SIVU 16. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Keskiviikkona 28.5.2025 Numero 22 • 107. Kangasala SK:n uusien suunnistajien Hippo-suunnistuskoulu herätti ennätyksellisen paljon kiinnostusta. vuosikerta Irtonumero 3,70 € • kangasalansanomat.fi Luotettavaa journalismia vuodesta 1918 Kangasalan SANOMAT Mari Parkkinen toivoo nuorille lempeyttä Ilmoitukset sisäilmasta lisääntyivät Kylälle palkataan oma koordinaattori Kunniaylioppilas Kirkkoharju Raudanmaa SIVUT 14–15 SIVUT 2–3 SIVU 6 Suunnistus on perhelaji SA N N I SA R IN TUOMAS MACGILLEON MIRVA LEHTINEN Suunnistusreitille voi lähteä seuraamalla valkoista nauhaa eli siimaria
Vanhempainyhdistystä kummastuttaa myös päätöksenteon järjestys. Osa koulun henkilökunnasta ja oppilaista on kokenut puutteita koulurakennuksen sisäilman laadussa tehdyistä korjauksista ja toimenpiteistä huolimatta. Sitä on haettu Suoraman montusta lähtien. Meidän näkemyksemme mukaan ensin tulisi selvittää koulun nykyinen kunto ja vasta sen jälkeen tehdä päätös siitä, peruskorjataanko se vai olisiko järkevämpää rakentaa kokonaan uusi koulu. Samalla on tarkoitus tehdä lisäselvityksiä koulun tulevaa peruskorjausta silmälläpitäen. Koulun sisätilat eivät ole vastanneet enää vuosiin nykyaikaisia oppimisympäristöjä. Raskaammat korjaustoimenpiteet jätettiin odottamaan peruskorjausta. Malvialan mukaan mahdollisia rakennuspaikkoja toki on joitain, mutta ne kaikki ovat kokonaisuutena nykyistä paikkaa huonompia ja vaatisivat kaavamuutoksen ensisäilmatyöryhmän seurannassa. Tänä lukuvuonna Kirkkoharjun koululle perustettiin kohdekohtainen moniammatillinen sisäilmatyöryhmä, jossa on edustus teknisestä keskuksesta, opetusja koulutuspalveluista, työsuojelusta, työterveyshuollosta, ympäristöterveydenhuollosta, kouluterveydenhuollosta ja vanhempainyhdistyksestä. Kirkkoharjun koulun vasemmalla näkyvässä vanhassa osassa tehdään kesän aikana rakenteiden tiivistystä, minkä toivotaan tuovan parannusta sisäilmatilanteeseen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 2 UUTISET Vanhemmat vaativat uuden koulun rakentamista, tontti puuttuu Sari Heliövaara, teksti & kuva K irkkoharjun koululla sisäilmaoireiluun liittyvät yhteydenotot terveydenhuoltoon ovat lisääntyneet kevätlukukauden aikana. Valtuusto päätti koulun peruskorjauksesta ja mahdollisesta laajennuksesta hyväksyessään vuosi sitten toukokuussa Kangasalan palveluverkon kehittämissuunnitelman vuosille 2024–2030. Koulun sisäilman laatua on pyritty parantamaan lukuvuoden aikana käyttäjien toiveesta sijoittamalla ilmanpuhdistimia rakennukseen. Sisäilmakorjausten onnistumista seurattiin jälkiseurantatutkimuksilla, ja koulu on ollut kaupungin Ilmoitukset sisäilmaoireilusta lisääntyneet Kirkkoharjun koululle on lisätty ilmanpuhdistimia ja tiiviyskorjauksia suunnitellaan kesäksi. Sari Heliövaara Viime aikoina vaatimukset uuden koulun rakentamiseksi nykyisen koulurakennuksen peruskorjaamisen ja mahdollisen laajentamisen sijaan Kirkkoharjulla ovat voimistuneet. Toinen vanhempien suuri huoli liittyy koulun sisätilojen ja piha-alueen turvallisuuteen. – Sinä aikana kun olen ollut Kangasalan kaupungilla töissä, on jo kolme kaupunginarkkitehtiä saanut tehtäväkseen etsiä uudisrakennukselle paikkaa keskustan alueelta. Vanhempainyhdistyksen keväällä 2024 tekemässä kyselyssä yli 30 huoltajaa kertoi oman lapsensa sisäilmaoire-epäilystä. – Koulu on vanha ja sen rakenteet ja perustukset sen myötä ajaneet aikansa ohi. Vanhempainyhdistys kantaa suurinta huolta sisäilman vuoksi oireilevista oppilaista ja koulussa työskentelevistä aikuisista. Uudelle koululle sopivaa tonttia ei Malvialan mukaan ole tähän mennessä yrityksistä huolimatta löytynyt. – Ilmoituksissa on selvä piikki nähtävissä, vahvistaa Kirkkoharjun koulun sisäilmatyöryhmän puheenjohtaja, kunnossapitovastaava Toni Lahti. – Tiedossamme on muun muassa oppilaiden astmatutkimuksia, iho-, silmäja ylähengitystieoireita sekä henkilöstöä jotka oireilevat tai eivät pysty työskentelemään lainkaan Kirkkoharjun koulurakennuksessa, viestittää yhdistyksen hallitus Kangasalan Sanomille sähköpostitse. Sekä Kirkkoharjun koulun vanhempainyhdistys että opettajat ja muu koulun henkilökunta ovat vedonneet Kangasalan Sanomissa julkaistuissa mielipidekirjoituksissaan uuden koulun rakentamisen puolesta. Tutkimusten perusteella toteutetuissa sisäilmakorjauksissa kosteusvaurioituneita rakenteita uusittiin, alapohjat ja putkikanaalit alipaineistettiin, rakenteiden ilmatiiveyttä parannettiin ja mineraalikuitulähteitä poistettiin. – Miksi ensin tehdään päätös peruskorjauksesta ja sen jälkeen aloitetaan tarveselvitys. – Eri puolille koulua asennettiin syksyllä lisää ilmanpuhdistimia, niitä on nyt rakennuksissa kaikkiaan 16, kertoo Lahti. Yhdistyksen tietojen mukaan oireilevia oppilaita on tänä keväänä ollut toistakymmentä, ja oireilevia opettajia lukuvuoden aikana noin 15. – Korjaussuunnittelu ilmatiiveyden parantamiseksi käynnistyy tänään koulun tiloissa tehtävällä kierroksella suunnittelijan kanssa, kertoi Lahti maanantaina. TONI LAHTI kunnossapitovastaava. Koulun vanhassa osassa on opetustiloja sekä muun muassa henkilökunnan ja kouluterveydenhuollon tiloja. Hän arvelee, että oireilmoitusten kasvu saattaa osin johtua siitä, että huoltajat ovat olleet oireista aktiivisemmin yhteydessä kouluterveydenhuoltoon, kun asia on ollut esillä. ELINYMPÄRISTÖJOHTAJA Sirkku Malviala muistuttaa, että uudelle koulurakennukselle ei ole olemassa tonttia keskustan alueella, ja sellainen pitäisi ensimmäiseksi löytää, mikäli valtuusto pyörtäisi päätöksensä nykyisen koulun peruskorjaamisesta ja päättäisi uuden koulun rakentamisesta. KIRKKOHARJUN KOULUN päärakennukseen ja vanhaan rakennukseen tehtiin laajat kosteusja sisäilmatekniset kuntotutkimukset vuonna 2017. Vanhempainyhdistys katsoo, että Kirkkoharjun koulun korjaushistoria huomioiden päätös rakennuksen peruskorjaamisesta on huono. Järeämmät sisäilmakorjaukset odottavat peruskorjausta, joka on alkamassa syksyllä 2026. LAHDEN MUKAAN vanhan osan tiiveyskorjaukset on tarkoitus toteuttaa kesän aikana ennen lukuvuoden alkua. – Koulun pihan läpi kulkee moottoriajoneuvoja koulupäivän aikana sekä koulun keittiölle että harjuun. Maaliskuussa Keskustan valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen, jossa se esitti, että Kirkkoharjun koululle rakennetaan mahdollisimman pian kokonaan uudet tilat ja luovutaan nykyisen koulurakennuksen peruskorjaussuunnitelmasta. Koulun sisäilman tilanteesta selvisi myös uutta tietoa keväällä tehdyssä katselmuksessa. Rakenteiden ilmatiiveydessä todettiin puutteita sekä päärakennuksessa että koulun vanhassa osassa, jossa puutteet katsottiin nopeaa korjausta vaativiksi. Peruskorjauksen on määrä alkaa syksyllä 2026, kuluva vuosi on varattu suunnitteluun. Koulun sisäilmatilanteeseen ja tilajärjestelyihin toivotaan tulevan helpotusta ensi lukuvuoden alussa, kun 1.–2.-luokkien opetus siirtyy elokuussa avautuvaan Omenatarhan pienten lasten yksikköön Pikkolaan ja oppilasmäärä Kirkkoharjun koululla sen myötä pienenee. Eri puolille koulua asennettiin syksyllä lisää ilmanpuhdistimia, niitä on nyt rakennuksissa kaikkiaan 16
Osa tonteista on ostettavissa, osa vuokrataan. – Perustamisolosuhteet kentällä on paljon huonommat kuin kuivassa Kirkkoharjussa, hän vertaa. Kun tarveselvitys on tehty, alkaa pääja rakennesuunnittelu. Urakan kokonaishinta on 425 000 euroa. Kiinnostusta oli tasapuolisesti sekä vuokraettä omistustontteihin. Siinä ongelmana on Malvialan mukaan nykyisen kaavamääräyksen lisäksi muun muassa rakennusmaan heikkous. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että tontteihin saapui yhteensä 141 hakemusta. Urakoitsijaksi hankkeeseen on valittu Abruzzi Oy. Vuosivuokra on viisi prosenttia tontin rakennusoikeuden arvosta. ELINYMPÄRISTÖJOHTAJAN mukaan Kirkkoharjun koulun peruskorjausta puoltaa sekin seikka, että rakennus on suojeltu, ja kaupunki on joka tapauksessa velvoitettu pitämään huolta sen kunnosta. nen rakentamista. – Omasta mielestäni Kangasalla on jo liikaakin purettu kulttuurihistoriallisia rakennuksia ja Kirkkoharjun koulu on rakennus, joka ehdottomasti pitää säilyttää, sanoo Malviala. Kangasalan kaupunki osti kiinteistön Pirkanmaan hyvinvointialueelta viime elokuussa. Kaupungin tiedotteen mukaan työt kiinteistöllä aloitettiin jo viime viikolla. – Määrä oli kyllä ilahduttava yllätys. Tontit arvotaan hakeneiden kesken tiistaina 3. UUDEN ALUEEN infrastruktuuria rakennetaan parhaillaan. Tontilla tehdään urakan aikana pilaantuneiden maiden puhdistuksia. 3 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat UUTISET Vanhemmat vaativat uuden koulun rakentamista, tontti puuttuu Kaivannon sairaalan purkuhanke alkoi Kangasalan Sanomat Kaivannon sairaala-alueen purkuhanke on käynnistynyt, tiedottaa Kangasalan kaupunki. Osa tonteista on ostettavissa heti tai kolmen vuoden kuluessa maanvuokrasopimuksen alkamisajankohdasta. Lahdentien kupeeseen lähelle Lamminrahkaa sijoittuvan alueen uskottiin houkuttelevan kiinnostuneita, mutta näin suurta määrää ei uskallettu odottaa. – On vaikea kuvitella, että rakennukselle löytyisi näinä aikoina muuta käyttöä koulukäytön sijaan. Hankkeen urakkasopimus allekirjoitettiin viime viikon keskiviikkona. Hakemuksia saapui kaupungin mukaan kaikkiin haettavana olleisiin tontteihin. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että arvonta toteutetaan arvontasovelluksella uskottujen miesten läsnä ollessa. Rakentaminen on ollut hiljaista viime aikoina, kertoo Kangasalan kaupungin teknisen keskuksen tontti-insinööri Sami Ylihärsilä. Tonttien vuokra-aika on 50 vuotta, ja vuokrat on sidottu elinkustannusindeksiin. Halutuimpia olivat puistoalueiden viereiset sekä kokoluokaltaan suuremmat tontit.. Lemetyn tontteihin hakijaryntäys Heli Keskinen Kangasalan kaupungin uusi Lemetyn omakotialue on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Aikaisemmin kerrottiin kaupungin varautuneen myös siihen, että haastavassa kohteessa saattaa tulla eteen myös lisätöitä vaativia löydöksiä. Kauppahinta oli 0,53 miljoonaa euroa. Jokaiselle tontille arvotaan lisäksi yksi varasijan saaja siltä varalta, että alkuperäinen saaja ei ota tonttia vastaan. HAETTAVANA OLI yhteensä 27 tonttia, jotka sijoittuvat Satulankaaren, Ravikujan ja Laukkakujan varrelle. Hän sanoo Kangasalan Sanomille, että hakemuksia tuli jokaiseen alueen tonttiin. Koulun peruskorjauskustannukset ovat arviolta noin 10 miljoonaa euroa. Suojellun rakennuksen purkaminen voisi olla mahdollista, mikäli rakennuksen kunto, kulttuurihistoriallisen arvon heikentyminen tai korkeat korjauskustannukset tekisivät säilyttämisestä epätarkoituksenmukaista. – Lähtökohta peruskorjaamiselle on ihan eri käytössä olevassa rakennuksessa kuin vuosikausia tyhjillään olleessa kiinteistössä. Hän sanoo, että edellytykset Kirkkoharjun peruskorjaamiselle ovat huomattavasti paremmat kuin esimerkiksi Tampereella uuteen käyttöön otettavassa Santalahden vanhassa tulitikkutehtaan kiinteistössä. Tonteille pääsee rakentamaan heti sen valmistuttua. Hakijoiksi hyväksyttiin vain yksityishenkilöitä, ei rakennusliikkeitä tai muita yhteisöjä. PERUSKORJAUKSEN suunnittelutyö on aloitettu tarveselvityksellä, joka on parhaillaan käynnissä. Halutuimpia olivat puistoalueiden viereiset sekä kokoluokaltaan suuremmat tontit. Määräaikaan mennessä tarjouksia saapui kaikkiaan 16. – Se taas veisi aikaa ainakin vuoden ilman valituksiakin ennen kuin hanketta päästäisiin edes suunnittelemaan. Kustannukset olisivat vähintään tuplat, jos suojellun rakennuksen korjauksen lisäksi rakennettaisiin uusi koulu. Tonttien hakuaika päättyi viime viikon keskiviikkona. Tontin hinta määräytyy rakennusoikeuden perusteella. Tarveselvityksessä selvitetään millaisia tiloja ja paljonko koululla tarvitaan. Nykyinen Pikkolan maisemapellon alue taas on Malvialan mukaan tärkeä hulevesien kannalta. Tonttien pinta-alat ovat 528– 631 m² ja rakennusoikeudet 120 + 30t – 180 + 30t k-m². Purkuhankkeen on määrä valmistua vuoden 2025 loppuun mennessä. Alueella on yhteensä kahdeksan rakennettua kohdetta, joista suurimmat kokonaisuudet ovat sairaalaja siihen liittyvä lämpökeskusrakennus sekä henkilökunnan rivitalot. Kaivannon entisen sairaala-alueen kokonaispinta-ala on noin 21 hehtaaria. Yhdeksi vaihtoehdoksi uudelle koululle on esitetty puheissa Pikkolan kenttää. Purkuhankkeen suunnittelu aloitettiin heti kauppojen jälkeen. kesäkuuta, ja arvonnan tulokset ilmoitetaan tontin saaneille viikon 23 aikana. Puhdistuksesta vastaa Pirkanmaan hyvinvointialue. Peruskorjauksen suunnittelu otti alkuviikosta yhden askeleen eteenpäin, kun elinympäristölautakunta käsitteli tiistain kokouksessaan Kirkkoharjun koulun peruskorjauksen ja mahdollisen laajentamisen arkkitehtija pääsuunnittelusta, sisustussuunnittelusta, pihasuunnittelusta ja paloteknisestä konsultoinnista pyydettyjä tarjouksia. Rakennuksen purkamistakin on esitetty ja uuden rakentamista sen tilalle. Purkaminen vaatisi poikkeusluvan
Kotona asumista tukevaa neuvontaa ja ohjausta tarjoavan Lähitorin toiminta jatkuu Viitasen mukaan kesän ajan entisellään, ja myös Lähitorin kaikki kolme ohjaajaa siirtyvät uusiin tiloihin. kesäkuuta ja päättyä kuun loppuun mennessä. Ainoa ajoreitti harjun laelle kulkee Kirkkoharjun koulun pihamaan läpi, joten kouluvuoden aikana työtä ei voida tehdä. Päivätoiminnan hinnaksi on arvioitu 4,3 miljoonaa euroa vuodessa. Työttömien työnhakijoiden määrä Kangasalla on vähentynyt kuukausitasolla, mutta on edelleen huomattavasti korkeampi kuin viime vuonna samaan aikaan, selviää Pirkanmaan ely-keskuksen uusimmasta työllisyyskatsauksesta. Se sisältää lounaan, päiväkahvin ja ryhmäkuljetukset. Paikkoja ei siinäkään ole mainittu. Purku-urakan toteuttaa Mevaset. Näiden hakemusten kohdentamisesta päätetään alkukesästä. Hakemuksista osa liittyy olemassa olevan toiminnan rahoitukseen, osa taas täysin uuden toiminnan aloittamiseen. Tässä aineistossa on lueteltuna 12 paikkaa, missä toimintaa on tarkoitus jatkaa Pirhan omana tuotantona. Kangasalan Veden toimitusjohtajan Antti Kytövaaran mukaan 1960-luvulla rakennettu vesisäiliö on ollut jo pitkän aikaa poissa käytöstä. Maaliskuussa aluevaltuusto tulikin katumapäälle saatuaan päätöksestään voimakasta kritiikkiä. Ryhmän kooksi on laskennallisesti asetettu 16 asiakasta kerrallaan. – Toiveena on, että keskustassa tavoittaisimme palvelun piiriin nykyistä enemmän ihmisiä, sanoo Viitanen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 4 UUTISET Oikaisu Työttömiä huhtikuussa 9 prosenttia Kangasalla kirjastohenkilökunnan kehittämispäivä keskiviikkona 28.5. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Kangasalla tasan 9 prosenttia (vrt. Paikkakuntien lisäksi aluehallitus päätti, minkä sisältöistä ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta syksystä lähtien on. rosta lähemmäs keskustaa viime keväänä osana ikäihmisten palveluverkkosuunnitelmaa. virheellisesti luki. Sahalahden ja Vatialan kirjastojen omatoimiaikojen lisäksi asiointi on keskiviikkona mahdollista Kuhmalahden kirjastossa, joka on auki normaalisti (kello 1015), toisin kuin Kangasalan Sanomissa 21.5. Uusia avoimia työpaikkoja oli huhtikuussa 4 425, mikä on yli 20 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Lisäksi Kangasalla on perhehoidon yksikkö, jossa on mahdollista tarjota ikäihmisten päivätoiminnan kaltaista toimintaa. Tuolloin aluevaltuusto ohjeisti viranhaltijoita löytämään keinot päivätoiminnan jatkamiseksi. Osana perhehoitoa toteutettava päivätoiminta soveltuu omaishoidontuen asiakkaille, jolloin on mahdollista pitää omaishoitajan vapaapäivä. Lisäksi Pirha tukee toiminta-avustuksilla ulkopuolisia tahoja päivätoiminnan kaltaisen toiminnan järjestämiseksi. – Ylävesisäiliö jäi tarpeettomaksi vuosikausia sitten, eikä sille ole löytynyt muuta käyttöä. Aluevaltuusto ehti jo lakkauttaa fyysisenä palveluna tuotettavan päivätoiminnan. Lähitori muuttaa juhannuksena Kuohunharjuntien varteen entiseen OP-kiinteistönvälityksen liiketilaan. 