4?7
Anni Ahlakorpi 10 Koodaus kouluihin 16 HIV Moskovassa 30
S.18. 32
Tyrmäys
oikealta
lot
Mediata
Ylen
a
kimpuss
» Porvarihallitus aloittaa leikkaamalla
ja uhkailemalla s. Hinta 3,50 ?
22-003251-1522
22
Viikko 22
Perjantaina 29.5.2015
www.kansanuutiset.fi
Kansan Tahto | Satakunnan Työ
Radikaali
vasemmisto
nousee
Euroopassa s
SDNL:n tavoitteeksi tuli ?vapaa ja demokraattinen. Lähimpänä olevaksi puolueeksi
nimettiin vasemmistoliitto. Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto linjasi uudessa poliittisessa ohjelmas-
» Puheissa
viitattiin
?vaikuttajiin. Britanniassa hallitus sai heti nimittämispäivänään vastaansa mielenosoittajat.
20 vuotta sitten
KU:N ARKISTO
SDNL palasi sosialismiin
VASEMMISTONUORTEN UUSI puheenjohtaja
Anni Ahlakorpi tulee Utsjoelta. Vastikkeeton kansalaistulo mahdollistaisi vapaaehtoisen
työttömyyden. Viimeksi kuluneet kaksi vuotta
hän oli työskennellyt liiton keskustoimistossa
SDNL:n toiminnanohjaajana.
SDNL . Puolue oli hylkäämässä
sosialismin, mutta nuorisoliitto palautti ohjelmaansa sosialismin tavoitteen. ja
?leirinuotiolla
istujiin?.
2
saan olevansa poliittinen, itsenäinen nuorisojärjestö. Kansan Uutiset, Viikkolehti 29.5.?4.6.2015
A
Kotimaa s.4
B
Kulttuuri s.18
C
Keskustelu s.26
D
Ulkomaat s.30
E
Pelit s.36
Kannen kuva: Lehtikuva/Markku Ulander
Ajankuva
LEHTIKUVA/BEN STANSALL
AUSTERITYN AIKAKAUSI. Työttömyydestä muodostuisi
tietoinen valinta ja ihmiset voisivat järjestää
elämänsä entistä paremmin vaihtoehtoisten
elämänmallia mukaan, Fitzpatrick visioi.
Kai Hirvasnoro
Marjo Soini aloitti SDNL:n puheenjohtajana vuonna 1995.. ja ?leirinuotiolla istujiin?.
Liittokokouksen seminaarissa brittiläinen Tony Fitzpatrick puhui kansalaistulosta.
Hän muun muassa pohti sitä, onko oikeudenmukaista maksaa tuloa sellaisille, jotka eivät
ansaitse sitä työllään.
. Kaksi kautta nuorisoliittoa luotsannut Marko Autio kysyi liittokokousväeltä, minkä muun puolueen he luulevat omaavan yhteisen arvomaailman nuorisoliiton kanssa.
Vasemmistoliiton puoluekokoukseen oli
kaksi viikkoa aikaa. Järjestön
edeltäjän SDNL:n liittokokouksessa vuonna
1995 koko johtotroikka valittiin Pohjois-Suomesta.
Puheenjohtajana
aloitti Simosta kotoisin oleva Marjo
Soini.
Soini opiskeli
Oulun yliopistossa
suomen kieltä. Kummankin punaisena lankana ovat julkiseen sektoriin kohdistuvat leikkaukset eli
niin sanottu austerity-politiikka. Linjavalinnan pelättiin
johtavan avoimeen riitaan poliittisen otteen
tiukentajien ja kulttuurista nuorten toiminta-
järjestöä kannattaneiden välillä, mutta tästä
ei näkynyt merkkejä, vaikka puheissa viitattiin
?vaikuttajiin. sosialismi.
Liittokokous otti selkeän askeleen vasemmalle ja entistä aktiivisempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Britannian konservatiivihallitus aloitti keskiviikkona, Suomi saa omansa perjantaina. Tällä hetkellä osan kansasta on joka tapauksessa pakko olla työttömänä
A
kotimaa
Perjantai 29. Tämän
päälle vielä ansiosidonnaista päivärahaa leikataan arviolta 10 prosentilla,
vuorotteluvapaata leikataan ja sairauspäivärahan korvausastetta leikataan.?
?Eläkeindeksin jäädyttämisen lisäksi vanhuspalveluiden henkilöstömitoitusta heikennetään ja lääkekorvausta leikataan eli jatkossa sairaat joutuvat maksamaan enemmän
lääkkeistään. Myös eläkeläisten asumistukea heikennetään tuntuvasti.?
Päivähoitoon
kovia leikkauksia
Lasten päivähoidossa ryhmäkokoja
kasvatetaan ja subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan. Tämä tarkoittaa sitä, että asumisen, ruuan ja lääkkeiden kallistuessa tätä ei hyvitetä vaan rahaa on
entistä vähemmän käytössä. 7
LEHTIKUVA/ALEKSI TUOMOLA
Lasten päivähoito on hallituksen leikkauslistalla.
Hyväosaisten vastuu
jäi sanahelinäksi
» Uusi hallitus pistää
lapset, opiskelijat, työttömät, sairaat ja eläkeläiset maksumiehiksi.
. Pienituloisten ostovoiman heikentäminen, sekä hyvinvointipalveluiden, kuten subjektiivisen päivähoito-oikeuden romuttaminen, ei
ole talouden tasapainottamista, vaan
luokkaerojen syventämistä entuudestaan.
Sosiaalietuuksista
1,5 miljardia
Sosiaalietuuksista leikataan noin
1,5 miljardia euroa vuositasolla vuoteen 2019 mennessä. Suurituloiset selviävät helpolla,
kun veronkorotuksia ei tule ja perintöveroa kevennetään, totesi kansanedustaja Li Andersson.
. Ilmeisesti hyväosaisten ei juuri
näihin talkoisiin tarvitse osallistua.
4
Tässä tilanteessa olisi kohtuullista,
että myös rikkaat osallistuisivat savottaan ja erityisesti suurten pääomatulojen verotusta olisi pitänyt kiristää, sanoi kansanedustaja Hanna
Sarkkinen.
Li Anderssonin mukaan hallitusohjelma nojaa vahvasti pienituloisiin
sekä koulutukseen kohdistuviin leikkauksiin.
. Tämä tarkoittaa
sitä, että työllistämistoimia ja työvoimapalveluja voidaan antaa entistä
vähemmän, vaikka työttömien määrä
on kasvussa.
Kai Hirvasnoro
kai.hirvasnoro@kansanuutiset.?. Kuitenkin hallitusohjelmaan sisältyy myös
yli sadan miljardin leikkaukset työvoimapalveluihin. VAHVOJEN JA hyväosaisten on kannet-
tava muita suurempi vastuu, sanoi
perjantaina pääministeriksi nimitettävä keskustan puheenjohtaja Juha
Sipilä hallitusohjelmaa esitellessään.
Hallitusohjelmaa arvioivien vasemmistoliittolaisten mukaan vastuu kuitenkin lankeaa päinvastoin.
Puheenjohtaja Paavo Arhinmäen
mukaan leikkaukset kohdistuvat erityisesti lapsiin ja nuoriin, työttömiin,
sairaisiin ja eläkeläisiin.
. Mutta hallitusohjelma on kerta
kaikkiaan niin karmeaa luettavaa,
että valitettavasti en pysty sieltä juurikaan positiivista kaivamaan?, kirjoitti Arhinmäki.
Hanna Sarkkisen mukaan leikkaukset laskevat Suomen kokonaiskysyntää ja lisäävät työttömyyttä.
. Arhinmäen mukaan asiantuntijoiden varoituksia ei
kuultu, vaan leikkaukset kohdistu-
» Ei talouden tasapainottamista, vaan
luokkaerojen
syventämistä
entuudestaan.
vat moneen kertaan samalle joukolle:
?Työttömien, eläkeläisten ja sairauspäivärahojen indeksit jäädytetään. Esiopetuk-
sen rinnalla aletaan tarjota maksullista kerhotoimintaa varhaiskasvatuksen sijaan.
Peruskoulun luokkakokoja kasvatetaan, lukioista ja ammatillisista oppilaitoksista leikataan, yliopistoindeksi jäädytetään. Työttömyys on valmiiksi erittäin
korkealla ja näillä linjauksilla se tulee
todennäköisesti kasvamaan. toukokuuta 2015
Anne Huotari s. Opintotukea leikataan ja lapsilisien sekä opintotuen
indeksikorotus lakkautetaan kokonaan.
Lisäksi asiakasmaksuja korotetaan.
?Toivoisin voivani sanoa jotain positiivista ja rakentavaa hallitusohjelmasta, esimerkiksi perustulokokeilusta
Pron
teollisuussektorin johtaja Markku
Palokangas on tehnyt laskelmia, joiden mukaan työajan lisääminen ei
kannata.
Jos työaikaa pidennettäisiin saOSANA YHTEISKUNTASOPIMUSTA
5. Alan opiskelijat ja oppisopimuskoulutuksessa olevat saavat
aikaisempaa helpommin hoitotyöntekijän aseman.
HALLITUS LISÄÄ vanhusten
perhe- ja omaishoitoa. Huutolan mukaan ehdotus esimerkiksi paikallisen sopimisen lisäämisestä on suoraan yrittäjiltä.
Hallitus tuo esityksen yhteiskuntasopimuksesta heinäkuun lopussa.
Huutola ja SAK keskittyvät ennen yhteiskuntasopimusta työllisyys- ja kasvusopimuksen tekoon, jossa päätetään muun muassa palkoista.
Yhteiskuntasopimus on tulevan
pääministerin Juha Sipilän (kesk.)
malli parantaa kilpailukykyä, tuottavuutta ja työllisyyttä sekä poistaa
kestävyysvajetta. Palokankaan mukaan työajanpidennys ei lisää tuotavuutta, ellei samaan aikaan irtisanota samaa
määrää työntekijöitä.
. Hoitovastuu kaatuu ikääntyville
omaisille, kuten tähänkin
saakka. HÄMEEN Vasemmistoliiton puheenjoh-
taja Irma Taavela ilmoitti sunnuntaina
järjestön kevätkokouksessa olevansa
käytettävissä valittaessa vasemmistoliitolle uutta puoluesihteeriä runsaan
vuoden kuluttua kokoontuvassa puoluekokouksessa. Lisäpäivät tarkoittavat esimerkiksi työttömyysputkeen joutuneiden oikeutta saada korotettua päivärahaa vielä 500 päivän täyttymisen
jälkeen.
Hallitus aikoo kokeilla perustuloa
jossakin muodossa.
ANSIOTURVAN LISÄPÄIVIIN
Ansiosidonnaista
työttömyysturvaa leikataan
200 miljoonalla
eurolla. Omais- ja perhehoidon
vapaapäiviin varataan 75 miljoonaa euroa lisää vuosittain.
Hoitajille luvataan mahdollisuus ?huolettomiin vapaisiin?.
Omaishoitajien vapaapäiväjärjestelmä kunnissa on tökkinyt jo nyt pahasti. Jos yhteiskuntasopimusta ei synny, työntekijät
ovat siihen syyllisiä, kummastelee
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola.
Hallitusohjelmassa mainitaan ehdolliset leikkaukset. Sipilän ensimmäinen yritys yhteiskuntasopimuksen
saamiseksi kaatui toukokuussa.
dalla tunnilla vuodessa, tarkoittaisi
se Suomessa 115 000 henkilötyövuotta. Käytännössä tämä tarkoittaisi
sitä, että palkansaajien tilipussista
siirretään työnantajien pussiin 4,5
miljardia euroa. Luvattua
omaishoidontuen siirtoa Kelalle
ei tehdä. Hallitus
valmistelee työttömyysturvan uudistuksen lokakuun puoliväliin mennessä vuoropuhelussa työelämän
osapuolten kanssa.
Osana uudistuksia tulee osallistava
sosiaaliturvamalli, jonka tavoitteena
KU:N ARKISTO
» Vuorotteluvapaa
todennäköisesti
lakkautettaisiin.
Matti Huutola
on palkan ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen. Asetelma on epäreilu. Ei niitä löydy millään.
Sen sijaan työnantajia hyödyttäviä kohtia on lukuisia. Huutolan on ollut vaikea havaita hallitusohjelmasta kohtia, joissa
työnantajat ja elinkeinoelämä osallistuisivat talkoisiin.
. Siksi on syytä käynnistää
keskustelu kaikista tähän liittyvistä asioista, rakenteellisista, järjestöllisistä ja
mahdollisista sääntömuutoksista sekä
henkilövalinnoista jo nyt.
Vanhusten
hoivan
mitoitukset
heikentyvät
SIPILÄN HALLITUS leikkaa van-
hushoivan hoitotyöstä. Lisäksi irtisanottua työntekijää tuetaan entistä paremmin heti
työttömyyden kohdatessa.
Ohjelman mukaan sosiaaliturvan
uudistamisessa tukeudutaan riippumattoman asiantuntijatyöryhmän
suosituksiin.
HALLITUSOHJELMA VALMISTELEE
sovelletaan
nykylainsäädännön mukaista aktivointia. Muutosten valmisteleminen on
aloitettava välittömästi.
Huutolan mukaan
yhteiskuntasopimuksen olisi oltava
hallitusohjelmaa
huomattavasti
tasapuolisempi.
SAK EI tee yhteiskuntasopimusta halli-
tusohjelman ehdoilla.
. 0,70 työntekijää vanhusta kohden.
Hoitohenkilöstön kriteereitä väljennetään. Hallitus ei sido näitä yhteiskuntasopimukseen.
Yksityiskohdat ovat auki. Mahdollisiin
vapaaehtoisvoimin järjestettä-n
viin tilaisuuksiin ja järjestelyihin
voi ilmoittautua osoitteessa
koko.kansan@gmail.com. Työntekijät tutkailevat
työpaikkoja
helsinkiläisessä
TE-toimistossa.
Teemu Saintula
teemu.saintula@kansanuutiset.?
LEHTIKUVA
on
esillä jälleen työajan pidennys. Nykyinen puoluesihteeri Marko Varajärvi on ilmoittanut,
LEHTIKUVA
ettei hän asetu uudelleen ehdokkaaksi.
