Selviytymistarinoita ja mustaa huumoria Maria Peuran uusimmassa teoksessa esillä ovat Pohjois-Suomea ravistellut pakolaiskriisi, arkinen vallankäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö. s.?2 > Yhteinen pöytä on vaihtoehto leipäjonoille s.?12 ”Uusi Silkkitie” kytkee Kiinan Eurooppaan s.?16 Espanjan kriisi kypsytti yrittäjän vasemmistolaiseksi s.?20 N o 6 K a n n e n k u v a : Ja rn o M e la Perjantai 9.2.2018 | 3,5 € | 6-003251-186 www.kansanuutiset.fi Guardian: Fasistit nostavat päätään Italiassa s.?10
Kirjailija, teatteritaiteen maisteri. Kun Maria Peuran mukaan #metookampanja on ollut helpottava: enää ei jakseta hämmästellä, että miksi se Peura aina vain työstää niitä tarinoitaan ihmismielen nurjalta puolelta. TEKSTI JANI SAXELL KUVA JARNO MELA Maria Peuran mielestä #metoo-kampanja on ollut helpottava. Yksioikoisia sankareita ja konnia on turha etsiä myöskään Tunkeilijat-kokoelman (2017) 34 novellin kattauksesta. Mainitaan rankat aiheet, aina esikoisesta eli insestikuvauksesta On rakkautes ääretön (2001) lähtien, pohjoiset mielenmaisemat, seksi ja kuolema. Mutta perheellä ja sukulaisilla on kokemuksia niin Saddam Husseinin vankiloista kuin islamistien mielivallasta. Tulkin päähenkilö Abdullah tuuraa kaveriaan seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksen tulkkina. Peura on kirjoittanut teemasta On rakkautes ääretön -teoksesta asti. Harrastukset nukkuminen, syöminen, oleileminen, työnteko, joogaaminen.. Omissa maailmoissaan viihtyvä Abdullah rupeaa kääntämään mitä sattuu, kehottaa perheenisää pukemaan tytöt burkhaan ja poikia kasvattamaan kunnon parrat. Se oli mielestäni hyvä rajaus. Nyt kaikki puhuvat ahdistelusta ja hyväksikäytöstä. Meditatiiviset luontokokemukset kannattelevat, ja Peuran runollinen kieli ja suggestiivinen poljento hoitavat myös lukijaa. Hän vahtii, kuinka paljon sokeria tai ketsuppia kukin käyttää. Kuka auttaisi auttajia. Pohjoisessa kirjailija haastatteli vastaanottokeskusten henkilökuntaa ja asukkeja, ystävystyi ihmisten kanssa ja kuuli monta surullista ja uskomatonta elämäntarinaa. Tärkeintä on suojella jälkikasvua maallistuneilta suomalaislapsilta ja heidän saatanalliselta musiikiltaan. Tunkeilijoiden novelleissa auttajat, ohjaajat, tulkit ja psykologit saattavat olla liikkeellä muutenkin kuin hyvää hyvyyttään. – Novellit ovat tietysti kärjistyksiä. Sen päähenkilö, mieleltään järkkynyt irakilaisnainen Amira, on selvinnyt miehensä ja lapsensa kanssa matkasta Välimeren yli ja Euroopan halki. Konkari-novellin kovapintainen keittäjätär kostaa elämässään kokemansa pettymykset ja laiminlyönnit pomottamalla ankarasti pakolaisperheitä. Peuran hahmot osaavat kyllä selittää asiat itsensä kannalta parhain päin, he viihtyvät omissa elämänkäsikirjoituksissaan. – Mutta vastaanottokeskus on kuin mikä tahansa muukin ihmisyhteisö, ja näin sen nurjankin puolen. Esikoisteos On rakkautes ääretön (2001) oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja sai Olvi-säätiön palkinnon. Nyt kaikki puhuvat ahdistelusta ja hyväksikäytöstä. . Sanonut, että uteliaisuus ja yksinäisyyden tunne sai ryhtymään kirjailijaksi. Siksi #metoo-kampanja on ollut helpottava: enää ei jakseta hämmästellä, että miksi se Peura aina vain työstää niitä tarinoitaan ihmismielen nurjalta puolelta. Syntynyt Pellossa vuonna 1970. Sillanpää. – Porvoossa olin työntekijä SPR:n säännöillä, tein hommia muun muassa kenkäkeräyksessä. Pohjoisessa olin taas omana itsenäni, ja tein selväksi, että kerään materiaalia novellikokoelmaa varten. Kyseenalainen aviollinen onni Muhammedmiehen kanssa on mahdollista vain, kun joku ohjaaja vie lapset satutunnille tai pomppimaan toiseen huoneeseen. Maria Peura . – Kirjailijantyöhön liittyy aina se yksinäisyys ja jonkin sortin epävarmuus, siellä työhuoneessaan tuntee olevansa huutavan ääni korvessa. Sympatiat ovat haavoittuvien, kodeistaan lähtemään joutuneiden ihmisten, erityisesti naisten ja lasten, puolella. Länsimainen rasismi ja tekopyhyys saavat tuomionsa. Samoin toisen Pellon ja Tornionjokilaakson kasvatin, kirjailija-kuvataiteilija Timo K. Mahtavaa, että ihmiset jaksavat tehdä sitä. Suosikkikirjailija F.E. Turvapaikanhakijoiden ajatuksiin ja tajunnanvirtaan sukelletaan vaikuttavasti muun muassa novellissa Uusi iho. Peura tuntuu vastaanottokeskustarinoissaan olevan hieman samoilla linjoilla kuin novellikokoelmista Vapaudenaukion mielipuoli (2012) ja Irakin Purkkajeesus (2013) tunnettu, suomalaistunut irakilaiskirjailija Hassan Blasim. Odottelu vankilankaltaisissa oloissa ja vieraan maan viranomaisten armoilla merkitsee pakokauhun jatkumista. . Eikä sovi unohtaa myöskään teosten sarkastisia sivalluksia ja moneen suuntaan kriittistä huumoria. On aivan valtavasti asiallista vapaaehtoistyötä. Pakolaisnaisten ihon alle Peura teki novelliensa taustaksi vapaaehtoistöitä kotikaupunkinsa Porvoon SPR:n kautta. 2 9.2.2018 Jatkoa etusivulta > A ika moni Maria Peuraa käsittelevä lehtijuttu alkaa perusasioiden kertaamisella. Psykoterapeutti Irma kertoo vastaanotollaan olevalle perheelle pohjoismaisesta tasa-arvokäsityksestä ja erilaisista terapiaja tukimuodoista. Olen nyt 16 vuotta kirjoittanut muun muassa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sukupuoli-identiteetistä ja rajojen vetämisestä. Se julkaistiin vuonna 2001. Silti arkinen raadollisuus ja hyötynäkökulmat ovat vahvasti läsnä. . Hyvä teko lapselle -palkinto 2002. Sitten hän matkusti Tornioon ja Rovaniemelle. Hän itse on 16 vuotta kirjoittanut muun muassa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sukupuoliidentiteetistä ja rajojen vetämisestä. Sain vastaanottokeskuksista aivan valtavasti, ja tuntuu kuin olisin ollut paljon pidempään niiden ihmisten parissa kuin lopulta fyysisesti olinkaan. . Peuran esikoista ja romaaneja Valon reunalla (2005), Vedenaliset (2008) ja Ja taivaan tähdet putoavat (2014) voi lukea myös selviytymistarinoina, joissa päästään pinnalle vaikka millaisten avantojen ja jäätävien vesien jälkeen. – Elämä on kuitenkin lyhyt, ei mulla kerkiä hirveän monta samanlaista isoa aihetta olla. Motiivit hämärtyvät, mennään hyvän ja pahan tuolle puolen. Mukan (1944–1973), sielunsukulaisuus. . Nyt kaikki puhuvat ahdistelusta ja hyväksikäytöstä, Peura sanoo. Muutkin lukutavat ovat mahdollisia. . Peura on kuitenkin liian totuudellinen kirjailija sortuakseen mustavalkoisuuksiin, säälittelyyn ja surkutteluun
– Pellossa eli vahvana, ei niinkään vanhoillislestadiolaisuus, vaan rauhansanalestadiolaisuus. Lohtunsa he löytävät länsimaisen rationalismin yli ja ohi menevistä luontokokemuksista, joita voisi luonnehtia šamanistisiksi tai panteistisiksi. Mutta ihan yhtä lailla on tärkeää tunnistaa miesten ja poikien kokema hyväksikäyttö, Peura sanoo. Tyyliin: ”Eihän tuo ole mitään, opit sitten varhain olemaan tyttöjen kanssa.” Samoin kuin parisuhteissa pahoinpidellyt miehet eivät kehtaa hakea apua, koska heitä pidetään tossukoina ja ilmiötä ei edes tunnusteta ongelmaksi. ”Pohjoisessa on jotain juurevuutta ja alkuvoimaisuutta, vaikkapa siinä kun hautajaisissa arkku on auki.”. Hän kertoo käyneensä novellikokoelman ilmestymisen jälkeen aika järkyttäviäkin keskusteluja sellaisten ihmisten kanssa, jotka kokevat #metoo-kampanjan miehiä syyllistäväksi, vaikka he itse ovat tulleet, kenties 13-vuotiaina poikina, viisikymppisten naisten hyväksikäyttämiksi. Olen kuitenkin jo 47-vuotias. – Mutta tykkään rituaaleista ja pyhyyden kokemuksesta, parhaimman lohtuni olen saanut Siionin virsien laulamisesta. 