Euroopan komissio myönsi myyntiluvan yhdysvaltalaisen Modernan kehittämälle koronarokotteelle. Koronarokotukset ovat Kainuussa useita kuukausia kestävä, jopa loppuvuoteen ulottuva urakka. Kajaaniin lensi 265 matkustajaa marraskuussa • UUTISET A7 Modernan koronarokote saadaan käyttöön . Lentovuoroja oli vain kaksi viikossa. Kainuun Sanomien perinteinen Vuoden kainuulainen -kilpailu on käynnistynyt. Nyt huoli on lentokilpailutuksen myöhästymisestä. Hän on tietysti Vuoden kainuulainen 2020. Alueen läpi menee pohjoisesta etelään sähköä siirtävä Järvilinja, jonka siirtokapasiteetti tuplataan. Suomi saa uusia rokotteita parissa viikossa myyntiluvan myöntämisen jälkeen. Ensi kuussa 75 vuotta täyttävä Kuvaja hiihtää noin 2 000 kilometriä vuodessa. Uhkana on jälleen lentomontti huhtikuussa. • UUTISET A6, A7. . Kuka on toiminnallaan perustellusti edistänyt kainuulaisten elinoloja, toiminut esimerkillisesti maakunnan parhaaksi tai ollut ylivoimainen alansa asiantuntija, taitaja tai kehittäjä. Kenestä vuoden 2020 kainuulainen. • UUTISET A9 Kajaanin lentokentälle lensi marraskuussa 265 matkustajaa. . KORONAVUODEN VILKKAUS YLLÄTTI OSAN KAINUUN MUSEOISTA • KULTTUURI A16 Ladulle pääsee, mutta lunta saisi tulla lisää • URHEILU A20 – 21 LUMEN vähyyden vuoksi ei Kajaanissa ole saatu vielä kaikkia hiihtolatuja kunnostettua, mutta koko ajan kunnostetaan lisää. Jos löydät sopivan ehdokkaan listan ulkopuolelta, niin myös häntä voi äänestää. Laduilla saa olla vielä tarkkana. . Torstai 7.1.2021 Kainuulaisten äänenkannattaja | www.kainuunsanomat.fi | N:o 4 | 3 €, tilaajalle 1,16 € TO 6 414880 026427 2 1 1 Marjatta Kurvinen @kainuunsanomat.fi • MIELIPIDE A2 ”Asiantuntijoita ei nykyään kuunnella, kun on kerran päätetty, että joutsenet kärsivät kylmässä.” MUSEOT. Äänestysohjeet löytyvät kilpailusivun alahelmasta ja Kainuun Sanomien verkkosivulta. Kilpailun ehdokkaat on valittu Kainuun Sanomien toimituksen ja lukijoiden lähettämistä ehdotuksista, joita tuli lähes 90. Myös alueelle rakennettavat tuulipuistot vaativat uusien sähkölinjojen tekoa. Kirkkoahon 10 kilometrin lenkin keskiviikkona kaksi kertaa kiertänyt Matti Kuvaja kertoi, että muutamassa kohdassa täytyi suksea pikkuisen nostaa, etteivät kivet vahingoittaneet suksen pohjaa. JUHA NEUVONEN Tuulipuistojen sähkö siirtyy uusia linjoja pitkin • UUTISET A4 – 5 Varsinkin Vuolijoen suunnalla voimalinjoja on rakennettu ja rakennetaan lähivuosina paljon
Koronarokotuksia hidastaa paitsi rokotteen heikko saatavuus myös se, että rokotetta on kullekin annettava kaksi annosta, kolmen viikon välein. Jo silloin velloi keskustelu siitä, onko oikein ruokkia joutsenia ja sorsia vai ei. Ja ne olivat alusta pitäen varsin tottuneita ihmisiin, siis todennäköisesti samoja lintuja kuin edellistalvena. Ovatko Kajaanissa talvehtineet joutsenet jättäneet pesimättä. Ruokinnan turvin talvehtineet linnut voivat olla etulyöntiasemassa muuttajiin nähden, jos talvehtiminen on sujunut hyvin. Ja sitten se tärkeä: Joutsenet eivät kärsi kylmässä. Joissain maissa on suunniteltu toisen rokoteannoksen viivästyttämistä, jolloin rokotettavien määrää pystyttäisiin lisäämään. Eläimillä on sellainen tapa, että ne kokeilevat uusia selviytymiskeinoja, kuten talvehtimista pohjoisessa. Syyttävää sormea on osoitettu niin EU:n rokotehankintojen epäonnistumiseen kuin Suomen hallitukseen, jolta on toivottu jämäkkää otetta rokotetahdin tehostamiseen. Britannia aloitti rokottamisen ensimmäisenä länsimaana ennen varsinaisen myyntiluvan myöntämistä ja on myös lykännyt tehosterokotteen antamista. Tällaiset hätätilannemenettelyt ovat tarpeen, sillä Britanniassa koronatilanne on katastrofaalinen ja maan sairaalajärjestelmä on kaatumassa. 050 438 2831 Sanna Kiiveri-Haverinen .... Minun mielestäni hän on asiantuntija. Riskiä rokotustehon menettämisestä ei kannata ottaa etenkään alueella, jossa tilanne tartuntojen osalta ei missään vaiheessa ole muodostunut erityisen vaikeaksi. 044 332 5332 www.slpkustannus.fi/mediamyynti HENKILÖASIAKKAAT Kauppakatu 11, Kajaani ma-pe klo 9–11 ja 12–15 puhelinpalvelu ma-pe klo 9–15 Lehden tilaukset ja jakeluasiat 010 665 7200* ks.levikki@kainuunsanomat.fi Tilaushinnat (hinta/kk): jatkuva määräaik. Suomessa ei tarvetta hätätilamenettelyihin KORONAROKOTUKSET aloitettiin Kainuussa tiistaina. Kainuun sote arvioi, että hoivalaitosten ja kotihoidon asukkaiden rokottaminen saadaan alkuun helmikuun aikana. Tämän päivän kysymys Aiotko laihduttaa tänä vuonna. VINKKAA UUTINEN! n JUTTU n KUVA n VIDEO kainuunsanomat.fi/uutisvinkki ks.toimitus@kainuunsanomat.fi tai 010 665 7205 Sitoutumaton sanomalehti Uutismedian liiton jäsen Perustettu 1918 www.kainuunsanomat.fi ISSN 1798-7997 (painettu) ISSN 0356-3502 (verkkojulkaisu) JULKAISIJA SLP Kustannus Oy Vt. Kainuun pandemiapäällikön tapaan voi todeta, että viisaampaa kuin hätiköidä on tehdä asiat kunnolla. (sis. Olivat siis pesineet eivätkä heikentyneet talvehtimisesta. Kun soitin Lehikoiselle, hän kertoi seuranneensa Kajaanissa käytävää keskustelua vesilintujen ruokkimisesta ja sanoi ensitöikseen, että kyllä joutsenet tekevät päätöksen talvehtimisesta ihan itse eikä ruokkijoita voi lintujen talvehtimaan jäämisestä syyllistää. Kun olemme jaksaneet varotoimenpiteillä ennaltaehkäistä viruksen tarttumista melkoisen onnistuneesti jo lähes vuoden ajan, jaksamme vielä muutaman kuukauden lisää. No, se tarkoittaa lintujen kannalta, että olipa huono kokeilu eikä elämän tarkoitus, suvun jatkaminen, onnistu. päätoimittaja Päivi Bisi JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 (maksuton numero) ma – la klo 7.00 – 11.00 www.slpjakelu.fi/palaute TOIMITUS ark. (Tämä on omaa päättelyä:) Kun ruokinta Kynskillä tänä talvena alkoi, joutsenia oli paikalla heti seuraavina päivinä. Ja niillä oli mukana harmaita poikasia. Soitin Luonnontieteelliseen keskusmuseoon intendentti Aleksi Lehikoiselle, joka vastaa muun muassa Suomessa tehtävistä linnustonseurannoista. + 16,69 snt/min. lomalla Myyntijohtaja Kirsi Kela ........................... klo 9.00-22.30, su klo 11.00-22.00 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi 010 665 7205* Yhteystiedot www.kainuunsanomat.fi/yhteystiedot YRITYSPALVELUT Saija Utriainen ................... Ja kun nyt on sitten ruokittu vihaa kaupunkijoutsenia ja niiden ruokkijoita kohtaan, joku panee vihan käytäntöön ja menee räjäyttelemään ilotulitteita yöllä lepäävien joutsenten lähellä – kuten tiedämme, surullisin seurauksin. Täystilaus 29,25 € 39 € Digitilaus 15 € 15 € Ilmoitukset 010 665 7200* ks.rivit@kainuunsanomat.fi www.slpkustannus.fi/lukijailmoitukset Lisätietoja www.slpkustannus.fi *Puhelun hinta 010-yritysnumeroon soitettaessa 8,35 snt/puh. 6 Vastaa osoitteessa www.kainuunsanomat.fi kello 16 mennessä. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari ei tälle tielle halua lähteä ja perustelu on varsin selkeä. Kun asiantuntijaa ei kuunnella ”Joku panee ruokitun vihan käytäntöön ja räjäyttelee ilotulitteita joutsenten lähellä.” H elsingissä aloitettiin hoivapalvelujen asukkaiden koronarokotukset maanantaina, mutta muualla Suomessa rokotusten laajentaminen muille kuin hoitohenkilökunnalle kestää vielä. tammikuuta 2021 6 Vt. Jos muihin maihin halutaan verrata, kannattaa verrata myös tautitilannetta. Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari antoi rokotteen ensihoitopäällikkö Jukka Angermanille. Muuttomatkakin on linnuille rasite. Rokotetahdin taivastelun sijaan voi todeta, että onneksi tällaisiin hätätilamenettelyihin ei Suomessa ole tarvetta. TOKI PITKÄT pakkasjaksot voivat kuntoa koetella ja vaikuttaa seuraavan kesän pesimämenestykseen. Lehikoinen on biologi, joka on tehnyt väitöstutkimuksensa ilmaston ja ravinnon vaikutuksesta kahdeksan eri lintulajin pesintämenestykseen. alv 24 %) PEKKA PAJALA. 85 15 % en kyllä KOLUMNI Marjatta Kurvinen @kainuunsanomat.fi O nkohan siitä vuosi vai jo kaksi, kun mietin, mistä löytäisin juttua varten mahdollisimman asiantuntevan henkilön vastaamaan kysymykseen, kärsivätkö joutsenet, kun ne jäävät Kajaaniin talvehtimaan. Monella oli olevinaan varma tieto, että joutsenet kärsivät, kun ne houkutellaan ruokinnan avulla jäämään pakkaseen talvehtimaan. 050 433 0153 Teemu Moilanen ............... 6 Kysymys sai verkossa 915 vastausta. Julkisuudessa on moitittu rokotustahdin hitautta verrattuna muihin maihin. MUTTA EIHÄN nykyään kuunnella asiantuntijoita, kun on kerran päätetty, että joutsenet kärsivät kylmässä. Pakkasissa heikentynyt lintu voi jopa jättää pesimättä. Jos niillä on sulaa vettä ja ruokaa, ne pärjäävät kyllä, painotti Lehikoinen. päätoimittaja Päivi Bisi 010 665 7262 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi PÄÄKIRJOITUS // 7.1.2021 Kainuun Sanomat kysyi eilen Oletko sairastanut tänä talvena flunssan. MIELIPIDE A2 // Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Tekisi mieli sanoa rumasti
tammikuuta 2021 // A3 KÄYTÄ HEIJASTINTA! Älä jää näkymättömäksi.. Kainuun Sanomat // Torstaina 7
Joulukuussa Eltel teki siellä töitä. Poliisin mukaan eläintä oli aiemmin yritetty karkottaa siinä onnistumatta. HS:n mukaan tutkijat katsovat, että kotihoidon tuen poistaminen voisi tuoda pitkällä aikavälillä noin 10?000 työllistä lisää. JUHA NEUVONEN • Kajaanin kaupunki tekee kiinteistöinventointia Kajaaninjoen pohjoispuolen hajaasutusalueella tammi–elokuussa 2021. Työ tapahtuu ulkoa käsin eikä rakennusten sisätiloihin ole tarvetta mennä. Työn tarkoituksena on kaupungin rakennusrekisterin, väestötietojärjestelmän rakennusja huoneistorekisterin sekä verohallinnon rekisterin ajantasaistaminen. Tutkijaryhmää johtaa taloustieteen professori Markus Jäntti. Naarassusi lopetettiin Polvijärvellä • Pohjois-Karjalassa Polvijärvellä lopetettiin susi poliisin päätöksellä keskiviikkona, kertoo Itä-Suomen poliisi. Ryhmän loppuraportin on HS:n mukaan määrä valmistua myöhemmin talvella. 0800 95505 ma–la 7–11 (maksuton numero) Tilaukset, lukijailmoitukset: 010 665 7200 ma–pe 8–16 Toimitus: 010 665 7205 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi ks.levikki@kainuunsanomat.fi Tuulivoima työllistää verkontekijöitä VUOLIJOEN VAIVAISSUOLLA risteilee voimalinjoja. STT Kajaani selvittää kiinteistöjen tilannetta. STT HS: Tutkijaryhmä esittää kotihoidon tuen poistamista • Työja elinkeinoministeriön asettama riippumaton tutkijaryhmä esittää kotihoidon tuen poistamista keskeisenä keinona kohentaa työllisyyttä, uutisoi Helsingin Sanomat tietoihinsa perustuen. Tarvittaessa rakennuksesta voidaan ottaa ulkokuva rajatusti rakennusvalvonnan inventointityötä varten. Kiinteistötietojen inventointityössä selvitetään muun muassa rakennus ten sijainti, osoite, ulkomitat, käyttötarkoitus ja muut perustie dot. Suden lopetti poliisin pyynnöstä Polvijärven suurriistavirka-apu. UUTISET A4 // Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Inventointityö ei vaadi kiinteistön omistajan yhteydenottoa eikä läsnäoloa paikan päällä. tammikuuta 2021 6 Uutistuottaja Jukka Keränen 010 6657210 6 Deskitoimittajat 010 665 7209 6 Sähköpostit: ks.toimitus@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Eikö lehti tullut. Susi oli vieraillut toistuvasti pihoilla Polvijärven taajamassa ja sen lähellä, poliisi kertoo. Kaupunki selvittää yhteistyössä FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n kanssa alueella sijaitsevien kiinteistöjen ja rakennustietojen tilannetta. Kyseessä oli poliisin mukaan aikuinen naarassusi
. . Tällaisen 110 kV:n johdon rakentaminen maksaa Kajaven toimitusjohtaja Heikki Juntusen mukaan 150?000?–?200 000 euroa kilometriä kohti. Linnut liikkuvat molemmilta suojelusalueilta Oulujärvelle ja takaisin. Vuolijoen keskustan läheiseltä Vaivaissuolta kaakkoon linjoja kulkee jatkossa Vuorokkaalle asti kolme rinnatusten, kun on uusi ja vanha voimalinja sekä Metsälamminkankaalle johtava linja, jolloin koko voimajohtoalueen leveys on 124 metriä. Vaalan puolella Kajaanin rajan pinnassa sijaitsevan Rumala-Kuvaja-Oudonrimmet -alueen Natura-vaikutustenarvioinnin tulee myös varmistaa, että hankkeen vaikutukset tulevat riittävästi selvitetyksi myös petolinnuston osalta. Uutta Järvilinjan 400+110 kilovoltin voimajohtoa suunnitellaan pääsääntöisesti nykyisten voimajohtojen itäpuolelle ja Vuolijoen pohjoispuolella niiden paikalle, jossa voimajohtoalue levenee 64 metriin. Vuorokkaalta etelään linjan leveys olisi 103 metriä. Fingrid aikaisti Järvilinja-hanketta neljällä vuodella alkuperäisestä suunnitelmasta niin, että yhteys on käytettävissä jo vuonna 2026. Vuolijoen suunnalla on syksyn aikana rakennettu myös toista voimalinjaa samaiselta lähellä Vuorokasta sijaitsevalta Vuolijoen sähköasemalta Piiparinmäen tuulipuistoon. Vuokatista kotiutuneilla useita uusia tartuntoja Kainuun tilanne on erittäin hyvä, sanoo pandemiapäällikkö. Hankkeella olisi monin paikoin vaikutusta myös maaja metsätalouden harjoittamiseen. Niissä suurella todennäköisyydellä tartunta on saatu Vuokatissa lomaillessa joulun molemminpuolisilla viikoilla, Koukkari kertoi keskiviikkoiltana. 110 kV:n johtojen rakentamista on käynnissä ympäri Suomen niin, että Luusua kuvailee ensi vuoden tilauskantaa suureksi. Jäät ovat kuitenkin edelleen hyvin heikkoja ja hauraita, pelastuslaitos painotti tiedotteessa. Investointeja tarvitaan etenkin tuulivoiman ennakoitua voimakkaamman kasvun myötä. TARTUNNANJÄLJITYKSEN viiveiden pidentyessä leviämisriski kasvaa. Terveysvaikutusten arvioinnissa on ely-keskuksen mukaan kiinnitettävä huomiota siihen, että voimajohtohankkeen monet vaikutukset kumuloituvat voimajohdon välittömässä läheisyydessä sijaitsevilla kiinteistöillä. Työt ovat täydessä käynnissä läpi talven. TARTUNNOISSA on kyse eri seurueisiin kuuluvista henkilöistä, jotka ovat sairastuneet lomaillessaan tai kotiin palattuaan. KATINKULLASSA lomailleilla ulkopaikkakuntalaisilla on todettu uusia koronatartuntoja. Tämä kumuloituminen on huomioitava arvioinnissa ja vaikutusten merkittävyyttä arvotettaessa. Koulujen alkaessa testiin on mentävä lievilläkin oireilla. Pohjoiseen rakennettavat tuulipuistot lisäävät myös sähkönsiirtoinvestointeja. Hiljattain Fingrid tiedotti investoivansa kantaverkkoon tällä vuosikymmenellä kaksi miljardia euroa. Suonenjoella jäihin vajosivat iäkäs nainen ja mies sekä koira, ja Kuopiossa kylmän pulahduksen koki jäille lähtenyt hiihtäjä. ja 4. tammikuuta. Muita pelastustehtäviä tuli Kanta-Hämeessä Hämeenlinnassa, jossa sivullinen noukki jäihin vajonneen hiihtäjän rannasta löytyneeseen veneeseen. Tämän vuoksi testeihin tulee hakeutua välittömästi lievienkin oireiden ilmaannuttua ja rajoittaa kontaktit minimiin, kunnes tulokset ovat selvillä. Kainuun soten mukaan on mahdollista, että tapaukset liittyvät ensimmäiseen 21. Nyt tekeillä oleva Metsälamminkankaan tuulipuistoon johtava voimajohto on Kajavelle liki yhtä suuri investointi. Johto rakennetaan alueella jo kulkevan voimajohdon rinnalle. Joissakin mielipiteissä puolestaan ihmetellään muun muassa sitä, miksi Itäja Pohjois-Suomen asukkaat joutuvat kärsimään Etelä-Suomen kasvavasta sähköntarpeesta. . MARI HEIKURA Pelastuslaitokset eri puolilta Suomea riensivät jäihin vajonneiden hätiin loppiaisena. ja 2. tammikuuta 2021 UUTISET // A5 Marjatta Kurvinen • Vuolijoen sähköasemalta hieman Vaalan puolelle Metsälamminkankaan tuulipuistoon rakennetaan parhaillaan 110 kV:n voimalinjaa. –?Alueen tilanne on erittäin hyvä, Koukkari sanoo. –?Kuluneen viikon pakkaset ovat jäädyttäneet vesistöt. –?Osa toimijoista ilmoittaa ja osa ei ilmoita. Kainuussa edelliset koronatartunnat on todettu Samoojan kuntoutuskodissa Kajaanissa 1. Projektin on määrä valmistua ensi kesään mennessä. Kierto merkitsisi seitsemän kilometrin pituista uutta maastokäytävää. Matkailevien tulee toimia vastuullisesti ja noudattaa ohjeita ja määräyksiä. Rakentamiskustannukset katetaan pääosin asiakkailta saatavilla liittymismaksuilla. Fingridillä miljardiluokan investoinnit kantaverkkoon. Joulukuussa alkoi myös uusien pylväiden pystytys Vuolijoen puoleisessa päässä. joulukuuta alkaneeseen tartuntaketjuun, mutta varmuutta asiasta ei ole. Metsälamminkankaan tuulipuisto käsittää 24 tuulivoimalaa. –?Useampi ilmoitus, joita olemme eilisen ja tämän päivän aikana saaneet, ovat eri puolilta Suomea. FINGRID suunnittelee muun muassa Vaalasta Lappeenrantaan kulkevan Järvilinja-voimalinjan vahvistamista niin, että sen siirtokyky tuplaantuu. Ely-keskuksen näkemyksen mukaan vaihtoehtotarkastelussa on otettava huomioon kaikki ne vaikutukset, jotka alueiden kiertäminen aiheuttaisi. STT Pelastuslaitos varoittaa heikoista jäistä. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. KAINUUN SOTEN mukaan Kainuussa matkailijoilla havaitut tartunnat osoittavat, että varotoimet ovat tarpeellisia. Uudella linjalla on pituutta noin 30 kilometriä. • Yhteysviranomaisena Järvilinja-hankkeessa toimiva PohjoisSavon ely-keskus antoi loppuvuonna hankkeen yva-suunnitelmasta lausuntonsa, jossa se huomioi muiden lausunnonantajien kommentit. Lisäksi tulee tehtäväksi sähköasema, joka maksaa miljoonasta kahteen miljoonaan. Mikäli alueella liikkuneet ovat saaneet Koronavilkkuhälytyksiä, heitä pyydetään ottamaan yhteyttä ensisijaisesti omaan terveyskeskukseensa. tammikuuta. Sitä sekä kannatetaan että vastustetaan. KANSALAISTEN antamissa palautteessa nousee esille Rumala-Kuvaja-Oudonrimmet -soidensuojelualueen mahdollinen kiertäminen Vaalan ja Kajaanin rajalla. Kainuun soten pandemiapäällikön Olli-Pekka Koukkarin mukaan tartuntojen tarkka määrä ei ole tiedossa. Sairastuneet ovat liikkuneet alueella todennäköisesti tartuttavina 27.12.?–?1.1., mutta tarkempia altistumispaikkoja tai ajankohtia ei voida täsmentää. Hankkeen toteuttaminen edellyttää sijainnista riippuen johtoalueen leventämistä 14–41 metrillä. Katinkullan lomakohteen ravintolat ja muut palvelut noudattavat tarkoin koronavarotoimia ja edellyttävät myös asiakkailtaan näiden noudattamista. –?Sellaista riskiä, että joutuisimme jonkin luokan tai luokkia tai jopa koulun siirtämään etäopetukseen, sitä ei kyllä kukaan halua. Yva-suunnnitelmaan annetuissa lausunnoissa hanketta pääsääntöisesti pidetään perusteltuna. Pohjois-Savon pelastuslaitos varoittikin alueen väkeä heikoista jäistä. Pelastuslaitos auttoi miehen koirineen rantaan. Luontovaikutusten ohella on kiinnitettävä huomiota myös siihen, millaisia vaikutuksia linjauksen siirtämisellä olisi ihmisiin ja heidän elinympäristöönsä. Kyseinen linja otettiin käyttöön lokakuun puolivälissä, jolloin ensimmäinen tuulivoimala kytkettiin verkkoon. Sairastuneet ovat jo palanneet kotiin, ja tiedot tartunnoista on saatu sairastuneiden kotipaikkakuntien tartunnanjäljityksestä. Käkilahden lisäksi arviointiohjelmassa ainakin Vuolijoen taajama, Vuottolahden ja Ojanperän kylät tulisi huomioida. Ely-keskus huomauttaa, että olevan viereen sijoittuva uusi johtolinja on kulttuurimaisema-alueilla hyvin näkyvä. Tuulipuiston arvioitu käyttöönottoajankohta on joulukuussa 2021. Esimerkiksi Pohjois-Savossa sekä Suonenjoella että Kuopiossa jäät pettivät ihmisten alta. Alueelle on rakennettu viime vuonna tiestöä sekä voimaloiden ja sähköaseman perustuksia. Koukkarin mukaan Vartiuksen raja-asemalla rajanylityksen yhteydessä testatuista on löytynyt kaksi positiivista koronatulosta 1. Hän muistuttaa, että kun koulut alkavat, koronatestissä on syytä käydä aina, kun on lieviäkin oireita. Jos joulun aikana on altistuttu ja riski realisoituu, toivomme, että kaikin keinoin itse kukin minimoi riskin kertautumisen. Siksi tarvitaan järeätä sähkönsiirtoa, jota Fingrid rakentaa ja suunnittelee parhaillaan. TUULIPUISTOJA rakennetaan pohjoiseen mutta suuri osa sähkönkulutuksesta on eteläisessä Suomessa. Järvilinjan yva käynnistymässä Katja Mabrouk • Vuokatin Katinkullassa joulun ja vuodenvaihteen aikana lomailleilla ulkopaikkakuntalaisilla henkilöillä on todettu useita uusia koronavirustartuntoja. Järvilinjalla on käynnistymässä ympäristövaikutusten arviointi, yva. Uudellamaalla Lohjalla mies oli lähtenyt pelastamaan jäihin vajonnutta koiraa ja saanut sekä koiran että itsensä nostettua laiturin palasen päälle. Kainuun ely-keskuksen ja Kainuun liiton lausuntojen perusteella suurempia puutteita suunnitelmassa vaikuttaisi elyn lausunnon mukaan olevan erityisesti maisemaja kyläkohteiden tunnistamisessa, johon tulee erityisesti kiinnittää huomiota. Työt alkoivat perustusten teolla syksyllä 2020. Rakennustöitä urakoi Eltel Networks, jonka toimitusjohtaja Juha Luusua kertoo, että tuulivoimarakentaminen on tuonut paljon töitä verkonrakentajille. . On mahdollista, että kun ihminen varaa ajan ja käy testissä, lomareissu saattaa unohtua mainita. Hanke on Kajaven. Muun muassa Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen ja Kainuun luonnonsuojelupiirin ehdotus Natura-arvioinnin tarpeellisuudesta Rimpineva-Matilannevan osalta tulee huomioida
Käsiteltävinä on suurilta osin uuden asunnon kaupan vakuuden vapautuksia, joissa voi olla monesti paljonkin virheperusteita. –?Keskimäärin ottaen hakemuksissa on aina jotain jutun juurta. ROKOTTEEN heikko saatavuus on herättänyt jo huolta eri puolilla maailmaa, mutta pandemiapäällikkö muistuttaa Suomen koronatilanteen olevan kansainvälisessä vertailussa varsin hyvä. Varsinkin asuntojen viimeistelyyn liittyvät ongelmat aiheuttavat eripuraa. Kainuussa tautitapausten ilmaantuvuus oli tiistaina 8,3 sataa tuhatta asukasta kohden viimeisten 14 vuorokauden aikana. Uskon, että usein tämän aikakiistan aiheuttaa se, että rakennuttaja on siirtynyt jo uuden kohteen pariin. –?Saumat irvistävät, laatoitukset hammastavat ja kaadot ovat pielessä, sellaisina yleisinä esimerkkeinä. Koko maan lukema oli 60,7/100?000. Sote-henkilöstö jonossa ensimmäisenä. Pitkässä trendissä määrät ovat kasvaneet, mutta ne ovat pysyneet tietynlaisissa vakioissa, hallittavissa, kuluttajariitalautakunnan ylitarkastaja Timo Maso kertoo. On ilmeistä, että rokotustoiminta jatkuu koko vuoden ajan, Kainuun soten pandemiapäällikkö OlliPekka Koukkari totesi tiistaina. Rakennusvirhekiistojen määrä on jatkanut kasvuaan Asiantuntijoiden mukaan asunnonostajien liika luottamus saattaa kostautua.. Marttalan mukaan myös tiedonantovirheitä sattuu. Ensimmäiset rokotepiikit pistettiin Kainuun keskussairaalassa tiistaina, mutta ei-riskiryhmäläiset joutuvat odottamaan vuoroaan kesän korvalle saakka. Viikkoon 3 mennessä Kainuuseen odotetaan yhteensä 3?000 annosta, jolla voidaan rokottaa noin puolet potilasja asiakastyössä olevasta Kainuun soten henkilökunnasta. Virheet ovat enimmäkseen rakennusteknisiä, KKV:n johtava asiantuntija Raija Marttala luettelee. Joissain maissa on suunniteltu toisen rokoteannoksen viivästyttämistä, jolloin rokotettavien määrää pystyttäisiin lisäämään. –?Influenssarokotteeseen verrattuna kyse on maratonjuoksusta, ei parin viikon spurtista. PEKKA PAJALA STT, Samu Saatsi Helsinki • Uusien asuntojen rakennusvirheistä johtuvat kiistatilanteet ovat yhä yleisempiä. Työmäärä on myös kaksinkertainen, sillä rokotesuoja edellyttää toisen rokoteannoksen antamista kolmen viikon kuluttua. Hoivalaitosten ja kotihoidon asukkaiden rokottaminen on tarkoitus käynnistää helmikuun aikana. Tarkemman syyn tutkimuksissa tämä yleensä todentuukin, Maso mainitsee. Ei-riskiryhmien vuoro vasta kesän korvalla. Seuraavissa vaiheissa rokotukset ulotetaan kuntien vastaanottojen, kotihoidon ja hoivayksiköiden sekä osastohoidon henkilökuntaan. –?Jos rokotteet olisi jaettu tautitaakan mukaan, Kainuussa ei olisi tänään rokotettu. Ei-riskiryhmäläisten rokotusvuoro on luvassa vasta vappusimojen jälkeen, ennustaa Koukkari. –?Rakennuttajat eivät välttämättä kiistä virheitä, mutta heitä on vaikea saada korjaamaan niitä. Käsittelyyn ja jakeluun Kainuussa on hyvät valmiudet. INFLUENSSAROKOTETTA Kainuussa on jaettu parhaimmillaan 25?000 annosta kuukaudessa, mutta koronarokotuksissa tahtia hidastaa rokotteen heikompi saatavuus. • Tutkimusten mukaan kahden annoksen antama suoja koronavirusta vastaan on 95 prosenttia ja ehkäisee siten erityisesti vakavalta sairastumiselta. Ja Kainuun tilanne suomalaisittain erityisen hyvä. Koukkarin mukaan koko sotehenkilöstö saadaan rokotettua maalis-huhtikuuhun mennessä – edellyttäen, että rokotetta on saatavilla. Olemme etuoikeutetussa asemassa, Koukkari totesi tiistaina Kaksilla. Kuluttajariitalautakunnan osalta kasvuun on voinut vaikuttaa myös helpompi tavoitettavuus. Koukkarin mukaan riskiä rokotustehon menettämisestä ei kuitenkaan kannata ottaa. Asukas saattaa löytää uudesta asunnostaan esimerkiksi tilaa rajoittavan kanavan tai palkin, jota hän ei olettanut sinne tulevan. Usein hakemuksen taustalla on vuosikorjauksien tekemättä jättäminen. Ensivaiheessa Kainuuseen on saatu runsaan tuhannen rokotteen erä. • Rokotteiden varastointi hoidetaan keskitetysti, koska säilytys edellyttää alle 70 miinusasteen lämpötilaa. Rokotussavotta kestänee koko vuoden KORONAROKOTE 95 prosentin suoja • Viranomaiset toivovat, että Suomeen saataisiin kesään mennessä 5-7 miljoonaa rokoteannosta. Kuntalaisten rokotukset toteutetaan neuvoloissa ajanvarauksessa. Hänen mukaansa muutoksen syyksi voi olettaa ainakin kuluttajien tietoisuuden kasvun. Pistoksen antoi pandemiapäällikkö OlliPekka Koukkari. Sote-henkilöstön rokotukset tapahtuvat pääsääntöisesti työterveyshuollon kautta, lisäksi Kaksilla järjestetään massarokotustapahtumia. Nykyisin hakemuksen pystyy tekemään verkossa. tammikuuta 2021 Pekka Pajala • Koronarokotuksista kehkeytyy Kainuussakin kuukausien urakka. Lautakunnan näkökulmasta työmaa on isohko. Rokotetta ei anneta raskaana olevalle tai imettävälle. BNT162b2-rokote sopii lähes kaikille. Koukkari antoi Kainuun ensimmäiset koronarokotteet tiistaina ensihoitopäällikkö Jukka Angermanille ja ensihoidon kenttäpäällikkö Juha Penttoselle. • Käytettävä rokote on PfizerBiontechin rokote (BNT162b2), joka edellyttää kahden rokoteannoksen antamista kolmen viikon välein. Seuraavana vuorossa ovat ikänsä ja sairausperusteiden vuoksi riskiryhmiin kuuluvat henkilöt. Viisaampaa tehdä asiat kerralla kunnolla. –?Lukumäärät eivät ole nousseet aivan tavattoman paljon viimeisten vuosien aikana. –?Meillä ei ole tulipalokiirettä. Toistaiseksi rokoteannoksia on tullut noin 50 000 ja tammikuun aikana odotuksissa on 200 000 annosta lisää. Yleisimmät virheet liittyvät sekä Kilpailuja kuluttajaviraston (KKV) että Kiinteistöliiton edustajien mukaan rakentamisen laatuun. Olemme kohta vuoden pärjänneet verrattain hyvin (koronaa vastaan) suojautumalla ja torjumalla. Nämä ovat merkki vasta-ainereaktion käynnistymisestä ja ovat tavallisia rokotteisiin liittyviä vaarattomia oireita. • Rokote voi herättää pistoskohdassa paikallisreaktion tai lieviä ohimeneviä muita oireita kuten väsymystä tai lämmön nousua. KAINUUN soten ensihoitopäällikkö Jukka Angerman sai ensimmäisenä kainuulaisena koronarokotteen. A6 // UUTISET Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Kiinteistöliiton apulaispäälakimies ja kuluttajariitalautakunnan jäsen Kristel Pynnönen tiivistää STT:lle, että yksi suurimmista ongelmista on rakennuttajien ja aliurakoitsijoiden korjausaikojen pitkittyminen. Maso ei usko, että rakentamisessa olisi tapahtunut suuntaa määräävää laadun heikkenemistä. Nousevat määrät ovat useamman tekijän lopputulos. Kainuun keskussairaalassa käynnistetyissä rokotuksissa ensimmäisinä rokotetaan päivystyspotilaita hoitavat, näytteenottajat sekä tehoja valvonta-osaston henkilökunta. Aiheettomiakin hakemuksia tulee, mutta yleisesti niihin on aihetta. KULUTTAJARIITALAUTAKUNNASSA iso käsiteltävä asiakokonaisuus on uusien asuntojen osalta asuntokauppalain mukaiset vakuuden vapautumista vastustavat hakemukset. KULUTTAJARIITALAUTAKUNNASSA on tällä hetkellä vireillä satoja valituksia