Hämeen Vasemmisto ja Taavela
pitävät välttämättömänä puolueen
uudistamista. Jos yhteiskuntasopimus syntyisi, hallitus ei tekisi 1,5
miljardin euron ehdollisia lisäleikkauksia. Henkilöstömitoitus heikkenee tehostetussa palveluasumisessa ja
vanhainkodeissa.
Nykyinen suositus on 0,50
hoitotyöntekijää per vanhus.
Hallitus nipistää tästä 0,1 eli
suositus laskee 0,4. Ehdollisia leikkauksia ovat
muun muassa työttömyysturvan ja
lapsilisien leikkaaminen sekä eläkeindeksikorvausten puolittaminen.
Vuorotteluvapaa todennäköisesti lakkautettaisiin.
Huutolaa harmittaa se, että nimenomaan työntekijäpuolen pitää
säästää. KU
Epäreilu asetelma ei tuo
yhteiskuntasopimusta
» SAK:n Matti
Hoitovastuu kaatuu ikääntyville
omaisille, kuten tähänkin saakka.
Taavela katsoo, että puolueen tulevaisuudesta kiinnostuneiden on otettava tehtäväksi rakentaa vasemmistoliitosta laajasti toimiva kaikenikäisten
ja koko kansan puolue. Hallituksen esitys
vähentää valtion verotuloja.
Palokangas nostaisi tuottavuutta
satsaamalla teknologian kehittämiseen, koulutukseen, tuotemarkkinointiin ja tuotekehitykseen. Toimintatapoja
on tarkistettava ja säännöt ajanmukaistettava. Hoidossa
olevista vanhuksista noin puolet tarvitsee vähintään nykyisen määrän hoivatyöntekijöitä.
Monin paikoin mitoitus jo nyt
riittämätön. Edellisellä eduskuntakaudella ajettiin sitovaa mitoitusta lakiin, mutta nyt
päinvastoin heikennetään.
Terveyskeskusten pitkäaikaisosastoilla säilyy entinen
mitoitus eli 0,60 . Suomalaista esimiestyötä ja johtamista pitäisi kehittää.
työttömyysturvan uudistuksen.
Ansiosidonnaista työttömyysturvaa leikataan 200 miljoonalla eurolla.
Lisäksi työn vastaanottovelvoite tiukkenee. KU
Taavela haluaa koota kaikki
kiinnostuneet vasemmistolaiset toimijat ideoimaan tulevaisuutta yhdessä
Asuntomäärä vähenee ja
vuokrat nousevat.
Opiskeluajat pitenevät
toimeentulon vaikeutuessa
?Antakaa meille edes tämä?
Leikkauksella tavoitellaan säästöjä,
mutta toivotaan samalla opintoaikojen lyhentämistä. Maksuton koulutus on yhdenvertaisuuden toteutumisen edellytys ja itsessään puolustettava periaate,
josta ei voi joustaa, sanoo Niia Virtanen, yksi mielenosoituksen järjestäjistä. Kuvan opiskelijat osoittivat mieltään Smolnan ulkopuolella hallitusneuvotteluiden käynnistyessä toukokuun alussa.
koulutuksen kulmakivet ovat liittojen
mukaan vaakalaudalla.
. Korkeakoulutetut tekevät tutkitusti Suomessa pisimmät ja tuottavimmat työurat. Suurin osa säästöistä keskittyy toiselle asteelle.
LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN
vakuuttivat ennen
vaaleja, että koulutuksesta ei leikata.
Hallitusohjelman ja leikkauslistojen
julkistaminen oli kylmä suihku lupauksiin uskoneille.
. Hallitusohjelmassa päätetyt mittavat leikkaukset yhdistettynä normien
purkuun uhkaavat romuttaa loputkin koulutuksellisesta tasa-arvosta,
arvioi uutta hallitusohjelmaa opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja, Olli Luukkainen.
. Tällaiset leikkaukset opiskelijoiden toimeentulosta ovat täysin valtion omien tavoitteiden vastaisia, puheenjohtajat toteavat.
. Helsingissä ja Tampereella tulevan hallituksen kaavailemia EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille tarkoitettuja lukukausimaksuja vastaan. Opiskelijoiden
terveydenhuollon tulevaisuus on jätetty täysin auki. Erityisesti toisen asteen opetuksen säästöt tulevat väistämättä heikentämään opetuksen tasoa. Näin lasten mahdollisuudet kehittyä, kasvaa ja oppia eriarvoistuvat entisestään.
Suomen ylioppilaskuntien liitto
(SYL) ja Suomen opiskelijakuntien
liitto - SAMOK ovat pettyneitä ja vihaisia tulevan hallituksen suunnitelmista.
Toimeentulo, asuminen, maksuttomuus . . Sote- ja rahoitusuudistusten on
mahdollistettava toimiva opiskeluterveydenhuolto. Tällaisella päätöksellä ei osaamisen ja innovaatioiden kärkimaata rakenneta.
Opiskelijoiden toimeentuloa heikennetään myös toista kautta. Varhaiskasvatuksen osalta hallitusohjelma on erityisen paha pettymys. Leikkausten vastapainoksi hallitus kaavailee esimerkiksi luokkahuoneiden
digitalisoimista.
KAIKKI PUOLUEET
Järjestöissä järkytyttiin
. Yliopistokoulutuksessa elinkeinoelämän ja tutkimuksen suhteiden tiivistäminen uhkaa hänen mielestään
tieteen vapautta ja perustutkimusta.
Tuleva opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi
kuitenkin Ylen Aamu-tv:n haastattelussa, että koulutus on yksi tulevan
hallituksen kärkihankkeista. Antakaa meille edes tämä, puheenjohtajat vetoavat.
Anna Paju
anna.paju@kansanuutiset.?. Hallitusohjelman mukaan opiskelijaasuntojen rakentamista heikennetään merkittävästi.
Opiskelija-asuntojen investointiavustus poistetaan kokonaan. Mitä järkeä on leikata sieltä, mistä on odotettavissa
reipasta tuottoa valtionkassaan tulevaisuudessa. Tämä säästö tulee
SYL ja SAMOK vastustavat edelleen
jyrkästi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisille kaavailtuja lukukausimaksuja.
Maksuilla ei rakenneta avointa ja kansainvälistä yhteiskuntaa, päinvastoin.
Hallitus sanoo haluavansa lisätä työperäistä maahanmuuttoa, mutta tukkii sen toimivimman väylän.
Koulutuksesta säästäminen maistereiden määrää vähentämällä ei ole
kestävää ja johtaa osaamistason laskuun. Opiskelijat ja koululaiset
säästötalkoiden maksajiksi
» Hallitusohjelmassa Suomi kuvaillaan ?koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaaksi?. Tämä tarkoittaa muun muassa peruskoulun luokkakokojen kasvattamista ja opintotuen leikkaamista. Lukioista ja
ammatillisista oppilaitoksista leikataan ja yliopistoindeksi jäädytetään.
. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) toimintaedellytykset on turvattava ja YTHS
laajennettava myös AMK-opiskelijoille. Samaan
aikaan koulutuksesta leikataan 600 miljoonaa. Toisesta asteesta on säästetty
jo kohtuuttomasti viime hallituskaudella. Opetukseen ja koulutukseen
kohdistuvat säästöt uhkaavat romuttaa koko suomalaisen koulutusjärjestelmän, sanoo Vasemmistonuorten ensimmäinen varapuheenjohtaja
Taija Roiha.
Koulutukseen kohdistuu 600 miljoonan euron leikkaus. Tällä
on suora vaikutus sekä opiskelijoiden saatavilla olevien asuntojen määrään että opiskelijoiden vuokrakustannuksiin. Ne vaikuttavat myös negatiivisesti opiskelijoiden
hyvinvointiin ja heikentävät osaamista. Päivähoito-oikeutta rajataan ja päiväkotiryhmiä
suurennetaan. Nyt esitetyt säästöt olisivat kestämätön lisäpaine, Taija Roiha arvioi.
Roiha on huolissaan myös korkeakoulutuksen tulevaisuudesta. kaikki opiskelijoiden ja
6
Opiskelijat osoittavat mieltä perjantaina 29.5. Tämä on käsittämätöntä, sanovat SAMOKin puheenjohtaja Joonas Peltonen ja SYL:n puheenjohtaja Jari Järvenpää.
Opintotuen 150 miljoonan euron
säästö ja opintotuen indeksin poistaminen tarkoittaa viidenneksen leikkausta nykyiseen opintotukibudjettiin sekä opintotuen reaaliarvon jäämistä reilusti jälkeen jatkossakin.
Näillä päätöksillä hallitus paitsi leikkaa kertaheitolla hurjasti, myös varmistaa, ettei tilanne tulevaisuudessakaan parane, arvioivat opiskelijajärjestöt kannanotossaan.
» Opetukseen ja koulutukseen
kohdistuvat
säästöt
uhkaavat
romuttaa
koko
suomalaisen
koulutusjärjestelmän.
opiskelijajärjestöjen mukaan vaikuttamaan juuri päinvastoin: Toimeentulon järjestäminen on suurin opintoja hidastava tekijä.
. Suomi kulkee eri suuntaan kuin
muu Eurooppa ja osoittaa, että lapset
ovat vain ekonomiaa. Suomen keskeinen valtti on
korkeakoulutettu osaaminen, eikä
sen laimentaminen edistä isänmaan
asiaa millään tavalla.
Opiskelijoille ei annettu turvaa
millään osa-alueella. SYL ja SAMOK vetoavat hallitukseen, että edes opiskelijoiden terveydestä pidetään huolta.
Mutta mistä rahat. Tulossa on iso
ratkaisu myös yksikanavaisesta rahoitusmallista.
Sirpa Puhakka
sirpa.puhakka@kansanuutiset.?
LEHTIKUVA
Soterahoitus
on täysin
levällään.
Hallitus ratsastaa
teiden korjauksella
TULEVA PÄÄMINISTERI Juha Sipilä
(kesk.) puhui keskiviikkona strategista hallitusohjelmaa koskeneessa
tiedotustilaisuudessa Helsingissä
paljon toimintatapojen muutoksesta,
normien purkamisesta, digitalisoimista ja sähköisten palvelujen kehittämisestä kertoessaan hallituksen 1,6
miljardin euron elvytyspaketista.
Hän sanoi kuitenkin oppimisen
olevan suurin panostuksen kohde.
. Sote-linjauksissa näkyvät vahvasti kokoomuksen painotukset. Se
on kylmä paikka avainkaulalapselle.
SUBJEKTIIVISTA PÄIVÄHOITO-OIKEUTTAKIN aiotaan leikata. On tärkeää paljastaa kansalle hallituksen
oikeistolainen ideologia.
» On tärkeää
torille, koska raha otetaan liikennehankkeista. Kokoomus jarrutti viime kaudella sote-ratkaisua
juuri siitä syystä, ettei puolue saanut
Kolumni
Erkki Virtanen
Ongelmia syntyy myös, jos rahoitus
siirtyy valtiolle.
. Suomi on muuttunut. hän kysyy.
paljastaa kansalle
hallituksen oikeistolainen ideologia.
Tuula Kärki
tuula.karki@kansanuutiset.?
Kirjoittaja on oululainen valtuutettu ja sosiaalialan
ammattilainen.
7. Kyllönen
kysyy.
. Toivoisin, että punavihreät oppositiopuolueet löytäisivät yhteisen sävelen, jolla voitaisiin tehdä
asiallista ja todellisiin vaihtoehtoihin perustuvaa oppositiopolitiikkaa. Hankkeiden toteuttamiseen arvioidaan menevän noin
miljardi euroa.
Lisäksi hallitus käynnistää 600
miljoonan euron ohjelman liikenneverkon korjausvelan vähentämiseksi
neljässä vuodessa. Itse asiassa lopullinen summa
on miinusmerkkinen liikennesek-
Merja Kyllönen.
Anne Huotari
anneh.huotari@gmail.com
Avainkaulalapset
tulevat takaisin?
HALLITUSOHJELMA ON julkaistu. Hallitusneuvottelijoilla on ollut kummallinen käsitys työttömän lapsiperheen arjesta, jos ajatellaan, että
silloin ei tarvita päivähoitoa lainkaan. Päiväkotien ryhmäkokoja
suurennetaan, vaikka on tiedossa, että isot ryhmät ovat
herkästi levottomia ja meteliä syntyy liikaa. Se ei ole subjektiivinen oikeus, joten kunnan ei
ole pakko sitä järjestää.
Monet kunnat ovat säästösyistä hoitaneet iippakerhot järjestöjen avulla. No, nyt hallitus aikoo tasapuolistaa
tilanteen niin, että lapsetkin jätetään yksin. Tämä poistaa yhden viime kaudella sote-ratkaisussa olleen perustuslaillisen ongelman.
SIPILÄN HALLITUS päätyi sote-ratkaisussa maakuntamalliin. Kunnilta siirretään päätösvalta
mukana ollut, eduskunnan
jättänyt kansanedustaja
sote-alueiden vala
mast
tuustoille, mutta
Erkki Virtanen kysyyAikaisem
n
e
kin, että antoivatko
maksuvelvollit
e
poik
keskusta ja perussuosuus jää kuntiin.
i
e
kaisu
malaiset periksi kosote-rat
et
koomukselle.
ene julkis
t
e
. Kyllönen pitää tätä huomionarvoisena asiana.
. Korjausvelkaa arvioidaan olevan 2,4 miljardia euroa.
ENTINEN LIIKENNEMINISTERI, vasemmis-
toliiton europarlamentaarikko Merja
Kyllönen pohtii, että tänään perjantaina nimitettävä hallitus ratsastaa
liikenneverkon korjausvelan vähentämisellä. Myydäänkö valtion
viimeisetkin lypsävät lehmät?
Tienpidon kohdalla hän kuitenkin pitää myönteisenä sitä, että julkisia investointeja suunnataan perustienpitoon, rataverkkoon ja terminaaleihin.
. Aikaisemmasta
poiketen sote-ratkaisu ei näillä näSOTE-RAHOITUS ON täysin levällään.
kymin etene julkiset palvelut edellä,
Perustettaville maakunnallisille
vaan yksityisten palvelujen roolia
sote-alueille ei tule verotusoikeutta.
vahvistetaan.
