirjat poltettiin ja suomenkielisissä töissä olleet ihmiset erotettiin. Allan oli heitä, jotka olivat oppineet nuotit jo amerikkalaisessa koulussa, jossa laulettiin niiden mukaan. Sihvolan elämänpolkua rytmittävät sekä soittaminen että koko aikuisuutta sitovat työt niin putkimiehenä, vankileirin keittiöissä, rautateillä kuin lopulta Petroskoin televisiossakin. – Radiolla oli merkitystä myös siihen, millaista musiikkia ihmiset kuulivat. Joissakin tapauksissa opettajat saivat jatkaa, jos alkoivat opettaa venäjäksi, Suutari kertoo. Trumpetti kaverina ja kilpenä Allan Sihvola: Stalinin taivaan alle – Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan. Trumpetti pelasti vainoissa Etenkin trumpetistina myöhemmin tunnettu Allan Sihvola oli muuttanut perheensä kanssa synnyinmaastaan Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan vain hiukan alle 13-vuotiaana. suomenkielistä ohjelmaa, toki myös venäjänkielistä. Hänen toimissaan ja kerrontatavassaan korostuu käytännön järki. Vuonna 1996 Allan ja hänen vaimonsa Heidi muuttavat pysyvästi Suomeen. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 7 . Sen aikaisista Karjalan lehdistä voi arkistoissa lukea, millaista musiikkia ja jopa mitä kappaleita radiossa soitettiin. Myös Uritskin klubilla esiintyneen, 15–17-vuotiaiden poikien penikkabändiksi kutsutun suositun puhallinorkesterin jäsenet vangittiin vainojen aikaan. Haave mahdollisuudesta elättää itsensä ja perheensä kokonaan soittajana välkehtii kerronnassa aika ajoin, mutta aina on taitavan trumpetistin kuitenkin taivuttava tekemään muitakin päivätöitä. Vuonna 1937 vainotoiminta karkasi käsistä. Tietysti tuuriakin tarvittiin. Muistelmateoksessa Stalinin taivaan alle – Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan Allan Sihvola kertoo elävästi kokemuksistaan lapsuutensa Amerikasta, laivamatkasta ja perheensä siirtolaisuudesta Neuvostoliittoon, nuoruusvuosistaan, töistään ja soittouransa käynnistymisestä Kontupohjassa, sotaväestä ja sota-ajasta, vankileiriajasta ja lopulta oman elämän rakentumisesta ja perheen perustamisesta Petroskoissa. KUVA: KIRJASTA STALININ TAIVAAN ALLE. 1930-luvun lopulla suomen kieltä pidettiin Neuvosto-Karjalassa kansanvihollisen kielenä. Radiossa musiikkia esitettiin aika paljon livenä – ei äänilevyiltä niin kuin nykyään. KATRI KOVASIIPI Harvinaislaatuiseen valokuvaan on ikuistettu Tšeljabinskin pakkotyöleirin soittokuntaa. 248 sivua. Hänestä sukeutui puhallinsoittaja, ensin kornetisti ja sitten trumpetisti. Pääosin ne olivat työväenlauluja, myös klassista musiikkia, mutta ei sentään jazzia. Myös sinfoniaorkesterin perustaminen liittyi radiokomitean toimintaan. Kontupohjan orkestereissa hän soitti tanssimusiikkia jo 1930-luvulla
Kalle Raution kolme poikaa, Erik, Heino ja Roine soittivat ympärilleen muodostuneessa orkesterissa ajan muotitansseja sekä jazzia. Hengissä säilyneitä soittokavereita löytyi pian muitakin, ja Sihvola ennätti soittaa vuosikymmenten aikana trumpettia vielä lukuisissa kokoonpanoissa, kulkueissa ja hautajaissoitoissa. Karl Raution yhdessä Leopold Teplitskin kanssa perustaman Petroskoin sinfoniaorkesterin yli 40 soittajasta puolet oli ollut amerikansuomalaisia. Ne ravintolamuusikot, jotka jäivät vainovuosista henkiin, jatkoivat toimintaansa vielä sotien jälkeen. Orkesterin soittajista yksi jos toinenkin päätyi myös vankileirin keittiölle töihin, mikä mahdollisti hiukan vahvistusta muutoin melko olemattomaan ruokavalioon. Aunuksen suomalaisen teatterin näytelmäkappaleiden musiikista vastasivat teatterin omat muusikot. Kalevalasta ja kansanmusiikista innostunut Gudkov kuuli suomalaisen työmiehen Andrei Hokkasen soittoa vuonna 1931, ryhtyi saman tien kehittelemään omaa kantelemalliaan ja päätti vielä samana vuonna perustaa Kanteleorkesterin. Heino ja Roine Rautio hukkuivat veneonnettomuudessa 1960 Äänisellä, mikä oli kuolinisku myös tanssien järjestämiselle. Leireillä oli paljon soittajia, uusia orkestereita syntyi ja soittokeikat vapaakansalaisille ja lähiseutujen klubeille lisääntyivät. KUVA: LAPPEENRANNAN MUSEOT, WIIPURI-MUSEON KOKOELMA Ne ravintolamuusikot, jotka jäivät vainovuosista henkiin, jatkoivat toimintaansa vielä sotien jälkeen.. Valitettavasti kaikki soittajat eivät kuitenkaan palanneet. Siihen eivät 1930-luvun vainotkaan kohdistuneet. ”Kukaan ei minua tässä hommassa hoputtanut eikä nähnyt mitä tein, sillä puoli kroppaani roikkui kattilan sisällä. Merkittävä määrä inhimillistä ja kulttuurista potentiaalia hukattiin hetkessä. Klubit ja tanssipaikat sekä klassista musiikkia soittanut sinfoniaorkesteri aloittivat toimintansa uudelleen. Jossain vaiheessa puurokattilan pesijäksi päätynyt Sihvola esimerkiksi kaapi aina ensin valtavankokoisen kattilan reunat leipävormuun ja suuhunsa ja tiskasi kattilan vasta sen jälkeen. Etsintöjä ei myöskään myöhemmin jatkettu, jos heitä ei ensi yrittämällä löydetty. Hän vietti kolme ja puoli vuotta Tšeljabinskin karuissa olosuhteissa, vapautensa menettäneenä. – Vielä 1960-luvun alussa Petroskoin teatterin yhteyteen perustettiin Manok-ryhmä, joka toimi suomalaisen Kipparikvartetin mallin mukaan, mieslauluyhtyeenä, joka yhdisti laulua ja näyttelemistä. Suomalaisilla soittajilla oli oma harrastajaja tanssiyhtyeensä suomalaisessa teatterissa, joka toimi sotien jälkeen evakossa Aunuksessa kymmenen vuotta sotien jälkeen. Yhtenä heinäkuisena yönä, 8.7.1938, heidät vietiin. Vainoista elpyminen Suutari kertoo, kuinka Petroskoin musiikkielämä elpyi vainovuosien ja sodan jälkeen. Sain syödä niin paljon kuin jaksoin, ja sitten pesin kattilan”, kertoo Allan Sihvola mainiossa, kuolemansa jälkeen julkaistussa muistelmateoksessaan Stalinin taivaan alle – Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan (OK-kirja 2021). – Kantele-yhtye esitti vuosikymmenten ajan klassista musiikkia Kanteleen orkesterille sovitettuna, ja lisäksi klassisen musiikin säveltäjät Karjalassa kirjoittivat teoksia Kantele-yhtyeelle. Myös hiljattain edesmennyt Karjalan Kansallisteatterin näyttelijä Pauli Rinne esiintyi pitkään Manokissa. Vankileirin orkesterissa hän säästyi raskaimmilta töiltä, joista niukoilla ruoka-annoksilla ja kulkutautien rasittamilla vankileireillä olisi ollut hyvin vaikea selviytyä hengissä. Sihvola on kertonut useasti, miten trumpetti pelasti hänet. Manok toimi kolmen vuosikymmenen ajan ja oli aikanaan hyvinkin merkittävä, Suutari kertoo. Kanteleen ja klassisen musiikin yhdistämiseen erikoistunut Kantele-yhtye syntyi 1930-luvun alussa, kun venäläinen runoilija ja puoluevirkailija Viktor Gudkov (1899–1942) kehitti kromaattisen kanteleen. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 8 20-vuotiaana Sihvola joutui asepalvelukseen, vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon 22.6.1941. Allan sai soittotaitoisena trumpetistina signalistin tehtävän. Täyttä vapautta saatiin kuitenkin vielä odotella. KATRI KOVASIIPI 1930-luvulla valmistettu putkiradio ja magneettinen kaiutin, molemmat mahonginruskeaa bakeliittia. Muutamat soittajat olivat tuolloin poissa kaupungista joko väliaikaisesti tai pysyvästi, ja heidän henkensä säästyi. Matka oli kestänyt seitsemän päivää. Syksyllä 1946 Sihvola lopulta vapautui ja saapui vanhan soittokaverinsa Walter Mannerin kanssa junalla Tšeljabinskista Petroskoihin. Ammattimainen Kantele-yhtye toimii edelleen näyttävissä puitteissa kymmenien ammattilaisten voimin. Sodan loputtua toukokuun alussa 1945 leirin ulkopuolella liikkuminen helpottui ja orkesteritoiminta vilkastui. Tammikuussa 1943 Sihvola huomasi joutuneensa muiden joukko-osastonsa suomalaisten kanssa härkävaunuissa vankileireille. Heidän käsissään myös suomalaisilta miehittäjiltä sodan aikana Aunukseen jääneen nuottiaineiston Dallapé-vihkot löysivät yleisönsä. Pushkinon varuskunnassa hän soitti aamuherätyksen, iltasoiton ja ilmahälytykset
