Lisätietoja: s-kanava.fi/kpo. Vaasassa toiminta aloitetaan mahdollisimman pian Pidensimme aukioloaikoja Prismoissamme helpottaaksemme erityisesti riskiryhmäläisten asiointia Take away -ravintolaruokaa saa ABC-asemiltamme sekä osasta ravintoloitamme Vaasassa ja Kokkolassa. Ravintolamme tarjoavat myös kotiinkuljetusta ja niiden annoksia on myynnissä valituissa marketeissamme Avaamme laskutustilejä riskiryhmäläisille, jotta toiset henkilöt voivat hoitaa ruokaostokset heidän puolestaan Auton noutopalvelu on käytettävissä mm. Niin nytkin. huollon yhteydessä kaikissa autoliikkeissämme Osuuskauppa KPO on palvellut pohjalaisia asiakasomistajiaan jo 115 vuoden ajan. Myös vaikeista ajoista on päästy yhdessä yli. HUHTIKUUTA 2020 Perustettu 1927 . Irtonumero 3 € SÄÄ +2 www.kalajokilaakso.fi palkittu paikallislehti 2019 #KPO115 Huolehdimme hygieniasta kassaplekseillä ja turvavälitarroilla, tarjoamalla käsien pesumahdollisuuksia sekä käsidesiä, desinfioimalla ostoskärryjä ja -koreja, maksupäätteitä ja muita pintoja sekä monin muin toimenpitein Ruoan verkkokaupat ovat toiminnassa jo Pietarsaaressa, Ylivieskassa ja Kokkolassa. 91 vsk/Nro 29 . Kaupoissamme riittää ruokaa. Osa ravintoloistamme sekä ABC-asemamme palvelevat koronatilanteen huomioivin rajoituksin. PERJANTAI 10. Teemme kaikkemme, jotta asiointi liikkeissämme on turvallista ja sujuvaa poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta
Huoli lasten turvattomuudesta on yhteinen. Kun suuttuu, voi sanoa, että nyt minä suutun. Keskusteluapua ja neuvoja uhri saa esimerkiksi valtakunnallisesta Nollalinja -puhelinpalvelusta. Vuorovaikutus perheessä Sumelan ja Järvelän mukaan muokkaa ajattelua ja tunteita. Asioita voi miettiä heidän mukaansa myös positiivisen kautta. KALAJOKILAAKSO Hannu Verronen YLIVIESKA Jos rähinäviinan juomista voitaisiin vähentää, kodeissa rauha voisi säilyä pääsiäisenä. Perherauhan julistuksella kiinnitetään huomiota lasten, nuorten ja perheiden tilanteeseen poikkeusaikana. VÄKIVALTAAN apua tarvitsevat sekä tekijä että uhri. Sosiaalipäivystys antaa maksusitoumuksen turvakotiin. Kun kotihälytys tulee, niin silloin syynä on alkoholinkäyttö. Hätänumeron kautta saa yhteyden esimerkiksi poliisiin ja sosiaalipäivystykseen. AGGRESSIO ON tunne ja väkivalta on teko, perheneuvonnan ammattilaiset huomauttavat. Tunteet siirtyvät aina elinja solutasolle saakka. Vapaaehtoistahojen lisäksi voi tilanteen kärjistyessä pahaksi soittaa hätänumeroon 112, sieltä ohjataan sekä poliisille että sosiaalipäivystykseen. Siksi rauhallisemman pääsiäisjakson toisi vähempi päihteiden käyttö. KORONAERISTYKSEEN liittyvissä yhteydenotoissa keskukseen on korostunut kasvatuskysymykset, lasten ja aikuisten aggression hallinta ja päihteidenkäytön lisääntyminen. Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Anne Sumela ja perheneuvoja Sirpa Järvelä kertovat, että pääsiäisen ja muidenkin juhlapyhien jälkeen yhteydenotot heihin yleensä lisääntyvät. –?Vakavissa väkivaltatilanteissa soitetaan hätänumeroon 112. Lyömätön Linja -nettisivuilta löytyy esimerkiksi tietoa väkivallasta ja apua sitä käyttäville, ja niille jotka pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Väkivaltaa käytetään oman tunnekokemuksen säätelyyn. –?Mistä ärsytys pohjimmiltaan nousee. Sumela ja Järvelä toteavat, että aina kun perheessä on ongelma, kannattaisi pysähtyä yhdessä miettimään syytä. . Hyvän parisuhteen tunnusmerkkejä on, että voi olla oma itsensä. Noin viidesosa päihteidenkäyttäjistä muuttuu aggressiiviseksi humaltuessaan, he juovat niin sanottua rähinäviinaa. Hermostuneisuus, viha ja pelko ovat kouriintuntuvia. Jos kyse on jo riippuvuudesta, se on myönnettävä itselleen ja haettava apua. Omaa väkivaltaista käytöstä voi ehkäistä opettelemalla tunnistamaan ja säätelemään tunteita. Juominen ei ole kenenkään yksityisasia, sillä yhdenkin perheenjäsenen käyttäytyminen vaikuttaa muihin, he kertovat. Koronaeristys näkyy yhteydenottoina perheneuvojiin Perherauha julistettu . Voisiko puolison kanssa olla samalla puolella esimerkiksi koronatilanteessa, eikä toista vastaan, seurakuntien perheneuvojat Anne Sumela ja Sirpa Järvelä pohtivat. Keinoja parisuhteen kehittämiseen löytyy. Väkivallan tekijän pitäisi ottaa vastuu omista tunteista ja teoista. Perheneuvonnan ja poliisin paikalliset tilastot kertovat, että ongelmia pääsiäisenä voi tulla. Kirkon perheneuvonnan mukaan paljolta voitaisiin välttyä, jos ihmiset osaisivat käsitellä tunteitaan. LÄHDE: PERHERAUHANTURVAAJAT Jokilaaksojen poliisi on varautunut pääsiäiseen hyvin. –?Kun pinna kiristyy, aina ei pohjimmainen syy ole puolisossa, he toteavat VÄHENTÄÄKSEEN VÄKIVALTAA kodeissa nyt pääsiäisenä Anne Sumela ja Sirpa Järvelä kiinnittäisivät huomiota alkoholin käyttöön. Sivustot ohjaavat hakemaan apua omaan väkivaltaisuuteen ja juomiseen sekä kertovat huolestuneille perheenjäsenille mitä tehdä. . Alkoholinkäyttö on siirtynyt koteihin ravintoloiden ja baarien sulkeuduttua. He ovat antamassa Ylivieskassa kirkon ja seurakuntien keskuksessa keskusteluapua parisuhteen ongelmiin ja perheiden kriisitilanteisiin. . Aikalisän ottaminen eli paikalta poistuminen, kymmeneen laskeminen tai vesilasin juominen ovat yksinkertaisia keinoja rauhoittaa itseä, Anne Sumela toteaa. Voi pysähtyä miettimään, mikä lisää minun hyvinvointia ja jaksamista pääsiäisenä. Suomeen julistettiin lauantaina 4. Silloin pystyy jakamaan myös sitä, mikä ahdistaa ja pelottaa esimerkiksi koronatilanteessa. –?Juhlapyhät lisäävät päihteiden käyttöä. Pääsiäinen ja eristyksen aika voivat muutenkin kiristää tunnelmia perheissä. Muutos parempaan on mahdollista, Sirpa Järvelä sanoo. Perheneuvojat Sirpa Järvelä ja Anne Sumela kertovat, että monta kertaa ongelmiin auttaa tieto siitä, missä vaiheessa parisuhde on menossa. Aikuisen on tärkeää ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista. Samalla julkaistiin Perherauhan julistus -kampanjasivut, jotka kokoavat yhteen alan järjestöt perherauhanturvaajiksi. –?Kun on vihainen voi sanoa olevansa vihainen ja kertoa miksi on vihainen. huhtikuuta perherauha. Tilastojen mukaan joka viidennellä henkilöllä alkoholi nostaa aggressioita pintaan. –?Perheissä, joissa käytetään reilusti alkoholia, ilmapiiri kiristyy jo ennen juomista. POLIISI, MIKA PAKARINEN Puolisoiden pitäisi olla nyt poikkeusoloissa samalla puolella ” ?Kun on vihainen voi sanoa olevansa vihainen ja kertoa, miksi on vihainen. Tässä ja nyt 2 Perjantaina 10.4.2020 . ARKISTOKUVA ANNE MATTILA. Onko se kävelytai juoksulenkki, lukeminen, käsityöt, pääsiäishartauden kuunteleminen, ystävälle soittaminen tai jotain ihan muuta –?Kun jaksaa paremmin, pystyy myös säätelemään omia tunteitaan ja niiden ilmaisuja, Sumela muistuttaa
Myös osa palvelutorin tuoreista tuotteista on ostettavissa verkkokaupan kautta. Kotiinkuljetus toimii Ylivieskan taajama-alueella sekä Typön ja Raution kyläkeskuksissa. POLIISI, MIKA PAKARINEN Jokilaaksojen poliisi on varautunut pääsiäiseen Suvi Hyttinen HAAPAVESI Ensi kesän Haapavesi Folk Music Festival on päätetty peruuttaa vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Verkkokaupassa on tarjolla lähes koko Prisman elintarvikevalikoima sekä osa käyttötavaravalikoimasta. ROOSA SARAJÄRVI Ensi kesän Haapavesi Folk on peruttu Kalajokilaakso YLIVIESKA Prisma Ylivieska on aloittanut ruuan verkkokaupan tuotteiden kotiinkuljetukset. Lipuista on myös mahdollista saada maksetut rahat takaisin lukuun ottamatta toimitusja käsittelykuluja. mennessä tiketti.fiverkkosivulta löytyvällä lomakkeella. – Meillä on nyt pääsiäiseksi varattuna hyvät resurssit tehtävien hoitoon. Tiketiltä ostetut liput palautetaan 30.6. Vuodesta 1989 joka kesä järjestetty Haapavesi Folk festivaali jää ensi kesänä välistä koronapandemian vuoksi. Prisma aloitti ruuan verkkokaupan kotiinkuljetukset. Perjantaina 10.4.2020 Koronaeristys näkyy yhteydenottoina perheneuvojiin Hannu Verronen Pääsiäisen aika on haasteellista poliisille kotihälytysten sekä perheja lähisuhdeväkivallan näkökulmasta. Kun kotihälytys tulee, niin silloin syynä on alkoholinkäyttö. uu tis ha av i Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. mennessä Haapavesi Folk ry:n toimistoon yhteystietojen ja ibantilinumeron kanssa. Tilanteessa, jossa koronaviruksen leviäminen on yhä mahdollista, on liian paljon riskejä tapahtuman toteuttamiselle, toteaa Haapavesi Folk ry:n puheenjohtaja Tero Palo. Lipputoimistosta tullaan ottamaan yhteyttä Lipputoimiston tai Ticketmasterin kautta lipun ostaneisiin. Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso www.kalajokilaakso.fi 3 KALAJOKILAAKSO . –?Oletan, että neuvonta ja kehotukset riittävät väkijoukon hajottamiseen. En usko muuta tarvittavan, ylikomisario Alavaikko toteaa. Poliisi ei ole tiedossa, että Kalajoen matkailukeskukseen olisi nyt tulossa turistiryntäystä. –?Haapavesi Folk haluaa toimia vastuullisena tapahtumajärjestäjänä. Lämmin kiitos kaikille yhteistyökumppaneille vaikean tilanteen edessä. Haapavesi Folk Music Festival on Suomen merkittävimpiä kansanmusiikkitapahtumia, jota on järjestetty vuosittain yhtäjaksoisesti vuodesta 1989. Verkkokaupassa asiakas tilaa ruuat ja maksaa ostoksensa verkossa. Valmiiksi keräillyt ostokset voi joko noutaa Prisman noutopisteestä tai varata kotiinkuljetuksen asiakkaan ennalta päättämään aikaan. Alkoholia on tullut hankittua kotiin varastoon. Jokilaaksojen poliisi on varautunut pääsiäiseen hyvin. Jokilaaksojen poliisin valvontaja hälytysyksikön johtaja, ylikomisario Veijo Alavaikko toteaa, että päihteet aiheuttavat pääsiäisen perheväkivaltatilanteet, sillä selvistä päin ihmiset osaavat käyttäytyä asiallisesti toisiaan kohtaan. Olemme nyt uudessa tilanteessa, kun ravintolat ovat kiinni, ylikomisario Alavaikko huomauttaa. SEURAAVA FESTIVAALI on suunniteltu järjestettäväksi 1.-3.7.2021. Liput voi myös postittaa Tiketille yhdessä IBAN-tilinumeron ja yhteystietojen kanssa. 020 750 4600 n . Sellaisia tehtäviä jokilaaksoissa ei vielä juuri ole ollut. Tällä perusteella festivaalia järjestävä yhdistys Haapavesi Folk ry on todennut, ettei festivaalin järjestäminen tulevana kesänä ole turvallista yleisölle, artisteille, vapaaehtoisille ja muille yhteistyökumppaneille ja on päättänyt peruuttaa tapahtuman. Festivaalille 2020 ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2021 festivaalille. –?Toimintamme suuntautuu nyt vuoden 2021 festivaalin suunnitteluun sekä mahdollisesti pienempien tapahtumien järjestämiseen syksyllä, mikäli pandemiatilanne on siihen mennessä rauhoittunut. Tämän hetkisten rajoitustoimien ja tietojen perusteella epidemia jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa pitkälle syksyyn. Tupakkaja alkoholituotteita verkosta ei voi tilata. JOS VÄKEÄ kokoontuu nyt yli 10 hengen joukolla, poliisi tulee siihen puuttumaan. VALTAOSA POLIISIN tehtävistä on aiemmin ollut pääsiäisenä muualla kuin kodeissa. 020 750 4600 i Lähetä juttuvinkki sähköpostilla toimitus@kalajokilaakso.fi Soita juttuvinkki puh. Poliisihallitus on arvioinut, että tilannetta kodeissa saattaa kiristää ravintoloiden kiinniolo. Kahvila Häggmanilta ostetut liput voi postittaa 30.6. –?Ruuan verkkokauppa on otettu hyvin vastaan ja erityisesti lapsiperheet käyttävät palvelua arjen helpottamiseksi, Prisma Ylivieskan johtaja Marko Jylhä kertoo. Aluehallintoviraston mukaan arviot koronavirusepidemian pahimmasta vaiheesta Pohjois-Suomessa ovat siirtyneet juhannuksen aikaan
Susi vai kettu. Siitä alkoi mittava yhteinen ponnistus, jonka konkreettinen tulos näkyy jo keskustan katukuvassa. Kuusennäreiden hän antaisi kipitellä suosiolla ohi. Raskain askelin suuri, viisitoistametrinen koivu laahusti mitään pelkäämättä eteenpäin katse suunnattuna kohti aukean toisella laidalla välkehtivää kirkasvetistä lampea. Kansalle kaikki kuitenkin konkretisoitui reilu kuukausi sitten, kun uuden kirkon kattorakenteet nostettiin pystyyn. Naapurikaupungista Ylivieskaan saapunut vieraskin totesi ensi töikseen, että ”kylläpä teille tulee komia kirkko”. Yksinäisyys on ongelma, yksin oleminen on parhaimmillaan vahvistavaa. Oli Luoja kaukaa viisas ja ihmiselle armollinen, ettei lihasta lämmitysainetta suunnitellut ja puusta pelkkää ruokaa. Saha ulisi ja miehen sormet kävivät valkeiksi puristuksesta ja jännityksestä. 