10
Pakolaisten raskas
alkutaival Euroopassa
» Mukana sotien ja kon?iktien traumat s.24
Ohjaaja Mike Leigh 14 Iran etsii paikkaansa 22 Naisjalkapalloa pilkataan 28. Hinta 3,50 ?
29-003251-1529
29
www.kansanuutiset.fi
Li Anderssonille
politiikka on
ristiriitoja s.6
Viikko 29
Perjantaina 17.7.2015
Kansan Tahto | Satakunnan Työ
Fuskahköä
s
o
k
n
a
ta
ssä?
pyöräily
s
Työn tekemisen motiivi on jo heikentynyt. Kansan Uutiset, Viikkolehti 17.7.?23.7.2015
A
Kotimaa s.4
B
Kulttuuri s.14
C
Keskustelu s.20
D
Ulkomaat s.22
E
Pelit s.28
Kannen kuva: Johanna Kaprio
Ajankuva
LEHTIKUVA/MIKKO STIG
KOKO VIIKKO JUMPPAA. Suomessa ensimmäistä kertaa järjestetty voimistelufestivaali Gymnaestrada keräsi Helsinkiin 21 000 osallistujaa yli 50 maasta. velkaa. Viime sunnuntaina alkanut suurtapahtuma huipentuu päätösjuhlaan lauantaina 18. Varsin pian loukkukeskustelu kääntyi sille uralle,
etteivät sosiaalietuudet kannusta riittävästi
työn tekemiseen.
Paavo Lipposen
hallituksessa kannustinloukkujen purkamista
veti toinen valtiovarainministeri Arja Alho. Keskiluokka nousee kapinaan ja
sanoo, ettei viitsi maksaa veroja kun muiden ei
tarvitse tehdä mitään.
. Gymnaestradassa ei kilpailla ollenkaan,
vaan vain nautitaan ja iloitaan liikunnasta ja kansainvälisestä meiningistä. Tämä ei tarkoita, että haluaisin syyllistää
ihmisiä, jotka joutuvat turvautumaan sosiaalisiin tulonsiirtoihin tai toimeentulotukeen.
Kai Hirvasnoro
Arja Alho purki 1990-luvulla kannustinloukkuja.. heinäkuuta.
20 vuotta sitten
KU:N ARKISTO
Kannustinloukku nousi keskusteluun
1990-LUVUN LAMAN aikana alettiin puhua kannustinloukuista. Asiat pitää katsoa sen kannalta, että
edistetään ihmisten haluja ottaa vastaan töitä
ja että työt hoidetaan systeemin mukaan.
Jo 1990-luvulla puhuttiin siitä, että tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan ?meidän
aiheuttamaa. Siksi piti
» Työn
tekemisen
motiivi on jo
heikentynyt.
2
katsoa, voidaanko veroratkaisujen ja sosiaalisten tulonsiirtojen yhdistämisellä luoda houkuttimia työn tekemiselle ja työn vastaanottamiselle.
. Arja Alhon mielestä suurempi moraalinen ongelma oli siinä, että työn
tekemisen ja kohtuullisen korkeiden verojen
maksamisen motiivi olivat heikkenemässä.
. Myöhään keskiviikkoiltana Stadionilla järjestettiin Midnight Sun Special -kenttänäytös, jossa oli mukana yli kaksituhhatta osanottajaa, kuten kuvan sveitsiläiset. Toimeentulotuen hakeminen ei ole
heille mikään ongelma, vanhemmille sukupol-
ville se on edelleen vaikea asia. Valtiosta alkaa
yhä enemmän tulla sellainen, jota voi kuluttaa.
Se pitäisi kuitenkin nähdä välineenä, joka luo
meille itsellemme tuotantoedellytyksiä laajassa mielessä.
Alhon mukaan oltiin joutumassa umpikujaan, jos aletaan pitää kansalaisuudesta seuraavia etuuksia itsestään selvinä ilman että
itsellä on suurtakaan panosta etuuden tuottamiseen. Aluksi niillä tarkoitettiin sitä,
että pieni palkankorotus saattoi nostaa esimerkiksi päivähoitomaksun ylemmälle portaalle ja korotuksen nettovaikutus olikin miinusmerkkinen. Hän sanoi KU:n haastattelussa 19.7.1995, että etuuksia ei voi kasvattaa ja verotus on jo ennätyskorkeaa. Se näkyy nuorempien sukupolvien asenteissa
Vähintään 50 000 äänioikeutettua kansalaista voivat saada aloitteensa
eduskunnan käsittelyyn. Leikkaus heikentää työttömien toimeentuloa ja
ajaa sosiaaliluukulle.
200 miljoonan leikkaus ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan romuttaisi koko järjestelmän. 7 / Kalle Hyötynen s. Työttömille tarvitaan duunipaikkoja, joista maksetaan
elämiseen riittävä palkka.
Hallitus aikoo romuttaa myös vuorotteluvapaajärjestelmän. Valtion osuutta on vaikea alentaa, jos ei muuteta rahoitusta.
Työttömyysturvarahaa
valuu valtiolle
Honkanen arvelee, että leikkaajilla
voi olla mielessä samankaltainen
ratkaisu, joka tehtiin tämän vuoden
alussa. Jos tällä linjalla jatketaan, työttömyysturvan rahoituksesta tulee entistä sotkuisempi kokonaisuus. Arvostelemalla ansiosidonnaista turvaa
voidaan potkaista samalla ay-liikettä.
90-luvun lamavuosina käydyn työttömyysturvataistelun aikaan kokoomus . heinäkuuta 2015
Merja Kyllönen s. Kuvassa työnhakijat etsivät työpaikkoja TE-toimiston tietokoneilla.
Ansiosidonnaisen leikkauksella
ajetaan pienipalkkaisiin töihin
» Ansiosidonnaisen
päivärahan leikkaus ei
säästä valtiolta. Tämä on varsin merkittävä leikkaus työttömältä, sanoo Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen.
Hän muistuttaa, että ansiopäivärahan keston lyhentäminen ei myöskään pienennä valtion kustannuksia.
Työttömät joutuvat työmarkkinatuelle ja peruspäivärahalle, jotka valtio
kustantaa. Ne eivät
eduskuntaan etene, sillä allekirjoitusten määrä on hyvin kaukana
vaaditusta 50 000:sta.
Kansalaisaloite on kansalaisten
tekemä lainsäädäntöaloite. Tämän verran on
tavoiteltu leikkaus viime vuoden 2,7
miljardin ansiosidonnaisen työttömyysturvan menoista.
Kuukaudessa työtön menettäisi
110 euroa. Ansio-osa on ollut pääsäännön
mukaan 45 prosenttia päiväpalkan ja
peruspäivärahan erotuksesta.
» Ansiopäivärahan
saajat ovat
perusturvalla
olevia
työttömiä
vanhempia.
Ahon hallitus alensi kertoimen 42
prosenttiin. äänitorvenaan kansanedustaja Ben
Zyskowicz . Se ei säästä valtion
menoja, mikäli rahoituslakia ei muuteta olennaisesti.
Ansiosidonnaisen heikentäminen on oikeistolle ja osalle
vihreistä lempilapsi. 9 / Eilina Gusatinsky s. Osa työttömistä
joutuisi turvautumaan toimeentulotukeen.
Ansiosidonnainen päiväraha oli
viime vuonna keskimäärin 68 euroa, jonka saa 2 500 kuukaudessa tienaava. Muut
ovat rauenneet eduskunnan käsittelyssä.
Käynnissä on parhaillaan
nimenkeruu 53 aloitteeseen.
Nollatuntisopimukset kieltävän lain jälkeen seuraava 50 000
rajan ylittävä kansalaisaloite koskee sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista. A
kotimaa
Perjantai 17. Nimiä
aloitteeseen voi kerätä kuusi kuukautta. Nyt sekin tukitaan.. Ansio-osia leikattiin ja näin
syntynyt säästö 50 miljoonaa kaapattiin työttömyyskassoilta valtiolle.
Tämä toteutettiin ansiopäivärahan korotusosia ja ylempää tuloporrasta alentamalla.
. Arvioissa ei ole huomioitu
lapsikorotuksia tai muita korotuksia.
Ansiopäivärahojen tasoon vaikuttavat myös hallitusohjelman indeksijäädytykset ja -leikkaukset.
. Kuusi aloitetta on kerännyt vaaditut 50 000
allekirjoittajaa ja päässyt eduskuntaan asti.
Ainoastaan sukupuolineutraalia avioliittolakia koskeva aloite
on edennyt lainsäädäntöön. Hän on
laskeskellut, että kerroin lähentelee
30 prosenttia, mikäli Sipilän hallitus
leikkaisi Ahon hallituksen keinoin.
Sirpa Puhakka
sirpa.puhakka@kansanuutiset.?
Kommentti
Sirpa Puhakka
sirpa.puhakka@kansanuutiset.?
SIPILÄN HALLITUKSEN aikomus leikata ansiosidonnaista työttömyysturvaa on ideologinen ratkaisu. SAK:n lakimies Anu-Tuija
Lehdon mukaan tästä ei tulisi valtiolle edes säästöjä. UP
Taloustutkimuksen toukokuussa
tekemän tutkimuksen mukaan noin
60 prosenttia kansalaisista on valmis
kieltämään nollatuntisopimukset.
4
Hallitus kaavailee 200 miljoonan leikkausta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Eduskunta ei ole
vielä lakia ehtinyt säätää.
Elokuun alussa päättyy puolen vuoden nimenkeräysaika aloitteilta, jotka vaativat alkoholiveroa
Viron tasolle, perintöveron poistamista sekä kanahaukan suojelun osittaista purkamista. Keston lyhentämistä 500
päivästä ovat erityisesti työantajat ja
oikeistolaiset vaatineet.
HALLITUKSEN KAAVAILEMA
. lanseerasi ajatuksen, että heikentämällä työttömyysturvaa pakotetaan ihmiset töihin.
Tutkimus ei tätä tue myyttiä saamattomista työttömistä. Tähän tulisi 5,10 euron leikkaus päivää kohti, mikäli leikkaus
olisi 7,5 prosenttia. Se palautettiin kymmenen vuoden jälkeen 45 prosenttiin
vuonna 2002.
Honkanen huomauttaa, että ansio-osan alentaminen ei tuo valtiolle
rahaa, vaan alentaa työntekijöiden ja
työnantajien maksuosuutta. 13
LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Lyhyesti
Kansalaisaloite
aktivoi kansalaisia
MAALISKUUSSA 2012 voimaan astu-
nut kansalaisaloite on otettu hyvin
vastaan kansalaisten keskuudessa.
Kansalaisaloitteelle on ryhdytty peräti 379 kertaa. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoitukseen kerättyjä rahoja käytettäisiin
valtion menoihin, Honkanen sanoo.
Lehto näkeekin ideologisen pyrkimyksen hapertaa koko järjestelmää.
Muun muassa valtiovarainministeri Alexander Stubb esitti jo ennen
eduskuntavaaleja työttömyysturvan
käyttämistä yrittäjyyden tukemiseen.
Lehdon mukaan ansiosidonnaisen leikkaamisen tavoitteena on ajaa
työttömiä matalapalkkaisiin töihin.
Ansiopäivärahan saajat ovat perusturvalla olevia työttömiä vanhempia.
Ansiopäivärahan päivistä yli kolmannes, 36 prosenttia, maksettiin viime
vuonna 55 vuotta täyttäneille.
Ahon hallituksen keinot
päivärahan leikkaamiseen?
Ansiosidonnainen päiväraha on ollut oikeiston hampaissa siitä lähtien,
kun se tuli voimaan nykymuotoisena
1985. 50 miljoonan eli 40 prosentin leikkaus vuorotteluvapaan rahoista tarkoittaa käytännössä sen alasajoa.
Vuorotteluvapaa on ollut monen naistyöntekijän henkireikä
Kokeilun valmisteluun ja arviointiin olisi tärkeä saada mukaan laaja
ja monipuolinen asiantuntijaryhmä
tutkijoita yliopistoista ja valtion tutkimuslaitoksista sekä ministeriöiden
asiantuntijoita, Perkiö esittää.
Hän neuvoo hallitusta yhteistyöhön opposition kanssa, koska kahdesta oppositiopuolueesta löytyy
paljon hallituspuolueita enemmän
perehtyneisyyttä ja osaamista perustuloon liittyen. Perussuomalaiset on aiemmin ankarasti vastustanut tukipaketteja.
. Hallitus ja perussuomalaiset eivät enää suhtaudu yksiselitteisen
kielteisesti Kreikan lainojen uudelleenjärjestelyihin. Keskustan johtama maaja metsätalousministeriö on esittänyt itämerennorpan metsästyksen aloittamista ensi kertaa
moneen vuosikymmeneen. Eikä sen enempää. Ehdot ovat sosiaalisesti erittäin
raskaita maalle, jossa on humanitaarinen kriisi. KU
LEHTIKUVA/MARI LEHMONEN
sästys. Hallituksen kaikkien poliittisten dokumenttien taustanarratiivi
[kertomus] perustuu työvoiman tarjonta-ajatteluun. KESKUSTELU PERUSTULOSTA
varovainen sen
kanssa, että hallitus sanoo edistävänsä perustuloa. ITÄMERENNORPPAA UHKAA met-
Tämän lisäksi vahinkoja aiheuttaville norpille saisi poikkeuslupia, joiden määrää ei rajoitettaisi.
Kansainvälisesti uhanalainen
itämerennorppa on ollut pitkään
rauhoitettu. Velkojen leikkaaminen antaisi
näkymän siitä, että maalle voi tulla
velkakestävyys.
Arhinmäki uskoo, että Keikan lainoja ei kuitenkaan leikata. Luonnonsuojeluliitto
vastustaa norpan yleistä metsästystä, mutta sallisi vahinkoperus-
teiset poikkeusluvat.
Luonnonsuojeluliiton johtavan asiantuntijan Ilpo Kurosen
mukaan ilmastomuutos uhkaa itämerennorpan tulevaisuutta, kun
pesimäjäiden väheneminen väistämättä pitkällä aikavälillä pienentää
poikasten määrää. Norppien kannan
kasvua uhkaa myös ympäristömyrkyistä johtuva hedelmättömyys.
