vIIkkolehtI | 3.5.2019 | 3,5 € | 18-003251-1918 | kansanuutIset.fI Guardian: Bolsonaron leirissä kuohuu sivu 16 Itä-Eurooppa pettyi demokratiaan sivu 18 Joel Karppanen — ironisen lempeästi työväenliikkeestä sivu 21 kohti seuraavaa vaalivoittoa. SIVU 27 kansan uutiset . 18/2019 InhImIllIsyyden, yhdenvertaIsuuden ja kestävän ympärIstön puolesta
EU toimii kuitenkin vähintään kahden tulen välissä. Tavoitteena on kaiken kaikkiaan heikentää EU:n toimintaa. Kesä. TÄSTÄ INNOSTUN NYT Johan alén Kansan Uutisten toimitussihteeri 18/2019 Perjantaina 3.5.2019. EU:ta tarvitaan vastavoimana maailman herruutta tavoitteleville valtioille. Sivu 14 Vaaleja edeltävissä analyyseissa lietsottiin perusteetonta hysteriaa muiden puolueiden ilmastopolitiikasta, mikä oli omiaan tukemaan perussuomalaisten vaalikampanjaa, Vuorelma kirjoittaa. Vasemmiston ja etenkään sosiaalidemokraattien näkymät eri maissa eivät ole kovinkaan valoisat. Pelottavimmat ja pisimmälle viedyt päätökset on tehty Unkarissa ja Puolassa. Lue LiSää kanSanuutiSet.fi/4073675 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi PÄÄTOIMITTAJA, TOIMITUSJOHTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro 09 7596 0232 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) 09 759 601 Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi TILAUKSET, JAKELUHÄIRIÖT, OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 9.00–12.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Tavoite on kova. Samaan aikaan kun EU keskittyy suurten, rajat ylittävien ongelmien ratkaisuun, vaativat jäsenmaiden kansalaiset itsenäisen, kansallisen päätöksenteon lisäämistä. EU:n pirstoutuminen ja vallan väheneminen hyödyttää myös valtaa hamuavaa Kiinaa. Äärimmillään vaatimus on johtanut monissa EU-maissa rajat kiinni -ajatteluun. Teemat ovat eduskuntavaaleista tuttuja. Kesto Määräaikais. Puolue tavoittelee Euroopan unionia, jonka toiminnan ytimessä on köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen, työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen sekä ilmaston ja ympäristön suojelu. Jäljellä on loppunäytös, johon ei jää mitään nähtävää edeltäneiltä ilotulituksilta. EU:n päätöksenteon keskiössä ovat ihmisoikeuskysymykset. Moni meppikonkari on ennakoinut ääriliikkeiden heittävän kapuloita Euroopan parlamentin rattaisiin. Tämä sopii erinomaisesti presidentti Trumpin Amerikka ensin -politiikkaan sekä presidentti PuPÄÄKIRJOITUS Sirpa puhakka Päätoimittaja sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi PS. Joidenkin tutkimusten mukaan Suomi on kyseenalaisesti kärkisijoilla. Päätösten tekeminen parlamentissa on nykyistäkin työläämpää. Oikeistopopulistit, äärioikeisto ja jopa fasistiset liikkeet uhkaavat kerätä ison kannatuksen parlamenttivaaleissa. Oikeistopopulistit ja nationalistiset puolueet käyttävät europarlamenttia puhujalavana oman maansa kansalaisille. Fasismin ja nationalismin aaveet liikkuvat Euroopassa Tämä alkaa olla taputeltu. tinin toisella tavalla nationalistiseen ja isänmaalliseen politiikkaan. EU ei ole voinut näille maille juuri mitään muuta kuin osoittaa syvää paheksuntaa, kun maat ovat parjanneet EU:ta. (10 %). 2 | KU 18 /2 01 9 Lontoossa nähtiin huhtikuussa huikea kansalaistottelemattomuuden aalto, kun tuhannet mielenosoittajat tukkivat kaupungin keskustan kadut vaatien toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Syrjintä ja rasismi ovat arkipäivää kaikissa EUjäsenmaissa. Viimeaikaisissa vaaleissa monessa EUmaassa, kuten Espanjan parlamenttivaaleissa äärioikeisto on nostanut kannatustaan. 12 kk 162 € 185 € 6 kk 82 € 99 € 3 kk 41 € 49 € Hinnat sisältävät alv. www.kansanuutiset.fi/tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 9.00–12.00 puhelin: 09 7596 0365 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat: www.kansanuutiset.fi TIETOSUOJALAUSEKE www.kansanuutiset.fi/tietosuoja ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2019 KANNEN KUVA Jarno Mela Inhimillisyyden, yhdenvertaisuuden ja kestävän ympäristön puolesta. Kaiken keskellä puut alkavat pursuta lehtiä, ja äkkiä kesä jatkuu. l V asemmistoliitto avasi eurovaalikampanjansa vapun alla. Vasemmistoliitto hakee suunnanmuutosta myös unionissa harjoitettuun politiikkaan
työntekijä. Vamoksessa on tarjolla nuorelle yksilövalmennusta ja toiminnallisia ryhmiä. – Emme siis valikoi sitä, minkä asian kanssa lähdemme työskentelemään, vaan kyse on nuoren elämän kokonaisuudesta, kokonaisvaltaisesta tuesta, Laine täsmentää. Helsingin diakonissalaitoksen Vamos-toiminnassa autetaan nuoria kohti koulutusta ja työelämää. valtaisesti,?ja?jokaisella?on?oma. AjAssA KU 18 /2 01 9 | 3 01 AjAssA N äistä k ahdesta asiasta syntyy palvelualuejohtaja Terhi Laineen mukaan Vamoksen työn vaikuttavuus. – Meidän tehtävä on tavoittaa niitä nuoria, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa, Laine sanoo. Vamos on selvittänyt työnsä vaikuttavuutta. teksti Sirpa Koskinen kuvat . Jenni Oliveira on yksi Helsingin toimipisteen työntekijöistä.. Jarno Mela Vamoksessa nuori saa rinnalleen oman työntekijän, joka tukee nuorta tulevaisuuden suunnittelussa. Nuoren kanssa, nuorta kuunnellen –?Nuorta?tuetaan?kokonais-. Mukana olleista nuorista 87 prosenttia arvioi vuonna 2017, että heidän elämänsä muuttui parempaan suuntaan Vamos-toiminnassa
