RAJAVARTIOLAITOS. Ukraina pyysi anteeksi Suomen maaperälle pudonnoita drooneja maanantaina. ANT TI HUUSKO Terrafamen päättyneet yt-neuvottelut voivat johtaa jopa yli sadan työntekijän vähentämiseen 1 Uutiset 4 1 Uutiset 4, pääkirjoitus 3 Kainuun rajavartiostossa ei muutoksia droonien vuoksi Viikonloppuna alkanut droonitilanne ei ole aiheuttanut toiminnan muutoksia Kainuun rajavartiostossa. Droonin osa löytyi vedestä Luumäellä. Tämän hetken tiedon mukaan maahan pudonneet droonit ovat Ukrainasta ja joutuneet jostain syystä Suomeen. Kainuussa asiat ovat menneet melko hyvin. Filippiineiltä kotoisin oleva Gee Marie työskentelee tällä hetkellä Kainuun keskussairaalalla lähihoitajana, mutta saa pian myös sairaanhoitajan pätevyyden. Kaakkois-Suomessa havaittiin kaksi miehittämätöntä ilma-alusta eli droonia. Tiistai 31.3.2026 Kainuunsanomat.fi | Nro 61 | Perustettu 1918 Kielitaito kehittyy ajan kanssa 1 Uutiset 2–3 Valmistelussa on toimia sote-henkilöstön kielitaidon vahvistamiseksi
Valmistuttuaan Marie haluaisi jatkaa töitä nykyisellä osastolla. Sen Filippiineiltä kotoisin oleva Gee Marie huomasi, kun hän muutti Kainuuseen noin kaksi vuotta sitten. Lisäksi kaikki saapuvat työntekijät ohjautuvat joko opiskelemaan lähihoitajaksi oppisopimuksella tai sairaanhoitajan pätevöitymisopintoihin. Kielen opiskelu jatkuu Kainuussa, ja jokainen käy 70 tunnin mittaisen koulutuksen kielen käyttöön työpaikalla. 1 Lisäksi Suomessa lähihoitajakoulutuksen suorittaa vuosittain noin 2 500–3 000 henkilöä, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Se, että Kainuussa kielitaitoon on voitu panostaa hankkeen kautta, ei tarkoita, että kaikkialla muualla olisi ollut resursseja toimia samalla tavalla. Marie tuli Kainuuseen työn perässä, ja tällä hetkellä hän työskentelee Kainuun keskussairaalalla yleislääketieteen osastolla lähihoitajana. B1-tasolla henkilö selviää suomen kielellä arkielämässä ja pystyy esimerkiksi seuraamaan yhteiseen kokemukseen perustuvaa puhetta ja pitämään itsekin yllä ymmärrettävää puhetta. – Työntekijän oma-aktiivisuus on erittäin tärkeää, mutta kyseiselle tasolle pääsemiseen tehokkaasti tarvitaan pitkäkestoista ja aktiivista kielenkoulutusta. He pystyvät siis toimimaan jo melko sujuvasti tutuissa arjen tilanteissa suomen kielellä, kuitenkin vielä rajatulla sanastolla ja yksinkertaisilla rakenteilla. Ministeriön mukaan ulkomailta muuttaneiden lääkäreiden, sairaanhoitajien, lähihoitajien ja hoiva-avustajien kielitaidossa on osin havaittu puutteita. Kielitaidon näkökulmasta asiat ovat menneet Kainuussa melko hyvin. Lähde: Sosiaalija terveysministeriö. Lisäksi työelämässä on jo suuri joukko ammattilaisia, joiden kielitaitoa olisi tarpeen vahvistaa. Jos Marie ei ymmärrä jotain, hän pyytää asiakasta toistamaan. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. KAINUUSEEN hoitohenkilökuntaa on viime vuosina rekrytoitu Maailmalta Kainuuseen – yhdessä töitä tekemään -hankkeen kautta. – Kun saavuin tälle osastolle, niin työkaverit ajattelivat, että on parempi, että he puhuvat minulle suomen kieltä. 1 Yhteensä voidaan arvioida, että noin 2 600–3 200 henkilöllä olisi vuosittain tarvetta nykyistä laajemmalle kielikoulutukselle. – On haettu eettisyyttä ja pitovoimaa, eli ihmiset toisivat perheensä mukana alueelle ja eläisivät täällä normaalia perhe-elämää. Hanke kestää vielä noin vuoden, mutta tämän vuoden aikana ryhmiä ei enää saavu. Ulkomailta tuleva hoitohenkilökunta 1 Vuosittain Suomessa ammattioikeuksia hakee noin 60–80 ulkomailla koulutettua sairaanhoitajaa ja 40–50 lääkäriä, joiden kieli on muu kuin suomi tai ruotsi. SUOMEEN saapuessaan henkilöillä on jo kohtalaisen hyvä suomen kielen taitotaso. Antti Huusko Suomalaiset puhuvat hyvin nopeasti. B2-taso tarkoittaa selviytymistä säännöllisessä kanssakäymisessä syntyperäisten kanssa. – Alun perin tavoite työntekijöiden määrän suhteen oli sata, mutta lopputulema on pienempi. MIKÄ. Ryhmässä oli kahdeksantoista henkilöä. Kainuun hyvinvointialueen tarpeita kansainvälisen rekrytoinnin suhteen on tarkoitus selvittää. Tarvittaessa hän voi pyytää apua työkavereiltaan. Kansainvälisen rekrytoinnin hankkeen aikana Kainuuseen on työllistetty kaksi lääkäriä Euroopasta, seitsemän hoitajaa Sambiasta ja 59 hoitajaa Filippiineiltä. Vapaa-ajalla työntekijät voivat myös osallistua hankkeen tarjoamaan kielikoulutukseen, jossa opetetaan laajemmin esimerkiksi arkeen, harrastuksiin, perhe-elämään ja muuhun normaalin elämiseen liittyvää kieltä. KYLLÖNEN NÄKEE ministeriön toimet kielitaidon kehittämiseksi hyvänä asiana. Uuden kielen oppimisessa, varsinkin suomen, tarvitaan kärsivällisyyttä. maaliskuuta 2026 2 // Uutiset • Uutistuottaja 010 665 7250 • Iltatuottajat 010 665 7209 • Sähköpostit: toimitus@kainuunsanomat.fi • etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Gee Marie oppi Suomen kielen parissa vuodessa Sosiaalija terveysministeriö valmistelee toimia, joilla sote-henkilöstön kielitaitoa vahvistetaan potilasturvallisuuden parantamiseksi. Koulutuksen tavoitteena on saada kielitaitoa kehittymään kohti alalla tällä hetkellä vaadittua B1-tasoa. Potilasturvallisuuden kannalta on tärkeää, että hoitohenkilökunta ja asiakkaat ymmärtävät toisiaan, ja siihen Marien mukaan panostetaan niin työpaikalla kuin hänen opinnoissaan. Heillä on suomi toisena kielenä -opinnoissa opettajan tuki. Henkilö muun muassa ymmärtää asiallisesti ja kielellisesti kompleksisen puheen pääajatukset, kun se käsittelee konkreetteja tai abstrakteja aiheita. HOITOHENKILÖKUNNAN kielitaito nousi esille tammikuussa, kun Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer julkaisi selvityksen, jossa ilmaistiin huoli siitä, että työnantajat eivät edelleenkään täytä velvoitteitaan rekrytoitavien työntekijöiden kielitaidon varmistamiseksi. – Perusajatuksena meillä on, että opiskelujen, valmistumisen tai pätevöitymisen myötä saavutetaan B1-taso, jonka myös koulujen läpäiseminen vaatii. – Se on koettu hyväksi, koska se antaa valmiuksia muuhunkin kuin pelkästään työssä pärjäämiseen, Kyllönen kertoo. Hankkeen tavoitteena on helpottaa Kainuun hyvinvointialueen työvoimapulaa rekrytoimalla työntekijöitä ulkomailta. – On hyvä, että valtio asettaa tiettyjä tavoitteita ja tukee niihin pääsemistä. Ei ole vain yksittäisten työnantajien resursseista tai halusta kiinni. – He opiskelevat työajalla ensimmäisten kuukausien aikana, Kyllönen kertoo. Minustakin se on niin, koska haluan harjoitella suomen puhumista. Kyllönen ei ota suoraan kantaa kielivaatimustason mahdolliseen nostoon tasolle B2. Hankkeen kautta esimerkiksi Marie saapui Kainuuseen. – Aluksi oli niin vaikeaa, mutta harjoittelemalla se paranee, 38-vuotias Marie kertoo suomen kielen oppimisesta. Tämän viikon maanantaina sosiaalija terveysministeriö ilmoitti, että se valmistelee toimia, joilla kielitaidon varmistamista vahvistetaan ja työnantajia tuetaan kieliosaamisen kehittämisessä. Hän huomauttaa, että B2-tasolle pääseminen vaatii työntekijöille ja työnantajille tukea oppilaitoksilta ja tukea valtiolta, sillä sen saavuttaminen ei ole helppoa. Puutteellinen kielitaito voi aiheuttaa väärinkäsityksiä potilaiden kanssa, virheitä potilastietojen kirjaamisessa ja pahimmillaan vaaratilanteita hoidossa. Aikaisemmin on saapunut lääkäreitä ja hoitajia esimerkiksi Espanjasta, Virosta ja Venäjältä, mutta heidän osaltaan hyvinvointialueella ei ole tilastoja määristä. Kohdemaana on ollut etenkin Filippiinit, ja viimeisin ryhmä saapui Kainuuseen viime syksyllä. Ei niin, että he tulisivat tänne tekemään töitä ja perhe olisi jossain muualla. Edellytyksenä on, että henkilöt opiskelevat kotimaassaan suomen kieltä niin, että kielitaidoltaan he ovat vaatimustasolla A2.2. – Olen iloinen, että työkaverini auttavat ja tukevat minua. Valtakunnallisen tilanteen vuoksi tämä vuosi on välivuosi, eikä meille tule uusia ryhmiä, hankepäällikkö Pertti Kyllönen kertoo. Pian hän saa myös Suomessa sairaanhoitajan pätevyyden. Kokonaisuudessaan hankkeen kautta on kuitenkin saatu Kainuuseen lähemmäs 150 henkilöä, sillä rekrytoinnissa on käytetty mallia, jolla on kannustettu myös työntekijöiden perhettä muuttamaan maahan. Valmistelussa tarkastellaan mahdollisuutta nostaa kielitaitovaatimus nykyisestä B1-tasosta vähintään tasolle B2. Myös Marie huomauttaa, ettei Gee Marie haluaisi jatkaa työskentelyä yleislääketieteen osastolla. Kotimaassaan hän työskenteli sairaanhoitajana
Suomalaisvalmisteisen järjestelmän asennus aloitetaan loppukeväällä, ja tavoitteena on kattaa koko maa. ANT TI HUUSKO Tarve itärajan droonikilvelle tuli selväksi Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainaan ulotti viikonloppuna lonkeronsa ensimmäistä kertaa konkreettisesti myös Suomeen. Kaikkiaan Rajavartiolaitoksella on valmisteilla droonitorjuntaan kymmenien miljoonien eurojen lisäinvestoinnit. Osa vastavalmistuneista on jopa työttömänä, mikä ennen oli harvinaista. Droonien harhautumista Suomen ilmatilaan pidettiin mahdollisena muun muassa Venäjän drooneihin kohdistaman gps-häirinnän takia. Käytännössä siis Suomen on nojauduttava taas ennen muuta omaan uskottavaan puolustukseen ja Nato-jäsenyyteen. Ministeriön mukaan osa toimista voidaan toteuttaa jo tällä vaalikaudella. Kainuun alueella siitä kulkee noin 260 kilometriä. Se, että droonit päätyivät varsin syvälle Suomeen – 60–70 kilometrin päähän rajasta – herättää ymmärrettävästi huolta, myös Kainuussa. Niitä ei suinkaan ollut suunnattu Suomeen, eikä sitä kukaan epäillytkään. Gee Marie muistuttaa, ettei uutta kieltä opita hetkessä. Erityistä pontta keskustelu sai, kun Venäjän droonit iskivät Puolaan viime syksynä. KIELITAIDON varmistamiseksi ministeriön aikomuksena on myös mahdollistaa lupaja valvontaviranomaiselle oikeus antaa tarkempia määräyksiä kielitaidosta ja sen osoittamisesta. Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on kehittää sosiaalija terveydenhuoltoon oma sote-alan kielitutkinto, joka mittaisi nimenomaan työssä tarvittavaa kielitaitoa. Asiantuntijoiden mukaan droonien päätyminen Suomeen ei ollutkaan yllätys, vaan lähinnä ”ajan kysymys”. " Kun saavuin tälle osastolle, niin työkaverit ajattelivat, että on parempi, että he puhuvat minulle suomen kieltä. Se oli jo aiemmin kertonut, että Hornetit valvovat, koska Ukraina on iskenyt viime aikoina Venäjän Suomenlahden öljysatamiin. Kouvolaan ja Luumäelle sunnuntaina pudonneet droonit toivat sodan liki, ja aiheuttivat ison viranomaisoperaation. Tavoitteena on rakentaa yhteinen kielikoulutuksen toteutusmalli, oppimisalusta sekä oppimateriaaleja ja arvioinnin työvälineitä oppilaitoksille ja työnantajille. Maanantaina Ukrainan suurlähetystöstä tuli tieto, että Ukraina on pyytänyt Suomelta anteeksi Suomen maaperälle pudonneita drooneja. Vaikka Suomeen ei kohdistukaan sotilaallista uhkaa, on eri viranomaisten ja maan poliittisen johdon muistettava velvollisuutensa nopeaan ja avoimeen tiedottamiseen. – Kainuussa on valtava määrä lähija sairaanhoitajia, jotka jäävät eläkkeelle seuraavan viiden vuoden aikana. Se ei Suomen parhaimpana drooniasiantuntijana pidetyn insinöörieversti (evp.) Jyri Kosolan mukaan räjähtänyt, mutta Luumäelle pudonnut drooni teki niin (Yle 30.3.). Tilanne on täällä hallinnassa. Gee Marie haluaisi jatkaa työskentelyä yleislääketieteen osastolla. Kieli kehittyy ajan ja harjoittelun kautta. ITÄRAJALLE ON viime vuosina rakennettu esteaitaa hallitsemattoman ja laittoman maahantulon estoksi ja osia siitä on myös Kainuussa. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. Suomi vaati EU:ssa suunnitellun droonikilven keskittämistä itärajalle, mutta EU-komissio päätyi droonipuolustuksen hajauttamiseen koko Eurooppaan. Pääkirjoitus " Lisäinvestoinnit droonitorjuntaan tulevat tarpeeseen.. maaliskuuta 2026 // 3 Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 010 665 7200 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Toimitus: toimitus@kainuunsanomat.fi 010 665 7205 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 kieltä voi oppia yhdessä yössä, vaikka olisi tietoa ja taitoa. Veijolan mukaan tällä hetkellä sote-alalla on poikkeuksellinen tilanne, sillä lähes kaikkiin tehtäviin on paljon hakijoita. MYÖS KAINUUN hyvinvointialueen henkilöstöjohtajan Tiina Veijolan mielestä ministeriön toimet ovat tervetulleita, vaikka Kainuussa kielitaidon näkökulmasta asiat ovatkin menneet melko hyvin. Oli droonien päätymiselle Suomeen mikä syy hyvänsä, juurisyy tiedetään: se on Venäjän raukkamainen hyökkäys Ukrainaan. Droonikilvestä on puhuttu paljon, myös Natossa ja EU:ssa. – Yksittäisen kohdalla on kyllä ollut haasteita. Yleistä vaarailmoitusta ei myöskään pidetty tilanteessa tarpeellisena. KOUVOLASSA MAAHAN törmännyt drooni oli jo aiemmin vahvistettu ukrainalaiseksi AN196-hyökkäysdrooniksi. Rajavartiolaitos ilmoittikin viikko sitten hankkivansa noin viiden miljoonan euron vastadroonijärjestelmän. Karttaan vilkaisu riittää: Suomen itäraja, kaikkiaan yli 1 300 kilometriä, on Euroopan unionin ja Naton pisin yhteinen raja Venäjän kanssa. Siihen peilaten jatkossakin tarvitaan ulkomailta osaajia. Kainuun rajavartiosto vakuutti Kainuun Sanomille maanantaina, että näin tapahtuu, jos syytä on. Näen hyvänä, että lähtömaassa kielikoulutus olisi vielä paremmin ja siinä mitattavuus olisi tasalaatuisempaa, Veijola näkee. Ukrainalaisia harhadrooneja kun on pudonnut viime viikon aikana kaikkien kolmen Baltian maan maaperälle. Puolustusvoimat oli valmiudessa. Työnantajien tueksi ministeriö aikoo kehittää yhtenäisempiä käytäntöjä kielikoulutukseen ja kielitaidon arviointiin. Droonikilpi on tekninen torjuntajärjestelmä, ja muodostuu erilaisten sensoreiden ja järjestelmien yhdistelmästä. Ei tule riittämään Kainuussa, eikä varmaan koko Suomen alueella osaajat. Ne tulevat tarpeeseen. Hyvinvointialueella asiaa täytyy kuitenkin katsoa kauemmas tulevaisuuteen. Puolustusvoimat puolestaan kertoi, että Kouvolaan päätynyttä droonia ei pudotettu laajempien vahinkojen välttämiseksi. – Teemme kovasti töitä ja opiskelemme sitä varten, Marie sanoo. Kouvolan seudun tapahtuman osoittavat nyt, että rinnalle on saatava myös vankka droonimuuri, tai oikeammin -kilpi
