–?Raha on hyvä motivaattori muuttoon, ammattihitsari Listló Baila sanoo. HEINÄKUUTA 2022 Perustettu 1927 . 91 vsk/Nro 27 . –?Täällä on kaikki paljon paremmin. Työ mahdollistaa Suomessa perheelle ja lapsille paremman elämän kuin Unkarissa, Rotán sanoo suoraan suomeksi. PERJANTAI 8. www.kalajokilaakso.fi Tupakasta tuomio Sivu 3 Nordecin Ylivieskan tehtaalla on töitä ja työvoimapulaan on löydetty ammattihitsareita jo pitkään Unkarista ja myös Venäjältä. PIRJO KUNELIUS Hitsarit Unkarista lievittävät työvoimapulaa Puuhkalassa paljon nähtävää Sivu 10 Heikki Wilen: Tehtaalla on tilauskannan suhteen hyvät näkymät, mikä luo henkilöstön piirissä uskoa tulevaisuuteen Sivu 6. –?Kuulin Helsingissä töissä olevalta, että täällä ihmemaassa on töitä, levyseppähitsaaja István Rótán muistelee vuotta 2007, jolloin hän muutti Unkarista Suomeen. Sivu 2 Nordecin Ylivieskan tehdas on saanut työvoimapulaan ammattihitsareita Unkarista ja Venäjältä. Baila saapui Suomeen 2010, ja nyt hänen kaksi poikaansakin työskentelee Nordecilla. Irtonumero 3 € SÄÄ ????. Hän työskenteli ensin Kalajoella Ruukin tehtaalla ja siirtyi sitten Ylivieskaan. Kalajokiset levyseppähitsaajat Listló Baila ja István Rótán tulivat toistakymmentä vuotta sitten työn perässä Unkarista Suomeen ja jäivät perheineen tänne
Nyt heitä on jo kahdeksan, viimeisin tuli kesäkuun viimeisenä päivänä. . He olivat muualla Suomessa töissä, ja kun siellä hiljeni, niin he tulivat tänne. Puutteita oli sekä työntekijöiden osaamisessa että asenteissa. Työpaikkoja olisi sekä asiantuntijatason tehtävissä, jossa työkieli on englanti että tuotannon tehtävissä, jossa on mahdollista työskennellä auttavalla englannilla tai ilman yhteistä kielitaitoa. Seutukaupunkiverkostoon kuuluu kaikkiaan 57 kaupunkia, jotka muodostavat maakuntakeskusten ulkopuolisen Suomen selkärangan. Suunnitteilla on yhteinen pilotti, jonka puitteissa tuotaisiin ulkomailta esimerkiksi tuotantotyöntekijöitä metallialalle eri puolille Suomea. Korkiakangas sanoo, että työvoimaa vuokratyöfirman kautta on palkattu yhdeksän venäläistä ammattilaista. Ylivieskan kaupungin elinvoimapalveluissa työskentelevä projektipäällikkö Sanna Nissilä ei tyytynyt pelkkiin kuulopuheisiin, vaan kartoitti tiiviillä kyselyllä ylivieskalaisten yritysten kokemusta osaavan työvoiman saatavuudesta. Korkiakangas toteaa, että on ollut tapauksia, ettei työsuhdetta ole koeajan jälkeen jatkettu. Konepajatyön ja metallialan imagoa tulisi saada kohotettua, että se näyttäytyisi houkuttelevampana myös nuorille. Tähän tarvittaisiin maksuosuutta myös mukaan lähteviltä seutukaupunkien yrityksiltä.. . Yli 60 prosenttia vastanneista arvioi, että yrityksellä on rekrytointitarpeita seuraavan puolen vuoden aikana. –?KIRKKAASTI SUURIN työvoimatarve Ylivieskassa on metallija konepajateollisuudessa tuotannon töissä. KALAJOKILAAKSO Pirjo Kunelius YLIVIESKA Nykyään puhutaan paljon eri aloilla esiintyvästä työvoimapulasta. –?Ensimmäiset unkarilaiset tulivat tehtaalle 2011. PIRJO KUNELIUS Seutukaupunkiverkosto suunnittelee kansainvälisen työvoiman tuontia eri puolille Suomea Työvoimapulassa konstit tarpeen ja Nordec rekrytoi ammattihitsareita myös ulkomailta Pirjo Kunelius Ylivieskan Nordec Oy:n tehtaalla tehdään teräsrunkorakenteita muun muassa Suomen pisimpään siltaan eli Kruunuvuorensiltaan Helsinkiin. Tämä SEUTUKAUPUNKIrekry tähtää kansainvälisten rekrytointien tukemiseen ja yritysten rekrytointivalmiuksien kehittämiseen. Rekrytointi jatkuu edelleen, sillä työnäkymät tehtaalla ovat hyvät pitkälle tulevaisuuteen. Kyselyä jaettiin myös elinvoimapalveluiden uutiskirjeen mukana, some-kanavilla sekä Ylivieskan yrittäjien jäsenverkostolle. He ovat kotiutuneet hyvin ja pidempään olleet puhuvat suomea. Sana työpaikoista on unkarilaisten piirissä kiirinyt. Korkiakangas selvittää ja myöntää, että myös palkkaus on kilpailuvaltti: –?Pystymme maksamaan parempaa palkkaa kuin pienemmissä pajoissa. Lisäksi työnantajilta kysyttiin, mitä ominaisuuksia he pitävät tärkeänä kansainvälistä osaajaa palkatessaan. –?NYT SEUTUKAUPUNKIVERKOSTO miettii ja kaupungit jakavat kokemuksiaan, kuinka kansainvälistä työvoimaa voidaan työllistää ja sitouttaa seutukaupunkeihin. Konstit ovat mitä moninaisemmat, kun teollisuusalan työvoimapulassa etsitään osaavia tekijöitä. NISSILÄ TOIMII osan työajastaan seutukaupunkien verkostohankkeessa. Tärkeimmäksi työllistämistä edistäväksi tekijäksi kyselyssä nousee ammattiosaaminen. Hän toteutti ylivieskalaisille yrityksille suunnatun verkkokyselyn 17.5.–31.5. –?Vastaajien osuus on aika pieni ja mietin, paljonko yleistyksiä voi tämän pohjalta tehdä, mutta näyttäytyi selkeästi se (75 prosenttia), että yritysten on haasteellista löytää osaavaa työvoimaa. Näin ollen hän tiedusteli kyselyssään myös ylivieskalaisten yritysten valmiuksia työllistää ulkomaalaistaustainen osaaja. –?Voisimme heti palkata kymmenen levyseppää töihin ja korvata vuokratyövoiman heillä. Sanna Nissilä mainitsee, että Koulutuskeskus Jedu tekee yhteistyötä SEUTUKAUPUNKIRekryn kanssa. Oletettavasti kyselyyn tarttuivat yritykset, joilla on vaikeuksia osaavan työvoiMetalliteollisuudessa on kirkkaasti suurin työvoimatarve Ylivieskassa Seutukaupunkien verkosto, mikä se on. Toiseksi tärkeimpänä ominaisuutena vastaajat pitivät työtehtävässä tarvittavaa riittävän suomenkielen osaamista. Myös seutukaupungit suunnittelevat pilottihanketta, jonka puitteessa kansainvälistä työvoimaa tuotaisiin Suomeen. . Tässä ja nyt 2 Perjantaina 8.7.2022 . Hankkeen rahoitus on 1,4 miljoonaa euroa. PAIKALLISET VOIMAT eivät riitä, joten lisävahvistusta on saatu Unkarista ja Venäjältä. –?24 kyselyyn vastannutta yritystä olisivat valmiit palkkaamaan ukrainalaisen osaajan. TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ koulutetaan tehtaalla, mutta levyseppähitsaajilta vaaditaan ammattiosaamista jo tullessa, sillä heidän kouluttaminen tehtaalla Maahanmuuttajia ja ulkomaista työvoimaa tuetaan monin tavoin eri hankkeissa. Näistä kaikki eivät ole SEUTUKAUPUNKIrekry-hankkeessa. . –?Olemme käyttäneet rekrytointifirmaa, valjastaneet omia työntekijöitä vinkkaamaan mahdollisista osaajista, pistetty lehti-ilmoitusta Kalajaskaan, some-kampanjointia... Kalajoen kaupunki, koulutuskeskus Jedu, koulutuskuntayhtymä Brahe sekä Ylivieskan kaupunki ovat osatoteuttajina vuoden alussa käynnistyneessä SEUTUKAUPUNKIrekry-hankkeessa, joka on osa osaavan työvoiman saatavuutta edistävää hankekokonaisuutta. Lisäksi Jedulla on Ulpo-verkostohanke eli ulkomaalaistaustaisten polku Oulun eteläiselle alueelle, jonka tarkoituksena on helpottaa maahanmuuttajien tuloa alueelle luomalla yhden luukun malli, jossa kaupunki, alueen oppilaitokset ja yritykset muodostavat selkeän man saatavuudessa, Nissilä arvioi. REKRYTOINNIT eivät ole aina ongelmattomia. –?Vastauksissa korostui positiivinen suhtautuminen. Mukana ovat: Alajärvi, Kalajoki, Kauhajoki, Kristiinankaupunki, Kurikka, Kuusamo, Loimaa, Taivalkoski, Parkano, Pietarsaari, Raahe, Rauma, Salo, Huittinen, Ikaalinen, Sastamala, Savonlinna, Varkaus, Ylivieska, Iisalmi, Keuruu, Suonenjoki, Lapua, Nivala ja Kauhava. Hän toteaa, että vuokratyövoima on kallista, mutta näitä ”hätärekryjä” joudutaan tekemään. Yksikön päällikkö Jouni Korkiakangas kertoo, että työvoiman rekrytointi on ollut jatkuva prosessi viime elokuusta lähtien ja tämän kevään aikana tehtaalle on rekrytoitu parikymmentä uutta työntekijää. Projektipäällikkö Sanna Nissilä kaupungin elinvoimapalveluista tempaisi ylivieskalaisille yrityksille kartoittaakseen tilanteen. Luku pitää sisällään myös muiden alojen vastaukset. Hanke jatkuu kesäkuun loppuun 2023. Metalliteollisuuden työvoimapula tunnistettu myös valtakunnallisesti. Etelä-Pohjanmaan liitto on rahoittava viranomainen ja päätoteuttaja on Yrityssalo Oy. Vastaajat arvostavat myös englanninkielen taitoa sekä ahkeraa ja sitoutunutta asennetta työntekoa kohtaan. –?Nyt hyviä osaajia on ihan oikeasti, hän toteaa painokkaasti. –?Vastausten mukaan suurin pula on tuotantotyöntekijöistä 80 prosenttia, ja tässä korostui metallija konepajateollisuuden osuus. Kyselyssä tiedusteltiin myös yritysten mahdollisuuksia Ukrainasta tulleiden pakolaisten työllistämiseen. . Nykyään puhutaan paljon eri aloilla esiintyvästä työvoimapulasta. Korkiakangas sanoo, että he vaihtoivat myös vuokratyöfirmaa, koska ensimmäisen kontaktin kautta homma ei vain sujunut. Kyselyyn vastasi 38 yritystä Ylivieskan noin 700 yrityksestä
Koronasta johtuen alalle ei hakenut paljon opiskelijoita. PIRJO KUNELIUS Meliina Anias YLIVIESKA Ravintola-ala kärsii työvoimapulasta. Kyllä me olemme uuden asian äärellä, hän kertoo. ”Ensimmäistä kertaa olemme joutuneet ajamaan ravintolan toimintaa alas” Työvoimapula näkyy ravintola-alan toiminnassa Ilkka Kosken mukaan työvoimapula on vaikuttanut Ravintola Myllyrannan toimintaan. Konsernilla on vahva asema myös Euroopassa. Vuonna 1970 Kalajoella riehui vieläkin suurempi metsäpalo. . –?Kaksi vuotta olimme rajoitusten ja sulkujen piirissä, jonka takia ihmisiä jouduttiin lomauttamaan. –?Centria-ammattikorkeakoululla on pitkäaikaista kokemusta kansainvälisten hankkeiden parissa. Ravintola Myllyranta ei pysty Kosken mukaan ottamaan vastaan esimerkiksi catering-tilauksia, koska tekijöitä tilauksille ei ole. Nordec Group Oyj on yksi johtavia teräsrunkorakenteiden, siltarakenteiden ja julkisivuratkaisujen tekijöitä Pohjoismaissa. Silti saamme kymmeneksi kuukaudeksi työntekijän. Yhteensä sammuttajia oli jopa 1?600. Yhdessä työvuorossa noin 100 henkilöä. –?Olen ollut kolmekymmentä vuotta tällä alalla ja ensimmäistä kertaa henkilöstövajeen takia olemme joutuneet ajamaan ravintolan toimintaa alas. –?Maanantaina aloitimme kouluttaa erästä ylivieskalaisnuorta tuotantotyöntekijäksi, vaikka tiedämme, että hän lähtee vuoden kuluttua opiskelemaan. Tällä tavoin tuodaan esille sitä, että ravintola-ala työllistää ihmisiä ja pyritään saaman kiinnostusta ravintola-alaa kohtaan. Tuomioistuin piti tupakointia huolimattomana, mutta palon syttymistä se ei pitänyt silti tahallisena. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso 3 KALAJOKILAAKSO . Tämä vaikutti siihen, että ravintolaalan työntekijät siirtyivät pois tältä alalta, Koski toteaa. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. – Olemme joutuneet laittamaan ravintolan sunnuntaisin kiinni, koska meillä ei riitä porukkaa tekemään kesälomalla olevien työntekijöiden sijaisuuksia, Koski kertoo. Ei tämä huono ammatti ole, Koski kertoo. –?Työ voi aluksi tuntua fyysisesti raskaalta, mutta itse 30-vuotta alalla olleena olen tykännyt työstäni. Palo oli yksi tuhoisimmista 2000-luvulla. Myös Raudaskylän Kristillisellä Opistolla on jo vuosia ollut hankkeita maahanmuuttajataustaisten tukemiseksi. Perjantaina 8.7.2022 www.kalajokilaakso.fi yhteistoimintamallin ulkomaalaistaustaisten integroitumisen tueksi. Oikeus pohti syttymissyylle useita vaihtoehtoja näytön perusteella. Ehkä suurin metsäpalo Suomessa 50 vuoteen. Oulun käräjäoikeus tuomitsi vastaajan 30 päiväsakkoon yleisvaaran tuottamuksesta. 020 750 4600 n . KOSKEN MUKAAN tällaista tilannetta ei ole ollut aikaisemmin. . Palo syttyi 26. Uusia työntekijöitä koulutetaan koko ajan, mutta koulutuksella ei voida Kosken mukaan täysin työntekijöitä korvata. Hänen tuloillaan maksettavaa valtiolle kertyy 1?020 euroa. Olemme sentään aikuisten levyseppälinjalta saaneet täysikäisen opiskelijan koko kesäksi töihin. Koska ei syntynyt varteenotettavaa epäilyä vastaajan osallisuudesta tulipalon syttymiseen, oikeus katsoi vastaajan aiheuttaneen metsäpalon huolimattomuudellaan eli jättämällä maastoon palavan savukkeen, kuten syytteessä on väitetty. Metalliteollisuudessa on kirkkaasti suurin työvoimatarve Ylivieskassa Nykyään puhutaan paljon eri aloilla esiintyvästä työvoimapulasta. Hän tehtävänään oli tuolloin kävellä ja tunnustella tulevaa tienpohjaa. Oikeus katsoi, että vastaaja on vastuussa 10 prosentin verran korvauksista, jotka hänen tulee maksaa, jos hänen työnantajansa ei pysty maksamaan koko korvaussummaa. . veisi liian pitkään. Nuorilla olisi mahdollisuus työllistyä opiskeluiden ohessa ja pidempääkin, sillä Matkailuja ravintolapalvelut MaRa ry tekee yhteistyötä koulujen kanssa. He menevät pienemmille konepajoille, jotka rekrytoivat sitten nämä nuoret osaajat. Työntekijän epäiltiin tupakoineen huolimattomasti ja sillä tavalla sytyttäneen maastopalon. . . Metsäpalon sammutustyöt kestivät heinä-elokuussa yli 2 viikkoa. Mies ja hänen työnantajansa tuomittiin palosta aiheutuneista vahingoista noin 15?900 euron vahingonkorvauksiin. Palo syttyi Kalajoen Rautiossa 26.7.2021 ja tuhosi metsää kahden viikon aikana noin 230 hehtaaria alueella. . Sammuttajia ympäri maata. Tuomiossaan oikeus hyväksyi syyttäjän näytön palon alkuvaiheista. Juttua käsiteltiin käräjillä kesäkuun puolivälissä. –?Noudatamme työturvallisuusohjeita tarkasti tehtaalla. MELIINA ANIAS Antti Savela KALAJOKI Tuulivoimalatyömaalla töissä ollut työntekijä katsottiin aiheuttaneen Kalajoella viime kesänä riehuneen suuren metsäpalon. heinäkuuta 2021. Kansliatuomiona annettu päätös ei ole lainvoimainen. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Oikeus tulkitsi palon alkaneen vastaajan tupakoinnista. RAUTION viime kesäistä rajua metsäpaloa ja sen syttymissyytä käsiteltiin kesäkuussa 2022 Oulun käräjäoikeudessa, Ylivieskan kansliassa. Koronalla on ollut vaikutusta työntekijöiden määrään. Oikeus katsoi tuulityömaan työntekijän sytyttäneen valtavan palon huolimattomalla tupakanpoltolla Metsäpalosta sakkoja ja vahingonkorvauksia Kalajoen metsäpalo . Jokivarsiravintolat Oy:n toimitusjohtajan Ilkka Kosken mukaan työvoimapula on näkynyt Ravintola Myllyrannassa. Metsää tuhoutui noin 230 hehtaarin alueella Raution kylässä viime vuonna. Alan ammattilaisia on lopettanut ennätyksellisen paljon. Oikeus ei kuitenkaan nähnyt tapahtuneesta koituneen kenellekään hengen tai terveyden vaaraa. Myös seutukaupungit suunnittelevat pilottihanketta, jonka puitteessa kansainvälistä työvoimaa tuotaisiin Suomeen. Kalajoen palon syttymisen alkuvaiheista annettiin kansliatuomio Oulun käräjäoikeudessa keskiviikkona. Kalajoen palon sammutuskustannukset nousivat noin 1,6 miljoonaan euroon. Projektipäällikkö Sanna Nissilä kaupungin elinvoimapalveluista tempaisi ylivieskalaisille yrityksille kartoittaakseen tilanteen. Yhtiön viidestä tehtaasta kolme sijaitsee Suomessa.. . Hanke pyrkii lievittämään alueella valitsevaa työvoimapulaa edesauttamalla ammattitaitoisten maahanmuuttajien ja työvoimapulasta kärsivien yritysten kohtaamista. Syytetty kiisti syytteet, ja totesi oikeudenkäynnissä, että hän polttaa harvoin eikä polttanut väitettynä aikana tupakkaa. . Korkiakangas sanoo, että työturvallisuusmääräysten vuoksi he eivät ota alle 18-vuotiaita levyseppähitsaajalinjan opiskelijoita työharjoitteluun. Näin ollen ammattikouluilta meille ei enää tule nuoria työharjoitteluun
Jalat olivat välillä niin pinttyneen ruskean ja vihreän kukertavat, etteivät ne lähteneet puhtaaksi saunassakaan, vaikka niitä jynssättiin saippuan ja juuriharjan voimalla. LÄHES jokapäiväinen tikkujen poisto jalkapohjista ei ollut mukavaa. Työvoimapula on jo nyt mittava ongelma ” Tällä alueella tarvitaan lähivuosina niin paljon uusia työntekijöitä, että omilta kulmilta sellaista määrää on mahdotonta löytää. Joskus haavat tulehtuivatkin pahasti, mutta ei niitä yleensä lääkäriin menty näyttämään. Siihen aikaan kaupan lattiat olivat linoleumilaattaa, joka säilytti viileytensä helteelläkin. Suhtautuminen oli positiivista, mikä on täysin ymmärrettävää. Kenkiä pidettiin lähinnä vain jalkapalloa pelatessa. Kyllä me olemme uuden asian äärellä”, kommentoi Koski haastattelussa. Katso siis mihin astut, jalkapohjasi muistavat. Jalkapohjatkin muistavat. Kenkiä ei yleensä laitettu jalkaan jokirannan touhuissakaan. Miltä tuntui Datsunin kuuma kumimatto. KALAJOKILAAKSO 4 Päätoimittaja vt. Kiitoksia Ylivieskan Kaisaniemen kekseliäille päivän piristäjille! PIRJO KUNELIUS Ismo Kunelius 8.7.2022 Työvoimapula on monilla aloilla valitettavaa arkipäivää myös Kalajokilaaksossa. Puhuttiin variksensaappaista. ”Olen ollut kolmekymmentä vuotta tällä alalla ja ensimmäistä kertaa työvoimapulan takia olemme joutuneet ajamaan ravintolan toimintaa alas. On hauskaa, että vielä vuosikymmenien jälkeenkin nuo jalkapohjien tuntoaistimukset tulvahtivat avojaloin erilaisilla alustoilla kävellessä mieleeni. Tavallisten muistamisten lisäksi meillä on aisteihin perustuvia muistoja. Sileitä kohtia kävellessä ei tarvinnut pelätä terävän kiven pistoja. Muutamia muitakin voimakkaita jalkapohjien muistijälkiä on jäänyt mieleen. Sen tulosten perusteella selvästi suurin työvoimatarve Ylivieskassa on metallija konepajateollisuuden tuotannon töissä. Pitkästä aikaa tuli tepasteltua ulkona avojaloin. Lisäksi mukana on positiivinen uutinen ylivieskalaisesta teollisuudesta, joka sekin sivuaa tätä samaa aihetta. Laskelmien mukaan tällä alueella tarvitaan lähivuosina niin paljon uusia työntekijöitä, että omilta kulmilta sellaista määrää on mahdotonta löytää. Aika paransi haavat, eivätkä ne juuri vauhtia hidastaneet. Sänkipellon pistely ja polttaraisten poltekin opetti varomaan. Ihmisen muisti on ihmeellinen. Antti Autio pp.veitsi@gmail.com Jalkapohjamuisti P. 4 Perjantaina 8.7.2022 . Ja sen, kun asfaltilta siirtyi osuuskaupan viileälle lattialle jäätelöostoksille mennessä. Se oli vain kestettävä, hammasta purren. Samanlainen miellyttävä viileä sileys tuntui jalkapohjissa paljon ajetulla soratiellä. Siksi suorittavan portaan työntekijöiden maahanmuutto on saatava järjestettyä mahdollisimman sujuvaksi, ettei homma kaadu ainakaan turhaan pykäläviidakkoon. Nämä ongelmat ovat sellaisia, joiden ratkaisemiseen on vaikea löytää nopeita keinoja. Jos kerran polttaa näppinsä, varoo sitä seuraavalla kerralla. Ne voivat olla makuja ja tuoksuja kaukaa lapsuudesta, mutta myös tuntoaistimuksia, jotka luulemme jo unohtaneemme. Miltä tuntui, kun sonta turskahti varpaiden väleistä. TYÖVOIMAPULASTA on puhuttu pitkään. Alkukesän lämmin pihanurmikko vaihtui loppukesän aamukasteiseen viileään nurmeen. Ismo Kunelius Toimittajat Pirjo Kunelius, Anne Mattila (lomalla), Hanna Soini ja Meliina Anias (kesä) pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Viikon kuva Pääkirjoitus Kesäaamuna voi ilahtua suunnattomasti, kun kuntopolun varresta sai ottaa kesäkiven mukaansa. Sanna Nissilä selvitti kyselyssään myös ylivieskalaisten yritysten valmiuksia työllistää ulkomaalaistaustainen osaaja. Tuonkin tuskan muistin juhannuksen aikaan pojanpojan jalkapohjasta tikkua kaivellessani. Nordec Oy:n Ylivieskan tehdas rakentaa parhaillaan pitkässä projektissa Suomen pisintä siltaa – 1,2 kilometrin mittaista Kruunuvuorensiltaa, josta on tulossa uusin maamerkki Helsinkiin. PERJANTAIN Kalajokilaaksossa kerromme työvoimapulaan liittyvistä asioista useammassakin jutussa. Se on ollut sitä jo jonkin aikaa, ja tilanne näyttäisi ainakin joillakin aloilla olevan pikemminkin pahenemaan kuin paranemaan päin. Heinäkuun lopun jälkeen vastaavia raskaita kuljetuksia lähtee Ylivieskasta säännöllisin väliajoin. Vaikka jalkapohjat kovettuivat, tunto niissä silti säilyi. Ihmislajin menestys perustuu muistiin ja oppimiseen. Limaiset rantakivet tuntuivat jaloissa niljakkailta ja liukastumista tiesi varoa. Veitsi. Myöhemmin kesällä jalkapohjien ihon kovetuttua se ei enää tuntunut missään. Aika moni muistaa myös sen, kun astui laitumella liukumiinaan. Keväällä, kun kengät jätettiin pois kuvioista, sorapihalla kävely tuntui ikävältä. Kolmannessa perjantain jutussamme kerromme, kuinka Ylivieskan kaupungin elinvoimapalveluissa työskentelevä projektipäällikkö Sanna Nissilä ei tyytynyt pelkkiin kuulopuheisiin, vaan selvitti tilannetta kyselyllä. Yksi tällainen tuli mieleeni nyt hellejakson aikana. Pyritään välttämään tehtyjä virheitä. PIKKUPOIKANA kesät kuljettiin aina avojaloin. Toisessa jutussamme ravintola-alan yrittäjä Ilkka Koski kertoo oman alansa työllistämisongelmista. JOKAINEN minun ikätoverini muistaa, miltä tuntui kävellä kuumalla asfaltilla. Ajattelevaiset lapset olivat kattaneet myös helteessä kärvisteleville koirille juomapaikan. Kuluvan kuun lopussa Ylivieskan tehtaalta lähtee ensimmäinen lasti yli 30 metriä pitkiä ja kolme metriä korkeita palkkeja siltatyömaalle. Tehtaan työntekijämäärä on tällä hetkellä sen historian suurin ja kasvamaan päin, mutta tässäkin yhtenä ongelmana on konepajateollisuudessa tuntuva työvoimapula
JOONA LEHTOLA Esineet ajoittuvat rautakaudelle tai keskiajalle Metallinetsijät ovat tehneet merkittäviä löytöjä Sievistä Nuolenkärki ajoittuu rautakaudelle tai keskiajalle. Tällöin kansalaiset voivat perehtyä suunnitelmaan ja tarvittaessa jättää siitä muistutuksia. Suunnitelmaluonnoksia esitellään syksyn 2022 aikana, tarkemmasta ajankohdasta ELY-keskus tiedottaa erikseen. Tätä kaupunginhallitus perusteli elinkeinoelämän tarpeilla. He ovat löytäneet muun muassa hopeakolikoita sekä pronssisen eläinriipuksen, joka johti Kiurunkankaan arkeologisiin kaivauksiin. Hankkeen rakennussuunnitelma valmistuu ja luovutetaan tilaajalle keväällä 2023. PIRJO KUNELIUS Ouluntien ison risteysalueen suunnittelu alkaa Ylivieskassa Uusi katuyhteys keskustaan, liikennevalot ja alikulku Hanna Soini SIEVI Metallinetsijät Joona ja Pauli Lehtola ovat jälleen tänä keväänä tehneet merkittäviä arkeologisia löytöjä Sievistä. Löydöt tehtiin noin 15 senttimetrin syvyydestä turpeisesta metsämaasta. KALAJOKILAAKSO Ismo Kunelius YLIVIESKA Ylivieskassa Ouluntien ja Kaisaniemenkadun risteysalueen kohdalle tulevat mittavat risteysja liikennejärjestelyt etenevät suunnitteluvaiheeseen. Museovirasto kiinnostui löydöistä. Lehtolat ovat löytäneet Sievin Karjulanmäeltä rautakaudelle tai keskiajalle ajoittuvan nuolenkärjen ja lyyratulusraudan. Lyyranmallista tulusrautaa käytettiin tulen sytyttämiseen. Koristeellista lyyranmallista tulusrautaa käytettiin tulen sytyttämiseen rautakaudelta aina 1800-luvulle saakka. LEHTOLAN perhe on tehnyt lukuisia merkittäviä arkeologisia löytöjä Sievissä aiempinakin vuosina. 5 Perjantaina 8.7.2022 . Ne kertovat, että Sievissä on ollut vilinää ja vilskettä, sieviläinen historiantutkija Anne Ruuttula-Vasari sanoo. Hanke sisältyy väyläviraston julkistamaan investointiohjelmaan vuosille 2023–2030, mutta tarkka toteutusajankohta ei ole vielä tiedossa. KARJULANMÄEN löytöalue on löytöjen myötä rauhoitettu metallinetsinnältä maassa mahdollisesti olevien muiden esineiden suojelemiseksi. –?Löydöt ovat merkittäviä. Osa löydöistä on esillä Sievin kotiseutumuseossa. Alueelle valmistui keväällä uusi Schenkerin logistiikkakeskus, joka lisää liikennettä merkittävästi. Kantatielle suunnitellaan saarekkeellinen kanavointi, Kaisaniemenkadulle tulee muutoksia kaistajärjestelyihin ja liittymään suunnitellaan uusi katuyhteys, Helaalankatu. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Ylivieskan kaupungin kanssa. Ruuttula-Vasarin mukaan tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa aloittaa lisätutkimuksia Karjulanmäellä resurssien puutteen vuoksi. Tiesuunnitelman valmistuttua Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus asettaa sen nähtäville verkkosivuillaan vähintään 30 päivän ajaksi. Esineet sijaitsivat noin 1,5 metrin päässä toisistaan. Kaisaniemenkadulta on suunniteltu paloseman ja Rauhanyhdistyksen välistä uusi suora liikenneyhteys keskustaan. JOONA LEHTOLA. Kaupunki esittää, että hanke toteutetaan vuonna 2023. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus ilmoittaa aloittavansa alueen tiesuunnitelman laatimisen tarpeellisine tutkimuksineen. YLIVIESKAN kaupunginhallitus otti kantaa tähän hankkeeseen keväällä antamassaan lausunnossa valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2023–2030. SUUNNITELMAN tavoitteena on parantaa ajoneuvoliikenteen sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta. Lisäksi liittymään suunnitellaan liikennevalot sekä jalankulkijoille ja pyöräilijöille alikulku, kertoo ELY-keskus tiedotteessaan. –?Suunnittelukohteena on Ouluntien ja Kaisaniemenkadun liittymäalueen parantaminen. Löytöpaikan toivotaan kuitenkin säilyvän hyvässä kunnossa ja esineiden turvassa maan uumenissa siltä varalta, jos paikalla haluttaisiin joskus tulevaisuudessa tehdä arkeologisia kaivauksia. Kädellä on myös toinen maasta löytynyt esine, mahdollisesti soljen osa, mutta asialle ei ole saatu vahvistusta. Ne on luovutettu Museovirastolle. Suunnittelutyö aloitetaan maastotöillä kesällä 2022 ja tiesuunnitelma valmistuu alkuvuodesta 2023. Rauhanyhdistyksen ja paloaseman väliin suunniteltu Helaalankadun jatkoyhteys toisi uuden liikenneyhteyden kaupungin keskustasta Kaisaniemenkadulle ja Ouluntielle. Ylivieskan kaupunki on kiirehtinyt Ouluntien ja Kaisaniemenkadun liikennejärjestelyjen tekemistä
