Hinta 3,50 ?
39-003251-1439
39
www.kansanuutiset.fi
Viikko 39
Perjantaina 26.9.2014
Kansan Tahto | Satakunnan Työ
?Vihapostia
on tullut
kauheasti?
» Tiina Rosenberg
sohaisi kirjoittamalla
rasistisesta Suomesta s. 22
Malmin lentokenttä 6 Kaksi Vanja-enoa 18 Okean Elzy 32
09 7596 0232
TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Virtaintorppa p. Näin arvioi Yhdysvaltain kansanterveysvirasto CDC tiistaina julkaisemassaan ennusteessa. Ohjelma maksaa
ensimmäisen kymmenen vuoden aikana 275 miljardia euroa ja sen jälkeen
vielä enemmän. Nyt Obama vie läpi valtavaa
hanketta Yhdysvaltain ydinaseistuksen
modernisoimiseksi. sisältö
A
Kotimaa s.4
B
Kansan Uutiset, Viikkolehti 26.9.?2.10.2014
Kulttuuri s.18
C
Keskustelu s.26
D
Ulkomaat s.28
E
Vapaa-aika s.34
F
Pelit s.36
LEHTIKUVA/MIKKO STIG
14
PUHELIN
09 759 601
Stubb on aidosti
oma itsensä
VERKKOSIVUT
www.kansanuutiset.fi
SÄHKÖPOSTI
A
12
A
Kellumalla
pääsee
syvälle
Kellarissa viiden neliömetrin äänieristetty tila. 09 7596 0380
TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ
Kai Hirvasnoro p. Hymyilyttää. Olennaista on
tartunnan saaneiden eristäminen, kerrotaan
viikon Guardian-suomennoksessa.
TILAUSHINNAT
Tilaukset toimitetaan
force majeure -varauksin.
Säästö
Määräaikais
12 kk
144 ?
170 ?
6 kk
75 ?
92 ?
3 kk
40 ?
52 ?
1 kk
15 ?
20 ?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron (10 %).
Tarkemmat tiedot verkkosivulta.
ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI
avoinna ma?pe 9.00?16.00
puhelin: 09 7596 0200
ilmoitukset@kansanuutiset.fi
Ilmoitusten jättöajat ja hinnat mediakortissa
www.kansanuutiset.fi tai ilmoitustrafiikista.
ISSN 0357-1521
Suomen Lehtiyhtymä Oy, Tuusula, 2014
Kannen kuva: Anna Upola-Lehto
2. Pohjalla on lihaksia rentouttavalla magnesiumsulfaatilla kyllästettyä vettä.
Viikkolehti testasi, miltä tuntuu
kelluntaterapia. Tavoitteena on ydinaseistuksen modernisointi, mutta se
tehdään niin, että Yhdysvallat pystyy
tulevaisuudessa myös nopeasti kasvattamaan ydinaseidensa määrää.
TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET
Ma?pe klo 9.00?16.00, konttori:
09 7596 0208, faksi: 09 7596 0319,
tilaukset@kansanuutiset.fi.
Tilaukset kaikkialta Suomesta
maksuttomasti: 0800 97006.
JAKELUHÄIRIÖT
Postin varhaisjakelu: Uusimaa,
0200 30011 ma?pe klo 6.30?16.00,
Pääkaupunkiseudulla klo 11:een ja,
Uudellamaalla klo 8:aan mennessä
soittaneille puuttunut lehti pyritään
toimittamaan saman päivän aikana.
Postin perusjakelu ja muu maa 0200 71000.
LEHTIKUVA/LEON NEAL
LEHTIKUVA/ZOOM DOSSO
D
28
Ebola voidaan
kääntää laskuun
Jopa 1,4 miljoonaa ihmistä saattaa sairastua
Ebolaan tammikuun puoliväliin mennessä,
jos ponnisteluihin epidemian eristämiseksi ei
ryhdytä välittömästi. epidemialta. CDC:n johtajan,
tohtori Tom Friedenin mukaan toivoakin on.
Ponnistelut tartunnan saaneiden eristämiseksi ja hautaustapojen muuttamiseksi voivat
?katkaista selän. 09 7596 0254
JULKAISIJA
Kansan Uutiset Oy
Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki
(PL 64, 00501 Helsinki)
Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi
Muut sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi
Faksi, konttori: 09 7596 0319
Pankkitili: FI70 2100 1800 0350 43
TOIMITUS
avoinna ma?pe 9.00?16.00
Toimitussihteerit: 09 7596 0312 tai
09 7596 0362, toimitus@kansanuutiset.fi
viikkolehti@kansanuutiset.fi
29
SATAKUNNAN TYÖ
PL 41, 28101 Pori
Käyntiosoite: Eteläpuisto 14
Avoinna ti-ke klo 9?12
Puhelin: 02 630 3210
toimitus@satakunnantyo.fi
Rauhannobelisti
satsaa ydinaseisiin
Presidentti Barack Obama sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2009 muun muassa ponnisteluistaan ydinaseiden riisumiseksi. Pääministeri Alexander Stubb närkästyttää asialliseen poliitikkotyyppiin tottuneita
ihmisiä, mutta ihailijoitakin löytyy
eurovaalien äänikuninkuuteen asti.
Imagotutkijana tunnettu professori
Erkki Karvonen arvioi, että Stubbin
menestyksen salaisuus on hänen
tiedollisten ja sosiaalisten taitojensa
lisäksi siinä, että hänen julkiminänsä on aika lähellä aitoa Alexanderia. Välillä tuntuu kuin kohoaisi ja sitten
ajelehtimiselta alaspäin virrassa.
Seinää koskettamalla pitää muistuttaa itselleen, että maailma on
olemassa.
D
Rento, välittömän oloinen, näkyvästi itsevarma. Hän saa paljon anteeksi, koska
on sellainen kaveri, joka ei tee itsestään numeroa tärkeilymielessä.
toimitus@kansanuutiset.fi
LEVIKKI
10 000
Lehti ilmestyy perjantaisin.
PÄÄTOIMITTAJA
Jouko Joentausta p
Kanteluiden tekijöinä
olivat yksityishenkilöt.
Helsingin vasemmistoliitto arvosteli selvityspyynnössään poliisin toimintaa Hakaniemen torilla tapahtuneiden kiinniottojen osalta. 11
Helsingin poliisi pitää anarkistien
kohtelua vappuna perusteltuna
JUSSI JOENTAUSTA
» Helsingin poliisilaitos
sanoo poliisihallitukselle antamassaan
selvityksessä toimineensa vappuna
poliisilain mukaisesti
ja toimintansa olleen
normaalia poliisitoimintaa.
POLIISIHALLITUS PYYSI keväällä Helsin-
gin poliisilaitokselta lausuntoa tämän
toimista vappumarssilla 2014. -tapahtumasta, selvityksessä sanotaan.
Arviointiin vaikutti poliisin mukaan se, että kevään ?Nyt saa riittää?
-mielenosoituksessa kypäräpäistä
poliisia oli lyöty ?lippukepiksi naamioidulla astalolla?. Arvion pohjana
käytettiin myös Supon uhka-arviota
30. Anarkistiblokkiin osallistuneiden tovereiden sakottaminen lipunkantamisesta on täysin mielivaltaista ja tarkoitushakuista toimintaa.
Myös poliisin valheellinen viestintä
kertoo karua kieltä. Kenenkään mielenosoitusoikeutta tai kokoontumisvapautta ei rajoitettu perusteetta eikä kohtuuttomasti. Poliisi
otti kiinni muun muassa marssilla
työtehtävissä olleen soundiauton kuljettajan.
Poliisin havaintojen mukaan autossa oltiin alettu naamioitua, auton ympärillä oli ollut agitointia ja
autossa oli astaloiksi soveltuvia lippukeppejä. Tätä virhearviointia
poliisilaitos pahoittelee vielä tässä
yhteydessä.
Muun toimintansa poliisi katsoo
olleen perusteltua.
4
. Niissä kiinniottoja arvosteltiin perusteettomiksi
ja lainvastaisiksi. Jälkikäteisarvioinnin perusteella lippusaloiksi tunnistettavissa
olevat puukepit olisi pitänyt jättää
katkaisematta. Tästä päätöksestä poliisi tiedotti Takku-nettifoorumin erään keskustelun kommenttiketjussa.
Videotallenteiden ja silminnäkijäkertomusten mukaan marssijoilta takavarikoitiin muun muassa onkivapa.
. ovat älyttömiä, tiedotti ESVN omana kantanaan
tuolloin.
Poliisin vahvaa
varautumista
perusteltiin myös
vappumarssin
suojaamisella äärioikeistoa vastaan.
» Anarkis?Sivullisten turvallisuuden
turvaamista?
Selvityksessä poliisi katsoo tasapainotelleensa kokoontumisvapauden
ja yleisen turvallisuuden välillä. Puheet lipuista
teroitettuina ?astaloina. syyskuuta 2014
Paavo Arhinmäki s. Ennakoivia toimia se perustelee sivullisten turvallisuuden turvaamisella ja omaisuuden suojalla.
Vahvaa varautumista perusteltiin
myös marssin suojaamisella äärioi-
tien blokki,
johon liittyi
muitakin
tahoja,
päästettiin
matkaan
vasta
muiden jo
mentyä.
keistoa vastaan, ?kuten oli tapahtunut Porin vapputilaisuudessa samana
päivänä?. A
kotimaa
Perjantai 26. 7 / Anne Huotari s. Porissa äärioikeistolainen
Suomen vastarintaliike häiritsi vasemmistoliiton Erno Välimäen puhetta banderollein ja sireenein sekä
heitteli yleisöön savupatruunoita.
Poliisi oli päättänyt ennen vappua
yleisjohtaja Taposen linjauksen mukaisesti, että anarkisteilla lippukeppejä ei sallita, koska ?voidaan heidän
tällöin perustellusti olettaa uhkaavan hajottaa niillä omaisuutta sekä
vaarantaa muiden osallistujien, sivullisten sekä poliisin henkeä ja terveyttä?. Varautumista ja vaarallisten esineiden pois ottamista koskevat päätökset noudattavat Helsingin poliisilaitoksen näkemyksen mukaan poliisitoiminnan ja poliisilain mukaisia
poliisin toiminnan yleisiä periaatteita, katsotaan poliisilaitoksen selvityksessä.
Poliisi odotti uutta
itsenäisyyspäivää
Selvityksen on tehnyt komisario Jari
Taponen, joka oli poliisin operatiivinen johtaja sekä yleisjohtaja vappupäivänä Helsingissä.
. Poliisin toimintaa arvosteltiin muun muassa uhkaksi kansalaisoikeuksien toteutumiselle.
Vapunpäivänä mellakkapoliisit saartoivat Helsingin Rautatientorilla osan ihmisistä rauhanomaiselta
vappumarssilta, veivät näiltä lippuja
ja tekivät joukkoon kiinniottoiskuja.
Anarkistien blokki, johon solidaarisuuden osoituksena liittyi muitakin tahoja, päästettiin matkaan vasta
muiden jo mentyä.
Toiminnasta tehtiin neljä kantelua
eduskunnan oikeusasiamiehelle, yksi
valtioneuvoston oikeuskanslerille ja
yksi sisäministeriölle. Tämä oli ilmoittanut siirtävänsä anarkistit kulkueen loppuun ja pyytänyt poliisia
auttamaan tässä sekä järjestyksen
turvaamisessa yleensä.
Helsingin vappumarssin virallisia järjestäjiä ovat SAK:n pääkaupunkiseudun paikallisjärjestö, TUL:n
Suur-Helsingin piiri, Helsingin Sosialidemokraatit ja Helsingin Vasemmistoliitto. Autosta otettiin kiinni
kolme henkilöä ja lippukepit vietiin
ja katkottiin, koska ne eivät mahtuneet poliisiautoon.
. Poliisin tiedustelutiedon ja anarkistien aiempien mielenosoitusten
perusteella poliisilaitos arvioi uhkaarviossaan, että vappumielenosoituksesta olisi tulossa mahdollisesti
samanlainen tapahtuma kuin Tampereella itsenäisyyspäivänä 2013 järjestetystä ?Kiakkovieras. Järjestelyissä ovat mukana myös Helsingin Demarinuoret
ja Etelä-Suomen Vasemmistonuoret.
. huhtikuuta 2014.
Pari päivää ennen tapahtumaa poliisi oli ilmoittanut tapahtuman viralliselle järjestäjälle, että anarkistitkin
aikovat vappumarssia, kuten ovat
tehneetkin joka vuosi. Poliisitoiminnan tuloksena
kokoontumisissa tai kulkueissa ei
esiintynyt väkivaltaa eikä kenenkään
omaisuutta rikottu, selvityksessä katsostaan.
Yhteenvetonaan Helsingin poliisilaitos katsoo toimineensa poliisilain
mukaisesti ja käytettyjen voimakeinojen olleen tarpeellisia.
Emilia Kukkala
emilia.kukkala@kansanuutiset.?. Poliisilaitos oli arvioinut vappumarssin
aiheuttavan rikoksia lähiympäristössä. Lisäksi katsottiin,
ettei poliisin kuulu sotkeentua marssijärjestykseen
KU
Kai Hirvasnoro
5. Hänestä kyseessä ovat
?ajatuskukkaset?, joita toistellaan
asiaa sen enempää ajattelematta.
Arhinmäki kirjoittaa blogissaan
keskustelussa unohtuvan helposti,
että kunnallisten palveluiden normit
ovat takaamassa alueellisesti tasaarvoisia palveluja ja sääntelyä taas on
esimerkiksi se, että työstä pitää maksaa työehtosopimuksen mukainen
VASEMMISTOLIITON
palkka.