Droonien löytöalueiden ympäristöstä myös evakuoitiin ihmisiä. Neuvottelujen lopputuloksena Terrafame varautuu vähentämään enintään 109 henkilötyövuotta. Viime joulukuun lopussa yhtiön palveluksessa oli 887 henkilöä. ALUEELLISEN koskemattomuuden valvonta on osa normaalia rajavalvontaa. Droonitilanne ei vaikuta Kainuussa saakka Ukraina pyysi anteeksi Suomen maaperälle pudonnoita drooneja, mutta asian tutkiminen jatkuu. Tämän hetken tiedon mukaan maahan pudonneet droonit ovat Ukrainasta ja joutuneet jostain syystä Suomeen. ELISA KORHONEN / ARKISTO " Toivon mukaan mahdollisimman moni voi sijoittua uusiin tehtäviin, mutta tämä tarkentuu lähiviikkojen aikana, kun haut saadaan suoritettua. – Meille syntyy uusia muun muassa vuoropäällikkötehtäviä, joihin irtisanomisuhan alla olevat henkilöt voivat hakea. Kouvolan pohjoispuolelle tippuneessa droonissa oli alustavan viranomaisarvion mukaan kiinni räjähtämätön taistelukärki. Yhtiö tarjoaa irtisanottaville henkilöille tukea muutostilanteeseen ja uudelleentyöllistymiseen. Haluan kiittää luottamushenkilöitä ja kaikkia terrafamelaisia hyvästä ja sujuvasta yhteistyöstä muutosneuvotteluissa, Koulumies toteaa tiedotteessa. Tehtävillä muutoksilla ei ole vaikutusta Terrafamen tuotantoon. Alueella olleet eristykset on purettu ja asukkaat pääsevät liikkumaan vapaasti. Koulumiehen mukaan uudelleen työllistyminen liittyy organisaatiomuutokseen, jossa yhtiö uudistaa tuotantoja kunnossapitotyön johtamisrakenteita. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. maaliskuuta 2026 4 // Terrafame vähentää jopa yli sata Jukka Keränen Akkukemikaalija monimetalliyhtiö Terrafamen päättyneet muutosneuvottelut voivat johtaa jopa yli sadan työntekijän vähentämiseen tuotantoja kunnossapito-osastoilta. – Kainuun alueella tilanne on hallinnassa, eikä ihmisillä ole syytä huoleen. Se sijaan tutkintatoimet ja alueen eristys Luumäellä jatkuvat maanantain ja tiistain ajan. Neuvottelujen alkaessa Terrafame arvioi henkilöstön vähennystarpeen olevan yhteensä enintään 120 henkilötyövuotta, minkä lisäksi neuvotteluissa varauduttiin myös lomautuksiin ja työjärjestelyjen muutoksiin. " Kainuun alueella tilanne on hallinnassa, eikä ihmisillä ole syytä huoleen. Keskusrikospoliisi tutkii asiaa törkeänä yleisvaaran tuottamuksena. Helmikuun lopussa alkaneiden neuvottelujen tavoitteena oli saavuttaa vuositasolla vähintään kymmenen miljoonan euron kannattavuuden ja kassavirran parannus muun muassa organisaatiota ja työaikamuotoja kehittämällä. Keskusrikospoliisi ja Rajavartiolaitos ovat sopineet yhteisen tutkintaryhmän perustamisesta tapauksen selvittämiseksi. Lisäksi muutosneuvotteluissa löydettiin myös muita kassavirtaa parantavia toimenpiteitä. TERRAFAME TOTEUTTAA lisäksi enintään 90 päivän lomautuksia. Voisiko sama tapahtua myös Kainuun korkeuksilla. Terrafamen mukaan kaivosmineraaliveron korotus oli yksi syy, joka johti muutosneuvottelujen käynnistämiseen. Viranomaiset selvittävät, onko toinen, Luumäeltä löytynyt drooni räjähtänyt pudotessaan. Jukka Keränen, Innimari Hyvärinen Viikonloppuna alkanut droonitilanne ei ole aiheuttanut toiminnan muutoksia Kainuun rajavartiostossa, kertoo apulaiskomentaja Tomi Tirkkonen. — Rajavartiolaitos on jatkanut alueloukkauksen tutkintaa. Esimerkiksi putoamispaikan lähijärvissä tehdään etsintöjä ilma-alusten kappaleiden löytämiseksi, kertoo apulaiskomentaja Ilja Iljin Suomenlahden merivartiostosta poliisin tiedotteessa. PUOLUSTUSVOIMAT tehosti alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen toimenpiteitä Ukrainan Venäjälle Suomenlahden itäosiin toteuttamien drooni-iskujen aikana. Toimitusjohtaja Antti Koulumiehen mukaan uudelleen työllistyminen liittyy organisaatiomuutokseen, jossa yhtiö uudistaa tuotantoja kunnossapitotyön johtamisrakenteita. Puolustusvoimat kertoo myös varautuneensa droonien torjuntaan osana monikerroksista ilmapuolustusjärjestelmää. – Toivon mukaan mahdollisimman moni voi sijoittua uusiin tehtäviin, mutta tämä tarkentuu lähiviikkojen aikana, kun haut saadaan suoritettua. Toiminta näkyy erityisesti Kaakkois-Suomen ja itäisen Suomenlahden alueella Ilmavoimien hävittäjien sekä Merivoimien valmiusalusten tehtävinä. Siihen kuuluvat esimerkiksi aistihavainnot ja tekniset havainnot. Viranomaiset kertoivat maanantaina iltapäivällä, että droonin paikkatutkinta on saatu valmiiksi Savistontiellä Kouvolassa. Jos jotakin poikkeavaa tapahtuisi, me kyllä kerromme, Tirkkonen toteaa. – Neuvottelujen lopputuloksena pystyimme minimoimaan irtisanomiset vuorojärjestelyillä ja strategiamme toteutusta tukevilla johtamisrakenteen muutoksilla. Vain viikko sitten Rajavartiolaitos tiedotti ottavansa käyttöön vastadroonijärjestelmän, jota käytetään rajaturvallisuuden ylläpitämisessä. TERRAFAMEN toimitusjohtajan Antti Koulumiehen mukaan muutosneuvotteluissa tavoitteena oli löytää ratkaisuja, miten henkilöstöresursseja, työaikamuotoja ja työjärjestelyjä voitaisiin mukauttaa paremmin liiketoiminnan tarpeisiin sekä Terrafamen kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi. Organisaatiomuutoksessa irtisanomisuhan alla olevasta henkilöstöstä merkittävälle osalle tarjotaan uutta työtä, minkä odotetaan vähentävän mahdollisten irtisanomisten määrää huomattavasti. P OLIISI. Pysyviä säästöjä saavutetaan myös työaikajärjestelyin, joiden myötä työskentelyä siirretään vuorotyöstä päivävuorossa tehtäväksi. Irtisanomisuhan alla olevasta henkilöstöstä merkittävälle osalle tarjotaan uutta työtä. – Ilmeisesti kyse on harhautumisesta, enkä usko, että Kaakkois-Suomen tai Venäjän Suomenlahden satamien tapahtumat heijastelisivat tänne asti, Tirkkonen kommentoi. Toisessa, Kouvolan pohjoispuolelle tippuneessa droonissa oli alustavan viranomaisarvion mukaan kiinni räjähtämätön taistelukärki, minkä vuoksi ilma-alus räjäytettiin hallitusti sunnuntaina ennen puoltayötä. Muutosneuvottelut käytiin tuotannollisin ja taloudellisin perustein yhtiön kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseksi epävakaana jatkuneessa toimintaympäristössä. Yhtiön mukaan muutosneuvotteluissa löydettiin ratkaisut tavoitteen saavuttamiseksi. MUUTOSNEUVOTTELUJEN piirissä oli yhtiön koko henkilöstö. Jos jotakin poikkeavaa tapahtuisi, me kyllä kerromme. UKRAINA PYYSI anteeksi Suomen maaperälle pudonnoita drooneja maanantaina, mutta asian tutkiminen jatkuu. Kaakkois-Suomessa havaittiin kaksi miehittämätöntä ilma-alusta eli droonia. Rajavartiolaitos on jatkanut alueloukkauksen tutkintaa
PE 12-18 4.4. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. pant. 2 erää/talous. 6 99 14 90 16 16 95 95 KG 32 32 90 90 KG 19 95 KG 55 99 99 PKT 33 50 50 KG 9 99 PACK Hartwall VICHY 0,33 l 24-pack sis. + 16,99 snt/min (sis. 800 g 24 90 ERÄ! Kivikylän PORSAAN KASSLER n. 2,40 Raj. PE 10-21 4.4. maaliskuuta 2026 // 5 Meillä tehty! Meillä tehty! KYLMÄSAVULOHIVIETTELYS 24 90 KG ERÄ! Atria NAUDAN TAKUUMUREA ULKOFILEE PALANA n. Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. 1,6 kg. Uusi-Seelanti. 5.Valio Aura SINIHOMEJUUSTOPALA 170 g Ilman Plussa-korttia 2,84/kpl 10.Valio KOLMIOJUUSTOPALAT 245-300 g Ilman Plussa-korttia 6,76/kpl Ilman Plussa-korttia 13,65/pack (sis. pant. Ilman Plussa-korttia 5,96-6,46/kpl 8 99 PACK Fanta, Sprite, Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 24-pack sis. MA 10-21 LUCKIEFUN'S PALVELEE 3.4. 2,40 Ilman Plussa-korttia 9,29/pkt Ilman Plussa-korttia 3,09/rs KG KG ERÄ! Kalaneuvos Kalaneuvos KIRJOLOHIFILEE KIRJOLOHIFILEE Suomi/Ruotsi Suomi/Ruotsi C-leikattu, vakuumiC-leikattu, vakuumipakattu, ruodoton pakattu, ruodoton ERÄ! Leroy Leroy SAVUKIRJOSAVUKIRJOLOHIFILEE LOHIFILEE Norja Norja Vakuumipakattu, Vakuumipakattu, ruodoton ruodoton Voimassa Ke, To, La KARITSAN KARITSAN PAAHTOPAISTI PAAHTOPAISTI Lihamestarin maustettu! Presidentti JAUHETUT KAHVIT 450-500 g Rajoitus 2 pkt/talous. SU 10-21 6.4. LA 7-21 5.4. ellei toisin mainita. pant. alv. LA 10.30-20 5.-6.4. TUMMA JA VIHREÄ RYPÄLE 500 g 2 KPL 2 RS 2 KPL 2 KPL 3 PKT 24 -PACK ERÄ! Voimassa Ke, To, La KARITSAN FILEET Lihamestarin maustettu! Ulkofilee 44,90/kg Sisäfilee 46,90/kg KAJAANI Kaikki pääsiäiseen Cittari hoitaa! Palvelutiskiltämme Lihamestariltamme PÄÄSIÄISEN AUKIOLOAJAT KAUPPA AUKI 3.4. tuotteita rajoitetut erät. 2 erää/talous. sis. Ilman Plussa-korttia 14,45-14,65/pack. 2,40) Ilman Plussa-korttia 3,99-4,27/rs 4 50 Juustoportti LEIPÄJUUSTO LAKTOOSITON 140 g Ilman Plussa-korttia 2,59/kpl 10.Aino, Daim, Oreo JÄÄTELÖT 825-900 ml Rajoitus 1 erä/talous. 2,40 Raj. SU-MA SULJETTU Hinnat voimassa Hinnat voimassa 1.-6.4.2026, 1.-6.4.2026, ellei toisin mainita. 24%) www.k-citymarket.fi Puh. 1 kg. ERÄ! Affco KARITSAN LUUTON PAISTI n. 01053 84200 Tervetuloa! 2 RS TARJOUKSET VOIMASSA KESKIVIIKOSTA ETEENPÄIN!. Pakaste. Vain kotitalouksille, Vain kotitalouksille, tuotteita rajoitetut erät. 2 99 PKT Kymppimaukkaat MÄMMI 700 g Pakaste. 7 50 Valio OIVARIINIT 500-600 g Rajoitus 1 erä/talous. pant
Parhaan tuloksen teki reisjärveläinen Havukan Oy, jonka EKM-tuotos oli 15 431 kiloa. Toimintakulut kasvoivat 17,4 miljoonaa euroa ollen yhteensä 450,4 miljoonaa euroa. Kainuun hyvinvointialuejohtajan Sami Mäenpään mukaan vahva ylijäämäinen tulos on tärkeä tasapainotussuunnitelman kannalta. HIRVIELÄINTEN liikkuminen vilkastuu kevään myötä, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus muistuttaa. Erityisesti yöllä ja varhain aamulla tienpinnat voivat olla yllättävän liukkaita. Autoilijan on myös huolehdittava, ettei ajoneuvosta roisku kuraa tai irtosoraa. 14 540 kilon EKM-tuotos on Suomessa neljänneksi paras. HYVÄ EKM-TUOTOS muodostuu, kun lehmien jalostus ja ruokinta ovat kohdallaan. Oikaisuvaatimus siirtyy käsiteltäväksi seuraavassa aluehallituksen kokouksessa. Kinnuset ovat hämmästyneitä ja tyytyväisiä hyvästä tuloksesta. Autoilijan vastuulla on jättää riittävästi tilaa pyöräilijöitä ja mopoilijoita kohdattaessa ja ohitettaessa. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. Moisasen mukaan äänestys meni äänin 6–5 niin, että asiaa ei otettu käsittelyyn maanantaisessa kokouksessa. Oikaisuvaatimus kohdistuu 16. Suomen neljänneksi paras tuotos maitotilalla Kuhmossa Mari Heikura ProAgria julkaisi viime viikolla maidontuotannon tuloksia. Kevään edetessä maanteille tulee myös enemmän liikkujia. Se on lähes 2,2 miljoonaa euroa muutettua talousarviota enemmän, hyvinvointialueen tiedotteessa kerrotaan. Myös vuoden 2026 talousarvio on muutosten jälkeen 10,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Nopeudet vaihtuvat kesäaikaan, mutta kevään sääolosuhteet voivat vaihdella nopeasti. Valtio rahoittaa Kainuun hyvinvointialuetta tänä vuonna 416 miljoonalla eurolla. Vuoden 2025 tulos on lähes 6,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Aluehallitus hyväksyi maanantaisessa kokouksessaan myös tämän vuoden talousarvion täytäntöönpano-ohjeet, joilla ohjataan käyttötalouden sekä investointien toteutumista. Keväällä tien reunat voivat olla pitkään huonommassa kunnossa kuin varsinainen ajorata. ALUEHALLITUS ÄÄNESTI siitä, otetaanko asiaa ollenkaan käsittelyyn. Oikaisuvaatimus jäi käsittelemättä aluehallituksessa Elisa Korhonen Kainuun aluehallituksen maanantaisessa kokouksessa ei päästy käsittelemään yt-neuvotteluihin liittyvän palveluverkkouudistuksen oikaisuvaatimusta sen puutteellisten valmistelutietojen vuoksi. POHJOIS-SUOMEN elinvoimakeskus muistuttaa, että kevään sääolosuhteet voivat vaihdella nopeasti, mikä pitää muistaa liikenteessä. Oikaisuvaatimuksessa esitetään myös, että asiassa on menetelty vastoin lakia ja hyvää hallintotapaa, koska asian käsittelyyn esteellisen hallituksen jäsenen tilalle ei ole kutsuttu varajäsentä. Helmikuun loppuun mennessä toimintatuottoja on kertynyt 6,9 miljoonaa euroa ja toimintakuluja 72,1 miljoonaa euroa. 