Hallitus rampauttaa ympäristövalvonnan Uusi ympäristövirasto Luova on Suomen Luonnonsuojeluliiton juristin Pasi Kallion mukaan sekavan valmistelun tulos. s.?2 > Isisiltä vallatulla Mosulilla on kahdet kasvot s.?12 Yhteisöpedagogi Janne Mäenpää uudistaisi ay-toimintaa s.?16 Tutkijat tekevät podcastia poliittisesta taloudesta s.?22 N o 23 K a n n e n k u v a : Ja rn o M e la Perjantai 8.6.2018 | 3,5 € | 23-003251-1823 www.kansanuutiset.fi Guardian: Suurlähettilään möläytykset kuin Trumpin suusta s.?20
Vastaa perusoikeuksien toteutumisesta sekä kuntien ja maakuntien yleisestä laillisuusvalvonnasta. Kuitenkin tuomioistuimet ovat ne, sekä viranomaisten valitusoikeus poistettiin. KHO totesi, että edunvalvonnan yksikkö on täysin välttämätön. Kallion mukaan monet tahot ilmaisivat olevansa sitä mieltä, että uusi esitys ei ole hyvä ja siinä on ongelmia juuri valvonnan ja yleisen edun turvaamisen kannalta. – On useita tapauksia, joissa valtion viranomainen ELY on valittanut AVI:n myöntämästä luonnonsuojelun vastaisesta turvepäätöksestä korkeimpaan hallintooikeuteen ja voittanut. Maakunnat ja kunnat odottavat tehokasta ohjausta ja tukea omaan päätöksentekoon ja alueelliseen toimintaan.. . – On tärkeää pitää mielessä, että ELY valittaa harvoin, mutta menestyksekkäästi. Siitä huolimatta kuulemisen lopputuloksena todettiin, että tilaisuudessa ei tullut esille sellaisia seikkoja, että valittua linjaa olisi tarvetta muuttaa. Yllättävää ei ole, että muun muassa EK, Metsäteollisuus ry ja Energiateollisuus ovat esityksen kannalla. TEKSTI TARJA RANNISTO KUVA JARNO MELA Luova, uusi ympäristövirasto . Tämä on aika huolestuttavaa järjestelmän kannalta. Viranomaisen valitusmahdollisuuden poistamiseksi julkisuudessa on esitetty perusteena se, että valitusoikeutta ei ole käytetty kovin paljon. Hallituksen esityksessä ja muissa lausunnoissa näkyy, että viranomaisten valitusoikeuden ja yleisen edun valvontayksikön poistaminen on puhtaasti poliittinen päätös. Luovan eli Valtion lupaja valvontaviraston perustamisen myötä valtion aluehallintovirastot (AVI) ja alueelliset Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukset (ELY) ollaan lakkauttamassa. ”Sekava ja pitkä prosessi” Yleisen edun valvonnalla tarkoitetaan yksityisen henkilön etua laajemman kokonaisuuden valvontaa. Kuluvan vuoden alussa järjestettiin eri ministeriöiden yhteistyönä kuulemistilaisuus reformiministeriön tekemistä muutoksista. Yleisen edun ja päätösten valvonta siirtyy ikään kuin lupaprosessin osaksi, eikä se ole enää riippumatonta ja ulkopuolista kuten tällä hetkellä. – Joulukuussa 2017 Luovaa valmisteleva reformiministeriö kokoontui, jonka tuloksena yleisen edun yksikkö Hallituksen esitys Luovasta eli Valtion lupaja valvontavirastosta ei ole hyvä, sillä valvonta pettää. Sen jälkeen ollaan edetty uudella systeemillä. Niiden tehtävät jaetaan muille viranomaisille ja osin lakkautetaan. Yhteiskunnan toimivuuden sekä yksikön ja yleisten oikeuksien toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että on olemassa niidenkin etuja ajava riippumaton taho, jotka eivät siihen pysty. Muutoksen epäillään vievän ympäristöhallinnon syöksylaskuun. Tämä kertoo suoraan siitä, että kyse on politiikasta eikä mistään muusta, Kallio sanoo. 2 8.6.2018 tuntija katsoo luvan olevan lainvastainen, ilman valitusoikeutta hän ei voi tehdä sille mitään. Uuden viraston on suunniteltu toimivan eri ympäristölakien mukaisena valvontaviranomaisena, jolloin se käyttää yleisen edun puhevaltaa esimerkiksi ympäristönsuojelulain mukaisessa päätöksenteossa. Vaikka Luovan luonnonsuojeluasianM aakuntaja soteuudistus tarkoittaa sotesotkun lisäksi sotkua myös ympäristöä ja kaavoitusta koskevien lupien valvonnassa. Reformiministerityöryhmään kuuluu Sipilän hallituksessa keskustan Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen, kokoomuksen ulkomaankauppaja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen ja oikeusministeri Antti Häkkänen sekä perussuomalaisten sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattila ja puolustusministeri Jussi Niinistö. Viime kesänä lausunnoilla olleessa lakiluonnoksessa yleisen edun yksikkö oli hyvin perusteltuna suunnitelmissa mukana. Luovalla on valitusoikeus muun muassa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksistä. . Mukana olivat Suomen Luonnonsuojeluliitto, WWF, korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) edustaja, Vaasan hallinto-oikeiden edustaja, Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä, ELY-keskuksen, sekä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n, ja Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n edustajia. Siinä pyrittiin esittämään yleisen edun yksikön tarpeellisuutta sekä sitä, mitä sen tehtäviin kuuluu. . On kyllä totta, että valitusmahdollisuutta ei käytetä kovin usein, mutta silloin, kun käytetään, se on tehokasta. Voimassa olevaan ympäristölainsäädäntöön perustuva yleisen edun valvonta sisällytettäisiin ympäristöasioita käsittelevän toimintaprosessin kiinteäksi osaksi. Siihen keskitetään nykyisten valtion aluehallintovirastojen (ELYja KEHA-keskukset, Valvira sekä Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos) lupaohjausja valvontatehtäviä. Nyt tätä valvontaa ollaan poistamassa. 1.?1.?2020 aloittava ministeriöiden yhteinen ja monialainen virasto. – Tämä on sekava ja pitkä prosessi. Hyödyiksi on listattu yhdenmukaiset ja asiakaslähtöiset toimintatavat, kun kansalaiset saavat yhdenmukaisia palveluita valtakunnan laajuisesti. Päätöksenteossa lausuntoa ei kuitenkaan välttämättä huomioida, vaan katsotaan, ettei syy luvan epäämiseen ole riittävä ja lupa myönnetään. Asiantuntijoille viitataan jälleen kintaalla Juridisesti iso kysymys on, että nyt ollaan tekemässä oikeudelliseen järjestelmään merkittävää muutosta. Esitys oli huolellisesti valmisteltu. Nyt yleisen edun valvontaa romutetaan, kun Valtion lupaja valvontavirasto Luova aloittaa toimintansa vuoden 2020 alussa. – Saattaa käydä vaikka niin, että Luovassa käsitellään jotakin lupahakemusta, ja Luovan luonnonsuojeluyksikkö katsoo, että lupaa ei voida myöntää. Johtopäätös on siis täysin vastakkainen asiantuntijoiden näkemyksille. Kallio kertoo esimerkin myös luonnonsuojelun näkökulmasta. Yleisen edun valvonta on ollut tähän asti erottamaton osa valtion valvovan viranomaisen toimintaa. Sen sijaan ensivaiheen muutoksenhakuoikeutta viraston omista päätöksistä Luovalla ei tämän hetkisen suunnitelman mukaan olisi. Kaavoituksessa valitusten onnistuminen on noin 80 prosenttia ja ympäristöluvissa 60–80 prosenttia, mitkä ovat korkeita lukuja valituksen onnistumiselle, hän kertoo. Valitusoikeuden poistamiseen ei perusteita Valmistelun kuluessa on kuultu asiantuntijoita. Kallio näkeekin perustelun outona: – Argumentti on kummallinen: halutaan poistaa sen tahon valitukset, jotka ovat tavallaan ”parhaita”. Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristöjuristi Pasi Kallio moittii hallituksen tapaa toimia Luovan toimivallan valmistelussa päinvastaisesti kuin asiantuntijat suosittelevat. Yrityksille sen on sanottu mahdollistavan tasapuoliset ja toimivat liiketoimintaympäristöt
Lähtökohtana tämä on ihan hyvä, mutta valvontamekanismi pitäisi olla mukana silloin, kun kaavoituksessa on valtakunnan laajuisia kysymyksiä. Kallion mukaan täysin toinen asia on, saadaanko lopputuloksena mitään hyvää aikaiseksi, sillä edelleen keskusteluissa jää täysin puuttumaan valvonnan toteuttaminen. 3 8.6.2018 nille eikä Luovaan, vaan valvonta jää tavallaan sektoriviranomaisille ja muille tahoille, kuten järjestöille. ” On totta myös, että Luova eriarvoistaa luonnon ja ympäristön käyttöä ja aluesuunnittelua.” jotka tuntevat ympäristölainsäädännön prosessit erittäin hyvin. – Paljon on tehty isoja muutoksia, mutta kokonaisarviota niiden vaikutuksista ei varmasti missään ole tehty, hän tiivistää. Luova lisää eriarvoisuutta kuntien välillä Valvonta ja asioihin puuttuminen saattavat tulla myös sattumanvaraisiksi, ja kyseenalaiset hankkeet saattavat lisääntyä, kun niihin ei ole resursseja puuttua. Kuntien rooli ympäristötehtävissä kasvaa Kallio muistuttaa, että myös kaavoituksen laillisuusvalvontaa ollaan lakkauttamassa. Maakunnissa on eri intressejä niin, että yhdessä arvostetaan puhdasta luontoa ja toisessa halutaan lisätä teollisuutta. – Nyt ne hajaantuvat ja keskusteluyhteys on toinen. Ongelmahan on se, että nyt puhutaan järjestelmästä ja uudistuksista, jotka ovat vasta joskus tulossa. Kun valtion toimivaltaa ja valvontamahdollisuuksia kaavoituksessa heikennetään, muiden toimijoiden vastuu lisääntyy. Pasi Kallio vastaa tähän heti aluksi, että Luova itsessään on kannatettava pyrkimys keskittää asiat samaan taloon. Lisäksi rantarakentaminen saattaa lisääntyä, kun kunnat hyötyvät hyvistä veronmaksajista. Esimerkiksi ELY:ssä on sekä kaavoitusettä luonnonsuojeluosaamista samassa talossa. Ympäristöhallinnon sisällä tapahtuva Luovan valmistelu etenee kohtuullisesti. Valmistelussa tarkoitushakuisuuden makua Millaisia vaikutuksia uudella systeemillä tulisi olemaan ympäristöpäätöksiin. Painotukset ovat silloin erilaisia myös rahan käytössä, kun pitää priorisoida sen käyttö esimerkiksi luonnonsuojelun ja terveydenhoidon välillä, Kallio muistuttaa. Lisäksi nyt on tulossa maakuntauudistus ja yhden luukun menettely Luovassa. – Kaavoituksen valvontatehtävät eivät mene maakun. – On totta myös, että Luova eriarvoistaa luonnon ja ympäristön käyttöä ja aluesuunnittelua. Prosessi on kyseenalainen myös asiantuntijuuden kannalta. On kaikkein keskeisintä, että meillä on olemassa riippumaton elin, jolla on mahdollisuus valvoa ja myös valittaa tarvittaessa, Kallio sanoo tiukasti ja kysyy: – Olisikohan tämä tarkoituksella jätetty pois. Kansalaisjärjestön näkökulmasta hän luettelee: – On tullut valituslupamenettely, ettei hallinto-oikeudesta voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa, valitusmaksut