Mökin myyntihinnalla on iso merkitys. Mökkikaupan sesonki ei ole vielä täysin alkanut, mutta aikainen kevät voi vauhdittaa kauppaa. Keskiviikko 8.4.2026 Kainuunsanomat.fi | Nro 65 | Perustettu 1918 Neuvottelut KAMKista lähtivät rauhallisesti eteenpäin 1 Uutiset 4 Neuvottelut Kajaanin ammattikorkeakoulun tulevaisuudesta käynnistyivät tiistaina. Vuonna 2025 mökkien keskihinta nousi edelliseen vuoteen verrattuna. Arolan talo katosi parissa kuukaudessa 1 Uutiset 16 MIIKA MANNINEN 1 Uutiset 2–3 Aikainen kevät saattaa panna vauhtia Kainuun mökkikauppaan Viime vuosien aikana Kainuussa on tehty vuosittain noin 60–70 mökkikauppaa. Tiistaina 7. 1 Uutiset 7. PÄIVI KARJALAINEN / ARKISTO Liikennevaloja ja kiertoliittymä Sotkamoon Sotkamoon tulee lisää liikennevaloja, kiertoliittymä sekä uutta asfalttia, jota liikenee myös muihin Kainuun kuntiin. Tapaamisessa ei vielä tehty isoja päätöksiä, sillä neuvotteluvaihe jatkuu asian tiimoilta ensi syksyyn saakka. 1 Uutiset 6 Rintasyöpien leikkaussiirto vastatuulessa Pohjanmaan syöpäyhdistys pitää täysin mahdottomana, että rintasyöpäleikkaukset siirrettäisiin Kokkolasta Kajaaniin. Näin lupaa juuri julkaistu Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tienpitoja liikennekatsaus kuluvalle vuodelle. Kainuussa mökkitarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Hintapyynti mökistä onkin hyvä pitää realistisena. Asioiden valmistelu etenee useammassa työryhmässä. Kajaanin edustajat osallistuivat ensimmäiseen neuvottelutapaamiseen Kuopiossa. Syöpäyhdistys haluaa tuoda mukaan keskusteluun myös sukupuolten tasa-arvoon liittyvän näkökulman. huhtikuuta talon Kauppakadun julkisivusta oli jäljellä enää rippeet. Arolan kiinteistön purku-urakka alkoi helmikuussa
Antti Huusko Mökkikaupan kuumin sesonki ei ole vielä alkanut, mutta innokkaimmat ovat saattaneet jo vetäistä ostohousut jalkaan. Viime vuosien aikana mökkien kauppamäärä on vakiintunut, ja Kainuussa on tehty noin 60–70 kauppaa vuodessa. KVKL:n tilastoissa näkyvät vain kiinteistönvälittäjien kautta tehdyt kaupat, joten se on vain suuntaa antava. TILASTOJA 2025 Loma-asuntojen myynti Kainuussa 1 Asuinala: keskiarvo 60 neliömetriä, mediaani 49 neliömetriä. Vuonna 2025 mediaani oli 90 000 euroa, kun vuonna 2024 se oli 69 000 euroa. Mökkikaupassa huippuvuodet nähtiin koronapandemian aikaan, kun lainojen korot olivat nollan tietämillä. Omaa rantaa ja tonttia haaveilevat saavat kaivaa kuvetta reilusti enemmän, sillä sellaisten mökkien hinnat lähtevät 60 000 eurosta ylöspäin. Puhtaasti perinteisiä kesämökkejä Etuovi.com -sivustolla oli myynnissä 56 kappaletta, joista osa oli jo selvästi hulppeamman puoleisia. KIINTEISTÖMAAILMA Kajaanin yrittäjä Isa Kihlström on samoilla linjoilla: viime vuodet ovat olleet tasaisen rauhallisia mökkikaupassa. Myös KVKL:n tilastoissa mökkien mediaanihinta on noussut. – Jos sinne haetaan vierasta pääomaa pankista, niin se on selkeästi aikaisempiin vuosiin nähden kalliimpaa. – Jos on sopivan hintaisia, niin ne lähtevät aika äkkiä. 1 Halvin maksettu hinta mökistä ilman velkaa 18 000 euroa, kallein 390 000 euroa. Päivä Tällä hetkellä Kainuun maakunnassa vapaa-ajan asuntoja on myynnissä 103, kun mukaan lasketaan lomahuoneistot ja viikko-osakkeet. Ostajat ovat entistä tarkempia kohteen kunnosta ja varustelutasosta. VIIME VUOSIEN aikana mökkien kauppamäärä on vakiintunut, ja Kainuussa on tehty noin 60–70 kauppaa vuodessa, selviää Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) tilastoista. Rasinkankaan kokemuksen mukaan alle 100 000 euron hintaiset mökit menevät nopeasti netin myyntipalstoilta. " Yksittäisiä yhteydenottoja tulee, että on mietitty kesämökin myyntiä. Tiistaina (7.4.) Kainuun maakunnassa vapaa-ajan asuntoja oli myynnissä 99, kun mukaan laskettiin lomahuoneistot ja viikko-osakkeet. Mikäli oman mökin haluaa saada kaupaksi, hintapyynti kannattaakin pitää realistisena, Tolonen ohjeistaa. – Aina on riski, kun tarjontaa on paljon, että hyvät ja oikealla hinnalla olevat erottuvat joukosta, Tolonen sanoo. VUONNA 2025 mökkien keskihinta nousi edelliseen vuoteen verrattuna. – Viime vuosina kauppamäärä on ollut kohtuullisen vakio. Nyt uhkana on, että Iranin sota pitkittyy ja jo nousuun kääntyneet korot kohoavat entisestään. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. 1 Tiedot perustuvat KVKL:n hintaseurantapalveluun. Kihlström arvelee, että mökin hinnoittelussa voi usein olla enemmän joustovaraa kuin oman asunnon hinnoittelussa. 1 Rakennusvuosi: keskiarvo 1989, mediaani 1992. " Jos sinne haetaan vierasta pääomaa pankista, niin se on selkeästi aikaisempiin vuosiin nähden kalliimpaa.. Vuonna 2025 loma-asuntoja myytiin 65 kappaletta, vuonna 2024 77 ja vuonna 2023 61. Se näkyisi Tolosen mukaan todennäköisesti ensimmäisenä loma-asuntojen puolella. Vielä ei ole markkinassa näkynyt, että olisi hirveää otantaa tarjonnassa, Kihlström arvioi tämän hetkistä tilannetta. Kajaanissa mökkejä oli tiistaina kaupan 7, Sotkamossa 14, Kuhmossa 8, Paltamossa 5, Suomussalmella 4, Ristijärvellä 1, Hyrynsalmella 9 ja Puolangalla 9. Kihlström kuitenkin toppuuttelee uutisointia siitä, että mökkien hinnat yleisesti olisivat nousussa Kainuussa. Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan viime vuonna kaava-alueen rantamökkien kauppahinnan mediaani oli Kainuussa 65 500 euroa, kun vuonna 2024 mediaani oli 58 000 euroa. 1 Velaton hinta: Keskiarvo noin 104 000 euroa, mediaani 90 000 euroa. Kaupantekoon voi vaikuttaa positiivisesti se, että lumet ovat sulaneet jo monin paikoin Kainuussa. KVKL:n tilastoissa näkyvät vain kiinteistönvälittäjien kautta tehdyt kaupat, joten kauppamäärä on todennäköisesti suurempi. Tosinaan mökki saattaa olla jopa taakka, jos se on saatu esimerkiksi perintönä eikä sillä ole käyttöä. 1 Neliöhinta: keskiarvo 2 210 euroa, mediaani noin 1 930 euroa. Halvimmillaan kesäpaikan saa itselleen noin 20 000 eurolla esimerkiksi Paltamosta tai Puolangalta. Tarjontaa on paljon, ja samalla ostajat ovat entistä tarkempia kohteen kunnosta ja varustelutasosta. Toisaalta tunneside rakennukseen voi nostaa hintapyyntiä. – En usko, että mökkien hinnat kaikkinensa olisivat nousseet. KAJAANILAINEN Jere Rasinkangas, 28, etsi Oulujärven ympäristöstä kesäpaikkaa noin vuoden ajan. MYYNTIHINNALLA on iso merkitys, sillä Kainuussa on koko ajan tarjolla enemmän mökkejä kuin niitä vuosittain myydään. – Jos yritetään pyytää liian kovaa hintaa, niin se jää helposti myymättä. Ei ole todella isoa laskua tai nousua, Tolonen näkee. Hän muistuttaa, että mökit ovat niin omanlaisia, ettei niitä pysty hinnoittelemaan esimerkiksi neliöhinnan mukaan. – Veikkaisin, kun lumitilanne on näin vähäinen, että mökkejä tulee myyntiin ja kauppoja tehdään aikaisemmin kuin edellisinä vuosina, OP Kodin Kajaanin toimiston asiakkuuspäällikkö Matti Tolonen pohtii. – Yksittäisiä yhteydenottoja tulee, että on mietitty kesämökin myyntiä. huhtikuuta 2026 2 // Uutiset • Uutistuottaja 010 665 7250 • Iltatuottajat 010 665 7209 • Sähköpostit: toimitus@kainuunsanomat.fi • etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Mökkitarjontaa on enemmän kuin kysyntää Hyväkuntoiset ja oikean hintaiset mökit voivat mennä kaupaksi nopeasti. Vuonna 2021 Kainuussa myytiin KVKL:n tilastojen mukaan 109 mökkiä. " Veikkaisin, kun lumitilanne on näin vähäinen, että mökkejä tulee myyntiin ja kauppoja tehdään aikaisemmin kuin edellisinä vuosina
Kainuusta löytyy myös Nuoriso Leader -toimintaa, jolla aktivoidaan nuoria mukaan oman kotiseudun kehittämiseen. Päätökset Leaderin laajuudesta ovat siirtymässä Euroopan Unionilta jäsenmaille, mikä aiheuttaa epävarmuutta rahoituksen jatkuvuudesta. LEADER-RAHOITUKSEN uudistus on osa laajempaa EU:n maatalouspolitiikan mullistusta. Tällä hetkellä Kainuun maakunnassa vapaa-ajan asuntoja on myynnissä 103, kun mukaan lasketaan lomahuoneistot ja viikko-osakkeet. Huoli tulevaisuudesta on ymmärrettävä, sillä Leader-toiminta kattaa 99 prosenttia Suomen pinta-alasta ja sen piirissä on 2,5 miljoonaa suomalaista. – Se oli yllätys, miten paljon vanhemmat ihmiset tarjosivat lehti-ilmoituksen perusteella. Nopea saapi olla, Rasinkangas kertoo. Osana maatalouspolitiikkansa laajempaa muutosta Euroopan komissio on remontoimassa Leader-rahoitusta kaudelle 20282034. Mylläyksen lopputuloksena ei soisi olevan, että suomalaisen maaseudun kehittämisrahoitus päättyy kokonaan vuoden 2027 jälkeen. Suomessa Leaderiin on käytetty rahaa pakollisen minimin verran eli viisi prosenttia maaseuturahoituksesta. Nykyisellä rahoituskaudella summa on 230 miljoonaa euroa. Se on tuonut palveluja, työpaikkoja ja kulttuuria, sillä on korjattu kyläja seurantaloja, rakennettu kuntoportaita ja retkeilyreittejä, esimerkiksi. MAASEUDUN ASUKKAILLE Leader-rahoitus ei ole mitään hankehöpötystä, vaan tärkeä elämänlanka. Leaderilla on Kainuussa elävöitetty kylien toimintaa monin tavoin, sillä on käynnistetty yrityksiä ja sillä on vaikutettu ihmisten yleiseen hyvinvointiin. Vaikka yksittäiset Leader-hankkeet eivät ole suurensuuria, niiden merkitys kylille ja asukkaille on. Uhkana on maaseudun kehittämisvarojen väheneminen, ja säästöpaineisessa Suomessa pahimmillaan jopa rahoituksen loppuminen kokonaan. huhtikuuta 2026 // 3 Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 010 665 7200 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Toimitus: toimitus@kainuunsanomat.fi 010 665 7205 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 kaksi, niin ne on myyty. Leader-rahoituksen edellytys on yleishyödyllisyys, joka tarkoittaa sitä, että tuetusta kohteesta tai toiminnasta hyötyy iso joukko ihmisiä. Viime kesänä Rasinkangas teki jo tarjouksen yhdestä mökistä, mutta kauppoihin asti hän ei päässyt. LEADER ON OLLUT pakollista EU:n jäsenmaille kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta ei ole sitä siis enää jatkossa. Maaliskuussa hän päätti julkaista ilmoituksen mökkihausta Koti-Kajaanin Kainuun Pörssi -palstalle, ja nyt hän jo hieroo kauppoja. Se oli hyvä liike. Kihlströmin vieressä Jaakko Tanskanen. Rahoituksella on käynnistetty myös vihreää siirtymää, paikallista energiaomavaraisuutta sekä varautumista ja kokonaisturvallisuutta edistäviä toimia. Rahoitusta on saanut muun muassa Vesantalo Kuhmon Ylä-Vieksillä. Pääkirjoitus Monia kylätaloja on kunnostettu Leader-rahoituksella Kainuussa. MARI HEIKURA / ARKISTO. KATJA LEHTO / ARKISTO MAIJA RÄSÄNEN / ARKISTO Leader-rahoitus on tärkeä elämänlanka Kainuussa Maaseudun kehittämiseen tarkoitetun Leader-rahoituksen uudistus synnyttää huolta Kainuussa – ja hyvästä syystä. Kainuun kunnissa Leader-rahoitusta jakavat Elävä Kainuu Leader ja Oulujärvi Leader. Päättäjien on hyvä muistaa vanha viisaus, jonka mukaan maaseudulla on voitava elää, jotta kaupungissa voidaan elää. Leader-rahoituksen merkitys näkyy ihmisten arjessa Kainuussa laajasti. Summa, josta on rahoitettu esimerkiksi yritysten investointitukia ja tki-hankkeita, pieneni tänä vuonna useilla miljoonilla. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Isa Kihlström ei usko, että mökkien hinnat kaikkinensa olisivat Kainuussa nousseet. Hankkeisiin liittyy tärkeänä osana myös talkootyö ja yksityinen rahoitus. Kainuu koki jo takaiskun, kun hallitus päätti viime syksynä siirtää EU:n aluekehitysrahoja uusiin kohteisiin. Uusi leikkaus on tiedossa ensi vuonna, ja uhkana on, ettei jaettavaa enää juuri jää lainkaan. Toiminnassa on mukana 298 kuntaa, jotka myös osarahoittavat sitä. Pienistä puroista syntyy iso virta
