L u ova n k u va a j a n l e h t i • ka m e r a l e h t i . f i 2/2024 17,50 € Harri Pälviranta Jorma Onkinen Peter Holliday OM SYSTEM OM-1 II – VIRITE T T Y VERSIO KU U KA U D EN KU VA A JA PIA M A RIA RA U TIO | H A RR I PÄ LV IR A N TA | PE TE R H O LLI D AY | VA LO KU VA T JA KO KA A PE IS SA | O M SY ST EM O M -1 II | SA M SU N G S2 4 U LT RA | vinkkiä kuvausreissulle 1 0x Constantin Grünberg Pia Maria Rautio Intohimona muotokuvaus Samsung S24 Ultra
KANSALLINEN KILPAILU 1.5.2024 ASTI Kuvien tulee olla perillä 1.5. Tulokset julkistetaan syyskuussa 2024 EISA-gaalassa ja ne julkistetaan EISA Awards -palkittujen tuotteiden julkistuksen yhteydessä EISA:n verkkosivuilla 15.8.2024. 1. Äänestyksen voittaja saa 1000 €. Sports and Games. SH U TT ER ST O CK .C O M Voittajakuvat julkaistaan kaikkien 16 EISA-valokuvalehden/-verkkosivuston syys/lokakuun numeroissa. mennessä osoitteessa eisa@kamera-lehti.fi. Aihesi voi sisältää ammattija amatööriurheilua sekä pelejä. PALKINTO 750 € & EISA Maestro -pokaali Teemana: Urheilu ja pelit Lähetä 5-8 kuvan kokonaisuus teemalla ‘Urheilu ja pelit/kisat’. EISA MAESTRO VALOKUVAUSKILPAILU 2024 Lisätiedot www.eisa.eu/maestro ja www.kamera-lehti.fi/kilpailut Kaikki kansalliset voittajat osallistuvat Facebookissa yleisöäänestykseen kesäkuun lopulla. Olosuhteiden salliessa voittajat kutsutaan EISA Awards -gaalaan syyskuussa 2024. PALKINTO 1000 € & EISA Maestro -pokaali 3. Alkukilpailun tulokset julkistetaan kesän 2024 Kamera-lehdessä. Kuvien tulee olla digitaalisessa muodossa. PALKINTO 1500 € & EISA Maestro -pokaali 2. Vanhemmat portfoliot ja tekoälyn luomat kuvat eivät ole sallittuja. Kamera-lehden raati valitsee kolme parasta kokonaisuutta. KANSAINVÄLINEN TUOMAROINTI: KESÄKUU 2024 Kunkin 16 EISA-maan paras kuvakokonaisuus osallistuu kansainväliseen loppukilpailuun EISA:n yleiskokouksessa kesäkuussa 2024. Valokuvien tulee olla otettuja 1.5.2023–30.4.2024 välisenä aikana (EXIF-tiedot tarkistetaan todisteena)
Tämän lehden jälkeen tulee vielä yksi numero. Se on tarjonnut foorumin valokuvaajille, taiteilijoille ja harrastajille jakaa töitään, saada inspiraatiota ja pysyä ajan hermoilla alan kehityksessä. Editoidessani kuvaa huomasin, että mustavalkoisuus välittäisi tehokkaimmin haluamani tunnelman, kiteyttää Pia Maria Rautio kuvan syntyä. Käy tutustumassa https://museovirasto.finna.fi/joka/ Nyt JOKA:ssa vietetään juhlavuotta: 10-vuotiaasta synttärisankarista on artikkeli Kamera-lehdessä sivulla 14. Valitettavasti Kameraseura lopettaa Kamera-lehden julkaisemisen kesällä 2024. JOKAn kokoelmiin kuuluu jo yli 19 miljoonaa valokuvaa. Kuva-arkistot toimivat innoittajana myös Tero Miettiselle hänen kirjoittaessaan juttua Constantin Grünbergistä. JOKA JOURNALISTINEN KUVA-ARKISTO on osa Museoviraston Kuvakokoelmia. KAMERA-LEHTI ON omistautunut valokuvaamiseen ja visuaaliseen kulttuuriin. Takki auki ja kamera kaulaan, kevät alkaa lämmittää. Pääsymaksu 12/7 €. JOKAn kokoelmat eivät ole pelkästään dokumentaarisia, vaan ne kertovat myös tarinoita Suomen historiasta ja yhteiskunnallisista muutoksista kuvan kautta. JOKA kerää, tallentaa ja arkistoi journalistisia valokuvia eri aikakausilta ja tapahtumista. JU H A LA IT A LA IN EN SA N N A K A N N IS TO. Pietarilaissyntyinen Grünberg (1891–1973) aloitti valokuvausharrastuksen jo lapsena ja jatkoi kuvaamistaan vielä 80-vuotiaana. Se ansaitsee valokuvausta arvostavan julkaisijan ja kuvaamista rakastavan lukijakunnan tuen. Pyrin tekemään muotokuvan, joka on yksinkertainen, mutta jossa on syvyyttä. Lehdellä on takanaan jo 74 vuotta historiaa: lehden julkaiseminen aloitettiin 1950. Journalistinen kuva-arkisto — miltä näyttikään syntymävuonnani 3 kamera-lehti.fi PÄÄKIRJOITUS Sanna Kannisto: Levähdyspaikka 1.3.–26.5.2024 VB-valokuvakeskus Kuninkaankatu 14–16, Kuopio Avoinna: ti–pe12–18, La–su 10–16. Hänen suvustaan löytyy paljon mielenkiintoisia hahmoja kuten kuninkaallisten valokuvaaja, maailmankuuluja tiedemiehiä ja jopa vakoojia. Jutun myötä Kamera-lehden kanteen valikoitui Raution kuva Boy in a Coat. –Yritin tallentaa kymmenvuotiaan pojan huolittelemattoman olemuksen. Teemme kaikkemme jotta Kamera-lehden tarina ei kuitenkaan päätyisi. M ia Surakka sai innoituksen artikkeliinsa palkitun kuvaajan, Pia Maria Raution kuvista. Kuvan sommittelu ja pojan ilme vaikuttivat olennaisesti ruutuvalintaani. Museokortilla vapaa pääsy
