. Valtaosa sairaalan rakennukseen osallistuneista työntekijöistä ovat tulleet Kainuusta. Kainuun soten kuntayhtymän tavoitteena on suorittaa sairaalan lopullinen maksu viimeistään vuonna 2050. Musiikkijuhlilta lupa odottaa näyttävää paluuta • KULTTUURI A14 Pietarissa jalkapallon EM-kisoissa palanneilta kainuulaisilta futisfaneilta ei ole toistaiseksi tavattu koronaa. . Koko maassa tartuntoja on kisaturisteilta todettu liki 400, eniten HUSin alueella. . KATJA MABROUK Pohjan Voiman tavoitteena on rakentaa Kajaanin Luolakankaan alueelle enimmillään yhdeksän 300 metrin korkuista tuulivoimalaa, joiden nimellinen teho on 50?–?90 MW. Kustannusarvion ylityksen jälkeen sairaalan hinnaksi tulee noin 166 miljoonaa euroa. Syksyn mittaan käyttöön otettavassa 5-lohkossa sijaitsevat muun muassa poliklinikat, laboratoriot ja kuntoutuksen tilat. Kyseessä on kuhmolaisen Urho Kähkösen Hokkuspompus teos, joka on osa elokuussa Kajaanissa pidettävää Luonnon konserttisali -tapahtumaa. ANTTI HUUSKO Kainuun Musiikkijuhlat tekee elokuussa muutaman välivuoden jälkeen paluun Kajaaniin uuden omistajan luotsaamana ja uusilla ikärajoilla. Yli puolet työpaikoista tulee Kuhmoon. . Perjantai 2.7.2021 Kainuulaisten äänenkannattaja | www.kainuunsanomat.fi | N:o 149 | 3 €, tilaajalle 1,16 € PE 6 414880 026595 2 1 2 6 Katja Mabrouk @kainuunsanomat.fi • MIELIPIDE A2 ”Kainuulaisen satukirjan julkaiseminen on ollut tänä vuonna yksi maakunnan hienoimmista kulttuuriteoista.” • UUTISET A6 . . Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun alueelle, joka sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Otanmäestä lounaaseen. Lisää tuulivoimaa suunnitteilla • UUTISET A7 Uuden sairaalan viimeinen rakennusosa luovutettiin torstaina tilaajalle. Kainuun sairaalan viimeinen rakennusosa on valmis • UUTISET A4 – 5 UUDEN SAIRAALAN seinillä on näyttävää taidetta. Promoottori Tommi Mäki lupaa Kajaaniin vahvan esiintyjäkattauksen. Luvassa on esiintyjiä sekä kotimaasta että ulkomailta. Nyt K18tapahtuma on suunnattu selkeästi aikuisille. Kainuulaisilla kisaturisteilla ei todettu koronaa • UUTISET A8 JA A11. Sahainvestointi tuo 200 uutta työpaikkaa Pörriäinen löysi paikkansa Kajaaninjoesta • KULTTUURI A12 KUPLAVOLKKARIN romusta tehty kartanokimalainen lennähti torstaina Kajaaninjoelle. Keitä, julkaistaan vajaan kahden viikon kuluttua. Sahalinjainvestoinnin arvo on 17 miljoonaa euroa. Uusi sahalinja otetaan käyttöön juhannuksen tienoilla 2023 ja sen myötä sahan tuotantotekniikka vaihtuu 1990-luvulta tähän päivään. Kuhmo Oy:n pääsahalinjan uusimisen arvioidaan poikivan 200 pysyvää työpaikkaa ennen muuta kuljetuksiin ja puunkorjuuseen. Pörriäisen voi bongata joesta koko kesän ajan
Kun tyttäreni eskari päättyi toukokuun lopussa, ensimmäisen todistuksen lisäksi hän sai vuodesta muistoksi Kainuun Kulttuurirahaston kokoaman kirjan, joka sisältää kainuulaisia satuja, loruja ja lauluja. Yksi keino paikallisuuden huomioimiseen on hankinnan jakaminen osiin, vaikka työtä ja kustannuksiakin se voi hankintapäässä lisätä. Kirjoittajat tulevat eri taustoista – nuorin on nelivuotias –, mutta jokaisella heistä on voimakas kytkös Kainuuseen ja kainuulaisuuteen. Paikallisten pk-yritysten osallistumismahdollisuudet lisääntyvät, jos kilpailutuksia tehdään pienemmissä kokonaisuuksissa. Lukemattomat kerrat olemme käyneet esimerkiksi Pöllyvaaran peikkokivellä, mutta tarinankerrontaan heittäytyminen on jäänyt kivellä kiipeilyn varjoon. Myös paikallisuus on mahdollista huomioida kilpailutuksessa. Se johtuu siitä, että teoksen tarinat vilisevät tuttuja paikkoja.” J ulkisia hankintoja ohjaavan hankintalain periaatteet ovat avoimuus, tasapuolisuus, syrjimättömyys ja suhteellisuus. Tässä tapauksessa ne voivat johtaa paikoin verotulojen menetykseen, jos ihmiset paikallisissa pesuloissa menettävät työnsä. Kunnat vaativat sotelta säästöjä. Miten lapsen ilme kirkastuikaan, kun hän ensimmäistä kertaa lorun kuullessaan tajusi, että hänhän on käynyt näissä paikoissa, joista tarina kertoo. Kainuusta kertovia tarinoita lukemalla ja kuulemalla vahvistuu varmasti myös hänen tunnesiteensä kotimaakuntaan. Ne on helppo sijoittaa johonkin taianomaiseen rinnakkaistodellisuuteen, vaikka mielikuvituksen voisi antaa laukata vaikkapa omassa lähimetsässä. MIELIPIDE A2 // Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. 57 43 % ei kyllä KOLUMNI Katja Mabrouk @kainuunsanomat.fi K ainuulaisen satukirjan julkaiseminen on ollut tänä vuonna yksi maakunnan hienoimmista kulttuuriteoista, joka tulee myös kestämään aikaa. Ostaja voi halutessaan ottaa huomioon arvoja, jotka liittyvät paitsi paikallisuuteen, myös esimerkiksi vastuullisuuteen ja ympäristövaikutuksiin. Pesulahankintojen määräävänä tekijänä oli Kainuun soten kuntayhtymän johtajan Maire Ahopellon mukaan hinta (KS 28.6.) – kuntapäättäjistä koostuvan yhtymähallituksen päätöksellä. Julkisten hankintojen kokonaisvolyymi Suomessa on arviolta 35 miljardia euroa vuodessa. Kaukametsä on vieläpä melkein naapurissa – samoin Kajaanin linnanrauniot, joiden kummituksesta 11-vuotias kajaanilainen Nella Karvonen on kirjoittanut satukirjaan tarinan. Siksi olisi toivottavaa, että pelkkä halpa hinta ei aina ratkaisisi. Kaikille lienee selvää, miten iso merkitys yhteisillä lukutuokioilla on lapsen kehitykselle. Meillä on aina luettu paljon, mutta Kainuulaisen satukirjan kohdalla lapsi on kuitenkin höristänyt entistä enemmän korviaan. Esimerkkejä maakunnan ulkopuolelta ostettavista palveluista, joille löytyisi tekijöitä myös Kainuusta, on muitakin. päätoimittaja Päivi Bisi 010 665 7262 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi PÄÄKIRJOITUS // 2.7.2021 Kainuun Sanomat kysyi eilen Onko tuulivoimaa tulossa Kainuuseen jo liikaa. Siihen kuului Kainuun sotekin, joka tosin on tehnyt viime vuosina hankintojaan osana sairaanhoitopiirien hankintaverkostoa ja kilpailuttanut hankintojaan itse. Tämä oli arvio silloin, kun vuodesta 2005 toiminut Kainuun hankintarengas taannoin lopetettiin. Kainuun Kulttuurirahasto on koonnut satukirjan avoimen kirjoituskutsun kautta saatujen tekstien parhaimmistosta. He linjaavat hankintapolitiikkaa, jolla on suuri merkitys myös alueen elinvoimalle. Tarinoiden lisäksi lapsi jaksaa toistuvasti ihastella satukirjan värikästä kuvitusta, jonka on tehnyt Sari Hiltunen. Enää ei ollakaan Puolen hehtaarin metsässä, Muumilaaksossa tai kaukaisissa maissa, vaan omasta elämänpiiristä tutuissa maisemissa. Iltasatuhetki nousi uudelle tasolle ”Kainuulaisen satukirjan kohdalla lapsi on höristänyt entistä enemmän korviaan. Tämän päivän kysymys Onko Markkinakadun peruminen oikea päätös. SAMALLA tajusin itsekin, miten kapeasti satuja tulee usein ajateltua. Kriteerit hankinnoille ovat kuntapäättäjien käsissä. Myös paikallisuuden voi huomioida hankinnoissa HINTA ratkaisi Kainuun soten hoitokotien asukkaiden pesulapalvelujen hankinnan Pietarsaaresta. Summat ovat suuria myös Kainuussa. Paikallisten yritysten suosiminen ei käy päinsä, mutta sen ei tarvitse kuitenkaan estää tarpeellista paikallisuuden huomioimista kilpailutuksessa. Hinnan tärkeys kriteerinä on ymmärrettävä, kun tiedetään soten säästöpaineet. 6 Kysymys sai verkossa 479 vastausta. Kainuun soten pesulakilpailutus, joka päätyi hoitokotien asukkaiden pesulapalvelujen hankintaan pietarsaarelaiselta yritykseltä, on herättänyt viime päivinä runsaasti närkästynyttä julkista keskustelua. Esimerkiksi suomussalmelaisen Ulla Rautiaisen Maakuntakierros-loru kuvaa joutsenparven liikkeitä kesän aikana ympäri Kainuuta. Tekstissä kaarikaulat kajauttelevat Kajaanin Kaukametsässä, kuhnailevat Kuhmossa, sotkevat sulkansa Sotkamossa ja kohtaavat ukkosen Ukkohallassa. heinäkuuta 2021 6 Vt. VINKKAA UUTINEN! n JUTTU n KUVA n VIDEO kainuunsanomat.fi/uutisvinkki ks.toimitus@kainuunsanomat.fi tai 010 665 7205 VERKOSSA KIINNOSTAA K ajaani edelleen koronan kiihtymisvaiheessa – tilanteessa rauhoittumisen merkkejä K ajaani peruu Markkinakadun – Runoviikko järjestetään M usiikkijuhlat tekee paluun Kajaaniin aikuisten festivaalina – yleisötavoite 10 000 Y rittäjät: Soten pesulapalveluhankinta on vain pyykkivuoren huippu – 10 työpaikkaa katoaa Kainuusta K ainuulaisten futisreissulaisten testit negatiivisia M osambikista Mainualle – Mosambikilainen Gabriel Paco ja hänen puolisonsa Hilde muuttivat Mainualle kolme vuotta sitten K uhmosta löytyi kuollut maakotka – merkit viittaavat ampumiseen 6 www.kainuunsanomat.fi ANITA SEPPÄNEN / ARKISTO. Se johtuu siitä, että teoksen tarinat vilisevät tuttuja paikkoja. Se huokuu teoksen luonnonläheisestä sisällöstä. Kuvituskuva. 6 Vastaa osoitteessa www.kainuunsanomat.fi kello 16 mennessä
KARI ON KOTOISIN Suomussalmelta ja muistelimme, että muinoin Moision pojat kävivät katselemassa Jumaliskylän tyttöjä, jotkut polkupyörällä (minä) ja jotkut mopolla. Viestin loppuun nimi tai nimimerkki. Eikä ole mopopoikia kylällä näkynyt. Tuovat koronan tänne, jossa on ollut koronan suhteen hyvä tilanne, mutta muuttuko sitten. 107 tkm 13.900 € 21.900 € 9.890 € . Lisäksi Oulussa yliopistollinen sairaalamme paitsi hoitaa alueemme ihmiset, myös tuottaa korkealaatuista tutkimusta, joka hyödyttää koko Suomen terveydenhoidon kenttää. SOTE-RAHOITUKSESSA on tärkeää huomioida riittävä ennakoitavuus. SINI RIEKKI / ARKISTO. Siitä ollaan täälläkin samaa mieltä, että jonkun tahon ”suojeluksessa” nämä ”kisat” täytyy olla. M oisiovaaran koululla on aivan mainio leikkija liikunta-alue. Hyvästi rauha! Naapuri • Uskomatonta! Melalahden Viilontien roskien aluekeräyspisteeseen jätetty tv ja metalliromua. KIRJOITTAJA kiittelee Moisiovaaran koulun leikkija liikunta-aluetta. Esimerkiksi nyt heinäkuun alussa voimaan tullut asiakasmaksulain uudistus tulee alentamaan asiakasmaksuja liki miljoonalta suomalaiselta. Terveys on kullanarvoinen asia, mutta sen saavuttaminen ei voi olla tulotasosta kiinni. No, jotkut ovat mielissään siitä, kun isänmaassamme pakolaisten täysihoito on komijaa, maailman kärkisijalla ja omat köyhät sysätty syrjään. heinäkuuta 2021 MIELIPIDE // A3 TEKSTARIT • Ei ole ainoa kiihdytysrata Paltaniementie, kyllä Rinnekatu välillä Käpykadun risteys / Laajankankaankadun risteys on varsinkin iltamyöhällä ja yöllä todellinen vauhtirata. ”Oppimisvajetta on siis paikattava ja mielenterveyskriisiä ratkottava nyt: ensi lukuvuonna annettava ensiapu voi pelastaa kokonaisia ikäluokkia.” Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Emilia Uljas Väestöiiton blogissaan (1.7.) koronapandemian nuoriin jättäneen arven paikkaamisesta. Pelkkä sote-rakenteiden uudistus ei riitä, vaan johtotähtenä on säilytettävä ihmisten hyvinvoinnin parantaminen. On tärkeää seurata tarkoin millaiseksi hyvinvointialueiden tarpeet ja tilanteet kehittyvät. Sote-työmme ei kuitenkaan pääty tähän. Kysyjä LÄHETÄ TEKSTARI 13234 6 Kirjoita alkuun KSVIESTI, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. On monenlaisia keinuja, liukumäki, valtava hiekkalaatikko ja kiipeilypaikka. Sitten koirat räksyttää. 62 tkm Volkswagen BEETLE 1,2 TSI 77 -12 ..................................... Kari kysyi, näimmekö edellisenä päivänä lentäneen helikopterin. Kuva Moisiovaaran viimekesäisestä kesäkerhosta. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat mielipiteet. Kirjoittaja on oululainen kansanedustaja (sd.) ja eurooppaja omistajaohjausministeri. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Pena • Onko niin, että ministerille kuuluu huolehtia sosiaalihuollon piiriin joutuneista juopoista?Ja onko niin, jotta eri ministerille kuuluu huolehtia viinakaupan oven saranoista, että aina toimivat hyvin ja ovat rasvattuina, etteivät jumiudu. Välillä on jopa 30 km rajoitus, mutta vauhdit ”parhaillaan” yli 100 km/h. Sote-uudistuksen lisäksi myös moni muu hallituksen päätös pyrkii purkamaan hyvinvointieroja. TAPASIMME KOULULLA kylätoimikunnan ja sillä kertaa myös päiväkerhon vetäjän, Karin. Hän tuntui tietävän kaiken mahdollisen kylästä. Lisäksi terveyskeskuksen hoitajakäynnit muuttuvat kokonaan maksuttomiksi samoin kuin alaikäisten poliklinikkamaksut. Sote saatiin maaliin On tärkeää seurata tarkoin millaiseksi hyvinvointialueiden tarpeet ja tilanteet kehittyvät. Se on tyttäreni mielipaikka kesällä, eikä ihme. Lähetä viesti numeroon 13234. Tietä pitkin voidaan sitten rahdata kaikki puut Likojoen rannalta asti, viimeistään sitten, kun Moisiovaaran kaikki rinteet on parturoitu näyttämään kerityiltä lampailta. Ensi vuoden aluevaaleissa valitaan päättäjät hyvinvointialueiden päätöksentekoon. ISMO HEIKKINEN Kajaanilainen Moisiovaaran kesäasukas Moision missio Onhan meillä Puutavaratiet ja Kainuun selluliiton biostrategia. Joka päivä koneet käy. Alueella näkee päiväkerholaisia ja vanhempaakin väkeä. Vanhemmat käyttäjät voivat pelata pöytätennistä ja monitoimisessa pelikaukalossa jalkapalloa, tennistä, lentopalloa ja varmaan sählyä. Wroooom • Seppo Turusen kolumni osuu jälleen naulan kantaan. Kyllä näimme, kun se teki laajan kierroksen alueen ympäri. Mopoja oli samaan aikaan liikkeellä kymmeniä. • Kuortaneen juhannuskisat kertoi karua totuutta Suomen keihäänheitosta: on vajonnut samaan monttuun kuin mäkihyppykin. Hyvinvointialueiden rahoitusmalli perustuu mm. On tosiasia, että terveyserot ovat olleet Suomessa kasvussa. Meillä niin Pohjois-Pohjanmaalla kuin Kainuussa on pitkät etäisyydet, mikä vaikuttaa monin tavoin alueemme toimintaan. Huolestunut • Onko oikeesti mahdollista, että naapuri terrorisoi mökkinaapureita. Onkin todella tärkeää, että ehdolla on vaikuttava ja osaava joukko ehdokkaita, joille hyvinvointiasiat ovat sydämen asia ja joilla on faktat hallussa. Se tuntui olevan, mikäli mahdollista, selvästi huonompi kuin Moisiossa. Ja illalla rupeaa nuoriso ajamaan vesijeteillä. Toivon, että edelleen jaksat sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita! Juuri näin on asia, mitä tulee muuttovoittoon ja kuntapäättäjien kapea-alaisuuteen päätöksiä tehtäessä! • Miksi Paltamo järjestää kuhakunkku-kisan. Viestin enimmäismitta on 320 merkkiä. Todella vastuutonta toimintaa! Toivottavasti tekijä jää kiinni. TILANNE ON TUKALA , mutta onhan meillä nämä Puutavaratiet ja Kainuun selluliiton biostrategia sekä etelän virkanaisten Kainuuseen houkuttelukampanja. Pallottelu on paitsi epäinhimillistä, myös taloudellisten resurssien haaskausta. Huomattava saavutus. Viestin hinta on 0,90 euroa. Moisioonkin on rakennettu koulualueelta Hattaraan johtava kahden kilometrin mittainen metsäautotie, mikä on piristänyt alueen maaanrakennusklusteria. Kaikki ovat ikäluokkaa, joka lähtee kylältä aikanaan viimeiselle matkalle. On myös etelän virkanaisten Kainuuseen houkuttelukampanja. Lauantaina teitä palvelee: HARRI SIRVIÖ 040 760 9732 Ma-pe 8-17, la 10-14: Jari Bergholm 041 730 6598, Harri Sirviö 040 760 9732, Tomi Kostet 0400 783 838, Aleksi Kauhanen 044 763 8854, Pasi Pätsi 050 430 2140, Kimmo Sirviö 044 430 9106 UUDISTUNUT LAUANTAIN AUKIOLOAIKA KLO 10-14 EDUSKUNNASTA Tytti Tuppurainen @eduskunta.fi S osiaalija terveydenhuollon uudistus on nyt totista totta. Hän kävi talo talolta läpi tilanteen. Useimmissa taloissa asuu enää vain yksi ihminen tai ei yhtäkään. Hahmotteliko Heimo-tohtori koneessa kunnan tulevaisuutta ja ehkä missiota Moisiolle. Nyt se pikemmin vasta alkaa, kun katseet kääntyvät Arkadianmäeltä alueille. Helikopterissa matkusti kuulemma kunnanjohtaja. Keskellä koronakriisiä Sanna Marinin hallitus laati ja eduskunta hyväksyi Suomen lähihistorian mittavimman uudistuspaketin. 45 tkm Opel INSIGNIA Sports Tourer Enjoy 1,5 T 121 Autom -17 ......... palvelujen kokonaiskustannuksiin, palvelutarpeen kasvuun, kustannustason muutokseen ja palvelutarvetta kuvaaviin tekijöihin sekä tarvittaessa valtion lisärahoitukseen. On myös varmistettava, että apua saa nopeasti ja yhdeltä luukulta. Nyt koronan jälkeen meidän on oltava vieläkin valppaampia, jotta ihmisten eriarvoisuus ei kasva tai pahoinvointi lisäänny. Hän totesi muun muassa, että ei sielläkään ole enää kauppaa. Se on kansanvallan uusi aluevaltaus ja merkittävä asia. Perustason palvelujen saatavuutta on vahvistettava, jotta helposti hoidettavissa olevat vaivat eivät kroonistu. SOTE EI TULLUT valmiiksi hetkeäkään liian aikaisin. On ilo lukea ajatuksella pohdittua. Kyselin aiemmin päiväkerhon naispuoliselta vetäjältä hänen synnyinseutunsa Jumaliskylän nykyisestä tilanteesta. Sokajärventie 2, Kajaani • WWW.WETTERI.FI 020 7788 40 Citroen C3 AIRCROSS PureTech 82 Feel -18 ........................