UEF on ilmoittanut halustaan hankkia osake-enemmistö myös Pohjois-Savossa toimivasta Savonia-ammattikorkeakoulusta sekä Pohjois-Karjalassa toimivasta Karelia-ammattikorkeakoulusta. Trafigura on merkittävä Terrafamen osakkeenomistaja. Visioryhmän tehtävänä on muun muassa tarkentaa yleistä tilannekuvaa. Soraääniä ei Leinosen mukaan juurikaan kuulunut. Lopullisia päätöksiä loka–marraskuussa. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän henkilöä. Kokouksen anti oli se, että osapuolet totesivat neuvotteluiden etenevän vaiheittain ja omistajakaupunkien päätösten perusteella. huhtikuuta 2026 4 // Omistajat tekevät päätökset jatkosta ensi syksyn mittaan Neuvottelut Kajaanin ammattikorkeakoulun tulevaisuudesta alkoivat tiistaina Kuopiossa. SUUNNITELTU UUSI , maakuntarajatkin ylittävä korkeakoulukonserni Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen olisi toteutuessaan Suomen suurin noin 35 000 opiskelijallaan ja yli 4 000 työntekijällään. Mahdolliset omistusjärjestelyt eivät muuta ammattikorkeakoulujen lakisääteisiä perustehtäviä, ja jokainen ammattikorkeakoulu jatkaa itsenäisenä osakeyhtiönä. Lisäksi perustetaan ohjausryhmä, jossa on mukana kaupunginjohtajat, ammattikorkeakoulujen rehtorit (Iisalmi, Joensuu, Kajaani, Kiuruvesi, Kuopio ja Varkaus) sekä Itä-Suomen yliopiston edustus. Jarmo Kaivo-ojan luotsaama Taidevaltatie Toivo ry valittiin vuoden 2025 aktiiviseksi yhdistykseksi Kainuussa. UEF ei ole ainoa, joka on kiinnostunut KAMKin ostamisesta. Kilpailuun voi osallistua 6. UEF:N MUKAAN seminaarissa käytiin keskustelua siitä, millaisia mahdollisuuksia korkeakouluyhteistyön syventäminen voisi tarjota itäisen Suomen koulutukselle, tutkimukselle ja alueen elinvoimalle. kaupunginjohtaja Joni Partanen, kehitysjohtaja Risto Hämäläinen, KAMK:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Malinen (kesk.) sekä KAMK:n rehtori Matti Sarén. Insinööriliitto vaati puheenjohtaja Samu Salon johdolla, että omistajakuntien on järjestettävä ammattikorkeakouluista avoin tarjouskilpailu. Kainuun järjestöasiainneuvottelukunta Kainuun Jane etsii yhdistystä, joka innostaa ja kannustaa muita monipuoliseen toimintaan ja aktiiviseen jäsenhankintaan. Belland on siirtymässä töihin Trafiguralle, mutta yhtiökokouksen aikaan hän työskenteli Trafiguran tytäryhtiössä Nyrstarissa. toukokuuta saakka. Neuvotteluita yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteistyöstä jatketaan työryhmissä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Markku Teräsvasara ja jäseniksi Patrick Burke, Matti Hietanen, Markus Mannström, Peter Schuhmacher ja Jyrki Vainionpää. Itä-Suomen yliopiston (UEF) tavoitteena on syventää yhteistyötä ja hankkia osake-enemmistö KAMKista. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Omistajat ja korkeakoulut nimeävät työryhmien jäsenet huhtikuun aikana, ja työskentely käynnistyy huhti–toukokuun vaihteessa. Kukin ammattikorkeakoulun omistaja arvioi jatkoneuvotteluihin osallistumista omissa toimielimissään. INKA HURSKAINEN / ARKISTO. Tiistaina monet mediat uutisoivat, että Insinööriliitto on valmistelemassa ostotarjouksia Kajaanin, Savonian ja Karelian ammattikorkeakouluista. Julian Sanchez oli aiemmin ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä hallituksen jäseneksi. KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtaja Minna Leinonen kertoo, että keskusteluja käytiin hyvässä hengessä. Kaikille kainuulaisille yhdistyksille suunnattuun kilpailuun voi ilmoittautua kyselylomakkeella, joka löytyy verkko-osoitteesta www.kainuunsotuyhdistys.fi. Savonian hallitus ilmoitti viime viikolla, että se vastustaa osake-enemmistön myyntiä. Belland on sekä Kanadan että Yhdysvaltain kansalainen ja koulutustaustaltaan kemiantekniikan insinööri sekä MBA. Visioryhmä laatii myös suunnitelman opetusja kulttuuriministeriön syksyn 2026 välitarkasteluihin. Keskustelussa korostui muun muassa yhteinen tavoite tuottaa päätöksenteon tueksi huolellisesti valmisteltuja vaihtoehtoja. MARIA HOPPANIA / ARKISTO " Totta kai keskusteluttaa, tämä on iso asia. Näihin neuvotteluihin mennessä omistajakaupunkien on tarkoitus tehdä päätöksensä jatkovalmistelun suunnasta eli käytännössä siitä, syventävätkö he yhteistyötä tai myyvätkö he osake-enemmistönsä UEF:lle Tiistain tilaisuuteen osallistuivat Kajaanista kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Leinonen (kesk.), vt. alkaen. Myös visiolle, yhteistyörakenteille sekä viestinnälle perustetaan omat työryhmänsä. Itse näen tärkeimpänä, että tahti on sellainen, että kaikki pysyvät matkassa, Leinonen kertoo. Hän aloitti Terrafamen hallituksessa vuonna 2022. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Peppiina Kahakka (vas.) oli estynyt osallistumasta. Kuopiossa neuvoteltiin tiistaina Kajaanin ammattikorkeakoulun tulevaisuudesta. Itse näen tärkeimpänä, että tahti on sellainen, että kaikki pysyvät matkassa. Vuonna 2025 palkinnon sai Taidevaltatie Toivo ry. Aktiivinen yhdistys haussa Vuoden aktiivisen kainuulaisen yhdistyksen haku on jälleen käynnissä. elokuuta Kuhmo-talossa pidettävässä Kainuun maakuntajuhlassa. Kajaanin kaupunginhallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran kokouksessaan 14.4. – Totta kai keskusteluttaa, tämä on iso asia. Oulun yliopisto on ilmoittanut halustaan hankkia osake-enemmistö, mutta neuvotteluita Oulun suuntaan ei ole aloitettu. Kainuun Jane valitsee kilpailuun osallistuneiden joukosta vuoden aktiivisen kainuulaisen yhdistyksen, joka palkitaan 15. Keskustelua edistääkseen UEF on avannut verkkosivun, johon päivitetään ajantasaista tietoa prosessin etenemisestä. Neuvottelujen aikataulu kytkeytyy opetusja kulttuuriministeriön kanssa käytäviin tulossopimusten välitarkasteluihin, jotka käydään yliopiston ja ammattikorkeakoulujen kanssa erikseen loka–marraskuussa 2026. Terrafamen hallitukseen uusi jäsen Sotkamossa toimiva Terrafame Oy piti varsinaisen yhtiökokouksen ja valitsi hallituksen. UEF:n rehtori Tapio Määttä kertoo tiedotteessa, että yliopiston toiveena on, että yhteistyön syventämisestä ja omistusjärjestelyjen tarpeesta käydään laaja julkinen keskustelu. Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Gregory Belland 23.4. Yhteistyörakenteita tarkasteleva ryhmä arvioi yhteistyön etenemismalleja juridisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Neuvotteluvaiheen organisoituminen pohjautuu useisiin työryhmiin, joiden toimintaa ohjaa poliittinen seurantaryhmä, joka koostuu omistajakaupunkien poliittisesta johdosta. Ensimmäisessä tapaamisessa keskityttiin pitkälti neuvotteluvaiheen organisointiin
Uuden teknologian tuoma käytännön hyöty näkyy siten, että tehokkuus paranee ja ympäristövaikutukset pienenevät, kun tuotantoa voidaan tehdä tarkemmin, vähemmällä hukalla ja energiatehokkaammin. Noin 2,4 miljoonan euron hankkeessa vihreä siirtymä muuttuu käytännöksi. 1 Kajaanin kaupunki on hankkeen hakija, ja investoitava oppimisympäristö sijoittuu KAOn koneja tuotantotekniikan toimitiloihin. 1 Hanke toteutetaan yhteistyössä Kainuun ammattiopiston, Kajaanin ammattikorkeakoulun ja alueen metallialan yritysten kanssa. – Kun uusin teknologia on arjen oppimisympäristössä, opiskelijat oppivat tekemään asioita heti tavalla, jota yritykset tarvitsevat ja joka vastaa hiilineutraaliustavoitteisiin, hankkeen projektipäällikkö Arto Schroderus kertoo tiedotteessa. HANKKEESSA otetaan käyttöön muun muassa tekoälypohjaisia ohjelmistoja, laserleikkausta, 3D-tulostusta, yhteistyörobotti, hitsaussimulaattori, monitoimisorvi sekä sähköservokäyttöinen särmäyspuristin. 0400 350 821 tai mikko.kuosmanen@superjymy.fi TILAA LIPpupaketit TARJOUSHINNOIN KAO ja KAMK tuovat uudet teknologiat käyttöön Miika Manninen Enemmän kilpailukykyä, vähemmän päästöjä ja enemmän osaavaa työvoimaa. – Teknologia kehittyy yrityksissä nopeasti, ja yrityksille on tärkeää, että opiskelijat saavat jo koulussa kokemusta nykyaikaisista laitteista ja ohjelmistoista, kertoo Jetmasters Oy:n toimitusjohtaja Ville Partanen tiedotteessa. Metallialan investointihanke 1 Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 2,4 miljoonaa euroa, josta EU-rahoituksen osuus on hieman yli 1,7 miljoonaa euroa. 1 KAO toimii ryhmähankkeen päätoteuttajana ja KAMK osatoteuttajana. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Kainuun liitto toimii rahoittavana viranomaisena. Tarjoushintaiset lippupaketit, sekä kausikortit myynnissä 30.4.2026 saakka. " Kun uusin teknologia on arjen oppimisympäristössä, opiskelijat oppivat tekemään asioita heti tavalla, jota yritykset tarvitsevat ja joka vastaa hiilineutraaliustavoitteisiin. Pitkällä aikavälillä hankkeen tavoitteena on vahvistaa Kainuun metallialan vetovoimaa, työvoiman saatavuutta ja kestävää kasvua, eli profiloida Kainuu vastuullisen metalliteollisuuden mallialueeksi. 1 Hankkeen aikataulu: KAO 1.5.2025–31.12.2027 ja KAMK 1.9.2025–31.12.2027.. Hanke ei koske vain koneita vaan myös työympäristön laatua. Tähän Kainuun ammattiopisto ja Kajaanin ammattikorkeakoulu pyrkivät nyt yhdessä Teknologia kehittyy – Metallialan investointihankkeen nimissä. huhtikuuta 2026 // 5 Lippupakettitarjoukset voimassa vain Kainuun Sanomien tilaajille. Noin 2,4 miljoonan euron arvoisen hankkeen tavoitteena on rakentaa Kainuun alueelle moderni oppimisja kehittämisympäristö, jossa uudet energiaja materiaalitehokkaat teknologiat tuodaan suoraan käytännön tekemiseen, sekä yritysten että opiskelijoiden käyttöön. Esimerkiksi lastuamisnesteiden kierrätysratkaisut ja lastujen briketöinti vähentävät haitallisia päästöjä ja parantavat turvallisuutta. TAVOITTEENA ON , että pk-yritykset voivat hyödyntää uudenaikaisia laitteita ja osaamista hiilineutraaliutta edistävien tuotteiden, materiaalien, palvelujen ja tuotantomenetelmien kehittämisessä, pilotoinnissa ja kaupallistamisessa. MIKÄ. 1 Yhteistyöyritykset: Valmet Oyj, Imagon, Koneistamo Alm Oy, Hill Steel Oy, Suokone Oy, Mehi Oy, Jetmasters Oy, Exéns Development Oy, Ykkösmetalli Oy, Teräsasennus Mankinen Oy, PalMetalli Oy, Käyttörauta Oy. Uusi oppimisja kehittämisympäristö palvelee myös Kainuun metallialan yrityksiä. Hankkeessa tuotetaan myös digitaalisia oppimismateriaaleja, jotka tukevat joustavaa ja monimuotoista opiskelua sekä elinikäistä oppimista. Toimi nopeasti! LIPPUPAKETTI RUNKOSARJA / C-KATSOMO 120 € 10x LIPPUPAKETTI RUNKOSARJA / C-KATSOMO 70 € 5x KESÄN KAUSARIT NYT A-KATSOMO 220€ B-KATSOMO 180€ C-KATSOMO 160€ Puh
Tänä vuonna soratieksi kunnostetaan Kuusamossa sijaitseva, 11 kilometrin mittainen huonokuntoinen Sarvivaarantie. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. SOTKAMOON OSUU myös toinen investointihanke, jossa alkavan kesän aikana tekaistaan kiertoliittymä Pohjavaarantien ja Kuikkalammentien risteykseen nykyisen nelihaaraliittymän paikalle. Pisin pätkä uutta asfalttia sipaistaan Viitostielle Suomussalmen pohjoisosaan. PIRJO KUNELIUS / ARKISTO JUKKA KERÄNEN / ARKISTO TIESTÖ Päällystäminen 1 Vuonna 2024 Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla päällystettiin yhteensä 490 kilometriä, joista 36 kilometriä oli kävelyja pyöräilyväyliä. Hankkeelle on rahoitus ja suunnittelukin on menossa, mutta toteutus menee ensi vuodelle. Liikennevalot ovat luvassa myös Kainuuntien ja Laanintien liittymään. Aihekuva. Mahdolliset vähennykset ratkeavat toukokuun lopulla, kun käy selväksi, mikä on bitumin hinta silloin ja kesäkuukausina. Aihekuva. Uutta asfalttia liikenee tänä vuonna myös muihin Kainuun kuntiin. Tällä hetkellä hakemuksia on jonossa moninkertainen määrä suhteessa avustusmahdollisuuksiin, joten uusia avustuspäätöksiä voidaan tehdä tänä vuonna vain kriittisimmille siltaja rumpukohteille. Lopullinen toteutuma riippuu bitumin hinnasta. Sillan korjaustyöt alkoivat viime vuoden keväällä, ja alkavana kesänä on ohjelmassa sillan alapuolisten rakenteiden kunnostaminen. Paltamosta on tarjolla Kajaanintien (vt 22) kevyen liikenteen järjestelyt Metelin liittymän kohdalla 1,2 miljoonaa euron kustannusarviolla. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen liikenneosaston osastopäällikön Risto Leppäsen mukaan päällystettäviä kilometrejä saatetaan joutua jonkin verran vähentämään, jos bitumin hintalaukka kiihtyy. Sotkamossa uutta päällystettä saa Sumsantie seitsemän kilometrin verran Lehtolantien risteyksestä lähes Itävaarantien risteykseen. huhtikuuta 2026 6 // Sotkamoon lisää liikennevaloja Hannu Mustonen Sotkamoon tulee lisää liikennevaloja, kiertoliittymä sekä uutta asfalttia, jota liikenee myös muihin Kainuun kuntiin. " Uusia avustuspäätöksiä voidaan tehdä tänä vuonna vain kriittisimmille siltaja rumpukohteille.. Näin lupaa juuri julkaistu Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tienpitoja liikennekatsaus kuluvalle vuodelle. Kainuun lähipiirissä Vaalassa on esillä Ouluntien (vt 22) parantaminen Vaalan pääliittymässä 1,9 miljoonan euron kustannusarviolla. PERUSVÄYLÄNPIDON suunnitelmaan vuosille 2026–2032 on tyrkyllä muutamia kainuulaishankkeita, mutta niille ei ole vielä varmaa rahoitusta tiedossa. PISIN PÄTKÄ uutta asfalttia sipaistaan Viitostielle Suomussalmen pohjoisosaan, missä päällystetään 12 kilometriä välillä Kuurtola–Hyövynvaara. Sotkamosta on esillä Kainuuntien (kt 76) ja Nurmestien liittymäjärjestelyt sekä kevyen liikenteen väylä välille Kainuuntie–Haapalanlahdentie. Harras toive on, että Lähi-idän tilanne rauhoittuu. Niin ikään Puolangan keskustaan on kirjattu päällystystä Paltamontie-Utajärventielle Taivalkoskentientien risteyksestä Pudasjärventien risteykseen. Hyrynsalmen taajamassa jatkuu vielä tänä vuonna Tiikkajansalmen sillan peruskorjaus. Toteutuksen kilpailutus on jo tehty, ja kustannusarvio asettuu 2,6 miljoonaan euroon. 