Hellepäiviä nähtiin koko kesän aikana yhteensä 50. Kesän aikana 50 hellepäivää • UUTISET A7 Epätietoa rajoituksista . Kaupunginteatteri julkaisi hakuilmoituksen keskiviikkona. Valtakunnansyyttäjä voi joutua arvioimaan Pylvään puheet • UUTISET A8 Kajaanin kaupunginteatterin johtaja vaihtuu reilun vuoden kuluttua, kun nykyisen teatterinjohtajan Helka-Maria Kinnusen seitsemänvuotinen sopimus päättyy vuoden 2022 lopussa. Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) vastaa joulukuussa Pohjanmaan käräjäoikeudessa Kokkolassa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. . • UUTISET A4 – 5 KPK:n kausi päättyi pettymykseen • URHEILU A16 Maailmalla puhutaan käsitteestä meal prepping, joka Suomessa on kääntynyt paremman sanan puutteessa preppaamiseksi. . Preppaamisella tarkoitetaan ruuan suunnitelmallista esivalmistelua yleensä yhtenä päivänä viikossa. Oikeusoppineen mukaan Pylvään ja Peltokankaan lausunnoissa on sävyeroja. Sen myötä kiinni menivät heti niin Kaukavesi, monien urheilulajien harjoitussalit kuin musiikkiopistonkin tilat. Torstai 2.9.2021 Kainuulaisten äänenkannattaja | www.kainuunsanomat.fi | N:o 202 | 3 €, tilaajalle 1,16 € TO 6 414880 026427 2 1 3 5 Antti Ylönen @kainuunsanomat.fi • MIELIPIDE A2 ”Tärkeintä on sanoa, mitä ajattelee – senhän voi myöhemmin pahoitella ja perua.” Sateinen elokuu nosti vedenpintaa OULUJOEN vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat ovat kääntyneet elokuun aikana nousuun. JUKKA KERÄNEN • UUTISET A7 Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kertoo, että kansanedustaja Juha Pylvään (kesk.) edellisviikon lausunto loisivista elintasosurffareista saattaa tulla myöhemmin hänen arvioitavakseen. Hakuaika päättyy syyskuun lopussa. Suunnitelmallisuus vähentää ruokastressiä • RUOKA A14. . Kaupunginteatteriin haussa uusi johtaja • UUTISET A5 Helka-Maria Kinnunen JUHA NEUVONEN Kesä–elokuun keskilämpötila oli Suomen keskija eteläosissa laajalti ennätyksellisen lämmin, kertoo Ilmatieteen laitos. Kuntosali Liikku oli sen sijaan normaalisti auki. Lämpimämpi kesä on ollut viimeksi vuonna 1937. Myöskään Pylväällä itsellään tai valtakunnansyyttäjällä ei ollut tätä tietoa. Kainuun soten yhtymähallitus päätti eilen Kajaanin sisäharrastustiloja koskevista rajoituksista. Poliisi ei kerro salassapitoon vedoten, onko puheesta tehty tutkintapyyntöä tai tutkintaa aloitettu. Myös Peltokangas viittasi Pylvään tavoin loisiviin elintasosurffareihin lausuessaan maahanmuuttajista
Puolueen maahanmuuttoja kotoutuslinjauksissa ehdotettiin maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten sosiaaliturvan eriyttämistä. syyskuuta 2021 6 Vt. KOKOOMUS yritti ensin. Mutta äänestäjille ”oikea” viesti menee perille. Tämän päivän kysymys Oliko Kajaanin rajoituspäätös oikea. 6 Kysymys sai verkossa 359 vastausta. Etenkin tällaisessa kriittisessä tilanteessa on vastuutonta, että rokotevastaiset ihmiset levittävät perättömiä väitteitä. Pysyvästi Suomessa asuminen ei edellytä ”kantasuomalaisuutta”, mitä ikinä sillä kukin tarkoittaakaan, yritti kuitenkin Kai Mykkänen. Jokaisen osuus on siinä tärkeä. Toivoa sopii, että kaksi viikkoa kestävän poikkeusjakson aikana tartuntojen nousu taittuu. päätoimittaja Päivi Bisi 010 665 7262 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi PÄÄKIRJOITUS // 2.9.2021 Kainuun Sanomat kysyi eilen Oletko kyllästynyt etätöihin. Taittoa harjoiteltiin aluksi piirtämällä viivoja tai linjoja juttupohjalle palstojen väliin. MIELIPIDE A2 // Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Se on nyt entistä helpompaa, sillä ajanvarausta ensimmäiseen rokotukseen ei tarvita joka rokotuspisteelle. Pylvään mukaan Suomeen tarvitaan omalla työllään toimeentulevia osaajia ulkomailta, mutta ”sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse”. Karanteenissa tai eristyksissä on satoja ihmisiä. Kainuun soten yhtymähallituksen oli päätettävä uusista kaupunkilaisia koskevista rajoituksista ja suluista. Sosiaalisen median, erityisesti Twitterin, luoma lyhytviestitapa sopii persuille kuin se kuuluisa nenä päähän. Olemme yhteisö, emmekä hillitse pandemiaa muuten kuin nostamalla rokotekattavuutta. Koululaisilla, varhaiskasvatuksen piirissä olevilla lapsilla ja heidän perheillään on lupa palata normaaliin sujuvaan arkeen. Koronarokote on syytä ottaa viimeistään nyt KAINUUN ssote saa taas apua SPR:ltä rokotuksiin ohjaamisessa. Toukokuun puolivälin tienoilla koronatartuntojen suhteellinen määrä eli ilmaantuvuusluku oli maakunnassa tasan nolla ja eilen keskiviikkona noin 240. Hän tarkoitti näillä turvapaikanhakijota. Lännen Median toimittaja hihkui oitis valinnan jälkeen: Purra joutui heti vastaamaan pakolaiskysymykseen! Voin vain kuvitella sitä riemua, mitä Purra koki, kun ”joutui” vastaamaan kysymykseen. Tartunnat alkoivat yleistyä juhannuksen jälkeen, ja ne ovat keskittyneet yhä enemmän Kajaaniin. Maanantaina Kainuun koronakoordinaatioryhmä totesi Kajaanin olevan leviämisvaiheessa. SAMALLA ON KANNUSTETTAVA kaikkia yli 12-vuotiaita ottamaan koronarokote. Perussuomalaiset ovat hallinneet suvereenisti ilmatilaa turvapaikkakysymyksessä ja kaiken lisäksi siten, että he eivät oikeasti esitä perusteluja tai argumentoi kantaansa vaan heittävät ilmaan poleemisia väitteitä ja vastaavat kysymyksiin vastakysymyksillä. Rokotuskattavuus on 12–40-vuotiailla vielä harmittavan matala, mutta se on nyt mahdollista nostaa. Se on sitä mitä pelataan. VINKKAA UUTINEN! n JUTTU n KUVA n VIDEO kainuunsanomat.fi/uutisvinkki ks.toimitus@kainuunsanomat.fi tai 010 665 7205 VERKOSSA KIINNOSTAA K oronarajoitukset tulivat voimaan heti Kajaanissa – ravintoloista päättää valtioneuvosto ” Näyttää siltä, että taisin vaihtaa ammattia” – Ville Haapasalo paistaa Kajaanissa hatsapureja, joiden piti olla näyttelijälle hauska kesätyö, mutta leivistä tulikin hitti P oronhoito ja petoruokinta törmäyskurssilla – porotalouden kannattavuus heikkenee ja ihmisarkuuttaan menettävät pedot koetaan uhkaksi K amaboko Finland sai kehittämisrahan kotimaisen kalan käytön lisäämiseksi – Kamaboko hakee nyt työntekijöitä Kontiomäkeen K ajaani hakee uutta teatterinjohtajaa – henkilöstö osallistuu valintaan K uhmon yhteislukiossa koronatartunta – 31 henkilöä karanteenissa 6 www.kainuunsanomat.fi JUHA NEUVONEN. Siihenhän se sitten tyssäsi, kantasuomalaisuuteen. Se on sitä mitä pelataan ”Ei tullut ryöstöramia, vaan nälsyhän siitä molemmille tuli, vai tuliko?” M oni ihmettelee, mitä Kainuussa kesän aikana tapahtui. Kainuun sote on avannut tällaisen palvelun Kajaanin Prismaan, ja pian samanlaiset ovat ainakin Kuhmon ja Suomussalmen neuvoloissa. Pitkän syvän hiljaisuuden katkaisi huudahdus: Se on sitä mitä pelataan! Kaikki korttipeli tuppea pelanneet tietävät, mitä tuo huudahdus tarkoittaa. Nimittäin näiden irtiottojen oveluus perustuu siihen, että sanotaan mitä ajatellaan ja kun siitä nousee haloo, pahoitellaan asiaa tai ilmaisua. Samalla moni rokotuksen empijä puntaroi aidosti mahdollisia rokotteen sivuvaikutuksia. Heidän huoliaan on ymmärrettävä ja niihin vastattava tuoreimmalla mahdollisella tutkimustiedolla. Keväällä opastamassa olivat SPR:n Kajaanin osastosta muiden muassa Tuula Löhönen ja Juha Tervo. Ei tullut ryöstöramia, vaan nälsyhän siitä molemmille tuli, vai tuliko. 6 Vastaa osoitteessa www.kainuunsanomat.fi kello 16 mennessä. Kun parlamentaarisen politiikan lähtökohtana on määrän määräävyys eli kannatuksen maksimointi, ovat muut puolueet pyrkineet haastamaan persujen ylivaltaa ihmisiä puhuttavassa kysymyksessä. Juuri sitä hän varmasti oli unelmissaan toivonut eikä esimerkiksi kysymystä vaikkapa verotuksen painopisteen muutoksesta tai valtion velkakehityksestä. Rokotteen ottamiseen tarvitaan myös omaa itseä ja nykyhetkeä laajempi näkökulma. 22 78 % en kyllä KOLUMNI Antti Ylönen @kainuunsanomat.fi A ikoinaan 1990-luvulla tuli lehden toimitukseen tietokonepohjainen lehden taitto-ohjelma. Sitten oli keskustan ”don quijoten” Timo Pylvään vuoro yrittää. HUVITTUNEENA seurasin Riikka Purran valintaa puolueen puheenjohtajaksi. MAAHANMUUTTAJAja pakolaiskysymys on noussut keskusteluun nyt, kun Yhdysvaltojen johtaman liittouman terroristijahti ja länsimaisen demokratian ja sen instituutioiden istuttaminen takapajuiseen ja heimojen hallitsemaan Afganistaniin koki täydellisen haaksirikon. Ne kirpaisevat etenkin liikuntaa, urheilua ja muita ryhmäharrastuksia
1 99 TLK ÖTÖKKÄJUOMAT 0,33 l tlk Myös UUTUUS Banskis. 01053 84200, ma–la 7-21, su 10-21 KAJAANI ERÄKAUPASTAMME! 24 -PACK 4 TLK 2 PKT 2 PKT 6 -PACK KAJAANI Uutta palvelutiskiltämme! Tervetuloa uudistuneen PALVELUTISKIMME AVAJAISIIN! 8 90 KG Kainuulainen KIRJOLOHI Kokonainen. 14 99 K-Menu GREIPPILONKERO 5,5% 0,5 l tlk 3,68/l. pantit 2,40. pantin 0,15. alv. pantit 0,90. 4 50 2000 PUSSIN ERÄ! KETTLE SOUR CREAM & ONION SIPSIPUSSIT 150 g 50 PS UUTUUS! Fazer KAURAJUOMA DUMLE 1 l Gluteeniton. 24%) www.k-citymarket.fi Puh. + 16,99 snt/min (sis. 2,99/l. 29 52 Hartwall LONG DRINK 0,33l tlk 6-pack 7,12/l. Sis. 2 99 KPL Me Naiset testasi markettien vaaleapaahtoiset halpakahvit, PIRKKA COSTARICA SIJOITTUI TOISEKSI arvosanalla 4,5/5! -21 % Voimassa 23.10. Sis. SAVUKIRJOLOHIFILEE 19 90 KG Palvelutiskiltämme TO-LA: KAALIKÄÄRYLE 1.KPL JAUHEMAKSAPIHVI 1.KPL KASVISPIHVI 1.KPL Kotiruokaa! Palvelutiskiltämme TO-LA: Jälkkäriksi! Meillä tehty! Palvelutiskiltämme TO-LA: HERKKURÄISKÄLEET 50 KPL KARJALANPAISTI 17 90 KG Kivikylän LIHAHYYTELÖ 12 95 KG Kivikylän MAALAISKINKKU MAKURASVALLA 19 95 KG MA-KE 8-19, TO-PE 8-20, LA 8-18 L e i p omo a v a tt u ! LEIPURIMME SUOSITTELEVAT TO-LA: LEIPOMO RUOKAKAUPASSA KAUPPIAAn RAnSKAnLEIPä 3 19 400 G 7,98 €/KG Ilman Plussa-korttia 2,99 /pkt (5,75–5,98/kg) COSTA RICA JAUHETUT KAHVIT 450–500 g Ei Reilu kauppa, premium blend eikä maakahvit (Brazil, Colombia tai Guatemala). saakka Voimassa 23.10. saakka Yhdessä Ravintolayrittäjien kanssa: RAVINTOLARUOKATOIMITUKSET: PAIKALLISTA YHTEISTYÖTÄ! RANCH TI & TO GOLDEN DRAGON KE & PE SUSHI SHOP DOMINO PE & LA. syyskuuta 2021 // A3 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. 4,98–5,53/kg Rajoitus 2 pkt/asiakas. 3 50 SANDELS 4,7% 0,33 l 24-pack 3,27/l. 2 49 PKT Ilman Plussa-korttia 2,85 /pkt (5,70/kg) Valio NORMAALISUOLAINEN VOI 500 g 4,50/kg. Hossa. Palvelutiskimme palvelee: Tarjoukset voimassa TO-SU 2.-5.9.2021, ellei toisin mainita. saakka Voimassa 30.10. Voimassa 23.8.2021 alkaen. Sis. pantin 0,15. Vain kotitalouksille, tuotteita rajoitetut erät. Sis. 4 50 Kotivara KESÄMEETVURSTI 150 g 11,67/kg. 2,95/l. Rajoitus 1 erä/talous. Kainuun Sanomat // Torstaina 2
syyskuuta saakka. Osa urheiluseuroista pisti harjoituksensa heti kahdeksi viikoksi jäihin, mutta esimerkiksi Kuntokeskus Liikku oli keskiviikkona normaalisti auki. Rajoitus koskee kaikkia ikäryhmiä. Päätökset astuivat voimaan heti ja ovat voimassa Kajaanin kaupungin alueella 15. Päätös velvoittaa tiloissa toimintaa harjoittavia sekä tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. PÄÄTÖS VELVOITTAA yksityisiä yhteisöjä ja säätiöitä ja muita oikeushenkilöitä, yksityisiä elinkeinonharjoittajia, kuntia ja kuntayhtymiä, uskonnollisia yhdyskuntia ja julkisoikeudellisia laitoksia, mutta ei esimerkiksi ravintoloita. . 0800 95505 ma–la 7–11 (maksuton numero) Tilaukset, lukijailmoitukset: 010 665 7200 ma–pe 9–15 Toimitus: 010 665 7205 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi ks.levikki@kainuunsanomat.fi Rajoitukset jakavat mieliä . syyskuuta saakka. Niin sanottu turvavälipäätös (§ 58d) koskee yleisölle avoimia tai rajattujen osallistujien oleskeluun tarkoitettuja tiloja. Eija Lukkari piikittämässä, Sami Tuikka piti kirjaa ja Johanna Romppanen seurasi taustalla. . Päätös koskee yli 10 asiakkaan sisätiloja ja yli 50 asiakkaan ulkotiloja. Päätös ei koske ammattiurheilemiseen eikä yksityistai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaa eikä ravitsemistoiminnasta annetun lain 1 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitettua ravitsemustoimintaa. YRITYKSET voivat hakea Valtiokonttorilta yritysten kustannustukea sulkemispäätöksestä johtuvien taloudellisten menetysten vuoksi. TILOJEN HALLINNASTA vastaavien ja niitä toiminnassaan käyttävien toimijoiden on huolehdittava, että asiakkailla, osallistujilla ja seurueilla täytyy olla mahdollisuus välttää kaikissa tilanteissa fyysinen kontakti toisiinsa sekä lisäksi säilyttää sisätiloissa vähintään kahden metrin etäisyys toisiinsa, jos he ovat sisätilassa yli 15 minuutin ajan. KORONARAJOITUKSET Mitä suljetaan • Suljettaviksi määrätään esimerkiksi: • Uimahalli, kuntosalit, ryhmäliikuntatilat, joukkueurheiluun käytettävät sisätilat (esimerkiksi jäähallit, sisähallit ja -kentät, kontaktilajien salit) • Tanssisalit ja tanssilavat • Kuorolauluun, puhallinsoittoon, harrastajateatteriin yms. KAJAANIN PRISMASSA avautui keskiviikkoaamupäivällä pop up -rokotuspiste. . Jukka Keränen • Kainuun soten yhtymähallitus vahvisti keskiviikkona Kajaania koskevat tartuntatautilain mukaiset rajoitustoimet (TtL § 58d ja 58g). Koronarajoitukset tulivat voimaan Kajaanissa Päätökset ovat voimassa kaupungin alueella 15. UUTISET A4 // Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Tarkempia tietoja ja lisäohjeita rajoituksiin liittyen saa parhaiten aluehallintoviraston verkkosivuilta. Mahdollisista ravintolarajoituksista ei tehdä alueellisia tai paikallisia päätöksiä, vaan niistä vastaa valtioneuvosto. ryhmäharrastukseen käytettävät tilat • Sisäleikkipaikat sekä kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin • Suljetuksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää ammattiurheiluun sekä lakisääteisiin palveluihin, esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, koulujen liikuntaopetukseen ja koronarokotusten järjestämiseen Turvavälipäätös koskee yleisölle avoimia tai rajattujen osallistujien oleskeluun tarkoitettuja tiloja. Rokotettava oli ottamassa ensimmäistä piikkiään, hän oli päivän 68. Päätös koskee yli 10 asiakkaan sisätiloja ja yli 50 asiakkaan ulkotiloja.. syyskuuta 2021 6 Uutistuottaja Jukka Keränen 010 6657210 6 Deskitoimittajat 010 665 7209 6 Sähköpostit: ks.toimitus@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Eikö lehti tullut. asiakas. Aiemmista suosituksista voimassa ovat edelleen esimerkiksi kasvomaskin käyttö kaikissa tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida taata. Kainuun soten yhtymähallituksen päätös rajoittaa Kajaanissa muun muassa sisäliikuntatilojen käyttöä tai jopa sulkea ne kokonaan on aiheuttanut hämmennystä. Päätös tilojen sulkemisesta (§ 58g) koskee yleisölle avoimia tai rajattuja asiakkaiden tai osallistujien oleskeluun tarkoitettuja liikunta-, urheilu-, huvitai virkistystoiminnan tiloja. Kainuun koronakoordinaatioryhmä päätti jo maanantaina lisäksi suosittaa, että matkustamista Kajaaniin tai Kajaanista tulee toistaiseksi välttää