• Työryhmä esitti, että valtio ostaisi lentoliikennettä vuoden 2021 loppuun saakka. – Nyt odotamme komissiolta kilpailutuksen julkaisulupaa. On täysin selvää, että oletettu kysyntä nyt huhtikuussa on ihan erilainen kuin vaikkapa ensi vuoden marraskuussa. • Marraskuussa varmistui, että valtio tukee lentoja 11,5 miljoonalla eurolla yhdeksän kuukauden ajan huhtikuusta tämän vuoden loppuun. Traficom julkaisi joulukuun puolivälissä päätöksen julkisen palvelun velvoitteesta, jossa on määritelty lentojen peruspalvelutasoa. Syynä on se, että lennoista tehtävä uusi kilpailutus ei pääse etenemään, koska EU:n komissio ei ole julkaissut vielä tietoa kilpailutuksesta virallisessa lehdessään. Eniten matkustajia lensi juuri Kajaaniin, sillä Finavian marraskuun tilastojen mukaan Kajaanin kentän matkustajamäärä oli marraskuussa 265 matkustajaa. joulukuuta ja tähän mennessä Suomessa on rokotettu noin seitsemän tuhatta koronaviruspotilasta hoitavaa terveydenhuollon ammattilaista. tammikuuta 2021 UUTISET // A7 Tanja Nuotio, Jukka Keränen • Kajaania ja neljää muuta maakuntakenttää eri puolilla maata uhkaa jälleen lentomotti huhtikuun alussa. Halvempia lipputyyppejä on oltava tarjolla vähintään 40 prosenttia koko lippumäärästä. –?Pientä viivästystä voi tämän takia tulla, mutta pitkää taukoa ei tule, Liikenneja viestintävirasto Traficomin johtaja Pipsa Eklund toteaa. –?Siinä on heti pääsiäinen (2.–5. Se on välttämätöntä ennen Suomen omia toimia. Nyt käytössä on kaksi eri rokotetta. Minna Akimo • Euroopan komissio myönsi toiselle koronarokotteelle myyntiluvan keskiviikkona myöhään iltapäivällä. Mikäli Kemin ja Kokkolan lennot liikennöidään niin kutsuttuina kolmiolentoina, pitää paikkamäärän olla vähintään 50. Eklund toivoo vielä, että kilpailutettujen lentojen aloitusta ei tarvitsisi viivästyttää ollenkaan. Komissio käsitteli rokoteasiaa nopealla aikataululla heti sen jälkeen, kun Euroopan lääkevirasto (EMA) kertoi suosittelevansa ehdollisen myyntiluvan myöntämistä Modernan koronarokotteelle. –?Palveluvelvoite tulee asettaa, jotta voimme julkaista tarjouspyynnön, Pipsa Eklund kertoo prosessin kulusta. LENTOLIIKENNE Kajaaniin ja muille suljetuille kentille alkoi kuukausien tauon jälleen marraskuun alussa. Hän toteaa silti, että uusi liikenne ei voi alkaa yhdessä päivässä. Lentomääriä kuvaa laskeutumisten ja nousujen määrä Paltaniemeltä: vielä helmikuussa TAUSTA Valtio tukee vain tänä vuonna • Finnair keskeytti lennot viidelle maakuntakentälle viime maaliskuussa koronan vuoksi. Suomessa rokotukset alkoivat 27. Aiemmin Euroopan lääkevirasto on myöntänyt myyntiluvan jo käytössä olevalle Pfizerin ja saksalaisen Biontechin kehittämälle rokotteelle. • Lennot ovat alueille tärkeitä muun muassa vientiteollisuuden ja korkeakoulujen vuoksi. VIISI MAAKUNTAKENTTÄÄ oli lentomotissa viime vuonna reilut puoli vuotta, kun Finnair keskeytti lennot koronakriisin vuoksi. Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan on lennettävä vähintään 29-paikkaisella koneella. Joulukuun tilastoja Finavia ei ole vielä julkaissut. –?Lentojen tarjoajalla, varsinkin ulkomaalaisilla, pitää esimerkiksi olla mahdollisuus tuoda rauhassa kalustoa Suomeen. –?Tämän lisäksi velvoitteeseen on rakennettu mahdollisia optioita ja lisälentojen harkintaa kysynnän mukaan. Euroopan lääkevirasto päätyi suosittelemaan myyntiluvan myöntämistä yksimielisesti. Moderna on kertonut, että se pystyy tuottamaan vähintään 600 miljoonaa rokoteannosta tämän vuoden aikana. YHDYSVALTALAISEN lääkeyhtiö Modernan koronarokote on toinen EU-maissa ehdollisen myyntiluvan saanut koronarokote. Joensuuhun on lennettävä suuntaansa vähintään 50-paikkaisella koneella. Eklundin mukaan huhtikuun tauko tulisi olemaan huomattavasti tätä lyhyempi. EUROOPAN lääkeviraston mukaan yhdysvaltalaisen lääkeyhtiön Modernan kehittämää koronarokotetta voidaan käyttää kaikille yli 18-vuotiaille henkilöille. Kuva on Kajaanista 2018. Kajaanissa 265 lentomatkustajaa marraskuussa. Kemiin lensi 207, Joensuuhun 156, Kokkolaan 72 ja Kajaanin kolmiolennoilla Jyväskylään 47 matkustajaa. • Mitä sitten tapahtuu lennoille ensi vuonna, on vielä epäselvää ja vasta muotoutumassa. Molemmat rokotteet perustuvat RNA-tekniikkaan, mutta Modernan koronarokote on helpompi kuljettaa, koska se vaatii säilyäkseen vain 20 pakkasastetta. Kliinisten tutkimustulosten mukaan rokote estää tehokkaasti Covid-19-tautia yli 18-vuotiailla henkilöillä. Finnair lensi Kajaaniin maanantaisin ja keskiviikkoisin ATR72 -koneilla. Yhdensuuntainen lippu jokaiselle viidelle maakuntakentälle saa maksaa kaikkine veroineen ja maksuineen enintään 200 euroa. Velvoitteessa on määritelty lentokoneiden paikkamäärät. Molempia rokotteita on pistettävä kaksi annosta. Komissio ei ole antanut aikataulutietoja, Eklund sanoo. huhtikuuta), mutta alueiden kanssa on jo puhuttu, että pääsiäisenä lentotarve ei ole niin iso. VIISI maakuntaa joutui yli puolen vuoden lentomottiin viime maaliskuussa, kun Finnair keskeytti lennot. SUOMESSA OLTIIN valmiina kilpailutuksen aloittamiseen hyvissä ajoin ennen joulua. EUROOPAN lääkevirasto puoltaa Modernan koronarokotteelle myönnettävää ehdollista myyntilupaa. SUOMI on varannut Modernan koronarokotetta yhteensä miljoona annosta. Tutkimuksen mukaan rokotteen yleisimmät haittavaikutukset olivat lieviä tai kohtalaisia ja ne paranivat muutamassa päivässä. • Finnair kertoi syyskuussa, että se aloittaa lennot taas lokakuun lopussa, mutta lopettaa ne maaliskuun lopussa. Myyntiluvan puoltamista odotettiin jo alkuviikosta, mutta lääkeviraston päätös venyi parilla päivällä. Modernan kehittämään koronarokotetutkimukseen on osallistunut 30?000 koehenkilöä. LIPPUJEN HINNOISTAKIN on palveluvelvoitteessa sanottu. Velvoitteen mukaan lentoyhteyksien vähimmäismäärä Helsinki-Vantaalta viidelle maakuntakentälle on oltava kaksi päivittäistä edestakaista vuoroa arkipäivisin maanantaista perjantaihin lukuun ottamatta esimerkiksi arkipyhiä. niitä oli 209, kun marraskuussa enää 18. Edestakainen lippu saa maksaa enintään 300 euroa. Kontion arvion mukaan Modernan rokotteesta ei kuitenkaan saada suurta apua koronarokotuksiin, koska sitä on tulossa Suomeen alkuvaiheessa vain noin 10?000 annosta viikossa. GARY CORONADO / EPA. Modernan rokote sai vaadittavat luvat Suomi saa uusia rokotteita parissa viikossa myyntiluvan myöntämisen jälkeen. • Liikenneja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) asetti elokuussa työryhmän pohtimaan ratkaisua. THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio on aiemmin kertonut, että EMA:n hyväksymisen jälkeen rokotteita saadaan Suomeen noin parissa viikossa. Lentomotti uhkaa taas huhtikuussa Kajaania Maakuntakentät voivat jäädä jälleen ilman lentoja, koska kilpailutus ei etene ennen EU:n virallista julkaisulupaa. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Tämän ajan lentoja nyt kilpailutetaan. Valtion rahahana tyrehtyy tämän vuoden jälkeen. Tilaukseen sisältyy myös optio miljoonasta lisäannoksesta. Maailmalla myyntiluvan myöntämistä odottaa myös kolmas, Astra Zenecan ja Oxfordin yliopiston kehittelemä koronarokote. Euroopan lääkevirasto odottaa lisätietoja rokotteen kliinisistä tutkimuksista. Finnair lopettaa lennot Kajaanin, Joensuun, Jyväskylän, Kemin ja Kokkolan kentille maaliskuun lopussa, eikä uutta liikennettä välttämättä päästä aloittamaan heti huhtikuun alussa. –?Rokote antaa uuden työkalun nykyisen hätätilan voittamiseksi, EMA:n pääjohtaja Emer Cooke sanoi keskiviikkona julkaistussa tiedotteessa. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi asiasta Twitterissä. • Traficom on saanut kyselyjä jo useilta yhtiöiltä
lk, Italia Valio Profeel Proteiinirahkat 175 g (5,60/kg) 098 125 259 229 kg Rainbow Miniluumutomaatti 250 g (5,00/kg) 1. Ensimmäisessä haussa voi hakea vieraskielisiin koulutuksiin, Taideyliopiston koulutuksiin sekä Tampereen yliopiston teatterityön koulutukseen. lk, Suomi Golden Omena 1. A8 // UUTISET Kainuun Sanomat // Torstaina 7. lk, Espanja Kotimaista Kanan fileesuikale maustamaton 300 g (8,63/kg) Vaasan Ruispalat Ohut Herkku 12 kpl/ps 390 g (5,87/kg) Suomalainen Suomalainen Suomalainen raikas alku uuteen vuoteen • Kevään ensimmäinen yhteishaku alkaa tänään torstaina. Kansainvälistä ilmapiiriä tukevat myös koulutuksissa suomalaisten ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden lisäksi opiskelevat vaihto-opiskelijat yhteistyökorkeakouluista eri puolilta maailmaa. 050 438 2831 Sanna Kiiveri-Haverinen p. pantin 0,40 123 189 Akonlahden Puutarha Jääsalaatti 100 g (12,90/kg) 1. www.kainuunsanomat.fi KAINUUN SANOMAT/KOTI-KAJAANI: 129 Saarioinen Keitot 300 g (6,30/kg) 189 Kotimaista Kivennäisvedet 1,5 l (0,55/l) sis. Koulutuksen sisällöissä painottuvat muun muassa strateginen johtaminen, globaalit talouden ilmiöt sekä uusien teknologioiden hyödyntäminen liiketoiminnassa. Yhteishaussa viisi Kamkin englanninkielistä koulutusta YHTEISHAKU Kamkissa haettavana olevat koulutukset • Bachelor´s Degree in International Business • Bachelor´s Degree in Sports and Leisure Management • Bachelor’s Degree in Tourism • Bachelor’s Degree in Esports Business • Master´s Degree in International Business Management. 010 665 7200* ks.rivit@kainuunsanomat.fi kk.porssi@kainuunsanomat.fi Jakelupäivystys p. + 16,69 snt/min. Kaikissa Kamkin tarjoamissa koulutuksissa korostuvat kansainvälinen toiminta ja projektioppiminen jokaisen alan erikoispiirteiden näkökulmasta. Mukana ovat liikuntaja valmennusalan koulutus, kansainvälisen matkailubisneksen ja tapahtumatuotannon koulutus, kansainvälisen liiketoiminnan koulutus sekä koulutus, joka antaa valmiudet toimia e-urheiluun liittyvien projektien ja tapahtumien parissa valmentajana tai markkinoinnin ammattilaisena. 0800 95505 (maksuton numero) ma-la klo 7.00-11.00 Yritysmyyntimme palvelee ma-pe klo 8.00 – 16.00 Saija Utriainen, p. 050 433 0153 ks.ilmoitukset@kainuunsanomat.fi kk.ilmoitukset@koti-kajaani.fi *puhelujen hinnat 8,35 snt/puh. tammikuuta 2021 Sisältömarkkinointi PALVELEMME Asiakaspalvelupisteemme on avoinna ma-pe klo 9.00 – 11.00 ja 12.00 – 15.00 Kauppakatu 11, 87100 Kajaani Puhelinpalvelumme palvelee ma-pe klo 9.00 – 15.00 p. Englanninkielisessä koulutuksessa opiskelu tukee työelämässä tarvittavan kansainvälisyys-, kielija kulttuuriosaamisen kehittymistä. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa tutkinnon suorittaneille valmiudet oman alan vaativiin asiantuntijaja johtotehtäviin nopeasti muuttuvassa globaalissa ympäristössä. Koulutuksiin haetaan osoitteessa www.opintopolku.fi. Tällä hetkellä Kamkissa opiskelee reilut sata ulkomaalaista opiskelijaa yli 40 eri maasta. Lisäksi voi hakea englanninkieliseen Master-tason koulutukseen. Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutuksista ensimmäisessä yhteishaussa mukana on viisi englanninkielistä koulutusta
Homanen toteuttaa kainuulaista matkailua parhaimmillaan. Kirjoita viestiin KSKAINUU, ehdokkaan nimi ja yhteystietosi. 19. Kilponen kohtaa oppilaita, kuuntelee ja on läsnä kohtaamisissa. 4. Niko Korhonen oli vuoden paras pelaaja Superpesiksessä koronakesänä 2020. Äänesi voit antaa joko lähettämällä vieressä olevan kupongin osoitteellamme tai lähettämällä sähköpostitse ehdokkaasi nimen ja lyhyen perustelun valinnallesi osoitteeseen: vuoden.kainuulainen@kainuunsanomat.fi. Klemetti edustaa tällä hetkellä SM-liigajoukkue Kalpaa. Täytä oheinen kuponki ja mikäli haluat osallistua myös arvontoihin, lisää kuponkiin tai sähköpostiin oma nimesi ja yhteystietosi. Miariikka Tervonen, Kajaani, kiinteistöalan yrittäjä. 7. 14. Hän kokee tärkeänä omaishoitajien tukemisen ja vähentää näin yhteiskunnallista taakkaa. Olen Kainuun Sanomien tilaaja. 10. Vuoden kainuulainen -kilpailun ehdokkaat on valittu Kainuun Sanomien toimituksen ja lukijoiden ehdotuksista, joita tuli lähes 90. 20. Sara Soini, Kajaani, kampaamoyrittäjä. Arto Tolonen, Ristijärvi, hiihtomies. Niko Korhonen, Sotkamo, pesäpalloilija. Kiitos mielipiteestäsi! Toimitus PL 150 87101 Kajaani Onko joku ylläolevista henkilöistä mielestäsi ansainnut Vuoden 2020 kainuulainen -tittelin, vai onko tiedossasi joku muu, joka on toiminnallaan perustellusti edistänyt kainuulaisten elinoloja, toiminut esimerkillisesti maakuntamme parhaaksi tai ollut ylivoimainen alansa asiantuntija, taitaja tai kehittäjä. Pekka Määttä, Kajaani, laamanni. 18. Suomen Luokanopettajat ry valitsi Kilposen Vuoden 2020 luokanopettajaksi. Karoliina Kuvaja, Kajaani, teatteri-ilmaisun ohjaaja. 6. Hannu Koivusalo, Sotkamo, urheilumanageri. 8. Anja Homanen, Paltamo, matkailuyrittäjä. Parturi-kampaamon omistaja kiertää myös talosta taloon ja käy myös naapurikunnassa kiertävänä parturi-kampaajana. Outi Tarkiainen, Kuhmo, säveltäjä. Hän oli yksi sotkamolaisista takuumiehistä, joiden ansiosta Sotkamon Jymy palasi kultakantaan. Äänestysaika on 7.1.2021– 19.1.2021. tammikuuta 2021 // A9 Kainuun Sanomat // Perjantaina 10. Arvomme kaikkien äänestäneiden kesken älypuhelimen. 3. Se on Suomen suurin moottoriuistelutapahtuma ja yksi Kainuun suurimpia kesätapahtumia konsertteineen. 15. 5. Määttä on tuonut esille sidosryhmien tärkeyden myös oikeushallinnossa ja kehittänyt käräjäoikeutta. Hän työskentelee hoivakodissaan Kontiomäessä ja on esimiehenä sekä hoitajana välittävä, kannustava ja tasa-arvoinen. 2. Sen ansiosta epidemia on pysynyt hyvin kurissa Kainuussa. 9. Karjalainen ja XXXFishing Club Paltamo ovat järjestäneet Paltamossa Kuhakunkkukisan monena vuonna. Heikkinen on rakentanut perheineen noin 100 lehmän lypsykarjapihaton Veijolan maitotilalle Hyrynsalmelle. Kyösti Karjalainen, Paltamo/ Kiina, yrittäjä. Kilpailun järjestää Kainuun Sanomat.. Puuronen on käynnistänyt ja kehittänyt Paljakan hiihtokeskusta Puolangalla kohti uutta nousua. Hän opettaa 1. Hän toimii myös matkailuyhdistyksen puheenjohtajana. Miariikka Tervonen on kainuulainen työmyyrä. Hyrynsalmelainen 11-vuotias koulupoika nousi joulun alla valtakunnan tietoisuuteen jätkänkynttilöillään, joita hän valmistaa omin käsin moottorisahallaan myyntiin saakka. Hanna Mäkipää, Sotkamo, hoivakotiyrittäjä. Paltamon Jättiläisenmaan yrittäjä puolisonsa Vesan kanssa. Työllistää nuoria kampaajia ja opastaa harjoittelussa olevia uusia alalle tulevia suurella ammattitaidolla. Hän on tuonut paljon iloa, valoa ja toivoa ihmisten elämään yli 30 vuoden ajan ja erityisesti nyt koronan aikana. Klemetti on hieno esimerkki kainuulaisesta sitkeydestä ja työteliäisyydestä. Kajaanin kaupungin vuoden 2020 kulttuuripalkinnon saaja. Hän on muun muassa Kainuun Yrittäjien puheenjohtaja ja myös Suomen Yrittäjien hallituksessa. Kuhmoon kotiutunut säveltäjä on luonut nopeasti kansainvälistä uraa. Irma Heikkinen, Kuhmo, yrittäjä. Sanni Kilponen, Kajaani, luokanopettaja. Äänestykseen voit osallistua myös osoitteessa www.kainuunsanomat.fi tai tekstiviestillä numeroon 13234. tammikuuta 2020 VIIKONVAIHDE // A23 Kuka on mielestäsi Vuoden 2020 kainuulainen ja miksi. Viestin hinta 0,90 euroa. 11. Hän on teatteri-ilmaisun ohjaaja, näyttelijä, tuottaja ja ammattimainen doula. Koivusalo järjestää maanlaajuista näkyvyyttä kerääviä tapahtumia Vuokatissa. Aleksi Klemetti, Kuhmo, jääkiekkoilija. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Hiihtoseura Vuokatti Ski Team tuottaa vuodesta toiseen huipputason hiihtäjiä laadukkaalla valmennustyöllä. Hän on lisännyt avoimuutta ja tiedottamista käräjäoikeuden asioista. Hän on palvelualtis ja käyttää paikallisia ruoka-aineita ja metsän antimia ruuanlaitossa. Miikka Minkkinen on nuori yrittäjä Kainuusta ja on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kasvattaa kainuulaista metsäalan yritystään näkyväksi koko Suomen alueella. Juho Kemppainen, Hyrynsalmi, jätkänkynttilämestari. Vuoden 2020 kainuulainen Tekstaa kiitos On mielestäni: Perustelut: Nimi: Osoite: Puhelin: Postimerkki . Koukkari on selkeäsanainen viestijä ja on pitkäjänteisesti tiedottanut koronapandemiasta ja ohjeistanut kainuulaisia vastuulliseen toimintaan. Aila Kemppainen, Kajaani, rovasti. 13. Mika Puuronen, Puolanka, matkailuyrittäjä. 1. 12. Määttä on tuonut tehoa käräjäoikeuden toimintoihin. Arto Tolonen on ansioitunut pitkän linjan hiihtomies ja Ristijärven Pyryn ensi keväänä isännöimien hiihdon SM-kisojen kilpailunjohtaja. Olli-Pekka Koukkari, Kajaani, Kainuun pandemiapäällikkö. Muistathan perustella valintasi lyhyesti. Yksi tilausteos on ehdolla merkittävän kansainvälisen musiikkipalkinnon saajaksi. 17. 16. Miikka Minkkinen, Suomussalmi, metsäalan yrittäjä. Hänellä on pitkä yrittäjyys ja kova ammattitaito. Martta Heikkinen, Hyrynsalmi, maanviljelijä ja kanttori. Aila Kemppainen on seurakunnan rovasti ja kappalainen, joka puolustaa kainuulaisia ihmisiä aina kun siihen on tullut tilaisuus. luokkaa Kätönlahden koululla
Kiireellisin olisi päätös paikallisen sopimisen toteuttamisesta lakiteitse koskemaan kaikkia, myös järjestäytymättömiä yrityksiä. KORONAKRIISIN hoidon lisäksi Lepomäki kannustaa hallitusta rakenneuudistuksiin kevään puoliväliriihessä. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Lepomäki vaatii hallitukselta yrittäjille helpotuksia niin kauan, että tautitilanne oleellisesti paranee. Eduskunta on istuntotauolla ja edustajalla on aikaa olla perheen kanssa. Valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi 2015 ja 2019 eduskuntavaaleissa. Puolue ajaa Viron yritysveromallia, mutta ei kerro, miten rahoitettaisiin yhteisöveroon tuleva viiden miljardin euron lovi. Lepomäki sanoo, että isossa kuvassa yrityksille annetut rahalliset tuet ovat olleet hyviä väliaikaisia ratkaisuja. Edessä on jättimäisiä uudistuksia, kuten soten mukana tulevat maakunnat, joita kokoomus vastustaa. Maksuhäiriömerkinnät ovat monet yrittäjän arkipäivää koronavuonna, ja ne estävät esimerkiksi y-tunnuksen tai starttirahan saamisen. Koronan nopeammin leviävä tautimuunnos on jo tullut Suomeen. Merkit ovat olemassa, että tautitilanne vielä heikkenee ennen kuin se lähtee rokotusten ansiosta paranemaan. Lepomäki uskoo, että ennen kuntavaaleja puhutaan jo muustakin kuin koronasta. Lepomäen mielestä rahatukien lisäksi tarvitaan monia muita ratkaisuja. • Valittiin kokoomuksen varapuheenjohtajaksi 2020. Toiveena on tietysti, että yritykset pääsevät mahdollisimman nopeasti normaaliin tilanteeseen. Kirsi Turkki • Kokoomuksen kannatus oli joulukuussa julkaistussa Helsingin Sanomien gallupissa 16,2 prosenttia. • Ikä: 38 vuotta. Puolue suhtautuu nuivasti muualta tuleviin ihmisiin, mutta Suomessa on paljon yrityksiä, jotka eivät pyörisi ilman muualta tulevia ihmisiä. Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Lepomäki sanoo, että on pakko myöntää, että lukema huolestuttaa. Maksuvalmiusja kassa-asiat hoidettaisiin kuntoon paremman tilanteen aikana. Kotitalousvähennystä tulisi kasvattaa ja työn verotusta laskea. Tappiomielialaa ei ole aistittavissa puoluejohdossa, eikä kentälläkään.. • Työskennellyt aiemmin muun muassa rahoitusalalla, kasvuyrityksessä sekä ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana. MONET ASIANTUNTIJAT ovat arvioineet, että Suomessa nähdään alkuvuodesta konkurssirypäs, kun monet viime vuonna lykätyt yritysten maksut tulevat maksettaviksi. ARTTU LAITALA KUKA. Kokoomuksen leipälajiin, ratkaisujen hakemiseen pitkällä tähtäyksellä, ei ole löytynyt tarpeeksi kaikupohjaa. –?Jos on kerran tehnyt konkurssin, niin uudelleen jaloilleen ja uutta yritystä kehiin, tällaista anteeksiantamisen kulttuuria mielestäni tarvittaisiin enemmän. Lepomäen kiinnostusta puolueen puheenjohtajaksi on arvuuteltu. –?Ihmiset keskustelevat, mistä haluavat, minua ei kiinnosta muu kuin se, että tehdään täysillä kuntavaalit. Ne, joilla on ollut radikaalisti erilainen näkemys hallituksen toimiin, ovat hakeutumassa perussuomalaisiin. –?Suomessa on maailman jäykimmät työmarkkinat ja perussuomalaiset ovat jopa jäykistämässä niitä lisää. –?Nämä kuulostavat pieniltä yksityiskohdilta, mutta lopulta ne eivät sitä ole. –?Entistä yrittäjää ei pidä roikottaa 4–5:tä vuotta tilanteessa, ettei hän uskalla tarttua mihinkään. –?Päätökset eivät parissa viikossa tule eduskunnasta läpi, mutta tieto siitä, että ne ovat tulossa, saattaisi kannustaa yrityksiä palkkaamaan tai tekemään investointeja ja näkemään valoa tunnelin päässä. Jos tautilanne alkaa keväällä helpottaa, niin yritykset pystyisivät avaamaan liiketoimintaansa ja keskittymään siihen. • Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta. KOKOOMUKSEN varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Lepomäki sanoo, että tappiomielialaa ei ole aistittavissa, vaikka kokoomuksen kannatusluvut ovat alamaissa. Lepomäen mielestä maksuhäiriömerkintä pitäisi poistaa heti, kun velka on suoritettu tai sitten kun saatava on vanhentunut. –?Laajemmissa kansanjoukoissa ei ole ollut halua hakea vaihtoehtoa hallituksen toiminnalle. • Syntynyt Helsingissä, asuu Espoossa. Elina Lepomäki • Nousi eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä vuonna 2014 varasijalta. Kokoomus helpottaisi yritysten kriisiä verojärjestelmän kautta. –?Tärkeintä olisi nyt antaa yrittäjille lisäaikaa, koska merkittävä epävarmuus jatkuu. Lepomäki korostaa, että lykkäyksissä ei ole kyse kuin muutamista kuukausista. ”Jos on kerran tehnyt konkurssin, niin uudelleen jaloilleen ja uutta yritystä kehiin, tällaista anteeksiantamisen kulttuuria tarvittaisiin enemmän.” ELINA LEPOMÄKI kokoomuksen varapuheenjohtaja Yrittäjille on nyt tärkeää saada lisäaikaa . Koronan vuoksi yritykset voivat hakea jo toista kertaa kustannustukea ja esimerkiksi Finnveran rahoitusta ja takauksia. Kokoomus helpottaisi yrityssaneeraukseen pääsyä ja loisi pikayrityssaneerausmenettelyn yritysten nopeaksi tervehdyttämiseksi. tammikuuta 2021 Tappiomielialaa ei ole Kirsi Turkki • Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Lepomäki nauttii pääkaupunkiseudunkin peittäneestä valkoisesta lumesta. Kyselyiden mukaan pienyrittäjiä on siirtynyt kokoomuksesta perussuomalaisiin. Kokoomuksen talouspolitiikan osaajiin kuuluva Lepomäki on huolissaan yritysten synkistä näkymistä. Maksuhelpotukset auttaisivat yritysten suunnittelua. Keskustelun kokoomuksen puheenjohtajasta on arvioitu alkavan, jos kuntavaalit eivät mene hyvin. –?Upeaa kun on lunta, ei ole niin synkkää, Espoossa asuva Lepomäki sanoo. • Koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri. A10 // UUTISET Kainuun Sanomat // Torstaina 7. . Lepomäki kannustaa yrittäjiä pohtimaan perussuomalaisten politiikkaa. Verojen helpotettuja maksujärjestelyjä pitäisi jatkaa kesäkuuhun asti ja maksujärjestelyssä olevien verojen korko pitäisi laskea nollaan. Viime vuonna jaossa oli yksinyrittäjien tuki. Lepomäki sanoo, että nyt kun monet muut käytännöt ovat menneet uusiksi, myös yrittäjille ja yrityksille pitäisi antaa uusi alku