ovat vähintään kaksinkertaistuneet ja maankäyttöja rakennuslaissa on tehty isoja muutoksia mahdollisuuksiin puuttua päätöksiin. Ympäristölakeihin on tehty isoja muutoksia jo ennen Luovaa. Ympäristötehtävien jakautuessa osaksi Luovaa ja maakuntia, asiantuntijat sijoittuvat eri paikkoihin, jolloin luontevat yhteydet katkeavat. Maakunnissa saattaa olla hyvää osaamista, mutta pitää muistaa, että maakuntia tulee olemaan 18 ja ne rakentavat itse osaamisensa sekä sen, mihin asioihin tullaan panostamaan. Kallio havaitseekin selvän trendin valtion ympäristöhallinnon valtuuksien vähentämisessä. Myös kuntien oma rooli ja vastuu kasvaa, eikä niillä aina ole sellaista tietotaitoa, osaamista ja resursseja, mitä isojen ongelmien hoito vaatii, harmittelee Kallio. Siellä mietitään tosissaan menettelyjä, joilla uudistus saadaan parhaalla mahdollisella tavalla toteutettua. Kallion mukaan on huolestuttavaa, että hallituksen norminpurkamisen ja sujuvoittamisen sivutuotteena tehdään paljon olennaisia muutoksia, joiden vaikutuksia ei vielä tiedetä. – Hyvää lupavalmistelua ei voi samaistaa riippumattomaan valvontaan. Toki kunnat hyötyvät uudistuksista muun muassa kaavoituksen osalta siinä, että voivat itse päättää enemmän, mitä alueellaan tekevät. Arvailujen varassa on myös se, mitä uudistukset tulevat käytännössä tarkoittamaan esimerkiksi alueiden käytön ja luonnonsuojelun kannalta. Mutta ehdotuksen vaikutusarviointi on hallituksen esityksissä erittäin puutteellinen, jos sitä on lainkaan. Mahdollisuudet valvoa kaavoituksessa luonnonsuojelun toteutumista heikkenee rajusti ja joiltain osin poistuu kokonaan. Tähän asti ELY-keskukset ovat olleet sen valvontaelimiä ja niillä on myös valitusmahdollisuus kuntakaavoitukseen tietyissä tapauksissa. Yhtälö on Kallion mielestä kestämätön. Valtion viranomaisilla ei ole enää yleistä mahdollisuutta kontrolloida ja valvoa, että kaikki menee hyvin. – Nyt ollaan poistamassa sellaista viranomaistahoa, joka katsoo kaavoituksen kokonaisuutta. Suomen Luonnonsuojeluliiton ympäristöjuristi Pasi Kallion mukaan on huolestuttavaa, että hallituksen norminpurkamisen ja sujuvoittamisen sivutuotteena tehdään paljon olennaisia muutoksia, joiden vaikutuksia ei vielä tiedetä
4 8.6.2018 arviointityö on välttämätöntä. Tämä muuttaisi täysin suomalaisen järjestelmän, jossa perustuslakivaliokunta arvioi hallituksen esityksen perustuslaillisuutta ennakkoon. Parhaillaan käsitellään eduskunnassa tiedustelulakeja. Jälkikäteisvalvontaa voisi lisätä vahvistamalla Korkeimman oikeuden roolia. PS.. Hallituksen esityksessä puututaan yksityisyyden suojaan. Tämä yksilön suojaksi säädetty järjestelmä on melko ainutlaatuinen, ja sillä on jo arvo sinänsä. Yksi pysyy lujana sote-uskossaan. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Usko soteen horjuu poliitikoilla ja asiantuntijoilla. Etukäteisvalvonta ja siten perustuslakivaliokunnan Perustuslaki suojaa hallituksen huonoilta päätöksiltä LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. . Uskoo ken tahtoo. Osa on vaatinut perustuslakivaliokunnan korvaamista perustuomioistuimella. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan olisi hyvä pohtia perustuomioistuimen roolia. Hän nosti taannoin esiin Ylen Ykkösaamussa parlamentaarisen ryhmän perustamisen. Perustuslakivaliokunta sai kiitosta valinnanvapauslainsäädännön käsittelystä, vaikka kaikki eivät pidäkään lopputuloksesta. Työttömien maahanmuuttajien kotoutumistukilakiehdotuksen valmistelussa ja eduskuntakäsittelyssä rajan yli mentiin kahdessa kohtaa: Ensin oikeuskansleri sivuutettiin tietoisesti lainvalmisteluvaiheessa ja myöhemmin perustuslakivaliokuntaa yritettiin estää antamasta lausuntoa. Jälkikäteiskontrollia on syytä kehittää, mutta ei poistamalla etukäteisvalvontaa. Kirkon projektipäällikkö Terhi Kairan mukaan maakuntaja sote-uudistus voi parhaimmillaan selkiyttää kirkon omaa ymmärrystä sen tarjoamista palveluista ja niiden suhteesta kirkon ydintehtävään. Tilalle neuvoteltiin kiky-sopimus. . SIPILÄN HALLITUS esitti heti valtaan tultuaan yhteiskuntasopimusta, jossa oli perustuslain vastaisia muutoksia työelämän pelisääntöihin. sirpa.puhakka@kansanuutiset.. Arvostelijat unohtavat, että perustuslailla suojataan yksilön taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia. PÄÄKIRJOITUS SOSIAALIJA TERVEYSPALVELUIHIN liittyvä valinnanvapaus nostatti keskustelun perustuslain asemasta. Hallitus tarvitsee osan opposition tukea, jotta lait voidaan säätää tällä kaudella. Perustuslain suojaa on arvostellut rajallinen, mutta äänekäs joukko. Perustuslain suojaa on tarvittu tällä hallituskaudella useita kertoja, kun hallitus on yrittänyt leikata perusoikeuksista. Arvostelijat pitävät perustuslakia uudistusten jarruna ja jopa esteenä. NYKYISIN ON mahdollista joissain yksittäistapauksissa jättää tuomioistuimessa soveltamatta lakia, jos lopputulos olisi ristiriidassa perustuslain kanssa. Sen sijaan, että tällainen ryhmä pohtisi perustuomioistuimen tuomista suomalaiseen järjestelmään, se voisi pohtia jälkikäteisvalvonnan vahvistamista. Myös alle 30-vuotiaiden nuorten työelämäehtojen heikentämisen on arvioitu rikkovan yhdenvertaista kohtelua. Asialla olivat perussuomalaiset
Asiasta ei ole tutkimustietoa, mutta siltä tuntuu. Kuinka lyhyestä työsuhteesta kannattaa liittyä ammattiliittoon. . Silloin rivi yhdeksikköjä todistuksessa on viesti, että oppiakseen ei tarvitse ponnistella. Tuula Kärki Lisätietoa kesätyöntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista saa työmarkkinakeskusjärjestöjen Kesäduunariinfosta: www.kesaduunari.. Mitä nuorelta kesätyöntekijältä voi vaatia töissä. Tino Lintunen toivoo Päivi Nergin ottavan paremmin huomioon laillillisuusvelvoitteet. Ressun lukion uudet ylioppilaat järjestäytyivät yhteiskuvaan ylioppilasjuhlien jälkeen Helsingin Vanhan kirkon eteen 2. Jos nimi on vuorolistassa, palkka pitää maksaa työvuoron ajalta joka tapauksessa. Tämä koskee myös huonoimpia työsopimuksia, kuten nollatuntisopimuksia. Onnellisessa tapauksessa vaikeasti oppimisvaikeuksinen lapsi tai nuori oppii hyväksymään oman tasonsa ja iloitsemaan kuutosista todistuksessa. Ovatko esimerkiksi nollatuntisopimukset kesätöissä yleisempiä kuin muissa työsuhteissa. kesäkuuta. Toiset taas eivät yllä kovallakaan työllä tyydyttäviin arvosanoihin. Perheeseen kuuluu lapsi ja avopuoliso. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, puoluehallituksen jäsen ja maakuntavaaliehdokas. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Näin voi kerryttää ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan oikeuttavaa ajanjaksoa siltä varalta, että myöhemmin jää työttömäksi. Kuitenkin esimerkiksi elintarvikealalle tullaan usein niin, että ensin aiotaan olla vain kesä, mutta sitten huomataan, että se kesä venyi vaikkapa seitsemäksi vuodeksi samassa . Se ei ole työnantajan kiusaamista tai hankalaksi heittäytymistä. Monilla oppilailla arviointi todella toimii kannusteena. KESÄN KUVA ole järkeä liittyä, kun on vain kesätöissä. Anna Vuorjoki muistuttaa, että oppilaiden arviointi on kaksipiippuinen juttu. Näyttää siltä, että uudessa huippuvirassaan sote-projektijohtajana, Nerg jatkaa siitä mihin jäi sisäministeriössä, eli tekee niin kuin käsketään, välittämättä viranomaisia koskevista laillisuusvelvoitteista. – Kertymään lasketaan kaikki viikot, jolloin työskentelee vähintään 18 tuntia. – Kannattaa liittyä heti silloinkin, kun työsuhde on ihan lyhyt. Valitettavasti suuri osa oppilaista ei kuulu tähän joukkoon. Mutta jos käy niin, että kesätyöntekijälle ei esimerkiksi sanotaan, että näin lyhyestä pätkästä ei kerry lomaa, sitten tämä on yksin pulassa. ”Kesäduunari, liity liittoon!” Onko kesätyöntekijöillä joitain erityisiä ongelmia työpaikoilla, Suomen Elintarviketyöläisten Liiton kvja nuorisosihteeri Minttu Sillanpää. Tällä hetkellä näyttää siltä, että varsinkin ne hallinnonalat joilla Päivi Nerg liikkuu, joutuvat myös jatkuvasti epäillyttävään valoon poliittisen ohjauksen suhteen. Osalle oppilaista peruskoulun oppimäärä on niin helppo, että he saavat hyviä numeroita juurikaan yrittämättä. Tino Lintunen blogit.kansanuutiset.fi/aariajatushautomo PERUSOPETUSLAIN MUKAAN ”arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan edellytyksiä itsearviointiin”. – Ihan samoja asioita kuin keneltä tahansa muulta, kunhan perehdytys on kunnossa. 5 8.6.2018 . – Moni ajattelee lisäksi, että ammattiliittoon ei ”Usein tullaan kesäksi, mutta se voi venyä vaikka seitsemäksi vuodeksi.” Kevään vaihtumista kesäksi todistetaan perinteisesti koulujen päättymiseen liittyvillä rituaaleilla, joista tunnetuin on ylioppilaiden lakitus. [Päivi] Nergin aika sisäministeriön kansliapäällikkönä osoittautui monelle turvapaikanhakijalle kohtalokkaaksi; poliittinen ohjaus otti Maahanmuuttovirastossa vallan ja se näkyi myönteisten turvapaikkapäätösten jyrkkänä laskuna. Anna Vuorjoki blogit.kansanuutiset.fi/mieli-koulussa Päivi Nerg johtaa sote-projektia virkamiehenä. Harrastaa ratsastusta. rmassa. Perehdytystä kannattaa vaatia, samoin muita oikeuksiaan. Se mikä näyttää poliitikolta, puhuu kuin poliitikko ja twiittaa kuin poliitikko, saattaa nykyään olla myös virkamies. Tuntuu myös, että usein vanhempien työntekijöiden mielestä on ok, jos nuorella kesätyöntekijälle on heikompi sopimus, kun tämähän tavallaan vain piipahtaa töissä. – Vaikka enimmäkseen ongelmat ovat samoja kuin muilla työntekijöillä, kesätyöntekijän ongelma on usein se, ettei tiedä, onko esimerkiksi palkka maksettu oikein. Ja se ei ole hyvä juttu. Lisäksi aika pidentyy, jos on välillä välillä opiskelemassa. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN PERJANTAINEN lausunto antaa kuvan, että valmistelutyötä ei ole tehty kovinkaan vastuullisesti, vaan vielä säätämättömiin lakeihin nojaten. BLOGINOSTO Minttu Sillanpää 37-vuotias vantaalainen, joka on syntynyt Oulussa. SELFIE . Se on 26 viikkoa eli kuusi kuukautta, ja sitä voi kerryttää 28 kuukautta. – Lisäksi nuori ihminen saattaa luulla, että työnantajalla on oikeus ilmoittaa, että työvuoroon ei tarvitsekaan tulla. Usein käy päinvastoin: moni oppii jo varhain, ettei kannata edes yrittää lukea kokeisiin, koska tulos on joka tapauksessa korkeintaan välttävä. He saavuttavat kohtuullisella työllä hyviä arvosanoja, mutta lukematta jättäminen kostautuu numeroissa heti ja kannustaa yrittämään paremmin seuraavana vuonna. – Lisäksi työvuorolistaan pitää merkitä, milloin työvuoro alkaa ja päättyy