–?Allianssi yhteistyöhanke on toiminut hyvin ja yhteistyötä on tehty tiiviisti. Torstaina tilaajalle luovutettu keskussairaalan 5-lohko on kooltaan noin 10?000 neliömetriä ja se sisältää poliklinikat, osastot, kuntoutuksen, tekniset tilat, henkilöstön ravintolat sekä osaamiskeskuksen tilat. heinäkuuta 2021 6 Uutistuottaja Jukka Keränen 010 6657210 6 Deskitoimittajat 010 665 7209 6 Sähköpostit: ks.toimitus@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Eikö lehti tullut. –?Suunnitelma on, että 2050 olisi lopullinen maksu, eli on pitkä maksuaika. 10 vuoden jälkeen Kainuun uuden sairaalan viimeinenkin rakennusosa on saatu valmiiksi. Paikalliset alihankkijat ja toimijat sitoutuivat siihen hyvin ja he hoitivat hommat tyylikkäästi ja laadukkaasti, Markkanen kehuu. Kyllähän tämä tuntuu siltä, että tavoitteeseen on päästy. Sairaalan rakentamisessa yrityksiä ja palveluita on käytetty Kainuusta ja sen ulkopuolelta. JUHA NEUVONEN/ARKISTO. 1?831 rakennustöihin osallistunutta henkilöä. Yksiköt pääsevät muuttamaan alkusyksyn aikana ja potilastyö uusissa tiloissa käynnistyy lokakuuhun mennessä. Kainuun uusi sairaala on valmis . Vaikka noudatamme tarkasti viranomaisten ohjeita, on lähikontaktien välttämisen valvonta Markkinakadulla mahdotonta tapahtuman luonteen vuoksi. Sairaala sisältyy Kainuun soten kuntayhtymän budjettiin. SAIRAALAN SUUNNITTELUSTA ja rakentamisesta on vastannut Kainua-allianssi, johon Kainuun soten lisäksi kuuluvat Skanska, Caverion sekä Sweco. Seuraamme tarkoin jokaisen tapahtuman sujumista terveysturvallisesti. Alliansin projektijohtaja Timo Markkanen on tyytyväinen paikallisten toimijoiden työpanokseen. Kun koronatilanne helpottaa, niin ehkäpä voimme järjestää esimerkiksi kekrimarkkinat tai jotain muuta tapahtumaa. Markkinakatu jäi järjestämättä koronan takia myös viime vuonna. Runoviikon tilaisuuksiin on myyty lippuja vain puolet normaalista ja yleisön istumajärjestys on suunniteltu siten, että lähikontaktit vältetään. –?Todella hyvä tilanne, kymmenen vuotta on tehty töitä tämän eteen. 1?160?000 hankkeeseen käytettyä työtuntia. . Kustannusarvion ylityksestä 2,7 miljoonaa johtuu rakennuskustannusindeksin noususta, joka tulee täysin soten maksettavaksi. Kajaanin kaupunki on edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa. Tilaisuuksiin on suotava tulla vain täysin terveenä ja suosittelemme maskin käyttöä esityksiin tuleville, sanoo vs. Kaupunki kertoi peruutuksesta torstaina. UUTISET A4 // Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. . . Runoviikon ohjelmien perinteinen esityspaikka on kongressija kulttuurikeskus Kaukametsä. Valtaosa työvoimasta on kuitenkin tullut Kainuusta, sillä allianssin työvoimasta noin 70 prosenttia on ollut kainuulaisia. SEN SIJAAN Kajaanin Runoviikko toteutetaan 7.–11.7. Uusi sairaala on suunniteltu toimimaan aikalailla eri tavoin kuin edellinen, Juvonen sanoo. Suositukset ovat voimassa 6.7. – Suuntaamme katseemme kuitenkin jo tulevaisuuteen. UUDEN SAIRAALAN alkuperäinen kustannusarvio oli 159 miljoonaa euroa. Tämän myötä hankkeen hinnaksi tulee noin 166 miljoonaa. Koordinaatioryhmän ohjeiden mukaisesti Kajaaniin suuntautuvaa matkailua ei suositella, mikäli siihen liittyy matkaseurueen ulkopuolisia kontakteja. Soten yhtymävaltuusto on kuitenkin hyväksynyt talousarviomuutoksen, jossa kustannusten arvioidaan ylittyvän 6,8 miljoonalla eurolla. Seuraavaksi 5-lohkon tilat kalustetaan ja varustellaan toimintaa varten. Tosi kova työ on tehty ja henkilökunnalle iso kiitos siitä, toteaa Kainuun soten kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto. Kustannusten arvioidaan ylittyvän 6,8 miljoonalla, joten hankkeen hinta olisi 166 miljoonaa euroa. Juvonen myös muistuttaa, että uusi sairaala ei ole ollut keskittämishanke. Ja tätä myös markkinoitiin Kainuun pitäjiin, että keskitetään täällä Kajaanissa niin pystytään takaamaan lähipalvelut sitten muualla, Juvonen sanoo. Valitettavasti joudumme perumaan tapahtuman myös tämän kesän osalta, sanoo kaupunginjohtaja Jari Tolonen kaupungin tiedotteessa. Koronan ilmaantuvuus Kainuussa on maan korkein. Kuva vuoden 2017 tapahtumasta. saakka. Vuosittain lyhennys on noin 6,7 miljoonaa euroa, Ahopelto kertoo. sivistysjohtaja Päivi Rissanen. Ensin toiminnallisen suunnitelman laatiminen ja sitten rakennusvaihe. Kajaani peruu Markkinakadun, Runoviikko järjestetään MARKKINAKATU peruttiin toisen kerran peräkkäin. Maksuaika sairaalalla on noin 25–30 vuotta. Varsinkin viimeisen vaiheen aikataulu oli hyvin tiukka ja haasteellinen. –?Pääsääntöisesti ainoastaan Kajaanin kaupungin palveluita suunniteltiin keskitettäväksi tänne. –?Sairaalan lähtökohtana on ollut se, että kun toimintamallit muuttuvat niin myös talo voi muuttua se mukana. Jukka Keränen • Kajaanin kaupunki peruu Kauppakadulle sijoittuvan Markkinakatu-tapahtuman, joka oli määrä järjestää ensi viikolla. –?Runoviikolle on tehty tiukat turvaohjeet viranomaisten linjauksiin pohjautuen. ALLIANSSIN JOHTORYHMÄN puheenjohtajan Jukka Juvosen mukaan lääketiede ja toimintamallit kehittyvät jatkuvasti, ja se on huomioitu sairaalan rakentamisessa. 0800 95505 ma–la 7–11 (maksuton numero) Tilaukset, lukijailmoitukset: 010 665 7200 ma–pe 9–15 Toimitus: 010 665 7205 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi ks.levikki@kainuunsanomat.fi Antti Huusko • Yhteensä 46?000 neliömetriä. Kokonaisuudessaan sairaala valmistui kiireestä huolimatta sovitussa aikataulussa. –?Markkinakadulle olisi tulossa myyjiä ympäri Suomea
heinäkuuta 2021 UUTISET // A5 VIIMEINEN uuden sairaalan rakennusosa luovutettiin torstaina. Juhlapuhe pidetään sään salliessa ulkona. STT. Viheralueella sairaalan alueesta pyritään tekemään viihtyisämpi. Vanhan keskussairaalan rakennusten paikalle on suunniteltu viheraluetta ja parkkitilaa. Antti Ylönen • Pohjois-Suomen aluehallintoviraston viime vuonna hyväksymän Sotkamo Silverin toiminnan laajentumisen vuoksi kaivos on saanut myös laajennetun tarkkailuohjelman. SOTKAMO SILVERIN tuotannon kasvattaminen lisää myös tarkkailuvelvoitetta. Vesistövaikutusten tarkkailua laajennettiin esitetystä siten, että vaikutustarkkailu kattaa myös Hietasen ja Lontanjoen. Näyttelyn kuvaajat ovat Pekka Homanen, Jari Kaakinen, Tuomas Kaakinen, Ville Kinnunen, Marja Kovalainen, Juha Laitinen ja Susanna Ruokolainen. Kainuun ja Lapin ely-keskukset ovat tehneet muutoksia ja lisäyksiä Silverin esittämään tarkkailusuunnitelmaan. JUHA NEUVONEN Paltamossa nähdään heinäkuun ajan valokuvia Oulujärvestä yhteisöllisessä valokuvanäyttelyssä, jonka kuvia on esillä kahdessa paikassa. SAIRAALAN rakentamisessa on suosittu puun käyttämistä. kello 11 Paltamon kotiseutumuseolla mehutarjoiluin. 10 000 neliömetrin lohkossa ovat muun muassa poliklinikat sekä laboratoriot. SEURANTAPUTKELLA voidaan nykyistä kattavammin seurata kuivatusvaikutuksen laajuutta kaivosalueen eri puolilla, ja tarkkailla rikastushiekka-alueen ja sen mahdollisen laajentamisen vaikutusta pohjaveden laatuun. Näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 6.7. Kalojen metallipitoisuudet määritetään myös kuhasta. Suomessa EU-koronatodistus on ollut saatavilla digitaalisesti Omakannan kautta jo viime viikosta alkaen. KALATALOUSTARKKAILUUN lisättiin uusi näytepiste Nimisenjokeen ja Kärnänjokeen/ Murtojokeen Iso-Varpusuon turvetuotantoalueen yläpuolelle. Näyttelyn toteuttaa Paltamo-Seuran Oulujärvi kiikarissa -hanke, jota tukevat Oulujärvi Leader ry ja Paltamon yhteisalueet. Todistus on ilmainen kaikilla EU:n virallisilla kielillä sekä digitaalisena että paperisena. Näyttelypaikkoina toimivat Paltamon kotiseutumuseon, kolmikerroksisen viljamakasiinin hirsiset seinät, sekä Paltamon Golfin Maisemaravintola Paltamon Sydän. Vanhan potilastornin purkaminen tulee ajankohtaiseksi vuoden 2022 aikana. Timo Markkasen mukaan allianssin yhteistyö jatkuu vielä lähivuodet purkuja aluetöissä sekä takuuvastuisiin ja projektin hallinnollisiin liittyvissä tehtävissä. Mukana on lisäksi kuvia Säräisniemen museoyhdistyksen ja Paltamo-Seuran kuva-arkistoista. Lisää tarkkailua toiminnan laajentuessa Sotkamo Silverin tuotanto kasvaa yli kolminkertaiseksi 1,8 miljoonaan tonniin. Neljännen pohjavesiputken asentaminen kaivoksen eteläpuolelle on aiheellista, sillä nykyisellään tarkkailu on keskittynyt kaivoksen välittömään läheisyyteen ja sen koillisja luoteispuolelle. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Valokuvanäyttely Oulujärvestä Paltamossa • Euroopan unionin koronatodistusasetus tuli voimaan torstaina. Avin myöntämä laajennuslupa käsittää kokonaislouhintamäärän kasvattamisen 500?000 tonnista 1,8 miljoonaan tonniin vuodessa. Koronatodistukseen merkitään tiedot saaduista rokotuksista, tehdyistä testeistä ja taudista paranemisesta. Osallistujia pyydetään huomioimaan koronarajoitukset. Pohjavesivaikutusten tarkkailun osalta yhtiötä velvoitetaan asentamaan uusi neljäs pohjavesiputki. Pyriitin tarkkailua tulee tehdä samalla tavalla kuin rikastushiekan tarkkailua. ANTTI HUUSKO Purkutyöt käynnistyvät syksyllä Työmaan äänet eivät hiljene täysin sairaalan ympärillä, sillä seuraavaksi käynnistyy käytöstä poistuvan vanhan keskussairaalan osien purkaminen. Tarkkailu on tarpeen tehdä samassa laajuudessa kuin rikastushiekan tarkkailu pyriitin ominaisuuksien ja ympäristövaikutusten selvittämiseksi. EU-kansalaiset ja EU:n alueella asuvat voivat saada maksuttoman koronatodistuksen, joka kelpaa kaikEU:n koronatodistus otettiin käyttöön kialla EU:ssa. Sairaalan piha-alueet viimeistellään kesällä 2022. Purkaminen käynnistyy matalimmista poliklinikkaosista syyskuussa. UUTEEN sairaalaan on hankittu paljon erilaista taidetta. Kaivannaisjätteiden tarkkailuun tulee lisätä pyriitin eli rikkikiisun tarkkailu. Purkutyöt tulevat aiheuttamaan alueella ajoittaista haittaa, mutta esimerkiksi kulkuyhteydet sairaalaan pysyvät pääosin ennallaan
Raakapuun kuljetukset, sahatavaran kuljetukset sekä sivutuotteiden kuten hakkeen, kuoren ja sahanpurun kuljetukset kasvavat 50 prosentilla nykyisestä. ARKISTO. Uusi sahalinja otetaan käyttöön juhannuksen tienoilla 2023 ja sitä myötä pääsahauslinjan tuotantotekniikka vaihtuu 1990-luvun alun tekniikasta 2020-luvun nykyaikaiseen tekniikkaan. MERJA KYLLÖNEN , Tuomas Kettunen ja Raimo Piirainen ovat kaikki vielä epävarmoja siitä, lähtevätkö ehdolle tammikuun aluevaaleissa, riittääkö aika sekä valtakunnan, kunnan että maakunnan asioiden hoitamiseen. Hyvinvointialueella tarkoitetaan sote-uudistuksen myötä käyttöön tullutta hallintoporrasta. Aluevaaleihin ehdolle lähteminen mietityttää kainuulaisia kansanedustajia Antero Komulainen • Kuhmo Oy:n alkuviikosta julkistaman sahalinjainvestoinnin arvioidaan synnyttävän noin 200 uutta ja pysyvää työpaikkaa, joista yli puolet tulee Kuhmoon. Eniten uusia työpaikkoja tulee lisää yhteistyökumppaneille puunkorjuuseen ja kuljetuksiin Kuhmo Oy:n keskeiselle puunhankinta-alueelle Kainuuseen kuten Sotkamoon. Eniten lisätyöpaikkoja syntyy puunkorjuuseen ja kuljetuksiin. Kainuusta eduskunnassa ja kunnanvaltuustossa istuvat suomussalmelainen Merja Kyllönen(vas.), kuhmolainen Tuomas Kettunen (kesk.) ja kajaanilainen Raimo Piirainen (sd.) eivät vielä osaa sanoa asettuvatko ehdolle tammikuussa pidettävissä aluevaaleissa, joissa valitaan hyvinvointialueiden valtuutetut ja varavaltuutetut. Kuhmo Oy:n uusi pääsahalinja tuo 200 pysyvää työpaikkaa 17 miljoonan pääsahalinjan investointi tuo mukanaan muita investointeja. –?Lopullista päätöstä en ole tehnyt, mutta vakavasti olen ehdolle lähtemistä harkinnut. Aidosti pohdituttaa jääviysnäkökohdat, jos olisin valtakunnan tasolla, kunnallispolitiikassa ja vielä sitten aluevaaleissakin mukana, Kyllönen kertoo. Uusista työpaikoista yli puolet tulee Kuhmoon. Puutuotteet toimivat pitkäaikaisina hiilivarastoina, toteaa Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha. –Sahatavara perustuu uusiutuviin luonnonvaroihin, toisin kun kilpailevat materiaalit. KULJETUSLIIKE V. A6 // UUTISET Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. –?Rehellisesti sanoen, en yhtään vielä tiedä [asetunko ehdolle]. Nykyinen kapasiteetti on noin 400?000 kuutiota. Kuhmo Oy:n metsäjohtaja Juhani Pääkkönen arvioi, että puunkorjuussa tämä kasvun osuus merkitsisi ainakin kymmenen uutta urakoitsijoiden korjuuketjua. KUHMO OY:N investointi kuuluu monivuotiseen sahalaitostensa kehittämisohjelmaan. Kuhmossa paikkajakoa ei ole kunnolla päästy aloittamaan vielä kuntavaalienkaan jäljiltä, minkä myötä Kettunen ei ole vielä pystynyt tekemään lopullista päätöstä aluevaaleihin mukaan lähtemisestä. Elämä on tällä hetkellä pitkälti sitä, että yhteisiä asioita hoidetaan aamusta iltaan, sitä pohdintaa tässä käyn, että miten se aika riittää. KUHMO OY:STÄ todetaan, että poliittisten päätöksentekijöiden tulisi tunnistaa ja tunnustaa puuteollisuuden merkitys Suomen ja maakuntien hyvinvoinnille: metsätalouden piirissä olevia pintaaloja ei tule Pohjois-Suomessa vähentää ja puun tuotannon tehokkuudesta on korostetusti huolehdittava muiden tavoitteiden ohessa. Kuhmo Oy turvaa investoinneilla tulevaisuuttaan, henkilöstönsä sekä yhteistyökumppaneidensa työllisyyttä, ja tuo vientituloja maakuntaan, Ruha toteaa. – Uusiutuvan ja ilmastoja ympäristöystävällisen sahatavaran kysyntä kasvaa maailmanlaajuisesti ja Kuhmo Oy haluaa omilla toimillaan olla mukana rakentamassa kestävämpää huomista. Kuhmo Oy:llä on käynnissä 16 kuukauden jaksolla 34 miljoonan euron investointihankkeet. Tampio Oy valmistautuu Kuhmo Oy:n investointien myötä parin uuden ajoneuvoyhdistelmän hankintaan. Kuhmon sahan pääsahalinja uudistetaan Mäntyharjulaisen Veisto Oy:n SL250 3.3. Sahapuun käyttö kasvaa nykyisestä 900?000 kuutiosta yli 1,3 miljoonaan kuutioon. Piirainen istuu eduskunnan ja kunnanvaltuuston lisäksi myös maakuntavaltuuston puheenjohtajan paikalla. Ylä-Kainuuseeen ja myös Pohjois-Karjalaan. Peura-Transin toimitusjohtaja Kari Sorjonen arvioi, että sahatavaran lisäkuljetuksiin tarvitaan 7–10 pitkää ajoneuvoyhdistelmää ajossa ja niille 20–25 työntekijää. -sahalinjalla. – Pääsahalinjan uudistus on merkittävä askel tuotantolaitostemme modernisoinnissa. Kuhmon Lämpö Oy:n uuden kattilainvestoinnin selvitystyöt käynnistyvät melko pian. Aluevaaleista on käytetty myös nimitystä maakuntavaalit. Kuhmon kaupunki omistaa lämpöyhtiöstä 51,32 ja Kuhmo Oy 48,68 prosenttia. Kuhmo Oy uskoo, että sahatavara on välttämätön ratkaisu maailman siirtyessä fossiilitaloudesta kiertotalouteen. KUHMO OY: n sahalaitoksen uutta pääsahalinjaa varten on rakennettava uusia tiloja. Piirainen totesi Lännen Median kyselyssä, että jokaisen kansanedustajan on itse arvioitava miten aika riittää luottamustehtävien hoitamiseen kansanedustaja tehtävien lisäksi. Ruha kertoi, että sahan rakentamisprojektin aloittamisella alkaa olla jo kiire. Toimitusjohtaja Tommi Ruha kertoi, että tiloja pitää laajentaa 14 metrin leveydeltä nykyisen sahauslinjan suuntaisesti. Olemme solmineet viimeisen 16 kuukauden aikana yli 34 miljoonan euron arvosta hankintoja laitostemme modernisoinniksi. Täytyy asiaa punnita tarkkaan, Piirainen kertoo. Kuhmo Oy:n kuivaamot käyttävät kaukolämpöä paljon sekä kesähelteillä että talvella ja tuotannon kasvaessa tarve kasvaa. heinäkuuta 2021 Lassi Kalin • Lännen Median teettämän kyselyn mukaan kolmella jakkaralla istuminen epäilyttää kansanedustajia. UUDEN PÄÄSAHALINJAN valmistuttua Kuhmon laitosten tuotantokapasiteetti on yli 600 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa. –?En tiedä vielä [lähdenkö ehdolle]. KETTUNEN on eduskunnan ja kunnanvaltuuston lisäksi mukana sotevaltuustossa ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Sahalinjainvestoinnin arvo on 17 miljoonaa. Kuhmon sahalla työpaikkojen määrä kasvaa tässä yhteydessä 20:llä nykyisestä noin 145:stä. Vahva mielenkiinto on kuitenkin tulevia vaaleja kohtaan, Kettunen sanoo. ANTERO KOMULAINEN KUHMO OY:N kuljetukset kasvavat 50 prosenttia ja kasvavan kuljetustarpeen myötä esimerkiksi kuhmolainen Peura-Trans Oy valmistautuu hankkimaan 7–10 uutta pitkää ajoneuvoyhdistelmää kesään 2023 mennessä
