6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Keskiviikkona 4.3.2026 Numero 10 • 108. SIVUT 14–15 Letkeän rivakkaa menoa Ruutanassa JU H A JÄ N TT I EVELIINA KÄLVIÄINEN SANNI SARIN Ruutana Rulez -tanssimaratooniin osallistuneelle Kirsti Krekulalle (keskellä) tanssi on mukavaa ja hauskaa kuntoilua, joka vie ajatukset tehokkaasti pois työasioista.. vuosikerta Irtonumero 3,80 € • kangasalansanomat.fi Luotettavaa journalismia vuodesta 1918 Kangasalan SANOMAT Äiti ja tytär rakastavat luontoa Asiakkaat toivovat läsnäoloa Sekajätekeräys hoituu myös jätekimpalla Taidenäyttely Hoivapalvelut Jätehuolto SIVU 18 SIVUT 8–9 SIVUT 2–3 Pirjo-Riitta Kangas aloitti säännölliset zumbaillat ja järjesti myös ensimmäisen tanssimaratonin 15 vuotta sitten
Vakiasukkaina Alangot maksavat astian tyhjennyksestä puolet ja kaksi naapuria kumpikin 25 prosenttia. He ajattelevat, että joissakin tapauksissa jätekimpassa voi syntyä ongelmia, esimerkiksi turhaa toisten lajittelun seuraamista. – Kun on miettinyt sekajäteastian paikan, voi olla, että pärjää seuraavat 30 vuotta niin, ettei tarvitse muutoksia tehdä, hän sanoo. • Omaa sekajäteastiaa ei tarvitse erikseen tilata, vaan Pirkanmaan Jätehuolto toimittaa sen maksutta kuluvan vuoden aikana. Laajennus koskee vuoden 2026 aikana esimerkiksi Sahalahtea, Kuhmalahtea, Raikkua, Saarikyliä, Lihasulaa, Ponsantien vartta sekä Kuohenmaalla Kaarina Maununtyttären tien vartta. Toimenpiteillä Haapala viittaa lähinnä astian sijoittamiseen sopivalle paikalle. Ei olisi siis järkevää, että kaikki hankkisivat omat sekajäteastiat. Pirkanmaan Jätehuollon toimittama 240-litrainen astia tulee hiekkalaatikon viereen, aivan ison tien läheisyyteen ja kolmen pihatien risteykseen. Alankojen mielestä jätekimpan järjestäminen on sujunut helposti. Kiinteistökohtaiseen sekajätekeräykseen siirtymisen seurauksena Pirkanmaan aluejätepisteitä poistetaan käytöstä. • Kiinteistökohtainen jätekeräys tarkoittaa, että jokainen kiinteistö alueella saa oman sekajäteastian. Päätöksen laajennuksesta teki Alueellinen jätehuoltolautakunta 7.2.2024. Alangot päätyivät naapurien kanssa yhteiseen jätekimppaan, sillä lähinaapurit ovat vapaa-ajan asukkaita, eikä heiltä synny paljoakaan jätettä. Tiinan puoliso, Pekka Alanko, aikoo rakentaa sekajäteastialle oman katoksen. Jätekimppaa varten täytetään lomake Pirkanmaan Jätehuollon verkkosivuilla. Aluejätepisteet ovat vain poikkeuksia varten, jos jätehuoltoa ei voida mitenkään muuten järjestää. Myös Tiina ja Pekka Alanko lajittelevat jatkossakin muut jätteensä sekaja biojätettä lukuun ottamatta aluejätepisteille. Myös ympäristöhaittojen riski nousee, jos pisteelle tuodaan vaarallista jätettä. – Keskitetty jätehuolto toimii silloin, kun pisteiden käyttäjämäärä on hallittu, Haapala toteaa. KS ARKISTO Aluejätepisteiden käyttö vähenee Kangasalla, kun yhä useamman sekäjätteet haetaan kiinteistöjen omista sekajäteastioista. Pirkanmaan Jätehuolto toimittaa astian huhtikuun aikana maksutta. Myös alueille, joilla ei ole velvoitetta omalle sekajäteastialle, voi sellaisen halutessaan tilata. – Kangasalla on laajoja alueita, missä on asfaltoituja tienvarsia ja paljon isoja taajamia, joissa ei ole perustetta, että ne olisivat aluekeräyksen varassa, Haapala sanoo. Silloin on suurempi riski sille, että pisteeseen tuodaan vääränlaista jätettä tai ne lajitellaan väärin. Sanni Sarin T iina Alanko on vienyt pihatien varteen keltaisen potkukelkan näyttämään, mihin sekajäteastia sijoitetaan. • Alueellisen jätehuoltoviranomaisen kartalta näkee, mille alueille kiinteistökohtainen sekajäteastia tulee. Alangoilla on suuri luotto siihen, että jätekimppa toimii sujuvasti, sillä naapurit ovat pitkäaikaisia tuttuja. Jätehuollon asiakkaat voivat myös perustaa jätekimppoja, jolloin useampi kiinteistö käyttää samaa sekajäteastiaa. Ennen alueen asukkaat ovat käyttäneet keskitettyjä aluejätepisteitä. Hän piirsi hahmotelman katoksesta heti, kun sai tietää, että heille tulee naapureiden kesken yhteinen sekajäteastia. • Kiinteistökohtaisen jätekeräyksen piiriin kuuluvat asukkaat saavat Pirkanmaan Jätehuollolta kirjeen ennen astian toimitusta. • Kiinteistökohtaisen jätekeräyksen alue laajenee Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella vuosina 2024-2029. SEKAJÄTEASTIA OMASSA pihassa vaatii kiinteistön omistajilta aluksi jonkin verran toimenpiteitä, mutta loppujen lopuksi palvelu tulee lähemmäksi ja halvemmaksi, huomauttaa Haapala. • Vaihtoehtoisesti naapurit voivat keskenään perustaa jätekimpan eli tilata yhteisen jäteastian. TIINA JA Pekka Alanko valitsivat kahdesta vaihtoehdosta jätekimpan. • Päätös astuu voimaan Kangasalla vuoden 2026 aikana. Silti kiinteistökohtainen sekajäteastia on heistä ainoastaan hyvä asia. PIRKANMAAN JÄTEHUOLLON aluepäällikkö Tero Haapala kertoo, että aluejätepisteet ovat ongelmallisia silloin, kun niitä käyttää liian suuri määrä ihmisiä, esimerkiksi 300–500 käyttäjää. Tähän asti Alangot ovat vieneet sekajätteensä keskitettyihin aluejätepisteisiin Kangasalla. FAKTA Mistä on kyse. TÄMÄ SYNTYI LUKIJAN VINKISTÄ. Aluepäällikkö Haapalan mukaan Kangasalla ja muissa Pirkanmaan kunnissa toteutettavan kiinteistökohtaisen jätekeräyksen laajennuksen taustalla on lainsäädäntö. Aluejätepisteet eivät häviä kokonaan, vaan niitä tullaan käyttämään jatkossakin hyvin harvaan asutuilla alueilla, joissa on huonokuntoisia teitä. Jätehuollon asiakkaat ovat saaneet tai tulevat saamaan Pirkanmaan Jätehuollolta kirjeen, joka sisältää toimintaohjeet jäteastian sijoittamiseen. – Oma kierrätys tehostuu ja helpottuu, sanoo Tiina. Kiinteistökohtaisen sekajätekeräyksen alueen laajentamisen seurauksena noin 2 100 kangasalalaiskiinteistöä siirtyy aluejätepisteiden sijaan käyttämään omaa sekajäteastiaa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 2 UUTISET Yli 2 000 kiinteistöä saa pihaansa sekajäteastian Tiina ja Pekka Alanko perustivat naapureidensa kanssa yhteisen jätekimpan. Naapureiden kesken järjestetyssä jätekimpassa väärinkäyttöä tapahtuu varmasti vähemmän kuin isommilla jätepisteillä. Alangot harmittelevat, että joillekin jätepisteille kertyy ylimääräistä jätettä, kuten vanhoja huonekaluja. Sen mukaan jokaisella kiinteistöllä, johon jäteautolla pääsee ajamaan, pitäisi ensisijaisesti olla oma sekajäteastia. Pirkanmaan Jätehuollon verkkosivuilla neuvotaan, että jäteastia tulee sijoittaa hyväkuntoisen ja vähintään kolme metriä leveän tien varteen. Talvella jäteauto ei voi pyPekka ja Tiina Alangon pihatien varteen tulee kevään aikana naapureiden kesken yhteinen sekajäteastia. –Aluejätepisteitä jää käyttöön noin 300 kappaletta vuoden 2030 jälkeen, kun kiinteistökohtaisen keräysalueen laajennus on saatu valmiiksi koko toimialueella, Tero Haapala kertoo. Yhteyshenkilönä Tiina haki yhteistä jäteastiaa Pirkanmaan Jätehuollon sivuilta löytyvän lomakkeen kautta
Jalkapallokaudella juniorijoukkueita ja niiden peliryhmiä on yli 30 ja futsalkaudella yli 20. Haastehakemuksen mukaan taposta syytetty mies ampui yhden laukauksen uhrin päähän lähietäisyydeltä. 3 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat UUTISET Yli 2 000 kiinteistöä saa pihaansa sekajäteastian Syyttäjä vaatii vankeutta Sahalahden epäillyssä tapossa Annukka Luomaharju Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi viime viikolla Kangasalla kesäkuussa 2019 tapahtuneen epäillyn tapon oikeuskäsittely. Syyttäjä vaatii syytetylle tuomiota ensisijaisesti taposta. Pirkanmaan Jätehuolto ohjeistaa, että asukkaiden pitää huolehtia myös, että tontilta löytyy tarpeeksi tilaa jäteauton kääntymiselle. Kauempana sijaitsevista jäteastioista Pirkanmaan Jätehuolto perii jätetaksan mukaisen siirtomaksun. Poliisin esitutkinta kesti pitkään, kunnes tapaus eteni viimein viime vuoden heinäkuussa syyttäjälle syyteharkintaan. Vapaa-ajan asuntojen tyhjennykset suoritetaan automaattisesti välillä touko-syyskuu, mutta tyhjennyksen voi halutessaan sopia vain sille ajalle, kun asunto on käytössä. Menehtyneen miehen sisar kertoi marraskuussa Kangasalan Sanomille, millaista epätietoisuudessa eläminen kuuden vuoden ajan on ollut. Kaupunki tukee tulipalossa kärsinyttä FC Kangasalaa Kangasalan Sanomat Kaupunginhallitus on päättänyt myöntää 5 000 euroa kertatukea FC Kangasalle toiminnan jatkamisen mahdollistamiseksi. Syyte asiasta nostettiin 31.12.2025. Jos biojätteet lajitellaan erikseen, tyhjennysväli on kahdeksan viikkoa. Seuralla on useita joukkueita eri ikäluokissa. Kuva on otettu tulipalon jälkeisenä päivänä 28.1.. Kaupunginhallituksen mukaan FC Kangasalan toiminnan turvaaminen on perusteltua ja vaikuttavaa, koska panostus kohdistuu suoraan lasten ja nuorten hyvinvointiin, ennaltaehkäisevään työhön ja paikalliseen yhteisöllisyyteen. Tyhjennysvälit voivat taajama-alueella olla yhden, kahden, neljän, kuuden tai kahdeksan viikon välein. Jäteauto tarvitsee kääntyäkseen vähintään 20 kertaa 20 metriä kokoisen tilan. Syyttäjä vaatii nelikymppiselle miehelle vähintään yhdeksän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta taposta. Harrasteryhmissä on mukana noin 350 osallistujaa. JÄTEHUOLLON asiakkaille kiinteistökohtaiset sekajäteastiat voivat tulla halvemmiksi kuin aluejätepisteen vuosimaksu, sillä omista sekajäteastioista maksetaan niiden tyhjennysmäärien mukaan. Asian käsittely jatkui oikeudessa eilen tiistaina. Seura liikuttaa vuosittain satoja kangasalalaisia ja tarjoaa ohjattua toimintaa varhaisesta lapsuudesta aina aikuisten harrasteja edustusjoukkueisiin saakka. FC Kangasalan toimisto sijaitsi Kangasalan Nesteen huoltamorakennuksen yläkerrassa, joka purettiin sammutuksen aikana. Syyttäjän haastehakemuksesta selviää, että syytetty mies on ollut aiemmin vangittuna kesällä 2019 noin kuukauden ajan poliisin tutkiessa asiaa. Aluepäällikkö Tero Haapalan mukaan ajoja pyritään optimoimaan niin, että jätteen keräys on mahdollisimman kustannustehokasta. Vuonna 2006 perustettun jalkapalloja futsalseuran toimisto ja varasto tuhoutuivat kokonaan tammikuisessa tulipalossa. Sekajäteastian edessä ei saisi olla kynnyksiä tai portaita, ja jäteauton pitäisi päästä ajamaan vähintään viiden metrin päähän siitä. Mies on kiistänyt sekä ensisijaisen että toissijaisen syytteen. Kyse on tapauksessa, jossa 27-vuotias sahalahtelaismies sai kesällä 2019 ampumahaavan päähänsä ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa. Eri pituiset tyhjennysvälit ja kiinteistökohtaiset sekajäteastiat aiheuttavat jäteauton reitille lisää pysähdyksiä. Haastehamuksen mukaan syytetty olisi käsitellyt pistoolia uhrin vieressä ja pään lähellä niin, että ase olisi lauennut ja laukaus osunut uhrin päähän. Luoti oli suuntautunut takayläviistoon kallon ja aivojen yläosan läpi ja pysähtynyt kallon ja ihon väliin Toissijaisesti syytetylle vaaditaan tuomiota törkeästä kuolemantuottamuksesta. Pirkanmaan Jätehuollon mukaan yleisin tyhjennysväli omakotitalon sekajäteastialle on kaksi viikkoa. Aluejätepisteen vuosimaksu on vakituisilta asukkailta 161,37 euroa ja oman sekajäteastian tyhjennys neljän viikon välein maksaa vuodessa 92,30 euroa. Halutessaan Pirkanmaan Jätehuollon asiakkaat voivat muuttaa tyhjennysväliä harvemmaksi tai tiuhemmaksi Oma jätehuolto -verkkopalvelussa tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun. Pirkanmaan Jätehuolto tyhjentää sekajäteastiat neljän viikon välein, jos kiinteistöstä ei löydy biojäteastiaa. SANNI SARIN KS ARKISTO KS ARKISTO sähtyä mäkeen tai heti sen alle, joten jäteastia pitää laittaa tasaiseen kohtaan
Uuteen hakumenettelyyn siirtyminen on herättänyt huolta osassa tiekuntien edustajia. KORISEVA KERTOO, että kaupunki lähti etsimään uutta tapaa yksityistieavustusten hakemiseen, koska aiempaan hakumenettelyyn liittyi paljon ongelmia. – Kaupunki on saanut palautetta esimerkiksi siitä, että Suomi.fi:hin ei voi tunnistautua tiekuntana, vaan jonkun tiekunnan edustajan pitää tunnistautua sinne yksityishenkilönä omilla verkkopankkitunnuksillaan. – Menettely asettaa paikalliset tieisännöitsijät eriarvoiseen asemaan isoon kilpailijaan nähden, sillä niillä ei ole samanlaista mahdollisuutta saada tiekuntien yhteystietoja palveluidensa markkinointiin. Hänen mukaansa palvelun käyttöehdot ja tietosuojaseloste on hyväksyttävä, mutta ei markkinointiviestintää. Avustusta on mahdollista saada tien kunnossapitoon ja perusparantamiseen.. Hän sanoo, että Tievahti helpottaa sekä kaupungin että tiekuntien työtä, kun hakemuksen tekeminen ei jää kiinni siitä, osaako tehdä sähköistä hakemusta vai ei. – Kaupunki on edelleen rekisterinpitäjä avustuksiin liittyvien henkilötietojen osalta, hän sanoo. – Näillä tiedoilla ei ole mitään tekemistä yksityistieavustuksen hakemisen kanssa, niitä ei pitäisi kysyä lomakkeessa, eikä niiden tulisi olla hakemuksessa pakollisesti täytettäviä kenttiä, ihmettelee Kirvesoja. Kaupungin tieavustusta hakee Kangasalla vuosittain noin 160 yksityistiekuntaa. Koriseva kiistää myös väitteen, jonka mukaan lomakkeessa kyseltäisiin tiekunnan kokouskutsujen ja laskujen lähettämisen tapaa. Tievahdin kautta pystymme muun muassa tiedottamaan tiekuntia, lähettämään esimerkiksi muistutusviestejä. Nyt hakemusten käsittely tehostuu, riski virheisiin vähenee ja aikaa vapautuu enemmän asiakaspalvelulle. Koriseva huomauttaa, että palvelun käyttöönotto ei pienennä tiekunnille jaossa olevaa avustuspottia, vaan se maksetaan muilta momenteilta. Aiemmin hakemukset on tehty Suomi.fi-portaalin kautta. MYÖS TIEISÄNNÖITSIJÄ Maija Kirvesoja on huolissaan Tievahti-palvelun käyttööotosta. Avustukset haetaan tänä keväänä ensimmäistä kertaa Tievahti-verkkopalvelun kautta. Korisevan mukaan käytäntö on hyvin tavanomainen, eikä se hänen tietojensa mukaan ole noussut ongelmana esiin muissa Tievahdin käyttöön ottaneissa kunnissa. Suomen Tieverkko Oy veloittaa Tievahdin käytöstä kaupungilta 2,5 prosenttia avustusten kokonaissummasta, joka on tänä vuonna 115 000 euroa. – Noita mainittuja kohtia ei kysytä hakemuksella eikä sellaisia tietoja tarvitse antaa, jos avustushakemusta palvelun kautta tekee. – Tievahti oli palveluista edullisin, liki puolet muita vaihtoehtoja halvempi, ja se sisältää lisäksi eniten toimintoja. Se taas voi johtaa yhden ison toimijan monopoliasemaan, väittää Karppila. – Hakemusten käsittelyyn, kirjaamiseen, päätöksenteon valmisteluun ja avustusten maksatukseen on käytetty vuodessa kahdesta kolmeen kuukautta. – Näen ongelmana sen, että Tievahti-palvelun ylläpitäjä kerää tiekunnilta tietoja, joita voi käyttää markkinoinnissaan valtakunnallisena tieisännöintipalvelujen tuottajana, Kirvesoja sanoo. Kirvesojan mukaan lomakkeessa kysellään lisäksi muun muassa tiekunnan kokouskutsujen ja laskujen lähettämisen tapaa. Köyrän yksityistien tiehoitokunnan puheenjohtaja Hannu Karppila pitää ongelmana sitä, että Tievahtia ylläpitävä Suomen Tieverkko Oy tarjoaa tiekunnalle myös maksullisia palveluja, kuten tieisännöintiä, hallintopalveluja sekä kunnossapitoa. Tieisännöitsijän mielestä kaupungin pitäisi vähintäänkin ohjeistaa hakijoita huomaamaan palvelun mahdolliset sudenkuopat. Hakemuksessa kysyttävät sähköposti ja puhelinnumero tulevat Korisevan mukaan ainoastaan kaupungin käyttöön, eikä yhteystietoja käytetä muuhun kuin avustushakemukseen liittyvissä asioissa. – Esimerkiksi Tievahtia käyttävä Ii:n kunta ohjeistaa hakijoita niin, että hakemuksessa ei ole pakko antaa muita tietoja kuin tiekunnan nimi ja yhteyshenkilön tiedot. – Suomen Tieverkko Oy maksaa veronsa Lappeenrantaan, paikalliset tieisännät Kangasalle, eli sitäkin kautta kaupunki menettää tuloja, mikäli tiekuntia siirtyy Suomen Tieverkko Oy:n maksullisten palvelujen käyttäjäksi. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 4 UUTISET Yksityistieavustukset haetaan nyt Tievahti-palvelun kautta Köyrän yksityistien puheenjohtaja Hannu Karppila kyseenalaistaa kaupungin käyttöönottaman uuden yksityistieavustusten hakumenettelyn. Sari Heliövaara, teksti & kuva Y ksityistieavustusten haku alkoi Kangasalla 2. TOIMISTOSIHTEERI Paula Koriseva Kangasalan kaupungilta kiistää, että yksityistiekunnan olisi annettava Suomen Tieverkko Oy:lle lupa palveluidensa markkinointiin päästäkseen täyttämään yksityistieavustushakemusta. – Kaupungin julkisena toimijana pitäisi olla hyvin tarkka siitä, että mitään tarpeetonta tietoa ei kerätä, hän sanoo. Karppila on huolissaan siitä, miten Tievahdin käyttöönotto vaikuttaa paikallisten tieisännöitsijöiden työmahdollisuuksiin. TIEVAHTI VALITTIIN hakuportaaliksi Korisevan mukaan kaupungin tekemän markkinaselvityksen perusteella. Hän epäilee, että monikaan hakija ei lue huolella läpi mitä asioita hyväksyy käyttäjäksi rekisteröityessään, ja saattaa antaa huomaamattaan palvelun ylläpitäjälle luvan markkinointiin ja tietojen luovutuksen edelleen. – Tievahdin verkkopalveluun kirjautumisessa on kohdat, jossa hyväksytään palvelun käyttöehdot ja tietosuojaseloste sekä tiedon vastaanottaminen yksityisteiden palveluista. – Se 2 875 euroa on sivukuluineen jo lähes yhden toimistotyöntekijän kuukausipalkka. Korisevan mukaan kaupungilla ei myöskään ollut vaikutusmahdollisuuksia palvelun kehittämiseen. KARPPILA KYSEENALAISTAA ylipäätään ne hyödyt, joita kaupunki on kertonut Tievahdin tuovan. Tämä taas on aiheuttanut sen, että kyseinen yksityishenkilö on joutunut hyväksymään Suomi.fi-viestit ja saanut jatkossa kaiken henkilökohtaisen viranomaispostinsakin digitaalisesti Suomi.fi:n kautta. Tiekunnan edustaja ja tieisännöitsijä näkevät palvelussa paljon ongelmia. – Markkinointiviestintää tulee vain, jos ruksittaa rekisteröitymisen yhteydessä kohdan “haluan pysyä kärryillä yksityistieasioihin liittyvistä muutoksista ja palveluista”. Hän katsoo, että kaupungin aiemmin käyttämä sähköinen hakulomake on palvellut hyvin avustusten hakemisessa. Nämä ruksaamalla antaa samalla palvelun ylläpitäjälle luvan markkinoida omia maksullisia palvelujaan tiekunnalle, hän sanoo. huhtikuuta asti. Jos tulee vahingossa ja tahtomattaan antaneeksi luvan markkinointiin, voi sen myös yhtä helposti perua. Kaupungilta yksityistieavustusten käsittely on vaatinut Korisevan mukaan tähän asti paljon manuaalityötä ja perinteistä excelin pyöritystä vähäisillä henkilöstöresursseilla. maaliskuuta, ja haku jatkuu 6. Käsitykseni mukaan hakemusten käsittely tähän asti käytössä olleella systeemillä vie kaupungin työntekijältä maksimissaan kaksi päivää, hän sanoo. Karppila nostaa esiin myös verotulonäkökulman
Tästä johtuen kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy verotulojen vähennyksen 1 242 599 eurolla. TALOUSJOHTAJA Petri Lätin antamasta selonteosta käy ilmi, että vuoden 2025 alkuperäisessä talousarviossa Kangasalan kunnallisveroksi arvioitiin 80,3 miljoonaa euroa. Toukokuussa verotuloihin tehtiin koko kuntaryhmää koskeva oikaisu, jonka vaikutus Kangasalla oli noin 1,5 miljoonaa euroa. Kunnallisverojen lopullinen toteuma oli edellisvuoden osalta 77,1 miljoonaa eli noin 0,9 miljoonaa euroa vähemmän kuin muutostalousarviossa ennakoitiin. Talouden heikon suhdanteen sekä korkean työttömyyden vuoksi Kuntaliiton veroennustekehikon kunnallisveron ennustetta madallettiin elokuisessa päivityksessä 78,1 miljoonaan euroon. 050 551 3777 Takojantie 2, Pälkäne www.fiina.fi Ma–pe 10–17, la 10–14. Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja saamaan hyödyllistä tietoa varallisuuden suunnittelusta torstaina 12.3. Asiantuntijoina tilaisuudessa ovat Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Loppuvuoden tilanne osoittautui kuitenkin ennakoitua heikommaksi, sillä marrasja joulukuun kunnallisveroja kiinteistöverotilitykset olivat pienempiä edelliseen vuoteen sekä muutostalousarvion ennusteisiin verrattuna.. Ilmoittaudu viimeistään ma 9.3. Tervetuloa! Sijoitusnäkymät ja perintöverouudistus senior varainhoitaja Ville Viitala sijoitusjohtaja Ossi Mannisenmäki juristi Jaana Kantojärvi Huippusuosittu teema julkaistaan 18.3.2026. Koivistonkylän Prisma-keskuksessa Myy kultasi ja hopeasi meille. 5 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat UUTISET Kiinnostaako sinua ajankohtaiset sijoitusnäkymät ja perintöverotuksen uudistukset. www.kultasilinteri.fi KULTA Seuraa meitä facebookissa Ti–pe 10–17, la 10–14 P. Kotisivullamme reaaliaikaiset hinnat. Kiinteistöveroja kertyi 9,9 miljoonaa euroa eli toteuma oli noin 0,4 miljoonaa heikompi kuin ennuste. P. 4.–7.3. Maksamme Tampereen parhaan hinnan! 14k 74,00€/g 18k 96,00€/g KULTA 813/830 1,37€/g HOPEA OSTAMME ARKISIN klo 10-18 ja LAUANTAISIN klo 10-15 Huom! Hinnat elävät. LOKAKUUSSA kaupunginvaltuusto hyväksyi päivitettyjen ennusteiden perusteella valmistellun muutostalousarvion, jossa verotuloarviota pienennettiin 1,73 miljoonaa euroa alkuperäiseen talousarvioon nähden. klo 17.30–19.00 Kangasala-talon valtuustosaliin, Kuohunharjuntie 6, Kangasala. osoitteessa op.fi/pirkanmaa/tapahtumat. Verotulojen kertymä jäi ennakoidusta Kangasalan Sanomat Kangasalan vuoden 2025 verotulojen kertymä on jäänyt noin 1,2 miljoonaa euroa arvioitua pienemmäksi. Kuntaliiton veroennustekehikon veroennuste oli Kangasalan vuoden 2025 kunnallisverolle 78,9 miljoonaa euroa. Aina lähelläsi Varaathan ilmoituspaikkasi lehdestä ja KS-digistä ke 11.3 klo 15 mennessä. -30 -30 %% POISTUVAT MALLIT -50 -50 %% ALUSHOUSUT Liivien Liivien ostajalle ostajalle KS Näköislehti luettavissa digissä jo tiistaisin kello 12 TÄÄ YSTÄVYYS TÄÄ YSTÄVYYS YHTEISKONSERTTI YHTEISKONSERTTI Duurikset & Gentsit säestää Raimo Vuokko SU 8 SU 8..33..2026 KLO 15 2026 KLO 15 PIRTTI, Tapulintie 6, Kangasala TUOTTO UKRAINALLE TUOTTO UKRAINALLE Ohjelma 20€, käteismaksu Nuorisoseuralta väliaikatarjoilu Ravintoloitsija! Yero Dia 040 707 8163 yero.dia@kangasalansanomat.fi Varaa paikkasi Varaa paikkasi uudistuneeseen uudistuneeseen Lounaalle-palveluun. Tilattu lehti on haluttu ja tarkkaan luettu niin diginä kuin printtiversionakin. Kahvitarjoilu ennen tilaisuuden alkua klo 17.00. KS Kysy lisää Raija Marjamaa 040 705 7269 Yero Dia 040 707 8163 Kangasala RAKENTAA JA REMONTOI Lehden voi napata mukaan lukuisista noutopisteistä. 050 551 3777 Takojantie 2, Pälkäne www.fiina.fi Seuraa meitä facebookissa Kevään Kevään uutuuksia uutuuksia saapunut! saapunut! -20 -20 %% MUUT Tehdään tilaa uutuuksille! Tehdään tilaa uutuuksille! Liivipäivät Liivipäivät 4.–7.3. Lounaalle-palveluun
Toiminta alkoi Reumaliiton Kuntouttamislaitoksen nimellä vuonna 1963. Kangasalan apteekin entinen apteekkari Mikko Unkila siirtyi jo viime vuoden puolella apteekkariksi Tampereelle Koivistonkylän Koivu Apteekkiin. Liiketoimintakaupan kerrotaan laajentavan Coronarian tämänhetkistä palvelutarjontaa. Laitoskuntoutus loppui Apilassa Apilassa järjestetty laitoskuntoutus päättyi helmikuussa liikentoimintakauppojen myötä. Vuositasolla työttömien työnhakijoiden määrän kasvu Kangasalla oli 215 henkilöllä Pirkanmaan korkeimpien joukossa. apteekin, eli Sahalahden apteekin apteekkari vaihtuu. Keväällä 2018 Apilan liiketoiminnan osti Reumaliitolta Hyvinvointilinna Oy, joka asetettiin konkurssiin vuoden 2019 lopussa. Ikifitillä on myös Hyvinvointikeskus Apilassa yhteensä 50 ikääntyneiden ympärivuorokautista asumispalvelupaikkaa, joihin ei ole luvassa muutoksia. Toimintoja myynyt Ikifit jatkaa Pikonlinnassa kuitenkin avokuntoutusta entiseen tapaan. Muutos liittyy liiketoimintakauppaan, jossa Ikifit Kuntoutus Oy:n laitoskuntoutuspalvelut siirtyivät 1. Kaupungin Suinulassa sijaitsevan kiinteistön alueelta kaatui puu Hannes-myrskyssä 27. Jalmarin Kodin uutta ravintolatoimijaa käsittelevässä jutussa (KS 25.2.2026) oli virhe. Perävaunu todettiin vaurioituneen käyttökelvottomaksi paikan päällä tehdyssä katselmuksessa. Mönkkönen toimii tällä hetkellä apteekinhoitajana Sastamalassa Suodenniemen apteekissa. VESIJÄRVEN RANNALLA sijaitsevassa kiinteistössä on kuntoutettu väkeä 1960-luvulta lähtien. Puurivin kaataminen oli ollut kaupungin suunnitelmissa, koska se sijaitsi kiinteistörajan välittömässä tuntumassa ja mahdollinen tienrakentaminen on aikanaan voinut vaurioittaa juuristoa. Kangasalan apteekin apteekkarina vuodesta 2019 toiminut Mikko Unkila on siirtynyt apteekkariksi Tampereelle Koivistonkylän Koivu Apteekkiin. Hakuaikana Kangasalan apteekin apteekkilupaa tavoitteli kaikkiaan 13 hakijaa. Unkila siirtyi Kangasalan keskustan apteekkiin apteekkariksi Pälkäneen apteekista syksyllä 2019. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 6 UUTISET Kangasalla työttömiä yli 10 prosenttia Kaupunki korvaa perävaunun Oikaisu Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen tuoreimman työllisyyskatsauksen mukaan tammikuussa maakunnan työttömyysprosentti oli 13,4 prosenttia. Korvauspäätöksen on tehnyt viranhaltijapäätöksenä kaupungingeodeetti. – Henkilöstöjärjestelyissä on pyritty turvaamaan henkilöstön työllistyminen mahdollisimman laajasti. Toisin kuin jutussa mainittiin, Pirkanmaan hyvinvointialueen päivätoimintaa ei ole lakkautettu, vaan se on siirretty Jalmarin Kodosta palvelukeskus Maijalan tiloihin. Laitoskuntoutuspalveluiden tuottamisesta luovutaan osana yhtiön strategista kehittämistä. Myös Sahalahden apteekin apteekkari vaihtuu. Kaatunut puu sijaitsi hakkuualueen laidalla olevan tien varressa viiden puun rivissä. Työttömiä pirkanmaalaisia työnhakijoita oli kaikkiaan 36 263. – Edellytykset laitoskuntoutuksen järjestämiselle ovat viime vuosien aikana muuttuneet merkittävästi. – Liiketoimintakauppa koskee vain laitoskuntoutuspalveluita. JATKOSSA YHTIÖ aikoo keskittää toimintansa avokuntoutukseen ja terapiapalveluihin, jotka jatkuvat nykyisissä tiloissa Pikonlinnassa. Tähän asti Ikifit on toteuttanut Apilan tiloissa yksilöja ryhmämuotoista laitoskuntoutusta sekä sopeutumisvalmennusta. Kangasalla työttömiä työnhakijoita oli tammikuussa 1 756, mikä on 10,3 prosenttia työvoimasta. Tuhoutunut perävaunu oli rekisteröity vuonna 2018. Nimi muuttui Reumaliiton Kuntoutumiskeskus Apilaksi 2000-luvun alussa. He sijoittuivat Tampereen ja Nokian toimipisteisiin. Jatkossa yhtiö aikoo keskittää toimintansa avokuntoutukseen ja terapiapalveluihin, jotka jatkuvat nykyisissä tiloissa Pikonlinnassa.. Kaupunki maksaa kaatuneen puun alle jääneen ja käyttökelvottomaksi tuhoutuneen kevätperävaunun omistajalle 1 750 euron korvaukset. Coronarian tiedotteen mukaan noin 15 Ikifitin laitoskuntoutuksen työntekijää siirtyy Coronarialle vanhoina työntekijöinä. Puita ei kuitenkaan ehditty kaataa ennen Hannes-myrskyä. – Ikiftin laitoskuntoutuspalvelut istuvat loistavasti osaksi meidän kokonaisuuttamme Pirkanmaalla, kertoo tiedotteessa Coronaria Kuntoutuspalveluiden toimitusjohtaja Arto Lamber. Tämän jälkeen Ikifit Oy osti sen liiketoiminnan jatkaakseen kuntoutustoimintaa. Asiasta uutisoi ensin Aamulehti. Eveliina Kälviäinen P ikonlinnan Apilassa järjestetty laitoskuntous on päättynyt helmikuun lopussa. Kaupalla ei ole vaikutusta asumispalveluihin. Sahalahdella apteekkarina aloittaa Pinja Mönkkönen Johanna Aution siirtyessä Tampereelle Lempi apteekkiin. Ikifitin asumispalvelut jatkuvat normaalisti omassa yhtiössään, eikä kaupalla ole niihin vaikutusta, Laranne vahvistaa. maaliskuuta lähtien Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy:lle. LARANNE EI avaa, kuinka iso osa yhtiön henkilöstöstä jää Apilaan jatkamaan avokuntoutuksen ja terapiapalveluiden parissa. Osa laitoskuntoutustoiminnan henkilökunnasta siirtyy liiketoimintakaupan myötä uudelle palveluntuottajalle, hän kommentoi. Ikifitin toimitusjohtaja Leena Laranne kommentoi sähköpostitse Kangasalan Sanomille, että liiketoimintakauppa on seurausta toimintaympäristön muuttumisesta. MYÖS KANGASALAN 3. Kaatunut ja perävaunun tuhonnut kuusi osoittautui sisältä lahoksi. joulukuuta viereisellä kiinteistöllä sijaitsevan yksityishenkilön omistaman kuomullisen kevytperävaunun päälle. Määrä kasvoi 14,7 prosentilla vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Sahalahden apteekin apteekkilupaa haki kaikkiaan kahdeksan hakijaa. Kangasalalainen Vartiainen toimii tällä hetkellä Mäntän apteekin apteekkarina. Suomen Reumaliitto ry puolestaan myi kiinteistön sijoittajaryhmälle heinäkuussa 2020. Perävaunun vahinkoa ei ole mahdollista korvata vahingonkärsijän vakuutuksista, eikä myöskään kaupungin vakuutuksista. KS ARKISTO KS ARKISTO Kangasalla aloittaa kaksi uutta apteekkaria Sari Heliövaara Kahden Kangasalla palvelevan apteekin apteekkarit vaihtuvat. Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea myönsi torstaina apteekkiluvan Kangasalan apteekkiin Kati Vartiaiselle. Unkila toimii apteekin hoitajana Kangasalan apteekissa siihen asti, kun uusi apteekkari aloittaa