Perustuslakivaliokunnassa painotettiin esitysten perustuslainmukaisuutta eikä otettu kantaa siihen, että onko valinnanvapaus hyvä vai paha asia. Käsittelyssä on vahva poliittinen lataus. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA. Erityisen mutkikkaita ratkottavaksi ovat voimaantulosäännökset, asiakkaiden tietoturva ja valtion maakunnille maksaman tuen suhde EU:n valtiontukisääntelyyn. 6 8.6.2018 Hallituksen markkinamalli tuli tiensä päähän VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Li Andersson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja AinoKaisa Pekonen vaativat tuoreeltaan perustuslakivaliokunnan erittäin kriittisen lausunnon valmistumisen jälkeen, että niin sanotusta valinnanvapausjärjestelmästä edistämisestä tulee kokonaan luopua. – Paljon on työtä, ja se on syytä tehdä työtä huolellisesti. Maakunta voi hakea lupaa siirtyä uuteen sote-järjestelmään jo siirtymäajan kuluessa. Tietosuojan vaikeus yllätti Hallituksen esityksessä valinnanvapauslaiksi on useita ongelmia. Aikataulu mahdoton Hallituspuolueiden ykkösministerit – pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri Sampo Terho (sin.) – ovat iloinneet julkisuudessa, että muutokset voidaan tehdä eduskunnassa. Asiakassuunnitelman lisäksi puutteita on suoran valinnan palveluita, asiakasseteliä ja henkilökohtaista budjettia sekä alihankintaa koskevissa esityksissä. Hallitus on lobannut edelleen alkuperäisen voimaantuloaikataulun puolesta. Voimaantulo ei ole tekninen asia Potilaiden ja sosiaalipalvelujen asiakkaiden kannalta asiakassuunnitelma on avainasemassa. Sosiaalija terveysvaliokuntaa kohtaan on isot paineet: Edelleenkin hallitus vaatii, että useiden tuhansien sivujen mittaisen lakipaketin pitäisi olla valmis ennen kuin kansanedustajat lähtevät lomille. Valinnanvapauden myötä tulee sekä maakunnallisia, yritysten että järjestöjen toimijoita sotepalveluihin. Tuskin kukaan perustuslakivaliokunnan jäsen haluaa enää keskeneräistä työtä pöydälleen, totesi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) lausunnosta pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Hallitus antaa oman vastineensa perustuslakivaliokunnan lausuntoon, ja valiokunnassa hallituksella on enemmistö. onnin EU:n komissiolle, voi seuraava hallitus joutua muuttamaan järjestelmää. Perustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli (vas.), puheenjohtaja Annika Lapintie sekä kansanedustajat Wille Rydman ja Matti Torvinen perustuslakivaliokunnan tiedotustilaisuudessa eduskunnassa Helsingissä viime perjantaina. Valinnanvapauden aikataulu pitää suunnitella heikoimman maakunnan mukaan, jotta pystytään takaamaan yhdenvertaiset palvelut. Jos hallitus jättää kaikesta huolimatta tekemättä noti. Myös rahoituslakia on muutettava, jotta se turvaa riittävien sosiaalija terveyspalvelujen rahoituksen ja maakunnan edellytykset toimia poikkeustilanteissa. Esimerkiksi jokin yksityisistä terveysalan yrittäjistä voi valittaa EU-tuomioistuimeen siitä, että maakunnan liikelaitoksilla on konkurssisuoja. Keskustan ja kokoomuksen lehmänkauppa valinnanvapaudesta ja maakunnista purkautui. Tämä ei ole mikään tekninen kysymys ajankohdasta, vaan koko järjestelmän palaset pitää sovittaa yhteen. Keskusta, kokoomus ja siniset eivät ole vieläkään tunnustaneet, että valinnanvapausmalli hallituksen esittämässä muodossa on tullut tiensä päähän. Valiokunnalle onkin jäänyt epäselväksi, miten tiedot liikkuvat monituottajamallissa eri toimijoiden välillä. Valinnanvapaus voidaan ottaa käyttöön, jos laissa tarkkaan säädetyt asiat toteutuvat maakunnassa. Esimerkiksi ei ole selvää, että sisältyykö kapitaatiokorvauksen laskemiseen EU:n tietosuoja-asetuksen vastaista pro. Perustuslakivaliokunta käy vielä kertaalleen läpi muutokset. – Perustuslakivaliokunta yhtyy moniin vasemmiston aiemmin esittämiin kriittisiin huomioihin. Hallituksen on varmistettava komissiolta, että esitetty valinnanvapauslainsäädäntö ei ole ristiriidassa EU-säännösten kanssa. – Viimeistään nyt on tunnustettava, ettei tämä malli voi toimia. Todennäköisesti hallitus tunnustaa aikataulun mahdottomuuden viimeistään viikonvaihteen keskustan ja kokoomusten puoluekokousten jälkeen. Sirpa Puhakka sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi Valinnanvapauden aikataulu pitää suunnitella heikoimman maakunnan mukaan. Hallituksen on vihdoin laitettava kansalaisten perusoikeudet yritysten bisnesmahdollisuuksien ja puoluepoliittisten valtapelien edelle, toteaa Andersson. Huoli on arkaluonteisten henkilötietojen liikkumisesta eri tahojen välillä. Laista tulee ilmetä suunnitelman oikeusvaikutukset ja niihin liittyvä mahdollisuus valittaa suunnitelmasta. Tietosuojakysymykset ajankohtaistuivat aivan toisella tasolla, kun EU-direktiivin mukainen tietosuoja tuli voimaan toukokuussa Suomessakin. Sosiaalija terveysvaliokunta käsittelee valinnanvapausesitystä puheenjohtajansa Krista Kiurun (sd.) johdolla. Tämä on täysin mahdoton aikataulu muutosten tekemiseen. On lähes mahdoton ajatus, että näitä perustavanlaatuisia ongelmia voitaisiin sosiaalija terveysvaliokunnassa paikata, sanoo Pekonen. Suuren väännön jälkeen saatiin perustuslakivaliokunnassa yksimielinen juridinen lausunto, mutta soten valinnanvapauden toteutuminen on vielä poliittisen lukon takana ja mahdollisesti vuosien päässä. lointia
7 8.6.2018 Maahanmuuttajissa on ihmisiä, joille kokemus ay-liikkeestä on pelottava tai kielteinen johtuen oman lähtömaan tilanteesta. Tällainen ammattiryhmien ja sukupolvien välinen epäoikeudenmukaisuus lisääntyy elinaikakertoimeen perustuvan eläkeiän noustessa tulevaisuudessa yhä korkeammalle. . Ilmassa kun on tuntunut olevan monia vaihtoehtoja, Raideammattilaiset JHL ry:n puheenjohtaja Teppo Järnstedt sanoo. . Puheenjohtajien mukaan rautateillä on edessä suuri murros, joka tulee valmistella huolellisesti. VR petaa liikenteen kilpailutusta monin tavoin VR:n on tuettava liikenneja viestintäministeriötä taajamaliikenteen kilpailun avaamisessa. Silti moni alle kaksikymppisenä työuransa aloittanut duunari ei voinut jäädä tuolloin vielä eläkkeelle, koska hänellä ei ollut tarpeeksi ikää, vaikka työura oli kestänyt jo yli 40 vuotta. Vaikka kunnossapitoyhtiö myydään markkinoilla, tarkoitus on turvata VR:n toimintaedellytykset ja tasapuoliset mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin. Tavoitteena on eriyttää yhtiöt mahdollisimman nopeasti. . Anderssonin mukaan hallituksen esittämät korjaustoimenpiteet eivät ratkaise aktiivimallin ongelmia. Aktiivimalli on ruuhkauttanut TE-toimistoja, aiheuttanut lukemattomia kohtuuttomia tilanteita ja lisännyt byrokratiaa. Erikseen perustetaan kalusto-, kiinteistöja kunnossapitoyhtiö. Myynnin tuoma arvo tuloutetaan valtio-omistajalle. VR siirtää asemarakennuksia uuteen kiinteistöyhtiöön. . Oikeudenmukaisessa eläkejärjestelmässä elinaikakerrointa voisi käyttää vain ammattikohtaisen eläketyöuran mittaamiseen. Näin VR pilkotaan . LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER VR pilkotaan yhtiöiksi markkinoiden ehdoilla KESKUSTALAISEN MINISTERIN Anne Bernerin johtama liikenneja viestintäministeriö (LVM) sekä VR-Yhtymä ovat sopineet rautateiden henkilöliikenteen avaamisesta kilpailulle. Vuonna 2015 vanhuseläkkeelle siirtymistä edeltänyt mediaanityöura oli 38,8 vuotta pitkä ja työurien keskiarvo oli 35,5 vuotta. Tämän jälkeen se luopuu yhtiön omistuksesta markkinaehtoisesti ennen kilpailutetun liikenteen aloittamista. Tällä hetkellä harva nuori työntekijä uskoo ikinä pääsevänsä eläkkeelle, saati edes vakituiseen työpaikkaan. tuukka.paakkonen@gmail.com ELÄKEIKÄ JOUTAA ROMUKOPPAAN J os lähtökohtana on oikeudenmukainen eläkejärjestelmä, meidän pitää puhua eläkeiän sijaan eläketyöurasta eli siitä kuinka pitkä työura oikeuttaa täyteen eläkkeeseen. Eläketyöuraan siirtyminen olisi vahva viesti tuleville sukupolville siitä, että yhteiskunta palkitsee rakentajansa ja ylläpitäjänsä. Miksi järjestelmä suosii niitä, joilla menee jo muutenkin hyvin. Heidän ansionsa yleensä nousee työuran loppua kohti, he työllistyvät yleensä vakituisiin työsuhteisiin ja heidän työssään ei ole tekijöitä, jotka vaikuttavat laskevasti heidän terveyteensä ja elinajanodotteeseensa – toisin kuin duunareilla, jotka painavat vuorossa pitkää päivää heidän alaisinaan. Tavoitteena on, että perustettavat yhtiöt ovat toimintakykyisiä jo tämän vuoden lopussa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA. VR ja LVM perustavat kiinteistöyhtiön erityistehtäväyhtiöksi LVM:n alaisuuteen, johon siirretään EteläSuomen taajama-liikenteen liikennöinnin kannalta välttämättömät kiinteistöt. VR sitoutuu tukemaan LVM:tä Etelä-Suomen taajamaliikenteen kilpailun avaamisessa. – On tärkeää, että henkilöstö otetaan mukaan jatkovalmisteluun ja sovitaan pelisäännöt, joilla turvataan työntekijöiden asema sekä työehdot muutostilanteessa. VASEMMISTOLIITON puheenjohtaja Li Andersson jätti tällä viikolla hallitukselle kirjallisen kysymyksen aktiivimallin aiheuttamista seurauksista. Elinaikakerroin hyödyttää vain eläkevakuutusyhtiöitä ja pitkään opiskelevia korkeakoulutettuja. Yhtiöittäminen tapahtuu pika-aikataululla, sillä uusien yhtiöiden pitäisi aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Esimerkiksi Uudenmaan TE-toimiston työvoimapoliittisten lausuntojen keskimääräinen käsittelyaika on