Rahoitus voi tulla kuntien tai valtion
Tämä on vastoin linjauksia, joista
kautta tai molempien.
eduskuntapuolueiden puheenjohtajat
Virtanen arvioi, että tässä saattaa syntyä perustuslaillinen
sopivat edellisellä eduskuntakaudella.
Pitkään sote-valmisteluissa
ongelma. Ne ovat työllistäneet nuoria tai
muita työttömiä kerhojen vetäjiksi. Luulenpa,
että lastensuojelun työntekijät koputtelisivat melko
pian ovelle, jos mitään hoitoa ei ole järjestetty. Lisäksi niitä ovat biotalouden ja
puhtaiden ratkaisujen edistäminen,
työvoimahallinnon uudistaminen,
pienten ja keskisuurten yritysten ra-
hoituksen helpottaminen sekä kotimaisten ja ulkomaisten investointien
edistäminen. 1970-luvulla
näitä lapsia kutsuttiin avainkaulalapsiksi, sillä heillä riippui kodin avain kaulassa. Mihin lapsi
viedään silloin hoitoon,
jos hoitopaikkaa ei ole?
Ei ole hyvä, että perheen
epäsäännölliseen elämään tulee lapselle jatkuvasti vaihtuvat hoitajat.
Hallitusohjelmaa lukiessa tuli sellainen fiilis, että sitä
ovat kirjoittaneet henkilöt, joilla ei ole käsitystä tavallisesta lapsiperheen arjesta. Soteuudistusta varten asetetaan parlamentaarinen seurantaryhmä, mutta
oppositio jätetään näillä näkymin
valmistelusta pois. Tämä torjuttiin
yhteistuumin jo viime vuonna.
Sote-uudistusta johtaa keskustan
perhe- ja perusturvaministeri. Mutta nyt palkkatukirahat ovat tältä vuodelta loppuneet, joten esimerkiksi Oulussa loppuu useita kerhoja syksyllä. Leikkaukset kohdistuvat
pienituloisiin ja monilta osin myös lapsiperheisiin.
Viime aikoina on käyty julkisuudessa keskustelua,
miksi dementoituneet vanhukset jätetään yksin, mutta
lapsilla on hoitajat. Kokoomuksen jälki
näkyy sote-ratkaisussa
» Sote-palvelut järjestetään kunnat ylittävillä sote-alueilla, joita
on enintään 19.
tukea yksityisille palveluille.
Myös sote-palvelujen kilpailutusta
ja valinnanvapautta korostetaan. Kuinka voisi olla mahdollista,
että korjausvelka tällä taittuisi, kun
kokoomuksen johdolla viimeisin
Stubbin hallitus leikkasi 100 miljoonaa perusväylänpidosta. Nykyisin sitä pidettäisiin heitteillejättönä, jos 7-vuotias lapsi
on tuntikausia koulun jälkeen yksin kotona. Nimittäin
koulujen iltapäiväkerhot sulkevat monilla paikkakunnilla
ovensa. Kyse on
myös lasten turvallisuudesta.
Mitähän kaikkea hallitusohjelman syövereistä vielä
paljastuukaan. Jos lapsi ei saanut itse ovea auki,
talkkari kävi auttamassa.
Silloin oli vielä talkkareita. Lisäbudjettia tuskin on tulossa uudelta hallitukselta, sillä sen ohjelmassa on yli 100 miljoonan leikkaus palkkatukirahoihin,
joilla myös kerho-ohjaajia on palkattu.
PÄRJÄÄKÖ EKALUOKKALAINEN yksin kotona. Valtaa siirretään silloin valtiovarainministeriölle, Virtanen toteaa.
Hän ihmettelee myös kirjausta
valtiovarainministeriön valtaa lisäävästä sote-raamista. Panostukset rahoitetaan omaisuustuloilla ja nimenomaan omaisuutta myymällä. Osa työttömistä on
erilaisissa pätkätöissä,
kuten nollatuntisopimuksilla, jolloin kutsu töihin
voi tulla hyvinkin lyhyellä
varoitusajalla. Uudistetaan oppimisympäristöjä ja koulutusta. Sinällään on positiivista,
että leikkausta korjataan, mutta todellista ongelmaa tällä rahalla ei vielä
pureta.
Hallitus ilmoitti, että panostukset rahoitetaan pääosin omaisuustuloilla. Julkisten palvelujen ensisijaista asemaa
ei mainita sote-linjauksissa, kuten
edellinen hallitus teki.
Demokratiavajetta poistetaan esittämällä vaaleilla valittavaa valtuustoa. Hallitusohjeledellä.
man linjaus synnyttää
palvelut
epäilyn, että mennäänkö
sote-ratkaisussa lainkaan
julkisten palvelujen järjestämis- ja tuottamisvastuu edellä, mikä
oli keskeisin sisältö edellisellä kaudella, Virtanen toteaa.
Hallitusohjelmassa nostetaan yksityiset ja kolmannen sektorin palvelut samalle viivalle. Siihen menee iso osa investointipaketista, jonka hallitusneuvottelijat saivat kasaan keskiviikkona
julkistettuun strategiseen hallitusohjelmaan.
. Lisätään korkeakouluihin kolmas lukukausi, hän antoi esimerkkejä.
Hallitus panostaa kärkihankkeisiinsa ja korjausvelan vähentämiseen
kertaluonteisesti 1,6 miljardia euroa
vuoden 2018 loppuun mennessä.
Kärkihankkeita ovat esimerkiksi peruskoulutuksen uudistaminen digitaalisten oppimisympäristöjen avulla, lapsi- ja perhepalveluiden
asiakaslähtöinen muutosohjelma ja
ikäihmisten kotihoidon kehittäminen
Tehtäviin kuuluu myös metalliteollisuuden
kehityksen seuranta ja toimintaedellytysten parantaminen
sekä erityyppiset koulutustehtävät.
Tuomas Parkkisen komedia
Tehtävä edellyttää
Vapaamuotoiset hakemukset, joita ei palauteta, pyydetään
toimittamaan 22.6.2015 mennessä osoitteella: Metallityöväen
Liitto ry, Jyrki Virtanen, PL 107, 00531 Helsinki tai
jyrki.virtanen@metalliliitto.fi
Lisätietoja tehtävästä antavat tutkimuspäällikkö Jorma
Antila, puhelin 040 586 1028 ja edunvalvontapäällikkö
Jyrki Virtanen, puhelin 040 513 8986.
ng
E P S I R at
i
syhtiöver tail
Tervetuloa!
.DLNLOOH DYRLQ W\|YlHQOLLNNHHQ KLVWRULDQ
MD W\|YlHQSHULQWHHQ WLHWHHOOLQHQ
HULNRLVNLUMDVWR
Tyytyväisimmät
asiakkaat
EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. 09 7596 0208.
Kansan Uutiset | Verkkolehti
Kansan Uutiset
Verkossa joka päivä
Uutiset
ma
Mielipiteet
ti
ke
to
Kulttuuri
pe
KOTIMAA | 16.55
Finnwatch: Hallitusohjelmassa ei
yritysvastuuta
Blogit
la
KOTIMAA | 16.50
?Nuoret, sairaat ja työttömät
maksavat kuripolitiikan laskun?
su
Oho, taas tuli uutinen ?
katso uutiskuvat
KANSAN UUTISTEN verkkosivuilla julkaistaan joka päivä keski-
määrin 15,43 uutta juttua. 6|UQlLVWHQ UDQWDWLH $ ?
+HOVLQNL . Ja huomenna. Liitolla on
keskustoimisto Helsingissä ja 11 aluetoimistoa.
TUTKIMUSPÄÄLLIKKÖ
Haemme tutkimuspäällikköä vakituiseen työsuhteeseen.
Tutkimuspäällikkö johtaa liiton tutkimustoimintaa ja vastaa
elinkeinopolitiikan valmistelusta ja elinkeinopoliittisesta
vaikuttamisesta. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan,
mutta viimeistään marraskuussa 2015.
s
stu
avainpaikan suomalaisen metalliteollisuuden
kehittämiseen
z hyvät ammattitaidon kehittämismahdollisuudet
z joustavan ja kannustavan työyhteisön
z hyvät työsuhde-etuudet
z vakaan työnantajan
z
ak ast y yt y väi
yy
Tarjoamme
ku
Va
soveltuvaa korkeakoulututkintoa
z kykyä johtaa tutkimusyksikön toimintaa
z teollisten organisaatioiden ja yritystalouden tuntemusta
z kykyä tuottaa sujuvaa asiatekstiä
z englannin kielen taitoa
z matkustamista
z itsenäistä ja aktiivista otetta
z
Asi
Oikaisu
TUTKIJA Saara Särmän kuvan 22.5.
Viikkolehdessä otti Jonne Renvall
eikä Tomi Palsa kuten kuvan yhteydessä väitettiin.
ilmoitukset@kansanuutiset.fi. Liitolla on 148 000 jäsentä, joiden etuja liitto valvoo. 020 7737 725
toimisto@sirolansaatio.?
$8., 7, .( 72 3(
-lUMHVWlPPH YLLNRLWWDLQ NLUMDNDKYLORLWD
. 044-721 0320
info@kansanarkisto.fi
www.kansanarkisto.fi
TI-PE klo 9-16
26.6
ssa
utu
onnittelemiseen
& muistamiseen
istä
sti net
ä
v
e
t
ä
k
www.sirolansaatio.?
Kansan Arkisto
KEKKONEN
tkimus
Tehtävästä maksetaan toimitsijoiden työehtosopimuksen
mukainen palkka. 09 7596 0240
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva
01019 5110
www.turva.fi
Yrjö Sirolan Säätiö
Adressit
Lintulahdenkatu 10,
00500 Helsinki
p. Olemme olleet jo
neljä kertaa peräkkäin sijalla 1.
Tervetuloa Turvaan,
vanhat ja uudet asiakkaat.
ZZZ W\RYDHQSHULQQH IL
8
Eräjärventie 946,
Eräjärvi, Orivesi
en t e
eraj arv
et
atterit.n
Liput: piletti.fi
Ryhmävaraukset:
03 530 6433, 050 436 8466,
ronnin.kesateatteri@erajarventeatterit.net
Ryhmille: teatteri-kahvi+piirakka 18,50?
ETN-Osko-Orivesi-OrivedenSuvi-PirFest-FinlandFestivals
Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi.
p. Katsopas, siinä meni jälleen yksi!
Kaikki jutut ovat ilmaiseksi luettavissasi: kannattaa seurata,
missä tänään mennään. Tilaajapalvelu toimii normaalisti
p. KANSANUUTISET.FI
KOTIMAA | 16.43
Vanhusten hoivan mitoitukset
heikentyvät
VIIKKO 12/2015
Kansan Uutisten toimisto suljetaan
kesä?elokuussa perjantaisin jo kello 15.
KOTIMAA | 16.40
Kepa toivoo, että
kehitysmäärärahojen leikkaukset
tehdään vastuullisesti
KOTIMAA | 16.35
Raha ei riitä soidensuojeluun
METALLITYÖVÄEN LIITTO on Suomen suurin teollisuuden ammattiliitto. S
?H PDLO SHULQQH#W\RYDHQSHULQQH IL?
?.LUMDVWR O|\W\\ P\|V )DFHERRNLVWD ?
.-
8.8.
syntymästä
kuolemattomuuteen
u
tallentaa työväestön ja
järjestöjen historiaa
avoinna kaikille kansalaisille
Vetehisenkuja 1
00530 Helsinki
p
Varsovan ostostarjonta on monipuolinen ja hintataso edullinen.
Varsinais-Suomen
Vasemmistonuoret
Hakakatu 12,
20540 Turku
puheenjohtaja Saska Heino
(02) 2379 130 (toimisto)
varsinais-suomi@
vasemmistonuoret.fi
Matkanjohtajana Kansan Uutisten
entinen Varsovan kirjeenvaihtaja
Risto Korhonen.
Koko matkan hinta:
SDPL ry Pioneerit
Hämeentie 29, 6. / hlö
. 050 571 7330
www.sdpl.fi
Yrjö Sirolan Säätiö
Lintulahdenkatu 10, 3. Klassinen konsertti
. 020 773 7700
www.vasemmistoliitto.fi
Hämeentie 29, 6. krs
00500 Helsinki
p. 020 773 7725
yrjo.sirola@sirolansaatio.fi
Vasemmistonaiset
Lintulahdenkatu 10, 3. Mercure Warszawa Grand **** buffet-aamiaisin
. 1 hh aamiaisin 990 . krs
00500 Helsinki
p. krs
00500 Helsinki
p. / hlö
850 ?
hlö
Hintaan sisältyy:
. 050 591 1216
www.vasemmistonaiset.fi
. Kuohuviinilasillinen Wilanowin palatsissa
Kymenmatkat
p. 05 2111 600
ma?pe klo 9?17
kymenmatkat@kymenmatkat.fi
Varaukset & lisätietoja myös:
www.kymenmatkat.fi/teema/lukijamatka
9. 2 hh aamiaisin 850 . Lennot ja ohjelman mukaiset kuljetukset
. Lounaat ja ensimmäisen päivän illallinen
. 045 348 5499
toimisto@vasemmistonuoret.fi
www.vasemmistonuoret.fi
Helsingin Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Jorma Pikkarainen 050 537 9011
www.helsinki.vasemmisto.fi
Uudenmaan Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Auli Herttuainen 040 153 0150
www.uusimaa.vasemmisto.fi
Etelä-Suomen
Vasemmistonuoret
Päijänteentie 35,
00510 Helsinki
puheenjohtaja Lauri von Pfaler
040 7276 731
etela-suomi@
vasemmistonuoret.fi
Varsinais-Suomen
Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Raimo Nieminen 040 648 3133
www.varsinais-suomi.
vasemmisto.fi
Hämeen Vasemmistonuoret
Näsilinnankatu 22 A,
33210 Tampere
puheenjohtaja Visa Savolainen
050 431 1824
hame@vasemmistonuoret.fi
Satakunnan Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Kari Kuisti 0400 125 396
www.satakunta.vasemmisto.fi
Itä-Suomen
Vasemmistonuoret
Koulukatu 39 A 36,
80100 Joensuu
puheenjohtaja Tuulikki Rautiainen
044 017 8466
itavanu@gmail.com
Hämeen Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Arto Kaleva 050 575 3726
www.hame.vasemmisto.fi
Pirkanmaan Vasemmistoliitto
toiminnajohtaja
Jukka Kinos 040 743 1153
www.pirkanmaa.vasemmisto.fi
Kaakkois-Suomen
piirijärjestö
toiminnanjohtaja
Arto Kaleva 050 575 3726
www.kaakkois-suomi.
