Tervetuloa joulunaika! JO U N I V A LK EE N IE M I EVELIINA KÄLVIÄINEN Ilona Välimaa korvakoruostoksilla Kangasalan Kädentaitajien myyjäisissä. Tiskin toisella puolella Reju Saksanen. MTV. SIVU 14. vuosikerta Irtonumero 3,70 € • kangasalansanomat.fi Luotettavaa journalismia vuodesta 1918 Kangasalan SANOMAT Äiti ja tytär reissasivat viisi viikkoa Joulukaupalle löytyi entistä parempi tila Keisarinharju saanee uuden tornin Tositelevisio Lentola Näkötornit SIVU 22 SIVU 6 SIVUT 2–3 Joulupuuro katosi parempiin suihin ja joulupukki sai kuulla monta lahjatoivetta Kangasalan joulunavauksessa. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Keskiviikkona 3.12.2025 Numero 49 • 107
Hanke ei ole enää ajatuksen asteella, vaan yhdistys on Haaviston mukaan tehnyt näköalatasanteesta ja sitä ympäröivästä maa-alueesta 25 vuoden vuokrasopimuksen maanomistajan kanssa. – Sitä edesauttaa myös se, että kaikki Kangasalan näkötornit ovat keskenään hieman erilaisia ja niillä on omat tarinansa, hän sanoo. Pysäköintimahdollisuuksia ja tornille kulkevia reittejä pitää toki selvittää, mutta Keisarinharjulla on paljon potentiaalia. – Nykyinen näköalatasanne on 3,5 metriä korkea, jykevä ja hyvä rakennelma. TORNIN RAKENTAMINEN vaatii Haaviston mukaan poikkeamisluvan ja sitä varten vielä lausunnot ely-keskukselta ja Museovirastolta. – Kangasalan matkailumaine on saanut alkunsa näkötorneista ja ne kiinnostavat ihmisiä edelleen. – Heikki totesi, että olisipa hienoa, jos Kangasalan neljäskin näkötorni saataisiin arvoiseensa kuntoon. Keisarinharjun näkötornien aiempiin vaiheisiin perehtyessään Haavisto sanoo ymmärtäneensä paikan koko arvon. – Parhaassa tapauksessa näkötorni voitaisiin rakentaa jo ensi kesänä. Jos se ei onnistu, niin sitten seuraavana. Kun suunnitelma tulevasta tornista saadaan laadittua, yhdistys aikoo hakea rahoitusta sen rakentamiseksi esimerkiksi Leader Kantri ry:ltä. Hänen mukaansa tästä alkupeWILLIAM LOMAX / VAPRIIKIN KUVA-ARKISTO Haralanharjun näkötorni on vuosittain Visit Kangasalan verkkosivujen etsityimpiä kohteita.. Näkötornien vetovoima puree edelleen Tuomas MacGilleon Suunnitelma uuden näkötornin pystyttämisestä Keisarinharjulle saa kannatusta Kangasalan kaupungin matkailuasiantuntijalta. Matkailuneuvontaan tulee hänen mukaansa edelleen paljon näkötorneihin liittyviä tiedusteluja, ja esimerkiksi Haralanharjun näkötorni on vuosittain Visit Kangasalan verkkosivujen etsityimpiä kohteita. – Saavutettavuus on iso asia. Se on helmi, joka on jostain syystä päässyt unohtumaan. Haavisto rahoitti Metsähallituksen sulkeman tornin kunnostuksen ja timpurina hääri Heikki Kuusniemi. Tuolloin Suomessa oli vain kaksi muuta näkötornia, Kuopion Puijossa ja Tampereen Pyynikillä. Haavisto kertoo keskustelleensa hankkeeseen liittyvistä matkailumahdollisuuksista jo Visit Kangasalan ja Mobilian kanssa. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta paikasta voi kuitenkin tulla jälleen suosittu matkailukohde. NÄKÖTORNEISSA YHDISTYY hänen mukaansa hienolla tavalla luonto, arkkitehtuuri ja historia. Matkailun näkökulmasta on Eskelisen mukaansa tärkeää, että kohteisiin pääsevät erilaiset ryhmät. Neljän näkötornin kierros on Eskelisen mielestä hyvä ajatus, jota voidaan tuotteistaa ja markkinoida matkailijoille. – Idea on ilahduttava ja tervetullut. – Kangasala tunnetaan toki näkötornien pitäjänä, mutta minulle oli valtava yllätys, miten iso kultUusi näkötorni suunnitteilla Keisarinharjulle Hanketta varten perustettu yhdistys järjestää opiskelijoille suunnittelukilpailun. – He suhtautuivat todella avarakatseisesti ja totesivat, että uuden tornin ei tarvitse muistuttaa 1800-luvulla rakennettua näkötornia, Haavisto sanoo. Sanoisin, että varmaan kaikki bussilla saapuvat matkailijaryhmät vierailevat jossakin näkötorneista, Eskelinen toteaa. Hänen mukaansa idea sai alkunsa Vehoniemen näkötornin kunnostustyöstä vuonna 2023. Kun hän vuotta myöhemmin mainitsi asiasta uudelleen, ajattelin että tähän täytyy tarttua, Haavisto kertoo. Yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu (meka) Jussi Haavisto on perustanut Kangasalan Kulttuurimaisemat -nimisen yhdistyksen, jonka tavoitteena on saada harjun laelle jälleen uusi näkötorni. Yhdistys suunnittelee uuden näkötornin yhteyteen myös kahvilan tai jäätelökioskin tapaista palvelua, joka voisi työllistää kesäaikaan paikallisia nuoria. Museovirasto on hänen mukaansa antanut ennakkolausunnon, joka antaa vapaat kädet erilaisten suunnitelmien toteuttamiseen. Hän kertoo kaupungin suhtautuvan hankkeeseen myötämielisesti ja toivoo luvitusprosessin etenevän nopeasti. Harjun laelta näkymiä ihaili jo Ruotsin kuningas Kustaa III vuonna 1773, ja seuraavan kuninkaallisen, Venäjän keisarin Aleksanteri I:n käydessä harjulla 1819 maisemien katselulle oli entistä paremmat puitteet. – Olen ollut yhteydessä Tampereen ammattikorkeakouluun, ja järjestämme lähiaikoina rakennusarkkitehtiopiskelijoille valtakunnallisen suunnittelukilpailun, Haavisto kertoo. Torni on tarkoitus pystyttää Keisarin portaiden päälle, jolloin Haaviston mukaan riittää, että siitä tehdään noin yhdeksän metriä korkea. – Kangasalla voisi markkinoida ja järjestää esimerkiksi neljän näkötornin kierroksia autolla, juosten, retkeillen tai pyöräillen, hän sanoo. Katsoin maisemia nosturilla ja totesin, että 12 metrin korkeudessa alkaa olla jo aika hyvät näkymät, hän sanoo. KEISARINHARJULLE rakennettiin vuonna 1881 Kangasalan ensimmäinen näkötorni. Keisarinharjun ensimmäinen näkötorni. Jos alueelle saadaan lisäksi palveluja, ne lisäävät matkailutuloja. – Vääksyn kartanon isäntä rakennutti harjun laelle näköalapaviljongin keisarin vierailua varten, Kangasalan näkötornien historiaa tutkinut Raine Raitio kertoo. Keisarinharjun laella seisova näköalatasanne Keisarin portaat on nykyisellään karu näky, eikä sen päältä avaudu kovin kummoisia maisemia. Ensimmäinen maininta Keisarinharjulla olleesta näköaloja parantavasta rakennelmasta on näitäkin vanhempi. UUDEN NÄKÖTORNIN arkkitehtuuriin ja ulkoasuun pääsevät vaikuttamaan ammattikorkeakoulujen opiskelijat. tuurihistoriallinen merkitys Keisarinharjun näkötornilla on ollut. Meillä on poikkeuksellisen monta hienoa ja vetovoimaista näkötornikohdetta, ja tämä lisää tarjontaa entisestään, Visit Kangasalan Maria Eskelinen sanoo. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 2 UUTISET Tuomas MacGilleon, teksti & kuva S adeveden värjäämää betonia, graffiteja ja ympärillä kasvavaa risukkoa
• Näkötorni on avoinna yleisölle viereisen Kirkkoharjun kahvilan aukioloaikoina. Vuonna 2023 näkötorni suljettiin hetkeksi, mutta avattiin uudelleen kunnostuksen jälkeen. • Näkötornia ylläpitää Suinulan Nuorisoseura. • Nykyinen, 1931 valmistunut funkistyylinen betonitorni on Heikki Tiitolan suunnittelema. – Jos kyseessä oli torni, se oli Suomen ensimmäinen. Haralanharjun näkötorni • Haralanharjulta avautuvat maisemat innoittivat Zachris Topeliuksen kirjoittamaan tunnetun Kesäpäivä Kangasalla -runon, jonka Gabriel Linsén sävelsi lauluksi. Katsaus Kangasalan näkötornien historiaan (1993), Kangasalan Sanomien arkistot räistä rakennelmasta ei ole säilynyt tarkempaa tietoa. Jussi Haaviston mukaan Keisarinharjulle voitaisiin rakentaa uusi näkötorni mahdollisesti jo ensi kesän aikana. – Sijainti ja näkyvyys on erittäin hyvä, ja alueelle tehdään pisaraliittymä valtatie 12:n nelikaistaistaimisen yhteydessä, Malviala sanoo. MUUTTUNEIDEN tavoitteiden vuoksi asemakaavan osallistumisja arviointisuunnitelma tulee uudelleen nähtäville. Alueelle laadittiin vuonna 2020 asemakaavan muutosehdotus, jossa sinne osoitettiin pääasiassa asuinrakentamista. FAKTA Keisarinharjun näkötorni • Venäjän keisari Aleksanteri I vieraili aiemmin Syrjänkorkeana tunnetulla Keisarinharjulla vuonna 1819. Huutijärven entisen ammattiopiston asemakaavan muutoksen tarkistettu osallistumisja arviointisuunnitelma on nähtävillä 4.–19.12.2025 ja 2.–15.1.2026. Näkötorni oli pystyssä 1950-luvulle saakka. KANGASALAN KAUPUNKI Kaavamuutosalueen alustava rajaus ilmakuvassa. – Keisarinharjun laelta avautuu Kangasalan kaunein maisema. Vierailun kunniaksi paikalle rakennettiin näköalapaviljonki, joka mainitaan hävinneeksi jo 1847. On hieno juttu, jos sinne saadaan uusi näkötorni. Ne olivat yhdessä Pyynikinharjun kanssa Länsi-Suomen suurin matkailunähtävyys, Raitio sanoo. Joka tapauksessa Kangasalla oli 1800-luvun lopulla peräti neljä näkötornia, enemmän kuin millään muulla paikkakunnalla. Nykyään kaava-alueella on joukkoliikenteen kääntöpaikka sekä ylipainehalli, jota jalkapalloilijat käyttävät erityisesti talviharjoitteluun. Keisarinharjun ensimmäinen näköalapaviljonki ei ollut pitkäikäinen, ja myös 1800-luvun lopulla pystytetty näkötorni purettiin 1950-luvulla pahasti ränsistyneenä. Entisen ammattikoulun aluetta kehitetään yritysten tarpeisiin Tuomas MacGilleon Kangasalan kaupunki aikoo kaavoittaa Huutijärven entisen ammattiopiston alueen uudelleen. • Natura-alueella sijaitsevan näkötornin omistaa Metsähallitus. Betonisen tasanteen päälle oli tarkoitus rakentaa myös puinen, katettu paviljonki, mutta se jäi toteuttamatta. 3 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat UUTISET FAKTA Kangasalan kolme näkötornia Kirkkoharjun näkötorni • Kirkkoharjun ensimmäinen puinen näkötorni rakennettiin vuonna 1882. Todennäköisesti haemme kumppania kehittämään aluetta. Vuonna 1983 toimintansa aloitti näkötornin vieressä Vehoniemen automuseo. • Ensimmäinen näkötorni rakennettiin paikalle vuonna 1895. Kesäaikaan tornissa palvelee myös kahvila. Punaisella rajatun alueen sisällä oleva rakennus on jalkapallokäytössä oleva ylipainehalli. Vuonna 1961 valmistunut Kangasalan ammattikoulu jäi tyhjilleen vuonna 2018 Tredun opetustoiminnan siirryttyä Pikkolaan. Rakennus purettiin vuonna 2023. • Nykyinen näkötorni on rakennettu vuonna 1927, minkä jälkeen sen viereen pystytettiin kesäravintola ja hotelli. Keisarin portaiksi nimetty näköalatasanne avattiin yleisölle 2010. Uusi käyttötarkoitus vastaa hänen mukaansa yrityksille sopivien tonttien kasvaneeseen kysyntään, ja kaavoituksessa huomioidaan myös Lahdentien edenneet kehittämissuunnitelmat. SIRKKU MALVIALA elinympäristöjohtaja. – Todennäköisesti haemme kumppania kehittämään aluetta, kunhan kaavoitus on edennyt, Malviala sanoo. • Vuonna 2000 paikalle avattiin uusi näkötorni, joka paloi maan tasalle tuhopoltossa vain kuusi vuotta myöhemmin. • Nykyinen matala ja betonirakenteinen näköalatasanne Keisarin portaat valmistui vuonna 2010. Lähteet: Raitio, Raine: Oksalla ylimmällä. NÄKÖTORNEJA EI ole kuitenkaan kaikkina aikoina arvostettu yhtä paljon. Raitio kertoo yrittäneensä 1990-luvulla ehdottaa uuden näkötornin rakentamista, mutta ajatus ei saanut silloin lainkaan vastakaikua. • Ensimmäinen näkötorni rakennettiin Keisarinharjulle vuonna 1881. Raitio toivoo uusimmalle hankkeelle menestystä. Harjun tasanne oli Helaanmäkenä aikanaan tunnettu juhlapaikka, jossa on järjestetty muun muassa tansseja. Vehoniemen näkötorni • Vehoniemenharju sai ensimmäisen näkötorninsa 1892. – Nyt lähdemme siitä, että asumista ei tulisi juurikaan, vaan aluetta kehitetään yritystoiminnan tarpeisiin, Kangasalan elinympäristöjohtaja Sirkku Malviala kertoo. • Torni rakennettiin uudelleen vuonna 2008 ja otettiin käyttöön seuraavana vuonna. Lahdentien ja Sahalahdentien kulmaukseen sijoittuvan suunnittelualueen pinta-ala on noin 3,3 hehtaaria ja suurimmaksi osaksi kaupungin omistuksessa. Kaupungin tavoitteena on saada uusi asemakaavamuutos hyväksyntään vuoden 2026 aikana. Kauppa kuitenkin peruuntui, ja kaupunki on sittemmin arvioinut alueen käyttötarkoitusta uudelleen. Vuonna 2000 Keisarinharju sai uuden näkötornin, jonka kohtaloksi koitui tuhopoltto vuonna 2006. Tuolloin rakennusyhtiö NCC suunnitteli ostavansa tontin Tredulta ja rakentavansa alueelle asumista ja palveluja. Syksyllä 2023 avatun hallin omistavalla yrityksellä on kaupungin kanssa viiden vuoden vuokrasopimus. • Suinulan Nuorisoseuran 1932 pystyttämä näkötorni paloi tuhopoltossa vuonna 2006. – Idealle lähinnä naurettiin ja sitä pidettiin järjettömänä, hän muistelee
– Tarkka päivä ei ole vielä tiedossa, se riippuu muun muassa remontin valmistumisesta, kertovat yrittäjät. Rautiaisen mukaan TT Toimitilat toimii itse rakennushankkeen päätoteuttajana yhteistyössä aliurakoitsijoiden kanssa. Miniloppis-kirpputorilla painopiste on lasten ja äitien tuotteissa. – Viimeisiä niin sanotusti viedään. – Tänne puolelle tulee myös taidenäyttelytila ja pieni lankaosasto, esittelee Hämäläinen. – Bongasin tämän paikan kesän lopulla ja kävin monta kertaa katselemassa tilaa ennen kuin otin yhteyttä vuokranantajaan, kertoo Hämäläinen. – Kahvilan puolesta ja sen takaosassa toimivasta outlet-myymälästä tulee rustiikkinen ja sävyiltään maanläheinen, sellainen lämminhenkinen paikka, jossa itsekin viihtyisin, kuvailee kahvilatoiminnasta vastaava Myllyniemi. – Lamminrahka on meille samalla pilottihanke. Avajaisia uusissa yrityksissä on tarkoitus päästä viettämään tammikuun aikana. Kangasalan Sanomille, että toimitilat ovat herättäneet hyvin kiinnostusta ja niitä olivat varanneet muun muassa eläinlääkäriasema, konditoria-leipomo, kuljetusliike ja maahantuontiyritys. – Olen tehnyt monenlaista ja työpaikkoja on ollut baarista korukauppaan, kertoo viiden lapsen äiti. ITSENSÄ TYÖLLISTÄMISEN lisäksi yrittäjien tavoitteena on työllistää kahdessa erillisessä yrityksessään kaikkiaan neljä ja pidemmällä tähtäimellä jopa kahdeksan työntekijää. Anu Hämäläinen ja Krista Myllyniemi ovat avaamassa vuokraamaansa liiketilaan kahvila Roy´s Cafen, Perhekirppis Miniloppiksen sekä lähialueen tuotteisiin keskittyvän outlet -myymälän. Yrityksille ja sijoittajille suunnatun toimitilarakennuksen rakentaminen alkaa Lamminrahkassa lähiaikoina. Outlet-myymälän puolelle Hämäläinen pyrkii saamaan myyntiin lähialueen tuotteita, kuten sisustusja käyttötavaraa, lähiruokatuotteita ja vaatteita. ELOKUUSSA RAUTIAINEN kertoi “Tästä tulee sellainen minikauppakeskus” Anu Hämäläinen suunnittelee MIniloppis-kirppiksen puolta värikkääksi, tytär Krista Myllyniemen kahvilaan on tulossa maanläheiset värit. Osa työntekijöistä on jo rekrytoitu, osa paikoista on vielä täyttämättä. – Tavoitteena on saada tilat käyttöön viimeistään syys–lokakuussa 2026, hän sanoo. Äidin ja tyttären suunnitelmissa Lentolantie 2:een on paljon muutakin, muiden muassa taidenäyttelytila, pieni lankamyymälä, neulekerho ja muita ryhmiä sekä tapahtumia. Roy´s Cafe on saanut nimensä hänen kuopuksensa, 1-vuotiaan Royn mukaan. Roy´s cafe on nimetty perheen kuopuksen, nyt 1-vuotiaan Roy-pojan mukaan. Tuomas MacGilleon Kangasalan kaupunki on myöntänyt rakentamisluvan Lamminrahkaan tulevalle toimitilarakennukselle ja maalämpöjärjestelmälle. Hän on toiminut aiemmin yrittäjänä Tampereella taitoluistelutarvikkeisiin erikoistuneessa yrityksessä, Myllyniemi on ryhtymässä yrittäjäksi nyt ensimmäistä kertaa. – Haluan tästä perinteisen kahvilan, josta saa kahvia makean tai suolaisen tarjottavan kanssa. – Työpaikkojen luominen paikkakunnalle on yksi iso tavoitteemme, sanoo Hämäläinen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 4 UUTISET Toimitilojen rakentaminen alkaa Lamminrahkassa Tilojen on tarkoitus olla käytössä jo ensi syksynä. Yrittäjän tavoitteena on leipoa mahdollisimman paljon kahvilan tuotteista itse. Kirppikselle on tulossa noin 60 myyntipöytää, jotka ovat asiakkaiden vuokrattavissa. Ratkaisevaa oli tarkoitukseen sopivan liiketilan löytyminen läheltä kummankin asuinpaikkaa. SEKÄ HÄMÄLÄINEN että Myllyniemi kertovat haaveilleensa jo pidempään yhteisen yrityksen perustamisesta. Aukioloaikoja hän suunnittelee niin, että kahvila palvelisi asiakkaita myös ilta-aikaan. Sari Heliövaara, teksti & kuva RTV:n entinen liikehuoneisto Lentolassa ammottaa vielä tyhjyyttään, mutta jo tammikuussa tiloissa pitäisi näyttää aivan toisenlaiselta. HAVAINNEKUVA: TT TOIMITILAT. Rakennukseen tulee tuotanto-, toimistoja liiketiloja. Kangasalan kaupungin kanssa tehty yhteistyö on ollut kaikilta osin joustavaa ja sujuvaa, hän kiittelee. Äiti ja tytär avaavat perhekirppiksen, outlet-myymälän ja kahvilan RTV:n entiseen liiketilaan Lentolaan. Yrittäjäkaksikko oli viime torstaina suunnittelemassa liikehuoneistoon tehtäviä muutoksia. – Liiketila on näkyvällä paikalla ja myös parkkitilaa on edessä hyvin. Väliseinän takana löytyvällä kirppiksellä taas on tarkoitus ilotella väreillä ja muun muassa graffitiseinällä. Yhtiön toimitusjohtaja Konsta Rautiainen kertoi viime perjantaina, että työt tontilla käynnistyvät nopealla aikataululla. MYLLYNIEMI USKOO, että Lentolan alueella on kysyntää perinteiselle kahvilalle, jonne voi istahtaa vaikka kauppa-asioiden tai lääkärikäynnin välillä. – Käytännössä kaikki alkaa olla valmista, ja rakentaminen aloitetaan näillä näkymin jo ensi viikolla. Yrittäjät pitävät isona etuna myös sitä, että saman katon alla toimii muitakin yrityksiä, seinän takana parturiliike Brothers ja toisena naapurina valokuvastudio Studio Torkkeli. Vielä vapaana olevat ovat pääasiassa erilaisia alle 100 neliön tiloja, mutta rakennuksen Lahdentien puoleiseen päätyyn pystymme tarvittessa järjestämään vielä 500 neliön tilan, hän kertoo. Yrittäjät pitävät liikepaikkaa hyvänä ja näkevät siinä paljon mahdollisuuksia myös liiketoiminnan kehittämiseen. TT Toimitilat rakentaa Taitajankulman yritysalueelle uudisrakennuksen, jossa on eri tarkoituksiin sopivia toimitiloja. Pihalle on mahdollisuus laittaa kesällä myös terassi ja ehkä pieni torikin, suunnittelee Hämäläinen. Rakennuksen kerrosala on hieman alle 2 500 neliötä. TT Toimitilat on rakentanut eteläiseen Suomeen useita toimitilarakennuksia, mutta yhtiön laajentaessa toimintaansa Pirkanmaalle se aikoo Rautiaisen mukaan kokeilla myös jotain uutta. Lamminrahkaan tulevien toimitilojen myyntiaste on Rautiaisen mukaan tällä hetkellä noin 60 prosenttia. Kiinteistöön tulee akkuja, joiden tarkoituksena on saada vastiketasoja pienennettyä huomattavasti, hän sanoo. – Tämän jälkeen mukaan on saatu muun muassa rakennusautomaatioalan yritys, hän sanoo nyt. – Tästä tulee sellainen minikauppakeskus, naurahtaa Hämäläinen
