Lue lisää ja liity Kannustajaksi: www.kpokannustajat.fi. Tämän helpommaksi ei perheen tai lähipiirin harrastusten tukeminen tule. MAINOSJULKAISU Keskiviikko 28. tammikuuta 2026 Kerää rahaa suosikkiseurallesi tekemällä ostoksia KPO:n ja muun S-ryhmän toimipaikoissa
Varsinkin, jos olet yksinyrittäjä, Saraeleni lisää. Maalaaminen on Saraelenille iso voimavara. Kannattaa kysyä neuvoja yrittäjältä, jonka tekeminen näyttää omasta mielestä hyvältä, Saraeleni vinkkaa. – Ylivieskassa meillä on tosi vahva yrittäjäyhteisö ja yrittäjät pitävät yhtä. Koska työ on muutenkin luovaa, hän haluaa tehdä sitä vain itselleen eikä tee maalauksia esimerkiksi tilauksesta. Seuraavana päivänä olenkin yleensä paljon tuottavampi. Yrittäjyyden alusta asti Saraeleni on ollut mukana myös Ylivieskan yrittäjien hallituksessa sekä myöhemmin myös Yrittäjäystävällinen Ylivieska -työryhmässä. – Mielestäni tärkeintä on, että olisi joku, jolta kysyä neuvoja. – En vielä silloin ollut itse täysipäiväinen yrittäjä, mutta Rohkian myötä minäkin päätin kokeilla siipiäni yrittäjänä. Luova tekijä oli jo pidemmän aikaa tehnyt graafisen alan töitä kevytyrittäjänä, kunnes sai yhteydenoton toiselta ylivieskalaiselta yrittäjältä, Virve Arvolalta. Minulla on siinä ollut onni matkassa, että lähelläni on ollut tämmöinen kokenut yrittäjä, joka osaa kertoa mitä kannattaa tehdä ja miten. Vapaus työskennellä missä tahansa sekä tehdä asioita omalla tyylillä ovatkin Saraelenin mukaan parhaita puolia yrittäjyydessä. Osaan rajata työaikoja enkä tee viikonloppuisinkin pitkää päivää. Yrittäjyys kasvoi yhteisön tuella Yrittäjän ääni -juttusarjassa alueen yrittäjät kertovat rehellisesti omista yrittäjäpoluistaan ja sen varrella tapahtuneista oivalluksista, onnistumisista ja haasteista. – Olen niin onnellinen, että saan tehdä työtä, jota rakastan ja jossa tunnen olevani hyvä, Saraeleni tiivistää. Se on mielestäni aika tärkeää, Saraeleni pohtii. " Minulla oli paljon muita yrittäjiä siinä ympärillä ja se oli ja on aina ollut iso tuki kaiken suhteen. Tampereelta oleva ystäväni sanoi, että täällä on aivan erilainen yhteisö ja huomaa sen, että täällä yrittäjät pitävät yhtä. Minulla oli paljon muita yrittäjiä siinä ympärillä ja se oli ja on aina ollut iso tuki kaiken suhteen, Saraeleni toteaa. Keskiviikkona 28. Kohtaamisesta syntyi ensin Luovala nimellä toiminut yksinyrittäjien yhteinen toimisto, joka muodostui aluksi neljästä yrittäjästä. Saraeleni Miinin rohkaistui muiden yrittäjien kannustuksella siirtymään kevytyrittäjyydestä päätoimiseksi yrittäjäksi. Ruudun ääressä syntyy niin erilaisia käytännön markkinointimateriaaleja kuin laajempiakin brändi-ilmeitä. Ehkä isommissa kaupungeissa se ei ole samanlaista, Saraeleni pohtii. – Aluksi kaikki kuittihommat ja sellaisetkin tuntui vähän epäselviltä, mutta sitten kun kysyy joltain, niin kyllä se siitä sitten selkeytyy ja siitä tulee äkkiä ihan rutiinia. Tavallaan sinä itse olet se yritys. Olen saanut aivan älyttömästi uusia ystäviä ja tuttavuuksia ja se on mielestäni aivan mieletön voimavara. – Se on stressaavaa, mutta olen oppinut sen, että jos joku suunnitteluhomma ei oikeasti lähde niin sitten menen vaikka kävelylle ja annan sille ajatukselle virtaa ja lepään. – Se on mielestäni ihanaa, koska töitä pystyy tekemään missä vain ja on sellainen vapaus liikkua. Jollain tavalla olen siihen suuntaan mennyt koko ajan vahvasti, mutta en kuitenkaan koskaan ajatellut, että minusta tulee yrittäjä, Saraeleni kertoo. tammikuuta 2026 // Kalajaska 2 // MAINOSJULKAISU Kevät 2019 oli käänteentekevä Saraelenin uralle. Vaihtelevat projektit ja uudet asiakkaat innostavat luovaa tekijää, mutta välillä on myös niitä päiviä, jolloin työ takkuaa. Yrittäjän päivät kuluvat pitkälti tietokoneen ääressä satunnaisia valokuvauskeikkoja tai asiakastapaamisia lukuun ottamatta. Kunhan kone on kunnossa, sitä pystyy tekemään mistä vain, Saraeleni summaa. Olen oppinut muutenkin sellaista tietynlaista armollisuutta itseäni kohtaan. " Olen niin onnellinen, että saan tehdä työtä, jota rakastan ja jossa tunnen olevani hyvä. Vapaus sekä yhteisöllisyys ovat yrittäjälle kallisarvoisia, ja niistä hän saa myös energiaa työhönsä. Kun päätös oli tehty, yrittäjäksi ryhtyminen sujui mutkattomasti. – Uskon, että todella monella yrittäjällä on samat ongelmat eli se ajankäyttö ja oma jaksaminen. Molemmissa hän kokee pääsevänsä vaikuttamaan hänelle tärkeään asiaan. Saraeleni haki apua erilaisten hakemusten ja toimintasuunnitelman rakentamiseen tutuilta yrittäjiltä sekä Ylivieskan kaupungin elinvoimapalveluilta. Saraeleni kannustaa muitakin rohkeasti seuraamaan omia intohimojaan ja rakentamaan itsensä näköistä työelämää. Myöhemmin nimi muutettiin Rohkiaksi
Helmikuun Valoissa nähdään Helmikuun Valoissa nähdään tuliakrobatiaesitykset kello 19 ja 21, tuliakrobatiaesitykset kello 19 ja 21, uudenlaisia uudenlaisia elementtejä sekä eläviä valohahmoja. 050 323 3658 Kartanotie 3, Ylivieska www.hotellivisiitti.fi vain 5 € /hlö Lohikeitto tai peurakeitto Jälkkäriksi kahvit ja piirakkaa Rajoitettu erä, 100 annosta. Verkkokauppa www.lippu.fi KEVÄÄN 2026 OHJELMAA to 5.2. tammikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 3 "Niin se aika rientää, kun on hauskaa – ensimmäinen vuosi on hujahtanut nopeasti." Visiitti täyttää 1v lauantaina 1.2. 18:00 Katson sineen taivaan -musikaali la 11.4. valotapahtumaa valotaiteen kautta. kello 17:30 22:00 syttyvät Perjantaina 27.2. ”Niin se aika rientää, kun on hauskaa – ”Niin se aika rientää, kun on hauskaa – vuosi on taas hujahtanut nopeasti.” vuosi on taas hujahtanut nopeasti.” Visiitti täyttää 2v lauantaina 31.1. 19:00 Hurri ja Tosi Hurri stand up [K18] la 21.2. 13:00 Kalevalan päivän juhla la 28.2. Vapaa pääsy tervetuloa nauttimaan taiteesta ja elämyksellisestä yhdessäolosta! Vapaa pääsy tervetuloa nauttimaan taiteesta ja elämyksellisestä yhdessäolosta! Tapahtuma on osa #Oulu2026kulttuuripääkaupunki -juhlavuotta. Ravintola pikkuVELIn kotakahvilassa myytävänä kuumaa kaakaota ja lämpimiä munkkeja. Suunnitellaan yhdessä onnistunut tapahtuma! Puh. 19:00 Ilari Johansson ei kAIt siinä. 