Perusteena on tälle Riihijärven mukaan ainoastaan yksi Etelä-Koreassa tehty tutkimus, jossa 60 neliön tanssisalissa oli 20 ihmistä kuuden tunnin ajan ja siellä tuli tartuntoja. syyskuuta 2021 UUTISET // A5 Taru Paavoseppä • Kainuun soten yhtymähallituksen päätös rajoittaa sisäliikuntatilojen käyttöä jakaa mielipiteitä. Kainuun soten yhtymähallitus valitsi Halosen keskiviikkona. UUDEN TEATTERIJOHTAJAN määräaikainen työ alkaa vuoden 2023 alussa. Hän muistuttaa, ettei liikuntapaikoilla ole tullut ”hirveästi” tartuntoja. –?Jos ajatellaan terveysturvallisuutta, mikä se muu vaihtoehto olisi ollut. Soten mukaan Halonen täyttää viran kelpoisuusehdot ja häntä on pidettävä koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella kokonaisuutena arvioiden pätevimpänä. Yhtymähallitus päätti valita henkilöstöjohtajan virkaan kauppatieteiden maisteri Leena Kauniston. –?Totta kai me pistetään omat prosessimme käyntiin heti ja toimimme päätöksen mukaan, kun päätös ja tiedoksianto meille toimitetaan. Urheiluseura Kajaanin Kuohun puheenjohtaja ja nyrkkeilyvalmentaja Jarmo Eskelinen on luonnollisesti pahoillaan siitä, että syksyn kurssien aloittaminen lykkääntyi nyt ensi maanantaista 20:nteen syyskuuta. Osa tyytyy tilanteeseen, mutta esimerkiksi Kuntokeskus Liikku oli normaalisti auki, koska oli saanut asiasta tiedon vain yleisen tiedotteen kautta. –?Nyt on ajatus, että katsotaan kaksi viikkoa ja toivottavasti sinä aikana alkaisi hellittää. Kaupunginteatteri julkaisi hakuilmoituksen keskiviikkona. RIIHIJÄRVI tähdentää myös sitä, että kuntosalille kukaan ei tule sairaana treenaamaan, sillä hän ei saa siitä hyötyä vaan päinvastoin rasitus on tuolloin riski muun muassa sydänlihastulehdukselle. Tauti leviää erityisesti tavallisessa arkielämässä ja vapaa-ajan tapaamisissa. Meidän toiminta tähtää siihen, että ihmisen terveyttä ja hyvinvointia edistetään. asiakas. –?Toki harmittaa, mutta kyllähän me tietysti yhteiskuntavastuumme kannamme. RIIHIJÄRVI kyseenalaistaa myös sen, miten juuri sisäliikuntapaikat on luokiteltu korkean tartuntariskin paikoiksi. –?Koko henkilöstö osallistuu teattarinjohtajan valintaan. Rokotettava oli ottamassa ensimmäistä piikkiään, hän oli päivän 68. Kajaani hakee uutta teatterinjohtajaa Helka-Maria Kinnusen sopimus päättyy ensi vuonna. Helka-Maria Kinnunen kertoo, ettei aioa hakea jatkopestiä, mutta taiteen parissa hän aikoo pysyä. Kajaanissa Kinnunen ehtii nähdä vielä kahdet teatterikauden avajaiset, joista ensimmäinen on edessä jo tulevana lauantaina. –?Mutta jospa tilanne olisi kahdessa viikossa ohi. Se sen sijaan oli yllätys, että koronatilanne meni niin nopeasti niin huonoksi. TAITEELLISEN näkemyksen lisäksi arvostetaan muun muassa hyviä sosiaalisia taitoja, tasa-arvoista ja innostavaa johtamistapaa sekä halua näkyä Kainuussa ja valtakunnallisesti. TOISENLAISELLA mielellä on valtakunnallisen Kuntokeskus Liikku Oy:n toimitusjohtaja Johanna Riihijärvi. Meillehän tämä ei ole niin paha tilanne kuin sellaisille lajeille, joissa alkaa sarjat, Eskelinen toteaa rauhallisesti. JUKKA KERÄNEN Tolonen: ”Ei ollut vaihtoehtoja” Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen on harmissaan, että rajoituspäätös on pitänyt tehdä, mutta katsoo, että vaihtoehtoja ei ollut. Emme ajattele vain omaa hommaamme, Eskelinen sanoo. Liikku ei ollut saanut yhtymähallituksen päätöstä eikä tiedoksiantoa, miten toimia. Väliaikainen mahdollisimman laaja sulku on tarpeen, koska pelkät suositukset eivät ole riittäneet. Henkilöstöjohtajan avoinna ollutta virkaa haki määräaikaan mennessä 24 hakijaa, joista 21 hakijaa täytti hakuilmoituksessa mainitut kelpoisuusvaatimukset. Virka tuli avoimeksi, kun Olli-Pekka Koukkari irtisanoutui tehtävästä juhannuksen alla. Asia oli kantautunut vain tiedotteen kautta. Myös Kinnusen edeltäjä Miko Jaakola johti Kajaanin kaupunginteatteria seitsemän vuotta. Päätös on tehty yhteistyössä Pohjois-Suomen avin ja Kainuun soten kanssa – todettiin, että tilanne alkoi olla hallitsematon. Kainuun sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymän uusi terveysjohtaja on erikoislääkäri, lääketieteen lisensiaatti, Susanna Halonen. Henkilöstö osallistuu uuden valintaan. Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Saleilla on myös hyvä ilmanvaihto. Kajaanin Prismaan avattiin keskiviikkoaamuna pop up -rokotuspiste, jossa rokotteen sai nopeasti. Tolonen uskoo, että, kun rokotusaste nousee, taudin leviäminenkin hidastuu. KAJAANIN PRISMASSA avautui keskiviikkoaamupäivällä pop up -rokotuspiste. –?Mutta mikään muu tutkimus, tilasto tai data ei tuota tulosta tue vaan päinvastoin. Susanna Halonen Kainuun uudeksi terveysjohtajaksi. Halonen aloittaa työssä 11. Nyt on aika vaihtaa johtajaa, Kinnunen kertoo. Siksi Liikku oli myös Kajaanissa keskiviikkona normaalisti auki. Henkilöstön laatimassa hakuilmoituksessa etsitään teatterinjohtajaa vahvistamaan kunnianhimoista ja taiteellista työyhteisöä. –?Seitsemän vuotta on sopiva aika. Toiseksi käsittämätöntä on, että rajoitukset koskevat nimenomaan kuntoa ja terveyttä ylläpitävää ja edistävää toimintaa, mutta samaan aikaan ravintolat ja baarit saavat olla auki. Hänen mielestään tiedotteissa ilmoitettu päätöksen astuminen voimaan välittömästi on ensinnäkin reagointiajaksi kohtuuton. Haluamme luonnollisesti, että asia menee, kuten laissa on määritelty. Jukka Keränen • Kajaanin kaupunginteatterin johtaja vaihtuu reilun vuoden kuluttua, kun nykyisen teatterinjohtajan HelkaMaria Kinnusen seitsemänvuotinen sopimus päättyy vuoden 2022 lopussa. Päivän mittaan mahdollisuutta käytti lähemmäs sata ihmistä. Tolonen kysyy ja täsmentää, että kyse ei ole pelkästään urheilupaikoista vaan koskee kaikkia harrastustoimintapaikkoja, musiikkiopistoa sun muuta. Olemme niitä Kainuun sotelta pyytäneet, mutta emme ole saaneet. HELKA-MARIA KINNUSEN mukaan seitsemän vuotta tuntui alussa pitkältä ajalta, mutta nyt vuodet ovat olleet tarpeen, kun toimitilaratkaisujakin on Kajaanissa väännetty nelisen vuotta. Terveysjohtajan avoinna ollutta virkaa haki määräaikaan mennessä neljä hakijaa, jotka kaikki täyttivät yhtymähallituksen asettamat kelpoisuusehdot. Olemme pyytäneet myös valitusosoitetta, sillä tässä puututaan perustuslailliseen oikeuteen elinkeinonharjoittamiseen. Kajaanin teatterinjohtajalta edellytään teatteritaiteen ammattilaisuutta, tehtävään soveltuvaa koulutusta ja käytännössä osoitettua johtamistaitoa. Eija Lukkari piikittämässä, Sami Tuikka piti kirjaa ja Johanna Romppanen seurasi taustalla. Hakuaika päättyy syyskuun lopussa. –?Soten lausunto vie Kajaanin nyt leviämisvaiheeseen, se kaupungin maanantainen määräys oli ennakointi. Koronatilanne on pahentunut Kajaanissa todella nopeasti, ja Tolosen mukaan nyt vaaditaan kaikilta kaupunkilaisilta yhteistyötä tilanteen hallintaan saamiseksi. lokakuuta. Jokainen saa sanoa mielipiteensä, kertoo hallintopäällikkötuottaja Maria Tolonen. Tolonen perääkin ihmisiä rajaamaan kaikki ei-pakolliset kontaktit minimiin ja ottamaan koronarokotteen. Aivan yllätyksenä rajoitukset eivät toki tulleet. Varalle valittiin kauppatieteiden maisteri Heli Huopainen. –?Eli se todellinen riski tartunnalle kuntosaleilla on joka tapauksessa erittäin marginaalinen
Niin kauan kuin riittää. Avoinna ma-pe 10-18, la 10-17, su suljettu . www.facebook.com/intersportpiipponen THE HEART OF SPORT Salomon Speedcross 5 Maastoliikuntakenkien kruunaamaton kuningas hurjaan syyshintaan! (119,-) 79 90 Vuokatin kärkitarjoukset vaelluksille ja muihin syysseikkailuihin! (14,90) tuubihuivi 9 90 ulkoiluja lenkkeilytakkeja -40 % (39,90) Free Seamless paita 19 90 Mahtava treenitai aluspaita hurjaan syyshintaan! (89,90/99,90) Rolle ja Villis välitakit 59 90 Mukavat välitakit päällitakiksi syysviileille tai talveksi välivaatteeksi. Tarjoukset voimassa vain viikonlopun ajan to-la! (129,-) 79 90 Micro Trail TA kävelyja polkujuoksusauva Sauvan saa taiteltua todella pieneen tilaan, pituus pakattuna ainoastaan 36 cm!!! Taattua Leki laatua! PUSSIJOUSITUS JULIA-JENKKISÄNKY 120X200 CM • sisältää vaaleat puujalat 299,(899,-) Sijauspatjat 120x200 cm alkaen SUPERHINTAAN 79,95 VOIMASSA 9.9. MARKKINA VAIN YHDEN PÄIVÄN X TRA 70 % * JO PA VÄ HI NT ÄÄ N VÄ HI NT ÄÄ N. Pohjanmaan Kalusteen tuotteet -40%. Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi HUOMENNA 3.9. A6 // Kainuun Sanomat // Torstaina 2. ASTI • beige KAIKKI JENKKISÄNGYT 60 % * Kehräämöntie 22, KAJAANI • Ma-pe 10-18, la 10-15, su 12-16 *Edut normaalihinnoista, ei koske Vallilatai SUPERHINTA-tuotteita. syyskuuta 2021 PIIPPONEN, Vuokatti Vuokatinhovintie 2, 88610 Vuokatti, 08-617 8636. KAIKKI TUOTTEET 50 % * DIANA-TUOLI • musta VOIMASSA 3.9. ASTI ETU 66 % HOPEA ETU 68 % 24 95 (79,95) BELINDA-NUKKAMATTO ETU 70 % 29 95 (99,95) 133X190 cm VOIMASSA 9.9
Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä mitattiin kesäkuukausien keskilämpötilaksi 18,9 astetta, mikä on havaintoaseman vuonna 1844 alkaneen mittaushistorian korkein lukema. Ontojärven pinnankorkeus on nyt NN+ 158,45 m, joka on 15 senttimetriä keskimääräistä matalammalla. Oulujoen vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat ovat kääntyneet elokuun aikana nousuun. Hellepäiviä nähtiin koko kesän aikana yhteensä 50, kun pitkän ajan keskimääräinen hellepäivien määrä kesäkuukausina on 33. Koko kesän sademäärä oli tavanomainen tai hieman tavanomaista suurempi. Lämpimämpi kesä on ollut viimeksi vuonna 1937. Kesän kylmin lämpötila mitattiin elokuun lopulla Sallassa, jossa päästiin 3,6 asteen pakkaslukemiin. Maasalamoita oli hieman enemmän kuin keskimäärin kesäkuukausina. Ainoastaan Lapin länsija pohjoisosassa sademäärät jäivät pitkän ajan keskiarvojen alapuolelle. Tämän vuoden kesäkuukausina koko maan keskilämpötila oli 1900-luvulta alkavien tilastojen toiseksi lämpimin. Myös Sotkamon reitillä ollaan lähellä viimeisen kymmenen vuoden keskimääräisiä pinnankorkeuksia. Tulovirtaama Oulujärveen on ennusteiden mukaan samalla jaksolla hieman normaalia suurempaa ollen noin 200–250 kuutiota, kertoo Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstelystä vastaava Mikael Heikkilä Fortumilta. Hyrynsalmen reitillä Kiantajärven pinnankorkeus on NN+ 198,86 m, joka on 15 senttimetriä viimeisen kymmenen vuoden keskiarvoa korkeammalla. Elokuussa helleraja ylittyi enää vain yhden kerran.. päivä, jolloin korkeimmat lämpötilat – 25,7 astetta – mitattiin Kouvolassa ja Virolahdella. Suurimmat poikkeamat mitattiin maan eteläosissa, missä keskilämpötila jäi paikoin noin puoli astetta alle pitkän aikavälin keskiarvon. KIIMASJÄRVEN pinnankorkeus on NN+ 137,61 m, joka on kaksi senttimetriä keskimääräisen yläpuolella ja Nuasjärven pinnankorkeus on NN+ 137,47 m, joka on kaksi senttimetriä keskimääräisen alapuolella. Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Oulujoen vesistöalueella satoi elokuun alkupuoliskolla keskimäärin 86 millimetriä, joka on 120 prosenttia keskimääräistä suurempi sademäärä. Viileämmän elokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa. Bean Better Härkäpapupala Thai tai basilika, 250 g (15,96/kg) 3 99 UUTUUS! Vain S-ryhmän ruokakaupoista Vesimeloni 1. Tavanomaista suurempien sateiden myötä tulovirtaamat säännösteltyihin järviin ovat lähteneet nousuun ja ovat tällä hetkellä tavanomaista suuremmat, tiedottaa Fortum. Suurin vuorokauden sademäärä, 71,4 millimetriä, mitattiin Kuhmossa Kalliojoen havaintoasemalla elokuun 3. Kulunut kesä lämpimin yli 80 vuoteen Kesän aikana oli yhteensä 50 hellepäivää. lk, Suomi 1 79 kg Leikkala Kalaleikkele Savu, 100 g (29,90/kg) 2 99 Foodin Chia Good Sitruuna, mango tai kolme marjaa, 145 g (10,97/kg 1 59 UUTUUS! Vain S-ryhmän ruokakaupoista UUTUUS! Vain S-ryhmän ruokakaupoista Voim. Elokuu oli laajalti selvästi tavanomaista sateisempi. Eniten hellepäiviä mitattiin Kouvolan Anjalassa, jossa nähtiin myös kesä–heinäkuussa ennätyksellinen 31 päivän yhtäjaksoinen helleputki. 1.–5.9. syyskuuta 2021 UUTISET // A7 tuotteet nyt meillä. Kesäkuukausien korkein lämpötila mitattiin heinäkuun puolivälissä Heinolassa, jossa elohopea nousi näyttämään tasan 34 astetta. Fortumin mukaan Oulujoen vesistöalueen säännösteltyjen järvien virkistyskäytön tavoitetasojen alarajoja ei alitettu kuumasta ja kuivasta kesästä huolimatta. Vuokkijärven pinnankorkeus on NN+ 188,59 m, joka on kahdeksan senttimetriä keskimääräistä matalammalla. Vähäsateisen heinäkuun aikana Oulujärven pinta laski keskiarvon alapuolelle, mutta on nyt sateisen elokuun aikana noussut keskiarvoon. Elokuun ainoa hellepäivä oli 13. KUUKAUDEN SUURIN sademäärä, 189,8 millimetriä, mitattiin Nurmijärven Röykän havaintoasemalla. päivänä. Kotimaista Siikafilee nypitty, 250 g (27,60/kg) säävaraus, Suomi Rajoitettu erä Sirkku Rautio • Kuumaa ja kuivaa kesä–heinäkuuta seurasi tavanomaista viileämpi ja sateisempi elokuu. OULUJÄRVEN pinnankorkeus on nyt NN+ 122,64 m, joka on viimeisen kymmenen vuoden keskiarvon tasolla. 1.–5.9. Jyväbroiler Broilerin filee 390 g (10,23/kg), Suomi 3 99 Rajoitettu erä 6 90 Voim. STT, Emmi Tilvis, Elias Peltonen • Kesä–elokuun keskilämpötila oli Suomen keskija eteläosissa laajalti ennätyksellisen lämmin, kertoo Ilmatieteen laitos. –?Oulujoen virtaamien ennustetaan olevan syysja lokakuussa hieman keskimääräistä korkeampia. Varsinkin Pohjois-Pohjanmaalta Keski-Suomeen sekä Pohjois-Savoon ulottuvalla alueella sademäärät olivat paikoin poikkeuksellisen suuria. Maan eteläja keskiosassa oli yleisesti harvinaisen sateista. Elokuun runsaista sateista lisää vettä järviin Kuhmon Kalliojoella elokuun sade-ennätys 71,4 millimetriä
Peltokangas joutuu vastaamaan syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Luodaan ilmapiiriä, että olisi oikeutettua poistaa heidät, Nuotio arvioi. VALTAKUNNANSYYTTÄJÄLLÄ ei ole Pylvään ja Peltokankaan tapauksessa estettä syyttää, sillä kyseiset lausunnot on annettu eduskunnan ulkopuolella. Lisävaikeuksia tuo se, voidaanko loukattu ryhmä määritellä kansanryhmäksi, vaikka sanat olisivat loukkaavia. Kun kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) puhui maahanmuuttajista vieraslajeina suuressa salissa, syytettä ei voitu nostaa, sillä eduskunta ei antanut syytelupaa. Molemmat poliitikot ovat puolueidensa kärkeä. Saa kirjata pöytäkirjaan, kiitos.” Juha Pylvään puheet syyniin. Sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse. FAKTA Näistä lausumista kyse JUHA PYLVÄS • Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja 25.8. –?Ongelmallista on yleistys sekä ihmisarvon kiistäminen. . syyskuuta 2021 Joonas Kuikka, Sakari Hällfors • Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sanoo, että keskustan kansanedustajan Juha Pylvään edellisviikon puhe ”sosiaaliturvalla loisivista elintasosurffareista” saattaa tulla hänen arvioitavakseen myöhemmin. Hyttinen lisää, että laki mahdollistaa syytteen nostamatta jättämisen, jos epäillystä rikoksesta on odotetavissa ainoastaan sakkorangaistus ja syyllisyyden katsotaan olevan riittävän vähäinen. A8 // UUTISET Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Peltokankaan lausumiin verrattuna sävy on aavistuksen neutraalimpi. Mauri Peltokankaan Facebook-päivitykset ovat vuoden 2020 kesältä, ja niitä käsitellään Pohjanmaan käräjäoikeudessa hänen kotikaupungissaan Kokkolassa 1. –?Peltokankaan päivityksessä toivotaan, että loisivat elintasosurffarit painuvat helvettiin. Molemmat puhuivat maahanmuuttajista, tarkemmin turvapaikanhakijoista. –?En ota tähän yksittäistapaukseen ennakkokantaa, enkä kommentoi asiaa enemmälti siitä syystä, että asia saattaa tulla arvioitavakseni myöhemmin, Toiviainen vastasi Lännen Median kysyttyä asiasta. Juuri tajusin, että se johtuu siitä, että täällä ei Mogadishun murre kuulu, vuohipaimenet ei meuhkaa, eikä näy ainuttakaan kamelia tai lentävää mattoa parkissa.” • ”Sisäministeri Ohisalo sanoi julkisuudessa, että perussuomalaiset haluavat, että turvapaikanhakijat eivät tee mitään. Professori ei ota kantaa, pitäisikö poliisin tutkia myös Pylvään tapaus, vaan päätös kuuluu viranomaisille. Keskustan ryhmänjohtaja Juha Pylväs käytti samanlaista termiä osasta maahanmuuttajia kuin perussuomalaisten varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas, joka joutuu oikeuteen. Facebook-videossa: • ”Ajeltiin rouvan kanssa puutarhaostoksille Ylivieskan Kärkkäiselle. . Raja tulee kuitenkin vastaan, ja sen määrittävät tuomioistuimet, sanoo Nuotio. Voin vastata ministerille, kyllä haluan. Hyttinen uskoo, että syyttäjä voi huomioida senkin, että henkilö on pahoitellut sanomisiaan. Pylväs totesi puheessaan, että sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita emme tarvitse. Hän muistuttaa, että kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tullut tuomio suurimmassa osassa viime vuosina oikeuteen menneissä tapauksissa. Se saa aiheuttaa vastaanottajassa hämmennystä ja pahaa mieltä. Arkistokuva on loppuvuodelta 2019, kun eduskunnassa oli hiljainen hetki menehtyneen puoluetoverin muistolle. RASKAUTTAVAKSI Pylvään puheen tekee Nuotion mukaan sana loisiva, joka viittaa loiseen. Hän sanoi myös pitävänsä kiinni viestinsä sisällöstä. Ylivieskalainen Pylväs siirtyi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi, kun edeltäjä Antti Kurvisesta tuli tiedeja kulttuuriministeri. Loiset ovat tyypillisesti vihapuhetta. puolueen kesäkokouksessa: • ”Kyllä me tarvitsemme Suomeen myös omalla työllään toimeentulevia osaajia ulkomailta. Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttisen mukaan panettelu ja solvaus ovat vaikeita termejä tulkittavaksi sananvapauden näkökulmasta. Kansanedustajan puhevapaus on siis käytännössä suurempi eduskunnassa kuin sen ulkopuolella. KESKUSTAN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs käytti kovaa kieltä sosiaaliturvan varassa elävistä maahanmuuttajista. Pylvään käyttämät termit toivat mieleen kansanedustaja Mauri Peltokankaan (ps.) tapauksen. Ei voida siis sanoa, että valtakunnansyyttäjän kynnys nostaa syyte olisi liian matalalla. Toiviainen ei kuitenkaan ota kantaa, ylittääkö Pylvään puhe syytekynnyksen. Myöskään Pylväs itse ei tiedä, onko tutkintaa aloitettu. –?En tunnista ”sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita” juridiseksi kansanryhmäksi, Hyttinen kertoo. Pohjanmaan poliisilaitos vetosi salassapitovelvollisuuteensa, eikä vahvistanut suuntaan tai toiseen, tutkiiko se Seinäjoella 25. joulukuuta alkaen. elokuuta pidettyä puhetta. –?Sananvapauden suoja korostuu poliittisessa puheessa. Peltokangas toivotti Facebook-päivityksensä yhdessä osassa ”loisivien elintasosurffareiden painumista helvettiin”. Toistaiseksi valtakunnansyyttäjällä ei ollut tietoa, onko Pylvään puheista tehty rikosilmoitusta tai poliisi aloittanut tutkintaa. –?Sitten pitää huomioida poliittinen sananvapaus, joka tuo toisaalta paljon vastuuta, Hyttinen sanoo. –?Sitä Pylvään lausumassa ei ole. PERUSSUOMALAISTEN toinen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas joutuu joulukuussa oikeuteen vastaamaan Facebook-lausunnostaan. Politiikan kieli on koventunut, eikä muutos rajoitu perussuomalaisiin, kuten Pylväänkin tapaus osoittaa. HELSINGIN YLIOPISTON rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio näkee Peltokankaan ja Pylvään kannanotoissa samankaltaisuuksia, mutta myös sävyeroja. Nuotio muistuttaa, että perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sai 2012 tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan korkeimmassa oikeudessa. Se on selkeämmin poliittinen ilmaisu. Pylvään on juridisesti vaikea tulkita uhanneen sanoillaan ketään suoraan, joten jäljelle jäävät panettelu ja solvaus. Kokkolalainen Peltokangas valittiin elokuun puoluekokouksessa perussuomalaisten varapuheenjohtajistoon. Kaikista tärkeintä on tietenkin saada suomalaisille työttömille töitä.” MAURI PELTOKANGAS • Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja luki vuodentakaiset käräjille vieneet päivityksensä 12.8. Pylväs pahoitteli käyttämäänsä sanamuotoa pian puheensa jälkeen Facebookissa. Niille ei löydy laista tarkkaa määrittelyä, vaan niiden käyttö nojaa muutamiin esimerkkitapauksiin. Tuomio tuli muun muassa siitä, että Halla-aho piti loisimista somalien kansallisena erityispiirteenä. Jos Pylvään tapauksen tutkinta alkaa, valmista voi joutua odottamaan. Minä haluan, että kielteisen päätöksen saaneet ja muut loisivat elintasosurffarit painuvat helvettiin tästä maasta. Ihmettelin, miksi on niin hyvä ja rauhaisa mieli. PYLVÄÄN TAPAUKSESTA tekee vaikean myös se, voidaanko hänen käyttämiensä sanamuotojen tulkita vastaavan kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevaa pykälää. Rikoslain mukaan kansanryhmää vastaan kiihottamisessa joko ”uhataan, panetellaan tai solvataan” tiettyä kansanryhmää. LÄNNEN MEDIAN ARKISTO