– Toimintamallimme perustuu intensiiviseen ryhmäja yksilövalmennukseen ja siihen että kokoamme nuoren ympärille hänen tarvitsemansa palvelut. Toimii Helsingissä, Espoossa, Lahdessa, Turussa, Kuopiossa, Oulussa, Rovaniemellä ja Vantaalla. – Meidän kannalta olisi parasta, jos kaupungit tekisivät vaikuttavuusperusteista kilpailutusta, jossa ostettaisiin sitä, että nuoret siirtyvät koulutukseen ja työhön ja sitten palvelun tuottajan pitää osoittaa vaikuttavuus, Laine sanoo. Ryhmään Vamos . Helsingin diakonissalaitoksen järjestämää toimintaa 16–29-vuotiaille nuorille, joita huolettaa arjessa pärjääminen, mielenterveys, asuminen, raha-asiat, pääsy kouluun tai työelämään. – Jos nuori ei mielenterveyspalveluissa mene saamalleen ajalle, hän tippuu helposti pois palvelusta. l Vamoksen toimipiste Helsingin Sörnäisissä on monen nuoren tukipiste, jossa oma työntekijä auttaa eteenpäin kaikessa mahdollisessa.. AjAssA 4 | KU 18 /2 01 9 Nuorista noin 50 prosenttia sai työtai opiskelupaikan. Niihin mennään valmentajan kanssa, koska se on siten turvallisempaa alussa. espoon rahoitusmalli paras Vamoksen toimintaa rahoittaa diakonissalaitoksen itsensä lisäksi moni taho ja rahoitusintrumentteja on Laineen mukaan lukuisia. Yksi hanke on suunnattu pitkään kotona olleille ja kaiken sosiaaliturvan ulkopuolelle jääneille nuorille. Viime vuonna palveluiden piirissä oli noin 2 300 nuorta. Tosin esimerkiksi Helsingissä kaupunki, Vamos ja Kela tekevät yhteistyötä. Vamos työskentelee kahdeksalla paikkakunnalla. Ryhmä saattaa olla nuorelle pitkään aikaan ensimmäinen ryhmä, johon voi tulla omana itsenään ja omine vahvuuksineen. – Kaupunki on myös voinut kilpailuttaa toiminnan, jonka me voitimme Espoossa. – Yksilövalmennuksen kautta nuori kiinnittyy pikkuhiljaa ryhmään. – Luottamus rakentuu kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa ja se vahvistuu siitä palvelujärjestelmään. Sote-palveluissa pullonkaulan muodostaa myös matalan kynnyksen palveluiden tuottaminen. Heistä noin tuhat oli pääkaupunkiseudulla. – Kela ja sosiaalityö jalkautuu Vamoksen toimipisteeseen Hämeentielle. . Paras malli olisi hänen mielestään Espoon malli. Vamos kertoo tavoittaneensa kymmenen toimintavuotensa 10 000 nuorta. Meillä valmentajat on sinnikkäitä. . Laine lisää, että myös Kelan NUOTTI-valmennuksessa Vamos on palveluntuottajan asemassa. Vamoksen toimintamuodot ovat moninaiset. Hän toivookin siihen selkeyttä. Luottamuksen vahvistumisen kautta nuori saa enemmän julkisia palveluita. pääsee, vaikkei viimeksi olisi ollutkaan eikä nuoria syyllistetä. On etsivää nuorisotyötä, työpajatoimintaa, maahanmuuttajanuorille suunnattuja hankkeita ja Suomen romaneille suunnattuja hankkeita. Vamoksen toiminnan ydin on Laineen mukaan yhteiskunnallisen luottamuksen rakentaminen. Kela ostaa yksilövalmennuksen Vamokselta niille nuorille, joille Kela on myöntänyt sosiaalista kuntoutusta. . On hankerahoitusta, ESR-rahoitusta, muutama STEA-hanke (Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus) sekä kaupunkien ostamia toimintoja. Sörnäisten toimitilassa nuori saa kontaktin sosiaalityöntekijään, Kelaan, TE-toimistoon ja psykiatrisiin palveluihin, Laine kertoo. Kuopiossa käytämme palveluseteliä, jolloin aikuissosiaalityö valitsee ne nuoret, jotka tulevat meille. Espoo on kilpailuttanut toiminnan ja nyt se ostaa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella Vamokselta kuusi työntekijää. Helsingissä Vamos-toiminnan rahoitus on Laineen mukaan todellinen tilkkutäkki. Me integroimme palveluja nuoren ympärille, Laine kertoo. Työntekijöitä on kaikkiaan 80. Kuntapalvelut pirstaloituneet Kunnissa, joiden tehtäviin nuorten syrjäytymisen estäminen kuuluu, Laine näkee suurena ongelmana palvelujärjestelmän pirstaloituneisuuden, sen että on erikseen mielenterveyspalvelut, päihdepalvelut ja sosiaalipalvelut
AjAssA KU 18 /2 01 9 | 5 Paineet Kosovon kriisin ratkaisemiseksi kasvoivat ja ratkaisua haettiin monilla tahoilla keväällä 1999. Sinne on koottu 24 KU:ssa ilmestynyttä juttua, jotka käsittelevät vuoden 1973 vallankaappausta ja sen jälkiselvittelyjä. Ehkä persut Halla-ahon johdolla haluavat nyt muuttua ”sinisiksi”. Tšernomyrdin vihjaisi kuitenkin, että diplomaattinen ratkaisu on hieman lähempänä. Pentti Stranius https://blogit.kansanuutiset.fi/ oisinajattelija/ jos nimet Salvador Allende, Victor Jara ja Pablo Neruda saavat sydämesi sykkimään, niin Invisible Heroes -sarjan lisäksi heitä ja monia muita voi muistella Kansan Uutisten Chileerikoissivustolla, joka julkaistiin vappuaattona. Hallitusohjelmaa ei voida rakentaa populismin myötäilylle. Nato pommitti Jugoslaviaa aluksi ”täsmäaseilla”, mutta sodan pitkittyessä käyttöön otettiin myös rypälepommit, jotka tappoivat ja haavoittivat satoja ihmisiä. Selvää kuitenkin pitäisi olla – ja niin tuntuu Rinteelle olevan – että muodostettavan hallituksen on näissä keskeisissä kysymyksissä rakennettava politiikkansa tiukasti realiteeteille. Le ht iK Uv a. Viemisinään hänellä oli viesti presidentti Boris Jeltsiniltä. Washingtoniin tapaamaan USA:n presidentti Bill Clintonia. Seuraavana päivänä uutisoitiin, ettei läpimurtoa tullut. Hänen mukaansa pääkysymys oli, millä ehdoilla Nato suostuisi lopettamaan pommitukset. Kalevi Suomela https://blogit.kansanuutiset.fi/ kirjavia-ajatuksia/ Vasurit ja Vihreät oVat rauhanliittoutuma Yhtä KYsYmYstä mietin: riittääkö vasureilla tai vihreillä oikeasti rohkeutta hallitusneuvotteluissa torpedoida hävittäjäkysymys, uskomaton ja turha miljardikauppa… Vai tuleeko tästä hallituskynnys-kysymys. Toivottavasti ei. KU https://www.kansanuutiset.fi/teemat/ chile-1973-ja-nakymattomat-sankarit Bloginostot venäjä välittäjänä Kosovossa 20 vuottA sitten Venäjän Kosovo-lähettiläs Viktor Tšernomyrdin keskusteli presidentti Bill Clintonin kanssa. Jugoslaviassa ei ollut ydinvoimaloita, mutta Belgradin lähellä oli kaksi kokeilureaktoria. Nato oli toukokuun alussa pommittanut Serbiaa jo 40 päivää. Sodan jatkuessa kasvoi huoli Naton osumatarkkuudesta. Säteilyonnettomuudesta varoittivat sekä IAEA että Venäjän atomienergiaministeri Jevgeni Adamov. Hän sanoi Venäjän tulkitsevan mahdollisen iskun reaktoriin ydinterrorismiksi. Nyt on uusi tilanne. Venäjän Kosovo-lähettiläs Viktor Tšernomyrdin matkusti 3.5. Myös ydinturvallisuus huolestutti. Kai Hirvasnoro PoPulismin myötäilyllä ei onnistu Persujen hajoamisen toi tulkita niinkin, että epärealististen odotusten perustalle rakennettu puolue ei – vielä. Tästäkin on tietty edessä kova vääntö, ilman muuta, niin demarien kuin perussuomalaisten kanssa. Tämä on tietysti niin sanottua jossittelua. – ollut valmis seuraamaan sitä realistisempaa politiikkaa, jonka noudattamisen tarve oli valjennut sen hallitusryhmälle. Mutta: hallitus pystyyn ja äkkiä korjaamaan sipiläisten kepuja kokoomuslaisten bisnes-miesten aiheuttamat koko maan sote-ja sotuongelmat. Chileä muistellaan Ku:n verkkosivuilla vAppuspesiAAli Salvador Allende tammikuussa 1973. Le ht iK Uv a aL L Ov er Pr es s Vielä ennen vappua blogistit hahmottelivat uutta hallitusta. Minun mielessäni vasurit ja vihreät ovat se rauhanliittoutuma, jolla olisi hallituksessa mahdollisuus perua jo surkeitten kokomustien ja sinisten ministerien yltiöisänmaalliset asekaupat ja kammottava sotaliitto Naton kanssa. Ohjuksia harhautui naapurimaihin ja Jugoslaviassa Nato pommitti ”vahingossa” myös siviilikohteita. Sivustolla on myös katsaus kaappauksen synnyttämään ainutlaatuiseen solidaarisuusliikkeeseen 1970-luvun Suomessa