Hänen mukaansa isojen yritysten
?Toisaalta sääntelyllä ja normeilla
suurin ?sääntelykritiikki. Näin eläviä ja kuolleita ihmisiä. Syynä oli se,
että AKT:n Tornion ammattiosasto
asetti venäläisen laivan saartoon,
koska laivan miehistöön ei sovellettu
asianmukaisia työehtoja. Oikeus määräsi varustamon korvaamaan ammattiosaston oikeudenkäyntikuluja 11 300 euroa, kertoo AKT:n jäsenlehti tuoreimmassa numerossaan.
Varustamo on ilmoittanut valittavansa hovioikeuteen, mutta Pekkarinen sanoo lehdessä odottavansa
sieltä samanlaista päätöstä.
Pekkarinen hämmästelee AKT:n
lehdessä, että kesäkuussa asian ympärillä vallitsi valtava mediamylläkkä, mutta oikeuden päätös on
kiinnostanut vain Ylen paikallistoimitusta.
. Näin joukoittain pelastusliivejä ja lauttoja. Merellä vallitsi myrsky, vesi oli 13-asteista.
Turun merivartiosto sai hätäsanoman Estonialta
kello 1.24 Suomen aikaa keskiviikkona 28.9. Minusta tämä kertoo siitä, kuka median omistaa. Isot tuloerot laskevat kokonaiskysyntää ja kasvava työttömyys
tulee kalliiksi, Saramo sanoo.
. Tällä kertaa kampan-
meno
o jja
a
jan tavoitteena on selkeä läpimeno
ajan paikvähintään kaksi kansanedustajan
tamaalta.
kaa Vasemmistoliitolle Uudeltamaalta.
ekkäimpiä
Saramon kampanjan nimekkäimpiä
mentin
tukijoita ovat Euroopan parlamentin
jäsen Merja Kyllönen sekä Vasemhmistoliiton entinen puheenjohtaja Claes Andersson. ajatuskukkasina, joita toistellaan
asiaa sen enempää
ajattelematta.
puheenjohtaja
Paavo Arhinmäki on huolissaan kokoomuksen ja keskustan ehdottamista sääntelyn ja normien purkutalkoista ratkaisuna Suomen talousongelmiin. Tästä kimmastunut venäläisvarustamo uhkaili
pääluottamusmies Jarmo Pekkarista ja satamalakko oli liiton vastaus
uhkailuun.
Varustamo vaati ammattiosastolta
uhkasakkoa, mutta Kemi-Tornion käräjäoikeus on päättänyt, ettei sille ole
perusteita. Helmikuussa 1916 Välimerellä uponnut ranskalaisristeilijä vei mukanaan 3 100
matkustajaa. Edellisenä päivänä lehden kiinni menon aikaan merestä oli pelastettu vain 126
ihmistä.
Onnettomuuden syy, keulaportin aukeaminen, oli
heti tiedossa.
Estonian onnettomuus tapahtui kansainvälisillä
vesillä noin 35 kilometriä Utöstä lounaaseen. Maailmalla viime vuosikymmenien pahimmassa turmassa filippiiniläinen matkustajalaiva Donna
Paz törmäsi öljytankkeriin. VANTAALAINEN kaupunginvaltuutettu,
Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri
Jussi Saramo, 35, lähtee ensi kevään
eduskuntavaaleissa ehdolle Uudenmaan vaalipiirissä.
. KU
Paavo Arhinmäki
JUSSI JOENTAUSTA
Venäläislaivan saarto
kesäkuussa Torniossa
oli laillinen
20 vuotta sitten
KU:N ARKISTO
Autolautta Estonian uppoamisesta tulee viikonloppuna
kuluneeksi 20 vuotta.
20 vuotta Estoniasta
PUOLET KANSAN UUTISTEN numerosta 29. Hänen vyötäröstään ja jaloistaan roikkua neljä ihmistä, joiden kohtalo jäi
tuntemattomaksi. 1994 oli
omistettu yhdelle aiheelle: autolautta Estonian onnettomuudessa menehtyi 840 ihmistä. Hän onnistui pääsemään ulkokannelle ja hyppäämään veteen. Seppänen sai kiinni pelastuslautan sivuköydestä ja ponnisteli itsensä lautalle. Näin myös runsaasti tyhjiä pelastusliivejä.
Estonian onnettomuus oli Euroopan pahin sitten
ensimmäisen maailmansodan. Estonia upposi ensi
tietojen mukaan viidessä minuutissa.
Pelastustyö myrskyävällä merellä oli erittäin vaikeaa.
Merestä löytyneitä pystyttiin nostamaan vain helikopterien pintasukeltajien avulla
ja pintasukeltaja sai vain kaksi
ihmistä kerrallaan ylös. KU
Antoiko Stubb uudelle ministerille
tehtäväksi ympäristölakien purkamisen?
» Paavo Arhinmäki
pitää ?normien purkutalkoita. Kampanjassani puhun erityisesti
hyvinvointivaltion palveluiden parantamisesta ja talouspolitiikasta, sillä
oikeudenmukaisella talouspolitiikalla
luodaan työpaikkoja, pienennetään
tuloeroja ja saadaan rahaa julkisiin palveluihin. Pidän huotölainsäädäntöön.
lestuttavana sitä, että pääministeri
?Onko pääministeri Stubb antanut
Stubb ilmoitti uuden ympärissiis uuden ympäristöministetöministeri Sanni Grahnrin tehtäväksi purkaa ymLaasosen vastaavan
päristölakeja ja määrän
e
t
hallituksessa lanseeyksiä, joilla huolehs
y
it
Isojen y r
raamasta säänteditaan esimerkiksi
r itiikki?
k
ly
e
lynpurkutalkoista?,
siitä, että yritykset
t
n
ä
?sä
n
e
n
kirjoittaa Arhineivät saa laskea jätn
e
u
kohdistu
mäki.
teitään vesistöihin
pär istö
m
y
tai
tuprutella saasa
t
u
mu
.
n
ö
ö
teita
taivaalle??
t
n
ä
lainsääd
Arhinmäen mukaan Suomesta löytyy
kyllä tarpeetontakin sääntelyä: ?Esimerkiksi tullin laintulkinnan mukaan aurinkoenergiasta on käytännössä maksettava veroa, vaikka sitä tuottaisi vain omaan
käyttöön. Kun olemme
oikeassa, se ei kiinnostakaan ketään,
Pekkarinen sanoo. 4 386 ihmistä sai surmansa.
Titanic vei mennessään 1 513 ihmistä vuonna 1912.
» Näin
joukoittain
pelastusliivejä
ja lauttoja.
» Varustamo määrättiin korvaamaan
AKT:n ammattiosastolle yli 11 000 euroa
oikeudenkäyntikuluja.
OIKEISTO JA työnantajat vaativat lakko-
oikeuden rajoittamista kesäkuussa,
kun AKT järjesti vuorokauden mittaisten satamalakon. Kun olimme oikeassa ja oikeudesta tuli päätös, se ei enää kiinnostanutkaan ketään. Vasemmistoliiton kanna-
tus on nousussa edellisistä vaaleista
ja mukaan kampanjaa tekemään on jo
ilmoittanut mukavasti ihmisiä, Saramo
kertoo.
Edellisissä eduskuntavaaleissa
vuonna 2011 Saramo jäi vain reilun
sadan äänen päähän kansanedustajan paikasta. Veneillä
liikkuminen oli mahdotonta.
Onnettomuudesta selvinnyt Hannu Seppänen kertoi
olleensa laivan baarissa, kun se
kallistui. Lähden intoa täynnä kampanjoimaan. 9. kohdistuu
estetään myös ympäristön kuormitennen muuta nimenomaan ympäristaminen ja tuhoaminen. Monet yritykset ovat joutuneet luopumaan ympäristöystävällisen aurinkoenergian käytöstä tämän
takia.. Aluksella oli
30?40 asteen kallistuma ja koneet olivat pysähtyneet.
Sen jälkeen yhteyttä ei enää saatu. Kun
ahtaajat puolustavat oikeuksia, silloin haetaan isoja otsikoita ja meidän
päitä vaaditaan vadille. Lautalla oli 25 ihmistä, joista kymmenen oli kuollut.
Ruotsalaisessa pelastushelikopterissa onnettomuusalueen yllä lentänyt sairaanhoitaja Katrina HultLangton kuvaili näkyä lohduttomaksi:
Kun
vastustamme jotain, meiltä kysytään
vaihtoehtoisia rakentamiskohteita, ja
olemme nostaneet esiin esimerkiksi
Malmin, Modig kertoo.
Hän sanoo, että Malminkin kaavoituksessa on oltava tarkkana, jotta
ulkoilualue saadaan säilytettyä.
Kohtuuhintainen
asuminen turvattava
Lentoaseman yhtenäinen alue sopii hyvin seka-asumisen toteuttamiseen: eri rakennuttajat toteuttavat kerralla kovan rahan asuntoja ja
vuokra-asuntoja, niin että kaupun-
» Vasemmistoliitto
ajaa
kohtuuhintaisten
asuntojen
rakentamista.
kilaiset eivät jakaudu varallisuuden
mukaan eri alueille.
Vasemmistoliitto ajaa kohtuuhintaisten asuntojen rakentamista. Kansanedustaja
Silvia Modig ja Sirpa Puhakka vasemmistoliiton valtuustoryhmästä
ehdottavat, että alueen tulevat asukkaat otettaisiin mukaan jo tässä vaiheessa. JUSSI JOENTAUSTA JA KU:N ARKISTO
Silvia Modig
Sirpa Puhakka
Asunnot siintävät Malmin lentoaseman lähitulevaisuudessa.
Malmin lentoasemalle
asuntoja 2020-luvulla
» Silvia Modig ja Sirpa Puhakka kertovat, että
Malmille saadaan myös kohtuuhintaisia asuntoja.
138 hehtaarille
rakennetaan asuntoja 2020-luvulla.
Helsingin seudun kunnissa kiertää
jo hyväksyttävänä valtion ja kuntien
välinen sopimus suurista infrahankkeista, jossa kenttäalueen tulevaisuus
määritellään.
Sopimuksessa todetaan, että ?valtio lopettaa toimintonsa Malmin lentokentällä tavoitteena vuoden 2016
mutta viimeistään vuoden 2020 loppuun mennessä, jonka jälkeen alue
palautuu Helsingin kaupungin käyttöön?.
Helsingin kaupunginhallituksen jäsenen Sirpa Puhakan (vas.)
mukaan seuraava askel on, että lentoasemia hallinnoiva Finavia purkaa vuokrasopimuksensa kentästä,
minkä jälkeen kaupunki pääsee kaavoittamaan alueen asunnoille.
Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueesta kerrottiin Kansan UutiMALMIN LENTOASEMAN
6
sille viime viikolla, että Malmin-toimintojen siirtoa Helsinki-Vantaalle
on alettu suunnitella.
Kun yleiskaavaa on muutettu,
kiinteistökohtaisen asemakaavan
valmistelu voi alkaa. Puhakka
kertoo, että kaupunki onkin yrittänyt
saada lisää pieniä rakennusyhtiöitä
toteuttamaan niille soveltuvia hankkeita, mutta tämä on ollut vaikeaa.
Malmin lentoaseman alue on kaupungin omistuksessa.
Pajusen jääviys kaatoi
edellisen yrityksen
Modig ja Puhakka luottavat siihen,
että uusi asuinalue nostaa Malmin
pro. Helsingissä onkin sovittu, että niitä toteutetaan aina osuus uusista asunnoista. Olemme puolustaneet esimerkiksi Kivinokan viheraluetta. He esittävät, että tontteja
voitaisiin varata jonkin verran myös
asukkaiden itse rakennuttamille taloille, mitä on kokeiltu esimerkiksi
Jätkäsaaressa.
Suunnittelu alkaa
puhtaalta pöydältä
Malmin alueen kehitys on saamassa
uuden alun. ilia ja parantaa palvelujen tarjontaa.. Päätettävänä on, tuleeko
uusista rakennuksista korkeita vai
matalia ja miten paljon viheralueita
jää ulkoilukäyttöön.
Kenttää ympäröi suosittu ulkoilureitti, ja Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen selvityksen mukaan
kenttä on nykyisin linnustollisesti arvokas kohde.
Kaupunki tasapainoilee betonin ja
vihreän välillä.
. Tällä hetkellä olisin painottanut
kohtuuhintaista asuntotuotantoa,
Modig sanoo.
Hänen mukaansa muutama iso
yritys pitää hallussaan Helsingin rakennuskelpoisia tontteja. Kovien asumiskustannusten
vuoksi pienituloisilla ei ole muutoin
mahdollisuutta asua pääkaupungissa.
. Asukkaiden määräksi
arvioidaan jopa 15 000?30 000 aiemman 10 000 asukkaan pientaloalueen
asemesta
Todellinen työttömyys on korkeampi, sillä osa työttömistä on jo niin turhautuneita ja syrjäytettyjä etteivät enää hae aktiivisesti
työtä. Stubb löi kuitenkin lisää löylyä tällä viikolla puhuessaan Keskuskauppakamarin veropäivillä.
Stubbin terveiset tavallisella pieni- ja keskituloisella
suomalaiselle olivat hyytäviä kuin Siperian viimat helmikuussa.
Kokoomus vaatii pääomatuloverojen, yritysverojen ja
progressiivisten tuloverojen roimaa laskemista. Tukea tuli myös sosiaalidemokraateilta.
Helsinki saa uuden asuinalueen ?
mutta minne kentän nykyiset käyttäjät menevät sitten, kun kaupunkirakenne ei enää pysty mahduttamaan
lentoasemaa sisälleen?
. MALMIN LENTOASEMA
Avattu 1936. KU
niitä tarjotaan samoissa paikoissa
VASEMMISTOLIITON
LEHTIKUVA
Valtion etsittävä
korvaava kenttä
Modig ja Puhakka kiittävät rakennushankkeen edistämisestä liikenneministerinä toimineelle Merja Kyllöselle (vas.). Sen sijaan
työväenpuolueen aika on ohi ja tilalle on myös puheissa
palannut avoimen härski oikeistopuolue.