Pyrimme varmistamaan, että saamme sovitettua voimalat mahdollisimman hyvin ympäristöön ja että mitat ovat varmasti riittäviä. Koolla ja teholla ennustamme ja varaudumme siihen, mihin suuntaan kehitys on menossa. POHJAN VOIMA julkisti torstaina tuulipuistohankkeen keskustelutilaisuudessa, joka pidettiin pandemiatilanteen vuoksi verkossa. Tarpeeksi suuria ollakseen kaupallisesti järkeviä mutta riittävän pieniä, jotta ne voidaan sovittaa paikalliseen maisemaan, Mäkipelto sanoo. • Katajamäen alueelle Kajaaniin Fortum Power and Heat Oy suunnittelee 55 voimalaa. Toteutuvat mitat voivat olla pienempiäkin, Pohjan Voiman toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto sanoo. Vuotuisen sähköntuotannon arvioidaan olevan 150?–?250 GWh. –?Tuulivoimateknologia kehittyy koko ajan. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. TUUKKA TERVONEN / ARKISTO. Yhdeksän 300 metriä korkeaa tuulivoimalaa . –?Luolakankaan alue sopii hyvin tuulisähkön tuotantoon. Toimitusjohtaja Mäkipelto odottaa yhteistyötä otanmäkeläisten ja muiden seudun asukkaiden ja maanomistajien kanssa. KUVA on Suomussalmen Kivivaara-Peuravaaran 30 voimalan tuulipuistosta, joka on ensimmäinen toteutunut tuulivoimahanke Kainuun alueella. . Enimmäiskorkeus on 230 metriä eli sama kuin Kajaanin ja Pyhännän rajalla sijaitsevilla Piiparinmäen voimaloilla, joita tulee olemaan yhteensä 41. Sen jälkeen, jos kaavoituspäätös tehdään ja kaava laitetaan vireille, tehdään samaan aikaan ympäristövaikutusten arviointimenettely (yva). . • Metsähallituksella on Puolangalla kaksi tuulivoimapuistohanketta: Koirakangas ja HirvivaaraMurtiovaara. Hankkeen tavoite on rakentaa kaavan lainvoimaisuuden myötä sen ajan luotettavaa teknologiaa. Projekti on esitelty myös Kajaanin kaupunginhallitukselle. Tavoite vaatii maakunnan tuulivoimamaakuntakaavan tarkistamisen sekä päivittämisen. • ABO Wind Oy:n ja Metsähallituksen suunnittelemassa hankkeessa Kajaanin Kivikankaalle rakennettaisiin 62 tai 68 tuulivoimalaa. • Metsälamminkankaan 24 voimalan tuulipuiston pystytys on käynnissä Vaalan kunnan puolella aivan Kajaanin rajassa kiinni Oulujärven länsipuolella. Kaavoitusaloite ja yva pyritään käynnistämään syksyllä. Tilaisuudessa kerrottiin, että hanketta koskeva kaavoitusaloite ja yva pyritään käynnistämään syksyllä. Koirakankaalle on suunniteltu 30 – 35 ja Hirvivaara-Murtiovaaraan noin 15 – 20 tuulivoimalaa. Voimaloiden lähialueilla on vähän asutusta, maat ovat pääosin metsätalouskäytössä ja sähköverkko on hyvässä kunnossa. heinäkuuta 2021 UUTISET // A7 Maija Räsänen • Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulivoimaloiden hankesuunnittelun Kajaanin Luolakankaalle. –?Pidämme jalat maassa ja tunnustamme sen tosiasian, ettei mikään energiantuotanto ole täysin haitatonta eikä edes päästötöntä. Teknisen kehityksen ansiosta Luolakankaan hanke voidaan toteuttaa ilman Suomen valtion tukea. –?Pohjan Voima tekee megaprojektien sijasta maltillisen kokoisia hankkeita. • Solarwind Finland Oy suunnittelee kuuden voimalan tuulivoimapuistoa Paltamoon, tuulivoimayhtiö Ilmatar tekee puolestaan varhaista esiselvitystä tuulivoimalan perustamisesta Takiakankaalle Paltamon Petäjälahteen. Puolangalle Hietavaaran tuulivoimapuistoa suunnittelee Wpd Finland Oy, ja ruotsalainen Eolus Finland Oy suunnittelee Paltamon itäosaan yhdeksää tuulivoimalaturbiinia. Vähäpäästöisen tuulisähkön tuottaminen kotimaassa on kuitenkin järkevämpää kuin sähkön ostaminen lännestä tai kaasun tuonti idästä. . Puolangan Hietavaaralle Wpd Finland Oy:n suunnittelemat 13–18 tuulivoimalaa olisivat yhtä korkeita. Tuulisähkön tuotanto alkaisi seuraavana vuonna. LUOLAKANGAS SIJAITSEE noin viiden kilometrin päässä Otanmäestä lounaaseen. –?Tavoitteenamme on, että ammattilaisten avulla tunnistamme kohdat, mihin tuulivoimaa ei voi rakentaa ja onko kohtia, joihin tuulivoimaa voi rakentaa. VIREILLÄ Tuulivoimaa Kainuuseen • Kainuuseen on vuoteen 2035 mennessä tavoitteena saada noin 330 uutta teollisen kokoluokan tuulivoimalaa. Suunniteltavien tuulivoimaloiden enimmäiskorkeus on 300 metriä, joka on tällä hetkellä Suomeen suunnitteilla olevien tuulivoimaloiden korkein mitta. Pohjan Voiman tavoitteena on rakentaa alueelle enimmillään yhdeksän tuulivoimalaa, joiden nimellinen teho on 50?–?90 MW. Molemmat alueet on merkitty jo voimassa olevassa maakuntakaavassa tuulivoimaalueiksi. –?Tuulivoimalaitoksiksi ne ovat suurempia kuin Suomessa tällä hetkellä on, mutta on huomioitava luvituksen ottamat ajalliset viiveet. Kaavoitusja lupaprosessien aikatauluista riippuen voimaloiden rakentamisen arvioidaan tapahtuvan vuonna 2024. Hankkeissa yhtiö aikoo käyttää mahdollisimman paljon paikallisia ammattilaisia ja alueella toimivia urakoitsijoita. POHJAN VOIMAN kaavailemien tornien korkeus on 200 metriä ja siiven pituus 100 metriä. Suomalainen energiayhtiö Pohjan Voima aloittaa tuulipuiston hankesuunnittelun Luolakankaalle Otanmäestä lounaaseen. • Kainuuseen on kevään ja kesän aikana virinnyt useita uusia tuulivoimahankkeita. Kaavan luonnos on tarkoitus esitellä syksyllä 2021 ja sidosryhmäneuvotteluja jatketaan vuonna 2022. Tuulivoimalahankkeista on tehtävä yva, jos yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia. –?Toiveemme on, että mahdollisimman laaja yva tehdään, koska sen kautta saamme tietoa, eri vaikutukset selvitetään laajasti ja haittavaikutukset pystytään minimoimaan, Mäkipelto sanoo. –?Tavoitteemme on jättää kaavoitusaloite uudelle, syksyllä aloittavalle kaupunginvaltuustolle. Yksittäisen voimalan nimellisteho on 6?–??10 MW. Puitteet ovat hyvät, Mäkipelto sanoo. Voimalaitoksien koon on arvioitu kehittyvän tuohon suuntaan vuoteen 2024 mennessä
Koordinaatioryhmä korostaa, että Kajaaniin suuntautuvaa matkailua ei suositella, mikäli siihen liittyy matkaseurueen ulkopuolisia kontakteja. MYYNTIIN tulevalle tontille saa rakentaa voimassa olevan asemakaavan mukaisesti enintään kolmekerroksisen asuinkerrostalon. Kaikki tuotteet vähintään -40 % -70 % * jopa Asko – Sinun kotisi A sk o – Vu od es ta 19 18 A sk o – Ju ure t Su om es sa Katso myymälöiden tarkemmat yhteystiedot ja aukioloajat asko.fi/myymalat Jukka Keränen • Pietarista jalkapallon EM-kisoista palanneista futisfaneista kolme kainuulaista on käynyt Kainuun soten koronatestissä. TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN laitos (THL) kertoi torstaina, että Pietarista palanneilla henkilöillä on eiliseen mennessä löytynyt 386 koronavirustartuntaa. Suurin osa tapauksista on raportoitu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla (yhteensä 264 tapausta ja 17 jatkotartuntaa), sekä Pirkanmaan (38 tapausta ja 8 jatkotartuntaa) ja Varsinais-Suomen (31 tapausta ja 5 jatkotartuntaa) sairaanhoitopiireissä Lisäksi on todettu 50 jatkotartuntaa. Etu normaalihinnoista, ei koske Huippuetutuotteita. Nimi juontaa tontilla olleen talon asukkaasta Martti Sivosesta. Vs. Deltavarianttia ei Kainuussa vielä toistaiseksi ole tavattu. Ryhmä korostaa myös, että tulevien yleisötilaisuuksien järjestäjien pitää huolehtia terveysturvallisuudesta niin, että sen toteuttaminen on mahdollista. Sote on lähettänyt Kajaanin ryppäistä näytteet analysoitavaksi, mutta vastauksia ei vielä ole käytössä. Valaisimet ja Saaristo-sarja -20 %. –?Näytteiden lukumäärä on vielä pieni, mutta tulos osoittaa, että deltavarianttia on mitä todennäköisimmin päässyt Suomeen huomattavia määriä, sanoo Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja Kristina Hotakainen tiedotteessa. Kunta hankki tontin asemakaavan toteuttamista varten, mutta tontille ei ole nähtävissä kunnan omista tarpeista johtuvaa käyttöä. Akkoniementien rantatontti tarjouskilpailuun Sotkamossa PEKKA LASSILA. Tarjouskilpailu järjestetään elokuun aikana, ja siinä käytetään pohjahintana kunnan vuonna 2019 tontista maksamaa 150 000 euroa. Tontti on Pirttijärven rannassa, mutta ei omarantainen. Venäjällä deltamuunnos on tavallinen, mutta Suomessa kyseistä muunnosta on ennen Mehiläisen tuloksia löydetty vasta 338 kappaletta. Askon ALE alkoi. Samoin Kajaanista suuntautuvaa matkailua muualle ei suositella, mikäli siihen liittyy matkaseurueen ulkopuolisia kontakteja. Kajaanin koronatilanne on edelleen huono alueellisten ryvästymien vuoksi. heinäkuuta 2021 * Tarjoukset voimassa 2.–15.7. Ryhmä oli koolla tiistaina. pandemiapäällikkö Tuomo Erola kertoo, että toistaiseksi kaikki testit ovat olleet negatiivisia. Paikka tunnetaan Sotkamossa Sivosen tonttina. Kainuulaisten futisreissulaisten testit negatiivisia Pekka Lassila • Aatoksen naapurissa Sotkamossa olevasta niin sanotusta Sivosen tontista järjestetään tarjouskilpailu. KAINUUN koronakoordinaatioryhmän mukaan Kajaanin kaupunki on edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta muu Kainuu säilyy perustasolla. A8 // UUTISET Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Mehiläisen jatkotutkimuksissa vahvistunut useita deltavariantteja, yhtiö kertoo tiedotteessa. Sen sijaan muualla maakunnassa tilanne on hyvä. Sotkamon kunnanhallitus päätti tiistaina tontin asettamisesta myyntiin kunnan tonttipörssissä. Kainuussa ei ole tullut torstaina iltapäivään mennessä uusia koronatartuntoja. Keskustan asemakaava-alueen korttelin 243 tontin 10 eli Akkoniementie 18 tontin pinta-ala on 2115 neliötä ja sille saa rakentaa voimassa olevan asemakaavan mukaisesti enintään kolmeen kerrokseen yhteensä 1269 kerrosneliömetriä. Kajaanin kaupunki kertoi torstaina, että ensi viikolle suunniteltu Markkinakatu perutaan jo toisena vuotena peräkkäin
Vähemmistöjen edun huomiointi parantaa yrityksen kannattavuutta. Etelässä ja maan keskiosissa satoi kesäkuussa tavanomaista vähemmän. Koko maan keskilämpötila oli noin 16,5 astetta, mikä ylittää edellisen ennätyksen vuodelta 1953 jopa 0,3 asteella. VAASAN YLIOPISTON laskentatoimen ja rahoituksen professorin Sami Vähämaan tutkimusryhmä on todennut yhdysvaltalaisella aineistolla tehdyssä tutkimuksessa, että seksuaalivähemmistöjen huomioiminen parantaa yritysten markkina-arvoa, kannattavuutta ja innovatiivisuutta. KUITENKIN ihmisen tarpeet menevät helposti yhteiskunnallisten ajatusten edelle. Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu on aurinkoinen ja poutainen koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen. Hellevaroitus annetaan. Sunnuntaina helleraja ylittyy laajalti. Pohjoisessa vettä tuli tavalliseen tapaan eli sademäärät olivat lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Pihan mukaan ei ole kestävää viestintää ja markkinointia, jos yritys lähtee Prideen saadakseen hyvää mainontamateriaalia. Syyttäjän mukaan osapuolet vielä jatkoivat tappelua potkien ja lyöden toisiaan, minkä jälkeen syytetty juoksi pois paikalta ja uhri kaatui maahan. Poliisi epäilee, että 16-vuotias poika iski 17-vuotiasta poikaa puukolla vatsaan Oodin edustalla. Lauantai-iltana erimielisyydet kärjistyivät tappeluksi, johon 16-vuotias epäilty puuttui. Helsinki Pride -viikon päätapahtumapaikka Pride House sijaitsee Helsingin kaupungintalolla. Lämpötilat olivat 2–6 astetta pitkän ajan keskiarvojen yläpuolella. Tämä tarkoittaa, että yhtä kuivaa on keskimäärin kerran 10–30 vuodessa. Syytetty oli pyytänyt toiselta ihmiseltä monitoimiveitsen, jonka oli laittanut terä esillä taskuunsa, syytteessä sanotaan. Puhutaan myös pinkkipesusta. päivänä 2,4 astetta pakkasta. Kylmintä oli Kilpisjärven Saana-tunturilla, jossa mitattiin kesäkuun 16. Elohopea kipusi siellä tuolloin 33,6 asteeseen. Tällä viikolla tapahtumia on myös Ruovedellä, Pieksämäellä ja Kauhajoella. TUTKIJOIDEN MUKAAN yritysten kannanotot vaikuttavat osaltaan yhteiskunnan keskusteluilmapiirin rakentumiseen. Epäilty pakeni paikalta, mutta hänet saatiin kiinni maanantaina. Maasalamoita havaittiin kesäkuussa kaikkiaan noin 78?000, mikä on suunnilleen puolet koko vuoden keskimääräisestä salamoiden määrästä. –?Suomen päällä oleva korkeapaine lämmittää. Puukotus tapahtui junaraiteiden 1 ja 2 lähellä. VAIKKA KUUKAUDEN keskilämpötiloissa rikottiin ennätyksiä, yksi on ja pysyy. • Pride-tapahtumia järjestävät Suomessa seksuaalista tasavertaisuutta ajavan järjestön Setan jäsenjärjestöt, yritykset, muut organisaatiot, opiskelijaryhmät ja vapaaehtoiset. • Helsingin käräjäoikeudessa alkoi torstaina Helsingin päärautatieasemalla huhtikuussa tapahtuneen puukotuksen käsittely. Kuukauden keskilämpötila vaihteli Kaakkois-Suomen noin 20 asteesta Käsivarren Lapin vajaaseen 10 asteeseen. Tutkimusaineistossa huomioitiin esimerkiksi, miten yritykset ottavat huomioon vähemmistöihin kuuluvat työntekijät. heinäkuuta 2021 UUTISET // A9 STT, Emmi Tilvis • Kun yritykset osallistuvat seksuaalija sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustavaan Pride-tapahtumaan, kyse voi olla mukautumisesta ajan henkeen ja identiteettipolitiikan noususta, sanoo kuluttajatutkimuksen dosentti Samuel Piha. Poliisin mukaan 17-vuotiaalla uhrilla ja epäillyn 14-vuotiaalla ystävällä oli ollut aiemmin erimielisyyksiä sosiaalisessa mediassa. Nimi on peräisin 1960-luvun Yhdysvalloista, jossa seksuaalivähemmistöt alkoivat ajaa omia etujaan. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA STT, Emmi Tilvis, Eetu Halonen, Minja Viitanen • Suomen keskilämpötila oli kesäkuussa ennätyksellisen korkea, kertoo Ilmatieteen laitos. –?Uskaltaisin väittää, että Suomessa vaikutus on nolla tai positiivinen. 16-vuotiasta poikaa syytetään taposta nuorena henkilönä. STT 16-vuotiasta poikaa syytetään taposta nuorena henkilönä mediassa, mutta todellisuudessa ei toimi yhdenvertaisuuden edistämiseksi.. Syytetty ja uhri tarttuivat toisiinsa ja syytetty iski uhria kerran veitsellä kylkeen. –?Jos yritys tarjoaa jotain tuotetta, jota ihminen tarvitsee, niin aika harva on niin vihainen, ettei ostaisi tuotetta siksi, että yritys on Pridessa mukana, Piha sanoo. MIKÄ. • Vuonna 2018 Helsinki Priden kulkueeseen osallistui liki satatuhatta ihmistä. Vähämaan mukaan yritys voi käyttää mainonnassa sateenkaarilippua ja yrittää näyttää vähemmistöystävälliseltä sosiaalisessa Yritykset mukautuvat ajan henkeen Yritykset osallistuvat Pride-viikkoon. Lauantaina koko maassa on noin 27–30 astetta. • Tänä vuonna tapahtuma on pääosin virtuaalinen. Metsäpalovaroitukset ovat voimassa suuressa osassa maata. –?Epäilemme, että 16-vuotias poika löi edellä kuvaillussa tilanteessa uhria puukolla hengenvaarallisesti. Hänet toimitettiin sairaalaan, tutkinnanjohtaja Marko Forss sanoi tiedotteessa. Toisaalta Piha muistuttaa, että tällä hetkellä yhteiskunnallinen keskustelu on herkkää, jolloin yllättävätkin asiat voivat vaarantaa yrityksen maineen. Vielä kymmenen vuotta sitten yritys saattoi erottautua sillä, että se osallistui Prideen. • Suomen suurin Pride-tapahtuma on tällä viikolla vietettävä Helsinki Pride -viikko. Paikoitellen pohjoisessa satoi jopa harvinaisen paljon. päivänä. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä kuukauden keskilämpötila oli 19,3 astetta, mikä on vuonna 1844 alkaneen mittaushistorian korkein lukema tällä paikalla. STT Oodin luona epäilty tapon yritys – uhri ja epäilty alaikäisiä • Helsingin poliisi tutkii keskustakirjasto Oodin luona tapahtunutta epäiltyä tapon yritystä, jossa sekä epäilty että uhri ovat alaikäisiä. Aatun päivänä 23.6. Viherpesu-käsitteen tapaisesti on lanseerattu käsite sateenkaaripesu, jolla tarkoitetaan yrityksen tai muun toimijan pyrkimystä esittää itsensä näennäisen vähemmistöystävällisenä. Uhria yritettiin elvyttää, mutta hän kuoli tapahtumapaikalle. Vähämaa uskoo, että esimerkiksi Facebookissa tapahtuva negatiivinen kommentointi Pridekannanottoihin ei edusta ihmisten enemmistön ajatuksia. • Pride tarkoittaa ylpeyttä. Pihan mukaan yritys ei välttämättä yritä erottautua edukseen osallistumalla Prideen, vaan kyse on enemmän yrityksen sisäisestä viestinnästä. Epäilty rikos tapahtui lauantaiiltana hieman ennen kymmentä. Kyse ei siis ollut vain markkinoinnista ja ulospäin viestittävästä kuvasta. Parviaisen mukaan viikonloppuna myös varoitetaan helteestä. Kesäkuun lopussa ukkosti. 