Mehiläiset ovat kotoisin mehiläistarhaaja Teemu Aittamaan tilalta Jokioisilta. TeksTi Tuula Kärki kuva Tampere-talo/Jenni Ruotsalo Tampere-talon katolla tehdään hunajaa.. Neljä pesää kasvavat kesän aikana yhteensä noin 200 000 mehiläisen vahvuiseksi pölyttäjäjoukoksi. Tamtar ja Peretar nimettiin leijonien mukaan. Viime kesän kaksi mehiläispesää tuottivat pitkien hellejaksojen ansiosta 100 kiloa hunajaa, mikä on lähes tuplasti enemmän kuin mitä kahdesta pesästä voi yleensä saada. Viileämpänä kesänä hunajaa saadaan apilasta, omenasta, voikukasta, pajusta ja vadelmasta. Nyt sato voi olla jopa 200 kiloa. Yksi pesä tuottaa tavallisesti noin 30 kiloa hunajaa. Mehiläispesät ovat osa Tampere-talon ympäristövastuullista toimintaa. TärkeiTä pölyTTäjiä – Viime kesänä mehiläiset keräsivät mettä Kalevankankaan alueelta ja siellä sijaitsevista lehmuksista, jotka hyötyivät kuumuudesta, Aittamaa kertoo. l KuninKaallista Kesänviettoa Neljä kuningatarta ja 200 000 alamaista viettävät kesän Tampere-talon katolla. Tänä kesänä Tampereen steinerkoulun 26 neljäsluokkalaista pääsee opettelemaan mehiläistarhaajan taitoja Tampere-talolle. Tamtar ja Peretar alamaisineen ovat talvehtineet kulttuurija kongressikeskuksen katolla. AjAssA 6 | KU 18 /2 01 9 T ampere-talon k atolla pitää pesää neljä pesällistä mehiläisiä. Toimintaan kuuluvat myös muun muassa oma aurinkovoimala, ilmaa puhdistavat bitumikatot, ravintolan lämmöntalteenottojärjestelmä sekä otsonivesi, joka vähentää kemiallisten puhdistusaineiden käyttöä. Oppilaat saavat myös keksiä uusille kuningattarille nimet. Mehiläiset keräävät mettä kahdesta kolmeen kilometrin säteellä talosta. – Mehiläisillä on tärkeä merkitys kasvien pölyttäjinä ympäristössämme, Aittamaa muistuttaa. Tampere-talon paikalla sijaitsi vielä 1970-luvun alussa eläintarha, jossa asusti kaksi leijonaa, Tam ja Pere. ympärisTövasTuuTa Hunajaa purkitetaan myyntiin ja käytetään ruoanvalmistuksessa Tampere-talon ravintoloissa. Yhdyskunnista ei ole haittaa talon ympäristössä asuville. Jo viime kesän talon katolla hunajaa tuottaneet kuningatarmehiläiset Tamtar ja Peretar sekä niiden 20 000 työläistä ovat saaneet seurakseen kaksi uutta kuningatarta alamaisineen. Pesät näkyvät Kalevantielle
Voin uskoa, että niin sanotuilla yhteiskunnallisesti tärkeillä aloilla sunnuntailisä saataisiinkin neuvoteltua työehtosopimukseen – ajattelen nyt vaikkapa lääkäreitä (järjestäytymisaste noin 95 prosenttia, muuten). Me kaikki – monta tuhatta – seisomme yhdessä ja toistamme iskulausetta El pueblo unido jamás será vencido, yhtenäistä kansaa ei voi voittaa. Esimerkiksi kaupan alalla ne harvat onnelliset, jotka ovat kokoaikaisia, saavat 1 900 euroa kuussa, ja lisien osuus voi olla 300–650 euroa kuussa. Se on meille matalapalkka-alojen ihmisille kirjaimellisesti elinehto. SunnuntaikorvauS on nykyään laissa. Osa-aikaisilla lisien merkitys on tietysti vielä isompi. Lain on oltava perälautana ja suojana meille tavallisille duunareille, joiden työssä ei ole mitään glooriaa, mutta joiden on kuitenkin painettava pyhätkin töitä. En muista juuri mitään itse vuoden 1973 kaappauksesta. Uskon ja toivon, että seuraava hallitus on myös pienituloisten ja duunarien puolella. Tätähän kokoomus esitti viime hallituskaudella. Kuolevat elinkeinot, ympäristötuhot, itsemurhat osuvat meitä kaikkia liian lähelle. Maailma oli ensi kerran yhtä ja kylässä – veljeys, vapaus ja tasa-arvo oikeasti olemassa. Alkuperäiskansojen foorumissa on melko tavallista, että puhujat rupeavat itkemään kesken puheen. Chilen valtuuskunta marssii sisään ja kiertää rataa. Siirtymä heinäkuuhun 1978: Havannan stadion, Kuuban nuorisofestivaalien avajaiset. Petra Laiti 28.4. Täysi stadion kiehuu kovemmin kuin varmasti yhdessäkään urheilujuhlassa. Mikäli sunnuntailisä poistuisi laista, ja käytännössä saman tien myös tilipussista, ansiotasomme alenisi järkyttävästi. Oli toisenkinlainen Suomi, jossa ei toivotettu enemmän tai vähemmän peitellysti pakolaisia hukkumaan mereen. Hassua muuten, että vaikka emme ole tärkeitä, niin töissä on silti sunnuntait oltava. Elinkeinoelämän keskusliitto ja kokoomus haluavat sunnuntailisän pois laista, työpaikoilla tai työehtosopimuksessa sovittavaksi. Se on hetki, jolloin stadionin katto lentäisi ilmaan, jos sellainen olisi olemassa. Maalaiskyläänkin välittyivät se tunne ja ne Agit Propin laulut. ”#Maahanmuuttokriittinen ja perinteisiä arvoja kannattava puolue #Vox…” Näin @yleuutiset. Mikä ero on YK:n normaaleilla kokoontumisilla ja alku peräis kansojen foorumilla. TohTori mikko PouTAnen, PoliTiikAsTA.fi 24.4. Ilmapiiri. Välillä työnantaja puhuu epämääräisesti sunnuntailisän kompensoimisesta tuntipalkkaan: sanonpa vain, että sen kun näkisi. Kolumni Tuntuu olevan suomalaisen talouspoliittisen mielikuvituksen tuolla puolen, että valtio voisi hyödyntää matalia korkotasoja ja tehdä edullisia investointeja kansantalouteen, sillä uuden kriisin ja finanssimarkkinoiden heilahtelun pelko on meihin lujasti upotettu. Anne nymAn Kirjoittaja on myyjä ja luottamusmies. Sunnuntai ja pyhäpäivät nyt vain eivät ole sama asia kuin arki. Me kaupan alan työntekijät, muut palvelualat ja tavalliset duunarit tuskin olemme niin ”tärkeitä”, että saisimme sunnuntailisän läpi. Suomeksi tuo tarkoittaisi varmaan jotain viiden sentin korotusta tunnille, ei suinkaan koko sunnuntailisän jyvittämistä palkkaan. some lAinAttuA el pueblo, unido… solidAArisuus Invisible Heroes muistuttaa meitä solidaarisesta Suomesta. Vai väittääkö joku tosissaan, että joulupäivän työvuoro on saman arvoinen kuin arkitiistain aamuvuoro. AjAssA KU 18 /2 01 9 | 7 Ylen upea sarja Invisible Heroes nostaa muistoja mieleen. Arki jokA päivä, vAi. Olin silloin 11-vuotias. Yl e KU va pa lv el U/ Di eg o ar aY a Co rv al án. Kai Hirvasnoro InvIsIble Heroes Yle Areenassa. Suomessa syntynyt Chile-solidaarisuusliike kantoi kuitenkin vuosia eteenpäin. Se olisi käytännössä palkkaleikkuri pienituloisille ja duunareille. Dosentti Vesa Heikkinen 28.4. Sarja muistuttaa maasta, jossa presidentti katkaisi kauppasuhteet diktatuuriin. Mihin perinteiseen arvoon tällainen sopii. Maahanmuuttokriittinen tarkoittanee tässäkin tapauksessa ihmisvihamielistä maahanmuuton vastustamista. Oli jotain niitä tärkeämpää: ihmisoikeudet. Monella alalla peruspalkka on niin naurettavan pieni, että lisillä eletään