–?Vaikka tämä on ensisijaisesti meille ilmastoriihi, kyllä vihreillä on valmius keskustella myös työllisyystoimista, jotta asiat menevät eteenpäin eikä niiden kanssa tule kiire, Ohisalo sanoi STT:lle. –?Jos ammattiyhdistysliike ei ole mukana paikallisessa edunvalvonnassa, niin aika herkästi lipsahtaa siihen, että työnantaja valvoo etuja pöydän molemmin puolin, Eloranta varoitteli. Valmistelu on kuitenkin vielä kesken, joten yksittäisistä toimista hän ei linjaa. Kyse on vihreiden mukaan hallitusohjelman toteuttamisesta eikä siitä, että puolue olisi vaatimassa jotain lisää. –?Kyllä pitää olla varmaa, että hiilineutraaliuspolku on se, millä me ollaan. Puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalon mukaan tulokseksi ei riitä, että perustetaan uusia työryhmiä. Hän korosti, että alalla on pitkät perinteet paikallistason sopimisesta. KESKUSTA ON painottanut, että kyse on talousja työllisyysriihestä. Eloranta sanoi SAK:n työmarkkinaseminaarissa, että luottamusmiesjärjestelmä on edunvalvonnan ja yhteistyön tekemisen kannalta ydinasia, koska vain luottamusmiehellä on tukenaan ay-liikkeen tarjoama tuki ja koulutusmahdollisuudet. UPM ilmoitti olevansa valmis järjestämään työehdot vuodenvaihteen jälkeen ilman työehtosopimuksia työlainsäädännön, UPM:n käytäntöjen ja henkilökohtaisten työsopimusten perusteella, ellei liiketoimintakohtaisia sopimuksia Paperiliiton kanssa synny. STT Eloranta ehdottaa lakia vahvistamaan luottamustyötä SAK:N puheenjohtaja Jarkko Eloranta. PUOLUE ON esittänyt muun muassa liikenteen päästökauppaa, joka ohjaisi liikenteen päästöjen puolittamisen suuntaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Emma Karin mukaan esitysten tekeminen ei saisi levätä vain vihreiden harteilla. Eikä se vielä tätä edes ratkaisisi. Myös luottamusmiesjärjestelmä olisi vaakalaudalla. Paperiliitto laskee, että UPM:n ehdoilla keskimääräinen palkka putoaisi vähintään kolmanneksen. –?Opiskelijan päätyö on tietysti opiskelu, jotta tutkinto valmistuu. –?Olennaista on löytää ratkaisu, jolla Suomen Akatemian myöntämään rahoitukseen kohdistuvilta lisäleikkauksilta vältytään ensi vuoden osalta. Jokainen suomalainen perhe ei voi istuttaa tuhatta puuta, vaikka kuinka niin haluaisikin. Ohisalo on toiveikas, että työllisyystoimista löytyy yhteisiä näkemyksiä. UPM:n kanssa todella on vaikeaa, Vanhala sanoi. –?Jos nämä eivät kelpaa, haastan kaikki muut puolueet tekemään omia esityksiään syksyn ilmastoriiheen. ANTTI AIMO -KOIVISTO / LEHTIKUVA. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Suomen Akatemian rahoitus turvattava Vihreiden eduskuntaryhmä toivoo myös, että paljon puhututtanut Suomen Akatemian rahoitus onnistuttaisiin turvaamaan budjettiriihessä. Nokittelun sijaan nyt on syytä korjata tämä ilmeinen ongelma, joka on herättänyt jo laajaa huolta tiedekentällä, vaati ryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö. Ohisalo: ”Tulokseksi ei riitä, että perustetaan työryhmiä” PUHEENJOHTAJA Maria Ohisalo vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksen tiedotustilaisuudessa Evon retkeilyalueella keskiviikkona. Ohisalo toivoo, että budjettiriihessä päästään vääntämään keinoista, joita pitäisi tehdä eikä siitä, tarvitseeko niitä ylipäätään tehdä. • SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta esittää harkittavaksi, pitäisikö työpaikkojen luottamusmiesten asemaa vahvistaa lainsäädännöllä. Hallitus linjasi kevään kehysriihessä, että hallituskauden loppuun mennessä tehdään päätöksiä uusista työllisyystoimista, jotka vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. Vihreät vaatii ensi viikon budjettiriihestä päätöksiä puuttuvista päästövähennystoimista. Muiden alan yritysten kanssa neuvottelut ovat sujuneet paremmin, Vanhala jatkoi. Tavoitteen saamiseksi päästöjä pitää vähentää vielä 11 megatonnia. syyskuuta 2021 UUTISET // A9 STT, Saila Kiuttu, Susanna Jääskeläinen • Vihreiden eduskuntaryhmä vetosi keskiviikkona vahvasti muihin hallituspuolueisiin, jotta ensi viikon budjettiriihessä päästään päästöjen vähennystavoitteeseen. Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko on sanonut, että budjettiriihen tärkein asia on varmistaa, että työpaikoille löytyy työntekijöitä. Iltaja yötyölisät maksettaisiin, mutta muut työehtosopimukseen kirjatut lisätä jäisivät pois. EDUSKUNTARYHMÄN puheenjohtaja Emma Kari, puheenjohtaja Maria Ohisalo ja ulkoministeri Pekka Haavisto vihreän eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Vaikka veikkausvarojen suhteen ei ole löydetty vielä pysyvää järjestelyä, hallituksella on aina valta päättää tulevan vuoden budjetista. Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Vihreät on vaatinut, että riihessä tehdään loput ilmastopäätökset, jotta Suomi saavuttaa ilmastoneutraaliustavoitteensa vuonna 2035. Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala totesi seminaarissa, että UPM:ssa ei ole sopimushalukkuutta. Metsäteollisuus ilmoitti viime vuonna, että se ei enää neuvottele työehtosopimuksista, jolloin neuvottelut siirtyvät yritystasolle. Onneksi vain siinä yhtiössä. Ehdotuksien on kuitenkin pohjattava tutkittuun tietoon ja niillä on oltava aitoja vaikutuksia. –?Se haluaa voimakkaasti murtaa sopimusrakenteet, poistaa koko luottamusmiesjärjestelmän ja keskustella jäsenmaksuperinnästä. Lisäksi se on esittänyt raivausmaksua, jolla pystyttäisiin puuttumaan turvepeltojen raivaamiseen sekä maatalouden uudelle tukikaudelle asetettavia selkeitä päästövähennystavoitteita. Pitää pystyä osoittamaan, että tietty määrä päästöjä vähennetään tietyillä toimilla ja tietyllä aikavälillä, Ohisalo sanoi eduskuntaryhmän kesäkokouksen tiedotustilaisuudessa. Kysymys luottamusmiesten asemasta on kärjistynyt metsäyhtiö UPM:n ja Paperiliiton neuvotteluväännön myötä, jossa UPM haluaa neuvotella liiketoimintakohtaiset ja Paperiliitto koko konsernia koskevan työehtosopimukset. Esimerkiksi keskustan ehdotus opintotuen tulorajan nostosta on keino, jota vihreät on valmis tarkastelemaan. Jos tulorajojen nostolla on vaikuttavuutta, se kannattaa keinovalikoimaan ottaa, Ohisalo sanoi
–?Koko ajan pitää muistaa, että tämä tilanne on aika lailla ennustamaton. ENNUSTELAITOKSET ovat viime päivinä hilanneet ylös arvioitaan talouskasvusta. –?Liikkuva ja tarvittaessa värillinen valo antaa paljon mahdollisuuksia tuoda teoksen veistoksellisia muotoja pimeään vuodenaikaan esiin, lautakunta kiittää. Globaali pandemia näkyy Suomelle vientivetoisena maana vahvasti vientikysynnän kautta. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan kyseessä on aiempia kierroksia huomattavasti suppeampi tukikokonaisuus, joka kohdentuu koronarajoituksista eniten kärsineille aloille. –?Yritän vielä elää siihen asti, että näen sen, 92-vuotias Tellervo Koivisto sanoi. Paraatipaikalla! Palkintolautakunnan mukaan Välittäjä tuo uudenlaisen keveämmän näkökulman perinteisiin presidenttimuistomerkkeihin. Nyt kukaan ei voi sanoa, onko tämä neljäs se viimeinen. Kaulasta kiehtoo ajatus siitä, että teokset ottavat katsojan sisäänsä. Näistä kuvanveistäjä Kirsi Kaulanen lähti liikkeelle, kun hän alkoi suunnitella ehdotustaan presidentti Koiviston muistomerkiksi. Aivan selvää kilpailuun osallistuminen ei ollut. Meillä on neljäs aalto koronasta menossa, aiemmissa pandemioissa on ollut kaksi aaltoa. –?Se kuvaa suomalaisuutta ja suomalaista yhteiskuntaa aika hyvin. syyskuuta 2021 STT, Merja Könönen • Keskusteluja isän kanssa ja isän kirjahyllystä löytyneet kirjat presidentti Mauno Koivistosta. Muistomerkin on määrä olla valmis marraskuussa 2023, jolloin presidentti Koiviston syntymästä on kulunut 100 vuotta. Asiasta taustatilaisuudessa toimittajille kertonut Lintilä arvioi, että kokonaisuudessa puhutaan noin 10–20 miljoonan tukisummasta, kun edellisellä, vielä käynnissä olevalla neloskierroksella on nyt jaettu noin 40 miljoonaa. Nyt Kaulasen olo on iloinen ja ylpeä. Elinkeinoministeri lupailee lisätukea kärsineille aloille Lintilän mukaan ravintolaja tapahtumaaloille suunnattava tukikierros on aiempia huomattavasti suppeampi.. Palkinto on arvoltaan 20 000 euroa. –?Minua puhutteli aina, että hän oli välittäjä idän ja lännen välillä, ja hän vei meitä kohti EU:ta. –?Mitään näitä ei ole käyty vielä läpi. Tummia pilviä talouden toipumisen ylle aiheuttaa etenkin osaavan työvoiman saatavuus, mutta lisäksi Lintilä sanoo olevansa erityisen huolissaan komponenttien saatavuudesta. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA ”Minua puhutteli aina, että hän oli välittäjä idän ja lännen välillä, ja hän vei meitä kohti EU:ta.” KIRSI KAULANEN Kuvanveistäjä STT, Susanna Jääskeläinen • Koronasta kärsineille yrityksille suunnatusta kustannustuesta on tulossa haettavaksi vielä viides kierros. Presidentin elämänkaari kosketti SUUNNITTELUKILPAILU Kolme palkintoa ja kolme tunnustuspalkintoa • Viime lokakuussa avattuun suunnittelukilpailuun tuli 110 hyväksyttyä ehdotusta. Mukavalta tuntuu sekin, että aivan lähettyvillä on toinenkin oma työ: niin ikään teräksinen Gaia-veistos, joka riippuu Musiikkitalon aulan katossa. –?Presidentti on vaikea julkisen kilpailun aihe, se on niin voimakas aihe. Presidentti Koivisto kuoli toukokuussa 2017. Valaistus on tärkeä osa teosta. Lipposelle oli hyvin tärkeää, että muistomerkki sijoitetaan Pikkuparlamentin puistoon Helsingissä. –?Yleensäkin ne sektorit, joissa ihmisten ostoskäyttäytyminen ei ole normaalia, vaan se johtuu vallitsevasta tilanteesta, Lintilä sanoi. A10 // UUTISET Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Muistomerkkikilvan voittaja Kirsi Kaulasen työssä katsoja pääsee kävelemään presidentti Mauno Koiviston muistomerkin lävitse. Hän oli presidentti vuosina 1982–1994. Kaikkonen huomautti, että voittajaksi valittiin ensi kertaa nainen. –?Tämä on iso asia, joka tulee hallitsemaan ja määrittelemään paljonkin tilanteita. Työ on tarkoitus toteuttaa voittajaehdotuksen pohjalta. Kaulanen oli 13-vuotias, kun Koivisto nousi presidentiksi. KILPAILUN JÄRJESTÄMISESTÄ vastasi muistomerkkitoimikunta, jota on johtanut entinen pääministeri Paavo Lipponen. Niinpä tässäkin työssä katsoja pääsee kävelemään muistomerkin läpi. PALKINTOLAUTAKUNNAN taiteilijajäsen kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen sanoo, että voittajan haluttiin kuvastavan myös tätä aikaa. Näitä ovat esimerkiksi ravintolaja tapahtuma-alat. Taustalla Assi Koivisto ja Heikki Allonen. Olen ainoastaan linjannut, että se tulee ja se tulee tällaisena kohdennettuna suppeammalle ryhmälle, Lintilä sanoi. Nyt taisi olla Toyota viimeisenä, joka ilmoitti tuotannon merkittävästä vähentämisestä komponenttien saatavuuteen vedoten. Kiillotetusta ruostumattomasta teräksestä tehty keveä ja ilmava teos Välittäjä voitti muistomerkin suunnittelukilpailun. ROUVA Tellervo Koivisto ja kilpailun voittaja Kirsi Kaulasen ”Välittäjä ” presidentti Mauno Koiviston muistomerkin suunnittelukilpailun tulosten keskiviikkona pidetyssä julkistamistilaisuudessa Helsingissä. Lintilän mukaan tukikierroksen aikataulu ja muut yksityiskohdat ovat vielä auki. Lintilä arvioi, että luvuissa näkyy nyt patoutunutta kulutuskäyttäytymistä, joka voi kestää parikin vuotta. Kaulanen kertoo, että Koiviston elämänkaari työläisestä presidentiksi kosketti. –?Että se vie julkisen taiteen esitystapaa eteenpäin ja liittyy tähän päivään ja tämän päivän taiteeseen. • Toisen palkinnon sai Matti Vesasen teosehdotus Hitaalla tiellä (15 000 euroa) ja kolmannen palkinnon Pauno Pohjolaisen Sillanrakentaja (10 000 euroa). Tämä tuntui kylmän sodan keskellä turvalliselta hahmolta. Keskiviikkoiseen julkistustilaisuuteen osallistunut presidentti Koiviston puoliso Tellervo Koivisto luonnehti voittajatyötä upeaksi. • Tunnustuspalkinnon saivat Nestori Syrjälän teosehdotus Sanat, Anssi Pulkkisen Satamajätkä fundeeraamassa ja Markus Kåhren Fundeerauksia (kukin 3 333 euroa). –?Onhan työssä pehmeyttä ja aistikkuutta, jotka ovat vähän feminiinisempiä näkökulmia, sulavuutta, kauneutta. Kaikista aiemmin edesmenneistä Suomen presidenteistä on jo virallinen muistomerkki Helsingissä. Lautakunnan valinta oli yksimielinen. –?Työväen presidentin muistomerkki saatiin paikkaan, jossa se on muiden aikaisempien presidenttien muistomerkkien rinnalla, ikään kuin historian eturivissä eikä jossain muualla. • Ensimmäisen palkinnon sai Kirsi Kaulanen teosehdotuksellaan Välittäjä. Lähdin siitä kehittelemään teoksen nousevaa muotoa
Tiedotteen mukaan IFJ sai kahden viikon aikana yli 2?000 avunpyyntöä journalisteilta Afganistanissa, missä toimittajan ammatti on hengenvaarallinen. Samalla on selvää, että Afganistanin jälkeen maailmalla tullaan pohtimaan uudella tavalla sitä, miten jotain eteen tulevaa kriisiä pyritään hallitsemaan ja millä perusteilla operaatioihin lähdetään tai mitä niillä tavoitellaan. Heidän ja pulassa olevien tilannetta pyritään seuraamaan. Evakuointien jatkoa odotetaan STT, Emmi Tilvis • Afganistanilaisia journalisteja on tuotu turvaan Suomeen, kertoo Suomen Journalistiliitto tiedotteessaan. Sitten on tietysti paljon työttömäksi jääneitä, Haavisto sanoi keskiviikkona. AFGANISTAN VAHVISTI omalta osaltaan vanhaa totuutta ulkopuolisen vaikuttamisen vaikeudesta. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA STT, Saila Kiuttu, Viivi Salminen • Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoo, että Afganistaniin jääneiden Suomen kansalaisten ja evakuointilistalla olevien paikalta palkattujen työntekijöiden osalta odotetaan, että Kabulin lentokenttä aukeaa. Hyödyt Puolustusvoimille ovat komentajan mukaan ”sekundäärisiä” päätöksenteossa. PUOLUSTUSVOIMAIN komentajan, kenraali Timo Kivisen mukaan suomalaisten sotilaiden ei pidä tuntea syyllisyyttä Afganistanista. –?Afganistanilaiset toimittajat ja fikserit ovat auttaneet suomalaisia saamaan tietoa alueelta. HÄNEN MUKAANSA operointi yhdessä muiden kanssa ja erilaiset yhteistoimintaverkostot selittävät myös sitä, miksi pikavauhtia käynnistetty operaatio suojausjoukon lähettämisestä evakuointiavuksi Kabuliin onnistui niin hyvin. Suomen Journalistiliitto on mukana avustustyössä. PUOLUSTUSVOIMAIN komentaja, kenraali Timo Kivinen Pääesikunnassa Helsingissä tiistaina. HAAVISTOLTA KYSYTTIIN , pitäisikö Suomen alkaa luoda suhteita talebaneihin. Siellä oli niin erilainen siirtomaaperinne, Kivinen pohdiskelee. Silloin käytettiin tahoja, joilla on suhteet Talebaniin. syyskuuta 2021 MAAILMA // UUTISET // A11 STT, Niilo Simojoki • Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen sanoo ymmärtävänsä, jos Afganistanissa palvelleet sotilaat tuntevat turhautumista ja pettymystä Talebanin noustua valtaan ja länsimaiden vetäydyttyä maasta. Haaviston mukaan on kuvaavaa, että viimeinen Suomeen evakuoitu ryhmä joutui odottamaan pitkään Talebanin tiesululla. Turvallisuussyistä saapuneiden tarkkaa määrää tai matkareittiä ei kerrota. Hänen mukaansa epäonnistumiseen Afganistanissa vaikutti paljon se, ettei lännessä lopultakaan ymmärretty afganistanilaisen yhteiskunnan peruslogiikkaa, jossa heimo ja perhe ajavat uskollisuuden kohteena valtion ja heikon keskushallinnon ohi. Hän vastasi, että kansalaisten saaminen maasta ulos vaatii jonkinlaisen yhteyden. Kivinen tosin uskoo lännen pitkän läsnäolon jättävän Afganistaniin jälkensä ja vaikuttavan maan tulevaisuuteen – onhan 60 prosenttia maan väestöstä syntynyt viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana. Haavisto uskoo, että Talebanin kanssa joudutaan varmasti käymään keskustelua humanitaarisesta tilanteesta, sillä maassa on suuri määrä pakolaisia. He ovat siellä omana aikana palvellessaan hoitaneet ammattitaitoisesti niitä tehtäviä, mitä meillä on siellä ollut, Kivinen sanoo STT:n haastattelussa. Näiden maiden arvo tietysti kasvaa sitä kautta, että (maat) pystyvät suoraan kentällä puhumaan (Talebanille). –?Voi sanoa, että viimeisten kymmenen vuoden aikana on tehty asioita, jotka tämän mahdollistivat, Kivinen summaa. Varsinkin journalistinaiset ovat uhattuina. Kivinen pyytää nimeämään yhdenkin onnistuneen operaation, jossa on menty oman kulttuuripiirin ulkopuolelle ja ryhdytty rakentamaan yhteiskuntaa vieraassa kulttuuriympäristössä, mutta oman kulttuurin ja yhteiskunnan periaatteista käsin. Afgaanijournalisteja turvaan Suomeen ”Afganistanilla tulee olemaan vaikutuksia koko kansainväliseen järjestelmään.” TIMO KIVINEN Puolustusvoimain komentaja, kenraali. Fikseri tarkoittaa toimittajaa vieraassa kulttuurissa avustavaa paikallista. –?Oltiin yhteydessä Qatariin, Venäjään ja Turkkiin, jotka jättävät sinne lähetystönsä ja toimivat siellä edelleen diplomaattisesti. Hän lisää, että valtioneuvoston listalla olevien osalta ponnistelut ja työt jatkuvat, jotta heidät saadaan pois Afganistanista. Hän toivoo, että talebanit pitävät lupauksensa siitä, että näitä ihmisiä voidaan jatkossakin evakuoida. Tähän toki ovat olleet Kivisen mukaan vaikuttamassa Afganistanin lisäksi myös muut kansainväliset operaatiot sekä harjoitukset, joihin Suomi on osallistunut. On saatu muun muassa kokemuksia taisteluvälineiden ja varusteiden käytettävyydestä, Kivinen sanoo. –?Minulle ei tule mieleen kuin Namibia, ja sekin on vähän siinä ja siinä, että voidaanko sitä laskea tähän kategoriaan. Kansainvälinen journalistiliitto IFJ pyrkii saamaan afganistanilaisia toimittajia turvaan eri järjestöjen avulla. Suomalaisiin ja Suomen listalla oleviin ollaan Haaviston mukaan jatkuvasti yhteydessä. Journalistit lapsineen majoitetaan väliaikaisesti Journalistiliiton omistamiin asuntoihin. Haavisto kommentoi asiaa vihreiden eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. –?Mutta minusta yksittäisen suomalaisen rauhanturvaajan ei pidä tietenkään alkaa itseään tässä syyllistää siitä, että tämä loppu oli sitten tämän näköinen. –?Totta kai ne vuodet siellä kehittivät meidän omia toimintatapojamme ja yhteistoimintakykyä läntisten asevoimien kanssa. Kainuun Sanomat // Torstaina 2. ”Sotilaiden ei pidä tuntea syyllisyyttä” Kenraali Timo Kivisen mukaan sotilaiden tehtävänä kriisinhallinnassa ei ole ollut kansakunnan rakentaminen vaan turvallisen toimintaympäristön luominen. SUOMEN OSALLISTUMINEN rauhanturvaja kriisinhallintaoperaatioihin on Kivisen mukaan aina ensi sijassa ulkoja turvallisuuspoliittisin perustein tehtävä päätös. –?On aktiivisia ihmisoikeustaistelijoita ja naisaktiiveja ja muita, joihin saattaa talebanien puolelta kohdistua vaaraa. –?Afganistanilla tulee olemaan vaikutuksia koko kansainväliseen järjestelmään, Kivinen arvioi. –?On vielä liian aikaista tehdä kokonaisarviota, mutta Taleban tarvitsee näitä ikäluokkia Afganistanin toimivan yhteiskunnan järjestämiseksi, Kivinen sanoo. Kivinen korostaa, ettei sotilaiden tehtävä kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa ole koskaan ollut kansakunnan rakentaminen vaan turvallisen toimintaympäristön luominen muille (siviili)toimijoille. Nyt on meidän vuoromme auttaa, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho
06.15 Ritariprinsessa Nella (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 09.32 Täysi susi. 08.25 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7). 10.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 14.00 Salibandymaaottelu: Suomi – Ruotsi. 17.10 Flinkkilä & Kellomäki. 22.25 Yle Live: Brit Awards 2021. SUB 06.30 Simpsonit (7). 23.15 SmackDown. 17.20 Yleisurheilun Ruotsiottelu. 19.20 Päivän sää. 09.25 Bob’s Burgers (S). 22.05 Yle Uutiset. 20.00 The Voice of Finland: All Stars. 09.24 Mahti-Mopsi (7). 12.00–17.17 YLE TEEMA. 23.35 Elokuva: Beck: Viimeinen päivä (16). 12.45 RSO Musiikkitalossa. 16.00 Tokion paralympialaiset: Pyörätuolikoripallo. SUNNUNTAI 5.9. 10.05 Syke (12). 11.00 Kauppakaupunkien aarteita. 11.00–13.55 Simpsonit (7). 08.30 Mia ja minä (S). 14.50–15.55 Hospital Real (12). 07.30 Angry Birds Stella (S). 18.10 Urheiluruutu. 20.00 Hospital Real (12). 06.10 Hatchimals (S). (S). 18.10 Urheiluruutu. 13.20 Unelma Oy: Espanja, Tallinna ja Ähtäri. 16.55 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 18.55 Agathan arvoitus (12). 09.30 Puoli seitsemän. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 08.50 Angry Birds Toons (S). 11.00–13.30 Simpsonit (7). 16.55 Uutiset. ELOKUVA: HURMAAVA PETTURI (12), sunnuntaina 5.9. 17.25 Tusina tavaraa Suomesta. 18.15 Strömsö. 16.00–16.25 Kimmo (12). 12.10 Yle Oddasat. 18.30 Puoli seitsemän. 22.25 Tulosruutu. 15.25 Tulossa: Big Brother Suomi. 19.00 Toinen kierros (7). 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 18.00 Masked Singer Suomi – Maskin takana. 06.15 Ritariprinsessa Nella (S). 00.20–00.50 Puoli seitsemän. 21.30 Onnela (7). 18.30 Toinen kierros (7). 12.30 Onnenlahti (12). 13.10–14.24 Tuhottu nuoruus. 10.00 Remppa vai muutto: Lomakodit. 17.00–17.15 Enemmän elokuvasta: Takaikkuna. 20.55 Urheiluruutu. 11.00 Riistametsällä. 21.30 Sunnuntailounas (S). 08.00–08.48 Avara luonto: Tiibetin ylänkö. 16.00 Salatut elämät (S). 23.20 Ulkolinja: Väkivalta kasvaa Irakissa (12). 22.35 F1 Extra. 08.24–08.48 Jenni (7). 02.35 Suurmestari UK. 09.12 Voihan Poni (7). 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 20.00 BumtsiBum. 13.05 Palanen: Yrittäjäpatsas. 01.00 Uusi Kino: Merenneito purnukassa (7). 06.05 Ritariprinsessa Nella (S). 08.23 Galaxi. 02.35 Posse. 16.50 Novosti Yle. 20.50 Urheiluruutu. 13.00 Simpsonit (7). 17.25–19.53 YLE FEM. 17.10 Lentopallo EM RUS – FIN. 00.40 Nyrkki (12). 22.09 Urheiluruutu. 11.35 MasterChef Australia. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 09.54 Mitä jos. 20.00 Frendit (S). 00.40 RAW (12). 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 14.05 Unelma Oy: Rakkaus, perhe ja puu. 12.00 Hospital Real (12). 17.04 Päivän sää. 18.00 BUU-klubben. NELONEN 06.00 Bing (S). 16.50 Novosti Yle. 21.30 Elokuva: 007 Spectre (12). 04.40–05.35 Aaveiden jäljillä (12). 20.00 Esteratsatstuksen EM, loppukilpailu. 18.30 Antiikkimakasiini. 08.25 LEGO Jurassic World: Indominuksen pako (7). 22.45 Elokuva: Wallander: Kadonnut (16). 07.00 Pyjamasankarit (7). 10.55 Casualty (12). 20.00 Posse. 08.59 Galaxi. 02.05 Suurmestari UK. 22.35 Formula 1 kooste: Hollannin osakilpailu. 18.30 Masked Singer Suomi – Maskin takana. 16.00 Schitt’s Creek. 20.00 Frendit (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 16.30 Kandit. 07.30 Angry Birds Stella (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 Emmerdale (7). 10.30–11.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 09.00–10.00 Crazy Ex-Girlfriend (7). 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä (S). 09.31 Merten syvyyksissä (7). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 20.00–00.20 YLE TEEMA. 17.00 Pikku Kakkonen. 18.30 BumtsiBum. 08.55–09.25 Zig & Sharko (S). 12.30 Supernanny. 21.35 Kino Klassikko: Takaikkuna (12). 19.00 Frendit (S). 10.30 Luontoretkellä: Muinaiseläin rajaseudulla. 23.05 Viimeinen sana. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.00 Tanssin askeleet. 11.40 Armi elää! (7). 07.30 LEGO Friends (S). 13.55 Tilt Esports. 09.35–10.00 Oggi ja torakat (7). YLE TEEMA & FEM 08.23–12.00 YLE FEM. 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Rusty Rivets (S). 10.00 Toivomus. 21.30 Big Brother Suomi. 07.00 Pyjamasankarit (7). 00.15–00.55 Ykkösaamu. 16.00 Downton Abbey (12). 11.00 Yle Alueuutiset. 08.09 Viraalit nerot (7). 17.25–20.00 YLE FEM. 19.00 Seitsemän uutiset. NELONEN 06.00 Bing (S). 23.40–00.40 Theroux ja yliopistojen seksirikokset. 06.05 Hatchimals (S). 14.30 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski. 19.30 Frendit (S). 17.00 Joonas Nordman Show. 09.54 Luottomies 2 (7). 18.30 Emmerdale (7). 08.10 LEGO Ninjago (7). 18.00 BUU-klubben. 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). YLE TV1 05.55 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim. 19.20 Tulosruutu. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 08.10 LEGO Ninjago (7). 17.00–19.00 Hauskat kotivideot. 03.20–06.48 Tokion paralympialaiset: Yleisurheilu. 20.00 Simpsonit (12). 08.59 Galaxi. 22.25 Tulosruutu. 10.00 Nikolaj Coster-Waldau: Läpi Grönlannin. 21.35 Rahti (12). 19.30 Kummeli (7). 07.35 Tashi (7). 11.30 Tokion paralympialaiset: Pyörätuolirugby. 02.25 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.45 Urheiluruutu. 09.45 Luottomies 2 (7). 22.10–00.55 Lentopallo EM Välierä. 21.05 Maaseudulta maailmalle: Kylmä sota kuumenee. 17.00 Penn & Teller: Naruta meitä (12). 07.20 K3 (S). 12.00–17.15 YLE TEEMA. Kuvassa Perry (Ewan McGregor). 14.00 Love Island Suomi. 13.55 Hospital Real (12). 23.35 Deutschland 86 (16). 13.30 Punainen lanka. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.30 Schitt’s Creek. 23.25 Enemmän elokuvasta: Takaikkuna. 16.30 Hauskat kotivideot. 18.00 The Voice of Finland: All Stars. 23.55–00.55 Outlander – Matkantekijä (16). 06.10 Hatchimals (S). A12 // TV-VIIKKO Kainuun Sanomat // Torstaina 2. 20.30 Yle Uutiset. 19.48 Sportliv. 19.30 Selviytyjät Suomi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00–17.17 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). 15.03 Unelma Oy: Katkeransuloinen menneisyys. 01.00 (7). 20.30 Yle Uutiset. 13.30 Lentopallo EM ESP – FIN. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. 17.05 Viiden jälkeen. 19.50 Sportliv. 16.55 Onnenarpa. 10.00 Jaksa paremmin. 22.15 Viikon sää. 23.40 Sub.doc: Tinder: saalistajan leikkikenttä (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.30 Kaiken maailman ennätykset. 08.05 Alvin ja pikkuoravat (S). 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (12). 14.34 Unelma Oy: Univaikeuksia ja mielekäs stressi. 10.55 Uusi päivä (S). 00.15 Subleffa: Full Metal Jacket (16). 12.00 Bregenzin festivaali: Rigoletto. 13.00 Yökylässä Maria Veitola. 22.20 Päivän sää. 10.28 Uusi päivä (S). 18.15 Ulos luontoon. 12.00 Koko Britannia leipoo. 19.20 F1 Extra. 08.55 Paavo Pesusieni (S). 11.00 Tuntematon perillinen. 14.50 Itse valtiaat (7). 18.00 Masked Singer Suomi. 19.00 Frendit (S). 19.30 Putouksen parhaat. 12.20 Yle Oddasat ja Oddasat. 09.00 Hauskat kotivideot. 21.25 Keno ja Synttärit. 02.30 Ota rahat ja juokse. 14.25–16.54 Cardiffin laulukilpailun finaali 2021. 07.00 Simpsonit (7). 18.00 Päivän sää. 08.05 Angry Birds Toons (S). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 19.00 Tokion paralympialaiset: Päivän huippuhetket. 09.55–10.00 Tilt Esports (S). 16.00–16.44 Milanon naisten paratiisi (7). 08.20 Tanssin askeleet. 13.25 Tulossa: Big Brother Suomi. 21.00 Subleffa: Takaa-ajettu (16). 11.15 Vaiheessa: Viimeinen kesä. 21.00 Kino: You Were Never Really Here (16). 09.00 Dok: Heijastuksia (S). 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 17.10–17.55 Kotirintaman naiset (7). 11.00 Suomen kaunein koti. 18.30 Formula 1 Paalupaikka. 09.00 Hauskat kotivideot. 15.30 Ennakkostudio. 09.20 Alvin ja pikkuoravat (S). YLE TEEMA & FEM 08.04–12.00 YLE FEM. YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. YLE TV1 07.15 Kuningasperheen salaisuudet. 09.00–10.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 00.05–00.50 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12). 22.25 Komisario Lewis (12). 09.10 Palomies Sami (S). 19.00 Remppa vai muutto Suomi. (S). 18.45 Urho. 21.25 Keno ja Synttärit. 08.23 Watt Nytt. 21.00 Masked Singer Suomi – Maskin takana. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 08.04 Jennifer Erica. 07.50 K3 (S). 13.30 Ennakkostudio. 15.31 Unelma Oy: Vapauden hinta. 01.06–01.25 Uusi Kino: Shepack (12). 13.55 BumtsiBum. 09.00 Horseland – heppajengi (S). 01.35 Tilt Esports. 12.40 Pisara. 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 07.25 Angry Birds Stella (S). 06.40 Palomies Sami (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 23.00 Blind Channel: Eteenpäin. 06.35 Rusty Rivets (S). 11.00 Mikaela & Thomas. 14.00 Love Island Suomi. 18.30 Unelmakoti. 11.44 Tämä tästä. 17.25 Uutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.50 K3 (S). 01.55 Isänmaan puolesta (12). 19.40 Professori T (12). MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita. YLE TV1 07.00 Huutokauppakesä. 14.45 Elämäni Biisi. 17.00 Yle Uutiset. 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni. 19.00 Seitsemän uutiset. 10.30 Kirjat, joilla on merkitystä. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 00.35 Joonas Nordman Show. 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. 19.25 Tulosruutu. 11.45 Tokion paralympialaiset: Maalipallo. 07.15 Angry Birds Stella (S). 13.55 Hauskat kotivideot. MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). 19.39 Sportnytt. 12.40 Elokuva: Lego elokuva 2 (7). 23.20 Oddasat. 23.40 Hitchcock/Truffaut (12). (S). 19.30 Frendit (S). 00.25 Elokuva: Uhma (16). 09.30 Tulossa: Big Brother Suomi. 09.30 Hemmalive. 20.45 Rakasta mua (12). 14.55 Remppa vai muutto: Lomakodit. 01.40 Masked Singer Suomi. 17.25 Norjalaisarkkitehtien koteja. 07.35 Tashi (7). JAAP BUITENDIJK. 17.25 Strömsö. 23.30 Tulossa: Vain elämää. 11.22–11.50 Uusi päivä (S). 09.30 Mitä jos. 22.35 F1 Extra. 21.00 Subleffa: Ocean’s 8 (7). 10.00 Jumalanpalvelus. 08.55 Angry Birds Toons (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 01.30 4D: Tahdotko superspermaani. 14.30 MTV Uutiset Live. 19.30 Salatut elämät (7). 08.50 HS Lasten uutiset. 11.30–12.30 Ensitreffit alttarilla. 20.00 Fiddlin’ – koko kansan pelimannijuhla. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 17.30 Masked Singer Suomi. 21.15 Yle Live: Blind Channel. 16.00 Downton Abbey (12). 21.05 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). John le Carrén romaaniin perustuva jännityselokuva pariskunnasta, joka lomaillessaan Marokossa sotkeutuu vakoilun, kansainvälisen rikollisuuden ja korruption vaaralliseen maailmaan. 08.50 Puuha-Pete (S). 22.30 Tukahduttava rakkaus (12). 20.30 Frendit (S). 09.30 Hauskat kotivideot. 16.45 Yle Oddasat. 15.05 Ylen aamun parhaat. 19.00 Toivomus. 09.00 Hauskat kotivideot. 16.00 A-Talk. 09.00 Näin meillä (7). 10.35 MasterChef Australia. 11.50 Tulossa: Big Brother Suomi. 06.50 Pyjamasankarit (7). 10.00 Maajussille morsian. 19.00 Seitsemän uutiset. 06.35 Rusty Rivets (S). 15.55 Puutarhan pelastajat. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 12.00 Kino Suomi: Cyclomania (7). – 9.9. 21.00 Tokion paralympialaiset: Päivän huippuhetket. 19.39 Sportnytt. 08.00 Yle Uutiset. 08.50 Horseland – heppajengi. 09.00 Minä, Elvis Riboldi (7). 21.05 Blind Channel: Eteenpäin. 14.00 Love Island Suomi. 17.25–23.43 YLE FEM. 11.00 Latela. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 23.15 Katkeamaton. 21.30 007 Skyfall (12). 08.30 BUU-klubben. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 21.30 Lentopallo EM Finaali. 09.30 Emmerdale (7). 12.00 Valitut Palat Collection. 03.25 Kuolen nauruun (12). 10.45 MasterChef Australia. 15.00 Masked Singer Suomi. 15.30 Missä olit, kun terrori iski Turkuun. 21.30 Hurmaava petturi (12). 06.25 Ylen aamu. 23.40 Subleffa: The Long Kiss Goodnight (16). 13.00 Yleisurheilun Ruotsiottelu. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 09.30 Tusina tavaraa Suomesta. 22.45 Elokuva: Jokikyttä (16). 21.30 Kaiken maailman ennätykset. 17.00 Yle Uutiset. 08.55 Perjantai-dokkari: Kyläkoulun hautajaiset. 09.35 Oggi ja torakat (7). 12.00 Tokion paralympialaiset: Pyörätuolikoripallo. 15.00 Vintiöt (7). LAUANTAI 4.9. 22.20 Päivän sää. 11.55 Selviytyjät Suomi. 06.25 Uutisaamu. 11.30 Mutsi (S). MTV3 06.15 Aamusää. 22.20 Intruder – Kutsumaton vieras (12). 10.30 Kaappaus keittiössä. 21.00 Subleffa: Sherlock Holmes (12). 21.30 Elokuva: Elämää kuoleman jälkeen (7). 08.30 BUU-klubben. 15.00 Kaappaus keittiössä. 13.48 Unelma Oy: Kuolemanväsymys ja kiitollisuus. (12). 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 23.10 Yle Live: Blind Channel. 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 16.00 Jalkapallon MM-karsinta: Suomi – Kazakstan. 19.30 Tokion paralympialaiset: Päivän huippuhetket. 21.10 Elämäni Biisi. 16.50 Novosti Yle. 15.00 Suurmestari UK. 09.00 Yle Uutiset. 01.30 Antti Holma ja maastamuuttajat. PERJANTAI 3.9. 04.00 Rikospaikka: True Crime Suomi (7). 18.00 BUU-klubben. 11.00 Home and Away (7). 12.14 Oddasat. 15.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 03.05 Lääkärissä: Lupa tappaa. 09.00 Petra rakastaa itseään. 10.00 Dok: Heijastuksia (S). 13.35 Kulttuuricocktail Live. 04.00–04.55 Aaveiden jäljillä (12). 17.55 Uutiset. 10.50 Yle Alueuutiset. 00.30 Elokuva: 24 Hours to Live (16). 18.45–19.35 Avara luonto: Tiibetin ylänkö. 10.00 Uusi päivä (S). 09.35 MasterChef Australia. 22.25 Tulosruutu. 18.00–18.52 Matkapassi: Villin lännen kierros. 14.00 Kaappaus keittiössä. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 07.50 LEGO Ninjago (7). 20.00–01.25 YLE TEEMA. 14.05 Junamatka Eurooppaan. 13.25 Tokion paralympialaiset: Maalipallo. 07.25 Angry Birds Stella (S). 19.00 Pitääkö olla huolissaan?. SUB 06.30 Monchhichi (S). 20.00 Rakasta mua (12). 18.00 Hauskat kotivideot. 13.30 Sukuni salat. 19.10 Uutisextra. 10.45 Viimeinen sana. 16.00 Hitlist. 12.58 Hospital Real (12). 06.05 Hatchimals (S). 13.30 Simpsonit (7). 08.50 Vauvan aika. 09.05 Historia: Qumranin kääröjen arvoitus. SUB 06.30–08.00 Simpsonit (7). NELONEN 06.00 Bing (S). 17.00 Posse. 15.30 Schitt’s Creek. 09.23 Otso ja sopulit (7). 22.50–23.43 Pakotie (12). syyskuuta 2021 TV VIIKKO 3. 18.00 Yle Uutiset. 20.00–20.52 Ilvekset ja minä. 20.30 Frendit (S). 09.11 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 07.40 LEGO City Adventures (S). 19.10 Tulosruutu. 20.00 Masked Singer Suomi. 10.00 Yle Uutiset. Yle TV2 klo 21.30. 09.53 Råtta Booris (S). 20.30 Yle Uutiset. 09.00 McLeodin tyttäret (12). 14.45 Tokion paralympialaiset: Yleisurheilu. 00.15–00.20 Ennen elokuvaa: Takaikkuna. 17.10–17.51 Onnenlahti (12). 08.05 Prisma: Energian tarina. 18.00 Yle Uutiset. 12.30 Salatut elämät (S). 14.16 Unelma Oy: Elämän mittainen tehtävä. 09.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 23.35 Aallonmurtaja (16). 21.25 Keno ja Synttärit. 12.15 Pilanpäiten. 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 10.05 Ykkösaamu. 17.30 Viiden jälkeen. 16.30 Putouksen parhaat. 12.50 Tokion paralympialaiset: Yleisurheilu. 21.30 Ennen elokuvaa: Takaikkuna. 10.30 Tulossa: Big Brother Suomi
