Näin liikenteelle aiheutuu
oleellisesti vähemmän haittaa
kuin perinteisesti auki kaivamalla.
Urheilutietä joudutaan kaivamaan auki noin 30 metrin
matkalta, ja tie on Ruutanantien risteyksen kohdalta poikki
alustavan arvion mukaan 15.5.
saakka.
Työ aiheuttaa vedenjakeluun
katkoksia, joista ilmoitetaan ennalta. Hiekka pöllyää nyt lauantaina Pikkolan kentällä,
kun leidit saapuvat landelle ratkomaan keskinäistä
paremmuutta naisten harrastejalkapalloturnauksessa.
FC Kangasalan järjestämään
turnaukseen osallistuu kahdeksan joukkuetta Tampereen seudulta, Parolasta,
Hauholta ja Vaajakoskelta.
Lasitetulla terassilla ja
parvekkeella on jo kesä!
Soita ja varaa
ilmainen arviokäynti!
Antti
Tölli200
P. Tuolloin oppilaita
oli koulussa 130 ja henkilökuntaa noin viisi henkilöä.
Nyt oppilasmäärä on liki 500
ja henkilökuntaa koululla on 75
henkeä.
Reilussa vuosikymmenessä
koulun oppilasmäärä on kasvanut noin kahdellasadalla, yhden
luokan vuositahtia, mutta uusia
opetustiloja koulu ei ole saanut
11-vuotisen opetuksen tiloja lukuun ottamatta.
Nyt tilat ovat loppu, vaikka
koulu saikin käyttöönsä koulun
pihalla sijaitsevan entisen päiväkotirakennuksen vuosi sitten.
Opetusta annetaan myös koulun
pihaan sijoitetuissa neljässä parakissa.
Uusia asukkaita Vatialaan
on tulossa tulevaisuudessa, sillä aluetta kaavoitetaan voimakkaasti ja vanhat omakotitalot
vaihtavat omistajia.
Ahtaus on ongelmana myös
monella muulla Kangasalan
koululla. 020
7403
p.
050 3485 904
info@lumon.fi
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. Pahimmassa tilanteessa ollaan kuitenkin juuri Vatialassa ja Suoramalla.
Sivu 6
Vesihuoltotyö Ruutanantiellä
haittaa liikennettä
Nelivuotias Stella Brander on saanut mökkitontille Suinulaan myös oman leikkimökin.
Mökkileikit kutsuvat
SIVU12
Ruutanantien vesijohtoa siirretään Urheilutien ja Lepokodintien
välisellä alueella. Katkokset johtuvat kiinteistöjen vesijohtojen kytkemisestä uuteen vesijohtoon.
Työn tilaajana on Kangasalan
Vesi -liikelaitos ja urakoitsijana
Sujutek Oy.. Kaivannoista
aiheutuu liikenteelle haittaa 10.7.
asti. Oppilasmäärä on kuitenkin moninkertaistunut.
Vatialan koulu on täpötäynnä
Vatialan koulu rakennettiin
vuonna 1953. Uusi putki tulee
tien alle.
Työ tehdään suuntaporaustekniikalla, jossa vesijohto kaivetaan maahan uuteen
paikkaan porauskalustoa käyttäen. Ruutanantiellä on työmaan
aikana käytössä liikennevaloohjaus.
Vanha vesiputki, joka sijaitsee
rakennusten välissä rannassa,
on ikääntynyt, ja siinä on esiintynyt vuotoja. 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
Kangasalan Sanomat
PERJANTAI 24.4.2015
NUMERO 29
Tuomas MacGilleon
97. VUOSIKERTA
mika säpyskä
Vatialan koulun ympäristö on muuttunut koulun rakennusvuodesta
1953, mutta tilat eivät niinkään yhtä laajennusta lukuun ottamatta
040 309 8000.
Aikuiset 10 ?, 7-15 -v. Viikko 18: Ma klo 18 RR-kerho. Se on niin erityistä, ettei Hän voi koskaan hylätä meitä.
Raamattu vakuuttaa: ?Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?
Vaikka hän unohtaisikin, minä en
sinua unohda. Heikki Repo, Matti Huomo.
klo 14 Messu Kuhmalahden kirkossa. Soitin
Pekalle ja kerroin perhetapahtumasta sekä suuresta huolestani.
Pekka tulikin kotiin jo seuraavana päivänä. klo 18-19.30
Seurahuoneella
Elina Oksanen: Joh 15:10-17
Ansaittu kimppu
Kiitämme kaikkia vapaaehtoisia ja seurakunnan väkeä, jotka
käyvät meillä vierailuilla. Kirkkokuoro klo 18 kirkonkylän srkkodissa.
To 30.4. Niillä raukoilla oli sitten
illallisena vaan kuivaa heinää.
Aamulla katsahdin ikkunasta lammastarhaan ja näin Päkän
vieressä seisomassa jotain pientä
ja valkoista. Ja nopsasti karitsat nousivat huterille jaloilleen ja etsivät tiensä aterialle
. Markku Viitala, Tarja Sillanpää.
Kolehti: Nimikkolähettiemme Liisa ja Mikko Puhalaisen työn tukemiseen Kreikassa, Lähetysyhdistys Kylväjä.
Voimasi uupui, olit väsynyt niin.
Me katsoimme silmiisi sammuviin.
Toivotimme: isä rakas, hyvää matkaa,
sun täytyy tästä yksin jatkaa.
Mut seurana sull on enkeleitä,
me hyvästelemme, silmissä kyyneleitä.
kaivaten Ranja
La 25.4. Silti äiti voi hylätä oman
lapsensa tai laiminlyödä lapsen
tarpeet. Elina Oksanen, Katja Kohonen, Tarja Sillanpää. 10.7.1951 Kangasala
. Ti ja
to klo 18 ja ke klo 11 Rukoillaan! Ti klo12 Ruokailu työttömille ja vähävaraisille.
Hämeen Kivituote Oy. klo 11 Kangasalan kirkossa
Messun jälkeen lounas ja touhua koko perheelle
Tapulinmäellä.
Ikävöiden
Birgit perheineen
sisko perheineen
veljet perheineen
ÄITIENPÄIVÄLOUNAS
Su 10.5. Viikko 19: Ma RR-kerho (kts. Perheen muut lapset ovat
Lotta, 9, Saan, 7, ja Väinö, 2.
Riikka ja Miika Hymylän tytär
syntyi 11.4.2015 kello 6.59. Tule kuulemaan ja keskustelemaan Mwikan tilanteesta.
Myynnissä Mwikan mamojen tekemiä tuotteita Mwikan
diakoniatyön hyväksi.
AARREARKKUMESSU
Su 26.4. 2
KANGASALAN SANOMAT
Risto Juhani
POHJA
Sunnuntai 26.4.2015
Pyhän aihe: ?Jumalan kansan koti-ikävä?
. klo 16
Kangasalan kirkossa
Julia Jaakkola, laulu
Tuomas Salokangas, piano
Kristittyjen yhteinen
ISRAEL-ILTA
Ma 27.4. klo 10-15 Seurahuoneella
Kontista kodiksi -projekti ystävyysseurakunnassamme
Mwikassa on valmis, merikontista on rakennettu päiväkoti. Ennen lähtöään
Pekka neuvoi minulle, miten olla
paimen hänen pienelle lammaslaumalleen.
Pekka kutsui lampaitaan erityisellä kutsuhuudolla. Vain puolet lammaslaumasta lähti seuraamaan minua, muut jäivät ison
mustan Päkän johdolla lammastarhaan. Se oli kovin voipunut eikä jaksanut heti nousta.
Olin huolissani ja yritin siirtää
sen Päkän hoidettavaksi, mutta
äitikin tuntui olevan välinpitämätön kuopuksensa suhteen. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on myös jotain hyvin
erityistä. kotisivu). www.kangasalanseurakunta.fi
Sanan voimaa
Kulttuurikorttelissa
Kangasala-talo ja kirjasto
Susanna ja Juuso Kutila saivat tytön 8.4.2015 kello 1.01. Kiitos myös Eveliina-lääkärille.
Hyvää kevään jatkoa teille kaikille!
Avusta kiittäen
antibiootti ripuloija
Ajankohtaista verkossa . Pekkonen
Ma
Ke
To
Su
Ti
Ke
Ti
8.6.
10.6.
11.6.
14.6.
16.6.
17.6.
23.6.
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 18.00
klo 19.00
klo 19.00
Ke
To
Su
Ti
Ke
To
Su
24.6.
25.6.
28.6.
30.6.
1.7.
2.7.
5.7.
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
Ma 6.7.
Ti
7.7.
Ke
8.7.
To
9.7.
Su 12.7.
Ti
14.7.
Ke 15.7.
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 19.00
klo 15.00
klo 19.00
klo 19.00
LIPUT: Kangasalan Sanomat, Myllystenpohjantie 2,
Ramppi-teatterin lipputoimisto p. ja alle kouluikäiset maksutta.
Järj. Onneksi
Päkä ei ollut ensisynnyttäjä, vaan
se tiesi kuinka toimia: se puhdisti lapsensa nuolemalla. Su 3.5. Messun jälkeen lounas ja touhua Tapulinmäellä.
klo 12 Messu Sahalahden kirkossa. Su klo 16 Lauletaan yhdessä! Kahvit,
pyhis, varkkityttöraamis. klo 18
Kirkonkylän srk-kodissa
Anneli Savolainen
SAARNAKAHVILA
Ke 29.4. Musiikki: Eero ?Safka. varhaisnuorisotyö.
Siunaus toimitettu 17.4.2015.
Kaikki ovat
tervetulleita
tilaisuuksiimme!
Kahvila Seurahuone
Ohjelma ajalla 24.4.?7.5.!
Pe klo 11 ja 18 Rukoillaan ja klo 19 Life-ilta. Mitä
enempää paimen voisi tehdä laumansa pelastamiseksi??
Hanne Karaksela
diakonissa
Sahalahden kappeliseurakunta
Kangasalan seurakunta. Se oli lohdullinen ja toi turvallisuutta, vaikka
kaupungissa kasvaneena en tuntenut paimenten arkea enkä ollut
koskaan nähnyt pientä karitsaa.
Aikuisena asenteeni hyvä paimen -vertaukseen säilyi kutakuinkin samanlaisena, vaikka
kuulinkin, ettei paimenen työ ollut pelkää karitsoiden silittelyä.
Eräänä kesänä ystäväni Pekkapyysi minua kotimieheksi hänen
matkansa ajaksi. Meillä on laulettu,
tanssittu, leivottu, ulkoiltu, kahviteltu, luettu kirjaa, lehtiä tai runoja ja otettu valokuvia.
Henkilökohtainen ystävätoiminta on myös mieluista, kun
asukas saa keskustella kahden
kesken jonkun kuuntelevan ihmisen kanssa.
Sydämellinen kiitos teille kaikille antamastanne ajasta! Tervetuloa jatkossakin.
Hoivakoti Villa Stenin väki
Kangasalan terveyskeskuksen vuodeosasto ykkösen henkilökunnan ammattitaitoiset hoitajatytöt: isosti kiitoksia teille, olitte
niin reippaita, avuliaita ja ymmärtäväisiä. Päivällä ne söivät kuivaa heinää ja vähän kauroja.
Yönsä lampaat viettivät lammastarhassa, johon Pekka oli rakentanut niille hienon asumuk-
Hyvä paimen
sen. paitsi viimeksi syntynyt, joka oli
kaikista pienin. Kirkonkoto klo 10 Vatialan srkkodissa.
KUHMALAHDELLA
Su 26.4. Ryhmät: p. Aamuin ja illoin hän johdatti ne metsän kautta hakkuuaukon reunalle syömään
tuoreita kerppuja. Pekka lähti ja jäin turvallisella
mielellä sijaispaimeneksi.
Ensimmäisenä iltana jäljittelin
Pekan kutsuhuutoa. klo 11 Ehtoollisjuhla, Pertti Lehmuskoski, pyhis. 040 825 0760. Meille
on tullut lahjoituksena ryijy, villasukkia, hartiahuiveja, kauniita
tyynyliinoja. Kinkerit klo 16 Raili ja Timo Mattilalla,
Mattilantie 348, Vehkäjärvi.
TIEDOKSI: Hautausmaiden siivoukset
aloitetaan Huutijärveltä 23.4.2015.
HAUTAKIVIKAIVERRUS JA HUOLTO
PEKKA VIRSIHEIMO, KANGASALA
TIEDUSTELUT 0400 635 749
LUOTETTAVA PAIKALLINEN AMMATTILAINEN
lauantaina 25.4.2015
klo 10?15
KAUPPAYMPYRÄ
Kangasala-salissa ohjelmaa klo 15.30 asti
www.kangasala.fi/kulttuuritori
Paikalliset palvelut
keskeisellä paikalla osoitteessa
kauppaympyra.fi
Kesä 2015 Kangasalan kesäteatterissa
Tarina sukupolvien kohtaamisesta
1970-luvun hengessä
HAAVEET KAUAS
KULJETTAA
Ensi-ilta ke 10.6.2015
Ramppi-teatterin kesän 2015 näytelmä kertoo kahdesta sukupolvesta,
heidän unelmistaan ja niiden toteutumisesta. Sanoit tulevasi uneen minua tapaamaan.
vaimosi Meimi
klo 11 Aarrearkkumessu Kangasalan kirkossa. Myöhemmin kuulin, että sekin kasvoi isoksi lampaaksi.
Ihmisäidin lastaan kohtaan
tuntema rakkaus on jotain erityistä. Minulla oli lapsena kaunis kuva, jossa valkoisiin pukeutunut Jeesus
pitää puhtaan valkoista karitsaa
sylissään.
Osasin myös hyvästä paimenesta kertovan laulun. klo 14 mennessä khranvirastoon p. Kiitos saamastani hoidosta. 31.3.2015 Kangasala
Rakkaani, illalla jätän oven valmiiksi auki.