1 Vuonna 2025 päällystettiin 350 kilometriä, joista 29 kilometriä oli kävelyja pyöräilyväyliä. PUOLANGAN pohjoisosaan Pudasjärventielle on luvassa päällystysten korjauksia parinkymmenen pätkät ja usean kilometrin verran siten, että korjauksia ulottuu aina Pudasjärven pintaan saakka. Kokonaisuus jakautuu neljään osahankkeeseen. Samalla parannetaan pysäkkijärjestelyjä sekä jalankulkuja pyöräliikenneväyliä eli kevyen liikenteen väyliä. Viitostie on kohteena myös Kajaanissa, missä asfalttia vetäistään seitsemälle kilometrille Mainualta etelään Puironsuolle saakka. Kustannuksia kertyy 2,6 miljoonaa euroa. Suunnitteluohjelman kohteisiin Kainuusta lukeutuu Viitostien parantaminen Paltamossa siten, että Kontiomäen kylän eteläpuolelle rakennetaan jalkakäytävä ja pyörätie. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksella on tänä vuonna käytettävissä yksityistieavustuksiin noin 1,3 miljoonaa euroa, josta valtaosa on sidottu edellisinä vuosina tehtyihin avustuspäätöksiin. Päällystettäviä kilometrejä saatetaan joutua jonkin verran vähentämään, jos bitumin hintalaukka kiihtyy. Kajaanissa päällystetään myös Sokajärventietä viisi kilometriä Viitostien risteyksen tuntumasta Hyökyntien risteykseen. Kainuuntien ja Lahtikadun liittymään tulevat liikennevalot sekä jalankululle ja pyöräilylle uusi alikulkukäytävä. Bitumin hintalaukka saattaa vähentää päällystettäviä kilometrejä. Hanke on jo kilpailutettu. Kustannusarvio keikkuu 1,7 miljoonassa eurossa. Kustannusarvio on 1,2 miljoonaa euroa. SORATEILLÄ ei ole voitu viime vuosina toteuttaa laajoja perusparannuksia rahoituksen niukkuuden vuoksi, ja kelirikkoisilla jaksoilla on tehty vain täsmäkorjauksia. 1 Vuonna 2026 päällysteitä on tarkoitus sipaista noin 270 kilometrille mukaan lukien noin viisi kilometriä jalankulun ja pyöräilyn väyliä. Paltamossa päällystettä pannaan Ouluntielle (vt 22) keskustasta Vanhan Ouluntien risteykseen saakka. Hyrynsalmelta listalla on Vanhatien kevyen liikenteen järjestelyt 800 000 eurolla. Kokonaisuuteen kuuluvat lisäksi alikulun kuivatuksen parantaminen Tenetin koulun kohdalla sekä Alkulantien pysäkkiyhteys ja jalankulun järjestelyt. " Alkavan kesän aikana tekaistaan kiertoliittymä Pohjavaarantien ja Kuikkalammentien risteykseen nykyisen nelihaaraliittymän paikalle. Sotkamon Ristijärventielle on merkitty kevyen liikenteen väylän päällystys kirkolta Kaitainsalmelle saakka. Paltamossa on tapetilla myös Kiehimänjoen sillan kopelointi, mutta toteutuksen rahoitus on vielä auki. Sotkamossa lähtee tänä vuonna liikkeelle investointihankkeena Kainuuntien (kt 76) parantaminen, jossa on varauduttu kaksivuotisuuteen eli siihen, että töitä tehdään myös ensi vuonna
Alueet saavat vielä toukokuussa ministeriöltä lisäohjeistusta uusista sopimuksista, joten aivan heti leikkausten kohtalo ei ole ratkeamassa. En ymmärrä, miksi näin pitäisi tehdä. Tämän alueen muodostavat Pohde, Soite, Kainuun hyvinvointialue ja Lapin hyvinvointialue. Kyllähän se on melkein mahdottomampi vaihtoehto kuin se Oulu. – Rintasyöpähän on suurimmaksi osaksi naisten sairaus. Ei, jos kysytään Pohjanmaan syöpäyhdistyksen mielipidettä rintasyöpäleikkausten siirtämisestä pois Kokkolasta. Pohjanmaan syöpäyhdistyksen hallitus aikoo tulevana torstaina kokouksessaan tehdä päätöksen siitä, että koko kolmen maakunnan alueella toimiva yhdistys vastustaa leikkausten siirtämistä. huhtikuuta Kajaanihallissa mukana yli 300 kilpailijaa. Jos niitä kerran on niin vähän, niin eikö se ole sama tehdä leikkaukset täällä. – Jos nyt valitetaan, että rintasyöpäleikkauksia on niin vähän, niin mitä sitten. " Kajaaniin on matkaa pitkästi yli 200 kilometriä, kulkuyhteydet ovat huonot eikä kukaan rintasyöpäpotilas halua lähteä leikattavaksi johonkin Kajaaniin asti. Paperinen adressi on saanut jo allekirjoituksia, ja verkkoon adressi julkaistaan Kniivilä-Kupilan mukaan mahdollisimman pian. Yhdistys pitää täysin mahdottomana esitystä rintasyöpäleikkausten siirrosta Kokkolasta Kajaaniin. Mitään virallista päätöstä suuntaan tai toiseen ei ole tehty, mutta alustavia keskusteluja asiasta on käyty. RINTASYÖPIEN leikkausten kohtalo liittyy Pohjois-Suomen yhteistyöalueen uuteen yhteistyösopimukseen. Sosiaalija terveysministeriöltä on kuitenkin tullut hyvinvointialueille vahva viesti siitä, että entisellään ei voida jatkaa vaan yhteistyötä on lisättävä. Kniivilä-Kupila kertoo soittaneensa asiasta tasa-arvovaltuutetun toimistoon, josta neuvottiin, että asiassa on mahdollista vedota kyseiseen lakipykälään. Suora lähetys alkaa kello 13.10. pykälä sanoo, että viranomaisten tulee edistää tasa-arvoa sukupuolten välillä ja luoda olosuhteet sille, että tasa-arvo voi toteutua. Järjellä ajatellen näissä suunnitelmissa tasa-arvo ei toteudu. Vastaavasti lonkan ja polven tekonivelkirurgian toimenpiteet siirtyisivät Kajaanista Kokkolaan. Näitä päätöksiä tekevät ihmiset, jotka eivät ajattele, että jonain päivänä leikkaus voi osua heidän kohdalleen. SYÖPÄYHDISTYS haluaa tuoda mukaan keskusteluun myös sukupuolten tasa-arvoon liittyvän näkökulman. Pohjanmaan syöpäyhdistyksen Keski-Pohjanmaan osaston sairaanhoitaja Ulrika Wallsten (vasemmalla) ja osaston puheenjohtaja Terhi Kniivilä-Kupila Kokkolassa. Kajaaniin on matkaa pitkästi yli 200 kilometriä, kulkuyhteydet ovat huonot eikä kukaan rintasyöpäpotilas halua lähteä leikattavaksi johonkin Kajaaniin asti, Keski-Pohjanmaan osaston puheenjohtaja Terhi Kniivilä-Kupila sanoo. TYÖNJAOSTA SOPIMALLA alueet yrittävät välttää rintasyöpäleikkausten siirtymisen kummaltakin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. – Syöpäyhdistys pitää täysin mahdottomana tätä esitystä, Kniivilä-Kupila tiivistää yhdistyksen näkemyksen. Ainoa, joka siinä voittaa, on taksiliikennöitsijä. Kyllä se kalliimmaksi tulee lähettää sinne, kun miettii vielä inhimillisen kärsimyksenkin määrää, Kniivilä-Kupila sanoo. huhtikuuta 2026 // 7 Kajaanissa lauantaina 11. Tasa-arvolain 4. – Mitä varten niitä leikkauksia ei saisi täällä tehdä. KNIIVILÄ-KUPILAN mielestä tällainen linjaus on keinotekoinen. JUKKA LEHOJÄRVI " Eivät nämä muutkaan sairaalat niitä leikkauksia ilmaiseksi tee, niin mitä säästöjä siinä saavutetaan?. Liity kanavalle! kainuunsanomat.fi K AINUUN SANOMAT LIVE Valtakunnalliset kilpa-aerobicin KajaGym -cupkisat Kajaani ei käy leikkauspaikaksi Pohjanmaan syöpäyhdistykselle Frida Keränen Onko Kajaani parempi vaihtoehto kuin Oulu. Rintasyöpäleikkaukset ovat keskustelun kohteena, koska valtioneuvoston asetuksessa on määritelty leikkauksille minimimäärät eivätkä Soite ja Kainuu yllä lähellekään näitä määriä. Uusimpien tietojen mukaan Keski-Pohjanmaan ja Kainuun hyvinvointialueet ovat valmistelemassa sopimusta, jossa ideana on rintasyöpäleikkauksen siirtyminen Kokkolasta Kajaaniin. Pari viikkoa sitten syöpäyhdistyksessä tyrmistyttiin mahdollisuudesta siirtää rintasyöpäleikkaukset Kokkolasta Ouluun. Syöpäyhdistyksen mielestä on huono idea siirtää rintasyöpäleikkaukset pois Kokkolasta ylipäätään. Se on väärin. Asetuksen minimi on 150 leikkausta vuodesta. Keski-Pohjanmaa keskussairaalassa rintasyöpäleikkauksia tehtiin viime vuonna 70 ja Kainuun keskussairaalassa 62. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Syöpäyhdistys pyrkii vaikuttamaan ratkaisuun adressilla, jossa vastustetaan rintasyöpäleikkausten lähtöä Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta. – Jos miesten leikkaukset hoidetaan täällä, niin miksi naisten leikkaukset siirretään muualle. Paljon kalliimmaksi tulee lähetellä ihmisiä ympäri maata. Meidän mielestämme tässä on sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää. Suomessa on keskimäärin 30 miespuolista rintasyöpäpotilasta vuosittain. – On ajateltu, että rintasyöpäpotilaiden leikkaukset siirrettäisiin Kajaaniin. Ei tee mieli kunnioittaa tuollaista ministeriötä. – Eivät nämä muutkaan sairaalat niitä leikkauksia ilmaiseksi tee, niin mitä säästöjä siinä saavutetaan
1 Runojen tulee käsitellä teemaa Yhdessä. Kilpailu on avoin kaikille, ja siinä on kolme sarjaa ikäryhmittäin: lapset alle 14-vuotiaat, nuoret 14–20-vuotiaat ja aikuiset yli 21-vuotiaat. Jokaisen sarjan voittaja palkitaan rahapalkinnolla. Kilpailulla on sama teema kuin juhlavuodella: Yhdessä. Kilpailun järjestävät yhteistyössä Kajaanin Runoviikko, Kajaanin kaupunki, Kainuun Eino Leino -seura, Elias Lönnrot -seura ja Kainuun Kirjailijat. Kalevalan tarinaan perustuva teos on ”maaginen matka, jossa soivat väkevät harmoniat, herkät melodiat ja kumisevat kirkonkellot”. Viime vuonna erityisesti lapsille suunnattu Mikko Perkoilan torikonsertti sai lapsiperheet liikkeelle. kello 13 Raatihuoneentorilla. KAJAANIN RUNOKILPAILU Näin osallistut 1 Lähetä enintään kolme runoa sähköpostitse osoitteeseen runoviikko@kajaani.fi. KESÄKUUN LOPULLA järjestettävä kolmepäiväinen festivaali sisältää konsertteja, seminaareja, kursseja ja työpajoja. Teoksessa edetään kahta eri reittiä pitkin Seminaarin historialliseen päärakennukseen, jossa esitys levittäytyy rakennuksen kolmeen kerrokseen. kesäkuuta Kuhmossa. Lisäksi jaetaan tuotepalkintoja. Olikohan se ihan meidän ennätys se konsertti, Korhonen toteaa. Teokseen voi osallistua myös istuen. Mukana on yli sata esiintyjää, joihin kuuluu tanssijoita, kuoro sekä laaja ammattilaistyöryhmä. Bändissä ovat mukana Juho Myllylä, Aino Peltomaa ja Ilkka Heinonen. 1 Kirjoita viestin otsikoksi ”Kajaani 375 -runokilpailu”. 1 Runojen tulee olla alkuperäisiä ja aiemmin julkaisemattomia. toukokuuta asti osoitteessa https://forms. Tapahtumaa on järjestetty Kajaanissa 50 vuoden ajan. Jokainen osallistuja voi lähettää kilpailuun enintään kolme alkuperäistä, julkaisematonta runoa. Myös Runoviikolla on tänä vuonna juhlavuosi. Sommelo järjestää kanteleen, puhaltimien, kansanlaulun, jouhikonsoiton, koransoiton ja karjalan kielen kurssit. Kuhmo-talolla kuullaan muun muassa runolaulua ruotsiksi. – Lisäksi ohjelmassa on koko perheelle soveltuva Näppärikurssi, johon voivat osallistua kaikkien soitinten soittajat taitotasosta riippumatta. Festivaalin järjestäjät kertovat tiedotteessaan, että kurssien ilmoittautumisaikaa on jatkettu, jotta kaikki halukkaat voivat vielä tulla mukaan. Hän kuvailee sitä enemmänkin ”mentaaliseksi” – henkiseksi – ohjenuoraksi kuin tarkaksi aihelmaksi. Ensemble Gamut! esiintyy kesäkuussa Sommelossa. Juhlavuoden runokilpailu käynnissä Innimari Hyvärinen Kajaanin Runoviikko sekä kajaanilaiset kirjallisuusseurat järjestävät yhdessä 375 vuotta täyttävän Kajaanin kaupungin kanssa runokilpailun. Keskiviikkopäivään on luvassa ohjelmaa perheen pienimmille. Sama on toki monilla muillakin pienillä festivaaleilla. Kilpailu on avoin kaikille, ja siinä on kolme sarjaa ikäryhmittäin. Voittajat julkistetaan 2.7. huhtikuuta 2026 8 // KULTTUURI Sommelo huipentaa trilogiansa kesällä Vesillä-teemaan Kansanmusiikkijuhla Sommelo päättää kolmivuotisen teemakokonaisuutensa tänä kesänä Vesillä-teemaan. Taiteellinen johtaja Kati Outinen julkistaa voittajat Kajaanin Runoviikolla. – Ihan sillä tavalla, että me joudutaan leikkaamaan konserttien määrässä. Suunnitteilla oli vesiteemainenkin konsertti, mutta taloudellisista syistä Sommelo joutui karsimaan ohjelmaansa. Luvassa on Korhosen mukaan kuitenkin hyvä kattaus kansanmusiikin ystäville. Korhosen mukaan viimeaikaiset rahoitusten kiristykset ja leikkaukset osuvat festivaaliin voimakkaasti, mikä näkyy ohjelmiston suunnittelussa. Yhtyeeseen kuuluu vanhan musiikin ja kansanmusiikin osaajia, ja siinä esiintyvät Aino Peltomaa, Ilkka Heinonen ja Juho Myllylä. Hän toivoo, että mahdollisimman moni lähtee mukaan kilpailuun ilmaisemaan itseään runouden keinoin. Kansanmusiikkijuhla Sommelo järjestetään 24.–26. Ilona Korhonen korostaa, että vielä ihan kaikkea ei ole julkistettu, mutta tulossa on ainakin torikonsertti, jossa on lasten esitys. Kolmevuotinen trilogiajakso on Korhosen mukaa helpottanut konserttien suunnittelua. Aiempina vuosina on sukellettu Paimenen ja Metsän maailmoihin. 