Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Tämä on ehkä kallein cosplaypuku, jota olen pitänyt, Marjomäki kertoo.
Sivu 12
Vuoden 2012 Animeconissa Anni Marjomäki oli pukeutunut Michelangeloksi
sarjasta Teenage Mutant Ninja Turtles.
Kirjalava ehti olla Suoraman kirjaston pihamaalla tiistaista keskiviikkoaamuun.
OUTI KOIVU
Kasvipalsta
kaipaa aurinkoa
Kyötikkälän kasvitarhapalsta on
tähän mennessä tarjonnut ennemmin työtä kuin satoa Sisko ja Kalevi Rämölle.
Pariskunta jaksaa silti uskoa,
että maa tuottaa edes jonkinlaista
satoa.
. 040 825 0760.
Ryhmät p. Aloimme jakaa kirjoja muihin
kunnan toimipisteisiin heti, kun
lakkautuspäätös oli selvä, vastaa
kirjastonjohtaja Annamari Nikara-Nummi.
. 03 3776 900.
Lipputoimisto p. Toivoa ei ole vielä menetetty,
Sisko Rämö kertoo.
Suoramalla asuvalle parille
vuokrapalstan viljely on uusi tuttavuus, joka tarjoaa paitsi mukavaa ajanvietettä ja antimia
ruokapöytään myös mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin.
Sivu 8
Sisko Rämö on huomannut, että
rikkaruohot menestyvät silloinkin,
kun muut kasvit kituuttavat. Pekkonen
Kesän viimeiset näytökset
Su 12.7. Musiikki: Eero ?Safka. Kirjastoaineiston kiertokulkuun kuuluu, että se tulee
jossain vaiheessa tiensä päähän,
Nikara-Nummi muistuttaa.
Kirjalava on jo viety pois. Siitä
asti hän on osallistunut vähintään
kerran vuodessa alan tapahtumaan ja kohdannut muita mangaan
sekä animeen hurahtaneita.
Viikonlopuksi Marjomäki suuntaa serkkunsa ja kavereidensa
kanssa Kuopioon, jossa pidetään
alan kotimainen huipputapahtuma Animecon.
Ylleen hän pukee tällä kertaa
asukokonaisuuden, jonka suunnittelemiseen ja tekemiseen kului
useita kuukausia.
. Meillä oli kesälomakauden
takia nelisen viikkoa aikaa organisoida kirjaston tyhjennys.
Tyhjensimme samalla myös kellarissa sijainneen Kangasalan
kirjastojen varaston, jossa oli aineistoa muun muassa laitoskirjastojen ajalta. 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
Kangasalan Sanomat
PERJANTAI 10.7.2015
NUMERO 48
97. 0400 627 026
www.ramppiteatteri.net
Kesän koleudesta huolimatta Satu Välimaa kertoo onnistuneensa kuvaamaan jo parinkymmenen eri perhoslajin edustajia. Ohjaus: Mika Eerola . Kangasalan kesäteatterissa
Kisarannassa
Tarina sukupolvien kohtaamisesta 1970-luvun hengessä
HAAVEET KAUAS
KULJETTAA
6
Käsikirjoitus: Aulis Aarnio . klo 19
Ti 14.7. VUOSIKERTA
SARI EEROLAINEN
Osa Suoraman
kirjaston kirjoista
päätyi kierrätykseen
Suoraman kirjaston pihamaalla ollut, poistokirjoja sisältävä roskalava on herättänyt ärtymystä.
Sosiaalisessa mediassa keskustellaan muun muassa siitä,
miksi lakkautetun kirjaston aineistoa ei ole jaettu lahjoituksina.
. Kirjastojen hyllytila on
kuitenkin rajallinen, ja lisäksi yksiköissä on paljon samoja kirjoja.
Seuraavaksi kirjoja lahjoitettiin
kunnan palvelukeskuksiin niiden
tilan ja tarpeen mukaan.
Lopuksi kirjoja myytiin edullisesti asiakkaille kolmen päivän
ajan.
Lasten aineisto jäi kokonaisuudessaan Suoramalle, sillä koulukirjasto ottaa sen käyttöönsä.
Suoraman kirjaston lakkautuspäätös tehtiin 8.6.
. klo 19
LIPUT: Kangasalan Sanomat (kaikki näytökset),
Myllystenpohjantie 2, p. klo 15 Ke 15.7. Kuvassa hopeatäplä.
430037 672583
Irtonumero 2 e
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. Onneksi etualan herneet versovat
hyvin.. Tämäkin materiaali
käytiin läpi, ja tarvittava aineisto
siirrettiin muihin toimipisteisiin.
. Materiaali päätyy Tampereen Paperinkeräys Oy:n kautta teollisuuden
käyttöön ja kierrätykseen.
Puku vie toiseen
maailmaan
Cosplay eli suomalaisittain cossaaminen vei Anni Marjomäen sydämen liki 10 vuotta sitten
Kulku omin kyydein.
KUHMALAHDELLA
Su 12.7. Ellintie 2, 36200 Kangasala,
sisäänkäynti parkkipaikan puolelta
p. Miksi kukaan
toimisi noin, jos ei saisi siitä itselleen mitään?
Tottakai itse ajattelin maksavani velkani hänelle, mutta tuskin
tuo kassajonosta tuttu rantojen
mies maksaisi.
Kun otin asian puheeksi ja
kysyin, tajusiko hän ollenkaan
pistävänsä pienen palkkansa
menemään aika surutta lainoi-
hin ja avustuksiin, kun samalla
oli perhekin elätettävänä.
Itsellä tuntui tekevän tiukkaa,
vaikka en missään tapauksessa olisi lainaillut kenellekään tietämättä, milloin saan omani takaisin.
Hänen vastauksensa oli vain
hymyilevä olankohautus. Ammattitaitoa kolmannessa polvessa
PALVELEMME
www.sahalahdenapteekki.fi
ma ja ti 8.30?17.00, ke 8.30?17.30,
to ja pe 8.30?17, la 10?13
Isoniementie 1, 36420 Sahalahti
p. 03 376 3222
HELLUNTAISEURAKUNTA
Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala
www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi
Su klo 11 Sunnuntaijuhla, Jorma Turtio,
Juha Kelottijärvi. ja 27.7.
kello 18?20. Kaikki vaikutti
hänellä olevan koko ajan tosi hyvin ja mukavasti.
Hänen hyvä olonsa tuntui kumpuavan jotenkin syvemmältä,
eikä hän kirjoittanut siitä loppuunhiottuja päivityksiä tai ottanut
tekemisistään kuvia saadakseen
niille kymmeniä tykkäyksiä.
Aihetta tavallaan olisi kyllä ollut. 03 3773 200 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen.
Hautakivikaiverrus Pekka Virsiheimo
0400 635 749 KANGASALA
. Ja vielä paljon sellaiseenkin, mitä joku muu tarvii.
Ei jaksa stressata, kyllä kaikki aina järjestyy.?
Tässä on jotain sellaista huolettomuutta, johon huomaan olevani aika kykenemätön. Niinpä lähtiessäni parkkiruudusta en kaasutakaan matkoihini
heti, vaan vaivaudun kysymään
automaatilla seisovalta rouvalta
riittäisikö minun lipukkeessani
jäljellä oleva aika hänen tarpeisiinsa.
Rouvan helpottuneeseen hymyyn sulavat kasvot ovat palkkani, kun hän ilolla ottaa lipukkeen
vastaan kun kolikoita ei löytynytkään kukkaron pohjalta.
Johanna Jutila
johtava nuorisotyönohjaaja. Hän vaikutti siltä, kuin
mikään maailman murhe ei voisi
häntä masentaa. 21.06.2015 Kangasalla
Rakkaudella muistaen
Marja ja Juhani
Lasse-veli ja Aili
Jarmo perheineen
Pekka perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Kun pitkän elämän elää saa,
voi rauhassa uneen nukahtaa.
Kun kaikki on valmista,
tehty työ
on edessä rauhaisa yö.
Siunaus toimitettu. hautakivien asennus- ja suoristustyöt
. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos kaikille äitiä hoitaneille.
Surun kohdatessa
Avoinna arkisin 9.00?16.30. entisöintityöt
. www.kangasalanseurakunta.fi
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
TAKSI
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
Hääonnea
ja vauvailoa
Kangasalan Sanomat julkaisee
kangasalalaisten tai kangasalalaislähtöisten parien vihkikuvia
ja vauvauutisia veloituksetta
kangasalansanomat.fi/toimitus
Kuhmalahden VPK:n museokokoelma näytillä maanantai-iltaisten
harjoitusten yhteydessä 13.7. 21.08.1924 Kangasalla
. Tämä mies nimittäin tuntui
jatkuvasti joutuvan sellaisiin tilanteisiin, joissa ihmiset tarvitsivat hänen apuaan milloin missäkin muodossa.
Mies oli nuori, melko huonosti
palkatussa työssä ja asui vanhassa omakotitalossa. Mihin hän oikein pyrki. ?Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.?
(Luuk. Ti klo 18 ja ke klo 11
Rukoillaan yhdessä!
Olet tervetullut tilaisuuksiimme!
Tiihalan perinteinen
KESÄTORITAPAHTUMA
vain su 12.7. Vuorisaarnassaan hän
kehottaa rakastamaan vihamiehiämme, antamaan kaikille, jotka meiltä jotakin pyytävät ja
olemaan vieläpä odottamatta
takaisin maksua.
Jeesus kehottaa armahtamaan
muita, niin kuin Taivaallinen
Isämmekin armahtaa meitä. metallikirjaimet, metallilaatat . 6:31)
Tuttuja lauseita, kauniita ajatuksia. Hälytysvaraus.
Velkoja ja saatavia
Sanan voimaa
Tutustuin kerran erityislaatuiseen
mieheen. Kotona toista lastaan odottava vaimo ja pieni taapero. Messu klo 14 Vehkajärven kirkossa,
Seppo Jarva, Tarja Sillanpää.
SUOMEN.EV.LUT.KIRKKO
Ke 15.7. klo 12?16
Kyläkopilla, Vietäväntie 0
Syntyneitä
Maija ja Janne Nissinen saivat pojan 29.6.2015 kello 2.24. 03 537 0095
Kolehti: Seurakunnan tekemään erityisnuorisotyöhön Kangasalla
Kahvila Seurahuone
Seurakunnan olohuone ja kahvila
avoinna kesä-elokuussa ke-to klo 10-14
Myllystenpohjantie 2.
TIEDOKSI: Seurakunnan virastot (Myllystenpohjantie 2) palvelevat kesä-elokuussa
ma ja ke klo 9-14, to klo 10-17, ti ja pe suljettu.
NUORTEN KESÄ
Kesäraamis keskiviikkoisin klo 18 Parkissa.
Reinola-illat perjantaisin klo 18.30 RantaEinolassa. Seppo Jarva, Liisa Ruusukallio, Tarja Sillanpää.
Sunnuntai 12.7.2015
Pyhän aihe: ?Rakkauden laki?
klo 10 Messu Kangasalan kirkossa. Mutta oliko tämä mies juuri
näyttänyt minulle, miten tuo kaikki laitetaan toimimaan käytännössä. Samalla
kadehdin sitä. vanhan kiven hionta & kaiverrusten uudelleen sommittelu
kivikaiverrus.pekka.virsiheimo@gmail.com . Niemi
Lauantai 11.7.2015
klo 10 Konfirmaatiomessu (Ilomantsin ripari) Kangasalan kirkossa. puhdistus-kultaus ym. Luulisi tässä olevan
jo tarpeeksi yhden miehen hoidettavaksi, mutta eipä tässä ollut
vielä kaikki.
Tunnettuani hänet noin kuukauden olin jo todistanut hänen
auttavan rahapulassa olevaa
työkaveriaan, maksavan edellään
kassajonossa olleen laitapuolen
PIHASEURAT
Kuhmalahden VPK:n toimintatilan yhteyteen Taidetie 2:een rakennetun näyttely- ja kalustohallin
historiallinen paloesineistö on esillä yleisölle heinäkuussa kahtena
maanantai-iltana.
Museoesineistö sisältää palokalustoa menneiltä vuosikymmeniltä: paloruiskuja, vanhoja
suihkuputkia ja letkuja sekä erilaista palokalustoa.