Poikkeuksellisen pitkä on myös sillalle tuleva käyttöikävaatimus eli 200 vuotta. Puheenjohtaja päätti järjestää äänestyksen. Helsingin Kruunuvuorensillan lisäksi Nordecin Ylivieskan tehtaalla tehdään nyt muun muassa: . –?Vuodenvaihteessa käynnistyy suurlohkojen kasaus. Osa Lumikurun alueesta sijaitsee kunnan omistamalla maapohjalla, mutta esimerkiksi hiihtolatujen ja taukopaikan kehittämisen kannalta olisi hyvä, että kunta omistaisi enemmän maata. Kaksi siltaa Norjaan Oslon lähelle. Määräalan osto mahdollistaisi hiihtoladun kulkemisen Virin liikuntakeskuksesta Lumikuruun, jonka varrelle rakennettaisiin taukopaikka. Helsingin työmaalla on asennettu ensimmäiset teräslohkot. Alavieskan Someronkylällä sijaitseva Lumikurun liikunta-alue on merkittävä liikuntaja virkistyspaikka sekä alavieskalaisille että ulkopaikkakuntalaisille. Syksyllä Nordec oli allekirjoittanut juuri urakkasopimuksen pääurakoitsijana toimivan työyhteenliittymän, TYL Kruunusillat kanssa, jonka muodostavat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy. Keskiosa siltaa eli 550 metriä on vinoköysialuetta, joka kootaan kahdeksasta suurlohkosta. KRUUNUVUORENSILLAN myötä Ylivieskan Nordecin tehtaalle on tullut paljon hyvää ja lähitulevaisuuden tilauskanta on vahva. Merellisen reitin silloille rakennetaan lähes kymmenen kilometrin mittainen raitiotie, pyörätie ja jalankulkuväylä, joka yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman keskustaan. Heinäkuun lopun jälkeen Ylivieskasta lähtee säännöllisin väliajoin maanteitse näitä raskaita kuljetuksia. . Anne Huttunen, Janne Havisto ja Heikki Malinen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen, He olivat sitä mieltä, että kunnan olisi pitänyt pyrkiä tekemään kaupat lähemmäs kiinteistön todellista arvoa kuin myyjän tekemää esitystä. Kun siltarakennetta saadaan valmiiksi, sitä vedetään kohti merta. Tämä oli myös kunnanjohtajan esitys kunnanhallitukselle. Sen jälkeen siirrytään rakentamaan siltaa Korkeasaaren päähän. Meiltä täältä tehtaalta ensimmäinen suurempi siirto tapahtuu heinäkuun lopulla, siltaliiketoiminnan päällikkö Aki Viiliäinen toteaa. Korkiakosken mukaan asiasta on puhuttu vasta vähän aikaa sitten. Puuston ja maapohjan arvioitiin 15?300 euron arvoiseksi. lee 270 metriä siltaa. Välitukien päälle tunkataan sillan kannet paloina, jotka ovat vajaan sadan metrin mittaisia. Janne Havisto (ps.) esitti, että kunnanhallitus ostaisi kiinteistön 15?300 eurolla. Alavieskan kunta ostaa lisää alueita Lumikurusta Puheenjohtajan ääni ratkaisi. Alavieskan Virin toiminnanjohtajan Julia Korkiakosken mukaan hiihtoladulle ei ole toistaiseksi varsinaista suunnitelmaa. Lohkot nostetaan paikoilleen suurilla merinostureilla, Viiliäinen selvittää. –?Kruunuvuoren rannasta työntyy merelle päin 440 metriä siltaa ja Korkeasaaren suunnasta vastaan tuHeinäkuun lopusta käynnistyvät jättiteräspalkkien maantiekuljetukset Helsinkiin Suomen pisin silta lisännyt Nordecin Ylivieskan tehtaan työntekijämäärän huippulukemiin Tältä näyttää Kruunuvuorensilta valmistuttuaan. Se lähtee Kruunuvuorenrannasta ja poikkeaa etualan Korkeasaaressa. Vaikka kaupat olisi tehty arvioidulla hinnalla, myyjälle olisi jäänyt kunnan ja kaupungin kanssa tehtävien kauppojen verotuskohtelun vuoksi liki sama summa kuin myyjän esittämällä pyyntihinnalla vapailla markkinoilla. Meliina Anias ALAVIESKA Alavieskan kunta ostaa 5,9 hehtaarin määräalan Lumikurun urheilualueelta 20?000 eurolla. –?Sillan teräsrakenteiden valmistus aloitettiin maaliskuussa eli suunnitellusta hiukan jäätiin, koska Saksan teräslevytoimitukset olivat myöhässä. Sopimuksen mukaan hankkeen suurin aliurakoitsija Nordec valmistaa Kruunuvuorensillan teräsrakenteet ja asentaa ne paikoilleen. Nordecilla rekrytoinnit ovat olleet jatkuvia elokuusta lähtien. Kruunuvuorensilta on osa suurempaa Kruunusillat-hanketta. Työntekijävahvuus on nyt tehtaan historian suurin eli 110 työntekijää, toimihenkilöt mukaan laskien. Teräsrakenteiden asennuksen odotetaan valmistuvan vinoköysiasennusten jälkeisiltä työosiltaankin vuoden 2024 kevääseen mennessä. . Janne Haviston esityksen puolesta äänestivät Anne Huttunen (ps.), Heikki Malinen ja Niina Simonen (kesk.). Ruotsin Solvallan raviradan kupeeseen rautatien ylittävää siltaa. MOLEMMISSA PÄISSÄ siltaa on varattu suuri työmaakenttä, jossa kasataan sillan kantta. Emme osaa varmaksi sanoa, vaikuttiko Ukrainan sodan alkaminen tähän raaka-aineviivästykseen. . –?Olemme vielä alkuvaiheessaan eli tuotannosta on kymmenen prosenttia tehty. Ruotsiin nosturiratapalkkeja Oxelösundin ja Luleån terästehtaille. Konepajateollisuudessa ammattitaitoisista levyseppähitsaajista sekä tuotantotyöntekijöistä on työvoimapula. Heikki Malinen (ps.) kannatti esitystä. Lopullisen päätöksen ratkaisi puheenjohtaja Tapio Mattilan ääni, joten kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. Sillan korkein kannatinpylväs eli pyloni kurkottaa myös 135 metrin korkeuteen ja vinoköysisilta on myös Suomen pitkäjänteisin. HAVAINNEKUVA WSP JA KNIGHT ARCHITECTS Nordecin Ylivieskan tehtaan projekteja . YLIVIESKAN TEHTAALTA lähtee kahdessa rekassa yli 30 metriä pitkiä ja kolme metriä korkeita palkkeja, joista raskaimmilla on painoa 95 tonnia. –?Aikaisemmin maalaamopalvelu hankittiin alihankkijalta, mutta heinäkuun alusta lähtien sekin on ollut meidän omaa toimintaa, ja vahvuuteemme lisääntyi kuudella työntekijällä, yksikön päällikkö Jouni Korkiakangas sanoo. Haastatteluaamunakin oli tehtaalle rekrytoitu vuokratyöfirman kautta kaksi venäläistä hitsaria ja otettu koulutettavaksi yksi ylivieskalainen tuotantotyöntekijä. Suomessa kahdeksan 100 tonnia painavaa rautatiesiltaa Väylävirastolle. Nyt Helsingissä Kruunuvuoren puoleisella rannalla on hitsaamalla koottu 30-metrisistä lohkoista siltarunkoa jo 90 metriä. Alavieskan kunnan kuntastrategiassa on tavoitteena asukasviihtyvyys ja hyvinvointi. Hän toteaa, että viimeiset lohkot Kruunuvuoren päähän toimitetaan maaliskuussa 2023. KALAJOKILAAKSO Pirjo Kunelius YLIVIESKA Kalajokilaakso uutisoi lokakuussa, että teräsrunkorakentaja Nordec Oy:n Ylivieskan tehdas rakentaa parin vuoden ajan Suomen pisintä eli 1,2 kilometrin mittaista Kruunuvuorensiltaa, josta on tulossa uusin maamerkki Helsinkiin. Tapio Mattila (kesk.), Antti Takkunen (kesk.), Annikki Sipilä (kesk.) ja Marja Isokääntä (kesk.) äänestivät kunnanjohtajan esityksen puolesta. Kunnanjohtajan päätösehdotuksen mukaan kunnan tekninen johtaja kävi alustavia neuvotteluita noin 5,9 hehtaarin määräalan ostamisesta ja kyseisen alueen omistaja esitti kauppahinnaksi 20?000 euroa. . Silta on Suomen pisin ja kannatinpyloni keskellä siltaa maan korkein. Kruunuvuorensilta on monella tapaa jättiläinen, sillä se on teräsmäärältään Suomen suurin, johon käytetään terästä yli 6?300 tonnia eli 6,3 miljoonaa kiloa. 6 Perjantaina 8.7.2022 . Ja edelleen on haku päällä ammattilaisten suhteen. Islannin Keflavikin lentokentän terminaalilaajennukseen 574 teräspalkkia. Ruotsin Northvoltin akkutehdas. Äänestystulokseksi tuli tasapeli. KRUUNUVUORENSILTA -hankkeen kustannusarvo on noin 126 miljoonaa euroa, josta Nordecin osuus on noin viidennes. Ne hitsataan kasaan Sompasaaressa. . –?On puhuttu pitkään, että hiihtolatu olisi hyvä saada, mutta sen eteen ei ole vielä tehty suunnitelmia, Korkiakoski kertoo
Panelisteiksi saapuu eduskunnan entinen puhemies Maria Lohela, kansanedustajat Paula Risikko ja Anu Vehviläinen. Tehtaalla on nyt mahdollisuus investoida ja ottaa uusia ihmisiä töihin, Wilen summaa. –?Hyvä, että johtotehtävissä jatkavat tutut ja luotettavat henkilöt talon sisältä. Areenaa ovat järjestämässä yhteistyössä Nivalan kaupungin kanssa Nivalan liikuntakeskus ja Hilla group?-konserni. HAVAINNEKUVA WSP JA KNIGHT ARCHITECTS Siltaliiketoiminnan vetovastuu siirtyi Wileniltä Viiliäiselle Pirjo Kunelius Nordec Group Oyj:n Ylivieskan yksikönjohtaja Heikki Wilen siirtyi virallisesti eläkkeelle heinäkuun alussa. Silta on Suomen pisin ja kannatinpyloni keskellä siltaa maan korkein. Nordecin Ylivieskan tehtaan johdossa jatkaa Jouni Korkiakangas, jolla on pitkä ja monipuolinen kokemus erilaisista tehtävistä yrityksen sisällä, muun muassa tarkastusinsinöörin, projektipäällikön ja työsuojelupäällikön tehtävät. Puolustuksellista näkökulmaa tuo mukaan Porin prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Matti Honko ja uusimpana puhujana mukaan tullut, paikallinen yrittäjä Tommi Löytynoja. MARKKU JOKELA Nivala Areena herättää jälleen keskustelua. Wileniä voi luonnehtia todelliseksi sillanrakentajaksi ja teräsrakentamisen asiantuntijaksi, sillä hänelle on karttunut kokemusta vuodesta 1988 lähtien niin myynnin kuin tehtaan ja siltabisneksenkin johdossa. Tapahtuman tarkoituksena on herättää keskustelua merkittävistä ajankohtaisista asioista, joita alueen toiminnassa on syytä huomioida. –?Aki Viiliäinen on osaava ja hän tuntee asiakaskunnan ja bisneksen, olemme tehneet yhdessä töitä yli 20 vuotta. Perjantaina 8.7.2022 Heinäkuun lopulla Nordecin Ylivieskan tehtaalta lähtee yli 30 metriä pitkiä ja kolme metriä korkeita palkkia maantiekuljetuksilla kohti Helsinkiä ja Kruunuvuorensillan työmaata, yksikön päällikkö Jouni Korkiakangas kertoo. PIRJO KUNELIUS Tältä näyttää Kruunuvuorensilta valmistuttuaan. Kuinka Euroopan nykytilanne muuttaa kansainvälistä yhteistyötä. Miten kansainvälisyys näkyy alueemme teollisuudessa ja taloudessa. Vuonna 2020 Nivala Areenassa puhuttiin energiasta. Kalajokilaakso NIVALA Seitsemättä kertaa järjestettävä Nivala Areena pidetään Uikko Areenalla maanantaina 11.7. Eli Wilenin tehtävissä jatkaa siltaliiketoiminnan johdossa Aki Viiliäinen, jolla on siltaprojektien projektipäällikkönä kokemusta usean merkittävän terässillan toteuttamisesta, kuten esimerkiksi Jännevirran ja Kalixin sillat sekä tekeillä olevan Suomen pisimmän sillan eli Kruunuvuoren sillan rakentamisesta. Vaikka Nordecin kyltti on Ylivieskan tehtaan seinässä ollut vasta pari vuotta, niin myös tehtaalla on jo yli 40 vuoden historia ja siltoja tehty yli tuhat Ylivieskassa. 7 KALAJOKILAAKSO . Se lähtee Kruunuvuorenrannasta ja poikkeaa etualan Korkeasaaressa. Paneelikeskustelua saapuu vetämään toimittaja Helena Petäistö. Kun Viiliäinen aloitti teräsrakentajan uran 1995 Kalajoen konepajalla, niin silloin rakennettiin Raippaluodon siltaa. HEIKKI WILENIN ALBUMISTA mikä luo henkilöstön piirissä uskoa tulevaisuuteen. Se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kesän päätapahtumana. Siltaliiketoiminnan vetovastuu siirtyi Wileniltä Aki Viiliäiselle (etualalla). Wilen kokee voivansa siirtyä rauhallisin mielin vapaalle. –Työ on koko ajan ollut mielenkiintoista ja haastavaa, Wilen toteaa. –?Tehtaalla on tilauskannan suhteen hyvät näkymät, Yksikönjohtaja Heikki Wilen (kuvassa oik.) siirtyi virallisesti eläkkeelle heinäkuun alussa. Tämän vuoden teemana on kansainvälisyys alueen elinvoimaisuuden ja turvallisuuden näkökulmasta