Lisäselvitykset ovat nyt paras tapa varmistaa, että ainutlaatuinen luonto ja rakentamisen tavoitteet voidaan sovittaa yhteen kestävästi, Päätalo toteaa. Arvostamme alueen asukkaiden ja luonnonsuojelutoimijoiden pitkäaikaista työtä Ilkon ainutlaatuisen ympäristön puolesta. Kirkkoneuvosto hyväksyi muutetun päätösesityksen. – Olemme arvioineet tilannetta huolellisesti ja kuunnelleet eri näkökulmia. OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Helin Poli Varaukset 0400 426 416 tai helinpoli@gmail.com Ellintie 2, Kangasala JOULUTARJOUS! JOULUTARJOUS! LAHJAKORTTI JJalkahoito 60 min. Käteismaksu. 60 €) Ta rj ou s vo im as sa 19 .1 2. Olemme alustavasti sopineet rakennusyhtiö Jatke Pirkanmaa oy:n kanssa, että päärakennusta lähinnä oleva kerrostalo jätetään rakentamatta. SEURAKUNTAYHTYMÄN kirkkoneuvosto otti Ilkon vielä kertaalleen tarkasteluun, koska kaavamuutos palautui Kangasalan kaupungin valtuustosta pöydälle menettelyvirheen vuoksi. Lukijamäärämme ovat kasvaneet! Meillä on 18 000 printtilehden sekä 16 200 KS-digin lukijaa viikossa. Kangasalan kampuksen Joulutori • Opiskelijoiden tuotteita • Kahvila avoinna • Myyntipöytiä • Lahjatuotteita • Joulupukki • Musiikkia • Askartelupiste • Terveyspiste Tredu, Kangasalan kampus Finnentie 39, 36200 Kangasala ke 10.12.2025 klo 16–19 • Jäteasemalta • Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskuksista • Kuntien noutopisteistä Hyvää joulun aikaa! Katso verkosta: pjhoy.fi/roskakalenteri NYT NIITÄ SAA! Roskakalenteri 2026 ei saavu kotiovellesi, mutta voit hakea omasi: OSTAMME SEKÄ MYYMME 03.12.2025 Keskiviikko 10:00-11:00 Tampere, Laukontori 11:15-11:45 Hakametsän jäähalli 12:00-13:15 Westeri K-Supermarket 13:45-14:45 Ylöjärvi tori 15:00-16:30 Nokia Pirkkalaistori 17:00-18:00 Tampere rautatieasema 18:30-19:30 Pirkkala Tokmanni 04.12.2025 Torstai 10:00-10:30 Siuro Lähikauppa 10:45-12:45 Nokia Pirkkalaistori 13:15-14:15 Hervanta tori 14:45-15:45 Valkeakoski tori 16:15-17:15 Tampere, Tammelantori 17:45-18:30 Pirkkala ABC 05.12.2025 Perjantai 10:00-10:30 Sahalahti K-Market 11:00-12:30 Kangasala tori 13:00-14:30 Tampere, Tammelantori 15:00-17:00 Pirkkala Tokmanni 17:30-18:30 Lempäälä Tokmanni Real Park 06.12.2025 Lauantai 10:00-10:30 Kihniö K-Market 11:00-12:00 Parkano Tokmanni 12:30-13:30 Ikaalinen Komppi 14:00-15:00 Hämeenkyrö K-Supermarket 15:15-15:45 Kyröskoski tori 16:15-17:15 Ylöjärvi Juustoportti 17:30-18:00 Ylöjärvi ent.ABC Teivo 07.12.2025 Sunnuntai 10:00-10:30 Mänttä tori 10:45-11:30 Vilppula tori 12:15-13:15 Ruovesi linja-autoasema 13:45-14:15 Juupajoki tori 14:45-15:45 Orivesi tori 16:45-17:30 Kuhmoinen tori 18:30-19:00 Pälkäne tori 08.12.2025 Maanantai 10:00-11:30 Sastamala tori 12:00-13:00 Punkalaidun tori 13:30-14:30 Urjala tori 15:00-15:30 Vesilahti tori 16:00-16:30 Kulju K-Supermarket 17:00-18:30 Valkeakoski tori 09.12.2025 Tiistai 10:00-11:00 Lempäälä tori 11:30-12:30 Viiala tori 13:00-14:00 Akaa K-Supermarket 14:15-15:00 Toijala tori 15:15-15:45 Akaa Toijala ABC 16:15-16:45 Iittala Shell 17:15-18:15 Hattula K-Supermarket 18:30-19:00 Tiiriö ABC 10.12.2025 Keskiviikko 10:00-10:30 Hämeenkoski Sale 10:45-11:30 Lammi tori 12:00-12:30 Tuulos SEO 13:00-13:30 Hauho tori 14:00-15:30 Tiiriö Tokmanni 16:00-16:30 Hämeenlinna rautatieasema 16:45-18:00 Hämeensaarentie Neste Express NÄISTÄ MAKSOIMME 2300€ 2400€ 1300€ 7300€ 12500€ Timanttisormukset, designkorut, kultakorut, hopeakorut, pöytähopea, kultaharkot, romukulta, romuhopea, kellot, kolikot ja setelit myös Moneta, militaria, arvoesineet ja muut keräilytuotteet. KIERTUEAIKATAULU: Olemme parkkipaikalla Gold Store Finland Oy • OSTO SEKÄ MYYNTI • Runeberginkatu 40, Helsinki • Annankatu 6, Helsinki • Askaistenpolku 2, Helsinki • Hollantilaisentie 9, Helsinki • Topaasikuja 2, Vantaa • Harakantie 2, Espoo • Yliopistonkatu 24, Turku • Aaltosenkatu 27, Tampere • Uudenmaankatu 29, Hyvinkää • Viipurintie 32, Hämeenlinna Kotikäynnit ja tiedustelut 0800 160 060 www.kultavintage.fi PEPPERIN Kuohunharjuntie 26, p. Aina lähelläsi. llkontien asemakaavan muutos mahdollistaisi neljän kerrostalon rakentamisen purettavan kurssikeskuksen pihapiiriin Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymän omistamalle alueelle. päättämään Ilkon kurssikeskuksen alueen kaavan hyväksymisestä. 03 4475312 KE-TO 17.–18.12. Luontoselvitysten tavoitteena on varmistaa, että alueen luontoarvot, hulevesikysymykset ja muut ympäristövaikutukset on selvitetty riittävällä tarkkuudella ennen rakentamista. Lisäksi ennen rakentamista tehdään vielä luontoa koskevat selvitykset riippumattoman tahon toimesta, seurakuntayhtymän tiedotteessa kerrotaan. Kirkkoneuvosto päätti viime torstaina pitämässään kokouksessa, että yksi neljästä suunnitellusta kerrostalosta jätetään rakentamatta. Kangasalan kaupunginvaltuusto kokoontuu maanantaina 8.12. 55 € (norm. Lisäksi päätösesitykseen kirjattiin tarpeelliseksi katsottujen täydentävien luontoa koskevien luontoselvitysten teettäminen riippumattoman tahon toimesta ennen rakentamista. Näin voimme suojella luontoarvoiltaan arvokasta jyrkännettä ja säilyttää päärakennuksen, jolla on ollut merkittävä rooli yritystoiminnan mahdollistajana, seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Heikki Päätalo kertoo tiedotteessa. Yleiskeskustelun aikana esittelijä muutti päätösesitystään niin, että esitykseksi tuli jatkaa kaavan hyväksymisprosessia, jonka mukaan Ilkon kaavasta päätetään 8.12. – Haluamme toimia Ilkon alueella niin, että päätökset kestävät tarkastelun sekä tänään että tulevina vuosikymmeninä. as ti Terveydenhuollon ammattilainen. KMT 2025 Syksy Aina lähelläsi Yksi Ilkon kerrostalo jätetään rakentamatta Kangasalan Sanomat Tampereen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto teki kaksi merkittävää muutosta alkuperäiseen Ilkon aluetta koskevaan suunnitelmaansa. Lahjakorttien haku TI ja KE klo 9–14 tai sop. 5 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat UUTISET Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu pankkitilille tai käteisenä. esityslistalta, ja jos esitys pyynnöstä huolimatta aiottaisiin viedä kokoukseen, seurakuntayhtymä vetäisi kaavan pois käsittelystä ennen kyseistä kokousta. valtuustossa, edellyttäen kuitenkin, että rakennusyhtiö Jatke Pirkanmaa sitoutuu sopimuksella olemaan rakentamatta lähinnä päärakennusta olevaa kerrostaloa. klo 11–14 24 ,90 € Tilaajaetu sovelluksessa 10.-22.12.25. mukaan. Kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjan mukaan kirkkoneuvosto sai ensin käsiteltäväkseen esityksen, jonka mukaan seurakuntayhtymä pyytäisi Kangasalaa vetämään kaavaesityksen pois valtuuston 8.12
Eläkeläisenä on aikaa auttaa ja tarvittaessa ajaa Pirkanmaalle asti, hän naurahtaa. Nyt Andrejeff on ratkaissut Joulukaupallaan pulman. Osa heistä on varannut paikan muutamasta päivästä yksittäiseen viikkoon. Vuokrattavat liiketilat sijaitsevat katutasossa. Ensimmäiset ostajia odottavat myyntipöydät antoivat kuitenkin kattavan kuvan siitä, mitä kaikkea on luvassa: kransseja, joulukortteja, keramiikkaa, kynttilöitä, villatuotteita, heijastimia, toffeeta, kukka-asetelmia, taidetta, saippuoita, marmeladeja, kahvia ja koruja. Joulukaupan hän pitää avoinna päivittäin kello 10–18 aina 23. – Olemme haastatelleet useita, eri kokoisista liiketiloista kiinnostuneita, mutta niiden osalta vuokraustilanne on toistaiseksi auki. Tällöin hakemuksia saapui määräajassa puolenkymmentä. Tuottajat itse päättävät, mitä haluavat laittaa myyntiin. HAVAINNE: ARKKITEHDIT LSV OY Tältä vuonna 2026 valmistuva Timanttikortteli näyttää havainnekuvan mukaan koilisesta. Parin päivän päästä paikassa avautuu Joulukauppa. vuoksi aktiivinen hakukampanja ja sen markkinointi on tarkoitus keskittää ensi vuoden alkuun, jolloin lopullinen aikataulu on myös täsmentynyt. Minulla oli hinku toteuttaa paikka, jossa muidenkin käsityöläisten osaaminen olisi esillä, hän avaa alkuperäistä ideaansa. – Timantin tilat sopisivat äärimmäisen hyvin juuri tämäntyyppisen toimintaan. Tämän jälkeen hän rauhoittuu omiin jouluvalmisteluihin ja aikoo nauttia pyhistä perheen seurassa. Suurin osa on Pirkanmaalta, mutta joukkoon mahtuu tekijöitä myös muualta Suomesta. Viime torstaina, pari päivää ennen avajaisia Andrejeff laittoi paikkoja edustuskuntoon sitä mukaan kun käsityöläiset ja pientuottajat toivat tuotteitaan myyntiin. Kaikki vuokrattavat liiketilat sijaitsevat katutasossa. Näin joulun alla ihmiset etsivät nimenomaan lahjaideoita, joten jouluisille tuotteille on varmasti parhaiten kysyntää, Andrejeff sanoo. Sisällä kierrätyskeskuksen entisissä tiloissa Tanja Andrejeff kantaa hyllyköitä ja asettelee havunoksia somisteeksi. – Olen pitkään ollut yrittäjänä ja tehnyt myös kaikenlaisia käsityöjuttuja. Kasvavasta kiinnostuksesta lupailee ainakin mukaan saatujen käsityöläisten ja pientuottajien määrä, joka on parisenkymmentä suurempi kuin vuosi takaperin. – Ihmiset käyvät paljon Lentolassa ostoksilla, joten nyt ollaan entistä paremmalla paikalla. Pop up -puoti on jatkumoa viime vuodesta, jolloin Andrejeff järjesti sen ensi kertaa RTV:n entisessä liiketilassa Lentolassa. – Ravintolatilan vuokralainen on valittu, mutta muita liiketiloja ei ole vielä täytetty, Business Kangasalan toimitusjohtaja Päivi Kuusivaaraa kertoo. – En ole asettanut rajoituksia. joulukuuta asti. Minä teen provisiomyyntiä ja hoidan maksuliikenteen kaikista niistä tuotteista, joista pientuottajat eivät itse ole paikalla hieromassa kauppaa. TÄNÄ VUONNA sopiva tila järjestyi Mäkirinteentieltä. Kuusivaara taustoittaa, että muihin liiketiloihin kohdistuneiden hakemusten joukossa on muun muassa ollut hiusja kauneudenhoitopalveluihin keskittyviä yrityksiä. Tämän Palaute kannusti uusintakierrokselle “Nyt ollaan entistä paremmalla paikalla.” Eveliina Kälviäinen, teksti & kuva M arraskuinen pimeys verhoaa maisemaa, mutta ikkunan takana jouluvalot tuikkivat kilpaa viereisen Subwayn valomainoksen kanssa. Tämänhetkisen aikataulun mukaan kaupungin virastot pääsevät siirtymään Timanttikortteliin jo huhtikuussa, ja liiketilojen osalta muutosja sisustustyöt keskittyvät kesäkuuhun. Tänä vuonna mukana on käsitöitä, herkkuja ja jouluisia lahjaideoita yli 60:ltä eri tekijältä.. – Nämä ovat tuttavaperheen tuotteita. Iso, yli 700 neliön tila oli Andrejeffin mielessä jo viime vuonna, mutta tällöin sen vuokraus lyhytaikaiseen käyttöön ei onnistunut. Andrejeff vinkkaa, että parhaiten tiedon siitä, milloin “vierailevat tähdet” ovat paikalla, saa seuraamalla Joulukaupan sosiaalisen median tilejä. Minä vain auttelen. VIERAILUHETKELLÄ TILA oli vielä osittain tyhjä, sillä suurin osa myyntipöydistä tuotteineen laitettiin edustuskuntoon ennen lauantain avajaispäivää. Pop up -myymälän järjestelyiden lisäksi Andrejeff on valmistautunut joulusesonkiin hyvissä ajoin valmistamalla kotitilallaan myyntiin myös omia tuotteita, kuten mehiläisvahakynttilöitä ja villasukkia. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 6 UUTISET Timanttikorttelin ravintolatila täytetty Liiketilojen vuokralaiset pääsevät muuttamaan heinäkuussa 2026. Kaukaisimmat tuotteet ovat Kuusamosta. Usein käsityöläisillä ja pientuottajilla saattaa olla jokin muukin ammatti, jonka vuoksi heillä ei ole aikaa kiertää markkinoita ja myyjäisiä myymässä tuotteitaan itse. – Tämä on tavallaan markkinoiden ja kaupan välimuoto. ENSIMMÄINEN hakukierros Timanttikortteliin valmistuviin vuokrattaviin liiketiloihin päättyi tämän vuoden helmikuussa. Ensi kesään mennessä kortteliin valmistuu 63 asuntoa, joista suuri osa on perhehuoneistoja. Toista vuotta Joulukauppaa pitävä Tanja Andrejeff bongasi “pakettikuusen” somesta ja päätti rakentaa samanlaisen pop up -myymälän koristukseksi. Suosituin hakukohde oli ravintolatila, joka on vuokrattavista erillistiloista myös suurin. – Harva on kuitenkaan valmis vuokraan ilman, että näkee tilan, Kuusivaara huomauttaa. Kuusivaara arvioi, että valmistuvia tiloja päästään esittelemään vuoden vaihteen jälkeen. Liiketilojen lisäksi Timanttikortteliin sijoittuu kaupunkikonsernin palveluja virastotoimintoja sekä asuntoja. Timanttikortteliin on tulossa yhteensä seitsemän eri kokoista liiketilaa, joista pienin on 39 ja suurin 221 neliömetriä. Tänä vuonna mukana on käsitöitä, herkkuja ja jouluisia lahjaideoita yli 60:ltä eri tekijältä. Osa tiloista on yhdisteltävissä. Eveliina Kälviäinen Timanttikorttelin liiketilojen vuokralaiset pääsevät muuttamaan uusin tiloihin ensi heinäkuussa. Edellisvuoden myönteisen palautteen perusteella Andrejeff odottaa vastaavan kaltaista vastaanottoa ja kävijämäärää myös tänä vuonna. Turun suunnasta saapunut Pertti Kangasniemi kantaa juuri sisään täysiä pahvilaatikoita ja muovikasseja, joista paljastuu luonnonkosmetiikkavoiteita, saippuoita, pyyheliinoja ja kylpytakkeja
Tänä vuonna mukaan oli ilmoitettu mukavan monipuolinen ja laaja kattaus kaupungin eri palvelualoilta. Tunnustus on osa KT Kuntaja hyvinvointialuetyönantajien ja pääsopijajärjestöjen Tärkeissä töissä -kampanjaa. Korvakorut, hopeaa 149 € Riipus, hopeaa 89 € UUTISET Kestotilaaja Kangasalan Sanomien toimitukseen Myllystenpohjantie 3 JOULUGLÖGILLE pe 5.12. 7 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat TUOMASKULTA Kultasepänliike tuomaskulta.fi | Kangasala Tampereentie 1, 36200 Kangasala • puh. Kolmantena kehittämistekona palkittu opetuksen digituotteiden verkkokauppa puolestaan yksinkertaistaa ja sujuvoittaa lukuvuoden aikana tarvittavien tarvikkeiden hankintaa. Mukana oli myös kuvasta puuttuva kirjastopalvelujohtaja Annamari Nikara-Nummi. Ei postitusta. Kalentereita jaossa rajoitettu määrä. Neljä kehittämistekoa sai palkinnon. Eveliina Kälviäinen, teksti & kuva Kangasalan kaupunki on voittanut innostavimman kunnan palkinnon. Henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde on iloinen siitä, kuinka kunta-alan työtä nostetaan näin entistä näkyvämmäksi. Helsingissä pidetyssä gaalassa palkittiin myös strategisen johdon ja teknisen keskuksen yhteistyönä kehittämä kaavoituksen eurovaikutusten arviointilaskuri. Tällä työllä on vaikutusta myös työhyvinvointiin, kun työntekijät voivat itse vaikuttaa ja kehittää prosesseja, hän kommentoi. – Kannustamme organisaatiossamme jatkuvaan parantamiseen ja kokeiluihin. – Kyse on pitkäjänteisestä tekemisestä, sillä Kangasalla kehittämistyötä ja -tekoja on tehty vuosien ja vuosien ajan. Kirjastopalvelut puolestaan kehittivät kirjaston henkilöstön työn tehokkuutta, asiakaspalvelua ja työntekijäkokemusta ottamalla käyttöön päivystysrannekkeet. klo 10–14 Lämpimästi Lämpimästi tervetuloa tervetuloa 2026 KUVA: JUHO TUHOLA Aina lähelläsi nappaa mukaasi 2026 seinäkalenteri. Tärkeissä töissä -gaalaan palkintoja vastaanottamaan matkasivat Kangasalta kirjastovirkailija Paula Moisio (vas.), opetuksen suunnittelija Tuuli Vuokola, TVT-suunnittelija Virva Törmälä, kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, erityisopettaja Linda Kuusjärvi, lukion rehtori Anna Korkama ja henkilöstöpäällikkö Eija Tetri-Lähde. 050 3240 841 Lotta Svärd Säätiön kanssa yhteistyössä luotu korusarja on omistettu kaikille, jotka haluavat kantaa lottien perintöä sydämessään. Kangasalan lukio palkittiin oppimisen tuen ja hyvinvoinnin vahvistamisesta. Laskuri arvioi erilaisten asemakaavoitettujen talotyyppien ja arvioidun asukasmäärän mukaan kunnallisja kiinteistöveromäärää aluekohtaisesti.. Koko kaupunkikonsernista kehittämistekoja on ilmoitettu yhteensä 29, sillä myös Business Kangasala Oy ja Kangasala-talo Oy osallistuivat kampanjaan. Kehittämistyö toi innostavimman kunnan tittelin Parhaita kehittämistekoja palkittiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Kangasalta palkinnon sai tällä kertaa neljä kehittämistekoa. Tule samalla tervehtimään tulevaa päätoimittaja-toimitusjohtajaa Mari Tuohiniemeä ja sanomaan heipat Heli Keskiselle. Tärkeissä töissä -kampanjassa palkitaan vuosittain myös yksittäisiä kehittämistekoja. On upeaa, että henkilöstömme tekemä erinomainen kehittämistyö huomataan myös valtakunnallisesti. On ansiokasta, kuinka paljon henkilöstöllä riittää intoa ja kiinnostusta kehittää omaan työtään eteenpäin, kaupunginjohtaja Oskari Auvinen sanoo. Syksyllä 2024 alkaneen hankeen tavoitteena on ollut vahvistaa opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Eri kehittämistekoja kokoavalle Tekojen torille ilmoitettiin tänä vuonna Kangasalan kaupungilta yhteensä 26 kehittämistekoa