16-vuotias syytetty kiistää syytteen taposta. Kesäkuu oli koko Suomessa ennätyksellisen lämmin Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna sää jatkuu lämpimänä ja aurinkoisena. –?Aiemmin, kun ajan henki on ollut toisenlainen, yrityksiltä on ehkä edellytetty isänmaallisuuden korostamista ja muuta tällaista, Piha kuvailee. Pride tarkoittaa ylpeyttä • Pride-nimellä viestitään ylpeyttä omasta seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuoli-identiteetistä. Lähimmäksi päästiin tänä vuonna Parikkalan Koitsanlahdella kesäkuun 22. Mukana on esimerkiksi virtuaalinen kiertue, johon osallistutaan sosiaalisessa mediassa. Vähämaa ja Piha arvioivat, ettei Pride-viikkoon osallistumisella ole ainakaan negatiivista vaikutusta yrityksen menestykseen. Syyttäjä vaatii hänelle ehdotonta vankeusrangaistusta. • Pride-tapahtumia on järjestetty Suomessa vuodesta 1974. Ensin rajuilmat voimistuivat Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Etelä-Lapin alueilla. Suomen kesäkuun lämpöennätys on edelleen vuodelta 1935, jolloin Ähtärissä mitattiin 33,8 astetta. –?Ainakin osa yrityksistä on aika aktiivisia yhteiskunnallisia keskustelijoita nykyään, Samuel Piha sanoo. Ainakaan se ei haittaa niin paljon, että alettaisiin boikotoida yritystä tai ei mentäisi vaikka jonkun hotelliketjun hotelleihin, jos yritys osallistuu Prideviikkoon, Vähämaa sanoo. jyrisi maan eteläja itäosissa, kun rajuilma liikkui alueiden yli. Helsinki Pride -viikkoa vietetään nyt. Aluksi mielenilmauksesta käytettiin nimeä Setan vuosipäivä, sittemmin Vapautuspäivät. Vähämaan arvion mukaan Suomessa ihmisten keskimääräinen asenne on liberaalimpi ja sallivampi kuin Yhdysvalloissa. Syyttäjän haastehakemuksen mukaan 16-vuotias ja hänelle entuudestaan tuntematon 24-vuotias uhri olivat tavanneet rautatieasemalla ja sopineet siirtyvänsä Kaisaniemen puistoa kohti tappelemaan. Poliisin mukaan hän on myöntänyt kuulusteluissa, että löi uhria puukolla. Yritys viestii omaa identiteettiään esimerkiksi työntekijöille ja tuleville työntekijöille. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Hellepäiviä oli kesäkuussa yhteensä 25 kappaletta, mikä sekin on eniten kuuteenkymmeneen vuoteen. SATEENKAARILIPPUJA HELSINGIN kaupungintalolla Helsingissä viime maanantaina. Etelässä ja idässä oli Ilmatieteen laitoksen mukaan peräti harvinaisen vähäsateista. • Myöhemmin kesällä tapahtumia järjestetään esimerkiksi Mikkelissä, Inarissa, Oulussa, Porissa, Ahvenanmaalla ja Järvenpäässä. Epäilty on määrätty matkustuskieltoon
– Siitä on kuitenkin jo yli puoli vuotta aikaa. – Oma käsitykseni on se, että päätöksiä on tehty aikamoisella viiveellä, hän sanoo. Rajan viranomaiset yllättäneessä tilanteessa palaajia päästettiin kotimaahan EU:n ulkorajan takaa ilman koronatestausta. –?Lakiesitys sisältää hankalia perustuslaillisia kysymyksiä, joiden ratkaiseminen vaati aikaa. PORMESTARI Vapaavuoren mukaan Helsingin kaupunki on yhdessä Vantaan kaupungin ja keskeisimpien liikennöitsijöiden, kuten Finnairin kanssa, pyrkinyt koko kevään ajan vaikuttamaan siihen, että malli saataisiin valmiiksi. . . Helsingissä mallin puutteeseen on alettu jo hikeentyä. Helsingin viimeisiä viikkoja virassa oleva pormestari Jan Vapaavuori (kok.) arvostelee hänkin valtakunnallisia päättäjiä hitaudesta tärkeässä asiassa. HUSIN ylilääkäri Markku Mäkijärvi arvioi päätöksen matkustusmallista kestäneen ehkä hiukan kauan asian tärkeyteen nähden. – Tämä on malli, joka olisi pitänyt tehdä jo pitkän aikaa sitten. Sosiaalija terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kuitenkin arvioi, että lakimuutos on valmisteltu poikkeuksellisen nopealla aikataululla. HELSINGIN pormestarin Jan Vapaavuoren mielestä Suomi on onnistunut pääosin estämään koronaviruksen leviämisen Suomeen ulkomailta, mutta maahantulomallissa on vitkuteltu sosiaalija terveysministeriössä liikaa syystä, joka on jäänyt Vapaavuorelle itselleen epäselväksi. Päätöksenteko on ollut asiassa vähän turhan hidasta ottaen huomioon asian tärkeys, Mäkijärvi muotoilee. Mäkijärvi muistuttaa, että jo lokakuussa rajanylitykseen ja maahantuloon liittyvä toimintamalli oli eduskunnan käsittelyssä. – Hallitus on tehnyt päätöksiä liittyen maahantuloon ja matkailuun, mutta toimintamalli rajanylityspaikoilla on hyvin olennainen osa varsinkin silloin, kun maahantuloa lähdetään vapauttamaan. Tilanteeseen odotetaan vihdoin muutosta. – Jostakin syystä, mitä nyt en osaa sanoa, sitä ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi. ARTTU LAITALA. Tätä keskustelua on käyty jo puoli vuotta, ja jostain syystä sosiaali ja terveysministeriössä ei olla haluttu kuunnella sitä, mitä kaikki käytännön toimijat ovat jo pitkään esittäneet. MATKUSTUKSEN AVAAMINEN ilman voimassa olevaa maahantulomallia myötävaikutti satojen koronatartuntojen leviämiseen rajan yli Suomeen, kun kisaturistit palasivat Venäjältä jalkapallon EM-katsomoista viime viikolla. heinäkuuta 2021 Julia Blomqvist • Hidas päätöksenteko toimivan matkustusmallin luomiseksi saa kritiikkiä pääkaupungin koronatorjunnan vaikuttajilta. . Suositus on voimassa edelleen, vaikka matkailua EU:n sisärajojen yli onkin helpotettu. EM-kisojen aikaan voimassa oli virallinen suositus, että kaikkea tarpeetonta matkustusta esimerkiksi Venäjälle tulee välttää. Sinällään se laadittiin erittäin nopeasti ajatellen, että yleensä prosessi Suomi on kärvistellyt jo pitkään ilman turvallista matkustusmallia . Silloin meillä täytyisi olla toimiva ja terveysturvallinen malli, ja sellaista meillä ei vieläkään ole. A10 // UUTISET Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) ylilääkärin Markku Mäkijärven mukaan matkustuksen kautta leviävien koronatartuntojen ennaltaehkäisystä on Suomessa puhuttu paljon, mutta ongelmaan on reagoitu hitaasti. Mäkijärvi ei ole yksin mielipiteineen. Husin ylilääkäri Markku Mäkijärvi ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kritisoivat yhteen ääneen päättäjien hitautta toimivan maahantulomallin valmistelussa. Vapaavuori jakaa Mäkijärven huolen. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan sitä hyväksynyt, koska suunniteltua puuttumista perusoikeuksiin pidettiin liian rankkana, ja laki meni hallituksen jatkokäsittelyyn
Koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi Suomessa on viimeisimpien tietojen mukaan sairaalahoidossa 38 ihmistä, joista seitsemän teho-osastolla. HUSIN ylilääkäri Markku Mäkijärvi arvioi päätöksen matkustusmallista kestäneen ehkä hiukan kauan asian tärkeyteen nähden. Hallituksen mallin mukaan täysin rokotettuihin tai taudin puolen vuoden sisällä sairastaneisiin ei kohdistu Suomeen saapuessa testausvaatimuksia, mutta niiden puuttuessa edellytetään sekä ennakkotestiä että toista testiä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA ULKOMAILLA saatujen tartuntojen osuus kaikista uusista on kasvanut.. Husin alueella oli todettu torstain aamupäivään mennessä yhteensä 309 tartuntaa Venäjältä jalkapallon EM-kisoista palanneilla matkailijoilla. Kuuden Husin alueen potilaan tartunta liittyy Venäjän-matkailuun. KORONAVIRUSTESTIEN määrä on ollut laskussa kesäkuun alusta lähtien. Husin sairaaloissa koronavirustartunnan vuoksi on yhteensä 16 potilasta, joista neljä on tehohoidossa. STM:n ja THL:n mukaan koronatapausten osuus testatuista näytteistä on selvästi kasvanut. Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus kaikista uusista tartunnoista on kasvanut. kesäkuuta mennessä noin 222 koronatartuntaa, ja 783 henkilöä on asetettu sen seurauksena karanteeniin, sairaanhoitopiiri kertoi tiedotteessa. –?Näytteiden lukumäärä on vielä pieni, mutta tulos osoittaa, että deltavarianttia on mitä todennäköisimmin päässyt Suomeen huomattavia määriä, sanoi Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja Kristina Hotakainen tiedotteessa. Helsingissä mallin puutteeseen on alettu jo hikeentyä. Toiseksi eniten tapauksia on Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa on havaittu 38 tapausta ja kahdeksan jatkotartuntaa. EM-KISAMATKAILIJOIDEN koronalöydöksissä on Mehiläisen jatkotutkimuksissa vahvistunut useita deltavariantteja. –?Sitä rikkoo, jos testien väliaikana ei vältä kaikkia lähikontakteja tai jos lisätty riskimaarajan ilmaantuvuusluku on korkea. Suurin osa EM-kisoista saaduista tapauksista on raportoitu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tämä on turvallisuuden perusta, Varhila kertoo. Viime viikolla puolet tartunnoista oli peräisin ulkomailta, kun sitä edellisellä viikolla ulkomailta saatujen tartuntojen osuus oli 33 prosenttia. Tartuntojen ilmaantuvuus on noussut erityisesti 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä. Nyt eduskunnan käsittelyyn siirtynyt jatkotyöstetty maahantulomalli on testauksen suhteen kuitenkin vähemmän tiukka kuin Husin ja sosiaalija terveysministeriön (stm) esittämä kahden testauksen malli, joka niiden mukaan on lääketieteellisesti perusteltu ja ainoa tartuntariskiä riittävästi laskeva testausmalli. KESÄKUUN PUOLIVÄLISSÄ hallitus jätti vihdoin eduskunnalle esityksen tartuntatautilakiin tehtävistä muutoksista, joilla pyritään ehkäisemään koronatartuntojen leviäminen ulkomailta Suomen väestöön. HUS STT, Emmi Tilvis, Eetu Halonen, Anniina Korpela • Pietarista jalkapallon EMkisoista palanneilla henkilöillä oli todettu keskiviikkoon mennessä 386 koronavirustartuntaa, kertoivat sosiaalija terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) torstaina. EM-kisoista palanneilla todettu lähes 400 tartuntaa SUOMEN kannattajia oli katsomossa paljon Suomen ja Belgian välisessä ottelussa Pietarissa kesäkuun 21. heinäkuuta 2021 UUTISET // A11 vie aikaa vähintään vuodesta kahteen, Varhila kommentoi Lännen Medialle sähköpostiviestissään. kesäkuuta EUja Schengen-maista suuntautuvaa matkustamista ilman, että maahantulomalli oli saatu voimaan. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotti torstaina, että jalkapalloturismiin liittyvien tartuntojen huippu on pääkaupunkiseudulla saavutettu. Päivittäin on otettu 8?000–8?500 näytettä. Eduskunta käsittelee maahantulomallia koskevan lakiuudistuksen perjantaina. Pietarissa jalkapallon EM-kisoissa vieraili edellisviikkojen aikana ainakin 4 500 suomalaista. Lisäksi on todettu ainakin 50 jatkotartuntaa. Sitä edellisellä viikolla ulkomailta saatujen osuus oli 33 prosenttia. KORONAROKOTTEEN ensimmäisen annoksen on saanut THL:n mukaan noin 3,3 miljoonaa ihmistä eli lähes 60 prosenttia Suomen väestöstä. Viime viikon tiistaina Vaalimaan ja Nuijamaan rajoilla päästettiin Venäjältä tulevia matkustajia Suomeen ilman, että lakisääteistä rajalla suoritettavaa koronatestiä olisi tehty. ”Deltavarianttia on mitä todennäköisimmin päässyt Suomeen huomattavia määriä.” KRISTINA HOTAKAINEN Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA / ARKISTO Viime viikolla puolet tartunnoista oli peräisin ulkomailta. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu 31 tapausta ja viisi jatkotartuntaa. päivänä. Päätöksen kisaturistien päästämisestä rajan yli ilman testiä teki viime kädessä Kymenlaakson sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymän johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa yhdessä viranomaisten kanssa. – Laki mahdollistaa kaikkien täyden rokotesarjan saaneiden, taudin kuuden kuukauden aikana sairastaneiden tai kahden negatiivisen testin, 3–5 vuorokautta maahantulon jälkeen, antaneiden vapaan matkustuksen Suomeen. THL raportoi torstaina 222 uudesta koronavirustartunnasta Suomessa. Kahden viikon ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohden on noin 29, kun se edellisellä kahden viikon jaksolla oli noin 22. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu yli 1?600 tartuntaa, mikä on melkein 400 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. STM:N JA THL:N mukaan uusia koronatapauksia todettiin viime viikolla runsaasti edellisiä viikkoja enemmän, pääasiassa jalkapallon EM-kisaturisteilla todettujen tartuntojen vuoksi. JALKAPALLON EM-kisaturistien paluun kohdalla nähtiin Mäkijärven mukaan se, mitä siitä voi seurata, kun toimintamallit ovat maahantulon suhteen epäselviä. Kuluvalla viikolla Husin näytteenottopisteissä koronavirustestejä on tehty kuitenkin runsaasti. Toisen annoksen rokotuskattavuus on nyt lähes 19 prosenttia väestöstä, mikä tarkoittaa noin miljoonaa ihmistä. Venäjän Pietarissa jalkapallon EM-kisoissa vieraili edellisviikkojen aikana vähintään 4?500 suomalaista. Jatkotartuntoja Husin alueella on tiedossa noin 40. Venäjältä palaavien matkustajien vuoksi Husin alueen kuntien asukkailla on todettu 29. Sairaalahoidon tarve on STM:n ja THL:n mukaan toistaiseksi ennallaan. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Mäntymaan mukaan tämä oli huonoista ratkaisuista paras tilanteessa, jossa rajalle syntynyt ruuhka yllätti viranomaiset. Suomi kuitenkin avasi 21
Hän on tehnyt näyttäviä, isoja juttuja ennenkin. Muistomerkki on pronssinen rintakuva Eino Leinosta. elokuuta Kajaanissa järjestettävä Luonnon konserttisali -ulkoilmatapahtuma. Paljastuspuheen pitää FT Panu Rajala. elokuuta osana Linnanvirta-puistojuhlaa. Lautta piti muun muassa päällystää pinkillä paalimuovilla. KULTTUURI Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Ryynänen asui Kuhmossa, vaikka tarinoissa hänen kotinsa sijaitsi Pörsänmäellä. Kuhmolaisesta Toivo Ryynäsestä musikaali • Kuopion Rauhalahti-teatteri esittää tänä vuonna Jaakko Tepon menestysmusikaalin Toivo Ryynäsen elämä ja teot. –?Nyt on pörriäisten kesä menossa. • Tapahtumapäivänä kartanokimalaiseen tutustutaan toiminnallisilla rasteilla. Kajaanin linnan edustalla voi kesän ajan ihastella vaaleanpunaista kierrätystaideteosta. Tapahtuman ytimessä on Bombus hyprorum eli kartanokimalainen. Tulossa ovat myös kimalaissiivet selfieiden ottamista varten. Kääriäinen oli myös Toivo Ryynäsen hyvä ystävä ja kertoo tämän tuovan uuden ulottuvuuden näyttelemiseen. Kähkönen otti mielellään vastaan tilauksen vaaleanpunaisesta kierrätystaideteoksesta. KATJA MABROUK • Paltaniemellä julkistetaan Leino-muistomerkki Eino Leinon syntymäpäivän kunniaksi. Sen on toteuttanut kuvanveistäjä Sofia Saari, joka on luonut samankaltaisia veistoksia muista suomalaisista merkkihenkilöistä. Paljastusjuhlaa vietetään Eino Leinon syntymäpäivänä tiistaina 6. Tänä vuonna kyseessä on kuitenkin täysin uusi sovitus esityksestä. URHO KÄHKÖNEN teki pinkin pörriäisteoksen kuplavolkkarin romusta ja kotoaan löytyneistä tavaroista. Torstai-iltapäivällä jokeen laskettiin kuhmolaisen kuvataiteilijan Urho Kähkösen vaaleanpunainen Hokkuspompus-teos, joka esittää Bombus hyprorumia eli kartanokimalaista. Autonromu on ystävän edesmenneen isän jäämistöä. elokuuta asti. Hän oli jo parin vuoden ajan suunnitellut tekevänsä taidetta vanhan kuplavolkkarin rungosta, jonka oli nähnyt lojuvan metsässä parhaan ystävänsä kotitilalla Hyrynsalmella. . Päivä huipentuu illan konserttiin, joka kertoo kimalaisen tarinan musiikin, valotaiteen ja tanssin keinoin. Moni kajaanilainen on ehdottanut, että olisi hienoa, jos kesälläkin joessa olisi jokin kekripukkia vastaava teos, hän sanoo. Kun perikunnalta heltisi lupa sen hyödyntämiseen teoksessa, Kähkönen ryhtyi toimeen. Eino Leino saa muistomerkin Paltaniemelle. heinäkuuta Eino Leino -talolla kello 13. Kuhmolainen Urho Kähkönen loihti pörriäisen kuplavolkkarin rungosta. • Metsähallituksen Luontopalveluiden järjestämä Luonnon konserttisali on toiminnallinen koko perheen ulkoilmatapahtuma, jossa luontotiede ja taide paiskaavat kättä. Hiljattain menehtyneen Ryynäsen elämä oli värikäs, ja esitys toimii samalla tribuuttina hänen muistolleen. Muistomerkin on lahjoittanut kulttuurityötä ja kulttuuriperinteen säilymistä edistävä Kauko Sorjosen säätiö. Musikaali kertoo Jaakko Tepon ystävästä Toivo ”Topi” Ryynäsestä, joka on päähenkilönä useissa Tepon kappaleissa. – Hänen jälkensä on aina hauskaa ja kekseliästä. Pääroolia esittää Jamppa Kääriäinen, jolle Toivo Ryynäsen rooli on jo entuudestaan tuttu. heinäkuuta 2021 A12 // 6 Puhelin 010 6657 205 6 Sähköposti: ks.kulttuuri@kainuunsanomat.fi Katja Mabrouk • Kekripukki syksyisessä Kajaaninjoessa on kajaanilaisille jo tuttu näky, mutta nyt rauniolinnan edustalla kelluu sitäkin värikkäämpi ilmestys. • Jo nyt Kajaaninjoen rantapuistosta löytyy kelluvan kimalaisen lisäksi kimalaisaiheinen äänipolku, joka kutsuu oppimaan kimalaisista. Vanhan kuplavolkkarin rungosta tehdyn pörriäisen voi bongata joesta ainakin tapahtuman yli, ehkä pitempäänkin, lupaa tapahtumatuottaja Veikko Leinonen. Näytelmässä Ryynänen asuu Pörsänmäellä ja toimii vauhdikkaiden käänteiden jälkeen showbisneksessä, politiikassa, huippu-urheilussa ja ehtii kokea rakkaustarinankin. Teatteri myy normaalista yleisökapasiteetistaan 80 prosenttia, jotta turvavälien säilyttäminen onnistuu. Uuden käsikirjoituksen ovat tehneet Antti Heikkinen ja Jaakko Teppo. Musikaali esitettiin ensimmäisen kerran Joensuun Utrassa vuonna 2019. Minulle on ollut tärkeää se, että auton tunnistettavuus on teoksessa olemassa, mutta että se muistuttaa myös bombusta. TAPAHTUMA Luonnon konserttisali • Kajaaninjoelle laskettu Hokkuspompus-kimalaisteos on osa Suomen ensimmäistä Luonnon konserttisalia, joka järjestetään Kajaanissa lauantaina 20. Matkan varrella on ollut monenlaisia kokeiluja. Esimerkiksi hyönteisen silminä toimii käytöstä poistunut pallogrilli. TAITEILIJA on viimeistellyt teoksen kotinurkistaan keräämillään materiaaleilla. Muoto on tullut teosta tehdessä, Kähkönen kertoo. Puistossa on myös mehiläispesä, jonka elämää ihmiset voivat seurata. • Myös Kajaanin kaupunki huomioi pölyttäjiä tänä vuonna muun muassa lisäämällä nurmetettaville alueille apilan siemeniä ja jättämällä kukkivia alueita leikkaamatta. Se on laji, jonka ympärille rakentuu 20. Kimalaisen silmikKuplasta kuoriutui kartanokimalainen . –?Sitten alkoi suunnittelu, millainen siitä tulee. 1. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta musikaalia esitetään 14. LEINOSEN mukaan Luonnon konserttisalin järjestävä Metsähallituksen Luontopalvelut tilasi teoksen Kähköseltä, koska hän on värikäs ja omaleimainen taiteilija Kainuusta. –?Uutinen hänen poismenostaan oli todella surullinen, Kääriäinen kertoo tiedotteessa. Huhtikuussa hän kävi paloittelemassa menopelin kinosten keskellä sähkösahalla ja kuljetti osat peräkärryllä Kuhmoon. Musikaalin on ohjannut Ismo Apell. KIMALAISEN lentoa jokeen valmisteltiin pitkään
Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. – Rakastan vanhoja iskelmiä. –?Olen oppinut Kaj’lta muun muassa tekstin tulkitsemisesta, laulamisesta kuin säveltämisestäkin. Vuonna 1965 julkaistun kappaleen taustalla on traaginen rakkaustarina. Myynnissä on vain puolet salin paikoista. –?Ehdimme bändini kanssa tekemään ainoastaan kolme levynjulkaisukiertueen keikkaa, joten on ihanaa päästä jatkamaan tuoreimmankin albumin biisien kanssa liveyleisön kanssa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Sella esiintyy Suomussalmella. Tamara Lundin kihlattu Rami Sarmasto sävelsi aikakauden tyypillistä italialaista iskelmää muistuttavan laulun, johon Lund kirjoitti tekstin. heinäkuuta. Omaperäisistä kappaleistaan tunnettu artisti on tehnyt coverversion Tamara Lundin Sinun omasi -klassikkoiskelmästä. Paikka on yleisölle auki kesäviikonloppuisin. –?Vaaleanpunaisuus on ideana, koska kimalainen näkee asiat violetin ja vaaleanpunaisen sävyissä, Kähkönen sanoo ja lisää, että Hokkuspompusta kannatteleva lauttakin on verhoiltu pinkiksi paalimuovilla. M teki coverin klassikkoiskelmästä OTSO REUNANEN ”Kappaleen sanoittajan ja säveltäjän traaginen tarina tuo biisiin riipaisevan tason.” Näyttelijälegenda Seela Sellan Ihan Seelana -esitys nähdään Suomussalmen Teatteri Retikassa sunnuntaina 11. Myös teoksen pinkki värimaailma on tarkkaan harkittu. Kajaanissa esiintyminen on Koskelle mukava tehtävä, sillä Runoviikko on hänen lempifestivaalinsa. Tilaisuuden järjestää Suomussalmen kunnan kulttuuripalvelut yhteistyössä Kajaanin Runoviikon kanssa. KATJA MABROUK KATJA MABROUK Katja Mabrouk • M eli kuhmolaislähtöinen Minja Koski on julkaissut uutta musiikkia. URHO KÄHKÖNEN on maalannut pinkin pörriäisen pintaan kauniita kukkakuvioita. Ihan Seelana on Seela Sellan elämän ympärille rakennettu teatteritapahtuma. Kaj’n rakkaus runouteen ovat tarttuvaa sorttia. Kainuussa Kosken voi nähdä seuraavan kerran keikalla Kajaanin Runoviikolla. Sella ja Paukkunen ovat tunteneet toisensa vuodesta 1973 ja ovat siitä lähtien työskennelleet paljon yhdessä. Liput voi ostaa etukäteen osoitteessa kuntapalvelut.fi/suomussalmi. Hän laulaa Miiko Toiviaisen kanssa Kaj Chydeniuksen säveltämiä lauluja säveltäjän itsensä säestämänä 7. Siivet se sai selkään metallisesta paviljongista, joka sortui talvella lumen painosta. Seela Sella ensimmäistä kertaa Suomussalmella. Esitys alkaa kello 20. Koski kertoo, että yhteistyö Chydeniuksen kanssa on ollut hänelle monessa mielessä käänteentekevää. Sarmasto ei ehtinyt nähdä kappaleen menestystä, sillä hän menehtyi auto-onnettomuudessa pariskunnan häiden alla. MINJA KOSKI esiintyy Kainuussa seuraavan kerran Kajaanin Runoviikolla. –?Itselläni ajatuksena on ollut se, että teos herättää positiivisia ajatuksia tässä ajassa ja kesäistä, kuplivaa hilpeyttä. –?Viihdyn myös katsomon puolella. Urho Kähkönen on aina pitänyt hyönteisistä, sillä hänellä on puutarhurin tausta. –?Kun siinä on Kajaanin linna, siinä on historiallista havinaa. Laulu jäi elämään. Jaloissa taas on hyödynnetty metallisen kaarihallin osia. Hän pitää puutarhaa kotitilallaan Kuhmon Kuusamonkylällä, jossa myös lampaat laiduntavat ja pitävät ketoja yllä. Esityksen ytimenä on haastattelu, jossa Sella ja Kari Paukkunen käyvät yhdessä läpi naisen elämäntarinaa ja työtä. Paitsi työstä, esityksessä puhutaan myös Sellan lapsuudesta, opiskelusta ja avioliitosta. Pörriäisen selkään taiteilija laittoi metsästä pois keräämäänsä vanhaa lammasaitaa saadakseen hyönteiseen muotoa ja pehmeyttä. Hän on yksi idoleistani, jonka into, ahkeruus ja taito saa minutkin innostumaan ja inspiroitumaan. M:n kolmas albumi Punainen ovi julkaistiin lokakuussa 2020, mutta se jäi harmillisesti pandemian jalkoihin. Keikkakalenteri on alkanut täyttyä, kun koronatilanne on parantunut. On ollut selkeä ajatus, että materiaali jollakin tavalla sivuaa kimalaisen paikkoja, joista se käy hakemassa mettä. heinäkuuta 2021 KULTTUURI // A13 si päätyi käytöstä poistettu pallogrilli. Sinun omasi on yksi niistä lauluista, joihin palaan yhä uudestaan, avaa Minja Koski Kainuun Sanomille syitä siihen, miksi halusi tehdä legendaarisesta kappaleesta oman versionsa. KAJAANIN LINNAN jokimaisemaa taiteilija pitää poikkeuksellisena ja näkyvänä paikkana taiteelle. Katsojilla on tilaisuus nähdä ja kuulla, miten tavallisesta pienestä Seela Virtasesta varttui rakastettu näyttelijä. heinäkuuta niin tapahtuman avajaisissa kuin Miksi laulan -konsertissakin. Siinä on vanhaa ja modernia vierekkäin ja vastakkain – eipä teokselle voisi olla parempaa ympäristöä, hän summaa. Myös bändini ja levy-yhtiöni Solina Records innostuivat ajatuksesta välittömästi. Myös kappaleen sanoittajan ja säveltäjän traaginen tarina tuo biisiin riipaisevan tason. –?Se on kaunis ja maagisen kiehtova rakkauslaulu. Luonnon konserttisali -tapahtumaa on järjestetty vuosia Latviassa, missä siitä on tullut suosittu. Tamara Lundin Sinun omasi soi nyt kuhmolaislähtöisen Minja Kosken tulkitsemana. Kolmen albumin jälkeen tuntui hyvältä ottaa pieni irtiotto omista sävellyksistä ja tarttua tähän upeaan lauluun. MUUTOIN Koski työstää tulevia albumeitaan ja valmistautuu keikkoihin. Olen saanut todistaa festivaaleilla useita upeita esityksiä ja kohdata ihania ihmisiä, hän kehuu. Nykyaikana kierrätystaide taas on aika voimakas taidemuoto, joka on saanut jalansijan. Kajaani järjestää luontotiedettä ja taidetta yhdistävän tapahtuman ensimmäisenä Suomessa. –?Paalimuovin ja lammasaitojen kautta teokseen yhdistyvät niityt ja kukkakedot
Lammen Loiskeet -festivaali aloittaa musiikkiviikonloput reilun viikon kuluttua. Toteutuksessa huomioidaan Mäen mukaan 400-vuotinen Kajaanin historia. Paikalle saapunut yleisö katseli hieman huolestuneena, sillä aivan teltan takana Kainuuntien ja Koulukadun risteyksessä tehtiin kovaäänistä katuremonttia. SOMMELON 15-vuotisjuhlista saatiin esimakua jo alkuviikosta, kun Zäpämmät-duo esiintyi Suomussalmella. Hän esiintyy Kukon kanssa myös Sommelon runolauluklubissa Kaesan kotileipomon kahvilassa. – Kävin keskustelemassa asiasta ja he lupasivat pitää pienen tauon, kun musiikkiesitykset alkavat, sanoi Pro Sommelo ry:n Pekka Huttu-Hiltunen avajaispuheessaan laulettuaan ensin laatimansa Kuhmo-runon. ZÄPÄMMÄT-DUON Pauliina Kauppila esiintyi ilman aisapariaan Marjo Smolanderia. Musiikkijuhlat on nyt siirtynyt Kalle Keskisen yritykseltä Nordic Live Productions Oy:lle, joka on ostanut tapahtuman oikeudet. – Näytän, että puhun hyvin suomea, hän totesi ja alkoi sanella suomenkielistä runolaulua eksoottisella tyylillään. Mäki tuo Vaasan festivaaleille elokuun alussa muun muassa Eppu Normaalin, Lauri Tähkän, Behmin ja Bonnie Tylerin. Yhtiö on tuottanut muun muassa seitsemän kertaa Seinäjoella järjestetyn Solar Sound Festivalin, viisi kertaa järjestetyn Vaasa Festivalin sekä kymmenen kertaa Turussa järjestetyn Aura Festin, joka oli ehdolla vuoden 2020 festivaaliksi sekä tänä kesänä 2021 ensimmäistä kertaa järjestettävän Kokkolan Viinijuhlat. Kansanmusiikin, kanteleen ja runolaulun lisäksi Sommelossa tuodaan esille myös erilaisten kulttuurien musiikkia. Kanteleensoitto vaiensi työkoneet Kuhmossa Kansanmusiikkijuhla Sommelo juhlistaa 15-vuotista taivaltaan. Ensimmäisenä ohjelmavuorossa oli lasten satunäytelmä Juminkeolla. Olemme kasanneet Kainuun Musiikkijuhlien ohjelmaa kajaanilaisten ja kainuulaisten esittämien toiveiden sekä mieltymysten pohjalta. Mäen mukaan organisaatio on tutustunut kaupunkiin huolellisesti. Samalla periaatteella kaupunki tukee myös Lammen Loiskeita eli raha liikkuu vain kaupungin toiselta tililtä toiselle. 6 Konsertteja, seminaareja ja runolauluklubeja kansanmusiikkijuhla Sommelossa 1.–4.7.2021. RUOTSALAINEN SPARZANZA esiintyi musiikkijuhlilla vuonna 2018. Nyt K18-festivaali on suunnattu kokonaan aikuisille. Viimeistään hänen improvisoidun kanteleensoittonsa aikana taukosivat loputkin työkoneet, ja torin täytti kanteleen kaunis sointi. – Lähdemmekin rakentamaan Kainuun tapahtumakentälle uutta historiaa. JUKKA KERÄNEN/ARKISTO Niko Kemppainen • Torstaiaamuna Kuhmon torille oli noussut kansanmusiikkijuhla Sommelon oranssi festivaaliteltta. Festarin tähtivieraita ovat muun muassa Blind Channel, Alma ja Apulanta. – Kanteleensoitto on yhteistä perinnettä itämerensuomalaisille, aivan kuten runolaulukin, HuttuHiltunen totesi. heinäkuuta 2021 Jukka Keränen • Kainuulaiset saavat tänä kesänä toisenkin kevyen musiikin festivaalin, kun Kainuun Musiikkijuhlat tekee elokuun lopussa paluun muutaman välivuoden jälkeen muuttuneella brändillä ja uusilla ikärajoilla. Luvassa on äärimmäisen mielenkiintoinen ohjelma, jossa mukana niin kotimaisia kuin ulkomaisia huippunimiä, Mäki sanoo. NIKO KEMPPAINEN SENEGALILAINEN Meissa Niang esitti myös suomenkielistä runolaulua omaperäisellä tyylillään.. Promoottori Tommi Mäki lupaa Kajaaniin vahvan esiintyjäkattauksen, joka julkaistaan vajaan kahden viikon kuluttua. KAJAANIN liikuntaja kulttuuriasioiden neuvosto myönsi tiistaina festivaalille tapahtuma-avustusta 6 200 euroa tilaja aluevuokraan. Mäen mukaan Musiikkijuhlat on K18-festivaali aikuiseen makuun. elokuuta. Muun muassa Sakari Kukon Piirpaukeyhtyeen kanssa yhteistyötä tehnyt senegalilainen Meissa Niang kertoi asuneensa 20 vuotta Suomessa. Kainuun Musiikkijuhlat järjestettiin edellisen kerran Vimpelinlaaksossa kesällä 2018. Musiikkijuhlat palaa Kajaaniin Uusi järjestäjä tavoittelee Kajaanihallin ympäristöön kahtena päivänä 10 000 aikuista kävijää. Sommelon ohjelman näytöspalojen tarjoilun aloitti virolainen Eva Väljaots. A14 // KULTTUURI Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Huttu-Hiltunen kertoi ennen avajaisten alkamista, että siellä yleisön paljous yllätti heidät. Hänen instrumenttinaan toimi soitinrakentaja Rauno Niemisen tekemä jousellinen kepakko, joka kuulema saa uuden nimen yleisöltä aina esityksen jälkeen. VIROLAINEN Eva Väljaots soitti improvisoiden itämerensuomalaisten kansojen yhteistä soitinta, kanteletta. YRITYKSEN KESÄLLÄ 2020 järjestämistä festivaaleista Vaasa Festival kohosi kävijämäärältään poikkeuskesän 2020 Suomen suurimmaksi festivaaliksi, eikä turvallisesta tapahtumasta muodostunut yhtään koronatartuntatapausta. Musiikkijuhlat tavoittelee elokuun festivaaliin yli 10?000 kävijää, johon vuonna 2014 perustettu festivaali ylsi muutamina vuosina. Luvassa on esiintyjiä sekä kotimaasta että ulkomailta. Nordic Live Productions on kokenut festari-isäntä Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Tapahtuma lisää myönteistä kuvaa Kajaanista vilkkaana suurten tapahtumien paikkakuntana. Lisäksi hän esitti runolaulua jo ennestään alkuvoimaisen äänimaailman päälle. Neuvoston mielestä tapahtuma tukee kaupunkistrategiaa, jossa kaupunkia kehitetään yhteistyössä yritysten kanssa uusien kumppanuuksien ja kokeilukulttuurin hengessä luomalla edellytyksiä kulttuurille ja kaupunkilaisten kohtaamispaikoille. Tarjolla on musiikin lisäksi juomaa ja ruokaa laatuviineistä pienpanimo-oluisiin. Tavoitteena on rakentaa Kainuun Musiikkijuhlat -tapahtumasta Kainuun maakunnan suurin festivaalitapahtuma. Tilaisuuden päätteeksi HuttuHiltunen julisti Sommelon avatuksi. Festivaali järjestetään Kajaanihallin ympäristössä 27.–28