Myös meillä luottamushenkilöillä on omia perhejuttuja ja tapahtumia, ja osallistumme kukin mahdollisuuksien mukaan kesän eri tapahtumiin. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Erityisesti yhteishankintakoulutukset tarjoavat tukea yrityksille niin nykyisen henkilöstön osaamisen päivittämiseen kuin uuden osaavan henkilöstön saamiseen. Suvuista on löytynyt aarteita, yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, turvallisuutta ja kunnioitusta myös toisia sukuja kohtaan. Bisneksen pyörittäminen vie kaiken ajan yrittäjältä, eikä pula tekijöistä auta asiaa. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä. Kesällä on paljon tapahtumia, ja nyt oli Kalajoella samanaikaisesti Kiviojan puiston vihkimistilaisuus, jossa oli paikalla kaupungin edustus. Kiitokset myös Kiviojan puiston työryhmälle, jotta tämä puisto saatiin Kalajoelle. Todennäköisempää on kuitenkin löytää hyvä tyyppi, jolla ei ole ihan kaikkea yrityksen kaipaamaa osaamista ja tarvitsee opastusta. Eija Pahkala Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kommentti siihen, miksi Kalajoen johto puuttui Raution kyläviikon avajaisista Raution mieskuoro seurasi sunnuntaina Helena Petäistön puhetta juuri paljastetun Raatihuoneen kellotornin edustalla. heinäkuuta Nivalassa Ruiskun tilalla. Jumalanpalvelus on seuraavana päivänä Nivalan kirkossa, jonka jälkeen seppeleiden lasku sankarivainajien ja sukuhaudalle. Meillä ei ole mitään tarvetta sellaiseen, ja me päättäjät pyrimme tekemään parhaat mahdolliset päätökset niillä faktoilla ja resursseilla, jotka käytettävissä on. Uuden henkilön rekrytointi on aina aikaa vievä prosessi. Kaisa Tölli, Kimmo Niemimäki, Niemimäki-Sillanpää sukuseura ry hallitus Niemimäki– Sillanpään sukukokous ja juhlapäivä heinäkuussa. Tässäkin Nemimäki–Sillapään sukuseura ry:n kokouksessa ja juhlassa vaalitaan suvun perinteitä. Työelämän tarpeita skannataan jatkuvasti, jotta puitesopimuksia olisi tarjolla juuri niihin tehtäviin, mitä yrityselämä tarvitsee. JOONA HIETALA Pula osaavasta henkilöstöstä kurittaa juuri nyt lähes tulkoon kaikkia toimialoja. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Sanan valta on lukijoiden oma palsta. Valmiiksi tehdyt puitesopimukset nopeuttavat koulutusten järjestämistä huomattavasti, ja puitesopimusten piirissä olevien alojen kirjo on varsin laaja. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Tietoa kyllä löytyy ja mielenkiintoisuus suvun tutkimiseen on valmis. Lämpimät onnittelut siitä! Rautiolaisten kanssa on yhteistyö sujunut aina hyvin. Missä isäni sukujuuri. Kalajoen johto on etukäteen yhdessä rautiolaisten kanssa sopinut olevansa paikalla 9.7.22 Raution kyläjuhlatapahtumassa. Kesä on kaunis, nautitaan siitä ja kiitetään tästä kaikesta hyvästä, minkä Luojamme on meille antanut. Viestiin pyydetään laittamaan osallistujien nimet, osoitteet ja erityisruokavaliot. Mari Viirelä Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja Osaava henkilöstö on yrityksen menestymisen perusta www.kalajokilaakso.fi Ihmisen ikä on ehtinyt jo pidemmälle, alkaa herätä kiinnostus ja sopiva uteliaisuus. Missä äitini sukujuuri. Nopeimmillaan koulutus voi alkaa noin 1,5 kuukauden kuluessa yhteydenotosta TE-palveluihin. Sukukokousja juhla järjestetään 16. 8 Perjantaina 8.7.2022 . Arvostan valtavasti Raution kylän ponnistuksia, ja Vuoden kyläpalkinto kuuluu ehdottomasti heille. Yhdessä olo jatkuu Ruiskussa juhlan jälkeen iltaan asti. Kaikki toiminta, mikä auttaa yrityksiä ylläpitämään osaamista, on tärkeää ja siihen pitää jatkossakin yhteiskunnan panostaa. Järjestäjät odottavat ilmoittautumisia perjantaihin 8. Koko tämän viikon on muun muassa sekä Rautiossa että Himangalla tapahtumia joka päivälle. Lääninrovasti Kivioja oli oma rippipappini Kallassa, ja hänestä on paljon kiitollisia muistoja. Vaikka moni epäilee, että julkiset palvelut ovat kankeita ja avun saaminen kestää pitkään, niin yhteishankintakoulutukset ovat varsin ketteriä. Moni yritys tuskaileekin, mistä löytää aika ja resurssit kouluttamiseen. heinäkuuta mennessä sähköpostilla kaisamarketta.tolli@gmail.com tai kipparin67@gmail.com. Jokainen yritys haluaisi palvelukseensa valmiin ammattilaisen, joka osaa kaikesta kaiken. Kokeneella osaajalla saattaa olla suhteellisen pitkä irtisanomisaika edellisestä työstään, jolloin puuttuvan erikoisosaamisen kouluttaminen uudelle työntekijälle voi viedä saman ajan, ja olla hyvä ratkaisu yrityksen tarpeisiin. Kannustava ja ymmärtäväinen lähestymistapa asioiden esille nostamisessa luo hyvää mieltä, toisin kuin usein toistuva negatiivissävytteinen päätöksenteon arvostelu. Edelleenkin liian harva yritys tietää, että TE-toimistolla on tarjolla moneen eri tilanteeseen sopivia yrityslähtöisiä koulutuspalveluita. Kouluttajat ovat asiantuntijoita, joilla on erittäin hyvä osaaminen nykypäivän vaateista omalla alallaan. Kalajokilaakson toimitus/sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska, Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Kalajoen johdon puuttumista Raution kyläviikon avajaisista on ihmetelty Keskipohjanmaassa (4.7.22) ja Kalajokiseudussa (5.7.22). Sukujuuret ovat löytyneet. Tilaisuus on ruuan ja kahvin takia maksullinen yli 12-vuotiailta. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Arvostan kaikkia kyliä ja lähialueella järjestettäviä tapahtumia sekä niihin kaikkeen tarvittavaa talkoohenkeä. Koulutuspalveluiden helppo löydettävyys ja joustava käyttö auttavat yrityksiä vahvistamaan kilpailukykyään alati muuttuvassa maailmassa, jossa villinä laukkaava inflaatio ja kohoavat kustannukset asettavat osaamisen merkityksen entistä tärkeämpään asemaan. Lähtökohtana ovat yritysten omat osaamistarpeet, joten näin voidaan taata, että työntekijöiden osaaminen päivitetään juuri yrityksen omien vaatimusten mukaisesti. Missä minun sukujuureni
Se on monipuolinen laji, joka yhdistää muun muassa luovuuden, yhteisöllisyyden ja liikunnallisuuden. Keppariharrastus yhdistää kaikenikäiset harrastajat yhdeksi isoksi yhteisöksi. Olin aivan ihmeissäni, kuinka sulavasti lapset pääsivät esteiden yli keppareiden kanssa. LUKIJAN KUVA Ylivieskassa peräänajo päättyi Kopakkaojaan. Molemmilla on ollut nuorempana kokemusta keppihevosista. Hänellä on tällä hetkellä kaksi itse tehtyä kepparia. HANNA SOINI Lilja Kankaalla ja Lyydia Kankaalla on kokemusta keppihevosista. Onneksi keppariradalle oli tuotu ylimääräisiä, hyvin kouluttettuja keppihevosia. Meitä hieman jännitti, että onko urheilukentällä ketään, jos silloin sattuisi satamaan. Keppareita voi harrastaa kaikenikäiset ja keppareita voi valmistaa ihan itse. Tällä kertaa kesätestiryhmä pääsi tutustumaan keppihevosratsastukseen. Kalajokilaakson kesätestaajat päättivät lähteä ottamaan selvää, millainen Raution urheilukentän keppihevosrata oli. Viisi henkilöä vietiin ensihoidon tarkistettavaksi, mutta vakavia henkilövahinkoja ei sattunut, pelastuslaitokselta kerrottiin. Toimittajan työhön kuuluu ottaa paljon kuvia, joten kollegani pyysi hyppäämään esteiden yli uudelleen ja uudelleen. Innokkaat keppihevosharrastajat pääsivät näyttämään kykynsä esteradalla. Päätin kuitenkin juosta normaalisti, sillä keppariratsastuksen jalkatekniikka ei lähtenyt sujumaan omalla kohdallani. Lähdimme kollegani kanssa ajamaan kohti Rautiota. Tätäkin lajia minun kannattaisi harjoitella useamman kerran, sillä radan laukkaaminen pariin kertaan sai jalkani väsyneiksi ja sydämen lyömään tiheään tahtiin. – Parasta keppihevosissa on se, että niillä voi kisata ja niitä voi hoitaa kuin oikeaa hevosta, Aittamaa kertoo. He ovat kilpailleet jo kolmissa kisoissa. Noin viidennen estehypyn jälkeen kollega sai hyvän kuvan ja minä sain hien pintaan. Tuntui hauskalta hyppiä esteitä ja samalla oli hienoa nähdä, kuinka realistisen näköisiä keppihevosia alan harrastajat osaavat tehdä. Rautio-viikon ohjelmassa oli Kalajoen 4H:n toimesta järjestetty kepparirata Raution urheilukentällä Kalajoella. Kyseiselle päivälle oli luvattu kaatosadetta ja ukkosta. Kaiken kaikkiaan tykkäsin! YKSI keppariradan osallistujista oli 8-vuotias Silja Aittamaa, joka osallistui keppariradalle Tähti-nimisen suomenhevosen kanssa. HANNA SOINI Ida Korolainen YLIVIESKA Ylivieskassa Savontiellä Savelan kohdalla keskiviikkona henkilöauto ajoi asuntoauton perään ja suistui törmäyksen jälkeen Koppakkaojaan. Sää oli mainio ja urheilukentällä näkyi liikettä. Käy katsomassa video Kalajokilaakson nettiversiosta, jossa kesätoimittaja Meliina Anias kokeilee Raution urheilukentän esterataa. Lisäksi keppihevosratsastusta voivat harrastaa he, jotka eivät pysty ratsastamaan oikealla hevosella. Kesätoimittaja vauhdin huumassa. MINULLA ON aikaisempaa kokemusta keppihevosista. Kiitos paljon näille nuorille, jotka opastivat minut keppariratsastuksen alkeisiin. Minulla oli loistava tilaisuus verestää muistoja, mutta valitettavasti tähän tilanteeseen en löytänyt vanhaa keppihevostani, jonka tein aikoinaan isäni vanhasta sukasta. Tosin siitä on jo vierähtänyt reilusti aikaa, sillä taisin olla silloin 10–12 -vuotias kun keppareita harrastin. Valitsin ratsukseni oikein kiltin ja sympaattisen näköisen hepan. Esteradalla näytti olevan vilinää ja vilskettä kun lapset keppihevosineen laukkasivat ja hyppivät esteiden yli. Keppihevosharrastajat ry on järjestänyt jopa Keppihevosten Suomenmestaruuskilpailuja. Seuraavaksi kysyin kokeneemmilta keppihevosharrastajilta, mikä on oikea tapa ratsastaa. Aittamaa on tehnyt myös itse keppihevosia. Huoli oli turha. Ideoita saa lähettää osoitteeseen: toimitus@kalajokilaakso.fi. Keppihevosharrastuksen suosio on kasvanut kovasti. – Minulla oli joskus nuorempana sellainen kepparivaihe, Lyydia Kangas kertoo. 9 Perjantaina 8.7.2022 . Minulla ja hevosellani meinasi iskeä rimakauhu jo ensimmäisellä esteellä. Onnettomuuspaikalla Ylivieskassa oli keskiviikkona hälytysajoneuvoja. Kalajokilaakson kesätesti on kesäjuttusarja, jossa toimitus testaa erilaisia asioita. Aittamaa on harrastanut keppihevosia jo viiden vuoden ajan. Kaiken kaikkiaan keppariratsastus ylitti odotukseni. Kalajoen 4H:n työntekijät Lilja Kangas ja Lyydia Kangas kertoivat, että keppariradalle osallistui vajaa parikymmentä ratsastajaa. KEPPARIRATSASTUS on hyvää liikuntaa, sillä siinä joutuu juoksemaan ja pomppimaan erilaisten esteiden yli. HANNA SOINI Hummani hei! – Rautio-viikon keppihevosradalla riitti vauhdikasta menoa Kalajokilaakson kesätesti Silja Aittamaa ja hänen Tähti-keppihevonen ovat kilpailleet kolmissa kisoissa. KALAJOKILAAKSO Meliina Anias KALAJOKI Kalajokilaakson kesätesti -sarja saa jatkoa
ovat edelleen ahkeralla käytöllä. Tänä kesänä yli 200 vuotta vanhan navetan laho lattia uusitaan täysin. Mukana on myös kansanperintötietoa erikoisissa olosuhteissa sokeutuneesta Hätämaan noidasta. –?Olen aina kuvannut itseni varten, ja kuvia on kertynyt koneelle paljon 40 vuoden aikana. Viikko sitten ovensa avannut Puuhkalan museo kokoaa tänäkin vuonna pihapiiriinsä niin taideja käsityönäyttelyitä kuin musiikkia. Viljamakasiinissa sijaitsee Eeva Rutasen ja Jaana Öljymäen tuohinäyttely, jossa on esillä tuohesta käsintehtyjä esineitä. PUUHKALAN museolla on esillä neljä näyttelyä. Puuhkalasta tekemistä löytävät myös viherpeukalot, sillä kaupungin vuokraamat palstaviljelmät Museon arkeen kuuluvat myös remontit. Kesäkauden ulkopuolella siellä järjestetään toisinaan tapahtumia. 10 Perjantaina 8.7.2022 . Siinä on pidetty myös koulua. Nälkävuosina 1867–1868 rakennus toimi köyhien työhuoneena. Maitokannumuseon yläkertaan taas on pystytetty taiteilija Taru Kilpisen Hätämaan noita ja Pohjois-Pohjanmaa -näyttely, joka pitää sisällään tekstiiliteoksia ja maalauksia. Halusin koota niistä Puuhkalaan sen ympäristöön sopivan näyttelyn. Puuhkalassa esillä taidetta, käsitöitä ja paikallishistoriaa Stenbäckin talo on Kati Pehkosen lempirakennus museoalueella. –?Mukavaa huomata, että museoon on tullut tutustumaan paljon lapsiperheitä tai lapsia isovanhempiensa kanssa, Kati Pehkonen sanoo. Hänen mukaansa museolla on vieraillut 20–30 kävijää päivää kohden. HANNA SOINI Jari Lehtikangas toi Ylivieskassa kesälomalla olevan lapsenlapsensa Hertta Hyvösen katsomaan näyttelyä ja Puuhkalan museota. VILJAMAKASIINISTA löytyy myös ylivieskalaisen valokuvaajan Jari Lehtikankaan valokuvanäyttely, johon on koottu upeita ja vähän humoristisiakin luontokuvia metsän pikku piipertäjistä sekä pitkällä valotusajalla kuvattuja tunnelmallisia valokuvia ylivieskalaisista ladoista. Katajan koulu aloitti siellä toimintansa vuonna 1927. Näyttely koostuu kahdesta osasta, luontokuvista ja pitkään valotetuista ladois. Näyttelyyn kuuluu 22 valokuvaa. KALAJOKILAAKSO vi ik on va ih de Lähetä juttuvinkki toimitus@kalajokilaakso.fi Hanna Soini YLIVIESKA Puuhkalan kotiseutumuseolla Ylivieskassa on jälleen tänä kesänä paljon nähtävää ja koettavaa. Puuhkalan museo on auki kesäisin. Museosihteeri Kati Pehkonen iloitsee museon vilkkaasta kävijämäärästä ensimmäisellä aukioloviikolla. 5-vuotias Hertta Hyvönen valitsi kuvaan lempiteoksensa näyttelystä. Järvelän talolta löytyy Ylivieskan seudun kansalaisopiston opintopiiriläisten pitsinäyttely, joka esittelee pitsitöitä aina koristeesineistä asusteisiin ja koruihin. Avoinna on myös jokakesäinen Kesäkahvila Kerttu, maitokannumuseo sekä suurin osa museoalueen vanhoista rakennuksista talonpoikaisesineistöineen