Kaupungin vastauksen mukaan aloitteen esitys ei myöskään edistä vaan voi jopa haitata ilmastoja energiatehokkuustyön mukaisia toimenpiteitä. Myös katusuunnitelmissa tullaan tarkastelemaan pysäköintimahdollisuuksia. Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupunki on laatinut vastauksen autoja pysäköintipaikkoja koskevaan valtuustoaloitteeseen. Asukaspysäköintipaikat on kaupungin mukaan toteutettava yksityisomisteisille korttelialueille huoltoja turvallisuusvastuiden sekä kustannusvaikutusten vuoksi. Elinympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen myös kaupunginhallitus hyväksyi aloitevastauksen ja esittää valtuustolle, että aloitevastaus merkitään tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi. Yhdistykset haastattelevat ja valitsevat kesätyöntekijänsä 26.4.2026 mennessä. Kangasalan kaupunki on laatinut vastauksen autoja pysäköintipaikkoja koskevaan valtuustoaloitteeseen.. Niitä ovat kestävien kulkumuotojen osuuden ja joukkoliikenteen käyttäjämäärien kasvattaminen sekä sopeutumistoimien huomioiminen pihaja viherrakentamisessa. Kaupungin ei tulisi aloitteen tekijöiden mukaan valmistella kaavoja, joissa autoja pysäköintipaikkoja vähennetään rakennusjärjestyksen mukaisesta mitoituksesta. Kesäduuneja voi hakea 29.3.2026 asti. KAUPUNGIN valtuustoaloitteeseen laatiman vastauksen mukaan pysäköintipaikkojen määrittely asemakaavoissa aluekohtaisesti on välttämätöntä kaupunkistrategian ja hyväksyttyjen ohjelmien toteuttamiseksi. Kadunvarsipysäköintiä rajoitetaan kaupungin mukaan vain erityisistä syistä. Nuori voi hakea useampaa, mutta vastaanottaa vain yhden pankin tukeman työn. VASTAUKSESSAAN KAUPUNKI toteaa, että kaavoituksessa ja rakennusjärjestyksessä vaaditut autopaikkojen määrät ovat minimimääriä, ja niitä voi toteuttaa myös tätä enemmän. Vastauksen mukaan kaupunki tulee tarkastelemaan kaikissa omissa rakennushankkeissaan mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa enemmän pysäköintipaikkoja kuin mitä säännökset edellyttävät. 7 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat UUTISET Nyt on aika laittaa työhakemuksia matkaan! Yhteensä 140 mielenkiintoista kesäduunia eri puolilla toimialuettamme odottaa hakijoitaan osoitteessa op.fi/pirkanmaa/kesaduuni. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys tarjoaa 15–17-vuotiaalle nuorelle kahden viikon kesätyön ja me lahjoitamme yhdistykselle nuoren palkan, 500 euroa. Aloitteen mukaan Kangasalan kaupungin tulisi ryhtyä välittömästi kaikkiin tarvittaviin toimiin autoja pysäköintipaikkojen riittävyyden takaamiseksi Kangasalan asukkaille. Tilanne on aloitteen tekijöiden mielestä muuttunut nopeasti huonompaan suuntaan ja vireillä olevat rakennushankkeet huonontavat sitä merkittävästi. Aloitteessa esitetty pysäköintipaikkojen osoittaminen rakennusjärjestyksellä kaikille alueille samalla mitoituksella heikentäisi kaupungin mukaan mahdollisuuksia jatkaa palvelujen säilymistä ja kehittymistä tukevaa maankäytön tiivistämistä. #kesäduuniOPnpiikkiin KS ARKISTO Kuuden valtuustoryhmän aloitteelle ei juuri vastakaikua Kaupungin aloitevastauksen mukaan autoja pysäköintipaikkojen aluekohtainen määrittely kaavoituksessa on välttämätöntä. Kuuden valtuustoryhmän viime keväänä jättämän aloitteen mukaan Kangasalla ei monin paikoin ole riittävästi autoja pysäköintipaikkoja. Kaupunkistrategian mukaan Kangasala tiivistää määrätietoisesti maankäyttöä nauhataajaman ja joukkoliikennekäytävien alueella. Aloitteen allekirjoittivat Perussuomalaisten, Kokoomuksen, Sitoutumattomien, Keskustan, Kristillisdemokraattien ja Meidän Kangasalan valtuustoryhmät
Osa saattaa aluksi ujostella omaa kotiaan tai suhtautua epäluuloisesti ulkopuoliseen palveluun, mutta loppujen lopuksi toteavat, että “kiva kun käyt”. Asiakkaille on pohjimmiltaan tärkeintä kohtaamiset luotettavan ihmisen kanssa. Kirjausvelvollisuuteen kuuluu, että kirjaukset on tehtävä viipymättä, kun asiakkaan asiaa on käsitelty. – Tämä on sellainen ala, jossa liiketoiminnan rinnalla on vahvasti oltava myös ihmisläheisyyttä. Eli jos yksi tunti yksityistä kotipalvelua maksaa esimerkiksi 45 euroa, palvelun hinta kotitalousvähennyksen jälkeen on noin 30 euroa. Yksityisten hoivapalveluiden on viimeistään syyskuun alusta lähtien tallennettava kaikki asiakastiedot Kanta-palveluun. Asiakkaille on pohjimmiltaan tärkeintä kohtaamiset luotettavan ihmisen kanssa. Vähennys lasketaan työn arvonlisäverollisesta hinnasta. Se koskee myös yksityisiä sosiaalihuollon palveluntuottajia eli Kotivireen kaltaisia rekisteröityjä tukipalveluiden tuottajia. Jokisen mukaan kiinnostus niitä kohtaan on kasvanut nopeasti. Vastaava käytäntö on käytössä jo julkisessa terveydenhuollossa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 8 UUTISET ”Voisi luulla, että asiakkaita tulisi ovista ja ikkunoista” Petrri Patakangas hankki kotipalvelua aluksi edesmenneen puolisonsa tueksi, mutta nykyään siivousja kauppa-apu keskittyvät kahteen käyntikertaan viikossa. ”Koskivuoren naiset ovat pitäneet minusta hyvää huolta. Kangasalalaisyritys otti omat hätärannekkeet käyttöön viime syksynä. Jatkossa palveluntuottajan on käytettävä Kanta-yhteensopivaa, sertifioitua asiakastietojärjestelmää. TÄLLÄ HETKELLÄ Kokkonen kertoo pienyrittäjänä kantavansa huolta uudesta asiakastietolaista. Epävarmuus ja huoli niistä näkyvät myös omien asiakkaideni parissa, yksityisiä kotipalveluita tarjoavan Kotivireen Suvi Kokkonen kertoo. Tähän asti olen muutenkin viestitellyt säännöllisesti omaisille käyntien sisällöstä, jos kyseessä on muistisairas asiakas. Kokkosen mukaan pari vuotta sitten tehty kotitalousvähennyksen leikkaus vaikutti kuitenkin ihmisten käyttäytymiseen. Kuluvana vuonna kotitalous-, hoivaja hoitotyö sekä perusparannusja kunnostustöissä työn osuudesta voi vähentää 35 prosenttia. – Olen huomannut, että kaikista kysytyintä on viriketoiminta ja seuranpito kotitöiden lomassa. Kokkosen mukaan moni tyypillisesti tiedustelee ensin siivouspalveluita ja myöhemmin mukaan tulee muita toiveita, kuten ulkoilutusta tai yhdessäoloa. Valtakunnallisia toimijoita on sen sijaan useampia, Jokinen kertoo. – Jos asiakas esimerkiksi kaatuu, eikä pääse ylös, hän saa ranneketta painamalla hälytettyä paikalle nopeasti apua. Kotitalousvähennystä leikattiin merkittävästi vuoden 2025 alussa, jolloin enimmäismäärä laski nykyiseen 1 600 euroon. Vaikka kasvokkain toteutettavat palvelut ovat yrityksen ydineetosta, Jokinen näkee, että tietyissä asioissa digitaalisuuden rinnalle tuominen on hyödyllistä, kuten turvarannekepalvelussa. Perjantai on vakiintunut kauppapäivä. Ennen uudistusta kotitalousvähennystä oli mahdollista saada 2 250 euroa remonttitöistä ja 3 500 euroa hoivaja hoitotyöstä. – Monet joutuivat laitamaan kukkaron nyörejä tiukemmalle ja kokivat, että hankintoja on harkittava entistä tarkemmin. Aina ollaan tultu hyvin juttuun”, Patakangas kertoo. MYÖS HOITOja hoivapalvelu Taru Koskivuoren toimitusjohtaja Roope Jokinen korostaa keskinäisten ihmissuhteiden ja seuranpidon tärkeyttä onnistuneissa asiakassuhteissa. Jokinen johtaa Pirkanmaalla myös toista yksityistä hoivapalveluyritystä, Sun Hoivaa, mutta sen pääpaikkana on Tampere.. Eveliina Kälviäinen, teksti & kuvat – Ihmiset ovat hirveän huolissaan julkisen puolen sote-palveluista ja niiden saatavuudesta. Ostokset puretaan aina yhdessä tutun lähihoitajan kanssa. Toistaiseksi olemme ainut paikallinen hoitoja hoivapalvelu, joka tarjoaa tätä Kangasalla. Asiakkaan näkökulmasta muutoksen on tarkoitus lisätä läpinäkyvyyttä omiin hoivapalvelutietoihin ja parantaa tiedonkulkua sosiaalija terveydenhuollon välillä. – Tämä huolettaa, koska se vie aikaa, joka on suoraan pois asiakastyöstä. – Olen kuullut, kuinka Kanta-palvelu koetaan jo nyt liian monimutkaiseksi, ettei sieltä löydä etsimäänsä tai kirjauksissa on virheellistä tai puutteellista tietoa. Tukipalveluiden tuottajana en ole hoitovastuullinen, enkä tarjoa hoidollisia töitä, kuten kotisairaanhoitoa ja lääkkeiden jakoa, missä Kanta-kirjaukset sen sijaan ovat ehdottoman tärkeitä, Kokkonen huomauttaa. Palveluntuottajille se tarkoittaa väistämättä lisätyötä. – Olen kuullut, että alalla moni kokee yhteydenottojen selvästi vähentyneen. Omalla kohdallaan Kokkonen arvioi kysynnän olleen melko tavanomaista, ja hänellä on Kangasalla vakiintunut asiakaskunta. JOKISEN MUKAAN lähes poikkeuksetta pitkäaikaiset asiakassuhteet ovat alkaneet jollain pienellä kuten siivousja kauppa-apuna tai lääkkeidenjaolla, joka on “suostuttu” ottamaan vastaan. – Kotona säännöllisesti käyvä työntekijä saattaa myös huomata asioita, jotka lähiomaisilta jäävät näkemättä, Kokkonen lisää. Samalla kotitalousvähennyksestä vähennettävä omavastuuosuus nousi 100 eurosta 150 euroon. Kun sinne lisätään vielä kotiapupalvelut ja virikehetket, tulee siitä entistä sotkuisempi, miettii Kokkonen. Kanta-kirjaukset pitävät sisällään sosiaalipalvelujen asiakastietoja, kuten palvelusuunnitelmia ja asiakaskertomuksia. Moni kantaa huolta julkisten palveluiden saatavuudesta, mutta se ei ole kasvattanut yksityisten hoivaja kotipalveluiden kysyntää. Myöhemmin kun työntekijät ovat tulleet tutuksi, asiakkaat rohkaistuvat toivomaan palveluiden Olen huomannut, että kaikista kysytyintä on viriketoiminta ja seuranpito kotitöiden lomassa. REILUT KAKSI vuotta toimineen yrityksen asiakaskunta koostuu ikäihmisistä. Koen, että näillä palveluilla pyritään aidosti parantamaan esimerkiksi ikäihmisten arkea ja elämänlaatua pelkän markkinavetoisen ajattelun sijaan. Osalle asiakkaista kotitalousvähennys on selvästi tärkeä kannustin ja lisäavun mahdollistaja. SUVI KOKKONEN yrittäjä, Kotivire Roope Jokinen on luotsannut noin kahdeksan vuotta alun perin äitinsä perustamaa yhtiötä. Maantieteellisesti Hoitoja hoivapalvelu Taru Koskivuoren toiminta keskittyy Kangasalle ja sen lähikuntiin. Ihmisten kokema palvelutason lasku ei kuitenkaan ole heijastunut poikkeuksellisena kysyntänä yksityisiä hoivapalveluita kohtaan
Hän luki sattumalta lehtijutun Yhdessä Groupin takana olevista henkilöistä. Siksi välittävä, pitkäaikainen asiakassuhde on meillä kaiken perusta. – Se jotenkin puhutteli, että he olivat perustaneet tällaisen uuden yrityksen samalla kun itse pohdiskelin oman työurani jatkoa. PETTERI TIAINEN työntekijä, Yhdessä Group Yksityisten hoivapalveluiden parissa työskentely on kangasalalaiselle Petteri Tiaiselle uusi alueenvaltaus. Että ihmiset pyytäisivät rohkeasti lisäapua arjen askareisiin ja kotona asumiseen, jos sitä on mahdollista hankkia, hän lisää. Työtä tehdään asukkaan kotona ja arjessa, joten keskinäisen luottamuksen on oltava kunnossa. Tässä vaiheessa Tiainen ei vielä edes ajatellut, että hakeutuisi yritykseen töihin. Jokinen arvioi ikäihmisten muuttuneen viime aikoina entistä varovaisemmaksi siihen, mitä tulee lisäpalveluiden hankintaan. Koen, että näillä palveluilla pyritään aidosti parantamaan esimerkiksi ikäihmisten arkea ja elämänlaatua pelkän markkinavetoisen ajattelun sijaan. JOKINEN KERTOO, että sosiaalija terveydenhuollon tämänhetkiset haasteet heijastuvat myös yllättävällä tavalla yksityiselle puolelle. Tämä taitaa juontua suomalaisesta perusluonteesta, kun on totutttu pärjäämään itsenäisesti. Tyypillisesti lisäpalveluiden tarvetta harkitaan kuitenkin juuri iän karttuessa. Tällä hetkellä hoivayrityksen paikallista myyntiä ja markkinointia hoitava kangasalalainen Petteri Tiainen näkee, että kysyntä yksityisille hoivapalveluille on todennäköisesti kasvamaan päin väestön ikääntyessä. 9 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat UUTISET laajentamista. – Olen tavallaan alan vaihtaja. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 40 työntekijää, kun mukaan luetaan myös keikkareserviin kuuluvat hoitajat. – Väestö ikääntyy, ja kotona asuu yhä huonokuntoisempaa väkeä, joka tarvitsisi tukea arjessa pärjäämiseen. Viime vuosina rinnalle on myös syntynyt paljon muita hoivayrityksiä. Kun toiminta on saatu kunnolla käyntiin ja asiakasuhteita syntynyt, niin uskoisin viidakkorummun tekevän osansa, hän miettii. – On huomattu, että moni kaipaa seuraa ja kohtaamista ihmisen kanssa, joka on läsnä, kuuntelee ja auttaa arjen pienissä pulmissa. Tämä taitaa juontua suomalaisesta perusluonteesta, kun on totutttu pärjäämään itsenäisesti. Halvimmalla hinnalla ei pitkälle pötkitä, jos asiakkaat eivät ole tyytyväisiä. Kotitalousvähennyksen Jokinen näkee puolestaan merkittävänä kannustajana, mutta siihen kohdistuneet leikkaukset eivät hänen mukaansa yksin selitä hiipunutta kysyntää. – Tiedossa on, että tarjontaa riittää, varsinkin Pirkanmaan alueella. “Näkisin, että elämme ajassa, jossa tarve palveluille on olemassa, mutta osaavatko ihmiset pyytää niitä?” hän pohtii.. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen ja työnhakijoista on valtava ylitarjonta. En ole aiemmin toiminut hoivapalveluyrityksessä, vaikka markkinointia, myyntiä ja ihmisläheistä työtä olen tehnyt paljon. – Vanhemmat sukupolvet ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa pitää varautua ja säästää. Meille tulee viikoittain useita työhakemuksia sote-alan ammattilaisilta. Pyrimme siihen, että sama tuttu hoitaja pysyy asiakkaamme rinnalla aina kuin mahdollista. Voisi luulla, että asiakkaita tulisi ovista ja ikkunoista, mutta näin ei kuitenkaan ole, Jokinen pohtii. Kaikki lähtee asiakkaasta ja hänen toiveistaan. Se on loppujen lopuksi kaikista tärkeintä, vaikka sitä ei osata suoraan kysyä. – Tällä alalla riittää kilpailua, ja tuntuu, että se on kovaa ennen kaikkea Pirkanmaalla. Kuluneiden vuosien aikana sen toiminta ja palveluvalikoima ovat laajentuneet, mutta sama ihmisläheinen auttaminen on toimitusjohtajan mukaan säilynyt. Lisäksi palveluiden sisällöissä ja laaduissa on paljon eroja, joista kannattaa keskustella aina avoimesti, hän lisää. Tämä keskustelu johti toiseen ja toinen kolmanteen. – On tärkeää päästä kasvotusten näyttämään, mikä on yrityksen konsepti ja miten asioita hoidetaan. – Ihmiset ikääntyvät, ja yhä huonokuntoisempaa väkeä asuu omissa kodeissaan. Ensimmäinen käynti on aina kartoituskäynti, jolloin selvitämme, millaisille palveluille on tarvetta ja miten pystymme siihen vastaamaan, Tiainen sanoo. Uskon, että vastaava näkyy myös hoitoja hoivapuolella. – Aiemman työkokemuksen perusteella voin sanoa, että se kannustaa ainakin kodinparannusasioissa ihmisiä ostamaan palveluita. TIAINEN MUISTUTTAA, että hoivapalvelujen alaisia siivous-, asiointija kotipalveluita ei ole suunnattu vain ikäihmisille, vaan asiakaskunta on hyvin moninaista. Tiainen huomauttaa, että hoivapalvelut perustuvat pitkälti suhteisiin ja suhdetoimintaan. Yleinen kysyntä on pienentynyt, vaikka suunnan olettaisi olevan aivan toinen. HOIVAPALVELUIDEN PARISSA työskentely on Tiaiselle itselleen uusi alueenvaltaus. Näkisin, että elämme ajassa, jossa tarve palveluille on olemassa, mutta osaavatko ihmiset pyytää niitä. Keskustelun myötä kuitenkin selvisi, että Yhdessä Groupilla on jo Pirkkalassa toimintaa, jota voisi laajentaa Kangasalle. ROOPE JOKINEN toimitusjohtaja, Hoitoja hoivapalvelu Taru Koskivuori Kynnys siihen, että myöntää tarvitsevan lisäapua, on yleensä aika korkea. – Nyt kun isot ikäluokat vanhenevat, toivoisin kuitenkin, että suhtautumisen ulkopuolisen avun hankkimiseen muuttuisi sallivammaksi. Väestön vääjäämätön ikääntyminen houkuttelee uusia toimijoita alalle, Jokinen arvioi. Hoivapalveluihin saatavan kotitalousvähennyksen Tiainen näkee osaltaan kannustavana tekijänä. KANGASALLA YKSITYISTEN hoivapalveluiden tarjonta laajenee entisestään kuluvan vuoden aikana, kun seinäjokelainen Yhdessä Group aloittaa toimintansa paikkakunnalla. Tiainen on huomannut ainakin omien sukulaisten kohdalla tietynlaisen sukupolveen kytkeytyvän vastarinnan, kun kyse on uusien palveluiden tai apuvälineiden hankinnasta. Meillä oli samansuuntaisia arvoja ja ajatuksia ihmisten auttamisesta, ja mietin, miten itse voisin olla apuna täällä Kangasalla. Myös muutama valtakunnallinen yhtiö on laajentunut Kangasalle. Se, miten markkinoinnissa erottuu, on sitten isompi kysymys. Jos palvelu kuuluu arvonlisäverottomuuden piiriin ja asiakas hyödyntää vielä kotitalousvähennyksen, niin tarjolla alkaa olla jo aika edullinen vaihtoehto. Samankaltaisia kokemuksia hän kertoo kuullensa myös muilta hoitoja hoivapalveluiden parissa toimivilta yrittäjiltä. – Vielä muutama vuosi sitten yrityksen kasvun esteenä oli, että emme saaneet tarpeeksi osaavia ja sydämellisiä tekijöitä. Usein palvelua tuotetaan useiden vuosien ajan. Siviilissä nämä asiat sen sijaan ovat hyvinkin läheisiä. – Kaiken lähtökohtana se, millaista apua ihminen voi kodissaan kaivata. Hyvinvointialueiden ja julkisen sektorin palveluita leikataan koko ajan, ja ihmiset turhautuvat palvelutason laskuun. Se korostuu varsinkin tässä ajassa, jossa maailmantilanne on muuttunut epävakaaksi ja samaan aikaan kaikki palvelut ja tuotteet ovat kallistuneet – Uskomus, että palvelun hankinta julkiselta puolelta olisi aina edullisin vaihtoehto ei aina pidä paikkaansa. Jokisen äidin, Taru Koskivuoren perustaessa yrityksen lähes 30 vuotta sitten se oli Kangasalan ensimmäinen yksityinen kotihoidon palvelu. Viime vuosina hoitoja hoivapalveluihin liittyvät toiveet, tarpeet ja haasteet ovat tulleet tutuksi omien ikääntyvien vanhempien ja sukulaisten kautta. – Kynnys siihen, että myöntää tarvitsevan lisäapua, on yleensä aika korkea
Lajittelulla vähennetään tarvetta luonnonvaroille ja hillitään ilmastonmuutosta, kun materiaalit saadaan takaisin kiertoon. Keskustan alueella ei ole vaikeuksia osallisuuteen, siellä on aktiviteetteja runsaasti. Vaikutukset ovat varmasti kauaskantoisia, mikäli lapsi ja nuori jää osallisuuden ulkopuolelle. Kulkeminen edellyttää vanhempien autoa ja aikaa kuljettaa iltaisin lasta, eikä kaikissa perheissä ole siihenkään mahdollisuutta. Julkinen liikennekään ei toimi harrastuksia mahdollistavasti, koulumatkatkin ovat osalla vaativia kulkemisen osalta. Mutta kun lähdetään kylille, monilla kylillä vaihtoehdot ovat huomattavasti rajallisemmat. Harrastukset eivät ole pelkkää vapaa-ajan täytettä, ne ovat osa hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöön kuulumista. Kun jokaisella lapsella ja nuorella on taustasta ja asuinpaikasta riippumatta mahdollisuus harrastaa ja osallistua, rakennamme vahvempaa ja oikeudenmukaisempaa Kangasalaa. Kun talous kiristyy, valitettavan usein harrastuksista tingitään. Esimerkiksi seuramaksut, varusteet ja leirit muodostavat monelle perheelle liian suuren kokonaisuuden. Jäteastiankin saa ilmaiseksi. Pisteisiin voidaan tuoda vääränlaista jätettä tai ne lajitellaan väärin. Vaihtoehtona on myös naapureiden jätekimppa, jossa usea kiinteistö käyttää samaa sekajäteastiaa. Alueellisen eriarvoisuuden lisäksi perheissä enenevässä määrin taloudellinen tilanne vaikuttaa lasten harrastusmahdollisuuksiin, harrastusten kustannukset ovat nousseet. Parhaassa tapauksessa muutoksesta kiittävät sekä kukkaro että tulevat sukupolvet, kun pidämme maapallosta parempaa huolta. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole kävely-tai pyöräilymatkan päässä liikuntahalleja, kerhoja ynnä muita. MUUTOKSET HERÄTTÄVÄT aina kummastusta, ja niin tämäkin. Siksipä esitänkin kysymyksen ja tässä perustelen. Maksuttomia harrastuksia voidaan lisätä esimerkiksi koulujen yhteyteen sekä kehittää harrastuskuljetuksia eri kylille tai tukea kyläkohtaista harrastustoimintaa. Jätehuolto myös muistuttaa, että Kangasalla on laajoja alueita, joissa jäteautot pystyvät liikkumaan asfaltoiduilla teillä, eikä aluekeräyspisteiden käytölle ole perusteltua syytä. Jokainen aluejätepisteiden kanssa tekemisissä ollut tietää, että isoihin säiliöihin on näyttänyt lipsahtavan yhtä sun toista niihin kuulumatonta tavaraa. Muutos on koko Pirkanmaan Jätehuollon toiminta-alueen laajuinen, ja tänä vuonna alue laajenee Kangasalan lisäksi Ylöjärvellä. Suomessa, kuten Euroopan unionissakin, on vahva tahto vähentää yhdyskuntajätteen määrää, ja näin sen pitää ollakin. JAANA HEINÄNEN kaupunginvaltuutettu (kesk) Kangasala Kukkaro ja tulevat sukupolvet kiittävät muutoksesta Pääkirjoitus Mari Tuohiniemi Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Yksi vaihe jätelain kiristymisessä on kiinteistökohtaisen jätekeräyksen laajeneminen. Pisteen ympärille maahan jätetyt jätteet lisäävät myös ympäristöhaittojen riskiä. Harrastuksissa syntyy ystävyyssuhteita, opitaan yhteistyötaitoja ja koetaan onnistumisia. Tämän vuoden aikana Kangasalla noin 2 100 kiinteistöä siirtyy omiin sekajäteastioihin. Mitä enemmän käyttäjiä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä löytyy myös niitä, jotka käyttävät järjestelmää väärin. Lapsi ei voi vaikuttaa edellä mainittuihin asioihin. J ätehuollon ja kierrätyksen sääntöjen tiukentuminen on ilmiö, johon olemme kaikki saaneet tottua viime vuosina. Miksi pitää luopua asukkaita hyvin palvelleesta aluekeräyspisteiden järjestelmästä. Panostaminen tässä kohtaa yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin ei ole vain menoerä vaan investointi tulevaisuuteen. Pirkanmaan Jätehuollolta muistutetaan, että isot aluejätepisteet ovat ongelmallisia. MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Mediamyyjä Yero Dia 040 707 8163 Digipalvelujen kehityspäällikkö Juho Tuhola 040 701 7202 MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Botnia Print Oy Ab Kokkola JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Mari Tuohiniemi 040 592 6826 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 158 7375 Toimituspäällikkö Annukka Luomaharju 040 158 7375 Toimittaja Sari Heliövaara 040 158 7997 Toimittaja Tuomas MacGilleon 040 350 9892 Toimittaja Eveliina Kälviäinen 040 769 2340 TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 0100 3355 (pvm/mpm) OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai tilaukset@kangasalansanomat.fi TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 3 LT 1, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. 040 769 9045 Kangasalan SANOMAT SEURAA MEITÄ VERKOSSA kangasalansanomat.fi facebook.com/kangasalansanomat instagram.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi/videot Lukijan kuva Marja Sipilä tallensi talven sinisen hetken Roineella.. Viime vuoden aikana kiinteistökohtaista keräystä laajennettiin jo Tampereella, Lempäälässä ja Pirkkalassa. ALUEKERÄYSPISTEITÄ EI pidä sekoittaa Rinki-ekopisteisiin, jotka ovat kaikkien kuntalaisten käytössä. Käytännön keinoja on olemassa. Niitä ovat muiden muassa harrastusmaksujen kohtuullistaminen esimerkiksi tulosidonnaisuuden periaatteella tai harrastustuki vähemmän varallisuutta omaavien perheiden lapsille. Aiemmin haja-asutusalueella on voinut laajalta alueelta tuoda sekajätteet aluejätepisteisiin. Mahtuvatko jäteautot todella kurvailemaan haja-asutusalueiden pikkuteillä. Eli lasten tasa-arvo ja lapsiystävällinen kunta ei saa olla postinumerosidonnainen, eikä perheen lompakkoon sidottu, vaan koko kunnan yhteinen tavoite, jolla mennään kohti strategiaa, jossa luvataan, että Kangasalla on hyvinvoivat ja terveet kaupunkilaiset. Kannattaa myös ajatella asian taloudellista puolta: Kiinteistökohtaiset sekajäteastiat voivat tulla halvemmiksi kuin aluejätepisteen vuosimaksu. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 10 MIELIPIDE Tasa-arvo ja osallisuus eivät saa riippua postinumerosta O n pakko kysyä, toteutuuko lasten ja nuorten tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua ja harrastaa Kangasalla. Ne pysyvät vanhoilla paikoillaan ja niihin voi edelleen tuoda muun muassa kartonkia, lasia ja metallia. MIELESTÄNI päätöksenteossa tulisi ensisijaisesti tukea lasten ja nuorten tasa-arvoista mahdollisuutta osallistua. Kangasala on laaja ja kylärakenteeltaan hajautunut kaupunki
Kirjoittelen tätä lauantaina 28.2. Se tarkoittaa myös sitä, että kunta käyttää omaa vaikutusvaltaansa ja tarvittaessa myös taloudellista panostaan kuntalaistensa hyväksi. Huippuvuosi 1982 Kirjoita mielipiteesi Mielipidetekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on perustelluista syistä sallittua poikkeustapauksissa. Kun käyttäjiä on vähän ja reitti ylittää teknisiä rajoja, kustannuksia syntyy. Liuksialan kartano on noin 15 kilometrin päässä Tampereen rajasta, mutta miksei Ruotsin kuningattarena vuonna 1568 yhteensä 87 vuorokautta ollutta Kaarina Maununtytärtä voisi muistaa Tampereen puoleisella sijaitsevalla Kaipasen alueen ja Kangasalan kaupungin välisellä rajalla olevan tien osalla “Kuningattarentien” nimellä. Yhden tai kahden matkustajan taakse kätkeytyy yhden tai kahden nuoren ja heidän perheidensä arki. Ja pitää muistaa, että julkista liikennettä piti kehittää ja lisätä, eikä vähentää. Olisikohan sillä ollut tekemistä kuntohuipun kanssa. Etenkin kun Pohjan linjan uutisessa puhutaan kertainvestointisummasta. Kuninkaana hän katsoi olevansa kaiken yläpuolella, jolloin hänelle oli kaikki luvallista. Ymmärrän hyvin, että joukkoliikenteestä täällä meillä vastaa Nysse, eikä Kangasalan kaupunki yksin. Pinosta, jossa oli saamiani kunnianosoituksia tai muita sellaisia huomasin hämmästyksekseni, että kuntohuippuni ajoitus osui yli kymmenen olympiadin taakse, 1980-luvulle. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan muokata ja lyhentää tekstejä. Kustaa Vaasan vanhin poika Eerik XIV oli lahjakas ja monipuolinen hallitsija. Myöhemmin Eerik avioitui sotamiehen tyttären Kaarina Maununtyttären kanssa, mutta joutui veljiensä vangiksi sisäpoliittisten mellakoiden aikana. Vaikka kevätaurinko ilmeisesti esti useamman hiihtodiplomin hankkimisen tuona vuonna, niin sain vielä toisenkin Ahti Niemen allekirjoittaman kunniakirjan, tosin halvemmalle paperille painetun. Vapaaehtoisten työ ansaitsee arvostuksen. Onneksi lyhyempiä reittejä tasaisimmille poluille on saatu joko aidon tai keinolumen avulla. Ahti Niemen nimikirjoitus vahvisti siellä maaliin pääsemiseni. Olisihan se kohtuullista, että myös Kuhmalahdelta Pohjasta lähtien pääsisi julkisilla koulun lisäksi niille erinomaisessa kunnossa pidetyille laduille, kun kerran panostukset ovat yhteisiä. Jalka polkee, suksi notkee sujuilevi sukkelaan.” Ja nykyäänhän ymmärretään, että tässä sanalla pojat tarkoitetaan nuorta väkeä. Tähän kunniakirjaan oli poimittu värssy ”Ylös, Suomen pojat nuoret, ulos sukset survaiskaa! Lumi peittää laaksot, vuoret, hyv on meidän luikuttaa. on samonnut vuoden 1982 laturetken Kangasala-hiihdossa. Taiteilijanakin hän kunnostautui, soitti luuttua ja sävelsi. Monipuolista liikuntaa tarjoava hiihto pysyköön niin nuorten kuin vanhempienkin suomalaisten talviharrastuksena, kun tänään on saatavissa monenlaisia suksia ja lautoja eri tavoin lumella etenemiseen. Heti hiihtolatukirjoituksen (KS 25.2.2026) alla ollut uutinen Pohjan aamuvuoron 48C lakkauttamisesta pysäytti miettimään prioriteetteja. 