Kuhmolaisen kuljetusyhtiön PeuraTransin varatoimitusjohtaja Lasse Kyllönen kertoo, että kovat hinnat nostavat kustannuksia, joita ei saada välittömästi siirrettyä hintoihin. Nousseet polttoaineiden hinnat osuvat kipeästi myös kainuulaisiin kuljetusyhtiöihin. TIMO VARILA 1 Uutiset 5 Kuljetusyritykset kiroavat kallista polttoainetta Sota Lähi-idässä kasvattaa logistiikkakustannuksia ja aiheuttaa epävarmuutta markkinoilla. Yliopistonopettaja Sanna Anttonen Jyväskylän avoimesta yliopistosta suosittaa käyttämään mahdollisesti käyttöön tulevaa opintoseteliä. Polttoaineen hinnan nousu vastaa tällä hetkellä noin 10 prosentin kustannuslisää. Torstai 9.4.2026 Kainuunsanomat.fi | Nro 66 | Perustettu 1918 Opintoseteli auttaa alkuun 1 Uutiset 2–3 Hallitus on esittänyt ensihaussa korkeakouluopintojen ulkopuolelle jääneille nuorille 30 pisteen opintoseteliä avoimiin korkeakouluopintoihin. MARJAT TA KURVINEN / ARKISTO Poliisi sai valmiiksi Kajaanissa esiin tulleen törkeän ihmiskaupparikoksen esitutkinnan 1 Uutiset 4
Opistopisteen kustannus vaihtelee avoimessa korkeakouluopiskelussa. Opintoseteliä saisi käyttää yliopiston ja ammattikorkeankoulun avoimiin korkeakouluopintoihin aina 30 opintopisteeseen saakka. Tämä on merkittävä kädenojennus nuorille, kertoo yliopisOpintoseteli tukemaan opintojen aloittamista Korkeakouluopintojen ulkopuolelle ensihaussa jääneet nuoret voivat aloittaa opintonsa maksutta avoimessa yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa, jos hallituksen esitys toteutuu. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Periaatteessa jokainen yliopisto ja ammattikorkeakoulu voi hinnoitella avoimet korkeakouluopinnot sangen vapaasti. – Jyväskylän avoimessa yliopistossa opintopiste maksaa 20 euroa. Näin ollen opintosetelin arvoksi muodostuu noin 600 euroa, kun opintosetelillä voi suorittaa maksutta yhteensä 30 opintopistettä. huhtikuuta 2026 2 // Uutiset • Uutistuottaja 010 665 7250 • Iltatuottajat 010 665 7209 • Sähköpostit: toimitus@kainuunsanomat.fi • etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Antti Savela Kevään yhteishaussa opiskelupaikkaa saamatta jääneille nuorille on tulossa jopa noin 600 euron arvoinen maksuväline. Yliopistonopettaja Sanna Anttonen Jyväskylän avoimesta yliopistosta muistuttaa tulevasta opintosetelistä.
Pääkirjoitus " Kahden pienen keskenään kaavailemassa ”diilissä” ei sinällään ole mitään pahaa, etenkään, jos sillä pystytään estämään iso vahinko.. Tavallisesti haku edellyttää noin 13–65 opintopistettä avoimen yliopiston opintoja koulutusalasta riippuen. Leikkausten menetykseen liittyy molemmilla hyvinvointialueilla aiheellinen huoli dominoefektistä, jossa yhden palan lähtö voi aiheuttaa kauniisti sanottuna paljon hankaluuksia. Opiskelu, osallisuus ja kuuluminen itselle tärkeään yhteisöön tuovat nuorille uskoa tulevaisuuteen, tiedeja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.) kommentoi. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Tiedeja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.) kertoo, että tavoitteena on avata ovet korkeakouluun mahdollisimman monelle nuorelle. Kahden pienen keskenään kaavailemassa ”diilissä” ei sinällään ole mitään pahaa, etenkään, jos sillä pystytään estämään iso vahinko. Jos nuori ei saa korkeakoulupaikka, saa nuori syksyllä käyttöönsä opintosetelin. Kokeilu jatkuu aina vuoteen 2028. Mutkatonta sopuun pääsy tuskin kuitenkaan on. Kun taas he, jotka ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon kokeet keväällä 2025 tai aiemmin, mutta jotka ovat suorittaneet lukion oppimäärän esimerkiksi vasta kesällä tai elokuussa 2025 ja sen vuoksi suorittaneet ylioppilastutkinnon syyskuussa 2025 eli ennen syksyn varsinaista valmistumispäivää, jäisivät kokeilun ulkopuolelle. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa on jopa 30 avoimen väylän hakukohdetta. Kokeilun tavoitteena on antaa nuorille mahdollisuuksia tutustua eri koulutusaloihin ja nopeuttaa korkeakouluopintoihin siirtymistä. Sellainen Kainuussa on synnytyksillekin vuoden 2027 loppuun saakka. Itsenäinen hyvinvointialue on Kainuulle tärkeä ja se on pyrittävä kaikin voimin takaamaan. Näihin lukuihin ei yllä Kainuun eikä Keski-Pohjanmaakaan. Nyt jos koskaan kannattaa hakea korkeakouluun. TIMO VARILA " Jos nuori ei saa korkeakoulupaikka, saa nuori syksyllä käyttöönsä opintosetelin. Opintoseteli oikeuttaa myös ohjaukseen, joka tukee opintoihin hakeutumista ja niiden suorittamista sekä tutkintoon johtavaan koulutukseen hakeutumista. – Kevään yhteishaussa on tarjolla yli 1 000 aloituspaikkaa lisää. – Esimerkiksi luokanopettajan opinnoista haaveileva voi aloittaa opinnot kasvatustieteissä, vaikka hän ei olisikaan päässyt heti yliopiston kirjoille. Leikkausten minimimäärä voidaan asetuksen mukaan alittaa, jos ”yhteistyöalueen yhteistyösopimuksessa sovitaan, että näiden leikkausten toteuttaminen alueen keskussairaalassa on tarkoituksenmukaista kirurgisen päivystysvalmiuden ja henkilöstön saatavuuden ylläpitämiseksi päivystyspisteiden välisten etäisyyksien ja väestön palvelutarpeen vuoksi”. Etenkin syöpäjärjestöt molemmissa kaupungeissa puolustavat omiaan, ja haluavat pitää leikkaukset omalla alueellaan. Esimerkiksi Jyväskylän avoimessa yliopistossa on opintoja yli 50 eri oppiaineessa ja suurin osa opinnoista on tehtävissä joustavasti verkko-opintoja. Jos siitä lähdetään nakertamaan joitain yksittäisiä osa-alueita, kokonaisuus hajoaa”, Mäenpää sanoi. Tarkoituksena on saattaa muutos voimaan niin, että sitä voi hyödyntää jo tulevana syksynä. Sopu leikkausten jaosta olisi molempien hyvinvointialueiden etu, koska lopulta saatetaan olla jopa sen perimmäisen kysymyksen eli olemassaolon äärellä. Lausuntoaika päättyy 10.4.2026. Kainuun hyvinvointialueen johtaja Sami Mäenpää kiteytti sen Kainuun Sanomien haastattelussa (14.1.) huomauttamalla, että Kainuun keskussairaala on nykyisellään pienin mahdollinen, eikä siinä ole karsinnan varaa. POIKKEUSLUPAAKIN VOI tietysti yrittää. KAINUU SEN ENEMPÄÄ kuin Keski-Pohjanmaakaan ei ole purematta niellyt esitystä leikkaustensa menetyksestä, kuten julkitulleet kahden kesken -neuvottelut osoittavat. KAIKILLE NUORILLE opintoseteliä ei ole tarjolla, jos lakiuudistus menee läpi suunnitellusti. Lisäksi avoimen yliopiston opinnoilla voi kerryttää opintopisteitä, joilla voi hakea paikkaa yliopistosta avoimen väylän erillishaun kautta. ”Sairaala on vuosien saatossa hioutunut toimivaksi kokonaisuudeksi. Yliopistonopettaja Sanna Anttonen Jyväskylän avoimesta yliopistosta muistuttaa tulevasta opintosetelistä. Vastaavasti lonkan ja polven tekonivelkirurgia voisi siirtyä Kajaanista Kokkolaan. OPINTOSETELIKOKEILUSSA tarjotaan maksuttomia avoimen korkeakoulutuksen opintoja nuorille, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa korkeakoulusta. Synnytysten tapaan siis myös rintasyöpäleikkauksissa poikkeus on mahdollinen. – Tavoitteenamme on avata ovet korkeakouluun mahdollisimman monelle nuorelle. Esitys perustuu viime lokakuussa voimaan tulleeseen asetukseen, jossa rintasyöpäleikkausten minimimääräksi on määritelty ”vähintään noin 150”. Johtaja Jonna Korhonen opetusja kulttuuriministeriöstä kertoo, että syksyn 2025 ylioppilastutkintojen varsinainen valmistumispäivä on ollut 5.12.2025. Pelkoon on syytäkin, sillä leikkausten keskittämistä Ouluun on esitetty Pohjois-Suomen yhteistyöalueen (YTA) uudessa sopimusluonnoksessa. " Avoimen yliopiston opinnoilla voi kerryttää opintopisteitä, joilla voi hakea paikkaa yliopistosta avoimen väylän erillishaun kautta. huhtikuuta 2026 // 3 Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 010 665 7200 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Toimitus: toimitus@kainuunsanomat.fi 010 665 7205 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 tonopettaja ja opintoneuvoja Sanna Anttonen Jyväskylän avoimesta yliopistosta. Kokeilun vuoksi yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin ehdotetaan väliaikaisia muutoksia, joista opetusja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoja. Näin olleen kokeiluun pääsevät hänen mukaansa syksyn 2025 ylioppilaista syksyn varsinaisena valmistumispäivänä (5.12.) tutkinnon suorittaneet. Laajan päivystyksen säilyttäminen pitkien etäisyyksien Kainuussa on perusteltua jatkossakin. Tarkoituksena on ohjata se 1.12.2025 jälkeen toisen asteen tutkinnon suorittaneille ja vieläpä niin, että tutkintojen pitää olla ensimmäisiä. Uudistuksessa tärkeää on yliopistonopettaja Anttosen mukaan tarjota mahdollisuus tutustua yliopisto-opintoihin ja ammattikorkeakoulun opintoihin. Opintosetelin käyttöaika on kaksi vuotta. Myöhemmin kun opiskelupaikka heltiää, hän voi hyväksi lukea suorittamansa avoimen yliopiston opinnot osaksi yliopistotutkintoa. Mari-Leena Talvitie tiedeja kulttuuriministeri (kok.) PIRJO KUNELIUS / ARKISTO Kahden pienen sopu olisi etu molemmille Suomen kahden pienimmän eli Kainuun ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen kaikessa hiljaisuudessa kaavailema kahdenvälinen suunnitelma tiettyjen leikkausten jakamisesta on noussut vilkkaaseen julkiseen keskusteluun. KAINUUN JA Keski-Pohjanmaan neuvonpidon taustalla on pelko, että rintasyöpäleikkaukset siirtyisivät kummaltakin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Hallituksen esitysluonnoksen mukaan 30 opintopisteen opintoseteliin olisivat oikeutettuja 1.12.2025–30.6.2028 ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa Suomessa alle 29-vuotiaana suorittaneet, jotka eivät ole saaneet tai vastaanottaneet opiskelupaikkaa korkeakoulusta. Opintoseteli on tarkoitettu maksuvälineeksi vain avointen korkeakouluopintojen opintomaksuihin. LAINVALMISTELUSSA voi vielä tulla muutoksia, sillä lakiesitys on vasta lausuntokierroksella, minkä jälkeen alkaa sen käsittely eduskunnassa. Synnytykset tukevat sairaalan asemaa laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksikkönä. Ja mitä mieltä siitä olisivat ministeriöt, jotka kiristävät säästöruuviaan koko ajan. Keskiössä ovat etenkin rintasyöpäleikkaukset, jotka alustavien tietojen mukaan siirtyisivät Kokkolasta Kajaaniin. Nyt jos koskaan kannattaa hakea korkeakouluun, Talvitie toteaa. Avointen korkeakoulujen opintotarjonta on laaja ja monipuolinen, joten sieltä löytyy jokaiselle kiinnostavia vaihtoehtoja. Anttonen huomauttaa, että avoimessa korkeakoulussa ei yleensä synny muita kustannuksia, koska oppikirjoja voi lainata e-kirjastosta ja fyysisestä kirjastosta maksutta. Kainuun keskussairaalassa tehtiin viime vuonna 62 rintasyöpäleikkausta ja Keski-Pohjanmaa keskussairaalassa 70. Kuinka todennäköistä poikkeusluvan läpisaaminen on yhteistyöalueen loppusuoralla olevissa neuvotteluissa, joihin osallistuvat Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan (Pohde) ja Lapin hyvinvointialueet, on eri asia
Samoilla poliitikoilla voi olla useita luottamustoimia eri elimissä. Keskusta päättää huhtikuussa tulevien eduskuntavaaliensa kainuulaisehdokkaista. Poissaolot kokouksista puhuttavat Velvoite osallistua kokouksiin on laissa määritetty, mutta poissa olevia luottamushenkilöitä löytyy jokaisesta kokouksesta. POLIISIN NÄKEMYKSEN mukaan epäillyt ovat tässä rikoskokonaisuudessa käyttäneet hyväksi uhrin riippuvaista asemaa ja turvatonta tilaa. Tutkinnan yhteydessä poliisi tapasi henkilön, joka kertoi olleensa viimeiset pari kuukautta rikoksesta epäillyn seurassa, mutta ei muistanut tarkasti, mitä on tapahtunut. MAALISKUUN viimeisen kokouksen aikaan Polvinen oli kyllä Kajaanissa, mutta hän toteaa, että ei osallistunut kokoukseen, koska häntä koskevia asioita käsiteltiin siellä useampaan kertaan. Kainuun maakuntavaltuuston ja Kainuun hyvinvointialueen kokoukset ovat maanantaisin. Polvisen lisäksi ehdolla ovat Tuomas Kettunen, Minna Leinonen ja Veera Österberg. Velvoite osallistua kokouksiin on laissa määritetty, mutta poissa olevia henkilöitä löytyy jokaisesta kokouksesta. Polvinen työskenteli maakuntavaltuuston puheenjohtajana vuosina 2021–2025. Maaliskuun kokouksesta poissa oli myös kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Mikko Polvinen (kesk.). Hän jatkoi puheenjohtajana viime kevään kuntavaalien jälkeen, mutta joutui luopumaan paikasta siirryttyään perussuomalaista keskustaan. Uhri on värvätty mukaan rikolliseen toimintaan ja uhrin nimissä on myös hankittu ja yritetty hankkia pankkikortteja, lainoja ja autorahoituksia. Uhrin nimissä hankittiin autorahoituksia, lainoja ja pankkikortteja. – Ihmiskaupparikoksen uhri saattaa olla myötämielinen alistajaansa kohtaan. Keskustalla jäsenäänestys alkoi tiistaina. Esitutkinnassa saadun selvityksen mukaan uhrilla on teetetty pakkotyötä ja hänet on saatettu ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin. Esitutkinnan edetessä poliisi alkoi epäillä ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistön mukaista pakottavaa kontrollia. Kainuun keskusta saa vaaleihin kolme ehdokasta Oulun vaalipiirissä. Väittäisin näin, että vasta pintaa on raapaistu. Poliisin näkemyksen mukaan uhrin turvaton tila ja riippuvainen asema epäiltyihin on ollut merkittävässä asemassa. Uhriin liittyvä toiminta ja taloudellinen hyväksikäyttö on ollut laajasti tiedossa epäiltyjen lähipiirissä. Poliisin suorittaman esitutkinnan perusteella asiaan liittyen paljastui myös kansainvälinen laaja ihmiskaupparikoskokonaisuus. Poliisi arvioi, että rahallisen rikoshyödyn arvo on kokonaisuudessaan yli 100 000 euroa. ELISA KORHONEN. Onnistuneesti rahoitetut autot ovat menneet epäiltyjen ja heidän lähipiirinsä käyttöön. Kuhmosta Kajaaniin muuttanut Polvinen valittiin Kajaanin kaupunginvaltuustoon viime vuoden toukokuussa. – Näitä on meidän yhteiskunnassa paljon. Perinteisesti ihmiskaupparikokseksi käsitetään seksuaali-, paritus-, tai työperäiset rikokset. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Monissa muissa kaupungeissa valtuuston kokoukset ovat Polvisen mukaan muina päivinä. " Näitä on meidän yhteiskunnassa paljon. Arvioitu rikoshyöty on yli 100 000 euroa. Toiminta päättyi vain ja ainoastaan poliisin toimesta, Tuulenkari toteaa. – Toiminnalle vaikuttaisi olleen hiljainen hyväksyntä, eikä siihen ole kukaan puuttunut ennen poliisin väliintuloa. Rikoskomisario Kimmo Tuulenkari Oulun poliisilaitokselta kertoo, että asiakokonaisuudessa on tässä vaiheessa kahdeksan epäiltyä. Viime vuosina pintaan on noussut myös kehittyneemmät ihmiskaupparikokset, joissa käytetään hyväksi uhrin heikkoa yhteiskunnallista asemaa pakottavan kontrollin keinoin. – Meidän näkemyksen mukaan tässä on ollut pakottavaa kontrollia, mikä tarkoittaa sitä, että heikommassa asemassa olevia uhreja on käytetty maksimaalisesti hyödyksi tai hyödynnetty, jotta tekijät saavat erittäin suuren taloudellisen hyödyn, Tuulenkari avaa käsitettä. Maakuntavaltuuston kokouksiin Polvinen kertoo ehtineensä. Polvinen kertoo, miten esittäytymistyötä ja pohjustusta ehdokkuuteen on nyt tehty keskustan paikallisyhdistyksille ympäri Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata niin etänä kuin paikan päällä. TUULENKARIN MUKAAN kokonaisuus on ollut äärimmäisen vaikea tutkittava. Pakottavan kontrollin keinoja ovat uhrin eristäminen, normaalien päivittäisten toimintojen säätely, taloudellinen kontrolli, uhkailu ja pelottelu, manipulointi ja sijainnin seuranta. Tapauksessa esiintynyt pakottava kontrolli ja sen tunnistaminen esitutkinnassa on äärimmäisen haastavaa. Kun uhri saadaan toimintaympäristöstä ja alistajastaan erilleen, hän alkaa ymmärtää, mitä on tapahtunut. Hänet on ajettu siihen tilaan, että hän katsoo alistajan olleen ainoastaan vain hänen ystävänsä, joka pystyy häntä auttamaan – eli luodaan psykologinen vaikutus uhriin. Elisa Korhonen Kajaanin kaupungin luottamushenkilöiden poissaolo kokouksista nousi puheenaiheeksi viimeisimmässä kaupunginvaltuuston kokouksessa, kun vasemmiston valtuustoryhmä teki aloitteen kokouspoissaoloihin ja luottamustehtävien aktiiviseen hoitamiseen liittyen. Rikoskokonaisuuden selvittely lähti liikkeelle epäilystä, jonka mukaan kainuulaiselle hevostallille oli pakotettu töihin asunnoton henkilö. huhtikuuta 2026 4 // Törkeän ihmiskaupparikoksen esitutkinta on valmistunut Miika Manninen Marraskuussa 2024 Kajaanissa esiin tulleen törkeän ihmiskaupparikoksen esitutkinta on valmistunut ja asiakokonaisuus on siirtynyt nyt poliisilta syyttäjälle. Kokouksessa kaupunginvaltuusto myönsi eron Polviselle tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja nimesi uuden jäsenen hänen tilalleen. Helmikuussa ilmoitettiin Polvisen siirtymisestä keskustan eduskuntaryhmään. TUULENKARI LUONNEHTII , että rikollisuus kehittyy yhteiskunnassa ja nyt esitutkinnassa ollut tapaus on hänen mukaansa kehittynyttä ihmiskaupparikollisuutta. Tällaisissa tapauksissa on Tuulenkarin mukaan tyypillistä, että uhri ei välttämättä tajua olevansa uhri. – Tämä on aika erikoinen ratkaisu, koska tällä suljetaan pois kansanedustajan mahdollisuus osallistua kaupunginvaltuuston kokoukseen. Kaupunginvaltuuston kokoukset järjestetään Kajaanissa tiistaisin ja näin oli myös edellisellä vaalikaudella. Valtuusto myönsi Polviselle myös eron Kainuun maakuntavaltuuston jäsenyydestä sekä nimesi uuden jäsenen hänen tilalleen. Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja, mutta jatkaminen kiinnostaa. Tällaisten tapausten tutkimuksen haastetta lisää Tuulenkarin mukaan, että Suomen lainsäädäntö ei vielä tunne asianimikkeenä pakottavaa kontrollia, joka koskettaa henkistä väkivaltaa. POLVINEN erotettiin perussuomalaisista määräajaksi viime vuoden lokakuussa, kun hän äänesti Oulaskankaan yöpäivystystä koskeneessa äänestyksessä vastoin hallituksen esitystä ja oman puolueensa kantaa. Myös uhrin avunsaantia ja hakeutumista tuen piiriin voidaan estää. – Ihmiskaupan uhri saatetaan riippuvaiseen asemaan rikoksen tekijöitä kohtaan esimerkiksi velkasuhteella. Keskustan kansanedustaja Mikko Polvinen sanoo, että koska eduskunnan täysistunnot ovat tiistaisin, ne estävät pääsyn Kajaanin kaupunginvaltuuston kokouksiin. – Paljon työtä on vielä tekemättä ja tuntuu, että olen saanut puoluevaihdosta vielä uuttakin virtaa. Polvisen mukaan Kajaanin kaupungin päätös pitää valtuuston kokoukset tiistaisin käy pahasti päällekkäin tiistaisten eduskunnan täysistuntojen kanssa. Riippuvainen asema voi syntyä myös huumausaineen käytöstä, kun uhri joutuu riippuvaiseksi huumausaineen toimittajasta, Tuulenkari toteaa. Sen jälkeen hän ei ole ollut valtuuston kokouksissa läsnä kertaakaan. Uhrin liikkumisvapautta on riistetty ja häntä on kohdeltu halventavasti. Väittäisin näin, että vasta pintaa on raapaistu
Loppuvuotta on vaikea ennustaa. Jarno Hiltunen Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin Iranissa aloittama sota heijastuu kielteisesti sahateollisuuteen. Kriisialueilla konttien hinnat ovat Ruhan mukaan jopa kaksikertaistuneet. – Niissä on omat tarkat indeksitarkistuksensa kerran tai kaksi kertaa vuodessa, Kyllönen selventää. + 6,9 snt/min. Asiaan on vaikea itse vaikuttaa muuten kuin kalustovalinnoilla. Isoimpana vaikutuksena Ruha näkee maailmantalouden hiipumisesta seuraavaan rakentamisen vähenemisen Kuhmo Oy:n markkina-alueella, mikä heikentää lopputuotemarkkinoita. Julkishallinnon asiakkailta ei ole vielä tullut ehdotuksia pitempiaikaisten sopimusten hinnankorotuksista. 010 837 3130 Sotkamo puh. Kuhmo-yhtiöllä ei ole Hormuzinsalmen läpi meneviä suoria laivaustoimituksia, jotka olisivat yhtiön taseessa, mutta asiakkailla niitä on. Ukrainan sodan seurauksena painotus Persianlahden alueen kaasuun on ollut voimakasta. – Sopimusten mukaan hinnat nousevat meillä vähän viiveellä, noin kuukauden tai puolentoista päästä. MAAILMANTALOUDEN hidastuminen Euroopassa ja Aasiassa heikentää markkinoita. Aikaisin torstaiaamuna saatiin pientä helpotusta, kun Iran ja Yhdysvallat sopivat kahden viikon tulitauosta. Hän huomauttaa, että Trumpin sodan alussa hinnat olivat kuitenkin vielä matalammat. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. tai 8,21 snt/min. Puu on liian kallista, muutkin kustannukset ovat tapissa ja kilpailukyky heikko. Se voi vastata kymmentä prosenttia tuotteen kauppahinnasta, ja sellaisen korotuksen läpivienti markkinassa on vaikeaa. HENKILÖLIIKENTEEN puolella tunnelmat ovat samankaltaiset. 050 384 8924 Tmi Kokkolan-autot Kallis polttoaine iskee kainuulaisiin yrityksiin Iranin sodan odotetaan vaikuttavan kielteisesti koko loppuvuoden suhdannenäkymiin, vaikka tulitauko tuo pientä helpotusta. Tähän hetkeen korotuksia ei ole vielä saatu. Sodan odotetaan vaikuttavan kielteisesti koko loppuvuoden suhdannenäkymiin. Kyllösen mukaan polttoaineen hinnan nousu vastaa tällä hetkellä noin 10 prosentin kustannuslisää. Sota aiheutti kuitenkin sen, että polttoaineiden hinnat pomppasivat huomattavasti maaliskuun aikana. Putkinotkontie 1, Kajaani | Kainuuntie 6, Sotkamo Puhelin (vaihde) 010 837 3100 | hanakat.fi | lviaitta.fi Laadukkaat vesiautomaatit! Kurkistus iv-suodattimeen, alkaisiko olla vaihdon aika. OSTETAAN AUTOJA JA MATKAILUAJONEUVOJA Ostamme kaikenlaiset autot: – henkilöautot, pakettiautot, maasturit – myös katsastamattomat, vialliset ja seisonnassa olevat Lisäksi ostamme: – asuntoautot ja asuntovaunut Nopea ja helppo kauppa! Raha heti! Nouto onnistuu! Tarjoa rohkeasti! p. Keski-Euroopassa ja Kaukoidässä vaikuttavat kaasun hinnan nousu ja saatavuus. huhtikuuta 2026 // 5 Hanakat myös rahoittaa! www.hanakat.fi Päivitä lämmitysratkaisut 2020-luvulle Ota yhteyttä heti ja pyydä tarjousta asennettuna! SOTKAMOSSA TEITÄ PALVELEE AITAN LVI-MYYMÄLÄ. soittaminen maksaa 8,21 snt/min. – Kyllähän se on selvää, että nouseva polttoaineen hinta näkyy suoraan tietyissä kuljetuskustannuksissa nostavasti. Gazan ja Ukraina osalta Ruhan ajatukset ovat kuitenkin epäilevämpiä. – Helevetin kalliita polttoaineet! puuskahtaa varatoimitusjohtaja Lasse Kyllönen Peura-Transilta. NOUSEVAT polttoaineiden hinnat osuvat kipeästi myös kuhmolaisiin kuljetusyhtiöihin. – Lyhyemmillä kuljetuksilla vaikutus on suhteellisesti pienempi, mutta samansuuntainen. 010 837 3140 SOTKAMON MYYMÄLÄ avoinna arkisin klo 8-16 ILMALÄMPÖPUMPPU Nykyaikainen, energiatehokas ja huippuluokan tekniset ominaisuudet! Mitsubishi Electric LN Hyper Heating ILMALÄMPÖPUMPPU LN-sarjan ilmalämpöpumput: uusi kompressori paras energiatehokuusluokka A+++ ILMAVESILÄMPÖPUMPPU Mitsubishi Electric Ecodan R32 Tuo huippuluokan säästöä ja asumismukavuutta talosi lämmittämiseen Huolettomaan talousvesihuoltoon kotiin tai kesäasunnolle Jotta koti toimisi IV-suodattimet Sotkamon myymälästä tai Hanakat.fi / verkkokaupasta Kun toimintavarmuus ja ammattitaito ratkaisevat Palvelunum. JAANA KOISTINEN / KUHMO OY. Sahateollisuus ry:n maaliskuun loppupuolella toteuttamasta kyselystä ilmenee, että sota Lähi-idässä kasvattaa logistiikkakustannuksia ja aiheuttaa epävarmuutta markkinoilla. Sodan mainingit yltävät Kuhmo-yhtiöön saakka, ainakin välillisesti. Kovat hinnat nostavat kustannuksia, joita ei saada välittömästi siirrettyä hintoihin. + 16,9 snt.min. Ennen nykyistä kriisiä näytti, että Saksa lähtisi vetämään Euroopan taloutta ylöspäin, nyt sekin toivo on näivettynyt. – Kyllähän se vaikuttaa, onneksi enemmän välillisesti kuin suoraan, sanoo toimitusjohtaja Tommi Ruha. Yhtiö vie tavaraa noin 40 maahan, mukaan lukien EU-maat, Iso-Britannia, Pohjois-AfrikkaLähi-itä ja Kaukoitä. Sahan myyntiosasto kävi tuolloin tutustumassa sataman toimintaan. – Pyritään ajamaan pienemmillä autoilla aina kun se on mahdollista. Meillä on kustannuskriisi Suomessa muutenkin jo päällä, ei siihen mitään lisäkustannuksia kaivata. – Kyllähän se meihin vaikuttaa todella paljon. Torstaina ensimmäiset laivat myös pääsivät Hormuzinsalmen läpi. Kuljetusyritykselle suurimmat kuluerät ovat palkat ja polttoaine, joten hinnan nousulla on iso merkitys. Missään näistä talous ei ole tällä hetkellä hyvässä jamassa. – Kyllähän se näkyy aika reippaasti, sanoo toimitusjohtaja Ville Kyllönen Matka-Kyllöseltä. Kuljetuskustannusten nousu laskee ensi kesän ja syksyn odotuksia selvästi, ja sahalle kustannusten nousu on merkittävä. Tässä lastataan Kuhmo Oy:n puutavaraa konttiin Hamina-Kotkan satamassa tammikuussa 2023. lankav. Tyhjiä siirtoajojakaan ei juuri ole, joten kuluja on mahdotonta enää karsia. TÄÄLTÄ PIENIMMÄTKIN LVI-HANKINNAT! HUOLTOTÖIDEN VASTAANOTTO Kajaani puh. Parasta olisi, että Persianlahdella tilanne rauhoittuisi
MARI HEIKURA. Livekarsinnat lauletaan Lempäälän Ideaparkissa toukokuussa, ja finaali eli Seinäjoen Tangomarkkinat järjestetään heinäkuussa. Härkönen sitten etsii sopivan kaverin. – Kulttuurikaverin kanssa voi kokea tapahtuman, mennä tapahtumaan ja kulttuurikaveri auttaa, jos tarvitsee hankkia lippu tai voi keskustella kokemastaan, Härkönen kertoo. – Kiire tulee treenata molempiin kappaleita. Hän kertoo, että livelaulua ja esiintymistä pääsee harjoittelemaan hyvin eri bändien kanssa. Voi olla niinkin, että kulttuurikaveri kaipaa itse seuraa tapahtumaan. Kisat eivät onneksi ole päällekkäisinä viikonloppuina. MIKKONEN keikkailee Kainuun alueella erilaisilla kokoonpanoilla, joiden musiikkityylit vaihtelevat iskelmästä bilemusiikkiin ja jatsiin. Karaokelaulua Mikkonen treenaa kotonaan sekä Kajaanin musiikkiklubilla, jonka puheenjohtajana hän myös toimii. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat tänä vuonna muun muassa tangokuningatar Kaija Pohjola sekä kampaajana ja laulajana tunnettu Teuvo Loman. Hanke on osin EU-rahoitteinen. Hänet voi nähdä ja kuulla esiintymässä esimerkiksi Kajaanin Markkinakadulla ja uuden Kauppatorin avajaisissa. päivä huhtikuuta ja äänen suosikilleen voi käydä antamassa tapahtuman verkkosivuilla. huhtikuuta 2026 6 // KULTTUURI Timo Mikkonen nappasi voiton laulukisassa Tähtien loistetta -kilpailun yleisen sarjan ja Loistava Tähti 2026 -tittelin voitti kajaanilainen Timo Mikkonen (keskellä). Toiminnan kautta Kajaaniin löytyi 50 kulttuurikaveria, joista noin puolet on maahanmuuttajia. 1 Minnan yhteystiedot sekä nettilomake kulttuurikaverin hakuun löytyy oulu2026.eu -verkkosivulta. Kilpailuviikonlopun tunnelma oli mahtava, Mikkonen kertoo. Kulttuurikaverin kanssa käydään tapahtumissa kertaalleen, tarkoitus ei ole luoda pitkäaikaista ystävyyttä. Voiton Mikkonen nappasi 59 muun finalistin edestä. – Vapaaehtoisista on tinkaa. KAJAANISSA TOIMINTA alkoi Härkösen mukaan jo viime kesänä maahanmuuttajien kanssa tutustumalla vapaaehtoistoimintaan. Semifinaaleista ja finaalista koostuneeseen kilpailuviikonloppuun osallistui 160 laulajaa Suomesta, osa matkasi kilpailuun Ruotsistakin. Keväästä tulee kiireinen, jos Mikkonen selvittää tiensä molemmista kilpailuista jatkoon. Mikkonen on jo selvittänyt tiensä Tangomarkkinoiden 40 parhaan laulajan muodostaman videokarsintojen joukkoon. Härkönen kertoo, että kulttuuripääkaupunkivuotta suunniteltaessa monelta suunnalta tuli toivetta kulttuurikaveritoiminnasta. Tarkoitus oli oppia, millaista vapaaehtoistyötä he ovat kotimaassaan tehneet, mitä osaavat ja mitä haluaisivat tehdä. 1 Osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden toimintaa. Ensimmäinen yleisöäänestys on parhaillaan käynnissä. Kesälle onkin tiedossa jonkin verran keikkoja, Mikkonen kertoo. Mikkonen tulkitsi voitokkaasti kappaleet Tapion 15 kesää ja Sorsakosken Luotu lähtemään. KULTTUURIKAVERIT muodostavat myös oman yhteisönsä. Kuhmossakin sitä kokeiltiin joitakin vuosia sitten. Kulttuurikaverit pääsevät tutustumaan moniin uusiin ihmisiin. PALKINTOKAAPISTA löytyy voittojen lisäksi toisia ja kolmansia sijoja, mutta kisanälkää riittää vielä, Mikkonen toteaa. Härkösen mukaan hyviä käytäntöjä on haettu muilta paikkakunnilta, mutta samalla luodaan Kainuuseen sopivaa mallia. TANGOMARKKINOIDEN ensimmäisen vaiheen yleisöäänestys päättyy 24. Jos haluaisi mennä tapahtumaan, mutta epäilyttää, koska ei tunne ketään, niin kulttuurikaverin voi löytää juttukaveriksi paikan päältä. On hyvä, jos asiakas jo tietää mihin tapahtumaan ja milloin hän kaveria kaipaa. Se ei vaadi ihan hirveästi, mutta antaa tosi paljon. Kiuruvedellä kisataan semifinaalit toukokuun ja finaalit heinäkuun puoliväleissä. Tähtien loistetta -kisaan osallistuttiin lähettämällä karsintoihin oma ansioluettelo. Mikkonen kertoo, että hänellä ansioita on kertynyt eri kilpailuista jo kymmenen vuoden ajalta, joten kisapaikka aukeni sitä kautta sujuvasti. Heitä ohjattiin toimimaan yhdistyksiin tai mukaan järjestämään yksittäisiä tapahtumia. Toiseksi tuli Jari Roth Ähtäristä ja kolmanneksi Aki Lehtonen Järvenpäästä. Yhdistykset ikääntyy ja vastuu jää yksien harteille. Kulttuurikaveri ei ole mikään uusi keksintö, toimintaa on ollut eri puolilla Suomea jo pitkään. Elisa Korhonen Kajaanilainen Timo Mikkonen kruunattiin maaliskuun lopussa ensimmäisellä palkinnolla ja Loistava tähti 2026 -tittelillä Tähtien loistetta -iskelmälaulukilpailun miesten sarjassa Seinäjoella. He voivat olla tavattavissa erilaisissa tapahtumissa. 1 Kainuun koordinaattorina toimii Minna Härkönen. huhtikuuta ja äänestys tapahtuu niin ikään kyseisen tapahtuman verkkosivuilla. Minna Härkönen yhdistää kulttuurikaverin ja sellaista kaipaavaan. MIKÄ. Koordinaattori Minna Härkönen Oulu2026:sta kertoo, että Kajaanissa kulttuurikavereita on 50, Oulussa 200 ja Kuhmossa nyt viisi, lisää vapaaehtoisia mahtuu mukaan toimintaan. Kulttuurikaveria kaipaavien löytäminen ei aina ole helppoa, mutta vähitellen kun asiaa on tuotu esille, on heitä löytynyt. – Muistan jonkun sanoneen, että itse käy paljon tapahtumissa ja oikein mielellään ottaa jonkun kaveriksi. Kulttuurikaveritoiminta on heitä varten, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tai saa lähdettyä yksin tapahtumiin. Miehet pääsivät valitsemaan laulut Kari Tapion, Reijo Taipaleen ja Topi Sorsakosken, naiset Paula Koivuniemen ja Katri Helenan tuotannoista. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. – Heidät tunnistaa tapahtumissa vapaaehtoisen t-paidoista ja heillä on myös Kulttuurikaveri2026-nimikyltti. Kainuulaiset kulttuurikaverit ovat koordinaattori Minna Härkösen mukaan kultaisia ihmisiä, jotka aidosti haluavat auttaa. Tänä keväänä hän on osallistunut Seinäjoen Tangomarkkinoiden sekä Kiuruveden Iskelmäviikon SenioriMestarit -kilpailusarjan karsintoihin. Kiuruveden Iskelmäviikkojen IskelmäMestarit -sarjassa kilpailee tänä vuonna myös kajaanilainen Teemu Ahtonen. 1 Vapaaehtoisia kulttuurikavereita on Alavieskassa, Haapavedellä, Kajaanissa, Kuhmossa, Kuusamossa, Oulussa, Oulaisissa, Sievissä ja Ylivieskassa. OULUN kulttuuripääkaupunkivuosi ja Vapaaehtoistoiminnalla yhdenvertaisuutta osallisuuteen -hanke ovat mahdollistaneet kulttuurikaveritoiminnan kokeilun Kainuussa. Kainuussa kulttuurikaveri kannustaa mukaan tapahtumiin Mari Heikura Kainuussa toimii vapaaehtoisia kulttuurikavereita, joita voi pyytää kaveriksi tapahtumiin, kulttuuritilaisuuksiin tai vaikka kävelylle. Kulttuurikaveri 1 Kulttuurikaveri madaltaa kynnystä osallistua tapahtumiin. Härkösen mukaan Oulu2026-kulttuurikaverisivustolla tiedotetaan, missä tapahtumissa kulttuurikavereita on tavattavissa. Hän uskoo, että Kuhmossakin päästään vauhtiin vähitellen ja ihmiset löytävät toisensa. Kilpailussa ideana oli laulaa suomenkielisten iskelmäartistien kappaleita karaoketaustojen päälle. Kulttuurikaverin löytämiseksi kannattaa olla yhteydessä Minna Härköseen. KAINUULAISET kulttuurikaverit ovat Härkösen mukaan kultaisia ihmisiä, jotka aidosti haluavat auttaa. Kajaanilainen Timo Mikkonen kerryttää lauluja esiintymiskokemusta eri kokoonpanoissa. Kulttuurikavereilla on halu auttaa toisia ja tutustua uusiin ihmisiin. – Vauhti ei ole hurja, mutta jokainen löydetty ihminen on tosi tärkeä, Härkönen toteaa. Kiuruveden Iskelmäviikkojen yleisöäänestys sulkeutuu 17