7. On myös huolehdittava,
masta 7.10. Työttömyyden ja erityisesti kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen pitää olla ykkösasioita
suomalaisessa yhteiskunnassa.
Mikä tähän on kokoomuksen vastaus. Järjestöissä muutamia tuhansia ilmailuharrastajia.
Toimintojen alasajon suunnittelu
on alkanut. Kokoomuksen
eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen esittää
työajan pidentämistä vaikka juuri nyt pitäisi työllisyyttä
parantaa työtä jakamalla. Tämä
Lautakunta päätti jo 23.9. Kaava kumottiin lentoaseman osalta.
Pajusen suvun yhtiöt myivät Malmin Nova -kauppakeskuksen jo ennen korkeimman hallinto-oikeuden
päätöstä. Helsingin päälentoasema vuoteen 1952.
Noin 300 työpaikkaa, joista noin
60 osa-aikaisina. Kokonaisuutena tämä on Malmille hyvä, Puhakka arvioi.
Mutta prosessista ei tule helppoa.
Kaavasta on odotettavissa valituskierros, joka viivästyttää rakentamista.
Helsinki kaavoitti Malmin lentoaseman asuntorakentamiseen yleiskaavassa 2002, mutta korkein hallinto-oikeus totesi Jussi Pajunen
(kok.) jääviksi valtuuston ja kaupunginhallituksen valmistelussa, sillä
hän oli samaan aikaan Malmin Nova
-kauppakeskuksen kiinteistöyhtiön
hallituksen puheenjohtaja. Vasemveyspalveluita
a
t
is
mahdoll
kuten perheneumistoliiton
ensa
vola- ja lastensuoedustajat jättivät
asiakkaid
.
jelupalveluita koopäätökseen erisuinalue
a
ävän mielipiteen.
taan palvelukeskuksiin saman katon alle.
Valtuustoryhmän
Tämä ei ryhmän mielestä
mielestä koko verkkoa
koskevat linjaukset olisi pitäsaa kuitenkaan tarkoittaa lähipalveluiden katoamista. Valtion pitää etsiä korvaava
kenttä. Rakennuskielto estää
toimintojen laajentamisen.
Merkittäviä rakennuksia ovat
1930-luvulla valmistuneet terminaalirakennus ja lentokonehalli,
joita ei ole vielä suojeltu.
UUSI MALMI
Rakentaminen aloitetaan
2020-luvulla.
Asuntoja hahmotellaan 15 000?
30 000 asukkaalle. kokotarkoittaisi käytännössä noin 20
nykyisen terveysaseman lakkauttauksessa Kalasataman terveys- ja
mista seuraavien parin vuosihyvinvointikeskuksen tarkymmenen aikana.
veselvityksestä ja sitoutui samalla HerttoVasemmistoliitto
la
il
niemen ja Vallilan
kannattaa ajatusta
m
e
Lähias
terveysasematisiitä, että vaatin
öiden o
ij
k
e
t
via sosiaali- ja terloista luopumin
ö
ty
ea
t
n
u
t
seen. Asiasta
ei ole tehty päätöksiä.
. Myös entistä useampi pysyvässä kokopäivätyössä oleva joutuu elämään todella
vähällä.
TUOREELTA KOKOOMUSLAISELTA sosiaali- ja terveysmi-
nisteriltä Laura Rädyltä on ilmeisesti mennyt kokonaan
ohi se, miten moni työssäkäyvä joutuu elämään todella
pienellä palkalla. Julkisuudessa Räty ihmetteli, kuka tienaa alle 2 600 euroa kuukaudessa tai ainakaan alle 2 100
euroa kuukaudessa.
Erittäin moni, erityisesti naisvaltaisella sosiaali- ja
terveyssektorilla, jota Räty on johtanut ensin apulaiskaupunginjohtajana ja nyt sitten ministerinä.
Kun Rädylle on nyt selvinnyt, että varsin moni tienaa
alle 2 600 euroa tai jopa alle 2 100 euroa kuukaudessa,
luulisi kokoomuksen puuttuvan epäkohtaan. Kokoomuksen lääkkeet pikemminkin lisäävät, kuin vähentävät työttömyyttä.
Työttömyys aiheuttaa köyhyyttä ja osattomuutta,
mutta työttömyyden rinnalla myös entistä useampi
työssäkäyvä ajautuu köyhyyteen. Toiminnan on voitava jatkua,
Modig painottaa.
Johan Alén
johan.alen@kansanuutiset.?
Kolumni
Paavo Arhinmäki
paavo.arhinmaki@eduskunta.?
Työväenpuolueen aika on ohi
ELOKUUN LOPUSSA työ- ja elinkeinotoimistoissa oli
yhteensä 319 400 työtöntä työnhakijaa. Jussi Pajunen jätti tehtävät
yhtiöissä tultuaan valituksi Helsingin
kaupunginjohtajaksi.
Vasemmistoliiton Helsingin
valtuustoryhmä pitää
kiinni lähipalveluista
» Terveysasemien muuttaminen sosiaali- ja
terveysasemiksi selvitettävä.
Helsingin vallähiasemilla ympäri kaupunkia.
tuustoryhmä ei hyväksy suunnitelmia sosiaali- ja terveyspalveluiVASEMMISTOLIITTO perustelee kanden voimakkaasta keskittämisestä
taansa sillä, että lähiasemilla työnja lähipalveluiden karsimisesta. Tämä oli Kyllösen agendalla
ministerinä, Modig vastaa.
Toiminnat voivat siirtyä olemassaoleville kentille tai mahdollisesti rakennettavalle uudelle lentokentälle.
. Samaan
aikaan pitäisi vielä saada valtiontalous parempaan kuntoon, joten vastapainona pääministeri Stubb esittää regressiivisten välillisten verojen korottamista sekä massiivisia leikkauksia hyvinvointivaltioon.
Tavallaan pitää nostaa hattua Stubbille. Paikkaillessaan aikaisia sanomisiaan
hän tuli paljastaneeksi yleisen köyhien vastaisuutensa.
Ei köyhän perheen lapsella pitäisi olla oikeutta lastenrattaisiin.
NÄIDEN MÖLÄYTYSTEN jälkeen luulisi jo kokoomuksen
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää palveluverkkosuunnitelmasta tiistaina 7.
lokakuuta.
puheenjohtajan pääministeri Alexander Stubbin kansliassa alkaneen hampaiden kiristely ja valkopesuoperaation. Mitä vielä.
Kokoomus haluaa vihreiden tukiessa yhtiöittää Helsingissä Palmian, mikä merkitsisi jo valmiiksi pienituloisten
palkkojen leikkaamista.
Kovaa oikeistolaista sarjaa jatkoi vielä kokoomuksen
espoolainen kansanedustaja Pia Kauma, joka levitti julkisuudessa rasistisia urbaaneja legendoja maahanmuuttajien sosiaalituista. Yksitpalveluissa pitää yhdistää tavallitäisten terveysasemien lakkautuspäätösten tekeminen kiireellä ensimpia sosiaali- ja terveyspalveluita
nen, kuin kokonaisuus on linjattu,
sekä matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluita siten, että
ei ole hyvää päätöksentekokulttuuria. Pätkätyöt, osa-aikatyöt, silpputyöt ja vuokratyöt helposti johtavat siihen,
ettei palkalla tule toimeen. Myös lähinyt arvioida kokonaisuutena. Sen
tekijöiden on mahdollista tuntea
sijaan valtuustoryhmä vaatii selvitasiakkaidensa asuinalue.
tämään, miten nykyisiä terveysaseLähipalveluita tulee kehittää simia voitaisiin muuttaa sosiaali- ja
ten, että ne vastaavat eri kaupunterveysasemiksi.
ginosien erityistarpeisiin ja työhön
Sosiaali- ja terveyslautakunta
kuuluu paikallisten yhteisöjen tupäättää palveluverkkosuunnitelkeminen. Suuri osa palveluista
että sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijät voivat tuottaa tietoa
esitetään keskitettäviksi kuuteen
terveys- ja hyvinvointikeskukseen,
kaupunginosien sosiaalisista oloviiteen perhekeskukseen ja monisuhteista päätöksentekijöiden käyttöön, ryhmä linjaa.
puolisiin palvelukeskuksiin. Ei enää
puhetta siitä, että vastakkainasettelu on ohi. Osa asunnoista
toteutetaan Helsingin käytäntöjen
mukaan kohtuuhintaisina.
Alueelle syntyvät palvelut hyödyttävät koko Koillis-Helsinkiä.
Lentoasemasta säilytettäville
rakennuksille voidaan kehittää
uusia käyttötarkoituksia
????????. Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry on yksi
maamme suurimmista liikunta- ja kansalaisjärjestöistä, johon kuuluu yli 1 000 urheiluseuraa.
Haemme liiton keskustoimistoon Helsinkiin
HARRASTELIIKUNNAN
KEHITTÄJÄÄ
vastaamaan TUL:n aikuisten harraste-, kunto-ja terveysliikunnan kehittämisestä sekä
käytännön organisoinnista.
Tehtäviin kuuluu:
TUL:n kunto- ja terveysliikunnan kehittäminen ja toteutus.
Liikkeelle!- ja muiden kuntoliikuntatapahtumien suunnittelu, markkinointi ja
toteutus yhteistyössä TUL:n kuntoliikuntajaoston, piirien ja seurojen kanssa.
TUL:n veteraanitoiminnan kehittäminen ja toteutus yhteistyössä TUL:n veteraanijaoston, piirien ja seurojen kanssa työyhteisöliikunnan kehittäminen ja toteutus
yhteistyössä ammattiyhdistysliikkeen sekä TUL:n ay-jaoston, kuntoliikuntajaoston,
piirien ja seurojen kanssa.
seuraverkoston palveleminen ja sen kehittäminen edellä mainittujen tapahtumien
kautta.
viestintä ja koulutuksen koordinointi edellä mainittujen tehtävien osalta.
osallistuminen yhteistyökumppaneiden kanssa sopimusten valmisteluun ja toteutukseen edellä mainittujen tehtävien osalta.
harrasteliikuntapäällikkö on TUL:n liikuntatoiminnan johtoryhmän jäsen ja toimii
edellä mainittujen jaostojen esittelijänä ja sihteerinä sekä TUL:n liikuntavaliokunnan
esittelijänä omalla vastuualueellaan.
Tehtävään valittavalta henkilöltä odotamme:
liikunta-alan koulutusta ja/tai kokemusta urheiluseurojen kanssa toimimisesta.
TUL:n liikunnallisen arvomaailman ja seuratoiminnan tuntemus sekä kokemus
tapahtumien järjestämisestä katsotaan eduksi.
halua kehittää aikuisten harrastusmahdollisuuksia yhdessä jäsenseurojemme kanssa
ympäri Suomea.
innostavaa asennetta, viestinnän osaamista ja hyvää yhteistyö- sekä organisointikykyä.
hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. ???????????. ??????????. ??????????. ???????. Kulttuurirahasto
????. <???????????????. ?????????.
s???????. 1.-31.10.2014. on rahaston oma apurahainfotilaisuus Ateneum-salissa (Kaivokatu 2, Helsinki) klo 14.30.
W W W . ????????.
????????????????????????. Lisätietoja tehtävästä antaa liikuntapäällikkö Irja Appelroth
puh.050 60825 ja pääsihteeri Janne Ollikainen puh. ??????????????????. ?. Muu kielitaito
katsotaan eduksi.
joustavuutta työaikojen suhteen (iltoja, viikonloppuja) ja matkustushalukkuutta
(ajokortti).
Tämä on viimeinen Kansan Uutisten
Viikkolehden numero, joka jaetaan
Uudellamaalla varhaisjakeluna.
Â
Lokakuun alusta lehti jaetaan
koko maassa Postin päiväkannossa.
Jakeluhäiriöistä pyydämme ilmoittamaan
Postin palvelunumeroon 0200 71000 tai
Kansan Uutisten tilaajapalveluun
09 7596 0208.
Hakemukset pyydetään toimittamaan palkkatoivomuksineen viimeistään 13.10.2014
mennessä osoitteella : TUL, ?Hakemus/harrasteliikunnnan kehittäjä?, Hitsaajankatu
22, 00810 Helsinki tai sähköpostitse janne.ollikainen@tul.fi viestiotsikolla ?Hakemus/
harrasteliikunnnan kehittäjä?.
Kulttuurirahasto parantaa apurahatutkijoiden asemaa ottamalla käyttöön yliopistokorvauksen, joka takaa jatko-opiskelijoille työtilat.
Tieteen uutena tukimuotona on Tohtorikoulutettavan yhteisrahoitus, joka tarjoaa mahdollisuuden yhdistää apuraha palkalliseen
työsuhteeseen. F I / A P U R A H AT
9. ???????. ??????. ?????.
Tervetuloa kuulemaan Kulttuurirahaston apurahoista!
Suomen ensimmäistä Säätiöpäivää vietetään 1.10. ???????????????. ?????????. 040 501 9908.
www.tul.fi
??????
????????????????
????????????????????
Suomen Kulttuurirahaston apurahat myönnetään yksityishenkilöille, työryhmille ja yhteisöille suomalaisen kulttuurin edistämiseen.
Apurahat on tarkoitettu jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön kaikilla tieteen aloilla sekä taiteelliseen työskentelyyn. ?????????. Torstaina 9.10. ????. ????????. ?????????????. ???. ???. Uutena taiteen erityiskohteena ovat Taidetta hoitolaitoksiin -apurahat. ?????????. ?????????. ??????????. ???????????
d???????. S K R . ???. ??????????. ?????????. ????. ???????????????. <????????????. ?????????. Päivän päätapahtumassa Sanomatalon Mediatorilla klo 16-18 on myös Kulttuurirahaston
apurahaklinikka. ?. ???????????. ?????????????????????. ???????????. ?????????. ,????????. Lisäksi jaetaan yksi tai useampi Eminentia-apuraha.