Norppakannasta ei ole tarkkaa
tietoa. Se on mahdoton toteuttaa. Tason määräytyminen on ratkaisevaa lopputulosten kannalta.
Vasemmistolaisten ajattelijoiden vastaus oikeiston työn tarjonnan
kasvattamisen kertomukseen on, että
myös työn kysyntä on tarpeen. Myös satunnaistettu
kokeilu vaatii verrokkikoehenkilöt.
. Korot vedetään nolliin ja maksuajat menevät horisonttiin.
PERUSSUOMALAISET JA puolueen puheenjohtaja Timo Soini olivat hallituksessa hyväksymässä Kreikan
kolmannen tukipaketin. Ensimmäinen kiinnostava juttu
on se, miksi pitää olla kokeita. HallitukARHINMÄKI ON
PAAVO ARHINMÄKI on kaikkinensa pet-
tynyt Kreikan kolmanteen lainapakettiin. Sen arvioidaan kuitenkin
ylittävän 10 000.
Itämerennorppia elää Pohjanlahdella, Saaristomerellä, Riianlahdella ja Suomenlahdella. Soini oli kuin syntinen ripillä.
Teemu Saintula
teemu.saintula@kansanuutiset.?
Pelkääkö Sipilän hallitus perustuloa?
» Sipilän hallitus aikoo kokeilla perustuloa, mutta voi pyrkiä todellisuudessa heikentämään työehtoja.
vaatii
juuri nyt vasemmistolta poliittista
älyä, sanoo politiikan tutkija, dosentti Teppo Eskelinen Itä-Suomen
yliopistosta.
Sipilän hallitusohjelman sivulle
19 on kirjattu lyhyesti: ?Toteutetaan
perustulokokeilu.. Ei ole taloudellisesti järkevää myydä tuottavaa omaisuutta
pilkkahintaan.
Arhinmäen mukaan Kreikan kriisiä on hoidettu väärin alusta saakka.
» Soini
oli kuin
syntinen
ripillä.
sen asennemuutos voisi tarkoittaa
velkahelpotuksia.
. Puolue meni vaaleissa selkeällä
linjalla, jonka mukaan he eivät hyväksy uusia lainapaketteja. Jokainen ymmärtää, että kun maan velkataso on 200
prosenttia, mikään maa ei pärjää.
IMF on esittänyt 30 prosentin velkaleikkauksia.
Vasemmistoliitto on puhunut pitkään Kreikan velkaleikkausten puolesta.
. Hallituksen varovaisuus
voi kieliä siitä, että he aistivat, että
perustulo voi toimia myös heidän ta-
voitteitaan vastaan, Eskelinen huomauttaa.
kehittyneessä
hyvinvointivaltiossa ja erityisesti
mahdollinen satunnaistettu kokeilu
olisi historiallinen ja keräisi luultavasti paljon kansainvälistä huomiota.
Siksi on tärkeää, ettei kokeilusta tule
puolihuolimaton huitaisu ja että kokeiltu malli todella vastaa perustuloa, sanoo perustuloa väitöskirjassaan tutkiva Johanna Perkiö Tampereen yliopistosta.
Hän arvioi Kansan Uutisille erilaisia koejärjestelyn mahdollisuuksia.
. Sitä
syntyy riittävästä palkkatasosta tai
julkisista investoinneista.
. Tämä ei anna mahdollisuuksia talouden parantamiseen tai
talouskasvuun.
Arhinmäki ei näe mahdollisena
velkojien vaatimaa Kreikan 50 miljardin yksityistämispakettia.
. Rajatulle ihmisryhmälle toteutetussa kokeessa
tutkimatta jää perustulon toimiminen koko väestölle.
Alueellisessa kokeilussa tarvitaan
tulosten vertailtavuuden vuoksi myös
koealueiden kanssa samankaltaiset
kontrollialueet, joilla ihmiset eivät
saa perustuloa. Hän teki suuressa valiokunnassa vastalauseen.
. Tällainen vaatimus
oli jo aikaisemmassa lainapaketissa.
Siitä on tainnut toteutua 3?4 miljardia euroa. Millaista perustuloa ja miksi, Eskelinen kysyy.
. Pohjanlahdelle myönnettäisiin sadan
norpan pyyntikiintiö.
?Ehdot erittäin raskaita Kreikalle?
LEHTIKUVA/RONI REKOMAA
» Vasemmistoliiton
puheenjohtaja
Paavo Arhinmäki teki
suuressa valiokunnassa
vastalauseen.
kuitenkin tyytyväinen
yhdestä Suomen hallituksen Kreikkaa koskevasta päätöksestä.
. Alueita valittaessa mukaan tulisi saada mahdollisimman erilaisia alueita. Heidän ajatuksensa on, että jos työn vastaanottamisen ja yrittämisen esteet puretaan,
niin työllisyyden uskotaan kasvavan
taianomaisesti.
Eskelinen arvioi, että oikeiston tavoittelema perustulomalli voi olla tasoltaan niin matala, että se pakottaa
. Se
vie mahdollisuuksia pidemmältä lai-
Hän miettii, että kolmen vuoden
päästä saatetaan joutua päättämään
taas uudesta tukipaketista.
Paavo Arhinmäki
nakestävyydeltä. Eskelinen ei niele koejärjestelyä
purematta:
. Mitä sellaisen
koejärjestelyissä pitäisi ottaa huomioon. PERUSTULON KOKEILU
» Keskustelu
perustulosta
vaatii vasemmistolta
poliittista
älyä.
Satunnaisesti valituista koeryhmistä
saadaan tieteellisesti pätevämpää
tietoa kuin alueellisella kokeilulla,
mutta tällöin yhteisölliset vaikutukset jäävät selvittämättä. Hän ohjaa myös kysymään neuvoja USA:ssa ja Kanadassa
1960?80-luvuilla tehdyissä negatiivisen tuloveron kokeilujen tutkijoilta
sekä viime aikojen Intian- ja Namibian-kokeilujen toteuttajilta.
Johan Alén
johan.alen@kansanuutiset.?
5. Nyt ne lupaukset on syöty.
Arhinmäki seurasi Soinin lehdistötilaisuutta, jossa Soini perusteli perussuomalaisten osallistumista lainapaketteihin.
. Poliittisten päätösten vaikutuksiahan voidaan ja tulisi aina tutkia ja arvioida.
Miksi perustulo huolestuttaa hallitusta niin paljon että sitä ei ihan vaan
toteuteta?
JOUKO JOENTAUSTA
. Kuva Kittilästä.
ihmisiä etsimään hyvinkin huonoehtoista työtä:
. OLISIN PIKKUISEN
Teppo Eskelinen ehdottaa perustulokokeilun yhdeksi alueeksi Pohjois-Lappia. On aika vähän yhteiskuntapoliittisia toimia, jotka voi kivuttomasti
upottaa kumman tahansa narratiivin osaksi. Onko Suomeen tulossa taloustieteellinen kenttäkoe
Jokainen on
ollut työpaikalla, jossa pomo on käyt-
6
Pontus Purokuru
pontus.purokuru@kansanuutiset.?
Li Andersson
» Syntynyt 1987 Turussa. Voidaan analysoida loputtomiin onnistumisia vaalikampanjoissa, mutta mielestäni meidän
pitäisi keskittyä enemmän yleiseen
mielipiteeseen vaikuttamiseen.
Andersson viittaa puolueen ulkopuoliseen vasemmistokenttään, ajatuspajoihin, yhteiskunnallisiin liikkeisiin, opposition yhteistyöhön ja
pitkäjänteiseen ohjelmatyöhön.
. Vasemmisto on ollut välillä liian
varovainen. Lisäksi vasemmiston tulisi hänestä skarpata ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa, jossa Suomi
on nyt lähentynyt Natoa.
Oikeistohallitus koville
Suorapuheisuuden lisäksi Andersson
kertoo saavansa kiitosta vastarinnan
tekemisestä.
Vasemmiston
pitäisi vaikuttaa
julkiseen mielipiteeseen enemmän, sanoo Li
Andersson.
. Se oli pelottavaa, koska se tarkoittaa, että olen täysin ennalta-arvattavissa tai sitten minut tunnetaan
hyvin, Andersson nauraa.
?Arvostan nuorta ja määrätietoista
naista. Ehkä me sanotaan
suoraan. Esimerkiksi kestävyysvajeen määritelmästä kiisteltiin vielä todella paljon
muutama vuosi sitten.
puhevaltaa. Talonvaltaajasta
kansanedustajaksi
JUSSI JOENTAUSTA
» Politiikka on
kiltti?
. Siitä huolimatta, että tässä
maassa saatiin oikeistolaisin hallitusohjelma pitkään aikaan, aika vähän hallitus on joutunut koville. Persutan
kin ovat retorisesti
ä politiik
ä
t
it
r
ä
ä
m
aika hyviä, koska
isen
onnistum
heidän puheensa
isuudet.
on suoraa ja ymmahdoll
märrettävää, ei todellisuudesta vieraantunutta jargonia, Andersson vastaa.
Puhevallan käyttäminen on politiikassa tärkeää, Andersson sanoo.
Uutena kansanedustajana hän tosin
kertoo vielä opettelevansa sitä, miten
vuorovaikutus eduskunnassa toimii:
kuinka paljon puhujapönttöä kuunnellaan, ja vaikuttaako eduskunnan
puhe enemmän yleiseen mielipiteeseen vai toisin päin.
Kesäheila Berliinissä
Kesän aikana Andersson aikoo tehdä
gradun ulkomaalaisten säilöönotosta. Meidän täytyy olla aloitteellisia ja omaperäisiä ja osata paremmin verkostoitumista muiden
kanssa, koska poliittinen liikkumatila kapenee kovaa vauhtia.
. Sai kevään
eduskuntavaaleissa 15 000 ääntä.
täytynyt tietyllä tavalla, tai käynyt
vääntöä Kelan kanssa.
Erityisesti Andersson aikoo paneutua eduskunnassa koulutus- ja talouspolitiikkaan. Li
Andersson panee
kampoihin suoralla
puheella.
TOIMITTAJANA OPPII nopeasti, että kah-
desta asiasta kirjoittamalla saa takuuvarmasti lukijoita. Olemme poliittisesti aktiivisia, ja meidät saattaakin nähdä vasemmistoliiton kesäpäivillä. Jokainen voi tunnistaa ristiriitoja arjen kokemuksista. Asiat ovat perussuomalaiset ja Li Andersson.
Mikä yhdistää oikeistolaista populistipuoluetta ja vasemmistoliiton uutta kansanedustajaa?
. Vasemmiston suurin ongelma
tällä hetkellä on, että häviämme suurissa ideologisissa lähtökohtien asettamisissa. Onko vasemmisto ollut liian
» Kansanedustaja, tietokirjailija
ja Turun kaupunginvaltuutettu.
Entinen talonvaltaaja, opiskelijapoliitikko ja Vasemmistonuorten
puheenjohtaja.
» Opiskelee Åbo Akademissa
kansainvälistä oikeutta.
Erikoistunut pakolaisuuteen ja
ihmisoikeuslainsäädäntöön.
» Kirjoittajana teoksissa Äärioikeisto
Suomessa ja Punavihreä,
sinivalkoinen: Keskustelukirjeitä.
» Politiikan lisäksi pitää kielistä ja
matkustelusta.. Minusta se todistaa taas kerran,
että uskottavalle muutosliikkeelle on
tilausta. Yleinen ilmapiiri määrittää politiikan onnistumisen mahdollisuudet.
Vasemmisto ei voi yhden vaalikampanjan aikana luoda tilaa esimerkiksi
elvyttävälle talouspolitiikalle, jos sitä
tilaa ei ole aikaisemmin ollut.
Anderssonille politiikka tarkoittaa
erityisesti ristiriitoja.
. Kesämökillä punaviinilasillisten ääressä
saatamme väitellä napakastikin perustulosta, mutta lopulta löydämme
yhteisen sävelen indie-bändin keikalla Flow-festivaaleilla?, testituloksessa lukee.
Puhevaltaa ja mielipiteitä
Muodollisen vallankäytön, kuten
eduskunnan, lisäksi politiikka koostuu puhevallasta ja mielipiteen muokkauksesta, Andersson alleviivaa.
. Aiheessa kiinnostaa se, miten maahanmuuttoa hallinnoidaan
rikosoikeuden pakkokeinojen avulla,
jolloin politiikan osa-alueiden rajat
hämärtyvät.
Matkustelusta nauttiva Andersson on viettänyt kesälomaansa Berliinissä ja Porin SuomiAreenalla.
Ilta-Sanomien kesäheilatestissä
hän sai tulokseksi itsensä.
. Silloin pitää olla huolellinen
siinä, ettei sitä luottamusta hävitetä.
Uusi kansanedustaja aloitti poliittisen uransa turkulaisena talonvaltaajana. Jos miettii sitä, mikä yhdistää
tuulipuku-pukeisen vanhemman jäbän Varissuolta siihen nuoreen kundiin, joka tulee juttelemaan Turun kävelykadulla, niin molemmat sanovat
luottavansa vasemmistossa siihen,
että me pistetään kampoihin.
. Se on asia,
josta olen saanut
ilmapiir i
Yleinen
kiitosta
Vanhassa Kiinassa teräs- ja sepohdiskelee.
KIINAN ILMASTONMUUTOKSEN
Autoilu vaikuttaa muutenkin ilmastopäästöihin.
. Kiinassa on otettu oppia Euroopan unionin päästökaupan epäonnistumisista, Lammi toteaa.
Kiinan ilmastoasioihin vaikuttaa
paljon maan viisivuotissuunnitelma.
Kiina laatii seuraavan viisivuotissuunnitelmansa vuosille 2016?2020.
toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei pysäytä
edes Yhdysvaltain republikaanipresidentti, koska Kiinan muutos tuli
maan sisältä.
Kiinan presidentti Xi Jinping ja
Yhdysvaltain demokraattipresidentti
Barack Obama solmivat vuonna 2014
sopimuksen, jossa molemmat maat
lupautuivat merkittäviin hiilidioksidipäästöjen leikkauksiin.
On väläytelty, että Kiina perääntyy, jos Yhdysvallat sattuisi ainakin
osittain perääntymään.
. Maalla on menossa
kokeiluohjelmia eri alueilla.