11 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat MIELIPIDE Kolumni Torsti Tulenheimo Kirjoittaja on kotiseutuharrastaja ja pitkän linjan yhdistystoimija. Silti kysymys kuuluu: jos kyse on noin 10 000 euron investoinnista, olisiko Kangasalan kaupungilla mahdollisuus tulla vastaan. Maaseudulla joukkoliikenne ei ole mukavuuspalvelu, vaan edellytys koulutukselle ja yhdenvertaisille mahdollisuuksille. Kyse ei ole vastakkainasettelusta, vaan arvovalinnoista. Sama päivä tuona vuonna oli sunnuntai. Kuningatar muutti Liuksialaan kesällä 1577.. KUNTOHUIPUSTANI EI todistanut ainoastaan tämä Roineen renkaan perinteitä hetken jatkanut hiihtotapahtuma, sillä jo seuraavalta viikonlopulta löytyi toinen kunniakirja, jonka olin saanut sivakoituani – ilmeisen onnistuneen palautusviikon päätteeksi – Kuohenmaan laturetken. Onkohan täällä Kangasalla nykyään ainoiden suomalaisten suksien valmistamo. Heidän syytään ei ole se, että kotitieni varrella olevat liikennemerkit, jotka varoittavat tien ylittävästä ladusta ovat harmittavan usein viime vuosina maanneet hupun peittäminä koko vuoden. Voisiko kaupunki osallistua kustannukseen, jotta Pohjasta pääsisi jatkossakin aamuksi kouluun. Kyse ei ole siitä, etteikö päätöksellä olisi oma hallinnollinen ja taloudellinen logiikkansa. Joku lukijani saattaa ivallisesti todeta, että kuntohuippuni kesti vain kymmenisen päivää. Nyt järjestetyssä mapissani se kertoo Kisaranta hölkän suorittamisesta syyskuussa -82. Hiihtokansalla ei ole kumminkaan syytä heittää porkkia sulaan. Kaarina Maununtytär kuoli vuonna 1612 ja hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon Tottien hautakuoriin. Tuona vuonna menin myös naimisiin. VILLE YLIMARTIMO kaupunginvaltuutettu (vas) Kangasala Yhteistyö ei tarkoita vain sitä, että sopeudutaan päätöksiin. Hän osasi useita kieliä, oli matemaattisesti lahjakas ja tunsi hyvin historiaa. Lopulta Eerik vangittiin ja joutui luopumaan kruunustaan, joka siirtyi Juhana-herttualle. Kaikkiin mielipidekirjoituksiin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi yhteystiedot. Samaan aikaan olemme valmiita käyttämään rahaa lumetukseen ja liikuntapaikkojen kehittämiseen. Kuningatar muutti Liuksialaan kesällä 1577. Jos pidämme lasten ja nuorten koulutusta sekä maaseudun elinvoimaa aidosti tärkeinä, meidän on oltava valmiita etsimään ratkaisuja myös silloin, kun päätösvalta on seudullinen. JUHA JAVANAINEN historiantutkija ja historioitsija Päätöksissä on kyse arvovalinnoista O n hienoa, että Kangasalan latuverkosto on saanut kiitosta ja että talviliikuntaan on panostettu. Sille päivälle olivat Raimo Papinsaari ja Kauko Törhönen allekirjoittaneet minulle kunniakirjan: T.T. Pirkan hiihdon tapaista sisua ei täällä pitempien hiihtoretkien järjestämiseen ole löytynyt. Asuessani aivan Kangasalan länsipään rajalla Saarenmäentien läheisyydessä mietin, että täällähän on liikkunut kuninkaallisia noin 400 vuotta sitten. toimitus@ kangasalansanomat.fi Nimetään toinenkin tie Kaarina Maununtyttären mukaan N yt kun Kaarina Maununtytär ja hänen sormuksensa on löytynyt, ehdottaisin seuraavaa: Jos Helsingin päässäkin muutetaan kadunnimiä kuuluisien henkilöiden kunniaksi, niin saanen ehdottaa samanlaista muutosta myös Tampereen ja Kangasalan rajalle. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei lumitykkien käyttö ja latujen ylläpito ole kaupungille mitenkään ilmaista, päinvastoin ihan tuntuvan hintaista. Mutta jos rahaa löytyy virkistysinvestointeihin, on vaikea hyväksyä tilannetta, jossa koulumatka kaatuu 10 000 euroon tai laajemmin ajateltuna, että kaupungin toimesta tehdään samaan aikaan leikkauksia peruspalveluihin. Eerikin kuoltua Kaarina Maununtytär sai Juhanan III.n lahjoittamana Kangasalta Liuksialan kartanon, johon lopulta kuului 30 taloa. Yhteistyö ei tarkoita vain sitä, että sopeudutaan päätöksiin. Hienoon A5-kokoiseen kunniakirjaan oli kunnan liikuntatoimisto löytänyt tahi värkännyt lauseen ”Suomalaisella suksella on vuosituhansia vanhat jälkeen tulevia polvia velvoittavat perineet”. Juuri siksi päätöksiä ei voi tehdä pelkästään eurot silmissä. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Liikunta on tärkeää, eikä sitä pidä väheksyä. Kaupungin liikuntaväen ja yksityisten joko omana tai jonkin yhdistyksen ilona tekemien latujen määrä on kiitettävä. Heille voin ylpeänä todeta, että ei se näin ollut. Tietojeni mukaan puhutaan arviolta 60 000 eurosta vuositasolla. Sitä ennen Kaarina Maununtyttärestä oli tehty Ruotsin kuningatar. Kaarinaa arvostettiin Kangasalla ja usein alueen rahvas turvautui hänen apuunsa. VAIHTELEVAT TALVISÄÄT ja ties mitkä syyt ovat lopettaneet kangasalalaisten laturetkien järjestämisen. A lkuvuoden pakkaspäivinä, ennen kuin olympiakisojen seuraaminen täytti eläkeläisen päivät, ja illat (onneksi kisat olivat Euroopan aikavyöhykkeillä), järjestelin ’arkistojani’
Täysi-ikäisten nuorten kohtaamisja ajanviettopaikka, tule mukaan! Ma 9.3. Vapaa pääsy, ohj. Ei ilmoittautumista, tervetuloa kuulolle ja keskustelemaan! KONSERTTI: VIVALDIN KEVÄT Su 15.3. klo 11 Sunnuntaijuhla, Anne Kuosmanen klo 12.30 Kangasalan helluntaiseurakunnan kannatusyhdistys ry:n vuosikokous HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, Kangasala p. Muistotilaisuus siunauksen jälkeen kirkonkylän seurakuntakodissa. klo 18 Nuorten ja nuorten aikuisten ilta Su 15.3. 27.11.1938 19.01.2026 Rakkaamme Sirkka Kyllikki KORVENPÄÄ Aika on eron ja jäähyväisten. klo 18, Kangasalan kirkko. Ei ilmoittautumista, tervetuloa! 19 Nuorten sähly, Suoraman srk-keskus Ti 10.3. klo 17.30, Suoraman srk-keskus Tunnetaitoilta vanhemmuuden tueksi. 5.3. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 12 Jumalanpalvelukset Ke 4.3. • Varkki-ilta 4-6 luokkalaisille parittomilla viikoilla lauantaisin klo 18. Yhteinen kohtaamisja touhupaikka alle 3-v lapsille ja heidän vanhemmilleen. • Pyhäkoulu sunnuntaisin lapsille noin klo 11.30. 050 536 6244 20 Tosiäijien sähly, Suoraman srkkeskus Pe 6.3. Muistotilaisuuteen pyydämme ilmoittautumaan 8.3. Maaliskuu 2026 Juuso Juuso 3 v. klo 7 Aamuhartaus Järviradiossa Su 22.3. Naisten kirkkopyhä 16 Eväsmessu, Sahalahden srk-talo, Ira Sirkiä Tapahtumia Ke 4.3. 10 Kirkonkoto, Sahalahden srk-talo 17 1.–4.-lk poikien sähly, Suoraman srk-keskus 18 Isäpoikasähly, Suoraman srk-keskus 18.30 Alakouluikäisten Gospel dance, Parkki Ke 11.3. 044 377 2681 kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Ke 25.3. Uusi perheenjäsen oli syntyessään 53 senttiä pitkä ja painoi 3 960 grammaa. Pe 6.3. mennessä marja.arvonen@elisanet.fi tai p. 9.30 Avoin perhekerho, Sahalahden srk-talo 13 Kahvitupa, Sahalahti, Ala-Partalankujan 3:n kerhotila. ja 17.3. Rakkaudella muistaen Marja Irma ja Emmi Ari, Merja, Anniina ja Aleksi muut sukulaiset ja ystävät 23.03.1941 12.02.2026 Kangasala Kangasala Rakkaamme, maanviljelijä Risto Kalervo ARVONEN Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen, sen puut ja pensaat lintuineen. Muistan ystävää Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Esa ja Riitta Markus, Sanni ja Pyry Erno Hilkka-sisko muut sukulaiset ja ystävät Syntyneitä Marta ja Joona Arolalle syntyi poikavauva 12.2.2026 kello 18.46. V.p. Lämmin kiitos osanotosta. klo 11 Perhejumalanpalvelus 9.-13.3. Pienokainen sai kutsumanimekseen Olavi. NOOAN ARKKI-TAPAHTUMA La 7.3. Muistosi elää kättesi jäljissä. 20.06.1939 16.01.2026 Ähtäri Kangasala Niin rakas meille puoliso, isä, pappa ja isopappa Alpo Lahja Aleksanteri MOISIO Rakkaus on suurin, ei se sanoihin eikä kyyneliin mahdu. • Lasten Rangeri-kerho keskiviikkoisin klo 18-19.30. Äitiä, anoppia, mummua, isomummua ja siskoa kaivaten Sirkka on siunattu läheisten läsnä ollessa, kiitos osanotosta. klo 13 Päiväpiiri Su 29.3. 9 Rukousaamu, Kangasalan kirkko 9.30 Kuhmalahden avoin perhekerho, Pentosali 14 PERUTTU: Naisten kohtauspaikka, Suoraman srk-keskus 14 Lähetyksen käsityöryhmä Näppituntuma, Perhetalo. 9.3. Muistosi elää meissä. 18 Nuorten aikuisten ilta, Parkki. 18.15 Viikkomessu, Kangasalan kirkko, Markku Viitala Su 8.3. klo 11 Sunnuntaijuhla, Mika Rantanen Su 5.4. klo 18 Naistenpiiri, Poutvaarantie 3 To 12.3. 17 Naisten raamis, Vatialankulma 17.30 Puuhakerho, Huutijärven srk-koti. Käsitöiden tekoa lähetyksen hyväksi tai vaikka omaksi iloksi. Rakkaudella ja kiitollisin mielin muistaen Anneli Kimmo ja Leena Mikko ja Sonja Eero Matti Tiina Titta, Jussi ja Saana Hanna, Toni ja Iida Pinja ja Max Viola ja Jani Minna Heikki-Pekka ja Alli Marianne ja Tommi Anniina ja Jimi Pertti ja Päivi Lotta, Lauri, Linnea ja Hilla Elmo ja Annika Lauri ja Annika Tapani 14.12.1932 22.02.2026 Kangasala Kangasala Puoliso, isä, vaari ja isovaari agronomi Jouko Johannes TIITOLA Muistosi elää Roineen armaissa aalloissa. Yli 5-v lapsille aikuisen kanssa. Muistosi elää lintujen lennossa taivaalla. klo 11 Sunnuntaijuhla, Mika Rantanen Ti 17.3. klo 18 Naistenpiiri, Poutvaarantie 3 To 26.3. Kauniit olivat onnemme päivät, kauniit muistot jäljelle jäivät, kiitos rakkaudestasi. klo 13–17, MalmAreena Vauhdikkaassa perhetapahtumassa pomppulinna, kasvomaalausta, lelunvaihtopiste, Yhteisvastuukahvila ja muuta kivaa! Yhteistyössä Yhteisvastuu, MLL, MalmAreena. 050 329 6135 18 Aloita tästä raamis, Perhetalo 18 Naisten kuntolentopallo, Suoraman srkkeskus. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Jouko siunataan perjantaina 13.3.2026 klo 11.30 Huutijärven kappelissa Kangasalla. klo 11 Pääsiäisjuhla ja ehtoollinen, Matti Kuosmanen • Yhteinen keittiö ti 3. Paljon onnea Karkkitarjoilu kavereille. 15–18 Parkin avoimet ovet nuorille, Parkki. Suuret kiitokset Esperi Care Sylviannalle ja hoitajille Joukon hyvästä hoidosta. klo 12. • Miestenpiiri parittomilla viikoilla ma klo 18. 0500 651 323. 3 v. ma-pe klo 17-18 Rukousviikkotilaisuudet Ke 11.3. Kastetut: Anton Eelis Saarela Kuolleet: Jarmo Antero Siurola 82v, Tarja Anneli Vähä-Maso 81v, Leena Marketta Ekola 74v, Marja-Leena Löyttyniemi 72v, Reino Juhani Paananen 66v Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 040 3098000 I kangasalan.seurakunta@evl.fi ma, ti, to klo 10–12 ja klo 13-15 , pe klo 10-13, ke suljettu. Toivomme, että vieraat tuovat vain yhden kukan. 11 Kuhmalahden Kirkonkoto, Pentosali 13.30 Diakonian kyläkerho, Kirkonkylän srk-koti 19 Palvelevan rukouksen ilta, Kangasalan kirkko To 5.3. KS NÄKÖISLEHTEÄ VOIT LUKEA JO TIISTAI-ILTANA KLO 16 kangasalansanomat.fi tai lataa tykätty sovellus puhelimeesi. Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. 15 Miesten lentopallo, Suoraman srk-keskus 17 4.–6.-lk liikuntakerho, Suoraman srk-keskus La 7.3. www.kangasalanseurakunta.fi VANHEMMUUDEN SÄVYT Ma 9.3. Magnus Lundberg, musiikissa Marja-Liisa Oikari, Kari Hiekkavirta, Saara Mörsky. Tampereen Kamarimusiikkiseuran orkesteri ja Kati Tuominen-Heroja tulkitsevat klassisen musiikin helmiä. 18.30 Sanan Lähteellä -ilta, Suoraman srk-keskus. Hengailua, pelailua, läksyjentekoa kivassa porukassa. 045 354 1143 rivenez.fi Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala Perunkirjoitukset sekä kuolinpesien kattava asioiden hoito edullisesti ja ammattitaidolla. Ota yhteyttä Marja-Liisaan, jos haluat mukaan, p. 9 Aamupuuro, Sahalahden srk-talo 9.30 Perhekerhot: Huutijärven srk-koti / Vatialankulma / Suoraman srk-keskus (Katso lisää verkkosivuiltamme) 16 Eskarilaisten ja alakouluikäisten kokkikerho, Ruutanan monitoimitalo 16.30 Kuntonyrkkeily 12–17 v, Suoraman srkkeskus 18 Lepolan Päivin kotiraamis nuorille, lisäinfo Päiviltä p. Siunauksen jälkeen on muistotilaisuus Kangasalan Pirtillä, Tapulintie 6. Tukenasi surun kohdatessa p. mennessä mieluiten tekstiviestillä 0400 563 322 tai 0400 381 931. • Rukouskokoukset ti klo 18 ja ke klo 11. Muistosi elää tuulen huminassa. 10 Messu, Kangasalan kirkko, Maija Latvala, Jukka Heroja. 9.30 Pikkulapsiperhekerho, Perhetalo. klo 13 Päiväpiiri Pe 13.3. Muistosi elää auringonpaisteessa. 03 377 0142, 050 471 1017 kangasalanhautaustoimisto.fi TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO Kangasalan Hautaustoimisto Rivenez Kauttamme myös järjestelyt seurakuntiin, muistotilaisuudet ja perunkirjoitukset. Tuula Sari ja Veikko Tuomas, Janina ja pojat Tommi ja Lotta siskot ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Syvästi kaivaten Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Risto siunataan Huutijärven kappelissa lauantaina 21.3.2026 klo 11.30. klo 17 Raamattu tutuksi, Eero Nevalainen Pe 20.3. 10–15 €. sekä 31.3. p. klo 18 Mix-tapahtuma lapsille Su 8.3