4 Perjantaina 10.4.2020 . Niin tulee. Aamusta asti ei pienintäkään risua ollut juossut ohi, ei vesan vesaa. Iloisesti rätisi tuli metsämiehen nuotiossa, ja suuri pino koivuhalkoa oli kotiin vietäväksi. Tuovi Pulkkanen tuovi.pulkkanen@kpk.fi Kaikki pakotetaan hiljentymään Kolumni Puunhakureissulla – eli puuta pesään pääsiäiseksi Visiitti Oli Luoja kaukaa viisas ja ihmiselle armollinen, ettei lihasta lämmitysainetta suunnitellut ja puusta pelkkää ruokaa.. Sen jälkeen rakennuksen ulkomuoto hahmottui varsin nopeasti. Nyt kaikilla on hyvää aikaa kohdata itsensä ja kuunnella omia ajatuksiaan. Ryskyen kaatui suuri puu keskelle kivierämaata. Kahahti. Ehkä kaikki kuitenkin oppivat tästä jotain. Oli äänetöntä. Ja jos se rakennusmallin alkuajan vastustajille tuntuu vaikealta myöntää, niin sanotaan nyt vielä, että ovat sen muutkin huomanneet. Latvus työntyi kiven takaa aukiolle, ja miehen pulssi nousi ja korvissa jyskytti ja oli vaikea hengittää. Toisaalla tässä lehdessä kerrotaan Ylivieskaan valmistuvasta uudesta kirkosta, jossa seurakuntalaiset saavat kokoontua ensi vuoden pääsiäisenä. Vaikka rakennus on vielä pahasti keskeneräinen, voi jo nyt todeta, että se on varsin pysäyttävä elementti Ylivieskan keskustassa. Nyt piti saada takkatulelle ruokaa, palelevalle ruumiille lämpöä. Keskustelua seuratessa vahvasti esiin nousee se kuinka vaikeaa ihmisen on tulla toimeen oman itsensä ja mielensä kanssa. Terä kiilsi aamulla teroitettuna ja laippa oli kiiltävä kuin helmikuinen lumihiutale. Nyt kun kaikki joutuvat kohtaamaan yksin olemista, erot ja oman ajan yksilöllinen tarve korostuvat vieläkin selvemmin. Voihan olla, että käyttämättömät voimavarat heräävät eloon ja löydämme itsestämme yllätyksiä. Mies painautui aivan maahan kiinni ja hamusi vetonarua käteensä. Se ei ole helppoa niille, jotka ovat tottuneet täyttämään kaiken hereillä olemisen hetkensä olemalla sosiaalinen ja hakeutumalla ihmisjoukkoihin. Paleli. Sekä arki että juhla on jouduttu ajattelemaan uusiksi ja se on käynnistänyt monien uusien ideoiden löytymisen ja kehittelemisen, kun ensin on hetki ihmetelty. KALAJOKILAAKSO Perustettu 1927 Päätoimittaja Seppo Kangas Toimittajat Pirjo Kunelius, Ismo Kunelius, Anne Mattila ja Hannu Verronen pk KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO KALAJOKILAAKSO Ismo Kunelius 10.4.2020 Neljän vuoden takainen pääsiäinen on jättänyt vahvan muistijäljen ylivieskalaisten mieliin. Siinä missä toinen suorastaan tarvitsee yksin olemista, toinen hätääntyy, kun ympärillä ei olekaan koko ajan sosiaalinen hälinä. Koivu se saattoi olla, mutta leppäkin kyllä kävisi. Sillä mallilla kirkkoa kuitenkin lähdettiin suunnittelemaan ja nyt rakennustyöt ovat siinä vaiheessa, että viimeistelemätön rakennus seisoo paikallaan keskellä kylää. Varsin monesta suusta olen kuullut hyväksyviä ja ihastuneitakin kommentteja siitä, miten hyvin rakennus sopii kaupungin katukuvaan. Jos kukat, ruoho, heinä, pensaat ja puut olisivat eläimen kaltaisia, kukkien saaminen maljakkoon teettäisi paljon työtä, kanien ja lehmien ja hevosten olisi juostava ruohoruokansa kiinni ja taltutettava heinänsä viekkaudella syötäväksi, polttopuun hakeminen metsästä olisi työtä ja tuskaa tai sitten luvanvaraista metsästystä kuin nyt vaikkapa hirven metsästys on. Sen on moni ylivieskalainen jo todennut. Kaukana kohosi jyrkkärinteinen mäki ja lähempänä maisemaa rikkoivat siirtolohkareet, joista kolme lähintä muodostivat kuin selälleen kaatuneen Ekirjaimen. Se näkyy kauas, vangitsee katseet ja kyllä – se näyttää hyvältä. Ryypyn nuppi oli vedetty ylös ja tankin bensamäärä tarkistettu. Taloudellisesti uuden kirkon rakentaminen on massiivinen hanke seurakunnalle, eikä tilannetta ainakaan helpota se, että koronaviruskriisi painaa taloutta entistä heikommalle tolalle. KUN KOKOONTUMISET on kielletty, jokainen joutuu väistämättä viettämään aikaa myös oman itsensä kanssa. Viimeinenkin hiilinokare oli loppuun palanut. Nyt on jo nähty, että hätä keinot keksii ja virtuaalibileet ovat jo löytäneet paikkansa somessa. Kylässä oli illalla aihetta juhlaan. Mutta noista karvakuonoista mies ei ollut lainkaan kiinnostunut. Taas piisasi ”asiantuntijoita” ja havainnekuvaa tarkasteltiin hyvinkin kriittisellä silmällä. Hasshhhhhss. Saattoi se olla myös ilves. KALAJOKILAAKSO Hannu Hartikainen hannu.hartikainen@altavanti.fi Mies istui aivan hiljaa kivenmurikoista rakentamansa korokkeen päällä ja katseli kallioista maastoa. Vääräleukoja toki riittää vieläkin, mutta sellaista uutta kirkkoa ei olekaan, jonka ulkomuoto kelpaisi kaikille. KUN KIRKKO tavallaan jo on keskuudessamme, vaikuttavat soraäänetkin vähentyneet huomattavasti. Ne saisivat vielä kasvaa ja vahvistua. Mies herkisti kuulonsa. Oli Luoja kaukaa viisas. Pitkä kylmä aika oli päättynyt ja pian suuret uunit lämpiäisivät ja ihmiset riisuisivat peittonsa ja nauttisivat alastomina ihanaisesta lämmöstä. Keskimmäisen lohkareen takaa näkyi jotakin vihreää ja valkoista. Mies laski kymmeneen, antoi koivun rauhassa kävellä lähemmäs ja hyökkäsi ylös makuupaikastaan, kampesi sahansa käyntiin ja huusi täyttä huutoa: ”Huraaaaaaa.” Koivu yritti kiihdyttää vauhtia, mutta kivikkoinen aukio hidasti sen juuria ja mies iski raivoisasti sahansa puun kylkeen. Jooga ja rauhoittavat meditaatioharrastukset ovat viime vuosina nousseet entistä suositummaksi ja suorittamista vaativien urheilulajien harrastajat ovat tienneet kautta aikojen, että hyviin tuloksiin pääseminen vaatii myös palautumista ja rauhoittumista. 4 Perjantaina 10.4.2020 . Kirkko alkaa kelvata vastustajillekin Vaikka rakennus on vielä pahasti keskeneräinen, voi jo nyt todeta, että se on varsin pysäyttävä elementti Ylivieskan keskustassa. OLISIKO AIKA ottaa hiljaisuuden hetket mukaan kaikkien arkeen ja opetella viihtymään oman mielensä kanssa. Kirjoittaja on yrittäjä ja mainosmies, joka kirjoittaa ahkerasti blogitekstejä ja on ihastunut tankarunojen tiivistettyyn tarinaan. PROJEKTIN alkutaipaleella riitti mielipiteitä siitä, millainen kirkko Ylivieskaan pitäisi tehdä. Osa niistä voi olla huonoja, nekin pitää hyväksyä, mutta parhaimmillaan ne rikastuttavat elämää ja auttavat rakentamaan siitä vahvan. Ääntäkään päästämättä se otti hennoilla oksanpäillään tukea, mutta oksat pettivät, vihreät lehdet pelmahtivat ja kahahtivat ja suuri puu oli kuollut. PITÄÄ MUISTAA että yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kaksi eri asiaa. Tuolloin iso väkijoukko todisti epätodelliselta tuntunutta näkyä, kun kirkko paloi ja romahti niille sijoilleen. Kun arkkitehtikilpailun tulos julkistettiin, alkoi seuraava vääntö siitä, oliko ratkaisu oikea. Itsestämme voivat löytyä myös eväät siihen, miten selviämme tästä hankalasta ja ahdistavastakin tilanteesta, jonka lopputulosta meitä kukaan ei vielä tiedä. Pääkirjoitus Meistä jokainen on viime viikkojen aikana joutunut etsimään tai löytänyt luontevasti selviämiskeinot, joilla pääsee eteenpäin niissä puitteissa, joihin koko maailma yllättäen joutui. Mukana tuotu nuotio savusteli, mutta kipinääkään ei enää näkynyt
. . Esimerkiksi poliisi on tiedottanut, että pääsiäisen juhliminen ei ole perusteltu syy valmiuslain rikkomiseen. Yleisesti pakkasta on -1 asteesta -10 asteeseen. . Kyläilemään ei kannata lähteä, pääsiäisterveiset tuttaville ja sukulaisille voi välittää puhelimitse.” Viranomaiset kehottavat välttämään sukulointia ja kokoontumisia Satu Kangas-Viljamäki KÄRSÄMÄKI Kärsämäen kunnan viime vuoden vuosikate on 1,46 miljoonaa euroa, mikä on yli 400?000 euroa enemmän kuin edellisenä vuotena, jolloin kate oli yli miljoona euroa. Kallio kuitenkin muistuttaa, että laboratoriotesteillä todettujen tartuntojen määrä ei kerro kattavasti tartuntatilanteesta, sillä kaikkia tautitapauksia esimerkiksi samassa perhepiirissä ei ole tarpeen varmentaa laboratoriotestillä. Osastoja vastaanottokäyttöön, jossa hoidetaan potilaita, joilla on oireita, tarvitaan korkeamman suojaustason tason maski. Keskiviikon tiedotteessaan se toteaa, että Kallion alueella on todettu laboratoriotesteillä yksittäisiä koronavirustartuntoja. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion terveyspalvelujohtaja Päivi Peltokorpi sanoo, että jatkuvasti muuttuva ohjeistus on haaste, joka vaikeuttaa sen tulkitsemista. –?Henkilökohtaisesti iloitsen eniten verotulojen kasvusta, mikä kertoo kunnan elinvoimaan tehtyjen panostusten onnistumisesta, hän jatkaa. Sateiden väistyttyä maanantai on enimmäkseen poutainen päivä, mutta voimakkaassa ja kylmässä luoteisvirtauksessa esiintyy joitakin lumikuuroja. Kunnallisveroveroja kertyi 6,3 miljoonaa, mikä on 439?457 euroa enemmän kuin edellisvuonna. Lämpötila kohoaa päivisin noin viiteen asteeseen Lappia lukuun ottamatta, jossa on päivisinkin pakkasta. LÄHDE: TURVALLISUUSJA KEMIKAALIVIRASTO (TUKES), TYÖTERVEYSLAITOS JA LÄÄKEALAN TURVALLISUUSJA KEHITTÄMISKESKUS FIMEA Ylivieskalainen Serina Care valmistaa kasvomaskeja Peruspalvelukuntayhtymä Kallion käyttöön. Sunnuntaina Suomeen saapuu laaja matalapaine lännestä. ARKISTOKUVA ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Kallion kotihoidossa on riittävästi maskeja ” Määrät ovat isoja, eivätkä kunnat ole pystyneet varautumaan näin nopeasti siihen, että maskeja aletaan käyttää niin, että terveet suojautuvat terveiltä. Ne ovat tuoneet budjetointiin ennustettavuutta, Kärsämäen kunnansihteeri Tuukka Kuisma kertoo. . Ismo Kunelius YLIVIESKA Ihmisten pääsiäisenviettoperinteet ovat koetuksella koronaviruskriisin aiheuttamien rajoitteiden takia. Pitkäperjantaina ja lauantaina Suomessa vallitsee kylmä luoteisvirtaus. Uusimpien ohjeiden mukaan maskeja tulee käyttää aina, mutta terveiden ja oireettomien asiakkaiden kanssa voidaan käyttää kertakäyttöistä kirurgista suojusta tai pestävää kankaista hengitysmaskia. KALAJOKILAAKSO Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Kasvomaskien käyttäminen koronavirusepidemian aikana on herättänyt kysymyksiä, joihin on ollut vaikea löytää selkeää vastausta. –?Määrät ovat isoja, eivätkä kunnat ole pystyneet varautumaan näin nopeasti siihen, että maskeja aletaan käyttää niin, että terveet suojautuvat terveiltä. Potilasta, jolla on hengitystieinfektio, voidaan opastaa käyttämään suu-nenäsuojusta esimerkiksi odotustilassa tai kuljetuksen aikana. Huiveja emme neuvo ketään käyttämään, Peltokorpi toteaa. Facebookissa Kallio muistuttaa kansalaisia myös näin: ”Nyt on erityisen tärkeää ottaa hygieniaohjeet vakavasti ja välttää kokoontumisia. Kallion alueella kotihoitoon toimitetaan nyt ylivieskalaisen yrityksen valmistamia maskeja ja niitä on riittävästi. Lämpötila painuu öisin pakkasen puolelle suuressa osassa maata. 5 Perjantaina 10.4.2020 . Monet eri viranomaistahot ovatkin vedonneet kansalaisiin, että pääsiäisenä on syytä pysytellä kotosalla ja välttää kokoontumisia. Nyt, kun maskeja neuvotaan käyttämään jatkuvasti, niitä tarvitaan Kallion alueella päivittäin noin 80:lle kotihoidon työntekijälle. Työterveyslaitos, Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes), Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea ja sosiaalija terveysministeriö antavat ohjeita hengityssuojaimiin ja niihin liittyvään lainsäädäntöön liittyen. Varausten ja rahastojen muutosten jälkeen tilikausi on ylijäämäinen 879?248 euroa. Erilaiset itse tehdyt kasvosuojaimet eivät ole riittävä keino suojautua koronaa vastaan. –?Tämä on meidän seitsemäs hyvä vuosi putkeen. Hengityksensuojaimia (FFP2 tai FFP3) suositellaan käytettäväksi, kun hoidon aikana tehdään aerosolia tuottavia toimenpiteitä esimerkiksi tehohoidossa. –?Äkilliset lumikuurot voivat heikentää näkyvyyttä ja ajokeliä paikallisesti, sanoo päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta. Etelä-Pohjanmaan kuntajohtajat puolestaan julkaisivat selkeän viestin pääsiäisen viettoon: ”Vietetään yhdessä rauhallista pääsiäistä, mutta vältetään perinteistä sukulointia.” Myös peruspalvelukuntayhtymä Kallio ohjeistaa ihmisiä pääsiäisen viettoon. STM (Sosiaalija terveysministeriö) on ohjeistanut aiemmin, että terveydenja sosiaalihuollon hoitoja hoivatehtävissä on koronavirusepidemian aikana käytettävä hengityssuojainta vain silloin kun hoidetaan hengitystie-infektioista kärsiviä potilaita. Pilvisyys on vaihtelevaa, ja paikoin tulee lumikuuroja, etelässä myös räntäkuuroja. Paras keino suojautua koronavirusta vastaan on pysyä kotona, pitää ainakin 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja pestä kädet vedellä ja saippualla tai puhdistaa ne alkoholipitoisella käsihuuhteella. Hengityssuojaimet jatkuvaan käyttöön hoitotilanteissa Suojautuminen . Tärkeintä on, että tartuntaketjut saadaan pysäytettyä. Kulupuolemme on hallinnassa, ja olemme tehneet sen eteen isoja päätöksiä vuosien varrella. Sade tulee etelässä vetenä ja räntänä, maan keskija pohjoisosissa pyryttää lunta. Kun ohjeistus sallii myös kankaisten maskien käytön, pyrimme käynnistämään yhteistyötä esimerkiksi Jedun kanssa. Pyhinä sataa paikoin räntää ja lunta. –?Ne eivät täysin riitä palvelutaloon ja henkilökohtaisten avustajien käyttöön. Kiinteistöveroja kertyi liki 600?000 eirpa ja yhteisöveroja 621?000 euroa. Kunnat ovat kyllä varautuneet omalla tasollaan, mutta varautuminen on tapahtunut normaaliolosuhteisiin eikä siihen, että maskeja käytetään koko ajan, Peltokorpi korostaa. Tuuli yltyy merellä kovaksi, jopa myrskyksi. THL:n mukaan suu-nenäsuojausten käyttöä suositellaan pisarasuojaksi, kun työntekijät hoitavat hengitystieinfektioon sairastuneita potilaita. Tilikauden tulos on plussalla 824?363 euroa. Vuoden 2018 tulos oli 416?499 euroa ja tilikausi oli ylijäämäinen 471?384 euroa. AIEMMIN MASKEJA ohjeistettiin käyttämään tarvittaessa. Kärsämäen verotulot kasvoivat edellisvuodesta 6,8 prosenttia. . Sosiaalija terveysministeriön uusin ohje kunnille ja palveluntuottajille koronavirustartuntojen ehkäisystä annettiin kiirastorstaina. Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona laatiman ennusteen mukaan sää kylmenee pääsiäiseksi. Kärsämäki jo seitsemättä vuotta plussan puolella Kalajokilaakso YLIVIESKA Pääsiäisen pyhinä sataa paikoin vettä, räntää ja lunta. Toimitusjohtaja Helena Vähäkankaan kasvoilla visiiri ja kasvomaski. Päivisin lämpötila kohoaa plussalle viiden asteen molemmin puolin. Meillä Kalliossa ollaan saman haasteen edessä kuin muuallakin Suomessa
