Klo 18 AKUSTIIKKA Ylivieska www.musiikkiteatteri.fi www.lippu.fi. helmikuuta 2026 Pe 27.3. MAINOSJULKAISU Keskiviikko 11
puristaa mailaa, vaan pilates on loistava tapa kuulostella oman kehon tuntemuksia ja liikkua vähän pimeidenkin päivien keskellä. Sisäänhengityksellä vie jalat hitaasti koukussa toiselle puolelle ja viivy venytyksessä hetki. Hengitä sisään ja rauhassa ulos, vie leuka rintaan ja uloshengityksen viiveessä rullaa selkä nikama nikamalta. Pilates sopii lähes kaikille iästä ja kuntotasosta riippumatta. Tekee sen, mitä sinä päivänä jaksaa tai kokeilee yhtä liikettä ja tekee toisen, jos siltä tuntuu. Anne Savukoski löysi itse pilateksesta avun haastavassa elämäntilanteessa, uuvuttuaan työn ja arjen kuormituksesta. Savukoski suosittelee pilatesta erityisesti rauhallista liikettä kaipaaville, jotka haluaisivat parantaa omaa liikkuvuutta. Se riittää, että on joustavat vaatteet päällä ja avoin mieli ja lähtee rohkeasti kokeilemaan, Savukoski kannustaa. Uloshengityksellä tuo jalat takaisin keskelle ja toista sama toiselle puolelle. Vaikka hän nykyään ohjaa pilatesta itse, se on samalla tapa pitää huolta myös omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Juuri näissä olosuhteissa pilates nousee esiin liikuntamuotona, joka tukee sekä kehon että mielen hyvinvointia lempeästi ,mutta tehokkaasti. Ei pakota itseään. – Sitä moni tuo esiin tunnin jälkeenkin, että ’’olipa ihanaa taas’’ ja ’’nyt taas jaksaa’’. Pilates-ohjaaja Anne Savukoski oivalsi pilateksen avulla kehon ja mielen yhteyden kokonaan uudella tavalla. Aktivoi ensin keskivartalon lihakset hengittämällä rauhassa sisään ja ulos. Savukoski painottaakin, että aina ei tarvitse ns. Lonkat ojentuvat ylhäällä. Kun keho toimii hallitusti ja keskivartalo tukee liikettä, voivat arjen askareetkin tuntuvat varmemmilta. Seuraavalla uloshengityksellä tiivistä alaselkä alustaa vasten ja rullaa ensimmäiseksi takapuoli ja alaselkä ilmaan irti lattiasta. Aloita makuulla selälläsi, kädet ojennettuna T-asentoon. Laji kehitettiin alun perin kuntoutuksen tueksi, ja sen perusajatus on vahvistaa kehoa sisältäpäin – erityisesti keskivartalon syviä lihaksia. Keskiviikkona 11. Kalajaskan Hyvinvointia hämärään -juttusarjassa etsitään erilaisia tapoja fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon, kun arki on hektistä ja pimeys vetää mielen matalaksi. Mielestäni kun on kylmää ja pimeää ja niin voi myös vähän armollisemmin suhtautua siihen omaan liikkumiseen. Tämä liike tekee hyvää lonkankoukistajille ja sopii erityisesti istumatyötä tekeville.. Pilatekseen ei tarvita mitään erityisiä välineitä välttämättä. Ajan henki on kuitenkin sellainen, että koko ajan pitäisi olla tehokas ja tehdä koko ajan enemmän, ollaan ruutujen ääressä ja pitää suorittaa ihan hirveästi. Kun huomio on tässä hetkessä, omassa kehossa ja liikkeessä, mieli saa levätä. Uloshengityksen viiveellä palauta liike lähtöasentoon. Se sopii hyvin tähän pilates harjoitteluunkin, että kuulostele, älä pakota, Savukoski summaa. Myös monet selkävaivoista kärsivät ovat Savukosken mukaan saaneet apuja pilateksesta. Moni kokee pilates hetken myös eräänlaisena pysähdyksenä arjen keskellä. Savukoski löysi itse pilateksesta avun haastavassa elämäntilanteessa, uuvuttuaan työn ja arjen kuormituksesta. Aloita selinmakuulta, kantapäät lattiassa ja polvet koukussa. Kiertoliikkeet tekevät hyvää selälle, sillä ranka saa harvoin arjessa vastaavaa liikettä. – Usein ajatellaan, että pilates on vain tanssijoille tai tosi aktiivisesti liikkuville tai pitää olla tietynlainen tai tietyn muotoinen. – Vaikka olen aina liikkunut paljon ja liikunta on ollut hyvinkin luontainen tapa ylläpitää omaa hyvinvointiani, niin pilateksen avulla olen löytänyt sen yhteyden, että se hoitaa sekä mieltä että kehoa. Hengitä sisään. Tuolloin tavanomaisesta liikkumisesta hävisi ilo ja Savukoskesta tuntui, että jotain oli tehtävä. Selkärangan rullaus on yksi pilateksen lämmittelysarjan liike ja se toimii hyvin myös taukojumppaliikkeenä työpäivän keskellä. Jatka rullaamista nikama nikamalta vähän yli selän puolivälin. Pilateksessa hengitys on tärkeässä roolissa, vaikka tehdäänkin liikkeitä ja pyritään rangan liikkuvuuteen ja syvien lihasten vahvistamiseen, Savukoski toteaa. helmikuuta 2026 // Kalajaska 2 // MAINOSJULKAISU Lempeä liike vastapainona talven kuormitukselle Pilates on kehonhallintaan perustuva harjoitusmenetelmä, jossa yhdistyvät hallitut liikkeet, hengitys ja keskittyminen. Tämä voi parantaa unen laatua ja lisätä yleistä jaksamista pimeinä kuukausina. Pilates on sellainen laji, jossa ei auta alkaa suorittamaan niitä liikkeitä, vaan se pitää tuntea omassa kehossa, että miten se hengitys ja liike siellä kulkevat, Savukoski summaa. – Ajattelen, että pilates on sellainen harrastus, että niitä harjoituksia pystyy tekemään ihan vaikkapa olohuoneen matolla. Moni saa ikään kuin sen kelan pysähtymään siellä päässä. Alhaalla hengitä sisään ja uloshengityksen viiveellä nouse selkä pyöreänä ylös
115 g (8,70/kg) n. Kalajaska // Keskiviikkona 11. Viihtyy parhaiten valoisassa paikassa, mutta ei suorassa auringon paahteessa. ROTUNAUDAN ROTUNAUDAN FLANK STEAK FLANK STEAK Suomi Suomi MAAKUNNAN MAHTAVIMMAT TARJOUKSET CITTARISTA YLIVIESKASTA! HERKKUTORI palvelee ma-ke 8.30-19.00, to-pe klo 8.30-19.00 ja la 8.30-16.00 32 32 95 95 KG 29 29 95 95 KG 00 99 99 KG 33 99 99 PKT 33 49 49 PKT Tarjoukset voimassa TO-SU 12.–15.2. Kuva viitteellinen. Tutustu K-rauta Ylivieskan REMPPATILIIN! TRAAKKIPUU (19,95) 15 80 cm ,(49,95) 34 120 cm ,LUMIKOLA FISKARS PLUS Lumikolan muottiin valettu kuuppa lisää vakautta ja keveyttä. Laskutus kerran kuussa ja aina 30 päivän koroton maksuaika. alv. Ergonominen aisa, jossa oranssit heijastimet. Tukeva ja terävä kärkilista. Lue lisää ja hae vauhtia remonttiajatuksiin: www.k-rauta.fi/remppatili UUSILLE ASIAKKAILLE 6 KK:N KOROTON MAKSUAIKA! VIIKONLOPULLE LUVASSA LUMISADETTA! Helppohoitoinen reunustraakkipuu tuo ympärivuotista vihreyttä kotiin. ,55 (59,95) (22,95). 