KIMMO PENTTINEN / ARKISTO FAKTA KT-kysely: Joka toinen lomauttaisi • Kuntatyöantajat (KT) julkaisi koronakeväällä kunnille tekemänsä pikakyselyn tulokset. Odotettua hitaamman rokotustahdin vauhdittamiseksi hallituksella ei ole lähteen mielestä kovin paljon tehtävissä. • KT:n tutkimuspäällikön Mika Juutisen mukaan lomautusaalto kunnissa oli keväällä todella mittava. Huolta hallituksessa on kuitenkin aiheuttanut tavanomaista helpommin leviävän koronavirusmuunnoksen tulo Suomeen. NIEMI-LAINEEN mukaan työnantajia edustava Jalonen on myös todennut viime keväänä, että kuntapuolella ei ole mahdollisuutta nopeutettuun yt-menettelyyn. Tästä keskustellaan tänään hallituksessa tuoreiden epidemiatietojen valossa. tammikuuta alkaen. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla, että Suomi voi joutua päivittämään koronastrategiaansa sen takia. Aki Taponen • Hallitus saa tänään epidemologisen katsauksen koronatilanteesta valtioneuvoston yleisistunnon jälkeen. Ay-johtaja pitää pikalomautuksia tarpeettomina JHL:n puheenjohtajan mukaan henkilöstön tarve on ollut suuri kunnissa koronaaikanakin.. Koronarajoitusten kiristämisestä ei kuitenkaan näillä näkymin ole luvassa päätöksiä. Keväällä koronaepidemian ensimmäisessä vaiheessa kunnat sulkivat ja rajoittivat toimintojaan koko maan laajuisesti. –?Ja tämä on ollut järkevää, että asiat on pystytty katsomaan rauhassa ja yt-neuvottelut on käyty normaalin lain mukaisesti. –?Rokotusten käytännön järjestelyt eivät ole hallituksen vastuulla, vaan sairaanhoitopiirien ja kuntien vastuulla. –?Kunnissa lomautusten käyttö koronaepidemian aikana on ollut hyvin rajattua ja ne ovat kohdistuneet vain tiettyihin toimialoihin, Jalonen sanoi Lännen Median haastattelussa lauantaina. Kesän jälkeen Suomi otti käyttöön alueelliset rajoituspäätökset ja nyt rajoitusten määrä sekä laajuus kunnissa vaihtelevat jatkuvasti. KEVÄÄLLÄ myös perusopetus siirtyi etäopetukseen. Näillä näkymin siihen ei ole tarvetta. Seuraavassa epävirallisessa etäkokouksessaan 13. Huolta hallituksessa on aiheuttanut helpommin leviävän koronavirusmuunnoksen tulo. –?Kaikki henkilöstöryhmät ovat olleet töissä kouluissa, päiväkodeissa, palopuolella, sairaaloissa. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. helmikuuta. EDUSKUNTARYHMIÄ valmisteltiin joulun alla siihen mahdollisuuteen, että eduskunta voitaisiin joutua kutsumaan koolle ennenaikaisesti, jos valmislaki jouduttaisiin ottamaan käyttöön. Niitä sosiaalija terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tietenkin ohjeistavat, hallituslähde totesi Lännen Medialle. Niin kauan kuin koronavirusmuunnoksen aiheuttamat tautitapaukset pystytään jäljittämään, strategian muutosta tuskin vielä tehdään. Vaikka ruokalat tyhjenivät, niiden keittiöissä työt jatkuivat. Hallitus keskustelee tänään koronatilanteesta Uusista tiukennuksista tuskin päätetään. Lakimuutos antaisi kunnille ja aluehallintovirastolle mahdollisuuden sulkea esimerkiksi alueen elinkeinotoiminnan asiakastiloja kahdeksi viikoksi tartuntaketjujen syntymisen estämiseksi. • Valtion tukipaketti kunnille helpotti osaltaan kuntien painetta lomauttaa tai irtisanoa henkilöstöään. Henkilökunta on ollut töissä tai sitten on löytynyt korvaavia töitä heille, joilla ei ole juuri sillä hetkellä kovaa trafiikkia normityössä, hän perustelee. Niemi-Laineen mielestä yksityisellä sektorillakin olisi pystytty toimimaan ihan samalla tavalla. –?Pikalomautusten jatkamisellehan ei ole nyt sitten enää alkaneen vuoden puolella ollut sielläkään tarvetta. • Kunnallisveroprosentti nousee tänä vuonna 39 kunnassa, laskee neljässä. Marin väläytti mahdollisuutta, että pitäisikö Suomessa siirtyä nykyisestä hybridistrategiasta viruksen tukahduttamisstrategiaan. Maahantulon rajoituksia aiotaan jatkaa jälleen kuukaudella. Helpotusta niihin voi olla luvassa vasta myöhemmin rokotusten yleistymisen myötä, jolloin maahan pääsyn ehdoksi tulisi rokotustodistus. Sanna Marin (sd.) sanoi, että Suomi voi joutua päivittämään koronastrategiaansa sen takia. MAURI RATILAINEN MAAHANTULON rajoituksia ja EU:n sisärajatarkastuksia jatketaan. Sosiaalija terveysvaliokunta käsittelee lainmuutosta tammikuussa eduskunnan istuntotauon aikana. Matkustajalennot Britanniasta Suomeen on toistaiseksi kielletty Traficomin päätöksellä. Hallituslähteen mukaan tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, jos käy ilmi, että koronaviruksen brittimuunnos alkaa levitä laajasti Suomessa tai tartunnat muuten ryöpsähtävät voimakkaaseen kasvuun. • Tuolloin joka toinen kunta ja kuntayhtymä arvioi joutuvansa lomauttamaan henkilöstöään vuoden 2020 aikana. tammikuuta 2021 UUTISET // A11 Virpi Niemistö • Nopeutettua irtisanomismallia ei pystytty ottamaan kunnissa käyttöön, koska henkilöstön tarve on ollut korona-aikanakin niin suuri. Tätä mieltä on julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) puheenjohtaja Päivi NiemiLaine. tammikuuta valiokunta kuulee asiantuntijoita. Tartuntatautilain muutos, joka toisi paikallisille ja alueellisille viranomaisille lisää mahdollisuuksia nopeisiin toimiin koronaviruksen leviämisen estämiksi, on parhaillaan eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnassa. Nämä niin sanotut pikalomautukset olivat mahdollisia yrityksissä huhtikuun alusta joulukuun loppuun. • Koronan seuraukset ovat lisänneet entisestään monen kunnan taloudellista ahdinkoa. Toiveissa on, että eduskunta saisi lakimuutoksen hyväksyttyä helmikuun alkupuolella. Yksityisellä sektorilla kykyä reagoida koronan aiheuttamiin vaikeuksiin parannettiin viime vuoden puolella lyhentämällä yt-menettelyä väliaikaisesti. Sairaalahoidon tarve ei ole kuitenkaan tähän mennessä kasvanut niin paljon kuin pahimmissa uhkakuvissa pelättiin, hallituslähteestä kerrottiin ennen loppiaista Lännen Medialle. Istuntotauolta eduskunta palaa 2. Sitten on pystytty siellä katsomaan, kenelle töitä ei riitä. • Palkanmaksun keskeyttämisiin arvioi päätyvänsä joka kolmas kyselyyn vastanneista kuntatyönantajista. Lentoasemilla jaetaan myös ohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi. HALLITUKSEN ON tänään tarkoitus yleisistunnossa päättää EU:n sisärajavalvonnan ja ulkorajaliikenteen rajoitusten jatkamisesta kuukaudella 12. Monissa kunnissa ruoka-annoksia pystyi noutamaan kouluilta kotiin. Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalosen mukaan myös Kuntatyönantajat yritti viime vuonna moneen kertaan neuvotella kuntiin samanlaista nopeutettua yt-menettelyä, mutta ammattiliitot hänen mukaansa torjuivat esityksen. Etukäteen on tiedetty, että joulun ja uudenvuoden pyhien aikana ihmiset ovat käyneet koronatesteissä tavanomaista laiskemmin, joten tähänastiset tartuntaluvut eivät välttämättä ole antaneet oikeaa kuvaa tilanteesta
Uusia tartuntoja todettiin maanlaajuisesti vähintään 6?001, Japanin yleisradio NHK kertoo. Siitä kilpailevat istuva senaattori, republikaani David Perdue ja demokraatti, tutkiva toimittaja Jon Ossoff. Demokraatit säilyttivät enemmistönsä edustajainhuoneessa marraskuun vaaleissa, joten senaatin kohtalo on ratkaiseva Bidenin ajaman politiikan kannalta. –?Olemme olleet hieman varovaisia liputtamaan huolta rokotteista, koska useiden rokotteiden uskotaan saavan aikaan melko laajan immuunipuolustuksen, tartuntatautiasiantuntija Richard Lessells kertoo Reutersille. Tokiossa todettiin 1?591 tartuntaa. Demokraatti Raphael Warnockin voittoa hän osasi odottaa. Yhdysvaltain senaatissa on sata paikkaa. Toisen Georgian senaattorin paikka oli illalla Suomen aikaa vielä avoinna. –?Vaikka näillä mutaatioilla voi olla jotain vaikutusta, ne hyvin epätodennäköisesti mitätöivät rokotteiden vaikutuksen täysin. Ossoffilla oli CNN:n seurannan mukaan yli 17?000 ääntä enemmän kuin Perduella. JAPANISSA nähtiin uusien koronatartuntojen vuorokausiennätys. Istuva presidentti Trump hävisi marraskuussa presidentinvaalit demokraatti Joe Bidenille. Demokraattien menestyksen taustalla on Kokon mielestä puolueen tekemä hyvä ruohonjuuritason työ, onnistunut ehdokasasettelu ja vuonna 2018 kuvernööriksi pyrkineen Stacey Abramsin luoma innostus. Suga on pyrkinyt välttämään tiukkoja rajoituksia taloudellisen vahinkojen välttämiseksi. Warnockin julisti voittajaksi muun muassa yhdysvaltalainen televisiokanava CNN keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Presidentin puheen jälkeen sadat tunkeutuivat kongressirakennusta ympäröivien aitojen läpi, The Washington Post kertoo. Britannian kolmas koronasulku astui voimaan tiistaina. Terveysviranomaiset kohdistivat maan hallitukseen suurta painetta tiukan hätätilan julistamisen Tokion metropolialueelle. Myös monet presidentin nimitykset vaativat senaatin vahvistuksen. Kun äänistä oli iltaseitsemältä Suomen aikaa laskettu 98 prosenttia, Ossoff johti 0,4 prosenttiyksiköllä. Senaattoreja on kaksi jokaisesta osavaltiosta. Kokko muistuttaa, että vielä marraskuun osavaltion senaattorivaaleissa republikaani Perdue oli lähellä voittoa, ja tiistain vaaleissa Ossoff oli saanut jo 100?000 ääntä enemmän kuin marraskuussa. A12 // UUTISET // MAAILMA Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Washingtonin pormestari Muriel Bowser kehotti sunnuntaina ihmisiä pysymään poissa kaupungin keskustasta mielenosoitusten TOISEN GEORGIAN senaattoripaikan voittanut baptistipappi Raphael Warnock puhui kannattajilleen 4. –?Olen menossa senaattiin työskentelemään kaikkien georgialaisten hyväksi riippumatta siitä ketä äänestit näissä vaaleissa, Warnock sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan. Trumpin poika Eric Trump oli paikalla jo aiemmin. Ellipse-puistoon kerääntyneiden tuhansien mielenosoittajien joukossa oli Reutersin mukaan myös äärioikeistolaisia ryhmittymiä. ”Trump pelasi demokraattien pussiin” Väitöskirjatutkijan mukaan Donald Trump saa syyttää demokraattien senaattivaalimenestyksestä vaalivilppiväitteitään.. Trump ilmestyi yleisön eteen puolilta päivin paikallista aikaa ja aloitti puheensa väittämällä, että hän voitti vaalit. tammikuuta Riverdalessa Georgiassa. Sitä Kokko piti jopa todennäköisenä. Myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin viimeaikaisella käytöksellä on ollut tutkijan mielestä jopa ratkaiseva merkitys. . Trump ei ole myöntänyt tappiotaan missään vaiheessa, ja hän on syyttänyt toistuvasti vaaleja perättömästi vilpillisiksi. Tutkijat ovat löytäneet uudesta 501Y.V2-kannasta yli 20 mutaatiota, joista useat esiintyvät piikkiproteiinissa, jota virus käyttää tartunnan levittämiseen soluihin. Trump myös sanoi toivovansa, että varapresidentti Mike Pence ”tekee oikein”, eli puuttuisi vaalitulokseen. marraskuun vaaleissa. Saadakseen enemmistön itselleen demokraattien on voitettava Georgian molemmat senaattoripaikat. Brittiläiset tutkijat ilmaisivat maanantaina huolen siitä, että nykyiset koronarokotteet eivät välttämättä tarjoa suojaa Etelä-Afrikasta levinneeseen muuntuneeseen koronavirukseen. –?Onko täällä ketään, joka todella uskoo Joe Bidenin voittaneen nämä vaalit, Trump kysyi yleisöltä. Maan pääministeri Boris Johnson sanoi tiedotustilaisuudessa, että noin kaksi prosenttia väestöstä, ja noin miljoona ihmistä yksinomaan Englannissa, kantaa tartuntaa. Saksassa todettiin tiistaina 11?897 uutta tartuntaa vuorokaudessa. Japanissa uusi tartuntaennätys Senaatista tulossa sininen. Warnockista tulee osavaltion ensimmäinen musta senaattori. GEORGIAN senaattorivaalien uusinnan lopputulos vaikuttaa pitkälti presidentiksi nousevan demokraattipuolueen Joe Bidenin mahdollisuuksiin ajaa läpi vaalilupauksiaan, koska lakialoitteiden pitää saada niin edustajainhuoneen kuin senaatin hyväksyntä. –?Me emme ikinä luovuta, me emme ikinä tee myönnytystä, Trump sanoi puheessaan yleisölle. Demokraatteja edustava tutkiva toimittaja Jon Ossoff johti republikaanisenaattoria David Perdueta keskiviikkoiltana lievästi. Aikaisin keskiviikkona paikallista aikaa pitämässään puheessa Warnock oli jo luottavainen voitostaan. . Tämä laaja puolustus voi kohdistua useisiin osiin piikkiproteiinissa, ei vain yhteen, Lessells lisää. tammikuuta 2021 Hannu Toivonen • Demokraattiehdokkaiden menestys Georgian senaatin uusintavaaleissa oli väitöskirjatutkija Jani Kokolle ”pienimuotoinen yllätys”. Trump, joka ei edelleenkään myönnä häviötään, on kehottanut kannattajiaan osallistumaan mielenosoituksiin Washingtonissa. Koulujen opetus järjestetään etänä. Georgian senaattorivaalit menivät toiselle kierrokselle, kun kukaan ehdokkaista ei voittanut äänienemmistöä 3. Kaupat ja ravintolat pysyvät kiinni. Kun äänistä oli laskettu 98 prosenttia, Warnock johti prosenttiyksiköllä istuvaa republikaanisenaattoria Kelly Loeffleria. Viime viikonloppuna sanomaVilma Romsi, Reuters • Etelä-Afrikassa leviävä koronavirusmuunnos ei todennäköisesti ole täysin immuuni nykyisiä koronarokotteita vastaan, muunnoksen parissa työskentelevät paikalliset tutkijat kertovat Reutersille. Pence johti kongressin keskiviikkoiltaista istuntoa. Pääministeri Yoshihide Sugan uskotaan julistavan hätätilan torstaina. Tässä äänestyskamppailussa tilanne oli äärimmäisen tasainen. –?Trump on pelannut omalla käytöksellään demokraattien pussiin. Japanissa on noin 126 miljoonaa asukasta, joista Tokion metropolialueella noin 38 miljoonaa. Poliisi sai pysäytettyä joukon ennen kuin se pääsi sisälle rakennukseen. Demokraattiehdokkaat johtivat Yhdysvaltojen Georgian senaattorivaaleissa. Merkittävä osa Georgian republikaaneista on hyvin perinteisiä konservatiiveja, eivätkä he pidä Trumpin käytöksestä, Kokko sanoo. SAMALLA keskiviikkona myös presidentti Donald Trumpin kannattajat kokoontuivat Valkoisen talon edustalle, kun Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone ja senaatti kokoontuivat julkistamaan ja lopullisesti vahvistamaan presidentinvaalin tulokset. BRITANNIASSA ja Saksassa päätettiin alkuviikosta järeistä koronasuluista. SAKSAN liittokansleri Angela Merkel ilmoitti tiistaina, että maanlaajuinen koronasulku jatkuu tammikuun loppuun. Nämä asiat kertovat Trumpin vaikutuksesta. –?Se ei voi olla vaikuttamatta, että Trump on uhkaillut republikaanien johtoa, väittänyt vaaleja vilpillisiksi ja vaatinut äänten uudelleenlaskentaa useaan kertaan. Hannu Toivonen, Vilma Romsi, Reuters • Demokraatti Raphael Warnock voitti toisen Georgian avoimista senaattorin paikoista Yhdysvalloissa
EDWARD M. Viranomaisten mukaan se oli osa väitettyä suunnitelmaa hallinnon syrjäyttämiseksi. tammikuuta Washingtonissa.. Lähentymisen taustalla on lehden mukaan Saudi-Arabian halu päästä eroon ongelmista Arabian niemimaalla ennen Joe Bidenin nousua Yhdysvaltain presidentiksi. Noin puolet on paennut kotiensa polttamisen seurauksena, paikallinen hallinnon viranomainen kertoo Reutersille. Jotta vastalause menisi läpi, sen pitää saada äänestyksessä edustajainhuoneen ja senaatin enemmistö taakseen. Pence julkaisi ennen kongressin kokoontumista lausunnon, jossa sanoi, ettei hänellä ole valtuuksia estää Bidenin vaalivoiton vahvistamista. Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Bahrain ja Egypti jäädyttivät suhteensa Qatariin vuonna 2017. Kyseessä on suurin tehoisku Kiinan viime vuonna hyväksymän turvallisuuslain jälkeen. Suositun turistinähtävyyden Branderburgin portin edusta oli keskiviikkona tyhjillään. REUTERS Hongkongissa pidätettiin 53 aktivistia • HONGKONG. REUTERS Assangea ei vapautettu takuilla • LONTOO. tammikuuta 2021 MAAILMA // UUTISET // A13 MAAILMA Koonnut: Vilma Romsi DEMOKRAATTI Jon Ossoff puhui maanantaina kampanjatilaisuudessa Atlantassa Georgiassa. LM TOISEN GEORGIAN senaattoripaikan voittanut baptistipappi Raphael Warnock puhui kannattajilleen 4. Senaatin enemmistöjohtaja, republikaani Mitch McConnell tunnusti Bidenin vaalivoiton 15. tammikuuta Riverdalessa Georgiassa. Asiasta päättäneen brittituomarin mukaan Assange voisi paeta oikeutta, kun Yhdysvallat tulevaisuudessa jatkaa oikeustaistelua Assangen luovuttamiseksi maahan. Biden on sanonut suhtautuvansa Saudi-Arabiaan ja esimerkiksi sen käymään Jemenin sotaan edeltäjäänsä Donald Trumpia tiukemmin. The Washington Postin mukaan vaatimuksista on nyt luovuttu. Bidenin virkaanastujaiset ovat 20. KESKIVIIKKONA iltakahdeksalta Suomen aikaa alkaneen kokouksen odotettiin venyvän maratoniksi. Edustajilla ja senaattoreilla on mahdollisuus vastustaa osavaltioiden tulosta, mutta se vaatii sekä yhden edustajan että senaattorin kannatuksen. Saudi-Arabia ja kolme muuta arabimaata päättivät normalisoida suhteensa Qatariin tiistaina Persianlahden yhteistyöneuvoston (GCC) kokouksessa. Rajoitukset sisältävät liikkumiskiellon koronakeskittymistä 15 kilometriä pidemmälle. Kokko suhtautuu epäillen myös siihen vaihtoehtoon, että senaatin uusintavaalien tulokset laskettaisiin monta kertaa uudelleen. SIIRTOLAISET 2,2 miljoonaa • ETIOPIA. Brittiläinen tuomioistuin linjasi maanantaina, ettei Assangea luovuteta Yhdysvaltoihin. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Pidätykset liittyvät viime vuoden epäviralliseen oppositioehdokasäänestykseen. Asiasta kertoo CNN. WikiLeaksin perustajaa Julian Assangea ei päästetty keskiviikkona vapaaksi takuita vastaan. Ainakin 13 republikaanisenaattorin ja vähintään sadan edustajainhuoneen republikaanin odotettiin kieltäytyvän vahvistamasta tuloksia vähintään kuudessa vaa’ankieliosavaltiossa. KOKKO ei usko, että republikaanit pyrkisivät kääntämään senaatinvaalien tulosta oikeusteitse, kuten Trump on toistuvasti yrittänyt presidentinvaalien kohdalla. REUTERS Berliini. Saksa jatkoi tiistaina koronasulkua tammikuun loppuun saakka. Hongkongin poliisi pidätti 53 demokratia-aktivistia ratsioissa keskiviikkoaamuna. Vastustuksen taustalla ovat Trumpin väitteet vaalivilpistä. Maata syytettiin muun muassa terroristisen toiminnan tukemisesta ja liian läheisistä suhteista Iraniin. –?Ne ovat olleet lähinnä Trumpin ja hänen kampanjansa nostamia kanteita, eikä republikaanien. Vastalauseiden läpimenoa on pidetty tuomittuina epäonnistumaan, sillä edustajainhuoneessa on demokraattienemmistö. LM KORONASULKU HAYONG JEON/ EPA Saudi-Arabia normalisoi suhteet Qatariin • RIAD/DOHA. TANNEN MAURY / EPA aikana väkivaltaisten mellakoiden pelossa. joulukuuta ja vetosi puoluetovereihinsa, jotta nämä eivät esittäisi vastalauseita keskiviikkona. Noin 2,2 miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan Etiopian Tigrayssä sen jälkeen, kun taistelut puhkesivat alueella marraskuussa. Maat julistivat tuolloin Qatarille listan vaatimuksia, joita se ei ole suostunut täyttämään. PIO RODA / EPA lehti The Washington Post julkaisi ääninauhan puhelusta, jossa Trump vaati vaaleista vastaavaa puoluetoveriaan Brad Raffenspergeria löytämään itselleen voittoon vaadittavan äänimäärän. Mikäli näin tapahtuu, kongressin molemmat huoneet käyvät kukin tahoillaan kaksituntisen väittelyn ja äänestävät kustakin vastalauseesta kerrallaan
23.35 Supernatural (16). 19.30 Salatut elämät (7). 22.25 Tulosruutu. 23.10 Oddasat. 13.40 Ampumahiihdon MC: Naisten takaa-ajokilpailu. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 10.05 Ykkösaamu. YLE TV1 07.00 Talot huokuvat historiaa. 07.40 LEGO Friends (S). 08.20 Muumilaakson tarinoita (S). A14 // TV-VIIKKO Kainuun Sanomat // Torstaina 7. 09.50 Peltsin toinen luonto. 06.52 Olivia (S). 22.25 Tulosruutu. 18.10 Urheiluruutu. 09.50 Norjan kuningasperheen vuosi 2020. 04.20–05.13 Kokkisota. 13.35 Prinssi ja dibbuk. 14.30 Duudsonit tuli taloon. 21.50 Tyttö, joka huusi sutta (12). 11.00 Kuninkaallisia lööppejä. 11.00 Kirppiksen Kingi. 17.25 Mäkihypyn MC: TitiseeNeustadt, miesten kilpailu. 15.40 Ampumahiihdon MC: Miesten takaa-ajokilpailu. 02.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 06.25 Bing (S). 17.05 Unelmaduuni Australiassa. NELONEN 06.00 My Little Pony (S). SUB 07.00 Simpsonit (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 13.00 Elokuva: Arthur ja Minimoit (7). 22.20 Päivän sää. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 10.00 Jumalanpalvelus. 15.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 14.00 Hiihdon MC: Tour de Ski, sprintit. 23.20 Subleffa: Batman (16). 21.50 Ketonen & Myllyrinne (12). 12.00–17.19 YLE TEEMA. 15.50 Uutisvuosi. 21.55 Traces – Jäljet (16). 14.30 MasterChef 2020. 18.00 Emmerdale. 20.00 Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä (12). 08.00 Uutisaamu. 03.25 Duudsonit tuli taloon. 16.30–18.00 Panttilainaamo. 08.35 Disney esittää (7). 11.0–13.30 Simpsonit (12). 13.40 Pisara. 20.30 Yle Uutiset. 23.50 Uusi Kino: Youssef is a tiger (S). 23.15 Elokuva: Mr. 19.00 Seitsemän uutiset. 23.15–00.05 Theroux: Elämää reunalla. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 16.30 Hiihdon MC: Tour de Ski, naisten 10 km. 20.30 Kätevän emännän juhlat (S). 10.55 Yle Alueuutiset. 17.25 Ympäristöystävällistä rakentamista. 18.55 Freestylen MC: Kreischberg. 23.40–00.40 Timanttinen keikka. 17.00 Yle Uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 23.35 Subleffa: Life (16). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.10 Mäkihypyn MC: TitiseeNeustadt, miesten karsinta. 15.30 Simpsonit (7). 16.00 A-Talk. 00.50–04.00 Uutisikkjuna. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 12.00–17.54 YLE TEEMA. 09.23 Eksynyt Ozissa (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 22.35 Ulkolinja: Tietokoneet pörssimeklareina. 14.15 Itse asiassa kuultuna: Martin Saarikangas. 18.15 Luontohetki: Kotkat, ilmojen valtiaat. 19.00 Tulossa: The Voice of Finland. 13.30 MasterChef 2020. 08.11 Auvo Raitanen (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.45 Perjantai-dokkari: Nyt äiti mennään pakoon. 09.00 Remppa vai muutto UK. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00–20.50 Lyijykynätehtaan tyttö (12). 14.25 Alppihiihdon MC: Adelboden. Pääosissa: David Suchet (kuvassa), Judy Parfitt, James Fox ja Barbara Flynn. 12.00 Paco de Lucia: kitaristin löytöretki. 09.00 Taivastiellä. MTV3 08.00 Chuggington (S). Bean lomailee (7). 10.30 Tervetuloa tulevaisuuteen. 23.10 Tulossa: Poliisit 2021 (7). 07.42 Viiru ja Pesonen (S). 14.25 Karalahti – rehellinen dokumentti ex-jääkiekkoilijasta. 22.45–00.01 Dok: Puhallus Ahvenanmaalla (12). 09.12 Mahti-Mopsi (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.1. 10.00 Toisenlaiset äidit. 16.30 Toisenlaiset teiniäidit. 17.30 All Together Now Suomi. 16.45 Yle Oddasat. NELONEN 06.00 My Little Pony (S). 16.30 Hiihdon MC: Tour de Ski, loppunousu. 12.15 Yle Oddasat. 17.00 Salatut elämät (S). 10.50 Strömsöstä poimittua. 17.10 Cedar Cove – Olivian valinta (7). YLE/GRANADA. 16.25 Taidetutkimukset. 08.35 Disney esittää: Ducktales (7). 19.30 Suunnittelun jättimokat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.1. 19.45 Ajankuvia Tukholmasta. 01.55 Simpsonit (7). 20.30 Peltsin toinen luonto. 18.00 BUU-klubben. 21.00 Subleffa: Batman – paluu (12). (12). 07.40 LEGO Friends (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 10.30 Rempalla tuloja. 11.28 Paavo Pesusieni (S). 06.30 Hatchimals (S). 07.55 LEGO Ninjago (7). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Laika, Lada, Marx ja mä. 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S). 20.00–00.50 YLE TEEMA. 19.25 Tulosruutu. 10.35–11.30 Kirppiksen Kingi. 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 16.30–19.00 Panttilainaamo. 16.00 Sydänlääkärin syöksykierre (12). 18.00 Toisenlaiset teiniäidit. 08.24 Athleticus. 22.25 Tulosruutu. 17.00 Yle Uutiset. 01.00 Mestareiden mestari. 06.45 Ritariprinsessa Nella (S). 06.45 Rusty Rivets (S). PERJANTAI 8.1. 22.00 Yle Uutiset. 18.45 Arto Nyberg. MTV3 08.00 Chuggington (S). 22.40 SuomiLOVE. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 Stadi vs. 07.18 Pipsa Possu (S). 14.45 Uusi Kino: Heviä kohtuun (7). 19.00 Elokuva: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (S). 21.00 Elokuva: Hurjapäät: Tokio Drift (12). 08.22 Onneli, Anneli ja Nukutuskello (S). 07.40 Q Putti 5 (S). 07.29 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). 16.55 Pikku Kakkonen. 07.17 Petran poppoo (S). 19.20 Urheiluextra. 08.10 Chuggington (S). 15.30 Urheilustudio. 19.20 Päivän sää. 02.15 Theroux Miamin jättivankilassa (12). 19.00–21.00 Frendit (S). Anton. 