Musiikki on Kangasalla tärkeässä osassa niin varhaiskasvatusta, esiopetusta kuin opetustakin. Paikallismedian näkökulmasta tämä vaikeuttaa sen ydintehtävää: kertoa oman alueensa asioista ja ilmiöistä. – Olemme tästä otettuja, ja arvostamme yhteistyötä Kangasalan Sanomien kanssa, Kotilainen kommentoi. Kangasalan Sanominen jakaman Antti-palkinnon ovat aikaisemmin saaneet Kangasala Seura (1985), agronomi Pertti Ruokonen (1987), kaavoitusinsinööri Markku Lahtinen (1995), Kesä alkaa Kangasalta -toimikunta (1998), hallintojohtaja Teppo Kaivola ja ylilääkäri Toivo Rintamäki (2001), professori Aulis Aarnio (2003), rakennusmestari Kauko Ilonen (2008), seurakunnan tiedottaja Tuomo Vanhanen (2011), Kangasalan Naisvoimistelijoiden kunniapuheenjohtaja Marjatta Tiitola (2013), johtava ylilääkäri Sari Mäkinen (2015), Kangasalan Sanomien hallituksen puheenjohtaja, ekonomi Torsti Tulenheimo (2018), Kangasalan kaupungin viestintäpäällikkö Annikka Lampo ja hoitotyönjohtaja Jenni Aunio-Ahmavuo (2021) sekä edellisen kerran vuonna 2023 erityisnuorisotyöntekijä Jorma Jussila. Paikallistai maakunta-Antti-patsas voidaan myöntää yksityisille henkilöille tai yhteisöille tunnustuksena paikallislehdistön hyväksi tehdystä erityisen merkittävästä toiminnasta, tuesta tai pitkäaikaisesta yhteistyöstä. eniten Vuosi 2027 lastenmusiikin pääkaupunkina Tuoreen työllisyyskatsauksen mukaan Kangasalan työttömyysaste oli lokakuussa 9,3. Toimitusjohtaja Timo Kotilaisen mukaan perustelut käyvät varsin hyvin yksiin Kangasala-talon omien tavoitteiden kanssa. K-ryhmässä tilanne on kuitenkin toinen. – Meille on tärkeää, että jokaisella kangasalalaisella olisi taloon jonkinlainen suhde. Alkuvuonna kulttuuritalo juhlisti pyöreitä vuosiaan, kun Kangasala-talon avajaisista tuli kuluneeksi 10 vuotta. Jokaiseen palautteeseen ja viestiin vastaamme henkilökohtaisesti. – On todella onnekasta, että pitkäjänteinen työ huomioidaan. Tämä mahdollistaa sen, että paikallislehdet pääsevät ripeästi kiinni ajankohtaisiin aiheisiin, kuten kuluttamiseen, hintatasoon ja tuotteiden saatavuuteen, palkitsemisperusteluissa todetaan.. Kaupungin tiedotteen mukaan lastenmusiikkipääkaupunkivuosi 2027 tuo Kangasalle monipuolisia tapahtumia. Toukokuussa Kangasala-talo palkittiin paikallisten yrittäjien Vuoden kangasalalainen -tunnustuksella. – Kangasala-talon yhtenä vahvuutena voi pitää läheistä suhdetta kangasalalaisiin ja vahvaa asiakaspalvelua, jota teemme omilla kasvoillamme. Usein K-kauppiaat ovat näkyviä toimijoita omilla alueillaan ja myös helposti saavutettavia ja relevantteja tiedonlähteitä paikallismedialle. Työttömiä työnhakijoita oli lokakuussa Pirkanmaalla yhteensä 31 953, joka oli yli 1 400 henkilöä enemmän kuin syyskuussa. Paikallislehti haluaa Antti-patsaalla osoittaa arvostusta Kangasala-talolle. Eniten työttömyys lisääntyi Tampereella, 2 964 henkilöllä. Tällä hetkellä Suomessa toimii yli tuhat itsenäistä K-kauppiasyrittäjää ruoka-, rautaja urheilukaupoissa. Harrastusmahdollisuuksi musiikin parissa tarjoavat esimerkiksi Pirkanmaan musiikkiopisto ja Kangasalan pikkupelimannit. Emme ole Suomen kulttuuritaloista se suurin tai hienoin, mutta voitamme tunnelmassa, viestintäja markkinointipäällikkö Päivi Harkko lisää. Uusia avoimia työpaikkoja maakunnassa oli lokakuussa 2 855 kappaletta, joka oli 253 kappaletta enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Se on ollut meille paitsi uutisten aihe myös paikka järjestää erilaisia tilaisuuksia, kuten esimerkiksi vaalipaneeleita, sanoo Kangasalan Sanomien päätoimittaja-toimitusjohtaja Heli Keskinen. ANTTI-PATSAS ON jaettu vuodesta 1981 lähtien. Antti-patsas koko kaupungin kulttuuritalolle “Meille on tärkeää, että jokaisella kangasalalaisella olisi taloon jonkinlainen suhde.” Eveliina Kälviäinen, teksti & kuva Kangasalan Sanomat on palkinnut Kangasala-talon Antti-patsaalla. Viime vuoden lokakuuhun verrattuna nousua oli 882 henkilöä. Kangasalalaisten työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi vuositasolla toiseksi eniten Pirkanmaan kunnista, 209 henkilöllä. Sillä kunnioitetaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden, suomenkielisten Tieto-Sanomien julkaisijan, rovasti Antti Lizeliuksen (1708–1795) elämäntyötä. Lasten oikeuksien päivänä 20.11.2026 Kangasalla pidetään Lastenmusiikki ry:n Jellonagaala, jossa julkistetaan vuoden 2028 lastenmusiikkipääkaupunki ja palkitaan lastenmusiikintekijöitä. – Kun muualla haastattelupyyntö voi jäädä jumiin organisaation eri portaiden väliin, K-kauppiaaseen saa yhteyden suoraan ja nopeasti. Antti-patsaan ja kunniakirjan vastaanottivat perjantaina Kangasala-talon viestintäja markkinointipäällikkö Päivi Harkko ja toimitusjohtaja Timo Kotilainen. Kaupungissa järjestetään Lastenmusiikki ry:n ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa konsertteja ja erilaisia tapahtumia lastenmusiikin ja musiikkikasvatuksen edistämiseksi. Musiikki nähdään keskeisenä osana lasten hyvinvointia. Uutismedian liiton paikallislehtijaoston, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen ja Suomen Paikallismediat Oy:n yhteisesti jakama valtakunnallinen Antti-patsas myönnettiin tänä vuonna K-kauppiaille aktiivisesta yhteistyötä paikallislehdistön kanssa. KULUNEENA VUONNA Kangasala-talolla on totisesti ollut syytä juhlaan. Pirkanmaan työttömyysaste oli lokakuussa 12 prosenttia, mikä oli maan korkein. Kaupunki on ollut mukana Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallissa vuodesta 2023. Säännöllisten kävijöiden joukkoon mahtuu niin päiväkotija koululaisryhmiä, konserttivieraita, lounaalle poikkeavia kuin elokuvakävijöitä. Osana tätä roolia K-kauppiaat ovat osoittaneet olevansa myös paikallismedian käytettävissä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 8 UUTISET Kangasalan työttömyys kasvoi 2. Monissa kaupan alan ketjuissa viestintä on keskitetty viestintäosastolle, ja kommentoida saavat ainoastaan ylemmän portaan johtajat ja hekin usein vain yleisellä tasolla. Ei näitä palkintoja ole tullut liikaa, vaan aivan jokainen niistä sykähdyttää ja lämmittää mieltä. Kauppiasvetoinen toimintamalli rohkaisee kauppiaita laittamaan omaa persoonaansa peliin ja olemaan vahvoja toimijoita yhteisöissään. Lastenmusiikki ry myönsi Kangasalan kaupungille Vuoden Lastenmusiikkipääkaupunki 2027 -tunnustuksen Jellonagaalassa Oulussa lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2025. – Kangasala-talo on koko kymmenenvuotisen historiansa ajan ollut tiiviissä yhteistyössä Kangasalan Sanomien kanssa. Jatketaan tästä eteenpäinkin valitsemallamme tiellä, Kotilainen sanoo. – Se lisää yhteisöllisyyttä, elämää kaupungin keskustaan ja edesauttaa kaikenikäisten hyvinvointia tarjoamalla monipuolisesti erilaisia kulttuurielämyksiä, Keskinen perustelee. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 11,6 prosenttia. Työttömiä työnhakijoita oli Kangasalla yhteensä 1 536
Nevalainen kertoo saavansa iloa ja voimia myös pikkujouluista ja joulukahvitteluista ystävien kanssa. Hänelle pari kertaa viikossa tehtävät yhteislenkit ja liikunta ylipäänsä on yksi energiaa ja virkeyttä tuova asia keskellä pimeintä vuodenaikaa. Jouluvaloja on laitettu jo pihalle, mutta ei vielä sisälle, Paukkunen kertoo. Talvinen sää antaa odottaa itseään ja päivät ovat lyhyitä ja harmaita. – Ja minun hedelmäpatukka, jatkaa Vilja. Tarja Nevalainen oli juuri palannut etelän auringosta. Viikonloppuna perhe oli käynyt hakemassa joulutunnelmaa Tallinnan joulutorilta. – Vitamiineja purkista, hän mainitsee energian lähteekseen. Hän on tulossa kävelylenkiltä tutun porukan kanssa. ULLA WEISSMAN. – Minun kalenterista tuli karkkia, kertoo Eemil. Äiti-Mattssonin mukaan voimia ja energiaa tuo myös se, että perhe on pysynyt terveenä syksyn tautikierteissä. – Paikallisessa liikkeessä kävimme joulutarjouksia katsomassa ja rouva on kutonut sukkia. Energiaa hän kertoo saavansa myös liikunnasta ja joulukahvitteluista ystävien kanssa. Joulunaikana iloa tuo myös lahjojen antaminen läheisille. Myös joulun lähestyminen ja siihen liittyvät valmistelut pitävät mielen virkeänä. – Räntä ja sohjo on kurjaa, mutta pimeys ei haittaa, hän sanoo. Vilja ja Eemil olivat hakemassa kirjastosta jouluaiheisia lastenkirjoja äitinsä Emma Mattssonin kanssa. – Liikunnasta saa energiaa. ULLA WEISSMAN kävelee reippain askelin torin poikki. Ulla Weissman oli tulossa tutun porukan kanssa tehdyltä yhteislenkiltä. TARJA NEVALAINEN on maanantaina palaamassa lavistunnilta jumppamatto kainalossaan. Kävelyn lisäksi käyn salilla kerran viikossa. Maanantaiaamu oli monessa perheessä, myös Mattssoneilla odotettu, sillä silloin sai avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Valon puute ja harmaat päivät eivät sinällään miehen mieltä vedä matalaksi. Pertti Paukkunen ammentaa lisäenergiaa muun muassa purkkivitamiineista. Liikunnan lisäksi ystävien tapaaminen ja yhteiset kahvitteluhetket tuovat iloa talven synkkyyteen. – Kävelyn lisäksi käyn salilla kerran viikossa. – Lunta vielä odotellaan, se toisi kivasti valoa ja joulufiilistä. Sari Heliövaara, teksti & kuvat E mma Mattsson on lastensa Eemilin,5, ja Viljan,3, kanssa kirjaston lastenosastolla etsimässä jouluaiheista luettavaa. – Tänään meitä oli vaan kolme, käveltiin vähän lyhyempi lenkki, kun lähtiessä tuli räntää, kertoo Weissman posket punaisina. Kävimme kysymässä Kangasalan torin liepeillä, mistä ihmiset saavat voimaa ja iloa vuoden synkimpään ja pimeimpään aikaan. PERTTI PAUKKUNEN on juuri käynyt hakemassa apteekin hyllyltä lisäpotkua pimeään vuodenaikaan. 9 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat UUTISET Mikä tuo iloa ja voimia vuoden synkimpään aikaan. – Joulukirjojen lukemisen lisäksi joulunodotus ja jouluvalojen laitto kotiin tuovat iloa, kertoo Mattsson. Laviksen lisäksi käyn vesijumpassa ja sauvakävelen, kertoo Nevalainen. – Kaikki lahjat on jo hankittuna, hymyilee Nevalainen. Myös juuri tehty pyrähdys etelän lämpöön on kasvattanut energiavarastoja. Äidin mukaan sängystä ylös nousu olikin sujunut tavallista joutuisammin. Ennen kävin pari– kolme kertaa viikossa ja sain salitreenin avulla painosta pois 30 kiloa, Weissman kertoo. Lukemisen lisäksi iloa pimeään aikaan tuo myös joka aamu avattavat joulukalenterin luukut. – Yhdet pikkujoulut on jo ollut ja joulukahveja on vielä tulossa, hän kertoo
Kysymykseni näiden periaatteiden vaarantumisesta ehdottamani erityispysäköintiluvan järjestämisessä kuitenkin kuuluvat: Ensiksikin eikö tällaisella erityispysäköintiluvalla nimenomaan poistettaisi nyt haja-asutusalueilta huonojen julkisten yhteyksien takaa tulevien oppilaiden eriarvoisuutta suhteessa keskustan ja nauhataajaman alueella asuviin oppilaisiin nähden. Kehittämisen avaimet ovat parempi opastus, digitaaliset palvelut ja tapahtumat, jotka nostavat tornit esiin matkailun kärkenä. Ne ovat myös elementtejä, joita nykyajan matkailija arvostaa.. Vain Keisarinharjun näkötorni on tällä hetkellä kunnostamatta ja selvällä vajaakäytöllä. O len yrittänyt keskustella kaupungin palautekanavalla ehdottamastani erityispysäköintiluvasta Kangasalan haja-asutusalueilta esimerkiksi traktorimönkijöillä kouluun tuleville oppilaille Pikkolan alueella (Kangasalan Sanomat 5.11.2025) ja täydennys palautteeseen (palautekanavalla 6.11.2025). VUOKRALAINEN On turha sanoa, että pitäkää hakemukset voimassa, jos asuntoja ei tarjota. Vuonna 2021 Kirkkoharjun näkötorniin puhallettiin uutta elämää kahvilalla ja vuosi sitten itse torni pintaremontoitiin. 040 769 9045 Kangasalan SANOMAT SEURAA MEITÄ VERKOSSA facebook.com/kangasalansanomat instagram.com/kangasalansanomat Asunnottomuus lisääntyy, jos toimintaa ei muuteta J os kaupungilla ei ole tarjota asuntoja maaliskuussa purettavan Vääränkalliontien kohteen asukkaille, miten on mahdollista, että asuntoja joita vapautuu, tarjotaankin ihmisille joilla on jo asunto eikä niille, joilla sitä ei kohta ole. Arvelisin, että tällaisia lupia haettaisiin varsin rajallinen määrä. Ne ovat osa kansallismaisemaa ja kulttuurihistoriaa, joka ulottuu 1800-luvulle. Tämän toiminnon hallinnoiminen onnistuisi varmasti jo olemassa olevien pysäköinninvalvojien toimesta. Mielestäni kaupungilla pitäisi olla velvollisuus tarjota asuntoa ihmisille, jos he eivät voi vaikuttaa mitenkään siihen, onko heillä kotia. Kun hanke saadaan valmiiksi, ovat kaikki neljä Kangasalan näkötornia jälleen ihmisten nautittavissa. Oikein brändättynä ne voivat nousta sellaiseksi jälleen. MEDIAMYYNTI Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Mediamyyjä Yero Dia 040 707 8163 Digipalvelujen kehityspäällikkö Juho Tuhola 040 701 7202 MEDIATIEDOT ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 TOIMITUS Toimitus 040 158 7375 Toimituspäällikkö Annukka Luomaharju 040 158 7375 Toimittaja Sari Heliövaara 040 158 7997 Toimittaja Tuomas MacGilleon Toimittaja Eveliina Kälviäinen TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 0100 3355 (pvm/mpm) OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai tilaukset@kangasal TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 3 LT 1, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Näkötornit yhdistävät Kangasalan upeimmat asiat; luonnon, kulttuurin ja historian. Kangasalan neljä näkötornia ovat paljon enemmän kuin pelkkiä maisemapaikkoja. Vuosisadan lopulla torneja oli lopulta neljä, ja niistä tuli suosittu matkailunähtävyys. Se ei oikein onnistu, koska kaupunki ei vastaa minulle palautekanavalla. Reitin ympärille on mahdollista järjestää myös tapahtumia, joiden suosio Kangasalan keskeisen sijainnin vuoksi voi olla hyvinkin suuri. Kaikille ei ole mahdollista saada asuntoa muilta asuntotoimijoilta, ja se pitäisi huomioida myös. Purkua ei ole voitu päättää päivässä, viikossa tai kuukaudessa, vaan se on ollut tiedossa pidempään byrokratian rattaiden pyöriessä, joten kysymys kuuluu, miksi tähän ei ole varauduttu paremmin. Uudelleen loistoonsa nostetut tornit voidaan jälleen nähdä strategisena voimavarana, ei pelkkänä menneisyyden muistomerkkinä. En haluaisi edes ajatella sellaista mahdollisuutta, että tässä yritetään noudattaa maaseutuvastaista kaupunkipolitiikkaa. Kohta tilanne on kuitenkin toinen, sillä hetki sitten perustettu Kangasalan Kulttuurimaisemat -niminen yhdistys aikoo saada harjun laelle uuden ja upean näkötornin. NINA WESSBERG hallintotieteiden tohtori, ympäristöpolitiikan dosentti Näkötornien uuden loiston aika Pääkirjoitus Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Ne ovat myös elementtejä, joita nykyajan matkailija arvostaa. Näkötornit yhdistävät Kangasalan upeimmat asiat; luonnon, kulttuurin ja historian. Tulevaisuudessa on tulossa lisää asunnottomia tällä menolla, jos toimintatapaa ei muuteta. Samana kesänä avattiin uudelleen myös Vehoniemen huonoon kuntoon päässyt näkötorni, joka kunnostettiin paikallisvoimin. Ja toiseksi onko kaupunki valmis järjestämään julkisen liikenteen sujuvaksi myös haja-asutusalueilta tulevien liikkumistarpeille, jotta ympäristöasioihin voitaisiin oikeasti tässä kysymyksessä vedota. TIEDUSTELISIN VIELÄ, mihin perustuu se, että erityispysäköintiluvan hallinnointi olisi liian resursseja vievää ja resursseja ei ole. En ymmärrä, miksi tähän tarvittaisiin valtakunnallista mallia, jonka puutteeseen liikenneinsinööri myös vetoaa. Haralanharjun näkötornin remontti valmistui vuonna 2023. Valitettavasti herää kysymys, ketä varten kaupungin virkaa tekevät ajattelevat kaupungin olevan. K angasalan näkötornit alkavat yksi kerrallaan herätä uuteen loistoonsa. Se avaa mahdollisuuksia sille, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaista paikoista ja torneista voi tulla jälleen suosittuja matkailukohteita. Neljän näkötornin kierrokset juosten, retkeillen tai pyöräillen voisi olla Kangasalan maisemissa erityinen vetovoimakortti. Keisarinharjun näkötorni rakennettiin Kangasalan ensimmäisenä vuonna 1881. Liikenneinsinöörin vastaus (Kangasalan Sanomat 5.11.2025) erityispysäköintilupaehdotukseeni nostaa ansiokkaasti perusteluiksi kaksi keskeistä periaatetta, joita kaupungin tulee lainsäädännönkin nojalla noudattaa pysäköinnin järjestämisessä kaupungin alueella: yhdenvertaisuus ja ympäristöasiat. Tässä erityispysäköintilupa-asiassa alkaa tuntua, että kaupunki yrittää pakoilla vastuutaan kaupunkilaisten tarpeiden tyydyttämisessä. On turha sanoa, että pitäkää hakemukset voimassa, jos asuntoja ei tarjota. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 10 MIELIPIDE Kenen tarpeita varten kaupunki on olemassa. Hallinnoinnin näkökulmasta riittäisi minusta vain rekisteritunnuksen toimittaminen pysäköinninvalvojille haja-asutusalueelta suuntautuvan koulumatkan pituuden kera (>5km) ja koulun pihasta tämän luvan edellyttämien paikkojen merkitseminen lupien määrittämässä suhteessa