10 ,(29,95) AURINGONKUKANSIEMEN OSKU 15KG Raidallinen auringonkukansiemen ulkolintujen ruokintaan 15 kg:n säkissä. Kiertoilmalämmitin lämmittää tehokkaasti ja lämmitysaluetta voidaan säätää. alv. 010 538 2700 MA-LA 8-21, SU 11-20 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. Valoisa kasvupaikka, mutta ei paahteinen. Tarjoustuotteita reilusti, mutta rajoitettu erä. VIHERKASVIT TARJOUSHINNOIN! TAPETIT SISUSTUSOSA STON REMONTIN TIELTÄ! Varastomallit, ei koske tilaustuotteita. Tarjoustuotteita reilusti, mutta rajoitettu erä. Kesäkäytössä sopii mullan ja hiekan tasaustöihin. REMONTTI MIELESSÄ. 95 19 25 % ERÄ! VINYYLILANKKU ERÄ! KATTOPANEELI Kaksi eri kuosia, valkoinen ja hopesaarni. 115 g (8,70/kg) Suomi Suomi UUNIVALMIS UUNIVALMIS PORSAAN PAISTI PORSAAN PAISTI ULKOFILEESTÄ ULKOFILEESTÄ Suomi Suomi 12 12 95 95 KG TAKUUMUREA TAKUUMUREA NAUDAN NAUDAN ULKOFILEEULKOFILEEPIHVI PIHVI Suomi Suomi 11 11 95 95 KG 99 95 95 KG 99 95 95 KG TUORE KIRJOLOHI TUORE KIRJOLOHI Suomi Suomi Ilmainen Ilmainen fileointi! fileointi! 14 14 95 95 KG KANAN RINTAFILEE KANAN RINTAFILEE miedosti suolattu ja marinoitu miedosti suolattu ja marinoitu Suomi Suomi 44 99 99 KG Edullinen ratkaisu yksittäisiin isompiin hankintoihin tai remontointiprojekteihin aina 20 000 euroon saakka. 25 ,(29,95) KULTAPALMU Korkeus n.100cm. Hinnat alkaen: 19 95 / m2 10 % TIKKURILAN MAALIT Tarjous ei koske tilaustuotteita. Viihtyy auringonvalossa tai hajavalossa. 24%) 10 10 00 00 KANAN PAISTILEIKE KANAN PAISTILEIKE yrtti-valkosipuli yrtti-valkosipuli Suomi Suomi BANAANI BANAANI Kolumbia, Costa Rica, Kolumbia, Costa Rica, Ecuador Ecuador Ben&Jerry`s Ben&Jerry`s JÄÄTELÖT JÄÄTELÖT 427-465 ml 427-465 ml Valio Valio NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 500 g 500 g Rajoitus 2 pkt/talous Rajoitus 2 pkt/talous YLIVIESKA Savarinkatu 2, puh. 1 1 00 00 KPL EURONPIHVIT EURONPIHVIT PORSAAN PORSAAN ULKOFILEESTÄ ULKOFILEESTÄ n. 24%) Ilman Plussa-korttia 4,33/kpl (6,98-8,66/kg) Ilman Plussa-korttia 4,33/kpl (6,98-8,66/kg) TUORE MUIKKU TUORE MUIKKU Suomi Suomi TUORE TAIMEN TUORE TAIMEN Norja Norja Ilmainen Ilmainen fileointi! fileointi! Ilman Plussa-korttia 6,236,85/pkt (9,34-16,04/l) Ilman Plussa-korttia 6,236,85/pkt (9,34-16,04/l) Herkkutorin tarjoukset voimassa TO-LA 12.–14.2. 7-18, la 9-15 0445109 300 Kettukallionkatu 1, 84100 Ylivieska Tarjoukset voimassa 21.2 saakka niin kauan, kuin varatut erät riittävät. Voi kasvaa noin 2 m korkeaksi. LUMILASTA MASI SWING 40045 Masi Swing -lumilasta on kätevä rappusten, käytävien ja terassien puhdistukseen talvella. Siemenet ovat Pioneer-lajike. 90 (31,95) KOLIBRIKUKKA STRELIZIE Tyylikäs ja selkeä suurilehtinen kasvi. Helppohoitoinen, saa kuivua kastelujen välillä. 10 ,/ m2 Kaksi eri kuosia. 95 23 Kevättalveen Ylivieskasta! Palvelemme: ark. Kapeat peitsimäisten lehtien väri vaihtelee lajikkeesta riippuen. Kolme tehoa: 750 W, 1250 W ja 2000 W. 010 538 2762 MA-LA 8-21, SU 11-20 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. helmikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 3 YLIVIESKA YLIVIESKA Savarinkatu 2, puh. Suosittu ilmaa puhdistava sisäviherkasvi. 25 KONVEKTORILÄMMITIN GOODIY 750/1250/2000W Vapaasti ja tukevasti seisova lämmitin lisälämmitykseen
Se oli aluksi suurin haaste ja piilotyön määrä tuntui märältä rätiltä kasvoille, Kulju kertoo. Kun vauhti kiihtyy, intohimoisena yrittäjänä haluaa tehdä vielä siistimpiä ja isompia juttuja. Tuttujen ja turvallisten työkuvioiden taakse jättäminen ei ollut Jessika Kuljulle helppoa, mutta halu siirtyä esteettisten hoitojen pariin voitti epävarmuuden. – Yrittäjänä usein nälkä kasvaa syödessä, joten siitä matkasta nauttiminen unohtuu herkästi. On paljon asiakastarinoita ja -kohtaamisia, joissa hoidoilla on ollut iso merkitys asiakkaan elämässä. Varsinainen hoito voi siis toteutua vasta puolenvuoden tai vuoden päästä, Kulju toteaa. Avoimuus ja rehellisyys näkyvät positiivisina palautteina ja tyytyväisinä asiakkaina. Konsultointi ja neuvonta vievät myös ison osan työajasta ennen kuin päästään itse työhön. On ollut kuitenkin kiva huomata, että tälläkin on tietynlaista merkitystä ihmisten elämään. Haave omasta klinikasta toteutui odotettua aiemmin ja viimeiset vuodet ovat olleet yrittäjälle intensiivisiä. Silloin ei välttämättä huomaa, että on saavuttanut lyhyessä ajassa jo monta huikeaa haavetta, kun silmissä kiiltää jo seuraavat tavoitteet. Unelman toteuttaminen vaati rohkeita päätöksiä, sillä se vaati mieluisan työn jättämistä sekä palaamista takaisin koulun penkille. Turvallisen ja tutun jättäminen taakse ei ollut helppoa, mutta halu tehdä työtä alalla oli lopulta epävarmuutta vahvempi. Kuljun työpäivät koostuvatkin paljon muustakin kuin itse hoitotyöstä. " Pohdin sairaanhoitajan työstä esteettisiin hoitoihin siirtyessä työn merkityksellisyyttä, kun se on ihan erilaista kuin sairaalassa. Vuosien pohdinnan jälkeen Jessika Kulju päätti tehdä haaveistaan totta. Yrittäjyys on ollut Kuljulle ennen kaikkea iso ja edelleen jatkuva oppimismatka. Seuraavaksi on tarkoitus nauttia siitä missä nyt ollaan. Sellaiset henkilöt hakeutuvat vastaanotolle, koska heillä on ollut joitakin asioita ulkonäössä, jotka ovat häirinneet pitkään, mutta eivät silti halua mielellään muuttaa mitään radikaalisti. – Pohdin sairaanhoitajan työstä esteettisiin hoitoihin siirtyessä työn merkityksellisyyttä, kun se on ihan erilaista kuin sairaalassa. Kaikkea ei tarvitse muuttaa tai muokata, mutta jo se fiilis, että pidät itsestäsi hyvää huolta niin se jo luo itselleen ihan erilaisen minäkuvan, Kulju lisää. Oma yritys syntyi vuonna 2020. " Yrittäjyys on näyttänyt minulle sen, että kun kuvittelet tietäväsi jostain jotain niin silloin et todellakaan tiedä mistään mitään.. Markkinoinnin lisäksi päiviin kuuluu paljon asiakasyhteydenpitoa, hoitotarvikkeiden tilaamista sekä hoitolan siisteydestä ja viihtyisyydestä huolehtimista. – Jos haluat tehdä tiettyä työtä ja perustat yrityksen, hankit sitä varten luvat, koulutukset, välineet, aineet sekä tilat niin se on vain 10 % siitä kokonaisuudesta. – Sellaiset asiakkaat jäävät eniten mieleen, jotka ovat alkuun todella skeptisiä hoidoista, mutta sitten yllättyvät positiivisesti. Kuljukaan ei ole vielä ratkaissut sitä, miten hiljaisina kausina saisi koottua luottamusta tulevaan ja kerättyä voimia edessä oleviin kiireisiin hetkiin. 