0600 900 900 WWW.MUSIIKKITEATTERI.FI Asiaa asumisesta ja rakentamisesta Tuhansia kurkia matkasi etelään Kangasalan yli KOTI KANGASALLA MUUTTOLINNUT 100-VUOTISJUHLAT Liite Sivut 22–23 Sivut 18–19 Kuhmalahden Suoja on ollut kohtaamispaikka niin ilojen kuin surujen hetkillä KUHMALAHDEN VEHKAPUNTARISSA sijaitseva Suojan talo valmistui vuonna 1919 keskeiselle paikalle Sahalahti–Pohja-maantien varrelle. Lauantaina Suojalla vietetään 100-vuotisjuhlia, joissa pistetään jalalla koreaksi. Sijainti teki Suojasta vilkkaan huvipaikan jo ennen sotia, mutta erityisesti sodan jälkeen ihmisten viihdetarve oli suuri ja talolla järjestetyt tilaisuudet vetivät väkeä. Sivu 8. Itsenäisyyden tukijat SATU NISKANEN ja Hanna Holma saivat yritysidean keväällä, kun Niskanen johti Holman eduskuntavaalikampanjaa. vuosikerta • kangasalansanomat.fi Keskiviikkona 25.9.2019 • Irtonumero 3 € Perustettu vuonna 1918 Kangasalan S A N O M A T KANGASALA-TALO LA 26.10. klo 19:00 RETKI GÖSTAN JA LEAVINGSIN HUMORISTISEEN MAAILMAAN LIPUNMYYNTI Kangasala-talon lipunmyynti info@kangasala-talo.fi | p 040 773 0148 www.lippu.fi & myyntipisteet | p. Numero 39 • 101. Naiset keskustelivat paljon ikäihmisten kuntoutustarpeesta. Arkikuntoutuksen tavoite voi olla voileivän valmistus
Liittojen mukaan yhteiskunnalla ei ole varaa olla nostamatta hoitoalan palkkoja. Sari Eerolainen Superin Kangasalan seudun ammattiosaston aktiivit Sini Nurmi ja Minna Eerola toivovat, että lakiin vihdoin saadaan paljon puhuttu 0,7 hoitajan mitoitus, ja näin on nyt käymässä. Kun ihmissuhdetyöhön on aikanaan halunnut, sitä haluaa myös jatkaa, Eerola sanoo. Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen ja Oriveden kau. HOITOTYÖN ARVOSTUS on kokenut viime vuosina kovia kolauksia. Valtion budjettiesitys sisältää rahaa Ysitien turvallisuuden parantamiseen Valtion ensi vuoden budjettiesityksessä on varattu 10,5 miljoonaa euroa ysitien liikenneturvallisuuden parantamiseksi välillä Tampere–Kangasala–Orivesi. Mikä on auttanut jaksamaan. Nurmi ja Eerola korostavat, että mitoituksen pitää koskea nimenomaan hoitajia, eikä siihen saa sisällyttää muun henkilöstön määrää. Tarvitaan konkreettisia toimia, jotta nykyiset työntekijät jaksavat pysyä alalla ja uusia saadaan mukaan, ammattiosaston puheenjohtajana toimiva Nurmi ja varapuheenjohtajan paikalla istuva Eerola painottavat. Millä houkutella hoitajia alalle. Kaiken keskellä potilaat ja palveluasuntojen asukkaat kärsivä, eivätkä saa tarvitsemaansa hoitoa. Lisää käsiä tarvitaan, mutta niitä ei enää löydy. Arvostus on avain houkuttelevuuteen Jarmo Särkijärvelle tuottavat eniten iloa hänen lapsenlapsensa. Kangas alan ja Oriveden kaupunkien lisäksi valmistelussa on ollut mukana teemaan liittyviä sidosryhmiä, muun muassa alueen yrittäjäjärjestöt, Tampereen kaupunki, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä sekä ely-keskus. – Koko valtakunnassa on huutava pula hoitajista. Kehitysvammaisten asumispalvelu Juhanankartanon ohjaajana toimivalla Eerolalla on työvuosia takana yli 20. Kangasalla Attendon hoivakotiin on etsitty pitkään lisää hoitajia. Sama ongelma on käsillä kuntapuolella. – Työn sisällön kehittäminen ja palkkaus olisivat konkreettisia arvostuksen osoituksia. Sekä Super että Tehy ovat vaatineet, että valtion talousarvioon varataan rahat naisvaltaisten hoitoja hoiva-alojen palkkaohjelmaan. Lapset kirjoittivat minulle lapuille pitsatoiveensa. Se mahdollistaisi yleiskorotusten suuntaamisen suoraan tälle ammattiryhmälle. Eri puolilla maata terveydenhuollossa oli pahoja vaikeuksia löytää sijaisia paikkaamaan henkilökunnan kesälomia. HOITAJIEN PALKAN nostaminen on yksi askel eteenpäin, mutta se ei voi olla ainoa. Mökkeilemme yhdessä Kangasalla, kun he tulevat meille hoitoon. Lokakuussa työnantajilla on ainutlaatuinen tilaisuus tavata tulevia työntekijöitä, kun Kangasalla järjestetään lähihoitajaopiskelijoille suunnattu ammatillinen tapahtuma. Syy iloon ja työssä jaksamiseen löytyy ihmisistä, joiden parissa he tekevät työtä. TOINEN YHTÄ tärkeä on palkkaus. Sijaisten löytämistä hankaloittaa myös se, että eri yksiköihin tarvitaan erilaista osaamista. SUPERIN ammattiosastolla on tiivis suhde Tredun lähihoitajaopiskelijoihin, sillä Sini Nurmi vierailee Kangasalan toimipisteessä kolme, neljä kertaa vuodessa opon ominaisuudessa. Kangasala ja Orivesi ovat olleet vahvasti mukana yhteistyössä, jolla on jo vuosia pyritty edistämään ysitien parantamista. Sama ongelma on edessä muun muassa influenssakaudella, joka vääjäämättä odottaa edessämme. Tämä on oleellista hoitajien saamiseksi alalle. PÄÄKIRJOITUS Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja. – Kangasala-talossa pidettävässä tilaisuudessa on ammattiin liittyviä luentoja opiskelijoille, mutta ammattiosastona haluamme ehdottomasti myös edesauttaa rekrytointia, Nurmi kertoo tapahtuman luonteesta. 2 Kangasalan Sanomat • Keskiviikko 25.9.2019 UUTISET ILONAIHE ANNA MIKKONEN Harva haluaa ehdoin tahdoin työpaikkaan, jonka jatkuvasti kerrotaan olevan kuormittavaa. Mukana on myös yksityisen puolen työntekijöitä. Sitäkin tärkeämpää on asenteiden muuttaminen. – Työ ihmisten parissa. Kehittämissuunnitelman valmistelusta on vastannut FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy. Kun henkilökuntaa on tarpeeksi ja se on oikein kohdennettu, työmäärä pysyy kohtuudessa. Harva haluaa ehdoin tahdoin työpaikkaan, jonka jatkuvasti kerrotaan olevan kuormittavaa, heikosti palkattua ja vähän arvostettua. Liikenneja viestintäministeriön mukaan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen Tampereen ja Oriveden välillä, jossa on erittäin paljon vakavia onnettomuuksia sekä liikenteen sujuvuuden parantaminen ja elinkeinoelämän runkokuljetusten turvaaminen. ORIVEDEN JA Kangasalan kaupungit käynnistivät valtatie 9:n varren elinkeinoelämän ja liikenteen kehittämissuunnitelman laatimisen alkuvuodesta 2017. MINNA EEROLA ja Sini Nurmi ovat olleet hoitoalalla yhteensä yli 35 vuotta. Selvityksessä korostuu tarve toimeenpanna valtatie 9:n Kangasala–Orivesi-välin parantamissuunnitelmat pikaisesti ja sisällyttää ne maan kiireellisimpien tieinvestointien joukkoon. Kohtuuden rajoissa pysyvä työmäärä, kunnon palkka ja arvostus auttaisivat. Niilolla on ikää 7 ja Siirillä pian 5 vuotta. Kehittämishankkeeseen sisältyy ohituskaistojen rakentaminen välille Yliskylä–Oritupa. Hän paitsi tuo järjestöinfoa, toimii linkkinä opiskelijoiden ja työelämän välillä. Superin Kangasalan seudun ammattiosastoon kuuluu yli 400 jäsentä Kangasalta ja Pälkäneeltä. Omaisten syyttävä sormi ja kiivaskin palaute kohdistuu näissä tapauksissa usein henkilökuntaan, oli siihen syytä tai ei. Osasto tarjoaa jäsenilleen tietoa, koulutusta, virkistystä ja vertaistukea, mutta Nurmi korostaa, että heillä on myös hyvät suhteet työpaikkoihin. Kuormittaavuudesta johtuen moni vaihtaa työpaikkaa tai alaa, eikä uusia hoitajia ole tarjolla. Nurmi ehdottaa, että kunta-alan työehtosopimukseen kirjattaisiin oma ”hoitajien tes”. Uusi ihminen ei ole valmis uusiin tehtäviin ilman perehdytystä, johon on harvoin sairaustapauksissa aikaa. Siinäpä kysymys. Luemme kuukausi toisensa jälkeen uutisia siitä, kuinka vanhustenhuollossa henkilökunta työskentelee kiireen uuvuttamina ja oman jaksamisensa äärirajoilla. – Vietämme nyt aikaa kirjastossa leikkipaikalla, ja leikit leikittyä menemme pitsalle. Kuinka saisimme hoitajien työn arvostuksen nousemaan sellaiseksi, että työ alkaisi houkutella. – Sovimme Niilon ehdotuksesta, että haemme aina mökkeillessämme pitsat. Sijaispulan lisäksi ongelmia on jo myös vakituisten työpaikkojen täyttämisessä. KANGASALAN kotihoidossa työskentelevä Nurmi on ollut alalla noin 15 vuotta. V iime kesänä Suomea koetteli erityisen voimakas hoitajapula. Hallitus on sitoutunut kirjaamaan lakiin tehostetun palveluasumisen vähimmäismitoituksen. Selvityksessä todettiin, että Ysitien liikenneturvallisuuden ja välityskyvyn parantaminen on Kangasala–Orivesi-yhteysvälin elin keino elämän kehittymiselle ratkaiseva kysymys. Superilaisten (Suomen lähija perushoitajaliitto) työehtosopimukset päättyvät maaliskuun 2020 lopussa
Nurmi haluaa tehdä ehdotuksen kotihoidon sisällön kehittämiseksi. Molemmat ovat olleet todistamassa vanhustenhoidon murrosta, kun vanhainkodit päätettiin lakkauttaa. Väylä on jo valmiina Pelisalmelta Sahalahdelle. Tiimi toimii ikään kuin ensiaskeleen kotihoitona eli etsii vaihtoehtoisia, keveämpiä tapoja tukea kotona asumista. NURMEN MIELESTÄ Kangasalla on pulaa Maijalan tyyppisestä tuetusta kotiasumisesta. Tarjouksen tekivät myös Destia ja Terrawise. KANGASALAN JA Oriveden valtuustot pitivät keväällä yhteisen iltakoulun valtatie 9:n kehittämissuunnitelmista. Vesipisteestä saa edelleen maksutta vettä Katu ja puisto yhteensä 10 miljoonaa Kreate aloittaa Sahalahdentien kevytväylän Kaarina Maununtyttären tiellä sijaitsevan vedenottopaikan niin sanotulta pieneltä puolelta saa hakea edelleen maksutta käyttövettä esimerkiksi vesikatkojen aikana. Hyväksynnän sai myös Lamminrahkan liikuntapuiston yleissuunnitelma ja kustannusarvio, joka on 2,3 miljoonaa euroa. Lamminrahkan keskustaan tuleva puisto palvelee asuinalueen lisäksi laajemminkin kangasalalaisia, tamperelaisia ja eri urheiluseuroja. Urakkaan kuuluu Ponsantien ja Sahalahdentien liittymäjärjestelyt kevyen liikenteen väylineen, väylän rakentaminen Ponsantien ja Sarsan sillan välille sekä Sarsan sillan korjaus. – Olisi syytä eriyttää hoitotyö ja tukipalvelut. 85-vuotias kaipaa läsnäoloa, ei omaa yksityistä huonetta. Esimerkiksi kaupassakäyntiin ja muuhun vanhuksen tarvitsemaan asiointiapuun tarvittaisiin omaa henkilökuntaa. Puolisen vuotta toiminut vakituisten sijaisten resurssipooli on myös helpottanut kotihoidon paineita. Syy iloon ja työssä jaksamiseen löytyy ihmisistä, joiden parissa he tekevät työtä. Uusi sähköinen järjestelmä edellyttää uuden vesisopimuksen tekemistä. Kangasallakin omissa kodeissaan asuu vanhuksia, jotka tarvitsisivat jo kotihoitoa tehokkaampaa apua, mutta oikeanlaista paikkaa ei ole. Valtion budjettiesitys sisältää rahaa Ysitien turvallisuuden parantamiseen punginjohtaja Juha Kuusisto totesivat selvityksen julkaisun yhteydessä maaliskuussa 2019, että maan tärkeimmän poikittaisliikenteen väylän parantamiselle tulee osoittaa kiireellisesti rahoitus tulevassa hallitusohjelmassa ja valtion budjettivalmistelussa. Nurmi on omassa työssään huomannut, kuinka moni ihminen haikailee entisajan vanhainkotipaikkaa. Elinympäristölautakunta on hyväksynyt Mossin puistokadun katusuunnitelman ja 7,65 miljoonan euron kustannusarvion. Silta ylittää Vääksynjoen. Jalkakäytävän ja pyörätien rakentaminen Sahalahdentien varteen jakautuu useammalle vuodelle. Suurasiakkaiden, kuten kiinteistöhuoltoyhtiöiden paperinen määräilmoitusjärjestelmä poistui käytöstä viime viikolla. Sini Nurmi Superin Kangasalan seudun ammattiosaston puheenjohtaja. Rahoituksen saaminen Ysitien turvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi nähdäänkin molemmissa kaupungeissa erinomaisena asiana. – 85-vuotias kaipaa läsnäoloa, ei omaa yksityistä huonetta. Puuttuvan osuuden pituus on neljä kilometriä. Kolmas sektori ei pysty auttamaan kaikkia. • Kangasalan Sanomat 3 Keskiviikko 25.9.2019 UUTISET MINNA EEROLA ja Sini Nurmi ovat olleet hoitoalalla yhteensä yli 35 vuotta. Hän pitää hyvänä kaupungissa käyttöön otettua kuntouttavaa arviointitiimiä, jossa hän itsekin työskentelee. Huutijärven ja Pelisalmen välisen kevyen liikenteen väylän ensimmäisen urakan sai Kreate Oy, joka jätti halvimman tarjouksen. Rekola-kodossa työskennellyt Eerola muistelee työpaikkaansa lämmöllä. Puistokatu kulkee läpi koko Lamminrahkan ja Ojalan. Vajaan neljän kilometrin pituudesta 1,7 kilometriä on Kangas alan puolella