Jos tulevina vuosinakin nousee yhtä roimasti alkaa oleen vitsit vähissä. Tekstarit • Kävin kirkossa ja samalla katsomassa Jalmari Finnen hautamuistomerkkiä. KILJUSEN HERRASVÄKI • Uusi Solina-asiakaslehti saapui ja uudet Kangasalan veden 2026 hinnat. Se rantautui Suomeen EU:n jäsenyyden myötä, eli noin 30 vuotta sitten. Kangasalan seurakunta on kuitenkin suuri ja rikas, olisi se voinut haudalle kauniin kukan istuttaa. Mutta tarvitsemme sen rinnalle kulttuurin, joka tunnistaa mahdollisuudet. Elintarvikelainsäädäntö ei ole tarkoitettu estämään arjen pieniä yhteisöllisiä tekoja. Paikallisia toimijoita tuetaan markkinoimaan palveluitaan ja aluettaan sekä kannustetaan luomaan ja vahvistamaan paikallisia yhteyksiä ja verkostoja. Kun ikäihmisten yhteinen vapaaehtoisten järjestämä kahvihetki tulkitaan riskiksi ja kielletään, on syytä pysähtyä kysymään: olemmeko kadottaneet tarkoituksen sääntöjen taakse. Väliä ei ole jätetty takana olevan autoilijan täytettäväksi eikä hautausmaan parkkipaikalta Mäkirinteentielle kääntyville. Ajan rattaita ei kuitenkaan voi kääntää taaksepäin, vaan Kuhmalahden on tässä ajassa pyrittävä löytämään uusi rooli ja olemus monikyläisenä ja -muotoisena paikallisyhteisönä. Ne aktivoivat muistia, vireyttä ja ruokahalua. Traumojakin on varmasti syntynyt. Koko kesänä ei ole myöskään ollut yhtään ainutta kukkaa. Mutta se on osa suomalaista hoivan lähikulttuuria. Tiedän, miten pienet asiat voivat vaikuttaa ikääntyneiden hyvinvointiin. Kestäisikö esimerkiksi parkkihallin katto kopteria. ”Leader” ei tässä yhteydessä ole suinkaan laina englannista, vaan lyhenne ranskasta: Liaison Entre Actions de Développement l’Économie Rurale. HANNA HOLMA aluevaltuutettu (kesk) Kangasala Tiedän, miten pienet asiat voivat vaikuttaa ikääntyneiden hyvinvointiin. Onkin erinomaisen ilahduttavaa, että paikalliset yhdistykset ja Business Kangasala ovat yhdessä tähän haasteeseen tarttuneet. Kun sääntö tulkitaan aina varmuuden vuoksi tiukimman mukaan, vapaaehtoisuus kaventuu ja yhteisöllisyys katoaa. Pulla ei ole vain pullaa. Oli kyllä odotettavaa hintojen nousevan verkostojen ym. Koko Leader-toiminnan ideologinen ydin on se, että paikalliset ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua pitäisi ja kannattaisi kehittää. Eivät vapaaehtoiskulttuurit ja yhteisöllisyyden muodot ole joka paikassa samanlaisia – eikä niiden tarvitsekaan olla. Lyhtypylväät ja autot estävät keskustan parkkipaikoille laskeutumisen. Kun hyvinvointialueet perustettiin, ajatus oli, että parhaat käytännöt ja hyväksi havaitut toimintatavat piti koota yhteen eri kunnista. Vapaaehtoistoiminta ei voi eikä sen pidä korvata julkisia palveluja. Juuri nyt olisi tärkeää kysyä, mihin suuntaan olemme menossa. Jos jokin toimii yhdessä yksikössä, miksi se pitää kieltää sillä perusteella, ettei kaikkialla tehdä samoin. Se pyöri yhtenä iltana pitkään kaupungin keskustan yllä etsien paikkaa laskeutua. Se on osa EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa, joka on perinteisesti ollut koko EU:n kovinta ydintä avoimien sisämarkkinoiden ja ihmisten vapaan liikkuvuuden rinnalla. Samalla menetämme juuri ne asiat, jotka tekevät hoivasta ihmiselle inhimillistä ja merkityksellistä. Leader-metodi ja -rahoitus ovat keskeisin osa laajempaa maaseudun kehittämistä. Tai kävisikö Supermarketin nurkalla oleva hiekkakenttä. Ei muuten, mutta henki voi olla joskus minuuteista kiinni. Monet asiat ovat muuttuneet noin 15 vuoden takaisen kuntaliitoksen jälkeen, eikä tietysti moneltakaan osin parempaan suuntaan. Sosiaalija terveysministeri Kaisa Juuso on todennut, ettei mikään laki kiellä pullan paistamista vapaaehtoisvoimin. Silti käytännössä toiminta halutaan varmuuden vuoksi lopettaa – ei siksi, että laki sitä edellyttäisi, vaan koska tulkintaa ja byrokratiaa pelätään enemmän kuin yksinäisyyden seurauksia. Käykää joskus katsomassa leipäjonoja. Kuhmalahti on entinen kunta, jonka olemus osana Kangasalan kaupunkia on muuttunut. Hän työskentelee Kuhmalahti Kylästä kylään -hankkeen puitteissa. Siitä tuossa kehittämishankkeessa on syvimmältään kysymys. PUISTOONKO PAIKKA • Muistutukseksi kanssa-autoilijoille. Tuoksut, maut, yhdessä tekeminen ja keittiön äänet eivät ole vain tunnelmaa. Pulla ei ole vain pullaa V iime viikkojen keskustelu Pirkanmaan hyvinvointialueen pullakeskustelusta kertoo jotakin olennaista suomalaisesta sosiaalija terveydenhuollosta. Kuhmalahti on oma erityinen palanen Kangasalaa. SUOMI ELÄÄ murrosta, jossa hyvinvointialueet etsivät toimintaansa uusia uomia. Pistäkää korvan taakse, ettei sattuisi mitään. Siitähän tuossa Kuhmalahden hankkeessakin on kyse. Se on siis niin sanottu Leader-hanke. peruskorjausten vuoksi, mutta näin paljon. Sanonpa vaan että huh, huh. Siirrettiin kauas pois näkyvistä. Hanke on Business Kangasalan ja yhdeksän Kuhmalahden alueella toimivan yhdistyksen yhteinen ponnistus, joka saa rahoituksensa Euroopan maaseuturahastolta ja Kantri ry:ltä. Samanlaista työotetta voisi kuitenkin lämpimästi suositella myös monille muille Kangasalan paikallisja kyläyhteisöille. Tarvitsemme järjestelmää, joka tunnistaa riskit. Talousvesi 0–300m³ korotus 2025 vuodesta 0,75 e/m³ Jätevesi korotus 1,51e/m³ sekä käyttövesi korotukset jätevesi 0,38e/m³ ja puhdasvesi 0,10e/m³. Samanlaista työotetta voisi kuitenkin lämpimästi suositella myös monille muille Kangasalan paikallisja kyläyhteisöille. Kuhmalahden kyläkoordinaattori onkin asian ytimessä todetessaan haastattelussa, että ”nyt on kyse kylän elinvoimaisuudesta, eikä hänen”. Kuhmalahti voi siis tässä näyttää tässä mallia muille! Kuhmalahti näyttää mallia muille Kuhmalahti on oma erityinen palanen Kangasalaa. On kai Kangasalan kaupungissa jonkinlainen kulttuurilautakunta. Nyt näyttää siltä, että pelkäämme enemmän erilaisuutta kuin arvostamme sitä. Viherkatto on ilmeisesti kuollut parkkitalon katolta. EU:n maatalouspolitiikka jakaantuu karkeasti alkutuottajien maataloustukiin ja laajempaan maaseudun kehittämiseen. Entisenä keskipitkän saksan lukijana kääntäisin sen ”maaseudun elinkeinoelämän ja kehittämistyön välisiksi yhteyksiksi”. Tämä ei ole vain yksittäinen tapaus vaan laajempi ilmiö, jossa kaikki tulkitaan liiallisen varovaisesti. Kangasala on keskustaa ja nauhataajamaa lukuun ottamatta Leader-tukikelpoista aluetta, joten rahoitusmahdollisuuksia on. Finne on kuitenkin Kangasalan kuuluisimpia kulttuurihenkilöitä. Maaseudun kehittämisen Leader-metodi on siis tuontitavaraa. On aika kysyä, mitä pidämme tärkeänä. Mäkirinteentieltä tullessa liikennevaloihin kuuluisi jättää väli hautausmaan parkkipaikalle kääntyville. Tuoksut, maut, yhdessä tekeminen ja keittiön äänet eivät ole vain tunnelmaa. Vapaaehtoisten järjestämä pullakahvi ei siis ole pelkkä herkkuhetki. Kyse on paikkaperustaisuudesta, kansalaislähtöisyydestä, oma-aloitteellisuudesta ja yritteliäisyydestä. TARKKUUTTA • Kyllä on Kangasalan päättäjillä hyvät tulot. ELÄKELÄINEN. 11 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat MIELIPIDE Kolumni Jari Kolehmainen Kirjoittaja on tarkkailija ja tuumailija Ruutanasta. Se on osa sitä inhimillistä ympäristöä, jonka tiedämme lisäävän elämänlaatua ja vähentävän yksinäisyyttä – sekä vapaaehtoisten että asiakkaiden näkökulmasta. Hyvinvointialueen tehtävä ei ole tasapäistää elävää hyvää käytäntöä pois, vaan mahdollistaa sen leviäminen. Pitäisi varmaan kysyä kopteria lentävältä taholta, mihin voi laskeutua. Tätä kehittämistyötä ohjaavat kansallinen maaseutuohjelma sekä monenlaiset rahoitukselliset ja byrokraattiset ehdot, jotka tavalla tai toisella liittyvät kaikkeen julkiseen rahan käyttöön. Ei yhtään ainutta kynttilää! J. Ne luovat kodinomaisuutta ympäristöihin, joissa arki on usein rutiineihin sidottua ja persoonatonta. K angasalan Sanomissa (25.11.) oli juttu Kuhmalahden uudesta kyläkoordinaattori Lasse Huuhkasta. ULKOHUUSSIT TAKAISIN • Voisiko kaupunki osoittaa keskustassa laskeutumispaikan MediHelille
Vaikka yhteydet eri puolilta Kangasalaa juuri Lentolaan ja keskustaan ovat tärkeitä, on yhteys kaupunkiseudun keskukseen, eli Tampereelle, monelle arjen sujuvuuden kannalta ehdoton prioriteetti. Kieltämättä on aina haikeaa, kun kesäkauppiaat lähtevät, sillä kuulummehan samaan klaaniin. Yksi päätöksentekijöiden tärkeimmistä vastuista on huolehtia kaupungin talouden tasapainosta ja käyttää yhteiset verorahamme niin, että kokonaishyöty on mahdollisimman suuri. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan muokata ja lyhentää tekstejä. Tämä ei ole horjuvuutta, vaan vastuullista ja kaupunkilaisten luottamuksen arvoista päätöksentekoa. Päättäjiltä ei varmastikaan puutu tahtoa kehittää ja parantaa julkisen liikenteen tarjontaa ja palveluita, vaan euroja. Sama periaate pätee kaikkeen päätöksentekoon. Toimiva joukkoliikenne tarvitsee riittävästi käyttäjiä ja merkittävästi julkista rahoitusta. Kangasalan kaltaisessa maantieteellisesti laajassa kaupungissa joukkoliikenteen järjestäminen tarkoituksenmukaisella tavalla on kuitenkin tasapainoilua asukkaiden tarpeiden ja kustannusten välillä. Olen täysin eri mieltä. Linja 29 aloitti päivittäisen liikennöinnin Linnainmaalle, Taysille ja Tampereen keskustaan elokuussa 2023, ja nousijamäärä on kasvanut voimakkaasti. TOIVOOPI TEPA SAIRIALA Liiallinen takertuminen aiempiin päätöksiin estää demokratian toteutumista.. Vuonna 2025 linjan kyytiin noustiin jo yli 31 000 kertaa. Suunnittelua tehdään yhdessä asiakkaiden ja kuntalaisten kanssa. Päätöksenteon tulee perustua ajantasaiseen ja kattavaan tietoon, ei menneiden valtuustojen oletuksiin tai sen aikaiseen tietoon. Kangasala on panostanut taloudellisesti ja pitkäjänteisesti joukkoliikenteen kehittämiseen, ja Lamminrahkassa on haluttu varmistaa hyvät yhteydet alueen rakentumisesta lähtien. Kangasalan johto odottaa meiltä nopeaa reagointia, jos taloustilanne muuttuu. toimitus@ kangasalansanomat.fi Kirjoita mielipiteesi Mielipidetekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on perustelluista syistä sallittua poikkeustapauksissa. Joukkoliikenteen käyttö Kangasalla on kasvanut ja sen ennakoidaan edelleen kasvavan. Jos et ole saanut lehteä, soita aamujakelupäivystykseen: P. Matkustajamäärät ovat kasvaneet: vuonna 2021 Lamminrahkan eritasoliittymän pysäkeillä oli alle 20 nousua, mutta vuonna 2025 jo lähes 12 000. Toimintaamme on iloinen mieli ja palvelualttius, vaikka ei maailman tilanne sitä edellytäkään. Saamme palvella sukupolvilta toisille. Tämä on erinomainen asia sekä liikenteen sujuvuuden että ilmastotavoitteiden näkökulmasta. Nyssen liikennesuunnittelija vastaa (KS 3.12) kertomalla, kuinka yhteyksiä Lamminrahkasta on kehitetty. Kaikkiin mielipidekirjoituksiin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi yhteystiedot. Kangasalan kaupunki käyttää yhteisiä verorahojamme joukkoliikenteen tukemiseen vuositasolla noin 2,5 miljoonaa euroa. Mitä vähemmän asukkaita ja joukkoliikenteen käyttäjiä, sitä enemmän verovaroja näiden yhteyksien ylläpitoon tyypillisesti tarvitaan. LEENA HUHTALA joukkoliikennesuunnittelija, Nysse K angasalan valtuustossa heitettiin ilmoille ajatus, että nykyisen valtuuston tulisi kunnioittaa edellisten valtuustojen tekemiä päätöksiä ja että tämä olisi demokratiaa parhaimmillaan. Kerro meille, mikä sykähdytti tai mistä aiheista haluaisit lukea lisää. Siitä huolimatta kaikille kaupunkilaisille ja asiakkaille toivotamme joulurauhaa. On ilahduttavaa nähdä halua käyttää oman kaupunkimme palveluita. Onko mielessäsi tärkeä aihe, josta haluaisit meille vinkata. Päättäjän näkökulmasta olisi hienoa, että mahdollisimman moni käytetty euro jäisi Kangasalle. Mahdollisia linjastomuutoksia koko kaupungin alueelle voidaan toteuttaa vuosina 2028–2029, kun liikennöintisopimukset päättyvät. Jos rakennuksesta tai rakennuspaikasta löytyy jotain huolestuttavaa tai kustannukset uhkaavat karata, meidän velvollisuutemme on pysähtyä ja arvioida suunnitelma uudelleen. Kiitos siitä Kangasalan kaupungille. K aarina Rikala toivoi parannuksia Lamminrahkan joukkoliikennepalveluihin Kangasalan Sanomissa 26.11.2025. Myös Ilkon kurssikeskuksen kaavoitus on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa meidän tulisi kuunnella kuntalaisia, tehdä tarvittava suunnanmuutos ja palauttaa aiempien päättäjien laatima kaava valmisteluun uuden tiedon ja kuntalaisten nykyisen tahtotilan valossa. Surua on monenlaista sekä huoli tulevasta. Yksi demokratian tärkeistä piirteistä on se, että valta vaihtuu ja kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa linjauksiin uudestaan joka kaudella. Kuluvan vuoden matkustajamäärän arvioidaan nousevan noin 1,3 miljoonaan ja kasvavan edelleen tulevina vuosina. toimitus@ kangasalansanomat.fi Joukkoliikenteen kehittämistä rajaavat eurot ei tahto K aarina Rikala toi mielipidekirjoituksessaan (KS 26.11.) esiin puutteelliset julkisen liikenteen yhteydet viikonloppuisin Lamminrahkasta Lentolan ja Kangasalan keskustan palveluihin sekä toiveen päättäjille toimenpiteistä asian korjaamiseksi. Viikonloppuyhteydet Lamminrahkasta Vatialaan toimivat linjan 29 ja linjan 6 vaihdolla, eikä linjalle 41 ole suunnitteilla viikonloppuliikennettä. Kangasalla tehdään eniten joukkoliikennematkoja Tampereen naapurikunnista, ja vuonna 2025 nousijamäärän arvioidaan yltävän lähelle 1,3 miljoonaan. Siksi päätösten tarkastelu ja tarvittaessa niiden muuttaminen kuuluu olennaisesti valtuuston tehtäviin. Lähetä juttuidea osoitteeseen toimitus@ kangasalansanomat.fi Kiitokset ja kehitysideat Palautteesi on meille arvokasta. Liiallinen takertuminen aiempiin päätöksiin estää demokratian toteutumista, sillä demokratia elää tässä hetkessä ja tämän päivän kuntalaisten ajatuksissa. VILLE YLI-MARTIMO Kangasalan kaupunginvaltuutettu (sd) Torilla palvellaan sukupolvilta toisille Viittaan Kangasalan Sanomien kirjoitukseen “Jokainen kylä tarvitsee torin” (19.11.2025). Kun puhutaan 80–90 prosentin peruskorjauksesta, ollaan jo lähellä täyspurkua. Uusien valtuutettujen tehtävä ei ole kuitata menneitä ratkaisuja pureksimatta, vaan tehdä päätöksiä sen tiedon ja tilanteen pohjalta, jossa kaupunkimme tällä hetkellä elää. 0100 3355 (pvm/mpm) Postin jakamista lehdistä muistutukset tehdään Kangasalan Sanomien asiakaspalveluun, p. LAMMINRAHKAN liikennepalvelu alkoi arkisin linjalla 41 kesällä 2021, ja vuonna 2024 reittiä muutettiin kulkemaan Vatialan kaupallisten palveluiden kautta. Viime vaaleissa lähes puolet valtuutetuista vaihtui, mikä antaa osin viitteitä siitä, että aiemmissa linjauksissa on ollut asioita, joihin ei olla oltu täysin tyytyväisiä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 12 MIELIPIDE JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Kaikki me sen tiedämme, että torikaupat tehdään kesällä, mutta tämä touhu jatkuu talvellakin. Tämä korostuu esimerkiksi Kirkkoharjun koulun mittavassa peruskorjaushankkeessa. ANNA-MARIA MUHONEN Kangasalan kaupunginvaltuutettu (kok) Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsen Nysse vastaa kehitystoiveisiin Päättämmekö me vai menneet valtuustot. 040 769 9045 tai tilaukset@ kangasalansanomat.fi Lähetä juttuidea! Tapahtuuko jossain joitain mielenkiintoista. Joka puolelta laajaa kaupunkia ei voida tarjota samantasoisia palveluita. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Tuoreessa lausonnossaan joukkoliikenteen alueellisesta palvelutasosta vuosille 2026–2030 kaupunki on linjannut, että joukkoliikenteen kokonaiskustannukset tulee pyrkiä pitämään nykyisellä tasolla lähivuosina, joskin välttämättömät menolisäykset huomioidaan. Muuttuvissa olosuhteissa on pystyttävä tekemään nopeitakin suunnanmuutoksia, eikä pitäydyttävä automaattisesti vanhoissa linjauksissa. ASIAN TOINEN puoli on se, että lipputuotot kattavat vain osan todellisista kustannuksista