90 % on sitä, että hankit itsellesi niitä töitä ja hankkiakseen niitä töitä täytyy olla markkinointiosaaja, asiakaspalveluosaaja sekä hallinnollisesti taitava, jotta tiedät minkä verran kassavirtaa kannattaa missäkin vaiheessa käyttää. Kulju kuitenkin uskoo, että perusteellinen konsultointi on avain onnistuneeseen lopputulokseen. helmikuuta 2026 // Kalajaska 4 // MAINOSJULKAISU Jessika Kuljulla oli takana jo pitkä ura vaateliikkeen myymäläpäällikkönä ja työ tuntui mielekkäälle ja hyvällä tavalla haastavalle. Kulju pyrkii aina siihen, että asiakkaalle ei luvata liikoja ja markkinoinnissa käytetyt kuvat ovat mahdollisimman todenmukaisia. Huojentava ja hurmaava hetki on, kun hoidon jälkeen asiakas näyttää edelleen itseltään, mutta olemus on paljon raikkaampi ja levänneempi, mikä vaikuttaa todella paljon myös heidän itsetuntoonsa, Kulju toteaa. Innovatiivisuudella, sinnikkyydellä ja periksiantamattomuudella pärjää Kuljun mukaan pitkälle, sillä etenkään yrittäjyyden alkutaipaleella ei voi valita aina itselle mukavimpia töitä ja omasta jutusta täytyy jaksaa innostua vielä silloinkin, kun se ei vielä tuo hedelmää. Toiminta on vakiintunut ja konsepti palvelee hyvin sekä nykyisiä että uusia asiakkaita. Keskiviikkona 11. – Yrittäjyys on näyttänyt minulle sen, että kun kuvittelet tietäväsi jostain jotain niin silloin et todellakaan tiedä mistään mitään. On ollut kuitenkin kiva huomata, että tälläkin on tietynlaista merkitystä ihmisten elämään. Esteettisiä klinikoita on tullut viime vuosien aikana yhä enemmän, mutta silti asiakkaita saapuu Kuljun klinikalle Tampereelta, Jyväskylästä ja Helsingistä asti. Konsultaation jälkeen moni haluaa vielä jäädä pohtimaan, keräämään rohkeutta tai budjettia. Matkan varrella on tullut tutuksi myös se, että jokaisella alalla on omat sesonkinsa, jotka vaikuttavat työn määrään ja tuloihin. Haaveesta totta – yrittäjänä oppiminen ei lopu koskaan Yrittäjän ääni -juttusarjassa alueen yrittäjät kertovat rehellisesti omista yrittäjäpoluistaan ja sen varrella tapahtuneista oivalluksista, onnistumisista ja haasteista. Tällä hetkellä Kulju on aidosti tyytyväinen siihen, missä yritys on nyt. – Tällä alalla yleensä kukaan asiakas ei tule suoraan hoitopenkkiin, vaan ensin ottavat yhteyttä ja käyvät konsultaatiossa, jossa kartoitamme asiakkaan lähtökohdat, mahdolliset pelot sekä toiveet ja teemme hoitosuunnitelman. Siksi seuraava missioni on nauttia kovan työn hedelmistä, ennen kuin jalka päästetään taas kaasulle, Kulju summaa. Vaikka sinulla olisi takana kaksi todella hyvää vuotta, se ei kerro minkälainen seuraava vuosi on, Kulju naurahtaa. Haave työstä esteettisten hoitojen parissa ei kuitenkaan lakannut kytemästä Kuljun mielessä
Tutustu meihin op.fi/lansirannikko Pankki, joka tuntee asiakkaansa. Kalajaska // Keskiviikkona 11. Ponnistamme yhteisiltä juurilta ja rakennamme pankkia, joka tuntee asiakkaansa – ja välittää. OP Länsirannikko syntyi, kun OP Keski-Pohjanmaa ja OP Vaasa yhdistivät voimansa. helmikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 5 Meillä on jotain yhteistä Meille asiakas on tärkeä. Olemme lähellä asiakkaitamme monikanavaisesti ja palvelemme yli 200 paikallisen finanssialan asiantuntijan voimin
helmikuuta 2026 // Kalajaska 6 // MAINOSJULKAISU VAIHDA S-TILI PALKKATILIKSI NYT MEILLÄ JA TIENAA LAHJAKORTTI Kampanja voimassa 1.-28.2.2026 siirtäessäsi ensimmäisen kerran palkkasi, eläkkeesi tai opintotukesi S-Pankkiin. TIENAA 50 € LAHJAKORTTI. Saat 50 € arvoisen S-ryhmän lahjakortin. Keskiviikkona 11. Lue lisää: s-pankki.fi/palkansiirto Siirrä palkkasi, eläkkeesi tai opintotukesi S-Pankin tilille Osuuskauppa KPO:n Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki-pisteellä
2,44 (6,45/l) (sis. helmikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 7 Hinnat voimassa KE-SU 11.–15.2. Kalajaska // Keskiviikkona 11. 9,10 + pantit 0,90) Yksitt. 2,29 + pantti 0,15) Atria Kanan ohut fileeleike 550-600 g (10,84-9,94/kg) Suomi 5 95 kg Irtonamuja (30 pv alin hinta 8,95) Fairy Platinum Konetiskitabletit 81 kpl (0,15/kpl) (30 pv alin hinta 15,49) 11 90 1 99 kpl Snellman Kunnon kuoreton nakki 280 g (6,96/kg) 5 pkt/talous 1 95 pkt 10 00 Hinta voimassa alk.. 6.11.2025 Koff Lager olut 4,5% 24-pack 24 x 0,33 l, 7,92 l (3,18/l) (sis. 25,20 + pantit 3,60) (30 pv alin hinta 28,80) 28 80 S-ETUKORTILLA S-ETUKORTILLA 6 KPL 99 Appelsiini Navel Egypti kg. PRISMA YLIVIESKA Avoinna: ma–la 7-21, su 9-21 PRISMA YLIVIESKA TULE JUTTELEMAAN KESÄTÖISTÄ! 14.2. Kaikkea edullista arkeen Vain kotitalouksille. KLO 11–15 OSTA VERKOSTA NOUDA TÄÄLTÄ! Osta Prisma.fi tai Sokos.fiverkkokaupasta ja valitse ilmainen toimitus S-ryhmän myymälään. Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. TOIMITUS MYYMÄLÄÄN 0,TOIMITUS MYYMÄLÄÄN 0,TOIMITUS MYYMÄLÄÄN 0,TOIMITUS MYYMÄLÄÄN 0,Tamminen Porsaan wienerleike 4 kpl, 480 g (10,40/kg) Suomi 4 99 5 96 Herkkutilan Gouda viipaleet 600 g (8,32/kg) 4 99 ps 6 kpl Maitokolmio Sipaisu rasvaseos laktoositon 400 g (4,98/kg) 2 pkt/talous 3 97 Fazer Leipurit Pehmeä aamiaissämpylä jyväisä 5 kpl/ps 375 g (10,59/kg) KE-LA Celsius Energiajuomat 6x0,355 l, 2,13 l (4,27/l) (sis