Kaikki, jotka seuraavat Kristusta, jotka on kastettu hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa, ovat Kristuksen ruumis. Emme usein koe niin, mutta Sana sanoo näin olevan, ja minä uskon niin. Kolme vuotta sitten järjestetyn Duuristen ja Gentsien yhteiskonsertin tavoite oli tukea Ukrainaa ja ukrainalaisia luovuttamalla konsertin tuotto ukrainalaisille. Kurkkumopot alkoivat nousta trendileluiksi pari vuotta sitten ilmeisesti sosiaalisen median sovellus TikTokin kautta.. Kuueläimen uusi suosio on tuonut ne jälleen kauppojen hyllyille ja myyntisivustoille. Tää ystävyys -konsertti Kangasalan Nuorisoseuran Pirtillä sunnuntaina 8.3. Keskiviikkona päivän voittajaksi selvisi 5-vuotias Nada Mamo. Uusi versio on edeltäjäänsä korkeampi ja sillä on paksummat renkaat. Topi Kuortti osallistui Mobilian kurkkumopokilpailuun. Nyt Kuueläin on palannut kauppoihin, entistä turvallisempana. Ahvenanmaalainen lelutehdas Plasto valmisti Kuueläimiä ensimmäisen kerran vuosina 1971–1988, jolloin lelu oli hyvin kiikkerä ja lapsi saattoi helposti keikahtaa kyydistä pois. Jumala ei koskaan hylkää meitä, hän on aina lähellämme. Jos antaudut Kristuksen ruumiin tai toisin sanottuna Jumalan valtakunnan rakentamiseen, eli tulet seurakunnan aktiviteetteihin, Jumala on pitävä huolen siitä, että löydät paikkasi ja jopa palvelutehtäväsi ruumiissa. Osallistumalla seurakunnan toimintaan koemme kokemukseni ja saamani palautteen mukaan merkitystä ja mielekkyyttä, joka taas lisää onnellisuutta ja vähentää yksinäisyyttä. Kuueläimet nousivat trendiksi pari vuotta sitten. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tiistaina kilpaillut 8-vuotias Samuel Koivisto kertoi, että kurkkumopot ovat hänelle entuudestaan tuttuja, joskin pehmolelujen muodossa. Lauluklubin johtavana periaatteena on tuoda laulaen iloa elämään – niin itselle kuin yleisöllekin. Kisaa vetävä Aada Hällström kertoi, että maanantaina ja tiistaina lapsia osallistui noin viisi per päivä. 5-vuotias Topi Kuortti kertoi puolestaan nähneensä kurkkumopoja kaupoissa. Ulkonäössa on muitakin eroja. Enemmänkin mopokuskeja oli ollut, mutta kaikki eivät olleet osallistuneet kilpailuun. Tämän vuoden konsertti toimii samalla periaatteella; sen tuotto menee lyhentymättömänä ukrainalaisten hyväksi. Mopot todettiin liian vaarallisiksi ja niiden valmistaminen lopetettiin. Meillä on yksi Jumala, yksi henki, yksi kaste, yksi tarkoitus ja yksi päämäärä. Yksinäisyys voi olla sitä, että tunnet itsesi eristyneeksi mielekkäistä inhimillisistä kontakteista, tunnet olevasi väärin ymmärretty, ettet sovi joukkoon. Joka päivä kilpailusta selvisi päivän nopein, joka palkittiin kurkkumopoavaimenperällä. Tule siis mukaan saamaan ystäviä ja mielekästä tekemistä, löytämään merkitystä! 1.Kor 12:12 kertoo meille: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.” Rakkaamme, maanviljelijä Pekka Juhani LAURILA 16.09.1939 04.02.2026 Sahalahti Kangasala Me katsomme jälkiä kättesi töiden, kiittäen, kaivaten, ikävöiden. Minulla on sinulle hyvä uutinen. Museo järjesti talvilomaviikon ohjelmassaan kilpailun, jossa lapset pääsivät ajamaan kilpaa kurkkumopoilla. NYKYÄÄN LAPSET näyttävät pysyvän hyvin kurkkumopon kyydissä, mutta niin ei ole ollut aina. Duurikset on toiminut yli kaksitoista vuotta. Toisaalta taas voimme olla yksin, mutta emme yksinäisiä. Lämmin kiitos osanotosta. Hän oli varma voitostaan jo ennen kuin kilpailun voittaja oli selvinnyt. Alkuperäisten kurkkumopojen hinnat ovat nousseet jopa satoihin euroihin. Kuitenkin meillä on yhteys, vaikka olemme tosi erilaisia. Kurkkumopot alkoivat ilmeisesti nousta trendileluiksi pari vuotta sitten sosiaalisen median sovellus TikTokin kautta. Hän oli keskiviikkona kilpailun ensimmäinen osallistuja. Perjantaina selvisi koko viikon voittaja. Ainakin 1970-luvun versiossa olleet punaiset tuntosarvet ovat hävinneet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.” Kristuksen ruumis on paras vastamyrkky yksinäisyyteen. Nadan veli 4-vuotias Adam osallistui myös kisaan hyvin tuloksin. Kiittäen ja kaivaten Heidi, Petri, Jarkko ja Henri perheineen muut sukulaiset ja ystävät Tää ystävyys soi Pirtillä naistenpäivänä Kangasalan Sanomat Kangasalan Pirtillä toimivat Lauluryhmä Duurikset ja Lauluklubi Gentsit jatkavat vuosien takaista yhteistyötä järjestäen kansainvälisenä naistenpäivänä Tää ystävyys -konsertin. klo 15–17 Mobiliassa kisattiin kurkkumopoilla Sanni Sarin, teksti & kuvat A uton ja tien museo Mobilia on tarttunut yhteen viime vuosien kuumimpaan lelutrendiin – kurkkumopoihin, joiden virallinen nimi on Kuueläin Kurkkumaasta. 13 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Et ole yksin Sanan voimaa Pekka Laihia Lähetyksen ja diakonian pastori, Kangasalan seurakunta V oit tuntea itsesi yksinäiseksi kaikissa olosuhteissa, iästä riippumatta, vaikka olisit ihmisten ympäröimä, vaikka eläisit suhteessa, tai vaikka sinulla olisi paljon ystäviä ja tuttuja. Se oli myös hänen ensimmäinen kertansa kurkkumopon kyydissä. Pikkuveli Adam Mamo seuraa siskon Nada Mamon lähtöä. Psalmissa 139:7–10 sanotaan: ”Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi. Gentseillä taas on menossa viidestoista toimintavuosi. Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Ruumiissa tulemme yhdeksi erilaisuuksistamme huolimatta. Ryhmä esittää tuttuja iskelmiä. Esimerkiksi Tori.fi-sivustolla alkuperäisistä kurkkumopoista pyydetään enimmillään 400 euroa. – Voitto tuli, hän kommentoi ajonsa jälkeen. Naistenpäivän konsertissa kuullaan kotimaista kevyttä musiikkia Raimo Vuokon johdolla. Ymmärrän hyvin vajavaiset ihmisyhteisömme, emme ole täydellisiä
Tanssimaratonilla on tärkeintä se, että kaikilla on kivaa. Tanssi lattarimusiikin rytmeissä nostaa sykettä ja innostaa harrastajat liikkeelle kerta toisensa jälkeen. Maraton on meille aina hieno yhteinen kokemus, Kangas korosti. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 14 ARJESSA MUKANA Sykettä, vapautunutta menoa ja lattarimusiikkia Ruutana Rulez -tanssimaratooni täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Ohjaaja tanssii lavalla, ja osallistujat toistavat koreografiaa osaamisensa ja kykyjensä mukaan. KUN KANGAS aloitti Rulezin, zumba oli tuon ajan trendi. Hänen yrityksensä PG-Pukine Oy on tehnyt Rulezille aiheeseen istuvia teema-asusteita. – Zumbaa on vaikea kuvailla sanallisesti. – Ei tämä jää ainakaan markkinoinnista kiinni, sen Pirjo osaa, kylällä asuva Pirjo Grönlund kehui. – Tanssi ylipäätään on se tärkeä juttu. Se on iloista liikettä, jossa koko vartalo elää ja on mukana. Pientä katoa ehkä oli, mutta jumppasaliin kokoontui kuitenkin parikymmentä iloista tanssin harrastajaa. Niin Rulezin viikoittaisilla zumbatunneilla kuin tanssimaratoneillakin kaikki meno on aina ohjattua. Ohjaaja näyttää kuviot, ja musiikki vie vahvasti mennessään, Ronkainen luonnehti. Tanssimaratoneissa on käynyt vakituisia ohjaajia ja vierailevia tähtiä. Meno oli kovaa alusta loppuun. Lisäksi yksi tanssijoista, Anne Seppälä, kokeili osaamistaan parin vetävän kappaleen verran. Aikaa on lyhennetty kahteen– kolmeen tuntiin. Ohjaajat vievät läpi erilaisia koreografioita, mutta niitä ei erikseen opeteta. Näissä tunnelmissa etualalla Marinka Wieru. – Kivaa meillä on ollut aina. Väkeä käy Orivedeltä ja Valkeakoskelta asti. Musiikkia on laidasta laitaan, suurelta osin latinobiisejä, Ronkainen kuvaili. Sillä on iso merkitys, että olemme saaneet tasokkaita ja monipuolisesti erilaisia ohjaajia. Zumbassa liikehditään pääasiassa latinomusiikin tahtiin, rennon letkeästi mutta myös rivakasti. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, Kangas totesi. ihana porukka, ja siitä on muodostunut oma tiivis yhteisönsä. Ensimmäisessä tanssimaratonissa mentiin viisi tuntia zumbaa, suomijumppaa, kahvakuulaa ja venyttelyjä. – Teemme hauskoja tapahtumia, joissa kaikki viihtyvät. Tämä on Ruutana Rulez oli ennen muuta tanssi-iloittelua. Pirjo-Riitta Kangas on järjestänyt Ruutanassa zumbailtoja ja tanssimaratoneja jo 15 vuoden ajan. – Tänään nautimme tanssi-iloittelusta, joka ei ole niin zumbatyylistä kuin varsinaiset zumbatunnit. Kaikki tanssiminen on ihmiselle hyväksi, se on terveysliikuntaa. Musiikissa on usein mukana salsaa, reggaetonia ja jiveä. Nyt suuren osan ohjelmasta vetänyt tamperelainen Sari Ronkainen on ollut mukana lähes alusta lähtien. – Onhan se ainutlaatuista, että täällä Ruutanassa on tällaista tarjontaa. Ilman Pirjon kaltaista energiapesää tätä ei olisi. Tanssijat menevät yhtä settiä parikymmentä minuuttia, ja ohjaajat vaihtuvat lennosta. KATSO KUVIA DIGISSÄ. Menemme enemmänkin just dance -otteella. Myös Kangas hoiti oman osuutensa lavalla. Eri ohjaajat vetivät tunnin kerrallaan. Juha Jäntti, teksti & kuvat L iikunnan ilo ja mukavahenkinen yhdessäolo olivat ”se juttu” lauantaisella Ruutana Rulez -tanssimaratonilla Ruutanan monitoimitalolla. Nyt oli pieni huoli siitä, tuleeko maratonille väkeä hiihtolomaviikon vuoksi. Pirjo-Riitta Kangas aloitti 15 vuotta sitten säännölliset zumbaillat, ja hän järjesti tuolloin myös ensimmäisen maratonin. Se voi olla zumbaa tai mitä tahansa muutakin. Hän on itse ollut musiikissa kaikkiruokainen, mutta zumbassa on ollut eniten vetovoimaa
Hoivakoti avautuu maaliskuussa 2026. Vapaita asukaspaikkoja Meille voi tulla asumaan hyvinvointialueen myöntämällä palvelusetelillä. Jokainen tekee omien voimiensa ja kykyjensä mukaan. – Tämä pitää mielen virkeänä. Tällä olen jalkaani kuntouttanut. Hän joutui olemaan kaksi kuukautta poissa zumbakuvioista. – Zumbassa ei tarvitse osata joka askelta tarkasti. Ruutana Rulezin hyvän mielen asioihin kuuluu aina pienen palkinnon arvonta. Kukaan ei katso eikä arvioi. Täällä tanssi on menevää ja sellaista, jota on helppo tehdä oman tasonsa mukaan. Rulezin innostavat vetäjät saavat kiitosta, myös musiikki osuu hyvin kohdalleen. Työasiat unohtuvat, kun tanssi vie mennessään. Kaiken ydin on tanssi ja liikunta, ja kynnys on matala. Esperi Hoivakoti Lamminrahka tarjoaa turvallisen ja lämminhenkisen kodin ikäihmisille ja muistisairaille Kangasalan Lamminrahkassa. 15 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Annikka Paavola (vasemmalla) sai polveensa tekonivelen, ja kuntoutus on sujunut mukavasti zumban ja muun tanssikuntoilun pyörteissä. Krekula kuvailee zumbaa vauhdikkaaksi, hauskaksi ja iloiseksi tanssiksi, joka liikuttaa kehoa monipuolisesti. Täällä on kivat ohjaajat, ja sisältö on monipuolista. Tanssi on sykettä nostavaa puuhaa, kunnon liikuntatuokio. – Rulez on mukavahenkinen yhteisö. Voit tehdä sellaisia asioita kuin haluat, saat olla täällä ihan oma itsesi. Tämä on aina hetki, jolloin keskityn vain liikkumiseen. Olen käynyt Sarin tunneilla aiemminkin, ja kun kuulin hänen käyneen myös täällä, siitä tämä lopulta lähti. Tänne kannattaa tulla rohkeasti katsomaan ja kokeilemaan. Zumba on entuudestaankin tuttua, nyt vain vasta löysin, että tällaistakin on täällä tarjolla. Olisi paljon tylsempää tehdä jumppaliikkeitä yksin kotona. Annikka Paavola sai toiseen polveensa tekonivelen puolitoista vuotta sitten. Pidän toisaalta siitäkin, että on koreografioita, joita voi opetella. Päivi Heikkilä ajelee Ruutanaan Kangasalan toiselta laidalta, Heponiemestä. – Kun tulen tänne, en voi ajatella mitään muuta kuin tanssia, koska muuten jalat menevät sekaisin. Tanssi-illat ja tapahtumat merkitsevät Helvilälle vaihtelua lapsiperheen arkeen. Alkuun pidin polvitukia, nyt en enää tarvitse niitä. – Sitä saa mainostaa, että tänne voi tulla resunakin. Tarjoamme sekä vakituista että tilapäistä asumista esimerkiksi sairaalasta kuntoutumisen tai omaishoitajan loman ajaksi. Heillä tuntuu olevan siihen kovin iso kynnys. Sillä ei ole väliä, miten hyvin osaa tai oppii, hän kannustaa. Siinä on mukavasti haastetta. Se meni tällä kertaa Anne Seppälälle.. – Jokainen voi tulla tänne juuri sellaisena kuin on, minkä kokoisena ja ikäisenä tahansa. Olen käynyt arkisin zumbailloissa, ja nyt olen ensimmäistä kertaa tanssimaratonilla. Kaikki ovat täysillä mukana, ei ole väliä, miten hyvin osaa. Voisi kuitenkin olla vapauttavaa kokeilla letkeää tanssia, jossa keho liikkuu. – Heti, kun sain luvan liikkua normaalisti, otin särkylääkettä ja lähdin tanssimaan. Ota yhteyttä ja tutustu lisää: esperi.fi/lamminrahka Uusi koti ikäihmisille Lamminrahkaan Palvelusetelituottaja, Pirkanmaan hyvinvointialue Ympärivuorokautinen palveluasuminen Lisätiedot 045 202 0338 Yksikönjohtaja Mari Kotkaslahti mari.kotkaslahti@esperi.fi Taitajankatu 27, 36100 Kangasala Kangas nauttii zumbailtojen ja tapahtumien järjestämisestä. KIRSTI KREKULA on viihtynyt Rulezin matkassa likimain sen koko olemassaolon ajan. – Olen täällä uusi kävijä, vasta aloitin harrastuksen. Kangas toivoo, että miehiäkin tulisi mukaan zumbailemaan. Tanssiessa saa toteuttaa liikettä vapaasti kuten itse haluaa. Hän saa olla mukavassa porukassa nauttimassa tanssimisen ilosta. TIIA HELVILÄ on lähtenyt Rulezin menoon mukaan, koska se tarjoaa mukavaa liikuntaa omalla kylällä. Jos tanssija ei pysty tekemään kaikkea, kuten ohjaaja näyttää, sillä ei ole väliä. Kaverina pyörähteli Kirsti Krekula. – Tämä on hyvän fiiliksen jumppaa, jossa myös tulee hyvä hiki. Se kattaa osan kustannuksista ja antaa mahdollisuuden valita sopiva hoivakoti. – Pirjo on anoppini, ja on hän ehkä vähän tullut myyneeksi tätä ajatusta
Erityisellä lämmöllä Hokkaset muistelevat Kangasalan seurakuntaa, joka tarjosi kotinsa menettäneille viikoksi käyttöön Pispalan kylässä sijaitsevan Ranta-Einolan. Hokkaset ovat saaneet apua hankintoihin niin seurakunnalta, SPR:ltä kuin yksityishenkilöiltäkin. SEIJA HOKKANEN. Pitkän taistelun jälkeen ja saatuaan uuden yksityiskohtaisen listauksen kaikesta palossa menetetystä omaisuudesta ulosotto palautti lopulta pienen osan korvaussummasta takaisin. – Ulosotto oli vienyt koko korvaussumman tililtäni ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Hän oli säästänyt muun muassa lapsuudenaikaisia kirjojaan, lelujaan ja tuttejaan. Äiti ja tytär olivat juuri lähteneet ajamaan kohti satamaa ja kauan odottamaansa risteilyä, kun lomamatka katkesi järkyttävään puheluun: salama oli iskenyt heidän kotiinsa Ruutanassa, ja talo roihusi täyden palon tilassa. päivä. KODIN LISÄKSI palon jälkeen on pitänyt hankkia alusta asti kaikki muukin vaatteita, kodinkoneita, astioita ja huonekaluja myöten. Reilu puoli vuotta tulipalon jälkeen Seija ja Sini Hokkanen vielä totuttelevat uuteen kotiinsa Suinulassa. – Pyöritin pari kuukautta nokisia ja riekaleisia vaatteita pesukoneessa, että sain niistä noen ja savun hajun pois. Hokkanen on iloinen, että heillä on nyt katto pään päällä, vaikka talo ei ihan omalta kodilta vielä olekaan alkanut tuntua. – Onneksi tuhkan seasta löytyi muutama pehmolelu, jotka saatiin pestyä noesta puhtaiksi, Sini Hokkanen sanoo. – Paikalla on käynyt kahdesti hajukoiria, ja molemmilla kerroilla koirat ovat saaneet vainun ja jäljistäneet saman reitin ja alueen. Eniten häntä surettaa valokuvien, kahden lapsensa vauvakirjojen ja säästämiensä lastenvaatteiden menetys. HOKKASET OVAT onnistuneet löytämään palaneen talon raunioista joitakin osin palaneita esineitä ja vaatteita, joita ovat keränneet talteen muistoksi. Sinille tärkeä muisto edellisestä kodista ovat hänen tuhkan seasta löytyneet pehmolelunsa. Äiti ja tytär ovat pelastaneet talteen raunioista löytyneitä osittain palaneita esineitä ja vaatteita. Kameroihin kissa ei ole tallentunut, mutta tuoreimmat jälkihavainnot ovat tammikuun puolivälistä. – Olin ajatellut, että annan ne joskus eteenpäin lapsenlapsille. Nyt äiti ja tytär kertovat, miten he ovat päässeet jaloilleen palon jälkeen ja millaisia jälkiä se on jättänyt. SEIJA HOKKASEN KOTIALBUMI Hälytysajoneuvojen näkeminen aiheuttaa pahimmillaan paniikkikohtauksen. Se tuntui todella armottomalta ja kylmältä. Tuli tuhosi Seija Hokkasen ja tämän tyttären asuttaman talon kokonaisuudessaan viime heinäkuussa. – Hälytysajoneuvojen näkeminen aiheuttaa pahimmillaan paniikkikohtauksen, ja nyt pelkään jo valmiiksi kesän ukkosia. Eläimiä hoitamassa ollut tuttava sai pelastettua