Green miettii, että Kiinan päästökauppajärjestelmän merkitys jäänee
vähäiseksi. Yksi iso asia olisi hiilen kansallija palveluihin. Kiinan muutos tuli sen keskiluokalta, joka huolestui ilmansaasteiden
terveysvaikutuksista. Kiina
käyttää ydinvoimaa silti vähän moja energiatukijärjestelmää uudistaa.
Australialainen Green oli keskiniin länsimaihin verrattuna.
viikkona Helsingissä puhumassa Kiinan energiapolitiikasta ympäristöKIINA VOI vaikuttaa ilmastonmuutokjärjestö Greenpeacen kutsusta. Tehdäänkö tiiviitä kaupunkeja
vai väljiä kuten Yhdysvalloissa. Kiina on kääntänyt tasilti muutu nopeasti.
louttaan yhä enemmän korkeaan
Paljon pitää vielä tehdä.
teknologiaan perustuviin tuotteisiin
. Samalla
he ovat avanneet kymmenittäin uusia viisumipisteitä
ympäri Kiinaa.
Euroopan lomille pyrkivillä taas on ollut hankaluuksia viisumin hankinnassa. Yhteinen eurooppalainen ponnistus turistiviisumien kehittämiseksi olisi siis hyvinkin vaivan arvoista.
» Suurimmaksi
haasteeksi nousi
jokaisessa vierailukohteessa viisumipolitiikka.
Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen.
7. Tarvetta olisi palvelukonsepteille, joissa saadaan
yhdistettyä monta kaupunkia tai aluetta, tai jopa useampi Euroopan maa kerralla.
SUURIMMAKSI HAASTEEKSI Euroopan ja Suomen matkai-
lun osalta nousi jokaisessa vierailukohteessa viisumipolitiikka. Yhteiskuntaa
ei voi rakentaa, jos ei voi mennä ulos.
KIINAN ALOITTAMIA
Teemu Saintula
teemu.saintula@kansanuutiset.?
ALKUKESÄSTÄ MINULLA oli mahdollisuus päästä Kiinaan
matkailunedistämisreissulle. Toisin kuin moGreenin mielestä
net länsimaat, Kiina luKiina tarvitsisi laaja-alaipaa vähemmän ja tekee
sen verouudistuksen. Suomessa on
itsepalveluun totuttu, mutta kiinalainen matkaaja odottaa saavansa hyvää, reaaliaikaista ja toimivaa palvelua
mielellään vielä omalla
kielellä höystettynä,
ainakin kohdeopastusten
osalta.
Palvelua on myös
se, että matkailija saa
perinteisten suomalaisten ruokien lisäksi välillä
tutumpaakin evästä.
Kovasti poronkäristykseen, kaloihimme ja pikkukukkoihin ihastuneet
hallintoherratkin totesivat joinakin vierailupäivinä kaivanneensa hieman ?helpommin sulavaa ruokaa?.
Yhteistyö sujuvan matkailun edistämiseksi kannattaa: kiinalaisten omien tutkimusten mukaan yksi kiinalainen matkustaja jättää reissulleen rahaa noin 10 000 dollaria. erityisen kiinnostavaa oli kuulla, millaisia odotuksia Aasiasta tulevilla turisteilla on suomalaisen tai
eurooppalaisen matkailun suhteen.
Vetovoimatekijä on selvä: miljoonakaupunkien ilmansaasteiden ja liikenneruuhkien keskellä eläville ihmisille
se on Suomen puhdas luonto, kaikkine eksoottisine elämyksineen. Pidetäänkö autoa Kiinassa vielä
kauan statussymbolina?
KIINA ALOITTAA kansallisen päästökau-
pan ensi vuonna. USA kuulosti olevan
lanseeraamassa jopa kymmenen vuoden käyntirajoituksetonta turistiviisumia kiinalaisille matkaajille. Kiinalainen matkailija hakee lomaltaan luksusta, irrottautumista arjesta, mutta samaan aikaan
myös jotain erilaista sekä hienoja tarinoita kerrottavaksi
sukulaisille, läheisille ja ystäville loman jälkeen.
Hyvää tai huonoa kokemusta ei ole siis jakamassa
vain yksi ihminen, vaan kokonainen lähipiiri tai jopa suku.
Kun kauas tullaan, halutaan nähdä mahdollisimman
paljon. Sekä
sen torjuntaan monella tavalla. Järjestelmällä on silti toivoa.
. Hiilen lienemmän.
säksi myös muiden fossiilisten poltKiina korvaa hiiltä myös ydinvoitoaineiden verotusta pitäisi muuttaa
malla, jota rakennetaan lisää. Keskinen
päästöt alkaisivat
ö
t
s
pää
.
a
t
osa tulee perässä ja
laskea
jo vuonna
is
is
t um
läntinen Kiina vielä
2025.
epäonnis
enemmän jäljessä.
. Kiinan hallitus päätti
nen verottaminen, sanoo tutkija Fervuonna 2013 sekä ilmansaasteiden
gus Green talous- ja yhteiskuntatieteisiin keskittyvästä London School
että hiilen käytön rajoittamisesta.
Kiinassa on nyt alkuvuoden aikana
of Economics and Political Science
-yliopistosta.
tuotettu 5,8 prosenttia vähemmän kiKiina verottaa hiilen tuotantoa,
vihiiltä kuin viime vuonna. VälGREEN KATSOO, että vanhanmallijissä kaupungeissa on pitkät välimatnen Kiina lakkasi olemasta vuonna
kat ja autoillaan enemmän, Green
2011. Hiilen
vähenee ja esimerkiksi aurinkovoikäyttö on maan suurin ilmansaasteiman käyttö lisääntyy voimakkaasti.
den lähde.
Noin 1,4 miljardin asukkaan maa ei
Uudenmallinen Kiina aloitti
vuonna 2012. Hiilen sääntelytoimet koskevat maan itäisiä alueita,
sun käyttö lisääntyy.
toteaa Greenpeacen
Kiina laskee, että
sen kokonaispääshiilikampanjoitsija
on
töt lähtevät lasHarri Lammi.
Kiinassa
Kiinan
itäikuun vuonna 2030.
:n
U
E
ppia
nen osa on kehitGreen laskee, että
otettu o
pan
u
a
k
tynyttä. Parlamentin liikenne- ja
matkailuvaliokunnan jäsenenä ja Suomen matkailun ?lobbarina. Esteenä voi silti olla maan epätasainen kehitys ja auton symboliarvo.
torjunta
menttiteollisuus käytti paljon hiiltä,
on hyvässä vauhdissa. Päästökauppajärjestelmät ovat toimineet huonosti. Kiinnostusta ja halua matkustaa maasta löytyy, mutta kun viisumin kokonaishinnasta
tulee yksi kilpailutekijä kohteen valinnassa, niin alamme
jäädä maanosana muiden taakse.
SUJUVAN VIISUMINHANKINNAN lisäksi matkalla korostet-
tiin kielen ja hyvän palvelun merkitystä. ALL OVER PRESS
Kolumn
Kolumni
Merja Kyllönen
merja.kyllonen@europarl.europa.eu
Matkailija kaipaa palvelua
Kiina aloitti ilmastonmuutoksen torjunnan, koska maan keskiluokka huolestui ilmansaasteiden terveysvaikutuksista.
?Kiina tarvitsee
kansallisen hiiliveron?
» Kiina lupaa vähemmän ja tekee enemmän ilmastonmuutoksen torjunnassa. Hiilen käyttö
mikä aiheutti paljon päästöjä. Yksi
Green että Lammi ovat työskennelon kaupunkisuunnittelu.
leet Kiinassa.
. USA ja Australia tekevät koko ajan töitä sen eteen,
että kiinalaiset turistit saavat rajoituksettomia vuosiviisumeita matkailutarkoitukseen . Siitä huomutta vain osassa maata.
limatta Kiinan kokonaispäästöt kasvavat, koska öljyn ja maakaa
krs
00500 Helsinki
p. alkaen.
Vuokraan sisältyy siivous sekä
neuvottelu- ja sosiaalitilojen käyttöoikeus.
Vuokra 210 e / kk.
Kirjakaupassa
kymmeniä kirjoja
Lisätiedot 27.7. Yrjö Sirolan Säätiö
>> Järjestöhakemisto
Adressit
onnittelemiseen
& muistamiseen
tä
i netis
t
s
ä
v
e
kät
www.sirolansaatio.?
toimisto@sirolansaatio.?
ETSITKÖ TYÖHUONETTA?
Tarjoamme kalustetun/kalustamattoman
työhuoneen (noin 11 m2) vuokrattavaksi
Kansan Uutisten toimituksen yhteydessä
1.9. krs
00500 Helsinki
p. 020 773 7700
www.vasemmistoliitto.fi
Helsingin Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Jorma Pikkarainen 050 537 9011
www.helsinki.vasemmisto.fi
Lintulahdenkatu 10,
00500 Helsinki
p. 020 773 7725
yrjo.sirola@sirolansaatio.fi
Vasemmistonaiset
Lintulahdenkatu 10, 3. krs
00500 Helsinki
p. Katso:
http://kauppa.
kansanuutiset.fi
Uudenmaan Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Auli Herttuainen 040 153 0150
www.uusimaa.vasemmisto.fi
Etelä-Suomen
Vasemmistonuoret
Päijänteentie 35,
00510 Helsinki
puheenjohtaja Lauri von Pfaler
040 7276 731
etela-suomi@
vasemmistonuoret.fi
Varsinais-Suomen
Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Raimo Nieminen 040 648 3133
www.varsinais-suomi.
vasemmisto.fi
Hämeen Vasemmistonuoret
Näsilinnankatu 22 A,
33210 Tampere
puheenjohtaja Visa Savolainen
050 431 1824
hame@vasemmistonuoret.fi
Satakunnan Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Kari Kuisti 0400 125 396
www.satakunta.vasemmisto.fi
Itä-Suomen
Vasemmistonuoret
Koulukatu 39 A 36,
80100 Joensuu
puheenjohtaja Tuulikki Rautiainen
044 017 8466
itavanu@gmail.com
Hämeen Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Arto Kaleva 050 575 3726
www.hame.vasemmisto.fi
Pirkanmaan Vasemmistoliitto
toiminnajohtaja
Jukka Kinos 040 743 1153
www.pirkanmaa.vasemmisto.fi
Kaakkois-Suomen
piirijärjestö
toiminnanjohtaja
Arto Kaleva 050 575 3726
www.kaakkois-suomi.
vasemmisto.fi
Pohjois-Karjalan piirijärjestö
toiminnanjohtaja
Jaakko Turunen 040 638 6007
www.pohjois-karjala.
vasemmisto.fi
O[ÑU UKNO¼NCUKMQTLCWMUGV
[MUKNÑNNKPGP RCNXGNW
X
CUGPPWUV[Ñ QOCNNC
X
XGTUVCCNNC
Keski-Suomen
Vasemmistoliitto
toiminnanjohtaja
Jukka Kinos 040 743 1153
www.keski-suomi.vasemmisto.fi
1RVKMMQ 8 2CWNKP -[
Pohjanmaan Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jukka Kinos 040 743 1153
www.pohjanmaa.vasemmisto.fi
X
YYY QRVKMMQRCWNKP EQO
Pohjois-Pohjanmaan
Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jaakko Alavuotunki 0500 584 055
www.pohjois-pohjanmaa.
vasemmisto.fi
Varaa oma
ilmoitustilasi:
p. krs
00500 Helsinki
p. krs
00500 Helsinki
p. 020 7737 725
Onko tämä
paikka
sinulle?
Vasemmistoliitto
Kainuun Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jaakko Alavuotunki 0500 584 055
www.kainuu.vasemmisto.fi
Vasemmistoliiton Lapin piiri
toiminnanjohtaja
Kati Tervo 040 664 6643
www.lappi.vasemmisto.fi
Keski-Suomen
Vasemmistonuoret
Väinönkatu 28 B 14,
40100 Jyväskylä
puheenjohtaja Marjukka Huttunen
040 843 6301
keski-suomi@
vasemmistonuoret.fi
Lapin Vasemmistonuoret
Lapinkatu 2,
96190 Rovaniemi
puheenjohtaja Jussi Öman
040 731 4145
lappi@vasemmistonuoret.fi
Pohjois-Pohjanmaan
Vasemmistonuoret
Pakkahuoneenkatu 19,
90100 Oulu
puheenjohtaja
Jari-Pekka Kanniainen 040 596 4764
pohjois-pohjanmaa@
vasemmistonuoret.fi
Satakunnan
Vasemmistonuoret
Maaherrankatu 28,
28100 Pori
puheenjohtaja Riku-Petteri Vainio
044 3569 187
satakunta@vasemmistonuoret.fi
Varsinais-Suomen
Vasemmistonuoret
Hakakatu 12,
20540 Turku
puheenjohtaja Saska Heino
(02) 2379 130 (toimisto)
varsinais-suomi@
vasemmistonuoret.fi
SDPL ry Pioneerit
Hämeentie 29, 6. alkaen:
toimitusjohtaja Pirjo Virtaintorppa,
puh (09) 7596 0254,
pirjo.virtaintorppa@kansanuutiset.?
ALENNETTUUN
hintaan.
OCMUC [JFGV
ilmoitukset@
kansanuutiset.fi
Vasemmistonuoret
Lintulahdenkatu 10, 3. 050 571 7330
www.sdpl.fi
Yrjö Sirolan Säätiö
Lintulahdenkatu 10, 3. 09 7596 0240
Yrjö Sirolan
Säätiö
3XK
ZZZ VLURODQVDDWLR ¿
WRLPLVWR#VLURODQVDDWLR ¿
POHJOIS-SUOMEN
VASEMMISTOLEHTI
www.kansantahto.fi
Päivän tapahtumat
uudesta näkökulmasta.
» www.kansanuutiset.fi
8
Hämeentie 29, 6. 045 348 5499
toimisto@vasemmistonuoret.fi
www.vasemmistonuoret.fi
Pohjois-Savon Vasemmisto
toiminnanjohtaja
Jaakko Turunen 040 638 6007
www.pohjois-savo.vasemmisto.fi
1UVC [JFGV . tai 1.10. 050 591 1216
www.vasemmistonaiset.fi
Sotkamon
Nuasjärveä Talvivaara saa luvanvaraisesti kuormittaa 24 000 tonnin jätevesimäärällä vuodessa.