Heidän nähtiin vaihtavan keskenään sekä vieraiden kanssa muutamia sanoja rennon oloisina. Janšan mukaan johtajat kävivät vilpittömän keskustelun ihmisoikeuksista ja eurooppalaisista arvoista. Ruotsissa sosiaalidemokraattien Stefan Löfven saa yrittää muodostaa maahan uuden hallituksen. Autonkuljettajan todettiin jälkikäteen olleen juovuksissa. Perussopimuksissa EU:n perustaksi luetaan ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. Epäilyksiä on noussut siitä, mihin suuntaan Janša on maataan viemässä. Prinssit joka tapauksessa saapuivat paikalle kameroiden ristituleen samaan aikaan ja paljastivat patsaan yhdessä. Von der Leyenin mukaan komissio aikoo lähettää Unkarille virallisen ilmoituksen vähemmistöjä syrjivästä laista, koska se on ristiriidassa EU:n perussopimusten kanssa. Epämuodollinen tilaisuus yhdisti eripuraiset prinssit Williamin ja Harryn ainakin hetkeksi. OMISSA puheenvuoroissaan von der Leyen korosti oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen sekä vähemmistöjen oikeuksien suojelun tärkeyttä. Veljesten prinsessa Dianaa koskeva yhteinen lausunto julkaistiin torstaina alkuillasta Kensingtonin palatsin eli prinssi Williamin ja hänen puolisonsa Twitter-tilillä. ARVOISTA ja vähemmistöjen oikeuksista käytiin tunteikas keskustelu EU-maiden johtajien kesken juhannuksen huippukokouksessa. Tilaisuus oli koronarajoitusten vuoksi hyvin pienimuotoinen, ja paikalla oli etupäässä perhepiiriä. Eppon tavoitteena on torjua aiempaa tehokkaammin petoksia ja korruptiota EU:ssa. EU-komissio aikoo viedä eteenpäin kurinpitotoimia Unkarin vähemmistöjä syrjivän lain vuoksi. Alue on yleisölle avoinna pitkin kesää, joskin torstaina suljettuna koko päivän. Euroopan komissio vieraili torstaina vuorten juurella Slovenian Brdossa puheenjohtajakauden alun kunniaksi, ja tunnelma komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Slovenian pääministerin Janez Janšan yhteisessä lehdistötilaisuudessa oli silmiinpistävän kireä. Kuvanveistäjä Ian RankBroadleyn patsaassa Diana on keskellä ja häntä ympäröi kolme lasta. Tulevien kuukausien aikana EU:ssa keskusteltaneen paljon myös ilmastotoimista, sillä EUkomissiolta odotetaan heinäkuussa laajaa lakipakettia asiasta. Virallinen ilmoitus on ensimmäinen askel EU:n rikkomusmenettelyssä, joka voi johtaa aikanaan tuomioistuimeen asti. He myös kiittävät kaikkia, jotka ovat pitäneet heidän äitinsä muistoa elävänä. Keskustelu oli tosiaan melko kiihkeä, mutta paikalla ei ollut ketään, joka olisi kiistänyt sen, että me kaikki synnymme tasavertaisina, Janša sanoi. Prinssit paljastivat äitinsä patsaan DOMINIC LIPINSKI / LEHTIKUVA / AFP • TUKHOLMA. Prinsessan näköispatsas on sijoitettu Kensingtonin palatsin niin kutsuttuun uponneeseen puutarhaan, joka tiettävästi oli yksi prinsessan lempipaikoista. Eppon pääsyyttäjä Laura Codruta Kövesi kuvaili Politicolehdelle, että Slovenian haluttomuus nimittää syyttäjää muodostaa riskin, koska EU-rahat virtaavat Sloveniaan, mutta rahojen käyttöä valvova järjestelmä ei pysty toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Eppo aloitti toimintansa kesäkuun alussa. SLOVENIA ei ole vielä nimittänyt valtuutettua syyttäjää hoitamaan Euroopan syyttäjänviraston (Eppo) tutkintaa maassa. –?Toivomme päivittäin, että hän olisi edelleen joukossamme. Maa seuraa tehtävässä Portugalia. Löfven kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että hän ja sosiaalidemokraatit ovat valmiita kantamaan vastuun ja johtamaan Ruotsia eteenpäin yhdessä muiden rakentavien voimien kanssa. Valtiopäivien puhemies Andreas Norlén ilmoitti asiasta torstaina. Eppon aloittaessa Suomi neuvotteli vielä omien syyttäjiensä nimittämisestä, mutta sai asian sovituksi kesäkuun alkupuolella. Huoli arvoista varjostaa Slovenian kauden alkua TUNNELMA komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Slovenian pääministerin Janez Janšan yhteisessä lehdistötilaisuudessa oli kireä. heinäkuuta 2021 MAAILMA // UUTISET // A15 STT, Heta Hassinen Brdo/Ljubljana • Slovenian puheenjohtajakauden alkua varjostaa huoli EU:n yhteisten arvojen tulevaisuudesta. KENSINGTONIN PALATSI oli aikanaan prinsessa Dianan koti. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella Slovenian pääministeri Janša olisi kuitenkin ollut puolustavammalla kannalla Unkarin suhteen. Nyt alkava puheenjohtajakausi on Slovenian toinen. Löfvenille avautui mahdollisuus palata pääministeriksi sen jälkeen kun maltillisen kokoomuksen Ulf Kristersson oli luopunut aiemmin torstaina yrityksestä muodostaa porvarihallitus. EU:n puheenjohtajamaa johtaa puhetta jäsenmaita edustavan neuvoston monissa kokouksissa. Janšan mukaan tästä tulkinnasta puuttuu yksityiskohtia. Tapahtuma oli kuninkaalliseksi tilaisuudeksi epämuodollinen. Ruotsiin syntyi hallituskriisi, kun Löfvenin johtama hallitus sai reilu viikko sitten valtiopäiviltä epäluottamuslauseen vuokrasäännöstelyä koskeneen kiistan vuoksi. Janšan mielestä Slovenia voisi muun muassa toimia reiluna välittäjänä arvokysymysten kaltaisissa jäsenmaiden välisissä erimielisyyksissä. Tavallisesti komission vierailut puheenjohtajamaahan ovat iloisia tapahtumia, mutta nyt komission puheenjohtaja von der Leyen kuunteli vakavailmeisenä, kun Janša kertoi näkemyksistään. Janšaan on kohdistunut arvostelua muun muassa toimittajien haukkumisesta ja Slovenian uutistoimiston STA:n rahoituksen horjuttamisesta. Janša huomautti, että Euroopan unioni koostuu 27 maasta, joilla on erilaiset historiat. Walesin prinsessa Diana kuoli 36-vuotiaana elokuussa 1997 Pariisissa rajussa auto-onnettomuudessa. –?Voin sanoa, ettei ollut merkittäviä eroja arvojen suhteen tai sen, mitä me niistä ajattelemme. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Löfvenillä on maanantaihin asti aikaa rakentaa uusi hallituskoalitio. Kristersson kertoi olevansa vakuuttunut, että on hyviä poliittisia syitä muodostaa kokoomuksen ja kristillisdemokraattien hallitus liberaalien ja ruotsidemokraattien tuella. Hän nosti esimerkiksi Ruotsin, joka ei tällä hetkellä ole mukana syyttäjänviraston toiminnassa. Sivulauseessa hän antoi kuitenkin ymmärtää, etteivät nämä arvokysymykset ole välttämättä niitä polttavimpia ongelmia, joita EU:lla on tällä hetkellä ratkottavana. Prinssit kertovat muistavansa äitinsä rakkauden, voiman ja vaikutusvallan lukuisten ihmisten elämään. Torstaina William ja Harry paljastivat yhdessä äitiään esittävän patsaan Lontoossa. Maa liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004. STT, TT Löfven saa yrittää muodostaa uutta hallitusta. Von der Leyen puolestaan muistutti, ettei syyttäjänvirasto ole ainoa taho, joka valvoo EU:n rahojen käyttöä, vaan käytettävissä on muitakin työkaluja. Nykyisin kiinteistössä asuu muun muassa perheineen prinssi William, jolle palatsi oli myös lapsuudenkoti. JURE MAKOVEC / LEHTIKUVA / AFP STT, Mimma Lehtovaara Lontoo • Prinsessa Dianan pojat, prinssit William ja Harry, paljastivat yhdessä äitiään esittävän patsaan Lontoossa torstaina, jolloin prinsessa olisi täyttänyt 60 vuotta. Koronapandemian hoito ja talouden elpyminen ovat edelleen merkittävässä roolissa myös Slovenian puheenjohtajakaudella. Samassa onnettomuudessa kuolivat myös hänen seuralaisensa Dodi al-Fayed ja autonkuljettaja Henri Paul. Komission von der Leyen patisti pääministeri Janšaa hoitamaan asian kuntoon pikaisesti. Pääministeri Sanna Marin (sd.) oli monen muun EU-johtajan kanssa yhtä mieltä siitä, että Unkari on astunut jonkin rajan yli vähemmistöjä syrjivän lain myötä. Prinssit toivovat, että patsas symboloisi Dianan elämää ja perintöä. Janšaa kritisoidaan. –?Emme ole kaikki eläneet 200 vuotta demokratioina tai 70 vuotta hyvinvointivaltiona. Kristerssonin mukaan 175 kansanedustajaa ei tue porvarihallitusta. Syynä siihen olivat Unkarin lainsäädäntömuutokset, jotka käytännössä kieltävät esimerkiksi homoseksuaalisuudesta kertomisen kouluissa. Huomio kiinnittyi erityisesti Dianan poikien kohtaamiseen, sillä veljesten välien kerrotaan olevan hyvin kireät. PRINSESSA DIANAN kuoleman aikaan hänen poikansa olivat vasta 12ja 15-vuotiaita. Janša vastasi huoleen huomauttamalla, etteivät kaikki jäsenmaat ole mukana Eppossa. NOIN KAHDEN miljoonan asukkaan Slovenia toimii seuraavat puoli vuotta EU:n puheenjohtajamaana
heinäkuuta 2021 6 Urheilutoimittajat: Pekka Pajala 010 665 7232 6 Teemu Määttä 010 665 7228 6 Sähköpostit: ks.urheilu@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Keno Keskiviikko 30.6. TUOMAS NURKKALA on ollut tällä kaudella erinomaisessa vireessä.. Se on ollut sovellettavissa myös jalkapalloon, hän sanoo. . Päiväarvonta Oikeat numerot: 5, 12, 14, 17, 18, 21, 24, 25, 31, 32, 34, 40, 45, 47, 51, 59, 65, 66, 67, 69 Kunkkunumero: 59 Lassi Kalin JALKAPALLO • Jalkapallon Kolmosessa pelaavan Kajaanin Hakan paras maalintekijä on tällä kaudella ollut 25-vuotias hyökkääjä Tuomas Nurkkala, joka on heiluttanut verkkoja jo kuudesti. Luennolla käytiin läpi harjoittelua sekä sitä, Hiihtoladuilta maalipyssyksi . Ylivieskan Pallon kasvatti muutti yläasteen jälkeen Vuokattiin opiskelemaan liikuntaneuvojaksi. Vuokatissa Nurkkala oppi huippuvalmennuksessa, millaista on ammattimainen harjoittelu ja urheilijan elämä. LASTEN JA NUORTEN ammatillisena tukihenkilönä työskentelevä Nurkkala on Haka-joukkueen kokeneempaa kaartia. Siinä vaiheessa Nurkkalan päälajiksi valikoitui maastohiihto ja jalkapallo jäi häneltä kokonaan 3,5 vuodeksi. Hän muutti yläasteen jälkeen Ylivieskasta Vuokattiin ja satsasi hiihtoon. Kauden alussa Nurkkala piti valmentajansa toiveesta joukkueelle luennon siitä, millaista on olla ammattihiihtäjä. Nyt on tullut harjoiteltua paljon pieniä asioita. –?Kilpahiihtouran lopettamisen jälkeen palasin melkein neljän vuoden tauon jälkeen jalkapallon pariin ja Hakan joukkueeseen, Nurkkala muistelee. Kajaanin Hakan Tuomas Nurkkalan alkukausi on ollut tehokas. Hän yrittää ottaa jokaisen joukkuekaverinsa huomioon harjoituksissa ja olla tekemisissä kaikkien kanssa. –?Pitkä tauko näkyi pelaamisessani jonkin verran. Noilta vuosilta kertynyt oppi ammattimaisuudesta ja urheilijan elämästä on auttanut Nurkkalaa myöhemmin jalkapallon puolella, ja sitä tietoa hän jakaa nyt joukkuekavereilleen. . . Vuosi vuodelta pelaaminen on kuitenkin helpottunut ja olen päässyt tähän paremmin sisään. URHEILU A16 // Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. –?Sitä oppia olen nyt jakanut eteenpäin joukkueen nuoremmille pelaajille. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 4, 6, 7, 8, 16, 21, 26, 31, 45, 49, 51, 52, 54, 57, 58, 64, 66, 67, 69 Kunkkunumero: 8 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 4, 5, 6, 7, 13, 14, 17, 23, 25, 31, 33, 36, 39, 42, 46, 53, 54, 55, 56, 65 Kunkkunumero: 5 Torstai 1.7
Hyvistä tuloksista kasvanut itseluottamus on auttanut minuakin osumaan paikoista paremmin. Lohkovoittaja karsii jatkosarjassa paikasta Kakkoseen kaudelle 2022. Meidän on varmistettava, että pystymme myös pitämään sarjapaikan korkeammilla sarjatasoilla, Figueiredo korostaa. Joukkuehenki ei Nurkkalan mukaan ole koskaan ollut yhtä hyvä hänen uransa joukkueissa. Hänen tekemisestään huomaa halun kehittää joukkuetta ja sen, että hän itse haluaa kehittyä joka päivä paremmaksi valmentajaksi. –?Alku oli vähän tuhnunen, vaikka joukkueena saatiinkiin hyviä tuloksia. Ukraina on ottanut viime vuosina askeleita ylöspäin jalkapallotikapuilla, mistä käy esimerkiksi kulta alle 20-vuotiaiden MM-kisoista 2019. Sveitsi puolestaan päätti hallitsevan maailmanmestarin Ranskan urakan rangaistuspotkukilpailussa. United sijoittui Valioliigassa toiseksi. Jalkapallon EMturnauksessa nähdään vallanvaihto Englannissa on vahva luotto omiensa menestykseen: ”Kun palasimme pukukoppiin, aloimme jo puhua lauantaista.” Englannin maajoukkuejalkapalloilija Jadon Sancho siirtyy Saksan Bundesliigan Borussia Dortmundista Englannin Valioliigan Manchester Unitediin, dortmundilaisseura kertoi torstaina. Oululaisjoukkueen taustalla häärii värikäs jalkapallopersoona Miika Juntunen. TUOMAS JUNTUNEN LASSI KALIN PÄÄVALMENTAJA Luis Figueiredo (oik.) seurasi KajHa pelureiden alkulämmittelyä.. Sveitsin pelaaminen on kuitenkin parhaimmillaan hyvin tasapainoista, mistä käy esimerkiksi Ranska-ottelun avauspuoliaika. KOLMOSEN runkosarja on nyt puolivälissä, ja Haka pääsee toiselle kierrokselle erinomaisista asetelmista. Tappioita ei ole tullut. Neljännesvälierissä Englanti kaatoi Saksan. Laitapelaajana viihtyvän Sanchon, 21, siirtosumma on 85 miljoonaa euroa. Tshekki on yhtenäinen ryhmä, josta Patrik Schick on viimeistellyt turnauksessa jo neljä maalia. Nurkkala puolestaan kuvailee valmentajaansa hyvin ihmiskeskeiseksi. Sancho kuuluu Englannin joukkueeseen, joka on edennyt EM-lopputurnauksessa puolivälieriin. Maaleja olisi silloin voinut tulla enemmänkin. TSHEKIN ja miksei myös Ukrainan sekä Sveitsin puolivälieräpaikkoja voidaan pitää yllätyksinä. –?Luis haluaa aina tietää, mitä pelaajien perheille ja läheisille kuuluu, vaikka se ei suoranaisesti valmennukseen liitykään. Nyt joukkue on parantunut pelaamistaan turnauksen edetessä ja on Ukrainaa vastaan suosikki. Sveitsi on vahva jalkapallomaa, mutta se on miesten EM-kisoissa ensimmäistä kertaa puolivälierissä. –?Emme silti ole olleet kaikkiin tuloksiin tyytyväisiä. Joukkueiden kuluvan kauden aiempi kohtaaminen päättyi Kajaanissa pistejakoon tuloksella 1–1. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. –?Kun talvikaudella aloimme Luisin kanssa tehdä hommia, epäilijöitä tuntui riittävän. heinäkuuta 2021 URHEILU // A17 STT, Tapio Keskitalo JALKAPALLO • Jalkapallon miesten EM-turnauksen puolivälierät pyörähtävät perjantaina käyntiin otteluilla Sveitsi–Espanja ja Belgia–Italia. Lauantaina pelataan Tshekki–Tanska ja Ukraina– Englanti. Tshekki pudotti neljännesvälierissä Hollannin. Belgia eteni Suomen lohkosta ykkösenä jatkoon, mutta sen pelaaminen ei ole ollut aivan niin vahvaa kuin osa on odottanut. Myös Hakan päävalmentaja, portugalilainen Luis Figueiredo painottaa ammattimaisuuden opettamisen tärkeyttä nuorille pelaajille. Hänen peliaikansa on jäänyt turnauksessa toistaiseksi vähiin. Se on jo varmaa, että mestari vaihtuu, sillä edellisen EM-turnauksen voittanut Portugali putosi neljännesvälierissä Belgialle. Jymy on poikien Superpesiksen B-lohkossa toisena kaksi ottelua sarjajohtaja Veteli Pesistä vähemmän pelanneena. Kauden neljässä ensimmäisessä pelissä Nurkkala osui maalipuiden väliin vain kerran, mutta viimeisessä neljässä ottelussa Nurkkala on onnistunut viidesti. Sancho teki viime kaudella Bundesliigassa kahdeksan maalia. Napapiirin Pesis Team joutui taipumaan vieraileville sotkamolaisille 1–5 ja 1–3. Oma lukunsa on Englanti, jonka kannattajat ovat uskoa täynnä, vaikka maan arvokisaurakat ovat hyvin usein päättyneet pettymyksiin. Ykköspalkittu oli kuusi kotiuttanut, 2-polttajana pelannut Aleksanteri Huotari, joka onnistui kaikissa viidessä kärkilyönnissään. Odotan näkeväni lauantaina Oulussa jälleen hyvää jalkapalloa, Hakan valmentaja Luis Figueiredo sanoo. –?Olemme onnekkaita, että meillä on hänen kaltaisensa pelaaja tässä joukkueessa. Dortmund oli Bundesliigassa kolmas. Loukkaantumisista kärsineiden Kevin De Bruynen ja Eden Hazardin pelikunto on Belgiassa iso puheenaihe. Tanskan joukkue on koonnut itsensä hienosti ja nuiji neljännesvälierissä Walesista 4–0-voiton. Sotkamon Jymy voittoon poikien Superpesiksessä millaisia ovat urheilijan päivärytmi, ruokailu ja nukkuminen, jotta kehitystä voi tapahtua. Tuomas Nurkkalalle kuluvan kauden tavoite on selvä: Haka haluaa pelata ensi kaudella Kakkosta. STT, AFP Dortmund vahvisti Jadon Sanchon jättisiirron Manchester Unitediin • Sotkamon Jymy haki 0–2 vierasvoiton Rovaniemeltä Korkalovaaran pallokentältä poikien Superpesiksen ottelussa torstai-iltana. Joukkueen kanssa olemme nyt naureskelleet, ettei epäilijöistä ole enää kummemmin kuulunut, Nurkkala hymyilee. Nousu Kakkoseen olisi Figueiredon mukaan hieno asia, mutta tärkeintä seuralle on pelaajien kehittäminen, ja että joukkueen nuoret saavat tarvittavaa kokemusta. OPS on Hakan kanssa tasapisteissä, mutta kajaanilaiset pitävät sarjataulukon piikkipaikkaa paremman maalieronsa turvin. –?Meidän pitää olla valmiita nousuun. Lassi Kalin Kajaanin Haka on kahdeksan pelatun ottelun jälkeen Kolmosen pohjoislohkon kärkipaikalla. Tshekki sekä Tanska tavoittelevat välieräpaikkaa Bakussa ja Ukraina sekä Englanti Roomassa. Olemme olleet vähän epäonnisia, ja välillä on jäänyt tunne, että jostakin pelistä olisi ollut otettavissa enemmän, Tuomas Nurkkala sanoo. Jymyn kakkospalkittu oli kolme juoksua tuonut, ykkösvahtina pelannut Atte Kuosmanen, jonka kärkilyönneistä onnistui kuusi seitsemästä yrityksestä. Tanskan kisaurakka on ollut tunnemyrskyä. Dortmundin mukaan sopimuksen virallinen vahvistus vaatii vielä lääkärintarkastuksen ja muita muodollisuuksia. Italia oli alkulohkossaan vakuuttava, mutta neljännesvälierissä se joutui ahtaalle Itävaltaa vastaan. Englantilaiskannattajia kutkuttaa myös se, että turnauksen välierät ja loppuottelu pelataan Wembleyn stadionilla Lontoossa. Nuorekkaan ja laadukkaan Englannin päävalmentajan Gareth Southgaten mukaan joukkue suuntasi katseensa heti eteenpäin. Nouseminen itsessään ei ole se vaikein osuus, vaan jatkuvuus. ESPANJA pitänee Sveitsiä huomattavasti enemmän palloa ja on ottelussa suosikki. –?Se oli hyvä jalkapallo-ottelu. Joukkue aloitti turnauksen häviämällä Suomelle ottelussa, jossa keskikenttätähti Christian Eriksenin kentälle lyyhistyminen järkytti. –?Meillä Hakassa on monia pelaajia, joilta löytyy edellytykset huipulle, mutta heidän on opittava ymmärtämään mitä ammattilaisuus vaatii fyysisesti ja henkisesti, Figueiredo sanoo. –?Kun palasimme pukukoppiin, aloimme jo puhua lauantaista, Southgate sanoi Euroopan jalkapalloliitolle Uefalle Saksa-kamppailun jälkeen. Yritän tuoda työnteon kulttuuria tutuksi nuorille pelaajille periksiantamattomuuden kautta, Nurkkala summaa. Nurkkalaa Figueiredo kuvailee kovaksi työntekijäksi, joka on kentällä taistelijaluonne. –?Treeneissä ja peleissä pitää vaatia joka jätkältä aina lisää. Kolmosen pohjoislohkossa pelataan yhdeksän joukkueen kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen yksinkertainen ylempi ja alempi jatkosarja. Viime kauden 11 maalia oli maalien valossa Nurkkalan paras kausi. Sveitsin ja Espanjan välinen ottelu pelataan Pietarissa, kun München on Belgian ja Italian kohtaamisen isäntäkaupunki. Haka haluaa Kakkoseen ja turvata jatkuvuuden TUOMAS NURKKALA on ollut tällä kaudella erinomaisessa vireessä. Lauantaina Haka kohtaa lohkon kärkiottelussa OPS:n vieraskentällä. Tällä hetkellä pelit tuntuu aika hyvältä