Mitä jos tutkijoilla olisi nykyistä enemmän mahdollisuuksia keskittyä tutkimukseen – lukemiseen, kirjoittamiseen ja ajattelemiseen. Nyt on helppo hengähtää, kun kaikki tämä kova työ päätyi menestyksekkääseen Saara Särmä Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija. Se tarkoittaa, että moni erinomainen hakemus ja lupaava tutkija jää rahoittamatta joka vuosi. Tämä oli minulle viimeinen mahdollinen hakukerta, sillä tutkijatohtorin rahoitusta voi hakea neljänä vuonna tohtoroitumisen jälkeen. Lähes kaikki hakemusten tekemiseen ja arviointiin käytetty aika on pois tutkijoiden päätyöstä eli tutkimuksesta. Pyyteettömästi kollegat lukevat hakemusversioita ja kommentoivat niitä, jotta hakemuksesta saa hiottua vielä vähän paremman ja terävämmän. Myös arviointiprosessi on todella monia ihmisiä työllistävä. 044-721 0320 info@kansanarkisto. En tietenkään väitä, että kaikille, jotka vaan haluavat tehdä tutkimusta, pitäisi antaa tutkimusrahoitusta. Toki tutkimuksen tekemiseen aina tarvitaan tutkimussuunnitelma, siltä osin hakemustehtailu on tutkimusta. Ymmärrän, että joillakin kriteereillä ja mekanismeilla pitää varmistaa tutkimusideoiden toteuttamiskelpoisuutta ennen kuin rahaa myönnetään. Jokaisen onnistumisen takana on joukko ihmisiä. Enkä edelleenkään ole yhtään varma onko nykyisen kaltaisessa rahoitussysteemissä kuinka paljon järkeä. TI-PE klo 9-16. Suuri osa työstä jää kuitenkin näkymättömiin. Hiljattain kyselin Facebookissa tutkijakollegoilta, koska he ovat viimeksi ehtineet lukea kokonaisia tieteellisiä kirjoja alusta loppuun. www.kansanarkisto. Neljänä vuonna olen tehnyt suuren määrän työtä ja käyttänyt paljon aikaa tämän hakemuksen parissa, karkeasti arvioiden yhteensä 4-6 kuukauden työn, mutta kyse ei ole yksin minun tekemästäni työmäärästä. Joka vuosi olen hakenut. Päätökset ilmoitetaan seitsemän kuukauden päästä hakemuksen jättämisestä. Vastaukset vaihtelivat tutkimusalasta riippuen, mutta yleisvire keskustelussa oli, että kirjoja ehtii lukea aivan liian harvoin. Jo vuosia näiden hakemusten läpimenoprosentti on pyörinyt kymmenen tietämillä. l V iiMe perjantaina sain Suomen Akatemiasta rahoituspäätöksen tutkijatohtorihankkeeseen, jossa tutkin syyskuusta alkaen seuraavat kolme vuotta meemien merkityksellistämää maailmanpolitiikkaa. On virallisia ja epävirallisia hakemustyöpajoja. Mainittuja 250 hakemusta on arvioimassa yhteensä 18 arviointipaneelia, joihin kuuluu 169 arvioitsijaa Suomesta ja maailmalta. Matkan varrelle on kuitenkin mahtunut monia hetkiä, kun olen kyseenalaistanut koko järjestelmän mielekkyyden. Pistää kuitenkin miettimään. tallentaa työväestön ja järjestöjen historiaa avoinna kaikille kansalaisille Kansan Arkisto Vetehisenkuja 1 00530 Helsinki p. Hakemuksen teossa olen saanut apua ja tukea useilta kollegoilta sekä kotimaassa että ulkomailla. AjAssA 8 | KU 18 /2 01 9 lopputulokseen. Hakemusruljanssiin käytetty aika on pois tutkimustyöstä Kolumni Kysyin tutkijakollegoilta, koska he ovat viimeksi ehtineet lukea kokonaisia tieteellisiä kirjoja alusta loppuun. HakeMukset, niin kuin muukaan tutkimus, eivät suinkaan ole yksilölaji. Sähköpostit sinkoilevat ympäri maailmaa, kun sovitaan tutkijavierailuja ja muita yhteistyökuvioita. Se on kuitenkin vain osa hakemusta. Yliopistojen tukipalveluissa lasketaan budjetteja ja dekaanit klikkailevat suorituspaikkojen suostumuksia hakujärjestelmässä. Saman hakemuksen eri versioilla olen hakenut myös muilta rahoittajilta. Kilpailu rahoituksesta on tiukkaa: kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikuntaan vastaavia hakemuksia tuli 250 ja rahoitusta sai näistä 33
GU e/ NG L. EPP-ryhmää edustavan Tajanin syytetään mielistelevän fasisteja. TausTaT KU 18 /2 01 9 | 9 02 taustat Europarlamentin vasemmistoryhmä osoitti maaliskuussa mieltään puhemies Antonio Tajania vastaan. Europarlamentin vasemmistoryhmässä on ollut 52 jäsentä 14 jäsenmaasta, ja nyt sille ennustetaan paria lisäpaikkaa
Vaikka joissain maissa paikkoja menee, saanee europarlamentin vasemmistoryhmä GUE-NGL edustajia ainakin kahdesta uudesta maasta. TausTaT 10 | KU 18 /2 01 9 (kuva) Vasemmiston asema Vakaa eu-Vaaleissa Eurooppalainen vasemmisto säilyttänee asemansa toukokuun EU-vaaleissa. Al l Ov er Pr es s. Saksan Die Linke saanee parlamenttiin seitsemän tai kahdeksan paikkaa. teksti Antero Eerola Useissa EU-maissa olevan listavaalin takia tulevan europarlamentin jäsenistä iso osa tiedetään jo etukäteen