Vanhimmat paloruiskut ovat
Kuhmalahden eri kyliin hankittuja käsikäyttöisiä ruiskuja, joita aikanaan säilytettiin kylien
pumppukopeissa eli ruuttahuoneissa.
Kuhmalahdelle hankitut moottorikäyttöiset paloruiskut ovat
myös esillä käyntikuntoisina; niiden käyntiinsaanti tosin vaatii
kokemusta ja erilaisia temppuja.
Näin ovat niitä aikanaan tositoimissa käyttäneet vapaapalokuntalaiset kertoneet.
Vanhimmat moottoriruiskut
ovat Vehkajärven VPK:lle ja Kuhmalahden VPK:lle jo 1940-luvulla
hankitut konevoimalla vettä sylkevät pumput.
Näyttely- ja kalustohalli syntyi
osana Kuhmalahden VPK:n toimintatilan rakentamista, joka toteutettiin Euroopan maaseudun
kehittämisvarojen tuella.
Paikallinen ohjelmaryhmä
Pomoottori ry esitti hanketta tukikelpoiseksi, koska se lisää
Kuhmalahden yhteisöllisyyttä ja
elinvoimaisuutta.
kulkijan ruokaostokset ja kutsuvan toisen työkaverinsa syömään
ja pelaamaan Guitar Heroa kotiinsa, kun tämä oli ahdistunut ja
yksinäinen.
Eräänä päivänä istuimme lounaalla ravintolassa ja laskun tullessa huomasin, ettei minulla ollutkaan lompakkoa mukana.
Luonnollisesti panikoiduin ja
posket häpeästä punaisina kyselin apua pöydän toiselta puolelta.
Lempeästi hymyillen hän maksoi
koko laskun ja sanoi vain: ?No
worries!?
Aloin tarkkailla hänen
käytöstään oikein kunnolla. ?Jäpän?
syntymämitat ovat 3 620 grammaa ja 51 senttiä.
Valmistuneita
Tea Sillanpää on valmistunut
lähihoitajaksi, osaamisalana kuntoutus Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksesta (TAKK)
ma?pe 9.00?16.00
Rautajärventie 14, 36840 Pohja
p. ?Ihan
hyvin on rahaa riittänyt kaikkeen
mitä tarvitaan. hautakivet, kaiverrukset . Ehkäpä.
Jostain täytyy siis jälleen aloittaa. Yrittikö hän
näyttää olevansa jotenkin parempi kuin me muut. Olinko saanut terveellisen
muistutuksen asioiden tärkeysjärjestyksestä. Miksi oma napa ja
huoli omasta toimeentulosta ja
hyvinvoinnista on kuitenkin aina
niin voimakkaasti ensimmäisenä
mielessä?
Jeesuskin puhui tästä samasta asiasta. Haluaisin olla yhtä
luottavainen ja aidosti lämmin ja
ystävällinen. klo 12-12.30
Kangasalan kirkossa
Pekka Pantsu, viulu
Ajankohtaista verkossa . klo 18
Arja ja Pekka Simojoella,
Rantatie 3.
Ohjelman luotsaa Pekka Simojoki.
KESKIPÄIVÄN
MUSIIKKITUOKIO
Ke 15.7. Kerjäsikö hän
kiitosta ja ylistystä. 2
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Historiallista
palokalustoa
nähtävillä
Rakkaamme
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
o.s. Seppo Jarva, Jussi Tamminen.
klo 14 Messu Vehkajärven kirkossa, Seppo Jarva, Tarja Sillanpää.
Eila Helinä
MÄKELÄ
. koriste- sekä muut pronssituotteet
minigolf . 18,37)
Tykkääjien
kesken arvotaan
kosmetiikkatuotepaketti.
.fi
Kysy lisää 040 559 4511/ Miika-Matti Silván
Lataa Twist-esite www.puristeteos.fi
Puristeteos on Lentolassa toimiva metallin moniosaaja
ja kansainvälisen tason järjestelmätoimittaja. Kaupanpäällisiä rajoitettu erä.
POHTIOLAMPI AVOINNA
ääsy JOKA PÄIVÄ klo 11?19
Vapaa p a!
Uimavedet
www.
Sunnuntain ja maanantain
välisenä yönä kiivettiin Kangasalantien ja Vatialantien risteyksessä
olevan liikerakennuksen katolle.
Katolla hyppelyn lisäksi rakennuksen ylimmät tuuletusikkunat
oli avattu, minkä vuoksi sadevesi
pääsi valumaan kiinteistön lattialle.
Vehkajärventiellä pysäytettiin
keskiviikkona puoliltapäivin henkilöauto. 010 322 2811*
Ma?pe 9?19, la 9?16, su 11?15, www.kangasalanapteekki.fi
* Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh+6,00 snt/min. Onnettomuus aiheutui, kun kuljettajan
huomio oli hetkeksi kiinnittynyt
autoon iskeneisiin hyttysiin.
Juha Kairesalo
Tuurista lähti rattimies,
joka pikkupoikana jo ties,
musta tulee rallimies,
bodiumin ykkönen.
Näin runoilee Vatialassa asuva
Markku ?Mape. Hän laulaa sen myös omakustanteisella
levyllä.
? Haudoin ideaa pitemmän aikaa. Levy on myös lähetetty kuultavaksi Yleen.
Levyn on säveltänyt ja sovittanut Mustat Enkelit -bändin kitaristi Jari ?Jakki. Sen kuljettajaa epäillään
rattijuopumuksesta, sillä tarkkuusalkometri osoitti miehen
ajokunnoksi 0,36 mg/l.. Lopullinen ahaa -elämys tuli
tammikuussa, jolloin kynä alkoi
sauhuta, Konttinen kertoo.
Kun singlen sanat olivat valmiit ja biisi demotettiin, se lähetettiin kuultavaksi Konttisen suurelle
idolille Latvalalle.
Rallikuskin vastaus oli Konttisen mukaan se, että siinä on kaikki kohdallaan.
? Olen kuullut, että myös Latvalan kartturi Miikka Anttila piti
kuulemastaan, Konttinen toteaa.
Virallisesti Konttinen luovutti
Musta Katti -levyjä Latvalalle 23.
kesäkuuta. viisi lintutornia . Kuvassa vasemmalla on biisin sanoittaja ja laulaja Markku ( Mape) Konttinen ja oikealla maailmanmestaruustasolla ajava Jari-Matti Latvala.
Voitto tulossa?
Markku Konttisen levyn kannessa
oleva pantteri juontaa juurensa Latvalan käyttämän kypärän kuvaan.
Musta Katti -levyjä löytyy ainakin
Latvalan rallimuseosta Park Fermestä Tuurissa. autotallit ja -katokset,
leikkimökit, grillikatokset, laiturit), asennuslaitteiden
vuokraus, konevuokraus, maanrakennustyöt,
maa-ainekset ja maanrakennustarvikkeet.
-PERUSTUS
KANGASALLA
U
VALMISTETT
Lannoitteet ja lahjakortit,
maalit ja monivitamiinit,
tapahtumat ja
tilitoimistopalvelut,
hiuslakat ja hieronnat,
autonpesut ja asunnot,
lounaat ja leivonnaiset,
korut ja kosmetiikka
... pyö ähdä sisään
r
kauppaympyra.?
Palvelemme torin laidalla joka päivä!
RUOKALA . Vuonna 2008 hän voitti Ruotsin rallin.
Mies sai ensi kosketuksen
WRC-autoon vuoden 2003 alussa. 040 528 3030
edullisesti, nopeasti, pihaa säästäen
Twist-ruuvipaalujen myynti, ruuvipaaluperustusten
urakointi (terassien lisäksi mm. ongintaa . Konttinen Musta Katti - levyn alussa.
Konttinen on sanoittanut
ihailemalleen rallitähti Jari-Mattilalle tehnyt fanibiisin. ..
... Latvala on sydämeltään kissaihminen.
Kissa esiintyy myös fanibiisin
kertosäkeessä: ?Jari-Matti, musta
katti raapii soraa Jyskälän...?
Markku Konttinen (vas.) luovutti fanilevyn Jari-Matti Latvalalle tämän rallimuseossa. Ota yhteyttä,
jos etsit kilpailukykyistä ja kehittävää yhteistyökumppania.
KANGASALAN APTEEKKI
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh+17,17 snt/min
Tarjous voimassa 31.7.2015 asti. Vuonna 2012 tuli hopeaa.
Uimakoulurantojen vedenlämpötilat, mitattu keskiviikkona: Vesaniemi +18, Liuksiala +19, Jauksa +19,5,
Huutijärvi +18 ja Liuttu +18,5
- tervetu
lo
www.kalapaikka.com, Pohtiolammentie 64, p. Vuonna 2014
hän voitti Ranskan MM-rallin
ja katkaisi pitkän suomalaisten
voittamattoman putken asvalttiralleissa.
Markku Konttisella on yksiselitteisen vakaa käsitys siitä Latvalan
sijoituksesta heinäkuun lopulla
käynnistyvässä Neste Oil rallissa.
Latvala voitti tämän rallin viime
vuonna.
? Ykkönen. Nieminen, joka
soittaa kaikkia levyllä kuultavia
soittimia.
Markku Konttisen levyn kannessa on hänen suunnittelemansa logo, jossa musta pantteri on
kynnet tanassa.
Logo juontaa juurensa rallikuskin
käyttämän kypärän kuvasta. Latvala ei ole voittanut WRCurallaan maailmanmestaruutta ?
vielä. savulohta . pihaeläimiä
TERASSIN
Kaudella 2012 Latvala voitti
rallin MM-historian ensimmäisen aika-ajon ja siirtyi seuraavaksi
kaudeksi Fordilta Volkswagenille
Sebastian Ogierin tallikaveriksi.
Latvala on voittanut vähintään
yhden osakilpailun jokaisena
WRC-vuotenaan. KAHVILA
. Levyä voi lisäksi tilata Latvalan fanisivulta netistä.
Rallin maailmanmestaruussarjaa
(WRC) tätä nykyä ainoana suomalaisena kuskina ajava Jari-Matti
Latvala syntyi huhtikuussa 1985 ja
aloitti kartingin jo nelivuotiaana.
Hän sai ensimmäisen ralliauton
ollessaan 8-vuotias ja 10-vuotiaana hän harjoitteli rallitaitojaan
järven jäällä.
Latvalasta tuli marraskuussa
2002 nuorin suomalainen MMralliin osallistunut kuljettaja
hänen osallistuessaan RAC-ralliin. Muuta vaihtoehtoa
ei ole.
UUTTA!
UUTTA!
MATKAKOKO
MATKAKOKO
25ml
25ML
OSTA
YOTUEL
All-In-One
Snowmint,
SAAT
matkakokoisen
Classic-tahnan!
Tykkää meistä
facebookissa!
1650
(norm. 3
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Jari-Matti Latvala sai fanibiisin
Kaksi
ulosajoa
Kangasalalainen
Markku Konttinen
runoili tekstin ja
laulaa sen levyllä
Henkilöauto suistui kaistaltaan
tien keskellä olevalle viheralueelle
keskiviikkona Lentolassa.
Onnettomuus sattui Mäkirinteentien länsipuolella, ja sen syyksi epäillään kuljettajan sairaskohtausta.
Maanantaiaamuna henkilöauto ajautui Kangasalantieltä
Listekujalla sijaitsevan taloyhtiön
pihamaalle ja rikkoi sen aidan.
Henkilövahinkoja ei sattunut,
mutta auto vaurioitui. ja paljon muuta!
Sateet ovat aiheuttaneet siellä heinän
lakoonmenoa.
Maanviljelijä Mäsällä ei myöskään ole moittimista heinänsä laadun ja määrän suhteen. Asutusta tällä seudulla on
siis ollut ainakin 4000 vuotta sitten. Kattilahuone säilyi melko hyvin. Näyttelijöiden joukossa on
todellisia virtuooseja. Keskiviikkona se iski mm. Matkan pituus on kaikkiaan 134 kilometriä, mutta halutessaan siitä voi meloa vain osan. Lintulahden muuntajaan vaurioittaen sitä.