ÖçÙ?«?Ä «?»?îÄ?Ä
<??????????????. ,??. ??????????. Erityisapurahoina myönnetään myös 1-2
apurahaa kaksivuotisiin Tieteen työpajoihin sekä 1-2 taiteen Katapultti-apurahaa
Tilanteen tekee tiukaksi se, että hallituksella on historiallisen pieni enemmistö kansanedustajia takanaan sen
jälkeen, kun vihreät jättää hallituksen perjantaina. Eivät ihmiset saa niitä palveluita, sitä
sosiaaliturvaa, joka muodollisesti
heille kuuluu, läheskään aina. Perheen taloudellisen aseman
ei pitäisi hänen mukaansa määritellä
lapsen harrastamista.
. Lapsilisien leikkaus ei muutu selittelemällä miksikään, sanoi ryhmäpuheen pitänyt Suna Kymäläinen ja
VIHREÄT ILMOITTAUTUI
selitteli:
. Minun mielestäni tämä olisi viisas päätös, Zyskowicz totesi.
Vasemmistoliiton
Katja Hännisen
mukaan hallitus
korottaa välillisiä
veroja ja leikkaa
lapsiperheiltä.
?Hallitus ottaa
kahdella kädellä?
Vasemmistoliiton Katja Hänninen
?Ihan älytöntä sosiaalipolitiikkaa?
Alexander Stubb sanoi
välikysymyskeskustelussa, etteivät
pienituloisimmat kärsi lapsilisäleikkauksesta, koska se kompensoidaan
toimeentulotuen perusosaa korottamalla. Vasemmistoliitto ei voinut keväällä hyväksyä leikkauksia kaikkein
pienituloisimpien perusturvaan.
Hänninen totesi, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä
eriarvoistuminen etenee laajalla rintamalla.
. Tuolloin hallituspuolueissa on 102 kansanedustajaa ja
oppositiossa 98 kansanedustajaa.
Vihreät äänesti keskiviikon luottamuslauseäänestyksessä tyhjää. Kansanedustaja Erkki Virtanen syytti Stubbin sitovan kaikkein
pienituloisimmat tai tulottomat toimeentulotukeen, ?joka on itse asiassa
sosiaaliturvan pahin ansiosidonnainen kannustinloukku?.
. Hyvätuloinen voi
satsata omaan hyvinvointiinsa: ostaa terveellisiä elintarvikkeita, harrastaa terveyttä yllä pitävää liikuntaa hinnasta riippumatta ja ostaa terveyspalvelut tarvittaessa yksityiseltä
sektorilta. KU
» Eriarvoistuminen
etenee
laajalla
rintamalla.
syytti hallitusta yhteistyökyvyttömyydestä valtiontalouden tasapainottamisessa ja eriarvoistumisen lisäämisestä pitäessään ensimmäistä
ryhmäpuheenvuoroaan.
. Lapsille on annettava tasavertai-
nen mahdollisuus löytää paikkansa
usein niin kovin karussa maailmassa.
Hyvä harrastus voisi olla ratkaisevan
tärkeä asia lapsen tai nuoren kehitykselle, ja siksi raha ei saa olla harrastamisen este.
Aino-Kaisa Pekonen piti terveyserojen kasvua huolestuttavana.
. Jos näiden leikkausten sijasta
toimeentulotukea saavien perusturvaa olisi korotettu eikä leikattu, niin
he olisivat päässeet pois sieltä toimeentulotuelta, eikä se ratkaisu olisi
maksanut itse asiassa hallitukselle
yhtään enempää kuin tämä ratkaisu.
Tämä on ihan älytöntä sosiaalipolitiikkaa.
Anna Kontulan mukaan toimeentulotuessa pahinta on, ettei koskaan
PÄÄMINISTERI
10
tiedä, onko rahaa ensi kuussa, koska
monimutkaista järjestelmää on mahdotonta hallita.
. ?Ei tarvita kuin muutama
sosialidemokraatti?
LEHTIKUVA/RONI REKOMAA
» Jos välikysymyskeskustelusta voi
ennustaa, voi käydä
niin, että hallituksen
kaavailema lapsilisäleikkaus kaatuu.
keskustan, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten rinnalle vastustamaan hallituksen lapsilisäleikkauksia tiistaina, kun
eduskunta keskusteli keskustan ja vasemmiston yhteisen välikysymyksen
pohjalta eriarvoistumisesta ja pienituloisten toimeentulosta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja,
kansanedustaja Paavo Arhinmäki
laski, että tarvitaan pari sosialidemokraattia kaatamaan leikkaus. Lapsilisän pienennys ei vaikuta lainkaan
toimeentulotukea saavien, köyhimpien perheiden taloustilanteeseen,
sillä toimeentulotukilaskelmassa
lapsilisä otetaan huomioon tulona.
Kaikkein pienituloisimpia perheitä
haluttiin suojata tässä ratkaisussa.
Kokoomuksen Ben Zyskowicz
muistutti valtiovarainministeri Antti
Rinteen (sd.) sanoneen, että eduskunnassa voidaan harkita ratkaisua,
jossa lapsilisäleikkausta pehmentämään esitetystä verovähennyksestä
luovutaan ja itse leikkausta vastaavasti pienennetään.
. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi
Alanko-Kahiluoto sanoi, että eräitä
yksittäisiä päätöksiä kannattaa pohtia uudelleen ja mainitsi lapsilisäleikkaukset ja takuueläkkeen korottamisen sijaan suunnitellun eläketulovähennyksen.
Myös hallituksessa olevan SDP:n
piirissä pohdittiin suunnitelmaa leikata lapsilisiä.
. Pienituloisin viidennes miehistä kuolee nykyään yli kymmenen
vuotta aikaisemmin kuin parhaiten
ansaitseva viidennes: hyvätuloisimmalla viidenneksellä odotettavissa
oleva elinikä on peräti 12,5 vuotta
korkeampi kuin pienituloisimmalla
viidenneksellä. Kun perus- ja ihmisoikeuksien
puolustaminen kapitalismin kriiseissä vaatisi yhteistyötä, luottamusta ja sopimuksissa pysymistä,
hallitus osoitti ovea niille, jotka tekivät kolme vuotta kompromisseja tavoitteenaan tuloerojen tasaaminen,
köyhyyden vähentäminen ja hyvinvointivaltion rippeiden turvaaminen, Hänninen sanoi vasemmistoliiton maaliskuussa tapahtuneesta lähdöstä hallituksesta.
. Ei meillä mennä enää luukulta
luukulle, kun niille luukuille ei edes
pääse, ne ovat lukuisten barrikadien
ja puhelinsoittojen ja erilaisten vaihteiden ja nettipalveluiden takana. Tästä
syystä olen puhunut aina lämpimästi
perustulon puolesta, mutta pitää
muistaa, että perustulon pitää riittää
elämiseen.
Risto Kalliorinne piti lasten ja
nuorten syrjäytymistä harrastuksista
yllättävän laajana yhteiskunnallisena
asiana. Lapsilisien leikkaaminen koskettaa kaikkia, mutta hyvitykseksi
kehitetty verotuksen lapsivähennys
hyödyttää vain osaa perheistä eikä
näytä tuovan merkittäviä säästöjä.
Eläkeindeksin leikkaamista ei edes
kompensoida ensin lupaillulla takuueläkkeen korotuksella, hän sanoi
Leipäjonojen ja köyhyyden kasvaessa hallitus ottaa kahdella kädellä
välillisten verojen korotuksilla ja lapsiperheiltä leikkaamalla, Hänninen
sanoi.
Tuula Kärki
tuula.karki@kansanuutiset.?. Nyt leikkauksen vaikutusta lievennetään pieni- ja keskituloisille verotuksen lapsivähennyksellä
lokakuuta. Valtaosin taustalla on
huono neuvottelukulttuuri. Paltamon täystyöllisyyskokeilussa
monet kansansairauksia tietämättään sairastaneet saivat oikean lääkityksen ja hoito-ohjeiden avulla huomattavasti paremman elämänlaadun.
THL:N LAAJAA 1987-syntyneiden tutkimusta esitteli
aamutelevisiossa oululainen tutkija Tiina Ristikari. Voi kunpa kansanedustajilla olisi ollut aikaa olla
paikalla, siitä olisi saanut hyviä eväitä keskusteluun.
Töissä ratkoimme työkyvyttömien työnhakijoiden palvelujen häipymistä olemattomiin. Vanhusten määrä on kovassa kasvussa,
ja poliitikot haluavat siirtää entistä
enemmän vastuuta heidän hoivastaan omaisille.
Moni vastuunkantaja onkin
50?60-vuotias nainen, joka on pienpalkkatyössä.
. Kaikkiaan
työtaisteluja oli 121.
Lakoilta ja mielenilmauksilta vältyttäisiin, mikäli työnantaja noudattaisi työehtosopimuksia ja lakeja, katsoo Piirainen.
. Järjestön
puheenjohtaja Marko Piirainen tyrmää työnantajaväitteet, joiden mukaan ay-liike turvautuu herkästi laittomiin tukilakkoihin.
. Lopputulos oli, että jonossa viruneen työttömän hautajaisia vietettiin samaan aikaan, kun toimitusjohtaja toipui julkisella rahoituksella tuotetusta pallolaajennuksesta.
Kekomäki on niitä harvoja lääkäreitä, joka nostaa
sosiaalitoimen rooliin terveyserojen tasoittajana, etenkin paljon tai monia sairauksia sairastavilla. 1990luvun laman lasten tilanne on korutonta kertomaa,
onneksi ohjelmassa esitettiin myös keinoja, joilla perheen talousongelmien vaikutusta lapsiin voitaisiin edes
lieventää. Etenkin lasten arkipalvelut, päivähoidon ja koulun
ryhmäkoot, neuvola ja kotiin annettavan tuen Tiina nosti
tärkeiksi tasapainottajiksi.
Terveyserojen kaventamisessa olennaista on sosiaali- ja terveyspalvelujen oikea-aikainen saatavuus. Pohjois-Suomen hyvinvointi- ja
terveyspäivät pureutui alkuviikosta laajasti hyvinvointiteemaan. Kun työpaikoilla sovittaisiin palkkauksesta,
työajoista ja muusta työvoiman käytöstä, liitoille jäisi konsultin rooli.
Tätä esitti alkuviikosta työnantajapuolen vahvin liitto Teknologiateollisuus ry.
. Meillä on noin tuhat riitatapausta vuodessa. Lisäksi Juha Teperin tutkimuksessa on
osoitettu, että eniten sairastavat sepelvaltimotautia
vähän koulutusta saaneet pienituloiset, mutta he saavat
vähiten hoitoja.
Hyte-päivillä räväkkään tyyliinsä esiintynyt emeritusprofessori Martti Kekomäki vastasi kysymykseeni
terveyserojen kasvusta, että kyllä Suomessa saa paremmin hoitoa paksulla lompakolla, vaikka toisin väitetään.
Hän kertoi esimerkin yhtä aikaa sydänoireita tunteneista
itäsuomalaisesta työttömästä ja espoolaisesta toimitusjohtajasta. työssä jaksamisen lisäämiseksi. Siinä olisi normien purkutalkoita kerrakseen, kun päästettäisiin selkeästi työkyvyttömät ihmiset pois eläkevalituskierteestä.
Ei ihme, jos mielenterveyssyyt ovat korkealla eläkkeelle
jääntitilastoissa. Tukilakkoon mennään vain
vahvoin perustein
» AKT:ssa riitatapausten taustalla
on valtaosin huono
neuvottelukulttuuri.
vahvat perusteet, muistuttaa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT. Kokoaikaisesta työstä saa
tyypillisesti reippaasti alle 2 000 euroa kuukaudessa. Seuraavan kokouksen pitäisi olla 10. Toisekseen
lakon syyn on oltava sellainen, että
se vastaa AKT:n arvoja, Piirainen tähdentää.
Tiistainen Helsingin metro- ja raitiotieliikennettä haitannut Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliiton JHL:n lakko oli sellainen. Ensinnäkin ammattiliiton pitää
pyytää lakolleen tukea. AKT
tuki lakkoa kieltämällä jäseniään ajamasta metroliikennettä korvaavia
linja-autovuoroja.
JHL vetosi mielenosoituslakolla
Helsingin päättäjiin, jotta nämä eivät
yhtiöittäisi liikelaitos Palmian toimintoja.
. Voimat siinä menee, kun vuodesta toiseen saa kielteisiä päätöksiä eri tahoilta, vaikka toista on
todistettu useiden hoitavien erikoislääkäreiden B-lausunnoilla. Vaarana on naisten pako työ-
markkinoilta. Puolison
tulot, työttömyyskorvaus tai omaishoidon tuki voivat mahdollistaa sen
verran taloudellista turvaa, että palkkatyö uskalletaan jättää.
Elorannan mukaan hoiva- ja hoitopalvelujen tarve on kasvussa, mutta
pätevästä henkilöstöstä on jo nyt paikoin pulaa. Turvaako sote-uudistus tämän olennaisen asian?
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu.
11. Valmista pitäisi saada vielä
tänä syksynä.
Alkuvuodesta käynnistyneet neuvottelut hyytyivät kesäkuussa. Piirainen ei odota neuvotteluilta merkittäviä tuloksia.
. Julkisten palvelujen ulkoistaminen, huonompia työehtoja suosiva kilpailutus ja työntekijöiden patistaminen vastentahtoiseen
yrittäjyyteen laskevat palkkoja entisestään, sanoo JHL:n puheenjohtaja
Jarkko Eloranta.
Hän kehottaa päättäjiä miettimään, mitä tällainen kehitys tekee
tasa-arvolle, ja erityisesti naisten työmarkkina-asemalle.
. Jos työstä ei saa kunnon toimeentuloa, ja perheen muut
tulot riittävät, houkutus jättäytyä
pois töistä voi olla suuri.