Sukellusseura Ahdin kurssitoiminta kuitenkin jatkuu. Ylivieskan Kettukallio on loistava sukellusharjoituspaikka kaikentasoisille sukeltajille, Haapala toteaa. TAPIO KUNELIUS. Sukeltaminen ei ole täysin riskitön harrastus, mutta niitä riskejä voidaan karsia. Sander Kiviselg toimi matkanjohtajana Punaisenmeren reissulla. Haapala toteaa, että vedenalaiset kuolemantapaukset johtuvat sukeltajilla useimmiten sairauskohtauksesta, eivätkä juuri koskaan laitevioista. Heinäkuussa on ohjelmassa Norja, jonne suunnataan säännöllisesti pari kertaa vuodessa. P3-tekniikkakurssia voidaan jatkaa luonnonvesissä. Järjestää koko perheen sukellusleirejä. Yhteistyötämme Uikon kanssa ihaillaan ympäri Suomea muissa sukellusseuroissa, koska esimerkiksi Tampereen suunnalla seura joutuu pulittamaan yli kymppitonnin hallivuokria, kun me saadaan käyttää hallia sopuhintaan. –?Ehdimme aloittaa P1-peruskurssin ja käydä kahdesti altaalla. . NIINA NIEMINEN -Suurin osa koulutuksesta tapahtuu uima-altaassa ja vain loppukliimaksi koetaan avovesissä, Jukka Haapala kertoo. Jukka Haapala kertoo, että Ahti järjestää kotimaan leirejä muun muassa Rokuan Neittävässä, jossa on kirkasvetinen Saarijärvi. NIINA NIEMINEN Puheenjohtaja: Puolet palkinnosta kuuluu Uikolle! Sukellusharrastukseen liittyy myös huumoria ja iloa. Seura on mukana Vapepan eli Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnassa avustamassa hukkuneiksi epäiltyjen etsinnöissä. . . –?Sukellusharrastus on ykköslääke stressinpoistoon. 6 Perjantaina 10.4.2020 . . Kurssille tultaessa joutuu antamaan oman terveysselvityksensä, ja tarvittaessa keskustelemaan harrastuksen aloittamisesta lääkärin kanssa. Meillä on viriili ja vilkkaasti toimiva seura, ja jäsenmääräkin on lähes tuplaantunut vuoden 2014 jälkeen, Sukellusseura Ahdin puheenjohtaja, vastuukouluttaja ja ammattisukeltaja Jukka Haapala Nivalasta tuulettaa. Vuoden paras seura on Sukellusseura Ahti ry, jonka tärkeä koulutuspaikka sekä talviajan harjoittelutukikohta on Nivalan uimahalli Uikko ja ”kotiriutta” on Ylivieskan Kettukalliolla. HAAPALA ARVIOI, että myös Sukeltajaliitossa osataan arvostaa Ahdin mittavaa koulutustyötä, koska liitto hyötyy taloudellisesti myymällä seuroille koulutuspaketteja. Ei riitä, että kurssin jälkeen sukeltaa vain kerran vuodessa, jolloin jokainen sukelluskerta on kuin ensimmäinen. Sukeltajaliiton hallitus valitsee vuoden parhaina palkittavat, ja yleensä tunnustukset jaetaan kevätkokouksen yhteydessä. –?Seuramme on lähikouluttajakursseja järjestämällä lisännyt kouluttajien määrän 5–6:een. Jäseniä noin 100. KORONATILANTEEN vuoksi uimahallit joutuivat sulkemaan ovensa. Sukellusseura Ahdin viime vuoden sukellusmatka suuntautui Punaisellemerelle, jossa seuran intohimoinen kuvaaja Jani Miettunen pääsi kuvaamaan kilpikonnaa. SUKELLUSSEURA on lisännyt jäsenmäärää järjestämällä perhetoimintaa leirien ja sukellusreissujen merkeissä. Yläikärajaa meillä ei ole, jos on terveydentilaltaan sukelluskuntoinen. Vilkas ja viriili Ahti on Suomen paras sukellusseura Sukellusseura Ahti ry . Lisäksi erilaisia tekniikkasukelluksen kursseja; uusimpana seoskaasulla sukeltaminen, jolloin päästään turvallisesti sukeltamaan entistä syvemmälle. Koulutus aktivoi luonnollisesti uutta jäsenistöä sukellusseuraan. Tässä lajissa ei auta kehuskella, että sukeltajakortti on ollut takataskussa 30 vuotta, sillä ainoastaan veden alla vietetyillä tunneilla on merkitystä, Haapala alleviivaa. Huolet huuhtoutuvat pinnan alla, koska siellä on keskityttävä pelkästään sukeltamiseen. Tälle vuodelle on suunniteltu runsaasti leirityksiä ja sukellusmatkoja. Koronatilanteen vuoksi kevätkokous on kuitenkin siirretty syksyyn ja palkintotilaisuus järjestetään poikkeustilan jälkeen. Perustettu vuonna 1978. Ahti kouluttaa, leirittää ja järjestää sukellusreissuja sekä osallistuu tarvittaessa Vapepan eli vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan. –?Turvallinen laitesukellus ei ole samanlaista pyörällä ajaminen, jonka osaa kerran opittuaan. KALAJOKILAAKSO Pirjo Kunelius Valtakunnallinen Sukeltajaliitto ry on valinnut Vuoden parhaat 2019. . Peruskoulutuksen jälkeen pitää käydä säännöllisesti sukeltamassa, jotta taito säilyy. . Toiminta on keskittynyt laitesukellukseen. Järjestää eri tasoisia koulutuksia: peruskoulutuksesta lähikouluttajakursseihin. Elokuussa sukelletaan Hossan kansallispuiston vesistöön, syyskuussa olisi vuorossa hylkysukellus Viron Hiidenmaalla ja lokakuussa on kohteena Kuortaneen Kaatialan louhos. . Omistaa kalustoa: veneen, kumiveneitä sekä monenlaista sukelluslaitteistoa. Vie sukellusmatkoille sekä kotimaassa että ulkomaille, pääasiassa Norjaan. Kun nousee vedestä olo on rento ja maailma tuntuu taas mukavalta. Talvikaudella ahtilaiset harjoittelevat laitesukellusta viikoittain omalla uimahallivuorollaan Nivalan Uikossa. Syynä voivat olla myös harjoituksen vähyys tai sukelluslaitteiston vähäinen käyttökokemus. . Näin lapset kasvavat kuin huomaamattaan vanhempiensa matkassa mukaan sukeltajaseuran toimintaan.Laitesukeltaminen Sukellusseura Ahdissa on nykyään mahdollisuus aloittaa 15-vuotiaana. Poikkeusolojen aikana kurssilaiset jatkavat opiskelua ohjatusti verkkokurssilla. –?Puolet palkinnosta kuuluu Liikuntakeskus Uikolle, koska se mahdollistaa seuramme laajan koulutustarjonnan. –?Aikaisemmin ikäraja oli 12 vuotta, mutta niin pienille ei tahtonut löytyä sopivan kokoisia laitteita. Vastaavasti avustamme Uikkoa erilaisissa tapahtumassa ja olemme mukana niissä esittelemässä seuran toimintaa. Suurin osa koulutuksesta tapahtuu uima-altaassa ja vain loppukliimaksi koetaan avovesissä. –?Tämä on Sukeltajaliiton suunnalta kova tunnustus tällaiselle lilliputtiseuralle, kun aikaisemmat tunnustukset ovat menneet yleensä isoille seuroille Tampereen eteläpuolelle
Vietämme tällä viikolla ristin pääsiäistä, joka huipentuu pitkäperjantaina Jeesuksen kuolemaan ristillä ja Hänen hautaamiseensa kallioon hakattuun hautaan. Kuitenkin tiedämme, että ruumiin kuolema on meille välttämätön tapahtuma matkallamme ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään. Enkeli vieritti kiven haudan suulta ja hauta oli tyhjä. Nyt on aika iloita ja riemuita! On aika kokoontua yhteen sillä suuri ja pyhä pääsiäinen on täällä! On aika jättää maalliset murheet ja suunnata katse kohti taivasta kiitollisin mielin ja riemuiten julistaa pääsiäisen ilosanomaa koko nelikymmenpäiväisen pääsiäisen juhlakauden ajan. Jollekin meistä vastoinkäymiset kasvavat niin suuriksi, että hän kokee jäävänsä aivan yksin oman ristinsä painon alle. Pyhä Hieronymos vertaa kirkon ovia taivaan porttiin ja muistuttaa, että kulkemalla kirkon ovesta sisään mekin astumme ikään kuin viisaan ryövärin tavoin sisään taivasten valtakuntaan. Meistä tulee Jumalan kansa, joka iloitsee ylösnousseesta Messiaasta luottaen siihen, että kuoleman valta on maahan poljettu ja taivas on meille avoinna. Taivas ja maa yhdistyvät laulaessamme pääsiäisyönä tuttua veisua ’Kristus nousi kuolleista’. Evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus kantoi itse omaa ristiään, johon hänet lopulta nostettiin Golgata -nimisellä kukkulalla. Edes lähellä oleva ihminen ei aina tiedosta, millaista taakkaa toinen ihminen elämässään kantaa. AJANKOHTAISTA yhteistä koronaviruksen ristiä kantaessamme meidän on tärkeä muistaa, että risti on myös pääsiäisen raamatunkertomusten ytimessä. Se on pidettävä mielessä ja siihen on valmistauduttava koko elämän ajan. 118). Pääsiäisaamuna haudalle menneet naiset palasivat mukanaan ilosanoma: Jeesus elää! Tyhjältä haudalta loistava häikäisevä valo kukistaa ristin ja kuoleman synkkyyden. Myös kirkko rakennuksena julistaa ylösnousemusta. Vielä pari kuukautta sitten uutiset Kiinasta vaikuttivat kaukaisilta. SAMALLA KUN koronaviruksen uhka on lamaannuttanut arkista elämäämme, julistaa ympärillämme talven otteesta vapautuva luonto jotakin aivan muuta. Hän saattoi ennalleen Jumalan ja ihmisen välisen suhteen, joka särkyi paratiisin syntiinlankeemuksessa. Amen. Risti ei kuitenkaan muodostunut pääsiäisen evankeliumikertomuksen viimeiseksi näytökseksi. Pääsiäisen sanoma on universaali ja koskettaa koko luomakuntaa ja sen jokaista asukasta. 7 Perjantaina 10.4.2020 . Kuolema pitää hyväksyä syntymän tavalla luonnollisena tapahtumana. Pääsiäisyönä olemme enemmän kuin pelkästään yksittäisiä ihmisiä yhteen kokoontuneina. Kirkkoisä Hieronymoksen (+ 420) mukaan näistä porteista saa käydä jokainen Herran palvelija, joka elää vanhurskaudessa, eikä se portti sulkeudu enää koskaan, kun se on kertaalleen heille avattu. Ilman koettelemuksia me emme kasva ihmisinä kohti pyhyyttä. Kristus nousi haudasta kirkastuneessa ruumiissa läpi kallion. Keväisen luonnon sinfonia soi samassa tahdissa kristillisen toivon sanoman kanssa. Silmut puhkeavat tänäkin keväänä puihin. Tämä on Herran portti, ”josta vanhurskaat saavat käydä Hoosianna!” (Ps. Pohjoisen joet ja järvet vapautuvat jääkansien alta. Meillä kristityillä ei ole enää kuolemaa. Toivotamme toisillemme iloisen tervehdyksen: Kristus nousi kuolleista! Siihen vastaamme uskoen: Totisesti nousi! Teille kaikille valoisaa Kristuksen ylösnousemusjuhlaa siunaten! Isä Antero Petsalo, rovasti Iisalmen ortodoksinen seurakunta Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi Ristinsä kullakin, sanotaan. Sunnuntaiaamuna, ylösnousemuksen pääsiäisenä, mirhantuojanaiset kiiruhtivat tyhjälle haudalle todistamaan kuoleman voittamisesta. Omalla kuolemallaan Kristus voitti kuoleman ja antoi meille iankaikkisen elämän. Jumalan uusi liitto ihmisen kanssa on Kristuksessa saanut täyttymyksensä. Pääsiäinen on pelastuksen ilosanoman juhla. Kristus lunasti maailman ja meidät ihmiset ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Nyt poikkeusolojen ja rajoitusten myötä arki on muuttunut kaikkialla maailmassa. Ristillä Jeesus laittoi täytäntöön elämänsä aikana lausumansa sanat: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”. Tätä me riemulla juhlimme pääsiäisenä ja ilolla ei ole rajoja. ”Se on täytetty”, olivat Jeesuksen viimeiset sanat ristiltä. Kirkon pyhät isät opettavat, että jokainen kärsimys, sairaus ja tuska liittää meidät Jeesuksen kärsimyksiin, kun me kannamme ne nöyrästi Jumalaa kiittäen. Kristuksen ylösnousemus on siten avannut meille iankaikkisen elämän oven. Samoin kuin jyvän pitää kuolla, että siitä tulisi uusi elämä, niin on myös ihmisen kohtalo. Jeesus kärsi verisesti ruoskimisen ja ristin päällä kuoleman maailman elämän puolesta. KALAJOKILAAKSO Juhlien juhla on koittanut ja Suuren paaston alakuloinen tunnelma on vaihtunut ylösnousemuksen riemuun. Voimme kysyä, kuinka tämä on mahdollista. ” Ylösnousemisen päivä! Viettäkäämme kirkasta riemujuhlaa ja syleilkäämme toinen toistamme! Veljet, sanokaamme myös vihollisillemmekin: Antakaamme kaikki ylösnousemisen tähden anteeksi, ja näin huutakaamme: Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!” Tätä riemullista juhlaa vietämme 40 päivää aina helatorstaihin asti. Mutta me saamme nauttia tästä elämästä, sen suruista ja iloista Jumalan armosta ja Jumalaa kiittäen. Tänä keväänä koko maailma kantaa yhteistä ristiä, koronavirusepidemian salakavalaa uhkaa. Olkaamme siis kaikki lohdullisia, sillä elämä on voittanut kuoleman, valo on voittanut pimeyden! Kristus on noussut voittajana kuolleista. Tämän toivon sanoman voimaannuttamina tukekaamme toinen toisiamme näinä haastavina kuukausina. Kuolemaa ei enää ole. Pääsiäisen alla 2020, Jukka Keskitalo Oulun hiippakunnan piispa Yhteinen risti Pääsiäinen. Useimmiten ristimme ovat hyvin henkilökohtaisia. Sen jälkeen hän kallisti päänsä ja antoi henkensä näin sovittaen syntimme. Koko ensimmäisen pääsiäisviikon eli kirkkaan viikon ajan on Kuninkaan portti eli alttarin pyhät ovet avoinna muistuttamassa meitä aukiolevista taivaan porteista, joista Kunnian Kuningas Kristus on astunut sisään, ja jotka Hän on meille ylösnousemisellaan avannut. Olemme joutuneet myöntämään, että emme ole edes omassa lintukodossamme turvassa tältä koko maailman sekoittaneelta virukselta. Ristillä kuollut ja luolaan haudattu Jumalan poika on noussut ylös kuolleista. Tiedämme, että kuoleman jälkeen alkaa todellinen elämä ylösnousseen Kristuksen luona Taivaan valtakunnassa. Elämä hallitsee. Kyseessä onkin ihmisjärjen ja luonnonjärjestyksen ylittävä ihme mutta se mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista, Matteuksen evankeliumia lainatakseni. Näin on käynyt myös tavallisesti niin turvallisessa Suomessa. Uusi elämä herää luonnossa esiin. Ne ovat ne vanhurskauden portit, joista polyeleopsalmin sanojen mukaan käymme sisään kiittämään Herraa. Rohkaiskoon meitä Jumalan sanan kohta Jeremian kirjasta: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. Ilman kärsimystä ei ole kirkkautta. Rististä tuli lopulta rakkauden ja toivon merkki. Olemme osallisia Kristuksen kärsimyksistä. Kristus nousi kuolleista! – Totisesti nousi! Metropoliitta Elia Oulun hiippakunta Suomen ortodoksinen kirkko Kristus nousi kuolleista! Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Rieskaniemi rohkaisee kokeilemaan leipomista helpolla ja varmalla ohjeella. –?Sitä ennen leivoin ystäville ja leivonnaisia ovat päässeet ja joutuneet maistamaan perhe, aviomies ja kaksi poikaa. Jos leivon itselle, en prosessin alussa aina tiedä millainen koristelusta tulee. IDEAT LEIPOMISEN tulevat netin leivontatilejä seuraamalla tai jostain yksittäisestä aineksesta, jota pitää päästä kokeilemaan. –?Maut valikoituvat kysynnän mukaan ja nyt on haluttu kirpeyttä ja makeutta. JONNA RIESKANIEMI Omar-vadelmajuustokakku, jossa vadelmatäyte on piilossa kakun sisällä. Rieskaniemi työllistää itsensä toiminimen kautta myös muulla alalla. Oma lempileivonnainen sisältää sitruunaa. –?Kokeilen uusia juttuja pitkin vuotta ja mietin minkä juhlasesongin tarjontaan ne sopivat parhaiten, Rieskaniemi kertoo ideoiden kehittämisestä. Myös vanhemmat saavat lähes joka viikonloppu kakkua. 8 Perjantaina 10.4.2020 . JONNA RIESKANIEMI Suklaakakku vadelmaja valkosuklaatäytteillä. Joskus visio on selkeä jo leivontavaiheessa. Hän on aina ollut innokas leipoja, mutta lapsena hän leipoi enemmän tavanomaisia ja tuttuja leivonnaisia. Pääsiäiskakuissa maistuu sitruuna ja suklaa Kotileipomoyrittäjä Jonna Rieskaniemi on koulutukseltaan tradenomi. Herkkuboxi, jossa on neljä erilaista herkkua, on koottu periaatteella, että siitä löytyisi jokaiselle jotain. –?Key Lime Pie on hyvä esimerkki raikkaasta limettipiirakasta, joka on koko perheen suosikki. –?Koristelua määrittelee usein asiakkaan toiveet ja silloin koristelu tehdään siinä muodossa ja niillä aineksilla, kuin tilauksessa toivotaan. Helpolla ja takuuvarmalla ohjeella aloitteleva tai harvemmin leipomista harrastavakin onnistuu, Rieskaniemi neuvoo. ITSEOPPINUT LEIPURI rohkaisee kokeilemaan leipomista valmiiden hyvien ohjeiden kautta, joita netistä löytyy paljon. –?Aina ei voi onnistua, vaikka olisi leiponut kuinka paljon, mutta silti kannattaa kokeilla, eikä lannistua yhdestä epäonnistumisesta. JONNA RIESKANIEMI Kerroskakku sokerihelmillä ja aidoilla ruusuilla koristeltuna. –?Jossain vaiheessa isäni aloitti juustokakkujen leipomisen ja sitä kautta juustokakut tulivat mukaan myös minun leivontaani. Jokainen leivonnainen on uniikki. Jonna Rieskaniemi on leiponut tämän kevään pääsiäisleivonnaisiin sitruunaa ja suklaata. LEIVONNAISTEN KORISTELU on leivonnan paras vaihe, jossa pääsee käyttämään luovuutta. KALAJOKILAAKSO Pääsiäinen Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Ylivieskalaisen kotileipomo Kakkutauon Jonna Rieskaniemi on leiponut pääsiäiseksi leivonnaisia, joissa maistuu sitruuna ja suklaa. TUOVI PULKKANEN Idea saattaa tulla yksittäisestä aineksesta Koristelu on luovaa taidetta Salted caramel-juustokakku. JONNA RIESKANIEMI. En ole perinteisten makujen ja raaka-aineiden leipoja ja minulle sopii hyvin se, että myös asiakkaat ovat ennakkoluulottomia ja haluavat kokeilla erilaisia makuyhdistelmiä. TULEVAISUUTEEN kakkuleipurina vaikuttaa moni asia. Siihen Rieskaniemi on koonnut suosikkeja, joista ovat tykänneet sekä lapset että aikuiset. Iso kipinä leipomiseen syttyi esikoispojan yksivuotissynttäreiltä, joille tein elämäni ensimmäisen sokerimassakakun, joka onnistui omasta mielestäni hienosti. JONNA RIESKANIEMI Ystävänpäiväkakku macaroneilla koristeltuna. Onnistuminen innostaa leipomaan ja kokeilemaan uusia juttuja. JONNA RIESKANIEMI Seminakedkakku valkosuklaavalumilla. RIESKANIEMI perusti Kakkutauko-nimisen yrityksen viime vuoden lokakuussa. –?Olisihan se ihanaa, jos pystyisin tulevaisuudessa keskittymään pelkästään leipomiseen, Rieskaniemi haaveilee