. Harmittavan usein mestoilla alan ammattilaiset yrittävät korjailla näiden ?valetimpureiden. Jos luonto saastutetaan ja ympäristö pilataan, yksi tärkeimmistä
alueen elinkeinoista, matkailu ja kalastus tuhoutuvat. Mitä sen tilalle?
Siinä onkin tuhannen taalan kysymys.
AIKA-AJOIN JULKISUUTEEN pompahtaa juttuja väärennetyillä pätevyystodistuksilla toimivista valelääkäreistä.
Suomen terveydenhuoltojärjestelmälle kelpaavat tositteet on hankittu milloin mistäkin.
Saman sorttista ihmisten terveydellä pelleilyä harjoitetaan maassamme päivittäin laajalti kenenkään kummastelematta. Rakennuksilla suositellaan
olevan yksi ea-kortin omaava työntekijä jokaista 25:tä
työntekijää kohden.
Muistuupa mieleen eräs ea-korttikoulutustilaisuus,
jossa kouluttaja kysyi miten tulee toimia, jos aamulla hallityömaalle tullessa
lattialla makaa tajuton ihminen. Harmittavan usein tuntuu, että puolentoista tunnin lauttareissu on riittävä
koulutus takaamaan tallinnalaisen kalakauppiaan kouluttautumisen Suomen rakennusteollisuuden hyväksymäksi alan huippuosaajaksi.
Jotta alaa vaivaavista laatuongelmista voidaan päästä
eroon, on syytä vaatia ammattitaitoista työväkeä töitä
tekemään. Miten luottamus asiantuntijoihin saadaan palautettua?
Huotarin mukaan paikallisten ja
kesäasukkaiden keskuudessa vallitsee syvä epätietoisuus, mitä Nuasjärven ja Oulujärven vesille Talvivaaran poistoputken jälkeen tapahtuu oikeasti.
. Olisi kuitenkin suotavaa, että
ammattitaidon varmistaminen kuuluisi itsestäänselvyytenä näiden asioiden joukkoon. Tehtävä on muun muassa aikataulujen kireydestä johtuen monesti mahdoton.
» Rakentamisessa ei
ammattipätevyyksiä
kukaan kysele.
Kirjoittaja on mittakirvesmies ja vasemmistoliiton
Juha Drufva
varapuheenjohtaja.
9. Manamansalossa on muutama ammattikalastaja. JUHA DRUFVA
Kolumni
Kalle Hyötynen
kalle.hyotunen@gmail.com
Valetimpureita
Arvi Moilanen (vas.), Anne Huotari, Kerttu Karjalainen, Tapio Huotari ja Pertti Väyrynen ovat huolissaan Talvivaaran saasteista.
Talvivaaran jätevedet
uhkaavat Manamansaloa
» Kaivoksen jätevedet johdetaan suoraan Oulujärveen, josta ne virtaavat
Manamansaloon.
VAALAN KUNNASSA sijaitsevan Manamansalon saaren asukkaat ja kesäasukkaat eivät riemuitse syyskuussa
avattavasta Talvivaaran kaivoksen
jäteveden poistoputkesta Nuasjärven
kautta Oulujärveen. Tämän kortin saa myös
automaattisesti jokainen, joka on valmis maksamaan
kortin saamiseksi vaaditusta päivän koulutuksesta konsultille.
On toki hyvä, että niin tulitöiden kuin muidenkin
hommien turvalliseen tekemiseen kiinnitetään tapaturma-alttiilla alalla huomiota. Nuasjärven kalaa myydään jo
Oulujärven kalana, koska se ei muuten menisi enää kaupaksi. Pahin
uhka ympäristölle olisi, jos sulfaatti
alkaisi pelkistyä kaiken tappavaksi
rikkivedyksi. Valtion olisi laitettava rahaa Talvivaaran sotkujen puhdistamiseen
eikä rahoitettava saastuttamisen jatkamista. Tämä tilanne masentaa. Kesäaikana saaren asukasluku moninkertaistuu. Paikkakuntalaiset eivät enää
usko ely-keskuksen virkamiesten lausuntoihin. Monesti vain tämä korttirumba tuntuu käytännön tekemisen kannalta melko turhauttavalta.
TERVEENÄ POIKKEUKSENA korttiruljanssista täytyy nos-
taa ensiapukorttikoulutus. Hänen
mielestään ensimmäisenä tarkistetaan kuuluuko lattialla
makaava toveri liittoon. Sulfaatti
Manamansalo
» Sijaitsee Ärjänselän ja Niskanselän
välissä, jakaa Oulujärven kahteen
lähes erilliseen lohkoon.
» Tunnettu pitkistä
hiekkarannoistaan.
» Oulujärven suurin saari (76
neliökilometriä) ja Suomen
neljänneksitoista suurin saari.
» Pituus 16,2 kilometriä ja suurin
leveys 13,8 kilometriä.
haittaa kalojen mädin hedelmöittymistä ja poikasten mädistä kehittymistä. Harvassa ovat ne alat, joissa kouluttamattomana
voisi tehdä vastaavia töitä, jotka vaikuttavat ihmisten
terveyteen ja hyvinvointiin.
Kaikenmaailman lappuja ja kortteja toki rakennustyömaalle pääsemiseksi tänä päivänä vaaditaan riesaksi
asti. Talousvedessä sulfaattipitoisuuden pitää olla alle 250 milligrammaa litrassa, ettei tule laksatiivisia vaikutuksia, kuten ripulia.
Kalojen laatu
vaarassa
Vappuna Vaasasta Manamansaloon
paluumuuttanut Tapio Huotari huomauttaa, että Oulujärven vesi vaihtuu
yhdeksässä kuukaudessa Sotkamosta
Oulujoen suulle. aikaansaannoksia jälkikäteen. Ilman työturvallisuuskorttia on turha mestoille pyrkiä. Hallitushan esitti lisäbudjettiin 112 miljoonaa euroa lisää Talvivaaraan.
Kaivoksen jätevedet sisältävät sulfaatti- ja raskasmetallicocktailin erilliset ja yhteisvaikutukset. Tästä huolimatta julkisessa keskustelussa on säännöllisin väliajoin valtava poru ja parku
rakentamisen huonosta laadusta home- ja kosteusvaurioineen. Mihin tietoon me voimme luottaa. Vesistöön lasketaan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (avi) myöntämän luvan turvin
sulfaattipäästöjä 6 000 tonnia vuodessa.
Jätevesien suolapitoisuus on kivennäisveden luokkaa. Muuan
vanhan liiton timpuri
nosti varovasti käden
ylös vastatakseen
kysymykseen. Vaalan kunnanvaltuuston varavaltuutettu Pertti
Väyrynen (vas.) kysyykin, pitääkö
Oulujärveen istuttaa merikaloja, jos
järven veden suolapitoisuus alkaa
nousta.
. Vesistöjen pohjaeläimet ja
eliöstöt ovat sulfaatille huomattavasti
herkempiä kuin kalat.
Talvivaaran kaivoksesta Savoon
päin laskevan Laakajärven pohjaeliöt
ovat jo osittain tuhoutuneet. Manamansalosta kotoisin oleva vasemmistoliiton
ex-kansanedustaja Anne Huotari ja
hänen miehensä Juha Haapala ovat
saaren vakituisia kesäasukkaita.
. Talvivaaran jätevedet saattavat tuhota kalastajien elinkeinon, jos
Oulujärven kalojen laadun maine pilaantuu järviveden laadun heikkenemisen myötä.
Huotari muistuttaa, että kaksi päivää eduskuntavaalien jälkeen ilmoitettiin Talvivaaran putken vetämisestä Nuasjärveen.
. Näin varmistutaan avun tarpeen
kiireellisyydestä!
Monta asiaa rakennustyömailla nykypäivinä siis tarkistetaan, ja hyvä niin. Päättäjien kannattaisi miettiä tarkkaan, miten luottamus voidaan palauttaa.
. Rakentamisessa ei ammattipätevyyksiä
kukaan kysele sen enempään alalla toimivilta yrityksiltä
kuin työntekijöiltäkään. Putken rakennustyöt oli käynnistetty jo ennen rakennuslupaa.
Lupa myönnettiin heti eduskuntavaalien jälkeen.
Luottamus
viranomaisiin mennyt
Manamansalossa on noin sata vakituista asukasta ja lähes 300 kesämökkiä. Talvivaaran ensimmäiset tuliaiset saavuttavat Manamansalon ja Oulujoen ensi keväänä.
Pohjanlahteen laskeva Oulujoki Vaalasta Ouluun on sata kilometriä pitkä.
Talvivaaran altaissa on yli 10 miljoonaa kuutiometriä vettä, jolla täyttäisi 90 eduskuntataloa. Kortin saamiseen riittävät turvallisuustiedot omaa
jokainen, joka joskus on työmaan sivuitse kulkenut.
Elementtien nostokoukkuja on turha yrittää rälläköidä poikki ilman tulityökorttia
Moottori reagoi polkemiseen niin
että vauhti kiihtyy nopeammin kuin tavallisessa pyörässä. Päivämatkamme
ovat tuplaantuneet, Korhonen myhäilee.
. Polkematta sillä ei pääse
eteenpäin, mutta sähkö antaa lisätehoa. Suomessa sähköpyörien käyttö on vielä
marginaalista.
Helsinkiläinen emeritusprofessori J P
Roos hankki ensimmäisen sähköpyöränsä
Oxfordista työskennellessään siellä viisi
vuotta sitten. Hänen
mukaansa sähköpyörien akuissa ei ole laajasti havaittu sähköturvallisuusongelmia.
Tutkimukset Nurmijärven palon tarkemman
syyn selvittämiseksi jatkuvat yhä. Sähkö on
pyöräilijän
kaveri
» Sähköavusteinenkin pyörä on tehokas liikuntaväline. Ajoneuvo luokitellaan päästöttömäksi.
TEKSTI Elias Krohn KUVA Minna Kallinen
SÄHKÖAUTOIHIN SIIRTYMISEN tiellä näyttää ole-
van monta mutkaa. Yleinen asenne on, että sähköpyöräilyssä
fuskataan, Korhonen kuvaa.
. Nyt kumpikin
jaksaa yhtä hyvin, Hilkka Helsti jatkaa.
Helsti arvostaa myös sähköpyörän hiljaisuutta.
. Helppo vaihtoehto on sen
sijaan sähköavusteinen polkupyörä. Hän toi sen Tanskan ja Ruotsin
kautta Suomeen ajaen suuren osan matkasta.
Pari vuotta sitten hän hankki Suomesta vielä
talvisähköpyörän, jossa on nastat valmiina. Tarvittaessa pyörällä voi tietysti ajaa myös ilman
sähköä, vaikkakin se on akkuineen ja moottoreineen vähän perinteistä pyörää raskaampi.
Hidasteina asenteet ja hinnat
Miksi sitten sähköpyörien käyttäjiä on Suomessa edelleen hyvin vähän. tässä tulee ajettua
monin verroin enemmän ja saa hyvin liikuntaa,
koska ajaminen on niin kivaa. Työmatkansa polkevalla riittää,
että akun jättää yöksi lataukseen. Kun Hilkka sai GoExpo-messuilla kokeilla sähköpyörällä ajoa, se oli menoa, Korhonen kertoo.
Helsingissä asuvat Helstit tekevät pyöräretkiä eri puolilla Suomea. Jos hankkisin pyörääni peräkärryn, se
olisi hyvä vaihtoehto kauppamatkallakin,
Roos pohtii.
Pitempiä päivämatkoja
Galleristi Risto Korhonen ja hänen puolisonsa, kiinteistöalalla työskentelevä Hilkka
Helsti ovat sähköpyöräilleet kolmisen vuotta
harrastettuaan tavallista pyöräilyä jo pitkään.
. Harrastajat selittävät tätä suomalaisten asenteilla.
. Aina tulee käyttää pyörän mukana saatua
latauslaitetta ja tarkkailla akun tilaa. En ikinä ottaisi mopoa tai muuta vastaavaa, josta lähtee inhottava mekkala.
Sähkö auttaa kiihdyttämään
Sähköpyörä liikkuu polkemisen ja sähkön yhdistelmällä. Polkemalla saa ajaa kovempaakin, mutta sähkömoottori ei silloin enää kiihdytä.
Sähköä kuluu niin vähän, että sähköpyörät
luokitellaan päästöttömiksi kulkuneuvoiksi.
On myös sähköpyöriä, joista rajoitukset on
poistettu ja joissa on kaasukahva.
. Vastatuulet ja ylämäet eivät haittaa, voi
kulkea sivistyneesti pukeutuneena kaiken aikaa, ei tarvitse erityisiä pyöräilyasuja eikä työ-
AKKUA KANNATTAA
TARKKAILLA
Nurmijärven Klaukkalassa tapahtui toukokuun lopulla tuhoisa rivitalopalo, jonka
todennäköiseksi syyksi todettiin sähköpyörän akussa tapahtunut oikosulku.
Ylitarkastaja Mika Toivonen Turvatekniikan keskuksesta (Tukes) luonnehtii tapausta poikkeukselliseksi ja mystiseksi. Se
oli alkujaan tavallinen polkupyörä, johon on
lisätty sähkömoottori ja akku.
Roos käyttää pyörää pääasiassa muutaman
kilometrin työmatkoillaan.
. Sähköavusteisuudesta on monia etuja.
. Toivonen toivoo, että valvontaa ja myös ohjeistusta voidaan lisätä sähköpyörien yleistyessä.
10
Yleinen
asenne on,
että sähköpyöräilyssä
fuskataan.
paikalle saavu hikisenä, Roos listaa sähköavusteisuuden etuja.
Kynnys lähteä matkaan pyörällä alenee, ja
moni saattaa sen vuoksi jättää auton kotiin.
Roos ei tosin muutenkaan taittaisi työmatkaansa autolla vaan lähijunalla.
Kauppamatkoilla hän käyttää autoa kantamusten vuoksi.
. Yleisellä
tasolla Toivonen korostaa akun käyttöohjeiden noudattamista.