2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 9 T imi Volotinen käynnisti Karjalaisuus ja karjalan kieli tutkimuksessa -tilaisuuden reippaasti kalevalamittaisella runolaululla, johon Kati Kallio luontevasti liittyi vuorolauluna. Timi Volotinen kehotti kiinnittämään keskusteluissa huomiota nimenomaan rakenteisiin. – Kun puhutaan käytännön asioista, kuten lainsäädännön ja pysyvän elvytysrahoituksen tarpeesta, pitäisi muistaa, että tässä on kyse oikeasta, elävästä kansasta. Keskustelun puheenjohtajana toimi perinteentutkija Tiina Seppä (puuttuu kuvasta). – Karjalankielinen kulttuuri tarvitsee lisää tukea pysyvästi, nyt tukea on ollut saatavilla vain vuosittain jaettuina summina. Timi Volotinen on puolestaan selvittänyt jo pro gradu -tutkimuksessaan, miten karjalaisia runovirsiä on suomalaistettu. – Jos on syötetty 200 vuotta tätä tarinaa vienankarjalaisen runouden suomalaiskansallisuudesta, mitä muuta voi odottaa, kysyi Volotinen viitaten yleiseen tietämättömyyteen karjalaisuudesta ja karjalan kielestä. – Tässä hetkessä karjalankielisen kulttuurin kannalta on olennaista, että voidaan tehdä eroa suomalaisuuteen, mikä on kipeä paikka suomalaisille, totesi Kati Kallio. Vaikka tutkijat tietävät oikein hyvin ne olosuhteet, joissa Kalevala on syntynyt, yleinen käsitys on, että Kalevala on suomalainen kansanrunoeepos, johon on koottu suomalaista kansanrunoutta. Edelleenkin karjalan kieli on äärimmäisen uhanalainen, sille ei ole vakiintunutta elvytysrahaa eikä lainsäädäntöä, kulttuuri on erittäin heikossa tilanteessa ja karjalaiset nuoret voivat todella pahoin. KUVA: KATRI KOVASIIPI Kalevalaseura järjesti Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella joulukuussa paneelikeskustelun, jossa Karjala-tutkijat ja -aktivistit käsittelivät karjalaisuutta etnisenä vähemmistönä. – Yksi kipeä kohta on Kalevala, jonka ympärille Suomen kansakunta on aika lailla rakennettu. Tuomo Kondie ja folkloristi Kati Kallio. Ohessa on poimintoja vilkkaasta ja antoisasta keskustelusta.. Aktivistit saavat heti vihat niskaansa, jos sanovat, ettei asia ole ihan näin, sanoi Kallio. 1930-luvun Neuvosto-Karjalaa suomalaistettiin Edvard Gyllingin johdolla tehokkaasti, ja toisen maailmansodan jälkeen karjalaista siirtoväkeä suomalaistettiin venäläistymisen pelossa. Tuomo Kondie huomautti, että karjalaisesta kulttuurista puhutaan aina mennessä aikamuodossa. Jo tilaisuuden alussa Kati Kallio muistutti, että karjalaa on puhuttu nykyisen Suomen alueella yhtä kauan kuin suomen kieltä. Esityksen jälkeen Kallio kertoi jo laulaessaan tutkijana analysoineensa, miten hän tahattomasti tuli suomalaistaneeksi omilla laulusäevuoroillaan Volotisen kalevalaisia säkeitä. Hän painotti valtion, koululaitoksen ja muiden instituutioiden vastuuta oikean tiedon jakajina. KATRI KOVASIIPI Karjalaisuus ei ole suomalaisuutta Karjalaisuudesta ja sen omistajuudesta keskustelivat Karjalazet nuoret Suomes -yhdistyksen hallituksen jäsen, perinteentutkija Timi Volotinen (vas.), etnomusikologi Pekka Suutari, sosiolingvistiikan väitöstutkija ja Karjalazet nuoret Suomes -yhdistyksen pj. Suomalaisen kansallisuusaatteen herättyä 1800-luvulla karjalaisuus pyrittiin tuomaan suomalaisuuden representaatioksi, ja suomalaisuuden esittäjiksi tuotiin runsaasti karjalaisia perinteentaitajia. Pekka Suutari kertasi karjalaisen kulttuurin suomalaistamisen historiaa
Kutsumanimeksi vakiintui Anneli, kouluja kasvuympäristönä Lappeenranta. Opintojen edetessä tutkimus alkoi vetää Annelia puoleensa. Kirjoituksia karjalasta ja vähemmistökielistä. SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI Annelille, merkkipäivän juhlistamiseksi ja Annelillekin tärkeän karjalan kieltä koskevan keskustelun edistämiseksi hänen ystävänsä ja kollegansa toimittivat ja kirjoittivat esseekokoelman Šulkkuni sanaine. Tämä näkyy esimerkiksi vuonna 2017 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa, kaikkia asianosaisia puhuttelevassa kirjassa Vaietut ja vaiennetut. Hänen puheenvuoronsa ja tutkimuksensa ovat tuoneet uutta täsmätietoa suomenkarjalaisista ja osoittaneet, miten näkymättömiä ja unohdettuja karjalankieliset ja karjalan kieli ovat edelleenkin Suomen tämänhetkisessä kielilainsäädännössä ja yhteiskunnassa. Anneli on monin tavoin edistänyt tutkimustyön organisointia ja eri maissa toimivien tutkijoiden verkostoitumista ja nähnyt hedelmällisessä yhteistyössä piilevän voiman. Tutkimus käsittelee karjalan ja venäjän kielen rinnakkaineloa ja kielikontaktin ilmenemismuotoja. Laajan 40 tunnin haastatteluaineistonsa Anneli oli kerännyt kenttämatkoillaan Karjalassa ja Tverin Karjalassa. VIIMEISTEN KYMMENEN vuoden aikana Anneli Sarhimaa on entistä enemmän halunnut kiinnittää huomiota karjalan kielen tukitoimien kiireellisyyteen ja karjalankielisten kielellisiin oikeuksiin. Väitöskirjasta tuli sekä teoreettisesti että metodisesti merkittävä lähde monille kielikontaktien ja kielisosiologian tutkijoille, ja teos on edelleen ajankohtainen. Kirjassa nostetaan esille juuri niitä teemoja ja näkökulmia, jotka ovat Annelille läheisiä: kielipolitiikan kysymykset, vähemmistöjen aseman puolustaminen, vähemmistökieliä puhuvien oma ääni ja erityisesti karjalan kielen ja karjalankielisen yhteisön tutkiminen. päivänä 1962 syntyi lappeenrantalaiseen Sarhimaan perheeseen esikoistytär, Riitta Anneli. Annelin tieteellistä ja kielipoliittista toimintaa ohjaavat vahvat arvot ihmisten yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, eettinen ihmistiede. Kaikilla kirjoittajilla on yhteys Anneliin näiden teemojen kautta, ja monet Anneli Sarhimaa: ”Tunsin tulevani kotiin” SYNTYMÄPÄIVÄ 60 VUOTTA Anneli Sarhimaa Karjalan kielen tutkija, Mainzin yliopiston Pohjois-Euroopan ja Baltian kielten (Sprachen Nordeuropas und des Baltikums) professori Karjalan Sivistysseura julkaisi Anneli Sarhimaan syntymäpäivän kunniaksi juhlakirjana esseekokoelman Šulkkuni sanaine. ANNELI ON TYÖURANSA aikana edistänyt merkittävästi suomalais-ugrilaisia vähemmistökieliä koskevaa kielisosiologista tutkimusta ja tehnyt kielialuetta tunnetuksi Keski-Euroopassa. Kirjoituksia karjalasta ja vähemmistökielistä, julkaisijana Karjalan Sivistysseura. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 10 H elmikuun 3. Kun väitöskirjan tekeminen tuli ajankohtaiseksi 1990-luvulla Anneli siirtyi Helsingin yliopistoon, jossa hän väitteli vuonna 1999 yleisen kielitieteen alaan kuuluneella, mutta karjalan kieltä ja monikielisyyttä syväluotaavalla väitöstutkimuksellaan Syntactic transfer, contact-induced change, and the evolution of bilingual mixed codes. Ylioppilaaksi päästyään hän lähti opiskelemaan silloiseen Joensuun yliopistoon ja suoritti siellä maisterintutkinnon. Karjalankieliset karjalaiset Suomessa, joka tarkastelee Suomeen muuttaneiden ja täällä syntyneiden karjalaisten historiaa ja nykypäivää suomalaisessa yhteiskunnassa, Suomeen asutettujen suomenkarjalaisten määrää, asuma-alueita ja kielen siirtymistä seuraaville sukupolville. Keskeisiä teemoja hänen työssään ovat erityisesti karjalan kielen nykytila ja Suomen karjalankielisten asema ja tulevaisuudennäkymät. Tässä teoksessa konkretisoituvat Annelin lukuisissa esitelmissään ja lausunnoissaankin tekemät ehdotukset karjalaisten aseman parantamiseksi. Hyvin suunniteltu on hyvin tehty. Hänen aloitteestaan koottu ja hänen johdollaan toiminut ELDIA (European Language Diversity for All) -hanke toteutti vuosina 2010–2013 monitieteisen, EU:n seitsemännestä puiteohjelmasta saadun rahoituksen turvin toistakymmentä tapaustutkimusta Suomessa, Venäjällä, Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa, Itävallassa ja Sloveniassa asuvissa erilaisissa suomalais-ugrilaisissa vähemmistökielisissä yhteisöissä. SYNTYMÄPÄIVÄ. Tutkija ei ole irrallaan yhteiskunnasta, omassa todellisuudessaan, vaan elämän kaikki valinnat ovat sidoksissa siihen, miten kukin näkee maailman ja yhteisöjen tilan ja miten tuntee vastuuta läheisistään ja tutkimuskohteistaan. Poikkeuksellisen mittava hanke suunnitteli, tuotti ja testasi erittäin laajaan vertailuotokseen perustuvan, vähemmistökielten elinvoimaisuutta arvioivan barometrin European Language Maintenance Barometer (EuLaViBar), jota on sittemmin sovellettu myös muihin tapaustutkimuksiin. Hänen tutkimustyönsä pohjautuu perinpohjaiseen perehtymiseen tutkimuskohteeseen ja kieliyhteisön tuntemukseen, ja yhteys siihen onkin menestyksellisen sosiolingvistisen ja kielisosiologisen tutkimuksen perusta
Anneli Sarhimaan tärkein missio on ollut oman asiantuntemuksen käyttäminen karjalan kielen hyväksi. Enimmät kirjoitukset ovat suomeksi, useita myös karjalan kielellä. Kirjoittajina on 26 henkilöä ja esseitä kaikkiaan 24. Vasta matkan jälkeen selvisi, että hänellä on vienalaisia juuria. Tuolla matkalla Anneli tunsi tulleensa kotiin, vaikka ei ollut itse koskaan asunut Vienassa tai Suomen itärajan takana. Teemat ja painotukset risteävät; yksilön kokemus on sidoksissa siihen, mitä yhteiskunnassa ja ympäristössä tapahtuu, ja yhteiskunnan toiminta myös kielipolitiikassa on usein yksilöiden toiminnan varassa. Tällaisen ymmärryksen vahvistaminen tarvitsee työhönsä ja erikoisaloihinsa sitoutuneita tutkijoita ja muita aktiivisia toimijoita, jotka kartuttavat tietoa vähemmistöjen tilanteesta ja analysoivat sitä kieliyhteisöjen ja kulloisenkin yhteiskunnan hyväksi. Vahva tunne sai selityksensä. Se että maailma muuttuu, merkitsee, että myös kieliympäristömme on jatkuvassa muutoksessa. KUVA: ANNELI SARHIMAAN KOTIALBUMI SYNTYMÄPÄIVÄ. Akateeminen yliopistotyö on hänen käsissään hyvin taitavaa ja vuorovaikutukseen tähtäävää ruohonjuuritoimintaa. Monikielisyys, vähemmistökielten asema ja tulevaisuudennäkymät, koskevat kaikkia nykymaailman yhteisöjä. Matka suuntautui Kostamukseen, Vuonniseen, Vuokkiniemeen, Uhtualle ja Jyskyjärvelle. Kirjoitukset liikkuvat vähemmistökielten näkökulmasta yhteiskunnan kaikilla tasoilla; lainsäädännöstä ja vähemmistökielten elvytyksestä asenteisiin, kielten rajojen pohdinnasta kielten kontakteihin, käytössä olevista resursseista ja kielivarannoista kielen käyttöön ja kehittämiseen sekä karjalankielisten omakohtaisista kokemuksista suomenkielisten karjalasuhteeseen ja karjalan opettamiseen ja tutkimiseen. Yhteiskunnan eri alueilla vaikuttavat päättäjät tarvitsevat ajantasaista tietoa yhteisöjen tilasta ja kielellisten oikeuksien merkityksestä. Muutamia vuosia sitten Anneli oli lomamatkalla Vienassa. Vasemmalta Tarja Lehikoinen, Pekka Zaikov, Anneli Sarhimaa, Larissa Rugojeva, Arkadij Tokarev ja Aleksej Levkojev. ANNELI SARHIMAAN VIREÄ, eteenpäin katsova ja tarkkanäköinen havainnointi on osoittanut, miten tärkeää on yhdistää määrätietoinen tutkimustyö ja tutkijan yhteiskunnallinen vastuuntunto. PIRKKO NUOLIJÄRVI RIHO GRÜNTHAL Kirjoittajat ovat Anneli Sarhimaan pitkäaikaisia ystäviä ja kollegoita Opiskelijoita Pekka Zaikovin johtamalla kenttätyömatkalla Sellin kylässä 1989. KIRJAN KUVASTAMIA TEEMOJA Anneli on käsitellyt tutkimustyössään ja nostanut esille kaikessa toiminnassaan. Kielellinen perintö ja kielitaito eivät aina siirry automaattisesti seuraavalle sukupolvelle, ja kieliyhteisön kehityskaari on usein pitempi kuin impulsiivisen nykytodellisuuden rytmi. Myös Suomessa, Itämeren alueella ja Pohjois-Euroopassa monikielisyys ja kielivähemmistöt ovat olennaisesti vaikuttaneet alueen historiaan ja nykypäivään, ja näiden alueiden historian tunteminen ja selittäminen edellyttää syvällistä ymmärrystä. Edellisten lisäksi tällaisia ovat kieliyhteisön sirpaloituminen, kielten revitalisaatio ja yhteiskunta, karjalan kielen ylirajaisuus, karjalan kielivarannot sekä karjalan kieli ja karjalaisuus kokemuksena. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 11 SYNTYMÄPÄIVÄ ovat vuosien varrella tulleet läheisiksi työtovereiksi ja ystäviksi hänen kanssaan tutkimushankkeissa ja monissa muissa yhteyksissä. Vähemmistökielten puhujat pystyvät parhaiten edistämään asiaansa, jos he saavat asiantuntevaa tukea ja tietoa, joiden avulla oma kokemus kielen ja kieliyhteisön tilasta voi saada mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen
