SPR:n Hämeen piiri otti torstaiaamuna yhteyttä kuntaan ja tiedusteli kunnan näkemystä siihen,
että Kaivannon sairaalaan sijoitettaisiin aikuisten ja perheiden transit-tyyppinen vastaanottokeskus.
Transit-vastaanottokeskus tarkoittaa keskusta, josta maahan
tullut turvapaikanhakija siirretään odotusajan keskukseen heti
alkutoimien jälkeen.
. syyskuuta selvittämään asiaa kunnanhallituksen suunnittelukokoukseen. Koulun lopettamisen myötä
hajoaa myös yhteisöllisyys.
Asiaan liittyviä kirjallisia mielipiteitä voi jättää kuntaan 15.9.
saakka.
Mikä merkitys kuulemisilla ja
mielipiteillä on, se selviää syksyn
kuluessa. Valtuusto päättää koulujen kohtaloista marraskuussa.
Sivu 8
Heta Lindberg (vas.) ja Ida-Kaisa Karppila kampanjoivat koulun puolesta kasvovärien avulla. Jos niitä ei saa myytyä, olemme valmiit tekemään tällaisia väliaikaisia
vuokraamisia, Ihalainen sanoo.
Kysyimme kangasalalaisilta
valtuutetuilta heidän suhtautumistaan pakolaisten vastaanottamiseen.
Sivu 6. Kunnan näkemyksen täytyy
olla myönteinen ennen kuin tiloja lähdetään vuokraamaan vastaanottokeskuksiksi, Ihalainen korostaa.
Sairaanhoitopiirin linjasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
Ihalainen muistuttaa, että sairaanhoitopiirin täytyy pitää käyttämättöminäkin seisovat kiinteistönsä lämpiminä ja kunnossa.
Vaikka ne olisivat tyhjillään, niistä koituu joka tapauksessa käyttö-
kustannuksia. Keskittämällä pankkija vakuutusasiasi meille
saat parhaat edut!
laskeutuivat Kauppaympyrään!
Bongaa kaikki kotipelit 14.2.2016 saakka 50 eurolla.
Kauppaympyrän kautta Kangasalan jäähalliin . pyö ähdä si
r
6
430037 672583
Irtonumero 2 e
Etu on ajoneuvokohtainen ja koskee yksityiskäyttöisiä henkilöautoja.
Kangasalan Sanomien
asiakaspalvelu p. VUOSIKERTA
Kyläläisiä on kuunneltu, kuuleeko kunta
SAANA HEINÄNEN
Sekä Kautialassa että Raikussa
on kuluneella viikolla puhuttu kiivaasti kyläkoulujen säilyttämisen
puolesta.
Molempia kouluja ollaan lakkauttamassa ensi vuoden elokuussa. Kautialalainen Annina Airola toivoo 2,5-vuotiaasta lapsestaan tulevaa kyläkoulun kasvattia.
Kaivannon sairaalaan ehdotetaan vastaanottokeskusta
Kangasalle Kaivannon sairaalan
tyhjiksi jääviin tiloihin ehdotetaan
perustettavaksi vastaanottokeskusta turvapaikanhakijoille.
. 03 377 6900
www.kangasalansanomat.fi
Kysy lisää:
KAUPPAYMPYRÄ
Kangasalan Sanomat
PERJANTAI 4.9.2015
NUMERO 64
97. Miksi
taloudellisten vaikutusten ohessa ei koskaan selvitetä sosiaalisia
vaikutuksia?
Kyläläiset kokevat, että heidän
koulujensa eteen tekemä työ jää
vaille arvostusta ja valuu hukkaan. Heti
sen jälkeen, kun meillä on riittävät tiedot siitä, mitä tämä toiminta Kangasalla tarkoittaisi, voimme
muodostaa kunnan näkemyksen
asiaan.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti torstaina olevansa valmis vuokraamaan tyhjiksi jääneet
sairaalansa turvapaikanhakijoiden
vastaanottokeskuksia varten.
Asiaa kommentoi Pirkanmaan
sairaanhoitopiirin johtaja Rauno
Ihalainen sen jälkeen, kun keskustan Pirkanmaan piirijärjestö
oli esittänyt, että tyhjät sairaalakiinteistöt olisi saatava vastaanottokeskuskäyttöön.
Sairaanhoitopiirin kiiteistöistä kokonaan tyhjillään on Mäntän sairaala ja osittain Ylisen kuntoutuskeskus
Ylöjärvellä. SPR:n Hämeen
piiristä johtaja Minna Jussila tulee maanantaina 7. Kautialassa on tällä hetkellä 29
ja Raikussa 45 oppilasta.
Kunnan laskelmat, lakkauttamisista koituvat vuotuiset
säästöt liikkuvat 100 000 euron molemmin puolin. Kouluilla
järjestetyissä kuulemistilaisuuksissa väki kyseenalaisti vahvasti säästöjen syntymisen. Lisäksi yksi mahdollinen kiinteistö vastaanottokeskukselle
olisi Kaivannon sairaala, joka näillä näkymin on sulkeutumassa lokamarraskuun taitteessa.
Ihalaisen mukaan sairaanhoitopiiri ei kuitenkaan vuokraa kiin-
teistöjään vastaanottokeskuksiksi
Kangasalle tai muihinkaan kuntiin niiden näkemystä kuulematta.
. Ovatko
kaikki lakkauttamisista koituvat
kulut mukana laskelmissa. ..
.
osta kausikortti www.kauppaympyra.fi sään
-50%
Uusilla Pohjolan etuasiakkailla on nyt
mahdollisuus saada uuteen vapaaehtoiseen
autovakuutukseen 50 prosentin alennus
ensimmäisen vuoden maksusta.
... Kansainvälisesti ja kansallisesti kiristynyt pakolaistilanne
edellyttää kunnalta asian nopeaa selvittämistä. Siksi ne kannattaisi vuokrata.
??Mieluimmin myisimme kiinteistöt, jos joku ne ostaisi
klo 18
Parkissa (Puusepäntie 31)
Marko Sagulin
SANOMIEN SAUNALLA
- MIESTENILTA
To 10.9. klo 17-19.00
Tervetuloa tutustumaan Asunto Oy Tarpilanrinteen
hissien jälkiasennushankkeeseen osoitteeseen
Liisantie 1, Kangasala. Inhimillinen hätä
näissä kohteissa on noussut aivan
omiin mittaluokkiinsa.
Hernesoppaa Nälkäpäivä-keräyksen hyväksi lauantaina 5.9. upeita autoja piha-alueella
ihasteltavana
PERÄKONTTIKIRPPIS
. Seppo Jarva, Kari Mikkonen, Matti Huomo.
klo 14 Messu Vehkajärven kirkko. kotisivu). Rentoa menoa viihdyttävän
musiikin ja kahvikupin äärellä. klo 16
Keidas-pyhäkoulu,
Keidasmessun yhteydessä
Suoraman srk-keskus
(Suoramantie 9)
SUOMEN.EV.LUT.KIRKKO
KIRKKOKONSERTTI
Su 6.9. Puhetta uskosta ja kertomuksia elämästä. Tied. klo 10
Kirkonkoto Sahalahden srk-talo
(Kurviksenkuja 5)
KUHMALAHDELLA
Ke 9.9. Cacillac Club kokoontuminen
. klo 11
Ruutanan pyhäkoulu, parittomilla viikoilla
Ruutanan srk-koti
(Seurakunnantie 6)
Su 6.9. 040 309 8080, ja tämän jälkeen kirkkoherranvirastoon
p. 03 56917100
Seurakunnan olohuone ja kahvila
avoinna ti-pe klo 10-14
Myllystenpohjantie 2
Seurakunnan virastot avoinna ma-ke,
pe klo 9-14, to klo 10-17
Myllystenpohjantie 2
Keskiviikko 9.9.
Diakonian kyläkerho klo 13 Ranta-Einola
(Ranta-Einolantie 20).
Torstaina 10.9.
Kutimet heilumaan ?piirin syyskausi alkaa
(parittomien viikkojen torstait) Havisevan
rukoushuone (Siitamantie 112) klo 12.30.
Dance & Mission, tanssiliikuntaa naisille
Havisevan rukoushuone klo 18.
SAHALAHDELLA
Ti 8.9. Lapsille pyhäkoulu.
Kahvila Seurahuone
SOITA SUORAAN PAIKALLISELLE TAKSILLE!
TAKSI
ARI NEVALAINEN
0400 921 383
8 hengen taksi, 2 pyörätuolipaikkaa
Vertaistukiryhmä syöpään sairastuneille
ja läheisille 7.9.2015 klo 17.00?19.00
Kangasalan kirjasto, Suppa-tila, Keskusaukio 2, 36200 Kangasala.
Ryhmän vetäjänä toimii vertaistukihenkilö. Seppo Jarva, Tarja Sillanpää.
Kolehti: Kristilliseen nuoriso- ja opiskelijatyöhön Kansan Raamattuseuran kautta.
KEIDASMESSU
HELLUNTAISEURAKUNTA
Myllystenpohjantie 8, 36200 Kangasala
www.kangasalanhelluntaiseurakunta.fi
Kaikki ovat tervetulleita tilaisuuksiimme!
Pe klo 18 Rukoustunti ja klo 19 Life-ilta. klo 18
Ruutanan srk-kodilla
(Seurakunnantie 8).
Teema: ?Jeesus, elämän leipä?.
Turkka Aaltonen, Minna Perkiö.
Lastenhoito järjestetty.
RAAMATTULUENNOT
To 10.9. klo 18
Kangasalan Sanomien saunalla.
Heikki Junttila:
Lastensairaala Afrikkaan.
Tarjolla pitsaa ja saunomista.
HERÄNNÄISSEURAT
Pe 11.9. Vauva painoi 3 150 grammaa, ja hänellä oli
pituutta 49 senttiä.
LAULUNOPETUS AIKUISILLE
Laulunopettajana toimii
Marlinski-teatterin tunnettu
solisti ja laajan kokemuksen
opettamisesta omaava
Lia Sevcova.
Tied. kello 11
lähtien Pitkä-Sepän baarin edustalla Kuhmalahdella.
Syntyneet
Katja ja Mikko Kohonen saivat
tytön 22.8. Jumalan kohtaamista rukouksessa
ja ehtoollispöydässä. Ti klo 12 Ruokailu työttömille.
Ti ja to klo 18 ja ke klo 11 Rukoillaan yhdessä! Pe klo 10 Perhekerho.
Su 6.9. Ilmoittautumiset 14.9.2015 klo 16-17.30
p. 2
KANGASALAN SANOMAT
Surun kohdatessa
Avoinna arkisin 9.00?16.30. tytöille ja pojille Pyysalossa (Pyysalontie 23).
Kisailua, visailua, mukavaa yhdessäoloa ja tekemisen
meininkiä. Ilmoittautuneille
lähetetään leirikirje. (03) 3140 4000 www.mobilia.fi
RAHTARIT
LIIKENNEPUISTOON
VAPAA PÄÄSY
Tule tutustumaan
hissihankkeeseen Liisantielle
tiistaina 8.9. Tilaisuudessa on kahvi- ja
makkaratarjoilu sekä tietoa hissihankkeen
toteutuksesta.
Tervetuloa!
KONE Hissit Oy. Leiri alkaa pe klo 18 ja päättyy su klo 12.30.
Hinta 25 ?. kello 2.34. Ellintie 2, 36200 Kangasala,
sisäänkäynti parkkipaikan puolelta
p. klo 11
Kirkonkoto Kuhmalahden srk-talo, Pentosali (Lehtitie 1)
PYHÄKOULUT
Su 6.9. www.kangasalanseurakunta.fi
www.pianokoulutanja.fi
Katajatie 66, 36200 Kangasala
.
Sunnuntaina 6.9
Ä
V
I
Ä
P
N
O
T
AU
TAPAHTUMA
. Monien yhteensattumien
vuoksi aikaistamme tällä kertaa
parilla viikolla omaa osuuttamme
Punaisen Ristin Nälkäpäiväkeräykseen, kertoo Arja Marttala.
Vuosittainen Nälkäpäiväkeräys on suuri yhteinen ponnistus Punaisen Ristin kaikissa
osastoissa. 040 309 8000 viraston aukioloaikoina. Tervetuloa!
Teemailta keskiviikkona 9.9.2015 klo 17.00
Hoitosuunnitelma
diabeteksen hyvän hoidon tukena
Järjestösuunnittelija Reetta Korkki, Diabetesliitto
- Kuka on tärkein henkilö sinun diabeteksesi hoidossa?
- Miksi omaa hoitoa kannattaa pohtia ja asettaa sille tavoitteita?
- Kuinka hallita hoidon kokonaisuutta?
Kangasalan Sanomien kokoustilat,
Myllystenpohjantie 2, käynti takapihalta
Järjestäjä: Kangasalan Diabeetikot/Tampereen Diabetesyhdistys ry
Alkavissa ryhmissä tilaa:
1005300 Musiikinteorian jokapoikakurssi ti 8.9.2015 klo 18.30?19.30
1203320 Stepping stones 1 ti 8.9.2015 klo 17.30?19.00
1206315 Venäjä III ke 9.9.2015 klo 17.00?18.30
1014300 Kansantanssi ti 8.9.2015 klo 15.30?17.00
3404300 Hiiri liikkeelle ma 7.9.2015 klo 9.15?11.45
3404370 Hiiri Kirii ma 7.9.2015 klo 12.30?15.00
1109300 Lasten piirustus- ja maalauskurssi Sahalahdella ma 7.9.2015 klo 17.00?18.30
1109360 Piirustuksen työpaja ti 8.9.2015 klo 17.30?21.00
1110300 Keramiikka I-II ti 8.9.2015 klo 17.30?20.00
1149360 Vaapuntekokurssi ti 8.9.2015 klo 17.00?19.15
www.valkeakoski.fi/valkeakoski-opisto tai p. 040 309 8082.
Ajankohtaista verkossa . klo 18
Seurahuoneella
(Myllystenpohjantie 2).
NAISTEN KOHTAUSPAIKKA
Ma 14.9. Kustaa Kolmannen tie 75
puh. klo 18
Pelloilla (Peiponpolku 6)
15-vuotisen kokoontumisen merkeissä.
Kuhmalahdella
soppaa
nälkäpäivän
hyväksi
Hernesoppa porisee Kuhmalahdella Pitkä-Sepän baarin pihassa
ensi lauantaina.
. Su klo 11 Ehtoollisjuhla, Pertti Lehmuskoski,
pyhis, varkkityttöraamis. Rahoilla kartutetaan
katastrofirahastoa, joka näin saa
mahdollisuuden avun jakamiseen.
Suomessa autetaan onnettomuuksien uhreja ja pidetään
yllä yllä valmiutta auttaa ihmisiä
heitä kohdanneissa tragedioissa ja
kriisitilanteissa.
Luonnonmullistusten ja sotien runtelemien alueiden väestö
ympäri maailmaa on toinen auttamiskohde. klo 16 Suoraman srk-keskus (Suoramantie 9)
Lepoa ja yhdessäoloa. ohjelmaa koko
perheelle
. 050 594 8359
MYRSKYLEIRI 2.-4.10.2015
7-10 v. Ari Vettenranta p. klo 18
Kangasalan kirkossa.
Donum Dei, vanhan musiikin yhtye,
alkuperäissoittimia.
Praetorius: Vesper.
YHTEYSILTA
Ke 9.9. Ma RR-kerho (kts. 03 3773 200 tai 0400 776 606, myös liikeajan jälkeen.
PERJANTAI 4.9.2015
Jumalanpalvelukset
Kangasalla
Sunnuntai 6.9.2015
Pyhän aihe: ?Kiitollisuus?
klo 10 Messu Kangasalan kirkko. 040 309 8083,
Sirpa Hotari p. 5 euron paikkamaksu
paikan päällä
AS
KAHVILASSA LOUN
t www.mobilia.fi
Kts. tarkemmat tiedomeen Tiepalveluyhdistys
Järjestää Pohjois-Hä
KELLO 11-15
Kisaranta
klo 17
Loppuunvarattu, sarjalippu saatavilla
AVAJAISET
VIETETÄÄN KESKIVIIKKONA 9.9.2015
Ohjelmassa arvontaa, yllätyspalkintoja sekä tietenkin
paikkakunnan herkullisin lounasateria avajaispäivän kunniaksi
tarjoushintaan 7,90. romanttisia säveliä valkokankaalta,
solisteina Elina Vettenranta ja Jari Pekkinen, la 5.9. Reino Helismaata muistellen, laulujen ja tarinoiden
tulkkeina Taina Piira, Hannu Lehtonen, Ahti Jokinen ja Seppo Hovi,
la 31.10. 03 377 0940
Keskusaukio 2, Kangasala
ma?pe 10?17
kauppaympyra.fi
kangasalankemikalio.fi
Tervetuloa!
POIMINTOJA SYKSYN OHJELMISTOSTA
KATSO LISÄÄ: WWW.KANGASALA-TALO.FI
Täysin uudistuneen
KLASSINEN KONSERTTISARJA . pihaeläimiä
Kiinteyttävät, ryppyjä
siloittavat ja veltostunutta ihoa
uudelleenmuotoilevat
Rénergie Multi-lift
www.kalapaikka.com, Pohtiolammentie 64, p. klo 17
Maukas pikkujoulubuffet & konsertti
NYT KAIKKI
MUKAAN JUHLIMAAN!
Tervetuloa niin vanhat kuin
uudetkin asiakkaat, toivottaa
koko kievarin väki!
Alasenkuja 1, Löytötexin talo, Kangasala
Palvelemme ma?pe klo 8.00?15.00, p. savulohta . KAHVILA
. lohta, ylikypsää possua sekä paikalla leivotut
leivät sekä sämpylät ja maukkaat salaatit ruokajuomineen.
VIIHDEKONSERTIT
Olavi Virta . 3
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
AVAAMME
täysin remontoidun ja uudistuneen
liikkeemme TIISTAINA 8.9. 3?
4?