Niiden ratkaisemiseen riittävät usein matalan kynnyksen ohjaus ja tuki sekä lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta, vanhemmuutta sekä lasta ja hänen sosiaalista verkostoaan tukevat toimet. Golfkentällä pyörin muutamia kertoja vuodessa, kertoo Sami Mäkelä. Viime viikon perjantaina se tiedotti, että perheneuvolassa aloittaa syyskuun viimeinen päivä ilta-aikaan lastenja perheiden vastaanottoa pitävä lastenpsykiatri. Vapaa-ajalla vaihtelevasti, mutta käyn valokuvaamassa metsässä. Sairaus saattaa myös parantua, ja diagnoosi jäädä pois. Tarkka diagnostiikka on tarpeen tukihakemuksien laatimisessa sekä silloin, kun lapsi tarvitsee lääkitystä ja terapiaa. – En valitettavasti. Perheneuvola aloittaa psykiatrin iltavastaanoton Annukka Tammilehto Kangasalan kaupunki on etsinyt Kangasalan perheneuvolaan lastenpsykiatria loppukesän ja alkusyksyn ajan ja selvittänyt myös ostopalveluiden mahdollisuutta. Ennen kävin marjassa ja sienessä, mutta nyt olen auton varassa, harmittelee Aune Halonen. Kaupunki toteaa, että on tavallista, että lapsen diagnoosi tarkentuu ja muuttuu ajan saatossa. – Jonkin verran. Perheneuvoja, esimies Kirsi Toikka kertoo, että neuvotteluja osto-palvelusopimuksista käydään useamman yksityisiä psykologipalveluja tuottavan yrityksen kanssa. Lähinnä koiran kanssa lenkillä metsässä ja harjussa, sanoo Jarno Liukas. – Olen käynyt neuvotteluja muutaman yksityisen lääkäripalveluita tarjoavan yrityksen kanssa väliaikaisesta lastenpsykiatrin työpanoksesta, mutta sopimusta ei ole vielä tehty, kaupungin johtava ylilääkäri Tiina Viitaniemi kertoo. Kangasala tarjoaa tällaista tukea päiväkodeissa, kouluissa, terveysasemilla, lastenja kouluneuvoloissa sekä perheneuvolassa. – Kun lasten asioihin perehtyneillä psykologeilla vapautuu aikoja, aloitamme palveluiden oston kullekin lapselle erikseen kiireellisyyden arvion perusteella. Liikutko usein luonnossa. Tällä hetkellä perheneuvolaan saa ajan kiireellisessä tapauksessa 1–2 viikon sisällä. Käytäntöä jatketaan toistaiseksi. Lisäksi jonoa pyritään purkamaan psykologin ja lastenpsykiatrin ostopalveluilla. Jos kuormitustekijät liittyvät pääasiassa perheen toimintakykyyn, etusijalla ovat kuitenkin muut palvelut. KANGASALALAISÄIDIT kertoivat viime viikolla (KS 18.9.) kokevansa, että perheneuvolasta on vaikea saada lapselle tarvittavaa diagnoosia. 4 Kangasalan Sanomat • Keskiviikko 25.9.2019 GALLUP UUTISET – Aika vähän, sillä työ rajoittaa. Tarkoitus on päästä aloittamaan mitä pikimmin ja jatkaa ostopalvelua, kunnes päästään pysyvään ratkaisuun, eli saadaan virkalääkäri perheneuvolaan. Ei-kiireellisissä tilanteissa sekä perheneuvojien että psykologien jonot ovat olleet jo pitkään noin kuusi kuukautta. Kuvassa kaverina Saimi-tytär. Tarkka diagnostiikka on tarpeen tukihakemuksien laatimisessa sekä silloin, kun lapsi tarvitsee lääkitystä ja terapiaa.. Sopimukset eivät ole vielä voimassa. Pyöräilen kouluun ja koulun kanssa ulkoilen. Apua voi saada esimerkiksi aikuisten mielenterveysja päihdepalveluista, lapsiperhei den perhetyöstä tai lastensuojelun sosiaali työstä. – Joo. Lastensuojelulainsäädäntöön perustuvat palvelut eivät oikeuta tai vaikuta perheneuvolan työskentelyyn. Lastensuojeluilmoitus täytyy tehdä, kun lapsen hoidon ja huolenpidon tarve, olosuhteet tai oma käyttäytyminen vaarantavat hänen kehitystään. Kävisin enemmänkin, mutta jalat eivät enää toimi. Tänäänkin olin tunnin ajan Kirkkojärven luontopolulla, selvittää Siiri Mäkelä. Lastenpsykiatrin virka on tällä hetkellä avoinna Kuntarekryn kautta. Kaupunki vastaa toteamalla, että diagnoosin asettaminen ei ole perheneuvolan ensisijainen tehtävä, vaan se toteuttaa sosiaalihuotolain vaatimusta kasvun ja kehityksen tukemisessa. Hän työskentelee 1–2 päivänä viikossa. Lisäksi kaupunki muistuttaa, että psykososiaaliset ongelmat ovat usein lieviä tai keskivaikeita. Kaupunki muistuttaa, ettei diagnosoiminen ole perheneuvolan ensisijainen tehtävä. KAUPUNKI TOTEAA, että lapset ja lapsiperheet saavat monenlaista tukea myös muualta kuin perheneuvolasta. PSYKIATRIN erityistutkimuksia tarvitaan, kun psykososiaaliset ongelmat pitkittyvät tai ovat vaikeita
Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–18 su 12–18 500 ml 14,90 € 29,80 €/l (norm. Huumepikatesti oli positiivinen. Niitä löytyi myös ajoneuvosta vähäinen määrä. Suoraman apteekki palvelee juhannuksen aikaan ACO Sun Fluid SPF 50+ Mattifying Korkean suojan aurinkovoide, joka sopii kasvoille meikin alle. Kurvaa kesälaitumille apteekin kautta ja nappaa mukaan kesäkuun tarjoustuotteet. Juhannusaatto 21.6. klo 12-18 Toivotamme Asiakkaillemme mukavaa Juhannusta! Suoraman apteekin kesätarjoukset Mökkireissu tiedossa. alkaen Poliisipartio nappasi huumekuskin Poliisipartio pysäytti Kangasalantiellä pakettiauton liikennetarkastusta varten hieman ennen kello kahta keskiviikon vastaisena yönä. Pakettiauton kuljettaja ja matkustaja kertoivat käyttäneensä aiemmin päivällä huumausaineita. (norm. 90 tabl. 32,90€ Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. 19,85) 10 poretabl. klo 12-18 Sunnuntaina 23.6. Vuonna 1984 syntynyttä parkanolaismiestä epäillään huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.. klo 12-18 Toivotamme Asiakkaillemme mukavaa Juhannusta! Kangasalan Prismalla Mäkirinteentie 10 Avoinna ma-pe 9–20 la 9–18, su 12–18 Tervetuloa palveltavaksi! P. klo 12-18 Sunnuntaina 23.6. SB12-suuvesi useita vaihtoehtoja Nesteytys ratiopharm Tarjoukset ovat voimassa 30.6. (norm. 03 379 2250 ma–to 10.30–21.30, pe–la 10.30–22.00, su 11.00–21.30 www.pizzeriakalimero.com KALIMERO PIZZERIA–KEBAB MOBILIAN AUTOKYLÄ Kustaa Kolmannen tie 75 36270 Kangasala Puh. Juhannusaatto 21.6. klo 9-17 Juhannuspäivä 22.6. 32,90€ Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. Maitohappobakteerivalmiste koko perheelle. asti. 040 836 8560 Kiitos www.tamsilk.fi Myllystenpohjantie 2, Kla P. Seulonta-alkometri antoi kuljettajalle nollatuloksen, mutta kuljettaja vaikutti päihtyneeltä. Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–18 su 12–18 40 ml 15,90€ Rela Tabs 3 eri makua. (03) 3140 4000 www.mobilia.fi A ut ot ja liik enn e 70-luvulla Simo, autoihin ei saa piirrellä! Si m o Ri ik os en aj on eu vo m aa la uk si a PIKKU JOULUT JA JOULU LOUNAAT nyt! Varaa Brittihelmiä Galleriassa 4.10. Maitohappobakteerivalmiste koko perheelle. klo 9-17 Juhannuspäivä 22.6. Kurvaa kesälaitumille apteekin kautta ja nappaa mukaan kesäkuun tarjoustuotteet. 90 tabl. asti. 8,90 € 0,89 €/tabl. 040 534 1713 tai 0500 594 532 Tilitoimistopalvelut liiketoimintasi mukaan • kirjanpito, palkanlaskenta, laskutus, reskontrat, perintä • yritystoiminnan erityistilanteet Kangasalan osaston Kirpputori Kangasalantie 1133 YLÄKERRASSA Aukioloajat: Ti–Pe klo 14–18 La klo 10–14 Tervetuloa edullisille ostoksille! Suoraman apteekin kesätarjoukset Mökkireissu tiedossa. Kuljettaja oli poliisin järjestelmien mukaan ajokiellossa. • Kangasalan Sanomat 5 Keskiviikko 25.9.2019 Pysäytä stressi ja rentoudu Brain Relief -hoidossa! 044 245 1776 Kangasalantie 776 www.helinhuilimo.fi SUUTARI JA AVAINPALVELU Lentolan Prismassa • lompakot, vyöt, laukut, rukkaset • kotiavaimet, auton avaimet • luistimien, saksien, veitsien teroitus • kenkien, takkien, laukkujen korjaus • kylttipalvelu Mäkirinteentie 10 ma-pe 10-18, la 10-15 P. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–18 su 12–18 40 ml 15,90€ Rela Tabs 3 eri makua. poistaa pahanhajuista hengitystä ja vahvistaa hampaita säätelee kehon nesteja suolatasapainoa Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. 010 235 2350 suoramanapteekki.fi Monipuolinen lounasbuffet • Leikkeet • Maukkaat ja runsaat annokset • B-oikeudet • Erinomainen palvelu Isolukontie 2, Suorama P. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. 8,90 € 0,89 €/tabl. Mäkirinteentie 10 36220 Kangasala Puh: 010 235 2350 ma–pe 9–20 la 9–18 su 12–18 500 ml 14,90 € 29,80 €/l (norm. 13,17) Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. 13,17) Huomaathan uudet laajentuneet aukioloajat. 050 324 0841 | tuomaskulta.fi Tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike OSTAN KULTAA! TUOMASKULTA Uunituoretta MUSTAAMAKKARAA KE klo 10-(...18) K-Market Ruutana TO klo 10-(...18) Sahalahti VPK:n piha Tervetuloa! Evebitda Oy | Lentolankuja 7, Kangasala | info@ebitda.fi | P. poistaa pahanhajuista hengitystä ja vahvistaa hampaita säätelee kehon nesteja suolatasapainoa Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. Suoraman apteekki palvelee juhannuksen aikaan ACO Sun Fluid SPF 50+ Mattifying Korkean suojan aurinkovoide, joka sopii kasvoille meikin alle. SB12-suuvesi useita vaihtoehtoja Nesteytys ratiopharm Tarjoukset ovat voimassa 30.6. 19,85) 10 poretabl
Osan maa-alueesta omistaa kaupunki ja osa on yksityisessä omistuksessa. RUOKAVIRASTO HYVÄKSYI kuivakäymälän kiinteästä jätteestä valmistetun maanparannusaineen alkusyksystä. Lopputuotteena syntyvää ainetta voidaan käyttää muun muassa viljelyssä maanparannusaineena. Raini Kiukkaan yrityksen kehittelemästä DTS-menetelmästä toivotaan ratkaisua Keniaan sanitaatio-ongelmiin jo lähitulevaisuudessa. Kompostoreiden koot ovat kolmesta kilosta 3 000 kiloon. Siellä kaksi kolmasosaa ihmisistä asuu slummeissa, eikä sanitaatiota ole. 6 Kangasalan Sanomat • Keskiviikko 25.9.2019 UUTISET Seurakunnan veroprosentti ennallaan Kangasalan seurakunnan kirkollisveroprosentti säilyy ensi vuonna ennallaan eli 1,4 prosentissa. Vs. Siksi voi olla odotettavissa verotulojen korjaantumista ylöspäin. Mikrobit ja muut biomit hajottavat tuotteen muutamassa päivässä. Ajatusta tukee vuosi sitten saatu arvio, jonka mukaan kirkollisverokertymien arvioidaan kääntyvän 2020 luvulla loivaan laskuun koko Suomessa. Prosenttia on viimeksi nostettu kappelin korjaamista varten, minkä jälkeen se oli tarkoitus laskea aikaisemmalle tasolle. Kiertotalousseminaarissa puhujina olivat muun muassa europarlamentaarikko ja entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen sekä professori Ari Väisänen Jyväskylän yliopistosta. Alueen sisääntulon kohdalle on merkitty liikerakennuksen paikka, johon liittyy samalla kohdalla oleva rantasaunan rakennuspaikka. Raini Kiukas DTS-menetelmän kehittäjä. Ilkon alueen asemakaava nähtäville Ilkon aluetta koskeva Pitkäjärven asemakaavaehdotus on tulossa nähtäville. Tarkoituksena on, että jokaisella tilalla on jatkossa oma komposti. – Neuvottelemme maahantuojan kanssa tästä vaihtoehdosta. Hakemuksen käsittelyaika on parhaillaan menossa. Luonnonarvojen kannalta tärkeä kallioalue, osa rannasta ja liito-oravien kulkureitit voidaan säilyttää pääosin virkistyskäytössä. – Olemme viemässä hanketta Kisumun kaupunkiin Keniaan. Kirkkohallituksen mukaan alkuvuoden verotulot ovat vähäiset lähinnä teknisten verotulon tilitysten ongelmien vuoksi. – Syntyvä aine on kuivempaa, hän toteaa. Loppuainetta tuotetaan kompostorissa, johon ihmisja eläinperäistä lantaa laitetaan. Kangasalan seurakunnan tämän vuoden kirkollisverotulot olivat heinäkuun lopussa noin 110 000 euroa alemmat kuin viime vuonna ja noin 200 000 alemmat kuin budjetissa on arvioitu. Ilkontien ja Varikontien varteen on tulossa pienja kerrostaloja noin 200–300 asukkaalle. Menetelmän toivotaan edistävän