Karjalankieliset kuukausien nimet ovat ainakin osittain ikivanhoja omakielisiä nimiä.. Kesäkuussa on kyse kesantokuukaudesta – piti tehdä kesänajo, ajaa kesannoksi jätetty pelto. Helmikuun nimen takana arvellaan olevan suojasään jälkeen äkkipakkasella syntyneet jäähelmet. Kirja on kattava taustoitus kansankalenterille, se sisältää luonnon kiertokulkuun ja maatalouskalenteriin liittyvää tietoa juhlapäivistä ja arjesta, sananlasKaksi nedälie vieristäh Suomi poikkeaa useista eurooppalaisista kielistä kuukausien nimien suhteen. Kirkon ns. Kansanrunouden tutkija Aleksandra Stepanova kertoo, että Sompajärvellä käytetyssä karjalan kielessä ei ollut kuukausille omia nimiä, vaan ajanjakson määrittely oli jokseenkin sidottu pysyviin kirkonpyhiin. marta-s, latinan mors ja ranskan mort). Esimerkkinä hän mainitsee suomen joulukuun, jolle vastaavaa nimitystä ei ole venäjäksi. Usein yhdyssanojen alkuosana oleva syys on johdettu tästä sanasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 12 S uomenkieliset kuukausien nimet mainitaan ensimmäisen kerran Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaistussa Rucouskiriassa. Myöhemmin käyttöön tuli venäjän kielestä lainasanoja (janvar’a, dekabr’a), jotka löytyvät myös Karjalan kielen sanakirjasta. Toukokuu on edelleenkin toukotöiden kuukausi. Toisen näkemyksen mukaan kuukauden nimi voisi tulla siitä, että se on aikaa, jolloin kuolleiden henget, martaat, ovat olleet liikkeellä. Sitä mukaa kun joulun merkitys on kasvanut, on se antanut nimen koko kuukaudelle. Kotus esittää, että marraskuu voisi viitata siihen, että tuohon aikaan luonto kuolee tai oikeastaan asettuu talvilepoon. Vielä 1600ja 1700-luvuilla joulukuun nimenä oli talvikuu, jolloin talvi alkoi. Vanhalle kansalle on ollut tärkeätä nimetä kuukaudet vuodenkierron mukaan, yleensä aina sen mukaan, millaisia töitä mihinkin vuodenaikaan piti tehdä. Kirkkopyhät ja vuodenkierto Kirkollisten juhlien kalendaariset paikat ovat näkyvissä kirkkokalenterissa, jonka rakenne näkyy Suomen ortodoksisen kirkon kirkkovuodessa. Karjalaine rahvahankalendari. Huhti viittaa kaskeen, huhtaan, tuolloin lähdettiin kaatamaan suuret havupuukasket, jotka myöhemmin poltettiin. Lokakuun kansanomaiset nimet loka-, likaja ruojakuu ilmaisevat varsin osuvasti kuukauden yleisluonteen ja sen tunnepohjan, jolla kuukausi otetaan vastaan. Muinaisruotsin jól, nykyruotsin jul, on nimen antajana joululle. Kustaa Vilkuna selittää Vuotuisessa ajantiedossaan kuukausien nimiä tiivistetysti seuraavalla tavalla: Tammikuun alkuperänä voi olla vanhan ajan sanan tammi merkitys napana, (myllynrattaiden) akselina, keskipuuna. Marras kuulunee ikivanhaan indoeurooppalaiseen kuollutta tarkoittavaan sanaperheeseen (muinaisint. Maaliskuussa näkyy jo vähän maata lumen alta, nimi lienee johdettu maa-sanasta. Esimerkiksi ortodoksisessa Karjalassa oman kylän pyhimyksen päivänä – kuten esimerkiksi Iljan tai Petrun praasniekkojen aikaan – on ollut tapana vierailla kalmistossa ja tsasounassa. Marraskuu on kuoleman kuukausi, maa on martaana. Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti on vuonna 2010 laatinut kansatieteellisen teoksen Pyhät da arret. Vielä Agricola käytti elokuusta nimiä mätäja kylvökuu ja joulukuusta nimeä talvikuu, mutta jo 1600-luvun virsikirjat ovat nykyisten nimien kannalla. ”Marian ilmestyspäivästä on yhdeksän kuukautta jouluun.” ”Kuuz nedälie on Raštavan synnynpäiväs – parahiks Sreiten’n’ah.” ”Troi?asta viisi nedälie lehti-Iivananpäiväh.” Kirkkojuhlista ei nouse kuukausien nimiä. Keskeisten juhlien lisäksi kirkkokalenterissa on lukuisa määrä muita juhlapäiviä, joita juhlitaan kirkoissa toimittamalla juhlavigilia ja -liturgia. Useimpien muiden kielien kuukaudet ovat latinalaisperäisiä, roomalaisten keisarien, jumalien ja juhlien mukaan nimettyjä. Lounaissuomalaiset kuukausien nimet yleistyivät koko maahan painettujen almanakkojen myötä. Hänen mukaansa kalenterikuukausien nimet on erittäin harvoin nimetty kirkollisten pyhien mukaan. Pohja perinteissä Kuukausien nimitykset Venäjän Karjalassa, samoin Raja-Karjalassa, ovat vaihdelleet eri puolilla, mutta usein niitä ei ole ollut käytössä lainkaan. Vanha perinne on, että myös omia pyhimyksiä muistetaan. Siinä rukousten ohessa oli myös kalenteri, jossa Agricola antoi ohjeita siitä, mitä kunkin kuukauden aikana tulee tehdä. Sen täydennetty laitos ilmestyi vuonna 2013. Sarja huhti-, touko-, kesä-, heinäja elokuu on syntynyt maanviljelyksen työvaiheiden mukaan. Sanojen merkitykset ovat varsin selvät. Kirkkopyhiä on käytetty ilmaisemaan ajankulua. suuret juhlat kuvastavat kalenterin rakennetta: kolmen vuoden kierron aikana tulevat aikajärjestyksessä kaikki juhlat vastaan, ja samanaikaisesti nämä juhlat käydään läpi myös yhden vuoden aikana: Neitsyt Marian, Jumalansynnyttäjän ja hänen synnyttämänsä Jeesuksen, Vapahtajan juhlien kierto. Ajateltiin, että oli keskitalvi, talven selkä taittui. Vilkuna ei selitä syyskuu-sanan alkuperää, mutta Kotuksen Kirsti Aapalan mukaan sana syksy kuuluu hyvin vanhoihin suomalais-ugrilaisiin perintösanoihin, ja sillä on vastineita monissa sukukielissä. Heinäkuussa korjataan heinät, elokuussa viljasato; on elonkorjuun aika. Ne karjalaiset, joilla oli kauppasuhteita tai muita yhteyksiä Venäjälle tai Suomeen tai jotka olivat lukuja kirjoitustaitoisia, käyttivät venäjänkielisiä tai/ja suomenkielisiä kuukausien nimityksiä
Vienankarjalaksi nimet otettiin käyttöön maaliskuussa 2002 Vienan Karjala -lehdessä . EEVA-KAISA LINNA Lähteet: Kustaa Vilkuna 2001: Vuotuinen ajantieto. Otava. Keuruu Aleksi Konkka ja Olga Ogneva 2013: Pyhät da arret. Kirjaan on kerätty tietoa eri lähteistä niin Suomesta kuin Venäjältä, painetuista julkaisuista, useiden kerääjien haastatteluista, tiedekeskuksen äänitearkistosta, useilta vuosikymmeniltä. Varsinaiskarjalan etelämurretta normitetaan Suomessa parhaillaan. TAUSTAKUVA: SHUTTERSTOCK VIENANKARJALA ETELÄKARJALA LIVVINKARJALA pakkaiskuu pakkaiskuu pakkaskuu tuiskukuu tuu??akuu tuhukuu kevätkuu kevätkuu kevätkuu šulakuu sulakuu sulakuu oraškuu oraskuu oraskuu kešäkuu kezäkuu kezäkuu heinäkuu heinäkuu heinykuu elokuu elokuu elokuu šyyškuu syyskuu syvyskuu šajekuu ligakuu ligakuu pimiekuu pimiekuu kylmykuu talvikuu talvikuu talvikuu nimet, jotka jo parikymmentä vuotta sitten Kosti Pamilo, tunnettu etelämurteen taitaja, esitteli sanakirjasessaan Uuzi Abuniekka, suunnilleen samassa muodossa, johon nyt on päädytty. Lähde eteläkarjalan murteen osalta Itä-Suomen yliopisto, Karjalan kielen elvytyshanke, blogi. 5, kun lehden päätoimittajana oli Raisa Remšujeva. Petroskoi Kotimaisten kielten keskus KOTUS, nettisivut Aleksandra Stepanova, kirjeenvaihto. Kirjassa on Venäjän ortodoksikirkon kalenterista koottu luettelo kirkollisista juhlapäivistä karjalanja venäjänkielisine nimineen sekä kylien omista praasniekoista. Karjalan kirjakielten kehittämisen myötä normitetut karjalankieliset kuukausien nimet ovat ainakin osittain ikivanhoja omakielisiä nimiä. Kuukausien nimet, jotka ovat nykyisin karjalan murteissa käytössä olevien nimitysten pohjana, käydään läpi julkaisussa, samoin niihin liittyvä perinnetieto. Itä-Suomen yliopiston elvytyshankkeessa on päätetty ottaa käyttöön kuukausien Kuukausien nimet vienan-, eteläja livvinkarjalaksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 13 kuja ja esimerkkejä sanonnoista. Livvinkarjalaan kuukausien nimet loi Ljudmila Markianova. Verso. Nimet pohjautuivat usein vuoden ja viljelyn kiertoon, kuten kuukausien suomenkielisissä nimissä. Karjalaine rahvahankalendari