venynyt 1–2 viikosta lähes kuukauteen. VR:n on luovutettava kaikki kilpailun järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot, jotka voivat liittyä esimerkiksi liikenteen volyymeihin, kalustoon tai henkilöstöön. Työttömyys, vanhempainvapaat ja asevelvollisuus pitäisi myös huomioida työurassa. Kilpailun avaaminen aloitetaan Etelä-Suomen taajamajunaliikenteessä. Vain tahto puuttuu. Samoin VR kehittää kunnossapitoyhtiötä operatiivisesti ja liiketoiminnallisesti itsenäiseksi yhtiöksi. – On kuitenkin hyvä, että asiaan on perehdytty kunnolla ja lähdetty kehittämään rautatieliikenteen kilpailua maltilla ja vaiheittain eikä tehty rakenteellisia muutoksia enemmän kuin on tarpeen, Veturimiesten liiton puheenjohtaja Tero Palomäki sanoo. Tilastoinnin ja tiedon aikakaudella tällainen järjestelmä on täysin toteutettavissa. KU Liikenneja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) teki sen mitä pelättiin: VR pilkotaan yhtiöiksi ja alistetaan markkinoiden veturiksi raideliikenteessä. Tavoitteena on, että kilpailutettu raideliikenne alkaa kesäkuussa 2022. Se tukee perustettavien yhtiöiden johtoa ja pääomittaa yhtiöitä. Eli raskaamman työn aiheuttama alempi elinaikakerroin johtaa lyhyempään vaadittavaan työuraan ja kevyessä työssä taas pidempään työuraan. Elinaikakerroin hyödyttää vain eläkevakuutusyhtiöitä ja terveitä ja pitkään opiskelevia korkeakoulutettuja. Kolmekymppiseksi asti vanhempien ja yhteiskunnan rahoilla opiskellut hyväpalkkainen korkeakoulutettu pääsi samaan aikaan eläkkeelle alle 35 vuoden työuralla vain siksi, että hän oli duunaria vanhempi. Käytännössä VR pilkotaan useaan yhtiöön, joille siirretään VR:n nykyistä omaisuutta ja tehtäviä. Siirtyminen eläketyöuraan ratkaisee nykyistä eläkejärjestelmää vaivaavat eri sukupolvien ja ammattiryhmien väliset epäoikeudenmukaisuusongelmat. VR ja LVM perustavat kalustoyhtiön erityistehtäväyhtiöksi LVM:n alaisuuteen. VR yhtiöittää koko kaluston kunnossapitotoimintonsa erilliseen kunnossapitoyhtiöön VR-konsernin sisällä. KU KONTROLLIN SIJAAN ESTEITÄ PURKAMAAN Tuukka Pääkkönen Kirjoittaja on putkiasentaja Turusta. On tärkeää tuoda esiin, että on tavallista ja ihan ok kuulua ammattiliittoon. Maahanmuuttajien työsuhdeneuvonnan lakimies Sari-Anne Salminen, sak.fi 5.6. – Hyvä, että tämä pitkä prosessi on saanut päätöksen ja vellova epätietoisuus henkilöstön ympäriltä poistuu. Henkilöstö mukaan valmisteluun VR:n yksinoikeus Suomen rataverkolla liikennöintiin päättyy ensi vuosikymmenellä, kun rautateiden henkilöliikenne avataan kilpailulle. VR myy Helsingin asemaalueen jatkojalostamisen jälkeen. Sille jää kiinteistökehityskohteena Helsingin rautatieasema, jonka omistuksesta VR luopuu markkinaehtoisesti
Vuonna 2015 Dissernet julkaisi tiedot Venäjän duuman edustajien väitöskirjoista. Myöhään paljastunut plagiaatti on toki mainehaitta sekin, ja osa korkeakouluista on antanut lähtöpassit kaikille plagiaattiin syyllistyneille. Toistaiseksi vetoomukset takarajan poistamiseksi eivät ole saaneet vastakaikua, ja suurin osa plagiaatista paljastuu vasta aikarajan umpeutumisen jälkeen. Kuluvaan vuoteen mennessä Dissernet on tehnyt opetusministeriölle 116 kantelua, joiden tavoitteena on peruuttaa plagioijan tutkinto. Viime vuonna opetusministeriö kumosi 41 myönnettyä arvosanaa. Väitöskirjan oli 450 edustajasta tehnyt 196, plagioinnista täysin vapaita väitöksiä joukosta löytyi 43. Dissernet ei tarkasta graduja, vaan pelkästään väitöskirjoja, joita Venäjällä on kahta eri astetta: tieteiden kandidaatti ja tieteiden tohtori. Loppuja ei ehditty tutkia tai ne oli kirjoitettu niin kauan sitten, ettei sähköistä tarkastusta ryhdytty tekemään. Dissernet on keskittynyt julkisuuden henkilöiden, kuten duuman edustajien, kuvernöörien, turvallisuuspalveluiden johtajien ja oligarkkien tieteellisten töiden tarkistamiseen. Vuonna 2016 korkein hallinto-oikeus KHO piti voimassa Itä-Suomen yliopiston myöntämän tutkinnon, jonka tekijä oli plagioinut osan gradustaan. Vuonna 2015 Jyväskylän yliopistolla tyydyttiin laskemaan plagiointia sisältäneen väitöskirjan arvosanaa. Kahdesta korkeakoulusta, Moskovan fysiikan ja tekniikan yliopistosta Fiztekhistä ja Moskovan talouskorkeakoulusta Dissernet ei ole löytänyt ainuttakaan tiedevilppitapausta. Selkeästi plagioituja osia oli 51 väitöskirjassa, ja muutama duuman jäsen oli plagioinut molemmat väitöskirjansa. Vilpin kitkemiseen on pitkä matka Viime vuonna Dissernet julkaisi tiedot 61:tä eri korkeakoulun rehtorista, joiden väitöskirjasta osa oli plagioitu. Venäjällä tieteellinen plagiointi on laajalle levinnyt ongelma, ja sitä vastaan kamppaillaan järjestelmällisesti. Suomessa tutkinto perutaan harvoin Tutkintojen tai pätevyyden menetys jälkikäteen plagioinnin takia on Suomessa harvinaista. Antti Rautiainen 21:tä [Venäjän duuman jäsenen] väitöskirjaa ei löytynyt mistään. Omalla sivustollaan Dissernet julkaisee kaikista tarkastamistaan väitöskirjoista avoimen raportin, jossa plagioidut sivut on nostettu näkyviin erilaisin värikoodein. Lisäksi 21:tä väitöskirjaa ei löytynyt mistään. Erityisen paljon Dissernetin tutkimuksien tuloksia on julkaissut oppositiohenkinen Novaja Gazeta. Toisin kuin Suomessa, Venäjän lainsäädännön mukaan väitöskirjan uuden tarkastuksen takaraja on kolme vuotta, eikä tutkintoa voi sen jälkeen enää peruuttaa. Toukokuussa Svenska Yle löysi lähteen, josta se kertoi Huhtasaaren plagioineen suuren osan gradustaan. Laura Huhtasaaren pro gradu -tutkielman uudelleenarviointi on edelleen kesken. Osittain syy voi olla talouskriisin, mutta selvästi myös kaupanteko oppiarvoilla on vaikeutunut. KHO piti opiskelijan nauttimaa ”luottamuksen suojaa” ehdottomana. Suomessa automaattisesti plagiaatteja etsivää Urkund-ohjelmistoa alettiin yleisesti soveltaa eri korkeakouluissa vuoden 2010 molemmin puolin. Dissernet jahtaa tiedevilppiä Venäjällä Antiplagiat-ohjelman rinnalle on kehitetty Dissernet-hanke, joka tutkii järjestelmällisesti jo hyväksyttyjä opinnäytetöitä. 8 8.6.2018 Venäjällä plagioidaan ja vastustetaan plagiointia SUOMESSA KESKUSTELTIIN plagioinnista korkeakouluopinnoissa alkuvuodesta, kun perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Laura Huhtasaaren gradun epäiltiin olevan osittain plagiaatti. Kokoomusministeri Jari Vilén jäi vuonna 2002 kiinni vuonna 1989 kirjoittamansa gradun plagioinnista, mutta hänen tutkintoaan ei mitätöity. Dissernetin perustivat vuonna 2013 fyysikot Andrei Rostovtsev ja Andrei Zajakin, bioinformaatikko Mihail Gelfand ja toimittaja Sergei Parhomenko. Mutta siinä missä Urkundiin on pääsy vain tarkastajalla, Antiplagiat-ohjelmistoa voi käyttää kuka tahansa, joten se myös auttaa kirjoittajaa muotoilemaan tekstinsä niin ettei plagiointia huomaa. Vastaava venäläinen Antiplagiat-ohjelmisto levisi laajaan käyttöön vuoden 2007 jälkeen. Vuonna 2011 Itä-Suomen yliopisto mitätöi Tatjana Degenhardtin väitöskirjan vilpin vuoksi. Plagiaattien täydelliseen kitkemiseen on vielä matkaa, mutta väitösten määrä on puolittunut vuodesta 2013. Vuonna 2013 hyväksyttiin 24 019 väitöstä, viime vuonna 11 789. Jyväskylän yliopisto aikoo arvioida Huhtasaaren oikeuden tutkintoonsa uudelleen. Vaikka plagiaattien kitkemiseen Venäjällä on vielä pitkä matka, jostain kertoo se, että vuosittaisten väitösten määrä on pudonnut puoleen. On hyvin mahdollista, ettei niitä ole koskaan kirjoitettukaan. WIKIMEDIA COMMONS / A.SAVIN. Moskovan fysiikan ja tekniikan yliopisto Fiztekh on toinen puhtain paperein tiedevilppitarkastuksista selvinneistä korkeakouluista. Vilénin ura jatkui diplomaattina. Jyväskylän yliopisto ehti jo antaa Huhtasaarelle puhtaat paperit ja ilmoitti huhtikuussa plagiointia olleen ”vain vähän”
UUDISTUS SELKEYTTÄÄ lähetettyjen työntekijöiden asemaa koko EU:n alueella ja halpatyövoiman hyväksikäyttöä vaikeutuu. Lähetetyistä työntekijöistä käytiin Suomessa oikeustaistelu, kun Sähköliitto riitautti Olkiluoto 3:n ydinvoimalatyömaan puolalaisten sähkömiesten alipalkkauksen. – Uudistus toteuttaa EU-lainsäädännön tasolla sen, mitä EU:n tuomioistuin päätti ennakkoratkaisussaan Sähköliiton tapauksesta vuonna 2015. Lähetettyjen työntekijöiden samapalkkaisuus on Suomessa jo voimassa. . Palkan lisäksi työnantajan on maksettava työntekijän matka-, majoitusja ruokailukorvaukset koko lähettämisen ajalta. UP/Kari Leppänen Lähetetyille työntekijöille tulee jokaisessa EU-maassa maksaa samasta työstä sama palkka kuin kohdemaan työntekijöille. Kampanja on osa laajempaa liikehdintää. Ammattiliiton jäsenyys oli edellytys sille, että Sähköliitto saattoi ajaa heidän asiaansa oikeudessa ja periä heidän saataviaan yhtiöltä. Kerro juttuideasi päätoimittajalle: sirpa.puhakka@kansanuutiset.. Tuomioistuimen mukaan työnantajan tulee maksaa myös lomarahat, päivärahat ja muut työehtosopimuksen mukaiset edut. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016). Palkkataulukon alimman palkan maksaminen ei riitä vaan noudatettavaksi tulee koko palkkataulukko urakkamääräyksineen. avattiin kansalaisaloite, jotta raiskaus määriteltäisiin suostumuksen puutteen, eikä käytetyn väkivallan tai sen uhkan kautta, arvioivat aloitteentekijät. – Tällä hetkellä raiskauksen tunnusmerkistö ei vastaa yleistä oikeustajua. Suomi saattaa seurata pian perässä, sillä 5.6. Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) äänesti tyhjää. Kulut maksetaan lähettävän maan sääntöjen mukaan. Sähköliitto nosti kanteen Satakunnan käräjäoikeudessa, joka pyysi EU:n tuomioistuimelta ennakkoratkaisua palkkasaatavien siirron laillisuudesta sekä siitä, miten lähetettyjen työntekijöiden vähimmäispalkkaa on tulkittava. Seksuaalinen itsemääräämisoikeus ry:n puheenjohtajan Hanna-Marilla Zidanin mukaan Suomen on seurattava Ruotsin esimerkkiä ja muutettava raiskauksen määritelmää rikoslaissa. Erikoistutkija Heikki Taimio, Talous ja yhteiskunta 2/2018. Direktiivin edellyttämät lainsäädäntömuutokset on saatettava jäsenmaissa voimaan kahden vuoden sisällä. Millaisen jutun sinä haluaisit lukea Kansan Uutisista nyt tai kesällä. sekä vaikuttajat eri puolilta poliittista kenttää. Voimaan tulevan direktiivin mukaan työntekijän lähettäminen voi kestää korkeintaan 12 kuukautta. EU toteuttaa lähetettyjen työntekijöiden samapalkkaisuuden VIIME VIIKOLLA EU:sta saatiin työntekijöiden kannalta hyviä uutisia, kun Euroopan parlamentti hyväksyi lähetettyjä työntekijöitä koskevan uudistuksen. Seuraathan jo verkon uutisia. Ministerineuvostossa vastaan äänestivät Puola, Unkari, Liettua ja Latvia. EU:n tuomioistuin linjasi, että Suomeen tulevan yrityksen on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen palkkamääräyksiä. Kirjoitamme juttuja myös vireään verkkolehteemme. Sen mukaan lähetetyille työntekijöille tulee jokaisessa EU-maassa maksaa samasta työstä sama palkka kuin kohdemaan työntekijöille. s.?2 > Isisiltä vallatulla Mosulilla on kahdet kasvot s.?12 Yhteisöpedagogi Janne Mäenpää uudistaisi ay-toimintaa s.?16 Tutkijat tekevät podcastia poliittisesta taloudesta s.?22 N o 23 K a n n e n k u v a : Ja rn o M e la Perjantai 8.6.2018 | 3,5 € | 23-003251-1823 www.kansanuutiset.fi Guardian: Suurlähettilään möläytykset kuin Trumpin suusta s.?20 TÄMÄN JUTUN HALUAISIN LUKEA. EUROOPAN PARLAMENTIN äänestyspäätös oli ratkaiseva, sillä EU:n työministerit olivat jo omalta osaltaan hyväksyneet ratkaisun äänestyspäätöksellä. Harhaan johtaminen on yksi tärkeä keino ajaa oman eturyhmänsä asiaa. Kansalaisaloite luovutetaan seuraavalle hallitukselle huhtikuun 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Kampanjaa tukevat Amnesty International Suomen osasto ry, #dammenbrister-kampanja, Fem-R ry, Feministinen ajatushautomo Hattu, Hivpoint, Ihmisoikeusliitto ry, Naisasialiitto Unioni ry, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry, Naisten linja ry, MonikaNaiset liitto ry, Regnbågsankan rf. Kerro meille ideasi kiinnostavasta ihmisestä, joka voi olla enemmän tai vähemmän tunnettu persoona. Tai haluatko lukea jostain asiasta tai ilmiöstä. Valtiopäivät ovat vahvistaneet jo suostumuslain. Se avasi EUkomissiolle tien tällaisen esityksen tekemiseen. Maaliskuussa oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ilmoitti selvittävänsä raiskausrikosten suostumusperustaista mallia. . EU:n tuomioistuin antoi asiassa ennakkoratkaisun 2015. Hellsten katsoo, että Sähköliiton tapaus loi pohjaa asian etenemiselle EU:ssa. Parlamentin äänestyksessä uudistusta vastaan äänesti suomalaisista perussuomalaisten Jussi Halla-Aho. Kuljetussektori jätettiin direktiivin ulkopuolelle, koska EU:ssa on valmisteilla liikennesektoria koskeva oma uudistus. Sitä pitäisi oikaista useammin. Oletko tilannut uutiskirjeemme www.kansanuutiset.. – Suostumusperustaisuus kirkastaisi sen, että vastuu raiskauksesta on aina tekijällä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Muut paikalla olleet suomalaismepit äänestivät direktiivin puolesta. 9 8.6.2018 Konventionaalisessa ja sosiaalisessa mediassa esiintyy paljon tahatonta ja tahallistakin väärää tietoa. KANSAINVÄLISEEN ja EU:n työoikeuteen erikoistunut lakimies Jari Hellsten SAK:sta arvioi, ettei uudistus aiheuta muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Raiskauksen tunnusmerkistö ei vastaa yleistä oikeustajua KU RUOTSISTA TULI toukokuussa kymmenes Euroopan valtio, joka määrittelee raiskauksen suostumuksen puutteen kautta. Tämä laskisi raiskausrikosten ilmoituskynnystä ja parantaisi oikeusvarmuutta, sanoo Iiris Suomela Seksuaalinen itsemääräämisoikeus ry:n varapuheenjohtaja. Puolalaisyritys joutui maksamaan noin 200:lle Sähköliittoon liittyneelle puolalaiselle sähköasentajalle palkkasaatavia noin 6,6 miljoonaa euroa. Poikkeusmenettelyllä työnantaja voi pidentää vuoden mittaista lähetysjaksoa puolella vuodella. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN HYVÄ LUKIJA, onko sinulla mahtava juttuidea. Hallitus rampauttaa ympäristövalvonnan Uusi ympäristövirasto Luova on Suomen Luonnonsuojeluliiton juristin Pasi Kallion mukaan sekavan valmistelun tulos. Helmikuussa eduskunnan naisverkosto jätti lakialoitteen koskien raiskauksen tunnusmerkistön muuttamista. Sen jälkeen lähetettyjä työntekijöitä koskevat palkan lisäksi kaikki paikalliset työehdot. Lähetetyistä työntekijöistä käytiin Suomessa oikeustaistelu, mikä tasoitti tietä samapalkkaisuudelle. Lähetettyjen työntekijöiden asia on ollut vireillä EU:ssa jo pitkään. Siinä tarkastellaan muun muassa kabotaasisääntöjen uudistamista ja raskaan liikenteen kuljettajien asemaa lähetettyinä työntekijöinä
Muutama vuosi sitten siellä korjattiin radikaalisti tapaa hankkia yksityisiä palveluita. Keskimäärin Tanskassa on noin 30–40 työnhakijaa virkailijaa kohti, kun Suomessa se on reilusti yli sata. Tässä imussa seurasi yksityistämisen malli. Pois pohjoismaiselta linjalta Tähän asti Suomen malli on ollut hyvin samankaltainen kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä olisi tarkoittanut nykyisten työvoimapalvelujen yksityistämistä. Hallituksen esittämässä kasvupalvelujen mallissa on otettu mallia Australiasta ja Britanniasta. Arnkil totesi eduskunnan valiokunnalle nykysuunnitelman olevan riskialtis ja huonosti perusteltu. Näin on muun muassa Saksassa. Robert Arnkil, joka kirjoitti Työllisyyskysymys -kirjaan (Into 2018) työvoimapolitiikasta, antoi asiantuntijana lausunnon toukokuussa eduskunnan työja tasa-arvovaliokunnalle. LEHTIKUVA/ANNI REENPÄÄ. – Se on varsin kokenut markkinatalousmaa ja käyttänyt yksityisiä palveluita laajemmin ja kauemmin kuin Suomi, sanoo Robert Arnkil. Paketilla haetaan kasvua maakunnan elinkeinoelämälle. Järjestelmä ajautui muutamassa vuodessa täyteen kriisiin. Suomessa resurssit eivät ole lähimainkaan samalla tasolla, ei rahallisesti eikä palveluissa. Aikoinaan Ruotsissakin pyrittiin aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Työmarkkinoiden, ihmisten ja yritysten tarpeisiin vastaaminen vaatii eri toimintojen taitavaa yhdistelyä, aina räätälöidysti ja tarpeen mukaan. Kyse onkin enemmän ideologiasta kuin faktoista. Australialla kesti kaksi vuosikymmentä saada mallinsa toimimaan, ja sitä jouduttiin moneen kertaan perusteellisesti korjaamaan. Tanska kunnallisti kaikki työvoimapalvelunsa. Australian työvoimapalvelut ovat Hallitus on rakentanut esityksensä työvoimapalvelujen uudistamisesta yksityistämisen pohjalle. Hän suositteli sen sijaan kumppanuusmallia, jossa nykyisten valtion palveluiden, kuntien ja kaupunkien sekä kolmannen sektorin kumppanuutta kehitettäisiin ja käytettäisiin yksityisiä palveluita nykyistä laajemmin, mutta hyvin harkitusti ja kohdennetusti. Tanskan työvoimapalvelijoiden asiakaskohtaisesta määrästä liikkuu erilaisia tietoja. Pelkät keskiarvoluvut eivät kerro koko totuutta. Näissä maissa se on ollut paremmin resurssoitua. Palvelu rakentuisi siten suomalaisen ja pohjoismaisen kokemuksen pohjalle, mutta täydentyisi yksityisillä palveluilla. Siihen kuuluvat myös työvoimapalvelut. Koko soppa jouduttiin perumaan ja palattiin edeltävään asiantilaan eli kumppanuusmalliin. Alun perin Suomeen oltiin tuomassa Tanskan mallia, joka on kunnallinen. 10 8.6.2018 Kumppanuus on yksityistämistä parempi kokonaan yksityiset, ja Britanniassa se osa, joka koskee vaikeimmin työllistettäviä. Perustuslakivaliokunta kuitenkin torppasi niin sanotun sotepakkoyhtiöittämisen, ja työvoimapalvelujen järjestämismalli meni uusiksi. Kööpenhaminan seudulla, missä on vilkkaat työmarkkinat, on asiakkaita yli sata virkailijaa kohden, mutta siellä on myös runsaasti työtilaisuuksia ja työllistyminen on nopeaa. Suomen ja Tanskan luvut Robert Arnkilin mukaan Suomessa on puuttunut yhteistä päättäväisyyttä työttömyyden ratkaisemisessa. Miltä näyttää kehitys maailmalla. Siitä tuli kallis ja sekava. Hollanti päätti yli kymmenen vuotta sitten yksityistää kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien palvelut. Se ei ole koskaan ollut niin korkealla yhteiskunnallisella agendalla kuin esimerkiksi Ruotsissa tai Tanskassa. Aika on ajanut ohi pelkkien valtiollisten työvoimapalveluiden. Hallituksen lakiesityksessä on Arnkilin mukaan varsin määrätietoinen pyrkimys työvoimapalveluiden yksityistämiseen. Maakuntien ylösajossa ja sotemallissa nousivat valinnanvapaus ja palveluiden yksityistäminen ykkösaiheiksi. Oskar Lindman Suomessa on puuttunut yhteistä päättäväisyyttä työttömyyden ratkaisemiseen. Britannia on myös joutunut korjaamaan omaansa. MAAKUNTAUUDISTUKSEN toteutuessa työvoimapalvelujen järjestäminen siirtyy maakuntien vastuulle. Näyttöä ei ole maailmallakaan siitä, että yksityiset palvelut olisivat olennaisesti parempia. Aika on ajanut ohi pelkkien valtiollisten työvoimapalveluiden. Tanskan henkilöstöresurssit ovat kolme-nelinkertaiset ja aktiivisen työvoimapolitiikan rahat yli kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Näyttää, että nykyhallitus erkanee pohjoismaisesta linjasta. Hallituksella on uusliberalistinen tavoite ajaa terveysja sosiaalipalveluiden yksityistämistä. Hänen mukaansa hallituksen suunnitelmissa oli ennen sotepakkoyhtiöittämisten kaatumista niin sanottujen kasvupalvelujen yksityistäminen