Vaalien jälkeen parlamentissa alkaakin ryhmien kokoaminen. Näin ne on voitu siirtää syrjään, kun vaikuttamisen paikkoja europarlamentissa on jaettu. dan oikeistopopulistien odotetaan kuitenkin korjaavan suurvoiton vaaleissa. EU-parlamentin vasemmistoryhmässä GUENGL:ssä on päättyvällä kaudella ollut 52 jäsentä 14 jäsenmaasta. Lisäksi on todennäköistä, että eläinten oikeuksien puolustajat saavat ehdokkaansa läpi Espanjassa. – Oli iso virhe, että vaaleja ei Suomessa yhdistetty. Ehdokkaiden yleiseurooppalainen tv-keskustelu järjestetään 15. Euroopan Vasemmistopuolueen nimeämiä ”kärkiehdokkaita” eurovaaleissa ovat slovenialainen kansanedustaja ja näyttelijä Violeta Tomi. – Todennäköisesti tulos on plus miinus nolla. päivää, se ei osallistu vaaleihin. Esimerkiksi Espanjasta tulevien paikkojen määrä laskee korkeintaan yhdellä, pitkään europarlamentissa vaikuttanut Lepola luottaa. Myös Euroopan Vasemmistopuolue, jonka jäsen vasemmistoliitto on, nimesi kaksi kärkiehdokasta. TausTaT KU 18 /2 01 9 | 11 S uomessa va alikevät jatkuu, kun kansa pääsee toukokuun 26. – Toisaalta isoilla puolueilla on voimavaroja pistää peliin tunnettuja nimiä erikseen eduskuntaja eurovaaleihin. GU e/ NG L. Mielipidemittausten mukaan isoimmat tappiot olisivat tulossa Italiasta ja Espanjasta. Se olisi ollut tapa erottaa ehdokkuudet, Lepola näkee. Erikoista on sekin, että tulevan parlamentin kokoa ei varmuudella tiedetä. päivä uurnille EU-parlamentin vaaleissa. Mahdollista on, että jopa lisäpaikkoja tulee yksi tai kaksi. Jos Iso-Britannia hyväksyy erosopimuksen EU:sta ennen toukokuun 23. Paheksuntaa mediassa on herättänyt se, että eduskuntaan valitut kansanedustajat ovat tarjolla myös europarlamenttiin. Vasemmistoliitto lähtee kisaan täydellä listalla. – Vaikkapa Italiassa (ex-pääministeri) Silvio Berlusconi on puolueensa jokaisen listan kärjessä maan eri vaalipiireissä, Lepola sanoo. Muualla Euroopassa kaksoisehdokkuus ei ole mitenkään tavatonta. Toinen on slovenialainen kansanedustaja ja omassa maassaan tunnettu näyttelijä Violeta Tomi?. ja Belgian Metallityöläisten liiton pääsihteeri Nico Cué. Mikäli poliittinen sekasorto asiassa jatkuu, maa osallistuu vaaleihin. Lisäksi on mahdollista, että Tšekistä tulisi nykyisen kolmen edustajan sijaan yksi, Irlannista neljän sijaan kaksi ja Saksasta kahdeksan sijaan seitsemän uutta euroedustajaa. UUsia maita ja pUolUeita GUE-NGL-ryhmän suomalainen pääsihteeri Sanna Lepola muistuttaa kuitenkin, että ennusteissa on paljon liikkuvia osia. YhteistYökYvYtön änkYräoikeisto Eurovaalien ylikansallista luonnetta yritetään korostaa kuviolla, jossa eurooppalaiset puolueet asettavat niin sanotun kärkiehdokkaan. Päättyvällä kaudella GUE-NGL:ssä on esimerkiksi ollut eläinoikeuspuolueiden mepit Hollannista ja Saksasta. Toinen on Belgian metallityöläisten liiton pääsihteeri, kansallisuudeltaan espanjalainen Nico Cué. toukokuuta. Britanniasta riippuen, parlamentin koko on 705 tai 751 jäsentä. Vaikka Suomessa vasemmisto eteni eduskuntavaaleissa, tilanne ei ole yhtä valoisa kaikkialla Euroopassa. Myös perussuomalaiset ovat mukana yhteistyössä. Äärioikeiston käsiin luisuneessa Italiassa vasemmistolla on uhka menettää kaikki paikkansa. Oikealla puolueen puheenjohtaja, Saksan liittopäiväedustaja Gregor Gysi. Suomessa ennen eurovaaleja on puhuttu paljon myös siitä, minkä paikan ehdokkaat lopulta valitsevat. Ryhmään on myös tuloillaan ainakin kaksi uutta puoluetta: Slovenian Levica (Vasemmisto) sekä Belgian työväenpuolue PVDA+/PTB-GO!. l Lepola ennustaa, että Hollannissa puolue voi saada toisen paikan. Nyt puolueet yrittävät koota voimiaan Italian sisäministerin, äärioikeistolaisen La Lega -puolueen johtajan Matteo Salvinin johdolla. Ykkösehdokasta eivät sitä vastoin ole asettaneet eurooppalaisen äärioikeiston puolueet. Lisää edustajia on odotettavissa Ranskasta kaksi sekä Ruotsista, Sloveniasta ja Kreikasta yksi kustakin. Ajatus on, että suurimmaksi nousevan ryhmän kandidaatista tulisi seuraava EU-komission puheenjohtaja. Parlamentin kokoamat ennusteet näyttävät, että eurooppalaisella tasolla luvassa olisi hienoinen vaalitappio. Menneellä kaudella puolueiden ongelma on ollut, että ne ovat yhteistyökyvyttömyyttään hajonneet useisiin eri ryhmiin. EU-parlamentin erikoisuus on, että kaikilla puolueilla ei ole itsestään selvää, mihin ryhmään ne kuuluvat. Lepola ennustaa, että äärioikeisto voi nousta seuraavassa europarlamentissa vaa´ankieliasemaan, kun tulevan EU-komission kokoonpanosta ja luottamuksesta äänestetään. Kovan laiLisää edustajia on odotettavissa Ranskasta kaksi sekä Ruotsista, Sloveniasta ja Kreikasta yksi kustakin
A ina kulloistakin ”nykypäivää” on 1990-luvun lamasta lähtien verrattu niin löysin perustein 1930-lukuun, että rinnastus on menettänyt merkitystään. Ammattiliitot saivat vuonna 1918 virallisen aseman neuvottelukumppaneina ja Saksan hallitus perusti sovittelujärjestelmän sopimaan työläisten palkoista. TausTaT 12 | KU 18 /2 01 9 muille, mutta ei juutalaisille ja marxilaisille. natsien nousua pohjusti myös teollisuuspiirien halu irtaantua Weimarin tasavallan eräänlaisesta kolmikannasta. He eivät siihen aikaan puhuneet hyvinvointivaltiosta, vaan ”kansankokonaisuudesta”, joka oli osin sama asia. WSOY 2019. Hitlerin nousun taustatekijöitä olivat sotakorvausten saksalaisille aiheuttama tiukka talouskuri, kansalaisille epävarmuutta aiheuttanut globalisaatio sekä maailmansodan mukanaan tuoma pakolaisaalto. Osan heistä natsit ampuivat kesäkuun 1934 ”pitkien puukkojen yönä” viimeistellessään yksinvaltansa. Porvarit myivät natseille köyden, johon heidät sitten hirtettiin. Entä nyt, kun äärioikeisto ja liberaalin demokratian haastajat ovat hallitusvallassa useissa Euroopan maissa ja niiden odotetaan voittavan myös eurovaalit toukokuussa. Vaalitappioitakin tuli. Hitlerin nousu oli vastareaktio globalisaatiolle ja talouskurille TeksTi Kai Hirvasnoro kuva All Over Press/Bernd Settnik Kirja. Ne koskivat etenkin juutalaisten tekemiksi väitettyjä rituaalimurhia. Muut puolueet, vapaa lehdistö ja yleensä koko demokratia lakkautettiin, minkä natsit avoimesti kertoivatkin tavoitteekseen. Väkivallan varjossa kokoontuneet valtiopäivät hyväksyivät valtalain, jolla kaikki lainsäädäntö siirrettiin Hitlerin hallinnolle. Lisäksi perinteinen oikeisto halusi hallita Saksaa yksin, eristää vasemmiston, ja luuli voivansa käyttää tässä hyväkseen kansallissosialisteja. Se oli enää muodollisuus. Kuva Sachsenhausenista. 372 sivua. Luvattiin tasa-arvoa ja vaurautta Huhtikuussa on vietetty natsien keskitysleirien vapauttamisen 74-vuotisjuhlia. Natsien ohjelma ei ollut talousoikeistolainen. Ja oli vielä yksi asia, joka muistuttaa omaa rokotuskriittistä aikaamme. Benjamin Cartet Hett kuvaa askel askeleelta, miten oikeistopoliitikot sortuivat omaan näppäryyteensä. Irrationaalisuuden nousulla ja politiikalla oli selvä yhteys. Vaikka historia ei koskaan toistaisi sellaisenaan itseään, muistuttavat natsien nousun pohjustanut 1920-luku ja 2010luku ikävän paljon toisiaan. l Benjamin Carter Hett: Demokratian kuolema – Kuinka Hitler nousi valtaan. 