Viime keskiviikkona vallinneen ukonilman aikana salama iski Havisevan uuteen kansakouluun, ensin sen katolla
olevaan ukkosenjohdattimeen vaurioittaen sitä. Palossa vaurioitui noin 1000 mk:n arvoinen sähkömoottori ja sähköjohtoja. Todennäköisesti salama oli iskenyt lämpökeskukseen, joka syttyi tuleen ja joka sytytti
ympärillään olevat rakennukset palamaan.
Tulessa paloi arvokasta puutavaraa, kuten tammea, pyökkiä, visakoivua sekä vanhoja, rahalla korvaamattomia rekiä, noin 100 kukonpoikaa, galvanoituja putkia ym. kello 13.
Kuluneen viikon alussa sanomalehdissä näkyi mainintoja,
että heinänteko on päässyt alkuun Etelä-Suomessa. Monin paikoin
heinä on heikkoa ja sitä on vähänlaisesti. Kaivaukset jatkuvat vielä
ensi viikon ajan. Tällä alueella on noin 25
cm sen kerroksen vahvuus, josta kaivauslöydökset on saatu.
Sarsan Wääksyssä on kaivauksia suoritettu aina 1920-luvulta lähtien. Retkeläiset suuntaavat lauantaina Pälkäneeltä kohti Kangasalaa. Erityisen
hyvä on päärolia esittävä Esko
Puntala.
Myös vanha nuorisoseurantalo saa Kivimaalta kiitokset erinomaisista puitteistaan.
Vehkajärvellä syntynyt ja kylällä lapsuutensa viettänyt Kivimaa omistaa nykyisin mökin läheltä Touhulaa.
Mylläri Gunnar Huttunen (Esko
Puntala) yllättää omissa ajatuksissaan olevan maatalouskerhoneuvoja Sanelma Käyrämön (Kati Nurminen).
Kivimaat pyrkivät käymään teatterissa ympäri vuoden. Salama irroitti myös ullakolla olevan vahvistinkaapin seinästä ja rikkoi
sähköjohtoja.
Torstaina annettiin palohälytys klo 16.37 Köyrän Palttalaan, missä salama oli iskenyt karjatalon päätyyn sytyttäen
rakennuksen tuleen. kello 19, sunnuntaina 12.7. Kaikki tutkimukset ovat vahvistaneet käsitystä, että tällä seudulla on asutusta tosiaankin ollut jo hyvin
kauan.
Kaivajia ja tutkimusintoa.. Esitys oli mahtava, suorastaan
mainio alusta loppuun. 5
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
TUULIA KASKI
KS lauantaina 10.7.1965
Salama tehnyt tuhojaan
eri puolilla Kangasalaa
Pirkan Retkimelonta lähti tiistaina liikkeelle Vehkajärveltä, ja reitti kulkee viiden päivän aikana neljän kunnan alueella. Joillakin pelloilla
näkyy heinää kaadetun kuin kokeeksi, mutta yleensä odotellaan vielä.
Tursolan Maijalassa heinä on kasvanut hyvin, sillä maat
ovat vahvasti lannoitettuja ja pohjakosteuskin on riittänyt.
Heinäntekoon ryhdytään heti kun säät myöden antavat.
Odotuskannalla ollaan Vatialan Tervaksellakin, jossa
hienää on tullut hyvin. Useimmiten he suuntaavat teatterielämyksen perässä kotikuntaansa
Valkeakoskelle.
Vehkajärveläisten näytelmät
kuuluvat Kivimaiden perinteisiin,
jos vain aikataulut osuvat yksiin.
. Varsinaisia
tulipesäkkeitä salama ei sytyttänyt, mutta löi kylläkin rikki
melko kalliita kattovalaisimia lamppuineen. Vahingot nousevat
kaikkiaan noin 1500?2000 mk:aan.
Perjantaiaamuna klo 5.20 Kangasalan Vpk hälyytettiin Saarikylien Tiitolaan. Vuosi vuodelta näytelmät
vain paranevat!
Ulvova mylläri perustuu Arto
Paasilinnan teokseen. 24 000 markan vakuutukset eivät
kata vahinkoja.
Heinätyöt odottavat
Myllärin ensi-illassa
yleisö ulvoi
ihastuksissaan
Outi Koivu
Tunnelma oli kohdillaan, kun Vehkajärven näytelmäpiiri toi sunnuntaina ensi-iltaan näytelmänsä
Ulvova mylläri.
Valkeakoskella asuva Timo
Kivimaa nautti esityksestä vaimonsa Marjatan kanssa.
. Koskimiehen apuna on yhteensä kuusi
kaivajaa, joista yksi toimii myös piirtäjänä.
Tutkittavalta alueelta on löytynyt melko runsaasti kvartsiiskoksia ja ruukunpalasia sekä jonkin verran tulisijoja, kaikki kampakeraamiselta kaudelta. Yo. kello 15, perjantaina 21.8.
kello 22 ja sunnuntaina 23.8. Heinään ryhdytään heti, kun
vain saadaan poutaa.
Kaivauksia ja
löytöjä Wääksyssä
Viime tiistaista lähtien on Sarsassa Wääksyn alueella suoritettu Muinaistieteellisen toimikunnan rahoittamia arkeologisia kaivauksia, joita johtaa Helsingin Yliopistossa arkeologiaa
opiskeleva ylioppilas Koskimies. Päätöskahvit juodaan Pohtiolammella.
Päivän kuva
Viime viikko oli Kangaslaan Vpk:lle työntäyteinen, sillä salama pääsi tekemään tuhojaan eri puolilla kuntaa. Sen sovituksesta sekä käsikirjoituksesta vastaa Janne Salminen, joka on tuttu
muun muassa Kangasalan Pikkuteatterista.
Paasilinnan teos ei ollut Kivimaalle entuudestaan tuttu, mutta näytelmän ansiosta hän saattaa
tarttua kyseiseen kirjaan.
Hän iloitsee siitä, että Vehkajärvellä myös kesäasukkaat ovat
kiitettävästi mukana kylän tapahtumissa ja pitävät omalta osaltaan huolta pienen kylän vireydestä.
Vehkajärven näytelmäpiiri esittää Ulvova mylläri -näytelmän
Touhulassa (Mattilantie 150) perjantaina 10.7. He pysähtyvät Iharin Myllytorpalla, ja matka päättyy Mobilian
rantaan noin kello 15. Loppuaplodeissa yleisö alkoi oikein ulvoa,
Kivimaa kertoo.
Kivimaan mielestä Ulvova
mylläri yltää vehkajärveläisten
tulkitsemana jo niin ansiokkaaksi esitykseksi, että sitä voisi esittää
missä tahansa teatterissa.
. Kangasalla heinätyöt eivä vielä ole täydellä teholla käynnissä.
Saarikylissä on satanut varsin niukasti
Mikäli kirjaa haluaa lukea suoraan selaimesta, pitää käytössä olla koko ajan verkkoyhteys, Elina Rauhala-Kari selvittää.
E-kirjan voi lainata kotisohvalta
Sari Eerolainen
. Tällä hetkellä äiti lukee minulle iltasatuna dinosauruksista,
selvittää Alex Kerppola.
Tekisikö kotisohvalla tai riippukeinussa maatessa mieli lukea joku
hyvä kirja, mutta kirjastoon asti
ei huvita lähteä. Kirjat on koottu omalle, erilliselle kokoelmasivulle, jossa hakua
voi rajata tieto- tai kaunokirjallisuuteen ja eri aihepiireihin kuten esimerkiksi jännitykseen, romantiikkaan tai kauhuun, osastonjohtaja
Elina Rauhala-Kari kertoo.
Jos opiskelijan kurssikirjaa ei
löydy kirjaston hyllystä, Rauhala-Kari kehottaa katsomaan, josko
se olisi lainattavissa e-kirjastosta.
Saman vinkin hän antaa matkalle
lähtijälle: matkaopas saattaa olla
vapaana verkossa.
E-aineistokokoelmaan pääsee
käsiksi kirjaston kotisivun kautta. Sen aikana katsotaan,
vähennetäänkö valikoimaa ja
lisätäänkö joidenkin lehtien lukuoikeuksia.
Kirjaston ePress palvelu on ollut
käytössä jo pitkään, ja sen kautta avautuvat Suomen maakuntaja paikallislehdet. Kyseessä on puolen vuoden
kokeilu. Osaan jo itse lukea, kertoo
Julia Vesa.
. Silloin kannattaa tarkistaa kirjaston tarjoamat
e-kirjapalvelut.
PIKI-kirjastojen, joihin Kangasalakin kuuluu, käyttämää
e-kirjojen
käy ttöliittymää
yksinkertaistettiin keväällä. Luen niitä itse tai isä lukee
ääneen. Kangasalla turistina oleva voi käydä lukemassa,
mitä esimerkiksi Kiuruvedellä tai
Merikarvialla on hänen lomansa
aikana tapahtunut.
Pressreader puolestaan sisältää
noin 4 000 kansainvälistä lehteä.
Rajauksia voi tehdä kielen tai ilmestymismaan mukaan.
. Tällä kertaa lainasin kirjat Neropatin päiväkirja ja Pojat & pankkiryöstäjä sekä dvd:t Maija Poppanen ja Risto Räppääjä, esittelee
mummun luona vieraisilla oleva,
Brysselissä asuva Emma Houot.
. Suosittelen näitä lehtiä
kieltenopiskelijoille, osaa niistä
voi myös kuunnella, Rauhala-Kari huomauttaa.
Kaunokirjallisuuden osuus valikoimasta kasvoi huomattavasti, kun
suuret kustantajat alkoivat viime
vuonna tarjota e-kirjoja kirjastoille.
Lehtitietokannat toimivat
pääkirjastossa myös omalla tabletilla tai läppärillä silloin, kun laitteella kirjaudutaan kirjaston langattomaan verkkoon.
Langattoman verkon tunnuksia
saa henkilökunnalta. Pidän saduista. Ellibs-palveluun kirjautumiseen
tarvitaan nykyisin vain kirjastokortin numero.
Osa teoksista on luettavissa
suoraan selaimesta, osaa varten
on ladattava erillinen lukuohjelma. Heinähattu
ja Vilttitossu -sarja on myös mukava. Tunnus on
kertakäyttöinen ja voimassa yhdeksän tuntia.
Kirjaston tarjoamaan Naxos
Music Library -musiikinkuun-
telupalveluun voi kirjautua kirjastokortin numerolla niin kotikoneella kuin kirjastossakin. Se
sisältää?pääosin klassista musiikkia.
Oma Naxos-kuuntelupalvelunsa on myös jazzmusiikille ja
musiikin kuvataltioinneille kuten
oopperoille.
Sääennuste
Perjantaina
Lauantaina
19
1
Sunnuntaina
19
19
4
(13)
19
12
19
3
(14)
19
20
Maanantaina
16
12
(12)
13
19
1
16
(11)
16
12
16. 6
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Gallup
Mitä tykkäät
lukea?
. Jos kirjan lataa koneelle, sitä voi lukea missä vain. Tieto varauksen saapumisesta tulee asiakkaan sähköpostiin,
ja omasta kirjahyllystä voi seurata, mitä e-materiaalia on lainassa
ja mitä on varannut, Rauhala-Kari selvittää
Kirjaston e-lehtien valikoima
laajeni heinäkuun alussa huomattavasti uuden eMagz-palvelun myötä.
Palvelun kautta voi lukea noin sataa tunnettua kotimaista ammatti- ja aikakauslehteä.
Mukana on esimerkiksi Anna,
Eeva, Rakennuslehti, Tuulilasi,
Soundi, Image ja iltapäivälehdet
Iltalehti ja Ilta-Sanomat.
Myös arkistolehtiä on tarjolla
noin vuoden ajalta.
Lehtiä voi lukea vain kirjaston
päätteellä, ja lukuoikeuksia on
koko PIKI-kirjastoalueella kerrallaan yksi per lehti.
. Nyt otin kirjastosta Hanhiemon satuaarteet ja Pisto
pistolta -käsityökirjan. Ohjelman latausohjeet löytyvät kirjaston sivuilta.
Luettavissa on yli 1 300 e-kirjaa.
. Aku Ankka on kiva, ja kotiin
tulee myös ruotsinkielinen Kalle
Anka. E-kirjaston valikoima näkyy
myös verkkokirjastossa.
Kauno- ja tietokirjallisuuuden
laina-aika on 14 vuorokautta.
Nykyisin e-kirjoja voi myös varata.