20.00–00.30 YLE TEEMA. 12.40 RSO Musiikkitalossa. 07.14 Yhdessä (S). 07.23 Paperitarinoita (S). 15.35 Ampumahiihdon MC: Pariviesti. 12.40 Alppihiihdon MC: St. 09.01 Casualty (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.35 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 07.55 LEGO Ninjago (7). 12.00–15.05 Lyijykynätehtaan tyttö (12). 07.11 Oiva (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.05 Hiihdon MC: Tour de Ski, miesten 15 km. 07.00 Uutisaamu. 20.30 Yle Uutiset. 15.50 Karalahti – rehellinen dokumentti ex-jääkiekkoilijasta. 19.10 Tulosruutu. 07.29 Popi Kissa (S). 08.21 Athleticus. 22.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.04 Ruskea pikkukarhu (S). 16.50 Novosti Yle. 11.00 Yle Alueuutiset. 01.50 Myytinmurtajat. 12.00 Emmerdale (7). 17.20 Urheilustudio. 17.55 Top Gear. 14.30 Suomen huutokauppakeisari. 18.45 Urheilustudio. 18.30 Unelmakoti. 21.00 Subleffa: Demolition Man (16). 08.30 BUU-klubben. 19.30 Hauskat kotivideot. 23.05 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 15.20 Urheilustudio. 08.30 BUU-klubben. 18.40 Mäkihypyn MC: TitiseeNeustadt, miesten kilpailu. 18.20 Urheilustudio. 06.45 Ritariprinsessa Nella (S). 16.50 Novosti Yle. 20.30 Yle Uutiset. 12.30 Urheilustudio. 17.10–17.55 Juttu joka ei jätä rauhaan (12). 21.45 Elvis. 23.10 Elokuva: Mission Impossible – Fallout (12). 08.35 Ässäluokka (S). 08.59 Galaxi. 13.45 Mittatilaustyönä. 14.30 Alppihiihdon MC: Adelboden. 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 20.00 Teemalauantai esittää. 10.00 Elias on pelastettava. 09.00 Hauskat kotivideot. 23.00 Torpedot (12). 07.10 Peukaloisen uudet retket. 22.15 Babylon Berlin (16). 06.25 Ylen aamu. 13.40 Hiihdon MC: Tour de Ski, loppunousu. 19.00 Seitsemän uutiset. 02.00–05.00 Astral-TV. 22.55 Cracked Actor: David Bowie. 12.15 Judi Dench seikkailee Borneossa. 09.00–09.52 Dokumentti: Stalinin kanava. 21.00 Elokuva: Hurjapäät (12). 21.00 The Graham Norton Show. 18.30 Emmerdale. 08.00 Avara luonto. 09.30 Fresh Off the Boat (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.18 Urheilustudio. 19.05 Subleffa: Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). 18.55 Lumilautailun MC: Kreischberg. 16.50 Novosti Yle. Kuninkaan kolme seuraajaa. 15.05 Simon Reeve Välimerellä. 11.00 Deitti (12). 18.00 Yle Uutiset. 12.25 Ampumahiihdon MC: Sekaviesti. 13.00 Mitä tänään syötäisiin. 06.25 Hatchimals (S). YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. 09.35 Paavo Pesusieni (7). 19.45 Scott & Bailey (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 10.00–13.00 Leijonan luola USA. 08.00 Yle Uutiset. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 01.56 Duudsonit tuli taloon. 11.30–14.30 Leijonan luola USA. 15.30 Agatha Christie: Neiti Pinkertonin salaisuus (12). 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 14.30 Pilanpäiten. 19.39 Sportnytt. 22.15 Torpedot (12). 09.00 Herbert ja Alice. 10.00 Jaksa paremmin. 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puutarhakausi. 18.30 Ollaan kuulolla. 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 10.00 Unelmakoti Sisiliassa. 19.50 Sportliv. 07.55 LEGO Ninjago (7). 19.30 Täydellinen kesä (7). 08.20 Muumilaakson tarinoita. 09.00 Neljän tähden illallinen. 07.43 Viiru ja Pesonen (S). 19.00–21.00 Frendit (S). 13.20 Lumisten metsien tyttö (7). 21.55 Elvis ’68 Comeback Special. 21.10 Yle Olohuone: Irina, Heinola. 21.50 Top Dog (12). 20.00 Maria ja kesäpuhujat. 15.55 Top Gear. 15.55 Selviytyjät. 11.00 Koko Britannia leipoo. 12.00 Kotoisa. Jotain hämärää on tekeillä, sillä ruumiita löytyy lisää. 19.39 Sportnytt. 16.55 Selviytyjät. 10.05 Kauniit ja rohkeat (S). 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 10.30 Suurperheen maalaiselämää. 08.10 Tarinoita puumajasta (S). 09.00 Yle Uutiset. 07.58 Enni ja Roi (S). 11.25 Alppihiihdon MC: Adelboden. 01.05–05.00 Astral-TV. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Salatut elämät (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00–19.55 Viimeinen tango Halifaxissa (7). 14.55 Panttilainaamo. 10.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 09.05 Historia: Sota-ajan Saksa kaitafilmeissä (12). 07.25 My Little Pony (S). YLE TV1 07.00 Kummisetäni & Kekkonen. 08.20 Galaxi. 21.00 Kino: Vaitiolo (16). 10.25 Harvoin tarjolla (12). 19.15 Urheilustudio. 18.10 Urheiluruutu. 09.19 Lasten tasavalta (7). 21.05 Itse asiassa kuultuna: Martin Saarikangas. 09.00–10.00 Neljän tähden illallinen. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). SUNNUNTAI 10.1. 01.15 (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 22.50 Tulossa: Stand Up!. 21.05 White Wall (12). 09.20 Viidakon veijarit (S). 17.50 Urheilustudio. 11.00 Faija hoitaa (S). 23.30–00.10 Ykkösaamu. 18.10 Mäkihypyn MC: TitiseeNeustadt, miesten kilpailu. 09.20 Viidakon veijarit (S). 17.25–20.00 YLE FEM. 13.55 Mental Samurai Suomi. 00.05–00.30 Uusi Kino: Back to business (12). 12.00 Pitääkö olla huolissaan?. YLE TV1 05.55 Akuutti. 10.00 Yle Uutiset. LAUANTAI 9.1. 08.04 Ryhmä Hau (S). 07.10 Peukaloisen uudet retket. 17.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 23.25–01.25 Melanijan tie (12). 16.00 Rakettitiedettä. tammikuuta 2021 TV VIIKKO 8. MTV3 06.15 Aamusää. 16.30 Moderni perhe (S). 19.30 Kriminalisti (12). 12.19 Oddasat. 07.10 Peukaloisen uudet retket. 07.13 Rytmimunashow (S). 22.35 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 16.25 Onnenarpa. Perjantai. 15.05 Duudsonit tuli taloon. 13.30 Carmine Street Guitars. 00.05 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 13.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. 12.25 Ampumahiihdon MC: Naisten pikamatka. 06.52 Hyrräpäät (S). 18.00 BUU-klubben. 20.50 Tulossa: The Voice of Finland. HERCULE POIROT: Kuolema Niilillä (12) sunnuntaina 10.1. 19.10 Elokuva: Yösyöttö (S). 21.00 Atlantic Crossing (12). 20.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 00.00 The Graham Norton Show. 09.30 Puutarhakausi. 17.10 Judi Dench seikkailee Borneossa. 20.25 Kummeli Retro (7). 06.58 Killen kimppakyyti (S). 18.00 Pitääkö olla huolissaan?. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. NELONEN 06.00 My Little Pony (S). 15.00 Eurooppa-konsertti 2020 Berliinistä. 17.58 Penkinlämmittäjien parhaat. 06.53 Tik Tak. Laivalla on murheen murtama nainen, jonka ex-miehen uusi vaimo surmataan. 23.35–00.50 Yle Live: Beth Ditto. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 07.51 Pikku Kakkonen. 21.30 Sunnuntailounas (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Mäkihypyn MC: TitiseeNeustadt, miesten kilpailu. 11.00 Efter Nio 2017. 16.25 Urheilustudio. 09.30 Pimeä historia. 18.30 Pimeä historia: Verinen Viipuri. 11.25 Alppihiihdon MC: Adelboden. 18.00 Yle Uutiset. 13.00 Topi – nuoren miehen elämää. 12.20 Yle Oddasat ja Oddasat. 16.05–17.19 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12). 22.35 Elokuva: Armoton (16). 20.30 Jopet-show (S). 16.00 Pieni talo preerialla (12). SUB 06.30 Chuggington (S). 13.30 Selviytyjät. 09.35–10.00 Paavo Pesusieni (S). 09.05 Emmerdale (7). 13.30–16.30 Suomen huutokauppakeisari. 20.55 Pirjo (S). 12.00–14.30 Simpsonit (7). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 20.01 The King – Elvis Presleyn Amerikka (12). 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 22.15 Viikon sää. 19.48 Sportliv. 17.00 Yle Uutiset. 21.00 American Hustle (12). 18.05 Ulosottomiehet. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00 Bob’s Burgers (S). 00.30 Myytinmurtajat. 06.25 Bing (S). 14.45 Myytinmurtajat. 11.44 Ollaan kuulolla. 22.20 Päivän sää. 17.25–00.01 YLE FEM. 11.10 Alppihiihdon MC: Adelboden. 10.00 Ratsastuksen maailma. 09.30 Norjan kuningasparin vieraina Bygdøyn kuninkaankartanossa. 11.00 Tanskalainen maajussi. 20.15 Luottomies 2 (7). 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 15.45 Matematiikan taikaa. 18.45 Deitti (12). 08.59 Galaxi. Tunnetuin Poirot-tarina sijoittuu Niilin risteilijälle. 08.26–08.48 Merten syvyyksissä (7). 08.30 Nuori Robin Hood (S). 20.45 Urheiluruutu. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 12.30 Jahti. 08.20 Norjan rannikoilla. 13.45 Sportliv. 21.00 Subleffa: Air Strike (16). 21.00 Elokuva: Yösyöttö (S). 22.04 Urheiluruutu. 22.35 Elokuva: Wallander: Salaisuus (16). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.30 Hockey Night 360. 08.35 Disney esittää (7). 10.00 Hakekaa kätilö! (7). 08.05–08.49 Valamon tarina. 20.55 Kummeli Retro (7). 18.20 Alppihiihdon MC: Adelboden. 12.00 Kino: Vain maailmanloppu (12). 19.30 Täydellinen kesä (S). 20.55 Urheiluruutu. 09.10 Nuori Robin Hood (S). 10.00 Koko Suomi leipoo. 07.53 Oktonautit (S). 09.00 Minä, Elvis Riboldi (7). 07.21 Kallen keittiö (S). – 14.1. 20.58 Keno ja Synttärit. 01.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 09.44 Salainen museo. 15.10 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka. 14.40–15.40 Suomi-Filmin tarina. 15.10 Hercule Poirot: Kuolema Niilillä (12). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.1. 11.45 Operaatio M-25 – Kiantajärven tähtimoottori. 09.35 Emmerdale (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). SUB 07.00–08.00 Simpsonit (7). 20.50 Urheiluruutu. 17.55–20.01 YLE FEM. 10.20 Taivaan tulet (12). 13.30 Yle Olohuone: Irina, Heinola. 09.00 Näin meillä (7). 06.25 Uutisaamu. 21.00 Täällä Pohjantähden alla 1/2 (16). 13.00 Rempalla tuloja. 06.35 Bing (S). 07.25 My Little Pony: Pony Life. 18.15 Veden saartamat. 09.11 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7). Lande. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 00.35 Top Gear. 18.45 Avara luonto: Valkoinen hirvi. 08.28 Salasaaren seikkailijat. 19.10 Tulosruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.32 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 17.00 Karalahti – rehellinen dokumentti ex-jääkiekkoilijasta. 23.45–00.25 Skidmoren murhamysteeri. 06.35 Bing (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.25 My Little Pony: Pony Life (S). 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 16.25 Urheilustudio. 16.00 Moderni perhe (S). 22.55 Elokuva: Hurjapäät (12). 08.25 Jennifer Erica. 09.01 Talviunelmia. 20.45–20.55 Hemmalive. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 BUU-klubben. Yle TV1 klo 15.10. 11.15 Urheilustudio. 19.00 Hauskat kotivideot. 09.10 Nuori Robin Hood (S). 13.30 Kuutamolla
12.30–17.20 YLE TEEMA. 18.00 Päivän sää. 13.30 Simpsonit (7). 22.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 10.50 Yle Alueuutiset. 13.00 Simpsonit (7). 07.25 My Little Pony (S). 17.20 Almost never (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 16.55 Uutiset. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.30 Älä tapa. 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 20.00–20.50 Vidago Palace (12). 09.51 Rikshalla halki Intian. 12.30 Salatut elämät (S). 21.00 Pitääkö olla huolissaan?. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). 10.00 Toisenlaiset äidit. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 23.05 Roba (12). 07.31 Simo (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 22.35–01.40 Täällä Pohjantähden alla 1/2 (16). 17.25 Uutiset. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Emmerdale. 01.45 Simpsonit (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää. 08.20 Galaxi. 15.55 Panttilainaamo. 08.40 Myyrän seikkailut (S). 06.58 Mohvelit (S). 08.36–08.48 Hirveä Henri (S). 22.25 Tulosruutu. 18.00 Yle Uutiset. 21.45 Yle Uutiset. 10.00 Hakekaa kätilö! (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Moderni perhe (7). MTV3 06.15 Aamusää. 20.00 Radion sinfoniaorkestrin konsertti. 15.00 Baywatch (7). 20.30 Yle Uutiset. 07.07 Maikki ja pelottava Pontso. 09.50 Norjalaisia tarinoita. 00.05 Narcos (16). 23.05 Stand Up!. 23.05 Rikostutkija Bergman (12). 19.30–19.55 Jopet-show (S). 20.00 Noin viikon studio. 16.45 Yle Oddasat. 17.15 Teiden sankarit. 19.00 Tanskalainen maajussi. 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S). 07.30 Mitä ihmettä. 06.25 Uutisaamu. 10.30 Veljesten keittiössä. 18.25 Emmerdale. 15.00 Baywatch (12). 07.50 Ryhmä Hau (S). 12.10 Tuhkimotarinoita: Rakkaus kesti pahimman. 22.20 Skidmoren murhamysteeri. 00.05 Stadi vs. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 12.35 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 06.53 Metkat Mesiläiset (S). 12.30 Kokkisota. 07.25 My Little Pony: Pony Life (S). 07.10 Maijuli (S). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 06.45 Rusty Rivets (S). 10.00 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 07.50 Askarrellaan. 18.50 Se tyyli. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 13.00 Historia: KKK – amerikkalainen tarina (16). 06.52 Nimipäiväonnittelu: 13.1. 06.25 Ylen aamu. 19.25 Tulosruutu. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 09.05 Emmerdale. 11.00 Ylimielinen journalisti. 10.00–10.43 Hakekaa kätilö! (7). 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12). 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Päivän sää. 15.55 Panttilainaamo. 11.15 Maria ja kesäpuhujat. 20.00 Poliisit 2021. 22.00 Kymmenen uutiset. 08.17 Galaxi. 00.05 Pitääkö olla huolissaan?. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. NELONEN 06.00 My Little Pony (S). 07.01 Kuminakuja 19 (S). 09.30 Luontohetki. 16.10 Kaksoislataus. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 16.00 Salatut elämät (7). 22.05 Elokuva: Hurjapäät: Tokio Drift (12). 20.30 Simpsonit (7). 20.00 Kaksoislataus. 22.35 Rikospaikka. 19.00 Historia: Prinsessa Dianan haastattelu. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 08.05 Alvin ja pikkuoravat (7). 20.30 Simpsonit (7). 06.25 Uutisaamu. 17.00 Yle Uutiset. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 13.30 Koko Suomi leipoo. 11.30 Lääkärit vastaan internet. 20.00 Suurmestari. 09.00 Bob’s Burgers (S). 07.55 LEGO Ninjago (7). Lande. 20.55 Urheiluruutu. 07.38 Robottijunat (S). 20.00 Unelmaduuni Australiassa. 20.00 Koko Suomi leipoo. 14.35 Taivaan tulet (12). 14.45 Mikä oli Pete Q?. 17.25 Uutiset. 10.20–11.00 Teiden sankarit. 21.05 A-studio. 21.30 Alppihiihdon MC: Flachau. 12.30 Yle Live: Beth Ditto. 09.00 Tanskalainen maajussi. 18.05 Viiden jälkeen. 14.55 Panttilainaamo. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Kulttuuricocktail Live. 22.45 Oddasat. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. 11.00 Efter Nio 2017. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 19.30–19.52 Yle Nyheter TVnytt. 08.35 Disney esittää (7). 19.00 Frendit (S). 09.05 Emmerdale. 14.20 Kertomuksia eräästä avoimesta suhteesta. 11.15 Pohjolan luonto (U). 23.00 M – Murhaaja keskellämme (12). 00.35 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 23.40–00.30 Berlin Station (12). 22.00 Suunnittelun jättimokat. 19.00 Kätevän emännän juhlat. 14.50 Peltsin toinen luonto. 12.00–17.13 YLE TEEMA. 18.00 BUU-klubben. 19.00–19.46 Kuninkaallisia lööppejä. 23.10 Peltsin toinen luonto. 19.00 Seitsemän uutiset. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 21.45 Yle Uutiset. 23.00–23.50 Strike Back (16). 14.30 MTV Uutiset Live. 17.04 Päivän sää. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 17.25–19.52 YLE FEM. 09.30 Puoli seitsemän. 22.55 Oddasat. Lande. 07.05 Poppelikumpu (S). 20.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 14.30 MTV Uutiset Live. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.35 Norjalaisia tarinoita. 13.05 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 01.00 Sub.doc: Ilman ihoa. 08.25–08.48 Lassie (7). 18.00 Hiihdon Suomen Cup: N 5 km (p) väliaikalähtö. tammikuuta 2021 TV-VIIKKO // A15 MAANANTAI 11.1. 21.00 Elokuva: Nouseva Jupiter (12). 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 13.55 Leijonan luola USA. 13.55 Leijonan luola USA. 21.00 Subleffa: Paluu tulevaisuuteen (12). 16.00 Salatut elämät (S). 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 18.30 Puoli seitsemän. 17.30 All Together Now Suomi. 22.00 Poliisit 2021. 15.00 Baywatch (12). 06.45 Rusty Rivets (S). 21.15 Simon Reeve Välimerellä. 02.40 Neljän tähden illallinen. 06.25 Bing (S). 16.30 Hansin matkassa. 23.25–00.18 Leimattu (16). 23.45–00.15 Puoli seitsemän. 09.00 Bob’s Burgers (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.05 Emmerdale. 08.50 Professori Balthazar (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 23.05 Killing Eve (12). 17.10–17.55 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 15.55 Arto Nyberg. 14.45 Arkistokuvia: Kivierämaata katsomassa (S). 16.55 Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.04 Petteri Kaniini (S). 18.05 Casualty (12). 12.00 Akuutti: Kadonneen unen metsästäjät. 15.00 Unelmaduuni Australiassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Leijonan luola USA. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 07.00 Uutisaamu. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00 Tanskalainen maajussi. 18.00 Yle Uutiset. 23.45–00.00 Uusi Kino: III (12). 08.35 Talviunelmia. 19.53 Arkistosta: Maailman ympäri – 80 paikannimeä. 17.30 Viiden jälkeen. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30 Frendit (S). 16.50–17.20 Neljä rakennusta: Bepop. 08.22 Galaxi. 21.00 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 09.50 Uusi päivä (S). 12.30 Salatut elämät (7). 08.35 Disney esittää: Ducktales (7). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 16.00 Pieni talo preerialla (12). 22.55 Pitääkö olla huolissaan?. 21.00 Subleffa: Pikkupojat (S). 08.30 Myyrän seikkailut (S). 21.00 Peltsin toinen luonto. 10.15 Puutarhakausi. 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 00.00 El Chapo (16). 18.05 Viiden jälkeen. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Atlantic Crossing (12). 17.30 All Together Now Suomi. 22.45 Oddasat. 17.10 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 13.15 Ryhmäteatteri (12). NELONEN 05.00 Astral-TV. 17.06 Viiden jälkeen. 19.00 Frendit (S). 20.00 Urheilugaala 2021. 13.00 Simpsonit (7). 12.00 Volga 30 päivässä. 07.55 LEGO Ninjago (7). 21.24 Kummeli Retro (7). 14.20 Kekseliäs nikkari. 13.30 Casualty (12). 07.10 Peukaloisen uudet retket. 06.25 Uutisaamu. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.05 Ylen aamun parhaat. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 09.04 Paras treeni. 14.30 MTV Uutiset Live. 17.06 Viiden jälkeen. 15.00 Pitääkö olla huolissaan?. 07.37 Muru (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 09.05 Emmerdale. 12.45 Rakkaudesta taloon: Lattiat. 08.35 Disney esittää: Ducktales (7). 10.30–11.30 Koko Britannia leipoo. YLE TV1 05.55 Operaatio M-25 – Kiantajärven tähtimoottori. 09.00 Bob’s Burgers (S). 23.30 Uusi Kino: Käristyspäivä (7). 17.55 Uutiset. 16.55 Uutiset. 12.30 Salatut elämät (S). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.30 Moderni perhe (7). 20.30 Yle Uutiset. 16.50 Novosti Yle. 19.00 Mental Samurai Suomi. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.30 Unelmakoti Sisiliassa. 16.50 Novosti Yle. 06.25 Bing (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 09.30 Fresh Off the Boat (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Emmerdale. 18.05 Viiden jälkeen. 12.30 Emmerdale. 13.50 Kolmiapila (7). 13.00 UMK21: pressitilaisuus / video: UMK21: Kilpailijat. 23.50–00.20 Puoli seitsemän. TORSTAI 14.1. 17.30 Viiden jälkeen. 22.45 Oddasat. 08.05 Daltonit (7). 23.00 48 tuntia rikoksesta (12). 07.40 LEGO Friends (S). 07.10 Peukaloisen uudet retket. 12.00–16.49 YLE TEEMA. Perjantai. 15.10 Ylen aamun parhaat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00–00.18 YLE FEM. 17.20–20.00 YLE FEM. YLE TV1 05.55 Kaksoislataus. 16.45 Yle Oddasat. 06.40 Chuggington (S). 19.30 Salatut elämät (S). 15.55 Panttilainaamo. 13.30 Suurmestari. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. SUB 06.30 Chuggington (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.1. 09.30 Puoli seitsemän. 07.13 Kaapo (S). 16.00 Moderni perhe (S). 23.00 Yle Olohuone: Irina, Heinola. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.10 Peukaloisen uudet retket (S). 17.06 Viiden jälkeen. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.00 Akuutti: Kuukautisten pimeä puoli. 09.00 Remppa vai muutto UK. 16.25 Onnenarpa. 16.30 Hansin matkassa. 08.30 Myyrän seikkailut (S). 23.35 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 01.40 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 15.25 Ampumahiihdon MC: Naisten pikamatka. 16.55 Uutiset. 16.25 Onnenarpa. 20.00 Poliisit 2021. 19.00–19.53 Prisma: Totuus sukupuutosta. 18.25 Emmerdale. 08.16 Aappo ja Tööt (S). 20.30 Taivaan tulet (12). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 10.55 Pisara. 17.30 All Together Now Suomi. TIISTAI 12.1. MTV3 06.15 Aamusää. 14.50–15.20 Tanskalainen maajussi. KESKIVIIKKO 13.1. 18.00 Yle Uutiset. 07.25 My Little Pony (S). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 08.36 Kanikenttä (7). 10.20–10.50 Yliopistollinen eläinsairaala: Papukaija Jaakko 57v. 11.00–11.30 Neljän tähden illallinen. 10.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Nesta-gekkon iho-ongelma. 08.23 Karvinen (7). 22.25 Tulosruutu. 16.50 Novosti Yle. 07.46 Uula ja Kuu (S). 13.30 Tuhkimotarinoita: Kun sodan äänet ei vaimene. 09.00 Bob’s Burgers (S). 14.35 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim. 15.40 A-studio viittomakielellä. 06.54 Dinotassut (S). 03.10 Neljän tähden illallinen. 21.30 Perjantai-dokkari: Nyt äiti mennään pakoon. 18.00 Ulosottomiehet. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.15 Jalkapallon Italian cup: Milano – Torino. 09.30 Kuninkaittemme jäljillä. 20.00–20.50 Vidago Palace (12). 01.05 Subleffa: Air Strike (16). 14.00 Taidetutkimukset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. NELONEN 06.00 My Little Pony (S). 07.30 Pikku perunat (S). 08.23 Urheiluhullut (S). 19.30 Salatut elämät (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 22.00 Syntinen (16). 08.21 Late Lammas (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita 07.40 Paavo Pesusieni (7). 13.45 Aatos ja Amine (S). 22.00 White Wall (12). 07.33 Sasu (S). 21.00 A-studio. 20.30 Simpsonit (7). 11.55 Hiihdon Ski Classics: Pro Team Tempo. 15.00 Baywatch (12). 07.35 Planeetta Kosmo (S). 15.00–15.30 Adam & Eva. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 19.00 Hiihdon Suomen Cup: M 10 km (P) väliaikalähtö. 14.00 Amazing Race. 15.00 Koko Suomi leipoo. 23.45 Nuori MacGyver. 16.50 Sportliv. 17.55 Uutiset. 16.30 Hansin matkassa. 06.25 Bing (S). 12.30 Luontoretkellä. 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Uutisaamu. 08.50 Ruokamatkailua. 06.40 Chuggington (S). 07.55 LEGO Ninjago (7). 15.40 Harvoin tarjolla (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.00 Kirppiksen Kingi. 07.58 Minirekat (S). 12.00 Emmerdale. 12.30 Kokkisota. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 07.25 My Little Pony (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.55 Urheiluruutu. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 17.30 Viiden jälkeen. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00–00.00 YLE TEEMA. 21.00 Stadi vs. 15.55 Panttilainaamo. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 A-studio. 10.05 Kauniit ja rohkeat (S). 08.20 Arkkitehdin kotona. 19.20 Päivän sää. 12.30 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 00.05 Poliisit UK: Ajojahti (12). 09.00 Remppa vai muutto UK. 09.00 Casualty (12). 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12). 10.00 Hakekaa kätilö! (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 17.55 Uutiset. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.20 Päivän sää. 15.05 Ylen aamun parhaat. 22.00 Kymmenen uutiset. 09.45 Uusi päivä (S). 23.35 Simpsonit (7). 13.00 Japanin taiteen historia. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 22.15–00.20 Kino: Aamunkoiton lupaus (12). 07.55 LEGO Ninjago (7). 15.20 Ambulanssi apuun!. 09.00 Remppa vai muutto UK. 18.30 Puoli seitsemän. 17.00 Yle Uutiset. 01.00 Duudsonit tuli taloon. 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 14.00 Amazing Race. 07.10 Peukaloisen uudet retket (7). 17.04 Päivän sää. 22.20 Päivän sää. 19.25 Tulosruutu. 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S). 21.49 Urheiluruutu. 12.30 Kuutamolla. 16.00 Moderni perhe (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 15.25 Panttilainaamo. 16.50–17.13 Neljä rakennusta: Arktikum. 13.00 Simpsonit (7). 09.00 McLeodin tyttäret (12). 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 13.20 Toukokuun taika (S). 21.00 Historia: KKK – amerikkalainen tarina (16). MTV3 06.15 Aamusää. 22.50–00.20 Kino Suomi: Kreivi (7).. 16.50 Neljä rakennusta: Poleeni. 16.45–16.55 Sportliv. 18.30 Tanskalainen maajussi. 17.25 Uutiset. 13.00 Mitä tänään syötäisiin. 