Odotan sinua.
. Jeesuksen kädet on lävistetty meidän
elämämme tähden, jotta Jumala ei
koskaan eikä ikinä unohda meitä
eikä käännä katsettaan pois meistä. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinä olet aina minun edessäni. Hän alkoi ruokkia
tuttipullolla pienintä ja heiveröisintä karitsaa. klo 12 Suoraman srk-keskuksessa.
Ilmoittaudu 6.5. Ajalliseksi viitekehykseksi on
valittu 1970-luku, jolloin muutoksen tuulet ravistelivat Suomea.
Käsikirjoitus: Aulis Aarnio . ?Lilli?
painoi syntyessään 3 400 grammaa ja oli 51 senttiä pitkä.
MWIKA -PÄIVÄ
Enää ei tehlä laskaita hommia pappa.
Emma
Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala
www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi
Syntyneitä
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
Rakas mieheni, isä ja pappa
HELLUNTAISEURAKUNTA
PERJANTAI 24.4.2015
Hyvä paimen -vertaus on meille
monelle jo lapsuudesta tuttu. To klo 13 Päiväseurat, kahvit. Ohjaus: Mika Eerola . Jeesus-paimen on antanut henkensä meidän puolestamme. Kirkonkoto klo 10 kirkonkylän srkkodissa.
Ke 29.4. Hautakivialan työt
Touko Virsiheimo p. 0400 627 026
www.ramppiteatteri.net
SUNNUNTAI-ILTAPÄIVÄN
MATINEA
Su 26.4. Ma klo 18 Yhteiskristill.
Israel-ilta kk:n srk-kodilla, Anneli Savolainen. Ti ja to klo 18 sekä ke klo 11 Rukoillaan! Ti klo 18 Leija-kuoro. 5 . Neidin ensimitat ovat 3 945 grammaa ja 52,5
senttiä. Siinä silmieni edessä
syntyi vielä kolme karitsaa lisää.
Olin riemuissani ja täysin avuton ja valmistautumaton. 0400 633 636
touko.virsiheimo@gmail.com
Seurakunnan olohuone ja kahvila
avoinna ti-pe klo 10-14
Myllystenpohjantie 2
Ti 28.4
10 ?
. Kysy myös hitsaus- ja suojakaasupulloja
IK-ASENNUS
Uudet, entistäkin
tehokkaammat
A. SAMMUTTIMET
. 175 . 26,40)
Maitohappobakteeri
+ B 100 kaps.
(norm. 4?
10. 11 kg nestekaasupullo kuori+täyttö 80 . 250 . kerroksessa
lauantaina 25.4.
klo 10?15.
Nouda uusin lehti
ja tartu samalla
tapahtumatarjoukseen.
Esittelemme KS-digiä.
VARASTON
TUULETUSMYYNTI!
-30%
MUUT PESULAPALVELUT
-20%
Ihanteelliset maitohappobakteerivalmisteet
hyvinvointisi päivittäiseen ylläpitoon!
!
MaitohappoUUS
T
U
U
bakteeri
+BCD 100 kaps.
FINmekko
2200
(norm. 044 300 2929
Hopeiset
helmikorvakorut
(13,-)
Omakotitontteja
Kangasalla
3360-00858
-20%
sh.
890
Tonttihaku
13.4.?4.5.2015
Tarjous voimassa 15.5. 6 kg 40?50 ?
12 kg 70?80 ?
. PALO-/HÄKÄ-
JAUHE. 040 528 3030 www.kalapaikka.com
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
TAKSI
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
Kangasalan
Sanomat mukana
kulttuuri- ja hyvinvointitorilla Kangasala-talon
2. 03 542 5650, ma?pe 10?17, la 10?14
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. (03) 3396 1118.
Palvelemme: ark. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Kaffila Pikonpuodin kautta Suomen kesään...
voit nauttia tai ottaa mukaan lounaskeitot,
salaatit, gluteenittomat leivonnaiset ja
herkulliset viemiset kyläpaikkaan...
Nautiskelijoille Lucaffen erikoiskahvit ja
hauduketeet myös mukaan.
MATOT
Palvelemme torin laidalla joka päivä!
gluteeniton kahvila Kangasalla
Avajaisten
kunniaksi
kaikki
tuotteet
www.pikonpuoti.fi
Kangasalantie 960,
Kaffila P. VAPPUPALLOJA
TODELLA
7. EDULLISESTI
5. IIVONEN
Vatialantie 44, Kangasala, ma?pe klo 8?16, p. 2 kg 30?40 ?
. asti.
Kultainen
zirkoniariipus
(37,-)
Huom! Meillä myös
kiinteistömattojen
vuokraus ja myynti
1130-00131,
ilman ketjua
1990
FOCUS
Naisten
kello
(34,90)
0125-14143
29,-
FOCUS
Miesten
kello
(69,-)
0220-10584
Tarjoukset voimassa 30.4.2015 saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää.
PRISMA KANGASALA Mäkirinteentie 10, puh. 10 l Ar+Co2 suojakaasu................. 5 kg Co2............................................ 23,10)
Tule tekemään
hyvät alelöydöt.
1800
KANGASALAN APTEEKKI
Kuohunharjuntie 21, 36200 Kangasala,
p. 03 377 0940
Keskusaukio 2, Kangasala
ma?pe 10?17.30, la 10?14
www.kauppaympyra.fi
www.kangasalankemikalio.fi
Vapaa pääsy, tervetuloa! Pohtiolammentie 64, p. 6 . Tervetuloa!
Pynnönkannontie 6, 36220 Kangasala
P. ma?ti?ke?to klo 9?18 15 ?
AVAJAISTARJOUS
pe 9-17, la 9-13:
ORVOKKIAMPPELIT
2 kpl
3
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
10,-
HEIKKISEN PUUTARHA
Ansaritie 10, p. 010 322 2811*
Ma?pe 9?19, la 9?16, su 11?15, www.kangasalanapteekki.fi
* Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. 045 129 8489
matto@mattopalvelut.com
www.mattopalvelut.com
ma?pe 8?16, la 11?14
Tarjous voimassa 30.4.2015 asti.
29,-
Kalevi Salakka
(39,50)
www.kangasala.fi
49,Meiltä saat
S-Etukortilla
bonusta!. 10?18, la 10?16. 040 583 9294
Katso myytävät huonekalut:
www.verhoilupuutyo.fi
KUUMAA SAVULOHTA
Kotisivut uudistettu!
KAHVISTA KALAAN KAIKKEA!
Annukka Lintulahti, p. 120x180 cm, sammutuspeitto........... 03 377 0217
www.heikkisenpuutarha.fi
TURVAA KOTISI JA MÖKKISI!
PALOVAROITIN
VAROITIN
30 ?
10 . 040 579 9763
AQUASOURCE
kosteusvoiteet
VERHOILUPUUTYÖ
50 ml
Ellintie 3, 36200 Kangasala,
p
He huolehtisivat ajantasaisesta ja asiallisesta
tiedonvälityksestä.
Näin entisaikain naapuriavun
malliin hyötyliikkuen hoituisivat
pienoiset piha- ja puutarhatyöt,
puiden pilkkomiset, pinoamiset.
Mummelit saisivat muuttoapulaisia, matonpiiskaajia ja vaarit
vastantaittajia, mahlanvaluttajia.
Verkon ja katiskan kokijat soutajia, kalojen päästäjiä, perkaajia.
Ruutanalaiset toivovat, että kaukolämmön siirtojohdon
rakentamisurakan tarjoamat
synergiahyödyt alueen kevyen liikenteen edellytysten parantamiseen hyödynnetään täysimääräisesti ja että Tampereen kaupunki
ja Kangasalan kunta tekevät asiassa myönteistä ja ratkaisuhakuista yhteistyötä pitäen mielessä
itse asettamansa tavoitteet: Tampereen kaupunkiseudun kävelyn
ja pyöräilyn kehittämisohjelman
Kondensaattoriaseman ohjauspöytä. Ihminen tarkkailee niitä, joko 6 km:n päästä OY.
Kangasalan Sähkön suojissa taikka muutaman kymmenen
tai parinsadan kilometrin päässä.
Nämä laitteet ovat maassamme ainoat tähän mennessä.
Varmaan ne tulevat herättämään teknillisen alan ammattimiesten kiinnostusta. Pyöräilijöiden tulee
polkea tien numero 3400 ja valtatie 9:n vartta pitkin, mikä on erittäin vaarallista ja epämiellyttävää.
Uusi yhteys olisi siten merkittävä parannus sekä kevyen liikenteen edellytyksiin että liikenneturvaan. Martti Peltomaa.
Sakean metsän keskellä huomaa yht?äkkiä hehtaarin suuruisen puista paljaaksi hakatun alueen. Kevyen liikenteen yhteys
helpottaisi myös kaukolämpöverkon ylläpitoa ja huoltoa.
Lehtemme edustaja sai torstaina käydä Kangasalan aseman
pohjoispuolella maamme ainoalla ja koko maailmassakin
harvinaisella sarjakondensaattoriasemalla. Samoilla tauluilla voisivat hyötyliikkujat
kertoa auttamishalustaan.
Kuntien palkatut liikuttajat saisivat käynnistää samaa tarkoittavan puhelinpalvelun. Kuuluu kuin sateen ropinaa, mutta se ei johdu pisaroinnista, vaan sähkön risahtelusta verkostossa ja laitteissa.
Ylhäisellä yksinäisyydellään tämä kertoo myöskin nykyaikaisesta automaatiosta: laitteet toimivat ja valvovat toimintaansa. Metsän keskelle on
kohonnut pilareita ja laitteita, jotka edustavat nykyaikaista
suomalaista tekniikkaa ja teknillistä kauneutta.
Kondensaattorikentän sisällä vilkaisee vaistomaisesti taivaalle. Osoituksena tästä voidaan jo mainita,
etta keskiikkona oli asemalla käynyt professorit Paavola ja
Veverka. huhtikuuta klo 6.28,
jolloin virta kytkettiin
Jorma Lindqvist kuvasi sorsia surffaamassa. Varausta
ei tarvita tekopohjavesilaitoksen
toteutuessa.
Kun huomioidaan kaikki edellä mainitut tekijät, tekopohjavesihanke ei lisää kunnan vedenhankintakustannuksia muihin
vaihtoehtoihin verrattuna.
Lisäksi tekopohjavesi turvaa vedenhankinnan toimintavarmuuden ja kuntien yhteinen toimija
tuo suuremmat hartiat tulevaisuutta varten.
Hankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu lakisääteisessä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä.
Tekopohjavesilaitoksen imeytysalueiden tilantarve on pieni,
kokonaisuudessaan 14 hehtaaria
eli 2 prosenttia harjualueesta.
Harjualueella on sorakuoppia,
joiden yksittäinen koko on suurempi kuin koko tekopohjavesilaitoksen aluevaraus.
Imeytysalueita ei avohakata, aidata eikä soraa viedä pois. 5
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
KS lauantaina 25.4.1965
Suomen ensimmäinen
400 kV sarjakondensaattori
aloitti toimintansa
Kangasalan asemalla
12. Vasemmalla ennakoivat hälyytykset, oikealla toimintahälyytykset, keskellä erotin
ja katkaijaohjauspainikkeet sekä edellisten lukitsijat.
Mikko Kiio
kertakaivamisella
Erityinen parannus tämä olisi
ruutanalaisille, joilla ei nyt ole toimivaa kevyen liikenteen yhteyttä
Tampereelle. Työ suoritettiin rakennusmestari Toivo Kankaisen laatimien ja sosiaaliministeriön
vahvistamien piirustusten mukaisesti.
Nyttemmin on työ valmistunut niin pitkälle, että viime
keskiviikkona päätti yleisten töiden lautakunta suorittamansa tarkastuksen perusteella ottaa työn kunnalle vastaan.
Työ on tullut maksamaan noin 50 000 mk.
Hoidokit muuttavat uusiin tiloihin toukokuun alkupuolella.
Tarkoitus on, että vanha yleisen osaston rakennus puretaan vielä kuluvan kevään aikana.. Viimeksimainittu on Prahan Teknillisen korkeakoulun vara-rehtori.
vision mukaan Tampereen kaupunkiseudulla kävellään ja pyöräillään tulevaisuudessa merkittävästi nykyistä enemmän.
Tavoitteena on, että kaupunkiseutu on kestävän liikkumisen
esimerkkialue Suomessa.
Jari Kolehmainen
Noora Ellonen
Heli Kaliste
Iskelän omakotiyhdistyksen jäsenet
Kunnalliskodin
yleisen osaston
korjaustyöt päättyneet
Viime marraskuussa aloitettiin entisen kunnalliskodin sairasosaston korjaus- ja muutostyöt. Aallonharjalla ratsastaa naaras.
Päivän kuva
on edullinen
hankkeen kokonaisinvestoinnista on noin 2,3 miljoonaa euroa.
Tämä lisäkustannus on samaa
suuruusluokkaa kuin Kangasalan
Veden jo tekemä noin 1,5 miljoonan euron varaus Raikun vedenottamon raudan- ja mangaa
ninpoistoinvestointiin. Tekopohjavesilaitos osaltaan varmistaa harjualueen säilymisen muun
muassa virkistyskäytössä.
Tekopohjaveden tuottaminen
on luvanvaraista toimintaa, millä
varmistetaan muun muassa ympäristönäkökohtien ja oikeudenmukaisuuden huomioiminen.
Ennakkotietojen mukaan aluehallintovirasto antaa päätöksensä
Tavase Oy:n vesilain mukaisesta
hakemuksesta kesäkuussa 2015.