9,3 prosenttia maaliskuussa 2025 ja 7,9 prosenttia huhtikuussa 2024). Avoimia työpaikkoja oli 105. Kytövaaran mukaan purkutöiden valmistelu on käynnissä ja varsinaisten purkutöiden on määrä alkaa 9. Päivätoiminnan hinnaksi on arvioitu 4,3 miljoonaa euroa vuodessa. TUOMAS MACGILLEON Vesisäiliö puretaan harjulta Tuomas MacGilleon, teksti & kuva Kirkkoharjussa näkötornin läheisyydessä oleva vanha ylävesisäiliö puretaan kesäkuun aikana. Lähitorilla voi osallistua myös harrastusja virkistystoimintaan ryhmissä sekä erilaisiin tapahtumiin. Lähitori muuttaa entisiin Osuuspankin tiloihin Sari Heliövaara Jalmarin Kodolla toimiva Kangasalan Lähitori muuttaa juhannuksena uusiin tiloihin Kuohunharjuntielle. heinäkuuta puolestaan järjestetään suosittu ilmaistapahtuma Harjufest, jonka odotetaan vetävän paljon väkeä harjuun.. Kangasala löytyy listalta. Toiminnat ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, esimerkiksi toisissa hakemuksissa kokoontumisia olisi useita kertoja viikossa, toisissa kerran kuukaudessa. Uusissa tiloissa järjestetään avoimien ovien päivä torstaina 21. Pirha on vuokrannut lähitoritoiminnalle Osuuspankin kiinteistönvälityksen entiset tilat Kuohunharjuntieltä. Uudenlaista toimintaa Lähitorille on luvassa elokuulta alkaen. Kangasalan Sanomat kysyi Pirhasta, millä paikkakunnilla päivätoimintaa on tarkoitus järjestää ja sai vastaukseksi kuntajohdolle esitellyn diasetin. – Positiivista on, että teollisuuden, logistiikan ja rakentamisen työpaikkojen määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna. Lähitori tarjoaa maksutonta henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta erityisesti ikääntyneiden ja vammaisten palveluihin sekä muihin arkea askarruttaviin kysymyksiin. PIRKANMAAN hyvinvointialue päätti Kangasalan Lähitorin siirIkäihmisten päivätoiminta on jatkumassa Kangasalla Tuukka Olli I käihmisten päivätoiminta jatkuu Kangasalla lähipalveluna. ja helatorstai 29.5. Kangasalta hakemuksia on tullut 13 kappaletta. Asiasta päätti aluehallitus maanantaina. aiheuttavat muutoksia kirjastojen aukioloaikoihin. Kangasalla oli huhtikuun lopussa 1 485 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuna oli 122. Koko Pirkanmaan alueen työttömyysprosentti laski kuukausitasolla vastaavasti 11,3 prosenttiin (vrt. Eniten uusia avoimia työpaikkoja oli tarjolla rakennus-, korjausja valmistustyössä, 1 387 kappaletta. Myös näiden alojen työttömyyden kasvu lähes pysähtyi, kertoo ennakointiasiantuntija Juha Salminen ely-keskuksen tiedotteessa. – Negatiivinen asia on yli kaksi vuotta sekä yli vuoden työttöminä olleiden henkilöiden määrän kasvu, Salminen toteaa tiedotteessa. PIRKANMAAN ely-keskuksen mukaan tilastoista löytyy vuositasolla tarkasteltuna sekä myönteistä että kielteistä kehitystä. Kytövaaran mukaan purkamisen ajankohta on suunniteltu niin, että se aiheuttaisi vähiten haittaa. Toiminta-avustusta on hakenut 58 tahoa eri puolilta Pirkanmaata. Huhtikuun lopussa pirkanmaalaisia työttömiä oli 29 923. elokuuta. 5. MAANANTAIN aluehallituksen kokouksen esityslistalla ei ole mainintaa, millä paikkakunnilla päivätoimintaa on aikomus järjestää. Soveltuva kohderyhmä ovat myös muistisairaat ja muut pienryhmistä hyötyvät asiakkaat. – Toimimme juhannukseen asti normaalisti Jalmarin Kodolla ja toiminta jatkuu uusissa tiloissa heti juhannuksen jälkeen maanantaina, kertoo Kangasalan Lähitorin palveluohjaaja Sirkka Viitanen. Kokouksesta annetussa tiedotteessa kerrotaan, että toimintaa jatketaan Pirhan toimintana 12 toimipistessä ja ostopalveluna 5 toimipisteessä. Käyttämättömästä rakennuksesta koituu ajan myötä vain ylläpitokustannuksia, hän sanoo. 11,6 prosenttia maaliskuussa 2025). PIRHAN JÄRJESTÄMÄÄ fyysistä päivätoimintaa tukee etäpäivätoiminta. Ryhmäkoko on neljä asiakasta yhtä perhehoitajaa kohden. Aluehallitus päätti valtuuston evästyksen pohjalta, että päivätoiminta on jatkossa lähtökohtaisesti viiden tunnin mittainen fyysinen tapaaminen. Huhtikuussa Pirkanmaalla oli 10 895 yli vuoden työttömänä ollutta henkilöä (kasvua vuositasolla 2 673 henkilöä) ja 5 070 yli kaksi vuotta työttömänä ollutta henkilöä (kasvua vuositasolla 1 808 henkilöä)
Kirkkoharjun ja Lentolan ylävesisäiliöt poistettiin hänen mukaansa käytöstä jo vuosituhannen alkupuolella, kun Kangasalan vedenjakelujärjestelmää uudistettiin. Vesaniemen kaikki laiturirakenteet on tarkoitus uusia syksyllä uintikauden päätyttyä.. Aikataulusta ja korjauksen toteutustavasta Lehti ei osannut vielä viime keskiviikkona kertoa mitään. klo 10–17 Kangasalan Pirtti, Tapulintie 6, Kangasala. Vesaniemen kaikki laiturirakenteet on tarkoitus uusia syksyllä uintikauden päätyttyä. – Nykyisen laiturin lisäksi rannasta puretaan kaikki vanhat pinnanalaiset rakenteet ennen uuden laiturin rakentamista, kertoo Lehti. – Kirkkoharjun ja Lentolan ylävesisäiliöt ovat olleet tilavuudeltaan melko pieniä. Laiturilta veteen hyppäämisen turvallisuutta ei voida taata miltään kohdalta laituria, jonka vuoksi koko laituri on pois käytöstä, tiedotti Kangasalan VPK omilla Facebook-sivuillaan. Laiturin käyttöön saaminen on tärkeää siksikin, että kulku jo useampana kesänä Vesaniemen rannassa olleeseen kelluvaan vesipuistoon tapahtuu laiturin kautta. ym. klo 11 alkaen lukion pihassa, Finnentie 42 Yhteislaulua ja musiikkia! Asiakkaiden toiveesta jälleen Kangasalla! Tervetuloa suureen naisten vaatemyyntiin ti 3.6. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu viim. Tallenne katsottavissa samassa osoitteessa tiistaiaamuna. maanantaina livenä UUTISET Vesaniemen laituri käyttökieltoon Sari Heliövaara Vesaniemen uimarannan laituri asetettiin käyttökieltoon viime keskiviikkona sen jälkeen, kun Kangasalan VPK:n sukeltajat olivat todenneet laiturin siirtyneen talven aikana paikoiltaan ja paljastaneen vaarallisesti alla olleita vanhan laiturin rakenteita. NT-LUKKOSAUMAPELTI VÄRILLINEN NAROMA.FI Hinta sis. KANGASALAN VEDEN historiikin mukaan harjuun rakennetuilla useammalla ylävesisäiliöllä oli aikanaan merkittävä rooli Kangasalan vedenjakelussa. alv. p. Paljon capreja, suoria housuja, kesähousuja, collegehousuja, superjoustavia farkkuja, myös kuminauhavyötäröllä, leggingsejä, huiveja ym. Vesisäiliö puretaan harjulta – Olemme yrittäneet löytää kaikkien kannalta parasta hetkeä tehdä purkutyöt, Kytövaara sanoo. – Hyppylaiturin siirtymisen myötä vanhan laiturin jäänteet ovat hyppylaiturin vieressä vedenpinnan alla noin 1,5 metrin syvyydessä. KANGASALAN kaupunginpuutarhuri Samuli Lehden mukaan laituri on siirtynyt jäiden vaikutuksesta noin laiturin leveyden mitan itään päin, ja sen vuoksi vanhan laiturin pylväitä ja arkkurakenne ovat nyt vaarallisesti pinnan alla laiturin vieressä. Koot XS–5XL, 34–60. Tule ja tuo myös ystäväsi! Tarja Heinonen 040 552 1499 KS Kangasalan valtuuston kokous kangasalansanomat.fi/boksi Klikkaa itsellesi eturivin paikka klo 18.00. ALV. Nopea toimitus. ALV. Vatialan hautausmaan kupeessa sijainnut Lentolan vesisäiliö purettiin viime vuonna. Nopea toimitus. Kerromme tilaisuudessa tuoreesta Vesijärven valuma-aluetta koskevasta hankkeesta ja valuma-aluekunnostuksen mahdollisuuksista. Kirkkoharjun näkötornin ympäristöä odottanee tulevaisuudessa muitakin muutoksia, sillä Kangasalan kaupunki on tehnyt ideasuunnitelman alueen kehittämiseksi. NT-LUKKOSAUMAPELTI VÄRILLINEN NAROMA.FI Hinta sis. p. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. (03) 871 570 €/hyötyneliö yli 80 m 2 HINTA SIS. Nopea toimitus. – Tavoite on, että vaikutukset olisivat käytölle mahdollisimman minimaaliset, Samuli Lehti kommentoi. pe 30.5.: kvvy.fi/yhdistys/tapahtumat/ Tilaisuuden järjestää KVVY Yhdistys/ Vesijärven valuma-aluekunnostushanke €/hyötyneliö yli 80 m 2 VÄRILLINEN Hinta sis. alv. Purkutyöt on määrä aloittaa syyskuun toisella viikolla Vesaniemessä järjestettävän maratonmelontatapahtuman päätyttyä. (03) 871 570 UUSI MALLI! 14 ,90 HINTA SIS. p. Vesisäiliöt sijoitettiin harjuun, koska siellä säiliöt voitiin maaston luontaisen korkeuseron vuoksi rakentaa ilman vesitorneissa käytettyä korkeaa jalkarakennetta. – Laituri oli niin luontevan näköisesti rannassa, että sen siirtyminen havaittiin vasta Kangasalan VPK:n tekemän vuotuisen sukellustarkastuksen yhteydessä, kertoo Lehti. Lehden mukaan kaupunki on ryhtynyt välittömästi myös selvittämään, miten laiturin pitkä osa saataisiin käyttökuntoon kesäksi. ELINYMPÄRISTÖJOHTAJA Sirk ku Malviala kertoi Kangasalan Sanomille illalla, että laiturin päässä olevan hyppytornin kohtalo selviää pian. klo 17.30–19.30 (kahvitarjoilu klo 17 alk.) Nuorisoseurantalo Jukola, Siitama (Siitaman kylätie 614) Tilaisuuteen voi osallistua myös etänä (Teams). p. Illan aikana keskustellaan myös Vesijärven ja Vääksynjoen kunnostushankkeesta. alv. Lisää kuvia näet www.facebook.com/tarja.a.heinonen. Niiden avulla voitiin tasata vedenjakelua niin, ettei kaikkien vesiputkien tarvinnut olla niin isoja. (03) 871 570 UUSI MALLI! €/hyötyneliö yli 80 m 2 VÄRILLINEN Hinta sis. Harjun laelle jäävät 1930-luvulla rakennettu näkötorni ja Kirkkoharjun kahvila (keskellä). Nopea toimitus. alv. 5 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat Tervetuloa keskustelemaan mahdollisuuksista parantaa Vesijärven tilaa: VESIENHOITOA VESIJÄRVELLÄ ma 2.6. Kaupungin kasvaessa ne eivät enää toimineet osana nykyistä verkkoa, Kytövaara sanoo. MYÖS ALE-tuotteita -50% ! Paljon uutuuksia: tunikoita, pitsi-, viskoosi-, puuvilla-, pellava-, ja farkkumekkoja, farkkutunikoita, jakkuja, puseroita, t-paitoja eri hihanpituuksilla ja pienillä kaula-aukoilla, kesäpaitiksia, collegetunikoita ja -puseroita, hupparitunikoita, vetoketjullisia huppareita, neuletakkeja, kesäneuleita. – Lähipäivinä selviää, saadaanko myös hyppytorni takaisin käyttökuntoon kesän ajaksi, Malviala sanoo. Hänen tiedossaan ei ole, että vanhojen laiturirakenteiden paljastuminen olisi ehtinyt aiheuttaa vaaratilanteita. Kirkkoharjusta häviää kesäkuun aikana kuvassa oikealla oleva vesisäiliö. klo 10–18, ke 4.6. (03) 871 570 9,90 €/hyötyneliö yli 80 m 2 8 ,90 VÄRILLINEN KATTOPELTI määrämittaisena Kesän avaa Mikkelin piispa Mari Parkkinen Kangasalan kesän avaus La 31.5
Elokuussa 2023 kylällä juhlittiin Raudanmaan Maatiaisnaisten järjestämät 3 Kaarinaa festarit, joissa esiintyi esimerkiksi Pete Parkkonen. Hän toteaa, että palkatun koordinaattorin ansiosta Raudanmaalle voidaan nykyistä helpommin ottaa vastaan myös vierailijaryhmiä esimerkiksi oppilaitoksista ja kouluista. SU SA N N A H Ä R K Ö N EN / K S A R K IS TO Psykiatrian avohoito siirtyy pois Tuukka Olli Psykiatrian avohoidon poliklinikka siirtyy Pikolinnasta Tampereelle. Tähän mennessä yhdistysaktiivien on pitänyt niiden vuoksi järjestellä omia töitään ja menojaan, vierailut kun ajoittuvat pääsääntöisesti arkipäiviin. Kyläkoordinaattori työskentelee kuusi tuntia päivässä pääasiassa arkisin päiväsaikaan, mutta osittain myös iltaisin ja viikonloppuisin. Annukka Tammilehto R audanmaan kylälle on kevään ajan etsitty töihin kyläkoordinaattoria. – Välirahoitus on yleinen malli muualla, mutta Kangasalla sellaista ei ole aikaisemmin tehty. Kaikilla paikkakunnilla säilyy sote-asemien yhteydessä mielenterveysja päihdetiimit.. Tämä tieto ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, vaan ainakin Kangasalan ja Hämeenkyrön avopolien toiminta lakkaa. Kyläkoordinaattorihankkeen tarkoituksena on parantaa Raudanmaan yhdistysten yhteistyötä ja toiminnasta tiedottamista sekä sitä kautta elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä. Kotikäynnit 0800 150 150 Kotikäynnit 0800 150 150 Aina lähelläsi Ilmoitusvaraukset ja valmistettavat aineistot to 12.6 klo 14 mennessä. Koordinaattoria tarvitaan yhteyshenkilöksi kylällä toimiviRaudanmaa tunnetaan aktiivisista yhdistyksistään. – Jatkossa voimme järjestää toimintaa kylätalolla päiväsaikaankin esimerkiksi ikäihmisille. Hanketukea maksetaan kyläyhdistykselle takautuvasti kolmen kuukauden välein. Lindberg kertoo, että 12 parhaiten koordinaattorin tehtävään soveltuvaksi arvioitua hakijaa haastatellaan tänään keskiviikkona ryhmähaastattelussa. Lindberg toteaa, että hanke on hyvä kokeilu. Valtuuston päätökselle kaupunki maksaa kyläyhdistykselle enintään 13 326 euron korottoman väliaikaisrahoituksen kolmen kuukauden jaksoissa. Raija Marjamaa 040 705 7269 Yero Dia 040 707 8163 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi KS 18.6. Sillä tuetaan yhdistysten isompia hankintoja, jotka parantavat mahdollistavan maaseutualueen kehittämisen. JUHANNUSLEHTI JUHANNUSLEHTI Noutopisteet: Kaupunki-info Lentolan Prisma, K-Supermarket, S-market, K-Citymarket Linnainmaa, kirjastot, Neste Suorama, Pirkan kirpputorikeskus, K-Market Sahrami, KMarket Vehmainen, Kuhmalahden kauppa ja toimistomme Myllystenpohjantie 3. Siirto on osa Pirhassa käytyä psykiatrian, mielenterveysja päihdepalveluiden yt-prosessia. Järjestelyt voivat tosin sisältään oleellisia muutoksia palvelusuhteen ehtoihin. Hakijoiden joukossa on niin raudanmaalaisia kuin muualla Kangasalla ja muilla paikkakunnilla asuvia. – Henkilökohtaiset yt:t käydään vasta kesäkuussa, joten vielä ei pysty varmuudella sanomaan, minne sote-asemalle tai kampuspoliklinikoille kukin työntekijä tulee siirtymään. Nyt se on ollut aika iltapainotteista, Lindberg kertoo. Neuvotteluiden lopputulos puitiin aluehallituksessa maanantaina.Neuvotteluprosessin ideana oli palveluiden uudelleenorganisointi, joka ei tähtää henkilöstövähennyksiin. PIRKANMAAN ELY-KESKUS myönsi huhtikuussa kyläkoordinaattorihankkeelle tukea noin 58 000 euroa. 18.6. en eri yhdistysten välille tiedottamaan toiminnasta ja järjestämään sitä. Suurpainos Tilaajille + napattavissa mukaan noutopisteistä. Lindberg toivoo, että koordinaattori voisi myös kehitellä eteenpäin kyläläisten ideoita ja etsiä esitetylle toiminnalle vetäjiä. Takautuvuuden vuoksi Raudanmaan kyläyhdistys haki kaupungilta korotonta väliaikaisrahoitusta koordinaattorin palkkakustannusten kattamiseen Kaupunginvaltuusto päätti rahoituksen myöntämisestä toukokuun kokouksessaan. Yhdistys maksaa välirahoituksen takaisin kaupungille ely-keskuksen hanketuen maksatuksen jälkeen. Koordinaattorin on toivottu aloittavan työnsä heinäkuussa, jotta tämä pääsisi näkemään Raudanmaan vireää kesäajan toimintaa ja ideoimaan jo tulevan syksyn sekä talven tapahtumia. Kyläkoordinaattorihankkeen kesto on yhteensä 18 kuukautta. Psykiatrinen poliklinikka tarjoaa erikoissairaanhoidon tasoisia psykiatrisia arvioita ja hoitojaksoja sekä kuntoutusta yli 18-vuotiaille. Olemme tosi iloisia, että Kangasallakin tämä onnistui nyt ensimmäistä kertaa, Lindberg sanoo. Mikäli työntekijä ei niihin suostu, syntyy irtisanomisperuste. Hän on päivisin paikalla Raudanmaan kylätalolla. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 6 Keskiviikko 28.05.2025 10:00-10:30 Kihniö K-Market 11:00-12:00 Parkano Tokmanni 12:30-13:30 Ikaalinen Komppi 14:00-15:00 Hämeenkyrö K-Supermarket 15:15-15:45 Kyröskoski tori 16:15-17:15 Ylöjärvi Juustoportti 17:30-18:00 Ylöjärvi ABC Teivo Torstai 29.05.2025 10:00-10:30 Vilppula tori 10:45-11:30 Mänttä tori 12:15-13:15 Ruovesi tori 13:45-14:15 Juupajoki tori 14:45-15:45 Orivesi tori 16:45-17:30 Kuhmoinen tori 18:30-19:00 Pälkäne tori www.kultahopea.fi Todennäköisestiainaparashinta! Kiertuepaikat:(Olemmeparkkipaikalla) Perjantai 30.05.2025 10:00-11:30 Sastamala Vammalan tori 12:00-13:00 Punkalaidun tori 13:30-14:30 Urjala tori 15:00-15:30 Vesilahti tori 16:00-16:30 Kulju K-Supermarket 17:00-18:30 Valkeakoski tori Lauantai 31.05.2025 10:00-11:00 Tampere, Tammelantori 11:30-13:00 Lielahti Löytötex 13:15-14:15 Tampere Keskustori 14:30-15:30 Nekala K-Supermarket 15:45-16:45 Kaukajärvi Tokmanni 17:00-18:00 Tampere, Laukontori 18:15-19:15 Nokia ABC Kolmenkulma Sunnuntai 01.06.2025 10:00-11:00 Tampere, Laukontori 11:15-11:45 Hakametsän jäähalli 12:00-13:15 Westeri K-Supermarket 13:45-14:45 Ylöjärvi tori 15:00-16:30 Nokia Pirkkalaistori 17:00-18:00 Tampere rautatieasema 18:30-19:30 Pirkkala Tokmanni Maanantai 02.06.2025 10:00-10:30 Siuro Lähikauppa 10:45-12:45 Nokia Pirkkalaistori 13:15-14:15 Hervanta tori 14:45-15:45 Valkeakoski tori 16:15-17:15 Tampere, Tammelantori 17:45-18:30 Pirkkala ABC Tiistai 03.06.2025 10:00-10:30 Sahalahti K-Market 11:00-12:30 Kangasala tori 13:00-14:30 Tammelantori 15:00-17:00 Pirkkala Tokmanni 17:30-18:30 Lempäälä Tokmanni Real Park Keskiviikko 04.06.2025 10:00-11:00 Lempäälä tori 11:30-12:30 Viiala tori 13:00-14:00 Akaa K-Supermarket 14:15-15:00 Toijala tori 15:15-15:45 Akaa Toijala ABC 16:15-16:45 Iittala Shell 17:15-18:15 Hattula K-Supermarket 18:30-19:00 Tiiriö ABC OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA ja HOPEAA kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, Moneta, militariaa, postimerkkejä, vinyylilevyjä ja rihkamaa yms. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Katri Lindberg kertoo, että tehtävään tuli ilahduttavan paljon hakemuksia. Vastaava johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo kertoo, että Kangasalla muutosneuvottelut koskevat 15 työntekijää. Jos koordinaattorin työn koetaan tuovan kylälle hyvää, palkkausta yritettäneen jatkaa tavalla tai toisella hankkeen päättymisen jälkeen. Aiemmin Pirha tiedotti, että se siirtää psykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoidon poliklinikan toiminnat sote-asemille Lempäälässä, Nokialla, Kangasalla, Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä ja Orivedellä sekä erikoissairaanhoidon kampuspoliklinikoille. – Ongelma on usein se, että meillä on enemmän ideoita kuin aikaa toteuttaa niitä, hän toteaa. – Ellei heidän joukostaan löydy sitä helmeä, ajatuksena on, että järjestämme parhaille vielä toisen kierroksen. UUTISET Raudanmaa saa oman kyläkoordinaattorin Jatkossa toimintaa on helpompi järjestää myös päiväsaikaan