14.00–14.55 Historia: Mullistavat keksinnöt. 16.25 Onnenarpa. 17.30 All Together Now Suomi. 00.00 Bäckström (12). 21.49 Urheiluruutu. 22.00 Ulkolinja: Korona Ruotsissa. 16.45 Yle Oddasat. 15.00 Ylen aamun parhaat. 08.47–08.50 Tänään Galaxissa: Galaxi somessa. 22.45 Subleffa: Demolition Man (16). 17.10 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 21.05 A-Talk. 08.05 Daltonit (7). 01.00 Koko Suomi leipoo. 00.50 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 10.00–11.00 Lemmen viemää. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.50 Unelmakoti. 21.00 Subleffa: Millipilleri (7). 18.00 Päivän sää. 12.10 Yle Oddasat ja Oddasat. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.1. 10.00 Toisenlaiset äidit. 19.30 Frendit (S). 00.15 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro! SUB 06.30 Chuggington (S). 13.00 Salatut elämät (7). 08.00 Uutisaamu. 07.50 Milli ja Molli (S). 17.00 Oppimislabra. 17.55 Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Päivän sää. 13.15 Suopursu kukkii (7). 06.25 Ylen aamu. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 BUU-klubben. 06.45 Rusty Rivets (S). 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 23.05 Subleffa: Armoton (16). 17.04 Päivän sää. 23.10 Top Dog (12). 16.00 Moderni perhe (S). 17.06 Viiden jälkeen. 13.00 Tanskalainen maajussi. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.00 Myytinmurtajat. 01.45 Stadi vs. 16.30 Hansin matkassa. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 11.00–11.30 Neljän tähden illallinen. 12.30 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 19.00 Hiihdon Suomen Cup : M viesti 3 x 7,5 km (P). 17.25 Uutiset. 22.20 Päivän sää. YLE TV1 05.55 Kulttuuricocktail Live. 18.10–18.53 McLeodin tyttäret (12). 15.25 Ampumahiihdon MC: Miesten pikamatka. 08.35 Myyrän seikkailut (S). 16.25 Onnenarpa. 17.25–19.53 YLE FEM. 08.35 Disney esittää (7). 10.04 Älä tapa. 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 19.30 Salatut elämät (7). 11.00–11.30 Neljän tähden illallinen. 10.50 Näin Norjassa. 17.25 Tanskalainen maajussi. 06.25 Bing (S). 12.15 Yle Oddasat ja Oddasat. 16.35 Muumilaakso (7). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 Kirppiksen Kingi. 10.00 Toisenlaiset äidit. 10.15–11.00 Yliopistollinen eläinsairaala. 17.00 Myytinmurtajat. 23.55 Tyttö, joka huusi sutta. 16.00–16.30 Uusi päivä (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.30 Puoli seitsemän. 12.00 Galleristin muotokuva. 13.30 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 02.35 Simpsonit (12). 14.30 MTV Uutiset Live. uuden edessä. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.00 Murhatun miehen viimeinen tahto. 06.25 Ylen aamu. MTV3 06.15 Aamusää. 08.18 Otso ja sopulit (7). 21.49 Urheiluruutu. 22.00–23.25 Hidden – Esikoinen (16). 19.10 Taivaan tulet (12). 08.40 Myyrän ystävät (S). 13.30 Kotoisa. (S). 12.00 Emmerdale. 18.25 Emmerdale. 13.15 Niskavuoren naiset (7). 18.30 Kun haikara lentää ohi. 19.25 Tulosruutu. 16.00 A-studio. 21.00 Stand Up!. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.00 Myytinmurtajat. 07.40 LEGO Friends (S). 21.45 Yle Uutiset. SUB 06.30 Chuggington (S). 17.00 Yle Uutiset. 13.55 Mental Samurai Suomi. 22.45 Ketonen & Myllyrinne (12). 10.00 Toisenlaiset äidit. 23.55 Kirppiksen Kingi. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 21.45 Yle Uutiset. 08.40–08.47 Lulu ja lehmä (7). 20.30 Taivaan tulet (12). 15.55 A-studio. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.1. 07.04 Hirviökoulu (S). 08.50 Professori Balthazar (S). 19.55 Ylimielinen journalisti. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. YLE TEEMA & FEM 08.30–11.00 YLE FEM. 18.00 BUU-klubben. 06.35 Bing (S). 18.00 Hiihdon Suomen Cup : N viesti 3 x 5 km (P). 08.15 Galaxi. 21.55 Kino Suomi: Rautatie (S). 16.00 Salatut elämät (S). 11.00 Jumalanpalvelus. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.00 McLeodin tyttäret (12). 18.25 Emmerdale. 07.16 Ritari Mikke (S). YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 08.30 Nuori Robin Hood (S). 19.00 Frendit (S). 00.40 Top Gear. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 15.25 Panttilainaamo. 21.00 Elokuva: 300: Imperiumin nousu (16). 21.20 Kummeli Retro (7). 11.00–12.22 Foreman – Mestarin paluu. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.55 Urheiluruutu. 17.04 Päivän sää. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 21.30 Berlin Station (12). 06.35 Bing (S). 17.30 Viiden jälkeen. 16.45 Yle Oddasat. 10.00 Pitääkö olla huolissaan. 21.00 Miljoonien rakkauspetos. 12.30 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 10.55–11.00 Yle Oddasat. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 21.00 Kino Klassikko: Jään tänne yöksi (7). YLE TV1 05.55 Veden saartamat. 19.00 Mental Samurai Suomi. 09.00 McLeodin tyttäret (12). 08.28 Tero hoitaa (7). 10.00–10.46 Hakekaa kätilö! (7). 19.00 We can’t do it. 06.40 Chuggington (S). 08.25 Näin meillä (7). 11.05 Taivaan tulet (12). NELONEN 06.00 My Little Pony (S). 12.30 Hymy Pyllyyn. 16.35 Muumilaakso (7). 20.30 Yle Uutiset. 18.30 Elias on pelastettava. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 09.45 Uusi päivä (S). 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S). 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 13.55 Mental Samurai Suomi. 13.00 Tanskalainen maajussi. 22.00 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 17.10–17.54 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 21.00 Subleffa: Predator – saalistaja (16). 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. 13.30–14.20 Tuhkimotarinoita. 21.49 Urheiluruutu. 22.25 Tulosruutu. 10.00 Unelmaduuni Australiassa. 20.30 Simpsonit (7). Lande. 20.55 Urheiluruutu. 08.30 Myyrän seikkailut (S). 09.45 Uusi päivä (S). 16.00 Salatut elämät (7). 21.20 Harvoin tarjolla (12). 20.00 Simpsonit (7). 16.50 Novosti Yle. 19.30 Frendit (S). 10.32 We can’t do it. 23.15 Simpsonit (7). 14.00 Amazing Race. 07.00 Nipa ja Pete (S). 14.35 Pimeä historia: Suomalaiset terroristit. 07.20 Petran poppoo (S). 06.52 Titta Pikkanen (S). 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Frendit (S). 18.00 BUU-klubben. 07.57 Puu Fu Tom (S). 06.53 Pikkuli (S). 19.20 Päivän sää. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. SUB 06.30 Chuggington (S). 21.45 Näin Norjassa. 22.20 Päivän sää. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.50 Professori Balthazar (S). 10.15–10.44 Peltsin toinen luonto. 19.30 Salatut elämät (S). 10.55 Yle Alueuutiset. 17.25 We can’t do it. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 09.00 Remppa vai muutto UK. 06.25 Ylen aamu. 17.55 Karalahti – rehellinen dokumentti ex-jääkiekkoilijasta. 18.05 Viiden jälkeen. 00.45–01.45 Kun tomu laskeutuu (16). 09.30 Puoli seitsemän. 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 07.11 Pikin eläimet (S). 06.45 Rusty Rivets (S). 14.55 Panttilainaamo. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.00 Amazing Race
Kahdessa kuukaudessa se ehti kerätä lähes 3?500 kävijää. Loppuvuodesta meillä on ollut aika hiljaista – ihmiset ovat olleet varovaisempia käymään museossa. –?Seitkytluku-näyttely keräsi nostalgisena molempia, hän sanoo. MUSEONJOHTAJA uskoo kävijämäärän selittyvän kiinnostavien sisältöjen lisäksi kotimaan matkailun nousulla. –?Nyt taas syksyllä on ollut havaittavissa, että kun koronassa tuli esimerkiksi Kuhmon piikki, kävijämäärät putosivat heti yli puolella. Kainuun museo ja Raatteen Portin talvisotamuseo onnistuivat viime vuonna kasvattamaan kävijämääräänsä koronasta huolimatta. tammikuuta 2021 6 Puhelin 010 6657 205 6 Sähköposti: ks.kulttuuri@kainuunsanomat.fi Katja Mabrouk • Kainuun museon kävijämäärä kasvoi viime vuonna koronapandemiasta huolimatta. Museon näyttelyihin tutustui 8?747 kävijää, mikä on 300 enemmän kuin edellisvuonna. Viime vuoden kolmas suuri näyttely Kenttäradan monet kasvot jatkuu museossa tammikuun loppuun asti.. Mäkisen mukaan vuosi opetti sen, että tulevaisuus on epävakaa. Sen näki lähes 4?000 ihmistä. KAINUUN museon johtaja Antti Mäkinen on tyytyväinen viime vuoden kävijämääriin, vaikka koronarajoitusten vuoksi museo joutui muuttamaan näyttelyaikataulujaan. KULTTUURI A16 // Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Siinä missä nukkenäyttely kiinnosti pääasiassa kajaanilaisia, kesällä myös matkailijat olivat liikkeellä. Kainuun museon johtaja Antti Mäkinen pitää tulosta erittäin hyvänä, sillä museo oli keväällä puolentoista kuukauden ajan suljettuna valtakunnallisten koronarajoitusten takia. –?Se on jo enemmän kuin puolet meidän normaalista kävijämäärästä, Mäkinen kertoo. Pahinta on ollut epätietoiEi sittenkään niin huono vuosi museoille . . Eniten kävijöitä keräsi kesällä avoinna ollut Seitkytluku-näyttely. Sitäkin suositumpi olisi ollut alkuvuonna pidetty Aikamatkalla-näyttely Suomen nukketaiteilijoiden 20-vuotisjuhlan kunniaksi, elleivät koronarajoitukset olisi sulkeneet sitä kuukauden etuajassa viime keväänä
Meillä nousi kävijämäärä ja liikevaihto nousi ihan huomattavasti, vaikka ryhmät ja ulkomaalaiset kävijät jäivät kokonaan pois. Esimerkiksi somessa tarina tarjotaan samanlaisena kaikille, on sen vastaanottaja sitten lapsi tai aikuinen. Kainuun museo laittoi myös viime vuonna näyttelyvideoita Youtubeen. Tarvitsemme eheän kokemuksen itsestämme. Kirjailija Elina Jokinen pureutuu Säröjen kauneus -mielenjärjestelyoppaassaan (Tuuma-kustannus, 2020) kysymykseen, kuinka tärkeä tarina on ihmisen oman identiteetin rakentumisen, sen ymmärtämisen ja kehittymisen kannalta. – Tarinat voidaan kokea propagandaksi ja markkinapuheeksi. – Parhaimmillaan siinä käy niin sanottu kaksoisvalotus, jossa itsensä voi nähdä ulkopuolelta. Eri aikakausina eri maailmankolkissa tietyt sanat ovat valta-asemassa moniin muihin sanoihin verrattuna. ERILAISET elämänvaiheet, kuten isot muutokset, pakottavat pysähtymään ja pohtimaan. Tämän jälkeen voi pohtia, vastaavatko nämä sanat omaa kokemusta. On makuasia, kutsutaanko sitä identiteetiksi vai tarinaksi. – Hektisessä arjessa yritämme olla vähän kaikkea vähän kaikille. Jos olet, niin silloin olet onnistunut kääntymään itseesi impulsiivisen nykymaailman melun keskellä, jossa itseään voi olla kovin vaikea löytää, saatikka kuunnella. –?Luulen, että tästä vuodesta tulee aika samanmoinen kuin viime vuodestakin. Avustajahakuilmoitusten mukaan elokuvaa kuvataan Puolangan lisäksi Kuusamossa 18.1.–13.2. Tulos tuli Haapojalle yllätyksenä. Viime vuoden kolmas suuri näyttely Kenttäradan monet kasvot jatkuu museossa tammikuun loppuun asti. Meillä on valtavasti eri rooleja ja identiteettejä. Ehkä tämän vuoksi ihminen on alkanut suhtautua tarinoihin aiempaa kriittisemmin. Arkiseen kokemustodellisuuteen iskeytyy salama ja tekee särön sieluun. Suomen elokuvasäätiön parin vuoden takaisen tiedotteen mukaan Metsurin tarina on surrealistinen musta komedia, jossa pohjoissuomalaiseen pikkukylään avataan kaivos oudon maakaupan seurauksena. • Neljän 12–19-vuotiaan nuoren äiti. Puolangalla kuvataan elokuvaa tammikuussa. Helena Mielonen Metsurin tarinan levityksestä vastaavasta B-Plan Distributionista kertoo, ettei elokuvan yksityiskohdista muutoin tiedoteta ennen kuin kuvaukset saadaan käyntiin. Vaikka ihminen on opetettu peittämään särönsä, Jokinen kannustaa avoimuuteen. Vielä toukokuussa jopa konkurssi tuntui mahdolliselta. MYÖS RAATTEEN Portin talvisotamuseossa Suomussalmella kävijämäärä kasvoi viime vuonna. Esikoiskirjailija Elina Jokista kiehtoo sanojen ja tarinoiden voima, josta rakentuu ihmisen identiteetti. USEIN IHMISET tulkitsevat todellisuutta heihin kohdistuvien odotuksien kautta – altavastaajan roolissa. Säröjä ei tarvitse säikähtää tai peitellä, ne eivät tee ihmisestä heikkoa. –?Vuosi oli meille hyvä. Ne ohjaavat ihmistä katsomaan elämäänsä tietystä näkökulmasta. Ihmiset todella pesivät kätensä, ja ne varmasti pestään jatkossakin, Haapoja toteaa. –?Meillä oli ehdoton määräys, että kädet pitää pestä. Särö on kuitenkin hirvittävän arvokas kulkuaukko ja tunneli tarinankerronnan ja itseymmärryksen ulottuvuuksiin. Hyvää vuodessa oli se, että korona vapautti museolaiset kokoelmatyöhön. Syntyy pelkoja ja paineita. –?Nyt työ on tehty loppuun. Se, mitä kutsumme todellisuudeksi, on usein kuitenkin sanoja, sanoo Elina Jokinen. – Meillä on valtavasti sanoja ja tarinalinjoja käytettävissä, mutta emme silti voi kauhean hyvin. Niiden selvittäminen käy työstä. Särö rikkoo eheän pinnan, täydellisyyden illuusion, ja se harmittaa meitä, kuvailee Jokinen esikoisteoksessaan. Teokset muodostavat kirjaparin. tammikuuta 2021 KULTTUURI // A17 suudessa eläminen, vaikka museossa on riittänyt kokoelmaja tutkimustyötä myös silloin, kun ovet ovat olleet suljettuina. HEIDI STRENGELL Mikko Myllylahden kirjoittamaa ja ohjaamaa Metsurin tarina -elokuvaa kuvataan 19.–25. Myös museon kesänäyttely siirtyi vuodella eteenpäin. Millaisista tarinoista identiteettisi rakentuu. –?Jos on henkilöitä, joilla ei ole mahdollisuutta tulla museoon, niin hekin pystyisivät kotisivujen kautta näkemään, mitä perusnäyttelyssä on esillä. Yritetään olla oikeanlaisia ja toimia oikein oletusten pohjalta. Tänä vuonna museolla on ollut aikaa myös sijoittaa kaupungin kokoelmateoksia eri paikkoihin, esimerkiksi kouluihin ja ihmisten työtiloihin. Peruskysymys kuuluu, kuka minä olen. Se tapahtuu luontaisesti. On makuasia, kutsutaanko sitä identiteetiksi vai tarinaksi. –?Tätä työtä jatketaan talven mittaan, Ojanne sanoo. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. – Olisi syytä kuunnella, mitä sanoja meille tarjotaan päivittäin automaattiasetuksella. Ne ovat myös paljon muuta. Mistä tarina alkaa, mikä on sen juoni ja millainen juoni on. Tarkkoja lukemia ei ole vielä laskettu, mutta museo jää selvästi normaalista 10?000–15?000 kävijän saldosta. Ihmiset lähtivät liikkeelle sankoin joukoin, mutta turvallisuudesta huolehtien. Kaupungin kokoelmateokset muutettiin jo pari vuotta sitten monesta eri osoitteesta yhteiseen tilaan, mutta varastotyö oli edelleen kesken näyttelyja yleisötoimintaan keskittymisen takia. Elokuvan käsikirjoitus voitti jo vuonna 2019 Cannesissa 5?000 euron arvoisen Cannes Critics’ Weekin Next Step -käsikirjoituspalkinnon. 6 Esikoisteokset Säröjen kauneus – Sisäisen tarinasi voima -tietokirja ja fiktiivinen Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi. Meillä meni viime kesänä 60 litraa käsidesiä ja 40 litraa nestemäistä saippuaa. tammikuuta Puolangalla. Nyt suunnitteilla on ainakin perusnäyttelyn 3D-kuvaaminen museon kotisivuille saavutettavuuden parantamiseksi. Oma elämäntarina tuppaa olemaan melkoinen kudelma, jossa langat voivat olla kunnolla solmussa. • Ylioppilastutkintolautakunnan sensori (äidinkieli ja kirjallisuus). Kajaanin taidemuseon kävijämäärä puolittui viime vuonna edellisvuoteen nähden, kertoo museon intendentti Sanna Ojanne. Särö voi olla myös tarinanpää. Se mitä kutsumme todellisuudeksi, on usein kuitenkin sanoja, sanoo Jokinen. –?Entisestään pieni määrä näyttelyitä kutistui, emmekä ole voineet tarjota ryhmille opastuksia, Ojanne sanoo. Yrittäjä Reima Haapoja kertoo, että museossa kävi maksaneita asiakkaita 22?100, kun vuonna 2019 heitä oli 18?500. Oma elämäntarina on usein vyyhti solmussa olevia lankoja KUKA Elina Jokinen • Kirjailija ja kirjallisuuden tohtori. – Usein epätäydellisyyttä piilotellaan. Emme malta pysähtyä miettimään, mikä elämässä on meille olennaista ja tärkeää. Vastaavaa toimintaa haluttaisiin jatkaa, mutta kaikki riippuu rahoituksesta. JUHA NEUVONEN Toni Rasinkangas • Oletko miettinyt, mikä mahtaa olla tarkoituksesi tässä maailmassa. Kun kevään Väreilyä-näyttely lapsille meni kiinni koronarajoitusten takia, päiväkotija koululaisryhmät jäivät pois. Se on ollut meille iso asia, koska se helpottaa työskentelyä paljon. Ensimmäinen askel syventyneen itseymmärryksen rakentamisessa on tulla tietoiseksi, millainen voima sanoissa piilee. Taidemuseo teki viime keväänä Väreilyä-näyttelystä virtuaalikierroksen Tanssivat Sudet -mainostoimiston ja Kultturan kanssa. Siitäkin ollaan keskusteltu, että myös vaihtuvia näyttelyitä olisi hyvä dokumentoida joko videona tai muuna. –?Tarvitsemme eheän kokemuksen itsestämme. Metsurin tarina on torniolaislähtöisen Mikko Myllylahden ensimmäinen pitkä ohjaustyö. Kun koronarajoitukset höllentyivät kesäkuun alussa, se näkyi yrittäjän mukaan jo parissa päivässä. • Työskentelee kirjoitusviestinnän opettajana Jyväskylän yliopistossa, Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksessa (Movi). Myös Helsinki Casting -roolitustoimisto etsii kaikenikäisiä ja -oloisia paikallisia ihmisiä elokuvan avustajarooleihin. Kajaanin taidemuseon kävijämäärä laski reilusti KAINUUN museon johtaja Antti Mäkinen on tyytyväinen viime vuoden kävijämääriin, vaikka koronarajoitusten vuoksi museo joutui muuttamaan näyttelyaikataulujaan. Elokuvayhtiö Aamu etsii Facebookin Elokuva-avustajat Kainuu -sivustolla avustajia muun muassa lastenhoitoon ja liikennejärjestelyihin kuvauksissa. Sanat muodostavat tarinoita, joita ihmiset ovat aina kuunnelleet – muiden kertomina, esivanhempien ajoilta asti. Nykyään ihminen yrittää selviytyä sanojen ja tarinoiden tulvassa, joka puskee läpi joka kanavasta
Perunaa, kaalia ja pähkinää Perunapyre 400 g jauhoista perunaa 1 ½ l voimakasta kasvislientä ½ rkl suolaa 2 dl kookoskermaa Kaali-pähkinäpaistos 100 g cashew-pähkinää 200 g kaalia 2 valkosipulinkynttä 1-2 rkl oliiviöljyä 1 rkl balsamicoa PESTOPASTA tuo annokseen vihreyttä ja lisää yrttistä makua. Sekoita hyvin ennen kuin neste on lämmennyt. Anna kiehahtaa ja keitä noin kolme minuuttia. Tarjoile esimerkiksi selleripyreen ja paahdettujen ruusukaalien kera. Siivilöi marja-sokeriseos kermaseoksen joukkoon. HARRI KUITTINEN Riikka Happonen • Hanhenmaksa on kallis ja epäeettinen herkku, jota ei luonnollisesti koskaan vegaanin pöydästä löydä. Lisää vielä 2 rkl oliiviöljyä ja aja tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Kaada toiseen kattilaan kauramaito ja -kerma sekä agar agar -jauhe. Vuodenvaihde toi taas tullessaan vegaanihaasteen. Lisää konjakki ja soija ja hauduta noin 6 minuuttia. Öljyinen pestopasta munakoisopihvien kera vie makumatkalle Etelä-Euroopan lämpöön. Siinä käytetään linnun maksan sijaan sieniä, punajuurta, linssejä, saksanpähkinöitä sekä loraus oliiviöljyä ja tilkka konjakkia. Hienonna valkosipuli, yrtit ja sienet ja lisää pannulle salottisipulin joukkoon. Laita punajuuri ja linssit kattilaan ja keitä kasvisliemessä 20–30 minuuttia kypsiksi. Koristele pannacotta tuoreilla marjoilla. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla sekä halutessasi vielä lorauksella konjakkia. Vegaaninen marjapannacotta neljälle 3 dl (pakaste)marjoja, esimerkiksi mustikkaa ja vadelmaa 1 dl sokeria 1tl vaniljasokeria 3 dl kauramaitojuomaa 2 dl kaurakermaa 1 tl agar agar -jauhetta tuoreita marjoja koristeluun Lämmitä marjat ja sokerit kattilassa ja surauta tasaiseksi, nestemäiseksi soseeksi sauvasekoittimessa. Kokeile sen sijaan faux grasia, jonka teossa ei ole vahingoitettu yhtään eläintä. Keitä perunat voimakkaassa ja riittävän suolaisessa kasvisliemessä, niin saat pyreeseen paljon makua. MUSTIKKA ja vadelma tuovat väriä ja makua vegaaniseen pannacottaan. Verratonta vegaaniruokaa . Hienonna salottisipuli ja hauduta miedolla lämmöllä öljyssä pehmeäksi. Kaikki annokset ovat 4 ruokailijalle. . Laita lasit jääkaappiin pariksi tunniksi hyytymään. Siirrä tehosekoittimen kulhoon. Pannacotta onnistuu kermatta ja liivatteettakin. Se onnistuu kuitenkin helposti myös vegaanisena, kun korvaat maitopohjaiset tuotteet kasvisperäisillä maitovalmisteilla ja liivatteen agar agar -jauholla. Valuta neste pois ja siirrä tehosekoittimen kulhoon. Usko tai älä, mutta arkisesta perunapyreestäkin saa kauniin ja maistuvan annoksen, kun siihen yhdistää rapeaa ja valkosipulista kaali-perunapaistosta. A18 // RUOKA Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Voit koristella komeuden friteeratuilla palsternakkalastuilla. Parilapannulla saat munakoisopihveihin kauneimman pinnan, mutta muista paistaa myös kupera puoli silloin hyvin, jotta kuori ei jää sitkeäksi. Faux gras eli vegaaninen hanhenmaksa 1 pieni punajuuri 75 g punaisia linssejä 5 dl kasvislientä 1 salottisipuli 1 rkl rypsiöljyä 2 valkosipulin kynttä 1 tl rosmariinia 1 tl timjamia 1 tl salviaa 1 ½ dl metsäsieniä 1 rkl konjakkia 1 rkl soijaa 75 g saksanpähkinöitä 1 rkl oliiviöljyä ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria Kuori punajuuri ja pilko neljään osaan. Paahda saksanpähkinöitä pannulla 1–2 minuuttia ja lisää tehosekoittimeen. Jäähdytä jääkaapissa 8–12 tuntia ennen tarjoilua. Parilapannulla saat pihveihin kauneimman pinnan. tammikuuta 2021 Riikka Happonen • Raikas ja lohkeileva pannacotta on italialainen jälkiruokaklassikko, johon tavallisesti käytetään kermaa ja liivatetta. Kookoskerma tuo soseeseen mukavan kermaisen tuntuman, mutta voit toki käyttää muitakin kasvispohjaisia maitovalmisteita. Kokeile tänä vuonna tammikuussa täysin kasvisperäisistä aineksista valmistettua feikkihanhenmaksaa, munakoisopihvejä tai kookosperunapyrettä. Kääri seos tuorekelmuun tiiviiksi rullaksi tai laita lasipurkkiin. Sekoita hyvin ja kaada annosmaljoihin tai esimerkiksi pieniin juomalaseihin
Valmista kaali-pähkinäpaistos. Sekoita loput valkosipulimurskasta oliiviöljyyn. Leikkaa munakoison kaikilta reunoilta noin 1 cm paksut pihvit ja itketä niitä ripottelemalla niiden päälle suolaa. KUVAT: HARRI KUITTINEN ¼ tl suolaa ½ rkl pippuria mini-rucolan versoja ja yrttiöljyä koristeluun Kuori ja huuhdo perunoita kylmän veden alla, kunnes vesi on kirkasta. Sekoita raaste pestopohjaan ja surauta vielä tasaiseksi tehosekoittimessa. Paista munakoisoja noin 4 minuuttia välillä puolta vaihtaen. Esimerkiksi erilaisia värikkäitä kastikkeita on helppo yhdistää eri juureksiin, pastaan tai riisiin. Paista pari minuuttia ja mausta suolalla ja pippurilla. Tähän aikaan vuodesta monet kaupan tuoreyrtit nahistuvat nopeasti kuivassa huoneilmassa. Perheille, jotka miettivät, kuinka saisivat lapsensa syömään uusia kasviksia. Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä. JUURI NYT MOSTPHOTOS FOIX GRAS on vegaanista feikkihanhenmaksaa, josta saat tarvittaessa juhlavan annoksen esimerkiksi selleripyreen ja friteerattujen palsternakkalastujen kera. HYVÄÄ: Kirjan reseptit ovat muunneltavia ja helposti yhdisteltäviä. KOKEILE ensi kerralla kookoskermaa perunapyreessä ja ylläty uudesta makuparista. Murskaa pähkinät kevyesti pariin osaan. KENELLE: Kokkauksesta kiinnostuneille lapsille. Hienonna valkosipulit ja siirrä murskasta kolmasosa myöhempää käyttöä varten. Laita yrtit, öljy ja suola tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi pestopohjaksi. Ota talteen noin 1 dl keitinlientä ja valuta loput pois. tammikuuta 2021 RUOKA // A19 KEITTOKIRJA Tittamari Marttinen: Lasten vegekeittokirja Avain 2020. Sekoita joukkoon paahdetut ja murskatut pähkinät. Soseuta perunat survimella tai vatkaimella ja lisää joukkoon kookoskermaa sekä tilkka keitinlientä, kunnes pyre on sopivan tasaista. Pestopastaa ja munakoisopihvejä 1 pss basilikaa 25 g rucolaa 1 ½ dl oliiviöljyä 1 tl suolaa 1 keskikokoinen munakoiso 3 valkosipulinkynttä 300 g spagettia Hienonna basilika ja rucola. 80 s. Kun se saa väriä, lisää valkosipuli, oliiviöljy ja balsamico. Paahda kaalia ensin kuivalla ja hyvin kuumalla pannulla. Paahda kokonaisia cashew-pähkinöitä kuivalla ja kuumalla pannulla, kunnes ne saavat vähän väriä. Surauta sauvasekoittimella tai blenderissä tasaiseksi ja säilytä korkillisessa pullossa jääkaapissa. Kaali-pähkinäpaistos ja pesto tai yrttiöljy kruunaavat annoksen.. Koristele mini-rucolanversoilla ja yrttiöljyllä tai pestolla. Leikkaa kaali noin 5 mm levyisiksi suikaleiksi. Valele itketetyt munakoisopihvit seoksella, jätä vähän suolaa pintaan. Jos kastiketta jää yli, seuraavana päivänä voi vaihtaa lisuketta – tai toisinpäin. Patee maistuu myös sellaisenaan leivän päällä. RIIKKA HAPPONEN Vegaani ruokaa lasten kanssa Yrttiöljy. Ohjeet ovat niin helppoja, että lapsikin pystyy ne valmistamaan – ihan pienimmät yhdessä aikuisen kanssa. Pilko perunat ja keitä suolatussa kasvisliemessä kypsiksi. Laita perunapyre keskelle lautasta ja kaali-pähkinäpaistos sen ympärille. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. MIKÄ: Lastenkirjailija Tittamari Marttinen on kirjoittanut vegaanisen keittokirjan lapsiperheille. Raasta jäljellejäävä keskiosa raasteeksi. Tarjoile pestopastan kera. Selkeä ja hauska piirroskuvitus on Emmi Kyytsösen kynästä. Hienonna valkosipuli. VINKKI: Marttisen paratiisipuuroksi kutsuma tuorepuuro syntyy kasvismaidosta, kaurahiutaleista ja hedelmistä, marjoista ja pähkinöistä, jotka maustetaan jollakin jännällä maustella kuten vaikka lakritsijauheella tai kaakaonibseillä. Paista valkosipulija munakoisoraaste pannulla rapeaksi öljytilkassa välillä sekoitellen noin 8 minuutin ajan. Sekoita pesto joukkoon. Ota maut ja vihreys talteen hienontamalla yrtit ennen niiden kuivahtamista ja sekoittamalla joukkoon muutama ruokalusikallinen hyvää rypsitai oliiviöljyä