Petri Jokela
toimitusjohtaja
Tavase Oy
Liiku
hyödyksi
Joka kuntaan, mieluiten joka kylään pitää asentaa ilmoitustauluja
tai ikkunatiedotteita, joilla pikku
puuhien tarjoajat voivat ilmaista talkooavuntarpeensa. Oppaana toimi
ins
Lisäksi pihassa sijaitseva
entisen Oravanpesän päiväkodin
siirtokelpoinen rakennus tuli koulun käyttöön viime keväänä.
Kun Vatialan koulu rakennettiin
vuonna 1953, koulussa oli oppilai-
ta 130 ja opettajia noin viisi. Koulu on peruskorjattu 1980-luvulla,
ja laajennus 11-vuotisen opetuksen tarpeisiin tehtiin vuonna 2006.
. 6
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Gallup
Mikä talkoissa
viehättää?
. Myös
esimerkiksi henkilökunnan sosiaalitilat ovat käyneet auttamatta
pieniksi koulun 75-päiselle työntekijämäärälle.
. Saimme tuolloin myös uudet
hallinnolliset tilat, mutta muita
opetustiloja laajennus ei tuonut.
Koululla on kehitelty luovia ratkaisuja tilaongelmiin. Opettaja Paula Villasen mukaan
opetus on sujunut väliaikaistiloissa hyvin. Yhtään lisää
ekaluokkalaisia ei kouluun olisi
kuitenkaan enää mahtunut vaan
seuraavat oppilaat olisi pitänyt sijoittaa Suoraman kouluun.
Tieto muutaman oppilaan tulevasta muutosta kuitenkin muutti tilanteen niin, että Vatialassa
aloittaa syksyllä neljä ensimmäistä luokkaa ja nykyiset kakkosluokat yhdistetään kolmeksi kolmosluokaksi . Nyt ryhmiä on meillä kuusi.
Tilojen puute ja vanhan koulun epäkäytännölliset tilat eivät
vaikuta vain opetukseen. Hyvä porukka ja siisti piha! Totta
kai myös perinteet velvoittavat, sillä omat vanhemmatkin ovat täällä ahkeroineet, Jyrki Uskalinmäki sanoo.
. Opetustiloja on tehty entisistä asuntoloista, ikkunallisesta pallovarastosta
kuin myös 11-vuotisen opetuksen
terapiahuoneesta.
. Matematiikan tehtäviä tekemässä Seif Meis (edessä), opettaja Paula Villasen vieressä Eemeli Aho ja takana Matti Ollikka ja Matilda Sarlin.
. Nyt uusia koulutulokkaita on
tiedossa 69.
Vielä viikko sitten ensimmäisen luokan ryhmiä oltiin perustamassa kolme. Oppilasmäärät
ovat kasvaneet viimeisen reilun
vuosikymmenen ajan yli luokallisella vuosittain.
. näillä näkymin.
Vatialassa muuttuviin tilanteisiin ollaan totuttu. Siis hieno sosiaalinen tapahtuma, kuten hienosti
sanotaan, Anneli Hyttinen vahvistaa.
Kahden neliön sosiaalitilat käyvät hieman ahtaaksi koulun miestyöntekijälle, joista kuvassa on vain noin puolet.
Pieni suuri kyläkoulu
Mika Säpyskä
Vatialan koulussa on jännitetty,
kuinka suureksi kasvaa syksyllä
aloittavien ekaluokkalaisten määrä. Koulun pihalla on ollut siirtokelpoisia opetusparakkeja jo kolme vuotta. Haittaa on ollut lähinnä luokkatilan keskellä olevista tolpista, jotka heikentävät näkyvyyttä luokan eteen.
Toiveissa olisi, että jatkossa parakkiluokista toisiin voisi kulkea myös sisäkautta. Alkujaan 11-vuotisen opetuksen tilat suunniteltiin neljälle ryhmälle. Yhdessäolo ja tietysti siisti jälki,
kun pihalta on saatu kerättyä pois
risut, kävyt ja muut roskat, keskiviikkona Äijälä-talon pihamaalla
haravoinut Vilma Kilpiö kertoo.
Parakkiluokat ovat varsin viihtyisiä sisältä. Äijälän talkoissa ovat mukana
kaikki. Esimerkiksi 15 miestyöntekijällämme on käytössä kahden neliömetrin sosiaalitila, eikä
naistenkaan vastaava ole naisten
määrään nähden yhtään sen parempi, Saarikko naurahtaa.
Teknisen työn tilojen kapasiteetti alkaa olla loppu ja esimerkiksi 150 hengelle suunniteltu
koulun ruokala on auttamatta
liian pieni nykyiselle oppilas- ja
henkilökuntamäärälle.
Osa pääkoulun oppilaista syö
luokkatiloissa, Oravanpesän tiloissa opiskelevat omissa tiloissaan ja vammaisopetuksen ryhmä kotitalousluokassa.
Vatialan koulu on hyödyntänyt
Pitkäjärven koulun liikuntasa-
Sääennuste
Perjantaina
Lauantaina
+8
6
Sunnuntaina
10
+8
1
(-1)
+8
11
10
3
(-2)
+9
+9
Maanantaina
12
10
(-1)
10
10
6
11
(+4)
11
10
11. Kun tulin kouluun vuonna
2003, koulussa oli 280 oppilasta,
nyt luku on 489, Vatialan koulun
rehtori Mari Saarikko selvittää.
Ongelmaksi alkavat muodostua
koululta loppuvat tilat. Tällä
hetkellä niissä on opetustilat neljälle luokalle. Yhteispeli sujuu ja yhteishenki on hyvä
Tampereen rajaan
ja Lahdentiehen rajautuva oppilaaksiottoalue mahdollistaa sen,
ettei koululla ole lainkaan kuljetusoppilaita, 11-vuotisen vammaisopetuksen oppilaita lukuun
ottamatta.
Hyvät liikenneyhteydet ja suotuisa alue houkuttelee kouluun
pätevää henkilökuntaa ja Vatiala
kouluineen alueelle uusia asukkaita.
. rahapula.
Ääneen näin ei sovi kuitenkaan sanoa, koska ohentuneesta
eurovirrasta seuraa se luonnollinen johtopäätös, että myös
hoidon määrä, laatu ja saatavuus laskevat.
On siis viisaampi puhua psykiatrisesta palvelurakenneuudistuksesta sen suojissa kun voi tarpeen vaatiessa askarrella muutakin, kuten ex-hallituksen samansointiset kunta- ja
sote-uudistukset osoittivat.
Talousvaikeuksissa kärvisteleville kunnille avohoito mallina tietysti maistuu, kun psykiatrisen hoidon keventämiseen
on valtion taskusta ojennettu avoin valtakirja.
Kokonaan toinen juttu on se, kuka pitää nämä täsmähoidetut ja sairaalasta heivatut ja heivattavat potilaat kiinni elämän syrjässä?
Yhden psykiatrisen sairaanhoitajan eväät siihen eivät taida
riittää, kuten Kangasalla on ajateltu.
Potilas saati potilaan näkökulma ei psykiatrisesta palvelurakenneuudistuksesta käytävässä keskustelussa juuri vilahtele.
Syykin on selvä. Niinpä
varsinkin Vatialan oppilaspainetta
on pystytty helpottamaan sijoittamalla oppilaita Suoramalle.
Tämäkin toimintatapa alkaa
olla mahdotonta, sillä myös Suoraman koulu joutuu taiteilemaan
opetustilojen vähäisyyden ja suuren oppilasmäärän kanssa. Takana näkyvä entinen
päiväkotirakennus on myös koulun opetuskäytössä.
Koulutilat kortilla
Kangasalan 14 alakoulusta pahimpien tilaongelmien kanssa kamppailevat Suoraman ja Vatialan
koulut. Se osoittaa, etteivät seinät tee laadukasta opetusta. Lisäksi alueen
tilanteeseen vaikuttaa se, ettei
Länsi-Kangasalle ole rakennettu uutta yhtenäiskoulua, joka oli
suunnitelmissa pitkään, Kangasalan sivistystoimenjohtaja Leena
Pajukoski selvittää.
Voimakkaan oppilaskasvun
kanssa kamppaillaan myös esimerkiksi Pohjois-Kangasalla, jossa Ruutanan ja Havisevan koulut
ovat yhteiskäytössä. Laajennuksella
ratkaistaan kuitenkin vain Huutijärven tämänhetkistä tilanahtautta. Tuotolla piiri voi jälleen
haukata palasen Kauppia alati paisuvan koneistonsa tarpeisiin.. Vaikka Suoraman koulu sai vastikään
laajennukset, ovat tilat jo loppu,
ja koulun pihaa täyttävät edelleen
opetusparakit.
Saarikon mukaan luovuuskaan
ei enää auta opetustilojen haalintaan. Ruutanan
koulu sai hieman helpotusta tilanteeseen, kun koulun pihaan rakennettuun Koivurinteen päiväkotirakennukseen tehtiin samalla
koulutiloja. Kesällä saliin asennetaan kuitenkin
uusi pinnoite.
Vatialan koulu on tehnyt tiivistä
yhteistyötä Suoraman koulun kanssa oppilaiden jakamisessa. Suoraman koulun kohdalla
odotetaan ratkaisua Suoraman
kirjaston osalta. Kaikki tekevät parhaansa
niissä tiloissa, joissa työskentelevät, eivätkä tilarajoitteet ole estäneet meitä tekemästä esimerkiksi
innovatiivisia projekteja. Vanhojen omakotitalojen asujakanta on nuorentumassa, mikä
tuo tänne uusia lapsia. Luonnonkauniina paikkana sairaanhoitopiiri laittaa Kaivannon lihoiksi kaavoituttamalla sen laatuasumiseen.
Jokunen vuosi siihen menee, mutta sehän lienee suhdanteiden kannalta vain hyvä asia. Muista kouluista tilaa
uusille oppilaille on lähinnä vain
Kuhmalahden Pohjan koululla ja
Sahalahden Lahdenkulmalla.
Kuhmalahdelle on pohdittu
uutta koulurakennusta korvaamaan Pohjan koulua, sillä koulun
oppilaaksiottoalueen oppilasmäärät ovat laskussa ja uusi rakennus
olisi vaihtoehto vanhan koulun
peruskorjaukselle.
Pajukosken mukaan vastauksia
esimerkiksi Vatialan tilanahtauteen pyritään löytämään kouluverkkoselvityksessä, jonka parissa
päiväkoti- ja kouluverkkotyöryhmä on työskennellyt alkuvuodesta lähtien.
Selvitys valmistuu huhtikuun
loppuun mennessä, jonka jälkeen
se menee ensin kasvatus- ja opetuslautakunnan käsittelyyn.
Kaivannon taru on päättymässä ennen aikojaan, ehkä jo muutaman vuoden sisään.
Lopullisen niitin sairaalalle antoivat valtakunnallinen linjaus avohoitoon siirtymisestä ja uusi, jatkuvaa erikoislääkärivalmiutta edellyttävä päivystysasetus.
Osaltaan Kaivannon tulevaisuutta on nakertanut Pitkäniemeen hirttäytynyt sairaanhoitopiiri, jolle Kaivanto on ollut
aina piikki lihassa.
Kaivanto ei ole kohtaloineen yksin, sillä sairaalapaikkojen
vähentäminen on ollut Suomessa jo jonkun vuoden psykiatrisen hoidon ykköstrendi.
Suuntausta perustellaan lääketieteellisin syin. se jäänee kroonisissa säästötalkoissa
enemmän puheiden kuin tekojen varaan.
Erikoista kehitystä, kun ahdistuneiden ja mieleltään epävakaiden ihmisten määrä on jatkuvassa kasvussa.
Mikä on Kaivannon tulevaisuus, kun sen päivät ovat sairaalana luetut?
Ilmeisesti kunnan sairaalakäyttöön aikoinaan lahjoittama
alue kokee Pikonlinnan kohtalon. Hyvät tilat antaisivat kuitenkin vielä
lisäpotkua toimintaan.
Vatialan koulu sijaitsee ihanteellisella paikalla. Myös Liuksialan koulu sai lisätilaa vastaavalla tavalla.
Huutijärven koulun tilanahtauteen on tulossa ratkaisua parhaillaan käynnissä olevan laajen-
nustyön ansiosta. Salin lattian päällyste oli jo
niin huonossa kunnossa, että siitä lähtee isoja tikkuja. Lisäksi
tänne rakennetaan paljon.
Saarikko näkee koulunsa pienenä suurena kyläkouluna.
Uusia lapsia Vatialaan on odotettavissa lähitulevaisuudessakin.
Viime vuonna koulun läheisyyteen valmistuneelta Raatalan
Ilonaihe
Äijälä-talon pihatalkoisiin osallistunutta Toini Heinoa ilahduttavat hyvä terveys ja tekemisen ilo.
Se suurin riemun aihe on kuitenkin pieni Rasmus-poika.
. Rasmus, joka on juuri kastettu, on lapsenlapseni lapsi. Siis jälkikasvua jo neljättä sukupolvea!
Heino iloitsee.
7
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
alueelta on myyty jo lähes kaikki tontit.
Lisäksi uusia kaavoja ollaan tekemässä Vatialan alueella Pitkäjärvelle, Veturitielle, Linkosuolle, sekä Suoraman ja Vatialan
raja-alueilla Ilkkoon, Lentolaan,
Isolukontielle, Aakkulantielle
ja lisäksi Pikonkankaalle. Tämä
tarkoittaa asukasmäärän kasvua
Suoraman ja Vatialan alueilla. Nyt ollaan rokottamassa sellaista kansanosaa, joka ei saa ääntään kuuluviin eikä pysty itseään puolustamaan.
Niinpä psykiatrisen hoidon valtakunnallinen ulkoistaminen jatkuu, ja avohoito . Lakkautusuhan alla olevien
kyläkoulujen oppilasmääriä ei laajennustyöhön ole laskettu mukaan.