kiertotaloutta ja uudistavan puhdistusjärjestelmiä. Hankkeemme kumppani on paikallinen jäteyritys. – Seuraavana haasteena on menetelmän tuotteistaminen. Olemme viemässä hanketta Kisumun kaupunkiin Keniaan. Kaupunki ja maanomistajat neuvottelevat rakentamisen aikataulusta ja kustannusjaosta. Hän kertoo, että menetelmällä voidaan myös tasata eläinjätteistä tulevien ravinteiden määriä Suomessa. Asiasta päätti kirkkovaltuusto. DTS-MENETELMÄ ON ihmisja eläinjätteen kompostointiin perustuva menetelmä. Pitkäjärven alueen asemakaavaa on suunniteltu jo 1980-luvulta lähtien, kun puolustusvoimien ilmatorjuntapatteristo muutti sieltä Ouluun. – Pitääkö sanitaation olla pitkien putkien päässä vai voisiko se toimia lähempänä ihmistä. – Seminaarista saatu palaute on ollut hyvää, kertoo seminaarin järjestäjä ja DTS-menetelmän kehittäjä Raini Kiukas. NYT DTSmenetelmää ollaan viemässä Keniaan. Niiden hinnat vaihtelevat, mutta Kiukkaan mukaan suunnitelmissa on, että maatilat voisivat jatkossa vuokrata kompostoreita. Lopullisen verotulokertymän arviointi on vaikeaa muun muassa kansallisen verotulorekisterin käyttöönoton vuoksi. Roineen rantamilla pohdittiin kiertotaloutta ja tulevaisuutta Riikka Jauhiainen Kiertotalouden kiemuroita ja monimuotoisuutta pohdittiin seminaarissa viime viikolla Vehoniemessä. talousjohtajan mukaan pitkän tähtäimen tavoitteena tulisi olla kirkollisveroprosentin laskeminen. RAINI KIUKAS kertoo, että Keniaan suunnitellaan hanketta, jossa käytetään DTS-menetelmää. Fosforiyhdistelmät ovat tärkeitä eliöille ja kasveille, mutta fosforista valmistetut lannoitteet rehevöittävät vesistöjä. Tekniikan on tarkoitus ratkoa myös ravinteiden kulkuun, erityisesti fosforiin liittyviä ongelmia. Raini Kiukas kertoo, että paikallinen jäteyritys Keniassa ja tamperelainen DigiToilet Systems yhdistävät voimansa puhdistusjärjestelmien kehittämiseksi alueellisesti. Meillä täytyy rahoituksen takia olla yrityskumppani Keniassa. Kaava sijoittuu Kangasalantien eteläpuolelle, Ilkon kurssikeskuksen ja Varikontien väliin. – Tekniikka on ainutlaatuinen, ensimmäinen maailmassa, Kiukas toteaa. Päätöstä voi joutua odottamaan useita kuukausia. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole mahdollista. Alueella ihmisiä kuolee päivittäin hygienian puutteeseen. Siellä kaksi kolmasosaa ihmisistä asuu slummeissa, eikä sanitaatiota ole
• Kangasalan Sanomat 7 Keskiviikko 25.9.2019 10 euroa vuodessa oman kaupungin erikoisliikkeeseen luo hyvinvointia ja työtä uusille tekijöille Kangasalla. #sinäpäätät #kangasala #kiitos K uv a: R is to Y lit ie Ulla Sipilä TMI SIPETA Kikka Leimu & Ilpo Vainio RAVINTOLA PAAKARI OY Pekka Lehto RAVINTOLA MYRSKYLUOTO Jaana Nikupeteri WANNABE STORAGE Hannu Salo TUOMASKULTA KY Reetta Muranen STUDIO REETTA MURANEN OY Kirsi List & Dalla Hankala TOPTASSUT OY Saija Haavisto KUUSI OY Päivi Kuuttinen KODIT ON OY Miina From PARTURI-KAMPAAMO MIINA ARO Pia Hokkanen & Titta Ilomäki KUKKAKAUPPA KUKKIVAT HOME&DECO Hanna Saikku-Salo KOPINKULMAN OPTIIKKA OY Helena & Keijo Siekkinen KS-PELTI OY Annukka Lintulahti KANGASALAN KEMIKALIO Saara Uotila KAUNEUSSALONKI ESTER’S BEAUTY Marlene Pöllänen & Sanja Säpyskä KAUNIS FIILIS HOITOLA Tuija Hellman KANGASALAN LUONTAISTUOTE KY Harri Hanweg KANGASALAN SUKKA Maarit Pelli & Harri Kalliovalkama KIINTEISTÖMAAILMA KANGASALAN KODIT OY Saara & Teuvo Uusitalo KANGASALAN KUNTOUTUS OY Juha Läärä EHD FINLAND OY Juha Salovaara ASUNTOPISTE JUHA SALOVAARA LKV Jukka Heikkilä FIXUS KANGASALA TERÄSKUNTO OY Tiina Honkanen, Satu Honkanen & Olli Lähdekorpi HONKASEN PUUTARHA OY Anne Toukola & Jenni Tahkokorpi KAMPAAMO ANNE IIVONEN, HAIR BY M Marjut Järvinen & Jari Toivonen KAIVANNON GRILLI, VEHONIEMEN ALAMAJA
Tukimustyötä tehdessä on ilmennyt, ettei Suomessa toteuteta vielä lainkaan vastaavaa kuntoutusta. Nykyinen sekä uusille että jo yrittäjinä toimiville tarkoitettu palvelu alkoi juhannusviikolla ja on täysin uudenlainen palvelumalli koko Suomessa. Fysioterapeutti antaa kuntoutusohjeet ja hoitosuunnitelmaan kirjataan viikottainen jumppatuokio. Työnvälitysja yrityspalveluiden palvelujohtaja Irene Impiö Pirkanmaan te-toimistosta kertoo, että Yrittäjyysbuustia pilotoitiin vuosina 2017–2018. Satu Niskanen yrittäjä. NISKASEN JA Holman lähtökohta on, että asiakas saa itse määritellä, mistä arjen toiminnoista haluaisi selviytyä. Tällä hetkellä hän kirjoittaa arkikuntoutukseen keskittyvää väitöskirjaa. Lisäksi Holmalla on kokemusta julkisella puolella työskentelystä ja kunnallispolitiikasta. – Arkikuntoutuksen on todettu olevan sekä vaikuttavampaa että kustannusvaikuttavampaa, Niskanen huomauttaa. Valmista liiketoimintasuunnitelmaa ei tarvitse olla, vaan pelkkä kiinnostus yrittämiseen riittää. Impiön mukaan parin kuukauden aikana mukaan on hakeutunut noin noin 320 asiakasta. Lisäksi siinä voi olla sairaanhoitaja, Niskanen selventää. Muissa Pohjoismaissa sitä on tarjottu viimeisen kymmenen vuoden ajan. Asiantuntijat käyvät asiakkaan kanssa läpi arjen ongelmia ja etsivät yhdessä keinoja ratkaista ne. Hänen pitää olla ilmoittautunut te-toimistoon. – Olemme saaneet apua liiketoimintasuunnitelmaan, kannattavuuslaskelmiin, brändäykseen, tuotteistamiseen ja markkinointiin, Niskanen ja Holma luettelevat. Hän on kouluttautunut vanhuksiin erikoistuneeksi lähihoitajaksi ja toiminut kotihoitoa tarjoavana yrittäjänä. Täysin uutena yrittäjänä Niskanen haki starttirahaa. Arkikuntoutuksen on todettu olevan sekä vaikuttavampaa että kustannusvaikuttavampaa. Kangasalalaisia on noin 15. Lue lisää Yrittäjyysbuustista » http://bit.ly/2kqV2k6 Arkikuntoutusyritys on edelläkävijä Suomessa Annukka Tammilehto Kangasalalaiset terveysalan ammattilaiset perustivat kesäkuussa yrityksen, jollaista Suomessa ei vielä toimi. Haasteet voivat olla monenlaisia: ruoan laittamisesta itsenäiseen peseytymiseen ja harrastuksiin kulkemisesta kaupassa käymiseen. NISKANEN ON valmistunut toimintaterapeutiksi ja terveystieteiden maisteriksi. HANNA HOLMAN ja Satu Niskasen arkikuntouksen keskittyvä yritys kuntouttaa pääasiassa ikäihmisiä. Tavoitteena on, että jokainen pystyisi elämään mahdollisimman itsenäisesti. Holma kertoo, että Suomessa kotihoitoon kuuluu usein pari fysioterapeutin käyntiä. Käytännössä kuntoutus jää yleensä suunnitelman asteelle, Yrittäjät haluavat turvata ikäihmisten itsenäisyyden. Kohderyhmä koostuu pääasiassa ikääntyneistä – Arkikuntoutusta toteuttaa tiimi, johon kuuluvat toimintaja fysioterapeutti sekä lähihoitaja. – Usein voi käydä niin, että yhden tavoitteen saavuttamisen jälkeen hän huomaa, että toimintakyky kohenee ja rohkaistuu kokeilemaan jotakin toistakin asiaa, Holma huomauttaa. Yrittäjyysbuustin asiantuntijat neuvoivat häntä kädestä pitäen, miten lomakkeet täytetään. Kehityskohteina he mainitsevat ohjeistuksen ja palvelusivuston. Niitä voisi vielä muuttaa selkeämmiksi YRITTÄJYYSBUUSTIA hyödyntävä voi olla työtön, työssä oleva työnhakija, opiskelija tai alle 12 kuukautta yrittäjänä toiminut. Niskanen ja Holma kertovat, että keskustelut asiantuntijoiden kanssa ovat selkeyttäneet heille, missä järjestykssä yrityksen perustamiseen liittyviä asioita kannattaa hoitaa. Satu Niskasen ja Hanna Holman Voimin Oy keskittyy arkikuntoutukseen kotona. 8 Kangasalan Sanomat • Keskiviikko 25.9.2019 Keskiviikko 25.9.2019 UUTISET Yrittäjyysbuusti auttaa uusia ja jo yrittäneitä Pirkanmaan te-toimiston tarjoamasta Yrittäjyysbuustista on ollut paljon apua yhteistä yritystoimintaa aloitteleville Satu Niskaselle ja Hanna Holmalle. Kangasalalaisia on mukana noin 15. Asiakas saa määritellä, mihin arjen asioihin hän haluaisi pystyä. Kuntien sosiaalija terveydenhuollon rakenteen ymmärtämisestä on etua, sillä Voimin tarjoaa arkikuntoutusta yksityisten lisäksi kunnille ostopalveluna. Tavoitteeksi voidaan asettaa vaikkapa kyky hoitaa pihaa. Palveluun hakeutuneet pirkanmaalaiset saavat käyttää neljän kuukauden ajan maksutta yrittämisen asiantuntijoiden, kuten koulutuskeskusten ja yritysten, palveluja
Matka jatkui vielä parisen kilometriä, kunnes auto pysähtyi. Hevosja koiraihmisten mielipiteitä kysytään Kangasalan kaupunki ja kaupungin elinkeinoyhtiö Business Kangasala Oy kartoittavat verkossa hevosja koiraihmisten näkemyksiä suunnitteluja kehitystyön tueksi. » Hevoskysely https://urly.fi/1jqz » Koirakysely https://urly.fi/1jqA Arkikuntoutusyritys on edelläkävijä Suomessa HANNA HOLMAN ja Satu Niskasen arkikuntouksen keskittyvä yritys kuntouttaa pääasiassa ikäihmisiä. Asiakas saa määritellä, mihin arjen asioihin hän haluaisi pystyä. Saman suuruinen summa tarvitaan henkilöstöja talouspalveluihin. Poliisin mukaan kuljettaja eteni pakomatkan aikana huomattavaa ylinopeutta. Lopulta pakenija ajoi piikkimattoon Valkeakosken Eerolassa. Seuturatikka.fi-sivuja täydennetään ja päivitetään hankkeen aikana. Kyselyn tavoitteena on tuottaa materiaalia kaavoituksen tueksi sekä hevostalouden ja hevostoiminnan kehittämiseksi. Sitten keksimme, että laitetaan hynttyyt yhteen ja perustetaan alan yritys, Holma kertoo. Poliisi ajoi takaa parikymppistä mieskuljettajaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Radanvarsitien tuntumasta otettiin kiinni autossa matkustajana ollut kolmekymppinen mies sekä hieman yli parikymppinen mieskuljettaja, jotka molemmat yrittivät vielä juosten päästä karkuun. lokakuuta asti. Henkilöauton kuljettaja ei noudattanut pysäytysmerkkiä, vaan lähti pakenemaan poliisia Tampereen suuntaan Majaalahden ja tien 325 kautta palaten takaisin Lahdentielle. Tuloksista kerrotaan myöhemmin kaupungin verkkosivujen Osallistuja vaikuta -osiossa. Osa tarpeesta johtuu Taloherttua Oy:lle maksettavasta 125 000 euron avustuksesta uusia rakennuskohteita varten. Lisäksi viestintään varataan lisää 20 000 euroa ja Prismassa sijaitsevaan kaupungin infopisteeseen 7 000 euroa. Ratikan tulevia linjauksia saa kommentoida Edes piikkimatto ei pysäyttänyt kaaharin pakomatkaa heti Tampereen raitiotien laajentamisen linjausvaihtoehtoihin voi tutustua ja niistä voi kertoa mielipiteensä vastaamalla kyselyyn verkossa. Laajentamisesta on tehty alustavia linjausvaihtoehtoja kaikilla neljällä ratasuunnalla. Sivuilla tiedotetaan myös kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista. Linjausvaihtoehtoja voi tarkastella Seuturatikka.fi-sivuilla ja kommentoida kyselyssä, joka on avoinna 6.10. – Esiin on noussut tarve koirapuiston rakentamiselle. • Kangasalan Sanomat 9 Keskiviikko 25.9.2019 Keskiviikko 25.9.2019 UUTISET Työllisyyspalveluun lisää rahaa Kaupungin strategisen johdon ensi vuodelle kohdistuvat määrärahalisäykset ovat yhteensä 370 000 euroa. Seudullisen raitiotien yleissuunnittelussa tarkastellaan raitiotien laajentamista Tampereelta Pirkkalan, Kangasalan Lamminrahkan ja Saarenmaan sekä Ylöjärven suuntiin. Kuva: seuturatikan tiedotussivut.. Tässä vaiheessa rikosepäilyinä ovat muun muassa kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus ja huumausainerikos. Takaa-ajo kesti yhteensä lähes 70 kilometriä, ja siitä iso osa tapahtui Kangasalla. Arkikuntoutus auttaa kaikkien osa-alueiden haasteissa. Toimintakyky koostuu paitsi fyysisestä myös sosiaalisesta, kognitiivisesta ja psyykkisestä toimintakyvystä. – Tavoitteena on, että kaikki neljän kunnan valtuustoa tekevät päätökset tulevaisuuden raitiotielinjojen varausten sijainnista vuoden kuluttua syksyllä. Seuturatikan yleissuunnitelma ei sido eikä tähtää raitiotien välittömään rakentamiseen, Se tarvitaan kuitenkin nyt, ettei raitiotien jatkolinjojen rakentaminen