17.55 Uutiset. 00.20–01.05 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12). 17.00 Yle Uutiset. 16.55 Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. 14.45 Itse valtiaat (7). 17.00 Pikku Kakkonen. 10.30 Minun maatilani. 14.55 Remppa vai muutto. 12.30 Onnenlahti (12). 16.20 Uusi päivä (S). 12.30 Salatut elämät (S). 07.30 LEGO Friends (S). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 14.00 Hemingway (12). 12.30 Onnenlahti (12). 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 20.30 Yle Uutiset. 10.30–11.00 Neljän tähden illallinen. 06.50 Pyjamasankarit (S). 13.30 Arkistojen salat. 08.50 Jumppahetki. 23.50 Uusi Kino: The Fantastic. 20.00 Toivomus. 22.35 Hockey Night – Tien päällä. 08.05 Angry Birds Toons (S). 23.00 The Spiral (16). 11.00 Home and Away (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.30 Viiden jälkeen. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 18.00 Päivän sää. 19.00 Seitsemän uutiset. 13.00 Simpsonit (7). 10.30–11.00 Neljän tähden illallinen. 21.45 Yle Uutiset. 17.10–17.50 Onnenlahti (12). 08.05 Angry Birds Toons (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.05 A-studio. 08.35–08.45 Unna Junná. 15.45 Nikolaj Coster-Waldau: Läpi Grönlannin. 22.35 Ennen elokuvaa: Vertigo – punainen kyynel. 22.00 Rahti (12). SUB 06.30 Monchhichi (S). 16.30 Uusi päivä (S). 17.04 Päivän sää. 13.00 Simpsonit (12). 21.00 Big Brother Suomi. 14.00 La república – tasavalta. 22.00 Kimmo (12). 19.30 Salatut elämät (S). 06.25 Rusty Rivets (S). 07.50 LEGO Ninjago (7). 17.00 Simpsonit (7). 20.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 08.10 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 17.25 Uutiset. 09.45 Uusi päivä (S). 10.50 Yle Alueuutiset. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 12.30 Erämaan armoilla. 16.50 Novosti Yle. 19.20 Päivän sää. 18.30 Tuntematon perillinen. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 06.25 Rusty Rivets (S). 16.00 Selviytyjät. 12.15 Pilanpäiten. 21.30 Rikospaikka: True Crime Suomi (7). 21.00 Ensitreffit alttarilla. 16.00 Salatut elämät (S). 08.21 Galaxi. 15.05 Kimmo (12). 20.30 Kaiken maailman ennätykset. 10.20–11.00 Ambulanssi apuun!. 21.49 Urheiluruutu. 06.25 Ylen aamu. 08.10 Code Lyoko: Evolution (7). 20.00 Big Brother Suomi. 19.25 Tulosruutu. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 08.23 Aliisa ja yksisarvinen (7). 19.00 Frendit (S). 15.55 Puutarhan pelastajat. 23.58 Spitting Image: Spitting Image (12). 09.00 McLeodin tyttäret (12). 19.00 Terrori-iskun sukupolvi. 18.00 Suurmestari UK. 08.10 Daltonit (S). 22.00 Kuka tahansa voi rikastua. 17.00 Simpsonit (7). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 12.30 Yle Live: Culture Club. 00.00 Oddasat. 14.30 MTV Uutiset Live. 16.45 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 20.55 Urheiluruutu. 14.30 MTV Uutiset Live. 21.00 Efter Nio. 09.30 Puoli seitsemän. 10.15 Latela. 07.50 LEGO Ninjago (7). 08.30 Norjalaisarkkitehtien koteja. 07.45 Paavo Pesusieni (S). YLE TV1 05.55 Isien sota. 00.55 Näe minut. 12.30 Kaiken maailman ennätykset. 15.00 A-studio. 22.15 Kimmo (12). 09.00 Hauskat kotivideot. 22.00 Kymmenen uutiset. 11.15 En halua enää uupua. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.50 Novosti Yle. 16.00 Selviytyjät. 13.00 Henkilökuva Kristina Lugnista. 12.00 Emmerdale. 13.55 Hauskat kotivideot. 06.25 Uutisaamu. 15.40 A-studio viittomakielellä. 06.40 Palomies Sami (S). 22.40 Our Girl (16). 23.10 Deutschland 86 (16). 10.45 Hittimittari. 23.40 Simpsonit (12). 08.50 Jumppahetki. 17.00 Selviytyjät Suomi. 18.00 Suurmestari UK. 07.45 Paavo Pesusieni (7). 00.00 Ensitreffit alttarilla. 18.30 Emmerdale (7). 17.05 Viiden jälkeen. 13.55 Hauskat kotivideot. 17.25 Tanskalainen maajussi. 08.35 Winx-klubi (7). 17.04 Päivän sää. 12.30 Sukuni salat. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 13.25 Casualty (12). 17.25 Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 22.25 Häkkilinnun paluu (12). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 07.42 Molang-pupu (S). 22.25 Katkeamaton. 22.30 Hurja painonpudotus Suomi (S). 19.25 Tulosruutu. MTV3 06.15 Aamusää. 15.30 Puutarhan pelastajat. 23.00 Oddasat. 18.30 Hisingenistä Casablancaan – matkalla eläkkeelle. 14.30 MTV Uutiset Live. 19.00 Suurperheen maalaiselämää. TORSTAI 9.9. 14.00 Masked Singer Suomi – Maskin takana. 10.00 Kauniit ja rohkeat (7). 16.55 Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 23.58–00.20 Spitting Image (12). 08.26–08.47 Eksynyt Ozissa (7). 10.15 Latela. 21.35 Jalkapallon MM-karsinta: Ranska – Suomi. 20.55 Urheiluruutu. 15.30 Syke (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 22.30 Remppa vai muutto Suomi. YLE TEEMA & FEM 08.40–11.00 YLE FEM. 07.40 LEGO City Adventures (S). 21.30–21.38 Perjantai-dokkari: Tykkyläisen rippituoli. 20.00 Hospital Real (12). 23.40–01.25 Kino: Rivien välissä (12). 20.00 MOT. 10.00 Huvila & Huussi. 18.00 BUU-klubben. 10.55–11.00 Yle Oddasat. MTV3 06.15 Aamusää. 19.45 Härölä (12). 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 08.24 Tipu Touhukas (S). 23.45–00.30 Avoimena: Ditte hukkuu valheisiin. 20.30 Yle Uutiset. 17.25 Uutiset. 00.10 Schitt’s Creek. 17.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 09.45 Uusi päivä (S). 10.00 Huvila & Huussi. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 21.45 Yle Uutiset. 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 15.40 Syke (12). 17.00 Minun maisemani. 06.25 Rusty Rivets (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.45 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 18.00 Päivän sää. 22.55 Das Boot – Sukellusvene U-612 (16). 22.30 Tulossa: Vain elämää. 22.35 Formulasirkus. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 11.00 Home and Away (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 09.00 McLeodin tyttäret (12). 13.30 Grand Designs – unelmaasunnot. 12.00–16.49 YLE TEEMA. 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Onnenarpa. 09.00 McLeodin tyttäret (12). 22.45 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 19.30 Salatut elämät (7). 19.25 Tulosruutu. 08.11 Sherlock Jakki (S). 07.20 K3 (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 17.05 Viiden jälkeen. 18.30 Puoli seitsemän. 13.30 Simpsonit (12). 14.00 Suurmestari UK. 16.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 21.49 Urheiluruutu. 19.00 Prisma: Energian tarina. 14.55 Katkeamaton. 10.00–10.50 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 14.20 Saaren nuoret asukkaat. 19.20 Päivän sää. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 17.25–19.53 YLE FEM. 23.30 Tulossa: Vain elämää. 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 08.18 Pok ja Mok (7). 08.25 Näin meillä (7). 17.00 Yle Uutiset. 19.00–19.50 Hassan Zubierin totuus. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 14.55 Burgerimies Suomessa. 06.50 Pyjamasankarit (7). 18.55 MasterChef Australia. 01.00–01.30 Puoli seitsemän. 23.05 Suomen kaunein koti. 10.55 Pisara. 22.00 Kimmo (12). 12.30 Salatut elämät (7). 23.30 Uusi Kino: Poke (7). 00.25–00.55 Puoli seitsemän. 16.55 Uutiset. 15.45 Prisma: Energian tarina. 16.55 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. (S). 09.00 Paavo Pesusieni (7). 18.00 Matkapassi: Bolivia. 21.00 A-studio. 00.45 Amerikan kovimmat keräilijät. 10.15 Latela. 22.00 Kettu (12). 12.30 Salatut elämät (7). 21.49 Urheiluruutu. 23.20 Oddasat. 09.00 Hauskat kotivideot. 10.31 Rakasta mua (12). 08.50 Jumppahetki. 07.15 Angry Birds Stella (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 14.55–15.40 Vonkaleita jahtaamassa. 14.15 Saaren nuoret asukkaat. 00.20–01.15 Punk eilen tänään (12). 12.30 WOMEX 2019: Khonyagaran. 20.30 Yle Uutiset. 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.22 Late Lammas (S). 22.00 Kuun metsän Kaisa (7). 23.35–00.25 Vogue Williams: Playgirls (12). NELONEN 06.00 Halinallet (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 15.00 Baywatch (12). 22.25 Topi – nuoren miehen elämää. 17.25–19.53 YLE FEM. 18.00–18.32 En halua enää uupua. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 18.30 Emmerdale. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 07.30 LEGO Friends (S). 07.20 K3 (S). 08.10 Alvin ja pikkuoravat (S). 16.30 Onnenarpa. 17.25 Eve (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 07.15 Angry Birds Stella (S). 11.15 Eräelämää. 17.40 Metsästysjuttuja. 17.55 Uutiset. 19.30 Salatut elämät (S). 14.55 Jopet-show (S). 00.40 SmackDown. 07.20 K3 (S). 12.30 Onnenlahti (12). 15.00 Baywatch (12). 17.10–17.54 Onnenlahti (12). 07.15 Angry Birds Stella (S). 10.30–11.00 Latela. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Supernanny. 09.30 Emmerdale (7). 18.00 Päivän sää. 16.55 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 20.00 Tanskalainen maajussi. 08.50 Tanskalainen maajussi. 21.00 Subleffa: The Big Short (12). 12.10 Yle Oddasat. 21.00 Big Brother Suomi. 23.35 Suomen huutokauppakeisari. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Onnenarpa. 12.14 Oddasat. 07.40 LEGO City Adventures (7). 08.10 Galaxi. 15.20 Kimmo (12). 14.15 Saaren nuoret asukkaat. 23.35 Spitting Image (12). 13.15 Historia: Bushien valtakausi. 19.00 Historia: Nainen ja kamera sodassa (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Yle Uutiset. 14.15 Saaren nuoret asukkaat. 06.25 Ylen aamu. 11.30 Mutsi (S). 00.15 Deutschland 86 (16). 21.00 RAW. 09.00 Unelmakoti. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 18.00 BUU-klubben. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 06.50 Pyjamasankarit (7). 06.25 Ylen aamu. 00.20–00.40 Spitting Image: Spitting Image (12). 14.55 Isä Matteon tutkimuksia. 20.00 Maajussille morsian. 09.00 Hauskat kotivideot. 21.00 Missä olit, kun tapahtui hulluja. 09.00 Hauskat kotivideot. 06.25 Uutisaamu. 18.00 Rallin MM, Kreikka, EK 1 – live. 15.45 Yle Oddasat. 19.30 Lentopallo EM FIN – TUR. 11.00 Spotlight: Kissoja kaupan. 17.30 Viiden jälkeen. 07.40 LEGO City Adventures (7). 23.40 Maajussille morsian. 21.00 Rallin MM, Kreikka, ennakkotunnelmia. 13.15 Asessorin naishuolet (S). 12.10 Yle Oddasat. 12.30–17.25 YLE TEEMA. 22.00 Subleffa: The Sentinel – Salaliitto (12). 20.00 Kulttuuricocktail Live. 12.00 Emmerdale (7). 12.30 Onnenlahti (12). 16.30 Uusi päivä (S). 20.00 Nicholas Collon -musiikkia ilon kautta. 06.25 Uutisaamu. 16.55 Onnenarpa. 21.00 Subleffa: Poliisiopisto 2 – Eka komennus (12). 07.15 Angry Birds Stella (S). 17.05 Viiden jälkeen. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 20.00–01.25 YLE TEEMA. 20.30 Eräelämää. 16.00 Selviytyjät. 12.00 Valitut Palat Collection. 06.50 Muumilaakson tarinoita. 16.00 Selviytyjät. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Pikku Kakkonen. 15.45 Suurperheen maalaiselämää. 08.40 Kesäjumppaa Sofian kanssa. 15.00 Maajussille morsian. 11.45 Luontoretkellä. 08.37–08.48 Hirveä Henri (S). 08.35 Mansikka Marja (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 06.25 Ylen aamu. 20.00 Trauma – henkirikoksen jäljet (7). (S). YLE TV1 05.55 Kulttuuricocktail Live. 20.00 Kaappaus keittiössä. 17.55 Uutiset. TIISTAI 7.9. 09.30 Emmerdale. 18.00 Yle Uutiset. 10.00–10.49 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 22.00 Kimmo (12). 14.00 Love Island Suomi. 00.30 MTV3doc: Everest: Tappava nousu (S). 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 20.15 RSO: Nicholas Collonin kauden avajaiskonsertti. 09.00 Paavo Pesusieni (7). 10.45 Kummeli (7). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.50 LEGO Ninjago (7). 17.00 Yle Uutiset. 11.45 Luontoretkellä. 22.00 Laulu koti-ikävästä (S). 17.00 Simpsonit (7). 21.00 Kirjakauppiaat. 19.00 Frendit (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 00.45 Sub.doc: Tinder: saalistajan leikkikenttä (7). 08.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 16.00 Salatut elämät (7). 15.00 Baywatch (12). 08.29 Tero hoitaa (7). 14.55 Burgerimies Suomessa. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.25 Erämaan armoilla. 08.17 Galaxi. 20.00 Remppa vai muutto Suomi. YLE TEEMA & FEM 08.20–11.59 YLE FEM. 19.30 Lentopallo EM FIN – NED. 17.05 Viiden jälkeen. 19.00 Seitsemän uutiset. 01.05 Yökylässä Maria Veitola. 09.00 Paavo Pesusieni (7). 07.50 LEGO Ninjago (7). 00.35 Amerikan kovimmat keräilijät. 10.00 Remppa vai muutto. 08.35 Trollz (7). 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). 19.00 Syke (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. 16.55 Uutiset. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 17.30 BumtsiBum. 17.00 Pikku Kakkonen. 23.45 Sex Tape Suomi (7). 18.30 Emmerdale. 11.15 Rakasta mua (12). 18.55 MasterChef Australia. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 10.00 Toivomus. 19.55–20.23 Spotlight: Kissoja kaupan. 16.50 Novosti Yle. 23.40 Uusi Kino: Uimarenkaan räjähdys (12). 14.30 MTV Uutiset Live. 11.00 Jumalanpalvelus. 06.50 Pyjamasankarit (7). 16.10 MOT. 00.10 Simpsonit (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.15 Herrat täysihoidossa (S). 17.25–19.53 YLE FEM. 13.00 Masked Singer Suomi. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 06.40 Palomies Sami (S). 23.05 Onnela (7). 21.45 Yle Uutiset. 17.00–00.30 YLE FEM. 08.05 Angry Birds Toons (S). 11.00 Home and Away (7). 22.50 Spitting Image (12). 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 20.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 06.25 Uutisaamu. 18.30 Riistametsällä. 15.00 Ylen aamun parhaat. 22.00–23.54 Ulkolinja: USA terrori-iskun jälkeen (12). 10.30 Neljän tähden illallinen. 12.00 Valitut Palat Collection. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 09.00 Kovin kuski haussa. 21.00 Schitt’s Creek. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.05 Rikospaikka: True Crime Suomi (7). syyskuuta 2021 TV-VIIKKO // A13 MAANANTAI 6.9. 16.00 Salatut elämät (7). 00.40 Masked Singer Suomi. 07.42 Molang-pupu (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.30 Viiden jälkeen. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni. 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 16.40–16.49 Uusi Kino: Maalitaulu (7). 20.10 Hurjat rekkareitit. 08.50 Jumppahetki. 14.15 Ikimuistoinen: Leif Wager. 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.45 Yle Oddasat. 21.00 A-studio. 06.25 Rusty Rivets (S). 13.00 Simpsonit (7). 22.35 Missä olit, kun tapahtui hulluja. 08.10 Arthur ja minimoit (7). 11.30 Stressaavat äidit. 13.55 Hauskat kotivideot. 17.55 Uutiset ja Päivän sää. 09.00 Paavo Pesusieni (7). 10.20 Aivan yksin. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 12.30 Salatut elämät (S). 14.00 Henkilökuva Kristina Lugnista. 15.55 Puutarhan pelastajat. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 12.00 Emmerdale (7). 19.30 Salatut elämät (7). 18.40 Syke (12). 23.55 Spitting Image: Spitting Image (12). 20.00 Suomen kaunein koti. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 09.30 Puoli seitsemän. NELONEN 06.00 Halinallet (S). 12.25 Erämaan armoilla. 14.00 Love Island Suomi. 22.35 MTV3doc: Everest: Tappava nousu (S). 11.30 Mutsi (7). 19.00 Frendit (S). 13.25 Casualty (12). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.25 Viraalit nerot (7). 12.00 Kansanradio – runonlaulajien maa (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa. 22.00 Kymmenen uutiset. 12.00–12.50 Sami Yaffa – Sound Tracker. 00.45 Simpsonit (7). 21.30 Keno ja Synttärit. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Suurmestari UK. 08.35 Possu ja Kärpänen (S). 16.55 Kansanradio – runonlaulajien maa (S). 14.45 Itse valtiaat (7). 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 20.00 Masked Singer Suomi. 11.30 Mutsi (7). 22.40 Kino: Suuri pakoretki (12). SUB 06.30 Monchhichi (S). 14.00 Love Island Suomi. 07.42 Molang-pupu (S). 15.55 A-studio. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 17.25 Uutiset. 18.40 Syke (12). YLE TV1 05.55 MOT. 12.14 Oddasat. 13.30 Simpsonit (7). 14.45 Itse valtiaat (7). 12.15 Pilanpäiten. 09.00 Efter Nio. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 08.23 Galaxi. 11.00 Home and Away (7). 06.50 Muumilaakson tarinoita. 20.00–01.42 YLE TEEMA. 20.00–01.15 YLE TEEMA. 13.00 Simpsonit (7). 22.30 Subleffa: Ocean’s 8 (7). 12.00 Valitut Palat Collection. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 22.40 Junamatka Eurooppaan. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 09.45 Uusi päivä (S). 21.00 Peltsin Lappi: Teno. 17.04 Päivän sää. 10.30–11.00 Neljän tähden illallinen. 23.35 Spitting Image: Spitting Image (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 08.20 Aivan yksin. 21.05 A-Talk. 06.20 Bing (S). 11.15 Huijattu!. 18.30 Emmerdale (7). 22.55 Oddasat. 18.30 Dok: Aikamatka Kluuvissa. 17.10–17.54 Onnenlahti (12). 17.00 Sub.doc: Tinder: saalistajan leikkikenttä (7). 16.00 Milanon naisten paratiisi. 19.15 Tämä tästä. 14.55 Ylen aamun parhaat. 19.30–19.53 Yle Nyheter TVnytt. 18.00–18.30 Tanskalainen maajussi. 18.55 MasterChef Australia. 07.45 Paavo Pesusieni (7). 13.25 Casualty (12). 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 00.40 Schitt’s Creek. 