KÄRHÖT .... / min
f
Arimon stand up -klubit alkavat! La 3.10. klo 19
New York, New York -draamakonsertti, Frank Sinatran muistolle,
solisteina Marko Lämsä ja Elina Vettenranta, la 21.11. 03 379 0810, www.lounaskievari.fi
TUNNELMASTA TOISEEN
Laura Moisio, lahjakas laulaja-lauluntekijä julkaisee toisen
albuminsa Kangasala-talossa, la 12.9. 03 377 0217
www.heikkisenpuutarha.fi
Multi-tabsin 60-vuotisjuhlan
kunniaksi meiltä syyskuun ajan
Multi-tabs Mini 90 tablettia +
Multi-tabs Mini Omega-3 30 kpl
ISH
YHTE
N
I NTAA
15,-
RUOKALA . klo 19
Luontokuvailta: Benjam Pöntinen, ti 27.10 klo 18:30
Teatteri Vantaa: Meidän herramme muurahaisia, ke 11.11. 040 528 3030
www.sahalahdenapteekki.fi
HOITOTUOTTEET
-20%
UUNITUORETTA
MUSTAAMAKKARAA
TORSTAISIN
KLO 9?(13...17)
Sahalahden keskustassa
Annukka Lintulahti, p. klo 18
Fado E Amor . klo 17
Kuljen taas kotiinpäin . viisi lintutornia . ja lisäksi kakkukahvit kaupan päälle!
Listalla mm. minigolf . Lisää
elokuvia tulossa syksyn mittaan! Seuraa K-Kinoa Facebookissa.
KIMMO PYYKKÖ -TAIDEMUSEO
avoinna ti?ke 11?17, to 11?19, pe?su 11?17
Opastus su klo 14. Luomusoundi miellyttää myös vanhempia,
su 1.11. klo 19, su 6.9. klo 17, ke 9.9. klo 19, Arimo Mustonen,
musiikkikomedian monitaituri Ville Saarenketo ja Rich Lyons.
Jatkoa seuraa 7.11. Working Class Hero, music of John Lennon,
pe 16.10. Ryhmät myös sopimuksen mukaan.
Opastukset ja tapahtumat: www.kimmopyykkotaidemuseo.fi
taidemuseo@kangasala-talo.fi, 040 7730196
Yli 10 hengen ryhmät
Kangasala-talolta
Mimmit
2490
Norm. klo 19
Schema-kvartetti . Tapani Kansa ja Tessa Virta Orkesteri,
la 24.10. KYSY SARJALIPPUA!
LOUNASKIEVARIN
Trio La Rue: Sibeliusta, Schumannia
sekä Juha T. klo 19. 040 773 0148, info@kangasala-talo.fi
Iiro Rantala, kuva: Gregor Hohenberg
Tarjoukset voimassa 30.9.2015 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Palvelemme torin laidalla joka päivä!
Te at teri
dän herr am
Vant aa: Mei. 010 322 2811*
Ma?pe 9?19, la 9?16, su 11?15, www.kangasalanapteekki.fi
* Puhelun hinta 0,088 . 30,47
KANGASALAN APTEEKKI
Keskusaukio 2, 36200 Kangasala, puh. klo 19
Liput Kangasala-talo
ja Lippupiste
Elina Vettenranta
Melarest Night
Mint 1 mg 100 tabl.
me muuraha
Katso lisää tapahtumia ja tule tutustumaan: www.kangasala-talo.fi | Kuohunharjuntie 6, Kangasala | p. 10?17, la 10?13
(53,50)
Hypnôse Volume-à-porter
MASKARA
siistiä tuuheutta ripsi
ripseltä, musta sävy
POHTIOLAMPI AVOINNA
ääsy JOKA PÄIVÄ klo 11?19
Vapaa p a!
26,50
- tervetu
(33,00)
lo
PERJANTAINA JA LAUANTAINA 4.?5.9.
2?
UNKARIN
SYREENI ........ ja 28.11.
Iiro Rantala . Portugalilaisen fadon ilta, solistina Anita De Coteau,
to 24.9. klo 19
Torstai-klubit alkavat 24.9., Galleria&Keittiö
Mintunmakuinen melatoniinivalmiste auttaa lyhentämään
nukahtamisaikaa sekä lievittää
aikaeron vaikutuksia.
Rela Tabs
-bonuspakkaus 60+15 tabl.
Koko perheelle soveltuva maitohappobakteerivalmiste nyt
edullisessa bonuspakkauksessa.
Makuina mansikka ja sitruuna.
1690
Norm. Koskisen kantaesitys ti 15.9. 21,96
isia, ku va Ka
ri Bons dorf
LAPSIPERHEILLE
Mimmit, tuttu lastenyhtye vauhdissa! Mimmit pulppuavat laulua,
tanssia ja puhetta. klo 10
Tervetuloa!
MEIKKIVOIDE
valoisa, luonnollinen ja
täydellinen iho, 30 ml
41,50
Kultaseppä Hannu Salo
Myllystenpohjantie 2, (R-kioskin vieressä)
Kangasala, p. ongintaa . klo 19
Viulistiveljekset Kuusisto, la 14.11. klo 19
Unta ja totta . 5?
TUIJAT
alkaen .......
PERENNAT ....
PS.
Callunat
saapuneet
MYÖS PALJON MUITA TARJOUKSIA!
HEIKKISEN
PUUTARHA
Kultasepänliike
Teint Miracle
SYYSPIHAPÄIVÄT
PALVELEMME:
pe 10?18, la 9?14, su suljettu
Ansaritie 10, puh. 03 3773 333
Avoinna ark. Suomalaisen kamarimusiikin ilta, ti 6.10. klo 15
Varaa väliaikatarjoilusi ennakkoon Galleria&Keittiöltä:
myynti@heikkiahopelto.fi tai puhelimitse 050 344 4814,
ma?pe klo 11?15
K-KINO
Kätilö, ensi-ilta pe 4.9
G. untuvikkoa, kasvatuskanaloihin
mahtuu 70 000 kananuorikkoa ja sopimuskasvatuksilla on
samanaikaisesti 100 000 teuraskananpoikasta kasvamassa
herkku-broilereiksi.
Moderni, koneellinen siipikarjateurastamo käsittelee
3 000 lintua päivässä, taimistoviljelyksiä on 40 ha. Silloin yksilö on tärkeällä paikalla. Kurssilaiset kokoilivat maalaustelineitään, levittelivät maalaustarvikkeitaan, tarkastelivat ikkunasta
avautuvaa maisemaa tai valitsivat työskentelypaikkansa pihapiiristä. 15 vuodessa on työntekijämäärä kohonnut 10:stä 650:een. Luonto oli
vehreimmillään. Takana
juuri valmistunutta metsäojaa.. kasvamaan punajuurta, kurpitsaa, maustekasveja, kaalia, lanttua jne. Siipikarjaosastolla on 11 000 siitoskanaa.
Hautomoon mahtuu samanaikaisesti 140 000 munaa, vuosittain kuoriutuu 1 milj. 5
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
KS lauantaina 4.9.1965
Maataloutta ja
teollisuutta käsi kädessä
Sahalahden Saarioisissa
Lämpimät kesäpäivät taitavat olla pikkuhiljaa ohitse, mutta Irja Rämön kuvassa palataan vielä elokuisiin soutelutunnelmiin Halkohaavanjärvellä. Kun tähän lisätään vielä tupakan
ja muovituotteiden valmistaminen, niin on pääpiirteittäin
selostettu, mitä suurta pienessä naapuripitäjässä on 20 vuodessa saatu aikaan.
Oli siinä juhlimisen syytäkin ja hyvät juhlat naapurissa
pidettiinkin. Sorkio ja kirkossa piti juhlasaarnan piispa E. Myöskin oman henkilökunnan kuvaelma oli
jollakin tavalla katsojille läheinen ja tuoreen tuntuinen.
Juhlassa jaettiin runsaasti Kauppakamarin myöntämiä ansiomerkkejä.
Öljykamina
Kisarannan saunaan
Jo lähes vuoden käytössä ollut sauna on palvellut käyttäjiään
lämmön puolesta vain takkalämmityksellä pukuhuoneen osalta, mutta alkavaksi talvikaudeksi tilanne paranee huomattavasti, kun sinne jo tämän viikon vaihteessa saadaan öljykamina.
Öljykaminan hankkiminen kuului jo alkuperäisiin suunnitelmiinkin, mutta tälläkertaa se tulee lämmittämään harjoittelijoita ja kilpailijoita sitäkin paremmin kun tiedetään
kaminan saannin takana olevan entisen kangasalustalaisen
Mikko Korhosen. Gulin.
Muutamat luvut kertovat selvääkin selvemmin, millaiseksi yritykseksi Saarioinen Oy on kehittynyt Reino A. Seppälän puheesta viime lauantaina Saarioinen Oy:n juhlassa, jota vietettiin tunnuksella ?20 vuotta
maataloutta ja teollisuutta käsi kädessä?.
Juhlan pääpuhujana oli ministeri Kaarle V. Elettiin sydänsuvea. Saarioisten 160 ha on pantu ?makuasialle. Näkymä
oli rauhoittava ja mieleni harras.
Ihastuin tähän maisemaan niin, että piirsin ja maalasin sitä eri
tekniikoilla koko kurssin ajan.
Pastelliliitujen pehmeä jälki tuntui parhaiten.
Eila Riikonen
Yksilö joutuu joskus vastaamaan kokonaisen yhteiskunnan
hyvinvoinnista. A v o n i u s on tehnyt Saarioinen Oy:n
tunnetuksi koko Suomessa, jopa sen rajojen ulkopuolellakin. Teollisuusneuvos Reino A. Punajuurta
viljellään 75 ha:n alalla, jotka kaikki kannutetaan tai valmistetaan monipuolisessa eineskeittiössä kotien ruokapöytien
herkuiksi, joita einestuotteita on 56 ?sorttia?.
Sinikettuja hoidetaan 1 000 ja minkkejä 1 500 sekä omista
sikalan emakoista kasvatetaan teuraaksi 600?700 lihotussikaa.
Kun kaikki kukkamultaa myöten myydään ja hyvät laatutuotteet ovat koko henkilökunnan yhteisinä tunnuksina, niin tässä onkin ohjelmaa. Hänen toimestaan on lahjoittajaksi saatu
Tampereelta Oy Starckjohan & Co Ab ja näin voidaankin
lopuksi sanoa tunnettu iskulause ?Yhteispelillä se sujuu?.
Eila Riikosen kuva Saarikylistä.
Kuukauden kuva
Metsänhoitaja Jorma Saikku ja Kangasalan pohjoisimman talon
isäntä Matti Heinonen keskustelevat metsänhoidosta. Paikalla oli kymmenkunta
osallistujaa ja opettajaksi lupautunut taiteilija Katarina Reuter
Raaseporista.
Luokassa oli hiljaista. Avoniuksen johdolla. Jokainen löysi oman mielimaisemansa. Opettaja kierteli
katselemassa ja ohjaamassa töittemme edistymistä.
Tutkin maisemaa: rantaniityn
heinien keinumista kesätuulessa,
auringon valaisemia puita ja pensaita, varjoja, veteen heijastuvaa
vastarannan metsikköä, kauas
horisonttiin ulottuvaa Roinetta
niemineen ja lahtineen. Veneessä Katri, Anja ja Anna sekä koirat Lilli ja Royal.
Päivän kuva
Sydänsuvi Saarikylissä
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Saarikylien vanhassa koulussa oli alkamassa Kangasalan
Kuvataiteen Ystävien järjestämä
Kangasalan 150-vuotisjuhlavuoden maisemamaalauskurssi.
Kurssin aikana oli tarkoitus
maalata tai piirtää kulttuuri-, järvi- ja peltomaisemia. Sahalahden kunnalla on kokonaan toisenlaiset mahdollisuudet kuin monella muulla maamme maalaiskunnalla.
Tässä muutama ajatus Sahalahden kunnanvaltuuston
puheenjohtajan U
Riitta Stenvall auttoi heitä
sosiaalityöntekijänä.
. Ainakin minä saan kävelykepin kanssa liikkuessani kulkea
turvallisesti suojateiden yli. Kotouttamistoimet tarvitsevat vapaaehtoista kummitoimintaa pakolaisperheiden tueksi. Monet tulivat tänne talvella,
täysin erilaiseen kulttuuriin ja ilmastoon. Esimerkiksi
maatalous- ja puutarha-alalle sekä
moniin palveluammatteihin, Syrjäläinen sanoo.
Mäntylä puolestaan muistuttaa,
että asiassa on toinenkin puoli.
. On taattava riittävät resurssit muun muassa sivistystoimessa, sanoo puolestaan Timo Keskinen (kd).
Pakolaisasia ei koske ainoastaan
kuntaa, vaan vastaanottaminen
vaatisi myös vapaaehtoistyötä, tiloja ja tukea valtion taholta.
. Pahimmassa tapauksessa
Suomi joutuisi muslimien sotatantereeksi, hän väittää.
. Jos puhutaan pakolaisten vastaanottokeskuksesta, asiaa tulisi harkita tarkkaan,
tutkia vaikutukset ja tehdä päätös
vasta sitten, Jari Leino (ps) sanoo.
Myös Hannu Karppila (kesk)
on samoilla linjoilla. Täällä on tälläkin hetkellä
tyhjiä tiloja eli keskuksen perustaminen suht pienellä panostuksella
voisi olla mahdollista, Lahikainen
perustelee.
Vaikka puolueissa ollaan
myötämielisiä pakolaisten vastaanottamiselle, halutaan sille
kuitenkin asettaa joitain reunaehtoja.
. Ruotsi on tästä paras esimerkki.
Kranaatti-iskuja on ollut Malmössä
koko kesän ajan, kun muslimijengit siellä taistelevat keskenään.
Suomessa taas rikollisuus kasvaa
vastuuttoman maahanmuuton takia. Sinisten pääteema on, että
oma kansa ensin. Suomen Punainen Risti teki yhteistyötä kunnan
kanssa ja kalusti asuntoja. Vastaanottokeskuksen perustaminen toisi työpaikkoja kuntaan. Jos Kangasala ottaa vastaan
maahanmuuttajia, on saatava riittävä kuntakorvaus kotouttamistoimia vastaan, Jorma Mäntylä
(vas) huolehtii.
. Kaikki puolueet
Sinisiä lukuunottamatta suhtautuivat ajatukseen myönteisesti.
. Suomi ei voi olla
koko maailman sosiaalitoimisto.
Viinikainen näkee pakolaisten
vastaanottamisessa myös turvallisuusriskin.
. Osa heistä
tuli suoraan pakolaisleireiltä.
Kunta varasi pakolaisten käyttöön muutamia asuntoja ympäri
Kangasalaa. SPR etsii myös sopivia
paikkoja vastaanottokeskuksille.
Kangasalan Sanomat kysyi
valtuustoryhmien puheenjohtajien mielipidettä pakolaisten vastaanottamisesta. Maahanmuuttajista saataisiin ehkä myös sellaista työvoimaa,
joihin kantasuomalaisia on vaikea
rekrytoida, Lahikainen sanoo.
Kokoomuksessa ja keskustassa
uskotaan myös, että pakolaisten
avulla työvoima lisääntyisi tietyillä aloilla.
. Lisäksi
pakolaisten apuna kävi kotipalvelun kodinhoitaja, joka opetti esimerkiksi ruokakaupassa asiointia. Se voidaan tehdä yhdessä
kansalaisjärjestöjen kanssa, kuten
1990-luvun alussa, kun Kangasala otti vastaan pakolaisia, Pekka
Lahti (sd) toteaa.
Sinisten puheenjohtajan Jani
Viinikaisen mukaan pakolaiset eivät
sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan. Kangasalla olisi mahdollisuuksia vastaanottaa muutamia perheitä,
mutta ei isompia massoja. Ajoin bussia 32 vuotta Ponsan ja Tampereen väliä. Heillä oli
kuitenkin valtava halu sopeutua,
Stenvall sanoo.
Sosiaalityöntekijänä auttoi perheitä huolehtimaan etuuksistaan.
Suomalaisessa sosiaalijärjestelmässä riitti selittämistä, vaikka
tulkkikin oli apuna.
Asiaa ei helpottanut se, että pakolaisten luottamus viranomaisi-
Sääennuste
Perjantaina
Lauantaina
17
4
Sunnuntaina
14
18
2
(12)
18
16
13
4
(11)
14
18
Maanantaina
15
15
(+9)
16
14
2
14
(11)
14
16
14. En tiedä, onko muutenkaan
hyvä idea haja-asuttaa pakolaisia ympäri Suomea, kun he ehkä
kuitenkin haluavat kohti isompia
keskuksia. Vasemmisto korostaa, että
maahanmuuttajia ei tule käyttää
työehtosopimuksia polkevana
halpatyövoimana.
Pakolaisilla
Lotta Loikkanen
Muun muassa irakilaisia ja kosovolaisia pakolaisia tuli Kangasalle 1990-luvulla. Mahdollisuuksia löytyy myös työllisyyden
näkökulmasta.
. 6
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Puolueet myönteisiä
pakolaisten vastaanottoon
Gallup
Luotatko
suojatien
turvaan?
Lotta Loikkanen
. Maahantulon alkuvaiheessa
rauhallinen asuinympäristö on
ehkä parempi kuin iso kaupunki.
Siksi Kangasala voisi olla sopiva
paikka. Vakavasta taloustilanteesta huolimatta Kangasala pystyisi vastaanottamaan muutamia
hädässä olevia. Kyllä suomalaisetkin aikoinaan lähtivät Ruotsiin tekemään
niitä töitä, joita ruotsalaiset eivät
halunneet tehdä. Sijaintimme takaa sen, että
Tampereen kanssa yhteistyöllä
pystymme tarjoamaan maahanmuuttajille hyvän mahdollisuuden kotouttamissuunnitelman
toteuttamiseen. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukselle kunnalta ei löydy sopivia tiloja, Harri Syrjäläinen (kok) sanoo.
Stiina Lahikaisen (vihr) mielestä vastaanottokeskuksen perustaminen ei ole mahdoton ajatus.
. Ajan linja-autoa joka päivä.
Tampereella näen usein tilanteita,
joissa suojatien eteen pysäyttämäni bussin ohi ajaa viereistä kaistaa
1?2 henkilöautoa pysähtymättä.
Kangasalla henkilöautot pysähtyvät hienosti suojatien eteen, toteaa
Lars Lindman.
. Kangasalla on kohteliaita autoilijoita. Hän
ei myöskään usko kunnalla olevan mahdollisuuksia vastaanottokeskuksen perustamiseen.
. Pakolaisia tulisi hänen mukaansa auttaa kotimaassaan.
. Nykyisin
liikun vähän jalkamiehenä. Luotan
suojatien turvallisuuteen, kiittelee
Anna-Maija Lehtovaara.
. Esimerkiksi raiskaukset, joukkoraiskaukset, murhapoltot, tapot
ja muut rikokset.
Sosiaalityöntekijä Riitta Stenvall toimi 1990-luvulla Kangasalle saapuneiden pakolaisten apuna.
?
Vakavasta
taloustilanteesta
huolimatta Kangasala
pystyisi vastaanottamaan
muutamia hädässä
olevia.