0400 802 282 tilaajapalvelu@ kamera-lehti.fi. 6 KUUKAUDEN KUVAAJA Pia Maria Rautio 18 SYVÄLLÄ MAISEMASSA Peter Holliday 54 KAIVOPUISTON KOMEA KAMERAMIES Constantin Grünberg 54 NEULANREIÄLLÄ SATUMAISIA KUVIA Jorma Onkinen 66 MIELIKUVANI Harri Pälviranta 30 MITEN VALMISTAUTUA KUVAUSREISSUUN. 44 KUVANKÄSITTELY Tekoäly 46 LINTUKUVAKOULU Bokeh-pallot 35 KUUKAUDEN VALINNAT 36 KAMERA TESTISSÄ OM System OM-1 II 39 OBJEKTIIVI TESTISSÄ Zuiko 150-600mm F5.0-6.3 42 KAMERAPUHELIN TESTISSÄ Samsung S24 Ultra 2 EISA MAESTRO Aiheena: Urheilu ja pelit 59 KAMERASEURA RY:N Kevään kerhot ja kurssit 14 JOURNALISTINEN KUVA-ARKISTO Kuvien turvapaikka 50 VALOKUVIA JAKOKAAPEISSA 14 DOKUMENTARISTIN NÄYTTELY Dorothea Lange Kamera-lehti 2/24 Tekniikka Opastus Osallistu Lisäksi Vakiot M A RJ A H EL A N D ER EI N O H EI N O N EN PE TE R H O LL ID A Y M IA SU RA K K A PÄÄKIRJOITUS 3 KAMERASEURA 34 KOLUMNI 63 MENNYTTÄ VALOA 64 VÄLÄHDYKSIÄ 69 SEURAT TOIMIVAT 73 SEURAAVASSA NUMEROSSA 75 JU H A LA IT A LA IN EN 4 KAMERA 2|2024 SISÄLLYS Tilaajapalvelu tiistaisin ja torstaisin puh
PI A M A RI A RA U TI O KAMERA-LEHTI 2/2024 ilmestyy viikolla 15. tilaajapalvelu@kamera-lehti.fi Osoitteenmuutokset ja tilausasiat myös: www.kamera-lehti.fi mediamyynti Marko Sormunen P. www.kamera-lehti.fi www.facebook.com/ kamera-lehti @kameralehti Painotuote 4041 0955 YM PÄ RISTÖMERK KI MILJ ÖMÄRK T TOIMITUS postiosoite Tallberginkatu 1 C 81, 00180 Helsinki, Finland puhelin 0400 802 282 sähköposti etunimi.sukunimi@kamera-lehti.fi päätoimittaja , art director Kristiina Haaga kuvankäsittelyt Juuso Joutsela/Takomo Tuotanto Oy vakituiset avustajat Katarina Boijer, Harri Hietala, Sanna Hillberg, Yki Hytönen, Arja Krank, Jaana Kotamäki, Juha Laitalainen, Tuomo Manninen, Tero Miettinen, Ilpo Musto, Timo Ripatti, Kristiina Sievi-Korte, Mia Surakka, Jari Tomminen toimitusneuvosto Tuomo Manninen, Lea Kömi tilaajapalvelu puh. SA N N A H IL LB ER G 5 kamera-lehti.fi. Kamera-lehti edustaa Suomea Expert Imaging and Sound Association -järjestön Photopalkinto raadissa. issn 0022-8133 kirjapaino Grano Oy Vaasa SFS-ISO 14001 ympäristösertifikaatti. 040 567 0988 marko.sormunen@kamera-lehti.fi julkaisija Kameraseura ry, Helsinki Lehti ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten ja kuvien palauttamisesta. Rekisteriseloste sekä tieto henkilötietojen käytöstä ovat saatavissa asiakaspalvelustamme. 0400 802 282 Parhaiten tavoitat meidät tiistaisin ja torstaisin klo 10.00–12.00. postitus Posti Green ilmastoystävällinen jakelu. Toimimme Suomen Kameraseurojen Liiton tiedotuslehtenä. Kamera-lehti on Aikakausmedia ry:n sekä Expert Imaging and Sound Association (EISA) jäsen
MUOTO KUVAUKSEN PERFEKTIONISTI P ia Maria Raut io Teksti MIA SURAKKA Kuvat PIA MARIA RAUTIO 6 KAMERA 2|2024. Teksti TERO MIETTINEN Kuvat MARJA HELANDER Pia Maria Raution kuvia ylistetään ja palkitaan kilpailuissa, eikä suotta, ne ovat jokaista yksityiskohtaa myöten viimeisteltyjä taideteoksia
Rautio on suorittanut myös Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvauksen opinnot odottaessaan esikoistaan. Nyt esiPidän kuvan väreistä todella ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun lähdin kokeilemaan ihomaaleja. Jos mahdollista, haluaisin, että kuva kertoisi jotain pienoistarinaa. Kuvaaminen alkoi kiinnostaa Rautiota toden teolla vuonna 2008, kun hän hankki digijärjestelmäkameran. sija , Children’s Portrait 1. Studiokuvauksen perusteet tulivat tutuiksi muun muassa Muotoiluinstituutin avoimilla valokuvauskursseilla. Myös opinnot mediatekniikan parissa veivät Rautiota valokuvaamisen suuntaan. Hän opetteli kuvaamaan itsenäisesti, ja virheiden huomaamisen ja sinnikkyyden kautta kuvista alkoi tulla vähitellen parempia. – Inhimillinen vuorovaikutus kuvaushetkessä ja kuvien äärellä on asia, jota en ole jättänyt huomiotta, mutta joka ei välttämättä ole ollut toimintani keskiössä riittävästi, Rautio sanoo. Kuvassa on poikani, ja minulle oli tullut ajatus, että haluaisin kokeilla ihomaaleja ja miten ne toimisivat värigeelien kanssa. Laitoin ahtaassa kotistudiossa vain mustan fleecepeiton taustaksi ja totta puhuen olosuhteet vaikuttivat olevan onnistumista vastaan. – Varmaan jos olisin maalannut yhtä monta tuntia kuin olen kuvannut, niin osaisin nyt jo maalatakin, Rautio naurahtaa. 