Kaupunginhallitus käsittelee asiaa ensi tiistaina. 1 Uutiset 4. Hallituksen puheenjohtaja Minna Leinonen (kesk.) ei kommentoi tässä vaiheessa, hyödyntääkö kaupunki jatkoajan lisäksi muita keinoja sopivien uusien ehdokkaiden löytämiseksi. Uusi hinta-arvio on 620 000 euroa. Mukaan on nyt laskettu esimerkiksi uuteen liukumäkeen tehtävät eristeet, jotka nostavat hintaa. Perjantai 27.3.2026 Kainuunsanomat.fi | Nro 59 | Perustettu 1918 Pohjavedet ja monet järvet nyt matalalla Uutiset 2–3 HANNU MUSTONEN Puolangan vuodenosaston toiminta on loppumassa, mutta suunnitelmaa aikataulusta ei vielä ole 1 Uutiset 4 Kaukaveden vesiliukumäen kustannusarvio on noussut rutkasti viime kesästä. 1 Uutiset 4 ANT TI HUUSKO / ARKISTO Kajaanin johtajahaku jatkoajalle Kajaanin kaupunki ottaa aikalisän kaupunginjohtajan rekrytoimisessa. Vanhasta liukumäkiputkesta puuttuvat eristykset, jotka pidentävät ulkokautta kulkevan putken käyttöikää. Kaukaveden liukumäelle rajusti hintaa Vesiliikuntakeskus Kaukaveteen tehtävän uuden vesiliukumäen kustannusarvio on lähes tuplaantunut aiemmasta 350 000 eurosta. Kaupunginjohtajaehdokkaita maanantaina haastatellut työryhmä esittää, että hakuaikaa jatketaan
Kevään sulamisvedet ovat pohjavesien täyttymisen kannalta hirveän tärkeitä, Syken tulvakeskuksen päällikkö Lauri Ahopelto kertoo. Järvi oli saatava matalalle. Fortumin mukaan Oulujoen vesistöalueen kevättulvasta ennustetaan tulevan noin 20 prosenttia keskimääräistä pienempi. Pinnankorkeus on 43 senttimetriä keskiarvoa matalammalla. 1 Kiantajärven pinnankorkeus on NN+ 197,50 metriä, joka on 55 senttiä viimeisen 10 vuoden ajankohdan keskiarvoa korkeammalla. 1 Nuasjärven pinnankorkeus on NN+ 136,41 metriä, joka on 10 senttiä keskimääräisen alapuolella. Antti Huusko Kainuussa ja muualla Suomessa paljon on kevätsateiden varassa. Taustalla on se, että OuluVähäluminen talvi tarkoittaa sitä, että monin paikoin pohjavesien ja vesistöjen vedenpinta jää tavallista alhaisemmaksi. AHOPELTO ARVIOI , että pohjavesien kannalta tilanne on tällä hetkellä huolestuttava, muttei vielä hälyttävä. Kiantaja Vuokkijärvillä vedenpintoja on pidetty talven aikana korkeammalla. 1 Lähde: Fortum Vähäisellä vesimäärällä on vaikutusta myös sähköntuotantoon. VESISTÖT Vedenpinta 1 Oulujoen vesistön merkittävimmille säännöstellyille järville on määritetty säännöstelyrajoja tiukemmat pinnankorkeustavoitteet. OULUJÄRVEN pinnankorkeus on tällä hetkellä huomattavasti matalammalla, kun verrataan viimeisen kymmenen vuoden keskiarvoon. Talousveden riittävyyden heikentyessä asukkaille voidaan asettaa vedenkäyttösuosituksia tai -rajoituksia. – Niin pitkällä ei vielä olla, sinne on toivottavasti matkaa. Vähäluminen talvi, pitkät pakkasjaksot ja aikainen kevät ovat nimittäin aiheuttaneet sen, että pohjavesien pinnat ovat tavanomaista matalammalla useilla alueilla Lappia lukuun ottamatta. – Kaivoja rupeaa kuivumaan. Kaivojen vesimäärää ja vedenlaatua kannattaa nyt tarkkailla. Ne kuitenkin ohjaavat säännöstelyn suunnittelua siten, että kesän vedenkorkeudet pyritään saamaan ja pitämään ympäristön ja virkistyskäytön kannalta optimaalisilla tasoilla. Nyt aiotaan mennä hyvin maltillisilla virtaamilla ja yritetään saada Oulujärveä ylöspäin, Heikkilä kertoo Kainuun Sanomille. Pohjavedet ovat tärkein talousveden lähde. Tavallista suuremmat sademäärät voivat paikata tilannetta. Kevään tavallista suuremmat sademäärät voivat vielä paikata tilannetta. 1 Nämä ympäristölliset ja virkistyskäytön suositustasot eivät ole ehdottomia rajoja. Tulevana kesänä Oulujärven pinnankorkeuteen vaikuttaa myös Fortumin tekemät kunnostustyöt voimalaitoksille. 1 Vuokkijärven pinnankorkeus on NN+ 187,84 metriä, joka on ajankohdan 10 edeltävän vuoden keskimääräistä tasoa merkittävästi korkeammalla eli 2,25 metriä keskimääräistä ylempänä. Mikäli kevättulva toteutuu ennustetun kaltaisena, pitäisi säännösteltyjen Kiantaja Vuokkijärvien vedenpintojen nousta kesäajan virkistyskäytön tavoitetasoille. " Laatuongelmia voi tulla, jos kaivojen vedenpinta laskee hyvin paljon normaalia alemmas, eli laatua kannattaa tarkkailla.. Laatuongelmia voi tulla, jos kaivojen vedenpinta laskee hyvin paljon normaalia alemmas, eli laatua kannattaa tarkkailla, Ahopelto ohjeistaa. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) mukaan pohjaveden vajaus on paikoin ollut 40–115 senttimetriä verrattuna keskiarvoihin. Fortumin mukaan Oulujärven osalta kesän virkistyskäytön tavoitetasojen saavuttaminen on vielä hieman epävarmaa. Yleensä ensimmäisenä tilanne näkyy niissä kotitalouksissa, joissa vesi nostetaan omasta kaivosta. 1 Kiimasjärven pinnankorkeus on NN+ 136,47 metriä, joka on 35 senttiä keskimääräisen alapuolella. Kuvassa Seitenoikean voimalaitos Hyrynsalmella. JUSSI P OHJAVIRTA / ARKISTO " Kevään sateet määrittävät paljon, että mihin tilanne kehittyy tästä. KEVÄTSATEILLA on myös suuri merkitys sille, mihin tasoon vesistöjen vedenpinta asettuu. Liian matalalle painuva pohjaveden pinta näkyy suoraan arjessa. 1 Ontojärven pinnankorkeus on nyt NN+ 156,65 metriä, joka on 49 senttiä ajankohdan 10 edeltävän vuoden keskiarvoa ylempänä. Lumitilanne on ollut siellä niukka, se tulee näkymään pohjavesissä varmasti tulevana kesänä. Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstelystä vastaava Mikael Heikkilä kertoo, että Oulujärvellä vedenpintaa laskettiin hieman enemmän kuin mitä tulvaennusteen mukaan olisi tarvinnut, jotta kevään velvoiteruoppaukset saatiin tehtyä. 1 Järvien tavoitetasojen alarajoja: Kiantajärvi NN+ 198,5 m, Vuokkijärvi NN+ 188,5 m, Oulujärvi NN+ 122,5 m, Ontojärvi NN+158,0 m, Nuasjärvi ja Kiimasjärvi NN+ 137,4 m. Ongelmia veden riittävyydessä voi syntyä myös pienemmille vesilaitoksille ja -osuuskunnille, jos kuivuus jatkuu pitkään. Tämä mahdollistaa sekä veden saamisen Oulujärveen myöhemmin että virkistyskäytön tavoitetasojen saavuttamisen kevättulvan jälkeen. Lumen vesiarvo Oulujoen vesistöalueella oli maaliskuun puolessa välissä noin 55 millimetriä, mikä on 95 millimetriä ajankohdan keskimääräistä vesiarvoa alempana. maaliskuuta 2026 2 // Uutiset • Uutistuottaja 010 665 7250 • Iltatuottajat 010 665 7209 • Sähköpostit: toimitus@kainuunsanomat.fi • etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Kevättulva on jäämässä nyt hyvin pieneksi Pohjavesien kannalta tilanne on tällä hetkellä huolestuttava, muttei vielä hälyttävä. 1 Oulujärven pinnankorkeus on nyt NN+ 121,50 metriä, joka on viimeisen kymmenen vuoden keskiarvoa 43 senttiä matalammalla. – Alkutalvi ajettiin aika runsaasti, koska oli tarve tehdä velvoiteruoppauksia. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Alueelliset vaihtelut ovat melko suuria. Pohjaveden pinta on tavanomaista alempana esimerkiksi Itäja Keski-Suomessa, ja paikoitellen on havaittu ajankohdalle poikkeuksellisen matalia pohjaveden tasoja. – Kainuussa kevättulva on jäämässä hyvin pieneksi. – Kevään sateet määrittävät paljon, että mihin tilanne kehittyy tästä
Kokeilu edellyttäisi perustuslain muuttamista ja muutoksen hyväksymistä kahdessa eri eduskunnassa. Toimikunnat ovat istuneet, selvityksiä on tehty ja kansalaisten mielipiteitä on kyselty. Toki liikuntaurheiluja nuorisoministeri Mika Poutala (kd.), joka vastaanotti asiantuntityöryhmän raportin ja some-julkaisussaan ilmoittautui jo äänestysiän laskemisen kannattajaksi, voi pistää asiaan vauhtia perustamalla sitä varten jälleen yhden työryhmän. ANT TI HUUSKO ANT TI HUUSKO Äänestysikärajan alentamisessa edettävä vihdoin Äänestysikärajan alentaminen on aihe, joka pulpahtaa pintaan tasaisin väliajoin. On epäilty nuorten riittävää kypsyyttä äänestää, mutta on myös korostettu nuorten painoarvon lisäyksen tärkeyttä. Fortumilla on Oulujoen vesistössä yksitoista vesivoimalaitosta. Se selittyy tietysti sillä, ettei puolueilla ole asiasta yksimielisyyttä. Nuorten äänen on todettu vahvistuneen päätöksenteossa ainakin Itävallassa, joka laski äänestysikärajan 16 vuoteen kaikissa vaaleissa jo parikymmentä vuotta sitten. " Lumitilanne on ollut siellä (Kainuussa) niukka, se tulee näkymään pohjavesissä varmasti tulevana kesänä. TULEVANA KESÄNÄ Oulujärven pinnankorkeuteen vaikuttaa myös Fortumin tekemät kunnostustyöt voimalaitoksille. Samalla on huolehdittava, että nuoremmat ikäpolvet saavat sitä varten myös riittävää kasvatusta, niin kotona kuin kouluissa. Seitenoikean voimalaitoksella Emäjoella on vuorossa pidempi keskeytys, joka alkaa kesäkuussa. NYT ÄÄNIOIKEUSIÄN alentamisen on nostanut esille opetusja kulttuuriministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä, joka etsi keinoja nuorten tulevaisuus uskon vahvistamiseksi. Ohijuoksutus ei vaikuta Ontojärven vedenpinnan korkeuteen. Vähäluminen talvi tarkoittaa sitä, että monin paikoin pohjavesien ja vesistöjen vedenpinta jää tavallista alhaisemmaksi. Oulujoen Nuojuan voimalaitoksella tehdään myös yhdelle koneistolle töitä, jotka alkavat huhtikuussa. Teema oli aikoinaan esillä myös eduskuntapuolueiden puoluesihteereistä koostuvassa toimikunnassa, mutta hautautui. Asiantuntijaryhmän työn taustalla on muun muassa tuoreen Nuorisobarometrin hälyttävät tulokset, jonka mukaan yhä harvempi nuori suhtautuu optimistisesti omaan tulevaisuuteensa. Ne muokkaavat ja määrittävät sitä maailmaa, missä nuoret ja tulevat sukupolvet tulevat elämään. Miten ikärajan lasku todella vaikuttaa, selviää vain kokeilemalla. Niin kunnissa kuin eduskunnassakin tehdään päätöksiä, joiden vaikutukset ulottuvat kauas tulevaisuuteen. Katermassa ja Kallioisessa vesi johdetaan töiden aikana ohijuoksutusluukkujen kautta. Kunnostus kestää arviolta noin puoli vuotta. Voimalaitoksen koneistoa uusitaan, ja työ kestää arviolta joulukuuhun asti. maaliskuuta 2026 // 3 Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 010 665 7200 Lukijailmoitukset lukijailmoitukset@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 Toimitus: toimitus@kainuunsanomat.fi 010 665 7205 Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 ma-pe klo 9-15 joen vesistöalueen sademäärä oli tammi-helmikuussa noin 33 prosenttia keskimääräistä pienempi. Äänestäminen on demokratian kulmakivi, ja nuorten on tärkeä saada olla vaikuttamassa. Työryhmä korostaa tarvetta vahvistaa nuorten toimijuutta ja asemaa yhteiskunnassa, ja äänestysikärajan lasku voisi eittämättä yksi tällainen keino. Kun vettä on vähän, niin sitä on sähköntuottamiseen vähän. Siksi nuorillakin pitää olla pääsy siihen päätöksentekoon. Katerman voimalaitoksella Kuhmossa työt alkavat kesäkuussa. Pääkirjoitus " Äänestäminen on demokratian kulmakivi, ja nuorten on tärkeä saada olla vaikuttamassa.. Niiden arvioitu päättymisaika on syyslokakuun vaihteessa. Mikään ei siis ole muuttunut sitten vuoden 1972, jolloin äänioikeusikä sekä valtiollisissa vaaleissa että kunnallisvaaleissa alennettiin 18 vuoteen. Kallioisessa työt valmistuvat joulukuun alussa ja Katermassa tammikuussa 2027. Pyhäkosken voimalaitoksella Oulujoella uusitaan yksi tulvaluukuista, ja työturvallisuuden varmistamiseksi Fortum pyrkii pitämään Oulujärven pintaa lähellä virkistyskäytön alarajaa. Työryhmässä mukana ollut tulevaisuustutkija Otto Tähkäpää nosti Ylen haastattelussa (25.3.) esiin demokratian kannalta tärkeän näkökulman: hän huomautti, että äänestysikärajan alentaminen tasoittaisi sitä epätasapainoa vaaliuurnilla, joka suurten vanhenevien ikäluokkien ja yhä pienenevien nuorten ikäluokkien välillä on. UPM Energy käynnistää toukokuussa peruskunnostustyöt Kallioisen vesivoimalaitoksella Sotkamossa. Euroopassa myös esimerkiksi Maltalla ja Saksassa on 16-vuotiailla äänioikeus kansallisissa vaaleissa. Ikärajan lasku 16 vuoteen on ollut puheissa jo vuosikymmeniä, mutta lakimuutoksiin ne eivät ole johtaneet. On Suomessakin yksi vaali, jossa 16-vuotiaat voivat äänestää: se on evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaali. Poliittinen keskustelu asiasta olisi hyvä saada käyntiin ripeästi, sillä nopeasta muutoksesta ei ole kyse. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. – Vesihän on meidän polttoaine, jos näin voi sanoa. Konsensusta äänestysiän laskuun voi etsiä vaikka kevään 2027 eduskuntavaalien vaalikeskusteluissa. Kyse on poliittisesta päätöksestä. Oulujärven pinnankorkeus on 43 senttimetriä ja Nuasjärven 10 senttimetriä keskiarvoa matalammalla. Esimerkiksi vuonna 1995 oikeusministeriö selvitti kunnallisvaalien äänestysikärajan laskemista, mutta ei löytänyt sille perusteita. Lisäksi kaikille muille koneistoille suoritetaan määräajoin lyhyitä huoltoja, joiden aikana vesitai tuotantotilanteen niin vaatiessa voidaan ohijuoksuttaa vettä. ASIANTUNTIJA-ARVIOT vuosien varrella äänestysikärajan alentamisen vaikutuksista ovat osittain ristiriitaisia. Veden vähäisyys vaikuttaa luonnollisesti myös vesivoimalaitosten energiantuotantoon. Kuva Kajaanin Petäisenniskasta