30 vuoden työ lehmien jalostuksen ja hyvinvoinnin kanssa on tuottanut tulosta. Tästä Kainuun osuus oli 540 kilometriä. Niin ikään asiakkaita, asukkaita ja vanhusja vammaisneuvostoa ei ole kuultu eikä aidosti myöskään henkilöstöä. Faba Osuuskunnan mukaan Anu ja Seppo Kinnusen Liekinvaaran tilan EKM-tuotos oli Kainuun ensimmäinen, joka ylsi yli 14 000 kilon. Lumija räntäsateessa ajonopeus on hyvä sovittaa ajo-olosuhteisiin. huhtikuuta. – Valtion kaavailemat lisäsäästöt voivat kuitenkin tarkoittaa vuositasolla useiden miljoonien leikkauksia tulevaan rahoitukseemme. KAINUUSSA ja Pohjois-Pohjanmaalla alennettiin 80 kilometrin tuntinopeus yhteensä 1 600 tiekilometrillä talvikaudeksi. huhtikuuta, ja työ on valmis viimeistään perjantaina 10. Aluehallitus hyväksyi ylijäämätilinpäätöksen Myös vuoden 2026 talousarvio on muutosten jälkeen 10,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. OIKAISUVAATIMUKSEN mukaan lakisääteistä ennakkovaikutusten arviointia ei ole tehty tai se oli tehty pintapuolisesti ja kokonaisvaikutusten arvio on tekemättä. helmikuuta tehtyihin päätöksiin muuttaa Sotkamon ja Suomussalmen terveyskeskusosastot alueellisiksi arviointija kuntoutusyksiköiksi, joiden myötä kunnista vähenisi yhteensä kahdeksan potilaspaikkaa. Vaihto alkaa ensi viikolla. Tämä heikentäisi mahdollisuuksiamme kattaa aiemmat alijäämät ja suoriutua kaikista tehtävistämme, Mäenpää kommentoi tiedotteessa. Valtio rahoitti hyvinvointialuetta noin 404 miljoonalla eurolla, mikä on 29,6 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2024. Suomen neljänneksi paras EKM-tuotos eli energiakorjattu maitomäärä saatiin kuhmolaiselta tilalta. Lisäksi Pohjois-Pohjanmaalla on ollut käytössä talvikauden aikana 70 km/h -nopeusrajoituksia 180 tiekilometrillä sekä 60 km/h -nopeusrajoituksia noin kolmella kilometrillä. Yölämpötilat saattavat ajoittain laskea pakkasen puolelle, jolloin edellispäivän sulamisja sadevedet voivat jäädyttää tiet. maaliskuuta 2026 6 // Kesänopeudet tulevat pian Kainuun tiestölle Innimari Hyvärinen Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maanteiden talven ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poistaminen aloitetaan ensi viikolla, kertoo Pohjois-Suomen elinvoimakeskus. Maanantain kokouksessa hyvinvointialuejohtajan päätösehdotuksena oli, että aluehallitus hylkää oikaisuvaatimuksen, koska vaatimuksessa ei ole esitetty perusteita, joiden vuoksi päätös tulisi kumota. Asian käsittelyyn ottamisen puolesta äänesti Moisasen lisäksi Seija Lukkarinen, (kesk.), Riikka Seppänen (sdp.), Sami Kilpeläinen (kd.) ja Esa Kemppainen (kesk.). Kajaanilaisia tiloja listalla oli kaksi, sotkamolaisia ja puolankalaisia kolme sekä suomussalmelaisia ja ristijärveläisiä yksi. VUONNA 2025 hyvinvointialueen toimintatuottoja kertyi 64,5 miljoonaa euroa, mikä on 4,3 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2024. Esimerkiksi ennakkovaikutusten arviointi on tehty ja se on ollut mukana jo yhteistoimintaneuvotteluissa. Palveluverkon uudistukseen kohdistuva vaatimus siirtyi äänestäen seuraavaan kokoukseen. EKM-tuotos ei muodostu pelkästä lypsetystä maitomäärästä, vaan siinä tarkastellaan maidon rasvaja valkuaispitoisuutta. Liekinvaaran tilan EKM-tuotos oli Kainuun ensimmäinen, joka ylsi yli 14 000 kilon.. Tulos lasketaan tilakohtaisesti lehmää kohden, jolloin eri kokoiset tilat ovat vertailukelpoisia keskenään. Hirvionnettomuuden riski on suurimmillaan juuri ennen auringonlaskua. Aluehallituksen varapuheenjohtaja Kirsi Moisanen (kesk.) toteaa, että oikaisuvaatimuksen valmistelutiedot tulivat hallituksen jäsenille niin myöhään, että niihin ei oltu ehditty paneutua tarpeeksi huolellisesti. Tiekohtaiset nopeusrajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu. Koko maassa talven ja pimeän ajan nopeusrajoitusten poistaminen alkaa vaiheittain huhtikuun alkaessa eteläisestä Suomesta. 500 parhaan listaan ylsi kaikkiaan viisi tilaa Kuhmosta, mutta parhaan 200 joukkoon ei mahtunut muita kuhmolaisia tiloja. Elisa Korhonen Kainuun aluehallitus hyväksyi ja allekirjoitti viime vuoden tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja sen jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi. Tiekohtaiset rajoitukset voimaan heti, kun merkit on vaihdettu. Nopeusrajoitusten vaihtaminen kesäaikaan alkaa keskiviikkona 8. Jos havaitsee hirven, on syytä hiljentää vauhtia ja valmistautua pysähtymään nopeasti
– Tässä esityksessä päästiin ilosanomaa nauttimaan, kuulemaan ja kokemaan. – Kivasti oli Raamatun kertomusta ja kansanrunoutta saatu yhdistettyä kokonaisuudeksi. Seurakunta antoi teatterille vapaat kädet tehdä näytelmä, joka kuuluu Kajaanin kirkon 130-vuotisjuhlavuoden ja Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumiin. Nyt oli kirkossa väkeä niin paljon, että jospa olisi joka sunnuntai, Risto Oikari tuumaa. Kesto noin tunnin. Nuorisoakin oli vain vähän. – Pääsi pienellä tavalla osaksi ristin tietä, he toteavat. – Ulkona tulee esille, miten tänä päivänäkin on ristiriitaa. Kati ja Anni Mikkosen mielestä Kajaani passio on onnistunut kokonaisuus, joka pitää otteessaan. Itse mietin, kun meillä oli rippikoululainen mukana, että näkikö hän, miten esitys liittyy tähän päivään. RISTO OIKARI tuli esitykseen pikkuisen varauksellisesti. maaliskuuta 2026 KULTTUURI // 7 Kajaani passiolle kiitosta yleisöltä Tanja Nuotio Kirkonkellot soivat, kun Kati Mikkonen ja Anni Mikkonen astuvat ulos Kajaanin kirkosta noin kahden aikaan sunnuntai-iltapäivänä. – Esityksen spektaakkelimaisuus ei kaikille sovi, ja ehkä sanoma ei ole pienille lapsille ja lapsiperheille, mikä tulee mainonnassakin esille. Hän mietti, sopivatko kaikki osaset yhteen. – Tämä oli mukava ja tähän päivään tuotu tuttu kertomus, johon oli hienosti yhdistetty seurakunnan ja kaupunginteatterin yhteisvoimin tehty työ, kajaanilainen Kati Mikkonen kuvailee. Tytär Anni Mikkonen piti erittäin tärkeänä, että jokainen yleisössä pääsi tietyllä tavalla osaksi tarinaa. – Kuinka moni huomaa sanoman esityksen sisältä. Kokemus Kajaani passiosta oli Kati ja Anni Mikkoselle aivan uutta. VUOLIJOELTA saapunut Aija Oikari kuvailee, että esitys on hienosti rakennettu kokonaisuus, jossa pääsiäisen ajan sanoma tulee hyvin esille. Kajaani passion esitykset: to 2.4. Se on Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin kaupunginteatterin yhteistuotanto. Hän on tyytyväinen, kun Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta ja Kajaanin juhlavuotta on käytetty nyt hienosti hyväksi. Äidin ja tyttären kasvoilla loistaa hymy. Esityksiin on vapaa pääsy. klo 18, la 4.4. klo 13 ja la 4.4. He ovat juuri nähneet Kajaani passion ensiesityksen. Aija ja Risto Oikari tulivat katsomaan esitystä Vuolijoelta. – Tässä oli kivasti tapahtumapaikkoja, ja koko ajan yleisö sai olla näytelmässä mukana. Positiivinen tunnelma syntyi Kati Mikkoselle ennen kaikkea siitä, että pääsiäisen sanoma on ilosanoma. TANJA NUOTIO Yleisö kiersi kirkon. Ristiä kantoi näyttelijä Janne Kinnunen.. Näytelmä vaan tukee sanomaa. Esitys veti mukaansa heti ulkona kirkon pihalla. Uudenlainen esitys on onnistunut kokonaisuus, joka pitää otteessaan. Hän yllättyi kuitenkin positiivisesti. Toivottavasti kaikki sen sieltä omiin korviinsa ja sydämiinsä ottavat. Konkreettisesti pääsee kokemaan kolme eri esityspistettä ja vaeltamaan, Aija Oikari kehuu. Kajaanin kirkon alakerta oli ääriään myöten täynnä. Kajaanin kirkkovaltuutettuna toimiva Aija Oikari tiesi jo vuosi sitten, että esitystä suunnitellaan. klo 16. Ylösnousemusnäytelmän on käsikirjoittanut Anni Mikkelsson ja ohjannut Joel Härkönen. – Tämä oli yllättävänkin onnistunut esitys, hän kommentoi. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. Esitys veti mukaansa heti ulkona kirkon pihalla. Kirkon kiertäminen oli Mikkosista vaikuttava kokemus. – Kokonaisuus oli rakennettu hienosti. KIRKOSSA SAI sunnuntaina (29.3.) ensi-iltansa aivan uudenlainen Kajaani passio – ylösnousemusnäytelmä teatteriseurueen kertomana. Toivon myös, että kirkon ovet avautuisivat tämän myötä. Pieniä lapsia ei juuri näkynytkään ensi-illan yleisössä. Kajaanin kaupunginvaltuutettuna vaikuttavan Risto Oikarin (kesk.) mielestä esityksen vaikuttavuus tuli siitä, että pääsiäisen sanoma oli niin kirkkaana siinä mukana. Kati Mikkonen (vasemmalla) ja Anni Mikkonen olivat oikein tyytyväisiä täysin uudenlaiseen Kajaani passio -esitykseen Kajaanin kirkon pihalla ja sisällä. – Toivottavasti jatkossakin tulee vastaavaa, Kati Mikkonen toivoo. Tässä oli kiva sanoma ja varsinkin lopussa kun koottiin, että kaikki on rakkautta tai rakkaus on se kaikki – se oli kivasti sanottu, Latviassa lääkäriksi opiskeleva Anni Mikkonen pohtii
Mies kertoo aiheesta nimettömänä, koska terveystiedot ovat arkaluonteisia ja paljastaisivat myös sukulaisia. – Kävin verikokeessa, ja sen jälkeen minulle soitettiin, että olen kantaja. 1 Tällä hetkellä on hankalaa löytää potilasryhmiä esimerkiksi tutkimukseen tarkalla diagnoosihaulla. Samoja varientteja on löytynyt myös Ruotsista, mikä kertoo liikkuvuudesta maiden välillä. Monogeenisiä eli yhden geenin virheestä johtuvia perinnöllisiä sairauksia tunnetaan maailmalla noin 7 000–8 000. Ylilääkäri Minna Kankuri-Tammilehto työskentelee Turun yliopistollisen keskussairaalan perinnöllisyyslääketieteen klinikalla, jossa sairauksia diagnosoidaan ja arvioidaan syövän perinnöllisyyttä. Tiesin jo valmiiksi, mitä se tarkoittaa, mies kertoo. Kysyimme perinnöllisyyslääkäreiltä Turusta ja Oulusta, missä sairauksissa esiintyvyydessä on eroa ja miten testeihin pääsee. Niistä puolet on peritty äidiltä ja puolet isältä. Miehen äiti ei kanna AGU-tautia. Lynchin oireyhtymän valtamutaation kantajapariskunta on jäljitetty 1500-luvulle Rautalammille. Hakua tarvittaisiin myös levinneisyyksien tarkistamiseen. maaliskuuta 2026 8 // TERVEYS Syövät lisäävät lähetteitä geenitesteihin Monet perinnölliset syövät ja harvinaissairaudet kuuluvat suomalaiseen tautiperintöön, joka on kartoitettu hyvin. Marjo Oikarinen Vaikka suomalaiset liikkuvat nykyään vilkkaasti, perinnöllisissä sairauksissa on yhä alueellisia eroja maan sisällä. Perinnöllisistä paksusuolisyöpäalttiuksista parhaiten tunnettu on Lynchin oireyhtymä, johon liittyy naisilla myös suurentunut kohtusyöpäriski. Yksi on AGU-tauti. GEENEISSÄ TAPAHTUU sikiöaikana ja ihmisen eliniän aikana luFAKTA Samat koodit koko Eurooppaan 1 ERN Genturis on eurooppalainen harvinaisten perinnöllisten kasvainten osaamisverkosto, jossa myös suomalaisten yliopistosairaaloiden yhteistyöryhmä on mukana. Suomalaisella tautiperinnöllä tarkoitetaan pääosin peittyvästi periytyviä sairauksia, jotka ovat Suomessa selvästi yleisempiä kuin muualla. Etelä-Pohjanmaalla on havaittu tavallista enemmän MS-tautia. Taudin kantajia on arvioitu olevan Suomessa noin 70 000. Kaavio selventää, miten sairautta aiheuttava geenimuutos periytyy jälkeläisille. LÄHETEMÄÄRÄT geenitesteihin ovat kasvaneet paljon viime vuosina, kertoo Minna Kankuri-Tammilehto. Isän sisaruksen lapsi oli sairastunut tautiin ja kuollut alle 10-vuotiaana, joten sukua oli testattu. Myös tutkimusmahdollisuudet ovat kehittyneet, Kankuri-Tammilehto kertoo. Tärkein syy kasvuun ei ole mahdollisten testattavien tiedon lisääntyminen, vaikka silläkin on merkitystä. Miehen kumppani aikoo hakeutua myös testiin ennen kuin lasten hankkiminen on ajankohtaista. Vuosittain syntyy muutama lapsi, joka on perinyt saman geenin molemmilta vanhemmiltaan ja sairastuu myöhemmin. Lähetemääriä kasvattavat myös biopankkipalautukset. ARI-MAT TI RUUSKA. Isä ehdotti miehelle testiä, kun tämä tuli täysi-ikäiseksi, koska tällä oli 50 prosentin mahdollisuus olla kantaja. 25-VUOTIAS pohjoissuomalainen mies kävi geenitestissä muutama vuosi sitten, koska hänen isänsä on AGU-taudin kantaja. Jos kumppanikin sattuisi olemaan taudin kantaja, pariskunta haluaisi koeputkihedelmöitykseen, jossa voidaan seuloa terve alkio. Vaikka molemmat vanhemmat olisivat kantajia, on 25 prosentin mahdollisuus, että lapsi on terve eikä kanna virheellistä geeniä. 1 Orpha-koodi on tarkoitus lisätä potilaan diagnoosiin mukaan automaattisesti. Koodien saanti yliopistosairaaloiden erilaisiin järjestelmiin teettää kuitenkin vielä työtä. Diagnostiikasta pyritään saamaan mahdollisimman täsmällistä, eli testauksessa ovat mukana juuri oikeat geenit. Meidän jokaisen elämää säätelee noin 20 000 geeniä, jotka sijoittuvat yleensä 46 kromosomiin. Länsija ItäSuomen tautiperinnössä on eroja. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. – Länsi-Suomessakin joitain perinnöllisiä tauteja esiintyy suhteellisen paljon, kertoo syöpätautien ja perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri, ylilääkäri Minna Kankuri-Tammilehto Turun yliopistollisesta keskussairaalasta (Tyks). Perinnöllisiä sairauksia löytyy tilanteissa, joissa niitä ei ole muuten pystytty epäilemään. 1 EU-tasolla on kehitetty orpha-koodeja, joiden avulla saataisiin luokiteltua tarkasti perinnöllisiä tauteja ja harvinaissairauksia. Se on peittyvästi periytyvä, hitaasti etenevä hermostonrappeumasairaus, joka johtaa vähitellen syvään kehitysvammaisuuteen. Suomalaista tautiperintöä on erityisesti Itäja Pohjois-Suomessa, jossa on eletty pitkään paikoillaan. – Kolmen viime vuoden aikana kasvu oli noin 20 prosenttia ja sitä ennen 5–6 vuoden aikana noin 25 prosenttia. Samalla todennäköisyydellä lapsi perii virheellisen geenin molemmilta ja 50 prosentin todennäköisyydellä vain toiselta. Kankuri-Tammilehto uskoo, että kasvu jatkuu lähitulevaisuudessa, koska syöpäkasvainten geneettinen profilointi lisääntyy. Jutun lopussa on lisää esimerkkejä alueellisista eroista. Mahdollisia altistavia perintötekijöitä tutkitaan. Suomalaisessa tautiperinnössä niitä on nelisenkymmentä. 1 Keskeinen tavoite EU:ssa on saada jalkautettua erilaisten osaamisverkostojen toiminta kansallisiin palvelujärjestelmiin. Laki määrää, että jos verinäytteen antaja haluaa mahdollisesti sivulöydöksenä tulevan tiedon perinnöllisestä syöpäalttiudesta, tällainen tiedonpalautus on tehtävä. – Keskeinen syy on se, että nykyään tunnetaan paremmin sairauksia, joihin liittyy jokin geneettinen korkean tai keskikorkean riskin variantti. Esimerkiksi rintasyövälle altistavia BRCA1-geenivariantteja eli -muutoksia on Tyksin alueella enemmän kuin muualla Suomessa. Rintasyöpäsukuja arvioitiin jossain vaiheessa olevan noin 160, mutta tieto on saattanut vanhentua