12.15 Pilanpäiten. 11.30 Mutsi (S). 14.00 Kiehtova maailma: Lähde kun vielä voit. 21.00 Hemingway (12). 13.15 Enemmän elokuvasta: Takaikkuna. 08.40–08.48 Lulu ja lehmä (7). 22.45 Subleffa: Jokikyttä (16). 20.58 Keno ja Synttärit. 14.30 Burgerimies Suomessa. YLE TEEMA & FEM 08.20–11.59 YLE FEM. 20.00 Simpsonit (7). 07.30 LEGO Friends (7). 06.20 Bing (S). 18.00 BUU-klubben. 01.25–01.42 Enemmän elokuvasta: Takaikkuna.. 16.45 Yle Oddasat. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.15 Kimmo (12). 20.00 Kummit Live: Elämä Lapselle -konsertti. KESKIVIIKKO 8.9. SUB 06.30 Monchhichi (S). 09.45 Uusi Päivä (S). 18.00 BUU-klubben. 07.42 Molang-pupu (S). 08.10 Arthur ja minimoit (7). 07.30 LEGO Friends (S). 09.00 McLeodin tyttäret (12). 11.00 Formula 1: Hollannin osakilpailu. 21.00 Big Brother Suomi. 13.15–14.32 Lapatossu (S). 13.30 Casualty (12). NELONEN 06.00 Halinallet (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 13.10 Kaikenlaisia vieraita (S). 21.49 Urheiluruutu. 19.00 Frendit (S). 21.30 SAS: Erikoisjoukkojen kovassa koulussa. 23.35 Madventures Suomi (7). MTV3 06.15 Aamusää. 15.00 Baywatch (12). 13.55 Rempalla tuloja. 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita. 06.20 Bing (S). 10.00 Hisingenistä Casablancaan – matkalla eläkkeelle. MTV3 06.15 Aamusää. 09.30 Puoli seitsemän. 16.35 Hurja painonpudotus Suomi (S). 21.45 Yle Uutiset. 10.50 Yle Alueuutiset. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 07.20 K3 (S). 11.00 Efter Nio. 09.30 Emmerdale (7). 16.30 Uusi Päivä (S). 17.10–17.54 Onnenlahti (12). 20.30 Stressaavat äidit. 23.13 Spitting Image (12). 23.15 Deutschland 86 (16). 17.04 Päivän sää. 12.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 16.45 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 23.35 Posse. 17.30 The Voice of Finland: All Stars. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.40 Palomies Sami (S). Kainuun Sanomat // Torstaina 2. 19.00 Minun maatilani. 15.00 Suomen kaunein koti. 12.00 Emmerdale (7). 23.35 Deutschland 86 (16). 10.00 Remppa vai muutto. 09.20 Kauppakaupunkien aarteita. 17.15 Ambulanssi apuun! 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.35 Kaappaus keittiössä. 21.28 Peltsin Lappi. 06.20 Bing (S). YLE TV1 05.55 Ulos luontoon. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.55 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.05 Angry Birds Toons (S). SUB 06.30 Monchhichi (S). 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 12.25 Erämaan armoilla. 17.30 Viiden jälkeen. 14.40 Itse valtiaat (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 10.45 Kummeli (7). 20.00 Masked Singer Suomi – Maskin takana. 15.00 Ensitreffit alttarilla. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 06.40 Palomies Sami (S). 16.00 Salatut elämät (S). 20.00 Hospital Real (12). 11.45 Luontoretkellä. 19.30 Frendit (S). 22.35 4D: Olen kuumempi kuin lapseni (S). 09.30 Emmerdale (7). 20.55 Urheiluruutu. 23.30 4D: Haluan uudet kasvot (7). NELONEN 06.00 Halinallet (S). 21.55 Ennen elokuvaa: Vertigo – punainen kyynel. 18.30 Puoli seitsemän. 15.55 Puutarhan pelastajat. 19.20 Päivän sää. 07.45 Paavo Pesusieni (7). 12.00 Muisti. 18.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.35 MasterChef Australia. 07.40 LEGO City Adventures (7). 13.30 Yökylässä Maria Veitola. 08.20 Minun maatilani. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 16.45 Yle Oddasat. 18.30 Puoli seitsemän. 16.50 Novosti Yle. 09.51 Kirjat, joilla on merkitystä
Syksyn myötä laskeudutaan takaisin arkirutiineihin. Ensin niitä syödään uunilohen lisukkeena, ja lopuista soseutetaan maistuva kasviskeitto. Jos tölkki tuntuu kömpelöltä, mieti sen hyviä puolia: tölkki on uudelleen käytettävä kierrätysmateriaali, edullinen, helppo pitää puhtaana ja hygieenisenä, tiivis, ja sen sisällön tila on helppo nähdä. Keittiössä vietetään muutama tunti aikaa valmistellen viikon ateriat niin, että ne ovat nopeasti hyödynnettävissä muina päivinä. Pyörittele ne öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Lohi ja kasvikset n. Pienellä suunnitelmallisuudella vähennät ruokastressiä ja -hävikkiä samalla, kun säästät aikaa, kustannuksia ja hermojasi. Paista kypsiksi 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Preppaamistyylejä on monenlaisia, ja niistä voit valita itsellesi sopivimman. Se on hävikkiystävällisin tapa. Tässä käyttöösi esimerkki, jossa sunnuntaina valmistellaan kolme raaka-ainetta, joista voit helposti toteuttaa viisi ateriaa. Preppaamisella voidaan myös pelkästään esivalmistella viikon raaka-aineet myöhemmin toteutettavia nopeita aterioita varten. Nanna Rintala, teksti ja kuvat • Kaikilla ei ole mahdollisuutta työpaikkaruokailuun, ruokavalio asettaa rajoituksia tai haluat säästää kustannuksissa. Ruoka otetaan aamulla jääkaappiin sulamaan. Illallisen pääraaka-aineet ovat lohifilee, kana ja juurekset/kasvikset. Kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia. Pasta, riisi, couscous, ohraja kauralisukkeet ovat myös mainioita. Mausta suolalla ja pippurilla. Lounas lasitölkissä on ilo myös silmälle LASITÖLKKISALAATTI ILAHDUTTAA raikkaalla ja värikkäällä ulkonäöllään. Viipaloi sitrukset ja asettele ne lohen pinnalle. Salaattiannoksessa tölkin pohjalle lisätään kastike, jolloin aremmat aineet eivät pääse vettymään liian aikaisin. 1,2 kg lohifilee 2 kg juureksia ja kasviksia, ainakin 4 erilaista (peruna, porkkana, lanttu, kyssäkaali, mukulaselleri, raitajuuri, sipuli, varsiparsakaali) 1 appelsiini, sitruuna ja lime öljyä, suolaa ja pippuria Valmistele lohi ruodottomaksi ja asettele se uunivuokaan nahka alaspäin. Kuori ja lohko juurekset. Myös kuivatut yrtit sopivat. Pääset uusiokäyttämään vaikka vanhat kurkkutai punajuuritölkit. Kerroksittain asetellut raaka-aineet pysyvät nuhjaantumattomina ja tuoreina. Kannattaa miettiä, pystyykö lounaseväät kokoamaan edellisillan aterian tähteistä. syyskuuta 2021 Nanna Rintala, teksti ja kuvat • Maailmalla puhutaan käsitteestä meal prepping, joka meillä Suomessa on kääntynyt paremman sanan puutteessa preppaamiseksi. Pysähdy siis hetkeksi miettimään vaikka viikonloppuna tulevaa viikkoa, tee suunnitelma ja toteuta se. Preppaamisella tarkoitetaan ruuan suunnitelmallista esivalmistelua yleensä yhtenä päivänä viikossa. Rasiaan tulee valmiiksi pilkotut vihannekset ja proteiininlähde, usein kanaa tai jauhelihaa. . Paahdetut uunijuurekset toimivat myös kaksoisroolissa. Ota 300–400 g lohta lohiriisilaatikkoa varten ja käytä noin puolet kasviksista sosekeittoon. Harmillisen usein alkaa myös pieni epätoivon kierre: mitä tänään syötäisiin. Lounaseväät voi valmistaa perinteisesti preppaamalla, eli pilkkomalla kasvikset etukäteen rasioihin, joihin sitten lisätään proteiiniksi kypsää jauhelihaa, kanaa, kalaa tai jotain kasvisproteiinia. Viikon ateriasuunnitelmassa lounas syödään koulussa ja töissä. Kylmää salaattilounasta varten tarvitset noin litran vetoisen lasitölkin kannen kera. Preppaus toimii puhtaimmillaan erilaisten ruokavalioiden ja dieettien tukena, kun syödään samansisältöisiä aterioita päivästä toiseen: 3–5 päivän ateriat valmistellaan kerralla jääkaappiin tiiviskantisiin lasirasioihin. Yhden hengen taloudessa tarpeet ja toteutus ovat erilaisia kuin usean pienen tai harrastavan lapsen perheessä. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. A14 // RUOKA Kainuun Sanomat // Torstaina 2. VALITSEMALLA yhdeksi raakaaineeksi lohifileen saat kuitattua samalla kaksi kalansyöntipäivää. Levitä uunipellille. Pakastin kannattaa ottaa tässä vaiheessa apuun ja pakastaa sopivat annokset hyvin merkattuina. Kolmas tapa on valmistaa muutamaa ruokaa valmiiksi isot annokset, joita sitten pitkin viikkoa lämmitellään. Olipa syy mikä tahansa, kotoa tuodut lounaseväät ovat hyvä ratkaisu ja tuovat kaivattua vaihtelua ostoeväisiin ja ulkona syömiseen. Tarjoile lohi uunijuuresten kera. Ohjeet ovat neljälle hengelle. Niistä valmistuu uunilohi juuresten kera, viherpippuri-lohilaatikko, paahdettu juureskeitto quesadillojen kera, kanatacot sekä kanapastakeitto. Tämän koMitäs laitetaan mukaan lounaaksi töihin. Lasitölkkilounas perustuu samaan periaatteeseen. Siinä on kuitenkin ideana myös se, että tölkkiin pakatut raaka-aineet on kätevä ravistella sekaisin ennen syöntiä. Pohjalla oleva salaatinkastike sekoitetaan tölkkiä kääntelemällä mukaan vasta juuri ennen syöntiä.. Lounas lasitölkissä ei tule ehkä ensimmäisenä mieleen, mutta itse asiassa se on veikeä ja kätevä vaihtoehto. Tällä tavalla voi valmistella etukäteen jopa viikon kaikki lounaat. Suunnitellen kohti uutta ruokaviikkoa . Lisää raaka riisi vuoan pohjalle, sitten palasteltu lohi, liemikuutio, suola ja sulatejuusto. Viherpippuri-lohilaatikko 3 dl riisiä 7 dl vettä 1 kalatai kasvisliemikuutio 400 g kypsää lohta 3 dl ruokakermaa 125 g viherpippurisulatejuustoa pinnalle muutama voinokare tarjolle tuotaessa silputtua tilliä tai ruohosipulia Voitele uunivuoka
Salaatti rakennetaan laittamalla kastike pohjalle, sen jälkeen pasta, suurimot tai joku marinoimisen kestävä vihannes, kuten tomaatti. NUUDELIKEITTO aktivoidaan kaatamalla 3–4 desilitraa kiehuvaa vettä lasitölkkiin. Toista sama kahdella lätyllä. Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Siitä olisi voinut valmistaa samoin periaattein myös lohi-perunalaatikon munamaidolla tai valmistaa herkullisen täytteen uuniperunalle. syyskuuta 2021 RUOKA // A15 koisen tölkin pohjalle yletyt vielä haarukalla. Voit ottaa munan siksi aikaa pois, jos haluat pitää sen puolikkaina. Voit tehdä sen heti tai vasta tarjoilupäivänä. Nosta pannulta ja paloittele neljään osaan. Halkaise kananmuna päällimmäiseksi. Lisää voinokareet ja jatka kypsentämistä, kunnes riisi on kypsää. Tarjoile keiton kanssa. Näihin ruokiin riittäisi myös kaupan valmis grillibroileri, jos haluat vielä oikaista. puolet valmistamastasi nyhtökanasta ½ tl oreganoa suolaa ja pippuria maun mukaan 200 g makaronia tai muuta pastaa pinnalle tuoretta persiljaa tai korianteria Pehmittele sipuleita muutama minuutti öljyssä kattilan pohjalla. 1 pkt pikanuudeleita mausteineen suikaloitua kaalta/pinaattia/jäävuorisalaattia/paksoita suikaloitua kurkkua/retiisiä/sipulia/ porkkanaa/sieniä nyhtökanaa/paistia/jauhelihaa/tofua 1 keitetty kananmuna tuoreita yrttejä Asettele ainekset lasitölkkiin, nuudelit aika pohjalle. Kypsä lohi käy myös lohikeittoon. Ravistele mausteet sekaisin. One pot -kanapastakeitto 1 pieni sipuli hienonnettuna 1 valkosipulinkynsi 1 tl öljyä 1–2 porkkanaa pilkottuna 1 pieni kukkakaali pilkottuna kukintoihin 1,5 l kanalientä n. Anna kiehahtaa ja soseuta. Nuudelikeitolle riittää 750 millilitran tilavuus, ja tölkki saa olla mielellään leveänmallinen. LASITÖLKKISALAATIN rakennat juuri omien mieltymystesi mukaan. Lado tortillalle kaali, lämmitetty nyhtökana, tomaatti, sipuli, korianteri, feta ja kastikkeet. Ripottele pinnalle tuoreita yrttejä. Tämän viikon ruokalistalla sitä löytyy kana-pastakeitosta ja käsin syötävien ruokien ikisuosikista, kanatacoista. Kuumenna kiehuvaksi, pienennä sitten lämpöä ja anna porista hiljaa 15–20 minuuttia fileen koosta riippuen. Revi ne käsin nyhtökanaksi tai kuutioi veitsellä. NOPEA, tuttu ja turvallinen kana haudutettiin ensin meheväksi nyhtökanaksi, joka taipuu vaikka mihin. Kaada kuuma, kiehunut vesi tölkkiin nuudelien peitoksi ja anna seistä 3 minuuttia. Kääntele purkkia muutaman kerran ennen syöntiä, niin saat ainekset sekoittumaan kastikkeen kanssa. Mausta tillillä tai ruohosipulilla. Mukana kannattaa olla kastike, pastaa tai suurimoita, vihanneksia, kypsää lihaa, kalaa, juustoa tai palkokasveja, vihreää salaattia ja jotain rouskuvaa rakennetta tuovaa, siemeniä tai pähkinöitä. Kvinoa-juuressalaatti kastike kypsää kvinoaa uunissa paahdettuja kylmiä juureksia kikherneitä rouskuvaa kukkakaalta pieninä kukintoina kalamata-oliiveja hummusta salaattisekoitusta/pinaattia kurpitsansiemeniä Välimeren pastasalaatti kastike keitettyä pastaa puolitettuja pikkutomaatteja kurkkulohkoja lohkottua paprikaa suikaloitua punasipulia kalamata-oliiveja fetaa salaattisekoitusta Nuudelikeittotölkit Nuudelikeitto ruokaistuu paitsi proteiinilisällä, myös lisäämällä mukaan rapeita vihreitä ja salaatteja. Kastike voi olla mikä tahansa lempikastikkeesi. Kanatortillat 12 pientä maissitai vehnätortillaa ½ nyhtökanasta suikaloitua kaalta tomaattikuutioita, hienonnettua salaattisipulia hienonnettua korianteria limelohkoja murusteltua fetaa salsaa ja kermaviiliä Kuumenna maissitortillat muutama päällekkäin miedolla lämmöllä kuivalla pannulla. Yksinkertainen öljyvinaigrette sopii kaiken kanssa: Ravistele pienessä lasitölkissä sekaisin 1 dl öljyä, 0,5 dl valkoviinietikkaa tai 1/2 sitruunan mehu, 1 tl dijonsinappia, 1 tl hunajaa, 1 murskattu valkosipulinkynsi, 1 tl suolaa sekä hiukan mustapippuria. Lisää kerma ja tarkista mausteet. Paahda pinnoitetulla pannulla keskilämmöllä, kunnes juusto sulaa. Kanan esivalmistelu 600 g kanan rintapaloja vettä kanaliemikuutio, muutama mustapippuri 2 laakerinlehteä Laita kanat kattilaan ja kaada vettä sen verran, että kanat peittyvät. Lisää mausteet. Paahdettu kasvissosekeitto ja quesadillat 1 l vettä 1 kasvisliemikuutio 0,5 dl oliiviöljyä 1 kg aiemmin paahdettuja juureksia 1 rkl hunajaa 2 dl kermaa tai kookosmaitoa savupaprikaa 4 tortillalättyä 1 pieni purkki valmista salsakastiketta 150 g mozzarellaraastetta Kuumenna vesi ja lisää sinne mausteet ja uunijuurekset. PAAHTAMINEN tiivistää makuja ihanasti, joten kasviskeittokin vain paranee, kun se valmistetaan paahdetuista uunijuureksista. Käytä myös valmiit maustepussit. Lisää kaikki muut aineet, kiehauta ja keitä noin 10 minuuttia, kunnes pasta on kypsää. Purista päälle limeä ja haukkaa! OSA uunilohesta otetaan talteen ja jatkojalostetaan meheväksi riisi-lohilaatikoksi. Valmista quesadillat laittamalla tortillalätylle salsaa ja juustoraastetta ja toinen lätty kanneksi. Anna jäähtyä liemessä, kunnes pystyt käsittelemään kanapalat. Anna jäähtyä 3 minuuttia ja nauti.. Sitten lisätään kasvikset, proteiini ja viimeiseksi herkimmät vihreät ja rouskuva lisä. Iso satsi uunijuureksia maistuu myös pitkin viikkoa erilaisissa kulhoruuissa ja salaateissa. Kastike riittää 2–3 salaattiin
VAIKKA lopputulokseen ei jäänyt Pöytyällä paljon jossiteltavaa, sillä. Sovellus on luotu osana Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamaa Ekosport Kainuu -hanketta, jonka tarkoituksena on pienentää Kainuussa järjestettävien liikuntamatkailutapahtumien aiheuttamaa ympäristöja ilmastokuormaa. Mobiilisovellus korvaa Kainuun tapahtumien paperiset osallistujaohjeet • Yhdistetyn MM-mitalisti Ilkka Herola jatkaa kesän GPsarjaa hyvässä vireessä. Näin PöU pääsee pelaamaan sunnuntaista . Sovellusta testataan tositoimissa ensimmäisen kerran tulevana lauantaina Vuokatin Vaelluksella ja 9.9.–12.9. Hän sijoittui keskiviikkona Oberwiesenthalissa kolmanneksi ja jatkaa sarjaa toiselta tilalta tasapisteissä sarjaa johtavan Saksan Vinzenz Geigerin kanssa. . KPK sen sijaan joutuu tähtäämään tuleviin kausiin. Endurance Kainuu -sovellus on saatavilla maksutta sekä Androidettä iOs-puhelimiin Google Playstä ja App Storesta. Geiger voitti Oberwiesenthalin kilpailun 1,2 sekunnin erolla Itävallan Mario Seidliin. –?Sovelluksen kautta tapahtumiin osallistuvat saavat tärkeimmät infot tapahtumista, Anni Heikkinen Kainuun Liikunta ry:stä kuvailee. Herola jatkaa kesän GP-sarjaa kakkossijalta PÖYTYÄ 2 KAJAANI 6 PöU jatkoon voitoin 2–1. Herolalla on GP-sarjan kolmesta kilpailusta voitto ja kaksi kolmatta sijaa. Lisäksi sovellus on 2000 eurooppalaisen urheilijan käytössä joulukuussa Kajaanissa ja ensi maaliskuussa Vuokatissa kisattavissa Euroopan nuorten talviolympiafestivaaleilla. Kotijoukkue Pöytyän Urheilijat oli naisten Ykköspesiksen välierien kolmannessa ja ratkaisevassa kohtaamisessa selvästi parempi jaksoin 2–0 (3–2, 12–3). Pöytyän Urheilijat oli ratkaisevassa kamppailussa parempi ja jatkaa naisten Superpesiskarsintoihin. URHEILU A16 // Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Herola oli kolmas jo mäkiosuuden jälkeen. Kiertueen viimeiset kilpailut järjestetään Itävallan Villachissa lauantaina ja sunnuntaina. Kajaanin Pallokerhon kausi päättyi kyyneeliin alkaen Superpesiksen nousukarsintaa Varsinais-Suomen paikallisväännössä Mynämäen Vesaa vastaan. syyskuuta 2021 6 Urheilutoimittajat: Pekka Pajala 010 665 7232 6 Teemu Määttä 010 665 7228 6 Sähköpostit: ks.urheilu@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi • Kainuun Liikunta on julkaissut Endurance Kainuu -nimisen mobiili-infosovelluksen. Kyseessä on maksuton tapahtumasovellus Euroopan nuorten talviolympiafestivaaleille (EYOF 2022 Vuokatti) ja Kainuussa järjestettäville liikunnan massatapahtumille, kuten Vuokatin Vaellus, Lost in Kainuu, Vuokatti Hiihto ja Tour de Kainuu. Jari Welling PESÄPALLO • Kajaanin Pallokerhon pesiskausi päättyi keskiviikkoiltana Pöytyällä suureen pettymykseen. Lost in Kainuu -seikkailukilpailussa. Herola jäi kärjestä 12,4 sekuntia. Kymmenen kilometrin rullahiihdossa hän ohitti mäkiosuuden kärkikaksikon Saksan Terence Weberin ja Itävallan Martin Fritzin, mutta Geiger ja Seidl kiilasivat hiihdossa hänen edelleen