Jari Leino
Muissa puolueissa myönnetään, että sosiaaliset ongelmat
voivat lisääntyä, jos kotouttaminen ei onnistu.
Silti pakolaisissa nähdään yhtä
lailla mahdollisuuksia, kuten suvaitsevaisuuden lisääntymistä ja
kouluissa tapahtuvaa kansainvälisyyskasvatusta. Suomi tarvitsee työntekijöitä ulkomailta. Tällaisia esimerkkejä on ympäri maailmaa,
Karppila toteaa.
. Kielitaidottomina paikkaan, jossa on hyvin erilainen tapa elää ja hoitaa asioita. Kunta voisi osallistua
pakolaisten auttamiseen tukemalla SPR:n ylläpitämiä keskuksia, Karppila ehdottaa.
Kokoomuksessakin uskotaan,
että pakolaisia on mahdollista asuttaa Kangasalle.
. Suojatie on yhtä turvallinen kuin aikaisemminkin, arvioi Arvo Katajisto.
Suomen hallitus varautuu korottamaan pakolaiskiintiöitä Lähiidän kriisin takia, ja sisäministeri
on patistanut kuntia avaamaan pakolaiskeskuksia.
Monessa pienessä kunnassa keskustellaan asiasta tällä hetkellä.
Mukaan pyritään saamaan erityisesti niitä kuntia ja alueita, jotka
eivät ole aiemmin vastaanottaneet
pakolaisia
Vanhemmat halusivat lasten
oppivan heti suomea ennen kuin
he osasivat kunnolla puhuakaan.
Jouduin perustelemaan perheille
sitä, että lasten on ensin hyvä osata oma äidinkielensä, mistä syntyy
perusta uuden kielen oppimiselle.
Stenvall on mietteliäs pohtiessaan, lähtisikö hän vielä mukaan.
Työtilanne on nykyään tiukka, ja
hän kokee, että koko vastaanottoprosessia tulisi muuttaa niin,
että mukana olisi alusta asti toimijoita kaikilta yhteiskunnan
osa-alueilta.
. Adventtien aikaan trendiksi
muuttuu kotoilu.
Todellisuudessa on tietenkin valtava määrä suomalaisia,
jotka pitävät itsensä henkisesti ja fyysisesti hyvässä kunnossa
nimenomaan säännöllisten harrastusten avulla. En
ole lainkaan vakuuttunut, että
sosiaalitoimi on oikea taho olemaan päävastuussa vastaanotosta.
Stenvallin mielestä vastaanottajien tulisi edustaa yhteiskuntaa
laajemmalti. Vanha harrastus pitää vähintäänkin herättää henkiin. Sitten opettelimme
yhdessä terveyskeskuksessa
asiointia ja lasten viemistä neuvolaan. Siinähän kehittyy
myös kielitaito.. Tulijat ovat yleensä ihan tavallisia perheitä ja ihmisiä. Perusturvalautakunta totesi,
ettei pakolaisten vastaanotto silloisilla henkilöstöresursseilla ollut mahdollista ja että mikäli valtio korvaa pakolaisista aiheutuneet kustannukset
täysimääräisenä, asia otetaan uudelleen käsittelyyn, ja ettei esitettyä sopimusta pakolaisten vastaanotosta tehdä tiukan talousarviotilanteen vuoksi.
Tämän jälkeen ei ole tehty uutta esitystä pakolaisten vastaanottamiseksi.
oli valtava halu sopeutua
in oli usein heikko, ja Stenvall joutui pinnistelemään luottamuksen
saavuttamiseksi. Tämän vuoden uutuus on muun muassa lavis (lavatanssiaskeleiden ja jumpan
välimuoto), joka kuulemma on yksi kuluvan syksyn trendikursseista koko Suomessa.
Voiko harrastuksia arvottaa ja mitä kaikkea on yleensä
edes sallittua mainita harrastuksekseen. Plussia ropisee, mikäli intoutuu jostain uudesta.
Jos innostuksen aiheita saa mahdutettua kalenteriinsa useita, asiat ovat todella mainiosti ja siitä pitää asiaankuuluvasti
hehkuttaa muille.
Joulun lähestyessä innostus saakin jo luvan kanssa laantua. 7
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Fakta
Pakolaisasia Kangasalla
Kangasala vastaanotti 1990-luvulla
pakolaisia etupäässä Irakista. Ne tosin voi lukea harrastuksiksi, mutta
onko mahdollista nimetä sellaisiksi esimerkiksi ajanvieton aikuisten värityskirjojen parissa, mökkeilyn tai television katsomisen, jos seuraa vain ?kehittäviä dokumentteja?.
Entäs facebookissa vaeltelun tai tietokonepelien pelaamisen kansainvälisten kavereiden kanssa. Vanhempia ohjasimme
kielikursseille.
Sosiaalitoimessa pakolaiset joutuivat asioimaan, kunnes saivat
työpaikan. Ilman sitä suomalaisten kunto ja mielenterveys
olisivat huonolla tolalla.
Pelkästään kansalais- ja työväenopistojen opetukseen osallistuu vuosittain reilusti yli puoli miljoonaa suomalaista.
Kangasalla kursseja on tarjolla yli 200, ja mikäänhän ei estä
valitsemasta mieleistään mistä opistosta tahansa.
Monissa kunnissa on jouduttu supistamaan opetustarjontaa, mutta Kangasalla tälle tielle ei ole jouduttu lähtemään.
Liikunta on opetuksen vahva tukijalka. Alkuun tarvittavan
käytännön avun lisäksi mukana
tulisi olla työllistäviä tahoja, koulujen, päivähoidon ja terveydenhuollon edustajia.
. Terveydenhuollossakaan tuskin oli keinoja kidutuksen uhrien
kohtaamiseen ja termiä kotouttaminen ei ollut muistaakseni
vielä olemassa.
. Jos ajattelee silloista sosiaalitoimen työntekijäresurssia, niin meidän oli mahdollista hoitaa
pakolaisten asioita muiden töiden
ohessa. Tällä niin sanotulla kolmannella sektorilla on valtava merkitys. Ihmistä ei missään nimessä
saa jättää yksin ja ymmälleen,
vaan kotiutumisesta pitäisi tehdä
onnistunut vahvassa yhteistyössä.
Tällainen työ vaatii riittävästi
työntekijöitä, joilla on aikaa auttaa tulijoita arjessa.
Sari Eerolainen
Kirjoittaja on
Kangasalan Sanomien
toimittaja
Kolumni
Muistathan
harrastaa
Nyt on syksy ja sitä myöten aktivoitumisen ja harrastamisen aika. Aina oli pöytä katettuna,
kun menin käymään, sain pieniä lahjoja ja kutsuja lasten syntymäpäiville.
Stenvall ilmoittautui halukkaaksi toimimaan pakolaisten
kanssa, koska hän oli aina ollut
kiinnostunut muista kulttuureista.
Silloin sosiaalityössä oli muutenkin nykyistä helpompi työtilanne.
. Osa on
muuttanut pois, mutta ympäri Kangasalaa asuu edelleen muutamia perheitä
ja heidän lapsiaan.
Sopimus pakolaisten vastaanottamisesta päättyi 1999, eikä kunta ole sen
jälkeen ottanut uusia pakolaisia.
Vuonna 2006 asiaa käsiteltiin valtuustoaloitteen johdosta, mutta perusturvalautakunta päätti kokouksessaan 5.9.2006 hylätä äänestyksen
jälkeen pakolaisten vastaanottotoiminnan sisällyttämisen vuoden 2007
talousarvioon.
Vuonna 2009 Pirkanmaan Te-keskus
esitti kunnalle, että Kangasala tekisi
sopimuksen pakolaisten vastaanottamisesta. Aluksi oli tärkeintä taata kaikille perustarpeet, kuten asunto ja
toimeentulo. He olivat uskomattoman vieraanvaraisia ja kohtelivat minua niin kuin ystävää tai sukulaista. Harrastushypetys on ohi. Tässä vaiheessa kansalaisia potkitaan jokavuotiseen
tapaan persuuksille: jotain pitäisi tehdä itsensä hoitamiseksi
tai kehittämiseksi. Hän opiskelee kokiksi.
. Pääasia on, että rullaa eteenpäin.
Lisäksi hän on iloinen siitä,
että opiskelukavereissa on hyviä
tyyppejä.
. Nyt taistelemme jatkuvasti lastensuojelun ja toimeentulotukien määräaikojen kanssa.
1990-luvulla pakolaisten vastaanottaminen oli alullaan ja toimintamalleja ei ollut. Opettelua
oli joka sektorilla, niin päivähoidossa, kouluissa kuin työpaikoilla.
Ilonaihe
Jussi Nurmi iloitsee siitä, että koulu sujuu Kangasalla ammattikoulussa omalla painollaan. He eivät edes
harkitse lopettamista, korkeintaan vaihtamista.
Naiset ja miehet, tytöt ja pojat käyttävät hyödykseen seurojen ja yhdistysten ällistyttävän laajaa vapaaehtoista kansalaistoimintaa. Kukaan ei oikeastaan ole enää
kiinnostunut siitä, mitä toiset tekevät työpäivänsä jälkeen.
On lupa laskeutua pimeään vuodenaikaan, kääriytyä viltin
uumeniin ja poltella kynttilöitä. Stenvallin mukaan
silloinen työtilanne oli parempi kuin nyt. Nykyisessä ulospäinsuuntautuneisuutta arvostavassa ilmapiirissä voi helposti
ennustaa, että seurassa tekeminen on hienompaa kuin yksin
puuhaaminen.
Sosiaaliset ja reippaat harrastukset näyttävät ansioluettelossa huomattavasti paremmilta kuin vaikkapa lukeminen, käsityöt tai lenkkeily. Ainoa työllistämistä
hankaloittava seikka oli suomen
kielen oppiminen, joka oli osalle
helpompaa ja osalle vaikeampaa.
Pakolaiset halusivat sopeutua
pian, kylmyydestäkään ei valitettu, ja suomen kielen opiskeluun
suhtauduttiin erittäin vakavasti.
. Sen lopulta saatuaan hän hämmentyi saamastaan
kohtelusta.
Kyläkoulujen lopettamisella
ei saada kunnalle rahaa. Se kulu ei
poistu, vaikka koulu lopetetaan,
yleisöstä jyrähdettiin.
Oppilaiden huoltajien suunnalta tähdennettiin sitä, kuinka
säntillisesti vanhempainyhdistys
on aina osallistunut kyläkoulun
tarvehankitaan.
. Miksi Pälkäneeltä ei houkuteltaisi tänne oppilaita enemmän. Sekin tuotiin esiin, ettei rakennuksessa ole, joidenkin
muiden koulujen tavoin, kärsitty
sisäilmaongelmista.
. Kylillä
on tehty valtavasti työtä, jotta niihin on saatu muuttamaan nuoria
perheitä. Olemme käyneet koulua erittäin haastavissa olosuhteissa.
Nykyiset opetustilat on suunniteltu enintään 180 oppilaalle,
ja meillä on tällä hetkellä talossa
228, hän selvitti.
Amaral korosti sitä, että laajennushanke on toteutettu vain
nykyistä oppilasmäärää silmällä
pitäen.
. Meillä on paljon ilmaisia ideoita, kuunnelkaa niitä, Vuorio sanoi.
Opetus- ja kasvatuslautakunta käsittelee Raikun koulun lakkauttamista 22.9. Tähän ei
uskottu
. Koulumme vanhemmat ovat
niin oma-aloitteista ja aktiivista porukkaa, että mikäli taajamassa toimittaisiin samalla tavoin, kuinka halvaksi kunnan
veroäyri tulisikaan. Hän
ja toista luokkaa käyvä Ida-Kaisa
Karppila olivat vanhempiensa mukana kampanjoimassa kyläkoulun
elinkaaren loppumista vastaan.
. Koulun lopettamisesta on laskettu kertyvän
säästöä 115 792 euroa vuodessa.
. Koulun lakkautus tuntuu inhottavalta, koska pieni koulu on
hauskempi, ja täällä Kautialassa
on niin kiva oppia kaikkea, Heta
ilmoitti.
. Kyläkouluja voisi tehdä houkuttelevimmiksi esimerkiksi erikoistumalla. Kuunnelkaa, mitä ideoita
meillä on, Reetta Vuorio pyysi.. Täällä on iso piha, kenttä
ja metsä, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Reetta Vuorio
kiteytti.
Koulun toiminnalle pyydettiin
ainakin yhtä lisävuotta. Vaikutusten arviointi ei saa koskea pelk-
Kautialan koulun salissa nähtiin totisia kasvoja. Kuulemistilaisuuteen saapuneet vanhemmat puolustivat kiivaasti jälkikasvunsa
opinahjoa. Tänne voi tulla pyörällä tai
kävellen.
Antakaa vielä vuosi aikaa näyttää
Sari Eerolainen
Koulukyyditysten hankaluus, suuret luokkakoot ja erityistä tukea
tarvitsevien lasten asema. On varmaa, että vanhemmat
alkavat kuljettaa lapsiaan itse.
Onko Huutijärven koulun pihassa varauduttu tähän?
Tilaisuudessa peräänkuulutettiin sosiaalisten vaikutusten arviointia.
Kaisa Pulakka ennusti, että oppilashuollon kustannukset tulevat
koulun lakkauttamisen myötä
nousemaan.
. Reitti on hankala, sillä se kiertää Saarikylät, Vehoniemen
ja Iharin. Moista mahdollisuutta ei ole suuremmissa yksiköissä.
Useita paikalla ollutta kyläläistä
huolestutti erityisesti, kuinka koulun alasajo vaikuttaa kylän verotuloihin ja muuttoliikkeeseen.
Kautialan koulun oppilaiden on
tulevaisuudessa tarkoitus jatkaa
opinpolkuaan Huutijärven koulussa, jota laajennetaan parhaillaan.
. Yksittäisenä asiana Kautialan koulun lopetus ei tietenkään
taloutta pelasta. Muun
muassa nämä asiat nousivat esiin Raikun koululla järjestetyssä
tilaisuudessa, jossa asianosaiset
saivat sanoa mielipiteensä koulun lakkauttamisesta.
Koulun oppilasennusteiden
alhaisuus kyseenalaistettiin,
samoin rakennuksen peruskorjauksen tarve.
Ylitse muiden nousi kuitenkin
koulun turvallisen ympäristön
ja ainutlaatuisen hengen puolustaminen. Pajukoski painotti, että laskelmat tehdään samalla
tavoin kaikkien koulujen osalta.
. 8
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Kyläläiset kamppailevat kyläkoulunsa
Saana Heinänen
Kautialassa järjestettiin tiistaina koulun lakkauttamista koskeva kuulemistilaisuus. Ja ei ole mukavaa mennä näin
nuorena bussilla tai taksilla kouluun, tuumasi Ida-Kaisa.
. Kuinka pitkiä odotusajoista tulee?
. Sinä aikana nähtäisiin, miten Huutijärven
koulun koulutyö käynnistyy remontin jäljiltä ja voitaisiin seurata, kuinka paljon Lahdenkulman
koulun lakkauttaminen tuo todellisia säästöjä.
. Otatte ehkä huomioon vain
uudet rakentajat, mutta perheitä
muuttaa myös vanhoin taloihin,
viiden lapsen äiti huomautti.
Pasi Merimaan lapset käyvät Raikun koulua Saarikylistä
Pälkäneen puolelta.
. Syy, miksi pikkukoulut ovat
nyt tapetilla tällaisessa ei niin mukavassa muodossa, on tietenkin
talous, totesi tilaisuutta luotsannut Kangasalan sivistystoimenjohtaja Leena Pajukoski.
. Olemme juuri tehneet 4,7 miljoonan euron laajennuksen Huutijärven koululle, ja nyt Kautialan koulun lopetusta perustellaan
säästönä, ihmetteli valtuutettu
Jari Leino (ps).
Huutijärven rehtori Tuire Amaral kertoi, että laajennushanke on
ollut koulun investointilistalla yli
?
. Näin koulu
säästää rahaa. Jos jotain tarvikkeita puuttuu,
niitä hankitaan heti. Mikäli lakkautettavien
koulujen oppilaat
sijoitetaan Huutijärvelle,
joudun rehtorina
miettimään, kuinka saan
heidät mahtumaan sinne.
Tuire Amaral
kymenen vuotta.
. Opettajat, oppilaat ja vanhemmat ovat
tyytyväisiä tiloihin. Kautialan kohdalla tuo luku
näyttää todella huonolta, eikä
sillä ole opetuksen kulujen kanssa mitään tekemistä. Kuntahan saa siitä oppilaskohtaisen korvauksen, hän
ehdotti.
Tony Lähde heitti kehiin lakkautettavan Kaivannon sairaalan
alueen.
. Raikussa
on tällä hetkellä 45 oppilasta.
Raikun koulun lakkauttamisella on laskettu säästettävän 76 000
euroa vuodessa.
Yleisö ei niellyt purematta kunnan laskelmia siitä, että oppilaiden koulumatka-ajat pitenevät 12
minuuttia.
. Uskallan ennustaa, että sinne
tulee 500 asukkaan asuntoalue.
Huutijärven koulu jää silloin auttamatta pieneksi.
Vaikka keskustelussa esitettiin kärjekkäitäkin mielipiteitä,
selväksi kävi, että Raikun koulun puolustamisessa ei ollut kyse
mahdollisen tulevan opinahjon,
Huutijärven koulun mollaamisesta.
Martti Heinonen tiivisti tuntoja:
. Kunnanhallitus
ottaa asiaan kantaa lokakuussa, ja
valtuusto tekee päätöksen 16.11.
Oppilaat on tarkoitus siirtää Kautialan tavoin ensi syksystä lähtien
Huutijärven kouluun. Erityistä tukea tarvitsevat
lapset pärjäävät Raikussa hyvin
vähällä tuella. Moni esitti eriävän
mielipiteensä siitä, koituuko
hankkeesta todellisuudessa ennalta kaavailtuja säästöjä.
Paikalla oli myös valtuuston
jäseniä.
Kautialan ja Raikun koulujen
lakkauttaminen ei ole uusi asia.
Se oli esillä valtuustossa, jossa
hyväksyttiin koko kuntaa koskeva päiväkoti- ja kouluverkkosuunnitelma.
Kautialan koulun lakkauttamisesitys käsitellään kasvatus- ja opetuslautakunnassa 22.
syyskuuta, jonka jäkeen se siirtyy
kunnanhallitukseen.