palavasta rakennuksesta turvaan kaikki viisi koiraa, mutta liekkeihin jäi kaksi perheen viidestä kissasta. Helpotus oli suuri, kun päätös 25 000 euron suuruisesta korvauksesta tuli. Muutamaa päivää myöhemmin Seija Hokkanen koki järkytyksen pankkitililleen kirjautuessaan. – Meille jäi ainoastaan päällä olleet vaatteet ja se vähä, mitä oli matkalaukussa mukana, kertoo Seija Hokkanen silmäkulmaansa pyyhkien. Aluksi Hokkaset saivat katon päänsä päälle Orivedeltä Sinin poikaystävän perheen luota, mutta eivät voineet jäädä sinne pidemmäksi aikaa koirineen perheessä olevien allergioiden vuoksi. Vaihtuvien väliaikaismajoitusten jälkeen pysyvämpi osoite löytyi elo–syyskuun vaihteessa Suinulan Ratatieltä. Kuolinpesän omistamassa pienessä punaisessa mökissä ja sen pihapiirissä on tilaa kahden ihmisen lisäksi neljälle koiralle ja kahdelle kissalle. Palossa tuhoutui myös paljon muita tärkeitä muistoja, muun muassa Sini Hokkasen kaikki joukkuevoimistelupuvut ja -mitalit viiden vuoden ajalta. – Omistajat olivat lukeneet tarinaamme lehdestä ja tarjosivat meille toimituksen kautta taloa vuokralle. Kaksi kissoista löytyi hengissä pian palon jälkeen, mutta Garfield-kissan kohtalo on edelleen mysteeri. Elämä uusiksi pala palalta Tulipalo vei heinäkuussa kaiken Seija ja Sini Hokkaselta. ELÄMÄN SYRJÄSTÄ kiinni saaminen tulipalon jälkeen ei ole ollut helppoa. Vakuutusyhtiölle Hokkaset listasivat kaiken palossa menettämänsä omaisuuden esine esineeltä. Hokkanen ei ole menettänyt toivoaan rakkaan lemmikin löytymisestä. Hän oli jo ennen paloa kuntoutustuella selkänsä vuoksi, ja nyt tuelle on haettu jatkoa onnettomuuden aiheuttaman henkisen kuorman vuoksi. Hän käy lähes päivittäin palopaikalla etsimässä kissaansa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 16 ARJESSA MUKANA Sari Heliövaara S eija ja Sini Hokkasen elämän perustukset järkkyivät reilu puoli vuotta sitten heinäkuun 14. Hokkasilla vuokralla ollut vanha rintamamiestalo tuhoutui palossa perustuksia myöten, ja samalla kaikki heidän maallinen omaisuutensa katosi savuna ilmaan. Seija Hokkanen kertoo etsineensä palopaikalta mahdollisesti säilynyttä tavaraa koko heinäkuun ajan. Ensi töikseen äidin ja tyttären piti löytää itselleen ja lemmikeilleen hätämajoitus, koska Pirhan tarjoamaan kerrostaloasuntoon he eivät voineet mennä haukkuherkkien koiriensa kanssa. Kaikkein raskainta äidille ja tyttärelle on ollut kestää rakkaiden lemmikkien menetys. Hän kertoo kärsivänsä muun muassa pahoista painajaisista ja peloista. – Olemme maalanneet täällä pintoja, tapetoineet seiniä ja syksyllä raivasimme umpeen kasvanutta pihaa, mutta kotiutuminen ottaa aikansa. Voi sanoa, että lyötyä lyötiin. – Se oli ihan paikka, jossa pääsi uimaan ja sai vähäksi aikaa ajatuksia pois tapahtuneesta, muistelee Seija Hokkanen. – Lahjoituksia tuli niin paljon, että lopulta oli jo pakko kieltäytyä vastaanottamasta lisää, koska ei ollut paikkaa, minne tavaraa laittaa. REILU PUOLI vuotta tulipalon jälkeen tapahtuma on edelleen jatkuvasti Seija Hokkasen mielessä. Seija Hokkanen laskee heidän majoittuneen heinä–elokuussa seitsemässä eri paikassa ja välillä nukkuneen jopa autossa
– Olin vain pari päivää alussa poissa, mutta sitten halusin kouluun, että saan muuta ajateltavaa. Seija puolestaan odottaa jo, että pääsee laittelemaan pihaa. Sini on parhaillaan työssä oppimassa Ruutanan päiväkodilla ja etsii kesätöitä. Tytär joutui odottamaan peräti kuukauden ennen kuin pääsi juttelemaan tulipalosta ammattilaisen kanssa. Myös edellisessä kodissa puutarha oli hänen silmäteränsä. 16,79€) 30 pvä alin hinta 13,43€ ACO suihkuöljy hajustettu 400 ml (norm. Äiti ja tytär kokevat, että tulipalon jälkeen heidän välinsä ovat lähentyneet ja parantuneet. Kevään kynnyksellä sekä äidillä että tyttärellä on toiveikas mieli tulevaisuuden suhteen. – Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä psykoterapeuttina, koska haluan auttaa ihmisiä mielenterveyshaasteiden kanssa. Eläimet pitävät kiinni elämässä, koska niistä on huolehdittava joka päivä. 010 322 2811 ( pvm /mpm) www.kangasalanapteekki.fi Palvelemme: ma – pe 9 – 19 la 9 – 16 su 11 – 15 KANGASALAN APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI Ta rj ou ks et vo im as sa 31 .3 .2 02 6 sa ak ka . Kavereita en ole jaksanut tavata ihan niin paljon kuin aiemmin, koska kotona on ollut niin paljon laitettavaa, Sini Hokkanen kertoo. KAIKEN SURUN ja vastoinkäymisten keskellä tapahtuneella on ollut myös jotain hyviä seurauksia. – Saatetaan sanoa, että keitetääs kahvit ja perään todeta naurun kera, että eihän meillä ole keitintä, sanoo Sini Hokkanen. – Valokuvien perusteella tässäkin pihassa on ollut ihania kukkaistutuksia. Musta huumori on ollut heille tärkeä selviytymiskeino. Hän täyttää maaliskuun lopussa 18 ja haaveilee ajokortista. 16,79€) 30 pvä alin hinta 13,43€ 11 11 00 00 11 11 00 00 *Ei koske huulivoiteita eikä maaliskuussa Avaintarjouksessa olevia ACOn 210 g perusvoiteita. 17 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Palvelemme vuoden jokaisena päivänä! Keskusaukio 2, 36200 Kangasala puh. Odotan innolla mitä kaikkea lumen alta paljastuu.. Maaliskuussa Maaliskuussa KAHDEN KAHDEN ACO-tuotteen ACO-tuotteen ostajalle ostajalle kaupan päälle kaupan päälle deodorantti! deodorantti! ** LÄMPÖ VESI ILMA SÄHKÖ 2025 V UO DEN YR IT Y S P IR KA NMAAN Hokkanen kertoo päässeensä palon jälkeen kolme kertaa keskustelemaan kriisityöntekijän kanssa, mikä tuntuu nyt riittämättömältä avulta – Kriisiavun jälkeen olisi pitänyt hakeutua itse lääkärin kautta psykoterapiaan, mutta muita hoidettavia asioita oli niin paljon, että avun hakemiseen ei yksinkertaisesti riittänyt voimavaroja. – Yritämme puhaltaa yhteen hiileen ja välttää kaikenlaista riitelyä. Myös perheen koiriin tulipalo on jättänyt jälkensä: tulta hellaan tai takkaan sytyttäessä ne alkavat läähättää ja pyrkiä paniikissa ovesta ulos. Tulipalo vahvisti ajatusta entisestään. ACO suihkuöljy hajusteeton 400 ml (norm. Hänellä alkoi sosiaalija terveysalan opinnot Kangasalan Tredussa vain pari viikkoa tulipalon jälkeen
Kuvaaja voi olla silloin kuin sivustatarkkailijana. Vuosien mittaan hän ymmärsi, että kuvaa mieluummin luontoa kuin ihmisiä. Hän pääsee maalatessaan flow-tilaan, jossa ajantajukin häviää kokonaan. Pirjo sai idean yhteisnäyttelystä sen jälkeen, kun hänen teoksensa Pallokalan rohkeus oli päässyt näyttelyyn Lehmirannan lomakeskukseen. Maalis-huhtikuun taitteessa lumet olivat sulaneet ja lumikolla oli vielä asunvaihto kesken. – Tilanne oli kertakaikkisen ilahduttava. Jos hän ei huomioi niitä, varikset saattavat lentää Pirjon ohi ja tönäistä häntä siivellään. – Ne olivat seuraavana päivänä odottamassa ruokaa ja taas seuraavana. ESSIN PALO taiteeseen syttyi aikuisena. Hän aloittaa haluamallaan värillä ja teokseen syntyy mitä milloinkin. Essi Kannelkosken Vetten vartija -teos (2025) on esillä Kannelkoski – Luonnonharmoniaa -näyttelyssä Mobilian Minikabinetissa. Teoksesta tuli hänen suosikkinsa, sillä kuvanottohetki oli niin mieleenpainuva. Snorklatessaan Punaisellamerellä he kohtasivat naamiopallokalan, joka on jäänyt elävästi molempien mieleen. Nuorempana hän koki, ettei ollut erityisen lahjakas taiteellisesti ja kuvaamataidontunnit tuntuivat koulussa työläiltä. Otoksessa nuori ketunpoikanen katsoo rauhallisesti suoraan kameraan. • Kotoisin Kangasalta ja asuu nykyään Tampereella. Näyttelyn teoksia yhdistää paitsi luonto, myös hiljaisuus ja katseen voima. Eräässä hänen lempiotoksessaan lumikko katsoo tuimasti suoraan kameraan. Ei lähtenyt ja sain pari kuvaa siitä napattua. Pääosin valkoiseen turkkiin oli jo ehtinyt ilmestyä tummia läiskiä. Utelias lumikko kurkki kiven takaa, poukkoillen piiloon ja takaisin. SANNI SARIN ESSI KANNELKOSKI ESSI KANNELKOSKI. Essi Kannelkoski • Kuvaa luontoa harrastusmielessä sekä valokuvaa toiminimellä erilaisia markkinointikuvia. Edes tyttären teinivuosien aikana yhteys ei katkennut. • Eläkkeellä, mutta pitää vastaanottoa Kangasalla parina päivänä viikossa. Tytär Essi Kannelkoski on valokuvaaja ja korusuunnittelija. • Suunnittelee koruja. Tytär Essi Kannelkoski valokuvaa luontoa, etenkin lintuja ja muita eläimiä. Onneksi kamera oli ihan siinä lähellä. Eräänä päivänä hän huomasi lähiranna variksen poikasia, jotka huusivat emoltaan ruokaa. Osa niistä saattaa häntä usein töihinkin. Alun perin Essi innostui valokuvaamisesta työskennellessään freelance-toimittajana lukion jälkeen Sydän-Hämeen Lehdelle. Pirjon Pallokalan rohkeus -teoksen pallokala on sekin inspiroitunut oikeasta elämästä. Kaikki Eläkeliittoon kuuluvat saivat osallistua yhdellä teoksella taidenäyttelyyn ja Pirjo ajatteli, että hakisi ilman muuta Pallokala-teoksellaan. • Kotoisin Tampereelta ja asuu nykyään Kangasalla. Essi muistelee näyttelyn tiedotteessa, kuinka hänen ollessaan lapsi, äidillä oli aina jokin taideprojekti työn alla. Tapahtumasta on aikaa neljä vuotta. Yksi eläin on kuitenkin toistuva teema hänen teoksissaan. Essi ajattelee, että he ovat jollakin tavalla “yhtä”. • Työskentelee Digia Finland Oy:n markkintointipäällikkönä (Manager, Marketing and Analytics). Myöhemmin valokuvaaminen tuli osaksi hänen uraansa markkinoinnin parissa. Toisinaan hän maalasi kiviä leppäkertuiksi tai mansikoiksi, toisinaan teki lintuveistoksia. Melkein kyyneleet silmissä yritin saada jotain kuvattua, hän kertoo. – Entisiä elämiä yhdessä, tuumaa Pirjo Kangasalan Sanomien haastattelussa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 18 ARJESSA MUKANA Sanni Sarin M obilian Minikabinetissa on helmi-maaliskuun ajan esillä äidin ja tyttären yhteisnäyttely nimeltään Kannelkoski – Luonnon harmoniaa. Äiti ja tytär tallentavat tärkeitä luontohetkiä Yhteisnäyttelyn pystyyn laittaneet Kannelkosket ovat olleet aina läheisiä. Erityisesti heitä yhdistää rakkaus luontoon ja taiteeseen. – Se on ainoa hetki, kun en kaipaa mitään muuta, Essi sanoo. Sen aikana perhe on kasvanut ja sukulaisiakin on tullut Pirjon ja koiran lenkkiseuraksi herkkujen toivossa. • Valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta medianomiksi (AMK) ja suorittanut Metropolia Ammattikorkeakoulussa medianomin ylemmän korkeakoulututkinnon. Sama pätee Pirjoon ja maalaamiseen. Pirjo otti taskustaan koiranruokanappuloita ja murusteli niitä emon saataville. Ajattelin, että jos käännyn, lähteekö kettu heti pois. KUKA. Essi huomasi, että jotakin valkoista vilahti sivusilmässä. Tällaiset hetket keskellä luontoa ovat Essille suuri voimavara. • Opiskellut taidetta ja energiahoitoa Englannissa Arthur Findlay Collegessa. Emolta oli siipi rikki, eikä se pystynyt ruokkimaan poikasiaan. Tämän elämän aikana he ovat ehtineet yhdessä muun muassa matkustaa yli 20 maahan ja harrastaa kaikenlaista itämaisesta tanssista suppailuun ja padeliin. KUKA. Pirjo Kannelkosken teokset ovat akryylisekä encausticeli mehiläisvahamaalauksia. – Ajattelin, kun sielläkin oli kahdeltatoista ihmiseltä yksi työ, miksi me emme voisi yhdessä pitää näyttelyä, kertoo Pirjo. Kuvan ottamisen jälkeen se kääntyi takaisin ja kipitti pois päin. Pirjo Kannelkoski käyttää maalauksissaan toisinaan pieniä koristekiviä, kuten akryylimaalauksessaan Suunta ylöspäin (2025). Katseen voima välittyy vahvasti molempien teoksista, etenkin Essin valokuvaamista eläimistä. • Työskennellyt aikaisemmin Kangasalan kaupungin työterveyshuollossa sekä viimeiset neljä vuotta Terveys talolla. PIRJO MAALAA hyvin intuitiivisesti. Toinen mieleenpainuva hetki oli ketun kohtaaminen metsäpolulla. Pirjo Kannelkoski (vas.) tekee akryylisekä encausticeli mehiläisvahamaalauksia. Äiti ja tytär olivat yli kaksikymmentä vuotta sitten Egyptin reissulla. Usein niissä seikkailee varis. – Visuaalinen ilmaisuni sai konkreettisen muodon vasta valokuvauksen, ja myöhemmin digitaalisten työkalujen ja korusuunnittelun myötä, hän kertoo tiedotteessa. – Tilanne oli alle minuutissa ohi. He ovat aina olleet hyvin läheisiä. Luonnon helmaan pääsee pakoon kiireistä arkea. – Eläimet eivät tiedä olevansa kuvattavina. Pirjo Kannelkoski • Fysioterapeutti, työfysioterapeutti sekä muun muassa, lymfaterapeutti, kraniosakraaliterapeutti (CST) ja voimavarakouluttaja. Pirjo on nimittäin saanut ikään kuin oman varisten fanikerhon. – Jos aamulla ennen töitä maalaan, minun tarvitsee laittaa kello soimaan, että muistan lähteä, hän nauraa. Hiljaisuus on läsnä niin maalatessa kuin luontoa valokuvatessakin. Kannelkoski – Luonnon harmoniaa -taidenäyttely on esillä Mobilian Minikabinetissa 7.2.–28.3.2026