Turvaksi
neuvotteluun mies otti mukaansa kirveen.
Omakotitalossa asuva 43-vuotias mies hermostui saapuneesta
vieraasta ja kävi tämän kimppuun pippurisumutteen sekä harjanvarren kanssa.
Tappelun tuoksinassa kumpikin
osapuoli sai useita vammoja kirveen terästä sekä muista iskuista
ja lyönneistä.
Talossa vieraana ollut kolmas
henkilö yritti puolustaa talon
isäntää ampumalla 34-vuotiasta miestä. Silloin ei auta muu kuin tilapäinen ulkoistus.
Soitto vain, ja valpas viherkonsultti lennähtää paikalle, toteuttaa toiveesi ja osan omistaankin.
Huomaat, että ralli on reima, kyyti kova ja hinta huokea.
Muutenkin kaikki käy kuin television viherkanavilla ikään.
Urakan avaa arboristi eli citymetsuri, joka pistää pihapuut
pikana pinoon viimeistä mäntyä myöten.
Toimen ansiosta aurinko paistaa mökkirantaasi täydeltä
terältä. Sen osalta on
laadittu niin ikään kolme vaihtoehtoa.
Ensimmäisessä tie samoin kuin
keskustan eritasoliittymä säilyvät
ennallaan.
Toisessa vaihtoehdossa tie levennetään nelikaistaiseksi, keskikaiteistetaan, ja eritasoliittymä
rakennetaan uusiksi.
Kolmas mahdollisuus on
muuten kakkosen kaltainen, mutta se siirtää tieosuuden Kirkkojärven puolelle.
Rock and roll
-henki kukoistaa
Kisarannassa vietetään lauantaina järjestyksessään neljänsiä Racecoast Rockin´Fest -bileitä. Attendo on yk-
Ilonaihe
. Molempia saa myös Kangasalta. Aseenaan hän käytti
teräskuulia ampuvaa taljajousta.
Kukaan ei silti loukkaantunut
erityisen vakavasti, vaan haavojen paikkaamiseksi riitti ompelu.
Päihteillä oli oma osuutensa tapahtumissa.
Kumpikin vangituista on
saanut aikaisemmin tuomioita
väkivaltarikoksista.
Attendon hoivakoti
valmistuu syksyksi
Attendon uusi ikäihmisten hoivakoti valmistuu Harjunsalontielle
syksyyn mennessä. Siihen naputellaan sadan neliön terassi ja lintutorni, josta voit haavia pikkulintuja italialaistyyppisen kesäkeittiösi tarpeisiin.
Kun perustyöt on tehty, on viimeistelyn vuoro. Portit
avautuvat kello 13 ja musiikki
alkaa kello 15.
Kisaranta-cruising tarjoaa
nähtävää reitin varrella asuville. ja teknisen keskuksen asiakaspalvelussa
1.-7.8. Jäätelö tietysti, vastaavat sisarukset Sini ja Tuuli Vallittu.
Tyttöjen mieleen on erityisesti mansikkajäätelö, mutta hyvin
maistuvat myös vanilija ja suklaa,
ja ne mieluiten purkista.
Kesän muihin ilonaiheisiin kuuluu uiminen mökillä. Upeat jenkkiautot ja moottoripyörät starttaavat Valkeakoskelta kello 16.45, ajavat Kaarina
Maununtyttären tietä pitkin ja
saapuvat Kisarannan parkkipaikalle noin 17.30.
Ajoneuvot ovat parkkipaikalla
kaiken kansan ihailtavissa.
Pekka Kaarna
Kirjoittaja on
Kangasalan Sanomien
toimittaja
Kolumni
Kyllä käy pihaksi
Suomalaiset ovat aina tykänneet möyriä mullassa. Vesi ei edes ole kylmää, tytöt
vakuuttavat, ja äiti vahvistaa, että
tässä on oikea vesipetokaksikko.
si kunnan hyväksymistä vanhusten palveluasumisen tuottajista.
Hoivakotiin tulee kangasalalaisten lisäksi asukkaita lähikunnista.
Hoivakodin rakennuttajana toimii Suomen Aluerakennuttajat
Oy, ja sen rakentaa paikallinen
Tikirak Oy.
Ongelmallisin arvioitava
on Kirkkojärven Natura-alueen
ohittava tiejakso. sypresseillä, hopeapajuilla ja isoriippusalavilla.
Kokonaisuutta koristaa Buddha-aiheinen, ledivalaistava
suihkulähde, joka sijoitetaan keskelle pihaa merkiksi avarakatseisuudestasi ja tyylitajustasi.
Pihamaan jälkeen on irtaimen vuoro. heinäkuuta, kun
34-vuotias oriveteläinen mies
päätti mennä kaverinsa puolesta
selvittämään vanhaa riitaa Kangasalle Takkulantielle. Yleisöllä on mahdollisuus
antaa ohjelmasta palautetta Elykeskukselle 7.8. Kisarannassa esiintyvät bändit ovat
Suomessa ensimmäistä kertaa tai
heidän käynnistään on jo aikaa,
selvittää järjestelyistä vastaava
Iikku Riepponen.
. mennessä.
Viranomaislausunto ohjelmasta valmistuu syyskuussa.
Ohjelmassa on arvioitu tien kehittämistä kolmen vaihtoehdon
pohjalta.
Ensimmäisen mukaan tieosuus
säilyy nykyisellään, ja siihen rakennetaan vain Lamminrahkan
eritasoliittymä.
Toinen vaihtoehto on rakentaa
väylästä kapea nelikaistainen, jossa vastakkaisiin suuntiin menevät
kaistat erotetaan toisistaan keskikaiteella.
Kolmas mahdollisuus on tavanomainen nelikaistainen tie,
jossa kaistat on erotettu toisistaan välialueella.
Vanha riita johti
pahoinpitelyyn
Pirkanmaan käräjäoikeus vangitsi maanantaina kaksi miestä
epäiltyinä toisiinsa kohdistuneista törkeistä pahoinpitelyistä.
Tapahtumat saivat alkunsa
torstai-iltana 2. Koska kerrostaloissa multaa on vähänlaisesti, kaikilla on
kesämökki.
Joskus lapion kääntely saattaa kuitenkin käydä voimille
tai hermon päälle. Rouhaiseepa lähtiäisiksi vielä pintamaankin
metrin syvyydeltä vaateriin.
Vaihtomultien jälkeen tulevat mattomiehet kääröineen.
Napsaus vain, ja valmis nurmimatto rullautuu siististi ja ihan
itsekseen paketista paikoilleen.
Jos kaipaat pihallesi aitoruohoa kestävämpää ratkaisua,
oleskelupinnaksi käy tekonurmi. Kangasalla nähdään jotain
aivan muuta kuin Suomen perinteisillä roots-festareilla. Kotisatamaksi riittää pidennetty laituri
tai ruopattu ranta. Sama laatu, jolla Tampereen Hämeenkatua on jo ansiokkaasti elävöitetty.
Aukkoja jätetään vain autoon, grillille ja rantasaunalle
johtavia käytäviä varten sekä mökin edustalle. Viileä sää
ei haittaa yhtään.
. Lista on tänä vuonna erityisen kova, mutta ylitse muiden voi
mainita australialaisen Pat Capoccin, joka aloittaa Euroopan
kiertueensa Suomesta.
Oma lukunsa tapahtumassa
on oheisohjelma, johon kuuluu
muun muassa peräkonttikirppis, pinstriping-maalausnäytöksiä, vaate- ja levymyyntiä. Jo aiemmin likvidoitujen orvokkien ja muiden peruskukkien sijaan
pihaasi sovitellaan mirrinminttua, rusokirsikkaa ja kevätkaihonkukkaa.
Lähipihlajat korvataan jalolajikkeilla . 7
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Lahdentien levennys
kuntalaisten arvioitavissa
Lahdentien parantamista Alasjärven ja Huutijärven välillä koskeva ympäristövaikutusten arviointi
etenee Ely-keskuksessa.
Tiehankkeen yleissuunnitteluun liittyvä arviointiohjelma on
valmistunut, ja se on esitelty kuntalaisille kesäkuussa.
Ohjelma on nähtävissä myös
pääkirjastossa 6.-31.7. Se sijoitetaan keskelle grillipihaa, jotta grillimestarina hääriessäsi voit käännellä esteettä kaslereita ja jutustella
silmäkkäin vieraidesi kanssa.
Lopuksi on uusittava vesikalusto, sillä eläkeikään ehtinyt
muovivene ei sovi virheettömään rantaan, ei liioin sen vanha, viisiheppainen voimanlähde.
Konsultista vähimmäisvaatimus on katettu, kaksimoottorinen järviristeilijä. Pihakalusteet päivitetään artekeiksi ja rantasaunan tekstiilit tuotetaan tuoreen
viestintä- ja liikenneministerin kangaskaupasta.
Perinteikäs kaasugrilli pulloineen joutaa vanhojen kalujen
myötä sivuun uuden, järeän luokan monitoimikypsyttämön
tieltä. Toisen
luvalla, toisen ilman.. Hoivakotiin
tulee 53 asuntoa sekä vanhusten
toiminnallisuutta tukevat sisätilat ja ulkoalueet.
Kangasalan kunnalla on omia
tehostetun palveluasumisen
yksiköitä, ja osan palveluista se
ostaa yksityisiltä. Lisäksi naapuri näkee, että pihassasi ei nökötä mikään
köyhän kansan lautakyhäelmä, vaan kultarantaluokan residenssi.
Metsuri vaihtuu lennosta konemieheen, joka konsultin
käskystä vapauttaa tonttisi kivistä, kummuista ja muista maaemon virheistä. Paikalle
odotetaan peräti 700?800:aa rockin, rhythm & bluesin ja countrymusiikin fania.
Tapahtuman saaman suuren suosion selityksenä on bändivalinnat.
Mitään ei tarvitse
viedä kotiin, vaan kaiken uskaltaa jättää
tänne, Kalevi Rämö sanoo.
Kalevi Rämö kasteli hellesään kuivattamaa kasvitarhapalstaansa viime
perjantaina Kyötikkälässä.. Olisi mukava tietää,
eikä vain olla tietävinään. Päivänkakkaralla on erinomainen vuosi, putkikasveilla on
käsittämätön kukinta, harakankello puhkesi kukkaan viime
viikolla, kissankellot ovat tulollaan, Toivonen antoi esimerkkejä.
Joillakin kasveilla on myös nurja puolensa.
Toivonen esitteli jättiputken
teräväliuskaisia lehtiä ja karvaista lehtiruotia ja muistutti sen aikaansaamista ihovaurioista. Tänä kesänä kaikki on suurta,
sanoo biologi, professori Heikki
Toivonen ja nostaa säkistä ulos jättipitkiä voikukanlehtiä ja kurjenkelloja sekä valtavia raparperin- ja
etelänruttojuuren lehtiä.
. Tähän väri-
Luonnossa on juuri nyt on violettien kukkien kausi.
maailmaan kuuluvat muun muassa
metsäkurjenpolvi, monet kellokukat, seittitakiainen ja ohdakkeet.
. Sillä
on isot, kauniit kukinnot, joiden
ympärillä leijuu suorastaan huumaava meden tuoksu.
Vuohenputki on villivihannes,
jota voi hyödyntää ruuanlaitossa.
Jos sitä haluaa hävittää, varsi kannattaa vuodesta toiseen katkaista,
jolloin se lopulta nääntyy.
Vuohenputkella on pitkät juurirönsyt, ja ylös kiskominen
vain kiihdyttää juurakon kasvua. Kaikki tavara
on oikeastaan yhteistä. Se on sikäli sääli, että karhunputki on loistava mesikasvi. On kiinnostavaa oppia lisää
kasveista. Suosikaa ohdakkeita, sillä ne
ovat hyviä mesikasveja, biologi
toivoo.
Keltaisista kukista nyt voi ihailla muun muassa pukinpartaa, joka avaa kukintonsa aamulla ja
sulkee sen illalla. Emme huomanneet laittaa harsoa
porkkanoiden suojaksi, Sisko Rämö harmittelee.
Pari suhtautuu viljelyyn leppoisasti eikä
suotta harmittele alkukesän takaiskua.
He toivovat, että saavat edes jonkinlaisen sadon porkkanoiden lisäksi muun
muassa perunaa, kesäkurpitsaa, sipulia,
tilliä ja herneitä.