8 KAMERA 2|2024. Ihomaali alkoi kuivuessaan kutittaa poikani ihoa, joten kuvausaika oli sitten aika nopeasti ohi. – Olen ollut jo nuoresta asti kiinnostunut valokuvaamisesta ja ilmeisesti myös kilpailemisesta. sija www.piarautio.com @piamariarautio Sivu 7 Flowering, 2021. Erityisesti Photo shopkurssit veivät mukanaan, vaikka silloisissa opinnoissa ei varsinaisesti valokuvien editointia opiskeltu. Tämä kuva inspiroi minua itseäni ja olin tosi tyytyväinen siihen millainen siitä tuli, varsinkin kun miettii, miten kotikutoisista lähtökohdista tämä kuva syntyi. Osallistuin nimittäin jo 1995 paikallislehden järjestämään valokuvakilpailuun ja voitin sen. Tärkeintä kuitenkin on tunne, joka välittyy katseesta, kasvoista tai jostain ilmeestä. nisesti, mutta siitä alkoi ihmisen kuvaamisen opettelu. Kuvassa mukaillaan Ikaroksen myyttistä tarinaa, auringonpimennystä, sekä meren ja tulen kohtaamista. Editoinnin perusteet tulivat tutuksi jo Hämeen ammattikorkeakoulussa, jossa hän opiskeli mediatekniikkaa. Omien lasten kanssa on ollut helppoa harjoitella, koska mallit ovat olleet aina saatavilla. V alokuvaaja Pia Maria Rautio ja minä, Mia Surakka, sovimme haastattelun hänen studiolleen Lahteen. Se on ollut vapauttavaa, mutta joku voi pitää sitä myös turhana – etenkin nyt kun tekoälykuvat ovat vallanneet sijaa. Vaikka piirtäminen ja maalaaminenkin olivat mieluisia ilmaisumuotoja, hän tunsi enemmän vetoa valokuvaukseen ja kameraan välineenä. Varsinkin ensimmäisen lapsen vauva-ajan kuvat ovat Raution mukaan ”hirveitä” tekPia Maria Rautio •lahtelainen muotokuvaaja •Finnish Photo Awards kokonaiskilpailun voitto 2023 •FEP Awards Golden camera sarjassa People and Portrait vuosina 2023, 2022 ja 2021. Se usein riittää. sija, Black and white Portrait 1. Tykkään luoda hahmoja, eli tässä kuvassa ei ole enää poikani vaan mielikuvitushahmo. Ensimmäisen lapsen synnyttyä kuvaamisesta tuli tavoitteellisempaa. Jos kuvasta on löytynyt jokin korjattava asia, on voinut tehdä saman uudestaan, paremmin. Malli Hanna Jaskara Marquez. Rautio on käynyt kuvataidelukion ja ollut aina kiinnostunut visuaalisesta taiteesta. •Portrait Masters Awards 2023 Creative portrait 1. ICARUS, 2020. Aluksi halusin tietää, millainen on ollut hänen tiensä valokuvaajaksi ja mistä kaikki lähti
9 kamera-lehti.fi
” Minua kiinnostaa, miten valo käyttäytyy, valon ja varjon kanssa työskentely, joka on juuri studio-olosuhteissa mahdollista.” 10 KAMERA 2|2024
Jos hän ei ole kuvaansa tyytyväinen, hän miettii miksi ei, aivan kuten hän analysoi muidenkin tuottamia kuvia. Rautio kertoo avoimesti, että hän ei juurikaan kuvaa muuta kuin sitä missä kokee olevansa vahvimmilTätä kuvaa olin poikkeuksellisesti suunnitellut pidempään, kuvan idea lähti nimestä vapauden illuusio. ” Mielestäni juuri mustavalkokuvissa pitää olla potkua, täytyy olla mustia ja lähes valkoisia kohtia.” 11 kamera-lehti.fi. O len huomioinut, että Pia Maria Raution kuvissa valon ja varjon käyttö on erityisen hyvin hallinnassa. Rautio kertoo, että hän näkee valoa ja varjoa kaikkialla ja tarkastelee erityisesti viimeisen päälle hiottuja mainoskuvia. – Minä olen niin kriittinen sille valolle ja omalle tekemiselle. Tykkään, että kuvassa on tosi tummaa ja vaaleaa, mutta sitä ei saa vain lisäämällä kontrastia, vaan käyttämällä flägejä tai muita kuvausvaiheessa tehtyjä valintoja. Virheen huomatessaan hän saattaa ottaa kuvan uudelleen ja uudelleen niin monesti, että lopulta kuvassa on kaikki kohdallaan. – Minua kiinnostaa, miten valo käyttäytyy, valon ja varjon kanssa työskentely, joka on juuri studioolosuhteissa mahdollista. Tähän kuvaan on panostettu ja ammattilaisen tekemä meikki ja kampaus tuovat lisäsäväyksen. Miljöössäkin hän kuvaa, mutta vähemmän. Kuvaaminen on paljon juuri valon ja varjon käyttämistä, joka