Valtuusto käsittelee asian
marraskuun
puolivä lissä
talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Laskelmiin tyytymätöntä kommentointia yleisön taholta aiheutti
muun muassa se, että eläköityville
opettajille kuuluvat varhaiseläkemenoperusteiset maksut otetaan
huomioon koulun henkilöstökuluissa.
Opettajiston ikärakenne voi
näin ollen vaikuttaa toimintakulujen määrään. Tässä on monenlaisia toimenpiteitä.
Kautialassa opiskelee tällä hetkellä 29 lasta. Meitä lyödään nyt lujasti
korville.
. Mikäli lakkautettavien koulujen oppilaat sijoitetaan Huutijärvelle, joudun rehtorina miettimään, kuinka saan heidät
mahtumaan sinne.
Raudanmaan kyläyhdistyksen puheenjohtajan, Jussi Tanilan
puheenvuoro koostui selkeistä sanoista.
. Tämän syksyn ennuste oli
kolme ja lopputulos oli yhdeksän
koulutulokasta, yleisö tiesi.
. Kangasalan sivistystoimenjohtaja Leena Pajukoski toimi tiedottajana kuulemistilaisuudessa.
kää koulutoimintaa, vaan muutkin asiat on huomioitava.
Ensimmäisen luokan oppilas
Heta Lindberg on vasta aloittanut
koulutaipaleensa Kautialassa. Toivomme
päätösvaihtoehtoja esitettäväksi
poliittisille päättäjille. Näin ei varmasti
tule olemaan isossa ryhmässä.
Oppilasennusteen mukaan Raikkuun olisi ensi syksynä tulossa
kuusi ekaluokkalaista. Koulu alkaa eri luokkalaisilla eri aikaan. Emme kaipaa
isoja remontteja, emme liikuntasalia. Raikun koulun toimintakulttuuri on huippuluokkaa
Myös esi- ja peruskoulutuksen toimintakulttuurin kehittämiseen voi hakea valtion erityisavustuksia.
Raikun ympäristö- ja yrittäjyyskouluhanketta ovat olleet ideoimassa Raikun koulun vanhempainyhdistys, Raikun kyläyhdistys ja
Kangasalan seudun 4H-yhdistys.
Aloite lähti vanhempainyhdistyksestä, joka ryhtyi virittelemään asiaa
Leader-toimistossa jo elokuussa.
. Esimerkiksi maaseudun yrittäjyyden sekä
viihtyisyyden ja palveluiden kehittämiseksi on tarjolla sopivaa
hankerahoitusta. Jotta pääsisimme hakemaan
hankerahaa, sitä varten pitää olla yhdistys. Rehtori Pia Viljasen (toinen vasemmalta) alkajaisiksi lausumat sanat: kuunnelkaa ja kunnioittakaa toisianne, toteutui. -Olemme yhteisö.
Etteikö kouluun olisi tulijoita. Meille selvisi, että
koulun vanhempainyhdistys on
kuitenkin liian kapea-alainen, Paakkunainen-Taylor sanoo.
Raikun ympäristö- ja yrittäjyyskoulun kannatusyhdistyksen perustamiskokous on määrä
pitää Raikun koululla torstaina
10. Keskustelu pysyi asiallisena.
Huutijärven koulun rehtori Tuire Amaral selvensi oppilaitoksen
laajennukseen johtaneita seikkoja.
Raikun koululle yritetään saada jatkoa EU-rahoituksen turvin
Kylän yhdistykset ehdottavat, että koulusta
tehtäisiin ympäristö- ja yrittäjyyskoulu
Jarkko Hakala
Raikun kylällä toimivat yhdistykset aikovat saada sen lopetuslistalle joutuneelle koululle
jatkoa EU-rahoituksen turvin.
Ideana olisi tehdä kyläkoulusta
ympäristö- ja yrittäjyyspainotteinen koulu.
. Tiskin
takana häärännyt Katri Lindberg
on Raudanmaan maatiaisnaisten
puheenjohtaja. Emme halua lakkauttaa koulua, vaan olemme panneet kehityshatun päähämme.
Paakkunainen-Taylorin mukaan EU pyrkii nimenomaan
tukemaan kyläkoulujen hengissä pysymistä. syyskuuta kello 18.
Vastaavia kouluja, joilla on erityinen painotus, on Pirkanmaalla ennestään. Esimerkiksi Mahnalan kyläkoulu Hämeenkyrössä on
toiminut ympäristökasvatukseen
erikoistuneena kouluna jo 1990-luvun alusta saakka, ja tänä vuonna
kunta on päättänyt laajentaa sitä.
Vaikkapa Nokian Taivalkunnassa
taas toimii yrittäjyyskasvatukseen
erikoistunut alakoulu.
Paakkunainen-Taylorin mukaan perusteilla oleva kannatusyhdistys saattaisi auttaa Raikun
koulun lisäksi muita Kangasalan
kyläkouluja pysymään toiminnassa, jos niistä saataisiin luotua laajempi ympäristö- ja yrittäjyyskouluverkosto.
Hanketta edistävät yhdistykset
aikovat järjestää syksyllä opintoretkiä vastaaviin olemassa oleviin kouluihin ja haastekeräyskampanjan.. 9
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
SAANA HEINÄNEN
a puolesta
SAANA HEINÄNEN
Vanhempainyhdistys tarjosi tulijoille kahvia ja piirakkaa. -Tämä ei ole pelkkä
koulu, hän totesi. Näin lähdemme hakemaan
koululle vielä kehittämisen mahdollisuutta, kertoo Pia Paakku-
nainen-Taylor, joka on yksi hankkeen ideoijista.
. Lapsia istui vanhempiensa sylissä paljon.
SAANA HEINÄNEN
Useampikin puheenvuoro sai ablodit
Ei riitä, että ihmiselle annetaan aika kuukauden päähän, jos
hänen tilanteensa on akuutti.. Huussille olisi
käyttöä, kuten myös uudelle tulisijalle.
. Naiset ovat
siistineet aluetta jo muutamana
vuonna.
Varsinaisiin remonttitöihin
tämä vapaaehtoispohjalta toimiva voimakaksikko ei kuitenkaan kykene, joten he kuuluttavat talkoolaisia mukaan
Holmansaaren pelastamiseksi.
. Mutta tämä on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen paikka,
tähdentää Silventoinen.
Sahalahden Kirkkojärven
itärannalla sijaitsevassa Holmansaaressa . Tämä on jätetty oman onnensa nojaan. pidettiin takavuosikymmeninä muun
muassa rippileirejä.
Se toimi myös partiolaisten tukikohtana siihen saakka,
kunnes Hukkapirttinä tunnettu
rakennus valmistui parin kivenheiton päähän.
Viimeiset parikymmentä vuotta leirikeskus on joutunut tulemaan toimeen pääosin itsekseen.
Vanhasta laattakivilattiasta lähtee irti kappaleita, näyttää Anneli Silventoinen.
Tuula Jussila (vas.), Eppu-koira ja Anneli Silventoinen ovat vapaaehtoisina siistineet H
Sen eteen ei juuri ole ponnisteltu,
ennen kuin Jussila ja Silventoinen
ottivat asian omakseen.
. Kaivannon sairaalan vakituinen henkilökunta sijoittuu
Pitkäniemen sairaalaan ja muihin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin toimipisteisiin, muun muassa
Vammalan aluesairaalaan psykiatriselle puolelle ja Taysiin lasten psykiatriselle osastolle, Tehyn
pääluottamusmies Atte Tahvola
kertoo.
Tahvolan mukaan työnantaja on pyrkinyt löytämään henkilöstölle heidän toiveidensa mukaisia työpaikkoja, ja on
onnistunut siinä melko hyvin.
Joidenkin työntekijöiden työmatkat tosin pidentyvät.
. nimestään huolimatta paikka ei ole saari . Avohoidon pitää pystyä vastaamaan sen hetkiseen tarpeeseen. Osastojen määrän vähetessä
samalla osastolla on entistä enemmän vaikeahoitoisia potilaita. Voisikohan vaikka lions-klubi ottaa tällaisen avustuskohteek-
la tulossa, joten nyt tarvittaisiin
talkooväkeä, Jussila sanoo.
Muita tärkeimpiä parannuskohteita ovat Jussilan ja Silventoisen mukaan epätasaiseksi käyneen
laattakivilattian tasoittaminen ja
seen, Jussila ja Silventoinen pohtivat.
Holmansaari on mitä luonnonkaunein paikka. Jos hoitojakso on liian lyhyt, avohoidon
palvelut eivät ole riittäviä.
. Toiminta sairaalassa
päättyy lokakuun lopussa.
Sairaalan vakituiselle hoitohenkilöstölle on löytynyt uudet
työpaikat, joten irtisanomisia ei
tule.
Määräaikaisten työntekijöiden
tilanne on heikompi, sillä monien työsuhteet päättyvät. 10
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Rapistunut Holmansaari
kaipaa talkooapua
Jouni Valkeeniemi
Seurakunnan vanha leirikeskus
Sahalahden Holmansaaressa on
tänä päivänä aika surullinen näky.
Kirkkojärven puolelta avoseinäisen rakennuksen nurkat repsottavat siihen mallin, että asialle pitäisi
tehdä jotakin.
Seurakunta-aktiivit Tuula
Jussila ja Anneli Silventoinen
ovat yrittäneet parhaansa siivoamalla ennen niin vilkkaassa
käytössä ollutta leirikeskusta ja
sen lähiympäristöä. Mitä lyhyempi sairaalajakso on, sitä parempi, mutta liian
lyhyt se ei saa olla. Tehyn Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosasto
pitää perinteikkään Kaivannon
sairaalan lakkauttamista valitet-
tavana, vaikka se ei yllätyksenä
tullutkaan, sanoo ammattiosaston puheenjohtaja Johanna
Huhtala.
. Huopia pitäisi ol-
vanhan keittiöosan sekä savupiipun purkaminen. Katto on tärkein, sen päällystämiseen seurakunta on antanut luvan. Psykiatrinen
sairaanhoito ei ole kuin lonkka-
leikkaus, jossa voidaan määritellä
tarkka kotiuttamisaika.
Toive tietenkin on, että kunnat
kohdistavat sairaalapaikkojen
vähentämisestä koituvia säästöjä
avohoitoon.
. Nykyisten osastojen henkilöstömitoitus ei välttämättä
riitä tulevaisuutta ajatellen, hän
jatkaa.
Laitospaikkojen vähentyminen
saattaa johtaa siihen, että ihminen
kotiutetaan liian aikaisin. Olemme huolissamme Pirkanmaan psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaspaikkojen riittävyydestä, sanoo Tehyn
pääluottamusmies Atte Tahvola.
. Siellä on pidetty tänäkin kesänä pari juma-
Kaivannon vakituiselle hoitohenkilöstölle
löytyi uusi työpaikka, ei irtisanomisia
Sari Eerolainen
Kaivannon sairaalan sulkemista
ja henkilöstön uudelleensijoittelua
koskevat yt-neuvottelut on saatu
päätökseen. Näin siitä
huolimatta, että Pitkäniemeen
avataan lokakuussa uusi 14-paikkainen akuuttiosasto.
. Erikoissairaanhoidon supistuminen tuo myös kunnille haasteen kehittää omia avohoitopalveluitaan, hän jatkaa.
Avohoidon vastattava akuuttiinkin tarpeeseen
. Seurakunnalla on niin monta paikkaa hoidettavana,
ettei tämän ylläpitämistä ole kai
pidetty niin tärkeänä, Jussila tuumii.
. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hoitohenkilöstön määrä vähenee
lakkautuksen yhteydessä lähes
viidelläkymmenellä
Työttömyyste oli 12,6 prosenttia. 11
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Atria aikoo karsia
työntekijöitä Sahalahdelta
Jarkko Hakala
Elintarvikeyhtiö Atria suunnittelee
tehostavansa Sahalahden-tehtaansa
tuottavuutta ja vähentävänsä sieltä
työntekijöitä. Epävarmuus tulevasta
aiheuttaa huolen ihmisten jaksamisesta, Uljas sanoo.
Atria osti Saarioiselta naudan,
sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja lihanleikkuutoiminnot
helmikuussa 2014.
Kimmo Korhosesta
Arteknon toimitusjohtaja
Holmansaaren vanhaa leirikeskusta. Alkavalla kaudella 2015?2016
kunta tukee joukkuetta 12 000 eurolla. Totta kai 25 henkilötyövuotta kuulostaa erittäin suurelta,
jopa ylimitoitetulta, sillä meillä
on tuotannossa tällä hetkellä 101
ihmistä.
Atrian mukaan päällekkäisyyksiä poistamalla ja tuottavuutta parantamalla saadaan aikaan noin 1,5 miljoonan euron
vuotuiset säästöt.
Uljas muistuttaa, että arvioitu
25
henkilötyövuoden
vähentämistarve on toistaiseksi vasta esitys. Se sijaitsee Nurmossa. Yt-neuvottelut henkilökunnan kanssa alkavat heti.
Atria arvioi, että broilerintuotannon päällekkäisyyksiä poistamalla ja tuotantoa kehittämällä
Sahalahdelta voidaan karsia
broilerintuotannon työntekijöiden määrää 25 henkilötyövuoden verran. Hänen mukaansa
kehittämishankkeen muut yksityiskohdat ja sisältö selviävät, kun
neuvottelut Atrian kanssa alkavat.
. Rakennus kaipaisi kuitenkin remonttia.
lanpalvelusta, ja diakoniakerhon
ikäihmisille on järjestetty päiväretkiä alueelle.
Leirikeskuksen uimaranta on
varsin hyvässä kunnossa. Korhonen aloittaa työssä
lokakuun puolivälissä.
Korhonen on koulutukseltaan
kauppatieteiden maisteri. 040
913 6380.
Johtajan valinnasta tehty valitus
Kangasalan uuden sosiaali- ja
terveysjohtajan valinnasta on
valitettu Hämeenlinnan hallintooikeudelle.
Yksi tehtävää hakeneista vaatii
valtuuston päätöksen kumoamista, koska päätös on hänen mielestään kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain vastainen.
Hakija pitää itseään valittua
henkilöä ansioituneempana.
Valtuusto valitsi sosiaali- ja
terveysjohtajan tehtävään toukokuun kokouksessaan valtiotieteiden maisteri Marika Lannen.
Kunnanhallituksen mukaan
päätös ei ole lainvastainen ja valitus pitää siksi hylätä.
Hallitus toteaa oikeudelle
lähettämässään lausunnossa, että
valinta perustuu koulutukseen,
työkokemukseen, henkilökoh-
taisiin ominaisuuksiin, haastattelussa saatuun vaikutelmaan
sekä soveltuvuusarvioinnin tulokseen.
Lanne hoitaa valitusprosessin
ajan sosiaali- ja terveysjohtajan
tehtävää viransijaisena. Alueella käy jonkin verran myös kalasta-
jia, rantaan on parkkeerattu kymmenkunta soutuvenettä.
. Työttömiä oli yhteensä 1 868. Viimeksi Kimmo Korhonen on
toiminut talous- ja hankintajohtajana. Heinäkuun 2015 lopussa Pirkanmaan TEtoimistossa oli 39 155 työtöntä
työnhakijaa lomautetut työnhakijat mukaan lukien.
Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna työttömien
työnhakijoiden määrä nousi lähes
2 500:lla.. Leikkaukset on määrä
tehdä maaliskuun 2016 loppuun
mennessä, yhtiö kertoi pörssitiedotteessaan tiistaina.
Yhtiö käynnistää hankkeen,
jolla se selvittää toimintojensa
päällekkäisyydet ja Sahalahden
tehtaan kehittämiskohteet.
Atrialla on Suomessa myös toinen broilerintuotantolaitos. Kunpa kaikki muistaisivat
käyttäytyä siististi. Leikkaukset kohdistuvat kuitenkin juuri Sahalahdelle.
??Ilmoitus tuli meille yllätyksenä
ja järkytyksenäkin, kommen-
toi Sahalahden tuotantolaitoksen pääluottamusmies Sami Uljas.
. Seura muistutti, että se maksaa kunnalle
salivuokria noin 7 500 euroa vuosittain.
Joukkuetuen lisäksi kunta
myöntää joukkueelle 5 000 euron
bonuksen, jos se sijoittuu sarjassa
neljän parhaan joukkoon.
Viime kaudella LP Kangasalan
naisten liigajoukkue ylsi sarjassaan hopealle.
Kimmo Korhonen on nimitetty
muoviteollisuuteen erikoistuneen
Artekno Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Miesten
osuus työttömistä oli 55 prosenttia.
Alle 20-vuotiaita oli työttömänä
60 henkilöä, alle 25-vuotiaita 240
ja yli 50-vuotiaita 686. Seuran mukaan
sen talous on kohtaamassa suuria
haasteita, koska se on ilmoittautunut lokakuussa alkaviin Eurocupeihin hakeakseen uusia haasteita ja
pitääkseen liigajoukkueen kasassa.
Täyttä pyytämäänsä summaa
seura ei saanut. Yli vuoden
työttömänä olleita oli 660.
Avoimia työpaikkoja oli samaan aikaan Kangasalla 122.
Pirkanmaan työttömyyden taso on huolestuttava. Korhonen seuraa tehtävässä
Harri Bisteriä, joka jää eläkkeelle
kuluvan vuoden lopussa.
Artekno suunnittelee sekä
valmistaa polyuretaani-, lujitemuovi-, PDCPD ja solumuovituotteita (EPS ja EPP) sekä maahantuo elintarvikepakkauksia.
Arteknon liikevaihto vuonna
2014 oli 17,9 miljoonaa euroa ja
sen palveluksessa oli Suomessa
keskimäärin 130 henkilöä.
Arteknolla on tuotantoyksiköt
Kangasalla ja Pälkäneen Luopioisissa sekä kaksi tytäryhtiötä Virossa.
Kangasalla tuntuu
nuorisotyöttömyys
Kangasalla oli heinäkuussa työvoimaa 14 822 henkilöä. Aiemmin hän on työskennellyt Finncont Oy:n johtotehtävissä. Vuoden 2015
ensimmäisen vuosipuoliskon aikana työttömien työnhakijoiden
määrä on ollut laskevassa suunnassa.
Työttömyyden taso on silti
korkea. Asiasta päätti kunnanhallitus
maanantaisessa kokouksessaan.
Tuen korottamista on pyytänyt
LP Kangasala. Valinta
vahvistuu, kun valtuuston päätös
saa lainvoiman.
Kangasala korottaa tukeaan LP:lle
Kangasalan kunta kasvattaa rahallista tukeaan lentopalloseura LP
Kangasalan naisten liigajoukkueelle. Tänne olisi
silloin entistä mukavampi tulla,
naiset toivovat.