vasemmisto.fi
Pohjois-Karjalan piirijärjestö
toiminnanjohtaja
Jaakko Turunen 040 638 6007
www.pohjois-karjala.
vasemmisto.fi
Pohjois-Savon Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jaakko Turunen 040 638 6007
www.pohjois-savo.vasemmisto.fi
Keski-Suomen
Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Jukka Kinos 040 743 1153
www.keski-suomi.vasemmisto.fi
Pohjanmaan Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jukka Kinos 040 743 1153
www.pohjanmaa.vasemmisto.fi
Pohjois-Pohjanmaan
Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jaakko Alavuotunki 0500 584 055
www.pohjois-pohjanmaa.
vasemmisto.fi
Kainuun Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jaakko Alavuotunki 0500 584 055
www.kainuu.vasemmisto.fi
Vasemmistoliiton Lapin piiri
toiminnanjohtaja
Kati Tervo 040 664 6643
www.lappi.vasemmisto.fi
Keski-Suomen
Vasemmistonuoret
Väinönkatu 28 B 14,
40100 Jyväskylä
puheenjohtaja Marjukka Huttunen
040 843 6301
keski-suomi@
vasemmistonuoret.fi
Lapin Vasemmistonuoret
Lapinkatu 2,
96190 Rovaniemi
puheenjohtaja Jussi Öman
040 731 4145
lappi@vasemmistonuoret.fi
Pohjois-Pohjanmaan
Vasemmistonuoret
Pakkahuoneenkatu 19,
90100 Oulu
puheenjohtaja
Jari-Pekka Kanniainen 040 596 4764
pohjois-pohjanmaa@
vasemmistonuoret.fi
Satakunnan
Vasemmistonuoret
Maaherrankatu 28,
28100 Pori
puheenjohtaja Riku-Petteri Vainio
044 3569 187
satakunta@vasemmistonuoret.fi
9DUVRYDDQ
Lähde lukijamatkalle
17.?20.9.2015
Puolan pääkaupungista on vuosikymmenien
aikana kehittynyt moderni länsimainen metropoli.
Kaupungin monisyinen historia näkyy kuitenkin
edelleen kaupunkikuvassa. >> Järjestöhakemisto
Vasemmistoliitto
Vasemmistonuoret
Lintulahdenkatu 10, 3. Suomenkieliset opastukset ja sisäänpääsymaksut
. krs
00500 Helsinki
p. krs
00500 Helsinki
p
Hän on käynyt
koulunsa pohjoissaameksi. Ahlakorpi toteaa yrittäneensä tukea muiden jak-
samista varapuheenjohtajana.
Puheenjohtajana hän ottaa teeman hyvin vakavasti.
Tasa-arvoa haetaan
feministisellä kampanjalla
Liittokokouksessa Vasemmistonuoret
päättivät toteuttaa feministisen kampanjan. Asuu Inarissa.
» Vasemmistonuorten puheenjohtaja. Kaivosta ei
lopulta rakennettu. Jos mikään
valtio ei antaisi Snowdenille turvapaikkaa, Ahlakorpi sanoi majoittavansa hänet itse.
Snowden paljasti Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuusviraston (NSA) harjoittaman joukkovalvonnan. Ahlakorvella ei ole saamelaisia juuria.
» Vasemmistonuorten uusi puheenjohtaja Anni Ahlakorpi kantaa huolta ihmisoikeuk-
Edward Snowdenille
luvassa turvapaikka
sista, ympäristöstä ja järjestönsä aktiiveista. Toiseksi varapuheenjohtajaksi
valittiin 23-vuotias helsinkiläinen matematiikan opiskelija Sophia Leppä.
Ahlakorpi arvelee, että sukupuolella ei ollut vaikutusta liittokokouksen äänestysvalintoihin.
Tärkeimpiä ihmisoikeudet
ja ympäristöasiat
Anni Ahlakorpi valittiin Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi viime viikonloppuna Rovaniemellä. Heidän jaksamisestaan täytyy pitää huolta.
Ahlakorpi iloitsee, että liittokokouksen käsittelyssä olleessa strategiapaperissa nostettiin näkyvästi
esille aktiivien jaksaminen ja toiminnan priorisointi. Uusi puheenjohtaja korostaa, että järjestö ei
tee mitään ilman hyvinvoivia aktiiveja ja työntekijöitä. 8. Hän on käynyt koulunsa pohjoissaameksi.
puheenjohtaja Anni Ahlakorpi ehdottaa nuorille hyvinvointitakuuta.
. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi äänestettiin 25-vuotias jyväskyläläinen kulttuuripolitiikan tutkija Taija
Roiha. Nuorisotakuuksi ei riitä työssäkäyvien pakkohaku kouluun työVASEMMISTONUORTEN UUSI
10
markkinatuen menettämisen uhalla.
» Edward
Vasemmistoaktiiveista
pidetään huolta
Snowden
on edelleen
tervetullut.
Ahlakorpi on pitänyt esillä Vasemmistonuorten jaksamista. Kyllä täällä on tilaa, Ahlakorpi
naurahtaa.
Teemu Saintula
teemu.saintula@kansanuutiset.?. Ahlakorpi on ollut huolissaan erityisesti kaivosten
ympäristövaikutuksista.
Ahlakorpi on perehtynyt laajasti
saamelaisasioihin. MINNA KALLINEN
Anni Ahlakorpi
Nuoret tarvitsevat
hyvinvointitakuun
» Syntynyt 14. Hän sai myöhemmin luvan
jäädä Venäjälle kolmeksi vuodeksi.
Snowden hakee turvapaikkaa muualta Euroopasta.
Ahlakorven kutsu on edelleen voimassa.
. Kotipaikka
Utsjoki. Hänen edeltäjänsä tehtävässä oli Li Andersson.
Läheisimmät politiikan kysymykset
uudelle puheenjohtajalle ovat ihmisoikeudet ja ympäristöasiat.
Uusi puheenjohtaja on ollut aiemmin esillä kaivosasioissa. Naisvaltaisilla aloilla
on edelleen pienemmät palkat kuin
miesvaltaisilla aloilla.
Kampanjan käytännön toteutus
selviää myöhemmin.
Ahlakorpi herätti kesällä 2013 huomiota kannanotoillaan tietovuotaja
Edward Snowdenista. Aiemmin toinen
varapuheenjohtaja.
» Utsjoen kunnanvaltuuston
varavaltuutettu.
» Opiskelee Oulun yliopistossa
pääaineenaan saamelainen
kulttuuri. 1986. Ahlakorven mielestä sukupuolten tasa-arvossa on kehitettävää.
. Ahlakorpi
ja Vasemmistonuoret kampanjoivat
tiukasti Utsjoelle suunnitteilla ollutta
timanttikaivosta vastaan. Esimerkiksi työelämän tasaarvo on tärkeää. Lähes valmis pro
gradu -tutkielma aiheena inarinsaamelaisten nuorten suhde
synnyinseutujensa asuinpaikkoihin.
» Tehnyt sijaisuuksia opettajana
kouluissa ja päiväkodeissa.
Työskentelee kesätöissä
Inarissa Ylä-Lapin luontokeskus
Siidassa Metsähallituksen
asiakasneuvojana.
» Omistaa löytökissat Tillin ja Gonnán.
Lisäksi sekarotuinen koira Urra.
Vasemmistonuorten kaikki kolme
puheenjohtajaa ovat naisia. Koulutuksen ja työpaikan lisäksi
tarvitaan kohtuuhintainen asunto,
kulttuuri- ja liikuntapalveluja sekä
nykyistä helpommin pääsy terveyspalveluihin, mielenterveyspalvelut
mukaan lukien, Ahlakorpi toteaa.
Puheenjohtaja kannattaa nuorten
tilanteen parantamiseksi myös perustuloa.
Ahlakorven mielestä nykyisenkaltainen nuorisotakuu on täysin riittämätön.
Me ollaan jo, sanovat koululaiset
yhteen ääneen.
Anna Paju
anna.paju@kansanuutiset.?
POLIITIKKOKOULU
Vasemmistoliiton ja Kansan Sivistystyön Liiton poliitikkokoulutus
alkoi tammikuussa 2012. Kunnallisella puolella suurin kysymys ovat sosiaali- ja terveysasiat ja
niihin liittyvät uudistukset. Mun mielestä just tollanen avoin
vapaa keskustelu mitä tänäänkin on
ollut, on tosi toimivaa, sanoo Mäkinen.
» Vasemmiston vaalitappio ei lannistanut poliitikkokoululaisia.
Politiikassa on
aina opittavaa
Vuoden ensimmäisessä kokoontumisessa opiskeltiin talouspolitiikkaa ja puheen pitämistä.
jytkyn jälkeen vasemmistoliittoon liittynyt vihtiläinen Tapio Pulkkinen on osallistunut poliitikkokouluun sen perustamisesta
lähtien.
Vasemmistolaisen verkoston
muodostaminen on yksi koulutuksen
keskeisiä tavoitteita ja siinä on Pulkkisen mielestä myös onnistuttu.
. Muutenkin tietämystä ja varmuutta tullut
niin, että se heijastuu kaikkeen tekemiseen, ei vain politiikkaan.
Politiikassa toimiminen on jatkuvaa oppimista eikä koskaan voi osata
liikaa.
. Vaikkei se tällä kertaa realisoitunut minunkaan kohdallani suurena
äänimääränä, olen valmis tekemään
Katu-, alue- ja kunnallistekniikan
asiantuntijana työskentelevä Tapio
Pulkkinen kiittelee erityisesti poliitikkokoulun esiintymiskoulutusta.
Puheen pitämistä harjoitellaan tälläkin kerralla.
. rman listoilla. Aloitusvaiheessa opiskelijoita oli 35.
Opiskelijoita on tullut ja mennyt
(esimerkiksi Katja Hänninen eduskuntaan) ja uusia hakuja koulutukseen järjestetään vuosittain.
Koulutuksessa käsitellään mm.
poliittista päätöksentekoa,
vasemmistolaisen ajattelun uudistamista ja kunnallis- ja eduskuntaehdokkaiden kampanjointiosaamista.
Koulutus koostuu muutamista
vuosittaisista lähitapaamisista
sekä niiden välillä tehtävistä etätehtävistä ja verkkotyöskentelystä.
Seuraava haku Poliitikkokoulutukseen järjestetään syksyllä 2015.
JUSSI JOENTAUSTA
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kävi keskustelemassa poliitikkokoululaisten kanssa ajankohtaisista kysymyksistä ja analysoi vaalitappion syitä ja seurauksia.
11. Pikkutytöstä asti olin miettinyt
mihin joukkoon kuulun, mutta nyt
minä sen tiedän.
Harmittaa, mutta
ei lannistuta
Kumpikin sanoo, ettei vasemmistoliiton tappio eduskuntavaaleissa sammuttanut intoa.
. Aina
on tulevaisuus.
Pulkkiselle jäi kaikesta huolimatta
vaalikentiltä positiivinen vire päälle.
. Osaa paremmin löytää sen mitä
ajetaan takaa. Ei voi jäädä märehtimään. Vasemmistoliitossa hän on toiminut vuodesta 2004.
. Nyt porskutetaan kohti kuntavaaleja, sanoo Jaana Mäkinen.
. Aina tuntee iloa, kun
täältä lähtee pois, että jees mä oon
taas viisaampi!
Tuleeko teistä isona poliitikkoja?
. Ilman muuta.
Niihin koulutuksessa nyt keskitytäänkin ja samalla opiskellaan muun
muassa talouspolitiikkaa Heikki Patomäen kirjan pohjalta
. Siinä myös paljon oppii muilta poliitikkokoululaisilta, sanoo Jaana Mäkinen.
. Koetan siellä pitää vasemmistolaista linjaa pystyssä siinä demareitten rinnalla.
Kirjatyöntekijänä aiemmin työskennellyt Mäkinen tekee tällä hetVUODEN 2011
» Ei voi
jäädä
märehtimään.
Aina on
tulevaisuus.
kellä keikkatöitä vuokra. Kamera edessä
uskaltaa nyt olla oma itsensä. Minulle luontaisinta on käydä
turuilla ja toreilla ihmisten kanssa
kasvotusten juttelemassa. Niistä on
hyvä täälläkin keskustella, Pulkkinen
sanoo.
Eri puolelta Suomea olevien ihmisten ajatukset ja vinkit ovat molempien mielestä kullanarvoisia.
Mäkinen kertoo kuuntelevansa
poliitikkokoulutuksen ansioista poliitikkojen puheita herkemmällä korvalla.
. Positiivisinta on ollut oppia tuntemaan ihmisiä eri puolilta Suomea.
Toki muutakin olen oppinut, esimerkiksi talouspolitiikka on tullut tutummaksi, eikä ole ihan yksin niiden
asioiden kanssa.
Tamperelainen Jaana Mäkinen
aloitti koulussa vuosi sitten. Sosiaalisen median hyödyntämistä haluan
vielä opetella. Hän toimii SAK:n Tampereen paikallisjärjestössä ja aluetoimikunnassa.
. Ihmisten suhtautuminen vasemmistoliittoa kohtaan oli positiivista. Poliitikkokoulussa
valmistaudutaan
kunnallisvaaleihin
lisää töitä.
Molemmat ovat lähdössä ehdokkaiksi kuntavaaleihin 2017.
. On tullut varmuutta siihen miten
esiintyä julkisesti tai vaikka kameran edessä olemista
Tästä linjasta on pidettävä kiinni. Erikseen
laaditaan puolustusselonteko puolustuskyvystä.
. LEHTIKUVA/ARCTIC CHALLENGE EXERCISE ACE 15
Hankintapäätös Hornetien korvaajista pitää tehdä 2020, jolloin uusien koneiden toimitukset ajoittuisivat vuosille 2025?2030.
Hornetit korvataan
uusilla hävittäjillä
» Suomen ilmavoimat valmistautuu jo Hornet
-hävittäjien korvaamiseen uusilla koneilla. Suomessa on pitkä vuosikym-
Aino-Kaisa Pekonen
menten perinne, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa linjataan hallitusoppositio -rajat ylittäen. Tässä haiskahtaa se, että Naton kannattajat haluavat tällaisen näennäisen neutraalin
selvityksen kautta saada ?puolueettoman mielipiteen?, ja sitä kautta vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.