Onnea vuosia täyttävälle. Järj. 18.15 Viikkomessu, Kangasalan kirkko, Petri Lassila Itsenäisyyspäivä 6.12. 9 Seppeleenlasku, Vehkajärven kirkon hautausmaa Sunnuntai 7.12. Ilmoittaudu ed. klo 18 Nuorten ja nuorten aikuisten ilta Su 14.12. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Kysymys on hyvä, mutta aina sen kanssa ei ole ollut aivan helppo olla. 10 Jumalanpalvelus, Sahalahden kirkko, Minna Teräväinen, Janne Kyrönlahti, Sahalahden kirkkokuoro. klo 16 Joulukonsertti, Juha Törmä, Johanna Ihonen, lauluryhmä ja sellotrio, kahvitarjoilu Su 28.12. Kangasalan kansallisten senioreiden syyskokous valitsi puheenjohtajaksi Jarmo Forsbergin ja varapuheenjohtajaksi Antero Oksasen. Uutta perheenjäsentä ihmettelevät sisarukset Jere 18, Nella 16, Isla 13, Jooa 11. klo 19, Kangasalan kirkko Puhallinorkesteri Mansetti. Suomalainen artisti Viitasen Piia laulaa kappaleessaan Suoraa toimintaa: ”Elämä on lyhyt ja liian paljon sijoiltaan. En ole kysymykseni kanssa valmis, vaan pohdintani saa koko ajan uudenlaisia ulottuvuuksia. Itse asiassa liike sisälläni alkoi jo ennen syntymäpäivääni ja tuntui kysyvän: ”Mikä tässä elämässä on tarpeen ja olennaista?” Tämän kysymyksen kanssa olen kuluvana vuonna istunut kahvipöydissä, kokouksissa, lapsen sängyn reunalla, bussissa, Raamatun ääressä ja uimarannalla. klo 15 Joulujuhla, kaikille avoin Ti 16.12. Jonkinlaisiksi ohjeiksi tai avainkäsitteiksi nousevat raivo, rakkaus ja suora toiminta. Siunaus toimitettu. Kohtuullisuus, yksinkertainen elämä, huolenpito ja sovinnollisuus ovat varsin kristillisiä arvoja, ja Fransiscus jos joku osaa tätä kaikkea minulle selittää. Marika ja Joni Lounas saivat tyttövauvan 7.11.2025. Ketään ei auta, että luettelen tähän, mistä kaikesta minä olen kuluvana vuonna luopunut ja miten kipeää tai kepeää muutos on ollut. Uuden kymmenen täyteen tuleminen ei aiheuttanut isoa kriisiä, mutta jokin sielussani silti liikahti. Kiitokset Villa Stenin henkilökunnalle Annelin hyvästä hoidosta. Kirkkokahvit Pentosalissa. Ohjelma 10 €, tuotto vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Palkinnon saa noutaa K-Supermarketista. Elämä on lyhyt ja luopuminen vaikeaa.” Kappaleessa keskiöön nousee huoli luonnosta ja ihmisen toimista. Hallituksen jäseniksi valittiin Ilkka Hyttinen, Irmeli Jokilampi, Pekka Koskela, Maritta Könönen, Marita Laurio, Tiina Leppänen, Päivi Matikainen, Riitta Palonen ja Helena Toukola. . Vauva sai kutsumanimen Limppu. klo 11 Ehtoollisjuhla, Raimo Lehkonen Ma-pe 8.-12.12. Kaikilla ei ole. Ohjelma 5 €. klo 11 Ehtoollisjuhla • Yhteinen keittiö ti 9.12. Vaikka Viitasen Piian ja aika monen muunkin mukaan luopuminen on vaikeaa, tuottaa se myös iloa ja vapautta. Rakkaudella muistaen Tarja ja Matti Keijo, Maija ja Jari sukulaiset ja ystävät . 16 Kauneimmat joululaulut, Vehoniemen automuseo Maanantai 8.12. KS NÄKÖISLEHTEÄ VOIT LUKEA JO TIISTAI-ILTANA KLO 16 kangasalansanomat.fi tai lataa tykätty sovellus puhelimeesi. Tärkeintä tässä elämässä ei ole omistaa, hääräillä ja tehostaa, vaan elää nöyrästi Kristuksen esimerkkiä noudattaen ja Jumalaan luottaen (raivoa, rakkautta ja suoraa toimintaa unohtamatta). Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 18, Kangasalan kirkko Heidi Simelius & a cappella – lauluyhtye Kuvaja sekä Kangasalan seurakunnan pappi Pekka Laihia. Kulutustottumuksiin ja ajankäyttöön liittyvä karsimisja kohtuullistamispuhe on etuoikeutetun ihmisen puhetta, tajuan sen. 044 377 2681 kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Su 21.12. Kiitos Jalmarin Kodon hoitajille Taiston hyvästä hoidosta. Joulupuuro ja torttukahvit. 18 Naisten joulusauna, Pyysalo Torstai 4.12. Vuoden viimeiset kahvit! 13 Ranta-Einolan kyläkerho, Ranta-Einola 18 Aloita tästä -raamis, Perhetalo 18 Miesten raamis, Huutijärven srk-koti 18 Naisten kuntolentopallo, Suoraman srk-keskus 18.30 Naisten jumppa, Vatialankulma 19 Joulukonsertti: Emeliina Virtanen ja Pyynikin puhaltajat, Kangasalan kirkko. 9.30 Pikkulapsi-perhekerho, Perhetalo 14 Vatialan tarinaryhmä, Vatialankulma 18 Sahalahden raamattupiiri, Sahalahden srk-talo 18 Kauneimmat joululaulut, Heinäkallion leirikoti Keskiviikko 10.12. 20 Tosiäijien torstaisähly, Suoraman srk-keskus Perjantai 5.12. arkipäivään mennessä p. Lämmin kiitos osanotosta. Kaikille avoin rukoushetki viikon aluksi. Sisaret ja veli perheineen onnittelee. Lämpimät Lämpimät onnittelut onnittelut Ritulle Ritulle 80-vuotis80-vuotispäivän päivän johdosta! johdosta! Muistan ystävää Nuijankopautus Syntyneitä Arvonnan voittajat To 4.12. 16 Kauneimmat joululaulut, Vehkajärven Touhula. Kiitos osanotosta. Ilkka Uotila. Sihteerinä jatkaa Leila Frick. Seppeleenlasku. 9.30 Avoin perhekerho, Pentosali 14 Naisten kohtaamispaikka, Suoraman srk-keskus 14 Lähetyksen käsityöryhmä Näppituntuma, Perhetalo 14–16 Luola, Miesten kohtaamispaikka, Parkki 17 Naisten raamis, Vatialankulma Tiistai 9.12. 040 309 8064 19 Palvelevan rukouksen ilta, Kangasalan kirkko Kastetut: Senja Aurora Hakanen, Verneri Samuli Fredrik Kaila, Viola Valpuri Koponen, Artur Onni Andreas Lääkkö, Elsi Ilona Rantala, Damiano Viljami Valentini Kuolleet: Launo Emil Ojala 88v, Taisto Aukusti Ahvenjärvi 87v, Veikko Antero Mäenpää 84v, Eine Mirjami Miettinen 68v URKUKONSERTTI La 6.12. klo 18 Lasten Mix-ilta Su 7.12. klo 16, Huutijärven kappeli Urkutaiteilija Matti Pesonen Vapaa pääsy! Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 040 3098000 I kangasalan.seurakunta@evl.fi ma, ti, to klo 10–12 ja klo 13-15 , pe klo 10-13, ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi VALON SÄVELIÄ -KONSERTTI To 11.12. klo 12 • Miestenpiiri parittomilla viikoilla ma klo 18 • Rukouskokoukset ti ja to klo 18 sekä ke klo 11 • Pyhäkoulu sunnuntaisin lapsille noin klo 11.30 • Lasten Rangerikerho keskiviikkoisin klo 18-19.30 • Warkki-ilta 4-6 luokkalaisille parittomilla viikoilla lauantaisin klo 18 Joulukuu 2025 Jumalanpalvelukset Keskiviikko 3.12. klo 17 Raamattu tutuksi, Eero Nevalainen HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, Kangasala p. Raija Lahtinen voitti joulukinkun Kangasalan Sanomien arvonnassa Kangasalan joulunavaustapahtumassa. klo 11 Sunnuntaijuhla Su 4.1. Olennaisen ja tarpeellisen etsimisestä nimittäin seuraa aika nopeasti toinen kysymys: ”Mitä voi karsia ja miten omaa olemistaan voi kohtuullistaa. Se, että minun on ylipäätään mahdollista miettiä vaikkapa sitä mitä kotonamme syödään, kertoo tietysti siitä, että minulla on tällaiseen aikaa ja varaa. Sunnuntai 7.12. MAJATALO-ILTA Su 7.12. Toisaalta joskus muutokseen tarvitaan ripaus raivoakin. 13 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat Hajanaisia ajatelmia kohtuullistamisesta ja karsimisesta Sanan voimaa Laura Niska Kangasalan seurakunnan perheterapeutti T äytin tänä vuonna pyöreitä. . Rakkaudella kaivaten Laila Heikki ja Maritta Kaisa perheineen Anssi ja Iida sukulaiset ja ystävät . 10 Jumalanpalvelus, Kangasalan kirkko, Petri Lassila, Sannamaria Salli, Kangasalan mieslaulajat, joht. Raivo ei kenties ole kristillisen uskon ydintä, mutta rakkaus ja toiminta ovat. 9.30 Avoin perhekerho, Sahalahden srk-talo 16.30 Pyhän Mikaelin alttarikilta, Kangasalan kirkko 17 Ilta-avoin, Perhetalo 17.30 Leivontailta perheille, Suoraman srk-keskus. 14.06.1938 30.10.2025 Sievi Jalmarin Koto Taisto Aukusti AHVENJÄRVI Levolle lasken Luojani, armias ole suojani. Seppeleen laskut sankarihaudoilla: Vehkajärvi klo 9, Kuhmalahti kk jumalanpalveluksen jälkeen. 16.11.1953 27.10.2025 Rakkaamme Anneli Maija Sinikka MARKKULA Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään, kuiskasi hiljaa – lähdetään. 10 Messu, Kangasalan kirkko, Riikka Herrala, Sannamaria Salli Tapahtumia Keskiviikko 3.12. 9 Rukousaamu, Kangasalan kirkko. 10 Jumalanpalvelus, Kuhmalahden kirkko, Maija Latvala, Jukka Heroja. klo 17-18 Rukousviikkotilaisuudet Pe 12.12. Yöllä kello 2.14 syntynyt pienokainen painoi syntyessään 4 074 grammaa ja oli 52 senttiä pitkä. 50 euron arvoisen lahjakortin Ravintola Pepperiin voitti Esko Huikuri. klo 13 Päiväpiiri Pe 5.12. Viime aikoina olen haalinut yöpöydälleni muun muassa Fransiscus Assisilaisen ajatuksista kertovia kirjoja. 15 Veteraanilentopallo, Suoraman srk-keskus 18 Liturgisen laulun ja gregoriaanisten hymnien lauluryhmä, Kangasalan kirkko Lauantai 6.12. Kysymys on kulkenut kanssani lenkkipoluilla, ruokakaupassa, lääkärissä ja kirkossakin. Seurakunnan naistyö. Iloa paljon päivälle tälle. Seppeleenlasku. 9 Aamupuuro, Sahalahden srk-talo 9.30 Avoin perhekerho, Huutijärven srk-koti / Vatialankulma / Suoraman srk-keskus 10 Kymppikahvit, srk-toimiston kokoushuone
Päättyvä vuosi jää Kangasalan Sotaveteraanien Huoltoyhdistyksen nimellä vuonna 1961 perustetun yhdistyksen viimeiseksi. Kahdeksanvuotias Aini Jalander ja Ada-äiti juttutuokiolla joulupukin kanssa. Joulupukin vierailua odotellaan alkuillasta. Kierrätysmateriaaleista tehtyjä korvakoruja itselleen hankkimassa ollut Ilona Välimaa kertoi, kuinka on itse jälleen syttynyt joulunviettoon. Yksi heistä oli kahdeksanvuotias Aini Jalander. Järjestelyistä vastasivat Kangasalan kaupunki, Kangasalan Yrittäjät, Visit Kangasala sekä Kangasala-talo. – Hän hoiti asiaa tarmokkaasti ja voimalla, minkä ansiosta Kangasalan veteraaneille saatiin paljon aktiviteetteja ja toimintaa. Veteraanien ja heidän leskiensä avustaminen, edunvalvonta sekä veteraaniperinteen vaaliminen siirtyy Tammenlehvän Perinneliitolle ja Kangasalan reserviläisjärjestöille. – Se on yleensä haettu S-marketilta toisen lapsen kummisedän auttamana, Petri kertoi. – Vaikka toiminta yhdistyksenä päättyy, työ jatkuu ja veteraanien asiat tulevat hoidetuiksi myös tästä eteenpäin, Nisula totesi. – Itse käyn Messukylän partiolippukunnan kanssa sytyttämässä kynttilöitä sankarihaudalle Messukylässä ja Kalevankankaalla. KANGASALAN LUMOAVA joulu -avajaistapahtuma jatkui Kangasala-talossa ja sen edustalla sunnuntaina. – Servetti-indeksillä saatu tarkka luku on 841 annosta, totesi yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Jari-Matti Auttila tarjoilun päätyttyä. Joulu on paljolti lasten juhla, josta aikuisetkin nauttivat eri tavoin. TORIN LAITAAN pystytetyn komean joulukuusen vieressä olleet Petri ja Hanna Moisio sekä lapset Pilvi, 7, ja Tuuli, 4, vakuuttivat, että kuusi kuuluu heidänkin jouluperinteisiin. Joulunvietto sujuu Vainion perheessä tutun ohjelman mukaisesti. Tuomas MacGilleon, teksti & kuva K iitollisuus oli puheenvuoroja yhdistävä teema, kun Kangasalan Sotaveteraanit ry järjesti yhdistyksen päätösjuhlan viime viikon keskiviikkona Irma Mäkimaan pitopalvelun tiloissa Ellintiellä. JOULUUN LIITTYVIÄ toiveita oli myös vähän varttuneemmilla. Jouni Valkeeniemi, teksti & kuvat Joulunaika on jälleen avattu keskustassa järjestetyn perinteisen Kangasalan lumoava joulu -tapahtuman myötä. “On aika siirtää viestikapula nuoremmille” Kangasalan Sotaveteraanit ry:n toiminta loppuu, mutta työ jatkuu. YHDISTYKSEN LOPETTAMISEN taustalla on luonnollinen syy: elossa olevien sotaveteraanien määrä on käymässä vähiin. Sotaveteraaniliitto on purkanut toimintansa ja paikallisia yhdistyksiä lakkautetaan yksi toisensa jälkeen. – Meillä on kolmeja kuusivuotiaat lapset, jotka ovat nyt parhaassa jouluiässä. – Schleich-heppoja, oli Ainin ykköstoive joulupakettien sisällön suhteen. Joulun taika tulee taas eri tavalla esille, hän mietti. Lasten isovanhemmat tulevat kylään, syödään riisipuuroa, ulkoillaan ja käydään jouluaterialle. Kiitos kaikille siitä, Nisula sanoi. Kangasalan Yrittäjien tarjoaman riisipuuroherkuttelun lomassa Anneli Tuimala ja Marja Veräjänkorva kertoivat toivovansa, että pysyisivät terveinä ja että rauha säilyisi. Joulupukki oli jälleen tapahtuman keskushahmo. Kangasala-talossa saattoi tehdä joulupukille kirjeen, joka pudotettiin asianmukaiseen laatikkoon. Pitkä jono kiemurteli kenttäkeittimelle, jonka uumenista puuroa kauhottiin lautasille. Yhdistys on avustanut veteraaneja ja heidän leskiään monin tavoin vuosikymmenten ajan. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 14 ARJESSA MUKANA Joululahjatoiveita ja riisipuuroa Yrittäjien joulupuuroa myytiin liki 850 annosta. Se on ollut kiva perinne, Hanna mainitsi. Moni lapsi – ja jokunen aikuinenkin – kävi esittämässä lahjahaaveitaan punanutulle. Parhaimmillaan jäseniä oli 1980-luvulla noin 1 000. Väkeä oli lauantaina mukavasti liikkeellä Kangasala-talolla ja torilla liepeineen. – Hoivaja tukityö tulee jatkumaan. Tosin joulutunnelmaa piti hakea muualta kuin visuaalisesta yleisilmeestä, olihan maa täysin lumeton ja lämpötila reilusti plussalla. Nykyinen puheenjohtaja Tuomo Nisula muisti puheessaan erityisesti Kangasalan Sotaveteraanien pitkäaikaista johtohahmoa Sulo Rantavaaraa, jonka valokuvaamo oli pitkään myös yhdistyksen toimisto. Perinteinen riisipuuro oli tutusti mitä suosituinta. Kolmevuotias Leea teki toivomuskirjeen joulupukille Ville-isän ja Margarita-äidin avustamana. Meidän tehtävämme on nyt pohtia, miten siirrämme sotaveteraanien perintöä tuleville sukupol102-vuotias sotaveteraani Timo Salokannel toivoi, että veteraaniperinteen vaaliminen jatkuu, eivätkä Suomen itsenäisyyden eteen tehdyt saavutukset ja uhraukset unohdu. – Jäsenmäärässä on ollut toiminnan aikana yläja alamäkiä, mutta aina on löytynyt henkilöitä, jotka haluavat olla mukana. Kolmevuotias Leea kirjoitti äitinsä Margaritan ja isänsä Villen avustamana toivomuksiaan, joihin kuuluivat muiden muassa palapeli, barbie, leikkitonttu ja paita. KATSO KUVIA DIGISSÄ. Mieleen ovat jääneet muun muassa Reuman Kuntouttamislaitokselle tehdyt uintiretket ja muu kuntoilu, Nisula kertoi