Lisää tarvittaessa ruisjauhoja. 1. Tarkista nesteen määrä kypsymisen aikana. Peruna on myös erinomainen lisuke lampaalle. lapaa tai paistia) tai jauhelihaa 3 tomaattia 10 kuivattua luumua 10 kuivattua aprikoosia 0,5 tl rouhittua mustapippuria 1 tl kanelia 1 tl jauhettua juustokuminaa (jeera) 1 tl jauhettua inkivääriä 1 iso sipuli 3–6 valkosipulin kynttä 3 rkl öljyä 3 dl vettä 1 lihaliemikuutio 1–2 dl omenamehua 1 nippu tuoretta persiljaa tai korianteria Valmistusohje: 1. 6. Erilaisilla yrttikuorrutuksilla saat lampaan lihan myös näyttämään upealta pääsiäispöydässä. Tarjoile kylmänä tai lämpimänä. 3 dl) mämmimaltaita 400 – 500 g (n. Mämmi palaa helposti pohjaan! Lisää mausteet keittämisen lopussa. ANNE MATTILA. Lammasta voi myös grillata esimerkiksi kyljyksinä tai fileinä, Suontausta neuvoo. Tässä myös mämmin valmistusohje: Mämmi Annoksesta tulee noin neljä litraa mämmiä paistettavaksi. Ota liha huoneenlämpöön ja laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kokonaisia uunissa paistettuja valkosipuleitakaan ei sovi unohtaa. 3. Mausteinen lammaspata 4 annosta 500 g lampaan tai karitsan luutonta lihaa (esim. –?Mämmin valmistus vaatii vain jonkun verran aikaa, mutta kattilan äärellä ei tarvitse koko ajan seistä, hän painottaa. Koska pääsiäinen on kevään ensimmäinen ruokajuhla, kannattaa myös pöytä koristella keväisin värein ja nautiskella pääsiäisestä kaikilla aisteilla. Tomaattikastikkeet ja raikkaat minttu-jogurttikastikeet sopivat lihapullille erinomaisesti. Kaikki mämmin teosta kiinnostuneet kohtaavat Facebookissa tai Instagramissa, Suontausta kertoo. Paista lihoja vielä hetki käännellen. 2. 9 dl) ruisjauhoja Kuumenna vesi poreilevaksi tilavassa kattilassa. PERINTEISIN LAMMASHERKKU on lampaanviulu eli luullinen paisti, mutta lammasta kannattaa käyttää monipuolisesti. Siirapin voi jättää pois, jolloin mämmi ei ole niin makeaa. 2. Kumoa ainekset pannulta kannelliseen uuninkestävään pataan. Mikäli käytät jauhelihaa, kypsennä vuokaa 200 asteessa 30 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa. 9 Perjantaina 10.4.2020 . Leikkaa liha reiluiksi suupaloiksi, poista ylimääräinen rasva lihasta tarvittaessa. LISUKKEENA LAMPAALLE maistuvat juurekset. Pyöritä taikinasta lihapullia tai -pihvejä vedellä kostutetuin käsin. Lihapullia voi dippailla erilaisiin kastikkeisiin, jos kaipaa niille kyytipoikaa. Karitsanlihapullat maistuvat niin kylminä kuin läpiminäkin, joten ne voi valmistaa vaikka edellisenä päivänä. Kuullota sipuli pannulla voissa. vaihe 2 l vettä 250 g (n. Lisää tomaatit ja kuivatut hedelmät. Kaada päälle vesi ja murenna sekaan lihaliemikuutio. 4. 9 dl) ruisjauhoja Kuumenna vesi poreilevaksi ja lisää imelletyn seokseen kattilaan. Jaa mämmi uunitai foliovuokiin. Jätä kuohumisvaraa noin vähintään ¼ vuoan korkeudesta. Uunijuurekset yrteillä maustettuina tuovat sekä väriä että makua pöytään. Tänä pääsiäisenä mämmin teon saloja voi opiskella Maaja kotitalousnaisten Mämmi-livessä. Ne ovat helpot valmistaa ja maistuvat todella hyvälle. Ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja. Sekoita kaneli, juustokumina ja inkivääri. Tarjoa lammaspata perunoiden tai keitetyn ohran kanssa. Jatka kuten edellä ja anna imeltyä pari tuntia. Sen voi myös pakastaa. Sekoita joukkoon maltaat ja jauhot. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Murenna fetajuusto käsin. Voimakkaan makuiseen lampaanlihaan yrteistä sopivat parhaiten rosmariini, timjami ja minttu sekä oregano ja salvia. vaihe 1-2 dl siirappia 2 rkl jauhettua pomeranssia 1 tl suolaa Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista. Päälle sokerivettä (1 dl vettä + 0,5 dl sokeria) Valuta mämmin päälle vuokiin 1-2 rkl kylmää sokerivettä kuorettumisen estämiseksi. 3. Sekoita veteen maltaat ja ruisjauhot. Testattu ruokavinkki: karitsajauhelihapihvejä, chilillä maustettuja uunilohkoperunoita, metsäsienisalaattia (sientä, sipulia ja kermaa) ja tuoresalaattia. –?Lampaasta voi tehdä erilaisia maistuvia patoja. Lammasjauheliha taipuu hyvin, vaikka herkullisiksi pyöryköiksi. –?Nyt kun ihmiset eivät voi kokoontua ruokakursseille, ratkaistiin asian viemällä mämmikurssit sosiaaliseen mediaan. Siitä voi tehdä perinteistä muusia tai vaikka lohkoperunoita yrteillä höystettynä uusissa. Tarjoa kylmänä kermamaidon ja sokerin, vaniljakastikkeen tai jäätelön kera. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi marinoidut karitsankyljykset porkkanarisoton kanssa. 4. Karitsan filee on hyvinkin juhlavaa tarjottavaa. Hienonna tuoreet yrtit. Sekoita kaikki raaka-aineet kulhossa. –?Kotimaista lampaanlihaa on nyt hyvin saatavilla kaupoista ja suoramyyntilammastiloilta, koska ravintolat ovat kiinni, ruoka-, ravitsemusja kotitalousneuvonnan kehitysjohtaja Marita Suontausta Maaja kotitalousnaisten Keskuksesta sanoo ja kehottaa suosimaan kotimaista lammasta ruoanlaitossa. Karitsajauhelihapullat/pihvit 600 g karitsan jauhelihaa 1 sipuli 1 valkosipuli 1 kananmuna 50 g fetajuustoa 1 tl sinappia 1 rk tuoretta rosmariinia silputtuna hienoksi 1 rkl tuoretta meiramia suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan Valmistusohje: 1. Mämmi säilyy jääkaapissa noin 10 päivää. Paista pannulla voissa kauniin ruskeaksi. Minttuhyytelö, valkosipulikastike tai punaviinikastike sopivat myös samoin kahvikastike. 3 dl) mämmimaltaita 400 – 500 g (n. 2. Anna jäähtyä. Nostetaan pöytään kotimaista lammasta Anne Mattila Maltaista ja ruisjauhoista imelletyn mämmin tekeminen mielletään usein vaikeaksi, mutta maaja kotitalousnaisten keskuksen kehitysjohtaja Marita Suontaustan mielestä se ei ole sitä. 3. 5. Se ei saisi kokonaan haihtua. 8. Lisää mausteet ja valkosipuli pannulle. TIMO VILJAKAINEN Mämmi-live opastaa mämmin teon saloihin Perinteisen lampaanviulun voi korvata mausteisella lammaspadalla tai karitsajauhelihapihveillä ” Lammasta voi myös grillata esimerkiksi kyljyksinä tai fileinä. Paloittele tomaatit, luumut ja aprikoosit. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja pilko ne. Jäähdytä seos esimerkiksi vesihauteessa haaleaksi ja sekoita. 7. Keitä seosta 10 minuuttia koko ajan hämmentäen. Kuullota sipulisilppu öljyssä, lisää lihat ja ruskista. KALAJOKILAAKSO Anne Mattila Lammas on kotiutunut suomalaiseen pääsiäispöytään. Peitä kannella. Kypsytä kansi päällä 175-asteisessa uunissa 3–4 tuntia, kunnes liha on aivan pehmeää. Anna imeltyä 1,5 2 tuntia lämpimässä paikassa, esimerkiksi uunissa 50 asteen lämmössä. Se kypsyy nopeasti ja on mureaa. Maukkaat ja helpot pihvit syntyvät karitsanjauhelihasta. 5. Kaada pataan omenamehu ja ripottele päälle silputtua persiljaa. Karitsan ulkofilee ja maa-artisokkalisuke sopivat hyvin yhteen. Paistaminen ja säilytys Paista uuni alimmalla ritilätasolla miedossa lämmössä (150 astetta) noin 2,5 tuntia. Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. Mämmi-ohjevideo löytyy maaja kotitalousnaisten YouTube-kanavassa: https://www.youtube.com/ watch?v=M9yFnqhxanY Lampaasta voi tehdä esimerkiksi maukkaan padan pääsiäispöytään. vaihe 1,5 l vettä 250 g (n
Tyylisoittimiin erikoistunut Urkurakentamo Martti Porthan Oy rakentaa Ylivieskan kirkkoon tasokkaat barokkityyliset urut. TULEEKO UUDESSA kirkossa esillä jotain muistoja vanhasta kirkosta. Ne sijoitetaan alttarin vastakkaiselle seinälle, kirkkokansan selän taakse omalle urkuparvelle. Koronakevät 2020 poikkeusolojen yleisörajoituksineen on vuoden kuluttua toivottavasti muisto vain. Se on kirkkovuoden suuri ja odotettu päivä. Ja katto on korkealla noin 23 metrissä. Aikaisemmin on jo kerrottu, että kellotapuliin tulisivat lasivitriinit vanhan kirkon muistoesineitä varten. Ensi vuonna uudessa kirkossa! Ajatus antaa näköalaa ja toivoa tulevaan, kun tässä matkalla on ollut monenlaista mutkaa, Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra Eija Nivala tunnustaa ja miettii, että entistä painavammin tänä pandemian aikana pitää myös todeta pieni varaus: ”Jos Jumala suo.” Koronapandemiasta huolimatta kirkonrakentaminen jatkuu aikataulussaan ihan normaalisti, kuten muillakin rakennustyömailla. Kirkonpenkit ovat niin ikään puuta. Lisäksi käsien pesuun ja työmaatilojen siisteyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Alttariseinän takaa siivilöityy valoa. Samoin kuin valtavista kattoikkunoista. Nimittäin taidehankinnoissa on vielä erilaisia vaihtoehtoja puntaroitavana, joita käydään arkkitehdin kanssa läpi. PIRJO KUNELIUS Piispa osallistuu kirkkokansan suureen juhlaan -Kattotiilet on ladottu siten, että ne estävät sadevesien pääsyä aluskatteen päälle, Mikko Kaarto Kotikirkon Rakentajista esittelee nerokasta kattorakennetta. –?Uudet urut valmistuvat myöhemmin kuin kirkko, Nivala toteaa. 10 Perjantaina 10.4.2020 . Näin ollen kirkko täyttyy ääriään myöten eli kirkkoon mahtuu 700 henkeä todistamaan historiallista hetkeä. Koronapandemian myötä kasvanut taloudellinen epävarmuus tulee koettelemaan myös verotulojen varassa toimivia seurakuntia. Kirkkoherra jarruttaa toimittajan ajatuksenlaukkaa toteamalla napakasti, että esille tulevasta esineistöstä on vielä palaveerattava arkkitehdin kanssa. Messukasukkaa tulee säilyttää pääasiassa pimeässä ja tarkoin suojattuna, joten se voidaan harkitusti vain käyttää hetken esillä. Kirkon palosta on kulunut tuolloin viisi vuotta, mutta silloin ei juhlita mennyttä, vaan tulevaa: Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo vihkii uuden kirkon käyttöön. –. Eli kirkon suunnitelleen Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n suuntaan. Ehtoollispikareitakin säästyi, tulevatko ne käyttöön tai vitriiniin. Kellot näkyvät ulos kadulle päin, mutta eivät sisälle kirkkosaliin, sillä alttariseinä on välissä. Uuden kirkon kattorakennetta.. Katso video ja lisää kuvia: www.kalajokilaakso.fi Uusi kirkko vihitään käyttöön vuoden kuluttua pääsiäispäivänä Ensi vuonna uudessa kirkossa! Ajatus antaa näköalaa ja toivoa tulevaan, kun tässä matkalla on ollut monenlaista mutkaa, Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra Eija Nivala tunnustaa. –?Yllätys, yllätys raha asettaa reunaehdot myös näille hankinnoille, Eija Nivala hymähtää. Mikko Kaarto kertoo, että Valtakadun puoleisiin suurimpiin ikkuna-aukkoihin sijoitetaan kirkonkellot. Urkuparvi sijoittuu pääsisäänkäynnin seinustalle vastapäätä alttariseinää. MILTÄ UUDESSA kirkossa näyttää vuoden kuluttua. Poikkeusolot näkyvät tässä vaiheessa lähinnä siten, että työmaakokouksia käydään etäyhteyksin. Myös kirkkotekstiilihankintoja ”työstetään”. KALAJOKILAAKSO Pääsiäinen Pirjo Kunelius YLIVIESKA Pääsiäissunnuntaina 4.4.2021 vietetään suurta kirkkojuhlaa Ylivieskassa. Kirkon suurin yksittäinen investointi on urut, joiden hankintasopimus allekirjoitettiin samassa yhteydessä kuin kirkon rakentamissuunnitelmat. KIRKON tavoitekustannusarvio on 13,4 miljoonaa euroa ja siihen on Kotikirkon Rakentajat -allianssikin sitoutunut. Alttarilla on risti, ainoastaan sen kirkkoherra voi todeta varmaksi vuotta ennen h-hetkeä. Kirkkosalissa on vaalea yhtenäinen puupinta. Rakentajia edustavan työyhteenliittymä Kotikirkon Rakentajat projektipäällikkö, Kaarron Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kaarto avaa näkymää: – Kirkko on ulkoa kiveä ja sisältä puuta. Mukana on seurakunnan kutsuvieraita, rakentamisen vaiheisiin eri tavoin osallistuneita, ”kirkkotalakoolaisia” ja tietysti seurakuntalaisia, joita takuulla kiinnostaa, miltä uudessa kirkossa juhlapäivänä näyttää. Eija Nivala kertoo, että tuhkan seasta pelastettu ikivanha messukasukka on konservoitu Jyväskylässä, ja se on vielä konservoijalla asianmukaisessa säilytyksessä. Tämä risti saattaa olla jossain muodossa paikallisen osaamisen näyttö, mutta tästäkään ei ole vielä satavarmuutta