Meretojan tauti on vallitsevasti periytyvä, eli jo yksi geenivirhe sairastuttaa. Toinen Tyksin alueella esiintyvä sairaus on Meretojan tauti, jota on vielä enemmän Hämeen seudulla. Se saa aikaan amyloidikertymiä ja vaikuttaa erityisesti silmien sarveiskalvoon, mutta myös ääreishermostoon. Ylilääkäri Minna Kankuri-Tammilehto työskentelee Turun yliopistollisen keskussairaalan perinnöllisyyslääketieteen klinikalla, jossa sairauksia diagnosoidaan ja arvioidaan syövän perinnöllisyyttä. Nämä somaattiset mutaatiot eivät periydy kuten ituradan mutaatiot, jotka syntyvät sukusoluihin. Kuismin arvioi, että myös MEN1-oireyhtymää on enemmän kuin muualla. Harvinaissairauksia sairastaa korkeintaan 5 ihmistä 10 000:sta, mutta yhteensä noin 6 prosenttia väestöstä. Useat pohjoisen harvinaissairauksista ovat peittävästi periytyviä, jolloin molemmat vanhemmat kantavat samaa geeniä virheellisessä muodossa. Klinikalle tarvitaan lääkärin lähete esimerkiksi terveyskeskuksesta. Geenivirhettä ei voi parantaa, mutta sen kantajia voidaan seurata tavallista tarkemmin ja todeta mahdollinen syöpä jo varhaisvaiheessa. Perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Outi Kuismin Oulun yliopistollisesta sairaalasta (Oys) kertoo, että periytyvää alttiutta voi epäillä, jos useat lähisukulaiset samalta puolelta sukua ovat sairastuneet nuorina samaan syöpään. – Se on verkkokalvon sairaus ja aiheuttaa keskeisen näön alueen heikkenemistä. Joissain tapauksissa voidaan poistaa rinnat, kohtu, munasarjat tai jopa mahalaukku ennaltaehkäisyksi. 2) Terveet, jotka tietävät, että suvussa on syöpäalttiutta tai muuta perinnöllistä alttiutta sairastua. Sairastuneita on noin tuhat. INCL:ssä oireita alkaa yleensä tulla ensimmäisen ikävuoden aikana tai pian sen jälkeen. Arviolta yhteen syöpään kymmenestä liittyy perinnöllinen alttius. Tämä sulki pois sen, että muutos esiintyisi hänen suvussaan. Suomessa kaikkien viiden yliopistosairaalan perinnöllisyysyksiköt ovat mukana yhteistyössä. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. Useimmiten kasvaimet ovat hyvänlaatuisia, mutta varsinkin mahasuolikanavan kasvaimia seurataan pahanlaatuisuuden riskin vuoksi. Alaikäisiä ei Kuisminin mukaan yleensä geenitestata etukäteen, jos tauti ei ilmene lapsuudessa. Retinoskiisiä puolestaan tavataan erityisesti Satakunnan seudulla. maaliskuuta 2026 TERVEYS // 9 kuisia mutaatioita, jotka voivat aiheuttaa syöpää ja muita sairauksia. 3) Terveet, joiden sukua ei ole testattu, mutta monet ovat sairastuneet samoihin syöpiin tai syöpiin, jotka liittyvät johonkin tiettyyn kasvainoireyhtymään. TYKSIN ALUEELLA todetaan jonkin verran enemmän INCL-tautia, vakavaa etenevää keskushermoston rappeumasairautta, joka aiheuttaa lyhytkasvuisuutta, ja diastrofista dysplasiaa, joka aiheuttaa lyhytkasvuisuutta ja nivelhäiriöitä. Se saa aikaan haiman, lisäkilpirauhasen, pohjukaissuolten ja aivolisäkkeen kasvaimia, jotka voivat aiheuttaa erilaisten hormonien liikaeritystä. Rettin syndrooma on useimmiten satunnaisesta mutaatiosta X-kromosomissa johtuva sairaus, joka ilmenee tyttölapsilla vaikeana kehitysvammaisuutena. Tällaisissa tapauksissa voidaan testata. Tämä tarkoittaa sitä, että retinoskiisiä ilmenee pääosin tai voimakkaammin pojilla ja miehillä, jotka perivät vain yhden x-kromosomin. Lapsi menettää vähitellen opittuja taitoja ja liikuntaja näkökyky heikkenee. – Usein diastrofinen dysplasia voidaan todeta jo keskiraskauden rakenneultrassa ja diagnosoida geenitutkimuksella, jos pariskunta haluaa, Kankuri-Tammilehto sanoo. Eräälle Rettin tytön isälle tarjottiin äskettäin lapsen tutkimusten yhteydessä mahdollisuutta geenitestiin, jossa hän myös kävi. Sairauksien tunnistamiseksi on luotu kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja. Tässä molemmilta haastatelluilta lääkäreiltä saatuja esimerkkejä ryhmistä, jotka niihin pääsevät syöpätapauksissa: 1) Jos syöpään sairastuneella epäillään tietyin kriteerein perinnöllistä syöpää, mutta suvussa ei ainakaan vielä tiedetä esiintyvän syöpäalttiutta. Oireet alkavat näkyä 6–36 kuukauden iässä. ARI-MAT TI RUUSKA JUKKA-PEKKA MOILANEN Viiden yliopistosairaalan perinnöllisyyslääketieteen klinikoilla ja sairaaloiden genetiikan laboratorioissa tehdään vuosittain tuhansia geenitestejä. Lisäksi Suomessa on monipuoliset väestörekisterit ja geenipankit sekä korkealaatuista tutkimusta. Syöpäriskiä lisääviä perinnöllisiä alttiusgeenejä tunnetaan noin 150–200. Näistä sairauksista 70– 80 prosenttia on geneettisiä. Minna Kankuri-Tammilehto ja Outi Kuismin osaavat kuitenkin kertoa, millaisia suomalaiseen tautiperimään liittyviä sairauksia erityisesti heidän alueillaan on. Suomalaisella tautiperinnöllä tarkoitetaan pääosin peittyvästi periytyviä sairauksia, jotka ovat Suomessa selvästi yleisempiä kuin muualla. Periytymistapa on x-kromosomaalinen, Kankuri-Tammilehto kertoo. OYSIN ALUEELLA on tavallista enemmän joitain vaikeita raskaustai sikiöaikana kuolemaan johtavia sairauksia, kuten Hervan ja Vuopalan taudit. Hänen X-kromosomissaan ei ollut kyseistä geenimuutosta. Suomalaista perimää on pystytty tutkimaan hyvin, koska väestömme on geneettisesti poikkeuksellisen yhtenäinen. INCL on peittävästi periytyvä, eli sama geenivirhe täytyy periä molemmilta vanhemmilta ennen kuin syntyy sairas lapsi. Harvinaissairauksien tilastointimenetelmä on vasta kehitteillä, joten numerotietoa alueellisista eroista ei ole
Jymyn lautasen äärellä finaalissa pelasi 17-vuotias Jymyn kasvatti Pyry Kohonen. Kolmostilanteet menivät tasan 17–17. Se onnistui tosi hyvin. ”Kaverista” huomasi kolmannessa erässä, että hänen väsyessä se sitominen alkoi tympäisemään ja se meni pään sisälle. Kehässä oli terävä ja rento olo turnauksen molemmissa otteluissa. – Sisäpelissä onnistujia oli paljon ja korostan edelleen, että lyöntivoimaa meillä on todella hyvin, ja nyt kun kärki on löytänyt oikeat roolit, niin uskon, että saamme jokereiden lisäksi numeroille 4–6 hyvin tilannetta, Haimi näkee. Enemmän juoksuja paukutti vain viime vuoden lyöjäkuningas Patrik Wahlsten, joka kirjautti 17 lyötyä Talvisuperin aikana. Ulkopelissä muutama yksittäinen virhe maksoi tuloksen, mutta pääosin ulkopeli oli hyvää, Sotkamon Jymyn pelinjohtaja Iiro Haimi summaa finaalia. Suomen ja Pohjoismaiden mestaruudet jo saalistaneen Junttilan tähtäimessä ovat vielä isommat ringit, sillä syksyllä hän nousee haastamaan Euroopan-mestaruuksista alle 23-vuotiaiden ja aikuisten arvoturnauksissa. huhtikuuta Helsingissä järjestettävässä GeeBee-turnauksessa. Ensimmäiseen vuoropariin Aapo Hiltunen tykitti kaksi juoksua ja Aleksanteri Huotari lisäsi vielä kolmannen, eikä vahvaan johtoon päässyt Jymy päästänyt Mansea enää taistelemaan jaksovoitosta. Jymyn sarjakauden ensimmäinen ottelu on 10. Tilanteen tiedostanut Junttila latasi päätöserään kaikki peliin ja voitti erän tuomariäänin 4–1. PM-turnaukseen Junttila sai normaalia paremman valmistautumisen, sillä hän kävi maaliskuun alussa sparrausleirillä Espanjassa. KULTAMITALIN lisäksi Junttila sai myös erityispalkinnon PM-kisoista, sillä hänet palkittiin turnauksen teknisimpänä ottelijana. Valmistautuminen oli kyllä täydellinen. Avauserä kääntyi kaikin tuomariäänin Junttilalle, mutta toinen erä meni tanskalaiselle 3–2. Ruudun lähetykseen saatujen tietojen mukaan pallo oli kimmonnut pompun kautta hallin putkistoihin, joka oli laukaissut hälytyksen. Jymy sai finaalissa onnistumisia laajalle rintamalle, sillä jokainen jokeri löi juoksun ja numeroilla 1–6 lyövät pelaajat saivat myös tilastomerkinnän. En ole ennen saanut ennen kisoja noin paljon ja noin laadukkaita eriä, mitä nyt sain Espanjassa. Välierissä Junttila voitti ruotsalaisen Viggo Petterssonin toisessa erässä tuomarikeskeytyksellä. Ei ollut yhtään puristusta, Junttila myhäilee. On erittäin tärkeää, että molemmat lukkarit saivat kovan pelin viikonloppuun, Haimi näkee. Vaikka kultamitalit jäivät saavuttamatta, näkee pelinjohto pelaamisen kehittyneen selvästi talvikauden aikana. – Pyry Kohonen pelasi hienon pelin, kuten Iivonen eilen (lauantaina). Kultamitalin voittamisella Junttila kirkasti vahvasti viime vuodesta, jolloin hän sai mukaansa pronssimitalin. AVAUSJAKSO KÄÄNTYI jo alkuhetkillä Jymyn puolelle. FINAALIOTTELUSSA Jymyn parhaaksi palkittu Aapo Hiltunen on näyttänyt Talvisuperin aikana vahvaa osaamistaan kotiutuslyönneissä. Joensuun kentän nopeus toi hallikauden päätösottelusta yllättävän isolukemaisen ja myös tilanteilla päästiin mässäilemään normaalia enemmän. Myös sunnuntain juoksut syntyivät monipuolisilla lyöntiratkaisuilla: avausjuoksu syntyi vaakamailalla kolmospussiin. Kaikki suunniteltu toimi, Junttila kertoo. Kaikessa on vielä parannettavaa, mutta saamme varmasti ulkopeliin vielä tarkennuksia, kun pääsemme ulos harjoittelemaan joukkueena, Haimi näkee. Tamperelaisjoukkue oli lopulta vahvempi kotiutuslyönteihin venyneessä ottelussa. Yhteensä seitsemässä Talvisuperin ottelussa Hiltunen onnistui lyömään 14 juoksua. Hän on taitava lyöjä ja taitavilla etenijöillä saamme hänen monipuolisuutensa käyttöön, Haimi tuumii. – Sitominen ottaa kunnon päälle. maaliskuuta 2026 10 // URHEILU Jymy jäi hopealle Talvisuperissa Jussi Heikkinen Kolmas Talvisuperin kausi päättyi Sotkamon Jymyn osalta ilman kultamitalien loistetta. Sisäpelissä joukkueen järjestys muuttui paljon, kun ykköskärjessä Iivari Vihanto on vaihtanut numeroille 2 tai 3 ja hänen edessään on pelannut Kalle Kuosmanen, joka on vaihtanut viime kauden numerolla 5 pelaamisen numeroilla 1 tai 2 pelaamiseen. Tiedossa oli, että hän on minua vähän vahvempi, joten suunnitelmana oli lyödä vastaan ja olla hyvillä jaloilla koko ajan. Talvisuperissa Vihanto toi yhteensä 14 ja Kuosmanen 8 juoksua. Lyöjäjokeri Aapo Hiltunen oli Talvisuperin ajan erittäin tehokas. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. Lopulta tasatahtia juoksuja lyöneille joukkueille löytyi erottaja vasta viimeisessä vuoroparissa, jossa Jymy jäi nollille ja Manse PP:n lyöjätykki Jukka-Pekka Vainionpää onnistui tuomaan Perttu Ollin kotiin. Tulos ei tietenkään miellytä, mutta tuloksen takana on paljon hyvää. – Espanjan-leiri auttoi tosi paljon. Kolmas oli kolmospuolelle väliin uponnut ja neljäs upposi keskelle väliin kumuralla. – Tosi hyvä fiilis, kun sain kirkastettua viime vuodesta. Finaaliottelussa Jymy kohtasi Manse PP:n. Kuohun nyrkkeilijä suuntaa seuraavaksi valmistavalle leirille, sillä hänen ottelut jatkuvat jo 9.–12. Toisella jaksolla nähtiin myös erikoinen episodi, kun Joensuun hallin palohälyttimet pärähtivät soimaan kesken Roope Korhosen lyöntivuoron takalaittoman jälkeen. Välierässä lukkarina hääri Elmeri Iivonen. Kuohun Konsta Junttila nyrkkeili PM-voittoon Konsta Junttila (sinisessä) voitti pohjoismaiden mestaruuskilpailujen finaalissa Matias Buyukdemirin. Kahdessa Jymyn juoksussa pallo lipsahti koppareiden räpylästä ohi ja kertaalleen polttoheitto kakkoselle karkasi niin pahasti sivuun, että Iivari Vihanto kerkesi kolmospesältä kotiin harhaheiton turvin. Tuntuu tosi hyvältä. toukokuuta, kun joukkue pelaa Alajärven Ankkureiden vieraana. Ottelun kova tempo rikkoontui jälkimmäisissä erissä useampiin tilanteisiin, joissa tuomari joutui tulemaan väliin sitomisen takia. Loppulukemat olivat Jymylle tappiolliset 1–2 (6–1, 5–6, 1–2). Talvisuperin pronssimitalin saalisti Kouvolan Pallonlyöjät, joka onnistui voittamaan pronssiottelussa Kempeleen Kirin 2–0 (2–1, 5–1). Mestaruus ratkesi sunnuntai-iltapäivänä, kun Junttila onnistui voittamaan PM-finaalissa tanskalaisen Matias Buyukdemirin hajaäänin 4–1. JYMYN PARHAANA finaaliottelussa palkittiin lyöjäjokeri Aapo Hiltunen, joka iski otteluun neljä lyötyä juoksua ja 6/11 onnistumista kärkilyönneissä. Manse PP:n ykköspalkinnon sai kolme juoksua lyönyt lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää (kl 4/9). Jymyn jaksovoittoa avitti myös Manse PP:n huono päivä räpylässä. Uudistusten myötä Jymyn ykköskärki on nyt aikaisempaa pidempi ja keskipalkissa pelaavat Samuel ja Aleksanteri Huotari ovat saaneet nyt aiempaa enemmän tilanteita. Kun tulin pois sieltä, menin vielä kolmeksi päiväksi (Lahden) Pajulahteen maajoukkueleirille. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna Vantaalla. Hälytyksen takia halli tyhjennettiin hetkellisesti ja peli oli tovin tauolla. – Hiltusella oli nousujohteinen talvikausi. JYMYN PELINJOHTAJA näkee joukkueen otteiden olleen selkeästi nousujohteiset talvikauden aikana. Voittaja haettiin lopulta kotiutuslyönneiltä, jossa Jymy sai viidellä yrityksellä yhden juoksun ja Manse onnistui kotiutuksissa kahteen otteeseen taidokkailla lyönneillä väliin. – Jaksoin hyvin loppuun asti. – Hiltusen onnistumiset molempina päivinä antaa hyvän signaalin kotiuttamiseen, ja Roopelle pari peliä tähän oli hyvä ennen sarjan alkua. Kuohun ottelijan vastaan iskemisistä mojovin tuli toisessa erässä, jossa lyönti tärähti tanskalaisen leukaperiin niin voimakkaasti, että tämä joutui ottamaan etäisyyttä ja näytti selkeästi osuman sattuneen. – Pelillisesti tämän päivän peli oli todella hyvä. – Talven aikana sisäpeli on mennyt paljon eteenpäin. LAURI PESONEN Jussi Heikkinen Kajaanin Kuohun nyrkkeilijä Konsta Junttila otteli itselleen 60-kiloisten painoluokan Pohjoismaiden mestaruuden viikonloppuna. FINAALIOTTELU käytiin hurjalla temmolla. Toinen juoksu syntyi sen sijaan aivan takarajalle pudonneella painavalla pommilla. Lyöjäjokeriosastossa myös Roope Korhonen palasi tositoimiin, ja 44-vuotias Korhonen iski kaksi lyötyä viikonlopun aikana. Pidin itse pään kylmänä ja sain sillä voiton. Toisella jaksolla Jymy pääsi niin ikään alussa johtoon, mutta tällä kertaa Manse pystyi kirimään eron umpeen. Finaaliviikonlopun aikana Hiltunen pamautti kuusi lyötyä. VINCENT MELÉN Junttila palkittiin myös PM-turnauksen teknisimpänä ottelijana.. Kuva Suomen Nyrkkeilyliitolta
Se koskettaisi koko maakunnan turvallisuutta, elinvoimaa ja vetovoimaa. Toivo on voima, joka pistää meidät toimimaan ja antaa uskoa siihen, että yhdessä voimme tehdä vaikeistakin asioista mahdollisia. ENSIMMÄISEN KERRAN yritin saada turnauksen avausviikolle lippuja joulukuussa, kun ilmoittaudun halukkaaksi katsojaksi. POLIISIN lupapalveluissa kerrottiin nimittäin, että aikaisemmin allekirjoituksen todistaminen kuului toimipisteen repertuaariin, mutta siirrettiin myöhemmin digija väestötietovirastolle. MIELIPITEET Kirjoita mielipiteesi sähköpostilla: toimitus@kainuunsanomat.fi FACEBOOKISSA Vinkkaamme luettavasta facebook.com/kainuunsanomat/ INSTAGRAMISSA Jaamme kuvia ja videoita @kainuun sanomat Sopeuttaminen on todellisuutta, jossa elämme ”Taival lie hankala – olkoon vaan!” maakuntalaulun sanat voi rinnastaa hyvinvointialueen palveluverkkopäätöksiin. maaliskuuta 2026 // 11 Nimipäivät Päivän sana Irma, Irmeli (suom.), Irma, Amos, Irmelin (ruots.), – (ort.). Poliitikot, näpit irti oikeuslaitoksen päätöksestä! > KORKEIN OIKEUS teki hyvin perustellun päätöksen Räsäsen kirjoituksista. Mutta kun dvv-viraston yksikkö Kajaanissa lakkautettiin, lapsi meni niin sanotusti pesuveden mukana Ouluun. päivä tiedon, että onni ei tällä kertaa suosinut minua. Tekstarit Loton numerot Lauantain (28.3.) arvonnan oikea Lotto-rivi: 7, 9, 13, 15, 17, 21 ja 33. Tennistäkin tulen näkemään – se on varma. Ehkä päiväkausiakin. Palvelujen saavutettavuus on meille elintärkeää. Stadionpeleistä en haaveilekaan niiden korkeiden pääsylippuhintojen vuoksi. Riskinä olisi muuttotappion kiihtyminen, investointien väheneminen ja alueellisen eriarvoisuuden kasvaminen. Silloin kun siihen vaaditaan julkisen notaarin vahvistus, homma menee täällä Kainuussa kinkkiseksi. On kuitenkin vielä epäselvää, näenkö yhden ottelun viikon aikana kalliilla lipulla vai reilut kymmenen peliä samalla summalla kolmena eri päivänä. Maakuntalaulun sanat ”meidänpä vapautta vaarat on nää” voisi muotoilla ”meidänpä vapautta on päätökset nää”. Valtion ohjaus on epäloogista ja poukkoilevaa. Tämä on valtiolta rimanalitus. Kun digija väestötietovirasto vietiin Kajaanista, samalla lähti myös julkinen notaari. Kainuu ei ole tältä todellisuudelta suojassa. JALKAPALLON ARVOKISOIHIN ja tenniksen Grand Slam -turnauksiin ei mennä katsomaan sellaisella periaatteella, että ostanpa lipun luukulta. Ismo Heikkinen Kajaani Jonossa lippujonossa Kolumni Juhani Eskola @hillagroup.fi Maaliskuun viimeinen päivä tarkoittaa minulle sitä, että jonottaminen alkaa jälleen. Kyse on siitä, miten turvaamme kainuulaisten palvelut, säilyykö päätösvalta omissa käsissä vai ulkoistetaanko vaikeiden päätösten teko pakon sanelemana. Tämä on koviin oikeistolaisiin arvoihin perustuvan politiikan seurausta! Köyhiltä on otettu ja rikkaille annettu. " Odotan vuoroani netin syövereissä todennäköisesti tuntikausia. Marjo Kangasharju Kainuun aluevaltuuston 3. Tie seuraamaan huipputennistä voi olla monimutkainen, mutta olen päättänyt olla paikalla. SUURIN RISKI ON ajautuminen arviointimenettelyyn, jolloin päätöksiä tehtäisiin ilman hyvää tahtoa ja inhimillisyyttä maakunnan ihmisten todellisuudesta. Kainuun vahvuutta on kyky toimia yhdessä. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tämä yllätti itsenikin, vaikka olin varautunut lyhyeen käsittelyaikaan. Yksi matkaseuralaisistani sai arvonnassa osto-oikeuden kahteen peliin ja toinen kolmeen otteluun, joten he lunastivat liput myös minulle. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. Valtion rahoituksen kiristyminen ja samanaikaisesti kasvava palvelutarve pakottavat hyvinvointialueet vaikeisiin sopeuttamispäätöksiin. Kirjoittaja on Ylä-Kainuun toimittaja. Saahan sitä haluta, mutta ei kun ei. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Näin pääsin katsomaan viisi ottelua, vaikka arpaonni ei silloinkaan ollut suotuisa minulle. Odotan vuoroani netin syövereissä todennäköisesti tuntikausia. Tiistaina olen jälleen yksi niistä lukuisista ihmistä ympäri maailmaa, jotka haluavat itselleen lippuja. Viime keväänä olin puolestaan seuraamassa pyöräilyn Giro dÍtalian lähtöä Albanian Durresissa, joka oli luonnollisesti maksuton tapahtuma. Palvelun saamiseksi pitää uhrata päivä aikaa ja melko paljon rahaa kuluihin. Ei meillä pitäisi olla varaa tuommoiseen ideologiseen tuhlailuun! > KIITOS SINULLE ”ihana” naapurin killi, kun pijät meijänkin hiirija myyräkannan kurissa! Mummo maalta > VOITTEKO USKOA, että Suomessa on kohta miljoona köyhää ihmistä. Jokainen päätös on valinta Kainuun itsenäisyyden, elinvoiman ja palveluiden puolesta. Jes. Lähin palvelupiste on Oulussa. nousee laskee 05:23 18:52 05:30 18:56 05:47 19:00 – Katso, minun palvelijani menestyy: hänestä tulee korkea, ylhäinen ja suuri. Mutta tenniskatsomoon pääsemisestä on helpompi puhua kuin päästä itse paikalle. Lisänumero 30. > ÄLKÄÄ HYVÄ HALLITUS laskeko enää mukamas talouskasvun nimissä niiden veroja, jotka pärjäävät hyvin muutenkin. Tällä kertaa jonotan aivan uuden asian vuoksi, sillä tarkoitukseni on olla toukokuun viimeisellä viikolla seuraamassa tenniksen Ranskan avoimia Pariisissa. Vaikka valtio tuntuu välillä ohjaavan hyvinvointialueita kohti väkisin tehtävää keskittämistä, meidän tehtävämme on pitää kiinni omasta suunnastamme. Sopeuttaminen ei ole kaunis sana, enkä pidä siitä itsekään, mutta se on todellisuutta, jossa elämme. Tarkoituksena ei ole jättää yhtäkään kuntaa palveluitta. Poliisin palvelupiste on osoittanut tehokkuutensa, joten rohkenen ehdottaa, että valtioherrat katsoisivat, mitä vanhoja ja uusiakin palveluja sille voisi antaa hoidettavaksi, eikä soutaa niitä satojen kilometrien päähän Ouluun. Minä näen toivon Kainuun itsenäisyydessä ja uskon, että juuri se kantaa meidät yli näiden vaikeiden päätösten. JONOTUS TAPAHTUU virtuaalisesti. Seuraukset näkyisivät myös kunnissa hyvinvoinnin ongelmien kasvaessa ja elinvoiman heiketessä. Plusnumero 9.. Keskittämisen hinnan maksavat kansalaiset. Kainuun elinvoima rakentuu sillä, että kunnat pysyvät elinvoimaisina. ”Puolesta hengen ja heimon ja maan” – eikös vaan. Tästä maksamme vielä kovan hinnan. Keskustelu palveluverkosta ei ole vain keskustelua kunnista, rakennuksista tai pisteistä kartalla. Ehkä päiväkausiakin. Suurtapahtumat ovat suuria, mutta vaikuttaa siltä, että jalkapallo ja tennis ovat vielä muita muutaman pykälän muita isompia. Kyse ei ole yksittäisten kuntien eduista, vaan koko Kainuun tulevaisuudesta. > KIIHOTTAMISTA KANSANRYHMÄÄ kohtaan ei pidä sekoittaa sananvapauteen. Eniten päätöstä ovat arvostelleet perussuomalaiset ministerit. Aurinko S-salmi Kajaani Helsinki Viikko 14 Tänään 31.3. Maakuntalaulun alkuperäiset sanat ”Wierasko voimamme korvata vois?” pistää miettimään. Yleisurheilun MM-kisoihin Unkarin Budapestissä ostin lipun stadionin luukulta. En saanut arvonnassa osto-oikeutta hankkia lippua. Olen hankkinut jo lentoliput Pariisiin sekä yöpymisen viikoksi. Ei maalaisjärkee ainakaan. ILTALENKILLÄ koiran kanssa mietin, onko meillä viisautta ja rohkeutta tehdä oikeat päätökset, jotka turvaavat huomisen, palvelut ja elinvoiman. Toissa kesänä järjestettyihin Saksan EM-kisoihin matkakavereillani kävi tuuri. Kyse ei ole pelottelusta vaan todellisuudesta, jota jotkin hyvinvointialueet parhaillaan elävät. Sain helmikuun 25. Se ei ole Kainuun hengen mukaista. Hyvinvointialueet, jotka ovat arviointimenettelyssä, kertovat karua tarinaa, kuinka palveluita karsitaan kovalla kädellä. 52:13–14 LÄHETÄ TEKSTARI 13525 Kirjoita alkuun KSVIESTI välilyönti ja viestisi numeroon 13525. KAIKEN KESKELLÄ pitää olla toivoa. Tilanne tuntuu ajoittain toivottomalta ja päätöksenteko mahdottomalta. TOISESSA ÄÄRIPÄÄSSÄ on sinänsä yksinkertainen palvelu, asiakirjan allekirjoituksen oikeaksi todistaminen. Olen ollut katsomassa jääkiekon MM-kisoja Tsekin Prahassa ja ostin pariin peliin liput edellisenä päivänä. Ja kuitenkin monet järkyttyivät hänet nähdessään – tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti hänet oli runneltu. Tätä yhdessä tekemisen vahvuutta ja tulevaisuuden toivoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Uskon, että sinnikkyyteni palkitaan. Kolme päivää on ilmeisesti maailman ennätys, se on huippupalvelua valtiolta. varapuheenjohtaja (sd.) Valtionhallinnon huippupalvelu ja rimanalitus Viimeistelin passihakemuksen poliisilaitoksen lupapalveluissa Kajaanissa maanantaina. Lippuarvonnassa lunastamatta jääneet palaavat myyntiin ja minä aion olla yksi niistä onnellisista, jotka saavat itselleen päivälippuja ulkokentille. Silti meidän on luotettava siihen, että taloudellisesti kestävä ja palvelut turvaava hyvinvointialue voi toimia itsenäisesti ilman ylhäältä ohjattuja ratkaisuja. Jos itsenäinen hyvinvointialue menetettäisiin, palvelut keskittyisivät, hoitomatkat pitenisivät ja Kainuun keskussairaalan asema vaarantuisi. Olen varautunut jonottamaan lippuja viikkojakin, kuten jouduin tekemään, että sain kolmeen alkulohkon otteluun liput Ranskassa järjestettyihin jalkapallon EM-kisoihin. > KYLLÄ ELOKAPINALLISTEN toiminta alkaa vaikuttaa terrorismilta ja rasismilta. Valmiin passin ilmoitettiin olevan haettavissa torstaina, siis kolmen päivän kuluttua hakemuksen jättämisestä