ma, ti ja ke klo 9–12. Heidi Huhtala, Kalajoen Kirkkokuoro, Siirtoväen rovastikunnallinen kirkkopyhä. klo 10 Messu kirkossa Eija Nivala, Eeva Korhonen, suntio Katri Koivumäki, Tuomo Hirvi-viulu, Tapio Hirvi-sello, pyhäkoulu, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 14 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella, Hannu Kontio; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Keijo Rimpioja ja klo 16 Kimmo Heikkilä Ma 16.2. Kirkon keskusteluapu päivystää numerossa 0400 22 11 80 joka ilta klo 18–24. Tule kahvittelemaan! Lapset ja perheet LAPSIPARKKI : Tiistaisin klo 13-15 päiväkerhotiloissa. klo 12 Kotirinne, seurat, Hannu Jokitalo Su 22.2. Lisätietoja ja hakemuslomake nettisivulla haapavedenseurakunta.fi. klo 18 Vatjusjärven-Etelälahden kinkerit Hellen Hiekka, Yliniementie 43 To 26.2. klo 10–14 Lusiinassa. klo 11.30 Sievin ry, aikuistenkerho, Markku Kalliokoski Ti 17.2. klo 10-13 perhekerho, klo 18 Kytökylä – Nevalanmäki – Lehonsaari – Koivikko kinkerit: Mali ja Mauno Mustapää, Lehonsaarenraitti 72 PE 13.2. 2-leiriläiset toteuttamassa messua su 22.2. klo 14 Varttuneen väen kerho seurakuntasali Mariassa Ti 17.2. Su 15.2. Ke 18.2. klo 13 Kantokylän ja Tuomelan kyläkerhon kokoontuminen Suvannon kappelissa Diakoniapäivystyksen ajanvaraus, ti, ke, to klo 8.30-9.30 numerosta 044 711 8670 soittamalla tai lähettämällä soittopyyntö tekstitai WhatsApp-viestillä. Palveleva netti osoitteessa: kirkonkeskuteluapua.fi Palveleva kirje: PL 210, 00131 Helsinki Sievin seurakunta Hautaan siunatut Voitto Ilmari Myllyoja 85v Seurakunnan viikko Ke 11.2. Su 22.2. 08 316 1303 ma-pe klo 9–15, keskusrekisteri.oulu@evl. Lahjoita oman seurakuntasi kautta: MobilePay: 92276, Tilisiirto: Nordea FI16 2089 1800 0067 75, Saaja: Kirkkopalvelut ry, Viite: 303626. 044 7277534. klo 18 Aittola-Koirikivi kinkerit Piia ja Sampo Kivioja, Moilisentie 94 KE 18.2. klo 13 Sievin ry, kodinpäivä, Seppo Lohi Ma 16.2. klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Su 15.2. mennessä. Kari Lauri, saarna Esko Jaatinen, kant. Verkkosivut: yhteisvastuu.fi/sievi Muut Kirkkoherranvirasto avoinna: 1.7.– 31.3. Puh. lisätietoja Hanrilta 044-3598534 Yhteisvastuu Yhteisvastuukeräys jatkuu kevään ajan. Tervetuloa mukaan! Lapset ja perheet Perhekerho kokoontuu Lusiinassa (Kallentie 2) keskiviikkoisin klo 10– 12, ei ennakkoilmoittautumista. klo 19 Sievin ry, iltaohjelma, Veli-Matti Huhtala La 14.2. klo 10-13 perhekerho, klo 18 Karsikas-Suotukylä kinkerit Vähämäessä PE 20.2. klo 18 Olkkari-ilta, Toimitalo Pietarin nuorisotila Vitis, B-ovi Ti 17.2. klo 19 Kiiskilän ry, nuortenilta, Ilkka Kurunlahti Su 15.2. klo 10 perhekerho, klo 11 kirkonkeitto, ruokamaksu 2e, alle kouluikäiset ilmaiseksi, klo 18 Rytkynkylä – Alakylän kinkerit Hanna Hirvasoja, Virtaniementie 10 Diakonia Diakoniatoimistossa vastaanotto ajanvarauksella puh 044-3598 513 Musiikki ja kuorot Tiistaisin klo 16 veteraanilaulajat, keskiviikkoisin klo 17 lapsikuoro, klo 18 kirkkokuoro.Laulutuuli-kuoron harjoitukset joka toinen maanantai klo 13 srk-keskuksessa, seuraavan kerran 23.2. Heidi Huhtala, Kalajoen Kirkkokuoro, Siirtoväen rovastikunnallinen kirkkopyhä. Neulekerho maanantaisin Kyläkamari-Kirppiksellä klo 12–14. klo 11 Nivalan ry, aikuistenkerho, kutsuttu sieviläiset Pe 13.2. klo 10 Pyhäkoulu kirkon kerMAINOS. 08-4598 500 Kirkon keskusteluapu päivystää joka päivä klo 18–24, puh. Yhteistyössä Herättäjäjuhlat 2026 varainhankinta sekä Ruusunnupun puutarha ja KukkaKomero; klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Betaniassa La 14.2. Muut 15.2. Kari Akolahti, saarna Esko Jaatinen, kant. Lahjoitukset näkyvät Haapaveden seurakunnan keräystuloksessa. klo 11-13 Laskiaispullakahvila Kirkon Olohuoneessa, nauti pullakahvit (5e) paikan päällä tai osta laskiaispullat (3e/kpl) mukaan kotiisi Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, saatavilla myös maidottomia ja gluteenittomia pullia; klo 13 Aikuisten kerho Rauhanyhdistyksellä; klo 18 Sanan ja Siionin kanteleen ilta Suvannon kappelilla, mukana Markku Niemelä ja Ilkka Suonsyrjä. klo 11-12 Juurileipää myytävänä kirkon Olohuoneessa, Herättäjäjuhlat 2026 varainhankintaa; klo 1218 Ystävänpäivän etkot Ylivieskan kirkolla, Olohuoneessa Vohvelikahvila, myynnissä käsija puutöitä sekä sidottuja kukkakimppuja. Ke 18.2. klo 18 Eskolanniemen kinkerit Anu ja Johannes Haukipuro, Eskolantie 35 B La 21.2. klo 18 Kirkko, alueellinen kirkkolauluilta, iltaohjelma ry:llä Su 22.2. Vapaa pääsy, tervetuloa! Tilaisuuden jälkeen mahdollisuus iltapalaan pientä maksua vastaan. klo 11-12 Juurileipää myytävänä kirkon Olohuoneessa, Herättäjäjuhlat 2026 varainhankintaa. Yhteisvastuun hyväksi vohvelikahvila ystävänpäivänä 14.2. fi tai seurakunnan kotisivulta Info ja asiointi -otsikon alta löytyvällä verkkolomakkeella. klo 10. klo 13.30 Hartaus Suvantotuvalla, Tapio Karjula; klo 14 Hartaus Terveyskeskuksen kuntoutusyksikössä, Eeva-Kaisa Laakko; klo 18 Raamattupiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Bäckmannissa, ovi C; klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30 Urho Savela Pe 20.2. klo 12 Sievin ry, ystävänpäivämyyjäiset La 14.2. Avun vievät perille Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyön sekä Vanhusja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n etsivän vanhustyön tekijät. klo 18.30 Markku Autio, kotiseurat Kaikista jumalanpalveluksista ei ole nettilähetystä, tervetuloa kirkkoon! Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla. Ylivieskan seurakunta Kastetut Väinö Arvid Hietamäki Lennart Aatos Laurila Leo Sulo Roopertti Mäyrä Meeri Eeva Anttila Veera Lydia Anttila Haudatut Anna Liisa Säily 97v Raili Anneli Junno 90v Laina Maria Alanko 81v Seurakunnan viikko Ke 11.2. klo 18.30 Gospelkuoron Riemun harjoitukset kirkossa To 19.2. Diakonia Sari diakonissan tavoittaa numerosta 040 563 8418. (Vohveli ja kahvi 5e/yli 4v 3e/ alle 4v ilmaiseksi) Musiikki ja kuorot Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 18.30–20.30. Yhteisvastuukeräykseen voit osallistua myös lahjoittamalla:MobilePay 52583. Lähetys Myyrilässä keskiviikkoisin klo 9-14 seurakunnan lähetystyön kahvilavuoro. klo 18 Musiikkia ja lauluja ystävänpäivän aattona kirkossa. klo 18.30 Kukonkoski, Pentti Huhtalan muistoseurat Pe 13.2. Lahjoituksesi tuo turvaa vanhuksille Suomessa ja tukea ikääntyneille maailman kriisialueilla. Diakonia To 12.2. Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti ja to klo 9–13 Puh. klo 18 Kansanlähetyksen Yhteysilta Suvannon kappelilla, Marko Mitronen: ”Todellisen suuruuden kutsu”, illoissa myös pyhäkoulu sekä kahvit. klo 13 Löytyn kyläkerho Törmälässä Ti 24.2. Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.fi, Kotisivu: www.sievinseurakunta.fi Virkatodistukset Oulun aluekeskusrekisteristä p. Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja 14 €/kpl. klo 19 Kiiskilän ry, opistomyyjäiset La 14.2. Lipaskeräys jatkuu vielä sivukylillä ja osin kirkonkylällä. Moni vanhus asuu kotona yksin ja pelkää, ettei pärjää. klo 18 Myllyoja – Vattukylän kinkerit Tarja ja Alpo Taskila, Saarenperäntie 31 TI 17.2. klo 18 Keskiviikon rukoushetki kirkossa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe klo 19.30 Kyösti Marjanen To 12.2. klo 9.30-10.30 Perheliikunta Loikka Toimitalo Pietarin salissa; klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 12.2. klo 11 Messu kirkossa, rippikouluryhmä R1 aloitus, Olli Luhtasela, Jani Vähäkangas ja isoset, Päivi Aho Su 15.2. Ilmoittautuminen on keskiviikosta perjantaihin klo 12 mennessä p. Klo 10 Messu Kalajoen kirkossa, lit. klo 11 Perhemessu kirkossa, Miia Raninen, Riitta Korri, Laura Hekkala, Laura Peltokorpi, Päivi Aho, Mirja Lehkonen (laulu), kirkkokahvit Su 22.2. Kun elämä koettelee, kuka vain voi saattaa tarvita tukea. Ajanvarauksessa sovitaan asiointiaika diakoniatoimistoon ja varatusta ajasta lähetetään vahvistus tekstiviestillä. klo 18 Urkukonsertti kirkossa, Risto Ainali, vapaa pääsy, ohjelma 10e Lapset ja perheet Ke 11.2. Teuvo Tuorila kertoo evakkojen tulemisesta. Kansainvälinen apu ohjataan maailman kriisikohteisiin Kirkon Ulkomaanavun kautta. klo 16.30. klo 10–15 Siioninvirsien juhlasunnuntai Kälviällä, mukana Raudaskylän sekakuoro, kuorolaisten linja-auto kulkee reitillä Nivala -Ylivieska -Kälviä, mukaan mahtuu seurakuntalaisia, ilmoittautumiset Kati Autiolle p. Kerhossa on tarjolla maksuton aamupala, seuraa niin leikkeihin kuin keskusteluihinkin ja lopuksi hiljentymishetki. klo 16.30 Lapsikuoron harjoitukset kirkossa Su 15.2. klo 18 Kaikille avoin rukouspiiri seurakuntakodilla Ke 18.2. Tervetuloa! Yhteisvastuu Yhteisvastuu syntyy siitä, että välitämme toisistamme. ma ja ti klo 9–12. Klo 10 Messu Kalajoen kirkossa, lit. klo 11 Perhekirkko/kummikirkko, Soronen, laskiaispullakahvit, klo 17.30 seurat ry MA 16.2. 0442357531 Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskus, Terveystie 11, 84100 Ylivieska, ajanvaraus ma-to 12–13 p. Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi. klo 18 Water through ice J.S Bach suites for alto guitar, Vesa Lassilan levynjulkaisukonsertti kirkossa, vapaa pääsy, ohjelma 10e. klo 19 Sievin ry, vuosikokous, Ismo Rautakoski Pe 13.2. Musiikki ja kuorot To 12.2. 08-425 990. Paperilomakkeita voi kysyä myös kirkkoherranvirastosta. Lapsiparkki on hoitopaikka lapselle, kun vanhempi tarvitsee aikaa itselle tai esimerkiksi asioiden hoitoon. klo 10 messu, Soronen, saarna Johannes Hyytinen, Gideonpyhä, Jumalanpalvelusryhmä RK 2, klo 18 kirkonkylän kinkerit Paakkilassa Ke 25.2. Kirkkokahvit ja päivätilaisuus seurakuntakodilla, mukana mm. klo 12 Kukonkoski, aseman ry:n vuosikokous Su 22.2. Kirkkokahvit ja päivätilaisuus seurakuntakodilla, mukana mm. Kalajoen rovastikunta Seurakunnan viikko Su 15.2. klo 13.30 Pihlajakoti, seurat, Hannu Jokitalo Su 22.2. Su 15.2. Seuraa tapahtumakutsuja. Lapsikuoron harjoitukset kirkossa Su 22.2. Kiitos, kun autat. klo 18 Humalojan kinkerit: Paula ja Petri Kivioja, Mieluskyläntie 251 TO 12.2. klo 12 turinaseurat Myyrilässä, klo 18 Tuhkakeskiviikon messu kirkossa, Hartikainen, musiikissa Cetus Senum TO 19.2. klo 16 Sievin ry, seurat Ti 24.2. SU 15.2. Urkuvartti Kirkkosalissa joka alkavalle tunnille, tule toivomaan soitettavaksi oma mielivirtesi. klo 10 Messu kirkossa, liturgi Tapio Karjula, saarnaaja Eeva-Kaisa Laakko, kanttori Silja-Maria Paimen, suntio Teemu Savela, kirkkokahvit, kuunneltavissa ja katsottavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki_uskoa; klo 13.30 Hartaus Kotikartanossa, Jorma Hintikka; klo 14 Seurat Betaniassa, Jouko S Niemi; klo 14 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella, Pekka Kyösti; klo 14.30 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Risto Lumiaho ja klo 16 Rauno Hietala; klo 17 Herättäjä-Yhdistyksen Ylivieskan paikallisosaston vuosikokous Suvannon kappelissa, kahvitarjoilu, klo 18 Siioninvirsiseurat, Ilkka Repo Ti 24.2. Hakemukset 16.3. Keskiviikkona 11. Urut Matteus Säily (12-v) ja Sello Mikael Säily ja Laulu ja piano Joonas Vatjus. Yhteisvastuukeräys 2026 auttaa heitä, jotka sinnittelevät. klo 17 Vapaaehtoisten kanssa jumalanpalvelusten suunnittelua seurakuntakodilla Pe 20.2. Lisätietoja Juholta 044-3598 533 3-leiri Hammasniemessä 21.-22.2. klo 18 rukousilta Myyrilässä PE 20.2. Kyläkamari/Kirppis: Avoinna ti-to 10– 14. klo 13 Kiiskilän ry, seurat, Tuomo Jokitalo Su 22.2. klo 18 Siioninvirsiseurat seurakuntakodilla Ti 17.2. 044 700 1310. klo 19 Kiiskilän ry, raamattuluokka ja lauluseurat La 21.2. klo 14 Myyjäiset Rauhanyhdistyksellä; klo 16 Kristittyjen vainoa ja herätystä Open Doors, mukana Jaakko Rahja, juonto Marja ja Timo Määttä, musiikissa Marja ja Mikko Himanka, tilaisuuden jälkeen iltateet seurakuntasali Mariassa. Teuvo Tuorila kertoo evakkojen tulemisesta. Ole yhteydessä, jos tarvitset apua ja tukea elämäntilanteessasi. Tilisiirto: Nordea FI16 2089 1800 0067 75, Saaja: Kirkkopalvelut ry, viite 303053. 1.4.–30.6. Nuoret ja varhaisnuoret To klo 18 nuortenilta Paakkilassa Rippikoulu 2-leiri Hammasniemessä la-su 14.15.2. klo 12 Varttuneen väen kerho Kukonkoskella Ke 25.2. klo 18 Raamattupiiri kokoustila Lydiassa, D-ovi Pe 13.2. Mukana myös Haapaveden seurakunnan lapsikuoro. helmikuuta 2026 // Kalajaska 8 // MAINOSJULKAISU Haapaveden seurakunta Kastetut Jemina Eija Erkkilä Kuolleet Veikko Antero Pieviläinen 78v Seurakunnan viikko Jumalanpalvelukseen voit osallistua joka sunnuntai netissä nettiradion kautta: https://www.haapavedenseurakunta.fi sekä Jumalanpalvelusten suoratoisto Youtubessa https:// www.youtube.com/@vaivaisukko/ streams KE 11.2. klo 11.30 myyjäiset ry:llä, klo 19.30 seurat ry SU 22.2. 0400-221180 HAEMME KESÄ-/ KAUSITYÖNTEKIJÖITÄ kesäajaksi, kiinteistönhoidon eri työtehtäviin ja hautausmaalle. Muut Ystävänkammari vanhustentalolla parillisten viikkojen keskiviikkona klo 12-13.30 ruokailu klo 11.30. klo 10–14 Vohvelikahvila yhteisvastuun hyväksi Lusiinassa La 14.2