–KYLLÄ kaupungin urheilupaikkojen hoitajat tekevät hyvää työtä näissä olosuhteissa, Pöllyvaaran laduille lähdössä ollut Erkki Haapalainen kiittelee. Ilmainen ensilumenlatu on ollut silti Kajaanissa auki jo puolitoista kuukautta. . Viive on kuitenkin vain vuorokauden Lumipula haittaa latujen kunnostusta . tammikuuta 2021 6 Urheilutoimittajat: Pekka Pajala 010 665 7232 6 Teemu Määttä 010 665 7228 6 Sähköpostit: ks.urheilu@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Taru Paavoseppä • Lumen vähyys on haitannut niin Kajaanissa kuin Sotkamossakin. Latupohjat on kyllä tampattu, mutta isoilla latukoneilla ei ole pystytty ajamaan kaikkia latuja. URHEILU A20 // Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Sotkamossa päästään kirkonkylällä jo kolmelle ladulle, Vuokatissa perinteisen luonnonlumilatua on valmiina 30 kilometriä. Viime talvena lumitilanne oli sen verran parempi, että laduille pääsi noin kuukautta aikaisemmin kuin nyt, Haapalainen muistelee.. Lähimmälle ladulle ei välttämättä ole osannut mennä. Sen vuoksi on latukartassa voinut näyttää siltä, ettei kunnostettuja latuja ole juurikaan. Tämä on herättänyt nurinaa sosiaalisessa mediassa ennen muuta Kajaanissa. Kajaanin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström selittää, että automaattisesti latukarttaan päivittyvät vain gps-paikantimella varustetuilla isoilla latukoneilla ajetut kohteet, eivät moottorikelkalla tampatut. Ladut ovat kohtalaisessa kunnossa lumitilanteeseen nähden. Myös luistelukentät saataneen kuntoon viikonloppuun mennessä. Ne pitää viedä järjestelmään käsin jälkikäteen
Luonnonlumiladut ovat hiihtokunnossa myös muissa Kainuun kunnissa. Hiihtokaravaani jatkaa Toblachista kiertueen tutulle päätöspaikkakunnalle Italian Val di Fiemmeen. SAMA KOSKEE luistelukenttiä. Suomessa ei ole monta kuntaa, jossa latu on maksuton, Nyström muistuttaa. Muitakin kuin liikuntapuiston kenttää ja Vimpelin kaukaloa kuitenkin jäädytetään ja höylätään pitkin talvea. Hiihdon Tour de Ski -kiertueella Pärmäkosken odotettiin parantavan asemiaan, kun viidentenä etappina kisattiin hänen mielimatkansa, 10 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla. Mestis-kausi on keskeytettynä vielä ainakin tammikuun loppuun. Matintalo on Pärmäkosken tavoin leimallisesti perinteisen hiihtotavan taituri. Nyströmin mukaan se on puhdasta harhaa. JUHA NEUVONEN STT, Kaija Yliniemi HIIHTO • Loppiaisen hiihtopäivä saa mieluusti painua nopeasti muistoihin, ainakin Krista Pärmäkosken mielestä. Tiistaina kunnostettiin muun muassa Ampumaradan lenkkiä. –?Ainoastaan Otanmäessä on voitu tehdä latukoneella hyvin latua, mutta kaupungin puolen ladut ovat hyvin epätasaisia ja pienellä lumella. Ajankohtaisimmat tiedot latujen kunnossapidosta löytää netistä Fluent-latukartasta, mutta Järvisen mukaan se ei välttämättä ole aivan ajan tasalla, sillä pohjattavia latuja ei ole vielä merkitty latukarttaan, sillä pohjattaessa saattaa nousta ladulle jotain, mikä ei ladulle kuulu. Hän oli keskiviikon osuusajoissa 30:s, mutta ylitti maalilinjan 31. Kaikkiaan kunnostettuja latuja oli latukartankin mukaan tiistaina jo 13. Sarjan keskeytys johtuu koronavirustilanteesta ja aluehallintovirastojen tekemistä päätöksistä, jotka rajoittavat yleisötilaisuuksia. Bolshunov pesi toki kaikki muutkin selvästi ja kasvatti kiertueen kokonaiskilpailun etumatkansa yli kahteen minuuttiin, kun maanmies Artjom Maltsev jatkaa toisena. Pärmäkoski piti Italian Toblachissa toki takaa-ajon viidennen sijansa, mutta jäi lisää kärkihiihtäjien vauhdista. tammikuuta 2021 URHEILU // A21 mittainen. Yhdeksän parhaan joukossa oli kahdeksan venäläistä, kun kärkikaartin perässä vielä Ilja Semikov oli yhdeksäs. sijalla. SUOMEN mieshiihtäjät keskittyvät nyt Tourilla yksittäisten kisojen onnistumiseen. Vasta sitten, kun kenttä on todella luistelukunnossa ja tasainen, se nostetaan nettiin statukseen ”kunnossa”. – MEILLÄ ON OLLUT koko viikonlopun ajan valtavasti tyytyväisiä ja iloisia hiihtäjiä. Juho Mikkonen oli tuloslistassa 51:s, Verneri Suhonen 55:s ja Lauri Lepistö 56:s. Jos muutama narisee, se ei edusta sitä isoa massaa, joka tuolla hiihtää tälläkin hetkellä, Nyström kommentoi. Kun tulisi lunta lisää, ajaisimme latukoneella ja saisimme pohjat suoremmiksi. Krista Pärmäkoski sisuuntui takaa-ajon pettymyksestä Johanna Matintalo oli perinteisellä hiihtotavalla osuusaikojen viidenneksi nopein. Tästä sisuuntuneena uusiin koitoksiin, Pärmäkoski tiivisti. Nurinan Nyström kuittaa sanomalla, että mielipiteitä on monia. –?Tulevaisuudessa on varmaan helpompi tulla Tourille, kun tietää, minkälainen ympäristö täällä odottaa, Joensuu arvioi ensimmäistä Tour de Ski -kiertuettaan. Että isoilla latukoneilla ei ole kaikille laduille voitu mennä, johtuu nimenomaan lumen vähyydestä. Mestiksen hallitus on päättänyt seurojen esityksestä, ettei pelaaminen ilman yleisöä ole tällä hetkellä taloudellisesti mahdollista. Tämä on herättänyt epäilyn, että varat keskitetään ennen muuta liikuntapuistoon ja syrjempien kaupunginosien kentät jätetään jäädyttämättä. Se on Järvisen mukaan ”tyydyttävä latu”, mutta sielläkin voi olla heikkoja kohtia, sillä paikoin sahanpuruja on voinut nousta ladulle. Kiertueen kokonaistilanteessa hän on seitsemäntenä, yli kahden minuutin päässä johtopaikkansa säilyttäneestä Yhdysvaltain Jessica Digginsistä. Mutta kun ei ole lunta, niin ei ole lunta, Nyströmin sanoo ja näkee, että nyt ollaan ylikriittisiä. Perjantaina on uusi yritys, kun kymppi hiihdetään yhteislähtönä. Viime talvena lumitilanne oli sen verran parempi, että laduille pääsi noin kuukautta aikaisemmin kuin nyt, Haapalainen muistelee. Mestistä pelattiin viimeksi reilu kuukausi sitten. Latumaksut päästiin poistamaan vähän tavallista myöhemmin, mutta ennen joulua kuitenkin. Näytetään siellä sitten toivottavasti vähän parempaa kulkua, Pärmäkoski sanoi. Latukoneella on voitu ajaa varovasti vain Hiukan valaistua latua. Kaikki etukäteen ilmoitetut kentät jäädytetään, kunhan olosuhteet antavat myöten, mahdollisesti jo viikonloppuun mennessä. Myös Pienelle Sotkamojärvelle on tehty latua, samoin Makkosenmäen ja sahan välinen maaosuus on ajettu. Nyströmin arvion mukaan latuja, joissa pystyi hiihtämään sekä perinteisellä että luistelutyylillä, oli ainakin 40 kilometriä. Pelkkä jäädyttäminen ei näet riitä vaan traktorin täytyy käydä höyläämässä jään pinta tasaiseksi. Ilman sairastumista tai kolarointia Bolshunov on menossa kohti toista peräkkäistä Tour de Ski -titteliään. Keskiviikkona hän oli kympin osuusajoissa 15:s. Kun norjalaiset puuttuvat kiertueelta, keskiviikko oli tiistain tapaan lähes venäläisten mestaruuskisa. Katri Lylynperä keskeytti neljän etapin jälkeen, ja Joensuu tyytyi viiteen hiihtoon. Rintaman rikkoi vain kuudenneksi hiihtänyt Ranskan Maurice Manificat. Mestiksen hallitus kokoontuu 25. Myös moottorikelkoilla avatuilla laduilla saattaa olla paikoin hiekkaa, risuja ja käpyjä, koska lunta ei ole riittävästi. Esimerkiksi Heikkilään ja Rekikestiin pääsee perinteisellä tyylillä, samoin Katinkullan pääreitit ja yhdyslatu opistolle on tehty. JUHA NEUVONEN KALLE (8 v.), Tuomas (5 v.) ja äiti Anne Hyvärinen ottivat Kajaanin liikuntapuiston kentällä tiistaina tuntumaa jäähän ensimmäisen kerran tänä talvena. Oma tunne ei ollut sellainen, että tehdään nappihiihtoa ja mennään nasta laudassa, rennosti hiihtänyt Matintalo kertasi. Vuorela oli 15 kilometrin takaa-ajossa 25:s, mutta sai tuta myös sen, että maailman huiput ovat häntä vielä rutkasti edellä. –?Hiihto ei tuntunut ihan niin ihmeelliseltä kuin mikä tulos oli. –?Meillä on ihan oikeasti hyvä tilanne. Jääkiekon Mestis tiedotti, että maan toiseksi korkein jääkiekon miesten sarjataso on keskeytettynä vielä ainakin tammikuun loppuun asti. Edelle ehtivät äitiysloman jälkeen ensi kertaa voittanut Venäjän Julia Stupak ja Ruotsin Ebba Andersson, joka löysi Toblachissa aivan eri vireen kuin mihin pystyi Sveitsin Val Müstairin vuoristo-oloissa. Esimerkiksi Vuorelan esikuva Dario Cologna oli 24-vuotiaalle suomalaiselle vielä liian kova kirittäjä. Takaa-ajokilpailussa kaatunut Diggins ylitti keskiviikkona maalilinjan kolmantena. –KYLLÄ kaupungin urheilupaikkojen hoitajat tekevät hyvää työtä näissä olosuhteissa, Pöllyvaaran laduille lähdössä ollut Erkki Haapalainen kiittelee. Vuorela jäi osuuden nopeinta kyytiä pitäneen Aleksandr Bolshunovin vauhdista lähes kaksi minuuttia. Hän tähdentää, että melkein kaikki ladut on pohjattu, mutta latukarttaan ne merkitään kunnostetuiksi vasta, kun ne ovat todella hiihdettävässä kunnossa. Esimerkiksi Suomussalmella pääsee hiihtämään Ämmänsaaren keskustassa ja Haverisessa. MYÖS SOTKAMOSSA on kärsitty lumen vähyydestä. Kone saattaa jyrsiä latupohjaa ja nostaa hiekkaa ladulle. –?Mutta totta kai me priorisoidaan kunnossapitoa eli jos meillä on liikuntapuistossa satoja luistelijoita päivässä, sitä huolletaan enemmän kuin jotain muuta. Kunnan puistoja liikunta-alueiden päällikön Hannu Järvisen mukaan nyt kaivattaisiin kunnon lumisateita. Suomalaisten naishiihtäjien kaarti typistyy kiertueen loppuhuipennuksessa kahteen hiihtäjään, sillä Jasmi Joensuu päätti suunnitellusti lopettaa kiertueen viiden etapin jälkeen. –?Pitää nyt unohtaa tämä, sillä ylihuomenna (perjantaina) on kuitenkin sama matka ja sama mahdollisuus. Latuja ei ole päästy tekemään isoilla koneilla. –?Ilmainen ensilumenlatukin on ollut auki jo marraskuun lopulta lähtien. Sunnuntaina kunnostetut ladut ovat päivittyneet latukarttaan maanantaina. tammikuuta päättämään kauden jatkamisesta. Nyström tähdentää, että viime viikonloppunakin pääsi hiihtämään koko ajan. Tämä täytyy ottaa huomioon hiihtämään lähtiessä. Vimpelin puoli, Kieronmäen latu ja Pöllyvaara olivat kunnossa. Pyrkimyksenä on jatkaa sarjaa helmikuussa, Mestis tiedotti. Kvartetin tasaisin on ollut Markus Vuorela, joka hiihti keskiviikkona neljännen kerran peräkkäin maailmancupin pisteille. Vuokatti Sportin olosuhdevastaava Jani Ähtävä kertoo, että Vuokatissa suurin osa eli noin 80 kilometriä latuja on pohjattu ja pääväylille noin 30 kilometrille on jo saatu tehtyä latu-ura. Kajaanin kaupungin nettisivujen mukaan tiistaina näytti, että kunnostettuja luistelukenttiä olisi vain kolme: Vimpelin kaukalo, liikuntapuiston luistelualue ja Kotipolun kenttä Lohtajalla. Siellä on luvassa kolme kisapäivää. –?Tämä on kilpaurheilua. Ladut ovat kohtalaisessa kunnossa lumitilanteeseen nähden. –?Ja jos siellä menee sukset pilalle, niin ladun tekijähän se on korvausvastuussa. Johanna Matintalo oli suomalaisten kärkihiihtäjä loppiaisena, sillä hän oli osuusajoissa peräti viides, kolmen venäläisen ja Anderssonin takana. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Alun perin suomalaisnaisia oli mukana viisi, mutta Kerttu Niskasen kiertue katkesi jo ensimmäisen etapin jälkeen vatsatautiin. Tiistaina Soidinsuon kenttä oli Nyströmin mukaan, ellei kunnossa, ainakin lähellä
Zegras rohmusi loppuottelussa pisteet 1+1 ja koko turnauksen seitsemässä ottelussa 7+11=18. Alppihiihto ZAGREB. STT, Janne Lehikoinen MÄKIHYPPY • Puolan Kamil Stoch nousi entistä ylemmäs Keski-Euroopan mäkiviikon legendojen joukkoon, kun hän juhli keskiviikkona uransa kolmatta kokonaisvoittoa vuodenvaihteen perinteikkäässä mäkihyppyturneessa. Ensimmäisellä erätauolla juttelimme, että vielä on 40 minuuttia edessä, jätetään kaikki kentälle ja otetaan pikku muisto himaan, maalivahti Piiroinen avasi. –?Joukkueessa on jätkiä, jotka olen tuntenut 14–15-vuotiaasta saakka. Totta kai suostuin. Neuvonta Joka päivä kello 10-18 p. Aalto ylsi Bischofshofenissa kauden toistaiseksi parhaimpaan sijoitukseensa oltuaan 19:s. Kukaan ei pärjää yksin. A22 // URHEILU Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Millainen pelaaja hänestä tuleekaan. Toive 58-65v mies. Lundell näytti esimerkkiä toisen erän tasoituksella. (08) 626 303 MYYDÄÄN Piipunsadesuojat -piipunpellitykset -lumiesteet, tikkaat, kulkutasot. Etsin sinua tosimielellä, 60+, hoikka, savuton mies. Seremoniat olivat tavallista suppeammat, mutta ikimuistoisemmat. sijan kokonaispisteissä. T.mi Erkki Järvinen 040 522 6324. 0400-808 654 sähköpostilla neuvonta@movika.fi Puhelut nroon 0700-514 800 1,53e/min+pvm, teksti viestit numeroon 17193 1,50e/kpl. Maailmancupin kokonaispistetilanne 14/38 kilpailun jälkeen: 1) Alexis Pinturault Ranska 475, 2) Aleksander Aamodt Kilde Norja 465, 3) Marco Odermatt Sveitsi 391, 4) Kristoffersen 338, 5) Mauro Caviezel Sveitsi 307, 6) Zubcic 295,... Viesti kiitos. Yli neljä vuotta kestäneellä maajoukkueNuoret Leijonat sai unohtumattoman lopun yli neljän vuoden yhteiselle matkalleen Kapteeni Anton Lundell johdatti Suomen MM-pronssille ja keräsi ylistyssanoja. Siellä minulle sanottiin, että jos voitamme, menen jakamaan mitaleja. (1220550) Olisiko rengin paikkaa Kainuussa. Olet 55-65v nainen. Ei alko-ongelmaa, savuton, rehellinen ja toisen huomivoiva. Lundell ja Piiroinen nostivat esiin neljää viikkoa pidemmän taipaleen merkityksen. Olen -70v nainen. Olet keskeltä Suomea/maalta tai muualta. Lähetä nroon 17193 (1,50e/viesti). Pidätämme oikeuden muokata, lyhentää tai olla julkaisematta ilmoitustanne. Mikko Petman teki 2–1-maalin kolmannen erän alussa. MM-pronssiottelussa Suomi ei halunnut urakan valuvan hukkaan, vaikka Venäjä hallitsi avauserää ja teki johtomaalin. Alkuun kävelyseuraksi. –?Kokonaisuutena tosi tasainen viikko, mitään huippuonnistumisia ei tullut mutta sama taso säilyi jotakuinkin läpi viikon. Hellyys ja läheisyys ovat sinulle myös tärkeitä. (1220591) STT, Petteri Ikonen JÄÄKIEKKO • Suomen alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkueen ilmeet olivat helpottuneet, kun päävalmentaja Antti Pennanen, kapteeni Anton Lundell ja maalivahti Kari Piiroinen summasivat pronssijuhliin päättynyttä MM-kisaurakkaa. Suomalaisittain mäkiviikko sai myös mukavan päätöksen Antti Aallon kirjatessa 15. Suomea paremmin nuorten MM-kilpailuissa ovat menestyneet vain Neuvostoliitto/IVY/ Venäjä (37), Kanada (33) ja Ruotsi (19). Takana oli neljän viikon jakso, johon mahtui viikko pienryhmäharjoittelua karanteenimaisissa olosuhteissa, matkatavaraongelmien sävyttämä lento PohjoisAmerikkaan, neljä päivää yksin eristyksissä, muutama yhteinen valmistava harjoitus, kutistunut harjoitusottelurupeama ja taistelu arvokilpailumitaleista. Tavoite oli päästä omalle tasolle ja aika lähelle hyvää tässä pääsikin, mutta toki tekemistä riittää tässä kauden edetessä, Aalto tiivisti. Puolivälierässä Ruotsia vastaan hän vastasi päätöserässä 2–2-tasoituksesta ja syötti välierässä Yhdysvaltoja vastaan 3–3-tasoituksen jälleen kolmannessa erässä. (1220596) Mukavaa seuraa rennosta naisesta kaipaa ei kilokammoinen mies, 62v. –?Meillä oli aamulla palaveri. Hän on kautta aikain viides kolmeen mäkiviikon voittoon yltänyt hyppääjä. Mainitse tekstissä sukupuolesi, millaista seuraa etsit ja miltä suuntanumeroalueelta. V2. Olen hyvin oppiva, ahkera, luotettava mies, 64v. Jos vaik tykkäät reissuista etelän lämpöön, niin yhteyksiä. Pronssiottelun päätteeksi Lundell jakoi jäällä mitaleja. Stoch ylsi mäkiviikon hattutemppuun Antti Aallon tasainen tekeminen toi kokonaispisteissä 15. Ei sekkailijat. Tekstaa Kirjoita KAISA (väli) ILMOITUSNUMERO (väli) viestisi. Alex Turcotte teki ottelun avausmaalin ensimmäisessä erässä ja alisti Kanadan tappiolle ensimmäistä kertaa Edmontonissa pelatun turnauksen aikana. Rehti, luotettava, Kainuun mies odottaa viestiäsi. Niko Kytösaho oli Bischofshofenissa 33:s ja mäkiviikolla 39:s. Maalivahti Spencer Knight oli Yhdysvaltojen sankari ja nollasi vastustajan 34 torjunnalla. Numerosi pysyy salaisena. LUNDELL TEKI alkusarjan kolmessa ensimmäisessä ottelussa Suomen avausmaalit. Kainuun Auto ja Varaosa P. Lähetä tekstiviesti numeroon 17193. Tuttavuus on aina mahdollisuus uuteen elämänvaiheeseen. Uskon, että parantaminen jatkuu myös seuraaviin kisoihin, päävalmentaja Janne Väätäinen puolestaan näki Aallon hyvän kiertuepäätöksen. Uusia jätkiä on tullut mukaan, tosi hyviä persoonia. Yhdessä uuteen vuoteen. 70v miestä. Kiertueen tilanne: 1) Bolshunov 2.15.51, 2) Maltsev –2.06, 3) Manificat –2.09, 4) Spitsov –2.15, 5) Jakimushin –2.30, 6) Belov –3.16, 7) Dario Cologna Sveitsi –3.50, 8) Clement Parisse Ranska –3.52, 9) Hugo Lapalus Ranska –4.19, ...suomalaiset: 31) Vuorela –7.15, 44) Mikkonen –9.45, 55) Lepistö –13.55, 58) Suhonen –17.12. sijan.. Miehet, 15 km (p, takaa-ajo): 1) Aleksandr Bolshunov Venäjä 34.32,9, 2) Ivan Jakimushin Venäjä –55,5, 3) Jevgeni Belov Venäjä –55,6, 4) Aleksei Tshervotkin Venäjä –56,8, 5) Andrei Melnitshenko Venäjä –58,7, 6) Maurice Manificat Ranska –1.01,4, 7) Denis Spitsov Venäjä –1.04,2, 8) Artjom Maltsev Venäjä –1.12,1, 9) Ilja Semikov Venäjä –2.02,5, 10) Lucas Bögl Saksa –2.02,5, ...suomalaiset: 25) Markus Vuorela –3.19,0, 51) Juho Mikkonen –5.31,5, 55) Verneri Suhonen –6.56,3, 56) Lauri Lepistö –7.01,0. Kaksi vuotta sitten nuorten MM-kullan saavuttanut Lundell suhtautui maltillisesti panokseensa. Anton Lundell (6+4=10) nousi pistepörssin kolmanneksi, kun Suomi kukisti pronssiottelussa Venäjän maalein 4–1 ja kasvatti nuorten MM-mitalisaldonsa 16:een. (1220602) Etsin naista mökkiseuraksi, olen 68v mies. Hän pystyy tekemään kaikkea. mies. Ei seikkailijat. Numerosi pysyy salaisena. Olen alle 60v nainen. Pujottelucupin pistetilanne 3/11 kilpailun jälkeen: 1) Feller 210, 2) Henrik Kristoffersen Norja 166, 3) Strasser 153. STT, Petteri Ikonen • Yhdysvallat voitti jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-loppuottelussa kisaisäntä Kanadan maalein 2–0 ja juhli viidettä ikäluokan maailmanmestaruuttaan. Mäkiviikon kokonaispisteissä taakse jäivät muun muassa Saksan Markus Eisenbichler, Norjan Robert Johansson ja Slovenian Anze Lanisek. (1220428) Tämä on sinulle 67-73v, vapaa ja raitis mies. Kaikki olivat mukana tässä jutussa, Lundell paalutti. Itse +60v, pirtsakka neito. Lundell ja Juuso Pärssinen varmistelivat 4–1-loppulukemat. (1220431) Nainen, oletko yksin. Pelasimme joukkueena äärettömän hyvin. Hän voitti pistepörssin kahden pinnan erolla ennen Kanadan Dylan Cozensia (8+8=16). Vastaa hellälle, mukavalle naiselle. Tekstaa Kirjoita SULJE (väli) ILMNRO (väli) TUNNUSLUKUSI. 4 Oma ilmoitus: sulkeminen Soita 09 8563 2903 (paikallispuhelu) ja näppäile 2. (1220552) Etsin sinua 50-70v, kädentait., eronnut tai karannut mies. Kirjoita: V2 (väli) vastaustekstisi. (1220603) 1 Ilmoitukseen vastaaminen Soita 0700 514 800 Kuulet ilmoituksen halutessasi voit yhdistää puhelun ja voitte jutella heti tai jättää viestin niin ilmoittaja voi soittaa sinulle. Uutta ja erikoista Edmontonissa todella oli tarjolla. Piti sitten blokata laukaus tai mennä taklauksen alle. –?Meillä oli 25 jätkää, jotka halusivat laittaa kaikkensa likoon. Onni on olemassa, löydetään se. –?Pystyin ketjun kanssa auttamaan joukkuetta, ja meni ihan hyvin. Näiden 4–5 vuoden aikana olemme ehtineet pelaamaan monta ottelua yhdessä. Osuuden nopeimmat: 1) Bolshunov 34.32,9, 2) Belov –27,6, 3) Melnitshenko –29,7. (1220239) Olisi kiva löytää vanhempi, 60-75/L-XXL nainen, jolle kelpaa erotiikka & parisuhde. (1220358) < Mies etsii sinua Sinä n. Olisko minussa isäntäainesta. tammikuuta 2021 HENKILÖKOHTAISTA KIERRÄTÄ AUTOSI OIKEIN! Noudamme ja poistamme rekisteristä ROMUJA PURKUAUTOT. Ilmoitus julkaistaan kainari.sinäköseoot.fi -palvelussa, teksti-tv:ssä ja veloituksetta myös lehdessä. Miesten maailmancup, pujottelu: 1) Linus Strasser Saksa 2.01,30, 2) Manuel Feller Itävalta jäljessä 0,10 sekuntia, 3) Marco Schwarz Itävalta –0,16, 4) Michael Matt Itävalta –0,46, 5) Filip Zubcic Kroatia –0,47, 6) Victor Muffat-Jeandet Ranska –0,53. Juttele heti! Soita 0700 514 800 näppäile 9 ja ilmoitusnumero Nuorekas, 60v mies 08-alueelta etsii kivaa, 55-60/XlXXL naista, vaik loppu elämään. Tekstaa Kirjoita KAISA (väli) ILMO (väli) ilmoitustekstisi. –?Hän blokkaa laukauksia, voittaa aloituksia, tekee maaleja ja tekee peliä. Se oli yksi seikka lisää uutta ja erikoista, Lundell tuumi. –?Tämä ei alkanut tänä vuonna vaan monta vuotta sitten, Piiroinen komppasi. 3 Oma ilmoitus / vastaukset Soita 0700 514 800 Kuulet saamasi viestit (myös tekstiviestit) ja voit soittaa kaikille vastaajille. (1220599) Sinä vapaa, läheisyydestä tykkäävä, +50v Leijona-mies. –?Parhaat hypyt tulivat täällä Bischofshofenissa, se on hyvä. Hakija +50v, nuori, siisti, sopusuht. Oberstdorfin voittaja Saksan Karl Geiger hävisi kokonaispisteissä lopulta 48,1 pistettä ja Garmischissa voittoa juhlinut, mäkiviikon voittoa puolustanut Puolan Dawid Kubacki 52,8 pistettä. Haen rauhallista, huumorintaj., savutonta sinkkunaista. Lähetä viesti numeroon 17193. Trevor Zegras tuplasi johdon toisen erän alussa, eikä Kanada keksinyt keinoja huippuvireisen Knightin ohittamiseen. (1220543) Toivoisin, että uusi vuosi olis onnekas ja toisi tullessaan savuttoman, fiksun miehen, et päästäis liikkumaan ulkosallakin. (1220593) Toivomus olisi, että uusi vuosi toisi minun elämääni tavallisen miehen, ikä 65-72v. Lähetä numeroon 17193. Stoch, 33, nousi kokonaisvoittoon komealla tasaisuudella: Oberstdorfissa toinen, GarmischPartenkirchenissä neljäs ja voittaja viikon Itävallan puoleisella osalla niin Innsbruckissa kuin loppiaisena ”Bissenissä”. –?Tämä oli uusi kokemus kaikille. < Nainen etsii sinua Täällä jossakin terve, mukava nainen huhuilee löytävänsä tasapainoisen, terveen miehen tosimielellä, 68-78v. (1220619) Olen sinkkumies, 58/174/75, Oulusta. Osuuden nopeimmat: 1) Stupak 28.58,7, 2) Neprjajeva –1,7, 3) Andersson –4,7, 4) Jana Kirpitshenko Venäjä –14,3, 5) Matintalo –15,3, 6) Hennig –17,5, ...15) Pärmäkoski –32,3, ...30) Joensuu –1.38,3. Mäkiviikon päätöskisan Bischofshofenissa voittanut Stoch on juhlinut mäkisirkuksen voittoa aiemmin vuosina 2017 ja 2018. Tekstaa Saamasi viestin alussa on vastaajanro esim. Et pety. Olet huumorintaj., tykkäät liikunnasta, mökkeilystä, kalastuksesta, yhdessä tekemisestä. Kolmessa voitossa ovat Stochin ohella 50ja 60-lukujen suuruudet Björn Wirkola ja Helmut Recknagel. Juuri sinut haluan löytää. 60v nainen, kaipaatko ystävää, jota tapailla läheisyyden merkeissä, ilman sitoumuksia. Tule vierelläkulkijaksi, loppuiän rakkaaksi. 2 Ilmoituksen jättäminen Soita 09 8563 2903 (paikallispuhelu) ja jätä ilmoitus. Pronssiottelun kaksi maalia sinetöivät onnistuneen MM-urakan. (1220611) Oulun alueelta vapaata miesystävää toivoo 61v, raitis nainen. 120) Samu Torsti Suomi 4. USA nousi mestaruuksien määrässä Suomen rinnalle taipaleella viimeiset neljä viikkoa olivat ehkä pisimmät itsenäisyyspäivänä alkaneesta karanteenista lähtien. Edellisen kerran Yhdysvallat vei mestaruuden vuonna 2017 ja nousi nyt Suomen rinnalle mestaruuksien määrässä. Hiihto TOBLACH, Maailmancup, Tour de Ski -kiertueen 5/8 etappi: Naiset, 10 km (p, takaa-ajo): 1) Julia Stupak Venäjä 29.24,7, 2) Ebba Andersson Ruotsi 0,7 sekuntia jäljessä, 3) Jessica Diggins USA –0,8, 4) Rosie Brennan USA –17,3, 5) Krista Pärmäkoski Suomi –37,3, 6) Tatjana Sorina Venäjä –38,3, 7) Alisa Zhambalova USA –58,5, 8) Katharina Hennig Saksa –58,5, 9) Katerina Razymova Tshekki –59,3, 10) Natalia Neprjajeva Venäjä –1.01,7, ...muut suomalaiset: 15) Johanna Matintalo –1.27,3, 31) Jasmi Joensuu –3.17,3. Ikä vain numeroita. (1220511) Nainen, 68v, Lapista kaipaa rehtiä ja reipasta, n. Pennanen kuvaili Lundellia, Floridan NHL-joukkueen ykköskierroksen varausta. Listan kärjessä ovat viiden voiton Janne Ahonen ja neljän voiton Jens Weissflog. (1219906) Kunnollinen nainen etsii vapaata, yli 30v miesystävää tositark. Kiertueen tilanne: 1) Diggins 1.54.15, 2) Brennan –0.22, 3) Stupak –0.58, 4) Frida Karlsson Ruotsi –1.29, 5) Sorina –1.53, 6) Andersson –2.08, 7) Pärmäkoski –2.08, 8) Anamarija Lampic Slovenia –2.24, 9) Hennig –2.26, 10) Neprjajeva –2.35, ...20) Matintalo –4.42, ...36) Joensuu –8.17