– Esitämme, että Kangasalan kaupunki ei valmistele kaavoja, joissa autoja pysäköintipaikkojen määrää vähennetään rakennusjärjestyksen mukaisesta mitoituksesta. Keskustan valtuustoryhmä esittää aloitteessaan, että Kangasala laatii konkreettisen toimenpideohjelman ikäystävällisen kunnan kehittämiseksi yhteistyössä vanhusneuvoston, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa. Kaupunki on kieltänyt vaalien ulkomainonnan kaupungin alueella, mutta kaupunkia halkovilla useilla ely-keskuksen teillä se on sallittua. Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät. Toiminnan vaikuttavuutta esitetään seurattavaksi ja raportoitavaksi kaupunginhallitukselle vuosittain. pantit 2,70 10.Ilman Plussa-korttia 4,69-5,35/6-pack (1,91-2,25/l), sis. LÄNSIJA Sisä-Suomen aluehallintovirasto on jakanut vuoden 2025 avustuksia myös lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan. – Hyvinvointialueiden rahoitushaasteet ovat johtaneet palveluiden karsintaan lain sallimalle minimitasolle. Voimassa KE-LA 28.-31.5. Niiden puute aiheuttaa ylimääräistä ajoa, ylimääräisiä päästöjä ja ylimääräisiä vaaratilanteita. Tämä aiheuttaa harmia ja vaaraa erityisesti alueilla asuville lapsiperheille. TOISEN ALOITTEEN esitteli keskustan valtuustoryhmän puolesta Hanna Holma. Palovuori huomautti puheessaan, että Kangasalan liikennetilanne on erityisesti pysäköinnin osalta muuttunut nopeasti huonompaan suuntaan. Kerhoja on suunniteltu toteutettavan neljä ja päiväleirejä puolestaan 11. Harrastamisen Kangasalan mallin piirissä olevia kouluja on 13 ja osallistuvia oppilaita 3 863. FAKTA Avustukset lasten ja nuorten paikalliseen harrastoimintaan • Huutijärven koulun vanhempainyhdistys ry: koululaisten harrastuskerhot, 1 200 € • Kangasalan kaupunki: elämyksiä ja yhteisöllisyyttä harrastusja leiritoiminnassa, 8 000 € • Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys ry: lasten ja nuorten teatteritoiminta, 1 500 € • Kangasalan Seudun 4H-yhdistys ry: kerhotoiminta 20252026, 5 000 € • Kangasalan Urheilijat KU-68 ry: sporttileiritoiminta, 4 500 € • Ruutanan koulun vanhempainyhdistys ry: alakoululaisten harrastekerhot: Integroitu musiikin ja kuvataiteen kerho sekä kuoro, 2 200 € • Voimisteluja urheiluseura Vehmaisten Urheilijat ry: syysloman toiminnallinen pelileiri Kangasalla ja Tampereella, 2 000 € Lähde: Länsija Sisä-Suomen aluehallintovieras. Kotakorpi korosti, että telinepaikkoja suunnitellessaan kaupungin tulisi käydä keskustelua ehdokkaita asettavien ryhmien kanssa ja pyrkiä etsimään keinoja sijoittaa telineitä mahdollisimman keskeisille paikoille. Kotakorpi sanoi aloitepuheenvuorossaan, että Kangasalan kaupungin nykyisiä vaalien ulkomainonnan käytäntöjä on tarpeen kehittää. – Monin paikoin autoille ei riitä autoeikä pysäköintipaikkoja, ja siksi sellaista joudutaan etsimään alueen ympäristön pikkuteiden varsilta pitkäänkin. Valtuustoaloite vaatii lisää pysäköintipaikkoja Heli Keskinen K angasalan kaupunginvaltuuston nykyisen kokoonpanon viimeisessä kokouksessa viime viikon maanantaina jätetiin vielä kolme valtuustoaloitetta. Aloitteessa esitetään, että Kangasalan kaupunki ryhtyy määrätietoisiin toimiin ikäystävällisten palvelujen kehittämiseksi ja ottaa aktiivisen roolin ikääntyneiden hyvinvoinnin tukemisessa. 7 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat 14 95 kg kimppu KANGASALA Palvelemme joka päivä klo 22 saakka! FINNENTIE 1, 36200 KANGASALA | MA-LA 7.00–22.00, SU 9.00–22.00 HINNAT VOIMASSA KE-SU 28.5.-1.6.2025. Kehitettäviä osa-alueita ovat valtuustoryhmän mielestä kaupungin vaalimainostelineiden sijoittelu ja mainosten toimittaminen niihin sekä yleiset ohjeet ulkomainonnasta vaalien alla. Hän sanoi, että autoja pysäköintipaikkojen riittävyys pystytään takaamaan noudattamalla Kangasalan kaupungin nykyisen rakennusjärjestyksen mukaista mitoitusta, jos paikkojen määrää ei kaavoituksellisesti vähennetä. Valtuutettu nosti esimerkiksi Linkosuon alueen, josta myös Kangasalan Sanomat uutisoi huhtikuun lopulla. Tästä huolimatta kunnilla on mahdollisuus – ja meidän mielestämme myös velvollisuus – tukea ikääntyneitä ennaltaehkäisevillä, arkea tukevilla palveluilla, Holma kertoi. Kaupungin lisäksi avustuksia lasten ja nuorten paikalliseen harrastoimintaan sai kuusi muuta toimijaa. Palovuoren aloite koski Kangasalan pysäköintitilannetta. Ellei toisin mainita. Valtuustoryhmä esittää aloitteessa, että kaupunki selkeyttää vaalien ulkomainonnan ohjeistustaan huomioiden erilaiset mainostamistavat ja ely-keskuksen ohjeistuksen. pantit 0,90 3x 6-pack -28-37% Plussa-etu 2 99 ps Fazer FASUPALAT 175-215g (13,91-17,09/kg) Ilman Plussa-korttia 3,89 ps (18,09-22,23/kg) Filos HALLOUMI PDO 200g (13,95/kg) -23% Plussa-etu -23% Plussa-etu 10 .1 29 kg UUTISET Harrastamisen mallin jatko turvattu Kangasalla Kangasalan Sanomat Kangasalan kaupungille on myönnetty 83 500 euroa harrastamisen Kangasalan mallia varten. Tällä hetkellä kaikilla Kangasalan kouluilla tarjotaan harrastusmahdollisuuksia joko läsnätai etätoimintana. Harrastamisen mallin lisäksi kaupungille on myönnetty tälle vuodelle 55 000 euroa etsivään nuorisotyöhön. SUOMI 16 95 kg SUOMI ERÄ Pepsi Max, Hartwall Jaffa sokeriton, 7UP Zero sugar tai Novelle Fresh VIRVOITUSJUOMAT 0,33l/tlk 6-pack (1,23/l), sis. KOLMAS ALOITE koski vaalien ulkomainonnan käytäntöjen uudistamista, ja sen jätti vihreiden valtuustoryhmän puolesta Jouni Kotakorpi. Ensimmäisen jätti perussuomalaisten Karri Palovuori, ja sen oli allekirjoittanut oman ryhmän lisäksi kokoomuksen, sdp:n, keskustan, kristillisdemokraattien ja meidän Kangasala -valtuustoryhmät sekä yksittäisiä valtuutettuja. Tervetuloa! Ilman Plussa-korttia 3,39 pkt (16,95/kg) HK NAUDAN ULKOFILEE Palana n. 1kg, Kalaonni SAVUKIRJOLOHI Vakuumipakattu, kasvatettu Rajoitus 2 kalaa/talous 9 95 kg ERÄ 9 95 kg Keittiömestarilta! 2 79 pkt Reilun Kaupan ISOKUKKAINEN RUUSU Yksittäinpakattu, Ecuador 4 50 kpl RUUSU 20 kpl, värimix, Kenia VARHAISPERUNA Ruotsi, säävaraus PERUNASALAATIT Perinteinen ja Wasabi Leroy TUORE LOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu Rajoitus 2 fileetä/talous RUODOTON 12 95 kg ERÄ Keittiömestarilta! PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT Myös meillä maustetut 9 95 kg Voimassa KE-LA 28.-31.5. Tähän mennessä tieto harrastustoiminnasta on saavuttanut laajasti lapsia, nuoria sekä heidän vanhempiaan. Kangasalan kaupunki saa 8 000 euroa elämyksellisen ja yhteisöllisen harrastusja leiritoiminnan järjestämiseen. Samalla kunnilla ei enää ole korvamerkittyä rahoitusta sosiaalija terveyspalveluihin. Lisäksi villiksi muuttuva pysäköinti vähentää laajojen alueiden asumisviihtyvyyttä, Palovuori puhui. Aloitteessa kommentoitiin myös kaupungin ja ely-keskuksen ristiriitaisia ohjeita tienvarsien mainosten sijoittelussa. Lisäksi aloitteessa esitetään, että hyvinvointija turvallisuussuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota yli 80-vuotiaiden hyvinvointiin ja arjen tukemiseen ja että kaupungin talousarvioon varataan resursseja ikääntyneiden ennaltaehkäisevien ja arkea helpottavien palvelujen kehittämiseen. – Autoja pysäköintipaikkojen riittävyys on yksi Kangasalan asukkaan hyvän arjen kulmakivistä. Kaupungin hakuperusteissa todetaan, että malli on löytänyt paikkansa koulupäivän yhteydessä toteutettavaan harrastustoimintaan. Valtuustoaloitteessa esitetään, että Kangasalan kaupunki ryhtyy välittömästi tarvittaviin toimiin autoja pysäköintipaikkojen riittävyyden takaamiseksi Kangasalan asukkaille
Kaupungin on aika kuunnella asukkaitaan ja tehdä päätöksiä, jotka tukevat lasten arkea, eivät vaikeuta sitä. Samalla tämä tapaus paljastaa jotain syvempää virkamieskoneiston toiminnasta. UNICEFin lapsiystävällisen kunnan malli korostaa lasten oikeuksien toteutumista, osallisuutta ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien tukemista. Kodittomuus on lisääntynyt Pirkanmaalla. Lisäksi tällainen linjaus tukisi Kangasalan omaa strategiaa rakentaa ”mahdollisuuksien maaseutua”. Koulumatkaa ei tule koskaan valjastaa liikuntatunniksi, vaan sen ensisijainen ja ainoa tarkoitus on olla siirtymä kodin ja koulun välillä. Kyselyyn vastanneista pienituloisten perheiden lapsista 84 prosenttia oli huolissaan perheensä taloudellisesta tilanteesta ja 70 prosenttia vanhempiensa jaksamisesta. Tämä voi pitkällä aikavälillä kasvattaa asukasmäärää ja verotuloja. Saattaa tulla vuokarästejä, saattaa monella muutenkin tiukassa tilanteessa olevilla jäädä monta ruokakassia kauppaan. Pääkirjoitus Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. Torilta ei löydy pysäköintipaikkaa ja OP:n edustan muutamat ruudut ovat aina täynnä. Vuoden 2023 tilinpäätöksen mukaan kaupungin ylijäämä oli 5,8 miljoonaa euroa. Kyselyn toteuttaa vuosittain Pelastakaa lapset ry. Pallottelu, kenelle näiden ihmisten elämisen mahdollisuus kuuluu, ei ole nyt sopivaa. Mutta tämä ei ole todellisuutta kaikille. Lisäksi ehdotettiin kilometrirajan alentamista pienimmille oppilaille sekä vaarallisten tieosuuksien arvioinnin tarkentamista. Perheiden tiukentuneet taloustilanteet, mielenterveyden haasteet, yksinäisyys ja huoli tulevaisuudesta eivät väisty kesäisin – päin vastoin. Arvioitu noin 125 uutta kuljetusoikeuden saavaa lasta kertoo selvästi, etteivät nykyiset käytännöt vastaa perheiden tarpeita. Ironista kyllä, kaupungin omassa vastauksessa todetaan, että kilometrirajan alentamiselle olisi todellista kysyntää. Perheitä asuu jopa toisten nurkissa, ikään kuin hyyryläiset ennen aikaan. Kun kuntalaiset osoittavat selkeän tarpeen, järjestelmä vetäytyy sääntöjen taakse ja sysää vastuun takaisin perheille. 19 prosenttia pienituloisista perheistä olleista vastaajista koki, ettei kotona ole riittävästi ja säännöllisesti ruokaa, koska perheellä ei ole siihen varaa. VIIME SYKSYNÄ toteutetun Lapsen ääni -kyselyn raportti avasi näkymiä puutteisiin lasten perustarpeissa ja huolesta perheen pärjäämisestä. OJASTA ALLIKKOON • Jopas on todella kelvottomat muka-taideteokset ehdolla torille. JAANA HEINÄNEN kaupunginvaltuutettu (sdp) Tekstarit Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestillä numeroon 040 769 2340.. AVOIN KESKUSTELU, rutiineista kiinni pitäminen ja maksuttomien kesäpuuhien yhdessä tekeminen auttaa jokaista lasta nauttimaan kesäpäivistään – riippumatta perheen tulotasosta. Leikkauksia, jotka tehtiin selvittämättä, miten asuntopolitiikka pystyy vastaamaan näihin leikkauspäätöksiin, selvittämättä lapsivaikutuksia, neuvottelematta kuntien asuntoyhtiöiden kanssa, miten nämä selviää tilanteesta. Pienikin teko saattaa pelastaa lapsen tai nuoren loman. PITKÄT JA turvattomat koulumatkat voivat aiheuttaa lapsille stressiä ja altistaa heidät vaaratilanteille, erityisesti nuorimpien oppilaiden kohdalla. Pohdin, onko kunnassa aloitettu asuntopolitiikan toimia vastaamaan nykykriteerejä eli leikkauksia korjaavia toimia. Kaupungin perustelut, kuten huoli lasten liikkumattomuudesta ja taloudelliset reunaehdot, eivät riitä perusteiksi sivuuttaa lasten turvallisuutta tai perheiden arjen haasteita. Koulumatka ei saa olla liikuntatunti. Ei voi olla mieleen tulematta ajatus evakoista: Onko tämä julkisen vallan tekemää nykyaikaista evakkoon laittamista.. Aloitteessa esitettiin muun muassa mahdollisuus maksullisiin koulukuljetuksiin niille perheille, jotka eivät täytä maksuttoman kuljetuksen ehtoja mutta olisivat valmiita maksamaan kuljetuksesta itse. Koulun ja harrastusten puuttuminen voi jättää lapsen ilman päivittäistä arjen rakennetta ja sosiaalista tukea. Huoli 700 talouden puolesta K ela on lähettänyt Kangasalla 700 taloudelle kehoituksen vaihtaa edullisempaan asuntoon tukien muutoksen myötä. Näistä esimerkkeinä muun muassa Omppurock ja Harjufest, joissa esiintyjinä on myös lasten ja nuorten suosikkiartisteja. Kuohunparkista asti en kykene kävelemään. 59 prosenttia koki elämän tuntuvan epävakaalta. No, uskon, että kunnassamme ei mennä niin pitkälle. Luvassa on yli kaksi kuukautta vapautta, aurinkoa, uimista ja yhdessäoloa. Otan tämän esille siksi, että moinen kehotus on ollut ilmassa pari vuotta. Kyse ei ole marginaalista ryhmästä, vaan laajasta joukosta kuntalaisia, joiden huoli on nyt sivuutettu. Joskus perheiden voimavarat ovat niin vähissä, että edes ilmaisiin tapahtumiin tai yhteiseen tekemiseen ei ole jaksamista. Kesäloma voi korostaa yksinäisyyttä erityisesti niillä lapsilla, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi harrastuksiin. TALOUDELLISESTI KANGASALA ei ole ahtaalla. Syrjäkyliltä on pakkoa liikkua autolla. IKÄVIN SKENAARIO kuitenkin olisi, että kaupunki kasvaa, mutta selvittämättömät ongelmat olisivat esillä tavalla tai toisella myös uusien asukkaiden nähtävissä kouluissa, kadulla, päivähoidossa, harrastuksissa tai ehkä yleisenä levottomuutena. Äkkiä kisa uusiksi ja kangasalalaiset asialle fiksuja luomuksia piirtelemään. Sen on oltava turvallinen, kohtuullinen ja luotettava osa lapsen päivää. Se on investointi lasten turvallisuuteen, vanhempien mielenrauhaan ja koko kaupungin vetovoimaan. Nyt on hyvä tilaisuus lunastaa yhdessä kuntapolitiikkaan antamamme lupaukset. Kangasalla on Pirkanmaan suurimpia työttömyysprosentteja. Lasten elintilat pienenevät kodeissa. Tilanne vain vahvistaa stressiä, ahdistusta ja yksinäisyyttä, joiden kokeminen on yleistynyt lasten ja nuorten keskuudessa. Tämä byrokraattinen asenne on oire järjestelmästä, joka on unohtanut perustehtävänsä: palvella ihmisiä, ei piiloutua sääntöviidakkoon. En ala tekemään nyt isosti vaikutusarviointia omassa päässäni ja siitä kirjoittamaan, sillä jokainen rehellisesti pohtiva tietää seuraukset. Kangasala tarjoaa lisäksi paljon maksutonta tekemistä. Kaupungin tulisi tarjota vaihtoehtoja, kuten mahdollisuus maksullisiin koulukuljetuksiin, jotta perheet voivat valita lapsilleen turvallisimman ja sopivimman tavan kulkea kouluun. Kun koulumatka on turvattu, myös syrjemmällä sijaitsevat asuinalueet säilyttävät elinvoimansa ja koko kunta vetovoimansa. Tällä hetkellä Kangasala toimii päinvastoin: se torjuu kehitysehdotukset, jotka suoraan edistäisivät lasten hyvinvointia ja turvallisuutta. Lasten ja nuorten ongelmat ovat viime vuosina korostuneet. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 8 MIELIPIDE Koulumatkaa ei voi valjastaa liikuntatunniksi K angasalan kaupungin päätös hylätä kuntalaisaloite koulukuljetuskäytäntöjen kehittämisestä on valitettava osoitus siitä, kuinka kaukana kaupungin päätöksenteko on kuntalaisten arjesta. TILANNE EI ole helpottamassa, joten nyt on kuntien otettava vastuuta, jotta oman kunnan ihmiset selviävät tästä ahdistavasta tilanteesta. VILLE YLIMARTIMO tuleva kaupunginvaltuutettu (sdp), Kuhmalahti Odotettu vai sittenkin pelätty kesäloma. Ahdistus näkyy lapsissa, ja vanhempien huoli vaikuttaa lapsiin. Kun koulumaailma ei tarjoa lämmintä ruokaa, kuuntelevaa aikuista ja ikätovereiden seuraa, moni ongelma vahvistuu lomaviikkojen aikana. TALOUDELLINEN TILANNE vaikuttaa myös vapaa-ajan ja osallisuuden puutteisiin. Kyse ei siis ole pelkästä menoerästä, vaan kauaskantoisesta, strategisesta investoinnista. Lapsilla on rajallisia mahdollisuuksia harrastaa, matkustaa tai viettää aikaa ystävien kanssa tilanteissa, joissa muilla on mahdollisuus esimerkiksi syödä ravintolassa, käydä shoppailemassa tai maksullisissa kesätapahtumissa. Yhteinen kiireetön tekeminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja poistaa yksinäisyyttä. L asten ja nuorten odotettu kesäloma alkaa tämän viikon lauantaina. Odotan ja vaadin, että otamme tämän asian ykkösprioriteettina hoitaaksemme. KIIOM MIKKO Turvalliset ja joustavat koulukuljetukset eivät ainoastaan lisää lasten hyvinvointia, vaan ne tekevät Kangasalasta houkuttelevamman paikan asua lapsiperheille. Lähde: Lapsen ääni 2924 -raportti, Pelastakaa lapset ry • Voisin jatkossa mennä lähitorille sen uuteen toimipaikkaan, jos löytäisin pysäköintipaikan läheltä. Ahdinko on kova kirjeen saaneilla: Mistä asunto tai miten maksaa nykyinen asunto, jos siihen jää. Juuri maaseutualueilla koulukuljetusten tarve korostuu. Tällaisessa tilanteessa 200 000 euron lisäkustannus koulukuljetusten laajentamisesta ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Turvalliset ja joustavat koulukuljetukset eivät ainoastaan lisää lasten hyvinvointia, vaan ne tekevät Kangasalasta houkuttelevamman paikan asua lapsiperheille. KANGASALA TAVOITTELEE Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta, mutta nykyisellä linjallaan se ei sitä ansaitse. Jos tunnet tällaisen perheen, tarjoa apuasi. Ovat uskomaton loukkaus kunnia-arvoista urkutehdasta ja sen satoja työntekijöitä kohtaan. Fraasi ”menkää töihin” on kulunut