Miten oppositio pitäisi ottaa mukaan selontekojen valmisteluun?
. Ryhmää vetää entinen
ilmavoimien komentaja Lauri Puranen. Sotilaallista puolustuskykyä
ei ole järkevää arvioida irrallaan laajemmasta turvallisuudesta, jota edistetään muun muassa diplomatialla ja
kauppasuhteilla sekä sosiaalisesti oi-
» Sotilaallista puolustuskykyä ei
ole järkevää
arvioida
irrallaan
laajemmasta
turvallisuudesta.
keudenmukaisella yhteiskunnallisella kehityksellä. Eri konetyypeillä on suuret
HALLITUS ON
12
hintaerot. Vahvin ennakkosuosikki tulevaisuuden hävittäjäksi on USA:n
F-35, mutta Ruotsi on käynnistänyt
toimet myydäkseen Suomelle Gripenin uuden E-version. Hintaan vaikuttaa myös se, paljonko halutaan koulutusta, simulaattoreita,
maalaitteita ja aseistusta.
Edellisen hallituksen puolustus-
ministerin Carl Haglundin nimittämän työryhmän tehtävänä on ?valmistella Hornet -kaluston korvaamisen suunnittelun aloittamista osana
ajanmukaisen puolustusjärjestelmän
ylläpitämistä?. Hallitushan aikoo tehdä
erikseen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jossa arvioidaan Suomen mahdollisen Natojäsenyyden vaikutukset. Ennen päätöksiä pitää
olla tarkka selvyys eri vaihtoehtojen hintalapusta ja hinta . Koneiden lukumäärää ei pidä
päättää irrallaan yksittäisen koneen
hinnasta. Viimeksihän keskellä 1990-luvun syvintä lamaa hankittiin Hornetit. Molemmat
HORNETIT OVAT
ovat viidennen polven hävittäjiä, joiden kappalehinnat liikkuvat 90 ja 180
miljoonan euron välillä.
Kaupan kokonaishinta riippuu ratkaisevasti koneiden määrästä. Laajemman turvallisuusselonteon valmisteluun osallistuvat puolustushallinnon lisäksi
muut, kuten ulkoasiainhallinto ja sosiaali- ja terveyshallinto ynnä muut.
Erillistä Nato-selvitystä ei tarvita.
Natoon on aina otettu kantaa turvallisuusselonteon yhteydessä, ja myös
hallitusohjelmassa. Asiasta
sovittiin Sipilän vetämissä hallitusneuvotteluissa.
päivitysten ansiosta
huippukunnossa. Asiaa on kyllä
riittävästi selvitetty, enkä ymmärrä
mitä lisäarvoa erillisellä Nato-selonteolla saavutettaisiin. Onko taas sama tilanne, että valtion budjetissa tehdään armeijalle tilaa
julkisten palveluiden kustannuksella?
Lopulliset konevalinnat tehdään
ilmeisesti vasta ensi vaalikaudella
2019 jälkeen. Yksi selonteko on parempi, jolloin turvallisuutta voidaan katsoa
laajemmin kuin kapean sotilaallisesti. Keskustan
ollessa oppositiossa Juha Sipilä korosti opposition ottamista vahvemmin tärkeiden asioiden valmisteluun.
Olemme nykyisten oppositiopuolueiden kanssa vedonneet Sipilään tämän
linjan vahvistamiseksi. laatu -suhteesta. Esiselvitys valmistuu toukokuun aikana.
» Ensimmäiset
Hornetit
poistuvat
kymmenen
vuoden
päästä.
Päätös hävittäjistä 2020
Ensimmäiset Hornetit poistuvat
kymmenen vuoden päästä ja viimeiset 2030 lentotuntien loputtua. On puhuttu, että osa
tulevista koneista voisi olla miehittämättömiä, jolloin niiden pilotit istuisivat maanalaisissa bunkkereissa.
Miehittämättömät koneet käyvät
tiedusteluun, terroristien vastaiseen
taisteluun ja rynnäköintiin, mutta eivät esimerkiksi rauhan aikana tehtäviin tunnistuslentoihin.
Suomen 64:stä Hornetista on 62
yhä jäljellä. Ilman muuta taloustilanne ja
työllisyystilanne pitää ottaa huomioon. Hankintapäätös Hornetien korvaajista pi-
tää tehdä 2020, jolloin uusien koneiden toimitukset ajoittuisivat vuosille
2025?2030.
Työryhmän selviteltäviin asioihin kuuluu myös Hornetien elinkaaren jatkaminen. KU. Tarvittaessa joko vähemmän koneita ja pidempi hankinta-aikataulu.
Tarvitaanko kaksi erillistä selontekoa. Hornetien tunnistuslennot katkaisivat Suomenlahden
yllä tapahtuneet ilmatilamme loukkaukset, jotka Baltian maiden suunnalla ovat jatkuneet sinne sijoitetuista Naton hävittäjistä huolimatta.
Edellisellä kerralla Suomen hävittäjiä uusittaessa oli viisi vaihtoehtoa.
Nyt tarjolla olevien koneiden valiJUSSI JOENTAUSTA
?Hinnasta piittaamatta ei voi ostaa koneita?
päättänyt merivoimien
taistelukaluston ja Hornet-hävittäjien korvaamisesta. Kansainvälisissä harjoituksissa suomalaiset pilotit ovat menestyneet hyvin. Onko Suomella näihin varaa, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen?
. Hinnasta piittaamatta ei
voi ostaa kalleinta konetta täydet 60
kappaletta. Osa niistä lentää
vielä ainakin 15 vuotta, mutta taistelukoneiden hankinta on pitkä prosessi
J-31 muistutti F-35:ta, mikä
kertonee Kiinan tiedustelun onnistumisesta.
Luomu ei takaa
eläinten hyvinvointia
» Eläinlääketieteen tohtori purkaa Valion väitteet
luomutuotannosta.
MAIDONTUOTANNON ONGELMAT ja eläinten hy-
vinvointi ovat puhuttaneet toukokuussa,
kun Valio kampanjoi näyttävästi luomumaidon puolesta. Tällä hetkellä ainoa tuotannon erityistunnus on luomu, jossa vaatimukset
ovat korkeammat kuin lain minimitaso.
Kansan Uutiset pyysi Hännistä kommentoimaan Valion väitteitä, joiden mukaan luomulehmät tekevät mitä haluavat,
lehmiä ei pakoteta poikimaan, varhainen
vieroitus on vasikalle hyväksi ja suomalainen maito on maailman huippua.
Ruotsi mukana
Suomi voi harkita kahta muutakin konetyyppiä Hornetien seuraajaksi. On outoa ajatella, että eläimet tekisivät
mitä tykkäävät, kun ne ovat ihmisten hallinnassa. Ruotsin omille ilmavoimille tulee 70 uutta konetta ja Brasilia on tilannut 36 kappaletta, vaikka
kone on vasta pelkkä visio.
Ruotsin hallitus lupasi jo huhtikuussa toimittaa E-mallista Suomelle tarkempia tietoja. Koneita on koulutus- ja kehityskäytössä satakunta. Valio sai kritiikkivyöryn
sosiaalisessa mediassa, ja muun muassa
Talouselämässä sekä Long Play -verkkolehdessä mainoskampanjaa arvosteltiin
harhaanjohtavaksi.
?Olemme ylpeitä Valion luomumaidon
alkuperästä, mutta pahoittelemme mainonnasta noussutta mielipahaa. Koneeseen on lisätty paljon
ominaisuuksia. Ongelma on, että emä leimautuu vaPontus Purokuru
sikkaansa välittömästi, eli emän vieroituspontus.purokuru@kansanuutiset.?
JUSSI JOENTAUSTA
Tohtori Laura Hännisen mielestä on
hyvä asia, että Suomessa ollaan siirtymässä parsinavetoista pihattoihin.
Jukka Parkkari
13. Puolivilliintyneissä laumoissa lehmät
Lähes kaikkien maidontuotannossa
poikivat noin kerran vuodessa keväällä.
käytettävien vasikoiden sarven aiheet polMaidontuotannossa lehmät laitetaan, jotta vasikat eivät vaurioittaisi toisiaan. Esimerkiksi Norja ja Tanska ovat vaihtamassa F-16:sta koneensa F-35:een.
F-35 oli tarkoitettu kevyeksi ja halvaksi hävittäjäksi, muta kehitysvaiheen aikana siitä on tullut raskas ja
kallis. hävittäjät ovat pääosin kehittelynsä alkuvaiheessa, eikä
niiden ominaisuuksista tiedetä juuri
mitään.
Esimerkiksi Kiinan uuden J-31
-hävittäjän prototyyppi esiteltiin
viime vuoden puolella ilmailunäyttelyssä. Eläimet sairastavat
suhteellisen vähän, naudalle on oma terveydenhoitojärjestelmänsä, ja pienessä
maassa eläimiä koskeva tutkimustieto leviää nopeasti.
Ei pakoteta poikimaan
Luomussa on etujakin
Valion mukaan lehmät poikivat luonnonLuomumerkintä ei siis tarkoita, että tuotteen takana olevat eläimet voisivat hyvin.
varaisinakin noin kerran vuodessa, joten
niitä ei luomutiloilla pakoteta poikimaan.
Silti Hänninen itse käyttää luomua, koska
siinä on selkeitä etuja, kuten eläinten laiHänninen sanoo, ettei luonnonvaraisia
lehmiä juuri ole, joten vertailu on hankaduntaminen ja kivunlievitys.
laa. Suomesta puuttuvat hyvinvointituotteet, joita myytäisiin eläinten hyvinvoinnilla. Uusi Gripen
on Nato-yhteensopiva, mikä on vaatimuksena Suomen aseostoissa.
Suomen Horneteissa on nyt monipuolinen ilmasta-maahan asevalikoima, eikä pelkästään ilmataisteluohjuksia ja tykkiä. Ulkomuodoltaankin se muistuttaa puupölkkyä.
Tästä huolimatta F-35:tä pidetään
parhaana vaihtoehtona. Lehmät siemennetään eli ne eivät
pääse astumaan, ja sen jälkeen vasikat vieroitetaan paljon aikaisemmin kuin ne lajin-
mukaisesti vieroitettaisiin, Hänninen sanoo.
. Jatkossa
teemme mainontaamme paremmin?, Valio
vastasi Twitterissä.
Nautojen käyttäytymiseen paneutunut
eläinlääketieteen tohtori Laura Hänninen
Helsingin yliopistosta harmittelee, että
edes eläinlääkärin kokemuksella varustetulla kuluttajalla ei ole hyviä vaihtoehtoja.
. Vasikka leimautuu emäänsä viiveelle.
. E-tyypin Gripenistä
tulee hieman Ruotsin nykyisiä hävittäjiä isompi. USA aikoo tilata niitä 2 400 ja muihin maihin niitä
on luvattu ostaa 700 kappaletta. Ne
ovat amerikkalainen Super Hornet ja
Ruotsin E-versio Gripenistä.
Super Hornet, jonka USA:n merivoimat saattaa käyttää vielä pitkään, on Suomen Horneteja tehokkaampi kone. Siitä syntyy kitetaan kuitenkin poikimaan
vulias kolmannen asteen
ympäri vuoden, jotta maittista
n
a
toa olisi aina saatavilla.
palovamma. Lain mukaan
m
o
r
On
kivunlievitystä ei tarvita.
Poikimisen jälkeen
ä
t
t
e
väittää,
odotetaan, että lehmän
Luomutuotannossa on
läimet
e
o
t
kohtu palautuu. koima on supistunut, ellei oteta huomioon Venäjän, Kiinan, Intian, Japanin, Etelä-Korean ja Turkin uusia kehitteillä olevia konetyyppejä.
Hävittäjien hankkiminen Venäjältä ei tule nykyisessä tilanteessa kysymykseen. Samalla F-35:sta on
tullut hidas ja kömpelö. Sitten
kivunlievitystä pakko
n
a
t
tuo
ä
lehmä siemennetään
käyttää.
it
m
tekisivät
uudestaan.
Miten eläinlääkäri
ät.
iv
is
ä
. Kyllä tuottajat yritlähtisi
kehittämään suok
k
y
t
tävät saada ei-tuottavat
malaista eläintuotantoa?
päivät mahdollisimman ly. Suomessa ollaan siirtymässä
parsinavetoista pihattoihin, jossa eläimiä
ei ole sidottu kiinni. Se ei kuulu 2000-luvulle.
emänsä perään.
. Tämä tulee kalliimmaksi
kuin osto ?kaupan hyllyltä?, mutta samalla saadaan tietotaito, joka mahdollistaa huollon kotimaassa. Haluaisin, että hyvät tihyeksi, jotta eläimet pysyisivät telat saisivat parempaa hintaa tuothokkaina.
teestaan. Siellä on kuitenkin useita
prototyyppejä, mutta ensimmäinen
viidennen polven hävittäjä Suhoi
T-50 PAK pääsee sarjavalmistukseen
aikaisintaan viiden vuoden kuluttua.
Suosikki F-35
USA:n viidennen polven hävittäjä
F-35 teki ensilentonsa joulukuussa
2006. Uusien hävittäjien pitää pystyä käyttämään samoja
aseita, sillä 2025?2030 ilmavoimilla
tulee olemaan käytössä sekä vanhoja
että uusia koneita.
Hävittäjien hintaan vaikuttaa
myös se, haluaako Suomi koota koneet itse. Ei kenenkään eläimen päätä saa poltJos vasikka vieroitetaan yhden tai kahden
taa kuumalla raudalla ilman asianmuvuorokauden kuluessa, silloin se ei huuda
kaista lääkitystä. Tämä on hyvä asia,
Vieroitus on hyvästä
mutta haluaisin myös, että lehmät pääsisiHänninen pitää vasikan varhaista vieroitvät kesäisin pihatoista ulos laitumelle.
tamista tuotanto-oloissa huonona kompHänninen toivoo myös tiukennuksia
romissina.
lainsäädäntöön.
. Kokoonpano työllistäisi satoja kymmeneksi vuodeksi.
Tekevät mitä tykkäävät
. Siinä mielessä on hyvin romanttista
väittää, että tuotantoeläimet tekisivät mitä
tykkäisivät.