Vuokralle tarjotaan Hautauspaketit alkaen 390 e . P. 045 884 0710 Sotkamo Metalliromut ja romuautot, romutustodistus. Reilu hyvitys vanhasta. 040 840 8121. 0400 450 692. Sari 0700 84 444, ota talteen. 044 995 4649. YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. 044 715 7134 Lumilinko traktoriin, leveys 2,20. Puh. P. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Rakennuslupakuvat, energiatodistukset. Myös varaus tulevasta pentueesta käy. Myös unien tulk. Kaikenlaista Kajaanin keskustasta uudehko kaksio/ kolmio. Monenlaista kalaa ja kalatuotteita! Hyvää tätä vuotta! Muistetaan hyvät turvavälit! Traktorimallin mönkijä. 770 e. Kuolinpesät, muuttotyhjennykset. Vanha Lynx -kelkka, esim. 040 513 5897. 08 629792 www.kajaaninhautauspalvelu.fi 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . Kalaa Perjantaina 8.1.2021 Kajaanin torilla klo 9 alk. tammikuuta 2021 // A23 Koti-Kajaani | Tiistai 5.1.2021 || 23 Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Taajaman ulkopuolelta. Ostetaan ok-talo Suomussalmelta. 0400 798 504. P. Tavarakirppis, Kalevankatu 1, Kajaani. Hp. Max 30 km kylältä. 040 507 8257. 10,50€ K AJAANIN HAUTAUSPALVELU RISTIJAR V E N HAUTAUSPALVELU paivystys puh. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. 0440 295 650. Vapautuu 1.2.2021. Vaihda vanha Stihl MS 200 sahasi uuteen MS 194 C-E kevyeen moottorisahaan. 350€. 0400 586 055. Pikahalkoja, max 50 cm ja moottorisaha, uusia, hinta yht. 044 979 3747. P. 0400 488 521. Varaosa& Huoltopalvelu p. Luotettava auttaja/ennustaja. Myytävänä Pystykorvanpentu (punainen tai pohjanpystykorva) nuorelle metsästäjälle. 0400 168 083.. 0400 281 991, (08) 712 150. Koivupilkettä 33 cm pitkää. Ota uusi suunta elämääsi. P. Romu Green Steel Oy, 044 546 5294, 040 741 8436. Mäkeläinen Oy. Liike/ harrastetilaa 38 m². P. Ei seksilinja. Romut ja romuautot ym. Moottorikelkkapurkaamo Jaakko Purkuosat Viitasaari 050 379 2746. Lämpöeristetty koirankoppi. Onnittelut. Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. 0440 295 650. P. Tmi Sutinen p. Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Myytävänä Kaikenlaista Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. T. 040 308 5501. 0400 831 067. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Lumityöt, kantojyrsinnät, pihapuiden kaato, mökkitalkkaripalvelut. 040 877 9257. Hyvää alkanutta vuotta! Uudenvuoden arvonnassa lahjakortin voittivat Pasi K., Aapo R. Ilmainen nouto. Ti-su 10-24, 1,99 e/min. Soita 044 540 0558 www.kainuunhomekoirapalvelu.fi Ostetaan Lämmintä varastotilaa 10 m², 30 m². Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI Vapaa 2h+kk+s 43 m² Vuolijoella. ja Pekka H. Puh. P. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. 250, 3900 tai 5900. 040 513 2633 Kuhmo, Oili p. 10,50€ Kajaani Voudintie 7, 2 h + kk, 45 m2, 1.krs. Kuljetus järjestyy
Seurakunnan työntekijät tavoitat puhelimitse ja yhteystiedot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta. -luokkalaisille Tuupalan alakoulun (puukoulu) salissa klo 16-17 keskiviikkoisin, 13.1. LENTIIRA: 1. Siunattua Uutta Vuotta. Juminkeko, Kontionkatu 25: To–pe klo 12–18. Minä vuonna Helsingin pörssi on perustettu. Lisätiedot Simo Pulkkinen p. ASIOINTI JA YHTEYDENOTTO: Seurakuntakeskuksen ulko-ovet ovat avoinna ma-pe klo 9-11.30. To 21.1.klo 17 Kirkkovaltuuston järjestäytymiskokous srk-salissa SUOMUSSALMI: Su 17.1.klo 17-18 Lattiakuvat-pyhäkoulu päiväkerhotilassa VALKEISEN SEURAKUNTAKOTI: Su 24.1.klo 15-16.30 Pyhäkoulu SEURAKUNTA TIEDOTTAA: Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää 19.12.2020 alkaen tartuntatautilain nojalla kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Kainuun alueella 18.1.2021 saakka. Tervetuloa!, Honkkari, Honkirämeentie 10, to klo 14–15.30. Näyttely Kudottua Valoa Atlasvuorilta Oulujärvelle, Kudottua Valoa Atlasvuorilta Oulujävelle. Huolehdi käsija yskimishygieniasta. Tarvittaessa voit tuoda yhteydenottopyynnön seurakuntakeskuksen pääovella sijaitsevaan postilaatikkoon. –?Vanhempien ja aikuisten lasten välien läheisyys tai etäisyys helposti vaihtelee elämäntilanteiden, asuinpaikkojen ja olosuhteiden muuttuessa. MENOT TÄNÄÄN JA HUOMENNA STT, Janita Virtanen • Kuormittavalta tai ristiriitaiselta tuntuva yhteydenpito voi helposti etäännyttää aikuisia lapsia vanhemmistaan. Opettaja Anja Itkonen. Hylje-näytelmän keskiössä on merenrannalla asuva ydinperhe. Tervetuloa!, Pyrylä, Verkkotie 11, to klo 10–11.30. Vapaa pääsy. Tuonen virta, Kuhmolaisen taiteilijan Urho Kähkösen Tuonen virta -näyttely. TEATTERI Teatteritalo, Kauppakatu 14: Hylje, pe klo 19. Sotkamo Johanneksenkulma, Kainuuntie 18: To–pe klo 10–16. Puhelimitse voi sopia kirkollisista toimituksista, asioida kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa sekä tilata haudanhoitosopimuksen. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 20 (kaksikymmentä) henkilöä edellyttäen, että virusturvallisuus niissä voidaan varmistaa THL:n ja OKM:n 21.9.2020 annettua ohjetta noudattaen. Vanhempien ja aikuisten lasten välejä voivat hiertää pienetkin asiat • ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Terveystieteiden tiedekunta Hammaslääketieteen lisensiaatti Polvinen Jenna Pauliina OULUN AMK Oulun ammattikorkeakoulusta valmistuneet: Sosionomi (AMK) Mari Emilia Kettunen, Kajaani Valmistuneita. 6. LAPSET JA PERHEET: Kokoontumisrajoitusten vuoksi kastepuun viime vuoden lintujen jakotilaisuus su 10.1. 044 738 4312. Ohjaajina rippikoulun käyneitä nuoria. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. Eräja taitokerho 7.-9. –?Monesti tällaisten vanhempien lapset itsenäistyvät vasta nelikymppisinä siinä mielessä, että he eivät enää yritä muuttaa vanhempaa omien toiveidensa mukaiseksi, vaan ikään kuin hyväksyvät hänet sellaisena kuin hän on. Kuhmo-talo, Koulukatu 1: To klo 9–18, pe klo 9–16. 044 738 4314, anu.haverinen@evl. SEURAKUNTIEN UUTISIA Kajaani Honkkarilla, Muistin KIHOT ryhmä muistiasioista kiinnostuneille. com/suomussalmenseurakunta Su 10.1.klo 10 Sanajumalanpalvelus, Mikko Riipinen Su 17.1.klo 10 Sanajumalanpalvelus, Miia Seppänen ÄMMÄNSAARI: Ma 11.1.klo 16.30 Girls’ Stuff -kerho nuorisotila Takkatuvalla. TIEDÄTKÖ. Pidä 1-2 metrin turvaetäisyys muihin ihmisiin. Suomussalmi STRIIMATTUNA: Kaikki jumalanpalvelukset toimitetaan striimattuina, ilman seurakuntalaisten läsnäoloa. Matkustelua tulee välttää. Istun tässä ja kirjoitan runonäyttely, Paltamon kansalaisopiston kirjoittajapiirin kynänjälkiä esillä kirjaston aukioloaikoina. Myös kastepuun viime vuoden linnut jaetaan koteihin myöhemmin kevään aikana. 044 738 4315, anne.malinen@evl.fi tai Anu Haverinen p. Ma 11.1. Ke 13.1.klo 13 Koululaisten takka nuorisotila Takkatuvalla. VARHAISNUORET: Pelija leikkikerho 1.-3. Pappi ja kanttori eivät tule muistotilaisuuteen. Ota yhteyttä: Anne Malinen p. Eeva-Maija Penttilä: Lentoon, Grafiikkaa ja akryylimaalauksia pitkän uran varrelta. Paltamo Paltamon kirjasto, Korpitie 9: To–pe. Mihin summaan yksityisellä tehtävän koronatestin Kela-korvaus nousi kuun alussa. Striimaukset seurakunnan facebook-sivulla osoitteessa https://www.facebook. a) 50, b) 100, c) 150 euroon. Musiikki muusana Kuhmon kuvataideyhdistyksen näyttely, Kuhmon kuvataiteilijoiden yhteistyön tuloksena on vuoden ensimmäinen taidenäyttely. a) 48 504, b) 96 415, c) 130 369. 044 738 4312 tai simo.pulkkinen@evl.fi. a) Slovenia, b) Ranska, c) Portugali. Missä tapahtui hiljattain useita kuolonuhreja vaatinut maanvyöry. Ohjaajina rippikoulun käyneitä nuoria. 3. Kyläkaivo, Aholantie 25: To klo 9–15.30, pe klo 9–16. Heillä saattaa vain olla esimerkiksi hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet, arvomaailmat, persoonat tai käytettävissä olevan vapaa-ajan määrät. Lisätietoja rippikoulusivulta seurakunnan verkkosivuilla. alkaen. Mikä aloitti kautensa Euroopan unionin puheenjohtajamaana. klo 15.45-17.30 isoskoulutus srk-keskuksen nuorisotila Siivellä (käynti terveysaseman puolelta). Ke 20.1.klo 13 Koululaisten takka nuorisotila Takkatuvalla. Kajaanin taidemuseo, Linnankatu 14: To klo 10–17. 2:4-5 AURINKO nousee laskee Rovaniemi 10.42 14.05 S-salmi 9.59 14.23 Kajaani 9.53 14.38 Helsinki 9.20 15.33 TÄNÄÄN Viikko 1 1. Lisätietoja: p. Rippikoululaisten ensimmäinen jumalanpalveluskäynti siirtyy myöhemmäksi kokoontumisrajoitusten vuoksi. Asioi terveenä ja käytä suositusten mukaisesti suojamaskia tai kokokasvovisiiriä. Nuoret aikuiset usein kaipaavat hajurakoa vanhemmistaan saadakseen oman itsenäistymisprosessinsa valmiiksi. 1. 2. a) Tenori, b) baritoni, c) basso. Viikkomessu, Filippuksen luterilainen seurakunta, Väinämöisenkatu 13, to klo 18. klo 12 messu Lentiiran kirkossa (l+s: Suutari, k: Tauno Harinen). TIESITKÖ. DIAKONIATYÖ: Lämmin kiitos erilaisin lahjoituksin vähävaraisia koteja diakoniatyön kautta muistaneita seurakuntalaisia, kauppaliikkeitä, yrityksiä ja Lions Club Kuhmoa/Kuhmonniemeä. Kaikki eivät osaa suhtautua muuttuvaan vanhempaansa. Kirkolliset toimitukset/perhejuhlat suositellaan järjestettävän lähipiirin kesken. Vaala Kankarin Taidehuvila, Kankarintie 99: To–pe klo 12–18. Lohduttaako sokeri, kun pelottaa. Max osallistujamäärä/ toimitus on 20 hlöä. Askartelua, läksyjen tekoa, välipalaa ja vapaata oleskelua aikuisen valvonnassa. Ti 12.1. Näyttelyn teemana on musiikki. a) Janne Ahonen, b) Kamil Stoch, c) Matti Nykänen. sunnuntai loppiaisesta 10.1. Poijulan mukaan joskus myös vanhemman ikääntyminen voi etäännyttää. Diakoniavastaanotto toimii ajanvarauksella. Rajoitusmääräyksellä halutaan minimoida yleisötilaisuuksien yhteyteen liittyvää yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen riskiä. Tekstiilitaiteilija Maija Lavonen BerberArt. mennessä. Kainuuseen saavutaan eri puolilta Suomea, myös alueilta, joissa koronaviruksen ilmaantuvuus on huomattavan korkea. klo 12. Askartelua, läksyjen tekoa, välipalaa ja vapaata oleskelua aikuisen valvonnassa. Klo 18 työikäisten naisten raamattuja rukouspiiri kokoontuu Piilolan kerhotilassa, Karhunpolku 2N. tammikuuta 2021 7.1. 1c, 2a, 3b, 4a, 5c, 6b, 7b Kuhmo KUOLLUT: Eeva Marja Liisa Haapalainen 61 v., Aili Annikki Hiekkalinna 96 v., Iida Esteri Sirkka Huotari 87 v., Airi Inkeri Kainulainen 80 v. Talvisodan tapahtumat Kuhmossa. 4.-6.-luokkalaisille tytöille suunnattu toimintakerho. a) 1981, b) 1946, c) 1912. Suomussalmi Galleria Kieppi, Kiannonkatu 31: To klo 10–19, pe klo 10–16. Kuka on viidellä voitollaan ottanut eniten Keski-Euroopan mäkiviikon voittoja. 6 William Hazlitt PÄIVÄN SANA Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. sunnuntai loppiaisesta 10.1. viestin. Väestöliiton vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa huomauttaa, että vanhempien ja heidän aikuisten lastensa etäisten välien taustalla ei välttämättä ole mitään ihmeellistä. a) Islannissa, b) Norjassa, c) Ruotsissa. Kenttäradan monet kasvot, Saksalaiset rakennuttivat kenttäradan Hyrynsalmelta Kuusamoon vuosina 1942–1944. To 14.1. 4.-6.-luokkalaisille tytöille suunnattu toimintakerho. Matkan varrelta, Sirkka Pölläsen 70-vuotisnäyttely, Teoksissa näkyy Sirkka Pölläsen käden jälkeä matkan varrelta. Jotkut taas lähentyvät tässä kohtaa entisestään. Jos aikuinen lapsi ei halua olla ollenkaan tekemisissä vanhempansa kanssa, taustalla voi olla lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtuneita traumaattisia kokemuksia, kertoo psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijula. -luokkalaisille srk-keskuksen Siivellä (Kirkkotie 6-8, terveyskeskuksen puoleinen ovi) klo 18 torstaisin 14.1. Voit katsoa Kuhmon kirkossa nauhoitettuja jumalanpalveluksia ja lähetyksiä seurakunnan facebooksivuilta. Kirkkokahvit. Ryhmässä keskustellaan muistiin liittyvistä asioista ja tehdään mukavia harjoitteita. 5. klo 10 sanajumalanpalvelus Kuhmon kirkossa (l: Suutari, s: Pääkkönen, k: Gogolev). Kasvatusja diakoniatyöntekijät tavoitat myös WhatsApp-viestillä. Ristijärvi Muistin KIHOT ryhmä muistiasioista kiinnostuneille. Aku, August, Aukusti (ortod.) Johannes, Juhani, Juha, Heimo NIMIPÄIVÄT MIETE Säännöt ja esikuvat tuhoavat nerouden ja taiteen. Valokuvaaja paikalla klo 12-14. siirtyy myöhempään ajankohtaan keväälle. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. klo 14 päihdekuntoutujien raamattupiiri Lähiötuvalla, Karhunpolku 3A. Kevätkauden ensimmäinen kerhokerta. A24 // PÄIVYRI Kainuun Sanomat // Torstaina 7. klo 18 naisten raamattupiiri kokoontuu srk-keskuksen salissa. Striimataan seurakunnan facebook-sivulle. Vanhemmalla voi olla sellainen persoonallisuus tai esimerkiksi niin suuria ongelmia, että hän elää itsekeskeisesti vain omat tarpeensa priorisoiden. ”Juudean Betlehemissä” 6 Matt. alkaen. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Ennakkotehtävän palautus sovitusti 10.1. Jos välit ovat etäisemmät, monesti oman lapsen syntymä vahvistaa suhdetta tai herättää tarpeen olla yhteydessä omiin vanhempiin eli tuoreisiin isovanhempiin, sanoo Oulasmaa. Montako uutta autoa Suomessa ensirekisteröitiin viime vuonna. Väinö Juntusen valokuvia Läheltä, Näyttely avautuu 4.1. Vapaa pääsy. fi. 7. Loppiainen 6.1. Psykoterapiassa korostuvat Poijulan mukaan myös tilanteet, joissa vanhempi aiheuttaa aikuiselle lapselleen jatkuvasti pettymyksiä. 4. JUMALANPALVELUKSET JA TOIMINTA: Kirkkoon voi tulla tilaisuuksiin 15 henkilöä/sivuristi eri osastoille tai parville. Lisätietoja rippikoulusivulta seurakunnan verkkosivuilla. Tervetuloa keskustelemaan muistiin vaikuttavista asioista ja tekemään helppoja harjoituksia. Seurakuntakeskuksen ulkooven edessä on postilaatikko, mihin myös voi jättää yhteydenottopyynnön työntekijälle, esirukouspyynnön tms. NUORET: Rippikoululaisten ensimmäinen jumalanpalveluskäynti 10.1. SUURESSA OSASSA perheitä aikuiset lapset ovat vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, Vapaa pääsy. Mikä oli oopperalaulaja Luciano Pavarottin ääniala. Kuhmo Talvisotamuseo, Kuhmon talvisotamuseo, Väinämöinen 11, to–pe klo 9–15. Kainuun Museo, Asemakatu 4: To–pe klo 12–16. siirtyy myöhemmäksi kokoontumisrajoitusten vuoksi. Kirkkokahvit. Ma 18.1.klo 16.30 Girls’ Stuff -kerho nuorisotila Takkatuvalla. Klo 17 messu Iivantiiran seurakuntakodilla (l+s: Suutari, k: Martti Väisänen). klo 10 messu Kuhmon kirkossa (l: Pääkkönen, s: Hakulinen, k: Gogolev)
tammikuuta 2021 SARJAKUVAT // A25 FINGERPORI VIIVI JA WAGNER B.VIRTANEN 3 5 5 3 4 2 7 8 9 7 2 5 9 4 6 8 2 5 4 3 9 7 1 SUDOKU 1 4 8 9 3 2 7 6 5 9 7 5 4 1 6 3 8 2 6 3 2 8 5 7 9 1 4 7 2 3 5 4 1 8 9 6 4 9 1 6 7 8 2 5 3 8 5 6 2 9 3 1 4 7 3 6 9 7 8 5 4 2 1 5 1 4 3 2 9 6 7 8 2 8 7 1 6 4 5 3 9 EDELLINEN SUDOKU Päivittyvä sääennuste: kainuunsanomat.fi/saa Ennuste iltapäivällä Yöllä 5 päivän paikallisennuste, iltapäivä Odotettavissa iltaan asti Kotimaa iltapäivällä 20 25 30 15 10 5 0. Pilvistä ja poutaa, kevyttä pakkaslunta voi hieman sadella. C +5 +1 +1 5 +2 +2 5 +3 Kajaani Kotimaa Ulkomaat Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Eurooppa tänään Meteorologi KRISTIAN ROINE KUHMO PUOLANKA KAJAANI PALTAMO SOTKAMO SUOMUSSALMI VAALA RISTIJÄRVI HYRYNSALMI ?11 ?11 ?12 ?11 ?9 ?10 3 3 3 KUHMO PUOLANKA KAJAANI PALTAMO SOTKAMO SUOMUSSALMI VAALA ?11 ?11 ?11 ?11 ?11 ?12 4 3 Heikkoa kaakkoistuulta. Huomenna Ylihuomenna Sunnuntaina Maanantaina Tiistaina Eilen ?13°C 2 ?21°C 3 ?22°C 3 ?11°C 4 ?14°C 5 ?8°C 1 2°C 6 Vuosi sitten huomenna la su ma ti eilen 2020 ?4 ?5 ?8 ?7 ?9 ?11 ?14 ?12 9 5 6 5 Lumensyvyys cm yli 100 50?100 25?50 10?25 5?10 alle 5 Märket 1,7 °C Pudasjärvi ?26,4 °C Singapore New York Los Angeles Tokio Sydney Rodos Pattaya Barcelona Eilat Johannesb. Pakkasta päivällä reilut 10 astetta. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Las Palmas Malaga Nizza Alanya Joensuu Kilpisjärvi Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Sodankylä Tampere Turku Vaasa Kemi pe la su ?6 ?4 ?6 ?17 ?14 ?5 ?13 ?5 ?14 ?14 ?13 ?8 ?11 ?4 ?9 ?6 ?10 ?22 ?17 ?8 ?18 ?9 ?15 ?19 ?21 ?13 ?17 ?8 ?6 ?4 ?10 ?23 ?20 ?6 ?18 ?12 ?13 ?18 ?22 ?13 ?19 ?8 pe la su Kuhmo Sotkamo Suomussalmi ?14 ?14 ?14 ?20 ?20 ?20 ?26 ?23 ?25 ?14 ?11 ?12 ?13 ?13 ?13 ?11 ?9 ?8 1 1 1 19 19 19 6 21 27 31 6 23 28 29 7 25 26 30 19 8 12 20 6 18 8 12 18 6 19 5 11 19 6 19 26 20 26 24 26 4 16 2 16 3 16 ?14 ?11 +1 ?17 +3 +8 +4 +2 +1 +8 ?5 +5 +1 +2 +10 +14 +13 +16 +17 ?4 ?9 Tromssa Pietari Tallinna Tukholma Oslo Riika K:hamina Reykjavik Moskova Amsterdam Berliini Varsova Lontoo Dublin Odessa Praha Bryssel Wien Budapest Pariisi Zürich Istanbul Nizza Rooma Beirut Madrid Ateena Lissabon Kreeta Mallorca Malaga Tunis Varna Kypros ?8 +1 +3 +2 +3 +8 +2 +13 +9 +18 +10 +7 +1 +4 +1 +1 ?1 ?8 ?2 ?3 ?3 ?5 +1 +7 +4 +13 +16 +17 +18 +21 +21 Ei voida kuvitella, miten vaarallinen maailmasta tulee ilman eläimiä. – Elias Canetti –
Se tarina on moneen kertaan kuultu. SPACE FRONTIERS 2011 GETTY IMAGES Kuninkaallisia lööppejä TV1 klo 19.00 ja Yle Areena HHH Kuninkaallisten ja tabloidlehdistön suhde on tiivis: he tarvitsevat toisiaan mutta siitä seuraa myös ongelmia. Kuten tiedetään, he jättivät kuninkaallisen elämän taakseen ja muuttivat Amerikkaan. Ensimmäinen jakso keskittyy prinsessa Dianaan. ARTO FRÖJD CHALLENGER-SUKKULA tuhoutui lentoonlähdössä vuonna 1986. Vähintään yhtä paljon jättimokat aiheutuvat ihmisten vääristä ratkaisuista sekä poliittisista tai aikapaineista. A26 // RADIO JA TELEVISIO Kainuun Sanomat // Torstaina 7. Aikalaisuutisfilmien lisäksi kuullaan monesta dokumentista tuttuun tapaan isoa joukkoa puhuvia päitä. (Suomi 1968) KUOLEMA ottaa nuoren miehen hahmon (Brat Pitt) ja yrittää sulautua kuolevaisten joukkoon elokuvassa Saanko esitellä: Joe Black. Toisin kuin pikkuveli Harry ja hänen puolisonsa Meghan, joka joutui nopeasti lehdistön hampaisiin. Niin ne ajat muuttuvat. Martin Brestin elokuvassa se hymyileekin puku pykälässä ja ihan Brad Pittin näköisenä. Nykyään samat Naantalin maisemat ovat kotimaisen lomaidyllin kärkeä. Kaikkiaan sarjassa on kymmenen osaa. Vanha kalja ja törkyvitsit tuoksahtavat jatko-osassakin, mutta Seth MacFarlane lisäsi nalletarinan hunajaa. Kiva, että ohjelmassa käsitellään myös Andrew’n tyttäret Beatrice ja Eugenie sekä Annen lapset Zara ja Peter. Paljon on tuttua tarinaa, mutta jotain uuttakin tarjotaan. Lentoturmatutkinta-sarjan viileän dokumentaarista otetta tuli tätä katsellessa ikävä. SEURAAVAT JAKSOT ovatkin mielenkiintoisempia, varsinkin kolmas Nuoret valokeilassa. Ikiaikainen myytti saa tyylikkään, mutta ylipitkän päivityksen, kun Noutaja kohtaa työkeikallaan mediamoguli Anthony Hopkinsin ohella tämän kauniin tyttären Claire Forlanin. LAURA KROHN Kuninkaallisten ongelmallinen mediasuhde TOISET kuninkaalliset ovat onnistuneet julkisuuden kanssa hyvin, kun taas toiset ovat joutuneet sensaationhakuisten lööppien kohteiksi. Prinssi William on pärjännyt median kanssa hyvin. Ensimmäisessä osassa Miehistö pulassa käydään läpi öljynporauslautta Deepwater Horizonin räjähdys Meksikonlahdella vuodelta 2010 ja Challenger-avaruussukkulan tuhoutuminen lähdössä vuonna 1986. tammikuuta 2021 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Noutajan työkeikka keskeytyy ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Saanko esitellä: Joe Black Frii klo 21.00 HHH Nykyään pitää olla edustava ja näyttää hyvältä kuvissa, joten Kuolemakaan ei voi enää raahustaa keskiaikaisessa kaavunretaleessaan, ruostunutta viikatetta raahaten. Jättimokia ja turhaa moralisointia Suunnittelun jättimokat TV2 klo 20.15 ja Yle Areena HHH Sarjan Suunnittelun jättimokat suomenkielinen nimi johtaa harhaan, ainakin ensimmäisen osan perusteella. Hirveästi ei vaatinut ajatustoimintaa oivaltaa, että se toimi kuin kaiuttimena Mark Wahlbergin Johnnyn tiedostamattomalle puolelle. FRII Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Joukkoon olisi kaivannut vielä mediatutkijaa tuomaan lisänäkökulmia. The Sun -lehden entinen päätoimittaja tosin ei usko, että julkisuuden suhteen auvoinen elämä odottaisi sielläkään. ANWAR HUSSEIN. Britannian kuninkaalliset ovat olleet The Crown -sarjan myötä niin paljon esillä, että luulisi tämänkin vetävän katsojia. Huoleton nuoruus ja Suomen suven leuto lämpö olivat kuitenkin mennyttä. Onnettomuudet käydään läpi kohtuullisen tarkasti ja juurisyytkin selvitellään melko hyvin. Seitsemän astronauttia sai surmansa. Siinä käsitellään kuningattaren kaikkia lastenlapsia ja tuoreitakin tapahtumia. (USA 2015) Asfalttilampaat Yle Teema & Fem klo 22.45 HHH Kaksi vuotta Käpy selän alla -hitin jälkeen Mikko Niskanen sai pääroolehinsa jälleen Kirsti Wallasvaaran ja Eero Melasniemen. Nuorenparin onnea varjostaa pikkukaupungin ahdasmielinen ilmapiiri, jota kyttääjien vanhat naamat ja puiset talot vain korostavat. KOMEA KAVALKADI iltapäivälehtien entisiä päätoimittajia ja nykyisiä hovitoimittajia on kertomassa asioista ja selittämässä pelin kulkua: kansalla on oikeus tietää ja kansaa kiinnostaa, kun se lehtiä ostaa. Johnny jää entistä enemmän sivuseikaksi, kun Tedin haaveet perheonnesta kumotaan. Aika lailla häiritsee kuitenkin joukkoon ympätty moralisointi ihmisluonnon ahneudesta, mutta toisaalta halusta päästä aina pidemmälle eikä koskaan luovuttaa. Tätä valottaa neliosainen dokumenttisarja. (USA 1998) Ted 2 TV5 klo 22.00 HHH Ensimmäisessä Ted-komediassa söpön näköisellä pehmonallella oli rasvaisen rahtarin jutut
10.30 Asunnon metsästäjät (S). KETONEN ja Myllyrinne, Yle TV2 klo 19.45. 17.15 Raamattuavain (u). 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 11.00 Hawaii Life (S). 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 11.15 Family Guy (12). 11.40 Luomiskertomus: Maria Peura kertoo kirjastaan Kantajat. 10.15 Theo ja ystävät. Cyber (12). LIV 09.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 08.15 Valmistuksen salat (S). 15.00 Emmerdale (7). FOX 06.00 Single Parents. 21.00 Pienten perhe (S). 13.25 Kimpassa. 14.30 Panttilainaamo. 23.00 Ajankohtaista taivaasta. 20.00 Kokkisota. 10.50 Family Guy (12). 00.00 Folke Westin parhaat. 12.05 Bless This Mess. 00.00 Rajasota. Miksi näin on käynyt. 22.15 AlfaStudio. 11.05 Hansin matkassa. 11.00 Yle Uutiset. 08.15 Sanna Ukkola ja Pandoran lipas. 11.40 Single Parents. 2.00 Arkisto: Ihmisen suorituskyvyn rajat. 17.30 Café Raamattu. ALFATV 08.00 Uutiset. 11.05 Australian rajalla. 9.00 Yle Uutiset. 01.00 Kill Arman (12). 11.30 Kolossalaiskirje. 17.10 Wheeler Dealers (S). 19.00 Lentoturmatutkinta. 16.30 Derek Prince. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.50 Merisää. 21.00 Kaappaus keittiössä. 12.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 12.00 Kostokroppa Khloen malliin. 11.25 Hawaii Life (S). 10.55 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 19.45 AlfaStudio. 19.03 Mielenpäällä (u). 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 6.59 Hyvää huomenta. 20.00 Australian rajalla. 23.00 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12). 20.00 Poliisit 2020 (7). 07.00 Huutokauppataisto (S). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Äänisuunnittelija on Pentti Männikkö ja tuottaja Katri Henriksson. 19.30 Ihastuttavat minikodit (S). 17.00 Grand Hotel (7). 18.00 Autojen ensiapu. 19.02 Urheiluradio. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Ohjelmatietoja. 00.00 Hyvä elämä. tammikuuta 2021 RADIO JA TELEVISIO // A27 TLC 06.10 Hääpukuja kurvikkaille (S). 15.25 Panttilainaamon autospesialistit. 6.15 Aamuhartaus. 16.00 Herätyksen läpimurto. 00.55 Grand Designs – unelma-asunnot. 15.25 Vintage-kodit kuntoon (S). (S). 12.40 Kadonneen jäljillä (S). KUTONEN 06.05 Huutokauppataisto (S). 7.29 Hyvää huomenta. 16.00 Yle Uutiset. Arjessa selviytymisen taidot ovat monella ilmeisen puutteelliset. (7). 7.10 Urheiluradio. 6.05 Hartaita säveliä. 20.00 Teppo Vapaus. 22.00–22.55 AVA rikosputki: C.S.I. 16.10 Urheiluradio. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 23.00 Sisarvaimoa etsimässä (S). 7.50 Merisää. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 08.15 Food Factory. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 08.55 Bless This Mess. 13.30 Panttilainaamo. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 9.11 Alueradio. 07.50 Valmistuksen salat (S). 19.30 Simpsonit. 15.00 Pirren olkkarissa. 6.35 Aktia aamuun. 23.00 Kumman kaa (S). 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 21.40 Itäraportti (u). 16.00 Amerikan rajavartijat. 23.55 Miehen puolikkaat. 10.40 Arvokaman etsijät: Parhaat palat (S). 08.15 Kiinteistöveljekset (S). Ohjeet onnistumiseen täältä. 21.30 Tavoittele armolahjoja. 10.30 Valitut Palat Collection. 06.45 Hirviökala. 09.00 Isännän pöydässä. 15.30 Emmerdale (7). 15.02 Alueradio. 10.30 Pikkunallen jouluseikkailu. 11.00 Wahlburgers. 23.35 Ohjelmatietoja. 14.30 Radiokirkkokuoro. 08.10 Lapin poliisit. 20.00 Yle Uutiset. 7.10 Hartaita säveliä. 14.02 Kirja vs. 12.30 Politiikkaradio: Ann Selin. 20.55 Tulossa: Poliisit 2021 (7). 12.55 Lapin poliisit. 17.30 Tuuli Saksalan keidas. 12.00 Lastensairaalan syke. 09.00 Autojen ensiapu. 17.45 Shalom. 22.05 Urheiluradio. 22.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 18.30 Rakastettu kaikesta huolimatta – Birger Skoglund. 07.50 Moderni perhe (S). 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.40 Miehen puolikkaat. FRII 06.20 Luonnon oudoimmat mysteerit (S). 10.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 15.00 Panttilainaamon autospesialistit. 15.20 Gold Rush (S). 21.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 16.10 Urheiluradio. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 09.35 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.30 Hot Rod Garage (S). (S). 14.00 TV Shop. 15.15 Viikon päijäthämäläinen. 14.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Filminurkka. 12.13 Puheen Aamusta. 