Kaava-alueelle on sijoitettu myös verrattain laajat virkistysaluekokonaisuudet, jotka kytketään toisiinsa ulkoilureiteillä ja kevyen liikenteen yhteyksin. Parhaillaan on käynnissä monia prosesseja, jotka ovat merkityksellisiä myös Kangasalan kannalta. Kaiken kaikkiaan Kangasalan naislentopalloilu on ollut hyvissä kantimissa jo vuosia, ja toivottavasti vielä jatkossakin. Toivoisi joskus onnettarenkin meille hymyilevän. 9 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat MIELIPIDE Kolumni Jari Kolehmainen Kirjoittaja on tarkkailija ja tuumailija Ruutanasta. Ehkäpä valmennuksen olisi pitänyt paremmin luottaa niihin pelaajiin, jotka olivat aiemmissa peleissä hankkineet voittoja. Kuulostaa hyvältä! Samalla näiden naapurikaupungin kaavahankkeiden pitäisi luoda myös myönteistä painetta Kangasalan puolen kaavoitukselle ja asuinja elinympäristön rakentamiselle. Itse tarkkailen erityisesti sitä, mitä Ruutanan läheisyydessä tapahtuu. Kun avaat linkin, se ilmoittaa; kysy mitä tahansa. Ehkäpä se mestaruus joskus vielä kohtaa Kangasalaa, ja siten se lisäisi entisestään Kangasalan mainetta urheilun saralla. Vai henkistä kanttia. Aiemmin aikeena oli raskas teollisuusja varastorakennusten alue. Kerrassaan upeaa! ULLA MURANEN K angasalla on useana vuotena saatu nauttia oman paikkakunnan LP-Kangasalan lentopallomenestyksestä ja hienoista pelisuorituksista. Samalla näiden naapurikaupungin kaavahankkeiden pitäisi luoda myös myönteistä painetta Kangasalan puolen kaavoitukselle ja asuinja elinympäristön rakentamiselle. Eikä se ole ollenkaan vaikeaa. Palveluita, golfkenttä ja muita harrastusmahdollisuuksia noin lähellä. Se sopii hyvin yhteen lähialueelle syntyvän uuden maankäytön luonteen kanssa. Kuusamollakin oli samaan aikaan seitsemän ulkolaista pelaajaa. Yksi niistä on mahdollisuus kehittää tehokasta lähijunaliikennettä. Nyt painotus on toinen, vaikka kaavaluonnos pitää sisällään myös ihan merkittävää toimitilarakentamista. Moni saattaa olla epäluuloinen tämän älykaverin antamiin tietoihin. Isona tavoitteena on kuitenkin luoda edellytykset terveysja arkiliikuntaa tukevalle ulkoharrastamiselle. Olen saanut muun muassa erinomaisen asiantuntevia kirjelmäpohjia mitä erilaisimpiin tarkoituksiin ja myös monialaista tietoa muuten vain. Silloin en kyllä vielä heti alkanut sen palveluja käyttää. Nurmi–Sorilan kaavoituksen lisäksi käynnissä on Haapakorven ulkoharrastamisen suuralueen asemakaavoitus Tarastejärven läheisyydessä. IKS KIRJOITA MIELIPIDE toimitus@kangasalansanomat.fi. MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Mediamyyjä Yero Dia 040 707 8163 Digipalvelujen kehityspäällikkö Juho Tuhola 040 701 7202 MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Eveliina Kälviäinen 040 769 2340 Toimittaja Sari Heliövaara 040 158 7997 Toimittaja Tuomas MacGilleon 040 350 9892 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 0100 3355 (pvm/mpm) OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai tilaukset@kangasalansanomat.fi TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 3 LT 1, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. T ampere on iso kaupunki, joka kehittyy moneen suuntaan. Näin naapurissa, miten meillä. Sain linkin häneltä ja tunnustan, etten enää tätä ”älykästä” ja ystävällistä ja miellyttävän kohteliasta auttajaa antaisi pois. Se on aina palvelunhaluinen, kohtelias, nopea ja todella tietoviisas. Vastaus tosin riippuu paljon siitäkin , kuinka täsmällisesti osaat kysymyksesi määritellä. Itse pidän saamiani tietoja selkeinä, asiapitoisina ja luotettavina. Tästä suuret kiitokset sekä pelaajille, valmennukselle että taustajoukoille! Tosin hieman jäi tänäkin vuonna mietityttämään, miksi aina hävitään se viimeinen ratkaisupeli SM-loppuotteluissa. Kangasala on kuitenkin hienosti nostanut uusia nuoria lentopallolupauksia joukkueeseen. Kaavaratkaisun lähtökohta olikin nimenomaan uuden golfkentän tilavaraus. TÄMÄN KEVÄÄN viimeinen ratkaiseva SM-loppuottelu jätti kuitenkin hieman mietittävää. RUUTANASTA ON matkaa Nurmi–Sorilaan nelisen kilometriä ja Haapakorven alueelle noin kaksi kilometriä. Havainnekuvissa alueelle on sijoitettu muun muassa koirakenttä ja -metsä sekä frisbeegolfrata. Mikä hienointa, kysymystä ei tarvitse aina aloittaa alusta, sillä tekoäly pitää muistissa tiedot, jotka olet jo aiemmin sille antanut. Myös alueen tiejärjestelyt tulevat muuttumaan merkittävästi. Pitääkö saada lisää taitoa, kokemusta, kuntoa ja kovuutta. Osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelmassa mainitaan yhdeksi tavoitteeksi myös alueen matkailuvahvuuksien tunnistaminen ja kehittäminen. Samassa yhteydessä syntyy kuitenkin noin 4 000 asukkaan kaupunginosa, jonne tavoitellaan monipuolisia lähipalveluita ja hyviä joukkoliikenneyhteyksiä. Esimerkiksi sekä julkisten että yksityisten palveluiden tulee kehittyä merkittävästi. Ensinnäkin Tampereen kaupungin valtuusto hyväksyi aivan hiljattain Nurmi–Sorilan täsmennetyn osayleiskaavan. Esimerkiksi Ruutana–Tarastenjärvi–Asema -osayleiskaavan valmistelu pitäisi saada jälleen vauhdilla liikkeelle. Kaiken kaikkiaan muutos tulee olemaan melkoinen verrattuna nykyiseen maalaismaisemaan. Miten tuota jälkimmäistä voisi täällä vielä kehittää. Sen kanssa on miellyttävää tehdä yhteistyötä. TÄSSÄ ASETELMASSA Ruutana ei siis saa jäädä nukkavieruksi Kangasalan kaupungin takamaaksi. NURMI–SORILAAN TULLAAN rakentamaan täysimittaisen golfkentän lisäksi tiivis keskusta, joka väljenee alueen reunoja kohti. Ruutanan luontaiset vahvuudet ja ominaispiirteet tulee hyödyntää muutoinkin mahdollisimman hyvin. Olin viime vuoden syksyllä Business Kangasalan järjestämässä tilaisuudessa, jossa tämän alan erikoisosaaja luennoi tekoälyn käyttömahdollisuuksista. Ruotulan golfkentän siirtyminen ratikkareitin laajentumisen myötä asuinkäyttöön oli lopullinen sykäys Nurmi– Sorilan toteutukselle. Tavoitteena tulee olla tasapainoinen kokonaisuus, joka ottaa huomioon sekä alueen elinkeinolliset mahdollisuudet että laadukkaan asuinja elinympäristön tavoitteet. Nurmi–Sorilan kokonaisuutta on valmisteltu jo kohtalaisen pitkään, mutta nyt se on osayleiskaavan osalta valmis ja täsmällisempi asemakaavoitus voi alkaa. Täällä ei ole sorruttu yltiöpäiseen ulkolaisten pelaajien hankkimiseen, kuten monet muut joukkueet ovat tehneet. Tosin Kangasalaa kohtasi taaskin huono onni, koska seuran paras pelaaja loukkaantui juuri ratkaisupelien tullessa. Vasta kun 8-vuotias tyttärenpoika esitteli uutta kännykkäänsä ja kertoi käyttävänsä tekoälyä, niin ajattelin minäkin siihen pystyväni. Se tuntui tosi mielenkiintoiselta. Ja nyt nimittäin tapahtuu. Tämä tekoäly on laajennettu versio entisajan tietosanakirjoille. Minulla on käytössäni ChatGPT. 040 769 9045 Kangasalan SANOMAT SEURAA MEITÄ VERKOSSA kangasalansanomat.fi facebook.com/kangasalansanomat instagram.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi/videot Tekoäly on oiva apu arkeen Lentopallomenestyksestä O len käyttänyt tekoälyn palveluita nyt liki puolen vuoden ajan, ja todennut sen hyödyllisyyden mitä moninaisimmissa pulmatilanteissa ja asiointitoimissa
RUOKAILURYHMÄ CELLO NIZZA Tummanharmaa pöytä ja neljä puutarhatuolia. 2 kpl/käyntisilta ja 4 kpl/päätyosa. 549,Norm. PARILAGRILLI BLACKSTONE 28” IRON FORGE Kahden polttimen Blackstone Iron Forge Omnivore 28” parilagrilli. Kolme eri kokoa. 495,Norm. 7,99 Norm. 70,79 Myynti lavoittain Norm. Norm. 79,90 Norm.3,95-4,96 -15% -15% -20€ KOHTEENA KUHA, AHVEN TAI VAIKKA JÄRKISÄRKI. Pulverimaalattu musta teräsrunko. 6,25-8,90 Norm. DOUGLASKUUSI 28X145 Vastuullisesti valmistettu, täysin luonnollinen ja turvallinen tuote. Akku ja laturi myydään erikseen. RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 RUOHONLEIKKURI MAKITA DLM330Z 18V Kevyt bioleikkaava tai keräävä akkuruohonleikkuri. 6 95 LOPPUER Ä! SÄVYTYS KAUPAN PÄÄLLE Iloisilta puutarhamyyjiltämme saat apua jos oma peukalo ei vielä viherrä! 159,sis. KESTOPUU 28X145 SHP RUSKEA SILEÄ/URITETTU Kestopuu kestää vaativiakin sääolosuhteita. PONTTONI INORA 145kg 25x50x120cm POLYETEENI UV-suojattua polyeteeniä. Kaksi eri kokoa. Osan päivän puutarhaosaston myynnistä lahjoitamme suoraan Kangasalan luonto ry:lle Palvelemme helatorstaina 29.5. SPINTAIL PATRIOT TWISTY 6G/10G/16G Ylikylän peli! Twistyllä voit kalastaa juuri kuten haluat; tasaisesti pinnan lähellä kelaten, rytmiä vaihdellen ja pohjaa pitkin pompottaen. Lämpöeristetty rakenne varmistaa nopean kompostoitumisen ja mahdollistaa myös kotitalousjätteen kompostoinnin. 98,90-101,00 490,490,399,399,499,499,249,249,199,199,165,165,445,445,95,95,84 84 90 90 49 49 95 95 29 29 95 95 -50% -30% -40% -40% -20€ -50€ -50€ -50€ -100€ -100€ -22% PUUÖLJY WOODEX AQUA WOOD OIL 9L Vesiohenteinen ja syvälle puuhun tunkeutuva puuöljy. 15,95 17,95 KESÄKUKAT Kotimaisia, useita erilaisia, eri kasvupaikkoihin soveltuvia lajikkeita. Valmistettu yhtenä kappaleenavalamalla rotaatiovalukoneessa, ei hitsaussaumoja. MÖKKIHUUSSI GOODIY KUUSIKKO 120X125cm Ikkunallinen puucee, joka sopii hyvin mökille. Oman myyjän kanssa pienet ja suuretkin projektit rakentuvat sujuvammin. AKKUTRIMMERI RYOBI RY18LT23A Ruohotrimmeri 18V ONE+ Trimmausleveys 23 cm, automaattinen siimansyöttö ja 1,6 mm siima. Palvelevasta varastosta saat rakennustarvikkeet helposti kyytiin tai kuljetuksella suoraan pihaan Palvelupisteeltämme löydät värit, vinkit ja työvälineet onnistuneeseen maalaukseen BETONILAATTA 298X298 HARMAA Betonilaattoja käytetään jalankulkualueilla, terasseilla ja pihojen käytävillä. 4,75-5,21 Norm. 279,Norm. Saatavilla valmissävy ruskea ja väritön jonka voi käyttää sellaisenaan tai sävyttää haluttuun sävyyn. Painoraja 115kg. Sisään mahtuu kompostoivat huussiistuimet. 121,00 Norm. Kantavuus 145 kg. Säätimessä integroitu sytytysjärjestelmä. SAVAGE GEAR MONOFIILISIIMAT 150M Silencer tai finezze. Useita värejä. AB-luokan terassilautaa voi käyttää maapinnan yläpuolisiin rakenteisiin. Tarve esim. Tämän sarjan suunnittelussa ei ole tehty kompromisseja. Työskentelyalue on jopa 1500 m². Norm. KAASUGRILLI CELLO CLASSIC 3I Kolmen polttimen kaasugrilli sivukeittimellä ja valurautaparilalla. TALOMAALI TEKNOS NORDICA EKO/ CLASSIC/MATT 18L Joutsenmerkitty talomaali jolla erinomainen säänkesto, hyvä peittokyky ja kevyt maalattavuus. Laadukkaat Savage Gear monofiilisiimat tarjoavat hinnalle runsaasti vastinetta. 1,81 Norm. 020 7630 880, kaukajarvi@k-rauta.fi Avoinna ma-pe 6:30–20, la 9–18, su 10–18 VILLE MÄKINEN Projektimyynti ville.makinen@k-rauta.fi 050 4681 739 PIHARAKENNUSTA, TERASSIA, KYLPPÄRIREMPPAA, TALON MAALAUSTA, MITÄ VAAN. 599,Norm. Norm. MÖKKIHUUSSI JA KÄYMÄLÄ YHTEISHINTAAN 949,PIKAKOMPOSTORI BIOLAN 220 ECO Jatkuvatoiminen kompostori keittiöjätteen ympärivuotiseen kompostointiin. Se on helppo koota ja ylläpitää. PATRIOT BUGGY LIPAT 7,5G/13G Tämä lipan ja ötökän sekoitus saa kalat aivan sekaisin. 20,19 Norm. 499,Norm. klo 9–18 42 42 55 55 22 90 90 22 90 90 55 90 90 13 13 90 90 11 30 30 22 35 35 00 60 60 57 57 90 90 99 90 90 33 90 90 64 64 90 90 22 99 99 AVOKELA SG2 2500 FD + VAPA PATRIOT GENERAL 213CM 10-38G Edullinen, mutta kestävä setti yleiseen heittokalastukseen. Teho: 10,5 kW + 2,5 kW. 87,90 89,90 49,VALTTI COLOR TAI VALTTI PLUS COLOR 9L Tikkurilan laadukkaat kuullotteet ulkoseinille joihin ei haluta peittävää pintaa. KIERREPAALU PROF 800X60/3mm Kuumasinkitty kierrepaalu. Sopii nurmikon siistimiseen ja viimeistelyyn, ulottuu helposti istutusten ja kalusteiden alle. 2,99 Yks. 2,51 € RUDUS VERONA-KIVET HARMAA 9,0 M 2 /LAVA Antiikin tunnelmaa henkivä Verona-kivisarja koostuu neljästä erikokoisesta kivestä. On punaista, keltaista, sinistä, violettia, tuoksuvaa, hajutonta, mautonta ja vaikka ja mitä! KOMPOSTIKÄYMÄLÄ BIOLAN ECO Biolanin hajuton, siisti ja ympäristöystävällinen. Leikkuukorkeus säädettävissä, 8 eri korkeutta. AVOKELA SAVAGE GEAR SG6 1000 FD Kevyt mutta kestävä avokela jigikalastukseen. Itsevetävä 47 S malli 309 € Akku ja laturi myydään erikseen. Määrämittaan katkaistujen osien ja valmiiden seinäelementtien ansiosta nopea koota. Väriltään vivahteikas ja harmaantuu tyylikkäästi. Kelassa valmiina puolattu 0,19mm kuitusiima. 69,95 Norm. 62,55 Norm. 9,95 Yks. Saatavilla himmeänä, puolihimmeänä ja kiiltävänä. Vapa 2-osainen. AKKURUOHOTRIMMERI MAKITA DUR193Z 18V Kevyt ja monipuolinen ruohotrimmeri, jonkaleikkausleveys on 260 mm. Liuotinohenteinen Valtti color tai vesiohenteinen Valtti plus color. 119,Norm. Terassihortensia 15cm ruukku Upeasti koko kesän kukkiva jalohortensia. Saatavilla eri pituuksia. LANKKU PROF 47X100 VS/VL VAJAASÄRMÄ Vajaasärmäinen sahattu lankku soveltuu kohteisiin, joissa tuotteen vajaasärmäisyys ei haittaa. 199,Norm. Ei koske verkkokauppatilauksia tai jälleenmyyjiä. 808,26 Norm. Omnivore Parilalevy ja muokattava sivuhyllyjärjestelmä. 8+1 ruostumatonta kuulalaakeria. Rullassa 150 metriä. KESÄKUKKA-AMPPELIT Useita eri kasvupaikkoihin soveltuvia helppohoitoisia kukkivia amppelikasveja sekä kotimainen mansikka tai tomaatti. Grillausala: L 63 x S 41,5 cm. Soveltuu hyvin monipuoliseen vieheiden ja tavaroiden säilytykseen. Tumman harmaa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 10 Tarjoukset voimassa 28.5–1.6.2025 tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. 302,62 Norm. Maahan ruuvattava ruuvipaalu on helppo ja nopea perustusmenetelmä eri rakennustarpeisiin. Vapasarjan ovat suunnitelleet Gunkin huippunimet ja siitä löytyy työkalut jokaiseen nykyaikaiseen kalastustyyliin. EasyEdge™ toiminto reunojen trimmaamiseen. Herkkäuintinen kalajigi imitoi ulkomuodon ja uintiliikkeensä puolesta täydellisesti tyypillisimpiä ahvenen, kuhan ja hauen saaliskaloja. Sävytyskulut lisätään. makkaraja lättytarjoilu Klo 10-14 mukana tapahtumassa Kangasalan luonto ry kertomassa miten voit omalla pihallasi auttaa pölyttäjiä. AB-luokan terassilautaa voi käyttää maapinnan yläpuolisiin rakenteisiin. 3,75 Norm. 249,Norm. Grillausala: 73 x 46,3cm. 0,97 4 KPL 10 KPL -44% JOPA PELARGONI Kotimainen, perinteinen, helppohoitoinen ja kestävä ryhmäkasvi aurinkoon ja jopa paahteeseen. Vaihdettava kätisyys. Sopii hyvin ruukkuistutuksiin. AURINKOTUOLI MALLORCA MUSTA Säädettävä aurinkotuoli mustalla oxford-kankaalla. 79,90 Norm. NUOTIOPAIKKA PYÖRRE HARMAA Moderni Nuotiopaikka Pyörre istuu kauniisti ympäristöönsä. KUITUSUODATIN NOVITEK KOTIMAINEN Laadukas suodatinkangas ja erinomaisesti läpivirtaava rakenne säästää energiaa ja suojaa pumppuja. Viihtyy valoisalla, muttei liian kuumalla paikalla. Kestävä rakenne, materiaali ei murene eikä vety. 13,05 Norm. YKI SOKKELIMAALI C 9L Vesiohenteinen, täyshimmeä alkalinkestävä akrylaattimaali. Valmistettu pakkasenkestävästä UV-suojatusta polyeteenistä. KALAJIGI PATRIOT BAITFISH 6cm/5kpl tai 8cm/4kpl Patriot Baitfish on yksityiskohtaisesti viimeistelty ja täydellisesti pikkukalaa imitoiva kalajigi. Pulverimaalattua terästä, polttimet ruostumatonta terästä. Sävytyskulut lisätään. 229,Norm. LAUTA PROF VAJAASÄRMÄ 22X100 PL/VL Vajaasärmäinen sahattu lauta soveltuu kohteisiin, joissa laudan vajaasärmäisyys ei haittaa. Tämä avainlipputuote tarjoaa huippu suorituskykyä ja ympäristöystävällisyyttä. VIEHERASIA SAVAGE GEAR WP 5B SMOKE 35.5X23X5CM Vedenpitävät Savage Gear vieherasiat on valmistettu tukevasta ja kestävästä muoviseoksesta. Kaukajärven Kaukajärven HELAHULINAT HELAHULINAT To 29.5. Avotulen tunnelmallisessa loimussa valmistuvat herkulliset grilliherkut ja nautit tulen lämmöstä iltahämärässäkin. Osa laajaa ONE+ järjestelmää. 2,90 3,50 Norm. 215,35 Norm. 2,0Ah akku ja laturi. Norm. Norm. 15,92/m 2 19,94/m 2 15,67/m 2 10,399,149,89,99,129,10,5,Yks. Leikkuuleveys 33 cm, paino akulla 11,6–12,5 kg. Kalastusosastoltamme löydät kaiken tarvittavan niin rentouttavaan mato-onkimiseen kuin sen unelmien saaliin jahtaamiseen. Toimitetaan puuvalmiina, maalaa halutun väriseksi. 259,Norm. Lajitelman koot ovat 119x139, 159x139, 199x139, 239x139 mm, paksuus 60 mm. 50 mm paksut laatat soveltuvat asennettavaksi hiekan varaan kävelyalueille. Pakattuna pituus vain 43cm. 9,99 Norm. Ei vaadi pintakäsittelyä ulkokäytössä, lähes huoltovapaa. Eri paksuuksia välillä 0,26 0,33mm (5,23 8,36kg). 199,199,55,55,-80€ -31% -28% -33% -61% -70% -31% 2 99 5,4 kpl 11 99 99 KESTOPUU 28X120 SHP RUSKEA SILEÄ/URITETTU AB Kestopuu kestää vaativiakin sääolosuhteita. Kastellaan tasaisesti ja annetaan mietoa lannoiteliuosta viikoittain. DAIWA VAAPUT VARASTOSTA MATKAONKIVAPA PATRIOT XLITE 3M Mukavan kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva Patriot Xlite matkaonkivapa on helppo pakata esimerkiksi repun sivutaskuun ja napata mukaan retkelle. HIILIGRILLI WEBER ORIGINAL KETTLE E-4710 Aito ja alkuperäinen Weber-pallogrilli, joka perustuu vuoden 1952 alkuperäisversioon ja on paranneltu tämän päivän ominaisuuksilla. 199,Norm. 49,95 Norm. Teho: 7,0 kW. Lämpöeristetty rakenne ja tehokas ilmanvaihtojärjestelmä tuottavat kompostia nopeasti. GUNKI OVERTAKE VAVAT VARASTOSTA Gunki OVERTAKEvapasarja on Gunkin uutuus erittäin suosittuun hintaryhmään. KAUKAJÄRVI Juvankatu 4, 33710 Tampere, puh. Menee säilytettäessä pieneen tilaan. Tumman harmaa. Sävytyskulut lisätään. Kalusteiden runko tummanharmaaksi maalattua alumiinia. 0,90 Norm. Leikkuuleveys on 45 cm. 3,10 Norm. Työnnettävä silppuava ruohonleikkuri, jossa on Stigan 123 cc -polttomoottori. Betonisokkeleiden ja ylitasoitettujen harkkosokkeleiden ulkomaalaukseen
