TÄ STÄ PU HE ww w.k ain uun san om at.f i • UUTISET A4 Latukoneella ei asiaa Nuasen jäälle • UUTISET A6 ANTTI YLÖNEN Mediataitoviikolla viestitään mediakasvatuksen mahdollisuuksista, mutta mediataitojen kehittäminen on ajankohtaista ympäri vuoden. . Henriksson: Pakkotestit rajoille ovat mahdollisia • UUTISET A5. Kun asia on käyty läpi lainoppineiden kanssa, tällainen malli voi Henrikssonin mukaan vielä tulla kysymykseen. Festivaalilla päästään myös tunnustamaan syntejä, lupaa taiteellinen johtaja Kati Outinen. Nyt latua ei ole voitu tehdä, sillä lumen alla on parikymmentä senttiä vettä. heinäkuuta hieman edellisvuosia suppeammalla ohjelmalla. TI 6 414880 026267 2 1 5 JÄÄKIEKKO. Suurin osa ohjelmasta koostuu esityksistä, jotka piti nähdä jo viime vuonna. Tiistai 2.2.2021 Kainuulaisten äänenkannattaja | www.kainuunsanomat.fi | N:o 26 | 3 €, tilaajalle 1,16 € Puurakentamisen edistämisessä vielä paljon tekemistä REHJAN jäälatu lähtee normaalisti tästä kohtaa Siikalahdesta. . Runoviikko luottaa viime kesän ohjelmaan • KULTTUURI A12 Kati Outinen JUHA NEUVONEN Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) toteaa Kainuun Sanomille, että pakkotestaaminen Suomen rajoilla voi olla mahdollista, eikä siis poissuljettua. Suunta on hyvä, mutta puurakentamisen puolestapuhujilla riittää vielä työsarkaa Suomessa. . Julkisten tilojen rakentamisessa puuta suositaan, mutta kerrostalorakentamisessa puukerrostalojen markkinaosuus jää vielä 4-5 prosenttiin. KUHMON KIVA HT:N KASVATTI ALEKSI KLEMETTI ENSI KERTAA LEIJONIIN • URHEILU A17 Päivi Bisi @kainuunsanomat.fi • MIELIPIDE A2 ”Kyllästyttääköhän muita kuin minua tämä pääkaupunkiseudun piiri pieni, joka pyörii kaikilla televisiokanavilla. Mediataitoviikko pyörähti käyntiin • MUSTAA VALKOISELLA B1 – 4 Kajaanin Runoviikko pidetään ensi kesänä 7.–11.
Ympäristöministeriön rahoittama puukerrostalojen asukasja rakennuttajakysely julkaistiin vuonna 2017. 42 58 % kyllä en KOLUMNI Päivi Bisi @kainuunsanomat.fi T aas uusi visailutai kisailuohjelma televisiossa. Kuten Leena Suomulla, oli sitten kyse Milkasta tai vaikka Kivenpyörittäjän kylästä. helmikuuta 2021 6 Vt. päätoimittaja Päivi Bisi 010 665 7262 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi PÄÄKIRJOITUS // 2.2.2021 Kainuun Sanomat kysyi eilen Asutko puutalossa. Puutuoteteollisuudella on Kuhmossa pitkät perinteet ja kaupunkiin on kertynyt vahvaa alan erikoisosaamista. Kuinka ollakaan, samat kasvot istuvat paneeliaitoissa tai kisailevissa joukkueissa. 6 Kysymys sai verkossa 619 vastausta. Siksi kaikki keinot puurakentamisen edistämiseksi ovat tarpeen. Onneksi kaukosäätimessä on myös nappi, josta laite sulkeutuu. Toinen toistaan seuraavista kisailuohjelmaformaateista puhumattakaan. Tämän päivän kysymys Missä hiihdät mielummin. Ei siis ihme, että Kuhmon edellinen kaupunginjohtaja Eila Valtanen esitti muutama vuosi sitten, että Kainuusta tehtäisiin Kalifornian Piilaaksoa mukaillen Puulaakso. ESIMERKIKSI OULUN SEUDULLE sijoittuvan Kaikki synnit -sarja onnistui varsin hyvin välttämään nämä alueautenttisuuden karikot. Nyt esimerkiksi uudessa suomalaisessa Ivalo-rikossarjassa pohjoinen puheenparsi tökkii sinänsä hyvien näyttelijöiden suussa pahemman kerran. Siten suomalaisversiossa pohjoisen puheenparren kömpelyydellä ei ole niin väliä. Sarjan ovat luoneet käsikirjoittaja Merja Aakko ja elokuvaohjaaja Mika Ronkainen, molemmat kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Sama melko suppean joukon porukka toistuu useimmiten elokuvaja sarjatuotannoissa. Seuraavalla kanavalla on myös menossa hupailuohjelma ja kas, samat tutut kasvot täälläkin. Onneksi kaukosäätimestä voi vaihtaa kanavaa. Vaikka Suomi on pieni maa, meillä on valtava joukko ammattitaitoisia näyttelijöitä. Ei siis ihme, että se näkyy myös lopputuloksessa, ja pohjoissuomalaiset tekijät olivat uskaltaneet ottaa mukaan liudan oululaisia näyttelijöitä. KYLLÄSTYTTÄÄKÖHÄN MUITA tämä pääkaupunkiseudun piiri pieni, joka pyörii televisiokanavilla. MIELIPIDE A2 // Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Kun asuu ja elää muualla Suomessa kuin pääkaupunkiseudulla, kummasti nuo murteetkin taipuvat suuhun luontevasti. Puurakentamisen lisääntymisellä on merkitystä paitsi ympäristölle myös Suomen kansantaloudelle. Piiri pieni kyllästyttää televisiossa ”Vaikka Suomi on pieni maa, meillä on valtava joukko ammattitaitoisia näyttelijöitä. Vastaajien mukaan talot olivat hyvin hiljaisia myös laitteista, kuten pyykinpesukoneesta, astianpesukoneesta, vessasta sekä vesija viemärilaitteista tulevien äänien suhteen. Silloin vastaukset kertoivat, että puukerrostalojen asukkaiden mukaan puukerrostalot eroavat tavanomaisista kerrostaloista eniten hyvän ääneneristyksen, viihtyvyyden ja kauneuden sekä lämminhenkisyyden ja kodikkuuden suhteen. Mutta väitän, että lopputuloksen kannalta katsoja kiittäisi aiempaa laajempaa näyttelijävalikoimaa. 6 Vastaa osoitteessa www.kainuunsanomat.fi kello 16 mennessä. Yksi pieni, mutta mainio esimerkki oli Brysselin kainuulaiselle joulutorille kaksi vuotta sitten pystytetty kolmikerroksinen tikkutalo. Eivätkö tekijät kerta kaikkiaan uskaltaneet etsiä rooleihin tekijöitä Lapista. Ymmärrän, että markkinointiin tuo varmuutta, kun voi esitellä tuttuja, suosittuja nimiä. KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERISTA jo aika sitten eläköitynyt näyttelijä Leena Suomu on hyvä esimerkki pienen kaupunginteatterin suuresta näyttelijästä, jonka myös elokuvaohjaajat löysivät. Mutta samalla tekijät tulevat osoittaneeksi, ettei niin väliä ole suomalaisilla katsojillakaan. Puurakentamista kannattaa edistää ELEMENTTI SAMPON tehtaalta lähtevät puutalojen elementit, joista periaatteessa kootaan muuttovalmiit huoneistot. Muuallakin kuin Helsingissä. VINKKAA UUTINEN! n JUTTU n KUVA n VIDEO kainuunsanomat.fi/uutisvinkki ks.toimitus@kainuunsanomat.fi tai 010 665 7205 VERKOSSA KIINNOSTAA K ainuussa yksi uusi koronatartunta – Tapaus liittyy viikko sitten Ylä-Savosta alkaneeseen tartuntaketjuun P uu yleistyy myös kerrostalojen materiaalina – Kainuusta löytyy alan markkinajohtaja E nnakkonäkymät eivät lupaa suomalaisjuhlia Vuokatin MM-kisoista – joukkueesta puuttuvat terävimmät syömähampaat K ainuussa yksi uusi tartunta – yli 30 asetettu karanteeniin liittyen aiempiin tartuntoihin H anne Kivioja jatkaa laulujaan Apulantajoukkueessa The Voice of Finland -kisassa T errafamella urakoitsijan työntekijällä todettu koronatartunta – kuusi karanteenissa T ilamäärä laskee, mutta maitomäärä nousee Kainuussa JARNO HILTUNEN. Kun kyse on nimenomaan kerrostalosta, äänieristyksen onnistuminen on asumisviihtyvyyden kannalta yksi tärkeimmistä seikoista. Elementti Sampon tehtaalta lähtevät muuttovalmiit huoneistot, joista kerrostalo kootaan paikan päällä. Epäilemättä ensisijainen tavoite sarjan markkinoinnissa on suunnattu jo alunperin ulkomaille, sopiihan lappilainen miljöö siihen mainiosti, ja sarjan kuvaus maalailee kyllä komeasti avaria maisemia. Muuallakin kuin Helsingissä.” P uu alkaa korvata betonin kerrostaloissakin, ja korkeiden puukerrostalojen rakentamisen markkinajohtaja Suomessa löytyy tällä hetkellä Kuhmosta. Kuhmossa valmistettu sekin. Uudet asukastutkimukset mukaan lukien. Kun menossa on jo jonkinlainen puukerrostalojen rakentamisbuumi, nyt kaivattaisiin uutta tutkimusta puurakenteisten talojen asukkaiden kokemuksista. KUHMOSSA ennakkoluulottomasti panostettu puualan kehitystyöhön ja osaamisen kasvattamiseen ja työ kantaa nyt hedelmää
Netistä löytyy valaisevaa tietoa käsitteellä haittalintu. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Tolkuton • Kyllä se on sijamuodoltaan TOLUKKU mies ei mikään tolkun mies. Kallioperässämme sijaitsee akkuteknologian keskeisiä mineraaleja.. Eikö opiskelijat mahdu jo olemassa oleviin tiloihin. eräja luontokulttuurimuseota, jonka käyttökustannukset 2 milj./ vuosi?. Uusiutuvan energian myötä saavutettava päästöjen väheneminen edellyttää sähkön varastointia. Tekstareissa nimimerkki on sallittu. Nuorten äänestysaktiivisuus on ollut verrattain heikkoa. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää tai journalistisesti käsitellä kirjoituksia. Harakkakin on haittalintu vain ruokittuna. Olin ylpeä kirjastostamme enää en niinkään. Potentiaali on valtava, malminetsinnän tuloksia olisi syytä nopeuttaa. Pelkän kierrätysmateriaalin varassa ei voi tuottaa uusia akkuja, kyse ei ole yksin kierrätysmateriaalin määrästä vaan myös laadusta. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Tämä sijamuoto pitäisi olla selvää tekstiä. Monelle ihmiselle on ollut tärkeää kohdata ehdokas kasvotusten ja päästä juttelemaan kunnan asioista ja vaaliteemoista ehdokkaiden ja muiden kuntalaisten kanssa. SUOMELLA on ainutlaatuinen asema Euroopan akkutoimialan mahdollistajana. Ylen teettämän tutkimuksen mukaan yli 40 prosenttia vastanneista kertoo poliitikon toiminnan ja näkyvyyden somessa vaikuttavan heidän äänestyspäätökseensä. Miten ehdokkaat löytävät kuntalaiset. Samalla laajat alueet säästyisivät maastossa tehtävältä malminetsintätyöltä. Maalaisjärki sanoo, että aivomme kaipaavat ihan muunlaista tekemistä, monipuolista käsillä tekemistä ja liikkumista. Kielimaisteri • Kirjaston käyttäjänä ihmettelen Kuhmon kirjastoa tai sitä mitä siitä on jäljellä. Viestin hinta on 0,90 euroa. Kun torille ei päästä juttelemaan kahvin ja makkaran äärelle, missä kuntalaiset voivat kohdata ehdokkaansa. Akkuteollisuuden kasvu antaa kehitysmahdollisuuden maamme monille teollisuudenaloille, sähköistyminen koskee kaikkea laitevalmistusta. Nimimerkillä vain poikkeustapauksissa. Kekkosta vielä tarvittaisiin kielenhuollossa. Kenen idea ja kuka vielä kannatti ajatusta. Akkuteollisuuden kehitykseen liittyy Suomessa merkittäviä toiveita innovaatioista, työpaikoista sekä vähähiilisemmästä tulevaisuudesta. TEKSTARIT • Kateus, kauna, katkeruus ja karitapio. Rajussa rokotekilpailussa Suomi olisi pienenä toimijana jäänyt jalkoihin.” Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Janica Ylikarjula Twitterissä 1.2. Sähkön varastointi ja käyttö tarvitsevat mineraalien lisäksi myös applikaatioita. Tämä asettaa suuren haasteen sekä ehdokkaille että äänestäjille. SOSIAALISEN MEDIAN merkitys korostuu näissä vaaleissa. • Kaikki peukut auraajille, kun lunta ja tulee! Mutta, kuka tahansa joka jotain kulkuneuvoa ajaa teillä, ymmärtää, ettei kinoksia tehdä risteysalueille, ja piste! Siinä kulkee välinpitämättömyyden ja ammattilaisen ero! Pliis, terve järki kehiin! • Joillekin harakka on upea luontokokemus, meille ympärivuotista maahanruokintaa läheltä tahtomattamme seuraavina valitettavasti todellinen, puluakin pahempi riesa. Mekin mieluusti seuraisimme komean linnun puuhasteluja hieman etäämmältä luonnonvaraisena. Yhteystiedot: Teksteihin on liitettävä kirjoittajan osoite ja puhelinnumero. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö yhteiset asiat kiinnostaisi nuoria. TEIJO MÄÄTTÄNEN/ARKISTO T yöja elinkeinoministeriö tiistaina 26.1. Perinteisesti vaalien aikaan ihmiset ovat liikkuneet ja kohdanneet toisiaan enemmän. Kallioperässämme sijaitsee akkuteknologian keskeisiä mineraaleja, kobolttia, kuparia, nikkeliä ja litiumia. Iso, uusi puukoulu saatiin vasta. Tämä puolestaan edellyttää kaivostoimintaa ja akkuteollisuutta. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat mielipiteet. Sinne rakennetaan uusia luokkahuoneita. Näin ei tällä kertaa ole. Strategia luo tältäkin osin hyvää pohjaa poliittiselle keskustelulle ja esimerkiksi meneillään olevalle kaivoslain uudistamiselle. Kirjoitus saa olla välilyönteineen enintään 3 200 merkkiä. Kuhmolainen monen sukupolven ajalta • Jos lastenpsykiatrian asiantuntijat arvioivat, että pelit ovat lasten ja nuorten suurin ongelma Kainuussa, miksi digitalisaatiota ja pelillistämistä ajetaan varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen kuin käärmettä pyssyyn. Politiikkaa ei ole tuotu ennen yhtä lähelle nuoria kuin nyt, sosiaalisen median aikaan. Tähän Kongossa louhittua kobolttia dominoiva Kiina ei omassa tuotannossaan pysty. Tilaanko jo muuttoauton LÄHETÄ TEKSTARI 13234 6 Kirjoita alkuun KSVIESTI, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Mukavaa kevään odottelua jokaiselle! Tuiskun tuoma kaenuulaenen • Olemmeko me kuhmolaiset haluamassa 30 milj. julkaisema ”Kansallinen akkustrategia 2025” on saanut alaotsikon ”Suomi vastuullisen akkutuotannon ja kestävän sähköistymisen kärkimaaksi”. LAAJOJEN ALUEIDEN systemaattinen malminetsintä takaa parhaiten sen, että mahdolliset perustettavat kaivokset perustuvat oman geologisen vyöhykkeensä parhaisiin malmioihin. Yhteiskunnallisessa keskustelussa yhteys kaivostoiminnan tuottamien mineraalien ja ilmastonmuutosta torjuvien ratkaisujen välillä jää liian usein mainitsematta. Kansallisesti tärkeän akkuteollisuuden syntyä koskevissa puheenvuoroissa unohtuu usein, että akkumineraaleja sisältäviä malmioita tunnetaan toistaiseksi varsin vähän. Potentiaalisia akkumalmialueita koskeva lentokoneista tehtävä kansallinen kallioperätutkimus olisi mielekästä toteuttaa osana EU:n elvytyspakettia. Päättäjät ja virkamiehet, onko Kuhmo pian konkurssikypsä. Viestin enimmäismitta on 320 merkkiä. Moni iäkkäämpi ei ole sosiaalisessa mediassa, ja koronan takia on vietetty pitkiäkin aikoja ilman laajempia ihmiskontakteja. Suomi tarvitsee akkustrategian toteutumiseksi myös malminetsintästrategian. Tutkimuksen tulokset ohjaisivat GTK:n sekä yritysten tekemää geologista tutkimustyötä kaikkein lupaavimmille alueille. ”EU:n rokotehankinnoissa on tehty mokia, muttei ole kahta sanaa, etteikö Suomen ole kannattanut olla EU:n yhteishankinnoissa mukana. päivä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. Maksakoon se, joka sen haluaa, minun rahat eivät siihen riitä. Suomessa on myös erinomainen koulutusjärjestelmä yhdistettynä pitkäaikaiseen mineraalien käsittelyn osaamiseen. Vuoden 2021 kuntavaalit tulevat joka tapauksessa olemaan historialliset. THOMAS HOYER toimitusjohtaja Latitude 66 Cobalt Oy Suomi tarvitsee malminetsinnän strategian Suomella on ainutlaatuinen asema Euroopan akkutoimialan mahdollistajana. Oltaisiin kaikille ystävällisiä, vaikka se joskus tuntuu vaikealta. STRATEGIAN kirjoittajat ovat myös ymmärtäneet sen, että kierrätysmateriaalin hyödyntäminen tarvitsee aina rinnalleen vastalouhittuja mineraaleja. Uutta lainaa otetaan ja entistäkin on jo 40 milj. Puhutaan etäkahveista ja virtuaalikiertueista. Erilaisilla alustoilla, kuten Facebookissa, on järjestetty suoria lähetyksiä, jota ihmiset pystyvät katsomaan kotisohviltaan älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella, sekä esittämään omia kysymyksiä ja myös juttelemaan ehdokkaiden kanssa. Lähetä viesti numeroon 13234. On epätodennäköistä, että kevään aikana pystytään järjestämään suomalaiseen vaaliperinteeseen vahvasti kuuluvia toritapaamisia. Kuva vuodelta 2015, jolloin Petteri Orpo (kok) vieraili Kajaanin Raatihuoneentorilla vauhdittamassa puolueen paikallista vaalityötä. Omalla nimellä: Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä. Kotimaisten mineraalien ansiosta voimme tulevaisuudessa tuottaa akkuja siten, että raaka-aineiden alkuperä ja tuotannossa kuluvan energian ympäristörasite tunnetaan. Nyt julkaistussa strategiassa mainitut seikat nivotaan realistisesti yhteen. Nämä ovat ensimmäiset aidot somevaalit Suomessa, ja vaikka tulevaisuudessa taas päästään toreille ja turuille, on some tullut jäädäkseen. Asukas • Tolkun miehen vaimo on TOLKKU. Viestin loppuun nimi tai nimimerkki. PETRI PESONEN kuntavaaliehdokas (kok.) Suomussalmi Historialliset vaalit edessä KIRJOITTAJA toteaa, että nyt ei vaalityötä tehdä toreilla. helmikuuta 2021 MIELIPIDE // A3 KIRJOITA MEILLE Osoite: Kainuun Sanomat Toimitus, mielipiteet PL 150, 87101 Kajaani Sähköposti: ks.mielipiteet@ kainuunsanomat.fi Pituudet: Kirjoita tiiviisti. Pitkäaikaisen kaivostoiminnan mahdollistavien esiintymien löytäminen ja kehittäminen vaatii aikaa, osaamista ja investointeja. Puolueet ja osa ehdokkaista ovatkin jo löytäneet someen. NYT ON AIKA ottaa sosiaalisen median käyttö haltuun esimerkiksi läheisten avulla. K untavaalit käydään huhtikuun 18