Kuten eläin, Pasikaan ei menesty häkkiin suljettuna. Tunnelmia kohottavan musiikin sävellys on Freya Arden. Emilia hoitaa tointaan ristiriitaisin tuntein. Mimosa Willamo esittää yhteisön turvallisuustarkastajaa. Miro Lopperi on nyt ajankohtainen. Markus Lehmusruusun scifikomedia Orava onnistuu " Näyttelijä täyttää kuvan silloinkin ilmeikkäällä läsnäolollaan. HHHH Antiikin Aisopos kertoi vertauskuvallisia eläinsatuja, mutta taisi jättää oravan pois aihevalikoimasta. Nyt hän saa näyttää todelliset kykynsä. Saksalaisilla on Oravassa vahva teknistaiteellinen osuus. MAX SMEDS/BUFO Lelutehtaan suunnittelijana Pasi (Miro Lopperi) valitaan kuukauden työntekijäksi.. Kliinistä maailmaa vasten miehen ja naisen rakastelu vaikuttaa aggressiiviselta, kuin Buñuelin satiirissa Kulta-aika (1930). Pääosissa Miro Lopperi, Mimosa Willamo, Hannu-Pekka Björkman. Eräs rysän päältä tavoitettu näkeekin naisen läpi ja kysyy ”Kenen kanssa sinä haluaisit olla eläin?” TOINEN LELUNTEKIJÄN vastanäyttelijä on tietysti orava. Nämä oravat ovat ilmeisesti ihan oikeita eläimiä, jotka on saatu suostuteltua hienoihin näyttelijäsuorituksiin. Orava lupailee jo vahvasti uuden, omaperäisen tekijän löytymistä suomifilmin usein ahtaana pidettyyn aihe-, sisältöja muotovalikoimaan. MAX SMEDSIN herkkävaistoinen kuvaus saa loistokkaan futuristiset puitteet. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Kuten shakerismia käsittelevässä The Testament of Ann Leessä, Oravan scifi-maailmassakin seksi on kielletty. Orava kyseenalaistaa liikakontrolloidun ja tasapäisyyteen kannustavan yhteiskunnan steriilin elämisen ihanteen. Ohjaus ja käsikirjoitus Markus Lehmusruusu. Lelusuunnittelija on paljon hiljaa ja ilman repliikkejä yksin näkyvillä. Yhteistuotannossa on alankomaalaista ja ruotsalaistakin panosta. Tätä repäisevää kuvastoa olisi filmiin kaivannut enemmänkin. Latistavan työn ja valvotun arjen oravanpyörästä on paettava. Kuvitelma, että filmin luontokappaleet olisivat robotteja tai digitekniikkaa, hälvenee lopputeksteissä. Markus Lehmusruusu muistetaan ohjaajana niin lahjakkuutta osoittaneesta lastenelokuvasta Risto Räppääjä ja Pullistelija (2019) kuin kehnosta perhesarjasta Kakarat (2020– 23). K12. Michael Randel on suunnitellut ilmiömäinen lavastuksen, ja puvustus on Teresa Grosserin vakuuttavaa käsialaa. Hannu Björkbacka Elämää häkeissä. huhtikuuta 2026 KULTTUURI // 7 Elokuva-arvio Orava. Lehmusruusu tuntee klassikkonsa: aiemmin Pasin yksinäisellä ruokailulla viitattiin Kubrickin 2001: Avaruusseikkailuun (1968). Erotiikan luonnonmukaiset ilmentymät saavat aikaan ehdollistetun oksetusreaktion. Tarpeet tyydytetään teknisillä laitteilla. Tulevaisuus-Suomen motto – ”turvallisuus, puhtaus, mukavuus” – tuntuu sekä houkuttelevalta että pahaenteiseltäkin. Oravassa lelutehtaan liukuhihnan äärellä Lopperi hyödyntää teatteritöittensä arvosteluissa kehuttuja miimisiä taitojaan. Markus Lehmusruusun ohjaaman ja käsikirjoittaman Oravan aikuisten satu on tyylipuhdas tieteiselokuva ja onnistuneimpia lajityypin toteutuksia Suomessa. Sivurooli Isänpäivässä melkein varastaa shown ja Ylen kuunnelmassa Ville Leino – taiteilija kaukalossa näyttelijällä on nimiosa. Pasin ja Emilian irtioton jälkeen seksuaalisuus ottaa vallan. Kuvaus Max Smeds. Virassa joutuu rekisteröimään poikkeavuuksia ja raportoimaan niistä. Näyttelijä täyttää kuvan silloinkin ilmeikkäällä läsnäolollaan. Neronleimaus on laittaa tunnettu kuuluttajanääni tarinan Ison Veljen ohjaajavaksi varoitusääneksi. 93 min. Sekä orava että Pasi (Miro Lopperi) kyllästyvät oravanpyörään
07.30 Vegesaurukset. 16.30 Huvila & Huussi. 08.00 LEGO City Adventures. 11.45 Remppa vai muutto UK. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 08.11 Ryhmä Hau. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 17.05 IS esittää: Sain sen videolle. 13.43 Kafka. 13.45 Valitut Palat Collection. 08.56 Amos A tulkinta menestystarinasta. 11.55 Hiihdon SM: Naisten viesti 3 x 5 km, Inari. 19.30 Jarkko Tammisen maailma. 18.00 BUU-klubben. MTV3 06.15 Aamusää. 07.50 LEGO City Adventures. 21.41 Maan laulu. YLE TEEMA & FEM 07.51 Tiettömän taipaleen takana. NELONEN 06.00 Bing ja ystävät. 14.20 ELOKUVA Yksin kotona 3. 06.52 Pikku Kakkonen pienimmille. Texas. 11.00 Puutarhakausi. 18.40 Unelmien maa. 08.45 Pelastajapartio. 11.00 Tanskalainen maajussi. 21.00 ELOKUVA Peluri – Kuolema on elävien ongelma. 15.55 Säpinää susirajalla. 13.00 Elokuva: Prince Charming Prinssi Urhea. 20.00 The Voice of Finland. 08.55 Huomenta Suomi. 16.30 Ympäristöystävällistä rakentamista: Tulevaisuuden yhteisöllisyys. 21.00 Stadi vs. 08.05 Prisma: Välimeren ruokavalion salaisuus. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Snackmasters Suomi. 22.05 Yungblud Ranskan Garorockissa. 18.10 Urheiluruutu. 14.30 Myyrä. 20.50 Playing God. 16.45 Luovia suhteita. 09.00 Suurmestari UK. 07.35 Viidakon veijarit. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.34 Madagascar: Pikkuvillilä. 18.06 Ruso ja rihmalat. 15.20 Suurmestari UK. YLE TV1 07.00 Unelmien talo. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 22.45 Ulkolinja: Zurawski vs. 08.57 Nimipäiväonnittelu: 11.4. 15.00 Optimistin opas planeetalle. 09.05 Vuosisadan taidevarkaudet. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.39 Sportnytt. 23.45 Eloonjääneet. 21.30 Kapen keittiökaappaus. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 12.50 Farmi Suomi. 21.00 Kovan viikon ilta. 22.35 Teknavi. 08.00 Kapen keittiökaappaus. 07.40 Koko Suomen viikko. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.00 Yle Uutiset. 09.05 Ei enää vaatekriisiä. 16.30 The Floor Suomi. 08.50 Sonic Boom. 07.35 Viidakon veijarit. Yle TV1 klo 18.45. 14.30 Valitut Palat Collection. 19.10 Tulosruutu. 07.21 Pipsa Possu. 12.55 Hiihdon SM: Miesten 10 km väliaikalähtö (P), Inari. 08.35 Sonic Boom. 14.44 Pieni suuri maailma. 18.00 Muodostelmaluistelun MM, vapaaohjelma. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 18.00 Suurmestari. 23.05 Roba. 08.33 Rollen remmi. 22.20 Milli arvontalähetys. 16.45 Urheilustudio. 19.00 The Voice of Finland. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 19.00 Sinkkulaiva. 21.10 Transport. 22.35 Ralliextra. 12.00 Tähtiarpa. 14.55 Snowhow Pohjolan talvi. 14.00 Suurmestari UK. Avara luonto: Laakson valtiaat, lauantaina 11.4. 16.00 Mestarien liigan viikkomakasiini. 18.28 Hylkeilyä. 17.25 Studio 65. 15.55 Koti, uskonto ja Marjomaa. 07.25 Professori Balthazar. 22.35 ELOKUVA Marley & Me (S). 09.00 Näin meillä. 17.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 23.00 ELOKUVA Kummisetä. 06.51 Nimipäiväonnittelu 12.4. 11.32 Taivaallista menoa: Olen niin yksinäinen. 06.40 Muumilaakson tarinoita. 10.00 Kuokkavieras Kataja. 13.00 Suurmestari Uusi-Seelanti. 08.22 Barbapapa. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 22.27 Parvet. 11.01 Skavlan ja Ruotsi. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 07.59 Oktonautit. SUNNUNTAI 12.4. 20.29 Yle Uutiset. 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 18.50 Kekseliäs nikkari. 12.00 Kotoisa. 06.52 Pikku Tuutti. 07.27 Suurenmoinen herra Kunkku. 13.00 Ibiza: Bilesaaren salaisuudet. 20.55 Parvet. 18.14 Do, Re & Mi. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 18.25 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 14.55 Mereneläviä. 16.50 Novosti Yle. 06.30 Sunny Bunnies. 07.50 Sonic Boom (S). 19.00 Kaikenkarvaiset ystäväni. 13.30 ELOKUVA Forrest Gump. 14.00 Valitut Palat Collection. 15.40 Suomeen juurtuneet. 07.45 Viidakon veijarit. 09.00 Suurmestari Australia. 20.00 Jokaisen miehen takana. 19.48 Sportliv. 08.00 Illallinen kansallismaisemassa. 06.15 Muumilaakson tarinoita. 14.15 Valitut Palat Collection. 14.01 Suurmestari Ruotsi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.45 Yle Uutiset Sunnuntai. 07.58 Retki-Roope. 08.55 Huomenta Suomi. 20.05 Invisible Heroes. 08.00 Suomen surkein kuski. 07.07 Hirviökoulu. 08.15 BUU-klubben. 21.49 Urheiluruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.45 Midsomerin murhat. 15.00 Jarkko Tammisen maailma. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 12.30 Urheilustudio. 09.00 Suurmestari Australia. 22.30 ELOKUVA Häät ennen hautajaisia. 19.10 Uutisextra. 07.21 Ava, Riko ja Teo. 07.05 Myyrän seikkailut. 19.00 Seitsemän Uutiset. YLE TEEMA & FEM 07.46 BUU-klubben. 14.00 MM-ralli. 18.00 Elämäni Biisi. 21.00 ELOKUVA Valoa valoa valoa. 18.00 Pingu kaupungissa. 19.45 Erikoisryhmä Potsdam. 20.01 Unelma Lapista. 07.45 Viidakon veijarit. 16.00 Segovian naiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 19.39 Sportnytt. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.21 Päivän sää. 18.00 Yle Uutiset. 23.10 Stacey Dooley: Raiskausoikeudenkäynti. 12.30 Salatut elämät. 10.02 Talot huokuvat historiaa. 21.00 Petolliset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 19.30 Tähdet, tähdet. 12.15 Unelmapuutarha. 23.00 Treffeille ympäri maailmaa. 19.30 Majakka: Bogskär. 20.00 Loïe Fuller modernin tanssin pioneeri. 09.23 Olipa kerran keksintö. 14.00 Unelma Lapista. 16.45 Novosti Yle. 07.35 LEGO Friends: Uusi luku. 17.54 Tarinoita metsästä: Karhu, ahma, korppi. 19.30 NHL: Boston Tampa Bay. 21.00 Vahtikoirat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00 Jaksa paremmin. 10.00 Hiihdon SM: Naisten 30 km väliaikalähtö (P), Inari. – TORSTAI 16.4. 12.52 La Promesa Salaisuuksien kartano. 08.30 Julkkisten tietotoimisto. 20.45 ELOKUVA Bright white light. 16.55 Klæbo. 06.25 Huomenta Suomi. 11.30 Tämä on tämä. Kausi 1, jakso 1/5. 15.30 Unelmia Italiassa. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 09.30 Eränkävijät. 08.10 Pikku Kakkonen. 11.00 Mikaela & Thomas. huhtikuuta 2026 8 // LAUANTAI 11.4. 21.00 ELOKUVA Belle. 07.00 Sunny Bunnies. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.29 Yle Uutiset. 21.06 Psyyke. 14.50 Ruokamatka Ranskaan. 23.05 Valomerkki. 17.07 Neiti Scarlet. 22.25 Rock-Suomi: Kapina. 10.45 Luontoretkellä kottaraisia katsomassa. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 08.35 Kotijumppaa Sofian kanssa. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 23.25 Asunnottomat. 15.05 Georg Ots, unohtumaton. 07.41 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. 18.30 ADHD kaikkine lisukkeineen. YLE TV1 07.00 Ykkösaamu. 07.25 Smurffit. 07.05 Sunny Bunnies. 09.00 Yle Uutiset. 14.30 Topi Borgin elokuvakerho. 15.50 Efter Nio. 22.21 Viikon sää ja Tulosruutu. 20.52 Parvet. 07.10 Smurffit. 17.00 Yle Uutiset. 17.35 Tämä kesä. 17.25 Farmi Suomi. 21.55 Turkkilainen etsivä. 15.30 MM-rallistudio. 14.45 Elävä arkisto: Opinsauna ennen ja nyt. 15.10 Sportliv. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 18.00 Snackmasters Suomi. 15.51 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 19.30 Muodostelmaluistelun MM, lyhytohjelma. 17.00 The Summit Suomi. 18.42 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 07.26 Saara ja Sorsa. 17.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 12.40 Hiihdon SM: Miesten 50 km väliaikalähtö (P), Inari. 20.00 Suurmestari UK. 13.40 Heinähattu, Vilttitossu ja kana. 08.06 BUU-klubben. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 09.46 Sori siitä 2. 07.40 Muumilaakson tarinoita. 15.46 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.50 Luontoretkellä lintusaarella. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Ralliextra. 09.35 Lee ja aito rakkaus. 15.00 Onnela. 18.30 Selviytyjät. 16.30 UEFA Champions League: Huippuhetket. 08.05 Code Lyoko. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.20 Vintiöt Total Remix. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Erikoisjoukot. 20.29 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 14.30 Urheilulukio. 17.25 Veljesten keittiössä. 07.11 Pikku Kakkonen. 10.00 Yle Uutiset. 22.20 Avoimena. NELONEN 06.00 Bing ja ystävät. 08.44 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 16.00 Salatut elämät. 16.20 Punainen paroni. 09.10 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 09.32 Antiikkimakasiini. 17.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 14.45 Valitut Palat Collection. 17.20 Parvet. 06.59 Hau Hau, Piip ja Veli. 23.51 Kafka. 08.15 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 10.05 Ykkösaamu. 17.06 Monte-Criston kreivi. 15.30 Urheilustudio. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 17.20 Tulossa: Savotta. 16.00 Unelmia Italiassa. 20.55 Urheiluruutu. 10.00 Jumalanpalvelus. 23.15 ELOKUVA Speed kuoleman kyydissä. 19.15 ELOKUVA Kahlekuningas. 07.00 Sunny Bunnies. 19.00 Bob’s Burgers. 12.00 Petolliset. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 21.00 ELOKUVA Kummisetä. 18.55 Tulossa: Veikkausliiga. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.30 Julkkisten tietotoimisto. 21.50 Linna. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 12.00 ELOKUVA Jälkeemme vedenpaisumus. 11.50 Yle Oddasat. 23.35 Instagramissa ilman kotia. 09.17 Strömsö. 21.35 Murha ennen iltahartautta. 12.30 Kolmosvaihde. 08.35 Sonic Boom. 18.30 Emmerdale. 11.03 Elämä käännekohdassa. 14.00 Samalla rahalla. 09.30 Voihan Poni. 07.50 LEGO City Adventures. 13.15 Irma, myrskyn viemä. 16.52 Luovia suhteita. 13.25 Hiihdon SM:. 07.22 Anna ja ystävät. 19.45 Unelmasauna. 07.12 Kaapo. 08.00 Yle Uutiset. 12.00 Emmerdale. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 10.30 IS esittää: Sain sen videolle. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 20.45 Urheiluruutu. 12.30 Yökylässä Maria Veitola. 09.42 Mitä jos. 10.04 Huutokauppakesä. 16.20 Kulttuuricocktail Kirjat. 19.30 Suurmestari Ruotsi. 21.45 Yle Uutiset. 09.00 Huvila & Huussi. 18.18 Eläinten päiväkoti. 08.59 Pikku Kakkonen. 13.30 MM-rallistudio. 06.52 Hei Taavi. 20.00 Suurmestari. 20.30 Ainutlaatuiset taiteilijasielut. 18.15 Strömsö 2021. 22.10 Lotto ja Jokeri. 08.10 Liisa ja Leo. 22.45 Uutisextra. 10.00 Remppa vai muutto UK. 12.35 Murdochin murhamysteerit. 23.01 Oddasat. 09.00 Kapen keittiökaappaus. 22.21 Päivän sää. 16.50 Novosti Yle. 08.58 Pikku Kakkonen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.10 Smurffit. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. MTV3 06.30 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Remppa vai muutto UK. 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 08.50 HS Lasten Uutiset. 17.25 Strömsö 2021. 21.00 Sekunnit. 22.20 Milli arvontalähetys. 14.30 Teknavi. 08.00 Avara luonto: Laakson valtiaat. 21.00 ELOKUVA Täydellinen sotilas. NELONEN 06.00 Bing. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 17.17 Parvet. 07.00 Oggi ja torakat. Tämä on tositarina vallasta, emojen rakkaudesta ja selviytymisestä. 19.25 Tulosruutu. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. TV VIIKKO PERJANTAI 10.4. 18.45 Avara luonto: Laakson valtiaat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.4. 18.15 Afrikan eläinorpojen pelastajat. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Erkki Liikanen. 11.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 16.40 Yle Oddasat. 07.00 Oggi ja torakat. 16.50 Kulttuuricocktail. 13.30 Täydellinen kesä. 07.35 Pikku Kakkosen posti. 22.40 Kafka. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 11.30 Pöllötöllö. 11.45 Urheilustudio. 12.05 Lomamatka 80-luvulle. 18.30 Unelmapuutarha. 19.20 Ralliextra. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 07.25 Smurffit. 23.48 Kaanon. 13.00 Kauppakaupunkien aarteita. PERJANTAI 10.4. 08.50 Perjantai-dokkari: Sean ja salaliitot. 22.30 Tulossa: Savotta. 08.21 Nimipäiväonnittelu: 10.4. 07.35 Yökyöpelit. 10.01 Tuntematon perillinen. 11.39 Oddasat. 09.11 3 muskettisoturia. 13.00 Kafka. 07.56 Pikku Kakkonen. 07.35 LEGO Friends: Uusi luku. 16.05 Koti koiralle UK. 18.00 Superkivat sunnuntait. 08.31 Abban tarina. 12.05 RSO Musiikkitalossa. 18.41 Maailmaa muuttavia eläimiä. 16.30 Kapen keittiökaappaus. 11.30 Tämä on tämä. 18.27 Lekis & Dagis. 08.56 Nimipäiväonnittelu 12.4. 23.26 Näkymätön. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.4. 23.00 ELOKUVA Koskinen: Piripolkka. 12.00 Autobonus. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 08.00 Illallinen kansallismaisemassa. 17.30 Farmi Suomi. 16.25 Elävä arkisto: Ajokoe. 22.01 Perjantai-dokkari: Sean ja salaliitot. 07.15 Muumilaakson tarinoita. 19.20 Päivän sää. Viiden vuoden aikana kuvattu sarja seuraa leopardien, villikoirien, hyeenojen ja leijonien toisiinsa kietoutuneita elämänvaiheita vehreässä jokilaaksossa. 13.49 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.00 Remppa vai muutto UK. 15.00 The Summit Suomi. 07.48 Manu Monikone. 06.55 Muumilaakson tarinoita. 09.05 Historia: Pääsiäissaaren arvoitus. 17.00 Viiden jälkeen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 08.23 Pikku Kakkonen. 20.55 Parvet. 06.40 Smurffit. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 23.30 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä. 18.07 Leikkien keräilijät. 17.00 Yle Uutiset. 07.29 Pikku Kakkonen. 18.00 Petolliset. YLE TEEMA & FEM 07.36 BUU-klubben. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 14.47 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.30 Vintiöt. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 07.41 Hiiritalon Sam ja Julia. 10.45 Yle Alueuutiset, 11.35 Yle Oddasat. 19.20 Tulosruutu. 07.29 Professori Balthazar. 10.40 Remppa vai muutto UK. BBC:n ainutlaatuisessa luontosarjassa neljä eläinperhettä taistelee vallasta ja selviytymisestä Sambian Luangwa-laaksossa. 17.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 19.53 Svenskfinland runt. 22.15 ELOKUVA Idän pikajunan arvoitus. 07.48 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 23.50 Ei mitään hätää. 07.14 Pikku Kakkonen. 15.30 Myyrä. YLE. 13.00 Urheilustudio. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. 21.00 We Come in Peace. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Segovian naiset. 22.45 ELOKUVA Robin Hood varkaiden ruhtinas. 08.05 Code Lyoko. 10.35 Tulossa: Savotta. 07.33 Henrietta. 07.05 Oggi ja torakat. 19.35 Luontopäiväkirja. 18.30 Puoli seitsemän. 18.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 13.20 ELOKUVA Särkelä itte. 19.00 Huvila & Huussi. 08.15 Tuuri. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 10.00 Savotta. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Satu Tiivola. 23.15 Missä on Odin. 11.00 Yle Alueuutiset. 10.00 Kuokkavieras Kataja. 19.30 The Summit Suomi. 22.30 Parvet. 13.30 Suurmestari Uusi-Seelanti. 21.45 Asian ytimessä.doc: Thaimaan toivo. 22.50 Kadonneita etsimässä. 07.02 Pipsa Possu. 22.16 Hiljaisuuden viesti. 11.54 Oddasat. 12.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 08.00 LEGO City Adventures. Lande. 07.16 Malla Mahtava. 19.30 ELOKUVA Luokkakokous 3. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 11.00 Hiihdon SM: Naisten 5 km väliaikalähtö (P), Inari. 09.30 Puoli seitsemän. 17.00 Pikku Kakkonen. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 07.40 Pikku Kakkonen. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 11.15 Unelmakoti. 07.20 Ava, Riko ja Teo. 15.00 Remppa vai muutto UK. 21.00 Marilyn Manson: julma totuus
23.50 Yökylässä Maria Veitola. 20.29 Yle Uutiset. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. NELONEN 06.00 Bing. 07.49 Kotisaari. 07.21 Nipa ja Pete. 19.25 Tulosruutu. huhtikuuta 2026 // 9 MAANANTAI 13.4. 08.36 Näin meillä. 21.19 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 21.49 Urheiluruutu. 23.10 Paluu kuolleista: Kuka on Arthur Knight. 23.35 Poliisit 24/7. 07.55 Askarrellaan. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 10.00 Rekkakuskit Suomi. 14.00 Kotoisa. 11.54 Oddasat. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. 15.00 Yökylässä Maria Veitola. 01.25 Kotoisa. 06.25 Huomenta Suomi. 22.45 Topi Borgin elokuvakerho. 07.27 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 11.45 Kallio ”Uskon, että paikkasi on siellä”. 12.45 Kandit. 08.15 Ihanampi elämä. 08.14 Auri ja maailman eläimet. 08.19 Pikku Kakkonen. 20.54 Egenlandin matkakohteet: Puolangan pessimismi. 18.00 Tähdet, tähdet. 17.00 Yle Uutiset. 16.00 Salatut elämät. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 19.25 Linda Lampenius x Pete Parkkonen Liekinheitin (UMK26 Live). 08.18 Nimipäiväonnittelu: 15.4. 23.45 Yöpysäkki. 19.17 Luottomies. 22.55 Oddasat. 16.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 06.40 Smurffit. 22.25 Tulosruutu. 21.30 Unelmia Italiassa. MTV3 06.15 Aamusää. 21.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 20.29 Yle Uutiset. 01.20 Selviytyjät. 06.57 Pikku Papun aakkoset. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 21.40 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 15.10 Kadonneita etsimässä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 15.50 Yle Uutiset Sunnuntai. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 20.00 Kapen keittiökaappaus. 07.02 Pikku Kakkonen. 17.54 Lakeuden vuosi: Perinnemaisemat uhan alla. 19.16 YleX Otto. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 12.00 Tähtiarpa. 20.00 Poliisit 24/7. 07.10 Tipo. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 19.30 Salatut elämät. 21.45 Yle Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 21.05 A-Talk. 16.30 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto. 12.00 Topi Borgin elokuvakerho. 15.00 Kuokkavieras Kataja. 10.52 Huippuvuoret yläilmoista. 22.21 Päivän sää. 07.16 Piian palikat. 12.15 Suomi on metsäläinen. MTV3 06.15 Aamusää. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 06.52 Hyrräpäät. 11.20 Itse asiassa kuultuna: Anja Pohjola. 16.00 Koti koiralle UK. 16.52 Luovia suhteita. 22.21 Päivän sää. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. 23.50 Alpeilla. 23.01 Oddasat. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 12.45 Kandit. 15.35 Yle Oddasat. 16.00 Salatut elämät. 20.30 The Summit Suomi. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 14.00 Tarina Ruotsin historiasta. 08.20 Pikku Kakkonen. 09.00 Liikennepoliisit UK. 09.32 Antiikkimakasiini. 21.30 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä. 13.30 Julkkisten tietotoimisto. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 20.00 Segovian naiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 A-studio. 08.33 Arkkitehdin kotona. 09.00 Suurmestari UK. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 07.00 Tete ja Mama. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 22.35 Rikospaikka. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.21 Antiikin aikaan keksittyä. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.31 Pelastuskoirat. 19.00 Koti, uskonto ja Marjomaa. 11.50 Yle Oddasat. 14.20 Hyvää matkaa. 14.55 Prisma: Välimeren ruokavalion salaisuus. 19.30 Sinkkulaiva. 07.15 Pikku Kakkonen. 22.20 Transport. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 21.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 19.20 Päivän sää. 17.54 Lakeuden vuosi: Kuovi. 20.29 Yle Uutiset. 15.58 A-studio. 21.55 ELOKUVA Ali ja Ava. 12.00 Emmerdale. 19.30 Verstaallinen unelmia. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.33 Tulossa: Kipparikvartetti. 21.50 Kämppikset Montrealissa. 22.35 Suurmestari. TORSTAI 16.4. 08.00 Snackmasters Suomi. 20.00 Segovian naiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00 Remppa vai muutto UK. 08.15 Vatsani ja minä. 15.55 Filmikellari. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 20.00 Myyrä. 15.00 Remppa vai muutto. 21.45 ELOKUVA Jadesoturi. 08.09 Nimipäiväonnittelu: 16.4. 22.55 Oddasat. 16.30 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto. 12.35 Murdochin murhamysteerit. 09.00 Suurmestari UK. 20.52 Kuinka nainen sai housut. 23.30 ELOKUVA Kotirauha. 14.30 MasterChef Suomi. 20.00 Kulttuuricocktail. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Prisma: Putoavat lentokoneet. 14.30 Myyrä. 20.30 Linna. 06.40 Smurffit. 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 21.05 Erikoisjoukot. 14.06 Elävä arkisto: Helsinki ja meri. 08.00 Huvila & Huussi. 22.00 Kapen keittiökaappaus. 07.41 Ryhmä Hau. 17.25 Uusi elämä Norlannissa. 14.30 Tulossa: Jälkeen syntiinlankeemuksen. 20.29 Yle Uutiset. 19.00 Historia: Britannian imperiumi. 07.19 Martta puhuu. 15.00 Remppa vai muutto UK. 07.03 Poppelikumpu. 12.35 Murdochin murhamysteerit. 16.30 Kauniit ja rohkeat. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 17.00 Kultakala. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 20.45 Huutokaupan metsästäjät. 07.31 Neposen eläinystävät. 16.00 Segovian naiset. 19.00 Vaietut arktiset sodat. 14.00 Suurmestari. 18.00 Stadi vs. 12.30 Kaustinen musiikin koto. 09.10 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 07.03 Anna ja ystävät. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 18.21 Puoli7 tänään. 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 22.02 Rakkaat lapset. 22.55 Oddasat. 18.21 Puoli7 tänään. 16.30 Koti koiralle UK. 19.20 Päivän sää. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 11.00 Yle Alueuutiset. 10.01 Puutarhakausi. 08.07 Mimosa ja Lennu. 21.00 Kate Bush, popin rajaton taituri. 22.25 Tulosruutu. 11.20 Itse asiassa kuultuna: Risto Kangas-Ikkala. 13.30 Täydellinen kesä. 16.05 Segovian naiset. 22.00 ELOKUVA Wallander: Syyllisyys. 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 The Box Suomi. 20.00 Kotoisa. 18.00 BUU-klubben. 21.49 Urheiluruutu. 20.15 Huutokaupan metsästäjät. 20.55 Urheiluruutu. 06.30 Sunny Bunnies. 13.20 ELOKUVA Kipparikvartetti. 22.20 Milli arvontalähetys. 16.40 Yle Oddasat. 09.30 Koti, uskonto ja Marjomaa. 09.00 Remppa vai muutto. 09.31 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. NELONEN 06.00 Bing. 18.30 Emmerdale. 21.30 Asian ytimessä. 13.15 Pelastuslaitos apuun! 14.00 Elämä käännekohdassa. 23.20 Eläinoikeusjuttu. 17.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 23.20 Petolliset. 19.00 Liikennepoliisit UK. 18.00 Kapen keittiökaappaus. 21.15 ELOKUVA Corrective Measures. 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 Pikku Kakkonen. 22.02 Ulkolinja: Gazan lapset. 18.30 Puoli seitsemän. 12.15 Suomi on metsäläinen. 22.35 Mestarien liiga Sirkus. 17.40 Kultakala. 08.04 Nimipäiväonnittelu: 13.4. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 07.29 Puuhailukylä. 19.53 Norjaa ristiin rastiin. 12.00 Emmerdale. 16.56 Luovia suhteita. 18.00 Elämäni Biisi. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 00.40 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Kymmenen Uutiset. 11.00 The Box Suomi. 11.50 Yle Oddasat. 21.49 Urheiluruutu. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 09.21 Kekseliäs nikkari. 19.30 Eränkävijät. 12.30 Penan Erikoiskuljetus. 21.05 A-studio. 22.25 Tulosruutu. 08.00 Suomen surkein kuski. 19.00 Huvila & Huussi. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 16.00 Tämä on tämä. 16.30 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto. 13.00 Liikennepoliisit UK. 19.25 Tulosruutu. 14.30 Tanskalainen maajussi. 06.35 Sunny Bunnies. 07.43 Kurnu. 12.30 Salatut elämät. 13.20 ELOKUVA Hormoonit valloillaan. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.00 Yle Alueuutiset. 09.00 Remppa vai muutto UK. 08.20 Siivekkäät. 11.00 ADHD kaikkine lisukkeineen. 07.47 Onni-siili. 15.42 Kolmosvaihde. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 20.51 Egenlandin matkakohteet: Pieni pala Japania Ranualla. 15.00 The Summit Suomi. 12.15 Suomi on metsäläinen. 08.44 Geeninmetsästäjät. 15.40 Novosti Yle. 08.25 Meidän iskä. 06.25 Huomenta Suomi. 22.52 Rap-Akatemia. 16.45 Novosti Yle. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.4. 21.00 Historia: Colosseum Rooman areena. 11.00 Ei enää vaatekriisiä. 15.00 Kaikkea kaupan. 22.40 Justimus esittää: Suomi, missä menet. 19.00 Lee ja aito rakkaus. 00.35 Stadi vs. 14.15 Historia: Colosseum Rooman areena. 14.30 Tanskalainen maajussi. 16.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 01.40 Burgerimiehet Välimerellä. 20.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 18.21 Puoli7 tänään. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 19.20 Päivän sää. 21.00 A-studio. 11.00 The Summit Suomi. 18.30 Skavlan ja Ruotsi. 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.00 Tähtiarpa. 22.25 Haavoittuvaiset. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. MTV3 06.15 Aamusää. 07.50 Sonic Boom. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.01 Puutarhakausi. 22.20 Milli arvontalähetys. 07.57 Rollen remmi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 ELOKUVA Jack Reacher Tappajan jäljillä. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 15.00 Remppa vai muutto. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 21.00 Stadi vs. 18.00 Suurmestari Uusi-Seelanti. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Huvila & Huussi. 21.55 Jokaisen miehen takana. 17.00 Viiden jälkeen. 21.55 Vakoojien kaupunki. 07.07 Pikku Kakkonen. 19.30 Koti, uskonto ja Marjomaa. 06.30 Sunny Bunnies. 07.40 Osku. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 18.21 Puoli7 tänään. 17.00 Yle Uutiset. 19.55 Linda Lampenius x Pete Parkkonen Liekinheitin (UMK26 Live). 12.45 Kandit. 10.00 Elämäni Biisi. 20.00 Unelma Lapista. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 21.50 ELOKUVA Pidetty hiljainen mies. 23.20 Judon EM, kooste. 13.15 Pelastuslaitos apuun! 14.00 Elämä käännekohdassa. 12.30 Salatut elämät. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 19.30 Salatut elämät. 13.00 Tarina Ruotsin historiasta tutkijoiden silmin. 16.45 Novosti Yle. 19.17 Metten kesäiset jälkiruokaherkut. 06.25 Huomenta Suomi. 20.40 Atlantis Pasila. 22.35 Erikoisjoukot. 09.32 Antiikkimakasiini. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.30 Jaksa paremmin. 16.40 Yle Oddasat. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 07.42 Mira ja Viksu. 03.00 Murha paratiisissa. 16.00 Koti koiralle UK. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.59 Heajastallan Saamelaishäät. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 13.30 ELOKUVA Poikamiespappa. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 02.15 Pitääkö olla huolissaan. 20.55 Urheiluruutu. 08.25 Supersisarukset. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 MM-rallin huippuhetket: Kroatia. 08.00 Huvila & Huussi. 15.00 Kuokkavieras Kataja. 15.00 Kaikkea kaupan. 14.30 Tanskalainen maajussi. 09.00 Liikennepoliisit UK. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 09.30 Puoli seitsemän. 12.45 Kandit. 11.15 Itse asiassa kuultuna Jaakko Numminen. 08.33 Arkkitehdin kotona. 08.06 Olipa kerran keksintö. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 20.25 Jalkapallon MM-karsinta Suomi Slovakia. 16.00 Maryn helpot kokkailut. 16.00 Suomen surkein kuski. 14.55 A-studio. 23.05 ELOKUVA Marley & Me (S). 21.00 Tähdet, tähdet. 10.00 Unelmapuutarha. TIISTAI 14.4. 20.37 Lapplands vilda natur. 18.25 Top Gear Suomi. 23.05 Ulkolinja: Rikollisjengien Ruotsi. 22.21 Päivän sää. 07.56 Pikku Kakkonen. 