1 Ilmoita viestissä sarja, johon osallistut, nimimerkki runon yhteydessä sekä erikseen oikea nimesi ja yhteystietosi. Aiempaa esiintymiskokemusta ei tarvita, esityksen ohjaaja Sari Palmgren kertoo tiedotteessa. ENSEMBLE GAMUT!. Tanssiteokseen etsinnässä oppaita Katja Mabrouk Routa Company etsii oppaita Villit-tanssiteokseensa, joka saa ensi-iltansa elokuussa Kajaanissa. Osa tapahtumista on maksuttomia. Teema-ajattelun Korhonen arvioi jatkuvan tulevaisuudessakin, vaikka kyseessä ei olisikaan trilogiamuoto. NYT ESITYKSIIN haetaan oppaita, jotka joko kulkevat yleisöryhmän kanssa esityspisteiden välillä ulkotiloissa tai tukevat esityksen kulkua Seminaarin Taidekampuksella tapahtuvassa osuudessa. – Tehdään Kajaanin juhlavuodesta yhdessä myös runouden juhla, julistaa Kajaanin kaupungin kulttuurijohtaja Minna Tuunainen tiedotteessa. – Haemme ihan tavallisia kainuulaisia, jotka haluavat osallistua taidekokemukseen, joka muuttaa kaupunkitilan yhteiseksi näyttämöksi. Tekstien tekijänoikeudet säilyvät runojen tekijöillä. gle/QH11P5FfJQW65wTN9 tai Roudan verkkosivuilla Työpajat-välilehden kautta. " Kesäkuun lopulla järjestettävä kolmepäiväinen festivaali sisältää konsertteja, seminaareja, kursseja ja työpajoja. Osallistuminen on maksutonta, eikä siitä makseta korvausta. Talouden kiristykset karsivat Kuhmon kansanmusiikkijuhlan ohjelmaa. MUSIIKKIKURSSEILLA voi opiskella kansanomaista soittoa. – Yhtye etsii jatkuvasti uusia ilmaisutapoja ja se on luonut omaleimaisen soundinsa yhdistämällä rohkeasti keskiaikaisen musiikin ja suomalaisten kansanlaulujen aineksia, improvisaatiota sekä elektronisia äänimaisemia. – Tammikuussa julkaistu levy sekä duon loppuunmyydyt konsertit ovat herättäneet suurta ihastusta, todetaan Sommelosta. LAPSET ON MYÖS huomioitu Sommelossa. Asialla on harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi ja jouhikkotaiteilija Pekko Käppi teoksellaan Tåreportens Pärla, Kyynelportin helmi. Vesi muodostaa väljän teeman ja taiteellinen johtaja Ilona Korhonen sanoo, että muusikoille on annettu ”täky” ottaa se jollakin tavalla huomioon esityksissään. RUNOKILPAILU on käynnissä 1.4.–17.5. Routa Companyn Villit-tanssiteos saa ensi-iltansa elokuussa Kajaanissa. Mukanaolo edellyttää sitoutumista projektiin, mutta kaikkien oppaiden ei tarvitse olla kaikissa harjoituksissa tai esityksissä mukana. Luvassa on kuitenkin kunnon kattaus. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 4. ENSEMBLE GAMUTIA! puolestaan kuvaillaan raikkaaksi ja kokeelliseksi kokoonpanoksi. – Siellä oli kyllä aika hyvin porukkaa. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Villit on liikettä, ääntä ja musiikkia sisältävä, immersiivinen suurteos, jonka valmistamiseen osallistuvat Kajaanin kaikki tanssitoimijat, kaupunginteatteri ja Seminaarin Taidekampus
Loviisa pystyy sopeuttamaan käyttäytymisensä Liljan normistoon. Tytöt tulevat rippikouluikään ja lähtevät lestadiolaisten rippileirille Rautiosaareen Rovaniemelle. Näyttely avautuu keskiviikkona 8. Heistä tulee sydänystäviä, vaikka heidän perhetaustansa ovat yhtä kaukana kuin itä on lännestä. huhtikuuta romanien kansallispäivänä. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Ne jäävät irrallisiksi kokonaisuuden suhteen ja parempi ratkaisu olisi siirtyminen suoraan nykyhetkeen, josta lähdettiin liikkeelle. Heidi Lakkala vie päähenkilönsä syvällisesti tutkimusmatkalle lapsuuteensa. LOVIISA PEREHTYY Liljan myötä yhä paremmin lestadiolaisuuteen ja kokee turvallisen yhteisön omakseen. RomForum on näytelmä moninaisuuden kohtaamisesta työelämässä. Oman isän punainen perintö oli jätettävä. Onko hän ollut Liljalle vain pakollinen seuralainen, oljenkorsi vaikeissa tilanteissa. Lakkala on intensiivisen tekstin tuottaja, joka hallitsee myös kielen moniulotteisuuden. Parannuksen teon jälkeen Loviisa tajuaa, ettei tämän suunnan uskovainen voi olla syvällisesti ystävä maailman ihmisen tai vääräuskoisen kristityn kanssa. Ratkaisu syntyy Liljan perheen muuttaessa kauas Etelä-Karjalaan. Esitys haastaa katsojia pohtimaan, näemmekö aina sen, mitä olemme katsomassa vai voiko erilaisuus olla se ainoa, minkä havaitsemme. Äiti on kansandemokraatti, sillä hän uskoo Jumalaan ja sanoo, että kommunisti ei voi uskoa. Tapahtuman toteuttajana toimii Kajaanin Kaupunginteatterin Tuki ry. Tavallista arkea -näyttelyyn on kuvattu romaneja heidän työssään. Esityksen muoto on keskusteleva ja se antaa mahdollisuuden tuulettaa omia asenteita ja ajatuksia. Loviisasta tuli kavaltaja Juudas Iskariot tehtyään parannuksen vanhoillislestadiolaiseen uskoon. Kirjassa eletään kahdessa tasossa: tässä hetkessä ja lapsuuden epämääräisissä vuosissa. Tavallista arkea! Monitaiteellinen teos arjesta -tapahtuman toteuttavat yhteistyössä Kajaanin paikallisromanityöryhmä ja Aktiivinen toimijuus -Kajaanin kaupungin osahanke sekä Kajaanin kaupunginteatteri. RomForum-esitys alkaa kello 15. Lestadiolaista liikettä on viime vuosina tarkasteltu myös kaunokirjallisesti, tunnetuimpana oululaisen Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu (2013). Viidesluokkalainen Loviisa ystävystyy Liljan kanssa, joka on muuttanut pohjoiseen perheineen Helsingistä. Nyt hänen toiveeseensa vastataan, sillä näitä kuvia on nyt nähtävissä Kajaanissa Tavallista arkea -valokuvanäyttelyssä, jonka on kuvannut valokuvaaja Anni Pohjaranta. Risto Kormilainen Oululainen rehtori Heidi Lakkala on julkaissut esikoisromaaninsa Ei enää näkymätön tyttö, jossa kuusikymppinen nainen tekee tutkimusmatkan lapsuuteensa. Vaihtoehtoja oli kaksi: lestadiolainen herätysliike, ystävä Liljan tausta, vai Suomen Kommunistinen Puolue, Raimo-isän tausta. Valokuvat ovat esillä RomForum -teatteriesityksen yhteydessä ajatusten herättäjänä ja keskustelun avaajina. Leirin jälkeen Loviisa alkaa pohtia ystävyyttä Liljan kanssa. Versiot vaikuttavat deus ex machina -ratkaisuilta. Näin lausui ääneen Kajaanin kaupungin romanityöryhmässä toimiva Ramona Grönstrand jo vuonna 2022. Valokuvanäyttelyyn voi tutustua kevään ja alkukesän aikana Sissilinnan aukioloaikoina 8.4– 5.7.2026 ja se on maksuton. Näyttelyn kuvat ovat peräisin tältä keväältä. Teos on ajankohtainen myös siinä, että uskon ja politiikan kysymykset tuodaan reippaasti esiin, tuuletetaan niihin liittyviä luutumia, uskalletaan olla eri mieltä, mutta ennen muuta pysähdytään aidosti kuuntelemaan toista ihmistä. EIJA HILTUNEN " Teoksen loppuosa muovautuu hieman dokumentaariseksi menettäen kaunokirjallista ilmettä. Näyttely tuo esiin romanit yksilöinä, ei stereotypioina. Neuvottomana hän jää keskelle taistelutannerta. Isä on köyhä perheenisä, jolla on SKP:n jäsenkirja, jotta työläinen saisi äänensä kuuluviin. ROMFORUM-ESITYKSEN on käsikirjoittanut ja ohjannut Tarja Heinula. Tämä on tarpeellista asiassa kuin asiassa. YHTIÖKUMPPANI Markus Sunilaa hän ei ollut koskaan ajatellut romanttisessa mielessä, vaikka he olivat tutustuneet toisiinsa jo opiskeluaikoina vuosikymmeniä sitten. ANNI P OHJARANTA. Editointia olisi tarvinnut lisää viimeisen sadan sivun osalta. TEOKSEN kolmannen tason muodostaa neljä versiota, miten elämä olisi voinut mennä Loviisan kohdalla Liljan muutettua vaihtariksi Amerikkaan. Miika Manninen – Voisiko nähdä joskus kuvia siitä tavallisesta arjesta, jota suurin osa meistä suomalaisista elää. Sissilinnan ovet avautuvat valokuvanäyttelyyn keskiviikkona 8. Loviisan on selviydyttävä yksin. Teoksen sävy ei ole traumaattinen, vaan taustoja tiiviisti valaiseva. huhtikuuta kello 13.30. Teoksen loppuosa muovautuu hieman dokumentaariseksi menettäen kaunokirjallista ilmettä. VALOKUVANÄYTTELYN avajaisten yhteydessä Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnassa esitettävä RomForum-esitys on jatkoa vuoden 2022 RomForum-teatteriesitykselle, joka käsitteli yhdenvertaisuutta työelämässä ja sen toteutumista yhteiskunnan rakenteissa. huhtikuuta 2026 KULTTUURI // 9 Tytön vahva kasvutarina uskon ja politiikan välimaastossa Kirja-arvio Heidi Lakkala: Ei enää näkymätön tyttö 270 sivua, Väyläkirjat 2026 HHH Oululaisen Raksilan lukion rehtori Heidi Lakkala käsittelee esikoisromaanissaan Ei enää näkymätön tyttö politiikan ja uskon kohtaamista saman perheen sisällä pienen tytön kasvukertomuksen muodossa. Pian kuusikymppinen Loviisa Stark on lapsiasioihin erikoistunut juristi, jolla on osakkuus Stark & Sunila asianajotoimistossa Rovaniemellä. Käydään töissä tai koulussa, ruokakaupassa ja harrastuksissa. Heillä on yhdeksän lasta ja omat elämisen säännöt televisiokieltoineen. LAKKALA VIE päähenkilönsä Loviisan syvällisesti tutkimusmatkalle lapsuuteensa, jossa usko ja politiikka ottavat mittaa hänestä. Pohjaranta kiersi ympäri Suomea ja kuvasi romaneja työssään. 1970-luvun lopusta 1980-luvun alkuun etenevä teos lähtee liikkeelle päähenkilön nykyhetkestä, kun hän ei enää halua olla näkymätön. Seurustelusuhteita molemmilla on toki riittänyt. Kahdentoistatai kolmentoistaikäisenä Loviisan piti päättää, kenen lapseksi ryhtyisi. Pian käy ilmi, että Liljan perhe on lestadiolainen. Näyttämöllä nähdään Kajaanin kaupunginteatterista Sanna Heikkinen, Mika Silvennoinen, Heidi Syrjäkari ja Tarja Heinula. Kotona suhtautuminen Loviisan uskoon on ambivalenttinen. Romanit yksilöinä, ei stereotypioina Valokuvanäyttelyn yhteydessä myös RomForumteatteriesitys. Esityksen kesto on puolitoista tuntia, eikä siinä ole väliaikaa. Avajaispäivän tilaisuus on avoinna kello 17 asti. Tilaisuuteen on vapaa pääsy
Voit jatkaa lehden verkkosivuille kirjautuneena. Jos et tiedä asiakasnumeroasi, saat sen täyttämällä lomakkeen: hillagroup.fi/ asiakasnumero Täytä tähdellä merkityt kentät ja rastita kaikki ehdot niihin tutustuttuasi. Lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi. huhtikuuta 2026 10 // KOHTAAMISIA jotka pysäyttävät kainuunsanomat.fi Digi kuuluu tilaukseesi Luo tunnukset ja uutiset ovat aina mukanasi. Hilla-tilisi on nyt käytettävissä. Täytä kenttiin asiakasnumerosi ja postinumerosi. Klikkaa kohdasta ”Oletko jo lehden tilaaja?”. TOIMI NÄIN: Mene osoitteeseen: hillagroup.fi/tunnukset Aloita valitsemalla ”Luo Hillatunnukset”. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. 2 3 4 5 1. Klikkaa sen jälkeen ”Aktivoi tili” -painiketta. Pääset samoilla tunnuksilla myös sovellukseen, kommentoimaan ja jakamaan lukuoikeudet kolmelle samassa osoitteessa asuvalle perheenjäsenelle
On toimittava viranhaltijoiden kanssa niin, että mahdollisimman hyvä palvelukokonaisuus saavutetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti. International Journal of Climatology julkaisi jo kuusi vuotta sitten tutkimuksen, jonka mukaan ilmastonmuutoksen myötä kesät pitenevät ja talvet lyhenevät Suomessa. Vuositasolla toiminta on toistuvaa ja talouden seuranta hyvin tärkeää. Luottamustehtävät ovat tehtäviä, joihin valtuutetun pitää keskittyä erityisen suurella aktiivisuudella ja mielenkiinnolla. Olisiko mietinnän paikka. Syksy oli leuto ja lumitilanne sanalla sanoen surkea pitkälle joulukuulle. Kiristynyt geopoliittinen tilanne ja kustannusten nousu maataloudelle tärkeiden tuotantopanosten polttoaineiden ja lannoitteiden kohdalla vaatii toimia ruokaturvan varmistamiseksi. > AMERIKKA MENI sulkemaan Hormuzinsalmen, joka oli jo auki. Ne varat pitää ohjata terveyden ja lapsiperheiden tukemiseen. Sen lisäksi, että lumeton loppuvuosi oli pimeä ja synkeä, lumitilanne myös sotki maakunnan matkailuyrittäjien kautta, kun brittituristien talvisen ihmemaan toiveet sortuivat lentojen peruuntumiseen. Toki valtuustoaloitteita voidaan tehdä, mutta niiden taso pitäisi olla koko kaupungin kehittämisessä. Tämä talvi antaa jo esimakua. Alueella on omakotitaloja noin 23 000, loma-asuntoja noin 11 000 ja taloyhtiöitä noin 2 000. Lyhyt ja leuto talvi sekä pitkä kuuma kesä voi kuulostaa alkuun ihanalta, mutta kun kurkistaa pidemmälle, ilo saattaa kuolla huulille. Mitä se aiheuttaa Kainuun matkailun kärkituotteille, mitä se tekee meidän luontomme luontaiselle lajistolle, mitä vieraslajeja muutos tuo Kainuuseen ja miten muuttuvat olosuhteet vaikuttavat maanviljelykseen. Yhdysvaltojen presidentti fistpumppaa ja huutaa ”drill baby, drill” sekä vastustaa tuulivoimaa. Vuolijoen Ojanperän maaseutuyhdistys järjesti pääsiäiskokon polton viime lauantaina. Kaikkia tämä muuttuva todellisuus ei kuitenkaan kiinnosta. Huolestunut > MIKSI metsänomistajille maksetaan metsänsä hoitotöistä rahallista tukea. Toivo Kyllönen, kaupunginvaltuutettu (kesk.) Kajaani. Onko hullumpaa. Tällä on ollut jo nyt myönteinen vaikutus sukupolvenvaihdoksiin, ja se osaltaan auttaa nuorta viljelijää tilan pidon alkuun. Ekokymppi hoitaa Kainuun kunnille ja Vaalan kunnalle lakisääteisesti kuuluvia jätehuollon palveluja ja viranomaistehtäviä. Viime joulukuun seitsemästä brittilennosta peruuntui neljä, eikä ensi joulukuulle niitä ole luvassa lainkaan. Joh. Mikä se normaali sitten on. Sitten se yrittää aukaista sen Euroopan avulla. omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta sekä varallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista. Tiedon saantia ei pidä rajoittaa hallintosäännöillä. KUN TODELLA keskitytään niihin tehtäviin, mihin kuntalaiset ovat meidät valtuustoon äänestäneet, pitää hankkia vahva tietopohja. Luottamustehtävän hoidossa pitää keskittyä tulosalueen kehittämiseen. 