korostuu erityisesti mustavalkoisten kuvien yhteydessä. Yleensäkin kuvia katsoessaan hän analysoi niitä mielessään ja pohtii, miten valaisu on kuvissa rakennettu. Ajatus on kysyä, kuinka vapaita ihmisinä lopulta ollaan. Hän on erittäin kriittinen omien kuviensa suhteen ja löytää virheet kuvista helposti. Editointivaiheessa kiroan, jos en ole huomannut jotain virhettä kuvatessa. Tässä kuvassa on varmasti enemmän tausta-ajatusta kuin useimmissa kuvissani. – Mielestäni juuri mustavalkokuvissa pitää olla potkua, täytyy olla mustia ja lähes valkoisia kohtia, eikä niinkään keskisävyjä. – Lapseni ovat opettaneet minua kuvaamaan ihmistä, summaa Rautio. Sellaisina hetkinä on helppo sanoa itselleen, että en tee enää tuota virhettä uudestaan. Jos kuva on hyvä, hän saa siitä vinkkejä omiin kuviinsa, ja jos varjot ja valot eivät ole kuvassa hyvin, hän miettii miten itse tekisi kuvaan paremman valaisun. Rautio kertoo, että tutoriaaleista hän ei ole varmaan yhtäkään jaksanut katsoa alusta loppuun saakka, vaan oppiminen on tosiaankin tapahtunut kantapään kautta ja virheitä korjaten. ILLUSION DE LA LIBERTÉ, 2022. koisen ollessa 13 -vuotias, on kuvausvuosia kertynyt siis saman verran. Ihmisen elämässä on kaikenlaisia velvollisuuksia ja lainalaisuuksia, ja kuvan tarkoituksena on kysyä, että päästäänkö lopulta sitten kuitenkaan lentoon. Olin tilannut kaikki rekvisiitat jo kuukausia aiemmin. Arvelen, että juuri se tarkkuus, mitä hän kuviinsa hakee, on johtanut studiossa työskentelyyn
Marionette, 2022. Girl in White, 2020. Monesti alivalotan noita maalauksellisia kuvia, joten raakakuvavaiheessa kuva ei välttämättä vielä näytä kovin hyvältä. Taustana on kodin seinä. Olin tuona kesänä istuttanut kukkia pihan perälle. Valkoinen ikkunaverho on vedetty päävalon eli ikkunan eteen ja takaa tulee toisesta ikkunasta valoa. Yksi asia, joka on muuttunut viime aikoina, on ihon käsittely; pyrin käsittelemään ihoa ja silmiä vähemmän kuin ennen. Kuva ikäänkuin herää eloon editissä, sanoo Rautio. Taika, 2023. Nämä kesäharsot kukkivat silloin ja ajattelin, että niitä voisi johonkin potrettiin käyttää. Lähtökohtana oli aivan älyttömän iso neckruffle ja kirpparilta löytynyt pitsipaita. En pidä editoimisesta editoimisen vuoksi. Malli: Ona Maria Pöyry. Usein varsinkin sävyt saa natsaamaan editoinnissa ja kuva saa lopullisen tunnelman kuten vaikkapa maalauksellisuuden. Haluan jättää kuviin väljyyttä, jolloin voin editissä lähteä viemään kuvaa eteenpäin. Haluan vain, että se mitä olen kuvannut, löytäisi tiensä valmiiksi editissä. Tällä hetkellä AI-kuvien mielettömän kehityksen myötä täydellisyys kiinnostaa vähemmän ja autenttisuus sekä inhimillisyys enemmän. GIRL IN WHITE. Olen viime aikoina yrittänyt jättää myös vähän rosoa tai särmää kuviin, niin että kuva ei olisi niin puhki editoitu, puhki mietitty, puhki työstetty. Kuvan potentiaali ulosmitataan editoinnissa. Tämäkin otos on kotona kuvattu, mutta ikkunavalolla. Tässä toki on tyylillistä vaihtelua, joihinkin kuviin perfektointi voi yhä sopia. 12 KAMERA 2|2024
Vaikka osaamista riittäisi varmasti monenlaiseen muuhunkin kuvaamiseen, juuri muotokuvat ja potretit ovat hänen intohimonsa. Pia Maria Raution kuvissa asiat ovat todellakin kohdallaan. Vasta kuvaustilanteessa alkaa luova vaihe, jossa hän alkaa mallin ja rekvisiittojen kautta luoda kuvan lopputulosta. Kaikki ei ole kuvatessa omissa näpeissä: aina kaikki ei toimi, vaikka tekisit kaiken niin hyvin kuin pystyt. Monet symboliset elementit, kuten avaimet, kirjat ja muut alkaa olla jo niin nähty. – En missään nimessä ole perfektionisti kaikissa asioissa, mutta tässä asiassa olen. O letko perfektionisti. Yllätyksekseni Rautio kiistää olevansa kovinkaan luova, paitsi ongelmanratkaisutilanteissa. Erikoistuminen juuri hänen oman näkemyksensä mukaisiin muotokuviin on vähitellen johtanut tilanteeseen, jossa hän on pystynyt hiomaan osaamisensa sillä alueella huippuunsa. Mutta kuten kliseinen sananparsi kuuluu: kuka tahansa voi oppia kuvaamaan, mutta taiteilijaksi tarvitaan enemmän. Millaisista kuvista pidät, millaisia asioita katsot muiden ottamissa kuvissa. Pidän erityisesti sävyistä tässä kuvassa, ja