19.7.-24.8. SIVUT 14–15 Suomenlammas voi hyvin Lihasulassa SANNI SARIN TUOMAS MACGILLEON SA R I H EL IÖ V A A R A Lihasulan kantavat uuhet on merkitty punaisella värillä. vuosikerta Irtonumero 3,70 € • kangasalansanomat.fi Luotettavaa journalismia vuodesta 1918 Kangasalan SANOMAT 23.7.-16.8. 19.7.-24.8. KANGASALAN KESÄTEATTERI www.musiikkiteatteri.fi / LIPPUPISTE / R-KIOSKI Työ kansanedustajana alkoi Pikkolasta rap-artistin uralle Kangasalan kummalliset paikannimet Eduskunta Musiikki Nimistö SIVUT 2–4 SIVU 29 SIVUT 16–17 Uusi lampola tukee jalostustyötä. 6 4 3 3 7 6 7 2 5 8 3 Keskiviikkona 18.6.2025 Numero 25 • 107. Karitsat syntyvät alkusyksystä uudessa lampolassa.. 23.7.-16.8
Silloin ei vielä tärpännyt. Tavoitteena on, että saamme käytännön asiat selväksi ja pääset aloittamaan syksyllä puhtaalta pöydältä, Käärmelahti sanoo. VIIME VIIKOT ovat olleet kiireisiä muutenkin kuin uuteen työhön valmistautumisen vuoksi. Hän on herännyt varhain kotoaan Kangasalta. Niin Lainekin tekee, sillä nukkumapaikka vähentää matkustamiseen kuluvaa aikaa silloin, kun eduskunnassa pitää olla peräkkäisinä päivinä. Asunnossa riittää tosin vielä Ensimmäinen työpäivä eduskunnassa Hanna Laine aloitti työnsä kansanedustajana perjantaina. kesäkuuta on Laineelle iso päivä, sillä se on hänen ensimmäinen työpäivänsä kansanedustajana. – Meillä on viikko aikaa ennen kesän istuntotaukoa. Laine on tarkastusvaliokunnan jäsen (avustaja Käärmelahden mukaan pesti annetaan yleensä kokeneelle kansanedustajalle) ja varajäsen sosiaalija terveysvaliokunnassa sekä talousvaliokunnassa. Lähes kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat kansanedustajat ovat hankkineet työtä varten asunnon, jonka kustannuksiin voi käyttää kansanedustajille kuuluvaa kulukorvausta. Seuraa lyhyt seremonia, jonka aikana Laine esittää valtakirjansa eduskunnan puhemiehelle Jussi Halla-aholle (ps). Laine on ensimmäinen kangasalalainen kansanedustaja pitkään aikaan. Kangasalan Sanomat pääsi seuraamaan päivän kulkua. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 2 UUTISET Tuomas MacGilleon A urinko porottaa ulkona, eduskunnan kuppilassakin on kuuma. Toimittajien huomio on kuitenkin Laineen sijaan virkarikosepäilyjen kohteena olevassa Pelttarissa, jota odottaa mahdollinen virasta pidättäminen. Laineen puoliso on myynyt Kangasalta asuntonsa. Kahvipöydässä käydään läpi ensimmäisen päivän kulkua, talon toimintatapoja ja käytännön järjestelyjä. HANNA LAINE kansanedustaja. Perjantai 13. Tästä mahdollisuudestahan me puhuimme Kangasalan kesänavauksessa vuosi sitten, hän sanoo. LAINE ON pyrkinyt eduskuntaan pitkään, kaikkiaan viisissä vaaleissa. – Pää on vähän pyörällä, uutta asiaa on tullut lyhyessä ajassa paljon. Tänään tätä päätöstä ei kuitenkaan ole tulossa. Aamupalan aikana alkaa perehdytys. Kansanedustajan työ on nyt virallisesti alkanut. Pehmeää laskeutumista työhön ei ole luvassa ennen viikon päässä siintävää kesän mittaista istuntotaukoa. Edellinen tehtävään valittu oli Heikki A. Mutta eiköhän se tästä, syvään päähän vaan, Laine toteaa. Eduskunnan ensimmäinen täysistunto äänestyksineen on edessä jo ensimmäisenä työpäivänä, seuraava heti viikonlopun jälkeen. Varsinkin hetki, kun kuulin oman nimeni täysistuntosalissa ja kaikki kääntyivät katsomaan, oli hieno ja liikuttava. Laine nousi eduskuntaan varasijalta, kun Tampereen pormestariksi valittu puoluetoveri Ilmari Nurminen luopui kansanedustajan tehtävästään. Pariskunta on tyhjentänyt sitä ja siinä sivussa he ovat myös hakeneet Oulusta uuden perheenjäsenen, borderterrieri Oivan. Siinä auttavat sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri Rami Lindström, poliittinen avustaja Seija-Sofia Käärmelahti ja viestintäpäällikkö Tiina Rytky. Se on aina jännittävä hetki, ja hyvä hoitaa alta pois ennen kesätaukoa, Käärmelahti vinkkaa. Laine kertoo miettineensä tuolloin, että ehkä hänen paikkansa ei ole valtakunnan politiikassa. Ollila (kok), jonka jälkimmäinen kansanedustajakausi päättyi vuonna 2011. Myöhemmin tehtävään valitaan uusi henkilö. Hän toimii Laineen avustajana ensimmäisen viikon ajan. Hanna Laine (sd) haukkaa sämpylää ja juo appelsiinimehua. Asiaa on paljon, aikaa jonkin verran. Laine hymyilee silmin nähden helpottuneesti. Silloin keskustellaan isoista asioista, kuten jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. – Tervetuloa ja lämpimät onnittelut. Tunnelma on sähköisen odottava. – Ensimmäinen puheenvuorokin olisi hyvä pitää ensi viikolla. Yritystä on kyllä riittänyt. Puheensorina täyttää kansanedustajien suosiman kahvilan. Halla-aho pysähtyy käytävällä vaihtamaan muutaman sanan Laineen kanssa. – Nyt on tietysti ihan erilainen tilanne. Kun on ollut useamman kerran ehdolla ja jäänyt varasijoille, tulee sellainen olo, että onkohan tämä sittenkään minun juttuni, hän sanoo. USEAMMAN ISON median edustaja päivystää käytävällä, kun eduskunnan pääsihteeri Antti Pelttari tarkistaa Laineen kansanedustajan valtakirjan. – Eduskuntavaalit ovat henkisesti ja taloudellisesti rankka prosessi. Tästä saa valtavasti motivaatiota, ja toivon pystyväni pitämään paikkani seuraavissa vaaleissa, Laine jatkaa. Pentua ei voi jättää yksin pitkäksi aikaa, joten tänään puoliso tekee etätöitä Oivan kanssa Laineen kakkosasunnossa, joka on kävelymatkan päässä eduskunnasta. Kättely ja valokuvaus on ohi muutamassa minuutissa. Halla-ahon kanssa Kangasalla tavatessa vuonna 2024 eurovaalit olivat nurkan takana ja oli hyvin mahdollista, että Laine nousisi vaalien jälkeen varasijalta eduskuntaan
Kuten esimerkiksi se, että kaikkia kuuluu tervehtiä, vaikka tapaisi monta kertaa saman päivän aikana. Kokemus on kartuttanut sosiaalisia verkostoja. Toivon tietysti pääseväni vaikuttamaan niihin, joskin oppositiossa mahdollisuudet ovat vähäisemmät kuin hallituksessa, hän sanoo. Työ kansanedustajana kestää vähintään seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, eli kevääseen 2027. Kaupunginhallitus on kunnan keskeisin toimielin, ja sen puheenjohtaja on avainroolissa poliittisen yhteistyön johtamisessa. – Tämän kokoisessa kaupungissa sen pitäisi onnistua, ellei ole samaan aikaan eduskuntaryhmän tai valiokunnan puheenjohtajana eduskunnassa, Laine sanoo. Se tuntuisi äänestäjien huijaamiselta, hän toteaa. – Kokoukset eivät vain mahdu kalentereihin. Ettei tule liikaa uutta. UUTISET TUOMAS MACGILLEON TUOMAS MACGILLEON HANNE SALONEN / EDUSKUNTA Kansanedustaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pehmeää laskeutumista työhön ei ole luvassa ennen viikon päässä siintävää kesän mittaista istuntotaukoa. – Tutuimpia ovat tietysti oman puolueen jäsenet, mutta moniin muihinkin olen päässyt tutustumaan erilaisissa hyvinvointialueiden työhön ja kuntajohtamiseen liittyvissä tilaisuuksissa, hän kertoo. Eduskunnassa on paljon kirjoitettuja ja kirjoittamattomia sääntöjä. – Olemme tietysti käyneet tätä läpi. Täältä löytyy matkatoimisto, tuolta it-palvelut, infopiste ja toimistotarvikkeet. Päivä on täyteen aikataulutettu, mutta stressi ei näy eikä kuulu. Eduskunnan 200 kansanedustajan joukossa on jälleen kangasalalainen. Sen sijaan Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustosta Laine on hakenut eroa, koska kokee, että siihen aika ei enää riitä. Puolueen oma valokuvaus on ohjelmassa iltapäivällä, sitä varten mukana on toinen vaatekerta. Hanna Laine (sd) nousi kansanedustajaksi varasijalta, kun Ilmari Nurmisesta (sd) tehtiin Tampereen pormestari. Kangasalla kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kaksi kautta toimineella Laineella on maine ahkerana ja asioihin tarkasti perehtyvänä poliitikkona, joka tulee hyvin toimeen muiden kanssa. – Ihmisistä huokuu läpi ystävällisyys ja avuliaisuus. Pekka Lahti (sd) tuuraa tarvittaessa minua kaupunginhallituksen jäsenenä ja Heikki Lyytinen (kok) toimii varapuheenjohtajana. Kansanedustajana Laine haluaa edistää itselleen tärkeitä asioita ja arvoja valtakunnanpolitiikan tasolla. LAINE EI ole huolissaan kahden vaativan työn yhdistämisestä. Pesti on kuntatasolla myös eniten aikaa vievä, sillä kaupunginhallitus kokoontuu joka viikko. Eduskunnan ylivirastomestari Tommi Halme näyttää paikkoja. VALTAKIRJAN ESITTÄMISEN jälkeen matka jatkuu valokuvaukseen, jossa Laineesta otetaan virallinen kuva eduskunnan käyttöön. Kansanedustajilla on eduskunnassa omat työhuoneet. Jatkuu seuraavalla sivulla. – Erityisesti sote-puoli sekä opetukseen ja kasvatukseen liittyvät asiat ja työelämäkysymykset, niitä olen pitänyt esillä kaikessa tekemisessä. Tiedossa on siis sukkulointia kahden paikkakunnan välillä. Ilta tulee luultavasti kulumaan näissä merkeissä, Laine kertoo. Vaikka talo ei ole tuttu, käytäviä kävellessä käy selväksi, että monet siellä työskentelevistä kansanedustajista ovat. Politiikkaan kuuluu kiivaskin väittely, mutta kahviloissa ja käytävillä siitä ei ole tietoakaan. – Suhteessa työn merkittävyyteen henkilökunnan määrä ei ole kauhean suuri. Lämpimiä onnitteluja ja tervetulotoivotuksia satelee vasemmalta ja oikealta, niin kirjaimellisesti kuin poliittisestikin. Tehtävää riittää yllin kyllin myös Kangasalla. Tänään pysytellään maan päällä, maanalaisiin tiloihin tutustutaan kuulemma myöhemmin. Hän kertoo keskustelleensa aiheesta etukäteen useamman kansanedustajan kanssa, jolla on samanlainen tuplarooli. Määrä voi kuulostaa suurelta, mutta toisaalta Kangasalan kaupungillakin on töissä yli 1 300 ihmistä. tehtävää. Sdp oli kuntavaaleissa tarkistuslaskennan jälkeen lopulta Kangasalan suurin puolue, mikä toi Laineelle kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan. 3 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat Tuomas MacGilleon, teksti & kuva Kangasalalaisen Hanna Laineen (sd) pitkäaikainen tavoite toteutui, kun hän nousi varasijalta eduskuntaan. Kaupunginhallituksessa on poissaolojen varalta luonnollisesti myös varahenkilöt. Pääsääntöisesti uskon kyllä pystyväni hoitamaan molemmat tehtävät, Laine sanoo. Hanna Laine esittää valtakirjansa eduskunnan puhemiehelle Jussi Halla-aholle (ps). En halua olla muka-jäsen, joka on virallisesti aluevaltuustossa, mutta ei käytännössä osallistu sen työhön. Eduskunnassa työskentelee kaikkiaan noin 1 000 ihmistä. Tunnelma tekee Laineeseen vaikutuksen. On tullut selväksi, että apua on tarjolla, hän sanoo. Aluevaltuustosta hän jää pois.. – Junassa tulee varmasti vietettyä paljon aikaa, Laine naurahtaa. Eduskuntaan noussut Hanna Laine uskoo pystyvänsä hoitamaan kahta työtä hyvin. 200 kansanedustajan lisäksi tarvitaan paljon virkamiehiä ja avustajia. Laine on ollut kuntapolitiikassa mukana jo 25 vuotta, Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa vuodesta 2022. Ison koneiston tehtävänä on mahdollistaa kansanedustajien työ, auttaa heitä keskittymään siihen, Halme sanoo. Arjen tasolla eri roolien yhteensovittamista helpottaa hänen mukaansa myös se, että kaupunginhallituksen kokoukset ovat maanantaisin, jolloin eduskunnassa ei yleensä pidetä täysistuntoja. – Löysin sopivan asunnon heti kuntavaalien jälkeen, mutta en ole vielä ehtinyt hankkimaan sinne kalusteita. EDUSKUNNASSA LAINE kertoo käyneensä vain muutaman kerran ennen tätä päivää