. Koronan vasta-aineiden sylkianalyysiin EAKR-rahaa • Oulun yliopiston Kajaanin mittaustekniikan yksikön yhdessä Kainuun soten kanssa aloittama hanke mitata syljestä koronavasta-aineita saa EAKR:n ja valtion rahoitusta 97 554 euroa, päätti maakuntahallitus maanantaina. Puuosaamisestaan tunnettu Kuhmo on jatkamassa Tuupalan koulun viitoittamalla tiellä ja aikoo rakentaa myös uuden terveysasemansa puusta. Hankkeeseen kuuluu myös matkailuyrittäjien info-paketin teko turvallisesta matkailusta korona-aikana sekä laajan yritysyhteistyöverkoston kehittäminen hengitystieinfektiodiagnostiikan ympärille. 0800 95505 ma–la 7–11 (maksuton numero) Tilaukset, lukijailmoitukset: 010 665 7200 ma–pe 8–16 Toimitus: 010 665 7205 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi ks.levikki@kainuunsanomat.fi Pekka Pajala • Puurakentaminen saa yhä vahvempaa jalansijaa Suomessa, joskin työsarkaa puun puolesta puhujilla vielä riittää. Julkisten tilojen rakentamisessa puuta jo suositaan, mutta kerrostalorakentamisessa markkinaosuus on vielä varsin pieni. Rakentamisen perinne hidastaa muutosta. –?Sisäilmakeskustelu on vienyt Puurakentaminen hyvällä tiellä – matkaa toki on . Kainuusta hakemuksen jättivät Kuhmo ja Sotkamo. Alueen rekisteröity matkailijamäärä on Suomessa neljänneksi suurin. Eräja luontomuseota haki 25 kuntaa. Puuhun julkisten rakennusten materiaalina luottaa myös Paltamo, jonka suunnitelmissa on uusi puinen kunnantalo. Tutkimukseen rekrytoiduilta koronapotilailta saadaan tänä vuonna kuuden kuukauden ja yhden vuoden seuranta-aikaa varten sylki(vain 6 kk) ja verinäytteet. . Vielä selvittämättä on, millainen immuunivasta-aineen kesto on ja tarvitseeko positiivisen testin saaneiden ottaa koronakorote. JULKISTEN tilojen puurakentamisen edelläkävijänä tunnettu ja palkittu Tuupalan koulu Kuhmossa otettiin käyttöön kolme vuotta sitten. Hankkeen rahoitussuunnitelma on 139?364 euroa, mistä Kainuun kuntien eli Kainuun soten osuus on 15?221 euroa. Kuhmon Tuupalan koulu on ollut kehityksessä hyvänä aurana, kertoo Puuteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola. Sotkamossa on kansallispuisto ja osa toisestakin. Kuhmo vetoaa hakemuksessaan siihen, että Kuhmossa on jo sopivia tiloja museolle. –?Joka neljäs uusi koulu on puurunkoinen ja trendi on nouseva. Julkisten tilojen rakentamisessa puu on suosittu materiaali, mutta kerrostalorakentamisessa puukerrostalojen markkinaosuus jää vielä 4-5 prosenttiin. Jos jompi kumpi etenee jatkoon, toinen tukee sitä. Testiryhmään kuuluvat ovat kainuulaisia. helmikuuta 2021 6 Uutistuottaja Jukka Keränen 010 6657210 6 Deskitoimittajat 010 665 7209 6 Sähköpostit: ks.toimitus@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Eikö lehti tullut. • Hakuajan päättymiseen mennessä 25 kuntaa ilmoitti halukkuutensa uuden eräja luontokulttuurimuseon sijaintipaikkakunnaksi. Museo voisi Vuokatissa hyödyntää jo olemassa olevaa matkailun infraa ja tukeutua myös Kajaanin palveluihin, kuten maakuntamuseoon. UUTISET A4 // Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Testi on toteutuessaan mullistava, sillä se antaa pikaisen vastauksen siitä, onko testattavalla koronavasta-aineita. Sotkamo vetoaa hakemuksessaan Sotkamon ja Vuokatin suureen matkailijamäärään. Myönnettävä rahoitus voi olla enintään 70 prosenttia koko rahoitussuunnitelmasta. . Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen sanoo, ettei kilpailua Kainuun kuntien välille tule. Kuhmon tavoin Sotkamo viittaa siihen, että Kainuu on perinteistä eränkäyntialuetta
Ehdolle lähtevät Suomussalmelta Juhani Kela ja Ristijärveltä Ulla-Maija Oikarinen. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA joutuu joka tapauksessa arvioimaan testipakon perustuslainmukaisuuden, jos lakiesitys tulee eduskuntaan. –?Sitten kun asia on käyty läpi lainoppineiden kanssa, tällainen malli voi tulla kysymykseen, hän jatkaa. Puurakentamista perustellaan yleisimmin ympäristösyillä, mutta sen uskotaan tuovan myös uudenlaisia vaihtoehtoja asuntorakentamiseen. –?Puurakentaminen nähdään kunnissa mahdollisuutena. Halutaan uudentyyppistä arkkitehtuuria, parempaa laatua ja nopeampaa toteutusta, pohtii ympäristöministeriön puurakentamisohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino. Varapuheenjohtajaksi valittiin Silja Keränen Kajaanista, sihteeriksi Mari Susanna Raninen Kajaanista ja taloudenhoitajaksi Pertti Raninen Ristijärveltä. Ohjelman kautta alalle on jaettu pieniä kehityspanoksia. –?En vastusta pakkotestausta, vaan haluan selvittää, että meillä on perustuslainmukaisuus käyty läpi ja sellainen esitys lähtee eduskuntaan, jolla on siellä menestymisen mahdollisuudet. Kestävä kehitys kiinnostaa. Joulukuussa vihreät julkisti jo kymmenen ehdokasta. • Julkisten tilojen uudisrakentamisessa puurakentamisen markkinaosuustavoite on 31 prosenttia vuonna 2022 ja 45 prosenttia vuonna 2025. OIKEUSMINISTERI ANNA -Maja Henriksson kertoo, että oikeusministeriön virkamiehet työstävät tällä hetkellä perusoikeuskysymyksiä rajatesteihin liittyen. Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelmaa Mikkola pitää hyvänä hankkeena. Sosiaalija terveysministeriö valmistelee Suomen rajoilla tehtävää pakkotestausta. Prosessi on pitkä, mutta hyvä alku on olemassa. Kuntalaiset ovat olleet aktiivisia keskustelussa terveistä tiloista, näkee Mikkola. JUHA NEUVONEN Ydinkysymys onkin, miten perinteinen rakennustapa omaksuu teollisen puurakentamisen tehokkaat prosessit. –?Asuntojen määrässä mitattuna kyse on merkittävästä kasvusta takavuosiin verrattuna. Tanja Nuotio • Pakkotestaaminen Suomen rajoilla ei ole poissuljettua, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) totesi maanantaina Kainuun Sanomille. Kainuun Vihreiden hallitus myös järjestäytyi kokouksessaan. Hallitus kiristi vastikään maahantuloa rajoilla. JULKISTEN tilojen puurakentamisen edelläkävijänä tunnettu ja palkittu Tuupalan koulu Kuhmossa otettiin käyttöön kolme vuotta sitten. Hän ei ollut vielä viime viikolla nähnyt mitään esitystä pakkotesteistä, vaan näki ensimmäisen vasta maanantaina. Mikkolan mukaan Ruotsissa puurakentaminen on jo 20 prosenttia betonirakentamista edullisempaa. Henrikssonin mukaan ministereiden erityisavustajat olivat maanantaina palaverissa, jossa ensimmäistä kertaa esitystä käytiin konkreettisemmin läpi. Henriksson haluaa täsmentää julkisuudessa esitettyä ihmettelyä, miksi oikeusministeri vastusti pakkotestausta rajoilla Ylen puheenjohtajatentissä viime torstaina. –?Oikeusministeriön virkamiehet työstävät tällä hetkellä perusoikeuskysymyksiä. –?Kun rakentaminen on pienimuotoista, kaikkea hyötyä ei pystytä ottamaan tehokkuudesta irti. –?Siksi selkärangassani on, että valiokunnan viesti pitää huomioida ennakkoon. Puurakentamisen eduksi toimitusjohtaja nostaa rakentamisen nopeutumisen esivalmistuksen ansiosta. Lukuun on huomioitu vähintään kolmikerroksiset puukerrostalohankkeet. Henriksson sanoo, että ei nostanut kättä kannattamaan pakkotestausta, koska hänellä ei ole tapana ottaa kantaa asioihin, joihin voi liittyä perustuslakiongelmia, ilman oikeusoppineiden näkemystä. Yrityksillä on viriävää kiinnostusta ottaa sitä vahvemmin portfolioonsa, Riihimäki ennustaa. Kainuun Vihreät järjestää kuntavaalistartin 23. MAURI RATILAINEN/ARKISTO TÄ STÄ PU HE ww w.k ain uun san om at.f i Kainuun Vihreät ry:n hallitus hyväksyi 31. –?Isot rakennusliikkeet eivät herkästi muuta toimintatapojaan, sanoo Heino. Muun muassa Kainuun Sanomien pääkirjoitus maanantaina otti esille ministerin vastustuksen. Muut hallituksen jäsenet ovat Virpi Juvonen Paltamosta, Anne Kemppainen Kajaanista, Senni Kela Kajaanista, Regina Palo Kajaanista ja Mikko Alakärppä Kajaanista. PUURAKENTAMINEN Lisää puukerrostaloasuntoja • Loppuvuodesta 2020 julkistetun selvityksen mukaan Suomeen on tulossa lähivuosina noin 8 300 uutta puukerrostaloasuntoa. –?On ilmeisesti niin, että muuntovirus leviää nopeammin ja on tartuttavampi, joten rajalla testaamisella on merkitystä. Esimerkiksi ahtailla alueilla rakentamisesta aiheutuvat haitat vähenevät ja toisaalta pääomakierto nopeutuu, kun kohteen saa nopeammin myyntiin. Teollisen puurakentamisen istuttaminen 40 vuoden ajan omaksuttuun toimintamalliin ei onnistu hetkessä, vahvistaa Mikkola. Puhutaan tuhansista asunnoista, kertoo rakennusmarkkinoiden asiantuntijayritys Forecon Oyn toimitusjohtaja Markku Riihimäki. Vuonna 2019 osuus oli 15 prosenttia. ”Pakkotestaukset rajoilla eivät ole poissuljettuja” Oikeusministerin mukaan keskustelu rajatestauksesta on tärkeä muuntoviruksen takia. helmikuuta vauhdittamaan varsinaisen kampanjoinnin aloittamista. –?Kun pitkälle esivalmistetut tuotteet tulevat suoraan työmaalle, koko työmaalogiikka ja rakennusliikkeen ansaintalogiikka muuttuu. Ohjelma tuo puurakentamisen julkiseen keskusteluun ja päättäjien tietoisuuteen. Puheenjohtajana toimii Nina Jyrkäs Kajaanista. Markkinaosuuden kasvattaminen vaatii muutoksia monessa portaassa: suunnittelussa, teollisessa esivalmistelussa ja työmaatoiminnoissa. –?Puurakentaminen leikkaa päästöjä 30 prosentilla, Mikkola sanoo. Kajaanista ehdolle hyväksyttiin Sami Sainio, Brigantia Törnqvist, Perttu Hallikainen, Esa Pellikka, Karl Kunnas ja Nina Jyrkäs. PUURAKENTEISTEN kerrostalojenkin määrä on kasvussa, mutta vilkkaan rakentamisen keskellä markkinaosuus ei ole mainittavammin noussut. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Mikkolan mukaan puurakentamisen osuus kerrostaloissa pitäisi saada nostettua 10-20 prosentin haarukkaan. tammikuuta kokouksessaan lisää kuntavaaliehdokkaita. Ehdokkaita puolue ottaa edelleen mukaan. Vihreille lisää kuntavaaliehdokkaita Kainuuseen. RAKENNUTTAJIEN ja pääomasijoittajien silmissä mielenkiinto puurakentamista kohtaan on Mikkolan mukaan vahvassa kasvussa. Suomessa tähän ei vielä ylletä. Henriksson muistuttaa, että liikenneja viestintäministeriö valmisteli syksyllä testausta koskevaa esitystä, jonka perustuslakivaliokunta torppasi. Tukea on saanut myös Kuhmo suunnitelmiinsa puisesta terveysasemasta. Lisäksi Henriksson huomauttaa, että tartuntatautilain nojalla on jo nyt mahdollista asettaa karanteeniin ihmisiä, jotka eivät suostu testiin ja jos on epäilys, että nämä voivat tartuttaa virusta muihin. On tärkeää, että noudatetaan hyvää lainsäädäntötapaa. Kajaanissa mahdollisena puurakentamisen kohteena on entisen linja-autoaseman tontille suunniteltu Sammonkaari-kortteli. helmikuuta 2021 UUTISET // A5 puurakentamista julkisissa tiloissa eteenpäin. –?Puurakentaminen kasvaa maltillisesti tulevaisuudessa, potentiaalia kyllä on. –?Kaikki pitää saada nivottua yhdeksi kokonaisuudeksi, ei voi olla kolmea erillistä osaa, jotka yritetään väkisin runnoa yhteen, Mikkola sanoo. Perinteisessä betonirakentamisessa asioita on totuttu ratkaisemaan paljon työmaalla kun taas teollisessa puurakentamisessa rakennusosat tulevat paikalle pitkälle esivalmisteltuna. HENRIKSSONIN MUKAAN keskustelu rajatestauksesta on tärkeä, jotta muuntovirus saadaan torjuttua niin hyvin kuin mahdollista. Henriksson ei ota kantaa, koskisiko testipakko kaikkia maahantulevia. Ministeriö ehdottaa toimia hallitukselle, mutta Henriksson ei ota kantaa aikatauluun, koska valmisteluvastuu on perheja peruspalveluministeri Krista Kiurulla (sd.). Puu on jossain kohteissa jo kilpailukykyisin materiaali, jossain kohteissa oppirahoja vielä maksetaan. • Puurakennuksia ovat rakennukset, joiden pääasiallinen kantava materiaali on puu
Kuntien valtuutetuille ja kunnanhallitusten jäsenille tehdyssä kyselyssä 42 prosenttia kertoi, ettei hakijoita ole ollut riittävästi avoimiin vakansseihin. –?Joskus 10 vuotta sitten latukoneella on ajettu jääladut, mutta nyt säätilat vaihtelevat voimakkaasti eikä koneella ole jäälle juurikaan päästy. Kyselyn kohderyhminä olivat MannerSuomen kunnanvaltuutetut ja kunnanhallitusten jäsenet. –?Vettä on lumen alla todella paljon ja lumi on niin hyvä eriste, että vaikka tulisi rapsakka pakkanen, se ei pikku kummassa saa vettä jäätymään, sanoo Sotkamon kunnan puistoja liikunta-alueiden päällikkö Hannu Järvinen. – LUNTA ON niin paljon, että on pystytty loistavasti ajamaan latuja. Kuntien eläkevakuutus -nimestä luovuttiin vuonna 2011. Vesi estää jäälatujen tekemisen Jään päällä on 20 senttiä vettä ja päällä oleva lumikerros estää sen jäätymisen. KEVA. • Kyselyssä oli vastaajia 1126. Korona-aika on tuonut ihmisiä Etelä-Suomesta Kainuuseen ja erityisesti Sotkamoon. • Kevalla on noin 1,3 miljoonaa henkilöasiakasta. • Organisaation virallinen nimi on Keva. – Työntekijöiden kannalta pula pätevistä työntekijöistä lisää työpaineita entisestään. – Kun kävisi suojalla, jolloin lumi kastuisi ja jäätyisi, jonka jälkeen se alkaisi kantaa, arvelee Nyström. Koronaviruspandemian aikana ovat liikuntamahdollisuudet kaventuneet, joten luistelupaikat, hiihtoladut ja taukopaikat ovat olleet Järvisen mukaan valtavassa suosiossa. –?Liikuntapuistossa on rata ollut täynnä luistelijoita, mutta nyt kun on saatu muutkin radat käyttökuntoon, on kävijämäärä tasoittunut, Nyström kertoo Kajaanin tilanteesta. Runsas lumentulo on tehnyt ladut pehmeiksi. Kyllä, hakijoita on ollut riittävästi Ei, hakijoita on ollut liian vähän En osaa sanoa % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % KAINUU sijoittui kyselytulosten perusteella maakuntavertailussa kymmenenneksi. Alle 5?000 asukkaan kunnissa tilanne on taas parempi, 56 prosenttia vastaajista kertoi hakijoita löytyneen. Meille tuli uusi latukone ja vanhakin on jonkinlaisessa kunnossa. VIIME VIIKOLLA Sotkamossa yritettiin tehdä rantalatua, jossa ei ole vettä alla, mutta latukone jäi sinnekin kiinni. • Kunta-alan tulevaisuuden eläkkeitä turvataan muun muassa sijoitustoiminnalla, ja sijoitusten markkina-arvo oli vuoden 2019 lopussa yli 56 miljardia euroa. –?Vettä on jään päällä ja lumen alla 20 senttiä, joten jäälatuja ei voi tehdä, sanoo Kajaanin kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström. Kainuu