kuvan oudosta tunnelmasta. Hän on hyvin tinkimätön, ja antaa mieluummin muille sellaiset työtarjoukset, jotka eivät ole hän ominta osaamisaluettaan. Rautio ei kuitenkaan aio jäädä nykyiseen tyyliinsä jumiin vaan miettii jo, miten saada kuviinsa uusia inhimillisiä ulottuvuuksia. Sommittelu ja visuaalinen rytmi ovat asioita, joita aina mietin ja analysoin. ABYSS, 2021 13 kamera-lehti.fi. Rakastan kyllä maalaustaiteen vanhoja mestareita, olen halunnut löytää omista kuvista sitä samaa maalauksellista ja ajatonta fiilistä. Halusin kokeilla jatkuvan valon ja tulen yhdistelmää. Suuri osa luovasta työstä siis tapahtuu studiolla mallin kanssa toimiessa. Ehkä kuvani ovat siksi aika simppeleitä. – Kuvaustilanteessa kaikki lähtee siitä, että näen mallista persoonallisia piirteitä, katson kasvojen muotoja, tai haen ideoita studiolta löytyvästä rekvisiitasta. Hänen kanssaan keskustellessa vahvistuu mielikuva, että hän ei ole koskaan mennyt aidan matalimmasta kohdasta, vaan hionut ja hionut kuviaan niin kauan, että niistä on tullut täydellisiä. Kuvaus on monen tekijän yhteispeliä. Sinnikkyys valojen, varjojen ja pienten yksityiskohtien kanssa on tuottanut tulosta. Raution teknisen osaamisen kehitys on tullut yrityksen ja erehdyksen kautta ja kuvista löytyneiden virheiden korjaamisen myötä. Ihan ensimmäisenä kuitenkin katson kasvoja, onko ilmeessä, katseessa tai kasvojen valaisussa sellaista mistä pidän. Kuvaus onnistui lopulta hyvin ja sain kuvaan haluamani sinivihreän valon ja tulen. Analysoin myös katseen kulkua kuvassa, kontrastisia kohtia vaaleista tummiin. – Se tuskin löytyy perfektionismin avulla, Rautio pohtii. On sanottava, että malli Ona Maria oli tosi kärsivällinen tässä kuvauksessa. Kaiken pitää toimia yhteen tai olla herkullisessa ristiriidassa. laan. Ennen kuvauksia on monesti suunniteltu vain tietty tyyli tai konsepti. Tärkeää olisi, että mallin olemus ja läsnäolo olisi sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Kilpailuvoitot ovat siitä todisteena, mutta ilman mitalejakin on nähtävissä hänen kuviensa loppuun hiottu tyyli. Monet asiat Raution elämän varrella ovat johdattaneet tähän hetkeen ja valokuvaamisen myötä asiat ovat loksahtaneet paikalleen. Mietin omissa kuvissanikin, mihin haluan johdattaa katseen ja miten se kiertää kuvassa. Kysyessäni Raution omista idoleista hän ei halua nimetä ketään yhtä valokuvaajaa, koska pitää niin monenlaista kuvista. Rehellisesti sanottuna se tekee tästä myös hiukan raskasta. Se on ollut minulle jo pitkään tärkeää. En näe mitään unia, joista saisin aiheita, eikä minulle tule mitään isoja visioita. – Ihailen hyvin tehtyjä ja hyvin otettuja kuvia, ja niitä on älyttömästi
Sen aarteet vievät parilla hiiren klikkauksella politiikan, urheilun, viihteen ja arjen tapahtumiin läpi vuosikymmenten. Digitointi on vaatinut pelastajilta poikkeuksellista osaamista ja tarkkuutta. Uusi Suomi, Hufvudstadsbladet, Maaseudun Tulevaisuus, Kaleva ja Otava – niin kirjojen kustannuksessa kuin aikakauslehdissäkin sekä monet muut lehdet ovat käyttäneet valokuvaa runsaasti. Teksti TERO MIETTINEN Kuvat JOURNALISTINEN KUVA-ARKISTO JOKA PELASTAJAT 14 KAMERA 2|2024. Tai yhtä hyvin paikka voisi olla hämärä, pölyinen ullakko, jossa käsikopelolla pinnistellään kohti valokuva-aarretta. Hän työskentelee amanuenssina Museovirastossa, jonka Kuvakokoelmien osa JOKA on. Joskus olosuhteet ovat ehtineet jo tehdä tuhojaan. Käsillä saattavat olla viimeiset hetket pelastaa arvokas jäämistö, Raija Linna kertoo. HY VÄ ESIMERKKI on Räshid Nasretdin (1920-2010), jonka kuva olympiatulta sytyttävästä Paavo Nurmesta on osa kansakunKadonneen aarteen Journalistinen kuva-arkisto on turvapaikka, jossa kamerasankarien työ säilyy myös jälkipolville. Käärmeet, skorpionit ja lepakot saattaisivat olla liioittelua, mutta muuten ei tarinaa tarvitsisi juuri värittää. Kuvaajat ovat olleet alansa parhaita. – Monenlaisista paikoista aineistoa on haettu. Monet kuvista ovat tunnettuja klassikkoja, vaikka tekijöiden nimet eivät välttämättä ole enää suurelle yleisölle tuttuja. J OS Journalistisen kuva-arkiston toiminnasta tekisi elokuvan, sen voisi aloittaa kohtauksella, jossa ryömitään pimeän, kostean kellarin matalimpaan peränurkkaan. Lierihattu ja ruoska eivät nekään tosin kuulu varustukseen. Kymmenvuotisjuhlaansa viettävän arkiston valtavassa kokoelmassa on yli 19 miljoonaa kuvaa