21:13–14 LÄHETÄ TEKSTARI 13525 Kirjoita alkuun KSVIESTI välilyönti ja viestisi numeroon 13525. Hehtaaria kohden tukimenetykset ovat olleet jopa 300–400 euron suuruisia, ja parissa kymmenessä vuodessa saamatta jääneitä tukia perheviljelmätilalle on laskennallisesti kertynyt 50– 70 000 euroa. En muista tällaista talvea. Valtaosa metsänomistajista on jo sijoitusyhtiöitä. Sari Essayah maaja metsätalousministeri, puheenjohtaja (kd.) Lapinlahti Hullu talvi muuttui hulluksi kevääksi Kolumni Miika Manninen @hillagroup.fi Pilkkihaalarit jäivät odottamaan ensi talvea. Luulen, että tämä talvi antaa osviittaa: pitkälle jatkuva syksy, lyhyt talvi ja aikaisin alkava lämmin kevät. Epäoikeudenmukaisuus on jatkunut, eikä sitä ole edeltävien ministereiden tai hallitusten toimesta korjattu. TÄLLÄ NÄKEMYKSELLÄ on ihailijoita myös Suomessa, jossa ilmastonmuutoksen kieltäjät selittävät itsensä solmuun, ettei ilmastonmuutos mitenkään voi olla totta, eikä ainakaan ole seurausta ihmisen toiminnasta. > OLETTEKO TE päättäjät viime aikoina maistelleet ja katsoneet, miltä vaikuttaa hyvinvointialueen ikäihmisille toimittama kotiin jaettava ruoka. Tilanteen korjaamiseksi vein vuosi sitten hallituksen puoliväliriiheen oman esitykseni korvauskelpoisuudesta itäisen Suomen ohjelman alueella aktiiviviljelijän omistamille korvauskelvottomille pelloille. huhtikuuta 2026 MIELIPIDE // 11 Nimipäivät Päivän sana Suoma, Suometar (suom.), Rea (ruots.), – (ort.). Livumme hitaasti mutta varmasti kohti uutta normaalia. Ilmastonmuutosta ei tällä tietämyksellä voi kelata taaksepäin, ja olemme jo vaiheessa, jossa siihen pitää alkaa sopeutua. Lisäksi tänä vuonna jatketaan hallitusohjelman mukaista mallia, jossa koko maan alueella ruuantuotannossa olevia korvauskelvottomia peltoja saatetaan korvauskelpoisuuden piiriin. Sää lämpeni nopeasti, ja oma kotipihani oli lumeton jo maaliskuussa. Valtuuston tehtävät on määritelty kuntalain 14 §:ssä. Investoinnit on tärkeä osio valtuuston päätöksenteossa. Salassa pidettävät asiat on erikseen, mutta niistäkin pitää päättäjien tietää. En muista kevättä, jolloin olisin tepastellut nurmikolla takapihallani tähän aikaan keväästä. Korvauskelpoisuuksien saaminen aktiiviseen ruuantuotantoon on tärkeä osa huoltovarmuuttamme. Tai sitten ei. Terminen kesä tarkoittaa sitä, että vuorokauden keskilämpötila ylittää kymmenen astetta. Tekstarit Aloitteilla kehitettävä koko kaupunkia Kun keskitytään toimialojen kehittämiseen viranhaltijoiden ja luottamustehtäviä hoitavien poliitikkojen kanssa, eivät valtuustoaloitteet tuo juuri mitään lisäarvoa. Erityisen tärkeää on kertoa kansalaisille asiakokonaisuuksien hoidosta, avoimesti reilusti ja rehdisti. Päätöksen mukaisesti korvauskelpoisuuksia on päästy jakamaan tämän vuoden alusta, ja näyttää siltä, että tämän jälkeen alueella ei enää olisi kovin montaa korvauskelvotonta peltolohkoa. Valtuusto päättää toiminnasta ja taloudesta, mm. SAMOIN ITÄSUOMALAISIA on korventanut vuosikymmenet vuonna 2006 silloisen keskustalaisen maatalousministerin päätös lopettaa korvauskelpoisuuksien myöntäminen uusille peltolohkoille. HENKILÖKOHTAISESTI toimin ympäristöja teknisen lautakunnan varapuheenjohtajan roolissa. Kunkin elinvoimakeskuksen alueella jaetaan saman verran korvauskelpoisuutta kuin alueella on vapautunut eli ikäjärjestyksessään pisimpään ilman korvauskelpoisuutta viljellyille pelloille. Toiminta-alueella asuu noin 71 000 ihmistä. Ei riitä, että poliitikko tulee kokoukseen kyselemään, mitä päätös merkitsee. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen. Kirjoittaja on Kainuun Sanomien toimittaja. Huolestunut metsänomistaja > PIHAROSKAT. Tappamassa syyttömiä ihmisiä pommittamalla kaikkea mikä liikkuu. Sen tulosalueita ovat maankäyttö-, suunnitteluja viranomaistoiminnat, kunnallistekniikka, liikunta ja tilakeskus. Pankkien luototus on kiristynyt koko maassa, mutta erityisesti se on näkynyt itäisen Suomen alueella, jossa maatilojen rakennusten vakuusarvot ovat romahtaneet ja pellon arvo laskenut. Päätös iski kipeimmin juuri itäiseen Suomeen, jossa uusia pieniä, mäkisten maastojen ja vesistöjen rikkomia peltolohkoja oli raivattu EU:n maatalouspolitiikan rakennehaasteisiin vastaamiseksi. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. > SUOMEN EI PITÄISI lähteä Amerikan epäonnistunutta sotaa paikkaamaan. Termisen talven aikana keskilämpötilat ovat pakkasella. Toinen tehtäväni on toimia Ekokympin hallituksen puheenjohtajana. Hullu talvi on saamassa hullua jatkoa, kun Kainuun järvien jäät ovat jo lähtökuosissa huhtikuussa. Talousarviosta päätettäessä valtuustolla pitää olla vahva oikea tieto, miten budjetti rahoitetaan. Jo varsin pian voimme elää todellisuutta, jossa niin sanottu kunnon vanhanaikainen talvi on poikkeus. Mutta kun katsotaan ikkunasta ulos, niin olisiko nyt aika ruveta miettimään omien kulutusvalintojen kestävyyttä suhteessa ilmastoon. YHDESTÄ TALVESTA ei voi eikä saa tehdä liian pitkälle meneviä tulkintoja, ja ensi talvi voi olla ihan toisenlainen. Kaikenlaista mössöä! Hinta ei todellakaan vastaa laatua. Jos näin saa tehdä, minäkin lakaisen! Helpottaa kuljetusta. Aurinko S-salmi Kajaani Helsinki Viikko 15 Tänään 8.4. TOINEN PUOLIVÄLIRIIHESSÄ hyväksytty esitykseni on tuomassa erillisen korvauskelpoisuuskiintiön koko maan alueella nuorille viljelijöille. Isoja kysymyksiä, joiden luulisi kiinnostavan kaikkia. MIELIPITEET Kirjoita mielipiteesi sähköpostilla: toimitus@kainuunsanomat.fi FACEBOOKISSA Vinkkaamme luettavasta facebook.com/kainuunsanomat/ INSTAGRAMISSA Jaamme kuvia ja videoita @kainuun sanomat Itäisen Suomen pellot saavat kauan odotetun tuen Itäisen Suomen maatalouden tilanne on ollut muuta maata haastavampi, koska Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut alueiden elinvoimaan ja tulevaisuususkoon. Linnantaustien ja Kisatien kulmauksessa on rivitalojen pihoilta lakaistu roskat kevyenliikenteenväylälle. Onneksi Iran voi valita kenelle toimittavat öljyä jatkossa ja millä hinnalla. Konsernin tulot ja menot pitää olla tasapainossa. Kyseessä oli korvaava ohjelma, joka järjestettiin, koska pilkkikisoja ei voinut järjestää. Trump on nyt väärällä asialla Iranissa. Tutkimuksen mukaan terminen kesä pitenee lähivuosikymmeninä Suomessa noin 4–5 päivää vuosikymmenessä ja vastaavasti terminen talvi lyhenee Pohjois-Suomessa noin viidellä päivällä ja Etelä-Suomen rannikkoalueilla jopa yhdeksällä päivällä vuosikymmenessä. Alkuvuoden kylmä jakso oli raju, mutta jäi lyhyeksi. Tietotaidon saa paneutumalla asiakokonaisuuksiin, hankkimalla tietoa monista eri tietolähteistä ja aikaa myöten myös kokemuksen myötä. nousee laskee 05:54 20:17 06:01 20:20 06:23 20:20 Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa
klo 15 Elvis Gospel -konsertti Vuokatin kirkossa. Asianajajat hoitavat myös oikeusapuasioita, jolloin valtio kattaa kustannukset osittain tai kokonaan. Tervetuloa! Hallitus Eläkeliiton Kajaanin yhdistys ry. 040 354 3089 ja kaavoitussihteeri Tiina Määttä, p. Kajaani Gymnasticsin kisoihin osallistuu yli 300 voimistelijaa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Musiikki ja kuorot To 9.4. Kajaanin Gymnasticsista kisaan osallistuvat kaikki kilpailevat valmennusryhmät. kajaani@kajaani.fi. Seurakunnan nettisivujen etusivulla on banneri, jonka kautta voit myös lahjoittaa kätevästi. Su 12.4. elokuuta. Tapahtuman vastaava tuottaja Iida-Amalia Nikkilä kertoo, että oheisohjelman suunnittelu alkaa huhti-toukokuussa, ja siihen voi ehdottaa paikallista ohjelmaa Nordic Live Productionsille. klo 9.30 Selkokielinen messu srk-talossa, toimittaa Sanna-Marika Hallayö. klo 19 Raamattuluento Vuokatinrannassa. Kilpailu toimii samalla kilpa-aerobicin SMja MM-kilpailuiden karsintana, eli paikalle tulevat kaikki maan huiput. Kirkkomakkarat ja kahvit. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. Klo 18 Hiljainen rukous ja ehtoollinen Vuokatin kirkossa. kello 13 alkaen. Näytelmäkerhon ohjelmaa. Kirkkomakkarat ja kahvit. lvv.fi Kajaanin Haka ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään keskiviikkona 22.4.2026 klo 17.00 Hakamajalla, Kuntokatu 10, Kajaani. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa seudullisesti merkittävän vähittäiskaupan suuryksikön sijoittuminen alueelle. Kiitos lahjoituksestasi! To 9.4. Liput 20 € (aik.) / 10 € (lapset alle 12 v.) Lipunmyynti alkaa tuntia ennen ovelta. MAINOS Ostetaan Kuulutuksia Kokouksia Myydään Seuratoiminta Ostetaan hyväkuntoinen oktalo Purola/Puistolaalueelta. Ke 15.4. Seurakunnan kotiosoite Internetissä www.sotkamonseurakunta.fi. 0400 765 498 www.ristoylisirnio.fi JUKKA SUHONEN KY Pohjolankatu 16 A 1, 050 522 3866 AA VT Jukka Suhonen www.jukkasuhonen.fi KEJO OY Kauppak. Maanantaikerhossa 13.4.2026 klo 12 Kalliokatu 9 MSL luento/ toimitusjohtaja Mikko Heikkinen kertoo Golfin pelaamisesta ja Kajaanin Golf ry:stä. Kisaviikonloppuun on ilmoittautunut yhteensä 326 voimistelijaa ympäri Suomen. 050 431 5778. Ma 13.4. Pe 10.4. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat sekä yhdistyksen sääntömuutokset. -kappaleestaan tunnettu Valvomo, pop-tulokas Kaukua ja ysärillä villinnyt Mascara. Ti 14.4. Asemakaavaehdotus ja sitova tonttijako ovat nähtävillä 8.4.– 8.5.2026 kaupungintalon 3. 044 710 0514, etunimi.sukunimi@kajaani.fi Kajaanin kaupunki, ympäristötekninen lautakunta Kajaanin Purjehtijat ry vuosikokous 23.4. Haku on avoinna 2.12.2022 klo 9.00 – 30.12.2022 klo 12.00. klo 9.30 Selkokielinen messu srk-talossa, toimittaa Sanna-Marika Hallayö. klo 9.30–11 Muskariperhekerho srk-talossa. Pankin kautta lahjoitettaessa Yhteisvastuun tilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja OP FI14 5000 0120 2362 28. Kumppanuussopimushaku: y Lisätietoja sekä sähköiset hakulomakkeet löytyvät kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.kajaani.fi/avustukset. Su 12.4. Kisaviikonloppu kokoaa yhteen 326 voimistelijaa. y Lomake liitteineen palautetaan Kajaanin kaupungin kirjaamoon, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani / sähköpostiosoite os. Su 12.4. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Kajaanissa 2.12.2022, Osallisuus ja hyvinvointijaosto Kajaanin kaupungin kumppanuussopimushaku alkaa www.kajaani.fi www.kajaani.fi Asemakaavan muutos ja sitova tonttijako, Timperintie 3, Biltema Kajaani kaupunginosa 8 Petäisenniska kortteli 17 tontti 4 Sitova tonttijako 8/17/3 tontti 205-8-17-6 Ympäristötekninen lautakunta on kokouksessaan 25.3.2026 päättänyt asettaa asemakaavamuutosehdotuksen AKL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti ja sitovan tonttijaon julkisesti nähtäville. klo 10–12 Perheiden pesäkolo Vuokatin koulun iltapäiväkerhon tilassa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 26 D, p. klo 9.30–11 Perhekerho Vuokatin kirkossa. – Oheisohjelma voi olla esimerkiksi sirkustaidetta, tanssia tai vaikka uusi peli, Nikkilä sanoo tiedotteessa. Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukainen lupahakemus Lupaja valvontavirasto kuuluttaa Tulikivi Oyj:n asian LVV-U/24951/2026, Haaposen talkkikivikaivoksen ympäristöja vesitalouslupa sekä toiminnanaloittamisja valmistelulupa, Suomussalmi. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. klo 17 Kirkkokuoron harjoitus srk-talossa. klo 18 Siioninvirsiseurat srk-talossa. Kainuun Sanomat lähettää tilaajilleen suoran lähetyksen lauantaina 11.4. kerroksen aulassa (Pohjolankatu 13), pääkirjaston lukusalissa (Seminaarinkatu 15) ja kaupungin verkkosivuilla www.kajaani.fi/timperintie-3-asemakaavan-muutos. Kolehti kansainväliseen diakoniatyöhön Suomen satamissa Suomen Merimieskirkon kautta. klo 10–11.30 Vauvakerho srk-talossa. Konsertissa Aron tulkitsee Elviksen upeimpia gospel-kappaleita rakkausballadeja ja rock’n rollia unohtamatta. klo 17 Tutkimme Raamattua. krs 0500 28 33 92, 044 984 7007 www.knuuti.fi AA Mikael Knuuti AA Tiia Nyman VT Maiju Knuuti NÄHTÄVILLÄ ASEMAKAAVAEHDOTUS JA SITOVA TONTTIJAKO Kajaanin kaupungin osallisuusja hyvinvointijaosto ilmoittaa haettavaksi Kajaanin kaupungin ensimmäiset kumppanuussopimukset. Kokoontuminen katsastusaseman pihassa Varistie 8. klo 12.30 Hartaus, Iltakoti II. 622 436 www.asianajokejo.fi AA VT Mikko Kejo AA VT Antti Kejo AA VT Suvi Juntunen MIKAEL KNUUTI KY Kauppakatu 26 B 16, 3. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. Lavalle nousevat myös suomirockin legenda Dingo ja kotimaisen popmusiikin kestosuosikki Egotrippi. Diakonia Diakoniavastaanotot maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaveri torstaisin. Messu striimataan seurakunnan YouTube-kanavalle. EMILIA HÄNNINEN mainostajalle.hillagroup.fi Voimme toteuttaa myös oman julkaisusi ideasta jakeluun saakka.. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 2.4.-11.5.2026 osoitteessa ytietopalvelu.lvv.fi/fi-FI. Aiheena ”Usko, toivo ja rakkaus”. Ke 15.4. y Hakemuksia on mahdollista jättää myös paperisena, lomakkeita saa Kajaani Infosta (Pohjolankatu 13) ja kaupungin verkkosivustolta. Luennoitsijana Matti Malinen. huhtikuuta 2026 12 // PÄIVYRI Sotkamon seurakunta Kuolleet Sulo Kalevi Tervo 89v Seurakunnan viikko To 9.4. KS Live: suorana aerobicin SMja MM-karsinnat Jukka Keränen Kajaani Gymnastics järjestää huhtikuun toisena viikonloppuna eli 11.4. klo 9–11 Perheiden pesäkolo srk-talossa. p.0403022051 ASIANAJAJA on riippumaton oikeudellisen avun asiantuntija. Muistutukset on toimitettava Kajaanin kaupungin ympäristötekniselle lautakunnalle osoitettuna pe 8.5.2026 klo 16 mennessä kirjaamoon: PL 133, 87101 Kajaani tai sähköisenä: kajaani@kajaani.fi Kaavakävely järjestetään ma 20.4.2026 klo 17.00 alkaen. Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakunnan viitenumero 306539. Rovastikunnallinen syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä virkistyspäivän messu. klo 10 Perhemessu Sotkamon kirkossa, toimittaa Kuja-Kanto, kanttorina Lukkari-Syrjäniemi, varhaisnuorten leiri. Ke 15.4. Yhteydenotot: Riikka Pursiainen p. klo 9.30–11 Retkiperjantai perheille Jäätiönlammen laavulla. Kaksipäiväinen Kainuun Musiikkijuhlat järjestetään Kajaanissa perjantaina ja lauantaina 21.–22. 050 325 5209 ja Leena Kinnunen p. Lisätietoja: asemakaava-arkkitehti Ulla-Maija Oikarinen, p. Ke 15.4. Mukana ovat myös Mikä Kesä. Tervetuloa! Mökki (vapaaajan asunto koti)Paltamo oma ranta saunat 2h+tupa ph,varustus hyvä tonttti 0,7h hinta 164 t 0445567055 Lakipalvelut kainuunsanomat.fi/lukijailmoitukset Musiikkijuhlat julkaisi lisää esiintyjiä Kainuun Musiikkijuhlat julkaisi uusia esiintyjiä sekä ohjelmiston tämän kesän tapahtumalleen. Kehräämöntie 7. Musiikkijuhlat on jo aiemmin tiedottanut Juha Tapion, Mikael Gabrielin, Mintun, Viivin, Petri Nygårdin sekä Movetronin esiintymisistä. Käsittelemme vain hakuajan sisällä saapuneet hakemukset. Hän auttaa esimerkiksi perhe-, rikosja riita-asioissa sekä yritysten oikeudellisissa kysymyksissä. klo 18, Kajaanin Teknologiakeskus os. Oman seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa monin tavoin:Lähikeräysten ohella voit antaa lahjasi Sotkamon seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen MobilePayllä numeroon 88766 tai tekemällä lahjoituksen nettilahjoitussivulle osoitteessa yhteisvastuu.fi/sotkamo. Muut Ke 8.4. valtakunnalliset kilpa-aerobicin SMja MM-karsinnat sekä Stara-tapahtuman. Lapset ja perheet To 9.4. To 9.4. Yksi uusista kiinnityksistä on kansainväliseksi ilmiöksi noussut Käärijä. Ehdotuksesta voi antaa kirjallisia muistutuksia. RISTO YLISIRNIÖ Kauppakatu 28 A, puh. klo 19 Musiikin, sanan ja rukouksen ilta Vuokatinrannassa, Antti Lankinen ja Pekka Partanen
kainuunsanomat.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Va. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo ISSN 0356-3502 (painettu) ISSN 1798-7997 (verkkojulkaisu) Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Oulu Asiakaspalvelu, tilausasiat asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) Kauppakatu 11, Asiakaspalvelupiste avoinna: ma-ti klo 9-11, 12-15 Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 010 665 7200 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 010 665 7205 (ma–pe klo 8–20, la–su 10–20) toimitus@kainuunsanomat.fi mielipiteet@kainuunsanomat.fi kulttuuri@kainuunsanomat.fi urheilu@kainuunsanomat.fi Päätoimittaja Anne Moilanen 050 502 0155 Uutistuottaja 010 665 7250 Toimittajien henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Sanna Kiiveri-Haverinen 050 4330 153 Teemu Seppänen 0503560561 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. KOELENTÄJÄKSI...JOTAIN SELLAISTA. MUTTA ILMAN KAIKKIA ÄRSYTTÄVIÄ PUOLIA. KUN MINÄ KASVAN ISOKSI, NIIN HALUAN SELLAISEKSI KUIN ÄITI. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi MIKSIKÄ SINÄ HALUAT ISONA. KATONRAKENTAJAKSI... 1158 1056 8 2 9 8 5 7 3 4 9 5 1 2 3 3 5 8 1 4 7 6 9 4 3 6 2 7 5 8 3 2 9 7 1 6 2 8 3 4 5 7 8 8 2 6 5 1 9 6 3 4 7 6 1 9 8 3 5 3 7 4 1 9 6 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. huhtikuuta 2026 SARJAKUVAT // 13 B
huhtikuuta 2026 14 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. Dylan lupaa Electralle kunnioittaa tämän asettamia rajoja, mutta Willin huoleton asenne tekee tilanteesta vaikean. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 11.54 Oddasat. °C -10,0 Utsjoki Nuorgam Lämpimintä 6.4. 18.00 Yle Uutiset. 19.30 Salatut elämät. 17.54 Tarinoita metsästä: Orava. 23.10 Paluu kuolleista: Kuka on Arthur Knight. 18.30 Emmerdale. 17.10 Murdochin murhamysteerit. 12.05 Kulttuuricocktail Kirjat. 20.00 Myyrä. Lande 19.00 Sinkkulaiva 19.30 Sinkkulaiva 20.00 UEFA Champions League: Huippuhetket 20.30 Huutokaupan metsästäjät 21.00 Huutokaupan metsästäjät 21.30 ELOKUVA: Wallander: Jokeri 23.25 ELOKUVA: Kalpea ratsastaja 01.35 Huutokaupan metsästäjät Katso suorat lähetykset kainuunsanomat.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 7 10 13 16 19 22 25 28 31 3 6 Maaliskuu Huhtikuu 2026 -40.0 -20.0 0.0 20.0 7 10 13 16 19 22 25 28 31 3 Maaliskuu Huhtikuu 2026 0.0 1.0 2.0 3.0 4.0 Ke Alanya 18 Barcelona 20 Eilat 24 Johannesb. 09.30 Puoli seitsemän. 09.00 Remppa vai muutto UK. 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 19.52 Tarinoita tuntureilta. 22.45 Transport. 21.45 Yle Uutiset. 01.20 Selviytyjät. 06.05 Muumilaakson tarinoita. Menneisyyden metsästäjien tavoitteena on tutkia Ahvenanmaan maaperää ja löytää sieltä viikinkiaikaisen aarteita. 02.05 Australian rajalla. 23.35 UEFA Champions League: Huippuhetket. 19.25 Tulosruutu. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 20.00 Kulttuuricocktail. 08.21 Antiikin aikaan keksittyä. Linda viettää äitienpäivää etänä, Jane haaveilee avovankilasta ja Tiinan tavarat syynätään. 21.30 Huvila & Huussi. Metsä-Lapin vilkas ja utelias lintu, tulee toivottamaan niin paikallisen kuin turistinkin tervetulleeksi nuotiopaikalle. Keskustelemme vanhemmuudesta, kasoista ja karjalaisuudesta. MTV3 06.15 Aamusää. Miljoonia ihmisiä siirrettiin väkisin: afrikkalaisia orjiksi Karibialle ja Pohjois-Amerikkaan, intialaisia siirtotyöläisiksi eri siirtomaihin ja rikollisia Australiaan. 16.30 Ympäristöystävällistä rakentamista: Hiilineutraalit rakennukset. 14.00 Elämä käännekohdassa. 08.25 Supersisarukset. 10,1 mm Kauhajoki -1 -1 +2 +3 -0 +3 +3 +6 +5 +3 +8 +6 +6 7 5 7 10 7 2 2 2 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +3 +3 +3 +2 +2 +2 +7 +7 +5 +6 +7 +6 +9 +9 +8 +9 +9 +9 5 4 4 2 4 3 1 3 2 Kajaani 7.4. Tositapahtumiin pohjautuva draamasarja suomalaisdiplomaateista Chilessä 1973 sotilasvallankaappauksen aikana. 06.35 Sunny Bunnies. Ke Helsinki +7 Joensuu +4 Inari +2 Jyväskylä +4 Kajaani +3 Kemi +3 Kilpisjärvi -1 Kokkola +6 Kuhmo +2 Kuopio +4 Kuusamo −0 Lahti +5 Oulu +5 Pori +9 Rovaniemi +4 Savonlinna +3 Sodankylä +2 Sotkamo +3 Suomussalmi +2 Tampere +7 Turku +8 Vaasa +6 To +7 +8 +6 +7 +7 +3 +3 +8 +7 +6 +4 +8 +7 +9 +6 +7 +5 +7 +6 +8 +9 +8 Pe +6 10 +6 +8 +9 +3 +2 +9 +9 +8 +6 +8 +9 +9 +8 +7 +6 +9 +9 +7 +9 +8 La +8 11 +9 12 12 +4 +4 12 11 11 +9 12 11 13 +9 10 +9 12 12 +9 12 11 Su 10 13 +9 12 13 +6 +4 12 13 13 10 12 12 14 10 11 11 13 13 11 13 13 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 6.4. 18.21 Puoli7 tänään. N: Helena Kara, Kullervo Kalske, Reino Valkama, Paavo Jännes, Aino Lohikoski. 17.45 Kultakala. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 20.29 Yle Uutiset. Näkymiä Huippuvuorilta droonilla kuvattuna. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.30 Eränkävijät. Paddy yrittää auttaa raiteiltaan suistunutta Marlonia, ja Joella vaikuttaa olevan pahat mielessä Noahin suhteen. 20.55 Urheiluruutu. 06.30 Sunny Bunnies. Totuus vie hänet kanveesiin. 17.05 Kultakala (S). 20.00 Unelma Lapista. 03.05 Australian rajalla. 19.30 Koti, uskonto ja Marjomaa. 21.00 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. Imasha pääsee talviurheilemaan ja Alex tavoittamattomiin. 14.15 Valitut Palat Collection. Siksi hän palkkaa Amyn tekemään sisustuksen uusiksi. 06.40 Smurffit. 12.15 Suomi on metsäläinen. 19.00 Historia: Britannian imperiumi. Poikkeusolot tuntuvat myös henkilökunnan arjessa. 21.49 Urheiluruutu. 16.40 Yle Oddasat. Työ kauppasopimusten parissa keskeytyy, kun Allenden kannattajat etsivät kaaoksessa suojaa. 22.20 Milli arvontalähetys. Lämpötila on maan eteläja keskiosassa +4 ja +11 asteen välillä, pohjoisosassa pääosin -3 ja +5 asteen välillä. 13.20 ELOKUVA Hätävara. (1939). 18.20 Kultakala. 11.00 Yle Alueuutiset. Cain ottaa taas tehtäväkseen perheen sotkujen selvittelyn Chasin ja Aaronin vastustelusta huolimatta. 14.00 Kotoisa. 14.45 Valitut Palat Collection. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Korona eristää vankilan ulkomaailmasta. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. 18.00 Elämäni Biisi. klo 15 °C +6,6 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 7.4. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 17.00 Viiden jälkeen. 16.45 Novosti Yle. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 15.00 Menneisyyden metsästäjät. 02.35 Murha paratiisissa. 17.00 Pikku Kakkonen. 08.36 Näin meillä. 21.45 ELOKUVA Virtaset ja Kekkonen. 02.10 Teknavi. 22.35 Rikospaikka. 16.05 MOT: Vakoilun välimies. 21.05 A-studio. 21.30 Asian ytimessä.doc: Jyrki 69 pimeydestä valoon. 14.30 Valitut Palat Collection. 10.00 Savotta. 10.00 Elämäni Biisi. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. Oskari ja Saara juhlistavat uutta projektia. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Invisible Heroes. 00.35 Selviytyjät Suomi. 13.15 Pelastuslaitos apuun! 13.54 Huippuvuoret yläilmoista. 15.00 Remppa vai muutto UK. 18.30 Puoli seitsemän. Eggman tahtoo linnakkeensa pääsevän sisustuslehden kanteen. 21 Las Palmas 18 Los Angeles 28 Lontoo 24 Malaga 17 Mumbai 32 New York +8 Nizza 18 Pariisi 24 Pattaya 32 Praha 13 Rodos 20 Rooma 25 Singapore 30 Sydney 23 Tokio 16 To 17 21 27 22 18 27 20 20 32 10 19 24 32 12 19 23 30 26 18 Pe 16 24 29 23 20 25 16 20 33 18 18 17 31 10 17 24 29 33 19 7.4. 06.25 Huomenta Suomi. 11.00 Koti koiralle. 23.00 Oddasat. 08.00 Huvila & Huussi. 12.00 Emmerdale. Electra on innoissaan tulevasta työmatkasta, mutta Willin luota lähteminen harmittaa. 14.30 Tanskalainen maajussi. Somevaikuttajan yllätysvierailu ja sokkihaastattelu aiheuttaa kohun, johon tautiinsa lopen kyllästynyt Leena keksii täydellisen ratkaisun – Belgiasta. Leena heittää Katjan ulos. 23.30 Poliisit 24/7. 16.05 Koti koiralle. 12.45 Elossa 24h. Leena vakuuttaa, ettei kaipaa hoitoa. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. Katja suorittaa raivokkaasti rentoutumista. 16.00 Norjalaisarkkitehtien koteja. 22.30 Erikoisjoukot. 02.35 Australian rajalla. 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu. 19.20 Päivän sää. The 69 Eyesin laulaja Jyrki ’69’ Linnankivi kulkee kahden maailman välillä Euroopan kiertueiden pimeiltä lavoilta Utsjoen hiljaiseen kirkkoon. 16.00 Salatut elämät. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 The Donald Trump Show. 00.05 Myyrä. YLE TEEMA & FEM 07.38 Tiettömän taipaleen takana 08.17 Studio 65 08.46 Geeninmetsästäjät 09.32 Antiikkimakasiini 10.01 Puutarhakausi 11.00 Strömsö 2020 11.30 Uusi elämä Norlannissa 12.00 En salaa sinulta mitään 13.25 Otto Heino keramiikan mestari 14.06 Huippuvuoret yläilmoista 14.10 Kafka 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.57 Segovian naiset 16.49 Luovia suhteita 17.25 Søren Vesterin puutarha 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Talot huokuvat historiaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Rikosten jäljillä 20.00 Segovian naiset 20.50 Orenda 20.54 Orenda 21.00 Orenda 22.55 Topi Borgin elokuvakerho 23.25 Kafka MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit 09.00 Suurmestari UK 10.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 11.00 Huutokaupan metsästäjät 11.30 Poliisit UK: Ajojahti 12.30 Salatut elämät 13.00 Supernanny Suomi 14.00 Suurmestari 15.00 Suurmestari UK 16.00 Suomen surkein kuski 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 18.00 Stadi vs. 17.00 Yle Uutiset. klo 15 °C +6,2 Kokkola Kylmintä 7.4.2025 °C -15,2 Naruska Lämpimintä 7.4.2025 °C +9,7 Jomala Sateisinta 5.4. Koillistuuli on heikkoa tai kohtalaista, Lapissa tuuli on etelänpuoleista. Dwaynen seuraelämä kärsii kämppiksen takia. NELONEN 06.00 Bing. 14.00 Valitut Palat Collection. 22.25 Tulosruutu. Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Tällä kertaa hankitaan lisää voimaa ja aerobista kuntoa. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.35 Murdochin murhamysteerit. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Yleisesti poutaista ja selkeää, lähinnä Lapissa mahdollisesti ajoittain pilvisempää. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.10 Kaipuu maalle kyläkoulusta koti. Aamu-uinnillaan surmatun kirjailijan tapaus aiheuttaa päänvaivaa, koska lähipiiristä löytyy motiiveja enemmänkin. Studioon saapuu iltakyläilemään toimittaja Maria Veitola. 13.30 Täydellinen kesä. 19.17 YleX Otto. 15.30 A-studio viittomakielelle tulkattuna. 11.20 Itse asiassa kuultuna: Seela Sella. 22.21 Päivän sää. 19.00 Seitsemän Uutiset. 07.50 Sonic Boom. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kajaanin lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kajaani Petäisenniska. Katja muuttaa ystävänsä lapsikaaoksen keskelle ja kokeilee miten pärjää, jos joutuu hoitamaan äitiään. 00.00 Poliisit 24/7. 15.00 Yökylässä Maria Veitola. 20.00 Kapen keittiökaappaus. 11.50 Yle Oddasat. Sisustusurakka. 21.55 Vakoojien kaupunki. 12.00 Tähtiarpa. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.30 Linna. 13.45 Valitut Palat Collection. 23.35 Kerrostalojen prinsessat kahdeksan vuotta myöhemmin. 15.00 Kaikkea kaupan. 16.30 Kauniit ja rohkeat. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia
07.50 Löytöretki tuntemattomaan. 14.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 112 Hätäkeskus. 18.00 112. 04.15 Fast n’ loud. 17.40 Romano Gospel sanan ja laulun ilta. 23.00 It’s Always Sunny in Philadelphia. 13.05 Lentokenttien löytötavarat. 00.15 Futurama. 08.00 Kohtalomme viinitarha. 22.40 Ketonen & Myllyrinne. 12.40 Barnwood Builders. 23.00 Apua kasvokirurgiasta. 16.00 Rillit huurussa. Kaikki alkaa nopeasti muuttuvassa Lontoossa vuosisadan vaihteessa, 1900-luvun alussa. 09.03 Urheiluradio. 06.50 Aamuhartaus. 12.15 Simpsonit. Eläkkeellä olevat lentäjät pääsevät toteuttamaan unelmansa avaruuslennosta. 09.00 Lähteellä. 03.00 Saari ilman lakeja. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 18.30 Korkeasaari. 16.07 Faunin iltapäivä. 06.20 Oman saaren metsästäjät. 16.09 Radio Suomen Alkuilta esittää: Kysymys vai vastaus. 11.30 Himohamstraajat. 18.05 Supertähtien yllätysremontit. 04.30 Love Israel Baruch Korman. 13.00 Kotoisa. 15.35 Frendit. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 08.30 SOS Gotlanti. 03.05 Say Yes To The Dress Lancashire. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 10.15 Harry Potter: Leipurivelhot. 16.00 Yle Uutiset ja sää. TAIVAS TV7 06.00 Sydämeni laulu. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 03.55 Say yes to the Dress Britannia. 21.00 Koti koiralle Australia. 11.50 Simpsonit. 23.55 Henkien piinaamat. JIM 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Duudsonit tuli taloon (S). 19.00 Lentoturmatutkinta. 12.15 Lentoturmatutkinta. 08.30 Love Israel Baruch Korman. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 23.15 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Rillit huurussa. 08.20 Legendaarinen Tšingis-kaani. 16.15 Panjo ja Kani. 07.30 Amerikan lapsimissit. 07.06 Aamusoitto. 08.00 Frendit. Suora konserttilähetys Sellosalista JuuriJuhla-RotFest -festivaalilta. 23.00 Poliisit 2017 (S). 16.00 Theo ja ystävät. 21.00 ELOKUVA The Batman. 19.00 Apua! Remonttini meni pieleen. 10.30 Mökin rakentajat. 02.30 Parannusta herätyksen keskellä. 18.00 Yle Uutiset. Søren pitää luonnon antimia suuressa arvossa. 15.50 Arktiset Vedet. 18.00 Simpsonit. 21.50 Merisää. 09.00 Yle Uutiset. Virren esittävät Radion kamarikuoro, johtajanaan Timo Nuoranne, Harri Viitanen, urut. 10.00 Havaintoja muutoksesta: Koulutus avaa mahdollisuuksia. 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.10 Barnwood Builders. 14.20 Moderni perhe. 15.45 90 päivää morsiamena. 21.00 Mystiset profetiat. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.35 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 07.50 Merisää. 11.25 Futurama. 17.00 Himohamstraajat. 09.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 13.00 TV7 Israel News. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.45 Egyptin kadonneet aarteet. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 03.45 Kadonneet. 19.55 Teho-osasto. 20.30 Love Israel Baruch Korman. 00.20 Mentalisti. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and Yle Mondo (3:30 pm). 08.40 Asunnon metsästäjät. 18.50 Lasten suuri leivontakilpailu. 22.55 Northwoods Survival – selviytymisseikkailu. 22.05 Koti koiralle. 09.05 Asunnon metsästäjät. 23.25 It’s Always Sunny in Philadelphia. 00.35 Mystiset profetiat. 22.05 Oslon ensiapuasema. 14.30 Maryn helpot kokkailut. 16.00 Duudsonit tuli taloon. 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 01.50 Ensitreffit alttarilla AUS. 07.00 Kirjailijahaastattelu. 01.30 Kuka murhasi serkukset. 07.30 Kokeile tai kuole. 01.25 Hetki ennen tuhoa. 01.05 Huvila & Huussi. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 04.35 Siepatut. 22.05 Midsomerin murhat: Sirkusleikkejä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.45 Katastrofitutkinta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.07 Urheiluradio. 05.00 Siepatut. Pääsiäisviikon aamuissa puhuu kirjailija Anna-Mari Kaskinen Lohjalta. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Kymppitonni. 04.05 Will Trent. 21.07 Radio Suomen Ilta. 14.20 Saarielämää. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 07.05 Urheiluradio. 10.00 Usko ja tiede. 13.55 Psalmit. 20.02 Musiikkikamari. 00.05 Rikkaat ja rahattomat. 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Panttilainaamo. 15.55 Kadonneet. 15.00 Kulttuuriykkönen. 15.35 Katastrofitutkinta. 16.30 Rillit huurussa. Søren Vesteri puutarha, Yle Teema & Fem klo 17.25. 02.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 05.00 Kaarojen kaksintaistelu. 18.05 Clarksonin farmi. 14.40 Wheeler Dealers. Hän on huijari, joka pakenee toistuvasti vankilasta ollakseen rakastajansa Phillip Morrisin kanssa. 16.50 Armon kalliolla. 01.05 Simpsonit. Vain he ymmärtävät vanhentunutta teknologiaa, jota maapalloa uhkaava venäläinen satelliitti on pullollaan. 15.00 Kirjailijahaastattelu. 17.35 Jazzklubi. 21.00 Politiikkaradio. 12.55 Paikka auringossa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Kappalainen Lauri Holma Oulusta puhuu kävelyn merkityksestä arkisen pyhiinvaelluksen muotona ja tämän raamatullisista esikuvista. 00.25 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 00.40 Bible Project. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. FRII 06.05 Saarielämää. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 10.00 Yle Uutiset. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 10.50 Yksi on hyvää seuraa. 11.00 Raharemontti. 04.40 Asunnon metsästäjät. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 12.05 Vakoojat: Mossadin tyly maineenpalautus. 00.00 Theo ja ystävät. 09.04 Muistojen bulevardi. O: Orvo Saarikivi. 04.15 Täydellinen kesä. 17.30 Uusi alku etelässä. 12.05 Urheiluradio. 10.40 Arvokaman metsästäjät USA. 22.30 Elävä yhteys. 18.55 Gold Rush: White Water. 21.30 Rillit huurussa. 20.00 Latela etelä kutsuu. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Juhani Haapasalo, urut. 00.40 Neurokirurgian pioneeri. 11.10 Arvokaman metsästäjät USA. 20.00 Yukonin pelastajat. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Hartaudessa lauletaan virren 476 ”Kun päivä laskee Emmauksessa” säkeistöt 1-2. 18.30 Farmi Suomi. 07.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 16.00 Huvila & Huussi. 09.15 Moderni perhe. 19.50 Neurokirurgian pioneeri. 11.35 Asuntoni ei mene kaupaksi! 12.45 Avioparin remonttibisnes. Lilian ja Taz ovat lopultakin löytäneet talon suotavaa tosin olisi, että talon uusi asukas olisi kätevä käsistään. 22.05 Ketonen & Myllyrinne. 23.30 Poliisit 2017 (S). 14.50 Teho-osasto. 23.20 Ulkolinja-podcast: Trumpin myötä seksuaalivähemmistöt ovat Yhdysvalloissa ahtaalla. 17.30 Pyöreä pöytä. 07.35 Frendit. 20.03 Metsä-Suomi. 12.45 Merisää. 14.45 Moderni perhe. 21.00 Mentalisti. 00.15 Panjo ja Kani. 14.50 Lottovoittajan unelmakoti. 08.07 Radio 1:n aamu. Hätävara, Yle TV1 klo 13.20. 08.20 1+5 tytärtä. 11.00 Herätysliikehdintä. 19.02 Luonto-Suomi: Kansalaistiedeilta. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 01.50 ELOKUVA The Prestige. 00.00 The Rookie. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 15.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 03.10 Maxima. 06.45 Running Wild With Bear Grylls. 11.00 Yle Uutiset. 00.50 Armon kalliolla. 00.45 Täydellinen murha. 21.00 TV7 Israel News. 04.40 MTV Uutiset Live. 18.55 Luonto-Suomi: Kansalaistiedeilta. huhtikuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.00 Saitureiden säästövinkit. 16.55 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 21.30 Esy Flow. 14.00 Sydämeni laulu. 12.30 Jerusalem studio. 11.40 Museoiden mysteerit. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 12.00 Jumala puhuu. 00.25 Karhuryhmä. 01.30 ELOKUVA Valloittava Phillip Morris. 11.00 Australian rajalla. 18.35 Hartaita säveliä. 03.15 High Potential. 06.30 Koiralle koti. 08.25 Will Trent. 10.00 Yksityisetsivä Wolfe. 12.25 Hengenvaarallisesti lihava. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 07.50 Barbie Dreamhouse Challenge. Russell tapaa Morrisin vankilassa, rakastuu häneen syvästi ja ryhtyy useisiin monimutkaisiin huijauksiin päästäkseen Morrisin kanssa yhteen. 10.00 Emmerdale. Sadistisen tappajan ottaessa kaupungin eliitin tähtäimeensä arvoituksellisten vihjeiden sarja johtaa Batmanin alamaailman ytimeen. 15.00 Yle Uutiset. 18.02 Luonto-Suomi: Kansalaistiedeilta. 08.07 Ykkösaamu. 21.00 Iholla. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. 09.25 Yksityisetsivä Wolfe. 13.50 Saarielämää. 13.00 Farmi Suomi. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 13.00 Yle Uutiset. 21.35 Iholla. You can also keep up with the latest updates from Yle News via Facebook, Instagram, WhatsApp and our weekly newsletter. 01.15 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 02.15 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Futurama. Päivän mietelauseen on valinnut Pertti Yli-Kojola. 18.55 Jeopardy! Suomi. 04.15 Kauneusoperaatio helvetistä. 07.00 Kevään suuri leivontakilpailu. N: Helena Kara, Kullervo Kalske, Reino Valkama, Paavo Jännes, Aino Lohikoski. 13.15 Voimaa Sanasta. 23.00 Yle Uutiset. 12.40 Simpsonit. 21.31 Havaintoja muutoksesta. 20.00 Rakkauden kosketuksessa. 11.00 Futurama. 13.30 Usko, veri ja risti. 13.45 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 16.20 Arktiset Vedet. 01.10 Isännän pöydässä. 11.25 NG Wild: Nebraskan eläinlääkärit. 06.30 Saarielämää. Konsertin toimittaa Kare Eskola. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 04.30 Autojen ensiapu. 10.05 Oman saaren metsästäjät. 16.25 Northwind Kids Nyt kyllä tuntuu! 16.40 Bible Project. HERO 16.05 MasterChef Australia. 22.30 Frendit. Elämä Tornionlaaksossa työn ja lasten kanssa olisi melko tavalla sujuvampaa, jos Taz läpäisisi ajokokeen. 23.50 Futurama. 08.40 Gold Rush: White Water (Spesiaali). 21.00 Poliisit 24/7. 21.30 Poliisit 24/7. 14.35 Tohtori Paise. 20.02 Sää. 16.00 Lemmen viemää. 