15:00 Ti-Ti Nalle Lumiukon salaisuus ke 25.2. Tapahtuma on osa #Oulu2026kulttuuripääkaupunki -juhlavuotta.. 19:00 Mika Eirtovaara HALLITTU KAAOS stand up [K18] pe 24.4. myytävänä kuumaa kaakaota ja lämpimiä munkkeja. Kalajaska // Keskiviikkona 28. klo 11–14 Lohikeitto tai hirvikeitto 8 €/hlö Hotelli Visiitti tarjoaa kokous-, koulutusja juhlatilat kaikkiin tilaisuuksiin. Hotelli Visiitti tarjoaa kokous-, koulutusja juhlatilat kaikkiin tilaisuuksiin. Ota rohkeasti yhteyttä! Tervetuloa! Tervetuloa! Toivottavat Heli, Satu, Toivottavat Heli, Satu, Niina ja Hien Niina ja Hien Aina ajan tasalla oleva konserttija elokuvaohjelma: tapahtumat.ylivieska.fi/akustiikka LIPUNMYYNTI 044 4294 545 akustiikkainfo@ylivieska.fi Avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 11-17, sekä tunnin ennen pääsymaksullisia tapahtumia, jolloin myymme lippuja vain kyseisiin tapahtumiin. 15:00 Jokeri Pokeri Box taikashow pe 20.3. 18:00 Vedenvangitsijan Villi Seikkailu -lastenteatteriteos ...ja muita tulossa! Aina ajan tasalla oleva tapahtumaja elokuvaohjelma kalenterissa tapahtumat.ylivieska.fi H elmikuun V alot Perjantaina 27.2. 19:00 Piirpauke 50: Par Excellence pe 6.3. 19:00 Klubi-ilta: Teleks Tuuli joka tarttuu siipiin la 7.2. 19:00 Marion Rung 80v juhlakiertue to 16.4. 19:00 Steve’n’Seagulls la 18.4. 16:00 Club For Five Suuret suomalaiset to 21.5. kello 17:30 22:00 syttyvät Helmikuun Valot Helmikuun Valot on valotapahtuma on valotapahtuma Ylivieskan Safaripuiston alueella, jossa jokaisella on myös mahdollisuus olla osa Ylivieskan Safaripuiston alueella, jossa jokaisella on myös mahdollisuus olla osa valotapahtumaa valotaiteen kautta. 17:30 Lasten Disco pe 22.5. 19:00 Puolangan pessimistien Mitätön Show pe 6.2. stand up [K18] su 17.5. klo 11-14 Tiesitkö. 19:30 Ilta Jokaisen hymyn takana pe 27.3. 19:00 The Animals (UK) Jäähyväiskiertue to 7.5. 18:00 Viihdekuoro Leijat Kasarista Kajahtaa! pe 13.2. 19:00 Mathias Sandberg trio pe 17.4. 19:00 Kotiseutu pohjolassa -konsertti pe 20.2. 19:00 Klubi-ilta: Roope & Julia ja Lucia and the Alteregos la 14.3. Ravintola pikkuVELIn kotakahvilassa elementtejä sekä eläviä valohahmoja
Luontokuiskaaja Kaisu Niiranen muistuttaakin, että luonto vaikuttaa hyvinvointiimme monin toisiinsa kietoutuvin tavoin. Jo lyhyt oleskelu luonnonympäristössä voi laskea stressitasoja, rauhoittaa hermostoa ja kirkastaa ajatuksia, kun aivot saavat levätä jatkuvasta ärsyketulvasta. Luonto voi auttaa meitä voimaan paremmin myös silloin, kun metsä on hiljainen ja maisema lumen peitossa. Niiraselle luonto on tärkeä osa arkea ja omaa hyvinvointia. – Talvella luonnossa liikkuminen voi olla myös lyhyt kestoisempaa ja pitää sisällään enemmän ihmettelyä ja kokeilua esimerkiksi eri lajien parissa, Niiranen lisää. – Luonto on aina siinä meditatiivisessa tilassa niin siellä herkemmin aistimme avautuvat ja olemme läsnä. Yksi usein aliarvioitu, mutta tutkitusti merkittävä voimavara vuodenajasta riippumatta löytyy aivan läheltä – luonnosta. Keskiviikkona 28. " Moni on yllättynyt siitä, miten se lähiluontokin yllättää.. – Minulla on tiettyjä paikkoja ja erityisesti tiettyjä puita, joita saatan mennä halaamaan tai vain tunnustella. – Talvi kuitenkin on myös sitä rauhoittumisen aikaa niin sen tekemisen ei tarvitsekaan olla niin suorittavaa kuin kesällä. Rutiinit ja matala kynnys ovat Niirasen mukaan tässä tilanteessa avainasemassa. Liikkuminen vahvistaa fyysistä puolta, mutta samalla myös henkistä ja psyykkistä puolta, Niiranen toteaa. Kauas omasta lähiluonnosta ei tarvitse mennä, kunhan malttaa avata aistit ja havainnoida rauhassa ympäristöä. Kylmyys, liukkaus ja pimeys saattavat madaltaa motivaatiota, ja kynnys lähteä ulos kasvaa erityisesti kiireisen arjen tai väsymyksen keskellä. Vaikka Niiranen viihtyy myös kuntosalilla ja uimahallissa, luonto eheyttää, voimistaa, energisoi ja palauttaa kokonaisvaltaisemmin. Se voi olla myös sitä kautta palauttava, maadoittava ja rauhoittava kokemus, Niiranen muistuttaa. tammikuuta 2026 // Kalajaska 4 // MAINOSJULKAISU Lähiluonto yllättää, kun aistit ovat avoinna Kalajaskan Hyvinvointia hämärään -juttusarjassa etsitään erilaisia tapoja fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon, kun arki on hektistä ja pimeys vetää mielen matalaksi. Talvella luonnossa liikkuminen voi tuntua yllättävän vaikealta, vaikka sen hyödyt olisivat tiedossa. Se voi olla enemmän sitä, että menee sinne metsään vain haahuilemaan vaikka ne villasukat jalassa ja nauttimaan hiljaisuudesta. Talvellakin otan Kaisu Niiranen ammentaa hyvinvointia luonnosta ja haluaa tarjota saman mahdollisuuden myös muille. Se on loppupeleissä hyvin helppo ja laaja keino pysähtyä itsensä äärelle ja hoitaa itseänsä. Samalla se on myös hyvin moniulotteinen
Niiranen haluaa jakaa luonnon hyvinvointivaikutuksia myös muille. Se on mieletön mahdollisuus, mistä emme aina muista olla kiitollisia. Ohjelmaan saattaa sisältyä nuotiolla ruokailua, kahvinkeittoa, luontojoogaa tai ihan vain luonnossa liikkumista. Kaisu Niiranen ammentaa hyvinvointia luonnosta ja haluaa tarjota saman mahdollisuuden myös muille. Kylmähoito nostaa melatoniinitasoja sekä laskee stressitasoja. Sitä pystyttäisiin paljon enemmän hyödyntämään ihmisten hyvinvointiin, koska se on halpaa, helppoa ja luonnollista sekä ekologista, Niiranen summaa. Voit rauhassa hengitellä valitsemassasi paikassa tai jakaa kohteelle vaikka päivän uutiset. Kokeile kylmäaltistusta 1 Kokeile kävellä avojaloin lumessa tai käy pulahtamassa avantoon. Monesti me olemme tottuneet suorittamaan luonnossakin. Menee vaikka makaamaan sammaleille, kuulee ne linnut ja tuntee sen maan, niin ehkä huomaakin, että minäkin olen osa tätä luontoa, Niiranen kertoo. Lintujen tarkkailu on myös helppo tapa tarkkailla ympäristöä, missä tahansa oletkin. tammikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 5 DIGITAALINEN ULKOMAINONTA TEHOAA PYLVÄSTAULUMME Ylivieskassa, Kokkolassa, Kalajoella, Kajaanissa, Vuokatissa, Limingassa, Iisalmessa tai Kuusamossa EIVÄT JÄÄ HUOMIOTTA. Saatan pysähtyä ihan parin syvän hengityksen ajaksi ja samalla kuulostella ja katsella mitä ympärillä näkyy. 