Se ei ole tietenkään sopiva paikka herkälle materiaalille: lämpö, kosteus, hyönteiset, ehkä jopa jyrsijät ovat alituinen uhka. Sundströmin tuotanto kuuluu esimerkiksi kadonneen Helsingin vaiheista kiinnostuneiden tärkeimpiin kokoelmiin. Vuosien saatossa ja erilaisten muuttojen seurauksena tuotanto oli päätynyt lehtitalon kellariin. LÄPI VUOSIKYMMENTEN lehtikuvaajien työ on ollut nopeatahtista ja vienyt monenlaisiin tapahtumiin niin Suomessa kuin maailDigitoija Tiina Oasmaa (yllä vasem malla), konservaattori Erika Tiainen (yllä oikealla) ja projektitutkija Joanna Maltzeff Journalistisen kuvaarkiston JOKAn tiloissa Museoviraston Kokoelma ja konservointikeskuksessa. Kuva: Hugo Sundström / HBL / Journalis tinen kuvaarkisto JOKA / Museovirasto. Samalla on pakko arvottaa, mitkä kuvat valitaan sellaisen urakan kohteeksi, Linna kertoo. Negatiivin pilaantumi nen voi johtua huonosta kiinnittämisestä, mutta säilytysolosuhteilla on hämmästyt tävän suuri vaikutus vaurioiden etene miseen. Nasan kuvia julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, Viikkosanomissa, Seurassa, Avussa ja Tekniikan Maailmassa. H A N N U LI N D RO O S / JO U RN A LI ST IN EN K U VA -A RK IS TO JO K A / M U SE O VI RA ST O TI IN A O A SM A A / JO U RN A LI ST IN EN K U VA -A RK IS TO JO K A / M U SE O VI RA ST O 15 kamera-lehti.fi. Hopeapeiliä saattaa löytyä aika tuoreistakin negatiiveista, jopa 1990 luvulta. nan yhteistä muistia. Perikunta lahjoitti kokoelman kymmenine tuhansine kuvineen Museovirastolle kolme vuotta sitten. Se kertoo negatiivin tilanteesta kuvaushetkellä. Kokoelmassa on 2,5 miljoonaa kuvaa, joista varhaisimmat ovat lasinegatiiveja. Valokuvaajat puolestaan ovat yleensä kokeneet toisin. Pehr Evind ja Ellen Svinhufvud presidentin vaalien jälkeen Helsingissä 17.2.1931. Esimerkkikuvat ovat JOKA:n kokoel mien lasinegatiiveja, joissa on hopea peiliä. Se kuuluu joukkoon hyvin hoidetut kokonaisuudet. Lehtiarkistojen ja muiden vanhojen dokumenttien kaivelu vievät aikaa. – Kun on kyse juuri lehtikuvasta, taustatietojen selvittäminen on keskeinen osa taltioimista. Kaupungin ihmiset ja näkymät 20-luvun lopulta sotavuosiin saakka ovat vain muutaman kuvaajan kameralla tallennettu yhtä laajasti ja korkealaatuisesti. Ammattikuvaajan ainutlaatuinen kuva on nimenomaan upea teos. Kuvien tiedoista käyvät ilmi myös tapahtumien tärkeimmät taustat: päivämäärät, henkilöt ja tilanteet. Tuo kuva tunnetaan myös yhtenä valokuvan tekijän oikeuksien kiisteltynä aiheena: tekijänoikeusneuvosto määritti sen alittavan teoskynnyksen suojaaikaa pohdittaessa. Vanhimmissa kuvissa se on joskus melkoista salapoliisityötä. Hugo Sundström (1907-1973) kuvasi HBL:lle eli Hufvudstadsbladetille ja Nya Pressenille vuodesta 1928 kuolemaansa saakka – siis hänkin yli neljä vuosikymmentä. Raakakuva (dng) säilytetään Museo viraston kokoelmahallintajärjes telmässä. Nasretdin kuvasi yhtiönsä Nasakuva oy:n lukuun 40 vuotta
Kokoelman 300 000 ruudussa on työstettävää vielä pitkäksi aikaa, vaikka paljon on jo esillä. Yllättävän pitkään eli 50 -luvulle asti kuvaajien mallakin. Usein katsoja saakin äimistellä, miten hienosti valot ja rajaukset täydentävät aiheen dokumentointia. Kaikkea ei ole järkeä myöskään säilyttää, joten saman tapahtuman kuvista poimin vain parhaat. Kovan luokan lehtikuvaajana Saarinen teki töitä myös ulkomaisille sanomalehdille ja tietysti kotimaan ykkösjulkaisuille. Negatiivit siirretään kylmiöön pitkäaikaissäilytykseen, jolloin ikääntymisprosessit hidastuvat. Museoviraston Kokoelmaja konservointikeskus Vantaalla on samalla sekä säilytystila että eräänlainen laboratorio. Lindroosin aloitellessa uraansa parikymppisenä oli lehtikuvaamisen suurimpia julkkiksia UA Saarinen (1927-1991), etunimiltään Urho Aarre. joka ei ole jättänyt muistijälkeä. Julkkisstatukseen vaikutti jo 50-luvulla Apu-lehden sankarireportteri Matti Jämsän tempausten tallentaminen. – Konservointitoimenpiteet vaativat tarkkaa materiaalien tuntemusta. Monet ennen vanhaan käytetyt materiaalit, kuten muovit tai tietyt pahvit ovat saattaneet tehdä tuhoaan. Jos materiaalia ei voi pakastaa, se muovitetaan ötökkävarmasti kahdeksi vuodeksi, minkä jälkeen se voidaan ottaa turvallisesti käyttöön. – Monista kuvista muistot palautuvat elävinä, mutta paljon on tietysti sellaistakin, Kaikkea ei ole järkeä myöskään säilyttää, joten saman tapahtuman kuvista poimin vain parhaat. Kertakäyttösormikkaita kuluu kuin sairaalassa: kaikkea aineistoa täytyy käsitellä äärimmäisen huolellisesti. 