Sivistystoimenjohtajan mukaan
Tursolan ja Kirkkoharjun koulujen
tilat riittävät vielä nykyisille oppilasmäärille. Jo
pelkkä Linkosuon alue on tuo-
massa Vatialaan 450 uutta asukasta.
Rehtori Saarikko sanoo luottavansa, että tuleva kouluverkkoselvitys tuo ratkaisuja Vatialan
alueelle.
. Kaikki tilat ovat nyt käytössä.
. Sormet syyhyävät, että pääsisimme suunnittelemaan uusia
tiloja ja vanhojen saneerausta.
Meillä on listattu jo vuosien ajan
ideoita koulun ja sen tilojen kehittämiseen.
Pekka Kaarna
Kirjoittaja on
Kangasalan
Sanomien
toimittaja
Kolumni
Avohoito
ykköstrendi
Rehtori Mari Saarikon mukaan ilman opetusparakkeja kaikki Vatialan koulun oppilaat eivät mahtuisi opiskelemaan koulussa. Uusi lakkauskaan ei enää pelasta sitä. lia liikuntatunneilla, sillä koulun
oma sali ei riitä kaikille oppilaille.
Kaiken lisäksi koulun oma sali sai
keväällä käyttökiellon.
. Meillä on tosi hyviä opettajia ja hyvät
oppilaat. Vanhat koulutilat kaipaisivat
saneerausta ja lisäksi tarvitsemme
täysin uutta tilaa tänne Vatialaan.
Saarikko kehuu koulunsa opettajien joustavuutta muuttuvissa
tilanteissa.
. Kummankin koulun opetustiloja on jouduttu järjestämään
väliaikaisiin opetusparakkeihin.
Tämä siitäkin huolimatta, että
Suoraman koulun laajennus valmistui juuri.
. Pillerivinkkelistä katsoen mielenterveyden peruskorjaukseen riittävät
aiempaa lyhyemmät hoitojaksot, ja täsmähoito puree siinä
missä somaattisellakin puolella.
Tämä pitää varmaan osaltaan paikkansa, vaikka avohoitoon siirtymisen perussyy onkin paljon arkisempi
maakuntakaavan luonnokseen.
Lausunnossaan kunnanhallitus
toteaa, että luonnos mahdollistaa
Tampereen kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen eheyttämisen
ja sen palvelurakenteen kehittämisen.
Se on myös liikenneratkaisuiltaan realistinen yli 250 000 asukkaan kulkutarpeisiin ja tuo Tampereen seudun vetovoiman esiin.
Veturi-Tampereen lisäksi luonnos painottaa myös kunta- ja aluekeskusten merkitystä maakunnan
moottoreina.
Pirkanmaan kaupalliseksi lisätilatarpeeksi luonnos arvioi 1,5
miljoonaa kerrosneliötä.
Tärkeänä pidetään, että tuosta
määrästä päivittäis- ja erikoistavarakaupalle lankeavat neliöt sijoitetaan lähelle käyttäjiä.
Tärkeitä tavoitteita ovat niin
ikään keskustoja täydentävä asutus ja toimiva joukkoliikenne.
Kangasalan täydennysrakentamisen tärkein suunta on tulevaisuudessa Herttuala.
Kunnasta alueen rakentamisedellytykset tulee varmistaa maakuntakaavoituksen ja Lahdentien
perusparannussuunnittelun edetessä.
Taajamien ohella luonnoksessa
on otettu huomioon Kangasalan
maatalouden tarpeet ja maisemalliset näkökohdat.
Kolme leikkikenttää
lopetetaan
Kunnan talouden tasapainottaminen karsii Kangasalan leikkikenttäverkkoa.
Tämän vuoden aikana on määrä lopettaa kolme leikkikenttää:
Kuhmalahden Pohjassa sijaitseva Elmantien leikkikenttä, Mäntyveräjän Rusakonraitilla sijaitse-
Maakuntakaavan luonnos vahvistaa Lentolan kaupallisten palvelujen kehittämisen ja mahdollistaa alueen työpaikkojen kartuttamisen.
Kangasalalaisittain merkittävää
on myös se, että Sahalahden alueen elintarviketuotannon kehittämisedellytysten turvaaminen
koetaan maakunnallisesti elintärkeäksi.
Kaiken kaikkiaan maakuntakaavan luonnos antaa lausunnon mukaan hyvät eväät maankäytön kehittämiseen Kangasalla.
Taajamarakenteen aluevaraukset täsmäävät myös kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaan ja
ovat riittävän väljiä vaihtoehtoratkaisuille.
Luonnoksen Lentolaan osoittamat työpaikka-alueet, kaupalliset
palvelut ja taajamatoiminnot vastaavat niitä kehittämistavoitteita,
joita Lentolalle on asetettu läntisen
Kangasalan tärkeimpänä kaupallisena keskuksena.
Erikoistavarakaupan tulevaisuus tulee kunnan mukaan Lentolassa myös mahdollistaa. Kentän leikkivälineet ja
muut rakenteet poistetaan ja alueet ennallistetaan tasaamalla tai
nurmettamalla.
Kunta ostaa ja myy
Kunta ostaa Suoramalla olevan
omakotikiinteistön 170 000 euron
kauppahinnalla. Kiinteistöstä on tehty
kunnalle 59 000 euron ostotarjous,
jonka kunnanhallitus hyväksyi
maanantaina.
Hallin pinta-ala on 277 neliötä,
ja sen tontin koko on 2 196 neliötä.
Tapperin teos
Kangasala-taloon
Varatuomari Pertti Paloheimo on
lahjoittanut Kangasalan kunnalle
kuvanveistäjä Kain Tapperin teoksen Kuolleet sielut.
Lahjoituksellaan Paloheimo
onnittelee kuntaa sen merkittävistä kulttuurisaavutuksis-
ta, Kangasala-talosta ja Kimmo
Pyykön nimeä kantavasta taidemuseosta.
Lahjoituksen ehtona on, että
teos sijoitetaan Kangasala-taloon
sellaiselle paikalle, jossa se on helposti yleisön nähtävissä.. Kangasalantien
ja Isolukontien risteyksessä oleva
talo on hyvässä kunnossa ja asumiskelpoinen.
Kaupat solmittiin, koska ostos
tukee kunnan myös joukkoliikennevyöhykkeelle painottuvaa
maanhankintaa.
Kuhmalahden teollisuushalli
myydään. siten myös
Kangasalan luonto- ja kulttuurimaiseman kanssa.
va Hakoistenpuiston leikkikenttä
ja Touhumontun leikkikenttä Pikonkankaan Pikontieltä.
Kunta lopettaa kenttien ylläpidon. Kalli-
on kupeessa oleva kartingrata on
niin ikään syytä merkitä kaavakarttaan, koska radalla on maakunnallista merkitystä moottoriurheilukeskuksena.
Kunnassa on viime vuosina
satsattu työpaikkarakentamisen
edellytysten parantamiseen. Tähän maakuntakaavan luonnos, kehäkakkonen vyöhykkeineen sekä
alueet Saarioinen?Kaivanto ja Pakkala?Mobilia antavat hyvät mahdollisuudet.
Laipanmaan matkailullinen merkitys lisääntyy, ja se on
kunnasta otettava jatkossa huomioon vahvemmin kaavamerkinnöin.
Maakuntakuntakaavamääräyksiin sisältyvä varaus tekopohjavesilaitoksen sijoittamisesta Vehoniemeen todettiin
lausunnossa ristiriitaiseksi luontoarvojen kanssa . Kortteli on merkitty
havainnekuvassa sinisellä.
Mieluisa maakuntakaava
Pekka Kaarna
Kangasala on pienin täydennyksin
tyytyväinen Pirkanmaan 2. 8
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Mäntyveräjään tulossa yksityinen päiväkoti
Kangasalan kunta
Pekka Kaarna
Asemantien varteen, Kirkkoharjun alarinteeseen rakennetaan yksityinen päiväkoti.
Kunta vuokraa Suomen Hoivatilat Oy:lle tarkoitusta varten
5 700 neliön tontin, jolla on rakennusoikeutta 2 000 kerrosneliötä.
Mäntyveräjän kerrostaloalueen
naapurissa olevan tontin vuokraaika on 30 vuotta ja vuosivuokra
kymmenen euroa kutakin rakennettavaa kerrosneliötä kohden.
Hoivatilat suunnittelee tontille
70?80 lapsen päiväkotia aidattuine piha-alueineen, leikkivälineineen ja leikkivälinevarastoineen.
Yrityksen projektipäällikkö Juhana Saarni kertoo, että päiväkodin rakentaminen on tarkoitus aloittaa heti luparuljanssin
jälkeen toukokuulla, jolloin toiminta on mahdollista aloittaa ensi vuoden tammikuussa.
Saarnin mukaan Hoivatiloilla
on Pirkanmaalla vireillä kolme
muuta päiväkotihanketta.
Hoivatilojen kumppani Mäntyveräjän hankkeessa on Vekara
Päiväkodit Oy, joka vastaa päiväkodin toiminnan pyörittämisestä.
Kangasalla on vuoden alusta
otettu käyttöön päivähoidon palveluseteli.
Kunnan varhaiskasvatuksen
mukaan yksityinen päivähoito
on tällä hetkellä kunnallista hoitoa edullisempaa.
Lain mukaan yksityisen päivähoidon, jota kunta on velvoitettu
valvomaan, on oltava laadullisesti julkisen päivähoidon luokkaa.
Päiväkoti rakennetaan Asemantiehen ja Mäntyveräjäntiehen rajoittuvaan kortteliin, joka on varattu
lähipalveluille
Selvää on, että
Kangasalan Sanomien on oltava
läsnä eri välineissä ja tähän olemmekin investoineet viime vuosina, Ruusumaa sanoo.
. Homma lähti hyvin liikkeelle,
vaikka jouduin aluksi tekemään
töitä syöttöjen välissä. Leni Hovivuoren kautta talo
on hänelle osin jo entuudestaan
tuttu.
. Lomaa on pidetty silloin, kun siihen on ollut aikaa . Näin lehdessä Tilisanssin
myynti-ilmoituksen ja kun tunsin omistajan, otin yhteyttä. Kunnan ryhmien lisäksi iltapäivätoiminnan
järjestämisestä vastaavat Kangasalan seurakunta (Huutijärvi,
Kirkkoharju, Liuksiala, Ruutana, Suorama ja Vatiala), Suoraman koulun vanhempainyhdistys ry (Suorama) ja Kangasalan
seudun 4H-yhdistys ry (Raikku
ja Sariola).
Lukuvuonna 2014?2015 iltapäivätoiminnasta peritään maksua 90 euroa (elokuu 2015 45
euroa), jos lapsi osallistuu iltapäivätoimintaan 4,5 tuntia päivässä.
Maksu on 60 euroa (elokuu 2015
30 euroa), jos lapsi sallistuu lyhennettyyn iltapäivätoimintaan kolme tuntia päivässä tai kolme päivää viikossa.
Kangasalan Sanomia kustantavan
Kangasalan Sanomalehti-Osakeyhtiön tulos parani vuodesta 2013,
vaikka se oli edelleen vuonna 2014
miinusmerkkinen.
Vuonna 2013 yhtiö teki tappiota ennen satunnaisia eriä 83 715
euroa. Yritys jää hyviin käsiin, ja henkilökunta jatkaa
tehtävissään.
Yhdellä tapaa vapaalle siirtyminen on myös helpotus.
. Samalla, kun uskomme paperilehden säilyvän vahvana välineenä vielä pitkään, rakennamme
liiketoimintaa ja lukukokemuksia
myös digitaalisella puolella.
Yhtiön hallitukseen valittiin
uudelleen Torsti Tulenheimo ja
Sonja Leskinen. Joudumme jatkuvasti tarkastelemaan omaa toimintaamme,
jotta pystymme tekemään jatkossakin laadukasta paikallisjournalismia Kangasalla. Kasvu on ollut vauhdikasta.
Pitopalvelu on noussut liikevaihdosta jo 40 prosenttiin, Veikko
kertoo.
Suosio perustui raakaan työhön. Pesupaikka siirretään uuteen paikkaan.
Syy siirrolle on se, että läntisen
hautausmaan läheisyydessä sijait-
seva matonpesupaikka sijaitsee
muinaismuistoalueella.
Pesupaikan rakenteet poistetaan ja alue ennallistetaan Museoviraston valvonnassa syksyllä.
Kirkonkylän matonpesupaikan uudeksi alueeksi ehdotetaan
terveyskeskuksen läheistä viheraluetta. Kaupat tehtiin nimittäin vain kaksi kuukaut-
ta tyttäremme Nooran syntymän
jälkeen.
Työnjako oli luonteva alusta pitäen. Luotto
häneen on kova.
Päätöstä vahvisti se, että Jokinen on Leni Hovivuoren työtoveri vuosien takaa.
Hovivuoret ottivat Tilisanssin
ohjat 29 vuotta sitten, 1.4.1986.
Kangasalle tie johti sattuman
kautta.
. Viime vuoden tappioksi
muodostui enää 31 079 euroa.
. Asiakkaita jäämme kaipaamaan. Orastavan laman
vietyä rakennusliikkeessä konttoripäällikkönä työskennelleen
Veikon työpaikan, uutta ja yhteistä suuntaa päätettiin hakea Lenille tutulta ravintola-alalta.
Luontevinta se oli oman yrityksen kautta, mihin Kangasalta tarjoutui nyt mahdollisuus.
. Ei ihme, että alku meni vähän
kuin sumussa.
Työhön Hovivuoret ovat aina
lähteneet mielellään. Nyt
määrä on kolminkertaistunut, ja
alkuvaiheissa pienimuotoisesta pitopalvelusta on kasvanut yrityksen
toinen tukijalka.
. Levikki oli
vuoden lopussa 7 000 kappaletta, mikä oli 6,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Nuorempana jaksoi painaa.