3 9.2.2018 ihmiset ovat siellä omine tarpeineen ja ongelmineen, niin ilman muuta kyykytetään toisia vapaaehtoisia ja autettavia myös. – Ja heihin lankeavat usein sivistyneet ja koulutetut ihmiset. Miehillekin oma #metoo. Poliisien, rajavartijoiden ja maahanmuutonvastaisten vouhottajien sekamelskassa Kashmir on liian peloissaan kieltäytyäkseen ”yksityismajoituksesta”. Hänen nyt samanikäisellä esikoispojallaan on marokkolainen isä. – Kai minä olen siihen ikäkauteen juuttunut, ikuinen murrosikäinen. Ei piiloteta kuolemaa tai selitetä sitä pois. Minusta olisi loogista, etten haluaisi olla tekemisissä minkään uskonnollisuuden kanssa. Siinä paino-ongelmien kanssa kamppaileva, eläkkeelle jäänyt leskirouva bongaa Tornion rajanylityspaikan kupeesta itselleen pedinlämmittäjäksi ex-lapsisotilaan Kashmirin. Ja luonnonvoimat ovat läsnä, niistä saa lohtua ja turvaa, Peura miettii. Mukana on myös novellin Uumenissa lyyrisyyttä ja sisäavaruuksia. Myöhemmin hän on tutustunut pitkäaikaisen joogaharrastuksensa kautta itämaisiin uskontoihin ja New Age -piireihin. Jos he kertovat kokemuksistaan, vastauksena on naureskelua ja selkään taputtelua. Tuleva kirjailija, teatterikouluun pyrkivä Peura etsi parikymppisenä itseään Tampereen arabimaahanmuuttajien yhteisöstä. Novellien tyylikirjoon mahtuu myös tyttöenergiaa ja naiseksi kasvamista 1970–80-lukujen pohjoisessa, on the Road -tunnelmia, elämännälkää ja kaukokaipuuta. Ehtiväinen leskirouva hommaa ystävättärilleenkin omat kotimamut – ruoanlaittajiksi ja ulkotöiden tekijöiksi. Juuri tällaisesta lemmikkien ottamisesta on kyse novellissa Sielunpuolisko. Novellin päähenkilö, 30 asteen pakkasessa ja kaamoshämärissä kivikouluun kiiruhtava tyttö, joutuu pelkäämään kiusaajakaartia ja karttakepillä näpeille iskevää musiikinopettajaa. Saa nähdä, vaihtuvatko aihepiirit, kun minusta tulee kypsä nainen, Peura naurahtaa. Yhteisöllisyyttä ja huijariguruja Peura tarkastelee maahanmuuttajia ja islamilaista kulttuuria samaan aikaan sisäja ulkopuolelta. Mutta hänen lapsuudenkotinsa on rakennettu hevosten hautausmaan päälle. Vaipumisen lohtu Niin Vedenalisten Tampereella ja Berliinissä ajelehtivassa opiskelijatyttö Mirjassa kuin Ja taivaan tähdet putoavat -romaanin helsinkiläistyneessä, nelikymppisessä yksinhuoltajaäiti-Annissa on jotain samaa: pohjoisen kasvatit ahdistuvat itseriittoisessa, urakehitystä ja rahaa palvovassa kaupunkitodellisuudessa. Mustavalkoisuuksia kaihtava kirjailija on saanut paljon palautetta mieslukijoilta. Joten ei se akateeminen taustakaan miltään suojaa, hän muistuttaa. Koin lapsuudessani ja nuoruudessani tosi pelottavaa hurmoksellisuutta, tiukkuutta ja tuomitsevuutta. Illalla yksin maatessaan tyttö pystyy vajoamaan tuonelaan, vedenalisiin, keinumaan, hirnumaan ja pukittelemaan yhdessä hevosten henkien kanssa. – Kun muistelen sitä häirinnän määrää ja esineellistämisen intensiteettiä, jota jouduin Pellossa jo 13-vuotiaana kokemaan, en yhtään ihmettele Pohjois-Suomen nuorten ihmisten itsemurhatilastoja. Mielikuviemme Aasiassa elävät kehon ja mielen harmonia ja ikiaikainen viisaus. Pohjoisessa on jotain juurevuutta ja alkuvoimaisuutta, vaikkapa siinä kun hautajaisissa arkku on auki. Jotkut taas voivat omia maahanmuuttajia kuin lemmikkieläimikseen. Peura on nähnyt toisenkin puolen: pettävän yhteisöllisyyden ja huijarigurut. Nuoruuden suloinen lintu Tunkeilijat ei juutu pelkkään synkistelyyn ja traumaattisiin kokemuksiin
Amnesty avasi maanantaina vetoomuksen, jossa vaaditaan Suomea heti lopettamaan kaikkien sotatarvikkeiden vieminen Jemenissä sotiviin maihin. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Telkkarissa kilpailevat taas sketsihahmot. Arabiemiraatteihin Suomi osallisena sotarikoksessa LEHTIKUVA/ABDO HYDER. Amnesty International puhuu unohdetusta sodasta. Tähän joukkoon kuuluu myös Suomi määrältään ehkä vähäisellä, mutta moraalisesti painavalla osalla. Jemenissä käytiin ja käydään koko ajan yhtä kammottavaa sotaa. Silti heti Patrian ajoneuvon kuvan julkisuuteen tulemisen jälkeen tammikuussa valtioneuvosto myönsi jatkoluvan Patrialle miehistönkuljetusvaunujen varaosille. kai.hirvasnoro@kansanuutiset.. Saudi-Arabian ostamilla lennokeilla, pommeilla, raketeilla ja ohjuksilla isketään siviilikohteisiin Jemenissä. Kirkonkellot soivat Helsinkiä myöten. AMNESTY INTERNATIONALIN mukaan Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Espanja, Kanada ja Turkki myivät Saudi-Arabialle aseita 4,7 miljardin euron arvosta pelkästään vuosina 2015 ja 2016. . . Käynnissä on humanitaarinen kriisi pahinta lajia. Alueelta tulevissa lehtikuvissa nähdään raunioita ja nälkiintyneitä pikkulapsia. Suomi rikkoo tietoisesti sopimusta, jossa itse oli aloitteellinen. PS.. PÄÄKIRJOITUS VIIME SYKSYNÄ Syyrian Aleppoon kohdistetut ilmapommitukset saivat kansainvälisen yhteisön edes vähän havahtumaan. Jemenin kriisi, jossa kaikki osapuolet ovat syyllistyneet sotarikoksiin, ei ole median mielestä kiinnostava uutisaihe eikä kansainvälinen yhteisö halua puuttua asiaan. Lopulta iskut saatiin loppumaan ja toimitettua siviileille ruokaa sekä lääkehuoltoa. Sotkuisessa sisällissodassa vastakkain ovat Iranin tukemat huthi-kapinalliset ja Saudi-Arabian tukema hallitus sekä kumpaakin vastustava al-Qaida. Todisteiden mukaan suomalainen Patrian AMV 8x8 panssaroitu miehistönkuljetusvaunu on ollut sotaalueella Haysin kylässä Jemenissä. Se kieltää aseviennin, jos vientiluvasta päätettäessä on tietoa, että aseita on käytetty sotarikoksiin. Aseita myyvät myös maat, jotka ovat sitoutuneet kansainväliseen asekauppasopimukseen. Kukaan ei tiedä uhrien tarkkaa lukumäärää, mutta kysymys on tuhansista kuolleista siviileistä, kolmesta miljoonasta pakolaisesta ja 19 miljoonasta ihmisestä, joiden elämänlanka on avustusjärjestöjen auttamiskyvyn varassa. Suomen asevienti sotaakäyviin maihin ja aivan konkreettisesti osaksi Jemenin sotaa, oli yksi niistä aiheista, jotka jäivät käymättä läpi presidentinvaaleissa loputtoman Nato-pulputuksen takia. YK:n mukaan kaikki Jemenin lapset ovat humanitaarisen avun tarpeessa. Ykkössuosikki on Timo Hillotolppa. Äänestyslippu se on sekin. Jemenin sotarikokset ovat olleet pitkään tiedossa. 4 9.2.2018 vaunu myytiin vuonna 2016 aseistamattomana, mutta julkisuuteen tulleessa kuvassa se oli aseistettu. Hänen hokemansa kuuluu näin: minä, minä, minä, minä, minä, minä, minä, minä, mutta oppositio vain vikisee. Siinä ei ole tippakaan liioittelua
esittänyt oman myönteisen vaihtoehtonsa hallituksen sote-lakipaketille. Tällä kertaa se on päättänyt jättää selvittämättä onko uusi malli edes toteuttamiskelpoinen ja ottaa riskin joutua perustuslain ja EU-lainsäädännön väliseen umpikujaan. KHO katsoi joulukuussa antaVasemmistoliitto vaatii selvittämään valinnanvapauslain markkinaongelmat etukäteen. – Ei ole yhteiskunnan etu, jos Suomi hallituksen heikon valmistelun seurauksena joutuu maksamaan jättikorvauksia isoille terveyskonserneille ja lait joudutaan säätämään uudestaan, jotta ne eivät rikkoisi EU-oikeutta tai perustuslakia. Tuki tarkoittaa verotuskohtelua sekä konkurssikelvottomuutta. Jos emme selvitä asioita etukäteen, luovutamme pahimmillaan päätösvaltaamme pois Suomesta ja EU:lle, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson toteaa. Hallituksen esittämässä kilpailtujen markkinoiden sote-mallissa saattaa maakuntien liikelaitoksissa ilmetä markkinoiden toiVASEMMISTOLIITTO VAATII hallitusta pyytämään EU-komissiolta lausuntoa niin sanotusta valinnanvapauslaista, joka toteutuessaan markkinaehtoistaisi Suomen sosiaalija terveyspalvelut. Lait ehkä uusiksi Valinnanvapauslain edellisessä käsittelyvaiheessa hallitus joutui perääntymään perustuslain vastaisesta pakkoyhtiöittämisestä. – On täysin vastuutonta olla selvittämättä kaikkia oikeudellisia uhkia, joita hallituksen valitsemaan markkinaehtoiseen sotemalliin liittyy. Hallitus on ottamassa merkittävän taloudellisen ja juridisen riskin puhtaasti aikataulullisista syistä. Vasemmistoliitto on myös Li Andersson JARNO MELA LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. mintaa häiritsevä kilpailuetuja, kuten kiellettyä valtiontukea verotuksen sekä konkurssisuojan muodossa. – Sosiaalija terveysministeriö on aikaisemmin kirjelmöinyt komission kanssa huomattavasti pienemmistä asioista kuin sosiaalija terveyspalveluiden kokonaisuudistuksesta, esimerkiksi alkoholin etämyynnin yksityiskohdista. Maakuntaja soteuudistuksen projektijohtaja Päivi Nerg sekä sosiaalija terveysministeriö ovat pitäneet lausunnon hankkimista tarpeettomana. KU ”Ei ole yhteiskunnan etu, jos Suomi hallituksen heikon valmistelun seurauksena joutuu maksamaan jättikorvauksia isoille terveyskonserneille ja lait joudutaan säätämään uudestaan.” On täysin vastuutonta olla selvittämättä kaikkia oikeudellisia uhkia, joita hallituksen valitsemaan markkinaehtoiseen sote-malliin liittyy, varoittaa Li Andersson. Jos hallitus ei suostu muuttamaan esitystään, sen pitäisi kuitenkin vähintään selvittää etukäteen oman esityksensä ristiriidat EU-lainsäädännön kanssa. Jos arviota ei pyydetä, saattaa komissio pahimmillaan puuttua jälkikäteen Suomen terveydenhuoltojärjestelmään. 6 9.2.2018 Hallitus ottaa riskin jättikorvauksista terveyskonserneille massaan lausunnossa, että selvitys on syytä tehdä, koska maakuntien liikelaitosten asema on esityksessä epäselvä. Vasemmistoliitto on sekä vedonnut hallitukseen valinnanvapauslain palauttamiseksi parlamentaariseen valmisteluun, jotta eriarvoisuutta, asiakkaiden pompottelua ja asiakkaan sekä julkisen vallan kustannuksia lisäävä lakiesitys perusteellisesti korjattaisiin. Lisäksi malliin sisältyvät kaikki muut markkinaehtoistamiseen liittyvät kustannusriskit, Andersson varoittaa. Samanlaista vastuullisuutta odotamme myös sote-uudistuksessa, Andersson toteaa. Kyse on siitä, ovatko ne taloudellisia vai ei-taloudellisia toimijoita ja saavatko ne toiminnassaan EU:n säädöksissä kiellettyä valtion tukea. Samaa ovat esittäneet aiemmin korkein hallinto-oikeus sekä Kuntaliiton selvitysmies, yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäki ja eurooppaoikeuden professori Juha Raitio