1948) kertoo keikkoja olleen jopa viisi tai kuusi päivässä. Lindroosin ura alkoi 60-luvun lopulla, ja hänet tunnetaan myös jääkiekkokuvaajana: hän on ensimmäinen Suomen Jääkiekkomuseon Jääkiekkoleijonaksi aateloima valokuvaaja. Vanhojen filmimateriaalien tuhoutuminen saadaan hidastumaan kylmissä säilytysolosuhteissa, mutta osa kokoelmia on jo avun ulkopuolella. 16 KAMERA 2|2024. Käsineillä ja hyvällä ilmanvaihdolla suojataan sekä konservaattoria että kokoelmaa. Parhaimpien kuvaajien työssä yhdistyy teknisesti osaavan tallentamisen lisäksi luova taiteellinen panos. Likaisia, homevaurioisia tai etikkasyndroomaisia aineistoja käsitellään ja puhdistetaan vetokaapissa. Omaa liki puolen miljoonan kuvan kokoelmaansa Museovirastolle seulova pitkäaikainen Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kuvaaja Hannu Lindroos (s. Pieni osa Lindroosin kuvista on jo nähtävissä julkisissa kuvapalveluissa eli Finnassa, ei tosin lätkää. ENNEN KUIN KUVAT on saatu parilla klikkauksella katsottaviksi, on tapahtunut paljon. Linja on ehdoton, vaikka kuinka tekisi mieli päästä hiplaamaan kuvia: edessä on ensin kahden viikon pakastaminen. Aineistoa tuotaessa turvaan Museovirastoon ensimmäiseksi on varmistuttava, ettei mukana saavu ei-toivottuja vieraita. Muukin JOKAn aineisto löytyy samasta paikasta, ja hakutoimintoa säätämällä kuvaajakohtaisestikin
Käsittelemätön raakakuva (dng) otetaan talteen ja käsitellyssä kuvassa tavoitellaan alkuperäistä kuvaa, eli kuvaan jälkikäteen tulleet muutokset häivytetään mahdollisuuksien mukaan. Kun kuva on kulkenut koko prosessin läpi ja käytettävissä on huolellisesti digitoitu kuva taustatietoineen, on se palkitsevaa koko tiimille. Negoja, pinnakkaisia, vedoksia, muistiinpanoja on toistaiseksi vielä runsaasti lajiteltavana. Useimmissa tapauksissa kuvaaja ei ole enää kertomassa näkemystään. – Uusia aineistoja tarjotaan silloin tällöin, ja valitettavasti aina joudutaan käyttämään tiukkaa harkintaa. Lasinegatiiveissa saattaa olla hopeapeiliä ja filminegatiiveissa newtonin renkaita. – Siitä kun olemme saaneet ison kokoelman haltuumme, on hyvinkin kulunut kolme tai neljä vuotta, joskus kauemminkin. Reprokuvaamisesta ja digitaalisesta käsittelystä HBL-hankkeessa vastaava Tiina Oasmaa työskenteli Lehtikuvassa jo ennen digiaikaa ja kertoo, että silloinkin vedostamisessa paranneltiin esimerkiksi varjostamalla tai antamalla lisävalotusta johonkin kohtaan kuvassa. Seiväs katkeaa kolmeen osaan, kun Pentti Nikula hyppää seiväs tä Otaniemessä Espoossa syksyllä 1961. Kuvat julkaistaan CC-lisensseillä, jotka antavat kuvien jatkokäytölle kuitenkin erilaisia vapausasteita. PIENELLÄ VIIDEN HENGEN tiimillä on muitakin vastuita, mutta toisinaan taakkaa on jakamassa myös projektityöntekijöitä. käytössä on ollut myös lasinegatiiveja, vaikka muovifilmejä ja ketterämpiä kameroita on ollut saatavilla jo 1900-luvun alusta, kertoo konservaattori Erika Tiainen. Patricia Seppälän säätiön, samoin kuin muidenkin tuki on ollut korvaamattoman arvokasta. Kulttuurihistoriallisesti tärkeä materiaali on aina tervetullutta, Raija Linna arvioi. TYÖN ALLA JOKASSA on Seppo Saveksen huiman laajan – ja vaurioita kärsineen – jäämistön käsittely. Siihen tarpeeseen JOKA kymmenen vuotta sitten perustettiin. Konservaattori arvelee, että varsinkin studiokuvauksessa kalusto ja käytettävissä olleet lasit haluttiin käyttää loppuun. Siihen vaikuttavat tietenkin kuvaajan merkittävyys, aineiston kunto ja saatavilla olevan dokumentaatio. Esimerkiksi sanomalehti Kalevaan on sen historian aikana kuvannut yli sata kuvaajaa, Otavamediasta löytyy