Alfa Romeota hän ohjasi kolme viimeistä kauttaan. –?Jos Pöytyä saa lyöntipelinsä rullaamaan samalla lailla Mynämäkeä vastaan kuin nyt, he ovat vahvoilla. Koetilauksen voit aktivoida osoitteessa www.kainuunsanomat.fi/striimi HOKIN TUOREIN uusi pelaaja on puolustaja Joni Kuoppala, joka siirtyy kajaanilaisjoukkueeseen yksivuotisella sopimuksella. Räikkösellä on kaksi lasta vaimonsa Minttu Räikkösen kanssa. KPK:N ONNISTUJISTA kärkietenijä Oona Tuononen toi neljä juoksua ja löi tyhjään kenttään kunnarinkin toisella jaksolla, mutta se ei enää kajaanilaisia auttanut. Nämä kisat ovat huippu-urheilijalle se isoin juttu, mitä voi urallaan kokea ja mitali täältä on jotain ihan käsittämätöntä. He löivät palloa siinä vaiheessa hurmoksessa, Jurvakainen tuumii. –?Tulosta on tietysti kunnioitettava, mutta toisen jakson numerot eivät kerro ihan totuutta. Jurvakainen suostui vielä ottamaan kantaa tulevaan VarsinaisSuomen hegemoniakamppailuun eli Superpesis-karsintaan Pöytyän ja Mynämäen välillä. Yhteen räpylävirheeseen homma tavallaan kaatui, Leskinen huokaili. Molemmat sijoittuivat toiseksi T54-luokan 100 metrin kilpailuissa, mutta tappio katkaisi Tähden perättäisten paralympialaisvoittojen sarjan neljään ja Kotaja saavutti ensimmäisen paralympiamitalinsa. Tiedän, mitä minun pitää tehdä, Räikkönen ilmoitti neuvoihin tuskastuneena. –?En tiedä, mutta ainakin itse tulen jatkamaan. – Meidän kuvamme koko kauden aikana oli vähän se, että paikat jäivät käyttämättä. Voit myös aktivoida 14 päivän koetilauksen, jos et vielä ole käyttänyt koetilausjaksoasi. Tuononen otti tappion sen verran raskaasti, että jätti lehdistötilaisuuden kutsusta huolimatta väliin. Mynämäellä on kuitenkin hankala Superpesis-kausi alla. PÖYTYÄN ehdottomat tähdet ottelussa olivat neljä juoksua lyönyt ja kaksi tuonut Aurora Frantsila sekä jokeri Essi Ilmanen, joka löi kunnarin ja yhden tavallisen juoksun sekä toi kaksi. Se antaa aina mahdollisuuden vastustajalle. Ottelut ovat nähtävissä tilaajille. Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Voittoihin tottunut Tähti otti mitalin vastaan rutiinilla. Paljon on vielä saavutettavaa, mutta tällä kertaa ei ollut vielä meidän vuoromme, Leskinen mietti. PaengNuea jäi Aasian ennätysajallaan 13,76 vain 13 sekunnin sadasosaa Tähden maailmanennätyksestä. syyskuuta 2021 URHEILU // A17 Ratakelaajat Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja juhlivat kovin erilaisissa tunnelmissa hopeamitaleitaan keskiviikkona Tokion paralympialaisissa. –?Jättäkää minut rauhaan. –?Pelasimme ulkona hyvän ensimmäisen jakson. Tähti koki edellisen tappion 100 metrillä Dohan 2015 MMkisoissa, kun Kiinan Yang Liu kelasi voiton ajalla 13,77. Meillä oli avaimet voittaa se jakso, mutta Pöytyällä onnistui sitten kolmannen tasoittavalla kaikki. Hän voitti maailmanmestaruuden Maranellon punaisissa 2007, mutta vetäytyi sarjasta vain kaksi vuotta myöhemmin. Mari Kemppaisellekin peli yhdeksikössä oli muistaakseni vasta toinen tällä kaudella, Jurvakainen lisäsi. Ei pelata liian vaikeaa. Kotaja liikuttui kyyneliin kilpailun jälkeen ja uudestaan palkintojenjaossa. –?Lähdimme tähän peliin kuten aikaisemminkin eli lyömään kovaa. –?Toisella jaksolla meille tuli noutaja. Koetilausjakson aikana voit lukea maksutta kaiken maksullisen sisällön sekä katsoa Kainuun Sanomien kautta lähetetyt livelähetykset. KAJAANIN PALLOKERHON naisten joukkueen pesiskausi päättyi keskiviikkona Pöytyällä.. –?Lähdimme tähän sillä teemalla, että pelaamme eräänlaista luomupesistä. Hän kertoi asiasta keskiviikkona Instagramissa. Nyt annetaan ihmisille huilia ja katsotaan sitten, miten laitetaan homma taas kasaan. Viime kauden hän pelasi Mestistä Heinolan Peliitoissa ja keräsi 30 ottelussa tehopisteet 1+4. –?Formula ykköset ovat ohi minun osaltani, mutta elämässä on paljon muuta, mitä haluan kokea ja mistä haluan nauttia, 41-vuotias Räikkönen jatkoi. Kausi on yhä käynnissä, mutta haluan kiittää perhettäni, kaikkia tallejani, kaikkia jotka ovat olleet mukana kilpa-ajourallani ja erityisesti kaikkia suurenmoisia faneja, jotka ovat kannustaneet minua koko ajan, Räikkönen kirjoitti. Tein päätöksen asiasta jo viime talven aikana. Jokeri Mette Leskinen löi kolme juoksua, ja kapteenina hänen velvollisuutensa oli antaa raskaan häviön jälkeen kommentit. –?Tämä on tässä. Räikkönen ajaa tällä kaudella Alfa Romeolla, jonka vauhti on jäänyt heikoksi. Olen unelmoinut tästä pitkään ja nyt se tuli, Kotaja totesi. Räikkönen debytoi MM-sarjassa 2001 Sauberin ratissa. Torstain kotiottelussa vastassa on jyväskyläläinen Suomi-sarjan Liikunnan Riemu. –?Tämä on minulle iso hetki. Tähti on totuttanut suomalaiset voittoihin, joten 18-vuotiaan thaimaalaisen Athiwat Paeng-Nuean mestaruus tuli monille yllätyksenä. –?Paikkaajamme Nea Tuikka, Veera Jääskeläinen ja Silja Hakala pelasivat kuitenkin hienosti. Tappio jätti tietysti paljon hampaankoloon. Hän palasi formularadoille 2012 Lotuksen ohjaimissa ja voitti F1-osakilpailun viimeksi 2018, kun ajokkina oli jälleen Ferrari. Ottelut alkavat kello 18.30 ja lähetykset kello 18.25. Räikkönen ajoi hopeanuolella viisi kautta kunnes siirtyi Ferrarille. Tähti oli toinen ajalla 13,85. Koetilaus kannattaa aktivoida ajoissa ennen peliä. Tämä on viimeinen kauteni formula ykkösissä. Hokki on Kuoppalalle entuudestaan tuttu seura, sillä mies kiekkoili Hokissa Mestis-kauden 2019–2020. Tämä oli tiukka sarja, jossa Pöytyä sai joka ottelussa vähän hurmosta päälle, KPK-luotsi Jurvakainen sanoi. Jurvakaisen aikakausi KPK:n peräsimessä loppui keskiviikon otteluun. Kimi Räikkönen hyvästelee F1-radat kauden jälkeen Kimi Räikkönen MARTTI KAINULAINEN voidaan kuitenkin hieman spekuloida, että KPK joutui antamaan ratkaisupeliin aivan liikaa tasoitusta, kun ottelusta olivat eri syiden takia poissa Hanna Airaksinen, Heta Juvonen ja Oona Markkanen. –?Olemme joutuneet muuttamaan rosteriamme (kokoonpanoa) paljon koko tämän kesän, joten se (poissaolot) ei tänään ratkaissut, vaan se, kummalla oli isompi halu voittaa, Leskinen totesi. Se ei ollut helppo päätös, mutta tämän kauden jälkeen on aika uusille asioille. Tiesimme pystyvämme haastamaan PöU:n, mutta pienestä se jäi kiinni. Kuoppala toimi Peliitoissa myös joukkueen varakapteenina. Kiperässä tilanteessa suomalaiskuljettaja sai taajaan neuvoja tiimiradiossa, mikä alkoi hermostuttaa. Nuorukaisen ennakkoluulottomat ajo-otteet kiinnittivät McLarenin huomion, ja menestystalli pestasi suomalaisen jo seuraavalle kaudelle. STT Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja kelasivat Tokiossa hopeaa • Kainuun Sanomat näyttää nettisivuillaan Kajaanin Hokin jääkiekon Suomen cupin ottelut tilaajille tänään torstaina ja perjantaina. Tauon aikana Räikkönen keskittyi ralliautoiluun ja osallistui kilpailuihin myös lajin MM-sarjassa. –?Poissaoloihin oli monenmoista syytä. Tämä oli iso pettymys nuorelle joukkueelle. Hokin cup-ottelut KS:n nettisivuilla STT, Petteri Ikonen FORMULA 1 • Formula ykkösten maailmanmestari Kimi Räikkönen lopettaa F1-uransa tämän kauden päätteeksi. Hetalla oli pieni loukkaantuminen, Hannalla oli siviilikiireitä ja Oona sairastui, KPK:n pelinjohtaja Arttu Jurvakainen kertoo. Perjantain vierasottelussa Hokki kohtaa Kontiolahdella Jokipojat. Leskinen ei osannut ottaa kantaa siihen, miten hyvin KPK:n joukkue pysyy kasassa tulevalle kaudelle. Pöytyä pääsee henkisesti hyvistä asemista Superpesis-joukkuetta vastaan. Fanien rakastamiin tähtihetkiin kuuluu Lotuksella ajettu Abu Dhabin GP, jonka Räikkönen voitti 2012. Jurvakainen myönsi auliisti, että muutokset vaikuttivat varsin vahvasti KPK:n valmistautumiseen
Halli-/varastotilaa. 9. Suomi jatkaa syyskuun rupeamaansa MM-karsintapeleillä Kazakstania ja Ranskaa vastaan. minuutilla ja sai yleisöltä yhdet ottelun kuuluvimmista suosionosoituksista. Huippuonnistumisia tuli enemmän, hän iski ottelupallosta ratkaisupisteen. Pesä Ysit putoaa Ykköspesikseen. Luistelijoista esitellään Aila Tartia-Jalonen ja Jouko Launonen. (08) 626 303 HOKKI–RIEMU | TO 2.9. 9. Urheiluvälineiden muutosta kuvataan Kunto Viirun eri aikakausilta olevien piikkarien avulla. KIERROS SUORA LÄHETYS Kainuun Sanomien sivujen kautta tänään torstaina 2.9. Se esittelee Kipinän menestyneitä urheilijoita 1920-luvun alusta nykypäivään. Walesin ikoni Gareth Bale tuli mukaan 83. 050 327 4336. Esillä ovat muun muassa Ville Pörhölä, Sirkka Kauppinen, Heikki Savolainen, 80–90-luvun voitokkaat viestijoukkueet sekä pikajuoksijat ja 2000-luvulla menestyneet kipinäläiset. Teemu Rouhiainen kipaisi HP:lle avausjaksolla kaksi juoksua, Juha Toikan ja Sasu Toikan kotiuttamana. SiiPe johtaa ottelusarjaa voitoin 2–1. KLO 18.30 SUOMEN CUPIN 3. Entinen HJK:n ja HIFK:n ja nykyisin ruotsalaisseura Mjällbyn mies Eriksson, 26, sai paikan tolppien väliin ykkösvahti Lukas Hradeckyn huilatessa ja kakkosmies Jesse Jorosen poissaollessa. Mantulla taisteltiin keskiviikkona kolme tuntia ja kahdeksan minuuttia, kunnes SiiPen kotivoitto varmistui kotiutuskisan toisella kierroksella lukemin 2–1 (0– 3, 3–2, 0–0, 3–1). syyskuuta 2021 VUOKRATTAVANA OSTETAAN KIERRÄTÄ AUTOSI OIKEIN! Noudamme ja poistamme rekisteristä ROMUJA PURKUAUTOT. SiiPen pelastaja toisella jaksolla oli toisen vuoroparin tasoittavalla kunnarin (1+1) iskenyt ja perään tuplajuoksun tuonut Samu Vainikainen. Suomella oli ottelupallo tilanteessa 24–23, mutta PohjoisMakedonia kesti ja ratkaisi erävoiton Mäkisen epäonnistuttua vastaanotossa. klo 18:30 Kainuun Sanomien tilaajat pääsevät katsomaan ottelun maksutta. Päävalmentaja Markku Kanerva asetti avauskokoonpanoon muun muassa maajoukkuedebyyttinsä tekevät maalivahti Carljohan Erikssonin ja laitamies Santeri Hostikan. Debytanttivahti Eriksson Suomen sankari • Nousijaseura Haminan Palloilijat on yhden tappion päässä Superpesiksestä putoamisesta, kun Siilinjärven Pesis voitti kaksikon kolmannen kohtaamisen alemmissa pudotuspeleissä. Myös torjuntapelissä Suomi oli alun vaikeuksien jälkeen selvästi vastustajaa edellä voittaen torjuntapisteet 18–8. Ottelu valmisteli kummallekin peliä seuraavien päivien MM-karsintoihin, ja tasapeli oli ainakin kohtuullisen oikeutettu lopputulos, vaikka Wales hallitsevampi olikin. Sopii erinomaisesti myös yritysten toimitiloiksi. Suomella oli Sivulan lisäksi monta onnistujaa. Virheitä tuli ainakin neljä liikaa, Sivula sanoi. Haminan Palloilijat tappion päähän Ykköspesiksestä URPO SIVULA (keskellä) oli Suomen pisterohmu. Libero Lauri Kerminen puolusti erinomaisesti, ja passari Eemi Tervaportti oli totutun vahva. Mukana olivat myös sellaiset maajoukkueen vakiopaikkaa hamuavat kuin Kaan Kairinen ja Jasin Assehnoun, toisissa maaotteluissaan. –?Pelaamattomuus näkyi ajoittain omassa hyökkäyspelissä. Debyytti jää varmasti muistoihin, sillä Erikssonin ansiosta tauolle lähdettiin maalittomasta tilanteesta hänen venytettyään kätensä Harry Wilsonin rangaistuspotkuun. Tied. Mäkinen otti peräti seitsemän torjuntapistettä. Veto oli toki varsin pehmeä, mutta aavistus ja venytys hienot yhtä kaikki. Kolmas vitriini on Kipinän Wall of Fame. Niistä ensimmäisessä esitellään Kajaanin Kipinä sekä kerrotaan kuvin ja tekstein seuran juniorityöstä, jonka kehittäminen on seuran tulevaisuuden kannalta keskeistä. Torjuntataktiikkamme toimi, Mäkinen sanoi. Näyttelyssä on esillä Kipinän historiaa ja nykypäivää. Sivulan hyökkäystehot olivat hakkurille kovaa luokkaa: 59 prosenttia, 39 passista 23 pistettä. Suomi johti erää Ronkaisen ässän jälkeen 17–14, mutta vähitellen Pohjois-Makedonia kiri rinnalle. SiiPe–HP. SiiPe punnersi avausjaksolla vain 11 kärkilyönnillä kolmostilanteet tasoihin 6–6, mutta vieraiden kotiutusteho oli parempaa luokkaa. Keskiviikkoillasta ei ollut lupa odottaa maalijuhlaa, sillä Huuhkajilla oli viidestä edellispelistään koossa tasan yksi osuma ja Walesilla kolme kuudesta edellisestään. Esillä on materiaalia muun muassa vuosien 1984 ja 2010 Kalevan kisoista. Pesäpallo NAISTEN SUPERPESIS Putoamiskarsinta: Pesä Ysit–SiiPe 1–2k (2–0, 1–2, 0–0, 1–3) SiiPe säilytti sarjapaikan otteluvoitoin 3–2. Hyökkäysvirheitä tuli kahdeksan. Näyttelyssä on kolme vitriiniä. Yleispelaaja Antti Ronkainen sai tililleen neljä yhteensä 11 ässästä. Ronkainen ja Mäkinen olivat ajoittain vaikeuksissa vastaanotossa ja kaksikon hyökkäystehoihinkin jäi parantamisen varaa. –?On sanottu, ettei ole hyviä torjujia, vaan huonoja hyökkääjiä. Suomella oli ongelmiakin. Tilaa heti! 02 2590 200 AIWA T-Pro WiFi Nordic 549 Tilaa heti! Se parempi ilmalämpöpumppu. P. Vitriinissä on myös kooste Kipinän urheilijoiden saavuttamista Kalevan kisojen mitaleista sekä luettelo Kipinän puheenjohtajista. Suomi lähti peliin kokeilevalla ja näyttöpaikkoja tarjoavalla avausmiehistöllä. 040 253 2264. –?Tilasto on ihan ok, mutta aina voi parantaa, Sivula sanoi. Eri kokoisia tiloja vapaana Petäisenniskassa. Päätöserässä EM-kisojen ensikertalainen, mutta MM-kisoissa 2018 mukana ollut Sakari Mäkinen syötti kolme ässää peräkkäin vieden Suomen 13–9-johtoon. KIERROS: Liput: 10/5e, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi Kausikortit ovat voimassa Käytä maskia Henkilö ja pakettiautot, asuntovau nut ja autot kaiken kuntoiset. Kajaanin Kipinän juhlanäyttely kirjastossa STT, Janne Lehikoinen JALKAPALLO • Suomi ja Wales pelasivat maalittoman tasapelin miesten jalkapallomaaottelussa Helsingin Olympiastadionilla keskiviikkoiltana. putoamiskarsinta: Siilinjärvi–Hamina 2–1k (0–3, 3–2, 0–0, 3–1) Voivot 2–1. Vitriini esittelee myös Urho Kekkosen urheilu-uraa. Suomi kohtaa Tampereella seuraavaksi Espanjan lauantaina. Kazakstan tulee vastaan Olympiastadionilla lauantaina ja Ranska isännöi Suomea Lyonissa ensi tiistaina. Kahden erän jälkeen luku oli peräti 68 (13/19). MIESTEN SUOMENSARJA Ylemmät pudotuspelit: KPL–Kiri 2020 2–0 (2–1, 5–3) MuPS–HP-K 1–2s (0–3, 3–1, 0–3) ViVe–SMJ 1 2–0 (8–1, 3–1). SUOMEN VOITETTUA selvästi toisen erän katsojat odottivat joukkueen voittavan helposti kolmannenkin erän ja alku näyttikin hyvältä. HP–SiiPe ja tarvittaessa 5. Hakkuri Urpo Sivula oli 25 pisteellä Suomen selvästi tehokkain pelaaja, vaikka hänellä oli omat vaikeutensa ottelussa. A18 // URHEILU Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Katso esittelyvideo! SUOMEN CUP 3. Lopulta 4?357-päinen yleisö sai todistaa Suomen ja Walesin välisen maaotteluhistorian viidettä tasapeliä, ensimmäistä maalitonta sellaista. Myös Tommi Siirilä ja Sauli Sinkkonen veivät tehoja alas Pohjois-Makedonian hyökkäykseltä. Toisessa vitriinissä kerrotaan Kipinän järjestämistä suurtapahtumista. Kainuun Auto ja Varaosa P. Etenkin syötössä Suomi oli selvästi edellä. Sivula pisterohmuna EM-avauksessa • 110-vuotisjuhlavuottaan viettävän yleisurheiluseura Kajaanin Kipinän juhlanäyttely on Kajaanin kaupunginkirjastossa 1.9.?–?30.9. Myös veteraaniurheilumenestyksestä on kerrottu. STT, Juha Aaltonen LENTOPALLO • Suomi aloitti keskiviikkona lentopalloilun miesten EM-kilpailut kaatamalla Pohjois-Makedonian C-lohkon avausottelussa 3–1 (25– 20, 25–15, 24–26, 25–22). Vielä avauserässä Tervaportti käytti vain vähän keskihyökkääjiä, mutta ottelun edetessä niin Sinkkonen kuin Siiriläkin saivat enemmän hyökkäyspaikkoja. Pääsy karsintapeleihin ykkössarjalaista vastaan on sille katkolla lauantaina Haminan Vallikentällä. Molemmat jäivät alle 50 prosentin tehoihin. Seuraavat ottelut: 4. Teemu Pukkia ei kentällä nähty, mutta vieläkin isompi tähti kyllä. MIESTEN SUPERPESIS 3