Jalkapalloilu on antanut Bergille paljon. Lähinnä kutsua lienee juuri sata pääsarjaottelua täyteen saanut ja niissä 39 maalia tehnyt hyökkääjä Aino Kröger, 22. Palautuminen vei viikon, henkäisee valmentaja Ollipekka Ojala. –?Tosi siistit fiilikset, että London Roar varasi minut. Kuopion MimmiFutis oli SMpronssilla jo 2008, mutta paljon on niistä vuosista muuttunut. VIIME KAUDEN SM-pronssimitalistien kultajahti on saanut ikänsä Kuopiossa (Kuopion MimmiFutis, Pallokissat ja KuPS) pelanneen Bergin lataamaan kaikkensa tähän kauteen. Sitä ei tehdä enää koskaan. Jynkänlahden koulun liikunnanopettaja aloitti huhtikuussa opintovapaan. Koen tämän olevan urani parasta aikaa, hehkuttaa jo 15-vuotiaana pääsarjassa esiintynyt keskikenttäpelaaja Neea Berg, 34. Mahtava juttu, että paikka löytyi tällä kertaa kovemmasta tiimistä, ja tietysti parasta, että oma ISLura sai jatkoa, Laukkanen sanoi Uimaliiton tiedotteessa. Vielä viime kaudella palasimme sieltä kello 03 lähteneellä yölaivalla. –?Mestaruus on nyt päätavoite, mutta haluaisin toki tulevaisuudessa pelaamaan maajoukkueeseen ja kovempiin sarjoihin ulkomaille, myöntää Pieksämäeltä lähtöisin oleva Kröger. –?Vieraspelimatkoilla Ahvenanmaalle yövyttiin aikoinaan bussissa. Kahden passin amerikkalainen Gabriella Cuevas sai tuoreella maajoukkuetauolla kutsun Dominikaanisen tasavallan maajoukkueleirille, mutta jätti menemättä paikalle. Ojala kävi kokeilemassa muutaman kauden Tampereen Ilveksen B-junioripoikien valmentamista. Naispelaajat eivät ole kovin innokkaita muuttamaan perheensä luota Etelä-Suomesta Kuopioon pelaamaan, Ojala hämmästelee. ISL:n varaustilaisuudessa joukkueet ovat voineet varata aiemmin muita joukkueita edustaneita uimareita ja tulokasuimareita. Lavdije Begolli on pelannut Albanian väreissä. –?On hienoa olla tässä vaiheessa KuPSissa. 23.7. STT Jenna Laukkanen nähdään jälleen ISL-uintiliigassa Jenna Laukkanen JUHA NEUVONEN / ARKISTO. Neea Bergillä on takanaan Palloliiton tilastojen mukaan 261 pääsarjaottelua ja tehtynä viisi maalia. KUPSIA rasittaa vain puolustavaa mestaria Åland Unitedia vastaan vieraissa pelattu 1–1-tasapeli. STT, Pasi Peltola JALKAPALLO • Jos Kansallisen liigan runkosarjan puolimatkasta voi mitään päätellä, saa Kuopiossa laittaa kuohuvat viilentymään. Nyt KuPSin joukkueeseen kuuluu topparisisar Nanne Ruuskanen. Kauden yhdeksän ensimmäistä peliä tappioitta pelanneet Kuopion Palloseuran naiset ovat nyt ylivoimaisia suosikkeja tuomaan kaupunkiin ensimmäisen naisten jalkapallomestaruuden. Kansallisen liigan kärkijoukkue ei yövy enää bussissa ”On hienoa olla tässä vaiheessa KuPSissa”, myhäilee liki kaksi vuosikymmentä naisten liigatasolla jalkapalloillut Neea Berg. –?Kolmessa otteluistamme vastustajalla ei ole ollut laukaustakaan maaliamme kohti, kehuu Ojala puolustusta. Seuraa kesäkisaa ja lue tarkemmat osallistumisohjeet päivittäin Kainuun Sanomista 5.7. Pohjois-Makedonian maajoukkueeseen kuuluva hyökkääjä Gentjana Rochi otettaisiin kirkuen vastaan Suomen maajoukkueeseen. Lisäksi arvomme viikoittain yhden 100 euron lahjakortin ja päivittäin 10 kpl suklaalevyjä. Kutsu kävi takaisin Kuopioon ja päätoimiseen KuPS-pestiin. Matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat onnennumerosi. –?Ulkomaalaispelaajat eivät ole itseisarvo. Kilpailuun osallistutaan tekstiviestillä. –?Koin viime kaudella, että aikaa on löydettävä lisää. KUPS:N Neea Berg (vas.) ja Aino Kröger toukokuussa Helsingissä. –?Tilastoista puuttuvat neljä ensimmäistä kauttani. Missähän niiden pelien pöytäkirjat ovat, Berg naurahtaa. Oli kyllä vähän jännät paikat, miten tulee käymään koko homman kanssa. Kuopiolaisten maaliero 25–4 kertoo olennaisen. A18 // URHEILU Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Moni saattaa katsella kateellisena KuPSin viiden ulkomaalaispelaajan nimilistaa. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA • Jenna Laukkanen nähdään myös kolmannella kaudella uinnin ammattilaisliiga ISL:ssä. En halunnut olla mukana 80-prosenttisella panoksella. Opintovapaa sopi minulle, koska olen ikuinen opiskelija. Hän on pelannut yhdessä kaikkien neljän siskonsa kanssa. Laji-innostus tuli aikanaan isältä, ykkösdivaria Oulussa (OTP 1983) ja Kauniaisissa (GrIFK 1984) pelanneelta Teppo Bergiltä. Laukkasen ISL-ura jatkuu London Roarissa, kun hän edusti aiemmilla kausilla Team Ironia. Alustavasti olin ajatellut, että kyllä viime vuoden suoritusten pitäisi riittää Ironin riveihin, mutta he vissiin ajattelivat toisin. Pääpalkinnot arvotaan kaikkien vastanneiden kesken pe 6.8. heinäkuuta 2021 Osallistu Kainuun Sanomien kesäkisaan Lomalottoon! Kisan pääpalkintoina arvomme 3 kpl 100 euron lahjakortteja. Yhdelläkään KuPSin pelaajalla ole takanaan Suomen naisten A-maaottelua
Jalkapalloa: kello 18 Kajaanissa Liikuntapuistossa KajHa-Tervarit-j, Oulu, P13 Ykköstä. Kauppatorin Torisoitto: Tanssiorkesteri Foxi, Kajaanin Kauppatori, Urho Kekkosen katu 14, la klo 10. Kahvin lomassa kuullaan harmonikkaa, ja otteita päivän ohjelmasta. Koko Kuhmon yhteinen lasten tapahtumakuukausi. Kesä eläimet ovat tulleet jo alueelle. Joni Rytkönen on Superpesiksen kuukauden pelaaja JONI RYTKÖNEN on etenijätilaston kärjessä. Niistä Mercedes voi saada apua taistelussa Red Bullia vastaan. Bottas ja Mercedes haastavat F1-valtikan kaapanneen Red Bullin Räikkösen ensimmäisestä F1-kisasta Itävallassa jo yli 20 vuotta. Biljardin peluu Honkkarilla arkipäivisin. Käsitöitä neuloen ja virkaten kahvikupin ääressä. etappi Tour de Nuas 85km, lähtö ja maali Vuokatissa Kidekujalta. Metsän peitto, Lastenkulttuurikeskus Rullan näyttelyssä tarinoita myyttisestä suomalaisesta metsästä. voittaja), 2) Tuuli Järvinen KeurKi 390 (17 v. Suomalaisista Itävallan GP:n ovat voittaneet kahdesti Mika Häkkinen (1998, 2000) ja Valtteri Bottas (2017, 2020). Mahtitalli valmistautuu ensi viikonloppuna ajettavaan Itävallan gp:hen ennätyksellisen neljän peräkkäisen kisan voitottomassa putkessa. voittaja), 3) Emma Uosukainen EsboIF 52,49.. Teokset ovat myytävinä. Marjatta Tapiola: Maalauksia 20172021, Kajaanin taidemuseo, Linnankatu 14, 87100 Kajaani. Harjoitusten jälkeen tuomaristolta vaarallisesta ajosta saatu rangaistus pudotti lähtöruutua kuitenkin kolmella. Niittykahvila on auki museon aukioloaikoina. Valtikan on kaapannut tallien MM-sarjaa johtava Red Bull, jonka kuljettajista Max Verstappen on voittanut neljästä edellisestä kilpailusta kolme ja Sergio Perez ottanut yhden ykkössijan. Neulepiiri, Kahvila Onnikka, Vienankatu 9, la klo 10–12. URHEILUKALENTERI TÄNÄÄN Pyöräilyä: kello 14 alkaen Vuokatissa Tour de Kainuu, 1. Hän käänsi kauden heikoimman aika-ajonsa yhtä sijaa vaille pistesijoitukseksi. Yhteislautilaisuudet Honkkarilla perjantaisin. Kyse on lohkojen 2 ja 3 noin 150 m:n pituisesta laajennusosasta. Honkkarin kuntosali. Kalkkisillantie 4, Kajaani. Somero:Seiväskarnevaali: Miehet: M 22: 1) Albin Lundberg VasaIS 508 (U20 EMraja, 19-v. BOTTAKSELLA oli Itävallassa mahdollisuuksia kolmatta parempaankin sijoitukseen, sillä hän kaasutteli aika-ajoissa toiseksi 0,194 sekuntia Verstappenia hitaampana. Vauhtimme ei kuitenkaan riittänyt Red Bullia vastaan. etappi Vaarojen kierto 150km, lähtö Vuokatissa Kidekujalta, maali Vuokatinvaara. Toiminta voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa lupapäätöstä noudattaen. Mercedes ja Bottas saavat haluamiaan vastauksia Itävallan gp:n perjantain harjoituksissa, jolloin tallilla on käytössään Pirellin uudenlaiset takarenkaat. Kansanmusiikkijuhla Sommelo, Kuhmotalo, Koulukatu 1, pe–la. PALKINTOSIJOILLE kolmen parhaan joukkoon viime viikonloppuna Itävallassa Steiermarkin gp:ssä palannut Valtteri Bottas uskoo, että Mersu pystyy kesken kauden parantamaan vauhtiaan. Ehtoopalvelus, Kajaanin ortodoksinen kirkko, Kirkkokatu 17 A, la klo 18. Kajaani Päiväristeilyt Ärjänsaareen, Höyrylaiva Kouta, Oulujärviristeilyt, Kalkkisillantie 4, 87200 Kajaani, 2.7. (sijoitetut ja pohjoismaalaiset pelaajat): Miehet: Alexander Zverev Saksa (4)–Tennys Sandgren USA 7–5, 6–2, 6–3. Rytkönen on voittanut etenijätilaston kahdella edellisellä kaudella. Kauan kaivattu Lego, Näyttelyssä matkataan suoraan 80ja 90lukujen ritarien, velhojen, lohikäärmeiden ja sankareiden valloittamaan taikamaailmaan. Kansanmusiikkijuhla Sommelo Kainuussa, Vienan Karjalassa ja verkossa. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, pe klo 11–14. –?Se meni ok, ei ollut paljon valittamista, mutta vauhtia pitäisi löytää hieman lisää. TEATTERI Vuolijoen kesäteatteri, Mustikkakankaantie 12: Vuolijoen kesäteatteri Puhtaana Käteen, pe klo 19. Iltaristeilyt Oulujärvelle 23.7. Koskikartanon maalauspiirin kesänäyttely, Niittypirtissä on esillä Kosken kylällä toimivan maalauspiirin töitä. Naiset: N 22, kuula: 1) Felicia Meriheinä LiljIK 12,34, 2) Gita Reinholm KarhKa 12,24 (19-v. kierrosta (suomalaiset): Henri Kontinen Suomi/Edouard RogerVasselin Ranska–Rohan Bopanna Intia/Divij Sharan Intia 7–6, 6–4. Naiset: N 22: 1) Julia Kivinen KaustPV 57,46, 2) Marika Virtanen SomEsa 53,53 (19-v. Reilut 20 vuotta sitten hän ylsi Itävallan gp:ssä vasta kuudennessa kilpailussaan F1-debyyttikautensa parhaaseen sijoitukseen ajamalla yllätyksellisesti neljänneksi. Naiset: Barbora Krejcikova Tshekki (14)– Andrea Petkovic Saksa 7–5, 6–4, Anastasia Pavljutshenkova Venäjä (16)–Kristyna Pliskova Tshekki 6–3, 6–3, Paula Badosa Espanja (30)–Julia Putintseva Kazakstan 6–4, 6–1, Karolina Muchova Tshekki (19)–Camila Giorgi Italia 6–3, 5–7, 6–3. voittaja), 2) Otti Hiivola KalannA 445 (17-v. Pesäpalloa: kello 13 alkaen Kajaanin keskuskentällä KPK-Simon Kiri, miesten suomensarjaa. heinäkuuta 2021 URHEILU // A19 Jatkuu sivulla A20 Tuore kala,savu+?le Kajaanin torilla 3.7-21 L.Karjalainen ILMOITUS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAISEN PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Aluehallintovirasto on päätöksellään 2.7.2021 (Dnro PSAVI/4479/2021) myöntänyt Terrafame Oy:lle määräaikaisen ympäristöluvan Sotkamon kaivoksen malmin primääriliuotusalueen lohkojen 2 ja 3 laajentamiseen ja toimintaan. Iltaristeilyt Oulujärvelle, Höyrylaiva Kouta, Oulujärviristeilyt, Kalkkisillantie 4, 87200 Kajaani, 2.7. Jääkiekko NHL Stanley Cupin finaalit (neljällä voitolla mestaruus): Tampa Bay–Montreal 3–1 (0–0, 2–1, 1–0) Tampa Bay johtaa ottelusarjaa 2–0. Kalkkisillantie 4, Kajaani Maisemaristeilyt Kajaaninjoelle, Kalkkisillantie 4, 87200 Kajaani, 2.7. Bottas on voittanut Spielbergissä kahdesti ja ajanut yhteensä viisi kertaa kärkikolmikkoon. Pe–la klo 11–17. voittaja), 3) Vilma Räsänen ViitasVi 11,74. SUNNUNTAINA Suunnistusta: kello 11 alkaen Suomussalmella Kainuun Rastiviikot 4.-9.7. Hyrynsalmi Kirppis, Wanha posti, Hyryntie 29 B, la klo 8.30–14. Esillä muun muassa 16 kuvaa käsittävä pöllökuvien sarja sekä 2019 vuoden luontokuva Karhu ja korppi. saakka KE-LA klo 19-21:30 Höyrylaiva-risteilyjen lähtösatamana toimi Kalkkisillan laituri Kajaanissa os. Jämsä: Kestävyyskarnevaali: Naiset: 3 000 m kävely: 1) Heta Veikkola LapuanVi 13.35,44 (kkk), 2) Elisa Neuvonen LappeenrUM 13.57,37. Rytkönen on tuonut tällä kaudella 29 juoksua, mikä on 11 enemmän kuin jaetulla kakkossijalla olevat Hyvinkään Tahkon Jere Vikström ja Vimpelin Vedon Mikko Kanala. Päiväristeilyt Ärjänsaareen 23.7.2021 saakka TO-LA klo 9-16:30 Höyrylaiva-risteilyjen lähtösatamana toimi Kalkkisillan laituri Kajaanissa os. Piru, Kainuun Museon Pirunäyttelyssä perehdytään kainuulaisen tarinaperinteen piruun. Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Lammas-kahvila Kylätalo Vanahiksella. Päätökseen saa hakea muutosta 9.8.2021 saakka. Naisten Superpesiksen kuukauden pelaajaksi valittiin jo kahdeksatta kertaa Jyväskylän Kirittärien Emma Körkkö. Lohja: Kuulaja kiekkokarnevaali: Miehet: M 22, kuula: 1) Aaro Leinonen RymättSo 15,20. –?Voimme voittaa heidät, olemme tehneet töitä sen puolesta kovasti, Bottas viittasi Red Bulliin. Piru, Kainuun Museo, Asemakatu 4, 87100 Kajaani. Hänellä on F1-historiansa perusteella syytä optimismiin juuri Itävallassa. –?Maksimoimme loppusijoituksen melko hyvin. Miesten nelinpelin 1. Naiset: N 19: 100 m aj (+1,5): 1) Vilma Mäki AlavU 13,75, 2) Niina Karttunen SavonlR 14,23, 3) Edit Nurminen TurunUL 14,53. Riihipiha-museo, Kuusirannantie 67: Pe–la klo 11–17. Yleisurheilu Lajikarnevaaleja: Jämsänkoski: Aitajuoksukarnevaali, finaalit: Miehet: M 19: 110 aj (+2,5 m/s): 1) Matias Komi IF Sibbo-Vargarna 13,87, 2) Alexander Björkgren IF Drott 14,38, 3) Juho Koivisto JyväskKU 14,88. Maisemaristeilyt Kajaaninjoelle 23.7.2021 saakka KE-LA klo 17-18:30 Höyrylaiva-risteilyjen lähtösatamana toimi Kalkkisillan laituri Kajaanissa os. TAPAHTUMIEN KAINUU TÄNÄÄN JA HUOMENNA KUULUTUKSIA MYYDÄÄN OSTETAAN Tasaperäinen puuvene/ soutuvene max 20 hv moottoria varten. Kajaanin harmonikkakerho. Päätös on nähtävillä osoitteessa https://ylupa.avi.fi. päivä. voittaja), 3) Emma Rovasalo HyvinkSU 365. M 19, kuula (6 kg): 1) Miika Lahtonen MynämIs 17,26. Kalkkisillantie 4, Kajaani Clipper laituriterassilla, Kalkkisillantie 4, 87200 Kajaani, 2.7. Musiikkijuhla Sommelo soi Kainuussa 1.7.-4.7.2021. Kainuun Museon Pirunäyttelyssä perehdytään kainuulaisen tarinaperinteen piruun. Kaustinen: Moukarikarnevaali: Miehet: M 22: 1) Oskari Kaarila NurmijYU 55,07. Riihipiha-museo, Laajalla museoalueella on kymmeniä rakennuksia ja tuhansia esineitä. Sommelo: Torikahvit, Kuhmon tori, Torikatu, pe klo 9. Lastenkulttuurikeskus Rullan tuottama, lapsiperheille suunnattu Metsänpeitto -kiertonäyttely pohjautuu suomalaiseen kansanperinteeseen. Kajaanin Kosken kylällä Koskikartanossa kokoontuvan maalauspiirin talven työt ovat esillä Riihipihan museoalueen Niittipirtissä. M 22, kiekko: 1) Leinonen 46,38. Farssi Puhtaana käteen on täynnä pelastavia valkoisia valheita, kommelluksia, rakkautta, juonittelua ja tukalia tilanteita. voittaja), 3) Aatu Sihvonen KarhKa 435. voittaja), 3) Enni Aula PohjanKo 43,34. Paltaniemen Eino Leino -talon Lystinurmi, Sutelantie 28: Pe–la. Muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä. Kärkilyöntitilaston kärkipaikan Rytkönen jakaa yhdessä joukkuekaverinsa Niko Korhosen kanssa lukemalla 58. Naiset: N 22: 1) Silja Andersson Esbo IF 401 (U20 EM-raja, 19-v. Yritämme saada etua pehmeistä rengasseoksista, Bottas suunnitteli. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, pe klo 11–13. Kansanmusiikkijuhla Sommelo Kainuussa, Vienan Karjalassa ja verkossa. Kuhmo Hilpeä Heinäkuu, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, pe–la. Pesäpalloa: kello 11 alkaen Sotkamossa Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamon Jymy-Vaasan Mailan Juniorit, poikien Ykköspesistä. Tapahtumassa soittaa myös kajaanilainen dj oodeej. Kesätunnelmia! Ritva Immosen maalauksia. Metsän poika palkitun luontokuvaaja Ville Heikkisen valokuvanäyttely, Avajaiset 15.6. Kansanmusiikkijuhla Sommelo, Eri paikkoja Kuhmossa, pe–la. Pesäpalloa: kello 14 alkaen Sotkamossa Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamon Jymy-Seinäjoen Maila-Jussit, poikien Ykköspesistä. Pe klo 12–16. Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS Joensuun Maila-Pattijoen Urheilijat, Raahe 0-1 (2-2, 0-5) NAISTEN SUPERPESIS Lapuan Virkiä-Pesä Ysit, Lappeenranta 2-0 (5-2, 8-4) Tennis Kauden 3/4 grand slam -turnaus Wimbledon, 4. Konemusiikin teemailta. N 22, kiekko: 1) Vilma Räsänen ViitasVi 45,41 (19-v. M 19, kiekko (1,75 kg): 1) Lahtonen 48,64. Koko Kuhmon yhteinen lasten tapahtumakuukausi. Kainuun Museo, Asemakatu 4: Pe klo 12–16. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, pe klo 11–14. M 19 (6 kg): 1) Max Lampinen SomerE 72,80, 2) Arttu Härkönen SavRi 65,66, 3) Jaakko Tenhunen LappajVe 63,00. Lammas-Kahvila, Kylätalo Vanahis, Särkilahdentie 1, pe klo 12–17. Viime syksynä Jymyn riveissä ensimmäistä Suomen mestaruuttaan juhlinut Rytkönen johtaa ylivoimaisesti etenijätilastoa, ja on lisäksi tällä kaudella kärkilyöntitilaston ykkösnimi. SUPERJYMY STT, Reima Rautiainen, Luis Vasconcelos FORMULA 1 • Mercedes on formula ykkösissä pahemmassa sillassa kuin kertaakaan sen jälkeen, kun sen valtakausi MM-sarjassa 2014 alkoi. 0400 644 999 • Sotkamon Jymyn Joni Rytkönen valittiin yleisön äänin miesten Superpesiksen kuukauden pelaajaksi. Konemusiikin ilta / Andy F, Sound Factory Bar & Nightclub Kajaani, Kauppakatu 1b, la klo 22. Talomuseo, Vanhatie 89: Pe–la klo 11–17. Hilpeä Heinäkuu, Eri paikkoja Kuhmossa, pe–la. Vierailevana dj:nä Andy F Oulusta. ALFA ROMEON Kimi Räikkönen palasi viime sunnuntaina MMpisteiden tuntumaan ajettuaan 11:nneksi. klo 17. Tervetuloa viettämään mukavaa iltaa Kalkkisillan Laituriterassille Clipperin menomusiikin tahdissa! Koskikartanon maalauspiirin kesänäyttely, Riihipiha-museo, Riihipiha-museo, Kuusirannantie 67, 88270 Kajaani, 2.7. Esillä taiteilija Pertti Ohtosen taideteoksia sekä Kierrätyskeskus Entringin tuotteita. Metsänpeitto, Asemakatu 4, 87100 Kajaani, 2.6. HUOMENNA Pyöräilyä: kello 9 alkaen Vuokatissa Tour de Kainuu, 2. Kauppatorin tunnelmaa musiikin merkeissä. Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15: Pe klo 9–16. voittaja), 2) Anette Saalismaa 17 PudasjU 43,99 (17-v. Musiikkijuhla Sommelo, Kuhmon alue, pe–la. Lampaiden rapsuttelun ohessa tarjolla makeaaja suolaistapalaa. Jos olisimme saaneet enemmän harjoituskierroksia alle, olisimme ehkä tavoittaneet edellä olevia lisää, Räikkönen sanoi