• 14:30–15:00: Valokuvaaja ottaa Laineesta lisää kuvia puolueen käyttöön. Eduskunnan puhemies ilmoittaa täysistunnossa uuden kansanedustajan aloittaneen tehtävässään. Laine suuntaa täysistuntosaliin pääovista, jota ainoastaan kansanedustajat saavat käyttää. Puhemies Jussi Halla-aho avaa täysistunnon ja ilmoittaa ensimmäisenä asiana uuden kansanedustajan: ”Kangasalta oleva lähihoitaja Hanna Laine, joka on tullut varamiehenä Pirkanmaan vaalipiiristä edustajantoimesta vapautetun Ilmari Nurmisen sijaan, on tänään 13. FAKTA Näin Hanna Laineen ensimmäinen työpäivä eduskunnassa eteni: • 9:00: Aamupala eduskunnan kuppilassa. Aamupäivältä siirtyneet IT-asiat hoidetaan kuntoon. Eduskunnassa istumapaikka määräytyy parlamentaarisen iän mukaan, eli uusimmat kansanedustajat istuvat salissa taaimpana. – Päivän aikana oli monta kertaa epätodellinen olo, että nyt tämä ihan oikeasti tapahtuu. Eduskunnan B-siivessä, niin kutsutulla uudella puolella sijaitsevaa työhuonetta käytti aiemmin Ilmari Nurminen. Kansanedustajat kääntyvät katsomaan ovensuussa odottavaa Lainetta. Eduskunnan uusimman kansanedustajan ajatukset ovat siinä, mitä äsken juuri tapahtui. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin ilo. KELLO YHDELTÄ koittaa iso hetki. • 15:30. Käydään läpi eduskunnan ja kansanedustajan työn käytäntöjä ja päivän kulkua. Etualalla Ville Merinen (sd). Se löytyy takarivistä, puoluetoveri Lotta Hamarin vierestä. Kuten pitkään politiikassa mukana ollut avustaja Käärmelahti sanoo: – En ole ennen nähnyt kansanedustaja Miko Bergbomin (ps) halaavan täällä ketään. Intensiivisen päivän jälkeen pää on pyörryksissä ja takki aika tyhjä, Laine myöntää. Jatkuu edelliseltä sivulta. Pirkanmaalaisista kansanedustajista monella on työhuone samassa siivessä. Seuraavaksi vuorossa on sdp:n sosiaalija terveysvaliokuntaryhmän kokous, sitten otetaan lisää valokuvia puolueen käyttöön. Kovin kauaa Laine ei ehdi hengähtää. Seurana sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri Rami Lindström, poliittinen avustaja Seija-Sofia Käärmelahti ja viestintäpäällikkö Tiina Rytky. Aluksi eduskunnan puhemies ilmoittaa uuden kansanedustajan aloittaneen toimessaan, minkä jälkeen siirrytään muihin asialistalla oleviin asioihin. MATKUSTUSKÄYTÄNTÖJEN JA turvallisuusasioiden läpikäymisen jälkeen Laine pääsee katsomaan työhuonettaan. – Ensimmäisestä päivästä jäi hirveän innostunut ja vaikuttunut olo kaikesta siitä, mitä päivän aikana tapahtui, hän sanoo. Täällä voi tehdä töitä tai levähtää tapaamisten välissä. Ylivirastomestari Halme saattaa Laineen omalle paikalleen. Henkilökunta käy hänen kanssaan läpi muun muassa matkustuskäytäntöjä ja turvallisuusasioita. • 9:45: Laine esittää kansanedustajan valtakirjan eduskunnan puhemiehelle Jussi Halla-aholle (ps). HANNE SALONEN / EDUSKUNTA TUOMAS MACGILLEON. • 14:00: Sdp:n sosiaalija terveysvaliokuntaryhmän kokous. Kyllä se jotain kertoo. EDUSKUNTATALON PÄÄOVIEN ja istuntosalin välisessä valtiosalissa kymmenkunta toimittajaa odottaa täysistunnon päättymistä. Pieneen huoneeseen mahtuu työpöytä, sohva ja televisio, josta pystyy tarvittaessa seuraamaan täysistuntosalin tapahtumia suorana. Laineelle näytetään hänen työhuoneensa ja käydään kierroksella tutustumassa eduskuntataloon ja sen eri toimintoihin. Jälkeenpäin Laine pukee tuntemuksen sanoiksi. Laine saa tälläkin kertaa kävellä rauhassa heidän ohitseen. kesäkuuta 2025 esittänyt minulle edustajan valtakirjansa ja ryhtynyt hoitamaan edustajantointaan”. Katse on iloinen ja helpottunut. Valtakirjan tarkastamisen jälkeen kansanedustajan työ on virallisesti alkanut. Lähi-idässä sotatoimet kiihtyvät, kysymyksiä sataa ulkoministeri Elina Valtoselle (kok). Ensimmäisestä päivästä jäi hirveän innostunut ja vaikuttunut olo. • 10–11:30: Eduskunnan valokuvaaja Hanne Salonen kuvaa uuden kansanedustajan. Iltapäivällä pitää hoitaa vielä tietokoneeseen ja muihin laitteisiin liittyvät asiat. Illan ohjelmaan kuuluu työsuhdeasunnon kalustaminen. • 12:00: Lounas tamperelaisen kansanedustajan Lauri Lylyn (sd) kanssa. Laineen paikka istuntosalissa on takarivissä Lotta Hamarin (sd) vieressä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 4 UUTISET Laineen eduskunnassa saama vastaanotto pannaan hyvillä mielin merkille myös omassa puolueessa. – Ajattelinkin kuulleeni tutun äänen. • 13:00: Ensimmäinen täysistunto. Ylälehtereiltä näkyy, kuinka moni pysähtyy onnittelemaan ovensuussa odottavaa Lainetta. Työ on vasta alussa, mutta tahti on huima. Vihdoinkin, onneksi olkoon! Pia Viitanen (sd) liittyy seuraan. Varsinkin hetki, kun kuulin oman nimeni täysistuntosalissa ja kaikki kääntyivät katsomaan, oli hieno ja liikuttava, hän kertoo. Käytävällä avautuu ovi, leveästi hymyilevä Lauri Lyly (sd) saapuu halaamaan. Kollegat lupaavat opastaa Lainetta äänestämisessä ja muissa kansanedustajan työhön liittyvissä asioissa. Laineen ensimmäinen työpäivä kansanedustajana on ohi
BIKINIT -50 -50 %% -50 -50 %% YÖPUVUT Lomalla 18.-20.6.25 Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Tampereentie 1, Kangasala Palvelemme ma–pe klo 10–17 Tuo arvioitavaksi: tarkka punnitus, maksu heti käteisellä! OSTAN KULTAA, HOPEAA & MIESTEN RANNEKELLOJA Oman kaupungin kultaseppä Hannu Salo Kultasepänliike Silmälääkäri Irene Niemeläisen vastaanotto Tampereentie 1, Kangasala, p. 040 563 2887 puh. SOITA 050 5164 180 Repter Oy Le ik ka a ta lte en ! UUTISET Laine hakee eroa aluevaltuustosta Hanna Laine (sd) hakee eroa aluevaltuutetun tehtävästä. klo 14.00. Aluevaltuusto on myöntänyt kahdelle valtuutetulle eron kansanedustajan tehtävän vuoksi. MEILTÄ SAAT BONUSTA PALVELEMME VUODEN JOKAISENA PÄIVÄNÄ Hyvää juhannusta! Hyvää juhannusta! 20.6. juhannuspäivä 12–18 22.6. TUOTTEITA NYT TODELLA KESÄHINTAAN! Tervetuloa Tervetuloa ostoksille! ostoksille! Tervetuloa ostoksille! VATIALAN VATIALAN FYSIOTERAPIA FYSIOTERAPIA Karin-Heikintie 2 A, 36240 Kangasala Karin-Heikintie 2 A, 36240 Kangasala Ajanvaraus arkisin klo 8.30–16.30 Ajanvaraus arkisin klo 8.30–16.30 puh. 050 551 3777 Takojantie 2, Pälkäne www.fiina.fi Seuraa meitä facebookissa ALE ALE ALE ALE ALE! ALE! -20 -60 -20 -60 %% MEKKOJA, HOUSUJA, PUSEROITA YM. Laine on jättänyt eronpyyntönsä 9. Tuolloin aluevaltuustossa käytiin keskustelua, onko kansanedustajan tehtävä riittävä syy myöntää ero. 03 255 2389, desila.fi Päivi jää syksyllä eläkkeelle, joten... Myös Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen Sahalahdelle maanantaina puolen päivän aikaan. kesäkuuta. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä eikä verkkokauppaostoista. Laine valittiin myös aikaisemmin Kangasalan kaupunginvaltuustoon sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Etälääkäripalvelut helposti ja joustavasti Huom! Huom! . Meiltä ilmaiset kartoituskäynnit. 050 551 3777 Takojantie 2, Pälkäne www.fiina.fi Ma–pe 10–17, la 10–14. Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Päätösvalta asiassa kuuluu aluevaltuustolle. Pelastuslaitos lähti kohteeseen seitsemän yksikön voimin. Maksuvälineenä hyväksytään myös palvelusetelit. Poliisi kertoo, että paikalla olleet aloittivat elvytyksen pian tapahtuneen jälkeen, mutta henkilö oli jo menehtynyt viranomaisten saapuessa paikalle. Hän perustelee pyyntöään muuttuneella työtilanteella, jonka myötä aluevaltuuston kokouksiin osallistuminen ei onnistu. varastoerät. Kesäkuussa 2023 ero myönnettiin Miko Bergbomille (ps) ja Joakim Vigeliukselle (ps). Poliisi sai noin kello 12 ilmoituksen ihmisestä, joka oli joutunut veteen tapaturman seurauksena. P. . Nainen menehtyi Sahalahdella Sisä-Suomen poliisi tiedottaa, että nainen menehtyi tapaturmaisesti Kangasalla maanantaina. Laine nousi eduskuntaan kansanedustaja Ilmari Nurmisen (sd) tilalle tämän päädyttyä Tampereen pormestariksi. saada kotitalousvähennystä. Maanantaina kokoontunut aluehallitus puolsi eron myöntämistä. -50 -50 %% KESÄHATUT Seuraa meitä facebookissa Ma–pe 10–17, la 10–14 P. Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä, eikä tiedota asiasta enempää. Tehtävänä oli ihmisen pelastaminen vedestä. Aluevaltuustossa Laine on aloittamassa toista kauttaan. www.vatialanfysioterapia.fi Myös kotikäyntejä! Maksuvälineenä hyväksytään myös palvelusetelit. Ma-pe 9–20, la 9–18, su 12–18 Mäkirinteentie 10, Kangasala Puh: 010 235 2350 pvm/mpm Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. Asiaa ei kuitenkaan viety äänestykseen. PALVELEMME PALVELEMME JUHANNUKSENA JUHANNUKSENA VARASTON LOPPUUNMYYNTI Kattoja seinäpeltiä ym. NEULETUOTE KOIVUNEN OY Aakkulantie 60, KANGASALA SUURI POP UP -ALENNUSMYYNTI -ALENNUSMYYNTI Laadukkaita, kauniita naisten mekkoja sekä kenkiä ja laukkuja Upeita hääja juhlapukuja AVOINNA MA-PE KLO 10–17 JA LAUANTAISIN KLO 10–15 Miehille takit ja saketit 50 € sekä kenkiä -7 % -5 % Alennukset 50–70 % Hyvää juhannusta! Toivottelee Kangasalan Sanomien väki Asiakaspalvelumme suljetaan to 19.6. sunnuntai 12–18 LINOLA-SARJA -20 % (30 pv:n alin hinta 15.85 26,25) Tarjous voimassa 15.7.2025 asti. juhannusaatto 9–16 21.6. 040 563 2887 Kotikäynneistä on mahdollisuus Kotikäynneistä on mahdollisuus saada kotitalousvähennystä. 5 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat Sydämellisesti, Sinua varten Kangasalantie921, Kangasala www.hoitojahoivapalvelu.fi asiakaspalvelu@hoivapalvelu.fi Ota yhteyttä, olemme sinua varten! 050 339 4394 / Sari Meiltä kotinäytteenotot ja pienet toimenpiteet YourLab YourLab Sydämellistä Sydämellistä kiireetöntä hoivaa kiireetöntä hoivaa ja huolenpitoa ja huolenpitoa asiakkaan toiveen asiakkaan toiveen mukaisesti mukaisesti Meiltä ilmaiset kartoituskäynnit. Pelastuslaitos tiedotti puoli yhden aikaan iltapäivällä, ettei se anna lisätietoja tapahtuneesta.. 050 4753 913 Arkisin 10–17 La sopimuksen mukaan PALVELEVA OPTIKKOLIIKE KANGASALAN KOPINKULMASSA Sammonkatu 11,Tampere Puh
Väliaikaista suojatietä esitettiin toteutettavaksi siihen asti, kunnes K-Supermarketin laajennus on toteutunut. Kesko toteuttaa väliaikaisen kulkuyhteyden K-Supermarketille Kangasalan lukion ovet aukenivat tänä vuonna keskiarvolla 8,17, mikä on kaikkien aikojen korkein pääsyraja. Alin keskiarvo, jolla opiskelupaikka lukion yleislinjalta irtosi, oli 8,17. KESKON LAAJENNUS tulee toteutuessaan ratkaisemaan kiinteistön sisäänkäynnin kulkuja suojatieyhteysongelman. kesäkuuta mennessä. Kaupunki kertoo vastauksessaan käyneensä Keskon kanssa neuvotteluita väliaikaisen suojatien toteuttamisesta. Kangasalan kaupunkiyhdistys toivoi kaupungilta väliaikaista suojatietä Finnentielle K-Supermarketin sisäänkäynnin kohdalle. KS ARKISTO. Kangasalan kaupunkiyhdistys ry teki keväällä Kangasalan kaupungille esityksen K-Supermarketin ovien kohdalta poistetun suojatien väliaikaisesta palauttamisesta. Tiedot lukioon valituista ja pääsyrajoista julkistettiin viime torstaina. – Toisaalta haluan ajatella, että olemme tehneet hyvää työtä ja nuorten keskuudessa kiirii sana siitä, että Kangasalan lukio on hyvä paikka. KANGASALAN LUKION hakijamäärä oli suunnilleen sama kuin viime vuonna. Nykyisissä tiloissa paikkamäärän kasvattaminen ei ole mahdollista. – Puuttuvasta suojatiestä on tullut palautetta siitä asti, kun se poistettiin. Tontin uusi sisäinen kulkuyhteys sijoittuu Finnentien eteläpuolelle ja Finnentien ylitys tapahtuu turvallisesti Tampereentien kiertoliittymä kohdalta saarekkeellisen suojatieylityksen kohdalta, vastauksessa sanotaan. Yleislinjalle oli ensisijaisia hakijoita kaikkiaan 143, kun viime vuonna Kangasalan lukion oli ykkösvaihtoehdoksi valinnut yhteishaussa 147 hakijaa. Suojatie poistettiin viime vuona Finnentien rakennusurakan yhteydessä. – Tulevassa tilanteessa Finnentien eteläpuolella Keskon kiinteistön osuudella pihanjärjestelyt tulevat muuttumaan jalankulun, pyöräilyn, jakeluja huoltoliikenteen sekä pysäköinnin osalta. Kangasalan lukiosta opiskelupaikan saaneista 135:stä hakijasta muu kuin Kangasala on kotipaikkana 16:lla opiskelijalla. Kehyskuntien lukioista Lempäälän lukiossa keskiarvoraja on sama kuin Kangasalan lukiossa, muissa lukioissa alhaisempi. Tulevia pihaja liikennejärjestelyitä ei päästä toteuttamaan alkuperäisessä aikataulussa Keskon rakennusluvasta tehdyn valituksen takia. – Meillä Kangasalan lukiossa on myös vahva yhteisöllisyys, mikä lisää koulussa viihtymistä, merkityksellisyyden tunnetta ja opintoihin kiinnittymistä. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 6 UUTISET Heli Keskinen Kaupunki ei aio toteuttaa Kangasalan kaupunkiyhdistys ry:n esittämää väliaikaista suojatietä K-Supermarketin edustalle Kangasalan keskustaan. Anna Korkamaa muualta kuin Kangasalta tulevien opiskelijoiden määrä ei yllätä. Toisaalta paljon taitavia nuoria jää opiskelupaikan ulkopuolelle. Varasijoille mahdollisesti vapautuvaa opiskelupaikkaa odottamaan jäi 56 oppilasta. Kaupan saavutettavuutta kevyelle liikenteelle helpotetaan kuitenkin yhteistyössä Keskon kanssa väliaikaisella kulkuyhteydellä. – Määrä on hyvin linjassa aiempien vuosien kanssa, ja ulkopaikkakuntalaisten opiskelijoiden määrä lukiossamme melko pieni. – Käytyjen neuvottelun tuloksena Kesko on lupautunut toteuttamaan väliaikaisen kulkuyhteyden kaupan sisäänkäynnille. KS ARKISTO / ANNUKKA TAMMILEHTO Sari Heliövaara K angasalan lukion pääsyraja nousi tänä vuonna korkeammaksi kuin kertaakaan aiemmin. Hakijamäärää Kangasalan lukioon karsii jo yhteishaussa se, että hakijoilta vaaditaan vähintään keskiarvo 7,5. KANGASALAN LUKION rehtori Anna Korkama näkee keskiarvorajan nousussa sekä hyvää että huonoa. Syynä oli se, että kaupunkiyhdistyksen mukaan suojatien puuttuminen aiheuttaa Finnentiellä päivittäin vaaratilanteita. Ovella seisovat kauppias Lauri Somervuori ja yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Unkila ovat huolissaan jalankulkijoiden turvallisuudesta sillä kuten kuvasta näkyy, ihmiset kulkevat kaupan ovelle lyhintä reittiä. Yleislinjalta opiskelupaikan sai 115 opiskelijaa, eli aloituspaikkojen mukainen määrä opiskelijoita. Viime vuonna sisäänpääsyyn riitti keskiarvo 8 ja sitä edellisenä vuonna 7,58. – Valituista suunnilleen sama määrä tulee Tampereelta ja Pälkäneeltä, lisäksi lukiopaikan saaneissa on muutama kauempaa tuleva opiskelija, kertoo Anne Kivistö lukion kansliasta. Jollekin hakusijalle Kangasalan lukion oli asettanut kaikkiaan 425 hakijaa. Olemme vahvasti kangasalaisia palveleva lukio. Korkama uskoo lukion suosion taustalla olevan laajan opintotarjonnan, laadukkaan opetuksen sekä lukion hyvän sijainnin. Tämän takia nykyisen sisäänkäynnin kohdalle ei ole toteutettu suojatietä, vastauksessa kerrotaan. Asiakkaat ovat tosi huolissaan tienylityksen turvallisuudesta ja olen heidän kanssaan aivan samaa mieltä, kertoi tuolloin K-Supermarketin kauppias Lauri Somervuori, joka on yksi kaupunkiyhdistyksen jäsenistä. Kaupungin näkemyksen mukaan vastuu sen toteutuksesta olisi kiinteistöllä, koska väliaikainen suojatieyhteys ei toimisi yleisenä kulkuyhteytenä, vaan palvelisi ainoastaan kaupan asiakkaita. MUSIIKKILINJALTA PAIKKAA tavoitteli kaikkiaan 54 hakijaa, kun viime vuonna hakijoita oli 49 ja sitä edellisenä vuonna 33. Valittujen tulee ottaa lukiopaikka vastaan 26. Kangasalan lukioon vaadittiin tänä vuonna ennätyskorkea keskiarvo Rehtori näkee pääsyrajan nousussa sekä hyvää että huonoa. KANGASALAN KAUPUNKI kertoo kaupunkiyhdistykselle antamassaan vastauksessa, että Finnentien uusitut katujärjestelyt on toteutettu hyväksyttyjen katusuunnitelmien ja Keskon tulevan laajennuksen mukaisesti. Aamulehden keräämien tietojen mukaan Pirkanmaan lukioista ainoastaan joihinkin Tampereen lukioihin on vaadittu vielä korkeampaa peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoa. Varasijoille ei otettu ketään. Valituksi tuli aloituspaikkojen määrän mukaisesti 20 opiskelijaa
Kuva katajajärven laavulta. – Vessat saatiin kuntoon ja takaisin käyttöön vasta Street Food -tapahtuman alkuun mennessä, kertoo Lehti. Lehden mukaan telineet on pultattu kiinni alustaansa, joten niiden irrottaminen vaatii aikamoista ponnistelua. Tuotteita reilut, mutta rajalliset erät. ASTI Pe 20.6. ASTI SUOMI VOIMASSA PE 20.6. TAKUUMUREAT NAUDAN ULKOFILEEPIHVIT 9 95 kg PORSAAN KASSLERPIHVIT Myös meillä maustetut. ASTI 8 95 Coca-Cola Zero Sugar, Sprite Zero Sugar tai Fanta Zero Sugar VIRVOITUSJUOMAT 0,33l/pl 24-pack (0,83/l) sis. klo 9-22 (palvelutiski suljettu) Su 22.6. KS ARKISTO. ASTI 10.Rajoitus 1 erä/talous Ilman Plussa-korttia 5,95 pkt (6,61-7,00/l) 3 pkt Keittiömestarilta! -44 % Plussa-etu HINNAT VOIMASSA SU 22.6.2025 ASTI, ellei toisin mainita. 7 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat KANGASALA Palvelemme MA-LA 7.00–22.00, SU 9.00–22.00 FINNENTIE 1, 36200 KANGASALA Aino JÄÄTELÖT 850-900ml (3,70-3,92/l) ERÄ 12 pack TUORE KIRJOLOHIFILEE C-leikattu, vakuumipakattu kasvatettu Ruotsi tai Norja Rajoitus 2 fileetä/talous Taffel SUOLAPÄHKINÄ 300g (6,63/kg) 1 99 ps TAVALLISTA PAREMPAA JUHANNUSTA – JA EDULLISESTI SUOMI Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300g (16,63-20,37/kg) 4 99 kpl RUODOTON 9 95 kg VOIMASSA TO 19.6. SUOMI VOIMASSA PE 20.6. Lehden mukaan osalla laavuista palaa lähes ikuinen tuli, ja tällaisissa paikoissa polttopuut saattavat toisinaan olla tilapäisesti lopussa. Lähiasiointipisteen palvelut on Pirhan mukaan suunnattu erityisesti niille asukkaille, joiden on hankala liikkua kauemmas sosiaalija terveysasemalle tai lähiasemalle. klo 7-22 (palvelutiski klo 7-15) La 21.6. KOULUJEN päättäjäisviikonloppuna Vesaniemen uimarannan molemmat vessat oli tuhottu vesikalusteet särkemällä. – Pöytä on painava, sen siirtoon on tarvittu joukkovoimaa, sanoo Lehti. Torstaisin lähiasiointipiste on kokonaan kiinni. Laavuilta viety halkaisutelineitä, Vesaniemen vessat säpäleinä Sari Heliövaara Monenlainen ilkivalta ja varastelu on työllistänyt kaupunkia alkukesästä. Polttopuita kuitenkin toimitetaan edelleen kaikille laavuille. klo 9-22 (palvelutiski suljettu) JUHANNUKSENA PALVELEMME UUTISET Sahalahden lähiasema muuttuu lähiasiointipisteeksi elokuussa Kangasalan Sanomat Kangasalan Sahalahden lähiasemasta tulee lähiasiointipiste 4. Aiemmin on uutisoitu polttopuiden katoamisesta laavuilta, nyt laavuilta on viety muutakin. Kiireellisissä asioissa saa apua arkipäivisin jatkossa Kangasalla vain Kangasalan sosiaalija terveysasemalta. SAHALAHDEN lähiasiointipisteestä tulee Pirkanmaan yhdeksäs lähiasiointipiste. Sahalahden lähiasema on kiinni 30.6.–3.8. Asiakaspalvelupiste on avoinna tiistaisin kello 10–12. – Jonkinlainen uusi trendi laavuilla on polttopuiden pilkkomiseen tarkoitettujen halkaisutelineiden katoaminen, niitä on kateissa ainakin viisi kappaletta, kertoo Kangasalan kaupunginpuutarhuri Samuli Lehti. Palvelupäiväperiaatteella toimiva lähiasiointipisteiden malli kehitettiin Pirkanmaan hyvinvointialueella syksyllä päättyneessä liikkuvien palvelujen kokeilussa. pantit 2,40 Ilman Plussa-korttia 14,30 24-pack (1,50l). Lisäksi Suoraman urheilukentältä viety pirttipöytä oli raahattu läheiseen metsään. Pirhan tiedotteessa kerrotaan, että nykyiset työntekijät jatkavat lähiasiointipisteellä. Lähitorin palveluneuvoja on lähiasiointipisteellä parillisilla viikoilla maanantaisin kello 9–12. sis.pantit 2,40 Rajoitus 2 erää/talous -37% Plussa-etu 24 -pack Hartwall VICHY 0,33 l/plo 12-pack (1,45/l) sis.pantit 1,20 Ilman Plussa-korttia 7,99/12-pack (1,71/l), sis.pantit 1,20 6 99 -13% Plussa-etu Fazer REMIX ja TUTTIFRUTTI MAKEISPUSSIT 300-350g (7,14-8,33/kg) Ilman Plussa-korttia 3,29 ps (9,40-10,97/kg) 5.2 pkt Ilman Plussa-korttia 2,89 pkt (7,23-12,04/kg) Atria WILHELM GRILLIMAKKARAT tai MAKKARAPIHVIT 240-400g (3,23-5,38/kg) 1 29 pkt -31% Plussa-etu ERÄ Ilman Plussa-korttia 6,69 kpl (22,30-27,31/kg) 3.2 pkt KYPSÄ MAISSI 400g (3,75/kg), Espanja Yksittäin 1,99 pkt (4,98/kg) VIHREÄ RYPÄLE 500g (3,98/kg), Egypti 1 99 rs 99 kg KOKONAINEN VESIMELONI Espanja -24% Plussa-etu -25% Plussa-etu VOIMASSA PE 20.6. Kangasalan laavuilta on hävinnyt kevään ja alkukesän aikana useita halkomatelineitä. Lähiasiointipisteessä tarjotaan palveluita kiireettömien asioiden hoitoon ajanvarauksella. Kesäsulun aikana palvelut järjestetään Kangasalan sosiaalija terveysasemalla. Myös hyvinvointialueen digiasiointiin saa jatkossa tukea lähiasiointipisteeltä. elokuuta, kertoo Pirkanmaan hyvinvointialue tiedotteessaan. Asiakaspalvelupisteelle voi esimerkiksi jättää reseptin uusintapyynnön tai noutaa asiakirjoja. PORSAAN ULKOFILEEPIHVIT Myös meillä maustetut. Lähiasiointipisteestä saa ajanvarauksella lääkärin, sairaanhoitajan, terveydenhoitajan, fysioterapeutin, äitiysja lastenneuvolan ja lähitorin palveluja. – Laitteet ovat tällä hetkellä loppu myös rautakaupoista, joten laavulle lähtiessä mukaan on hyvä varata jonkinlainen oma pilkkomaväline. ASTI 8 95 kg 24 95 kg PERUNASALAATIT Perinteinen ja Wasabi 9 95 kg VOIMASSA PE 20.6. Lisäksi Fimlabin laboratorio palvelee tiistaisin kello 8–12
Tänä vuonna myönnetyt avustukset menevät hankkeisiin eri puolille Pirkanmaata. Muutenkin hän on turvallisuusasiantuntijana perillä nuorten keskuudessa leviävistä somehaasteista, jotka ovat kaikkea hölmöjen, mutta harmittomien ja hengenvaarallisten väliltä. Maaja metsätalousministeriön rahoitusta jaettiin kahdelle hankkeelle 300 709 euroa. Tukea myönnetään pääsääntöisesti puolet hankkeen kokonaiskustannuksista, ja se myönnetään kerrallaan 1–3 vuodeksi. Toisesta se saattaa olla hauskaa ja toinen voi menettää tajuntansa, kaatua maahan, lyödä päänsä ja saada esimerkiksi aivovaurion. Avustusta saaneet hankkeet edistävät vesien hyvää tilaa ja kestävää vesienhallintaa. Hankkeessa tehdään myös maastokatselmuksia ja käydään maanomistajakeskusteluja. Hakija voi olla järjestäytynyt toimija, kuten yhdistys, osakaskunta tai kunta. – He ajattelevat, että somehaastetta ylläpitämällä tai levittämällä saa jotakin erikoista katu-uskottavuutta tai kavereiden hyväksyntää. Nähtyään videot nuoret saattavat kiinnostua jännittävän näköisistä paikoista ja lähtevät sinne viettämään iltaa. MYLLÖ ON pitänyt oppitunteja arviolta sadoille eri ryhmille somehaasteista ja -ilmiöistä ja uskoo, että ainakin oppilaat kolmannesta luokasta yhdeksänteen ovat niistä hyvin perillä. Lukijan mukaan luvaton leiri ilmestyi rantaan helatorstaina. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 8 Sanni Sarin S omeilmiö houkuttelee lapsia sekä nuoria seikkailemaan ja kuvaamaan tyhjillään olevissa rakennuksissa Kangasalla, kertoo Kangasalan koulujen turvallisuusasiantuntija Tuomo Myllö. PIRKANMAAN ELY-KESKUS. Toisinaan käy niin, että joku innostuu aiheuttamaan ilkivaltaa. Kyseessä on vuosittain harkinnanvaraisesti myönnettävistä valtionavustuksista vesiensuojeluja kunnostushankkeiden toteutukseen ja pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien päivittämiseen. Lukija on huolissaan paitsi paikan sotkuisuudesta, myös luvattoman nuotion aiheuttamasta maastopalovaarasta. Kukaan ei voi koskaan tietää, miten kukin hapen puutteeseen reagoi. Yksi hankkeista sijaitsee Kangasalla. – Nytkin viimeisinä koulupäivinä maalla ja vedessä oli juomatölkkien jäänteitä ja revittyjä koulukirjojen ja -vihkojen sivuja. – Aina kun ihmisen henkeä salvataan, on olemassa vaara. FAKTA Pirkanmaalla avustettavat hankkeet ja tuensaajat ?. Vesijärven valuma-aluesuunnittelu sai hankerahaa Yksi rahoitusta saaneista hankkeista liitty Kangasalan Vesijärven valuma-aluekunnostukseen. Kiinteistöissä on myös hajotettu paikkoja. ERITTÄIN VAARALLISIIN haasteisiin lukeutuu muun muassa haaste, jossa kaveria suostumuksellisesti kuristetaan hapen saannin estoksi. – Metsäpalon mahdollisuus on suuri, etenkin jos ja kun maasto ja lehtikarike tulevat jossain vaiheessa kesää kuivumaan. – Kesälomalla lapsilla ja nuorilla on paljon vapaa-aikaa ja some saattaa imaista liiallisesti vaikutuspiiriinsä, hän kirjoittaa. Ely-keskukset saavat avustuksiin käytettävät määrärahat ympäristöministeriöltä ja maaja metsätalousministeriöltä. Osa nuorista mainostaa tuotteita omalla kanavallaan saadakseen niistä alennusta. Maaja metsätalousministeriön