Holmansaaren talkootarpeista lisätietoa Anneli Silventoiselta, p. Vuositasolla verrattuna vastaavaan heinäkuuhun avoimien työpaikkojen määrä kasvoi
peräti 879 työpaikalla.
TE-toimiston palveluasiakkaita on edelleen paljon. Se pyysi joukkueelle 13 000:ta euroa. Kesäkuu toi kausiluonteisen muutoksen ja työttömien
työnhakijoiden määrä kasvoi
edelleen heinäkuussa.
Positiivinen seikka oli avoimien työpaikkojen määrä, joka
oli noussut heinäkuussa verrattuna vastaavana aikaan vuotta
aiemmin
Olipa
molemmilla hengenlähtökin kerran lähellä. Veneestä veden varaan
joutunut Mikkola selvisi säikähdyksellä, vaikka vajosikin pohjaan
asti.
. Octavia oli jo parempi. Kun pääsin ylös, kiipesin
lautataapeleille kuivattelemaan.
Kotiin ei ollut märkänä asiaa, hän
kertaa kuusivuotiaana Kuohunlahdella kokemaansa seikkailua.
Pällikin kävi kerran keväällä
katsomassa Kirkkojärveä pohjan
puolelta.
. eli Moskvitsh 400.
Toinen oli Skoda Octavia.
. Harva se päivä oltiin rannassa.
Uitiin, joskus rakenneltiin kanootteja, lauttoja ja vähän veneitäkin.
Meitä oli noin 20 kölvin porukka,
ja oli siinä joku tyttökin mukana,
68-vuotias Mikkola kertoo.
Rakennettua
uimarantaa
järvessä ei ollut, joten veteen mentiin paikasta kuin paikasta, joskus
laituriltakin, joita rantaan oli kyhätty kaksittain.
. Sen
hän hommasi 15-vuotiaana.
Skodalla kulki jäällä hyvin, ja
joskus se kyörättiin Vesijärven
puolelle Pikonlinnaan, josta kelpasi päästellä kirkolle asti.
. Myllyn notkossa olevalla
pumppukaivolla oli kerran käydä
vahinko, kun poikajoukko viritti
sen viereen nuotion.
. Kangasalla kohteeksi valittiin lähin
järvi niin kuin muuallakin maassa, Mikkola sanoo.
Pälli muistaa uineensa Kirkkojärvessä viimeisen kerran vuonna
1963.
. Tjaah, taisivat taas turhaan
soitella, tuumasivat poliisit, Mikkola kertoo.
. Muutama met-
ri lennettiin, mutta lennosta lahna
ei selviytynyt vahingoitta.
Pällin ensimmäinen ajokki oli
?piikkinokka. Se vain haittasi, että piti potkutella takaisin ja vielä vastatuuleen.
Talvisin isännät ajoivat viljaa
myllyyn yli järven. Matkaa tehtiin hevospelillä jäätietä myöten.
Mikkola kertoo, että pojat auttoivat innokkaasti lykkäämällä
kuormia ylös myllylle. Suksilla mentiin ympäri ja poikki järven ja luistelemaan ehti ennen lumia.
Hienoin huvi Mikkolasta ja Pällistä oli kuitenkin purjekelkkailu,
jossa vauhti kohosi hyvällä tuulella todella vinhaksi.
. Erityisesti raiteilla kulkevat pienet vaunut, joilla tukit kuljetettiin rannasta sahattavaksi.
. Haju oli kuin
kuin suolammella.
K
Pekka Kaarna
Tilaa Kangasalan Sanomat 35 ?/ 4 kk valintasi mukaan painettuna tai diginä.
Soita 03 377 6900 tai tilaa Kauppaympyrästä. Vesi oli jo silloin samentunutta ja rehevöitynyttä. Siitä piti huolen
nykyisellä matonpesupaikalla ollut ramlis, poikien itsensä rakentama crossirata.
. Polkupyörillä mentiin ja kovaa.
Muliminen oli osa arkea. Veturi
oli myös komea, iso Fordson Major -traktori, Pälli sanoo.
Vauhtiakaan joukon touhuista ei puuttunut. 12
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Kirkkojärvellä aika ei käynyt pitkäksi
Kirkkojärvi oli kiinteä osa kirkonkylää ja sen elämää, kunnes vuonna
1971 valmistunut Lahdentie erotti
sen emostaan.
Mutta 1950?60-lukujen lapsille Kirkkojärvi kävi vielä
paremman luokan elämyspuistosta, sillä sen rantamaisemissa
riitti tekemistä, eikä siellä käynyt
aika pitkäksi.
Näin vakuuttavat Hannu Mikkola ja Timo Pälli, jotka viettivät lapsuus- ja nuoruusvuotensa
naapuruksina aivan Kirkkojärven
kupeessa.
. Putosin kuin kivi, mutta pohjasta näin onnekseni vaalean aukon, jota kohti ponnistin ja
nousin pintaan.
Kirkkojärven elämyspuisto
palveli myös talvella. Matonpesupaikalla oli sorakuoppa, jota ramlis eli meidän crossiratamme
kierteli, Hannu Mikkola osoittaa.
Vuosien kuluessa välineet vaihtuivat, paikka ei. Olin hypellyt jäälle maanteiltä
ajettujen kuralumikasojen vieressä ja kokeillut jään pitävyyttä. Iilimatoja. Pyörähdä sisään www.kauppaympyra.fi
K. Arton tehtävänä oli vanhimpana huolehtia siitä, että nuoremmille ei satu vahinkoja.
Fakta
Kaksi erottajaa
Lahdentie valmistui Kirkkojärven ja
kirkonkylän väliin 1971.
Jätevesien lasku Kirkkojärveen alkoi
1959 ja päättyi 1980.
Kirkkojärven linnusto on runsas, ja järvi kuuluu Natura-alueeseen.
paikalle kutsutun partion kysymykseen ?kuka ajoi?.
. Mikkolan ensimmäinen tosipeli oli farmarimallinen Skoda, lahnaksi kutsuttu. Tuli karkasi myllyn seinään,
mutta onneksi ei myllyyn asti. Palkkana
oli rekimatka vastarannalle, jossa
odoteltiin kyytiä takaisin kirkolle.
. Kirkonkylän koulun alapuolella oli hyppyri. Huolta ei ollut, sillä kuormat
kulkivat tiheämmin kuin paunulaiset kaupunkiin.
Mikkolan veljeksistä Arto, Hannu ja Timo rantahommissa. Oli tehty viemärit, ja jätevedet
oli pakko johtaa jonnekin. Ei
pitänyt. Mikkola liittyi VPK:n nuoriin, ja niin teki
myöhemmin myös Pälli.
Saha lautavarastoineen houkutti myös. Ei
sitä pikkunöösinä ymmärtänyt,
miten nopeasti liekit leviävät,
Mikkola sanoo.
Selkäsaunalta kuitenkin vältyttiin, koska myllyn omistajan poika oli mukana matkassa.
Oppi meni perille. Oli mahtava paikka ryöstellä
junia ja leikkiä muutakin. Siinä
oli oikea lämmityslaitekin!
Virkavallan kanssa välit olivat
kunnossa, vaikka myllyn pihalla tavattiinkin lennättää soraa.
?Emme nähneet?, oli vakivastaus
Kokeile nyt
KS digiä 0?
Tämän numeron digiaineiston
lukemiseen ei tarvita kirjautumista.
A
U
P
P
AYM
P
Y
RÄ
www.kangasalansanomat.fi
Digilehteen pääset täältä:
kangasalansanomat.fi/ksdigi
AUP
P
A
Y
M
P
Y
RÄ
Kangasalan Sanomat
Vuonna 1959 kunta alkoi johtaa
jätevettä Kirkkojärveen, ja veden
laatu alkoi huonontua.
. Niitä oli paljon,
kuusikymppinen Pälli muistaa
vieläkin.
Kirkkojärventien varressa oleva kolmikerroksinen höyrymylly
oli kiintoisa, mutta kielletty leikkipaikka
Esittelin Simsonin urotöitä, joissa oli riittävästi supersankarimeininkiä.
Kummitädiltä saatu kymmenosainen lasten Raamattu
oli mielenkiintoinen ja rakas. Hyvin vähän tuntuu 30 vuoden aikana
muuttuneen.
Korvissa kyllä soivat usein Raamatun ankarat sanat:
?Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä
te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan
muita ankarammin.. Poikkeuksena kaksi torstaita . Siitä on usein apua Raamatun äärellä.
Raamattua väitetään mielestäni suotta vaikeaselkoiseksi ja monitulkintaiseksi. Siellä puhuu ikiaikainen
Jumala monella tapaa ja yhä ajankohtaisesti.
Olen pappisvihkimyksestäni asti haaveillut koko seurakunnalle suunnatusta raamattuluentosarjasta. 3:1) Vastuu on kova, mutta Raamatun oppiminen on niin tärkeää, että kannattaa ottaa riski. En väitä omistavani oikeaa tulkintaa siitä totuudesta,
mutta johdonmukaisesti lukien Raamatun aarreaitta avautuu, usko vahvistuu ja ymmärrys lisääntyy.
Aloitan raamattuluennot takakannesta. Onneksi on Raamattu.
Minusta piti tulla insinööri. ja 26.11. Ajattelun tapa vetää
silti siihen suuntaan. jolloin luentoja ei pidetä.
äärellä viihdyin. Luennoilla edetään Ilmestyskirjaa järjestykses-
SUOMEN EV.LUT. Olen huono rukoilija, velvollisuuksia pakoileva palvelija ja laiska kirkossakävijä. Parkissa (Puusepäntie 31) klo 18?19. Rippikoulussa se oli mukana, mutta varsinainen raamatunlukuherätys tapahtui vuotta myöhemmin ensimmäisen isosvuoden
aikana.
Aloin lukea Raamattua matemaattisella selkeydellä:
yksi luku aamulla ja toinen illalla. Se on raamatunlukijan loppukoe siitä, kuinka
hyvin tuntee muun Raamatun. Haluan
hahmottaa asioita ja ymmärtää niitä järjestelemällä mielessäni kokonaisuuksia. Luentosarjalla opiskellaan
Ilmestyskirjaa muun Raamatun valossa, jolloin se puhuu
yhtä lailla Raamattunsa ensimmäistä kertaa avaavalle kuin
useamman niteen puhki lukeneelle.
Marko Sagulin
seurakuntapastori
www.kangasalanseurakunta.fi. Esittelin vuorollani aina uuden
osan Ikuisia kertomuksia -sarjasta.
En tajunnut kertovani Raamatusta luokkakavereilleni.
Paras kaverini ilmeisesti ymmärsi minua enemmän, kun
hän oli nyrpeä kirjavalinnoistani. Silti Raamattu on ollut aina minun väyläni
Jumalan kohtaamiseen. Netti ja
ihmisten mielipiteet tarjoavat suunnattoman kirjon vaihtoehtoja ajelehtia milloin minkäkin suuntauksen perässä.
Kokonaisvaltainen Raamatun lukeminen ja juurtuminen
Sanaan antavat selkänojan, johon usko tukevasti nojaa.
Kun minulla on Raamattu, minulla on Jumalan antama totuus. Kiteen
ala-asteen toisella luokalla meidän kuului pitää esitelmiä
lukemistamme kirjoista. Ei tullut. Nautin, jos jokin asia voidaan selittää
loogisesti excel-taulukkoa tai kaaviota käyttäen. Tosin hänenkin silmänsä
kirkastuivat, kun päästiin kolmanteen osaan. Muistan sen tuoksun vieläkin.
Ennen rippikouluikää sain vanhemmiltani lahjaksi ruskean, nahkakantisen vetoketjuraamatun, jossa oli hienot
lovet sivussa kohtien löytämistä helpottamaan. Nyt
työhöni tulee ulottuvuus, josta nautin kaikkein eniten.
Ala-asteikäisenä minulla ei ollut viisautta eikä ymmärrystä, mutta kerroin siitä, mitä olin löytänyt ja minkä
Uutuus! Raamattuluennot Parkissa torstaisin
Luento on tiivis, tunnin mittainen paketti, jonka tarkoituksena on yksinkertaisesti opettaa lisää Raamatusta.
Luennoilla tutkitaan Raamatun rikkauksia yhdessä, ja
ne sopivat jokaiselle, jota Raamatun opiskeleminen kiinnostaa. PERJANTAI 4.9.2015
KANGASALAN SANOMAT
Kotikirkko
Tiedotusliitteen kokosi Kangasalan seurakunnan viestintätoimisto
13
Liite
Syyskuu 2015
Onneksi on Raamattu
Pidin ensimmäiset raamattuluentoni vahingossa. (Jaak. 2000?3000 vuotta vanhat
tekstit eivät ole kaikki ihan helppoja, mutta ei Raamattu
mikään sekametelisoppa ole. Vaikka olisin nukkunut
pommiin, ja koulubussin lähtöön oli kova kiire, yritin edes
hutaisemalla lukea vuorossa olevan luvun. Varmasti väärä vaihtoehto olisi jättää opettamatta.
Uskon vahvistamiseksi
Usko on tuuliajolla ilman raamatuntuntemusta. . Monella tapaa yhteys Jumalaan on vajaa. Kun takakansi
tuli vastaan, aloitin uudelleen.
Aina ajankohtainen
Nykyään Raamatun äärellä viipymiseni ei ikävä kyllä ole
yhtä kurinalaista. KIRKKO ¤
sä sen verran kuin kullakin kerralla eteenpäin päästään.
Syksyn luennot pidetään torstaisin 3.9.?17.12. 8.10. Ilmestyskirja on
mielenkiintoinen opetettava, ja haastavuudessaan erittäin antoisa. Se tuoksuikin jotenkin houkuttelevalta
Eväsmessu.
Kotiseurakuntasi verovaroin ja vapaaehtoisv
Päiväkerhot
Maksuttomat päiväkerhot 3?5-vuotiaille ovat alkaneet ja
vielä on tilaa Tapulintuvan, Havisevan, Kuhmalahden ja Ranta-Einolan kerhoissa sekä Ruutanan 3-vuotiaiden kerhossa.
Muihin kerhoihin voi kysellä yksittäispaikkoja. Tied. 040 309 8092.
NUORILLE
Isoskoulutus
Keskiviikkoisin 9.9./ 23.9./ 7.10./ 21.10./ 4.11./ 18.11.
Parkissa (Puusepäntie 31). 040 309 8045.
Isoskoulutusleiri
uusille isosille 23.?25.10.2015 ja
vanhojen isosten loppuleiri 15.?17.1.2016.
Muu nuorten toiminta
Nuortenillat
lauantaisin 5.9./ 12.9./ 19.9./ 3.10./ 10.10./ 17.10./ 31.10./ 7.11./
21.11./ 28.11./ 5.12./ 12.12. Tapulintuvalla (Tapulintie 2). pojille torstaisin klo 18?19 Huutijärven srk-kodissa (Alatie 11).
Klubi
6.?8.-lk. 040 309
8050 tai mari.sunell@evl.fi. Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua. 10.9. Kotiseutupäivän messu. Suoraman srk-kodilla (Suoramantie 9) ja parillisina keskiviikkoina alk 16.9. Pyhäinpäivän messu ja vainajien muistaminen/ su 15.11. klo 11?12 Ruutanan srk-kodissa (Seurakunnantie 8).
Lasten Majatalo
sunnuntaisin 20.9./ 1.11./ huom! la 28.11. Tervetuloa, kerhossa on kivaa!
TYTÖILLE JA POJILLE
Pyhäkoulut
Kuhmalahden kirkossa (Kirkkotie 45) klo 14
su 20.9. Leirin hinta 25 ?.
Maata näkyvissä ?festarit 13.?15.11.2015
Lähtö pe klo 13 linja-autoasemalta. torstaisin parittomilla viikoilla alk. Omat eväät.
Torstaisin 9.30?11.30 Huutijärven srk-kodissa (Alatie 11),
Sahalahden srk-talolla (Kurviksenkuja 5), Ranta-Einolassa (Ranta-Einolantie 20) ja klo 9.30?11.30 Kuhmalahden
Pentosalissa (Kuhmalahden srk-talo, Lehtitie 1).
Huom! Kerhot eivät kokoonnu koulujen syyslomaviikolla
(viikko 42). Omat eväät.
Tiistaisin klo 9.30?11.30 Ruutanan srk-kodissa (Seurakunnantie 8) ja Vatialan srk-kodissa (Holvastintie 6).
Keskiviikkoisin klo 9.30?11.30 Tapulintupa (Tapulintie 2,
Kirkonkylän srk-kodin vieressä) ja Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
Keskiviikkoisin parittomina viikkoina klo 17.30?18.45
ILTA-AVOIN eli iltaisin kokoontuva avoin perhekerho Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9) alk. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus
klo 10 (huom! alkamisaika).
Sahalahden srk-talossa (Kurviksenkuja 5) klo 16
su 27.9. Kirkkokahvit ja kotiseutujuhla Pentosalissa (Kuhmalahden srktalo, Lehtitie 1) messun jälkeen. klo 11.
Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9) klo 16 Keidasmessut su 6.9./ su 11.10./ su 8.11./ su 6.12.
Sahalahden kirkossa (Vanha Pakkalantie 35)
su 13.9. Kerho on tarkoitettu koko perheen yhteiseksi ajaksi ja se
kokoontuu klo 17.30?18.45 maanantaisin Vatialan srk-kodilla (Holvastintie 6), parittomina keskiviikkoina alk. Pyhäinpäivän iltakirkko klo 18 (huom! alkamisaika)/ su 8.11.
messu klo 12/ su 6.12. Eväsmessun yhteydessä.
Kerhot
Lisätietoja kerhoista antavat nuorisotyönohjaajat Ari Vettenranta p. Mikkelinpäivän messu/ su 1.11.
messu ja vainajien muistaminen.
Keidas-pyhäkoulu
sunnuntaisin 6.9./ 11.10./ 8.11./ 6.12. tytöille keskiviikkoisin klo 17?18 Huutijärven
srk-kodissa (Alatie 11).
Nikkarointikerho
1.?6.-lk. messu klo 12/ su 11.10. pojille tiistaisin klo 15?16 Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
4.?6.-lk. 9.9. klo 18 Parkissa (Puusepäntie 31).
Parkki (Puusepäntie 31) auki
torstaisin klo 15?17.30. 040
309 8082 (tyttötyö ja Sahalahden kerhot).