Kenraaliluutnantti evp. Kangasalan Joulun ilmestymisajankohdaksi on aikanaan päätetty joulunalusaika siksi, että joulu on perinteisesti kotona, kotiseudulla ja kotimaassa vietettävä juhla, joka herättää eloon vanhat kotoisat muistot. Uudemmilla lehdillä yritämme vielä kerätä euroja, Saarinen kertoo. Paikalla olleiden silmäkulmat alkoivat kostua viimeistään siinä vaiheessa, kun ilmoille kajahti yhteislauluna Veteraanin iltahuuto. Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät. • Vuosikymmenten varrella yhdistys on kerännyt varoja, avustanut ja tehnyt talkootyötä veteraanien ja heidän leskiensä hyväksi, järjestänyt kuntouttavaa ja sosiaalista toimintaa sekä ylläpitänyt veteraanien perintöä. Lähteet: Raitio, Raine: Veteraaniemme työ (2010), Kangasalan Sotaveteraanit ry osa jatkuu, 102-vuotias Salokannel totesi ja viittasi sotaveteraanien perinnön kunnioittamiseen: – Toivon, että reserviläisjärjestöt ja perinneyhdistykset huolehtivat, että seuraavillakin sukupolvilla on jonkinlainen käsitys siitä, millainen saavutus Suomen itsenäisyyden säilyttäminen on ollut. 800g Kalaneuvos KIRJOLOHIPEKONI 100g (39,00/kg) HK KYPSÄ VILJAPORSAAN PIKKUKINKKU Kariniemi KALKKUNAN FILEERULLA 1 kg Estrella SIPSIT 250-275g (9,09-10,00/kg) Ilman Plussa-korttia 2,99 ps (10,87-11,96/kg) Saarioinen PIENET JOULULAATIKOT 350-400g (6,25-7,14/kg) Ilman Plussa-korttia3,29 rs (8,23-9,40/kg) 10.TUORE KIRJOLOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu, kasvatettu 9 95 kg RUODOTON ERÄ 14 95 kg 19 95 kg 1 49 kg Ingman CREAMY, DAIM ja OREO JÄÄTELÖT 825-850 ml (3,92-4,04/l) 10.Ilman Plussa-korttia 5,49-5,95 pkt (6,46-7,21/l) 3 pkt -39-44% Plussa-etu Fazer SININEN MAITOSUKLAALEVY 180g (13,89/kg) 4 kpl Rajoitus 1 erä/talous Ilman Plussa-korttia 4,39 kpl (24,39/kg) -43 % Plussa-etu HYASINTTIASETELMA 3 kpl, Suomi 6 50 kpl 9 95 kg 14 95 kg 5.2 rs MINILUUMUTOMAATTI 250g (3,96/kg) Espanja/Marokko 99 rs 3 90 pkt 1 00 pkt 6 95 rs Juustoportti LAKTOOSITON LEIPÄJUUSTO 140g (14,21/kg) 1 99 kpl 5.2 ps Ilman Plussa-korttia 2,55 kpl (18,21/kg) -16 % Plussa-etu -21 % Plussa-etu -24 % Plussa-etu Kangasalan Joulu ilmestyi 77. – Seuran digiarkistossa on tällä hetkellä lehdet vuoteen 2017 asti ja niitä voi vapaasti käydä lukemassa. Lämminhenkisessä päätösjuhlassa ilmassa oli kiitollisuuden lisäksi ripaus haikeutta. Yhdistykseen perustettiin naisjaosto vuonna 1972. Kangasalan Joulu tehdään talkootyönä, vain taiton ja painatuksen hoitavat ammattilaiset. – Kangasalan Sotaveteraanien työ on nyt tehty, ja on aika siirtää viestikapula nuoremmille. Lehden myyntituotoilla rahoitetaaan seuran toimintaa.. Kangasalla kasvanut ja sotaveteraanien järjestössä Tampereella pitkään vaikuttanut Salokannel kiitti puheenvuorossaan kaikkia veteraanitoiminnassa mukana olleita hyvästä ja hedelmällisestä yhteistyöstä. – Veteraanit ovat säilyttäneet Suomen itsenäisyyden, nostaneet maan takaisin polvilleen ja yhdessä muiden kanssa olleet kehittämässä hyvinvointivaltiota. ASTI Kariniemi KALKKUNAN SAVUSTETTU FILEE Suomi n. kerran Kangasalan Sanomat Kangasala-Seuran vuosikirja Kangasalan Joulu on jälleen ilmestynyt. Lisäksi lehteä on myynnissä joulumyyjäisissä Kangasalan Pirtillä 13.12. kello 9–14. ville, Tammenlehvän Pirkanmaan Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Koskela kertoi. Nimi muutettiin nykyiseen muotoon 1985. Ellei toisin mainita. Tätä työtä pitää hänen mukaansa jatkaa edelleen. • Toiminta alkoi pienenä, mutta virkistyi 1970-luvulla pitkäaikaisen puheenjohtajan Sulo Rantavaaran johdolla. • Yhdistyksen lopettaessa toimintansa veteraanien edunvalvontaan, tukemiseen ja perinteen vaalimiseen liittyvät tehtävät jatkuvat Tammenlehvän Perinneliiton sekä Kangasalan reserviläisjärjestöjen johdolla. kerran. Veteraanien perintö turvataan yhdessä onnistuen, Lyytinen sanoi. Nykyisin jäseniä on noin 200. Lehdestä on ajan myötä muodostunut laaja paikallishistorian tietolähde, Kangasala-Seuran puheenjohtaja Ilkka Saarinen kertoo. Nyt osa meidän työstämme loppuu ja FAKTA Kangasalan Sotaveteraanit ry • Perustettiin 1961 Kangasalan Sotaveteraanien Huoltoyhdistyksenä. – Lehden tarkoitus on kertoa paikallishistoriasta, Kangasalan ihmisistä ja seuran toiminnasta. Tuoretta Kangasalan Joulua myyvät Löytötex, Kellosepänliike Korpola, K-Supermarket Kangasala, S-Market Kangasala, Maheka, matkahuolto ja käsityöliike, Raudanmaan kylätalo, Kangasala-info, Prisma, Kahvila Tyyne, Kuhmalahden Kyläkauppa, Vehoniemen Automuseo, Ilkon Kukka, K-market Ruutana, K-Market Huutijärvi, K-Market Mäntyveräjä ja K-Market Suorama. 15 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA KANGASALA Palvelemme MA-LA 7.00–22.00, SU 09.00–22.00 FINNENTIE 1, 36200 KANGASALA Tervetuloa! HINNAT VOIMASSA TO-SU 4.-7.12.2025. Lehden myyntituotoilla rahoitetaan seuran toimintaa, eli lähinnä Kotiseutumuseon ylläpitoa. PÄÄTÖSJUHLAAN osallistuneiden noin 40 henkilön joukossa oli myös kaksi sotaveteraania: Kerttu Ristolainen ja Timo Salokannel. SUOMI Rajoitus 2 fileetä/talous PAREMMAT KARJALANPAISTILIHAT PERSIMON Espanja Santa Maria TEX MEX TORTILLA ORIGINAL MEDIUM 8-pack 320g (3,13/kg) Fazer VIHREITÄ KUULIA tai FINALANDIA MARMELADI 500g (13,90/kg) TAVALLISTA PAREMPAAN ITSENÄISYYSPÄIVÄÄN RUOKAMESTARIN VOIMASSA LA 6.12. Vuodesta 1949 asti julkaistu Kangasalan Joulu ilmestyi tänä vuonna jo 77. • Jäsenmäärä oli korkeimmillaan vuonna 1986, jolloin yhdistykseen kuuluvia oli noin tuhat. Heikki Lyytinen muistutti puheenvuorossaan, että vielä 1960-luvun alussa sotaveteraanien arvostus ei ollut vielä kovin kirkas, mutta yhdistysten toiminnan aikana veteraanit ovat saaneet heille kuuluvan kunnioituksen
• Neljännestunnin aikana asemaa pommitti kolmessa aallossa yhteensä 80 lentokonetta. ELISENVAARAN POMMITUS tapahtui jatkosodan perääntymisvaiheessa, samana päivänä kun Neuvostoliitto valtasi Viipurin. Arviolta 150 ihmistä sai surmansa ja useita satoja loukkaantui. Päävamma ei ole estänyt häntä tekemästä juuri mitään. – Sain sirpaleen päähäni, joka vei osan kallon luusta ja aivoista, hän kertoo. Tuomas MacGilleon M arja-Liisa Järvenpää (o.s. Suurin osa asemalla olleista oli kuitenkin evakkomatkalla olevia naisia ja lapsia. Suurin osa junissa olleista ihmisistä oli evakkomatkalle lähteviä naisia ja lapsia, eikä asemalla ollut ilmatorjuntaa. Elisenvaarasta Marja-Liisa vietiin junalla Savonlinnan sotasairaalaan. Yksi niistä liittyi hoitajaan, joka vei lakanaan käärityn lapsen omaan huoneeseensa. Marja-Liisa oli Savonlinnan sotasairaalassa kaikkiaan kolme kuukautta. Marja-Liisa kieltäytyi, koska maassa kasvoi nokkosia. Sairaalassa tehdyn leikkauksen jälkeen hän makasi liikkumatta telineissä, minkä jälkeen hän joutui opettelemaan uudelleen kävelemään. Lähde: Vaiettu Elisenvaaran pommitus (Rahkola & Geust) PEKKA KYYTINEN / SA-KUVA TÄMÄ SYNTYI LUKIJAN VINKISTÄ. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 16 ARJESSA MUKANA Elämä, joka oli lähellä päättyä Elisenvaaraan Marja-Liisa ja Eero Järvenpää tapasivat toisensa tansseissa Tampereella. RÄISÄLÄÄN JÄÄNYT isä lähti pommituksesta kuullessaan välittömästi etsimään perhettään tuhoutuneiden vaunujen raunioista. • Neuvostoliiton pommikoneet iskivät puolenpäivän jälkeen rautatieasemalle, jossa oli ainakin kolme junaa. Elisenvaarassa isälle kerrottiin, että Marja-Liisa oli Savonlinnassa, mutta muun perheen kohtalosta ei ollut käsitystä. Marja-Liisa haavoittui heistä vakavimmin. Elisenvaaran pommituksessa surmansa saaneita haudataan Kurkijoen hautausmaalle elo–syyskuussa 1944. Kangasalan viimeinen sotainvalidi Marja-Liisa Järvenpää selvisi lapsena pommituksesta. Perheen päästyä ulos vaunusta äiti käski Marja-Liisaa menemään matalaksi maahan, sillä pommitus jatkui. Ilmatorjuntaa ei ollut, eikä ilmahälytystä ehditty antaa. – Siellä oli käkikello, jota hän kukutti minulle. Tärkeää risteysasemaa pommittamalla Neuvostoliitto yritti estää Suomen sotilasvahvistusten pääsyn Karjalankannakselle. • Tapahtuneesta ei aikanaan uutisoitu lainkaan. Joulun jälkeen he juhlistavat hääpäiväänsä, joka on pariskunnalle jo 62:s. Laajempaa julkisuutta Suomen historian tuhoisin siviilipommitus sai vasta 2000-luvulla, kun aiheesta julkaistiin tv-dokumentti. Tunsin nokkosten polttavan ja sitten menin tajuttomaksi. Honkkila) oli viisivuotias joutuessaan keskelle jatkosodan tuhoisinta lentopommitusta 20. Ukonilmalla pommituksen äänet muistuvat vieläkin elävästi mieleen, mutta sotasairaalassa viettämästään ajasta Marja-Liisalle on jäänyt myös hyviä muistoja. – Äiti työnsi minut maahan. Karjalankannaksella Räisälässä asunut perhe oli lähtenyt Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alta evakkoon, lukuun ottamatta pappina työskennellyttä isää, joka jäi pakkaamaan seurakunnan papereita. Pelkästään Räisälästä lähteneessä evakkojunassa oli noin 650 ihmistä. En ollut nähnyt sellaista koskaan aiemmin, Marja-Liisa sanoo. Marja-Liisa kertoo traagisista tapahtumista levollisesti. – Hän kuvasi sitä elämänsä pisimmiksi kahdeksi tunniksi, Marja-Liisa muistelee. Arviolta 150 ihmistä menetti Elisenvaaran pommituksessa henkensä, mutta sotasensuurin vallitessa siitä ei kirjoitettu yhtäkään uutista. Päämaja kielsi kertomasta ilmapommituksen uhreista muille kuin lähiomaisille, ja myöhemmin vaikenemiseen vaikuttivat valvontakomission pelko sekä Kekkosen ajan itsesensuuri. kesäkuuta 1944. Perhe oli evakuoitu Jalasjärvelle, eikä sairaalassa ollut kuin kaksi muuta lasta. Yhdeltä heistä puuttui peukalo ja hän kertoi, että se on lähtenyt seikkailemaan maailmalle. Viereen osunut pommi tappoi heidän vaunustaan 25 ihmistä, mutta Honkkilan perheestä kaikki selvisivät hengissä. Hän on TUOMAS MACGILLEON FAKTA Elisenvaaran pommitus • Suomen historian eniten siviiliuhreja vaatinut pommitus tapahtui jatkosodan aikana Elisenvaaran risteysasemalla 20.6.1944. Marja-Liisa, hänen kolme sisarustaan, raskaana ollut äiti, täti ja perheen apulainen olivat asettuneet härkävaunun lavereille, kun pommitus Elisenvaaran risteysasemalla alkoi. • Elisenvaaran tapahtumat saivat laajempaa julkisuutta vasta vuonna 2007 julkaistun Erkki Rahkolan tv-dokumentin Vaiettu salaisuus myötä. Siitä tuli jatkosatu, jossa peukalo kävi joka ilta uudessa paikassa, Marja-Liisa muistelee. Vasta sotasairaalaan saapuessaan hän sai tietää, että muutkin perheenjäsenet olivat elossa. – Kun pääsin liikkeelle, aloin kontata ja menin sotilaiden luokse
Pariskunta on toiminut pitkään myös sotainvalidien Kangasalan yhdistyksessä. Poliittinen mainos. Kangasalan oma kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa myös paikalla. He ovat asuneet Järvenpään suvun tiluksilla Alasen kylän laitamilla 56 vuotta. Rakkaus ei kuitenkaan tällaisista pikkuseikoista piittaa. – Sen on nyt itse hyväksynyt, kun asiasta on tarpeeksi kauan puhuttu, Eero pohtii. MARJA-LIISA JÄRVENPÄÄN KOTIALBUMI TUOMAS MACGILLEON Joko latasit sovelluksen?. Jussi Tamminen Oopperalaulaja Sauli Tiilikainen Dir.cant. – Juoksin ovenkahvaa päin ja pään aukkoa peittänyt nahka repesi. Esikoisen esikoisen esikoinen on nyt yksivuotias. 17 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA MUISTOTILAISUUS 6.12.2025 klo 10 Läntisellä hautausmaalla, punaisten muistomerkillä. Elämänkumppani Eero löytyi myöhemmin tansseista. Olemme tehneet paljon retkiä ja jäsenistä on tullut todellisia ystäviä, Marja-Liisa sanoo. Marja-Liisa ja Eero Järvenpään haastattelun lisäksi jutussa on käytetty sotatapahtumien osalta lähteenä Erkki Rahkolan kirjaa Vaiettu Elisenvaaran pommitus (2008). – Se oli sillä selvä, ikään kuin korkeamman johdatuksen seurauksena. lauantaina 13.12.2025 klo 18.00 Kangasalan kirkossa Kangasalan Mieslaulajat – johtaa dir.mus. – Onhan se ihme, että pystyin opiskelemaan, mutta niin siinä kävi, Marja-Liisa toteaa. Nyt elämässä on edessä uusia sopeutumista vaativia muutoksia. Saattomatka päättyi tuolloin keskelle Pyynikintoria, Eero kertoo. Loppuvuodesta 86-vuotiaat Marja-Liisa ja Eero jättävät myös Eeron piirtämän kotitalon taakseen ja muuttavat Tammenlehvän palvelutaloon Tampereelle. Jukka Heroja urut ja piano Ohjelma/pääsylippu 20 € ennakkoon kuorolaisilta ja Kellosepänliike Korpolasta (käteinen) ja kirkossa ovelta tuntia ennen (käteinen, kortti ja MobilePay) 80-juhlavuoden Joulukonsertti Joulukonsertti Kangasala-talossa Kahvitarjoilu alkaa klo 11.30, ohjelma alkaa klo 12.30. Lämpimästi tervetuloa! Marja-Liisan varhaislapsuuden ensimmäinen ihastus oli Räisälässä naapurin Kalle. Siellä tapahtui ikävä onnettomuus. Myös hän tulee kuulemaan isomummon vaiherikkaasta elämästä. Puhe Jorma Mäntylä. joulukuuta Eero ja Marja-Liisa juhlistavat hääpäivää numero 62. juhla 6.12. Hän kertoo lääkäreiden testanneen aivojen toimintakykyä useaan otteeseen ja todenneen, että esimerkiksi osa muistikeskuksesta on vaurioitunut, mutta aivojen muut osat ovat kompensoineet vamman aiheuttamia häiriöitä. Kangasalan Vasemmisto Poliittinen mainos. Mainoksen maksaja Kangasalan Sosiaalidemokraattinen Kunnallisjärjestö r.y. Hän kouluttautui lastentarhanopettajaksi ja työskenteli ensin Tampereella ja myöhemmin johtajana Suoraman päiväkodissa. Kun he tapasivat toisensa seuraavan kerran, rakkaus roihahti voimalla. RAUHAN PÄIVÄNÄ 29. Yhdessä puolisonsa Eeron kanssa hän on ottanut selvää Elisenvaaran tapahtumista ja jakanut tarinaansa muille. Sotaveteraanien tavoin sotainvalidien yhdistysten tehtävät siirtyvät Tammenlehvän Perinneliitolle. Köyliöstä perhe muutti Tampereelle, jossa Marja-Liisa meni kansakoulun kolmannelle luokalle. Lääkäri totesi silloin, että “ei tuommoiselle voi tehdä mitään” ja kalloon jäi reikä, Marja-Liisa kertoo. Lapsena saatu vakava vamma ei ole estänyt Marja-Liisaa elämästä täysipainoista elämää. Maalle muuttamista piti Marja-Liisan mukaan miettiä viikon verran ennen myöntymistä. TERVETULOA GLÖGILLE TERVETULOA GLÖGILLE Pirkan Kirpputorikeskuksen edusta, Lentola La 13.12. antanut aiheesta ennenkin haastatteluja ja käynyt kouluissa puhumassa. – En olisi voinut parempaa toivoakaan, Marja-Liisa sanoo. SAVONLINNASTA PIENEN Marja-Liisan matka vei ensin Lahteen, sitten Jalasjärvelle ja Köyliöön. – Tahallanikaan en vienyt pappilan portaille, Pyynikin pappilassa asunut Marja-Liisa kujeilee. Marja-Liisaa naurattaa. klo 11–13 Tule vaihtamaan kuulumisia Kangasalan puolueaktiivien ja kaupunginvaltuutettujen kanssa. Kangasalan kaupungin Itsenäisyyspäivän Itsenäisyyspäivän juhla 6.12. Järj. Eero ja Marja-Liisa ottavat seuraavan elämänvaiheen vastaan rauhallisin mielin. EERON JA Marja-Liisan tiet kohtasivat ensimmäisen kerran tansseissa Ratinanlinnassa. – Paitsi että matematiikka puuttuu kokonaan, Eero lohkaisee. Kallossa olevaa reikää suojaava muovilaatta asennettiin vasta aikuisena. Ja väittää hän vieläkin viihtyvänsä kanssani, Eero myhäilee. – Meillä on ollut valtavan yhteisöllinen yhdistys. Maalaispojan ja papin tyttären liitto ei ollut kaikkein todennäköisin, ja vanhemmillakin oli Eeron ja Marja-Liisan mukaan siinä sulattelemista. Järvenpäille tärkeä Sotainvalidien Kangasalan osasto lopettaa toimintansa ensi vuoden jälkeen. Tapahtuma on ilmainen. Mainoksen maksaja Kangasalan vasemmistoliitto ry. Asiaa helpottaa sekin, että kotia ei tarvitse jättää kokonaan, vaan sinne muuttaa heidän lapsenlapsensa perheineen. Yhdistyksessä on enää 12 jäsentä, joista Marja-Liisa on viimeinen elossa oleva sotainvalidi
asti kello 9–12. Järj. • klo 18 Lasten tonttumuskari Kuhmalahden kirjastossa. • Kangasalan vanhusneuvosto ja eläkeläisjärjestöt tutuksi pop-up 10.12. ja 9.12. • klo 19 Drink Floyd plays Pink Floyd Kangasala-talossa. ilmestyvässä lehdessämme. • klo 15 ja klo 19 Arja Koriseva – Rakkaudesta Jouluun! Kangasala-talossa. Määräaikaisen tilauksen voi halutessaan muuttaa kestotilaukseksi asiakaspalvelussa. • klo 17.30 Viulun värejä ja klo 19 Sointuja ja säveliä– Pirkanmaan musiikkiopiston oppilaiden konsertit Lentolan toimipisteessä, Lentolantie 2. Sunnuntai 14.12. Mukaan oma digilaite, jonka käyttöön kaipaa neuvoja. Jouluista ohjelmaa. • Yhteisöneuvontaa torstaisin klo 9–13 arjen asioihin, TeeMu ry, Ellintie 6. klo 12. Glögitilaisuudessa ovat tavattavissa sekä Kangasalan Sanomien nykyinen päätoimittaja-toimitusjohtaja Heli Keskinen, joka muuttaa vuoden lopussa perheineen Australiaan, että lehden uusi vuoden vaihteessa aloittava päätoimittaja-toimitusjohtaja Mari Tuohiniemi. Perjantai 12.12. Ilm. • klo 10–15 Vehoniemen Joulumyyjäiset Vehoniemen Automuseolla, Vehoniemenharjuntie 92. • klo 19 Black Devils – Hurriganes Show Kangasala-talossa. • klo 15 K-Kino: Nuremberg. Lehti tarjoaa kalenterit kestotilaajille nyt neljättä kertaa. Aivoliiton Pirkanmaan AVH-yhdistys. Tampereen seudun Näkövammaiset ry. • klo 9–12 Etäluento: Sovittua hoivaa – loppuseminaari Kangasalan lähitorilla. klo 17.30–19 pääkirjaston Suppa-tilassa. • klo 10.45–11.30 itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuus Kangasalan kirkon sankarihautausmaalla. klo 12–14 Kangasala Areenan 2.krs. • klo 14 Muistikahvila Kangasalan lähitorilla. Varaa aika lastenosastolta tai sähköpostitse: kirjasto.lapset@kangasala.fi • Nettiklinikka 3.9.–10.12. Järj. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi kautta maanantaihin 8.12. Vuoden 2026 seinäkalentereiden jako alkaa. • klo 19 ABBA – Dancing Queen -musikaali Kangasala-talossa. • Kuulolähipalvelua omahoidon tueksi Kangasalan lähitorilla maanantaina 15.12. klo 10–12 Kangasalan kaupunki-infossa, Mäkirinteentie 10. • klo 19 Varusmiessoittokunta: ProGKangasala-talossa. • Vireyttä vuosiin -kurssi 3.10.