rahoitus • Uiherlanjoen ja Uiherlanlahden kunnostus, Uiherlan osakaskunta • Kiikan kiinteistökohtaiset tulvasuojelurakenteet, Sastamalan kaupunki Lähde: Pirkanmaan ely-keskus Hyvä kysymys Miten iso riesa luvattomat leirit ja nuotiot ovat. Ympäristöministeriön rahoitusta jaettiin tänä vuonna Pirkanmaalla seitsemälle hankkeelle yhteensä 182 012 euroa. Hankkeen saa valuma-aluesuunnittelu, jota tehdään Vesijärvellä. Kangasalan lisäksi rahoitusta myönnettiin Parkanoon, Ikaalisiin, Vesilahdelle, Orivedelle, Sastamalaan ja Pälkäneelle. KYSYIMME KANGASALAN kaupungin edustajilta, miten yleinen riesa luvattomat leirija nuotiopaikat ovat Kangasalla ja miten kaupunki toimii niistä tiedon saadessaan. – Se touhu on niin hölmöä, ettei ymmärretä, että siitähän jää heti kiinni. UUTISET tunut Myllön korviin monia reittejä: nuorisotyöntekijöiltä, huoltajilta ja oppilailta. Ympäristöministeriön rahoitus • Viinikanrinteen hulevesikosteikko, Parkanon kaupunki • Kangasalan Vesijärven valuma-aluekunnostus, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry • Narvan taajaman kosteikko, Vesilahden kunta • Luhalahden Pitkäjärven vesienhoitotoimet 2025, Luhalahden Pitkäjärven suojeluyhdistys ry • KUNNOSTUS 3 -hanke, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry • Sastamalan pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivitys, Sastamalan kaupunki • Pälkäneen pohjavesialueiden suojelusuunnitelman päivitys, Pälkäneen kunta ?. HYLÄTTYJÄ RAKENNUKSIA sosiaaliseen mediaan kuvaavat usein esimerkiksi valokuvaajat harrastusmielessä. – Aina löytyy joku fiksu, joka siitä kertoo. Hän kertoo, että samalla paikalla on vuosien varrella leikitty ajoittain tulella, ja koulujen päättymisen aikaan siellä on poltettu koulumateriaalia. Tiedotteessa kerrotaan, että Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry käynnistää Kangasalan Vesijärvellä valuma-alueelta tulevan ravinnekuormituksen hillintään tähtäävän hankkeen. Haasteen seuraukset voivat olla hyvin vaaralliset, sillä viisi sekuntiakin hapettomuutta saattaa aiheuttaa pysyvän vaurion aivoissa. Tieto someilmiöstä on kantauSomeilmiö houkuttelee hylättyihin rakennuksiin Koulujen turvallisuusasiantuntija muistuttaa, että some voi imaista vaikutuspiiriinsä kesälomalla. Myllön mukaan haasteisiin lähtevät helposti mukaan lapset ja nuoret, jotka eivät ilman sosiaalisen median tuomaa painetta ja näkyvyyttä osallistuisi ”hölmöilyyn”. Kangasalla ne eivät ole uusi juttu. HANKKEESSA TUNNISTETAAN järven lähivaluma-alueelta potentiaalisia kunnostuskohteita muun muassa karttaja vedenlaatutietoja tarkastelemalla. – He eivät voi vedota siihen, että äiti ja isä sitten maksavat ja kantavat vastuun, koska ei se niin ole. Kangasalan Sanomat Pirkanmaan ely-keskus tiedottaa myöntäneensä avustuksia yhdeksälle vesienhoitoa ja vesistön käyttöä edistävälle hankkeelle. Sari Heliövaara K angasalan Sanomien lukija lähetti toimitukseen kuvan Pitkäjärven rannassa Tiiriläntien päästä lähtevän polun varrella olevasta luvattomasta leirija nuotiopaikasta. Myllö kertoo, että Pirkkalan Vähäjärven koulun puukotuksen jälkeen sosiaalisessa mediassa kiersi videoita, joissa kehotettiin nuoria aiheuttamaan häiriötä ja sotkemaan paikkoja. Vesijärven keskivaiheilla sijaitsevalle Havisevanlahdelle laaditaan tekninen suunnitelma tuleville vesienhallintarakenteille. Tuntien teemana on ”Sinä päätät”, sillä Myllö haluaa painottaa, että lapset ja nuoret päättävät itse, tekevätkö hölmöyksiä vai eivät. Tiedotteessa kerrotaan, että tänä vuonna Pirkanmaan ely-keskus on myöntänyt avustuksia yhteensä 482 721 euroa. Kesäloman kynnyksellä Myllö lähetti Kangasalan kouluihin Wilma-viestin, jossa kehottaa vanhempia kiinnittämään huomioita siihen, missä lapset ja nuoret vapaa-ajallaan liikkuvat. Kysymyksiimme vastasivat kaupunginpuutarhuri Samuli Lehti ja maankäyttöinsinööri Jari Virtanen. Muita avustuksia myönnettiin esimerkiksi tulvasuojeluun ja pohjavesien suojelusuunnitelmien laatimiseen. Hän uskoo, että suurin osa yläkoululaisista tietää, kuinka helppoa on tilata yleisessä käytössä olevista sovelluksista esimerkiksi kannabista, teräaseita tai sähkötupakkaa
Kuvanottohetkellä rannasta oli jo kerätty pois tölkit ja revityt koulukirjojen sivut. Pirkanmaan hyvinvointialueella jaostot ovat kuntien lautakuntiin rinnastettavia päätöksentekoelimiä. Kangasalta suurimman edustuksen sai henkilöstöjaosto, johon valittiin Jari Haaparanta (sd) ja Petra Aalto (vihr). – Kun tieto saadaan, käydään paikan päällä dokumentoimassa tilanne ja tutkitaan onko aiheutunut vahinkoa kaupungin omaisuudelle, kuten puustolle, tai onko roskattu. – Siivoamme jäljet ja teemme kohteesta turvallisen, joskus palautamme yleisistä kohteista näille leiripaikoille päätyneet kalusteet takaisin omille paikoilleen. – Se on jotenkin helpompi tehdä ”läpällä” someen. Aiemmin kesäkuussa aluevaltuusto teki henkilövalinnat aluehallitukseen ja valiokuntiin. Hyvä kysymys Miten iso riesa luvattomat leirit ja nuotiot ovat. Mitä seuraamuksia luvattoman leirija nuotiopaikan perustamisesta voi tekijälle tulla. Hän myös kehottaa aikuisia käymään lasten kanssa keskusteluja sosiaalisen median käyttämiseen liittyvästä vastuusta. Myllön tarkoitus ei ole sanoa, etteivät lapset ja nuoret saisi olla kesällä yömyöhään esimerkiksi kalassa tai pelaamassa pesäpalloa. Asunnot välittää OP Koti Pirkanmaa. Miten kaupunki toimii saadessaan tiedon luvattomasta leiritai nuotiopaikasta. Helatorstain aikaan Pitkäjärven rantaan oli rakennettu laitonta leiritai nuotiopaikkaa. – Ilmoituksia tulee yhdestä viiteen vuodessa. Lapsi on iästään huolimatta aina korvausvelvollinen aiheuttamistaan vahingoista ja nuoren tai lapsen maine voi olla pitkäksi aikaa pilalla. Osalla vaikuttaa olevan käsitys, että rikosoikeudellinen vastuu tarkoittaa vahinkojen korvaamista rahalla, vaikka todellisuudessa se tarkoittaa esimerkiksi sakkotai vankeusrangaistusta. 0400 930 165 ULKOMAALAUKSET Otamme muutamia matalia maalauskohteita kuluvalle kesäkaudelle www.villein.fi OTA YHTEYTTÄ! 0400 951 892 jukka.aikas@villein.fi jukka.aikas@villein.fi • Isot ja pienet maanrakennustyöt hiekkalaatikon täytöstä hallien pohjiin • Jätevesijärjestelmien uusimiset • Salaojaremontit • Oriveden ja Kangasalan alueella mökkien kunnossapito • Pihapuiden kaadot Aluehallitus teki valinnat jaostoihin Aluehallitus teki henkilövalinnat jaostoihin. Asiakkuusja laatujaostoon valittiin varajäseniksi Jaana Heinänen (sd) ja Ville Ylimartimo (sd). 9 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat Usein etenkin mediassa puhutaan siitä, etteivät alle 15-vuotiaat ole teoistaan rikosoikeudellisessa vastuussa. Sinun apunasi asunnonvaihdossa Kangasalla. Tämä pitää paikkansa, mutta Myllö haluaa muistuttaa, että vakavia seuraamuksia on muitakin. OP Kodin kiinteistönvälittäjät tavattavissa ilman ajanvarausta Kangasalan konttorilla perjantaisin klo 10-12. Minkä verran Kangasalan kaupungille tulee ilmoituksia luvattomista leirija nuotiopaikoista. Hinta koskee myös jonottamista. Koivujärvi p. Esimerkiksi kunnianloukkaus tai toisen yksityisen tiedon levittäminen ovat rikoksia, teki ne sitten somessa tai sen ulkopuolella. Jos vahinkoa on aiheutunut (pahimmillaan metsäpalo), voidaan asiaa lähteä hoitamaan rikosilmoituksen kautta. Maastossa näitä nuotiopaikkoja silloin tällöin tapaa. Henkilöjaoston ja asiakkuusja laatujaoston lisäksi hyvinvointialueella on yksilöasioiden jaosto sekä konsernija toimitilajaosto. Lisäksi rikoksen tehtyään alle 15-vuotiaat joutuvat usein lastensuojelun kanssa pitkiin ja vaikeisiin prosesseihin. LUKIJAN KUVA. Asuntolainan myöntää osuuspankki. Puhelun hinta: pvm/mpm. Tärkeintä on se, että huoltajat ovat perillä, missä lapset liikkuvat ja mitä he tekevät. Jaostoja on kaikkiaan neljä. – Tapauskohtaisesti harkiten mietitään seuraamukset. Asunnottomienkin leiripaikkoja tulee vastaan silloin tällöin, vaikka yleisemmin kyse onkin vain nuotiopaikasta, usein vesistön äärellä. TUNNEILLA ON käynyt ilmi, että nuorilla menee rikosoikeudellinen vastuu sekaisin vahingonkorvausvelvollisuuden kanssa. Myllöstä on mahdollista, etteivät nuoret täysin ymmärrä somessa tehtyjen tekojen voivan olla yhtä lailla rikoksia. Mia Oravala myyntineuvottelija, KED 0500 537 222 mia.oravala@op.fi Jyri Seljavaara kiinteistönvälittäjä, LKV 050 389 6803 jyri.seljavaara@op.fi Riina Kuisma asiakkuusasiantuntija, OP Kangasala 010 254 1502 riina.kuisma@op.fi Someilmiö houkuttelee hylättyihin rakennuksiin UUTISET -25 % Maalausurakointi P
Alina Lepolalle (vas.) ja Vilho Tuomenojalle sporttileiri on ensimmäinen leiri ikinä. Viime kesänä hän vietti aikaa esikoulussa, kun vanhemmat olivat töissä ja Vilho kesälomalla. – Parasta täällä on hyvä ruoka. Makaroonilaatikko on ihan pro, hän kertoo. KU-68:n sporttileirin vetäjä Neea Vuolukka opastaa Viljo Laaksoa keihäänheitossa. Seurakunta järjestää kolme leiriä 7–10-vuotiaille, yhden 10–13-vuotiaille tytöille ja pojille sekä yhden samanikäisille tytöille kesäheinäkuussa. KANGASALAN SEURAKUNNAN kesäleirit ovat olleet jo vuosien ajan hyvin suosittuja, kertoo nuorisotyönohjaaja Ari Vettenranta. He kertovat, että lapset lähtevät innoissaan mukaan peleihin ja lajeihin. – Tavoitteena leirillä on, että lapset löytäisivät liikunnan ilon, Vuolukka tiivistää. Leirit keskittyvät yleisurheiluun, mutta lapset pääsevät myös muun muassa pelaamaan koripalloa ja toteuttamaan omia toiveitaan. Vilho odottaa lomalta Särkänniemeä ja pelikonsolilla pelaamista. PERJANTAINA ON kesän toisen sporttileirin viimeinen päivä Vatialan koululla. Ellaakin kiinnostaa tennis, mutta hän tykkää myös jalkapallosta. Seuran harrasteliikunnan toiminnanjohtaja Ida Puttonen kertoo, että leirit ovat tänäkin vuonna tulleet lähes täyteen. Joskus yksi lapsi saattaa vetää mukaansa muutkin, jos ei pidäkään siitä, mitä ollaan tekemässä. Iso osa leirestä järjestetään heti kesäkuun alussa, mutta niitä riittää pitkin kesääkin. Yhdelle leirille mahtuu noin kolmisenkymmentä lasta. Annasta parasta on ollut poliisin ja rosvon leikkiminen koulun piha-alueella. Iltapäivätoiminnan koordinaattori Marjo Jäärni kertoo, että Huutijärven päiväleireille osallistui 29 ja Ruutanan leireille 17 lasta. Lisäksi se pitää aikuisten ja lasten yhteisiä leirejä viisi kappaletta eri kokoonpanoille heinä– elokuussa. Ystävykset Anna Haapasalmi (vas.) ja Ella Sorsa tykkäävät pelata tennistä. Leirien lisäksi Alina viettää usein aikaa isovanhempiensa kanssa kesälomalla ennen kuin vanhempien lomat alkavat. Toinen Vilhon sekä kaverin Alina Lepolan lemppariasia leirissä on vapaa-aika, jolloin he ovat oppineet uusia leikkejä, kuten perunakellarileikin ja Harry Potter -jalkapallon. Osan kesästään hän käyttää myös lukemiseen, sillä on saanut vanhemmiltaan haasteen lukea tietyn ajan kesästä kirjoja saadakseen lisää peliaikaa. Kangasalla lasten kesäleirejä järjestävät muun muassa seurakunta, kaupunki ja KU-68. Tänä vuonna ensimmäiselle sporttileirille Vatialan koululla ilmoittautui kuusikymmentä lasta ja muihin sporttisekä toimintaleireihin suunnilleen kaksikymmentä leiriä kohden. Kangasalla kesäleirejä lapsille tarjoavat ainakin kaupunki, seurakunta, KU-68, 4H-kerho, Taito Pirkanmaa ja Papinojan Ponitalli. Alina on ollut kerran aikaisemmin äiti-lapsi-leirillä Pyysalossa, ja tänä kesänä hän on menossa vielä toiselle leirille ilman vanhempia. – Kaikkea kivaa kesätekemistä, Vettenranta tiivistää. Kaupunki ei ole järjestänyt aikaisemmin vastaavanlaista toimintaa 1.–2.-luokkalaisille 3.–6.-luokkalaisille päiväleirejä järjestää Kangasalan kaupungin nuorisopalvelut. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 10 UUTISET Kesäleirit täyttyvät nopeasti Sanni Sarin, teksti & kuvat L asten kesäleirit Kangasalla täyttyvät jo hyvissä ajoin ennen koulujen lomien alkamista. Leireillä pidetään pieniä hartauksia, leikitään ja pelataan ulkona, saunotaan, uidaan, paistetaan makkaraa, askarrellaan, musisoidaan ja vietetään isosten järjestämiä iltamia. ELLA SORSA ja Anna Haapasalmi tuntevat toisensa jo koulusta ja viettävät nyt kesälläkin aikaa yhdessä leirillä. Ensimmäisellä leirillä kesäkuun alussa on aina eniten lapsia. Anna harrastaa myös telinevoimistelua ja aikaisemmin harrasti cheerleadingiä. Lapset saavat päiväleireillä lounaan sekä välipaloja. Lisäksi seura järjestää päiväleirinä kepparileirin Suoraman koululla, salibandyleirin Vatialan koululla ja 8–12-vuotiaiden yösporttileirin Vahderpään vapaa-aikakeskuksessa. Se tarkoittaa leiriolympialaisia, missä kilpaillaan muun muassa keihäänheitossa. Vanhemmat lomailevat heinäkuussa, jolloin perhe suuntaa ainakin PowerParkiin ja kylpylähotelli Katin Kultaan. KATSO KUVIA DIGISSÄ. – Me lähdemme viikon päästä Espanjaan, mutta äidin ja isän pitää tehdä siellä töitä, niin mummu viettää minun kanssani aikaa, Anna kertoo. He olivat yhdessä myös samalla leirillä viime talvilomalla. Urheilulajeista häntä kiinnostaa eniten tennis. Ne tarjoavat lapsille tekemistä kavereiden kanssa ennen kuin perheen yhteiset lomapäivät ja -matkat alkavat. KANGASALAN URHEILIJOIDEN KU-68:n sporttileirit olivat viime vuonna niin suosittuja, että tänä vuonna niiden rinnalle perustettiin toimintaleirejä. Tänäkin kesänä ne ovat täyttyneet jo hyvissä ajoin ennen leirien alkamista. 16-VUOTIAALLE Noora Niemelle ja 18-vuotiaalle Neea Vuolukalle leirien vetäminen on mukava kesätyö. Vilho Tuomenoja on leirillä ensimmäistä kertaa ikinä. Kaupunki järjesti 1.–2.-luokkalaisten päiväleirit Huutijärven ja Ruutanan kouluilla kesäkuun kahtena ensimmäisenä viikkona. – Tämä on antoisaa, koska täällä näkee paljon erilaisia lapsia ja oppii toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, Niemi sanoo. Kumpikin ohjaa leirejä kaksi viikkoa ja jatkaa sitten muiden seuran treenien vetämistä. Heille on varattu myös paljon vapaa-aikaa. Vuolukan kesä menee lisäksi toisen työn parissa. – On ollut kivaa oppia pelaamaan sählyä, kertoo Alina sporttileiristä
Kangasala on kaupunkina kasvanut nopeasti, mutta poliittinen edustus ei ole pysynyt kehityksen tahdissa. Kokoomuksen Heikki A. Ollila työskenteli tehtävässä useamman kauden kahteen eri otteeseen, vuosina 2003–2011 ja 1987–1995. Tällainen lukijalähtöinen pohdinta vastuuhenkilöiden kanssa on normaalia viestinnän valmistelua. Meillä on edustaja, joka tuntee Kangasalan haasteet ja mahdollisuudet ja voi nostaa esiin meille tärkeitä asioita. Alueellisissa päätöksissä jäämme helposti Tampereen varjoon. Viestinnän ammattilaisena ohjasin tarkastuslautakuntaa lyhentämään tekemäänsä tiedotetta, jotta toimittajat varmasti lukisivat sen. Tosin patjat alkavat repeillä ja vaahtomuovi vettyä ja homehtua sateessa. Niiden tilalle olivat tulleet Kyötikkälän urheilukentän entiset patjat. Olen ollut Kangasalan kaupunkiin asiasta sähköpostilla yhteydessä vuoden aikana kolmesti ja toivonut seiväshyppypaikan kunnostamista. Monien hankalia tunteita herättäneiden klikkiotsikoiden jälkeen ikävien asioiden oma-aloitteinen viestintä voi olla vaikeaa, mutta avoimuus rakentaa osaltaan luottamusta. Edellisen kerran näin on ollut yli 10 vuotta sitten. V iime viikolla elettiin kangasalalaisittain merkittäviä hetkiä, kun uusi kansanedustajamme käveli ensimmäistä kertaa työpäiväänsä Arkadianmäellä. Uudet patjat ovat entisiä isommat, eikä maasta irti pitävää puulaveria ole tehty. Ilmeisesti Kangasalan kaupungilla on tiedotuskatkoksia tai haluttomuutta kertoa suunnitelmista ja vastata asukkaiden kysymyksiin. Asukkailla on oikeus luottaa siihen, että olipa uutiset hyviä tai huonoja, kerromme asioista myös itse. Tiedotteen pohtivaa tyyliä tai raflaavaa sävyä ei muutettu, vaikka tarkastusjohtajakin totesi, että tyyliltään ja sävyltään se poikkesi hyvinvointialueen tiedotteiden käytännöistä ja äänensävystä. MEDIAMYYNTI ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Mediamyyjä Raija Marjamaa 040 705 7269 Mediamyyjä Yero Dia 040 707 8163 Digipalvelujen kehityspäällikkö Juho Tuhola 040 701 7202 MEDIATIEDOT kangasalansanomat.fi/mediatiedot ISSN 0782-596 X printti, 2243-1101 verkkojulkaisu Painopaikka Sanoma Manu Oy Tampereen paino JULKAISIJA Kangasalan Sanomat Oy PÄÄTOIMITTAJA-TOIMITUSJOHTAJA Heli Keskinen 040 758 3889 TOIMITUS toimitus@kangasalansanomat.fi Toimitus 040 769 2340 Toimituspäällikkö Eveliina Kälviäinen 040 769 2340 Toimittaja Sari Heliövaara 040 158 7997 Toimittaja Tuomas MacGilleon 040 350 9892 Toimittaja Annukka Tammilehto 040 158 7375 TILAUKSET JA ASIAKASPALVELU tilaukset@kangasalansanomat.fi Asiakasneuvoja Tuija Lehtinen 040 769 9045 AAMUJAKELUPÄIVYSTYS 0100 3355 (pvm/mpm) OSOITTEENMUUTOKSET 040 769 9045 tai tilaukset@kangasalansanomat.fi TOIMIPISTE Myllystenpohjantie 3 LT 1, 36200 Kangasala Palvelemme ma–to klo 10–16 P. Hyvinvointialueuudistus on ollut ison mittaluokan muutos, joten palveluissa ja toimintakulttuurissa on varmuudella yhä parannettavaa. Kesä alkaa olla puolivälissä. Keväästä alkaen patjat ovat olleet lasten leikkipaikkana, joten käyttöä on. Kaupungillamme on pitkästä aikaa oma kansanedustajansa. 11 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat MIELIPIDE Miksi patjat tuotiin urheilukentälle ilman viimeistelytöitä. KIRJOITA MIELIPIDE toimitus@kangasalansanomat.fi Muutos voi kasvattaa kangasalalaisten uskoa siihen, että omalla äänestyskäyttäytymisellä on merkitys ja alueellamme on poliittista painoarvoa.. Poikkeuksellisesti tarkennan toimittajan kirjoitusta (10.6.), jossa käsiteltiin hyvinvointialueen avoimuutta. KAUPUNGIN OMASSA kansanedustajassa on kyse suuremmasta asiasta kuin poliittisesta kannasta. LAINSÄÄDÄNTÖ JA hyvinvointialueen omat periaatteet edellyttävät toiminnaltamme avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Tiedotusalalla toimivana olen tottunut vastaamaan kyselyihin ja muihin viesteihin. 040 769 9045 Kangasalan SANOMAT SEURAA MEITÄ VERKOSSA kangasalansanomat.fi facebook.com/kangasalansanomat instagram.com/kangasalansanomat kangasalansanomat.fi/videot Vastine: Pirhan viestintä ei anna sapiskaa tarkastuslautakunnalle T oimittaja Tuukka Olli tekee erittäin ansiokasta journalismia hyvinvointialueen päätöksenteosta ja palveluista. Koska Laine jatkaa aktiivisesti työtään Kangasalan kuntapolitiikassa, hän tulee jatkossakin näkymään kotikaupungissaan ja olemaan kuntalaisten tavoitettavissa. Talven aikana vanhat seiväspatjat olivat kadonneet. Tiedotetta lyhennettiinkin kolmesta sivusta yhteen, mikä on yleinen tiedotteen mitta. Yksi ihminen ei ihmeitä tee, mutta tästä huolimatta asialla on merkityksensä. Ainoa takaisin tullut viesti on vapaa-aikapalvelujen viesti, että asiani on lähetetty eteenpäin. Varmistin, että lukija pysyisi selvillä, että nyt puhutaan viime vuodesta ja eri mittareista kuin toukokuussa julkaisemamme osavuosikatsauksen tiedote, joka kertoi jo kuluvan vuoden myönteisestä kehityksestä. ELINA KINNUNEN viestintäjohtaja Pirkanmaan hyvinvointialue Asukkailla on oikeus luottaa siihen, että olipa uutiset hyviä tai huonoja, kerromme asioista myös itse. Kyseessä on Hanna Laineen (sd) pitkäaikaisen unelman täyttymys, mutta myös paikallisesti merkityksellinen asia. Lautakunta voi halutessaan jakaa myös sapiskaa. Olisi ollut järkevää pitää vanhat patjat paikallaan niin kauan kuin uusiin (käytettyihin) on kaikki tarpeellinen tuotu paikalla. Kaiken kaikkiaan siis Kangasalan voitto, oli puoluetaustasi mikä tahansa. Tarkastuslautakunta vastaa myös arviointikertomusta koskevasta tiedotteestaan. ENNEN TIEDOTTEEN julkaisua käytiin myös keskustelua arviointikertomuksen mittareista, jotka poikkesivat talousarviossa ja osavuosikatsauksessa raportoitavista mittareista. Tarkastuslautakunta arvioi hyvinvointialueen toimintaa ja tarvittaessa myös viestintää, eikä toisinpäin. Muutos voi kasvattaa kangasalalaisten uskoa siihen, että omalla äänestyskäyttäytymisellä on merkitys ja alueellamme on poliittista painoarvoa. Ei varmasti ole haittaa muun muassa 9-tiehankkeelle, että päättäjien joukossa on ihminen, joka ymmärtää sen merkityksen paikallisten arjelle. Tulevaisuudessa se voi tarkoittaa korkeampaa äänestysaktiivisuutta ja aktiivisempaa kansalaiskeskustelua. Myös muun muassa koulutusja terveyspalveluiden tulevaisuuden kehikon rakentamisessa on hyötyä siitä, että päättäjissä on mukana henkilö, joka on nähnyt hyvin aikaisemien linjausten paikallisen tason vaikutukset. Keskustelua mittareista käytiin myös aluevaltuustossa. Meillä on kasvot, joiden tekemisiä seurata ja joita on helppo lähestyä. KANSANEDUSTAJALLA ON pääsy laajoihin asiantuntijaverkostoihin ja hänellä on mahdollisuus vaikuttaa hallinnon eri tasoilla. Hän voi toimia linkkinä kunnan ja valtionhallinnon välillä, mikä saattaa nopeuttaa asioiden etenemistä ja parantaa tiedonkulkua molempiin suuntiin. Parhaimmillaan oma edustaja lisää myös kangasalalaisten kiinnostusta valtakunnanpolitiikkaan. Nyt seivästä ei voi hypätä, koska hyppääjä voi pudota patjojen väliin. Mutta uudessa patjakasassa ei ole piikkaripatjaa, ei sadepeittoa eikä suojakatosta. Harjoituksissa käydään läpi kaikkia lajeja. S ahalahdella Pakkalan urheilukentällä on kesän aikana toista kymmentä yleisurheilukilpailua. PANU SILTANEN Oma kansanedustaja on koko Kangasalan voitto Pääkirjoitus Heli Keskinen Kirjoittaja on Kangasalan Sanomien päätoimittaja
Pienet kangasperhoset ovat nyt lennossa KIRJOITA MIELIPIDE toimitus@kangasalansanomat.fi NINA ÄIJÄLÄ MERJA HIETAKANGAS. kaupunginvaltuutettu (kok) Lukijoiden kuvia Marjasatoa odotellessa, puolukan kukkia kesäkuun alussa. Ja juuri silloin, kun jokin osa meistä tuntuu hajoavan, syntyy mahdollisuus tarjota tilaa jollekin uudelle. MONI MEISTÄ kiertää metsässä lahon puun kaukaa. Hienoa, että kaupunkimme on mitä ilmeisimmin jopa edelläkävijä julkishallinnon strategiajohtamisen ja tiedolla johtamisen saralla. Lahopuusta riippuvaisia lajeja uhkaa katoaminen, koska niiden elinympäristö on kutistunut hiljaa pois. Kaunis, rikas ja vihreä lehtometsä opetti minulle uusien kasvilajien ohella jotakin syvällistä. Laho ei ole loppu Elämä ei ole pelkkää kasvua ja kukoistusta – siihen kuuluu murenemista, hiljenemistä, kypsymistä. Kauniissa lehdossa oli paljon vanhoja haapoja, lehmuksia ja vaahteroita, sekä pähkinäpensaita. Se ei ole kuoleman merkki, vaan uudenlaisen elämän runko. Siinä missä tuore runko huokuu elämää ja ryhtiä, laho puu näyttää särkyneeltä, ehkä tarpeettomalta. Laho ei ole loppu vaan alku. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 12 Kolumni Merja Palin Kirjoittaja on kangasalalainen kuosisuunnittelija ja yrittäjä. Ilman hyvää toimenpidesuunnitelmaa ei tavoitetilan saavuttaminen ole mahdollista ja siksi suunnitelman tuleekin sisältää tiekartta tavoiteaikatauluineen. Kaupungin asukkaiden roolina on viestittää omia näkemyksiään strategisen kehityksen suunnasta viranhaltijoille ja luottamushenkilöille strategiaa uudistettaessa. Poluttomassa metsässä varovasti kulkiessamme, saimme loikkia koko ajan lahonneiden, sammaloituneiden puiden yli. VANHOJEN PUIDEN, ihmeellisten kasvien ja lahoavien runkojen keskellä mietin, miten luonto on ihmeellinen. Strategiset kehitysideat ovat tervetulleita edelleenkin. Saimme myös tutustua kaupungin käyttämään Kymppi+5-strategiatyökaluun vuosikelloineen sekä nykypäivänä oleellisesti tarvittavaan vielä jatkokehitystä vaativaan digitaalisen tiedon alustaan. Lahoavaa puuta katsellessani, mietin elämän kiertoa ja heikkouden merkitystä. METSÄSSÄ LAHO puu on elämän kehto. Tähän kaupunkilaisilla olikin mahdollisuus lokakuussa 2024 päättyneessä kyselyssä. Tässä jokaisella meistä on roolimme. Tavoitevalintoja suunniteltaessa on hyvä olla ”propellihattu päässä” ja hakea näkökulmia mahdollisimman monesta suunnasta sekä huomioida mahdollisimman monta vaikuttavuusaluetta. Sille on tärkeää hauras ja laho, erilaisuus ja erityisyys, monimuotoisuus ja kirjavuus. Luonto ei hylkää lahonnutta, vaan ottaa sen osaksi suurta kiertoa. Olemme osana tätä ihmeellistä elonkirjoa, mutta olemmeko unohtaneet tämän rikkauden omassa elämässämme. Ehkä mekin voisimme nähdä elämän hauraat vaiheet, erilaisuuden, monenlaisuuden toisin. Se on osa luonnon järjestystä, joka toimii. Yli neljäsosa metsän eliölajeista tarvitsee elinympäristökseen lahopuuta. KAUPUNKISTRATEGIA EI ole vain paperi, joka on ”tullut tehdyksi arkistoon”, vaan kuten perehdytystilaisuudessa oli ilo havaita se on aidosti keskeisin osa Kangasalan kaupungin johtamisjärjestelmää. Näihinkään ei hyvän strategiatyön polku pääty, vaan vielä tarvitaan toimenpiteiden seuranta ja edistymän kommunikointi, joilla varmistetaan suunnitelman toteutuminen sekä rakennetaan luottamus strategisten tavoitteiden saavuttamisesta erityisesti kaupunkilaisille, kuin myös toimenpiteiden toteuttajille ja luottamushenkilöille. Lahon puun sisällä kuhisee elämää. Metsän mittakaavassa laho ei ole loppu – se on uuden alku. Hyvä Kangasala! Hyväkään kaupunkistrategiatyö ja -strategia ei kuitenkaan ole kuin ”tyhjä peltirumpu” ilman asukkaiden, henkilöstön ja luottamushenkilöiden sitoutumista ja vaikuttamista strategian kehitystyöhön sekä tavoitteisiin. Vähäinen lahopuun ja vanhojen puiden määrä suomalaisissa talousmetsissä tekee metsistämme köyhiä. Ihmisen katseessa lahonnut puu on usein ”rumaa”, ”hoidon tarpeessa”, tai jopa häiriö. Lukuisat sienet, käävät, sammaleet, linnut, hyönteiset elävät lahossa puussa. Kaupunkistrategia on meille kaupungin asukkaille erityisen tärkeä asia ja asiakirja, koska se määrittää kehityksen keskeiset suuntaviivat strategiakauden ajaksi ja hyvin onnistuneiden strategiatoimenpiteiden toteutusten avulla muuttaa elinympäristöämme haluamaamme parempaan suuntaan. Luottamushenkilöiden tehtävänä on edellisen strategiakauden strategisten tavoitteiden/kärkihankkeiden toteutumien arvioiminen, uusien tavoitteiden/hankkeiden selvittäminen, valinta ja niistä päättäminen. HYVÄ KAUPUNKISTRATEGIA sisältää neljä tärkeää osiota. Voisin opetella näkemään elämän lahoavat kohdat ei virheinä, vaan merkkeinä siitä, että jotain uutta on kypsymässä. Vision tavoitetilaan pääsemiseksi määritellään tarvittavat strategiset tavoitevalinnat, joita tulee olla toteutusresurssit huomioiden realistinen määrä ja tässäkin laatu korvaa määrän. MIELIPDE Kangasalan kaupunkistrategia on tärkeä meille kaikille M e uudet luottamushenkilöt saimme edellisviikolla Kangasalan kaupungin järjestämässä perehdytystilaisuudessa rautaisannoksen tietoa kaupungin johtamisjärjestelmästä, eri toimialueiden toiminnasta, henkilöstöstä ja vastuualueista. Laajan toimintakirjon keskeltä keskeisimpänä esille nousi Kangasalan kaupungin strateginen johtaminen ja Kaupunkistrategia varsinkin, kun sitä ollaan parhaillaan uusimassa seuraavaa strategiakautta 2026–2033 varten. Laho puu ravitsee maata, sitoo kosteutta, tarjoaa suojaa ja ruokaa. Elämä ei ole pelkkää kasvua ja kukoistusta – siihen kuuluu murenemista, hiljenemistä, kypsymistä. Sen tulisi olla mahdollisimman konkreettinen sekä ymmärrettävä mahdollistaen asukkaiden, kaupungin henkilöstön ja luottamushenkilöiden sitoutumisen sekä motivoitumisen. Tarvitsemme pysähtymistä, tilaa keskeneräisyydelle, ajattelulle, jopa unohdukselle. Ilman niitä me kuivumme yhtä yksioikoisiksi kuin puupelto ja talousmetsä. Tällä alustalla kerätään tarvittava tieto digitaalisessa muodossa eri sidosryhmiltä suunnittelua ja toteutusseurantaa varten sekä kommunikoidaan toimenpiteiden edistyminen niin asukkaille, henkilöstölle kuin luottamushenkilöillekin. S ain osallistua keskellä alkukesän vehreyttä ja vihreyttä mukavalle vieraillulle Heponiemessä sijaitsevaan suojeltuun lehtometsään. Jokainen lahon aste – hieman harmaantunut kaarna tai jo mureneva sydänpuu – tarjoaa oman ainutlaatuisen ekosysteeminsä. Opin asiantuntijan avulla monia uusia kasvilajeja, joista en ollut ikinä kuullutkaan muiden muassa haisukurjenpolvi ja raidankeuhkojäkälä. VISIO kertoo tulevaisuuskuvan tahtotilan ”millaiseksi tahdotaan tulla”. Hyvää kesää! OLLI AALTO kehitysjohtaja, eläk. Viranhaltijaorganisaatiolla on roolinsa oman henkilöstönsä sitouttamisessa, strategiahankkeiden ja -toimenpiteiden suunnittelemisessa sekä toteuttamisessa. Viimeisenä lahottuaan se on uuden elämän kasvumaa. Ollaan kaikki mukana aktiivisesti strategiatyössä. Yhden yksittäisen maatuvan rungon sisällä voi asua enemmän elämää kuin monen hehtaarin talousmetsässä
Luojan kiitos! Jumalanpalvelukset Keskiviikko 18.6. Tiistai 24.6. Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. Jokainen meistä on rakastavan katseen arvoinen, ja jos me ihmiset emme aina sellaiseen pystykään, katsoo peräämme kuitenkin Kaikkivaltias ja armollinen Jumala. Rastiradalla on huomioitu niin pienet kuin isommatkin seikkailijat temppuradan, tehtävien ja aistimisen keinoin. Puhujana mm. 8 Aamupuuro, Sahalahden srktalo, Vapaaehtoisvoimin pyörivä kohtaamispaikka kesällä. Kangasalan kirkossa klo 12–13 Kanttorit Katja Mäkiö ja Sannamaria Salli, laulu, urut ja piano. 13 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat Ollaan ihmisiksi Sanan voimaa Laura Niska Kirjoittaja on perheterapautti Kangasalan seurakunnassa. Olemme hyvinvointimme suhteen tietyssä määrin aina riippuvaisia toisista ihmisistä. Ihminen tarvitsee ihmistä. Sillä, miten kohtelemme toisiamme, on merkitystä. 10 Konfirmaatiomessu Retkiripari, Kangasalan kirkossa, Ira Sirkiä, Hanni Manninen Keskiviikko 25.6. 18.15 Viikkomessu Kangasalan kirkossa, Elina Oksanen Lauantai 21.6. Kari Mikkonen. kesäkuuta jaettiin ansiomerkkejä ansioituneille sotainvalideille ja osastojen toimihenkilöille.Sotainvalidien suuren ansiomerkin sai Kangasalan viimeinen elossa oleva sotainvalidi Marja-Liisa Järvenpää (kuvassa vasemmalla).. 14 Joonan seikkailu -rastirata, Kangasalan kirkko. 18 Viikkohartaus, Sahalahden srktalo, Hartaushetki, yhteyttä ja iltatee. Kaikille seurakuntalaisille avoin esirukoushetki, jossa rukoillaan yhteisten ja henkilökohtaisten asioiden puolesta. Lamminrahkan koululla klo 18–19 (Mossin puistokatu 33.) Vapaa pääsy! JUHANNUSJUHLA Pyysalon leirikeskuksessa pe 20.6. Tule viihtymään uinnin, saunomisen, pelailun, laulamisen ja makkaranpaiston merkeissä! Katso lisää verkkosivuiltamme. Juhlateltassa tunnelma pysyy korkealla säästä riippumatta! Keskiviikko 25.6. 9 Rukousaamu, Kangasalan kirkko, Rauhallinen hetki rukoukselle viikon aluksi. KESKIPÄIVÄN MUSIIKKITUOKIO 25.6. Ihminen on luotu elämään yhteydessä Jumalaan, mutta myös toisten ihmisten kanssa. Yhteislauluja viisikielisestä. ”I hminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen”, runoili aikoinaan Tommy Tabermann. ja 26.6. Jälkipelit pidetään saunan lauteilla. Vapaa pääsy! LASTEN KIERROS VANHALLA HAUTAUSMAALLA 24.6. Mitä pienempi tai muulla tavoin hauraampi ihminen on, sitä enemmän hän toisia ihmisiä tarvitsee. 18.15 Lasten viikkomessu, Kangasalan kirkko, Minna Teräväinen Tapahtumia Torstai 19.6. 03 377 3200 0400 776 606 /Päivystys 24 h Mukana ilossa ja surussa Yero Dia 040 707 8163 ilmoitukset@kangasalansanomat.fi Lukijan kuva HANNU ARVONEN Sotainvalidien veljesliiton Pirkka-Hämeen piirin kesäjuhlassa hotelli Rosendahlissa 11. Vapaa pääsy! Kastetut: Isla Elviira Jaakola, Seela Susanna Jaakola, Elmo Matias Jokinen, Akseli Väinö Viljami Kankaansydän, Aleksi Miika Matias Kankaansydän, Eeli Mikael Kellberg, Neela Linnea Kivimäki, Alpo Alvar Konttinen, Iiris Isabella Ojala, Miio Kalevi Malakias Siira, Liam Paul Martin Wetzer Kuolleet: Vuokko Tellervo Valkonen 87v, Pauli Pertti Uolevi Prusi 79v, Timo Juhani Lehtinen 75v, Timo Antero Voipalin 75v Seurakuntatoimisto I Kuohunharjuntie 22 040 3098000 I kangasalan.seurakunta@evl.fi ma-ti ja to klo 10–12 ja klo 13-15 , ke ja pe suljettu www.kangasalanseurakunta.fi KESÄVIRSIÄ YHTEISLAULUILTA 18.6. Lisätiedot: Tuomas Alaräisänen p. Me tarvitsemme toisia ihmisiä elämämme ensi hetkistä viimeisiin saakka. Tervetuloa aamupuurolle tapaamaan tuttuja ja uusia ihmisiä! 20 Tosiäijien torstaisähly, Suoraman srk-keskus, Kovatempoista mutta hyvähenkistä sählyä. Vetäjänä Lea Pyyhtiä 18 Pihaseurat Tommi ja Sanni Jalavalla, Moltsiantie 427, Sahalahti. Vapaa pääsy! Tukenasi surun kohdatessa p. Surun kohdatessa www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna ma–pe 09.00–16.00. Se, millaisen joukon osaksi olemme syntyneet ja miten meitä on lapsena katsottu ja pidetty, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten myöhemmin katsomme itseämme ja muita ihmisiä. 045 354 1143 rivenez.fi Kangasalantie 1133, 36200 Kangasala Perunkirjoitukset sekä kuolinpesien kattava asioiden hoito edullisesti ja ammattitaidolla. 03 377 0142, 050 471 1017 kangasalanhautaustoimisto.fi TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO Kangasalan Hautaustoimisto Rivenez Kauttamme myös järjestelyt seurakuntiin, muistotilaisuudet ja perunkirjoitukset. p. Samansuuntaisen ajatuksen löydämme Raamatun luomiskertomuksesta, jossa Jumala toteaa ensimmäistä ihmistä katsellessaan, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Puh. 10 Messu Kangasalan kirkossa, Heikki Repo, Sannamaria Salli 12 Juhannuspäivän messu Vehkajärven kirkossa, Maija Latvala, Hanni Manninen, Heinäkuoro Sunnuntai 22.6. Toinen on lapsesta saakka saanut kuulla, ettei hänestä ole mihinkään. Ellintie 2, 36200 Kangasala. 040 834 8505 Maanantai 23.6. 03 377 3200 0400 776 606 www.hautaustoimistomurtoniemi.fi toimisto@hautaustoimistomurtoniemi.fi • Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Hautakivet • Perunkirjoitukset • Kukkalaitteet Avoinna ma–to 9.00–16.00 pe 9.00–12.00 Ellintie 2, 36200 Kangasala Sisäänkäynti parkkialueen puolelta. Yksi suuntaa maailmaan luottavaisin mielin, repussaan vanhemmilta saatu rakkaus ja terve itseluottamus. Puh. Joku on aina kantanut liikaa vastuuta ja laittanut omat tarpeensa syrjään. Ole siis ihmisiksi ja ihminen ihmiselle, niin arkisissa kohtaamisissa, työpaikalla kuin kotonakin. Tervetuloa tutustumaan Kangasalan kirkkoon ja seikkailemaan Joonan matkassa. klo 15–20. klo 18–18.30 Lähtö Kangasalan kirkon pääoven edestä. Vaikka tarvitsevuutemme muuttaa muotoaan vuosien saatossa, ovat hyväksytyksi tulemisen kokemus sekä toisten ihmisten kanssa koettu yhteys hyvinvointimme kulmakiviä kaikenikäisinä. Yli 5-vuotiaille. Me ihmiset saamme tähän elämään hyvin erilaisia eväitä