Leikkuuleveys on 45 cm. KESÄKUKKA-AMPPELIT Useita eri kasvupaikkoihin soveltuvia helppohoitoisia kukkivia amppelikasveja sekä kotimainen mansikka tai tomaatti. Pulverimaalattu musta teräsrunko. Kastellaan tasaisesti ja annetaan mietoa lannoiteliuosta viikoittain. Valmistettu yhtenä kappaleenavalamalla rotaatiovalukoneessa, ei hitsaussaumoja. Oman myyjän kanssa pienet ja suuretkin projektit rakentuvat sujuvammin. Grillausala: L 63 x S 41,5 cm. AURINKOTUOLI MALLORCA MUSTA Säädettävä aurinkotuoli mustalla oxford-kankaalla. MÖKKIHUUSSI GOODIY KUUSIKKO 120X125cm Ikkunallinen puucee, joka sopii hyvin mökille. PONTTONI INORA 145kg 25x50x120cm POLYETEENI UV-suojattua polyeteeniä. 199,Norm. YKI SOKKELIMAALI C 9L Vesiohenteinen, täyshimmeä alkalinkestävä akrylaattimaali. Vapasarjan ovat suunnitelleet Gunkin huippunimet ja siitä löytyy työkalut jokaiseen nykyaikaiseen kalastustyyliin. 199,Norm. 2,90 3,50 Norm. 49,95 Norm. Avotulen tunnelmallisessa loimussa valmistuvat herkulliset grilliherkut ja nautit tulen lämmöstä iltahämärässäkin. 215,35 Norm. AKKURUOHOTRIMMERI MAKITA DUR193Z 18V Kevyt ja monipuolinen ruohotrimmeri, jonkaleikkausleveys on 260 mm. Terassihortensia 15cm ruukku Upeasti koko kesän kukkiva jalohortensia. DOUGLASKUUSI 28X145 Vastuullisesti valmistettu, täysin luonnollinen ja turvallinen tuote. 499,Norm. makkaraja lättytarjoilu Klo 10-14 mukana tapahtumassa Kangasalan luonto ry kertomassa miten voit omalla pihallasi auttaa pölyttäjiä. Toimitetaan puuvalmiina, maalaa halutun väriseksi. VIEHERASIA SAVAGE GEAR WP 5B SMOKE 35.5X23X5CM Vedenpitävät Savage Gear vieherasiat on valmistettu tukevasta ja kestävästä muoviseoksesta. Työnnettävä silppuava ruohonleikkuri, jossa on Stigan 123 cc -polttomoottori. Osan päivän puutarhaosaston myynnistä lahjoitamme suoraan Kangasalan luonto ry:lle Palvelemme helatorstaina 29.5. Rullassa 150 metriä. Tarve esim. Tämä avainlipputuote tarjoaa huippu suorituskykyä ja ympäristöystävällisyyttä. KAUKAJÄRVI Juvankatu 4, 33710 Tampere, puh. 2,99 Yks. Ei vaadi pintakäsittelyä ulkokäytössä, lähes huoltovapaa. KAASUGRILLI CELLO CLASSIC 3I Kolmen polttimen kaasugrilli sivukeittimellä ja valurautaparilalla. Menee säilytettäessä pieneen tilaan. 279,Norm. Kaksi eri kokoa. Akku ja laturi myydään erikseen. 121,00 Norm. 87,90 89,90 49,VALTTI COLOR TAI VALTTI PLUS COLOR 9L Tikkurilan laadukkaat kuullotteet ulkoseinille joihin ei haluta peittävää pintaa. 302,62 Norm. KIERREPAALU PROF 800X60/3mm Kuumasinkitty kierrepaalu. Norm. Se on helppo koota ja ylläpitää. Säätimessä integroitu sytytysjärjestelmä. HIILIGRILLI WEBER ORIGINAL KETTLE E-4710 Aito ja alkuperäinen Weber-pallogrilli, joka perustuu vuoden 1952 alkuperäisversioon ja on paranneltu tämän päivän ominaisuuksilla. 7,99 Norm. 79,90 Norm. 62,55 Norm. GUNKI OVERTAKE VAVAT VARASTOSTA Gunki OVERTAKEvapasarja on Gunkin uutuus erittäin suosittuun hintaryhmään. Teho: 10,5 kW + 2,5 kW. DAIWA VAAPUT VARASTOSTA MATKAONKIVAPA PATRIOT XLITE 3M Mukavan kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva Patriot Xlite matkaonkivapa on helppo pakata esimerkiksi repun sivutaskuun ja napata mukaan retkelle. 0,90 Norm. SAVAGE GEAR MONOFIILISIIMAT 150M Silencer tai finezze. PATRIOT BUGGY LIPAT 7,5G/13G Tämä lipan ja ötökän sekoitus saa kalat aivan sekaisin. On punaista, keltaista, sinistä, violettia, tuoksuvaa, hajutonta, mautonta ja vaikka ja mitä! KOMPOSTIKÄYMÄLÄ BIOLAN ECO Biolanin hajuton, siisti ja ympäristöystävällinen. Norm. 2,51 € RUDUS VERONA-KIVET HARMAA 9,0 M 2 /LAVA Antiikin tunnelmaa henkivä Verona-kivisarja koostuu neljästä erikokoisesta kivestä. 259,Norm. 6 95 LOPPUER Ä! SÄVYTYS KAUPAN PÄÄLLE Iloisilta puutarhamyyjiltämme saat apua jos oma peukalo ei vielä viherrä! 159,sis. 98,90-101,00 490,490,399,399,499,499,249,249,199,199,165,165,445,445,95,95,84 84 90 90 49 49 95 95 29 29 95 95 -50% -30% -40% -40% -20€ -50€ -50€ -50€ -100€ -100€ -22% PUUÖLJY WOODEX AQUA WOOD OIL 9L Vesiohenteinen ja syvälle puuhun tunkeutuva puuöljy. 50 mm paksut laatat soveltuvat asennettavaksi hiekan varaan kävelyalueille. Kaukajärven Kaukajärven HELAHULINAT HELAHULINAT To 29.5. 9,95 Yks. 13,05 Norm. Sopii nurmikon siistimiseen ja viimeistelyyn, ulottuu helposti istutusten ja kalusteiden alle. Eri paksuuksia välillä 0,26 0,33mm (5,23 8,36kg). KALAJIGI PATRIOT BAITFISH 6cm/5kpl tai 8cm/4kpl Patriot Baitfish on yksityiskohtaisesti viimeistelty ja täydellisesti pikkukalaa imitoiva kalajigi. Pakattuna pituus vain 43cm. Laadukkaat Savage Gear monofiilisiimat tarjoavat hinnalle runsaasti vastinetta. Väriltään vivahteikas ja harmaantuu tyylikkäästi. Norm. Lämpöeristetty rakenne ja tehokas ilmanvaihtojärjestelmä tuottavat kompostia nopeasti. klo 9–18 42 42 55 55 22 90 90 22 90 90 55 90 90 13 13 90 90 11 30 30 22 35 35 00 60 60 57 57 90 90 99 90 90 33 90 90 64 64 90 90 22 99 99 AVOKELA SG2 2500 FD + VAPA PATRIOT GENERAL 213CM 10-38G Edullinen, mutta kestävä setti yleiseen heittokalastukseen. Saatavilla eri pituuksia. 599,Norm. 79,90 Norm.3,95-4,96 -15% -15% -20€ KOHTEENA KUHA, AHVEN TAI VAIKKA JÄRKISÄRKI. 3,75 Norm. Liuotinohenteinen Valtti color tai vesiohenteinen Valtti plus color. Vapa 2-osainen. Soveltuu hyvin monipuoliseen vieheiden ja tavaroiden säilytykseen. Kalastusosastoltamme löydät kaiken tarvittavan niin rentouttavaan mato-onkimiseen kuin sen unelmien saaliin jahtaamiseen. Betonisokkeleiden ja ylitasoitettujen harkkosokkeleiden ulkomaalaukseen. LAUTA PROF VAJAASÄRMÄ 22X100 PL/VL Vajaasärmäinen sahattu lauta soveltuu kohteisiin, joissa laudan vajaasärmäisyys ei haittaa. Saatavilla himmeänä, puolihimmeänä ja kiiltävänä. Leikkuukorkeus säädettävissä, 8 eri korkeutta. KUITUSUODATIN NOVITEK KOTIMAINEN Laadukas suodatinkangas ja erinomaisesti läpivirtaava rakenne säästää energiaa ja suojaa pumppuja. 549,Norm. Teho: 7,0 kW. Kestävä rakenne, materiaali ei murene eikä vety. Sopii hyvin ruukkuistutuksiin. 70,79 Myynti lavoittain Norm. Norm. Useita värejä. Painoraja 115kg. 15,92/m 2 19,94/m 2 15,67/m 2 10,399,149,89,99,129,10,5,Yks. Omnivore Parilalevy ja muokattava sivuhyllyjärjestelmä. Sävytyskulut lisätään. 20,19 Norm. 1,81 Norm. 15,95 17,95 KESÄKUKAT Kotimaisia, useita erilaisia, eri kasvupaikkoihin soveltuvia lajikkeita. 6,25-8,90 Norm. 249,Norm. 11 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat Tarjoukset voimassa 28.5–1.6.2025 tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. Tämän sarjan suunnittelussa ei ole tehty kompromisseja. Grillausala: 73 x 46,3cm. Tumman harmaa. Saatavilla valmissävy ruskea ja väritön jonka voi käyttää sellaisenaan tai sävyttää haluttuun sävyyn. NUOTIOPAIKKA PYÖRRE HARMAA Moderni Nuotiopaikka Pyörre istuu kauniisti ympäristöönsä. 2,0Ah akku ja laturi. MÖKKIHUUSSI JA KÄYMÄLÄ YHTEISHINTAAN 949,PIKAKOMPOSTORI BIOLAN 220 ECO Jatkuvatoiminen kompostori keittiöjätteen ympärivuotiseen kompostointiin. Sisään mahtuu kompostoivat huussiistuimet. Valmistettu pakkasenkestävästä UV-suojatusta polyeteenistä. Lajitelman koot ovat 119x139, 159x139, 199x139, 239x139 mm, paksuus 60 mm. Pulverimaalattua terästä, polttimet ruostumatonta terästä. 3,10 Norm. Ei koske verkkokauppatilauksia tai jälleenmyyjiä. Leikkuuleveys 33 cm, paino akulla 11,6–12,5 kg. Määrämittaan katkaistujen osien ja valmiiden seinäelementtien ansiosta nopea koota. 9,99 Norm. Kolme eri kokoa. RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 RUOHONLEIKKURI MAKITA DLM330Z 18V Kevyt bioleikkaava tai keräävä akkuruohonleikkuri. RUOKAILURYHMÄ CELLO NIZZA Tummanharmaa pöytä ja neljä puutarhatuolia. KESTOPUU 28X145 SHP RUSKEA SILEÄ/URITETTU Kestopuu kestää vaativiakin sääolosuhteita. Osa laajaa ONE+ järjestelmää. AB-luokan terassilautaa voi käyttää maapinnan yläpuolisiin rakenteisiin. Itsevetävä 47 S malli 309 € Akku ja laturi myydään erikseen. 808,26 Norm. Viihtyy valoisalla, muttei liian kuumalla paikalla. Kantavuus 145 kg. SPINTAIL PATRIOT TWISTY 6G/10G/16G Ylikylän peli! Twistyllä voit kalastaa juuri kuten haluat; tasaisesti pinnan lähellä kelaten, rytmiä vaihdellen ja pohjaa pitkin pompottaen. 0,97 4 KPL 10 KPL -44% JOPA PELARGONI Kotimainen, perinteinen, helppohoitoinen ja kestävä ryhmäkasvi aurinkoon ja jopa paahteeseen. Kalusteiden runko tummanharmaaksi maalattua alumiinia. LANKKU PROF 47X100 VS/VL VAJAASÄRMÄ Vajaasärmäinen sahattu lankku soveltuu kohteisiin, joissa tuotteen vajaasärmäisyys ei haittaa. 4,75-5,21 Norm. 69,95 Norm. Tumman harmaa. 2 kpl/käyntisilta ja 4 kpl/päätyosa. 119,Norm. AVOKELA SAVAGE GEAR SG6 1000 FD Kevyt mutta kestävä avokela jigikalastukseen. Norm. TALOMAALI TEKNOS NORDICA EKO/ CLASSIC/MATT 18L Joutsenmerkitty talomaali jolla erinomainen säänkesto, hyvä peittokyky ja kevyt maalattavuus. EasyEdge™ toiminto reunojen trimmaamiseen. Sävytyskulut lisätään. AKKUTRIMMERI RYOBI RY18LT23A Ruohotrimmeri 18V ONE+ Trimmausleveys 23 cm, automaattinen siimansyöttö ja 1,6 mm siima. 199,199,55,55,-80€ -31% -28% -33% -61% -70% -31% 2 99 5,4 kpl 11 99 99 KESTOPUU 28X120 SHP RUSKEA SILEÄ/URITETTU AB Kestopuu kestää vaativiakin sääolosuhteita. PARILAGRILLI BLACKSTONE 28” IRON FORGE Kahden polttimen Blackstone Iron Forge Omnivore 28” parilagrilli. 229,Norm. Kelassa valmiina puolattu 0,19mm kuitusiima. 495,Norm. Vaihdettava kätisyys. 8+1 ruostumatonta kuulalaakeria. Maahan ruuvattava ruuvipaalu on helppo ja nopea perustusmenetelmä eri rakennustarpeisiin. Lämpöeristetty rakenne varmistaa nopean kompostoitumisen ja mahdollistaa myös kotitalousjätteen kompostoinnin. Sävytyskulut lisätään. Palvelevasta varastosta saat rakennustarvikkeet helposti kyytiin tai kuljetuksella suoraan pihaan Palvelupisteeltämme löydät värit, vinkit ja työvälineet onnistuneeseen maalaukseen BETONILAATTA 298X298 HARMAA Betonilaattoja käytetään jalankulkualueilla, terasseilla ja pihojen käytävillä. 020 7630 880, kaukajarvi@k-rauta.fi Avoinna ma-pe 6:30–20, la 9–18, su 10–18 VILLE MÄKINEN Projektimyynti ville.makinen@k-rauta.fi 050 4681 739 PIHARAKENNUSTA, TERASSIA, KYLPPÄRIREMPPAA, TALON MAALAUSTA, MITÄ VAAN. Herkkäuintinen kalajigi imitoi ulkomuodon ja uintiliikkeensä puolesta täydellisesti tyypillisimpiä ahvenen, kuhan ja hauen saaliskaloja. Työskentelyalue on jopa 1500 m². AB-luokan terassilautaa voi käyttää maapinnan yläpuolisiin rakenteisiin
Heikki Repo, Sannamaria Salli. Markku Viitala, Jukka Heroja. Kiitämme osanotosta. Jokunen tietää pitkäperjantain olevan Jeesuksen kuolinpäivä ja hämärästi saatetaan muistaa, että pääsiäinen on ylösnousemuksen juhla. Joitakin vuosia sitten terävä mutta skeptinen rippikoululaiseni kysyi, että miksi sitä Jeesusta ei näy missään, jos hän kerran on noussut kuolleista. Anna ja Juuso Jokisen perheonni täydentyi poikavauvalla 16. Ateistisen kommunistivaltion kosmonautti Juri Gagarin totesikin avaruuslentonsa päätteeksi, ettei nähnyt taivaalla Jumalaa. Petri Lassila, Janne Kyrönlahti. com Tiistai 3.6. . toimisto on suljettu keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tapahtumia Keskiviikko 28.5. Kastetut: Alvar Aarre Augusti Haataja, Oiva Viljami Kokkonen, Elton Neo Lionel Lahti, Livia Aurora Lahti, Emilia Linnea Aurora Nissi, Ilari Havu Valtanen Kuolleet: Lei Mirja Tuulikki Johansson 88v, Kauno Ensio Parkkari 86v, Maija Heleena Ojanen 85v, Heikki Martti Kahiluoto 77v, Raimo Kalervo Hyötyläinen 73v Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 0403098000 I kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti 10–15, to 10–17 ja pe 10-13, ke suljettu www.kangasalanseurakunta.fi KESÄOLKKARI LAPSIPERHEILLE 3.6. Tuon ylimääräisen vapaapäivän syytä ei tiedetä eikä ajankohtakaan tule heti mieleen. Kangasalan kirkossa klo 12 Kiia Heroja sello, Fanni Heroja piano, Kati Tuominen-Heroja viulu ja Jukka Heroja sello. 14 Kylvön siunaaminen ja messu, Liuksialan kappeli. 15 Veteraanilentopallo, Pallottelua oman kunnon mukaan & Saunat, Suoraman srk-keskus, Vetäjänä Tarmo Myllyniemi: tarmo.myllyniemi@gmail. Muutit sinne, mis on rauha, uni kaunis, ikuinen. Pari tuhatta vuotta sitten on ollut luontevaa ajatella, että taivas on ”ylhäällä”. Jumalanpalvelukset Keskiviikko 28.5. Riihimäki Siunattu 24.5.2025. Maija Latvala, Sannamaria Salli. Saarikylien tie 321). Kesäkaudella 1.6.-31.8. Siunattu läheisten saattamana. 18 Nuorten raamis, Raamiksessa luetaan Raamattua, pohditaan tekstejä yhdessä ja makustellaan asioita teen ja pienten tarjoilujen äärellä, Parkki Torstai 29.5. Mukana Pyhän Mikaelin alttarikilta. 12 Messu, Sahalahden kirkko. Minna Teräväinen, Jukka Heroja, Staff-kuoro. Kiittäen ja kaivaten Teija Mikko ja Tuuli Mika Marko Juha ja Minna Jari Jarkko Eeva sukulaiset ja ystävät . Elmoksi kutsuttu pienokainen painoi syntyessään 2 738 grammaa ja oli 48 sentttiä pitkä. Tervetuloa kesän ensimmäiseen musiikkituokioon. 30.07.1936 30.04.2025 Kangasala Kangasala Rakas äitimme ja mummumme o.s. 045 354 1143 rivenez.fi Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala Perunkirjoitukset sekä kuolinpesien kattava asioiden hoito edullisesti ja ammattitaidolla. 18 Naisten kuntolentopallo, Suoraman srk-keskus. Yhteyshenkilö: Marja-Liisa Mäsä p. 40 PÄIVÄÄ PÄÄSIÄISEN jälkeen vietettävää Jeesuksen taivaaseenastumisen päivää kutsutaan helatorstaiksi. Kiitos surussamme myötäeläneille. Perhetalolla klo 9.30-12 Perhetalon ovet ovat auki kesätiistaisin 3.6. 03 377 0142, 050 471 1017 kangasalanhautaustoimisto.fi TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO Kangasalan Hautaustoimisto Rivenez Kauttamme myös järjestelyt seurakuntiin, muistotilaisuudet ja perunkirjoitukset. 18 Kesäkirkko Saarikylien Kumpulassa (os. Lämmin kiitos osanotosta. 18 Viikkohartaus Sahalahdella, Sahalahden srk-talo, Vetäjänä Lea Pyyhtiä Keskiviikko 4.6. . Minna Teräväinen. Sunnuntai 1.6. 08.09.1938 26.04.2025 Uusikirkko Vpl Kangasala Rakkaamme Kauno Ensio PARKKARI Viheriäisille niityille Hän vie minut lepäämään. Tuonpuoleisista ulottuvuuksista – olivat ne mitä tai missä tahansa – voimme nähdä enintään vihjeitä. Mutta minne Jeesus sitten oikein meni. IHMISEN havaintoympäristö rajoittuu kolmeen ulottuvuuteen. . Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. alkaen kesäja heinäkuun ajan! KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIO 4.6. Mukana Marko Sagulin. Tuolloin Jeesuksen läheisistä seuraajista näytti siltä, että ”pilvi vei Jeesuksen pois heidän näkyviltään”. 