Monista esivanhemmista se voi olla päivämäärien ja vuosilukujen lisäksi ainoa tieto, joka meille asti on säilynyt, ja siksi nimiin sukututkimuksissa liittyy niin paljon arvolatauksia ja intohimoa. Outi Patronen mainitsee, että sama sukunimi eri paikoissa voi tarkoittaa muuttoliikettä, mutta samanlainen sukunimi on voinut kehittyä eri aikoina eri paikoissa. Normalisointiin liittyen sukututkijan on tärkeä erottaa kaksi eri asiaa: itse nimet ja nimien asiakirjoihin viedyt kirjoitusasut. Nimien esittäminen standardoidusti on vahvasti sukututkimuskenttää jakava kysymys, sillä nimien esittäminen ei aina ole yksiselitteistä. Tässä artikkelissa käsittelemme karjalaista nimistöä sukututkimuksessa ennen kaikkea asiakirja-aineiston pohjalta. Nykypäivästä käsin katsottuna helposti unohtuu, että jo aikalaiset ovat voineet tehdä eron varsinaisten nimien ja niistä johdettujen puhuttelumuotojen välillä. Näitä kannattaa koettaa etsiä esimerkiksi Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksesta Sukunimet tai oheisessa kirjallisuusluettelossa mainituista Viljo Nissilän teoksista. Tässä artikkelissa emme myöskään lähemmin käsittele sukunimien etymologiaa tai alkuperää. Vastausta hakiessaan sukututkijan on tunnettava käyttämänsä lähteet, tunnettava niiden käyttö ja tulkittava niitä lähdekriittisesti. Karjalankielisten sukunimien osalta kannattaa tarkastella vaikkapa Karjalan kielen sanakirjaa (verkossa vapaasti saatavana), mutta tilanne voi tosiaan olla se, ettei nimelle löydy selkeää etymologiaa. Näin ollen normalisointi ei ole nimien kaavamaista suomentamista tai kääntämistä, kuten monesti ajatellaan. Sukunimien on perinteisesti ajateltu osoittavan nimen kantajien yhteistä sukulaisuutta. Impilahden ja Suojärven lähteissä esiintyvät Patroset ovat kotoisin Korpiselästä ja kuuluvat tähän samaan sukuun. Karjalan Heimon sivuilla on kosketeltu usein nimistöä (esimerkiksi Outi Patronen numerossa 11–12/2009 ja Veijo Saloheimo viimeksi 1–2/2010). 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 14 E rilaiset lisätai köllinimet tuovat meille pilkahduksen esivanhemman persoonasta tai habituksesta. Patrosen esimerkki omasta sukunimestään kertoo, kuinka Patronen on kehittynyt Korpiselässä ja kahdessa Salmin eri kylässä. Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan rippikirja 1818 Kuuksenvaaran kylä, sukunimet Puharinen, Volotinen ja Palviainen.. Kielitajussa on siis pidetty erilNimet kertovat sukututkimuksen tekijälle arvokkaita tarinoita Nimien merkitys sukututkijalle on valtava. Tämä on kuitenkin vahvasti alueja perinnesidonnaista. Alkuperäisten asiakirjojen vaihtelevat nimimuodot saavat sukututkijan usein pohtimaan, mikä on oikea muoto jonkin henkilön etutai sukunimelle, ja mikä standardoitu nimimuoto kulloinkin nimestä tulisi esittää. Käytetty kaava ja kieli ovat vaikuttaneet myös asiakirjoissa esiintyviin nimiin ja vääristäneet niitä. Sukututkimuksessa nimet perinteisesti normalisoidaan eli nimien kirjoitusasu yhdenmukaistetaan vastaamaan tai heijastamaan mahdollisimman hyvin todellisuutta tapauskohtaisesti. Nimien tulkinta asiakirjoista Sukututkimuksen lähteinä käytettävät keskeisimmät asiakirjat on aikanaan laadittu hallinnon tarpeisiin, ohjeiden ja kaavojen mukaisesti, ja hallinnon kielellä, esimerkiksi ruotsiksi tai venäjäksi. Saman sukunimen omaavan ei myöskään välttämättä suoraan kannata vetää johtopäätöstä sukulaisuudesta tai edes olettaa, että yhteinen isälinjassa kulkeva esi-isä löytyisi. Kuitenkin varsinkin kansanomaisen nimistön osalta paljon relevanttia nimistöä jää käsittelyn ulkopuolelle
Ortodoksien nimimuotojen oikeinkirjoituksessa asiakirjoissa on usein myös vaihtelua, jossa eri sukuhaaroilla saattaa olla vakiintunut eri kirjoitustapa käyttöön (Snoro/Shnoro, Shemeikka/ Schemeikka, Tsokkinen/Tschokkinen, Makaroff/Makarow jne). asiakirjassa ryökkyläläisen Olexi [Aleksei] Lobanovin vaimo oli nimeltään Oudotia, mutta tytär Ewdokia. Patronyymit eli isännimet ovat tyypillisesti muotoa -ov/-ow/-off, toisinaan myös -in, esimerkiksi Vuohtjärven kylästä v. Saloheimon nimistöaineistossa toistuu lukuisa määrä samoja sukunimiä tai sukunimiaineksia kuin myöhemmin tunnetuissa aineistossa, mm. Karjalaiset sukunimet Raja-Karjalan sukunimet ovat usein suhteellisen myöhäisiä, mutta hyvinkin vanhoja sukunimiä on kuitenkin esiintynyt kirjallisina hyvinkin varhain. Nimet monesti ovat patronyymipohjaisia, mutta patronyymipohjaisten nimien ikää ei ole systemaattisesti selvitetty. Aunuksessa sukunimiä on varhaisissa lähteissä vähemmän, mutta kuitenkin niitä on. Monet nimet ovat sellaisinaankin tuttuja kuten Maria ja Anna tai vähäisin muutoksin välittyneitä kuten Petr. Ortodoksiset nimet Ortodoksinen nimiperinne ponnistaa samalta juutalaiskristilliseltä pohjalta kuin luterilainenkin nimiperinne tietyin lisäyksin. Aunuksessa ja Vienassa hallintokieli oli venäjä, jolloin kansankielisiä nimimuotoja päätyi asiakirjoihin vain vähän. Prokko(i) < ven. Niin ikään 1678 Semsjärven pogostan Kumsjärven kylässä mainitaan talonpoika Nikiforko Nesterinpoika Gjapjatšev, jolla oli serkku Kondraško Jyrinpoika lisänimeltään Soroka eli Harakka. Repolasta voidaan mainita esimerkiksi 1679 väestöluettelosta Tergujev [Törhönen] ja 1678 Pyhäniemestä Butorin [Butorainen]. Asiakirjanimistö alkaa 1500-luvun lopulta ja jo tällöin kohdataan monia tuttuja nimiä, Ivan, Jefim, Grigori jne. oikea käytettävä muoto, vaan tutkijan on käytettävä omaa harkintaansa. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 15 . Semsjärven henkikirja 1678, Kumsjärven kylä, Kondraško Jurjev, lisänimeltään Soroka. Prokofei). Sukunimien oikeinkirjoitus kiinteytyy kuitenkin viimeistään itsenäisyyden aikana, joten sukuhaaran käyttämää oikeinkirjoitusta on tietenkin syytä noudattaa. Nimimuodot ovat välittyneet kreikan ja venäjän kautta (Theód?ros > Feodor > Huotari), ja nimiä on tullut myös slaavilaisesta perinteestä (Boris, Vladimir). Mikään asiakirja ei ole kuitenkaan vapaa normaaleista asiakirjakielen muodoista: esimerkiksi em. Nimet kertovat sukututkimuksen tekijälle arvokkaita tarinoita lään viralliset ja epäviralliset nimet, joita on käytetty eri piireissä, kuten perheen kesken, kyläyhteisössä tai viranomaisen edessä. Tyypillisimpiä ovat vaihtelut a:n ja o:n välillä (Andrei ~ Ondrei, Artemei ~ Ortemei) sekä nimimuodot, joissa on m sanan alussa, vaikka odottaisi n:ä (Nikita > Mikita, Nikolai > Mikula). Lähdeaineiston puutteellisuus ei kuitenkaan välttämättä mahdollista johtopäätöstä, että esimerkiksi Suojärven Hukkalan kylän Tikkunen 1600-luvun puolesta välistä olisi välttämättä sukua myöhemmille Tikkusille (Törisijä, Vuontele, Vegarus). Sukunimien pysyvyys ja periytyvyys onkin seikka, joka vaatii läheisempää tutkimusta, mutta selkeää on, ettei savolaisen tai Eteläja Keski-Karjalan luterilaisten nimistön pysyvyyteen ylletä, vaan nimistö on alttiimpaa vaihtelulle. Näiden rinnalla oli monesti erilaisia nimimuotoja, jotka olivat karjalankielisistä nimimuodoista johdettuja (sukunimi Prokkojev < karj. Outi Patrosen sukunimitutkimuksissa. Peräkkäisillä riveillä voi siis olla kansanomainen nimimuoto ja asiakirjoista tutumpi muoto. Karjalaisiin etunimimuotoihin pääsee käsiksi asiakirjoissa vain satunnaisesti. Nämä on suhteellisen hyvin tunnettu Veijo Saloheimon ahkeran keruuja analyysityön tuloksena. Karjalaisiin etunimimuotoihin pääsee käsiksi asiakirjoissa vain satunnaisesti.. Karjalankielisissäkin nimissä on vaihtelua eri murteiden mukaan eikä niissäkään ole mahdollista antaa lopullista vastausta, mikä on ns. Tyypillistä kuitenkin on, että sukunimien attestaatio (esiintyminen kirjallisina) alkaa hyvin myöhään, samoihin aikoihin kuin Raja-Karjalassa. Karjalainen tapa ilmaista patronyymia onkin ilmaista isän nimi ensin, esimerkiksi Riikon Iivana, mutta tätä tapaa ei asiakirjoissa näe kuin harvoin. Etunimipohjaisten sukunimien lisäksi erilaisia eläinteemaisia nimiä on sekä Raja-Karjalassa että Aunuksessa, Vuokkiniemen verorevisiokirja 1834, Vuokkiniemen kylä, Ivan Jefimov Remšujev. Yleisimpiä ovat ne kontekstit, joissa ortodoksien nimiä on kirjoitettu ruotsinkielisessä yhteydessä kuten käräjäpöytäkirjoissa ja henkikirjoissa (1792 Ilomantsin ortodoksien luettelossa nimimuodot Mikita, Marpa, Oudotia, Teppana, Hodari pro Nikita, Marfa, Jevdokia, Stepan, Feodor). 1763 Kirila Semenov. Nimet ovat heijastuneet karjalan ja suomen kielissä eri aikoina eri tavoin
Esimerkiksi vuonna 1930 järjestettiin karjalaisten joukkonimenmuutos, jonka tavoitteena oli suomalainen sukunimi kaikilla alueen asukkailla. Yhtä mainituista haaroista edustaa runonlaulaja Borissan Ontto eli Anton Borisov, joka tunnettiin sukunimellä Pappi, mutta on myös mainittu, että hänet tunnettaisiin sukunimellä Kissa. Vienan Karjalan asutushistoria nimistön valossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 959. Uusia nimiä karjalaiset saivat esimerkiksi Karjalan Sivistysseuran ja Suomalaisuuden liiton julkaisemista sukunimioppaista. Se tavallinen Virtanen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Edellä mainitun Onton poika Grigori Pappi tunnettiin veljensä Semenin kanssa asiakirjoissa 1905–15 sukunimellä Kalaukko, ja jopa Veskelyksen kirkonkirjoista Grigori Papin kuolintiedossa on kirjattu ao. Nimenmuutokset Raja-Karjalassa 1900-luvun alun sukunimien suomalaistaminen koski lähinnä ortodoksiväestön sukunimenmuutoksia, joissa venäjäntai karjalankielisen nimen tilalle otettiin suomenkielinen nimi. Nissilä Viljo 1975. Joensuu. Kuvakaappauksessa Palviainen käsittelee karjalaisia lisänimiä. Suvun alkuperäisen nimen rekonstruktio ei ole myöskään välttämättä mahdollista. Uusista nimistä suurin osa poikkesi suuresti aiemmin käytössä olleista sukunimistä. Ensimmäinen järjestelmällisesti Vienan asukkaita luetellut väestöluettelo vuodelta 1679, joka löytyy nykyvenäjän kielelle transkriboituna Karjalan Sivistysseuran ylläpitämästä Sampo-tietokannasta, sisältää monia nykyäänkin tuttuja nimiä, esimerkiksi Remšujev [Remsu] Vuokkiniemestä, Pekšojev [Peksujev] Kostamuksesta, Torvejev [Torvinen] Jyvöälahdesta ja niin edelleen. Mikä suvun nimi on ollut. MIKKO KUITULA SANTERI PALVIAINEN LISÄÄ LUETTAVAA AIHEESTA Kuzmin, Denis 2014. Suomen Karjalan ortodoksinen nimistö. Suomalaistaminen on ollut silti aina vain yksi syy nimen muuttamiselle, eikä kaikkien muutosten syitä ole mahdollista saada selville. Kytköstä Aunuksen puolella Onkamuksen kylässä asuneeseen Kalaukon sukuun ei ole osoitettavissa muutamia Kaitajärven kylään naituja henkilöitä lukuun ottamatta. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 1. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön julkaisuja. sukunimi; Suojärven ortodoksisen seurakunnan rippikirjassa Grigori ja Semen on kirjattu sukunimellä Pappi. Sukunimien muutoksesta ei varhaisvaiheessa välttämättä ilmoitettu erikseen missään, mutta myöhemmin nimenmuutoksia julkaistiin sanomalehdissä. Suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921. Vienassa vanhoja sukunimiä on enemmän. Suomen Karjalan nimistö. Kaikista Vienan osista kirjaus ei ollut aivan yhtä järjestelmällistä. Suojärven Kaitajärven kylässä eläneen Borissa Parfentinpojan kuudella isälinjaisella haaralla on kuusi eri sukunimeä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 16 Raja-Karjalassa tyypillisesti karjalankielisenä tai suomennettuna (Harakka, Kuha), Aunuksessa tyypillisesti käännösnimenä (Sorokin, Sudakov). Vuosisadan alkupuolella nimenmuutoksia tehtiinkin satamäärin. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. KIRJAT. Paikkala, Sirkka 2004. Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. 1976. Patronen, Outi 2017. Tällaista nimeä ei ole kuitenkaan tavoitettavissa asiakirjoista. Rajakarjalaisen sukunimistön kehittyminen osana Suomen karjalankielisen ortodoksivähemmistön suomalaistumista 1818–1925. Ortodoksisukujen tutkijalle rippikirjat ja saatavilla olevat henkikirjat voivat olla hyödyllinen lähde. Otetut sukunimet saattoivat olla muokkauksia vanhasta nimestä, mutta yleisimmin nimet omivat luontoaiheisia ja -la-loppuisi nimiä. Ilomantsissa ja Liperissä sukunimiä on kirjattu systemaattisesti paljon aiemmin. Lähteet sekä Raja-Karjalassa että Aunuksessa ovat siitä ongelmallisia, ettei sukunimiä ole kirjattu laajassa mittakaavassa kuin hyvin myöhään, käytännössä 1800luvun loppuvuosikymmenistä alkaen. Hyvä aloituspaikka nimenmuutosten selvittämiselle on esimerkiksi Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku-aineistopalvelu, johon on tallennettu haettavassa muodossa nimenmuutoksia Suomalaisesta Virallisesta Lehdestä, Karjalan vartiasta (1919–1920), Karjalan äänestä (1931) sekä oikeusministeriön luetteloista nimenmuutoksista. Ei ole mahdollista selvittää, mikä näistä nimistä oli suvun ”alkuperäinen nimi”, tai oliko mikään. Mikko Kuitulan ja Santeri Palviaisen luentotallenne löytyy Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalta. Eri sukulinjoissa on monissa tapauksissa otettu erilaisia nimiä. SukuHaun käyttö vaati Seuran jäsenyyden ja kirjautumisen palveluun. Sukunimiä on kuitenkin Raja-Karjalassa ja Aunuksessakin ollut, koska sukunimiä paikoin ponnahtelee esiin erilaisissa lähteissä ja perimätieto/suullinen tieto sisältää tietoa suvun nimistä