–5.12. klo 17– 18 ja 5.1. • klo 19 Lauluyhtye Valkea – Kohti Joulua -konsertti Kangasala-talosa. • klo 11–17 Senioripäivä Kimmo Pyykkö -taidemuseossa. klo 12–15, ke 10.12. • Avointen ovien päivät 14.12. • Sahalahden lähitori Sahalahden lähiasiointipisteellä, Kurvis-Höllintie 8 maanantaisin 15.12. • klo 18 Joulukonsertti Kangasalan kirkossa. MUUT • Matalan kynnyksen liikuntaryhmä maanantaisin klo 13–15 TeeMu ry, Ellintie 6. • klo 17–19 joulukoristeiden ja -korttien askartelua Kangasalan pääkirjastossa. Kaudella 2024–2025 yhteisiä kuvausteemoja ovat olleet Minun Kangasalani, Muutos ja Toiminnallinen Kangasala. Palveluohjausta saatavilla ma–ke klo 12–13, to–pe klo 10.30–11.30. Järj. • Joululahjavalvojaiset Kangasalan lähitorilla ma 8.12., ti 9.12. • Kangasalan lähitori, Kuohunharjuntie 26, avoinna joulukuussa ma–to klo 9–15, pe klo 9–12. asti torstaisin kello 13–15. Muina aikoina ajanvarauksella. Tilaajakalentereita ei postiteta. • klo 19 Samuli Putro Kangasala-talossa. • Kaikille avoin käsityöryhmä keskiviikkoisin klo 13–15, TeeMu ry ,Ellintie 6. • klo 15.15 K-Kino: Tonttu. • klo 14 teemakahvila: Iloa ja valoa -juhla. • klo 10 Joulun tunnelmaa 3 -kurssi Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. Kangasalan liikuntapalvelut. ja 19.12 kello 14–16. Maanantai 8.12. Järj. Kangasalan seudun sydänyhdistys. • klo 17 Joulun tunnelmaa 2 -kurssi Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. Asiakaspalvelu palvelee maanantaista torstaihin kello 10–16. • Kuhmalahden lähitori, Kuhmalahden kirjastossa, Rautajärventie 26 maanantaina 8.12. Kangasalan lähitorin kanssa yhteistyössä järjestettävän kurssin ohjaavat fysioterapeutit Nääsvillestä. • klo 11 Taikuri-Marko Kangasalan pääkirjastossa. klo 12–16 Onnikoti Einarissa, Rekiäläntie 2. • Vehoniemen joulupuoti Vehoniemen Automuseolla 3.–14.12. • klo 16 Kauneimmat joululaulut Vehoniemen Automuseolla, Vehoniemenharjuntie 92. • klo 17 K-Kino: Sydäntalvi. • Kangasalan joululahjakeräys 12.12. Tule mukaan oman käsityön kanssa, kahvitarjoilu. • Tarinoita Kangasala-talosta -näyttely Kangasala-talon ala-aulassa. 040 7209 780. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 18 ARJESSA MUKANA Julkaisemme viikkopäivyrin 10.12.. • klo 10 Itsenäisyyspäivä Sahalahdella. Järj. joka päivä kello 10–17.. Järj. Keskiviikko 10.12. • klo 14 Bingo Kangasalan lähitorilla. ja ke 10.12. 0400 835 565, Tapani Lähteenmäki p 050 3138003 tai Leena Toivonen p. • klo 16 Huopahattu avantouimarille ja saunojalle 2-kurssi Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. taitopirkanmaa.fi • Joulukahvila la 20.12. TampereMission Likellä-kerhotoiminta. klo 7.30–10.30 sekä maksuton puristusvoimamittaus pe 12.12. • Vertaistukiryhmä nepsyjen vanhemmille/läheisille maanantaina 8.12. Kalentereiden jako aloitetaan perjantain tilaisuudessa, mutta omansa voi tulla hakemaan myöhemminkin. ja 16.12 kello 9 • Äijäklubi Kangasalan lähitorilla 18.12. Yleisöopastus sunnuntaisin 28.9.– 11.1. Ritva Heikkilä p. perjantaisin kello 9–11 Jalmarin KodosMenot Kangasalan Sanomat tarjoaa jouluglögit perjantaina Kangasalan Sanomat Kangasalan Sanomien toimituksessa Kangasalan keskustassa osoitteessa Myllystenpohjantie 3 on tarjolla jouluglögiä perjantaina 5.12. • klo 19 Lepojamit Kangasalan Lepokodilla. Sunnuntai 7.12. Ajanvarauksella myös ilta-aikoja. • Tiistaisin klo 13–15 kaikille avoin Pelikerho. Avoin Senioripysäkki myös Ruutanan monitoimitalolla klo 10–11.30. Keskiviikko 3.12. Samalla alkaa ensi vuoden vuosikalenterin jako lehden kestotilaajille. Kestotilaajille on jälleen jaossa vuosikalentereita. Ilm. ja 22.12. Vapaa pääsy tutustumaan Einarin toimintaan, vammaispalveluihin ja Jarno Sinisalon valokuvanäyttelyyn. klo 7.30–10.30, ti 9.12. asti Kangasalan kaupunki-infossa, Mäkirinteentie 10. NÄYTTELYT • Pauke Veteraanimoottoripyöräklubin 50-vuotisjuhlanäyttely ja Apinatarha 19.12. kello 9–12. klo 13–15. • klo 16–19 Kangasalan Tredun perinteinen Joulutori, Finnentie 39. ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Kangasalan Mieslaulajat ry. klo 13–16 ja to 11.12. Kauneimpia joululauluja Kangasalan lähitorilla. • klo 13 AVH-aluekerho, avoin vertaistukikerho aivoverenkiertohäiriön sairastaneille Jalmarin Kodossa, Finnentie 11. kerroksessa. Lauantai 6.12. Avoinna talon aukioloaikoina ja tapahtumien aikana tammikuun 2026 loppuun asti. • klo 18–20 Pikkujoulukahvila Iharin Myllytorpalla, Pohjalahdentie 23. Keskiviikkona 31.12. Järj. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtumien järjestäjiltä. Tampere Missio ry. • klo 17 Kangasalan vammaisjärjestöjen yhteinen joulujuhla Nuorisoseurantalo Pirtillä, Tapulintie 6. klo 13–18 Helmiinan Puodissa, Kaarina Maununtyttären tie 617. • klo 17 Valotalo -kurssi Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. Kangasalan Sanomien vuosikalenteriin on ikuistettu maisemia ja paikkoja ympäri Kangasalaa. • klo 13–15 Näkövammaisten avoin vertaistukikerho Jalmarin Kodossa. kello 10–14. Kalenteri on edellisvuosilta tuttuun tapaan kuvitettu Kangasala-aiheisilla kuvilla, jotka ovat ottaneet Kangasalan Sanomien toimittajat ja lukijat. • klo 17 Rotinkitähti -kurssi Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. • Lastenmaatila Pikkupiha (Ponsantien 1269) syyskaudella av. • klo 10–14 Raikun joulumyyjäiset Raikun kylätalolla, Raikuntie 97. • Maksuttomat InBody-kehonkoostumusmittaukset ma 8.12. • klo 18 Valkeakoski-opiston tanssiorkesteri Valon ja jazzbändi Jazzbeen joulukonsertti Pitkäjärven koululla. Treenejä, hemmottelua ja yhdessäoloa. Jalmarin Kodon tiloissa, Finnentie 11. TeeMu ry, Ellintie 6. • klo 15.15 K-Kino: Tonttu. • Lukukoirat pääkirjastolla klo 18–19 ti, ke & to 19.11., 27.11., 3.12. Nääsville ry. Pelataan yhdessä lautaja/tai korttipelejä, kahvitarjoilu. Lisätied. Järj. asti Mobiliassa. Tiistai 9.12. Lähitori suljettu pe 12.12 ja joulunajan 24.–28.12. mukana Kangasalan SRK. keskiviikkoisin klo 10–12 pääkirjaston ryhmätila Supassa (2. ja su 21.12. • klo 18 Lasten tonttumuskari Sahalahden kirjastossa. • klo 15–17 Motoristin joulupuuro Vehoniemen Automuseolla, Vehoniemenharjuntie 92. Kalentereita on rajallinen määrä ja jaossa niin pitkään, kuin niitä riittää. Järj. • Käsityöja muotoilukoulu Näpsän oppilashaku 14.11.–31.12. • Happihyppely, lyhyt kävely kaikenkuntoisille Kangasalan lähitorilla klo 10 maanantaisin 8.12., 15.12. Juhlajumalanpalvelus Sahalahden kirkossa, seppeltenlasku sankarihaudoille jumalanpalveluksen jälkeen. Perjantai 5.12. • klo 10–11 Puhutaan huimauksesta -luento Jalmarin Kodossa. kello 10 mennessä. lauantaisin klo 10–18. • Senioripysäkki, avoin ohjattu Hyvän mielen keskusteluryhmä + 60-vuotiaille 18.12. ja 2. ANNUKKA LUOMAHARJU ANNUKKA LUOMAHARJU Taidetila Terrassa on esillä 3.1.2026 asti Pirkanmaan kuvaköörin näyttely. • Ilai Elias Lehdon Outoja leikkejä -yksityisnäyttely 20.9.–11.1.2026 Kimmo Pyykkö -taidemuseon 1. Torstai 4.12. klo 16–18 Pientä jouluaiheista askartelua. Kävelylenkki, kahvitarjoilu. Lauantai 13.12. • klo 17 K-Kino: Nuremberg. • Taidenäyttely ” Hetkiä ajassa”, Paula Lyhteilä, Jaana Saarinen, Marjukka Loponen 24.11.–19.12.2025 Vatialan kirjastossa. • klo 12–15 Jalmarin Salin, Finnentie 11, yhteiset joulutreenit. • Vehoniemen Automuseon joulupuuropäivät 3.–14.12. Torstai 11.12. • klo 10–14 jouluglögit Kangasalan Sanomien toimituksessa, Myllystenpohjantie 3. sa, Finnentie 11. • Likellä-kerho +60v Kangasalan lähitorila, Kuohunharjuntie 26 perjantaisin 21.11.–5.12. • klo 10–15 Vehoniemen Joulumyyjäiset Vehoniemen Automuseolla, Vehoniemenharjuntie 92. • klo 17 Joulun tunnelmaa 1 -kurssi Taitokeskus Kangasala, Ellintie 2. • klo 10–14 Kangasalan joulumarkkinat Mobiliassa. kerros). kello 13–15. • klo 13.15 K-Kino: Tonttu. Vuosikalenteriin ovat oikeutettuja kaikki, joilla on voimassa jonkin mittainen Kangasalan Sanomien printin tai digin kestotilaus. • Pirkanmaan kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa 27.11.–3.1.2026. • Tuolijumppa Kangasalan lähitorilla tiistaisin 9.12. ke 26.11, mukaan mahtuu 90 osallistujaa. Suomen Musiikkiteatteri. Järj. klo 10–16 Vehoniemen Automuseolla, Vehoniemenharjuntie 92
19 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat Jos olet saanut sydäninfarktin, sinulla on erittäin suuri riski saada uusi infarkti. 2 PYSY PORUKOISSA INFARKTIN JÄLKEEN. 1 Yksi tärkeä tapa pienentää uuden infarktin riskiä on saavuttaa LDL-kolesteroliarvo < 1,4 mmol/l
Kirjallisuuskerho Libris pääkirjaston Suppa-tilassa ke 3.12. Pyöräkauppaa ja -huoltoa Kangasalla tarjoavan PR Bikesin yrittäjä Petteri Rajala kertoo, mitä pyörän huoltamisessa ja varustelussa pitää huomioida molemmissa tapauksissa. klo 9.30–12 päiväkerho Sentterissä, kahvitellaan ajankohtaisasioiden parissa ja siirrytään Vehoniemen Automuseolle joulupuurolle ja munkkikahville. Kangasalla oli syyskauden viimeisessä kotiottelussa kaksi vaikeaa hetkeä. Seurat toimivat Kangasala nousi jo kolmanneksi Kangasalan passarin Sanni Siika-ahon tuuletus kertoo olennaisimman maanantai-illasta. Rajalan mukaan erityisen olennaista on kiinnittää huomiota jarrujen, voimansiirron ja muiden liikkuvien osien, kuten kaupunkipyörissäkin yleistyneiden joustohaarukoiden toimintaan. • Klan Shakkikerho Peli-ilta ke 3.12. klo 12–15.45 Kontulassa, esiintyy Tuulikki Järvi ja Tapani Luojus, tanssiopetusta klo 11–11.45. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 20 URHEILU Vahaa ketjuihin ja nastat alle Kangasalalaisen pyöräkaupan yrittäjä neuvoo vinkit pyörän huoltoon, nastarenkaiden valintaan ja sähköpyörän akun kunnosta huolehtimiseen. klo 15–17 pääkirjaston tilassa. Pyörän kunto kannattaa Rajalan mukaan tarkistaa säännöllisesti. Toiseksi Nikolas Buserin luotsaama joukkue otti vasta toisen kolmen pisteen voittonsa tällä kaudella. klo 14–15.30 Lähitorilla, Kuohunharjuntie 26, jouluista ohjelmaa. klo 10. ke 3.12. Kerhopäivä Sentterissä perjantaisin klo 10–12. Vesivoimistelu uimahalli Kuohussa to 4.12. Kuntokävelylle lähtö pääkirjaston edestä ma 8.12. aloitetaan klo 18 srk-kodilla, josta siirrytään jatkamaan kirkkoon klo 21 asti, nuotit / sanat kansioon konsertin mukaiseen järjestykseen. • Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Pikkujoulutanssit ma 8.12. ”Tämä tuo lisäbuustia tulevaan.” Kangasala-Vampula 3–1 (18–25, 25–16, 25–20, 25–15) Jari Perkiö LP Kangasalan pelaajat tuulettivat tavallista riehakkaammin maanantai-illan liigavoittoa LP-Vampulasta. Ke 10.12. • Sydännaiset Neulekerho kokoontuu ke 10.12. Ensinnäkin Kangasala sai maukkaan revanssin lokakuiselle vierastappiolle Huittisissa. – Kun ketjun vaihtaa ajoissa, ei välttämättä tarvitse vaihtaa rataspakkaa, mikä on aina kalliimpi toimenpide, Rajala sanoo. • Pirkanmaan Muistiyhdistys KLAN PAIKALLISOSASTO Klan Muistikahvila ke 10.12. • Klan kansalliset seniorit Tanssiryhmä Sirpakat nuorisotila Sentterissä ke 3.12. • Klan AVH-kerho Kokoontuminen pe 5.12. klo 13 Jalmarin Kodossa. Kaikki huomaavat, että työ kantaa hedelmää. klo 18–21 Pirtillä. • Klan Eläkkeensaajat Ti 9.12. • Klan Invalidit Ti 9.12. klo 16– 18, PirttiTeatterin harjoitukset ma 8.12. klo 18–20. joulutorin linja-auton aikataulu: klo 6 Kaleva, 6.20 Löytötex, 6.30 linja-autoas., 6.40 Alatie, 7 Pälkäne. Sillä on helppo tarkistaa, onko ketju venynyt liikaa, ja muutaman kympin maksavalla yksinkertaisella työkalulla voi välttää isomman kuluerän. klo 19 Valkeakosken teatterissa “Mielensäpahoittaja ja poika”, varaa lippusi Liljalta p. klo 12.15 alk. klo 15.30–16.30 kuntosali Pitkäjärven koululla. klo 16. klo 9–12 ja 13–16 pelataan bocciaa Suoraman Työväentalolla. pelataan bocciaa Asarilla. Ma 2.3. • Klan Nuorisoseura Pirtillä: virikekerho to 4.12. Huollon tarpeesta kertovia merkkejä kannattaa hänen mukaansa seurata arkikäytössä. Ja vielä – viime kevään hopeajoukkue otti kolmannen peräkkäisen voittonsa ja nousi liigataulukossa kolmannelle sijalle. Kuntosali Pitkäjärven koululla to 4.12. Pe 12.12. klo 15–17, bingo ma 8.12. • Eläkeliiton Klan yhdistys Ti 9.2. klo 17–19 Suoraman srk-keskuksen takkahuonetilassa. Saamme tästä lisäbuustia tulevaan tekemiseen, Buser iloitsi. PYÖRÄN KETJU on kuluva osa, joka löystyy ajan myötä. Vampula vei avauserän nimiinsä vaikeiden aloitusten turvin ja nousi kolmannessa erässä yhdentoista pisJUUSO KORO. – Pieni voittoputki tekee tähän väliin hyvää. Ensimmäinen täysi potti heltisi lähes kaksi kuukautta sitten. klo 15. – Jos ajaessa kuulee kolinaa, tuntee välyksiä tai muuta poikkeavaa, on hyvä tarkistaa mistä se johtuu tai viedä pyörä ammattilaisen katsottavaksi. • Sekakuoro Pikantit Harj. Tuomas MacGilleon, teksti & kuvat V aikka moni edelleen siirtää talven tullen polkupyörän varastoon odottamaan kevättä, ympärivuotinen pyöräily on yleistymään päin. Mitä enemmän pyörällä ajetaan, sitä useammin se vaatii myös huoltoa. klo 10. Bocciaa pelataan Asarilla keskiviikkoisin klo 9–12. 040 755 4231. Rajala vinkkaa, että yksi hyödyllinen työkalu kotikäyttöön on ketjumittari. – Keväthuolto on monelle tuttu asia, mutta myös syksyllä on hyvä katsoa, että kaikki on kunnossa ja tarvittaessa huoltaa, hän sanoo. klo 11.15. Siihen oli useampikin hyvä syy. • Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami Läheisten vertaistukiryhmä ke 10.12
Luovutusikäinen MAATIAISKISSAN PENTU, eläinlääkärin tarkistama, madotettu. klo 9–14 PAKASTEMARJOJA tyrniä, vadelmaa, mansikkaa, puolukkaa, mustaherukkaa PAKASTEMUSTIKKAA/-KARPALOA 7 € / litra, 20 € / 3 litraa, 30 € / 5 litraa PUOLUKKASURVOSTA 7 € / 900 g, 20 € / 3 kg Suolattua haaparouskua. Kiinnostuneet palveluntuottajat voivat ilmoittautua 16.12.2025 mennessä vastaamalla kyselyyn. 050 440 8807 Opetuksen suunnittelija Tuuli Vuokola tuuli.vuokola@kangasala.fi, p. Muuten kamppailu eteni Kangasalan vahvassa komennossa. – Tavallinen voiteluaine voitelee ketjua muutaman kymmenen kilometrin ajon ajan, mutta vaha pysyy ketjussa useamman sata kilometriä. Lakkaym. Lähdemme peliin selkeänä haastajana, mutta yhdessä pelissä voi tapahtua isojakin käänteitä, Buser pohjusti. Sen jälkeen pystyimme luottamaan torjunnan ja puolustuksen yhteistyöhön. Kun vielä saamme sideoutin toimimaan tähän tapaan, aiheutamme vaikeuksia kaikille vastustajille, Buser innostui. Sen voi pesun jälkeen käsitellä myös likaa hylkivällä hoitosuihkeella, jolloin pyörän runkoon tulee vahamainen pinta ja pelkkä huuhtelu riittää lian irrottamiseen, hän sanoo. Edistysaskeleita tarvitaankin, jotta hän pystyy täyttämään isot tavoitteensa, Buser tuumi. Maastopyörissä vaihtoehtoja renkaan leveydessä on enemmän. Tallenne katsottavissa samassa osoitteessa tiistaiaamuna. Koivuniemi on ottanut ison kehitysharppauksen loppuvuoden aikana. – Kun ostaa uuden nastarenkaan, sillä kannattaa ajaa 30–50 kilometriä asfaltilla. – Iida treenaa koko ajan yleispelaajan roolia, mutta tällä hetkellä häntä tarvitaan hakkurina. P. Buserin mukaan varsinaiset hakkurit Mariliis Lipand ja Veera Saloranta tarvitsevat vielä aikaa noustakseen liigapelejä ratkaiseviksi hakkureiksi. Kangasala kohtaa Pallo-Karhut Suomen cupin puolivälierässä 5. Vastustaja on lyönyt meidät syksyn mittaan jo kaksi kertaa 3–0. Lisäksi asiakirjat ovat nähtävillä Kangasalan kaupungin ympäristönsuojelussa (os. Valitukset tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Vaasan hallinto-oikeuteen. Mikäli sähköpyörää kuitenkin säilyttää talven ajan kylmässä tilassa, Rajalan mukaan kannattaa tuoda vähintäänkin akku sisään lämpimään, jotta sen käyttöikä ei lyhene. Ketjun säännöllinen voitelu on tärkeää, mutta nykyään perinteisten ketjuöljyjen rinnalle on tullut muitakin vaihtoehtoja. Nastarenkaita hankkiessa hän neuvoo kiinnittämään huomiota siihen, miten paljon renkaassa on nastoja ja miten ne on siihen sijoiteltu. Tämän jälkeen nastat eivät lähde irtoamaan yhtä helposti. Silloin joutuu tekemään kompromisseja joko jarrutustehokkuuden tai mutkapidon suhteen. Kaupunki maksaa avustusta palveluiden tuottamisesta. Rajalan mukaan puhtaus on pyörän kunnossa pysymiselle muutenkin tärkeää. JOS PYÖRÄN laittaa talvisäilöön, ketjut kannattaa ennen sitä ehdottomasti puhdistaa ja voidella huolellisesti, jotta välttää ruostumisen aiheuttamat vauriot. Loppuviikosta odottaa puuduttava matka Kuusamoon. Rengasta valitessa kannattaa pohtia, millaisessa ympäristössä pyörää eniten käytetään. Renkaasta irronneita yksittäisiä nastoja voi myös korvata uusilla. – Kuusamo on aina tosi vaikea paikka. Katupyöriin sopivat nastarenkaat ovat Rajalan mukaan tyypillisesti melko kapeita, koska haarukkaan ei mahdu kovin leveää rengasta. – Halvemmissa renkaissa on noin sata nastaa, ja ne ovat usein kahdessa tasaisessa rivissä. Rajala kertoo tarjoavansa asiakkaille myös pyörien säilytyspalvelua, jos sopivaa tilaa ei ole kotona. – Olen iloinen, kun hän on mennyt runsaasti eteenpäin vastaanottajana, hyökkääjänä, torjujana ja syöttäjänä. – Leveä ja isokuvioinen rengas toimii pehmeässä lumessa paremmin, kapeampi puolestaan sopii niin kutsuttuihin jääränneihin, eli esimerkiksi koville metsäpoluille, koska vastus on pienempi, Rajala selittää. Rajala suosittelee erityisesti syksyllä, talvella ja keväällä pyöräileville ketjujen käsittelemistä kuumavahalla. -luokkalaisten iltapäivätoimintaa Kangasalan kaupunki hakee palveluntuottajia perusopetuksen 1.–2. Urheilutie 13) ajanvarauksella. 