Lomaksi riitti yksi pidempi ulkomaanreissu vuodessa. Tietoisuus siitä, että auton nokkaa ei tarvitse enää
joka aamu kääntää Kangasalan
suuntaan riittää.
Sekin on luksusta, kun voi nukkua puoleenpäivään tai uppoutua
dekkariin, milloin huvittaa.
Yhtä asiaa Hovivuorilla tulee
ikävä.
. Hallituksessa jatkavat Elina Ijäs, Mikko Meurman,
Päivi Nurminen ja Harri Oesch.
Viimeiset matonpesut muinaismuistoalueella
Kangasalan kirkonkylän matonpesupaikka Kalmistontiellä on käytössä enää tämän kesän. Lenin keittiössä avainsanat
ovat alusta pitäen olleet laatu ja
monipuolisuus. Veikko hoiti lounasravintolan paperityöt ja auttoi rutiineissa, Leni vastasi ruuasta ja salista.
. Parina viime kesänä vapaita on ollut jo
enemmän, kun vastuuta on maltettu siirtää henkilökunnalle.
. alkutalvesta.
Kesäisin pitopalvelu on työllistänyt niin, että vapaat viikonloput
ovat jääneet juhannukseen. Henkilökunta on Tilisanssin
kivijalka, ilman työntekijöitämme emme olisi tässä.
Riikka Jokinen siirtyy Tilisanssin
vetäjäksi Pikante ravintoloiden ravintolapäällikön tehtävästä.
Aiemmin hän on työskennellyt
pitkään muun muassa hotelli Rosendahlissa Tampereella ja hotelli
Ellivuoressa Sastamalassa.
Kangasalle ja Tilisanssiin Jokinen sanoo tulevansa hyvillä mielin. Jokinen on alan ammattilainen, ja hän täyttää muutenkin
kaikki edellytyksemme. Lähes 30 vuotta kestäneen yrittäjätaipaleen jälkeen kelpaa hengähtää,
Leni ja Veikko Hovivuori toteavat.
Hyvillä mielin
yrityksen vahvuus perustuvat sen
työntekijöihin, ei sen yhteen tai
kahteen vetäjään.
. Vaikka alalla on tällä hetkellä todella vaikeat ajat, on meillä
Kangasalan Sanomissa luja usko
tulevaisuuteen ja jo tänä vuonna uskomme tuloksen kääntyvän
voitolliseksi, toimitusjohtaja Tuula Ruusumaa sanoo.
Lehden levikki kehittyi vuoden
aikana negatiivisesti. Jo pelkkien ruokalistojen laadintaan hän sanoo
käyttäneensä mielettömästi aikaa.
. Viiden ihmisen työllistämisessä on ollut iso vastuu. Ruuan laatu ja
. Jos iltapäivätoiminnan ryhmissä on tilaa,
valitaan tokaluokkalaiset arpomalla.
Talouden tasapainottamisen
vuoksi Kangasalan kunnan koulunkäynninohjaajaresurssista on
jouduttu vähentämään yhteensä kymmenen koulunkäynninohjaajaa viime vuonna ja tänä
vuonna vähennetään kymmenen lisää.
Kunnan omia ryhmiä on kymmenen (Haviseva, Huutijärvi,
Kautiala, Kirkkoharju, Lahdenkulma, Liuksiala, Pohja, Ruutana,
Tursola ja Vatiala). Ilmoitustuotot
kuitenkin kasvoivat hieman.
. 9
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Asiakkaita jäämme kaipaamaan
Pekka Kaarna
Lounasravintola Tilisanssia 29
vuotta vetäneet Leni ja Veikko
Hovivuori jäävät kesäkuun alusta eläkkeelle.
Leniä ?Sanssissa?nähdään vielä kaupanteon jälkeenkin, sillä
hän on lupautunut Tilisanssin
ostaneen Riikka Jokisen mentoriksi tämän yrittäjäuran alkuvaiheissa.
Eläkkeelle siirtyminen olisi ollut mahdollista jo aikaisemmin,
mutta Jokinen oli ensimmäinen,
jonka Hovivuoret kelpuuttivat
elämäntyönsä jatkajaksi.
. Pirun pitkiä päiviä me teimme!
Uurastus tuotti tulosta, sillä
jo loppuvuodesta Tilisanssilla oli
päivittäin 80 lounasvierasta. Nyt on jo
tehty vähemmän ja menty enemmän.
Hovivuoret tähdentävät, että
lounasravintolan pyörittäminen
on joukkuepeliä. Nyt voi huokaista, kun tämä taakka on pois.
Mitään suurisuuntaisia eläkesuunnitelmia heillä ei matkustelun lisäksi ole. Tykkään uusista haasteista, joten odotan mielenkiinnolla tulevaa. Siitä
se lähti, Leni kertaa.
Yrittäjiä Hovivuorista tuli puolivahingossa. Alue suunnitellaan kesän
aikana ja toteutus tapahtuu syksyllä.. Jotain uuttakin tuon varmasti
mukanani.
Eläkkeelle Hovivuoret lähtevät
tyytyväisin mielin. Meillä on monta sellaista
jo ystäväksi tullutta lounastajaa,
jotka ovat käyneet talossa kaikki
29 vuotta.
Säästöt vaikuttavat Kangasalan Sanomien tulos
iltapäiväkerhoihin parani, mutta tappiota tuli
Kasvatus- ja opetuslautakunta
on päättänyt, että kunnan omissa ryhmissä iltapäivätoimintaa
tarjotaan ensisijaisesti ekaluokkalaisille ja muiden vuosiluokkien osalta eritystä tukea tarvitseville oppilaille.
Säästötoimenpiteiden vuoksi
94 tokaluokkalaista on jäämässä ilman iltapäiväkerhopaikkaa.
Ilman paikkaa on Liuksialassa
22, Ruutanassa 25, Tursolassa 31
ja Vatialassa 16 lasta
Asian voi hoitaa niinkin yksinkertaisesti, että suihkuttaa kalusteet vesiletkulla samalla kun
pesee terassin.
Helppohoitoinen ja säänkestävä pöytien pintamateriaali on
artwood, synteettinen materiaali, joka muistuttaa ulkonäöltään
puun pintaa.
. Perusvärejä on helppo ehostaa sisustustuotteilla ja
muuttaa niiden väriä vaikka joka kevät.
. Koti- ja yrityssiivoukset
Kangasalan Pihapalvelu
041 470 6141
pihapalvelu@hotmail.com
www.kangasalanpihapalvelu.fi
. Pihan kivi- ja viherrakennustyöt
. Rakennus-, korjaus- ja muuraustyöt
. Sohvasetit ovat suosittuja parvekkeellakin, ja jos tilaa on enemmän eli terassin ja oman pihan
verran, sohvaryhmän oheen hankitaan usein vielä erillinen ruokailuryhmä, tietää Jysk Kangasalan myynti- ja palveluvastaava
Nina Matilainen.
Puutarhakalusteissa suositaan
hillittyjä värejä: mustaa, ruskeaa,
harmaata. Pihasuunnitelmat
. Jo pelkästään koristetyynyjen
päällisen vaihtaminen tuo uutta
ilmettä, Matilainen huomauttaa.
Uutta oleskeluryhmää hankkiessaan moni haluaa suunnitella
tilan kerralla kuntoon.
. 0400 638 771
js-tek@pp1.inet.fi
Sähköpalvelut
LVIpalvelut
Kylmäpalvelut
Kaasuasennukset
Rakennuspalvelut
Tekninen isännöinti
Puukalusteiden käyttö on uusien materiaalien kehittämisen myötä vähentynyt, joskin niillä on oma
kannattajakuntansa.
. Pehmusteiden säilytyslaatikkoakaan ei kannata unohtaa, ja se
kannattaa sijoittaa lähelle sohvaryhmää, Matilainen muistuttaa
Suomen kesään kuuluvista sadekuuroista.
Ainakin osittain taaksejäänyttä
elämää on kuskata mökille oman
kotipihan vanhat kalusteet.
. Ruokailukäytössä on kuitenkin syytä muistaa, ettei paljaalle
pinnalle laske kuumaa kattilaa,
vaan väliin voi asettaa esimerkiksi tabletin.
Huolehdimme puolestanne
KESÄMÖKKINNE
KUNTOON
Marko Hakkari, p. Puutarhuripalvelu
. Vastaavan työnjohtajan palvelut
. Kokonaisuuteen kuuluvat
pehmusteet, aurinkovarjot, aurinkotuolit, paviljongit ja kalusteisiin sointuvat kukkaruukut.
. Mökillekin halutaan tyylikkäitä, laadukkaita tuotteita. 10
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Piha on toinen olohuone
Sari Eerolainen
Pihasisustamisessa on jo muutaman vuoden ajan ollut trendinä
luoda ulkotiloihin likimain olohuoneen kaltaisia kokonaisuuksia.
. 050 384 9000
KAUPPAYMPYRÄ
Paikalliset palvelut
keskeisellä paikalla osoitteessa
kauppaympyra.fi
Nauti kesästä ja
tilaa apua ammattilaisilta
Kangasalan Pihapalvelu Majavahuolto.fi
. asumisen apuna talonmiestöistä
rakentamiseen ja remontointiin
sekä kunnossapitoon.
P. Kovapuutuotteet sopivat ihmisille, jotka tykkäävät tehdä käsillään, sillä puu pitäisi öljytä kolmesti kesän aikana.
Teräs on materiaalina vahva ja
edullinen. Puhdistus vedellä ja tarvittaessa miedolla saippuavedellä riittää. Artwood on kivan näköinen
ja tyylikäs, ja siitä on tarjolla useita värejä.
. Yksi
tärkeä kriteeri on myös helppohoitoisuus.
Tämän ominaisuuden suhteen
ykköskastiin kuuluvat alumiinirunkoiset kuitupunos- eli polyrottinkikalusteet.
. Alumiini on vaihtoehtona hintavampi, mutta sen etuna
on ehdoton säänkestävyys.
Muovi on keveää ja kestävää.
Jos muovisesta kesäkalusteesta
nousee ensimmäisenä mieleen
yhdellä ja samalla muotilla tehty valkoinen pihatuoli, kannattaa
vilkaista nykyaikaista mallistoa.
. Muovista tehdään esimerkiksi polyrottinkimaisia kalusteita,
Matilainen vinkkaa.
Löhöpaikan oheen hankitaan usein
erillinen ruokailuryhmä.
?
TARMO TALKKARI
. RÄME-laiturit ja -terassit
Mökkihuolto Majava
Soita, tekstaa tai mailaa!
044 973 2250
antti@majavahuolto.fi
Mökkihuolto Majava, Kangasala,
Y-tunnus 2047735-9
Työmme on kotitalousvähennyskelpoista!
Olemme Facebookissa. Kiinteistöpalvelut kotiin ja kesämökille
. Apuna voi käyttää pehmeää
sientä.
11
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Jysk
?
Jysk
Pehmusteiden
säilytyslaatikkoa ei
kannata unohtaa, ja
se kannattaa sijoittaa
lähelle sohvaryhmää.
Nina Matilainen
Modernimpaa muotoilua edustava polyrottinkituoli.
Jysk
Muovi voi näyttää myös tältä.
Ainutlaatuinen asuinpaikkaVesijärven rannalla
PIKONLINNAAN
on rakentunut ainutlaatuinen pientaloalue
LEVONRANTA sekä huikeat järvimaisemat tarjoavat kerrostalot
RANTATÖRMÄ ja RIUNTÖRMÄ (Kangasalan rakennushanke
2014 voittaja).
Ota yhteyttä meihin, jos haluat elää todeksi unelman omasta
kodista järvimaisemin.
www.pikonlinna.fi, facebook: pikonlinna kiinteistöt
Täällä näkee suvun historian
ja ymmärtää omia juuriansa.
Mökkiranta avautuu Vesijärven pohjoispäähän.
Mari-Kaisa, Ilkka ja Stella Brander ovat löytäneet mökkipaikan Ilkan lapsuudenmaisemista.
Mökin sijainti on Branderien
mielestä monella tapaa hyvä. Uusavuttomien palvelusektorille olisi varmasti kysyntää.
Moni kaupunkilaistunut mökkiläinen voisi tarvita vaikkapa
metsurin, siivoojan tai mökkitalonmiehen palveluksia, Ilkka
sanoo.
Mökin sisustus on vaalea ja raikas.. Ilkan suku on
asunut seudulla 1900-luvun alkupuolelta lähtien, eikä muita vaihtoehtoja juuri pohdittu.
. Emme ajatelleetkaan tinkivämme
seudusta, johon mökki rakennetaan, Ilkka sanoo.
Hänen veljensä pyörittää nykyisin suvun vanhaa maatilaa. Uimahallissakin on enemmän tilaa
ja mukavampi käydä, Mari-Kaisa
vertaa.
Kangasalan yrittäjät voisivat
pariskunnan mukaan hyödyntää
kesäasukkaiden ostovoimaa vieläkin paremmin.
. Halusimme, että mökki ennemmin istuu ympäröivään maisemaan kuin nousee esiin sieltä,
Ilkka sanoo.
Myös pihapiiri on jätetty mahdollisimman luonnonvaraiseksi.
. Edeltävinä vuosina oli hyvin
aikaa miettiä omalle mökille sopivaa paikkaa, Mari-Kaisa kertoo.
Nykyinen mökkitontti kuului alun perin maatilan maihin,
mutta 1960-luvulla se myytiin
maatilan laajennuksen rahoittamiseksi.
Tontti jäi kuitenkin pientä saunamökkiä lukuun ottamatta tyhjilleen, kunnes Ilkka lunasti sen
muutama vuosi sitten takaisin
Branderin suvun haltuun.