– Tilalle koottiin aluksi parikymmentä uuhta Pirkanmaan kookkaista, vanhoista emolinjoista. – Viimeksi olin Vilpeilän kesäteatterissa. Kotikunnan ulkopuolella hänellä on ainakin yksi kohde, jossa aikoo tänä suvena pistäytyä. Ilmalämpöpumpuin lämmitettävässä ja jäähdytettävässä pihatossa lämpötila pystytään pitämään aina optimaalisena lampaille ja säätämään tarpeen mukaan myös erilaiseksi rakennuksen eri osissa. MATTI KOIVISTO agronomi. Nuorempana kävin enemmän. MINKÄLAISIA AJATUKSIA kävijöillä oli kesätapahtumista yleensä ja niissä käymisestä. VIHTORI PELTOSEN lähes sata vuotta sitten perustama Lihasulan säätiö keskittyi valkoisen suomenlampaan kasvatusja jalostustoimintaan 90-luvun alussa sen jälkeen, kun Kangasalan maatalousoppilaitoksen toiminta tilalla päättyi. Vuoden ensimmäinen hellesää sunnuntaina auttoi järjestäjiä, kun olot ulkoilmatapahtumille olivat mitä mainioimmat. Siellä en ole aikoihin käynyt, Harkko kertoi. Antti Harkko luonnehti itseään huonoksi kesätapahtumissa kävijäksi. – Esimerkiksi ikkunoiden muoto on kopioitu vuonna 1894 valmistuneesta tiilinavetasta ja väritys samanlainen punakeltainen kuin muissa tilan rakennuksissa. – Uusi rakennus on suunniteltu nimenomaan lampolaksi toisin kuin vanha tiilinavetta, ja on siksi käytettävyydeltään ja olosuhteiltaan ihan toista luokkaa, esittelee Lihasulan entinen tilanhoitaja, agronomi Matti Koivisto säätiön miljoonainvestointia. Kun uuhet painavat keskimäärin 65 kiloa, niin meidän kookkaimmat uuhemme painavat 100 kiloa ja pässit jopa 135 kiloa, kertoo Koivisto. Luonnonvarakeskuksen geenipankkiin on kerätty LihasuIkkunoiden muoto on kopioitu vuonna 1894 valmistuneesta tiilinavetasta ja väritys samanlainen punakeltainen kuin muissa tilan rakennuksissa. Lampola on kasattu Isojoella Kortesniemen veistämöllä valmistetuista puuelementeistä. Osa rakennuksista on peräisin 1800-luvulta asti ja suojeltuja. Lihasulan uusi lampola valmistui Lihasulan säätiön miljoonainvestointi tukee uhan alaisen suomenlampaan jalostustyötä. Arboretum Frick pullisteli väen paljoudesta, kun yksi Kangasala Classic -kamarimusiikkifestivaalin konserteista pidettiin tunnustusta keränneen puulajipuiston ainutlaatuisessa idyllissä. Arvioiden mukaan yli tuhat ihmistä vieraili sunnuntaina Leila ja Erkki Frickin omassa kotipuutarhassa. Toista tuhatta henkeä nautti ainutlaatuisesta miljööstä musiikille Ulkoilmakonsertti kiritti kesätapahtumien tahtia. ARJESSA MUKANA Sari Heliövaara, teksti & kuvat L ihasulan säätiön 100 suomenlammasuuhta, kymmenen pässiä ja niiden alkusyksystä syntyvät karitsat pääsevät muuttamaan ensi talveksi upouuteen lampolaan, jonka harjakaisia vietettiin Lihasulan lammaskeskuksessa perjantaina. Tämä tuntuu vieläkin enemmän kotikunnalta kuin Nokia, Eischerit totesivat, ja luettelivat esimerkiksi Kisarannan ja Lepokodin tapahtumia sekä tietenkin Harjufestin. Tälle kesälle liput on jo varattu muun muassa Valkeakosken Vesku Loiri -musikaaliin. – Aika vähän tulee kierrettyä niissä. – Käymme varsinkin konserteissa ja kesäteattereissa, tarjonnasta riippuen. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 14 Jouni Valkeeniemi, teksti & kuvat Kesätapahtumien tahti kiihtyy, kun lomakausi lähestyy. – Ovien kautta lampaat saadaan nopeasti turvaan esimerkiksi tulipalon sattuessa, kertoo Koivisto. – Juuri nyt on se hetki, kun arboretum on kauneimmillaan, tiivisti paikan isäntä Erkki Frick. Kari ja Erika Eischer pistäytyvät kernaasti entisessä kotikunnassaan Kangasalla. – Kari-paviljonki Sääksmäellä. Rakennus suunniteltiin tilan vanhaan rakennuskantaan sopivaksi. Sahalahtelainen Ritva Ojala kertoi vierailevansa tapahtumissa aika paljon, jos terveyteen liittyvät asiat eivät estä kulkemista. Lihasulan lammaskeskus kuuluu kansalliseen geenivaraohjelmaan. – Kangasalle on aina niin kiva tulla. Oli hyvä esitys! Musiikin ystävänä hän mainitsi pitävänsä etenkin konserteista, joissa käy mielellään. Tähän asti lampaat ovat talvehtineet tilan yli 130 vuotta vanhassa tiilinavetassa. Entiset kangasalalaiset, jo vuosia Nokialla asuneet Erika ja Kari Eischer kertoivat pistäytyvänsä mielellään vanhan kotikuntansa hienoissa kesätapahtumissa. Säätiön tavoitteena on edistää ja parantaa lammastalouden asemaa ja suomenlampaan tuotantomahdollisuuksia sekä kotimaassa että ulkomailla. Jalostustoiminnalla tavoitellaan lampaille muun muassa parempaa rakennetta, terveyttä ja kestävyyttä. Lampolassa on useita korkeita ovia, jotka paitsi parantavat logistiikkaa myös lisäävät turvallisuutta
0400 731 064 JUHANI.MAKIJARVI@MAKISORA.FI MYYNTI: JUHANI MÄKIJÄRVI I P. – Suomenlammas voi karitsoida kahdesti vuodessa ja kerralla karitsoja saattaa syntyä jopa kahdeksan, kun tuontirodun lampaat saavat yhden tai kaksi karitsaa kerran vuodessa. 0400 731 064 WWW.MAKISORA.FI MYYNTI JUHANI MÄKIJÄRVI I P. – Verottaja on luokitellut tähän asti säätiön yleishyödylliseksi ja veroprosenttimme on ollut alempi. Sammutin 6 kg 50 € • HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKKIIN • HUOLLOT JA KORJAUKSET KAIKKIIN MERKKEIHIN • RENKAANVAIHDOT JA MERKKEIHIN • RENKAANVAIHDOT JA RENGASTYÖT• ILMASTOINTIHUOLLOT RENGASTYÖT• ILMASTOINTIHUOLLOT Pikonlinnantie 68, Kangasala | puh. Suomenlammas on maamme kansallisrotu ja alkuperäisrotu. 0400 731 064 JUHANI.MAKIJARVI@MAKISORA.FI KIVIAINEKSIA SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen SOITA P. 15 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA & Pälkäneen Talotekniikka Oy Jari Teronen • p. 0400 731 064 WWW.MAKISORA.FI MYYNTI JUHANI MÄKIJÄRVI I P. Koiviston mukaan uhanalainen suomenlammas on maailman hedelmällisin lammasrotu, ja siksi tärkeä tuotantoeläin myös Suomen huoltovarmuuden näkökulmasta, koska sillä voidaan poikkeusoloissa korvata nopeasti muu lihantuotanto. 0400 172564 WWW.MAKISORA.FI KIVIAINEKSET SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen Perille toimitettuna Soita Jalmari Mäkijärvi 0400 172 564 ARJESSA MUKANA Toista tuhatta henkeä nautti ainutlaatuisesta miljööstä musiikille Taidokasta soitantaa ja kesäistä tunnelmaa ainutlaatuisessa miljöössä Arboretum Frickissä sunnuntaina. LAMPOLAN HARJAKAISISSA kuultiin myös uutisia. 0400 731064 JALMARI MÄKIJÄRVI I P. 0400 731 064 WWW.MAKISORA.FI MYYNTI JUHANI MÄKIJÄRVI I P. 0400 731 064 WWW.MAKISORA.FI MYYNTI JUHANI MÄKIJÄRVI I P. 03 534 2096 sahkoset@saunalahti.fi Hannu Lehtinen 040 518 8871 • Harri Lehtinen 040 515 9288 *Uudisja saneerausrakentamisen sähköistystä ammattitaidolla *Sähkösuunnittelu www.sahkoset.fi Uudisja saneerausrakentamisen sähköistystä ammattitaidolla Sähkösuunnittelu Yrittäjäntie 18, Pälkäne • P. KIVIAINEKSIA SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen SOITA P. Lihasulan uutta lampolaa juhlistettiin perjantaina harjakaisissa. Lihasulan säätiön hallituksen puheenjohtaja Kaj Karlsson kertoi, että säätiön yhteyteen ollaan perustamassa suomenlampaanrahastoa, jonka kaikki tuotot on tarkoitus ohjata suomenlampaan tulevaisuuden turvaamiseen lammastalouden kehittämishankkeita tukemalla. Rahastohankkeesta on luvassa lisätietoa syksyllä.. Uutta rahoituslähdettä suunnitellaan, sillä säätiön verokohtelu on muuttumassa. 0400 731064 JALMARI MÄKIJÄRVI I P. 03 534 2096 • sahkoset@saunalahti.fi Hannu Lehtinen 040 518 8871 • Harri Lehtinen 040 515 9288 KÄSISAMMUTTIMIEN TARKASTUS JA HUOLTO Lauantaina 28.6. 040 552 7262 TAMSAM Oy Kysy tarjous! Suoritamme jälleen Kangasalan alueella palosammuttimien tarkastusta. KATSO KUVIA DIGISSÄ Lihasulan uusi lampola on sovitettu myös ulkomuodoltaan tilan muuhun vanhaan rakennuskantaan sopivaksi. 050 322 6828 SORA-, MURSKE-, SORA-, MURSKE-, MULTAJA KIVIAINESMULTAJA KIVIAINESKULJETUKSET KULJETUKSET kasettiyhdistelmällä kasettiyhdistelmällä Tapailan Kuljetus Ky Tero Tapaila 0400 894 771 Sora-, murske-, multa-, ja kiviaineskuljetukset kasettiyhdistelmällä. Nyt verottajan linja on muuttunut ja säätiötä uhkaa veronkorotus, jonka vuoksi mahdollisuutemme avustusten jakamiseen on uhattuna, kertoi Karlsson. klo 10.00–11.30 Kangasala, vanhan palolaitoksen piha klo 12.00–12.45 klo 13.15–14.00 Luopioinen, OP:n edessä klo 14.30–16.00 uoden p. Lampaat muuttavat tiloihin ensi talveksi. P. 0400 731 064 JUHANI.MAKIJARVI@MAKISORA.FI KIVIAINEKSIA SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen SOITA P. 0400 731 064 JUHANI.MAKIJARVI@MAKISORA.FI MYYNTI: JUHANI MÄKIJÄRVI I P. lan huippupässien spermaa sekä alkioita säilytykseen. 0400 172564 WWW.MAKISORA.FI KIVIAINEKSET SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen Perille toimitettuna Soita Jalmari Mäkijärvi 0400 172 564 KIVIAINEKSIA SAHALAHDESTA kaikkeen rakentamiseen SOITA P. 040 715 4120 Yrittäjäntie 18, Pälkäne
Nämä tiedot (ja paljon muuta) löytyvät Raine Raition vuonna 2021 Kangasalan Sanomiin kirjoittamasta artikkelista. Liikanimi voi herättää mielikuvan työtä vieroksuvasta rengistä, mutta todellisuudessa kyse on kartanossa aikanaan asuneesta merkkihenkilöstä. Maanteitä ristiin rastiin ajellessa huomio kiinnittyy tämän tästä erikoisiin tiennimiin. Hiljaistenmiestenlaakson nykyinen kyltti on saanut olla paikallaan jo jonkin aikaa. Juttusarjan ensimmäinen osa käsittelee henkilöiden mukaan nimettyjä paikkoja. Sen lisäksi Kangasalta löytyy esimerkiksi Rapu-Santerin polku ja ARJESSA MUKANA Hiljaistenmiestenlaaksossa on Tuula Säpyskän synnyinkoti ja nykyinen kesäasunto. Paikannimet ovat kiehtovia, sillä niitä harvoin keksitään tyhjästä: useimmiten nimet kantavat mukanaan paikkoihin tai niiden aiempiin asukkaisiin liittyvää historiaa.. Ja koska isoon maahan mahtuu paljon järviä, mäkiä ja soita, myös niiden nimistö on sekalainen aarreaitta. Kylien lisäksi moni muukin paikka on nimetty entisten asukkaidensa mukaan. Paikannimet ovat kiehtovia, sillä niitä harvoin keksitään tyhjästä: useimmiten nimet kantavat mukanaan paikkoihin tai niiden aiempiin asukkaisiin liittyvää historiaa. Kylä on tiettävästi saanut nimensä siellä aikanaan asuneelta talonpojalta, jota kutsuttiin herkutteluun taipuvaisena ”lihasuuksi”. Latteiden ja itsestäänselvien nimien (esimerkiksi Rantatie tai Pitkäjärvi) lisäksi niiden joukossa on paljon hauskoja, oivaltavia ja mielikuvitusta kutkuttavia tapauksia. Tutkimme, millaisia erikoisuuksia Kangasalan paikannimien joukossa on ja yritimme parhaamme mukaan selvittää niiden taustalla olevia tarinoita. Paikoillaan olo sai sotamiehet sepittämään hokeman: ”Lähtee kesä, lähtee talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko”. Liikanimensä hän sai kuusi vuotta kestäneen Novgorodin miehityksen aikana. Myöhemmässä elämässään Jaakosta tuli tunnettu sotapäällikkö. Saarenmaantieltä Marjamäen entiselle pajutilalle vievä Hanuri-Topin tie on nimetty edesmenneen harmonikansoiton lehtori Toivo (Topi) Marjamäen mukaan. Schlosser asuttaa pientä maatilaa, jonka aiempi omistaja Matti Laine paljastuu syypääksi harvinaisen tiennimen syntyyn. Ysitien varressa sijaitseva kyltti on näkyvällä paikalla, ja matkailusivusto Momondo nosti sen jokunen vuosi sitten hauskimpien nimien listalle tituleeraten sitä ”meheväksi maalaiskyläksi”. Tämä sarjan ensimmäinen osa keskittyy henkilöiden mukaan nimettyihin paikkoihin. Yksi niistä on Vääksyyn vievä Laiska-Jaakon tie. KANGASALAN ERIKOISISTA paikannimistä varmaankin eniten huomiota on saanut Lihasula. Keittäjä-Maijan tie viittaa Havisevan koulun ensimmäiseen keittäjään, jolla oli mökki tien päässä. Pienenä orvoksi jäänyt Jakob de la Gardie (1583–1652) vietti varhaislapsuutensa Vääksyssä, isoäitinsä Kaarina Hannuntyttären hoteissa. Tuomas MacGilleon, teksti & kuvat S uomi on täynnä outoja, tai ainakin oudon nimisiä paikkoja. Kyötikkälän urheilukentälle johtava Lätsä-Pekan tie on puolestaan kunnianosoitus Kangasalla asuvalle maastojuoksun maailmanmestarille Pekka Päivärinnalle. Olli Mäkelä ja Sari Schlosser ovat vakiasukkaita. Kiinnostavia nimiä löytyi niin paljon, että julkaisemme kesän mittaan niistä kertovan juttusarjan. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 16 Laiska-Jaakosta laakson hiljaisiin miehiin Kangasalan paikannimien joukossa on monta erikoista tapausta. SAMALLA KAAVALLA, etunimen ja ja jonkin henkilöön liitetyn ominaisuuden yhdistelmällä on muodostettu monta muutakin tiennimeä. KAARINA MAUNUNTYTTÄREN tien ja Finnentien kaltaisten katujen kohdalla alkuperä on ilmeinen, mutta täkäläisten teiden joukossa on monta erikoisempaa tapausta. Ilahduttavaa on, että Kangasalan paikannimistöön päästäkseen ei välttämättä ole tarvinnut olla kuuluisa, vaan niillä on muistettu myös tavallisempia ihmisiä. Lihasulan ja muiden Kangasalan kylien, Kuten Havisevan ja Iharin nimien alkuperää on käsitelty muun muassa Susanna Härkösen kolumnissa (KS 29.1.)