5. 3. Tilaa uutiskirje Kansan Uutisten uutiskirje ilmestyy joka perjantai. 11 8.6.2018 VAIHDA E-LASKUUN! 1. Pankki lähettää meille ilmoituksen asiasta, minkä jälkeen lähetämme tilauslaskut suoraan e-laskuna verkkopankkiisi. Tee e-laskusopimus verkkopankissa. Teet sen helposti maksaessasi tilauslaskusi seuraavan kerran. 09-766429 . 09 7596 0240 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi. Sörnäisten rantatie 25 A 1 . perinne@tyovaenperinne.fi Kaikille avoin työväentutkimuksen erikoiskirjasto! AVOINNA TI 10-18, KE 12-18, TO-PE 10-16 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva turva uh Elä täysillä – Turva turvaa Vakuutukset näppärästi verkosta turva Beckerintie 10 Helsinki p. kansanuutiset.fi/uutiskirje www.tyovaenperinne.fi . Juhannusnumeromme on tuplanumero, 29.6. 00500 Helsinki . Ota esille maksettava tilauslaskusi ja kirjaudu omaan verkkopankkiisi. 2. Sinun tarvitsee vain tarkastaa lasku ja hyväksyä maksu veloitettavaksi tililtäsi. 4. Uusi palvelu on lukijoillemme ilmainen. lehti ei ilmesty. 09 4366 320 J okainen adressi on ainutkertainen kappale Onnitteluja surunvalitteluadressit www.sirolansaatio.fi Yrjö Sirolan Säätiö Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki p. 040 167 7700 toimisto@sirolansaatio.fi tallentaa työväestön ja järjestöjen historiaa avoinna kaikille kansalaisille Kansan Arkisto Vetehisenkuja 1 00530 Helsinki p. Kansan Uutisten kotimaiset SUKAT 5 € Tilaa: http://kauppa.kansanuutiset.fi / kirjamyynti@kansanuutiset.fi 09 759 601 Tilaa nyt edullisesti! koot: 36-39 40-43 | 44-47 Verkkokauppa + postikulut 2,50 € Tyköistuvat ja suorat mallit XS | S |M | L | XL | XXL | XXXL Verkkokauppa + postikulut 2,50 € Kansan Uutisten laadukkaat ja eettiset Tilaa nyt! Tilaa: kauppa.kansanuutiset.fi kirjakauppa@kansanuutiset.fi 09 759 601 + postikulu 2,50 € 25 25 €€ T-PAIDAT. Maksa tämä lasku normaalisti verkkopankissa, seuraava tulee suoraan verkkopankkiisi. 044-721 0320 info@kansanarkisto.fi www.kansanarkisto.fi TI-PE klo 9-16 Kansan Arkisto on suljettu 2.-31.7.2018 KESÄOSOITTEENKESÄOSOITTEENMUUTOS MUUTOS Muistathan, että voit muuttaa lehden jakeluosoitteen tai laittaa jakelun kesätauolle puhelimitse 09 759 601, sähköpostitse tilaukset@kansanuutiset.fi tai osoitteessa www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu/ osoitteenmuutokset Kansan Uutisten Kansan Uutisten toimisto on kesällä auki toimisto on kesällä auki HUOM. ARKISIN ARKISIN KLO 10-15 KLO 10-15 p. Valitse laskuttajaluettelosta Kansan Uutiset ja anna tunnistetiedoksi asiakasnumerosi, jonka löydät tilauslaskustasi
– Olemme olleet lähes neljä vuotta maailman akateemisten verkostojen ulkopuolella. Muutaman minuutin automatkan päässä, ehjänä säilyneessä rakennuksessa tapaamme yliopiston rehtorin. Taistelujen seuraukset vaikuttavat edelleen pahoin tuhoutuneella länsipuolella, kun taas idässä tavallinen elämä on palautumassa. Professori al-Dewachista tuli niiden kohde, koska hän kieltäytyi maksamasta niille lahjuksia yliopiston kassasta. Osa 45 000 opiskelijasta pakeni ”kalifaatista”, mutta suurin osa pysytteli kotona piilossa, varsinkin nuoret naiset. – Myin silti tupakkaa salaa, hän naurahtaa. Mosulin yliopisto oli jo pitkään sitä ennen ollut ääriliikkeiden tähtäimessä, ja se oli vähitellen tyhjentynyt. TEKSTI LAURENE DAYCARD KUVAT SEBASTIAN CASTELIER . Hän on itsekin vast’ikään palannut tehtäviinsä yliopistolla kolmen vuoden maanpaostaan Irakin Kurdistanista. Housujen piti yltää nilkkoihin. Vuonna 2010 he osuivatkin minuun, ja luoti meni poskieni läpi, hän kertoo. Yliopiston takaisinvaltaamisella Isisin hallusta tammikuussa 2017 oli suuri symbolinen merkitys. Mosulin yliopistossa Pohjois-Irakissa suurin osa lukukauden päättävistä kokeista on pidetty. päivänä 2014 Isis miehitti Mosulin kaupungin. – Ennen Isisiä lähes kaikki opiskelijat olivat arabeja ja vähemmistöihin kuuluvat opiskelijat hakeutuivat muihin yliopistoihin. Yliopiston rehtori yritettiin murhata Teen ääressä kaksi šabak-vähemmistöön kuuluvaa kemian opiskelijaa vakuuttaa: – Arki yliopistossa on parempaa kuin ennen sotaa. Islamistit olivat Ääri-islamisteilla oli vahva vaikutus jo ennen kuin Isis miehitti Mosulin. Irakin armeija julisti koko Mosulin virallisesti ”vapautetuksi” Isisin miehityksestä 10. Islamistijärjestöjen kuten al-Qaidan valta kasvoi. Vesipiippuja ja maustettua tupakkaa myyvän kaupan omistaja kertoo, että hän joutui sulkemaan liikkeensä, kun Isis piti valtaa kaupungissa. – Sallimme itsellemme nyt asioita, joita emme ennen olisi uskaltaneet ajatellakaan, kaupan omistaja Mohamed Adnan tiivistää. – Piilotin paketit pehmusteisiin tai rakenteisiin, hän kertoo. Kestää siis jonkin aikaa, ennen kuin saamme opetuksen tason palautettua, al-Dewachi huokaisee. Al-Zouhourin kaupunkipiirissä on aukio, jolle pystytetyssä kyltissä lukee: ”Ninawan maakunnan hallinto kehottaa kansalaisia palaamaan normaaliin elämään ja unohtamaan ikuisesti Daeshin [Isisin] ajan”. Tilanne on hirvittävän tuttu kaikille, jotka ovat kärsineet koeviikkojen koettelemuksista. Luentoja on jälleen pidetty vasta muutaman kuukauden ajan. Al-Dewachi aloitti virassaan vuonna 2004, vuosi sen jälkeen, kun Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Sitten heidät pakotettiin käyttämään kädet ja silmät peittävää huntua ruoskimisen uhalla. Kyltit läheisten katujen varsilla ovat viime kuukausina moninkertaistuneet, ja aiemmin kiellettyjen asioiden houkutus näkyy niissä näkyy selvästi. Mutta nyt olemme Mosulissa, jota Isis eli Islamilainen valtio piti pääkaupunkinaan Irakissa. Mosul IRAK SYYRIA SAUDI-ARABIA IRAN. Nyt tämä on muuttunut, tohtori Obay Sa’id al-Dewachi kertoo. Pian heitä kiellettiin liikkumasta ulkona ilman miessaattajaa. Miesten muotiliikkeessä muutaman metrin päässä avautuu hämmästyttävä näky: kahdella mallinukella on tiukat farkut ja länsimaisten vaatemerkkien halpiskopioita – ja niiden välissä joulupukki. heinäkuuta 2017, kun toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurimpina pidetyt kaupunkitaistelut vihdoin päättyivät. Siihen aikaan turvallisuustilanne huonontui nopeasti. Isisin vallan aikana hän myi vain löysiä, kuviottomia t-paitoja. Isisin kieltämät asiat houkuttelevat Yliopiston ympärillä olevat kaupunginosat säästyivät suurimmaksi osaksi taisteluilta. Tigrisvirran jakamalla kaupungilla on kahdet kasvot. Ihmiset ovat nyt suvaitsevaisempia, joten voimme avoimesti myöntää olevamme šabakeja. Puolet sen rakennuksista oli kuitenkin palanut maan tasalle. – Islamistit yrittivät tappaa minut neljä kertaa, sekä autopommeilla että ampumalla. Kadulla hän avaa skootterinsa tavaratilan. ”Menetimme kolme vuotta elämästämme”, kuuluu jatkuvasti opiskelijoiden keskusteluissa. 12 8.6.2018 MOSULIN KAKSI PUOLTA T arjottimien ja limsatölkkien välissä pöydillä on valokopioita. Kesäkuun 10. Mosul Mosulin valtaamisesta takaisin Isisiltä on kohta kulunut vuosi. Stressiä helpotetaan tupakoimalla, ja ilma on täynnä savua. Se otti haltuunsa kaikki paikalliset instituutiot: poliisin, tuomioistuimet, moskeijat, koulut, vanhainkodit ja jopa orpokodit
Alue on metsäinen, ja ihmiset tulevat sinne huvittelemaan ja rentoutumaan. – Ihmiset ovat muuttuneet, minua ei yritetä enää komennella, kaupan johtaja Yusef Felras sanoo. 13 8.6.2018 > kuitenkin painostaneet häntä jo kauan ennen vuotta 2014. – Heillä oli jo niin paljon valtaa, että he saattoivat heittää kauppaan pommin, jos ei maksanut heille osuutta tuotosta, Adnan muistelee. Nelikymppisen Musan omistama liike on oikeastaan vain kymmenen neliömetrin betoninen kioski, luultavasti entinen tarkastuspiste. – Ennen vuotta 2014 meillä oli täällä 40 000 miestä. Naisten alusvaateliikkeen ovella on kaksi mallinukkea, joista toisella on leopardikuvioinen cowgirlasu ja toisella poliisiteemainen kolmiosainen uimapuku. Kaikki me kuolemme jonain päivänä, kaupan johtaja Gassan Sahad Hassan vastaa kysymykseemme. Läheltä löytyy liike, jossa tämä asenne näkyy vielä selvemmin. Sitten Isis pakotti kaikki noudattamaan vääristynyttä versiotaan zakatista eli hyväntekeväisyydestä, joka on yksi islamin viidestä pilarista. Mutta jos he ovat juovuksissa, kuka minua sitten suojelee, Musa vitsailee ja kehuskelee tienaavansa ainakin 50 euroa päivässä. – Ei kannata elää pelossa. Hän ottaa meidät vastaan lounasaikaan päämajassaan, aikoinaan Saddam Husseinille kuuluneessa kreikkalaistyylisessä palatsissa. Sahid Musa omistaa yhden suunnilleen kymmenestä alkoholia myyvästä liikkeestä Mosulissa. Hyllyiltä löytyy Corona-brandya puolentoista euron hinnalla ja Absolut-vodkaa 5 eurolla. Tuntuu kuin olisi Euroopassa, kun kuulee taustamusiikin ja näkee spottivalot katossa sekä rivin toisensa jälkeen vaateripustimia, joissa on ”Made in Turkey” -merkinnällä varustettuja vaatteita. Tuohon aikaan Mosulin sunnienemmistö koki itsensä Irakin šiiaenemmistöisen keskushallinnon pettämäksi. Kenraali: Ihmiset vihaavat Isisiä Mosuliin on sijoitettu yhteensä lähes 30 000 turvallisuusjoukkojen miestä paikallispoliisista, Irakin armeijasta ja heimojoukoista, arvioi kenraali Najim al-Jibouri. Alusvaatteita mallinukeilla, alkoholia kioskista Viereisellä kadulla Mosulin ensimmäinen tavaratalo, Istanbul Mall, avattiin joulukuussa 2017. Se sijaitsee Mosulista pohjoiseen johtavan tien varrella. Suurin yllätys on kuitenkin se, että Mosulissa voi nyt ostaa alkoholia julkisesti. – Koko Irakin armeija ostaa minulta viinaa. – Ihmiset juovat loukatakseen Isisiä, Musa toteaa. Mosulin länsiosassa Isisiä vastaan käytyjen taistelujen tuhot näkyvät vielä kaikkialla, kun itäpuolella voidaan jo suuntautua tulevaisuuteen.. Siellä on huvipuistoja, kahviloita ja puutarhoja, joista on näköala Tigrisjoelle. Nyt meitä on vähemmän, mutta määrä ei ole pääasia, koska riittihän tuolloin vain 700 Isisin taistelijaa aiheuttamaan meille tappion, al-Jibouri korostaa. Eikö tämä ole hieman riskialtista, kun Isisin nukkuvia soluja yhä kuitenkin on Mosulissa. – Turvallisuus riippuu enemmän kansasta kuin armeijasta, kenraali al-Jibouri sanoo. AlJibouri komentaa armeijan yksikköjä Ninawan maakunnassa. Tämäkin olisi ollut täysin mahdotonta jo kauan ennen vuoden 2014 kesäkuuta