1972, tällä hetkellä harrasteautokorjaamona. 0400 488 521. Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Isoja koivutukkeja polttopuuksi, lehtikuusta sahatavaraksi, Kuluntalahti. P. Tontin pinta-ala 1669 m² yleiskaava-alueella. P. Kysy tarjous! Kainuun alueella ja lähikunnissa. K AJAANIN HAUTAUSPALVELU RISTIJAR V E N HAUTAUSPALVELU paivystys puh. 050 549 4607. Tule tekemään löytöjä! Nitojasta hulavanteisiin! Pihapuiden kaato, kantojyrsinnät, puiden ja oksien ajo, traktorityöt T. En harrasta tanssia. Hissi ja hyvä sijainti Kajaanissa. Ota yhteyttä 044 5946089 tai 044 5206758. Lasit. Pariskunta etsii 3h+k rivitai kerrostaloasuntoa 0-3 km etäisyydeltä Kajaanin keskustasta. 044 562 3926 www.pasinpilke.fi Pilkekone Palax toimii sähköllä tai traktorilla, h. Soita p. 3500 e. Varaosa& Huoltopalvelu p. Huomio! Nyt meiltä kaikki kodin sisäremontit, laadulla ja taatusti järkevään hintaan! Myös lisäeristykset. Romutustodistus. Kuljetus järjestyy. Kuivaa pyöröpaaliheinää 21sadosta. JAPA 315+ ROAD KLAPIKONE joka toimii omalla sähköstartilla varustetulla bensiinimoottorilla. Soita meille, niin teemme tarjouksen. Vast. P. P. 050 586 2400 ilt. Selvänäkijä 070017131 Life 2,21 min+pvm, pl 17 esp 26. Perjantaina 3.9.2021 Kajaanin torilla klo 9 alk. 050 3786891. Helkama/Merida polkupyörät. 040 501 7449, 040 830 9239. 130€/vrk, kuljetus tarvittaessa työmalle. Huom! Kalaa myös maanantaina 6.9.2021 torilla klo 9 alk. 152 tkm. 044 507 0690. Kirjallinen sopimus ja työmme on kotitalousvähennyskelpoinen. Erä Jopo ja 349,+ matkamittari. Autonkuljetustraileri kantavuus 1970 kg, h. syyskuuta 2021 // A19 KOTI-KAJAANI 1.9.2021 | 27 Jätä ilmoitus Kainuun Pörssiin lehtesi verkkosivujen kautta. Poistamme myös kannot kantojyrsimellä . Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Myytävänä | Ostetaan | Halutaan vuokrata | Vuokralle tarjotaan | Kaikenlaista YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Vuokralle tarjotaan Kaikenlaista Myytävänä Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. 040 522 6324. Jakopää uusittu 141 tkm. Puh. 040 513 5897. 80€/vrk. 0400 120 350. 044 368 3664. Metalliromut ja romuautot ym. 041 317 6352. 046 559 7307 Toyota Avensis liftback 1.8l, vm. Ei vapaa-ajan asuntoa. Rak. 4/21, 2 renk. 029 7031 9900 teemu.makelainen@sahasoi.fi mika.makelainen@sahasoi.fi Liike/varastotilat nosto-ovella 40 m² ja 50 m². Sahasoi Oy puh. Valmistamme myös polttopuut, vaikka suoraan metsästä liiteriisi. Hyvälaatuista ja kuivaa koivu ja sekapilkettä. Kajaanista pieni asunto 42-43 m 2 , mielellään lasitettu parveke, ylin kerros, päätyasunto, hissitalosta, palvelut lähellä, siisti, vuokra max. Sadevesikourut, tikkaat, lumiesteet, kulkutasot, piipunpellitykset ja piipunhatut. Savikiekot ja kiekko/metsästyspatruunat. tuomo@ohtonen.fi Katso tori.fi p. Omakotitalo järven rannalta. + hissi. Pit. 10,50€ Kaikenlaista Vuokralle tarjotaan Halutaan vuokrata Ostetaan Myytävänä Pese matot harjaamatta! Swipen pesuaineet ja Aloe Vera -tuotteet, Anja p. • piha-, tonttija ongelmapuiden kaadot kaikilla tavoilla • muut metsurintyöt rvpmarkkumartiskainen@gmail.com Hautauspaketit alkaen 390 e . 0400 168 083. 0400 944 008 Kunnossaoleva elevaattori perunannostokone. 044 712 2000 (24 h) Lönnrotinkatu 3, Kajaani, ma-pe 10-16 www.hautauspalveluhelmi.fi HAUTAUSPALVELU HELMI KOHISTEN PALAVAA KOIVUA kotiovelle toimitettuna. 045 3572291 Ostetaan metsätila. Kuljetus sopimuksen mukaan kaikkialle Suomeen suoraan tilalta. 2000, aj. P. Myös max 10 v. Autopaikka vaaditaan. tupakoimaton nainen etsii kunnollista miesystävää tositarkoituksella. tlk nimim. P. Myös vaihto metsätilaan. P. Muunnettavissa kaksioksi. 041 481 6715. 33 cm. Nyt edullisesti. Soita 044 540 0558 www.kainuunhomekoirapalvelu.fi Kauppakiinteistö 171 m² + varasto 80 m² Kajaanissa. Kerrostalokaksio 52 m² Tehdaskadulla. 050 589 2116. alueelle. 30 vuoden kokemus kylmä-, kodinkoneja laitoskonehuollosta , myös ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto . + varv.koukkupolk., pyöräilykengät, 2 pyöräkypärää, pyöräteline 4-pyörälle, Esla-potkuri. OSTETAAN METSÄÄ Yhteydenotot 040 591 2378, 040 573 6202 tai leppamaen@outlook.com Leppämäen yhteismetsä Vuokrattavana parvekkeellinen yksiö Kuhmon keskustassa. P. "Ystävyys". Toimitus mahdollinen. Laatoitusja märkätilojen vedeneristystyöt ammattitaidolla! KK Laatoitus p. Ota uusi suunta elämääsi. Vuokrataan kt-yksiö 35 m² Kuhmossa. T:mi Erkki Järvinen p. Auton perässä vedettävä ja helposti liikuteltavissa. 30 m². Kalaa. P. Sisäilmaja homekoiratutkimukset Kainuussa. Asepoistoja . P. Teemme kaikki metsurija metsänhoitotyöt. P. Puh. 040 7388 269. 050 5499 388. Kytkin uusittu 5/20. P. 040 418 1566. Vakituiseen käyttöön tarkoitettu. Myös OP-rahoituksella. Nop var toiveita huomioidaan 0400 682 904. Liikehuoneisto 59,5 m² Kauppakatu 3, 1.9.21 alkaen. Luotettava auttaja/ennustaja. Tarvitsetko apua remontoimisessa tai talon maalauksessa. 050 557 2023. P. P. P. YHDE LLÄ ILMO ITU KSE LLA TA VO ITA T KOK O KAINUUN Kainuun Sanomat Koti-Kajaani Kuhmolainen Sotkamo-lehti Ylä-Kainuu Alk. P. 0500 584 402 Stihl moottorisahat & raivurit, trimmerit, ruohonleikkurit, myös vaihtaen. 08 629792 www.kajaaninhautauspalvelu.fi Pensasaidan leikkausta. Tmi Sutinen p. Saunall. P. Katso Tori.fi Kt kaksio Kuhmossa , Koulukatu 9 Vapaa. Okt tontti 5 km säteellä Kajaanin keskustasta. HYVÄ KOHDE REMPPAMIEHELLE. Sari 0700 84 444, ota talteen. Pyydä tarjous Et pety! 040 551 5335 www.kodille.. Vapaa 1.10. Kuivia koivuhalkoja ja pilkkeitä. 040 513 2633 Kuhmo. 0400 281 991, (08) 712 150. 050 592 0413. 045 695 9749. Kajaanilaista työvoimaa. Heti vapaa siisti kt-kaksio 49 m². Ti-su 10-24, 1,99 e/min. tuomo@ohtonen.fi 0400 239 200. Sisältäen arkun, kahvat tai uurnan, kukan, vaatetuksen, arkkuun huoltamisen ja kuljetuksen Kainuun alueella. Heti vapaa. Mäkeläinen Oy. Min 1000 m². 499 €/kk tai pientalosta vinttihuoneisto, missä oma parveke, oma sisäänkäynti, palvelut lähellä, rauhalliselta paikalta, lämmin asunto. Vapaa 1.10 2021.Tiedustelut klo 16 jälkeen 050 379 4750. P. Sintin kalakoju Kuivia koivupilkkeitä edullisesti Kaj. 0400 546 105. 50€/vrk. P. vanha okt kiinnostaa, hinta max 350 te. 08 741 068 Palvelemme ma-pe 9-17, la 9-13 LAATUKESKUS HEIKURA KY Hyryntie 18, Hyrynsalmi www.laatukeskushyrynsalmi.fi Umpisäiliö 5,3 m³ Kajaanissa, langaton täyttöhälytin. kilpapyörä lukkopolk. Minikaivurit Bobcat 2 ja 3.5 tonnin, alk. Pihakirppis Nurmikatu 37 su 5.9.21 klo 12-16. Ei homeisia! Puh. 60 v. 040 822 3021. Huomioin myös purkukuntoiset talot omalla tontilla. 044 978 4936. Puh. P. Hp. parv. 130€/vrk. Kaadamme pihapuut turvallisilla välineillä ja tekniikoilla. 0400 120 350. Ostetaan tai vuokrataan noin 1520 neliön suuruinen kuiva varasto. 10,50€. YKSIÖ 47 m 2 , KUHMOSSA, Hotelli Kainuun vieressä. Tiedustelut p. Kalastustarvikkeet, Weke katiskat, Suzuki perämoottorit, Esla kävelyja potkupyörät. 0440 295 650. Ei seksilinja. Swipen edustaja Kajaanissa Liisa Komulainen, 050 5208695 www.homcare.?/liisakomulainen Koivupilkettä 33 cm, ylivuoteista. Kats. 044 387 2026. 0400 239 200 Naisten pyörä Tunturi, harj. Myös unien tulk. Kylmäja kodinkonehuolto Manninen Oy, Suomussalmi. Remontoitua liiketilaa, Kauppakatu 13, n. kt-yksiö 36 m 2 Sotkamon kesk
Messun jälkeen Kirkkokahvit ja Kansanlähetyksen seurat srk-salissa. 08 617 2321. ulkoilua ja ruokailun), to klo 13 – 16 ja pe klo 9 – 12. Kuka on Suomen lentopallomaajoukkueen kapteeni. klo 11 Päiväkuoron harjoitukset kirkossa. Vapaa pääsy. Ma 13.9. klo 17 Lattiakuvat pyhäkoulu päiväkerhotilassa. 6. Donkkis Big Night on toimintailta alakouluikäisille (alle kouluikäiset vanhemman sisaruksen tai aikuisen seurassa). Ti 7.9. Kuhmo-talon vanhoista verhoista on lukuisa joukko tehnyt ympäristötaidetta Syväjärven virksityskalastusalueen metsään. Kuhmon 4H Tyttökerhossa pelaillaan, askarrellaan, leivotaan, kokkailaan, liikutaan ja vietetään yhdessä mukava tunteroinen. Kansanlähetys, Sammonkatu 5, to klo 14. klo 13 Kirkonkylän Työpiiri srk-salissa, mukana Tatu Ryyti. Talvisotamuseo, to-pe klo 9-15, Väinämöinen 11. Oheisharjoituksissa (n. Ikirouta, pe klo 19, Kuhmo-talo. Teatteri KAJAANI Eino Leino -näytelmäristeily Oulujärvelle, pe klo 18, Höyrylaiva Kouta. Urheilu ja Liikunta KAJAANI Taitoluistelijoiden Luistelukoulu, to klo 17.15, Kajaanin jäähalli. Kerhopaikkana on Valkeisen srk-koti. Mikä on Harper Leen romaani. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa, Johanneksenkulman yläkerrassa. klo 12 Vanhemman väen kerho srk-salissa. Torkkupeiton ompelua, Turinatupa, Akkoniementie 9, pe klo 9–12. Riitta-Liisa Oikarinen: Väriharjoitelmia. KUHMO Kuhmon luontokeskus Petola, Lentiirantie 342: To–pe klo 10–16. Pienoismallija Hannu Hautalan luontokuvanäyttely, Avoinna heinä/ elokuussa joka päivä klo 10-17. Peittopiiri, Karoliinan Kamari, Brahenkatu 14, pe klo 9–12. SUOMUSSALMI Ukrainan itsenäisyyspäivä, to klo 11 / pe klo 11, Raatteentie 183. a) Sveitsin, b) Itävallan, c) Belgian. Lastenkulttuurikeskus Rullan tuottama lapsiperheille suunnattu Metsänpeitto-näyttely. klo 10 Messu kirkossa, liturgia ja saarna Mikko Riipinen. 30min.) jatketaan pelaamista ja leikkimistä. klo 15 Leivontaja puuhakerho eskari 6-luokkalaisille. SUOMUSSALMI: Ke 8.9. 5. luokkalaisille. 2. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, to–pe klo 11–14. 6 Jacob Frese PÄIVÄN SANA ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” 6 Matt. 7:12 AURINKO nousee laskee S-salmi 5.46 20.18 Kajaani 5.54 20.22 Helsinki 6.17 20.21 TÄNÄÄN Viikko 35 1. Peittopiirissä neulotaan yhdessä. PUOLANKA Kun muisti muuttuu, to klo 11.30, Ouluntie 16. Kainuulaista iskelmämetallia Kuhmon taiteiden yössä. klo 9 Päiväkerho 3-5 vuotiaille. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, pe klo 11–13. Lapsi voi aloittaa päiväkerhon kolmivuotissynttäreiden tienoilla. Ti 7.9. Luokkakokous 3 Sinkkuristeily, to klo 19.45, Kino Visio. Hyvän Mielen Kulmalla. Päiväkahvit. Minkä niminen työ voitti Mauno Koiviston muistomerkin suunnittelukilpailun. Kuhmon 4H Välipalakerhossa pääset valmistamaan erilaisia nopeita välipaloja ja leivonnaisia kerholaisten toiveiden mukaan. Lasten menot KAJAANI Metsänpeitto, to–pe klo 12–16, Kainuun Museo, Asemakatu 4. Su 5.9.klo 10 Messu kirkossa, liturgi Tatu Ryyti ja saarna Jaana Raesalmi. Auki arkipäivinä. Elokuvat KUHMO Kuhmon Pajakkakino: Peruna (7), pe klo 17. Kuhmon Nuorisoseuran juhlavuoden kunniaksi ilmestyy reilu satasivuinen kirja. Luento Matteuksen evankeliumista, Filippuksen luterilainen seurakunta, Väinämöisenkatu 13, to klo 18. Jäällä (1h) opetellaan luistelemaan pelien ja leikkien kautta koulutettujen ohjaajien johdolla. Ma 6.9.klo 18 Raamattupiiri srk-salissa. Pääosissa Joonas Nordman. Kuhmon 4H Tyttökerho torstaisin, Kuhmon 4H-yhdistys, Kainuuntie 94, to klo 17.15–18.15. Sadon siunaus. K-12 Kulttuuri HYRYNSALMI Kansalaisuus ja luonto -ympäristötaideteokset, Moisiovaara, to–pe. Höyrylaivaristeilyllä matkustamme Eino Leinon lapsuuden ja nuoruuden maisemiin Kajaaninjoelle. Kuhmon Nuorisoseura ry 60 vuotta -näyttely, to-pe klo 10-16, Kuhmotalo. Miesten Raamattu-ja rukouspiiri, Lohtajan kerhohuone, Satumaantie 4, to klo 18. Mukaan voi tulla myös kesken kauden. Tapahtuma on suunnattu lapsiperheille, joissa vanhempi sairastaa epilepsiaa. Juminkeon kesänäyttelyn persialainen taiteilija on Mersedeh Mohseni, joka edustaa Tuhannen ja yhden yön maan rikasta tarinaperinnettä. Mikä Suomen Kansallisteatteri oli alun perin. Rakastan luonnon tarkkailua ja värejä ja vihreä on lempivärini.”. a) Hitaalla tiellä, b) Sillanrakentajat, c) Välittäjä. klo 9.45 Perhekerho. Pubivisassa triviaa, aivopähkinöitä sekä erillaisia arvoituksia. Honkkarin kuntosali. Tutustu Tuupalan päärakennukseen illan pimetessä. Erämaan sylissä kuvia Kuhmon luonnosta on Ystävyyden puiston 30-vuotisjuhlavuoteen tehty, Ville Heikkisen kuvista koottu näyttely. VALKEISEN SEURAKUNTAKOTI: To 2.9.klo 9.45 Perhekerho. Ikirouta, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, pe klo 19. RISTIJÄRVI Virtaalan allas avoinna, Monitoimikeskus Virtaala, Koulutie 4, to klo 14–20. klo 15-17 Donkkis Big Night srk-keskuksessa. 1c, 2a, 3b, 4a, 5b, 6c, 7b, 8b. Näyttelyä on tukenut Kuhmon kaupunki. Tutustutaan näytelmätoimintaan kuluneiden vuosikymmenien aikana. Ohjelmassa: Toimintapisteitä, kilpailuja, arvontaa, Raamatun opetusta ja iltapala nyyttärimeiningillä. klo 18 Ukrainan lähetysilta kirkossa, Mukana Alina Saikkova Ukrainasta, Timo Suutari ja Heikon ihmisen lauluryhmä Kuhmosta. TAPAHTUMIEN KAINUU 2.–3.9. K-7 Shang-Chi and The Legend of The Ten Rings, pe klo 19.45, Kino Visio. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, to klo 13–15. Tiedustelut: Varhaiskasvatuksen ohjaaja Virve Heikkinen p. Koululaisten tekemät ympäristötaideteokset ulkona ja luonnossa taajamassa sekä Moisionvaarassa, yhdessä taiteilija Hanna Kaisa Vainion kanssa toteutettuina. Palkinnot tarjoaa Pahis.fi. Klo 17 Kirkkovaltuuston kokous srk-salissa. a) Free Spirit, b) Ray of Light, c) True Blue. Vapaa pääsy. Sami Hedberg juhlistaa merkittävää taiteilijauraansa ja 15-vuotista taivalta Suomen stand upin tähtitaivaalla valtakunnallisella juhlakiertueella. Ohjelmassa musiikkisesityksiä, pelejä ja leikkejä, varjoja valotaidetta. Lounaskahvila palvelee Cafe Ukraina. Esillä valokuvia, lehtileikkeitä, julisteita ja muuta. To 9.9. a KATSO LISÄÄ: 6 www.tapahtumienkainuu.fi TIESITKÖ. SOTKAMO Lauluhetki, laulattaa Pekka Partanen, Turinatupa, Akkoniementie 9, to klo 12–13. Kainuulaista iskelmämetallia Kuhmon Taiteiden yössä. KUHMO Kuhmon 4H Välipalakerho torstaisin, Kuhmon 4H-yhdistys, Kainuuntie 94, to klo 14.15–15.30. KUHMO Taru, to–pe klo 12–18, Kontionkatu 25. Suomussalmi Kirkkoherranvirasto suljettu perjantaisin KUOLLEET: Milka Maria Räisänen 91 v., Reeti Heikkinen 91 v. Syöpäkerho, Turinatupa, Akkoniementie 9, pe klo 12–14. Honkkarin Olohuone, vapaata kokoontumista, keskustelua ym. 4. Lapsi voi osallistua kerhoihin 1-4 päivänä viikossa perheen tarpeen ja toiveen mukaisesti. 1939, pe klo 9, Kainuuntie 126. Su 12.9. Kajaanin matkailuoppaat ja Kajaanin kaupunki järjestävät perinteisen Urho Kekkosen syntymäpäivän opastetun kävelykierroksen. Askartelua, leivontaa ja tyttöjen juttuja! Ke 8.9. Ti 14.9. a) 1833, b) 1881, c) 1915. Taiteiden Tähtiyö, pe klo 17-23, Kuhmon kaupunki. Ota mukaan taskulamppu. Taiteiden yö / Museoyö, pe klo 18-21, Tervatie 1. Milloin Pablo Picasso syntyi. KAJAANI Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15: To–pe klo 10–20. Ukrainan päivän kunniaksi Raatteen vartiolla Kotirintamamuseo avoinna ja Vartiotorniin kiipeäminen. ”Maalaustekniikoista läheisimmäksi on muodostunut akryylimaalaus. RUHTINANSALMI: Ruhtinansalmen kirkossa tehdään rakenneja sisäilmatutkimus. SOTKAMO Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, to-pe klo 10-16, Kainuuntie 18. Ti 7.9. K-12 Peruna, pe klo 16, Kino Visio. Sinikka, Sini, Justus (ortod.) Johannes, Juha, Juhani, Veikko, Veli NIMIPÄIVÄT MIETE Me olemme teräväsilmäisiä kuin ilvekset keksimään vikoja lähimmäisistämme; mutta omiemme suhteen olemme sokeita kuin myyrät. Avoinna syyskuussa to-su klo 10-16. A20 // PÄIVYRI Kainuun Sanomat // Torstaina 2. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa. Kaarnemetsä -yhteisöllinen ympäristötaideteos, to-pe, Pohjoispuolentie 1940. Kari Laitilan, Tapani Homasen ja Maritta Sippulan maalauksia sekä Pekka Homasen taidevalokuvia Oulujärvestä. Kuhmon pienoismalli v. Allas ja sauna avoinna. Videojumppaa pyydettäessä. Kuhmon Taiteiden Tähtiyössä valoa ja varjoja. Missä ovat Aargau ja Luzern. Ulkoilua. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, to–pe klo 11–14. Su 12.9. 3. 1t 49 min SOTKAMO Isä, to klo 16.15, Kino Visio. SUOMUSSALMI Porstuankulma, Rantakatu 1 as 4, to klo 9–12, pe klo 9–13. Virkisty ja voimistu vertaistuellinen viikonloppu lapsiperheille, Vuokatti Sport, Opistontie 4, pe klo 16. Luennot KAJAANI Karthago ja Rooman nousu suurvallaksi -luento, FM Veli-Pekka Leivo, to klo 10, Kaukametsän opisto. Luetaan ja tutkitaan yhdessä Jumalan sanaa. Ohjelmaa eri puolilla Kuhmon keskustaa. Pe klo 10.30-11 bingo ja ruokailu klo 11-12.30. klo 16.30 Kehitysvammaisten kerho srk-salissa. HYRYNSALMI Omatoimirastit Ukkohallassa, to-pe, Syväjärventie. KUHMO Kirjan julkistaminen: Teatteria Kuhmossa Kuhmon Nuorisoseura ry 60 vuotta, pe klo 18, Koulukatu 1. Yhteislautilaisuudet Honkkarilla perjantaisin. Biljardin peluu Honkkarilla arkipäivisin. Ma 6.9. Vihreän lumoissa -taidemyyntinäyttely, Leena Juntusen akryylimaalaustöiden myyntinäyttely. Keskustellaan aivoterveyteen vaikuttavista asioista. a) Alkemisti, b) Kuin surmaisi satakielen, c) Sieppari ruispellossa. Entinen Alajärven koulu, Alajärventie 7: To–pe. a) Mustikka, b) mansikka, c) puolukka. Avoin Olohuone, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, pe klo 9–11. Odotamme tutkimusta ja tutkimusraporttia, minkä jälkeen kuulemistilaisuus voidaan järjestää. To 9.9. 7. klo 12.30 Seurakuntakerho. TIEDÄTKÖ. 8. a) Kansan teatteri, b) Suomalainen teatteri, c) Suomalais-ruotsalainen teatteri. Marvel Studiosin elokuvassa Simu Liu on Shang-Chi, jonka täytyy kohdata taakseen jättämänsä menneisyys sotkeuduttuaan salaperäisen Ten Rings -organisaation verkkoihin. syyskuuta 2021 2.9. Talomuseo esittelee Tuupalan talon arkea ja asukkaita 1800-luvun lopulta 1960-luvulle saakka. Käynti Kainuuntien puolelta. Virtaavaa valoa nähdään Pajakkakoskessa. Yleisön tulee ilmoittautua ennakkoon p. Anthony on oikukas ja tavattoman itsenäinen 81-vuotias Lontoossa asuva mies. 0440 615 217 virve.heikkinen@evl.fi SEURAKUNTIEN UUTISIA Hengelliset KAJAANI Naisten raamattupiiri, Kainuun ev.lut. Trivia Torstai Pubivisa, to klo 19, Kauppakatu 13d. Kerhoajat ovat: ma klo 9-12, ti klo 9 14 (sis. Suositun elokuvasarjan kolmannessa osassa Tessa aloittaa uuden jännittävän jakson elämässään. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Hiljaisen Kansan Niittytupa, Viitostie 547: To–pe klo 10–17. Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. Päiväkerhossa voi käydä sen vuoden kevääseen, kun lapsi täyttää 6 vuotta. Rakennuksessa on sähkövalo vain joissakin huoneissa, joten hämärässä voit miettiä miten elettiin ennen sähköjä. Tuupalan museo, pe klo 18-21, Tervatie 1. a) Aaro Nikula, b) Eemi Tervaportti, c) Niklas Seppänen. Mukana Heidi Kemppainen ja Katri Jakoaho Kainuun Kansanlähetyksestä sekä Raili Kyllönen ja Heli Riipinen. Kajaanin Kipinä 110 vuotta juhlanäyttely, Juhlanäyttelyssä esitellään urheiluseura Kipinän historiaa ja nykypäivää. Muut KAJAANI Kaukametsän konserttisali, Koskikatu 4 A: Sami Hedberg 15 v. Tervetuloa työpiiriin! ÄMMÄNSAARI: To 2.9.klo 11 Päiväkuoron harjoitukset kirkossa, La 4.9. Klo 17.30 Iltaperhekahvila. Kotimainen komedia perunan menestystarinasta 1600-luvun Suomessa. Mikä ei ole Madonnan albumi. After We Fell, to klo 18 / pe klo 18, Kino Visio. Mikä on Vaccinium vitisidaea. PALTAMO Taidetta Oulujärvestä -näyttely, to-pe klo 10-15, Paltamon pääkirjasto. klo 11 Piispajärven kahvit Sutelantie 1:ssä Ke 8.9.klo 14 Perhekerho srksalissa VARHAISKASVATUS JA PERHETOIMINTA: Päiväkerhoihin Ilmoittautuminen srk:n nettisivujen kautta (Varhaiskasvatus ja perhetoiminta päiväkerhot). RISTIJÄRVI Kyläkaivo, Aholantie 25: to klo 9–15, pe klo 9–16. Suunnistus. Klo 16.30 Girls’ Stuff –kerho nuorisotila Takkatuvalla 1.-6. juhlakiertue, pe klo 19. Sydämeltään kainuulainen, Urho Kekkosen syntymästä 121 vuotta, pe klo 18, Kajaanin liikuntapuiston paikoitusalue, Lönnrotinkatu 1