1900-luvun alussa Keskija Itä-Euroopassa levisivät ennakkoluulot ja taikausko, joiden luultiin jääneen keskiajalle. Vaihda sanojen tilalle maahanmuuttaja ja olet nykyisen äärioikeiston retoriikan ytimessä. Suomentanut Tommi Uschanov. Tarinan toinen puoli, Saksan teollisuuspiirien kuvitelma siitä, että he voisivat käyttää Hitleriä hyväkseen, olisi ansainnut tarkemman läpivalaisun. Matkan varrella natsit joutuivat tekemään poliittisia kompromisseja osavaltioissa. Maaliskuussa 1933 he saivat 43 prosenttia äänistä ja muodostivat hallituskoalition saksalaiskansallisten kanssa. Kun palkat nousivat 1920-luvulla tuottavuutta nopeammin, vaativat talouselämän johtajat leikkauksia palkkoihin ja julkisiin menoihin sekä vähemmän sääntelyä. Tämä edellytti vasemmiston ja erityisesti sosiaalidemokraattien sulkemista pois vallasta. Eväitä aikakausien vertailuun antaa juuri suomeksi ilmestynyt historian professori Benjamin Carter Hettin teos Demokratian kuolema – Kuinka Hitler nousi valtaan
KU 18 /2 01 9 | 13
Jatkamme, kunnes siihen tulee muutos. päivä kymmenen päivän telttailun jälkeen. Ilmastonmuutoksen vuoksi on julistettava hätätila. Moni ilmastonmuutoksesta huolestunut on saanut kanavan vaikuttaa. Telttaleirit toimivat alustoina suoralle toiminnalle Shellyhtiön päämajalla ja pörssin edustalla sekä lyhyempikestoisille katusuluille ympäri kaupunkia, esimerkiksi Heathrow’n lentokentän edustalla. 23-vuotias Federico Pastoris on Extinction Rebellion -liikkeen jäsen Skotlannissa. Hän saapui Shell-yhtiön päämaja oli yksi protestien kohteista. Aktivistit olivat onnistuneet tavoitteessaan sopia tapaaminen ympäristöministeri Michael Goven kanssa ja vakuuttaa työväenpuolue esittämään parlamentissa ehdotuksen ”ilmastohätätilan” julistamiseksi. Uutena pääsiäisviikon leiriin tuli myös 58-vuotias sosiaalityöntekijä Carrie, joka haluaa esiintyä vain etunimellään. Se on luvannut aiheuttaa enenevässä määrin häiriötä, kunnes Britannian hallitus ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti. Päätöksissä tulee kuunnella satunnaisesti valituista kansalaisista koottua yleiskokousta. UUsia mUUtoksen tekijöitä Osa protestileireistä häädettiin pääsiäisviikonloppuna ja loput pakkasivat tavaransa huhtikuun 25. Federico Pastoris sanoo, että valtioiden sitoumukset eivät vastaa ilmastokriisin vakavuutta. – En ole koskaan tehnyt mitään tällaista, mutta olen enenevässä määrin huolissani ilmastosta ja Lontoossa nähtiin huhtikuussa huikea kansalaistottelemattomuuden aalto, kun tuhannet mielenosoittajat tukkivat kaupungin keskustan kadut vaatien toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Liikkeen mukaan sillä on ryhmiä jo 400, joka mantereella. – Kuten olemme nähneet vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa, valtioiden sitoumukset eivät vastaa kriisin vakavuutta. Yli tuhat ihmistä pidätettiin, mutta suurinta osaa vastaan ei ole nostettu syytteitä. TausTaT 14 | KU 18 /2 01 9 Kapina ilmastokriisiä vastaan kasvaa Britanniassa Edinburghista Lontooseen pääsiäisviikolla tukemaan parlamentin edustalla sijaitsevaa leiriä. Kapina on onnistunut monella aktivismin mittapuulla: hallitsemaan otsikoita päivästä toiseen tukkimalla valtaväyliä Lontoon keskustassa, houkuttelemaan parhaina päivinä tuhansia uusia kannattajia ja vaikuttamaan politiikkaan. Carrie kuvailee itseään tavalliseksi keski-ikäiseksi ja keskiluokkaiseksi äidiksi, joka ei koskaan ennen ole osallistunut vastaavaan toimintaan.. Hallituksen tulee toimia saadakseen maan hiilineutraaliksi vuoteen 2025 mennessä. Liikkeellä on kolme keskeistä vaatimusta. – Halusin tulla tänne ja tuntea olevani osa maailmanlaajuista verkostoa, jota yhdistää sama sitoutuneisuus [toimintaan], samat pelot ja huolet [ilmastonmuutoksesta], hän sanoo. teksti ja kuvat Fanny Malinen M iljoonaKaupunKi Kylpi helteessä, kun Extinction Rebellion eli sukupuuttokapina sulki kolme keskeistä risteystä ja yhden sillan koko pääsiäisviikoksi. Pastoris toivoo mielenosoitusten avaavan keskustelua hallituksen kanssa, mutta ei ole toiveikas, että muutosta ilmastopolitiikkaan tulisi ilman painostuksen lisäämistä. Valmius tulla pidätetyksi on ollut viime lokakuussa käynnistetyn Extinction Rebellionin taktiikan kulmakiviä. Skotlanti tukee edelleen öljyn etsintää Pohjanmeressä, vaikka on allekirjoittanut Pariisin ilmastosopimuksen
Hän korostaa, että Extinction Rebellioniin on mahdollista osallistua, vaikkei olisikaan nuori vegaani ja valmis tulemaan pidätetyksi. Tuntuu hyvältä, kun ohikulkijat sanovat kiitos, kun teette jotakin. etnisen monimuotoisuuden puutteesta. Monet rodullistetut aktivistit ovat kokeneet, että liikkeen vahva keskittyminen pidätyksiin sulkee pois muut kuin valkoihoiset, keskiluokkaiset britit, joiden ei tarvitse pelätä poliisiväkivaltaa tai lain rikkomisen seurauksia. Myös kapinan viesti ilmastokriisistä on hyvin brittikeskeinen: se maalaa ilmastonmuutoksen uhkana ”meille” ottamatta huomioon, että kehitysmaissa, jotka ovat aiheuttaneet vähiten hiilidioksidipäästöjä, se on jo todellisuutta. ArvosteluA vAlkoihoisuudestA Carrie kuvailee itseään tavalliseksi, keski-ikäiseksi ja keskiluokkaiseksi äidiksi. Extinction Rebellionin seuraavat askeleet näyttävät, onnistuuko liike vastaamaan kritiikkiin. l. TausTaT KU 18 /2 01 9 | 15 siitä, ettei kukaan tee mitään vaikka tiedämme, että meillä on vain 12 vuotta aikaa, hän kertoo. – Olen ehkä vähän toiveikkaampi. Carrie kuvailee helpotukseksi sitä, että voi osallistua muutoksen tekemiseen. Ilmastokriisin vakavuudesta on kuitenkin Lontoossa tehty keskustelunavaus, jota on vaikea jättää huomiotta. Suurin osa leirin osallistujista on kuitenkin valkoihoisia nuoria aikuisia, ja liikettä on paljon kritisoitu sosiaalisessa mediassa Valmius tulla pidätetyksi on Extinction Rebellionin taktiikan kulmakiviä