Jos se jaetaan kaikille, niin sitten kaikilla on yhtä kurjaa ja sosialismisusi tulee ja syö. Vasemmistonaiset vaatiikin subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamista. Onnellinen köyhä kyseenalaistaa koko vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen ja on sen suurin uhka. Turun puukotukset tutkinnan mukaan terrorismia KU TURUSSA 18.?8.?2017 tehtyjen puukotusten esitutkinta on valmistunut. Vuonna 2040 valmistuva tunneli mahdollistaisi kolmen miljoonan asukkaan kaksoiskaupungin, jossa ihmiset, tavarat ja palvelut liikkuvat nopeasti. – Lapsilla on oikeus pysyviin ja turvallisiin hoitosuhteisiin. Professori Matti Tuomala, http://alusta.uta.fi/ 1.2. Jo aiemmin hallitus on poistanut lasten subjektiivisen oikeuden päivähoitoon. Työllä ja kuluttamisella itsensä orjuuttavan keskiluokkaisen ihmisen ajattelu vaatii, että hyvää ei voi jakaa kaikille. Rahalla saa ”parasta”. Mitä enemmän vaurautta henkilölle ja hänen lähiympäristöönsä on keskittynyt, sitä todennäköisemmin hän saa nauttia ”hyvästä elämästä” tai ainakin markkinakoneiston tuotteistamasta ”hyvän elämän” kuoresta. Järjestön mukaan se syrjii erityisesti hoivavastuussa olevia työttömiä vanhempia. KU HELSINGISTÄ JUNALLA TALLINNAAN. Tuukka Pääkkönen Kirjoittaja on putkiasentaja Turusta. Ei heitä voi sysätä eri hoitopaikkoihin vanhempien keikkatöiden ja kurssien ajaksi, Ruuth sanoo. Tässä ajattelussa käytetyt ja brändittömät tuotteet ovat ”huonoja”, ja jos niitä käytetäänkin, niin siitä ei ainakaan saa jäädä kiinni. Nykyään ei enää riitä, että ostaa ”parasta”, vaan siitä pitää kertoa kaikilla some-kanavilla, jotta ystävätkin tajuavat kenellä menee hyvin. Jos näitä edellytyksiä ei täytä, työttömyysturvaa leikataan seuraavan kolmen kuukauden aikana 4,65 prosenttia. ”Aktiivimalli raju isku lapsiperheiden arkeen” VASEMMISTONAISET VASTUSTAA aktiivimallia. Epäilty, vuonna 1994 syntynyt Marokon kansalainen, on kaikissa kuulusteluissaan myöntänyt syyllisyytensä puukotuksiin. Tämä selittää sen, miksi rikkaat ja keskiluokkaiset vihaavat köyhiä ja työttömiä varsinkin silloin, kun nämä kehtaavat sanoa tyytyvänsä asemaansa. ja mikään hinta ei ole liian suuri maksettavaksi, jotta tietäisimme kuuluvamme hyvin toimeentuleviin. Kylmä sota meni jo, mutta monet keskiluokkaiset ihmiset uskovat silti tähän vastakkainasettelun ajan perusvalheeseen. Yhtenä syynä tekemiinsä puukotuksiin epäilty kertoo länsiliittouman tekemät ilmaiskut Syyrian Raqqassa. Vanhempien on kuitenkin oltava valmiita ottamaan nopeallakin Vasemmistonaiset vaatii mallin kumoamista ja haluaa palauttaa subjektiivisen oikeuden päivähoitoon. tuukka.paakkonen@gmail.com VAPAUDEN HINTA T ekemisen vapaus, kiireetön elämä ja rauhalliset elinolosuhteet ovat nykyään ylellisyyttä, johon yleensä vain kaikkein varakkaimmilla ihmisillä on varaa. KU Lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistaminen ja aktiivimalli ovat hankala yhtälö. On väitetty tutkimuksen suosittavan järjestelmää, jossa korvaukset alenevat työttömyyden keston mukana. Vuoden alussa voimaan astunut aktiivimalli edellyttää 18 tunnin palkkatyötä kolmen kuukauden aikana, osallistumista työllistymistä edistäviin palveluihin viiden tunnin ajan tai 241 euron tuloja yritystoiminnasta. Vasemmistonaiset vaatii eriarvoistavan politiikan lopettamista ja aktiivimallin kumoamista. – On todennäköistä, että aktiivimalli vaikeuttaa enemmän naisten kuin miesten arkea, sillä esimerkiksi yksinhuoltajista enemmistö on naisia, toteaa Vasemmistonaisten puhenainen Saila Ruuth. aikataululla vastaan töitä tai osallistumaan työllistymistä edistäviin toimiin. Kunnat eivät voi taata, että hoitopaikka löytyy läheltä kotia tai työmatkan varrelta saati että perheen kaikki lapset pääsevät samaan hoitopaikkaan. Jos edes toinen vanhemmista on työtön, lapsella on enää oikeus vain 20 tuntiin päivähoitoa viikossa. Esitutkinnan aikana ei tullut ilmi sellaisia seikkoja, että epäilty olisi kuulunut virallisesti mihinkään terroristijärjestöön, vaan hän on toiminut yksin. Vasemmistonaisten mukaan aktiivimalli asettaa myös eri puolella Suomea asuvat lapsiperheet keskenään eriarvoiseen asemaan. Rikosta on tutkittu epäiltyinä kahtena terroristisessa tarkoituksessa tehtynä murhana sekä yhdeksänä terroristisessa tarkoituksessa tehtynä murhan yrityksenä. Tuotemerkkinokittelu alkaa viimeistään päiväkodissa jatkuen sieltä katkeamattomasti aina vanhustenhoitoon ja hautajaisiin asti. Eikä mikään rangaistus ole hänelle liian kova. Epäilty puukotti uhrejaan kolmessa paikassa Turun keskustassa. Käytännössä moni työtön vanhempi hoitaa lapsiaan kotona. Yhdessä Rail Baltica -rautatiehankkeen ja Jäämeren radan kanssa tunneli yhdistäisi arktisen alueen Suomen kautta Euroopan ytimeen. Muutenhan uhrautuminen rikkaiden elintason ylläpitämiseksi olisi todella hölmöä. Toinen vale on se, että hyvää elämää voi olla vain rajallinen määrä. Aluksi murhina ja murhayrityksinä tutkinut rikosnimikkeet vaihtuivat terroristisessa tarkoituksessa tehdyiksi murhiksi ja niiden yrityksiksi puukotuksia seuranneen yön aikana. Ensimmäinen valheista on kulutustalouden perusvale: hyvä elämä on kallista ja siitä pitää maksaa alati kasvavia summia. Lain mukaan kunnan on järjestettävä päivähoitopaikka kahden viikon kuluessa tarpeen ilmoittamisesta. JUNATUNNELIA KOSKEVAN selvityksen mukaan matkaaika Helsingistä Tallinnaan olisi puoli tuntia. Hallitus ei tehnyt laista lapsivaikutusten arviointia. LEHTIKUVA/RONI LEHTI LEHTIKUVA/RAUL MEE. Syinä olivat epäillyn julkaisema manifesti sekä hänen puhelimestaan löytyneet valokuvat ja videot Isis-terroristijärjestöstä. Kertalippu maksaisi 18 euroa ja henkilöjunia kulkisi ruuhka-aikaan 20 minuutin välein 200 kilometrin tuntinopeudella. Myös lähipiirin mukaan epäilty oli osoittanut merkkejä radikalisoitumisesta: hän oli halunnut näyttää Isis-videoita muillekin ja kertonut pitävänsä järjestön toimintaa oikeana. Vaaditaan muutama emävale ja vuosikymmeniä jatkuvaa mainontaa, jotta hyvän elämän kulissia olisi helppo myydä keskiluokkaisille tai sellaisiksi haluaville ihmisille. 7 9.2.2018 Erityisesti valtiovarainministeriön virkamiesjohto on jo vuosia tulkinnut taloustieteellistä tutkimuskirjallisuutta harhaanjohtavasti. Työllä ja kuluttamisella itsensä orjuuttavan keskiluokkaisen ihmisen ajattelu vaatii, että hyvää ei voi jakaa kaikille. Suuri osa mpallon asukkaista ei pysty nauttimaan niistä kaikista ja konfl iktialueilla asuvilla ihmisillä ei ole mitään niistä. Epäilty kertoi kuulusteluissa, että hän aloitti Isisiin liittyvään materiaaliin tutustumisen kolme kuukautta ennen puukotuksia. Työpaikkoja, TE-toimiston työllistämispalveluita ja lasten päivähoitopalveluita on saatavilla eri tavoin eri alueilla ja kunnissa