15.10 Food Factory. 09.30 Tarjousten metsästäjät (S). 17.30 Elämää tulevaisuudessa. 9.05 Muistojen bulevardi. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 20.02 Sää. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.20 Miehen puolikkaat. 11.35 Alaska: Viimeinen rintama (S). • 00.20 Tappavat synnit (12). 10.10 Pekan biisit. (S). 15.25 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 15.25 Raamattu. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 11.55 Kielletty rakkaus (S). 10.30 Raamattu. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 08.05 Say Yes To The Dress (S). 23.02 Yöradio. 07.05 Simpsonit. 00.45 Family Guy (12). 6.05 Politiikkaradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Remppa vai muutto Australia. 16.30 Valitut Palat Collection. 17.10 Tarua ja totta toisesta maailmansodasta. 06.20 Single Parents. 00.30 Jumala puhuu. 12.40 Kuuntelijaklubi. 22.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 10.00 Simpsonit. 17.05 Radiohartaus. 16.00 Remppa vai muutto Australia. 07.10 Say Yes To The Dress (S). 13.15 Herra on minun turvani. 18.00 Sinkkuillallinen. 0.00 Yle Uutiset. 07.25 Huutokauppataisto (S). 10.00 Jänö Mustakorva. 12.30 Lämäri. 18.00 Come Home Kids. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.15 Caribbean Life (S). 06.40 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 11.03 Kuuntelijan toivelista. 12.00 Yle Uutiset. 11.00 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 23.05 Panttilainaamon parhaat. 11.50 Kiinteistöveljekset (S). 20.50 Iso Katekismus. 14.25 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 10.15 Israel-raportti. 18.30 Avoin raamattukoulu. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 15.00 Suurin pudottaja Suomi. 7.25 Musiikkihetki. (S). 21.00 TV7 Israel News. 23.00 Yle Uutiset. 12.25 Alaska: Viimeinen rintama (S). 00.30 Elämää tulevaisuudessa. Leffa: Jäniksen vuosi. 09.15 Single Parents. 16.10 Faunin iltapäivä. Emme osaa enää pestä hampaita, imuroida tai avata vesihanoja oikein. 16.30 Amerikan rajavartijat. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.30 Parantavat puutarhat. 11.25 Rantataloa etsimässä (S). 11.05 Tankkaustarinat. 22.30 Tulossa: Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). Kausi 1. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 18.00 Remontilla rahoiksi. 15.00 Rantatalon metsästäjät (S). 13.00 Yle Uutiset. 17.30 Family Guy (12). 08.35 Say Yes To The Dress (S). 10.55 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 18.00 Sisustajat Nate ja Jeremiah (S). 22.54 Musiikkikamari. 17.00 Australian rajalla. 7.13 Alueradio. 01.05 Suomen huutokauppakeisari. 13.10 Sonja Lampinen. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 10.02 Akti. 23.30 ELOKUVA The Sandman (16). 11.00 Kirppiksen Kingi. 2.00 Yle Uutiset. 12.30 Love Israel – Baruch Korman. 10.05 Maailman oudoimmat ruuat (S). 19.00 Arkisto: Maarit Hurmerinta. 8.10 Urheiluradio. 21.15 Herra on minun turvani. 14.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 01.10 Family Guy (12). 13.00 Moottorikelkkailun SledstoreSM 2019: Kitee. 17.10 Urheiluradio. 17.10 Lomakoteja miljonääreille (S). 23.30 Sinkkuillallinen. • 00.10 ELOKUVA U-571 (16). 10.25 Simpsonit. 14.00 TOIVON PÄIVÄ. 22.00 Sisarvaimot (S). 13.20 TV Shop. 9.05 Urheiluradio. Kausi 2, 1/5. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Miehen puolikkaat. 20.45 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 09.05 TV Shop. 11.30 Tankkaustarinat. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 15.55 Yle News. 20.00 Wheeler Dealers (S). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 2.02 Yöradio. 14.30 Kauniit ja rohkeat (S). 10.40 Australian rajalla. 10.00 Remppa vai muutto Australia. 10.00 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 23.30 Politiikkaradio: Ann Selin. 20.00 Miehen puolikkaat. 21.36 Päivän sana (u). 06.50 Luonnon oudoimmat mysteerit (S). 17.30 Australian rajalla. 10.02 Radio Suomen Päivä. 17.10 Sisustajat Nate ja Jeremiah (S). 21.00 Toisen maailmansodan haudatut salaisuudet. 21.00 ELOKUVA Legend (16). 17.00 Simpsonit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. ANNE HUHTAKALLIO YLE KUVAPALVELU. 23.00 Iltahartaus. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 19.30 Uutiset. 22.00 Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 10.00 Hetki hyvinvoinnille. 09.50 Dubain lentokenttä. 15.00 Panttilainaamo. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 20.00 Kuka murhasi Jeffrey Epsteinin. 14.35 Wahlburgers. 21.00 CSI: Miami. 01.05 Yllätystuunaajat (S). 20.30 Australian rajalla. 23.55 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 22.00 9-1-1. 17.00 Kirjailijahaastattelu. 19.00 Ihastuttavat minikodit (S). 7.03 Raamattuavain. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT MIELENSÄPAHOITTAJA ennen kaikki oli paremmin, MTV3 klo 20.00. 09.30 Superkirja. 22.50 Äänitarina: Kissa-arkea. 18.00 Yle Uutiset. 01.25–01.50 Kill Arman (12). 08.35 Food Factory. 6.36 Päivän sana. 18.00 Family Guy (12). 21.30 Rakastunut murhaajaan. 21.02 Urheiluradio. TV7 08.30 Derek Prince. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 21.00 Musiikkia konsertin jälkeen. 07.45 Rantataloa etsimässä (S). 17.13 Alueradio. 19.00 Simpsonit. 15.50 MasterChef Australia. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 10.00 Haapasalon Suomi. 19.00 Derricon uskomaton suurperhe (S). 11.02 Radio Suomen Päivä. 13.45 Miehen puolikkaat. 14.00 Sinkkuillallinen. 20.00 1+5 tytärtä (S). 07.35 Say Yes To The Dress (S). Journalisti Johanna on Johanna Korhosen toimittama ohjelmasarja. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.55 Rantatalon metsästäjät (S). 8.45 Päivän blogi. Kun kotikylän pankkikonttori katoaa, on Mielensäpahoittajan aika lähteä Reuna-Suomeen selvittämään minne raha on mennyt. 15.30 Elävä yhteys. 16.05 Herodeksen kadonnut hauta. Vihaan olla täällä. 14.15 Saari ilman lakeja. 07.30 Hurjimmat eläimet. 9.10 Sää. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 16.10 Ripleyn usko tai älä!. 11.00 Journalisti Johanna: En osaa enää mitään!. 19.02 Beethovenin tarina: Kohti romantiikkaa. 11.30 Mayn keittiö. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 19.00 Veressä Jeesuksen on voima. 15.02 Miia Krause. 18.30 Simpsonit. 15.00 Kymppitonni. 12.45 Upea lihava elämäni (S). 22.00 Kensington Temple. 18.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 23.35 Panttilainaamon parhaat. 14.30 Herätys!. 17.05 Euroopan rajavartijat. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 12.13 Radio Suomen Päivä. 21.00 ELOKUVA The Cold Light of Day (12). 7.50 Radiohartaus. 13.10 Pikkukaupungin unelmakodit (S). 19.00 Supernanny. 06.30 Huutokauppataisto (S). 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Hengenvaarallinen saalis (S). 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.35 Panttilainaamon parhaat. 15.30 Panttilainaamo. 12.10 Urheiluradio. 15.02 Kulttuuriykkönen. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 21.00 Rillit huurussa (S). 00.55 Toisen maailmansodan haudatut salaisuudet. 1.55 Yöradio. 19.00 Suurin pudottaja Suomi. 15.00 Yle Uutiset. 16.13 Alueradio. 12.10 Urheiluradio. 16.00 Miehen puolikkaat. 17.30 Euroopan rajavartijat. 23.10 Yöklassinen. 8.13 Alueradio. 15.35 Food Factory. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Israel-raportti. 10.00–10.55 Rikas koti, köyhä koti. 15.20 Maailman oudoimmat ruoat (S). 6.56 Päivän mietelause. 14.00 Panttilainaamo. 22.08 Kuuntelijan lista. 12.45 Merisää. 06.40 Simpsonit. 20.20 Lähetyssydän. 21.00 This Is Us (12). 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 01.00 Kaasujalka. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. Kainuun Sanomat // Torstaina 7. 6.05 Alueradio. 8.10 Ykkösaamu. 0.00 Yöradio. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 21.30 Kuninkaalliset kimpassa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.32 Kirja vs. 19.00 Madventures Suomi (12). 14.00 Yle Uutiset. 09.15 Miten kaikki tehdään. 13.30 Lapsivanhemmat. 12.00 Rakkauden kosketuksessa. 14.00 Taiteilijatapaaminen: Säveltäjät Lotta Wennäkoski ja AnnaMari Kähärä rakastavat yksinäistä puurtamista kellarikopeissaan. 13.30 Esy Flow. 00.20 Miehen puolikkaat. 12.45 Pienten perhe (S). 21.12 Puheen Ilta. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika. 15.00 Yle Uutiset. 12.50 Kuuluttajan vieras. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Ihmemies MacGyver. 13.00 Lapsivanhemmat. 09.05 Tarjousten metsästäjät (S). 18.00 Kaasujalka. 18.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 08.40 Kiinteistöhuutokauppa (S). 12.50 Päivän blogi. 12.30 Suolapala. 18.30 Hartaita säveliä. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Rakastunut murhaajaan. 7.53 Alueradio. 18.50 Iltahartaus. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Simpsonit. 21.00 Yle Uutiset. HERO 10.20 Haapasalo Goes America (S). 19.15 Seinäjoen ilta. 08.45 Miten kaikki tehdään. 07.25 Simpsonit. 13.00 Lätkävaimot (S). 13.00 Juhlapyhät. 6.25 Aamusoitto. 23.00 Viikon Tikka (u). 22.00 ELOKUVA Ted 2 (16). 09.00 Fillaripäiväkirja. 00.45 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 5.50 Merisää. 17.00 Folke Westin parhaat. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Nikkarimestarit (S). 13.00 Yle Uutiset. Leffa: Jäniksen vuosi. 12.10 Havaintoja ihmisestä: Unelmointi vaatii esikuvia. 11.33 Radio Suomen Päivä. 7.30 Ykkösaamu. 00.00 True crime: Takapihalle haudatut (12). 16.15 Gold Rush (S). TV5 06.20 Nikkarimestarit (S). 21.00 Toivesäveliä. 23.30 Herra käyttää lääkäriä. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 19.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 6.59 Puheen Aamu. 18.05 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu (S). 17.30 Australian rajalla. 12.25 Eläinten tehoosasto. AVA 06.00 Aamun AVAus. 13.00 Klassista kahteen. Tuntematon sotilas. 10.00 Mikä maksaa?. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.50 Pienten perhe (S). 12.00 YleX Etusivu. 00.55 Pientä pilaa. 14.20 Wheeler Dealers (S). 19.00 Retkeillen kansallispuistossa. 16.20 Lomakoti ilmaiseksi (S). 12.20 Pikkukaupungin unelmakodit (S). 21.02 Urheiluradio. 01.15 Twisted Sisters. 23.30 Uutiset. 7.15 HERÄTYS!. Maria Peura kertoo Anna Tuluston haastattelussa raskaasta, mutta nautinnollisesta Kantajat-romaanin kirjoitusprosessista. 14.02 Alueradio. 9.00 Yle Uutiset. 09.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.33 Radio Suomen Päivä. 10.00 Yle Uutiset. 18.02 Kysy mitä vaan parisuhdeterapeutilta: Heidi Valasti, mistä asioista muodostuu kestävä parisuhde?. 14.35 Huutokaupan metsästäjät. 1/8. 20.15 Olipa kerran poliitikko. 08.10 Kiinteistöhuutokauppa (S). 00.05 Panttilainaamo. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 17.00 Australian rajalla. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yukonin kultamaat. 18.00 Madventures Suomi (7). 12.13 Puheen Päivä. 07.15 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 11.00 KESKIPÄIVÄN TASAUS. 10.05 Asunnon metsästäjät (S). 0.00 Arkisto: Naisen paikka politiikassa. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 21.00 ELOKUVA Saanko esitellä: Joe Black (12). 15.30 Maailmaa pelastamassa. 17.00 USKON ILTA. 00.35 Panttilainaamo. 14.10 Moderni perhe (S). 09.45 Uljas universumi (S). 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 21.55 Radio Suomen Ilta. 18.03 Avainradio. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Paratiisi takapihalla. 16.00 Lemmen viemää (7). 7.15 Aamuhartaus. 20.00 Remppa vai muutto Australia. 21.50 Merisää. 22.30 Hillsong TV. 22.05 Feature. 10.40 Pohjoismainen rukouskonferenssi. 01.40 Remontilla rahoiksi. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). Veroilmoitus ei ole kiusaamista eikä hyvästä ruoasta ja juomasta tarvitse tinkiä. 12.00 Farmi Suomi. 12.55 Radio Suomen Päivä. 15.00 Yle Uutiset. Vaikeiden taakkojen kantamista ja vallankäyttöä käsittelevä Tornionjokilaaksoon sijoittuva romaani on kirjoittettu osin rajaseudun murteella, osin yleiskielellä. 14.10 Wahlburgers. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 23.00 Pirren olkkarissa. 13.40 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 07.45 Caribbean Life (S). 20.30 Uutisankkurit Sanan ääressä
Kausi 1, 6/10. N: Irma Seikkula, Rauli Tuomi, Tauno Majuri, Anni Aitto, Suvi Soila, Emma Väänänen. 17.00 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. 01.25 Stadi vs Lande. (U) 14.20 Luottomies 2 (7). Kausi 1, 4/4. 12.45 Rakkaudesta taloon: Ikkunat. 07.30 Pikku perunat (S). Pääosissa: Owen Wilson, Pierce Brosnan, Lake Bell, Sahajak Boonthanakit. 13.55 Leijonan luola USA. 13.00–13.52 Galleristin muotokuva. 15.55 Mental Samurai Suomi. Kausi 1, 7/14. • 21.00 21.00 Foreman – Mestarin paluu. TÄSTÄ ON KYSE Polesia ja E40 • Polesia on Valko-Venäjälle, Puolaan, Ukrainaan ja Venäjälle ulottuva alanko. 11.35 Jotunheimenin paimenet. 07.45 Uula ja Kuu (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 22.55 Oddasat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. • Ukrainassa yksi arvokkaimmista suojelualueista on Pripet-Stokhikdin kansallispuisto. Raha. 21.00 21.00 Stadi vs. 16.00 Moderni perhe (S). 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12). Kausi 1. 06.40 Chuggington (S). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2, 1/4. Kausi 2, 11/12. 10.05 Kauniit ja rohkeat (S). 08.00 Uutisaamu. Ympäristöjärjestöjen mukaan hanke uhkaa lisätä säteilyriskejä kymmenille miljoonille ihmisille. Kausi 2, 12/12. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 21.05 A-Talk. 19.00 Seitsemän uutiset. Jakso 28/52. (2014). 23.05 ELOKUVA Paholaisen asianajaja (16). Vaarallista työtä, osa 2/2. Jakso 6/8. Kausi 16, osa 6/10. 06.25 Uutisaamu. Kausi 11. Kausi 1, 9/10. 08.35 Disney esittää: Ducktales (7). Paluu saarelle. (U) 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Simpsonit (7). Ohjaus: John R. 18.00 Ulosottomiehet. 18.00 Yle Uutiset ja utiset alueeltasi. 23.10–23.55 Top Dog (12). 13/27. Pääosissa: Annabelle Wallis, Ward Horton, Tony Amendola, Alfre Woodard, Eric Ladin. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. SÄTEILYRISKIT eivät kuitenkaan ole ainoa eivätkä välttämättä edes merkittävin E40-hankkeeseen liittyvä ympäristövaikutus. 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (12). Leonetti. Kausi 34, 41/45. 08-622 124 Tervetuloa palvelukauppaan! Miesten TAKKEJA, HOUSUJA, NEULEITA, PAITOJA YM. Jakso 4. Boilley katsoo, että suurimmassa vaarassa ovat vesirakennustöitä tekevät työntekijät. Reitti kulkisi Puolasta Valko-Venäjän kautta Ukrainaan. 22.00 Ulkolinja: Tietokoneet pörssimeklareina. 22.50 Berlin Station (12). Ympäristöriskien ja taloudellisen epävarmuuden vuoksi rakentaminen ei ole ottanut tuulta alleen kokonaishankkeena, minkä vuoksi kolme maata on alkanut edistää toteutusta erillisinä projekteina omilla alueillaan. 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). 18.30 Pimeä historia: Viimeisellä rannalla. 14.55 Leijonan luola USA. Uusi sarja, 1/4. Kausi 1. Äiti painostaa jatkamaan sukua, mikä rassaa. 07.07 Maikki ja pelottava Pontso (S). 20.30 Simpsonit (7). 17.00 17.00 Salatut elämät (S). Onnea, Aku, Aukusti ja August! 06.52 Metkat Mesiläiset (S). Kausi 17. 20.00 Luottomies 2 (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 07.00 Nipa ja Pete (S). A28 // TELEVISIO Kainuun Sanomat // Torstaina 7. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.1. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Jakso 7/26. 17.00 17.25 Onnenarpa. 06.25 Ylen aamu. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 8/8. 19.00 Tanskalainen maajussi. Kausi 1. 08.30 Nuori Robin Hood (S). Pripet-jokea reunustavaa Polesian tulva-alankoa on kutsuttu Euroopan Amazoniksi, jossa erityisen merkittävää on kosteikkoluonto linnustoineen. 22.25 Tulosruutu. 09.05 Emmerdale (7). Kausi 2. Ma-pe 10-17 La 10-14 Naisten TAKKEJA, MEKKOJA, HOUSUJA, NEULEITA, HATTUJA YM. NELONEN 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Kausi 2, 1/5. 11.00 Efter Nio 2017. 03.00 Score 2020 (12). 09.30 Fresh Off the Boat (S). Uusi sarja. 3/3. 07.55 LEGO Ninjago (7). 00.30 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. 21.00 ELOKUVA Liian iso keikka (7). Kausi 1. Kausi 11. Ukrainassa aloitettiin loppukesällä jo käytännön toteutus Pripet-joen ruoppauksella. Kausi 5, osa 396. Kausi 1. • Muualla jokivesistöissä yhteys edellyttää mittavia ruoppauksia, jokien suoristuksia, sulkuja ja säännöstelypatoja. 9/32. 09.00 Tanskalainen maajussi. Kausi 13. 13.30 Tuhkimotarinoita: Mitä kuuluu, Ulla. Ruoppaus on osa laajaa E40suunnitelmaa, joka on riski myös ”Euroopan Amazonin” elonkirjolle. 19.45 Vakuum (12). 13.10 ELOKUVA Synnin puumerkki (7). 4/6. (U) 14.55 Hurjapää Guy Martinin matkassa. 19.25 Tulosruutu. Pripet-joella käynnistyi kesällä hanke, jossa ruopataan radioaktiivisesti saastunutta sedimenttiä laivaliikenteen tieltä. • Koko hankkeen kustannuksiksi on arvioitu noin 13 miljardia euroa. Dokumenttielokuva legendaarisesta ammattinyrkkeilijä George Foremanista. 09.00 Bob’s Burgers (S). 15.45 Taivaan tulet (12). 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S). 10.00 Sisäilmaa (12). 16/40. • Erityisesti Ukrainassa ja Valko-Venäjällä Polesia koostuu Euroopan Amazoniksi kutsutusta suoja metsäerämaasta. Joki virtaa Tshernobylin suojavyöhykkeen läpi, minkä jälkeen vesi laskee Dneprin pääuomaan. • E40 päävesiväylä mahdollistaisi satametristen proomujen liikennöinnin Itämeren ja Mustanmeren välillä. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 15.00 Duudsonit tuli taloon. Lasitaiteilija. Kausi 3. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 19.30 Salatut elämät (S). Vieraana futuristi Perttu Pölönen. 20.00– 00.00 YLE TEEMA. Jakso 4/26. 22.45–00.00 ELOKUVA Asfalttilampaat (12). Kausi 34, 41/45. Kausi 1, 4/10. 10.35–11.30 Unelmaduuni Australiassa. 09.30 Suomi on maalainen. 01.15–02.15 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 14.00 Koko Suomi leipoo. 22.20 Peltsin toinen luonto. 18.00 BUU-klubben. 04.10–05.03 RuPaul’s Drag Race: All Stars. Kausi 2, 9/13. Alkuleimahdus. 12.00 Volga 30 päivässä. Jakso 8/26. 07.00 Uutisaamu. Lähimmillään on kaivettu aivan suljetun ydinvoimalan kupeessa. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). E40-PÄÄVESIREITTI mahdollistaisi satametristen alusten liikennöinnin suoraan Itämeren ja Mustanmeren välillä. 08.28 Tero hoitaa (7). (U) 10.20 Yliopistollinen eläinsairaala: Kanta-laaman romahtanut jalka. Kausi 1, 5/12. MTV3 06.15 Aamusää. Kauppakatu 9, Kajaani, p. (94’) 23.00 Tulossa: Stand Up! 23.05 ELOKUVA No Escape – Ei pakotietä (16). • SUB 06.30 Chuggington (S). 08.21 Late Lammas (S). 08.20 Galaxi. 16.30 Moderni perhe (S). 18.10 Casualty (12). Tshernobylin sedimenttejä ruopataan Järjestöjen mukaan E40-hanke lisää säteilyannoksia Dnepr-joen varrella ja tuhoaa ”Euroopan Amazonin”. Hän laskee, että veden ja vesistöjen antimien käytön vuoksi myös miljoonien ihmisten saama säteilyannos kasvaa merkittävästi varsinkin Dneprin varsilla. (U) 19.00 Kuninkaallisia lööppejä. Jakso 3898: Aaro ja haudanhiljaisuus. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 3/3. Kausi 4. 10.30 Veljesten keittiössä. Kausi 2, 4/8. Kuuden eurooppalaisen ympäristöjärjestön muodostama Save Polesia -kampanja katsoo, että E40 tuhoaisi Polesian merkittävimmät luonnonarvot. Kausi 1, 6/14. 02.20 Kokkisota. Menetetty luottamus. 4/16. 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.00 Amazing Race. 19.00 Taivaan tulet (12). (Suomi 1942). 07.10 Peukaloisen uudet retket (7). 21.00 ELOKUVA Robin ja Marian (12). 09.51 Uusi päivä. 18.30 Emmerdale (7). (2015). 13.00 Salatut elämät (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 20.00 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. Jakso 17/26. 08.40–08.48 Patu-koira (7). 23.35 Kirppiksen Kingi. (2011) 19.45 Ketonen & Myllyrinne (12). Kausi 2. 20.15 Suunnittelun jättimokat. Lande. Jokiuomien muutokset aiheuttaisivat mittavia muutoksia myös niin sanotun Polesian alueen jokien hydrologialle ja elonkirjolle. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. tammikuuta 2021 RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Topi – nuoren miehen elämää. 08.05 Petteri Kaniini (S). –?On uskomatonta, ettei suojavyöhykkeellä tehtävien raskaiden töiden vaikutuksia ole arvioitu, Boilley sanoo Lännen Medialle. 06.45 Rusty Rivets (S). Vaarallista työtä, osa 1/2. 4/9. Kausi 1. 09.00 Remppa vai muutto UK. 16.50 Norjan RSO: Schumannin sellokonsertto. Kausi 2. Radioaktiivisiin ympäristöriskeihin keskittyneen ranskalaisjärjestö Acron puheenjohtaja ja ydinfyysikko David Boilley pitää suurimpana yksittäisenä riskinä uuden, Pripet-joen pintaa nostavan padon rakentamista. • 19.45 Mittatilaustyönä. 06.25 Bing (S). Jakso 10/26. 8/9. Raha. Kausi 1, 1/6. 19.00 Mental Samurai Suomi. Kausi 2, 1/5. Vesiympäristössä erityisen paljon radioaktiivisia aineita on ydinvoimalan jäähdytysaltaassa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 16/24. 22.20 Päivän sää. (2010) 16.35 Muumilaakso (7). Kausi 1. Uusi sarja, 1/10. 17.10–17.55 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 1/8. 10.00 Toisenlaiset äidit. 09.35 Emmerdale (7). 03.15 First Dates UK. 1/10. 13.00 Tanskalainen maajussi. Radioaktiivisia aineita on sekä kuivalla maalla että vesistöjen pohjassa. Kausi 1, 8/8 (U) 11.30 Historia: Amerikanjuutalaiset sotilaat (12). Kierrätys kunniaan. 20.00–20.48 Lyijykynätehtaan tyttö (12). Uusi erikoisjakso vie Luottomiehen metsään. Hankkeen käynnistyminen juuri täällä pöyristyttää ympäristöjärjestöjä. 19.30 Frendit (S). Jakso 3897: Mustavaaroille luetaan perustus-Akia. Mutta äiti myös neuvoo ja huolehtii, mikä lohduttaa. 14.00 Neiti Aika (7). 18.30 Tanskalainen maajussi. Jakso 10/26. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. Maaseudun kuolemasta on puhuttu jo pitkään. Kausi 2, 7/8. 18.00 Emmerdale (7). Kausi 9, 6/15. 12.30 Emmerdale (7). (U) 10.50–11.28 Luontoretkellä. • Ratkaisevinta on Puolan Vistula-joen yhdistäminen riittävän suurella kanavalla Dnepr-joen yläjuoksulle ValkoVenäjällä. 08.45 Nuori Robin Hood (7). Jakso 8/12. 19.20 Päivän sää. 1/8. Trigger warning! Täällä höpistään hassuja! Paneelissa huolia ruotimassa: Jenni Pääskysaari, Tuomas Kyrö, Miika Nousiainen ja Kari Hotakainen. 21.00 21.00 ELOKUVA Annabelle (16). 09.01 Casualty (12). Kausi 1. 15.00 Baywatch (7). 12.30 Putous AllStars. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 5/5: Syödä vai tulla syödyksi. 09.30 Kuninkaittemme jäljillä. (U) 15.40 Prisma: Totuus ulkonäöstä. 17.25 Tanskalainen maajussi rakentaa. 13.30 Simpsonit (7). Huomattavia määriä radioaktiivista sedimenttiä on myös itse Pripet-joessa ja Dneprin pääuomaan kuuluvassa Kiovan tekoaltaassa, johon Pripet laskee. Miten Suomi saa väestönsä rokotettua. 10/12. 06.35 Bing (S). Jakso 7/20. Tshernobyl. 17.30 All Together Now Suomi. Lähes 12 miljardia kuluisi Puolassa.. Kausi 2, 1/4. 08.30 Elan ja Isan etäelämä. TalviALE! -20% -30% -50% Molemmille laaja kokovalikoima MEILLÄ MASKIT JA TURVAVÄLIT! Jami Jokinen • Tshernobylin ydinonnettomuuden jälkiä on ryhdytty kaivamaan esiin jokivesistössä Ukrainassa. Kausi 9. Kausi 6, 6/11. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 14.30 Jopet-show (S). 23.45–00.25 Miesoletuksia (16). Kausi 1. Mikä tällä hetkellä hidastaa rokottamista ja saadaanko ongelmat korjattua. (U) 12.25 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 07.57 Minirekat (S). Jakso 3/18. Oikeuttaako koronan myötä noussut uusi kiinnostus maaseutuun puhumaan jo maalaisuuden ylösnousemuksesta. 07.25 My Little Pony: Pony Life (S). Kausi 1, 3/10. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Vedenpinnan nostolla voi olla samansuuntainen vaikutus jokivarsissa. 15/24. Auringonpolttamat. 22.35 Pitääkö olla huolissaan. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Kausi 1. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 14.45 Suomi-Filmin tarina. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 6, 11/25. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1. 02.05 Top Gear. 07.33 Sasu (S). Kausi 9, 6/15. 19.00 Frendit (S). 16.00 Pitääkö olla huolissaan. Kausi 4, 1/14. 12.00 Emmerdale (7). 11.05 Melkein totta (S). Diana ja lehdistö. 17.25–20.00 YLE FEM. 16.55 Panttilainaamo. TSHERNOBYLIN onnettomuuden radioaktiivinen laskeuma keskittyi voimakkaimmin Dnepr-joen yläjuoksun ja Pripet-joen valumaalueille. Ympäristöjärjestöjen pelkona on, että ruoppaukset paljastavat saastuneen sedimentin ja mahdollistavat sen kulkeutumisen alavirtaan. 12.05–12.53 Elämämme Galapagossaarilla. • Alueelle sijoittuu esimerkiksi Tshernobylin onnettomuuden jälkeen asutuksesta tyhjennetty Polesian ”säteily-ekologinen suojelualue” Valko-Venäjällä