yli 350 kuvaajanimeä. Filmimateriaalin vaihto olisi vaatinut kamerakaluston uusimista. Huippukuvaajienkaan kaikki ruudut eivät ole teknisesti aina täydellisiä, joten jokaisen kuvan kohdalla joutuu tekemään yksilöllisen harkinnan. Kuvia myös prikattiin eli retusoitiin maalaten pienellä pensselillä roskia pois kuvasta. Esimerkiksi Konstsamfundet on tukenut työtämme, koska olemme huolehtineet heille tärkeän HBL-kokoelman säilymisestä tuleville polville. Kuvankäsittelyssä täytyy kuitenkin olla hienovarainen säätöjen suhteen. Työn tuloksen tosiaan näkee, ja kun kyseessä on pala taidokkaasti tallennettua historiaa, säväyttävät myös kuvat aina. Tämä ei siis ole kärsimättömien työtä, Raija Linna hymyilee. Esimerkiksi kameraseurataustaisen Helge Heinosen (1922– 2012) kuva Pentti Nikulan seipään katkeamisesta yleisurheilukisoissa 1963 on klassikko ja aikoinaan palkittukin, mutta hän kuvasi paljon myös kulttuurialan ihmisiä. Kasvimaita Suomen kansallis museon pihalla Helsingissä 17.5.1940.Kuva: Hugo Sundström / HBL / Journalistinen kuvaarkisto JOKA / Museovirasto H EL G E H EI N O N EN / JO U RN A LI ST IN EN K U VA -A RK IS TO JO K A / M U SE O VI RA ST O 17 kamera-lehti.fi. Digitaalisessa käsittelyssä puolestaan poistetaan jo syntyneitä vaurioita, sormenjälkiä, kahvitahroja tai muita kosteusvaurioiden jälkiä. Hän muistuttaa myös harrastajia kuviensa säilyttämisen ja dokumentoinnin tärkeydestä. JOKAn aineistoa on esimerkiksi klikattu katsottavaksi miljoonia kertoja – ja lähes kaikki aineisto on vapaasti käytettävissä. Riman korkeus on 450 cm. Journalistisessa kuva-arkistossa on nyt 27 kuvaajan kokoelma, ja lehtitalojen kokoelmista saattaa löytyä kymmenien lehtikuvaajien kuvia. – Lehtitalot arvostavat kuvaajiaan, mutta ei niillä ole resursseja säilyttää saati konservoida kuvia. Nyt osa kuvaajista saa ikään kuin uuden kierroksen arvostusta. Menee vielä aikaa, ehkä vuosi ennen kuin ensimmäisiä osia voidaan tarjota asiakkaille tutkittavaksi. Näistä kuvista löytyy jo ikonisen aseman saavuttaneita, kuten kirjailija Pentti Saari kosken muotokuva. Jälkipolvia kuvat kiinnostavat
Luonto on silti usein kaksijalkaista mahtavampi. Pääosassa on maisema, johon ihminen jättää jälkensä. Teksti TERO MIETTINEN Kuvat PETER HOLLIDAY SYVÄLLÄ MAISEMASSA 18 KAMERA 2|2024. Skotlantilainen Peter Holliday kertoo valokuvillaan tarinoita ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksesta
19 kamera-lehti.fi. Pyramiden. A suttuaan jo seitsemän vuotta Helsingissä ja valmistuttuaan Aalto-yliopistosta hän tuntee molemmat maat. Olen halunnut ymmärtää, kuinka se näkyy ihmisten elämässä, Peter Holliday kertoo. Hän tutustui alkuperäiskansaa tutkimaan tulleeseen englantilaiseen antropologiin Ethel Lindgreniin, he rakastuivat ja muuttivat Britanniaan. Alku oli vaikea, oli sairauksia ja eläimiä kuoli. Svalbard. Se kiinnosti myös Peter Hol lidaytä (s. Sivustakatsojan rooli kuuluu aina jollain tavoin kuvaamiseen, Holliday pohtii. 2022. Se ei kuitenkaan tarkoita etäältä tarkkailua. – Suomalaiset ja skotit ovat mentaliteetiltaan samalla tavoin periksiantamattomia mutta nöyriä, molemmilla on kuitenkin eräänlaista altavastaajan halua näyttää. Austurgerði 13. Skotlannilla ja pohjoisella Suomella on yhteisiä piirteitä. Porot ylämaiden vuoristoon oli tuonut Mikel Utsi, Karesuandossa 1908 syntynyt ruotsinsaamelainen. Syntyi ajatus sarjasta, jossa maiden olemus asettuu rinnakkain. Vestmannaeyjar, Iceland, 2015. Skotit ovat tosin puheliaampia, Holliday toteaa hymyillen. Karu, jylhä luonto on tietysti yksi tärkeimmistä, etenkin kesäisin ja syksyisin vuoristoisissa maisemissa on paljon samaa. 1992), Skotlannissa syntynyttä ja nykyisin Helsingissä asuvaa valokuvaajaa. Nykyisin itäisellä Ylämaalla on edesmenneen pariskunnan työn seurauksena 150 poron lauma, josta siellä ollaan hyvin ylpeitä. Kiinnostuin jo nuorena ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Hän uskoo silti säilyttäneensä valokuvaajalle hyödyllisen ulkopuolisuuden tunteen. P oroja Skotlannissa, siinäpä erikoinen tapaus. Saamelaisuudesta kertominen oli heille elämäntehtävä, ja siihen liittyi 50-luvulla myös porojen tuominen Skotlantiin