lauantai klo 12. Etäyhteysmahdollisuus. Kesänäyttely 2021. Soittaa tanssiorkesteri Tuovilat. Mikä on heliumin kemiallinen merkki. Kuhmon pienoismalli v. Kainuun kansanmusiikkiyhdistyksen varapuheenjohtaja Eero Määttä. Suomussalmen keskustan opastetulla kävelykierroksella pääset tutustumaan alueen mielenkiintoiseen historiaan, monipuoliseen kulttuuriin sekä lähiluontoon. Juminkeko, Kontionkatu 25: Pe–la klo 12–18. Tervajärven talomuseo sijaitsee Tervajärven talon yhteydessä Sotkamon Sumsan kylässä. 1939, Kainuuntie 126, 88900 Kuhmo. Pääosa tapahtumista ilmaisia! Unelmia ja musiikkia Minna Seilosen taidenäyttely, Kainuuntie 87, 88900 Kuhmo. Kuhmon Kesämuusikot, Hotelli Kainuu, Kainuuntie 84, pe–la klo 20. Lelumuseo Eilisen lapset ja Leikityt lelut, Meteli seis. Erämaan sylissä Kuvia Kuhmon luonnosta, Erämaan sylissä kuvia Kuhmon luonnosta on Ystävyyden puiston 30-vuotisjuhlavuoteen tehty, Ville Heikkisen kuvista koottu näyttely. Molemmissa päissä on ohjelmaa, ja se striimataan molempiin suuntiin, Illan juontajana on Arto Rinne. Sotkamo Lasten ja nuorten KESÄKUVIS, Särkisen maja, Nurmestie 13, pe klo 10–14.30. Vapaa pääsy. Kuhmon luontokeskus Petola, Lentiirantie 342: Pe–la klo 10–17. LASTEN KUVIS 6-11 v. Sommelo: Torikahvit tai -teet venäläisin maustein, Kuhmon tori, Torikatu, la klo 9. a) H, b) He, c) Hl. 13:3-4 AURINKO nousee laskee S-salmi 2.25 23.50 Kajaani 2.47 23.37 Helsinki 4.00 22.47 TÄNÄÄN Jatkuu sivulta A19 Viikko 26 1. TÄPLITTÄIN kuvia muotoja sanoja, Ulla Harjun näyttely Suomussalmen kirjastossa. Sisaria odottaa jännittäviä seikkailuja. Hilpeä Heinäkuu, Kuhmo-talo, Kuhmotalo / Kuhmo Arts Centre, Koulukatu 1, 88900 Kuhmo. Vanhan Pihlajan taidekahvila ja puutarha, Kuvataiteilija Urho Kähkönen on aukaissut tänä kesänä taidekahvilan, jossa esillä hänen omaa taidettaan. a) 60, b) 80, c) 100 vuotta. Kirjaston kesäpiste, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo, 2.7. Seminaari: Mitä harmonikka soi noin sata vuotta sitten?, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, pe klo 12. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. Tuupalan museo, Tervatie 1: Pe klo 10–16. Tervajärven talomuseo, Tervajärventie 16, 88600 Sotkamo, 29.6. Ulla Harjun näyttely Galleria Kiepissä. Palautumisen hetki/ Moment of Recovery: Ymmärrä Raamattua/ understanding the Bible Kaikki tervetuloa/ Everyone welcome. A20 // PÄIVYRI Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. Sommelo: Anna-Kaisa Liedes, Juminkeko, Kontionkatu 25, pe klo 17. 6 Joshua J. Avoinna myös juhannuksena. Alustajina mm. Vapaa pääsy. Ma lauluhetki klo 10-11. ja NUORTEN KUVIS 12-18 v. Avoinna myös sopimuksen mukaan. Sommelo: Torikahvit, 88900 Kuhmo, 2.7. Liput 22€/18€. Kahvila, lukupiste ja ohjelmaa kaikenikäisille. Heinäkuussa to-pe kirjaston Kesäpiste ulkona klo 12-15.30. Kuinka kauan viholliseni ovat voitolla. Malla Hukkasen valokuvanäyttely, Niemeläntie, 88600 Sotkamo. ”Maalaustekniikoista läheisimmäksi on muodostunut akryylimaalaus. . Kuhmon kesämuusikkojen kahvikonsertti, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre, Koulukatu 1, 88900 Kuhmo, 2.7. Joka kuukauden 1. Ristijärven kirjasto ja Kyläkaivo, Aholantie 25: Pe klo 12–16. Ehkä kuulemme myös bylinaa!. Sommelon 15-vuotisjuhlakonserttia tähdittää yksi aikamme kirkkaimmista harmonikan mestareista, ihastuttava Johanna Juhola. Lentiiran Lomakylä, Petäjäniementie 121: La klo 12–16. Taipaleenjoki ooppera kertoo inhimillisen tarinan Taipaleen taisteluista kansallisrunoilijamme Yrjö Jylhän silmin ja tunnoin. Runolauluklubi: Harmonikka, Kaesan kahvila, Kainuuntie 87, pe klo 21. Näyttely on ote mielen salaisuuksista ja unelmista. Syväjärvi, Pohjoispuolentie 1940: Pe–la. Vierailu lelumuseon näyttelyssä, Avoinna 1.8. Avoinna: ma-pe klo 10-16 la klo 10-15. 3. Oppilastöiden näyttely. poikkeuksetta. Vapaa pääsy. Johanneksenkulma, Kainuuntie 18: Pe klo 10–16, la klo 10–15. a) Belgiassa, b) Englannissa, c) Saksassa. ry, Meteli seis, Eilisen lapset ja Leikityt lelut Lelumuseo, Golftie 3, 88300 Paltamo. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, Vapaa pääsy. Galleria Kiika, Vaalantie 16: Pe klo 13–17, la klo 11–13. Satunäytelmä lapsille. Paltamon kunta järjestää yhdessä paikallisten yhdistysten ja yritysten kanssa Lasten Jättiläisten kesä -tapahtuman 3.7.2021 Eino Leino -puistossa. Avoimet Onkikisat sarjat H , H70 , N , N70 , nuoret ,Taivallahden uimaranta , Puolanka. Vanha Pihlaja, Kuusamonkylä, Kostamustie 2210: La klo 12–17. TAPAHTUMIEN KAINUU TÄNÄÄN JA HUOMENNA a KATSO LISÄÄ: 6 www.tapahtumienkainuu.fi TIESITKÖ. Eero Määttä keroo harmikan harrastustoiminnasta ja Kajaanin Harmonikkakerhon toiminnasta. Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. heinäkuuta 2021 2.7. Keiketyksen tanssinäytös Kaikki yhes koos!, Kahvila Juttua / Kuhmo-talo, Koulukatu 1, la klo 12. Kuka Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaaja siirtyy Kyproksen liigaan. Vihreän lumoissa -taidemyyntinäyttely, Leena Juntusen akryylimaalaustöiden myyntinäyttely. Marine PÄIVÄN SANA Kuinka kauan huolet painavat mieltäni ja sydäntäni jäytää tuska. Kuhmon Kesämuusikot musisoimassa terassilla klo 20 alkaen!. NIMIPÄIVÄT MIETE Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista, ja niiden voittaminen tekee elämästämme tarkoituksellista. heinäkuuta 2021 A20 // PÄIVYRI Kainuun Sanomat // Perjantaina 2. 2. Katso minun puoleeni ja vastaa minulle, Herra, Jumalani! 6 Ps. Suomussalmen keskustan opastettu kävelykierros, Ämmänsaaren keskusta, la klo 13–14.30. Taru, Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo, 2.7. Kantele Goes Global!, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, la klo 16. a) Lukas Hradecký, b) Paulus Arajuuri, c) Teemu Pukki. Lotta ja kadonneet lohikäärmeet (S), la klo 13. Rakastan luonnon tarkkailua ja värejä ja vihreä on lempivärini.”. Kesämuusikkojen konsertissa esitetään päivän teemaan liittyvää ohjelmaa. Lauluvastaanotto ja Land of Dreams videoteos, Kylätalo Tipsakka, Tipasojantie 71, la klo 13–15. Sommelon 15-vuotisjuhlakonserttia tähdittää yksi aikamme kirkkaimmista harmonikan mestareista, ihastuttava Johanna Juhola. Kahvikonsertteihin on vapaa pääsy. Sommelo: Soiva luento, aiheena Harmonikka, Kuhmon kaupungin kirjasto, Pajakkakatu 2, pe klo 16. Kirjaston Kesäpiste ulkona, Kuhmon kaupunginkirjasto, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo, 2.7. Juminkeko esittää perinteiseen tapaan satunäytelmää lapsille. 2021 saakka klo 12-18, maanantaisin suljettu Puolanka LankaFest 2021, Puolangan Torialue, Ouluntie 9, 89200 Puolanka Finland, 2.7. Arja Linnea Ahosen käsintehtyjä uusintoja mm. Kizhin ulkoilmamuseon johtaja Elena Bogdanova, Suomi-Venäjä seuran hallituksen jäsen Milka Pääkkönen. Kaarnemetsä yhteisöllinen ympäristötaideteos, Kymmenien tekijöiden yhteisteos, Kuhmon kuvataidetyhdistyksen järjestämä. Runolauluklubi: karjalaiset runolaulajat, Kaesan kahvila, Kainuuntie 87, la klo 21. ELOKUVAT Elokuvateatteri Pajakkakino, Rajakatu 56: Fast & Furious 9 (12), pe klo 15, la klo 18. Juminkeon kesänäyttelyn persialainen taiteilija on Mersedeh Mohseni, joka edustaa Tuhannen ja yhden yön maan rikasta tarinaperinnettä. Kuhmon kesämuusikkojen kahvikonsertti, Kahvila Juttua / Kuhmo-talo, Koulukatu 1, pe klo 14. Tanssit, Ämmänsaaren työväentalo, Voimakatu 5, la klo 20. Taidenäyttely Kukkulan talossa, Puolangan Suolijärven kylän harrastelijataiteilijoitten näyttely. Kuhmo-talon vanhoista verhoista on lukuisa joukko tehnyt ympäristötaidetta Syväjärven virksityskalastusalueen metsään. Kuhmon perinteiset kesämuusikot Kahvila Juttuassa su-pe klo 14. Kuhmon kaupungin omistamassa Talvisotamuseossa esitellään esineiden, valokuvien, pienoismallien ja äänitehosteiden avulla talvisodan aikaisia tapahtumia Kuhmossa. Seminaari: aiheena Venäjä, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, la klo 12. Viiksimon rajavartioasema, Viiksimontie 2991, pe klo 18. Kaikki yhes koos on jälleennäkemisen, kohtaamisten ja yhdessä tekemisen riemua. a) Puolustus-, b) sisä-, c) ulkoministerinä. Seminaari toteutetaan yhteistyössä Suomi-Venäjä-seuran kanssa. Aukioloajat: ti-pe klo 12-18, la-su klo 12-15, ma suljettu. Pihakirppis ja”kotimuseo” avoimet ovat, Niskalan tallitupa, Uvantie 135, la klo 12–16. 7. Galleria Kiika, Punainen talo Vaalan keskustassa on herännyt eloon näyttelytilana ja yhteisenä olohuoneena sekä matkailuinfona. TIEDÄTKÖ. AnnaKaisa Liedes runoulaulu, kantele ja improvisaatio. Auki arkipäivinä. Missä Waterloon kaupunki sijaitsee. Tuupalan museo, Talomuseo. Taru, Persialaisen taiteilijan Kalevala-kuvitus esillä Juminkeossa. Kuka ohjaaja saa ensi kuussa oman elokuvajuhlan. Kahvin lomassa kuullaan harmonikkaa, ja otteita päivän ohjelmasta. ja 3. Kuhmon kesämuusikot, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, pe klo 14. Avoimet Onkikisat, melapolku, Puolankajärvi, la klo 10–14. Kesämuusikkojen konsertissa esitetään päivän teemaan liittyvää ohjelmaa. 4. Anna-Kaisa Liedes, runolaulu, kantele ja improvisaatio. Sommelo: Soiva luento, aiheena Harmonikka, Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo, 2.7. Huovishuone esittelee kirjailija Veikko Huovisen työja elinympäristöä, tuotantoa ja niiden taustoja. Sommelon torikahvit sisältävät otteita päivän ohjelmasta, lauantaina teemana on Venäjä. Taiteilija Heidi Kipleläisen teos laulun voimasta. Fast & Furious 9, yhdeksäs osa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan jatkuneesta elokuvasarjasta.Tällä kertaa Domin on kohdattava omat menneisyyden syntinsä pelastaakseen rakkaimpansa. Ti ja pe klo 10.30-11 bingo ja ruokailu klo 11-12.30. Suomussalmen pääkirjasto, Kiannonkatu 31: Pe klo 10–16. 6. Käynti Kainuuntien puolelta. Kirjaston Kesäpisteessä monipuolista ohjelmaa sekä mahdollisuus lukea lehtiä ja pelata pelejä. Talvisotamuseo, Väinämöinen 11, 88900 Kuhmo. Taidepaviljonki, Kesäterassille rakennetussa taidepaviljongissa on esillä kuvataiteilija ja musiikin maisteri Minna Seilosen taidenäyttely Bohemian Art Pavilion. Suomussalmi Porstuankulma, Porstuankulma, Rantakatu 1 as 4, pe klo 9–13. Runolauluklubi kokoaa yleisöä ja muusikkoja rentoon yhdessäoloon, kuulemme harmonikansoittajia ja runolaulajia. Virtuaalinen konsertti yhteistyössä Petroskoin kantele-talon kanssa Vapaa pääsy. Suojeluskuntaja Lottanäyttely avoinna, Suojeluskuntaja Lottanäyttely, 50-luvun koululuokka, Paltamon kansalaisopiston taide. Mikä on EU:n kertakäyttömuovidirektiiviin liittyvä merkki. a) Aki Kaurismäki, b) Edvin Laine, c) Valentin Vaala. Kajaanin harmonikkakerho Köyhä veli ja pohatta veli, Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo, 2.7. Marttanukke -uusintojen ja antiikkinallejen näyttely, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo, 1.7. Palautumisen hetki / Moment of Recovery, Tenetinkuja 11-15, la klo 12–13. Avoinna kirjaston aukioloaikoina ma-to 10-19 pe 10-16 Vaala Kankarin Taidehuvila, Kankarintie 99: Pe–la klo 12–17. Marttanukeista. Sotkamon kirkonkylän historiallinen pienoismalli vuodelta 1939 on nähtävissä Sotkamon keskustassa, Johanneksenkulman yläkerrassa. Paljonko Kiinaa hallitseva kommunistinen puolue täyttää tänä vuonna. Siskokset Lotta ja Ruusu osallistuvat suureen kansanlaulukilpailuun. Kukkulan talo, Ouluntie 15: Pe–la klo 10–16. Teetä, haitarimusiikkia ja runolaulua. Pihakirppis. Taipaleenjoki ooppera, Suomussalmne kesäteatteri, Lomakyläntie 25, pe klo 18– 20, la klo 15–16. Venäläinen musiikki esittäytyy suuressa yhteiskonsertissa Kizhin ja Kuhmon välillä. Tuupalan museo, Tervatie 1, 88900 Kuhmo. Minä ministerinä hiljattain edesmennyt Donald Rumsfeld toimi USA:ssa aikanaan. Runolauluklubi kokoaa yleisöä ja muusikkoja rentoon yhdessäoloon, kuulemme harmonikansoittajia ja runolaulajia. Tervetuloa! Vapaa pääsy. klo 17. Alustamassa Suomen historian dosentti Marko Tikka Toteutetaan yhteistyössä Harmonikkaliiton kanssa. Hiljaisen Kansan Niittytupa, Viitostie 547: Pe–la klo 9–18. Juontajana Arto Rinne, yhteys Kizhin museosaarelle!, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, la klo 19. Kalliojoen kyläilta, ent. Katvela, Kirkkotie 5: Pe klo 11–17, la klo 10–16. Paltamo Lasten jättiläisten kesä, Eino Leinon puisto, la. TEATTERI Juminkeko, Kontionkatu 25: Köyhä veli ja pohatta veli -satunäytelmä, pe klo 10. Anna-Kaisa Liedes, runolaulu, kantele ja improvisaatio, Juminkeko (kulttuurikeskus), Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo, 2.7. 5. Liput: 22€/18€. Kaarnemetsä -yhteisöllinen ympäristötaideteos, Pohjoispuolentie 1940, 88900 Kuhmo. Huovishuone, Niemeläntie 1, 88600 Sotkamo. Runolauluklubi: Harmonikka, Kaesan Kotileipomo Oy, Kainuuntie 87, 88900 Kuhmo, 2.7. 1b, 2b, 3c, 4a, 5c, 6a, 7b. Seminaari: Mitä harmonikka soi noin sata vuotta sitten?, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre, Koulukatu 1, 88900 Kuhmo, 2.7. Vapaa pääsy. Pääpalkinto odottaa sitä, joka nauhoittaa myyttisen lohikäärmeen laulun. ja käsityöpiirien näyttely, käsitöitä myynnissä. Täplittäin kuvia, muotoja, sanoja, Suomussalmen kunnankirjasto, Kiannonkatu 31, 89600 Suomussalmi. Vapaa pääsy. Koko Kuhmon yhteinen lastentapahtuma. Ristijärvi Paltamon kansalaisopiston kesänäyttely, Kirkkotie 5, 88400 Ristijärvi, 2.7. Suuri Venäjä-ilta. Mari, Maria, Marika, Maija, Maiju, Meeri, Riia, Maaria, Kukka-Maaria, Maikki, (ortod.) Johannes, Juhani, Juha. Kesämuusikot, lyhyitä luontovideoita, pihapelejä, kahvia ja makkaraa myynnissä. Väristä Merja Koskelan maalauksia ja veistoksia, Näyttelyn esittely 5.7. Niemelän salissa on esillä sarja valokuvaaja Malla Hukkasen kuvia Havukka-ahon ajattelija -elokuvan kuvauksista kesällä 2009. Imaginary Friends: Johanna Juhola, harmonikka, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre, Koulukatu 1, 88900 Kuhmo, 2.7. Runolauluklubisssa on myös venäläinen ilta. Imaginary Friends: Johanna Juhola, harmonikka, Kuhmo-talo, Koulukatu 1, pe klo 19. a) Delfiini-, b) kilpikonna-, c) norsumerkki