Haastattelut pidettiin maanantaina. – Se tarkoittaa sitä, että täytyy tehdä järjestelyjä niin, että esimerkiksi monitoimiallasta pitää olla enemmän lasten käyttöön. Vanhasta liukumäkiputkesta puuttuvat eristykset, jotka pidentävät ulkokautta kulkevan putken käyttöikää. Tätä ennen palvelut Puolangalla tuotti yksityinen Terveystalo. Kun vuodessa laskijoita on ollut noin 300 000, kertoo se siitä, että rakenteet ovat todella kovassa kulutuksessa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ei kommentoi, hyödyntääkö kaupunki jatkoajan lisäksi muita keinoja uusien ehdokkaiden löytämiseksi. Henkilöstölle on tiedotettu yt-neuvottelujen tuloksesta, ja Kainuun hyvinvointialue järjesti asiasta tiedotusja keskustelutilaisuuden kuntalaisille torstaina koulutuskeskuksen auditoriossa. Petoyhdyshenkilöt kirjaavat varmistetut havainnot Luonnonvarakeskuksen ylläpitämään Tassu-järjestelmään. Puolangan sote-palveluita koskevat yhteistoimintaneuvottelut työnantajan ja työntekijäjärjestöjen kanssa ovat päättyneet, ja neuvottelutulos on aluehallituksen käsittelyssä huhtikuun puolivälissä. Esimerkiksi suunnitelmaa vuodeosaston lopettamisen aikataulusta ei vielä tässä vaiheessa Mäenpään mukaan ole, vaan ensin tarvitaan aluehallituksen päätös. Nuori susi elää synnyinlaumassaan yleensä vajaasta vuodesta kahteen ja lähtee omilleen kevättalvella, kun emo valmistautuu seuraavien pentujen syntymään. Havainnon voi tehdä eläimestä, jäljistä, jätöksistä tai haaskasta. VESILIUKUMÄKI halutaan uudistaa, vaikka kustannukset ovatkin korkeat. Aikaisemman hakukierroksen aikana saapuneet hakemukset huomioidaan automaattisesti jatketussa haussa. Uusintahaku voidaan käynnistää esimerkiksi silloin, kun kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole, hakijoita on vain muutama tai kunta katsoo tarpeelliseksi saada lisää hakijoita. Kajaanin kaupungin hallintosäännön mukaan viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita virkaan sopiva henkilö. Esitys vuodeosaston loppumisesta tarkoittaisi enintään kymmenen työntekijän irtisanomista. Arvion ja tarjousten saamisten välissä on vierähtänyt yli puoli vuotta. Rajalan mukaan eristetyn mäen käyttöiäksi voi arvioida yli 20 vuotta. Jos päätös rakentamisesta tehdään, uusi liukumäki pitää toteuttaa tämän vuoden loppuun mennessä. Jos liukumäki jää näistä pois, sijoittuu porukka muihin pisteisiin. Putken käyttöaste on ollut todella korkea. ESITYKSEN mukaan kaupunginjohtajan viran hakuaikaa jatketaan ajalle 22.4.–20.5. Kajaanin kaupungin liikuntapalvelupäällikön Jari Rajalan mukaan aiemmin kesällä tehdyt kustannusarviot perustuivat tuolloin markkinoilla olleisiin hinnoitteluihin. JUHANI ESKOLA / ARKISTO Kajaani jatkaa johtajan hakua Jukka Keränen Elisa Korhonen Innimari Hyvärinen Kajaanin kaupunki ottaa aikalisän kaupunginjohtajan rekrytoimisessa. Uusi hinta-arvio on 620 000 euroa. Rajalan mukaan puhutaan niin erikoisesta rakenteesta, että missään vaiheessa ei kuviteltukaan kustannusten pysyvän alhaisina. Viime vuonna Kaukavedessä kävi yli 270 000 uimaria. Vaelluksellaan suden tavoitteena on löytää kumppani ja sopiva reviiri. Susi pyrkii yleensä välttämään ihmistä. Puolangan sote-palvelut siirtyivät Kainuun hyvinvoitialueelle vuoden alussa. Nyt saatu tarjous on voimassa tiettyyn aikarajaan asti. Sitä ei vielä varmaksi tiedetä, onko mäki valmis syksyllä. Mäenpää sanoo, että kaikille irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille hyvinvointialue tarjoaa koulutusta ja osaamista vastaavaa työtä, mutta Puolangalta kaikille Irtisanomiset voivat koskea kymmentä työntekijää. Kaupunginjohtajaehdokkaita maanantaina haastatellut työryhmä esittää, että hakuaikaa jatketaan. – Työryhmä on arvioinut kokonaistilannetta ja hakijoiden tilannetta ja katsoo tarpeelliseksi, että saadaan lisää hakijoita, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Leinonen (kesk.) summaa. – Hätänumeroon tulee soittaa, kun kokee sudesta akuuttia uhkaa tai vaaraa. YT-NEUVOTTELUT koskivat kaikkia Puolangan sosiaalija terveydenhuollon toimintoja sekä liikkeenluovutuksella Kainuun hyvinvointialueelle tämän vuoden alussa siirtyneitä työntekijöitä. Rajala lisää, että myös 50 metrin altaan käyttöä ja vesijuoksun olosuhteita jouduttaisiin tuolloin todennäköisesti vähentämään. Muutosesityksen kautta saatavat säästöt olisivat noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Hakijoita oli yhteensä 38, joista yksi perui hakemuksen. POLIISI ARVIOI suden aiheuttaman vaaratilanteen aina tapauskohtaisesti. – Keväisin liikkeellä olevat sudet ovat usein nuoria vaeltajia, jotka etsivät omaa paikkaansa. Riistakeskuksen mukaan susihavaintojen määrä kasvaa keväisin, ja yksittäisiä susia saatetaan nähdä tavallista useammin asutuksen läheisyydessä. RIISTAKESKUKSEN mukaan asutuksen lähellä liikkuva susi on usein nuori ja kokematon yksilö, joka etsii omaa reviiriä ja paria. – Tärkeintä on säilyttää rauhallisuus, poistua itse paikalta ja antaa eläimelle tilaa poistua. Useimmiten susi väistää ihmistä heti havaittuaan tämän, riistakeskuksen suurpetosuunnittelija Roope Penttala kertoo. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Myös havaintopaikka ja olosuhteet vaikuttavat arviointiin. ILMOITUKSET suurpetohavainnosta paikalliselle petoyhdyshenkilölle auttavat viranomaisia ja riistahallintoa, kuten poliisia ja Suomen riistakeskusta, muodostamaan ajantasaisen kuvan alueen suurpetotilanteesta. Yleiset susihavainnot tulee ilmoittaa hätänumeron sijaan petoyhdyshenkilölle, neuvoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen komisario Jarmo Salo. Laskelmat osoittavat, että Kainuuseen jäävä vuodeosastokapasiteetti riittäisi. Kuitenkin viran, johon kaupunginvaltuusto valitsee sopivan henkilön, julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. fi-palveluun. Kainuussa myös ensimmäiset karhut ovat kömpineet talvipesistään ruuan hakuun. Leinonen ei kommentoi tässä vaiheessa, hyödyntääkö kaupunki jatkoajan lisäksi muita keinoja sopivien uusien ehdokkaiden löytämiseksi. Kaukaveden liukumäen uusi hinta-arvio on 620 000 euroa.. Näköhavaintoja voi kertyä tällöin myös asutuksen läheisyydestä. Havainto kannattaa ilmoittaa mahdollisimman tuoreeltaan. Susihavaintojen määrä kasvaa taas keväällä Jukka Keränen Kevät saa nuoret sudet jättämään synnyinlaumansa ja etsimään omaa reviiriä. Kajaanin kaupunginjohtajan haku oli avoinna 18.2.–11.3. Mäenpään mukaan vuodeosaston lopettaminen Puolangalta olisi yhdenmukainen ratkaisu koko Kainuun sote-palveluja ajatellen. Tilanteen arviointiin vaikuttavat tehtyjen havaintojen laatu, luotettavuus, määrä ja ajankohta. Näköhavaintoja voi kertyä myös asutuksen läheisyydestä, kun nuoret sudet jättävät synnyinlaumansa. Erilaisia korjausja uusimisvaihtoehtoja on käyty läpi jo kymmenen vuoden ajan. maaliskuuta 2026 4 // Vuodeosaston toiminta on loppumassa Puolangalla Innimari Hyvärinen Perusterveydenhuollon osastohoito ollaan lopettamassa Puolangalta, Kainuun hyvinvointialue tiedottaa. Havaintoja kirjataan vuosittain kymmeniätuhansia, joten kyseessä on todella mittava vapaaehtoistyömäärä. Kajaanin kaupunginhallitus käsittelee asiaa ensi tiistaina. – Tilaisuudessa keskustelu oli mielestäni hyvähenkistä ja kysymykset relevantteja, hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää kertoo. – Avaamme vielä mahdollisuuden antaa lisää näkemyksiä vuodeosastotoiminnan päättymistä koskevaan esitykseen Otakantaa. Lisäksi hintojen ja materiaalikustannusten yleinen nousu näkyy rakentamisessa. Tavallisesti se poistuu paikalta nopeasti eikä aiheuta vaaraa ihmiselle. Reviirin, kumppanin ja ravinnon etsintä voi tuoda ne ajoittain lähelle asutusta, sanoo suurpetosuunnittelija Mikko Jokinen Suomen riistakeskuksen tiedotteessa. Mukaan on nyt laskettu esimerkiksi uuteen liukumäkeen tehtävät eristeet, jotka nostavat hintaa. Lehdetön luonto tekee eläinten liikkeistä helpommin havaittavia. Lapsia ja nuoria uimahallissa kiinnostaa erityisesti hyppypaikka, opetusallas ja liukumäki. Hakijoista seitsemän valittiin haastatteluun. Vesiliukumäelle lähes tuplahinta Vesiliikuntakeskus Kaukaveteen tehtävän uuden vesiliukumäen kustannusarvio on lähes tuplaantunut aiemmasta 350 000 eurosta. Petoyhdyshenkilöt ovat vapaaehtoisia, koulutettuja asiantuntijoita, jotka keräävät suurpetohavaintoja tutkimukselle ja hallinnolle. VUODEOSASTON lopettamissuunnitelmassa alueen asukkaita kiinnosti erityisesti, miten vuodeosastohoito sekä esimerkiksi omaishoidon paikat ja kotisairaanhoito järjestyvät jatkossa. Pohjoisiin olosuhteisiin rakennettavat vesiliukumäet ovat Euroopassa harvinaisia
Kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Viikonlopun Hakamatsit: Viikonlopun Hakamatsit: Komeetat Haka edustusjoukkue La 28.3 klo 18:30 Jyväskylä Vierasottelu seurattavissa VEO Live mobiilisovelluksesta. Sen sijaan verotuloja kertyi 587 000 euroa arvioitua vähemmän. – Tilikausi on edelleen ylijäämäinen, sijoitustoiminta vahvaa ja rahavarat riittävät. Palo oli lähtenyt liikkeelle metsäkoneen moottoritilasta, mutta syttymissyy ei ollut tiedossa. :: P19SM :: Kajaanihalli: Mukana kaudella 25-26: Seuraa somessa: Sunnuntaina 29.3. Rattijuoppo kärähti Kajaanissa Poliisipartiot kohtasivat myöhään tiistai-iltana päihtyneitä autoilijoita Kajaanissa ja Oulussa. Konsernin taseen ylijäämä oli viime vuoden lopussa 17,7 miljoonaa euroa. Suomen Cup Kuhmon viime vuosi ampui plussan puolelle Innimari Hyvärinen Kuhmo kaupunki teki viime vuonna 428 000 euroa ylijäämää. Yksiköitä oli paikalla Kuhmosta ja Nurmeksesta. Tuupalan koulun uudistukset olivat vuoden isoin investointi kaupungille. Kuhmo teki viime vuonna arvioitua paremman tuloksen. Palopaikka sijaitsee Kuhmon eteläpuolella, noin 20 kilometriä Kuhmosta.. Kajaanissa liikenteen valvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Ahontiellä noin puoli yhdentoista aikaan illalla henkilöauton, jonka ajaminen kiinnitti huomiota. Poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa päätyi poliisin haltuun. KUHMON kaupunkikonsernin tulos oli viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kuhmon kaupunginjohtaja Juhana Juntunen kuvailee tiedotteessa viime vuoden taloutta kaksijakoiseksi. klo 17:30: vs (Hämeenlinna) Tervetuloa seuraamaan otteluita ja nauttimaan kahvion antimista! TalviCup 3 TalviCup 3 P9/P10 (2016-2017) turnaus La 28.3 klo 10:00 Kajaani, Lehtikangas Nyt mennään! Lauantaina Lehtikankaan koulun kenttä täyttyy ilosta, innostuksesta ja pelin riemusta, kun 9-10 -vuotiaiden jalkapalloturnaus pyörähtää käyntiin. Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta. Merkittävin investointikohde olivat kotitalousja taideaineiden luokkatilat Tuupalan koululle. Investoinnit olivat viime vuonna 3,3 miljoonaa euroa. Konsernin investointimenot olivat 5,6 miljoonaa euroa. Tulos on arvioitua parempi, kun vuosi 2025 oli budjetoitu alijäämäiseksi. Kuljettaja oli päässyt hyvin pois koneesta. Henkilövahinkoja ei sattunut. Metsäkone syttyi kesken puunajon Metsäkone syttyi ajon aikana palamaan tiistaiaamuna Kuhmossa Venejärventiellä. Te-palvelujen siirtyessä kunnan tehtäväksi valtionosuudet kattoivat vain noin 60 prosenttia lisäkuluista, mikä heikensi kuntatalouden tasapainoa ja lisäsi paineita muihin säästöihin ja toiminnan tehostamiseen. Tervetuloa seuraamaan lasten jalkapalloa ja tutustumaan uuteen harrastukseen. Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen seuraavassa kokouksessaan. Ajokone oli ajamassa puita metsässä noin 300 metrin päässä tiestä. maaliskuuta 2026 // 5 @Papassalibandy @papas_official MItalipeleihin. Toimintakate toteutui 458 600 euroa ja valtionosuudet 71 000 euroa talousarviota paremmin. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Kaupunginjohtaja kuvailee viime vuoden taloutta kaksijakoiseksi. Sammutustyöt olivat vielä käynnissä yhdeksän aikaan aamulla, mutta palo oli pelastuslaitoksen hallinnassa