Painetta jäädä pois töistä lisää Elorannan mukaan se, että yhä useampi
joutuu ottamaan hoivavastuuta läheisistään, etenkin vanhuksista. Jos henkilöstöpolitiikka olisi johdonmukaista, työntekijöitä kuunneltaisiin
ja heidän kanssaan keskusteltaisiin,
riita-asioita olisi vain murto-osa.
Sopimusshoppailu on asialistalla,
kun työmarkkinajärjestöt keskuste-
Kolumni
mni
levat neuvottelujärjestelmän uudistamisesta. Mutta eläkelaitoksen paperilääkäri näkee toisin! Ja nyt siis työvoiman palvelukeskuskin joutuu hylkäämään nämä ihmiset uuden lain takia.
LUKUISIN TUTKIMUKSIN on todistettu, että köyhyys lisää
terveyseroja. AKT ei hyväksy, että työntekijöiden palkkoja lasketaan siirtämällä
heidät huokeamman työehtosopimuksen piiriin, Piirainen painottaa.
TUKILAKKOON TARVITAAN
SAK:N TUOREEN Palkkatyöläinenlehden selvityksen mukaan viime
vuonna 49 työtaistelussa syynä oli
työvoiman vähennys tai sen uhka ja
29 tapauksessa työnjohto. HOIVA-ALAN PALKAT ovat
jo valmiiksi
pieniä. Toistaiseksi työnantaja on esittänyt vain lakkosakkojen korottamista.
Se on sodanjulistus ay-liikkeelle.
Ay-liike haluaa mm. Jos työelämä ei palkitse taloudellisesti, voi tuntua järkevältä ja arkea helpottavalta jäädä pois. Myös väitöskirjaa valmisteleva Raija Kerätär on todennut saman. kanneoikeuden laittomissa irtisanomisissa ja
palkkariidoissa, jos työpaikalla ei ole
luottamusmiestä.
TYÖNANTAJAPUOLI ON esittänyt lakkosakkojen
lisäksi paikallisen
sopimisen laajentamista. Konsulttityö ei kiinnosta, Piirainen ärähtää.
Hän muistuttaa, että pienillä työpaikoilla työntekijät eivät saa aina
palkkojaan ajoissa, työajat ovat pahimmillaan mitä sattuu eikä mistään
neuvottelukulttuurista voi puhua.
Jotta neuvotteluissa päästäisiin
eteenpäin, työnantajapuolen tulisi
Piiraisen mukaan esittää myönteisiä
avauksia esim. Hänen mielestään köyhien sairaudet jäävät
piiloon useista syistä. KU
Anne Huotari
anneh.huotari@gmail.com
Köyhyys kasvattaa
terveyseroja
TÄMÄN VIIKKOINEN välikysymys köyhyydestä osoitti taas,
miten kapeasti köyhyyden seurauksia ja ratkaisuja etenkin oikeisto tarkastelee. Hän
on erikoistunut kuntoutuslääkärinä työttömien terveydenhoitoon. Tässä tikittää aikapommi,
joka voidaan purkaa huolehtimalla
siitä, ettei hoiva-alojen palkkojen ja
työehtojen suhteellinen asema heikkene. Kysymys kuuluu, opitaanko menneistä virheistä. Vastaavia voisi tulla sitten
i
s
k
e
palkansaajapuoleltais
a
Toist
kin.
n
o
aja
työnant
t vain
esittäny
kojen
lakkosak
ista.
korottam
UP/Birgitta
Suorsa
LEHTIKUVA/JARI LAM
Metroa Vuosaaren ja Rautatientorin välillä korvaavan linjan 99V bussi odotteli tiistaina
matkustajia Helsingin Rautatientorilla.
Hoivatöistä tulossa matalapalkkareservaatti
Pian liikkeentunnistuksella toimiva huonevalokin sammuu.
Kellun säkkipimeässä ja kuulen vain oman
hengitykseni.
Mitä tapahtuu, jos aivot eivät saa minkäänlaisia aistiärsykkeitä kehon ulkopuolelta. Kellumista kokeilleet ihmiset kertoivat rentoutumisesta ja
muutenkin mukavasta kokemuksesta.
Kokemukset johtivat kelluntaterapian kehittämiseen 1970-luvulla. Kemppe kertoo kelluvansa tankissa. Meditaati ta
» Kelluntatankki eristää
ulkomaailmasta ja toimii
automaattisena terapiana.
TEKSTI Pontus Purokuru
KELLARISSA ON lukittava huone, jossa on suihkukoppi ja valkoinen tankki. Kelluminen myös
paransi koehenkilöiden unenlaatua ja teki
heistä optimistisempia.
Muissa tutkimuksissa kelluntatankin
käyttö on yhdistetty jazzmuusikoiden lisääntyneeseen luovuuteen, ampujien parantuneeseen osumatarkkuuteen ja opiskelijoiden tehokkaampaan keskittymiskykyyn. Tankki on kaksi
metriä leveä ja 2,5 metriä pitkä äänieristetty
tila, jonka pohjalla on lihaksia rentouttavalla
magnesiumsulfaatilla kyllästettyä vettä.
Astun tankkiin alasti, vedän luukun kiinni
ja asetun selälleni ihonlämpöiseen veteen.
Sammutan tankin valon. Kahdentoista kellunnan jälkeen
kolme neljäsosaa koehenkilöistä ilmoitti voi-
Tankissa
on piilossa
kaikelta,
vaatimuksilta,
stressiltä ja
jopa omalta
keholtaan.
vansa selvästi paremmin. Nu-
12
kahtaako ihminen?
Yhdysvaltojen mielenterveysinstituutissa
työskennellyt neuropsykiatri John Lily päätti
1950-luvulla tutkia kysymystä ja suunnitteli
vedellä täytetyn eristystankin. Itse terapiakin
tapahtuu automaattisesti: riittää, että kelluu
paikoillaan tekemättä ja ajattelematta mitään.
Göteborgin yliopiston vuonna 2003 julkaiseman tutkimuksen mukaan jo 40 minuutin
kelluminen vähentää stressiä ja kipua.
Karlstadtin yliopistossa puolestaan tutkittiin tankkiterapian vaikutuksia kroonisiin
mielialahäiriöihin, kuten ahdistukseen ja masennukseen. Melkoisia
tuloksia, kun ottaa huomioon, että kelluntatankki on oikeastaan vain pitkälle kehitetty
kylpyamme.
Pääkaupunkiseudulla kelluntaa voi kokeilla kahdessa paikassa: Haagassa Floating
Helsingin tiloissa ja Korsossa Katin kauneuskulmassa.
Kellumalla pääsee syvälle
Floating Helsingin tankkia pitää Mikko
Kemppe, joka omistaa myös samoissa tiloissa
toimivan Helsingin Salsa Academy -tanssikoulun. Tankissa kelluminen tosin eroaa tyypillisestä terapiasta siten, että terapeutti puuttuu
Selkäkivut lakkaavat ainakin hetkeksi.
Ihonlämpöinen vesi liudentaa rajoja kehon ja ulkopuolen välillä. Ainoa tankin ulkopuolinen
ääni on kaukainen tömähdys, joka kuulostaa
siltä kuin se tulisi toisesta ulottuvuudesta.
Antiikin kreikassa tietoisuuden uskottiin sijaitsevan sydämessä. Toinen tuntuu vielä, koska sormet hipovat seinää.
Välillä kosketan seinää tarkoituksella varmistaakseni, että maailma on olemassa
Kerran kuulen kuplan äänen. Ryömin
ulos totutellen silmiäni valoon.
Seisoessani koen hyväntuntuista huimausta. Yhtä täydellisen valotonta oli lapsena kesämökin parvella. Kemppe optimoi kelluntakokemusta jatkuvasti. Kymmenen vuotta sitten harrastin meditaatiota aamuin illoin. Vaikea olisi ajatella niiden katoavan.
On miellyttävä olla olemassa vain päänä ja
keuhkoina.
Tunnin kellumisen jälkeen tankissa alkaa
soida hitaasti voimistuva pianobiisi. Viidessätoista minuutissa olin niin syvällä meditaatiotilassa
kuin joskus vuosia sitten.
Kemppe tajusi, että hän saattaa päästää rahallisesti omilleen ja pääsee itsekin käyttämään tankkia, jos hän perustaa kelluntayrityksen Helsinkiin.
Tankki tuotiin tammikuussa. Se tuntuu
niin harvinaiselta, että jään miettimään sitä
pitkäksi aikaa. laisk ille
viidesti viikossa noin tunnin kerrallaan.
. Ulkona kävelen puistossa raukeana ja
ajelen satunnaisesti bussilla sinne sun tänne.
Kun menen mereen uimaan, kellun selälläni ja ajattelen taas olevani tankissa.
13. Kun ensimmäisen kerran menin tankkiin, olin, että ei hemmetti. Kunnes Kemppe kokeili kelluntatankkia.
. Kehitysideoihin kuuluu esimerkiksi aromaterapian
lisääminen kelluntaan ja lisähapen pumppaaminen tankkiin. Sitten toinen käteni rentoutuu ja häviää. Jos saa hyvän ?iliksen ja vähän lisäenergiaa kehoon ja keho toimii vähän paremmin, niin se on sitä, Kemppe
selittää.
Myös kelluntatankissa meditoimisen voi
nähdä biohakkeroinnin muodoksi.
Minkälaisia ihmisiä tankissa käy?
Joogaharrastajia, urheilijoita (erityisesti
vapaapainijoita ja ?tness-väkeä), superfoodintoilijoita, elämyslahjat, Kempe luettelee.
Joitakin eristetty ja pimeä vesitankki epäilyttää etukäteen.
. Nykyihmisen tavoin minusta tuntuu, että olen olemassa lähinnä silmieni takana. Kun ihminen, joka antaa sydämestään
kaikkensa koko ajan muille, onkin tunnin ajan
pimeässä itsensä kanssa omissa ajatuksissaan, se voikin olla vierasta ja jopa pelottavaa.
. Jos juot teetä tai kahvia,
se on biohakkerointia. Hukkuminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta,
koska vesi on niin kelluttavaa, että tietoinenkin kääntyminen on työn takana.
Piilossa kaikelta
Kelluminen on maailmasta pakenemista parhaimmillaan. Se oli siistiä aikaa,
elin tietynlaisessa ?ow?ssa ja oli tosi hyvä ?ilis
koko ajan. Tankissa on piilossa kaikelta,
vaatimuksilta, stressiltä ja jopa omalta keholtaan. En tunne enää jalkojani. Kaikki me ollaan biohakkereita, jotkut
vain ovat enemmän. Meditaatio tarkoitti, että sai enemmän virtaa elämään, Kemppe sanoo.
Ajan myötä tanssiminen korvasi meditaatioharrastuksen. Välillä havahdun siihen, että rentoutuvat lihakset säpsähtävät, kuin olisin vaipumassa
uneen.
Jotkut nukahtavat tankkiin. Mutta kaikki, jotka ovat kokeilleet, ovat
huomanneet, että tankki on iso ja turvallinen.
Se on maailman turvallisin tila.
Painotonta hymyilyä
Kun painovoimattomuuteen ja aistiärsykkeiden puutteeseen tottuu, tankissa alkaa tuntua
tyytyväiseltä. Ajattelen mustekalamaisia vesihirviöitä ja kylpyammemurhia,
mutta tällaiset ajatukset menevät nopeasti ohi
tankin turvassa.
Hengittämisestä tulee pieniä laineita. Hymyilyttää.
Tuntuu kuin kohoaisin. Sitten tuntuu kuin
ajelehtisin alaspäin virrassa.
Mieleen tulee assosiaatioita vedestä ja pimeydestä. Tankissa tajunnassani
on olemassa vain pää ja rinta, sydän, hengityselimet ja aivot. Hän suunnittelee myös
biohakkerointikeskuksen perustamista Helsinkiin.
Yhtä
täydellisen
valotonta
oli lapsena
kesämökin
parvella.
Hukkuminen on tankissa käytännössä mahdotonta, koska vesi on
niin kelluttavaa, että tietoinenkin kääntyminen on työn takana.
Biohakkerointia kaikille
Taustaltaan Kemppe on avioliitto- ja perheterapeutti. Hän työskenteli Yhdysvalloissa
viisi vuotta terapeutti- ja self-help-guru John
Grayn kanssa.
Grayn meditaatio-opetus kylvi siemeniä,
jotka johtivat Kempen kiinnostumaan biohakkeroinnista.
Twiittaava pääministeri
» Rento, twiittaava pääministeri Alexander Stubb
ihmetyttää monia jäykkään
politiikkaan tottuneita.
Professori Erkki Karvonen
arvioi, että Stubbin imago on
aika aito.
TEKSTI Jouko Huru
PÄÄMINISTERI Alexander Stubb (kok.) ihastut-
taa ja vihastuttaa. Pitää pikemminkin
olla huumorimiehiä. Hän elää reaaliajassa ja kommentoi pääministeriasioitaan
sulavasti niin perinteisessä mediassa kuin
twitterissä.
Tyypillistä Stubbia on, että perinteinen media joutui varhain keskiviikkoaamuna uutisoimaan hallituspolitiikkaa Stubbin twiittauksen
perusteella. Onko se harkittua. Stubb twiittasi, että ympäristöministerin nimitys tapahtuu päivän aikana.
Stubbista ärsyyntymistä kansakunnan
eliitissä kuvaa hyvin presidentti Urho Kekkosen aikana ?valtakunnan historioitsijaksi. Hän miettii, onko se suunniteltua populistista huomiota herättävää somettamista . Hän on uudenlainen johtava poliitikko Suomessa. Ihailijoitakin löytyy.
Sitä todistavat eurovaalien äänikuninkuus
(150 000 ääntä) ja aika ylivoimainen valinta
kokoomuksen puoluejohtajaksi keväällä 2014.
Imagotutkijana tunnettu Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän
professori Erkki Karvonen arvioi, että Stubbin voima ja menestyksen salaisuus on hänen
tiedollisten ja sosiaalisten taitojensa lisäksi
siinä, että hänen julkiminänsä on aika lähellä
aitoa Alexanderia.