Šiitä vašta myöhempäh miula alko tulla kiännöšjulkaisujaki, ta niitähän nyt šuahah käyttyä omakši ilokši muamot ta tuatot toisissaki perehissä. Miun muamon kautti moni vuokkiniemeläini on ottan ošua tämän kiännökšen luatimiseh. Kirjan kuvissa ei näkyn ni kylyn šalvošta ta muitenki še olis ollun šuuri muutoš koko huuttorin järješšykšeh. Hiän šiitä kyšeli nuapuriloilta ta toisilta kyläläisiltä, kun ei i?e šattun tietämäh tahi varmistamah. – Mieleššäni pyöriy šeuruava Eemelin kirja, kumpaista himottais rutompah ruveta kiäntämäh. Kuinpa voipi elyä kylyttä. Oletko enneinki kiäntän lapšien kirjallisutta. Näin tuatto ta lapši huomattih, jotta Lönnivuaran Kasintermällä mintäh lienöy ei ole kylyö. Tiettylöih elämän aloih karjala vain ei ole piäššyn. Ensin meinasin lisätä šen tekstih, ka miettien ta neuvotellen kiäntäjätovarissan kera, jätin lisyämättä. Ta lapšien hoitajana on papu nimeltäh Röppä-Man’u. Yötä vaššen kaiki??i luvemma mitäki miän Miitrei-pojalla, verekšet kiännökšet niise. Kuin äijän aikua kiännöšruato on vuatin. – Šiih palah miula oli jo vähäistä kokemušta lapšien kirjojen kiäntämiseštä ta muitenki tiijoššušta šiitä, mitä kaikkie vienankarjalakši luvettavua lapši tarvi??is. – Eryähät ehotukšet jiätih kuitenkis täyttämättä. Šanon kaikilla kieliniekoilla šulkkuset passipot! Onko jo mitänih mieleššä, mitä tahtosit kiäntyä tulijalla aijalla. Voipi šanuo, jotta alkuh oman lapšen ta perehen luventatarpehet pantih miut kiäntämäh erinäköistä ihan pikkaraisilla tarkotettuo kuvakirjua, yškäniekkojen enšilukusie. Karjalankielistä kiännöškirjallisutta tarvittais, lapšilla ta nuorilla pitäis olla mukavua luvettavua. Hiän oliki enšimmäini pikkaraini kuuntelija. Näpertelin ni lorulappusie, missä oli kuvua ta šamoten tekstie. Voisitko kertuo esimerkkilöillä, mimmoista kohennušta kiännöšteksti šai šiun perehen tahoin. Olin myötähäš šoittan mammallani ta tiijuššellun tahi testannun konša mitäki tarpehellista šanua. Kirjuttelin vain šanua ta tekstie šuorah karjalakši erikielisih kirjoih tahi liimualin pitempyä tietokonehella näppyältyö kiännöštä kirjojen kuvien alla. Näin kiäntäjä šuau kuulla hyvyä parašta kommenttie lapši-vanhempi-metodilla. – I?e olen lapšena kuunnellun ta luken Eemelie venyähäkši ta mukavahan šitä nyt lukie omalla lapšella karjalakši. KIRJAT. – Lönnivuaran Eemeli on enšimmäini omani pitempi kiännöš. Eemeli ta hänen pereh eletäh Lönnivuaran Kasintermän huuttorilla ta heilä on tavallini vienalaini Lešoni-šukunimi. Lönnivuaran Eemeli vienankarjalakši Olga Karlovan poika Miitrei šai kuulla Lönnivuaran Eemelin kiännökšen vienankarjalakši enšimmäkši. Mitä šiula i?elläš merki??öy Eemelin kiännökšen valmistumini. Täh pitäy kielen elvyttäjien tähätä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 17 Kuin tämä kiännöštyö tuli šiun ruattavakši. Mimmoista šeikkua tahi mukavua yllätyštäki liittyy karjalakši kiäntämiseh. –Šamalla hivoma ta parentelima kiännöštä koko kolmovehella. – No ei sitä kaikkie šua muistua. Ka Pekka, Miitrein tuatto, lisäsi miušša rohkevutta ottamah käyttöh karjalaissettuja ihmisien ta paikkojen nimijä. Miun muamon kautti moni vuokkiniemeläini on ottan ošua tämän kiännökšen luatimiseh, šanelou Olga Karlova uuvven Eemeli-kiännökšen ruavošta Karjalan Heimolla. En ole luatin šitä piätyönä, vain kiäntelin šilloin kun šiih oli aikua. Ylen hyvä ratkasu. – Uutta šanua joutuu luatimah ta vanhua jo unohtunutta kaivamah ta tiijuštamah. Kiäntyässä oli vierähtän melkein vuoši. – Karjalakši kiäntämini vuatiu toi??i šuurta ponnissušta, še ei ole vain kaikkien mahollisien šanakirjojen šörššimistä. Ajan vajavuš on šuurin šeikka, mi aina tahtou tulla eteh. Peppi-Pitkäšukkua kiännetäh livviksi ta Eemelie vienakši. Alkuperäseštä ruo??ilaisešta tevokšešta olin tarkentan vain eryähie aseita. Šuurta apuo olen šuanun ni miun ainaselta sluatniekalta Paron Val’alta, kumpani on kielitarkistanki lopullisen kiännökšen. Ennein kuin kirja mäni julkaisijalla ta painoh, kerkisimä vuorokkah mieheni kera lukie šen iltastarinana onnakko kahteh kertah. – Muutoma vuosi takaperin šain kuulla, jotta Karjalan Šivissyššeura tahtois kiännättyä vienankarjalakši Astrid Lindgrenin Eemelin kirjat ta milma pyritettih täh ruatoh. Uutta šanua joutuu luatimah ta vanhua jo unohtunutta kaivamah ta tiijuštamah. Suali, ka en malta ruo?iksi, šentäh kiännin šuomenta venäjänkielisie kiännökšie käyttyän
Myös Vienan kyliä kiertävät puna-armeijan partiot kärsivät nälästä sekä vaatteiden ja kenkien puutteesta. Juuri ennen neuvottelujen alkua päätti kansankomissaarien neuvosto perustaa Karjalan työkansan kommuunin ja puna-armeija sai tehtävän miehittää Viena viimeisiä rajakyliä myöten. Suomessa julkaistussa postikortissa karjalainen ja suomalainen metsäsissi taistelevat rinnatusten ”ryssää vastaan”.. Karjalan kansannousua käytettiin propagandassa molemmin puolin. Loppukesällä 1919 oli suomalaisten heimosoturien Aunuksen retki päättynyt suomalaisen perääntymiseen ja puna-armeijan miehitykseen. Kesän töiden ohessa jatkui hiljainen kyräily Tunkuan seudun kylissä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 18 T unkuan pitäjän Koivuniemen kylän metsäkämpälle oli kesäkuussa 1921 kerääntynyt satoja vihaisia miehiä. He olivat Tunkuan, Voijärven ja Nokeuksen asukkaita, joista suuri osa oli viettänyt edellisen talven pakolaisina Suomessa. Keväällä 1920 olivat punaiset tulleet asevoimin myös Vienaan, kun Tartossa alkoivat rauhanneuvottelut Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä. Se ei ollut tuonut Leninin ennen vallankumousta lupaamaa leipää, rauhaa ja maata karjalaisille. Kylissä syötiin olkileipää ja lapsia kuoli nälkään ja puutostauteihin. Nuori neuvostovaltio horjui sisällissodan, katovuosien ja nälänhädän kourissa. Neuvostovaltaa oli koettu Vienan kylissä vuoden verran. Neuvostovallan pakkotoimet kohdistuivat erityisen voimakkaina Tunkuan seudulle. Ne yrittivät selviytyä ryöstämällä jo ennestään puhtaaksi rosvottuja taloja. Työikäiset miehet joutuivat piileskelemään metsäpirteillä. Elintarvikkeiden takavarikoijien ja miehiä puna-armeijaan keräävien joukkioiden oli helppo saavuttaa lähellä Muurmannin rataa sijainneet Suikujärven, Tunkuan ja Voijärven kylät. Ennen sadonkorjuuta oli nälkä pahimmillaan ja epätoivo syvimmillään. Kapinahenkiset miehet kokoontuivat Tunkuan kesselivoina sytytti Karjalan kansannousun Joulukuussa 1921 lähti satoja suomalaisia nuoria miehiä Vienaan. Venäjän Karjala oli siirtynyt neuvostovaltaan vuosien 1919–20 aikana. Helmikuussa 1922 puna-armeija kukisti karjalaiset, ja seurauksena oli pakolaisaalto rajan yli. Kevään mittaan he palailivat vaivihkaa kotiseudulle ja näkivät kylien surkean tilanteen. Todellisuutta olivat nuorten miesten pakko-otot puna-armeijaan, muiden työkyisten pakottaminen kommuunin perustamille metsäja tietyömaille sekä elintarvikkeiden pakkoverot ja ryöstöt. Karjalaiset olivat nousseet bolsevikkivaltaa vastaan