Ruokatarpeiden lisäksi aarin kokoiselle
palstalle pitäisi tulla pieni kukkamaa.
Toistaiseksi samettikukat ovat ainoat,
jotka kukkivat, sillä surkean alkukesän
takia maan raosta on pinnistänyt lähinnä rikkaruohoa.
Suoramalla asuva pariskunta kulkee
Kyötikkälään kaksikin kertaa päivässä,
jos helle uhkaa kuivattaa viljelyksiä liiaksi.
Kilometrin pituinen matka kotoa
vuokrapalstalle taittuu helposti kävellen.
Usein mukaan tarvitaan työkaluja sen
verran, että niiden kuljettamiseksi autoilu on paras vaihtoehto.
Vaikka kasvit ovat itäneet huonosti,
Rämöt uskovat saavansa kelvollisen sadon.
Suurta satoa tärkeämpää on mukava
ajanviete.
. Jät-
tiputki saattaa aiheuttaa ihmiselle
palovammoja, ja tämä kemiallinen reaktio vahvistuu nimenomaan auringossa.
Reaktion synty ja sen voimakkuus vaihtelee eri ihmisillä.
Näytille tuomansa jättiputken
hän aikoi ensin kuivattaa ja sitten polttaa.
. 8
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Jestas, mikä etelänruttojuuri!
Sari Eerolainen
. Villivihanneksillakin varmaan pärjäisi
koko kesän, jos vain osaisi niitä
hyödyntää, Peltola pohtii.
Rantala on villivihannesten käytössä askeleen edellä, sillä
hän on käynyt parikin kertaa Äi-
jälässä aiheeseen liittyvän kurssin. Varmaan kaupasta saa halvemmalla
perunaa, Sisko Rämö toteaa.
Rämöt päättivät kokeilla kasvitarhapalstan pitämistä, kun he huomasivat Kangasalan Sanomissa kunnan ilmoituksen Kyötikkälän
vuokrapalstoista.
Aarin kokoinen palsta maksaa kesän
ajalta 25 euroa, mikä on Rämöjen mielestä hyvin kohtuullinen hinta.
Kun vielä siemenperunakin tuli tutuilta lahjoituksena, ei viljelyn aloittaminen
ole käynyt liiaksi kukkaron päälle.
Eläkkeellä olevalle pariskunnalle palstaviljelyyn liittyy edullisuuden lisäksi
muitakin hyviä puolia, kuten mahdollisuus kanssakäymiseen muiden viljelijöiden kanssa.
. Ruokapöytään on päätynyt
muun muassa nokkosta, poimulehteä ja voikukkaa.
Pohtiolammen yrittäjä Jouko
Alhainen kertoo, että kasvitietämystä lisäävä kukkakävely järjestettiin nyt toista kertaa, ja jatkoa
varmasti seuraa.
. Heidän joukossaan olivat
myös ystävykset Marjo Peltola ja
Tellervo Rantala.
. Tämä on suositus. Kostea kesä on suosinut suurikasvuisuutta.
Pohtiolammen maastossa
järjestettiin sunnuntaina kukkakävely, jonka alkajaiseksi Toivonen esitteli luonnosta
keräämäänsä materiaalia.
Osallistujat saivat tuoksutella
karhunputken mesistä tuoksua,
kokeilla pähkinäpensaan lehtien
pehmeää pintaa, ja Toivonen antoi myös kitkemisvinkkejä.
Tällä hetkellä on juuri oikea aika
kulkea luonnossa ihailemassa kukkia, sillä nyt todellakin kukoistaa.
. Tämä on sosiaalista. Kasvi siementää valtavasti, ja siemenet säilyttävät maassa itävyytensä 10?15
vuotta. Kasvit reagoivat välittömästi
olosuhteisiin. Ainakin Kyötikkälässä alkukesän kylmyys ja sateisuus
on haitannut viljelijöitä.
Kasvitarhapalstan vuokranneet Kalevi ja Sisko Rämö joutuivat istuttamaan
porkkanat kahteen kertaan, sillä ensimmäinen erä kärsi kylmyydestä niin pahoin, että sato jäi sillä kertaa saamatta.
. Pukinpartaa
esiintyy esimerkiksi Asemantien
uuden kevyen liikenteen väylän
varressa.
Sahalahdentien laitamilla puolestaan voi tavata keltakukkaista kasvia, joka on, yllätys, yllätys,
palsternakka.
Tietämystä kasvattamassa
Heikki Toivosen värikästä kasviesitelmää seurasi Pohtiolammen
terassilla kymmenkunta kiinnostunutta. Se on valtava leviämään ja
suorastaan mahdoton hävitettävä.
Jättiputkea kitkettäessä saattaa kyytiä saada myös sen sukulainen karhunputki.
. Kaikki luontoon liittyvät tilaisuudet kiinnostavat ihmisiä entistä enemmän.
? Elokuussa Pohtiolammella on
luvassa lepakoiden yö, hän paljastaa.
Hellejakso toi toivoa palstaviljelijöille
Outi Koivu
Tuskin edes Strömsössä on tänä kesänä sujunut kaikki kuin itsestään. Koiranputken puolestaan voi
nyppäistä juurineen maasta.
Kun katsoo ympärilleen, huomaa,
että kesässä on nyt meneillään violettien kukkien kausi
Volvokerhon kokoontuminen Mobiliassa.
Sunnuntai 12.7.
. Kuhmalahden kirjastossa kolmen
sukupolven kädentaitajien näyttely.
. Nokian kumihistoriaa -näyttely Vehoniemen Automuseossa.
. 9
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Ruokalistat
PÄIVÄKODIT
Ma: jauhelihakeitto, leipä, tuorepala
Ti: nakkikastike, perunat, salaatti
Ke:lihaperunasoselaatikko, salaatti
To: broileripasta, salaatti
Pe: kahdenkalankeitto, leipä/sämpylä, tuorepala
Jokaiseen ateriaan kuuluu leipä, ravintorasva ja juoma. klo 13 Racecoast Rockin´Fest -bileet
Kisarannassa.
. klo 19 Rantajazz Siuronsalmella
Kuhmalahdella.
. klo
10:een mennessä verkkosivujen
kangasalansanomat.fi kautta.
Perjantai 10.7.
. asti. klo 13?17 kesäkahvio Majaalahden
koululla.
. klo 15?18 kirpputori ja kesäkahvila
Kuohenmaan koululla. Vehkajärven korvissa soi: Kukka
Pitkänen opastaa kylätaiteilijaksi
Touhulassa.
Torstai 16.7.
. Art Majaalahti ja Kotikuntani Kangasala 150 vuotta -näyttelyt TaideTallissa Av. Filmipyörä.
. 18.?19.7. Karjalainen Kulttuurikeskus Äijälä
(Liuksialankuja 33) av. ma?pe klo 10?19.
. klo 19 Ramppi-teatteri: Haaveet
kauas kuljettaa kesäteatterissa. Toimita
tapahtumatiedot ke 15.7. Karavaanareiden nostalgia-tapaaminen Mobiliassa.
. Järj. Tampereen Seudun
Mobilistit ry
. Järj. klo 18?20 kesäkahvio Iharin Mylly-
torpalla. Mobilian liikennepuisto av. Pirkan retkimelonta -tapahtuma.
. klo 12?16 kesätori, kahvio ja kirppis
Tiihalan kyläkopilla. Sahalahden museomakasiinissa
Taide ja Tähdet -näyttely. Marjatta Tiitolan jumppa Kumpulassa
kesä?heinäkuun ajan maanantaisin
kello 20.
. ilmestyvässä lehdessämme. klo 18?19 kesätori Saarikylien
Haavistossa.
. klo 12. Liisa Soinin akryylimaalauksia, kollaaseja 10.7. Motoristien yökahvila Vehoniemen
Automuseolla (säävaraus.)
Lauantai 11.7.
. Järj. Katoaako kauneus. Lentopalloa kesäkauden ajan klo 19
maanantaisin Pentosalissa, perjantaisin
Siuronsalmessa ja sunnuntaisin Touhulassa. Järj. Av. klo 10 Vehkajärven korvissa soi:
pihapatsastelua Touhulassa.
. Kokoontuminen
Pajulanlenkin ja 325-tien risteyksessä.
. klo 18?20 kesäkahvio Iharin Myllytorpalla. vapaa-aikapalvelut.
. Kangasala-talon galleriassa Majaojasäätiön lahjoittamia taideteoksia.
. Mobiliassa Klassikkoauto- ja Rally
Hall of Fame -näyttely. Kuohenmaan kyläyhd.
. Tied. Av. klo 19 Eila, Rampe ja Likka -elokuva
(K7) Kangasala-talossa. Kuhmalahden kotiseutumuseo av. klo 12?15.30 päivätanssit Pälkäneen
Vilpolassa, soittaa Pepe Enroth. asti. Järj. kirjailija Annika Eräpuron
Iloa ja inspiraatiota kirjoittamiseen
-kurssi Art Villa Armaassa.
. klo 14?17 kirpputori ja kesäkahvila
Kuohenmaan koululla. Heponiemen kesäkahvio Rekolan
vanhassa vieraspytingissä, Parvelantie
9. Kuohenmaan kyläyhd.
. klo 15 Ramppi-teatteri: Haaveet
kauas kuljettaa kesäteatterissa.
. tiihalalaiset.
. sanoi Kekkonen, Taksiliitto
70 vuotta ja Moottori 90 vuotta ja
Autot & Helsinki 12.6.?31.10.
. Vehoniemen Automuseo, kahvio ja
näkötorni avoinna päivittäin klo 10?19,
perjantaisin klo 10?23 (säävaraus).
. klo 19 Ramppi-teatteri: Haaveet
kauas kuljettaa kesäteatterissa.
. 31.7.?2.8. päivittäin klo 14?19.
. klo 12?14 kesätori Saarikylien
Haavistossa.
. Johanna Helimäki p.
050 592 8866.
. klo 18?20 Kuhmalahden VPK:n
museokokoelma esillä Taidetie 2:ssa.
Hälytysvaraus.
Tiistai 14.7.
. Art Villa Armaassa Luontopolku.
Kirjo-ryhmä Hämeenlinna. Järj. klo 12?14 kesätori Saarikylien
Haavistossa.
. KNV.
. Järj. ke?pe klo
14?18, la?su klo 12?16.
. klo 17?19 iltarastit, kartta: Herama,
opastus VT 9 Kaarinan silta.
. Kuhmalahtelaisen Risto Mattilan
Pohtiolampi sääksen silmin -kuvakokoelma Pohtiolammen Sääksikeskuksessa keskuksen aukioloaikoina.
. klo 21?06 yleinen soutu-uistelukilpailu Längelmävedellä, lähtöpaikka
Mobilian venesatama. Av. ke?su klo 14?18.
. Kimmo Pyykkö -taidemuseon
perusnäyttely Kangasala-talossa av.
ti?ke 11?17, to 11?19, pe?su 11?17.
Taidemuseossa veistosvartteja ti?pe
klo 13 ja 15.
. Kuohenmaan kyläyhd.
. Järj. Av. Tampereen Seudun
Mobilistit ry
. Klan jäteasema (Kaarina Maununtyttären tie 6 ) ti?pe 14?18 ja la 10?14.
. Vehkajärven korvissa soi: Kukka
Pitkänen opastaa kylätaiteilijaksi
Touhulassa.
. Järj.
Klan Eläkkeensaajat.
. Kuhmalahden Kisa.
. klo 19 Vehkajärven Touhulassa
näytelmä Ulvova mylläri.
. Järj. ke klo 15?18 ja la klo 14?16.
JÄTEASEMAT
. pääkirjaston
taidetila Terrassa.
MUUT
. kuvataiteilija Natalia
Kalevan muotokuvamaalauskurssi 5
erilaista tapaa Art Villa Armaassa.
. Renault-harrastajien kokoontuminen
Vehoniemen Automuseolla.
. klo 15 Vehkajärven Touhulassa
näytelmä Ulvova mylläri.
Maanantai 13.7.