Kaiken lisäksi luomulehmiä on mahdollista pitää erikoisluvalla pienissä parsinavetoissa, joissa ne ovat päistään kiinni sisäruokintakauden ajan.
stressistä ei päästä millään pois.
Sen sijaan väite pohjoismaisen maidon hyvälaatuisuudesta pitää Hännisen
mukaan paikkaansa. Aikaisemmin mainitut
?eksoottisemmat. Ranskan Rafale ja usean eurooppalaisen maan
Euro?ghter Typhoon ovat vanhentuneita koneita
Se on vapaakaupan vastakohta.
. Se on demokratian ja valtion itsenäisyyden edellytys, että käytetään omaa asiantuntemusta, eikä siirretä juridista ynnä muuta
valtaa ulkopuolisille. Tämä
ei varmaan vaikuta perusratkaisuun, organi-. Henkilöstölle tämä (valtuuston päätös)
tarkoittaa hetken työrauhaa.
14
Liiton aktiiveille
lämpimiä kiitoksia
. Kokoomuslaita on sitä mieltä, ettei ulkoistamisia peruttu, kertoo vasemmistoliiton
Tiina Ahlfors.
. toukokuuta sitä, ulkoistetaanko kaupungin teknisen ja kiinteistötoimen palvelut, vai tuotetaanko ne jatkossakin kaupungin omana
työnä. JHL lakkoili,
ja anarkistit estivät rikkuribussien liikennöintiä, mutta vihreiden kannatettua ulkoistamista
valtuustossa ei mitään ollut tehtävissä.
Vielä ei voi huokaista
helpotuksesta
Ahlforsin mukaan jättiulkoistuksen uhka on
toistaiseksi väistynyt, mutta tilanteeseen ei
ole tuudittautuminen.
. Tästä päättävät kuitenkin jäsenmaiden kulloisetkin hallitukset, eikä kerran päätetty ole enää peruttavissa.
Mäenpää ei kommentoi yksittäisiä kauppasopimuksia tai spekuloi niiden riskeillä, mutta
hänen mukaansa esittämäni arvio julkisten
palveluiden asemasta investointisopimuksissa kuulostaa kilpailuvääristymältä.
. Että markkinoilla kuoritaan vain kermat
päältä ja kunnille jäävät vain raskaimmat ja
kalleimmat tehtävät.
Yritysten suojelu ei
ole vapaakauppaa
Euroopan unionin ja Yhdysvaltain väliseen
TTIP-kauppasopimukseen tulee todennäköisesti sisältymään jo periaatteessa hyväksytyn
EU:n ja Kanadan välisen CETA-sopimuksen
kaltainen Ratchet-lauseke, joka estää kerran
Ei ulkoistamisen
säästöihin
ihan sokeasti
voi uskoa,
voi tulla
kalliitakin
kokeiluita.
yksityistetyn palvelun palauttamisen julkiseksi. Ei ulkoistamisen säästöihin ihan sokeasti
voi uskoa, voi tulla kalliitakin kokeiluita, toteaa Mäenpää.
Mäenpäällä ei ole mitään ulkoistamisia
vastaan sinänsä, mutta hän pitää kilpailuasetelmaa usein epäreiluna kuntien kannalta.
. Heille älyttömän iso kiitos, Ahlfros sanoo.
. Se on sanottava, että JHL:n Espoon porukka
ja liitto kokonaisuudessaan ovat toimineet todella hienosti. Tässä on kysymys aika
lailla perustavanlaatuisista asioista.
. Ilman heitä jättiulkoistus olisi
voinut mennäkin läpi heittämällä. Siihen mennessä asiasta on toivottavasti olemassa jo asiallisia laskelmiakin.
. En itse välttämättä pidä sitä huonona asiana, kunhan toimintaa pystytään valvomaan.
Yhtenä ulkoistamisen suurimmista riskeistä pidetään sitä, että palvelut luisuvat pois
kuntalaisten päätös- ja vaikutusvallan alta.
Useimmiten ulkoistamisia perustellaan säästöillä, vaikka vastakkaisiakin esimerkkejä on
olemassa.
. Valtio puolestaan on ostanut huolestuttavissa määrin enemmän konsulttipalveluita,
eli siirtänyt omia asiantuntijatehtäviään ulkopuolisille toimijoille.
. Sote-uudistuksen yhteydessä puhutaan
juuri siitä, miten suuri rooli julkisella ja miten suuri yksityisellä puolella tulee olla. silti pelkkä torjuntavoitto
» Koko teknistä toimea ei
ulkoisteta, mutta valtuuston
päätöksen muotoilut jättivät
tulkinnan varaa.
TEKSTI Emilia Kukkala
ESPOON KAUPUNGINVALTUUSTO pohti 18. Kunnissa tämä ei ole varmaan aivan samanlainen ongelma, mutta volyymien lisääntyessä kyse on myös kunnallisesta demokratiasta ja siitä, kuinka hyvin sitä pystytään valvomaan.
Sote on myös
ulkoistamiskysymys
. Se on kilpailuvääristymä, jos halutaan lukita kilpailu tiettyyn asentoon. Sama riski sisältynee myös TISA-palvelukauppasopimukseen.
Julkisuudessa on rauhoiteltu kansalaisia
sanomalla, että julkiset palvelut voidaan jättää sopimusten ulkopuolelle. Kokouksessa päätettiin luopua tilaajatuottaja-mallista teknisen toimen yhteydessä
ja pitää palvelut kaupungin omana työnä.
Muotoilut jättivät kuitenkin tulkinnan varaa.
. Tällaista on
syytä kriittisesti arvioida.
?Kysymys perustavanlaatuisista asioista?
Kuntien ostot yksityiseltä puolelta ovat viime
vuosina lisääntyneet merkittävästi.
. Ja kun olisi ulkoistettu, niin työehdot olisivat muuttuneet, eikä mikään olisi
taannut sitä, että työt olisivat pysyvästi jatkuneet ensinkään.
Ahlforsin mukaan esimerkiksi siivousta
ostetaan jo nyt paljon.
Kokeilut voivat
käydä kalliiksikin
Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ei näe ulkoistamisia yksinomaan negatiivisessa valossa.
. Henkilöstö toi paljon esille sitä, että ostamalla ei laatua saa ja senkin määrittäminen
on hankalaa. EU on vahvasti sitoutunut kilpailun vapauteen, tuollainen saisi aikaan jäykistymiä,
varsinkin jos sitä ei voisi korjata. Peruskaupunkimalliin siirtymiseen sisältyi ajatus, että silti jatketaan suunnittelua ja
arviointia, miten markkinoita hyödynnetään.
Hetken näytti jo siltä, että Espoolle käy kuten Helsingille, joka päätti viime vuoden lopulla
ulkoistaa Palmia-liikelaitoksensa. Näitä käydään toimintakohtaisesti läpi,
se on vähän tulkintakysymys. Kilpailutuksessa pyritään ottamaan huomion pk-yritysten kanta.
Joka tapauksessa Espoon tekninen puoli
on sitoutunut 10 miljoonan euron säästöihin
per vuosi, uusia säästösuunnitelmia on odotettavissa ensi syksynä kuntabudjettien
yhteydessä. Espoo välttyi
jättiulkoistukselta
siis yhtä monessa kuin koko viime
vuonna.
Liiton mukaan jätti-irtisanomisilta on vielä
vältytty, vaikka esimerkiksi Lahden seudun
kuntatekniikasta irtisanotaan 42 työntekijää. Pieksämäki jatkaa
useammalle vuodelle ajoittuvia kahden viikon
lomautuksiaan ja Tuusula on ilmoittanut, ettei peru lomautuksiaan. Mutta on nähtävissä, että kun nyt erityisesti sote-alalla ulkoistaminen on nyt lisääntynyt, niin tuskin se ihan heti loppuukaan.
Mitään juridista pakkoa palveluiden ulkoistamiselle ei ole.
. Säästötavoite on henkilötyövuosissa sama
kuin Sosterilla Savonlinnassa. Ideologisia ulkoistamisia ei pitäisi tehdä,
mutta jos palvelut säilyvät hyvinä, en näe sille
estettä, Mäenpää muotoilee.
Joka viides kunta
suunnittelee yyteitä
Kuntatyönantajien (KT) viime vuonna tekemästä kyselystä käy ilmi, että joka viides
kunta suunnittelee yt-neuvotteluja vuodelle
2015. Epätarkkuutta lukuun aiheuttavat loppuvuodesta ytneuvottelunsa käyneet kunnat, joiden lomautukset koskevat kuluvaa vuotta.
Kuntien ostot
yksityiseltä
puolelta ovat
lisääntyneet
merkittävästi.
JHL:n mukaan isot kunnat eivät ole vielä
alkaneet neuvotella henkilöstösäästöistä,
mutta uusi neuvotteluaalto on odotettavissa
alkusyksystä kuntabudjettien yhteydessä.
Suurimpia neuvottelevia kuntia ovat Kotka
ja Hamina ja jo säästöihin päätynyt Rauma.
Savonlinnassa yt-neuvottelut koskevat Itä-Savon sairaanhoitopiiriä Sosteria, jonka säästötavoite on 60 henkilötyövuotta.
Vihti ja Kärsämäki ovat irtisanoneet työntekijöitään. Kuvassa kuntien vaakunoita Kuntatalossa Helsingissä.
satoriseen perusmalliin, on se sitten kuntayhtymä, maakunta tai valtio.
. Turun satamayhtiön 85 työntekijästä
30 uhkaa irtisanominen.
Lomautuksia on tiedossa muun muassa
Orivedelle ja Huittisiin. Neuvottelut ovat monella vielä kesken.
Yt-neuvotteluja jo
nyt 20 kunnassa
Lomarahoja ei kannata
vaihtaa vapaiksi
JHL:n mukaan parhaillaan käydään tai on
juuri käyty yt-neuvotteluja 28 eri kuntataustaisessa yhteisössä, joista 20 varsinaisissa
kunnissa . LEHTIKUVA/KÄSITTELY KU
JHL:n (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) mukaan isot kunnat eivät ole vielä alkaneet neuvotella henkilöstösäästöistä, mutta uusi neuvotteluaalto on odotettavissa alkusyksystä. JHL:n arviot ovat samansuuntaisia.
Vuonna 2014 yt-neuvotteluja kävi noin
20 kuntaa tai kunnan toimialuetta. Myös Säkylä,
Liiton mukaan kunnissa on käytetty vapaaehtoista palkatonta virkavapaata ja talkoovapaita niille, joilla on varaa olla työstä pois.
KT:n tuoreen kyselyn mukaan viime vuonna
lomarahoja vaihdettiin vapaiksi 59 kunnassa.
JHL kuitenkin suosittaa, että työntekijäpuoli ei lähde mukaan säästösopimuksiin. Lomarahojen vaihtaminen vapaaksi tarkoittaa 5?7 prosentin palkanalennusta vuodessa.
Tämä myös kuormittaa kanssatyöntekijöitä.
15
Oppilailta toivotaan omia koneita.
16. Opettajille opetetaan ohjelmointia luovuuden ja ongelmanratkaisun avulla.
Lähes puolella opettajista ei ole omaa työkonetta. ALL OVER PRESS
Ohjelmoinnin
opetuksen koodit
hakusessa
» Kunnilla ja oppimateriaalilla on suuri vastuu ohjelmoinnin kouluopetuksen aloittamisessa
Tällä hetkellä niitä on vähän.
Tunnetuin on Koodi2016-opas ja -verkkosivusto, jonka ovat tehneet Linda Liukas ja Juhani Mykkänen. Jopa hakkerikursseja pidetään. Koodi2016 kertoo opettajille
ja opetusalan päättäjille ohjelmoinnin tärkeydestä ja ohjelmoinnin opettamisesta.
Lisäksi Opetushallitus tuottaa tukiaineistoa ja tukee opettajien täydennyskoulutusta.
Pisimmällä ohjelmoinnin opetuksessa ovat
Britannia ja Viro. Sitten vihollisen. Saman on oppinut aamulla vantaalaisen Mikkolan koulun opettaja
Panu-Pekka Kuitunen.
Kuitunen opiskelee ohjelmointia Espoon
Keilaniemessä OpeCode - opet koodareina -tapahtumassa. Muutama vuosi sitten tehdyssä Opettajat Suomessa -selvityksen mukaan yli puolella
peruskoulun opettajista ei ollut koulussa käytössään tietokonetta.
Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) erityisasiantuntija Jaakko Salo ei usko tilanteen olevan huomattavasti parantunut. Suomen kanssa samassa vaiheessa ovat muun muassa Yhdysvallat, Singapore ja Etelä-Korea.
Huippuosaajista on pula
Ohjelmoinnin paras taito on yrityksissä.
Microsoftin Dodik sanoo vetäneensä opettajille ohjelmointikursseja kuusi vuotta.
Koodi2016-oppaan mukaan ohjelmoinnin
opettaminen lapsille ja nuorille on välttämätöntä Suomen tulevaisuuden ja kilpailukyvyn
kannalta.
Yritykset toivovat kouluopetuksen tuovan lisää ihmisiä alalle. Pienimmillä ohjelmointi on leikintapaista. Itä-Suomen yliopiston
tietojenkäsittelytieteiden opiskelija Kimmo Sairanen näyttää
vantaalaisen Mikkolan koulun
opettajalle Panu-Pekka Kuituselle, että näin se voisi mennä.
TEEMU SAINTULA
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen:
Ohjelmointia harjoitellaan osana eri oppiaineiden opintoja.
Matematiikka luokilla 3?6: Suunnitellaan ja
toteutetaan tietokoneohjelmia graafisessa
ohjelmointiympäristössä.
Matematiikkka luokilla 7?9: Ohjataan oppilasta kehittämään algoritmista ajatteluaan
sekä taitojaan soveltaa matematiikkaa ja
ohjelmointia ongelmien ratkaisemiseen.
Käsityö luokilla 7?9: Sovelletaan ohjelmointia
suunnitelmiin ja valmistettaviin tuotteisiin.
Maininnat ovat Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2014, joiden mukainen
opetus alkaa elokuussa 2016.
OHJELMOINTI OPETTAA
Hyödyllisiä kognitiivisia eli tiedollisia taitoja.
Loogista ja luovaa ajattelua.
Ongelmanratkaisua.
Tarkkaa työskentelyä.