Takkisen mukaan bolsevikit levittivät tietoa, että Tunkualta, Suikujärveltä ja Kiimasjärveltä vangitaan 600 miestä, innokkaimmat Suomen kannattajat ammutaan ja vaarattomimmat viedään pakkotöihin. Uhtuan ja Vuokkiniemen seudulla ei kapina Karjalan Kommuuni -lehdessä juhlistettiin vuonna 1932 ”valkosuomalaisten lahtarien kukistamisen 10-vuotispäivää”.. Koivuniemessä vuonna 1855 syntynyt Vaseli Levoinen (Vasili Sidorov) oli tunkualaisten itseoikeutettu henkinen johtaja ja tulisieluinen innoittaja. Syksyn edetessä alkoi myös vastapuoli olla tietoinen kapinahankkeista ja ryhtyi vastatoimiin. Keskinen Viena ei nouse Marras-joulukuussa kiersivät metsäsissien lähetit myös keskisen Vienan kyliä nostattamassa kansaa kapinaan. Kolme miestä johdossa Tunkualaisten kapinan johdossa oli kolme kovin erilaista miestä. Piilopirteillä vannottiin juhlallinen vala ja otettiin joukolle nimi “Karjalan metsäsissit”. Hän oli ehtinyt palvella seitsemän vuotta tsaarin armeijassa ja osallistua Karjalan rykmentissä 1918 heimosoturien karkottamiseen Vienasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 19 . kesän mittaan useita kertoja puimaan tilannetta. Kapinajohtajat jatkoivat eteläisen Vienan kylien kiertämistä, pitivät kyläkokouksia ja innostivat miehiä kapinaan. Yksinään liikkuneita agitaattoreita ja miliisipäällikköjä hävisi korpitaipaleilla. Hän sai miehiltään nimen Ukki Väinämöinen korkean ikänsä ja komean partansa perusteella. Ossippa Borissainen (Borissov, Oskari Kivinen) oli syntynyt Tunkualla vuonna 1886. Myös Takkinen omaksui kalevalaisen sotanimen Ilmarinen. Sissit saapuivat Rukajärvelle juuri vallankumousjuhlan aikaan ja hyökkäsivät kansakoulun saliin juhlan ollessa parhaimmillaan. Hän oli ehtinyt osallistua Karjalan vapautusliikkeisiin kesällä 1918 Vienan retkellä ja 1919–20 Repolassa. Myös sissien toiminta alkoi saada väkivaltaisia muotoja ja punaisten tiedottajiksi tunnettuja karjalaisia surmattiin. Menestyksen innoittamana lähti 40– 50 tunkualaista ja rukajärveläistä miestä Muurmannin radalle tuhoamaan Ondajoen suurta rautatiesiltaa. Metsäsissikapinan taisteluiden alkamispäivänä on pidetty Ondajoen sillan polttamista 14.11.1921 Marraskuun loppupuolella ei kuitenkaan vielä antauduttu puolin eikä toisin mittaviin taisteluihin vaan jatkettiin voimien kokoamista tuleviin koitoksiin. Syttyi Tunkuan kansanperinteessä ”kesselivoinan” (konttisodan) nimellä kulkeva kapina. Kylissä törmättiin paikallisiin miliiseihin, puna-armeijan partioihin ja bolsevikkikomissaareihin, jotka olivat suorittamassa omaa agitaatiotehtäväänsä ja perustamassa kyläneuvostoja. Yllätetyt 11 “komissaaria” ammuttiin seuranneessa sekasorrossa juhlatalon pihamaalle. Syksyllä 1921 oltiin siinä pisteessä, etteivät miehet enää piitanneet seurauksista ja olivat valmiit tarttumaan aseisiin. Jalmari Takkinen oli suomalainen vain 22-vuotias alikersantti, mutta tuli silti nimettyä metsäsissien ylipäälliköksi. Silta onnistuttiin polttamaan paikalta löytyneiden tervatynnyrien avulla ja katkaisemaan radan liikenne kolmeksi viikoksi
Vasta marraskuun lopulla alkoi Helsingin aktivistipiireissä syntyä päätöksiä karjalaisten avustamisesta. Joukossa oli motiiveiltaan ja sotilaallisilta kyvyiltään kovin monenlaista sakkia. Vienaan tuli paljon myös seikkailuja ja sankaritöitä etsimään lähteneitä nuoria poikia, joilla ei ollut takanaan sotilaskoulutusta eikä käsitystä, miten koviin olosuhteisiin olivat joutumassa. Sissien partiot ja punaisten osastot kahakoivat toisiaan kohdatessaan. Perustettiin “Itä-Karjalan avustuskeskus” hoitamaan käytännön toimia, vapaaehtoisten värväystä, varusteiden hankintaa ja elintarvikeavun keräystä. Parhaimmillaan he olivat aikaisempien heimoretkien konkareita ja jääkäreitä, joita osallistui metsäsissikapinaan 27 miestä. He olivat tulleet valituksi kuntaneuvostojen johtotehtäviin. Tuoppajärven rantakylään Kokkosalmelle saatiin koottua 400 miehen joukko ja Pistojärvelle vajaat 100 miestä. Muurmannin radan haltuunottoon tai Vienanmeren rannikon venäläisten asuttamiin keskuksiin eivät sissit uskaltaneet yrittää, ennen kuin Suomesta odotettuja apuvoimia ja sotatarvikkeita olisi saatu. Tavoitteena oli mahdollisimman laajan alueen varmistaminen sissiliikkeen hallintaan, niin että väestö voisi liittyä sisseihin ja yhteydet Suomeen olisi turvattu. Suomesta lähti Karjalan kansannousua avustamaan noin 500 miestä, joista tosin yhtä aikaa rajan takana oli Takkisen arvion mukaan noin puolet. Uhtuan väliaikaisessa hallituksessa 1919–20 toimineet miehet suhtautuivat varauksellisesti kapinahankkeeseen, jonka onnistumista he epäilivät. Uhtuan ja Vuokkiniemen neuvostojen edustajia osallistui syksyllä 1921 myös Karjalan kommuunin johdon kutsumiin neuvottelukokouksiin Petroskoissa. Suomen hallitus piti kiinni Tartossa vuotta aikaisemmin solmitusta rauhansopimuksesta ja kielsi rajan ylittämisen aseistetuilla joukoilla. Ukki Väinämöinen esiintyi vielä jatkosodan aikaisessa postikortissa.. marraskuuta. Suomen lehdistössä Vienan kapina ylitti uutiskynnyksen 15. Metsäsissien hallitsema alue oli suurimmillaan Oulangasta pohjoisesta Porajärvelle etelään. Kokous päätti yksimielisesti, että metsäsisseihin liitytään ja “avustetaan niitä kuka mitä voinee”. Joulukuun 9. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 20 saanut yhtä innokasta kannatusta kuin Kiimasjärven, Nokeuksen ja Tunkuan seudulla. Vapaaehtoista apua Suomesta Syksyllä 1921 yrittivät metsäsissien johtajat epätoivoisesti saada perille Suomen aktivistipiireille ja maan hallitukselle tietoa mielialojen kiristymisestä ja kapinavalmisteluista. Sissien saatua varsin helposti hallintaansa Vienan karjalaisten asuttaman alueen hiipui heidän hyökkäysintonsa ja sissit asettuivat puolustusasemiin. Joulukuussa oli sissiarmeijaan liittynyt yhteensä noin 2 500 karjalaista miestä ja joukot olivat ylipäällikkö Ilmarisen käskykirjeillä järjestetty rykmenteiksi, pataljooniksi ja komppanioiksi. päivänä pidettiin Pääjärven Laitasalmen kylässä kokous, jonka pöytäkirjassa todetaan mutkattomasti, että “ei voida hyväksyä kommunistista järjestelmää, kun sillä ei ole toteutettu Tarton rauhanneuvotteluissa Karjalalle luvattuja ehtoja”. Suojeluskuntapiirit hoitivat miesten lähettämisen ja varustamisen, vaikka hallituksen alainen suojeluskuntajärjestö ei virallisesti voinutkaan olla värväystouhussa mukana. Uhtualla oli myös kapinahenkeä ja sieltä lähti partioita pohjoiseen nostattamaan Pistojärven ja Kiestingin miehiä. Marraskuun lopulla pääsivät ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset rajan yli. Jotkut Kuittijärvien ympäristön kylien johtomiehistä olivat pyrkineet yhteistyöhön kommunistien kanssa karjalaisten olojen parantamiseksi, kun liittyminen Suomeen oli Tarton rauhan myötä tullut mahdottomaksi. Kajaanin Uutisten mukaan “kuin salama kirkkaalta taivaalta saapuu Vienan Karjalasta tieto, että siellä on tapahtumassa yleinen, vimmattu kansannousu”