1 3. Luontokuiskaajana hän toivookin, että luonnosta tulisi isompi osa sekä jokaisen vapaa-aikaa että kouluja ja työpaikkoja. Myös kylmäsuihku on helppo tapa kokeilla kylmäaltistusta. Kokeile jotain uutta 1 Kokeile jotain uutta, mitä et ole luonnon kanssa ennen tehnyt. Kalajaska // Keskiviikkona 28. – Meillä on Suomessa todella upea luonto ja jokaisen oikeudet. 1 2. – Moni on yllättynyt siitä, miten se lähiluontokin yllättää. Yksittäisten tapahtumien lisäksi Niiranen vie erilaisia ryhmiä luontoon. Joko siellä liikutaan, kävellään, juostaan, marjastetaan, mitä ikinä kukakin nyt tekee. Kysy lisää: Kirsi Pinola 040 3515 684 yleensä hanskan pois ja haluan sitä kautta tuntea sen luonnon. Niiranen uskoo, että vastaavien palveluiden tarve tulee tulevaisuudessa korostumaan entisestään, koska ihmiset viettävät paljon aikaa sisätiloissa ja yhä enemmän ruutujen äärellä. Nämä ovat pieniä juttuja, joita voi hyödyntää monessa eri tilanteessa useita kertoja päivän aikana, Niiranen vinkkaa. Muista myös jättitaulut. Hyvinvointia luonnosta – luontokuiskaajan kolme vinkkiä 1 Hengähdyshetki 1 Valitse itsellesi jokin konkreettinen kohde luonnosta (esimerkiksi puu tai kivi) ja ota rutiiniksi, että käyt pari minuuttia päivässä nojaamassa, halaamassa tai koskettamassa valitsemaasi kohdetta. " Luonto on aina siinä meditatiivisessa tilassa niin siellä herkemmin aistimme avautuvat ja olemme läsnä. Lenkilläkin pyrin pysähtymään ja aistimaan sitä luontoa. Kun lähtee sillä ajatuksella, että ei mene suorittamaan, se lähiluontokin voi olla moniulotteinen kokemus. Oletko kokeillut esimerkiksi villasukkakävelyä tai lumikenkäilyä. Monet ovat Niirasen mukaan kuvailleet kokemusta jälkeenpäin merkityksellisenä, hoitavana, palauttavana ja energisoivana. Kaikkialla maailmassa ei niin vain lähdetäkään kävelemään metsään. Se on loppupeleissä hyvin helppo ja laaja keino pysähtyä itsensä äärelle ja hoitaa itseänsä.. Tärkeintä olisi, että yhteisen retken päätteeksi osallistujien luontoyhteys olisi tavalla tai toisella vahvistunut
4 99 Kulta Katriina Kahvi SJ ja PJ 450-500 g (11,09-9,98/kg) 2 pkt/talous (30 pv alin hinta 4,99) pkt Kaikkea edullista arkeen osuuskauppakpo.fi HAE 13.1.–31.3.2026 KESÄTÖIHIN TARJOLLA 1400 PAIKKAA Atria Porsaan ulkofilee n. Keskiviikkona 28. 4,09 + pantit 0,90) 4 99 2 49 Atria Ohuen Ohut leikkeet Hunajapaahdettu kanaleike, Paahdettu kinkku, Paahdettu Valkosipuli kanaleike 200 g (12,45/kg) kg kg Appelsiini Navel Egypti 4 67 Fazer Leipurit Jättivoicroissant 4 kpl/ps 300 g (15,57/kg) KE-LA Maitokolmio Fit Pehmeä rahka vähälaktoosinen 200 g (3,25/kg) 65 pkt Arla Tolkuton juustoviipaleet 150 g (13,27/kg) 1 99 Pepsi Max 4 x 2 l, 8 l (0,74/l) (sis. Tilaa ruuat netistä. Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. PRISMA YLIVIESKA Avoinna: ma–la 7-21, su 9-21 Helpotimme ruokakaupassa käyntiä. tammikuuta 2026 // Kalajaska 6 // MAINOSJULKAISU Hinnat voimassa KE-SU 28.1.–1.2. 1,5 kg Suomi 6 99 Aito Hienosokeri 1 kg 79 99 Crisp Alkoholiton olut 0,0% 6x0,33 l, 1,98 l (2,07/l) (sis. 5,89 + pantit 1,60) 7 49 12 95 2 filettä/talous kg Norjan lohifilee, tuore B-leikattu, pakattu Vain kotitalouksille
Kirjailijavieraina messuilla nähdään mm. Meillä ei tarvitse hyssytellä – kuten sosiaalisen median videotkin hyvin osoittavat. 680 € SÄDE pyörivä lepotuoli MILA divaanisohva KULTATUKKU.FI YLIVIESKA • Kauppakeskus Kärkkäinen (entinen Sepon Kulta liiketila), Ollilanojankatu 2, avoinna ma-pe 10-18, la 10-16 Ostamme kultaiset ja hopeiset korut, kellot ja rahat. Olemme innostuneita työstämme, ja haluamme uskoa, että se innostus tarttuu myös asiakkaisiin, Nurkkala summaa. Vuodekoko 140x192cm. 050 531 6577 Nettiajanvaraus 24/7 www.hoitolasusan.com Kauneutta ja terveyttä Ylivieskassa Maan monipuolisin hoitovalikoima koulutettujen ammattilaisten toimesta! X Cryo-huippukylmä, paikallishoito kipuihin. " Ylivieskalaiset lukevat siis keskimäärin 6 kirjaa enemmän vuodessa kuin suomalaiset yleensä. Pitkäjänteinen työ lukemisen edistämiseksi näkyy vahvasti paikkakunnalla, ja ihmiset hakevat yhä aktiivisemmin kirjoja, joista ”kaikki puhuvat” tai jotka ovat aiheuttaneet pitkät varausjonot, Nurkkala kertoo. Messut tuntuvat jo itsessään paikalliselta kohtaamisilta: kyläläiset, kirjailijat ja kirjaston väki ovat kaikki saman katon alla yhteisen kiinnostuksen kirjallisuuden äärellä, Nurkkala toteaa. Kaupunginkirjaston henkilökunnan pitkäjänteinen työ palkittiin viime vuonna myös Ylivieskan kaupungin kulttuuripalkinnolla. Asiakkaat saavat meiltä lukuvinkkejä, ja tiskillä vaihdetaan usein myös päivän kuulumiset. Perusteluissa mainittiin muun muassa, että Ylivieskan kirjaston väki on kehittänyt kirjastoa rohkeasti ja monipuolisesti tuoden kirjastoon uusia tapahtumia ja palveluita, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä ja kaupungin maksutonta kulttuuritarjontaa. Ylivieskan kirjamessut kokoavat jälleen kirjallisuuden ystävät ja tekijät Kulttuurikeskus Akustiikkaan. – Tänä vuonna halusimme rakentaa Ylivieskan Kirjamessuille kokonaisuuden, joka yhdistää lukijoiden suosikit, ajankohtaiset ilmiöt ja paikallisen osaamisen. HO ITO LA SU SA N HOITOLA SUSAN Kartanotie 3 Ylivieska p. Liki kolmannes kaikista lainoista tuli kirjastoauto Tarinatoukasta. Myös kultalaatat, kultahampaat ja pöytähopeat kelpaavat eikä korujen tarvitse olla edes ehjiä. Viime vuosi oli Ylivieskan kaupunginkirjastolla erittäin vilkas, sillä sekä lainattujen kirjojen että kävijöiden määrä kasvoi runsaasti. Kirjaston arvioiden mukaan lainattujen teosten määrä on noin 21 kirjaa jokaista asukasta kohden. Ylivieskalaiset lukevat siis keskimäärin 6 kirjaa enemmän vuodessa kuin suomalaiset yleensä. Näiden kolmen teeman ympärille syntyi monipuolinen ohjelma, kertoo Ylivieskan kirjaston informaatikko Elina Nurkkala. Nämä ovat Ylivieskan omat kirjamessut. Tulevat kirjamessut kokoavat saman katon alle joukon kirjallisuuden ystäviä sekä monipuolisen ohjelmakattauksen. – Uskomme myös, että Ylivieskan kirjaston onnistuminen lukijoiden innostamisessa liittyy siihen, että kirjasto koetaan helposti lähestyttäväksi. Kokonaislainaus kipusi 317 784 lainaan, mikä tarkoittaa 