Näiden vaatimusten toteutumiseen tähtäsivät myös ne lukuisat SAK:n jäsenliittojen työnseisaukset, joihin viime perjantaina osallistui arviolta 200 000 työntekijää. – Hallituksen on otettava asiat vakavasti, hän vaati. Kumera Machinery Oy:n pääluottamusmies ja Toijalan metallityöväen ammattiosaston puheenjohtaja Maijala tuli Helsinkiin yhdessä ammattiosastonsa 20 muun jäsenen kanssa. – Minä toivon, että siitä huolimatta, olivatpa demarit ja vasemmistoliitto seuraavassa hallituksessa tai eivät, aktiivimalli uudistetaan tai kumotaan, Kannisto sanoi. Se kiukuttaa nyt ay-väkeä eniten, Maijala sanoi. – Se on myös suoranainen heikennys työttömyysturvaan, Maijala lisäsi. Nollatuntilaiset eivät saa mistään mitään, eivät edes peruspäivärahaa, Granroth sanoi. Granroth pelkäsi, että JHL:n jäsenistön työttömyys lisääntyy Porissa. Hän kertoo, että aktiivimalli on herättänyt työntekijöissä vahvaa suuttumusta. Joukkovoimalla eteenpäin Työttömiä pitää Tiina Sandbergin mukaan auttaa luomalla työpaikkoja, ei karensseja. Väitän, että somen käyttö oli tässä äärettömän tärkeää. Hän uskoi, että juuri Joukkovoima-liike varmisti vahvalla panoksellaan mielenosoituksen onnistumisen. Granroth uskoo, että se vaikuttaa aktiivimalliin. Viime perjantaina järjestetty SAK:n Ääni työttömälle -mielenilmaus ja SAK:n jäsenliittojen työnseisaukset olivat vahva tuki työttömille ja samalla vaatimus hallitukselle perua aktiivimalli. Jäsenistön tuntoja kuvaa hyvin se, miten valmiita työpaikoilla oltiin lakkoon. Sandberg on Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -liikkeen helsinkiläinen aktiivi. Sen lisäksi, että metallimiehet lähtivät isolla joukolla Helsinkiin, he organisoivat ammattiosaston toimialueella Etelä-Pirkanmaalla melkoisen määrän lakkoja. Pätkätyöläisten asema huolestuttaa Porin kaupungin JHL:läisten pääluottamusmies Anne Granroth lähti mielenosoitukseen Helsinkiin, koska aktiivimalli rankaisee työttömiä ja varsinkin pätkätyöläisiä, jotka eivät saa toimeentuloa riittävästi. Anne Granroth Tiina Sandberg Kalevi Kannisto JUSSI JOENTAUSTA. 8 9.2.2018 Ay-väki osoitti voimansa SENAATINTORI JA Helsingin tuomiokirkon portaat täyttyivät viikko sitten tuhansista kansalaisista, jotka saapuivat eri puolilta maata aivan valtioneuvoston ikkunoiden alle kertomaan, mitä mieltä he ovat Sipilän hallituksen läpiviemästä työttömyysturvan aktiivimallista. Se heikentää meidän pysyvien pitkäaikaisten sijaisten asemaa. Hänen mielestään SAK:n mielenosoitus on upea osoitus siitä, että kansalaistoiminnalla ja joukkovoimalla saadaan asioita aikaan. Senaatintorilla oli paljon ihmisiä, jotka ajattelevat että hallitus tekee nyt väärin. – Ja nollatuntisopimukset tekevät tilanteen vaikeaksi. Maijala muistuttaa kiky-sopimuksesta, jonka vuoksi metallialan työpaikoissakin tehdään töitä nyt ilmaiseksi 24 tuntia. Pelkkä ilmoitus asiasta riitti, siitä ei tarvinnut keskustella. Muun muassa noin 150 työntekijän konepaja SKS Toijala Works Oy oli viime perjantain pysähdyksissä, Maijala kertoi. – Se oli yksi niistä alustoista, joilla välitettiin tietoa tapahtumasta. Kumera Machinery Oy:n pääluottamusmies ja Toijalan metallityöväen ammattiosaston puheenjohtaja Antti Maijala toivoo viime perjantain mielenosoituksen ja lakkojen johtavan siihen, että työntekijöitä lopultakin kuunnellaan. Aktiivimalli kakkonen tulossa Tuomiokirkon rappusilla mieltään perjantaina osoittanut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n JHL-läisen väen pääluottamusmies Kalevi Kannisto toivoi, että mielenosoituksella pystytään vaikuttamaan myös valmisteilla olevaan aktiivimalli kakkoseen. – Ei pidä ollenkaan paikkaansa, Maijala sanoi. Lähes 10 000 mielenosoittajan viesti kuului, että joulun alla eduskunnassa hyväksytty aktiivimalli on peruttava, ja että työttömien karensseja entisestään kiristävän aktiivimalli kakkosen valmistelu on keskeytettävä. Kun kaiken muun päälle työttömyysturvan aktiivimalli meni eduskunnassa läpi, niin silloin monella meni Maijalan mukaan kuppi nurin. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupaili mielenosoituksessa, että demarit kumoavat aktiivimallin, jos ovat seuraavassa hallituksessa. Maijala toivoi, että viime perjantain mielenosoitus ja lakot johtavat siihen, että työntekijöitä lopultakin kuunnellaan. Emme ole kovin tyytyväisiä myöskään uuden työehtosopimuksen korotuksiin. – Akaan alueella lähes kaikki meidän työpaikkamme olivat kiinni. ”Sipilä petti lupauksensa” Senaatintorille oli Akaasta Pirkanmaalta saapunut Teollisuusliiton jäsen, pääluottamusmies Antti Maijala. – Pääministeri Sipilä petti lupauksensa, että työttömyysturvaan ei enää tehdä leikkauksia. Työntekijät vihaisia Työnantajien suunnalta on useaan otteeseen kritisoitu, että SAK:n mielenosoitus ja monien ammattiliittojen lakot olivat liian järeä ase aktiivimallin kaatamiseen. Työttömyysturvan aktiivimalli on hänen mukaansa hyvin eriarvoistava. – Siitä se kumpuaa, ja kaikesta mitä sen jälkeen on tullut. – Porin kaupunki on ottamassa käyttöön sellaisen mallin, jossa vuokratyönvälitys ulkoa tulee ainakin perusturvaan. Sirpa Koskinen sirpa.koskinen@kansanuutiset.fi Somen käyttö oli tässä äärettömän tärkeää. Kaikkiaan akaalaisten bussissa oli 35 mielenosoittajaa
Oli oma kauppa, oma säästöpankki, urheilujärjestöt, Hakan rakentamat asunnot, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) perustama Tammi, joka julkaisi edistyksellistä kirjallisuutta. Rouva asioi porilaisen Osuusliike Kansan maitoja leipämyymälässä 1950-luvulla. Osuuskauppaliike oli poliittisesti merkittävä etenkin sen jälkeen kun osuuskauppaliike jakautui ”edistysmielisiin” ja ”puolueettomiin”. Vastaan äänestivät kokoomus, perussuomalaiset ja RKP. NÄYTTELY Helsingissä tuli tietoon viime vuonna 57 ekstremististä rikosta eli sellaista väkivaltaa tai siihen yllyttävää rikosta, joiden motiivi liittyy aatemaailmaan. Werstaalla esitellään myös 100-vuotiaan Osuuskunta Tradekan vaiheita. Suurin joukkovoima liikkeellä oli samaan aikaan, kun elettiin vasemmistopoliittisesti kiihkeitä vuosia. Vuosittaiset ylijäämäpalautukset olivatkin perheille elintärkeitä. Epäilyt jakaantuivat: väkivaltainen äärioikeisto 56, väkivaltainen äärivasemmisto 1, uskonnolla perusteltu väkivalta 0. – Omistajaohjaus on yksi niistä keinoista, joiden kautta kaupunki voi kantaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa, Kivelä sanoo. Työväen historiassa ne ovat olleet eriasteisia punakuplia, silloin ennen kuin vihreitä oli edes olemassa. Näyttely kertoo edistysmielisen osuuskunnan synnystä ja kasvusta, E-liikkeen voiman vuosista, Eka-yhtymän velkasaneerauksesta sekä Osuuskunta Tradekan uudesta alusta. OMAN LIIKKEEN LEIVISSÄ -näyttely jatkuu 22.4. Vapaa-ajan lisääntyessä ja kulutuksen kasvaessa osuuskauppaliike perusti ensin olutkuppiloita ja työmaaruokaloita sekä myöhemmin erilaisia ravintoloita. Poliittinen vasemmisto hyödynsi liikettä oman poliittisen voimansa kasvattamiseen. Työväenmuseo Werstas, Tampere. Osuustoimintaliike oli myös yhdenlainen demokratiakoulu. Helsinki omistaa Vantaan Energiasta 40 ja Vantaa 60 prosenttia. Nykyisin puhuttaisiin punavihreästä kuplasta. Museossa muistellaankin, että omaan kauppaan piti mennä, olipa se kaukana tai lähellä. saakka. Vakuutukset sai vakuutuslaitos Kansasta. Edistyksellinen osuusliike loi kanavan jäsentensä vaikuttamiselle. Vapauden museossa nostetaan hienosti esiin työväestön ja tavallisten ihmisten elämää Suomen murrosvaiheiden keskellä. Voimansa vuosina osuuskauppaliike loi yhteisöllisyyttä. Enimmillään osuusliikkeellä oli 1950-luvulla 300 tuotantolaitosta. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetun Mai Kivelän (kuvassa) aloitteen äänin 8–7. Erilliset myyntiosastot olivat tulleet pakollisiksi myymälöihin jo 1920-luvulla. Palvelumyymälät vaihtuivat itsepalvelumyymälöiksi 1950-luvulta alkaen. Omaan kauppaan piti mennä Edistysmielinen osuuskauppaliike kukoisti 1970-luvulla, jolloin jäseniä oli yli 700 000. Osuuskauppaliikkeeseen sitoutuminen oli yhtä lailla ideologista kuin taloudellistakin. Euralaisen Osuusliike Kehän E-hallin kassanhoitajat poseerasivat työpisteillään 1960–1970-luvun vaihteessa. Valistusta, kuppiloita ja demokratiaa Vasemmiston heikkenemisen yhtenä syynä on pidetty työväenliikkeen yhteisöjen hajoamista tai heikkenemistä. Osuustoimintaliike lupasi luoda ”järjestystä talouselämään”, pyrki ”tavaroiden oikeudenmukaisiin hintoihin” sekä ”käyttämään ylijäämän kuluttajia hyödyntävällä tavalla”. Osuuskauppaliikkeen poliittinen puoli on näyttelyssä sivuroolissa ja joidenkin lähinnä osuuskaupan sisäisiin poliittisiin skismoihin viittausten varassa. Visuaalisesti vaikuttava ja mukaansa tempaava näyttely on voimaannuttava: joukoissa on ollut voimaa. TYÖVÄENMUSEO WERSTAS JUSSI JOENTAUSTA. Tasaarvoisemman Suomen rakentamisesta kertoo elämyksellinen Vapauden museo, josta Kansan Uutiset kirjoitti jo viime vuonna (24.11.2917). HELSINGIN ON toimittava, jotta Vantaan Energia luopuisi aikeistaan polttaa turvetta Martinlaakson voimalaitokseen valmistuvassa uudessa biokattilassa. KU ERÄVOITTO TURPEENPOLTOSSA Edistysmielisen osuustoiminnan nostalgiaa TAMPEREEN Työväenmuseo Werstas julistaa Suomen itsenäisyyttä ja vuoden 1918 merkkivuotta tasokkailla, työväenliikkeen historiasta kertovilla näyttelyillä. Osuusliikkeellä oli vahva valistusote: Se kehotti toimimaan ”kasvilääkärinä” hedelmätarhoissa ja kannusti osuuskauppaväkeä kotivalistustyöhön. 