Sähly
1.?3.-lk. Lapsen ja vanhemman yhdessäoloa ovat
myös askartelut sekä kerhon päätteeksi leikkikalujen kerääminen yhteisvoimin. (sis. klo 18. perjantaisin klo 18?20 nuorisotila Parkissa
(Puusepäntie 31). Sivulta löytyy myös sähköinen
hakemuslomake kerhoon. Jussila p. tytöille parillisilla viikoilla klo 17?19 Suoraman
srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
1.?6.-lk. klo 16 Sahalahden srktalossa (Kurviksenkuja 5). Uudet isoset klo 16.30?18 ja
vanhat isoset klo 18.15?19.45. Kerhokohtaiset tiedot löytyvät seurakunnan internetsivuilta kla.fi/toiminta/lapset/paivakerhot. Jorma ?Jommu. Ilmoittautumiset parkkiinfo ?sivuilla 5.?19.9. Avoin koko rovastikunnan
Raamattua lukevalle nuorisolle. pojille torstaisin klo 16?17 Ruutanan koululla
(Ruutanantie 750).
Kokkikerho
1.?3.-lk. Ruutanan srk-kodilla (Seurakunnantie 8). pojille tiistaisin klo 16?17 Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
Isä/poikasähly tiistaisin klo 18?20 Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
1.?3.-lk. Kerhossa lapset oppivat tärkeitä
leikkitaitoja ja toisen huomioimista samalla, kun vanhemmat
tapaavat toisiaan. Eväsmessu/ Su 25.10. pojille torstaisin klo 15?16 Ruutanan koululla
(Ruutanantie 750).
4.?6.-lk. klo 16 (Keidasmessun
yhteydessä) Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
LAPSIPERHEILLE
Ruutanan pyhäkoulu
sunnuntaisin parittomilla viikoilla 6.9./ 20.9./ 4.10./
18.10. 040 309 8051.
Askartelukerho
1.?6.-lk. messu. Sadonkorjuun kiitosjuhla. 50 vuotta sitten rippikoulun
Kuhmalahdella käyneiden kokoontuminen./ su 18.10. Aarrearkkumessut su 4.10./ su 15.11. Eväsmessu/ Su 22.11. tytöille tiistaisin parittomilla viikoilla klo 17?19
Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
4.?6.-lk. Syyskuussa lapsi- ja perhetyöllä pyörähtää
käyntiin Ilta-avoin.
Maanantaisin klo 17.30?18.45 ilta-avoin eli iltaisin kokoontuva avoin perhekerho Vatialan srk-kodissa (Holvastintie 6). Tarja Sillanpää p. Kerhokausi päättyy viikolla 50.
PERJANTAI 4.9.2015
Eväs-pyhäkoulu
sunnuntaisin 27.9./ 25.10./ 22.11. klo
15.30?17 Sahalahden Rekolassa (Kurviksenkuja 5).
Kuorot kouluikäisille
Melody-kuoro keskiviikkoisin klo 17?18.30 Tapulintuvalla
(Tapulintie 2). messu.
Pyhäkoulu on lasten oma kirkkohetki, jossa tutustutaan
Raamatun kertomuksiin, rukoillaan, lauletaan, leikitään ja
askarrellaan.
Vehkajärven kirkossa (Kuusisentie 8) klo 14
su 6.9. lapsityönohjaaja Anu Raitio p. Lisätietoja: Mari Sunell p. 14
Syksyn 2015 tapah
KANGASALAN SANOMAT
JUMALANPALVELUKSET
Kangasalan kirkossa (Ainontie 1) sunnuntaisin ja pyhäpäivisin klo 10. Tied. matkat, majoituksen, ruuan ja liput).
Ilmoittautumiset parkki.info -sivuilla 3.?24.10.
Nettipappi: www.nettipappi.net
Facebook: Kangasalan seurakunnan nuoret. Sahalahdelta ja Kuhmalahdelta järjestetään tarvittaessa kyyditys isoskoulutukseen
reittiä Pohja?Kuhmalahti?Sahalahden srk-talo?Parkki.
Kyytitoiveet Monika Viitalalle p. Uutispuuro ja kirkkokahvit
Pentosalissa messun jälkeen./ la 31.10. leikkiä,
liikuntaa, askartelua, leppoisaa yhdessäoloa ja iltahartaus. messu/ su 27.9. Parkin avoimet ovet kohtaamiseen, pelailuun, läksyjen tekoon yms.
Raamattuluento + nuorten jatkot
torstaisin 10.12. messu/ su 4.10. messu klo 12/ la 31.10. 9.9. Toiminta vaihtelee kerhoittain,
joten osallistua voi vaikka jokaiseen kertaan. Kerhossa on mahdollista syödä omia eväitä.
Lisätietoja vs. Tarja Sillanpää p. Opettajana Marko Sagulin.
Mopotalli
torstaisin klo 17 (Nikkarintie 4).
Tied. asti klo 18 Parkissa (Puusepäntie 31). Ohjelmassa on mm. 040 309 8081.
Biljardikerho
yli 12-vuotiaille perjantaisin klo 16 kirkonkylän srk-kodissa (Tapulintie 2, yläkerta).
Raamattuleiri 25.?27.9.2015 Pyysalossa (Pyysalontie 28)
Viikonloppu Ison kirjan äärellä. torstaisin parillisilla viikoilla klo 16.30?18.30
Vatialan srk-kodissa (Holvastintie 6).
Uutuus! Ilta-avoimet
Seurakunnan lapsi- ja perhetyö aloittaa uutena toimintana ilta-avoimet eli illalla kokoontuvat avoimet perhekerhot. Kerhojen vetäjinä toimivat seurakunnan
lastenohjaajat. Paluu su klo 18 jälkeen.
Retken hinta 60 . 040 309 8092.
Agitato-kuoro torstaisin klo 16.30?17.45 Pentosalissa Kuhmalahdella (Lehtitie 1). Omat eväät.
Keskiviikkoisin parillisina viikkoina klo 17.30?18.45 ILTA-AVOIN eli iltaisin kokoontuva avoin perhekerho Ruutanan srk-kodissa (Seurakunnantie 8) alk. LOMA/ 1.11./ 15.11./ 29.11./ 13.12. 16.9. Samaan aikaan kirkossa Majatalo.
Avoimet perhekerhot
Kangasalan seurakunnan avoimet perhekerhot ovat lasten
ja vanhempien kohtauspaikkoja, joissa yhteisen ohjelman lomassa leikitään, kahvitellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Yhteistä hengailua, kisailua, tarjoilua ja
muuta henkevää meininkiä.
Toimintakerho
1.?6.-lk. 040 309 8083 (poikatyö) ja Sirpa Hotari p
klo 19.15 Iltajuhla ?Kiitos, kun saan
tulla!?, puheenvuorot Outi Cappel, Turkka Aaltonen, Outi
Kurronen. Tiedon ryhmävalinnasta saat 13.11.2015.
NUORILLE AIKUISILLE
Narikka
keskiviikkoisin 9.9./ 23.9./ 7.10./ 21.10./ 4.11./ 18.11./
2.12./ 16.12. 040 309 8041.
Viikkotoimintaa naisille
Naisten kohtauspaikka
maanantaisin 14.9./ 12.10./ 9.11./ 14.12. Tarvittaessa lapsille järjestetään
lastenhoito srk-kodilla. Esirukouspalvelu, kirjapöytä ja arpajaiset.
Sunnuntai 11.10.
klo 10 Sanajumalanpalvelus Kangasalan kirkossa, saarna:
Turkka Aaltonen . alkaen parittomilla viikoilla klo 18
Seurahuoneella (Myllystenpohjantie 2).
Tervetuloa
rippikouluun!
Hei sinä vuonna 2001 syntynyt! Ensi vuosi on sinun vuotesi! Rippikoulut starttaavat taas ja nyt on sinun vuorosi.
Ripari on mainio mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja
Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Turkka Aaltonen, Jyrki Mäkiö, Kaija
Aittokumpu & laulajat. Rohkaiskaa mielenne! Jorma Rämö, Leea Taimisto, Pekka ja Heini Mäenpää. / 28.10. Lukekaa esitettä koko perheen voimin
ja miettikää, mikä ripari olisi juuri sinun riparisi. Terapeutti Päivi Niemi. klo 16 Konsertti ?Luvattu
maa?, Marja-Liisa Oikari, Kari Hiekkavirta, Saara Mörsky,
Viestiveljet, Jarmo Ojanperä . Ketkä pyhät?
Yrjö Niemi, Päivi Urvanta, Päivi Urvanta & lauluryhmä. alkaen parillisilla viikoilla klo 18 Vatialan srk-kodin takkahuoneella (Holvastintie 6). /
9.12. / 21.10. Hakuaika
päättyy 30.10. klo 18 Iltajuhla ?Jumalalle kaikki on mahdollista!?, puheenvuorot: Riitta Lemmetyinen, Olli Kaskelma, Hannu Uusmies. klo 16 Keidasmessu, saarna: Turkka
Aaltonen. Muulloin kohtauspaikkana Suoraman srk-keskuksen (Suoramantie 9) takkahuone. Syksyn illoissa pohditaan miehen elämää
eri näkökulmilta kulkien muutaman Raamatun miehen
matkassa. Eroryhmä avio-/
avoeron kokeneille tai sitä miettiville. klo 15-20 Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9). Päivä alkaa klo 12 ruokailulla, ohjelma päättyy noin klo 16, jonka jälkeen esirukouspalvelua. ?Minä olen Sinun kuvasi?/ 4.11. Liisa
Pura, Petri Karaksela, Hanne ja Petri Karaksela. klo 18 alkaen Kangasalan Sanomien saunalla (Myllystenpohjantie 2, Sanomien ala-kerrassa, käynti takaovesta).
Miestenpäivä
lauantaina 7.11. / 18.11. Joulun Majatalo klo 18 Kangasalan kirkossa (Ainontie 1). Yhteislähtö Rekolan
edestä klo 17.30. klo 18 Kirkonkylän srk-kodissa (Tapulintie 2). Voiman lähde uupuneille! Taija Aaltonen, Marja Hyssy, Terttu ja
Pirkko Välimäki, Päivi Urvanta. sunnuntaina 13.12. Narikka myös Facebookissa.
NAISILLE
Naisten kahvit
sunnuntaina 1.11. Tiina Mäkinen.
Naistenpäivä
sunnuntaina 15.11. klo 18 Pelloilla (Peiponpolku
6) 15-vuotisen kokoontumisen merkeissä. Esite
on myös luettavissa seurakunnan nettisivuilla.
Esitteen mukana tulee hakukaavake, jota on kaksi viikkoa aikaa täytellä. klo 18 Havisevan rukoushuoneella
Kauneimpien joululaulujen merkeissä.
Sydämen Sävelin
Keskiviikkoisin 23.9. Vaikka et
kuuluisi kirkkoon, olet silti lämpimästi tervetullut riparille.
Esitteen saat koulusta tai seurakunnan toimistosta. Joulukuun kerralla myös
savusauna.
Sanomien Saunalla ?miestenillat
torstaisin 10.9./ 15.10./ 12.11./ 10.12. 040 307 8047 tai paivi.
segerroos@evl.fi
15
KOHTAAMISPAIKKOJA
Majataloillat
Sunnuntai 20.9. Erossa on aina kysymys jonkinlaisesta unelman särkymisestä ja suuresta
pettymyksestä. Kari Peitsamo, Kari (KK) Korhonen.
Sunnuntai 1.11. ?Minä olen arvokas?/ 2.12. klo 14 Kahvitarjoilu . Ensimmäinen tapaaminen ma 14.9. ?Minä teen itse?/ 7.10. Luottamuksellisessa ryhmässä on turvallista käydä läpi omia tunteitaan,
kuulla toisten kokemuksista ja oppia uusia ajatusmalleja.
Ryhmä on ns. ja 30.11. Suoraman srk-keskuksessa
(Suoramantie 9)
Perjantai 9.10.
klo 18 Raamattuopetus, Outi Cappel: Tule sinä, joka janoat!
. Iloista yhdessäoloa, syvällisiä pohdintoja illan aiheen tiimoilta, rentoa pelailua ja rauhoittavaa
hiljentymistä. Marjo Lehikoinen, Anneli Saariaho, Marianna Hilden & Sirpa Koskinen. Kuninkaan tyttären sydän. / 30.9.
Minun turvani on ikiaikojen Jumala. / 14.10.
Kuka vierelles jää. Se on sinun tilaisuutesi ottaa
selvää, mihin uskoon sinut on kastettu ja millaisen seurakunnan jäsen saat olla.
Ripariesite tipahtaa jokaisen vuonna 2001 syntyneen
seurakuntalaisen postilaatikkoon 16.10.2015. klo 17 Ruokailu . Yhdessäoloa, opetusta, miehistä muonaa ja musiikkia.
Veteraanilentopallo
perjantaisin klo 15?17 Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9). Eroon liittyy myös paljon erilaisia tunteita,
joita on hyvä tunnistaa ja käydä läpi itsessään, voidakseen
jatkaa tasapainoisesti eteenpäin. Aiheet käsittelevät erilaisia vaikeita tunteita, kuten surua, pettymystä, vihaa, yksinäisyyttä,
häpeää, katkeruutta. Sahalahden kirkossa (Vanha Pakkalantie 35) klo 18.30 Hengellisten yhteislaulujen illat. klo 19 Kahvitarjoilu . / 4.11. Musiikki:
Marja-Liisa Oikari, Kari Hiekkavirta, Saara Mörsky. klo 18?19.30. ?Minä Nainen?
keskiviikkoisin 9.9. HÄN TULKOON?
Ilosanomapäivät
Suoramalla
Viikonlopun mittainen tapahtuma
pe?su 9.?11.10. Lastenhoito järjestetty.
Keskiviikkona 7.10. Ryhmään tulijat haastatellaan etukäteen. Samalla suuntaudutaan elämässä
eteenpäin uuden oppimisen, oivalluksen ja huumorin avulla. / 16.9. Vapaaehtoinen maksu ihmiskaupan vastaiseen työhön.
Naisten kuntolentopallo
torstaisin klo 18?20 Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9).
Naisten voimistelu
torstaisin klo 18.30?20.30 Vatialan srk-kodissa (Holvastintie 6).
MIEHILLE
Miesten kotaillat
tiistaisin 15.9./ 20.10./ 17.11./ 15.12. / 25.11. Musiikki: Viestiveljet, Jarmo Ojanperä
Lauantai 10.10.
klo 13 Näytelmä ?Kutsuttu juhlaan!?, puhe Seppo Jarva . ruuan ja kahvin). Yhteyshenkilö Marjatta Vuorinen, puh. Terttu Ojakoski, aiheena ?Pettymyksistä
selviytyminen?. Veijareiden Majatalo klo 18 Kangasalan
kirkossa (Ainontie 1). klo 18-20 Sahalahden Rekolassa (Kurviksenkuja 5).
Lastenhoito järjestetty.
Avoin raamattu- ja keskustelupiiri
maanantaisin 14.9. Ruokailumaksu 5 . klo 12?16 Sahalahden srk-talossa
(Kurviksenkuja 5). Kauniit ja rumat . Saunavarustus.
PARISKUNNILLE
Parisuhdekahvila
perjantaina 25.9. Lapset mukaan.
Keskiviikkona 2.12. Turkka
Aaltonen, Tanja Lähteenmäki, Päivi Urvanta & lauluryhmä.
Yhteysillat
Keskiviikkona 9.9. Parisuhdetyön syyskauden avaus. Kantaja ei väsy. ?Minä teen sinulle. suljettu ryhmä, joka sulkeutuu toisen kokoontumiskerran jälkeen. perhediakoni Päivi Segerroos p. htumia ja toimintaa
PERJANTAI 4.9.2015
KANGASALAN SANOMAT
voimin tarjoamaa ohjelmaa pienille ja isoille
Avoin raamattupiiri
maanantaisin 21.9. Minkä varassa elän. klo 18 Ruutanan srk-kodissa
(Seurakunnantie 8). klo 18 Kuhmalahdella Jussin kodalla (Pohjantie 507). Ilmoittautuminen ti 10.11.
mennessä Hanne Karakselalle, hanne.karaksela@evl.fi tai
p. klo 18.30?
20.30 Huutijärven srk-kodissa (Alatie 11). Lisätiedot ja
ilm. (sis. klo 14.30 Raamattuopetus,
Riitta Lemmetyinen: Missä olet ihminen?, Hannu Karvonen: Joka uskoo ei pakene . klo 18 Havisevan rukoushuoneella
(Siitamantie 112). Lastenhoito järjestetty.
Erosta eteenpäin -eroryhmä maanantaisin 28.9./ 5.10./
19.10./ 26.10./ 9.11./ 16.11./ 23.11. Tarjolla pientä purtavaa, miehistä jutustelua ja
yhdessäoloa nuotiotunnelmassa. 050 917 4421.
Naisten illat . Hannu Uusmies, Gitte Mustonen, Minna
ja Jussi Pyysalo. Pasi Turunen, Duo Poika ja Maria.
Lauantai 28.11. Mahdollisuus esirukoukseen.
?JOKA TAHTOO . Erotyö on surutyön kaltainen prosessi, joka etenee yksilöllisesti. klo 18.30 Seurahuoneella (Myllystenpohjatie
2). Pyhiinvaeltajien Majatalo klo 18 Kangasalan kirkossa (Ainontie 1). Ryhmän toiminnassa tärkeää
on luottamuksellisuus ja sitoutuminen mukanaoloon.
Ryhmänvetäjinä toimivat pastori Henri Lehtola ja perhediakoni Päivi Segerroos. Marko Huhtala, EtCetera-kuoro.
Katso osoitteessa www.kla.fi/kotikirkkokanava suoraa
NettiTV-lähetystä tai tallenteita.
Ilosanomaillat
Keskiviikkoisin parillisilla viikoilla Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9) klo 18.30
2.9. Vetäjänä Irja-Liisa Sihvonen.
Dance & mission
torstaisin klo 18?19.15 Havisevan rukoushuoneella (Siitamantie 112). Alustus ajankohtaisesta parisuhdeteemasta ja keskustelua kahvikupin
ääressä. klo 16?18 Kirkonkylän srk-kodissa (Tapulintie 2) Itsetunnon rakennuspalikoita. Huom! klo 18 Joulujuhla: Lahjan oon saanut. klo 16?18 Kirkonkylän srk-kodissa
(Tapulintie 2). Narikka on nuorten aikuisten rauhallinen iltahetki keskellä kiireistä arkea
040 309 8091.
Vivace-kuoro
torstaisin klo 18?20 Pentosalissa Kuhmalahdella (Lehtitie 1). Lisätiedot ja ilm. klo 13 kirkonkylän srk-kodissa (Tapulintie 2).