tulevaisuudessa esty tai tule merkittävästi kalliimmaksi. sillä kodinhoitajien aika ei riitä siihen. Kangasalla on valtakunnallisessakin mittakaavassa paljon hevosia, ja hevostalous on kaupungille tärkeä teema. Kampanjan aikana puhuimme paljon siitä, mikseivät vanhukset saa kuntoutusta. Holma ja Niskanen toteavat, että kotihoidossa on asiakkaita enemmän kuin mitä pystytään hoitamaan. Laajentamisesta on tehty alustavia linjausvaihtoehtoja kaikilla neljällä ratasuunnalla. Niskanen muistuttaa ihmisen kokonaisvaltaisuudesta. Hevosalan kyselyllä tavoitellaan vastaajiksi erityisesti hevosalan ammattilaisia ja harrastajia. Tänä vuonna on jo tarkoitus tehdä reittivaihtoehtojen esikarsintaa, projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen Tampereen kaupungilta kertoo. asti. Kuntoutus on ainoa keino vähentää kotihoidontarvetta ja hillitä samalla vanhustenhoidon kustannuksia. – Olin ehdokkaana ja Satu oli vaalipäällikkönäni. Matka jatkui vielä parisen kilometriä, kunnes auto pysähtyi. Kangasalan Uimahalli Oy:n avustusta korotetaan 53 000 eurolla, ja työllisyyspalveluihin tarvitaan 40 000 euroa ohjaajan palkkauskustannuksiin. Työssä määritellään aluevarauk set, jotka mahdollistavat raitiotiejärjestelmän laajentamisen tulevaisuudessa. Postituslistalle liittymällä on mahdollista saada tietoa tapahtumista ja sivujen päivityksistä. Koirakyselyyn toivotaan vastauksia asukkaita, joilla on koira tai jotka muulla tavoin ovat koirien kanssa aktiivisesti tekemisissä. Pakeneminen jatkui aina Tampereen ja Kangasalan rajalle asti, kunnes kuljettaja kääntyi takaisin Kangasalle päin ja lähti lopulta Kaarina Maununtyttären tietä pitkin kohti Valkeakoskea. Lopulta pakenija ajoi piikkimattoon Valkeakosken Eerolassa. SEUTURATIKAN SIVUILLA on katsottavissa alustavat tarkemmat linjaukset. Tavoitteeksi voidaan asettaa vaikkapa kyky hoitaa pihaa. Kaikki alkoi, kun poliisipartio yritti pysäyttää liikennetarkastusta varten henkilöautoa valtatie 12:lla Pälkäneellä kello 03.20. Koirapuiston tai -puistojen sijainnin ja ominaisuuksien lisäksi päätimme selvittää muitakin koiraharrastukseen liittyviä tarpeita, toteaa kaupunginarkkitehti Mari Seppä. Kyselyt ovat auki 20. KIPINÄN YRITYSTOIMINTAAN naiset saivat Niskasen väitöstutkimuksesta ja kevään eduskuntavaaleista
Ennaltaehkäisevään ja yhteisölliseen oppilashuoltoon ei riitä tällä hetkellä resursseja, vaan aika kuluu niin sanottujen tulipalojen sammuttamiseen yksilökohtaisessa oppilashuollossa. Kangasalla oli työllisyyskatsauksen mukaan 243 pitkäaikaistyötöntä elokuun lopulla. Pirkanmaan te-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan samalla tarkastelujaksolla työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi Kangasalla edelleen. Kunnat saavat uupumaan jääneitä tilityksiä vasta ensi vuonna. VPK joutuu muuttamaan pois nykyisistä toimitiloistaan viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Sen sijaan käyntivälit ovat pitkiä tai niitä on vähän. Heistä miehiä oli 557 ja naisia 468. Tämä vaikeuttaa oleellisesti paitsi tämän vuoden toimintaa myös ensi vuoden budjetin suunnittelua, Auvinen sanoo. Asiakas voi valita joko 7 tai 14 vuorokauden laina-ajan, jonka jälkeen teokset palautuvat automaattisesti. Kirjojen lainaamiseen tarvitaan Piki-kirjastokortin numero ja tunnusluku. Työttömiä työnhakijoita oli 33 enemmän elokuun lopulla 2019 kuin vuotta aiemmin. Kaveri skannaa sovelluksessa haluamansa kirjan tiedot ja lähettää pyynnön kaverilainaan. Vuodelta 2017 oleva seutuvertailu osoittaa, että Kangasala on näissä palveluissa muita kuntia jäljessä. Seudun keskiarvon mukaan oppilaita per koulukuraattori on kunnissa 875. Lautakuntaa kiinnosti muun muassa, onko koulukuraattoreita ja -psykologeja riittävästi. VPK saneeraa ja rakentaa uutta tilaa Ranta-Koiviston Atrakujalle. 10 Kangasalan Sanomat •Keskiviikko 25.9.2019 UUTISET Psykologeja ja kuraattoreita tarvittaisiin lisää Kaupungin tarkastuslautakunta esitti kesäkuun valtuustossa liudan kysymyksiä, joihin kaupunginhallitus on nyt vastannut. Kangasalla luku on 1 237. – Verkkokirjaston mobiilikäyttö kattaa jo puolet kaikesta käytöstä, joten erillinen sovellus helpottaa kirjastoasiointia koordinaattori Pirjo Järvinen sanoo. Vastaavasti koko maassa työttömyysaste oli keskimäärin 8,9 prosenttia. Seudun keskiarvo oppilaita per koulupyskologi puolestaan on 981. Sähköinen kirjastokortti kulkee Piki-mobiilikirjastossa aina mukana ja toimii tavallisen kirjastokortin tavoin lainaamisessa ja omatoimikirjaston avaimena. Toisesta uudesta palvelusta voi lainata englanninkielisiä e-kirjoja. Lainalla turvataan maksuvalmiutta ja rahoitetaan investointeja. Sovelluksella voi uusia lainat, tehdä varauksia ja hakuja. Sekä Androidettä iOS-versiona saatava mobiilikirjastosovellus täydentää Piki-verkkokirjastoa, jonka istuntojen määrä on yli 2,5 miljoonaa vuodessa. Mobiilikirjastosovelluksessa on perustoimintojen ja sähköisen kirjastokortin lisäksi kaverilainamahdollisuus. PIKI-MOBIILIKIRJASTO ei korvaa perinteistä verkkokirjastoa, sillä tiedonhaut, lehtien varaaminen, verkkomaksaminen ja omien tietojen päivitys hoidetaan edelleen verkkokirjastossa. Hallituksen vastaukset menevät vielä valtuuston käsittelyyn. Työttömyysprosentti kasvussa Kangasalla Kangasalla oli elokuun lopussa 156 avointa työpaikkaa, mikä on 41 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten elokuussa. VPK:n pitää ottaa lisää lainaa Kangasalan VPK tarvitsee 200 000 euroa lisää lainaa uusien toimitilojensa rakentamiseen. Kangasalan työttömyysprosentti oli 6,8. Kirjojen lainaamiseen tarvitaan Piki-kirjastokortin numero ja tunnusluku. Alle 25-vuotiaita oli 126. Kirjastokortti kulkee mukana nyt myös matkapuhelimessa Pirkanmaan kirjastot ottivat tällä viikolla käyttöön kaksi uutta palvelua: Piki-mobiilikirjastosovelluksen sekä vieraskielisiä e-kirjoja ja e-äänikirjoja sisältävän OverDriven. Kaupunki on tehnyt kuluvalle vuodelle muutostalousarvioita, ja valtuusto on lisännyt kaupungin lainanotto-oikeutta. PERINTEISEN KIRJASTOKORTIN lisäksi voi käyttää mobiilisovelluksesta löytyvää korttia. Verovajetta pitää paikata lainarahalla Tämänhetkisen tiedon mukaan Kangasalan kaupunki on saamassa tänä vuonna kunnallisverotuloja noin 6,5 miljoonaa arvioitua vähemmän. 040 769 2340 JUTUN JUURTA. Kangasalla luku on 1 249. Pirkanmaan työttömyysaste oli 9,0 prosenttia. Tarkastuslautakunta esitti myös useita muita kysymyksiä. Hallituksen vastauksessa todetaan, että varsinaisia jonoja ei voi olla, koska laki velvoittaa tarjoamaan palvelua määräajassa. Asiakas voi valita joko 7 tai 14 vuorokauden laina-ajan, jonka jälkeen teokset palautuvat automaattisesti. Sen edellytys on, että molemmat käyttävät sovellusta. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että palokunnalle annetaan kaupungin omavelkainen takaus. Jos teoksessa ei ole varauksia, alkuperäinen lainaaja saa sovelluksessa pyynnön siirtää laina kaverille. Sivistyskeskus esittää ensi vuoden talousarvioon kahden uuden koulukuraattorin palkkaamista. Ongelma koskee muitakin Suomen kuntia ja liittyy verokorttiuudistukseen ja vaikeuksiin uuden tulorekisterin käytössä. KS Ota yhteyttä p. Palvelussa on e-kirjoja ja e-äänikirjoja kaikenikäisille. ELOKUUN LOPULLA heitä oli 1 025. Lisää rahoitusta tarvitaan, koska kustannukset ovat matkan varrella kasvaneet ja EU-tuki jäi saamatta. Toinen uusi palvelu, e-kirjakokoelma OverDrive sisältää pääosin englanninkielistä kaunoja tietokirjallisuutta. Viime vuoden vertailu ei vielä ole valmistunut, mutta alustavat tulokset ovat saman suuntaisia. Kaikkiaan työttömien työnhakijoiden lukumäärä oli Pirkanmaalla vuoden 2019 elokuussa kasvanut 1,9 prosenttia verrattuna vuoden 2018 elokuuhun, mutta myös uusia avoimia työpaikkoja oli 1 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuntakonserniin kuulumattomilta yhtiöiltä peritään kahden prosentin takausprovisio. Palvelu sallii yhdelle asiakkaalle samanaikaisesti viisi lainaa ja seitsemän varausta. OverDrivea voi käyttää suoraan selaimella tai mobiililaitteelle ladattavalla Libby-sovelluksella. Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen ei kuitenkaan ole esittämässä palvelukeskuksille talouden tasapainottamisohjelmaa eli menojen karsimista. Kiinteistö otetaan muuhun käyttöön. – Emme tiedä, paljonko tuloja jää tänä vuonna tulematta tai paljonko saamme niitä takautuvasti ensi vuonna
Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan Kangasalle! Ystäväksi, ulkoiluystäväksi, juttuseuraksi… Vapaaehtoistoiminnan lyhytkurssi järjestetään tiistaina 1.10.2019 kello 17.30, Jalmarin Kodolla Finnentie 11. 03 5691 7100 tai valkeakoski.fi/valkeakoski–opisto Liity nyt ja saat kaupan päälle AlkuLiikkuohjauksen (29 €) Etu voimassa 25.9.–6.10. 0400 356 686 Koulutuksen järjestää SPR:n Kangasalan osasto SILMÄLÄÄKÄRIT HELENA BRAGGE lääket. Tervetuloa mukaan! Lisätiedot ja ilmoittautuminen 30.9.19 mennessä. Vapaaehtoistyön yhdyshenkilö p. • Lukijoiden iltapäivä: Kjell Westön Rikin keltainen taivas, la 5.10.2019 klo 13.00–14.30, Kirjasto • Kirjastotunti. 010 237 2120* SUJUVAA ASUNTOKAUPPAA FREESILLÄ OTTEELLA SARI MESIRANTA 045 2230 600 | sari@bo.fi kiinteistönvälittäjä, LKV, partner Hyödynnä Bo LKV:n ainutlaatuinen konsepti ja paikallistuntemukseni. LIIKKU KANGASALA | Mäkirinteentie 4 Tutustu ilmaiseksi ma–ke klo 16–19 Tarvitsetko apua kuntosaliharjoittelun aloittamiseen. tri ja silmätautien erikoislääkäri LIISA PAAKKALA silmätautien erikoislääkäri Keskusaukio 2, Kangasala Puh. Ota yhteyttä! SOITA ILMOITUKSESI p. 010 237 2120 ma–pe 9–17, la 9–13 *010-alkuiset puhelut kiinteän liittymästä 8,8 snt/min Ajanvaraukset p. 050 404 1146 KS. Lady Ostapeckin maaginen kamera, ti 1.10.2019 klo 13.00–14.00, Kirjasto, Harjula-sali • Jättiläismäisen Metsä-ryijyn tarina Uhra Simberg-Ehrström, to 31.10.2019 klo 17.30–19.00, Kangasala-talo Poimintoja alkavista ja jo alkaneista kursseista: LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET p. • Kangasalan Sanomat 11 Keskiviikko 25.9.2019 LIIKUNTA JA TANSSI 1014350 Tanssin ilo!, ti 10.9.2019–31.3.2020 klo 16.30–17.45, Kontula 1016316 Lavatanssin workshop 1, ke 4.–11.12.2019 klo 17.30–19.00, Kontula KÄDENTAIDOT 3401220 Rakennetaan robotti, ma 23.9.2019–30.3.2020 klo 18.00–20.30, Pikkolan koulu taitotalo 1112318 Kamera nopeasti tutuksi, la 28.9.2019 klo 10.00–15.00, Pikkolan koulu taitotalo 1145330 Kahvipussipunontaa, ti 1.10.–5.11.2019 klo 18.00–21.00, Pikkolan koulu taitotalo MUSIIKKI 1006310 Laulutarinoita omasta kynästä, la 5.10.–16.11.2019 klo 10.00–15.00 Kirjasto, Harjula-Sali 1002322 Matalan kynnyksen lauluryhmä aikuisille, uusi aloittajien ryhmä, ma 16.9.2019–23.3.2020 klo 18.30–19.30, Vatialan koulu RUOKAKURSSIT 8102304 Kahvipöydän leivonnaiset, to 7.11.2019 klo 17.00–20.00, Pikkolan koulu 8107301 Valmistetaan yhdessä piparkakkutalo, su 24.11.2019 klo 10.00–13.45, Pikkolan koulu 8102305 Jouluiset ruokalahjat, to 28.11.2019 klo 17.00–20.00, Pikkolan koulu MUUT KURSSIT 18302301 Pienin muutoksin – Painonhallintakurssi, ti 10.9.–3.12.2019 klo 18.00–19.30, Kirjasto, Harjula-sali 3404300 ATK klinikka, varaa itsellesi aika YLEISÖLUENNOT ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, tervetuloa