Kaikkiaan esineitä on yli 7?000 kappaletta. Sen toiminnasta vastaa Ylivieskan kulttuuripalvelut. elokuuta saakka. Stenbäckin talo on Kati Pehkosen lempirakennus museoalueella. Myös luontokuvaus on lähellä hänen sydäntään. Monien rakennusten tarkka ikä ei ole tiedossa. Lähde: Kati Pehkonen ja Ylivieskan kaupungin verkkosivut. 11 KALAJOKILAAKSO . Sen takia lattia on ollut pahasti notkollaan. Nälkävuosina 1867–1868 rakennus toimi köyhien työhuoneena. Puuhkalassa toimii Kesäkahvila Kerttu. Kesän aikana Puuhkalaa remontoidaan, kun 1790-luvulta peräisin olevan navetan lattia lankkuineen ja tukirakenteineen uusitaan täysin. Siinä on pidetty myös koulua. NÄYTTELYIDEN lisäksi Puuhkalan kesään kuuluu hieman musiikkia. Samalla parannetaan navetan lattian pohjan tuuletusta ja ilmanvaihtoa, Kati Pehkonen kertoo. Tulevaisuuden remppakohteena on luultavasti vähän maahan painunut luhtiaitta, Pehkonen tuumii. Navetta on remontin ajan suljettu kävijöiltä. Kyseessä on koko perheen tarinallinen konsertti, jossa kerrotaan vanhoista suomalaisista luontokäsityksistä. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvun lopulta ja nuorimmat 1900-luvulta. HANNA SOINI 1790-luvulta peräisin olevan navetan laho lattia remontoidaan kesän aikana. Museoon on vapaa pääsy. Rakennuksissa on esillä lähinnä talonpoikaisesineistöä, mutta myös esineistöä käsityöja palvelualoilta sekä apteekista. –?Kantavat rakenteet ovat kärsineet lahovaurioita. –?Vanhat rakennukset vaativat jatkuvaa remonttia. Pihapiiristä löytyy asuinrakennuksia, taiteilija Simo Pällin ateljee, erilaisia aittoja, riihi, viljankuivaaja, sauna, maitolaituri, navetta, latoja ja pari hyyskää. Lattia on tarkoitus saada valmiiksi loppukesän aikana. PUUHKALAN rakennuksia ja pihaa ehostettiin viime vuonnakin muun muassa uusimalla Stenbäckin talon tupajumien syömiä hirsiä, oikaisemalla kuistia ja kaatamalla pihalta puita. Kahvilavastaava Saana Isokääntä asettelee herkkuja esille. PUUHKALAN kesään kuuluu myös arjen askareita. Konserttien ja näyttelyiden aiheet sopivat museon historialliseen ja luonnonläheiseen tunnelmaan. Katajan koulu aloitti siellä toimintansa vuonna 1927. Puuhkala pähkinänkuoressa Puuhkalan kotiseutumuseo koostuu 15 rakennuksesta, joista kaikki yhtä latoa lukuun ottamatta on kuljetettu paikalle muualta, suurimmaksi osaksi kuitenkin Ylivieskasta. Perjantaina 8.7.2022 ta, jotka tuovat hyvää vastapainoa toisilleen, Jari Lehtikangas kertoo. Myöhemmin heinäkuussa museolla järjestetään Metsänpeitossa -konsertti, jonka järjestää Lasten kulttuurikeskus Uulu. Lattian alle tehdään luultavasti hiekkapohja ja navetan muita rakenteita tuetaan. Puuhkalan omistaa Ylivieskan kaupunki. Ensimmäiset lattialankut on jo irrotettu. Pehkosen mukaan navetta kaipaisi muutakin pientä viilausta, mutta asia jää vielä toistaiseksi harkintaan. Se on auki kesäisin, tänä vuonna 7. Museorakennuksista löytyy taideja käsityönäyttelyitä, kesäkahvila ja maitokannumuseo, jossa on noin 400 maitokannua ja noin 200 kermakkoa. Korjaukset ovat osa rakennusten tavanomaista ylläpitoa. Valokuvauksessa häntä kiinnostaa etenkin erilaiset haastavat valaistusratkaisut
21 20 20 20 21 21 su 10.7. klo 16.12 Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Perjantai 8.7. 24 22 23 24 24 24 Kylmintä Ylivieska +13,4 klo 13.00 Lämpimintä Ylivieska +18,7 klo 12.00 Kylmintä edellisenä yönä Ylivieska +6,7 Havainnot Suomessa Kylmintä 6.7. su do ku 12 Perjantaina 8.7.2022 . Sunnuntai 10.7. 03:16 23:36 Lauantai 9.7. 16 18 17 18 18 18 20 21 20 21 19 20 20 21 18 21 19 20 8 1 6 Maanantai 11.7. Tiistai 12.7. yö: +4,6 Joutseno Perjantai 8.7. KALAJOKILAAKSO 12 Perjantaina 8.7.2022 . Lauantai 9.7. päivä: +22,8 Hattula Kylmintä 7.7. 03:18 23:34 Sunnuntai 10.7. päivä: +4,8 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 6.7. 03:21 23:32 Alavieska pe 8.7. 22 24 23 24 24 24 22 25 25 25 25 25 2 3 Tänään 13 10 17 18 17 18 19 18 20 20 20 22 19 8 8 5 5 5 Havainnot 7.7. KALAJOKILAAKSO Ristikko Sää Keskivaikea Vaikea Helppo YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Sääennuste tehty 7.7. 21 20 20 20 21 21 ma 11.7. 17 Kalajoki 16 Haapajärvi 17 Nivala 18 Sievi 18 Ylivieska 18 la 9.7. klo 16 mennessä
klo 16-19 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 18 Ehtookellot ja iltasoitto kirkon raunioilla, jonka jälkeen rukoushetki kirkossa. klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla. Bergroth oli tarmokas pappilan emäntä toimien ja vaikuttaen lisäksi hyvin monipuolisesti erilaissa yhdistyksissä paikallisesti ja maakunnallisesti. Sari Passoja-Verronen KALAJOKI Kesätuuli puhalsi lempeästi, mutta voimakkaasti, kun Alice ja Vilho Kiviojan nimikkopuisto Kalajoella Jokelan pappilan vieressä vihittiin käyttöön sunnuntaina. Vapaita päiväkerhopaikkoja voi tiedustella elokuussa p. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. KOLEHTI: Nuorten perusja ammattikoulutukseen Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Koulutus on avain oman elämän hallintaan. Kun tulimme käymään, tuntui siltä, että aina oli meneillään jokin projekti, jossa he olivat keskeisesti mukana. klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla. Su 10.7. klo 10–18. Hän toimi Kalajoen kirkkoherrana 1940-1968 ja sitä ennen Kalajoen seurakunnan kappalaisena. Juhlapuheen pitänyt Kiviojien poika Matti Kivioja kertoi Ministeri Anna-Maja Henriksson oli puiston avajaisissa yhdessä veljensä Håkan Forssin ja miehensä Janne Henrikssonin kanssa. 08-439 5010; taloustoimisto p. KALAJOKILAAKSO Ylivieskan seurakunta Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna 1.6.-31.8. Henriksson ei myöskään koskaan unohda faarinsa intohimoa nahkiaisia kohtaan. klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 14 Kynkkärinki Kotikartano 1,2 ja 3:n asukkaille. 08-425 990 (suljettu 29.6–31.7). KIRKKOTALAKOOT-INFO Kirkko ja kirkon kahvio ovat avoinna 27.6.-14.8.2022 maanantaista torstaihin klo 10–18 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 16–19. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30-13.00 ja perjantaisin 10.30-12.00. 044-7118 610, os. Tarkempi aikataulu ja nettiradio: kesaseuraradio.fi. . Tulkit suluissa. Parasta olivat hänen perunalimppunsa ja mukavia olivat myös osuuskauppaan tehdyt ostosreissut. on myynnissä kirkossa Kirkkotalakoiden hyväksi. Pe 15.7. SARI PASSOJA-VERRONEN Alice ja Vilho Kivioja . Rukoushetki näinä päivinä klo 18. Ylivieskassa (lyrs.fi). p. Terveystie 11. 0400 22 11 80 joka ilta klo 18–24. Teemana ”Hyvällä mielellä”: ohjelmatuokioita, ulkoilua, lounasruoka ja päiväkahvit, lepoa, käsillä tekemistä sekä yhteinen leirikirkko. Jonkin ajan kuluttua oli junavaunulastillinen sementtiä Sievin asemalla. –?Ihailin faarini kielitaitoa. 044-7118601. kummallisen tarinan liittyen laatassa olevaan muistolauseeseen. Kiviojaa hän sanoi paikkakuntalaisten muistelevan lämmöllä vaatimattomana ja velvollisuudentuntoisena seurakunnan paimenena. Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9-12, p. SEURAKUNNAN VIIKKO www.facebook.com/ylivieskanseurakunta www.ylivieskanseurakunta.fi La 9.7. Palveleva kirje: PL 210, 00131 Helsinki Rauhanyhdistysten Kesäseuraradio (SRK) välittää kotiisi mm. Pekka Kiviojan vanhin tytär Ulla Miettunen kertoi syntyneensä Kalajoen sairaalassa. V.H. . Hän oli keskeinen vaikuttaja Kalajoen Naiskotiteollisuuskoulun kehittämisessä. Sotavuosina Kalajoella kirkkoherrana ja myös lääninrovastina toiminut Vilho Heikki (V.H.) Kivioja ja hänen vaimonsa Alice Kivioja tunnetaan laajasti ja nimikkopuisto kunnioittaakin heidän elämäntyötään. 044-7118634. V.H. Lisäksi hän toimi monella tapaa kotiseudullaan yhteiskunnallisena ja hengellisenä vaikuttajana. Hengelliset kesäjuhlat 2022: Rauhan Sanan Suvijuhlat 15.-17.7. Kirkkotalakoot ovat tuottaneet 31.5.2022 mennessä 828.150 euroa kirkon rakennusrahastoon. –?Minun elämänmittainen tarina alkoi siitä, kun faari kantoi minut pikkuisena nyyttinä sairaalasta pappilaan turvallisilla käsivarsillaan. Miettusella on musikaalinen perhe ja he vastasivatkin juhlan musiikista.. Lapsia Kiviojilla oli 11. klo 10 Messu kirkossa, Juhani Alaranta, Heikki Saukko; klo 13 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Martti Murtoperä. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään. Tule hiljentymään, tutustumaan ja kahville! Yhdessä-juhlakirjaa, ikoni-postikortteja, kirkkopuusta tehtyjä lautasia, jäätelöä, kahvia ja piirakkaa, ym. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Eija Nivala, kanttori Miika Tikkanen, katsottavissa ja kuultavissa myös osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa; klo 15-16:30 koko perheen Missio22-toritapahtuma Ylivieskan torilla; klo 16-19 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Urho Savela; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla. DIAKONIA Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, asiointiaika diakoniatoimistoon sovitaan ti, ke, to klo 8.30-9.30 ajanvarausnumerosta 044-711 8670, Asiakas voi varata ajan silloin kun on tarvetta keskusteluapuun eri elämäntilanteisiin liittyen tai on kyse taloudellisesta avusta, Numeroon voi jättää myös soittopyynnön tekstitai WhatsApp-viestillä, Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä Varttuneen väen leiripäivät Törmälän leirikeskuksessa 16.8. Voit ilmoittautua joko tiistaille tai keskiviikolle. Ministeri Anna-Maja Henriksson on Kiviojien tyttären tytär. Kuljetus taksikyydillä, leirimaksu 10 e /hlö. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, viimeinen ilmoittautumispäivä on ma 1.8.2022. ja 17.8. Su 10.7. . –?Mietimme sisareni Eevan kanssa sopivaa raamatunlausetta tekstin loppuun, ja pian Eeva soitti minulle: hän oli ottanut käteensä isän käyttämän pienikokoisen Raamatun ja siellä välissä oli lappunen, johon oli kirjoitettu isän käsialalla Luukas 17:10, Me olemme arvottomia palvelijoita. Nopea tapa on lähettää tekstiviesti APU20 numeroon 16499 (20 euroa). Merijärven diakoniatyön asiakasasioissa yhteys Ruut Hirvilammi p. Siitä lähtien tuo punainen pappila on ollut minulle hyvin tärkeä paikka. Ti 12.7. LAPSET Kesätauko Lapsityön toiminta on kesätauolla. 08-4395010, perjantaisin suljettu. Vs. Ilm.ja lisät. Ma 11.7. Lisätietoja löytyy sivulta kirkonulkomaanapu.fi. 73:28) Ylivieskassa 15.-17.7.2022, Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Suvannon kappeli, Siltalan seurahuone ja Salon tupa. PUISTOON on tuotu luonnonkivi, jossa oleva muistolaatta paljastettiin vihkiäisten yhteydessä. 08 3161 303 ma-pe klo 9-16. Kurikassa (uusherays.fi) KASTETTU Viena Malviina Heikkilä KUOLLUT: Aune Orvokki Hietala 95 v, Eila Edit Kotkamaa 84 v, Jorma Tapio Hautamäki 61 v. Tilaisuudessa oli mukana myös ministeri Anna-Maja Henriksson, joka on Alice ja Vilho Kiviojan tyttären tyttö. –?Mutta muistan myös kuinka aktiivisia mummo ja faari olivat täällä kunnassa. Kiviojien sukua puiston vihkiäisissä oli paikalla runsaasti ja myös muut muistelivat Alicea ja Vilhoa. Ke 13.7. Yksi tärkeimmistä viesteistä, jotka hänen mieleensä jäi jo lapsena oli, että koulutus ja sivistys ovat tärkeitä. 044-7118631. To 14.7. Klo 15 Alkurukous ja puhe (kirkko) Timo Kontio (Hans Thylin), klo 16 Puhe (kirkko) V-M Linnanmäki (Margaretha Sorvisto), klo 16:30 Puhe (kirkko) Matti Rahja (Tomi Grankulla), klo 17 Väliaika, klo 18 Puhe (kirkko) Jaakko Rahja (Per-Ole Hjulfors), klo 19 Puhe (kirkko) Lassi Rauhala (Jimmy Sundqvist), klo 20 Väliaika, klo 20:30 Lauluhetki (kirkko) Anders Värnström (Mårten Niemelä), klo 21:30 Nuortenilta (kirkko + Salon tupa) Jorma Pesämaa (Jimmy Sundqvist). Siis isä pääsi itse kirjoittamaan tekstiä muistolaattaansa! Matti Kivioja muisteli myös isänsä työtä eduskunnassa. Taajuudet: Haapavesi 90,8 MHz, Reisjärvi 95,7 MHz, Raahe 96,6 MHz ja Sievi 106,8 MHz. 0447118640. SARI PASSOJA-VERRONEN Ministeri Anna-Maja Henriksson muisteli faariaan ja mummoaan Alice ja Vilho Kiviojaa heidän nimikkopuistonsa avajaisissa ”En koskaan unohda faarin intohimoa nahkiaisiin” Juhlapuheen piti Matti Kivioja. 13 Perjantaina 8.7.2022 . seurakuntamestari Mirja Lehkonen p. MUU TOIMINTA Ukrainan sodan uhreille on mahdollisuus lahjoittaa apua Kirkon Ulkomaanavun kautta. Isä lähetti 1950 onnittelusähkeen 50-vuotiaalle pääministeri Kekkoselle ja lisäsi siihen sanat ”lähetä sementtiä”. ma-to klo 9-12, pe suljettu. klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Lauri Hankkila, Tarmo Leppälä. Alice Kivioja o.s. Milla Seppälä 044 711 8626. Kuunneltavissa osoitteessa lyrs.fi. –?Silloin edustajat istuivat puolueittain aakkosjärjestyksessä, joten Urho Kekkonen oli hänen vieruskaverinsa. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. ALICE-MUMMOA Anna-Maja Henriksson kuvailee aivan ihanaksi. 08-4395070. Kivioja oli maalaisliiton pitkäaikainen kansanedustaja vuosina 1929–1945. ma-to klo 9-12, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. kesän 2022 Suviseurat, opistoseurat sekä seuratallenteita ja muuta ohjelmaa päivittäin ajalla 29.6.–8.8. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. Joka vuosi he saivatkin Pietarsaareen paketin hiillosnahkiaisia. –?Muistan päivän, kun faari ja mummo muuttivat pappilasta Katveeksi kutsuttuun taloon. Ja olihan hänen kiinnostuksensa esperantoa kohtaan jännittävää. Vapaaehtoisten ilmoittautuminen tiistaina klo 10-11 Hannele Vikman 040-7591812; klo 18 Rukoushetki kirkon sivualttarilla. Uusheräyksen kesäseurat 22.-24.7. Henriksson totesi faarinsa olleen aina kiinnostunut kuinka koulussa sujui. Rauhan Sanan suvijuhlat ”Minä turvaan Herraan, Jumalaani” (Ps. Henriksson muistelikin faariaan ja mummoaan lämpimästi. Kirkon keskusteluapu päivystää num. Avajaispuheen pitänyt Raili Myllylä totesi, että Kiviojien elämäntyötä arvostetaan suuresti Kalajoella. Olin silloin neljävuotias ja maailman ylpein ihminen, joka ajoi kolmipyöräisellä polkupyörällä uuteen kotiin. klo 10-18 Kirkko ja kirkon kahvio avoinna hiljentymiseen, tutustumiseen ja kohtaamiseen; klo 19 Kesäillan musiikkihartaus Ylivieskan Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, Maaru-duo, Pirita Myllymäki-laulu, Sari Kauranen-kantele ja laulu, Riikka Talvitie, vapaaehtoinen ohjelmamaksu 10e. MUUT Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat 1.6.-31.8. Palveleva netti osoitteessa: https://kirkonkeskuteluapua.fi/palveleva-netti. KALAJOEN ROVASTIKUNTA Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskus, Terveystie 11, 84100 Ylivieska, ajanvaraus ma-to 12–13 p. Hyvää kesää kaikille! MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA La 9.7. Siitä oli hyötyä ainakin silloin, kun Kalajoen yhteiskoulua rakennettiin, ja sementistä oli pulaa. Ei ollut epäilystäkään siitä, että Kalajoki oli heille todella tärkeä