Suomessa hillosta tuli suosittu täyte 1950-luvulla, kun se korvasi kalliin ja vaikeasti saatavissa olleen mantelimassan. Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset/ asiakaspalvelu. 230 € Edunvalvontavaltakirjat 170 € Avioehtosopimus 250 € Kauppakirjat ja kaupanvahvistukset alk. 130 € – Kauppakirjat – Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat Puh. 300 € – Perinnönjakosopimukset alk. 08-4395070. Alkujaan pullan täytteenä käytettiin pelkästään mantelimassaa ja kermavaahto löysi tiensä pullan väliin vasta 1930-luvulla. 650 € Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat www.kajaperanlaki.fi Ylivieskan HELLUNTAISEURAKUNTA Tulolantie 14 www.ylivieskanhelluntaiseurakunta.net ma 9.2 – pe 13.2 klo 18 rukous illat la 14.2 klo 10 Aamurukous la 14.2 klo 19 Nuortenilta su 15.2 klo 11 Jyrki Palm Fidalta ke 18.2 klo 18 Rukouskokous to 19.2 klo 18 Raamattupiiri Olet tervetullut tilaisuuksiin! Kiitämme lämpimästi kaikkia, jotka kunnioititte EinoTaka-Eilolan muistoa ja otitte osaa suruumme. 170 € – Edunvalvontavaltakirjat alk. klo 18 Miesten ilta Mikko ja Eija Tanskalla La 14.2. 044 387 3393, katajaperanlaki@gmail.com, Latvalantie 121, Ylivieska Myös hautauspalvelut Perunkirjoitukset alk. 130 € – Kauppakirjat – Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat Puh. 170 € – Edunvalvontavaltakirjat alk. Seurakuntatoimisto poikkeuksellisesti avoinna klo 9-11. klo 13 Hartaushetki Palvelutalolla, Salmentie 8; klo 18 Päiväkerho Rauhanyhdistyksellä Pe 20.2. klo 13 Sanajumalanpalvelus Seurakuntakodilla, toimittaa Tapio Karjula, kanttori Miika Tikkanen, suntio Veera Ahola, kirkkokahvit, kuunneltavissa myös suorana osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa; klo 17 Seurat ja Vuosikokous Rauhanyhdistyksellä, Ari-Pekka Palola Ti 24.2. Hiiva oli kallista, joten taikina oli tiheää ja raskasta – kaukana nykyisestä kuohkeudesta. klo 12–18 Katajaperän lakiasiaintoimisto – Perunkirjoitukset alk. 08439 5010; taloustoimisto p. 550 € Testamentit alk. 650 € Muut perhe-, perintöja jäämistöoikeudelliset asiat www.katajaperanlaki.fi Katajaperän lakiasiaintoimisto – Perunkirjoitukset alk. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9–12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. 425 € Perinnönjakosopimukset alk. Virkatodistusten tilaus Oulun aluekeskusrekisteristä p. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. Muut Merijärven seurakuntatoimisto, Vanhatie 20, avoinna torstaisin klo 9–12, p. fi-sivun Info ja asiointi -otsikon alta. Tänä vuonna pullien välissä on ilahduttanut myös keväisen vihertävä pistaasitäyte. Muut Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto normaalit palveluajat talvikaudella 1.9.–31.5.ma-ti klo 9–15, ke klo 9–13, to klo 11–16, pe suljettu, kirkkoherranvirasto p. hillagroup.fi/ lukijailmoitukset/. Varhaisnuorten kerhot klo 17-19 Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis Pe 13.2. 550 € Testamentit alk. MAINOS Seurakunnat Perinneherkku hurmaa rohkeilla mauilla Sosiaalinen media on nostanut osaltaan laskiaispullan uudelle tasolle: visuaalisuus ja luovat ideat tekevät siitä trendiherkun, joka houkuttelee kokeilemaan uutta joka vuosi. Klassikkotäytteet ovat säilyneet pullien välissä sukupolvesta toiseen, tosin suosikkitäyte jakaa suomalaiset voimakkaasti kahteen leiriin. klo 19-22 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä Ti 24.2. 08-4395010, perjantaisin suljettu. 300 € – Perinnönjakosopimukset alk. Seurakunnan ateriapalvelu Maria avoinna kirkon seurakuntasalissa maanantaista torstaihin klo 10.30– 13.00 ja perjantaisin 10.30–12.00. Jos laskiaispullia jää, voit ostaa niitä kotiin vietäväksi hintaan 1€/kpl.Kirkkokahvien jälkeen makkaranpaistoa kodalla ja nuotiolla, mäenlaskua sekä hoijjakka.Vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuun hyväksi, varaathan rahaa mukaasi hyvää tarkoitusta varten; klo 17 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Jukka Tölli ja Pekka Typpö, kirjekuorimyyjäiset Ma 16.2. 0447118640 Diakonia Diakoniatyöntekijä Ruut Hirvilammi p. 400 € – Testamentit alk. Laskiaispulla on suomalaisen talven klassikko, mutta sen tarina ulottuu vuosisatojen taakse. Kiitokset myös Omavieskan B-osaston ja kotihoidon hoitajille hyvästä hoidosta. 044 7118631 työskentelee Merijärvellä parillisilla viikoilla maanantaista perjantaihin. klo 19 Alueellinen nuortenilta Kalajoen Rauhanyhdistyksellä, aiheen ystävien ja uskonystävien merkitys Su 15.2. klo 16 Lapsikuoro harjoittelee seurakuntakodilla; klo 18 Raamattuluokka Rauhanyhdistyksellä Pe 13.2. Linkit sähköisiin lomakkeisiin ylivieskanseurakunta. klo 13 Sanajumalanpalvelus ja laskiaistapahtuma Tervetuloa Merijärven seurakuntakodille kaikenikäisten yhteiseen laskiaistapahtumaan!Klo 13 Jumalanpalvelus, jonka jälkeen kirkkokahvit laskiaispullan kera. 210 € Edunvalvontavaltakirjat 160 € Kauppakirjat ja kaupanvahvistukset alk. klo 12-13.30 Ekavauvakerho Toimitalo Pietarissa To 19.2. klo 14 Kahvihetki Palvelutalolla, Salmentie 8 A 3 To 19.2. Kalajaska // Keskiviikkona 11. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. klo 9-11 ja 12-14 Perhekerho Toimitalo Pietarissa Nuoret ja varhaisnuoret To 12.2. Sittemmin laskiaispullasta on kehitetty yhä mielikuvituksellisempia variaatioita. 044– 7118601. klo 19-22 Oloilta Nuorisotila Vitiksessä To 19.2. 044 387 3393 , Latvalantie 121, Ylivieska Perunkirjoitukset alk. helmikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 9 Surukiitos YSTÄVÄNPÄIVÄN ETKOT KIRKON OLOHUONEESSA PE 13.2. 550 € Ositukset (avioero) alk. Viime vuosina hiteiksi ovat nousseet esimerkiksi matcha-kreemi, suolainen kinuski ja lakritsi. Aterian hinta eläkeläiset ja opiskelijat 8,80 e, muut 10,80 e Merijärven kappeliseurakunta Kastetut Manuel Miio Henrikki Huhtala Seurakunnan viikko To 12.2. 