. klo 14?17 pääkirjaston Harjula-salissa Kangasalan Kyky 2015 -kilpailun
kaikille avoin kykyjenetsintäpäivä. Teemanäyttelyt:
Liikkeelle . Av. Järj. Av. Elämän lanka. klo 8.30?9.15 lihaskuntojumppa
eläkeläisille, työttömille ja kaikille
halukkaille Vesaniemen uimarannassa,
ilmainen. klo 14 hartaus Jalmarin Kodossa.
. klo 17 Me Rosvolat -elokuva (K7/4)
Kangasala-talossa. ke?su
12?18, muulloin sopimuksesta.
. Järj. Tieliikenteen erikoismuseo Mobilia
avoinna päivittäin klo 10?18.
. Ei
ennakkoilm. klo 7?15 Restaurantapäivät Pikkolan
koululla. Sään
salliessa 10.8. klo 14 messu Vehkajärven kirkossa.
. Volvo-harrastajien kokoontuminen
Vehoniemen Automuseolla.
Perjantai 17.7.
. Muutokset mahdollisia.
ATERIAPALVELU
Ma: jauheliha-perunasoselaatikko, lämmin kasvis, mansikka-raparperikiisseli
Ti: lihakeitto, mannapuuro, aprikoosikiisseli
Ke: sianlihakastike, muusi, lämmin kasvis, tropiikin hedelmäkiiisseli
To: seikeitto, puolukka-vispipuuro
Pe: pyttipannu, mansikkakiisseli
La: ananas-aurajuusto-broilerikastike,
riisi, villimarjakiisseli
Su: smetanalohi, keitetyt perunat, lämmin kasvis, vadelmarahka
Muutokset mahdollisia.
JALMARIN KOTO
Jos ovat raparperitkin nyt isoja, niin voiton vievät vielä etelänruttojuuren lehdet. Iharinkosken kyläyhdistys.
. 18.
. Motoristien yökahvila Vehoniemen
Automuseolla (säävaraus).
Lauantai 18.7.
. Karavaanareiden nostalgiatapaaminen Mobiliassa.
MUSEOT
. su
klo 12?16, ke ja pe klo 16?18.
NÄYTTELYT
. Kangasalan kotiseutumuseo avoinna
ti?su klo 12?17. mukaan,
p. asti
pääkirjaston taidetila Terrassa.
. sop. Järj. klo 14?17 kirpputori ja kesäkahvila
Kuohenmaan koululla. Filmipyörä.
. Värioppia: taiteilijakirjanäyttely
pääkirjaston Kangasala-huoneessa
17.7. Heikki Toivonen esittelee komistuksia HanneleTulenheimolle, Tellervo
Rantalalle, Marjo Peltolalle ja Kirsti Vasamalle.
Ma: uunimakkara, pinaattikeitto ja kananmunan puolikas, vispipuuro
Ti: lindströminpihvit, kukkakaalikeitto,
vadelmakiisseli
Ke: broileripata, imatralainen kalakeitto, puolukkakiisseli
To: silakkaruoka, makkarakeitto, marjajogurtti
Pe: jauheliha-kasvispata, kesäkeitto,
kerroskiisseli
La: burgundinpata, jälkiruoka
Su: paistettu kirjolohi, jälkiruoka
Lounas sisältää juoman, leivän, voin,
salaatin ja jälkiruuan. klo 18 Heinäkonsertti Touhulassa.
. Outo onni -näyttely Kuhmalahden
Taidepappilassa. Järj. ma?su klo 12?18.
. Järj. Vehkajärven korvissa soi: vuoden
visuaaalisin kuva valitaan Touhulassa.
Keskiviikko 15.7.
. klo 9 Polkupyörällä Pajulaan -tapahtuma Kuhmalahdella. klo 10?20 Restaurantapäivät Pikkolan koululla. Rantajumppa Vesaniemen uimarannalla keskiviikkoisin klo 19. Iharinkosken kyläyhdistys.
. Kangasalan
Kalaveikot.
Sunnuntai 19.7.
. Aino Fabrinin
ja Sanni Kotilahden valokuvanäyttely
ikääntymisestä 13.?31.7. klo 11?13 kesäkahvio Iharin Myllytorpalla. Raija Ala-Kauppilan taidenäyttely
Galleria Iharissa Raikussa. Vehkajärven kesäkahvio koululla av.
päivittäin klo 12?19.
. 045 253 3883
. päivittäin
klo 10?18.
. Heikin Leivän terassin aukiolojen
mukaisesti
. Haaviston Parvigalleriassa Saarikylissä kesänäyttely Katit, hepat ja peilit.
Av. Karavaanareiden nostalgiatapaaminen Mobiliassa.
. Kuhmalahden jäteasema (Taidetie 6,
palotallin vieressä) la 10?14.. Pienoisnäyttelyt
Kamera vuosien saatossa, Kangasalan
Mieskuoro 60 vuotta, TamSilk Oy 90
vuotta.
. Lepokodin kesäpuoti av. Lions
Club Harjulan tilausnäytös.
. Keittolounas sisältää keiton, juoman, leivän ja voin.
Viikkopäivyri
Julkaisemme viikkopäivyrin
seuraavan kerran pe 17.7
Peli päättyi
heidän voitokseen selkeästi 2?0.
Turun vahvistukset Soraluoma
ja Eko taistelivat hyvin nuoria mestaruusliigan pelaajia Rantasta ja
Mutkaa vastaan, kun ensimmäinen erä meni pitkälle jatkopalloille
saakka.
Lohkovoittajien saama pitkä
tauko teki kuitenkin tehtävänsä,
ja Rantanen ja Mutka veivät toisen erän selkeästi jatkaen välieriin.
reissa olivat vastakkain nuoruus ja
kokemus. Markku Puputti on
lyömässä palloa ja Sauli Ylistalo varmistaa.
Kangasala Beach Volleyssa
mukana kovia nimiä
Kesän ensimmäinen Kangasala Beach Volley -turnaus pelattiin viikonvaihteessa Vesaniemen
beach volley -kentällä. Nyt Siiri saa lepuuttaa
mieltään. Vuorinen ja Korhonen
joutuivat myöntämään Kunnarin
ja Korhosen olevan tällä kertaa kovempia, ja peli meni selkeästi heidän hyväkseen 2?0.
Toisessa pelissä Rantanen ja
Mutka saivat vastaansa Orpopojat, eikä tämä peli mennytkään
helpolla. Alkupeleistä
selvisivät lohkovoittajiksi viime
vuoden voittaja, Loimaalta tuleva
nuori maajoukkuepelaaja Kasimir
Vuorinen parinaan Paavo Korhonen.
Suoraan puolivälieriin pääsivät lohkonsa voittaneet Markus
Flinck ja Mikko Ranta BVT:stä,
Esa Kunnari ja Saku Korhonen
sekä Turusta tulleet Janne
Soraluoma ja Marko Eko.
Ristikkäisotteluissa pelattiin mahdollisuudesta päästä puolivälieriin.
LeKin Teemu Uusitalo ja Jani
Antola voittivat BVT:n Toni Peltomäen ja Timo Huppusen 2?0.
Isku Volleyn Eetu Rantanen ja
Aleksi Mutka pääsivät jatkoon
voittamalla viime vuoden lentopallon Suomen mestarin Teppo
Heikkilän Kokkolan Tiikereistä
ja Heikki Jaatisen 2?0-pelillä.
Jari Kutilainen parinsa Tero
Karppasen kanssa näytti paikkan-
sa voittamalla paikallisen Krister
Hentilän ja Joni Sokan lukemin
2?0. Anttila, 4) Atte Taipale,
5) Elias Vierikka.
T4: 1) Anniina Vuorenpää, 2) Linnea
Viljanen, 3) Oona Taipale, 4) Eerin Aro,
5) Oona Rajala, 6) Sanni Vuorenpää.
P5: 1) Arttu Virtanen, 2) Leo Viljanen,
3) Aro Kevin.
T5: 1) Senni Rantala.
T6: 1) Nelli Kettula.
T7: 1) Pauliina Viljanen, 2) Marie
Rekola
P8: 1) Antti Ahola.
lena Villenius 791, 4) Anna-Maija Pohja
772, 5) Vieno Sisso 553, 6) Terttu Kotaaho 551, 7) Irene Siitonen 550.
Miehet, 20 parasta: 1) Antti
Käpynen 1 897 g, 2) Tarmo Tonttila 1 814, 3) Kauno Kota-aho 1
691, 4) Marko Helin 1 267, 5) Veini
Honkanen 1 150, 6) Kimmo Laaksonen
1 051, 7) Matti Helin 1 033, 9) Antti
Sipilä 889, 10) Antti Murtokanta 675,
11) Mauno Suhonen 522, 12) Kalevi
Kauriinmäki 447, 13) Markku Majamäki 437, 14) Pasi Ahonen 400, 15) Kauko
Heikkinen 388, 16) Aarne Peltola 366,
17) Erkki Siitonen 307, 18) Heikki Villenius 285, 19) Reima Rantanen 259,
20) Reijo Tammisalo 171.
BEACH VOLLEY
Kangasala Beach Volley -turnaus 4.7.
Vesaniemessä.
1) Sauli Ylistalo ja Markku Puputti,
2 ) Esa Kunnari ja Saku Korhonen,
3) Eetu Rantanen ja Aleksi Mutka,
4) Kasimir Vuorinen ja Paavo Korhonen,
5?8) Jari Kutilainen ja Tero Karppanen, Markus Flinck ja Mikko Ranta,
Teemu Uusitalo ja Jani Antola, Janne
Soraluoma ja Marko Eko, 9?12) Toni
Peltomäki ja Timo Huppunen, Heikki
Jaatinen ja Teppo Heikkilä, Krister
Hentilä ja Joni Sokka, Marko Sagulin ja
Antti Karojärvi.. Myös tässä vaiheessa putosi pois kovia pareja. Orpopojat vastassaan Kunnari ja Korhonen oli
hienoa katseltavaa. Palloista taisteltiin kovaa, heittäydyttiin, lyötiin lujaa ja torjuttiin hienosti. Syksyllä käydään
vielä muutamat kisat, Jurvanen
suunnittelee.
Jurvanen edustaa pälkäneläistä
Islanninhevosystävät Alsaelaa, joka on perustettu vuonna 2012. Jo kuudetta kesää järjestettävä tapahtuma
on kaikille avoin.
Mukaan saatiin ennätysmäärä
pelaajia, kaikkiaan 12 kovaa paria . Siirin kanssa on pitänyt edetä
kärsivällisesti, sillä se on edellisiin
kisahevosiini verrattuna aika paljon energisempi ja välillä haastavakin ratsastettava, Jurvanen kertoo.
Sigurdís on Suomessa syntynyt
8-vuotias ensimmäisen palkinnon kantakirjatamma, jonka Iida ja hänen äitinsä Kristiina Jurvanen ovat omistaneet pian kaksi
vuotta.
Tamman isä on Suomen kahdeksankertainen tölttimestari
Rödull frá Holtsmula I.
Kati Leppälahti
KRISTIINA JURVANEN
Pronssiottelussa olivat vastakkain jo alkulohkossakin kisanneet nuoret kaverukset. Nytkin peli oli todella tasaista ja tiukkaa, ja
pronssista taisteltiin tosissaan kolmanteen erään saakka. Tiukan ja molempien parien hienon
pelaamisen jälkeen kolmieräinen
voitto meni Orpopojille lukemin
2?1 (17?21, 21?11, 15?12).
Elokuussa on vielä vuorossa
sekasarja, jossa kentällä pelataan
kolmella pelaajalla.
Välierän molemmissa ottelupa-
Outi Munnukka
T8: 1) Oona Salonen.
P10: 1) Pietari Anttila.
T10: 1) Birgit Tuomola, 2) Emilia Jaakkola, 3) Katariina Viljanen.
P11: 1) Kaapo Kettula
T12: 1) Mia Rantanen, 2) Birgit
Tuomola.
P12: 1) Jasper Stenros.
P13: 1) Tino Kiviranta.
T15: 1) Iida Uusitalo.
Tikka
Miehet: 1) Harri Kettula 36, 2)
Tauno Brusila 34, 3) Tauno Lamminaho 33, 4) Jari Auvinen 33, 5) Tauno
Virtanen 24
Naiset: 1) Mirja Lamminaho 31, 2)
Johanna Jaakkola 25, 3) Seija Auvinen
21, 4) Päivi Seppi 17
Nuoret: 1) Miina Mettälä 17, 2)
Mia Rantanen 16
Saappaanheitto
Miehet: 1) Harri Kettula 31,85 m,
2) Olli Salander 27,72, 3) Tauno Lamminaho 26,25
Naiset: 1) Sari Rekola 25,35 m, 2)
Heidi Virtanen 16,90
ONGINTA
Kangasalan Eläkkeensaajien kalakerhon rannaltaongintakilpailut 7.7.