. Majoitus pääosin perheissä (mukaan omat liinavaatteet). Raamatun alkuluvut -raamattuluento. 18 Rukousja ylistystanssiryhmä Suoraman srk-keskuksessa. KUHMALAHDELLA Keskiviikko 25.9. Su 11.00 Sunnuntaijuhla, Asko Kinnunen, pyhäkoulu. 14 Käsityöpiiri Näppituntuma Seurahuoneella. Poikkeamme retken aikana myös Valamon luostarissa. Lämmin kiitos osanotosta. Israel-ilta seurahuon., Kalevi Komppa. Matkan hinta sisältää kuljetuksen, majoituksen sekä ruokailut Ilomantsissa. klo 10. 050 404 1146. Tervetuloa! Keskiviikko 25.9. Kastetut: Roosa Maria Kangas, Madis Alvar Jalmari Kauri, Aapo Vilho Juhani Koivula, Eevi Helena Lydia Kukkonen, Justus Viljam Lahti, Karoliina Eila Lilja Sillanpää, Jose Mikael Tiainen Avioliittoon aikovat: Joonas Edvard Susi ja Niina Johanna Kalliomäki Kuolleet: Maila Tuulikki Vuorimies 94v., Lea Kaarina Lammela 92v., Lenni Samuli Tiisala 90v., Aino Esteri Ahopelto 83v., Taina Sisko Mirjami Nieminen 83v., Saara Kyllikki Suoranta 82v. Maanantai 30.9. 9 Omatoimi-olohuone Perhetalolla. elämänsä suurimman kalansaaliin. 9 Ohjelmallinen olohuone Perhetalolla. SIIPIEN SUOJASSA -PERHEPYHÄKOULU Ti 1.10. Puheet Liisa Pura, Johanna Riponiemi. Ei vaadi aiempaa osaamista. Seurakunnan virastot avoinna ma, ti ja pe klo 9-14, keskiviikkoisin suljettu, to klo 10-17. Painoa komealla hauella oli 9,5 kg. AARREARKKUMESSU Su 29.9. 18 Avoin raamattupiiri Rekolassa. Päivä on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille. Matkan hinta on 100 euroa. Tiistai 1.10. 040 309 8000 Ajankohtaista verkossa – kangasalanseurakunta.fi TYÖKALUJA PARISUHTEEN RISTIRIITOIHIN PARISUHDEPÄIVÄ La 28.9. klo 18.30 Suoraman srk-keskuksessa. klo 17.30 Suoraman srkkeskus. Viron Põltsamaalta tehdään retki samaan aikaan Ilomantsiin. klo 11 Kangasalan kirkossa. Ei vaadi ilmoittautumista. KANGASALAN SEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET Sunnuntai 29.9. Tapahtuma järjestetään nuorisoseurantalo Pirtillä. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 27.9. Kokoontuu joka toinen maanantai. Myllystenpohjantie 2. Erillistä ilmoittautumista ei tarvita. 040 3098 000. Musiikki Päivi Urvanta & lauluryhmä. Koko perheen yhteinen pyhäkoulu! Siipien suojassa -illoissa kokoonnutaan yhteiseen pyhäkouluhetkeen. Luvassa myös yhteistä tekemistä, juttuseuraa ja lopuksi iltapuuro. To 13.00 Päiväseurat, Arto Pöllänen, 18.00 Rukoillaan herätystä! Pe 18.00 Life-ilta. 18 Kristittyjen yhteinen Israel-ilta Seurahuoneella. MYRSKY-LEIRI Koululaistyön klassinen syysleiri Pyysalossa 11.-13.10.2019! Ilmoittautuminen sulkeutuu keskiviikkona 25.9. Rakkaudella muistaen Timo perheineen Jari perheineen Markus perheineen Suvi perheineen sisaret . Tuo fiksu neito kantoi toukan lehdellä hellävaroen tienvierusnurmikolle, orapihlajapensaan juurelle. Keskiviikko 2.10. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme, sun hyvä olla on. PERHEIDEN MUSAKERHO Ma 2.9. 9 Rukouspiiri Seurahuoneella. Heikki Repo, Tarja Sillanpää. HÄIKÄISEVÄN KIRKAS -RUKOUSILTAPÄIVÄ Su 29.9. 12.30 Diakonian kyläkerho Ruutanan srk-kodissa. Sen me tiedämme, kun rukoilemme! Tule rukoilemaan paikkakuntamme, sen hallinnon, koulujen, seurakuntien, jokaisen asukkaan puolesta. Pyhän Mikaelin alttarikillan uusien jäsenten jäseneksi ottaminen ja siunaaminen. La 17.00 Ylistysilta, Annukka Toimela, Timo Viitaniemi, Seppo Aapa. klo 17 Ylistyskonserttikiertue Kangasalan kirkossa. HELLUNTAISEURAKUNTA Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme! Ke 11.00 Päivärukous. Taitelijatapaaminen sunnuntaina 29.8. Hän sanoo piirtämällä pysäyttävänsä hetken, välähdyksen ajan virrassa. Maanantai 30.9. Ti 12.00 Yhteinen pöytä -ruokailu, 18.00 Rukousilta. 10 Lähetyksen kirpputori ja käsityöpuoti Rekolassa. 18 Raamattuluento Parkissa. 17 Avoin raamattupiiri Pentosalissa. Oli siinä kova työ saada vonkale veneeseen! Muistan ystävää Kuolinilmoitus on kaunis tapa muistaa poisnukkunutta Ota yhteyttä p. Taiteilijatapaamisessa soi myös musiikki. Aamu alkaa rukousaamiaisella. Rukoushetki klo 10 – 10.30 Kangasalan kirkossa. Lisätiedot nuorisotyönohjaaja Ari Vettenrannalta (040 3098083) HÄIKÄISEVÄN KIRKAS Su 29.9. SAHALAHDELLA Lauantai 28.9. Hänen kaltaisiaan ajattelevia, oikein oivaltavia nuoria Suomi ja maailma tarvitsee. – Minua kiinnostaa ajan kulumisen ja hetkessä olemisen dynamiikka, kertoo Jääskeläinen. Jääskeläinen on kutsunut ystävänsä, muusikko Anna-Leena Vilkan mukaan. Maksuton. Musakerho perheille laulun, musisoinnin ja leikkien muodossa. Matka-ajan ruokailut kukin matkalainen hoitaa itse. Mikko Kiio Soile Jääskeläisen näyttely Ajan kerrostumia on viimeistä viikkoa esillä Kangasala-talon galleriassa. 18 – 19.30 Perhetalolla. SANAN LÄHTEELLÄ -ILTA Ke 25.9. Tervetuloa mukaan toimintaan! KANGASALAN SEURAKUNTA YSTÄVYYSSEURAKUNTARETKI ILOMANTSIIN 4.-6.10.2019 Lähdemme matkaan pe klo 9.00 Tapulinmäeltä. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. 19 Miesten raamis Huutijärven srkkodissa. klo 15-17 Kirkonkylän seurakuntakodilla Miltä Kangasala näyttäisi, jos Jumalan tahto tapahtuisi täällä. Tapaamiseen on vapaa pääsy, ja se on avoin kaikille. Soile Jääskeläisen Ajan kerrostumia -näyttely Kangasala-talon galleriassa. Kiitokset myös tytön luonnonystäväksi kasvamaan saattaneille vanhemmille, viisaille valistajille. 8.30 – 8.50 Aamurukous Kangasalan kirkossa. Ma 18.00 Yht.krist. 18 Apostolin kyyti Havisevan rukoushuoneella. mennessä, puh. ”Evankeliumin tuli”. Kolehti: Kummiuden ja kristillisen kasvatuksen tukemiseen Nuori Kirkko ry:n kautta. 11 Kirkonkoto Pentosalissa. Paluu Kangasalle su n. p. Torstai 26.9. Jääskeläinen on sunnuntaina paikalla kertomassa työskentelystään ja teoksistaan. Liput: www.tiketti.fi/ haikaisevankirkas, lippuja ovelta, mikäli jäljellä Maanantai • Bändikerho (4.-7.lk.) klo 17.00-18.00 Perhetalon päädyssä, kirkonkylän seurakuntakodin vieressä • Askarteluja kuvataidekerho (1.-6.lk.) klo 18.00-19.00 Huutijärven seurakuntakoti Tiistai • Poikien sähly (1.-3.lk.) klo 15.30-16.30 Suoraman seurakuntakeskus • Poikien sähly (4.-6.lk.) klo 16.30-17.30 Suoraman seurakuntakeskus • Isä-poika-sähly klo 18.00-20.00 Suoraman seurakuntakeskus • Kokkikerho (1.-6.lk.) klo 17.00-19.00 Suoraman seurakuntakeskus • Pelailukerho (1.-7.lk.) klo 16.00-17.30 Parkissa Keskiviikko • Poikien sähly (1.-3.lk.) klo 13-14 Ruutanan koulu • Poikien sähly (4.-6.lk.) klo 14-15 Ruutanan koulu • Jalkapallokerho (3.-6.lk.) klo 16-17 Suoraman seurakuntakeskus Torstai • Nikkarointikerho (1.-6.lk.) klo 18.00-19.00 Huutijärven seurakuntakoti • Kokkikerho (1.-6.lk.) klo 16.30-18.30 Vatialan seurakuntakoti • Liikuntakerho (1.-6.lk.) klo 15.00-16.00 Ruutanan koulu • Askartelukerho (esikoululaiset – 6.lk.) joka toinen torstai, parillisilla viikoilla, klo 17-19 Ruutanan seurakuntakoti • Minecraft-käsityökerho (1.-6.lk.) joka toinen viikko, parittomilla viikoilla, klo 17-19 Ruutanan seurakuntakoti Perjantai • Klubi-ilta (5.-7.lk.) klo 18-19.30 Nuorisotila Parkki Tervetuloa kerhoihin! Kangasalan seurakunnan koululaistyö järjestää tytöille ja pojille harrasteja liikuntakerhoja ympäri Kangasalaa. Ohjelmallinen olohuone lähtee metsäretkelle. 12 Kangasalan Sanomat •Keskiviikko 25.9.2019 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Avoin kaikille aiempaa kokemusta ei tarvita. 12.30 Kutimet heilumaan -piiri Havisevan rukoushuoneella. 09.06.1937 25.08.2019 Töysä Kangasala Rakkaamme Saara Kyllikki SUORANTA Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmäsi suljit. kello 14. Tiistai 1.10. 10 Kirkonkoto Kirkonkylän srk-kodissa. Tervetuloa mukaan matkaan! muistoa kunnioittaneille ja suruumme osaa ottaneille Riitta, Tuomo ja Juha perheineen Lämmin kiitos kaikille Teppo Antilan ANSAITTU KIMPPU Taiteilijatapaamisessa soi luuttu Kiitokset noin 10-vuotiaalle koulutytölle, joka elokuun lopulla pelasti asvaltilla mönkineen kiitäjäperhosen toukan jäämästä autojen alle Ukintiellä. Ilmoittautumaan pääset täältä: https://www.kangasalanseurakunta.fi/ilmoittaudu. Näkemästämme isosti ilahtuneina kiittelimme häntä tästä suurenmoisesta huomaavaisuudesta. klo 21.00. Vilkka soittaa tilaisuudessa renessanssimusiikkia luutulla. Lapinsaaren rannasta tuulastamalla sai Ville Nurminen 10 v
No tietysti elämäsi ainoalaatuisin kesä. Viron Poltsamaalla puolestaan kolehtija lahjarahoilla tuetaan nuorisotyötä. Miksi ihmiset vihaavat toisiaan ja tekevät monenlaista pahaa toisilleen. Päivän päätteeksi Kangasalan kirkossa järjestettiin Askeleita musiikkiin -konsertti. Vasemmalta Margit ja Markus Haamer Viron Poltsamaalta, Seppo Jarva, Veli ja Hilkka Hiltunen sekä Seppo Kuosmanen Ilomantsista. Kesä kyllä tulee, mutta näenkö minä sen. – Hänestä oikein hehkuu sydämellisyys, Asikainen totesi. Kutsua noudattikin vajaat 200 henkeä. Vai olemmeko siirtäneet Hänet sivuun. Näin häntä luonnehti kirkkovaltuuston puheenjohtaja Torsti Tulenheimo. Minullakin oli heinäkuun lopulla ankara keuhkokuumme, lämpö varjonpuolen kainalossakin reilusti yli 40 astetta. Ihminen on vajavainen. Jeesuksen opetuksen mukaan Jumalan rakkauden tulisi synnyttää meissä rakkautta myös toisia ihmisiä kohtaan. Onhan tuo kaikki hyvää, ei siinä mitään. – Diakoniatoimikunta järjestää heille kerran kuukaudessa leiripäivän. Kun tuntuu, että on päässyt täydelliseksi, niin jos vain tietäisi, mitä muut meistä ajattelevat, niin voisi masennus iskeä. Kun harpataan sen rajan yli, jonka yli voi mennä vain yhteen suuntaan, niin silloin ei merkitse mikään muu kuin olemmeko elämässämme valinneet Jeesuksen Herraksemme. Lipsahtiko irti näpeistä?. Jeesuksen rakkaus -käsitteessä on huikea ajatus siitä, että kristityn tehtävä on rakastaa myös vihamiehiään eikä maksaa pahaa pahalla vaan hyvällä. – Seppo on harkitseva ja kuunteleva, lisäsi kappalainen Auni Kaipia. Mikseivät suomalaiset halua tai uskalla tutustua häneen niin että saisivat selville, millainen ihminen hän on. Kun hän mietti tätä, hänelle syntyi ajatus Raamatun luomiskertomuksen äärellä, että elämä on saanut alkunsa rakkaudesta. Niin mikä karkasi. Tupu Sammaljärvi ma. Messun jälkeen väki kutsuttiin kirkkokahville. • Kangasalan Sanomat 13 Keskiviikko 25.9.2019 Auni Kaipia kappalainen Kangasalan seurakunta SANAN VOIMAA Rakkaus oli ensin Kristityksi kääntynyt maahanmuuttajaystäväni oli miettinyt elämänmenoa ja sitä, miten paljon maailmassa on vihaa. Muista: iankaikkisuus ei lopu koskaan. Jumalan lapsina olemme rakkauden puolella. Eero Nevalainen Kangasalan helluntaiseurakunta Tarkalleen ottaen 326 ihmistä; luku, jonka suntio arvioi etukäteen täsmälleen oikein. Olipa hilkulla tulla viime heinäkuusta, minun viimeinen heinäkuu. Paikalla olivat muun muassa Eeva Asikainen ja Maile Koivisto, jotka kiittelivät maistuvaa kahvitusta. Kummassahan on parempi viettää se, iankaikkisessa kadotuksen tulessa, vai Jumalan luona Taivaassa. Voisiko ensi kesä tuoda muutoksen kaikkeen. Silloin voisi aloittaa uuden elämän, johon olisi itse ja muutkin tyytyväisiä. Kutsuvieraslounaalla kuultiin ystävyysseurakuntien, Poltsamaan ja Ilomantsin, tervehdykset. 