Täytä kenttiin asiakasnumerosi ja postinumerosi. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Pääset samoilla tunnuksilla myös sovellukseen, kommentoimaan ja jakamaan lukuoikeudet kolmelle samassa osoitteessa asuvalle perheenjäsenelle. Hilla-tilisi on nyt käytettävissä. Jos et tiedä asiakasnumeroasi, saat sen täyttämällä lomakkeen: hillagroup.fi/ asiakasnumero Täytä tähdellä merkityt kentät ja rastita kaikki ehdot niihin tutustuttuasi. maaliskuuta 2026 6 // KOHTAAMISIA jotka pysäyttävät kainuunsanomat.fi Digi kuuluu tilaukseesi Luo tunnukset ja uutiset ovat aina mukanasi. Lähetämme vahvistuksen sähköpostiisi. Klikkaa sen jälkeen ”Aktivoi tili” -painiketta. 2 3 4 5 1. Klikkaa kohdasta ”Oletko jo lehden tilaaja?”. Voit jatkaa lehden verkkosivuille kirjautuneena. TOIMI NÄIN: Mene osoitteeseen: hillagroup.fi/tunnukset Aloita valitsemalla ”Luo Hillatunnukset”
Kokkolan Työttömät ry:n toiminnanjohtaja Johanna Laakso kertoo, että työttömien toimistolla puhutaan elämisen kalleudesta ja energian hinnasta lähes päivittäin. Kylmässä asumisella voi olla vakavia terveydellisiä, mielenterveydellisiä ja sosiaalisia seurauksia. Ympäristökeskuksesta tutkimukseen osallistuivat erikoistutkijat Santtu Karhinen ja Eija Ferreira. Muutoinkin sähkön siirtohinnat vaihtelevat alueittain paljon, eikä kuluttaja voi niihin vaikuttaa mitenkään, Numminen kertoo. Nummisella on se käsitys, että sähköjä katkaistaan myös talvella. Näissä taloissa kulutuksen älykäs ohjaus ei ole mahdollista. Halvempaan, esimerkiksi kaukolämpöön tai maalämpöön siirtyminen ei ole mahdollista taloudellisista syistä. Tutkijoiden mielestä myös energiayhtiöillä ja viranomaisilla on vastuunsa. SANTTU KARHISEN mukaan öljylämmityksestä luopumisen tuet ja energiakriisin aikaiset sähkötuet ovat ohjautuneet pitkälti muille kuin pienituloisille. – Olen haastattelutilanteessa kuullut, että sähköjä olisi katkaistu myös sähkölämmittäjiltä talvella, kun neljän kuukauden maksuton jakso on tullut täyteen, Sini Numminen Aalto-yliopistosta kertoo. ”Vaihtoehtona on säästää muusta tai laskea huonelämmitystä ja käpertyä vilttiin”, sanoo akatemiatutkija. Arveli, että tiukkaa tekee saada se maksettua. KEINOT HALLITA sähkölaskun hintaa ovat rajalliset kodeissa, joissa lämmitys perustuu käytännössä pelkkiin sähköpattereihin. Tutkimuksen mukaan hinnakas energia sysää yhä useamman suoranaiseen kriisiin ja säästämään jopa huonelämmöstä. Kaupungeissa energiaköyhyyttä taklaa kaukolämmitys ja se, että ihmiset asuvat tiiviisti. Energiaköyhyyden huomiotta jättäminen on johtanut tehottomaan ja epäoikeudenmukaiseen tukipolitiikkaan. – Itäisessä Suomessa on sähkön verkkoyhtiöitä, joiden kuukausimaksu voi olla 40 euroa, kun taas matalimmat kuukausimaksut ovat viiden euron luokkaa. TUTKIMUKSEN mukaan energiaköyhyys iskee rajuimmin sinne, missä tulot ovat muutenkin vähissä. – Energia on kallistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta varsinkaan köyhyydestä kärsivien käytettävissä olevat varat eivät ole lisääntyneet. Ensimmäistä kertaa kattavaa tilastollista tutkimusta energiaköyhyydestä tekivät Aalto-yliopisto ja Suomen ympäristökeskus. ENERGIAKÖYHYYS on myös tasa-arvokysymys. Jos on sähkölämmittäjä, niin sähköjä ei saa katkaista talvikuukausina – jollei lasku ole myöhässä jo neljää kuukautta. Vaihtoehtona on säästää muusta tai laskea huonelämmitystä ja käpertyä vilttiin. Riittävä lämpö ja ruoka ovat perushyödykkeitä. Samalla maksujen kohtuullisuutta tulisi valvoa nykyistä tarkemmin ja pienituloiset huomioida nykyistä paremmin sähkömarkkinoita koskevassa päätöksenteossa. Autonkuljettaja Esa Hakunti, sosionomiopiskelija Mikael Kokkoniemi, Kokkolan työttömät ry:n toiminnanjohtaja Johanna Laakso, toiminnanohjaaja Jani Rutanen ja step-harjoittelija Vlad Hrebeniuk kokoontuivat Villa Hietalan pihalle Isojärvellä Kokkolassa. – Nykyään näyttää siltä, että esimerkiksi työja elinkeinoministeriössä ei ole tätä paljoa mietitty tai ainakaan ongelmaa ei ole pyritty ratkaisemaan. – Ainoa keino voi olla pattereiden sulkeminen tai lämpötilan merkittävä alentaminen ja käpertyminen vilttiin. Niistä ei saisi olla puutetta, akatemiatutkija Sini Numminen Aalto-yliopistosta kertoo. – Tämä kertoo siitä, ettei energiamarkkinoiden haavoittuvimpia kotitalouksia ole tunnistettu riittävän tarkasti. Lisäksi maalla on valtavan suuria eroja siinä, kuinka paljon sähkölämmitys ja sähköä käyttävä maalämpö maksaa. Aalto-yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksen mukaan Suomessa elää jopa 300 000 energiaköyhää kotitaloutta eli noin 7–15 prosenttia väestöstä. – Aivan selvästi maalla ongelma on suurempi kuin kaupungissa. Kokkolan Työttömät ry:n toiminnanjohtaja Johanna Laakso kertoo, että työttömien toimistolla puhutaan elämisen kalleudesta ja energian hinnasta lähes päivittäin. – Eräskin nykyään eläkkeellä olevan mies kertoi, että kaksi kertaa peräkkäin tuli 200 euron sähkölasku varsinaisen vuokran päälle. Tutkimuksessa lähtökohtana oli seurata energian hinnan kallistumista ja toisaalta käytettävissä olevia varoja. Hänellä ovat lähtökohtaisesti matalat tulot, mutta vastaavasti kallis lämmitys, esimerkiksi öljytai sähkölämmitys. Tyypillinen energiaköyhyydestä kärsivä on maalla yksin asuva, iäkäs nainen. Tutkimus kiteytyy kuitenkin siihen, että Suomessa elää iso joukko ihmisiä, joilla on suuria vaikeuksia maksaa energialaskujaan. Välys on siksi laaja, että tutkijoilla oli käytössään useita indikaattoreita, jotka kaikki tuottivat vähän erilaisia loppupäätelmiä. Tällä kertaa tuskaa aiheuttavat kalliit energialaskut. Valtion tulisi siis ottaa myös energiaköyhyys yhdeksi tärkeäksi politiikkakeinoksi, sillä säällinen lämpö ja ravinnollinen ja riittävä ruoka ovat elämän perusedellyksiä, eikä näin olleen ihmisiä saisi missään tilanteessa laittaa tinkimään ruoasta ja lämmöstä. Sähkömarkkinalain mukaan sähköt voidaan katkaista, jos sähköja/tai siirtolaskua ei ole maksanut viiteen viikkoon muistutuslaskusta. Häpeä tilanteesta ja avuttomuuden tunne vievät voimia tavoilla, joita on vaikea mitata, Numminen sanoo. JUKKA LEHOJÄRVI. maaliskuuta 2026 // 7 Hinnakas energia sysää yhä useamman suoranaiseen kriisiin Antti Savela Uusi tutkimus energiaköyhyydestä tuo päivänvaloon tuoretta tietoa ihmisten hädästä. Aiemmin asiaa on selvitetty esimerkiksi laadullisella tutkimuksella, mutta ongelman laajuutta esimerkiksi tilastollisilla keinoilla ei ole aiemmin selvitetty. Maksuvaikeuksissa oleville tulisi tarjota maksusuunnitelmia, perinnän tulisi olla eettistä ja energiahaavoittuvia kuluttajia tulisi voida tunnistaa ja suojella myös lainsäädännöllä sähköjen katkaisulta. Hänen mukaansa valtiovallan ja kuntien tulisi ottaa energiaköyhyys samalla tavalla sosiaalipolitiikan välineeksi kuin muukin köyhyys ja vähäosaisuus ja puuttua siihen politiikkatoimin, esimerkiksi sosiaalipolitiikan keinoin. Siksi tilanne suuren todennäköisyyden mukaan on vain pahentunut kymmenessä vuodessa, Numminen väittää. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. – Tämä tarkoittaa, että suomalaisia elää tilanteessa, jossa heidän käytössään olevat varat eivät tahdo riittää sähköja energialaskujen maksamiseen. Onneksi kevät etenee, eikä energiaa kulu enää niin paljon, Laakso kertoo
Kahdelle kokoonpanolle on aikaa, sillä Obscure Fate treenaa harvakseltaan. – Tuntuu, että niitä on treenannut ihan tarpeeksi. – Ne kaikki ovat ajaneet meidän edelle. Kun Paltamossa pidetään pääsiäislauantaina Paltalinna Huraa! -bänditapahtuma, samalla juhlitaan Obscure Faten esikoislevyn Shades of a Dying World julkaisemista. – Yhteisenä tekijänä on jonkinlainen yksilön tai suuremman ryhmän kokema tragedia tai hämärä kohtalo. Vuonna 2021 ensimmäisen EP:nsä julkaissut bändi on soittanut biisejä niin pitkään, että levyn valmistuessa ilmassa on myös siinä mielessä helpotuksen tuntua. BIISINTEKIJÄNÄ häntä ovat inspiroineet göteborgilaiset death metal -bändit, kuten In Flames, At the Gates ja Arch Enemy. Esimerkiksi levyn ensimmäinen singlelohkaisu, viime lokakuussa ilmestynyt Age of Delusion -kappale, on dystooppinen ja kyyninen katsaus moderniin maailmaan. Kaleva Kovalainen on tehnyt debyyttilevyn vanhimmat biisit yli 20 vuotta sitten, ja tuoreinkin kappale on yli seitsemän vuoden takaa. Bändin ja levyn nimi muodostavat yhdessä kuvan kohtalon tarkkailijasta, joka kulkee kuolevan maailman synkkien sävyjen läpi. Obscure Fate alkoi kasvaa kitaristi Kaleva Kovalaisen (oik.) sooloprojektista bändiksi parikymmentä vuotta sitten, kun hän tapasi rumpali Jari Keräsen. Inverse Recordsin julkaisema pitkäsoitto on ollut melodista death metalia thrash ja heavy metal -maustein soittavalle bändille loputtoman tuntuinen projekti. maaliskuuta 2026 8 // KULTTUURI Obscure faten esikoinen syntyi erittäin pitkällä ponnistuksella Paltamolaisbändi sai debyyttilevynsä tekijäksi Nightwish-velhon, mutta sillä on ollut myös hintansa. " Ne kaikki ovat ajaneet meidän edelle. Levyn miksausja masterointikuluihin Taiteen edistämiskeskukselta avustusta saaneiden paltamolaisten on täytynyt odottaa vuoroaan, kun Kinnunen on vuosien varrella tehnyt levyjä Nightwishille ja muille kokoonpanoille, kuten Auri-yhtyeelle. Nyt ne sitten tulevat ulos muille kuunteluun. Hengenheimolaisia löytyy kuitenkin jo lyhyen välimatkan päästä Kajaanista. Biisi kritisoi vallanpitäjiä, jotka manipuloivat massoja valheilla, peloilla ja illuusioilla. Kainuun lisäksi bändi on esiintynyt muutaman kerran OulusAntti Möttönen (vas.), Jari Keränen, Joni Moisanen, Tapio Möttönen ja Kaleva Kovalainen muodostavat Obscure Fate -yhtyeen. Parin levyllisen verran olisi vielä biisipohjia valmiina. Ei meillä ole ollut kiire, kun ei me tätä rahan takia tehdä. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Obscure Fate sai tuttujen kautta lev ynsä miksaajaksi Nightwishin äänittäjä-miksaaja Tero Kinnusen. Kitaristi ja rumpali rupesivat soittamaan yhdessä Kovalaisen biisejä. Kaleva Kovalainen ja Antti Möttönen soittavat myös samaa genreä edustavassa Nothing Remains -bändissä, joka on hiljattain aktivoitunut pitkän hiljaiselon jälkeen. Tapio Möttösen mukaan levyllä kuultavien biisien lyriikat eivät kerro yhtenäistä tarinaa, vaan koostuvat tapahtumista eri aikakausilta ja eri näkökulmista. Ne alkoivat löytää hiljalleen muotoaan vuonna 2009, kun soittajia löytyi lisää kotikulmilta Paltamosta. Parin levyllisen verran olisi vielä biisipohjia valmiina, Kovalainen kertoo. Katja Mabrouk Paltamolaisen Obscure Fate -yhtyeen pitkä odotus on päättynyt. Ei meillä ole ollut kiire, kun ei me tätä rahan takia tehdä, Keränen sanoo. – Kalevalla on hyviä biisejä, joita kannattaa olla soittamassa, Jari Keränen kehuu bändikaveriaan. Heidän lisäkseen Obscure Fateen kuuluvat nykyisin laulaja Tapio Möttönen, kitaristi Joni Moisanen ja basisti Antti Möttönen, joista kaksi ensimmäistä asuvat Oulussa ja jälkimmäinen Kajaanissa. Keikkojakin on tehty valikoidusti puolikymmentä vuodessa. Albumin kannalta se oli onnenkantamoinen, mutta Kinnunen on myös kiireinen mies. " Tuntuu, että niitä on treenannut ihan tarpeeksi. OBSCURE FATE on tiettävästi Paltamon ainoa death metal -bändi. " Osa tarinoista on hyvin inhimillisiä ja tunnistettavia, osa taas selvästi fiktiivisiä tai kauhuhenkisiä.. Osa tarinoista on hyvin inhimillisiä ja tunnistettavia, osa taas selvästi fiktiivisiä tai kauhuhenkisiä, mutta niissä kaikissa on sama pohjavire, Möttönen selvittää. KATJA MABROUK " Kalevalla on hyviä biisejä, joita kannattaa olla soittamassa. OBSCURE FATE oli alun perin Kaleva Kovalaisen sooloprojekti, joka alkoi kasvaa bändiksi, kun hän osui samaan työpaikkaan Jari Keräsen kanssa. Pitkäsoitto on ollut loputtoman tuntuinen projekti, jonka valmistuminen vei kaikkiaan viisi ja puoli vuotta. Laulaja Tapio Möttönen vastaa kappaleiden sanoituksista, joiden aiheina ovat muun muassa yhteiskuntakritiikki, fiktiiviset tarinat ja ihmisen sisäiset kamppailut. Sen valmistuminen vei kaikkiaan viisi ja puoli vuotta. Nyt ne sitten tulevat ulos muille kuunteluun. KITARISTI ja biisinikkari Kaleva Kovalainen ja rumpali Jari Keränen kertovat, että julkaisuaikataulun venymiselle on monta syytä, mutta suurin niistä on kiteeläisbändi Nightwish