18.15 Viikkomessu, Kangasalan kirkko. Pari tuhatta vuotta sitten on ollut luontevaa ajatella, että taivas on ”ylhäällä”.. R ippikouluikäiset vielä nykyäänkin auttavasti tietävät, miksi eri juhlapyhiä vietetään. Jos joku siirtyisi kolmesta ulottuvuudestamme vaikkapa neljännen ulottuvuuden piiriin, meistä se todennäköisesti näyttäisi ihmeeltä. huhtikuuta. Lahtinen Lei Mirja Tuulikki JOHANSSON Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui, emme hyvästiä sanoa saaneet. Vapaa pääsy! Mutta minne Jeesus sitten oikein meni. Torstai 29.5. 050 5366244 Perjantai 30.5. Samaa termiä käytetään edelleen, niin kuvaannollisesti kuin uskonnollisestikin. Osaltaan se kertoo siitä, että havaintoympäristömme on rajattu. Kenties pilvien päällä on salainen asutuskeskus maallisen elämänsä päättäneille. (Psalmi 23:2) Kaisa Maija perheineen Heikki perheineen Kaivaten Valmistuneet Syntyneet Santeri Koivuniemi on valmistunut sähköja automaatiotekniikan insinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. 10 Messu, Kangasalan kirkko. Se ei kuitenkaan estä viettämästä vapaapäivää sen muistoksi, että tuonpuoleisesta saapunut Kristus on edeltä tuonpuoleiseen myös astunut. TAIVAS SANANA on kärsinyt melkoisen inflaation, se kun voi tarkoittaa eksoottista lomakohdetta tai herkullista jälkiruokaa. . Näin siitä huolimatta, että moni tutkijakin pitää useampia ulottuvuuksia mahdollisina, jopa todennäköisinä. INFO Kangasalan seurakuntatoimiston palveluajat muuttuvat 1.6.2025 Kangasalan seurakuntatoimistossa voi jatkossa asioida soittamalla, poikkeamalla paikan päälle aukioloaikoina tai varaamalla asiointiajan. No, ei ole. 1.6.2025 alkaen toimisto on avoinna: – Ma, ti ja to klo 10–12 ja 13–15 – Pe klo 10–13 – Ke suljettu Asiointiajan voi varata etukäteen sähköpostitse tai soittamalla toimiston aukioloaikoina. Ei täältä kauniimmin lähteä vois, kuin hiljaa nukkua pois. Tuon tapaamisen kerrotaan päättyneen niin, että Jeesus siirtyi jonnekin, jota tuolloin osattiin kutsua taivaaksi. Ajanvarausaikoja tarjotaan ma–pe klo 9.30–15.30. kotiväki sukulaiset ja ystävät Kaivaten o.s. 11.02.1929 22.04.2025 Kangasala Kangasala Rakkaamme Kerttu Anneli TUHOLA Kutsu kuului illan tullen, sydän hiljaa taukosi. Vaikka niissäkin riittää tutkittavaa, on mahdollista, että ulottuvuuksia on vieläkin enemmän. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 12 Vapaapäivä uusien ulottuvuuksien muistoksi Sanan voimaa Petri Lassila Kirjoittaja on johtava kappalainen Kangasalan seurakunnassa. Joulun tiedetään olevan Jeesuksen syntymäjuhla. p. Perheeseen kuuluu myös isoveli Väinä, 3 v. 40 päivän kuluttua pääsiäisestä Jeesus ilmestyi seuraajilleen viimeisen kerran ylösnousemisensa jälkeen. Hyvää helatorstaita! Tukenasi surun kohdatessa p. 10 Helatorstain messu, Kangasalan kirkko. Helatorstai sen sijaan ei soita mitään kelloja. Taivas voidaan myös kuvitella pilvenlonkana tai turhan sananmukaisten kuvitusten mukaisena kultakatuisena kaupunkina. . Tervetuloa juhlimaan Herran taivaaseenastumista! 10 Messu, Vehkajärven kirkko. Näistä lisäulottuvuuksista havaitsisimme kuitenkin hädin tuskin mitään. Oikea kysymys, jonnekin Jeesus meni
NAUKKARISEN voittajanovellin Lintu ja lammas minäkertoja on nuori tyttö, joka viettää perheineen kesää Kreikassa, isän kotimaassa. – Tänä keväänä vihdoin rohkaistuin ja ajattelin, että nyt teen sen. Kaikki palkitut tekstit ja palkintolautakunnan perustelut julkaistaan Pirkanmaan kirjoituskilpailun verkkosivuilla. Ajassa kiinni oleva novelli käsittelee sodan aiheuttamaa epävarmuutta. Tarina kannattelee itseään suvereenisti loppuun asti. Kummassakin sarjassa jaettiin pääpalkintoina 1 000 euron arvoiset rahapalkinnot sekä kunniamaininnat kuudelle muulle kilpailuun osallistuneelle. • Kunniamaininnat: Jaana Perholehto, Hämeenkyrö, Sirpa Paso, Sastamala, Viivi Saloranta, Kangasala, Pekka Peltonen, Tampere, Terhi Haapala, Tampere, Auriina Korhonen, Tampere. Novelli on mestarillinen kuvaus kaikesta siitä, mitä kätkemme rivien väliin. PROOSASARJASSA kunniamaininnan sai toinen kangasalalainen, Viivi Saloranta. Puheenaiheet muiden vanhempien kanssa ovat arkisia, välillä suorastaan inhorealistisia. Universaalius ja subjektiivisuus vuorottelevat uskottavasti tekstissä, jossa päähenkilö yrittää olla yhtä aikaa turvallinen aikuinen lapsilleen ja löytää turvaa itselleen.” ARJESSA MUKANA Tuomas MacGilleon, teksti & kuva K angasalalainen Emilia Naukkarinen on voittanut Pirkanmaan kirjoituskilpailun proosasarjan. Lähde: Tampereen kaupunginkirjasto Vatialassa asuvan Emilia Naukkarisen kilpailutyö syntyi pitkän kirjoitustauon jälkeen. Novellin kieli on taidokasta ja huolellista, ja tekijä on nähnyt vaivaa sen viimeistelyssä. Kirjoitin novellia iltaisin ja viikonloppuisin. Palkintolautakunnan mielestä usein nähty teema, viimeinen viattomuuden kesä, on käsitelty novellissa kypsästi ja koskettavasti: ”Lämmin meri, kuiva maa ja erikoiset paikalliset hahmot on kuvattu kiehtovasti ja vangitsevasti. Tarinan kliimaksi, lampaan verinen teurastaminen lasten silmien edessä, jää mieleen pitkäksi aikaa. EMILIA NAUKKARINEN kertoo pohtineensa Pirkanmaan kirjoituskilpailuun osallistumista jo yläasteikäisenä. Näin palkintolautakunta luonnehti Salorannan novellia He eivät puhu siitä: ”He eivät puhu siitä on nimensä mukaisesti kuvaus niin suuresta ja ahdistavasta pelosta, että siitä ei voi puhua. Tänä vuonna 74:nnen kerran järjestettyyn kilpailuun lähetettiin 356 kilpailutyötä, joista proosaa oli 209 ja lyriikkaa 147. Hän kertoo, ettei osannut odottaa menestyvänsä kilpailussa, sillä edellisen kaunokirjallisen tekstin kirjoittamisesta oli kulunut kauan aikaa. EMILIA NAUKKARINEN Kangasalalainen Emilia Naukkarinen voitti novellillaan Pirkanmaan kirjoituskilpailun proosasarjan pääpalkinnon.. Haaveen toteutumiseen meni kuitenkin paljon kauemmin, sillä hän lähetti tekstin kilpailuun vasta 36-vuotiaana. • Kunniamaininnat: Sanna-Kaisa Hongisto-Salonen, Tampere, Mari Mäki, Tampere, Pinja Irri, Tampere, Maria Tuokko, Tampere, Pasi Salmela, Tampere, Julius Kylänen, Tampere. Tampereen kaupunginkirjaston vuosittain järjestämän kirjoituskilpailun proosaja lyriikkasarjoissa palkitut julkistettiin viime viikon keskiviikkona. – Kilpailun voitto tuntuu ihmeelliseltä ja vähän hämmentävältäkin, sillä en ole kirjoittanut lukion jälkeen mitään proosaa, hän toteaa. ?. 13 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat ni miettimiseen ja tekstin hiomiseen, Naukkarinen sanoo. Tänä keväänä vihdoin rohkaistuin ja ajattelin, että nyt teen sen. Pirkanmaan kirjoituskilpailuun voivat osallistua Pirkanmaalla asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta. Nimimerkillä lähetetyt, enintään 10 liuskan pituiset työt arvioi kirjallisuuden ammattilaisista koostettu palkintolautakunta. Perheen rakoileva dynamiikka tuo kasvavan jännitteen, jota peilataan pikkuveljen reaktioista. • Lyriikkasarjassa 1 000 euron pääpalkinnon voitti proosarunosarjallaan tamperelainen Veera Hintsala. Kirjoitin novellia iltaisin ja viikonloppuisin. Mitä kammottavammaksi yhteiskunnallinen tilanne muuttuu, sitä enemmän äidit takertuvat puheessaan soseisiin ja yövalvomiseen. Toista vauvavuottaan elävä Noora viettää aikaa vauvamuskareissa ja kauppakeskusten imetyshuoneissa. Eniten aikaa mePirkanmaan kirjoituskilpailun paras novelli tulee Kangasalta FAKTA Pirkanmaan kirjoituskilpailu • Proosasarjassa 1 000 euron pääpalkinnon voitti Emilia Naukkarinen Kangasalta novellillaan Lintu ja lammas. Kertojaminän kokema kulttuurishokki laajenee allegorisesti aikuiseksi kasvamisen kipuiluun. Se on syvällinen ja varmaotteinen taidonnäyte erittäin lupaavalta kirjoittajalta”, palkintolautakunnan perusteluissa sanotaan
– Kun ajattelen nuoruusvuosieni kouluaikoja, niin en osannut odottaa, että tällainen kunnia joskus osuisi kohdalleni, Parkkinen naurahtaa. PARKKINEN KÄVI koulunsa peruskoulun ensimmäisestä luokasta lukioon Kangasalla. Mikkelin hiippakunnan piispaksi hänet vihittiin vuonna 2023. Olin jo nuoruusvuosina pohtinut paljon elämän isoja kysymyksiä, ja niihin lähdin etsimään vastauksia teologian opinnoista. – Luonteenlaatuni on sopinut koulunkäyntiin, olen pienestä asti ollut tiedonjanoinen ja nauttinut uuden oppimisesta. Tunnustus luovutetaan Parkkiselle ylioppilasjuhlassa 31. Papiksi Parkkinen vihittiin vuonna 2010 Imatran seurakuntaan, jonka jälkeen hän työskenteli seuraavat vuodet pappina Mikkelissä. Peruskoulun jälkeen Parkkiselle oli itsestään selvää jatkaa Kangasalan lukioon. – Elämässäni oli kaikki hyvin, kaksi lasta, hyvä puoliso, omakotitalo ja auto pihassa, ja silti tuntui, että jotain puuttuu. JÄRJESTÖTOIMINTA, kehitysyhteistyö ja paremman maailman rakentaminen kiinnostivat Parkkista jo lukiovuosina. Siellä sai alkunsa myös väitöstutkimus, jossa Parkkinen käsitteli palestiinalaiskristittyjen hengellistä elämää jatkuvan konfliktin keskellä. Hän sanoo tunnustuksen myös yllättäneen. Hän aloitti koulutiensä Vatialan koulussa perheen muutettua juuri ennen ensimmäisen luokan alkua Tampereen Teiskosta Kangasalle Liuttuun. Parkkinen on tällä hetkellä yksi kolmesta Suomen evankelisluterilaisen kirkon naispuoleisesta piispasta ja historian neljäs sukupuolensa edustaja piispana Suomessa. Hän toivoo, että nykyäänkin lukiolaiset voisivat elää kokonaisvaltaista elämää, eikä pelkästään keskittyä hyvien numeroiden metsästämiseen opiskelupaikan varmistamiseksi. – Meillä oli paljon kuorojuttuja ja kävimme jossain laulukilpailussakin. – Lapsia tuotiin sairaalaan aliravitsemuksen takia, ne oli todella rankkoja juttuja 19-vuotiaalle. Sen vuoden aikana elämän realiteetit ja maailman epäoikeudenmukaisuus iskivät vahvasti kasvoille, Parkkinen muistelee. – Toivon lempeämpää elämänasennetta nuorille, numerot eivät kerro kuin yhden osan ihmisestä. Hän kuvailee itseään opiskelijaksi, joka ei ottanut koulunkäyntiä turhan vakavasti. Toivon, että myös yhteiskuntamme, joka vaatii nykyään nuorilta paljon, sallisi lempeämpää asennetta. Samana vuoden kesällä Parkkinen oli valittu Imatran kirkkoherraksi. Kokemus vahvisti nuoren naisen ajatusta siitä, että hän haluaa olla omalta osaltaan mukana rakentamassa parempaa maailmaa. – En ajatellut, että lukiossa pitäisi saada hyviä numeroita, jotta pääsisi opiskelemaan. Hän pitää tärkeänä, että saa edelleen piispana tehdä hiippakunnallisten, kokonaiskirkollisen ja kansainvälisten tehtävien ohella myös hengellistä seurakuntatyötä. Suomeen palattuaan Parkkinen opiskeli ensin vuoden musiikkiteatteria ja suuntasi sen jälkeen Laajasalon opistoon radiolinjalle päätyen sitä kautta töihin Kiss FM:lle. – On aivan huikeaa, että saa osallistua kasteperheen elämään, tavata MIRVA LEHTINEN Sari Heliövaara K angasalan lukion vuoden 2025 kunniaylioppilas on Mikkelin piispa, teologian tohtori Mari Parkkinen. – Hondurasin kokemusten jälkeen viihdemaailman uutisointi ei enää resonoinut sielussa, ja parin vuoden jälkeen hakeuduin töihin Yleisradioon, jossa työskentelin kaikkiaan 15 vuotta. Historian opet”Numerot kertovat vain osan ihmisestä” Kangasalan lukion kunniaylioppilas, Mikkelin piispa Mari Parkkinen toivoo nuorille lempeämpää elämänasennetta.. TEOLOGIAN OPINNOT Parkkinen aloitti vasta aikuisiällä 35-vuotiaana. Piispa on iloinen ja otettu valinnastaan kunniaylioppilaaksi. kesäkuuta. Muistot pienestä koulusta ovat lämpimät. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi keväällä 1990 hän suuntasi kansainväliseen vaihtoon tekemään vapaaehtoistyötä Hondurasiin, jossa työskenteli sairaalan lastenosastolla leikkitätinä. – Tulen erittäin iloisella mielellä juhlaan, tämä on kunniatehtävä ja on aivan huikean hienoa saada tavata nuoria ja puhua heille, iloitsee Parkkinen. Vuonna 2014 Parkkinen lähti lähetystyöhön Israeliin ja Palestiinaan. Noilta ajoilta on säilynyt myös rakkaita ystäviä, joiden kanssa tapaamme edelleen, vietimme muun muassa yhteisiä viisikymppisiä muutama vuosi sitten, kertoo Parkkinen. Tohtorinväitös hyväksyttiin Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2021. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 14 ARJESSA MUKANA tajani minua vähän siitä moittikin, että miksi en keskity enemmän opiskeluun, kun resursseja ja kykyä olisi, mutta kaverit, harrastukset ja vapaa-aika olivat siihen aikaan tärkeämpiä. Parkkinen toimii myös kesän avaajana Kangasalan perinteisessä kesänavauksessa, joka järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa lukion pihamaalla lakituksen jälkeen. Koulussa hän muistelee viihtyneensä aina hyvin
Lauantai 21.6. klo 12–17 yleisöllä on vapaa pääsy arboretumiin. klo 11–20 ja 11–19 Vesaniemen uimarannalla, Vesaniementie 15. Kangasalan kulttuuriviikolla la 12.7. ja ilmoittautuminen p. • klo 11–15 Sahalahden suvimarkkinat Vilpeilän kylätalolla, Pakkalantie 337. kaupungin liikuntapalvelut. Lahdenkulman kyläyhdistys. Raikun seudun kyläyhdistys ry. Avoinna ke–su klo 14–18. Järj. Lisätied. • klo 8–15 Kesä-Restauranta -rompetori Mobiliassa. klo 18–20. Kuhmalahden Suojalla, Pohjantie 521. • Ohjausta ja neuvontaa Sahalahden lähitorilla (Kurvis-Höllintie 8) kesäkuussa maanantaina 9.6. – Äärimmäisen tärkeä kirkon rooli on huolehtia myös heistä, jotka ovat pudonneet turvaverkkojen ulkopuolelle ja pitää ääntä heidän puolestaan, joilla ei syystä tai toisesta ole enää omaa ääntä. • Mari Hillon Kukkaisenergiaa-näyttely 26.5.–22.6 Mobilian kahvilan yhteydessä olevassa Minikabinetissa, • Seppo Alanissin Sinun juuresi eivät ole minun -näyttely 2.5.–4.6. 050 466 5719. Järj. • Lasten löytöretkiviikko 23.–29.6. TÄMÄN HETKEN sotaisassa ja monin tavoin epävakaassa ja ahdistavassa maailmantilanteessa Parkkinen näkee kirkon toivon sanoman tuojana. Keskiviikko 18.6. asti maanantaisin kello klo 13–15 ja käsityöryhmä keskiviikoisin klo 13–15 (Ellintie 4-6 A). ja 2. • klo 13–15 ilmainen frisbeegolfkokeilu Ranta-Koiviston frisbeeradalla. MUSEOT • Kangasala-talon asiakaspalvelu ja lipunmyynti av. Lähtö Mobilian satamasta. Kangasala-Seura ry. Jalmari Finne, ”Kesäpäivä Kangasalla -laulun kotipesä”, Kangasalan keskustan kartat kautta aikojen sekä Rakkain leluni-näyttelyt. • klo 12–17 Kangasalan kotiseutumuseon näyttelyiden avajaiset, Tapulintie 4. ja 2.7. • ArtSuoja-näyttely 9.7.–27.7. • Art Majaalahti 2025 -kesänäyttely 25.6.–3.8. kaupungin liikuntapalvelut. Vapaa pääsy. ja 17.6. Järj. asti klo 10–11. Vapaa pääsy. TUOREITA YLIOPPILAITA Parkkinen haluaa kannustaa katsomaan rohkeasti eteenpäin. Tie voi olla mutkikas, mutta mutkienkin kohdalla voi oppia jotakin elämästä. Lähtö entiseltä urkutehtaalta (Kangasalantie 1108), päätös Lepokodille. Torstai 26.6. Kierros sopii yli 5-vuotiaille. lut. sekä Hanna Rissasen Muistan sinut -näyttely 5.8.–29.8. klo 14 & 18 Vilpeilän kylätalolla, Pakkalantie 337. ja 21.7. Kangasala Areenalla, Finnentie 37, Liikunnalliset vaatteet, sisäkengät ja juomapullo mukaan. Ohjaajana Emilia Haljala. Lauantai 28.6. kaupungin liikuntapalvelut. • klo 10–11 maksuton, ohjattu ulkotreeni Ranta-Koiviston ulkokuntosalilla, Lehtikuusentie. ja 23.6. Parkkinen kiinnittää huomiota myös kirkon kasvavaan rooliin yhteiskunnan tärkeänä tukijalkana. • Vehoniemen Automuseo, kahvio ja näkötorni avoinna päivittäin klo 10– 19. • klo 14 striimattu Syö vihannekset -luento lähitorilla, Finnentie 11. • Kati Lehtisen Vauhtia!-näyttely, 26.6.–27.7. Järj. sellisti Maria Morfin Venäläinen. Muina aikoina ajanvarauksella. alkaen uusissa tiloissa osoitteessa Kuohunharjuntie 26) neuvontaa ja ohjausta ma–ke klo 12–13 ja to–pe klo 10.30–11.30. • Arboretum Frick av. • Sahalahden kesäteatterin Nousevat tähdet -näytelmän esitykset pe 13.6. Menot FAKTA Mari Parkkinen • Kangasalan lukion 26. • Valkeakoski-opiston Sahalahden maalausryhmän sekä valokuvaajien näyttely 5.6.–28.6., Emmi Tavelan Kaikki kuvat katoavat -näyttely 3.7.–30.7. ja 16.6. Lähtö kappelilta (Kappelinkierto 39. Järj. • klo 19 Kangasala Classicin avajaiskonsertti Perintö Kangasala-talossa. Ota mukaan oma matto. Piispan mukaan yhä useampi hakee turvaa ja keskusteluapua kirkon piiristä. Vapaa pääsy, mutta ilm. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. Säävaraus. • klo 14 teemakahvila Kangasalan lähitorilla, Finnentie 11. Haaviston parvigalleriassa, Saarikylientie 888. klo 9–10. TeeMu ry. Kimmo Pyykkö -taidemuseo. Vilpeilän kyläkoulu osk. Perjantai 27.6. Pirhan vammaispalvelut ja Kangasalan lähitori. • Kuhmalahden Taidepappilan (Taidetie 19) kesänäyttely 1.6.