. Stubbin vikanahan oli aikoinaan ylimielisyys, silloin kun hän oli tutkija. Nopeatempoiset pikalausunnot saattavat nykyään alkaa
näkyvästi harkitulla hidastetulla puhetempolla. Pelkonahan
on, että töppäykset ovat seuraavan päivän lööpeissä
Stubb on osa eliittiä
Karvonen kertoo, että lehtien pääkirjoitusten
mukaan Stubbiin on oltu tavattoman tyytyväisiä. Vai lähteekö se hänellä jotenkin lapasesta, että hän sanoo twiittaamalla ennen
kuin ajattelee?
Karvonen kuitenkin uskoo, että pääministerillä täytyy olla joku, joka seuraa twiittaamistakin ja neuvoo tarvittaessa. Hän varmaan saa paljon anteeksi myös
siksi, että hän on sellainen kaveri, joka ei näköjään tavallaan tee itsestään numeroa tärkeilymielessä, että on niin kuin omana itsenään.
Se on ehkä kaikkein suurin arvo, mitä tänä
päivänä perään kuulutetaankin, että ?ole oma
itsesi?, niin sanotusti aito.
Aitoudesta tuli brändi
Stubb ei näytä helposti harmistuvan kritiikistä.
. Kun pienillä
säädöillä mennään, niin hän pärjää pääministerinäkin.
Toisaalta Karvosta huvittaa Stubbin pienet
yritykset muuntautua toisenlaiseksi julkisuuden henkilöksi pääministerinä. Jos entinen poliitikkotyyppi oli jotenkin pönäkkä ja jäykkä, niin Stubb on harvinaisen rento. (IS
11.8.2011). ksun oppimisen ja
taitavan sisäistetyn brändäyksen piikkiin.
Stubbin
imagoon
kuuluu olla
positiivinen,
aina
nauramassa.
. Yhdistelmä oli kohtalokas. kohonneen hallitusneuvos Juhani Suomen arvio Stubbista hänen ulkoministerikaudellaan (2008?2011): ?Ölähtelevä vasikka. Ne voi panna . Hän perustaa tietonsa puheviestinnän
professori Pekka Isotaluksen opiskelijoit-. Mutta hän on ilmeisen älykäs henkilö.
Hän on ottanut opikseen, ettei kannata olla
ylimielinen jos meinaa kansaan vedota ja tulla
suosituksi kansan parissa. Hän on aina myönteinen ja hymyä riittää.
Karvonen uskoo, että vaikkei Stubbin kaikkia temppuja sulattaisikaan, hänen selkeä
14
kaupunkilainen kansankielisyytensä ja välittömyytensä viehättää.
. Hän twiittaa jatkuvasti. Ennen poliitikoksi ryhtymistään hänellä
oli takanaan vielä virkamiesura Suomen EUedustustossa Brysselissä ja sen jälkeen Euroopan komissiossa.
Yleensä Stubbia onkin arvosteltu kotimaan
politiikan tuntemisen puutteesta.
Rento, välittömän oloinen, mutta näkyvästi itsevarma Stubb närkästyttää helposti harmaaseen asialliseen poliitikkotyyppiin tottuneita ihmisiä. Stubbista näkyy se, ettei hän vaivaudu
paljon muuttamaan itseänsä. Häntä pidettiin besserwisserinä.
. Se johti toistuviin ylilyönteihin, jotka toivat mieleen kevätlaitumelle päästetyn vasikan ölähdykset, kuvaili
Suomi kirjassaan.?
Suomen mukaan alaiset häpesivät esimiestään.
Asia- ja mediaosaaja
Tuohtuneen Juhani Suomen asiantuntemattomaksi haukkumalla tohtori Stubbilla on kuitenkin monipuolinen kansainvälinen koulutus nimenomaan politiikantutkimuksen alueella. Olla positiivinen, aina
nauramassa.
Karvonen aprikoi pääministeri Stubbin
twiittausintoa. Mutta hetkessä arvovaltaiseksi tarkoitettu puhetyyli kuitenkin muuttuu, kun päästään asiaan.
Tarkassa luvussa Karvonen on pannut merkille tiettyjä muutoksia Stubbin urakehityksen aikana. Näin Suomi kirjoitti kirjassaan Entä
tähtein täällä puolen vuonna 2011:
?Stubbilla oli lähtökohdistaan johtuen hirmuinen tarve osoittaa, että hän on todellinen
moniosaaja ja peloton oikeistolainen. samoin kuin kuvien jakaminen
verkon kautta instagrammissa.
Päätoimittajien täytyy yleensä olla hyvissä väleissä paikallisten taloudellisten vaikuttajien kanssa.
Median hampaisiin joutuminen elitistisyytensä vuoksi on melkein pahinta, mihin koko
kansan puolueeksi tähtäävän kokoomuksen
johtaja voi joutua. kansansuosion ongelma on, ettei se ole
aidosti isänmaallista.
15. ärsyttää ja ihastuttaa
LEHTIKUVA/MIKKO STIG
Laura Räty (kok.)] möläyttelevät, että onko
niitä kahden tonnin palkkoja edes olemassa.
Juuri tuollaiset höläytykset on Karvosen
mukaan kokoomuksen imagorakennuksen ja
markkinoinnin kannalta torpattava alta aikayksikön. Nythän on kärjistäen niin, ettei voi
enää Suomen lippua vetää tankoon,
ettei vain naapuri sano, että karvonenkin on persu.
Suomalaisuutta ei saisi kuitenkaan Karvosen mukaan
omia minkään puolueen
omaisuudeksi.
Kokoomukselle on Karvosen mielestä merkittävää, miten ensi kevään
vaaleissa käy. Stubb esiintyi ehkä itselleen epätyypillisesti. Siellä ei vähääkään kiinnosta isänmaallisuus.
Karvonen ihmetteleekin, miten Suomessa
isänmaallisuus on niin huonossa huudossa,
että perussuomalaiset ovat voineet omia sen
Suomen lippuineen.
. Juuri elitistisyyden mielikuvaa vastaan kokoomuksen ja Stubbin imagonrakentajat joutuvat työskentelemään.
. Jos puolue voittaa, stubbilaisuus
saa lisää tuulta purjeisiin.
Muussa tapauksessa Stubbia hillitympi linja palaa.
JOUKO HURU
tensa kanssa toteuttamaan tutkimukseen.
. Esimerkiksi nuorisossa, joka on
vasta tulossa, ajatellaan, että minä haluan
nousta ja viiteryhmä on ylhäällä, joku muu
kuin tavallinen duunari.
Stubbin poliittista imagoa arvioidessaan
Karvonen sanoo, että hän näyttää käyttäytyvän monipuoluehallituksessa yhtä sopuisasti
kuin pääministeriedeltäjänsä Jyrki Katainen
(kok.).
Kun varsin vahvasti ruotsinkieliseen eliittiin kuuluva Stubb liittyi kokoomukseen, hän ilmoitti
olevansa ?liberaali
Alexander Stubb ei tee
itsestään numeroa tärkeilymielessä, imagotutkija Erkki Karvonen arvio.
Muuttuuko kokoomus Stubbin myötä?
Stubbin nuorekas kansainvälistä markkinataloutta itsestään selvyytenä pitävä poliittinen
ajattelu on kaukana vanhasta kypärä?pappilinjan kokoomuksesta.
. Ihmiset saattavat ajatella, ettei se Stubb
tiedä tavallisen ihmisen elämästä mitään.
Hän on vieraantunut, hän on kansainvälinen,
se on niitä herroja. Pääkirjoitustoimittajat olivat tavattoman mielissään ja arvioivat myönteisesti sitä,
kuinka Stubb on kansainvälinen ja urheilullinen ja tehokas. Stubb kertoi sanoneensa, että ottakaa
tai jättäkää.
. tosin tehtyä ei saa ihan heti tekemättömäksi.
?Olen liberaali hurri?
Kaikkiaan Karvonen arvioi, että kokoomus
on menestynyt hyvin rakentaessaan itsestään
koko kansan puoluetta. Ehkä sellainen puhe loppuikin heti, kun
hänet oli valittu.
Puoluekokouksessa ja sen jälkeenkin Stubbin esittämiä ay-liikettä arvostelevia kannanottoja Karvonen pitää kokoomuksen menestyksen kannalta virheinä. Mutta tässä on se pointti, että pääkirjoitustoimittajat ovat eliittiä, kuten on myös
Stubb. Ne on niitä aika pienipalkkaisia. Hän joutuu ikään kuin häivyttämään sitä kuvaa, sitä oletusarvoa, että
tämmöisiä ne kokoomuslaiset ovat, eivät tiedä
maitopurkin hintaakaan.
. Sehän on itse asiassa nykyeliitille ongelma, että se ei ole isänmaallista. Ja sillä tavalla populaari, että
hänen puheitaan ymmärtää ja että hän ottaa
uudet mediat haltuun.
. Siksi näyttää perin rumalta, että jotkut
varomattomat [sosiaali- ja terveysministeri
hurri?. Hänhän on edelleen aika liberaali näissä
tasa-arvoasioissa, kuten suhtautumisessaan
homoavioliittoon.
Karvonen uskoo, että taannoisessa kokoomuksen puheenjohtajakilvassa Stubb oli luultavasti konservatiivisilla arvoilla lainelautailija voittaakseen epävarmat Jan Vapaavuoren
kannattajat puolelleen.
. Ja näissä asioissa Stubb on toiminut
nopeasti . Jos kansalaisella on
puolueen kanssa yhtäläiset menestymiseen
liittyvät arvot, hän voi palkkaansa katsomatta
äänestää kokoomusta.
Kokoomuksen tavallisten mutta menestyvien ihmisten puolueen imagon hyväksi toimii
myös ihmisten yleinen halu olla voittajien tai
menestyjien puolella.
. Identiteetin kannalta voi olla hyvinkin
merkittävää se, mitä haluaisit olla eikä vain
se, mitä olet. Kokoomus on kuitenkin se puolue joka
kosii keskiluokkaa, sairaanhoitajista ja lähihoitajista alkaen. johon myös Alexander Stubb kuuluu . Karvosen perusteena on se, että suuri osa kokoomuksen
palkansaajakannattajista, sairaanhoitajat
ja muut, kuuluvat ammattiliittoihin ja ovat
niissä varsin aktiivisia.
Erkki Karvonen sanoo, että Suomen eliitin
Samoja juttuja tosin löytyy halvemmalla Seppäsen kirjasta. Mutta
eihän siellä enää ollut sen numeroisen linjaauton pysäkkiä. Suomalaisille saunavieraille riitti puolitoista tuntia, johon sisältyi myös STT:n uutisten pakollinen kuuntelu. Tarina jatkuu
kolumnin lopulla. Tietoisuuteen minut johdatti Turun yliopiston eläintieteen professori Mikko Nikinmaa, joka kirjoituksessaan (HS 9.8.) osoitti sinilevän kertovan veden puhdistumisesta.
Professori kiteytti, että ?sinileväkukintojen
esiintyminen osoittaa Itämeren myrkkykuorman pienentyneen riittävästi, jotta eliöt . Kiva kuulla,
mutta minne ovat kadonneet luontevasti
esiintyvät poliitikot, joiden ei tarvitse koko
ajan vakuutella ?aitouttaan??
Minua ottavat päähän myös politiikan kielen uudissanat, kuten esimerkiksi ?tahtotilat?
ja ?tulokulmat?. Jäi siis kokematta löylyt
ja saunakutsussa luvattu Kekkosen haamu!
(Seuraavaksi lyhyt ajatuskatko. Kukaan ei ottanut asiaa puheeksi.
Nyökyttelimme vain toisillemme tietäväisen
oloisina.
Tamminiemen sauna on täynnä tarinoita,
joita löylyt mukavasti siivittävät. Onneksi paikalle saapui vanha kaverini, joka oli
saanut myös saunakutsun. Hän puhuu
hitaasti ja yksinkertaisesti asiat moneen kertaan toistaen aivan kuin olisi
varma, että me tavalliset kansalaiset
» Kekkonen istui
tävä neitonen tuli kuitenkin avaamaan meille
Tamminiemen portin ja pian olimmekin sauTa
nassa, jossa pääosa pienestä saunaporukasta
na
olikin jo odottelemassa.
oli
Löylyhetki oli tarkoitettu juhlistamaan Esa
Seppäsen uusimman kirjan Kuka Kekkonen?
Se
(Art House) ilmestymistä. hylkeet, merikotka ja lohi mutta myös sinilevät ?
lisääntyvät onnistuneesti?.
Kovalla kalamiehellä Kekkosellakin olisi
siis ollut syytä riemuita sinilevälautoista Seurasaaren selällä.
Esa Seppäsen
uusi kirja kertoo
viimeisimmät
tarinat UKK:sta.
(SAUNAJUTTU JATKUU) Hetken kuluttua viehät-
LEHTIKUVA
SEURATESSANI SUOMEN politiikan huippujen
touhuja lähinnä television välityksellä täältä
Itä-Helsingin ytimestä Vuosaaresta, minulle
nulle
on tullut jotenkin orpo olo.
Sosialidemokraattien uusi toivo, SDP:n
P:n puheenjohtaja ja valtionvarainministeri Antti
ntti
Rinne tuo mieleen isokokoisen avuttoman
man
vauvan, joka on kadottanut rakkaimman
n lelunsa. Seppänen on evers(Ar
tiluutnantti evp. Miksiköhän?
Kekkosen henki elää saunassa kuitenkin
parhaiten löylypuolella. Neuvostojohtajista vain Anastas Mikojan, tuo armenialainen kaupparatsu, jonka veli oli Mighävittäjien suunnittelija, pystyi joskus päihittämään Suomen presidentin kuumuuden
kestämisessä.