400 € – Testamentit alk. 044 387 3393 , Latvalantie 121, Ylivieska Tarja Kyllönen, lakiasiantuntija, HTM, kaupanvahvistaja 402000/1884 P. klo 17-19 Walk in terapia Ohjaamossa, Rautatiekatu 3, 2.kerros Yhteisvastuu Tee avusta totta – lahjoita Yhteisvastuulle Ylivieskan seurakunnan kannatukseen MobilePaylla nro 20777 tai viitenumerolla 303817 tileille Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75, OP FI14 5000 0120 2362 28 Yhteisvastuukeräys 2026 tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta kotona asuvien ikääntyvien parissa. Nykyään perinteinen mantelija hillotäyte saa rinnalleen rohkeita makuyhdistelmiä, jotka houkuttelevat kokeilemaan uutta. Nykyisen kaltaisen täytetyn laskiaispullan, semlan, tarina alkoi Ruotsissa 1800-luvulla. 550 € Ositukset (avioero) alk. Laskiaispulla ei ollut aluksi se näyttävä herkku, jonka tunnemme tänään, vaan vaatimaton leivonnainen, jonka tehtävä oli antaa voimaa ja juhlan tuntua. klo 9-11 LapsiArkki Pappilassa, ilmoittautuminen keskiviikosta perjantaihin klo 10 mennessä, p. Myös keksitahnat, hedelmäiset hillot ja banoffeen makea yhdistelmä ovat nousseet esiin tuunatuissa pullissa. Se oli päivä ennen paaston alkua, jolloin pöydät notkuivat ja vatsat täytettiin – edessä oli pitkä hiljentymisen aika. To 19.2. Laskiaisella on pitkät kristilliset juuret. klo 18 Naisten ilta Kaisa ja Raine Saukolla Su 22.2. Puoliso ja lapset hohuoneessa jumalanpalveluksen saarnan aikana Ke 18.2. Varhaisnuorten kerhot klo 17-19 Kokkailuja leipomiskerho 4-6lk, klo 19-20 Iltapalaja satukerho 0-2lk, nuorisotila Vitis, toimitalo Pietari, B-ovi; klo 17.30 Lautapeli-ilta K16, Nuorisotila Vitis Pe 20.2. klo 18 Käsityöilta seurakuntakodilla, aluksi kahvitarjoilu – lämpimästi tervetuloa! Ke 18.2. 450 € Perinnönjakosopimukset alk
SEU RAA FB-S IVUJ A! PAKKASRAJA -20 Mainoksesi paras sijoitus!. 044 4691 245 Kalajoen kaupunki Liikuntapalvelut KYÖSTIN HIIHTO Nivala 1.3. 044 445 7415 Nivalan Liikuntakeskus, Nivalan Urheilijat/Hiihto RIESKARETKI Ylivieska 8.3. helmikuuta 2026 // Kalajaska 10 // MAINOSJULKAISU Ylivieskan Pörhöllä perjantaina 13.2. Kirsi Pinola p. • Lähtöpaikat Huhmari ja Liikuntakeskuksen huoltorakennus klo 9-11 • Reitti: Huhmari-Liikuntakeskus-Huhmari, hiihtotapa V/P • Huoltopisteet Huhmari (saunomismahdollisuus) ja Joonaala • Tiedustelut Mervi Jutila p. -korjaukset. Alle 16-vuotiaat maksutta. 040 560 1543 Puistokatu 33, Haapajärvi ASIANAJOTOIMISTO KESKITALO OY AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska puh. • • Tilitoimistopalvelut • • Kirjanpito P. KALAJOKILAAKSO HIIHTORETKI-CUP 2-4 RETKEEN OSALLISTUNEIDEN KESKEN ARVOTAAN NELJÄ LIIKUNNALLISTA VIIKONLOPPUA KALAJOELLE (Safaritalo 24.-26.4.2026) MUTTIMATKA Sievi 15.2. Maksu sisältää diplomin ja huoltopistetarjoilun. Pönttöuunit. 0400 302 731 P. Pörhön Autoliike Oy Ratakatu 26, Ylivieska, vaihde 020 762 44 Automyynti: ma-pe 9-17, la 10-14 p. 040 3515 684 kirsi.pinola@hillagroup.fi Soita ja varaa paikkasi! UUNI-MIKA UUNI-MIKA P. • Lähtöpaikka urheilukentän huoltorakennus klo 9-11 • Matka 28 km, yhteen suuntaan 14 km • Muttilatu hiihdettävissä olosuhteiden salliessa • Tiedustelut Jenni Tuomi p. 0400 302 731 mika.jamsa@hotmail.com mika.jamsa@hotmail.com Tulisijamuuraukset Tulisijamuuraukset ja ja -korjaukset. 044 429 4492 Ylivieskan latu, Ylivieskan kuula/hiihtojaosto/Ylivieskan kaupunki Liikuntapalvelut Ilmoittautumiset klo 9-11. Pönttöuunit. • Lähtöpaikka Pyssyhovi klo 9-11 • Matkat: 50 km ja 25 km, hiihtotapa P/V • Saunomismahdollisuus Pyssyhovissa • Tiedustelut Juhani Kumpusalo p. Keskiviikkona 11. 020 762 4560 audi.porho.fi Palveluhinnat 020-yritysnumeroon: 0,0835 € /puhelu + 0,1669 €/min KOKOSIVUN MAINOS 3kpl yhteishintaan 1900 € +alv 1/2 SIVUN MAINOS 3kpl yhteishintaan 990 € +alv NELJÄN KAUPUNGIN TALVITARJOUS MAINOSTAJILLE Tarjoukset voimassa 31.3.2026 saakka. 040 776 8703 (toimisto) 040 776 8797 (Mika) www.asianajokeskitalo.fi ASIANAJAJA on Suomen asianajajaliiton jäseneksi hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Osallistumismaksut 10€ aikuiset, 20€ perhe. Huoltopisteet avoinna 9-13. 0400 345 233/ Miika Tenhunen p. • Lähtöpaikka Hiihtomaja klo 9-11 • Matkat: 20 km ja 40 km, hiihtotapa perinteinen • Tiedustelut Juha Juola p. osallistujien kesken arvontaa. 044 4691 245 Kalajoen kaupunki Liikuntapalvelut JUSSIN LENKKI Kalajoki 22.2
hillagroup.fi Kaikki printtilehden mainokset näkyvät verkossa näköislehden lukijalle. 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) JAKELUPÄIVYSTYS • hillalogistiikka.fi/palaute • 24/7 (vuorokauden ympäri) Puh 020 750 4007 MAINOSMYYNTI myyntipäällikkö Kirsi Pinola puh. Tarjoa rohkeasti! Toni 044 5061430 OSTETAAN TEURASNAUTAA KASVATUSVASIKOITA Myös RAHTITEURASTUS SOITA: 0400-251127 mainostajalle. BINGO Ke 25.2.2026 klo 14.30-15.30 liikunnanohjaaja Hannu Hietanen opastaa Kotikartanon kuntosalilaitteiden käyttöä. klo 16 Naisten ilta Ti 17.2. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN: 2670-1537 Rivit asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset/ Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE VERKOSSA lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi Myytävänä Ostetaan Myydään Halutaan vuokrata Kokouksia Ylivieskan Karjalaiset ry KEVÄTKOKOUS maanantaina 2.3.2026 Tulolantie 6 B klo 17.00. klo 13.30 Yhdistyksen hallituksen kokous toimistolla Ma 16.2. mennessä Marjalle puh. Pe 13.2. To 12.2 Askarruttaako Digilaitteiden käyttö. Tervetuloa osallistumaan! LC Ylivieska/Huhmari ry:n ja Partiolippukunta Viessojat ry:n vuoden 2025 joulukalenterin voitoista on lunastamatta: 2.12. Tervetuloa oppimaan ja harjoittelemaan! Eläkeliiton Ylivieskan yhdistys ry Ke 18.2. Vapaaehtoistoiminnan kirjaamislomakkeiden ja kuntokorttien palauttaneiden kesken arvottiin palkinnot 4.2. Kalajaska // Keskiviikkona 11. Omaa ohjelmaa Ukkoset ja Eukkoset esiintyvät. Pe 27.2. To 26.2. Tule mukaan, ota myös kaverisi! Porinakerho ma 23.2.2026 klo 12-14 Juurakon Kellarissa Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä 28.2. Ke 18.2 Nuppi ja Ruppi-ryhmä Ylivieska kokoontuu OmaisOivan toimistolla klo 13-14.30. Su 1.3. 040 509 8785 Hyväkuntoinen asuntovaunu tai -auto 4 hlölle ensi kesänä 21.6.