Betoni vain tykkää sateesta! Katon ja rungon rakentamisvaiheessa oli sopivasti kahden viikon aurinkoinen jakso, ja eikä haitannut, vaikka sen jälkeen tuli vähän lunta. Kirkon seinustalla on vielä pari CLT-massiiviliimapuuelementtiä odottamassa paikalleen asentamista. Vesi valuu tiilten uria myöten katolta. Kirkon rakennustyömaalla on ohikulkijoille vielä seurattavaa, kun ammattilaiset siirtyvät muuraamaan seinien julkisivukivet, jotka ovat paikallista Ylivieskan Tiili Oy:n tiiltä. Sen jälkeen rakennustyöt siirtyvätkin sisätiloihin, jossa rakentajat tekevät myös kiinteät kalusteet. Ensi vuonna uudessa kirkossa! Ajatus antaa näköalaa ja toivoa tulevaan, kun tässä matkalla on ollut monenlaista mutkaa, Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra Eija Nivala tunnustaa. Työmaalla säät ovat olleet puolellaan, Mikko Kaarto myhäilee. Vanhan kirkon palosta pelastetut kaksi kirkonkelloa sijoitetaan muistokelloina näihin suurimpiin ”ikkuna-aukkoihin”. PIRJO KUNELIUS Tiilikate kuin pärekatto ja seinät saavat sutimestarin saumat Piispa osallistuu kirkkokansan suureen juhlaan Pääsiäisviikolla kirkko sai tiilikatetta ylleen, ja kauempaa katsoen muistuttaa pärekattoa! Arkkitehtitoimisto K2S Oy:n suunnittelema kirkkorakennus herättää jo ihastusta Ylivieskassa. Pääsisäänkäynti on näyttävä jo rakennusvaiheessa. –?Lauha ja vähäluminen talvi oli eduksi, kun teimme perustuksia. –?Kattotiilissä on vesiurat. Vettä satoi siinä vaiheessa, kun kirkkoon tehtiin kivirakenteita; betonisia perustuksia ja pilareita. Tämän jälkeen seurakunta kalustaa, varustaa ja hankkii kirkkotaiteen sekä kirkkotekstiilit liturgisissa väreissä. KALAJOKILAAKSO Uusi kirkko vihitään käyttöön vuoden kuluttua pääsiäispäivänä Pirjo Kunelius Pääsiäisajan Hiljaisella viikolla uusi kirkko saa tiilikattoa ylleen, ja se näyttää kauempaa katsottuna pärekatolta! Kattotiilten malli on neliskanttinen. Kirkon rakennustyöt valmistuvat alkuvuodesta 2021, jonka jälkeen rakennus toimintatestataan. Uuden kirkon kattorakennetta.. -Kattotiilet on ladottu siten, että ne estävät sadevesien pääsyä aluskatteen päälle, Mikko Kaarto Kotikirkon Rakentajista esittelee nerokasta kattorakennetta. Lisäksi tiilet on ladottu siten, että ne estävät sadevesien pääsyä aluskatteen päälle, Mikko Kaarto Kotikirkon Rakentajista esittelee nerokasta kattorakennetta. 11 Perjantaina 10.4.2020 . Se tarkoittaa sitä, että seinätiilten välistä turpoava laasti suditaan pensselillä tiilten päälle. Päättyvän talven säissä oli – tässä yhteydessä voisi sanoa – suorastaan siunausta kirkkotyömaalle. –?Julkisivukiveyksestä saadaan samansävyistä kattotiilten kanssa muuraamalla sutimestarin saumat. Kirkon lähes metrin vahvuiset seinät on rakennettu kennoharkoista, joten muuta seinäeristettä ei tarvita. Uuden kirkon katto on noin 23 metrin korkeudessa, Mikko Kaarto Kotikirkon Rakentajista kertoo
Auttaakseen kotona opiskelevia oppilaita kaupunginhallitus päätti aloittaa lounasrahan maksaminen peruskoulussa opiskelevien 0-9-luokkalaisten perheille. Arvioinnin voi halutessaan tehdä useamminkin ja opas sekä arviointilomake löytyy pelastuslaitoksen kotisivulta. Pelastusviranomainen tekee vuosittain harkintansa mukaan palotarkastuksen niihin alueen kiinteistöihin, jotka eivät ole tehneet paloturvallisuuden itsearviointia määräaikaan mennessä. Työntekijöiden edustajien kanssa käytävät keskustelut kestävät kuukauden ja ensimmäiset lomautukset voivat alkaa vasta 11. Pelastuslaitos vertaa hallussaan olevia kiinteistötietoja annettuihin vastauksiin ja tekee palotarkastuksia myös tarvittaessa niihinkin kohteisiin, joista lomake on palautettu. Arviointilomake tulee kuitenkin palauttaa vain niinä vuosina, joina pelastuslaitos on kirjeitse sitä asiakkaalta pyytänyt. 12 Perjantaina 10.4.2020 . Lounasraha on maksusitoumus, ja sitä voidaan käyttää elintarvikkeiden ostoon. Näiden avulla kiinteistön omistaja tai haltija voi itsenäisesti arvioida oman asuntonsa paloturvallisuuden ja lähettää arviointilomakkeen pelastuslaitokselle. KALAJOKILAAKSO 12 Perjantaina 10.4.2020 . kaupunginjohtajana vuoden loppuun toimii talousja hallintojohtaja Unto Vesamäki. Häntä ei kannatettu joten esitys raukesi. toukokuuta. Lisäksi kaupunki maksaa tehtävien lisääntymisestä palkanlisää hallintosihteerille, tekniselle johtajalle ja sivistysjohtajalle. Neuvottelut johtuvat parhaillaan vallitsevasta korona-tilanteesta, joka on leikannut kaupungin tuloja ja toisaalta sulkenut useita kaupungin palveluita. Prosessi etenee siten, että toimialueiden johtajat kartoittavat toimialueiden mahdollisuudet osallistua lomautuksiin ja informoivat asiasta työntekijöiden edustajille. Siitä päättää kaupunginhallitus myöhemmin. Haapajärvi harkitsee laajoja lomautuksia Kalajokilaakso YLIVIESKA Jokilaaksojen pelastuslaitos kehottaa perheitä arvioimaan ja kehittämään omaan paloturvallisuuteen liittyviä asioita nyt, kun kotona vietetään paljon aikaa. Viitala jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. TUOVI PULKKANEN Kodin paloturvallisuuden itsearviointi käynnissä. Haapajärven kaupunginhallitus ilmoitti yt-neuvotteluiden alkamisesta tiistaina illalla pitämässään kokouksessa. Pääosa Haapajärvenkin oppilaista opiskelee kotioloissa etänä. Pelastuslaitos antaa apua ja neuvoja kodin paloturvallisuuden kehittämiseen läpi vuoden. Sammutuspeitettä käytetään palon tukahduttamiseen. Kaupunginhallituksen jäsen Matti Viitala (ps.) esitti kaupunginjohtajan sijaisuuden palkkaamiseen ulkopuolista sijaista. Hänen sijaisenaan on puolestaan sivistystoimenjohtaja Veijo Tikanmäki. Kaupunki harkitsee talousasioiden hoitamiseen ulkopuolista virantai toimenhaltijaa. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alue on jaettu kymmeneen alueeseen, siten että kymmenen vuoden välein pelastuslaitos lähestyy kunkin alueen kiinteistön omistajia kirjeellä, oppaalla ja lomakkeella. Neuvottelut voivat johtaa eri mittaisiin lomautuksiin tehtäväkuvasta riippuen. Haapajärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja on jatkanut Uusivirran virkavapautta vuoden loppuun. KALAJOKILAAKSO Ristikko Sudoku Keskivaikea Vaikea Helppo Antti Savela HAAPAJÄRVI Haapajärven kaupunki aloittaa koko henkilökuntaansa käsittävät yt-neuvottelut, jotka koskevat 389 henkilöä. Haapajärven kaupunginhallitus päätti myös kaupunginjohtaja Juha Uusivirran sijaisuuksista. Lomautukset ajoittuvat 11.5.-30.6 väliselle ajalle. Vs. Pelastuslain perusteella pelastuslaitos velvoittaa kiinteistön haltijaa suorittamaan kiinteistön paloturvallisuuden itsearvioinnin. Takautuvasti Haapajärvi maksaa kotiruokailusta maaliskuulta 20 euroa ja huhtikuulta 40 euroa oppilasta kohti
Tänä pääsiäisenä veisaamme sitä kuin opetuslapset lukittujen ovien takana. 044 326959, Kaija Olkkonen p. Seurakuntakodin ovet ovat avoimena jumalanpalveluksen jälkeen hiljentymistä, keskustelua ja sielunhoitoa varten. Neljä vuotta sitten pääsiäisyönä veisasimme tätä virttä yhdessä savuavien raunioiden äärellä. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Seurakuntamme kerhot ja kokoontumiset ovat nyt tauolla koronavirustilanteen leviämisen estämiseksi, samoin Rauhanyhdistyksen tilaisuudet. Silloin on aivan uuden juhlan aika. Muina aikoina yhteydenotot suoraan diakoniatyöntekijöille: Jaana Tuomi 0447118627, Sari Viitala 044-7118626, Salme Heikkilä 044-7118628, Marjaana Juola 044-7118629. Pikemmin se kertoo toisenlaisesta kuninkuudesta, jota Jeesus edustaa. Mutta kuolema ei ole lopullinen päämäärä, sillä hän voittaakuoleman. Elämän synkimpienkin hetkien keskellä kohtaamme Kristuksen rakastavat ja lempeät kasvot. Pajunkissat kertovat uudesta elämän heräämisestä talven jälkeen. Saamme olla varmoja, että hänen seurassaan rukouksessa tulemme kuulluiksi ja rakkaudella vastaanotetuiksi. SEURAKUNNAN VIIKKO www.facebook.com/ylivieskanseurakunta Seurakuntamme kaikki kerhot ja kokoontumiset ovat peruttu toistaiseksi koronavirustilanteen leviämisen estämiseksi, samoin herätysliikkeiden tilaisuudet sekä muut seurakunnan tiloissa pidettävät tilaisuudet kirkollisia toimituksia ja nettijumalanpalveluksia lukuun ottamatta. Pe 10.4. Mutta jos Luoja suo, ensi vuoden pääsiäisenä veisaamme tätä virttä yhdessä uudessa kotikirkossa. Kristus kulki ristille, antoi itsensä meidän puolestamme ja rakasti meitä loppuun asti. Ota rohkeasti yhteyttä puhelimella ma-to klo 13-15 seurakunnan yhdyshenkilöihin Marja Määttä p. Ole rohkeasti yhteydessä. Mutta aasi, jolla Jeesus saapuu Jerusalemiin ei ole mahtava kuninkaallisen vallan symboli. klo 10 Toisen pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus seurakuntakodissa, Janne Isomaa, Eila Kotiaho, on kuunneltavissa netin kautta osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa. Kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa asioiminen toistaiseksi puhelimitse tai sähköpostilla: kirkkoherranvirasto p. Palmunoksin koristettu tie on kuitenkin kuningastie, vaikka se johtaakin kärsimyksen kautta ristille. 08-439 5010, ylivieska.kirkkoherranvirasto@evl.fi; taloustoimisto p. Veli Matti Linnanmäki, Eeva Korhonen, Aila ja Juha Koskela-laulu, Salla Koskela-sello. Risti on meille voiton merkki. Seurakunnan työntekijät ovat tavattavissa poikkeustilan ajan puhelimitse. Rakkaudessaan hän johtaa meitä myös toistemme rinnalle. klo 15 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Suvannon kappelista lähetetään ylivieskanseurakunta.fi nettikirkon kautta. Ylivieskan seurakunta ILMOITUS Kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa asioiminen toistaiseksi puhelimitse tai sähköpostilla: kirkkoherranvirasto p. 08-4395070. Saamme toisiltamme ravintoa kasvuumme lähimmäisenä. Kalajoen rovastikunnan perheasiain neuvottelukeskuksen tapaamiset toteutetaan poikkeustilan aikana videoneuvotteluina tai puhelimitse keskustelemalla. klo 10 Pääsiäispäivän jumalanpalvelus Suvannon kappelista lähetetään ylivieskanseurakunta.fi nettikirkon kautta, Eeva-Kaisa Laakko liturgia, Eija Nivala saarna, Eeva Korhonen kanttori, Janne Nietula-trumpetti, Marja-Liisa ja Alpo Pitkälä-laulu. 044-7118631 tai marianne.joensuu(at)evl.fi. 08-439 5010, ylivieska.kirkkoherranvirasto@evl.fi; taloustoimisto p. Kevättalven ensimmäiset elonmerkit luonnossa on usein nähtävissä pajunoksissa. Pe 10.4. klo 23 Pääsiäisyön hartaus Suvannon kappelista lähetetään ylivieskanseurakunta.fi nettikirkon kautta, Riikka Talvitie ja Ella Jutila. Ma 13.4. Su 12.4. Seurakunnan ateriapalvelu Mariassa on toistaiseksi kiinni. Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 9-12 yhteydenotot Ylivieskan kirkkoherranvirastoon p. Suru vaihtuu iloksi. Poikkeustilan aikana asiointi puhelimitse. 040 0501255 tai Veikko Somero p. Pääsiäisenä hän nousee kuolleista kirkkauden kuninkaana. Yhteydessä toisiimme kasvamme ihmisenä ja kristittynä. 044-7118601 ma-ti klo 915, ke klo 9-13, to klo 11-16, pe suljettu ja kiirastorstaina 9.4. klo 18 Pääsiäisen sanajumalanpalvelus seurakuntakodista, Janne Isomaa, Eila Kotiaho, kuunneltavissa netin kautta osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa. Livevideo kirkkotyömaalta on katsottavissa suorana lähetyksenä osoitteessa: ylivieskankirkko.fi ja ylivieskanseurakunta.fi. Pajunoksa maljakossa, kenties koristeltuna, muistuttaa palmusunnuntain evankeliumista, Jerusalemiin pääsiäisjuhlille saapuvasta Jeesuksesta. Lisätietoja Maarit Repo 044-7118630. Diakoniatyön asiakasasiointi: Marianne Joensuu p. 040 0392194. 044-7118601 ma-ti klo 9-15, ke klo 9-13, to klo 11-16, pe suljettu. 050 3602289, Kaarina Jaatinen p. Hiljaisen viikon iltakirkot ja jumalanpalvelukset kuunneltavissa nettikirkon kautta osoitteessa ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa. Voimme hyvin samaistua heidän huutoihinsa: ”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä (Joh 12:13).” Palmunoksat on nähty voiton vertauskuvaksi. Jeesuksen kuninkuus onkin taivaallista, mutta se nousee alhaalta, meidän keskeltämme. Seurakuntakodin ovet ovat avoimena jumalanpalveluksen jälkeen hiljentymistä, keskustelua ja sielunhoitoa varten. klo 10 Toisen pääsiäispäivän jumalanpalvelus Suvannon kappelista lähetetään ylivieskanseurakunta.fi nettikirkon kautta, Veli Matti Linnanmäki liturgia, Timo Kontio saarna, Eeva Korhonen kanttori. Toista voimme myös ravita uskollamme, elämänkokemuksellamme tai välittämisellämme. klo 13 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus seurakuntakodista, Janne Isomaa, Eila Kotiaho,kuunneltavissa netin kautta osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa. Puhelimessa iltavirsi ikääntyneille Seurakunnan vapaaehtoiset veisaavat iltavirren puhelimessa yli 70-vuotiaille, jotka kokevat yksinäisyyttä tai turvattomuutta tänä aikana. NUORISOTYÖ Hyppää mukaan poikkeustilan toimintaan Instagramissa @nuorisotilavitis tai Facebookissa Nuorisotila Vitis – Ylivieskan seurakunta. Ajan etätapaamiseen voi varata ajanvarausnumerosta 08-425990 (ma-to klo 12-13) tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse anne.sumela@evl.fi tai sirpa.jarvela@evl.fi. Niitä on käytetty kuninkaallisissa kulkueissa. Yhteystiedot löytyvät seurakunnan kotisivuilta. Hän on ystävä, joka hyväksyy meidät seuraansa, sinut ja minut. Voit myös jättää soittopyynnön tekstiviestillä päivystysnumeroon. Pajunoksa vie ajatuksemme palmunoksia heiluttaviin, Jeesusta vastaanottaviin ihmisiin. 08-4395010, perjantaisin suljettu. Oma elämämme on monesti kuin matka palmusunnuntain riemusta pitkäperjantain pimeyteen, mutta sen jälkeen yhtä usein polkumme nousee pääsiäisen iloon. Se on nöyryyteen verhottua kuninkuutta. Näemme uusin silmin kaikkien hylkäämän ja pilkkaaman, ristin tien käyneen Jeesuksen ylösnousseena Herrana, meidän Vapahtajanamme. DIAKONIA Diakoniapäivystys toistaiseksi puhelimitse 044-7118 670 ti-to klo 8.30-10. Seurakuntakodin ovet ovat avoimena jumalanpalveluksen jälkeen hiljentymistä, keskustelua ja sielunhoitoa varten. Ne ovat niitä asioita, rakennusaineita, joita elämässämme tarvitsemme. Kuljemme tummien varjojen verhoamaa hiljaista viikkoa, jossa Jeesus nöyrä kuningas kulkee kohti elämänsä päätöstä. Su 12.4. Ma 13.4. Ylivieskan ja Merijärven nettikirkot osoitteessa: ylivieskanseurakunta.fi/tutki-uskoa. Toisinaan elämä laskeutuu tummiin väreihin vastoinkäymisten kohdattua meidät. Kirkkotalakoot ovat tuottaneet 31.3.2020 mennessä 755.411 euroa kirkon rakennusrahastoon. La 11.4. Hoosianna-huudot vaihtuivat pian ristiinnaulitse-huutoihin. Toisinaan koemme, että kaikki on hyvin, olemme onnellisia. Merijärven seurakuntatoimisto torstaisin klo 9-12 p. Kirkon keskusteluapu päivystää numerossa 0400 22 11 80 joka ilta klo 18-24. Näemme hänessä ystävän, joka jakaa murheemme ja huolemme. Jukka Kesola, kappalainen Hiljaisen viikon matka KASTETTU: Nelma Anna Irmeli Mäenpää (Merijärvi) KUOLLUT: Aune Eliisa Kangas 100 v., Erkki Matias Haikola 79 v.