Juuri Mikojanin, Aleksei Kosyginin ja Nikolai Patolitshevin kanssa presidentti saattoi
saunoa aamupuolelle yötä. Tällöin juomapuolikin oli niukempi: vain
pullo Auran nelosolutta henkeä kohden. Saunan tiloja laajentaa pieni uimaallas, jonka eräät suomalaiset ?rmat lahjoittivat. Kaikki mitä saunasta on kerrottu, ei
pidä paikkaansa. Tietysti ne saattavat kuulostaa
hienoilta ja moderneilta, mutta mitä ihmettä
nämä sanat oikein tarkoittavat. Lahjoituksesta kertoo seinään kiinnitetty
laatta, jossa huomiota kiinnittää rahaa antaneiden yritysten nimien puuttuminen. Ne rakennutti Mannerheim
ollessaan presidenttinä jatkosodan jälkeen.
Päärakennuksen erään komeron lattiassa on
salaluukku, jonka kautta rakennuksesta pystyy poistumaan vaaran uhatessa.
Saunatuvassa turistessamme joku pitkä
kaljupäinen mies kuului kylpevän yhä löylypuolella. Näin väittävät
ainakin Kekkosen kanssa saunoneet.. Neljännesvuosisadan maata
hallinneen valtionpäämiehen saunaksi
paikka oli hämmästyttävän vaatimaton.
p
Saunatuvassa oli tilaa enintään kahdeksalle
S
hengelle, mutta vain kuudelle löytyy lekottelulaverit. Jos
enemmän janotti, niin joutui tyytymään Pyynikin puolukkaporeeseen.
Ex-adjutantti kertoo myös, että saunan
lämmittyä Kekkonen saattoi soittaa lahden
toisella puolella asuvalle Neuvostoliiton suurlähettiläälle Vladimir Stepanoville ja kysäistä: ?Lähdetkö saunaan??
. Kekkonen olisi
varmasti yhtynyt tähän kysymykseeni.
Mutta turha tässä on ruikuttaa. sitä tai tätä mieltä. On seurattava aikaansa ja kielen kehittymistä, sillä onhan minullakin toki aito tulokulma tahtotilaani.
aina lauteiden
kuumimmalla
paikalla.
MENNEEN KESÄN aikana liikuin melko paljon ve-
sillä, mutta kunnon sinilevälauttoja en sattunut näkemään. Suorastaan hätäännyin, sillä
aikaa oli niukasti. Voi vain kuvitella kuinka löyly on hivellyt UKK:n tarkoin
valitun saunaporukan itsetuntoja.
Seppäseltä kuulemme, että Kekkonen istui aina lauteiden kuumimmalla paikalla ja
yleensä pysyikin siellä viimeisenä. Siitähän aukeni myös portti Tamminiemeen.
Mutta portissa oli suuri munalukko, eikä
ainuttakaan ihmistä näkynyt aidan takaisissa
Tamminiemen vehreissä maisemissa. Tulee oikein ikävä eleganttia ja asiansa
siaanssa
hyvin hallinnutta Jutta Urpilaista.
Kokoomuksen supertähti, puolueen puheenjohtaja ja pääministeri Alexander
Stubb taas vaikuttaa tuon apukoulun
tarkkailuluokalla olevan sinänsä herttaisen vauvan opettajalta. Älkää vaihtako lehteä!)
16
olemme totaalisia nuijia, jotka eivät normaalista puhekielestä mitään tajua.
Tulee väkisinkin mieleen, että onko Stubbin kielitaidossa jotain ongelmia, kun hän
pyrkii tulemaan toimeen niin harvoilla ja lyhyillä sanoilla.
Nykyisin poliitikot korostavat aina olevansa ?aidosti. Mies ei osannut kuin pari sanaa suomea, mutta kansainvälisin käsimerkein hän sai selitettyä pysäkin siirretyn kauemmaksi Mannerheimintien laitaan. Kurvit
rvit suoriksi
Jukka Parkkari
jukka.parkkari@wmail.?
Kekkosen haamu
SAMAAN AIKAAN kun herkkutatit nousivat Helsingin metsiin, sain kutsun presidentti Urho
Kekkosen legendaarisen Tamminiemen saunan lauteille. Joka soittokello oli rikki tai sitten Tamminiemessä ei ollut ketään paikalla. ,VTT ja Venäjän tuntija, joka
tilu
11969?71 toimi Kekkosen adjutanttina. Ja jos olisin nähnytkin, niin en
olisi osannut niistä ilahtua, kuten olisi pitänyt.
Syynä tähän oli se, että vasta elokuussa
minulle selvisi sinilevän ihanuus. Tamminiemen päärakennuksessa olin viime vuosikymmeninä käynyt monia kertoja, mutta koskaan en ollut kokenut
UKK:n saunan taianomaisiksi sanottuja löylyjä, joiden avulla Urkin kerrottiin pehmittäneen kovapintaisimmatkin neuvostojohtajat
Nikita Hrutshovista alkaen.
Ilmoitettuna päivänä nousin siis arvokkaasti metroon ja ajoin sillä Erottajalle mistä
piti löytyä bussin numero 24:n pysäkki. Rohkeasti syöksyin erään kuljettajan luokse kyselemään, että minne numero 24:n pysäkki
oli kadonnut. Säntäsin
juoksuun ja ehdin juuri ja juuri autoon, joka
vei minut Seurasaaren sillan tuntumaan. Yhdessä uskaltauduimme painamaan portin vieressä olevaa lähes huomaamatonta nappulaa.
Mutta mitään ei tapahtunut. Kirjaansa Seppänen on kerännyt tarinoita presidentin lähipiiriltä, kuten turvamiehiltä,
hovimestarilta ja kansliapäälliköiltä.
Ryhdyin tekemään havaintoja Kekkosen saunasta. Tuntikausien lämmityksen vaativa puulämmitteinen kiuas huokailee yhä ihanan pehmeästi. Ja Stepa ilmestyi saunan ovelle viidentoista minuutin kuluttua, Seppänen muistelee.
Pukuhuoneen puolella kuulemme myös
Tamminiemen alla olevasta salakäytävästä ja
pommisuojasta. Tyssäisikö kauan kaivattu
saunominen tähän?
Paikalla oli kuitenkin muita busseja. Esimerkiksi eräs venäläinen
lehti oli tietävinään, että Kekkonen piti Suomen hallituksen istunnot saunassaan.
Tamminiemen saunassa ei tehty tärkeitä
päätöksiä, siellä rentouduttiin
sen sijaan siihen, että kaksi
erilaista Vanja-eno -esitystä antaa katsojalleen loistavan mahdollisuuden ymmärtää jotain olennaista mestarin luoman draaman tulkinnasta. ja ennen kaikkea, miten. Kirjailija Jari Tervo, Ilta-Sanomat 23.9.
KANSALLISTEATTERI/ STEFAN BREMER
HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI/ TAPIO VANHATALO
Kaksi erilaista Vanja-enoa: Kansallisteatterin Kristo Salminen (vas.) ja Helsingin Kaupunginteatterin Santeri Kinnunen.
Ahdistavasta
joutilaisuudesta
syntyy tragedia
» Anton T?ehovin (1860?1904) 114 vuotta sitten kirjoittamaa näytelmää
Vanja-eno on esitetty suunnattoman monta kertaa eri puolilla maailmaa.
Helsinki on jälleen vuorossa, jopa kahdella näyttämöllä yhtä aikaa.
18
NÄYTELMÄN ENSI-ILLAT olivat viime viikolla pe-
räkkäisinä päivinä Kansallisteatterissa ja Kaupunginteatterissa, ensin mainitussa isolla, jälkimmäisessä pienellä näyttämöllä.
Tilanne olisi herkullinen. Suuri elokuvarunoilija on poissa. Molemmat esitykset nähnyt voisi ryhtyä tuomariksi, kuin
kyse olisi suorituskilpailusta. Toinen on parempi, toinen
huonompi.
Pois tuollainen. Voisi ladella pisteitä siitä, pisteitä tuosta, laskea ne yhteen ja
julkistaa tuomio. KU
B
kulttuuri
Sydän särkyy, kun tajuaa, että Peterin [von Bagh] kaltaisten renessanssimiesten valmistus on lopetettu. Tämä on tärkeintä, tärkeämpää kuin
paremmuusajattelu.
On syytä unohtaa kilvoittelu ja
keskittyä siihen, miten näillä toteutuksilla ollaan löydetty näytelmän kirjoittaja, miten on osattu
kuunnella häntä, miten uskollisia
on oltu (haluttu olla) käsikirjoitukselle . Ehdottomasti.
?Tyydytään
Kaupunginteatterissa
liikutaan selvästi perinteisemmin eväin.
Puhuttelee, eri tavoinkin
Kansallisnäyttämön esityksen ohjaksissa
on jo aiemmin raikkaalla ja ennakkoluulottomalla otteellaan kannuksensa hankkinut
Paavo Westerberg.
Seitsemättä kertaa Helsingissä ohjaava unkarilainen Támas Ascher puolestaan jatkaa
Kaupunginteatterissa arkisemmalla linjallaan kärpästen surinoineen ja koirien haukuntoineen. Inhimillisten kysymysten
rinnalla T?ehov kirjoittaa huolestaan luonnon
tilasta.
Surumielisyyttä, lennokkuutta
T?ehov on sanonut kirjoittaneensa komedian,
mutta tragediaksihan tarina väistämättä näissäkin tulkinnoissakin vääntyy. Kaupunginteatterin tulkintaa leimaa surullisuus ja alistuneisuus. Kriitikko Jonathan Rosenbaum nosti sen 2000luvun kymmenen parhaan elokuvan joukkoon. Ei myöskejuristi Emekään perheen
lie saa sen hoidettavakseen.
sisäinen lämpö.
Taustatukea häNäistä varanelle antaa juuri
uksista huolimatta
vankilasta vapautunut
Jens Lapidus on edelleen ruotsalaisen rikoskirjalpitkää tuomiota istunut Teddy
lisuuden kärkinimiä ja omapeMaksumic.
räisyydellään Vip-huone on aivan
luettava avaus johonkin uuteen
JUTTU ETENEE tavanomaisten poliitoivottavasti seuraavalla kerralla
sielokuvien hengessä, vaikka poliiseja ei tässäkään kirjassa ole. Hivenenkään sijaa ei tulkinnassa ole
yleisön kosiskeluun viittavilla tempuilla. (Mikä onkin paljon
sanottu, kun kyse on t?ehovilaisesta teatterista.)
Intohimoa, itseironiaa
Molempia näytelmiä on markkinoitu sillä,
että näyttelijäkaartit koostuvat maan ykkösnimistä. Siinä missä Salminen satsaa ristiriitaisuudessaan ja riudunnassaan jopa itseironian
keinoihin, luottaa Kinnunen jäyhempään tyyliin. Kristo Salminen ja Santeri Kinnunen . Kansallisella on tehty valinta
räiskyvälle kerronnalle. Jälkimmäistä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Edelliditaan miljoonalunnaita.
sen sukupolven arvoja taas
Julkisuuden pelossa
ovat etiketti, hienostapausta ei anneta
tuneisuus ja tyyli ?
poliisin tutkitainakin ulospäin.
tavaksi, vaan
Varallisuudella
eteenpäin pyrpröystäily ei
y,
ä
n
t
e
kivä, mutta
kuulu vanhan
s
Jo
.
a
rahan hyveikokematon liis
s
a
m
et ole ole
siin. ?Jos et näy, et ole olemassa?,
poika siepataan ja hänestä vaaon Philipin ohjenuora. ?Olen
oman elämäni sivuhenkilö.?
Kaiken lopuksi Sonja puhuu loppukohtauksessa jäljelle jääneestä toivosta: ?Nähdä
haudassa kauniita unia.. Kartanon arki järkkyy, siitä tulee oitis kaaosta. Siinä missä Nousiaisen professori joutuu olemaan koko ajan kuin takalistoon ammuttu itsekkyyden ja katkeruuden
perikuva, saa Salminen roolissaan komeilla
koko näyttämön herrana.
Entäs Astrovit, Eero Aho ja Martti Suosalo. Vanja ei kestä uutta tilannetta, kokee joutuneensa tilanhoitajana hyväksikäytetyksi, ja tietenkin rakastuu Jelenaan. Kaupunginteatterin lautaseinin kehystetyllä pienellä näyttämöllä eletään vaatimattomammin, mutta kieltämättä sen ansiosta myös
enemmän katsojan iholla.
Hannu Hurme
SUOMEN KANSALLISTEATTERIN päänäyttämö.
Ohjaus Paavo Westerberg, suomennos
Westerberg ja Eva Buchwald, lavastus Markus
Tsokkinen, dramaturgia Buchwald.
län ja Bolognan festivaalijohtaja ja
dokumentaristi on vaihteeksi itse
dokumentin aiheena.
Lauantain päättää runollinen kollaasielokuva Helsinki, ikuisesti. Viileytensä ja
pidättäytyvä intohimonsa on häikäisevää.
Vastaavaan ei muut tässä maassa taida pystyä, ei vaimeammalla, mutta toki sujuvalla
tavalla Jelenaansa istuva Anna-Maija Tuokkokaan.
Vanjat . Asianajajana
ovat Lapiduksen viiltävät havainedelleen kirjallisesta menestyksesnot ruotsalaisen yläluokan kahtään huolimatta jatkavan Lapidukdesta sukupolvesta ja perinteiden
sen ote ruotsalaiseen nykyrikollihajoamisesta.
Siepattu Philip Schale on synsuuteen oli kylmäävän tehokas ja
tymävarakas mätämuna, joka on
ilmeisen realistinen.
tehnyt lisää miljoonia häikäileSiksi on yllättävää, että Vipmättömyydellä ja toisia huijaahuone puolestaan kärsii uskottavuuden puutteesta. Rikas paha
malla. Illan avaa elokuvan Muisteja . Kansallisen estradilla tunnelmaa
yritetään nostattaa tuomalla menoon mukaan
myös lennokkaita mielikuvia.