. KeskiEuroopassa jo noin kymmenen prosenttia
myytävistä polkupyöristä on sähköavusteisia. Aiemmin Risto jaksoi enemmän kuin
minä, siitä tuli epäbalanssia. Akun teho
kannattaa valita käyttötarpeen mukaan. Ne luokitellaan mopoiksi, joita käytet-
täessä pitää olla ainakin mopokortti ja vakuutukset, Korhonen selvittää.
Akun lataaminenkaan ei pyöräilyä juuri
hankaloita. Ehkä se on protestanttista etiikkaa. Ajatellaan, että pyöräilyn pitäisi olla kärsimystä,
jatkaa Helsti.. Sähköpyörän nopeusrajoitus on Suomessa 25 kilometriä tunnissa. Toisin kuin sähköauton kohdalla, lataamiseen
käy mikä tahansa tavallinen pistorasia. Jos akku
vaurioituu esimerkiksi putoamisen vuoksi,
lämpiää poikkeuksellisen paljon tai paisuu, se
pitää poistaa käytöstä ja korvata uudella.
Tukes valvoo Suomessa sähköpyörien, kuten
muidenkin sähkölaitteiden markkinoita. Valvonta on pistekoeluontoista. Jotkut ovat kysyneet, emmekö me enää
muuten jaksa. Päinvastoin . Moottorin äänen kuulee juuri ja juuri,
kun höristää korviaan
Nyt sähköpyöriä ostetaan niin vähän,
että ?rmojen täytyy pitää marginaalit isoina
saadakseen edes vähän tuottoa, Roos arvioi.
Sähköpyöräilyä harrastavat usein iäkkäämmän puoleiset ihmiset. Myös lastenkuljetuspyöriä nuorille perheille saa sähköistettynä, Helsti tietää.
Liikenteen päästöt pienemmiksi
on yksi keino vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä Suomessa, selviää
Liikenneviraston teettämästä keväällä julkaistusta selvityksestä Sähköavusteisten polkupyörien tiekartta.
Suomalaisten päivittäin tekemistä matkoista 75 prosenttia on alle kymmenen kilometrin mittaisia, ja näistä
matkoista 70?80 prosenttia tehdään nyt henkilöautolla.
Selvityksessä esitetään vuoteen 2030 ulottuva visio,
jonka mukaan sähköpyörillä päivittäin tehtävät matkat
lisääntyisivät 40 prosenttia, mistä vajaa puolet korvaisi
henkilöautoilua. Jos
kilpapyörän hankkii, samalla hinnalla saisi
monta sähköpyörää, Korhonen vertaa.
Korhonen, Helsti ja Roos ovat vakuuttuneita, että sähköpyörät tulevat Suomessakin
yleistymään. Mutta tavallistenkin pyörien hinnoissa on eroja. Lisäksi pyörien käyttöä joukkoliikenteen syöttöliikenteessä tulisi helpottaa, ja Helsingissä matkakortilla
toimivien kaupunkipyörien joukkoon tuotaisiin sähköpyörä.
Sähköpyöräilijät J P Roos, Hilkka Helsti ja Risto
Korhonen pitävät ehdotuksia hyvinä, mutta toivovat
myös selviä taloudellisia kannustimia, kuten polkupyörien verovapautta.
. Tällöin pelkästään sähköpyörien ansiosta liikenteen kasvihuonepäästöt vähenisivät yli neljällä prosentilla alle 30 kilometrin pituisilla matkoilla.
Sähköpyöräilyn yleistyminen vaikuttaisi selvityksen mukaan positiivisesti myös suomalaisten terveyteen.
Keinoja sähköpyöräilyn edistämiseen on useita. Hankintaa voitaisiin helpottaa leasingjärjestelyillä ja julkisen sektorin tuilla. Sähköistys lisää pyörän hintaa jopa tuhat euroa, josta
akku syö suurimman osan.
. Aina kun saadaan yksikin autoilija liikkumaan
pyörällä, se on valtava säästö, Roos korostaa.
SELVITYKSESSÄ ESITETÄÄN
11. Äskettäin on tullut markkinoille myös maastosähköpyöriä, jotka on
suunnattu nimenomaan nuorille.
. Sähköpyörät koetaan kalliiksi. Kun kysyntä kasvaisi edes vähän, positiivinen kierre voisi alkaa.
. Selvityksessä painotetaan sähköpyörien tekemistä ihmisille tutuiksi: niiden kokeilumahdollisuuksia tulisi liSÄHKÖPYÖRÄILYN LISÄÄMINEN
sätä esimerkiksi kouluissa, kirjastoissa, nuorisotaloilla
ja työpaikoilla. J P Roos, Risto Korhonen ja Hilkka Helsti toivovat yhteiskunnaltakin kannustuksia sähköpyöräilyn edistämiseen.
Keskeinen hidaste on myös hinta. Esimerkiksi työmatka-ajossa siitä olisi etua nuoremmillekin,
Hilkka Helsti sanoo. Työnantajat voisivat edistää sähköpyörällä tehtäviä työmatkoja työsuhde-etuna.
myös ohjeistuksen laatimista
siitä, miten sähköavusteiset pyörät huomioidaan asuinja toimitilojen suunnittelussa ja rakentamisessa
Sen vuoksi on
tärkeää saada naisia toimimaan ayliikkeessä, perustelee Mirah Sumirat.
. Teen aamusta
iltaan töitä ja hän on aina hyvin kärsivällinen.
. Silti työläisten elinolot ovat huonot ja suuri osa ihmisistä
on köyhiä.
Indonesialaisista noin kymmenesosa elää köyhyysrajan alapuolella.
Minimipalkka on selvästi alhaisempi
kuin muissa Aasian maissa; esimerkiksi Filippiineillä tai Thaimaassa.
Keväällä 2014 valittu Indonesian
hallitus ei saa Sumiratilta hyvää arvosanaa.
. Hallitus houkuttelee maahan
» Indonesia
on rikas
maa, mutta
suuri osa
sen ihmisistä on
köyhiä.
Sumirat sanoo ihailevansa Suomessa montaa asiaa:
. Keskustoimisto on
pääkaupunki Jakartassa, ja paikallistoimistoja ja -osastoja perustetaan
maakuntiin jatkuvasti lisää.
Sumiratin mukaan liitossa kunnioitetaan tasa-arvoa ja naisten oikeuksia ja sen vuoksi myös naisaktivisteja.
. Lakia saatiinkin
muutettua.
Anna Paju
anna.paju@kansanuutiset.?. Olen
myös itse työläinen ja toimin omalla
työpaikallani luottamushenkilönä.
ASPEKiin kuuluu aloja kuten teleliikenne, logistiikka, painoala, matkailuala ja media. Esimerkiksi monissa yrityksissä ei huomioida naisten tarpeita
kuukautisten tai raskauden aikana.
Tämä voi tarkoittaa vaikkapa wc-tilojen puuttumista.
Indonesian koko ay-liike on voimakkaasti mukana rakentamassa yhteiskuntaa ja sosiaaliturvajärjestelmää.
Liikkeen toiminta levittäytyy työpaikkoja laajemmalla ja esimerkiksi
uusi sairasvakuutusjärjestelmä on
pitkälti ay-liikkeen ansiota.
Viime vuosina on kamppailtu
muun muassa minimipalkan ja eläketurvan puolesta ja bensiinin hinnan nousua vastaan.
. Se vaati kuitenkin paljon mielenosoituksia ja lakkoja, todella paljon työtä, Sumirat kertoo.
2012 taisteltiin myös työn ulkoistamista vastaan. Miehet jopa hämmentyvät. Ehkä minusta tulee jonain päivänä presidentti ja nämä asiat toteutuvat, hän sanoo ja nauraa.
investointeja mainostamalla alhaista
palkkatasoa. Sumirat on toiminut liikkeessä aktiivisesti yli 12
vuotta.
. Miehet eivät ymmärrä kaikkia
naistyöläisiä koskevia asioita; mitä
nimenomaan naiset tarvitsevat. Työläisten oikeudet ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Tuloerot maassa kasvavat nopeasti.
. Indonesia on rikas maa ja meillä
on paljon luonnonvaroja, kuten öljyä,
kaasua ja kultaa. Uusi hallitus ei tue työläisten oikeuksia ja ammattiyhdistysliikettä.
Se on yritysten, omistajien ja työnantajien puolella.
. Olen muslimi ja saan uskostani
voimaa työhöni. Naisille annetaan samat mahdollisuudet kuin miehille, sanoo seuraavat neljä vuotta liittoa johtava Sumirat.
Omaa osuuttaan menestykseensä
hän vähättelee.
. Indonesian ay-liike kamppailee
kasvavia tuloeroja vastaan
PAM
ALL OVER PRESS
» Indonesian Palvelualojen ammattiliiton
ensimmäinen naisjohtaja tekee töitä
paremman sosiaaliturvan puolesta ja
haluaa saada naiset
mukaan ay-toimintaan.
MIRAH SUMIRAT on ensimmäinen nainen Indonesian Palvelualojen ammattiliiton ASPEKin johdossa. Työttömiä on
paljon, mutta työkään ei takaa riittävää elintasoa. Suomi on minulle inspiroiva esimerkki hyvästä sosiaaliturvasta, koulutuksesta, päivähoidosta, terveydenhuollosta, julkisesta liikenteestä
ja ilmaisesta korkeakoulutuksesta
yliopistoissa. Hän
ei silti ole ammattiyhdistysliikkeessä
mikään untuvikko. Vuonna 2012 saimme nostettua
minimipalkkaa kaikissa Indonesian
maakunnissa. Se on epäreilua.
Naiset mukanaolo
on elintärkeää
Ay-liike mukana
yhteiskunnan muutoksessa
Palvelualojen ammattiliitto PAM ja
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus Sask ovat tehneet yhteistyötä ASPEKin kanssa jo vuosia.
Yhdessä on kehitetty jäsenmaksujen keräämistä ja jäsenhankintaa.
Erityisesti nuoria ja naisia koetetaan
saada toimintaan mukaan.
. Minulla on myös
aviomies, joka tukee minua ay-työssäni sataprosenttisesti. Luen myös usein kirjoja ihailemistani ihmisistä, jotka inspiroivat
minua.
Hallitus on
yritysten puolella
Presidentti Suharton korruptoituneen ja pitkän (1967?1998) valtakauden aikana ammattiyhdistysliikkeen
toiminta oli Indonesiassa käytännössä kielletty.
Järjestäytymisaste on edelleen
matala, mutta se kasvaa koko ajan.
TAMPEREEN SEUDUN
TYÖVÄENOPISTO
12
Indonesian Palvelualojen ammattiliiton
ASPEKin puheenjohtaja Mirah Sumirat
vieraili toukokuussa Helsingissä, PAMin
liittokokouksessa.
Indonesian minimipalkka on selvästi alhaisempi kuin muissa Aasian maissa kuten Filippiineillä ja ja Thaimaassa.
Työläisten voimistuvan liikehdinnän ja järjestäytymisen takana on Sumiratin mielestä ennen kaikkea maan
epätasainen tulonjako. Oikeudesta
eläkkeeseen esimerkiksi.
. Me olemme vasta taistelemassa niistä asioista
Eilina Gusatinsky
Eyes Wide Shut
SE KUULUISA ELOKUVA vuodelta 1999, jolloin Cruise ja Kid-
man olivat vielä aviopari. Joskus puhutaan, että ymmärtääkseen ympäröivää maailmaa pitäisi olla silmät auki, olla avoin.
Mutta elokuvassa avoimuus on suljetuin silmiin. Sinä vuonna
Neuvostoliitossa alkoi Bre?nevin aikakausi. Ei sillä ole väliä, sukupolvesta
toiseen löydetään syyt ja selitykset olla näkemättä tosiasioita. Uskon nyt, että minut suojeltiin epämukavilta kokemuksilta, varoitettiin puhumasta avoimesti kavereitteni kanssa muun muassa Suomesta, jossa vietin kaikki kesät. ?Eikä uhreja ole ollut niin paljon kun jotkut väittävät?. ?Ja kuka tietää, onhan vankiloissa ollut oikeasti
syyllisiä?. Neuvostoliiton olemassaolon aikana on ollut erilaisia vaiheita, mutta
minua kiinnostaa lähinnä se kausi, jonka silminnäkijänä
olin itse.
40 vuotta sitten maailmassa päästiin sopimukseen
ja Suomi sai tavallaan koko maailman suostumuksen ja
siunauksen olla sillanrakentaja Lännen ja Idän välillä.
Kuuluiko siihen erityinen kaupallinen status sekä lupaus luovuttaa loikkarit takaisin Moskovalle. Se, että Lenin oli syntynyt Venäjällä ja
saanut siellä aikaan vallankumouksen, ei tee Venäjästä
automaattisesti oikeudenmukaisuuden esimerkkimaata.
Sitä paitsi vallankumoukselliset ihanteet muuttuivat
aika nopeasti verilöylyiksi ja vainoiksi, joista ei ole vieläkään kunnolla tehty surutyötä.
Näyttää siltä, että tänään suhtaudutaan taas hyvin aggressiivisesti niihin, jotka haluavat puhua menneisyyden traagisista tapahtumista. kiitos äidin ja isän sekä heidän ystäviensä eri
paikkakunnilta ja eri maista. Nyt näen ne molemmat taas eri tavalla.
Ennen osasin ymmärtää, miksi Suomen oli tärkeä rakentaa omanlaisensa suhteet itänaapuriin: maantiede,
autonomian aika, itsenäisyys, talvisota, YYA-sopimus,
clearing-kauppa ovat olleet itsestään selviä syitä. Oli kaksi
erillistä järjestelmää, kummassakin omat sääntönsä ja
tapansa. En tiedä edes, voiko oikeasti nähdä tai uskoa siihen mitä on silmiemme edessä. Minun Neuvostoliittoni on
ollut moskovalaisessa lähiössä kansainvälisessä ympäristössä . Jälkikäteen
olen usein huomannut, että jokainen niistä, jotka ovat
asuneet Neuvostoliitossa, päätyy ihmettelemään, kuinka
erilaiset muistot ja kokemukset heillä (meillä) kaikilla on,
ihan kuin olisivat asuneet eri maissa.