Hän on itse asunut pääkaupunkiseudulla opiskeluajoista lähtien,
mutta tunneside lapsuuden kotiseutuun on säilynyt voimakkaana.
. paljon ikkunoita ja terassipintaa, pehmeä ja puinen tyyli.
. Niinpä seutu oli koko
perheelle ennestään tuttu kesänviettopaikka.
. Lisäneliöt löytyvät maalta.
. 12
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Toinen koti
mökillä
Branderit eivät halua asua maalla tai
kaupungissa, vaan molemmissa
Tuomas MacGilleon
Monesti perjantaisin Mari-Kaisa
ja Ilkka Brander sulkevat kerrostaloasuntonsa oven Helsingissä,
pakkaavat autoon neljävuotiaan
tyttärensä Stellan ja hurauttavat
Suinulaan.
Perillä odottaa oma mökki, joka valmistui viime juhannuksena.
Kriteerit olivat alusta lähtien
selvillä . Onhan sellaisessa erämökissä
hienot puolensa, metsästystä harrastava Ilkka sanoo.
. Ei mitään nurmikonleikkaajan unelmaa, Mari-Kaisa toteaa.
Branderit eivät halunneet tehdä
vapaa-ajan asunnostaan erämökkiä tai loppumatonta remonttiprojektia, vaan paikan, jossa on helppo viettää aikaa ympäri vuoden.
. Sukulaiset ovat lähellä, ja monella ystävälläkin on kesäpaikka Kangasalla.
. Meillä käy täällä enemmän
vieraita kuin Helsingissä, Ilkka
toteaa.
Ajomatka Helsingistä ei ole liian pitkä, ja Suinulasta pääsee helposti asioimaan Kangasalle tai
Tampereelle.
Pienessä kunnassa palveluiden
käyttäminen sujuu välillä jouhevammin kuin kaupungissa.
. Mutta työviikon jälkeen tulee
mielellään tänne, missä lämmöt
saa kauko-ohjauksella päälle.
Mökki Kangasalla tarkoittaa
myös sitä, että perhe voi edelleen
asua Helsingin keskustan sykkeessä. Olimme aika kranttuja. Hain Kangasalta itselleni
passin kymmenessä minuutissa.
Stellalle passin saaminen Helsingissä kesti puolitoista tuntia. Myös
Ilkan äiti ja muut sukulaiset asuvat lähellä. Nyt ei tarvitse enää pohtia
isompaan asuntoon muuttamista
pääkaupunkiseudulla, Mari-Kaisa toteaa.
Branderit eivät päätyneet Suinulaan sattumalta
-tarvikkeet
-TUOTTEET
(osa toimitusmyyntinä)
-VOITELUAINEET
KIVIAHON KAIVIN OY
www.kiviahonkaivin.com. Saatavissa erilaisia CE-merkittyjä seulottuja ja murskattuja lajikkeita.
Myös noudot sopimuksen mukaan.
Ota yhteyttä! P. Kiviainekset
. Hydrauliletkut + osat
. PÄLLI
0400 636 648
Palvelua
kotikunnasta!
Ponsantie 580, 36200 Kangasala
. 13
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Sora-, murske-, multa-,
hiekotussepelija kiviaineskuljetukset
kasettiyhdistelmällä.
Tapailan Kuljetus Ky
Tero Tapaila 0400 894 771
TARVITSETKO
KIVIAINEKSIA?
Vuortenharjuun Kuhmalahdelle on avattu uusi
kiviainesten ottopaikka.
. Traktori yms. Seulottua multaa
. Teräsrakenteet
. Tienhoitotyöt kuorma-auton
alusterällä
VILLE TIKANDER 050 5277 509
osoitteessa kauppaympyra.fi
TERÄSHUOLTO
T. 040 455 1070, 03 654 7457
Maanrakennusalan työt
monipuolisella kalustolla
Paikalliset yritykset, tuotteet,
palvelut ja tarjoukset keskeisellä paikalla
Kaikilla heillä on
hersyviä muistoja kommelluksista
kuumasta kesästä Kangasalla.
Sitä, maksettiinko näyttelemisestä jotain palkkaakin, näyttelijät joutuvat jo kaivamaan muistinsa sopukoista.
. Mutta esiintyä se osasi ja tunnisti nimensä, sanoo Tapio Parkkinen.
Helge ei ollut vain kukko, se oli
suuri persoona, ja oleellinen osa
kesällä 1980 Kangasalla kuvattua
elokuvaa Hullu kesä. Sitä ennen mökkiläiset saapuivat niemeen veneillä, Mielty
kertoo.
Kesällä mökkielämä koostuu
pitkälti veneilystä, ulkoilusta, saunomisesta ja syömisestä.
Veneellä pääsee kätevästi kesäteatterikäynnille Valkeakoskelle,
tai vaikka Hämeenlinnaan.
Välillä muiden mökkiläisten
kanssa pidetään juhlia, ja kesän
kruunaa yleensä pariskunnan jär-
jestämät Venetsialaiset elokuun
viimeisenä viikonloppuna.
Myös aikuiset lapset piipahtavat
välillä käymään.
. 14
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Rauhaa
veden äärellä
Vuosien mökkihaku päättyi Sahalahdelle
Tuomas MacGilleon
Tampereella asuvat Ari Mielty ja
Maritta Salminen hakivat sopivaa mökkitonttia useamman vuoden ajan.
. He haluavat yleensä tulla
tänne juhannuksena kavereiden
kanssa, Salminen nauraa.
Perheen yhtenä lukuvuotena
majoittama ranskalainen vaihtooppilas viihtyi myös Sahalahdella.
. Täällä irtaantuu arjesta, Mielty toteaa.
. Hän kysyi aina, että voidaanko mennä mökille. Tämän elokuvan heikkous on
tekninen laatu, mutta pyrimme
digitoimaan sen mahdollisimman
hyväksi. Kolme pikkupoikaa saapuu enonsa luokse Kangasalle kesänviettoon ja heille alkaa tapahtua
jännittäviä asioita. Me lähinnä maalasimme, Salminen sanoo.
Mökki valmistui kesällä 2006 ja
on ollut sen jälkeen ympärivuotisessa käytössä.
Pariskunnan tietojen mukaan
alueelle on rakennettu ensimmäiset mökit jo 1950-luvulla, mutta sinne kulkeva kiemurainen tie
valmistui vasta 1970-luvulla.
. Heiltä peritään
tilaisuuteen pieni pääsymaksu.
. Halusimme mökin, joka on
enintään 40 kilometrin päässä kotoa, ison veden ääressä ja syvällä
rannalla, Mielty kertoo.
Etsintä päättyi syksyllä 2003,
kun Längelmäveden rannalla sijaitsevasta niemestä löytyi pienellä rantasaunalla varustettu
tontti.
Jyrkkään rinteeseen pystytetty
päärakennus on pitkälti Mieltyn
isän rakentama.
. Kirkon suntio
kertoo heille verikivestä ja Kaarinasta, joka sitten myöhemmin ilmestyy pojille.
Pääsiäisen tienoilla elokuvaa
Komediateatterin pöydässä muistelivat Teija Auvinen, Maija Raipia, Eila Roine, Seppo Mäki, Liisa
Roine, Esko Raipia, Panu Raipia ja
Tapio Parkkinen. Ammattinäyttelijöiden lisäksi remmiin kutsuttiin
avustajia Kangasalta. Tekijätiimiin
kuuluivat tuolloin Ylöjärven Draama -nimisen tuotantoyhtiön omistaneet Tapio Parkkinen, Timo Nissi ja Esko Raipia.
Elokuvan juoni liittyy Kuussalon
Kaarinaan. Ja sitten meillä oli kuvausrekvisiittana Fiat 600, josta tippui jatkuvasti osia, kun ajoimme sillä
illalla takaisin kaupunkiin, Eila
Roine kertoo.
Syy, miksi näyttelijät ovat nyt koolla, on elokuvan uusintaesityksen
suunnittelu Kangasala-talossa sunnuntaina 17.5.
Näyttelijät saapuvat itse paikalle ja toivovat, että mahdollisimman moni elokuvan avustajatehtäviin osallistuneista pääsisi myös
tulemaan.
Avustajat voivat ilmoittautua
ennakkoon Esko Raipialle sähköpostilla esko.raipia@elisanet.fi.
Tämän jälkeen paikat täytetään
muulla yleisöllä. Helge tuli valituksi Saarioisilta satojen joukosta, eikä se raukka
osannut edes kiekua. Hiljaisuus
ei haittaa asukkaita, päinvastoin.
. Emmekä me
jaksaneet saunoa yhtä kauan kuin
hän, Salminen muistelee.
Vaikka kesällä vilskettä on enemmän, suurimman osan vuodesta
pariskunta viettää rauhallista mökkielämää Hugo-koiran seurassa.
Liikenteen melua ei kuulu lainkaan, eikä mökki sijaitse vesiliikennereitin varrella. Vain pihapiirissä. Parasta on juuri tämä hiljaisuus ja rauhallisuus, Salminen sanoo.
Seesteisessä ympäristössä syntyy omia rutiineja, jotka poikkeavat kaupunkielämästä.
Pariskunta nauttii aamukahvit
mökin portailla joka aamu . Tosin jos
muualla näkyy jotain erityisen
kiinnostavaa, rajoja pitää vähän
venyttää, Salminen sanoo.
Portugalinvesikoira Hugo vahtii jäiden lähtöä laiturilla.
Mökkiä ja rantasaunaa ympäröivä nuori mäntymetsä kertoo takavuosien metsäpalosta.
Hullu kesä saapuu jälleen Kangasalle
Tuula Ruusumaa
Tampereen Komediateatterin pöydässä istuu joukko tunnettuja näyttelijöitä keskustelemassa kukosta.
Nauru raikuu, kun he muistelevat
kukkoa nimeltä Helge Jääskeläinen.
. Joka tapauksessa siellä on
paljon kangasalalaisia maisemia
ja ihmisiä, siksi se kannattaa tulla katsomaan, Esko Raipia sanoo.
Ennen mökin rakentamista. Kyllä siitä kai jotainmaksettiinkin, Maija Raipia muistelee.
Liikkeelle lähdettiin kuitenkin
talkoovoimin. vaikka pilkkihaalareissa.
Pihapiirin lintujen edesottamuksia seurataan tarkkaan, ja havainnot kirjataan ylös.
. Kuvauspaikoiksi valikoituivat muun muassa
kirkko, Vääksynjoki ja Lepokoti.
hälytinjärjestelmät ja
kameravalvonnat
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous.
www.lukkopalvelu.com
Paikalliset yritykset, tuotteet,
palvelut ja tarjoukset keskeisellä paikalla
osoitteessa kauppaympyra.fi. 0400 670 559
50-lukua ja vanhempaa
KODIN IRTAIMISTOA:
kaappeja ja lipastoja,
sohvia ja sänkyjä, pöytiä ja
tuoleja, astioita ym.
Ellin Warasto
osto & myynti
www.ellinwarasto.net
Ellintie 1, Kangasala, p.
0400 571 151
ti-pe 12-17, la 10-14
tai sop. aukaisupalvelu
. erilaiset lukitusjärjestelmät
. lukkojen korjaukset
. sarjoitukset
. lasitukset.
Peilit sekä taidetarvikkeet.
Taulunkehystykset.
APUA?
Apua tarjoaa uusi perheyritys
KORJAUSTIIMI
Ari Mielty ja Maritta Salminen kokeilivat mökkeilyä vuokramökissä Hämeenkyrössä.
Teija Auvinen, Maija Raipia, Eila Roine, Seppo Mäki, Liisa Roine, Esko Raipia, Panu Raipia ja Tapio Parkkinen
tekivät kesällä 1980 Kangasalla Hullu
kesä -nimisen elokuvan.
FIXIT OY
. rakentamisessa
. mukaan
TAPSAN
LASI
Seppämestarintie 11
36100 Kangasala as.
P./fax 03 379 0697
ma?pe 9?17
Rakennus- ym. 15
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
UUNIMUURARI
Pekka Svärd
Takat, leivinuunit,
hormistot, savupiiput...
30 vuoden kokemuksella
0400 648 680
APUA KODIN
PIKKUKUNNOSTUKSIIN
ja vähän isompiinkin remontteihin.
Remonttiapu Sami Tuomi
p. remontoinnissa
. Kotitalousvähennys
TARJOUS 0500 333742/Jyrki
fixit@kotikone.fi Kangasala
SÄHKÖASENNUKSET
Tmi Sähköasennus
Ari Tammilehto
Kuhmalahti
0400 297 933
ari.tammilehto@sahkoasennus.inet.fi
PALVELEMME 24 h
0400 877 611
. kunnossapidossa
TUTUSTUMIS
TAR JOUS
-
-20%
Suunnitellaan yhdessä!
ME TOTEUTAMME
TYYTYVÄISYYSTAKUULLA.
Edullisesti
100 cm mittainen
lasikuituvarsi on kätevä
kylpyhuoneessa
Ostamalla suomalaisia
tuotteita 10 ?:lla enemmän
kuussa syntyy Suomeen
10 000 uutta työpaikkaa.
Tehdään yhdessä maailman
suurin sinivalkoinen
jalanjälki.
24,90
Suomalaisen työn
tunnistat näistä merkeistä:
Lehtiharava Fiskars
Solid L 135016
Leveä ja hellävarainen
lehtiharava.
Työskentelyleveys 51 cm.
Kestopuu vihreä SHP
A-luokka 48 x 98 mm
2 ,19
14,95
Kestopuu vihreä
terassilauta 34 x 95
0,99
Havut
Laaja valikoima erilaisia
havuja. Valikoima
vaihtelee myymälöittäin.
n.
Havut 17 cm ruukuissa.
5,95
/m
/jm
Terassiruuvi Merox
4,2 x 55 mm T20 A2
Terassiruuvi leikkaavalla
kärjellä ja senkkaavalla
kannalla.