Nämä ovat todellisia poliittisia päätöksiä. Entinen valtiovarainministeri Rubens Ricupero sanoo, että tällaista riitaa ei nyt tarvittaisi, koska voimat pitäisi keskittää Brasilian elpymiseen kaikkien aikojen pahimmasta taantumastaan. – Meillä on 13 miljoonaa työtöntä. Talouden reunaehdot ovat hyvin negatiiviset, Ricupero sanoo. Hänen mukaansa kiista kertoo Bolsonarojen tavasta ”kärventää liekinheittimellä” vastustajiaan sosiaalisessa mediassa. ”Kerään kamppeeni ja lähden”, Mourãon kerrotaan sanoneen. Videon jakajaksi kerrottiin Carlos Bolsonaro, joka hoitaa isänsä sosiaalisen median tilejä. Carlos käynnisti sosiaalisessa mediassa sarjan suoria hyökkäyksiä Mourãota vastaan, joista osan hänen kerrottiin lähettäneen ampumaradalta. Kyse on Kova oikeisto pitää Kiinaa kommunistisena uhkana, jota vastaan ”juutalais-kristillisten” on liittouduttava. vuosisadan ratkaiseva uhka, ja että Brasilian on liityttävä niiden ”juutalais-kristillisen liittoutuman” valtioihin, jotka kykenevät vastustamaan Kiinaa, sanoo Winter. haukkui 1960-luvulla vallan ottanutta sotilashallitusta röyhkeäksi, turhamaiseksi ja kerskailevaksi. Brasilia-asiantuntija Brian Winter tapasi Carvalhon viime vuonna tämän asunnossa Virginian maaseudulla. Bannonin tukemat ”olavistat” sanovat, että Kiina on 21. Sotilassiipeä kauhistuttaa ajatus siitä, että käydään ”suurimmaksi osaksi tarpeettomaan taisteluun” Brasilian tärkeintä kauppakumppania vastaan. Olavistat myös kannattavat ”lähes ehdotonta liittoutumista Washingtonin kanssa, ja erityisesti Trumpin, jota he ihailevat” – Mourãon leiriä taas näin lämpimät suhteet arveluttavat. – Hallinnossa on mukana aikuisia, ja he katsovat, että jos jatketaan Olavon neuvojen noudattamista, hallitus ei ehkä selviydy tästä, Winter sanoo. Winterin mukaan kiista on paljastanut kahden leirin välisen raivokkaan ideologisen taistelun, ja sillä voi olla kohtalokkaita seurauksia sekä Brasilialle että Bolsonaron presidenttiydelle. Presidentin poika Carlos Bolsonaro Varapresidentti Hamilton Mourão Bannon, joka on entinen Trumpin päästrategi, on ylistänyt Carvalhoa ”yhdeksi maailman suurista konservatiivisista intellektuelleista”. – ”Olavismon” tärkein opinkappale on se, että Kiina on maailmanlaajuinen kommunistinen uhka. Brasilialainen aikakauslehti Veja väitti viime perjantaina Mourãon olevan niin raivostunut häneen kohdistuvista hyökkäyksistä, että hän on sukulaisilleen sanonut voivansa hylätä Bolsonaron. Winterin mukaan rähäkkää on ”hauska katsella – siihen saakka kunnes muistaa, että kyse on niin monien ongelmien koettelemasta maasta. ”Mourão – olet häpeäpilkku. Jokainen päivä, jona uutisia hallitsevat nämä kiistat, on jälleen yksi päivä, joka kuluu ilman että brasilialaisia oikeasti koettelevia ongelmia ratkaistaisiin, sanoo Brian Winter. Brasilian talous Kuralla Koska Jair Bolsonaro ei ole saanut Mourãoon kohdistuvia hyökkäyksiä pysähtymään, on syntynyt epäily, että hän on salaa kannustamassa niitä. Tämä minua huolestuttaa, eivät kaikki nämä typeryydet ja ristiriidat. – Presidentti olisi voinut yksinkertaisilla toimilla panna poikansa ruotuun, esimerkiksi takavarikoimalla tämän puhelimen tai palkkaamalla lastenvahdin. Hän päätti kuitenkin katsoa läpi sormien poikansa huonoa käytöstä, sanoo poliittinen kommentaattori Bernardo Melo Franco. – Edellinen presidentti, joka päätti taistella varapresidenttinsä kanssa, ei selvinnyt kautensa loppuun, varoittaa Melo Franco viitaten Michel Temerin rooliin Dilma Roussefin kaatamisessa vuonna 2016. Jossain vaiheessa protestit räjähtävät, kuten tapahtui 2013. Eduardo liittyi veljensä hyökkäykseen ja kehotti Mourãota pitämään mielipiteensä itsellään. Olet pettänyt meidät”, sanoi eräs merkittävä konservatiivi YouTube-videollaan, jossa hän kuvasi varapresidenttiä turhamaiseksi huomionkerjääjäksi, joka pyrkii kaivamaan maata pomonsa jalkojen alta. Kiista Kiinan uhasta Bolsonaron toinen poika Eduardo Bolsonaro on Steve Bannonin äärioikeistolaisen The Movement -liikkeen edustaja Etelä-Amerikassa. l Käännös: Arto Huovinen Al l Ov er Pr es s Al l Ov er Pr es s. Valtataistelussa on pelissä keskeisiä ulkopolitiikan kysymyksiä, ennen muuta Brasilian suhteet maailman kahteen johtavaan talouteen. TausTaT KU 18 /2 01 9 | 17 kuitenkin hänen mukaansa enemmästä kuin pelkästä pikku rähinästä Twitterissä. Tilanteessa on riskinsä. Presidentin pojat riensivät kuitenkin Carvalhon puolustajiksi. Se suututti Brasilian sotilaseliitin ja pakotti presidentin osittaiseen perääntymiseen. Koko tämä keskustelu häiritsee valtavasti sitä, mitä Brasilia todella tarvitsisi päästäkseen jälleen jaloilleen.” – Tämä ei ole pelkkää tosi-tv:tä
Valtaosa Unkarin mediasta – ulkomainostilaa tarjoavat yritykset mukaan lukien – on Orbánin hallitusta tukevien oligarkkien käsissä. Sen sijaan oppositiopuolueiden kampanjoita on vaikea löytää – ellei sattumalta törmää niiden vaaliohjelmia jakaviin vapaaehtoisiin kaupungin keskustassa. Neljännen lapsen jälkeen äidin ei enää koskaan tarvitse maksaa tuloveroa. Itsevaltaisesti käyttäytyvät, EU-vastaiset ja kansallismieliset populistit ovat ottaneet ohjat niin sanotuissa Visegrádin maissa eli Unkarissa, Puolassa, Tšekissä ja Slovakiassa. teksti Tuula Koponen Pääministeri Viktor Orbánin johtamaa Unkaria jotkut tutkijat nimittävät jo ”moderniksi diktatuuriksi”. Toisissa ulkomainoskylteissä ylistetään hallituksen perhepoliittista ohjelmaa, Orbánin vaihtoehtoa maahanmuutolle eli lapsentekotalkoita. Ensimmäistä EU-meppiään tavoitteleva liberaali Momentum on turvautunut pyörillä liikkuvaan mainostauluun. Erikoisin tilanne on Unkarissa, jota jotkut tutkijat nimittävät jo ”moderniksi diktatuuriksi”; vaspopulisteilla samat sävelet, mutta eri orkesterit Budapest Visegrádin nelikko ei ole yhtenäinen ryhmä, sitä eivät ole edes Unkari ja Puola. Le ht iK Uv a/ Pe te r Ko ha Lm i. Liberaalin presidentin valinta Slovakiassa oli nationalisteille isku vasten kasvoja. TausTaT 18 | KU 18 /2 01 9 U lkomainokset Budapestin kaduilla kehottavat toukokuun EU-vaaleihin valmistautuvia unkarilaisia: äänestäkää Viktor Orbánin ohjelmaa ja pysäyttäkää maahanmuutto. Opposition ääni ei pääse niissä kuuluville