. Niemelänkylän kyläyhdistyksen kokko on perinteisesti koonnut runsaasti yleisöä. Pääsiäistä edeltävä säätila vaikuttaa siihen voidaanko kokkoja polttaa. –?Se on helppo ilmoituskanava, jonka kautta tieto välittyy meidän karttapalveluumme, mutta korostan, että se on nimenomaan ilmoitus, eikä lupa, Pyyhtiä korostaa. Kaupunkilaiset eivät omia kokkoja voi polttaa. Sormuksia en ole käyttänytkään kuin harvakseltaan. Pelastuslaitos muistuttaa aina siitä, mitä kokossa saa polttaa. Ennakkosuunnitelmasta käy ilmi mihin kokko tehdään ja onko se riittävän kaukana rakennuksista, montako ihmistä sen ympärillä arvioidaan olevan, onko kokko omalla maalla ja millainen alkusammutuskalusto tulen leviämisen estämiseksi on käsillä. Olen varmaan etuoikeutettu, sillä hevi-osaston myyjä näytti jo vuosia sitten sormiotteen, jolla pussin saa hieraistua kätevästi auki sormia kostuttamatta. Pakatut tai kuorittavat tuotteet ovat muutenkin nyt ostoslistan kärkipäässä. Tänä keväänä isoja yhteisiä kokkoja ei poikkeustilan vuoksi polteta. Nyt olen parantanut tapani. –?Kunnan ympäristömääräykset kieltävät jätteiden polttamisen kokossa. Oma kokko pelastaa pääsiäisen perinteen Miten toimitaan. Pitää hiukan pidätellä itseään, ettei alkaisi kyttäillä muiden ostoskäyttäytymistä. AVOTULESTA PITÄÄ aina tehdä pelastuslaitokselle avotuli-ilmoitus riippumatta tulen koosta. KALAJOKILAAKSO MUKANA ELÄMÄN KAIKISSA KÄÄNTEISSÄ. –?Ruohikkopalovaroitus on ollut jo Pohjanmaalla voimassa ja jos sää on lämmin ja tuulinen, heinä kuivuu nopeasti myös meidän korkeudellamme. Jos joku asia kaupassa on tähänkin asti ärsyttänyt niin se, että tomaatteja ja hedelmiä puristellaan ja jätetään ne sitten myös muiden lääpittäväksi. Pääsiäisen aikana pitää ottaa huomioon myös sää ja sen mahdollisesti tuomat avotulen tekemiseen vaikuttavat rajoitukset. Pyyhtiä kehottaa tarkkailemaan myös tuulen suuntaa ja voimakkuutta ja pohtimaan hyvin tarkkaan sitä, millä kokko aiotaan sytyttää. Liisa Ängeslevä Sarjassa käsitellään päiväkirjanomaisesti koronaviruksen värittämää elämää karanteeninomaisissa olosuhteissa. Kauppareissuilla varoitellaan nuolaisemasta sormia, että saisi muovipussin auki. Mieti mihin olet kokkoa kasaamassa ja varmista, että paikka on luvallinen ja turvallinen. Pelastuslaitos neuvoo ja ohjeistaa pääsiäisen viettäjiä huomioimaan avotulen polttamiseen liittyviä seikkoja ja miettimään valmiiksi miten iloinen perinne voidaan hoitaa turvallisesti. Ja ennen kauppaantuloa kädet on pesty hyvin. . Ehkä peukalon hanka ja ranteetkin ovat jääneet hiukan heikolle pesulle. Edelleenkään en laula käsiä pestessä, mutta otin jopa rannekorut pois, jotta ranteiden pesu olisi helpompaa. Jos kokko palaa voimakkaasti, tuulen mukana voi kipinöitä levitä kauemmaksikin ja siksi pitää aina huolehtia siitä, että avotulta ei jätetä ilman valvontaa, Pyyhtiä ohjeistaa ja neuvoo kokkojen sytyttäjiä seuraamaan Ilmatieteen laitoksen varoituksia. LIISA ÄNGESLEVÄ Käsien pesulle Liisan koronapäiväkirjasta Nivalalainen Kauko Johannes Puolitaival siunattiin Uuden hautausmaan kappelissa 9.4.2020. Huolehdi siitä, että avotulta ei jätetä ilman valvontaa ja se sammutetaan huolellisesti. Takapakki muovin välttelyssä. Jotenkin niin, että ennen piti kaupassa yskäistä, jos pääsi pieru, nyt yskäisyn voi peittää pieraisemalla. Sitä luulisi tähän ikään osaavansa pestä kädet, mutta ei ehkä sittenkään. Ja juuri kun olin luontevasti oppinut käyttämään kestopusseja ja vähentämään kotiin kannetun muovin määrää, tuli siinä maailmanpelastuksessa takapakki. Mutta en minä ole lauleskellut mitään kertosäkeitä enkä edes itselleni onnittelulaulua kahteen kertaan, jotta kädet olisi tullut pestyä riittävän hyväksi. Turvallinen tapa sytyttää kokko on käyttää grillin sytytysnesteitä ja -paloja tai palogeelejä. Tee avotuli-ilmoitus. –?Haravat, lapiot, letkut ja kastelukannut ovat hyvä varustus tulen itsenäiseen sammuttamiseen. Melkein ilman huonoa omaatuntoa ostankin kotimaiset tomaattini nyt muovipakkauksissa. Emme kaiva kaupassa nenää, emme niistä, emmekä yski. Perinnettä ei kuitenkaan ole haluttu unohtaa ja pihoille on innolla kasattu isoja ja pienempiä omia kokkoja. Pelastuslaitos vaatii isoihin kokkotapahtumiin ennakkosuunnitelman, jota jokaisen omaa kokkoa suunnittelevankin on hyvä noudattaa. Meidän kesken 14 Perjantaina 10.4.2020 . Pelastuslaitokselle tulee aika ajoin erityisesti pääsiäisen aikaan tehtäviä, joissa bensalla sytytetty kokko on humahtanut ja sen seurauksena sytyttäjältä on palanut silmäripset, kulmakarvat, hiukset tai jopa kasvot ja kädet. Kuljemme muista kaukana ja keräämme siististi ostokset. Huolehdi siitä, että kokon läheisyydessä on tarvittavat välineet itsenäiseen sammuttamiseen, jos tuli lähtee leviämään. ARKISTOKUVA: ANNE MATTILA Pelastuslaitos kannustaa kokkojen polttamisessa huolelliseen suunnitteluun ” Haravat, lapiot, letkut ja kastelukannut ovat hyvä varustus tulen itsenäiseen sammuttamiseen. Varmista, että kokko sytytetään turvallisesti ja siinä poltetaan vain luvallista materiaalia. –?Nyt, kun isoja, ennalta suunniteltuja kokkoja ei ole, pelastuslaitos näkee riskinä sen, että oma kokko kyhätään kokoon nopeasti roskista ilman riittävää ennakkosuunnitelmaa. Pitää vain yrittää luottaa siihen, että olemme siinäkin auktoriteettiuskoisia ja toimimme vastuullisesti, kuten viranomaiset määräävät. . Olen ryhtynyt ostamaan valmiiksi pakattuja tomaatteja. Netti on niin pullollaan erilaisia käsienpesuvideoita, että meillä on ollut pakko olla valtava aukko tiedoissa ja taidoissa. –?Myös tässä tilanteessa, jossa kokoontumisrajoitukset ovat voimassa pitää ottaa huomioon se, että kaava-alueella kokoja ei saa polttaa. Hautauksia. Minulle riittäisi, jos sen yskäisyn osoittaisi omaan hihaansa, jos ei nenäliinaa ehdi suun eteen laittaa. Naapurit on liian lähellä savuhaitan takia ja riski tulen leviämisen suhteen on liian iso. Siunauksen toimitti kappalainen Sirkku Junttila. Kuinkas ne koiranleuat ohjeistivatkaan. RISKIENHALLINNAN päällikkö Harri Pyyhtiä Jokilaaksojen pelastuslaitokselta muistuttaa, että tulen sytyttäjä vastaa aina seurauksista. . Märkien pihatieltä raivattujen puiden sytyttämisessä pitää myös muistaa, että palavien nesteiden käyttö kokon sytyttämisessä on aina riskialtista. Ilmoitus tehdään netissä turvakanava.fi sivustolla. Pakko myöntää, että olen kyllä pessyt käteni tähänkin asti kyliltä tullessa jo ennen kuin laitan ostokset kaappeihin. . Onnittelemme Tänään: Tero Huomenna: Minea, Minka, Verna Tuovi Pulkkanen YLIVIESKA Isot kyläyhdistysten kasaamat ja polttamat kokot jäävät kokoontumiskiellon takia väliin tänä keväänä. PYYHTIÄ SANOO , että kokkoja poltetaan pääasiassa maaseudulla ja pelastuslaitos luottaa siihen, että ihmiset, joilla on leivinuunit, osaavat toimia myös avotulen kanssa oikein
19: 29–30 Täyteen tuli vuosi ensimmäinen, onnea siis pieni tytöntylleröinen! <3. Jumala pitää lupauksena; kuolemasta versoo elämä. Juhlat ovat nyt pienet sattuneesta syystä ,mutta sitäkin lämpimämmät. Yöpakkasten vähentyessä kelirikko alkaa pahentua nopeasti. Tämän vuoksi tiestöllä on talven jäljiltä paljon reikiä, halkeamia ja muita vaurioita. Alueellisia eroja voi kuitenkin olla ja kevään sää vaikuttaa kelirikon kehittymiseen ja teiden painorajoituksiin. 020 750 4600 viikonloppuisin 020 750 4639 i 15 KALAJOKILAAKSO . Yhteystiedot Postiosoite: Sanomalehti Kalajokilaakso PL7, 84101 Ylivieska Sähköposti: toimitus@kalajokilaakso.fi Puh. Pojille useimmin annetut etunimet Leon jälkeen olivat Elias, Oliver, Eino ja Väinö. Kelirikon edetessä joudutaan asettamaan painorajoituksia pahimmin kelirikosta kärsiville sorateille. Jeesus oli vangittu ja viety pois. Näen Marian, joka hiipi aamuhämärissä haudalle. Aino ja Leo suosikkinimet Arja Kangas Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen sorateille ennustetaan helppoa tai tavanomaista kelirikkoa, kertoo Pohjois-Pohjanmaan Elykeskus. Rakasta Ilonaa onnittelevat kotiväki ja kaikki läheiset! Saara ja Eero Östberg Ylivieskassa juhlivat synttäreitä 12.4 Saara täyttää jo 9 v ja Eero 7v. Maakuntaan odotetaan tavanomaista kelirikkoa. Lisävaurioiden estämiseksi maanteille joudutaan todennäköisesti asettamaan painorajoituksia. Kaikki kävi niin kovin nopeasti. Kristus on ylösnoussut! Päivi Vähäkangas Kirjoittaja on kirkon ulkoasiainosastolla työskentelevä pappi ja teologian tohtori Kristus on ylösnoussut! Kalajokilaakso YLIVIESKA Aino ja Leo ovat vuonna 2019 syntyneiden lasten suosituimmat etunimet. Kelirikkoisia teitä ei pystytä pitämään normaalissa laatutasossa, joten tiellä liikkujien tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Kuvan voi lähettää myös postitse: Sanomalehti Kalajokilaakso, PL 7, 84101 Ylivieska. Ainon jälkeen suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet olivat Aada, Sofia, Eevi ja Olivia. Mahdollisimman varhain, heti auringon noustua, ettei vain kohtaisi ketään. Mikä on meidän kohtalomme, jos Jumala ei suojellut edes omaa valittuaan. Alle vuorokauden päästä hänet oli jo teloitettu ristillä. Yleisin painorajoitus on 12 tonnia. Jeesus joi viinin ja sanoi: »Se on täytetty.» Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Naiset ristin juurella todistivat, kuinka heidän suunnannäyttäjänsä ja tulevaisuuden toivonsa riutui hengiltä. Aamu toisensa jälkeen valkeni niin kuin ennenkin, arjen askareet jatkuivat. Tänä keväänä ripustaudun entistä tiukemmin ylösnousemuksen avaamaan näköalaan. Kiirastorstain iltana normaali arki oli katkennut äkillisesti. Tällä hetkellä ensimmäiset merkit pintakelirikosta ovat näkyvillä Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa. Tällaisilla teillä raskasta liikennettä tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää. Jätä ilmoitus www.kalajokilaakso.fi Mene kohtaan asiakaspalvelu/ perheilmoitukset/syntyneet Joh. Hän, joka kerran kykeni muuttamaan suurimman surun kuplivaksi riemuksi, pelon luottavaisuudeksi ja näköalattomuuden toivoksi, kykenee siihen tänäänkin. -Joh. Ainon sai ensimmäiseksi nimekseen 278 tyttöä ja Leo annettiin etunimeksi 380 pojalle. Palsta on maksuton. KELIRIKOSTA varoitetaan autoilijoita teiden alkuun asennettavilla liikennemerkeillä. Sateinen ja lämmin talvi on vaurioittanut päällystettyjä teitä poikkeuksellisen paljon. 20:1-10 Tänä keväänä pääsiäisen evankeliumi on saanut uusia vivahteita. Opetuslasten synkimmän epätoivon keskellä Jumala ilmaisi läsnäolonsa voimallisemmin kuin koskaan. Näen opetuslapset, jotka lukittautuivat kotiinsa, koska pelkäsivät toisia ihmisiä. Miten selviämme, kun perusturvallisuus on järkkynyt ja tulevaisuus ei koskaan ole näyttänyt epävarmemmalta kuin nyt. Liikennettä vaarantavista kohdista voi ilmoittaa tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100. Ulkopuolisin silmin mikään ei oikeastaan ollut muuttunut, ja silti kaikki oli muuttunut. Kiinnitän huomiota erilaisiin yksityiskohtiin kuin aiemmin. Lähetä lyhyt onnitteluteksti viimeistään keskiviikkona klo 16 mennessä sähköpostilla lastenkuvat@kalajokilaakso.fi Muistathan nimetä valokuvan lapsen nimellä. Kelirikko alkaa tien pinnan pehmentymisenä ja jatkuu tien rungossa heikentäen tien kantavuutta. Palautamme kuvan julkaisemisen jälkeen, kun mukana on postimerkillä ja lähettäjän osoitetiedoilla varustettu kirjekuori. Sydämelliset onnittelut molemmille ja oikein mukavaa ja aurinkoista kevättä! Toivottavat: Mummu ja Pappa, Hannatäti ja Karieno perheineen,Jekku — koira yhtyy myös onnittelikin, hau, hauu! O nnea! Onnittelupalsta Maanantain Tenavalaakso-palstalla juhlivat kymmenvuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. Vauvauutiset Maanantain Tenavalaakso-palstalla julkaisemme vauvauutisia. Perjantaina 10.4.2020 Sunnuntaiksi Baby Blues Virtanen Viivi ja Wagner Viisaan miete Kirjava oot, niin värikäs, oi pääsiäismuna! Kari Peitsamo Päivän sana Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Yhtäkkiä ympärillä oli vain pimeyttä ja kuoleman varjoja. Hän pyyhki pois kuoleman vallan
Ykkösetappi saavutettiin 1985, kakkosetappi 1994. Mielipiteet julkaistaan mieluimmin omalla nimellä. Turpeesta tuli sampo paitsi energiaturvalle, myös kansantaloudelle. Luonnonvarakeskuksen tuoreimman, joulukuun tilaston mukaan kaikesta tuomastamme puusta 45 prosenttia oli haketta. Jo huoltovarmuuden takia kotimaisen turpeen tuotantoa on luonnollista jatkaa ensi kesänä vähintään nykyisellä, kestävällä tasolla. Turpeen ostoa tuskin edes kaavailtiin Euroopan toisesta turvemaasta, Irlannista. Etenkin talouden taantuman aikoina taakan voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla. ns. Kallion alueen kuntia ei ollut yhtään. Nimimerkillä julkaistavissakin kirjoituksissa mukaan tulee liittää kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Siis ollaan vielä ihan rauhallisina eikä kovin panikoida. Viestin enimmäismäärä on 160 merkkiä. Kirjoituksen pituus saa olla enintään 4000 merkkiä tai pari liuskaa 2-välillä kirjoitettuna. RUUSA SAARINEN Lukijan kuva. Miten kerrostalot ja kaupungit ylipäänsä turvaavat lämpönsä, jos maailma ajautuu kriisiin. Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on nimittäin kansantalouden taakka. Toimitus pidättää oikeuden käsitellä kirjoituksia. Runkomaista lehtipuuta oli 41 prosenttia ja runkomaista havupuuta 14 prosenttia. Kun korvaamme turpeen metsähakkeella haketta tuodaan välittömästi, etupäässä Venäjältä ja Baltian maista. Eduskunta antoi vuosikymmenen lopussa Valtion Polttoainetoimistolle (nykyinen Vapo Oy) tehtäväksi käynnistää uudelleen jyrsinturpeen tuotanto. Ihmettelijä Turpeesta tuli monipuolinen sampo Kirjoittajan mielestä kotimaisen turpeen tuotantoa on luonnollista jatkaa ensi kesänä vähintään nykyisellä tasolla. 16 Perjantaina 10.4.2020 . Onko fokus talouden palauttaminen kriisiä edeltävään aikaan, vai onko kriisistä opittavissa jotain, on täysin riippuvainen tämän päivän ja tulevaisuuden päätöksistä. 70+VÄKI ON oman elämänsä sankareita, elämäntyönsä tehneitä. Tarvitaanko nyt uusia sotaleluja ja kohtuutonta suurpääoman tukemista. Vuoden 1973 öljykriisin jälkeen tavoite nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Kun turpeen korvaa muilla energian lajeilla, ulkomailta tuotavan energian määrä kasvaa. Kotimaisuudesta luopuminen arvelutti jo silloin, kansantalouden kannalta. Ilmastosyistä olimme ennen koronakriisiä luopumassa polttoturpeesta. Elimme halvan öljyn aikaa. Kun korvaamme turvevoiman tuulivoimalla, tuomme ulkomailta enemmän varmuussähköä. Lähetä viesti numeroon 173521 Sanan valta on lukijoiden oma palsta. KALAJOKILAAKSO Sanan valta Tekstari Kirjoita KJL SANANVALTA ja sen perään mielipiteesi. Tuontisähköstä saimme 2019 jo kuusi prosenttia koko energiastamme (turpeesta neljä prosenttia). Kriisin jälkimainingeissa kvartaalitalouden pelastaminen, suuryritysten turvaaminen ei voi olla tavoite, vaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointi tulee olla tavoite ja päämäärä. Turpeen poltto oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle. ANNE MATTILA Hävittäjähanke on pantava jäihin Ylivieskan Kameraseuran kuukauden kuvaksi valikoitui Ruusa Saarisen ”Outoja aikoja”. Ainakaan niissä meitä ei kukaan tuomitse. Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Turpeella ei tätä taakkaa ollut. Samoin myös suuryritysten tolkuton avustaminen. Korkeimmillaan saimme 1990-luvulla turpeesta seitsemän prosenttia koko energiastamme. Haketta tuodaan jo nyt. Miettikääpä -50-väki tätä oikein peilin edessä! Nimimerkki ”Juniori” HEI KAIKKI riskiryhmäläiset! Käykää niissä kaupoissa, joissa on järjestetty meille turvallisempaa aamu-aikaa. Olisiko yksi malli, esim. Samuli Heinonen Ylivieska TEHY JULKAISI tilaston, jossa lueteltiin kunnat, joissa oli 5 tai enemmän koronatartunnan saanutta. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa, jopa maatiloillakin. Ydinvoiman kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaanin. EIKÖ koirienomistajien pitäisi koirien läjät siivota. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta. ylimääräinen koronavero, jolla voidaan tukea näitä toissijaisia hankkeita. Ja kun ottaa huomioon, että kustannukset pyörivät kymmenissä miljardeissa euroissa, voi hyvällä omalla tunnolla kysyä, että ovatko hävittäjät tärkeämpiä kuin ihmiset ja ympäristö. Ikävä mennä eläkemummon postia hakkeen, kun aina läjät vastassa. Polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tuskin kukaan olisi toivonut taloutemme historian kirjoittajan myöhemmin kertovan, että mitä nopeammin turpeesta luovuttiin, sitä nopeammin kasvoi ulkomaan velka. Mistä kaukolämmön voimalamme saavat ensi talven energiansa, jos maailmantalous ajautuu yhä syvempään kriisiin. Tässä kaikessa hiljaisuudessa, kriisistä huolimatta meillä Suomessakin valtiovalta ajaa tässä tilanteessa täysin järjetöntä hävittäjähankintaa eteenpäin. Se, miten tästä eteenpäin, riippuu täysin ihmisistä ja poliittisista päätöksistä. Äärimmillään saimme yli 60 prosenttia kaikesta energiasta ulkomaisesta öljystä. Vuoden 2019 lopussa hake nousi puuntuontimme ykköseksi. Koronakriisin puhjettua huoltovarmuus on alkanut puhuttaa niin ruoan kuin energian tuotannon osalta. Jo nyt, rajoitusten aikana, on moni huomannut, ettei ns. Tuote ostetaan ulkomailta ja kypsytetään kotimaassa. KALAJOKILAAKSO 16 Perjantaina 10.4.2020 . Tuontiturvetta ei voimaloissamme palanut. HUH HUH kaupan kassa ja muut asiakkaat! Ohjeistus on tehty vanhusten ja muiden riskiryhmien suojelemiseksi! Laitatko vielä kaupan nimen niin tiedämme pysyä pois kaupastanne vastaisuudessakin. 1960-luvun kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Polttoturpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Muori Ylivieskasta MIKSI KAUPUNKI ei sulje Lohitien ylikäytävää. Kun korvaamme turvevoiman ydinvoimalla, tuomme uraania. oravanpyöräyhteiskunta ja jatkuvan kulutuksen maksimointi ole välttämättä se tavoiteltava tila. Täytyykö jonkun taas kuolla!. Veli Pohjonen Maatalousja metsätieteiden tohtori Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa Kuusamo Suomi on epidemian myötä joutunut täysin ennakoimattomaan tilaan, ja talouden saralla suuret muutokset näkyvät vasta viiveellä
Silloin ajateltiin ihmistä, sitä asiakasta. Edellä mainitun kaltaisilla päätöksillä liikevaihdon pieneneminen onkin ollut väistämätöntä ja varmaan myös tarkoitus. Valtion on välittömästi aloitettava elvytyksen suunnittelu ja toimeenpantava elvytystoimia parhaan yhteiskunnallisen hyödyn saavuttamiseksi. Mikä on asiakasomistajien etu ja kuka siitä päättää. Vai mitä mieltä olette päättäjät, kannattaako meidän hiljentää ja tappaa virkeät ja elinvoimaiset kylämme. Vajaa kuukausi sitten kyläyhdistys luovutti 306 kyläläisen allekirjoittaman adressin Osuuskauppa KPO:n hallintoneuvostolle. Juuri nyt kun omaa kauppaa olisi tarvinnut erityisesti. Myymälän sulkemisen jälkeen liikkeessä olevat tarvikkeet, myös elintarvikkeet siirrettiin tietojemme mukaan myyntiin lähialueen myymälöihin, ilmeisesti ilman mitään riskiä. Nyt jos koskaan pitää muistaa, ”ei yksin – vaan yhdessä”. Nyt asiakasomistajilla näyttää olevan vain maksajan rooli osuuskunnan tuloksen teossa. Luin kotikyläni Raution Sale-kaupan oveen yhtenä arkipäivänä liimattua lappua silmät ymmyrkäisinä: Kauppa suljettu! Arvatkaapa, nousiko suoni ohtaan. Käsittämättömältä. Näinkö KPO:n asiakasomistajat haluavat toiminnan jatkuvan. Puhelussa, kuten myös myöhemmin saapuneessa lehdistötiedotteessa, annettiin kuva välittömästä vaarasta, tutkimustulosten ja asiantuntijalausuntojen perusteella tehtiin valitettava, mutta välttämätön päätös myymälän sulkemisesta välittömästi. 020 750 4618 Sähköposti: sananvalta@kalajokilaakso.fi Soita 020 750 4600 Kuumalinja Kalajokilaakson Kuumalinja arkisin klo 12-13. Kuokka maahan ja kansa töihin. Tulee lomautuksia ja näköpiirissä siintää konkurssiaalto, joka johtaa töiden loppumiseen ja työttömyyteen. Koulu uudessa rakennuksessa alkaa elokuussa 2022. Kyläläisillä ei kuitenkaan ole ollut tietoa asiakkaiden tai henkilökunnan kärsineen sisäilmaongelmista ja koska lehdistötiedotteessa todetaan, että epäily kosteusvaurioista nousi esiin myymälässä käynnistettyjen perusparannustöiden yhteydessä, oletamme, että sisäilmaoireilua ei ole ollut. Päätöksen johdosta ihmiset pakotettiin ostamaan polttoaineensa muualta ja sen johdosta muukin asiointi väheni kylän omasta myymälästä. Nämä järjestelmät ovat Verohallinto ja KELA. Koronavirus jyllää ja kun ikääkin on päälle 70, ”herrojen” päätös tuntui täysin kohtuuttomalta. Asiantuntijalausuntojen sijaan olisi ollut rehellistä puhua asiantuntijalausunnosta eli työterveyshuollon erikoislääkäristä, vai oliko muita lausuntoja. Kylässä asuu nykyisin paitsi ikäihmisiä, myös nuoria perheitä, joista monet ovat äskettäin rakentaneet uusia koteja ja ajatelleet asuvansa kylässä ehkä elämänsä loppuun saakka. KALAJOKILAAKSO 17 KALAJOKILAAKSO . Yksi mahdollisuus on tukea yrityksiä siten, että tulevista, tai jo maksetuista yhteisöveroista, saisi alennusta koronahelpotuksena. Osa valtioista selviää paremmin, osa huonommin. Adressissa perustelimme polttoaineen myynnin aloittamista Raution Salen yhteydessä mm. Toivomme tämän avoimen kirjeen saavuttavan KPO:n johdon, hallituksen ja hallintoneuvoston. Tulevaisuuden varalta järjestelmissä on oltava poikkeustilaosio, jonka kautta voidaan valtion päättämää tukea alkaa maksamaan välittömästi tarpeen niin vaatiessa. Tämä suosisi veronsa Suomeen maksavia yrityksiä ja jättäisi veroketkuilijat nuolemaan näppejään. Ollaanks´ kavereita?. nuorisoseuran pyörittämän bingon lahjakorttien hankinta ohjattiin Ylivieskaan, oman kylän saman kaupparyhmän myymälästä se ei ollut kuulemma enää mahdollista. Kävi nopeasti selväksi, että järjestelmät eivät taivu juuri mihinkään muuhun, kuin mihin ne on tehty. Toinen mahdollisuus on pääomittaa yrityksiä osakkeita vastaan, jolloin voidaan varmistaa, että sijoitus palautuu valtion kassaan osinkoina tai osakkeiden myynnillä. 100 oppilaalle (1-6 luokat) sekä päiväkodin (21 paikkaa) ja esiopetuksen tilat. Totta kai, kun kriisi on ohi, täytyy tutkia mikä meni hyvin ja missä ei onnistuttu. Raution Sale olisi kannattanut, mutta jos ja kun firman pitää saada aina vain enemmän voittoa, siinä eivät muut arvot paljoa paina. Polttoaineen myynnin lopettaminen 2012 vei liikevaihdosta merkittävän osan. Nyt on tehtävä rohkeita päätöksiä rautatien ja maanteiden uudishankkeiden, sekä peruskorjausten osalta. Tämän hetkisen tietojen perusteella myymälän sulkeminen kesken tiistaipäivän tuntuukin melkoiselta ylireagoinnilta. Kriisien keskeltä, kaikesta huolimatta yhteistyöterveisin. Nyt sitä tehdään lehdistötiedotteiden kautta sen jälkeen, kun päätökset on tehty. Sosioekonomisia ongelmia tulee varmasti, mutta niiden laajuutta ei voida vielä tarkasti ennustaa, ongelmien laajuus riippunee siitä, kuinka pitkään koronataantuma kestää. Adressi ei ilmeisesti ole vielä ehtinyt hallinnon käsittelyyn. Valtiolla on käytännössä kaksi järjestelmää, joissa on kattavasti kaikkien kansalaisten tiedot, ja joita voitaisiin käyttää taloudellisen tuen maksamiseen kansalaisille. Uudessa talossa on tilat mm. Kriisi on akuutti, välihuudot eivät auta ketään. KPO:n julkaisemassa lehdistötiedotteessa Paananen toteaa, että työterveyshuollon erikoislääkärin lausunnon mukaan liiketilan sisäilma saattaa aiheuttaa terveydelle haittaa ja että tiloissa työskentelyä ei tästä syystä suositella. Vai onko ollut. Hän kertoi myymälän sulkeutuvan kello 13.30 kosteusvaurioiden vuoksi asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuuteen vedoten. 020 750 4600 Fax. KPO:n johto vai ns. 4.4.2020 Raution kyläyhdistys Alpo Murtoniemi ja Sari Hihnala Avoin kirje KPO:n hallitukselle ja hallintoneuvostolle www.kalajokilaakso.fi Raution Sale pistettiin kiinni sisäilmaongelmien takia. Lukijan kuva Lähetä meille ottamasi kuva hauskasta tilanteesta, kauniista maisemasta, lemmikistä... omistajat. KPO ei halua kyselyistä huolimatta luovuttaa tekemänsä sisäilmatutkimuksen tuloksia ulkopuolisten tarkasteltavaksi. Liikuntatiloihin tullaan panostamaan mm. Kysyn vaan 17 Perjantaina 10.4.2020 . Kylä on tunnetusti aktiivinen, on ollut pitkään sitä. On mietittävä kuinka yrityksiä tuetaan. seuraavasti: Rautio on vireä ja kehittyvä kyläkeskus, jonka kylien alueella asuu noin 1?000 asukasta. Mukaan myös kuvaajan nimi, kuvauspaikka ja -aika. Pienet paikalliset yritykset lyö myrsky maahan, osa nousee myrskyn laannuttua, osa jää maahan – ainiaaksi. lukijankuvat@kalajokilaakso.fi Raution Kyläyhdistys halusi lähestyä KPO:n johtoa (sis.hallitus ja hallintoneuvosto) sähköpostitse Raution Salen sulkemiseen liittyen. Minun mielestäni kaupungin tulisi oman etunsakin vuoksi puuttua tällaiseen päätökseen. Tulevaisuuteen voi laittaa pohdittavaksi ainakin sen, kuinka kansalaisia tuetaan taloudellisesti kriisin keskellä. On ikävää käydä keskustelua julkisuuden kautta, ainakin asiakasomistajien kanssa keskustelemien kannattaisi ottaa nyt viimeistään kehityskohteeksi KPO:ssa. On tarkasteltava kriittisesti, kuinka poikkeustilan lainsäädäntö toimii, mikäli korjattavaa on, viilauksia voi tehdä. ”Näin tekee osuuskauppaväki”, mainosti kyseinen osuustoimintaliike itseään takavuosina. Myymälärakennuksen huoltoa ja ylläpitoa on ainakin maallikoiden mielestä jo pitkään laiminlyöty. Viime vuonna mm. Ei oo ”arvot kohorallaan” tälläkään firmalla, ei ole ollut aikoihin, vaikka se muuta väittää. HANNA PARHANIEMI Näin tekee osuuskauppaväki On nähtävissä, että koronaviruksen aiheuttama kriisi pitenee. Kyläyhdistys on pyytänyt nähtäväkseen myös rakennuksen kuntoarvioraportin, mutta sen antamisesta KPO on kieltäytynyt. Parhaillaan Kalajoen kaupunki on aloittanut uuden monitoimitalon suunnittelun kylän keskustaan. Nyt on tärkeää kaikkien tukea valtion virkamiehiä ja päättäjiä. Nyt uuden rakentamisen kannattamattomuutta perustellaan liikevaihdon pienuudella. Väistämättä herää kysymys: miksi. Siitä olemme nouseva entistä vahvempana. Tällaiset takaiskut eivät ole hyväksi Kalajoen kaupungillekaan. Väistämättä jää vaikutelma jo pitempiaikaisesta suunnitelmasta kaupan alasajosta. voimailutilojen myötä. Seuraavana päivä kävi ilmi, että Kalajoen kaupungin terveystarkastajalta lausuntoa oli kyllä pyydetty, mutta hän oli ohjannut pyynnön työterveyshuoltoon. Paikallisen yksityisen toimijan suunnitelmat uuden senioritalon rakentamiseksi Löttäläntien varteen ovat myös hyvää vauhtia etenemässä. Mitä niissä on salattavaa. Perjantaina 10.4.2020 Olemme myös facebookissa nimellä Kala Jaska Kalajokilaakso Kalajokilaakson toimitus/ sanan valta PL 7, 84101 Ylivieska Puh. Suunnitelmia laaditaan parhaillaan. Myös senioritalon suunnitelmat ovat pitkällä. Julkaisemme sen Kalajokilaakso lehdessä. Raution Salen asia on nyt syytä ottaa välittömästi uudelleen käsittelyyn. Koska tietosuojalakiin vedoten KPO kieltäytyi luovuttamasta meille kyseisten hallintoelinten sähköpostiosoitteita, joudumme lähestymään heitä tällä julkisella kirjeellä lehdistön ja sosiaalisen median kautta. Noin kello 13 KPO:n market-toimialajohtaja Antti Paananen soitti yllättäen muutamille kyläaktiiveille. On olemassa myös päätös, että kylään rakennetaan uusi koulu. Salen Raution myymälä palveli normaalisti asiakkaita 31.3.2020 koko aamupäivän ajan. Ei voi välttyä ajatukselta, että KPO:n johto pyrki osittain tämän kriisin ”varjolla” toteuttamaan kyseenalaisen päätöksensä, ilman asiakasomistajien ja kyläläisten suurempia vastaväitteitä. Nyt ei enää. Elämme poikkeuksellisen maailmanlaajuisen pandemiakriisin aikaa. Loppujen lopuksi tässä on kyseessä paljon suuremmista asioista kuin Raution Salen kohtalo. On voittanut useamman kerran muun muassa Vuoden kylä?-palkinnon. Laajat infrahankkeet ympäri Suomea luovat työtä, verotuloja ja ostovoimaa. Tästä selvitään. Rautiolaiset ymmärtävät hyvin sisäilmaongelmien vakavuuden ja sen, että niihin tarvittaessa puututaan riittävin toimenpitein. Täällä puhalletaan yhteen hiileen, niin on tehty aina. Suomen kansa ei tähän kaadu. On yrityksiä, jotka toimialansa luonteen tai asemansa johdosta selviävät vähäisin vaurioin. Harkittu loppuunmyynti olisi ennemminkin ollut ymmärrettävää. Kylässä toimii yli sata henkeä työllistävä yritys. Jouni Jussinniemi Vasemmistoliiton 3.vpj Pääluottamusmies Pyhäjärvi Koronaa ja elvytystä Monenlaisia maistiaisia. Samoin on suunnitteilla senioritalo, jolle kaupunki on osoittanut tontinkin