sijoittui kyselytulosten perusteella maakuntavertailussa kymmenenneksi. KEVAN KUNTAPÄÄTTÄJÄBAROMETRI Kuntapäättäjien arvio työvoiman saatavuudesta Kaikki vastaajat (n=1126) Satakunta Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Etelä-Karjala Päijät-Häme Pohjois-Karjala Etelä-Savo Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Kainuu Pirkanmaa Pohjois-Savo Pohjanmaa Uusimaa Kymenlaakso Lappi Varsinais-Suomi Keski-Suomi 51 % 42 % 7 % 73 % 26 % 1 68 % 30 % 67 % 26 % 7 % 64 % 21 % 15 % 61 % 34 % 5 % 58 % 32 % 10 % 57 % 39 % 57 % 41 % 52 % 35 % 13 % 50 % 47 % 49 % 47 % 4 % 44 % 50 % 6 % 42 % 46 % 12 % 41 % 49 % 10 % 40 % 40 % 20 % 40 % 57 % 40 % 51 % 9 % 37 % 54 % 9 % 4 % 2 2 3 3 Miten arvioit kuntasi kohdalla työvoiman riittävyyden, onko avoimiin vakansseihin ollut saatavissa riittävissä määrin osaavia työntekijöitä. • Tutkimustoimisto Aula Research Oy toteutti Kevan toimeksiannosta kyselytutkimuksen kuntavaikuttajien parissa kuntien rekrytoinnista. Kietäväinen muistuttaakin, että hyvät ja houkuttelevat työolot ovat entistä keskeisempi kunnan kilpailutekijä tulevaisuudessa. Kainuussa haetaan kuntapaikkoja Kevan kuntapäättäjäbarometrin rekrytointikyselyssä Kainuu oli kymmenes. Ja muutenkin kun lunta on tullut pyryttämällä, menee latu vähän ajan päästä umpeen ja se joudutaan heti ajamaan uudelleen, Nyström sanoo. Kevan kyselyyn vastanneista Kainuun kuntapäättäjistä 50 prosenttia kertoi, että hakijoita on ollut riittävästi avoimiin vakansseihin, joskin 47 prosenttia taas kertoi, että hakijoita ei ole ollut riittävästi. Valtakunnallisesti toimialoista suurin osaajapula on barometrin mukaan sote-sektorilla ja sivistystoimessa. ANTTI YLÖNEN Jukka Keränen • Kainuun kuntien avoimiin työpaikkoihin on riittänyt kohtalaisesti hakijoita, selviää Kevan teettämästä kuntapäättäjäbarometristä. Keva julkisti barometrin tiistaiaamuna. – Seurataan säätilannetta ja kun jään päällä oleva vesitilanne helpottaa, sitten aletaan tehdä latua jäälle. –?Kaikki mökit ovat varattuja tappiin saakka ja hotelleissa on maan paras käyttöaste. Muuten latutilanne on hyvä Kainuussa ja ladut ovat auki kaikkialla. MIKÄ Keva • Keva huolehtii julkisen sektorin eli kunta-alan, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon, Kelan ja Suomen Pankin työntekijöiden eläkeasioista. NUASJÄRVEN jäälle ei ole pysty tekemään jäälatua, sillä lumikerroksen alla on 20 senttiä vettä. – Seuraava kysymys on, että millainen pakkanen pitää olla, että lumen alla oleva vesi jäätyy. Kahdella latukoneella ja kahdella moottorikelkalla on ajettu, joten on saatu nopeasti jälkeä aikaiseksi, Järvinen kehaisee. helmikuuta 2021 Antti Ylönen • Moni jäälle pyrkinyt hiihtäjä on saanut pettyä, sillä jäälatuja ei ole pystytty tekemään tänä talvena lainkaan. Eri alueiden välillä erot työvoiman saatavuudessa ovat suuret. A6 // UUTISET Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Laduilla riittää hiihtäjiä ja myös luistinradoilla on riittänyt vilskettä. Kyselytutkimuksen otos kerättiin sähköisesti 11.12.2020 – 14.1.2021. Järvisen mukaan jos kelkalla yrittää lähteä polkemaan, että saisi sillä tavalla tiivistettyä, jää kelkka kiinni, koska sohjoa ja vettä on niin paljon. – Työnantajamielikuvalla ja hyvällä henkilöstöpolitiikalla on iso vaikutus siihen, miten kuntaan halutaan tulla töihin. Koneilla ei ole jäälle asiaa. Lakisääteisten tehtävien hoitamisen ja palvelun järjestämisen kannalta tilanne on jo huolestuttava. –?Kun lähdetään vetämään latukoneella, siinä on iso paino perässä, joka uppoaa ja latukin menee vetiseksi, joten ei siinä ole mitään järkeä. Nyt vielä on avattu uusi Vuokatti Areena, joten tekemistä on tarjolla. SOTKAMOSSA tilanne on sama. –?Ainoastaan telamönkijällä pystyisi ajamaan jälkiä paljon, muuten ei järvelle ole menemistä. Myös Sotkamossa ladut ovat hyvässä kunnossa. 51 prosenttia vastaajista taas kertoi, että hakijoita oli löytynyt riittävästi. ERITYISESTI HAKIJAPULA on vaivannut yli 100?000 asukkaan kuntia. VIIMEKSI kuluneet talvet ovat Järvisen mukaan olleet varsin erikoisia. Näissä kunnissa 60 prosenttia vastaajista kertoi hakijapulasta. Kevan kuntapäättäjäbarometrin mukaan lähes puolessa Suomen kunnissa on ilmennyt vaikeuksia saada hakijoita avoimiin vakansseihin. Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen muistuttaa Kevan tiedotteessa, että eläköitymistilastot ovat jo jonkin aikaa osoittaneet sen, että työvoiman saatavuudesta on tulossa isoja haasteita kuntien rekrytointeihin
–?Ajatus on se, että työntekijän palkkaavan yrityksen ei tarvitse muuta kuin järjestää työ ja maksaa palkka, hankkeiden kautta Kainuusta tehdään paikka, jossa he sitten viihtyvät ja jäävät tänne pysyvästi, Piirainen kertoo. MISTÄ KYSE. Kajaanin maahanmuuttajatyö on uudistunut hallinnollisesti muutenkin tämän vuoden alusta alkaen. Piiraisen mukaan ensivaiheessa haetaan 2?–?5 yritystä mukaan hankkeeseen. Hopea on kuitenkin Reddit-sijoittajille paljon isompi pala kuin esimerkiksi pelimyymäläketju Gamestop. Hallinto muuttui, tehtävät laajenevat VIERASKIELISET työttömät työnhakijat eivät ole enää maaliskuun alusta työja elinkeinotoimiston asiakkaita. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Tärkeä osa tätä hanketyötä on myös se, että kevään aikana valmistellaan Kajaani International info -palvelupisteen avaamista. • Hankkeen rahoittavat työja elinkeinoministeriö (TEM) ja Kajaanin kaupungin kansainväliset palvelut. Gamestopin osakkeessa viime viikolla nähdyn suuruisia arvonmuutoksia ainakaan prosenteissa mitattuna on tuskin kuitenkaan tiedossa. – Työllistämisvelvoitetta annetaan kuntien harteille, ja ajatuksena tässä on, että kunnat hoitavat sen asian paremmin kuin te-toimistot ovat aiemmin hoitaneet, Kajaanin kansainvälisten palveluiden johtaja Jukka Piirainen perustelee. Yhteisö nousi viime viikolla isosti otsikoihin onnistuttuaan nostattamaan rajusti muun muassa Nokiaa ja pelejä myyvän ketjun Gamestopin osakkeen kurssia. Hankkeiden tavoitteena on vahvistaa, tehostaa ja nopeuttaa Kajaaniin ja Kainuuseen muuttaneiden tai muuttoa suunnittelevien ulkomaalaisten asettautumista ja kotoutumista. Kainuun tulevaisuusrahastosta myönnetään avustuksia ja lainaa maakunnallisille toimijoille projektiluonteiseen kehittämiseen. Maahanmuuttajapalvelut muuttui tämän vuoden alusta nimeltään Kajaanin kansainvälisiksi palveluiksi. Piirainen kertoo, että hankkeet tekevät prosessin aikana yhteistyötä keskenään. • Palvelee kansainvälisiä ammattilaisia, opiskelijoita ja heidän perheitään Kainuuseen asettautumisen eri vaiheissa ja tilanteissa ennen muuttoa ja sen jälkeen. JUHA NEUVONEN ”Ajatus on se, että työntekijän palkkaavan yrityksen ei tarvitse muuta kuin järjestää työ ja maksaa palkka.” JUKKA PIIRAINEN Johtaja Kajaanin kansainväliset palvelut Antti Ylönen • Hopean hinta nousi maanantaina selvästi, kun Reddit-keskustelualustan wallstreetbets-yhteisön pelurit kehottivat ihmisiä ostamaan hopeaa. TÄSMÄ-hankkeen kautta työntekijöille järjestetään usean kuukauden pituinen henkilökohtainen ohjaus työpaikan käytäntöihin, kulttuuriin ja vapaa-ajan toimintaan. MAAHANMUUTTAJILLE kohdistettua työtä kehitetään tällä hetkellä kolmen eri hankkeen kautta. • Tieto-, ohjausja neuvontapalvelua kaikille Kajaaniin ja Kainuuseen muuttaneille ulkomaalaisille sekä heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille ja palveluntuottajille. Lainan korko on 1 prosenttia. Miika Manninen • Koko Kainuun vieraskieliset työttömät työnhakijat siirtyvät maaliskuun alusta osaksi Kajaanin kaupungin kansainvälisten palveluiden työkenttää. Muutoksen myötä kansainvälisen työn tehtäväpiiri laajenee. Samalla se siirtyi hallinnollisesti keskushallinnon alaisuudesta osaksi Kajaanin elinvoimapalveluita. HÄNEN mukaansa tavoitteena on hankkeen nimissä löytää 5?–?10 työntekijää, jotka muuttavat Kainuuseen. Lisäksi niin sanotun TÄSMÄhankkeen kautta etsitään ulkomaalaista työvoimaa kainuulaisille metallialan yrityksille, jotka ovat sitoutuneet palkkaamaan työntekijöitä. Aamulla myös hopeakaivosyhtiö Sotkamo Silverin kurssi oli voimakkaassa nousussa Helsingin pörssissä. Otanmäki Mine sai Kainuun liitolta lainaa. • Hankkeen tavoitteena on kehittää palvelumalli ulkomaalaisten työntekijöiden, opiskelijoiden ja heidän perheidensä asettautumisen tukemiseksi Kajaaniin ja Kainuuseen. Työja elinkeinoministeriön ja Kajaanin kaupungin rahoittamassa KASPA-hankkeessa kehitetään Kajaanin kaupungin monikanavaista ohjausja neuvontatyötä. • Hankkeen aikana perustetaan International Info osaksi Kajaani Infon toimintaa sekä Kainuun kansainvälinen foorumi palveluiden kehittämisen tueksi. Otanmäki Mine Oy haki lainaa Otanmäen vanhan kaivoksen ilmeniitin talteenottohankkeen rikastusprosessin ja rikastamoinfran kehittämiseen. Gamestopin markkinaarvo oli ennen hypetystä noin 1,4 miljardia dollaria, kun pelkästään Lontoon holveissa on hopeaa 48 miljardin dollarin arvosta. • Hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Kaivosyhtiöistä esimerkiksi Australia’s Silver Minesin kurssi oli maanantaiaamuna 45 prosentin nousussa ja Silver City Minerals oli 42 prosentin nousussa. helmikuuta 2021 UUTISET // A7 KUN STRESSI KIRISTÄÄ LIHAKSIA JA HERMOJA Diasporal DEPOT 30 tabl Kireille lihaksille ja hermostolle Perskindol Active Gel 100 ml Lihaskipuun ja nivelille Täydellinen pari stressilihaksille VAIN APTEEKISTA. • TOPPA-hanke 1.3.2020 – 28.2.2022. Perinteinen turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten parissa tehtävä työ jatkuu kuten ennenkin, mutta kansainväliset työnhakijat ja heidän asettumisensa Kainuuseen tulee korostetuksi osaksi työtä. Hopean kurssi nousi ja Silverin kurssi seurasi • Maakuntahallitus myönsi Kainuun tulevaisuusrahastosta Otanmäki Mine Oy:lle tämän hakeman 30 000 euron lainan. Laina on maksettava takaisin 31.7.2021. –??TÄSMÄ-hankkeen tehtävänä on etsiä nämä työntekijät Euroopasta ja saada heidät muuttamaan tänne perheineen pysyväluonteisesti, Piirainen tarkentaa. Hankkeet ohjaavat ja tukevat • KASPA-hanke: 1.9.2020 – 31.8.2021. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa TOPPA-hankkeessa luodaan palvelumalli ulkomaalaisten työntekijöiden, opiskelijoiden ja heidän perheenjäsentensä Kajaaniin ja Kainuuseen asettautumisen tueksi. Esimerkiksi ulkomailta haettujen työntekijöiden Kainuuseen asettumisessa auttaa TOPPA-hanke, jonka kautta uusille työntekijöille etsitään asuntovaihtoehtoja, autetaan järjestämään esimerkiksi pankkitilija paperiasioita kuntoon ja löytämään vapaa-ajalle sopivaa tekemistä. Laina myönnettiin ilman vakuuksia. Toiminnassa rikastamo voisi olla ensi vuoden lopulla. Kainuun liitto on myöntänyt Otanmäki Minelle jo kaksi kertaa aiemmin 30?000 euron lainan, jotka yhtiö on maksanut pois. Hopean hinta oli maanantaiaamuna noin 7,5 prosentin nousussa noustuaan jo viime viikolla noin kuuden prosentin verran. Yhtiön tavoitteena on päästä rakentamaan rikastamoa mahdollisesti jo tämän vuoden aikana tai ensi vuoden alussa. Kajaanin maahanmuuttajapalvelut muutti nimensä kansainvälisiksi palveluiksi ja vieraskieliset työnhakijat siirtyivät sen alaisuuteen. Kurssinousu oli jo yli 25 prosenttia, mutta laski puolen päivän jälkeen alle 20 prosenttiin. Jatkossa vieraskieliset työnhakijat eivät enää ole työja elinkeinotoimiston asiakkaita, vaan heidän asiansa hoidetaan maaliskuun alussa alkavan työllisyyden kuntakokeilun kautta ja kansainväliset palvelut huolehtivat työnhakijoiden ohjauksesta ja neuvonnasta
–?Yhtään huonoa viestiä en ole saanut ja kannustusviestit ovat kannatelleet minua. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on luonnehtinut perustuslakivaliokuntaa eduskunnan kulmakiveksi, jonka toimintaan pitää pystyä luottamaan. Veeti kysyi leikkauksen jälkeen, että oletko äiti normaali, kun päätä oli leikattu. Joka päivä joku on soitellut kuulumisia, ei ole tarvinnut mökittyä yksin neljän seinän sisälle. Perustuslakivaliokunta on myös todennäköisesti eduskunnan työläin valiokunta. Lisäksi valiokunta käsitteli ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) virkarikosasiaa ja kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) syytesuojan poistamista. Ojala-Niemelää leikkasi Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa kymmenen hengen tiimi viiden tunnin ajan. Perhe, aviomies ja 11-vuotias Aava-tytär ja 15-vuotias Veeti-poika ovat myös tukeneet valtavasti. Ratkaisu on hänen mielestään osoittautunut hyväksi. –?Yhtään vähättelemättä koronan aiheuttamia toimenpiteitä, tämä oli hyvä sormiharjoitus, jos miettii sotatilaa ja sitä, miten siinä tilanteessa nopea päätöksenteko turvataan. Ojala-Niemelä pohtii jälkeenpäin, että suurin oppimisprosessi valiokunnalle oli valmiuslain aktivoiminen käyttöön ensimmäistä kertaa. A8 // UUTISET Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Hän toimi paljon vartijana olevan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Patologille lähetetyistä näytteistä ilmeni, että kyseessä ei ollut syöpä. Joka päivä se on parempi, pikkuhiljaa voimat palautuvat. Olen käynyt fysioterapeutilla kuntoutuksessa ja lisäksi jumpannut kotona, että saisin oikean puolen yhtä vahvaksi kuin vasen puoli. OJALA-NIEMELÄ KERTOO , että hän ei ole murehtinut työasioita, vaan keskittynyt toipilasaikaansa. Ojala-Niemelä päätti jo joulukuussa kertoa aivokasvaimestaan ja isosta päänalueen leikkauksestaan julkisuuteen. Perustuslakivaliokunta alkaa helmikuussa käsitellä hallituksen Toipilasaikana ei ajatustakaan työasioille . Työkuntoisuus tarkistetaan ennen sairausloman päättymistä. Valiokunta otti kantaa siihen, että valmiuslain uudistaminen pitää käynnistää koronan jälkeen. –?Huomasi sen, että valmiuslaki sopii huonosti pandemiatilanteeseen. Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä kuntoutuu hyvin joulukuisesta aivokasvainleikkauksesta. Olen ollut luottavainen, että se on hyvissä käsissä. Aava tuli vartin päästä takaisin, otti kaulasta kiinni ja kysyi, onko leikkaus vaarallinen. . maaliskuuta asti. Peviin saatiin hyvä vetäjä, kun Antti Rinne (sd.) oli käytettävissä. –?Perustuslakivaliokunta oli paljon vartijana hyväksyessään koronaan liittyvien lakien käyttöönottoja soveltamisasetuksia niin, että ylilyöntejä ei tapahdu, ja ihmisten perusoikeuksia ei rajoiteta liikaa, Ojala-Niemelä muistuttaa. . Eduskunta aloittaa työnsä tällä viikolla. Ojala-Niemelän sairausloma jatkuu nykyisin tiedoin 14. Muuta oiretta ei jäänyt kuin oikean puolen käden ja jalan heikkoutta. JUSSI LEINONEN ”Yhtään vähättelemättä koronan aiheuttamia toimenpiteitä, tämä oli hyvä sormiharjoitus, jos miettii sotatilaa ja sitä, miten siinä tilanteessa nopea päätöksenteko turvataan.” JOHANNA OJALA-NIEMELÄ kansanedustaja (sd.). Ojala-Niemelä sanoo pohtineensa, että valmiuslain käyttöönotossa pitäisi olla jollakin lailla nopeutetumpi käsittely, mutta kuitenkin sillä lailla, että eduskuntaa ja kansanvaltaa ei ohiteta asiassa. . Kasvain saatiin leikkauksessa kokonaan pois. Tilalle on jo kasvanut muutaman sentin tumma sänki. Hänet valittiin 2019 eduskuntavaalien jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. –?Onneksi on luottavainen mieli. Poikkeuksellisena koronavuotena valiokunnan rooli korostui entisestään. helmikuuta 2021 Kirsi Turkki • Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) on valoisalla mielellä. Äiti on leikkauksen jälkeen ihan niin kuin ennenkin, vastasin. KOULUTUKSELTAAN Ojala-Niemelä on varatuomari ja neljännen kauden kansanedustaja. –?Patologilta tullut tieto helpotti. Ojala-Niemelän pitkät tummat hiukset poistettiin niskavilloja lukuun ottamatta. Toipuminen joulukuun puolivälissä tehdystä aivokasvainleikkauksesta on sujunut hyvin. Valmiuslaki on tarkoitettu ennen kaikkea sotatilaa varten. –?Ensin kun kerroin tästä, molemmat lapset vetäytyivät teinien tapaan omiin huoneisiinsa. KANSANEDUSTAJA Johanna Ojala -Niemelä on kuntoutunut hyvin aivokasvainleikkauksesta kotonaan Rovaniemellä ja mieli on valoisa