4:18). Silti ikinä emme tule täysin oppineiksi tai virheettömiksi. Jeesus sanoo, ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Mitä tekisit, jos et pelkäisi. Kirkkoherra Jarva on heille tuttu siitä, että hän käy usein Jalmarin Kodossa pitämässä hartauksia. Rakkaus on monella tavalla keskeinen käsite kristinuskossa, mutta myös koko meidän elämässämme. KIRKKOHERRA JARVA kertoi, miksi hän ei toivonut lahjoja eikä kukkia. Olisin perheen kanssa, kävisin katsomassa tuttuja, jotka olen unohtanut, tai sitä sukulaista, josta en niin välitä. Virheistä ja hyvistä asioista voimme oppia, oli ne sitten toisten tai omia tekemiä. Kiitollisuutta käsitelleessä saarnassaan kirkkoherra Jarva totesi, että tässä yhteisössä on hyvä olla. Hän halusi, että lahjarahat laitettaisiin seurakunnan tilille tai kolehtihaaviin annettavaksi eteenpäin Viroon ja Tansaniaan. Rakkaus luo edelleen uutta ja muuttaa maailmaan. ”Tässä yhteisössä on hyvä olla” Reilut 300 henkeä saapui sunnuntaina Kangasalan kirkkoon sanankuuloon ja juhlistamaan kirkkoherra Seppo Jarvan 60-vuotispäivää. – SEPPO ON realistiuskova, kuvaili kirkkoherraa suntio Juha Vettenranta. – Tasainen ja rauhallinen, totesi kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Timo Keskinen. Silti sen kanssa pitää yrittää elää. Konsertissa esiintyi kolme kanttoria Seppo Jarvan työuran varrelta: Heikki Ali-Löytty, Matti Huomo ja Jukka Heroja. Vaikka kuinka yrittäisi olla hyvä, ihmisliha ja ihmismieli on niin vajavainen. – Minä olen oikeastaan ujo, sanoi Seppo Jarva itse. Tarkoitan meitä jokaista itseämme. Tarvitsemme ihmisten välistä rakkautta sekä Jumalan rakkautta. Tiedämme, että me tarvitsemme rakkautta. tiedottaja Kangasalan seurakunta YSTÄVYYSSEURAKUNTIEN ONNITTELIJAT asettuivat kirkkoherra Seppo Jarvan kanssa kuvaan. Ystäväni jatkoi: ”Kiitos, kun sain harjoitella sinun kanssasi suomen kielen puhumista!” Rakkaus antaa meille rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla. Erään rasistisen keskustelun päätteeksi maahanmuuttajaystäväni sanoi vihamieliselle suomalaiselle: ”Kiitos kun puhuit minun kanssani.” Vastapuoli oli hämmästynyt. MAILE KOIVISTO (vas.) ja Eeva Asikainen kertoivat kirkkokahvilla, että kirkkoherra Seppo Jarvasta hehkuu sydämellisyys. VALOA ELÄMÄÄN Juuri kun tuntui, että nyt siitä saa kunnolla kiinni, niin eikös mitä – se karkasi. Rakkaus on vahvempi kuin pelko ja viha. Kun Jumalan rakkaus koskettaa meitä, mitä tai ketä sinä pelkäät ja siitä syystä väistät, vältät tai vihaat. Vaikka nuo elämäntaparemontit ovat hyviä, mutta niistä ei ole tippaakaan hyötyä, jos tärkein remontti on tekemättä. Hän kiitti Jarvaa sanoen, että seurakunta on hyvin ajassa mukana ja valmis vastaamaan tuleviin haasteisiin. Rakastava Jumala loi maailman, ja ensimmäisen toisiaan rakastavan parin, Adamin ja Eevan, rakkaudesta syntyi jälkeläisiä ja heistä koko ihmiskunta. Ikinä et saa mitään niistä asioista takaisin, et tekemiäsi virheitä etkä hyviä asioita. Kaikki on elämässä ainutkertaista, ilman uusintoja. Tietysti välit Jumalan kanssa kuntoon. Katso pelkosi kohdetta Jumalan silmin, rakastavin silmin, kulje sitä tai häntä kohti, tutustu ja ota selvää. Tarkalleen ottaen 326 ihmistä; luku, jonka suntio arvioi etukäteen täsmälleen oikein. Raamatussa on myös väite, että ”rakkaus karkottaa pelon” (1 Joh. Kangasalan ystävyysseurakunnassa Mwikassa Tansaniassa Jarvaan teki vaikutuksen, kun hän tapasi aids-orpoja lapsia ja nuoria. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani”. Jumala rakastaa äärettömästi jokaista ihmistä. Jos syntymäpäivälahjarahoilla heille saisi järjestettyä vuoden ajan kaksi kertaa kuussa leiripäivän, olisin ikionnellinen. Päivänsankari oli silmin nähden tyytyväinen juhlapäivään. Mikä se on. Miksi tuntemattomat ihmiset kohtelevat häntä, hiukan erilaista suomalaista, vihamielisesti huutelemalla hänelle rasistisia kommentteja tai syyttämällä häntä sellaisesta, mitä hän ei ole tehnyt. Aloitan kuntoilun, laihdutan ja teen kaikkea hyvää. Mutta kuka tietää, tuleeko hänelle enää ensi kesää. Oli se ainoa laatuaan, usko pois. Kirkkoherra Jarva on myös kanssakulkija. – Kirkossa oli mukavaa, he sanoivat. Emme elä ilman sitä
Kannatamme ennalta ehkäisevän toiminnan määrärahojen nostoa myös muillakin saroilla, olipa kyseessä sitten kuntalaisten terveysliikunnan lisääminen, lastensuojelu tai vaikkapa kaupungin kiinteistömassan terveenä pitäminen. Wilmassa tulee viestiä: ”Lapset ovat levottomia, keskustelkaa kotona”. Ennalta ehkäisevä toiminta on kaikissa tapauksissa kaupungin talouden saati sitten kuntalaisten inhimillisen kohtelun kannalta kannatettavaa. 14 Kangasalan Sanomat •Keskiviikko 25.9.2019 TILAUKSET Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen TOIMITUS Toimitus Toimituspäällikkö Toimittaja Sari Eerolainen Eija Koivu 050 464 0481 040 705 7269 040 769 2340 040 769 2340 040 158 7375 Toimittaja Annukka Tammilehto V Toimittaja Riikka Jauhiainen isualisti Pauliina Lindell Outi Aarnilaakso vanhempainvapaalla AAMUJAKELUPÄIVYSTYS Alma Manu Oy (maksuton) ma–pe klo 6–11, la–su klo 7–11, kesäperjantaisin klo 10–15 Postin jakamista lehdistä muistutukset tehdään Kangasalan Sanomien asiakaspalveluun, p. Koulua ei kannata rakentaa, vaan satsata nekin mahdolliset rahat Sariolan koulun korjaukseen/ laajennukseen, jotta saadaan tilat myös Kuhmalahden oppilaille. Entä erityisopetusta vaativat oppilaat tai he, joille esimerkiksi kielten opiskelu tuottaa hankaluuksia. Lisäksi toivomme, että valtuuston tulevan vuoden talousarviossa lisäämme satsauksia ennalta ehkäisevään toimintaan. 040 769 9045 PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 040 769 9045 JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy Seuraa meitä verkossa facebook.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi twitter.com/KSanomat instagram.com/kangasalansanomat/ kangasalansanomat.fi/boksi kangasalla.fi Kangasalan S A N O M A T TEKSTARIT Voit lähettää mielipiteesi myös tekstiviestinä numeroon 040 769 2340. Koulu on hajotettu, kunnollista virikkeellistä välituntipaikkaa ei ole. Tällä hetkellä 1.–2.-luokan oppilaat opiskelevat päiväkodilla ja muut Pentosalissa. Kaikkiin Lukijalta-palstalle tarkoitettuihin teksteihin pitää liittää kirjoittajan nimen lisäksi osoite ja puhelinnumero. TOIVOTTAVASTI LAPSET selviytyivät tästä tiistaiaamun haasteesta elävinä kouluihinsa. Onko ihme, jos lapsi on levoton kun kaikki on uutta ja sekaisin. Turhaan, he eivät tehneet elettäkään siirtyäkseen sivuun. Kyse jostain ajettelemattomasta villityksestä, sillä tiettävästi näitä kohtaloaan uhmaavia ovat muutkin joutuneet väistelemään Sahalahdessa. Huolestunut mummu Kangasalan Perussuomalaisten valtuustoryhmä on saanut kesän aikana useita yhteydenottoja huolestuneilta kuntalaisilta liittyen nuorten huumeiden käytön yleistymiseen Kangasalla. Kiitos hänelle tulee tässä! Kaksi kehotusta sinulle: käy testaamassa näkösi ja käytä autosi huollossa! Seuraavalla kerralla eteesi tuleva lapsi tai vanhus ei ehkä osaakaan pysähtyä. Ja mikä tärkeintä, lapset saavat olla yhdessä kavereidensa ja sisarustensa kanssa. Tosin myös seuraava lukuvuosi on mahdollista toteuttaa tarvittaessa samalla tavalla. Hän hyppäsi täysin yllättäen ja tarkoituksella suojatielle niin viime tipassa, että ehdin juuri ja juuri jarruttaa. Toivomme, että Kangasalla ongel maan herätään nyt toden teolla ja valvontaa tehostetaan yhteistyössä poliisin kanssa. Mummon päivien määrä ei vielä ollut täysi, koska toisesta suunnasta tulleen auton kuljettaja näki ja hänen autossaan oli jarrut. Tietojemme mukaan käytetyimmät aineet ovat kannabis ja huumaavat lääkkeet. Isoniementiellä, koulun ja kaupan välisellä osuudella, seisoskeli rivi hieman toisella kymmenellä olevia poikia. Punatakkinen mummo VIIME MAANANTAINA ajoin asuntoautollani Kangasalantietä Tampereen suuntaan hieman aamuyhdeksän jälkeen. Ruokailemaan mennään vanhainkotiin, mikä tuntuu joidenkin mielestä pelottavalta. Kangasalan Perussuomalaisten valtuustoryhmä MIELIPIDE Sähköpostit: toimitus@kangasalansanomat.fi Kirjeet: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Tiedustelut: 040 769 2340 maanantaista perjantaihin kello 9–16. Tytöllä ei ollut aikomustakaan ylittää tietä! Hän lähti kaverinsa karkuun samaan suuntaan, josta tielle loikkasikin. Vanhemmat eivät myöskään huomaa huumeiden käyttöä yhtä helposti kuin alkoholin, joten kiinnijäämisen riski kotonakin on pienempi. Toimituksella on oikeus harkintansa mukaan lyhentää ja muokata tekstejä. Riittääkö opettajilla pätevyys opettaa kaikkia aineita. Meidän ei auttanut muu kuin ohittaa heidät vastaantulevien kaistan kautta. Ei liene autossasi muita polkimia kuin kaasu, koska sitä polkaisit lisää mainitun mummon silmien edessä. Ennusteen mukaan viiden vuoden päästä oppilaita on 25. ET NÄHNYT neljänkympin nopeusrajoituksen merkkiä, et suojatien merkkiä, et edes punatakkista mummoa keskellä tietä – sinä keltaliivinen valkoisen Audin kuljettaja. Käyttäjät ovat yhä nuorempia, jopa 13-vuotiaita. Järjestely on käytössä ainakin kuluvan lukuvuoden. Totesin, että moinen leikki voi johtaa jopa kuolemaan. Kysymys kuulukin: kannattaako uuden koulun rakentaminen. Pelästynyt Kuka uskaltaa sanoa ääneen: ”Ei uutta koulua Kuhmalahdelle” Vaarallista leikkiä Sahalahdella Nuorten huumeiden käyttö on yleistynyt Kangasalla Kuhmalahdelle vaaditaan uutta koulurakennusta. 040 769 9045 MEDIATIEDOT ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Alma Manu Oy Tampereen paino MEDIAMYYNTI Mediamyyjä Sari Rönö 050 404 1146 040 720 8917 Kaupallisten sisältöjen tuottaja, markkinointipäällikkö Satu Pasanen Web-suunnittelija Juho Tuhola 040 701 7202 asiakaspalvelu 040 728 9648 TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–16 P. Tekstiviestisi maksaa operaattorisi kanssa sopimasi hinnan. Ilmeisen tarkoituksellisesti he tukkivat kokonaan sen ajokaistan, jota meidän oli tarkoitus edetä. Tuttavani vilkutteli valoja, jotta nuoret väistyisivät. Liikenneympyrässä Kaarina Maununtyttären tien kohdalla oli nuori tyttö päästä hengestään uhkarohkeutensa vuoksi. Siellä annetaan meidän kylän lapsille laadukasta opetusta hyvissä tiloissa ja siellä on kaikki tarvittavat avut helposti saatavilla. Tekstin enimmäispituus välilyönteineen on 3 000 merkkiä. Luonnollisestikaan yhdelläkään joukosta ei ollut heijastinta tummissa vaatteissaan. Tiedoksi tytöille: teidät on tunnistettu ja tietonne on ilmitettu Kangasalan poliisille. Esimerkiksi poliisien liikennevalvonnassa puhallustestejä tehdään moninkertaisesti enemmän kuin huumetestejä. Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä, joskin myös nimimerkin käyttö on sallittua perustelluista syistä poikkeustapauksissa. Viesteissä on selkeästi tullut ilmi nuorten niin sanottu huumeiden viihdekäyttö. Vuosi tällaista tuntuu hirvittävän pitkältä ajalta, saati sitten kaksi vuotta. Käsityksemme mukaan nuoret kokevat huumeiden käytön olevan rinnastettavissa alkoholin käyttöön – kuitenkin sillä edulla, että kiinnijäämisen riski on pienempi. Täydessä lastissa oleva tavarankuljetusrekka tuskin ehtii tai pystyy ihmismuuria väistämään, kun syksyn ja talven liukkaat ja pimeät kelit koittavat. Osalla vanhemmista on herännyt huoli, onko nykyisen opetuksen taso samanlainen kuin muissakin kaupungin kouluissa. Make. Kuka uskaltaa ratkaisevassa kokouksessa sanoa asian ääneen. Äiti Lähdin tuttavani kanssa autolla Sariolan koululta ajelemaan kotia kohti viime torstaina iltakahdeksan maissa. Tuttavani pysäytti autonsa hetkeksi joukon kohdalle, avasin ikkunan ja kehotin poikia poistumaan oman turvallisuutensa vuoksi tieltä