Iidesjärvellä.
Naiset: 1) Hilkka Helin 1 242 g,
2) Sirpa Mansikkamäki 1 052, 3) He-
Iida Jurvanen ja Sigurdís tölttäsivät pronssia SM-kilpailuissa Ypäjällä.
Tuloksia
JUOKSU, KENTTÄLAJIT
Vehkajärven Mansikkajuhlien
kilpailut 5.7.
Juoksukilpailut
P4: 1) Juho Rekola, 2) Daniel Virtanen,
3) Ilmari J. Peli kääntyi kuitenkin kotikenttäläisille eli
Rantanen ja Mutka veivät voiton
Vuorisesta ja Korhosesta luvuin
2?1 (21?15, 19?21, 15?12).
Finaalissa nähtiin kokemusta ja
taitoa toden teolla. Tuolloin hänen
lajeinaan olivat koulu- ja esteratsastus.
Kun perheeseen tuli puolivahingossa ensimmäinen islanninhevonen, jäivät sekä äiti että tytär
koukkuun vauhdikkaaseen lajiin,
erityislaatuiseen rotuun ja askellajiratsastuksen haastavan kiehtovaan maailmaan.
. Paremmuutta ratkottiin kolmannessa erässä, ja voittaja
selvisi vain kahden pisteen erolla.
Voiton vei Orpopojat luvuin 2?1
(15?12, 10?15, 9?7).
Kangasalalainen Iida Jurvanen
saavutti pronssia tölttiluokassa
islanninhevosten suomenmestaruuskilpailuissa Ypäjällä viime
viikonloppuna.
Jurvanen osallistui hevosensa
Sigurdís frá Rettarholtin, Siirin,
kanssa kahteen luokkaan, nelikäyntiin ja töltti T1:een.
Nelikäynnissä ratsukko pääsi B-finaaliin ja töltissä A-finaaliin, jossa sijoittui kolmanneksi
pisteillä 5,94.
Pronssi tölttiluokassa tuli yllätyksenä, sillä nelikäynnin piti olla
ratsukon pääluokka.
. Lähiviikot maastoilemme Tavelan maisemissa ja
Kirkkoharjulla. Viimeisen ristikkäisottelun
voitti Markku Puputti Orivedeltä
parinsa Sauli Ylistalon kanssa.
He voittivat paikalliset Marko Sagulinin ja Antti Karojärven.
Puolivälierissä nähtiin kovaa
peliä, eikä voittoa irronnut helpolla kellekään. 10
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Iida Jurvanen
ratsasti SM-pronssia
Finaalipelissä Saku Korhonen torjuu verkolla Esa Kunnarin hakiessa puolustuspaikkaa. Nuoret
nimet Vuorinen ja Korhonen näyttivät Kutilaiselle ja Karppaselle halukkuutensa jatkaa turnauksessa
voittamalla tiukan ensimmäisen
erän jälkeen suoraan 2?0.
Puputti ja Ylistalo yllättivät itsensäkin selvittämällä tiensä
välieriin. Se
on yksi Suomen islanninhevosyhdistys SIHY ry:n alaisista paikalliskerhoista.
Jurvanen aloitti kilpailemisen
juniori-ikäisenä. joukossa myös paljon uusia
kasvoja ja jopa kovia nimiä niin
miesten liigatasolta kuin ykkös- ja
kakkossarjoistakin.
Pelit lähtivät käyntiin neljän
lohkon systeemillä. He voittivat taitavan
beach volley -pelaajaparin Flinckin ja Rannan tiukoille mennessä
2?0-pelissä.
Ykkössarjan pelaajat Uusitalo ja Antola joutuivat taipumaan
Kunnarin ja Korhosen näyttäessä,
kuinka pallo tapetaan
ke 15.7. 0400 148 880
Toimipiste keskustassa
Ellintie 2, Kangasala
www.hierojasanja.weebly.com
KIRPPUTORIT
LÄHETYSTUPA
Lähetyksen kirpputori
Ruutanantie 8, Kangasala
P. 040 419 7455 Anne Haapa.
Eläkeliiton Klan Yhdistys
Sokkomatkan ma 13.7. TARJOUS!
Kangasalan Lämpöpumppu
(TERÄSKUNTO OY), Kangasalantie 921
Puh. 8-18, la 9-15
KEITTIÖKALUSTETUKKU Oy
Teollisuustie 4, 33470 Ylöjärvi, p. 040 578 3087
www.vihertar.fi
KAIKKI PIHA- JA
PUUTARHATYÖT
Puutarhuri Tanja Vaalivirta
P. 045 863 5090,
050 382 0421
KOSMETOLOGI,
MASKEERAAJA
Minna Lehtinen
P. 4-tahtinen
YAMAHA-perämoottori.
P. 03 377 0050,
ma?pe 9?18, la 9?14 tai
sopimuksen mukaan
www.neidonruusu.fi
www.kauppaympyra.fi
HOITO- JA
HOIVAPALVELUT
HOITAJAT SINUA JA
KOTIASI VARTEN
Hoito- ja hoivapalvelu
sairaanhoitaja Taru Koskivuori
P. 010 2390 880,
www.facebook.com/
kirjanpitotoimistomattila
www.kauppaympyra.fi
Yritysten perustaminen,
kirjanpito, tilinpäätökset,
veroneuvonta
TILITOIMISTO TUOVINEN KY
Ellintie 4, Kangasala
P. 03 358 6911
ma-pe 10-17, kesäla suljettu
www.optikkokangasala.fi
www.kauppaympyra.fi
KANGASALAN SANOMIEN
KOKOUS- JA SAUNATILAT
Myllystenpohjantie 2, Kla
Juhla- ja kokoustilat 30:lle.
tilaukset@
kangasalansanomat.fi
P. P. Kesäpäivä Restaurannassa, Kylä-Aakkulantie 99,
to 16.7. Tuula Rikala
p. 020 720 9240
Lankap. 0400 367 733
ma?pe 10.15?16.30, la sulj.
matkapuhelimet,
oheistarvikkeet, Soneran
liittymät ja palvelut
PIANONVIRITTÄJIÄ
PIANOJEN VIRITYKSET
JA HUOLLOT
. klo
11?13 ja klo 18?20 Iharin Myllytorpalla. Huutokauppa
lastensairaalan hyväksi la 8.8.
Lahjoituksia vastaanottavat
Lilja Pohja p. 03 377 6900
KAUNEUS- JA
TERVEYSPALVELUT
Urheiluhieroja / hieroja
SKY-kosmetologi
ANNE AHVENJÄRVI
P. rantajumppa
Vesaniemessä Tuulin kanssa.
Ensi vk nuoriso ja naiset
Gymnaestradassa Helsingissä.
Rosmariinien harj. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%)
TYÖSUORITUKSIA
MYYTÄVÄNÄ
Kaikki hinaukset aina moposta rekkaan!
Tasaperäinen
TAIMEN 401 -soutuvene +
4 hv. 050 384 9000
KODINHOITO- JA PIENYRITYSPALVELU
Ritva-Leena Ojaniemi
P. 0400 636 830
kalevi.raitia@jippii.fi
PIHA- JA PUUTARHA
VIHERTAR
Tarja Asikainen
viherrakentamisen puutarhuri
Meiltä myös viheralue- ja
pihasuunnitelmat.
P. kangasala.fi
VALKEAKoSKEN ALuESAiRAALA
-ilmainen nouto
Suomen
Ajoneuvokierrätys
p. 040 848 0449
KUNTOILU JA LIIKUNTAPALVELUT
KAMPPAILULIIKUNTAA:
WADORYU KARATE DO JA
UNIDO KENJUTSU
Lintulahdenraitti 51, 36200 Kla
salomaa.wadokangasala@kolumbus.fi
P. klo 13 alk.
Klan res.ups. Tied. 040 561 2782
taruelisa@elisanet.fi
www.hoitojahoivapalvelu.fi
Hoivaa vanhuksille,
lapsille, toipilaille...
Apua arkisiin askareihin
MINNAN HOIVA JA
SIIVOUSAPU
p. 0400 747 533
marja.ala-nikkola@esamar.fi
RAKENTAMINEN
Rakennuskonevuokraamo
HÄMEEN
RAKENNUSKONE OY
Lentolantie 24,
36220 Kangasala
P. osan löydät Kauppaympyrästäkin
ELÄIMET
ELÄINLÄÄKÄRI
VILLE SUUTARI
vastaanotto Pälkäneellä
P. 040 755 4231
Lilja. klo 15?17
kahvila Novelliassa.
Klan Eläkkeensaajat
Päivätanssit Pälkäneen
Vilpolassa Onkkaalan VPK:n
lavalla ti 14.7. klo 11?13 Iharin
Myllytorpalla. 040 768 3311
Vainiometsä, Kangasala
JALKAHOITOLA HELLIEN
Elina Santala, jalkojenhoidon AT
P. Välipysäkeiltä
mukaan. 03 5655 4025
Päivystys on tarkoitettu kiireellistä lääkärinhoitoa tarvitseville ilman ajanvarausta.
ma?to klo 21?8,
pe klo 16?ma klo 8,
arkipyhinä aattoillasta klo 16
seuraavaan arkiaamuun klo 8
p. 03 5655 4023
viikonloppuisin ja juhlapyhinä
klo 8?12 p. 0400 838 326
KEITTIÖT
komerot, khh-huoneet, wc-kalusteet,
irto-ovet, liukuovet, tilanjako-ovet
Myös erikoismitoilla!
Pirkanmaan
ark. 0400 608 092
MUURAUS-/PELTITYÖT
takat, uunit, rappaukset,
piipunpääkorjaukset, hormiputkitukset, vesikatteet/
maalaukset, sokkelit/pinnoitukset. 044 333 7209
ma ja la 10?14, ke 10?17
Kangasalan srk, SLS
... 045 326 4426
Kangasalan piha- ja
puutarhapalvelu
tanja@kppp.info, www.kppp.info
KAIKKI PUUTARHA-ALAN
ISTUTUS- JA HOITOTYÖT
Myös hirsityöt www.esamar.fi
Marja Ala-Nikkola
puutarhuri, vihersuunnittelija
p. ja
reserviläiset
Pienoispistoolin 30+30 ls mestaruuskilpailut ti 14.7. Seurat toimivat
Klan Naisvoimistelijat
Ke 15.7. l-auton
aikataulu: klo 7.15 Alatie, klo
7.20 Kla l-autoas., klo 7.30
Suorama, klo 7.40 Nattari ja klo
7.50 Linnainmaa. klo 11?13 ja klo 18?20
Iharin Myllytorpalla.
Neulekahvila
Kokoontum. 050 360 6401
www.kauppaympyra.fi
JUHLATILA ROINEEN HELMI
ympärivuotiseen juhlintaan.
Saunaosastolla, Roineen rannalla, maalaismaisemassa.
P. 075 756 6070
www.tilituovi.fi. Matkapojat.
ILMALÄMPÖPUMPUT
PYYDÄ
asennettuna. klo 12?15.45.
Soittaa Pepe Enroth & Caravan.
11
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
SEKALAISIA
Pelataan bocciaa Suoraman
kentällä ke 15.7. Marjatta
p. 040 822 1057.
Klan Invalidit
Bocciaa pelataan Nattarin
kentällä ti 14.7. 0400 196 196
Rehti ja reipas palvelu!
www.ajoneuvokierratys.fi
Meiltä myös ympäristöviranomaisten
hyväksymät romutodistukset
sekä ilmainen rekisteristäpoisto.
KULTTUURIMATKA
Kangasalta Taalainmaalle
ja Uppsalaan 31.8.?4.9.
Tied. ja ilm. 045 165 0322
Paikalliset palvelut keskeisellä paikalla
osoitteessa www.kauppaympyra.fi
SUORAMAN TYÖVÄENTALO
Tupatie 8, Kangasala
Juhla- ja kokoustilaa
jopa 180 hengelle.