Listalla ovat muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtojen tiukennus ja paikallinen sopiminen. –?Kyllä häirintä pelottaa. • Valtiopäivien 2021 avajaisia vietetään keskiviikkona 3. Ojala-Niemelää hyökkäykset yksittäisiä kansanedustajia kohtaan huolestuttavat. –?On järkevää pitää kiinni viranomaisten kansallisista suosituksista, Kiuru sanoi. Kiuru puolestaan sanoi, että hänellä ei ole mitään sellaisia lisätietoja, mitkä puoltaisivat alle 20-vuotiaiden harrastustoiminnan aloittamista. Puruluita on ainakin kaksi: EU:n elpymispaketti ja sote-esitys. Vapaavuoren mukaan on esimerkiksi vaikea perustella, että lasten ja nuorten harrastuksia pitää valvottunakin pitää kiinni, mutta ravintolat ovat auki. Kun Antti Rinne siirtyi varapuhemiehen paikalta perustuslakivaliokunnan johtoon ja Tarja Filatov (sd.) varapuhemieheksi, sovittiin, että kyseessä on sijaisjärjestely. Vaalit sähköistävät aina eduskunnan ja politiikan tunnelmaa, vaikka kuinka yritettäisiin vakuuttaa, että kyseessä ovat paikalliset mittelöt. Kireyttä voi ennakoida päähallituspuolue sdp:n ja keskustan välille talouspolitiikan virityksestä. –?Kun Suomessa kansalliset viranomaiset ovat laatineet tiekartan, miten koronan torjuntaa tehdään koko maassa, niin tietysti siltä osin itselläni ei ainakaan ole uutta lisätietoa, joka johtaisi tällaisessa tilanteessa siihen, että voisi vetää toisenlaisiakin johtopäätöksiä, Kiuru sanoi. Kun keskusta lähtee, lähtee myös hallitus, on Halla-ahon logiikka. Käsiksi ei saa käydä, kyllä siinä menee se raja. –?Noudatamme hallituksen strategiaa paremmin kuin hallitus itse, Vapaavuori sanoi Politiikan toimittajien tentissä maanantaina. Hänen mukaansa lapset ja nuoret voivat viedä koronaa harrastuksista kotiin. Milloin on sopiva hetki lopettaa elvyttävä politiikka ja milloin aloitetaan sopeutukset eli leikkaukset ja verojen kiristykset. KANNATUSKUOPASSA rämpivä keskusta on hallituspuolueista kovimmalla kuntavaaleissa. Toisaalta kukin hallituspuolue löytää puoliväliriihestä sopivan syyn lähteä hallituksesta, jos lähtöhaluja on huonon vaalituloksen takia. Myös salikeskustelussa äänten paino on koventunut. –?Ja tolkun ihmiset ryhtyvät kapinoimaan näitä vastaan, Vapaavuori sanoi. Ojala-Niemelä ei ole itse kokenut häirintää. Jos kaikki menee aikataulussaan, sotesta voidaan äänestää isossa salissa kesäkuussa ennen eduskunnan kesätaukoa. SUOMI ON PÄRJÄNNYT koronatilanteessa Vapaavuoren mukaan niin hyvin suhteellisen pienin rajoituksin, sillä ihmiset ovat noudattaneet rajoituksia ja suosituksia. Pevi antaa sotesta lausunnon mietinnön tekevälle sosiaalija terveysvaliokunnalle. Näin hallituksen ikävät päätökset eivät ehdi vaikuttaa vaalitulokseen. Vapaavuori koronatoimista: ”Noudatamme hallituksen strategiaa paremmin kuin hallitus.” Vapaavuori: Kohta rajoitukset eivät nauti kunnioitusta Kiuru muistutti, että harrastuksista tullut noin 15 prosenttia kaikista tartunnoista. Viime viikolla kerrottiin, että pääkaupunkiseudulla alle 20-vuotiaiden harrastusmahdollisuuksia avataan kaupunkien tiloissa ”hallitusti ja rajatusti”. Eduskunnassa keskityttiin koronatoimia koskevaan kiireelliseen lainsäädäntöön, jota oppositio tuki. Halla-aho sanoi, että paras ja ainoa tapa panna piste punavihreälle hallitukselle on äänestää kuntavaaleissa perussuomalaisia. Tilanne on entistä herkullisempi, kun Suomen arvioitu saanti EU-varoista hupenee ja Italia saa suurpotin, jonka käytöstä on helppo herättää epäilyjä. Koronavuonna 2020 opposition oli vaikea profiloitua. –?Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pyrkii tekemään kuntavaaleista valtakunnallisen vaalin, johon hallituskin jo kaatuu. Hän on harkinnut asiaa leikkauksesta kuntoutuessaan. Perustuslakivaliokunnan kanta on ratkaiseva sote-uudistuksen toteutumisessa. helmikuuta. Sote-esitystä eduskunnan valiokunnat käsittelevät koko kevään ajan. • Eduskunta valitsee tiistaina puhemiehen ja varapuhemiehet, jotka ovat todennäköisesti samat kuin syysistuntokaudella. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. Täytyy tehdä valtavasti töitä itse, jos hyppää liikkuvaan junaan. Hallituksen pitäisi päättää puoliväliriihessä seuraavista työllisyystoimista. SAIRAUSLOMAN AIKANA politiikassa on näkynyt ikäviä ilmiöitä. Hallitus on puolestaan suositellut, että rajoituksia ei nykyisestä höllennettäisi. Hän muistutti, että harrastuksista on tullut noin 15 prosenttia kaikista tartunnoista. Politiikan kevään kipupisteet: vaalit ja heti perään puoliväliriihi KOMMENTTI Kirsi Turkki @lannenmedia.fi K untavaaleihin on aikaa alle kolmen kuukautta, jos muuta ei päätetä. Koronavirusepidemiasta johtuen valtiopäivien avajaisiin ei osallistu kansanedustajia eikä muita vieraita. –?Jos soten käsittely on pahasti kesken, niin täytyy arvioida, missä on luonteva paikka vaihtaa puheenjohtajaa. Tiistaina alkavalla eduskuntakaudella oppositio pystynee haastamaan hallitusta enemmän. On selvää, että perussuomalaiset haastavat hallitusta ja erityisesti keskustaa koronapandemian takia sovitusta 750 miljardin euron suuruisesta EU:n elpymisvälineestä. Kiuru sanoi, että vaikka lapsilla ja nuorilla korona ei ole tähän mennessä ollut kovin vakava, lapset ja nuoret voivat viedä koronaa harrastuksista kotiinsa. Tilaisuutta voi seurata verkkolähetyksenä. Hallituksen ja Vapaavuoren välillä on erimielisyyttä siitä, pitäisikö lasten ja nuorten harrastustoimintaa avata koronan leviämisvaiheessa olevalla pääkaupunkiseudulla. Vapaavuori sanoi, että jos koronan virusmuunnosten takia pitäisi ryhtyä järeämpiin toimiin, kyse olisi aivan muun tyyppisistä asioista kuin lasten harrastuksista. Ilmastopolitiikan väliarvio hiertää vihreiden ja keskustan välejä. Päätetään ihmisten lähipalveluista, kouluista ja terveyskeskuksista, kirjastoista ja kulttuurista. Puhemieheksi valittaneen keskustan Anu Vehviläinen ja varapuhemiehiksi sdp:n Tarja Filatov ja perussuomalaisten Juho Eerola. sote-esitystä. KANSANEDUSTAJA Johanna Ojala -Niemelä on koulutukseltaan varatuomari ja neljännen kauden kansanedustaja. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Asiallinen keskustelu on paikallaan, ja kritiikkiä saa esittää, kun on julkisessa ammatissa. Pitää muistaa, että kysymys on kuntavaaleista. Entisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) kimppuun käytiin, keskustan virtuaalista verkkotilaisuutta häirittiin ja vihreiden Oulun toimiston ikkunat töhrittiin hakaristein. Hallitus lykkäsi kautensa tärkeän tarkastelupisteen, puoliväliriihen kuntavaalien jälkeiselle viikolle. Ojala-Niemelä on itse lupautunut sdp:n ehdokkaaksi Rovaniemen kaupunginvaltuustoon. Eduskunnan kiihkeää kevätkautta ennakoi Ojala-Niemelän mukaan opposition aktivoituminen. PUOLIVÄLIRIIHESSÄ hallitus keskustelee talouspolitiikan isosta kuvasta. Hänet valittiin 2019 eduskuntavaalien jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi. Muutamia ikäviä nimettömiä postikortteja ja kirjeitä hän on saanut. Ne ovat vaikeita asioita erityisesti vasemmistoliitolle. –?Pään aukaisu on iso ja kriittinen leikkaus. Näillä tiedoin näyttää siltä, että olen toipunut niin hyvin, että pystyn jatkamaan valtuustotyötä, jos äänestäjät niin päättävät. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho julisti puolueen kuntavaaliavauksessa sodan keskustalle. Tilannetta huhtikuussa helpottaa se, että hallitus siirsi vaikeimmat päätökset liikenteen päästövähennyksistä ensi syksyyn. EU:n elpymispakettiin eduskunta pääsee kiinni jo kevätkautensa aluksi, kun se käy lähetekeskustelun hallituksen esityksestä Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä. HELSINGIN pormestari Jan Vapaavuori (kok.) sekä perheja peruspalveluministeri Krista (sd.) kohtasivat maanantaina politiikan toimittajien koronadebatissa. ARTTU LAITALA STT, Viivi Salminen Helsinki • Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kiistää tulkinnan, että pääkaupunkiseutu uhmaisi hallituksen tahtoa koronatoimissa. Vapaavuoren mukaan nyt ollaan kuitenkin ajautumassa tilanteeseen, jossa rajoitukset eivät nauti ihmisten kunnioitusta. helmikuuta 2021 UUTISET // A9 EDUSKUNTA Kevätkausi alkaa • Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa tiistaina 2. Perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) puolestaan sanoi maanantaina, että paineet rajoitusten purkamiselle ovat varmasti kovat, mutta rajoituksille on perustelut. Kiuru halusi lisätä, ettei Suomessa ole inhottavia sosiaalija terveysviranomaisia, jotka turhaan kiusaisivat tai tekisivät rajoituksia kiusallaan. helmikuuta. Vapaavuori sanoi, että lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoituksista aiheutuu uusia, sosiaalisia ongelmia kuten mielenterveysongelmia, jotka saattavat purkautua vakavampina kysymyksinä samalla kun epidemiologinen riski on varsin pieni
A10 // UUTISET Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Ruumiit löytyivät rakennuksesta seuraavana aamuna. KRP:n tutkinta alkoi vuonna 2018 sen jälkeen kun sveitsiläinen Civitas Maxima -kansalaisjärjestö toimitti Suomen viranomaisille tietoja Massaquoin epäillyistä teoista. Kirsi Piha ehdolla pormestarikisaan EMMI KORHONEN • Poliisia hedelmäveitsellä lyönyt 15-vuotias tyttö tuomittiin maanantaina nuorena henkilönä tehdyistä törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. STT Hedelmäveitsellä poliisia lyönyt tyttö tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä. Iskut aiheuttivat kaksi pientä, noin 1–2 millimetrin mittaista ihon läpäisevää pistoreikää. –?Kirsillä on monipuolinen kokemus politiikasta ja muutoksen johtamisesta. Puolustuksen ennakkovastauksen mukaan Massaquoi ei ole ollut Liberiassa kesäkuun 2001 jälkeen. –?Samana päivänä hän (Massaquio) antoi määräyksen polttaa talon, jossa ihmiset olivat. Länsiafrikkalaisissa Liberiassa ja Sierra Leonessa käytiin veriset sisällissodat 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Epäillyt rikokset sijoittuvat usean viime vuoden ajalle. Sotilaat ympäröivät talon ja sytyttivät sen tuleen -Kun komentaja antoi määräyksen, sotilaat eivät epäröineet, vaan toimivat nopeasti, mies kuvaa KRP:n esitutkintamateriaalissa. PÄÄKÄSITTELY alkaa keskiviikkona. helmikuuta kokoontuva ylimääräinen piirikokous. Tyttö löi poliisimiestä veitsellä useita kertoja, mutta tämä onnistui väistämään suurimman osan iskuista. helmikuuta 2021 STT, Maria Rosvall • Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkoi maanantaina sotarikosoikeudenkäynti Suomessa yli kymmenen vuotta asuneen sierraleonelaismiehen syytteistä valmisteluistunnolla. Rikos tapahtui lokakuussa Helsingissä. –?Mua ei kiinnosta paskan vertaa kaikenlaiset rajapintaanalyysit ja tarkoitushakuiset persu/viherspekuloinnit, hän tviittasi. Syyttäjä vaatii hänelle elinkautista vankeusrangaistusta. Todistajan mukaan osalla uhreista oli ampumahaavoja ja osalla kaula viilletty. Syyttäjä vaati tytölle rangaistusta murhan yrityksestä, koska teko kohdistui virkatehtävissä olleeseen poliisiin. STT kertoo Massaquoin nimen poikkeuksellisesti jo käräjäkäsittelyvaiheessa rikosepäilyjen poikkeuksellisen vakavuuden ja miehen aseman vuoksi. Myös nykyisin 37-vuotias todistaja kertoi todistaneensa ihmisten polttamista taloissa. Poliisi oli antamassa sosiaalitoimen henkilökunnalle virka-apua hänen palauttamisekseen. PIHA ON NÄHTY kokoomuksessa liberaalimman ja vihreämmän siiven pormestariehdokkaana, kun taas Rydmania on asemoitu oikeaan laitaan ja lähemmäksi perussuomalaisia. Toinen epäillyistä on yli 20-vuotias ja toinen yli 40-vuotias. Myös kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman oli ilmoittanut olevansa valmis pormestariehdokkaaksi. Sierra Leonen sisällissodan jälkeen 2000-luvun alkuvuosina Massaquoi suostui todistamaan sodan julmuuksia käsitelleessä erityistuomioistuimessa, minkä takia hän pääsi tuomioistuimen suojeluun ja hänet sijoitettiin sittemmin Suomeen. SYYTTÄJÄN MUKAAN Massaquoi ja hänen sotilaansa syyllistyivät rikoksiin muun muassa PohjoisLiberiassa sijaitsevalla Lofan alueella. Puolustuksen mukaan hän ei ollut Liberiassa väitettyjen rikosten tekoaikaan. KIRSI PIHA on toiminut kaupunginvaltuutettuna, kansanedustajana ja meppinä. Syytteiden mukaan Massaquoi ja hänen taistelijansa olivat ensin raiskanneet ja sitten tappaneet naiset. maaliskuuta 2020. Poliisi on tehnyt yhteistyötä Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry:n kanssa, joka on tiedottanut asiasta partiolaisille ja heidän huoltajilleen. KRP:lle Massaquoi sanoi, ettei ollut aktiivinen taistelija vuoden 1996 jälkeen tai aktiivinen sotilas tai komentaja vuonna 2000 tai sen jälkeen. Liberian sisällissotaa koskevat raskaat syytteet tulivat julki Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Osa todistajista kertoi syytetyn osallistuneen myös ihmislihan syöntiin. Syytettyä on määrä kuulla oikeudessa ensi viikolla. KRP:n esitutkintamateriaalin mukaan mies on asunut Suomessa vuodesta 2008 ja hänellä on pysyvä oleskelulupa. Piha sanoi ilmoittautumisensa yhteydessä varsin suorasukaisin sanakääntein, etteivät tämänkaltaiset arviot ole hänestä oleellisia. Murhien lisäksi Massaquoita syytetään törkeistä raiskauksista, törkeästä sodankäyntirikoksesta ja törkeästä ihmisoikeuksien loukkaamisesta poikkeuksellisissa oloissa. –?Kuulusteltu siviili kertoo heidän (sotilaiden) tappaneen ihmisiä kuin muurahaisia ja nähneensä Gibril Massaquion syövän ihmislihaa, KRP:n kuulustelumateriaalissa kerrotaan. Nuorisorangaistusta ei suoriteta vankilassa, mutta tuomittu on koko rangaistusajan valvonnassa. Siellä sotilaat kuljettivat kymmeniä siviilejä Kamatahun Hassala -nimiseen kylään, sulkivat heidät taloihin ja sytyttivät ne palamaan Massaquoin käskystä, syyttäjä sanoo. Massaquoi kiistää kaikki syytteet. 53-vuotias Piha on toiminut Helsingin kaupunginvaltuustossa vuosina 1992– 1996, kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1994–1996 ja 1999–2003 sekä Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1996–1999. Syyttäjän mukaan Massaquoi oli erittäin korkeassa ja vaikutusvaltaisessa asemassa Revolutionary United Front (RUF) -kapinallisryhmässä, joka taisteli Sierra Leonen lisäksi Liberiassa presidentti Charles Taylorin tukena. –?Ilman toimeliaita ihmisiä ei ole mitään, ilmastokriisin laiminlyönti tuhoaa tulevaisuuden edellytykset, eikä ilman virkeää taloudellista toimintaa ole turvaverkkoakaan. Massaquoin käskystä ruumiinosista valmistettiin ruokaa, jota myös hän söi, syyttäjä sanoo. Syyttäjän mukaan mies oli yksi ryhmän komentajista ja johtohenkilöistä. Epäillyt on toistaiseksi siirretty pois partiolippukunnan toiminnasta. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tytön vuoden mittaiseen nuorisorangaistukseen. Piirihallitus kertoo päätöksen olleen yksimielinen. KRP kuuli esitutkinnan aikana lukuisia todistajia Liberiassa. Piha ilmoitti aiemmin tänään olevansa valmis ryhtymään kokoomuksen pormestariehdokkaaksi. Kokoomuksen mukaan Pihan monipuolinen osaaminen tulisi koronaaikana käyttöön. Sellaiselle osaamiselle on erityisesti tarvetta, kun koronan aiheuttamia jälkiä korjataan, Helsingin Kokoomuksen puheenjohtaja Maarit Vierunen sanoo tiedotteessa. Twitterketjussa Piha linjasi, että Helsingin tulee pitää huolta niin inhimillisestä, ekologisesta kuin taloudellisestakin kantokyvystä. Lopullisen päätöksen ehdokkaasta tekee 15. Epäillyt ovat toimineet partiossa johtaja-asemassa suhteessa uhreihin, joita on tässä vaiheessa poliisin tiedossa viisi. Yksi todistajista, 33-vuotias mies, kertoi taistelijoiden syöneen ihmislihaa ”joka päivä”. Hän epäili myös, että jotkut yrittävät kostaa hänelle todistamisen erityistuomioistuimessa. Häntä syytetään myös seitsemän naisen raiskaamisesta ja murhaamisesta samassa kylässä. Hän on Ellun Kanat -muutostoimiston perustaja ja omistaja. Syyttäjän mukaan lisäksi noin kymmenen lasta suljettiin kylän keskuskeittiöön, joka Massaquoin käskystä poltettiin. –?Komentaja Angel seisoi talon ulkopuolella lyöden itseään rintaan sanoen: minä olen enkeli, joka sinun on kohdattava ennen Jumalaa, mies kuvasi. Kylässä asunut, nykyisin 30-vuotias mies sanoi myös nähneensä, miten seitsemän alastonta naista sidottiin ja vietiin keittiöön. Todistaja tunnisti Massaquion KRP:n esittämästä kuvasta. STT Helsingin poliisi epäilee kahta partiojohtajaa seksuaalirikoksista • Helsingin poliisi epäilee kahta ihmistä lapsiin ja nuoriin kohdistuneista seksuaalirikoksista partiotoiminnan aikana. Tyttö oli aiemmin karannut lastensuojelulaitoksesta. Sen mukaan Pihan osaaminen tulisi korona-aikana käyttöön. ”Jakeli tappokäskyjä ja söi ihmislihaa” MIKA KANERVA / LEHTIKUVA STT, Mika-Matti Taskinen, Pertti Mattila, Nina Törnudd Helsinki • Kokoomuksen Helsingin piirin piirihallitus esittää johdon konsulttia Kirsi Pihaa puolueen pormestariehdokkaaksi. Syyttäjä ei ole pystynyt määrittämään epäillyille rikoksille tarkkoja tekoaikoja, mutta on katsonut, että suuressa osassa syytteistä tarkempi tekoaika alkaa todennäköisesti kesäkuusta 2001 ja ulottuu pisimmillään vuoden 2002 loppuun. STT, Sanna Raita-aho, Maria Rosvall Keskusrikospoliisin (KRP) kuulemien todistajien mukaan sotarikoksista syytetty sierraleonelaismies muun muassa tappoi sekä tapatti siviilejä ja syyllistyi kannibalismiin. Hänen mukaansa käskyn polttamisesta antoi Massaquio, johon viitataan laajasti todistajien kertomuksissa myös nimellä Angel Gabriel. Sierraleonelainen syytteessä siviilien poltosta Liberiassa SOTARIKOKSISTA epäilty 50-vuotias mies vangitsemisoikeudenkäynnissä Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella 12. Syyttäjän mukaan osa uhreista, joiden joukossa oli myös lapsia, poltettiin elävältä. Syytetyn epäillään määränneen johtamansa RUF-liikkeen sotilaat sulkemaan siviilejä – myös lapsia – rakennuksiin, jotka sitten sytytettiin tuleen Kamatahun Hassalan kylässä. Rikosnimikkeet ovat lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Syyttäjän mukaan syytetty ja hänen komennossaan olleet sotilaat silpoivat uhriensa ruumiita. Syytetty kiistää ne kaikki. Syyttäjän mukaan Gibril Massaquoi, 51, tappoi itse tai käski komennossaan olleita sotilaita tappamaan kymmeniä siviilejä ja aseista riisuttuja sotilaita Liberian sisällissodan aikana vuosina 1999–2003
Yhtiöt kertovat toimittavansa kaikki tammi–maaliskuulle sovitut rokotteet ja sen lisäksi 75 miljoonaa annosta lisää huhti–kesäkuussa. Saksalainen lääkejätti Bayer alkaa puolestaan ensi vuodesta lähtien valmistaa toisen saksalaisyhtiön Curevacin parhaillaan kehittelemää koronarokotetta. Tästä huolimatta Ruohomäki ennustaa, että maassa vielä nähdään väkivaltaa. Putki on ollut pitkään lähes valmis, mutta sen rakennustyöt olivat tauolla vuoden 2019 lopusta kunnes ne aloitettiin uudelleen aikaisemmin tässä kuussa. MYANMARIN KANSA ei aio sulattaa asevoimien tekemään vallankaappausta, arvioi vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista. Marraskuun vaalit olivat vasta toiset Myanmarissa sotilasvallan päättymisen jälkeen. –?Suu Kyi on jo entuudestaan osoittanut sinnikkyytensä, ja kansa nyt varmasti lähtee tavalla tai toisella osoittamaan mieltään, Ruohomäki sanoi STT:lle. • Koronavirusrokotteiden toimitusongelmista kärsivä EU sai maanantaina hyviä uutisia, kun lääkeyhtiöt Biontech ja Pfizer lupasivat toimittaa unionille kevään aikana 75 miljoonaa koronarokoteannosta lisää. Tietoliikenneyhteydet olivat poikki. Bayerin johtoon kuuluvan Stefan Oelrichin mukaan Bayerin tavoitteena on valmistaa 160 miljoonaa rokoteannosta ensimmäisten 12 kuukauden aikana. Sotilaiden mukaan maassa pidetään ”todelliset monipuoluevaalit”, minkä jälkeen valta siirtyy siviileille. Pakotteiden tehoa nakertaa se, että tärkein tukija Kiina ja esimerkiksi naapurimaa Thaimaa ovat hyvissä väleissä Myanmarin kenraaleiden kanssa. NLDvaltapuolue sai vaaleissa yli 80 prosenttia äänistä. Kiinalle tärkeintä on, että sen intressit Myanmarissa pysyvät ennallaan. STT, AFP Biontech ja Pfizer lupasivat EU:lle lisää rokotteita. Myanmarin armeija kaappasi vallan, vangitsi Suu Kyin ja määräsi maahan vuoden mittaisen poikkeustilan. –?Kiina on kaikki nämä vuodet tukenut Myanmarin armeijaa ja tehnyt yhteistyötä. Niin kutsutuilla seniorikenraaleilla oli lisäksi jo entuudestaan niin paljon valtaa ja rahaa, etteivät he olisi sitä enää lisää tarvinneet. Samalla armeija julisti maahan vuoden mittaisen poikkeustilan. Yhdysvallat on yrittänyt pysäyttää hankkeen talouspakotteilla uhaten. Lisäksi kiinni otettiin muun muassa presidentti Win Myint. Eurooppa-ministeri Clement Beaune muistutti radiohaastattelussa, että Ranska on jo aikaisemminkin suhtautunut Venäjän ja Saksan väliseen putkihankkeeseen epäilevästi. STT, AFP Ranska kehottaa Saksaa luopumaan kaasuputkesta Navalnyin vuoksi • Ranska kehottaa Saksaa luopumaan Nord Stream 2 -kaasuputkesta venäläisen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kohtelun vuoksi. VALLANKAAPPAUKSESTA huhuttiin jo ennakkoon, mutta silti se yllätti pahasti kansainvälisen yhteisön, joka tuomitsi sen laajasti. Hänen mukaansa typerintä, mitä asevoimat voisi tehdä, olisi mielenosoitusten tukahduttaminen verisesti, koska se sataisi suoraan Suu Kyin NLD-puolueen laariin. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Vallan kaapanneiden sotilaiden mukaan syynä toimiin oli vaalivilppi marraskuisissa vaaleissa, minkä vuoksi maa on ”vakautettava”. Maan pankit pysyivät kiinni. Saksalainen energiayhtiö Uniper, josta Fortum omistaa enemmistön, on yksi venäläisen kaasujätti Gazpromin vetämän hankkeen rahoittajista. helmikuuta 2021 MAAILMA // UUTISET // A11 STT, Hannu Aaltonen, Jussi Lankinen, Niilo Simojoki Helsinki/Yangon • Myanmarissa armeija kaappasi maanantaina vallan maan demokraattisissa vaaleissa valitulta johdolta. Sekä maan pääkaupungin Naypyidawin että Myanmarin suurimman kaupungin Yangonin kaduilla partioi maanantaina sotilaita. EU-lähteiden mukaan rokotetoimitukset voisivat alkaa kuluvan kuun toisella viikolla. Vallankaappaus tuomittiin laajasti ulkomailla. Maan sisäinen tilanne ei hetkauta Kiinaa millään tavalla. Viime viikolla lääkeyhtiö AstraZeneca ja EU ajautuivat törmäyskurssille, kun yhtiö ilmoitti, ettei se pysty toimittamaan kuin neljänneksen niistä rokotteista, joista EU:n kanssa oli sovittu. Mahdollisuudet vaikuttaa maan tilanteeseen ovat silti vähäiset. Suu Kyi kehotti ihmisiä vastustamaan armeijan vallankaappausta. Oppositio ja ihmisoikeusryhmät kyseenalaistivat tuloksen. Sunnuntaina komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti, että AstraZeneca oli luvannut toimittaa yhdeksän miljoonaa rokoteannosta lisää EU:lle vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. RUNGROJ YONGRIT /EPA ”Suu Kyi on jo entuudestaan osoittanut sinnikkyytensä, ja kansa nyt varmasti lähtee tavalla tai toisella osoittamaan mieltään.” OLLI RUOHOMÄKI johtava asiantuntija, Ulkopoliittinen instituutti Yangonin kaduilla partioi maanantaina sotilaita. Venäjällä Navalnyin tukimielenosoituksissa otettiin sunnuntaina eri puolilla maata kiinni yli 5?300 ihmistä. Armeija puuttui peliin samana päivänä, jolloin marraskuussa valitun parlamentin oli määrä aloittaa toimintansa. Ruohomäen mukaan Myanmaria ei missään tapauksessa uhkaa eristyksiin jääminen. ”Seniorikenraalit ampuivat itseään jalkaan” MIELENOSOITTAJA piteli pidätetyn Aung San Suu Kyin kuvaa vallankaappauksen vastaisessa mielensoituksessa Myanmarin lähetystön edustalla Thaimaassa. Hän muistuttaa, ettei sotilaiden pidättämä Suu Kyi ole mikä tahansa poliitikko, vaan erityisesti myanmarilaisten enemmistö pitää häntä kansakunnan äitinä. Tietoliikenneyhteydet olivat poikki, ja puheluverkoissa oli pahoja häiriöitä. Yhteensä EU on tilannut yhtiöiltä 600 miljoonaa annosta niiden kehittämää Comirnaty-rokotetta. Armeijan mukaan maata johtaa nyt asevoimien komentaja, kenraali Min Aung Hlaing. Maan valtapuolueen NLD:n johtaja Aung San Suu Kyi pidätettiin. Yhtiöt kertoivat asiasta tiedotteessaan. Hänen mukaansa on vaikea ymmärtää Myanmarin armeijan päätöstä ryhtyä vallankaappaukseen, koska sille oli marraskuun vaalituloksesta huolimatta edelleen taattu neljäsosa parlamentin paikoista. Ruohomäen mukaan asevoimien vallankaappaus oli outo tästäkin näkökulmasta, sillä kenraalit lähtivät aikanaan avaamaan Myanmaria maailmalle päästäkseen eroon liian yksipuolisesta Kiinan taloudellisesta talutusnuorasta. Armeija lupaa järjestää vaalit ja siirtää vallan vaalit voittaneille vuoden kuluttua, kun poikkeustila on päättynyt. –?Seniorikenraalit ampuvat kyllä nyt todella itseään jalkaan, koska kansahan ei tätä hyväksy. Yhdysvallat vastustaa putkihanketta, koska katsoo sen kasvattavan Saksan ja muiden EU-maiden riippuvuutta Venäjän kaasusta liian suureksi
Suurin osa ohjelmasta koostuu esityksistä, jotka olisi nähty Kajaanissa viime kesä. Esitettävät kohteet Helsingissä ovat Alvar Aallon ateljee, Alvar Aallon kotitalo, Finlandia-talo, Kansaneläkelaitoksen päärakennus ja Kulttuuritalo. helmikuuta 2021 6 Puhelin 010 6657 205 6 Sähköposti: ks.kulttuuri@kainuunsanomat.fi Katja Mabrouk • Kajaanin Runoviikko pidetään ensi kesänä 7.–11. Hän uskoo, että lyhyet kännykkäviestit ovat opettaneet nuorille runolukutaitoa, koska he ovat tottuneet tiivistämään isojakin asioita pieneen merkkimäärään. . STT Kivioja jatkaa laulujaan Apulantajoukkueessa. Unescon maailmanperintöluetteloon on Suomesta hyväksytty tähän mennessä seitsemän kohdetta, muun muassa Vanha Rauma ja Suomenlinna. Uusi mahdollisuus viime kesänä perutuille teoksille • Kajaanilaislähtöinen Hanne Kivioja, 38, pääsi jatkoon The Voice of Finland -laulukilpailussa sunnuntaina. –?Lukumäärällisesti tapahtumia on ehkä 5–10 vähemmän, hän sanoo. KAJAANIN RUNOVIIKON taiteellisella johtajalla Kati Outisella on tunne, että runo elää nyt vahvaa kautta. Muut nykyisistä kulttuuriperintökohteista eivät enää kaikilta osin täytä maailmanperintösopimuksen kriteerejä, ja siksi ne poistetaan aieluettelosta. – Nuoret, joilla ei ole mitään käsitystä elokuvistani, tietävät, että minulta voi kysyä jotain runosta, hän sanoo. Kulttuuriperintökohteista päättää opetusja kulttuuriministeriö. heinäkuuta hieman edellisvuosia suppeammalla ohjelmalla. KULTTUURI A12 // Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Aalto halutaan Unescon maailmanperinnön aieluetteloon • Opetusja kulttuuriministeriö esittää Unescon maailmanperinnön kansalliseen aieluetteloon kolmentoista Alvar Aallon arkkitehtuuria edustavan kohteen kokonaisuutta kulttuuriperintökohteeksi. kerran pidettävän festivaalin ohjelmaa tyhjästä. Muut tuomarit eivät kääntyneet. Jyväskylässä kohteita ovat yliopiston kampus, Muuratsalon koetalo ja Säynätsalon kunnantalo. Samassa salissa ei pidetä kahta esitystä yhden päivän aikana. Näin saadaan taiteellisen johtajan Kati Outisen mukaan turvavälit pidettyä ja varmistettua, etteivät eri esityksiin menossa ja tulossa olevat ihmiset kohtaa samoissa tiloissa. Outinen ei joutunut kokoamaan 45. Festivaalilla päästään tunnustamaan myös syntejä, lupaa Kati Outinen. Suurin osa Runoviikon ensi kesän ohjelmasta koostuu esityksistä, jotka piti nähdä jo viime vuonna. Nykyisin voimassa olevan kansallisen aieluettelon kohteista luettelossa säilytetään Inarin Ukonsaari. Muita kohteita ovat Paimion parantola, Seinäjoen hallintoja kulttuurikeskus, Sunilan selluloosatehtaan asuinalue Kotkassa, Villa Mairea Porissa sekä Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko Imatralla. Kivioja esitti sunnuntaina Whitney Houstonin I Have Nothing -kappaleen. Kuudennen kerran laulukilpailuun osallistunut Kivioja sai Ääni ratkaisee -jaksossa Apulanta-muusikkojen Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin tuolit kääntymään esityksen loppuhetkillä. Kansallisesti ylläpidetään aieluetteloa kohteista, joita valtio myöhemmin esittää varsinaiseen maailmanperintöluetteloon. Näin Kivioja jatkaa kilpailussa Wirtasen ja Santapukin ohjauksessa. Kansalliseen aieluetteloon sisällytetään kohteet, joiden arvioidaan täyttävän sopimuksen valintaperusteet ja joita on tarkoitus lähivuosina esittää maailmanperintökohteiksi