250 kirjaa vuodessa. rouva Aino Petäjä. Hän mainitsee olleensa jo neljä vuotta kirjastoauton asiakkaana ja lainaavansa vuodessa n. 040 769 2340 toimitus@kangasalansanomat.fi JUTUN JUURTA MIELIPIDE. Nyt voi tänne piipahtaa lyhyessä ajassa ja palauttaa luetut kirjat takaisin. Marathonin kentältä Ateenan tuomaan viestin persialaisista saadusta voitosta. Jos on hankkinut hyvän peruskestävyyden ja lihaskunnon, niin oikeastaan ei ole mitään paremmin terveyttä kohentavaa liikuntamuotoa kuin rauhallinen, pitkäkestoinen kestävyyssuoritus. – Vas. Vastaantullut kuorma-autoilija kiskoi automme tielle ja niin pysyttiin aikataulussa. Lainaukset ovat vain vuosi vuodelta nousemassa. Kuntalaiset ovat ottaneet tämän omaksi autokseen. –– Rouva Toini Perälä on saanut kolme kirjaa luettavakseen. Meille lainaavat pojat ja minä yleensä n. Seuraavana keväänä yksi tuttavani houkutteli minut Raholan kymppi -tapahtumaan Tampereelle. ONKO MITÄÄN järkeä juosta yli 42 kilometrin lenkkiä. Autokirjastonhoitaja kertoo, että viikoittain auto poikkeaa 37 pysäkillä. Hän mainitsee, että tällaisilla pitäjän reuna-alueilla on kirjastoauto aina tervetullut. Noin 2 300. – Ei onneksi, mutta kerran talvella eräs kuorma-auto oli törmäämässä tämän auton vasempaan etukulmaan. Tiistaina klo 18.00–18.50 oli kirjastoautomme pysähtyneenä Kangas alan Osuuskaupan Ilkon myymälän kohdalla. Kuvassa Stig Janssonin Kohti unelmia -teos. Perjantaina 26.9.1969 Kangasalan kirjastoauto on kiertänyt pitäjäämme saman matkan kuin on matkaa maapallon ympäri KIRJASTOAUTO KANGASALAN Osuuskaupan Ilkon myymälän luona. JUOKSUSTA ON harrastuksena tullut viime vuosina laajojen kansanjoukkojen huvia. Juoksutapahtumia järjestetään ympäri Suomen nimeä satamäärin, ja uusia juoksukouluja syntyy kuin sieniä sateella. – Olen sanonut ja sanon taaskin, että tämän kirjastoauton palvelukset ovat mielestäni kunnan parhaisiin palveluksiin kuuluvia. Näin ei kuitenkaan tapahdu käytännössä, sillä heti kirjastoautopysäkin lainausajan päätyttyä takaisin tuodut kirjat pannaan takaisin hyllyköihin ja illalla kirjahyllyt täydennetään viime töiksi pääkirjastossamme. Tarinan historiallisesta todenperäisyydestä ei tosin ole varmuutta, mutta se on hyvä tarina. • Kangasalan Sanomat 15 Keskiviikko 25.9.2019 PÄIVÄN KUVA KANGASALAN SANOMAT 5O VUOTTA SITTEN KÄY VÄRIja huumorikylvyssä Art Villa Armas -galleriassa Pikonlinnassa. Oletteko koskaan ollut tämän kanssa kolarissa. asti keskiviikosta perjantaihin kello 16–19 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12–18. Se meni yllättävän hyvin. KS Ota yhteyttä toimituspäällikkö Eija Koivu p. – No se sanoo sen!” Ehkäpä me juoksuhullut emme aina osaa pitää matalaa profiilia tästä harrastuksestamme, mikä tuli nyt tälläkin jutulla todistetuksi Jyrki Lähteenmäki Kangasalalainen pianonsoitonopettaja KOLUMNI Viime keväänä, kun lähdin työpaikkani kevätpippaloista, joka ainoa työtoverini toivotti minulle hyvää juoksukesää, ja vielä toisistaan tietämättä. Mukana ollut kirjstovirkailija päästi jo huikean kirkaisun. – Ei ole tullut tätä vielä luettua. Näin on tämä auto suorittanut täällä palveluksiaan yhtä pitkän matkan kuin maapallon ympärimitta. Kun ensimmäisenä vilkaisin auton kilometrimittariin, niin tämä osoitti 40 063 km. Herra Keijo Tammi oli valinnut kainaloonsa 3 kirjaa. Feidippides oli varmasti kovakuntoinen juoksija, mutta jos juoksee tuon matkan esimerkiksi yli 30 asteen helteessä ilman nestetäydennystä, niin kyllä siinä voi noutaja tulla. Ja kotona noin tunti lenkin jälkeen verenpaine on alalukemissa. Se onkin illan viimeinen työ ennen auton talliin ajamista. Ensimmäisen täysmaratonini ähelsin keväällä 2013, jonka jälkeen ilmoittauduin maratonkouluun. Mitähän siitä voisi päätellä. Se ei ole keski-ikäiselle miehelle mikään hyvä tilanne. Nylkyttelyä se meikäläisen meno on. Feidippideen kannoilla T arina kertoo, että ensimmäinen maratoonari oli kreikkalainen Feidippides, joka juoksi vuonna 490 eKr. Olen alusta lähtien ollut tämän kirjastoauton asiakas. Sen jälkeen virallinen maratonin pituus on ollut täsmälleen tuo 42,195 kilometriä. Lainaajia tuli ja meni. Juostessa mieli rauhoittuu. Sain käännettyä auton viime tingassa tien sivuun. Luen pääasiassa kertomaja historiallista kirjallisuutta, mutta pojat lainaavat paljon teknillisiä ja matemaattisia kirjoja. Pian aloin selailla netin juoksusivuja ja etsiä uusia kisoja. Nyt maratoneja tulee juostua noin puolentusinaa vuodessa. Siinä sattui olemaan niin hyvä paikka, ettei mitään tullut autoon eikä meille mukana oleille. Olen sinut itseni ja luonnon kanssa. Kun on tällainen sateinen ilma, niin kirjastoauton hoitajan tehtäviin kuuluu auton ulkopuolinen peseminen. Juoksun jälkeen hän huusi ”Voitimme!” ja kaatui kuolleena maahan. Myönnän itsekin hurahtaneeni tähän villitykseen senkin uhalla, että juoksuhullun leiman saa otsaansa. Voisi sitä aikaansa paljon huonomminkin viettää. Nautin vilvoittavasta, kostean hapekkaasta tuulesta, auringon paisteesta ja Kangasalan kauniista maisemista. Nykyaikaisen maratonjuoksun pituus vakiintui 42 195 metriin vasta Lontoon olympialaisissa vuonna 1908, kun kuninkaalliselta linnalta tapahtuneen lähdön ja stadionilla sijaitsevan maalin välinen etäisyys mitattiin metrin tarkkuudella. Paljonko kirjoja mahtuu tähän autoon. Mitähän siitä voisi päätellä. On miellyttävää antaa kunnalle näin tunnustusta. 25 kirjaa. Tavoitteellinen juoksuharrastukseni alkoi noin yhdeksän vuotta sitten, kun huomasin lihoneeni ja olevani ihan rapakunnossa. Rupesin juoksemaan aamulenkkejä ennen aamiaista. Mutta en minä kovaa juokse. Vaimoni joskus kiusoittelee minua vitsillä, jonka hän löysi Pirkka-lehdestä: ”Mistä tunnistaa maratoonarin. Täällä on siitäkin syystä mukava käydä, että tänne tulevat tilatut kirjat melko nopeasti. Ja loppu onkin historiaa. Jos ei tätä täällä kävisi, niin ehkäpä olisi mukavinta suorittaa kirjalainat Tampereen kirjastoissa muiden matkojen yhteydessä. Siellä on esillä Kohti unelmia -naivistinäyttelyn, jossa on mukana Kia-Maria Aho, Stig Jansson, Maija Kanerva, Sonja Lehto, Kyllikki Lahtinen, Minna Lehväslaiho,Esa Leppänen, Leena Mäkinen ja Terho Peltoniemi. Viime keväänä, kun lähdin työpaikkani kevätpippaloista, joka ainoa työtoverini toivotti minulle hyvää juoksukesää, ja vielä toisistaan tietämättä. Päällimäisenä siinä oli Tohtori Zivago. –– Autokirjastossa on tänä iltana kirjastoauton virkailija ja kuljettaja Heikki Niemi ja hänen apunaan laitoskirjastonhoitaja Pirjo Hakuni, joka on tullut auttamaan, mutta myös tutustumaan kirjastoauton toimintaan. Itselleni paras rentoutumiskeino on lähteä lenkille. Näyttely on avoinna 30.10. Kun viime vuonna täältä lainattiin 58 605 kirjaa, niin auto käytännöllisesti katsottuna tyhjeni 22 kertaa. Usein sille annetaan paljon moitteita. Matka Marathonista Ateenaan on noin 40 kilometriä
Tehokas paperinen suodatin ja metallinen karkeasuodatin. Huippukone järjesttömään hintaan! 2 kpl valurautaritilä 1 kpl valurautaparila 4 poltinta + sivukeitin Tukeva mäntyinen FXA-puuhylly, jossa neljä tasoa. 16 Kangasalan Sanomat •Keskiviikko 25.9.2019 niin kauan kuin siasta riittää:) k-rauta.fi k-rauta.fi Tarjoukset voimassa vain pe 27.9. 5,7 l kulho. 10 00 99 00 199 00 KPL KPL KPL YLEISKONE ELECTROLUX EKM6000 (499,-) (349,-) MUSTANG PULLMAN KAASUGRILLI 4+1 50 KPL ERÄ! 20 KPL ERÄ! 20 KPL ERÄ! 2 KPL ERÄ! 6 KPL ERÄ! SOUTUVENE IDEAL 430 PYYKINPESUKONE ELECTROLUX FW33L8143 JÄÄKAAPPI AEG RKE73925MX R TUHKAIMURI NUTOOL 18 L 500 W LED-LAMPPU OSRAM BASE FILAMENT 806LM 827 E27 KIRKAS 3KPL Vakaa, silti kevyesti käsiteltävä vene. Tervetuloa TALONÄYTTELY K-RAUTA TALOLLA LOMAKODIN ASUINALUE LOMAKODINKUJA 1 KELLO 17-19 EPIQ DIGITAALINEN MIKROAALTOUUNI 700/1200W 20L VALKOINEN LASINPESUNESTE LASOL 100 2L PUUHYLLY FXA MÄNTY 4 TASOA 1640X700X26 Yli 50 euron ostoksista saat kupongin jolla voit noutaa Juhla Mokka paketin K-Supermarket Pälkäneestä (Suodatinjauhatus, arvo 3,99) VADELMA MAURIN MAKEA MUSKOKA PREUSSEN OTTAWA GLEN AMPLE PIENI ERÄ OMENAPUITA (ERI LAJIKKEITA) 18 00 kpl 5 00 kpl Laimentamaton. KPL KPL (9,95) (34,90) PIENKONEBENSIINI PROF 2-T 5L Prof 2-tahti pienkonebensiini. Hydrostaattiveto. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. Ruostumaton 18 l:n säiliö. KLO 9 KAIKKI PUUT, PENSAAT JA PERENNAT (ei syyskukat, sisäkasvit eikä tarjouskasvit) (ei ennakkovarauksia) -50% -70% KLO 17 KAIKKI MOOTTORISAHAN TERÄKETJUT 9 95 (9,95-24,90) 59 00 5 00 10 00 PIMEETÄ KAUPPAA PÄLKÄNEEN K-RAUDASSA TARJOUKSET VAIN PERJANTAINA 27.9. AVOINNA 7.30-20 1/ASIAKAS 1/ASIAKAS 1/ASIAKAS 1/ASIAKAS TULITAITEILIJAN TULISHOW KLO 19.30. Musta. P. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE EI ENNAKKOVARAUKSIA! TARJOUKSET VOIMASSA VAIN PE 27.9. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi • ma-pe 7.30-17, la 8.30-14 (Matkap. KLO 17-20 Nämä ja paljon muita tarjouksia. Irrottaa lian tehokkaasti ja estää pesujärjestelmän jäätymisen. klo 17-20 PERINTEINEN SIKATARJOILU klo 18 Perjantaina 27.9. Energialuokka: A++, Nettotilavuus: 358 l, CustomFlex®, Dynaaminen kylmennys: MultiAirFlow, CoolMatic, Ohjaus ja lämpötilan näyttö: Elektroninen LED,AEG pitkä vipukahva, Äänitaso: 40 dB(A). 1 00 3 PR PAKETTI (5,95) ALLA OLEVAT TUOTTEET VAIN KLO 17-20 PERJANTAINA 27.9. Keskimääräinen elinikä 10 000 tuntia 499 00 (990,-) (44,95) (9,95) 3 KPL ERÄ! 19 90 6 95 299 00 599 00 (499,-) (999,-) Edestä täytettävä pesukone 8 kg, 1400 rpm 999 00 (1690,-) ALPINA BT 108 SD HC TRAKTORIMALLI HST Leikkuuleveys 108 cm, sähköstartti, valot. Tuotteita rajoitetut erät! Ma-pe 7.30-17, la 8.30-14 Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE. Mitat: 1850x595x647 POLAR ULKOTULI PIENI 2 KPL / PKT 1 00 2 KPL ERÄ! KÄSINEET GARDEN WORK 2025P NÄPPYLÄT 3 PARIA KOKO 8 Miellyttävät näppyläkäsineet pihaja puutarhatöihin
Musta. Tehokas paperinen suodatin ja metallinen karkeasuodatin. Huippukone järjesttömään hintaan! 2 kpl valurautaritilä 1 kpl valurautaparila 4 poltinta + sivukeitin Tukeva mäntyinen FXA-puuhylly, jossa neljä tasoa. KPL KPL (9,95) (34,90) PIENKONEBENSIINI PROF 2-T 5L Prof 2-tahti pienkonebensiini. Hydrostaattiveto. Keskimääräinen elinikä 10 000 tuntia 499 00 (990,-) (44,95) (9,95) 3 KPL ERÄ! 19 90 6 95 299 00 599 00 (499,-) (999,-) Edestä täytettävä pesukone 8 kg, 1400 rpm 999 00 (1690,-) ALPINA BT 108 SD HC TRAKTORIMALLI HST Leikkuuleveys 108 cm, sähköstartti, valot. Tervetuloa TALONÄYTTELY K-RAUTA TALOLLA LOMAKODIN ASUINALUE LOMAKODINKUJA 1 KELLO 17-19 EPIQ DIGITAALINEN MIKROAALTOUUNI 700/1200W 20L VALKOINEN LASINPESUNESTE LASOL 100 2L PUUHYLLY FXA MÄNTY 4 TASOA 1640X700X26 Yli 50 euron ostoksista saat kupongin jolla voit noutaa Juhla Mokka paketin K-Supermarket Pälkäneestä (Suodatinjauhatus, arvo 3,99) VADELMA MAURIN MAKEA MUSKOKA PREUSSEN OTTAWA GLEN AMPLE PIENI ERÄ OMENAPUITA (ERI LAJIKKEITA) 18 00 kpl 5 00 kpl Laimentamaton. 5,7 l kulho. Irrottaa lian tehokkaasti ja estää pesujärjestelmän jäätymisen. Ruostumaton 18 l:n säiliö. AVOINNA 7.30-20 1/ASIAKAS 1/ASIAKAS 1/ASIAKAS 1/ASIAKAS TULITAITEILIJAN TULISHOW KLO 19.30. KLO 17-20 Nämä ja paljon muita tarjouksia. 0207 630 840 • www-k-rauta.fi • ma-pe 7.30-17, la 8.30-14 (Matkap. Energialuokka: A++, Nettotilavuus: 358 l, CustomFlex®, Dynaaminen kylmennys: MultiAirFlow, CoolMatic, Ohjaus ja lämpötilan näyttö: Elektroninen LED,AEG pitkä vipukahva, Äänitaso: 40 dB(A). Mitat: 1850x595x647 POLAR ULKOTULI PIENI 2 KPL / PKT 1 00 2 KPL ERÄ! KÄSINEET GARDEN WORK 2025P NÄPPYLÄT 3 PARIA KOKO 8 Miellyttävät näppyläkäsineet pihaja puutarhatöihin. 1 00 3 PR PAKETTI (5,95) ALLA OLEVAT TUOTTEET VAIN KLO 17-20 PERJANTAINA 27.9. KLO 9 KAIKKI PUUT, PENSAAT JA PERENNAT (ei syyskukat, sisäkasvit eikä tarjouskasvit) (ei ennakkovarauksia) -50% -70% KLO 17 KAIKKI MOOTTORISAHAN TERÄKETJUT 9 95 (9,95-24,90) 59 00 5 00 10 00 PIMEETÄ KAUPPAA PÄLKÄNEEN K-RAUDASSA TARJOUKSET VAIN PERJANTAINA 27.9. • Kangasalan Sanomat 17 Keskiviikko 25.9.2019 niin kauan kuin siasta riittää:) k-rauta.fi k-rauta.fi Tarjoukset voimassa vain pe 27.9. P. 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min, lankap. 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.) PÄLKÄNE EI ENNAKKOVARAUKSIA! TARJOUKSET VOIMASSA VAIN PE 27.9. klo 17-20 PERINTEINEN SIKATARJOILU klo 18 Perjantaina 27.9. 10 00 99 00 199 00 KPL KPL KPL YLEISKONE ELECTROLUX EKM6000 (499,-) (349,-) MUSTANG PULLMAN KAASUGRILLI 4+1 50 KPL ERÄ! 20 KPL ERÄ! 20 KPL ERÄ! 2 KPL ERÄ! 6 KPL ERÄ! SOUTUVENE IDEAL 430 PYYKINPESUKONE ELECTROLUX FW33L8143 JÄÄKAAPPI AEG RKE73925MX R TUHKAIMURI NUTOOL 18 L 500 W LED-LAMPPU OSRAM BASE FILAMENT 806LM 827 E27 KIRKAS 3KPL Vakaa, silti kevyesti käsiteltävä vene. Tuotteita rajoitetut erät! Ma-pe 7.30-17, la 8.30-14 Kankaanmaantie 6, PÄLKÄNE