– Se on vähän vastaava tehtävä. Rovastikunnan alueen seurakuntien piispantarkastuksissa lääninrovasti vastaa yhdessä pappisasessorin kanssa seurakunnan toiminnan, talouden ja hallinnon tarkastuksesta. 1 Asettaa rovastikunnallisia yhteistyöelimiä ja muutoinkin edistää seurakuntien yhteistyötä sekä johtaa rovastikunnallista toimintaa. Nuori pakeni poliisia motocrosspyörällä Poliisipartio havaitsi kilvettömän ja valottoman motocrosspyörän Vaalassa perjantaina iltapäivällä hieman ennen kello yhtä. – Keskustellaan varmasti ihan rakenteellisistakin kuvioista. www.pohjolankaihdin.fi Puh. On tärkeää, että laajalta alueelta tullaan välillä yhteen ja voidaan vaihtaa ajatuksia. Poliisipartion havaittuaan motoristi kiihdytti vauhtiaan ja pyrki ajamaan karkuun. Luhtitalo 2. 044 558 6892 • Parvekeverhot Parvekeverhot Täyden palvelun paikallinen jätehuolto Kainuun Jätehuolto Oy, Patrosentie 1, 87250 KAJAANI, puh. Mikä on lopputulema, sen aika näyttää, Nissinen toteaa. Kajaanin rovastikuntaan kuuluvat Kainuun evankelis-luterilaiset seurakunnat. puh. Heti vapaa. maaliskuuta. NISSISEN MUKAAN tälläkin hetkellä käydään aktiivisia keskusteluita esimerkiksi Ylä-Kainuun seurakuntien yhteistyöstä. HANNU TURUNEN / ARKISTO LÄÄNINROVASTI Tehtävät 1 Kirkkojärjestyksen 4. Heikki Nissinen asetettiin Sotkamon kirkkoherran virkaan syksyllä 2025. Tarvittaessa lääninrovasti kutsuu rovastikunnan papit ja lehtorit kokoukseen ja toimii sen puheenjohtajana. Partio seurasi pakenevaa crossipyörää, joka käytti välillä kevyen liikenteen väyliä sekä vastaan tulevien kaistaa aiheuttaen vaaratilanteita muulle liikenteelle. 044 742 8010 Kattopellit, sadevesikourut, kattoturvatuotteet ja peltisepän työt ???. Nopeutta moottoripyörällä oli Vaalan keskustan alueella enimmillään sata kilometriä tunnissa. pykälän mukaan lääninrovastin tehtäviin kuuluu: 1 Edistää kirkon tehtävän toteutumista. – Kyllä me entistä enemmän tarvitaan yhteistyötä toiminnallisesti ja taloudellisestikin, Nissinen pohtii. Nissinen kertoo, että jatkossakin Sotkamon kirkkoherran tehtävä on ensisijainen. Yhteistyön hän kokee erityisen tärkeäksi muuttuvassa ja taloudellisestikin haastavassa ajassa. hillagroup.fi. Lääninrovasti toimii piispan ja tuomiokapitulin apuna rovastikunnan hallinnossa. 020 756 2510 Ostetaan Raatihuoneent.Kirjaston lähettyviltä edullinen yksiö p. – Olen kiitollinen tällaisesta luottamuksenosoituksesta piispalle ja tuomiokapitulille. 0400229447 Vuokralle tarjotaan Sotkamon keskustassa kaksio 53 m². 0103879800 jateauto@kajaaninjateauto. Keskeiseksi lääninrovastin tehtäväksi Nissinen nostaa alueen seurakuntien yhteistyön vahvistamisen. PITKÄLLÄ URALLAAN Nissinen ei ole aiemmin toiminut lääninrovastin tehtävässä. 1 Valvoa, että kirkon tehtävään kuuluvia toimia hoidetaan seurakunnissa uskollisesti sekä kirkon tunnustuksen, kirkkolain ja kirkkojärjestyksen sekä niihin perustuvien määräysten ja ohjeiden mukaan. Kuljettaja luopui pakenemisestaan ja hänet saatiin pysäytettyä. Uuden lääninrovastin valinta tuli ajankohtaiseksi, kun tehtävää hoitavan Puolangan kirkkoherran Hannes Seppäsen toimikausi on päättymässä ja hän eläköityy toukokuun alussa. krs. maaliskuuta 2026 12 // PÄIVYRI Tarjotaan vuokralle Ostetaan www.vesika opalvelu. Huopa-, pel ja tiilikattoremontit ???. Heikki Nissinen nostaa keskeiseksi lääninrovastin tehtäväksi alueen seurakuntien yhteistyön vahvistamisen. Mielellään oman parhaani teen yhteisen hyvän eteen ja Kainuun seurakuntien toimintaa lähden omalta osaltani auttamaan, Nissinen sanoo. Koen tämän myös luottamuksenosoituksena Kainuun seurakunnilta. 010 387 9800 toimisto@kjh.fi, www.kjh.fi Puheluiden hinnat: Lankapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,059 €/min (alv 24 %). 1 Huolehtia niistä muista tehtävistä, jotka lääninrovastille säädetään tai jotka piispa tai tuomiokapituli hänelle antavat. 0405285364. 045 84 82 362 Kauppakatu 26 B, 2 krs., 87100 KAJAANI kai.rissanen@lakikainuu.fi www.lakikainuu.fi Asianajotoimisto Kai Rissanen Oy Paavo Enroth Oy varatuomari riitaja rikosasiat avioerot, ositukset, perinnönjaot testamentit, perunkirjoitukset maksuttomat oikeudenkäynnit oikeusturva-asiat Pohjolankatu 33, 87100 Kajaani puh. Hieman vastaavaa kokemusta häneltä kuitenkin löytyy, sillä Nissinen toimi Oulun hiippakunnan pappisasessorina kahden kauden ajan. Papit ovat esimerkiksi kokoontuneet vuosittaiseen retriittiin vuosikymmenten ajan pysähtymään ajankohtaisten teemojen äärelle. Hyrynsalmen, Puolangan ja Suomussalmen seurakunnilla on käynnissä selvitys seurakuntatyön järjestämisestä tulevaisuudessa. Lääninrovasti pitää myös tarkastuksia rovastikunnan seurakunnissa. LÄÄNINROVASTIN tehtäviin kuuluu muun muassa suorittaa kirkollisia toimituksia piispan tai tuomiokapitulin määräyksestä. 044 742 8004 SÄLEKAIHTIMET • Rullaverhot • Verhokiskot • Pystylamellit • Hyttyssuojat • Korjaukset • Markiisit • Verkkokauppa avattu, tutustu ja tilaa. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. – Se on hieno perinne, jota kaikkialla ei välttämättä ole. Nissinen pitää Kainuun seurakuntien yhteistyötä varsin esimerkillisenä jo tälläkin hetkellä. Haluan olla perinnettä jatkamassa. kainuunsanomat.fi/ lukijailmoitukset mainostajalle. Lääninrovastin tehtävää hoidetaan sen ohella. 0400-686 161 asianajo.enroth@saunalahti.fi Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti p. Paikkakuntalaista, noin 20-vuotiasta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Nissisen lääninrovastikausi alkaa huhtikuun ensimmäisenä päivänä ja kestää neljä vuotta maaliskuun 2030 loppuun. Hyvä kunto, siisti asunto. Kuljettajalta puuttui kevytmoottoripyörän kuljettamiseen vaadittava A1-ajooikeus. Matkapuhelimesta 0,0821 €/puhelu + 0,169 €/min (alv 24 %) Asianajaja, varatuomari perunkirjoitukset, perinnönjaot testamentit riitaja rikosasiat yhtiöasiat maksuttomat oikeudenkäynnit Puh. Uusi lääninrovasti löytyi Sotkamosta Kasperi Lumijärvi Sotkamon kirkkoherra Heikki Nissinen on valittu Kajaanin rovastikunnan lääninrovastiksi. – Kun tulee tilanteita, joissa Kainuun seurakuntia edustetaan, olen niissä tietenkin läsnä, Nissinen kertoo. luvun 19. luontoa ei jätetä Sotkamon ätehuolto luontoa ei jätetä Jäteastioiden tyhjennykset Likakaivojen tyhjennykset Arkistojen tuhous Jätesäiliöiden ja säkkien myynti 45 vuotta Lastaajantie 16, 88610 Vuokatti, p. Siinä tehtävässä voi toimia kahden kolmivuotiskauden ajan, Nissinen taustoittaa. www.kajaaninjateauto. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli päätti valinnasta istunnossaan 26
23.10 Marilyn Manson: julma totuus. 21.56 Kämppikset Montrealissa. 13.20 ELOKUVA Kuin uni ja varjo. 15.10 Kadonneita etsimässä. Iso-Masa on ollut monessa mukana. Motoristi herättää Nitan kiinnostuksen. 18.30 Emmerdale. Chas sanoo Laurelille ja Nicolalle ymmärtäneensä Anthonyn toiminnan väärin. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 18.21 Puoli7 tänään. Marianne ja Markus tekevät eroa ja yrittävät sopia Isabellen huoltajuudesta. Kuopiossa kandi-Miikan päivä alkaa puolison raskaustestillä ja Turussa aivovammasta toipuva Ari on palannut töihin ortopedian osastolle. Pohjanmaan körttiläisalueelle sijoittuva draama nuoresta insinööristä, joka rakastuu rampaan tyttöön. 1980. 12.00 Tähtiarpa. 07.15 LEGO Ninjago. 22.25 Tulosruutu. Pormestari Vaughan on sulkenut poliisiasema 4:n, ja henkilökunta jää työttömäksi. Tapsa ja Anna saavat pitkään toivomansa ensimmäisen asiakkaan, joka osoittautuu kinkkisemmäksi tapaukseksi. Osa 6/13. Olomuoto on pääosin vettä, ajoittain räntää. 19.25 Tulosruutu. 00.45 Selviytyjät Suomi. klo 15 °C +8,4 Kruunupyy Kylmintä 30.3.2025 °C -9,8 Kilpisjärvi Lämpimintä 30.3.2025 °C +13,6 Hattula Sateisinta 28.3. 09.00 Muuttopäiväkirjat. Toisen lapsensa saanut helsinkiläisperhe tarvitsee lisää tilaa, mutta ikänsä keskustassa asunutta isää ahdistaa ajatus muutosta edes lähikuntiin. Napauttaakseen ystäväänsä hän julkaisee Jaysta videon. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kajaanin lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kajaani Petäisenniska. Lande. 11.54 Oddasat. 18.30 Puoli seitsemän. Bee raivostuu kuullessaan Olan ja Jayn tekemästä sopimuksesta. 18.00 Elämäni Biisi: Vexi Salmi. 21.05 Uskoton. 17.30 Amispäiväkirjat. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 15.00 Stadi vs. Kristian haluaisi enemmän, mutta Linda ei ole valmis. Sadealue nousee etelästä maan itäosaan. 22.21 Päivän sää. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen.. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.30 Jaksa paremmin. 17.00 Yle Uutiset. 20.00 MasterChef Suomi. 14.00 Samalla rahalla. 20.29 Yle Uutiset. 22.00 Kymmenen Uutiset. MTV3 06.15 Aamusää. Linda tapaa ujon mutta söpön Kristianin ja päätyy treffeille. 12.05 Tanskalainen maajussi. Amispäiväkirjat-ohjelma tarjoaa ainutlaatuisen kurkistuksen seitsemän ammatillisen koulutuksen valinneen nuoren elämään eri puolilla Suomea. 13.15 Ambulanssi apuun! 14.00 Elämä käännekohdassa. 00.35 Hymyä! Nudistit valtaavat toimituksen ja yksi heistä aiheuttaa Mosselle järkytyksen. 06.35 Smurffit. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.20 Lindan huone. (U). Kotimainen rikossarja. 11.50 Yle Oddasat. 19.00 Seitsemän Uutiset. Ti Helsinki +7 Joensuu +6 Inari +3 Jyväskylä +7 Kajaani +5 Kemi +3 Kilpisjärvi +1 Kokkola +5 Kuhmo +3 Kuopio +5 Kuusamo +5 Lahti +7 Oulu +7 Pori +5 Rovaniemi +4 Savonlinna +4 Sodankylä +3 Sotkamo +3 Suomussalmi +3 Tampere +6 Turku +6 Vaasa +3 Ke +6 +7 +2 10 +8 +2 +1 10 +7 10 +3 10 +6 11 +3 +8 +2 +8 +6 10 10 +9 To +7 +9 +4 +6 +6 +2 -1 +2 +8 +9 +2 +9 +2 +5 +5 +9 +4 +8 +3 +6 +7 +3 Pe +6 +8 +4 +8 +6 +3 -2 +4 +6 +8 +4 +9 +4 +8 +5 +7 +4 +6 +5 +6 +9 +6 La +5 +7 +2 +7 +5 +1 -3 +7 +5 +6 +2 +8 +5 +6 +4 +6 +4 +6 +5 +5 +6 +6 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 29.3. 03.25 DikDek Painajainen majatalossa. 16.00 Salatut elämät. 08.00 Huvila & Huussi. 19.00 Huvila & Huussi. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 20.30 Poliisit 24/7. 13.30 Julkkisten tietotoimisto. Päätös onkin tarkoitus pitää toistaiseksi salassa. 23.15 Petolliset. 22.05 Hildur. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 14.30 Tanskalainen maajussi. Lande. 17.55 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. Tuuli on heikkoa, Pohjois-Lapissa kohtalaista lounaistuulta. Tapsa on luvannut Annalle jättää etsivänhommat majataloloman ajaksi. 09.00 Remppa vai muutto UK. 10.00 Elämäni Biisi. Donna ei ole Ericin tempauksesta aivan vakuuttunut ja pelkää seurauksia. 14.15 Valitut Palat Collection. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 06.45 Sunny Bunnies. 19.30 Salatut elämät. 20.00 Elossa 24h. Suomen venäjänkieliset joutuvat määrittelemään identiteettinsä uudelleen. Riku saa Kaurin kiinni itseteossa. 17.00 Viiden jälkeen. 14.45 Valitut Palat Collection. 22.20 Milli arvontalähetys. Vierailemme jalkapalloilija Joel Pohjanpalon kotona ja kuulemme, miten hän on ottanut unenlaadun huomioon vaativan urheiluarkensa keskellä. 08.23 Taas lagaa. Hildur selvittää, miten murhaaja onnistui pakenemaan, ja tutkinnan keskiöön nousee tapaukseen liittyvä auto. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. Murhatutkimus nostaa esiin Hildurin synkän menneisyyden, kun hänen siskojensa katoamiseen liittyviä salaisuuksia alkaa paljastua. 03.50 DikDek Painajainen majatalossa. 07.50 Sonic Boom. 15.58 A-studio. YLE TEEMA & FEM 07.32 Tiettömän taipaleen takana 08.11 Vatsani ja minä 08.33 Studio 65 09.02 Efter Nio 10.02 Puutarhakausi 11.01 Suurin, paras, rikkain 11.30 Lee ja aito rakkaus 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe 13.15 Arkistojen salat 13.41 Elokuvan hetki: Jälkeemme vedenpaisumus 13.45 Helsinki, ikuisesti 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.55 Uusi Kino: Mars kuvien takaa 16.51 Luovia suhteita 17.25 Malory Towers 17.50 Huippuvuoret yläilmoista 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.30 Kebu kaikilla taajuuksilla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Norjaa ristiin rastiin 20.00 Kahden maailman välissä 20.51 Orenda 20.55 Orenda 21.00 Ulkolinja: Yksin Putinia vastaan 22.30 Tove 00.22 Tupakkapaikka 00.33 Peppermint diesel MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Monchhichi 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Illallinen kansallismaisemassa 09.00 Liikennepoliisit UK 10.00 Liikennepoliisit UK 11.00 The Summit Suomi 12.30 Salatut elämät 13.00 Lomalle lompsis 13.55 Suurmestari Australia 15.00 Simpsonit 15.30 Simpsonit 16.00 Suomen surkein kuski 17.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 18.00 Suurmestari Uusi-Seelanti 19.00 Poliisit UK: Ajojahti 20.00 Huutokaupan metsästäjät 20.30 Huutokaupan metsästäjät 21.00 ELOKUVA: Poikkeustila 23.15 Alpeilla 00.15 We Come in Peace 01.15 Simpsonit 01.45 Simpsonit 02.15 Huutokaupan metsästäjät 02.45 Huutokaupan metsästäjät 03.15 Liikennepoliisit UK 04.15 Pitääkö olla huolissaan. 12.15 Suomi on suomalainen. 19.30 Eränkävijät. Auto. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. 18.00 Kapen keittiökaappaus. 12.45 Elossa 24h. 23.30 Ulkolinja: Todellinen Saudi-Arabia. Päivälämpötila on pääosin +1...+9 astetta. Katso suorat lähetykset kainuunsanomat.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 2 5 8 11 14 17 20 23 26 29 Maaliskuu 2026 -40.0 -20.0 0.0 20.0 2 5 8 11 14 17 20 23 26 Maaliskuu 2026 2 4 6 Ti Alanya 17 Barcelona 16 Eilat 23 Johannesb. 20.00 Poliisit 24/7. 20.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 23.35 Stadi vs. Ariane kokeilee rajojaan älylääkkeiden avulla. (Suomi 2026). 15.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. °C -14,5 Kilpisjärvi Lämpimintä 29.3. 17.10 Murdochin murhamysteerit. maaliskuuta 2026 14 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. Amyllä on vauvakuume. 20.55 Urheiluruutu. Myös lännessä ja Lapissa tulee paikoin heikkoja sateita eri olomuodoissa. 21.00 A-studio. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 22.56 Sneakermania. Leirin neljäs päivä käynnistyy esteradalla. 12.00 Emmerdale. klo 15 °C +5,6 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 30.3. Laivanrakentaja, telakan pelastaja, urheilujohtaja, poliitikko. 11.00 Koti koiralle. 06.25 Huomenta Suomi. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 25 Las Palmas 21 Los Angeles 22 Lontoo 16 Malaga 20 Mumbai 33 New York 23 Nizza 16 Pariisi 13 Pattaya 31 Praha +8 Rodos 17 Rooma 15 Singapore 31 Sydney 23 Tokio 18 Ke 18 18 25 25 20 22 15 19 32 24 17 15 31 11 18 15 30 24 18 To 19 18 29 27 19 23 13 22 32 +8 16 14 31 12 19 17 31 25 12 30.3. 21.05 Erikoisjoukot. 12.35 Pikkukaupungin poliisi. 17.00 Pikku Kakkonen. 16.00 Koti koiralle. 21.36 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.20 Itse asiassa kuultuna: Martin Saarikangas. 22.35 Yökylässä Maria Veitola. Sarjan ensimmäisessä osassa perehdytään varhaiseen juutalaisuuteen ja Jeesusta edeltävään aikaan. 16.45 Novosti Yle. Cruzin lapsuudenystävä on mielipiteiltään oikea dinosaurus. 09.27 Muuttopäiväkirjat. 02.25 Murha paratiisissa. 11.00 Yle Alueuutiset. 21.55 Korvia huumaava hiljaisuus. 08.50 Jumppahetki. 19.20 Päivän sää. 16.40 Yle Oddasat. Uuden murhan jälkeen tutkinta Lontoossa jatkuu entistä kiivaampana. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala. (1937). 14.30 Valitut Palat Collection. Riikka osallistuu ensimmäiseen hanhijahtiinsa Inkoossa. Kuvailutulkattu. 14.00 Valitut Palat Collection. 13.45 Valitut Palat Collection. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. Maude on valmis tekemään mitä tahansa ansaitakseen rahaa mahdollisimman vähällä vaivalla, ja Bérénicestä tuntuu, että Farid yrittää auttaa häntä jo liiankin innokkaasti. 15.00 Remppa vai muutto UK. 20.50 Atlantis Pasila. 17.00 Amispäiväkirjat. 02.15 Australian rajalla. Lindalla on turvaton olo: joku hiiviskelee hänen ikkunansa takana. 21.30 Unelmia Italiassa. 22.45 Justimus esittää: Suomi, missä menet. 2,3 mm Sodankylä Lokka +3 +1 +3 +2 +5 +4 +3 +5 +6 +5 +3 +8 +4 5 3 5 4 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +3 +5 +5 +3 +3 +3 +8 +8 +6 +6 +7 +7 +8 +6 +2 +3 +8 +5 1 3 3 5 6 6 5 2 3 Kajaani 30.3. Jain ”suuri poliisitutkinta” käynnistyy logistiikkakeskuksessa, kun John on siellä hävittämässä todisteita. 02.45 Australian rajalla. 09.30 Puoli seitsemän. 23.20 Oddasat. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 19.00 Ristinmies ja minä Jeesus Nasaretilaisen tarina. 01.30 Kuokkavieras Kataja. 15.00 Kaikkea kaupan. Brooke päättää yrittää sopia riitansa Katien kanssa. NELONEN 06.00 Bing. 16.00 Unelmakoti. 23.05 IS esittää: Sain sen videolle. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on melko pilvistä, paikoin on selkeää maan eteläosassa. 06.05 Bing. 18.00 Yle Uutiset