– Nuoret, joilla ei ole mitään käsitystä elokuvistani, tietävät, että minulta voi kysyä jotain runosta, hän sanoo. –?Niemisen runot sopivat siihen, että istuu koronakaranteenissa kotona ja tuntuu, että tulevaisuus on viety, mutta yhtäkkiä hänen runojensa avulla mittasuhteet palaavat. Sille toivotaan nyt ensi-iltaa maaliskuun ensimmäiselle perjantaille. –?Mikä on tehokasta viruksen torjuntaa. Suurten Hollywood-ensi-iltojen jakelusta ei ole edes haaveita ennen toukokuuta. Kuhmon Talven muut tapahtumat pidetään 21.–28. Viimevuotisesta ohjelmasta mukana ovat esimerkiksi Pirkko Saision ja Marja Packalénin dokumentaarinen teos Valehtelijan peruukki, Seela Sellan omaelämäkerrallinen Ihan Seelana, Miiko Toiviaisen omakohtainen Kepeä elämäni sekä Hanna Vahtikarin ja Marzi Nymanin äitiyden kiellettyjä tunteita luotaava esitys Kuin raivo äiti. helmikuuta koronan salliessa. Nyt näkymät ovat eteenpäin yhtä sumeat kuin viime vuoden keväällä. Koistinen toivoo viranomaisilta joustavuutta. Virittäjä pitää valokuvanäyttelyn Kuhmossa ”Jos tuotantoyhtiö tekee vuodessa yhden elokuvan ja sitä ei saada levitykseen, tässä tilanteessa on alan näivettymisen riski.” MARKUS SELIN tuottaja, Solar Films. Nyt kellään ei ole varaa tehdä uusia – sen takia ihmiset pitävät esitykset vielä elossa. Ihmisyyden ja sovinnaisuuden rajoja käsittelevä installaatio pureutuu siihen, mitä tekoja ja haluja ihmiset häpeävät ja miksi. Nuoresta saakka kuvanneen Kyllösen näyttelyssä nähdään kuvia, jotka ovat syntyneet Kamarimusiikissa kuultujen tarinoiden pohjalta. –?Esitys on niin tärkeä. Uusia ensi-iltoja ei tule, jos kymmenen hengen raja säilyy, kertoo Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen. Jos elokuvasalissa on satoja paikkoja, turvavälien pitäminen on helppoa vaikka lippuja myytäisiin enemmän kuin 20. Jo runoilijan teosten nimet ovat Outisen mielestä mahtavia, kuten Lopullinen totuus. Runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen kertoo ihastuneensa Niemisen lämpimän huumorin sävyttämiin havaintoihin arjesta. Sisähuvipuistot saavat olla auki, koska ne eivät kuulu yleisötilaisuuksien piiriin, Koistinen sanoo. Tanssikoululla nähdään myös fiskarsilaisen valokuvataiteilijan Taru Samolan teos Rippituoli. Suomen suurimman elokuvateatteriketjun Finnkinon julkaisukalenterissa on maaliskuulle päivätty toiveikkaasti peräti 28 ensi-iltaa. helmikuuta 2021 KULTTUURI // A13 nä, ellei tapahtumaa olisi peruttu. Vaikka teatterisulun päättymistä voi vain arvailla, kesällä 2021 on määrä aloittaa uusia tuotantoja. Normaalioloissa taiteilijat eivät pidä esityksiään elossa paria vuotta, mutta pandemia muutti asetelman. Hän on huolissaan pienistä tuotantoyhtiöistä sekä elokuvateattereista, jotka eivät omista kiinteistöään. Saliin saa ottaa korkeintaan kymmenen asiakasta. –?Tulemme kirjelmöimään aluehallintovirastoille, perustuvatko rajoitukset tietoon niiden hyödyistä ja ehdotamme joustavampia rajoituksia. –?Meidän täytyy olla pitkämielisiä ja odottaa, sanoo Solar Filmsin tuottaja Markus Selin. Maaliskuulle on päivätty toiveikkaasti peräti 28 ensi-iltaa. Muualla rajoitukset vaihtelevat alueittain. helmikuuta Kuhmo-talossa. Runoilija Aura Nurmi pitää tiloissa lavarunoustyöpajan nuorille luotsaamansa Mun tarina -hankkeen pohjalta. Suven runoilija on Kai Nieminen Kajaanin Runoviikon Suven runoilija on tänä vuonna Kai Nieminen. Ja monta hienoa ideaa on vielä käyttämättä. Vastaavalla viikolla vuosi sitten käyntejä oli 215?500. Valitettavasti koko vuoden aikana ne uutiset eivät koskaan ole olleet hyviä, Selin sanoo. Näyttely on esillä 8. –?Jos tuotantoyhtiö tekee vuodessa yhden elokuvan ja sitä ei saada levitykseen, tässä tilanteessa on alan näivettymisen riski, Selin sanoo. –?Lavan takana olen istunut muun henkilökunnan kanssa odottamassa työvuoroa. KAJAANI DANCE -TANSSIKOULUN tiloista Raatihuoneentorin kulmalla tehdään Runoviikon olohuone, jonne ihmiset voivat tulla viettämään aikaa matalalla kynnyksellä. Runoviikolla nähdään Eero Ojalan esitys Kuun ja meidän välillä, joka on hänen toinen pitkä monologinsa Niemisen runoista. Tulossa on Kati Outisen esitys Forsströmin runoista. –?Joku kuva on syntynyt ensiyrittämällä, toisinaan ei onnistu lainkaan. –?Joka viikko voi tulla ennakoimattomia uutisia. Kun viime aikoina esillä on ollut kauheuksia, joita nuoret ovat tehneet, näytelmä tulee olemaan siihen keskusteluun aika painava puheenvuoro, Outinen sanoo. –?Tämä on tietenkin sama alalla kuin alalla. Sen ensi-iltaa on lykätty helmikuulta eteenpäin, määrittelemättömään aikaan. Performatiivisissa Rippituoli-työpajoissa osallistujat astuvat yksin installaation sisälle ja jättävät ”syntinsä” lankalaukaisimen avulla filmikameralle ja kirjallisena lukittuun lippaaseen. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. –?Hän tuo iloa ja valoa elämään ja havainnoi koko maailmaa, ihmisenä olemista. ?– Kävin katsomassa näyttelyn Helsingissä ja ajattelin, että tämä sopisi Kajaaniin ihan pirun hyvin. Taitaa olla kainuulainen luonteenpiirre tämä sumeilematon jutun veistäminen. maaliskuuta saakka. Vuosikymmenten varrella häneltä on ilmestynyt parikymmentä runokokoelmaa. –?Kyllä ne kuvataan, mitä on meinattukin, Selin sanoo. JUHA NEUVONEN STT, Kalle Kinnunen • Koronarajoitukset ovat pitäneet elokuvateatterit kiinni suurimmilla paikkakunnilla. –?Korona on iskenyt hurjalla tavalla esiintyviin taiteilijoihin. VUODEN ensimmäiset kuukaudet ovat perinteisesti olleet elokuvissakäynnin sesonkia. Olen onnellinen tästä, koska halusin tarjota myös viime kesän esiintyjille mahdollisuuden. –?Elokuvateatterien tulevaisuus alkaa riippua vuokranantajien kärsivällisyydestä. Siinä yritetään löytää uudelleen traumoille ja väkivallalle menetetty lapsuus. KAJAANIN RUNOVIIKON taiteellisella johtajalla Kati Outisella on tunne, että runo elää nyt vahvaa kautta. Kaikesta (2002). –?Uusimaa on tulppa. Teatteri on elokuvien tärkein tulonlähde. Viime torstaihin päättyneellä esitysviikolla Suomessa tilastoitiin 6?800 elokuvissakäyntiä. Kajaanilaisetkin saavat tunnustaa syntejään, Outinen sanoo. Mozartin roudarin kadonnut perämoottori ja monet muut tarinat ovat siellä kuultuja. SEN LISÄKSI, että elokuvateatterit joutuvat sinnittelemään ilman liikevaihtoa, myös kotimaisten elokuvien levittäjien ja tuottajien haasteet kasvavat. –?Jos saliin voisi ottaa 20 henkeä, elokuvateattereita avattaisiin ja ainakin pienempiä elokuvia tulisi levitykseen. Raskaiden aiheiden lisäksi Runoviikko sisältää valoa ja iloa. Runoilijana ja japanilaisen runouden kääntäjänä ansioituneen Niemisen esikoisrunokokoelma Joki vie ajatukseni ilmestyi vuonna 1971. Kuin raivo äiti -esityksen rinnalle Outinen on löytänyt kahden siskoksen, Ruusu ja Seidi Haarlan, autofiktiivisen Uusi lapsuus -näytelmän, joka paneutuu myös vanhemmuuden ja perhe-elämän kipeisiin kohtiin. Myös viime kesän Suven runoilija, suomenruotsalainen Tua Forsström on esillä festivaalilla. Sekä Koistinen että Selin muistuttavat, että elokuvateattereihin ei ole jäljitetty tartuntaketjuja. Myös Renny Harlinin ohjaama Luokkakokous 3 on valmis. Kun ensi-illat lykkääntyvät, muodostuu suma. Runoilija Eeva-Liisa Mannerin syntymän satavuotisjuhlavuotta juhlistetaan muun muassa Kajaanin kaupunginteatterin Näin sopii unohtaa -esityksellä. Kesällä nuoret saavat tehdä Kajaanissa lavarunoutta elämästään ja itselleen tärkeistä aiheista. Paradoksi on siinä, rajoitetaanko nyt niitä, joita on helpointa rajoittaa. Siellä mieleen jää yhtä ja toista. Sulku sumentaa leffa-alan näkymät Yli 30 vuotta Kuhmon Kamarimusiikissa virittäjänä työskennelleen Matti Kyllösen Kamarihulluus -valokuvanäyttely avaa Kuhmon Talvi -tapahtuman 8. Marraskuun lopussa alkaneet nykyiset yleisötapahtumia koskevat rajoitukset jatkuvat Uudellamaalla ainakin helmikuun ajan. Suomen suurimpiin tuotantoyhtiöihin lukeutuvalla Solar Filmsillä on elokuvia valmiina jonoksi asti. Runot ovat hyvin humaaneja, Outinen perustelee valintaa. Hän uskoo, että lyhyet kännykkäviestit ovat opettaneet nuorille runolukutaitoa, koska he ovat tottuneet tiivistämään isojakin asioita pieneen merkkimäärään. Käytännössä elokuvateattereita ei ole kannattavaa pitää auki. Jokunen vuosi sitten tuli ajatus, että näitä voisi yrittää lavastaa kuviksi, hän kertoo tiedotteessa. Sinne on päivätty Marvel-seikkailu Black Widow, jonka piti alun perin tulla teattereihin jo viime vuoden huhtikuussa. Seuraavana valkokankaille tulee dokumenttielokuva Karalahti. Solar Filmsillä on ensi-iltaa odottamassa myös Kjell Westö -filmatisointi Rikinkeltainen taivas sekä Kummeli-porukan komedia Kontio ja Parmas. Viime vuoden maaliskuussa piti toteutua 18 ensi-iltaa, ennen kuin koronaepidemia johti teatterien sulkemiseen
Tieverkko kytkee aina matkaja kuljetusketjut toisiinsa. Vuonna 2019 auto päätyi kierrätykseen keskimäärin vasta 21-vuotiaana. Esimerkiksi viime vuonna Lapin autokaupan myynti väheni maakunnista eniten, peräti neljänneksellä. Teiden kunnossapitoon on tulossa lisärahaa, mutta uudishankkeiden toteuttaminen vaikeutuu.. Tuoreimmat autot löytyvät Uudeltamaalta, jossa keski-ikä jää 10 vuoteen. Autoilla ajetaan pisimpään Lapissa, jossa ne poistetaan lopullisesti rekisteristä vasta 23,2-vuotiaina. Noin 90 prosenttia maan henkilöja 70 prosenttia tavaraliikenteestä kulkee yhä kumipyörillä. tammikuuta. Molemmilla väyläverkoilla hoito-, käyttöja korjausmäärärahojen osuudet kokonaispotista kasvavat. Lähes yhtä pitkään autoilla ajetaan Kainuussa. Nyt tehdyllä suunnitelmalla velkaosuus putoaa vain 600 miljoonalla eurolla. A14 // AUTO JA LIIKENNE Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Kääntäen: tänä vuonna ostettavalla autolla ajetaan vuoteen 2042 saakka. Suomessa koko väyläverkolle on kertynyt noin 2,8 miljardin euron korjausvelka. Muissa läntisen Suomen maakunnissa autojen iät asettuvat 13–13,8 vuoden aikahaarukkaan. 12-vuotisen suunnitelman tuella maan koko liikenneverkostoa on määrä viimein kehittää kokonaisuutena eli suunnata rajalliset resurssit sinne, missä niistä saavutetaan suurin hyöty. Kainuu ajaa vanhimmilla, Lappi pisimpään KOKO maan autokauppa romahti viime vuonna 16 prosenttia miinukselle. Maanteiden hoitoja käyttökulut nousevat arvion mukaan 15 miljoonalla eurolla vuodessa eli Tieliikennettä uhkaa sivuosa, kun radat vievät rahat ja huomion . Vielä vuonna 2032 velkaa on siis jäljellä 2,2 miljardia. Vastaavasti rautateiden saama potti nousee tämän vuoden 800:sta lähes 960 miljoonaan euroon vuonna 2032. Koko 12 vuoden suunnittelujakson ajan maantieliikenteelle jyvitetään reilu miljardi euroa vuodessa. Vuonna 1965 henkilöauton keski-ikä oli noin 4, mutta vuonna 2019 jo 13 vuotta. ENITEN huomiota liikennejärjestelmäsuunnitelmassa saavat maantieja rautatieliikenne. Lappilaista henkilöautokantaa vanhentaa vähäinen vaihtuvuus. Tieliikenne tulee olemaan markkinajohtaja vielä pitkään, Mäntynen toppuuttelee. Se ulottuu jokaiselle ovelle. helmikuuta saakka. –?Ongelma pakastetaan, vaikka siitä pitäisi kiireesti päästä kokonaan eroon, Jorma Mäntynen kommentoi. Nyt loppuu siltarumpupolitikointi! Poliitikoilla ja päättäjillä on paljon hyvää sanottavaa valtakunnallisesta, liikennejärjestelmäsuunnitelmasta. Vain Uudellamaalla autosta luovutaan niin, ettei 20 ikävuotta ole vielä täyttynyt. Suurimmat kehitystarpeet kohdistuvat valtateille 2,3,4,5,6,8,9,12,13,15,19,21 ja 25 sekä kantateille 40 ja 50 – käytännössä siis lähes kaikille niille väylille, joissa on eniten liikkujia ja liikennettä. Lapissa vauhti oli 1,5-kertainen. Vai saavatko. Lisäksi kiinnitetään huomiota tehostettuun talvihoitoon ja kuivatukseen, joiden merkitys korostuu ilmastonmuutoksen edetessä. Suomen vanhimmilla autoilla ajetaan Kainuussa, jossa autot ovat keskimäärin 14,2-vuotiaita. KISKOLIIKENTEEN korostettu asema näkyy väylien kunnossapitoja kehittämisrahoituksessa. Suunnitelmaan kirjatun strategisen linjauksen mukaan ”liikenneverkon korjausvelkaa lyhennetään kustannustehokkaasti kysynnän mukaan”. –?Mikään liikennemuoto ei pärjää ilman tieliikennettä. helmikuuta 2021 Kari Pitkänen • Suomalaiset tunnetusti ajavat vanhoilla autoilla. Eniten sitä on maanteillä. Selkeimmin Suomessa halutaan kuitenkin kehittää rautatieja muuta joukkoliikennettä sekä kävelyä ja pyöräilyä. Pelkästään maantieverkon pääväylien investointitarpeet kymmenen vuoden aikana ovat 2–3 miljardia euroa, suunnitelma tunnustaa. ”Korjausvelka pakastetaan”, professori Jorma Mäntynen kommentoi lausuntokierrokselle lähtenyttä liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Tieliikenteen rooli ja merkitys on alimitoitettu rautateihin verrattuna, näkee liikennejärjestelmään, kuljetuksiin ja logistiikkaan perehtynyt professori ja suunnittelutoimisto WSP:n johtaja Jorma Mäntynen. Ratojen korjausmäärärahat lähes kaksinkertaistuvat 12 vuodessa. Liikenneja viestintäministeriö lähetti suunnitelman lausuntokierrokselle 21. Pohjois-Pohjanmaallakin kirjattiin lähes viidennes vähemmän autokauppoja kuin vuonna 2019. MAANTIELIIKENNE on perusedellytys koko muun liikennelogistiikan toimivuudelle. Lausuntoaikaa on kuukausi eli 23. . Merkittäviä puutteita liikenteen sujuvuudessa, turvallisuudessa ja ympäristöhaittojen ehkäisyssä on 200 maantiekilometrillä. –?Tieja katuverkko on liikenneverkoista laajin. Vastaavasti henkilöautoliikennettä pyritään vähentämään, paljolti ympäristöperusteilla. Isoista kaupungeista ensirekisteröinnit laskivat viime vuonna vähiten Kajaanissa (–4,2 prosenttia) ja Tampereella (–9,8), eniten Rovaniemellä (–26,0), Raumalla (–23,8) ja Oulussa (–20,8). Sitä seuraavat Varsinais-Suomi (12,1), Pirkanmaa (12,5) ja Kanta-Häme (12,7). Se ulottuu vuosille 2021–2032. Mutta kuinka vanhoilla. HENKILÖAUTON romutusikä Suomessa on noussut 2000-luvulla kolme vuotta. RAHOITUKSISTA tullaan jatkossakin käymään kovia vääntöjä. –?Kokonaisnäkökulma on pahasti vääristynyt. ERIIKA AHOPELTO/AAMULEHTI Kari Pitkänen • Vihdoinkin pitkäjänteisyyttä! Kerrankin uskalletaan ottaa Ruotsista mallia
Varmista erityisesti valojen, kaikkien ikkunoiden ja taustapeilien puhtaus. ”Korjausvelka pakastetaan”, professori Jorma Mäntynen kommentoi lausuntokierrokselle lähtenyttä liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. RATAVERKON peruskorjaustarpeita on muun muassa osuuksilla Helsinki–Riihimäki–Tampere, Turku–Uusikaupunki, Tuomioja– Raahe, Oulu–Tornio sekä Tampere–Jyväskylä. Normaalien ratahankkeiden lisäksi maahan havitellaan uusia nopeita raideyhteyksiä maakuntakeskusten välille. • Liityntäpysäköintiin valtion verkolla 2–5 M €/v. UUDET nopeat raideyhteydet eli Suomi-rata (pääradan Helsinki– Tampere-osuus), Turun tunnin juna ja itärata maksaisivat yhteensä suunnilleen yhtä paljon kuin uudet hävittäjät eli noin kymmenen miljardia euroa. Lähde: Liikenneturva Näin varmistat näkyvyyden talvikeleissä NINA MÖNKKÖNEN MUISTILISTA 85 vuotta. Pääradalta pääsee kentälle viidessä minuutissa vaihtamalla junaa Vantaalla. Varmista, että auton takavalot ja mahdollisen perävaunun valot palavat talvihämärässä. Se ehkäisee lasien jäätymistä ja huurtumista ja helpottaa auton puhdistamista lumesta. JUURI NYT SKODA Tieliikennettä uhkaa sivuosa, kun radat vievät rahat ja huomion . KARI PITKÄNEN TÄSTÄ ON KYSE Rahaa pienempiinkin hankkeisiin • Vuosina 2021–2032 liikennemäärä rahoja jyvitettäi siin myös näihin kohteisiin: • Maantieverkon liikenne turvallisuuskohteisiin kuten tie ja liittymäjärjestelyihin 5–10 miljoonaa euroa vuodessa. 5 Kytke auton varsinaiset ajovalot päälle, jos huomiovaloautomatiikka ei sitä tee. Ne pyritään toteuttamaan hankeyhtiöiden kautta, ja niiden rahoitukset käsitellään erillisinä. –?Nyt pitäisi pohtia, mitä koronan jälkeen tapahtuu työlle, etätyölle ja lentämisen tarpeelle. Monet työt hoidetaan jatkossa Teamsilla tai muilla etäyhteyksillä. helmikuuta 2021 AUTO JA LIIKENNE // A15 keskimäärin 271 miljoonan euron vuositasolle. Rata kulkisi suurelta osin tunnelissa. Teiden kunnossapitoon on tulossa lisärahaa, mutta uudishankkeiden toteuttaminen vaikeutuu. Se vähentää kosteuden kertymistä sisätiloihin ja auton huurtumista ja jäätymistä. 