9 9.2.2018 . Osuustoimintaliike opetti jäseniään vaikuttamaan ja kuluttamaan turvallisesti. Ylikomisario Jari Taponen Twitterissä 31.1. Sirpa Puhakka sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi Osuusliikkeellä oli vahva valistusote. Salolaisen Osuusliike Tähkän Centrum-tavaratalon katolla komeili E-tunnus, jonka edistysmielinen osuustoimintaliike otti käyttöön vuonna 1964. Kieltolain aikana nostatettiin raittiushenkeä. Yksi tunnetuimmista tuotteista oli kahvi: ”Kolme on hyvää kesällä: ruoho maassa, lehti puussa ja Rengas-kahvi kansan suussa”, mainostettiin
12.1.2018 Jyväskylä Minkäs myrsky laivalle mahtaa; vaikka sais’ nurin, ei saa pystyyn. tallentaa työväestön ja järjestöjen historiaa avoinna kaikille kansalaisille Kansan Arkisto Vetehisenkuja 1 00530 Helsinki p. * Bussimatkat Helsingistä Viipuriin * Majoitus hotelli Druzhbassa, 2-hh * Aamiaiset hotellissa * 2 lounasta ja 2 illallista * Opastettu Viipurin panoraamakierros, sekä kävelykierros * Alvar Aallon kirjastotalossa vierailu * Viipurin Eremitaasissa vierailu * Viipurin linna ja näyttely * Monrepon puistossa vierailu * Käynti punaisten muistomerkillä * Hotellin rekisteröintimaksu * Matkanjohtajan palvelut * Viisumin hankinta Suomen kansalaisille € / hlö 385 Yhden hengen huoneessa Ilmoittautumiset viimeistään 2.4.2018 425 € / hlö Puh. Simopekka Nortamo Muistaen Vilma Petri, Martha ja Ulla Juha sukulaiset ja ystävät Lämmin kiitos osanotosta!. Keskustoimisto Helsingissä ja 11 aluetoimistoa. Näemme muistojen Viipurin ja kuulemme tarinoita Viipurin nykypäivästä ja menneisyydestä, käymme lounaalla myös viehättävässä Kors panimoravintolassa. Hintaan sisaltyy: Tule mukaan lukijamatkallemme kevaiseen Viipuriin! .. Katso tarkemmat tiedot liiton verkkosivuilta Teollisuusliitto.?. , Aimo Ruusunen Tule tutustumaan Viipurin merkittäviin nähtävyyksiin ja historiallisiin kohteisiin. HAEMME PALVELUKSEEMME Sopimusasiantuntijaa erityisalojen sektorille liiton keskustoimistoon Helsinkiin Työsuojeluaineiden opettajaa liiton Murikka-opistolle Tampereen Teiskoon Kolmea aluetoimitsijaa Oulun, Jyväskylän ja Hämeenlinnan aluetoimistoihin Järjestämistoimitsijaa Kaakkois-Suomi–Savo-Karjala-alueelle Nuorisotoiminnasta vastaavaa järjestötoimitsijaa liiton keskustoimistoon Helsinkiin Hakemusten oltava perillä viimeistään 28.2.2018. Valvoo yli 220 000 jäsenen etuja. 09 4366 320 Opettaja Jouko Ilmari KYMLANDER s. Suomen suurin teollisuuden ammattiliitto. Lukijamatka 18-20.5.2018 Matkanjohtajana toimii Kansan Uutisten entinen Moskovan kirjeenvaihtaja. 3.2.1928 Helsinki k. 044 721 0320 info@kansanarkisto.fi www.kansanarkisto.fi TI-PE klo 9–16. Beckerintie 10 Helsinki p. 09 7596 0240 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi. 05-211 1600 kymenmatkat@kymenmatkat.fi Palvelemme ma-pe 9.00-17.00 Varaukset myös : www.kymenmatkat.fi/teema/ lukijamatka 24 vuotta matkoja yhdessä nauti elämästä nauti matkasta! Lisämaksusta lounas paluupäivänä 15€/hlö .. 11 9.2.2018 Palvelukseen halutaan p
Näin sanovat vantaalaiset eläkeläiset, jotka kerääntyvät viikoittain syömään yhteiseen pöytään. Broileria tämän keskiviikon ateriaan on varattu 16 kiloa ja riisiä kuusi kiloa. Vantaalla on päästy leipäjonoista. Ruoka on parempaa, kun sitä syö seurassa. Paikalle kertyy kymmenkunta vapaaehtoista ja seurakunnan puolesta hommaa pyörittävä Dimitrije. Hävikkiruuan uusi elämä Ennen yhdeksää tammikuisena keskiviikkoaamuna saapuu kylmäauto tuomaan hävikkiruokaa Hämeenkylän kirkolla. Eläkkeelle jäänyt perhepäivähoitaja Raija Ahonen kävi aiemmin tuttaviensa kanssa ruokailemassa Yhteisessä pöydässä. Yhteisen pöydän tarkoitus on hyödyntää hävikkiruokaa ja korvata leipäjonot. Lounaan valmistelu on alkanut jo puoli kahdeksalta aamulla. Yhteisen pöydän myötä ruokailusta on tullut jokaviikkoinen. Nyt tuli aika hyvin, emäntä Pirkko Dimitrije. 12 9.2.2018 siirtyi yhteiseen pöytään RUOKA-APU V antaalainen Antti Pollari, 1 vuotta ja 9 kuukautta, on oppinut juomaan lasista vettä yhteisessä pöydässä. Vapaaehtoiset kantavat sitä sisään laatikkokaupalla. TEKSTI TUULA KÄRKI KUVAT JARNO MELA Monelle yksinäiselle tämä on viikon kohokohta. – Pitää olla tekemistä, ja tämä on mieluista tekemistä. Kaikille ruokailijoille saimme kasaan kasviskeiton ja tuoreet sämpylät, hän kertoo. Silloin saatiin jopa savulohta, jota ei ole hävikin joukossa ennen nähty. Enää ei tarvita nokkamukia. Tarjolle on suunniteltu aika tarkasti perinteisen ruokaympyrän mukainen ateria: kanakastike tai sen vaihtoehtona soijarouhekastike, riisiä, uunijuureksia ja salaatti. Vaikka ruuat suunnitellaan pariksi viikoksi eteenpäin, aina tulee yllätyksiä. Pastori Jaakko Karan mukaan muutos on ollut suuri. Hän on kokki Irja Stupar, joka vastaa aterioiden käytännön toteutuksesta. . – Sitten joku pyysi mukaan toimintaan. Hän käy äitinsä Aija Loponen-Pollarin kanssa syömässä usein keskiviikkoisin muskarin jälkeen Hämeenkylän seurakunnan hävikkiruokalounaalla eli Yhteisessä pöydässä. Helppoutta suositaan. Prosessi elää koko ajan ja yritämme kehittää siitä entistä sujuvamman ja helpomman, Dimitrije. Eläkeläiset Tuula-Maria, Tiia ja Kauko tapaavat viikoittain yhteisessä pöydässä.. – Olemme hyvin hitsautuneet. Energiaa auttamisesta Keittiössä ruokaa laittavat viisi naista ovat elämänsä aikana valmistaneet niin paljon ruokaa, että homma sujuu kuin ajatus, vaikka vain yksi on ruuanlaiton ammattilainen. sanoo. sanoo. Vielä enemmän tuli viime viikolla. Kaikki saavat tulla Hämeenkylän ateria on Vantaan suurin Yhteisen pöydän ateria. Sitä pakattiin pieniin annoksiin ruokailijoille ruokakasseihin. Tärkeimpänä hän pitää kuitenkin ihmisten kohtaamista. Nyt tilalla on lämmin ateria, hän sanoo. Meillä on hyvä porukka ja aikuisseura tuo vaihtelua lapsenlasten kanssa olemiseen, hän sanoo. Hävikkiruoka kootaan kaupungin perustamaan logistiikkaterminaaliin, josta sitä kuljettaa eteenpäin kaksi kylmäautoa ja pakettiauto. Niiden päälle on kahvit pipareiden kera. Hämeenkylän seurakunta on yksi 35 vantaalaisesta yhteisöstä, jotka tarjoavat kauppojen lahjoittamasta ruuasta valmistettuja maksuttomia aterioita. Keskiviikon rupeama ei edes väsytä. – Joskus ruokaa tulee paljon, joskus vähemmän. 90-luvulla laman aikaan seurakunta tarjosi työttömille ruokaa, ja ennen hävikkiruokaprojektia tarjolla oli soppalounasta kerran kuussa. – No ei! Ennemminkin tämä antaa energiaa, Ahonen sanoo. – Välillä teemme jälkiruokaakin ja leivomme kahvileipää, vapaaehtoinen Tuula Soppela sanoo. Se pyrkii rakentamaan yhteisöllisyyttä ja torjumaan yksinäisyyttä. Silti tarjolla on kaksi pääruokaa, ja tarjonnassa pyritään ottamaan huomioon myös ne, joiden ruokavalio on maidoton ja gluteeniton. On ruisleipää, kahvileipää, naudanlihaa, tomaatteja, salaattia, ruokakermaa, juureksia, herkkusieniä... – Vuosituhannen vaihteessa jaettiin EU-näkkileipää ja makaronipusseja. Kotiin lähtiessä saa mukaansa vielä kassiin jaettavaksi jääneitä tuotteita. Kaivoimme sitten pakkasesta vihannekset ja aloimme leipoa. Tykkään laittaa ruokaa. Tämän aamun tuotteista päivän lounas ei kuitenkaan ehtisi valmistua, ja siksi se tehdään aiemmin saaduista raaka-aineista, joita on nostettu jo alkuviikosta pakastimesta sulamaan. Viime vuonna ruokailijoita oli keskimäärin 166, joulupöydässä peräti 250. – Kerran saimme vain sata litraa jugurttia