11.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 19.20 Päivän sää. 12.05 Tanskalainen maajussi. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. Lande. 20.00 Suuri keramiikkakisa. 09.00 Remppa vai muutto. Lande. 18.00 Jalkapallon MM-karsinta Suomi Slovakia. 19.30 Salatut elämät. 13.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. 06.25 Huomenta Suomi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.4. 13.30 Täydellinen kesä. 15.00 Menneisyyden metsästäjät. 11.01 Søren Vesterin puutarha. 22.36 Justimus esittää: Suomi, missä menet. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.09 Pikku Kakkonen. 06.35 Sunny Bunnies. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.40 Yle Oddasat. 18.00 Suurmestari Uusi-Seelanti. 07.10 Popi Kissa. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 08.25 Muumileehi. 13.20 ELOKUVA Jälkeen syntiinlankeemuksen. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 07.50 Sonic Boom. 16.30 Arkkitehdin vapaa-ajan asunto. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 21.45 Yle Uutiset. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.05 MOT. 18.00 Yle Uutiset. 14.30 Tanskalainen maajussi. 07.00 Monchhichi. 06.53 Olgan piirutustarinat. 16.00 Salatut elämät. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Liikennepoliisit UK. 17.00 Viiden jälkeen. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.10 Murdochin murhamysteerit. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.20 Milli arvontalähetys. 12.35 Murdochin murhamysteerit. 07.08 Pippa ja Popi. 13.00 Liikennepoliisit UK. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.28 Pikku Kakkonen. 12.56 Uusi Kino: Toiset äänet. 22.21 Päivän sää. 15.00 Remppa vai muutto UK. 08.00 Suomen surkein kuski. 21.58 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 16.56 Geeninmetsästäjät. 06.40 Smurffit. 15.00 Suurmestari UK. 18.30 Emmerdale. 23.05 The Summit Suomi. 15.30 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 20.00 MOT. 08.36 Kun olin ikäisesi. YLE TEEMA & FEM 07.35 Tiettömän taipaleen takana. 09.30 Miehiä ja poikia. 17.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. NELONEN 06.00 Bing. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 23.16 Kerrostalojen prinsessat kahdeksan vuotta myöhemmin. 21.01 Efter Nio. 17.00 Pikku Kakkonen. 17.25 Malory Towers. 17.54 Lakeuden vuosi: Töyhtöhyyppä. 12.30 Salatut elämät. 11.30 Lee ja aito rakkaus. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 20.00 Farmi Suomi. 07.54 Pikku Kakkonen. 16.00 Koti koiralle UK. 15.00 Kaikkea kaupan. 15.50 Yle Uutiset alueeltasi. 23.10 Marilyn Manson: julma totuus. 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 08.24 Taas lagaa. 20.00 Katastrofi. 12.45 Murdochin murhamysteerit. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 19.25 Tulosruutu. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 10.01 Puutarhakausi. 19.55 Tulossa: Savotta. 21.35 Huvila & Huussi. 17.54 Lakeuden vuosi: tuulihaukka. 17.00 Viiden jälkeen. 22.25 Tulosruutu. 19.52 100 ruudutonta päivää. Lande. 07.00 Monchhichi. 19.30 Salatut elämät. YLE TEEMA & FEM 07.35 Tiettömän taipaleen takana. 17.25 Søren Vesterin puutarha. 14.00 Suurmestari Ruotsi. 15.00 Kaikkea kaupan. 22.50 Sneakermania. 13.15 Pelastuslaitos apuun! 14.00 Elämä käännekohdassa. 17.00 Viiden jälkeen. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 The Voice of Finland. 23.10 Suurmestari UK. 09.03 Elämä käännekohdassa. 14.00 Suurmestari. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. YLE TEEMA & FEM 07.35 Tiettömän taipaleen takana. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 10.00 Elämäni Biisi. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 07.26 Robo ja riiviöt. 19.53 Rikosten jäljillä. 23.15 Invisible Heroes. 02.35 Teknavi. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.00 Tähtiarpa. 09.10 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 18.00 BUU-klubben. 06.52 Tilkku ja Nukka. 23.55 ELOKUVA Corrective Measures. 17.00 Amispäiväkirjat. 18.30 Puoli seitsemän. 11.54 Oddasat. 08.22 Sportliv. 23.35 We Come in Peace. 09.10 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 20.00 Huvila & Huussi. YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 08.13 Minä, Elvis Riboldi. 16.30 Suomen surkein kuski. 18.30 Emmerdale. 08.00 Snackmasters Suomi. 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 11.00 The Box Suomi. 22.21 Transport. 22.02 Sukupolvien salaisuus. 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 09.55 Elämäni Biisi. 16.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 18.00 Elämäni Biisi. 07.54 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset. 07.18 Pikku Kakkonen. 11.30 Kalastuselämää. 21.49 Urheiluruutu. 08.13 Pikku Kakkosen postipyyntö. 21.00 Invisible Heroes. 12.00 Tähtiarpa. 22.35 MM-rallin huippuhetket: Kanariansaaret. 19.56 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. 21.00 ELOKUVA Kino: The French Dispatch. 16.45 Novosti Yle. 07.50 Sonic Boom. 14.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 18.30 Puoli seitsemän. 08.01 Mitä ihmettä. 08.15 Arkkitehdin kotona. 07.29 Sanni Sateenkaari. 17.30 Amispäiväkirjat. 09.30 Puoli seitsemän. 22.20 Milli arvontalähetys. 18.30 Puoli seitsemän. 17.50 Huippuvuoret yläilmoista. 23.25 Unanimal. 13.00 Supernanny Suomi. 21.30 ELOKUVA Wallander: Kosto. 08.05 Pikku Kakkonen. 18.30 Suurmestari. 11.09 Unelmien maa. 20.55 Urheiluruutu. 08.00 Huvila & Huussi. YLE TEEMA & FEM 07.42 Tiettömän taipaleen takana. 18.00 Yle Uutiset. 23.02 Verinen risteily. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.4. 18.30 Abban tarina. 21.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.20 Jalkapallon MM-karsinta Suomi Slovakia. 10.30 The Box Suomi. 09.10 Rentoudu Ulrikan seurassa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 06.30 Sunny Bunnies. 14.00 Suurmestari Australia. 20.30 Poliisit 24/7. 08.06 Rossi ja Rymy. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 12.00 Emmerdale. 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 18.00 BUU-klubben. 21.00 Heajastallan Saamelaishäät. MTV3 06.15 Aamusää. 08.11 Pikku Kakkonen. 16.00 Segovian naiset. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 11.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. KESKIVIIKKO 15.4. 23.10 IS esittää: Sain sen videolle. 21.45 Yle Uutiset. 21.55 Outlander Matkantekijä. 08.00 Huvila & Huussi. 15.30 Suurmestari UK. 23.15 Kolmosvaihde. 19.00 Liikennepoliisit UK. 23.05 Sin City Gigolo murha Las Vegasissa. 18.30 Ei enää vaatekriisiä. 19.17 Luontopäiväkirja. 18.00 Elämäni Biisi. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa. 22.10 Hildur. 17.45 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 10.00 Liikennepoliisit UK. 16.00 Suomen surkein kuski. 19.30 Kulttuuricocktail Kirjat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.4. 12.00 Emmerdale. 14.00 Ei saa nauraa. 09.02 Efter Nio. 23.25 Onnen pyörät.. 00.05 Myyrä. 07.56 Auvo Raitanen. 11.30 Suurmestari Ruotsi. 06.52 Kuu ja minä. 07.00 Monchhichi. 10.00 Rekkakuskit Suomi. 07.34 Tuuri. 20.00 MasterChef Suomi. 18.30 Talot huokuvat historiaa. 16.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 19.25 Tulosruutu. 00.05 Poliisit 24/7. 20.00 Segovian naiset. 21.00 ELOKUVA Kotirauha. 12.05 Kulttuuricocktail. 18.30 Emmerdale. 23.50 Sneakermania. 22.25 Atlantis Pasila. 21.45 Yle Uutiset. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 23.35 UEFA Champions League: Huippuhetket. 08.17 Nimipäiväonnittelu: 14.4. 12.00 Ellan matkassa: Etelä-Italia. 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 09.30 Puoli seitsemän. 23.05 Sekunnit. 13.15 Pelastuslaitos apuun! 14.00 Elämä käännekohdassa. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 19.53 Tarinoita tuntureilta. 20.00 Vihatut naiset. 11.00 Jumalanpalvelus. 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 22.10 Lindan huone. 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe. 18.00 BUU-klubben. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 07.17 Hilla ja avaruuden Eetu. 14.00 Suurmestari Australia. 09.10 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. 12.30 Maija Isola. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 13.30 Julkkisten tietotoimisto
Tätä emme voi tarjota ihmisille, jotka ovat maksaneet veroja koko työuransa ajan ja rakentaneet tätä yhteiskuntaa. CLAS-OLAV SLOT TE > NIIN KAUAN kuin laki ei kiellä poron vapaata kulkemista, sen oikeus liikkua vapaasti on osa pohjoisen arkea. Teoksen paikallisuus taas lienee vaikuttanut siihen, ettei sitä ole kuultu muuallakaan kuin yksittäisiä kertoja. TAVOITTEEN TULEE OLLA lähipalveluiden turvaaminen. Poro liikkuu siellä, missä ravintoa on saatavilla, vaikka sitten kasvimaalla tai pellolla. Ilman kuulemisia riskinä ovat päätökset, jotka näyttävät hyvältä paperilla, mutta eivät kestä arjen todellisuutta. Vuodeosastopaikkoja ei tarvitse lisätä, mutta niitä on oltava riittävästi ja oikeissa paikoissa ja kotisairaalatoiminta täydentää palveluvalikoimaa erinomaisesti. Porot ovat vaeltaneet vuosisatoja pohjoisen maisemissa ja se on hieno ja sattuva muistutus etenkin poronvihaajille siitä, että kaikkea ei voi hallita vain ihmisen ehdoilla. Palveluiden saavutettavuus on keskeinen osa yhdenvertaisuutta. Palveluiden fyysinen saatavuus on osa yhdenvertaisuutta – se ei ole vain hallinnollinen tai taloudellinen kysymys. Se on ilouutinen ja todellinen kulttuuriteko. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Lähipalveluiden turvaaminen on myös henkilöstökysymys. Tiedämme, että hyvinvointialueen talous on saatava tasapainoon ja vastuuta kannetaan yhdessä. Kävi ilmi, että Rautavaara oli säveltänyt Kainuu-kantaatin tilausteoksena Paltaniemen kuvakirkon 250-vuotisjuhliin, joita vietettiin kesällä 1976. Osaavan henkilöstön saatavuus on varmistettava koko Kainuussa. Samalla on panostettava henkilöstön työhyvinvointiin. 16:15 LÄHETÄ TEKSTARI 13525 Kirjoita alkuun KSVIESTI välilyönti ja viestisi numeroon 13525. Kajaanilaislähtöisen Simolan sijaan tekijäksi oli merkitty Einojuhani Rautavaara, joka lukeutuu kansainvälisesti tunnetuimpiin suomalaissäveltäjiin. MIELIPITEET Kirjoita mielipiteesi sähköpostilla: toimitus@kainuunsanomat.fi FACEBOOKISSA Vinkkaamme luettavasta facebook.com/kainuunsanomat/ INSTAGRAMISSA Jaamme kuvia ja videoita @kainuun sanomat Kenelle Kainuun hyvinvointialue on olemassa. " Paikalla oli tuhansia ihmisiä, kun teos kuultiin peräti kahdeksan kainuulaisen kirkkokuoron voimin.. Maakunnan eri vaiheet kuuluvat kertojan lausumissa teksteissä, koska Rautavaara perehtyi teosta varten autenttisiin historiallisiin dokumentteihin. Lohjalainen Laurentius-kuoro ilmoitti esittävänsä konsertissaan Kainuu-kantaatin. Rokan Antin poeka Tekstarit kainuunsanomat.fi/ lukijailmoitukset Kainuu unohti kantaattinsa 50 vuodeksi Kolumni Katja Mabrouk @hillagroup.fi Eteläsuomalainen somemainos sai viime vuoden lopulla hätkähtämään. ERITYISEN TÄRKEÄÄ on kuunnella kainuulaisia asukkaita, koska he ovat hyvinvointipalveluiden käyttäjiä ja tuntevat parhaiten omat tarpeensa. Aurinko S-salmi Kajaani Helsinki Viikko 15 Tänään 9.4. Erilaisia vaihtoehtoja tulee olla. Kainuussa sitä ei ole tiettävästi esitetty kertaakaan vuoden 1976 jälkeen. nousee laskee 05:50 20:20 05:58 20:23 06:20 20:22 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” Mark. HAUSKAA on se, että suuri yleisö on saanut kiertoteitse tutustua Kainuu-kantaattiin sen vähäisestä tunnettuudesta huolimatta. Ikäihmisten siirtely kauas omasta elinympäristöstä ei ole taloudellisesti järkevää – eikä etenkään eettisesti hyväksyttävää. Säveltäjä ei kuitenkaan ollut Satu Simola, jonka tekemä Kainuu-kantaatti kantaesitettiin suurella joukolla Kajaanissa vuonna 2017. LEVYTYKSIÄ löytyy yksi. Muun muassa Spotifysta löytyvää tulkintaa kuunnellessa tajuaa, kuinka vaikuttavan teoksen Einojuhani Rautavaara Kainuulle omisti. Läheltä kotoa saatava hoito tuo turvaa, inhimillisyyttä ja jatkuvuutta. Kainuu on enemmän kuin keskuskaupunki. elokuuta. Se aiheuttaa turvattomuutta, yksinäisyyttä ja tuskaa. Toimintoja, hallintoa ja prosesseja on tehostettu, ja sitä pitää jatkaa. Paikalla oli tuhansia ihmisiä, kun teos kuultiin peräti kahdeksan kainuulaisen kirkkokuoron voimin. Kun väestö ikääntyy, palveluiden tarve kasvaa entisestään. Tämä viivästyttää hoitoja, pidentää hoitojaksoja ja lisää inhimillistä kärsimystä erityisesti Kainuun reuna-alueilla asuville ikäihmisille. Ei tarvitse, jos puiston penkit eivät ole varattu muuhun käyttöön. Koko maakunta ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja hoidettavaksi. Hyvät työolosuhteet, riittävä mitoitus ja mahdollisuus työskennellä lähellä omaa kotia tukevat jaksamista. Palvelut eivät ole vain kajaanilaisia varten, vaan koko maakuntaa varten. Sittemmin kantaatti on pitkälti jäänyt unohduksiin. Kainuun hyvinvointialueen tehtävä ei ole pyörittää organisaatiota itseään varten. Hoidetaan jatkossakin taloutta vastuullisesti ja turvataan samalla laadukkaat palvelut kaikenikäisille kainuulaisille. Me kaikki toivomme hyvää ja arvokasta vanhuutta kotona – mutta aina se ei ole mahdollista. Hoitoja huolenpitotarpeiden kasvaessa tarvitaan myös vuodeosastohoitoa. Kainuu ei ole pieni ja tiivis alue, vaan etäisyydet ovat pitkiä: Puolangan Joukokylältä Kajaaniin on noin 130 kilometriä, Suomussalmen Juntusrannalta jopa 170 kilometriä ja Kuhmosta sata kilometriä. Samuli Tiikkaja kertoo Rautavaarasta kirjoittamassaan Tulisaarna-elämäkerrassa (Teos 2014), että esimerkiksi korpimaiden asuttamista käsittelevää Manaus-osaa varten säveltäjä ammensi Samuli Paulaharjun Kainuun mailta -kirjasta (1922). Tämä perusasia tuntuu ajoittain unohtuvan. JÄLJET johtivat 50 vuoden taakse. Hyvinvoiva henkilöstö on laadukkaiden palveluiden perusta. Poroaktivisti > KAJAANI PASSION ylösnousemusnäytelmä oli suurenmoinen! Kiitokset suunnittelijoille, esittäjille ja avustajille. Kirkonmies > KUN UUSI Kajaanin kauppatori avautuu. Otanko retkijakkaran varulta mukaan. LÄHIPALVELUISSA ON myös paikallistuntemuksen vahvuus, koska ihmiset ja niiden elämäntilanteet tunnetaan. Viisiosaisessa Kainuu-kantaatissa on tunteenpaloa, teatraalisuutta ja jopa shamanistisuutta musiikin, mutta myös epätavanomaisen kokoonpanon ansiosta, sillä sekakuoron rinnalla kuullaan kertojaa sekä lukuisia lyömäsoittimia. Alkoi vimmainen tiedonhankinta. Kajaanin seurakunta on ollut hienosti hereillä myös alkuperäisteoksen suhteen. Kirjoittaja on Kainuun Sanomien kulttuuritoimittaja. Paltamolaisen kirkonmiehen Juhana (Johannes) Cajanuksen kirjeestä löytyivät sanat 1600-luvun elämän kovuutta kuvaavaan Arkkiveisu-osaan, ja talvisodan ankarista taisteluista ydin kantaatin päättävään Kainuunkantajiin. Leikkaaminen ei saa olla se ainoa keino eikä varmasti olekaan. Rautavaaran kansainvälisesti noteeratun Magnificat-kuoroteoksen kolme viimeistä osaa pohjautuvat siihen. Paikkojen merkittävä vähentäminen ja keskittäminen Kajaaniin johtaisi väistämättä niin sanottuun mummo –ja papparalliin: vanhuksia kuljetetaan pitkiä matkoja kunnasta toiseen. Siksi vuodeosastopalveluja tulee olla jatkossakin Kajaanin lisäksi muualla Kainuussa. Tilaisuus oli aikansa merkkitapaus. Kuvituskuva. Viron filharmoninen kamarikuoro lauloi kantaatin Timo Nuoranteen johdolla Kainuu – sekakuoromusiikkia -albumilleen (Bells), joka ilmestyi vuonna 2011. Palveluja on tärkeää tarkastella kokonaisuutena – ei lokeroida perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa erillisiksi siiloiksi. Kaikki sujui hyvin > PIISPOJEN näkemyksiä: emeritus piispa esittelee jo uutta uskonnontunnustusta, nykypiispa valaisee ”arvokkaasti” ja mielenkiintoisesti Jeesusta, tapahtumia ja keskeisiä paikkoja Ristinmies ja minä -ohjelmasarjassa. Keskittäminen heikentää tätä kehitystä. Oliko vuonna 2016 menehtynyt Rautavaara todella tehnyt soittimin säestetyn vokaaliteoksen, jonka oli nimennyt näiden seutujen mukaan. Sen tehtävä on järjestää ja tuottaa sosiaalija terveyspalvelut kaikille kainuulaisille – postiosoitteesta riippumatta. Seurakunta aikoo tuoda Kainuu-kantaatin takaisin juurilleen, kun Paltaniemen kuvakirkon 300-vuotisjuhlia vietetään 15. Kirpparilta löytöjä etsien. huhtikuuta 2026 10 // MIELIPIDE Nimipäivät Päivän sana Elias, Eelis, Eeli, Eliel, Elia, Eljas (suom.), Elias, Elis, Elliot, Eliel (ruots.), Klaus, Niila, Niilo, Niki, Niklas, Niko, Nikolai, Nikolas, Raafael, Rafael, Ira, Irene, Irina, Rauha (ort.). Kun palveluita on eri kunnissa, syntyy työpaikkoja ympäri maakuntaa, mikä vahvistaa alueen elinvoimaa ja vetovoimaa. Erityisesti ikäihmisten osalta linja on oltava selvä: terveyskeskuksen vuodeosastopalveluja tulee olla jatkossakin Kajaanin lisäksi muualla Kainuun kunnissa. Heille kuuluu arvokas vanhuus. Samalla on hyvä pitää kirkkaana mielessä, että talouden sopeuttaminen ei saa tarkoittaa palveluiden alasajoa tai ihmisten yhdenvertaisuuden romuttamista. Minna Leinonen aluevaltuutettu (kesk.), Kajaani Kirjoittajan mukaan vuodeosastopalveluja tulee jatkossakin olla Kajaanin lisäksi myös muualla Kainuussa