Muita hyönteishavaintoja tuli seitsenpistepirkoista, kekomuurahaisista ja sääskistä. Ensihavaintoja tuli myös tuulihaukasta. Matelijoista sisiliskoja on nähty muutama, samoin kyistä ja rantakäärmeistä. KEVÄTSEURANTA-VIIKONLOPPU on seuraavan kerran 11.–12. Luonto-Liitto on erityisen kiinnostunut havainnoista, jotka tehdään Kevätseuranta-viikonloppuina, koska ne auttavat muodostamaan kattavan kuvan Suomen keväästä tietyllä ajanhetkellä. Myös joitakin västäräkkejä oli päästy näkemään. Lehti ei ilmesty Ke 15.4. –?Asuinpaikat ovat hyvin erilaisia, mutta moni tulee yllättymään siitä, kuinka monta eri lintulajia voi havaita kotipihastaan tai vaikkapa parvekkeeltaan, uskoo BirdLife Suomen toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa. Havainnot tallentuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta ne ovat saatavilla tutkimuskäyttöön. KALAJOKILAAKSO YLIVIESKA YLIVIESKA YLIVIESKA Selkeä Puolipilvinen Pilvinen Vesikuuro Vesisade Ennusteet Havainnot eilen klo 16 mennessä Auringon nousuja laskuajat Ylivieskassa Havainnot Suomessa Perjantai 10.4. Pihojen taistoon voi osallistua kuka tahansa yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Luonto-Liitto kannustaa jakamaan havaintoja ja keväisiä kuvia myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kevätseuranta ja @kevatseuranta –?Luonnossa saa onneksi edelleen liikkua ja on epätodennäköistä, että ulkona voisi saada koronavirustartunnan, kun pitää riittävän etäisyyden muihin liikkujiin. Lauantai 11.4. Lintubongaustapahtuma siirretään omille pihoille Pihojen taistoon voi osallistua kotisohvalta. Lauantai 11.4. huhtikuuta. Kevät tuntuu lähteneen hyvin liikkeelle. KAIKKI HAVAINNOT ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Tapahtumassa tarkkaillaan lintuja omasta kotipihasta valitussa pisteessä aamuviiden ja klo 13 välillä ja lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu sinä aikana näkemään tai kuulemaan. Suomen lisäksi hyvän mielen pihakisa järjestetään samana päivänä myös Ruotsissa ja Tanskassa. Viikonlopun aikana keväisten havaintojen määrä kasvoi räjähdysmäisesti, sillä havaintoja kertyi niin kasveista, linnuista, hyönteisistä kuin matelijoistakin. Kevättä tarkkaillaan kesäkuun ensimmäiseen viikonloppuun saakka joka toinen viikonloppu. Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella heti tapahtuman päätyttyä. Kenties luontoa arvostetaan tulevaisuudessa entistä enemmän, kun sen tärkeys on nyt huomattu aivan uusin silmin, Malva Green Luonto-Liitosta sanoo. Osallistua voi esimerkiksi kuistilta, kerrostalon pihalta, parvekkeelta tai vaikkapa ikkunasta tarkkailemalla. 18 Perjantaina 10.4.2020 . Kyseessä ei ole kilpailu, vaikka harrastajat voivatkin leikkimielisesti kisailla keskenään lajimäärillä. Havaintoja on tehty runsaasti jo aiemminkin nähdyistä sitruunaja nokkosperhosista, sekä vuoden uusina tulokkaina neitoja koivutyttöperhosista. –?Poikkeustilanteessa ihmiset ovat hakeneet hyvää mieltä ja virkistystä lähiluonnosta. klo 12 mennessä Aineistojen toimitusosoite ilmoitukset@kalajokilaakso.fi Kalajokilaakso Luonto-Liitto sai maaliskuun viimeisenä viikonloppuna järjestetyn Kevätseurantaviikonlopun aikana runsaasti uusia havaintoja jo aiemmin nähdyistä lajeista sekä paljon ensihavaintoja. 06:08 06:04 06:01 20:41 20:44 20:47 Perjantai 10.4. Havaintoja voi kuitenkin antaa koska vain ja aina kun jotain uutta tulee vastaan. +3 +1 +3 +2 +2 +3 +3 +1 +3 +2 +2 +2 +1 +1 +1 +1 +2 +1 4 4 11 Tänään -3 -6 +1 +1 -1 +1 +3 +3 +3 +3 +3 +6 +6 4 4 7 6 4 pe Alavieska 2 Kalajoki 1 Haapajärvi 3 Nivala 3 Sievi 3 Ylivieska 3 la 2 1 3 3 3 3 su 2 2 1 1 2 2 ma -0 -0 -0 -0 Kylmintä eilen Ylivieska +2,7 Lämpimintä eilen Ylivieska +6,5 Kylmintä toissa yönä Ylivieska +0,1 -4,4 Kilpisjärvi Kylmintä eilen klo 15 +9,8 Kumpula Lämpimintä eilen klo 15 -10,0 Kylmintä toissa yönä Kilpisjärvi Saana Sää Hyvää pääsiäistä! Kalajokilaakso ilmestyy pääsiäisen aikana seuraavasti Ma 13.4. Äitienpäivän aattona perinteisen lintutornien välisen kisan sijasta järjestettävä tapahtuma on nimetty Tornien taiston hengessä Pihojen taistoksi. Lisäksi lapsille on tarjolla oma Kevätseuranta-kortti, jossa seurataan kolmeatoista helposti tunnistettavaa lajia. Myös ensimmäisten kimalaisten nähtiin pörräilevän aurinkoisessa kevätsäässä. Sunnuntai 12.4. NÄYTTÄÄ SILTÄ, että perhoskevät sai viikonlopun aikana reippaan alun. Pihojen taiston tarkoituksena on tarjota mielekästä tekemistä tämän kevään poikkeusoloissa, viettää mukava lintupäivä ja huomata, mitä kaikkea voi löytää lähiluonnosta. Kasveista nähtiin leskenlehtiä, sinivuokkoja ja jopa valkovuokkoja. Perhoskevät on alkanut poikkeuksellisen aikaisin. Kalajaska suurjakelu Ilmoitusaineistot ja varaukset ti 14.4. ANTTI SALOVAARA Seuraava seurantaviikonloppu pääsiäisenä Kevätseuranta onnistuu poikkeusajasta huolimatta Kalajokilaakso BirdLife Suomi järjestää toukokuussa kaikille lintuharrastajille ja linnuista kiinnostuneille tapahtuman, jossa ei poistuta kotoa. Kevättä on seurattu aktiivisesti. Koko kahdeksantuntista tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää lintujen havainnointiin. Ne ovat levittäytyneet vauhdilla yhä pohjoisemmaksi. Tapahtuma on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Linnuista bongattiin perinteisen laulujoutsenen lisäksi suuri määrä kottaraisia, kurkia, naurulokkeja, peippoja, töyhtöhyyppiä, kiuruja ja punakylkirastaita. On myös suositeltavaa mennä sellaisiin paikkoihin, joissa ei ole ruuhkaa ja välttää suosituimpia ulkoilukohteita eväsja tulentekopaikkoineen, Malva Green Luonto-Liitosta neuvotaan. Vaikka huhtikuun alku näyttää olevan koko maassa hiukan tavanomaista viileämpi, antaa pitkän ajan ennuste kuitenkin toivoa mukavan lämpöisistä kevätpäivistä loppukuulle. Sunnuntai 12.4
Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Virtaus 90 m³/h. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Tarvitsemme monipuolisia virikkeitä, sivistystä ja oppimista, Kinnunen sanoo. Rivi-ilmoitus perjantai Edullisin ilmoituksen jättötapa: www.kpk.fi/rivit 1. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Sanomalehtien Liiton jäsen ILMESTYY Maanantaina ja perjantaina, keskiviikkona lehti jaetaan peittojakeluna kaikkiin kotitalouksiin levikkialueella. –?Kun moni toiminta on pysäkillä, emme saa unohtaa, että elämä jatkuu myös koronan jälkeen. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 020 750 4600 Kalajokilaakso HELSINKI Keskustan reisjärvinen kansanedustaja Mikko Kinnunen (kesk.) nostaa esille vapaan sivistystyön merkityksen ihmisten hyvinvoinnin sekä elinikäisen ja jatkuvan oppimisen kannalta. 422 162 tai 040 7732 759 Ostetaan Kuljetus Polar Oy:n osakkeita. PUHELUT Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta ja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%). Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. SÄHKÖPOSTIT toimitus@kalajokilaakso.fi henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi PAINOPAIKKA Botnia Print Oy Ab, Kokkola ISSN 0784-3647 TILAUSHINNAT Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. JAKELUHÄIRIÖT: Maksuton jakelupäivystys palvelee numerosta 0800-30101 arkisin klo 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. 12 kk 13,58 €/kk levikkialueen ulkop. Tilaustuote. Hinnat sisältävät alv. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Tilaustuote. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Tilaustuote. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. JULKAISUPÄIVÄ (PE): / / OSASTO: q Myydään q Ostetaan q Vuokrataan q Sekalaiset HINTA: q Teksti: (max 140 merkkiä) q Yksityinen 10 € q Yritys 20 € q Kuvallinen: (max 110 merkkiä) q Yksityinen 20 € q Yritys 40 € Valmistuslisä ja laskutuslisä eivät sisälly hintoihin Huom! Valmistuslisä 5€ • Laskutuslisä 5,40€. 1.1.2020 alk. 12 kk 25,33€/kk Digipaketti 12 kk 7,70€/kk Tiedustelut puh. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Mikko Kinnunen: Itsensä kehittämistä ei saa unohtaa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 1.1.2020 alk. 12 kk 24,30€/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.1.2020 alk. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 020 750 4639 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyn aineiston säilyttämisestä ja palauttamisesta. Virtaus 90 m³/h. Digivalmius on ollut korkealla tasolla. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. 12 kk 15,42 €/kk levikkialueen ulkop. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Tilaustuote. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. 08 415 417 13 SPORT HUOLTOKESKUS Valtakatu 5, Ylivieska, p.(08) 425 385 Avoinna: ma-pe 9–17, la 10–13 Pyöräja pienkonehuolto HUOLTO VARAOSAT • POLKUPYÖRÄT • MOOTTORISAHAT • PUUTARHAKONEET Palvelemme: ma–pe 7–16 PUTKIREMONTIT VESIJÄTEVESIHUOLTO KYLPYHUONE JA HANAT ILMANVAIHTO LÄMMITYS Joutsentie 13, 84100 Ylivieska puh. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 050-3581415 SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@kalajokilaakso.fi ILMOITUSTEN JÄTTÖAIKA Edellisenä päivänä viimeistään klo 12.00, keskiviikon lehteen tiistaina klo 10, maanantain lehteen perjantaina klo 13.00 Ilmoitusaineistot: aineisto@kalajokilaakso.fi Ilmoitushinnat ja tekniset tiedot www.kpk.fi/mainosta LEVIKKI 5046 kpl LT2017 keskiviikkoisin 42 450 kpl suurpainos POSTIOSOITE PL 7, 84101 Ylivieska KÄYNTIOSOITE Kartanotie 3, Ylivieska TOIMITUS Päätoimittaja Seppo Kangas puh. Laite lämmittää esilämmittimen avulla ulkoa tulevan tuloilman vähintään 18 asteeseen. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kalajokilaakso.fi/ palaute Jätä ilmoitus helposti: www.kp24.fi/rivit Rivit OSTETAAN Sudoku ratkaisut Helppo Keskivaikea Vaikea Ristikon ratkaisu Ilmoittaja Nimi Lähiosoite Postinumero, Toimipaikka Puhelinnumero Ruudukon täyttö: Täytä oheinen ruudukko selvästi tekstaten siten, että joka ruutuun tulee yksi kirjain. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Virtaus 90 m³/h. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. lk POSTIMERKKI KALAJOKILAAKSO KARTANOTIE 3 84100 YLIVIESKA Ammattitaitoista KOTISIIVOUSTA SIIVOAA • toimitiloja • taloyhtiöitä • koteja • rakennusja remonttikohteita Meiltä tulevat siivousaineet, välineet ja iloinen mieli matkassa! Teidän tarvitsee vain sopia aika kanssamme P. Pidätämme oikeuden muuttaa tai lyhentää tekstejä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Tilaustuote. 10%. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Pax ILMANVAIHTOLAITE EOS 100H lämmittimellä LTO Voidaan käyttää kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Itsensä kehittämistä ja sivistämistä ei saa hänen mielestään unohtaa poikkeusoloissakaan. Peilikaappi L 576 x K 600 x S 145 mm. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. 040-3515684 Janne Vierimaa puh. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat • Sähkösuunnittely • Asennustarvikemyynti • Moottorimyynti • Asennukset urakkaja laskutustyönä • Teleasennukset • Lämpökamerakuvaukset • Hälytysjärjestelmät ja kamerat KAIKKI SÄHKÖPALVELUT UUDESTA YRITYKSESTÄ! 10 vuoden kokemuksella jatkamme entisen Sähkösaaren tiloissa Myymälä (08) 420 511 Mikko 044 3341 633 Teemu 044 3341 630 Savelantie 1, 84100 YLIVIESKA • Sähkösuunnittelu • Asennus • Sähkötarvikemyymälä • Sähkölaitekorjaukset • Aurinkojärjestelmät Alansa ammattilaiset Ateriapalvelu: Maanantai: Jauhelihakastike, perunat, kaali-ananas-punafriseesalaatti, omenapaistos ja vaniljakastike Tiistai: Maksapihvit, perunat, ruskeakastike, puolukkasose, persikkakiisseli Keskiviikko: Kalamureke, perunat, tartarkastike, kiinankaali-kesä-kurpitsa-mandariinisalaatti, marjat ja vaniljavaahto Torstai: Nakkikeitto, juusto, huituvelli Perjantai: Broilerkastike, perunat, rapea-kaali-porkkanahunaja-melonisalaatti, vadelmakiisseli Lauantai: Jauhelihakiusaus, punajuurisuikaleet, vispipuuro Sunnuntai: Viipalepaisti, perunasose, italiansalaatti, vanukas Lauantain ja sunnuntain kotiateriat toimitetaan perjantaisin kylminä. Haluamasi asia tulee mahtua tähän tilaan. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. Tilaukset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) varauksin. 020 750 4600 Iltaisin ja viikonloppuisin puh. Sopii sekä seinäettä kattoasennukseen. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu. Virtaus 90 m³/h. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. KONTTORI, TOIMITUS, ILMOITUSMYYNTI Puh.vaihde 020 750 4600 (Avoinna ma-pe 8.00-16.00) Telefax 020 750 4618 konttori ma-ti 10.00-14.00 ilmoitusmyynti ma-pe 8.00-16.00 toimitus ma-pe 9.00-16.00 KUSTANTAJA KPK Yhtiöt Oyj Puhelinvaihde: 020 750 4400 Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola TOIMITUSJOHTAJA Mikko Luoma MARKKINOINTI KPK Mediat -liiketoimintajohtaja Mikko Kallio Myyntipäällikkö/ilmoitukset Armi Vähä-Pudas Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Ilmoitus/tilausasiat konttorin aukioloaikana puh. Koulut: Maanantai: Jauhelihakastike, perunat, kaali-ananas-punafriseesalaatti Tiistai: Ohrapuuro, soppa, leikkele Keskiviikko: Kalapalat, perunat, tartarkastike, kiinankaali-kesäkurpitsa-mandariinisalaatti Torstai: Nakkikeitto, tuorekurkku, pehmeä leipä Perjantai: Broilerikastike, riisi, mustaherukkahillo, rapeakaali-porkkana-hunajamelonisalaatti Päiväkodit: Maanantai: Puuro tai velli, jauhelihakastike, perunat, kaaliananas-punafriseesalaatti, sämpylä ja leikkele Tiistai: Puuro tai velli, maksapihvit ja perunat, ruskeakastike, puolukkahillo, rapea-tomaatti-kurkkusalaatti, ohrapuuro ja soppa Keskiviikko: Jogurtti, kalamureke ja perunat, maitokastike, kiinankaali-kesäkurpitsa-mandariinisalaatti, marjat ja vaniljavaahto Torstai: Puuro tai velli, nakkikeitto, tuorekurkku, juusto, karjalanpiirakka Perjantai: Puuro tai velli, broilerikastike, perunat, mustaherukkahillo, rapea-kaali-porkkana-hunajamelonisalaatti, jogurtti Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvinkki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Toimitus Lähetä kuva Toimitus Lähetä juttuvink ki Juttuidea! Puh. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 010 5011900 KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT SAMAN KATON ALTA! www.ylivieskanlvi.fi P. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Virtaus 90 m³/h. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Malli on varustettu sälesulkimella, joka toimii takavedonestäjänä. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. Perjantaina 10.4.2020 Ruokalista Sitoutumaton Kalajokilaakson talousalueen äänenkannattaja. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Kansanopistot, kansalaisja työväenopistot, kesäyliopistot, opintokeskukset ja liikunnan koulutuskeskukset ovat Kinnusen mielestä tehneet hienoa työtä myös kriisin aikana. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. 010 501 1900 • LVI-urakointi • Linjasaneeraukset • Talotekniikan huolto • Maalämpö • Jäähdytys PUTKIREMONTIT KYLPYHUONE JA HANAT LÄMMITYS VESIJÄTEVESIHUOLTO ILMANVAIHTO 6 Kylpyhuone ja hanat Sarjaan kuuluu peilikaappi, korkealuokkainen posliininen tasoallas ja allaskaappi laatikoilla. Allaslaatikoston mitat L 595 x K 550 x S 300 mm. 19 KALAJOKILAAKSO . Onnline Tuuli KALUSTESARJA 600 Peilikaappi 6098054 Pesuallas 5611671 Allaslaatikosto 6096020 yht. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Onnline ECO 100 GGT ajastin POISTOPUHALLIN Tarkoitettu tehostamaan kylpytilojen ilmanvaihtoa. 020 750 4469 (ma-pe klo 8.00-16.00) Hinnat koskevat kotimaan tilauksia. Poikkeusolot ravistelevat vapaan sivistystyön oppilaitoksia monella tavalla. Soita ja tarjoa puh. Etäkurssit ja nettilähetykset ovat tuoneet kaivattu vaihtelua ja sisältöä karanteeniarkeen. Ei koske netin kautta jätettyjä ilmoituksia. Onnline ECO 100 GG POISTOPUHALLIN Yksinopeuksinen puhallin. Hana ja valaisin eivät sisälly hintaan. Liitetään valokatkaisijaan tai erilliseen katkaisijaan. 020 750 4600 MEDIAMYYJÄ Kirsi Pinola puh. 39,59,8046604 8046608 www.ylivieskanlvi.fi P. 485,8040622 7937301 185,995,Pax KYLPYHUONEPUHALLIN Passad 31 Poistoilmapuhallin on tarkoitettu tehostamaan luonnollista, painovoimaista ilmanvaihtoa
ECOFURN-LEPOTUOLI • tummanharmaa mänty • niskatyyny sisältyy hintaan KAIKKI KESÄKALUSTEET, VUODESOHVAT, MOOTTORISÄNGYT, TYYNYT, PEITOT, TYÖTUOLIT JA RUOKARYHMÄT VÄHINTÄÄN *)Ei koske Ecofurntai TAKUUHINTA-tuotteita. TIlaa se osoitteesta: www.kpk.fi/etukortti (saat kortin 1-2 viikossa postitse) 1 2 3 kalajokilaakso.fi. Ollilanojankatu 1, YLIVIESKA Suljettu 10–16 12–16 10–15 MOBIILIETUKORTTI PYSYY PUHELIMESSASI AINA AJAN TASALLA Lataa se käyttöösi ! MENE PUHELIMESI SOVELLUSKAUPPAAN JA LATAA KPK ETUKORTTI -SOVELLUS KIRJAUDU KÄYTTÄJÄKSI MATKAPUHELINNUMEROLLASI Tarvittaessa ole yhteydessä asiakaspalveluun: 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16) NÄET KAIKKI VOIMASSA OLEVAT EDUT PUHELIMESTASI TARVITSETKO KORTIN MIELUUMMIN PAPERISENA. Etu tuotteen normaalihinnasta. Su 12.4. asti niin kauan kuin tuotteita riittää. – 60 % – 60 % *) PÄÄSIÄISENÄ PE-MA 10.–13.4. 44 PÄIVÄÄ Pääsiäisen aukioloajat: Myymälä Pe 10.4. Kaikki tuotteet, verkkokauppa ja lähin SOTKA-myymäläsi: sotka.fi Huippuhal vat -päivät X TRA Katso kaikki uskomattomat Huippuhalvat SOTKA-päivät edut sotka.fi 79 90 USKOMAT TOMAAN SOTKA-H INTAAN! Niin kauan kuin tuotteitariittää . 20 Perjantaina 10.4.2020 . Ei koske Ecofurntai TAKUUHINTA-tuotteita, eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. Ma 13.4. La 11.4. KALAJOKILAAKSO *)Prosenttiedut voimassa 13.4