MELIINA ANIAS Mika Pylväs Helsinkiläinen Mika Aatos Henrikki Pylväs kuoli 28.6.2022 Helsingissä. Papoilla on myös kokemusta kirjoittamisessa. Olemme innoissamme voidessamme jatkaa julkista opetustyötämme ja jakaa Raamatun lohduttavaa toivon sanomaa lähimmäisillemme, toteaa Jehovan todistajien tiedottaja Jukka Palonen. Koiranomistajat toivoisivat koirapuistoa Alavieskaan. MELIINA ANIAS Tämä teos on Tuomo Oikarisen suosikki omista teoksistaan. Hän oli 86-vuotias. KALAJOKILAAKSO Onnittelemme Tänään: Turo, Turkka Huomenna: Jasmin, Jade, Nanna, Jasmiina, Ilta Meliina Anias ALAVIESKA Alavieskan kunnankirjastossa on heinäkuun ajan näytillä Mauri-vaari Laakkosen ja Tuomo-ukki Oikarisen taidenäyttely Kaks pappaa. Kaks pappaa -näyttelyllä ei ole varsinaista teemaa vaan se pohjautuu pappojen elämänkokemukseen taiteen parissa. Kaipaamaan jäivät siskot, tädit ja setä perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. –?Viime vuodet ovat ravistelleet ihmisiä, ja monet miettivät, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kunnanhallitus lähettää valtuustoaloitteen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi. –?Akryylitöitä teen nykyään enemmän. Hausjärveltä kotoisin oleva Laakkonen rakastunut maalaismaisemiin. Kuvassa on vasemmalta katsottuna Markku Heino, Tuomo Oikarinen ja Mauri Laakkonen. Markku Heinon runoilla höystettynä. Jehovan todistajat palanneet katukuvaan. Niitä pystyy työstämään pidempään kuin akvarelleja, sillä akvarellit tulevat kerralla valmiiksi, hän toteaa. Aloitteen mukaan koirapuisto olisi hyvä kohtaamispaikka koirille ja ihmisille. Minulla sattui olemaan lomareissu tänne suuntaan sovittuna, joten ajattelin, että miksipä ei, hän kertoo. Eläkkeelle jäämisen myötä papat rupesivat maalaamaan säännöllisesti. –?Minulle tuli mieleen näistä maalauksista positiivinen elämänasenne ja valoisuus. Akvarellimaalaukset ovat Oikariselle välitöitä. Kahden papan yhteistyö on viisauden alku ja juuri Mauri Laakkosen mukaan tässä teoksessa on maalattu uusi teos vanhan päälle. –?Teen niitä aina silloin tällöin, koska ne ovat nopeita tehdä. MELIINA ANIAS Mauri Laakkosen ja Tuomo Oikarisen taidenäyttely Alavieskassa. Kuolleita Kalajokilaakso ALAVIESKA Alavieskan kunnanvaltuutettu Jarkko Pehkonen (ps.) jätti valtuustoaloitteen koirapuiston rakentamisesta Alavieskaan 23. Oikarisen ja Laakkosen näyttelyn nimen takaa löytyy mielenkiintoinen tarina. Runoilijana hän on toiminut kymmenisen vuotta, jonka aikana hän on kirjoittanut muutaman kirjankin. –?Käytän silikonipensseleitä eli sellaisia pullasutimen näköisiä vempaimia, joilla maali levitetään, hän selittää. TAIDENÄYTTELYN ohessa esillä on runoilija Markku Heinon kirjoittamat runot, joiden inspiraationa on käytetty Oikarisen ja Laakkosen maalauksia. Oikarisen ja Laakkosen teokset toivat hänelle tietynlaisia mielikuvia. Molemmat papat ovat käyneet taidekoulun, Oikarinen 90-luvun alussa ja Laakkonen 60–70-luvun taiteessa. Teuvo Erkkilä Ylivieskalainen Teuvo Eino Erkkilä kuoli 6.7.2022 Ylivieskalssa. Rakkaus maaseutua kohtaan näkyy esimerkiksi hänen heinälato-aiheisissa maalauksissaan. Lisäksi hän tekee öljyväritöitä ja akryylitöitä. Suomessa on noin 18?000 Jehovan todistajaa lähes 300 seurakunnassa. EMMI TILVIS Alavieskaan toivotaan koirapuistoa Kalajokilaakso Jehovan todistajat ovat palanneet katukuvaan julkisille paikoille kahden vuoden koronatauon jälkeen, Jehovan todistajien tiedotteessa kerrotaan. Itse olen Pohjanmaalta kotoisin, joten olen vaari ja Tuomo on Savosta, joten hän on ukki. –?Olemme molemmat isoisiä. Valtuustoaloitteen mukaan alavieskalaiset ovat toivoneet pitkään koirapuistoa alueelle. Mauri sitten kysyi minulta, haluanko tulla mukaan tähän näyttelyyn. Meidän kesken 14 Perjantaina 8.7.2022 . Projektiin lähteminen Heinon mukaan helppoa, sillä askelmerkit kohtasivat sattumalta. Isoisille on erilaiset nimitykset Pohjanmaalla ja Savossa. Hän oli 46 vuoden ikäinen. Me mietimme synonyymiä näille kahdelle nimitykselle ja siitä syntyi Kaks pappaa, Laakkonen kertoo. Valtuustoaloitteessa kerrotaan useista tutkimuksista, joiden mukaan koirilla on myönteinen vaikutus ihmisen fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Kirjastossa on myös luettavana Markku Heinon kirjoittamat runot Laakkosella ja Oikarisella on karttunut kokemusta maalaamisen parissa vuosikymmenien ajan. Herrojen teoksia voi käydä ihastelemassa Alavieskan kunnankirjastossa heinäkuun ajan. Koirapuistossa koirat voivat juosta vapaina, mikä mahdollistaisi monille roduille tärkeän nopeatempoisen juoksemisen. Ihmisten ovilla käynti on kuitenkin edelleen jäissä. Puoliso ja lapset perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät jäivät kaipaamaan. Koirapuisto olisi loistava paikka myös liikuntarajoitteisille koiranomistajille, jossa he voivat huolehtia koiran päivittäisestä liikunnasta. Akvarellitöissä on sattumanvaraisuutta mukana, josta pidän, Oikarinen kertoo. Korona-aika on korostanut ihmisen parhaan ystävän merkitystä, sillä koira on ollut ihmisen ainoa fyysinen kaveri karanteenissa. Laakkonen maalaa pääasiassa akryylimaalauksia, mutta niiden toteutustapa on hieman erilainen. Alavieska on valtuustoaloitteen mukaan aktiivinen koirapitäjä, josta löytyy seura-, palvelus-, ja metsästyskoiria. Näistä aiheista pystyin keksimään runon improvisaationa, Heino toteaa. MAURI LAAKKOSEN esillä olevat maalaukset ovat hänen uusinta tuotantoa. toukokuuta. –?Olemme Maurin kanssa runoilijakavereita Facebookista ja olemme tavanneet muutaman kerran. TUOMO OIKARISEN teokset ovat akvarellimaalauksia, joita hän on tehnyt vuosien mittaan. Heinolla on pitkä tausta runoilijana
Tiina Malkamäki on kerännyt postikorttitaidetta noin 30 vuotta. Se kertoi Haapajärven, Reisjärven, Pyhäjärven ja Kärsämäen kuntien edustajien kokouksesta kuntien yhteisen terveyskeskusliiton perustamisesta. Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa! Niin suuri, suuri on maa. Aikaisemmin on tämän ajan lääkärinä toiminut kunnansairaalan lääkäri, mutta nyt kunnansairaalassakaan ei ole lääkäriä, sillä tri Pikkarainen on armeijan ”leivissä”, Kalajokilaakso kirjoitti. Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Vauvauutiset Perjantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. –?Eilisessä kokouksessa käydyssä keskustelussa tärkeimmäksi kysymykseksi muodostui lääkärien viikonloppupäivystyksen järjestäminen. –?Lastensairaalan oma lääkäri on heinäkuun lomalla. ANTTI SAVELA Tiina Malkamäen korttikokoelma pikavisiitillä Alavieska-päivillä Hanna Soini NIVALA Nivalan lastensairaala suljetaan heinäkuun ajaksi, uutisoi 50 vuotta vanha Kalajokilaakso vuodelta 1972. Katja ja Kari Rahkola, Kannus Tyttö 1.7. Samaisessa lehdessä käsiteltiin myös toista terveydenhuoltoaiheista uutista. Lääkäripula vaivasi lastensairaalaa Nivalassa. Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois. –?Ja niitä kortteja on paljon! Olen juuri laskemassa itsekin, että paljonkohan niitä on, Malkamäki viestittelee ja laskutoimitus päätyi lukuun 2?100 korttia. Rakkaat onnittelut mummilta ja papalta! Pirjo Kunelius ALAVIESKA Postikorttitaidetta lähes 30 vuotta kerännyt Tiina Malkamäki tuo nostalgisen korttikokoelmansa maanantaiksi Alavieska-päiville, jossa se on nähtävillä Hannulan talon navetassa. Marjaana Poranen ja Pekka Jouppi, Kokkola Onerva Pihlajamäki olet täyttänyt 4 vuotta Espoossa 28.06. Palsta on maksuton. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Minä tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Korttikokoelma on esillä vain yhtenä päivänä muutaman tunnin ajan. Ylivieskan mummu onnittelee ja toivoo enkelten varjelusta! Loviisa Hilli täytti 7 vuotta 4.7.2022. Asia jäi vielä mietintään. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 15 KALAJOKILAAKSO . Perjantaina 8.7.2022 Touhulan perhe Virtanen Viivi ja Wagner Päivän sana Miks emme me kaikki yhtyä vois. Esillä on postikorttitaidetta kuvataiteilija Martta Wendeliniltä (1893-1986), taidemaalari Rudolf Koivulta (1890-1946) sekä ruotsalaiselta taiteilijalta ja kuvittaja Jenny Nyströmiltä (18641946), joiden kuvataide on postikorttien kautta tullut tutuksi suurimmalle osalle suomalaisista. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas sanoo Herra. Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. – Eino Leino O nnea! Onnittelupalsta Perjantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. 57: 18–19 Viisaan miete Poika 30.6. -Tässä mielessä kokous antoi suosituksen, että päivystysasiasta järjestettäisiin neuvottelu, että päivystys saataisiin palvelemaan tasapuolisesti joka kunnan asukkaita siten, että se toimisi koko ajan yhdessä pisteessä, Kalajokilaaksossa kirjoitettiin. Olemme vallitsevan koronatilanteen vuoksi paljon etätöissä, joten kirjepostia tarkistetaan toimistolla vain satunnaisesti. Lasten kuvia ei enää kirjepostiin Lasten onnittelukuvien suhteen käytäntö muuttuu siten, että ne tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen: lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Eli kirjepostina niitä ei enää kannata lähettää. Hän on aikaisemmin pitänyt kokoelmansa näyttelyn Kulttuurikeskus Akustiikassa vuonna 2013. Jes. HANNA SOINI Nivalan lastensairaala sulki ovensa lääkäripulan vuoksi Kalajokilaakso 50 vuotta sitten Tohtori Pikkarainen oli lähtenyt armeijan ”leipiin”
Toisella jaksolla Oona Markkanen vei KPK:n johtoon, mutta jokeri Janika Vierimaan kahdella kotiutuksella jakso kääntyi Kuulalle. Molemmat sijoittuivat kahdella matkalla neljänneksi 17-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. heinäkuuta Tallinnassa uitaviin Pohjoismaiden ikäkausimestaruuskilpailuihin. Jatkoon olisi vaadittu 0,17 sekuntia parempi aika. Kilpailut käydään 16.-17.7. ruotsalalaisviestissä, jossa osuudet ovat 100, 200, 300 ja 400 metriä. Malla Hämäläisen sormi ei alkuviikosta ollut vielä täydessä iskussa, mutta lääkäreiltä hän on saanut jo luvan hypätä altaaseen. Hautakoski aitoi oman ennätyksensä, mutta se ei aivan riittänyt välieräpaikkaan tiistain aamukarsinnoissa. KALAJOKILAAKSO Urheilu Juha Savela PESÄPALLO, YLIVIESKA Ylivieskan Kuula jatkoi naisten ykköspesiksessä tällä kaudella hämmästyttävän pitkäksi venynyttä putkeaan viedä ottelujen ratkaisu jatkovuoroihin. 400 metrillä Malla Hämäläinen ylsi jopa aikuisten A-finaaliin, josta tuloksena oli seitsemäs sija. –?Marginaalit olivat pieniä, eikä mitalitkaan olleet kaukana. Ylivieskalainen Vieskan Uimarit oli kilpailuissa mukana viiden uimarin voimin. Yhteensä 32 seuraa pääsi pisteille ja monta isoa seuraa sekä kaupunkia jäi meidän taakse. Kerttu Siipola toi Kuulan ainoan juoksun. JARNO HERRANEN Ottelun ratkaisu venyi jälleen jatkoille, jossa Kajaani vei voiton Kuulan naisilla tuttu tahti Kalajokilaakso YLEISURHEILU, JERUSALEM Alavieskan Virin Kristian Hautakoski juoksi hyvin 400 metrin aidoissa alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa Jerusalemissa. Sunnuntaina hän ei pystynyt uimaan enää 800 metriä. Keskiviikkona Suvannolla tarvittiin kotiutuskisa ennen kuin Kuulan ja Kajaanin Pallokerhon voittaja oli selvillä. Malmössä Ruotsissa. Lähde: Kärkimedia Paneeli 2005-2019 (RAM) Kärkimedia lukijayhteisö 2020 (Digitalist) hi lla gr ou p. Kauan ei Malla Hämäläisen tarvitse odotella seuraavia isoja kisoja, sillä hänet on valittu edustamaan Suomea 9.