Ensimmäisenä pakolaiskriisiin tarttui Unkarin Orbán, joka tuskastui EU:n hidasteluun ongelman ratkaisemisessa ja aitasi etelärajansa. Tehtävä tuli täytettyä, kun Unkari, Puola ja Tšekki pääsivät Natoon 1999 ja Slovakia 2004, jolloin niistä tuli myös EU-maita. Le ht iK Uv a/ Ke nz o tr ib oU iL La rd tustajia ei sentään vangita tai viedä kuulusteltaviksi kidutuskammioihin. Tärkein jakolinja Puolan ja Unkarin välillä on kuitenkin Venäjä. Orbánia ei hillinnyt edes Fideszin jäsenyyden jäädyttäminen Euroopan kansanpuolueessa EPP:ssä, vaan hän yhä väittää ”paljastaneensa EU:n todellisen aikeen asuttaa Eurooppa muslimeilla”. Unkarin kautta länteen oli matkannut satoja tuhansia ihmisiä. Puola ei ole unkari Vaikka Visegrád-maiden nelikko löysi uuden yhteisen sävelen pakolaiskriisissä, orkesterit ovat kuitenkin erilaisia kaikissa neljässä maassa. Keskeinen osa taloutta perustuu niin sanottuun kaverikapitalismiin. Samoin teki Puola, jossa valtaan noussut konservatiivinen Laki ja oikeus (PiS) torjui EU:n niin sanotun taakanjakosopimuksen, vaikka edellinen hallitus oli jo siihen sitoutunut. Kevään 2018 vaalivoittonsa jälkeen Orbán ilmoitti tähyävänsä vuoteen 2030. Sitten se hyökkäsi ”Brysselin eliittiä” vastaan ja sai globalisaatioon kriittisesti suhtautuvat, kansallismieliset ja talouskuureihin kyllästyneet äänestäjät taakseen.. TausTaT KU 18 /2 01 9 | 19 Orbánin Unkarissa riippumaton media ja kansalaisjärjestöt ovat ahtaalla. Hän ei esimerkiksi suostu uskomaan, että hänen kaksoisveljensä Lech Kaczy?skin surmannut Tšekin pääministerinä on vuodesta 2017 toiminut miljardööri Andrej Babiš. Vaalijärjestelmää muuttamalla Orbánin johtama Fidesz on päässyt asemaan, josta sen syrjäyttäminen demokraattisin keinoin on lähes mahdotonta. Yhteistyötään nelikko jatkoi senkin jälkeen. Parlamentista on tullut kumileimasin, ja tuomioistuinten asemaa on heikennetty. Unkarin vanavedessä myös Tšekki ja Slovakia liittyivät pakolaisvastaiseen rintamaan. Fidesz oli ennen vuoden 2010 vaalivoittoaan hyökkäävä konservatiivipuolue, joka oli rakentunut yhden johtajan eli Orbánin ympärille. Vallan kolmijako on murenemassa. Kun Orbánin sanotaan olevan ”Putinin taskussa”, Kaczy?ski suorastaan vihaa Venäjää. Ryhmän alkuperäisenä tavoitteena oli edistää vastikään Neuvostoliiton vaikutuspiiristä vapautuneiden maiden integroitumista länteen. Hallitus käyttää demokratian työkaluja valtansa vahvistamiseen ja ihmisten manipulointiin. Puola on myös yhteistyökykyisempi kuin Unkari, eikä se ole kytkenyt EU:lta saamaansa oikeusvaltiokritiikkiä maahanmuuttoon, kuten Unkari tekee. Orbánin kausi on kestänyt yhtäjaksoisesti jo yhdeksän vuotta. Rakentamalla aidan ja kieltäytymällä muslimipakolaisista Orbán kasvoi miltei kansallissankariksi. Orbánille EU on yksi päävihollisista, vaikka se on samalla rahasampo. Lähes 90 prosenttia puolalaisista äänestäisi EU:hun jäämisen puolesta, jos jäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys. Kunnes vuonna 2015 alkoi pakolaiskriisi. Näky jätti unkarilaisiin pelon, jota Orbán on taitavasti pitänyt yllä. Puolakaan ei ole Unkari, vaikka sen keulahahmo, Jaroslaw Kaczy?ski on seurannut tarkimmin Orbánin jalanjäljissä. Pakolaiskriisi yhdisti Visegrád-maiden nimellä tunnettu ryhmittymä syntyi helmikuussa 1991, kun rautaesiripun romahduksesta oli kulunut vajaat puolitoista vuotta. Vaalivoiton jälkeen se julisti sodan Kansainväliselle valuuttarahastolle (IMF) ja monikansallisille yhtiöille. Toisin kuin Orbánilla, Kaczy?skilla ei ole ollut Euroopan kansanpuolueen (EPP) kaltaista suojelijaa EU:ssa
TausTaT 20 | KU 18 /2 01 9 Demokratia on ollut monelle pettymys. Babišilla on taloussotkuja, mutta hän kiistää ne ja väittää, että takana on poliittisesti motivoitunut salaliitto. Slovakiaa puolestaan hallitsee Smer, joka on näennäisesti sosiaalidemokraattinen mutta käytännössä populistinen nationalistipuolue. Toimittajamurha kouraisi syvältä slovakialaista yhteiskuntaa ja johti Ficon eroon. Demokratia on ollut monelle pettymys. Pääministeri Robert Ficon tuoreimmalla valtakaudella 2012–2018 Slovakia taiteili kahden vaiheilla suhteessa EU:hun ja maahanmuuttoon. Tšekit valitsivat pääministerikseen 2017 slovakialaissyntyisen miljardöörin Andrej Babišin, joka esiintyi ulkopuolisena, ammattipoliitikoista erottuvana ratkaisujen miehenä. Smerin kannatus on huvennut sen jälkeen, kun korruptiota tutkinut toimittaja Jan Kuciak murhattiin helmikuussa 2018. Yhdistynyt oppositio hengittää PiS:n kannoilla. EUvaaleja seuraavat parlamenttivaalit syksyllä, ja ensi vuonna valitaan presidentti. Puolan politiikassa on kohtalon hetket, sillä siellä pidetään kolmet vaalit vuoden sisällä. Smolenskin lentoturma vuonna 2010 olisi ollut onnettomuus, vaan pitää koneen putoamista Venäjän salajuonena. Perinteestä ollaan ylpeitä, mutta sekään ei estänyt maita ajautumasta populistien johdettaviksi. l aL L Ov er Pr eS S/ LU Ka Sz Ka Li nO w SK i. Ero entisen itäblokin ja lännen välillä on yhä suuri. Babišin johtamalla Anoliikkeellä ei ole varsinaista ideologiaa, vaan se on luvannut kaikille jotain, mikä selittää sen suosiota. Valintaa pidetään iskuna vasten nationalistien kasvoja koko Keski-Euroopassa. Mielenkiintoisen lisän arvoiltaan konservatiivisen Puolan vaaleihin tuo uusi tulokas, vasemmistolainen ”Kevät”, jota johtaa tunnettu homoseksuaalipoliitikko Róbert Biedron. Vapaus tuli 30 vuotta sitten, mutta useimmat muut luLe ht iK Uv a/ vL ad im ir Si m ic eK Puolan todellisena johtajana pidetään PiS-puolueen johtajaa Jaroslaw Kaczy?skia, vaikka hän ei edes ole hallituksen jäsen. paukset jäivät toteutumatta. Zuzana ?aputován valinnasta Slovakian presidentiksi maaliskuussa tuli poikkeama Keski-Euroopan nationalistiseen ilmapiiriin. Protestien aallonharjalla Slovakian uudeksi presidentiksi nousi politiikan ulkopuolelta Zuzana ?aputová, joka on arvomaailmaltaan hyvin liberaali ja EU-myönteinen. Slovakia löi nationaliSteja Tšekki ja Slovakia ovat ainoat Keski-Euroopan entiset sosialistimaat, joilla on ennen vuotta 1989 edeltävää kokemusta demokratiasta. PiS:n kannatus notkahti jo viime syksyn paikallisvaaleissa