Kouluopetus on näihin saakka vienyt niin yläasteikäiset kuin lukiolaiset runon äärelle kirurgin näkökulmasta, kun lähtökohtana saa reilusti olla tunne ja oma kokemus runon äärelle. Tavislukijan juuri kannattaa lukea tässä ajassa kirjoitettua lyriikkaa, jota on saatavissa painetun kirjan lisäksi hyvin erilaisilla alustoilla ja vielä lavarunoutena. Rantama kirjoittaa runon olevan hetki, ”joka rikkoo ajan, hetki, joka tulee aina uudestaan”. Rantama sanoo monen nykyrunon lukijan jäävän ulkopuolelle, koska olettaa runon olevan jotain hienoa ja ylevää, johon tavallisen tallaajaan ei kannata tarttua. Hyvä jos 50 menee kaupaksi. Paltalinna Huraa! -bänditapahtuma Paltamon Paltalinnassa lauantaina 4. Sen, mikä runoilijalle on ollut päämäärä, ei missään nimessä tarvitse lukijalle olla päämäärä. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Illan aikana esiintyvät Obscure Fate, Rakas Paheeni, Punk Panthers ja Mancoon. Proosa ei taivu samaan, vaikka se onkin lähestynyt proosaa. Ajallakaan ei ole merkitystä, koska runo vie yhtä aikaa paleontologiselle kaudelle kuin 1950-luvulle jälleenrakennuskaudelle. Toisaalta olemme soittaneet aikoinaan paljon, varsinkin minä ja Kaleva alussa. – On hyvä, että tulee yhteentörmäyksiä. – Pitäisi päästä edes Kuopioon tai Iisalmeen, Jari Keränen naurahtaa. Nykyrunoutta kannattaa ehdottomasti lukea, nauttia ja iloitella siitä. Seuraavan kerran bändin voi nähdä livenä 4. RANTAMA KÄY vuoden runojen kautta läpi. Runo palaa lukijassa alkulähteilleen, resonoi tapahtumat meissä ja antaa voimavaroja maailman myllerryksen keskellä. Tulevat myydyksi, jos tulevat. – Liian vähän me soitetaan. Rantaman teos on levollinen kumppani runon lähteille. RUNO ANTAA vapauden ajatella suuntaan jos toiseen, tilassa kuin tilassa. Obscure Fate keikkailee puolikymmentä kertaa vuodessa. Totta kai romaanien, erityisesti klassikoiden, kohdalla on poikkeuksia. Se näkyy Keräsen mukaan monesti näkemyseroina, mutta musiikin teossa ne eivät ole lainkaan pahitteeksi. Ja silti hyvän runon ytimessä usein väreilee tyhjyys ja hiljaisuus.” RUNO ON LÄSNÄ yllättävästi arjessa vaikkapa sanomalehtien kuolinilmoituksissa. Kirjoituksia lyriikasta 303 sivua, Siltala 2026 HHHH ”Uutta runoutta kirjoitetaan enemmän kuin koskaan, mutta vain marginaalinen osa siitä tulee millään tavalla vastaanotetuksi.” Näin proosallisesti kirjoittaa kriitikko ja kulttuuritoimittaja Vesa Rantama (s.1983) runoutta luotaavassa esseekokoelmassa Runominän vuosi. TIIA JEFREMOFF ANU KOVALAINEN Nykyrunoon voi ihastua sitä ymmärtämättä Kirja-arvio Vesa Rantama: Runominän vuosi. Likimain jokaiseen on valittu joku runon säe, joka on usein hyvin tarkasti miettien valittu kuvaamaan jotain puolta vainajan elämästä. Vesa Rantaman Runominän vuosi -teos on levollinen kumppani runon lähteille. Moni haluaa olla runoilija, mutta lukijat vain vieroksuvat pääsääntöisesti runoutta. Jukka Viikilä kertoi voittaessaan Finlandian romaanillaan Akvarelleja Engelin kaupungista (2026), että hän oli ”salakuljettanut runoutta” teokseensa saadakseen laajemman yleisön. SABRINA BQAIN. Risto Kormilainen Nykyrunon asiantuntija on ottanut asiakseen valaista ja valistaa lukijoita runouden ylistyslaululla. Silloin löydetään uusia puolia ja homma kehittyy. Kotien kirjahyllyissä – jos niitä ylipäänsä on – runokirjoja on harvoin, vaikka runokirjoja voi lukea useaan kertaan toisin kuin romaaneja. ERI-IKÄISISTÄ soittajista koostuvassa yhtyeessä vanhimman (Jari Keränen) ja nuorimman (Antti Möttönen) jäsenen välillä on 20 vuoden ikäero. Runojen lukijoita on harvassa, vaikka runoja kirjoitetaan paljon ja julkaistaan yli tuhat nidettä vuosittain mukaan laskettuna omakustanteet. Tuttu tunne runoilijalle. Pitäisi soittaa enemmän yhdessä. Usein runoa halutaan lähestyä analyysin kautta. Runo on aina kokemus. Niinpä on ilolla tervehdittävä, että nykyrunon asiantuntija on ottanut asiakseen valaista ja valistaa lukijoita runouden ylistyslaululla, suorastaan korkeaveisulla. Oivallisesti Rantama rohkaisee runon äärelle: ”Runo ei hylkää maailmaa, vaan ottaa sen sisälleen, kaikkinensa. Runon myötä voi olla useammassa paikassa samaan aikaan. maaliskuuta 2026 KULTTUURI // 9 sa. huhtikuuta kello 19 alkaen. Niinpä olen pitänyt huoneentauluna vuosikymmeniä vanhaa pilapiirrosta, jossa ystävä toteaa runoilijalle: ”Eikö kolmensadan kappaleen painos todista, että sinut on huomattu.” Tänä päivänä 300 kappaleen painos runoteoksesta alkaa olla harvinaisuus. Runous laulujen muodossa tavoittaa päivittäin radiokanavilla, mutta nykyrunot jäävät kauppojen varastoihin alennusmyyntiä kyttäämään. Antti Möttönen (vas.), Jari Keränen, Joni Moisanen, Tapio Möttönen ja Kaleva Kovalainen muodostavat Obscure Fate -yhtyeen. huhtikuuta Paltamossa pidettävässä Paltalinna Huraa! -tapahtumassa
Kainuussa hän näkee suurena suuntana seurojen yhdistymisen. Treeniä pitäessä kävin vilkaisemassa, että vieläkö se nukkuu. Siitä jääkiekko lähti menemään ja siitä asti olin Hokin riveissä, Niemi muistelee. Hokissa hän pelasi perustamisen jälkeen noin vuosikymmenen ajan. Onko se sitten KHT:n pohjalta oleva yhteisjoukkue vai mikä, mutta siihen se jossain kohtaa menee, kun Kainuussa yhdistetään voimat. Siinä ikäluokassa oli vahva vanhempien tiimi takana, joka teki kovasti talkootöitä ja hankki joukkueelle rahaa. Aikaisemmin sai (Kajaanissa) ikäluokasta helposti joukkueen kasaan, Niemi muistelee. Kuhmon Kiva HT:n valmentaja Kari Niemi aloitti valmentajauransa ennen kuin Kajaanissa oli edes jäähallia. Valmennus, peli ja jääkiekko muuttuu, ja siinä ytimessä pitää olla koko ajan mukana, hän muistuttaa. – Haikea mielihän tässä on. – Olen työskennellyt monien valmentajien kanssa ja ei voi moittia Timo Vornasta: hän on erittäin kiinnostunut lajista ja paneutuu niin paljon, että välillä pitää vähän rauhoittaakin häntä. Kainuun osalta konkariluotsi pohtii suurena suuntana olevan seurojen yhdistymisen, kun joukkueita ei saada tehtyä entiseen tapaan. Pitkä kiekkoura päätökseen Kari Niemi toimi kainuulaisen jääkiekon parissa yli 50 vuotta ennen uransa lopettamista. Joukkueen harjoitukset vedettiin Vimpelinlaakson ulkojäällä, ja Niemelle lisäaktiviteettia toi tuore perheenlisäys. Ulkojääseikkailu oli sellaista, Niemi hymähtää. Ennen Kuhmoon tuloa hän oli viettänyt pari vuotta pois penkin takaa, mutta palasi, kun Kajaanin Hokin junioreista tutut pelaajat houkuttelivat hänet pestiin. – Nykyisen poliisilaitoksen paikkeilla oli silloin isolla jäällä Hokilla kartoitus, kun KaPalla (Kajaanin Palloilijoilla) loppui kiekkotoiminta. Se ei nykypäivänä toimi, vaan pitää olla koko ajan ”antennit pystyssä”. Myös valmennustyössä kehitys on ollut kovaa, ja peli on nykyään entistä taktisempaa. Hyvin se nukkui ja saatiin pidettyä treenit, Niemi sanoo. KeKi vei finaalisarjan kahdessa ottelussa, ja Kiva HT joutui tyytymään hopeisiin mitaleihin. – Siinä oli ”kasiseiskat” ja ”kasikutoset”. – Samalla syntyvyys ja ikäluokat pienenevät. – Silloin Mestiksen taso oli tosi kova, kun KalPalla ja Jokipojilla oli NHL-miehiä ja meilläkin oli kova joukkue, jolla voitimme sarjasta nousseen KalPan. Valmentamisen ohella Niemi teki päivätöitä laatoittajana. Lopulta saavutus jäi lähelle, mutta niin kauas. Niemellä on laveasti kehuja kuhmolaisjoukkueen valmennukselle. Nyt valmennustyötä tehdään koko ajan keskustelevammalla tavalla. ANT TI HUUSKO. VÄLIIN MAHTUI myös pestit Hokin edustusjoukkueessa, jossa hän oli päävalmentajana 90-luvun loppupuolella kahden kauden ajan ja apuvalmentajana kaudella 2004–2005, jolloin päävastuuta kantoi Vladimir Kolek. Seuraavat vuodet Niemi pelaili Heinisuon Nousun ryhmässä, jonka mukana hän sai ensimmäisen pelikokemuksen kohdattuaan Kajaanin Palloseuran ”tosipelissä” nykyisen keilahallin paikalla olleella ulkojäällä. Olen sanonut Kajaanissakin, että ei tarvitse kaukaa hakea, jos valmentajaa tarvitaan, Niemi kehuu Vornasta. maaliskuuta 2026 10 // URHEILU Jussi Heikkinen Kun Kuhmon Kiva HT:n kausi päättyi jääkiekon miesten II divisioonan pohjoislohkossa, päättyi samalla yksi pitkä aikakausi kainuulaisessa jääkiekossa. Samalla päättyi Kiva HT:n valmentajana toimineen Kari Niemen valmentajaura. Näen, että jotain tuollaista pitää tehdä, jos alueen jääkiekkoa halutaan kehittää, Niemi sanoo. KIEKKOKAUKALOISTA Niemi siirtyi 1980-luvun puolivälissä kaukalon laidalle. Hän lisää lajin kallistuneen niin paljon, että jo se syö harrastajamääriä. – Täällä huonoina vuosina jäät tulivat vasta joulun jälkeen. – Sieltä se kipinä lähti pikkupoikana meikäläiseen jääkiekossa. Se teki vaikutuksen pikkupoikiin, ja sen jälkeen matkittiin heitä tossulätkää pelatessa, Niemi sanoo. 72-vuotias Niemi pohti jo viime vuoden mestaruuden jälkeen uran lopettamista, mutta päätti useiden kyselyiden jälkeen jatkaa vielä yhden kauden ajan. – Nykyään katsotaan paljon videoita, Kuhmossakin laitettiin videoklippejä pelaajille ja käytiin videoiden avulla asioita läpi, kun jääharjoituksia oli niin vähän, Niemi sanoo. VUONNA 1953 syntyneen Niemen oma kiekkoinnostus syttyi 1960-luvun alkupuolella, kun Kajaanissa pelattiin Työväen Urheiluliiton joukkueen järjestämiä jääkiekko-otteluita, joissa kainuulaiset kohtasivat Itä-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueita. – Vaimo oli vuorotöissä ja minulla oli tyttö nukkumassa autossa. – Kun ikää tulee, niin jotkut voi luulla, että valmentaja on vanhan liiton miehiä. ”Junantuomien” pitää olla todella taitavia yksilöitä, jotka hurmaavat katsojat. – Täällä oli silloin SuPS, Kiva, Paltamon Urheilijat ja jopa Hyrynsalmen Iskulla sekä Puolangan Ryhdillä oli joukkue. Niemi valmensi Hokin junioreita pitkät pätkät seuraavien vuosikymmenten ajan. – Nykypäivänä valmennustyö on paljon tiimityötä ja jokaisella on oma vastuualue. Isossa kuvassa Niemi toivoo myös nuorille laajempaa urheilupohjaa, joka ei sido vain yhteen lajiin liian nuorena. Apua on tuonut LeijonaTV, josta näkee ottelut III divisioonaa myöten. Samalla olosuhteet ovat parantuneet, kun ulkojäät ovat Kainuussa vaihtuneet useampaan hyvään jäähalliin. TAKAVUOSILTA Niemi kaipaa isompia harrastajamääriä. Kaudelta 2004–2005 löytyy Niemen lämpöisimmät muistot, kun Hokki onnistui NHL:n työsulkukauden aikana voittamaan Kimmo Timosen ja Adam Hallin tähdittämän KalPan Kuopiossa. Joukkueessa pelasivat Jarkko Hattunen ja Veikko Karppinen, jotka tekivät molemmat hyvän uran SM-liigassa. Motivaatiota toi mahdollisuus tuoda kaksi mestaruutta putkeen Kuhmoon. VALMENTAMINEN on myös muuttunut aiempaa ihmisläheisemmäksi. KIVA HT:N joukkuetta Niemi ehti valmentaa kolmen kauden verran. Ehkäpä paras juniorikausi oli 2001–2002, jolloin Hokin C-juniorit pääsivät SM-sarjaan asti. Niemen aloittaessa päävalmentaja oli auktoriteetti ja apuvalmentajat olivat apuna. Ylemmälle tasolle mennessä vastassa alkoi olemaan Kuusamon Pallo-Karhuja, Ylivieskaa ja Nivalaa, Niemi muistelee 70-lukua. Niemi ei kaipaile takaisin vanhan ajan kulttuuriin. Onneksi nyt valmennus on ollut pitkään monen miehen työn tulos, Niemi tuumii. Mestiksessä puuttui paikalliset kiekkoilijat. Niinä vuosina pelasimme sitten vain vieraspelejä siihen asti, että saimme oman jään kuntoon. Noina aikoina Hokki pelasi ajan tapaan ulkojäillä aluesarjassa, jossa vastustajia riitti lähikunnista. KIPINÄ SYTTYI entisestään, kun Kajaanin Hokki perustettiin vuonna 1968. Ensimmäisenä Niemen valmennuspestinä oli Kajaanin Hokin E-junioreiden valmennus. Muista lajeista saa hyviä vieheitä siihen ”omaan” lajiin. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Kun uusi joukkue järjesti kartoitusta pelaajia varten, oli silloin teini-ikäinen Niemi paikalla. Ne pelaajat olivat nopeita luistelijoita ja hyviä kiekonkäsittelijöitä. – Jos edustusta haluaa vaikka Suomi-sarjaan, pitäisi se olla etupäässä kainuulaisia. – Yhteistyötä pitää lisätä vieläkin, myös edustuskiekkoilussa. Tästä toimivana esimerkkinä on jo nyt Kainuun nuoria yhdistävä joukkue Kainuu Hockey Team, jonka joukkueita pelaa ikäluokissa alle 16-vuotiaisiin asti. NIEMI ON EHTINYT nähdä valmennusurallaan jääkiekossa vahvaa kehitystä, kun laji on muuttunut jatkuvasti yhä nopeammaksi ja pelaajat entistä taitavammiksi. Vastuuvalmentaja kantaa vastuut ja kimpassa tehdään töitä ja mennään yhdessä syteen tai saveen. – Silloin tulisi valmiimpia ja taitavampia kavereita, kun on monipuolisesti harrastanut ja oppinut lukemaan peliä ja saanut pallosilmää. Taktisten kuvioiden tulemista alasarjoihin on auttanut valmentajien käyttöön tulleiden työkalujen lisääntyminen. Se oli siihen aikaan niin ihmeellistä. Kun sanoin viimeisen pelin jälkeen pelaajille kiitokset, niin kyllä siinä meni roska silmään, Niemi myöntää