11.00 Meret ilman vettä: Kohti syvyyksiä. 11.25 Futurama. 21.00 Salakuljettajat satimeen. 01.05 Alkaisitko amissiksi. 10.00 Emmerdale. 01.40 Hoffmanin perheen kultakuume. KUTONEN 06.00 Arvokaman metsästäjät USA. 02.25 Ghost Adventures. 09.15 Moderni perhe. 13.30 Suomen huutokauppakeisari. 09.00 Christian World News. 03.30 Puhalla Jumalan tuuli. 21.15 Maailman tärkein pieni asia: Niko Ikonen kerää lentopisteitä. Mukaan kuvioihin astuu kaunis ja häikäilemätön Leslie, jonka kanssa Parker aikoo toteuttaa juonikkaan kostonsa. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Äärimmäiset pelastustarinat. 03.55 Moderni perhe. Patience, MTV Ava klo 20.00. 18.50 Kauneusoperaatio helvetistä. 12.30 Kapen keittiökaappaus. 08.15 Löytöretki tuntemattomaan. 20.03 Radio Suomen Ilta. 10.10 Yksityisetsivä Wolfe. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Paavo Häikiö. Carl Allen löytää elämänhallintakurssilta uuden periaatteen elämälleen: ihan kaikelle on sanottava kyllä. 17.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.05 Midsomerin murhat: Turmion tivoli. 20.00 Jeopardy! Suomi. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Melkein MENSA. 18.50 Merisää. 20.00 Patience. 11.30 Satakiloiset siskot. 11.02 Koko Suomen Radio. 22.25 Uudet levyt. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.25 Harry Potter: Leipurivelhot. 16.05 Kadonneet. 02.15 The Secret Lives of Mormon Wives. 14.30 Sinkkuillallinen. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. JIM 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 10.00 Duudsonit tuli taloon (S). 23.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.00 Moderni perhe. Hartaudessa lauletaan virsi 555 ”Oi Herra, luoksen jää”. 03.15 Fast n’ loud. 10.40 Oman saaren metsästäjät. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 04.25 Say Yes to the Dress Lancashire. 07.10 Pelastajat Lappi. Niko Ikosella on melko harvinainen harrastus, hän kerää lentopisteitä. 23.30 Iloa arkeen Joyce Meyer. 12.15 Simpsonit. 18.30 Simpsonit. 21.02 Urheiluradio. 00.40 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 12.45 Merisää. 21.15 Voimaa Sanasta. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.40 Kioski. 12.25 Aristoteleen kantapää. 07.05 Urheiluradio. 17.10 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 22.05 Sisarvaimoa etsimässä. 06.50 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 00.55 Barnwood Builders. 11.10 Kadonneet. 15.00 Yle Uutiset. HERO 15.35 MasterChef Australia. 07.35 Restaurant: Impossible. 08.30 Kiinan kuolettavan haudan salaisuudet. Huhtikuun alussa ensi-iltansa saava suomalais-eurooppalainen elokuva vie katsojansa maailmaan, jossa luonto on hävinnyt miltei kokonaan. 08.05 Kokeile tai kuole. 22.05 Erikoisjoukot. American History X on syvältäkouraiseva ja ajatuksia herättävä draama rasismin vaikutuksesta. 10.00 Sari Valto: Irti menestymisen paineista. 16.15 Romuttamon superauto. 17.00 Futurama. 02.10 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 15.55 Arktiset Vedet. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. Ajankohtaista asiaa romaneista. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.55 Albert Lin ja muinaiset maailmat. 12.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 21.00 Temptation Island Suomi. 2013. 13.00 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 18.00 Usko ja tiede. 17.00 Uskosta totta. 08.00 Ikuisia kertomuksia. 05.00 Asunnon metsästäjät. 17.05 Urheiluradio. 03.40 Science of Stupid. 07.40 Amerikan lapsimissit. 06.30 Koiralle koti. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 21.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 09.03 Urheiluradio. 15.55 Hot Rod Garage. 00.00 Superkirja. 21.07 Radio Suomen Ilta. maaliskuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.25 Say yes to the Dress Britannia. 03.50 Arvokaman etsijät: Entisöijät. STAR CHANNEL 06.00 Master Cleaners Suomi. 06.25 Oman saaren metsästäjät. 04.00 Wheeler Dealers. Diakoni Marko Pitkäniemi, Katolinen kirkko, Helsingistä puhuu todellisesta onnesta ja ilosta katoavaisen maailman keskellä. 02.00 Usko ja tiede. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 09.40 Asunnon metsästäjät. Käsikirjoittaja-ohjaaja Markus Lehmusruusun käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, Orava, vie aikamatkalle tulevaisuuteen. 01.40 Sinkkuillallinen. 16.30 Rillit huurussa. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 08.07 Ykkösaamu. 12.10 Asuntoni ei mene kaupaksi! 13.10 Avioparin remonttibisnes. Miksi Thebaan rakennettiin satoja sfinksejä, mutta ei pyramideja. 15.30 Huvila & Huussi. 18.05 Supertähtien yllätysremontit. 17.00 Poliisikamera Tanska. 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt: Pääsiäisen aikaan. 17.30 Matteuksen evankeliumi. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 20.00 Yle Uutiset. 15.20 Lentoturmat hetki hetkeltä. 06.45 Pelastajat Lappi. 09.30 Koputus. 23.20 Rikoksen anatomia. 18.30 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 12.00 Museoiden mysteerit. 21.00 Mentalisti. 11.30 Himohamstraajat. 14.35 Tohtori Paise. Elokuva: Poikkeustila, MTV Sub klo 21.00. 08.20 Irwinin perheen eläintarha. 23.00 Yle Uutiset. 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki (S). 10.00 Remppa vai muutto. 22.30 Rillit huurussa. 19.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 10.02 Koko Suomen Radio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.05 Tulossa: Tähdet, tähdet. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 14.00 Come Home. 00.55 ELOKUVA Meren raivo. 02.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 00.40 Huvila & Huussi. 12.00 Yökylässä Maria Veitola. Toimintatrilleri poikkeuksen suoraselkäisestä ja kunniallisesta Parkerista, joka tulee rikoskumppaniensa pettämäksi. 12.00 Huvila & Huussi. 04.00 Ensitreffit alttarilla AUS. Tässä monologihartaudessa ääneen pääsee parantunut nainen. 16.00 Duudsonit tuli taloon (S). 14.35 Saarielämää. 19.55 Teho-osasto. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. 01.25 New Yorkin uusin jättilentokenttä. 03.00 Poliisikamera Tanska. 20.30 Jerusalem studio. 09.20 Unelmakoti 100 päivässä. Brittiläisessä rikosdraamasarjassa rikoskomisario Beatrice Metcalf saa tutkinnassa yllättävää apua nuorelta autistiselta naiselta, Patiencelta. 23.40 Remppa vai muutto. 07.06 Aamusoitto. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 12.55 Barnwood Builders. 02.00 Murha menneisyydestä. 18.55 Unelmahäät. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 10.00 Eväitä vanhemmuuteen. 06.50 Running Wild With Bear Grylls. 00.35 Salakuljettajat satimeen. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. 18.55 Ihmisten ilta. Pohjanmaan körttiläisalueelle sijoittuva draama nuoresta insinööristä, joka rakastuu rampaan tyttöön. 19.55 Wheeler Dealers. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 21.31 Sari Valto. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. 04.55 Kaarojen kaksintaistelu. 20.00 Northwoods Survival – selviytymisseikkailu. 12.50 Yksi on hyvää seuraa. 18.05 112. 16.00 Superkirja. 21.10 The Voice of Finland. 12.25 Tulossa: Veikkausliiga. 02.05 Suomen huutokauppakeisari. Oman tarinansa kertovat valokuvaaja Ville Juurikkala ja George Masonin yliopiston tutkimusprofessori Antti Pentikäinen. 03.30 Simpsonit. 14.10 Saarielämää. 02.20 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 02.55 Saari ilman lakeja. O: Taylor Hackford. Rikosrekisterikeskuksessa työskentelevä autistinen Patience huomaa yhtäläisyyksiä vanhoihin tapauksiin. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.55 Paikka auringossa. 21.00 TV7 Israel News. 22.00 Jesus Yaps. 22.05 Yöradio. SEA / YLE. 08.00 Frendit. 11.00 Lomakoti auringon alta. Musiikin esittää La Chapelle Royale, Collegium vocale, Orchestre des Champs Elysées, johtajanaan Philippe Herreweghe. 02.40 Maxima. N: Diane Lane, George Clooney, Michael Ironside. 18.00 Leijonan luola USA. 19.34 Musiikkikamari. Hiljainen viikko tiivistyy dramaattiseen surun ja kärsimyksen musiikkiin. 15.00 Frendit. 11.35 Arvokaman metsästäjät USA. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Jumala puhuu. 00.55 Täydellinen murha. O: Peyton Reed. 04.00 Jumala puhuu. 17.00 YleX Ilta: Sikke & Womma. 13.05 Will Trent. Päästyään pois Derek on muuttunut mies ja hänen ainoa ajatuksensa on veljensä pelastaminen. 03.05 Duudsonit tuli taloon (S). 21.00 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 18.00 Simpsonit. O: Wolfgang Petersen. 13.15 Voimaa Sanasta. 13.00 Politiikkaradio. 09.06 Koko Suomen Radio. 13.45 Signaali sydämiin. 12.05 Kadonneiden kaupunkien jäljillä: Theba. 18.30 Viikon luontoääni: Kangaskiuru. 15.00 Kulttuuriykkönen: Kevään teatterivinkit! Mitkä teokset ovat tehneet tänä keväänä vaikutuksen ja mitä kannattaisi ehdottomasti mennä katsomaan. Arkiston tyttö, osa 1/2. 19.02 Ihmisten ilta. 19.00 Frendit. 23.00 ELOKUVA Parker. 18.50 Iltahartaus. 18.55 Erämaan metsurit. 12.40 Simpsonit. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 11.50 Simpsonit. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 08.20 Jippii -lasten raamattukoulu. Elokuva: Kuin uni ja varjo, Yle TV1 klo 13.20. 11.05 Mökin rakentajat. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.00 Petolliset. Mikä inspiroi Lehmusruusua kirjoittamaan maailman viimeisestä oravasta. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. 14.30 Moderni perhe. Theba -osan vieraana on egyptologi Hanna Sola. 03.00 Apokalypsis. 12.05 Urheiluradio. 09.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.02 Kuunnelma: Nuori Sorjonen hiljainen uhri J4. 08.00 Kohtalomme viinitarha. 03.20 Sisarvaimoa etsimässä. 07.30 Museoiden mysteerit. 01.30 Matteuksen evankeliumi. 15.55 Yle News. 21.00 Maailman salatuimmat hotellit. N: Ansa Ikonen, Eino Kaipainen, Ester Toivonen, Jorma Nortimo. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0. 11.00 Anokaa uskossa. 07.35 Frendit. 09.10 Asunnon metsästäjät. 21.00 KOPLA. 16.07 Urheiluradio. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot. 13.30 Studiovieraana ohjaaja-käsikirjoittaja Markus Lehmusruusu. 22.00 Rillit huurussa. 00.30 Love Israel Baruch Korman. 18.30 Kartalla Risto Huvilan kanssa. 11.00 Futurama. Kuinka tarina Tutankhamonin kirouksesta sai oikein alkunsa ja mistä siinä oikeastaan on kyse. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Korkeasaari. 07.00 Lemmen viemää. 00.05 Arman Pohjantähden alla (S). 12.30 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. Poliittinen toimintatrilleri New York Cityä ravistelevasta terroriaallosta. TV5 06.05 Oman saaren metsästäjät. 13.30 Apostolien matkassa. Hän purkaa vihaansa tappamalla ja joutuu vankilaan. 20.02 Sää. 21.00 ELOKUVA American History X. Se kertoo eräästä nuoresta miehestä, Derekistä, joka houkutellaan mukaan valkoisten ylivaltaa ajavaan ryhmään. 15.05 Lottovoittajan unelmakoti. 18.00 Yle Uutiset. 19.35 Farmi Suomi. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. Naiskertojan tulkitsee teologi ja draamakasvattaja Heidi Rantala. Rikoskomisario Bea Metcalf tutkii itsemurhana pidettyä tapausta. 