9,95
alk. kpl
14,95
9,90
Puutarhalannoite Cello 20 kg
Laadukas kivennäislannoite,
soveltuu kaikkien
puutarhakasvien
kevätlannoitukseen.
25:-
OK-PUUTARHAMULTA 40 L
10:5 sk
/4 sk
Kuorikate 50 l
Vähentää kitkemisen
tarvetta ja estää
veden haihtumista
maasta. 16
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
KAIKKEA KESÄÄN PÄL
Puucee- ja kompostikuivike
Cello 50 l
Turpeesta ja
puulastuista
valmistettu seos.
Puutarhakannu 10 l
sininen
6,90
6,95
Jynssää ja kuivaa
setti Sini
Välineet kylpyhuoneen
kuuraukseen ja kuivaukseen. Raaka-aineena
puhdas, luonnollinen
mäntykuori.
15,95
439:Kompostikäymälä
Biolan Eco
Hajuton, siisti ja
ympäristöystävällinen
käymälä.
579:-
Puucee Hertta ja
Kuivikekäymälä
Kekkilä 50 l
Koko 90 x 110 cm. Puucee
Hertta on helppo koota.
Tilavuus 50 litraa,
materiaalina komposiitti.
539:-
Musta Multa Biolan 45 l
Kompostilannoitettu
multaseos
kotipuutarhureille.
Kasvusäkki Biolan 70 l
Istutusvalmis,
luonnonmukainen
kasvualusta moneen
paikkaan.
Pikakompostori
Biolan 220eco
Keittiöjätteen
ympärivuotiseen
kompostointiin.
/3 sk
ORVOKKIKENNO
10 kpl
2 ,95
e
y ht e
nsä
Puutarha- ja
mökkikompostori
Kekkilä 310 l
Pyöreä muoto kestää ja
ylläpitää lämpöä.
159:-
Puutarhamulta Cello
50 l
Käyttövalmis lannoitettu
ja kalkittu multa
kaikkialle puutarhaan.
13,95
/4 sk
ORVOKKIRUUKKU 9 cm
0,69
soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 14,9 snt/min,
lankap. Kivimäärä
max. soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min.). Turvallinen, uppoamaton.
1190:-
349:-
Ilmalämpöpumppu
Panasonic QE9PKE
Painepesuri Kärcher K2
Kevyt ja pienikokoinen
painepesuri.
Maksimipaine 110 bar.
269:-
1695:-
Moottorisaha
McCulloch CS 410 Elite
Kestävä, kevyt ja helposti
käynnistyvä yleissaha.
Laipan pituus 33 cm.
Teho 1,6 kW.
149:-
999:-
Ruohonleikkuri
McCulloch M51-125M
51 cm leikkuupöydällä.
Sivulleheittävä, biosarja.
199:-
Ilmalämpöpumpun
suojakotelo
995:Katso myös
AUKIOLOAJAT: . 0207 630 840
PÄLKÄNE
www.rautia.fi
(Matkapuh. (1345:-)
Soutuvene PROF 430
Voi liittää myös sähkömoottori tai 3,5 hv
perämoottorin. Ark. Etupaneelit,
listat ja ovi rosteria.
Soutuvene Viima 48
Tukeva kotimainen vene kolmelle hengelle. Poljinkäyttöinen
portaaton
nopeudensäätö
Kaasugrilli Lucifer
Breksia 3
Kokonaisteho
13,7 kW. alkaen: Ma-to 8.30-17, pe 8.30-18, la 8.30-14
Kankaanmaantie 6, 36600 PÄLKÄNE.
Puh. 17
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
LKÄNEEN RAUTIASTA!
Klapikone Nutool
LS2300 7T
Kaksinopeuksinen
tehokas halkoja
max. klapin pituus 52 cm.
Moottori 1500 W.
Jalusta lisähintaan 24,90
Puukiuas Harvia
!
Linear 16
UUS
T
U
Suositeltava saunan U
koko 6-16 m3. 36 kg.
49:-
169:-
289:-
Jäteastia L&T Ergobin 660 l
antrasiitti
149:-
Moottorisaha Dolmar
PS-32C
Kevyt, moderni ja
vähäpäästöinen
moottorisaha
polttopuutöihin.
Ruohonleikkuri
McCulloch M46-125 Bio
Uusittu suosikki, 46 cm
leikkuupöydällä varustettu.
n
oide
n
i
k
k
mar evyin
k
kuri
k
i
e
biol
299:-
199:-
Moottorisaha Dolmar
PS-420SC
Kompakti ja
kestävä yleissaha
magnesiumrungolla.
Kevytkäynnistys.
399:-
Moottorisaha
McCulloch CS 330
Helppokäyttöinen
perussaha polttopuuja pihatöihin.
139:-
119:-
en
s uom malli
yin
my y d
U
UUT
US!
Ajoleikkuri McCulloch
M125-97T
Leikkuuleveys 97
cm. 8.30-17 . 52 cm:n puille.
WC-käymälä Biolan
Icelett
Pakastava, siisti ja
ympäristöystävällinen
käymälä.
Oksasilppuri OK LSG
2504-2
Tehokas murskaava
oksasilppuri.
Rakenteensa ansiosta
huoltovapaa.
399:-
1399:-
159:-
Jäteastia L&T Jäkki 240 l
harmaa
Ergonominen kansi ja
vetokahvat.
Klapikone Nutool LS FIN
Polttopuiden halkaisuun 5
tonnin puristusvoimalla.
Max. La 8.30-14
4.5
Vuosittain tiejaosto tutkii
noin kymmenen valituskirjelmää.
Yleensä ratkaisu löytyy, kun asi-
Fakta
YKSITYISTIELLÄ LIIKKUMINEN
Yksityistiellä saa liikkua jokamiehen oikeutta noudattaen
kävellen, hiihtäen, ratsastaen
ja pyöräillen.
Ajoneuvolla liikkumiseen tarvitaan lupa, jos se on toistuvaa.
Metsäautotien käyttöä ei voi
kieltää, jos se on saanut valtion tai kunnan tukea viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Yksityisesti tehdyn tien käytön voi kieltää.
Pysyviä liikennemerkkejä tulee noudattaa ja niiden pystyttämiseen on anottava kunnalta lupa.
anosaiset kutsutaan koolle ja asiasta keskustellaan, Kangasalan
kunnan kartoittaja Kari Lepistö
kertoo.
Tiekunnan osakkaiden maksut
määräytyvät Maanmittauslaitoksen ohjekirjan mukaisesti yksikköinä, joita kertyy kullekin osakkaalle käytön mukaan.
Jos talo on tien päässä tai taloudessa ajetaan kahdella autolla, niin yksikkömäärä suurenee.
Yksikön hinta puolestaan mää-
Yksityisteiden hoito vie aikaa. Usein viimeistään
siinä vaiheessa, kun maksuista
tulee kinaa, perustetaan tiekunta.
. Tursolantien pisteeseen jää ekopiste paperille, lasille ja metallille.
Pakkalan aluejätepiste Tursolantie
10:ssä lopetetaan toukokuun loppuun mennessä. Jos tien alkupäässä on vakituisia asuntoja, niin sille osuudel-
le on kuitenkin mahdollista saada avustusta. Asiasta
lähetettiin kuitenkin tiedote vasta
huhtikuun puolivälissä, juuri ennen määräajan loppua.
. Merkittävä
heikennys se on sen sijaan niille,
joiden ainoa jäteastia on edelleenkin aluejätepiste. Kimppa-astia on hyvä ratkaisu, jos jätettä syntyy vähän. Aikaa on ehdottomasti liian vähän.
Aluepäällikkö Tero Haapala Pirkanmaan Jätehuollosta kertoo, että Tursolantie 10:n aluepisteeseen
voi viedä jätettä vielä toukokuun
loppuun saakka. Isännöinnin määrä on koko
ajan kasvamaan päin. Muutos on tervetullut niille,
jotka pääsevät nyt kiinteistökohtaiseen kuljetukseen. Tieisännöitsijä Tero Laurila ja Halimajärven
yksityistien puheenjohtaja Kari Pusa näyttävät, kuinka huonoon kuntoon
tie meni sähköyhtiön alihankkijan toteuttaman kaivuu-urakan jälkeen.
räytyy tiekunnan talousarvion
mukaan.
Tiekunnat voivat hakea tienhoitoon avustusta kunnalta. Myös Kangasalan
keskustaajaman kiinteistökohtaisen jätteenkeräyksen alue laajenee
Suinulan ja Saarenmaan suunnassa. Joskus tiekunta ulkoistaa vain
jonkun osuuden.
Suuren työmäärän lisäksi tiekuntia vaivaavat toisinaan kiistat, jotka liittyvät useimmiten tien
käyttöön ja tiemaksuihin. Työ vie kuitenkin paljon aikaa ja nykyisin on hankala saada
ihmisiä mukaan talkoisiin, joten
olemme ulkoistaneet tienhoitoon
liittyvät työt ammattilaiselle, Halimajärven yksityistien puheenjohtaja Kari Pusa kertoo.
Viisi vuotta sitten tieisännöintiin siirtyneen Halimajärven yksityistien tilanne on tuttu myös
monille muille tiekunnille. Kim-
pat kiinnostavat myös kesämökin
omistajia, koska heille tämä tapa on usein edullisempi ratkaisu
kuin aluejätepisteen vuosimaksu,
sanoo Pirkanmaan Jätehuollon
aluepäällikkö Tero Haapala.
Kiinteistökohtaisen jätteenkeräysalueen laajennukset astuvat
voimaan toukokuun alussa.
. Yhteensä 3,4 kilometrin pituisen tien osakaskuntaan
kuuluu 86 osakasta.
. Keräysalueet laajenevat lähes
jokaisessa Pirkanmaan Jätehuollon
toimialueen kunnassa. Avustusten määrä riippuu tien käytöstä. Lisäksi kunnalta voi
hakea tukea tien perusparannukseen, Lepistö sanoo.
Summat päätetään tiejaostossa, kun hakemukset ovat saapuneet.
Tämän vuoden hakemusaika
päättyy 27.4.
Aluepisteen sijasta jätteet omaan astiaan
Sahalahden Pakkalan kylä muuttuu kiinteistökohtaisen jätteenkeräyksen alueeksi. Uudet kiinteistösopimukset
pitää käytännössä tehdä kahdessa viikossa. Lokakuun ja huh-
tikuun välistä viivettä hän perustelee sillä, että päätöksen jälkeen
piti tehdä tarkat rajaukset, keitä
muutos koskee ja odottaa päätöksen lainvoimaisuutta.
Asukkaat, joilla on halukkuutta saada oma kiinteistökohtainen
jäteastia, voivat ottaa yhteyttä Pirkanmaan Jätehuollon asiakaspalveluun.. Päivityksen
taustalla on kuntataajamien kasvu.
Muutoksen yhteydessä Kangasalta poistuu kaksi aluejätepistettä,
Jouni Valkeeniemi
Saarenmaantie 475:stä ja Sahalahdelta Tursolantie 10:stä. Päätökset aluerajauksista on
tehty jo viime lokakuussa. Matka jätepisteelle pitenee, eikä se ole luontevasti asiointireitin varrella, toteaa
Hannele Valkeeniemi laatimassaan asukastiedotteessa.
Lähimmät aluejätepisteet sijaitsevat jatkossa Luopioisiin
päin osoitteessa Tursolantie 300,
Kangasalle mentäessä Töykänän-
tie 60:ssä ja Kuhmalahteen päin
mentäessä Moltsiantie 466:ssa.
Valkeeniemi kritisoi myös Pirkanmaan Jätehuollon tiedottamisen aikataulua.
. Olemassa olevan tien käyttäjät voivat lähettää kuntaan hakemuksen osakaskunnan perustamisesta milloin tahansa.
Tiekunnan perustaminen on
järkevää, koska silloin se koskee
kaikkia tien käyttäjiä ja jokaisen
osakkaan on osallistuttava kustannuksiin, Kangasalan kunnan
kartoittaja Kari Lepistö kertoo.
Kangasalla on yli 350 tiekuntaa
ja uusia hakemuksia jätetään kuntaan vuosittain.
Halimajärven yksityistie sijaitsee kaava-alueen rajalla ja sen käyttäjät ovat pääosin ympärivuotisia
asukkaita. Usein tieisännöitsijälle ulkoistetaan kaikki
työt eli laskutus, kirjanpito ja kokouksiin liittyvät työt ja tienhoito. Sahalahtelaisen tieisännöitsijä Tero Laurilan hoiviin on siirtynyt
viime vuosina noin 25 kangasalalaista tiekuntaa.
. Esimerkiksi mökkitiet eivät saa
lainkaan avustusta.
. Tienhoitokunta on pitänyt
tietä kunnossa pitkään talkoovoi-
min. Paikallle jää ekopiste paperille, lasille ja metallille.
Osittain palvelu paranee, osittain huononee
Jätehuollon muutokset ovat herättäneet hämmennystä Sahalahden
Pakkalassa, Tursolassa ja Taustialassa. Jos riidat
äityvät oikein pahaksi, niin asioita
voidaan käsitellä kunnan tiejaostossa kirjallisen valituskirjelmän
pohjalta.
. Kun valmistuin tieisännöitsijäksi noin
kymmenen vuotta sitten, niin alkuun oli hiljaista.
Laurilan tavoin päätoimisia
tieisännöitsijöitä on Suomessa
vasta kymmenkunta. Osalle asukkaista uudistus
merkitsee palvelun paranemista,
osalle heikkenemistä.
. 18
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Yhä useampi tiekunta
ulkoistaa työt isännöitsijälle
Tiina Kuvaja
Kangasalla on yli viisisataa kilometriä yksityisteitä, joiden kunnosta huolehditaan pääosin talkoovoimin.