Toisaalta näin se onkin. Eihän toisen valtion sisäisiin asioihin voi puuttua, varsinkin jos suuri osa neuvostoliittolaisista on tyytyväisiä ja
tukee maan johtoa, eikö. Tätä olen kuulut viime vuosina useasti.
Samalla tavalla ollaan valmiita selittämään venäläisen median yksimielisyyttä, kansalaisjärjestöjen ahdinkoa ja toisajattelijoiden tukalaa tilaa Venäjällä. Peläten nähdä ja hyväksyä asioita, ihmisiä.
Koska se on alkanut. Venäjäksi le?an nimi on minusta kuvaava: S shiroko zakrytymi glazami, mitä en pysty
kääntämään. Ja jättää tekemättä
samanlaiset uudestaan. Täälläkin tiesin, että on asioita, joita oli mahdotonta selittää . Eihän meidän tarvitse ottaa kantaa eikä tarjota neuvoja: näin on ollut aina.
» Ilman kyynistä silmien sulkemista
minusta on mahdotonta olla näkemättä
vaarallista kehitystä Venäjällä.
selitykset . Toisaalta tiedän, että Suomestakin löytyy Stalinin ymmärtäjiä, jotka ovat valmiita todistamaan, kuinka hän on tehnyt paljon hyviä
asioita. Kyynisyys ei ole paras perusta yhteiskunnassa,
koska se syövyttää ja tuhoaa terveet arvot. on niissä kyynistä laskelmointia. Totta kai
ymmärrän, kuinka tärkeitä Suomelle ovat hyvät naapurisuhteet ja kauppakäynti Venäjän kanssa. Puhumattomuus epäkohdista?
En tiedä, muutuinko minä vaiko aika tai molemmat,
mutta tänään minun on vaikea ymmärtää niitä, jotka eivät halua nähdä, miten Venäjällä palautetaan pahimmat neuvostoliittolaiset piirteet ilman minkäänlaista ihmisarvon kunnioitusta ja sosiaaliturvaa ja yritetään taas
kyynisesti saada kaikki hyöty irti piittaamatta kaikesta
muusta. Mietin tässä, olenko optimisti?
EN VOI SANOA, etten tuntenut jonkinlaista epä-
mukavuutta kuullessani joka kerta vastaavat
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
13. Tai onko?
OLEN SYNTYNYT VUONNA 1964 Moskovassa. En voi ymmärtää sitä ollenkaan. Jos näin on, miksi jätettäisiin
käyttämättä taloudelliset hyödyt. Tiesin, mistä kannatti
olla vaiti, mitä sai sanoa koulussa tai kirjoittaa esseessä.
Se ei tuntunut väärältä, koska se oli osa elämää.
Suomessa taas sain kuunnella, miten jotkut ihannoivat Neuvostoliittoa ja suuttuivat äideilleni, jos hän uskalsi kyseenalaistaa hurjimpia myyttejä sosialismin saavutuksista. Tuskin olisin ruvennut
miettimään näitä asioita vielä kaksi vuotta sitten. Ilman kyynistä silmien sulkemista minusta on mahdotonta olla näkemättä vaarallista kehitystä Venäjällä.
TIEDÄN, ETTÄ MONET haluaisivat nähdä Venäjässä vastavoiman neoliberalismille ja rahan vallalle. tuskin kukaan ymmärtäisi. Tai jätetään selittämättä tai pidetään niitä maan sisäisenä
asiana, johon ei voi puuttua.
Historia toistaa itseään antamalla meille mahdollisuuden korjata vanhat virheet. Tuntuu
siltä, että näin me tänään elämmekin, monet meistä. Tänään
kaikki on muuttunut
Silloin kaikki juutalaiset tahtoivat länteen. Taustansa vuoksi hänen sukunsa
yritti koko ajan olla kunnollinen,. Sanoisin, että minulla on luonnollinen kyky nähdä yhteiskunnan
kompleksisuus.
Kykyään Leigh luonnehtii tasaarvoiseksi. Hän kuitenkin sanoo, että se on eri juttu kuin juutalainen identiteetti.
. Teini-iässä olin hyvin aktiivinen sosialistisessa sionistisessa nuorisoliikkeessä. Elokuvani kertovat hyvin monista asioista ja monenlaisista
ihmisistä.
Leigh?n mukaan luokkanäkökulma kertoo paremmin hänen lähestymistavastaan.
Keskiluokkaisessa perheessä Pohjois-Englannissa lapsuutensa eläTYYLIKKÄITÄ HERKKIÄ
14
nyt Leigh sanoo, että hänelle kehittyi jo varhain herkkyys nähdä, mitä
eri yhteiskuntaluokkien elämä oli.
Teollisuuskaupunki Salfordissa aivan Manchesterin kupeessa kasvanut työläisten lääkärin poika Leigh
näki koulussa ja asuinympäristössään kaikista yhteiskuntaluokista peräisin olevia ihmisiä.
. Hän sanoo,
että tuoreet ja herkät
kohtaukset saadaan
aikaan hyvällä harjoittelulla.
elokuvia tavallisista ihmisistä tekevä brittiohjaaja Mike Leigh, 72, sanoo, ettei hän
omasta mielestään tee elokuvia ongelmaperheistä, kuten usein väitetään.
. Se on vähän liian yksinkertainen
luonnehdinta. Danby oli Turnerin kaltoin kohtelema ja hyväksikäyttämä 40 vuotta.
Herkkää elokuvaa
yhteiskuntaluokista
» Brittiohjaaja Mike
Leigh on harjoitusten
mestari. Mahdoton näytetään toteutuneena ja me hyväksymme sen. ALL OVER PRESS
B
kulttuuri
Elokuva on unenkaltainen kertomatapa. Ja lopulta näkee,
että kaikki ovat haavoittuvaisia heikkouksissaan.
Leigh?n tunnetuimpia eri yhteiskunta- ja tapakulttuureista tulevien
ihmisten törmäyspintoja kuvaavia
. En itse käyttäisi tuollaista termiä. Ensin pitää olla vaisto nähdä,
miten ihmiset ovat tavallisia ja missä
erityisiä ja miten he selviävät elämässänsä eteenpäin. KAVIn erikoistutkija Antti Alanen, Gramexpress 2/2015
THIN MAN FILMS
Taidemaalari Turner (Timothy Spall) taloudenhoitajansa Hannah Danbyn (Dorothy Atkinson) kanssa ateljeessa. Myöhemmin mekin olisimme varmaan joutuneet kaasukammioon.
Leigh sanoo, ettei juutalainen uskonto ollut hänelle nuoruudessa mitenkään tärkeä. Se on taitoa nähdä tavallinen elämä kaikkien naamioiden ja
roolipelien lävitse.
. Monet
muutkin hänen ohjaamansa ja käsi-
» Sionistisessa
nuorisoliikkeessä
Leigh oppi
sosialisminsa.
kirjoittamansa elokuvat ovat palkittuja.
Suku Valko-Venäjältä
Leigh on kolmannen polven maahanmuuttaja. Hänen isoisänsä ja -äitinsä
muuttivat Valko-Venäjältä Englantiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.
Isoisä muutti Lieberman-nimen
JUHO LIUKKONEN
Mike Leigh harjoituttaa näyttelijöitään niin, että kohtauksista
tulee lopulta rentoja ja tuoreen tuntuisia.
Leigh?ksi. Kuinka monta kertaa
olemmekaan nähneet maailmanlopun. Siinä opin sosialismini.
Siellä opin työskentelemään muiden
ihmisten kanssa.
Leigh onkin siitä kuuluisa ohjaaja,
että hän tekee elokuvia ankaran käskyttämisen sijaan yhteistyössä näyttelijöiden ja muiden ammattiryhmien
kanssa.
Sosialistiset sionistit tähtäsivät
kibbutsielämään Israelissa, mutta
Leigh valitsi lopulta toisin, englantilaiset elokuva- ja taidekoulut.
. lmejä on Cannesissa palkittu Salaisuuksia ja valheita (1996). Nyt olen kuin kuka tahansa liberaali juutalaistaustainen, joka on hyvin kriittinen nykyistä Israelin valtiota kohtaan.
Leigh sanoo, että maahanmuuttajataustainen suku varmaan auttoi
häntä näkemään herkästi eri kansankerroksien läpi, mitä englantilaisuus
oli. Leigh kertoi Sodankylän
elokuvajuhlilla suurelle yleisölle olevansa juutalaista sukua, jonka menneisyys löytyy nykyisen Venäjän, Latvian ja Valko-Venäjän alueelta.
. Se on aika tärkeä osa
nuoruuttani
Turnerista (1775?
1851) Leigh valmisteli kymmenisen
vuotta. Silloin ei toivoa
enää ole.
Risto Korhonen
Olut on voimajuomaa. Esimerkiksi kana
esiin, kuten lehtien hamaksaa viikon palkan.
vina ja lintujen laulu. Myös monet nykyiset sanat olivat täysin tuntemattomia.
Maantiellä matkatessa täytyy varoa ennen kaikkea siltoja. Black
Ice kertoo syksyllä 2013 ympäri maailmaa
otsikoihin nousseiden, arktisen öljynporauksen aloittamista vastustaneiden
Greenpeacen aktivistien tarinan. Olin enemmänkin sellainen
avantgarde-tyyppi.
Harjoituksen mestari
. Sitä ennen kannattaa lukea Matkaopas keskiajan Suomeen. Voin kanssa nautittuna
matkaaja voi sillä lievittää yskäänsä. Siitä opit esimerkiksi sen, että ylemmilleen tulee olla todella nöyrä. Kirjan kuvitusta.
ILARI AALTO & ELINA HELKALA: Matkaopas
keskiajan Suomeen. Ihailen, miten hän näkee
meren, maiseman ja Lontoon.
Elokuvan värimäärittelyä varten
sävyt haettiin Turnerin käyttämästä
paletista Lontoon Tate-museosta.
Jouko Huru
enempää ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaikka tiedämme siitä jo niin paljon?
Ilmaston lämpenemiseen kytkeytyvät myös elokuvat ThuleTuvalu (kuva) ja
Black Ice. Hevonpaskaa, sanoo korrektisti
käyttäytyvä ja puhuva Leigh kommentoidessaan väitettä, että parhaat
elokuvakohtaukset syntyvät improvisoiden.
Leigh itse on varsinainen ennakkovalmistelujen ja harjoitusten mestari. Hiljaisina pitäverrattuna kovin kalmämme äänet nousevat
lista. lmeissä, kuten Alastomat [1993], monet roolihenkilöt tapaavat toisensa ensi kertaa kunnolla
vasta kuvausharjoituksissa, kun he
näyttelevät roolihenkilöitään.
Leigh sanoo, että varsinaisen etukäteisen yhdessäolon puute onkin
koko homman juju. elokuuta.
Matka keskiajan Suomessa
olisi täynnä yllätyksiä
» Mikäli nykysuomalainen tekisi aikamatkan keskiajan Suomeen, hän kokisi enemmän
yllätyksiä kuin matkalla mihinkään nykyiseen maailman kolkkaan.
MAAILMALLA ON julkaistu kuvitteellisia oppaita matkoista muinaisuuteen, esimerkiksi antiikin Roomaan. Olut lasketaankin ruuaksi.
Hiljaisuus ja pimeys on normaalitila.
Työt tehdään valoisana aikana ja iltaisin tu- KOTIMA ASSA MATKUSTAVAN
vissa pimeyttä vain hieman hälventää pä- pääkohde on luonnollisesti
reen valo tai kynttilän tuike. Kirjan kuvitusta.
harvaan asuttu maa. Olen häntä ihaillut tosi pitkään. Yhtä asiaa sinun pitää välttää.
Nimittäin sairastumista. Kielikään ei erottanut ihmisiä, siellä kieltä ei koettu samanlaiseksi identiteetiksi kuin nykyään.
Maassa puhuttiin suomea, ruotsia, saksaa,
saameja ja latinaa. W. Turner on hyvin tärkeä maalari
minulle. Ne ovat erityisen huonokuntoisia siellä,
missä niitä on paljon, kuten Liedossa, Talonpojat eivät ehdi niistä kaikista huolehtia kunnolla. Kaikkia elokuviaan hän valmistelee ja harjoituttaa näyttelijöitään
vähintään puoli vuotta.
Eteneminen on kuitenkin vaiheittaista. Se tuntuu pieneltä, mutta keskiaikana Turku oli Ruotsin valtakunnan toiseksi suurin kaupunki ja eurooppalaisittainkin keskikokoinen kaupunki.
Kaupungin komein nähtävyys on tietysti tuomiokirkko, joka ei kalpene muun
Euroopan mahtavien katedraalien rinnalla. 236 sivua.
15. Jazz oli pikemminkin hänen juttunsa.
. Yksi nykyajasta poikteet, jotka käsintehtyinä ovat
keava seikka on kaikkialla
arvokkaita ja usein ihmivallitseva pimeys. Kesäyöt ovat- Suomen Turku, jonne voi
kin sitten toinen juttu, silloin valoa käytetään hyväksi ja työpäivä on todella pitkä.
SUOMI OLI
vie aikaa. SAVONLINNAN KANSAINVÄLISEN luontoelokuvafestivaalin ohjelmisto käsittelee
tänä vuonna ajankohtaisia kysymyksiä
kuten ilmaston lämpenemistä, arktista
öljynporausta, kotimaista petopolitiikkaa ja tuotantoeläinten kasvatusta.
Avajaiselokuvana nähtävä dokumentti Disruption kysyy, miksi emme tee
siisti ja pätevä englantilainen . ThuleTuvalu tarkastelee ilmastonmuutoksen konkreettisia vaikutuksia Grönlannin Thulessa ja Tyynenme-
ren pienessä saaressa Tuvalussa. Ihmiset liikkuvat jalan, joten nykyinen tunnin automatka vie
helposti reilun viikon.
Turvallisuus matkalla on oma ongelmansa. Kieliriitoja ei ollut.
Puhuminen ja ymmärtäminen saattaisi
tuottaa nykysuomalaiselle vaikeuksia, sillä
mitään yleiskieltä ei ollut. Arvoesineiden
noin 200 000. Pääosaa esittävä Leigh?n luottonäyttelijä Timothy Spall opetteli
esimerkiksi maalaamisen tekniikkaa
pari vuotta.