P. Tiina Weissmanin
valokuvien näyttely la 11.7. 03 565 70115
Yhteispäivystys Acuta,
Teiskontie 35, Tampere
Muut palvelut: www. 0400 488 189
www.satujalat.fi
www.kauppaympyra.fi
KUOHUN SALI JA
KUOHUN KABINETTI
juhliin ja kokouksiin
sali 100 ja kabinetti 14 hengelle
Kirkkojärventie 4, Kangasala
P. 03 5655 3000
Päivystys:
Päivystys:
ma?to klo 8?21, pe ja arkipyhien
aattoina klo 8?16 p. ja varaukset
P. 045 253 3883
juhlatalo.aijala@gmail.com
www.karjalanliitto.fi/
kangasalankarjalaseura
PIRTTI
Tapulintie 6, Kangasala
Perinteistä juhlatilaa
jopa 180 hengelle.
www.kangasalannuorisoseura.fi
P. 03 277 2555
www.hrk.fi
TILITOIMISTOT
Tilitoimistopalvelut
KIRJANPITOTOIMISTO
MATTILA KY
www.kirjanpitomattila.com
Myllystenpohjantie 2,
Kangasala
P. klo 10-16
JUHLATILA
NELJÄ VUODENAIKAA
Tilaa jopa 100 hengelle.
KAHVILA ELLI?N
PITOPALVELU
IRMA MÄKIMAA
Ellintie 2, Kangasala
P. 050 595 0844. klo 14 alk.
Klan Kansalliset Seniorit
Matka Valamon luostariin 24.?
25.9. pyörä
ä
s
i
s
h dä
ä
.
n..
KOTIAPUPALVELUT
TARMO TALKKARI
- asumisen apuna talonmiestöistä rakentamiseen ja
remontointiin sekä
kunnossapitoon.
P. klo 11. Ilm.
p. myös harmoonit
P. 044 330 5567 ark. klo 18
Kymppi 64:n pistooliradalla.
Iharinkosken
Kyläyhdistys
Pirkan retkimelonta -tapahtuma la 11.7. Omat kyydit, mutta myös
kahvila Seurahuoneen edestä
pääsee pikkuauton kyytiin
klo 10.30. 040 96 88 706
Puutteenmäentie 1 B, Vatiala
www.hoitolaminna.com
40 hengen juhlapaikka
erilaisiin tilaisuuksiin
AHJÄRVELÄISTEN TALO
Vesijärven rannalla,
Vesijärventie 13, Kangasala.
P. 040 573 0305
Päkinmäki 29, Kangasala
www.hellien.fi
MYÖS KOTIKÄYNNIT!
HIERONTAA
klassista ja urheiluhierontaa
Tmi koulutettu hieroja
SANJA SÄPYSKÄ
P. 050 560 1132
www.wadoryukodaidojo.fi
MATKAPUHELIMET
KANGASALAN
TELETARVIKE
Ellintie 2, Kangasala
P. 0400 515 611, 03 364 0501
www.kangasalanuimahalli.fi
www.kauppaympyra.fi
Silmälääkäri
IRENE NIEMELÄINEN
Optikko
HANNA SAIKKU-SALO
KOPINKULMAN OPTIIKKA
Tampereentie 1, Kopinkulma
P. 050 599 7044
sekä kaikki hallituksen jäsenet.
Klan Kristilliset
Eläkeläiset
Kesäpäivän viettoa saunan
ääressä ke 15.7. 045 160 6661
JUHLA- JA
KOKOUSTILAT
Juhla- ja kokoustila
ILKONHOVI
www.ilkonhovi.fi
Tied. 040 701 3050
www.hinausautot-raimomoisio.com
ME PALVELEMME
Paikalliset palvelun tarjoajat palveluksessasi . myöh. vk 30 Pikkolassa, ilm. 040 571 0641
www.ahjarvelaiset.fi
JALKOJENHOITOA
SATUJALAT
Kuohu, Kangasalan uimahalli
Avoinna sopimuksen mukaan
P. 050 538 9557
HAUTAUSTOIMISTOT
NEIDONRUUSUN
HAUTAUSTOIMISTO
Ellintie 2, Kangasala
P. Lähtö klo 8 Klan l-autoas.
Käymme myös Lintulassa ja Mekaanisen musiikin museossa. Mukana Taisto
Pulkkinen ja Ensio Lampinen.
Yhteyshenkilö Kati Parkko
p. 050 597 5696.
Otamme vastaan/ostamme
kierrätykseen
ROMUAUTOJA JA
METALLIJÄTETTÄ
KANGASALAN SEUDUN TERVEYSKESKUS P. Vast.
matkanjärj. 040 707 4717
ÄIJÄLÄ
Viihtyisässä kartanomaisemissa
juhla- ja kokoustilat 80 hengelle.
Myös ulkopaviljonki.
Liuksialankuja 33, Kangasala
Tilavaraukset: p. klo 11?16
Ranta-Einolassa, Rantaeinolantie 20. Myllytorpan posliininmaalaajien töiden näyttely la
11.7. 03 3116 7260.
KANGASALAN
PÄÄTERVEYSASEMA
Hammaslääkäripäivystyksen
ajanvaraus:
ma?pe klo 8?11 p. p. 0400 566 937
myös ilta- ja viikonloppuaikoja
SAARIKYLIEN
ISLANNINHEVOSET
Kenttätunnit & maastoratsastusta
www.sk-islanninhevoset.fi
Sanna Paloheimo
P. 040 755 4231 ja
Matti Säpyskä p. 8,28 snt/p + 14,76 snt/min (alv24%), Matkap
Elettiin
vuotta 2006, ja 15-vuotias Anni
Marjomäki huomasi, että serkku
oli saanut houkuteltua hänet mukaan johonkin todella mielenkiintoiseen.
Animeharrastajien Animecon-tapahtuma teki lopulta niin suuren vaikutuksen, että cosplay-harrastus on jatkunut siitä
päivästä saakka keskeytyksettä.
Anime ja manga näkyvätkin
Kirkkoharjun kupeessa asuvan
Marjomäen yksiössä monin tavoin.
Seinillä on julisteita ja kirjahyllyssä lukuisia sarjakuvateoksia sekä kirjoja. Tämä on todella monipuolinen harrastus, joka sopii kaikille
ikään ja sukupuoleen katsomatta,
Marjomäki sanoo.
Vaatekaapin ovessa roikkuu
Marjomäen ensimmäinen itse
tekemä cosplay-asu.
. Se löytyi lopulta
urheilukaupan miestenosastolta.
Yksi Marjomäen suosituimmista cosplay-puvuista oli sarjakuvahahmo Michelangelo.
Se syntyi melko helposti, sillä
pukua oli jo käyttänyt Marjomäen
sisko penkkareissaan.
Niinpä puku kaipasi vain pientä yksityiskohtien hiontaa ja
Kultaketju oli alun perin metrin mittainen, joten se täytyi lyhentää. Kerran etsin tietynlaista
mustaa lippistä. Korun
kivi on muovia.
hahmolle kuuluvien varusteiden,
kuten aseiden, tekemistä.
. kello 9.30?18.
Fakta
JÄLJITTELEVÄÄ
PUKEUTUMISTA
Cosplay on pukeutumista manga-,
anime-, sarjakuva-, peli- tai elokuvahahmoiksi. Äiti teki ensimmäiset asuni,
sillä olen aina ollut huono ompelukoneen käyttäjä. Moni tulee koko perheen kanssa, sillä tapahtumat ovat alkoholittomia.
Animeharrastajien vuosittainen suurtapahtuma Animecon
Kuopion Musiikkikeskuksessa
lauantaina 11.7. 12
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 10.7.2015
Cossaaja tavoittelee täydellisyyttä
Outi Koivu
Japanilainen popkulttuuri näkyi
kaikkialla: cosplay-pukuina, fanitaiteena, esityksinä ja kilpailuina.
Helsingin Paasitorni oli täyttynyt ääriään myöten. Hyvä mittari puvun onnistumiselle on, kuinka moni pyytää
päästä kuvaan kanssasi.
Osa cosplay-elämystä on lähteä
puku päällä tapahtuma-alueen
ulkopuolelle vaikkapa kaupassa
käymään.
Marjomäen mielestä on
hauskaa, kun ihmiset kääntyvät katsomaan ja haluavat ottaa
valokuvia.
Tärkeintä on silti rento yhdessäolo samanhenkisten kanssa.
. Jos hahmolla ei ole silmälaseja, ei minullakaan voi olla.
Vähintäänkin kuvien ottamisen
ajaksi lasit on pakko ottaa pois.
Suurin osa Marjomäen cosplaypuvuista on hänen vanhempiensa
luona Alavudella.
Vanhemmat ovat auttaneet Marjomäkeä niin cosplaypukujen ideoimisessa kuin toteuttamisessa.
Toisinaan hahmon keksiminen tuottaa vaikeuksia, ja silloin
Marjomäki saattaa ostaa tai lainata valmiin puvun joltakulta tutultaan.
Harrastajat tekevät paljon
kauppaa keskenään ja neuvovat
toisiaan netin keskustelupalstoilla.
Myös tavallisilta kirpputoreilta
ja kaupoista tekee löytöjä.
. Se pätee niin asujen
tekemiseen kuin niiden pitämiseenkin, Marjomäki sanoo.
Koska cossaamisessa kyse on
ennen kaikkea pukeutumisesta,
harrastajaksi ryhtyminen ei edellytä näyttelijän kykyjä.
. Hahmon nimi
on Yamuraiha.. Sana on lyhennelmä sanoista ?costume play?.
Suomeksi cosplay kääntyy muotoon cossaaminen.
Cossi viittaa pukuun, jolla jäljitellään
hahmoa.
Coni on cosplay-harrastajien tapahtuma.
Propit eli aseet, korvat, korut ja muut
asusteet täydentävät ulkoasua.
Hatun ja peruukin alle piilotettu hiuspanta pitää pääkoristeet paikallaan.
Muoti vaihtelee vuosittain
Aikoinaan Taru sormusten herrasta -elokuvasarja näkyi todella
selvästi cosplay-tapahtumissa.
Sen sijaan Disney-hahmot
säilyvät vuodesta toiseen suosiossa.
Muoti muuttuu jatkuvasti, ja
juuri nyt cossaajat intoilevat Anni Marjomäen mukaan Hobittielokuvasta ja pelihahmoista.
Cossaajat saattavat usein suunnitella asujaan yhdessä netin keskustelupalstoilla, sillä muilta saa
hyviä neuvoja vaikkapa erilaisten
materiaalien ja työkalujen käyttämisestä.
Samalla voi sopia, että kaikki pukeutuvat saman sarjan eri
hahmoiksi.
Pukeutumiseen voi kuluttaa
loputtomasti aikaa ja rahaa, mutta kierrättämällä ja itse tekemällä
säästää helposti.
Esimerkiksi kankaiden hinnoissa on suuria eroja. Toki jotkut haluavat eläytyä
hahmoon myös eleitä ja ääntä
myöten.
Mangasarja Magi & Nostalgia Critic
inspiroi Anni Marjomäkeä ompelemaan ensimmäisen cosplaypukunsa. Pöydällä nököttää
peruukkiteline ja pienoisfiguureja.
. Nyt olen jo
vähän oppinut.
Asuun kuuluva sauva täytyy
vielä hakea vanhempien luota,
mutta muuten kaikki on valmista
viikonloppua ja Marjomäen yhdeksättä Animeconia varten.
Mangan ja animen harrastajille
Animecon merkitsee vuoden suurinta ja tärkeintä tapahtumaa.
Kahdettatoista kertaa järjestettävä tapahtuma on sittemmin
vakiintunut Kuopioon.
Aluksi tapahtuma oli osa
Finnconia, joka puolestaan on
scifi-harrastajien kotimainen
ykköstapahtuma.
Hahmojen jäljittelemisessä
Marjomäki myöntää olevansa perfektionisti.
. kello 9.30?
20 ja sunnuntaina 12.7. On olemassa sanonta, että
cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä. Tapahtumissa käy tosi fiksua
ja kohteliasta porukkaa. Ratkaisevaa on, kuinka luovaksi pystyy
heittäytymään ja kuinka pikku-
tarkasti haluaa kopioida hahmon
ulkoasua.