4 710 lainan kasvua edellisvuoteen verrattuna. Lukemisen voima nä kyy erityisesti pää kirjastossa, jossa lainaus nousi 4 881 lainalla. Verhoilu Rice 06 beige 1290 € ovh.975€) Amore verhoilukangas; 4 eri väriä. – Meille on tärkeää tuoda esiin oman alueen tekijöitä ja osaamista. Jylhäsalmi-sarjastaan tunnettu Kirsi Pehkonen, tietokirjailija Maarit Tastula sekä Ylivieskasta lähtöisin oleva tubettaja ZoneVD eli Joona Leppälä, jonka lastenja nuortenkirjat käsittelevät niin pelimaailman ihmeitä kuin mystisiä ja jännittäviä ilmiöitä. Tämä on 41 % enemmän kuin Suomen keskiarvo, joka jää noin 15 kirjaan per asukas. Kirjamessut tulossa – lukemisen into näkyy myös kirjastossa Ylivieskan kirjamessut järjestetään tulevana lauantaina Kulttuurikeskus Akustiikassa. Vogue ja Rice -verhoilukankailla Halla 3 -istuttava sohva leveys 232cm Vogue ja Rice -verhoilukankailla 1998 € 998 € 699 € MILA 3-istuttava sohva 899 € APILA 2 –istuttava vuodesohva leveys 160cm. – Ylivieskassa lukemiseen innostaa moni tekijä. Kierrätä korut. Ole kultu. Arvion saat myymälässämme saman tien ja rahatkin ihan hetkessä vaikka käteisenä. Kalajaska // Keskiviikkona 28. Myös paikalliset tekijät Pekka Pudas ja Hannu Verronen tuovat ohjelmaan oman näkökulmansa ja osaamisensa. tammikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 7 Huomio myös huippuetu laajasta mattovalikoimasta, voimassa vain TÄNÄ VIIKONLOPPUNA: Stemma Ylivieska Savarinkatu 1 08-425300 ma-pe 10-18, la 10-15 Verkkokauppa www.stemma.fi Kysy meiltä joustavaa rahoitusta! 499 € Mila 2-istuttava sohva Apila vuodetuoli -näppärä pieneenkin tilaan799 € Nähd Nähdään ään myymälässä! myymälässä! Tervetuloa Tervetuloa hyville kaupoille! hyville kaupoille! Sohvaja mattomarkkinat Ylivieskassa pe-la 30.-31.1.2026 ALEN LOPPURYSÄYS Kotimainen KOMIA -sohvamallisto -30 % NYT ON Stemman Tule tapaamaan edustaja Mikko Lehtoa ja hyödynnä tehtaan parhaat edut! -30 % Lisäksi ERÄ villamattoja -50 % Halla -kulmadivaani 296x218cm. Paikallisuus näkyy Nurkkalan mukaan Ylivieska kirjamessuilla oikeastaan kaikessa– sekä lavalla, yleisössä, että messukokonaisuuden järjestämisessä
klo 10 Messu kirkossa, liturgi Veli Matti Linnanmäki, saarnaaja Jukka Kesola, kanttori Silja-Maria Paimen, suntio Teemu Savela, pyhäkoulu, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; Klo 13 Rauhan Sanan retki Bosundiin, linja-auto lähtee Siltalan seurahuoneelta, ei seuroja Siltalassa; klo 14.00 Seurat Betaniassa, Leo Mehtälä; klo 14.30 Pyhäkouluseurat Rauhanyhdistyksellä, Juha Luokkala ja klo 16 Seurat, Esko Sääskilahti Ma 2.2. klo 18 Raamattupiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Bäckmannissa, ovi C; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30 Markku Launonen To 5.2. Pe 13.2. Vapaa pääsy. klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 29.1. 044–7118601. klo 16 Sievin ry, seurat, Teemu Hintsala Ti 3.2. klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 5.2. 08-425990 Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti ja to klo 9–13 Puh. klo 19-22 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä Yhteisvastuu Tee avusta totta – lahjoita Yhteisvastuulle Ylivieskan seurakunnan kannatukseen MobilePaylla nro 20777 tai viitenumerolla 303817 tileille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28. Kirkon keskusteluapu päivystää joka päivä klo 18–24, puh. klo 11 perhekirkko, laskiaispullakahvit. klo 18 Kaikille avoin rukouspiiri seurakuntakodilla Pe 6.2. La 31.1. klo 18 Raamattupiiri kokoustila Lydiassa, D-ovi Pe 30.1. 0400-221180 Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieska ajanvaraus ma-to klo 12–13 puh. klo 18 Sievin ry, pizzailta Pe 30.1. yhteisvastuukeräykseen, alkaen klo 10 messulla kirkossa. klo 18 Kiiskilän ry, seurat, Kimmo Heikkilä Ke 11.2. klo 13 Sanajumalanpalvelus Merijärven seurakuntakodissa, toimittaa Tapio Karjula, kanttori Miika Tikkanen, suntio Veera Ahola, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa; klo 14 Ruokailu ja seurat Rauhanyhdistyksellä, klo 14 ruokailu, klo 15 Seurat, Aarne Härö Ma 2.2. klo 17 Ystävyyden kerho, Toimitalo Pietarin nuorisotila Vitiksessä, B-ovi. klo 10 Messu kirkossa, Yhteisvastuukeräyksen aloitus, kirkkokahvit, Olli Luhtasela, Miia Raninen, Sari Viitala, Niina Korkatti, Anu Rautio Su 1.2. klo 10 messu, toimittaa Martti Viljanen, klo 15 Wanhanmusiikin konsertti kirkossa, Ihmisen äänikuoro,valmennus Uli Kontu-Korhonen, Jokilaaksojen oratoriokuoro, valmennus Mihkel Koldits, Haapaveden kamariorkesteri, johtaa Timo Hannula, Oskari Hannula viola da gamba, Elias Pulkkinen ja Pietari Majuri alttoviulu, klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Paakkilassa Su 8.2. Illoissa myös pyhäkoulu sekä kahvit Diakonia To 29.1. Lapsiparkki on hoitopaikka lapselle, kun vanhempi tarvitsee aikaa itselle tai esimerkiksi asioiden hoitoon. klo 18 Olkkari-ilta, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi Ti 3.2. Palveleva netti osoitteessa: kirkonkeskuteluapua.fi Palveleva kirje: PL 210, 00131 Helsinki Sievin seurakunta Seurakunnan viikko Ke 28.1. com/@vaivaisukko/streams TO 29.1. Kirkon keskusteluapu päivystää numerossa 0400 22 11 80 joka ilta klo 18–24. Ylivieskan seurakunta Kastetut Eevi Aava Adele Autio Onni Alvin Göös Elvi Adalmiina Jaakola Haudatut Eeva Esteri Isokoski 95v Eila Sisko Sinikka Karsikas 87v Sirkka Annikki Pirttimaa 85v Reijo Kalervo Mattila 76v Seurakunnan viikko Ke 28.1. klo 17.30 seurat ry MA 2.2.klo 18 Korkatti – Ojakylän kinkerit: Mirva Salonen, Pulkkilantie 713 TI 3.2. 08-439 5010; taloustoimisto p. fi tai seurakunnan kotisivulta Info ja asiointi -otsikon alta löytyvällä verkkolomakkeella. klo 17-19 LapsiArkki Toimitalo Pietarissa, ilmoittautuminen keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä, p. klo 11-12 Juurileipää myytävänä kirkon Olohuoneessa, Herättäjäjuhlat 2026 varainhankintaa. Muut Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto normaalit palveluajat talvikaudella 1.9.