08.20 Kamala taloni. 18.02 Ihmisten ilta. 07.00 Nooan jälkeläiset. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.30 Lentokenttien löytötavarat. 03.35 Täydellinen kesä. O: Tony Kaye. 16.30 Arktiset Vedet. 09.40 Moderni perhe. 09.00 Yle Uutiset. 03.05 Simpsonit. 23.45 Naked Attraction. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. Hiljaisen viikon aamuissa toimittaja, pappi Niilo Rantala Tampereelta kuvaa pääsiäisen tapahtumia neljän eri ihmisen silmin. 19.00 Apokalypsis. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 18.00 Löytöretki tuntemattomaan. 06.50 Superhamstraajat. 10.05 Gold Rush Kultakuume. 22.00 Lyömättömät! (u). 16.30 Rikkaat ja rahattomat. Lentopisteet ovat lentojen sivutuotteita, ja niitä voi käyttää joko uusien matkojen maksamiseen tai etuihin ja palveluihin, jotka lisäävät lentomukavuutta. P: Jason Statham, Jennifer Lopez, Michael Chiklis. N: Jim Carey, Zooey Deschanel, Cooper Bradley. 19.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 14.00 Arvokaman etsijät: Entisöijät. Viikon luontoäänen esittelee Juha Laaksonen. 13.00 Suurmestari. 08.30 Helena Penttilä Elämän muuttava voima. 23.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 17.00 Uutispodcast. 13.35 90 päivää morsiamena: Sinkkuelämää. 17.55 Huonot treffit, hyvä aviomies. 07.30 Kiitoksen ja ylistyksen aika. 18.35 Hartaita säveliä. 20.00 Kokkisota. 10.10 Oman saaren metsästäjät. 04.35 Asunnon metsästäjät. 22.03 Urheiluradio. 19.30 Puhalla Jumalan tuuli. 15.30 Frendit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.50 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 23.00 Herätyksen merkit. 21.00 Politiikkaradio. TAIVAS TV7 06.00 Come Home. 01.00 Uskosta totta. 23.05 Tohtori jalkapaise. 22.00 New Yorkin uusin jättilentokenttä. 04.20 Kadonneet. 00.00 Hiljainen todistaja. Attentaattien kovetessa tilanteeseen puuttuu myös armeija. 09.20 Egyptin kadonneet aarteet. N: Edward Norton, Edward Furlong, Berverly D’Angelo. 11.00 Australian rajalla. O: Toivo Särkkä ja Yrjö Norta. 16.07 Faunin iltapäivä. 02.30 Kartalla Risto Huvilan kanssa. 19.55 Alkaisitko amissiksi. 04.05 Science of Stupid. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 08.07 Radio 1:n aamu. 36” -oratorio (säv. 23.40 Yöklassinen. Hartaudessa kuullaan ”Paulus, op. 01.15 9-1-1. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 06.25 Arvokaman metsästäjät USA. 06.45 Löytöretki tuntemattomaan: Egyptin suuret naishallitsijat. 04.20 Moderni perhe. 23.40 Yöradio. 17.00 Himohamstraajat. 09.10 SOS Ruotsi. 09.04 Muistojen bulevardi. Felix Mendelssohn). 10.30 Jeesuksen seitsemän sanaa ristiltä. Sorjonen jäljittää johtolankoja Kotkan pieneen suklaakauppaan, jonka valvontanauhoista voi löytyä ratkaiseva todiste, mutta aika käy vähiin, kun yksi pojista on yhä kaappaajan armoilla. 10.40 Yksityisetsivä Wolfe. 06.45 Asuntoni ei mene kaupaksi! 07.35 Apua! Remonttini meni pieleen. 16.00 Rillit huurussa. 07.50 Merisää. FRII 06.00 Saarielämää. 03.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 22.00 Hercule Poirot. 01.50 The Rookie. 10.40 Kulmakivi. 20.00 Romano mirits. 23.45 Egyptin kadonneet aarteet. 11.00 Grand Designs unelma-asunnot. 11.05 Arvokaman metsästäjät USA. 15.35 Lottovoittajan unelmakoti. 06.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Poliisit 2017 (S). 08.25 1+5 tytärtä. 23.30 Poliisit 2017 (S). Kalastusalus Andrea Gail on tuhoon tuomittu purjehtiessaan keskellä Atlanttia raivoavassa vuosisadan pahimmassa myrskyssä, jota tutkijat kutsuvat täydelliseksi myrskyksi. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Paavo Häikiö. 08.25 Will Trent. 17.00 Kotoisa. 21.00 ELOKUVA Yes Man. Kausi 1, jakso 1/6. 13.00 Farmi Suomi. 14.50 Wheeler Dealers. 15.45 90 päivää morsiamena. 07.40 Kokeile tai kuole. 10.10 Meret ilman vettä: Kohti syvyyksiä. 17.30 Remppa vai muutto. 11.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 00.00 Henkien piinaamat. 16.00 Lemmen viemää. 17.30 Futurama. 13.00 TV7 Israel News. 04.45 Will Trent. 01.05 Muinaiset avaruusoliot. 13.50 Fast n’ loud. 00.10 Karhuryhmä. 23.10 Kioski. 13.00 Yle Uutiset. 12.40 Lentoturmatutkinta. 23.00 Hiljainen todistaja. 12.00 Restaurant: Impossible. 19.30 Top Gear Suomi. 14.30 Suuri seikkailu. 10.00 Yle Uutiset. 19.30 Frendit. 09.10 Hoffmanin perheen kultakuume. 11.50 Yukonin eläinlääkäri. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 15.00 Nooan jälkeläiset. Juontajana Jarmo Laitaneva. 15.30 Kiitoksen ja ylistyksen aika. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 18.05 Egyptin kadonneet aarteet. 04.30 Autojen ensiapu. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.25 Lentokenttien löytötavarat. 19.00 Panttilainaamo. 15.00 Teho-osasto. 06.20 Saarielämää. 16.55 Gold Rush Kultakuume
– Hallitsimme ottelua ja meillä oli avausjaksolla maalipaikat ehkä isompaankin voittoon, mutta loppujen lopuksi pitää olla tyytyväinen voittoon ja peliesitykseen. Kainuun Sanomat // Tiistaina 31. Kauden päätteeksi Rautiainen haluaa nostaa Kajaanihallin yleisön tuen esille. Karsinnassa Papas selätti Josban ja pääsi ylempään jatkosarjaan, jossa joukkue oli seitsemäs. – Pelasimme mielestäni hyvin ja painostimme vastustajaa, mutta viimeiset ratkaisut jäivät vähän heikoiksi ja emme tehneet hyvistä paikoista maaleja. Joukkue tulee vahvistumaan uusilla pelaajilla ensi viikolla. – Kelechi on tottunut joukkueeseen hyvin ja joukkue on tottunut häneen hyvin. Viesti meni selvästi perille, sillä he puolustivat tulosta kuin todelliset soturit, kun vastustaja painosti päälle. – Sanoin pelaajillekin ennen ottelua, että voittamalla vastaan voi tulla pääsarjajoukkue. KELECHI PRINCE EVOLLE maali oli cup-taipaleen kolmas. Viime kaudella Kakkosessa Oulunsalon Pallon paidassa 19 maalia tehnyt Evo on varmasti tärkeä osa KaPan hyökkäyspeliä tulevalla kaudella. Tällä kertaa se ei riittänyt. Pudotuspeleihin karsintojen kautta selvinnyt Papas sai puolivälierissä vastaansa jatkosarjan voittaneen Hämeenlinnan Steelersin. Kelechillä on tiettyjä taitoja, joita meidän pitää hyödyntää yhdessä, espanjalaisluotsi kertoo. KAPA OLI OTTELUSSA hyvin kapealla kokoonpanolla. Kajaanin Hakan cup-juna ei pysähtynyt Joukkue kaatoi Jyväskylän Komeetat vieraskentällä. Garcia Lopez näkee harjoitusottelun auttaneen cup-ottelua ajatellen. Sen jälkeen peli tasoittui ja he saivat enemmän pallonhallintaa, mutta he eivät onnistuneet luomaan sillä vaarallisia maalipaikkoja. – Saimme alkuun hyvät 25 minuuttia, joiden aikana pääsimme johtoon. KaPa valmistautui otteluun pelaamalla viikko sitten sunnuntaina harjoitusottelun iisalmelaista PK-37:aa vastaan Kajaanin liikuntapuistossa. Seitsemänneltä sijalta Papas päätyi pudotuspelikarsintaan, jossa Papas kaatoi Nokian KrP:n ja ylsi tavoitteena olleisiin pudotuspeleihin. Joukkueet etenivät Steelersin maalin johdossa päätöserän loppupuolelle asti, jossa tasoitusmaalia jahdannut Papas joutui nostamaan riskitasoa. Vastustaja oli hieno joukkue. Arvonnassa voi siis tulla vastaan jopa pääsarjajoukkue, joka olisi harvinaista herkkua kainuulaisjoukkueille. Oli hieno päästä pudotuspeleihin, jossa pelasimme kaksi vahvaa peliä. Joukkueen syksyllä asettamana tavoitteena oli päästä pudotuspeleihin, johon joukkue myös ylsi historiallisesti. PÄÄSIÄISPULLAKASSI 10,20,TOREILLA: TÄNÄÄN TIISTAINA 31.3. huhtikuuta. Kolmannen kierroksen pelipäivät ovat 7.–19. huhtikuuta. Sitä kautta he iskivät vastaiskuista. Olen todella ylpeä joukkueesta, heillä on uskomaton voitonnälkä. Steelers hyödynsi Papasin hyökkäämisen ja iski viimeisten minuuttien aikana yhteensä neljä maalia, joilla vieraat sinetöivät voittolukeman ja jatkopaikan. – Kun Kajaanista lähtee pelaamaan SM-sarjaa, tulee siellä vastaan F-liigan ja divarin organisaatioiden ykkösjengejä, ja me Kajaanista pystyimme haastamaan ja voittamaan heitä. Meillä oli mahdollisuudet ratkoa ottelu vastaiskuista, mutta emme onnistuneet niistä. huhtikuuta. Ylsimme monen sellaisen joukkueen edelle pudotuspeleihin ja kahdeksan parhaan joukkoon. Papas ei pystynyt vastaamaan runkosarjan voittajan haasteeseen. Papasin yleisömäärät olivat jokaisessa vaiheessa kautta joukkueen lohkon ylemmässä päässä. Haka tuli otteluun vahvan pelituntuman kanssa, sillä joukkue pelasi viikko sitten Kajaanin liikuntapuistossa harjoitusottelun Ylämyllyn Yllätystä vastaan. – Cup on jännittävä kilpailu ja kaikki haluavat päästä mahdollisimman pitkälle. INKA HURSKAINEN Jussi Heikkinen Kajaanin Haka jatkaa jalkapallon miesten Suomen cupin taivaltaan eteenpäin kolmannelle kierrokselle. Joukkueen vaihtopenkillä oli vain kolme pelaajaa, eikä esimerkiksi varamaalivahtia ollut. Lauantaina pelatussa toisen kierroksen ottelussa joukkue kaatoi Jyväskylän Komeetat vieraskentällä 1–3 (0–1). Vastustaja sen sijaan käytti paikkansa tehokkaasti ja siitä seurauksena on nuo lukemat, Papasin päävalmentaja Tuomas Rautiainen sanoo. Hakan maalit Jyväskylässä viimeistelivät Jaakko-Olavi Moilanen, Fahad Bardiro ja Pedro Duarte. Jos arvonnasta vastaan tulee jokin ylemmän sarjan joukkueista, on se yhtä jännittävää kuin Kolmosen joukkueiden kohtaaminen, Milunovic sanoo. – Jos kukaan ei ole sairaana, saan ensi otteluun täyden kokoonpanon, Garcia Lopez kertoo. maaliskuuta 2026 16 // URHEILU TARJOUKSET Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! UUNITUOREET LEIVONNAISET Suoraan leipomolta taatusti tuoreena 30,Hillokranssi 5,/satsi /ISO SATSI Uunituoreet leivät 5 ,kpl kpl 10,3 kpl Suositut perunarieskat RUISJYTKY Iso-Antti (ruislimppu) Suussa sulavat kääretortut, kahvikakut, pikkuleivät ja ERÄ KÄPYKAKKUJA. – Pelaajat oppivat tuntemaan toisensa paremmin kentällä ja minä pääsin näkemään parhaat tavat, joilla saan joukkueesta kaiken irti. Steelers osoitti, miksi joukkue oli voitokas runkosarjassa, sillä joukkue onnistui pudottamaan Papasin suoraan voitoin 2–0. Viime kaudella hän oli yksi Kakkosen parhaista maalintekijöistä, joten sarjatasoa alempana KaPassa Evolta voi odottaa kovia tehoja. PEKKA PAJALA / ARKISTO. Kajaanin Palloilijoiden päävalmentaja Inigo Garcia Lopez oli ottelun jälkeen hyvin tyytyväinen tapaan, millä joukkue puolusti läpi ottelun. – Olemme tehneet kaikkemme ollaksemme hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa tähän haastavaan otteluun. TAPPION MYÖTÄ Papasin kausi päättyi. peliminuutilla. Jouduimme puolustamaan tulosta, jossa onnistuimme hyvin, Garcia Lopez summaa ottelun tapahtumia. Kajaanissa sunnuntaina pelatussa toisessa puolivälierässä Papas taipui Steelersille maalein 2–6 (0–1, 1–1, 1–4). Ottelun ainoan maalin viimeisteli hyökkääjä Kelechi Prince Evo, joka osui 21. Papasin taival pudotuspeleihin asti oli pitkä ja raastava. Kolmannella kierroksella cupiin tulevat mukaan cupiin ilmoittautuneet joukkueet Ykkösliigasta, Ykkösestä ja Kakkosesta sekä Veikkausliigan ne kahdeksan joukkuetta, jotka eivät pelaa UEFA:n seurajoukkuekilpailuihin kaudella 2026. Harjoitusottelun jälkeen olemme tehneet töitä muutamien asioiden parissa ja se näkyi kentällä, Hakan päävalmentaja Marko Milunovic sanoo. Papasin kausi päättyi puolivälierätappioon Jussi Heikkinen Kajaanin Papasin taival salibandyn P19-ikäluokan SM-sarjan pudotuspeleissä tuli päätökseen sunnuntaina. Hän kuvaa ottelun olleen yhtä tasainen kuin lopputuloskin on. Kolmannella kierroksella cupiin tulevat mukaan cupiin ilmoittautuneet joukkueet Ykkösliigasta, Ykkösestä ja Kakkosesta sekä Veikkausliigan ne kahdeksan joukkuetta, jotka eivät pelaa UEFA:n seurajoukkuekilpailuihin kaudella 2026. KUHMO 8-12 SOTKAMO 13-15 KaPa jatkoon Suomen cupissa Kelechi Prince Evo oli hankala pideltävä vierasjoukkueelle. – Lopussa oli pakko yrittää enemmän tehdä maalia, kun oli pakkovoitto edessä. KUTEN JOUKKUEIDEN ensimmäinen ottelu, joka päättyi lauantaina Steelersille 6–4, oli myös sunnuntain ottelu todella tasainen. Jussi Heikkinen Kajaanin Palloilijat etenee jalkapallon miesten Suomen cupissa kolmannelle kierrokselle asti. Cupin seuraavan kierroksen arvonta suoritetaan keskiviikkona 1. Papas-maalivahti Samuel Kemppainen torjui yhteensä 14 kertaa. – Parempi joukkue meni ansaitusti jatkoon. KaPan sai lisävirtaa mahdollisuudesta kohdata ylempien sarjojen joukkue. KAJAANI 9–11 PALTAMO 12–13 RISTIJÄRVI 13.30 –14.30 HYRYNSALMI 15.30–16.30 SUOMUSSALMI 17.30–19.00 KESKIVIIKKONA 1.4. Syksyllä joukkue oli alkusarjan viides ja joutui hakemaan paikkaa ylempään jatkosarjaan karsinnan kautta. Sunnuntaina Kajaanissa pelatussa toisen kierroksen ottelussa KaPa kaatoi kuopiolaisen SC Zulimanit maalein 1–0 (1–0). Pelaajat harjoittelivat KaPan mukana jo menneellä viikolla, mutta pelaajien peliluvat eivät olleet vielä kunnossa. Se on hieno saavutus, Rautiainen sanoo. Omasta joukkueesta päällimmäisenä jää mieleen se, että olen ylpeä joukkueesta ja taustoista. VOITOLLA HAKA pääsi kolmannelle kierrokselle, jonka arvonta suoritetaan keskiviikkona 1. Papasin maalivahti Samuli Kemppainen oli koko kauden ajan isossa roolissa P19ja edustusjoukkueen maalilla. Papasin maalit ottelussa viimeisteli Niilo Rautiainen. Komeetat pelaa Hakan tapaan Kolmosessa