maaliskuuta 2026 // 11 Nimipäivät Päivän sana Sauli, Saul (suom.), Torvald (ruots.), Paavali, Paavo, Paul, Pauli, Paulus (ort.). Nyt Orpo-Purran hallitus tekee niin. Meillä Kainuussa oma auto on käytännössä pakollinen, kun halutaan päästä töihin, polttoöljyä tarvitaan lämmitykseen ja työkoneisiin. Hätäisesti tehty ehdotus, joka väistämättä johtaa eriarvoistavaan koulutusjärjestelmään, ei ansaitse saada eduskunnan siunausta. Vaadimme, että maksullisten korkeakoulututkintojen valmistelutyö tulee keskeyttää ja resurssit ohjata olemassa olevan koulutusjärjestelmän kehittämiseen sekä opiskelupaikkojen ja korkeakoulutuksen rahoituksen riittävyyteen. varapuheenjohtaja, Demarinaiset Miku Kuuskorpi puheenjohtaja, Demariopiskelijat Öljyn hinta vaikuttaa arkeen – hallituksen on vastattava ahdinkoon Eduskunnasta Tuomas Kettunen @eduskunta.fi Kaikki ovat varmasti huolestuneena seuranneet Iranin kriisin kehittymistä. Demariopiskelijat ja Demarinaiset kritisoivat suomalaisen koulutuspolitiikan kulmakivien, maksuttomuuden ja yhdenvertaisuuden, murentamista. Jos Yhdysvaltojen retki Iranissa jatkuu kuukausia, alkavat vaikutukset tuntumaan ikävällä tavalla suomalaisten lompakoissa. Kriisiytynyttä tilannetta on nyt jatkunut neljä viikkoa ja on vain hankala arvailla sen päättymistä. Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Ilmastotavoitteiden sekä kansankeksijöiden projektien kiritys ovat esimerkkejä. Ruoan hinnan nousemiselle tulee paineita, kuten muidenkin tuotteiden hinnat alkavat tuntua kovilta kauppojen hyllyillä. En pistä yhtään pahakseni, vaikka hallitus toteuttaisi toisenlaisia toimia tilanteen helpottamiseksi. Velkaantuvan on karsittava, mutta kasvu eli innovaatiot eli ideat tarvitsevat tukea ja tekoja. Öljyn, bensan ja dieselin hintojen nousujen ohella, lannoitteiden hinnat ovat jo nousussa. Sitä riittää Palokankaalle asti. USKON, että henkilökohtaiselle, asiantuntevalle farmaseuttiselle palvelulle on jatkossakin tarvetta. 43:5 LÄHETÄ TEKSTARI 13525 Kirjoita alkuun KSVIESTI välilyönti ja viestisi numeroon 13525. Lyhytnäköinen ja helppo säästöhöyläys voikin johtaa siihen, ettei palveluita ole enää saatavilla, eivätkä hinnat ole edes laskeneet. Ps. Pelkkään tekoälyyn turvautumisen sijaan kannattaa aina varmistaa itsehoitolääkkeen henkilökohtainen sopivuus myös lähiapteekin asiantuntijalta. Siihen meillä ei ole kansakuntana yksinkertaisesti varaa. OPISKELIJAJÄRJESTÖT , SYL, SAMOK, Lukiolaiset, SAKKI ja OSKU, sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostot UNIFI ja Arene ovatkin todenneet uudistuksen olevan ongelmallinen ja varoittaneet, että uudistusta ei tule tehdä kiireellä, ilman huolellista selvitystä ja laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Seurataan, katsellaan ja kartoitetaan. Tiedetään myös, että apteekkitoiminnan vapautuminen on naapurimaissa johtanut muutamien suurten ketjujen valta-asemaan. Miina-Anniina Heiskanen 2. Espanjassa polttoaineiden arvonlisäveroa lasketaan merkittävästi ja hiilivetyjen valmistevero keskeytetään. Naton vuoksi joudumme tulevaisuudessa mukaan tappeluun ympäri maapalloa. Tiedetään, että apteekeissa annettava farmaseuttinen neuvonta tuo 855 miljoonan euron vuosittaiset säästöt vähentämällä ihmisten tarvetta hakeutua hoitoon julkisiin terveyspalveluihin. RUOTSISSA kokoomusvetoinen hallitus ja sen tukipuolue ruotsidemokraatit on tehnyt päätöksen laskea bensan ja dieselin verotusta EU:n minimitasolle. Tavara ei myöskään liiku tiestöllä pyhällä hengellä, vaan dieselillä. Koulutuspolitiikkaa ei voi Suomessa rakentaa ilman niitä, joita päätökset koskevat. Suomi elää edelleen kumipyörillä ja jos se liikenne pysähtyy, koko Suomi pysähtyy. nousee laskee 05:38 18:40 05:44 18:44 06:00 18:51 Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton. Mutta kriisiytynyt aika tarvitsee poikkeuksellisia ja väliaikaisia toimia. Se näkyy konkreettisimmin kohoavina polttoaineiden hintojen nousuina niin pumpuilla kuin lämmitysöljyn hinnoissa. En ole vaatimassa esimerkiksi euron bensaa tai jakeluvelvoitteen poistoa vaan toimia, jotta polttoaineiden hintoja saadaan kohtuullisemmalle tasolle. On hyvä suunnitella, mutta liian kauan ei voi olla toimettomana, kun tarvitaan nopeita toimia. Keskiviikkona pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesivat, ettei nyt tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä. Kysymys kuuluukin: onko hallitus valmis tulemaan kansalaisia vastaan ja tukemaan suomalaisia kriisin keskellä. Mitä tapahtuu, jos neuvontaa ei enää saa. Tässä taloustilanteessa ei ole helppoja ratkaisuja ja tiedostan, että jakeluvelvoitteen laskeminen ei auta meitä pääsemään irti tuontiöljystä. Tällä hetkellä monissa kodeissa ja yrityksissä painitaan nousevien kustannusten kanssa. Toivon totta tosiaan Suomen hallituksen olevan hereillä. Tehdään viisaita valintoja ja pidetään Suomi maailman onnellisimpana maana jatkossakin! Veli-Matti Surakka erikoisproviisori, eMBA, Kajaani Maksullisten korkeakoulututkintojen valmistelu keskeytettävä Orpo-Purran oikeistohallitus on valmistelemassa eriarvoistavaa uudistusta, jossa Suomeen tulisi maksulliset korkeakoulututkinnot. Aurinko S-salmi Kajaani Helsinki Viikko 13 Tänään 27.3. MIELIPITEET Kirjoita mielipiteesi sähköpostilla: toimitus@kainuunsanomat.fi FACEBOOKISSA Vinkkaamme luettavasta facebook.com/kainuunsanomat/ INSTAGRAMISSA Jaamme kuvia ja videoita @kainuun sanomat > MITÄ KAJAANIN pallohallin tilalle. > OSATYÖKYKYISET VOI ohjata vielä hyödyntämättömään, jonkin tahon, kenen vain, mielestä arvokkaaseen toimintaan. Kansalaisia ja yrityksiä on tuettava selviämään pahimman yli ja sille on toki hintalappu, mutta paljon isompi lasku tulisi konkurssiaallosta ja suomalaisten kotitalouksien talouden romahtamisesta. Hyvä kokonaisvaltainen palvelu on aina hintansa arvoista, ja apteekit tulee nähdä olennaisena osana hoitoketjua. Mitä tapahtuu kilpailulle, jos kotimainen kaupan duopolimme valtaa toimialan. Mielestäni nykyisellä paikalla on hyvä kallio. Jäädytysputket on, mutta toimiva koneisto puuttuu! Ulkojäiden kaudet alkavat olla aika lyhyitä. Risto P > KYLLÄ ORPON HALLITUS on hoitanut nuorten työttömyyden hyvin. Uudistuksen myötä hyvätuloiset perheet voisivat jatkossa ostaa lapsensa korkeakouluun, kun muut opiskelijat kilpailisivat jäljelle jäävistä paikoista valintakokeissa ja ylioppilaskirjoitusten arvosanoilla. Minä minä > NYT KUN EUROOPPA kasvattaa asearsenaaliaan vauhdilla, voimme antaa lähdöt täällä määräävän Naton joukoille. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Lähi-idän kriisiytyminen näkyy meidän suomalaisten arjessa. Suunnitellut uudistustoimet uhkaavat tehdä yli sadasta apteekista kannattamattomia ja muutama apteekki onkin jo sulkenut ovensa. Tämä olisi perustavanlaatuinen, eriarvoistava muutos suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja sitä valmistellaan ilman riittävää vuoropuhelua opiskelijoiden ja korkeakoulujen kanssa. VALTION TALOUSVAJETTA paikataan sieltä, mistä sitä kuvitellaan helpoimmin saatavan. Toisena urheiluun liittyvänä kysyisin Liikuntapuiston ulkojään tilannetta. SUOMEN KULJETUS ja logistiikka SKAL ry on kertonut, että vuositasolla tämä nykyinen hinta toisi noin 580 miljoonan euron lisälaskun kuljetusyrittäjille. Hormuzinsalmen ollessa suljettuna tai lähes suljettuna kuljetuskustannukset lähtevät laukalle. EHDOTIN ALKUVIIKOSTA hallitukselle täsmätoimiksi jakeluvelvoitteen väliaikaista alentamista ja polttoaineiden arvonlisäveron väliaikaista laskemista. Tavoita tielläliikkujat. Mursketta tulisi riittävästi oppilaitosten ja urheilijoiden parkkialueeksi. Tekstarit Hallituksen säästötoimet uhkaavat lähiapteekkeja Viranomaiset ovat havahtumassa vasta nyt apteekkitoiminnan kriisiytymiseen, vaikka apteekkialan sisällä hallituksen säästötoimien merkitys on ymmärretty jo paljon aiemmin. Kirjoittaja on kuhmolainen kansanedustaja (kesk.). Kohtuuttomia säästövaatimuksia viedään silti eteenpäin kansanterveydestä välittämättä. mainostajalle.hillagroup.fi Vaikuttavaa näkyvyyttä ulkomainostauluissa. Myös koneyrittäjät ovat kasvavissa haasteissa. On paljon työttömänä ja nujerrettuna
Jenni Piirainen Kainuun Hiihtoseura 20. Minerva Kela Suomussalmen Rasti 20, 3. Laura Karkkulainen Ristijärven Pyry 40, 2. Hanna Hangasmaa 18. Eemeli Härkönen 2. Naiset 35 vuotta: 1. Viljami Varis Sotkamon Jymy 18, 3. Vilho Keränen Kainuun Hiihtoseura 40, 2. ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 27.3.2026 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. Miitta Leinonen Sotkamon Jymy 40, 2. Martta Leinonen Sotkamon Jymy 36, 3. Väinämö Perkiö Ristijärven Pyry 10, 4. PNG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. Elja Kuikka Paltamon Urheilijat 9. Lissu Härkönen Paltamon Urheilijat, 37, 3. Miehet 35 vuotta: 1. Janne Tuhkalainen Sotkamon Jymy 20, 3. Jonna Vollstedt Ristijärven Pyry, 27, 3. Kaisla Vuollet Sotkamon Jymy 8. Leon Nikkanen 10, Anton Gornistov Kainuun Hiihtoseura 10, Samppa Maunuksela Sotkamon Jymy 10, 5. Lempi Kemppainen Hyrynsalmen Isku 9, 4. Sotkamon Lakipalvelu Oy Torikatu 8, 88600 Sotkamo www.lainopilliset.fi Sotkamon Lakipalvelu – Aidosti palveleva lakitoimisto Soita 050 472 2983 Roope Kauhanen lakimies (OTM), kaupanvahvistaja LEIPÄPYSÄKKI Kajaanin Kauppatorilla TIISTAINA 31.3. Aapo Moilanen Paltamon Urheilijat 8, Tuomas Moilanen Hyrynsalmen Isku 8. Emilia Turpeinen Hyrynsalmen Isku 7, 9. Aurora Kela Suomussalmen Rasti 15, 6. Nikolas Määttä Kainuun Hiihtoseura 40, 2. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. Naiset: 1. Elviira Romppainen Suomussalmen Rasti 8. Heta Kemppainen Hyrynsalmen Isku 8, 9. Kaisla Helenius Hyrynsalmen Isku 40, 2. Vertti Väisänen Paltamon Urheilijat 5, 14. RGB tukes_rgb.eps/pdf/jpg/tif/png/ai CMYK tukes_cmyk.eps/pdf/jpg/tif/ai PANTONE tukes_pms_c.eps/pdf/ai tukes_pms_u.eps/pdf/ai BLACK tukes_black.eps/pdf/jpg/tif/png/ai WHITE tukes_white.eps/pdf/png/ai su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue su oj aal ue Kuolinpesäasiat, oikeudelliset asiakirjat sekä oikeudenkäynnit ammattitaidolla. Hilla Heikkinen 10, 5. Kiira Sirviö Kainuun Hiihtoseura 16, 8. Antto Peltonen Sotkamon Jymy 21, 6. Sanni Tuhkanen Kainuun Hiihtoseura 19, 4. Huuko Härkönen Paltamon Urheilijat 40, 2. Pojat 8 vuotta: 1. Ville Korhonen Puolangan Ryhti 18, 3. Kaiken kansan hiihdot saatiin maanantaina päätökseen Ristijärven Saukkovaaralla, minne hiihtojen loppuhuipennus siirrettiin Puolangalta. Lukas Toivonen Paltamon Urheilijat 8. Ilmaisia lehtiä ja kirjoja. Aava Peltonen Sotkamon Jymy 28, 4. Pojat 16 vuotta: 1. Paavo Kemppainen Suomussalmen Rasti 28, 4. Julius Määttä Kainuun Hiihtoseura 22, 5. maaliskuuta 2026 12 // PÄIVYRI PALVELUHAKEMISTO Kuulutuksia Myytävänä Vuolijoki Ulpukkasali Vuolijoentie 4 Saara Heikura, Esko Sorsa & Pekka. Hilma Väyrynen Kajaanin Hiihtäjät 11, 8. Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. PNG (Portable Network Graphics) -muodossa olevat tunnukset on tarkoitettu nettikäyttöön sekä mm. 029 5052 166 Rovaniemellä 27.3.2026, Turvallisuusja kemikaalivirasto Varaaja: House Holding GmbH Lupatunnus: VA2026:0021 Varausalueen sijainti: Paltamo Varauksen voimassaolo päättyy: 14.3.2027 Tukes | Graafinen ohjeisto 7 Tunnetko tiedostomuodot. Anni Pasanen Suomussalmen Rasti 19, 3. Viljo Heikkinen 13, 11. tekstinkäsittelyym. Naiset 18 vuotta: 1. Jouni Ponnikas Hyrynsalmen kunta 10, Ilkka Kinnunen Kajaanin Hiihtäjät 10, 6. Aapo Sirviö Kainuun Hiihtoseura 35, 3. Miehet 18 vuotta: 1. Tytöt 10 vuotta: 1. Hiihtokausi alkaa olla lopussa tämän talven osalta. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Alma Peltonen Sotkamon Jymy 18, Martta Karjalainen Kajaanin Hiihtäjät 18, Jatta Karvonen Kajaanin Hiihtäjät 18, 7. Seela Leinonen Kainuun Hiihtoseura 40, 2. Tytöt 14 vuotta: 1. Otto Hanhisalo Kainuun Hiihtoseura 9, 6. Veikko Romppainen Suomussalmen Rasti 5, 14. Amelia Veintie 6. Alma Keränen Kainuun Hiihtoseura 40, 2. Ukko Nissinen Puolangan Ryhti 8. Lauri Härkönen Ristijärven Pyry 40, 2. YHTEISPISTEET : Tytöt 4 vuotta: 1. Tytöt 4 vuotta, 0,2 km V: 1) Miitta Leinonen Sotkamon Jymy 3.10,2. Tytöt 8 vuotta: 1. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. Ohessa hiihtocupin tulokset ja yhteispisteet. Jasmin Leinonen Sotkamo 40, 2. Arto Minkkinen Suomussalmen Rasti 9, 7. Kerttu Karjalainen Kajaanin Hiihtäjät 13, 7. Huom! Tässä ohjeistossa mainituissa EPS-muotoisissa tunnusoriginaaleissa on läpinäkyvä tausta. Rosanna Kinnunen 7, 7. Vilma Leinonen Ristijärven Pyry 6. TIF (TIFF, Tagged Image File Format) -tiedostot sopivat ns. Nea Kinnunen Kajaanin Hiihtäjät 16, 5. INKA HURSKAINEN / ARKISTO. Jami Jokelainen Paltamon Urheilijat 10, Veikko Korhonen Kainuun Hiihtoseura 10. PDF-muotoisen kuvan laatu ei kärsi, vaikka muuttaisit kuvan kokoa. Frida Heikkinen Hyrynsalmen Isku 9. Tytöt 6 vuotta, 0,2 km V: 1) Kaisla Helenius Hyrynsalmen Isku 1.12,4, 2) Martta Leinonen Sotkamon Jymy 1.46,9. Eero Tuhkalainen Sotkamon Jymy 10, Teemu Juutinen Kainuun Hiihtoseura 10, 5. Otto Moilanen Paltamon Urheilijat 3, 19. Naiset 35 vuotta, 3 km V: 1) Jasmin Leinonen Sotkamon Jymy 9.51,7. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. työpöytäkäyttöön, sillä tekstinkäsittelyym. Valitusaika päättyy 4.5.2026. Miehet 35 vuotta, 3 km V: 1) Ville Korhonen Puolangan Ryhti 9.42,1. Venny Hellström Hyrynsalmen Isku 8. Veli-Matti Kuronen Kainuun Hiihtoseura 27, 2. EPS-muotoisen tunnuksen kokoa voi muuttaa laadun kärsimättä. Tytöt 14 vuotta, 3 km V: 1) Pihla Kemppainen Suomussalmen Rasti 11.40,7, 2) Martta Karjalainen Kajaanin Hiihtäjät 12.35,9, 3) Jatta Karvonen Kajaanin Hiihtäjät 12.39,3, 4) Silja Heikkinen Ristijärven Pyry 13.52,6. Miida Härkönen Paltamon Urheilijat 40, 2. Naiset, 3 km V: 1) Laura Karkkulainen Ristijärven Pyry 9.41,5. Tytöt 10 vuotta, 1,5 km V: 1) Sanni Tuhkanen Kainuun Hiihtoseura 6.55,1, 2) Jonna Vollstedt Ristijärven Pyry 7.34,4. Tytöt 6 vuotta: 1. ohjelmat kannattavat tätä tiedostomuotoa. Livia Nikkanen 8, 4. Ville Korhonen Puolangan Ryhti 18, 4. Pojat 4 vuotta, 0,2 km V: 1) Väinämö Perkiö Ristijärven Pyry 2.28,8. Vältä TIFF-muotoisen tunnuksen suurentamista, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. Pojat 10 vuotta: 1. työpöytäkäyttöön, tekstinkäsittelyym. työpöytäkäyttöön (tekstinkäsittely ym.) EPS ei pääsääntöisesti ole sopiva. Joel Virtanen Sotkamon Jymy 4, 18. Päätös on julkaistu 27.3.2026 Tukesin verkkosivulla (https://tukes.fi/paatokset-ja-kuulutukset/varauspaatokset). Eelis Toivonen Paltamon Urheilijat 9, 6. Lauri Kemppainen Hyrynsalmen Isku 5, 17. Pojat 6 vuotta, 0,2 km V: 1) Nikolas Määttä Kainuun Hiihtoseura 56,5, 2) Kalle Härkönen Paltamon Urheilijat 1.11,3. Alexander Heikkinen Paltamon Urheilijat 8, 14. Pojat 14 vuotta, 3 km V: 1) Vilho Keränen Kainuun Hiihtoseura 11.19,8, 2) Aapo Sirviö Kainuun Hiihtoseura 14.20,4. Eljas Jokelainen Paltamon Urheilijat 9, 6. Silja Heikkinen Ristijärven Pyry, 30, Venla Pasanen Suomussalmen Rasti 30, 4. Peetu Nyman Suomussalmen Rasti 34, 3. Miehet, 3 km V: 1) Valtteri Härkönen Leivolankylän Leivo 8.49,9. Linnea Toivonen Paltamon Urheilijat 8, 6. Tytöt 16 vuotta: 1. Osmo Tiikkainen Kainuun Hiihtoseura 8. Pojat 12 vuotta: 1. Voitto Juntunen Suomussalmen Rasti 19, 2. Lenni Vollstedt Ristijärven Pyry 16, 8. Kasperi Kela Suomussalmen Rasti 20, 2. Iiro Heikkinen 17, 7. Miehet: 1. Valtteri Härkönen Leivolankylän Leivo 30, 2. Eetu Moilanen Paltamon Urheilijat 8. Tytöt 12 vuotta, 1,5 km V: 1) Alma Keränen Kainuun Hiihtoseura 5.17,9, 2) Lissu Härkönen Paltamon Urheilijat 5.24,4, 3) Nea Kinnunen Kajaanin Hiihtäjät 5.50,7, 4) Aava Peltonen Sotkamon Jymy 6.11,2, 5) Kerttu Karjalainen Kajaanin Hiihtäjät 6.16,9, 6) Hilma Väyrynen Kajaanin Hiihtäjät 6.54,0. Emma Kemppainen Paltamon Urheilijat 4. Kalle Härkönen Paltamon Urheilijat 38, 3. Pojat 10 vuotta, 1,5 km V: 1) Huuko Härkönen Paltamon Urheilijat 5.29,3, 2) Peetu Nyman Suomussalmen Rasti 6.04,8, 3) Antto Peltonen Sotkamon Jymy 6.07,5, 4) Paavo Kemppainen Suomussalmen Rasti 6.31,8, 5) Lenni Vollstedt Ristijärven Pyry 6.37,4, 6) Julius Määttä Kainuun Hiihtoseura 7.14,1, 7) Veikka Härkönen Ristijärven Pyry 10.56,4. Pojat 4 vuotta: 1. JPG (JPEG, Joint Photographic Experts Group) -tiedostot sopivat ns. Tytöt 8 vuotta, 1,5 km V: 1) Miida Härkönen Paltamon Urheilijat 6.48,3, 2) Aino Perkiö Ristijärven Pyry 11.05,2. Fanni Rantaeskola Suomussalmen Rasti 10, 4. Ellen Härkönen 18, 3. EPS (Encapsulated Postscript) -muotoisia tunnuksia käytetään painettuissa materiaaleissa (offset jne.). Pojat 14 vuotta: 1. Aleksis Määttä Kainuun Hiihtoseura 19, 3. JPEG-tiedosto on kuvanlaadultaan TIFF-tiedostoa huonompi. alkaen klo 10.45 Pääsiäisen limput, 100% ruisvartaat, ohraja perunarieskat sekä jättipullat uunituoreena (M/L) Leipäpysäkki Oulu Kaikenlaista Kaiken kansan hiihdot päätökseen Saukkovaaralla Loppuhuipennus siirtyi Puolangalta Ristijärvelle. Veikka Härkönen Ristijärven Pyry 15, Valtteri Varis Sotkamon Jymy 15, 10. Pihla Kemppainen Suomussalmen Rasti 38, 2. Tytöt 12 vuotta: 1. Nico Jurvanen Hyrynsalmen Isku 10. Selena Törmäkangas Sotkamon Jymy 20, 2. Elmeri Tervo 10, Hessu Maunuksela Sotkamon Jymy 10, 13. JPEG-muotoista tunnusta ei saa suurentaa, sillä suurentaminen heikentää kuvan laatua. Maija Pasanen Suomussalmen Rasti 18. Oona Pasanen Suomussalmen Rasti 17, 4. Aino Perkiö Ristijärven Pyry 9, Emma Heikkinen 9, 6. PDF (Portable Document Format) -muotoisia tunnuksia käytetään tuotettaessa painettuja materiaaleja (offset jne.). Visa-Kalle Korhonen Kainuun Hiihtoseura 10, Ville Kähkönen Sotkamon Jymy 10, 5. Huom! Ns. Pojat 6 vuotta: 1. Pojat 12 vuotta, 1,5 km V: 1) Ville Kähkönen Sotkamon Jymy 5.18,2, 2) Lauri Härkönen Ristijärven Pyry 5.24,9. Elmeri Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 8
JÄTÄN VÄLIIN. SÄILYTÄN KAIKKIA PUOLIKSISYÖTYJÄ KARKKEJANI TÄÄLLÄ SALAISESSA PAIKASSA MISTÄ KUKAAN EI LÖYDÄ NIITÄ. toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo ISSN 0356-3502 (painettu) ISSN 1798-7997 (verkkojulkaisu) Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Oulu Asiakaspalvelu, tilausasiat asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) Kauppakatu 11, Asiakaspalvelupiste avoinna: ma-ti klo 9-11, 12-15 Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys hillalogistiikka.fi/palaute 24/7 (vuorokauden ympäri) 010 665 7200 Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 010 665 7205 (ma–pe klo 8–20, la–su 10–20) toimitus@kainuunsanomat.fi mielipiteet@kainuunsanomat.fi kulttuuri@kainuunsanomat.fi urheilu@kainuunsanomat.fi Päätoimittaja Anne Moilanen 050 502 0155 Uutistuottaja 010 665 7250 Toimittajien henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Sanna Kiiveri-Haverinen 050 4330 153 Teemu Seppänen 0503560561 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. YKSITYISESTÄ KOKOELMASTANI. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi MISTÄ SAIT TUON TIKKARIN. kainuunsanomat.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Va. 1147 1049 9 5 3 8 6 2 4 9 3 7 7 8 5 8 6 9 8 7 4 3 2 5 9 1 6 4 8 5 3 6 9 7 8 4 1 5 2 6 7 6 1 7 2 4 8 3 2 9 1 4 6 5 2 9 1 6 4 6 7 2 1 8 8 7 2 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. maaliskuuta 2026 SARJAKUVAT // 13 B. HALUATKO YHDEN. TÄMÄ SAATTAA OLLA ANANASTA
08.00 Kapen keittiökaappaus. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 20.29 Yle Uutiset. 16.30 Kauniit ja rohkeat. 22.21 Päivän sää. 09.30 Puoli seitsemän. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kajaanin lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kajaani Petäisenniska. 09.27 Muuttopäiväkirjat. 19.15 Mäkihypyn SM: Rovaniemi. NELONEN 06.00 Bing. 14.55 Snowhow Pohjolan talvi. Eggleston Hall Durhamissa on kuulunut samalle suvulle yli sata vuotta, mutta nykyinen omistajapari haluaa pienemmän ja helppohoitoisemman kodin. Björn haluaa kunnioittaa juuriaan rakentamalla saunan samalle suolle, jolla hänen isovanhempansa aikoinaan viljelivät maata. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. maaliskuuta 2026 14 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan eteläja keskiosassa on poutaa ja sää laajalti selkenee lännestä alkaen. 14.00 Yökylässä Maria Veitola. 21.45 Yle Uutiset. 14.30 Valitut Palat Collection. 07.15 LEGO Ninjago. 20.55 Urheiluruutu. 06.05 Bing. 13.30 Kotikeittiömestarit. Lännenpuoleinen tuuli on kohtalaista. 11.15 Hiihdon SM: naisten ja miesten pariviesti (p). 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano. 06.35 Smurffit. 12.35 Pikkukaupungin poliisi. kissaeläinten, kameleiden sekä visenttien kanssa. 13.20 ELOKUVA Lännen lokarin veli. 07.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Maryn helpot kokkailut. 20.01 Unelma Lapista. 06.25 Huomenta Suomi. 13.55 Taitoluistelun MM, jäätanssin rytmitanssi. 12.30 Kauniit ja rohkeat. 00.35 ELOKUVA Enkelit ja demonit. 13.45 Valitut Palat Collection. 22.46 Oddasat. 06.10 Muumilaakson tarinoita. 16.30 Koti koiralle. 10.00 Itse asiassa kuultuna: Pertti Salolainen. Essexissä uutta omistajaa etsii mittavan remontin kokenut 1950-luvun lukaali. 15.30 Unelmia Italiassa. 15.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 08.37 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto. 17.30 Mäkihypyn MC, miesten lentomäki. 11.00 Yle Alueuutiset. 22.55 Le Bal Debytanttitanssiaiset. 09.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 01.40 Rikospaikka. 08.25 Keltainen Lumimies. 07.50 Sonic Boom. Daamit kokoontuvat yhteiselle piknikille. 21.30 Tulossa: Veikkausliiga. Kotimainen eläinohjelma. 12.05 Lomamatka 80-luvulle. 22.35 Uutisextra. 19.20 Päivän sää. 19.25 Tulosruutu. Maan pohjoisosassa päivä on vielä pääosin pilvinen ja lunta tai vettä sataa monin paikoin. Eilo on laittanut ruokaa Erjalle, joka haluaa päättää treffit tyylillä. 11.00 Koti koiralle. Talvi on saapumassa saareen ja karhut alkavat vetäytyä talvipesäänsä. 09.00 Muuttopäiväkirjat. 18.30 Puoli seitsemän. Kartanot vaihtoon. 22.20 Milli arvontalähetys. 24 Las Palmas 19 Los Angeles 30 Lontoo 12 Malaga 16 Mumbai 37 New York 10 Nizza 14 Pariisi 12 Pattaya 30 Praha +8 Rodos 19 Rooma 11 Singapore 31 Sydney 17 Tokio 17 La 16 15 22 24 19 31 11 17 32 +6 15 12 30 11 18 15 31 20 17 Su 14 16 22 24 19 32 11 21 32 13 16 13 30 +8 16 19 29 21 20 26.3. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.00 The Voice of Finland. 22.25 Tulosruutu. 17.30 Farmi Suomi. 22.02 Hiljaisuuden viesti. 19.00 Huvila & Huussi. Tiimi palaa Okavangolle. Päivän ylin lämpötila on +3...+10, maan pohjoisosassa -3...+5 astetta. Seitsemän kuukautta seurustelleiden Juliuksen ja Villen yhteistä elämää hankaloittaa Juliuksen armeijassa olo. 12.35 Jalkapallomaaottelu Uusi-Seelanti Suomi. 08.50 Jumppahetki. 19.00 Kaikenkarvaiset ystäväni. 15.00 Onnela. 21.35 Perjantai-dokkari. 18.28 Kovan viikon ilta: Kaikki muut uutiset. YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.37 Elävä arkisto: Takapihoilta valoon. Ministeri, EU-neuvottelija, puoluejohtaja ja luonnonsuojelija Pertti Salolaisen monet roolit. 18.30 Emmerdale. Toimittaja: Stefan Jansson, 2011. Lännestä alkaen pilvisyys vähenee illemmalla. 16.00 Salatut elämät. 13.00 Ostoskanava Myori.fi. 17.00 Yle Uutiset. °C -8,2 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 25.3. Pe Helsinki +6 Joensuu +5 Inari −0 Jyväskylä +8 Kajaani +4 Kemi +3 Kilpisjärvi -4 Kokkola +5 Kuhmo +3 Kuopio +7 Kuusamo +3 Lahti +9 Oulu +3 Pori +7 Rovaniemi +4 Savonlinna +5 Sodankylä +2 Sotkamo +3 Suomussalmi +2 Tampere +8 Turku +9 Vaasa +5 La +7 +6 +2 +9 +7 +5 -3 +8 +7 +9 +2 +8 +8 +9 +3 +8 +2 +7 +5 +9 +6 +6 Su +7 +6 +3 +7 +7 +2 -2 +9 +6 +8 +3 +9 +7 +8 +3 +6 +3 +7 +6 +7 +7 +7 Ma +6 +8 +5 +8 +8 +3 −0 +9 +8 +8 +5 +9 +7 +9 +6 +7 +6 +8 +8 +6 +8 +8 Ti +7 +9 +4 +8 +8 +3 -2 +7 +7 +8 +5 +9 +6 +8 +7 +7 +6 +7 +7 +7 10 +7 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 25.3. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.46 Unelmasauna. 23.00 Valomerkki. 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Kissapetojen matkassa. Talviunille. Lisäksi tavataan julkisuudestakin tuttu Pedro-käärme, joka käy puntarilla. 06.50 LEGO Friends: Uusi luku. 21.35 Erikoisjoukot. 02.30 Murha paratiisissa. 00.30 ELOKUVA Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalo. 06.45 Sunny Bunnies. Antti ja Taija painivat maksamattomien laskujen paineessa ja selvittelevät, tekevätkö he yhteisen lapsilisäanomuksen. (The Rock, USA 1996). 14.00 Valitut Palat Collection. 08.24 Galaxi. 16.40 Yle Oddasat. MTV3 06.15 Aamusää. 23.30 Tukien varassa. Englantilainen dokumenttisarja. Yhteen muuttavien parien esittely jatkuu. Radio Rockin Korporaatio vierailee saaressa ja tekee tuttavuutta mm. klo 14 °C +9,9 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 26.3. 03.25 Australian rajalla. 21.49 Urheiluruutu. 17.00 Viiden jälkeen. Kun tyytymättömät sotilaat uhkaavat San Franciscoa Alcatrazista käsin kemiallisella aseella, apuun lähetetään erikoisjoukkojen mukana FBI:n asiantuntija ja vankilasaarelta paennut vanki. 04.10 Asian ytimessä.doc: Jyrki 69 pimeydestä valoon. 21.05 Deittaavat daamit. 15.55 A-Talk. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Donna vetoaa Brookeen ja anelee, ettei tämä antaisi suuttumuksensa mennä sisaruussuhteiden edelle. 14.15 Valitut Palat Collection. Aikaa tofun hommaamiseen on vain vähän ja muutama muukin muuttuja tuo metsästykseen omat haasteensa. 10.00 Korkeasaari. Annemarie tapaa vihdoin Timon, jonka kanssa hän menee konserttiin. Katie on saanut hankkeelleen arvokkaan tukijan. 