–31.5.ma-ti klo 9–15, ke klo 9–13, to klo 11–16, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. klo 10-13 pehekerho, klo 18 Ainalin kinkerit: Ainalin ns, Vaitiniementie 81 PE 6.2. klo 19 English Devotion, englanninkieliset seurat Rauhanyhdistyksellä, tulkataan suomeksi, Jorma Hintikka Su 1.2. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. klo 18.00 Israel-ilta Betaniassa, Esa Pikkumäki ja Heikki Myllylä Su 8.2. klo 19 Kiiskilän ry, iltahartaus ja raamattuluokka, Hannu Jokitalo Su 1.2. klo 18 rukousilta Myyrilässä LA 31.1. Ilmoittautuminen on keskiviikosta perjantaihin klo 12 mennessä p. Diakonia Sari diakonissan tavoittaa numerosta 040 563 8418. ma ja ti klo 9–12. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. 0447118640 MAINOS. Siioninvirsien juhlasunnuntai Kälviällä, mukana Raudaskylän sekakuoro. tammikuuta 2026 // Kalajaska 8 // MAINOSJULKAISU Haapaveden seurakunta Kuolleet Jouko Gunnar Lehtola 72v Seurakunnan viikko Jumalanpalvelukseen voit osallistua netissä nettiradion kautta: https:// www.haapavedenseurakunta.fi sekä Jumalanpalvelusten suoratoisto Youtubessa https://www.youtube. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää. Varhaisnuorten kerhot klo 1719 Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis Pe 6.2. Tervetuloa! Lusiinassa kokoontuu päiväkerhoryhmiä 3–5-vuotiaille maanantaisin ja torstaisin. Muut Kirkkoherranvirasto avoinna: 1.7.– 31.3. klo 10 Messu kirkossa, Kynttilänpäivä, Miia Raninen, Päivi Aho, Inke Saviluoto, Sydänkerho Su 8.2. klo 18 Seurat Raudaskylän Kristillisellä Opistolla opiskelijaravintola Taimissa Ke 4.2. klo 18 Kytökylä–Nevalanmäki–Lehonsaari– Koivikko: Mali ja Mauno Mustapää SU 15.2. 1.4.–30.6. klo 12 Sievin ry, lastenlauantai La 7.2. Laulutuuli-kuoron harjoitukset joka toinen maanantai klo 13 srk-keskuksessa, seuraavan kerran 9.2. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. Kirkkokuoro. klo 18.30 Gospelkuoro Riemun harjoitukset kirkossa To 29.1. Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskus, Terveystie 11, 84100 Ylivieska, ajanvaraus ma-to 12–13 p. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30– 13.00 ja perjantaisin 10.30–12.00. Keskiviikkona 28. Musiikki ja kuorot Ke 28.1. klo 18 naistenpiiri Paakkilassa TI 10.2. klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Ke 11.2. klo 13 seurat ry, klo 18 seurat kirkossa, klo 19.30 nuortenilta ry:llä MA 9.2. klo 12 seurakuntakerho Ke 11.2. Lapset ja perheet Ke 28.1. Kerhossa on tarjolla maksuton aamupala, seuraa niin leikkeihin kuin keskusteluihinkin ja lopuksi hiljentymishetki. klo 9.30-10.30 Perheliikunta Loikka Toimitalo Pietarin salissa; klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa Nuoret ja varhaisnuoret To 29.1. klo 19.30 seurat ry Su 8.2. klo 19.30 seurat ry SU 1.2.klo 10 MESSU, toimittaa Soronen, saarna Hartikainen. 2025 kastettujen lasten perheitä, mehuja kahvitarjoilu; klo 14 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella, Ahti Vähäkangas; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Pekka Typpö ja klo 16 Jukka Tölli; klo 18 Siioninvirsiseurat kirkon seurakuntasali Mariassa, puhujat Pekka Härkönen ja Heikki Hurskainen, kahvitajoilu alkaen klo 17.30 Ti 10.2. klo 18 Karhukankaan kinkerit: Asko Koskela, Karhukankaatie 2135 TO 5.2. Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä. Kuorolaiset lähtevät matkaan linja-autolla reittiä Nivala -Ylivieska -Kälviä, mukaan mahtuu myös seurakuntalaisia.Ilmoittautumiset Kati Autiolle p. Diakonia Diakoniatoimistossa vastaanotto ajanvarauksella puh 044-3598 513 Musiikki ja kuorot Tiistaisin klo 16 veteraanilaulajat, keskiviikkoisin klo 17 lapsikuoro, klo 18 kirkkokuoro. klo 14 Varttuneen väen kerho seurakuntasali Mariassa Ma 9.2. Yhteisvastuukeräys 2026 tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta kotona asuvien ikääntyvien parissa. ma, ti ja ke klo 9–12. Konsertin jälkeen tarjolla iltapalaa pienehköä maksua vastaan. klo 18 Ollala – Pirnes kinkerit : Marika ja Pekka Vinkki, Rasvatie 101 KE 4.2. 08 316 1303 ma-pe klo 9–15, keskusrekisteri.oulu@evl. Lisätietoja Juholta 044 3598 533 Rippikoulu: 2-leiri Hammasniemessä la-su 14.-15.2 Muut Ystävänkammari vanhustentalolla parillisten viikkojen keskiviikkona klo 12-13.30 ruokailu klo 11.30. Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti-to 10– 14. klo 18 Mieluskylä – Ollilan kinkerit: Sanna ja Mika Jantunen, Mieluskyläntie 901 La 7.2. klo 19 Sievin ry, hartaus ja lauluilta, Martti Murtoperä Su 8.2. klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa; klo 18 Yhteisvastuun yhteislauluilta. Ke 4.2. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta.fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. klo 18.30 Kukonkoski, kodinilta, Pasi Peltokorpi Pe 6.2. Aterian hinta eläkeläiset ja opiskelijat 8,80 e, muut 10,80 e Merijärven kappeliseurakunta Seurakunnan viikko To 29.1.klo 16 Lapsikuoro harjoittelee seurakuntakodilla; klo 18 Raamattuluokka Rauhanyhdistyksellä Pe 30.1. 08-4598 500 tai 044-3598 500 Kalajoen rovastikunta Muut Su 15.2. klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30, Veli Matti Linnanmäki To 29.1. Ole yhteydessä, jos tarvitset apua ja tukea elämäntilanteessasi. Tervetuloa mukaan! Lapset ja perheet Perhekerho kokoontuu Lusiinassa (Kallentie 2) keskiviikkoisin klo 10– 12, ei ennakkoilmoittautumista. Valtakunnallinen yhteisvastuukeräys alkaa jumalanpalveluksen jälkeen. klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Su 1.2. klo 14 Kyläkamari-Kirppiksellä. 044 700 1310. klo 10-13 perhekerho, klo 1112 kirkon keitto, ruokamaksu 2 e, alle kouluikäiset ilmaiseksi, klo 18 Miestenilta kirkon alakerrassa PE 30.1. Lauletaan yhdessä virsiä, mukana kirkkokuoro ja lapsikuoro, tilaisuuden jälkeen Runebergin torttukahvit Mariasalissa, kolehti ja vapaaehtoinen kahviraha Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Yhteisvastuu Yhteisvastuukeräys alkaa 1.2.2026 Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lähetys Myyrilässä keskiviikkoisin klo 9-14 seurakunnan lähetystyön kahvilavuoro. 0442357531. Varhaisnuorten kerhot klo 1719 Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis To 5.2. klo 10 Pyhäkoulu kirkon kerhohuoneessa jumalanpalveluksen saarnan aikana. Mukana myös Haapaveden seurakunnan lapsikuoro. Musiikki ja kuorot Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 18.30–20.30. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. Yhteisvastuukeräyksen otsikko kuuluukin “jokainen ihminen on avun arvoinen”. klo 18 Musiikkia ja lauluja ystävänpäivän aattona kirkossa, urut Matteus Säily (12-v) ja Sello Mikael Säily ja Laulu ja piano Joonas Vatjus. Lapset ja perheet LapsiParkki Tiistaisin klo 13-15 päiväkerhotiloissa. Vapaaehtoisia aikuisia tarvitaan! Su 1.2. Pe 6.2. klo 10 Messu kirkossa, liturgi Eeva-Kaisa Laakko, saarnaaja Veli Matti Linnanmäki, kanttori Eeva Korhonen, suntio Hannu Jussi-Pekka, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 14 Vauvakirkko kirkossa, Eeva-Kaisa Laakko, Eeva Korhonen, Elisa Torvikoski, tilaisuuteen kutsutaan erityisesti v. klo 18 Naisten ilta Helena ja Pekka Niemellällä Su 1.2. klo 14 Kirppisvuorojen jako Kyläkamari-Kirppiksellä Pe 30.1. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. 08-425 990. klo 18 Naistenpiiri Betaniassa, Kyöstintie 18, keskustelemme ajankohtaisista aiheista Raamatun valossa, esirukousta ja laulua, teetarjoilu. klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa To 5.2. klo 18 Kansanlähetyksen Yhteysilta Suvannon kappelilla, Samuli Virtanen: ”Epätäydellisenä Jumalan kutsussa”. klo 16 Sievin ry, seurat, Tarmo Leppälä Su 8.2. Lisätietoja ja vapaita kerhopaikkoja voi tiedustella koko toimintakauden ajan lastenohjaajalta 050 4335935. (varaattehan käteistä rahaa). Kirppisvuorojen jako keskiviikkona 28.1. Keräyksen avauspäivänä suoritetaan ovelta ovelle -lipas/kannukeräys koko kirkonkylän alueella, osin myös sivukylillä. Neulekerho maanantaisin Kyläkamari-Kirppiksellä klo 12–14. klo 19 Kiiskilän ry, raamattuluokka ja lauluseurat La 7.2. klo 11 Nivalan ry, aikuistenkerho, kutsuttu sieviläiset Kaikista jumalanpalveluksista ei ole nettilähetystä, tervetuloa kirkkoon! Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla. Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, ti, ke, to klo 8.30-9.30 numerosta 044 711 8670 soittamalla tai lähettämällä soittopyyntö tekstitai WhatsApp-viestillä. klo 18 Humalojan kinkerit: Paula ja Petri Kivioja To 12.2. klo 18 Käsityöilta Merijärven seurakuntakodilla, alussa kahvitarjoilu Ti 3.2. Puh. 044 7277534 Nuoret ja varhaisnuoret To klo 18 nuortenilta Paakkilassa, pe klo 18 Raamis ja oloilta Paakkilassa Rippikoulu Kaikki rippikoululaiset osallistuvat su 1.2
Merijärven seurakuntakodille kaikenikäisten yhteiseen laskiaistapahtumaan!Klo 13 Jumalanpalvelus, jonka jälkeen kirkkokahvit laskiaispullan kera. klo 18.30 Nuoret aikuiset la 31.1. 425 € Perinnönjakosopimukset alk. 044 7118631 työskentelee Merijärvellä parillisilla viikoilla maanantaista perjantaihin. tammikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 9 Kuolleet Surukiitos Ylivieskan HELLUNTAISEURAKUNTA Tulolantie 14 www.ylivieskanhelluntaiseurakunta.net ke 28.1. MAINOS Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup.fi VOIT MUUN MUASSA Hoida tilausasiasi helposti ja nopeasti juuri silloin kun sinulle sopii – Tilata uuden salasanan Jakaa digilukuoikeuksia perheenjäsenille Tehdä lahjatilauksen ja tulostaa lahjakortin Hyväntuulinen ääni alueen arjessa! kun haluat, että viestisi huomataan Ylivieskan seudulla. Surun koskettaessa asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset/ To 5.2. klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä Pe 6.2. 400 € – Testamentit alk. 650 € Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat www.kajaperanlaki.fi Rakkaamme Aili Kyllikki NIKULA o.s. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. 130 € – Kauppakirjat – Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat Puh. 130 € – Kauppakirjat – Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat Puh. 8.1.2026 Ylivieska Me näimme voimasi vähenevän, tiesimme lähtösi lähenevän. 550 € Ositukset (avioero) alk. Jos laskiaispullia jää, voit ostaa niitä kotiin vietäväksi hintaan 1€/kpl. Kiitokset myös Eevaa auttaneille hoitajille. klo 9-11 LapsiArkki Pappilassa, ilmoittautuminen keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä, p. klo 19 Nuortenilta su 1.2. Muut Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. Kirkkokahvien jälkeen makkaranpaistoa kodalla ja nuotiolla, mäenlaskua sekä hoijjakka. mennessä. 044 387 3393, katajaperanlaki@gmail.com, Latvalantie 121, Ylivieska Myös hautauspalvelut Perunkirjoitukset alk. 16.2.1930 Pori k. fi/tutki-uskoa Ti 10.2. 230 € Edunvalvontavaltakirjat 170 € Avioehtosopimus 250 € Kauppakirjat ja kaupanvahvistukset alk. Diakonia Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi p. Sakko s. 170 € – Edunvalvontavaltakirjat alk. klo 11 Ehtoollisjuhla Pertti Mäkiranta ke 4.2. 650 € Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat www.katajaperanlaki.fi Katajaperän lakiasiaintoimisto – Perunkirjoitukset alk. Kalajaska // Keskiviikkona 28. 210 € Edunvalvontavaltakirjat 160 € Kauppakirjat ja kaupanvahvistukset alk. 550 € Testamentit alk. klo 18 Kaverikerho Rauhanyhdistyksellä; klo 19 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä Su 8.2. 044 387 3393 , Latvalantie 121, Ylivieska Perunkirjoitukset alk. klo 10 Aamurukous la 31.1. klo 18 Rukouskokous to 5.2. klo 18 Raamattupiiri Olet tervetullut tilaisuuksiin! Kiitämme lämpimästi kaikkia, jotka kunnioititte EevaIsokosken muistoa ja otitte osaa suruumme. Rakasta Äitiä, Anoppia, Mummua, Isomummua kiittäen ja kaivaten Pekka ja Tarja Tomi, Minttu ja Touko Ilkka ja Henna, Eedit ja Eimi Veli-Pekka ja Kreetta, Viljami ja Viola Sisko ja Veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rakkaamme siunataan Heikkilän kappelissa 12.2. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä vaikka sydän on täynnä kyyneleitä. 550 € Ositukset (avioero) alk. 0447118640 TULOSSA Tervetuloa Laskiaissunnuntaina 15.2. 170 € – Edunvalvontavaltakirjat alk. 044 387 3393 , Latvalantie 121, Ylivieska Tarja Kyllönen, lakiasiantuntija, HTM, kaupanvahvistaja 402000/1884 P. 400 € – Testamentit alk. 300 € – Perinnönjakosopimukset alk. 550 € Testamentit alk. klo 18 Rukouskokous pe 30.1. klo 13 Messu Merijärven seurakuntakodissa, toimittaa Eija Nivala, kanttori Miika Tikkanen, suntio Veera Ahola, kirkkokahvit, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta. 450 € Perinnönjakosopimukset alk. 300 € – Perinnönjakosopimukset alk. 08-4395070. klo 10.00 ja sen jälkeen muistotilaisuus Suvannon kappelissa. 084395010, perjantaisin suljettu. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuun hyväksi, varaathan rahaa mukaasi hyvää tarkoitusta varten. Ilmoitathan Pekalle 044 5428 987 viestillä tulostasi 4.2. Lauri ja läheiset Katajaperän lakiasiaintoimisto – Perunkirjoitukset alk