KESKEINEN SIJAINTI teki Suojasta vilkkaan huvipaikan jo ennen sotia, mutta erityisesti sodan jälkeen ihmisten viihdetarve oli suuri ja talolla järjestetyt tilaisuudet vetivät väkeä. SUOJAN VIHKIÄISPÄIVÄNÄ vuonna 1919. Lotta Svärd. Lotta Svärd. MARTTI ANNALA ja liikkeenjohtaja Untamo Taivalaho luovuttavat 50-vuotismitalia maanviljelijä Sihvi Lahtiselle Osuuskaupan juhlassa 8.10.1961. MAANKUULUJEN TÄHTIESIINTYJIEN lisäksi Suojan lavalla parastaan ovat laittaneet myös kuhmalahtelaiset: ”missikisat” vuoden 1980 syksyllä hirvipeijaisten ohjelmana. Kuva Helmi Lahtisen kokoamasta kirjasta: Isänmaan asiaa ei saa unohtaa. – Kunnalliselämä oli silloin värikästä. Talon rakenteet ovat hyvässä kunnossa ja varustelu kattava. Hän nostaa esiin myös Kuhmalahden miesten lähdön talvisotaan ja toisen kerran jatkosotaan. 1918–1944. • Vuonna 1939 Suoja siirtyi kokonaan suojeluskunnan omistukseen. 18 Kangasalan Sanomat •Keskiviikko 25.9.2019 ARJESSA MUKANA Kunnalliselämän koukeroita ja eturivin tähtiä Liisa Alanko Suojan talo on taipunut moneen satavuotisen olemassaolonsa aikana. Rauhalahti vakavoituu. – Tilaisuus on varmasti ollut tunteikas ja mieleenpainuva. Suojan talo toimi sodan aikana ilmavalvonnan johtopaikkana, vartiopaikkana oli läheinen Musta-Jylhän tähystystorni.. 1918–1944. Lisäksi se on toiminut kansanhuollon toimistona, konserttisalina, markkinapaikkana ja näyttelytilana. Edessä vasemmalta Lauri Mattila, Oskari Haaparanta, Kerttu Aro, Hilda Mattila. Kuva Helmi Lahtisen kokoamasta kirjasta: Isänmaan asiaa ei saa unohtaa. TALVISOTAAN LÄHTI neljä llinja-autollista kuhmalahtelaisia kirkkoherra Viljasen pitämän kenttähartauden jälkeen. Kuhmalahden suojeluskunta. SUOJAN TERASSILLA vihkiäiskahveilla. Muut yhdistykset, erityisesti urheiluseura Kuhmalahden Kisa, ovat käyttäneet Suojaa omaan toimintaansa. • Yhtiön perustivat suojeluskunnan johtohahmot, ja talo toimi järjestön kokoontumispaikkana. Talvisotareissu alkoi kokoontumisella Suojan pihaan, jossa kirkkoherra Viljanen piti kenttähartauden. Säätiön tavoitteet eivät ole muuttuneet Suojan rakentamisen Kuhmalahden Suojan talon 100-vuotisjuhlia vietetään lauantaina HISTORIAA KUHMALAHDEN SUOJA • Kuhmalahden Vehkapuntarissa sijaitseva Suojan talo valmistui vuonna 1919 keskeiselle paikalle Sahalahti–Pohja-maantien varrelle. VIIME VUOSINA Manttaalisäätiö on peruskorjannut ja nykyaikaistanut Suojaa sisältä ja ulkoa osin omin varoin sekä erilaisten avustusten avulla. • Talon rakennutti Suoja Oy, jonka tarkoituksena oli harjoittaa huoneiden vuokraamista kokouksiin, liikkeen harjoittamiseen ja iltamien pitoon. Siellä on muun muassa pidetty juhlia ja iltamia, kunnan kokouksia, lääkärin vastaanottoa, kutsuntoja ja suojeluskunnan harjoituksia. Kuntakeskusta ryhdyttiin siirtämään Vehkapuntarista Pohjaan, ja kylien välinen kilpailu aiheutti vaikeuksia tehdä päätöksiä. • Sodan jälkeen suojeluskunnat lakkautettiin, ja Suoja siirtyi Manttaalisäätiön omistukseen. Aikalaiset ovat kertoneet kiertueiden käynneistä ja olisin halunnut kokea ne, haikailee Matti Rauhalahti kysyttäessä mielenkiintoista tapahtumaa. RAUHALAHDEN TAVOIN Manttaalisäätiön hallitukseen kuuluva Juhani Yli-Hinkkala olisi halunnut olla kärpäsenä katossa, kun kunnanvaltuusto ja -hallitus ratkoivat 1940–1950 -lukujen vaihteessa Suojan kokoustilassa, miten Kuhmalahtea kehitetään. – Suomen eturivin tähdet, kuten Tapio Rautavaara, Olavi Virta ja Malmstenin veljekset esiintyivät Suojalla. Kuhmalahden suojeluskunta. Ihmiset ovat kohdanneet toisensa Suojalla niin ilon kuin murheen hetkillä
AULIS AARNIO on iloinen Rampin historian jäädessä paikkakunnalle. Ahti Jokinen näyttelijä, ohjaaja. Jokisesta oli kiehtovaa päästä Kangasalla nimenomaan paikallisten, osin pitkälle historiaan ulottuvien teemojen ja ihmiskohtaloiden ohjaajaksi. Lahjoitus sisältää esimerkiksi Kangasalan kesäteatterin tiloissa olevan kahviokontin, kalustoja pukuvaraston, pukuhuoneen ja muuta irtainta omaisuutta kuten ison valikoiman puvustusta. Sari Anttila ja muut pikkuteatterilaiset ottavat sen mielellään vastaan. AJATUSTA VAHVISTAA se, että Rampin ydinhenkilöt ovat valmiita toimimaan nuoremman teatterin neuvonantajina. Juuri tällä hetkellä Pikkuteatterissa on ajankohtaista remontoida uusia toimitiloja ja valmistella tämän syksyn ja etenkin ensi vuonna vietettävän 10-vuotisjuhlan ohjelmistoa. Sari Anttila uskoo, että Rampin kanssa tehdyn sopimuksen myötä Pikkuteatterilla on vahva motivaatio miettiä tulevaisuuden ohjelmistopolitiikkaa ja myös historiallisia aiheita. Kuva Helmi Lahtisen kokoamasta kirjasta: Isänmaan asiaa ei saa unohtaa. Alkutahdit tansseille antaa Matti Rauhalahti ja iltakymmeneltä lavan ottaa haltuunsa Tim Creole & Hot Rods. – Tämä oli sataprosenttisesti oikea ratkaisu, hän sanoo. Ramppi on ollut meille kuin isoveli, joten on hienoa saada jatkaa sen kulttuurista ja henkistä perintöä. Emme ole vielä ehtineet tutustua kokonaisuuteen. Juhlan ohjelmaa suunnitelleet Elina Saloniemi ja Anita Koskinen kertovat, että monipuolista nähtävää ja kuultavaa riittää iltapäivästä iltamyöhään eikä juhlassa suinkaan tarvitse olla tyhjällä vatsalla. Ensimmäinen näytöskesä oli menestys: Saapasjalkakissa tavoitti lähes 3 000 katsojaa. LOPPUVUODESTA 2010 syntyi yhteinen päätös Pikkuteatterin itsenäistymisestä, jotta se voisi keskittyä hyvän alun saaneen lastenja nuortenteatterin kehittämiseen. • Kangasalan Sanomat 19 Keskiviikko 25.9.2019 ARJESSA MUKANA Kunnalliselämän koukeroita ja eturivin tähtiä SUOJAN TERASSILLA vihkiäiskahveilla. AHTI JOKINEN ohjasi Kangasalla muu muassa Aavan meren tuolla -puolen näytelmän, jonka puvustus ilmensi osaltaan värikästä 1960-lukua. Kangasalalaiset näyttelijät vaihtuivat muualta tulleisiin. kello 15 alkaen, Pohjantie 521 On erittäin tavoitteellista valita paikallinen, paljon tietoa ja historiaa sisältävä aihe, joka taipuu näyttämön lainalaisuuksiin. Eräänlaista surutyötä tehdessään Aarnio on muistellut Rampin kukoistuksen aikaista innostusta. TOIMINTA JÄI liian harvojen harteille, ja paikallisuus alkoi oheta. Ramppi-teatteri sai toimintavuosinaan valtakunnan taholta tunnustusta korkeasta tasostaan ja paikallisten aiheitten käsittelystä tavalla, joka kiinnosti myös muilta paikkakunnilta tulevaa yleisöä. – Pelkästään pukuja näyttää olevan satamäärin. Aulis Aarnio korostaa, että teatteriyhdistyksen lahjoituksen tarkoitusperät ovat puhtaan vilpittömät. 1918–1944. Lotta Svärd. – Kaikki viisi olivat Aulis Aarnion tasokkaita tekstejä, ja niissä todella oli työmaata meille jokaiselle. Rampin nimi jatkuu Pikkuteatterin jaostona, jolloin nimeä voidaan käyttää yhteyksissä, jotka vastaavat purkautuneen teatteriyhdistyksen vahvistamaa ohjelmistolinjausta. Kuhmalahden suojeluskunta. – Tämä on talkoovoimin pyörittämälle teatterillemme tervetullutta. Materiaalin lisäksi siirtyi myös kulttuuria ja historiaa. Kuhmalahden Suoja 100 vuotta -juhla lauantaina 28.9. Reilun kahdenkymmenen toimintavuoden aikana yleisössä istui noin 120 000 kävijää noin 70:ltä eri paikkakunnalta. Edessä vasemmalta Lauri Mattila, Oskari Haaparanta, Kerttu Aro, Hilda Mattila. – Yhtälö ei toimi paikallisten aiheitten näkökulmasta, jos näyttelijöillä ei ole historian tuntemusta ja kotiseutuhenkeä, valtaosan Rampin näytelmistä kirjoittanut Aulis Aarnio sanoo. – Loppuillasta tanssitaan eikä pönötetä yhtään, naiset lupaavat ja aikovat sonnustautua 1950-luvun tyyliin. Myös ne, joille Suoja on vielä vieras paikka, ovat tervetulleita tutustumaan taloon, Rauhalahti ja Yli-Hinkkala innostavat osallistumaan. – On erittäin tavoitteellista valita paikallinen, paljon tietoa ja historiaa sisältävä aihe, joka taipuu näyttämön lainalaisuuksiin. Ramppi lahjoitti mittavan rekvisiittansa Pikkuteatterille Sari Eerolainen Ramppi-Teatteriyhdistys on lahjoittanut omaisuutensa Kangasalan Pikkuteatterille. Pikkuteatteri on lunastanut paikkansa Kangasalla, sillä lapsia ja nuoria on välillä ollut tulossa harrastamaan enemmän kun on voitu ottaa mukaan. Sari Anttila Pikkuteatterin puheenjohtaja ajoilta: tarkoitus on yhä harjoittaa tilojen vuokraamista ja siten elävöittää aluetta. Näin sai alkunsa Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys, jonka mentorina Ramppi-teatterissa pitkään vaikuttanut Erkki Frick toimi useiden vuosien ajan. VIISI RAMPIN näytelmää ohjannut Ahti Jokinen muistelee kesäteatterilla vietettyjen hetkien olleen mielenkiintoisia ja vaativia. Sillä ei ole vaateita Pikkuteatterin ohjelmiston suhteen. – Ramppi on ollut meille kuin isoveli, joten on hienoa saada jatkaa sen kulttuurista ja henkistä perintöä, hän jatkaa. Tällaisia esityksiä voivat olla esimerkiksi kantaesitettävät tai vanhat teatteriteokset, jotka nostavat teemallisesti esiin Suomen ja erityisesti Kangasalan historiaa, kulttuuria ja merkkihenkilöitä. Ramppi-teatterin perustaja Aulis Aarnio puolestaan on helpottunut, kun toimintansa lopettaneen teatteriyhdistyksen omaisuus jää omalle paikkakunnalle. MYÖS RAMPPI-TEATTERIN nimen käyttöoikeus siirtyy Pikkuteatterin käyttöön. Alkuvaiheessa kassa oli tyhjä, mutta intoa ja osaamista oli sitäkin enemmän. Rampille perustettiinkin Pikku-Ramppi-nimellä kulkenut jaosto. Ramppi-Teatteriyhdistys puolestaan päätti lopettaa toimintansa tänä kesänä. – Toivottavasti kaikille avoin Suoja 100 vuotta -juhla saa väen liikkeelle ja ihmiset tulevat tapaamaan toisiaan sekä muistelemaan menneitä. Tällä hetkellä päällimmäisenä on kiitollisuus siitä, että Ramppi halusi osoittaa arvostusta nimenomaan lasten ja nuorten kulttuurille, Pikkuteatterin puheenjohtaja Sari Anttila sanoo. Ramppi-teatteri lainasi uudelle jaostolle ensimmäisenä keväänä pienen summan, jolla painettiin mainoslehtiset ja julisteet. Tilaisuus alkaa keittoruokailulla ja ohjelman välillä on kahvitarjoilu ja arpajaiset. Innostus onneksi säilyy Kangasalan Pikkuteatteri sai alkunsa vuonna 2009, kun Ramppi-teatterin toimintaan mukaan tullut ohjaaja Mika Eerola halusi perustaa paikkakunnalle lastenteatterin. – Onneksi se innostus näkyy nyt Pikkuteatterissa, hän iloitsee. Rampilla on laajat verkostot muun muassa myynnin ja markkinoinnin puolella, Anttila sanoo
+ 7,02 snt/min matkapuh. 8,35 snt/puh. 8,35 snt/puh. Omistamme yli 7 000 asuntoa Tampereen ja Turun seuduilla. Olemme olleet rakennuttamassa uusia koteja jo 40 vuoden ajan. Tutustu mm. asuntotarjontaamme Kangasalla: www.yhkodit.fi/asuntohaku/ Tervetuloa asumaan YH Kodeille!. alv 24 %): lankapuh. Olemme mukana elämän erilaisissa tapahtumissa, oli kyse sitten nuoren ensikodista, perheen tilavasta asunnosta tai ikäihmisille suunnatusta kodista. Huomioithan, että Ara-rahoitteisten asuntojemme asukasvalinnassa on rajoituksia. + 17,17 snt/min Etsitkö vuokratai asumisoikeusasuntoa. 20 Kangasalan Sanomat •Keskiviikko 25.9.2019 YH Kodit Oy, Aleksis Kiven katu 26, 33200 Tampere vuokraus.tampere@yhkodit.fi, 010 227 3000 Puhelun hinta (sis