Samalla ne palvelut siirretään keskittäen kuormittuneempiin yksiköihin. Palvelujen fyysinen saatavuus on osa yhdenvertaisuutta – ei vain hallinnollinen kysymys. Erityisen huolestuttavaa on lyhytnäköinen vuodeosastojen ja muiden palveluiden alasajo uusista ja tehokkaasti toimivista tiloista. ”mummoralliin” sekä hoitojen viivästymiseen ja pitkittymiseen. Sotien jälkeen metsätalouden käytössä olevat metsät valtion mailla on uudistettu pääosin 1950–1990 luvuilla. Kuvituskuvassa Puolangan terveyskeskus. Kainuulaisten perusterveydenhuollon palvelujen säilyttäminen ja hyvinvointialueita perustettaessa tavoitteena ollut palveluiden parantaminen ei näillä suunnitelmilla mielestämme toteudu. Valtion metsien uudistaminen liian nuorina on ympäristölle ja kansantaloudelle haitallista. Aluevaltuustossa 23. Puolanka on ollut usean vuoden muuttovoittoinen, ja toimivat palvelut ovat olleet keskeinen syy. Ei myöskään aidosti terveysasemien henkilöstöä. Palveluiden alasajo merkitsee työpaikkojen menetystä, vetoja pitovoiman heikkenemistä. Keskittäminen on uhka kaikille kainuulaisille Kainuun hyvinvointialueen kiireellä valmistellut säästötoimenpiteet uhkaavat vakavasti perusterveydenhuoltoa. Mitä yksikön toimintakokonaisuus ja sisältö on, siitä ei ollut tietoa esimerkiksi terveyskeskusten vuodeosastojen henkilökunnalla, hallituksen jäsenillä saatikka kuntalaisilla. PÄÄTÖKSENTEON POHJANA hallituksella on ollut hyvinvointialueen hallituksen 22.5.2023 hyväksymä järjestämissuunnitelma. TALOUSMETSISSÄ ON hyvä pyrkiä siihen, että on eri kehitysvaiheessa olevaa puustoa, taimikoita, nuoria ja varttuneita kasvatusmetsiä sekä uudistuskypsiä metsiä. Lähellä oleva perusterveydenhuolto on jokaisen kainuulaisen oikeus – emme puhu vain Puolangan puolesta, vaan koko Kainuun. Olemme yli puoluerajojen puolustaneet asuinkunnasta riippumatta alueemme vanhusten ja heidän omaistensa oikeutta tasapuoliseen ja inhimilliseen kohteluun hyvinvointialueen palveluverkon mahdollisen uudistamisen yhteydessä. Ohjaako hakkuita jokin muu kuin hyvän metsänhoidon tavoitteet. Kainuussa ei voi soveltaa keskittämistä – nyt on turvattava arjen sujuvuus, hoitoon pääsy ja koko alueen elinvoima. Keskittäminen ei ole vain palvelurakenneratkaisu – se on todellinen uhka tulevaisuudelle. Esimerkiksi Suomussalmella noin 60-vuotiaita männikköitä avohakataan suuria pinta-aloja joka vuosi. Tämä ei ole säästöä, vaan kustannusten ulkoistamista kainuulaisille. JUSSI P OHJAVIRTA / ARKISTO Metsänhoidolla voidaan lisätä hiilinieluja Valtion metsissä on suuria mahdollisuuksia lisätä hiilinieluja oikeanlaisella talousmetsien hoidolla. Ilman kaikkia kahdeksaa kuntaa asukkaineen ei ole hyvinvointialuetta. Siis parhaassa arvokasvussa olevia metsiä, joissa lähes kaikki kasvu on tukkia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtion eli meidän kaikkien suomalaisten yhteisiä metsiä uudistetaan keskenkasvuisina. Ne siirtyvät myös ihmisille arjessa matkakuluina, lisääntyvänä ajankäyttönä, hoitoon pääsyn viiveinä ja pahenevina sairauksina. Lähtökohtana tulee olla Sotkamon ja Suomussalmen palveluiden kokonaistarkastelu, huomioon ottaen myös koko asiakkaan palveluketju, kuten kotisairaalaja kotihoidon toiminta, ennen lopullisia palveluverkkopäätöksiä. Me allekirjoittaneet olemme laatineet Kainuun hyvinvointialueen hallitukselle sen päätöksiin liittyvän alla olevan osin tähän mielipidekirjoitukseen lyhennetyn ja muokatun oikaisupyynnön. Pekka Moilanen Mikko Mönkkönen. Vuodeosastopaikkojen huomattava vähentäminen ja keskittäminen Kajaaniin johtaa entistä enemmän ns. Liian aikaisin tehdyt päätehakkuut estävät talouden ja ympäristön kannalta parhaan ikärakenteen syntymisen. Ne tuottavat puuta ihan hyvin. Aky-toiminnan kokemuksen puuttumisesta huolimatta hallitus teki päätöksen arviointija kuntoutusyksiköiden laajentumisesta. Meillä on sitoutunut ja joustava henkilöstö, jonka monialainen työote on tuottanut tulosta. Jo nyt on selkeä tarve lyhytaikaiselle hoidolle terveysaseman yhteydessä ja ihmisarvoiselle saattohoidolle myös pienemmissä kunnissa. Tai sitä mummorallia, jonka lopettamisen puolesta vuosi sitten moni puhui. Lähtökohtana on ollut Kuhmon arviointija kuntoutusyksikön toiminnan pilotti terveydenhuoltolain alaisena, ja sieltä saadun kokemusten jälkeen mahdollisesti arvioiminen sen soveltumista sekä laajentumista Sotkamoon ja Suomussalmelle. huhtikuuta 2026 MIELIPIDE // 11 Palvelujen fyysinen saatavuus on osa yhdenvertaisuutta Me allekirjoittaneet Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsenet olemme johdonmukaisesti vastustaneet Sotkamon ja Suomussalmen vuodepaikkamäärien supistamista nykyisestä. Tutkitusti vaikuttavin keino hiilinielujen vahvistamisessa on pidentää metsien kiertoaikoja nykyisestä eli uudistaa metsiä nykykäytäntöä vanhempina. Palveluiden keskittämien ja pitkät matkat niiden luokse tekevät arjesta kohtuuttoman hankalan: terveydestään huolehtiminen ei saa tarkoittaa päivän mittaisia matkoja keskussairaalaan. Vaadimme, että perusterveydenhuollon leikkaukset ja palveluiden keskittäminen keskeytetään, kunnes vaikutukset on arvioitu kattavasti ja esitetty uskottava pitkän aikavälin suunnitelma palveluista koko Kainuussa. LEIKKAUKSIA PERUSTELLAAN talousluvuilla, jotka eivät kerro kokonaisuutta. HALLITUKSEN PÄÄTÖS syntyi väärässä järjestyksessä, sillä lakisääteistä (esim. Vanhusja vammaisneuvostoa ei ole kuultu. Kokonaisvaikutusten arvio on myös tekemättä. Pentti Moilanen, aluevaltuutettu (kesk.), Suomussalmi Tuovi Kemppainen, aluevaltuutettu (kesk.), Suomussalmi Hannu Korhonen, aluevaltuutettu (ps.), Sotkamo " Pitkien matkojen Kainuussa kärsijöinä ovat erityisesti Kainuun reuna-alueilla asuvat ikäihmiset. laki sosiaalija terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021) ennakkovaikutusten arviointia ei ollut tehty tai se oli arvioitu korkeintaan erittäin pintapuolisesti. Miten hoito järjestetään tulevaisuudessa, kun tarve väestön ikääntyessä kasvaa. Kuhmon arviointija kuntoutusyksikön toimintaa ei toteutettu suunnitella tavalla ja pilotin tuloksia ei voida hyödyntää, sillä toiminta on ollut täysin epäonnistunutta, eikä sen vaikuttavuuden arviointia (tavoitteet ja mittarit), ole toteutettu. Tukin ja kuidun hintaero on iso. Nykymenolla voi tulla pää vetävän käteen. Pitkien matkojen Kainuussa kärsijöinä ovat erityisesti Kainuun reuna-alueilla asuvat ikäihmiset. PUHEIDEN JA KÄYTÄNNÖN välillä on kuitenkin kuilu. Nyt metsät ovat taimikoita, nuoria ja varttuneita kasvatusmetsiä. Kun palveluita siirretään “toisen katon alle”, niin kokonaiskustannukset eivät häviä. Palveluiden saavutettavuus on myös elinvoimakysymys, josta hyvinvointialueen Kainuun suurimpana työnantajana on kannettava vastuuta. PUOLANGALLA PALVELUT ovat toimineet hyvin sekä asiakkaan että järjestäjän näkökulmasta. SEKÄ SOTKAMOSSA että Suomussalmella olevat vuodeosastohoitopaikkojen käyttöasteet ovat korkeat, paikoitellen niiden kuormittavuusasteet ovat jopa yli 100 prosenttia. Valtion metsät kokonaisuutena ovat hyvässä kasvussa ja hoidettuja. Yhteenvetona esitämme kantanamme hyvinvointialueen virkajohdolle, että suunnitelmat toteutuessaan eriarvoistavat Kainuun heikoimmassa asemassa olevien asukkaiden palvelut. Meidän kaikkien hyvinvointi kärsii, jos kiirehditään uudistamisessa. Metsähallituksen ohjeissa ja Kainuun aluejohtaja Kalle Eerikäisen mukaan uudistamista aletaan tarkastella 70–80 vuoden tienoilla. Nyt on nurinkurista vähentää hoitotyötä tekeviä ammattilaisia ja samalla lisätä esihenkilöportaita. Metsien hiilinielun ja varaston kohentumisen lisäksi kiertoaikoja pidentäminen parantaa metsälajien elinympäristöjä ja lisää puun myyntituloja. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Todellisuudessa kokonaisvaikutuksista toiminnan sisällön kustannusten osalta ei ollut tietoa. Toivottavasti yhteisen omaisuuden käytössä olisi malttia pyrkiä yhteisen hyödyn kasvattamiseen. Tauno Mäkeläinen puheenjohtaja, Keskustan Puolangan kuntayhdistys ry Kirjoittajan mukaan sote-palvelujen keskittäminen ei ole vain palvelurakenneratkaisu, vaan todellinen uhka tulevaisuudelle. Lisäksi asiakkaita ja asukkaita ei ole kuultu. Lähipalveluissa myös paikallistuntemus asiakkaista ja heidän tilanteistaan on monipuolinen. Unohtamatta huolta ja epävarmuutta, jota se aiheuttaa perheille, ikäihmisille ja yrityksille. Ihmettelemmekin, miksi valtion mailla tähän ei käytännössä pyritä. Jos metsä uudistettaisiin vasta 80 vuoden iässä, tukkipuuta tulisi 60–100 m3/ha enemmän kuin 60-vuotiaana hakatusta metsästä, jolloin rungosta saadaan yksi tukki tyvestä ja ehkä pikkutukki, loppu menee kuitupuuksi. Kun lähipalvelut katoavat, katoaa myös syy asua, investoida ja rakentaa elämää kunnissa. KAINUUN HYVINVOINTIALUEEN tehtävä on turvata hyvinvointi koko Kainuussa. helmikuuta asiaa kysyttäessä ei saatu vastausta siihen, mitä palveluja arviointija kuntoutusyksikkö tuottaa Sotkamossa ja Suomussalmella
Kirjaston halutaan säilyvän turvallisena, viihtyisänä ja kaikkien yhteisenä tilana. huhtikuuta Kajaanihallissa mukana yli 300 kilpailijaa. Kirjaston turvallisuutta ja viihtyvyyttä vaarantavia tilanteita on havaittu valvontakameroiden tallenteista talven aikana. Osa tapahtumista on tallentunut kirjaston valvontakameroihin. Määräajan jälkeen huoltaja voi hakea omatoimen käyttöoikeuden huollettavalleen uuden käytännön mukaisesti. Suora lähetys alkaa kello 13.10. Sataman mukaan meno on villiintynyt usein viikonloppuisin, kun suurempi joukko on kokoontunut kirjastoon omatoimiajalla. TAVOITA TIELLÄLIIKKUJAT mainostajalle.hillagroup.fi. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Tietokoneajo mahdollistaa paluun kirjaston uuteen käytäntöön määräajan jälkeen. Tietokoneajo ei estä muiden kirjastopalvelujen käyttöä. huhtikuuta 2026 12 // Surukiitos Kaikenlaista Keitt iörem ontit helpo sti ja laadu kkaa sti sinun kin kotiis i! Soita 045 197 6166 Soita 045 197 6166 www.kainukeittiot.fi www.kainukeittiot.fi Varaa ilmainen kotikäynti! Varaa ilmainen kotikäynti! Varaa ilmainen kotikäynti! Varaa ilmainen kotikäynti! K E I T T I Ö T Kajaanissa lauantaina 11. Kun käyttösääntöjä on rikottu, asiakkaalta on poistettu oikeus omatoimikirjaston käyttämiseen sekä oltu yhteydessä huoltajaan. Samalla käydään yhdessä läpi omatoimikirjaston ohjeet, joiden noudattamiseen asiakas sitoutuu. Satama painottaa, että kirjaston halutaan säilyvän turvallisena, viihtyisänä ja kaikkien yhteisenä tilana. Uudessa käytännössä huoltaja hakee omatoimen käyttöoikeuden alle 15-vuotiaalle asiakkaalle saapumalla paikan päälle kirjastoon huollettavan kanssa. KIRJASTON henkilökunta on puuttunut häiriökäyttäytymiseen ja toistuvasti ohjannut sekä muistuttanut nuoria toimimaan käyttösääntöjen mukaisesti. Kirjasto on myös saanut useasti asiakaspalautetta siitä, että omatoimikirjastossa ei haluta enää asioida rauhattomuuden takia. Syksyn 2025 aikana on muun muassa kiipeilty kirjahyllyjen päälle, juostu ja nujakoitu sekä leikitty kirjaston laitteilla ja kalusteilla. Jatkossa omatoimen käyttöoikeutta ei voi hakea alle 15-vuotiaalle kirjastokorttihakemuksen yhteydessä. Kirjastotoimenjohtaja Aino Sataman sivistyslautakunnalle valmistelemasta asiasta käy ilmi, että pääkirjaston valvontakameroiden tallenteista on ollut nähtävissä tilanteita, joissa alaikäiset nuoret käyttäytyvät omatoimikirjaston käyttösääntöjen vastaisesti. Alle 15-vuotiaat saavat asioida omatoimikirjastossa tämän vuoden syyskuun loppuun saakka ainoastaan huoltajan seurassa. Kirjastossa on muun muassa kiipeilty kirjahyllyjen päällä ja leikitty kirjaston laitteilla. Näitä ovat olleet oikeudeton sisääntulo kirjastoon, luvaton kokoontuminen kirjastotiloihin, tupakkatuotteiden käyttö ja epäilty päihteiden hallussapito. Uusi käytäntö ei vaadi muutosta voimassa oleviin käyttösääntöihin, joissa mainitaan: Alle 15-vuotiaalle asiakkaalle omatoimen käyttöoikeuden hakee ja käytöstä vastaa huoltaja. Lapsi tai nuori voi asioida kirjastossa palveluaikana ja omatoimiaikana huoltajan seurassa. Ulkomainostaulut tarjoavat näkyvyyttä vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla. JUHANI ESKOLA Ajassa kiinni, katukuvassa esillä. Liity kanavalle! kainuunsanomat.fi K AINUUN SANOMAT LIVE Valtakunnalliset kilpa-aerobicin KajaGym -cupkisat Kajaanin, Ristijärven ja Hyrynsalmen Palveleva hautaustoimisto Kirkkokatu 22, Kajaani Aholantie 17, Ristijärvi Hyryntie 36, Hyrynsalmi Puhelin 08 629 792 kajaaninhautauspalvelu.fi Lämmin kiitos kaikille teille, jotka kunnioititte rakkaamme AskoKovalaisen muistoa ja otitte osaa suruumme Omaiset Suomussalmen kirjastossa nuorten häiriökäyttäytymistä Marjut Lehto Suomussalmen kirjaston omatoimiaikana esiintyneen häiriökäyttäytymisen vuoksi käyttösääntöjä joudutaan muuttamaan. VAROTOIMENPITEENÄ Suomussalmen kirjastoon on tilattu kirjastojärjestelmätoimittajalta tietokoneajo, jossa alle 15-vuotiailta asiakkailta poistetaan omatoimikirjaston käyttöoikeus. Tämä ei kuitenkaan ole korjannut tilannetta. Suomussalmen sivistyslautakunta päätti asiasta kokouksessaan viime viikon keskiviikkona
toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo ISSN 0356-3502 (painettu) ISSN 1798-7997 (verkkojulkaisu) Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Oulu Asiakaspalvelu, tilausasiat asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) Kauppakatu 11, Asiakaspalvelupiste avoinna: ma-ti klo 9-11, 12-15 Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 010 665 7200 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 010 665 7205 (ma–pe klo 8–20, la–su 10–20) toimitus@kainuunsanomat.fi mielipiteet@kainuunsanomat.fi kulttuuri@kainuunsanomat.fi urheilu@kainuunsanomat.fi Päätoimittaja Anne Moilanen 050 502 0155 Uutistuottaja 010 665 7250 Toimittajien henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Sanna Kiiveri-Haverinen 050 4330 153 Teemu Seppänen 0503560561 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Kainuun Sanomat // Torstaina 9. huhtikuuta 2026 SARJAKUVAT // 13 B. 1159 1057 8 6 1 2 4 6 1 9 5 4 8 3 6 2 5 4 8 3 1 9 4 5 4 2 8 9 7 6 4 9 5 1 5 8 2 6 7 3 8 4 1 5 9 6 6 9 7 8 2 4 5 6 9 3 6 4 2 2 1 1 7 5 3 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. MITÄ JOS MISSÄÄN MITÄ SANOT EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi KATSO SININ KÄSIVARTTA! NÄYTTÄÄ IHAN IHOTTUMALTA! TAI RADIOAKTIIVISEN ÖTÖKÄNPUREMALTA! MITÄ JOS HÄN ON NYT HÄMÄHÄKKI-VAUVA. kainuunsanomat.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Va