7.3. 273 €/henkilö 90 90 -vuotta -vuotta MATKAKAUPPA: MATKAKAUPPA: wiimax.fi wiimax.fi Ryhmämatkat ja matkapalvelut: 08 4694 470 | ryhmat@wiimax.fi Ryhmämatkat ja matkapalvelut: 08 4694 470 | ryhmat@wiimax.fi Myyntipalvelu ja tilausajot: 08 420 850 | myynti@wiimax.fi Myyntipalvelu ja tilausajot: 08 420 850 | myynti@wiimax.fi • • Tilitoimistopalvelut • • Kirjanpito P. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi ASIANAJAJA on Suomen asianajajaliiton jäseneksi hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 0400 302 731 mika.jamsa@hotmail.com mika.jamsa@hotmail.com Tulisijamuuraukset Tulisijamuuraukset ja ja -korjaukset. 7.3. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. tammikuuta 2026 // Kalajaska 10 // MAINOSJULKAISU UUNI-MIKA UUNI-MIKA P. -korjaukset. Luotettavan tiedon matkassa mainoksetkin erottuvat edukseen. Tallinna ja Jägalan putous, alk. Kemin Lumilinna, 39 €/henkilö Kemin Lumilinna, 39 €/henkilö 16.-23.5. 16.-23.5. Keskiviikkona 28. 85 % Hyväntuulinen ääni alueen arjessa!. Pärnun kylpylämatka, alk. Pönttöuunit. 7.3. 620 €/henkilö Pärnun kylpylämatka, alk. 6.-8.7. ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska puh. Juhlavuoden kunniaksi valmismatkamme ovat takuulähtöjä! Juhlavuoden kunniaksi valmismatkamme ovat takuulähtöjä! Ostosmatka Haaparantaan, 39 €/henkilö Ostosmatka Haaparantaan, 39 €/henkilö 7.3. 040 560 1543 Puistokatu 33, Haapajärvi Ulkomainostaulut tarjoavat näkyvyyttä vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla. Pönttöuunit. 0400 302 731 P. Tavoita tielläliikkujat Erotu eduksesi ja varaa mainospaikka, joka huomataan! mainostajalle.hillagroup.fi Lä hd e: KM T 20 25 pitää lehtiämme luotettavana. 620 €/henkilö 6.-8.7. 273 €/henkilö Tallinna ja Jägalan putous, alk
Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset joko Porinakerhossa tai Helena Nisulalta puh. Käteisellä! Soita! P. Terveisin johtokunta ja hirviporukka Ojaja Ylivieskankylän Metsästysyhdistys ry VUOSIKOKOUS Aika: torstai 5.2.2026 klo 18.00 Paikka: Kuovilan maja Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat Lisäksi kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen muuttamista koskien sääntöjen 5 § (Jäsenten velvoitteet ja maksut) ja 8 § (Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset) hallituksen esityksen mukaisesti. Arpoja. Vieraana teatterinohjaaja Matti Juntunen Porinakerho ma 9.2.2026 klo 12-14 Juurakon Kellarissa Apteekki auttaa: silmien, suun ja limakalvojen terveys. P. SOITA 045-319 44 80 TONI Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen Kalajokilaakson osaston vuosikokous tiistaina 3.2.2026 klo 15.30 Tuokiotuvalla, Lukkarinkatu 1, Ylivieska Esillä vuosikokousasiat. Keskiviikkokerho klo 12:30 Suvannolla. Samana päivänä klo 14.30 Mirjan luento aiheesta: Mitä uutta muistisairausrintamalla. Tervetuloa! Ke11.2 Omaishoitajien vertaistukiryhmät kokoontuvat: Alavieska seurakuntakodin nuorisotila klo 13, Oulainen Penttilän talo klo 15.30 ja Ylivieska Häggman kahvila ( keskusta) klo 17.30 To 12.1 Askarruttaako Digilaitteiden käyttö. Soita ja esittele omasi, Mika 040/3740055 HAITARI OSTETAAN! MYÖS VANHA. tammikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 11 MAINOSJULKAISU Julkaisun tavoitteena on edesauttaa Ylivieskan seudulla toimivien yritysten tunnettuutta ja kaupantekoa sekä edistää alueen pitoja vetovoimaisuutta yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Tervetuloa! Eläkeliiton Ylivieskan yhdistys ry Ke 4.2. Hopea aterimet. Ylivieskasta lähtö kimppakyydeillä vanhan Sokoksen parkkipaikalta klo 13.30. Ota rohkeasti yhteyttä! Toni 044-5061430 Kirvesmiestyöt nopeasti, edullisesti ja ammattitaidolla. klo 13 Pohteelta vierailemassa Arja Hälinen, asiaa kaatumisesta Ma 2.2. Ryhmä aloittaa ke 4.3 ja kokoontuu viisi kertaa. Tervetuloa. Kalajaska ilmestyy 26 kertaa vuodessa ja se jaetaan kotitalouksiin ja on noudettavissa jakopisteissä. Korut ym. Viallisuus ei ole esteenä. Tervetuloa osallistumaan! Ti 3.2 Nuppi ja Ruppi ryhmä Oulainen kokoontuu Penttilän talolla klo 14.30-16 To 5.2 Omaishoitoliiton hyvinvointiwebinaari: Miten rauhoitan itseäni ja toista vaikeiden tunteiden keskellä klo 17-18. Pullaa ja kahvia. Niemi laulattaa kerholaisia. Vierailijana Kati Pehkonen aiheenaan Uutisia ja muita juttuja Ylivieskasta 1860-1930 luvuilta. KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Va. Mm. klo 13 Liikennekoulu Savikolta vierailemassa Joni, asiaa ikääntyneen autoilusta Viikottaiset tuokiot normaalisti. Tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet! Ma 9.2 Muistiasiantuntija Mirja Hynninen tavattavissa OmaisOivan toimistolla klo 10-14.30. Kalajaska // Keskiviikkona 28. Vieraana apteekkari Mervi Finnilä Ylivieskan Ykkösapteekista. Ryhmänvetäjä Inke Saviluoto p. 040 351 5684 kirsi.pinola@hillagroup.fi LUE LAAJEMMIN MARKKINOINNIN MAHDOLLISUUKSISTA HILLAN KAUTTA: mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE: hillagroup.fi/tietosuoja LEHDEN VASTAAVA TUOTTAJA Hannu Lehto, hannu.lehto@hillagroup.fi LEHDEN TUOTTAJA Jenna Lunki, jenna.lunki@hillagroup.fi VINKIT LEHDEN SISÄLTÖÖN SEKÄ PALAUTTEET tuottaja.kalajaska@hillagroup.fi Kauppakatu 8, 84100 Ylivieska www.kalajokilaakso.fi/kalajaska Lämmin kiitos sinulle, että luet julkaisua ja toivottavasti löydät tästä virikkeitä ostoksiin Ylivieskan seudulla. Uudenveroinen. Sääntömuutosehdotukset nähtävillä yhdistyksen verkkosivuilla. 