Täydellisen roolityön tehnyt puhelias Spall joutui pitkään opettelemaan myös Turnerille tyypillistä jurottamista ja puheen sijaan lyhytsanaista murahtelua.
Leigh jaksaa vieläkin intoilla taidemaalari Turnerista:
. Tuomiokirkon valtava koko ja jatkuvat messut hiljentävät kaukaakin tulleen
matkalaisen.
Turussa on myös majataloja, joissa matkustavainen voi yöpyä, syödä hyvää puuroa ja nauttia Lyypekin olutta, vaikka kotimainenkin olut on kuuluisaa ulkomaita
myöten.
Keskiajan Turku oli monikansallinen ja
eurooppalainen kaupunki, johon nykypäivän ihmisen kannattaa tutustua Aurajoen
rannalla sijaitsevassa Aboa Vetus-museossa. kuten
kaikki englantilaiset sodan jälkeen.
. Tämä näkyy kaiklisäksi hyvin kelpaavat myös vaatkialla. Turneria (2014) taidemaalari J. Näyttelijöiden kanssa hän ensin tutustuu jokaisen kanssa erikseen
heidän roolihahmoonsa.
. Jos
Suomi sanaa käytettiin, sillä tarkoitettiin
vain Varsinais-Suomea. Kaikki puhuivat
omaa murrettaan, jota toisten saattoi olla
vaikea ymmärtää. Moni
on hukkunut siltalautojen pettäessä. Ei ole
sen ainoa omaisuus.
katuvaloja, ei kaupunMyös ruoka kelpaa
400
1
a
n
kien loistetta, ei ikkuvarkaille,
sillä tavallin
o
Vu
a
lt
noista tuikkivaa valoa.
sen
ihmisen
kaikki anio
v
r
oli a
Samoin äänimaailsiot
menevät
ruokaan,
Tur ussa
kasta.
u
s
a
ma oli toinen kuin nyjoka
on
nykypäiviin
0
0
15
kyään. Siitä seuraa kohtauksien tuoreus. Varsinkin levottomina aikoina
maanteiden varsilla liikkuu ryöväreitä.
Siksi on syytä liikkua ryhmissä tai pitää
aseistettuja palvelijoita.
Kaupungeissa ja markkinoilla liikkuu
myös varkaita, jotka voivat olla väkivaltaiLIIKKUMINEN SUOMESSA
suorittaa pyhiinvaelluksen, käydä markkinoilla, asioida kauppiaiden ja käsityömestareiden luona.
Vuonna 1400 Turussa oli arviolta 1 500
asukasta. Roolihenkilöt kohtaavat uteliaina lopulta vain toiset
roolihenkilöt, eivät näyttelijöitä ihmisinä.
Useissa elokuvissaan Leigh on
mennyt niin pitkälle, etteivät roolihenkilöt tiedä toisten rooleista ja niiden taustoista juuri mitään ennen
kuin vasta kuvauksissa. Atena Kustannus
2015. Se sisältää paljon
myös tapojen kuvausta. Koiran
Juomista olut on halpaa, viikon palkalla voi saada 60 litran
haukku kuuluu kilometrien päähän, siitä sana peninkulma.
tuoppia. Teitä ei
paria lukuunottamatta ole ja nekin ovat lähinnä kärrypolkuja. M. Siksi kai me nuoret sitten kapinoimme ja annoimme tukkamme
kasvaa.
The Beatles ei Lontooseen 17-vuotiaana muuttanutta Leigh?tä innostanut. KU
SAVONLINNAN kansainvälinen luonto-
elokuvafestivaali 21.-23. Vuoden sia tai nopeita taskuvarkaita.
1400 tienoissa asukkaita arvioidaan olleen
Varkaille kelpaa kaikki. Hän on hyvin elokuvallinen valon maalari. Siitä seuraa
Leigh?n mukaan hyviä luonnollisia ja
kokonaisvaltaisia reaktioita.
Viimeisintä palkittua menestyselokuvaansa Mr. Nyt kuitenkin
suomalaisten iloksi on julkaistu Matkaopas
keskiajan Suomeen, jossa esitellään nykyään Suomena tunnettu maa sellaisena kuin
se oli 600 vuotta sitten.
Käsitettä Suomi ei tunnettu tuolloin,
virallisesti puhuttiin Itämaasta tai muutamista itäisen Ruotsin maakunnista. Monissa . Olut parantaa myös murtuneita kylkiluita ja katkenneita
kynsiä
Kauheat sota- ja pulavuodet olivat
takana, elintaso nousi. Eikä ollut Ameriikan
eldoradoa, jonne kurjuutta paeta, sillä sieltä ei ollut luvassa muuta kuin paikka leipäjonossa.
Olosuhteet olivat otolliset yhteiskunnalliselle epävakaudelle, ja sitä saatiin: terroritekoja, kommunistilakeja,
kerjäläisvihaa, rotuvihaa ja eritoten ryssävihaa. Mutta päiväkausia elän mediapaastossa. Sitä seurasi
myös Suomea koskettava lama, työttömyys kasvoi, pakkohuutokauppavasarat paukkuivat. Joutsenperhe on vieraillut kerran. Ja tietysti
lauantain toivotut levyt, tuo viesti nuoruudesta.
Eikä itseään Naisen päiväkirjan palelevasta kirjoittajasta erota, kun makaa illalla sängyssään
kahden peiton alla villasukat jalassa ja kuuntelee pohjoiskoillisen tuulen loppumatonta kohinaa yöstä yöhön.
Oikeastaan olen onnekas. Toisaalta taas siitä ei ole juuri
iloa, koska kylmän takia joutuu kuitenkin koko ajan olemaan sisällä. Eivätkä ole kukkuneet hulluina kuuluisat Karjalan
käet tänä kesänä, ja vesilinnnut ovat vähissä. Lehdet ovat autenttista lähdemateriaalia, ne paljastavat väistämättä, mitä tapahtui, kenen toimesta, missä
henkisessä ilmapiirissä elettiin. Mutta siihen ovat uintini jääneet.
Olen nähnyt yhden punaisen metsämansikan, aioin
poimia sen maistiaisiksi puolisolle, mutta lähemmässä
tarkastelussa sen toinen poski osoittautui valkoiseksi.
Mustikkasadosta on luvattu runsasta, mutta siitä ei saa
mitään selvää, kun marjat eivät osoita sinertymisen oireitakaan. Vuosikymmenen lopulla Pohjanmaalla hulinoitiin jo, mutta äkkikäänne tapahtui vuonna
1929 New Yorkin pörssiromahduksen jälkeen. Lukukokemukseni perusteella kallistun toiselle kannalle, kannattamaan Mika Waltaria, jonka mukaan mikään ei ole uutta
auringon alla.
Oman maan ja maailman historiasta kiinnostuneelle
vanhat lehdet ovat kiinnostavampaa luettavaa kuin historiateokset, jotka aina on kirjoitettu jälkiviisauden valossa. Niiden
kautta pääsee sisälle ajan arkeen, ihmisten elämäntapoihin, asumiseen, ruokaan, pukeutumiseen, huvituksiin,
taiteeseen, uskomuksiin ja arvostuksiin.
Iloisen 1920-luvun elämäntunto oli utelias, vapaamielinen, optimistinen ja kaikesta . Vain lokit mekastavat niin
kuin ennenkin.
Koleat säät ovat onneksi hyviä kirjoitussäitä. Hyönteisiä syöviä lintuja hyttyspula koettelee. Lehdet eivät tiedä, mitä
tapahtumista seurasi, siksi ne tuntuvat tulevaisuudesta
katsoen suorastaan naiivisti paljastavan ajan asenteet.
Niiden näkökulma on mikrohistoriallinen: ne vievät keskelle sitä elämää, jota ihmiset arjessaan elivät. Ihan niin pitkälle luonnontunteessa emme kaikki pääse, mutta ainakin pääsee irti
yhdestä riesasta: median vaikutuksesta jokapäiväiseen
elämäntuntoonsa. pääsi uimaan. Tai olen tietysti, en vain
muista. Oli kurin
aika, ja runoilija manasi Jäämeren hyisiä puhureita lenseiden tuulten lämmössä veltostuneen kansan niskaan.
Sitä saa, mitä tilaa, tälläkin hetkellä. innostunut. Matkailtiin innolla sekä kotimaassa että ulkomailla. Muutama pikkuruinen kantarellinalku on noussut palelemaan saunan portaitten eteen. Väistelemme
sienilapsosia huolellisesti, jospa vaikka jaksaisivat kasvaa paistinpannulle kelpaaviksi.
Toisaalta ei ole hyttysiä. Suomi oireilee
pelottavan samanlaisella tavalla kuin 1930-luvulla.
Historia tuntuu kuin tuntuukin toistavan itseään.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.. varsinkin autoista ja
muista tekniikan ihmeistä . Tuula-Liina Varis
Tuuli pohjoiskoillisesta
KOKO KESÄN on pohjoiskoillinen tuuli puhaltanut päivästä
toiseen suoraan mökkiläisen luihin ja ytimiin. Vain yhden
kuikkaparin olen nähnyt enkä yhtään telkkää. on typerä fraasi,
ihan höpönhöpöä, ei historia koskaan toista itseään, sanoi minulle kerran eräs oppinut ystäväni. Telkkaria ei ole eikä tule, ja radiosta kuunnellaan lähinnä vain klassista musiikkia ja uutisia. Kun Eeva Kilpi kirjoitti mökillään Naisen päiväkirjaa kesällä 1976, jolloin teki varsinaisena työnään teosta WSOY:n Ihmisen ääni -sarjaan, oli täsmälleen tällainen
kesä. Jokaisen ur-
16
» Muutama pikkuruinen
kantarellinalku on noussut
palelemaan saunan
portaitten eteen.
baania arkea elävän ihmisen pitäisi voida vetäytyä yksin luontoon ainakin viikoksi ja huomata, että päivän tärkeimmät uutiset voivat tulla jostakin aivan muualta kuin
mediasta.
LUEN KYLLÄ tuntikausia lehtiä joka päivä. Runous oli vapaamittaista, taiteeseen tuli abstrakteja elementtejä, hameet
olivat lyhyet ja jazz soi. ?Minä kuulun tämän paikan kasvillisuuteen?, hän kirjoittaa. Luen noita mahtavia postilloja tausta-aineistoksi kirjoitustyölleni, enkä ensimmäistä kertaa, mutta aina ne vievät tehokkaasti toiseen
maailmaan ja maisemiin.
Sanonta ?Historia toistaa itseään. Ne ovat Suomen
Kuvalehtiä ja Kotiliesiä 1920-luvulta 1940-luvulle. Irtonumeroita mutta myös paksuja kirjoja niiltä ajoilta, kun aikakauslehdet olivat vielä niin arvokkaita painotuotteita,
että niiden vuosikertoja sidottiin kauniisiin, kultapainatuksin koristettuihin kansiin. Kirjoittajaan on toisen kirjoittajan helppo samaistua, tunnistaa ne mielialan laskut ja nousut, joihin sään
vaihtelut kiistämättä vaikuttavat.
Suurena luonnonrakastajana Eeva Kilpi noteeraa
luonnon tapahtumat tavallistakin tarkemmin, kyyt ja hiiret ja koiraputkien kukinnan, niityn pitkän heinän ja monipuolisen kasvuston. Mikään
ei houkuttele pois koneen äärestä niin kuin parempina
kesinä, kun sisällä tuntuu, että pitäisi olla ulkona nauttimassa kesästä, ja ulkona tuntee syyllisyyttä siitä, ettei
istu sisällä kirjoittamassa.
ENPÄ OLE kokenut tällaista kesää. Toisin kuin Eevalle tuolloin, minulle
tuo puoliso kaupungista tullessaan kaiken lehtipostin ja
mökillä ollessaan hakee joka päivä Hesarin ja vähintään
yhden iltapäivälehden. Vain juhannuksena sään jumala teki ennusteet kumoavan tepposen ja järjesti niin paljon lämpöä, että vesi nousi kahteenkymmeneen asteeseen, ja ?arkalan mamman poikakin
Periaatteessa monien
oikeiden henkirikosten perusteella
Suomen rikoshistoria on aika kuivaa.
Harvoin on kyse pitkälle suunnitelluista ja ovelista murhista, joiden tekijä lopulta jäisi hämärän peittoon.
Ainakin ennen Kyllikki Saarta ja Bodomia.
Rimpiläinen tuo hienosti esiin
niin poliisitoiminnan mokat kuin nerokkaat oivallukset. Terroristien pesän
pahin puute tietokirjana on se, että
tekijä vyöryttää liikaakin yksityiskohtia. Mari
Pyyllä on myös omakohtaista kokemusta maahanmuuttajista. Siinä sivussa sotien välisen Suomen ajankuva avartuu kummasti.
TUOMAS RIMPILÄISEN
eräs herkullisin
ja yhteiskunnallisin on ilman muuta
suhteellisen tuntemattoman Aulis
Saarijärven Yömies. Se on sopivaa seuraa matkalle tai laiturille.
Moni viihdyttävä suomalainen uutuusdekkari on monella tavalla yhteiskunnallinen.
puolidokumentaarinen Messukylän veriteko ja muita
rikostarinoita Suomesta on hyvä pohja
aloittaa dekkariharrastus. hyväksikäyttäjä,
joka ei osaa lopettaa ajoissa, mutta
eipä joudu koskaan kiinnikään.
Yömies on eräänlainen allegoria
ryöstökapitalismin noususta ja rikollisen rahan pesusta ja poikimisesta liikemaailmassa.
Yömies vie mukanaan, sillä romaanin alku ja loppukin ovat nyrjähtäneen poikkeavia. Silti Paperiton edustaa teemaltaan
uudenlaista rikoskirjallisuutta. Supo
-kaava ja samantyyppiset seikkailevat henkilöhahmot. 30-lukujen
Suomesta.
Rimpiläisen tarinoista juuri Messukylän kaksoissurma oli klassikko
jo syntyessään. Sen minä-muodossa sieluaan purkava antisankari
on bussivarikon yöpäivystäjästä suurliikemieheksi nouseva armoton tappaja ja ?verkottuva. Poliittinen analyysi ja suuret
linjat hukkuvat.