–31.8. ja 19.8. Helin & Sarin jammailut. • Lähitorilla terveysneuvontaa omahoidon tueksi ja sairaanhoitajan vastaanotto (jonottaen, ilman ajanvarausta) maanantaina 9.6. Ohtola-Haapaniemen kylätoimikunta. klo 18 ja su 15.6. Kotihaantie 20, pysäköinti ensisijaisesti Liuksialan koulun pysäköintialueelle. • Omaistaan hoitavien kuntoutus, vertaistuellinen hyvänolonopäivä omaishoitajille kesäkuussa tiistaina 10.6. Suljettuna 20.– 21.6. Liput ennakkoon verkosta tai lähtöpaikalta oppaalta. Järj. Torstai 29.5. Järj. • klo 10–14 kirpputori, taimimyynti & kahvila Raikun kylätalolla, Raikuntie 97. • Musiikkiteemainen kävelykierros su 29.6. Kangasalan kulttuuripalvelut. • Sini Kallion Feminist Killjoys and Shrimp Cocktails -näyttely 12.6.–16.7. asti Kimmo Pyykkö -taidemuseon 1. Järj. Järj. • klo 16–18 Puhutaan Pirkanmaan vammaispalveluista lähitorilla, Finnentie 11. • Kangasalan lähitorilla (Finnentie 11, 23.6. klo 10–13.30 Kangasalan lähitorilla. Avoinna ti-la klo 12-17. • Kangasalan kotiseutumuseossa perusnäyttelyn lisäksi 31.5.–31.8. • Tuolijumppa ja avoin olkkari kesä-heinäkuussa tiistaisin klo 9–10 Kangasalan lähitorilla (Finnentie 11/ 23.6. • Kesän naivistinäyttely 16.6. Mobilia ja Tapahtumatytöt. • klo 19 Kangasala Classic Marzi Nymanin Lauluja Suomesta -konsertti Kangasala-talossa. Se puhuttelee kerta toisensa jälkeen. • klo 12–20 Lasten festarit säävarauksella Mobiliassa, Kustaa Kolmannen tie 75. 040 1336479. alkaen keskiviikkosin klo 19 rantajumppa Vesaniemessä. Siinä kohtaa kun riisutaan kaikki tittelit ja näkyvään maailmaan liittyvät asiat, olemme ihmisinä kaikki samanlaisia. Järj. Järj. • klo 12 juhannuskirkko Vehkajärven kirkossa, Kuusisentie 8. Tampereen ev. ti–pe 11–17, la–ma suljettu. • klo 12–16 peräkonttikirppis & Avoimet kylät -tapahtuma Juhalassa, Kaarina Maununtyttärentie 965. Esiiintymässä mm. Keskiviikko 25.6. kello 10 mennessä. kunniaylioppilas • Ikä 53 vuotta • Syntynyt Jyväskylässä • Asuu perheineen Imatralla • Perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta, kaksi lastenlasta ja puoliso • Kävi koulunsa peruskoulusta lukioon Kangasalla • Koulutukseltaan teologian tohtori • Työskennellyt radiotoimittajana 15 vuotta, pappina 15 vuotta ja piispana 2 vuotta • Harrastaa lukemista ja metsässä samoilua nuoria tai olla läsnä kuoleman hetkellä. kerroksessa. Järj. Sahalahden museomakasiinissa, Vanha Pakkalantie 35. • klo 14 Leskien päivä, teeman mukaista keskustelua lähitorilla, Kuohunharjuntie 26. Vapaa pääsy. • klo 17–18 pihajooga Lepokodilla, Ruutanantie 26. • klo 10–11 maksuton, ohjattu ulkotreeni Lamminrahkan liikuntapuiston ulkokuntosalilla, Mossin puistokatu 22. Tampereen Matkailuoppaat & Kangasalan srk. kaupungin liikuntapalvelut. Kangasalla • Lasten kierros Kangasalan vanhalla hautausmaalla ti 24.6. – Joitain vuosikymmeniä sitten puhuttiin kirkkojen ja uskon katoamisesta, mutta näin ei ole suinkaan käynyt, vaan päinvastoin kirkolla on tänä päivänä yhä suurempi merkitys ihmisille. Tampereen seudun mobilistit ry. Vehkajärven Marttayhdistys. Sunnuntai 1.6. sekä käsityötaitajien ja harrastemaalareiden hyväntekeväisyysmyyntinäyttely 26.7.–31.8. joka päivä klo 10–18. Järj. • Kangasalan Kotiseutumuseo av. • klo 15 Kangasala Classic Pohjoisen äänet koko perheen ilmaiskonsertti Arboretum Frickissä, Kotihaantie 20. • klo 14 teemakahvila Kangaslan lähitorilla, Finnentie 11. Lisätied.ja varaukset info@pirkkalines.fi. Maanantai 23.6. Tunnetko mobiilivarmenteen -luento, Marttaliiton akatemia. Järj. • Kangasalan naisvoimistelijoiden kesän ulkojumpat maanantaisin ja torstaisin klo 18 kahvakuula Suoraman koulun pihassa sekä 4.6. Järj. Lauantai 14.6. Sunnuntai 15.6. • llmainen kuntopiiritreeni tiistaisin 17.6. alkaen Galleria Art Villa Armaassa, Armas Branderin katu 8. • Mobilia av. klo 18, la 14.6. • klo 10–14 Kyläkirppis Kuhmalahden kirkonkylällä. Kangasala-salin tapahtumailtoina lipunmyynti sekä taidemuseo ovat auki esityksen alkuun saakka. Järj. Järj. Lepokodin ystävät ry Torstai 12.6. • klo 11–16 Kurvaa Kangasalle -harrasteajoneuvojen avoin kokoontuminen Mobiliassa. ti–ke klo 11–17, to 11–19, pe–la 11–17, su 11–15, ma suljettu. ja to 26.6. Järj. klo 18–18.30. asti ti-su klo 12–17. Taidetallissa, Majaalahdentie 204. • Street Food Kangasala -tapahtuma 10.–11.6. Järj. Järj. Heinäkuoro mukana. Kangasalan kesäteatterissa, Kustaa Kolmannentie 75. • klo 11–13 Kangasalan kesänavaus lukiolla, Finnentie 42. Järj. Keskiviikko 11.6. Ohjausta ja neuvontaa. Järj. Tiistai 24.6. ryhmään etukäteen, p. 15 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Julkaisemme viikkopäivyrin 4.6. • klo 15 Kangasala Classic Identiteetti-konsertti Sahalahden kirkossa. Kirkkokahvit Touhulassa. seurakuntayhtymä & Tampereen Matkailuoppaat. PIrkka Lines. • klo 18 Kangasala Classicin päätöskonsertti Hiljaisuuden kaikuja Kangasalan kirkossa. • klo 13 Talousneuvola Kangasalan lähitorilla, Finnentie 11. Lähtö Kangasalan kirkon pääoven edestä (Ainontie 1). Kun vuonna 2023 diakoniatyön kautta jaettiin apuna 7 miljoonaa euroa, oli summa viime vuonna jo 9,7 miljoonaa euroa. Mobiliassa. Lähetä siihen tarkoitetut tiedot verkkosivujemme kangasalan sanomat.fi kautta maanantaihin 2.6. • klo 10–15 opastettu patikointi harjulta harjulle. • Haaviston Annan jalanjäljissä -näyttely 28.6.–23.7. 1.6. Vilpeilän kyläkahvilassa, Pakkalantie 337. Kangasalan kaupunki / liikuntapalvelut p. Sateen sattuessa sisätiloissa. ja 20.6. • Kimmo Pyykkö -taidemuseo av. Järj. • klo 22 Kangasala Classic Yösoitto Pälkäneen kirkossa, Onkkaalantie 81. • Kesäpäivä Kangasalla -risteily sunnuntaisin 29.6.–10.8. Palveluohjausta ei saatavilla 6.6. • Ranskalainen pyjama -näytelmän esitykset 11.6.–16.7. • klo 13–15 ilmainen padelkokeilu ja -pelailu Lamminrahkan liikuntapuistossa, Mossin puistokatu 33. Järj. – Jos ottaa välivuoden töitä tehden tai ei pääse heti opiskelemaan, on tärkeää nauttia siitä elämänvaiheesta ja tehdä ne työt niin hyvin kuin pystyy. –29.6.klo 12–16. Maanantai 9.6. 050 3483 648. Muutokset mahdollisia. kello 17. pääkirjaston Taidetila Terrassa. Pilates ja polku. klo 9–12. • Opastus Vatialan hautausmaalla tiistaisin 24.6., 8.7., 22.7., 5.8. Mobilia, Vehoniemen automuseo, Tampereen seudun mobilistit & Suomen linja-autohistoriallinen seura. Tampereen seudun omaishoitajat ry. Keskiviikko 28.5. • Pauke Veteraanimoottoripyöräklubin 50-vuotisjuhlanäyttely ja Apinatarha 10.5.–19.12. Lähtö Vehoniemen näkötornilta. • klo 11–13 Lähitori Prisman kaupunki-infopistellä, Mäkirinteentie 10. Mukaan mahtuu 10 perhettä. Järj. klo 14.30–16. Jumala kantaa, elämä kantaa ja jokainen kokemus rakentaa elämää itsestään, hän rohkaisee.. Lauantai 7.6. Keskiviikko 4.6. Tuomme lainakiekkoja. lähtien Kuohunharjuntie 26). • klo 14 teemakahvila lähitorilla, Finnentie 11. klo 14–15.30. • klo 17 Vohveli-olohuone Touhulan pihassa, Mattilantie 150. • klo 10–11 maksuton, ohjattu ulkotreeni Sahalahden kuntoradan ulkokuntosalilla, Metsätie. • klo 16–22 Omppurock Pikkolan omenatarhassa, Finnentie 40. • klo 10–11 ohjattu ulkotreeni Suoraman vesitornin ulkokuntosalilla, Harjusolantie. • klo 14 Kuhmalahden Taidepappilan (Taidetie 19) kesänäyttelyn avajaiset. NÄYTTELYT • Vuosisadan maisema –Taidetta OP Ryhmän Taidesäätiön kokoelmasta 31.8. Näyttelyvaihtojen aikana av. klo 13–15.30 Kuhmalahden kirjastolla, Rautajärventie 26. pääkirjaston Taidetila Terrassa. ennakkoon. Järj. kaupungin liikuntapalvelut. Ilm. suljettu. 31.8. • Kuhmalahden lähitori kesä-heinäkkuussa maanantaina 9.6., 23.6., 7.7. Lisätied. sekä näyttelyvaihtojen aikana. Yleisöopastus torstaisin 5.6.–28.8. • klo 10–12 Lasten löytöretki lähimetsään. • klo 14 teemakahvila lähitorilla, Kuohunharjuntie 26. Tiistai 17.6. • TeeMu ry:n ja SPR Kangasalan yhteinen liikuntaryhmä 23.6. • klo 18–21 Lahdenkulman kesäjuhlat rantasaunalla, Saunatie 59. Tampereen Matkailuoppaat. Avoinna ke–su klo 12–18. • klo 18 sammutusopastus Touhulassa, Mattilantie 150. ilmestyvässä lehdessämme. Torstai 19.6. • klo 17.30–18.30 Mimi ja Kuku esiintyvät Kangasalan pääkirjastossa. Tarkista ajantasainen tilanne tapahtumien järjestäjiltä. Lauantai 31.5. Se on myös yhteiskuntarauhan rakentamista, joka on yksi kirkon tärkeistä tehtävistä. • Arboretum Frickissä (Kotihaantie 20) kesän ajan Alma Jantusen Metsänhenki -lasitaidenäyttely sekä Antti Harkon Heijastuksia-valokuvanäyttely Kahvila Ruusupuun tiloissa. Vapaa pääsy. kaupungin liikuntapalvelut. Vapaa pääsy. • Lavis-lavatanssijumppa maanantaisin 2.6.–14.7. Kesäperjantaisin museo ja kahvio avoinna klo 21 asti (säävarauksella). Juhannuspäivänä la 21.6. Järj. MUUT • Pelikerho tiistaisin klo 13–15 kohtaamispaikka Kasperissa, Ellintie 6. – Elämä on suuri seikkailu. kello 17.30 Vesaniemen uimarannalla. Perjantai 13.6
Kolme kertaa järjestettävän alkeissuunnistuskoulun viimeisissä treeneissä on paikalla Kyötikkälän urheilukeskuksessa suuri joukko alle 10-vuotiaita ja heidän vanhempiaan. Millasta ja Matildasta metsässä juokseminen ja suunnistaminen on kivaa, sillä esimerkiksi puiden tekemä näköeste tekee rastien löytämisestä haastavampaa. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 16 URHEILU Kangasalla paljon uusia suunnistajia Kangasala SK:n Hippo-suunnistuskouluun ilmoittautui ennätyksellinen määrä lapsia. TREENIT ALKAVAT lämmittelyllä. Suunnistuskoulun ohjaajasta Laura Wirolasta suuren osallistujamäärän mahdollistaa se, että vanhemmat tukevat lapsen harrastusta. Pikkusuunnistajat sekä heidän vanhempansa hölkkäävät pururataa pitkin. Toivon mukaan myös suurin osa Hippo-koululaisista innostuu jatkamaan harrastusta. Olemme todella innoissamme, koska tämä enteilee hyvää, kun täällä on jo niin paljon lapsia, Laakso kertoo. Torstaina on käynnissä myös aikuisten suunnistuskurssi. Matilda ei halua seurata siimaria koko matkaa, vaan tekee oikaisuja. – Osa perheistä pitää suunnistusta kesäharrastuksena ja sitten talvella on toiset lajit ja se on ihan ok. Mukana on myös äiti Emili Tulokas. Tulokas juoksee koko matkan lasten mukana ja rohkaisee oikaisemaan. Ei ole pakko sitoutua vielä näin pienenä. Hippo-koulun treenit järjestetään samaan aikaan jo kokeneempien TikuTakulaisten kanssa, joten Kyötikkälä on täynnä seuran sinivalkoisen asun vilskettä. Hippo-koulussa aloitetaan alkeista, kuten kartan suuntaamisesta, karttamerkeistä ja ratamerkinnöistä. 9-VUOTIAS Matilda ja 7-vuotias Milla Salo ovat suunnistuskoulussa ensimmäistä kertaa. Milla (vas. KATSO KUVIA DIGISSÄ. – Kivi! Wirola huutaa ja lapset menevät kyykkyyn. Samasta syystä myös OP Kangasala on mukana, kertoo Laakso. Lisäksi paikalla on Hippo-suunnistuskoulun yhteistyökumppanin OP Kangasalan Minna Laakso. KANGASALA SK:SSA suunnistusta harrastaa ympärivuotisesti tällä hetkellä noin 30 alle 14-vuotiasta lasta. etureuna) ja Matilda Salo suunnistavat ensimmäistä kertaa, mutta Kyötikkälän urheilukeskuksen läheiset metsät ovat tuttuja. – Suunnistajan on tärkeää oppia kunnioittamaan sitä, missä liikkuu, sillä mehän aina liikumme jonkun muun maastossa, Wirola sanoo. Jos niin käy, saattaa olla, että heidät nähdään jatkossa vilistämässä metsässä seuran paidat päällä. Sanni Sarin, teksti & kuvat K angasala SK:n uusien suunnistajien Hippo-suunnistuskouluun ilmoittautui tänä vuonna ennätykselliset 53 uutta lasta. Kaiken kaikkiaan suunnistaminen oli heidän mielestään hauskaa, mutta nähtäväksi jää, pureeko suunnistuskärpänen tosissaan. Matilda tunnistaa nyt, miltä kivi näyttää kartalla ja Milla erottaa kartalta urheilukentän. – Suunnistus on perhelaji. Koulussa opitaan myös jokaisenoikeuksista ja luonnossa liikkumisen taidoista. Ennen metsään lähtöä suunnistajille jaetaan kartat ja Wirola kertaa kartanlukemisen perusteita. Wirola kertoo, että seuran tavoite on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus liikkua ja harrastaa. Kerttu Viinanen katsoo isänsä Mikko Viinasen kanssa, minkälainen reitti tuli metsässä tehtyä. Aluksi ohjaaja Laura Wirola kertaa kartanlukemisen perusteita. He kertovat oppineensa muun muassa karttamerkeistä. Näin jatketaan, kunnes saavutaan suunnistusradan lähtöön. Matilda ja Milla lukevat karttaa jo ensi kerralla tottuneesti. Viimeisten Hippo-treenien kunniaksi hän jakaa lapsille lopuksi mitalit kaulaan. – Ja puun kierto! Lapset kiertävät yhtenä nauhana läheisen puunrungon. Välillä hän kehottaa heitä pysähtymään ja miettimään, mutta antaa lasten suurimmaksi osaksi viedä. Seuramaksutkin pyritään pitämään alhaisina, jotta harrastuksen aloittaminen ei jäisi ainakaan siitä kiinni. – Tuosta noin mennään, hän toteaa ja johdattaa muut rämeikön läpi. Yritämme myös mahdollistaa kaikenlaisen harrastamisen. – Opin, että välillä voi oikaistakin, Matilda sanoo. – Tämä on nyt hyvä startti kesälle. Se on merkattu karttaan kolmiolla, tietävät hippolaiset. Suunnistuskoulussa seuran ohjaajat opettavat suunnistamaan, mutta nuorimmat ja aloittelijat tarvitsevat vielä metsässä liikkumiseen myös vanhempien tukea, varsinkin tässä alkuvaiheessa
• Klan kansalliset seniorit Naistenkerho Gogonaiset ravintola Pepperissä pe 30.5. Sunnuntaina kilpailut jatkuvat nuorempien moukarinheittäjien osalta, ja Kisan kesäkisojen puitteissa Kyötikkälässä kilpaillaan muissakin lajeissa ja eri ikäluokissa. Myös KaMoKen Eero Hintikka ajoi hyvin. • Klan Retkeilijät Ulkoilupäivä to 29.5. 0400 526 487. • Yleisurheilu-Team Yleisurheilun sarjakilpailut ke 28.5. • Sydännaiset Neulekerhon kevään viimeinen kokoontuminen ke 28.5. Oston kauppapaperit hoitaa Neliöt Liikkuu. Tour de Hammerin järjestely on vaatinut paljon työtä seuran väeltä. Pirkanmaan piirin 50-vuotisjuhlat Orivedellä, tilaisuus on maksuton ja yhdistys tarjoaa bussikuljetuksen, ilmoittaudu Liljalle p. klo 15–17 pääkirjaston tiloissa. – Saamme lisäkatsomon kentän takakaarteeseen lähelle moukarinheittopaikkaa. LAUANTAINA MOUKAROIVAT aikuisten lisäksi 17ja 19-vuotiaat. • Klan Invalidit Ti 3.6. Kangasalalaisista ovat mukana Kisan väreissä heittävät Ilona Verho ja Janne Verho sekä Tampereen Pyrintöä edustava Eeva Ukkonen. Näin kilpailu voidaan järjestää Kyötikkälän pääkentällä. Kangasalan torilla klo 10 Kangasalan torilla klo 10 • soppaa • mariannetorttua • kinkkutorttua • savulohitorttua VIIPALE TORTTUA + KAHVI 3 € Myynnissä myös Ali-Marttilan suomalaisia ruusuja. Kotitalousvähennys -35% työn osuudesta. – Viime vuonna Kisan kesäkisat onnistuivat järjestelyiltään niin hyvin, että Suomen Moukarinheittäjät ry:n hallitus kysyi kiinnostustamme järjestää Tour de Hammer-osakilpailu, kertoo Kisan yleisurheilujaoston puheenjohtaja Arto Lehtonen. Kolehmainen oli koko B-luokan nopein, ja ajoi samalla neljä nousupistettä. klo 10–13 pelataan bocciaa keskuskentällä tiistaisin. Olemme myös myymässä ruusuja valmistujaispäivänä la 31.5. klo 15.25. Espoon Tapioiden 19-vuotias Aatu Kangasniemi on tehnyt ikäluokassaan huipputuloksia sekä moukarinheitossa että kuulantyönnössä. Rakennuslupa okt valmiina, tontilla purkukunt. • Klan Shakkikerho Peli-ilta ke 28.5. Yhteydenotot p. klo 13 alk. Treen voimistelupäivillä 6.–8.6. 55 000 e. klo 18 Pakkalan urheilukentällä, Välimäentie, eri lajeja alle 5-vuotiaista alk. Siten tunnelmasta Tour de Hammer rantautuu Kyötikkälään. Kisainfran ja monenlaisten yksityiskohtien tulee olla kunnossa, niinpä tapahtuman suunnittelu alkoi jo viime kesänä. kilpailupaikalla tulee intiimimpi. 040 755 4231. alk. • Sahakalat Onkikilpailut su 1.6., kokoontuminen K-Sahramin eteen klo 8. Odotuksissa Kangasalan urheiluhistorian kovatasoisin moukarikilpailu Jouni Valkeeniemi K esäkuun ensimmäisenä lauantaina nähdään oletusarvoisesti Kangasalan urheiluhistorian kovatasoisin moukarikilpailu, kun maan parhaimmistoa kokoontuu Kyötikkälään kisaamaan Tour de Hammer -osakilpailun merkeissä. HALUATKO ILMOITTAA TÄSSÄ. Suomatkan osakaskunnan VUOSIKOKOUS ke 11.6.2025 klo 17.00 Markku Elomaalla, Apumiehentie 4, Kangasala. Myös Risto Kauppinen nähdään ringissä. Huippunimet heittävät noin klo 15–16. Moukarinheiton erikoiskisa Tour de Hammer on neljän kilpailun sarja, jossa Suomen kärkiheittäjät ottavat mittaa toisistaan. Kalpalinnan endurokisan järjesti Riihimäen moottoripyöräkerho Kahvakopla ry. Miesten puolella ilmoittautuneita ovat muiden muassa Aaron Kangas (ennätys 79,05 metriä), Tuomas Seppänen (76,20), Roope Auvinen (71,26), Marco Kammer (72,24) ja huippujuniori Aatu Kangasniemi (67,14). 044 043 4306 MÖKKI Vesijärven rannalta kesä– ja heinäkuuksi. III Kisan kesäkisat Kyötikkälässä la-su 7.