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) JAKELUPÄIVYSTYS hillalogistiikka.fi/palaute p. 0405858314 Traktoreita ja työkoneita jne. 0407416840 Tervetuloa! Paikalliset lukevat, asiakkaasi löytävät!. Katse huomiseen-ryhmä omaishoitajille, joiden omaishoitajuus on päättynyt joko läheisen kuolemaan tai siirtymiseen hoivaan kodin ulkopuolelle. Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat ry Porinakerho ma 2.2.2026 klo 12-14 Juurakon Kellarissa Teatteri innoittaa, katsaus Ylivieskan teatteritarjontaan. Digilaite opastusta OmaisOivan toimistolla klo 12-15.Ota oma laiteesi mukaan. 020 750 4007 (pvm/mpm) ti-pe klo 7-11, la klo 7-9:30 MAINOSMYYNTI myyntipäällikkö Kirsi Pinola puh. Jouko S. 040 9124832 Tämä on täyttä elämää hyvässä seurassa! Tuokiotupa avoinna ma-pe klo 10-15, la-su klo 12-15. Tervetuloa Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksen Kalajokilaakson osaston (Sievi, Alavieska ja Ylivieska) vertaistukiyhmä kokoontuu kevätkaudella kuukauden viimeisenä keskiviikkona Lusiinassa Sievissä klo 14.00. klo 14-16 uimahallin takkahuoneessa -mietteitä mitä uutta vuodelle -26, avoin kaikille. klo 15 Lukupiiri To 5.2. Lisäksi vapaaehtoistoiminnan kirjaamislomakkeiden ja kuntokorttien palauttaneiden kesken arvotaan palkinnot. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN: 2670-1537 Rivit Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE VERKOSSA lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi Myydään Kokouksia Kokouksia Ostetaan Kaikenlaista Tervetuloa huoltajat myös lähialueelta! Tervetuloa huoltajat myös lähialueelta! Yleisöesitykset pe 6.2.2026 klo 10.30 klo 11.40 klo 12.50 Vapaaehtoinen maksu opiskelijoiden opintoretkiin Tervetuloa! Kannustie 140 himanganurheilijat.fi 150 30 40 20 500 Kalajokilaakson Kuulo ry:n vertaistukiryhmä kokoontuu 10.2. klo 15.30-17 Tuokiotuvan vapaaehtoisten kuukausikahvit Pe 13.2. 040 249 0676 Etsitään autoa, Asuntoauto tai vaunu kiinnostaa myös. Puh: 040 3726968 Kaikki Keräily ja arvoesineet. Etäkatsomo OmaisOivan toimistolla (Juurikoskenkatu 1 LH 7). Arpajaiset. Julkaisu on luettavissa myös sähköisesti www.kalajokilaakso.fi/kalajaska ASIAKASPALVELU puh. 0449868009 Tunturi-kuntopyörä. Ke 18.2. Lisätietoja ryhmästä saat Marjalta puh. Pe 13.3.2026 teatterimatka Ouluun vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkiin. Tervetuloa! Vähä-Pylvään metsästysseuran HIRVIPEIJAISET Salon tuvalla la 31.1.26 klo 11-14 Tervetuloa seuran jäsenet, maanvuokraajat sekä kyläläiset perheineen. Tervetuloa. Pe 30.1. Keskiviikkokerho / ystävänpäiväjuhla klo 12--14 Liikuntapuiston kodalla. Ohjelmassa jumppatuokio, jonka vetää liikunnanohjaaja Hannu Hietanen
alk. PAKASTEENA Polka-mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa, mustaja punaherukkaa, tyrnimarjaa, ahvenfileitä. Ruotsi/Karesuvanto PE 30.1. alk. Yhdistykset voivat hakea tukea 13.2. Yht. 27,50 € Gluteeniton, kypsä Laskiaispulla 1 kpl, n. saakka osoitteessa op.fi/lansirannikko Mainosta helposti klikkaa - osta suunnittele - näy mainostajalle.hillagroup.fi Verkkokauppa tekee mainonnan ostamisesta vaivatonta. PE 30.1. KLO 10-15 ROSSIGNOL PERUS ULKOJÄÄHOKKARIT Rossignol X-IUM Rossignol X-IUM luistelusukset siteineen luistelusukset siteineen HOKA BONDI 9 HOKA BONDI 9 HOKA CLIFTON 10 HOKA CLIFTON 10 Wide lesti Wide lesti Yht. 044 932 7140 SUORAAN SUORAAN KYLMÄAUTOSTA KYLMÄAUTOSTA Laadukasta KARPALOA, survottua puolukkaa, suolasieniä, TERNIMAITOA, lihaisia hirvenlihapurkkeja. 130 g 3,60 € (27,69 € /kg) Laktoositon tai maidoton Voilla leivottu! Laktoositon Luonto+ jogurttipikarit 175 g 2,00 €/3 kpl (3,81 €/kg) (0,67 €/kpl) Norm. 2,40 €/3 kpl ERÄ! ERÄ! ERÄ! Kypsä, gluteeniton, maidoton, munaton, vege Riisipiirakka 4 kpl, 175 g 6,50 € (37,14 €/kg) (1,63 €/kpl) Norm. SR alk. 399 399 € € TOPP AALE -20% ESITTELYPÄIVÄN TARJOUS Paikalla Tom Jakobsen LA 7.2. 28,50 € Reuter & Stolt kypsä, laktoositon Laskiaispulla 100 g, 4 kpl/rasia 10,00 € (25,00 €/kg) (2,50/kpl) 24 kpl/ltk 39,90 € mainostajalle.hillagroup.fi Mainostathan siellä missä asiakkaasi ovat. Tänään printissä, digissä joka päivä.. SR alk. Paikallisuus ja oikeat kanavat ovat avainasemassa. Keskiviikkona 28. KLO 10-15 FISCHER Paikalla Erkki Mustola Kesäduuni OP:n piikkiin Yhdistys, tarjoa nuorelle vastuullinen kesätyö! OP Länsirannikko tarjoaa kesätyötä 80 nuorelle ja kutsuu mukaan kesätyöntekijöitä tarvitsevia yhdistyksiä. Oulaisten tori 9 10 Oulaisten tori 9 10 Ylivieskan tori 11 12 Ylivieskan tori 11 12 Sievin tori 13 14 Sievin tori 13 14 Tyrni-, karpaloja muita marjatäysmehuja (ei lisäaineita). 08-4116 118, 050 4444 118 www.laaksojenmk.fi Tarjoukset voimassa 28.1. tammikuuta 2026 // Kalajaska 12 // MAINOSJULKAISU Tervetuloa! P. Voit ostaa mainontaa printtiin, verkkoon tai ulkomainostauluille juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii, sillä verkkokauppamme on aina auki. 044 932 7140 Tervetuloa! P. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys työllistää 15-17-vuotiaan nuoren kahdeksi viikoksi ja OP Länsirannikko lahjoittaa nuoren palkan yhdistykselle. PAKASTEENA: •Hirven luuttomia paisteja 0,8 1,5 kg •Hirvenjauhelihaa 0,7 kg •Hirvenja poronkäristystä 0,4 kg •Hirven ja poron keittoluulihoja 1,5 kg ap. 24.2.2026 tai niin kauan kuin tuotteita riittää! Laaksojen Maitokunnan palvelevasta erikoismyymälästä löydät elintarvikkeita, maataloustuotteita ja lahjatavaroita Paistovalmis, laktoositon Riisipiirakka 85 g, 50 kpl/ltk 25,90 € (6,09 €/kg) (0,52 €/kpl) Norm. JR alk. 6,70 € Kypsä, laktoositon Suklaalevypiirakka 1,4 kg, 24 palaa 26,90 € (19,21 €/kg) (1,12 €/pala) Norm. Verkkokaupassa voit valmistaa mainoksesi itse! -25 % alennus uusille verkkokauppaasiakkaille koodilla: UUSI Lä hd e: KM T 20 25 mainostajalle.hillagroup.fi hyödyntää ostoksissaan kampanjatai alennushintoja 88 % JOPA Justus myymälä Myymälässä on myös Matkahuollon pakettipiste Avoinna: arkisin ma-pe 9–17.30 Savarinväylä 5, 84100 Ylivieska p. URHEILU JA LELU Avoinna Avoinna MA-PE 9-18, LA 9-15 MA-PE 9-18, LA 9-15 Savarinväylä 6, Savarinväylä 6, Ylivieska • 08 420 640 Ylivieska • 08 420 640 TERVETULOA! 169 169 € € 149 149 € € URKKALELUN SUKSIESITTELYPÄIVÄT 39 39 90 90 51 51 90 90 58 58 90 90 LA 31.1. JR alk