Hän ei puhu vapautuksesta. Äkkiä moskeijan minareetista kuuluu muezzinin rukouskutsu. Länsipuolen asukkaat tyytymättömiä Tämän keskustelun aikana seurassamme on vielä sotilaita. Jotkut vainajista olivat jihadisteja. YK:n arvion mukaan jälleenrakennus tulee maksamaan 800 miljoonaa euroa, ja suurin osa siitä on tehtävä tällä rannalla. Tien toiselle puolelle on pysäköity muuttoauto. – Minun vaimoni kuoli pommituksessa. Joukko opiskelijoita pelaa kahviossa biljardia koepäivän päättymistä juhlien. Kenraali Najim al-Jibouri komensi armeijan yksikköjä Ninawan maakunnassa. Palaneita autoja ja särkyneitä kattoja näkyy kaikkialla. 14 8.6.2018 – Aiemmin ihmiset täällä kannattivat islamisteja. Yliopistolla katsotaan jo tulevaisuuteen Takaisin kaupungin itäosaan yliopiston alueelle. Länsipuolella yhä maailmanlopun tunnelma Kun ylittää yhden kolmesta Tigris-joen yli kulkevasta sillasta, ero on järkyttävä. – Jihadistit kielsivät tupakoinnin, joten heidän lähdettyään olen kostanut polttamalla tupakkaa, Ahmed kertoo hymyillen. Tämä ei saa opiskelijoita liikkeelle. Juomavettä on kerätty sankoihin. Eräs vanha nainen syyttää sotilaita ryöstelystä. Kun he lähtevät, keskustelun sävy muuttuu heti. Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen > Mies kulki pahoin vaurioituneen Mosulin yliopiston rakennuksen ohitse. – Toivomme, että ruumiit kerätään, koska ne saattavat levittää kulkutauteja, Mohamed Hussain Ahmed, 50, murehtii. Se oli varmaan summittaista ammuntaa, koska ei täällä silloin ollut Isisin joukkoja. Mosulin länsipuolella vallitsee maailmanlopun tunnelma. Tämä on jälleen yksi esimerkki jihadistien asettamista kielloista. – Poikani on kuollut. Juuri näillä sokkeloisilla kujilla käytiin Mosulin viimeiset taistelut viime vuonna. – Se on hirveä tehtävä, Abdallah myöntää. Nyt he vihaavat islamisteja ja joskus tappavat heitä. Sotilaiden lisäksi kohtaamme lapsia, jotka etsivät metallinpaloja tai mitä tahansa myytäväksi kelpaavaa. Irakilaisopiskelijat nauttivat lounasta raunioituneen yliopiston kampuksen tuntumassa. Juoksevaa vettä tai sähköä ei ole. Raunioiden tomu ja epätoivo tunkeutuvat kaikkialle. Ne muistuttavat vielä vuosia Isisin tuhotöistä.. Hän tupakoi ja selaa älypuhelintaan. Daycard ja Castelier kävivät Mosulissa keväällä. Hänen raskas tehtävänsä on auttaa omaisia tunnistamaan ruumiita joko ulkonäön perusteella tai dna-testillä, jos maatuminen on edennyt liian pitkälle. – Ei tämä mikään vapautus ollut, vain tuhoa ja tuskaa, Suleiman sanoo katkerasti ja purskahtaa itkuun. Hän on äskettäin perustanut leipomon kadulle, jota on siivottu sen verran, että siitä pääsee autolla. Arkielämän jäämistöä on kertynyt pinoiksi jalkakäytäville: ruukkuja, purkkeja, vaateriekaleita… Lisäksi kaduilla on muumioituneita ruumiita ja joskus räjähdevöitä. Suleimanin taloon putosi pommeja, joten hän on muuttanut veljensä luo. – Olemme rakentamassa uusia siltoja turvallisuusjoukkojen ja kansan välille. Isisin rakennuksille aiheuttamien tuhojen arvoksi on arvioitu 46 miljardia dollaria. Teetä kaadetaan kuppeihin ja al-Jibouri sytyttää savukkeen. Qais Abdallah, 55, on toiminut hautausurakoitsijana 25 vuotta. Kotimme on tuhottu ja ihmisiä kuoli pommituksissa. – Mutta autan ihmisiä suremaan. Ennen Mosulin hermokeskuksena tunnettu vanhakaupunki on palanut tuhkaksi. – Ehkä menen myöhemmin, yksi biljardin pelaajista toteaa. Isisin vielä hallitessa Mosulia hän oli joutunut piilottamaan ne. Nuori mies katseli talojen raunoita Länsi-Mosulissa. Nuoret pelasivat biljardia Itä-Mosulissa. Baarin perällä istuu ranskan kieltä opiskeleva Ahmed. Hän kutsuu meidät pienelle sisäpihalle, josta taistelun jäljet on siivottu. Mitä pitemmälle alueella kulkee, sitä vaikeampi on erottaa maamerkkejä. – Ei voi sanoa, että tällä oli onnellinen loppu. Seiniä koristavat pastellimaalaukset, jotka omistaja on ripustanut takaisin näkyviin. Hautasimme hänet keittiön alle, koska emme päässeet hautausmaalle, hän lisää. Hänenkin kotinsa sai osumia kranaatinheitinten tulituksessa, joten hän asuu sen ehjäksi jääneessä osassa. Armeija tappoi vaimoni, Suleiman sanoo. – Kaupungin itäosassa vuokrat ovat liian korkeat, 70-vuotias eläkeläinen Yassim Suleiman kertoo
Jokaisen minkäänlaista ohjaustai esihenkilötyötä tekevän ainakin kannattaisi sarjaan tutustua. Toki jokaisessa kaudessa on 65 jaksoa, mikä näinä aikoina vaatii melkoista sitoutumista. MCAssa keskiössä on rakkaus ruokaan, kannustava kritiikki ja tiukan lempeä ohjaus. Lieneekö taustalla pelko, että jollei ihmistä tarpeeksi lujasti ja kovasanaisesti kritisoida, hän alkaa pian luulla itsestään liikoja. Erityisen tärkeä rooli on niillä, jotka ovat valta-asemassa. Jonain päivänä lista voi olla hengittäminen, hampaiden pesu ja itsensä ruokkiminen. Suorituskeskeisessä maailmassa, jossa mikään ei riitä, klassikkosananlaskut tarjoavat varman keinon ruokkia omaa ja muiden huonommuuden tunnetta. Jos sananlaskuista saa yleensä vaan huonoja neuvoja, MCAsta voi oppia vaikka mitä hyvää. Kaikki nämä sananlaskut voisi ottaa käänteiseksi ohjenuoraksi: että juuri niin pitää tehdä. 15 8.6.2018 KOKKIOHJELMA OPASTAA LEMPEYTEEN V iime aikoina olen lähinnä katsonut MasterChef Australiaa. En nyt mene sen enempää sarjojen käsikirjoituksen rooliin, vaikka relevantti pohdinnan aihe voisi olla, miksi juuri australialainen versio on yhteisöllinen ja lempeä kun taas jenkkiversio on yhtä huutamista ja vittuilua. Onko varmaa, että parhaat kyvyt ja ajattelijat hioutuvat timantinkoviksi tässä prässissä. Suomalaiset sananlaskut, nuo mahtavat syyllistämisen välineet. Vai olisiko sittenkin niin, että tapa suosii tietyn luonteisia ihmisiä, eikä välttämättä auta löytämään lahjakkaita ajattelijoita ja tutkijoita. Vaatimattomuus kaunistaa. Lisäksi ammattilaiset mentoroivat heitä kilpailutehtävien aikana. Lempeä ja kannustava kritiikki saa ainakin minut yltämään parempiin suorituksiin. Kuinka ihanaa on kuvat tyytyväisistä ihmisistä, joilla on upeat ja omannäköisensä vaatteet! Kuinka hienoa on, kun joku on tehnyt ja saavuttanut jotain ja häpeilemättä kertoo sen muillekin! Kuinka upeasti huomaa saaneensa asioita aikaiseksi, kun luettelee ne. Toisaalta sarjaa voi katsoa hyvin myös muun puuhastelun ohessa, sillä se ei vaadi intensiivistä keskittymistä. Kilpailijat yltävän valtavan paineen alla uskomattomiin suorituksiin haasteiden vaikeuskertoimien kasvaessa jatkuvasti. Vaarana on, että matkalla kadotetaan monia kyvykkäitä ihmisiä. Se on myös kilpailuympäristö, jossa haasteet kasvavat jatkuvasti. Samantyyppisiä syyllistämissananlaskuja on muitakin. Tai no, olen minä paljon muutakin tehnyt, mutta laiska töitään luettelee, vai miten se nyt meni. Silti on mahdollista valita, miten muihin ihmisiin ympärillään suhtautuu. Suurimman osan voisi heivata käytöstä heti ja keksiä uusia tilalle. Onko lopulta ansio oppia toistamaan samaa, monille muille lannistavaa käyttäytymismallia. Sarjaa ja sen jenkkiläistä vastinetta voi katsoa tehden vertailua vaikkapa yliopistomaailmaan tai koko länsimaiseen kapitalistiseen järjestelmään. On helpompaa ajatella, että heistä ei ollut siihen kuin katsoa peiliin ja miettiä uusia toimintatapoja. Varmasti jotkut kovettuvat tällaisen pedagogiikan ansiosta. Jotkut tarjoavat sitä jopa hyvänä pedagogisena välineenä. Toki hienoja roolimalleja kannustavaan kritiikkiin löytyy myös tosielämässä erilaisista työyhteisöistä. Että kun joku murskakritiikistä tunnettu professori esittää samalla tyylillä kommentteja sekä ensimmäisen vuoden jatko-opiskelijoille että tunnetulle vierailevalle professorille, opiskelijat oppivat olevansa samanarvoisia vierailijan kanssa. Älä usko itseesi ja omiin saavutuksiisi. K ilpailu on se puite ja rakenne, missä koko ajan joudumme toimimaan. Mitä näilläkin on tarkoitus viestiä. eitä ottamaan ja postaamaan. Oma kehu haisee. Vallalla näyttää olevan uskomus, että ilkeämielinen kritiikki on osa työn luonnetta ja siihen nyt vaan kuuluu tottua. Kilpailijoita tuomaroi kolmen vakituisen lisäksi vaihtuvat vierailevat tuomarit, ja kotikokit joutuvat myös joissakin tehtävissä kilpailemaan ammattilaisia vastaan. Rumat ne vaatteilla koreilee. Erityisesti naisille halutaan opettaa, että ole hiljaa ja näkymätön. Kuinka mahtavasti muut voivat kannustaa, kun luettelet kaikki tekemäsi asiat! M utta takaisin MasterChef Australiaan. He voivat omalla toiminnallaan tehdä ilmapiiristä rakentavan ja kannustavan tai jotain ihan muuta. Aina uudet akateemiset sukupolvet sosiaalistetaan kritisoimaan toistensa töitä vain heikkouksiin keskittyen ja mahdollisimman ilkeään sävyyn. Erityisesti kun olen tehnyt uusia aluevaltauksia taiteilijana ja käsikirjoittajana, en olisi pystynyt parhaaseen mahdolliseen suoritukseen yksin. Erityisen hienoa on se, että vaikka kyseessä on kilpailu, ilmapiiri ei ole raadollinen eikä myrkyllinen. Sarjassa on erityisen hienoa se, että vaikka kyseessä on kilpailu, ilmapiiri ei ole raadollinen eikä myrkyllinen. M asterChef Australia tarjoaa oivan peilin ja väylän miettiä, miten voisi toimia toisin. Filmsin Yksittäistapaus-projektin puitteissa upeiden Kirsikka Saaren ja Ulla Heikkilän kanssa. Aina pitäisi yltää julkaisemaan kovempitasoisissa lehdissä ja saada aina vaikeammin saatavilla olevia tutkimusrahoituksia. Sitkeässä elää luulo, että ihminen karaistuu ja paranee, kun hän oppii puolustamaan itseään ja omaa työtään kusipäisiä kommentteja vastaan. Y liopistomaailmassa toiminnan keskiössä kuvittelisi olevan rakkaus tieteeseen. Minulla on ollut onni työskennellä viime aikoina Mäntän kuvataideviikkojen kuraattorin Veikko Halmetojan sekä Tu. Jos esimerkiksi tulee mieleen kommentoida jollain näistä klassikoista somessa jonkun toisen postaukseen, muista yksi sana: älä. Jos tykkää panostaa pukeutumiseen, sen kun ja sel. Saara Särmä Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija sekä Feministisen ajatushautomo Hatun perustaja.. Se on siis ruuanlaittokilpailu, jossa kotikokit kilpailevat toisiaan vastaan