26.11.2025 VIRANOMAISLAUTAKUNTA Kangasalan kaupunki hakee palveluntuottajia järjestämään perusopetuksen 1.–2. Palveluntuottajia haetaan osaan kouluista. joulukuuta. Kärkäisen puutarha p. – He saavat vielä tilaisuutensa, kun jaksavat tehdä kovasti töitä. Paras paikka pyörän säilyttämiselle on lämmin tila, mikä korostuu erityisesti sähköpyörissä. Nastarenkaiden valinnassa kannattaa Rajalan mukaan kiinnittää huomiota nastojen määrän lisäksi niiden sijoitteluun. Ympäri vuoden auki olevassa pyöräkaupassa talvi kuluu pitkälti huoltotöiden ja varaosamyynnin parissa. kangasalansanomat.fi Edelleen oma ja itsenäinen paikallismedia. Lisätietoja ja linkki kyselyyn löytyvät osoitteesta: www.kangasala.fi/ajankohtaista Ilmoittautuminen on alustava, eikä sido vielä mihinkään. Lisätiedot: Iltapäivätoiminnan koordinaattori Marjo Jäärni marjo.jaarni@kangasala.fi, p. Sopimuskauden pituus on 2 vuotta ja mahdollinen jatkosopimus 1–2 vuotta. PALKITTU PAIKALLISMEDIA – jo vuodesta 1918. Hakkuri Iida Pöllänen, laituri Annika Koivuniemi ja sentteri Saara Tyrkkö johtivat Kangasalan ilotulitusta. – Saimme homman toimimaan halutulla tavalla toisesta erästä lähtien. Päätös on nähtävillä ja luettavissa myös Kangasalan kaupungin verkkosivuilla: www.kangasala.fi/tutustu-ja-asioi/ paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat/ – Viranomaislautakunta 18.11.2025. Hyvässä nastarenkaassa nastoja on sekä renkaan keskellä että sivuilla. Kylmäpuristettua tyrni-, karpalo-, mustaherukkaym. Olemme yhteydessä kiinnostuneisiin ilmoittautumisajan päätyttyä. – Kyseessä on kallis sähkölaite ja vaikka moottori on suojattu, sinne voi aina päästä kondenssivettä, kun lämpötila sahaa talven aikana edestakaisin. Vahalla voideltu ketju kuluttaa voimansiirtoa vähemmän ja pidentää osien elinikää, erityisesti sähköpyörissä, hän kertoo. Iltapäivätoiminnan järjestäjinä voivat olla urheiluseurat, kulttuuritoimijat, järjestöt ja muut lasten harrastustoimintaa järjestävät yhteisöt, joilla on osaamista lapsiryhmien kanssa toimimisesta. täysmehuja. Avustuksen suuruus on sidottu valtionosuuteen ja määräytyy sen jälkeen, kun valtio on vahvistanut vuosittaisen valtionosuuden suuruuden ja kaupunki on kartoittanut iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten määrän. 040 722 8510 Kangasalan kaupunki tiedottaa Torilla Torilla Kokouksia Ostetaan Kangasalan kaupunki Kunnantie 1, 36200 Kangasala PL 50, 36201 Kangasala Vaihde: 03 5655 3000 www.kangasala.fi Ilmoitus kuulutuksesta Viranomaislautakunta on tehnyt seuraavan päätöksen kokouksessaan 18.11.2025: 91 § Ympäristölupa, Remeo Refining Oy, jätteen käsittely Kuulutus ja päätös ovat nähtävillä kuulutusaikana 26.11.2025–2.1.2026 sähköisesti osoitteessa www.julkipano.fi. hilloja. – Akku ei saa myöskään olla aivan tyhjä tai täysi, ja sitä on hyvä ladata muutaman kuukauden välein, Rajala vinkkaa lopuksi. maanantaina livenä URHEILU PR Bikesin yrittäjä Petteri Rajala asentaa kuumavahatut ketjut huollettavaan pyörään. Rajalan mukaan uusi nastarengas vaatii myös sisäänajon. Me syötimme sinne minne pitikin. Kun hän on kentällä, muille pelaajille aukeaa lisää tilaa. -luokkalaisten iltapäivätoiminnan järjestämiseen 1.8.2026 alkaen. Toivottavasti sama tahti jatkuu. – Pyörää kannattaa pestä säännöllisesti. 040 628 9878 Kangasalla 3.12.2025 KANGASALAN KAUPUNKI / SIVISTYSKESKUS KS Kangasalan valtuuston kokous kangasalansanomat.fi/boksi Klikkaa itsellesi eturivin paikka klo 17.00. TALVIPYÖRÄILYSSÄ TÄRKEÄ varuste on tietenkin nastarenkaat, joita markkinoilla on monenlaisia. 040 259 4529 / Hannu Torikahvilan Tertulta kunnon VIHDAT & KAUNIIT KRANSSIT teen takamatkalta melkein kannoille Saara Rajalan pitkällä syöttöputkella. 21 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat Kangasalan torilla to 4.12
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 22 ARJESSA MUKANA KATJA LEHTINEN MTV Katja Lehtinen M arraskuussa MTV-kanavalla alkoi tositelevisio-ohjelma Lomalle Lompsis, jossa niin sanotut tavalliset ihmiset arvioivat lomakohteita. Päivät olivat pitkiä, mutta naiset eivät kokeneet reissua raskaana. Niinpä äiti ja tytär lähtivät kaksin matkaan. Onhan se toisaalta viisautta käyttää nahkakin, jos liha eläimestä kuitenkin syödään, Sanna pohtii. He nostavat esiin, kuinka ihanaa oli tutustua muihin ohjelmassa esiintyviin ihmisiin. Sanna puolestaan rakastaa joulua, joka on ihanaa viettää Suomessa. Tien laidalla näkyi huonossa kunnossa olevia vastasyntyneitä kissanpentuja. – Meidät vietiin kurjan oloista kujaa pitkin kohti hotellia. Kahdeksasta koetusta kohteesta ihanimmaksi Törhöset mainitsevat Itävallan Alpit. Sitä seurasivat haastattelut, ja matkaan lähdettiin kesäkuussa. – Saimme kuitenkin kokea aivan mielettömiä aktiviteetteja, joita ei olisi normaalisti tullut tehtyä. Milla kertoo ”tunkevansa” moneen aktiviteettiin mukaan vanhempiensa kanssa, kuten lenkille tai avantosaunaan, vaikka asuu omillansa. Erityisen kamalana he muistavat vierailun nahkatehtaalle, jossa he näkivät nahkoja työstövaiheessa, jossa niissä oli vielä hännät mukana. Millalle meri on puolestaan haastava elementti. Kyseinen jakso esitettiin televisiossa marraskuun viimeisenä viikonloppuna, ja todellisuudessa Marokko oli viimeinen kohde kaikkiaan kahdeksasta lomalla nähtävästä kohteesta. Kokemusten ja yhden ohjelman osallistujan myötä Milla lakkasi syömästä lihaa matkan jälkeen. mutta näky ja haju saivat minut oksentamaan ja lopulta luovutimme, Milla kertoo. – Yllätyimme, kun Seiska-lehti teki heti ensimmäisestä jaksosta mielestämme raflaavan otsikon, jossa ruodittiin käyttäytymistämme Edinburghin pubissa Skotlannissa. Kaiken kaikkiaan kokemus oli ainutlaatuinen. Hän on niin hauska, Sanna sanoo hymyillen. LOMALLE LOMPSIS -ohjelmaan haettiin alkuvuodesta 2025 lähettämällä video tuotannolle. Tryffelien etsiminen Italian Parmassa oli vähintäänkin erikoista. Sanna ja Milla Törhönen seikkailivat muiden muassa Edinburghissa Skotlannissa. Hän rauhoittaa tilanteen, jos meinaan hermostua, Milla summaa. Matkalla täytyi muutamaan otteeseen ylittää itsensä, kun edessä oli kuumailmapallolento ja Sanna kärsii korkeanpaikankammosta. – Onneksi se oli viimeinen ja siitä palasimme kotiin. MUIDEN OSALLISTUJIEN kanssa katsottiin kaksi jaksoa ohjelmasta putkeen karonkan merkeissä ja pidetään yhteyttä WhatsApp-ketjussa. Yritimme mennä sisälle tehtaaseen, Ainutlaatuinen tositelevisiokokemus Lomalle Lompsis -sarjaan osallistuneet kangasalalaiset Sanna ja Milla Törhönen viihtyivätparhaiten Itävallan Alpeilla. Siellä oli myös aivan ihana rauha, Milla kertoo. Ensiksi he olivat matkalla viikon, sen jälkeen 10 päivää Suomessa ja taas neljä viikkoa ulkomailla. He kertovat olevansa päivittäin yhteyksissä normaaliarjessakin. – Onhan se toisaalta vähän kaksinaismoralistista, sillä meilläkin on monia nahkalaukkuja. – Emme kaipaa mitään todella eksoottista kohdetta, jossa näkisi kurjuutta. Sanna ja Millö Törhönen ovat läheisiä ja pitävät päivittäin yhteyttä. En tiedä tajusivatko paikalliset miksi voin pahoin, hän miettii. ALUN PERIN ohjelmaan haki koko Törhösen nelihenkinen perhe, mutta perheen isää haastoivat lopulta työkiireet ja poikaa armeija. Mutta olemme saaneet suurimman osan lahjaksi, saako sillä puolustella niitä. Kauheimmaksi nousee puolestaan Marokon Marrakesh. – Oli jotenkin inhottavaa mennä toisten työpaikalle oksentelemaan. Ajattelimme, ettei täältä voi löytyä mitään hulppeaa hotellia, Sanna Törhönen kertoo matkasta Marokon Marraskeshiin. Mieluummin pysyttelemme omassa niin sanotussa pumpulimaailmassa ja pidämme lomalla hauskaa, Milla kertoo. Lomalle Lompsis-ohjelmassa nähdään kahdeksan maata, joista osallistujien tulee antaa rehellinen mielipiteensä. Törhösiä eniten ohjelmassa innostivat uudet kohteet sekä matkailu. Kangasalalaiset Sanna ja Milla Törhönen osallistuivat ohjelmaan äiti-tytär-parina. Vaikka ohjelmassa osallistujat näyttävät kulkevan omissa porukoissaan, todellisuudessa he lensivät samoilla lennoilla, kulkivat pitkiä bussimatkoja yhdessä ja pääsivät välillä viettämään iltaa isommalla porukalla. Tryffelien etsiminen Italian Parmassa oli vähintäänkin erikoista, Törhöset nauravat. Olemme saaneet palautetta siitä, että Millasta tykätään televisiossa. – Me emme riitele ikinä, olen luonteeltani isäni kopio, ja äitini osaa käsitellä minua. Moni tulee tuttu kommentoimaan, että katsoo ohjelmaa juuri Törhösten vuoksi. Uusien ystävien ja elinikäisten muistojen lisäksi osallistujia muistettiin hotelleilla esimerkiksi Marrakeshissa nimikoiduilla kangaskasseilla tai Prahassa erilaisilla kosmetiikkatuotteilla. Kokemus jäi positiivisesti mieleen, eivätkä he ole saaneet tähän mennessä ilkeää palautetta suoraan, päinvastoin. Marrakeshissa heitä viehättivät aavikolla vierailu sekä ihanat ruoat, mutta toiste paikkaan ei tarvitse mennä. Lähihoitajana Suomessa työskentelevä Sanna, 44, sekä hänen tarjoilijana työskentelevä tyttärensä Milla, 22, reissasivat kesällä yhteensä viisi viikkoa. Perheellä on asunto Espanjassa ja viimeksi he ovat kokeneet nelistään Välimeren risteilyn. Se oli ehdottomasti kamalin ja kurjin, Milla Törhönen puuskahtaa. – Mielellämme me otamme lapsia mukaan arjen menoihin. Mutta se ruotiminen jäi oikeastaan otsikkoon, Sanna kertoo. – Näin matkalla nahkatehtaalle hyvin kurjassa kunnossa olevan hevosen, josta tuli jo paha olo. Milla haaveilee työpaikasta auringon alla, jolla voisi välttää pimeän ja loskaisen syksyn. – Itävallassa oli siistiä, maisemat olivat upeita, sää täydellinen ja ihmiset vaikuttivat onnellisilta. SANNA JA MILLA TÖRHÖNEN TÄMÄ SYNTYI LUKIJAN VINKISTÄ. Naiset arvostavat lomamatkalla lämpöä, aktiviteetteja sekä kauneushoitoja
LUKKOLIIKKEET www.moisionrakennuspalvelu.. A S I O I N T I P A L V E L U A ! Toimistollani tai asiakkaan luona! 040 7286962 Lomakodinkuja 1, 36600 Pälkäne Sanna Järvenpää sanna@sannaslife.fi AUTOILU. 03 356 1009 ParturiKampaamo LAKIASIAINTOIMISTO HELLGRÉN Ammattitaidolla, perintöoikeudellisetja muut lakiasiat. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. vastaavat työt LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 info@kangasalannuohoustoimi.fi Yero 040 707 8163 Raija 040 705 7269 Mainosta Kangasalan Sanomissa! KS Edullista varastotilaa Lämmintä säilytystilaa tavaroille 2m²-10m² varastoja vapaana sopii myös yrityksen tarpeisiin. 03 4102 3074 Kaukajärvi, Juvank. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. 03 379 0333 KANGASALA Kangasalantie 921 fixuskangasala.fi RENGASMYYNTI ark. 23 Keskiviikko 3.12.2025 Kangasalan Sanomat KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. Aakkulantie 42, Kangasala P. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Moision Rakennuspalvelu • Muutosja laajennusrakentaminen • Autotallit ja katokset 0400 634 511 • Julkisivuverhoukset • Pihla-ikkunat ja ovet Lentolantie 24, Kangasala 03 2772 555 Koneet vuokraa RAvintolaT Kangasalantie 960 p. 050 360 6401 KANGASALAN PIRTTI Tapulintie 6 Hyvät juhlaja kokoustilat P. – jo vuodesta 1918 KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Ellintie 2 Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala P. 040 9381 400 www.kantam.fi Keskipisteenä KANGASALA PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. VARASTOKANGASALA.FI Kaavakuja 6, Kangasala (400m Suoraman Nesteeltä) Hinnat alkaen 29 euroa / kuukausi VARASTOTILAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Edelleen oma ja itsenäinen tilattava paikallismedia. 03 377 3177 asiakirjojen laadinta E d u n v a l v o n t a v a l t u u t u k s e t , t e s t a m e n t i t , p e r u n k i r j o i t u k s e t , l a h j a j a k a u p p a k i r j a t y m . 040 643 3543 LLounas ounas arkisin arkisin klo 10.30–13.30 klo 10.30–13.30 ZERA´S GRILL ZERA´S GRILL Aukioloajat: zerafiina.fi Aukioloajat: zerafiina.fi Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. – jo vuodesta 1918 Pääasioista ei Pääasioista ei kannata tinkiä! kannata tinkiä! Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Nattari, Junatie 2, puh. 050 538 2516 www.ahjarvelaiset.fi JUHLAJA KOKOUSTILAT ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-100 henkilölle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. 045 165 0322 info@kangasalannuorisoseura.fi • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. 8–16, la sulj. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. Tiina Hellgrén, varatuomari, lakimies. p. AUTOTARVIKE ark. Tarkista tapahtumat ja vapaaajan vinkit tapahtumakalenterista kangasalansanomat.fi/tapahtumat ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • hormien tarkastukset • ym. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi LAKIASIAintoimistot kangasalansanomat.fi PUUNKAADOT POLTTOPUUT Polttopuiden teko Hakkuut, tontit ja pihapuut Metsänhoitopalvelut 0400 413 331 ilomaenpuukauppa.com ILOMÄEN PUUKAUPPA KY Tähtää tulokseen ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! KS Lataa tykätty sovellus puhelimeesi KS Mitä tekisin tänään. huollot Tule löydetyksi. 0401939911, tiinamaijahellgren@gmail.com Kangasala Mikäli kodinvaihto on ajankohtaista, kutsu paikallinen asiantuntija arviokäynnille! L K V J E N N I I J Ä S 4 7 4 9 7 4 4 2 jenni@herrainmaki.f i KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ, YKV, LKV, YHTEISTYÖYRITTÄJÄ KIINTEISTÖnVÄLITYS Edelleen oma ja itsenäinen tilattava paikallismedia. 10, puh. 03 3141 3900 • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 8–17, la 9–14 p. 03 377 1140 AUTOHUOLTO ark. 8–17, la 9–14, p
Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. Ei jälleenmyyjille.. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 3.12.2025 24 Tee löytöjä Joulun lahjatalosta Tee löytöjä Joulun lahjatalosta Naisten YÖPAITOJA Kuosit Kuosit vaihtelevat vaihtelevat myymälöittäin myymälöittäin Värit vaihtelevat Värit vaihtelevat myymälöittäin myymälöittäin (2,95-4,95€) NYT 2,06-3,46€ Miesten Risto KERRASTO S-XXL Pitkähihainen aluspaita ja aukolliset housut Miesten Thermo PITKÄT ALUSHOUSUT S-XL HAMAM PONCHO hupulla 90x90cm 100% puuvillaa Kierrätyspuuvillasta valmistettu LAUDELIINA VAHAKANGAS Leveys 140cm Pukeutumisen Pukeutumisen tuotteiden tuotteiden kuosit kuosit ja valikoima ja valikoima vaihtelee vaihtelee myymälöittäin myymälöittäin Naisten Shiny TOPPATAKKI S-XL ERÄ! 17 17 95 95 Säästä 28% Säästä 28% (24,95) (24,95) 66 95 95 Säästä 22% Säästä 22% (8,95) (8,95) AIKUISTEN JOULUSUKKIA 19 19 95 95 Säästä 33% Säästä 33% (29,95) (29,95) Naisten Naisten TORKKUTORKKUMEKKO MEKKO S/M L/XL S/M L/XL ERÄ! 14 14 95 95 Säästä 40% Säästä 40% (24,95) (24,95) soft embo WC-PAPERI 8rl (4,69) 33 75 75 Säästä 20% Säästä 20% 0,47/rl 0,47/rl AA tai AAA SORMIPARISTOT 10 kpl/pkt 22 50 50 Säästä 36% Säästä 36% (3,95) (3,95) Ilona ARKKILEIVINPAPERI 20 arkkia ER Ä! Säästä 22% Säästä 22% (á 1,29) (á 1,29) 2, 2,-2 PKT Rosa ALUMIINIVUOAT 0,5L/10kpl, 0,85L/5kpl, 1,5L/5kpl, 2,0L/5kpl ERÄ ! Säästä 15% Säästä 15% (á 2,95) (á 2,95) 5, 5,-2 PKT (27,90-49,90€) NYT 20,92-37,41€ Functional Form PAISTINPANNUT -25 25 %% (29,90-43,90€) NYT 23,92-35,12€ Uunikokki UUNIVUOAT -20 20 %% Kaikki LED-KYNTTILÄT -20 20 %% SUIHKUSAIPPUA 500ml (á 3,39) (6,78/L) ER Ä! Säästä 26% Säästä 26% 5, 5,-2 KPL JOULUKORTTI Säästä 50% Säästä 50% 1, 1,-10 KPL (á 0,20) (á 0,20) (8,49) 66 50 50 Säästä 23% Säästä 23% 17,33/kg 17,33/kg TOFFIFEE 3x125g ER Ä! -30 30 %% ERÄ! -30 30 %% TASKUKALENTERI A6 ER Ä! (3,95€) NYT 2,37€ -40 40 %% 33 95 95 Säästä 32% Säästä 32% (4,95) (4,95) /metri 45x150cm 45x150cm (7,95) (7,95) 66 95 95 40x45cm 40x45cm 5, 5,-(á 2,95) (á 2,95) 2 KPL Säästä 33% Säästä 33% (14,95) (14,95) 10, 10,-Paljon Paljon erilaisia! erilaisia! Savonia ATERINSETTI 24-osainen + mukana 2kpl tarjoiluvälineitä Säästä 27% Säästä 27% (109,00) (109,00) 79, 79,-(á 4,99) (16,63/kg) ER Ä! JUHLAPÖYDÄN KONVEHTEJA 300g Löytöhinta! Löytöhinta! 9, 9,-2 KPL 15,00/kg 15,00/kg (á 3,69) (17,65/kg) Enkeli tai Tonttu SUKLAAPATUKOITA 209g ER Ä! Löytöhinta! Löytöhinta! 10, 10,-3 PSS 15,95/kg 15,95/kg LUKU-/KÄSITYÖVALO Säästä 24% Säästä 24% 15, 15,-(19,90) (19,90) MUUMIMUKEJA Lahjapakkauksessa Mukin pohjassa Mukin pohjassa 80 -vuotis juhlaleima 80 -vuotis juhlaleima ERÄ ! Säästä 49% Säästä 49% (19,90) (19,90) 10, 10,-Kaikki CAILAP -tuotteet -30 30 %% (39,95€) (39,95€) NYT NYT 27,95€ 27,95€ (16,95€) (16,95€) NYT NYT 11,86€ 11,86€ Alasenkuja 1 Suorama KANGASALA Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi HUOM! SUNNUNTAIN PIDENNETTY AUKIOLOAIKA ARK. 9-20 LA 9-18, SU 11-18 Tarjoukset voimassa 3.-9.12.2025 tai niin kauan kuin tuotteita riittää