Juttusarjan seuraavassa osassa uppoudumme sopimattomilta kuulostaviin paikannimiin. Hän oli vaitonainen, hyväntahtoinen ja huumorintajuinen mies. Tarina kertoo tämän koituneen lopulta myös Kertun kohtaloksi, joka menehtyi mäkien väliseen notkoon. Häneltä Pirkko kuuli, että paikkaa kutsuttiin leikillisesti tällä nimellä. Säältä suojassa Kolme tuntia ilmaista pysäköintiä Keskusaukio 2, 36200 Kangasala puh. Tuolloin tie kulki eri kohdassa kuin nykyään, ja mäet olivat erittäin jyrkkiä. Yksi seudun asukkaista muistaa kuulleensa, mistä erikoinen nimi on saanut alkunsa. klo 9–13 pe 20.6. Pirkko tallensi nimen yliopiston ylläpitämään nimiarkistoon ja kertoi eteenpäin enolleen, Säpyskä kertoo puhelun soitettuaan. klo 11–15 su 22.6. 12,10€ alin hinta 30 pv aikana sama kuin normaalihinta) PALVELEMME VUODEN JOKAISENA PALVELEMME VUODEN JOKAISENA PÄIVÄNÄ, MYÖSJUHANNUKSENA: PÄIVÄNÄ, MYÖSJUHANNUKSENA: Palvelemme vuoden jokaisena päivänä! Hyvää ja turvallista Hyvää ja turvallista juhannusta! juhannusta! + Kaupan päälle Symbiosys Serenitas 30 kaps (arvo 29,90) Vatsan hyvinvointiin ja tukemaan stressissä Kontti-Kertun mäki. Kuten tiedon Tuula Säpyskälle vahvistanut Pirkko Kallio viestittää: nimi kertoo ennen kaikkea hiljaisesta hämäläisestä huumorista, ei niinkään poikkeuksellisen vaitonaisista asukkaista. Yhden tarinan mukaan nimen taustalla ovat entiset asukkaat, jotka olivat kirjaimellisesti todella hiljaisia: ennen muinoin laaksossa olisi asunut kaksi mykkää miestä. Antaa sataa vaan, meillä on katto päällä. Keskeinen sijainti Vaivattomasti kohti Kangasalan palveluita. Haja-asutusalueita alettiin 80ja 90-luvuilla tuoda osoitejärjestelmän piiriin, mikä tarkoitti, että kaikille teille piti saada nimet. Hiljaistenmiestenlaaksoon tuli sitä paitsi enemmän eloa viimeistään siinä vaiheessa, kun Karjalasta evakkoon lähtenyt Säpyskän äidin perhe asettui sinne. – Kallion eno, Vahderpäässä asunut Matti Aakkula oli puolestaan se henkilö, joka ehdotti nykyistä nimeä siinä vaiheessa kun teitä alettiin nimetä, hän jatkaa. – Sellainen mörökölli, mutta kuitenkin leppoisa ja lupsakka, Mäkelä kuvailee. Käy ilmi, että 1970-luvulla kuollut Laine vaikutti nimen syntyyn toisellakin tavalla kuin olemalla yksi sen innoittajista. Samaa sanovat Olli Mäkelä ja Sari Schlosser, jotka ovat alueen vakiasukkaita. Asuinpaikan sijaan nimi merkitseekin Kontti-Kertun kuolinpaikan. Haluaisitko sinäkin pysäköidä astetta paremmin. klo 9–13 la 21.6. Kontti-Kertun mäki on Sahalahdella Kivisalmentien loppupäässä. – En ole tuollaista kuullutkaan, lapsuutensa Hiljaistenmiestenlaaksossa kasvanut ja edelleen kesäasukkaana siellä aikaa viettävä Tuula Säpyskä toteaa. TIENNIMI EI syntynyt tyhjästä, vaan 1900-luvun alkupuolella laaksossa asui kolme luonteeltaan hiljaista vanhaapoikaa. klo 11–15 la 21.6. SIITÄ, KUKA nimen alun perin keksi ja kuinka vanhaa perua se on, ei ole varmaa tietoa. Epätavallisen pituutensa lisäksi nimi on jotenkin mystinen, jopa runollinen. Yksi heistä oli Matti Laine, jonka Säpyskä ja Mäkelä muistavat lapsuudestaan. – Vanhoja paikannimiä ja perimätietoa 60-luvulla kerännyt Pirkko Kallio (o.s. klo 11–15 su 22.6. Säpyskä, Schlosser ja Mäkelä muistelevat kuulleensa Hiljaistenmiestenlaaksosta itse vasta siinä vaiheessa, kun siitä tuli virallinen tiennimi. Matti Laineella oli kuitenkin kiistatta osuutta sekä nimen syntyyn että sen leviämiseen laajempaan tietoisuuteen. PONSANTIETÄ KULKEVIEN huomio on takuulla kiinnittynyt yhteen pitkään tiennimeen: Hiljaistenmiestenlaakso. Säpyskä ottaa asiakseen selvittää, miten nimestä tuli virallinen. Kolme ensimmäistä tuntia ovat aina maksutonta pysäköintiaikaa. Yllättynyt hymähdys ohiajavan autoilijan kasvoilla olisi tähän asti kuullun perusteella tuottanut mielihyvää myös Matti Laineelle. Jos sinulla on mielessä paikka, jonka nimi ansaitsee ehdottomasti tulla mainituksi, ota yhteyttä! Kirjalliset lähteet: Kotimaisten kielten keskus, Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelu, Kangasalan Sanomien arkisto ARJESSA MUKANA Tiennimi ei syntynyt tyhjästä, vaan 1900-luvun alkupuolella laaksossa asui kolme luonteeltaan hiljaista vanhaapoikaa.. – Aiemmin posti tuli tänne Sillanmäen nimellä, Schlosser kertoo. 17 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat PYSÄKÖINTITALO P-KUOHUNPARKKI Kirkkojärventie 8, 36200 KANGASALA kuohunparkki.fi Pysäköintitalo P-Kuohunparkki sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Kangasalan keskustan palveluita. Suomalainen mies on tunnetusti vähäpuheinen, mutta kuinka hiljainen pitää olla, että kokonainen paikka saa siitä nimensä. Sähköauton lataus Tuemme siirtymistä päästöttömään liikkumiseen. Samalla suunnalla, noin neljän kilometrin päässä sijaitsee muuten myös Pahanakanmäki, jossa meteliä lienee ollut joskus enemmän. (norm. Taipale) haastatteli Matti Lainetta useamman kerran. Nimi on niin pitkä, että kyltti on asennettu paikalleen kahden tolpan varaan (ehkä myös siksi, että kyltti on kuulemma vuosien varrella hävinnyt monta kertaa). klo 11–15 KANGASALAN APTEEKKI KANGASALAN APTEEKKI (norm. Vanha nimi kuitenkin jäi, ja hyvä niin. 27,25€ alin hinta 30 pv aikana sama kuin normaalihinta) 24 24 00 00 99 00 00 Alflorex plus 30 kaps HyttysÄssä+ pumppusuihke 50 ml pe 20.6. Vaikuttavalta kuulostava tarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Mäkelä asuu Mäkelän talossa ja Schlosser Laineen talossa, joilla on molemmilla osansa nimen syntyyn. Tarinan mukaan Kontti-Kerttu oli nainen, jolla oli tapana kulkea kontti selässään. 010 322 2811 ( pvm /mpm) www.kangasalanapteekki.fi Palvelemme: ma – pe 9 – 19 la 9 – 16 su 11 – 15 Ta rj ou ks et vo im as sa 20 .7 .2 02 5 as ti
Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 18
SARI HELIÖVAARA. Kesälämpimillä ja silloin, kun sauna on lämminnyt edellisenä päivänä, on se saunomiskunnossa kuudessa tunnissa, yöpakkasilla puuhaan saa varata helposti kahdeksankin tuntia. 19 Keskiviikko 18.6.2025 Kangasalan Sanomat ARJESSA MUKANA Savusauna ei ole hätäisiä varten Loma-Roineen liki satavuotias savusauna on meinannut palaa kolmesti. Ne ovat saaneet kuivua yli vuoden ajan. – Kesäasukkaat ja talonväki muodostivat sankoketjun rannasta saunalle ja isä seisoi lauteilla heittämässä vettä kiukaalle, jolloin sieltä nouseva vesihöyry sammutti liekit. – Pöntöstä menee putki kiukaaseen ja siinä lämpiää pesuvesi samalla kun kiuasta lämmitetään, kertoo Uotila. Saunan lämmityksen niksit hän oppi isältään. Palovaaran vuoksi savusaunaa saa myös lämmittää korkeintaan kolmena päivänä peräkkäin, jonka jälkeen on pidettävä vähintään päivän tauko, jotta yläpohja ehtii jäähtyä. – Keväällä ja syksyllä poltan usein pesässä jo edellisenä iltana yhden pesällisen, jolloin saunaan alkaa jo kertyä lämpöä. SAUNAN LÄMMITYS etenee joka kerta samalla tutulla kaavalla, jonka Uotila on oppinut omalta isältään. Savusaunaa varten tehdyt polttopuut ovat tavallista pidempiä, noin 80 senttimetrin mittaisia. Jukka Uotila on saunonut kotitilan liki 100-vuotiaassa savusaunassa syntymästään lähtien. SAUNAN LÄMMITYKSESTÄ nykyisin vastaava Jukka Uotila tietää, että saunalta ei juuri parane poistua lämmityspäivänä korkean paloriskin vuoksi. NYKYINEN SAUNAKIN on meinannut palaa kolmasti, mutta on onnistuttu joka kerta pelastamaan. Jo ennen nykyistä saunaa suunnilleen samalla paikalla oli savusauna, joka mitä ilmeisimmin koki monelle savusaunalle tutun kohtalon: paloi poroksi. – Kyllä tässä varmaan useampi tuhat henkeä kaikkiaan on saunonut, arvelee Uotilan nykyinen isäntä ja Loma-Roineen yrittäjä Jukka Uotila. Myöskään havupuu ei sovellu savusaunan lämmitykseen kipinöinnin vuoksi. Uotilan tietojen mukaan nykyinen savusauna on rakennettu joskus 1920ja 1930-lukujen taitteessa hänen vaarinsa isännöidessä taloa. Kaikkinensa savusaunan lämmitys on lähes päivän kestävä urakka. – Heti kun pesä on sytytetty, ehtii käväistä nopeasti kahvilla, mutta pois ei auta olla puolta tuntia pidempään. Esilämmitys säästää myös kiuasta. Kiukaan lämmitykseen Uotila käyttää oman metsän lehtipuita lukuun ottamatta koivua, joka muodostaa runsaasti savua ja joka kuumalla liekillä palaessaan lisää tulipaloriskiä. Ensitöikseen hän tyhjentää tuhkat pesästä, avaa kattoräppänän ja täyttää kiukaan vieressä olevan pöntön vedellä. Muuten rakennus on alkuperäinen. Savusaunan korjaustöissä sen pärekatto vaihdettiin paloturvallisempaan peltikattoon, kiuas muurattiin osittain uudelleen ja myös lauteita uusittiin. Myöhemmät palot ovat edenneet kytemällä ja huomattu niin ajoissa, että palokunta on ehtinyt sammuttamaan palon ennen kuin se on ehtinyt tehdä isompaa tuhoa saunavanhuksen rakenteissa. Pahin paloista sattui noin 40 vuotta sitten Jukka Uotilan isän aikaan. Sari Heliövaara R oineen rannalla Haapaniemessä lämpiää tänäkin kesänä savusauna, jonka lauteilla on lähes sadan vuoden aikana istunut niin Uotilan talon työväkeä, heinätalkoolaisia, täysihoitolavieraita kuin nykyajan lomalaisiakin. Palovaaran vuoksi savusaunaa saa myös lämmittää korkeintaan kolmena päivänä peräkkäin, jonka jälkeen on pidettävä vähintään päivän tauko, jotta yläpohja ehtii jäähtyä. – Perinteinen harmaaleppä on paras, sitä laitan viimeiseen pesälliseen, koska se palaa puhtaasti ja sen lämpöarvo ei ole niin kova. Myöhemmin lauteita on lyhennetty niin, että sinne mahtuu nykyään istumaan kymmenen saunojaa kerralla. – Savusaunasta tehtiin iso oletettavasti sen takia, että mummuni ja vaarini pitivät täysihoitolaa, jonne tuli Tampereelta vieraita kesänviettoon. – Ensimmäiseen pesälliseen laitan isoa puuta sivuille ja pienempää keskelle, jolloin pesä syttyy paremmin. Nykyinen isäntä ei todistanut paloa omin silmin, sillä oli samaan aikaan armeijassa. Sytytykseen käytän pienen määrän sanomalehteä ja tuohta. Myös pihlaja, haapa ja tuomi sopivat hyvin lämmitykseen. Jatkuu seuraavalla sivulla
Parin pesällisen polttamiseen kuluu aikaa kaikkiaan noin 2,5 tuntia ja puuta keskimäärin puolli mottia. – Heinäntekopäivinä äiti lämmitti saunan, vaikka se muuten oli isän homma. ARJESSA MUKANA Savusauna lämmitetään lehtipuilla, joiden hiillos sekoitetaan pariin otteeseen sen varmistamiseksi, ettei pesään jää palavaa materiaalia. KUN PUUT ovat palaneet, sekoittaa Uotila hiilloksen pitkän pesäkoukun avulla sen varmistamiseksi, ettei pesään jää palamattomia puunosia, jotka voisivat kärytä ja tuoda silmiä kirvelevää katkua saunaan. Toinen kuupallinen heitetään vasta kymmenen minuutin jälkeen. SAVUSAUNASSA RIITTÄÄ lämpöä kerralla noin neljäksi tunniksi. Sen jälkeen sauna on valmis saunojia varten. Leutoina talvinakin sauna lämmitetään vähintään kerran, usein jouluna. JUKKA UOTILA Jatkuu edelliseltä sivulta. Uotilan mukaan savusaunaan ei pidä tulla kiireen kanssa, vaan varata riittävästi aikaa täyden saunanautinnon saavuttamiseksi. Sen aikana löylyhuoneen yläosaan kerrostunut savu poistuu saunasta katossa olevan räppänän kautta. – Saunan ympärys oli aidattu, etteivät vasikat pääse sinne sotkemaan, mutta joskus saunalta palatessa polulla tuli astuttua vasikan miinaan, nauraa Uotila. – Kun kiukaalle heittää vettä, löyly tulee vasta minuuttien päästä. Mieleen ovat jääneet myös heinäntekoajan saunaillat, jolloin lauteilla hikoili talonväen lisäksi naapureita ja muuta talkooväkeä. Saunanlämmittäjän urakka päättyy kisulöylyjen heittoon. UOTILAN OMAT varhaisimmat muistot synnyinkodin savusaunasta liittyvät talosta alas rantaan vievälle saunapolulle, joka kulki vasikkalaitumen läpi. Viimeisenä työvaiheena Uotila huuhtelee lämmityksen aikana kertyneen noen lauteilta, jotka samalla viilenevät. Jukka Uotila muistaa, kun savusaunaan kuljettiin visakoivun muodostaman portin ali. – Viimeistään saunan hämärässä arjen kiireet unohtuvat. Ensimmäisen tunnin sauna on aika kuuma, pari seuraavaa tuntia lämpö on optimaalinen ja viimeisellä tunnilla saa hyvät jälkilöylyt. Toisen sekoituskerran jälkeinen selkiämisvaihe kestää minimissään pari tuntia. Hämärään saunaan pääsee lisää valoa, kun Uotila yyhkäisee nokikerroksen pois ikkunoista lastan avulla. – Ensin asetutaan rauhallisesti, kuunnellaan lintujen laulua ja ensimmäiset löylyt heitetään varovasti. Uotilan mukaan mieli rentoutuu jo pukuhuoneeseen astuessa, kun aistii siellä leijuvan miedon savun tuoksun. Uotilan mukaan savusaunan löylyt voittavat mennen tullen perinteisen jatkuvalämmitteisen kiukaan löylyt. Nykyään isäntä istahtaa savusaunan lämpöön kesäaikaan ainakin pari kertaa kuukaudessa. Hiipien tulevaa löylyä pitää malttaa odottaa. Saunan tarkkoja lämpöasteita voi vain arvailla, sillä lämpömittaria ei siellä voi pitää nokeentumisen vuoksi. – Ensimmäisen tunnin sauna on aika kuuma, pari seuraavaa tuntia lämpö on optimaalinen ja viimeisellä tunnilla saa hyvät jälkilöylyt. Kangasalan Sanomat Keskiviikko 18.6.2025 20 Ensimmäinen pesällinen saa palaa tunnin verran, jonka jälkeen pesä täytetään uudelleen puulla. Vanha kuva Uotilan albumista on 1960-luvulta. Lämpö on erilaista eri vaiheissa. – Kisulöylyjen tarkoitus on tuoda saunaan kosteutta ja poistaa mahdolliset epäpuhtaudet kiukaalta, selvittää Uotila. – Löyly on pehmeää ja kosteaa, minkä vuoksi hikoilu on runsaampaa. Miehillä ja naisilla oli omat saunavuorot. SARI HELIÖVAARA SARI HELIÖVAARA JUKKA UOTILAN KOTIALBUMI KATSO VIDEO DIGISSÄ. Viimeisenä hän nakkaa muutaman kuupallisen vettä kiukaan eri kohtiin ja sulkee kattoräppänän. – Alkuvaiheessa lämpöä on varmaan 70-100 astetta, miedoissa jälkilöylyissä 50-60 astetta. Saunassa riittää myös hyvin happea, koska pesässä palava tuli ei ole sitä viemässä. Välillä vilvotellaan ja pulahdetaan uimaan