– Selvitys postitettiin kaikille asentajille, ja niin epäkohta alkoi korjaantua. Juuri sitä haluaisin, että ihmisillä olisi enemmän suojaa, muutakin kuin koulutus, niihin tilanteisiin kun elämä tuo eteen ongelmia, hän sanoo. Aiemmin suoritettu ammattitutkinto mahdollisti Mäenpäälle hakeutumisen ammattikorkeakouluopintoihin. Viimeiset seitsemän kuukautta rahoitus tuli työstä Rakennusliiton aluetoimistossa. Se ei saisi vähetä. Pelastus tuli ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, jolla hän sai rahoitettua pääosan opinnoista. – Sillä kun asenne oli kohdallaan, kaikesta selvittiin, hän lisää. Astma ajoi ammatinvaihtoon Mäenpäällä on takana lähes 20-vuotinen työsuhde keittiökalusteita valmistavassa Novart Oy:ssä. Niistä tehtävistä hän sai monia opintohyvityksiä. Niinpä kun piti miettiä koulutussuunta ja tarjolla oli järjestötyö, valinta oli selvä. Niiden pitäisi mielestäni lähteä uudistamaan toimintojaan nyt, kun kerran on saatavilla koulutettua väkeä, hän selventää. Luottamusmiehen monet tehtävät Novartin pääluottamusmiehenä Mäenpää innostui jäsenten asioiden ajamiseen ehkä tavallista aktiivisemminkin, mistä kertovat vaikkapa neuvottelut verottajan kanssa asentajien verotustulkinnoista. Alemman korkeakoulututkinnon kolmivuotiset opinnot ovat takana, ja työpaikan etsintä on jo käynnissä. Ammattiosaston uudet tehtävät Verotuskeissi on yksi linkki Mäenpää aiemman luottamustehtävän, opintojen ja ehkä tulevaisuuden töidenYhteisöllisyys antaa suojaa työelämän haasteisiin. Kiista koski työpisteen ja kodin välisiä työmatkoja ja niistä verotuksessa tehtäviä vähennyksiä, joissa ei erityisalalla työskentelevillä pitäisi olla omavastuuta. Hän vakuuttaa, että ei ole katunut valintaansa, vaikka opiskelu on välillä tuntunut rankaltakin, varsinkin kielten osalta. Työssään hän ehti toimia useita vuosia yrityksen valtakunnallisena pääluottamusmiehenä. – Toivon työllistyväni johonkin ammattiliittoon esimerkiksi aluetoimitsijaksi tai kouluttajaksi, 45-vuotias Mäenpää kertoo. Verottaja nimittäin kohteli liikkuvaa työtä tekeviä kalusteasentajia eri tavoin eri puolilla maata. – Ehkä nälkä tuli sieltä, kun selvitimme vanhassa työssä veroasioita. Työelämän asiat kiinnostavat Mäenpää kertoo halunneensa opiskella yhteisöpedagogiksi, koska työelämän asiat kiinnostivat häntä. Yhteisöllisyydestä suojaa Juuri valmistunut yhteisöpedagogi on huolissaan työelämän yhteisöllisyydestä. Opinnoissaan järjestötyöhön ja työelämän kehittäjäksi suuntautuneena yhteisöpedagogina Mäenpää haluaa tuoda ay-toimintaan ”2010-luvun tuulahduksen”. 16 8.6.2018 ”Ay-toimintaan 2010-luvun tuulahdus” J anne Mäenpää juhli tänään Helsingissä yhdessä muiden Humanistisessa ammattikorkeakoulussa opiskelleiden kanssa valmistumistaan yhteisöpedagogiksi. Kun olet lähtenyt ayaktiiviksi, niin niistä tekemisistä on hyötyä myös jatkoopinnoissa, hän muistuttaa. Lisäksi Kiljavan opisto, jossa opetus pääosin tapahtui, oli tullut tutuksi jo luottamusmiesajoilta, Mäenpää erittelee syitä. Vakuutusyhtiö Ilmarinen ei hyväksynyt astmaa sellaiseksi työperäiseksi sairaudeksi, jonka perusteella yhtiö olisi kustantanut uudelleenkoulutuksen. Yhteisöllisyys on hänestä tärkeää, koska ihminen on laumaeläin. Toisaalta tykkään myös ohjaamisesta ja neuvontatyöstä. – Se antaa suojaan työelämän haasteisiin. Mäenpää sai työnantajan käynnistämään asiassa selvitykset verottajan kanssa. – Eli on olemassa valmis polku. – Ammattiliitoilla on paha tapa palkata sopivia eikä päteviä. Se alkoi vuonna 1997 oppisopimuksella ja päättyi keväällä 2015, muutama vuosi sen jälkeen, kun Mäenpään todettiin sairastavan astmaa. Opintopolkua taasen silotti melkoisesti se, että Mäenpää oli toiminut luottamusmiehenä. Yhteisöpedagogiksi valmistunut tamperelainen kalusteasentaja Janne Mäenpää toivoo voivansa hyödyntää uunituoretta tutkintoaan ammattiyhdistysliikkeen palveluksessa. Hän teki sen Rakennusliiton isoimmalle ammattiosastolle, rakennusosasto 10:lle. Alan vaihto tuli Mäenpäälle pakolliseksi, kun työskentely rakennustyömailla vaikeutui sairauden vuoksi. TEKSTI SIRPA KOSKINEN KUVAT JARNO MELA. – Ammattiosastojen pitäisi pyrkiä laatimaan uusia yhteisöllisiä toimia perinteisten lisäksi, hän sanoo. Sitä kautta löytyi myös aihe ja tilaaja opinnäytetyölle, joka käsitteli rakennusalalla työskentelevien nuorten odotuksia ay-liikkeeltä. Olen ollut aktiivi omassa ammattiliitossani, ja halusin ay-yhteyden säilyvän
HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULUN Humakin lehtori Sanna Nieminen kertoo, että useat heidän oppilaitoksestaan valmistuneet yhteisöpedagogit työskentelevät ammattiliittojen ja yhdistysten palveluksessa. – Varsinainen löytö kyselyssä oli se, että edelleenkin rakennuksille työllistytään suoraan peruskoulusta ilman ammattitutkintoa, Mäenpää kertoo. kin välillä. Paikallisten ammattiyhdistysten johdossa on yhteisöpedagogin koulutuksella esimerkiksi toiminnanjohtajia ja kehittämisja järjestöpäälliköitä. Yhteisöpedagogin opinnoissa suuntaudutaan nuorisotai järjestötyöhön. Nieminen kertoo, että luottamusmiestaustainen Janne Mäenpää on opiskelijana ollut aktiivisesti kehittämässä tätä koulutusmuotoa. Yhteistyötä ammattitutkinnon eteen Opinnäytteessä selvitettiin kyselyn ja haastattelujen avulla nuorten rakentajien ajatuksia ammattiosastosta. Rakennusala on kausivaihteluiden vuoksi herkkä lomautuksille, ja ilman ammattitutkintoa työntekijä on heikoilla jos työsuhde päättyy, Janne Mäenpää sanoo. Hän esimerkiksi suosittelee osastolle työttömyysturvan aktiivimallin ehdot täyttävien CV-kurssien järjestämistä yhteistyössä TE-toimiston kanssa. –?Janne oli mukana pilottivuoden työelämän kehittäjän opinnoissa. – Tampereelle muuttaa paljon työttömiä rakentajia. JUURI JÄRJESTÖja henkilöstöhallintotyön kehittäjille suunnatut työelämän kehittäjän monimuoto-opinnot ovat Humakin vastaus niille yhteisöpedagogiksi opiskeleville, joiden tähtäimessä ovat työt vaikkapa ay-liikkeessä. Osasto 10 voisi näin yrittää tavoittaa näitä ihmisiä, jotka eivät vielä ole siirtäneet jäsenyyttään uuden kotikaupungin osastoon, Mäenpää pohtii. Vastausten perusteella nuoret odottavat ammattiosaston näkyvän työpaikalla ja ottavan kantaa. Useilla meillä opiskelevilla monimuoto-opiskelijoilla on luottamusmiestausta. Työyhteisöjen yhteisöllisyyden rakentajia Humakin lehtorin Sanna Niemisen mukaan useat heidän oppilaitoksestaan valmistuneet yhteisöpedagogit työskentelevät ammattiliittojen ja yhdistysten palveluksessa.. Opiskelijoiden systemaattinen palaute ja kehittämisehdotukset ovat äärimmäisen tärkeitä koulutuksen tulevaisuudessa, Nieminen toteaa. Sitä kautta osasto saisi itselleen roolia ja merkitystä ja työntekijät ammattitaitoa ja turvaa tulevaisuuden varalle. – Minun työni tuki sitä, että yhteistyötä kannattaisi jatkaa ja laajentaa. Näin voi päätellä hänen opinnäytetyönsä perusteella, jossa hän ehdottaa ammattiosastolle muun muassa verotusneuvonnan järjestämistä nuorille jäsenille yhteistyössä verotoimiston kanssa. Myös työsuojeluorganisaation tehtävät ovat usein yleisiä monimuoto-opiskelijoiden keskuudessa. 17 8.6.2018 –?Toivon työllistyväni johonkin ammattiliittoon esimerkiksi aluetoimitsijaksi tai kouluttajaksi, sanoo juuri yhteisöpedagogiksi valmistunut Janne Mäenpää. Hän juhli perjantaina valmistumistaan Humakin tiloissa Helsingissä. Hän uskoo, että ammattikunnalla on mielenkiintoisia tehtäviä ay-liikkeissä jatkossakin. Monia muitakin uudenlaisia avauksia sisältyy Mäenpään opinnäytetyön suosituksiin. Nieminen muistuttaa, että työhyvinvointia tarkastellaan paljon suhteessa työn tuottavuuteen, mikä tarjoaa uusia ympäristöjä yhteisöpedagogien osaamiselle. Enemmistö vastaajista ilmoitti myös olevansa valmis osallistumaan osastonsa toimintaan, jos heillä vain olisi enemmän tietoa. –?Jo nyt järjestöjen kehittämistehtävissä työskentelee yhteisöpedagogeja. Humak on Suomen suurin Yhteisöpedagogi AMK -tutkinnon kouluttaja. Osasto 10 on jo aiemmin tehnyt rakennusliikkeiden kanssa yhteistyötä, jotta peruskoulupohjalla työskentelevät saisivat suorittaa ammattitutkinnon työn ohessa. –?Yhteisöpedagogithan ovat tulevaisuuden työyhteisöjen yhteisöllisyyden rakentajia
18 8.6.2018 Managuassa 15. toukokuuta mieltään osoittava opiskelija kantaa kylttiä, jonka kuvassa on Nicaraguan presidentti Daniel Ortega ja tekstinä ”Etsintäkuulutettu salamurhaaja”.
Pelko tulevaisuudesta ajoi ihmiset kadulle, kun heille selvisi, että sosiaalivakuutuslaitos INSS:n varoja oli käytetty holtittomasti ja eläkejärjestelmää uhkasi romahtaminen 10–15 vuodessa. Ortegan sandinistitukijat ja poliisit vastasivat jälleen aseilla ja 16 ihmistä kuoli. Saman viikon lopulla sandinistien aseistetut joukot ja poliisit hyökkäsivät jälleen opiskelijoiden kimppuun. TOUKOKUUTA järjestetylle kansalaismarssille osallistui yli 100?000 ihmistä. Alun perin ihailtu johtaja rypee nyt suosion pohjamudissa. Nicaraguan äitienpäivänä 30. Kipinän niihin sinkosi presidentti Daniel Ortegan hallituksen omapäinen päätös sosiaaliturvan ja eläkkeiden leikkauksista. Kaduille pystytetään barrikadeja ja mielenosoittajat rakentavat aseita. Väkivaltaisiksi kärjistyneet mielenosoitukset roihahtivat 18. Dialogi hallituksen ja mielenosoittajien välillä ei ole käynnistynyt sen jälkeen, kun katolinen kirkko lopetti välittäjänä toimimisen toukokuun puolivälissä. toukokuuta Managuassa järjestettiin muistomarssi huhtikuun mielenosoituksissa ja sen jälkeisissä levottomuuksissa kuolleille opiskelijoille. Mielenosoituksia siihen saakka lähinnä sosiaalisesta mediasta seuranneet Managuan asukkaat liittyivät opiskelijoiden riveihin vaatimaan Ortegan eroa. AJANKUVA KUVA DIANA ULLOA / LEHTIKUVA TEKSTI MAIPPI TAPANAINEN. 19 8.6.2018 Nicaragua kuilun reunalla 1 NICARAGUAN SISÄPOLIITTINEN kriisi on paisumassa hallitsemattomiin mittoihin ja maa ajautumassa kohti kansallista katastrofi a. Kymmeniä ihmisiä kuoli, loukkaantui tai katosi. huhtikuuta. Mielenosoitukset ovat levinneet pääkaupungin ulkopuolelle. . 2 TIISTAINA, 9. Vuonna 2006 hänet valittiin presidentiksi. Ortegan vaihtoehdot ovat vähissä, jos rauhanneuvotteluja ei saada uudelleen käyntiin. 3 DANIEL ORTEGA oli suosittu sandinistijohtaja 1979–1990-lukujen vaihteessa. Kärkijoukoissa mieltään osoittamaan riensivät opiskelijat. Hallitus ja Ortegan puolisotilaalliset sandinistijoukot vastasivat väkivallalla