Hauskan, koskettavan ja tummasävyisenkin draamakomedian pääosassa on hääsuunnittelija Joanna, jonka täytyy löytää itselleen kulissipoikaystävä, jotta hän voisi piristää masentunutta isäänsä. 03.00 Australian rajalla. 21.00 Stadi vs. Emmalle valkenee, että hänen äitinsä on valehdellut hänelle koko ikänsä. 13.25 Kafka. 19.00 Kieltolaki: Tuho. Onneksi hän löytää myös toveruutta ja turvaa. 14.00 Suurmestari Ruotsi. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket. 07.50 Sonic Boom. 09.00 Suurmestari UK. Aprilin joulusta tulee musta, kun hän ei pääsekään kaverinsa luokse asumaan, vaan joutuu yöpymään kadulla, jossa vallitsevat viidakon lait. 20.00 Farmi Suomi. 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.30 Nepobaby rikkaaksi yhdessä yössä. 14.57 A-studio. 02.20 Unelmia Italiassa. 12.45 Elossa 24h. 18.21 Puoli7 tänään. 18.00 BUU-klubben. 12.30 Salatut elämät. 20.57 Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus. 22.01 Rakkaat lapset. 1. Turistit. 11.01 Søren Vesterin puutarha. 19.30 Sinkkulaiva. 15.00 Kaikkea kaupan. (31.12.1974). 11.31 Kalastuselämää. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kajaanin lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kajaani Petäisenniska. 18.30 Suurmestari. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 06.35 Sunny Bunnies. 14.00 Valitut Palat Collection. 14.55 Huippuvuoret yläilmoista. °C -14,0 Kilpisjärvi Lämpimintä 7.4. 20.52 Norja ilmasta nähtynä. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. kausi, 3/6. 12.15 Suomi on metsäläinen. 23.10 Ulkolinja: Zurawski vs. YLE TEEMA & FEM 07.40 Tiettömän taipaleen takana. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.53 Pirjo. 10.00 Elämäni Biisi. 15.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.30 Myyrä. 15.30 Suurmestari UK. Texas. 13.05 Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus. 12.35 Murdochin murhamysteerit. 17.30 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit. Parvilinnut jotka kansoittavat metsämme. 19.30 Eränkävijät. 17.54 Tarinoita metsästä: Tiaiset. 09.10 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. huhtikuuta 2026 14 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. Norjalainen komediasarja. Osa 13/13. klo 15 °C +3,9 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 8.4. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55. 12.00 Tähtiarpa. 20.54 Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus. Cain ottaa taas tehtäväkseen perheen sotkujen selvittelyn Chasin ja Aaronin vastustelusta huolimatta. 15.35 Yle Oddasat. 15.55 Eduskunnan kyselytunti. Will ja Dylan viihdyttävät pientä yllätysvierasta ja viihtyvät myös keskenään. 23.25 Kafka. 19.17 Luontopäiväkirja. 15.45 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.30 Salatut elämät. 15.00 Remppa vai muutto UK. 15.50 Yle Uutiset alueeltasi. 22.20 Milli arvontalähetys. Tangon kruunamaton kuningas, joka on levyttänyt lähes 700 kappaletta. 02.35 Suurmestari Uusi-Seelanti. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutainen ja laajalti on selkeää, pohjoisessa pilvisyys on hieman runsaampaa. 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 17.00 Viiden jälkeen. 02.45 Selviytyjät. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 13.02 Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus. Vuokramökille saapuu saksalaisia, jotka haluavat kokea suomalaisen kulttuurin. 22.00 Kymmenen Uutiset. 14.10 Kafka. 22 Las Palmas 19 Los Angeles 28 Lontoo 20 Malaga 20 Mumbai 32 New York +9 Nizza 18 Pariisi 24 Pattaya 31 Praha 13 Rodos 19 Rooma 24 Singapore 30 Sydney 27 Tokio 19 Pe 18 24 28 24 19 25 14 21 33 15 18 16 31 +9 18 24 30 28 20 La 17 22 28 26 19 19 13 20 35 17 18 21 32 13 18 24 30 24 24 8.4. Per Ivar miettii pelastusliivien hankintaa, mutta anopin koko mietityttää. Monipuoliset livet kainuunsanomat.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 8 11 14 17 20 23 26 29 1 4 7 Maaliskuu Huhtikuu 2026 -40.0 -20.0 0.0 20.0 8 11 14 17 20 23 26 29 1 4 Maaliskuu Huhtikuu 2026 0.0 1.0 2.0 3.0 4.0 To Alanya 18 Barcelona 22 Eilat 27 Johannesb. 09.00 Remppa vai muutto UK. Jää ja hengenvaaralliset ladut kauhistuttavat koko joukkuetta MM-finaalin alla. 16.00 Salatut elämät. 09.33 Antiikkimakasiini. 19.25 Tulosruutu. Huhtikuun kevätkukoistusta. 22.40 Justimus esittää: Suomi, missä menet. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 22.22 Atlantis Pasila. 17.25 Uusi elämä Norlannissa. 13.00 Illallinen kansallismaisemassa. 21.00 Heajastallan Saamelaishäät. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 22.00 Kapen keittiökaappaus. Samaan aikaan Joanna saa mullistavia uutisia, eikä mikään voi palata enää ennalleen. 21.05 Kohti vaaleja, osa 2. Paniikki uhkaa, kun on sulhasen perheen määrä kosia morsiamen sukua perinteisin menoin. 18.00 Elämäni Biisi. Aki ja Emilia lepyttelevät Toskalin Äijää. 07.00 Alvin ja pikkuoravat. 18.00 Tähdet, tähdet. 13.15 Pelastuslaitos apuun! 14.00 Elämä käännekohdassa. 10.00 Savotta. Käräjät tukkeutuvat kieltolakirikoksista 1930-lukua lähestyttäessä. 22.25 Tulosruutu. 20.51 Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus. Löytölään tuodaan 6-viikkoinen ranskanbulldoggi Kevin, jonka kasvattaja on hylännyt eläinlääkäriin. 13.10 Vaietut perhetarinat. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 08.34 Studio 65. 12.00 Tarina Ruotsin historiasta. Kuinka sujuu Catalinan ja Pelayon kylpylämatka. 23.20 Sneakermania. 16.00 Segovian naiset. 11.00 Yle Alueuutiset. 20.00 Seikkailu suksilla. 23.40 Lindan huone. MTV SUB 06.00 MTV sääkamera. 08.00 Suomen surkein kuski. 13.20 ELOKUVA Jos oisi valtaa. Koillistuuli on heikkoa tai kohtalaista, Lapissa lounaistuuli on kohtalaista ja puuskaista. 11.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 01.00 Selviytyjät Suomi. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 14.35 Elävä arkisto: Sarvilla parantain. 21.30 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 16.51 Luovia suhteita. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 16.30 Suomen surkein kuski. 17.00 Pikku Kakkonen. 06.05 Muumilaakson tarinoita. 18.30 Puoli seitsemän. Syvä lama runtelee Suomea ja viinarahat valuvat rikollisille. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. 18.30 Skavlan ja Ruotsi. 09.03 Elämä käännekohdassa. To Helsinki +5 Joensuu +8 Inari +6 Jyväskylä +7 Kajaani +7 Kemi +3 Kilpisjärvi +2 Kokkola +8 Kuhmo +7 Kuopio +7 Kuusamo +4 Lahti +7 Oulu +7 Pori +8 Rovaniemi +6 Savonlinna +6 Sodankylä +5 Sotkamo +6 Suomussalmi +6 Tampere +8 Turku +8 Vaasa +8 Pe +8 10 +8 +9 +9 +4 +2 +9 +9 +9 +7 +9 +9 +9 +8 +8 +7 +9 +9 +9 +9 +8 La +8 12 +7 10 10 +5 +3 +9 11 10 +8 10 +9 12 +8 +8 +7 11 11 +9 12 10 Su +7 12 10 12 12 +8 +2 12 12 11 10 13 12 14 11 10 11 13 12 10 13 13 Ma 10 13 +7 12 13 +8 +4 11 12 13 10 13 12 14 10 11 11 13 13 11 13 12 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 7.4. 22.40 Kafka. 23.05 ELOKUVA Häät ennen hautajaisia. Kuin tilauksesta Joannan elämään astelee omalaatuinen hautausurakoitsija Sakke, jolla on niin ikään omat motiivinsa tyttöystävän etsimiselle. 19.20 Päivän sää. 06.30 Sunny Bunnies. Opiskelijat tekevät yhteisen biisin ja musiikkivideon. Cruz komentaa Petran Ayalan avuksi, tiukin reunaehdoin. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 09.31 Koti, uskonto ja Marjomaa. Ja laulu jatkuu yhä. Päivän ylin lämpötila on +1 ja +9 asteen välillä. 23.00 Tulossa: Veikkausliiga. 22.21 Päivän sää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti. USA:sta palanneen uskonparantajan lapsuudenystävä kuolee kesken parannuskokouksen. 18.00 Yle Uutiset. Asianajaja saa surmansa omissa eläköitymisjuhlissaan. NELONEN 06.00 Bing. Markiisiperhe antaa Janalle rangaistuksen siitä, ettei hän totellut määräystä. 11.20 Itse asiassa kuultuna: Eino Grön. 03.40 Murha paratiisissa. 19.50 Luontopäiväkirja. 20.00 Segovian naiset. 01.05 MasterChef Suomi. 18.30 Emmerdale. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. Miten hankalasta laista päästään eroon. 8,1 mm Kemijärvi lentokenttä +3 +2 +5 +5 +4 +6 +6 +8 +7 +6 +8 +7 +5 5 9 3 9 4 2 2 2 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +6 +7 +6 +6 +7 +6 +9 +9 +8 +9 +9 +9 11 10 11 11 11 11 2 3 3 2 3 3 2 1 2 Kajaani 8.4. Effie pyytää Murdochilta apua, kun hän puolustaa kuuluisan muotitalon omistajan surmasta syytettyä palvelustyttöä. Pienen koiran huono alku. Lande. 03.30 Australian rajalla. Regina ei suostu kirjoittamaan valmiiksi kesken jäänyttä Aurinkopoika-kirjaansa. Mutta onko ilo ennenaikainen. Electra on innoissaan tulevasta työmatkasta, mutta Willin luota lähteminen harmittaa. 06.25 Huomenta Suomi. 10.02 Puutarhakausi. 09.30 Puoli seitsemän. 20.55 Urheiluruutu. 17.00 Huvila & Huussi. 22.00 ELOKUVA: Wallander: Salaisuus. 13.30 Täydellinen kesä. 23.35 The Summit Suomi. 11.50 Yle Oddasat. 14.45 Valitut Palat Collection. Siggen hankkii veneen, mutta kaupat syntyvät liiankin helposti. 14.30 Valitut Palat Collection. klo 15 °C +10,6 Ylivieska Kylmintä 8.4.2025 °C -13,3 Naruska Lämpimintä 8.4.2025 °C +9,9 Salo Sateisinta 6.4. 22.55 Rap-Akatemia. 21.00 ELOKUVA Jälkeemme vedenpaisumus. Anni viettää unohtumattoman illan vanhan lukiokaverinsa Chloén kanssa. 11.54 Oddasat. Komedia lumpunkerääjästä, joka yllättäen päätyy yhteiskunnan huipulle. 14.30 Tanskalainen maajussi. 23.00 Oddasat. Electra pääsee esittelemään osaamistaan tärkeälle yleisölle mutta ei voi olla huolestumatta kotoa kantautuvista uutisista. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.00 Kohti vaaleja, osa 1. 08.00 Huvila & Huussi. 22.35 Rallisirkus. 08.19 Ihanampi elämä. 06.40 Smurffit. MTV3 06.15 Aamusää. 12.05 Kulttuuricocktail. Koe Norja ilmasta käsin. 15.40 Novosti Yle. 23.50 ELOKUVA: Matti. 16.30 Ympäristöystävällistä rakentamista: Kaupunkiluonto. 13.45 Valitut Palat Collection. 20.29 Yle Uutiset. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 23.05 UEFA Champions League: Huippuhetket. 14.00 Teknavi. 14.15 Valitut Palat Collection. 20.30 The Summit Suomi. 16.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 12.00 Emmerdale. 16.00 Koti koiralle UK
Huvila & Huussi, Nelonen klo 17.00. 07.00 Supertähtien yllätysremontit. 21.00 Yle Uutiset. 01.05 Simpsonit. Hartaudessa lauletaan virren 140 ”Autuaita kaikki hengessänsä köyhät” säkeistöt 4-5, 7-8. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Korkeasaari. Käräjät tukkeutuvat kieltolakirikoksista 1930-lukua lähestyttäessä. 21.30 Uskosta totta. 19.30 Frendit. 20.00 Jeopardy! Suomi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 10.00 Uusi alku etelässä. Mökki on laitettu sisältä kuntoon, mutta taidot eivät riitä pihan laittoon. 11.35 Museoiden mysteerit. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.45 Running Wild With Bear Grylls. 09.06 Koko Suomen Radio. 12.15 Lentoturmatutkinta. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. Christian Wolff on matematiikkanero ja freelancekirjanpitäjä, joka tulee paremmin toimeen numeroiden kuin ihmisten kanssa. 02.00 Kosketuskohta. 23.00 Tohtori Paiseen elämää. 20.03 Radio Suomen Urheiluilta. 21.50 Merisää. 13.35 Veliaviomiestä etsimässä. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta. Maailma tarinoina pureutuu Ingmar Bergmanin mestariteokseen Talven valoa (1963), joka on raastava kuvaus yksinäisyydestä, uskon kriisistä ja myötätunnon kaipuusta. 11.25 NG Wild: Nebraskan eläinlääkärit. 21.00 ELOKUVA Aquaman. 21.00 Mentalisti. 04.40 Siepatut. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Love Israel Baruch Korman. 17.00 Uutispodcast. 18.00 Löytöretki tuntemattomaan. Äänessä ovat politiikan tekijät ja maan parhaat asiantuntijat. Kausi 17, jakso 4/14. 14.30 Saarielämää. 03.05 Duudsonit tuli taloon (S). 22.05 Koti koiralle. 21.00 Raskain terveisin, Kjell. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.35 Barnwood Builders. 17.50 IS esittää: Sain sen videolle. 18.25 Poiminta Radio 1:n iltapäivästä. 01.55 Animal Control. N: Aku Korhonen, Sirkka Sipilä, Siiri Angerkoski, Yrjö Tuominen, Joel Rinne, Lauri Kyöstilä. 13.00 Unelmia Italiassa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Arkisin kello 13 Yle Radio 1:ssä. 19.00 Clarksonin farmi. 14.00 Koti koiralle Australia. 03.05 Say Yes To The Dress Lancashire. 12.15 Simpsonit. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Parannusta herätyksen keskellä. 18.00 Kosketuskohta. 12.40 Simpsonit. 15.50 90 päivää morsiamena. 23.35 Midsomerin murhat: Sirkusleikkejä. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.05 Uusi alku etelässä. 00.40 Ilmailun kiehtova historia. 14.45 Teho-osasto. 17.25 Ylistysliike. 20.00 Yle Uutiset. 16.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Pääsiäisviikon aamuissa puhuu kirjailija Anna-Mari Kaskinen Lohjalta. 11.50 Simpsonit. Arhturin on nyt kohdattava todellinen minänsä ja selvitettävä, onko hänestä siihen, miksi han on syntynyt: kuninkaaksi. 15.35 Katastrofitutkinta. 07.55 Food Factory USA. 20.00 Kansainvälisen romanipäivän Klassinen kattaus. Harry aavistelee vaaran piilevän myös linnan sisäpuolella, mutta Dumbledore haluaa keskittyä valmistelemaan Harrya viimeiseen taisteluun, jonka tietää olevan pian käsillä. JIM 09.00 Kapen keittiökaappaus. Uusi ei välttämättä olekaan aina jotain ennen kokematonta, vaan hienovarainen poikkeama aiemmasta. 13.30 Koiralle koti. 21.00 ELOKUVA The Accountant. 22.05 Sisarvaimot. 21.15 Voimaa Sanasta. 18.35 Petolliset. 18.50 Iltahartaus. 13.55 Lentokenttien löytötavarat. 04.30 Moderni perhe. 08.35 Asunnon metsästäjät. 15.35 Frendit. 11.50 Asuntoni ei mene kaupaksi! 12.55 Avioparin remonttibisnes. 09.55 Oman saaren metsästäjät. Tuho. 02.35 Barnwood Builders. 09.35 Yksityisetsivä Wolfe. 09.00 Yle Uutiset. 08.50 Armon kalliolla. 22.03 Urheiluradio. 09.25 Oman saaren metsästäjät. 03.00 Naked Attraction. 17.00 Petolliset. Juuri siitä syystä Dumbledore värvää Tylypahkaan opettajaksi vanhan ystävänsä ja kollegansa, hyvistä yhteyksistään tunnetun, pahaa-aavistamattoman ja nautiskeluun taipuvaisen professori Horatius Kuhnusarvion, jonka hallussa Dumbledore uskoo olevan ratkaisevaa tietoa. 00.05 Arman Pohjantähden alla. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. HERO 16.10 MasterChef Australia. 01.35 The Rookie. 23.40 Usko koetuksella. 11.00 Futurama. Virren esittävät Kampin laulu, johtajinaan Tuomas Sidoroff ja Jussi Lehtipuu. 12.55 Paikka auringossa. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Moderni perhe. 02.30 Murha paratiisissa. 02.20 It’s Always Sunny in Philadelphia. 21.00 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 08.07 Radio 1:n aamu. 11.30 Himohamstraajat. 08.55 Asunnon metsästäjät. 10.20 Mökin rakentajat. 06.45 Simpsonit. 21.00 Temptation Island Suomi. 07.00 Ilpoistenpiiri. 03.25 Täydellinen kesä. 01.30 Murha menneisyydestä. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. 17.35 Tuuli Saksalan keidas. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 15.00 Lottovoittajan unelmakoti. Hartaudessa lauletaan virren 375 ”Kun Herra hoitaa, paimentaa” säkeistöt 1-2, 4. 03.45 Will Trent. 08.00 Theo ja ystävät. 01.55 Mentalisti. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Duudsonit tuli taloon. 10.02 Koko Suomen Radio. 17.00 Futurama. 17.05 Kioski (S). 19.02 Radio Suomen Urheiluilta. 08.25 Will Trent. 15.10 Frendit. Laura ja Oskari ovat pitkän etsinnän jälkeen löytäneet mökin upealta paikalta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Voimaa Kristuksessa. 