Sitä enemmän käytössä on luovuus. Kerran saatiin kuivattuja mustasilmäpapuja, joita meistä kukaan ei ollut aiemmin käyttänyt. Mukana on myös Hämeenkylän peruskoulun kahdeksasluokkalaisia, neljä kerrallaan. Niiden sisältö on listattu tarkkaan paperille, jottei mitään jää käyttämättä. – Tässä on tärkeintä yhteisöllisyys, se että erilaiset ihmiset syövät yhdessä ja voivat vaikka tutustuakin, diakoni Anne Puumala sanoo. – Monet kaipaavat mielekästä tekemistä, kun ovat vaikkapa jääneet eläkkeelle. Kokki noudattaa tarkkoja ohjeita harvoin. – Meillä käy hyvin heterogeeninen ruokailijakunta, kirkon työntekijöitä, me itse, lähiseudun eläkeläisiä ja äitejä lapsineen, yksinäisiä, metsien miehiä, turvapaikanhakijoita, huumeiden käyttäjiä, keitä vaan, Dimitrije. Hillotalkoita ja sinapintekoa Nyt saatiin seuraavan viikon aterialle karjalanpaistilihat. Seurakunta tarjoaa ruuan lisäksi palvelujaan. Tehtiin sitten niistä keitto, jossa oli kaikenlaista muutakin. Tämä on sitä, diakoni Saru Enrold sanoo. – Monelle yksinäiselle tämä on viikon kohokohta. – Kaikki saavat tulla. Yhteinen pöytä ei ole suunnattu erityisesti vähävaraisille. Ruokailijoilta ei kysytä, mihin he uskovat. Siitä tulee isot säästöt. Äidille parasta on se, että saa istua valmiiseen pöytään.. – Jokainen saa ehdottaa, miten hommaa voisi kehittää. Diakoneja on paikalla ja papin kanssa voi vetäytyä keskustelemaan mistä tahansa mielen päällä olevasta asiasta. Toisuskoisia on käynyt paljon, pastori sanoo. – Se ei mene kaatopaikalle vaan laitetaan ajoissa jakoon. 13 9.2.2018 > – Itsekin pääsen kuulemaan, mitä ihmisille kuuluu. luettelee. – Välillä olemme raapineet päitämme. Raija Ahonen (vas.) ja Irja Stupar hämmentävät. – Naudanlihakastike ja keitetyt perunat, Dimitrije. Ei saa olla ryppyotsainen. Hyväksi kehuivat! Pitää olla ennakkoluuloton ja luottaa siihen, että kyllä näistä jotain tulee. Kokeilemme kaikkea eikä se niin tarkkaa ole, miten tehdään. Käytössä on kaksi pakastinta, yksi jääkaappi ja tilava ruokakaappi kuivamuonalle. Ruokahävikin torjuntakin saa kiitosta. Antti Pollari maistelee ruokia, ja hänen äitinsä Aija Loponen-Pollari syö seurakunnan tarjoamalla lounaalla. – Nyt meillä onkin mukana iso vapaaehtoisten porukka. Ne menevät pakastimeen. kertoo seuraavani viikon suunnitelmista. Minut pyydettiin juuri kastepapiksi, kun olin täältä tuttu. Se on tärkeää toimintaa myös vapaaehtoisille. Ilman heitä tämä ei toimisi
Valmiiseen pöytään Antti Pollari ja Aija Loponen-Pollari tulevat yleensä Yhteiseen pöytään seurakunnan muskarista. – Lapsikin oppii paljon ja näkee monenlaisia ihmisiä. – Tänne on helppo tulla. Ruoka on hyvää ja uusia tuttujakin on tullut. Sen yksi keskeinen tavoite on vähentää ruokahävikkiä, jota Suomessa syntyy noin 400 miljoonaa kiloa vuodessa, eli jopa noin 15 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta. Sinne kerätään keskitetysti hävikkiruoka, joka sitten jaetaan aterioita tarjoaville yhteisöille. Vantaalla Yhteinen pöytä on luonut verkoston ja mallin yhteisölliselle ruokailulle ja hävikkiruuan keskitetymmälle jakelulle. Se helpottaa päivää. Se on myös hyvää. Maistuu paremmalle seurassa Eläkeläisseurue Tiia, Tuula-Maria, Tuula, Hilkka ja Kauko käyvät lähes joka keskiviikko. sanoo. Yhteinen pöytä on palkittu sekä Kestävän kehityksen Sitoumus2050 -päätunnustuksella että Vuoden keittiötekona 2017. Seurakunnan puolesta yhteisölounaasta vastaa Pirkko Dimitrijeff , jonka energia ja ilo tarttuu vapaaehtoisiin.. Verkostoon kuuluu noin 20 ruoka-apua jakavaa yhdistystä, seitsemän luterilaista seurakuntaa, neljä kaupungin asukastilaa, pari nuorisotilaa ja pari muuta kirkkokuntaa. Yhteistä pöytää hallinnoivat Vantaan kaupunki ja Vantaan seurakunnat. – Tällä tavalla ruuan jakaminen pitäisi hoitaa muuallakin. Ruoka on tärkeää. Näin ihminen tulee kokonaisvaltaisemmin kohdatuksi”, Yhteisestä pöydästä tiedotettiin joulun alla. Yhteisöllisyyttä pyritään kehittämään muutenkin. Jotkut haluavat tukea ruokailua laittamalla rahaa vapaaehtoiseen kolehtiin. Yhteinen pöytä leviää Tarjolla tänään. Projekti kuuluu Sitran julkaisemaan kiertotalouden tiekarttaan, jonka tavoitteena on johtaa Suomi kiertotalouden globaaliksi edelläkävijäksi. Seurue toteaa yhteisen lounaan olevan hyvä vaihtoehto leipäjonoille. – Yksi rouva sitten osti meille syksyllä 30 kiloa perunoita, Dimitrije. Yhteinen pöytä ja Sitra aloittavat joulukuussa puolitoistavuotisen projektin toimintamallin levittämiseksi ja soveltamiseksi ympäri Suomea. – Luulen, että monelle tärkeää ei ole vain ruoka vaan nimenomaan se, että tapaa muitakin. Niillä rahoilla sitten täydennetään hävikkiruokatarjontaa: ostetaan esimerkiksi kahvimaitoa tai mausteita. – Niille, joilla on taloudellisesti vaikeaa, tämä on tosi hyvä mahdollisuus, hän sanoo. Yhteinen pöytä tavoittaa viikoittain noin 5?000 vantaalaista ja hyödyntää yli miljoona kiloa hävikkiruokaa vuodessa. – Ja mieluummin syömme tämän ruuan kuin annamme heittää sen roskiin. Yhteisen pöydän mallia hyödynnetään jo esimerkiksi Helsingissä ja Järvenpäässä. Vantaan kaupungin satsaus on hävikkiterminaali, joka avautui heinäkuussa 2015. Muskari päättyy juuri ennen kuin tämä alkaa, hän kertoo. Hänelle on eväitä mukana. Lounaan jälkeen saa hakea viemisiä kotiin. sanoo. Yhteisen pöydän verkoston toiminta ja yhteisöruokailujen järjestäminen perustuu vapaaehtoisten ja työllistettyjen työpanokseen. Täällä ollaan hyvällä mielellä, he sanovat ja toteavat, että myös heille lounas on osaltaan taloudellinen apu. Kaksivuotiaan Aaro Peltomaan äiti Anne Sihvonen kiittää sitä, että ruokaa ei heitetä hukkaan. – Nyt jo keräämme sokeria ensi syksyn talkoisiin, Dimitrije. Ainakin leipää on runsaasti tarjolla. Joulun alla oli sinappitalkoot, joinakin syksyinä on tehty omenahilloa. – Ollaan jo tuttavia, kun jutellaan täällä, he kertovat. Idea on saatu Berliinistä, jossa toimii Berliner Tafel -konseptista. Siellä Loponen-Pollari kuuli ruokailumahdollisuudesta. – On tästä apua meillekin, mutta tärkeintä on se, että arjessa on tällainen breikki. – Kotiäidille tässä varmaankin on parasta se, että pääsee istumaan valmiiseen pöytään ja samalla voi tavata ihmisiä, hän jatkaa. – Se maistuu paljon paremmalta, kun syömme porukassa, Tiia sanoo. Äiti syö, lapsi maistelee. > ”HALUAMME VÄHITELLEN eroon leipäjonoista ja kohti yhteisöllisempää tapaa jakaa ruoka-apu. 14 9.2.2018 Ihmiset syövät mielellään perunaa, mutta sitä on hävikkiruuassa harvoin. Vantaa on lisäksi valittu Suomen ympäristökeskuksen yhdeksi kiertotalouden kärkikunnaksi
Häirintään voi syyllistyä moni ihan hyvä tyyppi, siksi sitä voi olla joskus vaikea uskoa. Pyytäjä sitten tarkensi, että väitöskirjasta esimerkiksi voisi olla hyvä puhua, onhan se tutkimus sekin. Myös häirintään puuttuminen on usein kehtaamisasia. Feministinen ajatushautomo Hattu on järjestänyt kehtaamiskouluja asiantuntijanaisille, jotka toimivat erilaisissa ammateissa. Keskinäisen solidaarisuuden kautta voidaan avata tilaa toisillemme olla asiantuntijoita itselle luontaisella tavalla. Naisten kohdalla samanlainen perustelu ei välttämättä mene läpi vaan asia pitää perustella jonkunlaisen yhteisen hyvän kautta. Sikäläinen kollegani, joka asiasta kertoi, oli välittömästi päättänyt lakata kyntensä aina mahdollisimman huomiota herättävästi. K un Suomessa raportoitiin Golden Globe -palkintogaalassa isosti esiin nousseesta Time’s up! -liikkeestä ja erityisesti Oprah Winfreyn puheesta, kummasti raporteista unohdettiin koko liikkeen keskeisin osa, joka on naisten välinen solidaarisuus yli luokkarajojen. Vielä vuonna 2017 brittiläisessä yliopistossa oli tutkijanaisille suunnatussa koulutuksessa, toden totta, annettu tuo viimeinen neuvo. Koska tasa-arvoa ei saavuteta niin, että naiset mukautuvat, on aika muuttaa kulttuuria ja maailmaa. Naiset ovat melko mukisematta lähes loputtomasti mukautuneet hiljentämiseen, väheksymiseen ja räikeimpiin väärinkohteluihin kuten #metooja #memyöskampanjat ovat osoittaneet. On myös ihan tutkittu, että naisten rohkeasti esittämät palkankorotuspyynnöt eivät välttämättä saa osakseen samanlaista vastakaikua kuin miesten. Lopulta koko pyramidi romahtaa ja ollaan taas lähempänä aitoa tasa-arvoa. Tämä feministisen teorian kulmakivi tarkoittaa, että henkilökohtaisia kokemuksia yhdessä jakamalla, toisten tunnistaessa samat