Kirpputorit
Kahvitupa, lähetyksen kirpputori ja käsityöpuoti
keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10?12 Sahalahden Rekolassa (Kurviksenkuja 5).
Lähetystupa ja kirpputori (SLS)
avoinna ma klo 10?14, ke klo 10?17 ja la klo 10?14 Ukinrannassa (Ruutanantie 8).
Yhdessä Laipanmaahan
Sunnuntaina 4.10. 10.9. Rukoilemme yhdessä
sekä kansainvälisen Hanna-työn että omien rukousaiheiden puolesta.
Peittotalkoot
maanantaina 14.9. 0400 589 378.
Sahalahden kirkkokuoro
torstaisin klo 19?20.45 Sahalahden srk-talossa (Kurviksenkuja 5). klo
10?16 Pyysalossa (Pyysalontie 28). mennessä Tanja Lähteenmäki
p. P. Koulutukseen osallistujat haastatellaan.
DIAKONIA . Tarja Sillanpää p. 040 309 8118.
SAATTOHOITOKOULUTUS
Etsimme vapaaehtoisia saattohoitotyön koulutukseen.
Vapaaehtoistoiminnan oleellinen tavoite on tuoda turvaa, inhimillistä välittämistä ja sisältöä saattohoidossa
olevan päiviin.
Koulutuspäivät ovat keskiviikkoisin 18.11./ 25.11./
2.12. Kansainvälisen,
kristittyjen yhteisen Hanna-työn rukouspiiri kaikenikäisille naisille kerran kuukaudessa. / 26.10. 040 309 8092.
Agitato-kuoro
torstaisin klo 16.30?17.45 kouluikäisille Pentosalissa
Kuhmalahdella (Lehtitie 1). 14.10
mennessä Johanna Raitanen p. kierretään Hirvijärven kierros noin
12 km, retkioppaana Jouni Lehtinen. Kouluttajana Matti Mäkinen KRS:sta. 3.9. 28.10. klo 18-20 Seurahuoneella (Myllystenpohjantie 2). / 23.11. klo 11?
14.30 Kuhmalahden Pentosalissa (Lehtitie 1).
tiistaisin parillisilla viikoilla alk. Leppoisan mukavassa tapaamisessa tehdään taitojen ja kykyjen
mukaan käsitöitä diakoniatyön asiakkaille.
Saattohoitokoulutus
keskiviikkoisin 18.11./ 25.11./ 2.12. klo 17.30?19
Seurahuoneella (Myllystenpohjantie 2). Suoraman srk-keskuksessa
(Suoramantie 9). 16
Liite
KANGASALAN SANOMAT
Kiinnostaako sinua
vapaaehtoistyö?
Iso osa Kangasalan seurakunnan toiminnasta syntyy
vapaaehtoisvoimin. Uusia nais- ja mieslaulajia toivotaan mukaan. Tervetuloa lehtereille seuraamaan kokouksen kulkua ja asioiden käsittelyä. Lähtö yhteiskyydein Sahalahden
srk-talon (Kurviksenkuja 5) pihasta klo 12 tai Rajalan
kämpältä klo 12.30.
KAHVILA SEURAHUONE
Seurakunnan olohuone ja vapaaehtoisten kohtaamispaikka keskeisellä paikalla (Myllystenpohjantie 2) avoinna ti-pe klo 10-14. Tied. ja 17.12. mennessä Sointu Kaikkoselle sointu.kaikkonen@
evl.fi tai p. klo 14?15.30
Seurahuoneella (Myllystenpohjantie 2).
Yhteiskristilliset Israel-illat
maanantaisin 14.9. Myös uudet laulajat ovat tervetulleita.
Tied. 040 309 8123.
PIENIÄ KEIDASHETKIÄ
Aamurukous
keskiviikkoisin klo 8.30?8.50 Kangasalan kirkossa (Ainontie 1).
Apostolin kyydissä ?illat
keskiviikkoisin 23.9./ 21.10./ 18.11./ 16.12. Kurssilla opitaan yhdessä uskon todeksi elämisestä jokapäiväisessä elämässä.
Kurssi pidetään kuutena tiistaina alkaen 29.9. Lapsille hoito ja omaa ohjelmaa.
Syysunelmapäivä pidetään sunnuntaina 18.10. KIRKKO ¤. 040 309 8181. klo 13 alkaen Vehkajärven entisellä koululla (Vehkajärventie).
Kutimet heilumaan ?piiri
torstaisin parittomilla viikoilla alk. Joht. klo 18 Seurahuoneella (Myllystenpohjantie 2).
Uutuus! Elämän keskellä -koulutus
Elämän keskellä on jokaisen kristityn peruskurssi, joka kutsuu keskinäisen
välittämisen elämäntapaan arjen keskellä. klo 14 alkukokoontuminen Kangasalan kirkossa (Ainontie 1). Tarja Sillanpää p. / 13.12. 10.9. Maria Kujanpää p. Praetorius: Vesper.
Kuorot
Kangasalan kirkkokuoro
keskiviikkoisin klo 18?20 Kirkonkylän srk-kodissa
(Tapulintie 2). 9.9. Tied. / 17.11. 040 309 8092.
Melody-lapsikuoro
keskiviikkoisin klo 17?18.30 kouluikäisille tytöille ja
pojille Tapulintuvalla (Tapulintie 2). Kouluttajana toimii Hanna Hävölä.
Lisätietoja ja ilm. Tied. klo 10?13.30 Sahalahden srk-talossa (Kurviksenkuja 5).
keskiviikkoisin parittomilla viikoilla alk. Srk tarjoaa evästä
Pihtilammen laavulla. Matti Huomo p. Ajankohtaista asiaa lähetystyöstä ja iltapala.
Käsityöilta
keskiviikkoisin parillisilla viikoilla alk. 040 309 8043.
MUSIIKIN MERKEISSÄ
Konsertit
Kirkkokonsertti
su 6.9. SINUA LÄHELLÄ
Diakoniatoimisto
Suoraman srk-keskuksessa (Suoramantie 9) avoinna ma
klo 9-10 ja Kangasalan keskustassa (Myllystenpohjantie 2)
ti ja to klo 9-10.
Aamurukous
keskiviikkoisin klo 8.30?8.50 Kangasalan kirkossa (Ainontie 1).
Kyläkerhot
Vaihtelevaa ohjelmaa ja vapaamuotoista keskustelua
kahvittelun kera kerran kuukaudessa. 1.9. Avoinna tiistaisin klo 9?12.
KIRKKOVALTUUSTON KOKOUKSET
Torstaina 29.10. Donum
Dei, vanhan musiikin yhtye, alkuperäissoittimia. Ilmoittautuminen
13.10. klo 10?13.30 Kirkonkylän srk-kodissa (Tapulintie 2).
torstaisin parillisilla viikoilla alk. Tarjolla on myös lounas hintaan 6 ?.
tiistaisin parittomilla viikoilla alk. 16.9. Ohjelmassa
yhdessäoloa, opetusta, yhteistä unelmointia ja suunnittelua. klo 17?20
Sahalahden Rekolassa (Kurviksenkuja 5).
Hanna-rukouspiiri
sunnuntaisin 13.9. Tarja Sillanpää
p. Seurakuntasi etsii nyt uusia vapaaehtoisia!
SYYSUNELMAPÄIVÄ
Tule löytämään oma paikkasi ja tapasi palvella seurakunnassa toisten samanmielisten joukossa. klo 18 Kangasalan kirkossa (Ainontie 1). klo 18 helluntaiseurakunnassa (Myllystenpohjantie 8) ja maanantaisin
28.9. klo 18.30
Havisevan rukoushuoneella (Siitamantie 112). klo 12.30?15
Havisevan rukoushuoneella (Siitamantie 112). / 9.11. Tarkemmat ajankohdat paikallislehdissä ja seurakunnan internetsivuilla
osoitteessa www.kangasalanseurakunta.fi.
Kirkonkoto
joka toinen viikko yhdessäoloa, ohjelmaa, virikkeitä ja
vuorovaikutusta. Esityslistat, ajankohdat ja paikat löytyvät seurakunnan verkkosivuilta
ennen kokousta.
Lue lisää kangasalanseurakunta.fi
sekä paikallislehtien srk-palstat.
SUOMEN EV.LUT. klo 10?13.30 Vatialan srk-kodissa (Holvastintie 6).
Vehkajärven kylätupa
maanantaisin 7.9./ 5.10./ 2.11./ 7.12. klo 18 Suoraman srk-keskuksen takkahuoneella (Suoramantie 9).
Ryhmä on tarkoitettu sinulle, jonka läheinen on kuollut
talven tai kevään 2015 aikana. Lisätiedot ja ilm.
25.9. Vapaaehtoisena kukin pääsee antamaan omaa osaamistaan yhteiseksi hyväksi. mennessä Sointu Kaikkoselle sointu.kaikkonen@evl.fi tai p. 8.9. / 18.10. 040 309 8090.
Päiväkuoro
ma 7.9. / 15.11. Tied. klo 17.30?20.30 Kangasalan terveyskeskuksen
tiloissa. Lisätietoja koulutuksesta löytyy myös
osoitteesta www.kangasalanseurakunta.fi. 040 309 8118.
www.kangasalanseurakunta.fi
SEURAKUNNAN VIRASTOT
Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto (Myllystenpohjantie 2), p. Janne Kyrönlahti p. / 20.10. klo 17.30?20.30.
Sururyhmä syksyllä 2015
keskiviikkoisin 21.10./ 4.11./ 18.11./ 2.12. 040
309 8092.
PERJANTAI 4.9.2015
Iltakahvila
tiistaisin 22.9. klo 18 Kirkonkylän srkkodissa (Tapulintie 2). 040 309 8000. / 12.10. Avoinna ma?ke ja pe klo 9?14,
to klo 10?17.
Sahalahden seurakuntatoimisto (Kurviksenkuja 5).
Avoinna sopimuksen mukaan, yhteydenotot Kangasalan
kirkkoherranvirastoon.
Kuhmalahden seurakuntatoimisto (Lehtitie 1, Pentosalin yhteydessä). Avoin
raamattu- ja keskustelupiiri.
LÄHETYS
Kirkonkylän lähetyspiiri
torstaisin parittomilla viikoilla alk
kello 17 Kangasalan
Sanomien kokoustilassa (käyn-
ti K-Marketin puoleiselta sivulta). Vanhempainryhmien ohjattujen keskusteluteemojen tarkoituksena on kiinnittää neuvomisen ja
vinkkien sijaan huomiota kunkin
lapsen tarpeiden tunnistamiseen.
Lisäksi ryhmät pohtivat, miltä
lapsesta mahtaa tuntua eri tilanteissa ja miten tämä tunne vaikuttaa hänen toimintaansa ja vanhempiin.
Maksuton ryhmä tarjoaa mahdollisuuden äideille ja iseille keskustella yhteisesti lapsiperheen arkeen liittyvistä asioista.
. Näihin
ryhmiin kunta järjestää tarvittaessa lastenhoidon lähelle vanhempien ryhmätilaa.
Vahvuutta vanhemmuuteen
-vauvaperheryhmät puolestaan
on suunnattu vanhemmille,
joiden ensimmäinen yhteinen
Jokaiseen ryhmään mahtuu korkeintaan viisi perhettä ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ryhmiä alkaa eri alueilla useina eri
viikonpäivinä.
Ryhmänohjaajat ovat ammattilaisia.
Ryhmä on maksuton, ja se kokoontuu
kahdeksan kertaa.
Jokainen kerta kestää noin puolitoista tuntia.
Alussa syödään yhdessä välipalaa saman pöydän ääressä.
Kunta järjestää tarvittaessa taaperoille
lastenhoidon kokoontumisen ajaksi.
Vertaisryhmässä äidit ja isät pääsevät keskustelemaan lapsiperheen
arjen asioista.
lapsi on noin 2?4 kuukautta vanha. Asiakas tekee sen yhdessä lääkärin ja hoitajan kanssa.
Hoitosuunnitelma perustuu
asiakkaan yksilölliseen tilanteeseen, ja sillä tavoitellaan hyvää
hoitoa ja arjessa pärjäämistä.
Suunnitelmaan kirjataan, mitä
tarpeita ja tavoitteita asiakkaalla
on hoidon suhteen ja sovitaan yhdessä keinot tavoitteisiin pääsemiseksi.
Hoidon kokonaisuuden hallinta
helpottuu, kun asiat kirjataan yhdessä ylös ja kaikki osapuolet ymmärtävät ja sitoutuvat sovittuihin
asioihin.
Suunnitelmasta selviää, miten
asiakas hoitaa itse itseään, mitkä
palvelut ja tuki ovat terveydenhuollon tehtäviä ja mistä löytyy tarvittaessa lisää tukea esimerkiksi
omahoidossa jaksamiseen. Mitähän vauva ja taapero tahtovat?
Taaperon tai vauvan kanssa elämä
on usein täynnä touhua ja ihmettelyä.
Vanhempien voi olla joskus vaikea tietää tai ymmärtää, mitä lapsi
yrittää kertoa käyttäytymisellään.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirin perhetoiminnan koordinaattori Päivi Naukkarinen korostaa, että
välillä on tärkeää pysähtyä katsomaan omaa lastaan sekä ihmettelemään ja arvailemaan, mitä
lapsen mielessä mahtaa liikkua.
. Jokainen diabeetikko voi ottaa asian esille vastaanotolla. Joka kerralle on oma teemansa, josta vanhemmat saavat mukaansa aiheesta kertovan koosteen.
Lapsi mielessä -vanhempainryhmät on tarkoitettu 1?3-vuotiaiden lasten vanhemmille. 040 711 5426
Tilaustyöt p. Vauvaperheryhmissä vauva on
vanhempiensa kanssa.
PALVELEMME TAAS!
Kangasalan kunnan ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapsi
mielessä -vanhempainryhmiin ja
Vahvuutta vanhemmuuteen -vauvaperheiden vertaisryhmien lisätiedot, aikataulut ja ilmoittautumiset
kangasala.fi etusivulla.
Opetusravintola Eveliina
Sahalahdentie 22, 36270 Kangasala
Avoinna ma?pe klo 11?13
Monipuolinen ja edullinen lounas noutopöydästä tarjolla arkisin.
Katso lounaslista:
www.tredu.fi > Tredu > Tuotteet ja palvelut > Opetusravintolat
Kahvila-Myymälä
Sahalahdentie 22, 36270 Kangasala
Avoinna ma?pe klo 9?17
Myymälä p. Näin
ollen työnjako on selkeää ja terveydenhuollon resurssit kohdentuvat
tarkoituksenmukaisesti.
Hoitosuunnitelma ei ole täysin uusi asia, mutta niitä on tehty
melko vähän. Suunnitelman laatiminen ei
hoidu hetkessä, mutta hyvä alku
on, kun pohtii diabeteksen hoitonsa kokonaisuutta: missä asio-
issa tarvitsee ohjausta ja tukea
ja mitä tavoitteita voisi itselleen
asettaa.
Kangasalan Diabeteskerhon teemailta 9.9. Osa tuotteista vain toimitusmyyntinä.
942-6607
UUTUUS
n Fixus-myymälö
a arvomme
issä!
10 kpl Skoda Citigoja.
Lisätiedot ja arvonnan säännöt: Fixus.fi
fixus.fi
Tarjoukset voimassa 30.9.2015 saakka tai niin kauan kuin erää riittää.
Tuotevalikoima saattaa vaihdella myymälöittäin. Nyt on Kangasalan
vuoro.
Hoitosuunnitelma laaditaan
pitkäaikaissairauden hoidon suunnittelua, toteutusta ja arviointia varten. Joka päivä on mahdollisuus
oppia uutta lapsestasi, oppia ymmärtämään hänen viestejään ja
tapaansa ilmaista itseään, sanoo
Naukkarinen.
Mitä enemmän ymmärtää
lapsen kokemuksia, tunteita ja
aikomuksia, sitä paremmin vanhempi oppii tuntemaan lastaan ja
iloitsemaan hänestä.
Vertaisryhmässä voi tutustua
toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin.
Siihen perustuvat myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja
kuntien yhteistyössä järjestämät
Lapsi mielessä -vanhempainryhmät ja Vahvuutta vanhemmuuteen -vauvaperheryhmät.
. 040 868 7688
Leipomotuotteita ja ruoka-annoksia asiakkaiden toiveiden
mukaisesti.
www.tredu.fi > Tredu > Tuotteet ja palvelut > Myymälät ja
kahvilat
Hoitosuunnitelma tukee diabeteksen hoitoa
Diabetesliitto järjestää tänä vuonna diabetesyhdistysten kanssa hoitosuunnitelmaluentoja useilla paikkakunnilla. Järjestösuunnittelija Reetta
Korkki Diabetesliitosta kertoo,
miksi ja miten diabeetikon tulisi
tehdä henkilökohtainen hoitosuunnitelma.
10 vuotisjuhlatarjous
1990
SmartCharge 4A älylaturi
Lasinpesuspray 600 ml +
muovi- ja kumiehoste
10 vuotis600 ml
Helppokäyttöinen akkulaturi niin
kotikäyttöön, autoon, veneeseen
kuin ammattilaiskäyttöön.
D701515
juhlatarjous
995
104-DPCC
www.tredu.fi
8,29 /l
Philips Xenon LongerLife -polttimot
59
00
Istuinsuojasarja
D1S 100-D1SSY
99,00
D2S 100-D2SSY
75,00
Kojelautaliina
D2R 100-D2RSY
75,00
Mikrokuitua, koko 45 x 38 cm.
923-6107
Alkaen
75
00
4
Yleismalli, airbag-yhteensopiva.
90
Osallistu arvontaa
Jopa 7 vuod
en takuulla!
Juhlavuoden aikan
Tarjoukset voimassa 30.9.2015 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Ryhmiin osallistuneet ovat
kertoneet suurimmaksi syyksi ry-
17
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Fakta
Perheiden vertaisryhmät
hmään hakeutumiseen sen, että he
haluavat keskustella muiden samassa elämäntilanteessa olevien
vanhempien kanssa.
Myös halu syventää ymmärrystä omaa lasta kohtaan on ollut
syy lähteä mukaan.
. Osa tuotteista vain toimitusmyyntinä.
Tosin
Marketan mielestä nimi voisi yhtä hyvin olla Haapala, sillä
haapaa on niillä tienoilla runsaasti.
Metsäpuutarhan valmistelu on
kovaa, mutta antoisaa työtä. Aika
ajoin työkalut on hyvä laskea maahan ja istahtaa puutarhakatoksen
alle ihan vain hengähtämään.
. Yleensä visat päättyvät aika
tasaisesti, Markkinen kertoo.