Kykyä hahmottaa ongelma ja muodostaa sille
erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Lähteet: Koodi2016-verkkosivusto ja Microsoftin tekninen asiantuntija Drazen Dodik.
17. Vähän toiveikaskin.
OPSI OHJELMOI
MATIKAN JA KÄSSÄN
Ohjelmointia kokeillessaan oppilaat saavat
kokemuksia siitä, miten teknologian toiminta
riippuu ihmisen tekemistä ratkaisuista.
Opettajille opetetaan koodaamista käytännönläheisesti OpeCode - opet koodareina -tapahtumassa. Panu-Pekka Kuitusen
kanssa koneen ääressä pähkäilee Itä-Suomen
yliopiston tietojenkäsittelytieteiden opiskelija
Kimmo Sairanen.
Kuitunen on ohjelmoinnin tulevana opettajana parhaimmistoa. Taitoja ei
saa käyttää lainvastaisesti.
Opettajat saavat palautteen
Kuitusella ja muilla OpeCode-päivän opettajilla on myöhemmin jälkipalaute ohjelmoinnista ja Kuitusella chat-ohjelmastaan.
Minä mietin kotimatkalla, että peliini voisi
tulla vihollisen ja omenoiden lisäksi haltijoita
ja mörköjä. Sen järjestävät ohjelmistoalan
yritys Microsoft ja Nuori Yrittäjyys ry.
Kuitunen opettelee ohjelmointia, koska ohjelmointi tulee peruskoulun opetussuunnitelmaan syksyllä 2016.
moinnista. Hän on opiskellut tietojenkäsittelytiedettä ja pitänyt oppilaille
koulussa alaan liittyviä valinnaisia kursseja.
Kuitusen mukaan oppilaat silti tietävät
monesti opettajaa enemmän. Annan komennon. TEKSTI Teemu Saintula
ENSIN RAKENNAN minut. Eri kunnat ovat eri asemassa.
Osa kunnista ja kouluista järjestää valinnaisia kursseja tai koodikouluja. Siellä hän
voisi esimerkiksi teetättää oppilaillaan matematiikan tehtäviä tai käydä keskustelua englannin kielellä.
Koodausta Dodik ei opettajien kanssa käsittele. An-
nan komennon. 9 ja käsityössä luokilla 7 . Oppilaita ohjataan hyödyntämään lähteitä tiedon tuottamisessa ja harjoittelemaan tiedon kriittistä arviointia.
Opetussuunnitelman perusteissa ohjelmointi mainitaan matematiikassa luokilla
3 . Kun vihollinen osuu minuun,
tuhoudun.
Sitten tuon kentälle omenia. Pelin tunnelma olisi odottava. Dodikin mukaan alan
huippuosaajista on koko ajan pulaa.
Ohjelmointi- ja koodausoppia jakavat myös
yhteisöt. Salon
mukaan opettajilla on huutava tarve täydennyskoulutuksesta, sekä tietotekniikassa että
muissa opetukseen liittyvissä asioissa.
Opecode-tapahtumassa järjestäjien tarjoaman opetuksen lisäksi jokaisella opettajalla on oma opettaja. Osa kunnista
ja kouluista aloittaa alusta. Kun osun omenaan, syön sen.
Microsoftin tekninen asiantuntija Drazen
Dodik nyökyttelee vieressä.
Olen oppinut jotain. Osalla kunnista ja
kouluista ei ole riittävästi tarvittavia laitteita.
Opetushallituksen Koskinen uumoilee,
että osa kunnista sallii oppilaita tuomaan tunneille oman kannettavan tietokoneensa tai
tablettinsa. Näitä kieliä tulee ja menee.
Pisimmällä
ohjelmoinnin
opetuksessa
ovat Britannia
ja Viro.
Opettajilla paljon oppimista
Opettajien tietotekniset taidot eivät ole riittävät. Kunnat ja koulut miettivät ohjelmoinnin opetusta paikallisissa opetussuunnitelmissaan. Kuitunen opettaa yhtenäiskoulussa pääasiassa yläluokkia.
Eniten ohjelmoidaan matematiikassa
Opetushallituksen hyväksymän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 kertoo ohjelmoinnista karkeasti. 9.
Opetushallituksen ylitarkastajan Kimmo
Koskisen mukaan ohjelmointia on mahdollista opettaa periaatteessa kaikissa oppiaineissa, sekä myös koululuokilla 1?2 ja esiopetuksessa.
Tavoitteena on, että oppilaat saavat kokemuksia kullekin ikäkaudelle sopivasta ohjel-
Kunnat täysin eri vaiheissa
Ohjelmoinnin opetuksen yksityiskohdat selviävät ensi vuonna. Oppilaat tai vanhemmat eivät
joudu ostamaan laitteita ohjelmointia varten.
Se olisi perusopetuslain vastaista.
Sekä Opetushallitus että OAJ luottavat oppimateriaalin tekijöihin, jotta kouluihin saadaan laadukasta ohjelmoinnin opetusmateriaalia. Dodik kuvailee ohjelmoinnin ajattelutapaa legopalikoiden rakentamiseksi.
OpeCode-tapahtuman iltapäivässä opettaja Kuitunen tekee chat-ohjelmaa. Sen mukaan ohjelmointi on osa tieto- ja viestintäteknologista
osaamista, jossa oppilaat oppivat muun
muassa käyttämään erilaisia laitteita, ohjelmistoja ja palveluita.
Lisäksi oppilaiden tulisi ymmärtää niiden
käyttö- ja toimintalogiikkaa. Ohjelmoinnin opetus syvenee vaiheittain eri koululuokilla.
Ohjelmointi legoilla rakentamista
Microsoftin Dodik opettaa ohjelmointia kehittämällä oppilaidensa luovuutta ja ongelmanratkaisua. Näissä lapset ja aikuiset oppivat tekemään esimerkiksi tietokonepelejä tai robotteja. Koodaus vaatii ohjelmointikielten tuntemusta. Ammattikielessä koodaus on ohjelmointia pidemmälle menevää koodin tuottamista
etenkin nuoret julkisen palvelun mediaa. Sitähän taide pyrkii tekemään.
Kirjailija Kari Hotakainen, Helsingin Sanomat 27.5.
Yleisradion kiivaimmat
arvostelijat takovat voittoja
KU:N ARKISTO
» Ylen kärkkäimmät arvostelijat löytyvät
Helsingin Sanomista ja maakuntalehdistä. Hän paill
a
r
vaa
an
a
id
io
nähdään syövän
nottaa Ylen julkiv
r
aa
toiminta
elintilaa. Levikit ja mai- mioon ohjelmistossaan etenkin lasnonnan volyymi laskevat. Sipilän
hallitus taipui mediatalojen tahtoon.
SIPILÄN HALLITUS asettaa parlamendeksin jäädyttäminen tältä vuodelta
taarisen työryhmän arvioimaan oli erävoitto mediataloille.
Yleisradion tehtäviä ja rahoitusta.
Isot mediatalot ovat tätä vaatineet Hallituspuolueet
äänekkäästi.
kimpussa
Taannoisessa Suomen Lehdistön
seminaarissa (7.5.) yhteinen viholli- Keskustan puheenjohtaja, tuleva päänen löytyi Ylestä ja etenkin sen digi- ministeri Juha Sipilä ilmoitti jo viime
taalipalveluista. Tai jos
15 . Samoilla linjoilla on puoluesihkunnalliset ilmaispalvelujen vyöryt- teeri Timo Laaninen (kesk.). Moni tuotantoyhtiö ja freelancer jäisi työllistymättä ilman Ylen
kaltaista ostajaa. Yle-veron in- nen julkisen palvelun yleisradio tukee
18
monipuolista journalismia.
Progressiiviselle Yle-verolle on
kaikkien kansalaisten saatava vastinetta. Kansalaisten ja Ylen rahoituksesta päättävien poliitikkojen on luotettava Yleen.
Modig muistuttaa, että Yle on tehnyt kovia saneerauksia. Yle on nostanut indieostojensa
määrää, jota pidän hyvänä.
Sirpa Puhakka
sirpa.puhakka@kansanuutiset.?. Myös
täjät, kaikuivat kuuroille korville.
perussuomalaisilta ja kokoomukselta
Kärkkäimmin Yleä arvostelevista tuli tuki näille ajatuksille.
Sanoma Media Finland tuotti viime
Ylen hallintoneuvoston jäsenen,
vuonna voittoa 23,5 miljoonaa, Alma- kansanedustaja Silvia Modigin (vas.)
Media 15,7 miljoonaa ja
mukaan ?yhteiselle linjaukselle Ylen tehtävistä on
Keskisuomalainen 14,4
tarvetta, jotta tämä
miljoonaa euroa.
ä
Hampaissa on
vastakkainasettelu
ä
it
p
Modig
etenkin Ylen vesaadaan loppun
le
a, jos Y
n
e
is
rorahoitus, jonka
maan?. B
kulttuuri
Ja mitä ihmiselle tapahtuu, jos kukaan ei kerro hänelle, millaista on olla ihminen. Ylen osuus ten, nuorten, maahanmuuttajien ja
mainoseuroista on nolla.Pohjoismai- muiden erityisryhmien tarpeet.
Hän pitää selvänä, että Ylen on olden ulkopuolella mainosmyynti on
sallittua eurooppalaisissa julkisen tava mukana verkon kehittämisessä.
. Mediatalot suuntaavat hyötyvät
verkkosivustojensa maksumuurien
rakentamiseen, jolloin kilpailevat il- Mitä suuret mediatalot hyötyisivät,
jos Suomessa ei olisi Ylen tyyppistä
maissisällöt ovat myrkkyä.
Verkkokäyttäjät . Ammattitaitoisia tekijöitä katoaisi muihin töihin.
. Mediatalot eivät voi vaatia puisi esimerkiksi viihteestä ja verksananvapauden kaventamista, mutta kopalveluista. Nettipalvelut ovat tämän päivän
palvelun yhtiöissä.
Perinteisten mediatalojen ket- Yleä, ja ne tarjoavat tärkeän kanavan
teryys on lujilla some-maailmassa. Maailmalta saatujen
ne voivat hyökätä verovaroin tuotet- kokemusten perusteella Ylen tyyppitavaa sisältöä vastaan. Ylen päätoimittajan marraskuussa Mediapäivillä, että
Atte Jääskeläisen todistelut, että il- Ylen tehtäviä on arvioitava uudeltapäivälehdet ovat suurimmat valta- leen. Hän painottaa Ylen hyödyttävän myös yksityistä
Nettipalvelut
ovat tämän päivän
Yleä, sanoo kansanedustaja, Ylen
hallintoneuvoston
jäsen Silvia Modig
(vas).
mediaa. kaikille suomalaisille, Modig toteaa.
Verkkoon on tuotettava journalistisia sisältöjä, mutta ansaintalogiikka Kilpailijat myös
on kiven alla. tuottavat ja Yle suuntaisi verorahoin tuottamaan
jakavat sisältöjä sekä hakevat ilmais- vain marginaalisia sisältöjä ja luopalveluja. Viime
sen palvelun roon
e
n tuult
e
t
is
t
vuonna Yle käytti
lia.
Modig pitää
it
li
po
.
sisältöihin 268,1
vaarallisena,
jos
n
a
a
muk
miljoonaa euroa.
Ylen toimintaa arTästä lähes puolet
vioidaan poliittisten
kului asiajournalismiin.
tuulten mukaan.
Mediataloja jurppii myös
Hän toivoo Yleltä nyKataisen hallituksen tilausmaksu- kyistä enemmän painotuksia laajen arvonlisäverottomuuden poista- dukkaaseen sisältöön ja vähemmän
katsojalukuihin. Ylellä on myös siminen.
Yle-vihamielisyyttä ruokkii vai- vistystehtävä, ja sen tulee ottaa huokea markkinatilanne. 30-vuotiaat aikuiset
set konseptit on
kuvattu ymmärrettävästi sellaista
lukijaa ajatellen, jolle akateeminen
perinne on täysin vieras. SUOMEN TAITEILIJASEURAN järjestämään
Nuoret 2015 -näyttelyyn on valittu 23 taiteilijaa ja kaksi taiteilijaryhmää. Kirjassa muutos . Suomentanut Ulla
Lempinen. Tämän kuoltua Uthred
joutuu epäsuosioon, mutta
ilman häntä ei uudella kristityllä kuninkaalla ole toivoa.
Kirjojen voimana on vahva
paikallistuntemus, niin nimet
kuin paikkakunnatkin ovat historiallisessa asussaan. loso?an perinteestä.
Kirjoitusasu on erittäin selkeä, ja
SINI MONONEN
Musiikkitieteilijä
Susanna Välimäki
kirjoittaa teoksessaan maailman
kuuntelemisen
tärkeydestä.
Kaarlo Stauffer:
Jungle, 2013.
SUSANNA VÄLIMÄKI on julkaissut aikaisemmin teoksen Miten sota soi?, jossa
hän käsitteli sodan kokemusta sotaelokuvien äänen ja musiikin kautta.
Muutoksen musiikissa käsiteltäviä
teemoja lähestytään jälleen audiovisuaalista kulttuuria kuunnellen. Musiikki on vapaan ajattelun
väline. Eräs
syy siihen on fantasiakirjallisuus ja niistä tehdyt jättimäisen suosion saaneet elokuvat
ja tv-sarjat, kuten Taru Sormusten Herrasta-trilogia ja Game of
Thrones.
Esille on noussut keskiaika,
jonka todellisuus oli vauhdikkaampaa kuin nykyajan ihminen saattaa kuvitella.
Englantilaisen Bernard
Cornwellin seitsemänteen
osaan ehtinyt romaanisarja
kuvaa 900-luvun Englantia,
jossa tanskalaiset viikingit ja
anglosaksit taistelivat vaihtelevalla menestyksellä maan
herruudesta.
Vankasti historiaan pohjautuva sarja kuvaa taistelua kristinuskon ja pohjoismaalaisen
pakanuuden välillä. ymmärretään kiinteänä
osana elämää. Tänä
vuonna hakijoita oli 340. KU
vaikeatkin . En halunnut ghettouttaa ei-normatiivisia seksuaali-identiteettejä
omaksi marginaalikseen. Jos ympäristö
tuhoutuu, millään ei ole enää mitään
väliä, Välimäki kuvaa kirjan teemoja.