Näytelmä käynnistyy, kun Vanjan-enon
siskontyttären kanssa vuosikausia ylläpitämälle maatilalle saapuu tyttären isä, professori Serebrjakov nykyisen vaimonsa Jelenan
kanssa. ?Kaunis ilma tänään. 407 sivua.
RIKKAITA JA
HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERIN pieni
näyttämö. Like
tyy nokkeluutta ja särmää kuin
2014. Tämä
on hyvä päivä hirttäytyä.. Epäparemmin onnistuen.
suhtainen parivaljakko ei aluksi
voi sietää toisiaan, mutta hitsauKai Hirvasnoro
tuu vähitellen yhteen ja alkaa täydentää toisiaan. ?Kun ei ole oikeata
elämää, eletään sitten kangastuksessa.. Täysin vieraalle
JENS LAPIDUS: Vip-huone.
maalle joutuneesta Emeliestä löySuomentanut Jaana Nikula. Totta tuo, ei ylisanoja.
Kansallisessa Jelenaa esittävä Krista Kosonen pitää tavoistaan kiinni. Olennainen syy on siinä,
että tässä maailman näytelmäkirjallisuuden
klassikossa tartutaan edelleen puhuttelevalla
tavalla aiheisiin, jotka eivät ole menettäneet
ajankohtaisuuttaan. Arkistomateriaaliin perustuva esseistinen kaupunkisinfonia
etsii Helsingin sielua niin näy-
telmä- ja dokumenttielokuvista
kuin taiteestakin. pieni elokuva 1950luvun Oulusta (2013) tv-ensi-ilta.
Se on Baghin henkilökohtaisin elokuva, paluu lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiin.
Illan toisena ohjelmana uusitaan vuonna 2010 valmistunut tvdokumentti Suomalainen elokuvaohjaaja Peter von Bagh, jossa
ohjaaja, kirjailija, tutkija, Sodanky-
on osattu tuoda sen sisin nykypäivään.
Ja kyllähän Helsingissä nähdään taas kaksi
ansiokasta työtä, vaikkakin niin erilaisin keinoin toimivaa. Peter von
Baghin muistoa omistamalla lokakuun ensimmäisen Teemalauantain hänelle. KU
PETER VON BAGH, IKUISESTI la 4.10.
klo 21 Yle Teema.
Rahaeliitin
maailma hajoaa
Kirjat
turmeltuneita bilettäluonnostaan ja Teddy on kahdekjiä Tukholman cooleimmassa paisan vankilavuoden jälkeen yllättäkassa, alamaailmaa Serbiasta ja
vän valmis rikostutkija omaperäiSyyriasta.
sin keinoin.
Jens Lapiduksen uuden sarjan
Hieman latteaa vaikutelmaa lialkuasetelma muistuttaa hämmensää vielä kirjan lopun pitkä selittetävän paljon hänen mestarillista
lyjakso, jossa tarinaa väännetään
Stockholm noir -rikostrilogiaansa,
rautalangasta ja jossa tulee vielä se
joka kertoi eri etnisistä taustoista
pakollinen yllätyskäänne.
Vip-huoneen parhaita puolia
tulevista eri portaiden rikollisista
ilman yhtään poliisia. Salmisen kohdalla voidaan puhua miehestä, joka on elämänsä roolin äärellä.
Professoria esittävät Esko Salminen ja
Heikki Nousiainen epätasa-arvoisista asemista. Suosalo on konstailemattoman vanhakantaisen ohjauksen uhri,
eikä pysty tuomaan esitykseen kaikkea tunnetusta taitoskaalastaan.
Kansallisteatterin lavastus, rappion hetkiään elävä vanha kartanolinna on komea. erottuvat rooliinsa ottamalla asenteella. Kirjoittajan henkilöihinsä suitsuttama rakkaus osuu aina väärin, kohde on
joka kerta väärä. Räjähdykset ja purkaukset ovat väistämättömät.
Vanjan lisäksi Jelenaan ihastuu professoria
hoitamaan kutsuttu lääkäri Astrov. Jotta suhdekiemurat eivät olisi liian yksinkertaiset, rakastuu professorin tytär Sonja lääkäriin, joka
tuskin ollenkaan kiinnittää tähän huomiota.
Näytelmän eri henkilöiden vuorosanoissa
löytyy viljalti henkilöiden elämän suhdanteita
kuvaavia ?tunnelmapaloja?: ?En halua mitään,
en kaipaa ketään.. Kaiken summana on henkilöiden kokemus hukkaan valuvasta elämästä,
joutilaisuuden synnyttämästä äärettömästä
tyhjyydestä. Tällä
en ole vihjaamassa siihen, että naapuriteatterissa sellaisia harrastettaisiin.
Miksi Vanja-eno nähdään jälleen valtakunnan pääareenoilla. Aho on saanut Suosaloa vapaammat kädet rellestää alkoholin liikakäyttöön taipuvaisena luonnonsuojelijana. Ohjaus Tamás Ascher, suomennos
ARVID STRIDH
Teemu Kaskinen, lavastus Zsolt Khell,
dramaturgia Merja Turunen.
Kansallisessa on
valittu räiskyvä
kerronta, Kaupunginteatterissa liikutaan
selvästi perinteisemmin eväin.
Jens Lapiduksen uusin tuotos Vip-huone kärsii uskottavuuden puutteesta.
19. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
YLE KUNNIOITTAA viime viikolla
kuolleen ?elokuvakulttuurin
renessanssimiehen. On sitten kyse ihmisen
sisimmästä tai ympäristöstä ja olosuhteista
joissa elämää vietetään.
Näytelmä pursuaa puhetta ja tunnelmaa
tuskaa tuottavista unelmista, intohimosta ja
pettymyksistä
Kolumni / Pirjo Hämäläinen
Punajuurikoista henttuja lohkoja
VIERAISIIN TEHTIIN takavuosina vaikutus taidekirjoilla ja
taidelehdillä, jotka aseteltiin sievästi näkösälle. Tarkoitukseen sopi parhaiten matala sohvapöytä, englanniksi
?co?ee table?, joten myös Suomessa tunnettiin kirjallisuuden alalaji ?co?ee table books?.
Britanniassa viktoriaanisena aikana yleistynyt kahvipöytä parkkeerattiin meillä sohvan eteen, sohvan pakolliseksi pariksi, mutta kahvia senkin ääressä juotiin ja hienoimmissa talouksissa drinkkejä.
Sohvapöytä on kuitenkin arkistunut ja menettänyt
taidealttarin aseman, sillä sosiaalista pääomaa kartutetaan nyt ruoalla, joka on syrjäyttänyt monessa mielessä
kulttuurin.
Kehityksen syyksi on epäilty nettiä. Uusavuttomat eivät näissä kykykisoissa pärjää,
vaan heille käy kuin entiselle tytölle kylän leikkuutalkoissa. Talonpoikainen kansa söi enimmäkseen
puuroa, jota keitettiin tulisijan päällä riippuvassa padassa, ja työläisten muonana oli hellakakluunin vallankumoukseen saakka koruttomasti leipä.
LÄHIRUOAN PALUU on nostanut perinneruoat unohduksen
alhosta. lmejä, kirjallisuutta ja korkealaatuisia taidekuvia. Erikoinen sana esiintyy monissa nettilähteissä, mutta väärin se on silti. ?Pyönällä?
tai ?pöönällä. Nykyisin rössypottuja ja rönttösiä ei pelkästään
pilkata, vaan niihin suhtaudutaan myös nostalgian tippa
silmäkulmassa tai leikkisästi, toisella suupielellä lempeästi hymyillen.
Kullekin maakunnalle on osoitettu jossakin komiteassa omat perinneruokansa. Uuspeili koko
mies?, Jukolan Timo arvioi Kissalan Aapelia.
HERRASVÄEN KYÖKEISSÄ oltiin kuitenkin valmiita kuin
Melperi sotaan, kun Granlundin hienosteleva Kokki-Kirja
käski tahria nisu-leiwän pytkyjä munaan, taaleeseen ja
sokeriin, leikata sipuli tai kala haawoille, pakottaa papumäihä tihuan ruoka=siiwilän läpitse, tuiskutella jauhoja
tai mäntätä kalamassa sitkeäksi taikinaksi.
Uuden vuosisadan alussa myös Kuopiossa, kaukana
vallan keskuksista, hallittiin sosieteetin metkut. Netti tulvii musiikkia, . Vanhassa maalaisyhteisössä nätti, mutta toistaitoinen tyttö jäi naimattomaksi tai sitten hänet sysättiin
törkyiselle leskimiehelle talentin puutettaan iät kaiket
häpeämään.
» Lähiruoan paluu on
nostanut perinneruoat
unohduksen alhosta.
jotka tunnettiin jo kaukaisina suomalais-ugrilaisina aikoina. Pariisin, Pietarin, Firenzen ja koko maailman huippumuseot ovat vain parin klikkauksen päässä, mutta 3Dtulostimetkaan eivät pysty liekitettyjä kampasimpukoita
sylkemään.
Siinä missä netin tarjonta on ilmaista ja kaikille kansankerroksille yhteistä, kotona kokatussa pöperössä kohtaavat varakkuus, sivistys, kaukomatkailu ja trenditietoisuus. olivat 1800-luvulla erikoisherkkuja ja ?punajuurikot. Master chef erottuu helmikanahyytelöllä välittömästi massasta.
Ruoanlaitto vaatii aina kätevyyttä ja herkkää makuaistia. tarkoitettiin itäisessä Suomessa papua ja aivan erityisesti kahvinpapua, joten savolaisten verkkaisista kahvikutsuista oli tapana sanoa:
?Siinä hupenoo pyönä jos toenennii, ja sokertopasta imelöö riittää.?
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija,
YHTEINEN RAHVAS piti kiinni ruoka-aineista,
20
taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.. post
mortem . lta tilattiin 150 litraa parasta olutta,
Jäähdytyslaitos Primukselta 60 kiloa lohta ja Pietarista 12
kalkkunaa, 35 kukkakaalia, viisi kiloa pieniä pyöniä, yksi
puuta (=16 kg) viinirypäleitä, yksi laatikko omenia, yksi
laatikko päärynöitä, yksi laatikko suolaisia cheksejä, tuoreita kurkkuja, joku määrä sitrooneja, 10 savustettua siikaa, viisi kiloa savustettua lohta, kuusi naulaa (=2,5 kg)
tuoretta kaviaaria ynnä muuta hyvää kalaa ja lihaa, jotta
päivällisvieraat saisivat massunsa täyteen.
Luettelon ?pienet pyönät. Maailman suurimman lankarullatehtaan omistaja ja taidekokoelman pesämunan kerääjä Herman Saastamoinen oli
savolaiseksi vähäpuheinen mies, mutta elokuussa 1901
hän päätti juhlia liiketoimintansa merkkipäivää.
Sinebrycho. Kirja sisälsi opetuksia viljelemättä kasvavien ainesten valmistamisesta sekä ohjeita pakkasen paneman viljan parantamisesta, terveellisten rokkain laittamisesta ja aivan erityisesti potakkakryyneistä, joiden tärkkelys puristettiin
potaatista eli maaomenasta eli maapäärynästä.
Keittokirjoja tutkineen Maarit Knuuttilan mukaan
seuraava yritys oli vuonna 1849 ilmestynyt Kokki-Kirja.
Opuksen suomensi tuntemattomasta lähteestä Johan
Fredrik Granlund, Pitkäksi Maija-Stiinaksi kutsutun pitokokin avioton poika ja Täällä pohjantähden alla -runon
sepittäjä.
?Nyt leikataan elikä wiilletään keitetyistä ja kuorituista perunoista ja puna=juurikoista henttuja lohkoja,
joista painellaan sarwella ymmyriäisiä kynnen kokoisia palasia. kartanoiden uutuuskasveja. vaativat selitystä. Jauhoa tai puuroa alkuaan tarkoittanut rokka,
suurimo, liemi, silava, kala, sieni, mansikka, muurain ja
puolukka ovat sanoina ikivanhoja.
Hallaisen maamme ensimmäinen suomenkielinen
keittokirja oli Elias Lönnrotin ruotsista vuonna 1834
kääntämä Hywäntahtoisia Neuwoja Katowuosina. Uudellemaalle on tyypillistä
Inkoon perunapuuro, Päijät-Hämeelle marjaroppana,
Satakunnalle merimiesten sekamössö eli lapskoussi ja
Keski-Suomelle jämsäläinen liponen, jota Jämsän martat
eivät tosin ennestään tunteneet.
Luovutetun Karjalan perinneruoaksi on valittu . Näitä ymmyrkeitä, elikkä palasia ladotaan
ruoka öljyllä woideltun kaawan elikkä wormun pohjalle
ja laidoille kauniiksi ruutuiksi elikkä neliskulmikkeiksi?,
Kokki-Kirjassa selitetään sillisalaatin tekoa.
Moiseen esteettiseen näperrykseen ei maalaisnaisilla
ollut taatusti aikaa. Sanan
taustalla häämöttää saksalaisen Möllnin seudulla keskiajalta lähtien ilvehtinyt Till Eulenspiegel, suomeksi
Uuspeili, Till Pöllöpeili tai Tahvo Pöllöpeili.
?Suuri lurjus ja hunsvotti hän on; kävelee pitkin kyliä klaneetti kädessä, tekee piioille lapsia
ja elää vanhan äitinsä niskoilla. Kyseessä on
karjalanpaisti, rasvaa kaihtamaton pataruoka, jota karjalaiset itse kutsuivat uunipaistiksi, uunilihaksi, uunipotiksi ja murretta vääntäen uunpotiksi.
Uuspotista tulee väistämättä mieleen Seitsemässä veljeksessä ja Nummisuutareissa mainittu uuspeili. Sitä paitsi ?sallatit. perunalla ja läskillä täytetty rusu- eli hakkoopiirakka, kun taas Etelä-Karjalan ominaisherkkuna maistuu uuspotti.
Mikä ihme on uuspotti