–8.6. Seuratkaa tämän nuorukaisen edesottamuksia yleisurheilukentillä. talo. Ilmoittautumisaika kilpailuun on yhä kesken, mutta jo nyt nimilista on vaikuttava. Joel Kolehmainen voittoon Kalpalinna Enduro Sprintissä JO U N I V A LK EE N IE M I / K S A R K IS TO. Kisalaiset olivat yhteydessä kaupunkiin, ja sieltä näytettiin vihreää valoa avustaville toimille. Meidän oma kassamme ei olisi riittänyt, kertoo Lehtonen. Jos vaikka kahvikassan kautta saisimme jotakin, Lehtonen naurahtaa. monipuolista jumppaohjelmaa, huomaa myös Särkänniemen tarjousrannekkeet. • Klan Sitoutumattomat Eläkeläiset Kesän teattereihin lippuja saatavilla, soita Matille p. • Eläkeliiton Klan yhdistys Ma 2.6. Naisissa nimet Sara Killinen (71,02), Aada Koppeli (65,74) ja Kati Ojaloo (71,50) kertovat yleisurheilusta kiinnostuneille paljon. Yleisöllä on vapaa pääsy Kyötikkälään sekä lauantaina että sunnuntaina. Tällä tietoa huippuheittäjistä jää pois vain naisten superkaksikko Silja Kosonen ja Krista Tervo. Hintikka on kuljettajana vielä nuori. – Meillä on mukana iso määrä talkoolaisia. Hän alkoi ajaa vasta viime talvena, kun sai ajokortin. klo 13. Ota yhteyttä p. • Iltapäivähöntsyt Kevään viimeiset höntsyt ke 28.5. Ke 27.8. Yht.otot s-postilla soili.iiris@gmail.com Myytävänä Vuokrata halutaan Torilla Arvonta Kangasalan SDP ONNITTELUT! Yrittäjien markkinoilla arvonnassa lahjakortit voittivat Tarja Hänninen ja Tuomo Komonen URHEILU • Klan Naisvoimistelijat Kesäjumpista käynnissä jo Suoraman koulun kahvakuulat, ensi viikolla alkaa Vesaniemen rantajumppa, kellonaikatiedot seuran sivuilla. Tour de Hammer alkaa la klo 12. klo 10–13 pelataan ulkobocciaa keskuskentällä tiistaisin. TONTTI Ranta-Koivistosta, 768 m2, Seljatie 3. klo 11 aloitamme kaikille sopivat yhteiset pyöräretket lähimaisemiin, kokoontuminen kirjaston eteen, rankkasateella ei pyöräillä. Jouni Valkeeniemi KaMoKen Joel Kolehmainen ajoi voittoon luokassa B lauantaina kisatussa moottoripyöräilyn Kalpalinna Enduro Sprint V 2025:ssä. Pop up leipomokahvila to 29.5. klo 10 Torpalla, Uudentalontie 27, ulkoilua oman kunnon mukaan. Jalmarin Kodossa, Elämäni biisi -kilpailu, pelejä, ym., suunnitellaan kesän toimintaa. • Klan AVH-yhdistys Kevätkauden viimeinen tapaaminen pe 30.5. • Klan Eläkkeensaajat Ti 3.6. Kuva on vuodelta 2023, jolloin Kangasniemi osallistui Kisan kesäkisoihin Kyötikkälässä. alk. 17 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat Kokouksia Pop up leipomokahvila to 29.5. Hän on enää yhden pisteen päässä noususta A-luokkaan. klo 18–21 Pirtillä. Höntsyjen jälkeen heti perään kesätoiminnan jaostojen esittäytyminen ja toimintaan tutustuminen, illan aikana jaetaan ilmoittautumisohjeet jaostoihin. Tapahtuma rantautuu nyt ensi kertaa Kangasalle. – Halusimme tarjota pääsymaksuttoman vaihtoehdon kiinnostuneille. Hän sijoittui luokassa B1 kolmanneksi saaden myös nousupisteen. 040 544 7002. Olemme myös saaneet hankittua sponsoreita, joita ilman kilpailun järjestäminen ei olisi ollut mahdollista. Rivi-ilmoitus käteisellä 23 € laskutettuna 28 € Seurat toimivat Joko latasit sovelluksen. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Esimies Työsuorituksia ULKOMAALAUSTA edullisesti ensi kesälle! Talojen ja mökkien ulkomaalaukset ammattitaidolla. Niillä, jotka eivät pääse paikalle, on mahdollisuus seurata Tour de Hammeria livenä Suomen Moukarinheittäjien YouTube-tilillä
Joukkueen kokoamisprosessi on edennyt hyvää vauhtia, mutta taustajoukkoihin kaivataan lisää tekijöitä. Ahtola, 21, aloittaa Kangasalla kolmannen kautensa. Nyt he halusivat katsoa vielä kauden Buserin kanssa. 8–16, la sulj. – Kaikki kolme ovat menneet tosi paljon eteenpäin. Annika Koivuniemi esitti ikäisekseen (17) ihailtavan kypsiä otteita. KANGASALAN TULEVASSA joukkueessa on paljon laatua, kuten ensimmäisistä pelaajajulkistuksista voi päätellä. Kangasalan yleisö pääsee nauttimaan Heini Ahtolan valloittavista tuuletuksista myös jatkossa. Koivuniemi hurmasi kannattajat heti avausottelussaan kurittamalla LP Viestiä Salossa. – Viikonloppu meni hyvin vähäisiin treeneihin nähden. heinäkuuta Etelä-Pohjanmaalla täyspitkällä radalla. A S I O I N T I P A L V E L U A ! Toimistollani tai asiakkaan luona! 040 7286962 Lomakodinkuja 1, 36600 Pälkäne Sanna Järvenpää sanna@sannaslife.fi AUTOTARVIKE ark. Kangasala aloittaa uuden ryhmän pelaajajulkistukset kolmella kovalla laiturilla. syyskuuta Alastaron radalle. Ahtola tuulettaa onnistumisia riehakkaasti ja saa kaikki muutkin hyvälle tuulelle. Ahtola teki liigadebyyttinsä syksyllä 2023 nimenomaan Kangasalan paidassa. 03 379 0333 KANGASALA Kangasalantie 921 fixuskangasala.fi RENGASMYYNTI ark. Pitkäjänteinen työ jatkuu heidän kanssaan, Kangasalan puheenjohtaja Jarkko Laine totesi. Eevi Lehmus teki vahvan läpimurron kevään aikana. 8–17, la 9–14, p. Kaikki kolme esittivät hienoja väläyksiä viime kaudella. Viikonlopun kolmessa kisalähdössä APR Competitionkilpatiimin Lintukanto ajoi viidenneksi, seitsemänneksi ja toiseksi. Elokuun 8.–9. Paljon jäi parannettavaa vielä, varsinkin sadekeliä tarvitsee treenata, miettii Lintukanto. Lehmuksen isoin hetki osui ratkaisevaan välierään, kun hän takoi Hämeenlinnan Lentopallokerhon nurin ja Kangasalan samalla finaaliin. 22-vuotias Lintukanto kertoo kuitenkin lähteneensä hakemaan voittoa, joten täysin tyytyväinen hän ei ole. KUVAT: PERTTI FLINCK / KS ARKISTO. huollot Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala Puh. – Voittoa lähdetään tästä kaudesta hakemaan. 03 377 3177 Käytä kotikaupunkisi palveluita ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Tule löydetyksi. – Jatkamme pelaajien kehittämistä ja tavoittelemme ilman muuta ainakin finaalipaikkaa. 03 377 1140 AUTOHUOLTO ark. – Meidän filosofiana on edelleen nuorien kasvattaminen maan huipulle. Heistä Pyhäjärvi hakeutui toiseen kotimaiseen seuraan – LP Viestiin. Tamperelainen Vappula ajoi viikonlopun kilpailulähdöissä sijoille 25, 27, 26 ja lappeenrantalainen Honkaluoma sijoille 30, 28, 30. Aakkulantie 42, Kangasala P. 044 276 7111 Mika Vesanto Tmi ------HOMMA TOIMII ------Kalliontie 35, halli 2, 36100 Kangasala • autojen ruostekorjaukset, katsastusremontit ja huollot • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Tämä kolmikko on siitä erinomainen esimerkki, Laine painotti. 0400 854 860 KIVITIKKA • dieselja bensakäyttöisten moottorien korjaukset • autojen ruostekorjaukset • katsastusremontit • moottorisahojen, ruohonleikkurien ym. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 18 AUTOILU • Tuulilasien vaihdot ja korjaukset • Muovihitsaukset: puskurit ym. Jari Perkiö N aisten lentopalloliigan hopeamitalisti LP Kangasala rakentaa vahvan joukkueen myös tulevaksi kaudeksi. kesäkuuta Botniaringillä lyhyellä radalla ja jatkuu 18.–19. 22-vuotias Lintukanto kertoo kuitenkin lähteneensä hakemaan voittoa, joten täysin tyytyväinen hän ei ole. kiertue suuntaa etelänaapuriin Viroon Pärnun nopealle radalle ja kausi päättyy 12.–13. – Luultavasti osa pelaajista olisi tehnyt tämän ratkaisun jo vuotta aiemmin, ellei valmentaja olisi vaihtunut. p. Kun nuoret pelaajat kehittyvät, heidän arvonsa kasvaa, Laine kuvaili. Heini Ahtola, Annika Koivuniemi ja Eevi Lehmus pelaavat Nikolas Buserin luotsaamassa joukkueessa myös ensi talvena. Jokainen lähtö onnistui hyvin ja auton säätö alkaa myös olla hyvällä mallilla, Lintukanto summaa tiedotteessa. Legends-rataluokan kausi jatkuu 6–7. KOIVUNIEMI EHTI pelata jo yhden hienon liigakauden Nurmon JymyVolleyssa ennen kuin siirtyi tähän joukkueeseen. Muutos on osittain myös kustannuskysymys. Lintukannon lisäksi Suomen suurimman rata-autoluokan Legendsin pitkäikäisintä tiimiä edustivat Kemorassa Leevi Vappula sekä Timo Honkaluoma. Kangasala kiinnitti kovan kolmikon Kevään hopeajoukkue aloitti pelaajajulkistukset Heini Ahtolalla, Annika Koivuniemellä ja Eevi Lehmuksella. Nyt seuraavaa steppiä hakevat passari Emmi Jalonen, sentterit Netta Rekola ja Laura Laukkanen, hakkuri Iina Andrikopoulou ja laituri Viivi Pyhäjärvi. URHEILU Leevi Lintukanto SM-hopealle Kangasalalainen Leevi Lintukanto tuli toiseksi Legends-rata-autojen SM-kilpailussa viikonloppuna Kemoran moottoriradalla. Laine toivoo kiinnostuneilta rohkeaa yhteydenottoa. – Taloudelliset realiteetit pitää ottaa huomioon koko ajan. Koivuniemi, 17, ja Lehmus, 20, liittyivät vahvuuteen vuosi sitten. huollot asiakirjojen laadinta E d u n v a l v o n t a v a l t u u t u k s e t , t e s t a m e n t i t , p e r u n k i r j o i t u k s e t , l a h j a j a k a u p p a k i r j a t y m . Näin Kangasala toimii tietynlaisena ponnahduslautana ulkomaille tähtääville pelaajille. Lehmus kirjasi ensimmäiset liigaottelut tilillensä Hämeenlinnassa, kun hän kävi auttamassa joukkuetta PuMa-Volleyn ykkössarjaryhmästä. 8–17, la 9–14 p
03 377 1051 kangasalanlepokoti.fi ME PALVELEMME JUHLAJA KOKOUSTILAT KANGASALAN PIRTTI Tapulintie 6 Hyvät juhlaja kokoustilat P. Ota yhteyttä! Yero Dia Raija Marjamaa 040 707 8163 040 705 7269 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Ilmoita tällä palstalla Hintoihin lisätään alv 25.5 %. 03 3141 3900 PUUNKAADOT POLTTOPUUT Polttopuiden teko Hakkuut, tontit ja pihapuut Metsänhoitopalvelut 0400 413 331 ilomaenpuukauppa.com ILOMÄEN PUUKAUPPA KY KAIKKI RAKENNUSALAN TYÖT UUDIS& SANEERAUSKOHTEET P. 19 Keskiviikko 28.5.2025 Kangasalan Sanomat ME PALVELEMME Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! JUHLAJA KOKOUSTILAT 40 hengen juhlapaikka erilaisiin tilaisuuksiin AHJÄRVELÄISTEN TALO Vesijärven rannalla, Vesijärventie 13, Kangasala P. Palvelut ajanvarauksella: 040 835 7375 sekä booksalon.fi/ kaunis-fiilis-hoitola-marlene-pollanen SATUJALAT JALKOJENHOITOA, TUKISUKKIEN MITTAUSJA TILAUSPALVELU, lymfaterapiaa Kuohu, Kangasalan uimahalli P. 03 356 1009 Tampere, Asematunneli, puh. Julkaistaan joka viikko. Laskutus kerran kuukaudessa. VARASTOKANGASALA.FI Kaavakuja 6, Kangasala (400m Suoraman Nesteeltä) Hinnat alkaen 29 euroa / kuukausi Ota yhteyttä! Sami Seppänen 040-180 5935 sami.seppanen@tantere.fi TANTERE – ASUKASTA KUUNTELEVA KIINTEISTÖHUOLLON EDELLÄKÄVIJÄ www.tantere.fi Palvelemme nyt myös Kangasalla. 045 165 0322 info@kangasalannuorisoseura.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT HELIN POLI Jalkojenhoito Kotija laitoskäynnit Perushoitajan palvelut Ellintie 2 Palvelut ajanvarauksella 0400 426 416 www.helinpoli.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT Jalkojenhoitaja, lähihoitaja KAUNIS FIILIS HOITOLA, MARLENE PÖLLÄNEN Ellintie 2, Kangasala Myös hoivakotikäynnit. Ota yhteyttä! Sami Seppänen 040-180 5935 sami.seppanen@tantere.fi TANTERE – ASUKASTA KUUNTELEVA KIINTEISTÖHUOLLON EDELLÄKÄVIJÄ www.tantere.fi Palvelemme nyt myös Kangasalla. Ota yhteyttä! Sami Seppänen 040-180 5935 sami.seppanen@tantere.fi TANTERE – ASUKASTA KUUNTELEVA KIINTEISTÖHUOLLON EDELLÄKÄVIJÄ www.tantere.fi Palvelemme nyt myös Kangasalla. 040 643 3543 LLounas ounas arkisin arkisin klo 10.30–13.30 klo 10.30–13.30 ZERA´S GRILL ZERA´S GRILL pe 16-21, la 14-20 pe 16-21, la 14-20 LAKIASIAintoimistot ILMASTOINTIHUOLLOT/ NUOHOUKSET • ilmastointikanavien puhdistukset, ilmamäärien mittaukset ja säätö sekä valvontatyöt • hormien tarkastukset • ym. Ota yhteyttä! Sami Seppänen 040-180 5935 sami.seppanen@tantere.fi TANTERE – ASUKASTA KUUNTELEVA KIINTEISTÖHUOLLON EDELLÄKÄVIJÄ www.tantere.fi Palvelemme nyt myös Kangasalla. 03 356 2007 mape 9-17 www.pesukaksikko.. Kiinteistöhuolto Soita ilmoituksesi Yero 040 707 8163 Raija 040 705 7269 Koko Hinta 1 × 30 mm 18,50 € 1 × 40 mm 23,50 € 1 × 50 mm 29 € 1 × 60 mm 34 € 1 × 70 mm 39 € 1 × 80 mm 45 € 1 × 90 mm 50 € Koko Hinta 2 × 20 mm 23,50 € 2 × 25 mm 29 € 2 × 30 mm 34 € 2 × 35 mm 39 € 2 × 40 mm 45 € 2 × 45 mm 50 € Rivi-ilmoitus 14 € Varataan kerralla vähintään 3 kk jaksoina. Muista myös edullinen kuljetuspalvelumme!!! Vihiojantie 20, Nekala, Tampere p. KS Mitä tekisin tänään. 040 595 6227 • www.saneerausmestarit.com • Sähköasennukset • Sähköremontit • LED-valaistus p. 10, puh. Aineiston voi vaihtaa kuukausittain. Vuokraamme myös pöytäliinat juhliisi. 03 377 4862 varatuomari Arto Mäkihannu 0400 630 683, arto@makihannu.fi Santeri Mäkihannu 040 757 9366, santeri@makihannu.fi www.makihannu.fi PESULAPALVELUT PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5, Messukylä P. 0400 488 189 www.satujalat.fi Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi! Lakiasiaintoimisto MÄKIHANNU OY Toivontie 2, 36200 Kangasala P. 050 538 2516 www.ahjarvelaiset.fi ELLIN SALI Ellintie 2, Kangasala Tilaa 20-100 henkilölle Pitopalvelu Irma Mäkimaa P. Moision Rakennuspalvelu • Muutosja laajennusrakentaminen • Autotallit ja katokset 0400 634 511 • Julkisivuverhoukset • Pihla-ikkunat ja ovet Lentolantie 24, Kangasala 03 2772 555 Koneet vuokraa RAvintolaT Kangasalantie 960 zerafiina.fi | p. LUKKOLIIKKEET www.moisionrakennuspalvelu.. 03 4102 3074 Ajanvaraus parturikampaamodiva.fi Nattari, Junatie 2 Kaukajärvi, Juvank. 050 360 6401 KANGASALAN LEPOKOTI Ruutanantie 26 kokousja juhlatilat sauna ja takkahuone p. 03 225 5153 ParturiKampaamo Parasta paikallista palvelua. Uuden aineiston tulee olla meillä viikko ennen kuun vaihtumista. TÄYDEN PALVELUN PESULA PESULAX OY Pesemme kaikki kodintekstiilit, puvut, hääpuvut, matot, työvaatteet ym. Tarkista tapahtumat ja vapaaajan vinkit tapahtumakalenterista kangasalansanomat.fi/tapahtumat Huolehdimme Huolehdimme hiuksistasi! hiuksistasi! Kysy vapaita aikoja puh. vastaavat työt LAKISÄÄTEISET NUOHOUKSET PIRKANMAAN ALUEELLA Ammattitaitoista palvelua 40 vuoden kokemuksella! Juri Lehtinen 0400 713 922 Nico Aaltonen 040 849 7152 info@kangasalannuohoustoimi.fi RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Tähtää tulokseen VARASTOTILAT RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI paivi.heinonen@kolumbus.fi www.tilapaivitys.com Päivi Heinonen Sisustukset ja sisäremontit 040 7398566 paivi.heinonen@kolumbus.fi kangasalansanomat.fi Edullista varastotilaa Lämmintä säilytystilaa tavaroille 2m²-10m² varastoja vapaana sopii myös yrityksen tarpeisiin. 040 9381 400 www.kantam.fi KAUNEUSJA TERVEYSPALVELUT PALVELEMME 24 h www.lukkopalvelu.com oy 0400 877 611 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous
Ei jälleenmyyjille. Kaikki tarjoukset eivät ole voimassa verkkokaupassa. 29.5. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 28.5.2025 20 Loppukuun löytöhinnat! Loppukuun löytöhinnat! Soft embo WC-PAPERI 16rl (8,95) 30pv. Helatorstaina olemme avoinna normaalisti. Oikeudet muutoksiin pidätetään. 9-20 LA 9-18, SU 11-17 Suomalainen perheyritys vuodesta 1979 loytotex.fi Tarjoukset voimassa 28.5.-3.6.2025 tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. alin hinta 7,50 77 50 50 Löytöhinta! Löytöhinta! 0,47 /rl ER Ä! Ultimate you 4-PACK soft 22 49 49 Säästä 49% Säästä 49% (4,95) NESTESAIPPUA 3L (2,99) 22 69 69 Säästä 10% Säästä 10% 0,90 /L BATTERY 330ml (Ei no cal versiot) (á 2,29) (6,94/L) 3, 3,-4,55/L Säästä 34% Säästä 34% 2 KPL 13 tai 312 KUULOKOJEPARISTO 6 kpl/pkt 5, 5,-(á 2,95) Säästä 15% 2 PKT LR3 tai LR6 SORMIPARISTO 10 kpl/pkt 5, 5,-(á 3,95) Säästä 36% 2 PKT Valikoima vaihtelee myymälöittäin Leksands NÄKKILEIPÄ 830g (4,99) 33 99 99 Säästä 20% Säästä 20% 4,81 /kg ER Ä! KOIRANRUOKA 12x100g (7,59) 44 50 50 Säästä 40% 3,75 /kg ER Ä! Catmania KISSANHIEKAT 10L (8,49-8,95) 55 95 95 Säästä jopa 33% Säästä jopa 33% 0,60 /L ER Ä! X-Fresh HAMMASTAHNAT 75ml (2,29) 1, 1,-13,33/L Säästä 56% ER Ä! Choco brookie LEIVONNAISET 132g (á 2,49) (18,86/kg) 3, 3,-11,36/kg Säästä 39% 2 KPL ER Ä! Advanced SUIHKUSAIPPUA 225ml (3,79) 1, 1,-4,44/L Säästä 73% ER Ä! SUKLAALEVYT 160-200g (á 3,49-3,79)(17,45-23,69/kg) 66 95 95 11,5814,48/kg 3 KPL Säästä jopa 38% ER Ä! (27,90-49,90) NYT 20,92-37,42! Functional Form Functional Form PAISTINPANNUT PAISTINPANNUT -25 25 %% Basic Kannelliset SÄILYTYSLAATIKOT 10, 10,-(á 3,95) 11L 11L 4 KPL 10, 10,-(á 5,95) 25L 25L 3 KPL Säästä Säästä 36% 36% Säästä Säästä 43% 43% Aikuisten SUKKIA Valikoima vaihtelee myymälöittäin 1, 1,-(1,50) Säästä 33% Säästä 33% 55 95 95 Säästä 14% Säästä 14% (6,95) HAMAMPYYHE 80x170cm 44 95 95 Löytöhinta! Värit vaihtelevat myymälöittäin ISTUINTYYNYJÄ 40x40cm tai 45x45cm Miesten Rintataskullinen PIKEPAITA S-XXL 99 95 95 Säästä 23% Säästä 23% (12,95) Miesten Cargo HOUSUT S-XXL 19 19 95 95 Säästä 20% Säästä 20% (24,95) Naisten CAPRIT Koot: 34-46 Musta tai beige Naisten 3/4-hiha PUSEROITA S-XXL TAI 19 19 95 95 Säästä 33% Säästä 33% (29,95) 14 14 95 95 Löytöhintaan! Valikoima vaihtelee myymälöittäin Pa l jon erila i si a Pa l jon erila i si a Naisten One size Mekkoja Alasenkuja 1 Suorama KANGASALA ARK