-30.6. klo 13-14 KLP Kuulolähipalvelu (ilman ajanvarausta) To 19.2. To 26.2. Onnea voittajille. Myynnissä kahvia/teetä/makkaraa. klo 13 Pipopään porinat, "Henkisyys ja elämän rajallisuus" Viikottaiset tuokiot normaalisti. Lahjakortti Akustiikka nro 753 5.12.Lahjakortti Pyöräpiste nro 337 13.12.Lahjakortti Pyöräpiste nro 75 18.12.Otsalamppu nro 141 21.12.Sähköhammasharja nro 400 Voitot pyydetään hakemaan 28.2.2026 mennessä Pyöräpiste Vaarapuro Oy:n liikkeestä, os. Pe 27.2. Virran varrella-omaishoitajien virkistysviikonloppu 20-23.3.26 Kalajoen Kristillisellä opistolla. Kalajaska ilmestyy 26 kertaa vuodessa ja se jaetaan kotitalouksiin ja on noudettavissa jakopisteissä. klo 13 Liikennekoulu Savikko vierailemassa, asiaa ikääntyneen autoilusta Ma 16.2. KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Va. Ke 25.2 Ylivieskan Omaishoitajien vertaistukiryhmä kokoontuu klo 17.30-19 Häggman kahvila (keskusta). klo 13-15 Mäentalon KortteliKahvila, kahvittelua ja aivojumpparata Pe 20.2. Keskiviikkokerho / ystävänpäiväjuhla klo 12--14 Liikuntapuiston kodalla. Hallitus kokoontuu 16.30. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 27.2. kiinalainen kiinalainen silkkipyjama silkkipyjama AAMUVIRKUT ESITTÄÄ AAMUVIRKUT ESITTÄÄ Elämystalo Artterilla Su 22.2 Ti 24.2. Ti 17.2 Seutukunnallinen erityislasten vanhempien ryhmä kokoontuu OmaisOivan toimistolla klo 18-19.30. Hinta 160 € hlö/ 2 hh, 200 € hlö/ 1hh, muualla yöpyjille hinta 100 €/hlö ja lauantain päiväkävijöille hinta 50 €/hlö. Soita tai tilaa netistä! 33 ja 40 cm koivutai sekaklapia Hyvälaatuista puhallinkuivattua www.klapienergia.com HUOM! 040 731 0986 / 050 360 8200 Myös kotiinkuljetus! Tuokiotupa avoinna ma-pe klo 10-15, la-su klo 12-15. Ohjelmassa jumppatuokio liikunnanohjaaja Hannu Hietasen ohjauksessa. Valtakatu 5. Julkaisu on luettavissa myös sähköisesti www.kalajokilaakso.fi/kalajaska ASIAKASPALVELU puh. Tervetuloa. Lahjakortti Sportia nro 177 3.12. helmikuuta 2026 MAINOSJULKAISU // 11 MAINOSJULKAISU Julkaisun tavoitteena on edesauttaa Ylivieskan seudulla toimivien yritysten tunnettuutta ja kaupantekoa sekä edistää alueen pitoja vetovoimaisuutta yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Mainoksesi paras sijoitus!. 2026 klo 18 klo 14 klo 18 klo 14 klo 18 klo 14 klo 14 klo 18 klo 14 klo 18 klo 14 (Ratakatu 14, Ylivieska) LIPPUVARAUKSET MA 9.2.2026 ALKAEN: 040 329 7459 (WHATSAPP / TEKSTIVIESTI) (PUHELUT KLO 14-18 VÄLILLÄ) LIPUT: 15 € VAIN KÄTEISMAKSU käsikirjoitus Pauli Poussu Ohjaus Matti Juntunen Kannustie 140 himanganurheilijat.fi 30 40 20 500 150 Traktoreita ja työkoneita yms. Joulukalenteri mukaan! Hyvää ja turvallista vuotta 2026! LC Ylivieska/Huhmari ry ja Partiolippukunta Viessojat ry Lylyn perunaa perjantaina Oulainen tori 9-10.30 Haapavesi tori 11-12 Ylivieska tori 13-14 siikli, annabelle, afra, gala ja puikula, puh. Su 22.2 Ti 24.2. P. Tervetuloa. Ke 18.2 Nuppi ja Ruppi-ryhmä Ylivieska kokoontuu OmaisOivan toimistolla klo 10.30-12. 0405318206 Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat ry Porinakerho ma 16.2.2026 klo 12-14 Juurakon Kellarissa Villasukkatanssit. Digilaite opastusta OmaisOivan toimistolla ( Juurikoskenkatu 1 LH 7) klo 12-15. 044-9868009. Karaokea Jouko Herrasen johdolla Ke 18.2.2026 vietämme valtakunnallista Eläkkeensaajan päivää yhteiskävelyllä keskustan tuntumassa, lähtö klo 13 Juurakon edestä. 040 351 5684 kirsi.pinola@hillagroup.fi LUE LAAJEMMIN MARKKINOINNIN MAHDOLLISUUKSISTA HILLAN KAUTTA: mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE: hillagroup.fi/tietosuoja LEHDEN VASTAAVA TUOTTAJA Hannu Lehto, hannu.lehto@hillagroup.fi LEHDEN TUOTTAJA Jenna Lunki, jenna.lunki@hillagroup.fi VINKIT LEHDEN SISÄLTÖÖN SEKÄ PALAUTTEET tuottaja.kalajaska@hillagroup.fi Kauppakatu 8, 84100 Ylivieska www.kalajokilaakso.fi/kalajaska Lämmin kiitos sinulle, että luet julkaisua ja toivottavasti löydät tästä virikkeitä ostoksiin Ylivieskan seudulla. ensi-ilta Pe 20.2. 2026 klo 18 ensi-ilta Pe 20.2. Tiesitkö. Su 1.3. klo 13 Päiväkahvit kaupunginjohtajan ja liikuntapäällikön kanssa Ti 24.2
helmikuuta 2026 // Kalajaska 12 // MAINOSJULKAISU www. 044 9023 660 Ystävänpäivän huipputarjous! :lla Digi + Lehti 2 kk 62 90 € ETUSI 21 € norm. kotipalvelujenny.fi p. 044 241 0771 Alisa Sunnevall Kiinteistönvälitys, vuokravälitys, p. keltainen keltainen. 040 664 3243 SIIVOUSPALVELUJA OMAISHOITAJIEN VAPAITA KOTIPALVELUA KOTIHOITOA Le ik ka a ta lte en Taru Kylmälä LKV, hallintosihteeri Perukirjat, perinnönjaot, testamentit p. myös vaal. kpedu.fi/yhteishaku HURJAN HYVÄÄ HÄGGMANILTA TIE TÄRKEIMMÄN SYDÄMEEN KÄY HÄGGMANIN KAUTTA YLIVIESKA / RAUTATIENKATU 8, (08) 4695 622 YLIVIESKA / KÄRKKÄINEN, (08) 4695 624 SYDÄNLEIVOS KUORRUTETTU SYDÄNMUNKKI VANILIJALATTE JA LEIVOS 5 50 4 20 9 00 Suussa sulavat ystävänpäiväherkut kahviloista tai netistä: häggman.fi Hyväntuulinen lehti, tehokkaat tulokset! URHEILU JA LELU Avoinna Avoinna MA-PE 9-18, MA-PE 9-18, LA 9-15 LA 9-15 Savarinväylä 6, Savarinväylä 6, Ylivieska • 08 420 640 Ylivieska • 08 420 640 TERVETULOA! TALVIALE JATKUU TREENISETTI TREENISETTI M&W M&W Endurance tekninen Endurance tekninen T-PAITA T-PAITA ja ja SHORTSIT SHORTSIT miehille, miehille, LYHYET TRIKOOT LYHYET TRIKOOT (kännytaskut) naisille (kännytaskut) naisille YHTEISYHTEISHINTAAN HINTAAN 24 24 90 90 • TOPPATAKIT JA • TOPPATAKIT JA -HOUSUT -HOUSUT • HIIHTOASUT • HIIHTOASUT • TOPPAHANSKAT • TOPPAHANSKAT -20 -20 %% SUPERTARJOUS ERÄ TOPPAA, KERRASTOJA -50% myös tarjoushinnoista Under Armour Under Armour Under Armour Under Armour M Motion otion TRIKOOT TRIKOOT 49 49 95 95 39 39 95 95 myös valkoinen myös valkoinen M Motion otion JACKET JACKET V Vanish anish TREENITREENIT-PAITA T-PAITA miehille miehille myös mustana myös mustana UA UA Charged Commit Charged Commit TREENIKENKÄ TREENIKENKÄ miehille miehille 39 39 95 95 69 69 95 95 Under Armour Under Armour D Dynamic ynamic 2 2 naisten naisten TREENIKENKÄ TREENIKENKÄ 89 89 95 95 ASICSEN SISÄPELIKENGÄT SAAPUNEET! myös myös mustana mustana myös vaal. 041 317 9596 Antti Järvelä Kiinteistönvälitys, vuokravälitys p. 84 € keskipohjanmaa.fi/ystavanpaivatarjous Tarjous voimassa 15.2.2026 saakka Syksyllä amikseen. Keskiviikkona 11. 041 315 1679 Jouko Järvelä LKV, julkinen kaupanvahvistaja, kaupanvahvistukset, AKA-kiinteistöarviot p