–10. –?Vähän sormessa tuntuu kipua. Kristian Hautakoski oli lisäksi Suomen joukkueessa ns. Virin nuoret saavat myös lisää edustuspaikkoja Suomipaidassa. Jokeri Nea Tuikka kotiutti ensin Elisa Heikkalan ja neljännen alussa Jenni Matolan. fi/ m ai no st aj al le. Myös Kuulan molemmat juoksut lähtivät saman pelaajan mailasta. Tasainen avausjakso ratkesi vieraiden eduksi neljännen tasoittavalla, kun KPK:n jokeri Mette Leskinen iski kahden palon tilanteessa kakkosjatkeelta läpi. – Lauantai-illan 400 metrin vapaauintifinaalissa Malla tuli huonosti maaliin ja satutti sormensa. Kuulan parhaana palkittiin lukkari Tea Santahuhta, kakkosvahti Eerika Vierimaa oli kakkospalkittu. 16 Perjantaina 8.7.2022 . Hautakoski juoksi erässään vahvasti, mutta kaksi viimeistä aitaa tuottivat vaikeuksia. Nuorten sarjojen seurapisteissä Vieskan Uimarit oli 15:s. Tilanteesta syntyi kaksi juoksua, joilla vieraat nousivat 2–3-jaksovoittoon. Jos PM-uinneissa Malla on täysin kunnossa, niin kyllä siellä on hyvät menestymismahdollisuudet, Sami Hämäläinen arvioi. Virin nuorilla kulkee Hautakoski juoksi ennätyksensä EM-kisoissa, kaksi viriläistä PM-kisoihin Ari-Pekka Ojala UINTI, TAMPERE Suomen huiput mittelivät uinnin SM-mitaleista Tampereella 30.6.–3.7. Tiesitkö. Harmittavasti ennakkoon vahvin matka 800 metriä jäi Malla Hämäläiseltä uimatta. Suomi nappasi sekä pojissa että tytöissä paikan torstain finaaliin. Finaalit juostiin torstai-iltana. Sen alkuun Leskinen ja Vilma Nevalainen iskivät Kajaanille juoksut. Suomen Urheiluliitto julkisti viikolla Suomen joukkueet alle 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin. Kuula on pelannut nyt 13 ottelua, joista kaikki ovat menneet supervuoroihin tai kotiutuskisaan. ANU HÄMÄLÄINEN Malla Hämäläinen ja Riialiina Kiljala uivat molemmat neljänneksi kahteen otteeseen Vieskan Uimarit jätti SM-uinneissa monta isoa seuraa taakseen sa vauhdissa vapaauintimatkoilla. Malla Hämäläinen oli tuttuun tyyliin kovasRiialiina Kiljala ja Malla Hämäläinen uivat kymppisakin sijoituksia SM-altaassa. ViesU:n valmennustiimiin kuuluvalla Sami Hämäläisellä oli jälleen syytä tyytyväisyyteen. Kymppisakkiin ylivieskalaisista uivat 2008 syntyneet Malla Hämäläinen ja Riialiina Kiljala. Kuula taipui tappioon kotiutuskisassa. Printtimainonnan huomioarvo on keskimäärin 72 %. Tuloksena oli kuudes sija ajalla 55,10 ja ensimmäinen putoajan paikka. Kiljalan vahvimmat matkat olivat 50 metrin ja 100 metrin rintauinti. Mukana on 2007–2009 syntyneitä tyttöjä Pohjoismaista sekä Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Joukkueeseen valittiin 400 metrille Virin Samuli Takkunen ja pituushyppyyn Eetu Jokela. Pojissa Suomen viestinelikko oli Aarne Autio, Hautakoski, Kasperi Vehmaa ja Konsta Uuttera. Kuulan ainoa syntyi viimeisessä parissa, kun KPK torjui Tuikan läpilyöntiyrityksiä. Mitään pahempaa ei onneksi kuitenkaan käynyt. Leskinen löi myös vieraiden avausjuoksun. Jokereista Nea Tuikka iski kaksi juoksua avausjaksolla ja yhden kotiutuskisassa. Ottelu päättyi vieraiden voittoon luvuin 1–2 (2–3, 2–1, 0–0, 1–2). Kun supervuorossa ei ratkaisua saatu, mentiin kotiutuskisan
–?Minut kutsuttiin myös heinäkuun puolivälissä Mikkelissä ajettavaan Maailmanmatkaajat?-ohjastajakilpailuun, mutta se taitaa jäädä väliin. HEIKKI VIIO Manderbacka nosti kultaa Jari Kangaskorte RAVIT, YLIVIESKA Ylivieskalainen ravilegenda ja takavuosien ohjastajavirtuoosi Aki Antti-Roiko kutsuttiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Forssassa järjestettävien kuninkuusravien yhteydessä ajettavaan Raviurheilun legendat?-lähtöön. Mukava olisi ollut siihenkin osallistua, kun lähtöön on tulossa huippu-urheilijoita Iivo Niskasen ja jääkiekkoilija Antti Pihlströmin johdolla, Antti-Roiko totesi. 0): 1) Kallio Otto Ylivieskan latu, 39.50, 2) Hietaharju Anssi OTaru, 40.54, 3) Vähäsöyrinki Lotta NiS, 44.03, 4) Sumela Eeli -, 44.26, 5) Iina Jylhä Yk, 48.26, 6) Kukkola Martti OuHu, 50.26, 7) Oja Jorma NiS, 50.31, 8) Nieminen Mauno ViiSu, 51.02, 9) Veera Tyni Vehkalahden Veikot, 52.17, 10) Alasaari Anu NiS, 54.54, 11) Korhonen Eero RasTiimi, 56.25, 12) Törmälä Samuli YlivKu, 57.08, 13) Autio Pekka YK, 57.28, 14) Jokela Vesa NiS, 57.32, 15) Törmälä Tuovi YK, 57.48, 16) Saaranen Anne KirU, 1.04.58, 17) Kuivaniemi Johanna VaaSu, 1.14.42, 18) Kaarlela Jaana Nis, 1.14.46, 19) Kiviahde Kaija Linna Linda Nis, 1.24.38. Kuninkuusraviperjantain viimeisenä lähtönä ajettavan kisan tarkoituksena on tuoda ohjastajat yleisön eteen haastateltavaksi. Yleisurheilu Ylivieska, Kuulan heinäkuun kisojen tuloksia: Miehet, 100 m (–0,5) (5): 1) Eetu Jokela AV 11,16, 2) Tomi Simonen AV 11,32, 3) Sampo Määttä KuivA 11,76. Kolmiloikka (8): 1) Eva Ferreira KaJu 9,29, 2) Mastokangas 9,08, 3) Tirri 8,32. Kolmiloikka: 1) Roope Rentola YK 10,05. Keskeytyksen tulee kestää vähintään viikon ja maksimissaan 2 kuukautta. Naiset, 100 m (–1,7) (4): 1) Eveliina Bogdanoff KuivA 12,93, 2) Maria Jääskä UK 13,08, 3) Iiris Törrönen OulPy 13,18. Jonne Akujärvi OAK (-05/97,15) 135 kg 151,336 p., 3. 60 aj (–1,3): 1) Oscar Lundén Drott 10,73, 2) Leo Rautio NU 11,62. Keihäs (8): 1) Hokajärvi 25,00, 2) Ikäläinen 22,53, 3) Iida Koski-Vähälä YK 19,59. 60 m aj (–0,4): 1) Eemeli Jukkola LoVe 11,71. Keihäs: 1) Ojala 11,99. Keihäs: 1) Jesse Seppälä YK 46,94. www.kalajokilaakso.fi/jakelunkeskeytys . 0, hyl. K ALAJOKILAAKSON ILTARASTIT Tiistaina 12.7. Seiväs: 1) Klaara Kivistö KaJu 2,80. Raviurheilua hän seuraa edelleen aktiivisesti, varsinkin tyttärensä Janita Antti-Roikon suorituksia. 60 aj (–1,9) (8): 1) Jemina Eskola KU 10,61, 2) Lauriina Kortetmaa KU 10,71, 3) Peppi Mastokangas YK 10,72. Tulokset Kalajokilaakso PAINONNOSTO, TAMPERE Tampereen Pyrinnön isännöimissä tempauksen ja työnnön sinclair SM-kilpailuissa Eräjärven Rönnillä Kalajoen Junkkarien Miro Manderbacka voitti tempauskultaa 17-vuotiaiden poikien sarjassa. Lähdön ykköspalkinto on 5?000 euroa. Kolmiloikka: 1) Witick 7,31, 2) Ellen Tirri YK 6,32, 3) Vanessa Utriainen YK 5,90. M17, 100 m (–0,8): 1) Jarkko Mikkonen PyPo 12,11, 2) Peetu Mastokangas YK 12,88, 3) Roope Rentola YK 14,09. 0): 1) Myllylahti Saaga YK, 12.25, 2) Uusivirta Amanda Nis, 13.02, 3) Uusivirta Iivari Nis, 13.07, 4) Ellen Tyni Vehkalahden Veikot, 15.24, 5) Viirelä Oona Ouhu, 15.27, 6) Hilla Jumeri Ouhu, 16.06, 7) Turunen Eino YK, 16.10, 8) Sumela Eeli YK, 20.35, 9) Valkonen Ronja YK, 21.35, 10) Törmänen Eetu Rastiimi, 38.49. 10, kesk. 19, kesk. 020 750 4600 i KESTOTILAAJA! Voit tehdä jakelunkeskeytyksen ja osoitteenmuutoksen näppärästi verkossa Voit myös soittaa numeroon 020 750 4469 (arkisin ma-pe klo 9-15) . Miro Manderbacka lähtöasennossa tempaukseen. 0, hyl. P13, 1000 m: 1) Veeti Rahkolin LNM 3.18,63, 2) Frans Suni KaJu 4.25,79. Veikko Ojala PuKa (-06/67,85) 104 kg 139,68 p., 5. Aki Antti-Roiko sai kutsun Raviurheilun legendat -lähtöön. P9, 40 m (–1,1): 1) Elmeri Ojala KaJu 7,35, 2) Eino Ukonsaari YK 8,38. 1000 m: 1) Ojala 4.26,38. Kolmiloikka: 1) Lundén 9,22, 2) Rautio 9,17. 0): 1) Utriainen Vanessa YK, 06.12, 2) Utriainen Pinja YK, 08.23, 3) Leppikorpi Siiri RaLu, 09.09, 4) Leppikorpi Eino RaLu, 09.10, 5) Myllylahti Fiia YK, 09.47, 6) Mustakangas Nelli YK, 10.21, 7) Uusivirta Jasmiina Nis, 11.04, 8) Uusivirta Iisakki Nis, 11.14, 9) Viirelä Lotta ja Leo Ouhu, 15.00, 10) Mustakangas Renne YK, 15.36, 11) Kaarlela Kerttu Nivala, 16.55, 12) Kaarlela Reino Nivala, 17.16, 13) Kuivaniemi Olavi Vaasu, 18.09. Suunnistus Ylivieska, Kalajokilaakson Iltarastit Huhmarissa 5.7.2022: A 5,8km (Läht. Kolmiloikka (4): 1) Ikäläinen 8,55, 2) Grannas 7,57, 3) Eerika Hokajärvi ViitV 7,46. –?Vuotta aikaisemmin Mikkelissä ajettiin minun 60-vuotisjuhlalähtö, jossa pääsin ajamaan Janitan kanssa samassa lähdössä. T11, 1000 m (5): 1) Karin Hovila LapLu 3.26,37, 2) Siiri Ikäläinen YK 3.39,04, 3) Elina Annala KaJu 4.08,47. B 4km (Läht. T13, 1000 m: 1) Emily Tirri YK 3.55,41. Keihäs: 1) Hanna Repo YK 37,43, 2) Emilia Vanha-aho YK 33,37, 3) Venla Ruotanen TampPy 26,62. Kolmiloikka (5): 1) Livia Kähtävä AV 10,80, 2) Annie Lundén Drott 10,53, 3) Aada Eskola NU 10,23. Keihäs: 1) Vornanen HU 37,18. 1): 1) Päivärinta Sauli Nivala, 48.28, 2) Juola Saku KaJu, 49.19, 3) Leppikorpi Juho RaLu, 52.11, 4) Niskanen Tapani YK, 54.58, 5) Tiainen Hannu NiS, 55.09, 6) Ruuttula Juho Sisu, 55.26, 7) Löytynoja Janne YK, 1.01.06, 8) Vähäsöyrinki Erkki NiS, 1.01.57, 9) Isokoski Kimmo YK, 1.04.47, 10) Törmänen Niko Rastiimi, 1.07.19, 11) Jokela Harri NiS, 1.09.07, 12) Jumeri Peetu OuHu, 1.10.25, 13) Hautala Hannu -, 1.11.20, 14) Kinnunen Timo Veikko SK Huvin Vuoksi, 1.12.01, 15) Tölli Aapo Nivala, 1.22.11, 16) Uusivirta Matti Nis, 1.27.39, 17) Riipinen Markku Ap-Su, 1.30.42, 18) Team Tuomo ja Hilkka Rastiimi, 1.35.23, 19) Kari Allonen Nis, 2.08.17, 20) Meriläinen Timo NiS, 2.08.27, 21) Asunmaa Hannu NiS, 2.08.28. Nivalan Kettukaarrot Lähtö kello 17-19 Opastus: Vt 28 Nivalasta 3 km Kajaanin suuntaan. Miro Manderbacka KJ (-05/83,40) 120 kg 143,779 p.,4. Eetu Hautaniemi PuKa (-05/75,95) 131 kg 164,731 p., 2. Viimeksi Aki AnttiRoiko on ajanut kilpaa yhden lähdön verran kolme vuotta sitten Mikkelissä ohjastajakilpailussa, jossa oli mukana Suomen kärkikuskeja. Kolmiloikka: 1) Jukkola 8,36. 17 KALAJOKILAAKSO . Miron kultatempaus 101 kiloa antoi pisteitä 121,014. 0, hyl. 1): 1) Nivala Jarmo YK, 33.59, 2) Mäkelä Asko Ouhu, 41.15, 3) Kari Nivala Yk, 41.22, 4) Päivärinta Eero Nis, 46.35, 5) Autio Hannu AV, 46.40, 6) Leppikorpi Maija Rasti-Lukko, 47.44, 7) Jylkkä Markku YlivKu, 48.03, 8) Autio Jukka YK, 51.24, 9) Virkkula Unto NivU, 54.19, 10) Hautamäki Aaro -, 56.25, 11) Jumeri Toni OuHu, 57.21, 12) Niskanen Tiina Nivala, 1.00.23, 13) Hannus Ilari OTaru, 1.01.05, 14) Erkkilä Jarkko Nis, 1.01.20, 15) Koutonen Arto YK, 1.04.20, 16) Anna-Kaisa Järviluoma Nis, 1.04.37, 17) Ekdahl Annika Nis, 1.08.05, 18) Marjakangas Kari YK, 1.11.40. P15, 800 m: 1) Julius Juola KaJu 2.33,03. www.kalajokilaakso.fi/osoitteenmuutos Muutokset tehtävä kaksi arkipäivää ennen keskeytyksen alkamista. C 1,3km (Läht. Useita huippulähtöjä urallaan voittanut Aki Antti-Roiko on ajanut urallaan 16?249 starttia. T9: 1) Witick 9,73, 2) Tienhaara 7,00. Keihäs: 1) Lassi Yli-Kotila KU 66,78, 2) Antti Vornanen OulPy 61,33. 0, hyl. 13, kesk. Voittoja tilille on kertynyt 3?099. Perjantaina 8.7.2022 Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: urheilu@kalajokilaakso.fi Puh. Miro Manderbacka KJ (-05/83,40) 101 kg 121,014 p., 2. Julius Viio KJ (-07/75,95) 110 kg 138,324 p. Keihäs: 1) Jiri Mäkikangas OuHu 20,79. P11, 1000 m: 1) Juho Joska KaJu 4.04,37. Saman seuran Julius Viio sijoittui viidenneksi työntökisassa omalla ja 15-vuotiaiden poikien pe-tuloksella 110 kiloa. N17, 100 m (–0,9) (4): 1) Alina Hummasti SalSa 13,36, 2) Ada Djupsund GIF 13,63, 3) Anna Yrjänä LoVe 13,71. 1000 m (5): 1) Ellen Hovila LapLu 48,93, 2) Witick 3.54,09, 3) Knuuti 3.57,83. RR 1,2km (Läht. BL 3km (Läht. Viime vuodet Antti-Roiko on keskittynyt Hotelli-ravintola Lokkilinnan pyörittämiseen. 60 aj (10): 1) Noora Haka-Risku SalSa 11,11, 2) Amanda Grannas Drott 11,68, 3) Ikäläinen 11,71. Radat: A-rata 5-7 km, B-rata 4-5 km, B-lyhyt 3 km, C-rata 1,5-2,5 km sekä rastireitti. Rahaa hänen ajokit ovat tienanneet reilut 6,6 miljoonaa euroa. Veikko Ojala PuKa (-06/67,85) 184 kg (80+104) 247,126 p., Jonne Akujärvi OAK (-05/97,15) – (-+135), Eetu Hautaniemi PuKa (-05/75,95) – (-+131), Julius Viio KJ (-07/75,95) – (-+110). Veikko Ojala PuKa (-06/67,85) 80 kg 107,446 p., Jonne Akujärvi OAK (-05/97,15) –, Eetu Hautaniemi PuKa (-05/75,95) –, Julius Viio KJ (-07/75,95) –. Lisäksi Manderbacka palkittiin pronssimitalilla työntökisassa. Tempaus: 1. Keihäs (9): 1) Eskola 27,52, 2) Amanda Ságvári YK 25,45, 3) Kortetmaa KU 24,06. 80 m aj (–0,4) (4): 1) Livia Kähtävä AV 12,59, 2) Wilma Grannas Drott 12,93, 3) Annie Lundén Drott 13,42. Miro Manderbacka KJ (-05/83,40) 221 kg (101+120) 264,792 p., 2. Suunnistajien kesken arvotaan iltarastipaita ja rastireittiläisten mitali. Keihäs: 1) Grannas 27,33. Yhteistulokset (ei SM-kilpailu):1. 19, kesk. Seiväs: 1) Pilvi Koukkari SeinSU 1,80. Vastuuhenkilö: Hanna-Liisa Erkkilä, Nivalan Suunnistajat. T9, 40 m (–0,4) (7): 1) Sonja Witick GIF 7,25, 2) Jaslia Knuuti KäTa 7,44, 3) Alisa Tienhaara YK 7,45. Työntö: 1. T15, 800 m: 1) Tilda Sorvari KaJu 2.34,80, 2) Julia Åbro IFN 2.54,61, 3) Helmi Pesämaa YK 3.13,30. Osanoton on varmistanut yksitoista ravilengendaa. Seiväs: 1) Hanna Vornanen HU 3,32. 22, kesk. Miesjuniorit 17-v. Lähtö on rajattu enintään 28?000 euroa tienanneille suomenhevosille, ja ohjastajat voivat sopia itse ajokkinsa ohi karsintapistejärjestelmän. 0, hyl