Jukka Parkkari on viime vuosina keskittynyt vakoiluromaaneihin. Sen . Mainion yhteenveto perustuu hänen väitöskirjaansa, jossa aiheena oli Venäjän vastavallankumouksellisten toiminta Suomessa lokakuun 1917 jälkeen.
Venäläiset emigrantit ja heidän
järjestönsä toimivat aktiivisemmin
muualla Euroopassa, mutta Suomessakin he muodostivat selvästi turvallisuusuhan suunnitellessaan salamurhia ja muita terroristitekoja . Arktinen Banaani 2015.
356 sivua.
19. Ja välillä naurettavan tehoton
vakoilukoneistomme ratkaisee ongelmat . Siltala 2015. Päähenkilön
pahuus kulminoituu kun tilaisuus te-
kee murhamiehen, vallan tunne voittaa mielen ja katkeruus antaa lisäpontta yhteiskunnallista nousua yrittävälle. Nordbooks
2015. Se alkaa kutkuttavasti, kun vapaaehtoistyöntekijöiden päivystyskeskuksesta löytyy
murhattu maahanmuuttaja. Toisaalta, Parkkari on sen verran kokenut toimittaja ja historiatietoinen tutkija, että hän pääsee kyllä
mukaan kremnologiseen ajatteluun
paljon syvällisemmin kuin monet tusinakirjailijat.
Pentti Stranius
TUOMAS RIMPILÄINEN: Messukylän
veriteko ja muita rikostarinoita
Suomesta. nimenomaan saamattomuudellaan. Keskus
on niin sanottujen nimby-naapurien
silmätikku muutenkin. Myllylahti 2015.
215 sivua.
ALEKSI MAINIO: Terroristien pesä.
Suomi ja taistelu Venäjästä 19181939. Dekkarissa on jotakin samaa
pahuutta kuin Tuula-Liina Variksen
mainiossa viime vuoden uutuudessa
Naisen paras ystävä.
Mari Pyyn Paperiton on mitä ajankohtaisin rikostarina. 250 sivua.
MARI PYY: Paperiton. ja
kulkiessaan rajan yli Pietariin ällistyttävän helposti. Näin juoni
etenee usein laatudekkareissakin, ja
mielenkiintoisesti alkanut tarina kärsii. Rimpiläinen (s.1980) on iästään huolimatta
kokenut rikostoimittaja, maailmaakin kiertänyt ja moniin lehtiin raportoinut. 380 sivua.
JUKKA PARKKARI: Käskystä, rouva
ylipäällikkö. ktiiviseen dokumentointiin tekijä uhraakin miltei 100 sivua. Niissä toistuu sama KGB . Gummerus 2015.
384 sivua.
ALL
OV E
ES
R PR
S
AULIS SAARIJÄRVI: Yömies. Käskystä, rouva
ylipäällikkö (2015) liikkuu Tarja Halosen presidenttivuosissa. Hän mielikuvittaa historioitsijan otteella ja laajaan lähdemateriaaliin perustuen kirjassa esiintyvät
kuusi rikostarinaa 1920 . Tämä saa
tietoonsa, että itärajan takaa saatetaan salakuljettaa ydinkärkiä Suomeenkin ja terrorismin uhka on ilmeinen.
Parkkarin henkilöhahmot ovat
moniulotteisia ja vähän erilaisia
agentteja inhimillisine heikkouksineen. Tästä alkaa
pyöritys, jossa on mukana omituisia
päivystäjiä, vielä omituisempia naapureita, perussuomalaisten innokas
valtuutettu, vihreä aktivisti ja vähän
statisteiksi jääviä ulkomaalaisia.
Käy kuitenkin niin, että rikoksissa
mennään liiallisuuksiin. Jännityskirjat
Aitoja rikostarinoita,
tarua ja viharikoksia
» Rikoskirjallisuutta luetaan eniten kesällä. Se lisää
sivujuonten uskottavuutta, henkilöhahmojen kummallisia motiiveja esimerkiksi vapaaehtoistyössä.
UUSISTA DEKKAREISTA
ALEKSI MAINION Terroristien pesä.
Suomi ja taistelu Venäjästä 1918?1939
on tietokirja terrorismiin tähtäävästä
toiminnasta ja vakoilusta Suomessa.
» Mari
Pyyn teos
Paperiton
edustaa
teemaltaan
uudenlaista
rikoskirjallisuutta.
Siinä juoni kulkee kuitenkin dekkarinomaisesti yksittäistapauksesta
toiseen
Sähköposti
viikkolehti@kansanuutiset.fi. Mukana
ESKO SEPPÄNEN
on myös suomalaisia eläkevakuutusyhtiöitä.
Digita huolehtii koko maan kattavalla antenniverkollaan siitä, että
kuva näkyy, ääni kuuluu ja tieto kulkee yhtäläisesti kaikille suomalaisille
koko Suomeen.
Minna Flink
viestintäjohtaja
Digita
Aave kummittelee
Euroopassa
KAIKKI KAPITALISMIN mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: EU, EU:n keskuspankki ja vakuusrahasto, IMF ja mitä
kaikkia ?hänen jumaluutensa. Irlannissa toimivina tutkijoina tiedämme,
että tämä väite on syvästi virheellinen.
Ensinnäkin Irlanti on paljon
Kreikkaa avoimempi talous. Vuoden 2013 sopimus Irlannin valtion maksusitoumuksiin perustuvasta velasta muutti pehmeän
(ja mitätöitävissä olevan) velan varsinaiseksi valtionvelaksi, joka täytyy
maksaa kokonaisuudessaan vuoteen
2053 mennessä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että
Irlannin ?elpyminen. Tämä
kertoo, että palvelu ei ole huuhaa-terapiaa, vaan se on tutkittuun tietoon
perustuvaa.
NOIN JOKA KOLMAS
Seija Nyyssönen
psykoterapeutti
Leppävirta. Yleensä,
ja sen voi tarkistaa henkilön nimen
perusteella Valviran rekisteristä, palvelua antaa yliopistossa koulutuksensa saanut psykoterapeutti. edessä
polvistuneita nöyristelijäorganisaatioita onkaan . Demokratiaa yritetään
viedä toisiin maihin, vaikka omissa
nurkissa riittäisi tarpeeksi työtä sen
palauttamiseksi todelliseksi päätösvallan välineeksi.
Hannes Mikkola
Loimaa
» Eipä ole
maailma
paljon
muuttunut
170
vuodessa!
K. hännänhuippuna tietysti Suomen oma kolmen sortajan
rakkikoira.
Koska ihmiset ei enää juurikaan
vanhoja muista, kerrottakoon, että
edellä oleva on päivitetty versio Marxin ja Engelsin Kommunistisen puolueen manifestin tunnetuimmasta sitaatista vuodelta 1848. Syvässä ja jatkuvassa köyhyydessä elävien lasten osuus kaksinkertaistui vuosien 2008 ja 2013 välillä
12 prosenttiin.
Sekä työssäkäyvät että työvoiman
ulkopuoliset ovat kärsineet verojen
korotuksista, muun muassa uusista
kiinteistöveroista ja vesimaksuista,
sekä palveluiden leikkauksista. Kerran
sinne tuleva tieto on hyvin vaikeasti
poispyyhittävissä ja joskus myös leimaava.
Tänä päivänä Internet tuo helpotusta moneen asiaan. Terapiaan
hakeutumisen kynnystä voi nostaa
myös se, että ei halua tietojaan julkisen terveydenhuollon rekisteriin, olivat ne miten salaisia tahansa. Näin tapahtuu, kun vanhukset yrittävät auttaa lapsenlapsiaan, joista yksi on anorektikko, toinen mielialahäiriöinen
ja kolmas asunnoton (tämä on esimerkki).
Syynä tilanteeseen on 90-luvun
lama ja sen myötä monien vanhempien kuolema.
Jos nyt 20?30-vuotiaat selviävät
hengissä, niin olisi toivottavaa ja onnellista, että kärsimykset eivät toistuisi sukupolvesta toiseen.
OLISIKO PÄÄTTÄJIEN
Kirjoittajien mukaan Kreikan talouden Irlantia suljetumpi rakenne tekee Irlannin taludenpidon jäljittelystä
mahdotonta. Kuluttajat katsovat enenevästi videosisältöä kannettavilla päätelaitteilla nopeiden laajakaista- ja matkapuhelinverkkojen
kautta.
Muutokset kulutustottumuksissa,
myös harvaanasutuilla seuduilla, vaikuttavat markkinoiden kehitykseen
myös jatkossa. Työttömyys on toki vähentynyt, mutta nettomaastamuutto on ollut työllisyyden
kasvua suurempi. Juttujen
enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla
nimellä kirjoitettuja tekstejä. Aina ei ole tai ei edes tarvita
diagnoosia. on heikolla
pohjalla. Toimituksella
on oikeus lyhentää kirjoituksia. Keskipalkat jatkavat laskuaan: arviolta
joka neljännen työssäkäyvän ihmisen
palkka ei riitä perustarpeiden tyydyttämiseen. Se ei missään
nimessä edusta sellaista mallia Kreikalle tai millekään muulle maalle,
mitä kannattaisi seurata. Myös
antenni-tv-verkossa on suoraa kilpailua.
Digitan omistaa eurooppalainen
infrastruktuurirahasto First State Investments FSI. Espanjassa
on vaalit loppuvuodesta ja tässähän
on selvä signaali sinne: jos espanjalaiset myös äänestävät ei-toivotusti,
heidänkin tiensä on Kreikan tie.
Ei tarvitse olla erityinen politiikan asiantuntija, kun tämän havainnon voi tehdä. Hannes Mikkola, Loimaa.
LEHTIKUVA/LOUISA GOULIAMAKI
Kreikan ei kannata
matkia Irlantia
toistuvasti esittää,
että Kreikan tulisi seurata Irlannin
esimerkkiä: niellä talouskurista koostuva lääkkeensä ja siten elpyä. Viimeisin leikkaus kohdistui useiden yksinhuoltajien saamaan tukeen . Seppänen viittaa tekstissään myös monopoliasemassa olevaan
Digitaan sekä sen omistuspohjaan.
Digita ei ole monopoliasemassa television jakelumarkkinoilla. Rahastossa sijoittajina
ovat institutionaaliset sijoittajat, pääasiassa eläkevakuutusyhtiöt. Eipä ole maailma paljon muuttunut 170 vuodessa!
Vuosikausia oli mahdollisuus
tehdä ratkaisu Kreikan velkakriisissä,
mutta vasta kun kansa valitsi puoli
vuotta sitten ?väärin?, alkoi hirvittävä painostus ja kokonaisen kansakunnan nöyryyttäminen. Kuvassa apteekki Ateenassa.
taista, epätasa-arvoista ja monissa tapauksissa näennäistä. C
keskustelua
Keskustelu verkossa:
www.kansanuutiset.?
Vuosikausia oli mahdollisuus tehdä ratkaisu Kreikan velkakriisissä, mutta vasta kun kansa valitsi puoli vuotta sitten ?väärin?, alkoi hirvittävä painostus ja kokonaisen kansakunnan nöyryyttäminen. on ollut ositIRLANNIN HALLITUS
Lähetä Postia -palstalle tarkoitetut
kirjoitukset osoitteella: Kansan Uutiset/Viikkolehti, PL 64, 00501 Helsinki.
Faksit (09) 75960 301. Sieltä on löydettävissä myös useita netti- ja puhelinterapiaa tarjoavia palveluja. Kilpailu
markkinoilla on lisääntynyt huomattavasti uusien, myös kansainvälisten,
toimijoiden ja jakelutapojen markkinoilletulon myötä. Ihminen vaan kokee, että
kaikki ei ole hyvin.
Joskus taustalla voivat olla aikaisemmat tai nykyiset stressaavat elämäntapahtumat, jotka vaikuttavat
syvästi mielialaan, aiheuttavat energian puutetta, epämääräistä pahaa
oloa ja nukkumiseen liittyviä ongelmia.
Kaikki eivät pääse terapiaan;
heillä ei ole siihen lähetettä, he eivät
löydä heille sopivaa terapeuttia tai on
liikkumiseen liittyvä este. Kreikan talouden huomattavasti suljetumpi rakenne tekee tämän jäljittelystä mahdotonta.
Toiseksi koetun kasvun hyödyt eivät ole valuneet Irlannin kansalaisten suurelle enemmistölle. Tammi-Väisänen
Helsinki
Terapiaa
on tarjolla
suomalainen aikuinen kärsii jostain mielenterveyden
häiriöstä. Irlannin BKT:n viimeaikainen kasvu perustuu pitkälti lääkkeiden tyyppisten
tuotteiden vientiin, joilla on vakaa
kansainvälinen kysyntä. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon.
20
Vastuunpakoilun
on loputtava
vihdoinkin aika
tehdä jotakin: ottaa vastuunsa ja valtansa käyttöön?
Lapsettomalla on hätä, niin myös
lapsellisella, varsinkin jos lapsi on
kuollut ja lapsenlapset huostaanotettu varhain ja palautettu yhteiskuntaan nuorina aikuisina.
Nyt kirjoitetaan että 65?70-vuotiaat ovat maksuhäiriöisiä. kyseessä on jo valmiiksi raskaasta puutteesta kärsivä ryhmä.
Kolmanneksi väite siitä, että tehtyihin sopimuksiin perustuva Irlannin velkojen uudelleenjärjestely olisi
tukenut tätä ?edistystä. Televisiota katsellaan
antenniverkon lisäksi satelliitti-, kaapeli-, laajakaista- ja mobiiliverkkojen
kautta, ja investoinnit eri verkkoihin
lisäävät kilpailua entisestään. Tämän lisäksi kasvava osuus töistä on osa-aikaisia,
epävarmoja ja jopa palkattomia. Sen sijaan
osoitamme solidaarisuutta Kreikan
kansaa kohtaan, heidän taistellessaan epäoikeutetun velan mitätöintiin perustuvan ja kaikkia hyödyttävän todellisen taloudellisen elpymisen puolesta.
Harry Browne
julkilausuman koordinaattori
ja yli 100 irlantilaista tutkijaa
Tv:n jakelumarkkinat
on kilpailtu
kirjoittaa suomalaisen median tilanteesta otsikolla ?Media markkinavoimien armoilla. (Viikkolehti 12.7.)