11.00 Kansainvälisen romanipäivän Klassinen kattaus. Bruce Wayne on vartioinut Gotham Cityn katuja Batmanina kahden vuoden ajan. 23.05 Uusi alku etelässä. 17.55 Kauneusoperaatio helvetistä. 17.10 Isännän pöydässä. 10.00 Uusi alku etelässä. 20.00 Patience. Lauluja tanssitaiteilija Anette Åkerlundin suunnittelemassa konsertissa esiintyvät hänen lisäkseen flamencokitaristi Joonas Widenius, viulisti Lotta-Maria Heiskanen, perkussionisti Ricardo Padilla, basisti Javier Sanchéz Pérez sekä flamencotanssija-palmerat Joanna Gefwert ja Tove Djupsjöbacka. STAR CHANNEL 06.00 Master Cleaners Suomi. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Kun auki punoutuva juoni johtaa yhä lähemmäksi hänen omaa perhettään ja tappajan suunnitelman mittakaava paljastuu, Batmanin on löydettävä uusia liittolaisia ja paljastettava rikollisen henkilöllisyys Gothamin pelastamiseksi. 11.00 Koiralle koti. 17.07 Radio Suomen Alkuilta esittää: Kysymys vai vastaus. 20.00 KOPLA. 20.00 Yle Uutiset. 06.20 Arvokaman metsästäjät USA. 01.05 Mentalisti. 03.25 Gold Rush Kultakuume spesiaali. 04.50 Moderni perhe. 03.45 Will Smith maailman äärissä. 21.00 Kuka murhasi serkukset. Uusi elämä Norlannissa, Yle Teema & Fem klo 11.30. 02.40 Ghost Adventures. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 02.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Frendit. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Sekunnit-sarjan tähti Leena Pöysti rakastaa lukemista. 01.55 Hot Rod Garage. 22.05 Yöradio. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 00.35 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 17.00 Uutispodcast. 17.00 Kioski (S). 18.30 Parannusta herätyksen keskellä. 15.10 Frendit. 02.05 Sinkkuillallinen. 09.05 Egyptin kadonneet aarteet. 19.30 Top Gear Suomi. 17.00 YleX Ilta: Sikke & Womma. 21.00 Yle Uutiset. 06.45 Arvokaman metsästäjät USA. 23.00 Ilpoistenpiiri. 18.00 Löytöretki tuntemattomaan. 18.50 Merisää. Tässä hartaudessa avataan pääsiäisen sanoman merkitystä kuolevaisille. 23.40 Yöradio. 20.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Rakkauden kosketuksessa. 21.02 Urheiluradio. 12.00 Huvila & Huussi. 08.00 Superkirja. 07.55 Kokeile tai kuole. 11.20 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 09.35 Oman saaren metsästäjät. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.55 Lentokenttien löytötavarat. 18.50 Iltahartaus. Sørenin luona vierailevat kasvivärjäyksen asiantuntijat Anne ja Louise. 17.05 Yökylässä Maria Veitola. 01.30 Murha menneisyydestä. 00.55 Murha paratiisissa. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 21.15 Voimaa Sanasta. 06.45 Superhamstraajat. 22.03 Urheiluradio. 07.00 Lemmen viemää. 17.00 Petolliset. 15.00 Sinkkuillallinen. 10.30 Kartalla Risto Huvilan kanssa. 10.35 Meret ilman vettä. 17.05 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Futurama. 22.00 Frendit. 15.50 Hot Rod Garage. 23.35 Rikoksen anatomia. 11.30 Koputus. 06.40 Oman saaren metsästäjät. 19.02 Romanien kansallispäivän konsertti: Anette Åkerlund ystävineen. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 09.30 Matteuksen evankeliumi. 13.55 Moderni perhe. Aikana, jolloin taikurit ovat huipputason idoleita ja kuuluisuuksia, kaksi nuorta miestä alkaa raivata tietään kuuluisuuteen. 11.02 Koko Suomen Radio. 13.05 Will Trent. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.05 Museoiden mysteerit. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 14.30 Selviytyjät Suomi. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 13.30 Hengenvaarallisesti lihava. 11.35 Restaurant: Impossible. 12.35 Kevään suuri leivontakilpailu. KUTONEN 06.00 Kaarojen kaksintaistelu. Keikaroiva ja hienostunut Robert Angier on täydellinen viihdyttäjä, kun taas särmikäs ja oikeaoppisuutta korostava Alfred Borden on luova nero, jolta puuttuu kyky tuoda omat maagiset ideansa suurieleisesti esille. 20.30 Latela etelä kutsuu. 09.10 Unelmakoti 100 päivässä. 03.55 Maanteiden sankarit. 09.50 Meret ilman vettä. 13.40 Fast n’ loud. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 16.55 Maanteiden sankarit. 07.40 Irwinin perheen eläintarha. 21.00 Temptation Island Suomi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.40 Simpsonit. 06.55 Supertähtien yllätysremontit. 03.15 Duudsonit tuli taloon. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.15 Arman Pohjantähden alla. 17.15 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 09.06 Koko Suomen Radio. 10.02 Koko Suomen Radio. 11.30 MasterChef Suomi. 19.30 Frendit. 06.20 Say yes to the Dress Britannia. 18.30 Simpsonit. 09.40 Moderni perhe. SEA. 20.00 Rony Rex. Elämäkerrallinen rikoskomedia, joka perustuu Steven Jay Russellin elämään. 07.10 Simpsonit. 23.40 Yöklassinen. 02.20 Oslon ensiapuasema. 3.00 Politiikkaradio. 22.00 Hetki ennen tuhoa. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 12.30 Kapen keittiökaappaus. 15.25 Lottovoittajan unelmakoti. 21.00 ELOKUVA Space Cowboys. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 23.55 Naked Attraction. Kansainvälisen romanipäivän kunniaksi otteita romaniperinteistä, joita on koonnut Suomen romaniyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Majaniemi. Avioliittokomedia arki on pettymystä johtaen mustasukkaisiin suhteisiin. 06.45 Simpsonit. 16.25 Romuttamon superauto. 22.21 Kuunnelma: Nuori Sorjonen hiljainen uhri J5. TV5 06.00 Arktiset Vedet. Nyt hän on oppinut, miten rikkakasveja voi käyttää vaatteiden ja tekstiilien värjäämiseen. 01.40 Romano Gospel sanan ja laulun ilta. 10.30 Kadonneet. Hartaudessa lauletaan virsi 92 ”On Kristus noussut kuolleista”
huhtikuuta Riihimäellä Suomen Kylien kyläpäivillä. Nurkkala kertoo, että neuvottelut CapManin kanssa aloitettiin viime kesän lopulla. Kainuun Sanomat on seurannut purku-urakkaa hetki hetkeltä suorana lähetyksenä lehden verkkosivulla. Kyläyhdistyksen perustama puutarha on nimenomaan kyläyhteisöön kuuluvien yhteinen projekti. Sotkamolaiskylän yhteisöpuutarha on ehdolla valtakunnalliseksi vuoden 2026 Leaderkylähankkeeksi. 1 Yhteisöpuutarhasta hyvinvointia kylälle (Laakajärvi, Sotkamo, Kainuu). Osuuskauppa Maakunta rakentaa tyhjenevälle tontille uuden hotellirakennuksen, joka yhdistyy Valjukseen yhdyskäytävällä. Yhtiössä on tehty paljon töitä toimintaympäristön ymmärtämiseksi. 1 Elinvoimaa ikääntyvistä (Pohjois-Turku, Turku, Varsinais-Suomi). CSE Simulation on kajaanilainen liikuntapeliyhtiö, joka kehittää liikkeeseen perustuvia aktiivisia liikuntapelejä. Puutarhalla järjestetään kesän aikana myös lukuisia juhlia, ja syksyn tullen sato kerätään yhteisöllisesti porukalla talteen ja jaetaan asukkaiden kesken.Laakajärvi valittiin viime vuonna Kainuun vuoden 2025 kyläksi. VUODEN Leader-kylähanke on valtakunnallinen tunnustus, joka jaetaan Leader-rahoitetulle hankkeelle, jolla on kehitetty kylää asukaslähtöisesti. Tällä hetkellä CSE:n näkymät ovat valoisat. CapMan hallinnoi yhteensä 7,2 miljardin euron pääomia, ja CSE on CapMan Growth Equity Fund III -rahaston seitsemäs sijoitus. 1 NÄKYVÄ+ investointi ja NÄKYVÄ+ kehityshanke ( Nivala, Pohjois-Pohjanmaa). Nurkkalan mielestä on tärkeää, että yhtiössä opitaan tuntemaan toimintaympäristön tavat, sen sijaan, että vieraat asiat ulkoistettaisiin. 1 Kinosalonki Sofiasta raahelaisen elokuvakulttuurin, yhteistyön ja yhteisöllisyyden kehittäjä (Raahe, Pohjois-Pohjanmaa). 1 Vain Amarit sen tekevät (Vojakkala, Tornio, Lappi). INKA HURSKAINEN / ARKISTO " Yksi virstapylväs meidän tavoitteelle kasvaa kymmenien ja kymmenien miljoonien liikevaihtoon lähivuosina.. Järjestö edustaa valtakunnallisesti Suomen 4 200 kylää, ja sen jäseniä ovat muun muassa maakunnalliset kyläyhdistykset ja kaikki Suomen 53 Leader-ryhmää. Nurkkalan mukaan ison ja nimekkään sijoitusyhtiön kiinnostus lisää CSE:n uskottavuutta. Kaksiosaisen rakennuksen purku-urakka alkoi helmikuussa Pikku-Pohjolankadulta. VUODEN LEADERKYLÄHANKE Ehdokkaat 1 Kelpo kylä: Louhiojan kylän kehityshanke (Louhioja, Joensuu, Pohjois-Karjala). 1 Varparannan alueen kyläyhteisön yhteisöllisyyden kehittäminen -hanke (Varparanta, Savonlinna, Etelä-Savo). – Useamman miljoonan liikevaihtoa kannattavasti, Nurkkala kommentoi tytäryhtiön tulosta. Yhtiö työllistää 30 henkilöä ja sen päämarkkina-alueet ovat Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Kajaanilainen liikuntapeliyhtiö saa tuekseen leveät hartiat. Kainuun Sanomat // Keskiviikkona 8. Tiistaina rakennuksesta olivat jäljellä enää rippeet. NURKKALA NÄKEE , että isoimmat syyt yrityksen kasvulle ovat ongelmanratkaisutaidot, ketteryys ja sitkeys. Myös CSE:n Yhdysvalloissa sijaitseva tytäryhtiö teki viime vuonna hyvän tuloksen. Kuluva vuosi on lähtenyt liikkeelle erinomaisesti. Nurkkala kertoo, että tilausmäärät lähtivät nousuun viime vuoden lopulla ja kuluva vuosi on lähtenyt liikkeelle erinomaisesti. Tämä on näkynyt meille pidempinä myyntisykleinä ja varovaisempana investointihalukkuutena. Silloin liikevaihto oli 7 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos oli plussalla 2,2 miljoonaa euroa. Voittajat julistetaan 21. Peliyhtiö on onnistunut tekemään voittoa haasteista huolimatta. 1 Lusin Kylätalolle toimintakonsepti (Lusi, Heinola, Päijät-Häme). Tiistaina (7.4.) rakennuksesta olivat jäljellä enää rippeet. Loppuvuodesta markkina sopeutui tilanteeseen ja saimme paljon tilauksia, Nurkkala kertoo. Voittoa yhtiö teki 1,7 miljoonaa euroa. Tässä vaiheessa vuoden Leader-kylähankkeesta kisaa kaikkiaan kymmenen finalistia eri puolilta Suomea. 1 Ylä-Muuratjärven kylätalosta valmiuskeskus (Ylä-Muuratjärvi, Jyväskylä, Keski-Suomi). 1 Monitoimiareena (Pyhäranta, Varsinais-Suomi). CAPMAN GROWTHIN sijoitusjohtaja Oskari Elmén sanoo tiedotteessa, että CSE edustaa kasvuyhtiötä, jossa yhdistyvät positiivinen vaikuttavuus, vahva tuoteinnovaatio ja vakuuttava kansainvälinen vetovoima. – Eka kvartaali takana ja näyttää tosi hyvältä. – Samalla inflaatio ja korkojen nousu heikensivät kysyntää ja tekivät rahoituksesta kalliimpaa. Yhteisöpuutarha on aktiivisen kyläyhteisön keskellä toimiva puutarha, jossa kasvatetaan kaikkea tillistä perunaan. – On käännetty paljon kiviä, että esimerkiksi ymmärretään, miten eri osavaltioissa verotus toimii. Nurkkalan mukaan presidentti Donald Trumpin määräämät tariffit ja heikko dollari nostivat kustannuksia ja lisäsivät amerikkalaisten epävarmuutta tulevaisuuteen, mikä sai asiakkaat lykkäämään päätöksiä. Neuvotteluprosessi oli pitkä ja sen aikana yhtiö käytiin perusteellisesti läpi. Yhdysvalloissa on yli 3 000 erilaista veroastetta, kun meillä Suomessa niitä on muutamia. Jos voidaan jatkaa tällä tavalla tämä vuosi, niin ollaan hyvin tyytyväisiä, Nurkkala toteaa. Suomen Kylät ry on valtakunnallinen paikalliskehittäjien järjestö, joka yhdistää kylätoiminnan, Leader-toiminnan ja kortteleiden aktiivit samaan verkostoon. VIIME VUOSIEN aikana CSE on onnistunut tekemään hyvää kasvua ja tulosta, vaikka sen päämarkkina-alue Pohjois-Amerikka ei ole ollut helpoin toimintaympäristö. MIIKA MANNINEN Jättiyhtiö sijoittaa kajaanilaiseen CSE Simulationiin Antti Huusko Kajaanilainen pelialan yhtiö CSE Simulation saa tuekseen leveät hartiat, sillä pohjoismainen sijoitusyhtiö CapMan Growth on sijoittanut yritykseen. Nelikerroksinen, 1 500-neliöinen uudisrakennus tuo Valjukselle 33 uutta hotellihuonetta, lisää pysäköintipaikkoja ja liiketilaa kaupungin ytimeen. – Yksi virstapylväs meidän tavoitteelle kasvaa kymmenien ja kymmenien miljoonien liikevaihtoon lähivuosina, Nurkkala kommentoi Kainuun Sanomille. CSE:n toimitusjohtaja Veli-Matti Nurkkala ei sopimussyistä pysty ottamaan kantaa sijoitussummiin tai prosentteihin, mutta hän kertoo, että CSE:lle CapManin sijoituspäätös on merkittävä. Yrityksen pelejä on esimerkiksi kouluissa, aktiviteettipuistossa ja lentokentillä. – Aika iso prosessi meidän kokoiselle yritykselle, kun käydään hyvin perusteellisesti läpi historia, toimintatavat ja sopimukset. Arkistokuvassa myyntijohtaja Juha Kauppinen, talousjohtaja Kaisa Ottavainen-Nurkkala ja toimitusjohtaja Veli-Matti Nurkkala. Viimeisiä tiiliä vietiin tiistaina Arolan kiinteistö on purettu lähes kokonaan. Myös vuosi 2024 oli yhtiölle hyvä. huhtikuuta 2026 16 // UUTISET Laakajärven yhteisöpuutarha saa huomiota Miika Manninen Sotkamon Laakajärven kylän yhteisöpuutarha on ehdolla valtakunnalliseksi vuoden 2026 Leader-kylähankkeeksi. Finderin mukaan CSE Simulation Oy:n liikevaihto vuonna 2025 oli 6,7 miljoonaa euroa