ongelmakohdat, voidaan piirtää esiin yhteiskunnallisia rakenteita kuten patriarkaatti. Pyramidia pitää pystyssä leveä pohja, jossa on seksististen läppien hiljainen hyväksyntä, häirintään puuttumattomuus, naisten kuuntelematta jättäminen sekä monet pienet, arkipäiväiset epätasa-arvoiset teot. Tekijöitä voi olla ihan joka alalla ja työpaikalla. Silloin muotoiltiin eräs feminismin perusajatus, jonka mukaan henkilökohtainen on poliittista. H yvä uutinen on se, että koska pyramidi pysyy pystyssä pienten ja arkipäiväisten tekojen johdosta, se on myös mahdollista romahduttaa pienin teoin, kunhan tarpeeksi moni osallistuu. Saara Särmä Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija sekä Feministisen ajatushautomo Hatun perustaja.. K ehtaamiskoulu ammentaa menetelmänsä toisen aallon radikaalifeminismistä, johon kuului tiedostamispiirien järjestäminen. Joka ikinen kerta kun seksistinen läppä ei enää saakaan palkinnoksi muiden naurua, joka kerta kun naisten ideoista annetaan kunnia heille itselleen, joka kerta kun sivustaseuraaja puuttuu häirintätilanteeseen, murtuu pieni pala pyramidin pohjasta pois. Naisille on vuosikymmeniä annettu hyvää tarkoittavia neuvoja, miten menestyä työelämässä tai asiantuntijana. Meidän pitäisi kuitenkin siirtää häpeä niille, joille se kuuluu eli tekijöille. Liikkeessä ei ole kyse vain rikkaasta eliitistä – päinvastoin, siinä on kyse ihan kaikista naisista, ammattialasta riippumatta. Se aika on nyt ohi. Vastasin pyyntöön, että voisin kyllä tulla, mutta en ole tehnyt mitään tutkimusta viime aikoina. Setäsolidaarisuudella pyritään takaamaan, että valta pysyy miehisissä käsissä jatkossakin. Heti #metoo-kampanjan ollessa kuumimmillaan maataloustyöntekijöiden järjestö Alianza Nacional de Campesinas julkaisi avoimen kirjeen 700 000 latinonaisen puolesta osoittaakseen solidaarisuutta häirintäkokemuksiaan esiin tuoneille Hollywoodin naisille. Seksismi ei ole jatkumo, jonka yhdessä päässä on naisten asiantuntijuuden sivuuttaminen ja toisessa päässä seksuaalinen väkivalta. H äirintä ei ole vain jotain, jota tekevät poikkeusyksilöt, limanuljaskat. Se kuitenkin tuottaa hyvää vastapainoa patriarkaattia pönkittävälle setäsolidaarisuudelle. Ole rohkeampi, vaadi enemmän palkkaa, pukeudu siistiin jakkupukuun, meikkaa hillitysti, värjää hiukset, mutta älä liian värikkäiksi, lakkaa kynnet, mutta älä liian räikeällä värillä ja niin edelleen. Miehet voivat perustella palkankorotustarvettaan sillä, että ovat hyviä työssään ja siksi ansaitsisivat paremman palkan. 15 9.2.2018 KEHTAAMISTA KANNATTAA OPETELLA T aannoin minua pyydettiin pitämään luentoa maisteriopiskelijoille omasta tutkimuksestani. Pikemminkin se on pyramidi, kuten Emma Pitman Meanjinlehden nettiartikkelissa esittää. Itse olin tässä tapauksessa hyvin naistyypilliseen tapaan vähätellyt omaa osaamistani, vaikka ei osaaminen muutamassa vuodessa minnekään katoa, vaikka olisi tehnyt vähän muutakin. Setäsolidaarisuutta on viimeaikoina ollut nähtävissä niissä miesten lausumissa, jotka vähättelevät naisten häirintäkokemuksia ja ryntäävät puolustamaan häiritsijöitä ja muita valtaansa väärinkäyttäneitä miehiä. Tämä laaja pohja mahdollistaa pyramidin huipulla tehdyt räikeät väärinkäytökset ja seksuaalisen väkivallan. Kehtaamiskoulujen tarkoituksena on voimauttaa naisia ottamaan haltuun oma asiantuntijuutensa ja kannustaa naisia tukemaan toisiaan. Kohteeksi joutunutta hävettää, eikä hän halua nostaa asiaa esiin. Kolmesataa kulttuurialan naista vastasi kirjeeseen perustamalla rahaston, josta matalapalkka-aloilla työskentelevät naiset voivat saada oikeudellista apua häirintätapauksissa. Sillä se, että naiset ovat muuttaneet itseään aina milloin minkäkin vaatimuksen mukaiseksi, ei ole johtanut tasa-arvoon. N aisten keskinäinen solidaarisuus on tärkeää, mutta se ei yksin riitä kumoamaan patriarkaattia. Setäsolidaarisuudella pyritään takaamaan, että valta pysyy miehisissä käsissä jatkossakin. Yhdenkään kohteen ei tarvitse hävetä
Miten, sen vasta aika näyttää. 16 9.2.2018 Presidentti Xi tekee Kiinasta Euraasian keskustan valtakuntaa K iinan presidentti Xi Jinping julkisti aloitteensa ”uudesta Silkkitiestä” vieraillessaan Keski-Aasian maissa lokakuussa 2013. Presidentti Xi Jinping haluaa jättää perinnökseen uuden Silkkitien. Se tulee vaikuttamaan talouteen, politiikkaan ja moniin muihin asioihin Euraasiassa. Kiinan johdon autoritaarisuus kasvanut Uuden infrastruktuurin tarve on suuri Euraasiassa, ja rautatieverkoston nopea kehittäminen on tärkeä osa muutosta, joka tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. On uhkana, että Kiinan johto käyttää yhteistyöprojekteissa saneluvaltaa, ja pahimmassa tapauksessa vain se yksin voi täysin ALL OVER PRESS. Kiinan johto haluaa aloitteellaan tehdä kauppasopimuksia ja lisätä talouskasvua, jotta Kiina pysyisi maailman kahden suurimman talouden joukossa. Uuden Silkkitien pääväylä luodaan rautateistä, jotka kytkevät Kiinan länsiosan Xinjiangin Keski-Aasiaan, Lähi-itään ja Eurooppaan. Kiinan poliittisen johdon visio maastaan Kiinakeskeisen alueen ytimenä kuvaa sen kunnianhimoista tavoitetta luoda suhteet oman maailmankuvansa ja kaupallisten etujensa pohjalta. Xin ulkopolitiikan suurhanke tunnetaan englanniksi nimellä One Belt, One Road (OBOR). Uusi Silkkitie ei olekaan pelkästään infrastruktuurin rakentamista ja investointeja kehitysprojekteihin. Uusi Silkkitie viittaa aikaan, jolloin mahtava Kiinan imperiumi tunnettiin nimellä Zhongguo, keskustan valtakunta. Uutta Silkkitietä kehitetään kuitenkin samaan aikaan kun Kiinan johto toimii yhä autoritaarisemmin ja rajoittaa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa lisääntynyttä avoimuutta. Uiguurien autonomisella alueella Xinjiangissa kuitenkin pelätään hankkeen seurauksia. Yksi esimerkki niistä on Kiinan aloitteesta perustettu Aasian infrastruktuuri-investointipankki (Asian Infrastructure Investment Bank eli AIIB), jonka jäseniä myös Suomi ja Ruotsi ovat. Gordana Maleševic Ensimmäinen tavarajuna uudella rahtireitillä Keski-Aasiaan lähti Kiinan Xingdaosta heinäkuussa 2015. Se haluaa integroida naapurimaat Kiinan talouteen sekä luoda liikennereittejä ja monenkeskisiä alueellisia instituutioita lisätäkseen vaikutusvaltaansa heikompien naapuriensa keskuudessa. Sillä pyritään lisäämään kauppaa ja tekemään Kiinasta Euraasian kehittämisen keskipiste. Infrastruktuurin rakentaminen muodostaa perustan siteille, jotka yhdistävät Kiinan markkinat Euroopan ja Aasian markkinoihin. Tämä puolestaan loisi Xin mukaan ”tunteen yhteisestä tulevaisuudesta”
Olen puhunut Xinjiangin autonomisen alueen ihmisten kanssa, ja toiset heistä pelkäävät, että EU tekemällä yhteistyötä Silkkitie-hankkeessa käytännössä hyväksyy ne menettelytavat, joita Kiinan valtio Bingtuanin avulla käyttää Xinjiangissa.Keskustelukumppanini eivät halua nimiään julkisuuteen, mutta he sanovat, että heillä on kokemusta Kiina-keskeisestä maailmasta ja Kiinan valtion tavasta käyttää valtaa. Suomen ja Kiinan kaupunkien lisäksi hankkeessa on mukana venäläisiä ja kazakstanilaisia yhtiöitä. Kouvola osa Silkkitie-hanketta Gordana Maleševic EU JA KIINA ovat perustaneet yhteysryhmän (EU-China Connectivity Platform), ja uusi Silkkitie -aloitteen puitteissa on sovittu useista yhteisistä projekteista. Monet ulkomaiset ja kiinalaiset kansalaisjärjestöt katsovat, että valtiojohtoisen Bingtuanin tarkoituksena on kolonisoida uiguurien autonominen alue han-kiinalaisilla. Siellä myös tehdään Kiinan ydinasekokeet. Se on Kiinan keskushallituksen alaisuudessa toimiva taloudellinen ja puolisotilaallinen organisaatio, joka hallitsee suoraan muun muassa Shihezin, Wujiagun, Tumxukin, Aralin, Beitunin ja Tiemenguanin kaupunkeja. Tavoitteista toinen on kaksinkertaistaa vuoden 2010 bkt henkeä kohden niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Sitä johtava osasto Kiinan kommunistisessa puolueessa on asemaltaan sama kuin maakunnista vastaavat osastot, ja sen työntekijät ovat valtaosin han-kiinalaisia. Maan entinen ulkoministeri ja nykyinen pääministeri Paolo Gentiloni on tehnyt selväksi, että Italia on ”hyvin kiinnostunut” yhteistyöstä. Uiguurit huolissaan Silkkitien vaikutuksista Kiina on virallisesti monikansallinen valtio. Jättiorganisaatio