2 Aloita katolta ja puhdista auto huolellisesti lumesta ja jäästä. Vuoden 1936 Monte Carlo -ralliin osallistui ensimmäinen Skoda-malli, Popular Sport Roadster. Ratapihoja pitäisi päästä korjaamaan Tampereella, Oulussa ja Kokkolassa. • Yksityistieavustuksiin 25 M €/v (vuodesta 2023 lähtien). MAANTIELIIKENNE on perusedellytys koko muun liikennelogistiikan toimivuudelle. Suomi-rata-hanke nimittäin sisältää 2,7 miljardia maksavan Lentoradan Pasilasta Helsinki– Vantaalle ja edelleen Keravalle. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. 6 Huomioi, että poliisi voi sakottaa puutteellisesti lumesta putsatun auton kuljettajaa, koska auto ei tuolloin täytä ajoneuvolain vaatimuksia. ?Tuskin ihmiset enää jonottavat junien asemalaitureilla päästäkseen tunnin palaveriin Helsinkiin. Liikenteen välityskyvyn kannalta suurimmat haasteet kohdistuvat päärataan Helsingin ja Tampereen sekä pohjoisessa Ylivieskan ja Oulun välillä, koko Helsingin ja Turun väliselle radalle sekä väleille Kontiomäki–Oulu ja Kontiomäki–Iisalmi–Ylivieska. . Autolla ajettiin toiseksi alle 1,5-litraisten luokassa. Valtio valmistautuu vaikka laittamaan haja-asutusalueiden asvalttia rullalle: ”Erikseen määritellyissä tilanteissa väyläverkon palvelutasoa voidaan myös laskea vastaamaan vähenevää tarvetta”, suunnitelma toteaa. SILJA VIITALA / ARKISTO – KOKO raideliikennettä pitäisi käsitellä kokonaisuutena sekä henkilöettä tavaraliikenne huomioon ottaen, professori Jorma Mäntynen sanoo. 1 Esilämmitä autoa pakkaskeleillä 1–2 tuntia. Hän ihmettelee myös, miten lausuntakierrokselle päätynyt liikennejärjestelmäsuunnitelma ei ole huomioinut mitenkään korona-ajan opetuksia. • Kävelyn ja pyöräilyn edistä miseen katuverkolla 30 M €/v (vuodesta 2025 lähtien).. Hyödynnä myös takalasin lämmitystä. • Maanteiden pikkuparannuk siin 46 M €/v. • Tasoristeysturvallisuuden parantamiseen 15–20 M €/v. • Raakapuun kuormaus paikkojen parantamiseen 2–5 M €/v. Esimerkiksi tavaraliikenne on pysynyt koronasta huolimatta lähes ennallaan, mutta henkilöliikenne vähentynyt selkeästi. Nopeat junat hyödyttäisivät lähinnä työmatkalaisia ja Helsinki–Vantaan lentokentän käyttäjiä. –?Hankkeet ovat valtavan isoja, ja ne on eriytetty muusta raideliikenteen kehittämisestä. 3 Kopistele lumet kengistä ja vaatteista, kun istut sisälle autoon. 4 Ohjaa ensin voimakkain lämmitys tuulilasille ja etusivulaseille, jotta lasit pysyvät koko ajan auki. • Kävelyä ja pyöräilyä edistä viin kohteisiin valtion verkolla 10 M €/v. JORMA MÄNTYNEN ei kuitenkaan ole vakuuttunut keskelle pääkaupunkiseutua vedettävän uuden ratalinjan tarpeellisuudesta. Minusta koko raideliikennettä pitäisi käsitellä kokonaisuutena ja sekä henkilöettä tavaraliikenne huomioon ottaen, professori Mäntynen sanoo. Toisen maailmansodan jälkeen Skodat kunnostautuivat alle 1?300-kuutioisten luokassa, jossa Octavia TS saavutti kolme peräkkäistä luokkavoittoa 1961–1963. –?Minä olin yhden lentoradan avajaisissa jo vuonna 2015
Ota yhteyttä myyjääsi! Opiskelu Varaa 3.2. 050 438 2831 Kuhmolainen Eine Kotamaa, p. Kainuun Sanomat Sanna Kiiveri-Haverinen, p. 050 438 0786 Ylä-Kainuu Titta Toivanen, p. MOLIIS MUISTUTTAA , että painin harrastajamäärä Suomessa oli jo ennen koronaa verrattain pieni. Juntta oli jo aiemmin varannut Kajaanihallin varmuuden vuoksi myös lauantaille 4. Syksyllä Juntan oli tarkoitus perustaa tyttöjen oma harrastajaryhmä parin vuoden tauon jälkeen, mutta se ei toteutunut. Kainuun Sanomien, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun yhteinen teemalehti tavoittaa nykyiset ja uudet asiakkaasi koko Kainuun alueelta. Painin perusolemuksesta johtuen turvavälejä ei ole mahdollista pitää, lähikontakteja kertyy, eikä koronasuojana ole varusteitakaan. –?Eniten kuitenkin pelkään, miten korona ja sen tuoma epävarmuus vaikuttaa niihin painijoihin, jotka ovat viimeisillä juniorivuosillaan tai vaihtamassa senioreihin. Korona-aikana seuran painijaporukasta on pudonnut neljäsosa pois, Moliis kertoo. Igor Mykhailov (kyydissä) ja Veetu Peltoniemi saivat siirtää kisahaaveensa ensi syksyyn.. Leiritystoiminta pyörii tälläkin hetkellä painin valtakunnallisessa valmennuskeskuksessa Kuortaneella, mutta muualla maassa on hiljaista, Moliis kertoo. VAIKKA SM-painit olisi väännetty ilman yleisöä, kuten suunnitelmissa oli, paikalle Kajaanihalliin olisi Moliisin mukaan tullut vähintään 200 henkilöä. Kajaanin Juntan hallitus päätti, että U15ja U20ikäluokkien kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisoja ei järjestetä Kajaanissa 10. mennessä! Teemu Määttä PAINI • Koronavirus on puraissut painia kipeästi. Kisahaaveet siirtyvät kauas syksyyn PARIVOIMAHARJOITTEET ovat tulleet Kajaanin Juntan painijoille tutuiksi, kun kisoihin ei ole päästy. 050 433 0153 Kainuun Sanomat Saija Utriainen, p. –?Onhan tuollaisessa aina riskinsä. ”Särkymävaraa” ei ole ollut. –?Tulee varmasti helposti mieleen, pitäisikö alkaa satsata vaikka opintoihin. –?Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari otti asiaan kantaa toteamalla, että ”ei kilpailun järjestämistä ole kriminalisoitu, mutta täysin järjetöntä se kyllä olisi”, Juntan puheenjohtaja Pekka Moliis kertoo SM-tapahtumaan viitaten. huhtikuuta. SM-tapahtuman hakemista Kajaaniin vauhditti Moliisin mukaan merkittävästi se, että kotikisoihin on osallistumassa puolenkymmentä seuran omaa painijaa. Kajaanin Juntta ei järjestä nuorten SM-paineja vielä huhtikuussa. –?Olemme painottaneet, ettei harjoituksiin tulla yskimään, pärskimään tai toipilaana. URHEILU A16 // Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Epidemiatilanteen takia myös lajin harrastusja leiritystoiminta ovat olleet pysähdyksissä eri puolilla maata pitkiäkin jaksoja. Seura perustelee ratkaisua koronatilanteella, joka näyttää eri puolilla Suomea riskialttiilta kevättäkin ajatellen. –?Monilla alueilla, myös isoissa painikeskuksissa, on ollut lappu luukulla harjoittelunkin suhteen pitkiä aikoja. –?Ja kun tähtäin on SM-kisoissa, se sitouttaa porukkaa harjoittelemaan ja myös jatkamaan lajin parissa. syyskuuta. Ihmettelenkin suunnattomasti, jos tänä keväänä painitaan Suomessa kilpaa. Normaalisti Juntan toiminnassa on ollut vuodenvaihteen tienoilla mukana noin 70?–?80 harrastajaa. Hän kuvailee lajin tilannetta ”sekavaksi”. Saat siis neljä lehteä yhden hinnalla! Täydennä printtinäkyvyytesi digissä, jolloin saat lisää kiinnostuneita silmäpareja tuotteillesi ja palveluillesi. Meidän urheilijat ovatkin paiskineet hommia hyvin. 050 315 5849 Sotkamo-lehti Miia Väisänen, p. Kilpailuja on muutenkin ollut lajissa tarjolla todella vähän viimeisen vuoden aikana. Kilpaileminen on Moliisin mukaan painissa korostuneen tärkeässä asemassa, ja nykyisessä pattitilanteessa riskinä on, että etenkin pienimmät harrastajat hakeutuvat muiden lajien pariin. –?Mikään seura ei uskalla järjestää kisoja tällä hetkellä. –?Painiliitolta ei ole vielä tullut lopullista vahvistusta kisojen uudesta ajankohdasta, mutta alustavasti sieltä sanottiin, että tämä (4. Virallisia kilpailuja on järjestetty viime maaliskuusta lähtien Suomessa todella vähän, yhteensä vain neljät. helmikuuta 2021 6 Urheilutoimittajat: Pekka Pajala 010 665 7232 6 Teemu Määttä 010 665 7228 6 Sähköpostit: ks.urheilu@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Kätevimmin tavoitat asiakkaasi mainostamalla. Kyseinen porukka koostuu kilpailijoista ja näiden taustajoukoista sekä tuomareista ja talkooväestä. Tätä ohjeistusta onkin noudatettu hienosti, Moliis kiittelee. Monilla tavoitteet ovat siirtyneet kisojen peruuntumisen takia, eikä kaikkialla Suomessa pääse kunnolla treenaamaankaan. 040 751 1749 Julkaistaan ti 9.2. syyskuuta) on hyvä ratkaisu, Moliis taustoittaa. Nyt peruttujen ja siirrettyjen tapahtumien listalle on tullut lisäys Kainuusta. Seura toivoo koronatilanteen tuolloin sallivan nuorten SMpainien järjestämisen. JUNTTA ON PITÄNYT kotisalillaan tiukasti kiinni terveysturvallisuudesta
Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. PARIVOIMAHARJOITTEET ovat tulleet Kajaanin Juntan painijoille tutuiksi, kun kisoihin ei ole päästy. 050 433 0153 Kainuun Sanomat Saija Utriainen, p. Kukka ehti pelata Hokissa 14 ottelua tehoin 0+1. helmikuuta. Hyökkääjä Eetu Kukka ja jääkiekon Mestiksessä pelaava Kajaanin Hokki ovat purkaneet kuluvaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen. Ota yhteyttä myyjääsi! Liikenne Varaa 10.2. 050 438 2831 Kuhmolainen Eine Kotamaa, p. Igor Mykhailov (kyydissä) ja Veetu Peltoniemi saivat siirtää kisahaaveensa ensi syksyyn. Klemetti tekee Malmössä ensiesiintymisensä Suomen Amaajoukkueessa. Aika tasaista suorittamista, Klemetti arvioi pelaamistaan. Hyökkääjä Eetu Kukka ei jatka Hokissa KAJAANIN JUNTTA. Kainuun Sanomien, Kuhmolaisen, Sotkamo-lehden ja Ylä-Kainuun yhteinen teemalehti tavoittaa nykyiset ja uudet asiakkaasi koko Kainuun alueelta. Jalosella oli kerrottavanaan iloisia uutisia: 21-vuotias Kuopion KalPan laitahyökkääjä on valittu Leijonien kokoonpanoon kauden kolmanteen EHT-turnaukseen, joka pelataan Ruotsin Malmössä 11.?–?14. –?Onhan sitä tullut aina mietittyä, että jos joskus pääsisi kokeilemaan maajoukkueessa miesten tasolla. Kainuun Sanomat Sanna Kiiveri-Haverinen, p. Sen myötä on tullut tehopisteitäkin, ja nehän tuovat aina pelaamiseen lisäbuustia. Suomen vastustajat Malmön EHT-turnauksessa ovat Tshekki, Venäjä ja Ruotsi. Valmennus on varmasti huomannut, että minuun voi luottaa ja minut voi laittaa kentälle eri tilanteissa. 050 315 5849 Sotkamo-lehti Miia Väisänen, p. mennessä! Teemu Määttä JÄÄKIEKKO • Viime viikolla Aleksi Klemetti oli pelaamassa Call of Duty -konsolipeliä kotonaan Kuopiossa, kun hänen puhelimensa pirahti soimaan. Puhelu Jukka Jaloselta yllätti Aleksi Klemetin KUKI-KASVATTI Aleksi Klemetti pääsee debytoimaan Leijonissa. helmikuuta 2021 URHEILU // A17 Kätevimmin tavoitat asiakkaasi mainostamalla. 040 751 1749 Julkaistaan ti 16.2. –?Ennen kauden alkua Leijoniin pääsy ei vielä ollut selkeä tavoitteeni. Hokin tiedotteen mukaan sopimus purettiin yhteisymmärryksessä. Soittajaksi paljastui Jukka Jalonen, Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja. Tiesin kuitenkin, että jos pelaan hyvin, niin kyllä se huomataan maajoukkueessakin. Klemetin lisäksi Leijonissa debytoivat HIFK:n Anton Lundell ja SaiPan Santeri Virtanen. Vaasan Sportin sopimuspelaajat Niko Kuiri, Lari Heikkinen ja Eemeli Ylitalo ovat palanneet Hokin harjoitusvahvuuteen. –?Hyvin on mennyt. Se on Kuhmon Kiva HT:n kasvatille palkinto hyvin sujuneesta alkukaudesta Liigassa. KLEMETTI ON PELANNUT kuluvalla kaudella 30 liigaottelua ja kerännyt tehopisteet 8+12=20. Kännykän ruudulla näkyi tuntematon numero. Tämän kuultuaan Klemetti jätti pleikkarin tahkoamisen oitis sikseen. Hyökkääjä Kristian Kankaan sopimus päättyi vuodenvaihteeseen. Saat siis neljä lehteä yhden hinnalla! Täydennä printtinäkyvyytesi digissä, jolloin saat lisää kiinnostuneita silmäpareja tuotteillesi ja palveluillesi. Nyt se toteutuu, ja fiilikset ovat hienot, Klemetti kertoo Kainuun Sanomille. –?Kauden edetessä olen saanut yhä enemmän vastuuta ja peliminuutteja. 050 438 0786 Ylä-Kainuu Titta Toivanen, p. He olivat Hokin mukana jo maanantai-illan treeneissä
www.kotilappi.. Rahasummiltaan isoimpiin kauppoihin kuuluvat Dominik Szoboszlain siirto Salzburgista Leipzigiin, Said Benrahmanin siirto Brentfordista lainalle ja pysyvästi West Hamiin, Sebastien Hallerin siirto West Hamista Ajaxiin sekä Amad Diallon tulo Atalantasta Manchester Unitediin. Sovittujen töiden peruuntuminen aiheutti yrittäjälle tulonmenetyksiä. Tarjoamme mielenkiintoisen, vaikuttavan ja monipuolisen näköalapaikan seudulla ja lehdessä, joissa eletään vahvaa kehittämisen aikakautta. – pe 5.2. Urheilijat liikkuvat koronakuplassa, kuten ovat tehneet koko kauden. Hiihtoliitto ja hieroja Helynen pääsivät sopuratkaisuun • Hiihtoliitto ja hieroja Kerttu Helynen ovat päässeet sopuun kiistassa, jossa Helynen peräsi oikeuksiaan viime kauden alussa peruttujen töiden osalta. Saat taaksesi myös koko SLP Media -konsernin ja mediaverkoston ammattilaisten tuen. Mediatalo tarjoaa mielenkiintoisen ja innostavan työskentely-ympäristön jo yli 150 alansa ammattilaiselle. helmikuuta sprintillä alkavia MM-hiihtoja. 113) Rosa Pohjolainen Suomi 4. –?MM-joukkue valitaan SMhiihtojen jälkeen sunnuntaina. Helynen on vetänyt kanteensa pois Helsingin käräjäoikeudesta. Nykyisen päätoimittajamme siirtyessä eläkkeelle haemme PÄÄTOIMITTAJAA jatkamaan lehden perinteitä ja voimakasta digitaalista uudistustyötä. Myös isot ja työllistävät teollisuusja liikennehankkeet ovat etenemässä. Nyt kannattaa tutustua ja tilata! PÄÄTOIMITTAJAKSI TAIVAAN TULIEN MAISEMIIN SLP-konserni on digitaalisten mediasisältöjen julkaisuun, sanomalehtien kustantamiseen, painamiseen ja jakeluun erikoistunut mediayhtiö, joka kustantaa yhteensä 14 säännöllisesti ilmestyvää mediaa. helmikuuta hiihdettävään Nove Meston cup-viikonloppuun Tshekissä, ja ensi viikonloppuna Ruotsin Ulricehamnissa kisaavat sprinttihiihtäjät. Arvostamme erityisesti kokemusta ja näkemystä digisisältöjen kehittämisestä sekä hyviä sosiaalisia taitoja, joita tarvitset niin esimiestyössä kuin sidosryhmien ja yhteistyökumppaneiden kanssa toimiessasi. Päätoimittaja osallistuu myös konsernin yhteiseen kehittämiseen ja tekee tiivistä yhteistyötä sisarmedioiden päätoimittajien kanssa. Nyt tarvitsemme sinun osaamistasi tule meille töihin! Koti-Lappi on Kemijärvellä, Sallassa, Savukoskella ja Pelkosenniemellä ilmestyvä, alueensa johtava media ja joka kotiin jaettava paikallinen lehti, jolla on pitkät perinteet ja katse tiukasti tulevaisuudessa. Seutukunta on juuri kääntynyt muuttovoittoiseksi. 040 701 1840. Rovaniemeläinen Helynen hieroi hiihtäjiä viiden kauden ajan. MM-kisoihin valmistautumisen aikatauluja sekoitti myös Pyhäjärven SM-hiihtojen siirtyminen viikolla. helmikuuta. Pääset työskentelemään myös ainutlaatuisen kauniissa ympäristössä Lapissa. helmikuuta: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Arttu Mäkiaho Jääkiekko KHL Barys Nur-Sultan–Avtomobilist Jekaterinburg 2–3 (1–2, 1–0, 0–1), Traktor Tsheljabinsk–Ak Bars Kazan 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) Torpedo Nizhni Novgorod–Kunlun Red Star 3–0 (0–0, 0–0, 3–0), Moskovan Dinamo–Pietarin SKA 2–0 (0–0, 0–0, 2–0) Sarjakärki: Länsilohko: 1) Moskovan TsSKA (51 ottelua) 77 pistettä, 2) Pietarin SKA (52) 70, 3) Lokomotiv Jaroslavl (52) 71, 4) Moskovan Dinamo (52) 69, 5) Jokerit (49) 59. Lähteistä riippuen heidän siirtosummansa ovat suunnilleen 20–25 miljoonaa euroa. Münchenin lentokentältä ajaa Oberstdorfiin hyvällä kelillä runsaassa kahdessa tunnissa. Hänellä oli sormet vahvasti pelissä, kun Matti Heikkinen vertyi Lahden 2017 MM-hiihdoissa 50 kilometrillä pronssivireeseen aiemmin vaisusti sujuneiden kisojen päätteeksi. Päävalmentaja uskoo, että MMkisoihin valitaan 8–10 naishiihtäjää ja saman verran miehiä. Talven merkittäviin lainapesteihin kuuluvat muun muassa Manchester Unitedin Jesse Lingardin siirto West Hamiin, Martin Ödegaardin tulo Real Madridista Arsenaliin ja Moussa Dembelen suuntaaminen Lyonista Atletico Madridiin. Itälohko: 1) Ak Bars Kazan (52) 82, 2) Avangard Omsk (52) 71, 3) Metallurg Magnitogorsk (51) 69, 4) Salavat Julajev Ufa (53) 69, 5) Avtomobilist Jekaterinburg (52) 61.. Suomalaiset leireilevät MM-kisamaisemissa viikon verran ennen kisojen alkua. verkkosisältömme ja näköislehtemme ovat vapaasti luettavissa Uutisten viikon aikana maanantaista perjantaihin. Maastohiihdon maajoukkue perui Helyseltä viime kaudeksi sovitut työt lokakuussa 2019. –?Tshekin kisat ovat niin lähellä MM-kisoja, että siinä on riskinsä, jos tulee karanteeneja, Pasanen kertoi Falunista, jonne Ulricehamniin jatkavat suomalaiset jäivät harjoituskuplaan. Jos olet jo hankkinut osaamista journalismin saralla ja haluat kehittyä itse ja samalla kehittää media-alaa tämä voisi olla sinun paikkasi. Summat ovat kaukana viime kesästä, jolloin nähtiin lähemmäs 15 vähintään 40 miljoonan euron siirtoa. Hiihtolajit HELSINKI. Meillä päätoimittaja osallistuu tiiviisti yksikkönsä toimituksen työhön johtaen, ohjaten ja itsekin sisältöjä tuottaen. Tehtävä alkaa huhtitoukokuussa tai sopimuksen mukaan. Özil jäi tällä kaudella Arsenalissa ilman vastuuta. Koti-Lappi on myös alueensa kuntien, elinkeinoelämän ja muiden tahojen keskeinen tiedotus-, ilmoitusja mainosmedia. STT, Kaija Yliniemi HIIHTO • Falunissa hiihdetty maailmancupin kisaviikonloppu oli osalle suomalaishiihtäjistä viimeinen kansainvälinen kunnonmittari ennen suomalaisittain 25. Lisätietoja tehtävästä antaa liiketoimintajohtaja Henri Mattinen, p. Ihmistä lähellä olevan paikallislehtityön ohella seutukunta tarjoaa runsaasti journalistisia haasteita, mielenkiintoisia sidosryhmäyhteistyöja kehittämismahdollisuuksia aktiiviselle ja innostuneelle toimijalle. Hiihtoliitto ilmoitti maanantaina, etteivät suomalaiset osallistu 20.