23.01 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki. 19.00 Frendit. 11.05 Arvokaman metsästäjät USA. 15.00 Ilpoistenpiiri. 14.30 Elävä yhteys. 09.40 Moderni perhe. 07.06 Aamusoitto. 07.10 Simpsonit. 12.00 Kotoisa. 18.10 Supertähtien yllätysremontit. 22.05 The Summit Suomi. 00.30 Herätyksen läpimurto. 23.50 Futurama. 16.05 Huvila & Huussi. Tässä hartaudessa puhutaan pääsiäisestä rauhan rakentamiseen kutsuvana sovinnon ja anteeksiantamuksen juhlana. 18.50 Undressed Suomi. Miten hankalasta laista päästään eroon. 09.03 Urheiluradio. Osa 3/3. 16.00 Come Home Kids. 07.30 Kokeile tai kuole. 07.35 Frendit. Komedia lumpunkerääjästä, joka yllättäen päätyy yhteiskunnan huipulle. 03.25 Maanteiden sankarit. 05.00 Asunnon metsästäjät. 12.00 Rakkauden kosketuksessa. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 04.00 Will Smith maailman äärissä. 02.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.30 Animal Control. 18.00 Simpsonit. 16.00 Duudsonit tuli taloon (S). 19.00 Unelma-asunto auringon alta. huhtikuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.00 Saitureiden säästövinkit. 18.30 Kirjailijahaastattelu. 03.25 It’s Always Sunny in Philadelphia. 20.02 Sää. Christianin laittaessa tilejä kuntoon uhriluku alkaa kasvaa. 01.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 02.05 Suomen huutokauppakeisari. 02.15 Sisarvaimot. 09.10 Isännän pöydässä. Rovasti Urpo Luokkala Vantaalta puhuu ikuisen elämän antavasta elämän leivästä. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 00.40 Simpsonit. 03.55 Say yes to the Dress Britannia. 12.05 Urheiluradio. 19.55 Wheeler Dealers. 09.50 Meret ilman vettä. 22.00 Frendit. 03.50 Ensitreffit alttarilla AUS. 07.50 Merisää. 07.05 Museoiden mysteerit. 21.05 Kapen keittiökaappaus. 23.50 Naked Attraction. 18.05 Egyptin kadonneet aarteet. 10.20 Harry Potter: Leipurivelhot. 00.00 Petolliset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.35 Arvokaman metsästäjät USA. 14.30 Selviytyjät Suomi. 10.05 Kokkisota. 23.50 ELOKUVA The Batman. Toiveina on olympiapiha, oleskelualueita ja uimamahdollisuus, mutta tontti on erityisen haastava. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 16.50 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 01.30 Café Raamattu. ALKU TUOTANTO OY / YLE SUOMEN FILMITEOLLISUUS OY / YLE. 08.25 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 08.40 Bible Project. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Arto Koskinen ja väitöskirjatutkija Niina Maskulin keskustelevat Marja Vehkasen kanssa siitä, miksi Jumalan hiljaisuus puhutteli Bergmania ja mikä on ihmisen toivo maailmassa, joka tuntuu kylmenevän. Harry ja Dumbledore ponnistelevat yhdessä löytääkseen keinon, jolla murtaa Voldemortin puolustus. 16.20 Arktiset vedet. 13.05 Lentokenttien löytötavarat. 06.50 Aamuhartaus. 03.05 It’s Always Sunny in Philadelphia. 21.55 Radio Suomen Ilta. 07.05 Urheiluradio. 03.10 Saari ilman lakeja. 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Nina Tapio – ääni, joka taipuu mihin tahansa. 17.35 Uusi alku etelässä. Harry Potter -elokuvasarjan kuudes osa. 04.10 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 22.00 Äärimmäinen selviytyjä: matka Andien yli. 18.50 Latela etelä kutsuu. 20.00 Anne Lainto loves Rock. 17.00 Iholla. 22.35 Ketonen & Myllyrinne. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 Muurinaukossa. 22.05 Yöradio. Virren esittävät Kampin laulu, johtajanaan Timo Lehtovaara, Pertti Eerola, urut. 11.20 Alkaisitko amissiksi. 12.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 06.25 Say yes to the Dress Britannia. 23.50 Henkien piinaamat. 13.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 06.30 Koiralle koti. 18.00 Unelmahäät. 02.05 Sinkkuillallinen. 19.55 Teho-osasto. 21.07 Radio Suomen Ilta. 09.40 Romano Gospel sanan ja laulun ilta. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 112 Hätäkeskus. 21.02 Urheiluradio. 06.45 Superhamstraajat. 01.00 Muurinaukossa. 08.40 Gold Rush: White Water. 02.40 It’s Always Sunny in Philadelphia. 03.20 Hot Rod Garage. 11.00 Australian rajalla. 23.00 Vanha testamentti avautuu. 02.30 Kirjailijahaastattelu. 17.00 YleX Ilta: Sikke & Womma. 20.00 Sampo ja kotivideot. 23.25 It’s Always Sunny in Philadelphia. 19.02 Jazzklubin viikon keikka: Mäensivu – Berliner – McCabe – Wiening April Jazz -festivaalilla. 14.45 Moderni perhe. 14.20 Moderni perhe. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. 16.07 Faunin iltapäivä. 00.40 90 päivää morsiamena UK. 17.30 Iholla. 23.40 Yöradio. Vaikka elokuva on yli 60 vuotta vanha, sen teemat ahdistuksesta, pelosta ja rakkaudettomuudesta ovat polttavan ajankohtaisia. 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.35 Tohtori Paise. 23.00 Yle Uutiset. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 13.30 Fast n’ loud. 11.25 Futurama. 17.00 Himohamstraajat. 01.25 Ylistysliike. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Rillit huurussa. 01.05 Huvila & Huussi. 08.07 Ykkösaamu. 17.55 Rakastaa, ei rakasta. 09.15 Moderni perhe. Voldemort tiukentaa otettaan niin jästien kuin velhojenkin keskuudessa, eikä edes Tylypahka ole enää samanlainen turvasatama kuin ennen. 07.50 Löytöretki tuntemattomaan. 18.55 Gold Rush: White Water. 22.31 Viihdekuunnelma: Kauhua ja kihlauksia. 13.00 Yle Uutiset. 03.50 Kadonneet. 16.25 Ihmeelliset superautot. 23.00 Poliisit 2017 (S). 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 10.35 Meret ilman vettä. KUTONEN 06.00 Kaarojen kaksintaistelu. Äänitetty Espoon Louhisalissa 24.4.2025. 11.00 Epäilyttävän uutta Aki Yli-Salomäki: Hienovaraisia poikkeamia. 17.30 Café Raamattu. 10.00 Yle Uutiset. 20.00 Top Guns: Uusi sukupolvi. Toimittajat Tapio Pajunen, Linda Pelkonen ja Antti Pilke vaativat vierailtaan vastauksia ja auttavat ymmärtämään, mistä politiikassa on kyse. 12.00 Huvila & Huussi. 16.00 Ex-Onnelliset. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 12.05 Maailma tarinoina: Bergmanin Talven valoa – Kun Jumala vaikenee. 18.50 Merisää. 00.15 Futurama. Mitä tapahtuu, kun pappi menettää uskonsa Jumalaan ja kyvyn rakastaa. 07.50 Kissakuiskaaja. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 12.45 Merisää. 16.30 Herätyksen läpimurto. 10.40 Kadonneet. 23.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 13.05 Will Trent. 15.00 Yle Uutiset. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 12.30 Kevään suuri leivontakilpailu. 13.35 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 23.00 It’s Always Sunny in Philadelphia. Ja nyt miestä ei näy enää missään. 20.00 Maailman salatuimmat hotellit. 16.07 Urheiluradio. Kieltolaki: Tuho, Yle TV1 klo 19.00. 19.20 Saitureiden säästövinkit Brasilia. 09.05 Egyptin kadonneet aarteet. 19.05 Oslon ensiapuasema. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 15.00 Kulttuuriykkönen. Catherine ja hänen uusi ystävänsä Isabella törmäävät veljiinsä Jamesiin ja Johniin. 13.30 Esy Flow. 19.30 Top Gear Suomi. 04.20 Lasten suuri leivontakilpailu. 09.04 Onnenrasia. 07.25 Barbie Dreamhouse Challenge. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 21.30 The Donald Trump Show. 20.30 Sampo ja kotivideot. The Umpire. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 15.40 Hot Rod Garage. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 11.02 Koko Suomen Radio. 14.45 Katastrofitutkinta. 14.35 Menneisyyden mysteerit. 11.30 Restaurant: Impossible. 08.20 Legendaarinen Tšingis-kaani. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Panttilainaamo. 15.55 Yle News. 15.35 Lottovoittajan unelmakoti. Catherinen viikot ovat vierineet Bathin riennoissa. 22.30 Frendit. 17.05 Urheiluradio. 13.00 Politiikkaradio. 08.00 Kohtalomme viinitarha. 21.00 Politiikkaradio. 01.30 Satakiloiset siskot. 08.15 Panjo ja Kani. Elokuva: Jos oisi valtaa, Yle TV1 klo 13.20. 07.00 Yle Uutiset ja sää. FRII 06.15 Saarielämää. 17.30 Futurama. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 15.50 Arktiset vedet. 00.40 Täydellinen murha. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 00.00 Come Home Kids. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. Risuisen rinnetontin täysremontti. 12.25 Veliaviomiestä etsimässä. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 09.15 Unelmakoti 100 päivässä. 23.35 ELOKUVA Harry Potter ja puoliverinen prinssi. 18.35 Hartaita säveliä. 08.00 Frendit. 23.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 06.25 Arvokaman metsästäjät USA. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.00 Lemmen viemää. Hänen mieltään kuitenkin kaihertaa Pumppusalin tanssiaisissa tavattu hurmaava herra, jonka nimi on jäänyt epäselväksi. 08.40 SOS Gotlanti. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Marko Gustafsson: Vieraana muusikko, lauluntekijä Samuli Putro. 04.50 Moderni perhe. Puoliksi ihminen ja puoliksi atlantislainen Arthur Curry saa tietää olevansa vedenalaisen Atlantiksen kruununperijä, jonka on astuttava esiin johtamaan kansaansa ja oltava sankari. 00.05 Rikkaat ja rahattomat. 21.05 Suurmestari. 17.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 01.30 Äärimmäinen selviytyjä: matka Andien yli. O: Yrjö Norta. 21.00 Satakiloiset siskot. 06.40 Saarielämää. 23.50 Egyptin kadonneet aarteet. Christian työskentelee maailman vaarallisimmille rikollisille, mutta kun valtiovarainministeriön rikostorjuntayksikkö alkaa päästä hänen jäljilleen, hän ottaa vastaan laillisen asiakkaan. 16.30 Rillit huurussa. 08.20 1+5 tytärtä. 14.00 Yle Uutiset. 13.15 Voimaa Sanasta. 18.55 Radio Suomen Urheiluilta. 19.25 Latela etelä kutsuu. 22.55 ESPN: Backstory: Serena vs. 13.55 Saarielämää. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. 18.30 Simpsonit. 06.40 Kevään suuri leivontakilpailu. 09.00 Yle Uutiset. 19.50 90 päivää morsiamena UK. TV5 06.00 Oman saaren metsästäjät. 22.00 Northwind Families. 16.55 Maanteiden sankarit. 15.05 Sinkkuillallinen. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Ilmailun kiehtova historia. 21.00 TV7 Israel News. 02.40 Mentalisti. 10.53 Yksi on hyvää seuraa. 07.35 Amerikan lapsimissit. 18.00 Yle Uutiset. 23.35 Musiikkivideoita. 10.10 Yksityisetsivä Wolfe. TAIVAS TV7 06.30 Elävä yhteys. 06.45 Arvokaman metsästäjät USA. 13.00 TV7 Israel News. 21.00 Kokkisota. 23.30 Poliisit 2017 (S). 10.00 Emmerdale. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 06.20 Oman saaren metsästäjät. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 20.00 Patience. Syvä lama runtelee Suomea ja viinarahat valuvat rikollisille. 02.20 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka
– Tässä projektissa mahtavaa oli, että pääsimme pilotoimaan ensimmäistä kertaa KAMKin pelialan opiskelijatyötä viranomaissektorin kanssa mielestämme hyvin tuloksin. 6,29/prk Enintään 2 erää/talous 8 00 -18 % 2 pkt ATRIA KEVYT JAUHELIHA 9,5% 400 g (10,00/kg) Norm. Pelissä koulutettavat ovat aluksella, jonka kylkiin syntyy vuotoja. VR-teknologioiden pilotointi alkaa Merivoimissa tämän kevään aikana. Lopuksi koulutettavat saavat toiminnastaan raportin, jonka avulla kouluttaja voi antaa palautetta. KAMK pitää yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa tärkeänä ja näkee viranomaisten kanssa toteutettavat opiskelijaprojektit antoisana mahdollisuutena myös tulevaisuudessa. 37,99 29 99 4 00 -28 % 2 ps OSTETAAN JA NOUDETAAN Isoja ja pieniä eriä: Rautaromut, autonromut, kuparit, messingit ym. KAMKIN KANSSA tehty projekti on osa isompaa kokonaisuutta, jossa Puolustusvoimat ja turvallisuusviranomaiset tekevät yhteistyötä oppilaitosten kanssa tuottaakseen turvallisuusviranomaisille virtuaalisia koulutusmateriaaleja. 0,79 * Aineistopäivänä 20.3.2026 avoimista valtakunnallisista lähteistä tehdyn vertailun mukaan Suomen halvin. 0400 892 414, www.utacon.fi, sakari.kantojarvi@utacon.fi Opiskelijat kehittivät pelin Merivoimille Miika Manninen Miksi tehdä reikä oikean aluksen kylkeen, kun vuodon paikkaamista voi harjoitella simulaattorilla. KOULUTUSYMPÄRISTÖN kehitys alkoi Merivoimien yhteydenotosta KAMKiin. KAJAANI Lehtikangas, ma–pe 7–21, la 7–20, su 10–20 | SOTKAMO ma–pe 8–21, la 8–19, su 10–19 kilo AITO JUUSTOVIIPALEET 250 g (8,00/kg) Norm. Norm. Merivoimat on useita vuosia kehittänyt virtuaalisia harjoitteita, joiden avulla voidaan kouluttaa parempia sotilaita. – Lopputuotteet tulevat olemaan laajasti eri turvallisuusalan toimijoiden käytössä, Merivoimien oppimisympäristöjen kehittämispäällikkö, komentajakapteeni Pasi Leskinen kertoo tiedotteessa. 4,89/pkt Enintään 1 erä/talous ATRIA PORSAAN ULKOFILEE n. huhtikuuta 2026 16 // UUTISET Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin 9.– 12.4.2026 ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. Kuva pelistä, jossa harjoitellaan vauriontorjuntatyökalujen käyttöä virtuaaliympäristössä. Siinä harjoitellaan vuototilanteissa käytettävien vauriontorjuntatyökalujen, kuten kiilojen ja moottoripumpun käyttöä. – Toivon, että jatkossakin löydämme yhteisen sävelen ja voimme viedä eteenpäin suomalaista osaamista sekä simulaatio-oppimisessa että maanpuolustuksen kehittämisessä, Sarén kertoo tiedotteessa. Tästä oli kyse, kun Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) pelialan opiskelijat ja Merivoimat yhdistivät voimansa kehittääkseen virtuaalisen koulutusympäristön, jossa harjoitellaan pelin avulla aluksen vauriotilanteiden korjaamista aidontuntuisesti. Vaikka käyttäjäkokemuksesta tulevat palautteet lopulta kertovat projektin onnistumisen, voimme jo tässä vaiheessa olla tyytyväisiä opiskelijoidemme tekemään erinomaiseen työhön ja tuotteeseen, Helin kertoo tiedotteessa. Aluksen sisään vuotavan veden määrä ja vedenpinnan korkeus on huomioitu, vuotoja syntyy useita ja aluksen vedenpinnan alapuolella olevissa tiloissa kelluu tavaroita. 1,5 kg Norm. KAMKin rehtori Matti Sarén iloitsee siitä, että opiskelijat saivat simulaatiota tehdessään toteuttaa itseään ja osallistua työhön, jonka avulla parhaimmillaan pelastetaan ihmishenkiä ja kalustoa. Koulutusympäristön kehittämisessä mukana olleet seitsemän KAMKin opiskelijaa pääsi projektin aikana ratkaisemaan esimerkiksi, miten veden liikkeet ja työkalujen toiminnan saa ilmennettyä aidon tuntuisesti virtuaalimaailmassa. 044 2314 252, 0400 892 414 www.utacon.fi Maksu nopeasti tilillenne! UTACON Oy Varastotie 9, Utajärvi, Mustikkakankaan teollisuusalue, p. KAMKin opiskelijoiden pelissä harjoitellaan toimintaa hätätilanteessa, kun vesi syöksyy alukseen. Laimennettuna 4 litraa riittää 150 m²:lle. Päivän hintaan! p. Viiden kuukauden mittaisessa projektissa mukana olleita pelialan opiskelijoita ohjasi tuntiopettaja Tommi Helin. 2,99/pkt kilo 5 00 -60 % 2 prk 4 00 -33 % 2 pkt MAGNUM JÄÄTELÖ EUPHORIA 440 ml (5,68/l) Norm. VILHO KUUSISTO, PUOLUSTUSVOIMAT. Kainuun Sanomat // Torstaina 9. Projektin toteutukseen rekrytoidut opiskelijat kävivät Merivoimissa tutustumassa vuotosimulaattoriin, vauriontorjuntatyökaluihin ja alukseen, jotta toimintaympäristö tuli tutuksi. 8,99/kg Enintään 2 kpl/talous 5 99 -33 % kilo MUTTI TOMAATTIMURSKA POLPA HIENO 210 g (2,33/kg) Norm. 49 TAFFEL BIG TIME PERUNALASTUT 250-270 g (7,41-8,00/kg) Valikoima vaihtelee myymälöittäin Norm 2,79/ps BIOCOMB PUHDAS KATTO EXTRA STRONG 4 L (7,50/l) Aine poistaa sammaleen ja muun kasvuston kattopinnoilta ja antaa pitkäaikaisen suojan kasvustoa vastaan. Koska sujuva yhteistyö on ensisijaista tositilanteessa, koulutettavat toimivat moninpelissä, jolloin myös heidän yhteistyöja kommunikaatiotaitonsa harjaantuvat. * Aineistopäivänä 20.3.2026 avoimista valtakunnallisista lähteistä tehdyn vertailun mukaan Suomen halvin