Perjantai 6.3. • Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. Kangasalan vanhusneuvosto. Maksutta opastusta digilaitteiden ja digipalveluiden käyttöön. • Mobilia av. Maksutonta ja avointa yhteisöllistä toimintaa 60+ -vuotiaille ja heidän kanssaan viihtyville. MUSEOT • Kangasala-talon asiakaspalvelu ja lipunmyynti av. • klo 14 Teemakahvila Kangasalan lähitorilla. Oma käsityo mukaan. EVELIINA KÄLVIÄINEN. • Punaisen Ristin aamupalakohtaaminen torstaisin klo 9–11 TeeMu ry,Ellintie 6. Yleisöopastukset sunnuntaisin 8.2. klo 14 ja klo 18, su 8.3. • Torstai 5.3. klo 18–19. • Ikiliikkuja -viikko Kangasalla 9.3.– 15.3. • Vatialantien lähitori (Vatialan lähikirjasto, 2. Kangasala-salin tapahtumailtoina lipunmyynti sekä taidemuseo ovat auki esityksen alkuun saakka. Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät. • Mäkirinteentien lähitori (kaupunki-info pisteen edessä, Prisman kiinteistö) torstaina 12.3. Kangasalan pääkirjaston Harjula-salissa. klo 18, ke 11.3. Palveluohjausta ma–ke klo 12–13 ja to–pe klo 10.30–11.30 Muina aikoina ajanvarauksella, myös ilta-aikoja saatavilla tarvittaessa. klo 17–18.30, la 14.3. • klo 13 ja klo 15 Hevisaurus Maailmankiertueella Kevät-26 Räyh!Kangasala-talossa. ti–pe 11–17, la–ma suljettu. klo 13.30–14.15 Kehonhuolto (Kangasala Areena), pe 13.3. • klo 15 Duuristen ja Lauluklubi Gentsin Tää ystävyys -yhteiskonsertti Pirtillä. Lauantai 7.3. klo 10–12. Varaa aika lastenosastolta tai sähköpostitse: kirjasto.lapset@ kangasala.fi. Näyttelyvaihtojen aikana av. klo 16, ti 10.3. • Sydänten runojen illat keväällä Kangasalan pääkirjaston monitoimitila Poukamassa (2. Pelataan yhdessä lautaja/tai korttipelejä, kahvitarjoilu. • klo 13 K-Kino: Operaatio Majava. • Keramiikkataiteilija Teemu Luodon monet kasvot -näyttely 31.1.–24.5.2026 Kimmo Pyykkö taidemuseossa. • Äijäklubi Kangasalan lähitorilla torstaina 5.3. • Kurvishöllintien lähitori (Sahalahden lähiasiontipiste, Kurvis-Höllintie 8) maanantaisin klo 9–12. klo 9–10 Seniorisportti (Huutijärven Jalkapallohalli), ti 10.3. ilmestyvässä lehdessämme. Esitykset ke 4.3. Kävelylenkki, kahvitarjoilu. KANGASALA Palvelemme MA-LA 7.00–22.00, SU 09.00–22.00 FINNENTIE 1, 36200 KANGASALA TERVETULOA! HINNAT VOIMASSA TO-SU 5.-8.3.2026. Tampereen seudun Omaishoitajat ry. • klo 19 Jacke Björklund Suomi – Finland Kangasala-talossa. klo 18, to 5.3. joka päivä klo 10–16. • klo 13 Bingo Kangasalan lähitorilla. Ellei toisin mainita. • klo 17.30 K-Kino: Kaunis rietas onnellinen. • klo 19 Club For Five – Suuret suomalaiset Kangasala-talossa. Maksuttomat kokeilut: ma 9.3. Muotoillaan eläinaiheita Kille Meriläisen johdolla. • Lukukoirat Kangasalan pääkirjastossa keväällä 2026 klo 17.30–18.30 ke 4.3., ti 10.3., ke 18.3., to 26.3., ke 1.4., ti 7.4., ke 15.4., to 23.4., ke 29.4., ti 5.5., ti 12.5., to 21.5. Järj. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtumien järjestäjiltä. Valkeakoski-opisto. • klo 19 Jonna Tervomaa Kangasala-talossa. • klo 14 Teemakahvila Kangasalan lähitorilla Ikiliikkuja -viikon teemalla, Vinkkejä liikkumiseen. Valio NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 5O0 g (6,98/kg) 16 90 kg Ilman plussa-korttia4,63/kpl (9,26-11,58/kg) 7.2 kpl Rajoitus 2 kpl/talous Ilman Plussa-korttia 3,97-4,53/kpl (22,06-25,17/kg) -24% Plussa-etu 10.4 kpl -25% Plussa-etu Naapurin Maalaiskana KANAN OHUET FILEEPIHVIT 570-610 g (11,46-12,26/kg) Ilman Plussa-korttia 4,67/kpl (9,34/kg) 3 49 kpl Valio HYVÄ SUOMALAINEN ARKI JUUSTOVIIPALEET 400-500 g (7,00-8,75/kg) Ilman plussa-korttia 7,95/rs (13,03-13,95/kg) 3 99 rs MANSIKKA 400g (9,98/kg), Espanja) Tamminen TAKUUMUREAT NAUDAN PAAHTOtai SISAPAISTI PALANA N. • klo 11–17 Senioripäivä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Maanantai 9.3. • klo 12.45 K-Kino: Isänpäivä. 19 Keskiviikko 4.3.2026 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Menot Julkaisemme viikkopäivyrin 11.3. Lauantai 14.3. Sunnuntai 8.3. NÄYTTELYT • Kannelkoski – Luonnon harmoniaa -näyttely Mobilian Minikabinetissa 7.2.– 28.3.2026. Elävää musiikkia ja kakkukahvit, Ritva Leikkaan kuvakavalkadi seuran viime vuoden toiminnasta. Järj. • klo 17.30–18.30 kirjailija Aicha Kivinummi Kuhmalahden kirjastossa. • Kangasalan vanhusneuvosto ja eläkeläisjärjestöt tutuksi pop-up tapahtumat kaupunki-infossa, Lentolan Prisma-keskuksessa klo 10–12 tiistaina17.3, perjantaina 17.4. Jalmarin Kodon tiloissa, Finnentie 11. • Tuolijumppa joka tiistai klo 9 Kangasalan lähitorilla. Huom! To 12.3. 1 kg 6 99 rs Karl Fazer SININEN SUKLAALEVY 180 g ja TUMMASUKLAA ja MAKULEVYT 180-200 g (12,50-13,89/kg) -37-44% Plussa-etu -12% Plussa-etu ERÄ • klo 13–15 Näkövammaisten avoin vertaistukikerho. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. • klo 13.15 K-Kino: Operaatio Majava. klo 17–20.15 Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. ja 18.3. • Yhteisöneuvontaa tiistaisin klo 9–13 arjen asioihin, Kohtaamispaikka Kasperi TeeMu ry, Ellintie 6. Järj. Keskiviikko 4.3. • Happihyppely, vapaaehtoisten vetämä lyhyt kävely kaikenkuntoisille joka maanantai klo 10, lähtö Kangasalan lähitorilta. • Kirjoneuleen alkeet, väriä ja tekniikkaa -kurssi ma 9.3. • Veriruusut Kangasalan Pikkuteatterissa, Raudoittajantie 6. Järj. • klo 18 K-Kino: Kaunis rietas onnellinen. Kangasalan SPR. • klo 15.30 Omaistaan hoitavien vertaistukiryhmä Kangasalan lähitorilla. • klo 15.30 K-Kino: Isänpäivä. lähitori Lentolan Prisman kaupunki-infopisteellä kello 10–12. ma–ke klo 9–15, to–pe klo 9–12. • Nettiklinikka pääkirjastolla keskiviikkoisin 6.5.2026 asti klo 10–12. • klo 18–19.30 Kangasalan Marttojen Marttailta: Martan soppapöytä Huutijärven seurakuntakodilla. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. • klo 12–15 Savityöpaja aikuisille Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. Sunnuntai 15.3. • Herttualantien lähitori (Kangasalan SoTe-asema, vastaanotto käytävä huone 4) torstaisin klo 9–12 sekä ajanvarauksella klo 13–15. klo 18 ja to 12.3. Tampereen seudun Näkövammaiset ry. • klo 17.15 K-Kino: Kuinka lyödä rahoiksi. Yli 16-vuotiaiden näyttelijöiden ryhmä. Tiistai 10.3. Jalmarin Kodon tiloissa. klo 17–19.15 Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. • Kangasalan lähitori (Kuohunharjuntie 26) av. ja tiistaina 19.5. kerros) maanantaisin klo 13–15. klo 6–14 Senioripäivä, maksuton uinti eläkeläiskortilla (Kangasalan uimahalli Kuohu). krs) torstaisin 19.3.,16.4. • klo 15 K-Kino: Luottomies-elokuva: Lepoloma. kello 10 mennessä. Keskiviikko 11.3. • klo 17 Lentopallon Naisten Mestaruusliigaa LP Kangasala–OrPo Kangasala Areenassa. alkaen klo 13. Zsuzsa Demeterin Kuvia ja muotokuvia-näyttely on esillä 25.2.–9.4.pääkirjaston TaidetilaTerrassa kirjaston aukioloaikoina. • klo 15 K-Kino: Operaatio Majava. • klo 18.30–19.30 Pirkanmaan musiikkiopiston Kevään kaikuja -konsertti Kangasala-talossa. Torstai 12.3. • Kaikille avoin käsityöryhmä keskiviikkoisin klo 13–15, TeeMu ry, Ellintie 6. • klo 15.15 K-Kino: Isänpäivä. • klo 18 K-Kino: Vasenkätinen tyttö. • klo 16.15 luento: Digijäämistö haltuun – mitä tapahtuu digielämällemme kuoleman jälkeen. klo 9–14.15 ja ke 25.3.2026 klo 17–18.30 Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. • Tuftatut tossut -kurssi ke 11.3. • Zsuzsa Demeter Kuvia ja muotokuvia-näyttely 25.2.–9.4.pääkirjaston TaidetilaTerrassa. Lähitori suljettu to 19.3. • Kaikille avoin pelikerho tiistaisin klo 13–15 Kohtaamispaikka Kasperi, TeeMu ry TeeMu ry, Ellintie 6. • klo 14 Viimeinen ilta Kannaksella Kangasala-talossa. • Kaulahuivi sylikangaspuilla -kurssi ke 4.3. klo 18, la 7.3. • klo 18–20.30 Lepojamit Kangasalan Lepokodilla, Ruutanantie 26. klo 8.15–9 Kevyt kuntojumppa (Kangasala Areena), ke 11.3. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi kautta maanantaihin 9.3. Tyypin2 diabeteksen hoitosuosituksen mukaiset hoidon periaatteet. klo 8.15–9 Voimaa ja tasapainoa (Kangasala Areena), ke 11.3. • klo 13–15 Pirkanmaan AVH-aluekerho avoin vertaistukikerho aivoverenkiertohäiriön sairastaneille. • Tampere Mission Likellä kerho maanantaisin klo 10–12 Ellintie 4–6 A2. • Tampere Missionin Senioripysäkki torstaisin klo 10–11.30 Ruutanan monitoimitalolla, Leppätie 1 ja torstaisin klo 13–15 Jalmarin Kodon tiloissa, Finnentie 11. klo 18. Esitys perustuu Anneli Kannon alkuperäisromaaniin. MUUT • Matalan kynnyksen liikuntaryhmä maanantaisin klo 13–15 Kohtaamispaikka Kasperi, TeeMu ry, Ellintie 6. klo 13.30–14.15 Tuolijumppa (Kangasala Areena), pe 13.3. • klo 14 SVS:n naistenpäivätapahtuma Kangasalan Lepokodissa. Järj. • Kuhmalahden lähitori (Kuhmalahden kirjasto, Rautajärventie 26) parillisten viikkojen maanantai klo 13–15. Mukaan oma digilaite, jonka käyttöön tarvitset apua. ja 19.3 kello 14. ja 28.5. ja 16.3
Vastasin, etten ole. klo 14 Valkeakoski. • Sydännaiset Neulekerho kokoontuu ke 11.3. BUSER SUORASTAAN hehkui tyytyväisyyttä ArVo-voiton jälkeen. • Klan Seudun Hengitysyhdistys Kuntoloma Pärnussa 5.–11.4., bussi Klan kautta. – Kysyit silloin, olenko huolissani. PaKa poimi ne helposti ylös ja löi ne alas samantien. Kangasala kohtaa puolivälierissä joko LP-Vampulan tai LiigaPlokin. Pe 13.3. Koivuniemi kirjasi parhaan saldon 15/+10, mutta kovia lukemia löytyi myös muilta. klo 11, bussi Slahti–Kla–Tre, molempiin ilmoittautumiset ja tiedustelut Ritva p. klo 9–12 ja 13–16 pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla. Kangasala piinasi hiljattain hallitsevaa mestaria Puijo Wolleyta täydet viisi erää. klo 10 Toiminnallinen torstai -kerho Sentterissä, samanaikaisesti kävelijät lähtevät kevyelle kävelylenkille Sentterin edestä. Tämä ei ole todellakaan arkipäivää kaikille vierailijoille vaikeassa Kuusamon liikuntakeskuksessa. 040 755 4231. Viesti oli selkeä. • Klan kansalliset seniorit Yhdistyksen 40-vuotisjuhla la 14.3. klo 12.15 vesijumppa Kuohussa. Lähitorin toiminnasta. Niinpä Kangasala luotti samaan seitsikkoon koko pelin yhtä lyhyttä tuplavaihtoa lukuun ottamatta. Pihtiputaalaisjoukkue hyökkää suosikin kimppuun neljän ottelun voittoputkessa. Eevi Lehmus (13/+6) ja Veera Saloranta (12/+9) tukivat vahvasti. Syöttö puri, vastaanotto toimi, torjunta piti ja hyökkäys kulki. – Pelissä oli paljon hyvää, mutta jäimme erien lopuissa jumiin muutamaan rotaatioon, Kangasalan laituri Annika Koivuniemi tiivisti osuvasti. Kangasalan ykköshyökkääjän Iida Kangasala varmisti kotiedun puolivälieriin FAKTA Kangasalan saldot • Mariliis Lipand 14/+8 • Annika Koivuniemi 12/+5 (2 ässää) • Eevi Lehmus 11/-1 (2 ässää) • Ada Peura 8/+5 (2 torjuntaa) • Assi Vainikka 7/+5 • Sanni Siika-aho 2/+1 • Veera Saloranta 2/+1 • Laura Penttilä vo 37 % ”Erinomainen esitys alusta loppuun.” Annika Koivuniemi on noussut Kangasalan kantavaksi voimaksi. klo 18–19.30 Huutijärven srk-kodilla aiheena “Martan soppapöytä”, myös marttojen toiminnasta kiinnostuneet mukaan. klo 15.30–16.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. FAKTA Kangasalan saldot • Annika Koivuniemi 15/+10 (kolme torjuntaa) • Eevi Lehmus 13/+6 (kaksi ässää) • Veera Saloranta 12/+9 (kaksi ässää, kaksi torjuntaa) • Aliisa Kähkölä 7/+6 • Saara Tyrkkö 6/+2 (neljä torjuntaa) • Roosa Rautio 5/+4 (kolme ässää) • Laura Penttilä vo 50 % Hyviä uutisia Kuusamosta Kangasala pisti PaKa:n ahtaalle. Vampula on pisteen edellä ennen runkosarjan päätöskierrosta ja kohtaa silloin LP Viestin. konsertti Lululla, “Riemuja ja ralleja”, tarkemmat tiedot Liljalta p. klo 15–17 pääkirjaston tilassa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 4.3.2026 20 URHEILU Seurat toimivat • Klan AVH-kerho Kokoontuminen pe 6.3. – Erinomainen esitys alusta loppuun. klo 13 Suoraman srk-keskuksessa, ilmoittautuminen leila.frick@sci.fi tai p. Treen teatterissa “Alivuokralainen” 2.5. Kangasala vei PaKa:lta toisen erän ja johti kolmatta erää aina tilanteeseen 20–19 asti. klo 14.30 alkaen Kirkonkylän srk-kodilla, ensin vuosikokous ja sen jälkeen Tanja Pitkäniitty kertoo mm. • Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Kesäteatteri “Katri” ke 17.6. Hienoa kevätkautta pelaava LiigaPloki saa puolestaan vieraakseen runkosarjavoittoa metsästävän Puijo Wolleyn. Saara Tyrkkö napsi neljä torjuntaa. 0400 835 565. • Klan Shakkikerho Peli-ilta ke 4.3. Nikolas Buserin luotsaama joukkue on pelannut jo neljä peräkkäistä liigaottelua erinomaisesti ja noussut jokerikortiksi reilun viikon päästä alkaviin pudotuspeleihin. Kun haetaan voittajaa, pitää uskaltaa. Väliin tuli vakuuttava voitto JymyVolleysta. Kangasala pystyi puristamaan ratkaisupisteen neljännestä eräpallostaan, kun PaKa:n parhaan vastaanottajan Bridgette Smithin nosto lipsahti kohtalokkaasti. 045 157 2573 viimeistään ma 9.3. Yksi on edelleen poissa joukosta. klo 15–17. Buser palasi vajaan kuukauden takaiseen LiigaPloki-peliin. Niinpä jälki oli tuhoisaa. Silloin Kangasala sai ruman selkäsaunan Pihtiputaalla. klo 15 Ränssin kievari Jyväskylä. • Klan Invalidit Ti 10.3. Erävoitto ei tuonut pisteen puolikastakaan, mutta se oli kova temppu ennen kaikkea henkisesti. • Eläkeliiton Klan yhdistys To 12.3. klo 13 Jalmarin Kodossa, erilaisia pelejä, bingo ym. Rovaniemi on ollut pitkään erittäin vaikea paikka vierasjoukkueille, mutta nyt Kangasala sai pelinsä rullaamaan ensimmäisistä palloista lähtien. Tulee vastaan kumpi tahansa, Kangasala lähtee ottelupariin suosikkina. La 23.5. • Klan Kristilliset eläkeläiset Kokoontuminen ti 10.3. Viime lauantaina tiukkaan puntariin joutui Kuusamon Pallo-Karhut. • Klan Nuorisoseura Pirtillä virikekerho to 5.3. Kaikki onnistuivat hyvin tai erinomaisesti. To 12.3. Siinä vaiheessa arat rullalyönnit ja helpot peipit olivat tuhoon tuomittuja. Sitä ennen Kangasala ehti piinata jo suurimpia mestariehdokkaita Kuusamon Pallo-Karhuja ja Puijo Wolleyta. klo 12–15.45 päivätanssit Pirtillä, soittaa Ari Salo. Sunnuntai-iltana varmistui kotietu puolivälieriin, kun Kangasala otti komean 3–0-vierasvoiton Arctic Volleysta. Kentällä loistivat Roosa Rautio, Annika Koivuniemi, Eevi Lehmus, Aliisa Kähkölä, Saara Tyrkkö, Veera Saloranta ja Laura Penttilä. klo 10 Jari Perkiö Arctic Volley–Kangasala 0–3 (19– 25, 20–25, 20–25) L P Kangasalan naislentopalloilijat ovat löytäneet kauden parhaan vireen juuri oikeaan aikaan. Olen tosi onnellinen, kun nyt ollaan tässä tilanteessa, Buser suitsutti. KANGASALA VÄLÄYTTELI myös muissa erissä, mutta ero tuli esiin ratkaisuhetkillä. Toisen erän sisukkaasta lopusta jäi paljon ammennettavaa kauden loppuhuipennusta varten. klo 18. Ti 10.3. Senioritanssiryhmä Sirpakat ke 4.3. Ke 11.3. Buser antoi suojateilleen tunnustuksen tiukasta vastarinnasta. Nikolas Buserin luotsaama ryhmä on löytänyt uuden vaihteen ja pystyy horjuttamaan myös kärkijoukkueita. klo 9.30–12 päiväkerho Sentterissä. • Klan Eläkkeensaajat Ma 9.3. EKL:n liikuntakampanja 1.3.–30.4. Musikaali “Kari Tapio: Myrskyn jälkeen” to 16.7. • Kivennavan Ahjärveläiset Kokoontuminen omalla Ahjärventalolla ma 9.3. klo 12–15 pelataan bocciaa Asarilla. Jokainen pelaaja onnistui, Buser suitsutti. – Pelaajat tekivät kaiken niin kuin oli sovittu, Buser ylisti. – Tulimme tänne haastamaan ja. Kevätmatka Vaasa–Pietarsaari–Uusikaarlepyy 26.–28.5., ilmoittautumiset ja tiedustelut Matilta. • Klan Martat Marttailta ma 9.3. klo 18–21 Pirtillä. Tiesin, mitä pelaajat tekevät harjoituksissa ja mihin se voi johtaa. Jari Perkiö Kuusamo–Kangasala 3–1 (25–14, 27–29, 25–22, 25–14) LP Kangasalan naislentopalloilijoiden kuntokäyrä on kääntynyt oikeaan suuntaan pudotuspelien aattona. Kaikki osa-alueet toimivat