VÄLIMÄKI KÄYTTÄÄ englanninkielisen
queer-sanan suomennosta, pervo.
Siinä on kyse alakulttuurin voimaannuttavasta tavasta ottaa haukkuma-
» Sanana
pervo kuvaa
sen vastustamista,
että joku
sanoo
miten asiat
ovat muka
luonnollisesti.
sana uuteen käyttöön.
. Dalloway -romaaniin perustuva elokuva Tunnit, Terence Malickin alkuperäiskansoja
käsittelevä elokuva Elämän puu ja
Suomen Kansallisteatterissa vuosina
2007?2009 esitetty Kristian Smedsin näytelmä Tuntematon sotilas.
. Mukana on erityisesti suuria yleisöjä tavoittaneita teoksia kuten Yhdysvaltojen homokulttuurista kertonut
televisiosarja Angels in America, Virginia Wool?n Mrs. Näyttely on
esillä Helsingin Taidehallissa 28.11.2015 ?
3.1.2016.
Nuorten näyttely on esitellyt alle
35-vuotiaiden taiteilijoiden tuoreita teoksia jo vuodesta 1939 lähtien. Näyttely kertoo siitä, miten nuoret
näkevät maailman tällä hetkellä, ja mitä he
haluavat tuoda siitä esille. Sanana
pervo kuvaa sen vastustamista, että
joku sanoo miten asiat ovat muka
luonnollisesti. Musiikki on kuvannut kautta aikojen tunteita ja syviä
ihmisyyden kysymyksiä. Todellisuudessa ei ole
olemassa mitään pysyvää normaalia.
Jos seksuaalisuutta alkaa tutkimaan,
huomaa pian, että seksuaaliset normit ovat täysin keinotekoisia eivätkä
ne kosketa oikeastaan ketään, Välimäki selventää.
Välimäki ammentaa teoksessa
paljon länsimaisen . Esimerkiksi . loso. 363
sivua.
Romaanisarja
kuvaa 900-luvun
Englantia.
Pervoja utopioita ja
ympäristökysymyksiä
» Susanna Välimäen uusi kirja käsittelee syviä yhteiskunnallisia teemoja audiovisuaalisen kulttuurin avulla.
?HOMOUS ON edistyksellinen voima.?
Musiikkitieteilijä, professori Susanna Välimäen Muutoksen musiikki
aloittaa lukunsa voimakkailla lauseilla. Musiikki on erinomainen ajattelun hämmentämisen ja muutoksen alue, sillä saadaan yhteyksiä outoon ja kummaan puoleen meissä ihmisissä. Se käsittelee erityisen tehokkaasti sellaisia asioita, joita emme
osaa pukea sanoiksi.
Tässä seksuaali-identiteetin ja
luontosuhteen teemat yhdistyvät tärkeällä tavalla. Erityisesti elokuvan ja television kautta katsojat myös samaistuvat hahmoihin.
Musiikin kautta identiteettiä ja ihmisen ympäristösuhdetta on tehokasta käsitellä. Puutteenalaisena aikana varsinainen oleminen on unohtunut ja ihminen on
olemassa vain tiettyä tarkoitusperää
varten.
Olemisen vaikeus ei kosketa siis
vain seksuaali-identiteetin etsimistä.
Oleminen on jatkuvaa kummastuksen tilaa myös pohdittaessa ihmisen
elämää maapallolla.
AL
Hurjat Viikingit
Englannissa
LO
VE
RP
RE
SS
HISTORIALLISET romaanit elä-
vät uutta nousukautta. Avoimeen tar-
jontaan perustuva näyttely on aina ollut
suosittu taiteilijoiden keskuudessa. Utopia puolestaan on
tapa ymmärtää maailma uudella tavalla.
Kirja keskittyy muutokseen ja tulevaisuuden tarkasteluun kahden
pääteeman kautta. Yhteiskunta pakottaa yksilöä
ajattelemaan tietyllä tavalla. Henkilöt
ovat historiallisia, kuten Alfred
Suuri. Sukupuoliidentiteetti koskettaa kaikkia, seksuaalivähemmistöjen asema on ihmisoikeuskysymys.
Ympäristöongelmat ovat mahdollisimman perustavanlaatuinen ihmisyyttä koskettava asia. Nykyään tiedonsaanti on aivan eri tasolla kuin vaikkapa
parikymmentä vuotta sitten. Tietotulva ja
kuvavirta vaikuttavat ihmisten tietoisuuteen ja tapaan käsittää maailma. Lisäksi nämä teokset lisäävät ymmärrystä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä ihmisille, joille asia on
vieras. Rakkaus ja
luonto ovat kenties kaikkein yleisimmät musiikin kuvaamat teemat.
. Molemmissa on kyse
tiedosta, jonka voi tuntea, mutta jota
voi olla vaikea selittää.
. loso. Mukana
onkin tarpeellinen luettelo
tuhannen vuoden takaisista ja
nykyisistä kirjoitusasuista.
Risto Korhonen
BERNARD CORNWELL: Pakana-
valtias. Tänä keväänä ilmestynyt kirja
keskittyy yhteiskunnalliseen muutokseen ja utopioihin. Halusin valita sellaisia teoksia,
joita ihmiset katsovat ja jotka tavoittavat mahdollisimman monia. On olemassa monenlaisia tapoja
tietää asioita. Asioita mittaava tiede
on vain yksi tapa hahmottaa maailmaa monien muiden tapojen joukossa.
Sini Mononen
19. eli identiteetin muutos, yhteiskunnallinen muutos tai ympäristön
muutos . Jokainen kuvaa
omalla tavallaan tätä päivää. Taiteilijavalinnat
teki kolmihenkinen jury, jota johti taidemaalari Rauha Mäkilä.
Mäkilän mukaan Taidehalliin tulee ajankohtainen läpileikkaus siitä, miten nuoret
taiteilijat kokevat nykymaailman.
. Päähenkilö ja juoni ovat
luonnollisesti keksittyjä.
VANHOISTA historiallisista
romaaneista poiketen väkivalta
ja seksi kuvataan Cornwallin
teoksissa kovinkin avoimesti.
Lukija saattaa haistaa verisen
härmän yhtä hyvin kuin siloisen
oluen makean tuoksun.
Pakanavaltiaassa on päähenkilönä viikinkitaustainen
Uthred, joka pakanuudestaan
huolimatta on toiminut kristityn kuningas Alfredin luotettuna. Martin Heideggerin
käsite ?puutteenalainen aika?, kuvaa kirjassa ihmisen ja luonnon nykyistä, katkennutta suhdetta. Pervous ja ympäristökriisi saattavat vaikuttaa ensi
silmäyksellä toisistaan kaukana olevilta teemoilta, mutta ne kietoutuvat
kirjassa luonnollisella tavalla yhteen.
. Bazar 2014
Ainakin valtiosihteereitä on luvattu vähentää radikaalisti. Kuitenkin on ennustettu, että
kulttuurin hallinnonalalla on odotettavissa suuria leikkauksia ja vähennyksiä. Kun kumppani on löytynyt, alkaa yletön suhteen
kehuminen. Tuula-Liina Varis
Saako tennispallosta mehua?
UUDEN HALLITUKSEN muodostuminen on kuin julkkisavioliitto. Rakkaus on syvää ja luottamus rikkumaton.
Osapuolet näkevät toisissaan sen, minkä haluavat nähdä.
Vaikeudet tiedostetaan, mutta niitä luvataan hoitaa täyden avoimuuden hengessä. Kun heidän määränsä kasvaa
kasvamistaan, mutta julkinen taiteilijatuki heikkenee
heikkenemistään, kurjistuminen vain kasvaa. Se täyttää jo väkivallan tunnusmerkit.
Ainoastaan medialla on hauskaa: jutunjuurta riittää.
TÄTÄ KIRJOITTAESSA ei tiedetä, mutta tätä luettaessa jo tie-
detään jotain siitä, millä käytännön keinoilla toisensa
löytäneet kumppanit aikovat rakentaa liittonsa. Äskettäin kertoi media perussuomalaisten kansanedustajasta, joka on ollut poissa kolmesta täysistunnosta syytä
ilmoittamatta eikä menetä sen tähden senttiäkään palkastaan. Köyhimpiä ovat kuvataiteilijat ja kirjailijat, joista suurin osa
on vapaita taiteen tekijöitä. Kuinka paljon tennispallosta voi
puristaa mehua. Heidän sosiaaliturvansa on retuperällä, ja se on pahinta. Äkkiä voimaan eduskuntaankin se työelämässä
yleinen sääntö, että perustelematon työstä lintsaaminen
merkitsee palkan menetystä.
NÄMÄ KULUNGIT ovat tietysti ?peanuts. Toiset menestyvät, toiset eivät, varmasti yksilöiden kesken
esiintyy kilpailua ja kateutta, mutta taidepolitiikan suurista linjoista ja taiteen tekijöiden työskentelyedellytysten turvaamisesta vallitsee suurempi yksimielisyys kuin
missään muualla elinkeinoelämässä.
Jos taiteilijat nyt sitten ovat yrittäjiä ja hallitus on luvannut edistää yritystoimintaa, sopii odottaa, että se
edistää koko kansakunnan onneksi sitä myös kulttuurin alalla.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.. Jotain
hyvää on nähtävissä siinä, että kumppanit aikovat uhrautuvaisesti alentaa myös omia kulujaan näinä vaikeina aikoina. Tunnen kunnolla vain
yhden ministeriön, jonka ministeri- ja avustajavaihdoksia olen seurannut aika hyvältä näköalapaikalta parinkymmenen vuoden ajan. Viimeisiä päiviään istuvalle hallitukselle ennustettiin fantastista tulevaisuutta, mutta se päättyi hirvittäviin avioriitoihin, syyttelyyn ja marttyyrin elkeisiin. Se on pötyä. Rakkaus ei etsi omaansa, se
on liiton onneksi valmis joustamaan vaatimuksissaan.
Tulevaisuus näyttää lupaavalta, ehkä ihan fantastiselta.
Media hypettää innolla uuden julkkisliiton onnea. Sukulaiset alkavat puuttua asioihin, esittää kritiikkiä ja vaatimuksia. Tosin kulttuuri-instituutiot saavat valtionapua juuri siksi, että ne eivät voi olla bisneksiä, mutta
koska kuntien kautta jaettava raha ei ole korvamerkittyä,
se menee ties minne.
Taiteilijoiden suuri enemmistö kuuluu pienituloisimpiin, liian moni köyhälistöön ja jopa kurjalistoon. ?Omia. Kysymys askarruttaa ja pelottaa kaikkia
kulttuurin kentällä toimivia.
On ollut onneton ratkaisu tehdä vapaista taiteilijoista
pakkoyrittäjiä kaikkine yrittäjän velvollisuuksineen,
mutta ilman yrittäjän saamia etuja starttirahoineen, yritystukineen, verovähennysoikeuksineen. Kenelle pitäisi olla lojaalein. Varsinkin lähisuvulla on
aina varasto viisaita neuvoja ja varoituksia siitä, miten pitää elää. on kuunneltava, jos aikoo pysyä
väleissä. Samaa karsintaa sopii odottaa erilaisten
erityisavustajien keskuudessa. Myös mustasukkaisuuden purkauksia on odotettavissa niiden taholta, jotka sysättiin syrjään, vaikka olisivat halunneet
mukaan liittoon. Miten on
mahdollista, että Suomen tasavallassa on kymmenien tuhansien ihmisten joukko, jota eivät koske kansalaisen perusoikeudet. Samalla on
niin valtion kuin kuntienkin hallinnossa yleistynyt näkemys, että kirjastojen, teatterien, orkesterien ja muiden
kulttuuri-instituutioiden pitäisi toimia bisneksen tavoin,
tuottaa voittoa omalla toiminnallaan tai vähintään kattaa omat kulunsa. Hyvä, että ministerien määrää vähennetään, ja
erinomaista, että ministerien poliittista avustajakaartia karsitaan. Sitten on tietysti iso joukko niitä, jotka alun alkaenkaan eivät pitäneet liittoa onnistuneena. Hallituksessa se ylen harvoin kestää
sitäkään. Miten on mahdollista, että joka suusta julistettu myötätunto köyhiä kohtaan loppuu kuin seinään,
jos köyhä on taiteilija?
Aina välillä annetaan julkisuudessa ymmärtää, että
taiteen kenttä on eripurainen ja taistelee ?eduista. Yhtä
20
» Miten on mahdollista, että joka
suusta julistettu myötätunto köyhiä
kohtaan loppuu kuin seinään, jos
köyhä on taiteilija?
ja toista muutakin turhaa kulunkia voisi vähentää. Pääministeri valitti itsensä ja sukunsa olleen suorastaan vankina avioliitossa. ja
tuista keskenään. valtion jättimäisessä budjetissa, mutta paljon isompi ei ole se tennispalloon verrattu yhden prosentin menoerä, jonka kulttuuri
budjetista muodostaa. Kun ministereillä on ministeriöissään valmiina ja valppaana kokenut ja pätevä
virkamiehistö, kansalaisen silmissä avustajanimitykset
tuntuvat enemmän poliittisilta palkinnoilta kuin välttämättömän asiantuntemuksen lisäämiseltä hallinnonalalle.
Voin olla väärässäkin. Kokemuksesta tiedän,
että taiteen kenttä ja taidealan ammattijärjestöt ovat harvinaisen yksimielisiä siitä, mitä pitäisi tehdä kulttuurin
edistämiseksi ja taiteen tekemisen turvaamiseksi. Miten suhtautua,
kun suku haukkuu liitossa syntyneet lapset epäonnistuneiksi ja kieroon kasvaneiksi ja ennustaa niille luuserin
tulevaisuutta?
Kun liitto on median silmissä arkipäiväistynyt, alkaa
ilkeily ja kritiikki, ennustetaan vaikeaa tulevaisuutta, korostetaan ristiriitoja ja veikataan, kuka loppujen lopuksi
on liitossa niskan päällä, kuka alistettu ja kenen hermot
kestävät.
Intohimoinen rakkaus kestää avioliitossa kuulemma
noin kolme vuotta. Hymykuvia otetaan, kumppanit luovat toisiinsa kiintymystä
ja luottamusta uhkuvia katseita.
Sitten alkaa arki, ja intiimiin yhteyteen ilmaantuu
muita ihmisiä