. Siitä olen nauttinut. Minä olen kolmasti evakkoon
lähtenyt ja asunut monissa paikoissa. Nyt on vuosi raivattu pusikkoa ja puita. Nuokin puut tuossa ovat kasvaneet suunnilleen 60 vuotta.
Ne ovat nähneet tämän paikan
lehmät ja niitä lypsäneet ihmiset.
Koko maaseudun suuren murroksen, Marketta miettii.
Marketta Elomaan tavoitteena on
saada aikaan luonnonmukainen
metsäpuutarha omalle mökkitontille Pajulaan.
?
Ihmiset eivät enää tunne
kovin hyvin luonnonkasveja.
Marketta Elomaa
Kukkaisvuode odottaa ensi kesää.
Sen päädyssä kasvaa viiniköynnös
ja alapuolella isoja kellokukkia.
Vapaaehtoinen on odotettu vieras
Lotta Loikkanen
Yhteiset kävely- ja juttuhetket ikäihmisten kanssa ovat tuoneet Maire
Markkisen eläkepäiviin paljon iloa. Hyvinhän meillä on mennyt, kertaakaan ei olla tapeltu,
Paananen ilmoittaa.
Karjalaiset juuret kuulemma
takaavat eläväisen luonteen, eikä
Paananen koe itseään yksinäiseksi. Erityisesti miehistä on pulaa.. Juttua riittää ja vierailijoita
käy usein.
. Hän on tehnyt vapaaehtoistyötä
vanhusten parissa siitä lähtien, kun
kahdeksan vuotta sitten jäi eläkkeelle ja päätyi vapaaehtoistyön
kurssille.
. Se on jo itsessään
nähtävyys viuhkan muotoon sijoitettuine kasvupenkkeineen.
Hyötykasvien ohella niissä kasvaa
runsaasti muun muassa samettikukkia.
Elomaiden mökkitontti on vanhaa karjanlaidunta. Hän aikoo tehdä mökkitontilleen luonnonmukaisen metsäpuutarhan, johon periaatteessa kuka
tahansa voi käydä tutustumassa.
Tiivistetysti sanoen ideana on,
että metsäpuutarhassa voi tutustua kasveihin, joita siellä luonnostaan kasvaa. Ulos tulee lähdettyä, kun niin on sovittu, ja kaksin
on hauskempi kulkea. Pääväylältä lähtee pienempiä sivupolkuja, ja metsäpuutarhan kosteimmalle osalle tulee pitkospuut.
Pari levähdyspaikkaa suo
kulkijoille tilaisuuden lepuuttaa
jalkojaan ja samalla tarkkailla
ympäröivää luontoa. Elämässä olen pärjännyt
hyvin, koska olen aina ollut tyytyväinen siihen, mitä minulla on,
Paananen toteaa.
Karjalasta monien vaiheiden
kautta Kangasalle päätynyt nainen on aina ollut hyvin sosiaalinen. Olen istunut välillä tuntikausia katsellen
luontoa ympärilläni.
. Edellisten omista-
jien jäljiltä mökin pihapiiri oli
varsin hyvässä kunnossa runsaine
istutuksineen.
Mökkitontin vieressä sijainnut jokseenkin luonnontilainen,
suomeksi sanottuna ryteikköinen alue kiinnosti niin paljon, että
Elomaat ostivat sen lisämaaksi itselleen. Vielä täällä ei ole paljon
nähtävää, mutta ajatuksena on,
että jatkossa olisi.
Metsäpuutarhan laidalla on
niitty, johon Marketta on sijoittanut aurinkopuutarhaksi kutsumansa kasvimaan. Nimi on aika sopiva. Eihän sitä yksin jaksa pitkään
olla, kiva kun joku tulee käymään,
Paananen sanoo.
Vapaaehtoistyön yhdyshenkilö
Kirsi-Leena Jaatinen järjesti naisten ensimmäisen tapaamisen, jossa mukana olivat myös Paanasen
lapset.
Tutustumiskäynnillä sovittiin heti seuraavasta vierailusta.
Nyt kaksikko on tavannut parin viikon välein jo viiden vuoden ajan. Ihmiset eivät enää tunne kovin
hyvin luonnonkasveja, sanoo Marketta Elomaa, eläkkeellä oleva alaasteen rehtori Hyvinkäältä, viherpeukalo jo nuoruudestaan saakka.
. eli Risu-peikon koti.
Pajulan kylä lienee aikoinaan
saanut nimensä pajuista. Kuusissakin on oksia aivan maanpinnasta lähtien.
Erään kuusen alle on kuulemma
tulossa metsäpuutarhan ?talonmiehen. Mairen kanssa juttelemme aina päivän ilot ja surut. Se on tuossa lähellä, sinne tuli aikanaan
paljon meitä evakkoja, Paananen
kertoo.
Kävelylenkit tekevät hyvää
kummallekin. 18
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Suunnitelmissa luonnonmukainen metsä
Jouni Valkeeniemi
Kuhmalahden Pajulassa mökkeilevällä Marketta Elomaalla on
vireillä tavallisuudesta poikkeava
hanke. Edellisestä märehtijälaumasta alueella on
tosin vierähtänyt jo vuosikymmeniä, mutta kasvuston rehevyys on paljolti perua niiltä ajoilta.
Maaperän kivikkoisuus on koetellut puutarhurin kuntoa ja kärsivällisyyttä.
. Lenkkeily
maistuu, vaikka sade on välillä
yllättänyt kesken matkan.
. Aina tulee uusia kiviä vastaan, kun kaivaa tai kuokkii maata. Sehän on herran tähden antoisaa, kun tutustuu uusiin ihmisiin, Markkinen toteaa.
Yksi Markkisen ystävistä on
ruutanalainen Sirkka Paananen.
Nainen, jolla riittää elämänkaarta
ja kerrottavaa.
. Täällä on jo vanhastaan useita
kivikasoja, Marketta viittoilee eri
puolille aluetta.
Entisen laidunalueen männyt
ovat tyypillistä ravinteikkaan
maan puustoa, vänkkyrävartisia
Vanhan koivun kanto on muuttunut
maaemon mökiksi.
ja oksaisia. Varmaan on paljon yksinäisiä
ihmisiä, mutta ihmisestä itsestään
riippuu paljon lähteekö johonkin
vai jääkö vain mökkiin, Paananen
toteaa.
Markkisen mukaan ikäihmisten parissa toimiville vapaaehtoisille on aina tarvetta. Kerran aurinko paistoi lähtiessä, mutta puolivälissä
matkaa alkoi sellainen sade, että
takaisin tulimme läpimärkinä,
Markkinen muistelee.
Lenkin jälkeen vuorossa on kahvihetki, jonka ohessa rupatellaan
kuulumisia ja pohditaan maailman menoa.
. Sirkalla on hyvin hallussa vanhemmat asiat. Markkisen lisäksi naapurit ja
Maire Markkinen ja Sirkka
Paananen istahtavat usein
kävelylenkin päätteeksi ratkomaan tietokilpailukysymyksiä.
lähiseudulla asuvat lapset vierailevat usein.
Välillä Paananen tapaa ikätovereitaan
Rekola-päivän
merkeissä.
. Täällä niihin voisi tutustua.
Lajeja on paljon: kielo, sinivuokko, ahomansikka, katinlieko, vanamo, näsiä, nurmikaunokki, talvikkeja ja erilaisia kellokukkia,
hän luettelee esimerkkejä mökkitontin monipuolisesta kasvillisuudesta.
Marketta ja Ilkka Elomaa
hankkivat puolentoista hehtaarin
laajuisen kesäpaikan Pajulasta
viime vuonna. Minä ehkä
muistan paremmin uudet jutut. Tai muuten vain
rauhoittua toviksi keskelle rehevää ja monipuolista luontoa.
Metsäpuutarhaa n
tu lee
pääväylä, jossa pystyy tarvittaessa kulkemaan myös rollaattorin
kanssa. Tälle niin ikään puolentoista hehtaarin kokoiselle
lisäalueelle metsäpuutarha on perusteilla.
. Yhteistä aikaa vietetään
noin pari tuntia kerrallaan.
Kyläilypäivinä naiset lähtevät
ensin kävelemään ja kiertävät
noin tunnin lenkin Siperiassa.
. Haluan enemmän
valoa läpi metsäalueen, joten työtä
on ollut kovasti, Marketta kertoo.
. Joka päivä
ne on erilaiset, Paananen toteaa.
Kahvittelun lomassa naiset
testaavat myös tietämystään Valittujen Palojen tietovisassa.
. Ajatus on,
että kiireettömästi kulkien näkee
ja kokee enemmän.
Kun joku äijistä toteaa, että
?oot hyvä jätkä?, ei sitä voi pahalla ottaa, Kaivonen tiivistää.
?
Kuvat ovat puhuttelevia
ja tyylikkäitä. Ensin päätimme keräyskohteen. Se oli helppoa, sillä Vapepa
(Vapaaehtoinen pelastuspalvelu)
auttaa pyytteettömästi ihan tavallisia ihmisiä ja toimii viranomaisten apuna, Kaivonen sanoo.
Katja Kaivo-oja on samoilla
linjoilla.
. Nyt palokunta on kuin
perhe, Kaivo-oja sanoo.
Sekä hänelle että Kaivoselle
työkavereilla on keskeinen merkitys työssä viihtymiselle.
. Esimerkiksi
yksi talvikuva napattiin Niihamassa, kun kuvattavat kokeilivat
tandem-potkukelkkaa.
Muutaman kalenterikuvan ottamiseen kului vain noin kaksi tuntia hyvän suunnittelun ansiosta.
Kangasalla asuva Kaivo-oja ja
tamperelainen Kaivonen tutustuivat toisiinsa vuosia sitten Hervannan paloasemalla, jossa he olivat
ensimmäinen naistyöpari.
Aluksi mieskollegat epäilivät,
kuinka nuoret naiset pärjäävät
työparina.
Rempseä ja huumorintajuinen
kaksikko osoitti kuitenkin enna-
Kirsi Kaivonen ja Katja Kaivo-oja ovat paitsi Pirkanmaan pelastuslaitoksen
ensihoitajia myös parhaita kavereita.. Kuvat ovat puhuttelevia ja
tyylikkäitä. Halusimme,
että niissä välittyy hyvä
yhteishenki.
Kirsi Kaivonen
Facebookissa Pirkanmaan pelastuslaitoksen naisensihoitajien
kalenteri 2016 -ryhmä on saanut
pari tuhatta tykkääjää.
Facebook on toiminut samalla
hyvänä julkaisualustana niille kuville ja tarinoille, jotka naiset ovat
halunneet jakaa projektin varrelta.
Kalenteria onkin kuvattu pitkin vuotta, jotta kaikki vuodenajat tulevat näkyviin. Niinpä naiset hyödynsivät kalenterin ideoimisessa
Facebookia, jonne kukin saattoi
itselleen sopivalla hetkellä heitellä
ideoita.
Kiinnostaako vapaaehtoistyö. Halusimme, että niissä välittyy hyvä yhteishenki, kertoo kalenteriprojektia luotsaava
Kirsi Kaivonen.
Kalenteri sai alkunsa, kun
Kaivonen linkitti omalle Facebook-seinälleen toukokuussa
2014 erään toisen, tuolloin tekeillä
olleen kalenterin.
Samalla hän ehdotti, että Pirkanmaalla tehtäisiin vastaava. Innostuneita vastauksia alkoi sadella, joten Kaivonen laittoi projektin
liikkeelle.
Koska ensihoitajat tekevät pitkiä vuoroja, yhteistä aikaa on
vaikea löytää. Ekana vuonna testattiin
kauheasti henkistä kanttia ja huumoria. 19
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
äpuutarha
PEERO LAKANEN
Fakta
Hyväntekeväisyyskalenteri
Tekijöinä seitsemän Pirkanmaan pelastuslaitoksen naispuolista ensihoitajaa.
Mustavalkoisessa kalenterissa on
käytetty tehostevärejä, ja se on kuvattu eri puolilla Tamperetta, myös keskuspaloasemalla.
Kuvaajana palkittu tamperelaiskuvaaja
Peero Lakanen.
Julkaisubileet tänään perjantaina 4.9.
Myynnissä muun muassa tapahtumissa, keskuspaloasemalla ja osoitteessa
naisensihoitajat.fi
Kalenterista saatava tuotto lahjoitetaan
Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle (Vapepa).
Ensihoitajanaiset lahjoittavat
kalenterinsa tuotot Vapaaehtoiselle pelastuspalvelulle (Vapepa).
Hyvällä maulla tehty kalenteri
Outi Koivu
Paljasta pintaa odottavat joutuvat
pettymään tämän uutuuskalenterin äärellä.
Pirkanmaan
pelastuslaitoksen naisensihoitajat päättivät nimittäin tehdä hyväntekeväisyyskalenterin, jonka kuka
tahansa kehtaa ja haluaa ripustaa
näkyville.
. Kumpikin on
viihtynyt ensihoitajana jo kymmenisen vuotta.
. Tuli sellaisia ehdotuksia, että
?ei muuta kuin farkkusortseissa
ambulanssia pesemään?, naiset
muistelevat.
Projektin edetessä päätös asialinjassa pitäytymisessä kuitenkin
vain vankistui, sillä epäilyjä useammin projekti keräsi kiitosta.
Kaikki seitsemän naista osallistuivat kalenterin tekoon paitsi esiintymällä kuvissa myös tekemällä
taustatyötä, kuten hankkimalla
yhteistyökumppaneita.
. Vipinää vapaaehtoisuuteen -ikääntyvien parissa tehtävän vapaaehtoistyön esittelypäivä 10.9 kello 12-18
pääkirjastolla.
Alusta asti oli selvää, että jokainen kuvattava saa olla oma itsensä.
Paljastelun sijaan kalenteri esittelee ensihoitajien työtä positiivisessa me-hengessä.
Aluksi naiset kohtasivat jonkin
verran ihmettelijöitä, kun he kertoivat aikovansa esiintyä kuvissa täysin asiallisesti työvaatteet
päällään.
Osa arveli, että vain rohkean
seksikkäät kuvat takaavat kalenterille menestyksen.
. He ovat jatkuvasti töissä eivätkä saa korvausta.
kkoluulot vääriksi. Vapepassa toimiminen on vapaaehtoista, ja se vaatii paljon aikaa
ja kouluttautumista
mahdollisesta numerosta. Ilmoita tilaustunnus (PAINETTU35 tai DIGI35),
tilaajan nimi- ja osoitetiedot sekä puhelinnumero (digitilauksessa myös sähköpostiosoite). mahdollisesta numerosta. Lähetä viesti osoitteeseen tilaukset@kangasalansanomat.fi
K
KAUPPAYMPYRÄ
KAUPPAYMPYRÄ
K
KAUPPAYMPYRÄ
KAUPPAYMPYRÄ
KAUPPAYMPYRÄ
KAUPPAYMPYRÄ
YRÄ
AUPP
AYM
P
yra.fi
w.kauppaymp
w
w
n
ä
ä
is
s
ä
Pyörähd
saman tien!
i
s
e
s
k
u
la
ti
e
ja te
leikkaa ja postita tai tilaa osoitteesta www.kauppaympyra.fi
Tartun Kangasalan Sanomien syystarjoukseen!
Tilaan paikallisuutiset
painettuna 35 ?/ loppuvuosi
Tilaustunnus: PAINETTU35. Saat tunnukset ja ohjeet palvelun
käyttöön sähköpostiisi tilausta seuraavana arkipäivänä. Tilaus alkaa 1. Muistutamme sinua tilauksen päättymisestä jatkotilaustarjouksella: päätät itse jatkatko tilausta. Kysy lisää
p. Tilaus alkaa 1. ilmestyvään numeroon. Muistutamme sinua tilauksen
päättymisestä jatkotilaustarjouksella: päätät itse jatkatko tilausta. ilmestyvään numeroon. Soita meille numeroon 03 377 6900 arkisin klo 9?16.
Tilaa sähköpostitse... 03 377 6900.
Ä
etsi haluamasi tilausjakso Kangasalan Sanomien tuotteista ja
PYR
M
Y
A
maksa tilauksesi palvelussa näppärästi saman tien.
AUPP
K
Tilaa tekstarilla... Tarjous voimassa 15.9.2015 asti koskien kotimaan tilauksia.
diginä 35 ?/ loppuvuosi
Tilaustunnus: DIGI35. mahdollisesta numerosta.
Määräaikainen tilauksesi päättyy 30.12. Klikkaa www.kauppaympyra.fi,
Muistathan!
Edullisin tapa tilata
lehteä on jatkuva tilaus
12 tai 6 kuukauden maksujaksoissa. Määräaikainen tilauksesi
päättyy 30.12. Ilmoita tilaustunnus (PAINETTU35 tai DIGI35),
tilaajan nimi- ja osoitetiedot sekä sähköposti numeroon 050 404 1134.
Tilaa puhelimitse... Tarjous voimassa 15.9.2015 ja
koskee myös ulkomaan tilauksia.
llinen ja
Luonno
tasi
n valin
läheine
Nimi:
Kangasalan
Sanomat
Osoite:
Puhelin:
Sähköposti:
Kangasalan
Sanomat
maksaa
tilauksen
postimaksun
digitilauksessa pakollinen
Palvelemme Sinua tilausasioissa 03 377 6900 tai kangasalansanomat.fi/tilaukset.
Yhteystietojani saa käyttää Kangasalan Sanomien omaan markkinointiin.
Tietoja ei luovuteta kolmannelle osapuolelle.
KS
Kangasalan Sanomat
www.kangasalansanomat.fi
Vastauslähetys
Tunnus 5006779
00003 VASTAUSLÄHETYS
KAU
KAUPPA. Tilaus alkaa 1. 20
KS
Loppuvuoden
KANGASALAN SANOMAT
PERJANTAI 4.9.2015
Kangasalan Sanomat
www.kangasalansanomat.fi
paikallisuutiset
Haluatko perinteisen, paperisen Kangasalan Sanomat
kotiin kannettuna kahdesti viikossa: tiistaisin ja perjantaisin?
RÄ
Y
P
M Tilaa painettuna 35 ?/ loppuvuosi
Y
A
P
AUP
K
Luetko lehtesi mieluummin tabletilta
tai tietokoneelta. KS-digi on rikastettu
näköislehti, joka on luettavissa jo
maanantai- ja torstai-iltana klo 20.
YRÄ
YMP
A
P
P
U
KA
RÄ
Y
P
M
Y
A
P
AUP
Tilaa diginä 35 ?/ loppuvuosi
K
YRÄ
AU
P
P
A
YMP
Tilaa Kauppaympyrästä..