Suurin osa yksityisteistä sijaitsee kaava-alueen ulkopuolella.
Usein tien alkupäässä on vakiasukkaita ja loput tieosuudesta
on mökkiläisten käytössä.
Osa Kangasalan yksityisteistä
on järjestymättömiä, jolloin tien
käyttäjien osallistuminen kunnostustöihin ja kuluihin on vapaaehtoista. Muutos koskee Sahalahdella sataa kiinteistöä ja muualla Kangasalla vajaata kolmeasataa kiinteistöä.
Näillä kiinteistöillä pitää jatkossa olla oma säännöllisesti tyhjennettävä jäteastia tai yhteinen
kimppa-astia naapureiden kanssa.
Ole nopea ja osta nyt.
- KAIKKI MYYMÄMME KESTOPUU ON TÄYSISÄRMÄISTÄ -
MESSUPUU
PALVELEE:
. Postikortissa komeilevat Huutijärven pojat
pyörineen 1950-luvulla.
Kangasalla käynnistyy mahdollisuus kokeilla sähköavusteista pyörää tai tavarapyörää. klo 10.. Erikoispyörien esittely ulkona kirjaston edustalla
MUURARI
Tulisijat, savupiiput
ym. Kotiinkuljetus
. Levynsahauspalvelu
. Sähköpyörä tai sähköavusteinen tavarapyörä voisi olla
monelle hyvä tapa lisätä arkiliikuntaa, toteaa Kangasalan kunnan yleiskaavasuunnittelija Jenni
Joensuu-Partanen.
Kokeiluhanke on osa kuntien
kävelyn ja pyöräilyn tutkimusja kehityshanketta ja sitä tukevat
Liikennevirasto ja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma.
Kulttuuri- ja hyvinvointitori
Kangasalan pääkirjastolla ja Kangasala-talolla lauantaina 25.4. klo 12.
VIIKOLLA 20
AINOASTAAN KESKIVIIKKONA 13.5.
Aineistot viimeistään maanantaina 11.5. Peräkärryn vuokraus (3kpl) . Levynsahauspalvelu . 9000 jm erä.
Saatavilla myös valkoisena. 19
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Arkimatkojen pyöräily luo hyvinvointia
Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla
muistutetaan arkimatkojen merkityksestä hyvinvoinnille. Kuljetuspalvelu
Huhti-toukokuun poikkeukselliset
ilmestymispäivät ja aineistoaikataulut
VIIKOLLA 18
AINOASTAAN KESKIVIIKKONA 29.4.
Aineistot viimeistään maanantaina 27.4. 029 1700 200
Kangasalawww.kaapelipojat.fi
. Kokeilijaksi voi hakea Kangasalla asuva
tai työskentelevä henkilö, joka haluaa kokeilla pyörää arjessaan.
Kokeilujaksot kestävät noin
kuukauden ja ajoittuvat touko?
syyskuulle. www.kaapelipojat.fi
KS
Kangasalan Sanomat
www.kangasalansanomat.fi
T
PALVELU
KESTOPUUVALIKOIMA
PARHAIMMILLAAN!
28x120
Ruskea uritettu
1,99?/m
48 x 98
Vihreä A-luokka
2,29?/m
Pituudet vaihtelevat välillä 3,0 - 6,0 metriä
tuotteesta riippuen. muuraustyöt
Tmi Isokoura
p. Jaossa
on Tampereen seudun pyöräilykarttoja ja esittelyssä erikoispyöriä tavarapyöristä paksupyöriin.
. Myös
bussipysäkille kävely tai pyöräily tuo hyvinvoinnillemme tärkeää hyötyliikuntaa, toteaa Kangasalan kunnan kaavoitusarkkitehti
Markku Lahtinen.
Kulttuuri- ja hyvinvointitorilla
jaetaan postikortteja, joiden avulla
voi haastaa haluamansa henkilön
korvaamaan lyhyen automatkansa
kävelyllä tai pyöräilyllä. klo 10.
Suljemme vappuaattona 30.4. Asiantunteva palvelu
- ASIANTUNTEVAA PALVELUA KANGASALALAISILLE -
Kyläojankatu 21, 33700 Tampere
P. 0400 834 274, pekelinnainmaa@hotmail.com
www.isokoura.fi
Tilaa
sähköasioissa
ammattilainen älä ole Rane!
MESSUPUUN MEGATARJOUKSET!
ER Ä!
!
UUTUUS
Valkolakattu
SISÄVERHOUSPANEELI
14x120 STP
Terveoksainen
kuusi
ELEGANCESISÄVERHOUSPANEELI
15x145x2700
STS
Harjattu
harmaa
(14,47 ?/m2)
(4,80?/m)
1,59?/m
36,95?/m2
Myyntipituudet 4,2/5,1/5,7 metriä. Tervetuloa tutustumaan.
MÄ
TÄYSISÄR
- Sähköasennukset
. kello 10?15. Haku on juuri käynnistynyt ja hakuaikaa on 1.5. Määrämittaan katkonta
. (03) 359 3110
Avoinna: Ma-Pe 8?17, La 9?14
www.messupuu.com
Itsepalvelusirkkelit (3kpl) . Toivomme kokeiluun erityisesti sellaisia ihmisiä, joiden
arkeen pyöräily ei tällä hetkellä kuulu. puh. 6 kpl/pakkaus
Materiaali oksaton sormijatkettu mänty, päätyponttti
Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää n. (03) 359 3100 F. Peräkärryn vuokraus
. asti.
Kokeilijaksi voi hakea osoitteessa
www.kokeilupyora.fi.
. SÄHKÖASENNUKSET
vä
tä
Ys
Yllätä. Haluamme haastaa kangasalalaiset kävelemään tai pyöräilemään lyhyitä automatkoja. ANTENNIASENNUKSET
ja tilaa hänelle - Antenniasennukset
ies!
sähk?ömHÄLYTYSJÄRJESTELMÄT
- Hälytysjärjestelmät
?
Kangasala
p. 0400 837 685
. Määrämittapalvelu
Pitkälti sosiaalisessa mediassa tapahtunut mainostaminen on tuonut asiakkaita.
. Niinpä mittatilaustöissä hintaero voi olla jopa mei-
Rompetori kokoaa myyntipöydille ammattiopiston nurkkien
Mika Säpyskä
. Osa on täysin
käyttökelpoista, osa taas huono-
. Jos mökit ovat joskus olleet
työleirejä, nykypolville ne ovat
nimenomaan rentoutumista varten. Syksyllä laitettiin mökkejä talvikuntoon, tyhjennettiin räystäskouruja, viriteltiin rotanloukkuja.
Talvella tein pieniä rakennustöitä ja kävin mökeillä tarkistamassa lämpöjä ja sitä, että kaikki oli
muutenkin kunnossa.
Mökkihuolto Majava on rakentanut erilaisia palvelupaketteja,
joissa kiinteään kuukausihintaan
saa tietyn palveluvalikoiman mökilleen. Ja esimerkiksi iso vannesaha.
Käsityökaluja löytyy myös sähköpuolelta, kuin myös akku- ja
porakoneita, suuria ulkovalaisimia, sähkökeskuksia, sisustusvalaisimia sekä erilaisia sähköasennustarvikkeita.
Elektroniikkapuolella on tarjonnassa juottimien ja pc-tietokoneiden lisäksi myös hieman
nostalgiaa, sillä myyntipöydiltä
löytyy 1980-luvun Commodore
64 -tietokoneita.
Leipomopuoli ja hotelli- ja ravintola-ala myy puolestaan erilaisia astioita, vuokia, kattiloita ja
yleiskoneen.
Tarjolla on myös erilaisia toimistokalusteita.. Niiden lisäksi kyselen rautakaupoilta edullisia tarvike-eriä.
Sadekeleistä huolimatta työt
edistyvät, sillä Riikonen esivalmistelee monet työt verstaallaan.
Siellä esimerkiksi laituripuut katkaistaan oikeaan mittaan.
Laatu on Majavan töissä tärkeää. Verkoston ansiosta saan helposti aputyövoimaa työvaiheisiin,
jotka eivät onnistu yksin.
Toiminnassa on ajateltu palvelun helppoutta ja kustannustehokkuutta.
. Laiturit ja muut räätälöidään
kohteen mukaan mittatilaustyönä, sillä valmislaiturit soveltuvat
usein huonosti suoraan kohteeseen ja ovat usein huonolaatuisia.
. Osa laitteista on varsin uusia, mutta ovat eri merkkiä
kuin muut käyttämämme laitteet, jolloin ne eivät sovi keskenään. Ammattiopiston etupihalle
pystytetään telttakatokset, joista
osastot myyvät opetuksen käy-
töstä poistettuja tavaroita, laitteita ja välineitä.
. Sesonki on alkamassa. Vuosien varrella nurkkiin ja
kaappien perukoille on kertynyt
kaikenlaista tavaraa. Esimerkiksi talvella palveluun voi kuulua lumitöiden tekoa ja kiinteistöjen valvontaa.
Monipuolisen osaamisen lisäksi Riikonen näkee verkostoitumisen tärkeäksi pienyrittäjälle.
Näin yhden yrityksen kautta saa
monenlaisia palveluita.
Mökkihuolto Majava tekee yhteistyötä muun muassa Kangasalan
Pihapalvelun kanssa, jonka kautta
onnistuvat pihasuunnitelmat, puutarhuripalvelut ja viherrakennustyöt, kuin myös siivoukset.
. Moniin töihin voidaan hyödyntää mökiltä jo löytyviä tarvikkeita. Pienen yrityksen etuna on
joustavuus ja pienet kiinteät kustannukset. Nykyään halutaan helppoutta ja sitä, että mökillä on kaikki
valmiina.
Niinpä mökit siivotaan valmiiksi, käymälät tyhjennetään ja
saunojen viereen pystytetään kylpytynnyrit.
Tyypillistä asiakaskuntaa mökkitalkkarille ovat lesket ja iäkkäämmät mökinomistajat, joilta
mökkien hoito ei enää luonnistu.
. Asiakkaalle
kaikki pyritään tekemään mahdollisimman helpoksi.
. Palveluasenteella tässä liikutaan ja kaikkea
voi kysyä. Tarvittaessa hän tarjoaa
vastaavan työnjohtajan palveluja
uudis- ja korjausrakentamishankkeissa sekä toimii asiantuntijana
kiinteistöjen kunnossapitoon ja
huoltoon liittyvissä asioissa.
Mökkihuolto Majavan mies perusti lokakuussa. 20
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 24.4.2015
Kevät toi laituriremontit ja terassityömaat
Mika Säpyskä
. Lopputuloksesta tulee kestävä.
. Pyrimme nyt eroon tällaisista epäsopivuuksista.
Palosen mukaan osa myytävistä
tuotteista on jopa parempia kuin
nykyvehkeet.
. Joka linjalta
löytyi vanhoja koneita ja tarvikkeita sen verran, että päätimme järjestää myyjäiset, Tredun Kangasalan toimipisteen rakennuspuolen
opettaja Perttu Palonen kertoo.
Ammattiopiston Rompetori polkaistaan pystyyn tiistaina
28.4. Töissä ollaan myös iltaisin
ja viikonloppuisin. Ammattilaiselta löytyvät
pelit ja pensselit ja tarvittava osaaminen työhön.
Riikonen kehottaa huolehti-
maan rakennuksista. Työnkuva on laaja, eikä työssä pärjää lapioonnojailija.
. Jos mökillä vaatteisiin jää hajua, on suuri todennäköisyys, että jossain on vesivahinko. Tavarat myydään siinä kunnossa kuin ne ovat. Tyypillisiä töitä ovat myös terassit, piharakennukset, kesäkeittiöt ja erilaiset
maalaukset, Mökkihuolto Majavan
yrittäjä Antti Riikonen luettelee.
Mökkitalkkarin kesäkausi starttaa rytinällä vapusta ja loppuu
syyskuussa. Jäät ovat
vieneet osan laitureista, joten tiedossa on uusien tekoa ja vanhojen
uudelleenkiinnittämisiä. Niinpä esimerkiksi laitureihin
Riikonen käyttää mieluusti järeää
puutavaraa ja ruostumatonta terästä. Asia on
syytä selvittää heti.
Huopakatolta kannattaa poistattaa sammal ja muu roska.
Kannattaa myös tarkistaa, että
nuohous on tehty ja hormit ovat
kunnossa.
Riikosella on rakennusinsinöörin koulutus ja pitkä alan työkokemus. Myös ruuhkavuosissa elävät
haluavat helpotusta mökkiaskareisiin. Akkukonesarjojen lisäksi
myynnissä on nimittäin katkaisu- ja käsisirkkeleitä, porakoneita,
naulaimia, kompressoreja ja käsityökaluja.
. Kun perusasiat ovat kunnossa, eli kun mökin
sokkeli on tarpeeksi korkea, eikä
katto vuoda, on tilanne jo hyvä.
. Jos en itse pysty auttamaan, ohjaan sellaiselle taholle,
joka osaa.
Riikonen tekee töitä avaimet
käteen periaatteella. Meiltä rakennuspuolelta tulee myyntiin esimerkiksi akkukonesarjoja. Rakennustori meillä on ollut rakennuspuolella aikaisemminkin ja
vanhojen tavaroiden myyntejä on
järjestetty Tredun joissakin toimipisteissä, mutta meillä Rompetori
on ensimmäinen, Tredun Kangasalan toimipisteen rakennuspuolen opettaja Perttu Palonen kertoo.
Käytettyjen työkoneiden lisäksi ammattiopiston myyjäisissä kaupataan
esimerkiksi oppilastyönä valmistuneita roskakatoksia.
kuntoisempaa, joten takuuta tai
palautusoikeutta emme myönnä.
Palonen uskoo, että Rompetorin tarjonnassa juuri rakennuspuolen tavarat herättävät eniten kiinnostusta