Kiinnostaako tulevaisuus . Muistilista Nimi Lähiosoite Postinumero, Toimipaikka Puhelinnumero q Olen kestotilaaja, käytän ilmaisen rivi-ilmoitusetuni (2 kpl/vuosi) Ruudukon täyttö: Täytä oheinen ruudukko selvästi tekstaten siten, että joka ruutuun tulee yksi kirjain. lk POSTIMERKKI Edullisin ilmoituksen jättötapa: www.kpk.fi/rivit Kartanotie 3 84100 Ylivieska Rivi-ilmoitukset julkaistaan keskiviikkona ja perjantaina. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.0015.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) (Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat) Tiedustelut puh. Zuleika 23 v Neljä vuodenaikaa. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 18€/kk (määräaikainen tilaus sis. Mustikka ja lapin lakka 2-3 viikon kuluttua Käynti kauempaakin kannattaa! Palvelemme ja opastamme mielellämme.. 020 750 4469 ja 020 750 4400 asiakaspalvelu@kpk.fi, www.kpk.fi/asiointi ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Mikko Luoma MARKKINOINTI Sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Männän renkaat huohottaa. Ei koske netin kautta jätettyjä ilmoituksia. Päiväkodit MA: Puuro tai velli Kasvissosekeitto Kananmuna Jogurtti TI: Puuro tai velli Kalapyörykät Perunat ja maitokastike Rapea-kesäkurpitsa-maissisalaatti Kiisseli KE: Jogurtti Jauhelihaviipaleperunalaatikko Punajuuriviipaleet Pikkuporkkanat Vispipuuro TO: Puuro tai velli Lihakeitto Juusto Rieska Pannari ja hillo PE: Puuro tai velli Lasagne Porkkana-kurkku-hunajameloni Sämpylä ja leikkele Ruokalistat Tiesitkö. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. KALAJOKILAAKSO Ilmoituksia Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. Tarjoa 050 597 7957. Hinnat sisältävät alv. ENNUSTAN korteista vuosien kokemuksella. 020 750 4469 (ma-pe klo 9.00-15.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Herkuttele maukkaalla ANNABELLA ja SIIKLI varhaisperunalla. Marjojen osto ja myynti K. Kinnunen 85800 Haapajärvi • p. Rivi-ilmoitus 1. Haluamasi asia tulee mahtua tähän tilaan. Lisbeth 42 v Kesäaamujen tuoksu. Vaatii vähän liimaa takapäähän. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7€/kk (kestotilaus sis. 040123 45678 Osasto: q Asunnot q halutaan vuokrata q Tontit q tarjotaan vuokralle q Autot ja ajoneuvot q Veneet q Torilla tapahtuu q Eläimet q Myynnit q Ostot q Palvelut q Muut HINTA KE/PE: q Teksti (max 140 merkkiä) q Yksityinen ke 15 € / pe 10 € q Yritys ke 30 € / pe 20 € q Kuvallinen (max 110 merkkiä) q Yksityinen ke 25 € / pe 20 € q Yritys ke 50 € / pe 40 € Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 €. Pidätämme oikeuden muuttaa tai lyhentää tekstejä. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi urheilu@kalajokilaakso.fi yleisönosasto: sananvalta@kalajokilaakso.fi lukijankuvat: lukijankuvat@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT 1.7.2022 alkaen Täyspaketti 10,90€/kk (kestotilaus sis. 55 % lukijoistamme on sitä mieltä, että sanomalehdet sisältävät kiinnostavaa mainontaa. 0449327140 Opastamme ammattitaidolla. Puh. Elina 38 v Oman maakunnan MARJAPISTEET Tuoreutta, palvelua, maistiaisia, poistoeriä sekä opastusta marja-asioissa. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu. Aamu-uinnit puhtaassa ja raikkaassa järvivedessä. 050 4689 444 carita.manninen@hillagroup.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja vt. Ylivieska: Kärkkäisen piha Kalajoki: Kauppakeskus Loiston piha, hiekkasärkät Uudistettu myyntipiste 8-tien varressa. Julkaisupäivä: _____ / ____/____ Ilmoittaja Rivit Rivit Rivit Rivit Rivit Rivi-ilmoitukset Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus helposti: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus helposti netissä: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Lä hd e: KM T 20 21 hillagroup.fi/mainostajalle Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. 020 750 4600 MEDIAMYYNTI Myyntipäälliköt Kirsi Pinola puh. 040-3515684 kirsi.pinola@hillagroup.fi Carita Manninen puh. Seuraavan päivän lehteen tulevat muistilistat oltava perillä edellisenä päivänä klo 13.00 mennessä. 18 Perjantaina 8.7.2022 . Tuunaajalle lähes ajokuntoinen projekti. Ateriapalvelu MA: Kasvissosekeitto Kananmuna Banaanirahka TI: Kalapyörykät perunat maitokastike Rapea-kesäkurpitsa-maissisalaatti Marjakiisseli KE: Jauhelihaviipale-perunalaatikko keitetyt porkkanat Rapea-tomaatti-kurkkusalaatti Vispipuuro TO: Lihakeitto Juusto Pannari ja hillo PE: Lasagne Porkkana-kurkku-hunajameloni-salaatti Omenapaistos ja vaniljakastike LA: Kinkkukiusaus Kurpitsasalaatti Vadelmakiisseli SU: Karjalanpaisti Perunasose Sienisalaatti Persikkakiisseli Lauantain ja sunnuntain kotiateriat toimitetaan perjantaisin kylminä. Tukea omiin ympäristötekoihisi voit hakea laskemalla hiilijalanjälkesi elamantapatesti.sitra.fi tai ilmastodieetti.ymparisto.fi. 020 750 4600 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/palaute SEKALAISTA OSTETAAN Sudoku ratkaisut Keskivaikea Vaikea Ristikon ratkaisu Lähetä muistilistat osoitteeseen muistilista@kalajokilaakso.fi. Ismo Kunelius puh. Kaikilla teoillamme on suuri merkitys siihen, saammeko jatkossakin nauttia luontomme parhaista anneista. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 10 €, kuva + 2-4 riviä 15 € • Voit jättää ilmoituksen myös postitse, sähköpostitse, soittaen tai tuoden, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Myynnissä kotimaista pellolla viljeltyä perinteistä maukasta MANSIKKAA, useita lajikkeita. Helppo Keski-Pohjanmaan liitto hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen Elinvoimajohtajaa Hallintojohtajaa Suunnittelujohtajaa sekä Aluekehityssuunnittelijaa määräaikaiseen tehtävään Hakuilmoitukset: www.keski-pohjanmaa.fi (viralliset ilmoitukset) Ostetaan ARVO Sijoitusosuuskunnan (PPO) osuuksia. Ota ilmoitus talteen jos kiinnostus myyntiin herää myöhemmin. Aluvanteet ei kuulu kauppaan. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Tai tuo/soita meille, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Maria 62 v Pehmeät pörriäiset. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 9.00-15.00) Telefax 020 750 4618 Toimisto suljettu heinäkuun puh. Makeaa AVOLA palkohernettä (maista) TERNIMAITOA omasta maakunnasta (Pakaste) Tulossa luonnonmarjat niiden kypsyessä. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Alma 5 v Herääminen lintujen lauluun mökillä. 10%. Soita 050-564 2393 / Leena. Ilmoitukset jätettävä viimeistään edellisenä päivänä klo 12 mennessä. Parasta Suomen luonnossa Me suomalaiset rakastamme ainutlaatuista luontoamme, kukin tavallamme
040 7437 479 Alli Hintsala, sairaanhoitaja (OAMK) Avoinna 9-17. Emilia asiakaspalvelusta auttaa ja opastaa tarvittaessa digipalveluiden käytössä torstaisin klo 14–15. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Ole yhteydessä Emiliaan puh. p. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. www.otaxi.fi YLIVIESKA Otaxi Kelataksi 0800 93377 UUSI MOTORISTIN VERKKOKAUPPA AVATTU YLIVIESKAAN! Varasto/myymälä avoinna sopimuksen mukaan. 39,59,8046604 8046608 VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO www.ylivieskanlvi.fi P. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Tilaustuote. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. 010 202 0700 Hierontapalvelu A-P NIEMIKORPI Asemakatu 4 (2. 010 5011900 www.ylivieskanlvi.fi • Palvelemme: ma–pe 7–16 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS www.ylivieskanlvi.fi P. Pääset lukemaan lehden digipalvelussa jo aikaisin aamusta. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Virtaus 90 m³/h. Allisiini Pääskytie 6, 84100 Ylivieska Ajanvaraus: vello.fi/allisiini tai p. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Tilaustuote. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 19 KALAJOKILAAKSO . Perjantaina 8.7.2022 Alansa ammattilaiset Kalajokilaakson tilaukseen sisältyy digipalvelu. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Digipalvelun sisäänkirjautumiseen tarvitset tunnukset, jotka voit luoda osoitteessa www.kpk.fi/luotunnukset Löydät ohjevideon tunnusten luontiin osoitteesta www.kpk.fi/luotunnuksetohje Tarvitsetko apua lehden digipalveluiden käytössä. Virtaus 90 m³/h. E H T K O M U J A RV I . Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 39,59,8046604 8046608 • Perinteinen jäsenkorjaus • Hieronta • Brain relief® syvärentoutumishoito • Baby Balance® vauvahieronta • Neurosonic-patja, rentoutusta matalataajuisella värinällä keskushermoston kautta. Virtaus 90 m³/h. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 044 7997390 huolto.ylivieska@ojanrauta.com KAUPANVAHVISTAJA KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV KAUPANVAHVISTAJA KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV JUHANI SAARI 050 310 4212 juhani.saari@spkoti.fi 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät OTAXI Logo ja värit Br an ds te in , 20 17 1/7 Päällystetty paperi (coated) PMS 7549 C | CMYK 0,30,100,0 Päällystämätön paperi (uncoated) PMS 7549 U | CMYK 0,20,100,0 Digitaaliset ympäristöt HEX FFCC33 | RGB 255,204,51 Maali NCS S 0580-Y20R Autotarra 3M Wrap Film 1080-G25, Gloss Sun?ower Päällystetty paperi (coated) PMS Black 6 C | CMYK 30,20,20,100 Päällystämätön paperi (uncoated) PMS Black 6 U | CMYK 30,20,20,100 Digitaaliset ympäristöt HEX 000000 | RGB 0,0,0 Maali NCS S 9000-N Autotarra 3M Wrap Film 1080-G12, Gloss Black 0600 300 50 1,25 eur/puhelu +1,00 eur/min +pvm www.otaxi.fi 0100 3020 1,25€/puhelu+1,00€/min+pvm. Virtaus 90 m³/h. Tilaustuote. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 044 2660 660 Pajalankatu 3, 84100 Ylivieska W W W. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 0406262941, myynti@hh-motovaruste.fi Latvalantie 124, Ylivieska. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. kerros) Ylivieska P. Tilaustuote. HELLITÄ HETKEKSI Rentoudu hierojalla Asiantuntevaa HOITOA Torikatu 3, Ylivieska (08) 424 681 Keskustie 1, Alavieska (08) 430444 www.ylikunto.com YLI-KUNTO Oy Fysikaalinen hoitolaitos MEILTÄ AMMATTITAIDOLLA • väli, ylä-, seinien eristeet • Lisäeristykset • Eristeiden vaihdot VIESKAN ERISTEPALVELU KYSY TARJOUS 044 977 8536 • Tuomas, Henri vieskaneristepalvelu@gmail.com Meiltä myös KIVIVILLA SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.044 0425385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Ajanvaraus p. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. F I Hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset, purentalihashieronta ASUNTOA MYYMÄSSÄ. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 020 750 4467 tai sähköpostitse asiakaspalvelu@kpk.fi www.savarinapteekki.fi TILAA VERKOSTA JA NOUDA KAUPPAREISSULLA SAVARIN APTEEKKI PRISMA YLIVIESKA Avoinna arkisin 8 21 lauantaisin 9 18 sunnuntaisin 10 18 p. Pia Kaivosoja Asla Ohtamaa 040 731 1538 040 631 0256 KAUPPAKATU 10 | 84100 Ylivieska Joutsentie 13, 84100 Ylivieska • puh. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Virtaus 90 m³/h. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Huollon ajanvaraus Ruutihaantie 5, Ylivieska Puh. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Tilaustuote. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 0400 919 724 Myös iltaisin ja lauantaisin. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan
*Edut normaalihinnoista, ei koske SUPERHINTA-tuotteita. Ei voida yhdistää muihin alennuksiin, ei koske opiskelijatai eläkeläislippuja.. 20 Perjantaina 8.7.2022 . Vallila-matot -30 %. KALAJOKILAAKSO Edut voimassa 12.7.2022 asti. ASTI! JOPA KAIKKI MATOT, LEPOTUOLIT, PELITUOLIT, RUNKOPATJAT, TAULUT JA SEINÄKORISTEET – 60 % * VÄHINTÄÄ N 5-VYÖHYKEJOUS ITUS 299,(999,-) ETU 70 % DONNA-RUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää tukevat metallijalat 149,(499,-) ETU 70 % SEAN-MEKANISMITUOLI • tummanharmaa Sawana -kangasverhoilu • L67 x S87 x K101 cm ERÄ! Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi DONNA-sijauspatja 120x200 cm 129,(289,-) Kestotilaajan KPK-etukortilla 2 LIPPUA YHDEN HINNALLA TAIVAALLINEN INSPIRAATIO -konserttiin su 31.7.2022 klo 16, Lohtajan kirkko Kirill Kozlovski, piano Messiaen ja Bach Osta liput osoitteesta www.kpk.fi/lohtaja (33 €) Etu koskee vain ennakkoon ostettuja lippuja. KAIKKI TUOTTEET 50 % VÄHINTÄÄN * * LOPPURYSÄYS AL E VAIN TI 12.7. Niin kauan kuin riittää