–21. Jalkapallon suurseurat vahvistivat rivejään maltillisesti Alppihiihto GARMISCH-PARTENKIRCHEN. Muun muassa koronaviruspandemia ja brexit-rajoitukset ovat vaikuttaneet siihen, että monet Englannin Valioliigan seuroista ovat pitäneet rahanyörinsä tiukalla. Suomalaishiihtäjien MM-valinnat ratkeavat ensi viikon sunnuntaina • Jalkapallon suursarjojen talven siirtoaika kaarsi maanantaina kohti maalia moniin muihin vuosiin verrattuna hiljaisena. –?Kotimaassa tehdään koronatestit ennen lähtöä, ja Saksassa koronakupla alkaa lentokentältä, Pasanen kertoi ja valotti kysyttäessä, ettei esimerkiksi ajomatkan aikana voi pysähtyä huoltoasemille vessatauoille. Kustannus www.slpkustannus.. Naisten maailmancup, supersuurpujottelu: 1) Lara GutBehrami Sveitsi 1.17,37, 2) Petra Vlhova Slovakia jäljessä 0,28 sekuntia, 3) Tamara Tippler Itävalta –0,74, 4) Kajsa Vickhoff Lie Norja –0,88, 5) Corinne Suter Sveitsi –1,11, 6) Ester Ledecka Tshekki –1,13. helmikuuta: Naiset: Anni Alakoski, Jasmi Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä Miehet: Juuso Haarala, Joni Mäki, Verneri Suhonen, Lauri Vuorinen Mäkihyppy: Naiset, Itävallan Hinzenbach 5.–7. Sen jälkeen olemme pari päivää kotona ja jatkamme Oberstdorfiin, Pasanen kertoi. SM-kisat oli määrä kilpailla ensi viikonloppuna, mutta kun Ulricehamn vaihtui tammikuusta helmikuulle, SM-kisat työntyivät lähemmäs MM-hiihtoja ja ne kisataan 12.–14. Hakemuksen ja CV:n voit toimittaa 28.2.2021 mennessä liiketoimintajohtaja Henri Mattiselle osoitteeseen henri.mattinen@slpmedia.fi. helmikuuta 2021 Uutisten viikolla ma 1.2. Päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan Nove Meston jääminen väliin liittyy terveysturvallisuuteen ja aikatauluihin. A18 // URHEILU Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Özilin tavoin Saksan paidassa MM-kultaa 2014 juhlinut Sami Khedira puolestaan siirtyy Juventuksesta kotimaansa Herthaan. Suomen joukkueet pohjoismaisten lajien maailmancupeihin: Maastohiihto, Ruotsin Ulricehamn 6.–7. helmikuuta: Antti Aalto, Niko Kytösaho Yhdistetty, Saksan Klingenthal 5.–7. Maailmancupin kokonaiskilpailun pistetilanne: 1) Vlhova 989, 2) Gut-Behrami 947, 3) Michelle Gisin Sveitsi 807,... Neljän tunturikeskuksen, neljän kansallispuiston ja yhden luonnonpuiston alueen matkailu on kehittynyt voimakkaasti. helmikuuta: Susanna Forsström, Julia Kykkänen, Jenny Rautionaho Miehet, Saksan Klingenthal 5.–7. Helysen oli määrä kiertää hiihtäjien mukana leireillä ja maailmancupin kisoissa. Koronakuplan takia kotiin jääviä varahiihtäjiä ei voi käyttää. Viikonloppuna Falunissa jalkaansa loukanneen Kerttu Niskasen tilanteesta Pasanen ei halunnut kertoa lisätietoja, koska kyse on urheilijan terveystiedoista. Hiljattain nähtiin myös saksalaistähti Mesut Özilin siirto turkkilaiseen Fenerbahceen
Antamalla toivoa, valoa ja ratkaisuja laadukas journalismi lunastaa paikkansa myös vaikeina aikoina.. Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Vaimoni opiskelee ja meillä on viisi lasta. Lapset antavat minulle paljon voimaa, ja tietenkin vaimoni.” Jussi Luomuviljelijä Kyllä minä selviän Uutismedian tehtävä ei ole vain kertoa viimeisimpiä uutisia. Sen tehtävä on myös tarjota erilaisia näkökulmia, vertaistukea, ikkunoita ihmisyyden eri muotoihin jokaisessa arkipäivässä. Kunpa kaikki pitäisivät. helmikuuta 2021 // A19 ”Luomuviljely teetättää paljon työtä, mutta pidän sitä mielekkäänä. Ei sitä aina ymmärrä, miten kaikesta selviää, ja kuitenkin selviää
Liturgina Pirkko Hänninen, saarna Antti Björklund. Tilaisuudessa huomioimme turvaohjeistukset. Kainuun Museo, Asemakatu 4: Ti klo 12–16, ke klo 12–19. Yhteisvastuukeräys alkaa. Ystävänpäivä askartelua, Turinatupa, Akkoniementie 9, ti klo 12–14. a) Sydänfilmi, b) sydänläpän tulehdus, c) sydänpussi. Olemme omakotija rivitalojen kattoremontteihin erikoistunut pohjoissuomalainen perheyritys, joka haluaa pitää suomalaiset kodit kunnossa. Kertomus ajalta miljardien vuosien takaa, jolloin ensimmäiset vuoret syntyivät. Paltamo Lähiliikkuja -ryhmä Paltamo, Paltamon kuntosali, vaarankyläntie 3, ti klo 11–11.45. Tervetuloa Hyvän Mielen Kulmaan, sunnitellan yhdessä kevätkauden tapaamisia. Honkkarin seniorit, biljardin peluu, Honkkari, Honkirämeentie 10, ti–ke klo 11–14. Sanan ja rukouksen ilta. Luennoitsijana Jouko Malinen. Ennen minä juoksin pakoon Rajaton ryhmien valokuvanäyttely, Rajaton -ryhmien valokuvanäyttely ikääntyneiden kokemasta lähisuhdeväkivallasta selviytymisestä, vertaistuesta ja omien rajojen löytämisestä kuvin ja sanoin. Läheinen voi osallistua Muistikerhoon, jossa aiheena aivojumppa. Millä vuosisadalla New York sai nykyisen nimensä. Puolanka Sana ja rukous, Helluntaisrk, rukoushuone, Ouluntie 16, ke klo 18. Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, Vapaa pääsy. klo 10 Jumalanpalvelu seurakuntakeskuksen kirkkosalissa. YLEINEN SEURAKUNTATYÖ: Su 7.2. Viime vuoden aikana kirkon jäseneksi liittyi reilut 18 100 henkilöä. a) 1600-, b) 1700-, c) 1800-luvulla. Mikä oselotti on. klo 10 liturgia la 6.2. klo 10 liturgia SEURAKUNTIEN UUTISIA TIESITKÖ. a) Antaudun, b) Meidän tulevat päivät, c) Toisenlainen tie. Rukoillaan ajankohtaisten asioiden ja tapahtumien puolesta. 050 431 5778, ulla.kuusisto@evl.fi tai Riikka Pursiainen p. Kuhmo Kuhmo-talo, Koulukatu 1: Ti–ke klo 9–18. Tervetuloa maksuttomaan digiopastukseen! Tarjolla henkilökohtaista opastusta älypuhelimen, tietokoneen ja tabletin käyttöön sekä ongelmatilanteiden selvittämiseen. Jemina, Lumi, Aamu NIMIPÄIVÄT MIETE Ihmisen pitää kiittää vikojaan ja tuntea vähän pelkoa lahjojensa edessä. Kansanlähetys, Sammonkatu 5, ti klo 17–18. Ke 10.2. Katsottavissa kahden viikon ajan (www.facebook.com/sotkamonseurakunta/videos). Mikä voitti viikonloppuna käsipallossa miesten MMkultaa. Yhteydenotot Ulla Kuusisto p. Sotkamon Klubi, Sotkamon Työväentalo, Akkoniementie 3, ti klo 12–13.30. Vertaisryhmä 70 v tai alle, jolla on arkea haittaavia muistihäiriöitä tai lievä muistisairaus. Mikä on Lauri Tähkän sooloalbumi. Rukoushetki, Kainuun ev.lut. klo 19 Raamattuluento. Tunturin tarina, ke klo 15.30. Kirkosta eroaminen hidastui. Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2: Ti–ke klo 10–19. Kansanlähetys, Sammonkatu 5, ti klo 18. Nuorten Soffaraamis, Kainuun ev.lut. ELOKUVAT Elokuvateatteri Pajakkakino, Rajakatu 56: Tunturin tarina(S), ti klo 18. KUOROT: Lapsikuoro torstaisin 16.3017.30 srk-salissa. Dokumentti vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Suomussalmi Muistikerho ja Kun muisti muuttuuryhmä muistiperheille, Ämmänsaaren seurakuntakeskus, Kirkkokuja 1, ke klo 12–13.30. Raamatun sanoma selkeämmäksi, kysellen ja keskustellen. Hyvän Mielen keskiviikko, Sotkamon Mielenterveyden tuki ry., Kainuuntie 17 A 1, ke klo 9.30–11. klo 10 alkaen jumalanpalveluksella, jonka jälkeen oppitunteja srk-salissa. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat vain puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Olemme omakotija rivitalojen kattoremontteihin erikoistunut pohjoissuomalainen perheyritys, joka haluaa pitää suomalaiset kodit kunnossa. www.sotkamonseurakunta.fi Hyrynsalmi TAPAHTUMAT: Jumalanpalvelukset striimataan, jotka ovat nähtävillä seurakunnan kotija facebook-sivuilla. Honkkarin kuntosali, Honkkari, Honkirämeentie 10, ti–ke klo 11–14. a) 0,7, b) 1,3, c) 1,9 miljardin. 5. MUSIIKKITYÖ: Pe 5.2. Laula mukana. Kirkkoherranvirasto: p. Yhteisvastuukeräyksen aloitus. 050 068 1443, erkki.tuovinen@ evl.fi; Merja Heikkinen, p. Jätä tapahtumatieto sekä nettiin että lehteen arkisin vähintään kaksi päivää ennen tapahtumaa ja maanantain lehteen viimeistään torstaina verkossa osoitteessa: kainari. Eläimet, kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. Ohjelmassa kävely talvibingon merkeissä, kokoontuminen Koulukankaan salin edessä. Taloustoimisto: Erkki Tuovinen p. Johanneksenkulma, Kainuuntie 18: Ti–ke klo 10–16. 8), Jorma Sutinen. Nuorille suunnattu raamattupiiri. Kollodiumin kosketus, Valokuvaajamestari Pekka Homasen lasinegatiivikuvia. Diakoniavastaanotot toimivat puhelimen ja sähköpostin välityksellä maanantaista keskiviikkoon, avustuspalaverit torstaisin. Kun muisti muuttuu ryhmään voi tulla omainen muistipulmia potevan läheisensä kanssa. Kysy tarjous kattoremontista: 0400 978 550 tai: www.sanerall.fi MENOT TÄNÄÄN JA HUOMENNA Sotkamo KUOLLEET: Seppo Eemeli Mähönen 72 v., Yrjö Kalevi Saarela 65 v., Inkeri Aliisa Korhonen 100 v., Eeva Kyllikki Mannermaa 74 v. Kirkkoon kuului vuoden 2020 lopussa noin 3 743 000 henkilöä, mikä tarkoittaa 67,6 prosenttia Suomen väestöstä. Kirkkokuoro lapsikuoron jälkeen klo 18. 20 hlöä. TIEDÄTKÖ. klo 11 Päiväpiiri. 2. 1a, 2b, 3c, 4a, 5a, 6c, 7c • Koronavuosi näkyy Suomen evankelis-luterilaiseen kirkon jäsenmäärässä, kertoo kirkon tutkimuskeskus. klo 19 Raamattuluento. Mikä perikardium on. klo 18 vigilia su 7.2. klo 10 Messu Sotkamon kirkossa, Niinivaara, Saastamoinen, Lukkari-Syrjäniemi, Kuusisto, Pursiainen. Su 7.2. Tarina kertoo eri eläimiin liittyvistä uskomuksista ja tarinoista, myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimeen. OmaisOiva-kahvila, Kansanpirtti, Linnankatu 2, ti klo 13–14.30. Atk -opastusta, Marko Hampinen, Turinatupa, Akkoniementie 9, ke klo 10–12. Avoin Raamattupiiri, Kainuun ev.lut. 16:10 AURINKO nousee laskee Nuorgam 9:49 14:56 Sodankylä 9:2 15:36 Rovaniemi 9:14 15:49 Kemi 9:12 16:00 S-Salmi 8:47 15:50 Kajaani 8:47 16.00 Helsinki 8:34 16:34 TÄNÄÄN Viikko 5 MENOT Menot-palstalla julkaistaan lehden ilmestymispäivän ja seuraavan päivän tapahtumat. VUOKATINRANTA: Ke 3.2. Huom! Korona ohjeet ja maskit. 050 325 5209, riikka.pursiainen@evl.fi. Kajaanin ortod. Näyttelyn teemana on musiikki. Kuinka suuren summan edestä Suomessa nostettiin uusia asuntolainoja joulukuussa. Ma 8.2. Ti 2.2. RIPPIKOULU: Rippikoulua su 7.2. Vaala Kankarin Taidehuvila, Kankarintie 99: Ke klo 12–18. Aiheena Kirje roomalaisille (luvut 6–16). Honkkarin senioreiden kuntosali, käytettävissä arkipäivisin klo 11.00-14.00. Musiikki muusana Kuhmon kuvataideyhdistyksen näyttely, Kuhmon kuvataiteilijoiden yhteistyön tuloksena on vuoden ensimmäinen taidenäyttely. a) Kissa-, b) jänis-, c) sammakoeläin. Tekstiilitaiteilija Maija Lavonen BerberArt. Livelähetys seurakunnan facebook-sivulla. Kirkkoon voi tulla, tulijat opastetaan eri sektoreihin niin, että kussakin sektorissa on max. Runebergin virsiä ja niiden taustoja. Aiheena ”Minä tulen pian!” (Ilm. Seurakunnan kotiosoite Internetissä. Bodies at Rest(K16), ke klo 21. 6. ELOKUVAT Elokuvateatteri Kino Visio, Salmelantie 6: Bigfoot Isojalan perhe(K7), ti klo 13. Kansanlähetys, Sammonkatu 5, ke klo 18. saakka (poikkeuksena rippikoululaiset 7.2.). Tuonen virta, Kuhmolaisen taiteilijan Urho Kähkösen Tuonen virta -näyttely. Myynnissä maskeja 50 kpl/ltk. Ke 10.2. PELEKÄÄKKÖ PELEKÄÄKKÖ NÄÄ KATTUA NÄÄ KATTUA Jos kiipeily kuuluu mielestäsi apinoille ja pelkäät katon tai perheesi puolesta, niin soita toki meille. Sydänpisteessä esillä Suomi elvyttää-teema. Luontoliikuntapassien jako ja opastus. Kahvia/teetä tarjolla klo 18.30 alkaen. 7. Kuka juoksin sunnuntaina naisten 1500 metrin maailman tämän kauden kärkiajan. 3. Messuun voi osallistua myös striimin kautta seurakunnan facebook-sivulla (www.facebook.com/sotkamonseurakunta). 2.2. klo 10–12 Eu-ruokajakelu, Makkosentie 51 (Helluntaiseurakunta). a) Camilla Richardsson, b) Janica Rauma, c) Sara Kuivisto. Osallistuminen paikan päällä ei ole mahdollinen 8.2. klo 13-14.30 Kansanpirtti, Linnankatu 2, Kajaani aiheena: minä itseni paras kaveri, hyvinvointivalmentaja Sari Marita Ikäheimo. seurakunta KAJAANIN KIRKKO: ti 2.2. . 4. Kirkosta erosivat erityisesti 20–29-vuotiaat. PELEKÄÄKKÖ NÄÄ KATTUA Jos kiipeily kuuluu mielestäsi apinoille ja pelkäät katon tai perheesi puolesta, niin soita toki meille. 040 086 1700, sotkamo.kirkkoherranvirasto@evl.fi. 044 710 1569, merja.heikkinen@evl.fi. Juminkeko, Kontionkatu 25: Ti–ke klo 12–18. Eronneiden määrä on edeltäviä vuosia merkittävästi pienempi. Luennoitsijana Antti Lankinen. Adamin perhe on hiukan epätavallinen. helmikuuta 2021 Kajaani Suomi elvyttää, Sydänpiste (käynti sisäpihan kautta), Pohjolankatu 14 a 3, ti–ke klo 9–14. Kahvia/teetä tarjolla klo 18.30 alkaen. Aiheena Ensimmäinen kirje korinttilaisille. Digiopastus, Suomussalmen kirjasto, ke klo 13–14.30. a) Tanska, b) Suomi, c) Italia. Vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 68,6 prosenttia väestöstä. Sotkamo Kuulokerho, Turinatupa, Akkoniementie 9, ti klo 10–12. Puhuttu suomeksi. A20 // PÄIVYRI Kainuun Sanomat // Tiistaina 2. Noin 48 100 suomalaista erosi kirkon jäsenyydestä. menoinfo.fi 1. Hänen isänsä on nimittäin ihan oikea isojalka – eikä siinä kaikki, hän on myös julkkis! Koko perheen seikkailu. Karalahti(K12), ke klo 19. Honkkarilla mahdollisuus biljardin peluuseen ma-pe klo 11.00-14.00. 6 Ralph Waldo Emerson PÄIVÄN SANA Iisai toi seitsemän poikaansa Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi Iisaille: ”Herra ei ole valinnut ketään näistä.” 6 1.Sam. Näyttely Kudottua Valoa Atlasvuorilta Oulujärvelle, Kudottua Valoa Atlasvuorilta Oulujävelle. Rehellinen kertomus kovapäisestä suomalaisesta selviytyjästä ja kiekkoilijasta. Tutustutaan sydäniskurin toimintaan ja maallikkoelvytykseen. klo 14 Virsihetki Runebergin seurassa. Liturgia, Kajaanin ortodoksinen kirkko, Kirkkokatu 17 A, ti klo 10. Kirkkoon liittyjissä oli poikkeuksellisen paljon eli noin 3 400 alle 1-vuotiasta