23.05 ELOKUVA Elokuva: The Rock paluu helvettiin. Isot pennut tarvitsevat paljon ruokaa, joten leijonien on metsästettävä kellon ympäri. YLE TEEMA & FEM 07.39 Sås och Kopp, suosittu sukupolvesta toiseen 08.05 Jalkapallomaaottelu Uusi-Seelanti Suomi 10.30 Antiikkimakasiini 11.00 Skavlan ja Ruotsi 12.00 Gustavia baletti Ruotsin prinssistä 14.00 Arkistojen salat 14.30 Rakkaani, kaupunki 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano 15.56 Kahden maailman välissä 16.47 Korkeasaaren eläinlapset 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55 18.00 BUU-klubben 18.40 Maailmaa muuttavia eläimiä 18.50 Kekseliäs nikkari 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30 19.53 Svenskfinland runt 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.00 Teatterikorkea 2 näyttämölle valitut 22.30 Sankari MTV SUB 06.00 MTV sääkamera 07.00 Alvin ja pikkuoravat 07.10 Muumilaakson tarinoita 07.35 Muumilaakson tarinoita 08.00 Suomen surkein kuski 09.00 Suomalainen menestysresepti 10.00 Juniori Suurmestari 11.00 Huutokaupan metsästäjät 11.30 Poliisit UK: Ajojahti 12.30 Salatut elämät 13.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 14.00 Suomalainen menestysresepti 15.00 Thank God, sä tulit! 16.30 Vintiöt 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä! 18.00 Doc: Zuckerberg: King of The Metaverse 20.00 Suurmestari UK: Champion of Champions 21.00 ELOKUVA: The Predator 23.05 ELOKUVA: Hurja joukko 02.00 Suurmestari Uusi-Seelanti 03.05 Liikennepoliisit UK 03.55 Poliisit UK: Ajojahti Katso suorat lähetykset kainuunsanomat.fi/ livelahetykset ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 26 1 4 7 10 13 16 19 22 25 Helmikuu Maaliskuu 2026 -40.0 -20.0 0.0 20.0 27 2 5 8 11 14 17 20 23 Helmikuu Maaliskuu 2026 2 4 6 Pe Alanya 17 Barcelona 15 Eilat 21 Johannesb. 19.30 ELOKUVA Elokuva: Napapiirin sankarit 4. Suosauna Tornionlaaksossa, osa 1. 11.54 Oddasat. Viime kaudelta tuttu Gabriel tapaa Ninan Mustikkamaalla. 03.20 Siltsu. 18.30 Hiihdon SM: naisten ja miesten pariviesti (p). Dylan kiittelee vuolaasti Electraa ja Williä kaikesta avusta. 16.45 Novosti Yle. Levy saadaan melkein ajoissa ulos, ja Constantinen keikka kotona Jyväskylässä on riemukas ja tunteikas. 6,6 mm Pori lentoasema -1 -5 +2 +2 +2 +2 +4 +6 +7 +6 +7 +9 +6 4 6 3 2 6 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +3 +4 +2 +2 +3 +3 +7 +7 +6 +5 +7 +6 +7 +7 +4 +6 +6 +6 5 5 5 4 4 5 5 6 6 Kajaani 26.3. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.00 Tähtiarpa. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia. 22.35 ELOKUVA Koskinen: Pudotuspeli. Anthonyn katoaminen uhkaa Rubyn ja Stephin vastikään lämmennyttä suhdetta, Aaronin ja Johnin parisuhteesta puhumattakaan. Uusi leopardinaaras kasvattaa kahta pientä pentua, ja tuttu gepardi on palannut alueelle. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.55 Taitoluistelun MM, naisten vapaaohjelma. 21.20 Unelmia Italiassa. 11.00 Luontotuokio. Imasha löytää uuden intohimon kohteen ja Vilma hyppää Tampereen junaan. (Suomi 2022) Tällä kertaa Napapiirillä juostaan perin vaikeasti löydettävän tofun perässä. Mitä kaikkea he ovat kesän aikana oppineet. 11.50 Yle Oddasat. 17.10 Pikkukaupungin poliisi. 14.45 Valitut Palat Collection. Villieläinsairaalassa kasvaneet joutsenet pääsevät takaisin luontoon. 12.00 Emmerdale. Yhteistä aikaa tavoitteleva Klaara, 25, ja omaa tilaa ajatuksilleen tarvitseva Matti, 30, ovat seurustelleet puoli vuotta, kun he päättävät muuttaa yhteen. klo 14 °C +8,1 Vantaa Kylmintä 26.3.2025 °C -15,9 Naruska Lämpimintä 26.3.2025 °C +9,7 Helsinki Sateisinta 24.3. Lapsuuden kodeissaan asuvat Anni ja Väinö saavat avaimet unelmien asuntoon ja alkavat muuttaa yhteiseen kotiin
12.00 Huvila & Huussi. Lännen lokarin veli, Yle TV1 klo 13.20. 23.55 Egyptin kadonneet aarteet. 00.25 Hiljainen todistaja. 21.50 Merisää. O: Jorma Nortimo. Otsikoiden takana joka arkipäivä. 14.35 Saarielämää. 20.00 ELOKUVA Maria Wern: Jacqueline. 18.45 Kauneusoperaatio helvetistä. 22.03 Urheiluradio. 08.00 Kohtalomme viinitarha. 15.55 Yle News. 20.00 Yle Uutiset. 22.00 ELOKUVA The Gentlemen. 09.00 Yle Uutiset. 00.55 Kohtalomme viinitarha. 08.30 Esihistorialliset naiset. 16.15 Savotta. 15.00 Yle Uutiset. 18.15 Kuningas saapuu. 23.50 Henkien piinaamat. 09.05 Jeopardy! Suomi. Kaikenkarvaiset ystäväni, Yle TV1 klo 19.00. 22.55 Apua kasvokirurgiasta. 21.15 Nooan jälkeläiset. 16.30 Australian rajalla. 23.00 Elämän tuomaa. 13.30 Animal Control. 15.00 Diili. 13.00 Yle Uutiset. 07.00 Ex-Onnelliset. 16.25 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. Arkisin kello 13 Yle Radio 1:ssä. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 00.25 Poliisit 24/7. 09.50 Yksityisetsivä Wolfe. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. Musiikin esittävät Tuohus-kuoro ja soitinyhtye, johtajanaan Juha Vintturi. 03.30 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 17.35 Näistä levyistä en luovu: Liisa Akimof. 03.40 Wheeler Dealers. 10.20 Yksityisetsivä Wolfe. 11.00 Narrin aamulaulu Katse Matteus-passioon, oppaana Topi Linjama. Valtaosa Mozartin tuotannosta liikkuu duurissa, mutta muutamiin molliteoksiin on kätketty kaikki inhimillisten pettymysten, surun ja lohdun sävelet. 18.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. KUTONEN 06.15 Arvokaman metsästäjät USA. 11.00 Arvokaman metsästäjät USA. 15.40 Lottovoittajan unelmakoti. 18.30 Top Gear Suomi. 14.00 Yle Uutiset. 16.07 Urheiluradio. Matkalla soivat eri aikakausien ja kulttuurien sävyttämät popin, jazzin, maailmanmusiikin ja instrumentaalimusiikin helmet. 14.25 Toronton lentokentällä. 01.35 Portista vapauteen. 00.15 ELOKUVA Blood Ties. 17.25 Musiikkivideoita. 16.00 Lentävä talo. 08.15 Asunnon metsästäjät. 17.00 Futurama. 23.00 Poliisit 2017 (S). 18.55 Ant Anstead: Mestarimekaanikko. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot. 00.00 Petolliset. 12.30 Sisarvaimot. 19.30 Rillit huurussa. 17.30 Petolliset. 14.05 Amazing Race Suomi. 00.45 Hitlerin viimeinen taistelu. 20.00 Salakuljettajat satimeen. 22.05 Club Millennium. 13.30 Diili. 10.30 Ostoskanava Myori.fi. 20.05 Huvila & Huussi. 11.00 Linda. 22.00 Arman ja viimeinen ristiretki. 04.20 Simpsonit. maaliskuuta 2026 RADIO JA TELEVISIO // 15 TLC 06.00 Saitureiden säästövinkit Brasilia. 15.00 Vanha testamentti avautuu. Kyseessä näyttää olevan jengirikos, mutta ase ja motiivi teolle puuttuvat. 02.35 Masked Singer USA. 23.15 ELOKUVA Fracture murtumaton. 21.00 ELOKUVA Venom. 08.07 Ykkösaamu. 02.10 Texas Metal’s Loud and Lifted. 02.40 Sinkkuillallinen. 10.02 Koko Suomen Radio. 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä. 18.45 Tuiki taivaallista. Radio 1:n aamu kutsuu lempeän rytmikkäälle matkalle maailman ympäri. 13.05 Animal Control. 15.50 90 päivää morsiamena. 06.45 Pelastajat Lappi. Musiikkikomedia Amerikan mainarista, joka palaa Suomeen pelastamaan kotitaloaan. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.25 Family Guy. 02.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.40 Yöklassinen. 16.30 Sampo ja kotivideot. 10.10 Meret ilman vettä: Kohti syvyyksiä. 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 17.00 Koko Suomi leipoo. 04.30 Autojen ensiapu. 14.35 Wheeler Dealers. ”Asemapäällikkö” Liisa Akimof on valinnut musiikkia joissa on tarinoita, vahvat lyriikat, jotka puhuttelevat erittäin syvästi ja ottavat mukaansa. 13.30 Toronton lentokentällä. 08.00 Come Home Kids. 01.25 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 13.02 Radio Suomi lähelläsi. 22.10 Greyn anatomia. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 KOPLA. 21.55 Radio Suomen Ilta. 09.20 Unelmakoti 100 päivässä. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 15.30 MasterChef Suomi. 12.30 Barnwood Builders. 07.30 Kamala taloni. Kun vastassa on kolossaalisia jättiläishaita ja uhkaavia ympäristöhaasteita, sankariemme on oltava nopeampia, fiksumpia ja urheampia uimareita kuin heidän armottomat vastustajansa kellon tikittäessä vääjäämättömästi kohti ratkaisua. 07.05 Urheiluradio. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Mies löydetään ammuttuna kirkon raunioilta. 00.55 Ketonen & Myllyrinne. 01.20 Hiljainen todistaja. 21.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 04.55 Kauneusoperaatio helvetistä. 11.50 Simpsonit. 01.55 Kirje kolossalaisille. 18.50 Iltahartaus. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Kulttuuriykkönen: Perjantaistudiossa Virpi Hämeen-Anttila, Jari Sedergren ja Heikki Pursiainen. Tuottaja-toimittaja Hilkka Nevala Vantaalta odottaa jo palmusunnuntain pieniä virpojia ja toivoo rakkauden valoa pelottavalta tuntuvaan maailmaan. 09.20 Egyptin kadonneet aarteet. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. 22.15 Hiljainen todistaja. 08.07 Radio 1:n aamu. 21.00 Temptation Island Suomi. 23.02 Club Millennium. Harry Potter ei voinut ikinä aavistaa, että hänelle oli varattu suurempi kohtalo kuin ankea elämä ilkeiden ottovanhempiensa luona. 17.45 ELOKUVA Harry Potter ja viisasten kivi. 01.35 Sugarcane: Haudattu totuus. 20.00 Australian rajalla. 15.30 112. 20.00 DJ Orion. 17.07 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 21.05 Maailman salatuimmat hotellit. 19.55 Wheeler Dealers. 11.25 90 päivää morsiamena UK. 13.00 Iholla. 21.00 ELOKUVA Collateral väärä aika väärä paikka. 07.07 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 15.40 Texas Metal’s Loud and Lifted. 02.55 Ghost adventures. Toimittajat Tapio Pajunen, Linda Pelkonen ja Antti Pilke vaativat vierailtaan vastauksia ja auttavat ymmärtämään, mistä politiikassa on kyse. 09.03 Urheiluradio. 23.50 Poliisit 24/7. 11.02 Koko Suomen Radio. 02.45 112. 09.04 Muistojen bulevardi. 19.25 Timo Kuutti & band. 10.00 Remppa vai muutto. 12.05 Tiedeykkönen:Korallit rakentavat vedenalaisia pilvenpiirtäjiä ja elättävät miljardi ihmistä nyt tutkijat elvyttävät niitä. 15.10 Lottovoittajan unelmakoti. 17.30 Herra käyttää lääkäriä. 06.50 Saarielämää. 14.40 Tohtori Paise. 20.00 Komisario Lynley. 16.07 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita. 11.00 Family Guy. 13.30 Iholla. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 21.00 TV7 Israel News. 08.00 Frendit. 12.55 Paikka auringossa. 20.00 Erikoisjoukot. 20.00 Rillit huurussa. 17.00 Uutispodcast. 08.30 Herätyksen läpimurto. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT POIMINTA YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 03.00 Ketonen & Myllyrinne. Herriotin ydinperhe on kasvanut neljään ja laajennettuna siihen kuuluu puoli kylää. 19.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 09.15 Moderni perhe. 09.30 Café Raamattu. Äänessä ovat politiikan tekijät ja maan parhaat asiantuntijat. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Amsterdam Central 24/7. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Arvokaman metsästäjät USA. 19.02 Puhelinlangat laulaa. 07.45 Se löytyi. 06.30 Koiralle koti. 00.40 Remppa vai muutto. Aika rientää Darrowbyn pikkukylässä Yorkshiren nummilla. 21.07 Puhelinlangat laulaa jatkot. 22.00 Naisten juttulaari. 18.50 Merisää. Ajatuksia tarjoileva aamulähetys, jollaista et kuule mistään muualta. 12.07 Paikka auringossa Jyrki Hakanen. 07.06 Aamusoitto. 13.30 Radio 1:n iltapäivä: Luomiskertomuksessa Thomas Hardyn Kaukana maailman melskeestä. 02.30 Ketonen & Myllyrinne. 10.50 Kadonneet. 17.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.15 ELOKUVA The Suicide Squad: Suicide Mission. 14.00 Northwind Families. FRII 06.00 Lottovoittajan unelmakoti. 01.40 Remppa vai muutto. 19.30 Yliluonnollista. 18.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. JIM 09.00 Kapen keittiökaappaus. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 04.10 Rakastaa, ei rakasta. You can also keep up with the latest updates from Yle News via Facebook, Instagram, WhatsApp and our weekly newsletter. Maailman muuttavia eläimiä, Yle Teema & Fem klo 18.40. 13.15 Voimaa Sanasta. 10.00 Yle Uutiset. 01.50 Murha paratiisissa. 23.10 Farmi Suomi. 22.00 Rony Rex (u). 08.00 Akvaariomestarit. 10.30 Arvokaman metsästäjät USA. 07.40 Löytöretki tuntemattomaan. 22.30 Arman ja viimeinen ristiretki. 00.40 Alkaisitko amissiksi. 06.50 Superhamstraajat. 20.02 Sää. 11.00 Meret ilman vettä: Kohti syvyyksiä. 19.55 Alkaisitko amissiksi. 21.00 ELOKUVA Meg 2: The Trench. 15.20 Lentoturmat hetki hetkeltä. 02.00 112. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 13.00 TV7 Israel News. 06.50 Antoni Porowski: Elämänmakuiset reseptit. 18.00 Simpsonit. 03.20 X-sukupolvi. 04.30 Kaarojen kaksintaistelu. 01.35 Latela etelä kutsuu. 07.10 Pelastajat Lappi. 19.00 Koti koiralle Australia. 18.00 Katselkaa Herran tekoja. 