Bingtuan hallitsee Xinjiangissa Xinjiang on viralliselta nimeltään Xinjiangin uiguurien autonominen alue, ja puolet sen väestöstä on uiguureja. Xinjiangin tuotantoja rakennuskomennuskunnalla eli Bingtuanilla on tärkeä osa alueen talouskehityksessä. kaupasta nykypäivän Kiinassa. Hän oli hyvin perillä siitä, miten liikenneyhteydet voivat kaventaa sekä fyysistä että henkistä etäisyyttä, muuttaa ihmisten elintapaa eri maissa ja heidän ”mentaalikarttaansa” alueesta. Monet tunnetut ja vähemmän tunnetut uiguurit katsovat, että uuden Silkkitien aloitetta voi pitää onnistuneena, jos sille hankitaan uiguuriväestön tuki ja jos saadaan näyttöä siitä, että siihen liittyvät kehitysprojektit koituvat uiguurien hyödyksi. Se vaikenee tositapahtumista kertovista kotimaisista näytelmäelokuvista, se uusintaa vanhoja seksistisiä arvoja pitämällä miehet perheen edustajana väestökirjanpidossa ja sosiaaliturvaa jaettaessa, se leimaa uusissa turvallisuuslaeissaan homoseksuaalisuuden ”vulgaariksi ja epäisänmaalliseksi” sekä ”epänormaaliksi seksuaaliseksi käyttäytymiseksi”, se on lopettanut suurimman osan uiguurinkielisestä korkeakouluopetuksesta ja tehnyt kiinasta opetuskielen suurimmassa osassa Xinjiangin kouluja sekä turvautunut väkivaltaisiin menetelmiin niitä vastaan, joita se kutsuu separatisteiksi. Bingtuan harjoittaa voittoon tähtäävää liiketoimintaa. Viime vuosien monet lakot sekä ihmisoikeusaktivistien ja työoikeusjuristien joukkopidätykset kuitenkin osoittavat, että Kiinan johto on päättänyt harjoittaa valtaansa yhä tukahduttavammin saavuttaakseen taloudelliset päämääränsä ja yhteiskunnan vakauden. Käännös: Arto Huovinen valvoa niitä. Kun tarkastellaan, miten Kiinan johto harjoittaa pehmeää valtaa, huomaa sen esimerkiksi ylistävän japanilaismiehittäjien seksuaalisesta väkivallasta Itä-Aasiassa kertovia elokuvia – samalla kun se vaientaa todistukset sieppauksista ja naisKiina haluaa integroida naapurimaat talouteensa. Kiinan johto katsoo, että uuden Silkkitien tuoma talouskasvu toimii yhteiskunnan vakauden takeena. Se tunnustaa 56 kansallisuutta (minzú), joilla on oikeus kehittää omaa kulttuuriaan ja kieltään. Tämän saavuttamiseksi valtio haluaa muuttaa talouskasvun pohjaa siten, että painopiste siirtyy vientiin suunnatusta tuotannosta kotimaisen kysynnän kasvattamiseen. Käsitteen pehmeästä vallasta (soft power) loi yhdysvaltalainen politiikan tutkija Joseph Nye. Toinen tavoitteista on se, että Kiinasta tulee maailmanlaajuinen ”pehmeän vallan” harjoittaja. Tavoite globaalista ”pehmeästä vallasta” Kiinan johdon mukaan maa on käymässä läpi rauhanomaista muutosta köyhyyden ja kansainvälisen marginalisoinnin vuosien jälkeen. Kiinan presidentti Xi Jinping Uiguurien asema on heikentynyt. ”Valtion johtama kampanja, jonka tarkoituksena on hävittää uiguurien kulttuuri, on kiihtynyt sen jälkeen kun Xi nousi valtaan”, on sanonut Rebiya Kadeer, joka johtaa Maailman uiguurikongressia (The World Uighur Congress). Diktatuureissa voidaan yhteiset voimavarat kaupata ilman, että niistä koituu väestön enemmistölle hyötyä. Järjestön päämaja on Yhdysvalloissa ja se ilmoittaa tavoitteekseen yhdistää uiguurit ”Kiinan miehitystä vastaan Itä-Turkestanissa” ja saada ”Kiina noudattamaan YK:n ihmisoikeusjulistukseen sisältyvää poliittisen pluralismin periaatetta”. Oikeusministeri Antti Häkkänen sanoi rautatieyhteyden avajaisissa Kouvolassa, että ”on erittäin tärkeää kehittää yhteyksiä Euroopan ja Kiinan välillä, sillä Kiina on EU:n toiseksi tärkein kauppakumppani”. Xinjiangissa on Kiinan suurimmat öljyvarat ja viime vuosina siitä on tullut yksi maan suurimmista energiantuottajista. Xinjiang, jonka naapureita ovat Kazakstan, Kirgisia ja Tadžikistan, on silkkitiesuunnitelman napa. Kun Kiinan valtiovalta niin parhaaksi katsoo, voi se vaientaa projektien arvostelijat ja ne, jotka ovat valtion taloudellisten etujen tiellä. Myös monet Saksan osavaltiot ovat käynnistäneet uuteen Silkkitiehen liittyviä hankkeita, mutta valtiotasolla Saksa samoin kuin Ranska ja Hollanti odottavat, kunnes saadaan parempi käsitys aloitteen pitkän aikavälin strategisesta vaikutuksesta. Se on asettanut kaksi vuoteen 2020 ulottuvaa päämäärää. Se. Toki talouskasvu voikin johtaa kaikkia hyödyttävään sosiaalis-taloudelliseen kehitykseen ja se voi toteutua yhdessä poliittisten ja sosiaalisten oikeuksien kanssa. Kiinan valtiovallan edustajien mukaan uusi Silkkitie lisää Xinjiangin väestön hyvinvointia. Uiguurien taloudellinen, poliittinen, uskonnollinen ja sosiaalinen tilanne on huomattavasti heikentynyt viime vuosikymmeninä. Kazakstanin valtionrautatiet on palkannut Pohjoismaiden operatiiviseksi johtajakseen suomalaisen Jari Grönlundin, joka vastaa yhtiön markkinoinnista, palveluista ja liikenteestä alueella. Tällaisissa maissa on myös vaarana, että työehdot, työympäristö ja palkka jäävät sivuseikoiksi. EU:n jäsenmailla on kuitenkin erilaisia näkemyksiä uudesta Silkkitiestä. Häkkänen korosti rautatielogistiikan merkitystä ja sen suurta työllisyysvaikutusta. Hänen mukaansa vaikuttaminen kulttuurin, koulutuksen, tieteen ja elämänlaadun aloilla on tärkeä ja toisinaan ratkaiseva täydentäjä ”kovalle vallalle”, jota harjoitetaan sotilaallisella ja taloudellisella painostuksella. Useat italialaiset alueet ja yritykset ovat käynnistäneet yhteistyön Kiinan kanssa. Suomessa Kouvolan kaupungin omistama kehitysyhtiö Kouvola Innovation Oy on tehnyt uuteen Silkkitiehen liittyviä sopimuksia. 17 9.2.2018 on pinta-alaltaan suurin Kiinan maakunnista kattaen kuudesosan koko valtion pinta-alasta. Tähän Xi viittasi sanoessaan toukokuussa 2017 kansainvälisessä huippukokouksessa uuden Silkkitien johtavan ”tunteeseen yhteisestä tulevaisuudesta”. Viime marraskuussa avattiin tavaraliikenteen rautatieyhteys Kouvolasta Xianiin, joka on Kiinan keskiosassa sijaitsevan Shaanxin maakunnan pääkaupunki ja suosittu turistikohde. KeskiAasian ja Euroopan yhdistävä ylikansallinen uusi Silkkitie on osa tätä suunnitelmaa
18 9.2.2018
Ennen 1990-luvun lamaa työttömiä ei epäilty aktiivisuuden puutteesta. Aktiivisen työvoimapolitiikan keinoja ei arvostettu. . 3 AKTIVOINTI-IDEOLOGIAN läpimurto edellytti ajattelutavan muutosta sosiaalidemokraattisessa liikkeessä. Tällä kertaa hän oli Kansan Uutisissakin haastateltu MartinÉric Racine, joka käynnisti kansalaisaloitteen aktiivimallia vastaan 20.12.2017. Joulun jälkeen siitä tuli ilmiö. AJANKUVA KUVA JUSSI JOENTAUSTA TEKSTI KAI HIRVASNORO. Kansainväliset virtaukset tulevat Suomeen yleensä viipeellä, niin nytkin. 19 9.2.2018 Sosiaalidemokratian kolmannen tien korvapuusti 1 JOULUKUUSSA mediahiljaisuuden vallitessa säädetty laki aktiivimallista keräsi viime perjantaina Helsingin Senaatintorille noin 10?000 mielenosoittajaa. SAK:n mukaan sen jäsenliittojen työnseisauksiin osallistui 200?000 työntekijää. Labour-puolueen johtoon noussut Tony Blair keulakuvana se omaksui kolmannen tien ajatuksen: hyvinvointivaltio passivoi, vaihtoehtona korostuvat kolmas sektori ja perhe. Aikaisemmin oli katsottu, että hyvinvointijärjestelmän tulee vain vähentää köyhyyttä. Lopullinen määrä on suurempi, koska nimiä kerättiin myös paperilla. Nyt jo suljettuun aloitteeseen tuli 140?875 allekirjoitusta. Joskus sota kaipaa sittenkin vain yhtä miestä. Eduskunnassa uusi erä alkaa keväällä samoihin aikoihin, kun hallitus joutuu päättämään, viekö se eteenpäin vielä suurempia karensseja sisältävää aktiivimalli kakkosta. Amerikkalaiset konservatiivija uusliberaaliteoreetikot keksivät jo 1980-luvulla, että hyvinvointijärjestelmä luo riippuvuutta, ihmiset jäävät kiinni systeemiin eivätkä ole tarpeeksi aktiivisia. Aktivointipolitiikka aloitettiin vuonna 1995 Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelmassa. Mikään oma keksintö se ei ollut. Nyt alettiin puhua siitä, miten se vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. 2 AKTIIVIMALLISTA VOI tulla kulminaatiopiste kehitykselle, joka Suomessa alkoi yli 20 vuotta sitten. Nyt ympyrä on ehkä sulkeutunut, kun SDP ilmoittaa peruuttavansa aktiivimallin, jos pääsee hallitukseen
20 9.2.2018 Vasemmistoliiton Savo-Karjalan piirin puheenjohtaja Janne Parkkila haluaa tuleviin maakuntaohjelmiin selkeän linjauksen pienyrittäjyyteen ja syrjäseutupolitiikkaan.