14.02 Radio Suomi lähelläsi. N: Esa Pakarinen, Henry Theel, Elsa Turakainen, Sirkka-Liisa Wilén, Laina Laine. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset ja sää. 03.30 The Kardashians. 16.35 Jeopardy! Suomi. 11.15 Restaurant: Impossible. 01.00 Menneisyydestä uuteen elämään. 20.00 Isännän pöydässä. 04.05 Tuohta tuhosta. 11.30 Alaskan jäälentokenttä. 06.25 Saarielämää. 03.30 Muinaiset avaruusoliot. 08.40 Asunnon metsästäjät. 17.30 Futurama. 20.30 Jerusalem studio. 21.05 Komisario Lynley. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 13.20 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 19.00 Arkeologia ja Jeesus. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. Hartaudessa lauletaan taizé-laulu ”Saavu, Henki, taivaasta”. 10.10 Jeopardy! Suomi. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.55 Rakastaa, ei rakasta. Tuoreimmat uutiset tunnin välein ympäri vuorokauden, viikon jokaisena päivänä. 14.05 Saarielämää. 06.50 Aamuhartaus. Kunnes eräänä päivänä valtava puolijätti Rubeus Hagrid tuli Harryn luokse ja kertoi hänelle totuuden vanhemmistaan sekä hänestä itsestään: Harry on velho ja hänet on kutsuttu oppimaan taikuuden ja noituuden saloja Tylypahkan velhokouluun. 14.45 Savotta. 16.30 Jaksa paremmin. 16.09 Radio Suomen Alkuilta Jenny Lehtinen. 21.00 Hitlerin viimeinen taistelu. 11.50 Villi Intia. 17.30 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 23.40 Pelastuskutsu. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. Tuottaja: Tapio Pajunen. 17.05 Urheiluradio. 07.40 Kokeile tai kuole. 07.53 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 07.10 Supertähtien yllätysremontit. 04.15 Kamala taloni. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 12.15 Kokkaushaaste. 21.00 Politiikkaradio. 11.00 Ilpoisten piiri suora lähetys. 21.45 Kirkossa keskustellaan. 15.00 Frendit. 20.30 Australian rajalla. 09.40 Moderni perhe. Sarja kertoo eläinten ainutlaatuisesta roolista ravintoketjussa ja ekosysteemissä sekä siitä, miten ne vaikuttavat maailmaan ja miten maailma vaikuttaa niihin. 16.15 Romuttamon superauto. 22.00 Sugarcane: Haudattu totuus. 13.00 Politiikkaradio. Yle News broadcasts in English daily on Yle Radio 1 (3:55 pm) and Yle Mondo (3:30 pm). 12.30 Jerusalemin vartijat. SEA. Tom Hardy esittää supersankarielokuvan pääosassa toimittaja Eddie Brockia, joka yrittää paljastaa totuuden avaruusfirman johtajasta. 12.45 Merisää. 19.00 Likaista lunta: Lahti 2001 (S). 08.25 Will Trent. 17.00 Amispäiväkirjat. 23.45 Pisaroita Popovka-miestenkoti. 07.35 Frendit. Rentoa puhetta, kiinnostavimmat vieraat ja kulttuurin ajankohtaisaiheet debatoitavina. 14.00 High Potential. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Museoiden mysteerit. 22.00 The Way Home. 00.00 Ahdingosta avaralle. Harry Potter -elokuvasarjan ensimmäinen osa. 10.30 Herätyksen merkit. 17.20 Yksi on hyvää seuraa. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 01.25 Ketonen & Myllyrinne. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Fast n’ loud. 15.00 Unelmia Italiassa. 17.10 Melbournen lentokentällä. 15.02 Radio Suomi lähelläsi. Suorana maanantaista perjantaihin. Hänen vanhempansa olivat kuolleet auto-onnettomuudessa Harryn ollessa vauva, ja koko lapsuutensa hän vietti sijaiskotinsa portaiden alla olevassa pienessä komerossa. 06.55 Museoiden mysteerit. 12.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 13.25 Tulossa: Tähdet, tähdet. 23.25 Hiljainen todistaja. 10.00 Emmerdale. 23.30 Poliisit 2017 (S). S 08.00 Yle Uutiset ja sää. 13.35 Sisarvaimot. 07.35 Amerikan lapsimissit. Eläinlääkäriaseman asiat ovat kuitenkin tuuliajolla, ja Skeldalen isäntä, Siegfried, rypee moraalisessa rappiossa. 02.55 Say Yes to the Dress Lancashire. 10.20 Harry Potter: Leipurivelhot. 09.20 Gold Rush Kultakuume. 08.05 Kokeile tai kuole. 11.55 Yksi on hyvää seuraa. 12.05 Urheiluradio. 22.23 Tuuli Saksalan keidas. 12.40 Lentoturmatutkinta. 08.50 SOS Ruotsi. 21.00 Yle Uutiset. 16.10 Huijareita ja roistoja. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.00 Kalle Haatanen: Kuinka Lapin naiskirjallisuus jälleenrakensi Suomen. 20.30 Rillit huurussa. 07.50 Merisää. TAIVAS TV7 06.00 Northwind Families. 19.00 Rillit huurussa. 09.06 Koko Suomen Radio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.10 Latela etelä kutsuu. 21.02 Urheiluradio. 17.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. Tutustu kahteentoista eläimeen pienestä muurahaisesta jättiläismäiseen valaaseen. 15.30 Savotta. 15.45 Se löytyi. 18.00 Löytöretki tuntemattomaan. TV5 06.00 Oman saaren metsästäjät. 16.20 IS esittää: Sain sen videolle. 23.20 Kummeli esittää: Mökkinaapurit. 18.35 Hartaita säveliä. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 10.00 Kosketuskohta. 00.00 Kohtalomme viinitarha. 07.00 Vanha testamentti avautuu. 23.00 Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 06.05 Radio Suomen Aamu Pirkkalainen ja Ylönen. 10.00 Duudsonit tuli taloon (S). 04.50 Kaarojen kaksintaistelu. SUOMEN TV-ENSI-ILTA Sukella vieraisiin vesiin Jason Stathamin ja toimintatähti Wu Jingin kanssa heidän johtaessaan tutkimusryhmää vaarallisella tutkimusmatkalla valtameren syvyyksiin. 08.25 1+5 tytärtä. 17.00 Top Gear Suomi. 11.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 02.50 Ensitreffit alttarilla AUS. 09.00 Vain yksi tie. 13.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. HERO 14.00 Savotta. 11.55 Asuntoni ei mene kaupaksi! 13.00 Avioparin remonttibisnes. Maria etsii tiiminsä kanssa todisteita, että murha liittyy saarella tunnettuun rikolliseen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Ketonen & Myllyrinne. 03.45 Say yes to the Dress Britannia. Juontajana Jarmo Laitaneva. 10.05 KOPLA. 14.20 Oslon ensiapuasema. 06.40 Kokkaushaaste. 11.00 Yle Uutiset. Rikostoimittaja Ruby saa vihjeitä viisi vuotta aiemmin tapahtuneesta murhasta, johon liittyy paikallinen meedio. 18.20 ELOKUVA Ruby Herring Mysteries: Prediction Murder. 16.30 Superkirja. Heidän työnsä saa kaoottisen käänteen, kun rikollinen kaivosoperaatio uhkaa heidän tehtäväänsä ja pakottaa heidät taisteluun, jossa pelissä ovat elämä ja kuolema. 18.05 Egyptin kadonneet aarteet. 13.30 Uskosta totta. 01.20 Rikoksen anatomia. 08.30 Erämaan metsurit. 12.15 Simpsonit. 12.00 Linda. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.00 The Way Home. Politiikkaradio keskustelee vallasta ja vallankäytöstä joka arkipäivä. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 18.30 Simpsonit. 19.02 Konsertteja: Tapiola Sinfonietta – Mozart in Minor Key. 06.20 Oman saaren metsästäjät. 16.50 Gold Rush Kultakuume. 17.00 Roni Back: Suomen Suurinta Piilosta. 16.00 Sampo ja kotivideot. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.25 Say yes to the Dress Britannia. 04.45 Simpsonit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Frendit. 04.15 MTV Uutiset Live. 18.00 Yle Uutiset. 12.40 Simpsonit
Laukaasta haettu noin 24 000 mätimunan erä on sijoitettu pahvisiin tai uudelleenkäytettäviin mätirasioihin eri puolille Ähtävänjokea. – Vastakuoriutuneet raakunpoikaset tarvitsevat puhdasta soraa, jonka syviin huokosiin ne voivat kaivautua ensimmäisten elinvuosiensa ajaksi. Joella on jatkettu Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n hallinnoiman Kalat ja helmet -hankkeen mätirasiaistutuksia, joiden tavoitteena on vahvistaa järvitaimenkantaa ja arvioida koskipaikkojen soveltuvuutta vaelluskalojen lisääntymisalueiksi. Vastaus löytyy professori Jouni Taskisen mukaan usein joen latvojen rakenteesta ja pohjavesivaikutuksesta. Laji elää kymmeniä vuosia ja lisääntyy hyvin hitaasti, mikä tekee sen elinkierrosta poikkeuksellisen herkkää muutoksille. Tietyissä oloissa raakun toukat eivät siis vain hyödynnä taimenta, ne voivat jopa vahvistaa sen vastustuskykyä. – Kun kalan kiduksilla oli raakun toukkia, ne suojasivat kalaa bakteeritartunnalta. Ensimmäinen istutus tehtiin Hjulforsenissa viime torstaina. Uhanalaisuuden vuoksi tutkimusmenetelmät ovat tarkasti rajattuja, ja jokainen koejärjestely vaatii lupia ja huolellista harkintaa, Jouni Taskinen kuvaa. Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n mukaan tulos viittaa onnistuneeseen kuoriutumiseen. TIMO VARILA / ARKISTO TIMO VARILA / ARKISTO " Raakkuja esiintyy viileissä joissa, mutta ne tarvitsevat muun muassa tietyn, niin sanotun lämpötilasumman, jotta toukat ehtivät kehittyä.. – Raakkuja ei voida käyttää tutkimuksissa samalla tavalla kuin yleisempiä lajeja. Erityisen haitallinen vesistöissä on Flavobacterium-bakteeri, joka tunkeutuu kalaan juuri kidusten kautta. Ja isäntäkala näyttää hyötyvän tästä myös. Miksi se selviytyy yhdessä joessa, mutta häviää toisesta. Ne eivät kilpailekaan, ne tukevat toistensa kehitystä. Viime vuonna järvitaimenen mätiä jaettiin viidelle koskipaikalle kolmisen litraa, mikä vastaa noin 18 000 mätimunaa. RAAKUN ELINKIERTO kietoutuu isäntäkalaan, loheen tai taimeneen, tavalla, joka yllättää kokeneenkin tutkijan. Kainuun Sanomat // Perjantaina 27. Ne pidättävät maahiukkasia ja estävät lietettä valumasta veteen ja turvaavat näin raakun kaikkein herkimpiä elinvaiheita. Sulfaattien vaikutus raakkuun on ollut yksi viime vuosien keskeisistä tutkimusteemoista. EVIJÄRVESTÄ ALKUNSA saava, Pedersören halki virtaava ja lopulta Pietarsaaren edustalle Pohjanlahteen laskeva Ähtävänjoki on yksi Pohjanmaan tärkeimmistä raakkujoista. Pienissä puroissa vastaavaa puskuria ei ole, ja esimerkiksi lämpötilan nopeat vaihtelut heikentävät raakun selviytymistä. Kaivostoiminnan ympäristövaikutuksista käydään vilkasta keskustelua, ja kaivosten jätevesissä esiintyvät sulfaatit voivat muuttaa vesistöjen kemiallisia oloja. Laji elää kymmeniä vuosia ja lisääntyy hyvin hitaasti, mikä tekee sen elinkierrosta poikkeuksellisen herkkää muutoksille. Liettyminen, ojitusten, maanmuokkauksen ja rakentamisen irrottaman hienojakoisen aineksen kertyminen uomaan, on Taskisen mukaan syy siihen, miksi poikaset eivät selviä. Pehmeässä liejussa ne eivät selviä lainkaan, Taskinen toteaa. Uusimmassa, julkaistavaksi lähetetyssä tutkimuksessa löydettiin vieläkin odottamattomampi ilmiö. Kun sora peittyy lietteeseen, huokoset tukkeutuvat ja poikaset tukehtuvat. Siksi puskurivyöhykkeet, kuten kasvillisuuskaistat peltojen ja uomien välissä, ovat kriittisen tärkeitä. Ähtävänjokeen istutettiin noin 1 000 pikkuraakun poikasta jatkamaan itsenäistä kasvuaan luonnossa syksyllä 2024. Lajin herkkyys näkyy myös sen esiintymisessä: raakku viihtyy vain harvoissa ja tarkkaan rajatuissa vesistöissä. Arkistokuvassa on Ähtävänjoen omasta raakkukannasta peräisin olevia poikasia, jotka syntyivät vuonna 2019 Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla. – Haluamme selvittää, miten sulfaatit vaikuttavat raakun selviytymiseen kaivosten vaikutusalueen vesissä, Taskinen kertoo. – Laitosoloissa noin 17 asteen vesi on osoittautunut raakun kasvun kannalta optimaaliseksi, viileämmässä kasvu hidastuu. Sinne on myös tehty istutuksia raakkukannan elvyttämiseksi. – Mitä enemmän toukkia on saman kalan kiduksilla, sitä paremmin ne kasvavat. ELINYMPÄRISTÖUHISTA suurin raakulle löytyy kuitenkin joenpohjasta. Myöhemmässä tarkastuksessa löydettiin 21 rasiaa, ja kaikki niistä olivat tyhjentyneet. maaliskuuta 2026 16 // UUTISET Raakku viihtyy vain harvoissa ja tarkkaan rajatuissa vesistöissä Pirkko Högkulla Jokihelmisimpukka eli raakku on yksi Suomen uhanalaisimmista lajeista ja tärkeä indikaattori jokivesien tilasta. – Raakkuja esiintyy viileissä joissa, mutta ne tarvitsevat muun muassa tietyn, niin sanotun lämpötilasumman, jotta toukat ehtivät kehittyä. – Raakun toukat kehittyvät isäntäkalan kiduksilla, ja aiemmat tutkimuksemme ovat paljastaneet, että ne voivat jopa suojata kalaa taudinaiheuttajilta. Siksi raakun elinympäristöön liittyviä tekijöitä, kuten veden lämpötilaa ja happamuutta, tutkitaan erityisen systemaattisesti, jotta lajin sietorajat ja selviytymismahdollisuudet voidaan määrittää mahdollisimman tarkasti. Se oli todellinen yllätys: loinen auttoi isäntäänsä, Jouni Taskinen ihastelee. Jokihelmisimpukkatutkija kertoo, että raakkujokien taustalla on lähes aina järvi, lampi tai kosteikko, joka tasaa veden lämpötilaa ja tuo jokeen ravintoa. Puskurivyöhykkeitä, isäntäkalojen vaellusmahdollisuuksia ja valuma-aluekunnostuksia raakkujoissa edistetään Jouni Taskisen johtamassa, kansainvälisessä LIFE Revives -hankkeessa. JOKIHELMISIMPUKAN tutkimus on vaativaa. Raakun ohella Ähtävänjoella edistetään myös muuta vesistön palauttavaa työtä